PIETAR PATELIN eli SUKKELA ASIANAJAJA
Ilveilys kolmessa näytöksessä
Franskasta suomentanut P. Hannikainen.
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1864.
Painoluvan antanut: G.F. Aminoff
JÄSENET:
Wilhelm, kauppamies. Waltter, hänen poikansa. Victor Patelin, asianajaja. Rouva Patelin. Henrika, Patelinin tytär. Bärttylin, tuomari. Antti, Wilhelmin paimenpoika. Kati, Patelinin piika. Kaksi talonpoikaa.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Herra Patelin (yksin). Se on päätetty; ihan tänään, vaikka minulla ei ole yhtä penniä, minun täytyy saada uusi vaatteus. Todellaki, ihmiset sanovat oikein, että se on yhdentekevä olla saita tahi köyhä. Ken hiis, joka näkee minun näissä vaatteissa, tuntisi minua asianajajaksi. Ei, paremmin voisivat luulla minut koulumestariksi. Siitä on kaksi viikkoa kun läksin kotikylästäni ja tulin tänne, toivoen täällä menestyä asioissani paremmin. Ne sensiaan yhäti pahenevat. Tuossa yhdellä puolellani mulla on naapurina tuttava piirikunnan tuomari, eikä pienintäkään juttua. Toisella puolella rikas veran kauppias, eikä penniä millä ostaisin huononkaan vaatteuksen. Voi sinua Patelin parka! millä sinä nyt tyydytät vaimosiki, joka välttämättömästi tahtoo sinun naittamaan tytärtäsi. Ken hänestä nyt huolii, nähdessä sinua noissa rytkissä. Sinun täytyy rumasti käydä toimeen käsin. Niin, jos koettasin saada velaksi verkasen takin tuon naapurimme Wilhelmin puodista. Kunhan ma kerran ulkonaisesti näytän rikkaalta mieheltä.
Toinen kohtaus.
Kati. Rouva Patelin. Herra Patelin.
H. Patelin. Vaan tuossa tulee vaimoni piikoinensa, puhellen minun vaate-asioistani. Saas kuulla mitä he niistä sanovat.
(Syrjäytyy).
R. Patelin. Noh, tuleppas tähän, Kati, minä en voinut sinua puhutella kammarissani, pelosta että se mieheni rutale voisi kuulla.
H. Patelin. Jopa.
R. Patelin. Sinun täytyy suorastaan sanoa mistä tyttäreni saa ne koriat vaatteet joissa hän käypi.
Kati. Noh! rouva, isäntähän ne hänelle antaa.
R. Patelin. Isäntäkö! hän ei saa vaatteita itselleenkään.
H. Patelin (syrjässä). Se on totta.
R. Patelin. Minä ajan sinun pois, etkä ole enää Antin morsiankaan, jos et puhu totta.
Kati. Voi hyvä rouva, kun minun täytyy se teille sanoa. Waltteri, teidän naapurin, sen riitaan verkakauppian ainoa poika rakastaa mamseli Henrikkaa ja lahjoittelee sille vähän väliä.
H. Patelin (syrjässä). Tyttäreni ammentaa samasta lähteestä johon minulla on aikomus mennä.
R. Patelin. Vaan mistä Waltteri saa ne lahjukset? Hänen isänsä on rikas saituri, mikä hänelle ei anna mitään.
Kati. Kuulkaapas rouva, kuin isät eivät anna lapsilleen mitään, niin lapset varastavat, se on ihan tavallista ja Waltter tekee muiden mukaan.
R. Patelin. Noh, vaan miksi hän ei tule tytärtäni kosioimaan.
Kati. Sen hän jo olisi tehnytki, mutta hän pelkää isänsä ei siihen suostuvan, syystä, jos ette pahastu, että isäntä aina käy niin huonoissa vaatteissa. Se muka todistaa huonoja asioita.
H. Patelin. Sen minä tahdonki korjata.
R. Patelin. Minä kuulin jotai, pakene pian!
Kolmas kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Noh siinähän sinä olet!
H. Patelin. Tässä!
R. Patelin. Ja miten vaatetettu?
H. Patelin. Niin etten tahdo ylpeillä.
R. Patelin. Vaan pysyä rutaleena, ja minä sanon sen suoraan, sinun rutaleesi peloittavat kaikki kosiat jotka voisivat tulla tyttärellemme.
H. Patelin. Sinulla on oikein. Ihmiset katsovat esinnä vaatteihin. Minä tunnustan että nämä tekevät pahaa Henrikalle; ja minulla on sentähden aikomus tänään pukeutua vähän paremmin.
R. Patelin. Sinäkö pukeutua paremmin! ja millä, jos saan luvan kysyä?
H. Patelin. Siitä sinä et tarvitse päätäsi vaivata; Hyvästi!
R. Patelin. Ja mihin sinä nyt menisit jos saan kysyä?
H. Patelin. Menen ostamaan verkasen vaatteuksen.
R. Patelin. Ostamaan vaatteuksen, ilman rahatta?
H. Patelin. Niin kaiketi. Minkä värisen sinä neuvot sitte minun ottamaan? Raudanharmaan vainko pimiämmän?
R. Patelin. Noh! Ota sitte min saat, ja minkä löydät sinulle kylläksi huonon. Minä tahdon puhutella Henrikkaa. Minä sain kuulla asioita jotka eivät minua kovin hyvitä.
H. Patelin. Jos ken tulee minua kysymään, niin minä olen tuolla naapurimme puodissa.
Neljäs kohtaus.
Herra Patelin (yksin). Puodin ovi ei ole vielä kiini… minä ajattelen ettei se haittaisi jos panisin toisen viitan. Paitsi että se peittäisi vähän näitä ryysyjäni, parempi viitta voisi ehkä antaa enemmän painoa sanoilleni, joita arvelen puhella herra Wilhelmille voittaakseni tarkoitustani. Tuossa se onkin poikanensa. Pukeutukaamme pian ja laittaikaamme järkiään sinne.
Viides kohtaus.
Waltter. H. Wilhelm. (Tulevat ulos puodistansa, kantaen pöydän, jossa on verkapankko ja pannen sen puodin oven viereen ja kolme tuolia ympärille joita kantaa puotipoika).
H. Wilhelmi. Puodissa alkaa tulla hämärä. Asettakaamme tämä vähän enemmän käveliöin näkyville. Istuppas tuohon, Waltteri, minä arvelen sinun käskeä etsimään paimenen kaitsemaan lampaita, joiden villa tarvitaan verkaan.
Waltter. Eikös isä sitte tyydy Anttiin, entiseen paimeneen?
H. Wilhelm. En ensinkään, sillä hän minua varastaa, ja minä pelkään että sinä olet samassa neuvossa.
Waltter. Minä!
H. Wilhelm. Juuri sinä. Minä olen kuullut että sinä rakastelet, en tiedä mitä tyttöä tässä lähellä ja että sinä sille annat lahjuksia, ja minä tunnen että sinulla on morsiamena joku Kati, mikä palvelee häntä, se kaikki vaikuttaa että minä pelkään sinua.
Waltter (syrjässä). Ken hiis sen on hänelle virkkanut. (Kovasti). Minä vakuutan teille isä, että Antti palvelee meitä hyvin uskollisesti.
