KAUPPIAS TASKUSSA
Yksinäytöksinen ilveily
Kirj.
AATAMI KAHRA
Hämeenlinnassa, Boman & Karlsson, 1905.
Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
HENKILÖT:
Iisakki Markkanen, kauppias, | Risto, puotipoika, | sama henkilö. Kalle Seppälä, renki. Aapeli Rutanen, hänen isäntänsä. Mikon Liisa. Korventaustan Taava. Aholan Sohvi. Heikin Kaija. Kompelin Jeremiias, y.m. ostajia.
Näyttämö:
Kauppapuoti. Ovi oikealle ja toinen vasemmalle. Hyllyt tiskin takana ja sivuilla tyhjät tavaroista. Lattialla lähellä vasemmanpuolista ovea muutamia puulaatikolta, joissa on hevosenkenkiä, nauloja y.m. Seinässä niiden yläpuolella riippuu muutamia huiveja, vöitä y.m. vaatetavaraa. Tiskillä saha ja nauloja, sekä kaikellaista pientä rihkamaa, lankarullia, paperossipuntteja, tulitikkulaatikolta y.m. kasattuna sikin sokin.
Markkanen (Lyö esiripun noustessa naulaa takimmaisen hyllyn kylkeen ja koettelee sitte käsin naulatun laudan kestävyyttä.) Pitää, sanoi Kautun seppä. (Peräytyy tiskin etupuolelle ja mittailee hyllyä silmillään.) Totta vie, se ei olekaan hullumpi. Jos nikkarilla olisi teettänyt, niin olisi saanut maksaa monet kymmenet markat, eikä värkki olisi tullut yhtään parempi, ei ainakaan lujempi. Neuvokas mies osaa itsekin suoriutua tämmöisissä asioissa. Suotta laitoin toissa vuonna niin pienet hyllyt, mutta eihän sitä silloin vielä osannut arvata, että liike näin pian kasvaisi toista vertaa suuremmaksi. Liekköhän ihmiset joka paikassa niin hölmöjä kuin täällä? Maksavat tavarasta kahdenkertaisen hinnan, kun vaan osaa asettaa hinnan niin ylös, että saavat tinkiä pois muutaman viispenniä. Pöllöt! Luulevat kai vielä tehneensä hyvätkin kaupat. Pysykööt he vaan minun puolestani hurskaassa uskossansa. (Kello viereisessä huoneessa lyö seitsemän.) Seitsemän vasta! Pianpa se tulikin valmiiksi; taidan ehtiä järjestää tavarat jo ennen iltaa. Mutta ei auta yhtään siekailla. Pian tulee taas puoti täyteen ostajia, ja niiden kanssa täytyy loruta puolen päivää ennenkuin ne saa tiehensä. Järjestetään nyt ensiksi eilen tulleet tavarat.
(Menee avoimesta ovesta oikealle ja palaa pian kädessään kolme posliinituoppia, jotka asettaa tiskille. Kääntelee yhtä kädessään.)
Mitäs luulet, Iisakki, voivasi kiskoa tästä kapineesta joltakin puolisokealta torpan muorilta? Antaisikohan tuo kuusikymmentä penniä? Siitä tulisi jotensakin kohtuullinen voitto; tavara on minulle maksanut justiinsa 30 penniä, taikka vähän sitäkin vaille. Minä siis merkitsen tähän ostohinnaksi 56 penniä. Rehellinen kauppias antaa aina ostajain tietää, paljoko tavara on hänelle itselleen maksanut, jottei häntä voitaisi syyttää kiskomisesta. (Kastaa kynän mustepulloon.) Vai kirjoittaisinko kerralla 58 penniä, niin voisin pyytää 65 mutta alentaa sitte 60 penniin. Saattaapa niin ollakin parasta. (Kirjoittaa tuopin pohjaan.) Kas niin. (Asettaa tuopin hyllylle ja ottaa laatikosta toisen.) Tähän samalla tavalla. (Merkitsee hinnan ja asettaa tuopin edellisen viereen.) Ahneus pettää viisaudenkin, sanotaan, mutta eipäs se petä kauppias Markkasta. Jos nyt sattuu puotiin ostaja, joka tietää suunnilleen tavarain oikeat hinnat — ja semmoisia sattuu aina välistä — myydään hänelle tämä tuoppi, johon kirjoitan ostohinnaksi 28 1/2 penniä, kas niin, — ja otetaan siitä 35 penniä. (Asettaa tuopin hyllylle.) Ei tuon vertainen paljoakaan köyhdytä. Ja onhan sitäpaitsi hyvä lohduttaa itseään sillä tiedolla, että on joskus ollut rehellinenkin. Entäs nyt? Luulenpa että kaikkein ensiksi laitan uudet kahvit käyttökuntoon. Niitä kuitenkin kysytään ensiksi. (Avaa tiskin laatikoita.) Tämä laji on minulle maksanut 15 mk:aa 35 p:niä leiviskä, se tekee 1 mk 53 ja 1/2 penniä kilo, mutta luulempa voivani ottaa siitä pyöreän 2 markkasen, kun se kerran on niin sopiva raha. On niin työlästä aina etsiä pientä rahaa ja antaa takaisin, eikä sitä aina satu olemaankaan varastossa. No niin, se laatikko ei kaipaa enää mitään. Tässä on sitte sekundasorttia, jonka hinnaksi arvelisin riittävän 2 mk. 30 penniä, vaikkei minulle tosin jää siitä voittoa kuin 50 penniä. Mutta enkös sittekin saa monasti alentaa siitä pois milloin kaksi, milloin kolme penniä, milloin minkin mäkitupalaisen muijan hyväksi? Minä sanon, mitä vasten heidän täytyy aina ostaa kalliinta lajia kun ohrakahvikin olisi heille kyllä hyvää. Se on minun mielestäni aivan tarpeetonpa, niin, suorastaan paheksuttavaa ylellisyyttä. Ikäänkuin heidän suunsa osaisi erottaa kahvin laadun! Minun on velvollisuuteni estää heitä tottumasta liialliseen ylellisyyteen siinä missä voin, ja se tapahtuu tässä kohden parhaiten sillä tavalla, että lisään 2 mk 30 pennin kahviin, 2 mk kahvia. Se ei kuitenkaan muuten mene kaupaksi. (Pistää kauhansa laatikkoon.) Paniskohan tuota puoleksi? Pannaan nyt koetteeksi. Saahan sitte lisätä parempata, jos tarvitsee. (Pistää muutamia kauhallisia ja sekottaa.) Hyvää tulee; päältä nähden ei kahveilla ole mitään erotusta. Enköhän vielä lisää hiukkasen? (Lisää vielä muutamia kauhallisia.) Kas niin. Nyt saa välttää. Taikka (miettii vähäsen) — eiköhän suora ja selvä peli sittekin olisi paras? Saatanhan minä yhtä hyvästi panna markan kahville semmoisenaan hinnan lisäystä ja siirtää tämän toisen sortin priima kahviksi, jonka hintaa voin samalla alentaa 10 pennillä. Hyvä juttu! Muista nyt Iisakki, että varastossa on enää kahdenlaista kahvia, joista toisella on hintana 2:15 ja toisella 3:75. Kolmas laji on sattumalta lopussa, taikka — no niin — pannaan häntä kanssa vähän laatikon pohjalle tiukan tarpeen varalta. Pitää aina olla valmis esiintymään rehellisenä miehenä, se on minun periaatteeni. Rehellisyys maan perii, heh heh. (Ovikelloa soitetaan. Markkanen juoksee ovelle katsomaan siinä olevasta reijästä). Seppälän Kalle. Hm. Luulenpa, että olin hänen kanssaan liian varomaton, viime pyhänä lasin ääressä. Hän näytti alkavan aavistaa jotain. Mutta olempahan nyt sitä varovaisempi.
