MORDVALAISTEN, TSHEREMISSIEN JA VOTJAKKIEN KOSINTA- JA HÄÄTAVOISTA

Vertaileva tutkimus

Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN

Esitetään Suomen Yliopiston filosofisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä oppisalissa marraskuun 15 p. 1913 kello 10 a.p.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seura, 1913.

Alkulause.

Seuraavassa on otettu käsittelyn alaiseksi eräs tapojen tutkimuksen haara, kosinta- ja häätavat, kohdistamalla tutkimus varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan. Varsinkin yksityisten kansojen tapoja käsittelevää tutkimusta on tällä alalla vain vähän harjoitettu. Tapojen systematisoiminen ja tutkimusmenetelmän määrääminen on näin ollen suurimmalta osaltaan ollut tekijän itsensä määrättävä. Joskin tällainen tehtävä — sen suorittajaa kun eivät traditsionit eivätkä esikuvat ole kahlehtineet — on ollut viehättävä, on toiselta puolen ymmärrettävää, ettei tulos saata olla tyhjentävää laatua. Tämä johtuu osaltansa myös aineiston laadusta. Yksityisen tutkijan on mahdotonta suorittaa systemaattista keräystyötä, varsinkin jos tutkittavana on useamman kansan tavat. Kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset, ne kun useimmiten eivät ole syntyneet tieteellistä tarkoitusta varten eivätkä ole asiantuntijan laatimia, ovat usein sangen epätäydellisiä. Sivumääräisistä kuvauksista saatetaan monesti löytää joku yksityinen tutkimukselle arvokas tieto.

Osa aineistoa on kesillä vuosina 1908, 1909 ja 1910 Volgan suomalaiskansojen keskuuteen tekemieni kansatieteellisten keräysmatkojen tuloksia. Suurin osa painetusta suomalais-ugrilaisia kansoja koskevasta lähdeaineistosta nn koottu Pietarin Keisarillisessa yleisessä kirjastossa sekä Kasanin yliopiston ja Venäjän Tiedeakatemian kirjastoissa säilytettävästä kirjallisuudesta. Osaan erikoiskirjallisuutta olen tutustunut Wienin keisarillis-kuninkaallisessa hovikirjastossa.

Työtäni päättäessäni pyydän ilmaista syvän kiitollisuuteni professoreille H. Paasoselle ja Yrjö Wichmannille, jotka luovuttamalla käytettävikseni arvokkaita kuvauksia sekä viittauksillaan ja myötätunnollaan suuresti ovat edistäneet työtäni. Niinikään olen kiitollisuuden velassa prof. Edvard Westermarckille eräistä erikoiskirjallisuutta koskevista osotuksista, Kasanin vierasheimoisen opettajaseminaarin opettajille, herroille M.E. Evseveville ja P.M. Kunaeville, jotka matkojeni suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat olleet avullisina, sekä Suomalais-ugrilaiselle Seuralle, joka rahallisesti on avustanut matkojani. Vielä pyydän kiittää herra Felix Brofeldtia antamastaan avustuksesta.

Helsingissä, lokakuun 28 p. 1913.

Tekijä.

SISÄLLYS:

Johdanto.

I. Deskriptivinen esitys tutkimuksen alaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

a) Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen. — ikäsuhteista. — Vaalivapaudesta ja aloiteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko. — Kihlaus. — Katsojaiset. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Kihlauksen ja häiden välinen aika. — Häät. — Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista. — Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. — Nuodematka. — Menot morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

b) Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Häät. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka ja vastaanotto sulhastalossa. — Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

c) Votjakit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.— Kosinta. — Kihlaus ja avioliiton toimeenpano. — Jarashon ja suan. — Häidenvieton aika. — Häämenot. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Sulhastalossa.

II. Muutamat tutkimuksen alaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista. — Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä. — Yalintavapaudesta. — Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin. — Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen. Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu -käsitysten sarjaan. — Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina. — Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona. — Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja määräpäivän asettaminen. — "Polterabend"-menot. — Nuodematka ja morsiusmatka. — Hunnuttaminen. — Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut. — Morsiamen kantaminen. — Ruoskalla lyömiset. — Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut morsiusmatkaan liittyvät tavat. — Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat. — Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa. — Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset. — Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset. — Varsinaiset kontaktimenot. — Kestitysmenot ja lahjojen antaminen. — Askaroittamismenot. — Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset. — Polvipoikameno. — Häähunnun poistaminen. — Aviovuoteelle asettaminen. — Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa. — Sukulaisissa käynnit. — Nuorikon asema uudessa kodissa.

[Tästä julkaisusta on jätetty pois tieteelliset viitteet ja lähteen.]

Johdanto.

Häätapojen tieteellistä selittelyä on, kuten luonnollistakin, harjoitettu etupäässä perheen ja avioliiton historian tutkimuksen yhteydessä. Xämä tavat ovat tällöin useimmiten saaneet selityksiä sen mukaan, mitä kantaa kukin tutkija tällä alalla on edustanut. Varsinaiset avioliittoseremoniat ovat tällaisissa tutkimuksissa sosiologisten ilmiöiden ja institutsionien tutkimuksen ohella tavallisesti saaneet osakseen huomiota vain sikäli kuin ne ovat soveltuneet asianomaisen tutkijan edustamaan kantaan ja teorioihin.

Tätä paitsi on avioliittoseremonioita käsitelty lukuisissa kultturihistoriallisissa ja kansojen tapoja koskevissa tutkimuksissa. Suuressa osassa tällaisia tutkimuksia nojautuu niiden selittely, mikäli se ei ole deskriptivistä, varsinaisten avioliiton ja perheen historioitsijoiden teorioihin; muutamissa verrattain myöhäisissä tutkimuksissa on sen sijaan puheenalaisia ilmiöitä pyritty selittämään välittömämmin, suoranaisesti primitivisten ja alhaisilla kultturiasteilla olevien kansojen psykologian ja heillä inhimillisen yhteiselämän suhteista vallitsevien käsitysten valossa. Varsinaisesti häätapoja systemaattisesti käsittelevää tieteellistä tutkimusta on kuitenkin näihin saakka verrattain vähän harjoitettu.

Sitä kantaa, jolta häätapoja useimmissa varsinkin aikaisemmissa avioliiton historiaa käsittelevissä ja muissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa on käsitelty, voitaisiin mielestämme nimittää historiallis-symbolistiseksi. Suurimman osan häämenojen toimituksista ja seremonioista katsotaan sen mukaan johtuvan aikaisemmin vallinneista perhejärjestyksen muodoista ja avioliittotapojen ilmiöistä. Näin oletetaan lukuisain häämenojen symbolisoivan aikaisemmin vallinneita avioliiton solmimismuotoja, kuten esim. naisen ryöstöä ja ostoa; tällöin asetetaan toiset avioliiton toimeenpanossa noudatetuista menoista sellaisten ilmiöiden ja teoriojen yhteyteen kuin matriarkaatti, kommunaliavioliitto, heterismi, endogamia, eksogamia, polyandria j.n.e.

Tämän suunnan edustajiin lukeutuvat varsinkin useat saksalaiset kultturihistorioitsijat ja etnologit. Tyypillisenä heistä voidaan mainita A.H. Post, joka paitsi primitivistä avioliittoa ja varsinkin avioliitto-oikeuden aloja käsitteleviä tutkimuksiaan on aikakauskirjassa "Globus" (T. LX) julkaisemassaan kirjoituksessa erikoisesti kosketellut häätapoja. Hänen käsityksensä mukaan muodostavat ryöstöseremoniat yleisimmän ja vielä nykyisinkin yli koko maailman levinneen osan häämenoja. Fiktiviset taistelut sulhasen ja morsiamen sukupuolen välillä, morsiamen vastustelut, kantaminen, pakeneminen, piilottautuminen, morsiustalon portin sulkeminen j.n.e. ovat selviä naisen ryöstöstä johtuvia symboleja. Yhteiset syönti- ja juontimenot symbolisoivat taas avioparin taloudellista yhteyttä j.n.e.

Näiden alojen erikoistutkijoiden piiristä ja heidän rakentamiinsa teorioihin nojaten on historiallis-symbolistinen avioliitto- ja häätapojen selittely levinnyt useiden kultturihistorioitsijain ja tapojen tutkijoiden keskuuteen. Eräissä viimeaikaisimmissakin tutkimuksissa saavat useimmat avioliittotapojen seremonioista tämänlaatuisia selityksiä.

