KULJEKSIVA TEAATTERISEURA
Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen
Kirj.
AUGUST BLANCHE
Suomennos
Kuopiossa, U. V. Telén & C:o, 1902.
HENKILÖT:
Sjövall, maaseututeaatterin tirehtööri. Ölander, | Grip, | näyttelijöitä. Ek, | Gråström, rikas nahkuri Vesterviikistä. Theodor, hänen poikansa, näyttelijänä Sjövallin teaatterissa. Josefina, Sjövallin tytär. Ravintolan isäntä Vimmerbyyssä Vahtimestari Sjövallin teaatterissa.
Näyttelijöitä, näyttelijättäriä, kyyppareja. Teaatteriyleisöä, muuan naisääni salongista y.m.
Tapaus Vimmerbyyssä.
Ensimmäinen näytös.
Suuri sali Vimmerbyyn ravintolassa. Ovet sivuilla ja perällä.
1 kohtaus.
Sjövall, Ölander, Grip, Ek, Theodor ja näyttelijöitä.
1:nen laulu.
Kuoro.
Taide meille loiston antaa,
Oomme suuret taiteessa;
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa.
Sjövall.
1) Kun traagillisen roolin näyttelen,
Kun näyttämöllä joudun raivon myrskyyn,
Yleisö ulvoo, parkuu, tyrskyy
Ja kauhistuen ryntää ovellen.
Kuoro.
Niin, niin, se ryntää heti ovellen.
Sjövall.
2) Mä ilveilyssä varmaan kaikki voitan,
Mun pelkkä naamanikin naurattaa;
Ja kun ma oikein suuta soitan,
Yleisö huutaa, nauraa, kitkattaa.
Kuoro.
Niin, niin, se huutaa, nauraa kitkattaa.
Sjövall.
3) Kun ohjelmassa vaan on nimeni,
Varsinkin omass' näytelmässäni
Niin piljeteistä heti otellaan
Jo kaduillakin niistä tapellaan.
Kuoro.
Niin, kadullakin niistä tapellaan.
Sjövall.
4) Neroni kaikkialla tunnetaan
Ja apploodeja mulle annetaan
Hevoset riisuttaisiin vaunuistain
Jos oisi mulla hevosia vain.
Kuoro.
Taide meille loiston antaa.
Oomme suuret taiteessa,
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa.
Sjövall. Niin lapset, seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin me yhdessä muodostamme sellaisen neron liiton, joka hämmästyttää koko Eurooppaa… niin, minä olen johdattanut teitä kaupungista kaupunkiin, voitosta voittoon…
Ölander (pistää mukaan). Mutta minnekkäs te olette johdattanut palkanmaksupäivän?
Sjövall. Herra Ölander! te olette tyytymätön ihminen.
Ölander. Vai tyytymätön! Kahteen viikkoon en ole saanut äyriäkään palkastani; minä olen laihtunut, ohentunut, käynyt melkein läpikuultavaksi.
Sjövall. Sellaisen pitää tositaiteilijan ollakin… kevyen eteerillisen.
Ölander. Tietysti… hänen läpitsensä pitää näkyä taivaat ja maat… Minä olen pian siinä tilassa. Mutta surkeinta kaikista on se, että vaikka minä olen teaatterin père noble, minulla tuskin on nuttua niskassani.
Sjövall. Hyvä herra, niissä rooleissa, joita te näyttelette, ette tarvitse omaa nuttua — niissähän te käytätte teaatterin pukuja.
Ölander. Kauniita pukuja! Ne tuskin kestävät käsin koskettaa… suurempaa gestiä tehdessä — joka on tragediassa välttämätöntä — irtautuvat puvuista hihat, niin että ihminen näyttää variksen pelätiltä.
Sjövall. Minähän olen aina saarnannut että pukujen ja dekorationien liiallinen komeus on tosi taiteelle vahingoksi. Mehän näyttelemme melkein yksinomaan muinaisaikaisia klassillisia kappaleita, ja muinaisaikaan käytettiin pukuja tuskin ollenkaan. Tarkastelkaa noita kuolemattomia taideteoksia, jotka maalarit ja kuvanveistäjät ovat jättäneet perinnöksi jälkimaailmalle, noita klassillisia kuvapatsaita kivestä ja metallista.
Ölander. Mitä niihin tulee, niin on jokainen meistä pian yhtä klassillinen.
Sjövall. Mitä, herra? Puuhaatteko te seurassani työlakkoa, vai? Katsokaa tovereitanne; voisinpa melkein vannoa, että jokaisella on palkkansa saamatta minulta.
Grip (kiivaasti). Niin onkin!
Kalkki. Niin, Herra paratkoon!
Sjövall. Nähkääs, mitä minä sanoin — olisin kyllä voinut vannoa sen. Mutta onko yksikään heistä viikkokauteen sanonut minulle sanaakaan?
Ölander. Minun tietääkseni ei ainakaan ruoka ole heiltä suuta tukinnut.
