Produced by Jari Koivisto

KAARLE XII

Viisikuvaelmainen näytelmä

Kirj.

AUGUST STRINDBERG

Suom. Kaarle Halme

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1909.

HENKILÖT:

KAARLE XII
ULRIKA ELEONORA
GÖRTZ
ARVID HORN
KARL GYLLENBORG
FEIF, sihteeri
HULTMAN, edeskäypä
KATHARINA LECZINSKA
EMERENTIA POLHEM
EMANUEL SVEDENBORG
KÄÄPIÖ LUXENBOURG

SIVUHENKILÖT:

"MIES"
"VAIMO"
TYYTYMÄTÖN
VALTIONEUVOS
PUHEMIEHET, neljästä säädystä
MERIMIES
RANNIKKOVARTIJA y.m.

TAPAHTUMAPAIKAT:

I KUVAELMA Skånen rannikolla.

II KUVAELMA Kuninkaan vastaanottohuoneessa Lundissa.

III KUVAELMA Torilla Görtzin asunnon edustalla Lundissa.

IV KUVAELMA Görtzin talon puutarhassa Lundissa.

V KUVAELMA Fredrikstenin linnoituksen edustalla Norjassa.

I KUVAELMA

Skånen rannikolla eräänä tuulisena aamuna joulukuussa 1715. Rappeutunut tupa, joka on jätetty autioksi 1710 vuoden ruttoaikana, on perustuksiaan myöten haudattuna lentohiekassa. Akkunat ovat rikotut, kattohirret revityt ja ovi sijoiltaan. Hajonnut etuseinä paljastaa nokisen lieden ja savutorven. Tuvan edustalla on lehdetön, tuulen kuivaama omenapuu, jossa yksi ainoa omena heiluu tuulessa. Puun juurella on rikkaläjä ja kuivettuneita takkiaisia. Tuvan oikealla puolella näkyy kirkon ja usean asuinrakennuksen palaneet rauniot. Meri taaempana on musta. Taivaanrannalla näkyy vaaleanharmaa päivänsarastus. Risaisesti puettu mies etsiskelee raunioissa. Rannikkovartija tulee.

RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da?

MIES (piiloutuu patsaan taakse kirkon raunioilla).

RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da? (Menee miehen luo)

MIES. Kukako olen? — Muinoin olin sotilas. Muinoin oli tässä kylä.

RANNIKKOVARTIJA. Mitä etsit?

MIES. Etsin kotia, joka oli, mutta ei ole enää.

RANNIKKOVARTIJA. Puhu kovemmin! Tuuli sekoittaa sanasi.

MIES. Eikö tässä ollut kylä jota kutsuttiin Kurjalaksi?

RANNIKKOVARTIJA. Kyllä oli! Näetpä rauniot. Tässä oli kirkko, tuossa koulu.

MIES. Missä oli sotilaan mökki?

RANNIKKOVARTIJA. Tuossa.

MIES. Tuossa! Miksi se ei enään ole siinä?

RANNIKKOVARTIJA. Siksi että rutto ensin korjasi kaikki asukkaat ja sitten vihollinen poltti talot.

MIES. Koska rutto tuli?

RANNIKKOVARTIJA. Heti Pultavan jälkeen.

MIES. Mistä rutto tuli?

RANNIKKOVARTIJA. Pultavalta — Venäjältä, joka nieli kuninkaamme ja sotajoukkomme. Oletko ollut sotaväessä?

MIES. Olen — ja Pultavalla ja Venäjällä ja Siperiassa.

RANNIKKOVARTIJA. Mitä menitte sinne? Mahdoitte pysyä kotona.