Toiselta puolen ovat etupäässä englantilaiset etnologit ja sosiologit jo verrattain aikaisin pyrkineet tulkitsemaan primitivisten ja alhaisemmilla kultturiasteilla olevien kansojen tapoja ja institutsioneja kansanpsykologian valossa sekä niiden käsitysten avulla, joita tällaisilla kansoilla on inhimillisistä yhdyssuhteista. E. Tylor, John Lubbock, Herbert Spencer y.m. olivat ihmissuvun vanhinta kultturia valaisevissa tutkimuksissaan panneet huomiota psykologisiin seikkoihin primitivisten tapojen selittelyssä, ja myöhemmin on tämä suunta englantilaisessa tahi englantilaiseen kouluun kuuluvassa tutkimuksessa saanut yhä huomattavamman sijan. Nojaten laajaperäiseen luonnon- ja alhaiskultturisten kansojen tuntemiseen, jota Englannin asema suurena maailman- ja siirtomaavaltiona erityisesti on edistänyt, ovat englantilaiset tapojen, uskomusten ja primitivisten institutsionien tutkijat useinkin aikaisemmista teorioista vapautuneina pyrkineet selittämään kysymyksenalaisia ilmiöitä välittömästi kansanpsykologisten ja biologisten ilmiöiden ja syiden avulla. Magian, uskomusten ja primitivisen uskonnon tutkimuksen alalla edustavat tätä tutkimussuuntaa sellaiset teokset kuin Edward B. Tylorin "Primitive culture" ja J.G. Frazerin "The golden bough".

Avioliiton kultturihistorian ja avioliittotapojen alalla on tämä suunta saanut muutamia edustajia, joista Ernst Crawleyn v. 1902 ilmestyneellä tutkimuksella "The mystic rose" erikoisesti häätapojen tutkimuksessa on huomattavin sija. Tässä teoksessa ovat useat avioliittotapojen ilmiöt ensi kerran tulleet tieteellisen käsittelyn alaisiksi ja toisille on löydetty uusia tieteellisesti tyydyttävämpiä selityksiä. Hyväkseen käyttäen sellaisia aikaisempia tutkimuksia kuin Frazerin ja Westermarckin sekä nojaten laajaan primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen tapojen ja ajatusmaailman tuntemukseen, etsii Crawley selvitystä tutkimuksenalaisille seikoille yleisinhimillisistä psykologisista ja fysiologisista ilmiöistä. Kuten Westermarck aikaisemmin oli vapauttanut avioliiton kultturihistorian eräiden teoriojen, etupäässä primitivisen kommunismin ja matriarkaatin orjuudesta, on Crawley päästänyt monet avioliiton solmimisessa noudatetuista seremonioista avioliiton historioitsijoiden teoriojen ikeestä. Monet n.s. symbolistisista ja aikaisempiin enemmän tahi vähemmän teoretisiin avioliittotapojen historiallisiin ilmiöihin perustuvista selitystavoista ovat saaneet väistyä kansanpsykologisiin ja maagillisiin käsityksiin nojautuvan selitystavan tieltä. Näin selitetään esim. useat aikaisemmista "ryöstösymboleista" n.s. tanu -käsityksistä ja eri sukupuolten välillä ilmenevästä antagonismista johtuviksi. Valemorsian, morsiamen tahi sulhasen piilottautuminen tahi toistensa karttaminen sekä monet muut häätapojen ilmiöt, jotka aikaisemmin jäivät selitystä vaille tahi joiden oli katsottu johtuvan eräistä primitivisen avioliiton ilmiöistä (naisen ryöstöstä j.n.e.), on Crawley suoranaisesti selittänyt primitivisen ajatusmaailman ilmiöiden avulla.

Tapojen ja tapasystemien psykologinen tutkimussuunta on vienyt eräät tutkijat, niiden joukossa nimenomaan Crawleyn, aikaisemmin hyväksyttyjen teoriojen arvostelussa niin pitkälle, että eräiltä avioliittotapojen yleisiltä ilmiöiltä, kuten väkivaltaiselta naisen hankkimiselta ryöstämällä, joko tykkänään kielletään todellisuuteen perustuvana olemassaolo tahi tunnustetaan sen alaan kuuluvat ilmiöt vain ahtaassa merkityksessä, pääasiallisesti samoista käsityksistä johtuviksi, joiden kannalta avioliittoseremonioissa esiintyvät vastustelut ja näennäinen väkivallan käyttö selitetään.

Siitä huolimatta, että aineisto on verrattain runsas, on suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotapojen tutkimus vasta alullaan ja systemaattista keräystyötä tällä alalla vain nimeksi harjoitettu. Eräät tähän aineistoon kuuluvista vanhemmassa venäläisessä etnografisessa kirjallisuudessa esiintyvistä lähteistä ovat peräisin ajalta, joka on pari vuosisataa tahi enemmänkin meistä taaksepäin. Näistä ovat erityisesti huomattavat ne Venäjän maantiedon, luonnon ja kansojen kuvaukset, jotka syntyivät Pietari Suuren, Elisabetin ja Katarina II:n hallitusaikoina. Tämä tutkimusharrastus kohdistui etupäässä laajan valtakunnan etäisten rajamaiden, Siperian, Itä- ja Kaakkois-Venäjän valaisemiseen, mutta samalla kiinnittivät useat tämän ajan tutkimusmatkailijat huomiotansa myöskin valtakunnan sisäosissa asuviin kansallisuuksiin jättäen arvokkaita tietoja useiden suomalais-ugrilaisten kansojen vanhoista oloista ja elämyksestä. Erikoisesti itäisiä suomalaiskansoja koskettelevista kuvauksista on mainittava Gerhard Friedrich Müllerin jo v. 1733 ennen kymmenvuotista Siperian matkaansa Kasanissa alottama Kasanin läänin vierasheimoisten kansojen esitys. Elisabetin hallitusaikana alkanut tutkimusretkeilyjen kausi, jonka lähtökohtana on v. 1768, on suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimuksessa erittäin tärkeä. Viimeksimainittuna vuonna lähtivät Venäjän Tiedeakatemian toimesta tutkimusmatkoilleen I. Lepehin, P.S. Pallas, J.G. Georgi, J.P. Falk ja N. Rytshkov. Ensiksi suunniteltiin ja alotettiin retki Orenburgin seuduille, mutta vähitellen laajennettiin näiden retkikuntien toimintaohjelmaa koko Pohjois- ja Itä-Venäjää sekä Siperiaa koskevaksi.

Näiden, tutkimusmatkojen tuloksia ei voida arvostella vähäisiksi suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnon, tapojen ja ulkoisen elämän tuntemiselle. Yksinkertaisessa ja lyhyessä muodossa sisältävät nämä kuvaukset usein erittäin mielenkiintoisia tietoja m.m. näiden kansojen tavoista. Useimmat retkeilijöistä, kuten Lepehin, Pallas ja Falk, olivat tosin ensi sijassa luonnontutkijoita. Tapoja koskevat huomiot ovat kuitenkin usein tehdyt tarkalla silmällä ja tutkijan vaistolla. Muutamat kohdat aiheuttavat tosin päättämään, etteivät kaikki heidän esittämänsä tiedot perustu omaan havaintoon; jo sananmuoto viittaa joskus siihen, että eri kertojat ovat saaneet vaikutuksia toisiltaan. Tämä koskee varsinkin Georgin kuvauksia. Teoksensa esipuheessa huomauttaa hän tunteneensa edeltäjiensä ja tutkimustoveriensa (Müllerin, Pallas'en, Gmelinin, Lepehinin, Rytshkovin, Lehmin, Högströmin y.m.) teokset. Tästä huolimatta saattavat Georgin kuvaukset sisältää omiakin huomioita. Siperiassa oli hänellä tilaisuus tutustua Obin ugrilaisiin kansoihin, ja sieltä palattuaan oleskeli Georgi Pallas'en kanssa Kaman seuduilla ja viipyi sittemmin Permin läheisyydessä.

Katarinan aikaisiin etnografian harrastajiin kuuluvan lääninmaanmittari Milkovitshin tiedot Volgan seudun vierasheimoisten kansojen uskonnosta ja tavoista ovat hänen 1780-luvulla laatimiensa käsikirjoituksien mukaan julaistut eri sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa. Näistä osottavat hänen Simbirskin läänin mordvalaisia koskevat muistiinpanonsa silminnähtävää perehtymistä mainitun kansan tapoihin ja uskontoon, joten ne tässä suhteessa ansaitsevat huomattavan sijan. Kahdeksannen- ja yhdeksännentoista, vuosisadan vaihteessa sekä viimemainitun alkupuoliskolla olivat itäisten suomalaisheimojen uskonto ja tavat jatkuvan mielenkiinnon esineenä erittäinkin heidän asuma-alallaan vaikuttavan papiston puolelta. Tältä ajalta ovat peräisin muutamat arvokkaat mordvalaisia koskevat käsikirjoitukset diakoni Vasilij Orlovin kuvaus mokshalaisten tavoista, uskonnosta ja menoista, Nizhnij-Novgorodin arkkipiispan Jakovin muistoonpanoissa tavattava esitys Nizhegorodin läänin ersalaisten (terjuhanien) uskonnosta ja tavoista sekä arkkimandriitta Makarijn etnografiset muistoonpanot saman läänin mordvalaisista.

