Produced by Tapio Riikonen

AHAB ISRAELIN KUNINGAS

Viisinäytöksinen murhenäytelmä

Kirj.

ALPO NOPONEN

Werner Söderström, Porvoo, 1899.

HENKILÖT:

AHAB, Israelin kuningas.
ISEBEL, hänen puolisonsa.
JOSAFAT, Juudan kuningas.
BENHADAD, Syyrian kuningas.
MIKA JEMLANPOIKA, profeetta.
OBADJA, Ahabin hovinpäämies.
ASARIA, sotapäällikkö.
ESTER, hänen kihlattunsa.
AMARIA, paimen, Esterin isä.
SAMERI, Ahabin ja Isebelin uskottu.
SEDEKIA KENAANPOIKA, valheprofeettain johtaja.
ABDIN, Syyrialainen sotapäällikkö.
ELIAB, | Samarian kansalaisia.
ASSIR, |
BAALIN PAPPI.
1:NEN SOTAMIES.
2:NEN SOTAMIES.
3:S SOTAMIES.

Kansaa, sotilaita, sotapäälliköitä, vääriä profeettoja, vääriä todistajia, Baalin pappeja, auringon tyttäriä, kuninkaiden seuralaisia.

Tapahtuu Samariassa ja Gileadissa kuningas Ahabin hallitusaikana.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Baalin temppelin edusta Samariassa. Perällä temppelin etuseinä, jossa ovi pylväiden välissä. Oven eitse kulkee katu vasemmalta oikeaan. Kadun etupuolella vasemmalla ja oikealla puisto.

(Eliab ja Assir tulevat oikealta.)

ELIAB.
Siis Samariassa on onnen päivät?

ASSIR.
On onnen päivät! Toissa päivänä
Töin tuskin jauhovakan tingityksi
Sai kolmeen sikliin, mutta yhdestä
Nyt myödään Samarian portilla.
Ei eilen leivotuista sämpylöistä
Saa omiansa tänä päivänä;
Myös viinin sekä öljyn hinnasta
On puolet ravissut.

ELIAB.
Ja aikaansai
Sen tieto Israelin voitosta?

ASSIR.
Ja runsas saalis, jonka Syyrialta
Sai kuninkaamme. Hän on sankari!

ELIAB.
Sen vaikka myönnän, hänt' en ylistä
Edessä Baalin temppelin.

(Viittaa temppeliin).

ASSIR.
Vaan miksi ei, jos mannaa jakaa Baal?

ELIAB.
Et lailla Esaun herkkuatriaan
Sa esikoisen-oikeuttas myöne?
Se Jahven kansan pyhä oikeus on.

ASSIR.
Sen myöneet ovat meistä useimmat.
Sun kiivastelus muuten Jahven vuoksi
Ei ole viisasta. Tää paikka muista!
Kas, tuolla saapuu kaksi vierasmiestä.

ELIAB (katsoo oikealle).
Ei hätää! Heidät tunnen.

ASSIR.
Ketä ovat?

ELIAB.
Mies Asaria Jorainpoika, neito
On Ester Amarian tytär; kaikki
Kotoisin Gilboasta.

ASSIR.
Kihloissako?

ELIAB.
Niin. Asaria onkin miesten mies
Ja Ester kaunein Israelin impi.

ASSIR.
Ai, ai! Ma sanon, hyvä naapuri:
Tuo silmäin säihky, hehku poskien
On tähän aikaan Samariassa
Niin vaarallista tavaraa; ei niitä
Noin julkisesti näyttää saisi. Käy!
Me emme tahdo heitä häiritä.

(Menevät vasemmalle.)

ASARIA (tulee oikealta käsitysten Esterin kanssa.)
On valennut nyt toivon kaunis aamu!
Kun saaliin tuontiin sotatanterelta
Sain tänne lähteä, en aavistanut
Sua täällä kohtaavani, kukkani.
Odottamaton riemu on se mulle.
Mun mielessäni muotos ihana
Alati loisti, hellin hymyili;
Sit' onnen hetkeä ma unelmoin,
Kun kohtaisin sun Gilboassa taas.
Ma sitä aatellessa iloitsin
Kuin kauris ruohoisella kummulla.
Ja nyt sun näen täällä, kallihin!
Niin terve, hento, kaunis, suloinen
Sa olet taas kuin palmun nuorin oksa.
Mi onnen tuuli tänne sinut toi?

ESTER.
Mun asialle tädin luokse Ramaan
Lähetti isä. Vaan kun sinua
Mun sielun ikävöi, niin Samariaan
Ma poikkesin, kun täällä tietoja
Ma toivoin sodasta ja sinusta.

ASARIA.
Sa mua ikävöitsit?

ESTER.
Enemmän
Kuin kukkatarha kuuman päivän jälkeen
Ikävöi yötä, lauhaa, lempeää.

ASARIA.
Oi Esterini, tähtikirkas yöni! (Syleilevät.)
Kun katsot noin mua silmin lumoavin,
En huomaisi, jos sammuis päivän loimo.

ESTER.
Ma kasvot kohden Jerusalemia
Rukoillut olen joka rukoushetki
Sinulle suojelusta Jahvelta,
Sua ettei kaatais vihamiehen miekka.
Rukoillut olen myöskin, että hän
Mun tekis sulle hyväks puolisoksi.

ASARIA.
Suloinen liljani! Sun sanasi
Mua virkistävät paljon enemmän
Kuin uupunutta mehu meluunan.
Kuink' onnellinen olen! Ennenkuin
Vähetä alkaa kirkas levy kuun,
Sun poimin, ruusu armain vuoriston.
On Israelin onni onnemme.
Nyt saavutettu ratkaiseva voitto
On kodillemme luonut pohjan vankan.
Oletko kuullut riemusanoman?

ESTER.
Se kiertävi nyt suussa jokaisen.
On vihollinen lyöty, kuningas
On taistelusta palannut — ja kuule!
Ma näinkin kuninkaan!

ASARIA.
Sa? Missä?

ESTER.
Äsken
Kadulla sivuitseni kulki hän
Kuningatar ja papit seurassaan.
Hän katsoi minuun, että punehtuin
Mun täytyi luoda maahan katseeni.
Kun ylös katsoin taas, niin huomasin,
Kun kuningatar hälle silmää iski
Ja papin korvaan jotain kuiskasi.

ASARIA.
He huomasivat sulon ihanuutes.

ESTER.
Kun kaikki tarkkaan minuun katsoivat,
Niin kansan taakse piiloon vetäydyin,
Ja silmistäni kyyneleitä tulvi.
Ma Samariaan saapumista kaduin.

ASARIA.
Sa arka olet, armas mettiäinen,
Vaan kainoudessas kaunihimpi kahta.
Sa, vieno, parhain vuorillasi viihdyt,
Mut säikyt silmäystä julkeaa.
Ilostu, ystävä, niin hunnun sulle
Ma ostan puhtoisinta valkeaa
Ja hankin idän ihanimmat helmet!

BAALIN PAPPI (hyökäten parin toverin kera temppelistä).
Se jätä tehtäväksi rikkaampain!
Sa onnellinen olet! Impes myös!
Hänellä on ne ominaisuudet,
Jotk' ovat mieleen kaikkein korkeimman,
Kun lähestyy hän hämärtyissä illan
Maan impein seuraan. Tule tyttöni!
Sun kylvetämme ruusumehussa
Ja kalleimmalla nardus-öljyllä
Sun jäsenes ja ihos hieromme;
Niin vuotehelle haahkan untuvista
Ja kultakankahasta tehdylle
Sun Baalin eteen viemme nauttimaan
Hekumaa lemmen jumalallisen!
Siis tule!

ASARIA.
Poistukaatte, kirotut!
Näette, kuinka häntä kiusaatte.

BAALIN PAPPI.
Me poistumme, mut kyyhkys kaappaamme.

(Papit tempaavat Esterin ja vievät temppeliin).

ESTER (pois vietäessä).
Oi Asaria, kuolon häpeästä
Pelasta minut, armo Jahven jos
On sulle kallista!

ASARIA.
Sun pelastan!

(Hyökkää vapauttamaan Esteriä).

BAALIN PAPPI (tarttuu Asariaan).
Pysähdy houkka, hitukaan jos on
Älyä typerässä kallossas!
Me emme ijäks Baalin pyhäkköön
Vie hempukkaasi. Sa jo huomenna
Sen entistänsä viehkeämpänä
Saat kainaloosi, kaunisteltuna
Jaloilla helmillä ja kullalla,
Ja tuntein lemmen jumalallisen
Hän elon hekumata uhkuvaa
Sun sitten totuttavi nauttimaan.

(Sysää Asarian irralleen ja häviää sitten temppeliin,
johon toiset ovat Esterin vieneet).

ASARIA (ovea lyöden).
Te konnat, riettaat, kunniattomat,
Te ihmisyyden hylyt irstaimmat,
Te saastaisesta rosvoluolastanne
Pois puhdas karitsani päästäkää!
Spitaali syököön käden kirotun,
Mi häneen uskaltavi koskea!
Avatkaa! Taikka tulen taivaasta
Ma huudan häväistystä kostamaan,
Ma huudan, että halkeavi maa
Ja nielee teidät kuiluun syvyyden!
Avatkaa!