Sjövall (ottaa Theodoria kädestä ja tuo hänet esille). Hyvät herrat! Katselkaa tätä toivorikasta nuorukaista. Kolme kuukautta sitten seisoi hän ruokakaupassa tiskin takana… nyt hän näyttelee kaikki sankariroolit minun teaatterissani… Sellaista Wallensteiniä kuin hän, saa tikulla etsiä. Hän on karannut syntymäkaupungistaan seuratakseen minun teaatteriani, hän on jättänyt Vesterviikin rauhalliset muurit, hyljännyt oman isänsä — joka on etelä Ruotsin rikkain nahkurimestari — ja kaiken tämän on hän tehnyt rakkaudesta taiteeseen.
Ölander (erikseen). Taikka rakkaudesta tirehtöörin tyttäreen.
Sjövall. Minun koulussani on tämä nuorukainen kehittynyt tositaiteilijaksi, ja hän on jo tuottanut minulle monta lippua luukulla, eikä hän ole vielä vaatinut äyriäkään palkkaa — ei edes puolta resettiä. Lahjakkaisuus yhdistettynä vaatimattomuuteen, on kuin aurinko, joka paistaa kaikille, vaatimatta siitä maksua. Ja sitä paitse, hyvä Ölander, te olette huikentelevainen ihminen… te juotte ja pelaatte…
Ölander. Minä!… Joskus kenties olen pelannut viimeistä voittoa pienestä tuutingista, mutta nyt ei kukaan enää tahdo pelata kanssani, kun ei minulla koskaan ole millä maksaa.
Sjövall. Te olette hutikassa melkein joka ilta.
Ölander. Niin sentähden että minä aina olen nälkäinen juomaan ruvetessa.
Theodor (Sjövallille). Mutta setä hyvä, mitä me teemme täällä Vimmerbyyssä?
Sjövall. Minulla on rakkaita muistoja tästä kaupungista… täällähän kuoli vaimoni, rouva Antoinette Sjövall, syntyisin Hulling… olisittepa nähnyt hänet Katariina Bragadinina Angelika nimisessä tragediassa… jaa-a, olisittepa nähnyt hänet juuri sinä silmänräpäyksenä, kun hän tyhjentää myrkkypikarin.
Ölander. Hän oli tottunut pikaria tyhjentämään, hän.
Sjövall. Ja sitäpaitsi: mitä voin muuta tehdä? Kaikissa isommissa kaupungeissa on toisia näyttelijäjoukkoja. Ja muuten on se minun kutsumukseni saattaa pikkukaupunkilaisetkin käsittämään näytelmätaidetta ylevämmältä kannalta. Minä tuon muassani Vimmerbyyhyn korkeampaa sivilisationia, fiinimpää makua.
Ölander. Mutta missä me näyttelemme? Eihän täällä ole teaatterihuonetta.
Sjövall. Ettekö nähnyt sitä suurta latoa kaupungin portilla? Kesäaikoina käytetään sitä tallina.
Theodor. Näytellä ladossa, tallissa… sehän on kauheaa!
Ölander. Huoletta, nuori sankari! Tallin tavalliset asukkaat saavat ateriansa säännöllisemmin kuin me.
Sjövall. Kuten sanottu, sinne rakennan minä teaatterini, kuuden puupukin perustalle, jotka kyllä saan lainata maistraatilta.
Grip. Ja mihin hevoset pannaan?
Sjövall. Ne saavat olla siellä. Teaatteri rakennetaan hevosten päälle.
Ölander. Sepä hyvä, hevoset voivat auttaa yleisöä jalkoja tömistämään.
Ek. Mutta mistä me saamme yleisöä? Kaikki ihmiset ryntäävät tietysti katsomaan sirkusta, joka näyttelee clownia, apinoita ja marakatteja.
Sjövall. Piru periköön koko sirkkuksen, kaikki marakatit — ja apinat myöskin! Se ei olisi ensi kertaa kuin varietee vetää runottaria nenästä.
Theodor. Se oli kaikista pahinta!
Sjövall (Hetken mietittyään). Vartokaapas — — minä sain päähäni fiksun ideean, ideean, joka — kaikkien apinain ja marakattien uhallakin — tuottaa meille täyden huoneen. Theodor, istuppas kirjoittamaan ohjelmaa… minä sanelen.
Theodor (Istuu kynä kädessä pöydän ääreen).
Sjövall (sanelee). "Asianomaisten korkealla luvalla antaa allekirjoittanut tänään Vimmerbyyn suuressa teaatterissa ensimäisen ja viimeisen kerran: 'Vestan temppelin' eli 'Capitoolin hanhet', tragedia 5:ssä näytöksessä ja 15:ssa kuvaelmassa; kuoroineen, kupletteineen, melodraamoineen, taisteluineen, kansallistanssineen ja bengaaline tulineen y.m., y.m., kirjoittanut Adolf Sjövall, teaatteritirehtööri, jolta jo ennenkin on ilmestynyt monta suurta ja ylevää tragediaa, joita suurenmoisella fjongilla ja menestyksellä on näytelty melkein kaikilla Euroopan näyttämöillä. — —"
Ölander (Erikseen). Toinen Alexander Dumas — —
Sjövall (jatkaa). "Viime kuvaelmassa tulee Capitooliosta lentäen kaksi hanhea seppelöimään nuorta morsiusparia…" Sepä se tekee tragediassa suurenmoisen effektin, luullakseni.