(Repäsee äkkiä pois valepartansa ja tukkansa ja viskaa ne ovesta toiseen huoneeseen. Riisuu päällimäisen takkinsa ja työntää sen perässä. Menee sitte avaamaan ulko-ovea.)
Seppälän Kalle (Astuu sisään): Päivää, Risto!
Markkanen: Päivää, päivää!
Kalle: Taisin tulla pahaan aikaan. Sinulla on oikea suursiivous käynnissä, näemmä.
Markkanen: Ei haittaa. Nyt ei ole tarvis pitää liikaa kiirettä, kun ei kauppias ole marisemassa.
Kalle: Eikö hän ole kotona?
Markkanen: Se on vielä sillä Viipurin matkallaan.
Kalle: On jo tainnut olla kauvankin pois näiltä mailta?
Markkanen: Huomenna tulee viikko. Missä lie juomareisuillaan. Kulkee siellä kaikki kaupungin kapakat ja ravintolat ja tekeytyy herrojen tuttavaksi. Kyllä ne taas siltä peijaavat muutamia satoja korttipelissä. Sitte taas kun tulee kotiin ja selviää kohmelostaan, niin kyllä saa puotipoika parka senkin seitsemän potkua ja korvapuustia, ja taas korotetaan tavarain hintoja — pitää näet köyhiltä kiskoa mitä on rikkaille menettänyt. Hohhoo (huokaa pitkään) ei ole vainen kehuttavaa tämä puotipojankaan elämä. Eron tästä otankin ensi vuonna.
Kalle: Kyllä liekin parasta. Mutta mikä sitä ukkoa nyt mahtoi riivata? Joka on niin saita, ettei malta laittaa itselleen kunnon vaatteitakaan. (Markkanen silmäilee vaistomaisesti puhujaan.) En minä ole vielä ikänä kuullut, että hän olisi käynyt kaupungissa. Tavaransa on aina tuottanut Rajalan Eljaksella.
Markkanen: Kuka hänestä tiesi. Erehtyy se välistä viisaskin. Olisko sinulla ollut kauppiaalle mitä asiaa?
Kalle: No ei häntä erityistä. Ilman vaan kysyin. Onkos sinulla nyt oikein hyviä sikareita?
Markkanen: Hyviä ja halpoja? Tietty se. Maistappas tuota! (Antaa hänelle sikarin.) Tuoss' on tulta.
(Sytyttää.)
Kalle: Mitäs näillä olisi hintana?
Markkanen: Onhan se kauppias ottanut näistä 10 penniä kappaleelta, mutta minä nyt annan sinulle tutun vuoksi viidellätoista pennillä parin, kun et virka kellekään. Se on justiinsa ostohinta. Montako otat?
Kalle: Anna nyt heitä vaikka pari tusinaa.
Markkanen (Käärii paperiin): Markka yhdeksänkymmentä penniä.
Kalle (Miettii vähän aikaa): Mutta mitenkäs — eihän se tee kuin 1 mk 80 penniä 24 kappaleelta.
Markkanen: Suussasihan on 25:des. Kauppias on käskenyt ottaa kaikki laskuun. Minusta se kyllä on turhaa ja suorastaan hävytöntä, mutta ei minun auta muuta kuin totella käskyä. Minun täytyy tehdä tarkka tili jokaisesta sikarista, kun isäntä tulee kotiin. Hän on jo ilmankin saanut minut monasti kiinni sikarien myymisestä omaan laskuuni, s.t.s. maksamattomien sauhujen vetelemisestä. Muuten olisi minun nähdäkseni parasta, että ottaisit vielä pari sikaria, niin saisit antaa kerralla sopivan rahan. Isäntä vei kaikki rahat mukanaan, eikä ole yhtään pientä kotona. Minä jo panin kääröösi 26 kappaletta. Vai olisko sinulla ehkä sopiva raha?
Kalle: Eikä ole. Tuoss' on 2 m:kaa.
(Viskaa rahan tiskille ja aikoo lähteä).
Markkanen: No mihinkäs kiire? Istutaan nyt tässä ja jutellaan, kun ukko on pitkistä ajoista poissa kintereiltä. Tässä on tuoli. Meillä on nyt ihkasen uuden mallisia kravatteja, viimeistä Pariisin muotia 1 mk 30 penniä kappale. Näytänkö?
Kalle: En minä nyt tällä kertaa ole niiden tarpeessa. Minulla on vähäsen kiire.
Markkanen: Kyllä arvaan. Hilmasi vartoo ulkona. Ota nyt edes karamelleja hänelle. Nämä sopivat parhaiten.
(Pistää kätensä laatikkoon).
Kalle: Mitäs Hilmasta! Isäntä vaan käski joutua pian takaisin. Hyvästi!
Markkanen: Hyvästi, hyvästi! (Kalle poistuu. Markkanen sulkee oven hänen jälkeensä). Niin oli kuin pelkäsinkin. Tähysteli minun rehellistä naamaani, kuin juutalainen läskipalasta. Mutta kyllä minäkin osasin valehdella, osasin totisesti. Taisi tulla vähän liikaakin, kun en älynnyt edeltäpäin miettiä juttua valmiiksi. Mutta korjataan toiste. Paljoko minä taas voitinkaan? 25 kappaletta, 5 penniä kappaleelta, se tekee 1 mk 25 penniä. Sitte vielä 10 penniä kaupan päälle. Summa 1 mk 35 p:niä. (Aikoo sivellä partaansa.) Jassoo, puotipojalla ei olekaan partaa. Mutta kauppiaalla on. Alatalon Iivari näkyy kävelevän tännepäin; hän tulee varmaan maksamaan velkansa korkoja, enkä minä voi uskoa semmoista asiaa puotipojan käsiin.