MIES. Sanos muuta! (Tutkii mökkiä) Aivan oikein! Tässä oli pirttini, tässä kotini, tässä istui vaimoni ja kaksi lastani! Takassa tuolla keitettiin minun ruokani, ikkunan luona tuolla leikkivät minun lapseni ja tuossa kynnyksellä odotti vaimoni ja paikkasi vaatteita… Siitä on viisitoista vuotta! — Viisitoista! — Tuon omenapuun istutin ennen lähtöäni. Mutta hedelmää en saanut nähdä. Nyt saan sen nähdä, mutta se on mädäntynyt! (Ravistaa puuta mutta omena ei putoa) Tietysti. (Kohentelee rikkaläjää) Tuossa ovat minun rikotut talouskaluni, suolasalkkari, kiviset lautaset, läkkipeltiset lusikat, — ja kengän antura — se on vaimoni — hänellä oli pieni, kaunis jalka, joka astui hiljaa ja kevyesti — täällä! — Mitäpä hyödyttää vaikeroiminen! Tuon näköinen kai on koko valtakunta!… Raunio, roskaläjä — ja mätä omena latvassa…

RANNIKKOVARTIJA. Jonkun pitäisi ravistaa se alas!

MIES (leimahtaen). Kenen?

RANNIKKOVARTIJA. Jonkun, jolla on sydäntä.

MIES. Kas tuossa minun sotilastauluni, joka oli tupani oviseinällä: numero seitsemänkymmentäkolme, eteläskånelainen. Se olin minä… Mitä tähystelet ulapalle?

RANNIKKOVARTIJA. Etkö tiedä sitä? Etkö ymmärrä?

MIES. En.

RANNIKKOVARTIJA. Etkö ole kuullut, että Stralsund on antautunut?

MIES. Ei! Entä konna?

RANNIKKOVARTIJA. On paennut.

MIES. Aivan kuin Pultavalla! Konna pakenee aina, paitsi voittaessaan!
Kerran pakeni hän naista.

RANNIKKOVARTIJA. Kerran? Hän on aina paennut naisia!

MIES. Miksi on konna aina naisia paennut?

RANNIKKOVARTIJA. Sentähden, että hän ei ole luullut selviävänsä naisväestä.

MIES. Niinpä kai. — Mitä näet ulapalla?

RANNIKKOVARTIJA. Minä näen tanskalaisen kolmimastoisen ajavan pientä prikiä.

MIES. Sitten on konna prikillä.

RANNIKKOVARTIJA. Niin on.

MIES. Eikö siellä ole mitään särkkiä, salakareja, kurimuksia tai merivirtoja?

RANNIKKOVARTIJA. Kyllä, mutta hirtettävä ei uppoa.

MIES. Eikö löydy hamppunuoraa Ruotsin valtakunnassa?

RANNIKKOVARTIJA. Karlskronassa löytyy nuoraa, mutta ei löydy ketään joka uskaltaisi kiristää sillä.

MIES. Eikö?

RANNIKKOVARTIJA. Tunnetko sinä jonkun?

MIES. Tunnenpa niinkin!… Tuleeko hän tässä maalle?

RANNIKKOVARTIJA. Tulee… Mitä teit sinä Siperiassa?

MIES. Ensin kävin koulua ja sitten minusta tuli koulumestari.

RANNIKKOVARTIJA. Näetkö noita herroja tuolla rannalla?

MIES. Näen.

RANNIKKOVARTIJA. Siinä näet yhden valtioneuvoksen ja neljän säädyn puhemiehet.

MIES. Etkö usko, jos majakkatulen sytyttäisi tähän, aivan tähän, että konna prikineen seilaisi tästä elämästä, ja valtakunta pelastettaisiin?

RANNIKKOVARTIJA. Merkillistä, että me molemmat, jotka ensi kerran tapaamme toisemme, elähdymme samasta ajatuksesta.

MIES. Ehkä on vain yksi ajatus koko valtakunnassa. Sytytänkö?

RANNIKKOVARTIJA. Sytytä! Vaikka en usko sen auttavan. Tähän asti ei ole terä eikä kärki, ei vesi eikä tuli pystynyt häneen. Eikä mikään tule pystymään, ennenkun hänen aikansa on tullut.