Theodor. Mutta eikö olisi parempi käyttää joutsenia?
Sjövall. Ei kelpaa, ei kelpaa… täällä Vimmerbyyssä hanhista tykätään enemmän.. Kirjoittakaa sitten suurilla kirjaimilla: "Näytäntö annetaan erään köyhän lesken hyväksi, jolla on yksitoista lasta, niistä vanhin 7 vuotias". Se naula vetää, luulisin. Ihmisten uhrauvaisuuteen ei tarvitse vedota turhaan — — tarkoitan: niinkauan kuin se on muodissa.
Theodor. Mutta eikö pitäisi mainita jotain tilinteosta tai millä tavalla resetti jaetaan?
Sjövall. Se on tarpeetonta… Muodissa olevat hyväntekijät eivät koskaan kysele sellaisia pikkuseikkoja.
Ölander. Kaikki tuo on kyllä hyvää, mutta minä toden totta en tiedä mistä saamme päivällistä tänään.
Sjövall. Sehän juuri on ihmisen suurin onnellisuus, kun hän ei edeltäpäin tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Ölander. Tällä Vimmerbyyn ravintoloitsijalla, jonka luona nyt olemme kortteeria, hänellä kyllä on neljä taloa kaupungissa ja neljä perunapeltoa sen ympäristössä, mutta hän kuuluu olevan ahne kuin susi, ja jos hän tullessamme olisi ollut kotona, olisimme varmaankin saanut jäädä kadulle asumaan. Minä pilkistin äsken kyökkiin… Siellä parhaillaan paistettiin makkaroita ja keitettiin puuroa, ah, niin mainiota maitopuuroa… Mutta samalla tulla tuoksahtaa emännöitsijä vastaani ja tiuskasee, että se ei ole komediantteja varten, niin justiin! — ja paiskaa oven kiinni ihan nokkani edessä.
Sjövall. Te olette paksu materialisti, Ölander.
Ölander. Olenko minä paksu? — sitä ei kukaan voi nähdä minusta. Ei, minä en kestä tätä elämää kauemmin, minä peruutan kontrahtini. Inhimillinen kyky ei riitä olemaan père noble kymmenen taalerin viikkopalkasta.
Sjövall. Te olette saaneet kahdeksan resettiä yhdessä vuodessa.
Ölander. Kahdeksan resettiä? niin… mutta yhtäkään niistä ei näytelty — yleisön puutteessa. Resettiä muka sellaisissa kaupungeissa kuin Skanör, Falsterbo, Hjo, Sköfde y.m., voiko niissä toivoakaan yleisöä. Minä näyttelen teille melkein ilmaiseksi!
Sjövall. Entäs kyytirahat, herra, kyytirahat!
Ölander. Kauniit kyytirahat! Ensi vuonna sain 3/4 hevosen kyydin, mutta te olette kiskonut siitä yhden neljänneksen pois, niin että nyt minun täytyy ajaa puolella hevosella… no, no, kulku onkin sen mukaan.
Sjövall. Piru olkoon teaatteritirehtöörinä!
Ölander. Ei siihen pirua tarvita… Hänettäkin teaatteri voi olla oiva helvetti.
Sjövall. Mutta kunnia, hyvä ihminen! Kunnia saada kuulua minun teaatteriseuraani! Tietääkö hän mitä Hjortberg sanoi, kun hän 10 vuotta sitten matkusti täältä Vimmerbyyn kautta ja näki minut Romeona? "Sjövall", sanoi hän, "te olette Ruotsin suurin näyttelijä", sanoi hän… "Ensin te, sitten minä", punastuen vastasin minä kainosti… Minä tarjosin hänelle engagementtiä teaatterissani… Tiedättekö mitä hän siihen vastasi?… "Sjövall", vastasi hän, "minä olen mieluummin ensimmäinen Tukholmassa kuin toinen Vimmerbyyssä", hän vastasi… (pateetillisesti.) Ah, Hjortberg, Talma, Shakespeare ja Molière, te täältä eronneet suuret henget, te loistatte nyt tähtien joukossa tuolla ylhäällä! Kuinkahan kauan Sjövall-ukon vielä täytyy luntustella täällä maan päällä!
2:nen kohtaus.
Edelliset. Josefina (ulkoa.)
Josefina. No, mitä me näyttelemme tänä iltana?
Sjövall. "Vestan temppelin", rakas lapsi.
Josefina. Tragediaa… aina vaan tragediaa!
Sjövall. Josefina! mitä uskallat sinä sanoa? Oman pappasi tragedia!
Josefina. Suo anteeksi, isä hyvä, mutta — kunnia Capitoolin hanhille! — ikävä se on sittenkin.