SEDEKIA KENAANPOIKA (tulee vasemmalta, joukko valheprofeettoja muassa; kaikki karkeassa profeetan vaipassa, kädet ristissä rinnalla). Mies, miks huudat raivoten?

ASARIA.
Ylistys Jahvelle, kun auttajiksi
Hän teidät lähetti!

SEDEKIA KENAANPOIKA.
Mi hätä sulla?

ASARIA.
Kun kera morsiamen kihlatun
Ma kuljin katua ja hetkiseksi
Pysähdyin tässä, niinkuin haukat ahnaat
Esille hyökkäsivät Baalin papit
Ja armaan Esterini ryöstivät.
Niin törkeimmästi Jahven pyhä laki
On loukattu. Te, hänen profeettansa,
Sit' ette saata sallia. Siis tulkaa!
Me yksin voimin oven murramme
Ja Israelin neitseen puhtaamman
Pois ryöväreiltä vaadimme. Siis tulkaa!

SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sit' emme tee.

ASARIA.
Siis saastaisimman työn
Te tapahtua sallitte.

SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sen Jahve
On sallinut, me emme.

ASARIA.
Tään työn Jahve?
Sa rietas, niinkö lausuit?

SEDEKIA KENAANPOIKA.
Aivan niin.
Baal hallitsevi siellä temppelissä,
Vaan temppelin on tehnyt kuningas,
Kuningas vallan Jahvelta on saanut.
Baal tekee sen, min sallii kuningas,
Kuningas sen, min sallinut on Jahve;
Siis Baalkin sen, min sallinut on Jahve.
Kun Baal vei tyttös, on sen vienyt Jahve.

ASARIA (katsoen pitkään Sedekiaan).
Profeetan muoto, mutta ketun mieli
Sinulla on; ma puhees ymmärrän.
Ois typerä, ken hännän liekutusta
Ei tuntis koiran hyvin syötetyn!
Hävyttömyyttä suoraa en niin inho,
Kuin hurskautta teeskentelevää.
Tien etsin nyt mä luokse kuninkaan.

(Menee oikealle.)

SEDEKIA K:POIKA.
Tee niin! (Kumppaneilleen) Tuo hullu ei näy tietävän,
Ett' onkin temppelissä kuningas
Ja kiitosuhriansa Baalille
Edestä voiton toimittaa. Tuo Baal
On kilpailija vaarallinen meille,
Sen liittolaisna kuningatar on.
He hekumallaan kuninkaamme kiehtoo.
Mut mairittajan halpa toimi on
Vain meille jäänyt. Vallan hukassa
Me olemme, jos, kuin tuo raivo mies,
Muut meidät tuntevat. Vaan joku saapuu.

AMARIA (tulee vasemmalta).
Näin suuri joukko profeettoja onko
Samariassa, vaikka sanotaan
Ne kaikki tulleen surmatuiksi jo?

SEDEKIA K:POIKA.
Sa näkemällä etkö tietoa
Niin varmaa saa, kuin kysymällä saat?

AMARIA.
Ma monta näen vaippaa profeetan;
Mutt' onko vaipan alla profeetta,
Sen ratkaisevi työ, mi ilmoittaa
Profeetan voiman.

SEDEKIA K:POIKA.
Mitä työtä vaadit?

AMARIA.
Kadonneet lampaani siis neuvokaa!

SEDEKIA K:POIKA.
Ei muuta! Pilkallinen puheesi
Sun neuvojamme vastaanottamaan
On mahdottomaks tehnyt, mutta jos
Ei petä silmäni, niin profeetta
Käy tuolta, kaltaisilles sopiva.

(Menee oikealle kumppaneineen.)

MIKA JEMLANPOIKA (tulee vasemmalta).
Vai lampaitas sa etsit Amaria;
Sull' eikö ole huolta suurempaa?
Mitenkä elätte te Gilboassa,
Ja kaikki Efraim, kuinka elää se?
Jumalisuutenne on aamu-pilvi
Tai kaste varhainen, mi kohta haihtuu.
Te vuorten kukkuloilla uhraatte
Ja suitsutatte haapain, tammien
Ja saarnein suloisessa siimeksessä.
Siks tyttärenne tulee portoiksi,
Ja neidot hukkaa siveyden kruunun.
Pahuudellanne mielistelette
Te kilpaa Ahab kuningasta,
Pidätte seuraa pakanoiden kanssa.
Niin Efraim on kuin hullu kyyhkynen,
Mi vietellähän vieraan akkunalle.
Vaan muukalaiset syövät voimanne,
Te temmaistaan kuin linnut taivaan alle,
Te olette kuin jousi höltynyt.

AMARIA.
Vaan minkä voin ma, halpa paimen vain?

MIKA.
Ma minkä voin, on kehno puolustus,
Min turvin kulkee koko Israel
Kuninkaan näyttämätä synnin tietä.
Jos epäjumaluuden hylkäämme
Ja sydämillä jakamattomilla
Vaan liittäydymme Jahveen ikuiseen,
Niin jokainen on meistä profeetta,
Mi kalliohon aukaisevi lähteen,
Jost' ouruu esiin virvoittava vesi,
Ja Israeli muuttuu vankaks tammeks,
Mi kestää tyynnä myrskyn ärjyntää,
Kun vuorilta se raivoissansa ryntää. —
Ei. Israelin kaunis viinipuu
Se aina kelmenee ja kuivettuu.
Ei kielet kanteleessa Sionin
Nyt taivu enää Herran virsihin,
Ja pyhään jos ken silmät vielä nostais,
Niin kuningas sen ankarasti kostais.

AMARIA.
Vaan julmat sotajoukot Syyrian
On juuri äsken lyönyt kuningas
Ja Samariaan voittosaaliin tuonut.

MIKA.
Ja toimittanut uhrin Baalille.
Te iloitsette runsautta saaliin
Ja viinin, viljan yltäkylläisyyttä;
Ei kysy kenkään Herran kunniaa,
Ei Israelin tarkoitusta suurta.
Mut siksi hankkeissaan he eksyvät
Ja puuhistansa pettymystä niittää.
Sa Gilboaan käy lammashuolines,
Vaan pahennukseksi jos kansalles
Sa olet, neljäntehen polvehen
Sun suvullesi Herra kostaa sen!

AMARIA (kumartaen).
Vaan palvelijas —

MIKA.
Niin, et vielä tiedä,
Kadonneet lampaas mistä löytäisit.

AMARIA.
En.

MIKA.
Neuvoa ne sulle täytyisi?

AMARIA.
Niin Jahvelle ma parhaan uhraisin.

MIKA.
Ja riistäisit sen Baalin alttarilta.

AMARIA.
En koskaan uhrannut ma Baalille.

MIKA.
Vaan kalliin uhrin vaati sulta Baal.

AMARIA.
Minulta uhrin? Minkä, pyhä mies?

MIKA.
Sun ainoo tyttäresi ryöstetty
On tuonne Baalin porttovuoteelle.

AMARIA.
Mun tyttäreni! Miksi, hurskas, teet
Isästä leikkiä?

MIKA.
Saat heti kuulla
Sen leikin laadun.

(Asaria rientää kansajoukon kera.)

KANSA.
Tässä ilkityö
Siis tapahtui, vai kuinka?

ASARIA.
Juuri niin.
Ma tässä kuljin Esterini kanssa,
Ja Baalin papit tuolta hyökkäsivät
Ja neidon ryöstivät.

AMARIA.
Mun tyttäreni?

ASARIA.
Voi surkeutta! Sinä täällä, isä!
Sun tyttäresi tuonne ryöstettiin.

AMARIA.
Mun armaani, mun ihanaiseni,
Sa kaunein ruusu jylhän Gilboan,
Mun kyyhkyseni vuoren liepeellä,
Niin raikas kuni kukkatarhan kaivo,
Kuin lähde rintehellä Hermonin —
Nyt tahrainen ja saastutettu liina!
On häväisty nyt Amarian maja.
Nyt viheltävät ohikulkijat
Ja päätään pilkallisna puistellen
He myrkkyhuulin mulle kuiskaavat:
Kas, tuoss' on isä kurjan Esterin!

MIKA.
Se koski nyt, kun sattui sydämees.

KANSA.
Voi isä parka, isä parka, voi!

AMARIA.
Kirottu olkoon kumppanineen hän,
Ken Samariaan istuttanut on
Tään kauhistavan saastaisuuden menon,
Mi puhtaimmatkin meistä myrkyttää!
Ne paikat, joissa epäjumalainsa
Nyt hopeat ja kullat hohtavat,
Ne kasvattakoot tästä lähtien
Vain piikkiruohoja ja ohdakkeita.
Ja kostonpäivät lähestykööt heitä;
He olkoot varjotonna helteessä
Ja suojatonna vasten kuumaa tuulta;
Pois syököön heidät maasta hävitys,
Nimensä jääkööt inhoks maailman
Ja kadotuksen loppumaton liekki
Heit' ijankaiken kaivatkoon!

KANSA.
Kirottu olkoon! Olkoot kirotut!

MIKA.
He kylvämänsä kohta niittävät.
Vaan osallisna heidän rikoksiinsa
Kosk' ollut Samarian kansa on,
Niin kirouksesta heihin sattuvasta
Se myöskin osan saa, niin totta kuin
Vanhurskas Jumala on Jahvemme.