Sitä paitsi sisältävät yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelle saakka venäläiset viralliset läänin- ja hiippakunnansanomat lukuisasti kuvauksia suomalais-ugrilaisista kansoista. Näiden kirjoittajista ovat monet syntyperäisiä vierasheimoisia, toiset heidän keskuudessaan eläneitä tahi muuten heidän elämäänsä tutustuneita venäläisiä. Muutamat tämäntapaisista kuvauksista eivät kuitenkaan kokonaan perustu itsenäisiin huomioihin, vaan tavataan niissä vanhojen etnografien kuvauksista lainattuja tietoja. Samoin ovat muutamat käyttäneet hyväkseen edellä puheenaolleita käsikirjoituksia. — Myöhemmällä ajalla ovat etnografiset kuvaukset tavallisimmin saaneet paikkansa aikakauskirjoissa ja oppineiden seurojen julkaisuissa.

Tämä tutkimusaineisto ei ymmärrettävästi useimmissa tapauksissa ole syntynyt tieteellistä tarkoitusta silmälläpitäen. Useita huomiontekijöitä ovat johtaneet heidän subjektiviset käsityksensä asioiden laadusta, joten tutkimukselle arvokkaat tiedot tulevat usein esille itsetiedottomasti paljon arvottoman ohella. Tästä huolimatta ne alaan perehtyneen käsissä ovat arvokkaana lisänä.

Yrityksistä varsinaisesti systemaattisesti käsitellä tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapoja on lähinnä mainittava V. Mainovin v. 1883 Suomi-kirjassa ja vähää myöhemmin Venäjän Maantieteellisen Seuran aikakauskirjassa laajennettuna julkaisema esitys mordvalaisten avioliittotavoista, etupäässä kosintaan ja häihin liittyvistä. Osaksi oman keräämänsä, osaksi painetusta kirjallisuudesta poimimansa aineiston on Mainov järjestänyt etupäässä tapahtumajärjestykseen; tämän ohella hän teoksen alkupuolella selittelee m.m. avioliiton solmimisen ehtoja ja muotoja, tehden paikotellen myöskin johtopäätöksiä tapojen merkityksestä.

Tieteellisiin tuloksiinsa nähden on puheenalainen teos vienyt tutkimusalaansa sangen vähän eteenpäin. Ne johtopäätökset, joita siinä siellä täällä ilman minkäänlaista yhtenäisyyttä tavataan, ovat tavallisesti kokonaan perustelua ja todistelua vailla. Yksinkertaisia tapoja saatetaan lähemmittä perusteluitta esim. asettaa mytologiseen yhteyteen oletetun auringonpalveluksen kanssa ja verrattain rikkaasta aineistosta huolimatta ovat muutamat oleellisimmat seikat jääneet tykkänään huomioonottamatta. Kirjalla saattaisi tästä huolimatta olla huomattava merkitys lähdekokoelmana, jollei tekijän epätarkka, jopa joskus puuttuvaa rehellisyyttä osottava suhtautuminen lähteisiinsä tekisi arveluttavaksi luottamisen semmoisenaan mihinkään siinä esiintyviin tietoihin. Lainaukset ja viittaukset ovat usein vääriä tahi harhaanviepiä ja joskus on tekijä ominaan esittänyt painetuissa lähteissä tavattavia kuvauksia.

Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m. primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.

Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta "Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat menettäneet suuren osan arvostansa.

Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim. naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta, joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.

Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja solmittaessa.

Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, kugu venan asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään "vävyksi" ( vena ). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten, että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin kaikille veljille yhteisesti ( polyandria ) ja ikä määräsi oikeudet häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta, polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker", jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla — mutta samalla muitakin suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten — on häätapoja vertailevasti käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja niiden laadun ja merkityksen kannalta.

Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa. Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat — kuten kielelliset todistuskappaleet osottavat — yhtenäisenä kansanheimona eläneet joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten vaikutuksen alaisina.

Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja suomalais-ugrilaisia kansoja.

Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä, kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta. Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen, morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp. juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla, n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. — Kansojen tapoihin ja käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset, valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto- ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti eri kansoilla.

Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta. Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista, muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät. Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia. On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta (myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.

Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä (1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T. Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset. Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. — Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890) länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen mukaisia.

Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi. N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D. Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää todellisuutta j.n.e.

Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa "O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta kannalta.

Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä, nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.

Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle, sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e. Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen, avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas morsiamen ostotavasta.

Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.

Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A. Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.

Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877 ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja. V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M. Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen. Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.

Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s. itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää. Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten, niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.

Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat, huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden valaisemiseksi.

Toiselta puolen on jo edellisen tarkoitusperän kannalta välttämätöntä pyrkiä selvyyteen kunkin ilmiön laadusta ja ajatussisällöstä. Tällöin on tarpeellista osottaa tapojen ja seremoniojen yksinkertaisin muoto ja arvostella niiden laatua yleismaailmallisten käsitysten kannalta, mikäli ne mahdollisesti sellaisista johtuvat. Kuten yleensä tapojen ja seremoniojen tutkimuksessa, olemme nähneet uudemman suunnan häätapojen selittämisessä pyrkivän vapautumaan teoreettisista ja aprioristisista selitystavoista ja etsivän niihin valaistusta lähempää, kansojen psykologisesta ideapiiristä ja konkreettisesta elämänkäsityksestä. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoista liittyy epäilemättä suuri osa eräille kultturiasteille ominaisiin yleisiin käsityksiin. Tämän vuoksi onkin välttämätöntä kussakin tapauksessa pyrkiä asettamaan ne ennen kaikkea yhteyteen näiden käsitysten kanssa, jonka ohella muunkin laatuisten selitystapojen seuraaminen saattaa olla monessa tapauksessa tarpeellista.

Etenkin sellaisten kansojen häätapojen tutkimuksessa, joiden tavat yleensä eivät osota yhtenäisyyttä ja jotka usealta taholta ovat olleet vieraalle vaikutukselle alttiina, on vaikeaa saada määrätyksi se yleiskanta, johon tutkimuksen olisi perustuttava. Vertailevaa tutkimusta harjoitettaessa tämän kannan määrääminen on kuitenkin välttämätön. Jos käytettävissä on tarpeellisen laaja aineisto, voidaan tavoissa tavallisesti löytää kullekin kansalle yleiset ilmiöt, jotka ennen kaikkea ansaitsevat joutua tutkimuksen esineiksi. Jotta satunnaiset ilmiöt saatettaisiin erottaa yleisistä, on aineiston maantieteellisesti mahdollisimman hyvin edustettava tutkittavan kansan asuma-aluetta, mikä eri kysymysten suhteen mahdollisuuden mukaan on osotettava.

Usein saattaa kuitenkin sellainenkin tapa, joka on säilynyt harvinaisena vain jollakin yksityisellä paikkakunnalla, olla arvokas ja huomioonotettava. Onhan mahdollista, että jollekin kansalle alkuperäisesti yleisemmin kuulunut piirre on säilynyt jossakin yksityistapauksessa. Tarkasteltaessa häätapoja etenkin yleismerkitykselliseltä kannalta, ovat tällaiset yksityiset tapaukset huomioonotettavat.

Tutkimusalan laajuus ja monihaaraisuus on tässä yrityksessä sallinut ottaa lähemmin tarkasteltavaksi vain sangen rajoitetun määrän kysymyksiä. Tässä suhteessa on joskus aineiston puutteellisuuskin vaikuttanut. Monet alaan perehtymättömiltä häätapojen kuvaajilta huomaamatta jääneet seikat olisivat olleet tälle tutkimukselle tärkeitä. Muutamat kysymykset ovat taasen laadultaan sellaisia, että niiden suhteen päästään tuloksiin vain silloin, kun tarpeeksi laaja aineisto on käytettävissä. Häätapojen yleisten kysymysten tarkastelussa on rajoituttu etupäässä niihin yleisimpiin kohtiin, jotka aikaisemmissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa ovat enimmän saaneet huomiota osakseen tahi jotka oleellisimpina näyttävät kuuluvan varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin. Moni tärkeä ja mielenkiintoinen tapa on rajoittamissyistä saattanut tulla vain vaillinaisesti valaistuksi tahi jäänyt tykkänään lähempää tarkastelua vaille.

Tutkimuksemme kohdistuu varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan, jotka historiallisten vaiheittensa ja kultturisuhteittensa kannalta sopivat hyvin rinnakkaisesti tarkastettaviksi. Votjakkien lähimmän sukulaiskansan, syrjänien, avioliittotavat ja etenkin varsinaiset hääseremoniat näyttävät kadottaneen siksi paljon alkuperäisyydestään, ettei niiden systemaattinen esittäminen votjakkilaisten rinnalla jälkimäisten valaisemiseksi yleensä ole tarpeellista. Lukuunottamatta muutamia erittäin mielenkiintoisia alkuperäisiä käsityksiä sukupuolien välisistä suhteista sekä yleisiä häämenoihin liittyviä maagillisia toimituksia, osottavat syrjäniläiset kosinta- ja häämenot pääasiallisimmissa kohdissaan suurta venäläispiirteisyyttä. Näin ollen antavat syrjäniläiset tavat varsinkin venäläistä vaikutusta määriteltäessä mielenkiintoisia vertauskohtia, joten niiden esittäminen yleisen vertailun kannalta on tärkeätä.