H. Wilhelm. Niin sinua, vaan ei minua, sillä tämän kuukauden ajalla, kun hän läksi entisestä talostansa ja tuli minulle, on minulta hävinnyt sata kaksikymmentä lammasta; ja se ei ole mahdollista, että niin vähässä ajassa niitä, miten hän sanoo, niin monta on kuollut kapiin.
Waltter. Taudit raatelevat usein hirviästi.
H. Wilhelm. Niin missä lääkärit niitä auttaavat, mutta lampaille ei ole lääkäriä. Muuten Antti on olevinansa tuhma pöllö, mutta totuudessa hän on kavala peto ja suuri konna. Viimenki minä tapasin hänet ihan työssä, tappamassa lammasta; Minä häntä löin ja käsketän täksi päiväksi oikeuteen. Kuitenki, ennen kuin asia menee etemmäksi, tahdoin kuulla jos sinulla on mitä osaa siihen varkauteen, joka minulle näin on tapahtunut.
Waltter. Voi, isäseni! Kuin minä puuttuisin teidän lampaihinne?
H. Wilhelm. Minä vien sen sitte oikeuteen, mutta tahdon sen ensin tarkemmin tutkistella. Annappas minulle nuo tilikirjat. (Hän istuutuu, Waltter noutaa kirjat ja panee pöydälle verkapankon päälle). Hyvä! jätä minut yksinäni. Jos lautamies tulee minua kysymään, niin kutsuta minua sisälle. Minä jään tänne vielä odottelemaan ostajia.
Waltter (erikseen). Minä noudan Antin sovittelemaan isääni.
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Wilhelm.
H. Patelin (itsekseen). Hyvä, hän on yksinään, lähestykäämme.
H. Wilhelm (lukee kirjastansa). Tilinteko lampaista ja niin edespäin… Kuusi sataa lammasta, ja niin edespäin —
H. Patelin (itsekseen). Tuo verkapankko, se sopiiki minulle; (kovasti) nöyrin palvelianne, herra Wilhelm!
H. Wilhelm (nostamatta silmiään kirjasta). Vissisti lautamies jota pyydätin luokseni! Odottakaa vähän!
H. Patelin. Ei, herra, minä olen…
H. Wilhelm. Vaatteustako? Ostajako sitte, nöyrin palvelianne.
H. Patelin. Ei herra, minä olen asianajaja, jos suvaitsette.
H. Wilhelm. Sellaista minulla ei ole tarvis, hyvästi, hyvästi!
H. Patelin. Minun nimeni ei voi teille olla outo: minä olen Patelin, asianajaja.
H. Wilhelm. Patelin? Asianajaja? Minä en tunne teitä herra…
H. Patelin (erikseen). Tekeytykäämme siis tutuksi. (Kovasti). Minä löysin isävainajani paperitöistä velan, joka ei ole maksettu, ja — —-
H. Wilhelm. Se ei liikuta minua, minä en ole velkaa kellekään.
H. Patelin. Ei herra, se on ihan vastoin, minun isävainajani jäi velkaa teidän isävainajalle kolmesataa markkaa, ja ollen rehellinen mies, minä tulen teille maksamaan.
H. Wilhelm. Minulle maksamaan? Malttakaapas herra: minä muistelen vähän teidän nimeä. Oikein, minä tunsin ennen sukunne. Te asuitte eräässä kylässä tässä lähellä. Me olemme myös olleet tuttavat. Suokaa anteeksi! Nöyrin palvelianne, istuikkaatte, istuikkaatte tuohon. (Kumarteleivat toisillensa. H. Wilhelm osoittaa tuolia etempänä verkapankosta, vaan H. Patelin tahtoo lähemmäksi sitä ja istuiksee vihdoin niin).
H. Patelin. Herra…
H. Wilhelm. Niin herra…
H. Patelin (pannen yhden kätensä verkapankon päälle). Jos kaikki jotka minulle ovat velkaa, olisivat yhtä rehelliset kuin minä maksamaan velkansa, minä olisin paljon rikkaampi kuin olen, vaan minä en sentähden voi pidättää vierasta omaisuutta.
H. Wilhelm. Kuinka moni ihminen sitä ei nykyaikana osaa tehdä!
H. Patelin. Minusta se on rehellisen ihmisen ensimäinen toimi maksaa velkansa, ja minä halasin sentähden nyt kuulla milloin te suvaitsette ottaa vastaan ne kolmesataa markkaanne.
H. Wilhelm. Paikalla.
H. Patelin. Teidän rahat ovat minulla kyllä valmiiksi luettuna, mutta teidän tulee saada aikaa valmistaa minulle laillisen kuitin, sillä tämä velka on lähtevä tyttäreni Henrikan perintörahoista, joista minun täytyy antaa laillinen tili.
H. Wilhelm. Oikein. Olkoon sitte huomenaamuksi kello viisi.
H. Patelin. Kello viisi, aivan oikein. Minä vaan olen valinnut niin pahasti aikani, herra Wilhelm, että pelkään nyt teitä hämmentäväni.
H. Wilhelm. Ette ollenkaan: minulla on nyt kaupastani ihan jouto-aika.
H. Patelin. Teillä yksinään on kuitenki suuremmat asiat kuin kaikilla tämän paikan kauppeilla.
H. Wilhelm. Se tulee siitä että minä teen paljon työtä.
H. Patelin. Ei, ei, se tulee siitä, herra, että te olette lauhkein mies koko maassa. (Koetellen verkaa). Ompas se oivallinen verka.
H. Wilhelm. Se on jotenki kaunista.
H. Patelin. Te käytätte kauppaanne niin erinäisellä nerolla.
H. Wilhelm. Herra Patelin…
H. Patelin. Niin merkillisellä lempeydellä…
H. Wilhelm. Olkaa, herra Patelin.
H. Patelin. Niin jalolla vapamielisyydellä, joka viehättää kaikki ihmiset.
H. Wilhelm. Ei, herra!
H. Patelin. Turkanen! Kuin tuo veran väri on suloinen silmille.
H. Wilhelm. Sen minä uskon, sillä se on kastanianväri.
H. Patelin. Kastanianväri! Kauhian ihana! Lyökäämme veto, herra Wilhelm, että tuo väri on teidän keksimä.
H. Wilhelm. Minun, niin, mutta värjärini avulla.
H. Palelin. Johan minä sen olen sanonut, että tuossa päässä on enemmän älyä kuin pienessä kylässä.
H. Wilhelm. Noh, noh, noh!
H. Patelin (silittäen verkaa). Mutta on tuo villaki hienointa laatua.
H. Wilhelm. Se on engelskan villaa.
H. Patelin. Sen minä luulinki… mutta engelskasta johtuu mieleeni, herra Wilhelm, emmekös me ole olleet koulukumppanit?
H. Wilhelm. Maisteri Nikodemuksen luonna?
H. Patelin. Aivan niin. Te olitte kaunis kuin enkeli.
H. Wilhelm. Ne sanoivat niin äitilleni.
H. Patelin. Ja teillä oli hirmuisen hyvä oppi.
H. Wilhelm. Kahdeksantoista vuotissa minä jo luin ja kirjoitin.
H. Patelin. Mikä vahinko kuin ette ruvenneet korkeimpiin virkoihin! Mene tiedä, herra Wilhelm, jos nyt voisitte hallita koko valtakuntaa.