(Menee viereiseen huoneeseen ja palaa hetken kuluttua samassa asussa kuin hänellä oli näytelmän alussa. Kelloa soitetaan, M. avaa).
Kalle (Astuu sisään): Mitä, joko kauppias on palannut kotiin? Hyvää päivää!
Markkanen: Päivää, päivää! Tulin juuri vast'ikään.
Kalle: Miten lie, mutta minä en nähnyt pihassa mitään rattaita.
Markkanen: Missä sitte luulette minun käyneen?
Kalle: Risto kertoi kauppiaan olleen Viipurin matkalla jo lähemmäs viikon päivät.
Markkanen: Kas vaan, mitä se pojan lurjus on taas valehdellut! Viipurissa! Ja minä kun pikimältään pistäysin naapurissa.
Kalle: Kannisessa?
Markkanen: Niin juuri. Hieromassa isännän kanssa oriin kauppaa.
Kalle: Minä kävin tullessani Kannisessa.
Markkanen: Ettekä nähnyt minua? Paljo mahdollista.
Kalle: Eikä isäntä kuulu olleen kotona koko päivään.
Markkanen: Senpätähden minun täytyikin palata näin pian, kun en saanut asiaani toimitetuksi. Istukaa, olkaa hyvä, pankaa tupakaksi. Kas tässä oikein hyvä sikari.
Kalle: Ei, kiitoksia, minä en tullut tänne ostoksia tekemään. Tulin vaan huomauttamaan, että äsken tuli sikarikaupassa pieni erehdys.
Markkanen: Saitteko ehkä pari liikaa? Pitäkää ne vaan, en minä ole niin kitsas.
Kalle: Ei. Puuttuu kaksi.
Markkanen: Se Risto lurjus on nyt keksinyt tämmöisen keinon kehvaltaa itselleen sikareita, kun minä rupesin häntä kovistelemaan sikarinvarkauksista ja vaatimaan tarkkaa tiliä joka sikarista. Senkin ryökäle! Minä menen paikalla käskemään häntä tänne. (Menee viereiseen huoneeseen ja huutelee oven takaa.) Risto hoi! Tule paikalla tänne! No, etkö kuule, kuhnus! (Pistää päänsä ovesta.) Risto ei näy nyt olevan sisällä. Olkaa hyvä ja varrotkaa hiukan; minä menen katsomaan, olisiko hän pihalla tai makasiinissa. Se aina lähteä touhahtaa milloin minnekin, niin että saa puolin päivin häntä huudella ennenkuin hänet tapaa jostakin tallin takaa sikari hampaissa. Voi miten paljo minulla on ollut harmia siitä pojasta!
(Poistuu.)
Kalle (Yksin): Alanpa jo hoksata, etteivät ole asiat aivan kohdallaan. Oikeastaan on minusta jo kauvan näyttänyt kuin olisi tuo ukko suuri silmänkääntäjä, mutta vasta äsken pääsin siitä jommoiseenkin varmuuteen. Miksei milloinkaan ole nähty kauppias Markkasta ja puotilais-Ristoa samalla kertaa puodissa paremmin kuin muuallakaan? Sanokoot minua Matiksi, jos eivät molemmat kunnon miehet asu saman nahkan sisällä ja jollen vielä kerran etsi sieltä molempia käsiini. Mutta millä tavalla. Puheissa ei heitä näy saavan kiinni aivan vähällä, kun kumpikin niin tarkoin tietää, mitä toinen on sanonut. Mutta jos ottaisi heidät kiinni parrasta? Risto on naamaltaan sileä kuin kuorittu muna; siis ei hänen isäntänsä komea täysiparta voi olla niin lujassa, ettei sitä saisi irti miehen kourilla. Annas kun koetan tilaisuuden sattuessa. Mitä varten hänen piti niin välttämättä lähteä hakemaan Ristoa tänne? Luuleeko se vanha kettu, että minä sill'aikaa unohtaisin koko sikarijutun? Saa nyt nähdä, löytyykö Risto.
Markkanen (Tulee sisään): Ei häntä näy, ei kuulu. Parkitkoon nyt rauhassa nahkaansa tämäniltaisen selkäsaunan varalta. Kylläpähän tulee kun joutuu. Mutta suokaa anteeksi, minun täytyy nyt mennä kiireimmän kautta ajamaan lampaita pois pihasta; Risto on taas jättänyt portin auki. Ettekö tekin tahtoisi tulla mukaan, niin mentäisiin yhdellä tiellä puutarhaan katsomaan uusia marjapensaitani, jotka viime viikolla tilasin Helsingistä. Mennään tästä suoraan kamarin kautta.
Kalle (itsekseen): Hänellä on valeparta, siitä ei pääse mihinkään. (Ääneen.) Olisko kauppias hyvä ja antaisi sikarini ensin?
Markkanen: Jassoo sikarit! Olin vähällä unohtaa. Tässä on, olkaa hyvä. Vai käärinkö paperiin?
Kalle: Ei tarvitse.
Markkanen: Vieläkö muuta?
Kalle: Emmekö nyt mene ajamaan lampaita.
Markkanen (Kuuntelee): Risto kuuluu jo tulevan portaissa. Minä menen sanomaan hänelle. (Kamarista.) Risto tolvana, taas olet jättänyt pihaveräjän auki, ja lampaat sotkevat nyt siellä joka paikan. Mene kiireesti ajamaan pois!
Risto (Kamarista): Itse olette jättänyt.
Markkanen (Kamarista): Suus kiinni ja mene paikalla! (Astuu puotiin.) Siinä nyt näette minkälainen hän on. Haukkuu suut silmät täyteen, kun hänelle jotakin sanoo. Hohhoo (huokaa pitkään) ne pitää olla ne ristinsä kaikilla ihmisillä.
Kalle: Kas, nyt muistankin, että minun piti ostaa musta villahuivi emännälle. Tuossahan niitä näkyykin riippuvan montaa lajia.
(Astuu tiskin taa katselemaan huiveja ja koettelee niitä kädellään).
Markkanen (Tulee näyttämään): Jaha näitä. Nämä sopivat mainiosti.
Kalle: Ei, minä tarkoitin näitä. (Nykäsee ikäänkuin vahingossa kauppiasta parrasta, parta lähtee käteen.) Suokaa anteeksi herra kauppias, että käteni osui hämärässä väärään paikkaan. Sallitteko muuten kysyä minkä vuoksi käytätte tämmöistä leuan lisäkettä? Ja näitä harjaksia kallonne päällä.
(Tempasee kauppiaan valetukan irti).
Markkanen: Hävytön! Lurjus! Sika! Ulos paikalla!
Kalle: Kyllä menen. Ensi työkseni pistäydyn Kannisessa kertomassa, että minä ihmeellisen sattuman kautta löysin Riston naaman herra kauppiaan parran alta, ja sitte—
Markkanen (Ähkii): Malttakaas vähäsen!