MIES (Sytyttää tuvan takkaan tulen). Kun konna nyt saa nähdä tämän majakan, niin luulee hän sen ilotulitukseksi. — Kyllä! — Ilotuleksi se voi tulla, vaikka ei vielä.

RANNIKKOVARTIJA. Miksi kutsut häntä alituiseen konnaksi?

MIES. Sen sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä ja koko kansa — koko — puoli vaan, sillä toinen puoli on kuollut… Mutta sanopas mitä tekee hallitus täällä rannalla?

RANNIKKOVARTIJA. Ne, näetkös, pelkäävät menettävänsä päänsä kun ovat hänen poissaollessaan kutsuneet kokoon valtiopäivät ja ehdottaneet hänen erottamistaan.

MIES. Erottamista? Juoppoja pappeja, kelvottomia virkamiehiä ja pelkureja upseereja erotetaan — — —

RANNIKKOVARTIJA. Näetkös! Tuli vaikuttaa veteen. Konna luovailee.
Tanskalainen jättää sikseen ja menee toisaalle peläten matalikkoa.
Rannasta lähtee venhe — hän on pelastettu.

MIES. Sitten on aika että mekin pelastamme itsemme…

RANNIKKOVARTIJA. Ensin kätesi, maan mies!

MIES. Tässä.

RANNIKKOVARTIJA. Mihinkä matkasi?

MIES (suruisesti). Kenpä tietänee! — Hyvästi! Hallitus tulee.

RANNIKKOVARTIJA. Hallitus — maantiellä! Kuningas harhatiellä! Voi maata, maata!

(Menevät eri haaroille)
(Laukaus kuuluu kaukaa. Tuuli ja sade lisääntyvät.)

(Valtioneuvos ja neljän säädyn puhemiehet tulevat. He ovat puetut märkiin viittoihin ja ovat kalmankalpeita valvomisesta, sateesta, kylmästä ja levottomuudesta.)

VALTIONEUVOS. Kuningas tulee!

AATELISMIES. Jumala olkoon meille armollinen!

PAPPI. Mitä olemme tehneet?

PORVARI. Velvollisuutemme.

TALONPOIKA. Enemmän kun velvollisuutemme — me olemme uhrautuneet.

VALTIONEUVOS (Ottaa esiin paperin, jota suojelee sateelta). Olen kirjoittanut: maa, joka on ollut kuninkaansa hylkäämänä viidentoista vuoden ajan, tervehtii hänet tervetulleeksi taas ja pyytää rauhaa…

AATELISMIES. Sitä ei hän koskaan ota kuullakseen!

PAPPI. Voi maata, jonka kuningas on hullu.

PORVARI. Voi meitä, jotka tulemme hullun tuomittaviksi!

TALONPOIKA. Voi maata, jonka kuningas on konna!

(Ulkoa kuuluu käsien yhteenlyömistä. Kaikki lyyhistyvät kauhusta).

VALTIONEUVOS. Mitä sanoo talonpoika?

TALONPOIKA. Konna, sanoin minä.

VALTIONEUVOS. Vaiti! Tuuli voi kuljettaa sanasi siihen korvaan, joka kuuli Turkkiin mitä kuiskailtiin Ruotsissa!

TALONPOIKA. Siihen korvaan, joka voi olla kuuro kokonaisen kansan rukouksille, oikeutetuille valituksille, hätähuudoille! Herra, kuule meitä taivaassasi; Herra, rankaise häntä; Herra, armahda meitä!

KAIKKI. Amen!

AJUTANTTI. Kuningas! — Pois tieltä, joukko!

VALTIONEUVOS. Hallitus ei ole mikään joukko!

AJUTANTTI. Hallitus? — Tämäkö hallitus? (Tekee käsivarsillaan liikkeen: tieltä!)

VALTIONEUVOS (esiin). Tunteeko ajutantti minua?

AJUTANTTI. Valtioneuvos? — Mikä on asianne?