H. Wilhelm. Kuin joku toinenki.
H. Patelin (katsellen verkaa). Kesken puheenne: minä ajattelin ostaa tuon väristä verkaa. Sillä jos oikein muistan, niin vaimoni halavoi minun ostaa itselleni uuden vaatteuksen, ja arvelen sentähden että, huomenaamuna, kello viisi, tuotuani teille kolmesataa markkaa, voisin ehkä ottaa tätä verkaaki.
H. Wilhelm. Minä sen sitte säilytän.
H. Patelin (hiljaan syrjässä). Säilytän! Minä en ole sillä autettu. (Kovasti). Aikomuksessa ostaa tilan, olin tänä aamuna pannut erikseen tuhat kaksisataa markkaa, joita en arvellut ennen koskettaa, mutta nyt näen, herra Wilhelm, että te tuletta siitä ottamaan osanne.
H. Wilhelm. Elkää sentähden tilaa jättäkää, saattehan te verkani ainaki.
H. Patelin. Kyllähän minä sen tiedän, mutta minä en rakasta ottaa mitään velaksi. No miten minua huvittaa nähdä teidät noin iloisna! Miten tervet muoto, se on pitkän ijän tunnusmerkki.
H. Wilhelm. Minä voin hyvin.
H. Patelin. Kuin paljon te luulisitte minun tuota verkaa tarvitsevan, että tietäsin niiden kolmen sadan markan lisäksi panna yhtaikaa veran hinnanki.
H. Wilhelm. Teille on tarvis… malttakaa. Te tahdotte varmaan täyden vaatteuksen…
H. Patelin. Hyvin täyden, se tahtoo sanoa, nutun, västin ja kaatiot, kaikki hyvin pitkät ja välkit.
H. Wilhelm. Siihen kaikkeen teille pitää olla, malttakaas… ummelleen kuusi kyynärää. Käskettekö minun odottaessani sen nyt leikata.
H. Patelin (erikseen harmitellen). Odottaessako! (Kovasti). Ei herra, ei vielä, ensin raha kädessä, jos suvaitsette. Minä en osta mitään kuin käteisellä rahalla. Se on minun tapani.
H. Wilhelm. Se tapa on hyvin hyvä. (Erikseen). Tarkka mies, liian tarkka.
H. Patelin. Muistatteko vielä, herra Wilhelm, kun kerran söimme yhtenä iltaista Hotel de Nordissa.
H. Wilhelm. Se oli eräsnä markkina-aikana.
H. Patelin. Aivan niin. Me puhelimme ruuan perästä sen ajan asioista: kuin kauneita asioita minä silloin teiltä kuulin!
H. Wilhelm. Ja ne te vielä muistatte?
H. Patelin. Minä en muistasi? Te ennustitte jo silloin kaikki mitä maassamme sittemmin on tapahtunut.
H. Wilhelm. Minä näen asiat hyvin kaukaaki.
H. Patelin. Kuin paljon, herra Wilhelm, te minulta anotte kyynärästä tätä verkaa?
H. Wilhelm. Katsotaanhan. (Katselee veran pintaa). Toiselle minä sen möisin kuudesta markasta, vaan teille, herra, minä sen annan viidestä.
H. Patelin (erikseen). Sinä juutalainen. (Kovasti). Se on hyvin helposta; kuusi kertaa viisi kyynärää, se tekee ummelleen…
H. Wilhelm. Kolmekymmentä markkaa.
H. Patelin. Oikein, kolmekymmentä markkaa, umpinainen luku. Mutta olkaapas, herra Wilhelm, meidän tulee uudistaa tuttavuutemme, huomenna te syötte päivällisen minun luonnani, hanhen paistin, jonka minulle lahjoitti eräs valittaja.
H. Wilhelm. Hanhen paatin! sitä minä hyvin rakastan.
H. Patelin. Sen parempi. Sille päätökselle kättä. (Antavat kättä). Huomenna päivälliselle. Vaimoni sen valmistaa ihmeellisesti. (Lyöden kädellään verkaan). Mutta todella sanoen, minun haluttaa saada päälleni vaatteuksen tuosta verasta. Uskotteko te, jos sen otan huomenaamuna, että se ehtisi valmiiksi päivälliselle?
H. Wilhelm. Jos ette räätälille anna sen enemmän aikaa, niin hän vissisti sen turmelee.
H. Patelin. Se olisi suuri vahinko.
H. Wilhelm. Tehkää vielä paremmin. Te sanoitte rahat olevan valmiina.
H. Patelin. Ilmankos minä ajattelisin koko asiaa!
H. Wilhelm. Minä lähetän erään puoti-poikani tuomaan veran teille kotiin. Nyt muistanki että minulla on leikattu juuri sellainen kappale kuin teille on tarvis.
(Vetää erilleen sen leikatun kappaleen).
H. Patelin (temmaten kappaleen). Se on hyvin onnellisesti.
H. Wilhelm. Malttakaa, minun täytyy ensin se mitata teidän nähden.
H. Patelin. Hyvä, mutta se on juuri kuin epäilisin teitä.
(Nousee seisalleen).
H. Wilhelm (nousten seisalleen). Antakaa, antakaa, minä lähetän sen tuomaan, ja te lähetätte takaisin päin siitä mulle maksun.
H. Patelin (erikseen). Maksun? (Kovasti). Ei, ei elkää vaivatko palvelioitanne. Minulla ei ole kuin pari askelta kotiini. (Tahtoo ottaa veran ja pitäen siitä aina kiini). Ja kuin sanoitta, niin se joutuu välemmin räätälille.
H. Wilhelm. Antakaa pojan tulla kerallanne, että minä sitä myöten saan rahat.
H. Patelin. Elkää vaivatko poikaanne, minä en ole niin suurellinen ja muuten nyt jo on niin pimeä, ettei se näykään minun kainalostani. (Ottaa veran ja panee kainaloonsa). Ihmiset voivat luulla tämän suttu-paperiksi.
H. Wilhelm. Mutta, hyvä herra, minä annan teille kumminki pojan keralla, että…
H. Patelin. Elkää huoliko mitään, minä sanon se on ihan turha; kello viisi ummelleen kolmesataa kolmekymmentä markkaa ja päivälliseksi hanhi. Voi kuin minulla nyt on kiire, hyvästi naapuri, nöyrin palvelianne (nähden hänen seuraavan) hyvästi, hyvästi.
(Syöksee pikaisesti tiehensä).
H. Wilhelm. Hyvästi, herra, hyvästi!
Seitsemäs kohtaus.
H. Wilhelm (yksin). Sinne se hiis nyt meni minun verkani kanssa, mutta kello viiteen aamua ei ole pitkä aika. Minä syön päivällisen hänellä, kyllä hän maksaa, vissisti hän sen maksaa. Mutta katsopas miten tunnollinen asianajaja, hitto vieköön! jos elinaikanani olen sellaista nähnyt. Minä vaan kadun että otin niin kalliin hinnan verastani, koska hän kuitenki maksaa minulle kolmesataa markkaa, joita en tiennyt kaivatakaan. Sillä minä en vieläkään voi ymmärtää mistä hiideltä se velka on voinut tulla. Mutta olkoon! Nyt jo onki yö. Arvelen tässä mitähän tänään tulen voittamaan. Hoi, hoi, tänne!