KANSA.
Me osallisna rikoksissa! Kuinka?

MIKA.
Min kiitosuhrin teiltä Jahve saa?
Isänne kantoi majaa Molokin;
Te rakennatte Baalin temppeleitä
Ja monta alttaria synnille.

KANSA.
Me rakennamme?

MIKA.
Tuoss' on temppeli!

JOTKUT JOUKOSTA.
Se revittäköön maahan!

TOISET JOUKOSTA.
Alas, Baal!

KAIKKI.
Baal alas! (Hyökkäävät huutaen temppeliä kohden.)

SAMERI (saapuu vasemmalta muutamien aseellisten miesten kanssa).
Seis! Ken täällä rikkovi
Kuninkaan rauhan! (Joukko pysähtyy.)

ASARIA.
Täällä rikottu
On kansan rauha.

SAMERI.
Ken on rikkonut?

AMARIA.
Nuo kansansyöjät tuolla temppelissä.

KANSA.
Baal alas! (Hyökkäävät huutaen.)

SAMERI.
Houkat, hetki malttakaa!
Ois hauska kuulla, kuinka kuninkaalle
Te puolustatte käytöstänne. Hän
Kukisti juuri julman vainoojanne;
Hän orjuus-ikeen teitä uhkaavan
Löi rikki miehuudella sankarin,
Ja saaliin runsaan Samaria sai.
Te kapinalla palkitsette sen.

YKSI JOUKOSTA.
Kuningas Ahab kauan eläköön!

KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!

SAMERI.
Kas niin! Nyt uskollisna alamaisna
Voi kukin mennä majaansa, kun vain
Saan ensin tietää, kuka meteliin
On teitä kiihoittanut.

ASARIA.
Baalin papit.

SAMERI.
He suojeluksess' ovat kuninkaan.
Ken heitä syyttää, syyttää kuningasta;
Vaan sit' en salli.

YKSI JOUKOSTA.
Syy on Asarian.

TOINEN JOUKOSTA.
Ei, vaan tuon profeetan.

(Viittaa Mikaan, joka koko ajan on äänetönnä erikseen katsellut.}

SAMERI (lähestyen Mikaa).
Kai profeetan
Ois tiedettävä, minkä kohtalon
Saa osaksensa Samariassa
Se, jonka alituisna toimena
On kansan kiihoitus. (Kansalle.) Nyt kotiin menkää!
Baal rauhaan jättäkää! Vaan tämä mies
On luokse saatettava kuninkaan. (Sotilaille.)
Hänestä, miehet, huolta pitäkää!

ASARIA (Hajaantuvalle kansalle.)
Hei! Kuulkaa, miehet! Hovinpäämies saapuu;
Hän auttaa meitä.

KANSA (seisattuen).
Obadja saapuu; häntä kuulkaamme.

OBADJA (tulee oikealta).
Tääll' onko joku kiista kansalaiset?

SAMERI.
Ma kohtasin niin hurjan metelin.

OBADJA.
Sa täällä jo! Miks metelöitte miehet?

ASARIA.
Mun kihlattuni, Israelin neitseen,
Minulta Baalin papit ryöstivät.

AMARIA.
Mun tyttäreni, armas lapseni,
Mun karitsani, puhdas ainoa,
On ryövärien käsiin joutunut.
Pelasta hänet, Jahvea jos pelkäät!

OBADJA.
Sen näit sa, Sameri, et estänyt?

SAMERI.
Kun saavuin tähän, muuta nähnyt en,
Kuin että temppeliä särkemään
Tää raivo joukko tahtoi rynnistää.
Ma estin sen ja kiihottajan tuon (viittaa Mikaan)
Ma päätin vangita. Kai kuningas
Mun toimen' hyväksyy?

OBADJA (hiljaa Mikan huomattuaan).
Hän täällä on! (Kovasti.)
Saat miehinesi mennä, Sameri.
Ma rauhallisen keskustelun kautta
Saan kaikki hyväksi.

SAMERI.
Sa ethän yksin
Voi heitä hillitä.

OBADJA.
Voin. Poistu vaan!

SAMERI.
Vaan kumpi tästä kuninkaalle vastaa?

OBADJA.
Ma vastaan; sillä sinun toimiisi
Ei järjestyksen ylläpito kuulu.
Sa pääset kohta eteen kuninkaan,
Saat selon tehdä lähetyksestäs;
Ma aikanansa tästä selon teen.

SAMERI.
Nyt tottelen ma, mutta aikoinaan
Ma vielä käsken, sinä tottelet.

(Viittaa miehilleen, menevät.)

OBADJA (kansalle).
Ma Jahven oikeutta rakastan
Ja oikeaksi pyhän vihan myönnän,
Mi sydämessä isän sekä yljän
Ja teidän kaikkien nyt liekehtii.
Vaan viisaudella viha hillitkää,
Mi valtaan päästen meille kaikille
Tois turmion. Ma pyydän: poistukaa!
Odottakaamme aikaa, jolloin Jahve
Vapahtaa häpeästä kansansa
Ja Israelin ikeen kirvoittaa!

AMARIA.
Vaan lapseni?

ASARIA.
Mi kalliimpi kuin sisar
Ja armaampi kuin äiti mulle on.

OBADJA.
Rukoilkaa hälle Jahven suojelusta!
Jos voin, niin saatan teille hänet kohta,
Kun hetkeks poistutte.

AMARIA.
Mut hetkeks vain.

(Kansa poistuu oikealle.)

OBADJA (Mikalle).
Sa seisot äänetönnä, hurskas mies.

MIKA.
En muuta voi, kun saastaisuuden virta
Tääll' yli äyräittensä tulvehtii,
Ja kirkkauden kaupungista tuolta
Soi: Pyhä! Pyhä! aina sieluuni.

OBADJA.
Ain' olet yhtä lohduton.

MIKA.
Ja onko
Iloita syytä Jahven palvelijan?
Niin suuren voiton Herra Zebaot
On suonut Israelille, vaan siitä
Saa kuninkaalta kiitosuhrin Baal.
Ja minkä uhrin! Inho mielen valtaa
Sit' aatellessa. Tahdoitko sen estää?

OBADJA.
Min voin, sen tein; mut turhaa oli kaikki.
Ei Ahab taivu Jahven edessä,
Ei voittajana, kenties voitettuna.
Hänt' ohjaa kokonansa Isebel,
Tuo rietas, kiivas tytär Siidonin,
Min Jahve meitä rangaistaksensa
On Samariaan tulla antanut;
Hän kuninkaan taas Baalin majaan vei.
Sa tiedät varmaan, mitä seuraa tästä.

MIKA.
Kun asioista ajan tulevan
On kysymys, niin vastata ma voin
Sen ainoastaan, mitä käsketään.
Vaan koetuksen yhden saa nyt Ahab;
Hän voittaa siinä taikka lankeaa,
Sa jumalattomalle kuninkaalle
Saat pyhää oikeutta ilmoittaa,
Ettei hän sillä puolustaida voi,
Ett' olis hälle Jahven laki outo.

OBADJA.
Ma heikko olen saviastia,
Mut käytettäköön sitä Herran työssä,
Siks kunnes särkyy!

MIKA.
Oikein ystävä!
Sua nähdessä saa mieli lohtua
Ja toivon kaunis helmi uudestaan
Sydämen pohjast' alkaa päilyä;
Se toivo, että aina säilyvä
On Herran joukko, pieni, uskollinen,
Mi koskaan polviaan ei notkista
Edessä muukalaisten jumalain,
Ja melkein kuihtuneista juurista
Voi vanhurskauden vihannoiva vesa
Yletä kunniaksi Israelin
ja kaunistukseks kaiken maailman.

OBADJA.
Tää toivo ajan synkeässä yössä
Se meille olkohon se tulipatsas,
Mi esi-isät kautta korpien
Rannoille johti pyhän Jordanin. —
Vaan ystäväni, tästä poistukaamme!
Kuningas Ahab puolisoinensa
Käy temppelistä, eikä onneksi
Se olis, jos he meidät kohtaisivat.

MIKA.
Vaan Amarian tytär?

OBADJA.
Tiedäthän,
Ettei hän ole uhri ainoa,
Mi saastaisuuden alttarilla sortuu.

MIKA.
Vaan koston polttavimmat hiilet hän
On lakaiseva varvuin tulisin
Päälaille Ahabin. Ma seuraan sua.

(Menevät vasemmalle.)

Temppelin ovet aukeavat, ja sieltä lähtee juhlasaatto, joka kiertää näyttämön ja menee oikealle. Edellä astuu joukko Baalin pappeja, käsissä lasiset maljakot, joissa palaa tuli, heidän jälkeensä kuningas ja kuningatar, sitten kuusi auringon tytärtä paljain jaloin, koristeitta, vitivalkeissa puvuissa. Temppelistä kuuluu symbalien ja harppujen ääniä. Kun juhlakulkue näyttämöltä poistuu, taukoaa soitto, ja Ester syöksyy temppelistä valkoinen huntu pään yli, kaula ja ranteet helmillä koristeltuna.