Kalle (Katsoo kelloaan): Kyllä minun nyt jo täytyy mennä. Hyvästi sitten! Terveisiä sille vanhalle saiturille!
Markkanen (Rientää hänen luoksensa): Kuulkaa, herra Seppälä! Älkää menkö vielä! Minulla olisi vähä puhumista. No, kuinka te nyt tuolla tavalla? Minä — älkää menkö, minä maksan 5 mk — 10 mk — 20 mk — saatte 50 markkaa!
Kalle (Kääntyy takaisin): No, mitä teillä olisi puhumista?
Markkanen: Kuulkaa nyt, herra Seppälä, olkaa järkevä! Ei se sovi tuolla tavalla. Siitä tulisi suuri häväistysjuttu, suuri skandaali, ymmärrättehän, eikä siitä olisi teille mitään hyötyä, paremmin kuin muillekaan.
Kalle: Siitäkös sitte on hyötyä minulle ja muille, että te Ristonne kanssa täällä nyljette ja petkutatte köyhiä ihmisiä? Minun mielestäni olisi kohtuullista, että te…
Markkanen: Kyllä ymmärrän. Saatte viisikolmatta markkaa, jos olette vaiti tästä pahuksen jutusta.
Kalle: Äskenhän lupasitte viisikymmentä.
Markkanen: Ettekö lie kuullut väärin? Täss' on kuusi viitosta. Oletteko nyt tyytyväinen?
Kalle: En vielä varsin.
Markkanen: Ettekö? No, koetetaan nyt sopia muulla tavalla. Katsotaanpas. Mitä arvelette, jos antaisin teille kankaan uuteen ja oikein komeaan nuttuun? Mitä pidätte tästä mallista?
Kalle: Kyllä kelpaa. Käärikää vaan pakettiin.
Markkanen (Käärii kankaan): Saatte sen aivan polkuhinnasta, kahdella markalla metriltä. Maksulla ei ole kiirettä.
Kalle: Vai sillä tavalla! Mutta luulenpa kuulevani jonkun tulevan portaissa. Liekkö Risto?
(Kelloa soitetaan).
Markkanen: Kuulkaa herra Seppälä, on parasta, että käytte tänne kamariin istumaan ja tupakoimaan. Minä tulen kohta perässä ja sitte juomme hyvät harjakaiset tämän kaupan kunniaksi.
Kalle: Ei, menkää te vaan itse, jos tahdotte. Minä olen nyt toistaiseksi teidän puotipoikanne.
(Menee avaamaan. Kauppias sulkeutuu kiireesti kamariinsa).
Mikon Liisa (Astuu sisään): Hyvää huomenta!
(Kamarin ovea raotetaan).
Kalle: Huomenta huomenta! (Kättelevät.) Mitäs nyt Mikon Liisalle kuuluu?
Liisa: Mitäpä tuota on vanhalla isoja kuulumisia. Kuinkas täällä on puoti näin tyhjänä? Aikooko kauppias muuttaa pois?
Kalle: Eikö mitä? Laitettiin vaan uudet, tilavammat hyllyt ja siirrettiin liiat tavarat siksi aikaa tuonne kamariin.
(Menee tiskin taakse.)
Liisa: Tekös täällä nyt olettekin puukhollarina?
Kalle: Niinkuin näette!
Liisa: Eikös se Risto täällä ennen? Lois-Maija sanoi nähneensä hänet täällä tiskin takana vielä viime pyhänä. Minnekä hän näin kesken vuotta?
Kalle: Risto ei enää ikinä tule tämän tiskin taakse.
Liisa: Siunaa ja varjele! Eihän vaan lie hukkunut poika parka?
Kalle: Eikö mitä. Hänet on erotettu.
Liisa: Erotettu? Onko hän varastanut kauppiaalta ja viety linnaan?
Kalle: Kyllä maar hän on varastanutkin eläissään tarpeeksi, vaikk'ei isännältään, ja sentähden hän oikeastaan pois joutuikin, ei vielä linnaan kuitenkaan.
Liisa: Lie puikkinut Amerikaan?
Kalle: Jos lie. Ainakaan häntä ei ole kukaan nähnyt sen perästä ja tuskin näkeekään.
Liisa: No, jopa kummia kuuluu. Ja te nyt olette täällä puukhollarina?
Kalle: Minähän tässä aluksi. Piti ottaa semmoinen mies, joka oli lähinnä saatavissa. Mitäs nyt olisi muorille tarpeen. Kahvia ja sokeria kai ensiksi?
Liisa: Niinpä kyllä. Punnitsee häntä nyt puolen naulaa kumpastakin.
Kalle: Meillä myydään ainoastaan kilottain.
Liisa: Kilothan ne on tähän maailman aikaan, kilot ja hehtot ja metrit ja mitä kaikkia heitä lieneekään, mutta en minä vanha ihminen ole saanut niistä tolkkua, ja naularäkninkini minä pidän niin kauvan kuin elän.
Kalle: Mutta laki kieltää myymästä muuten kuin uusien mittojen mukaan.
Liisa: Myypähän kauppiaskin miten kukin haluaa.
Kalle: Ei hänkään enää tästälähin.
Liisa: No pankaa sitte puolen kiloa kumpaakin. Välipä tuolla lie.
Kalle: Mutta sillä lailla saatte runsaasti puolta enemmän. Kilo tekee kaksi naulaa ja neljänneksen päälle.
Liisa: Punnitkaa sitte niinkuin osaatte yhtä paljo kuin puoleen naulaan menee. En minä tässä muuta osaa.
Kalle: Halvempaa vai kalliimpaa sorttia?
Liisa: Jottako kahvia?
Kalle: Niin.
Liisa: Mitäpä sillä ihan kehnolla tekee. Tietää se köyhänkin suu hyvän erottaa. Mitenkä muuten ovat hinnassa kahvit?
Kalle: Minä olen vasta äsken tullut tänne, enkä sen vuoksi vielä tunne talon hintoja. Mutta katsotaan, ehkä tässä selvitään. (Aukasee laatikoita.) Tässä on halvinta lajia, josta luulen markka viisikymmentä kilolta olevan enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tehän halusittekin parempaa lajia. Tässä — mitä tämä on? Tähän on sekotettu yhteen kahdenlaista kahvia, halvinta ja keskinkertaista. Ne on niitä Markkasen tavallisia konsteja. Mitä tälle nyt panisimme hinnaksi? Riittäköön 1:65.
Liisa: Jos ma häntä ottaisin koetteeksi, kun on niin halpaa. (Itsekseen) Saanhan sitte kotona noukkia hyvät pavut pois. Huonommat osaan kyllä kaupitella emännälle.