Sjövall. Tiedäthän että maaseuduilla ei kelpaa muut kuin tragediat; komedioista ne eivät välitä. Muistatteko kun me Boråssa näyttelimme: "Lasillinen vettä", mitä sanoivat sanomalehdet seuraavana päivänä? Ne sanoivat: "Paitsi sitä että nimi 'Lasillinen vettä', ei koskaan voi saavuttaa Boråssilaisten tnyötätuntoisuutta, saa toimitus täten ilmoittaa että kaikki ilveilyt ja huvinäytelmät pitäisi karkoittaa näyttämöltä, sillä se on hävytöntä narrata rehellisiä Boråssilaisia nauramaan ja tirskumaan kuin harakat. Sitä vastoin me innokkaasti puolustamme kaikellaisia murhenäytelmiä, varsinkin sellaisia, joissa ryöväreitä esiytyy". Siten kirjoitti Boråssilainen ja Boråssilainen oli oikeassa.
Josefina. Mutta ei yksikään ihminen käsitä papan "Vestan temppeliä".
Sjövall. Siinähän se solmu onkin, lapseni. Kaikki käsittämätön on ylevää, originellia, subliimia, näetkös — kaikki jota ihmiset eivät ymmärrä pitävät he ylevänä, korkeana, subliimina!
Josefina. No, pitääkö meidän harjoittaa?
Sjövall. Ei… taikka antakaas olla… ei haittaisi jos viimeistä kuvaelmaa harjoitettaisiin. Herra Ölander sotkee aina tyrannin roolissa. Herra! te näyttelette huonommin kerta kerraltaan… te menette taaksepäin.
Ölander (Astuu kiivaasti Sjövallin eteen). Menenkö minä taaksepäin? Minä, joka olen teaatterin kaunistus, kuten Norrköpingin sanomissa sanottiin.
Sjövall (pilkalla). Tekö? — — Oletteko nähnyt minua "Hamlettina" (Ölander tekee kieltävän liikkeen). No, sittenhän te ette ole nähneet mitään.
Ölander. En, minä tietysti en ole nähnyt mitään. Mutta te herra olette aina juonitellut minua vastaan. Muistelkaa Grennaa! Siellä me näyttelimme "Hernania", jossa minä olin Kaarlo V:tenä ja minut huudettiin esille… Mutta kun minun piti mennä kiittämään, olitte te naulannut minut nutun liepeestä kulissiin, niin että minulla, näyttämölle tullessani, oli Kaarlo suuren hautaholvi selässäni (itku kurkussa) ja sellaisena minä olin kuin mikäkin spektaakkeli!
Sjövall. Tilaa!… harjoitus alkaa… viides näytös, viidestoista kuvaelma, ensimmäinen kohtaus.
(Ottaa pöydältä ison paperikäärön, jota silmäilee).
Theodor (Josefinalle). Sinä et ole koko päivänä sanonut minulle sanaakaan.
Josefina. Näyttelijättären tulee punnita sanojansa.
Theodor. Et suonut yhtä silmäystäkään.
Josefina. Niitäkin tulee säästää.
Sjövall. Ehkä pitäisi kutsua toisetkin naiset sisään.
Josefina. Ne ovat pitkästä ja rasittavasta matkastaan ihan uupuneina.
Sjövall. No, olkoon sitten! — Tilaa, hyvä herrasväki! (lukee vihosta; sill'aikaa järjestyvät näyttelijät juhlakulkuun). Näyttämönä on Vestan temppeli, oikealla jumalattaren kuva, vasemmalla ikkuna, josta täysi kuu paistaa. Vestan papit ja papittaret tulevat sisään parittain, käsissä palmun lehvät ja hunnut silmillä… "papittaret voivat käyttää samoja huntuja kuin Ristiretkeilijässä"… Kulkue lähtee liikkeelle… morsiuspari viimeisenä… nyt hyvä herrasväki, mars!
(Hyräilee jotain marssia; kulkue marssii parittain kerta näyttämön poikki ja ryhmittyvät sitten toiselle puolelle. Theodor ja Josefina kulkevat viimeisenä ja asettuvat vastakkaiselle puolelle näyttämöä).
Sjövall (lukee). Kun kulkue on seisahtunut, alkaa kuorolaulu… (laulun alku)… sitä ei tarvitse harjoittaa… Astolfo alkaa.
Theodor (deklameeraa)
"Oi Kunigunda! mi riemu täst' itää,
Kun morsianna saan sua rinnallain pitää!"
Sjövall. Seis! Se kyllä sujuu… me voimme hypätä Astolfon ja Kunigundan ylitse… Herra Grip, olkaa varoillanne… ylimmäinen pappi astuu esiin…
Grip. Mutta, herra tirehtööri, mitä pukua minä käytän ylimmäisenä pappina?
Sjövall. Scyllan manttelia.
Grip. Mutta sehän on punanen… eihän se passaa!
Sjövall. Mutta vuori on valkonen… kääntäkää se nurin, niin se kyllä passaa.
Grip (Asettuu Josefinan ja Astolfon vastapäätä, deklameeraa).
"Te nuoret, elämän myrskyistä voiton saaneet,
Sen luodot ja karit ootte luotsata tainneet
Jumalain sijassa siunaan ma teitä
Ja toisillenne teidät nyt heitän…
Mut vait, meit' joku lähestyy —".
Sjövall. Mikä ihana ajatus!… Herra Ölander… olkaa varoillanne… nyt ryntää tyranni sisään.
Ölander. Minkäs puvun minä saan?
Sjövall. Sen vanhan tavallisen.