ESTER (viskaa hunnun maahan ja painaa käsin päälakeaan).
Ah elämääni! Kurjaa kangastusta!
Vain valhekuva turhan unelman!
Niin arvaamatta yöhyt synkkä, musta
Pimitti multa päivän kirkkahan;
Nyt lopun näen onnenhaaveilusta,
Näen särkyneenä kauniin maailman.
Sen onni, rauha, toivo päättyi kesken
Ja immestä loi kaiken riemun lesken.
(Laskee kätensä alas ja astuu askeleen eteenpäin.)
Niin rikas olin, kukka vuorimaan,
Mi myrskysäiltä metsillään sen suojaa,
Se katseensa loi päivään loistavaan,
Kuin lapsi kiitti kaiken hyvän luojaa,
Odotti iltaa suomaan muistojaan
Ja aamua kuin uuden riemun tuojaa;
Ja elää oli kahta suloisempi,
Kun sytytti mun sydämeni lempi!
Hyvästi kummut, joilla käyskentelin,
Puut, kukkaset ja lähde vuoriston;
Hyvästi lempi, jonka riemuss' elin
Ja hymy hellä äidin katsannon!
Oi, itkekäätte, immet Israelin,
Yks siskoistanne sortunut taas on;
Te haukan silmän väijymistä pakoon
Lymytkää metsiin, piilkää vuorten rakoon!

Miks en ma piillyt? Jahve, rikoinko
Niin raskaasti, kun sielun' ikävää
Ma raukka rohkeana seurasin?
Sen vuoksko täytyi elon lähteiden
Nyt multa tyrtyä? Sen vuoksko tuska
Mun polttavalle aavikolle ajaa,
Miss' ainoakaan toivon palmulehvä
Ei nouse hietikolta häpeän?
Miks synnyinkään ma lapseks kurjuuden?
Miks pienn' en kuollut käsiin kylvettäjän?
Miks sammunut ei koittoonsa se päivä,
Jolloin ma heitin kummut Gilboan
Ja sinne elon toivon, rauhan, onnen?
Jos epätoivon pohjattomaan yöhön
Mun syöstä tahdoit, Jahve, lohdutusta
Et toivottoman multa kieltäne.
Vaikk' elämässä minut hylkäsit,
Et hylkää kuolemassa. Kohtaloni
Sun kostoasi vanhurskasta
Ei lakkaa huutamasta
Tuhansin suin.

(Kuristaa helminauhalla itsensä, kaatuu ja kuolee.)

TOINEN NÄYTÖS.

Kuninkaan huone Samariassa. AHAB ja ISEBEL valta-istuimilla, oikealla heistä seisoo OBADJA, ovilla vartijoita. SAMERI saapuu.

SAMERI (heittäytyen maahan kuninkaallisten eteen.)
Niin loistaa valtanne kuin aurinko,
Niin vankka on kuin Libanonin vuoret,
Ja niinkuin usma tieltä lounaisen,
Niin haihtuu Israelin viholliset.

AHAB.
Sun tervehdykses suloiselta soi,
Se miellyttää ja ihastuttaa meitä,
Ja varmaan yhtä tervetulleita
On tiedot, jotka tullessasi tuot.
Et suurta taistelua tarvitse
Kuvata, jossa sotaorhien
Töminä maata tärisytti, huudot
Päämiesten kumisutti taivasta,
Ja jossa nuolet vinhaan sinkoili
Kuin rakeet myrskyssä, ja kalvat välkkyi
Kuin liekehtivät taivaan salamat.
Siell' itse olin johtajana läsnä,
Ja parvess' Israelin sankarten
Ma etumaisna taistelin, kun miekka
Löi vihollisiamme niinkuin heinää.
Niin hajosivat joukot Syyrian
Kuin tuulen lennättämät akanat;
Vaan peitteheksi kentän verisen
He heitti miestä satatuhatta.
(Kääntyen Isebelin puoleen.)
Ja, kuningatar, mitä sitten tuli,
Sen itse tahdon teille kertoa,
Kuin vuorikauriit vainoojatansa
Pakeni eessä päällysmiestemme
Damaskun murtuneiden laumain jätteet.
Vallitsi sekasorto, hämmennys,
Ei pienintäkään ollut järjestystä,
Ei kuultu torven ääntä kutsuvaa,
Ei käskijätä kenkään totellut,
Maan omaks kaikki luota heitettiin,
Niin, kilvet, keihäät, jouset, tapparat;
Vaan sittenkin niin monta onnetonta
Jäi tallattavaks toisten jalkoihin.
Ei ollut aikaa moista huomata;
Niin jalkamies kuin vaunutaistelija,
Niin päällikkö kuin halpa sotilas,
Huolehti yksin, kuinka säästymään
Sais oman hengen huomisehen asti.
Vei myötään virta ajelehtiva
Kuningas Benhadadinkin. Vaan kun
Näkyä alkoi muurit Afekin —
Kuin pesästänsä linnut hätääntyneet
He niistä suojelusta etsimään.
Vaan heitä väijyi siellä turmio,
Ja kuolo kolkko saaliiksensa vaani.
Kun sulloutui he vasten porttia
Ja survoivat kuin oinaat toisiaan,
Niin vavahtivat pielet porttien,
Ja alta muurin järkkyi perustus,
Perustus järkkyi, torni, muuri horjui;
Ne horjuivat ja maahan sortuivat,
Ja tuhansia, joita miekan terä
Viel' oli säästänyt, jäi niiden alle;
He saivat siinä surman surkeimman. —
Sa, Sameri, voit kertomusta jatkaa!

SAMERI.
Sun joukkos saarsi tähteet kaupunkiin,
Ja heidät tappaa tauti taikka nälkä,
jos eivät etsi sinun armoas.
Niin ahnaan sortajamme turmioon
On syössyt meiltä Baal ja Astartte.

OBADJA.
Sa herjaat mies! Ei Astartte ja Baal
Voi Israelin vihollista voittaa;
Damaskus korska nöyryytetty on,
Kun herraa pilkkas sotajoukkojen,
Näät koko Israelin tietäen
Häväissyt Benhadad on Jahvea;
Vanhurskas kosto kaikkein korkeimman
Nyt hänet kohtasi ja lannisti.

ISEBEL (katsoen tuikeasti Obadjaan).
Vai Obadja se taaskin väittelee
ja kuninkaansa palvelijaa oikoo,
Vaikk' itse kuningaskin läsnä on!
Hän Sameria keskeyttää ja solvaa,
Vaikk' on hän täällä meidän tahdosta.
Sun hovimiesnä tulis ymmärtää:
Me muistutamme, jos ken väärin haastaa.
Ja mikä syy? Jos voima, urheus
Ja päälliköiden johtotaito oiva
Ei meidän sotilaille voittoa
Olisi suonut, yhtä hyvin soi
Sen Baal ja Astartte kuin synkkä Jahve.
Näät parhaan palkan palvelijoilleen
He suovat. Heit' ei mikään kaupunki
Niin hartaasti kuin Siidon palvele;
Mut missä kantaa toimi hedelmät
Sen runsaammat, kuin siellä kantavi,
Ja kuka taitaa seudun mainita
Sen rikkaamman ja onnellisemman?
Se loistaa rantamaiden helmenä,
On kauppakeskus kaikkein heimojen,
Se liitossa on kaikkein kansain kanssa;
Sen haahdet kiertää kaikki rannikot,
Sen karavaanit halkoo aavikoita;
Sen kukoistavat siirtokunnat jakaa
Sen kanssa rikkautta maailman.
Kaikk' idän helmet, kulta, mirhamit
Ja jalot viinit, lännen hopeat,
Etelän kuuman nahkat arvokkaat
Ja Kypron vaski, Tyyron purppura,
Egyptin kankaat, Kreikan astiat
Sen markkinoille tulvimalla virtaa.
Niin siunauksesta Baalin, Astartten
Alati paisuu rikkaus Siidonin.
Kas, kohti menestystä tällaista
Nyt alkaa myöskin Israeli käydä.

OBADJA.
Me saimme määrän paljon jalomman,
Kun Jahve meidät kansaksensa otti.

ISEBEL.
Ja millainen on, lausu, määrä tuo?

OBADJA.
Yöss' aikain taivaan tulta vaalia,
Totella Jahven pyhää tahtoa,
Vihata seuraa Herran pilkkaajain
Ja saastaisuutta epäjumalain.

ISEBEL.
Sa ystäväksi Mika Jemlanpojan
Todistat itses oivallisesti;
Sun puhees on kuin hänen suustansa.
En tiedä, koska kuningas sen armon
Suo mulle, ettei sinunlaistas miestä
Mun kuulla eikä nähdä tarvitse.

AHAB.
No malttakaatte mieltä, ystävät,
Ja asettakaa ajatuksen raivo!
Jos Baalille ma teetin temppelin
Ja rakennutin Astarttelle puiston,
Ja vaikka multa kiitosuhrin Baal
Sai voitostamme loistavasta äsken,
En estää tahdo, että Obadja
Ja muutkin, jos se heitä miellyttää,
Ja toisillekin vapautta suovat,
Vapaasti palvelevat Jahvea.
Sameri poistu! Nyt kun Damaskus
On Israelin valtaan joutunut,
Niin velvollisuus vaatii kuninkaan,
Hän että miettii, kuinka voitostaan
Saa valtakunnallensa parhaan hyödyn.