Useat kosinta- ja häätapojen seikat ovat siksi kiinteässä yhteydessä muutamien avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa, että on käynyt välttämättömäksi seurata eräitä näistä yksityiskohtaisemminkin. Näin ovat esim. jotkut kosintatapojen piirteet selitettävissä eräiden avioliiton solmimisen perusteiden, kuten naisen ryöstön ja lunnasrahalla hankkimisen avulla, samalla kuin n.s. alote- ja valintaoikeudellisilla seikoilla on huomattava merkitys useiden tapojen selvittelylle. Edelleen ovat muutamat omituiset, etupäässä votjakkien häätavoissa esiintyvät ilmiöt, morsiamen palaaminen synnyinkotiin häiden jälkeen ja uudistetut häämenot lopullisesti miehelään tuotaessa, yhteydessä eräiden avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa. Näihin tutustuminen on kehottanut tarkastelemaan niitä sellaisenaan yleisemmältäkin kannalta, varsinkin koska useimmat tännekuuluvat seikat tutkimuksenalaisten kansojen tavoissa ovat olleet selvitystä vailla ja niillä avioliittotapojen yleisen tutkimuksen kannalta näyttää olevan merkitystä.

Kosinta- ja häämenojen sarja on esitetty luonnollista järjestystä seuraten, s.o. tavat on esitetty siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat toisiaan. Lukuisat varsinkin mordvalaisten tapojen piirteet osottautuvat verrattain myöhäisenä aikana nykyisiltä lähimmiltä naapurikansoilta, etupäässä venäläisiltä saaduiksi lainoiksi. Samalla muodostavat tsheremissien tavat yhdessä tshuvassilaisten kanssa erikoisen ryhmänsä, joka osottaa lukuisia yksityiskohtaisia yhtäläisyyksiä, joita useinkaan ei sen kauempana tavata. Näiden erittelyä varten on tarpeellista mahdollisimman yksityispiirteisesti seurata niitä kunkin kansan tavoissa, mikä käy mahdolliseksi ainoastaan tuomalla esille tarpeellisen laajasti deskriptivistä aineistoa. Tämänlaatuiset vertailut ovat sen vuoksi pääasiallisesti suoritetut ensimäisessä osassa deskriptivisen esityksen yhteydessä. Näin on vapauduttu esittämästä varsinaisessa vertailevassa osassa sellaisia tapoja, jotka usein sellaisenaan yksinkertaisen vertailun avulla ovat selitettävissä lainoiksi tahi vieraspiirteisiksi. Useiden muun laatuisten tapojen suhteen, joita varten laveammalle ulotetut vertailut ovat olleet tarpeellisia, on samaa menettelytapaa noudattamalla käynyt mahdolliseksi päästä vertailuissa yleisemmälle kannalle ja vapautua yksityispiirteisestä deskriptivisen aineiston uudelleen esittämisestä.

I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.

Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa, hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa. Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35 vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä, sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan. Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui "ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä, ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä, joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus. Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa. Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat, vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet, morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa, vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten, jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa. Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta ( kalym ). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen inatan ja imbaban määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa, vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim. hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä 70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.

Ikäsuhteista.

Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta (purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön, jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen. Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan vanhaan aikaan 10—12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa 20—25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19—20-vuotiaita. Samaran läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa. Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18 vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.

Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.

Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen — lausuu Lepehin — on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä, ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana. Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen. Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta; aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana. Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen. Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee, edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta. Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. samokrutka l. samohodka ) ovat toiselta puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä "lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 % häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 % häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen helmikuuta nimitetään svadby 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä. Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.

Kosinta.

Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla, jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi kalymista, s.o. lunnasrahasta, sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat, mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin kalymista. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan lähetti sulhasen isä naispuhemiehen ( svaha ) ja sukulaisia morsiamen kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun, tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin jumalille ( jurt-azyravalle ja kud-azyravalle ) sekä vainajille, lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta, johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan, antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä uhrit jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. — Tällaisesta kosinnasta eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului uhri jurt-azyravalle, kud-azyravalle ja vainajille. Kun rukous kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla, lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa. Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona, niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä, mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä, jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena saman laatuisessa merkityksessä.

Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.

Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku sulhasen sukulainen ( ikeltsa jakits {?} 'edellä kulkeva'); seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa. Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen. Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa. Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet ( svaty ) sulhasen läheisiä miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja hänen naisapulaisensa ( svaha ) ovat välttämättömästi sukulaisia. Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään. Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä ( svaty ). Seuraavalla kerralla tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse. Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista, useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään svaha, jona on joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat, samoilla nimityksillä ( svat, svaha ), joilla sulhasen ja morsiamen isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät onnea taivaan jumalalta ( vere-shki-pas ), sekä "kodin jumalalta" ( kudoú kirdi sijaka ) ja vainajilta ( pokshtat-babat ). Afashevossa toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä, noustaan seisomaan ja pyydetään onnea vere-shki-pasilta, ja vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen kotiin.

Kihlaus.

Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat, seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa, leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi. nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp. viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana. Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa. Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä. Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle, joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa nimittää piispa Jakov juomingeiksi ( zapoj ). Ne tapahtuivat morsiamen kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä. Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen vihkimistä. — Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat. Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta. Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään parste simeme 'hyvästi juoda', lad'amo, odirvan simeme 'neidon juominen', proksimmenze, parste tshijamo 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi kihlausta seuraavia juominkeja toj. Ensimäisiä toimituksia puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä. — Afashevossa tyhjentävät vanhemmat kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee, esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko odirvan simeme -jnhlan jälkeen morsiamen kotiin lad'amo -nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan lopussa tuo kaksi neitoa ( urval'anit ) hänet esiin, jolloin sulhasen äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa lad'amo -juhlaa, parste tshijamo ('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana. Sitä varten valitaan sulhasen suvusta uredev ja ennen lähtöä paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa ( kurnik l. praka ). Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä lad'amo juhlassa on voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa proksimmenze. Morsiamen kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita. Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on niinikään "pöydälle panosta" ( kladka ) sopiminen, kädenlyönti naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä lad, ladynki, zgovor 'sopiminen, sopimusjuhla', rukobitie 'kädenlyönti', propoj, zapoj 'juomingit, juonti', propoj nevesty 'morsiamen juonti'. Länsi- ja Etelä-Venäjällä zapoiny 'juomingit', zmoviny 'sopimusjuhla', zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie 'kätten yhdistäminen, kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva toj. Toisessa kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia häämenoille. Niissä esiintyvä uredev on yksi häiden virkahenkilöltä. Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen, jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi ( zgovor ), jos edellinen on käsitetty juominki- ( zapoj ) tahi kädenlyöntijuhlaksi ( rukobitie ) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi ( poksh-kuda ). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen yhteydessä.

Katsojaiset.

Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin kudo vanomo 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen petshurka vanomo 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat kihlajaisjuominkien ( toj ) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset ( vastvardzhama ) kihlauksen jälkeen, ennen proksimmenze -juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot, ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen. Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta dymnitshanie 'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä "uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset" ( rozgladiny ) kihlajaisten jälkeen.

Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.

Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän määrääminen. Käyntiä nimitetään tshin-putuma (butuma) 'päivän määrääminen' tahi pozalan putoma 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.

Kihlauksen ja häiden välinen aika.

Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä, mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari. Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa. Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä, mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita, ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen seremonialliset itkut. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä kartanon haltijan kardas-sarkon sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan ( vanks tarka, shuksh-pra ) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana. Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki. Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään. Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi. Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt, valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden mukaisiksi.

Häät.

Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. —

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:

Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.

Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen luona pidetyn itkupäivän. Morsiamen luo kokoontuivat hänen ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan. Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin. Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat neitoilta- eli polterabend -menot. Niihin ottavat osaa morsiamen sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja. Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat urvalat häntä käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina ( fata ). Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä. Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa kashado jartsamoksi 'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden aattopäivän nimenä kashado jartsama 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon "morsiuskortteeriin" ( urvalan- l. urvalen-kudo ) tahi "odotuskortteeriin" ( ashton-kudo ); paikotellen palaa hän täältä ennen nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla ( devitshnik ). Siihen ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle, viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha, jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni — pellolle, suurelle niitylle… tulevat niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa ( venkopletiny ) morsiamen hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana ( dziewiczny wieczor 'neitoilta') palmikon hajoittaminen ( rozpleciny ). Bulgariassa suoritetaan devishnik -juhlassa pääasiassa samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa venäläisissä polterabend -menoissa selvät vastineensa, joista muutamat esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana kasha (puuro) häiden merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti hän kasha -juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.

Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä nimityksillä drushka ja poddruzhe. Piispa Jakov kertoo, että sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli drushka.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen noutoon säännöllisesti nuodejoukko (kudat), jonka jäsenet ovat tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu johto- eli virkahenkilöitä, joita on ersalaisten poksh-kuda 'suuri l. pää-kuda' eli puhemies, kud-ava, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat ( ata-kuda ja ava-kuda ).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia, sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten "morsiamen kuljettaja" uredev, urved'. Hänen tehtävänään mainitaan m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta. Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä ingal-djakaj 'edellä kulkija' ja toran-kandy 'sapelin kantaja'. Morsiamen kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä urvalat, paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta ( urvalanit ).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. suuren piirakan eli hääleivän valmistaminen. Morsiustaloon mukaan otettavaksi valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä ( luvon-kshe, luksha, toj-praka, poksh-praka, kurnik ), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen, puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä ( prakan panmo tshi 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan (pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella) nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä sulhasen isä ( svat ) ja äiti ( svaha ). Joskus nimitetään isää erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, korennoj sratiksi 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on tysatskij 'tuhannen päämies', jälkimäisen svaha, joka on tunnettu myöskin sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi ( posazhonnyj otets ja posazhonnaja mat ), varsinkin silloin kun sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys. Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille. Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa, että mordvalaisten kuda, samaten kuin venäläinen svat (resp. svaha ) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

Kuda kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi puhemiestä, myös Gevatter, uigureilla Freund, Genosse. Tshuvassin kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin Vater des Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter, jonka tapaisessa merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä ( Gevatter ), ei sitä niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp. morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.

Jo Pallas'ella tavatut ja nykyäänkin tavattavat kaksi nuorempaa venäläisnimistä virkahenkilöä vastaavat venäläisten kahta sulhasen ikätovereista valittua virkahenkilöä, jotka jälkimäisillä etupäässä ovat nuodejoukon toimivia johtomiehiä ( drushko ja poldrushko, poldruzhe tai poddruzhe ). Mordvalaisten uredevin, ( urved' j.n.e.) tehtävät muistuttavat useissa suhteissa venäläisen drushkon toimia. Saratovin läänissä tavataan pel'uridiv ('puoli-u.'), mikä nimitys on muodostunut venäläisen poldrushka l. poldruzhee -nimen mukaan.

Ritualisen hääleivän tahi piirakan valmistaminen ja mukaanotto nuodematkalle on yleinen venäläinen tapa. Venäläiset valmistavat hääleivän ( korovaj, korovaets, kurnik ) tavallisesti sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. Joskus valmistetaan sellainen sekä sulhasen että morsiamen kotona, tahi vasta hääpäivänä. N.F. Sumtsov mainitsee hääleivästä ( korovaj ) puhuttavan v:lta 1526 olevissa muistiinpanoissa. Vanhoissa tsaarien ja ruhtinaiden häissä oli ritualinen hääleipä niin suuri, että sitä kantoi neljä virkamiestä sametilla verhotuilla paareilla. Vähä-Venäjällä valmistetaan seremoniallisia lauluja laulaen ennen häitä useampia korovaj -leipiä. Jantshukin mukaan on hääleivän valmistus, joka suoritetaan viimeisenä iltana ennen häitä, vähävenäläisten häävalmistusten tärkein kohta. Se tehdään suuren pyöreän leivän muotoiseksi ja valmistukseen ottaa osaa koko sulhasen suku. Galitsiassa kokoontuvat naapurit ennen häitä morsiustaloon korovaj -leipää valmistamaan. Puolalaiset tekevät häitä varten suuren leivän ( krowaj ) ja bulgarit leipovat sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä erityisen leivän morsianta varten.

Nuodematkalle lähdön edellä tapahtuvat rukous- ja siunausmenot, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosintamatkalle lähdettäessä toimitettavien kanssa, sisältävät omaperäisten tapojen ohella vastaavien venäläisten rukous- ja siunausmenojen piirteitä. Jälkimäisissä on leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan ritualinen käyttö yleistä, Sulhanen tahi nuodejoukko siunataan leivällä (leivällä ja suolalla, pyhäinkuvalla) ennen lähtöä, Siihen nähden, että sulhanen aikaisempien tapojen mukaan ja tavallisimmin nykyäänkin ei lähde nuodematkalle, on sulhasen siunaaminen, missä sellainen esiintyy, venäläistä lainaa; jälkimäisellä taholla sulhasta nimittäin siunataan nimenomaan nuodematkalle lähtemään.

Nuodejoukon muita matkallevarustamismenoja voidaan tarkastaa yhdessä hääjoukon varustamisessa noudatettavien menojen kanssa, sillä niissä tavataan ylipäätänsä samanlaisia toimituksia.

Nuodematka.

Muutamien tietojen mukaan noudatetaan nuodejoukon matkan yhteydessä eräitä tapoja ja menoja. Piispa Jakovin mukaan näyttää sulhasen äiti toimineen nuodejoukon johtohenkilönä. Hän puki päähänsä seppeleen ( venets ) ja sen päälle miehen päähineen sekä matkasi vahakynttilää ( shtatol ) kädessään pidellen morsiustaloon. Edellä kulkivat ratsumiehet rakkopilliä soittaen. Kylänkujalla heitti sulhasen isä kauhallisen kuparirahoja kaikille neljälle ilmansuunnalle.

Pensan läänin Insarin piirikunnassa ajaa edellä kaksi sukulaista, joista toisella on puukko kädessä.

Yleiseksi nuodematkalla noudatetuksi tavaksi on merkittävä se, että nuodejoukko asettaa matkansa siten, että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi että matka sinne tapahtuu yön aikana.

Mokshalaisten nuodematkalle on erikoista se, että nuodejoukko, samaten kuin kosiomiehet kosintamatkalla, asettuu morsiamen kotikylässä ensiksi erityiseen pysähdyskortteeriin. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaiset asettuivat morsiamen kotikylässä talvella jo aattopäivänä vartavasten hankittuun asuntoon. Kesällä jäätiin kylän ulkopuolelle, josta vasta seuraavana päivänä saavuttiin morsiustalolle.

Menot morsiustalossa.

Morsiustalossa nuodejoukon saavuttua tapahtuvista menoista antavat jo vanhimmat kuvaukset muutamia tietoja. Lepehinin mukaan rajoittuivat mordvalaisten häämenot vanhaan aikaan siihen, että morsiamen isä, ottaen kädestä tytärtänsä, äidin pidellessä suolaa ja leipää, luovutti hänet noutamaan saapuneelle apelle ja anopille. Kiitettyään vanhempiaan ja itkettyään eroitkut läheisillensä, peitti morsian itsensä vyötäröön saakka valkealla liinakankaalla, jonka jälkeen veli vei hänet ajoneuvoihin. Paitsi tätä yleiskohtaista kuvausta, kertoo Lepehin silloisten Tsheremshan-joen tienoilla asuneiden mordvalaisten häätavoista. Morsian puettiin punaisiin vaatteisiin ja hänen päänsä peitettiin punaisella hunnulla niin, ettei kasvoja voitu nähdä. Morsiamen eteen asetettiin rahi, jolla oli olutämpäri, leipää ja suolaa. Viereen istui "iäkäs mies" pyhäinkuvan kanssa ja edessä piteli pieni poika kynttilää. Morsian itki kullekin sukulaiselle, näiden hunnun alle kumartaen hyvästellessä. Edessä seisoi morsiamen veli heilutellen sapelia ja lyöden sillä tuon tuostakin kattoon ja kurkihirteen. Ulos vietiin morsian kantamalla. Kirkolle vihittäväksi vietäessä oli hän valkealla hurstikankaalla tahi pöytäliinalla peitettynä. Sulhanen odotteli hänen saapumistaan kirkolla.

Georgin kuvaus sisältää samoja piirteitä kuin Lepehinin. Morsiamen luovutti isänsä "kädestä" sulhasen isälle. Morsiamen äiti antoi sulhasen äidille mukaan suolaa ja leipää. Ennen lähtöään peitti morsian päänsä.

Milkovitshin kertomuksesta käy selville, että isä antoi tyttärelleen erotessa karjasta jonkun eläimen lahjaksi ja että morsiamelle annettiin matkalle mukaan leipä. Ennen lähtöä hunnutti morsian kasvonsa.

Makarij kertoo sulhasen isän sen jälkeen kun "kaupat oli tilitetty" morsiamen kotona toimittaneen rukouksen omille kodin haltijoilleen ja vieneen morsiamen kotiinsa. Siunauksen asemasta antoi isä tyttärelleen erityisesti sitä varten valmistetun saltanin kynttilän. Tämän pienoisen tuohuksen säilytti nuorikko vanhempiensa siunauksena kuolemaan asti, niin että se pantiin arkkuunkin kuolleen kanssa.

Jakov mainitsee nuodejoukon morsiustaloon sisään astuttuaan rukoilleen jumalaa ja juoneen olutta sekä viinaa. Juhla-aterian jälkeen siunasi morsiamen isä tytärtänsä leipäkimpaleella, shtatol -kynttilällä ja pyhäinkuvalla. Eroitkujen jälkeen otti morsian vihille lähtiessään poveensa leipäkimpaleen, kynttilän ja suolaa.