VALTIONEUVOS. Pyytää pääsyä kuninkaan luo ja esittää valtakunnan…

AJUTANTTI. Tuota olemme jo kuulleet niin kauvan…

TALONPOIKA. Kuulkaa sitten kerta vielä!

AJUTANTTI. Tiedä huutia, talonpoika! — Katsokaa, kuningas tulee!

AATELISMIES (toisille). Ei kukaan polvilleen!

TALONPOIKA. Ei mitään polvistumista!

PORVARI. Suostuttu.

DÜRING (tulee oikealta kovalla vauhdilla. Nähtyään tulen, menee mökkiin ja lisää puita takkaan.)

ROSEN (tulee oikealta). Tieltä talonpojat!…

HULTMAN (tulee oikealta pieni kirstu kainalossa).

AATELISMIES. Kuninkaan seurue.

PAPPI. Edeskäypä!

TALONPOIKA. Lautasen nuolija!

LUXENBOURG (tulee viulu kainalossa).

PORVARI. Hovinarri! — Mikä seurue!

TALONPOIKA. Tuollaisella hallituksella voidaan päästä pitkälle!
Jättiläinen etsii kääpiötä…

KAKSI SOTILASTA (paljastetuilla miekoilla työntää syrjään valtioneuvoksen ja puhemiehet, jotka väistyvät vasemmalle, lankeavat polvilleen ja ojentavat kätensä oikealle).

KUNINGAS (oikealta, viluisena, märkänä. Menee nopeasti ohi valtioneuvoksen ja puhemiesten, jotka ovat peittyneinä sotilaitten, Hultmanin ja Luxenbourgin taakse. Menee mökkiin. Heittää pois viittansa ja asettuu levollisena ja liikkumattomana tulen eteen).

AJUTANTTI (menee kuninkaan luo. Kuningas antaa hänelle hiljaa jonkun määräyksen, jonka jälkeen ajutantti menee valtioneuvoksen ja puhemiesten luo, joilta hän ottaa kirjeitä, jotka heti vie kuninkaalle.)

(Kunnioittavainen hiljaisuus vallitsee kuninkaan avatessa kirjeitä. Hän silmäilee niitä ja heittää ne tuleen. Sitten viittaa hän ajutantin luokseen. Näkyy neuvottelevan hänen kanssaan tien suunnasta. Senjälkeen hän kiristää vyötään ja painaa hatun alas otsalleen. Rosen panee hänen hartioilleen vaipan, jonka kaulus nostetaan.)

(Ajutantti menee ulos ja komentaa; valmiit! sekä antaa merkin lähteä oikealle, perälle. Sotilaat marssivat osoitettuun suuntaan kirkon raunioitten ohi. Kuningas seuraa nopein askelin. Rosen perässä, mutta viittaa Hultmania ja Luxenbourgia jäämään. Düring seuraa kuningasta.)

AATELISMIES (porvarille). Miksi me polvistuimme?

PORVARI. En tiedä. En voinut muuta.

TALONPOIKA. Oliko se kuningas? — Hän on siis vallan toista kuin muut ihmiset. Aivan kuin joku olisi käynyt hänen edellään ja raivannut… minä en voi ymmärtää (puhdistaa polviaan) oli aivan kuin joku olisi lyönyt jalat alta… minä tarkoitan, että minä en polvistunut…

VALTIONEUVOS. Hän on hallitsija ja Herran voideltu, ymmärrättekö sen nyt? — Ette! — Mutta katsokaas, on eroitus meidän ja teidän välillä!

KÄÄPIÖ. Ilman selvetessä otamme pienen priisin (avaa nuuskarasian).

(Tarjoo ensin talonpojalle).

TALONPOIKA (nuuskaa tyytyväisenä). Kiitos tarjoomasta!

KÄÄPIÖ. Tämä ei ole koirannuuskaa tämä.

(Tarjoo porvarille)

PORVARI (nuuskaa). Kiitos ja kunnia!