(Viittaa Samerille, joka kumartaen poistuu.)

OBADJA.
Sa ethän ai'o, herra kuningas,
Vaan säästää hallitsijaa Syyrian;
Tuot' uhkamieltä Jahven pilkkaajaa?
Se toisi meille rangaistuksen raskaan.

AHAB.
Ei luulotellun rangaistuksen pelko
Mun toimintaani muodostella voi;
Jos säästän taikka en, se siitä riippuu,
Mi valtakuntaa parhain hyödyttää
Ja kuninkaalle sopivinta on.

OBADJA.
Kun noudatat sa Jahven lakia,
Niin parhaan hyödyn Israeli saa;
Jos toisin teet sa, silloin katkeran
Tuo luultu voitto sulle tappion.

AHAB.
Saat säästää neuvos, kunnes pyydän niitä.

KUNINKAAN PALVELIJA (tulee ovesta).
Viis palvelijaa Syyrian kuninkaan
Eteenne pääsemistä anovat.

AHAB.
Ken heidät laittoi, kertoivatko sen?

PALVELIJA.
He käskyst' ovat täällä herransa.

AHAB.
He tänne tulkoot, kuninkaan he tapaa.

(Palvelija poistuu.)

OBADJA (langeten maahan Ahabin eteen).
Näin maassa polvillani rukoilen:
Suo surma Israelin sortajalle
Ja röyhkeälle Herran pilkkaajalle!
Rikosta oisi häntä armahtaa,
Niin loukkaisit sa Jahven pyhää mieltä,
Pois poikkeaisit vanhurskauden tieltä;
Sen vuoksi kärsis kansa, synnyinmaa.

ISEBEL (Ahabille).
Ma lempes kautta sua rukoilen:
Sa kuule ääntä järjen, sydämen,
Vaan Obadjalle korvasi sa sulje!
Hän oppilas on Jahven profeetan
Ja kietoisi sun heidän valtahan;
Sa kuninkaana omaa tietäs kulje!

AHAB.
Mun vastaukseni ovat tekoja.

(Benhadad saapuu Abdinin ja kolmen muun syyrialaisen päällikön kera. He ovat kaikki »säkkiin» puettuina, hirttonuorat kaulassa ja heittäytyvät maahan kuninkaan eteen.)

ABDIN.
Sun valtaistuintasi loistavaa
Nyt lähenevät orjas halvimmat
Ja sinuun luovat nöyrät katseensa,
Kuin aurinkohon itu mullasta.

AHAB.
Vaan itu loistehessa auringon
On pystyssä; niin tekin olkaatte!

(Syyrialaiset nousevat.)

ABDIN.
Kuningas Benhadad nyt meidän kautta
Näin haastaa sulle, suuri hallitsija:
Ma vihollisna maahas hyökkäsin,
Sun kyläs ryöstin, viinitarhas poljin
Ja naiset raiskasin sun kansastas,
Jumalas pilkkasin ja kiivain mielin
Sun valtas tahdoin maahan kukistaa;
Vaan sorruin itse. Vallan mahdoton
On mulle enää vastustaa sun voimaas.
Enimmät mieheni jo lahovat
Kentillä Israelin, viimeisiltä
On tyyten poissa uskallus ja tarmo.
Ma kuolla tahdoin, mutta kuulla sain,
Ett' yhtä laupias kuin voimakas
On Ahab Israelin valtijas;
Siks omani ja päällysmiesten' sielut
Sun käsiis annan, sitten niitä sulta
Takaisin anon armolahjana.
Näin haastaa Benhadad mun kauttani;
Sa ilmoita nyt meille tahtosi!

AHAB.
Kuningas Benhadad jos eloss' on,
Ma veljenäni häntä tervehdin.

OBADJA (reväisten vaatteensa).
Voi, minkä kuulin! Miksi sokeus
Päämiehet eksyttää, niin etteivät
He huoli korkeimmasta tahdosta.
Nyt Israel saa uudet murhepäivät.

ISEBEL (Obadjalle).
Kas Obadjaa! Sen muoto vasta vääntyi!
Ja vaippoja on hällä ylenmäärin,
Kun noin hän saattaa niitä haaskata.

BENHADAD.
Mun kauttani näin haastaa Benhadad:
Kun kuolemasta päästit sieluni
Ja siten julkisesti todistit,
Ett' olet ansainnut sa maineesi,
Niin lausu, kuinka tulee hyvyyttäs
Mun palkita ja minkä korvauksen
Minulta vaadit rauhan hinnaksi?

AHAB.
Miss' on nyt veljen' Benhadad?

BENHADAD.
Hän on
Lähellä aivan. Hänen seuranaan
On joukkojas. Ne häntä vartioivat
Niin kauan, kunnes kuulla saavat he,
Mit' olet kohtalostaan päättänyt.

AHAB.
Hän tänne tulkoon! Niinkuin veljeni
Mä hänet vastaan otan. Häneltä
Mä ensin kuulla tahdon, minkälaista
Hän korvausta meille tarjoaa
Vahingon palkinnoksi, jonka saanut
On Israeli tästä sodasta.
En vaadi liikoja. Kun kaupallemme
Hän Damaskussa myöntää etuja,
Jos muutamia kaupungeita, maita,
Jotk' oikeastaan Samarian onkin,
Hän luovuttamaan valmis meille on,
Ei esteitä voi olla rauhalla.

BENHADAD.
Nää toivomukses, vallan kohtuulliset,
Ilolla täyttävä on Benhadad,
Kun elämän ja rauhan lahjoitat
Hänelle ynnä palvelijoillensa.

AHAB.
Se hyvä! Menkää, kuninkaanne tuokaa!
Tuo kurja verho yltänne pois luokaa!

(Päämiehet menevät.)

OBADJA (Ahabille).
Vihastu älä palvelijaasi!
Vaan pahoin eksyt, herra kuningas.
Näät äsken Jahve suuren voimansa
Sinulle näytti. Vaiko omin voimin
Sa luulit lyönees joukot Syyrian?
Ei. Herran käsi heidät murskasi.
Kun tulvana he maahas hyökkäsivät,
Ilmoitti sulle Jahven profeetta:

Näin sanoo Herra: Koska syyrialaiset
Mun nimeäni ovat pilkanneet,
Niin tahdon kaiken suuren joukon tään
Sun käsiis antaa, että tietäisitte
Mun herraks, jolla voima on ja valta.
Se onko totta?

AHAB.
On.

OBADJA.
Ja Benhadad
Hän pilkkas Jahvea?

AHAB.
Ma myönnän sen.

OBADJA.
Siis kuule, kuinka säätää Herran laki:
»Ken Herran nimeä on pilkannut
Sen totisesti pitää kuoleman,
Ja kaiken kansan hänet kuolijaaksi
On kivitettävä. Jos omainen
Tai muukalainen pilkkaa Jahvea,
Niin aina täytyy kuolla pilkkaajan.»
Se Jahven laki muuttumaton on.
Sun kuninkaana täytyy valvoa,
Ettei sun tietes ilman rangaistusta
Saa kenkään maallas sitä rikkoa.
Ja velvollisuutes nyt taidat täyttää,
Kun käsiisi toi Herra pilkkaajan.

AHAB.
Vaan kuninkaalla, jolle maansa etu
Ja oma kunnia on kallista,
On järkkymätön laki rinnassaan,
Ja sitä täytyy hänen seurata.
Se uhkaa rankaisemaan vaativi
Ja armahtamaan armon pyytäjää.
Ja hävitystä paremmat on siitä
Etua tuovat liitot. Syyria
On rikas maa. Sen kuninkailla on
Peritty loisto. Liitto heidän kanssa
On onni meille.

OBADJA.
Israeli ei
Saa liittoon mennä pakanoiden kanssa.
Sen tulee miekoin heitä murhata
Ja kuninkaansa kahlehisin luoda;
Sen rangaista on määrä kansoja,
Ei armahdusta yhdellekään suoda.

ISEBEL (pilkallisesti).
Sun oppis mukaan ensiks kuninkaan
Ois tapettava minut, puolisonsa;
Sill' olenhan ma pahin pakana.
Miks sit' et vaadi? Niin, et uskalla.
Sun julmain sääntöjenne täytteeksi
On mukavampi toinen uhri pyytää,
Mi turvatonna joutui valtaanne.

OBADJA.
Ei turvaton hän muukalainen ollut,
Kun Samariaan äsken uhkamielin
Ja pilkka huulilla hän ryntäsi.
Hän rauhan, hävitystä himoten,
On kansaltamme syyttä rikkonut;
Siis vaikk' ei oiskaan Herraa pilkannut,
Ois kuitenkin hän kuolon ansainnut.

ISEBEL.
On onni, ett'ei meitä hallitse
Obadja. Eikä Ahab tahtone
Sun mieles mukaan eikä ystäväs
Asettaa toimiaan? Hän kuninkaana
On korkeampi teidän sääntöjä,
Ja laveammat häll' on tarkoitukset,
Kuin tietää voipi tyhmä profeetta. (Ahabille.)
Mut muistakaamme, kohta Benhadad
Tääll' olla voi, ja Ahab varmaankin
Hänt' ottaa vastaan niinkuin kuningasta?