Kalle (Tekee tötterön ja punnitsee): Tässä on nyt neljännes kiloa.
Liisa: Mitähän tuo maksaisi?
Kalle: 40:tä penniä.
Liisa: Vai niin paljo! Saisko sokeria kanssa?
Kalle (Punnitsee): 25 p:niä. Yhteensä 65 p:niä.
(Käärii molemmat ostokset pakettiin).
Liisa (Korjaa kiireesti paketin nyyttiinsä. Kaivaa taskustaan rievun ja päästelee sen hitaasti auki. Laskee kasan lantteja tiskille.) Tuosta saa ottaa.
Kalle (Lukee rahat): Tässä on vaan 55 penniä.
Liisa: Puuttuuko siitä sitte paljokin?
Kalle: 10 penniä.
Liisa: Ei nyt sattunut rahoja mukaan kuin nämä, kun en tiennyt, että täällä sellaiset uudet kiloräkningit… Eikö saattaisi alentaa tuon vertaa?
Kalle: Jos nyt pudottaisi 5 penniä.
Liisa: Mistä minä nyt otan 5 penniä? Antaa mennä 10 kerrassaan. Alensi se aina kauppiaskin ennen.
Kalle: Ei kannata.
Liisa (Kaivaa taskujaan ja löytää lantin): En muistanutkaan, että Kukkolan Eevastiina maksoi minulle tullessani 25 penniä sokurivelastaan. (Viskaa rahan tiskille) Tuoss' on. Tarvitaanko vielä lisää?
Kalle: Ei, tästäkin saatte 5 penniä takaisin. Tässä olisi.
Liisa (Käärii nyyttinsä huolellisesti kiinni ja solmiaa rahansa riepuun): Vai niin se Risto… Kyllä nyt on kerrottavaa kotipuolessa. Hyvästi!
Kalle: Hyvästi!
(Sulkee oven Liisan jälkeen).
Markkanen (Törmää sisään): Mitä hiivatin pelejä te täällä pidätte? Myytte tavaraa alle ostohinnan! Tällä tavalta köyhdytätte minut pian puille paljaille.
Kalle: En vainenkaan alle ostohinnan. Tietäkää, että minäkin olen aikoinani seissyt enemmän kuin yhden vuoden tiskin takana ja paremmassa kaupassa kuin teidän.
Markkanen: Valehtelet!
Kalle: Kuten suvaitsette. Lähden tästä jo valehtelemaan muillekin.
Markkanen: Ei, jääkää vielä vähäksi aikaa, kunnes sovimme asiasta. Minnekä panitte minun partani ja tukkani?
Kalle (Osottaa povitaskuaan): Tuoll' ovat ja tuolla pysyvät.
Markkanen: Mutta ymmärrättehän, minä tarvitsen niitä välttämättä, muuten…
Kalle: Muuten olette Risto.
Markkanen: No, olkoon niinkin. Saatte viitosen.
Kalle: Ei vaikka 50:tä. Silloin harvoin kuin ketun saa satimeen, täytyy se pysyttää kiinni.
Markkanen: Vai rupeatte te tässä haukkumaan ihmisiä! Minä vien käräjiin.
Kalle: Mennään vaan. Ristoako aijotte käyttää vieraanamiehenä?
Markkanen: Annatteko hyvällä, vai…?
Kalle: Pahalla? Reistaillaan nyt ensin molemmillakin tavoilla.
Markkanen: Ei, olkaa nyt järkevä, her Seppälä. Katsokaas nyt! Jos te…
(Kelloa soitetaan).
Kalle: Jos te nyt taas menisitte vähäksi aikaa kamariinne. Tai miten vaan haluatte.
(Menee avaamaan. Kauppias pyörähtää kamariin ja jättää oven raollensa).
Korventaustan Taava (Tulee sisään): Hyvää päivää!
Kalle: Päivää, Päivää! Täällä on nyt kaikki näin sikin sokin, kun emme ole vielä ennättäneet järjestää tavaroita uusille hyllyille. Mutta ehkä tässä toimeen tullaan silti.
(Menee tiskin taa.)
Taava: Kuinka te uskallatte tuolla tavalla? (Kalle pistää karamellin suuhunsa.) Jos nyt kauppias äkkiä tulisi!
Kalle: Ei hätää. Kauppias on täällä. (Painaa povitaskuaan. Ottaa tiskiltä sikarin ja sytyttää.) Nähkääs, minä olen tällä haavaa täällä puukhollarina.
Taava: Puukhollarina! Olihan Risto täällä vielä tänäaamuna, sen näin omin silmin.
Kalle: Mutta nyt ei, eikä luultavasti vastakaan.
Taava: Hyvä ihme! Onko hänet pantu pois kesken päivää?
Kalle: On, tuskin puolen tuntia sitte.
Taava: No mistä syystä?
Kalle: Oli kuulemma juonut kamarissa kauppiaan kanssa ja siinä lienevät miehet vähäsen kinastelleet. Kuuluu Risto kiskasseen kauppiasta parrasta ja riuhtoneen tukasta niin että iso hiustukko oli jäänyt kouraan.
Markkanen (Oven takaa): Valehtelet!
Taava (Säpsähtäen): Ristoko se oli?
Kalle: Kauppias. (Oveen päin.) Hoida sinä vaan omia asioitasi!
(Sulkee kamarin oven).
Taava: Hyvä ihme! Sinutteletteko te kauppiasta? Jos hän nyt suuttuisi ja ajaisi teidät pois tuota kyytiä?
Kalle: Eikä aja. Risto ehkä voisi ajaa, mutta ei hänessä ole nyt siihen miestä.
Taava: No ihanhan tästä menee pää pyörälle.
Kalle (Hymähtäen): Vai niin menee? No, jätetään sitte tämä sekainen juttu. Olisko emäntä ottanut mitä?
Taava: Tuoppiahan tässä piti lähteä katselemaan. Onko teillä minkäsorttisia?
Kalle: (Ottaa yhden hyllyltä) Sopivatko nämä posliiniset? Taava: Nuo ovatkin juuri paraan kokoisia. Mitä niillä olisi hintana?
Kalle: Tähän on merkitty 28 ja penniä. Se on nähtävästi ostohinta, liian alhainen muuten minun mielestäni. Saatte sen 35 pennillä.
Taava: Hyvä ihme, miten halpoja! Jos minä otan toisen vielä.
Kalle: Tässä on. (Silmäilee pohjaa.) Tämä on kai parempaa lajia, koska sille on merkitty hinnaksi 58 penniä. Mutta mitenkäs — kyllä nämä sittenkin taitavat olla samoja tuoppeja. Toiseen on vaan merkitty varmaankin epähuomiossa väärä hinta.
Taava: Johan minä ajattelinkin, että eihän niitä miten niin halvalla.