Ölander. Minkä?
Sjövall. Kristian tyrannin kruunausmantteli, tiedän mä.
Ölander. Rotathan sen söivät Falköpingissä. Eikö se ole kummallista että nälkä aina seuraa meidän jälkiämme!
Sjövall. No ottakaa sitten jotain muuta… yhdentekevää, kunhan vaan sujuu.
Ölander (Astuu Gripin ja morsiusparin väliin).
"Seis! Jupiterin kautta! heist' ei tuu nyt mitään".
Sjövall. Tuo ei kelpaa, herra Ölander… enemmän intoa, enemmän buljonkia… kuulkaa ja katsokaa: (levittää molemmat käsivartensa ja deklameeraa kovalla äänellä).
"Seis! Jupiterin kautta!"… sillä tavalla… tragediassa pitää huutaa ja tehdä liikkeitä, muuten se ei tee mitään efektiä… Uudestaan, herra Ölander!
Ölander (Kovaa).
"Seis! Jupiterin kautta! heist' ei tuu nyt mitään,
En minä eikä Jumalat voi liitostanne pitää.
Ma sinut hylkään, poika hullunlainen!
Sa voitko naida tään, vaikk' isäsi sen kieltäis?
Nyt hylkää, hän, vaikk' sisuasi viiltäis,
Tee se, vaikk' onkin laskiainen."
Sjövall. Mikä ihana ajatus! Herra tietää mitä minä ajattelin tuota loppua kirjoittaessani.
Ölander. Minä ainakin tiedän, mitä minä ajattelen sitä lausuessani: Oh, sinä unohtumaton lapsuuden aika, sinä vehnäpullien ja mantelimaidon päivä! ijäksi olet sinä mennyt, ijäksi!
Sjövall. Vait, se ei kuulu kappaleesen. —
Ölander. Se kuuluu tragediaan.
Sjövall. Huomatkaa, nyt ryntää kuningas — minä nimittäin — sisään, vartijain seuraamana. (Tulee esille ja laskee kätensä Ölanderin olalle).
"Sydämmetön julmuri ja isä tunnoton!
Mik' omaan lapseesi saa noin sun vihastumaan?
Ihmiset ja Jumalatkin saat sa kauhistumaan!
Nyt rangaistus sua odottaapi armoton.
Nyt poistu temppelistä sa julma kirosuu!
Sen käsiin raudat pankaa ja jalkaan jalkapuu!"
Mikä ihana ajatus!… tässä kohdassa minä olen aina saanut aploodin… Tuollaista ajatusta olisi itse Shakespearekin minulta kadehtinut… Shakespeare oli jokseenkin minun ikäiseni, kun hän kirjoitti Richard III:nen. Ah, jospa hän vielä eläisi!
Ölander. Niin herrat olisivat yhtä vanhoja.
Sjövall. Mutta perhana olkoon!… aika kuluu… nyt kaikki latoon! laittamaan sitä loistavaksi runotttarien temppeliksi.
Kuoro.
"Taide meille loiston antaa,
Oomme suuret taiteessa.
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa".
(Kuoron loputtua lähtevät kaikki paitse Josefina ja Theodor).
3:s kohtaus.
Theodor. Josefina.
Theodor. Hyvä Josefina, salli minun sanoa sinulle pari sanaa.
Josefina. Oletko varma ettei niitä tule useampia?
Theodor. Tiedäthän että minä ainoastaan sinun tähtesi läksin kotoa ja tulin teaatteriin. Kenties olen jo ainiaaksi menettänyt isäni rakkauden, kenties…
Josefina (Laskee kätensä hänen suulleen). Vaiti, tuon minä jo osaan ulkoa. Sinä rupeat taasen ansioitasi luettelemaan; niin sillähän miehet tavallisesti alkavat, kun tahtovat olla miellyttäviä.
Theodor. Jos tietäisit kuinka minä kärsin; sinutta on minun mahdoton elää!
Josefina. Sitä samaa sanoit pääsiäisen aikaan ja elät vielä kuitenkin. Olenhan sanonut sinulle että minä en tule vaimoksesi ilman isäsi suostumusta.
Theodor. Niin, minä riennän isäni luokse, heittäydyn hänen jalkoihinsa, näin… (polvistuu ja tarttuu Josefinan käteen).
Josefina. Poika isänsä jalkain juuressa… tiedäppäs, se on jotain niin harvinaista, että jos sinä sen teet, niin ukko varmaankin luulee sinun aikovan petkuttaa häntä.
Theodor. Minä suutelisin hänen käsiänsä, näin… (Suutelee kiivaasti Josefinan käsiä).
Josefina. Oh, osaathan sinä jo jotakin, vaikka olet ollut niin vähän aikaa teaatterissa.
Theodor (Nousee). Minä syleilisin häntä — tällä tavoin… (aikoo syleillä häntä).
Josefina (Työntää hänet luotaan). Annappas olla, poikaseni… siihen minä en suostu.
Theodor (Kiivaasti). Sinä surmaat minut!
Josefina. Jos vaimo surmaa miehen, pitäisi hänen päästä puolella rangaistuksella. (Hellästi). Poika parka! (Laskee kätensä hänen olalleen). Tiedäthän että minä pidän paljon sinusta.