Kahdeksas kohtaus.
H. Wilhelm ja puotipoika.
H. Wilhelm. Pankaa kaikki puodin ovet ja ikkunat kiini. (Poika kantaa pöydän ja tuolit puotiin). Mutta katsopas, jos se ei ole tuossa se Antin hylky, joka varasti minun lampaani.
Yhdeksäs kohtaus.
Antti, käärittyin päin. H. Wilhelm.
H. Wilhelm. Voi se sen varas, kaikki mitä tässä voitan, se lurjus varastaa minulta pois.
Antti. Hyvää iltaa, isäntä, ja hyvää yötä!
H. Wilhelm. Vielä sinä rohkenet tulla minun eteeni?
Antti. Sentähden, hyvä herra, elkää suuttuko, että monjat herra antoi minulle paperin, missä muka puhutaan lampaista, oikeudesta ja manauksesta.
H. Wilhelm. Sinä tekeydyt hyvin tuhmaksi; mutta minä vakuutan sinulle ettet enää lampaita tapa, muista se!
Antti. Voi hyvä isäntä, elkää toki panettelioita uskokaa.
H. Wilhelm. Vain panettelioita, lurjus! Enkö minä yöllä tavannut sinut lammasta tappamassa.
Antti. Minun kaulani päälle, isäntä! se tapahtui sentähden ettei se kuolisi.
H. Wilhelm. Tappaa lampaita etteivät ne kuolisi?
Antti. Niin, kapiin, nimittäin; sillä elkää suuttuko, jos ne kuolisivat pahaan tautiin, niin ne eivät kelpaisi kellekään, ja sentähden ne täytyy tappaa ennen kuin ehtivät kuolla.
H. Wilhelm. Ehtivätkö kuolla? petturi! Lampaat joiden villasta minä teen engelskan verkaa, mistä maksetaan viisi markkaa kyynärä. Suoria tästä lurjus! satakaksikymmentä lammasta yhdessä kuukaudessa!
Antti. Ne olisivat pilanneet kaikki muutki, minä vannon sen kaulani…
H. Wilhelm. Saathan sen huomena nähdä tuomarin edessä.
Antti. Voi hyvä isäntä, tyytykää nyt siihen että olette minut tappaneet, niin kuin näette, ja sopikaamme pois, jos lystäätte.
H. Wilhelm. Minä lystään nähdä sinut hirtettynä. (Mennen pois) kuulit sinä sen?
Antti. Taivas suokaan teille paljon iloa.
Kymmenes kohtaus.
Antti (yksin). Minun täytyy siis mennä saamaan asianajajan, puolustamaan oikeuttani.
Yhdestoista kohtaus.
Waltter. Henrika. Kati (lyhti kädessä) ja Antti.
Henrika. Jättäkää minut, Waltter. Isäni ja äitini tulevat heti, me olemme matkalla tätini luo iltaiselle. He ovat käskeneet minun astua edellänsä, paetkaa nyt heti.
Antti. Pitääkö minun, herra, sammuttaa lyhti?
Waltter. Ei, ei, silloin minä kadottaisin ilon häntä nähdä. Ihana Henrika, koska nyt olemme sattuneet vastakkain, salli minun, minä rukoilen…
Henrika. Ei, ei, paetkaa, minua vapisuuttaa.
Waltter. Pelkäättekö te sitä joka teitä niin rakastaa.
Henrika. Minä en pelkää koko maailmassa ketään niin kuin teitä, ja te tunnette mintähden.
Antti (Antin kanssa etenee Henrikasta). Elä jätä minua, Kati!
Kati. Se on tämä invalidi joka vetää minua kädestä.
Henrika. Jos rakastat minua, Waltter, niin elä ajattele enää minua, ennen kuin saat siihen isäsi suostumuksen.
Kati (Henrikalle). Antti ja minä olemme päättäneet siinä teitä auttaa.
Antti. Minä jo olen keksinyt hyvän neuvon, joka auttaa, niin pian kuin minä olen päässyt erilleen jutustani.
Waltter (Antille). Tulkoon mitä hyvänsä, minä pelastan sinun kaikesta.
Henrika. Isäni tulee, paetkaamme kaikki.
(Juoksevat pois).
Kahdestoista kohtaus.
H. Patelin. R. Patelin.
H. Patelin. Noh, eukkoseni, onko tämä verka sinusta hyvä?
R. Patelin. Oivallinen, mutta millä sen maksat. Sinä olet luvannut huomenaamuna, ja tiedät sinä millainen juutalainen tuo Wilhelm on, se ei sinulle anna mitään armoa.
H. Patelin. Hänen tullessa, elä ajattele muuta kuin mitä jo olen sulle sanonut ja miten minua puolustat.
R. Patelin. Minun täytyy se tehdä vasten tahtoani, nimittäin, auttaa sinua ulos huoneistasi, mutta se mitä olet aikonut tehdä on minusta nähden hyvin häpäisevää ja sopimatointa rehelliselle miehelle.
H. Patelin. Vaimo parsa, sinä olet hyvin typerä. Mikään ei ole maailmassa helpompaa kuin olla rehellinen sen, joka kerran on rikas. Ainoasti köyhälle se on hyvin työläs. Mutta jättäkäämme se kaikki. Lähtekäämme nyt sisareni luo iltaiselle, ja sieltä palattuamme, vielä tänäiltana se on paras leikata tuo vaatteus, tapausten varaksi jotka voivat tapahtua.
R. Patelin. Lähkäämme; mutta minua peloittaa vaan ettei huomisaamuna käy hyvästi.
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
H. Wilhelm (yksin). Toimellisen miehen tulee aamulla luetella kaikki työt mitä päivällä aikoo tehdä, katsokaamme mitä minulla tänään on. Ensiksi, kello viisi minun tulee ottaa kolmesataa markkaa Patelinilta hänen isävainaansa velkaa. Sitte kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä verkaa, minkä hän minulta otti eilen illalla. Samalla yksi hanhipaisti päivälliseksi, valmistettu hänen vaimoltansa. Sen perästä mennä oikeuteen paimentani vastaan niistä kymmenestä tusinasta lampaita, jotka hän on minulta varastanut. Minä arvelen että siinä on kyllä. Mutta hiis! Aika jo on ammoin sivuin, eikä miestä vielä näy. Lähkäämme häntä etsimään. (On lähtemässä mutta palaikse takaisin). Ei, niin tarkka mies ei unhota lupaustansa. Mutta hänellä on kuitenki minun verkani ja minä en ole hänestä sen enemmän kuullut. Mitä tehdä? (Vähän mietittyä). Mutta voisinhan minä olla menevinäni käymään hänellä; saadakseni sillä tiellä kuulla miten asiat siis ovat. (Kuuntelee ovella). Luulen että hän paraillaan lukee minulle rahoja; ja minun nenässäni tuntuu juuri kuin hanhea paraikaa paistettaisi. Annas kun vähän kolkutan ovelle. (Kolkuttaa ja kuuntelee).