KÄÄPIÖ. Soveltuuko? (tarjoo papille) Kysymykset järjestyksessä!

PAPPI (on nuuskaavinaan). Onko kääpiöllä joku hovitoimi?

KÄÄPIÖ. Ei, minä olen vain hovinarri. Hän halveksii minua kuten kaikkia muitakin, mutta minä huvittelen häntä. Kaikki eivät tee siten. (Tarjoo aatelismiehelle) Olkaa hyvä!

AATELISMIES. Ei, kiitos!

KÄÄPIÖ. Sepä hieno mies, siitä minä pidän! Sellaisia pitäisi olla enemmän! — Jos minä nyt tarjoaisin valtioneuvokselle, niin hän, luonnon järjestyksen ja arvoasteen mukaan, heittäisi nuuskan silmilleni ja sitä minä en tahdo…

HULTMAN. Onko tarkoitus, että me asumme täällä poltetuilla raunioilla, vai kuinka?

KÄÄPIÖ. Hultman! Älä kysy, vaan elä! Elä minuutista minuuttiin! Ei kukaan tiedä mitä huomispäivä tuo tullessaan ja kuoleman jälkeen ei ole mitään nautintoa.

HULTMAN. Kyynikko, epikurealainen! Minä kysyn ainoastaan missä ensi kerran saan kattaa kuninkaan pöydän välittämättä huomispäivästä, taikka kuoleman nautinnosta… Minun herrani ja kuninkaani on kaikkein suurin ihmisistä ja hallitsijoista. Hän on täydellisin ihmisestä syntynyt ja hänen pieninkin toivonsa on minun lakini, hänen hyvinvointinsa minun evankeliumini… Nyt kysyn minä mihin kuninkaani käskee minua kattamaan tällä pöytähopealla, jota olen vetänyt mukanani läpi Saksin kaupunkien ja Puolan kylien, ympäri Venäjän arojen ja Turkin huvitarhojen…

KÄÄPIÖ. Hultman! Kohta nousee aurinko. Säästä suutasi…

HULTMAN. Tämän hopean, jonka olen pelastanut Stralsundin piirityksestä, tanskalaisen laivasta ja…

KÄÄPIÖ. Jarruta Hultman! Jarruta hiivatissa, muuten ei tule koskaan loppua!

HULTMAN. Kas, ajutantti tulee takaisin!

AJUTANTTI. Kuningas vaatii ja käskee, että valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet viipymättä palaavat pääkaupunkiin toimiinsa takaisin ja odottavat siellä Hänen Majesteettinsa enempiä määräyksiä!

VALTIONEUVOS. Tämä vielä?

AJUTANTTI. Mitä sanotte? Onko jotakin muistuttamista? Eikö kuninkaalla ole laillinen oikeus mielensä mukaan hallita valtakuntaa?

VALTIONEUVOS. Kyllä on. — Mutta…

AJUTANTTI. Ettekö te ole rikkoneet valaanne, kun tahdoitte erottaa hänet? — Vaitiolemisenne sen myöntää. — Menkää siis ja kiittäkää taivaan jumalaa, ettei kuningas ottanut teidän päitänne. Allez!

HULTMAN (Kääpiölle). Se on mies puhumaan. — Vai niin, nämä siis ovat valtionkavaltajia, jotka tahtovat erottaa armollisen herramme sentähden, että hänellä oli vastoinkäymisiä. Niinpä niin! Sellainen on mailma ja sellaisia ihmiset.

AJUTANTTI (valtioneuvokselle ja puhemiehille). Herrojen pitäisi lähteä nopeasti, sillä täällä tullaan rankaisemaan muita kavaltajia.

KÄÄPIÖ (Hultmanille). Vakoilijaprikin laivuri menettää henkensä sentähden, ettei hän tullut kokouspaikalle.

AJUTANTTI. Niin tekee. Ja miehistö saa raippoja samasta syystä.