Kalle: Otatte siis nämä kaksi?
(Aikoo kääriä paperiin).
Taava: Enpä tiedä oikein. Mitä se tekisi parilta?
Kalle: 70 penniä.
Taava: Ei, mutta parilta?
Kalle: Johan minä sanoin että 70 penniä.
Taava: Vai niinkö päin se hinta olikin väärä. Otan toki.
Kalle: Vieläkö muuta?
Taava: Ukko käski vielä tuoda muutamia puntteja paperosseja. Panee nyt vaikka kaksi punttia. Sen pitäisi riittää hänelle moneksi kuukaudeksi.
Kalle: Armiiroako?
Taava: En minä heidän nimistänsä tiedä. Eivätkö nuo lie yhdessä hinnassa?
Kalle: Ei ollenkaan. Minä panen nyt kaksi punttia Armiiroa. (Käärii paperiin.) Mitä muuta?
Taava: Enpä taida enää muuta. Paljoko minulta nyt menee kaikista yhteensä?
Kalle: 1:30 penniä.
Taava (Kaivaa kukkarostaan setelin): Tästä saisi ottaa.
Kalle (Etsii laatikosta): 8 mk ja 70 p:niä takaisin. Tässä olisi.
Taava (Lukee rahat tarkasti ja pistää kukkaroonsa): Mutta kumma se on vaan se Riston juttu. Ettehän lie vielä ehtinyt kertoa siitä kellenkään?
Kalle: En muille kuin Mikon Liisalle. Hän läksi täältä vähää ennen kuin te tulitte.
Taava: Sillekö juoruakalle? Kas vaan! Tuli vastaan eikä virkkanut mitään koko asiasta. Kyllä se nyt juosta homsuttaa ympäri kylää ja valehtelee minkä kerkiää. Pitääpä joutua jälessä. Hyvästi!
(Menee kiireesti).
Kalle: Hyvästi!
(Sulkee oven).
Markkanen (Tulee): Kuulkaa nyt Seppälä, ei se käy laatuun, että te täällä olette koko illan ja myytte koko minun varastoni polkuhinnasta. Teidän jutuillanne en pidä yhtään väliä; ne kyllä sitte yhdessä käännämme juoruämmäin valeiksi. Sovitaan nyt ensiksikin, mistä hinnasta annatte partani ja tukkani takaisin?
Kalle: En hinnasta mistään, niin totta kuin nimeni on Kalle Aabrahaminpoika Seppälä. Mutta minulla on yksi ehdotus. Tämä puotipojan virka alkaa minua vietävästi miellyttää. Enköhän vaan jääkin tänne ensi vuodeksi tiskimieheksi? Mitä arvelet, Iisakki?
Markkanen: Sinäkö puotimieheksi? Minulle? Tänne herrastelemaan kalliilla palkalla ja köyhdyttämään minut keppikerjäläiseksi! Siitä ei tule ikinä mitään.
Kalle: Siitä täytyy tulla. Muuten — kyllä tiedätte, mitä muuten seuraa. Kyllä me sovimme palkasta. En minä pyydä yhtään penniä liikaa enkä myy yhtään rusinaa alle kohtuullisen hinnan.
Markkanen: Voi päiviäni! Tässä olen pääsemättömissä. Mutta emmeköhän vielä ensin…
(Kello soi. Kauppias menee kamariinsa).
Aapeli Rutanen (Astuu sisään): Mitä riivattua sinä olet ruvennut hulluttelemaan poika? Häh? Mikon Liisa tuli meille juoksujalassa ja toimitti että kauppiaan Risto on viety raudoissa linnaan varkaudesta ja että sinä olet palkkautunut tänne puotimieheksi ensi vuodeksi. Onko se totta?
Kalle (Hämmennyksissään): Ei… ei… minulla oli vaan tarkoituksena…
Aapeli (Koputtaa kepillään lattiaan): Valehtelet poika. Korventaustan Taava tuli juuri vastaani ja kertoi, että sinä olit myynyt hänelle paperosseja ja kaksi tuoppia puolesta hinnasta. Sanoi vielä sinulta kuulleensa, että Risto oli tapellut kauppiaan kanssa totilasin ääressä ja repinyt hänen naamansa verille niin ettei kauppias ollut uskaltanut tulla näkyvillekään, vaan oli ärjynyt sinulle ovenraosta. Mitä merkillistä tämä tietää? Kenen luvalla sinä lähdet kesken vuotta pois paikastasi ja rupeat toiselle palvelukseen? Häh?
Kalle: E-en minä…
Aapeli: Vai et? Kylläpähän siitä pian selvä saadaan. Onko kauppias tuolla kamarissa?
Kalle: E-ei, ei suinkaan…
Aapeli: Minnekäs hän sieltä olisi mennyt? Taava sanoi hänen juuri vast'ikään olleen siellä.
(Aikoo mennä kamariin).
Kalle: E-ei, vartokaa nyt isäntä. Minä menen käskemään.
Aapeli: Kyllä minä käsken.
(Tarttuu lukkoon)
Kalle (Syöksyy ovelle, työntää isännän syrjään ja viskaa kiireesti valeparran kamariin. Ovi vedetään äkkiä kiinni sisäpuolelta ja kierretään reikeliin).
Aapeli: Mi-mitä peliä tämä on? (Koettaa turhaan avata ovea.) Kauppias hoi, avatkaa ovi! (Kolkuttaa.) Avatkaa ovi, sanon minä, olkoon siellä kuka hyvänsä! Avatkaa, taikka minä potkasen oven säpäleiksi!
Markkanen (Tulee varustettuna valeparralla, mutta ilman valetukkaa): Jassoo, isäntä. Hyvää päivää! Tässä olisi tuoli, olkaa hyvä!
Aapeli: Päivää! (Lyö kättä.) Terveeksi! (Istuu.) Kuulkaas kauppias! Tässä mahtaa olla jotain nurin päin.
Markkanen: Jassoo, isäntä tahtoo puhua uudesta puotimiehestäni. Niin, asia on nyt sillä tavalla, nähkääs isäntä, että minä olen aikonut pyytää tätä teidän Kallea tänne toistaiseksi apulaiseksi. Liike kasvaa vuosi vuodelta, eikä kahdella hengellä tahdo oikein olla aikaa niin suureen hommaan. Minusta on Kalle erittäin sopiva tähän toimeen. Nuori, pulska mies, ja palvellut ennenkin isonpuoleisessa liikkeessä. Tänään annoin hänen leikin päiten koetella parin ostajan kanssa.
Aapeli: Mutta mitenkäs — minä kuulin äsken ihmisiltä, että Risto olisi pantu pois, varkaudesta vai mistä lie ollut.
Markkanen: Kuka semmoisia kertoi?