Toinen kohtaus.
H. Patelin (huoneessaan) ja H. Wilhelm.
H. Patelin. Eukko-o-o.
H. Wilhelm. Se on hänen äänensä.
H. Patelin. Avaa ovi, apteekkari tulee — —
H. Wilhelm. Apteekkaariko? Mitä?
H. Patelin. Joka tuopi oksennus — — pul-ve-ria.
H. Wilhelm. Oksennus-pulveriako? Siellä on joku sairasna ja minä en varmaan oven läpi tuntenut hänen ääntänsä. Kolkuttakaamme kovemmin. (Kolkuttaa kovemmin).
H. Patelin. Lu-ut-ka! Ku-u-vatus, ava-at sinä?
Kolmas kohtaus.
H. Wilhelm. R. Patelin.
R. Patelin (surkialla ja vienolla äänellä). Ken se niin jyskyttää? Voi, tekö se oletta, herra Wilhelm?
H. Wilhelm. Minähän se olen. Ja te olette varmaan rouva Patelin.
R. Patelin. Niin olen herra, vaan suokaa anteeksi, minä en tohdi puhella niin kovasti.
H. Wilhelm. Puhelkaa sitte kuin suaitsette. Minä tulin tapaamaan herra Patelinia.
R. Patelin. Puhelkaa, hyvä herra, hiljemmin.
H. Wilhelm. Miksi hiljemmin? Minä tulin, kuin jo sanoin, käymään teillä.
R. Patelin. Vielä hiljemmin, minä rukoilen.
H. Wilhelm. Niin hiljaan kuin tahdotte, mutta minä tahdon häntä nähdä.
R. Patelin (pian itkein). Voi herra kulta, onhan se raukka nyt nähtävässä tilassa!
H. Wilhelm. Kuin? Mikä häntä on voinut kohdata sitte eilen illan?
R. Patelin. Eilen illanko? Kuin, herra, hän ei ole viikkokauteen liikahtanut vuoteelta.
H. Wilhelm. Vuoteeltako? Ja eilen illalla hän kuitenki kävi minulla.
R. Patelin. Teilläkö, hän?
H. Wilhelm. Hän, minulla, ja hän oli hyvin iloinen ja hyvällä tuulella.
R. Patelin. Oh, hyvä herra, te oletta vissisti tänä yönä nähneet unta.
H. Wilhelm. Oikein, se ei ole pahasti sanottu. Nähnyt unta! Ja ne kuusi kyynärää verkaa, jotka hän otti, olenko minä siitäki nähnyt unta?
R. Patelin. Kuusi kyynärää verkaako?
H. Wilhelm. Aivan niin, kuusi kyynärää verkaa, kastanian väristä, ja hanhipaisti, joka meidän piti syödä päivälliseksi, noh olenko minä senki nähnyt unta?
R. Patelin. Te olette pahaan aikaan tulleet minua ivaamaan.
H. Wilhelm. Ivaamaanko? sen kattilassa; Minä en ollenkaan ivaa, eikä minun sitä haluta. Minä vakuutan teille että hän eilen illalla toi minulta nuttunsa alla kuusi kyynärää verkaa.
R. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta kuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa hän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.
H. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon kaiken mokomin hänet nähdä.
R. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan mahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen, korjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä kun saatte nähdä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä minä tahdon häntä nähdä eli… (Syöksee ovea kohti).
R. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa aika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.
Neljäs kohtaus.
H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).
R. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen. Auttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt tuossa!
(Hän taluttaa sen istumaan tuolille).
H. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!
H. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta hän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut. Jos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra Patelin, tunnetteko te minua?
H. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!
H. Wilhelm. Herra Antolinko?
R. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.
H. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra muistatteko te illallisen?
H. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt…
H. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.
H. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.
H. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!
H. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos minulla on mitä vikaa ureterissä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.
H. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat — minä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän partanne.
H. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.
R. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!
H. Wilhelm. Turha kaikki.
H. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne ajaavat minulta sisukset ulos.
H. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.
H. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni; (katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat —
H. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.
R. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.
H. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.
H. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.
H. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra Patelin!
H. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.
H. Wilhelm. Homeruksenko?
H. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.
H. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?
R. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.
H. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta äänestä.
H. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista hänenä!
R. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.
H. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku välipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.
H. Patelin. Voi, herra Wilhelm…
H. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!
H. Patelin. Suokaa minulle anteeksi — —
H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.
H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä ollut, ole tullut teillä käyneeksi.
H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen illalla, herra…
H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään ystävän teiltä ostamaan…
H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani. Sellaisilla perustuksilla…
H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot, konsa minä tanssin…
H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon rahat.
H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois! (Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea, kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni! (Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen). Varkaita, varkaita!
H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.
Viides kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita, varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.
H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani? Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette, virkakumppalini!
H. Patelin. Minähän se olen.
H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.
H. Patelin. Kun minä luulin.
H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?
H. Patelin. Minä luulin kuulleni var…
H. Bärttylin. Militant causarum patroni! se on: asianajajat ovat syypäät sotaan.
H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän oveani.
H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?
H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.
H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.
H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.
H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.
H. Patelin. Ja ketä vastaan?
H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.
H. Patelin. Keitä hirtättää.
H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.
H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä olin erehtynyt.
H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.
H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.
Kahdeksas kohtaus.
Kati. Antti.
Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin, joka sen mahtaa.
Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin hänelle maksaa.
Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.
Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.
Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet, saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.
Yhdeksäs kohtaus.
Antti ja Patelin.
H. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun palveliani Katin sulhanen.
Antti. Minähän se olen, herra, minä.
H. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta. Toinen teistä jätti minulle maksamatta.
Antti. Se oli veljeni.
H. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä kuoli.
Antti. Minä se en ollut.
H. Patelin. Kyllähän minä sen näen.
Antti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla sanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni vastaan.
H. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.
Antti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.
H. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja ilman valehtelematta.
Antti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta palkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen välistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.
H. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?
Antti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.
H. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?
Antti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.
H. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa varten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne viskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.
Antti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun pannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden — sanonenko minä kaikki?
H. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.
Antti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli ihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä — minä panin, ihan hellästi — veitseni sen kaulaa vasten, — enkä minä tiennyt miten se tuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.
H. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.
Antti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen samaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te tunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää päätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala. Sentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy pahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.
H. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä. Ensimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.
Antti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.
H. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?
Antti. Se en totta.
H. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.
Antti. Kyllä kaiketi minä sen teen.
H. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.
Antti. Sen parempi.
H. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.
Antti. Sen minä soisinki.
H. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.
Antti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.
H. Patelin. Noh, näet sinä — sinut viedään tuomarin eteen.
Antti. Kyllä kaiketi.
H. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?
Antti. Minulla on hyvä muisti.
H. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari, isäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen mitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden kielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.
Antti. Se ei ole juuri työlästä.
H. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun kaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte maksaa minulle hyvin reimasti.
Antti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.
H. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin. Sinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.
Antti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.
Kymmenes kohtaus.
Antti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Bärttylin (istuen oikeus pöydässä). Noh, asiamiehet voivat tulla esiin.