AHAB.
Sen tehdä tahdon. Valtaistuin kolmas
On tänne vieraallemme tuotava,
Portilla soikoot torvet, symbalit,
Kuningas Syyrian kun lähestyy,
Ja tanssijattaremme notkeat
Ne olkoot valmiit suurta vierastamme
Sulavin liikkein viihdyttelemään.

(Palvelijat kiirehtivät kuninkaan käskyä täyttämään. Kolmas valtaistuin tuodaan ja asetetaan Ahabin ja Isebelin istuinten keskelle.)

OBADJA.
Mun sallit varmaan, herra kuningas,
Pois mennä näkemästä vierastas?

AHAB.
En salli. Täytyy läsnä olla sun,
Näät kuinka kuningasta kohdellaan.
(Torventoitotuksia kuuluu ulkoa.)
Hän saapuu jo! Suo kätes, kuningatar,
Ovelle käymme häntä vastahan;
Hän kärsimänsä kovan tappion
Pois unhottakoon hetkeks seurassamme.

(Benhadad astuu sisään neljän päämiehensä saattamana. Hän aikoo heittäytyä maahan Ahabin eteen, mutta tämä sulkee hänet syliinsä. Isebel ojentaa kätensä, jota Benhadad suutelee.)

AHAB.
Teit' enkö äsken, herra kuningas,
Ma nähnyt täällä orjan muodossa?

BENHADAD.
Kun orjana ma tulla uskalsin,
Niin armonne loi orjan kuninkaaksi.

AHAB.
Nyt kuninkaana tervetultua!

(Ahab ja Isebel taluttavat vieraansa molemmista käsistä istuimelleen ja istuutuvat, viitaten päälliköille sijoja, hänen molemmille puolilleen.)

BENHADAD.
Kuningas Benhadadin joukot voitti
Kuningas Ahab sotavoimillaan,
Vaan kuningas ja kuningatar voitti
Nyt juuri hänet vastaanotollaan.
Kuin matkustaja kuuman hietikon,
Mi, uupuneena päivän poltteesta,
Havaitsee palmulehdon vihreän,
Sen suloisehen varjoon kiiruhtaa,
Ja sieltä sieluun, tuskan hiuduttamaan,
Saa virkistyksen raikkaan balsamin;
Niin kiiruhdin ma tänne, täällä tunnen
Ma saman viihdytyksen tuntehen.
Nyt Damaskun ja Samarian helppo
On ystävinä yhteen liittyä,
Ei esteet mitkään ymmärtääkseni,
Nyt enää ole tiellä sovinnon,
Mi päättää taiston, josta Syyrialle
Niin kova oppi tullut on.
Sen armollisen vastauksen jälkeen,
Min äsken annoit palvelijoilles
Ja armollisen vastaanoton vuoksi
Ma rauhan ehdot tohdin ehdottaa:
Kaupungit, jotka mainehikas isän'
Sai isältänne saaliiks Syyrian,
Ja joist' on tärkein Gileadin Ramot,
Ne jälleen teille nyt ma luovutan;
Ja väylän tuottavaisen kaupallenne
Ma avaan Syyriassa rikkaassa,
Kun myönnän, että Damaskussa saatte
Te rakennuttaa kauppakatuja,
Ja kankaistanne, viljastanne sieltä
Niin virtaa teille kulta Damaskun.
Nää ehdot täyttävätkö toiveenne?

AHAB.
Sen täyttävät ne. Juuri samat ehdot
Suunnitti äsken mieli Ahabin,
Mut Benhadad ne ehti ilmi tuoda.
Siis ojentaa nyt voimme rauhan kättä.
(Kuninkaat kättelevät. Benhadad suutelee Isebeliä kädelle.)
Nyt Samarian kokoon kutsukoon
Pasuunan ääni, kuulutettakoon
Kansalle kaikkialla, että rauha
Nyt tehtynä on kanssa Syyrian,
Ja rauhan ehdot luettakoon julki.
(Palvelija rientää ulos, torven toitotuksia kuuluu.)
Nyt kiirehtää saa kansa rauhan töille
Ja sodan verijäljet pestä pois,
Ja viinitarhat, jotka sotajoukko
On tallannut, taas kuntoon pantakoon,
Ja öljypuut nyt nuoret istutettakoon
Kedoille, joiden hietaa veri kastoi,
Ne että muuttuu tuuheeks öljylehdoks,
Min siimeksessä kansa vastainen
Voi meidän päiviämme muistella.
Ne merkkinä sen menestyksen olkoot,
Min liitto Damaskun ja Samarian
On kasvattava veljeskansoille!
Nyt soikoot tässä huilut, symbalit,
Ja nuoret neidot ilohyppyyn käykööt,
Ett' ihastuisi suuri vieraamme!

ISEBEL.
Minua riemastuttaa tämä hetki.
On niinkuin jälkeen raivon ukkosilman
Taas päivän hohde puiston purpurois.
Nyt kukkuloille Baalin alttareille
On uhriliekit sytytettävät,
Ja Astartelle vihkilehdoissaan
Nuor' kansa lemmenjuhlaa viettäköön!
Hekuman, yltäkylläisyyden aika
Nyt alkaa meille, eikä Samarian
Pidoista puutu viini eikä öljy.
Nyt kasvaa tänne uusi Siidoni.

(Soitto alkaa kuulua ja parvi tanssijattaria loistavissa puvuissa alkavat hypyn, jota kuninkaalliset mielihyvin katselevat. Silloin saapuu odottamatta saliin MIKA JEMLANPOIKA peite kasvoilla keskeyttämään juhlaa.)

MIKA (nostaen kätensä ylös).
Voi Israelia! Sen ruhtinaat
Nyt huumaa pakanoiden hekuma,
Vaan niinkuin ruoho kuuman hietikon,
Kuin korven kuivuudessa kanerva
He kohta nääntyvät, ja huulilleen
Ei virvoituksen pisaraakaan suoda.

(Soitto ja tanssi taukoaa; tanssijat säikähdyksestä kirkaisten
poistuvat.)

AHAB.
Ken olet onneton, kun uskallat
Noin peitekasvoin, lupaa pyytämättä
Ja huulillasi kammottava huuto
Kuninkaan juhlaa häiritsemään tulla?

MIKA.
Ma Israelilainen olen, jolla
On sanomista sulle, kuningas.

AHAB.
Se sano kohta, kautta henkesi!

MIKA.
Keskellä riehunata taistelun
Kun palvelijas oli, huomasi
Hän pakenevan miehen johdattavan
Erästä toista miestä. Hän sen toi
Mun luokseni ja lausui ankarasti:
Tää karkulainen kätke tarkasti
Ja vartijoitse, ettei pois hän pääse;
Vaan jos hän pääsevi, niin vaaditaan
Sun sielus silloin hänen sielustaan.
Mä kätkin miehen. Mutta kun ma sitten
Taas taistelusta häntä katsomaan
Palata ehdin, poissa oli hän,
Hän kätköstäni oli pakoon päässyt.
Nyt täytyyköhän hänen sielustaan
Mun sielun' mennä?

AHAB.
Itse tuomitsit
Ja tuomios on vallan oikea.

MIKA (tempaisten peitteen pois kasvoiltaan).
Mun tunnet varmaan, Ahab kuningas?

AHAB.
Sun hyvin tunnen, Mika Jemlanpoika;
Kuin ennenkin, taas näytät uhkaavalta.

MIKA.
Siis kuule nytkin Jahven tuomio!
Näin sanoo Herra: Koska voitostasi
Et tuonut mulle kiitos-uhria,
Vaan Baal sai sulta kirouksen uhrin,
Ja koska ylvästellen lupasit
Vapaaksi päästää Syyrian kuninkaan,
(Näyttää kädellään Benhadadia.)
Tuon miehen, jonka olen kironnut
Ja käsiis tuonut saamaan rangaistusta,
Niin vaadin sielus hänen sielustaan,
Sa edestänsä kuljet kuolemaan.

ISEBEL (parkaisten).
Sa uskallat niin kuninkaalle haastaa!

MIKA.
Ma torvi olen vaan, en mikään muu,
Mun kauttan' haastaa Jahven pyhä suu;
Ma sinne menen, minne käskee hän,
Sun palatsiis tai majaan köyhimmän,
Ma lausun niissä lupausta, uhkaa,
Hän Jumala on, ma vain halpaa tuhkaa.

AHAB.
Suupaltto tyhmä! Alla profeetan
Likaisen vaipan kannat kopean
Ja kieron mielen. Vastaan kuningasta
Sa aina viskaat uhkansalamas.
Sit' en ma siedä enää. Vartijat,
Tuo röyhkeilijä häpeämätön
On kohta kahleisin pantava;
Ja sitten viekää hänet kaupungin
Päämiehen luokse. Suljetuttakoon
Hän hänet vankiholviin. Siellä hän
Jaloistaan kytkettynä hirtehen
Saa aikaa miettiä ja punnita
Tekonsa julkeutta.

(Pari sotamiestä kahlehtivat profeetan, joka tyynesti
antautuu heidän valtaansa.)