HULTMAN. Ja nuo valittavat, ettei ole lakia eikä oikeutta tässä maassa.

VALTIONEUVOS JA PUHEMIEHET (vetäytyvät kulisseihin pitäen toisiaan käsistä).

LAIVURI (tuodaan sidottuna, kahden sotilaan seuraamana). Päästäkää minut Jesuksen Kristuksen nimessä, sanon minä. Ei ole minun vikani, että jäät estivät laivan kulkua. Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt mitään. Päästäkää!

KÄÄPIÖ (virittää viuluaan). Älä huuda, ihminen!

LAIVURI. Tahdotaanhan minut tappaa.

KÄÄPIÖ. No, pitääkö sitten kirkua niin vähästä!

LAIVURI. Minä en ole tehnyt mitään! Minä en hallitse ilmoja, enkä tuulia. Minä en voi murtaa jäitä. Päästäkää!

AJUTANTTI. Suoriutukaa hänestä, nopeasti!

LAIVURI (viedään ulos). Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt mitään.

HULTMAN (ajutantille). Eikö ajutantti ole saanut tietoonsa, jos armollinen kuninkaamme on lausunut toivomuksensa asunnosta, ravinto- ynnä muista asioista?

AJUTANTTI. Kyllä. Lähikylästä saa Hultman hevoset, jotka vievät teidät kaupunkiin.

HULTMAN. Hyvä! Kun vaan tietää.

KÄÄPIÖ. Entäs minä?

AJUTANTTI. Sinä? Kuka välittää sinusta?

KÄÄPIÖ. Onko se ero? Onko hän saanut jonkun uuden kääpiön? Onko tarkoitus heilauttaa minut syrjään? Enkö minä ole ansiokas mies? Enkö minä ole ensimäinen kääpiö valtakunnassa? Luxenbourg ainoa!…

AJUTANTTI (mennessään). Hultman saa hevoset läheisestä kylästä.

KÄÄPIÖ. Niin, Hultman, suurvalehtelija, hän on välttämätön… Sellaista on elämä! Älkää uskoko ruhtinaita…

(Soittaa erästä Sebastian Bachin surunvoittoisa sarabandia).

HULTMAN (mennessään). Häpeä!

KÄÄPIÖ. Toinen ylösnostettakoon, toinen alaslaskettakoon… Mene edeskäypä, ja sano herrallesi, että olet nähnyt Luxembourgin tuuliajona sellaisella rannalla, jossa ei mitään ruusuja kasva… (Hultman on mennyt. Kääpiö on yksinään, katselee ympärilleen ja nousee raivostuneena) Odottakaahan! Pieni minä olen ja osaan vaan soittaa viulua. Mutta minä tulen soittamaan… ja silloin, saakeli soikoon, saatte te tanssia! Te saatte tanssia!

ESIRIPPU.

II KUVAELMA

Kuninkaan vastaanottohuone Lundissa. Oikealla iso takka, jonka vieressä vaatenauloja. Vasemmalla iso pöytä, jolla on papereita ja kirjoitusneuvot. Iso nojatuoli koristettu kruunulla ja kärpännahkavaipalla. Kaksi matalaa ja pehmeätä tuolia keskilattialla, käännettyinä kuninkaan istuinta päin. Taburetti kuninkaan tuolin vieressä. Alimpana vasemmalla kenttäsänky sinisestä silkistä. Gyllenborg ja Horn seisovat takan luona lämmittelemässä.

GYLLENBORG. Tiedättekö minkätähden meidät on kutsuttu tänne?

HORN. En! Mutta joka päiväksi kutsutaan uutta väkeä.

GYLLENBORG. Luuletko kenenkään ihmisen tuntevan kuninkaan suunnitelmia!

HORN. Onko hänellä mitään suunnitelmia?

GYLLENBORG. Mikä kysymys!

(Hirsiseinä paukahtaa. He pelästyvät ja katsovat ympärilleen).

HORN. Mitä se oli?

GYLLENBORG. Pakkanen kiihtyy.