H. Patelin (hiljaan Antille). Kun sinulta kysytään, niin vastaa miten olen neuvonut.
H. Bärttylin. Ken tuo mies on?
H. Patelin. Eräs paimen, jota isäntänsä on pieksänyt, ja joka tästä päästyä menee tohtoriin.
H. Bärttylin. Meidän täytyy odottaa riitaveljeä, hänen valtuusmiestänsä eli asianajajaansa.
Toinen kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.
H. Bärttylin. Mutta mitäs herra Wilhelm nyt tahtoo?
H. Patelin (peittäen näköänsä). H. Wilhelm!
H. Wilhelm. Minä tahdon itse ajaa asiani.
H. Patelin (hiljaan Antille). Voi sinä petturi, se oliki herra Wilhelmiä vastaan:
Antti. Noh, sehän se on minun isäntäni.
H. Patelin (hiljaan). Koetelkaamme päästä pois.
H. Wilhelm (katsoen Pateliniä). Mitä hittoja, ken tuo mies on?
H. Patelin (muuttaen ääntänsä). Herra; minä en aja asiaa kuin toista asianajajaa vastaan.
H. Wilhelm. Minä en tarvitse asianajajaa. (Itsekseen). Tuon miehen näössä on jotai.
H. Patelin. Minä sitte menen tieheni. (Lähtee menemään).
H. Bärttylin. Jääkää tänne ja ajakaa asiaa.
H. Patelin (Bärttylinille). Mutta herra —
H. Bärttylin. Minä sanon teille, jääkää. Minä tahdon edes yhden asianajajan oikeudessani. Jos te menette pois, minä pyyhin teidät ulos asianajajain kirjoista.
H. Patelin (erikseen). Koetelkaamme sitte peittäytyä kuin voimme.
H. Bärttylin. Herra Wilhelm, te olette päällekantaja, puhukaa.
H. Wilhelm. Tietäkäät herra että tuo lurjus…
H. Bärttylin. Ei mitään haukkumista.
H. Wilhelm. Noh, tämä varas sitte…
H. Bärttylin. Kutsukaat häntä nimeltänsä tahi ammatiltansa.
H. Wilhelm. Tuo paimenen lurjus, sanon minä, on minulta varastanut kymmenen tusinaa lammasta.
H. Patelin (peittäen ja muuttaen ääntänsä). Se ei ole todistettu.
H. Bärttylin (H. Patelinille joka pitää pyyhettänsä silmillänsä). Mikä teillä on, asianajaja?
H. Patelin. Hirmuinen hammastauti.
H. Bärttylin. Se on paha. (H. Wilhelmille) Jatkakaa.
H. Wilhelm (erikseen ja katsoen H. Pateliniä). Saakeli! Tuo asianajaja vivahtaa samaan näköön kuin se mikä vei minun kuusi kyynärääni verkaa.
H. Bärttylin. Mitä todistuksia teillä on siitä varkaudesta.
H. Wilhelm. Minä möin hänelle eilen… minä annoin hänelle kuusi kyynärää… kuusisataa lammasta ja minä en nyt löydä katraassa kuin neljäsataa kahdeksankymmentä.
H. Patelin. Minä sen kiellän.
H. Wilhelm (erikseen vähän korkeammin). Todella, jos minä en olis häntä äsken nähnyt houreissaan, niin uskosin järkiään ettei se ole muu kuin hän.
H. Bärttylin. Antakaa sen miehen nyt olla ja todistakaa asianne.
H. Wilhelm. Minä sen todistan verallani, minä sen näytän kauppakirjallani. (Katsoen Pateliniä). Mihin ne kuusi kyynärää tulivat… ne kymmenen tusinaa lammasta tuliat minun karjastani?
H. Patelin (vähän peittäytyen). Ne ovat kuolleet kapiin.
H. Wilhelm. Hiis vie, jos se ei ole hän itse!
H. Bärttylin. Ken sen kieltää ettei se ole hän. Vaan teille sanotaan että lampaanne ovat kuolleet kapiin, mitä te siihen vastaatte?
H. Wilhelm. Minä vastaan, teidän luvalla, että se on valetta; että hän vei viittansa alla… että hän ne on tappanut ja myönyt; että minä itse eilen illalla… noh se on hän (katsoen Pateliniä joka ei enää paljon peittele). Juuri eilen illalla möin hänelle kuusi… kuusi (katsoen Anttiin) löysin hänen tappamassa lammasta.
H. Patelin (nähden H. Wilhelmin hämmennyksissä ja hämmentääkseen sitä enemmän). Turhia juonia, herra, peitellessä vaan tekoansa, pieksäessä tätä paimen raukkaa jonka nyt täytyy mennä leikeltäväksi.
H. Wilhelm. Hitoilla, kuultaa herra tuomari, se on totinen tosi että se on hän, ihan hän, joka eilen illalla vei minulta kuusi kyynärää verkaa, ja tänä aamuna, kun hän siitä oli maksava 30 markkaa…
H. Bärttylin. Mitä hittoja ne kuusi kyynärää verkaa ja 30 markkaa tähän asiaan kuuluvat? Eihän tässä ole kysymystä kuin varastetuista lampaista.
H. Wilhelm. Se on totta, herra, tämä on ihan toinen asia, mutta me tulemme siihen sitte… mutta kuitenki minä en ole pettynyt — tietkäät sentähden että minä olin lymyinnyt navettaan (katsoen Pateliniä). Noh! ihan se on hän… minä olin lymyinnyt, kuin sanoin, silloin näin tulevan tämän lurjuksen navettaani ja… istuttua tuohon… hän otti suuren lampaan… ja kauneilla puheillansa hän minut vietteli niin että hän minulta vei… kuusi kyynärää.
H. Bärttylin. Kuusi kyynärää lampaitako?
H. Wilhelm. Ei, verkaa, sen vietävä!
H. Bärttylin. Antakaa nyt verka olla ja palatkaa lampaihinne.
H. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa veitsen… minä tahdoin sanoa verkani … ei veitsen, minä sanoin… hän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna kun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä rahat että veran.
H. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.
H. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on varastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja tänä aamuna — kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle mustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä ja mitä helvettiä minä enää tiedän.
H. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!
H. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät voisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen teiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin kolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta. Noh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän paimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas likemmäksi, mikä sinun on nimesi?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.
H. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas minulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen tusinaa lampaita?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä pelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa lammasta?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Mitä kummitusta tämä on?
H. Patelin. Ne loukkaukset jotka hän on saanut päähänsä ovat sekoittaneet häneltä aivot.
H. Bärttylin. Tämä on teille hyvin paha, herra Wilhelm.
H. Wilhelm. Minulle paha! Yksi varastaa minulta veran, toinen lampaat, yksi maksaa sen lauluillansa, toinen määkimällä, menkööt helvettiin, kun se kaikki vielä minulle on paha.
H. Bärttylin. Niin, hyvin paha. Teillä ei ole lupa lyödä, etenki päähän?
H. Wilhelm. Saakeli sen tiesi, se oli yö ja kun minä lyön, silloin minä lyön joka paikkaan.
H. Patelin. Hän tunnustaa tekonsa; habemus confidentem reum.
H. Wilhelm. Ah! mene sinne ja sinne confitareisi kanssa. Sinä maksat minulle ne kuusi kyynärää verkaa tahi periköön sinut hiis.