MIKA (pois vietäessä).
Ahab! Ahab!
Sun tekos eivät ole peitetyt.
Mit' onkaan saanut Tisben Elias
Ja kaikki vakaat Jahven profeetat
Sun tähtes kärsiä? Mun kohtaloni
On kaikkein hurskaitten kohtalo
Sun päivinäsi Samariassa.
Mun laillan' hylätyissä haudoissa
Ja onkaloissa etäisimpäin vuorten
On heidän piilotella täytynyt,
Jos tahtoivat sun vainoasi välttää;
Mut pelvotta me todistamme vaan:
Hän elää vielä, Israelin Pyhä,
Mi ahneet kaarneet käski kantamaan
Luo Kriitin ojan Eliaalle leivän
Ja Karmelilla taivaan tulella
Todisti sulle kaikkivaltansa;
Hän näkee nytkin, Hän ei nuku, torku.
Hän paisua suo joskus pahuuden
Ja lausuu sitten: Tähän raukee aaltos.
Niin kuulkaa, taivaat, nosta korvas, maa!
Et epäillä saa, Jaakob, voimaa Herran.
Te, väärin tehneet, vihaa vaviskaa,
Niin hirmuisena leimahtaa se kerran,
Se murtaa väärät, hurskaat korottaa!

KOLMAS NÄYTÖS.

Kuninkaan puutarha Samariassa. Perällä kuninkaan linna, jonka edustalla veranda, jolle portaat johtavat. Portaiden kahden puolen kasviryhmiä. Vasemmalla kasvien edessä leposohva. Verannalla portaiden kohdalla, linnan pääoven edessä vartija.

ASARIA (hiipii vasemmalta kasvien suojassa).
On sielussani kaksi ääntä soinut;
En ennen vielä selvää saada voinut,
Mi voimakkaampi näistä kahdest' on.
Kun toinen kuiski: kosta! kosta! kosta!
Niin toinen sanoi: Älä kättäs nosta
Kuninkaan murhaan; kosto Jahven on.
Vaan nyt jo vallan koston henget voittaa,
Ne raivoisasti rinnassani soittaa;
Työt, ajatukset, askeleet ne ohjaa,
En tunne muuta pontta enkä pohjaa.
(Vetää tikarin poveltaan.)
Et tuima rauta, tiennyt, että kerta,
Sun maistaa täytyy hallitsijan verta;
Mun sydäntäni muisto Esterin
Ei muuten äkein tuhatokaisin
Voi laata raastamasta. Toimeen siis!
Vaan kuinka? Linnaan tunkeudunko? En.
Vaikk'ei ois työläs saada vartijaa
Pois raivatuksi, olis kuitenkin
Se liikaa uhkapeliä. Vaan tuohon
Ma kätköön pistäydyn, niin kukaties
Eteeni saalis itsestänsä kulkee.

(Kätkeytyy kasvien väliin, sohvan taakse.)

SAMERI (saapuu oikealta matkavarustuksissa ja asettuu portaiden
eteen, josta haastaa vartijalle).
Hei mies! Käy linnaan, kuninkaalle kerro,
Ett' olen Damaskusta palannut
Ja uutisia painavia tuon.

(Sotilas menee ovesta linnaan, josta kohta palaa Obadjan kanssa.)

OBADJA.
Sun tervetulleeks kuninkaamme lausuu.
Ja jos sun toimes hyvin onnistui,
Saat huoneeseensa heti kiiruhtaa;
Vaan huonot jos on tuomas uutiset,
Sua alle kattonsa ei päästä hän,
Vaan vartoa saat täällä ulkona;
Hän saapuu tänne sua kuulemaan.
Siis käytkö sisään, vaiko täällä varrot?

SAMERI.
Ma varron täällä.

OBADJA.
Huonot viestit siis?

SAMERI.
Ma varron; muun saa kuulla kuningas.

OBADJA (Menee linnaan.)

AHAB (saapuu Isebelin ja Obadjan seuraamana).
Vai täällä siis mun sua kuulla täytyy?

SAMERI.
Ei palvelijas halpaa vilppiä
Sun kattos alla tohdi kertoa.

AHAB.
Ja vilppiä sa näit?

SAMERI.
Ja häväistystä!
Petosta rietasta! Se ruhtinas
Ei kunniasta merkkiäkään tunne.
Ei luvatuita kaupungeita hän
Sinulle luovuta; sen tästä näät.

(Ojentaa Benhadadin kirjeen Ahabille, joka lukee sen,
repäisee ja viskaa palat inholla maahan.)

AHAB.
Tavannut olen sata pettäjää.
Vie veli viekkaudella veljen leivän,
Voi kerjäläinen kerjäläistä ryöstää
Ja ansaan saattaa varas kumppaninsa;
En ole vielä vihamiestä kuullut,
Mi vastustajan luona vieraili
Ja sitten petti sen. Nyt näin sen vasta.
Sanoppa, eikö ratsastamas aasi
Hikoillut tuskasta, kun petoksesta
Näin alhaisesta sanaa kuljetti?

SAMERI.
Ei, majesteetti, aasi hikoillut,
Vaan ratsastaja.

AHAB.
Mutta palvelus
Se oli viimeinen sen eläimen.
Se kappaleiksi pienoisiksi kohta
On hakattava. Yli Israelin
On palat sitten hajoitettava
Ja kerrottava, että jokaiselta,
Ken kostosotaan vastaan Syyriaa
Ei kohta riennä, Ahab kuningas
Niin palasiksi karjan hakkauttaa.
Et ennen lepoa saa, Sameri,
Kuin käsky tämä täytäntöön on pantu.

SAMERI.
Sa minkä käsket, on jo niinkuin tehty.

(Kumartaa syvään ja poistuu kiireesti.)

OBADJA.
Siis uusi sota, Herra kuningas?

AHAB (Obadjalle).
Niin; ankarampi kuin on koskaan ollut.
Tää hetki vaatii tointa pontevaa.
Sa laita käsky, että joukkomme
Nyt sotakuntoon varusteleivat.
Yöt, päivät miekkoja ja keihäitä
Takokoot kaikki Samarian sepät.
Vaan siin' ei kyllä. Että kostomme
Niin tuhoavaks tulisi kuin suinkin,
Ma Juudan voimat Israelin kanssa
Nyt liittää tahdon samaan otteluun.
Obadja, kuule! Lanko Josafat
Sun hyvin tuntee. Jerusalemiin
Siis joutuin riennä; Juudan kuninkaalle
Vie Ahabilta tervehdys ja pyydä
Mun nimessäni Samariaan häntä.
Jos tunnen langon, ei hän meiltä nyt,
Kun petti meidät kehno pakana,
Voi kannatusta, apuansa kieltää.
Vaan siitä lähemmin, jos noudattaa
Hän kutsuamme, vieraaksemme tullen.
Siis tee kuin käskin; sitten matkalle!

OBADJA.
Sun tahtos olen tarkoin täyttävä.

(Menee.)

ISEBEL (Ahabille, joka aikoo lähteä).
On vielä keino, jota emme nyt
Saa hylkiä, vaikkemme muuten voi
Sen käyttämistä suosia.

AHAB.
Mik' on se?

ISEBEL.
Tää kansa tietäjien merkkeihin
Ja profeettojen ennustuksiin luottaa;
Se näkijöiltä viisautta etsii
Ja hakee haltioihin vaipujaa.
Se vaatii kiihoitusta syvempää
Kuin hallitsijan käsky; meidän on
Nyt käytettävä sitä, varsinkin
Kun käsissämme meill' on Jemlanpoika.

AHAB.
Kuin? Auttaisiko Jemlanpoika meitä?

ISEBEL.
Hän kauan kuningasta Syyrian
Vihannut on ja vihaa vieläkin.
Niin ankaran hän lausui tuomion,
Kun Benhadad sai vapauden sulta.
Sen vuoksi on hän vankityrmässä.
Vaan tällä kertaa ystäväksemme
Voi hänet muuttaa viha yhteinen.

AHAB.
Sit' epäilen ma. Näistä miehistä
On tänään väärin, mikä oikein eilen,
Ja taas päinvastoin. Jos hän äsken vaati
Sen murhaamista, joka turvautui
Mun jalomielisyyteeni, ei hän
Nyt soisi rankaisua pettäjän.

ISEBEL.
En usko sitä; suhteet muuttuneet
Voi kenties hänet taivuttaa. Ma itse
Koettaa tahdon. Jos sa sallit sen,
Tuon miehen kera (viittaa vartijaan)
vankilasta ma
Käyn noutamassa tänne profeetan,
Niin saamme nähdä, onko vieläkin
Hän yhtä jäykkä. Mutta voimmeko
Me jättää sinut ilman vartijaa?

AHAB.
Ma itse olen parhain vartijani.

ISEBEL (vartijalle).
Siis tule, mies! (Ahabille) Me kohta palaamme.

(Menee vartijan kera oikealle.)