Theodor (Painaa kätensä hänen sydämmelleen). Sinä nostat minut taivaaseen!
Josefina. Miehen voi hyvin helposti nostaa taivaaseen; mutta melkein mahdotonta on pidättää häntä siellä.
Theodor. Ehkä sekin kävisi laatuun, jos ei teaatteri olisi isälleni niin vastenmielinen.
Josefina. No niinpä luovu teaatterista, mitä sinulla on siellä tekemistä? Sen, joka ei teaatterissa tule joksikin erinomaiseksi, sen on parasta pysyä sieltä poissa… siellä ei ole onnea eikä rauhaa… onnenpyörä kierii lattialuukuista alas ja rauha kärventää rampissa siipensä. Herra paratkoon! Teaatterielämä ei ole niin hauskaa kuin luullaan. Rupea sinä vaan ruokakauppiaaksi Vesterviikissä, siellä ei kukaan vihellä sinulle — niin kauan kuin säännöllisesti maksat verosi.
Theodor. Mutta silloinhan minä kadotan sinut!
Josefina. Voit uskoa että minäkin haluan pois teaatterista. Näetkös ystäväni, jokainen talous on myöskin jonkunlainen teaatteri, arpajaisten tapaan; mutta se maksaa kunnollisesti, jos johtokunta on kunnollinen… Sellaista teaatteria olen minä useasti uneksinut — — ja silloin minusta aina tuntui, että sinä, huimapää, olit sen pikku teaatterin Primo Amoroso… Mutta tiedäppäs millainen paikka minulla oli siinä teaatterissa? Minäpä sanon sen sinulle:
2:nen laulu.
Kupletti.
Ei taiteen tiellä kellään
Vaan ruusut loistakkaan;
Sua tänään kiitellään,
Huomenna poljetaan.
Mutta hyvät tavat myöskin,
Voiton palmuun vaaditaan.
Jos nyt olet tarkkaavainen,
Näyttelijä kuulijainen,
Ryhdyn sua johtamaan.
(Juoksee vasemmalle).
Gråström (Matkapuvussa; huutaa ovessa ulospäin). Vai niin, vai on isäntä maalla?
Theodor (erikseen). Taivas! Isäni!
Gråström (kuin edellä). Jaha, ja tulee päivälliseksi kotiin.
Theodor. Tietäneekö hän että minä olen täällä?
Gråström. Mitä perhanaa? Kaikki huoneet täynnä?
Theodor. Min'en uskalla näyttäytyä hänelle. — Pilvet kasaantuvat, myrsky on tulossa!
(Kiiruhtaa oikealle).
4:s Kohtaus.
Gråström, sitten Sjövall.
Gråström (Tullen esiin). Neljäkolmatta killinkiä yhdestä voinaulasta ja kaksitoista taaleria yhdestä häränvuodasta — se on hävytöntä kiskomista! — — siinä seuraus höyrylaivoista ja elinkeinovapaudesta… jos tässä vielä saa rautatien niskaansa niin… (miettii).
Sjövall (Tulee sisään puhuen itsekseen). Kirottu latorämä!… katto ihan hajalla!… hyvä kyllä on nähdä alati taivaan päänsä päällä… mutta näytellä tragediaa ja saada sadetta niskaansa…
Gråström (Erikseen). Min'en ymmärrä mistä minä saisin kortteeria tässä kaupungissa.
Sjövall (Erikseen). Jos saisin jostain lainata palopurjeen…
Gråström (Erikseen). Tämäkin talo täynnä komediantteja… (mietiskelee).
Sjövall (Huomaa Gråströmin). Nahkuri Gråström! Kuka perhana hänet on tänne lähettänyt?
Gråström (Huomaa Sjövallin). Hä?… mitä minä näen?
Sjövall. Sitä minä en tiedä.
Gråström. Oletteko te joukkoinenne täällä Vimmerbyyssä? Tekö olette anastanut koko ravintolan, niin ettei rehellinen porvari voi saada kattoa päänsä päälle?… mitä se on… luulenpa että herra ei tunne minua?
Sjövall. En — en todellakaan.
Gråström. Mitä häh? Ettekö te ollut yhdeksän kuukautta sitten joukkoinenne Vesterviikissä? Ettekö kenties ostanut multa nahkaa Erik XIV:sta saappaiksi? Ettekö kenties lähtenyt kaupungista maksamatta? Olettehan velkaa minulle 50 taaleria, josta summasta annoitte minulle velkakirjan, ettekä kuitenkaan tunne minua?
Sjövall. Sitä suurempi syy minulla on olla teitä tuntematta.
Gråström (Tarttuu kiivaasti Sjövallia käsivarteen). Herra! missä on minun poikani? Hän karkasi kotoa teidän teaatteriinne, se kirottu seikkailija… missä on hän? Hän on varmaan teidän joukossanne… minä saan hänet siis käsiini… No varroppas, kyllä minä näytän…
Sjövall. Te ette siis ollenkaan rakasta draamallista taidetta?
Gråström. Oletteko hullu?