H. Bärttylin. Vielä kerran se verka. Se on oikeuden pilkkaa, oikeus on päättänyt asian mitättömäksi, kulungit vastakkain.
H. Wilhelm. Minä vetoon. (H. Patelinille). Ja mitä teihin tulee herra, me tapaamme kohta toisemme.
(Menee).
Kolmas kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (Antille). Kiitä nyt herra tuomaria.
Antti (Bärttylinille). Pä… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Siinä on kyllä, suoria nyt tohtoriin, onneton!
Neljäs kohtaus.
H. Patelin. Antti.
H. Patelin. Noh! Eikö se ollut oivallisesti kun minä pelastin sinut asiasta, josta olisit voinut päästä hirteen. Nyt se on sinun vuorosi minulle hyvästi maksaa kuin olet luvannut.
Antti. Pä… ä… ä… ä.
H. Patelin. Niin, sinä teit oikein hyvin; mutta nyt sinun pitää maksaa, kuulit sinä sen?
Antti. Pä… ä… ä.
H. Patelin. Noh, heitä jo hitoille se päää, ei siitä nyt enää ole kysymystä. Tässä ei ole nyt muita kuin minä ja sinä. Tahdot sinä nyt maksaa hyvästi kuin olet luvannut?
Antti. Päää.
H. Patelin. Kuin, konna, minun olisi pettänyt tuo lammas ihmisen vaatteissa (juoksee Antin päälle joka pakenee). Lurjus! sinä maksat tahi…
Viides kohtaus.
Kati (ottaen kiini Pateliniä).
Kati. Voi, voi, antakaa hänen mennä, hyvä herra, nyt on kysymys toisesta asiasta.
H. Patelin. Kuin sitte?
Kati. Se haava jonka hän sanoo olevan päässään on antanut meille varman aseen, jolla pakottaa herra Wilhelmin suostumaan poikansa naimiseen teidän tyttärenne kanssa. Ettekö te ole sillä palkittu.
H. Patelin. Voisko se olla mahdollista?
Kati. Antti on sanonut tuomarille menevänsä tohtoriin leikkuuttamaan loukkaustansa. Hän on kuollut leikkauksesta, ja se on herra Wilhelm joka siis hänen on tappanut.
H. Patelin. Noh! Nyt minä näen koko teidän laitoksenne.
Kati. Odottakaa meitä vaan, minä menen pyytämään tuomarilta oikeutta.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
Patelin (yksin). Todellaki, se jonka hän nyt saa nähdä, saattaa hänen uskomaan että Antti on kuollut. Ja onneksi herra Wilhelm on itse syyttänyt itsensä. Se on totta että tämä paimen on suuri konna, hän on aina petellyt minua, joka toisinaan pettelen muita, mutta sen minä suon hänelle anteeksi, jos hänen kauttansa saan tyttäreni rikkaasen naimiseen.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.
Kati (itkein). Voih, voih!
H. Bärttylin. Mitä te sanotte? se poika parka kuollut, ja niin rutosti!
H. Patelin. Koko kylä sen jo tietää. Kuin onnettomuudet kohtavat yhtäkkiä!
Kati (itkein). Voih, voih, voih!
H. Bärttylin. Minä teen teille oikeuden, elkää niin itkekää.
Kati. Hän oli minun sulhaseni. Ah, ah, ah!
H. Bärttylin. Lohduttaikaa, hän ei ollut kuitenkaan vielä teidän miehenne.
Kati. En minä niin itkisikään jos hän olisi ollut mieheni, hi, hi, hi!
H. Patelin. Tyttö parka! se on paha asia herra Wilhelmille.
H. Bärttylin. Hän tulee kyllä rangaistuksi. Teidän kanteelle minä jo olen antanut käskyn hänen kiinipanemisesta; hän tuodaan heti tänne. Sillä aikaa minä asian vuoksi menen kuitenki katsomaan ruumiin. Te sanoitte että hän on siellä teidän setänne, tohtorin luonna. Minä olen heti takaisin.
Kahdeksas kohtaus.
H. Patelin. Kati.
H. Patelin. Hän huomaa vissisti petoksen, jos ei löydä kuollutta.
Kati. Elkää pelätkö. Setäni on meidän kanssa samassa neuvossa ja Antti on asettanut vuoteelle pään, joka panee hänen pian pakenemaan.
H. Patelin. Mutta kylässä voi joku kohdata Antin.
Kati. Hän meni peittäimään erään naapurimme heinälatoon, josta hän ei lähde ennen kuin naiminen on päätetty.
Yhdeksäs kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.
H. Bärttylin (itsekseen palatessaan). Ei, en elämässäni ole nähnyt ihmisen päätä sellaisena. Se on raadeltu lyönnillä tahi sitte leikkelemisellä. Sillä on tuskin ihmisen muotoa, ja minä en voinut sitä katsoa kääntämättä siitä pois silmiäni.
Kati (itkein). Ah, ah, ah!
H. Patelin. Minä surkuttelen sitä herra Wilhelmiä. Se oli hyvä mies, ja sen kanssa oli mielellään asioissa.
H. Bärttylin. Minä häntä säälin; mutta mitä tehdä! Yhdellä puolella murha ja toisella morsian joka vaatii minulta oikeutta.
H. Patelin. Kati, mitä sinä voitat hänen hirttämisestä? Eikö sinulle olisi parempi — —
Kati (Patelinille). Kuulkaa isäntä! minä en tahdo enemmän voittaa kuin kostaa; ja jos millä häntä voisi pelastaa… mutta tunnettehan te miten minä rakastan mamselia, teidän tytärtä, joka on tämän herran ristitytär…
H. Bärttylin. Minun ristitytär! Noh! Mitä kaikkea hänellä on tästä asiasta?
Kati. Waltteri, hyvä herra, sen herra Wilhelmin ainoa poika, rakastaa häntä; herra Wilhelm on tätä naimista vasten. Te olette molemmat niin viisaat. Katsokaa nyt jos ei tässä olisi jotai millä voisi tyydyttää kaikkia.
H. Bärttylin. Oikein, tämä tyttö luopuu kanteestansa sillä ehdolla että herra Wilhelm suostuu mainittuun naimiseen.
Kati. Se on oivallisesti mietitty.
H. Patelin. Se on mennä laupeuden tietä…
H. Bärttylin (Katille). Ennen vankeuteen viemistä, hän tuotakoon tänne; minun täytyy itseni häntä puhutella. Mutta suostuttekos te herra Patelin?
H. Patelin. Todella sanoen, minä en ollut vielä päättänyt naittaa tytärtäni… mutta kuitenkin pelastaakseni herra Wilhelmin hengen, olkoon sitte, minä suostun.
H. Bärttylin. Minä odotan häntä tänne. (Katille). Te menkää pikaisesti hautaamaan kuollut, ettei minua voitaisi syyttää rikoksesta virkaani vasten.
(Kati menee).
Kymmenes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin. Ja minä menen kirjoittamaan lyhykäisen liiton, jonka te tahtoisitte alle kirjoituttaa.
Yhdestoista kohtaus.