Orlovin kuvaus mokshalaisten menoista sisältää joukon yksityiskohtia, varsinkin tällöin noudatetuista rukousmenoista. "Itse avioliittopäivänä" tapahtui morsiamen kotona pyhä toimitus, jolla vanhemmat siunasivat morsiamen avioliittoon. Kutsuttuaan koolle sukulaisensa, uhrasivat vanhemmat jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle, jolloin pöydällä olevaan mesijuoma-astiaan kiinnitettiin 1/4 naulaa ja enemmänkin painava saltanin vahakynttilä. Uhrin jälkeen morsiamen isä ja äiti, ensiksi toinen, sitten toinen, jättivät kynttilän sitä sammuttamatta morsiamelle. Tämä asetettiin palavine kynttilöineen ajoneuvoihin ja hän saapui kynttilätä sammuttamatta sulhasen kotiin. Joskin vanhempien etnografien kuvauksista useat heidän aikanansa käytännössä olleiden tapojen yksityispiirteet saattavat puuttua, sisältävät ne huomattavimmat tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista.

Yhdeksi vanhempien kuvausten erikoispiirteistä on merkittävä se, että lukuunottamatta Milkovitshin, Pallas'en ja Jakovin kuvauksia, kysymyksessä olevat menot niiden mukaan tapahtuvat pääasiassa morsiamen ja molempien puolten vanhempien kesken; jotka niissä esiintyvät toimivina henkilöinä. Kuten jo edellisestä käy selville, tavataan myöhempien kuvausten mukaan, kuten nykyaikaisissakin tavoissa, useissa menoissa erityisiä toimihenkilöitä, jotka nähtävästi aikaisemmin ovat olleet ja nykyisinkin useimmiten ovat sukulaisia.

Esitetyistä vanhemmista kuvauksista käy myöskin selville, ettei morsiamen noudannassa ollut osallisena suurempaa nuodejoukkoa, mikä myöhemmissä tavoissa on yleistä.

Silloin, kun morsianta noutamassa on varsinainen nuodejoukko, otetaan se vastaan morsiustalossa erikoisilla menoilla. Niinpä mainitsee Jakov morsiamen isän nuodemiesten saapuessa sulkeneen portin, jota ratsumiehet pyysivät avaamaan. Sen jälkeen tuli morsiamen isä ulos mukanaan leipää ja suolaa sekä kauhallinen olutta, ottaakseen tulijat vastaan leivällä ja suolalla.

Portin sulkemisesta nuodejoukon saapuessa ja ruokatavaroiden esiintuonnista puhuvat myös muutamat myöhemmät kuvaukset. Portin sulkeminen on myös yleistä nykyaikaisissa tavoissa. Se avataan vasta sitten, kun nuodejoukolta on saatu rahaa lunnaiksi.

Nykyaikaisissa tavoissa esiintyy kysymyksessä oleva meno episodina, jossa molemmin puolin porttia seisahtuneet joukkueet lauluilla tervehtivät toisiansa. Morsiustalon puolella esiintyvät morsiamen ystävättäret koettavat kaikin tavoin herjata nuodejoukon jäseniä, erittäinkin sen johtohenkilöitä. Tämänlaisista menoista mainitsee jo Milkovitsh; morsiamen ystävättäret lauloivat nuodejoukon saapuessa sille osotettuja herjauslauluja.

Yleiseuropalainen tapa sulkea morsiustalon portti nuodejoukon saapuessa ja vaatia lunnaita sen avaamisesta on samalla yleinen venäläinen tapa. Ainakin vastaavissa isovenäläisissä tavoissa on myös yleistä se, että nuodejoukon sisään pyrkiessä lauletaan lauluja, joissa sitä ja erittäinkin sen johtajia (puhemiestä, kaasoa, sulhasen vanhempia) herjataan.

Morsiustalossa ennen morsiusmatkaa tapahtuvien menojen suhteen on huomattava se eroavaisuus, mikä eri ajoilta peräisin olevissa kuvauksissa ilmenee. Vanhimpien esittäessä tännekuuluvat tavat yksinkertaisina ja harvoihin menoihin rajoittuvina, sisältävät myöhemmät joukon lisäepisodeja, jotka myöskin nykyaikaisissa tavataan.

Viimeksimainituissa kiinnittävät vanhempiin verrattuina huomiota muutamat toimitukset ja seikat nuodejoukon saapumisen aikana ja lähinnä seuraavana aikana sen saavuttua. Neitoillan menojen tarkastelussa on käynyt selville, että morsian useiden aikaisempien kuvausten mukaan viedään kotoa pois ennen nuodejoukon saapumista. Myöhempien kuvausten mukaan on morsian paikotellen nuodejoukon saapumishetkellä morsius- l. odotuskortteerissa tahi piilossa.

Alatyrin piirissä palasi morsian neitokortteerista ( urvalen kudo ) naapurin luota ennen nuodejoukon saapumista kotiinsa. Täällä asettui hän pirtin peränurkkaan makaamaan, teeskennellen nukkuvansa. Nuodejoukon saapuessa hänet herätetään, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mistä on kysymys. Sulhasen pirttiin tullessa hän taas pakenee neitokortteeriin, josta hänet ennen lähtöä käydään noutamassa. Napolnojessa morsian niinikään paneutuu maata nuodejoukkoa odoteltaessa. Hänet viedään neitokortteeriin vasta nuodejoukon saavuttua ja tuodaan takaisin ennen lähtötoimituksia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa on morsian nuodejoukon saapuessa kotona, ottaen osaa vastaanottomenoihin. Hänet vievät nuodejoukkolaiset kesken morsiustalossa tapahtuvaa juhlaa sukulaistaloon, josta käydään hänet ennen lähdön edellä tapahtuvia toimituksia hakemassa takaisin.

Afashevossa on morsian nykyään nuodejoukon saapuessa kotona, nukkuen teeskenneltyä unta pirtin penkillä. Vanhempaan aikaan hänen sitävastoin tällä hetkellä tiedettiin olleen neitokortteerissa. Ystävättäret herättävät hänet laululla, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mitä on tekeillä, ja ihmettelee, miksi vieraita ihmisiä öiseen aikaan on tunkeutunut hänen isänsä kotiin. Laulussaan kertoo morsian muka näkemäänsä unta. Sen jälkeen lähtee hän ystävättärineen urvalan kudoon, josta hääjoukko aamusella kud-avan johdolla käy hänet noutamassa. Kotia saapuessa tapahtuu portilla "neidonpäivien luovutus" siten, että morsian antaa sormuksen jollekin ystävättärelleen, mikä symbolisoi hänen eroaan neitseiden joukosta.

Näiden menojen suhteen on siis ensiksikin huomattava, että kun morsian aikaisempien ja eräiden myöhempien kuvausten mukaan on nuodejoukon saapumishetkellä morsiuskortteerissa, hän muutamien toisten mukaan palaa saapumishetkeksi kotia ja ottaa osaa eräisiin tällöin suoritettaviin menoihin.

Ne tavat, joihin morsiamen osanotto tällöin liittyy, osottautuvat selvästi venäläisperäisiksi. "Neidon päivien" l. "neidon kauneuden" luovuttamisen olemme jo neitoiltamenoissa osottaneet johtuvan venäläisistä tavoista. Jälkimäisellä taholla saattaa se niinikään tapahtua kysymyksessä olevassa häämenojen kohdassa, jota paitsi sen niinhyvin mordvalaiset kuin venäläiset voivat vielä toimittaa kirkolla ennen vihkimistä, Edelleen ovat morsiamen teeskennelty uni unennäköineen ja sulhasen herjaaminen yleisiä venäläisten tapojen piirteitä.

Morsiamen esiintymistä tässä häämenojen kohdassa on siis pidettävä myöhäsyntyisenä, venäläisten tapojen analogian vaikutuksesta syntyneenä. Näitä uudenaikaisempia tapoja sovittaakseen vanhemman tavan kanssa, jonka mukaan morsian ei ollut kotona nuodejoukkoa vastaanotettaessa, hänet eräillä seuduin tuodaan vastaanoton ajaksi kotia, mutta viedään taas pian sen jälkeen takaisin neitokortteeriin.

Näiden menojen myöhäsyntyisyyttä osottaa edelleen se, että ne useissa paikoin edellyttävät sulhasen mukanaoloa, vaikka sulhanen yleisen vanhemman mordvalaisen tapakannan mukaan jää pois nuodematkalta.

Vanhimmissa kuvauksissa kiinnittää huomiota ensiksikin Lepehinin ja Georgin mainitsema morsiamen seremoniallinen luovutus sulhasen puolen edustajalle (sulhasen isälle), jolle nykyaikaisemmissa kuvauksissa emme tapaa vastinetta.