Sjövall. Jospa näkisitte poikanne "Hamlettina!" Jospa näkisitte hänet koomillisella alalla… "Rosvopäällikössä" eli "Hassutusta hassutuksen lisäksi" tahi "Nylkyrin poikana."
Gråström. Luulenpa että te pilkkaatte minua vasten naamaa.
Sjövall. Ah, teillä on ihana poika… hänestä tulee vielä jotain aikaa myöten.
Gråström. Perinnötön hänestä tulee, sen minä takaan.
Sjövall. Se hänestä ei tule, jahka saatte tietää että hänestä tulee minun vävyni, että minä annan ainoan tyttäreni hänelle puolisoksi.
Gråström. Hän aikoo siis todellakin mennä komeliantskan kanssa naimisiin? No varroppas, minä kyllä paukutan naimahalun hänestä, minä!
Sjövall. Alussa minä ankarasti vastustin sellaista avioliittoa. Ajattelin näin: näyttelijättäret menevät tavallisesti naimisiin paronien, kreivien, lordien tai herttuoitten poikien kanssa — mutta ei koskaan nahkurien poikien — ei koskaan, herra! Mutta teidän poikanne on lahjakas, nerokas ja tyttärenikin pitää häntä sangen sievänä. Hän on varmaankin äitiinsä.
Gråström. Kiitoksia!
Sjövall. Ja niin minä päätin tehdä poikkeuksen yleisestä säännöstä — päätin murtaa ennakkoluulon kahleet, sillä minä suuresti suosin aatelittomia ja sentähden minä annoin noille nuorille siunaukseni.
Gråström. Vai se siitä puhkesi?
Sjövall. Minun loistokas nimeni on kylliksi riittävä molemmille perheille… Kelpo ystäväni, minä siis unhoitan kaikki kiistat meidän välillämme, unhoitan että olette harjoittaneet ala-arvoista ammattia — minä unhoitan kaikki.
Gråström. Myöskin ne 50 taaleria, jotka olette minulle velkaa?
Sjövall. Kaikki, kaikki! Ja minä sallin teidän laittaa nuoren parin kodin sellaiseen kuntoon, että se soveltuu minun tyttärelleni ja hänen taiteilijanimelleen, sekä vastaa niitä myötäjäisiä, jotka hän saa minulta — joskus tulevaisuudessa.
Gråström. Niin etäisessä kuin mahdollista… niin justiin, sanoi Justeini. (Erikseen). Mikä hävytön lurjus! (Kovaa). Herra! kuinka te uskallatte puhua tuolla tavalla? Myötäjäiset, sanoitte… Olisipa hauskaa kuulla, minkälaiset ne myötäjäiset ovat?
Sjövall. Ne ovat sisäänpantuina, saan ilmoittaa.
Gråström. Sisäänpantuina — - — ja mihin?
Sjövall. Liikkuviin fondeihin… Ah, tietäkää, herra, että minulla on suuria kapitaaleja.
Gråström. Missä pankissa ne ovat?
Sjövall. Näettekö niitä suuria matkavaunuja tulliportin luona? Te haluatte tietää mitä minulla siellä on? Te saatte sen tietää.
3:s Laulu.
(Sävel: "I tornets djup…")
"Mull' onpi metsä, joss' on järvet, vuoret,
Se kesät, talvet yhtä kaunis.
Mull' onpi meri, joss' on salmet, saaret,
Myös taivas pilvinen ja sateeton.
On temppeli, se kullattua on puuta
Ja ukkonen mi korvat kuuroiks' saa,
On aurinko, on tähdet, neljä kuuta.
On kaupunki ja uusi salama".
Niin, kaikki nuo on minulla ja sitä paitse puvusto semmoinen että voin vaatettaa kokonaisia kansakuntia, kuninkaita, jumalia ja jumalattaria…
Gråström (Aikoo lähteä).
Sjövall. No mihin nyt? Luultavasti pappilaan kuulutusta ottamaan?
Gråström. Eikä, vaan raastupaan, ottamaan byysistuomiota teille ja sitte viemään poikaani tuntuvilla keinoilla kotiin. Luulette kenties olevanne tässä tekemisissä ymmärtämättömän pöllön kanssa, mutta minäpä näytän teille että minulla on nahkaa nenän päässä.
Sjövall. Mitäs kummaa se on nahkurille.
Gråström. Tämän talon isäntä on vanha ystäväni ja jahka hän tulee kotiin, heittää hän teidät, teidän kuunne, aurinkonne ja koko konkarongin ovesta pihalle, niin että hurahtaa!
(Kiiruhtaa ulos).
Sjövall. Sukulaisuus minun kanssani ei näytä juuri huvittavan häntä.
5:s Kohtaus.
Sjövall. Theodor.
Theodor (Tulee kiireesti). Mikä onnettomuus on isäni tänne johdattanut? Ja lisäksi on setä vielä ärsyttänyt häntä.
Sjövall. Sinä siis kuulit meidän kaksinpuhelumme?
Theodor. Kuulin — nyt olemme joutuneet ojasta allikkoon.
Sjövall. Suuret taiteilijat ja suuret kirjailijat sotkevat aina asiansa, voidakseen ne sitten sitä helpommin selvittää.