H. Bärttylin. H. Wilhelm (tuotuna sotamiehiltä).
H. Bärttylin. Noh! Te olette siinä. Tiedättekös miksi olette vangittu? herra Wilhelm.
H. Wilhelm. Tiedän. Se konna Antti sanoo olevansa kuollut.
H. Bärttylin. Hän sen on ihan totuudessa. Minä näin sen äsken itse. Ja te olette tunnustaneet tekonne.
H. Wilhelm. Helvetissä!
H. Bärttylin. Noh! Minulla on teille yksi ehto. Te voitte sillä päästä koko asiasta, ja palata vapaudessa kotiinne.
H. Wilhelm. Jos se on minun tahdossani, niin hyvästi sitte. (Lähtee menemään vaan vartiat pidättävät).
H. Bärttylin. No noh! Odotelkaa. Tässä on kysymys jos te rakastatte paremmin naittaa poikanne tahi itse tulla hirtetyksi.
H. Wilhelm. Kaunis ehto! Minä en rakasta enemmän yhtä kuin toistakaan niistä.
H. Bärttylin. Minä sen teille selitän. Te olette tappaneet paimenenne, eikö se ole tosi?
H. Wilhelm. Minä olen häntä lyönyt. Jos hän on siitä kuollut, se on hänen oma syynsä.
H. Bärttylin. Ei, ei, se on teidän; kuulkaa. Herra Patelinilla on tytär, kaunis ja sievä.
H. Wilhelm. Niin, ja lisäksi yhtä köyhä kuin hän itse.
H. Bärttylin. Teidän poikanne häntä rakastaa.
H. Wilhelm. Ja mitä se minuun koskee?
H. Bärttylin. Sen kuolleen morsian luopuu kanteestansa, jos te suostutte poikanne naimiseen.
H. Wilhelm. Vaan minä en siihen suostu.
H. Bärttylin (vartioille). Viekää hän vankeuteen.
H. Wilhelm. Vankeuteenko, menkää hiidelle. Laskekaa minua edes kotiini sanomaan etteivät minua tarvitse sinne odottaa.
H. Bärttylin (vartioille). Elkää laskekaa häntä karkaamaan.
Kahdestoista kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm. Vartiat.
H. Patelin (hiljaan herra Bärttylinille jättäin sille paperin). Tässä on se kontrahti.
Kolmastoista kohtaus.
Kati. Waltter. Henrika. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm. H. Patelin. Vartiat.
H. Patelin (herra Wilhelmille). Herra, minun koko pereeni on valmis auttamaan teitä kovassa onnessanne.
H. Wilhelm. Mitkä kiuasasteliat!
H. Bärttylin. Noh! tässä nyt ovat teidän kaikki riitaveljet, selittäkää pian tahdotteko te päästä asiasta.
H. Wilhelm. Tahdon.
H. Bärttylin. Kirjoittakaa liiton ala.
H. Wilhelm. En ensinkään! minä en tahdo siitä tietää.
H. Bärttylin. Viekää vankeuteen, jalat rautoihin.
H. Wilhelm. Jalatko rautoihin? Jumalani! miten te sen tekisitte?
H. Bärttylin. Se ei ole vielä siinä, minä rupeen heti tutkimaan.
H. Wilhelm. Tutkimaanko?
H. Bärttylin. Niin tutkimaan, laillisesti tutkimaan, ja sen perästä minä en voi muuta kuin antaa teidät hirttää.
H. Wilhelm. Hirttää? armoa!
H. Bärttylin. Pankaa sitte ala nimenne; jos vähänkään epäilette niin te olette hukassa, minä en silloin voi teitä pelastaa.
H. Wilhelm. Noh! Jumalan armo!
(Kirjoittaa alle).
H. Bärttylin (hänen kirjottaissa). Minä olen kuullut erään kuuluisan lääkärin sanovan, että päähän lyönti on vaarallinen kuin hitto. (Ottaen vastaan sen alakirjoitetun paperin). Noh, nyt se on hyvä. (Antaa sen Patelinille). Minä viskaan nyt tuleen koko jutun, ja toivotan teille onnea!
H. Wilhelm. Niin, minä olen tänään tainnut tehdä hyvän kaupan!
H. ja R. Patelin. Onnea kaupallenne.
H. Wilhelm (molemmille). Te saitte sen huokialla hinnalla,
Waltter (Wilhelmille). Isäni, minä en sitä tunnusta.
H. Wilhelm. Mene hiidelle.
Henrika (Wilhelmille). Herra, minä olen teille vihainen.
H. Wilhelm (Henrikalle). Ja minä myös teille.
Kati (Wilhelmille). Mitä te annatte minulle palkinnoksi sulhasestani?
H. Wilhelm (Katille) Lampaat jotka hän varasti.
Neljästoista kohtaus.
Entiset. Kaksi talonpoikaa. Antti. (Kaksi talonpoikaa tuovat Antin uhaten sitä ruoskalla. Hän säikäyttää jokaisen).
Yksi talonpoika (Antille). Astu!
Antti. Armahtakaa!
Toinen talonpoika. Astu!
Antti. Armoa!
H. Wilhelm. Sen petturi, sinä et olekaan kuollut? Minä kuristan sinun, se ei maksa minulle yhtään enemmän.
(Antti lankee polvilleen).
H. Bärttylin (pidättää Wilhelmiä). Odottakaa. (Talonpojille). Mistä tämä kummitus tulee?
Yksi talonpoika. Me löysimme tämän varkaan meidän heinäladosta, jonka tähden nyt tuomme hänet oikeuteen.
H. Bärttylin (Antille, koetettua käsillään sen päätä, josta kääre on pois). Hitoilla! Eihän sinulla ole mitään haavaa päässä!
Antti (itkein). Minä sen tunnustan, ei mitään haavaa.
H. Bärttylin. Mitä se sitte oli jota minulle näytettiin tohtorin vuoteella?
Antti (itkein). Se oli vasikan pää.
H. Wilhelm (Patelinille). Noh! koska hän ei olekaan kuollut, antakaa minulle liittokirjaki takaisin, minä vaadin sen.
H. Bärttylin. Se on oikein.
H. Patelin. Niin kyllä, kun vaan maksatte minulle luovumaisia kymmenen tuhatta markkaa.
H. Wilhelm. Kymmenen tuhatta markkaa? se täytyy sitte jättää sikseen. Mutta te maksatte minulle ne kolmesataa markkaa isävainaanne velkaa.
H. Patelin. Hyvin mielelläni, kun vaan tuotte minulle hänen velkakirjansa.
H. Wilhelm. Hänen velkakirjansako? Ja minun kuusi kyynärää verkaani.
H. Patelin. Se oli tyttäreni morsiusapua.
H. Wilhelm. Morsius apuako? Syönhän minä toki teidän hanhipaistinne.
H. Patelin. Sen me olemme syöneet päivälliseksi.
H. Wilhelm. Päivälliseksi? (Osottain Anttia). Tuo lurjus saa maksaa kaikki ja lisäksi tulla hirtetyksi.
Waltter. Isäni, nyt on aika minun tunnustaa, hän ei ole tehnyt mitään ilman minun käskyittäni.
H. Wilhelm. Kas niin, nyt minä olen saanut hyvän maksun verastani ja lampaistani.