Samaten kuin sulhasen ja morsiamen puolten edustajien (isien) välinen kädenlyönti kihlauksessa, tapahtuu morsiamen kädestä luovuttaminen molempien puolten juridisten kontrahenttien välillä. Menolla on siis avioliiton oikeudellisen päättämisen merkitys. Se, että tämän toimituksen yhteydessä, kuten muissa saman laatuisten avioliittomenojen kohdissa, otettiin esille suola ja leipä, osottaa, että se käsitettiin samanlaiseksi tärkeäksi seremonialliseksi toimitukseksi kuin nämäkin.

Esitettyjen kuvausten mukaan liittyy tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan joukko uhri- ja rukousmenoja, jotka vanhemmissa kuvauksissa esiintyvät etupäässä kodin haltijoihin ja vainajiin kohdistettuina kansallisina palvontamenoina. Näiden ohella ja joskus niihin liittyvinä tavataan morsiameen kohdistuvia siunausmenoja, joilla jo esim. Lepehinin ja Jakovin kuvauksissa on huomattava asema. Viimeksimainitun sekä Orlovin mukaan tapahtui siunaaminen ritualisella vahakynttilällä ( shtatol ). Paitsi kynttilää, tavataan Jakovilla siunauksen välikappaleina leipä ja pyhäinkuva, Lepehinilla suola, leipä sekä pyhäinkuva.

Samalla kun vanhemmat palvontamenot osottavat yhtäläisyyttä esim. tshuvasseilla tähän häämenojen kohtaan liittyvien tapojen kanssa, viittaavat jo siunausmenojen välikappaleet venäläisiin tapoihin. Myöhempien kuvausten mukaan esiintyvätkin kysymyksessä olevat menot siunausmenoina, joissa siunauksen välikappaleina on leipä, pyhäinkuva, leipä ja suola. Ne suoritetaan tavallisesti vähää ennen morsiusmatkalle lähtöä. Menoon liittyy usein yhteinen syönti sekä joskus pöydän ympäri kulkeminen.

Vastaavat menot venäläisissä, varsinkin valkovenäläisissä tavoissa ovat muodostuneet erittäin juhlalliseksi toimitukseksi. Viimeksimainituilla katsoo Dovnar-Zapofskij n.s. morsiamen istuttamisen (posad) olevan tännekuuluvien menojen tärkeimpänä osana. Morsian asetetaan ennen vihille lähtöä istumaan erikoiselle istuimelle, jolloinka morsian itkee eroitkuja ja vanhemmat siunaavat häntä juhlallisesti. Tähän saattaa liittyä kolminkertainen seremoniallinen pöydän ympäri kulkeminen. Istuin on joskus peitetty nurinkäännetyllä turkilla.

Isovenäläisiin tapoihin kuuluu niinikään juhlallinen morsiamen tahi avioparin siunaaminen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Sen usein esiintyväksi piirteeksi on merkittävä, että isän siunatessa pyhäinkuvalla, äiti siunaa leivällä tahi leivällä ja suolalla. Täälläkin liittyy siunausmenoon usein yhteinen syönti, jota varten hääleipä jaetaan osiin.

Sekä aikaisemmat että myöhemmät kuvaukset kertovat yksimielisesti morsiamen hunnuttamisesta, s.o. hänen päänsä tahi kasvojensa peittämisestä eräissä häämenojen kohdissa.

Hunnuttamisesta kertoo Milkovitsh jo kosintamenojen yhteydessä. Häämenoista puhuessaan mainitsee hän morsiamen ennen kotoa lähtöä peittäneen kasvonsa. Georgin mukaan tapahtui hunnuttaminen niinikään ennen morsiusmatkalle lähtöä. Vanhojen mordvalaisten menojen kuvauksessa puhuu Lepehinkin hunnuttamisesta morsiusmatkan yhteydessä. Tsheremshan-joen seuduilla asuneiden mordvalaisten tavoissa huomataan hänen kuvauksensa mukaan kahdenkertainen hunnuttaminen: morsiamen pää peitettiin siunausmenojen ajaksi punaisella peitolla, mutta vihille vietiin hänet valkealla hurstilla peitettynä.

Useimmissa myöhäisemmissä kuvauksissa mainitaan hunnuttamisesta juuri morsiusmatkan yhteydessä. Tätä paitsi on morsian hunnutettuna usein siunausmenojen aikana sekä joskus eroitkuja itkiessään. — Useammat myöhäisemmätkin tiedot mainitsevat morsiushunnun väriltänsä olevan punaisen. Erään Pensan läänistä olevan tiedon mukaan peitettiin morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hurstikankaalla, johon oli neulottu ristejä ja nelikulmioita.

Yleisenä mordvalaisena tapana, josta sekä vanhemmat että nykyaikaiset tiedot puhuvat, on pidettävä sitä, että morsianta muutamissa häämenojen kohdissa kannetaan tahi kahden puolen talutetaan. Tämä on tavallisinta morsiusmatkan yhteydessä, mutta tätä paitsi kannetaan morsianta usein hyvästelemässä sukulaistaloissa käydessä sekä synnyinkodin eri paikkoja hyvästellessä ja erojaisitkuja itkiessä. Kantamisen tahi taluttamisen toimittaa, kuten jo Lepehin mainitsee, usein morsiamen veli, mutta tämän ohella eräät häiden virkahenkilöt, varsinkin "morsiamen kuljettaja" uredev tahi taluttajat urvalat.

Nämä tavat esiintyvät samassa laajuudessa ja saman muotoisina tshuvasseilla. Venäläisillä ei morsiamen kantaminen ole yleistä, mutta ei kuitenkaan ole ollut harvinainen Keski-Venäjällä. Kantajana on täälläkin usein morsiamen veli, mutta myöskin sulhanen. Sumtsovin mukaan kannetaan morsianta Itä- ja Länsi-Venäjällä useimmiten sulhasen kotiin tuotaessa.

Morsiusmatka.

Sekä vanhemmissa että myöhemmältä ajalta olevissa kuvauksissa mainitaan morsiamelle uuteen olinpaiAkaan lähtiessä annetun mukaan (käteen tahi poveen) erilaisia esineitä. Niistä tunnemme ennen kaikkea muissakin häämenojen kohdissa ritualisena esineenä käytetyn vahakynttilän ( shtatol ). Muita tällaisia esineitä ovat leipä ja suola. Näitä voidaan ottaa kaikkia kolmea samalla kertaa mukaan.

Saman tavan löydämme venäläisten häämenoista. Täällä annetaan morsiamelle poveen morsiusmatkan ajaksi leipä tahi leipää ja suolaa.

Tätä paitsi sisältää pari vanhaa venäläisten häämenojen kuvausta kohtia, joiden mukaan kynttilällä tahi kynttilöillä vastaavissa venäläisten menoissa on ollut saman tapainen käytäntö kuin puheenalaisissa mordvalaisissa menoissa. Erään tiedon mukaan sytytettiin ennen vihille lähtöä kaksi yli puudan painoista kynttilää erikoisella pyhällä kynttilällä, ja nämä olivat nähtävästi mukana matkalla sulhasen kotiin. Perillä kynttilät yhdistettiin ja vehnäpurtiloon pantuina säilytettiin kokonainen vuosi päänalusen vierellä. Olearius kertoo venäläisten morsiusmatkalla reen vierellä kantaneen kuutta vahakynttilää.

Mordvalaista morsianta on kuljetettu uuteen olinpaikkaansa useiden aikaisempien tietojen mukaan sekä kuljetetaan monilla paikkakunnilla vieläkin morsiuskuomissa, s.o. kaarien päälle levitetyllä kankaalla umpinaisiksi päällystetyissä ajoneuvoissa. Päällyskankaaseen ommellaan tähtiä tahi muunlaisia kuvioita.

Muutamat tiedot puhuvat tshuvassien käyttäneen saman tapaisia morsiuskuomeja. Milkovitsh kertoo, että tshuvassilainen morsian kannettiin soiton soidessa hurstikankaalla peitettyyn kibitkaan. Kasarin läänin Jadrinskin piirin tshuvassit kuljettavat morsianta joko hevosen selässä tahi peitetyssä kibitkassa. Simbirskin läänin Kurmyshin piirin tshuvassit vievät morsiamen sulhasen kotiin välttämättömästi peitetyissä ajoneuvoissa.

Eräs tiedonanto näyttäisi viittaavan venäläistenkin käyttäneen sen tapaista laitosta. Tereshtshenko mainitsee morsiamen Orlovin läänissä viedyn vihille peitetyissä ajoneuvoissa, joita nimitettiin budkaksi.

Edellä puheenaolleet morsiusmatkaan liittyvät tavat ovat kohdistuneet pääasiassa morsiameen. Näitä paitsi huomataan tännekuuluvissa menoissa sellaisia, jotka kohdistuvat hääsaattueeseen kokonaisuudessaan tahi muulla tavoin ovat morsiusmatkan yhteydessä. Muutamat näistä menoista ovat samoja, joita nuodematkan yhteydessä noudatetaan. Tällaisiksi ovat merkittävät muutamat toimitukset, jotka suoritetaan sekä nuodejoukon että morsiussaattueen matkalle lähdön edellä. Nuodematkalle lähdettäessä tavattiin pääasiallisimpina toimituksina kolminkertainen nuodejoukon tahi hevosten ympäri kulkeminen sulhastalon pihalla tahi vähän matkaa edennyttyä. Ympärikulkemisen toimittivat johto- tahi virkahenkilöt (ratsumiehet, sulhasen isä, poksh-kuda, uredev ) erilaisten esineiden, kuten miekan, kirveen, sapelin; viikatteen, palavien päreiden ja pyhäinkuvan kanssa.