Theodor. Mitäs nyt tehdään?
Sjövall. Pysyttele syrjässä näyttämön loppuun asti… minä levitän huhun että sinä olet heti lähtenyt kaupungista. Sillä jos ukko saisi tietää sinun olevan täällä, niin hän varmaankin viheltäisi minun tragedialleni…. isälläsi on hirveät, onnettomuutta ennustavat huulet.
Theodor. Mutta jos hän tuntee minut näyttämöllä?
Sjövall. Mahdotonta! Sinä olet minun johdollani muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi… mutta varroppas… varmuuden vuoksi voit hankkia vähän mustia villoja ja karstata itsellesi suuren poskiparran… sitten korkkaat otsaasi niin paljon kuin mahdollista… noin kaksi- tuumaiset silmäkulmat… nenäsi poikki vedät muutamia viiruja, niin näytät nykerönenältä… ja sitten vielä mustaa vahaa etuhampaihisi.
Theodor. Mutta hyvä setä, enhän minä voi näyttää hampaattomalta, kuin näyttelen nuorta, roomalaista ritaria.
Sjövall. Ei se tee mitään… se nuori roomalainen on ollut sodassa… jossain puunilaisessa sodassa, jossa kuula on lennähtänyt hampaiden väliin… ymmärräthän?
Theodor. Setä hyvä, eihän ruuti silloin ollut vielä keksittykään.
Sjövall. Ei se tee mitään; täytyy vähän idealiseerata.
Theodor. Mutta minun nimeni ei voi olla ohjelmassa.
Sjövall. No, ota joku toinen nimi… voithan kutsua itseäsi esimerkiksi: Rubini, Tamburiniksi tai Lunkentukseksi — se on yhdentekevää.
Theodor. Mutta hän tuntee minut äänestäni.
Sjövall. Ota toinen äänikin; se tekee aina tragediassa hyvän vaikutuksen… Ah, tuossahan on päivällinen.
(Kaksi kyypparia tuo sisään ruokapöydän, jolla on
useampia vateja ja pulloja).
Theodor. Sepäs näyttää komealta!
Sjövall. Minä tarjoon tänään juhlapäivälliset seuralleni.
Theodor. Mutta kuinka se on mahdollista?
Sjövall. Jumalalle ja teaatterin tirehtöörille ei ole mikään mahdotonta. — Minä käytin isännän poissa oloa hyväkseni. Huushollerska sai kaksi seisomapilettiä ja kyypparit saivat luvan olla kappaleessa mukana ryöväreinä. Mutta meidän täytyy kiiruhtaa, ennenkuin isäntä tulee kotiin, sillä hän ja minä olemme vanhoja tuttuja.
6:s Kohtaus.
Edelliset. Ölander. Grip. Ek. Näyttelijöitä. (Kaikki seisahtuvat hämmästyneinä nähdessään ruokapöydän).
4:jäs Laulu.
Quodlibet.
(Sävel: "Robert Paholainen", I näytös).
Sjövall.
Terve, terve te nälkäiset ystävät taas!
Pöytähän teidät kaikki pyydän.
Kuoro.
Mikä näky huumaavainen täällä
Etehemme aukeekaan!
Pöytä pilvist' ompi pudonnut.
Sjövall.
Nyt tuolit kaikki ottakaa,
Ja herkkujani tyytyväisnä nauttikaa!
Kuoro. (Ottavat tuolit)
Oi kiitos, kiitos, sekä kunnia!
Nyt käymme istumaan!
(Kaikki istuvat)
Sjövall (Syödessään; pullo kädessä. Sävel: "Bort allt hvad oro gör". Bellman).
Oi pullot ihanat!
Nyt täysi, sitte puoli.
Pois haihtui huoli
Ja murhekin kuoli
Kun ryypyn sai.
Oi kun se viini taas virkistää,
Pulloon jos aina sais tirkistää.
Kyllä on makuisaa.
Ölander.
Mit' on se?
Sjövall.
Vasikkaa. Nyt ottakaa!
Kaikki.
On ihanaa!
Sjövall.
Kas nämä nestehet
Jumalat itse loivat
Ja meille soivat,
Ne vahvistaa voimat;
Siis maistakaa!
Oi kun se viini taas virkistää,
Pulloon jos aina sais tirkistää,
Ei moitteen syytä.
Ölander.
Mit' on se?
Sjövall.
Se on pyytä. Nyt ottakaa!
Toiset.
On ihanaa!
Sjövall.
Siis maljat pohjahan!
Harvoin kun saamme juoda,
Voimme sen suoda,
Näin riemua luoda
Nyt seurahan.
Oi kun se viini taas virkistää,
Pulloon jos aina sais tirkistää.
Ei suut saa seista.
Ölander.
Mit' on se?
Sjövall.
Makeista. Nyt maistakaa!
Toiset.
On ihanaa!
7:s Kohtaus.
Edelliset. Ravintolan isäntä,
Ravintolan isäntä.
Haa! Ma mitä nähdä saan?
Sjövall.
Ai! Perhana sun vieköön!
Isäntä.
Komedianttijoukko?
Sjövall (Nousee).