Aapeli: Korventaustan Taava ja Mikon Liisa. Sanoivat kuulleensa tältä Kallelta.
Markkanen: Kun sinä viitsitkin, Kalle, narrata vanhoja ihmisiä! Mutta eipä siltä. Kyllä se saattoi olla tarpeenkin. Saavat nyt kerrankin nokkaansa nuo kiusottavat juoruakat. Hyvä juttu, heh heh. Sinä olet nokkela poika, Kalle, ja juuri semmoista minä tarvitsenkin. Mitä isäntä nyt arvelee asiasta?
Aapeli: Enpä tiedä. Ei taitaisi oikein passata näin kesken vuotta. Mutta eihän nyt ole enää kuin viikko köyriin. Menköön sitte vaikka Amerikaan minun puolestani.
Markkanen: Ei tietysti ollut tarkoituskaan ennenkuin köyrin jälestä. Ilman minä vaan annoin hänen koetella, kun sanoi hyvin kerkiävänsä.
Aapeli: Mitäpäs siinä tarvitsee minun mieltäni kysyä. Tulkoon vaan minun puolestani, en minä häntä rengiksi kaipaa. Laiskanlainenhan tuo on työtä tekemään.
Markkanen: Hyvä on. Se asia olkoon siis sinänsä. Olisiko isännälle mitä tarpeen? Nyt olisi hyvä ostaa kerralla yhtä ja toista, kun on Kalle mukana kantamassa tavaroita.
Aapeli: Eipä häntä lie erityistä tarvetta. Olisin minä kuitenkin katsellut jonkun parin hevosenkenkiä.
Markkanen (Tulee nokkelasti näyttämään): Jaha hevosenkenkiä. Jääkenkiä?
Aapeli: Niin.
Markkanen: Tässä olisi priima tavaraa. Viisikolmatta penniä kappale, sehän niillä on tavallinen hinta.
Aapeli: Jos heitä ottaisi kahdelle hevoselle.
Markkanen: Jaha, kahdeksan kappaletta siis. Naulat myös?
Aapeli: Eipä taida enää olla entisiä.
Markkanen (Käärii näppärästi pakettiin): 2:75 justiinsa.
Kalle: 2:60 riittää.
Markkanen: Mitä sinä taas puhut, tolvana? Sinäkö tässä hinnat määräät?
Kalle: Minä. Älkää maksako isäntä liikaa. Kuudessakymmenessä on aivan yllin kyllin tuommoisista nauloista. Eikö niistä vielä puuttunekin muutama.
Aapeli: So, so, Kalle, kuinka sinä puhut kauppiaalle tuolla tavalla? Mikä komentaja sinä tässä olet? Kyllä minä itsekin osaan tinkiä missä tarvitaan.
Markkanen: Se oli oikein, isäntä. Nenäkkäät nuoret miehet tarvitsevat aina välistä nenällensä.
Kalle: Annanko omalle nenällesi, Risto?
Markkanen: Höpise mitä höpiset! Milläs todistat?
Kalle: Tällä. (Ottaa taskustaan valetukan ja heittää sen päin kauppiaan silmiä.) Katsokaas tässä, isäntä, on se valetukka, jolla hän muuttaa itsensä milloin Ristoksi, milloin kauppias Markkaseksi.
Aapeli: So, siivolla, Kalle, taikka minä otan niskastasi kiinni ja nakkaan sinut pellolle. Mitä sekasotkua sinä puhut?
Kalle: Sanoin vaan, että tuo mies tuossa on suuri lurjus, joka, saadakseen paremmin nylkeä ihmisiä, tekeytyy milloin kauppiaaksi, milloin puotipojaksi, aina sen mukaan kuin kulloinkin luulee parhaaksi, ja sitä varten…
Aapeli (Keskeyttää ärjästen): Valehtelet, roisto! Todista sanasi!
Kalle: Koetetaan. (Isännälle.) Olettehan huomannut, isäntä, että kauppias Markkasella on paljon tummempi tukka kuin se, mikä nyt törröttää tuon miehen päälaella?
Aapeli: En minä muista huomanneeni.
Markkanen: Siinä näit, lurjus. Ei valeilla pitkälle potkita. Tekisitte parhaiten, isäntä, jos oikopäätä potkisitte hänet ulos.
Kalle: Odottakaas vielä vähäsen. (Hyppää äkkiarvaamatta kauppiaan luokse ja tempaa hänen partansa irti. Ojentaa sen isännälle). Tässä nyt näette isäntä, kuka on valehtelija ja lurjus.
Markkanen (Aikoo syöksyä Kallen niskaan): Tuki nyt suusi, petturi, ryökäle, konna…!
Aapeli (Panee keppinsä väliin): Olkaa nyt siivolla kauppias, muuten saatte minun kanssani tekemistä. Näyttää kuin ei Kalle olisikaan aivan väärässä. Selittäkää asia, jos voitte, kauppias.
(Kello soi).
Markkanen: Suus kiinni, moukka!
(Aikoo mennä kamariinsa. Aapeli asettuu oven eteen.)
Aapeli: Ei, minä tahdon etisin selvän kaikesta.
(Kello soi taas).
Markkanen: Minä saan mennä milloin tahdon omaan huoneeseeni.
(Kelloa soitetaan rajusti).
Aapeli: Mene sinä Kalle avaamaan!
(Kalle menee).
Markkanen: Älä päästä ketään sisään, kuuletko!
Kalle: Päästän kun päästänkin. Ihmisten pitää saada tulla kauppapuotiin minä hetkenä tahtovat. (Avaa oven).
(Aholan Sohvi, Heikin Kaija, Kompelin Jeremiias ja muita ostajia tulee sisään. Tervehtivät. Kalle vastaa).
Sohvi: Piti oikein asian aikain käydä katsomassa, olisiko totta siinä mitä Mikon Liisa äsken jutteli kylällä. Siunaa ja varjele! Tuossahan Risto vielä onkin ilmielävänä! Ja Liisa kun kertoi, että kolme poliisia oli vienyt hänet tän'aamuna kruunun rattailla niin että paikat tärisi.
Kaija: Ja tiesi Korventaustan Taava lisäksi, että hän oli juovuspäissään mukuroinut kauppiaan puolikuoliaaksi ja siitä syystä viety Pietariin hirtettäväksi.
Markkanen: Mitäs niistä eukkohöperöjen juoruista. Tämä Kalle oli häijyyksissään virkkanut muoreille jotain sinnepäin, ja nämä heti hoilaamaan ympäri pitäjää päättömiä valeita. Mennään nyt kamariin isäntä, juttelemaan siitä asiastamme. Ole sinä Kalle taas sill'aikaa puotimiehenä.
Aapeli (Vastahakoisesti): No mennään sitte.
(Markkanen avaa oven ja työntää isännän edellään.)