Morsiussaattueen matkalle varustamisessa on myöskin ennen kaikkea huomioonotettava ympärikulkemiset, joiden yhteydessä käytetään vastalueteltuja esineitä. Niiden lisäksi tavataan ruoska samanlaisessa käytännössä. Ympärikulkeminen saattaa esiintyä myöskin siinä muodossa, että morsiussaattue kulkee lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Vastaavat venäläiset tavat osottavat läheistä yhtäläisyyttä mordvalaisten kanssa. Niiden yleiseksi piirteeksi on merkittävä se, että ennen nuodejoukon tahi morsiussaattueen liikkeelle lähtöä joku häiden virkahenkilöistä kulkee sen ympäri määrättyjen varoesineiden kera. Ympärikulku saattaa tapahtua tahi uudistetaan se jonkun matkaa lähtöpaikalta edennyttyä. Tavallisimpia ympärikulkemisessa käytettäviä esineitä ovat kirves, veitsi, sapeli, pyhäinkuva ja ruoska; joskus tavataan humalat. Tiehen lyödään teräaseilla tahi ruoskalla ristejä.

Teräasetta käyttävät mordvalaiset vielä etempänäkin morsiusmatkan aikana. Saratovin läänissä seisoi drushko sen aikana morsiuskuomin takaosassa, hosuen sapelilla tahi viikatteella.

Edellä esitettyjen lisäksi on vielä huomioonotettava eräitä morsiusmatkan yhteydessä esiintyviä seikkoja. Lepehin mainitsee morsiamen suvun saattaneen morsianta puolimatkaan, josta se palasi takaisin. Puolitiessä oli sulhasen suku vastassa. Piispa Jakovin mukaan käytiin morsiusmatkan yhteydessä vihillä kirkossa. Kirkolle saavuttua rukoili morsian siunausta esi-isiltänsä. Sulhanen oli ennen morsianta saapunut kotoaan kirkolle ja kiiruhti vihkimisen jälkeen täyttä laukkaa takaisin. Kotikylään saavuttuaan hän kesäiseen aikaan piilottautui riiheen tahi heinähaasiaan; talvella asettautui hän naapuritaloon, viipyen siellä myöhään yöhön.

Nizhegorodin läänissä palasi morsian vihiltä kolmivaljakolla; sulhanen sitävastoin saapui jalkaisin ja piilottautui perille tultuaan kellariin. Saratovin läänissä haettiin sulhanen vihkimistä varten kotoaan kirkolle. Samaran läänissä pysähdyttiin morsiamen kotikylän ulkopuolella, noustiin ajoneuvoista, syötiin ja juotiin, jolla aikaa morsian ystävättäriensä ympäröimänä itki erojaisitkuja ja jakoi ystävättärilleen lahjoja. Ajoneuvoihin asetettaessa hän koetti riistäytyä irti ja heitti hunnun päästänsä tielle. Kasanin läänin ersalaiset käänsivät morsiustalosta lähdettyä kaikki ajoneuvot takaisin porttiin päin. Tällöin tarjosivat morsiamen vanhemmat hääsaattueen jäsenille viinaa.

Mainov kertoo ersalaisten morsiussaattueen lähtiessä rukoilevan veräjän luona kardas-sarkoa ja jurtyn-pazia. Morsian oli kuljettaessa koko ajan seisaallaan ajoneuvoissa. Kylän rajalla pysähdyttiin ja nautittiin viinaa. Matkalla koetti morsian heittää huntunsa tahi vyönsä tielle.

Vetshkanovossa koettaa morsian useampia kertoja heittää huntunsa pois, josta uredevin on määrä häntä estää. Afashevossa pysähdytään kylän ulkopuolella ja puetaan morsiamen päähän sylinterin muotoinen päähine ( kikilka ). Tältä paikalta kääntyy morsiamen suku takaisin.

Kuten jo Jakov mainitsee, suoritetaan siis myöhempien tietojen mukaan vihkiminen morsiusmatkan yhteydessä. Nykyään tapahtuu se säännöllisesti tässä häämenojen kohdassa, niin että morsian vihittynä vaimona tuodaan sulhasen kotiin. Vanhimmat kuvaukset sitävastoin eivät puhu vihkimisestä morsiusmatkan yhteydessä. Milkovitsh, Lepehin ja Georgi mainitsevat sulhasen nähneen morsiamensa ensi kertaa sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa. Tämä, samaten kuin muutamat muut kohdat puheenalaisissa kuvauksissa osottaa, ettei vihkimistä morsiusmatkan yhteydessä toimitettu.

Venäläiset suorittavat vihkimisen säännöllisesti morsiusmatkan yhteydessä, jotavastoin Volgan seudun ei-venäläiset heimot nykyäänkin usein hankkivat kirkon vahvistuksen avioliitolle häämenoista riippumatta, joko ennen tahi jälkeen niiden suorituksen. Mordvalaisten myöhemmät tavat näyttävät siis tässä kohden muodostuneen venäläisten tapojen mukaisiksi. Vihkimiseen liittyvästä käsityksestä avioliiton muodollisena alkamishetkenä johtuu varmaankin vihkimistilaisuudessa tapahtuva morsiamen päähineen ja hiuslaitteen muutto naineen naisen tapaan, jonka joskus mordvalaiset, kuten paikotellen venäläisetkin tällöin suorittavat.

Tshuvassien morsiusmatkalla on morsiamen suku saattamassa pysähdyspaikalle, samaten kuin usein mordvalaisilla. Pysähdyksien aikana syödään ja juodaan. Morsiamen seisoallaan matkaaminen on niinikään tshuvassien tapa. Edellisen tapaiset pysähdykset eivät ole tuntemattomia venäläistenkään tavoissa. Vitebskin läänin venäläiset pysähtyvät morsiusmatkalla seitsemän kertaa, jolloinka syödään. Orlovin läänissä pysähdytään jokaisessa tienhaarassa, juodaan viinaa ja tanssitaan.

Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

Sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuvasta häämenojen sarjasta otamme aluksi tarkasteltavaksi vastaanottomenot, jotka lähinnä liittyvät morsiusmatkan yhteydessä noudatettaviin tapoihin.

Vastaanottomenoihin olemme aikaisemmin tutustuneet jo kosintamenoissa sekä nuodejoukon vastaanotossa morsiustalossa. Nyt tavattavat esiintyvät edellisiin verrattuina paljoa runsaampina ja monipuolisempina, mikä onkin luonnollista, sillä tällä kertaa kohdistuu vastaanotto muun ohella häiden huomattavimpaan henkilöön, morsiameen, hänen uuteen olinpaikkaansa saapuessa.

Eri kuvauksista ansaitsee mainitsemista ensiksikin Pallas'en kertomus mokshalaisten tavoista. Nuorikon kantoivat sulhastalossa juohdemies ja hänen apulaisensa morsiuskuomista hänen lakkaamatta itkiessään portin luo, johon kylän naiset olivat kokoontuneet. Sulhasen äiti astui esiin, mukanaan kuivilla humaloilla täytetty paistinpannu, jonka sisällön hän palavilla päreillä sytytti tuleen. Kun anoppi oli asettanut pannun nuorikon jalan viereen, potkaisi tämä sen pois luotansa. Tämä uudistettiin kolmeen kertaan. Samalla pantiin merkille, miten päin pannu putosi maahan. Jos se jäi ylösalaisin, ennusti se avioparille vastoinkäymistä, jos kohdalleen, onnea.

Lepehin kertoo sulhasen Tsheremshanin mordvalaisilla olleen ottamassa vastaan morsianta. Pirtin kynnyksen edustalla asetettiin ensiksi sulhasen jalalle palavilla humaloilla täytetty pannu, joka hänen oli potkaistava pois luotansa, sitten asetettiin pannu morsiamen jalalle, jonka oh tehtävä samaten.

Milkovitshin kuvaus muistuttaa edellisiä, samalla kun se sisältää muutamia lisäpiirteitä. Vastaanottamassa olivat sulhasen isä ja äiti, yllään nurinkäännetyt turkit, päässä karvalakit. Morsiamen oli potkaistava jalallaan palamaan sytytetyillä humaloilla täytettyä pannua.

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle. Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja annettiin hänen käteensä sytytetty shtatol, jota kantaen hän lähestyi appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän (resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua, ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville, esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä- ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä. Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli, jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto, jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin, jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä. Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan, että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla, Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen, niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian. Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin) vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä kerrotaan, on yleistä avioparin asettaminen vierekkäin istumaan. Sen yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin. Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim. vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen. Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa, mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa. Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista, venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.