AHAB (katsoo Isebelin jälkeen).
Se turhaa työt' on! Sinä Isebel
Et Jemlanpoikaa koskaan taivuta.
Hän rautatutkaimella Jahven lain
Vain pistää meitä, kunnes kidutus
Saa meidät vimmaan. Mutta ketä vastaan?
(Heitäikse sohvaan pitkälleen.)
On ihme sentään! Benhadad, tuo kelmi,
On Samariaan kaksi kertaa jo
Suu uhkaa täynnä hyökännyt, mut Ahab
On helposti tuon ahnaan vaapsahaisen
Takaisin karkoittanut aroilleen.
Taas isoaa se rosvoamista;
Mist' on se saanut tuulta siipiinsä?
Nyt seuraa kolmas ottelu ja kovin;
Nyt joka käsi miekan kahvaan tarttuu.
Sit' ei ois tarvittu, jos noudatin
Ma Obadjan ja Jemlanpojan mieltä.
Vaan luontoani seurasin ja niin
Taas tehdä tahdon. Tervetullut on
Taas taistelu ja sodan jylhä jymy!
Niin mieluisesti röyhellyttävi
Se tyyntä virtaa elonnautinnon.
Taas maksaa ponnistella, vaivautua,
Saa koitella taas voimain pohjattuutta . . .
Tuon käärmeen veljen kun nyt saavutan,
Niin ongen hänen sieramiinsa työnnän
Ja köyden käärin kielen ympäri,
Lävistän leuvan keihäällä ja käsken:
Rukoile, liehakoitse! — Mutta jos
Sen luikertajan läpipääsemätön
Nyt ympäröikin kaislikko ja muta?
Niin usein onnen kultaporttiloista
Ma ajoin sisään täysin valjakoin;
Ken takaa, ettei niitä mulle jo
Nyt sulje joku oikullinen henki.
Miks Jemlanpojan kolkko ennustus
Nyt tuli mieleeni? Vaan sit' en säiky!
Mun voittaisiko halpa petturi!

(Hypähtää kiivaasti ylös ja älyää Asarian, joka on
tikari kädessä hänen taaksensa huomaamatta noussut.)

Haa! Väijyilevä salamurhaajako?

ASARIA.
Niin; murhata sun salaa taikka julki
Ma olin päättänyt, kun kihlattuni,
Mun elämäni aarteen kalleimman,
Sa Baalin temppelissä tahrasit
Ja syöksit toivottomaan kuolemaan.
Siks kädessäni rauta tappava
Ma väijyin sua. Ja kun suuri Jahve
Mun käsiini soi tuossa henkesi,
Mun sydämeni raivoisasti sykki
Kuin Davidin, kun Saulin vaatteesta
Hän palan viilsi Engedissä. Mutta
En voinut nostaa kättä vastaasi,
Kun tiesin pakanan sun pettäneen,
Ja sydämessäs jalo viha kiehui.
Taas hengelläni sua palvelen,
Jos hävität tuon palveluksen irstaan,
Min uhriks joutuu Israelin immet.
(Lankeaa polvilleen kuninkaan eteen.)
Nimessä kärsineiden kyynelten
Ja langenneiden tunnontuskien
Rukoilen, että Baalin temppelin
Hajoitat maahan, papit riettaat surmaat.
Niin kirouksesta kansa vapahtuu,
Ja siihen kasvaa jalopeuran voima,
Kun puolestasi kostamaan se rientää.

AHAB.
Nimessä kruununi ja valtikan
Ma surkuttelen, että impeesi
Baal silmänsä on luonut. Lempes hukka
Ei auttamaton liene kuitenkaan.
Lepytä harmis! Onhan Israeli
Niin täynnä neitoja kuin vuohia
Sun kotiseutus kalliot; sa niistä
Parasta itsellesi valitse!
Ma valvon sitten, ettei vieraat ketut
Saa viinitarhaas turmelemaan tulla.
En hajoittaa voi Baalin temppeliä,
Vaan pappein julkeuden ehkäisen;
Sen lupaan sulle Jahven nimessä.
Siis nouse! Voimakasta kättäsi
Me tarvitsemme!

ASARIA.
Jalo kuningas!
Lamaiset kädet tarmo jännittää,
Ja vankkana on polvet väsyneet,
Jos jatkat lupaamatas alkua.

(Menee.)

(Isebel tulee vartijan kera oikealta ja katsoo tuikeasti
poistuvaan Asariaan; vartija menee paikalleen verannalle.)

ISEBEL (Ahabille).
Ken on tuo mies? Ja mitä tahtoi hän?

AHAB.
Kaks kysymystä, ja niin kiivaasti!

ISEBEL.
Ken oli hän?

AHAB.
Kai oisit tuntenut,
Jos kasvot oisit nähnyt tarkemmin.
Hän Asaria Jorainpoika oli,
Min kihlatulta neitseyden vei Baal.
Sa muistanet sen, että tyttö-hupsu
Lopetti sitten omat päivänsä.
Mun tuli heitä molempia sääli.

ISEBEL.
Ja mitä tahtoi sinulta nyt mies?

AHAB.
Mun aikoi murhata, vaan vallan voitti
Parempi luonto.

ISEBEL.
Minkä rangaistuksen
Hän sulta sai?

AHAB.
Ei mitään rangaistusta.
Vaan Baalin liiallista julkeutta
Lupasin estää.

ISEBEL.
Tuolle murhaajalle!
Kuningas, miss' on luontees voimakas?
Kädessä murha-ase eteesi
Sun valapatto alamaises astuu
Ja lupaa henkes armollisna säästää,
Jos täytät ehdot, jotka panee hän.
Sa, nöyrä, taivut, vaikka vihas tulen
Pitäisi polttaa moiset julkeat.

AHAB.
Vaan Isebel!

ISEBEL.
Ma paljon väljemmän
Sun luulin mulle valtakunnan luovan,
Kun sankariksi jaloksi sun kuulin.
Vaan joka hetki uudet esteet tuo
Isäni tielle; minun tielleni.

AHAB.
Isäsi tielle!

ISEBEL.
Sinä lausuit sen.
Jumalan tytär olen korkeimman;
On Ethbal vain mun kasvattajani.
Ma muistan hetken juhlallisen, kun
Hän Baalin eteen temppeliin mun vei
Ja lausui: Elos salaisuuden syvän
Saat kaikkivallan kasvoin edessä
Nyt tässä kuulla. Isäksesi olet
Minua kutsunut, vaan se on Baal,
Tuo lempeä ja peljättävä herra,
Mi antaa elämän ja ottaa sen.
On kehtosi tää vuode temppelin;
Sun siinä siitti Baal, ja synnytti
Se ihmeellinen hetki, jolloin kuu
Pimitti varjollansa auringon.
Sen merkityksen kasvattajani
Näin tulkitsi: Baal, voiman jumala,
Min ilmestys on kirkas aurinko,
Sinusta suurta synnyttääksensä
On liiton tehnyt kera Astartten,
Hedelmän äidin, joka kuuna hohtaa,
Yön taivaalla ja poviin ihmisten
Sytyttää lemmen halut hehkuvat.
Sa olet kansain johtajaksi luotu
Ja levittäjäks jumalien vallan.
Sait häntä kohtaan rajattoman lemmen,
Ken ystävänä seuraa tahtoas,
Ken vastustaa, kuin tuhoava tuli
Sen kohtaa vihasi ja kuluttaa.
Kuningas Ahab, salaisuuden tään
Todeksi huomaat. Ystävänä olet
Mua kuullut sa — ja lausu, missä kohden
On vaillinainen rakkauteni sinuun!
Mua vastaan sotii Jahven profeetat —
Vihani hävittävä heidät syö.
Sun avullasi kyllä; mutta jos
Mun jouhimekko töhrys profeetan
Nyt täytyy ottaa ylleni ja ohjeeks
Saan kiduttavat säännöt Mooseksen,
En tiedä, miksi rakkauteni muuttuu,
Jos kieltäymyksen surkastuttamana
Voin ylistääkään sitä onnea,
Min jalo mieli Ahab kuninkaan
On luonut puolisolleen, jonka alku
On jumalista.

AHAB.
Jos sun onnesi
On jotain vailla, lausu, niin sen hankin!

ISEBEL.
Mit' olen sulle, Ahab, uhrannut?
Kun Ethbal Baalin ylipapista
Kuninkaaks nousi rikkaan Siidonin,
Mun kuuluisata kauneuttani,
Min loistavuutt' ei kylvettäjän taito,
Ei väriaine kartuttanut ollut,
Ihaili silloin koko maailma.
Mua ruhtinaat ja suuret valtaherrat
Läheltä, kaukaa kilvan kosivat;
Niinkuin he tuli, saivat mennäkin.
En jumalaista vapauttani
Alistaa miehen valtaan tahtonut;
Isäni Baalin temppelissä mielin
Eloni viettää häntä palvellen.
Niin Jordanilta uljas ruhtinas,
Kuningas Ahab, saapui Siidoniin.
Hän, rehevimpäin viinipuiden herra
Ja kasvattaja palmuin kauneimpain,
Mun voitti puolelleen, ma häneen suostuin.

AHAB.
Et katunutkaan vielä sitä ole.

ISEBEL.
Ma pelkäsin, jos vapaa lapsi Baalin
Voi menestyä maassa, jossa vallan
On saanut Jahven kolkko palvelus.
Sa lohduttelit. Viinitarhassasi
Sa oivalailla menestyvän kerroit
Vierellä surullisen sypressin
Iloisen öljypuun, ja sellaisena
Mun oppiani suojelevas lausuit.

AHAB.
Niin tehnyt olen.