Sohvi: Vai siinä se koko juttu olikin! Mutta arvaanpa että siinä sittekin on jotain takana. Risto oli kuin puusta pudonnut ja Rutasen isäntä niin äkäisen näköinen. Sanottakoon mitä hyvänsä, mutta kyllä tässä on jotain kieroa, on vissiin.
Kalle: Olisiko Sohvilla mitä asiaa?
Sohvi: Pitihän minun tuoda emännälle rihmarulla yhdellä tiellä. Mutta eipä tässä kiirettä. Ei Risto taida joutua sieltä vielä vähiin aikoihin, näyttää siltä.
Kalle: Kyllä minä annan. Minkä numeroista tarvitaan?
Sohvi: Niin rihmaako? Ka kolmenkymmenenhän sitä käskettiin. Mutta mitenkäs te…?
Kalle: Tässä olisi. 15 penniä.
Sohvi (Kaivaa taskujaan): No kun nyt emäntä uneutti siinä kiireessä rahan antamatta. Se Liisa tuli kanssa semmoisella touhulla ja elämällä, että pää ihan meni sekaisin. Olisko sinulla lainata?
Kaija: Kunhan ensin maksaisit vanhatkin velkasi. 10 penniä sokerista ja 15 pippurista ja…
Sohvi (Matkien): Ja ja ja. Huuda nyt siinä kaiken maailman asiat! Se on aina tuommoinen, haukkuu toisen suut silmät täyteen kun lähimmäinen joskus pyytää auttamaan oikeassa asiassa.
Kaija: Siinä sen nyt näette. Enkös minä ole aina sitä sanonut? Juoksee nälinkuoliaana ympäri kylää kerjäämässä milloin neljänneksen kahvia, milloin palan sokeria, ja jos joskus kauniisti huomauttaa, että koeta nyt hyvä ihminen ajatella, millä maksaisit takaisin, niin sähähtää kuin kissa. Siinä sen nyt näitte.
Sohvi: Suus kiinni ja mene mökilles saamaan selkääsi Heikiltäsi! Joko se on selvinnyt viimeviikkoisesta humalastaan?
Kaija: Heikkikö? Joka on niitä parhaita työmiehiä kuin olla taitaa, eikä maistakaan kuin kerran vuodessa. Mimmoinen vaan lie sinun Eljaksesi? Tiedänpä hänestä yhtä ja toista, hänestä ja Seppälän Marista, mutta en tahdo tässä pilata lähimmäiseni hyvää mainetta.
Sohvi (Viskaa rahoja Kaijan kouraan): He! Siin' on rahasi, kitupiikki, ja vähän päällekin haukkumisen palkasta. Ei Sohvi niin köyhä ole, ettei hänellä olisi varaakin suuta hyvittää, ei vainen olekaan. Tuoss' on rullasta. (Nakkaa lantteja tiskille.) Hyvästi!
Kalle: Hyvästi! Mitä teillä muilla olisi asiaa?
Kaija: Eipä minulla niin asiaakaan, tulin muuten vaan kuulemaan, liekkö täällä asiat niin hullusti, kuin Taava kertoi.
Kalle: Entäs teillä Jeremiias?
Jeremiias: Ei häntä minullakaan niin erityistä. Ilman vaan poikkesin, kun akat tuossa niin suutaan soittelivat portailla.
Kalle: Nyt kuulitte Ristolta, mitenkä asia on. Ei siinä ole sen kummempaa.
Kaija: Vartoommahan tässä vielä vähän aikaa. Jos vielä hyvinkin kuulisi Ristolta jotakin.
Kalle: Ei Risto jouda tänne tänä iltana. Hänellä on tärkeitä asioita isännän kanssa.
Kaija: Ei taida kauppias olla kotona?
Kalle: Ei. Missä lie kylässä. Taisi mennä Kanniseen.
Kaija: Täytyy sitte lähteä. Hyvästi!
Kalle: Hyvästi!
Jeremiias: Minä tulen kanssa. Hyvästi!
Kalle: Hyvästi, hyvästi!
(Kaija ja Jeremiias menevät. Muut ostajat poistuvat samaten sanoen kukin hyvästinsä. Kalle sulkee oven.)
Markkanen (Pistää päänsä ovesta): Joko ne menivät? Jopa näkyvät olevan tiessään. (Tulee puotiin, Aapeli perässä.) Kuules nyt, Kalle! Me olemme täällä sopineet sillä tavalla, että isäntä ostaa tämän liikkeen ja rupeaa kauppiaaksi. Sinä pääset kun pääsetkin puotipojaksi. Minä lähden tästä muille maille. Tämä on siksi kiero juttu, ettei siitä enää tule korjaamalla kalua.
Aapeli: Mutta minne sinä sitte aijot mennä? Jonnekin toiseen syrjäiseen pitäjään petkuttamaan ihmisiä niinkuin täälläkin? Ei, kyllä on parasta, että jäät tänne.
Markkanen: Mitä sinä puhut? Tännekö kauppiaaksi? Tässä pitäjässä on jo ilmankin kolme kauppiasta, joista jo yksi on liikaa. Ei, se on kerrassaan mahdotonta, sen ymmärrät itsekin, kun oikein asiaa ajattelet.
Aapeli: En minä niin päin ajatellutkaan. Minä tarkoitin, että sinä jäisit tähän liikkeeseeni puotimieheksi. Täällä tarvitaan hyvästikin kaksi miestä tiskin takana, kun en itse kuitenkaan talon hoidon takia ehdi pitämään kaupasta niin hyvää huolta kuin sinä ennen.
Markkanen: Puotimieheksi? Minä? Kuinka sinun mieleesikään voi juohtua semmoista? Ensiksikin se olisi minulle suuri häpeä ja toiseksi…
Aapeli: Eipä minun mielestäni mikään häpeä. Sinä olet kyllä tottunut olemaan puotipoikanakin, eikä ihmisten tarvitse tietää tästä vaihdoksesta mitään. Isäntä on myynyt liikkeensä minulle ja matkustanut pois, mutta sinä olet jäänyt tänne vanhaan toimeesi. En ymmärrä, miksei se sopisi. Sinä olet jo ehtinyt rikastua aivan tarpeeksi, etkä minunkaan palveluksessani köyhdy. Minä maksan hyvän palkan.
Markkanen (Huoaten): Olkoon sitte menneeksi. Ei tässä näy muukaan keino auttavan. Voi päiviäni! Kaikkeen sitä joutuu tässä maailmassa.
Kalle: Mitäs sitte muuta kuin mennään juomaan hyvät harjakaiset tämän kaupan päälle. Eikös niin, Risto?
Markkanen: No mennään. Sehän tässä enää lie jälellä. Voi päiviäni!
(Menevät kaikin kamariin.)
Esirippu alas.