(Äänettömyys).

GYLLENBORG. Onko sinun elämässäsi ollut mitään niin kauhistuttavaa kuin tämä?

HORN. Ei koskaan.

GYLLENBORG. Oletko nähnyt häntä kotiatulonsa jälkeen?

HORN. Näin hänet eilen.

GYLLENBORG. Noo!

HORN. Kuollut mies, jonka ruumis kuljeksii aaveena.

(Kaukaa kuuluu kääpiön sarabandi).

GYLLENBORG. Mitä pirullista soittoa tuo on? Olen kuullut sitä koko aamun.

HORN. On aivan kun heinäsirkka, joka…

GYLLENBORG. Minun mielestäni tuntuu se syystuulen vinkunalta akkunain välissä — tai lapsen itkulta. — Tiedätkö että viime lapsirutossa kuoli kuusikymmentätuhatta pientä lasta?

HORN. Onnellisia he!

PROFESSORI (tulee hiipien perältä. Katselee levottomasti ympäri, menee varpaillaan takan luo ja koettelee peltiä.)

GYLLENBORG. Mikä tuo on?

HORN (professorille). Suljetteko pellin, ennenkuin tuli on palanut loppuun?

PROFESSORI (pelästyy. Puoliääneen).

Pellissä on joku vika, jota tahdoin tarkastaa.

HORN. Oletteko uunintekijä?

PROFESSORI. Sanottiin, että uuni savutti ja me olemme kovin arkoja tulesta sen jälkeen kun kaupunkimme paloi muutamia vuosia sitten.

HORN. Oletteko palotarkastaja?

PROFESSORI. Oo eh! Sentähden… minä kohennan hiilustaa jos herrat sallivat…

GYLLENBORG. Onkohan tuo viisas?

PROFESSORI. Tämä, nähkääs, on minun taloni… eh… saan asua tuolla vinnillä… Jos herrat tahtovat vähän silmätä tulta, niin olen iloinen.

(Menee oikealle)

HORN. Ihmiset ovat aaveitten näköisiä tässä kaupungissa!

GYLLENBORG. Mitähän kuningas meistä tahtonee?

HORN. Tuo kuoreensa sulkeutunut!

(Menevät perälle ja pysähtyvät vaatenaulojen luo).

GYLLENBORG. Katsopas tätä takkia!

HORN. Se on kulunut valkoiseksi vyön alta ja tuossa on miekka riippunut…

GYLLENBORG. Tuosta puuttuu nappi.

HORN (kuuntelee). Hss!

GYLLENBORG. Ajatteles, että tämän oven takana on tuo suuri, tuo peljätty, jota Euroopan hallitsijain täytyy alituiseen ajatella!… Onko hän korkeakasvuinen?

HORN. Vaikea sanoa! Häntä ei voi tavallisella silmällä määritellä…
Minä olen nähnyt hänet suurena kuin Theseus ja pienenä kuin hovipoika.
Ja hänen kasvonsa!

GYLLENBORG. Mitä niistä?

HORN. Minä olen nähnyt niissä kaksikymmentä eri muotoa. Hän ei ole yksi ihminen, hän on legio.

GYLLENBORG. Sinä puhut niin kummallisia, mutta… monet ovat sanoneet samaa.

(Ovi vasemmalla avautuu. He säikähtävät).

FEIF (tulee. He tarkastavat tutkivasti toisiaan). Hänen Majesteettinsa Kuningas tulee kohta tänne. (Äänettömyys). Minä olen tämänpäiväinen sihteeri. (Äänettömyys). Nimeni on Feif. (Äänettömyys). Saanko sanoa herroille ainoastaan yhden asian. (Äänettömyys). Kuninkaalle ei ilmoiteta mitään, vastataan vain hänen kysymyksiinsä enemmän tai vähemmän seikkaperäisesti, kaikki sen mukaan miten Hänen Majesteettinsa näyttää enemmän tai vähemmän kiinnittävän mieltänsä annettuihin vastauksiin. (Äänettömyys). Eikä käytetä tilaisuutta ilmoittaakseen jotakin valtakunnan tilasta tai toivomuksista, sillä ne ovat tunnettuja asioita. (Äänettömyys). Mitä hovitapoihin tulee, niin istutaan, kun joko sanoilla tai liikkeillä käsketään. (Äänettömyys). Lopuksi saan ilmoittaa, että kuningas on saanut kaulakivun, jonka tähden hän ainoastaan vaivalla voi puhua kovaa ja pyytää herroja sentähden suomaan anteeksi, että hän puhuu hiljaa.

(Kumartaa ja menee samaa tietä, jota tuli).

GYLLENBORG. Se siis oli Feif!… On ollut hatuntekijän oppipoikana!

HORN. Me olemme olleet koulupoikia, Gyllenborg!

GYLLENBORG. Totta kyllä.

(Asettuvat tulen eteen).

HORN. Minä palelen, niin että hampaat helisevät.

GYLLENBORG. Ja niin pimeätä kun täällä on.

HORN. Minä toivoisin olevani puolen tuntia vanhempi.

GYLLENBORG. On aivankuin tuntisi hänen henkensä täyttävän koko tämän huoneen. Minä en koskaan ennen ole peljännyt.

(Kuningas on äänettömästi tullut vasemmalta lukien erästä paperia. Hän on puettu sinikeltaiseen pukuun, ilman miekkaa. Hän nostaa katseensa paperista ja tarkastaa herroja selän puolelta. Hän on vakava, levollinen, arvokas ja salaperäinen, epämääräinen ilme kasvoissa, jotka ovat kivulloisesti tuhkaharmaat. Kun hän kahistaa paperia, kääntyvät herrat ympäri ja heittäytyvät toiselle polvelleen.)

(Kuningas antaa heille merkin nousta ylös. Senjälkeen istuu hän nojatuoliin. Feif, joka on tullut sisään asettuu sivulle. Kuningas ja Feif lukevat papereita. Senjälkeen käskee kuningas liikkeellä herroja istumaan. Herrat istuvat matalille tuoleille ja vaipuvat syvälle, joka näkyy vaivaavan heitä.)

KUNINGAS (Puhuu Feifille, mutta niin hiljaa, että ainoastaan hyminä kuuluu)

FEIF (kääntyy herrojen puoleen). Hänen Majesteettinsa kehoittaa kreivi
Gyllenborgia…

KUNINGAS (tekee ehkäisevän liikkeen Feifille, ja mutisee taas).

FEIF. Tahtooko kreivi Horn sanoa Hänen Majesteetillensa kaikki mitä hän tietää tuosta paljon puhutusta…

KUNINGAS (mutisee taas Feifille).

FEIF. … paljon puhutusta parooni Görtzistä.

HORN (nousee ja katselee hämmästyneenä Gyllenborgia).

KUNINGAS (viittaa Hornia istumaan).

HORN (istuu vastahakoisesti. Matala, epämukava istuin näkyy vaivaavan häntä). Hänen Majesteettinsa kehoitus on tietysti käsky…

KUNINGAS (katselee eteensä pöydälle, ottaa kynän ja alkaa piirustella mittausopillisia kuvioita).

HORN. … mutta…

FEIF. Hänen Majesteettinsa pyytää lyhyttä, niin sanoakseni luonnekuvausta kysymyksen alaisesta henkilöstä.

HORN. Sellaiseen toimeen vaaditaan lähempi persoonallinen tuttavuus asianomaisen kanssa, ja minun täytyy tunnustaa, että parooni Görtz ei kuulu minun lähimpään…

KUNINGAS (katsoo ylös ja tuijottaa Horniin, joka joutuu tuskaan).

HORN. No niin, kaiken sen mukaan, mitä olen kuullut parooni Görtzistä — (koettaa katseillaan tutkia kuninkaan ajatusta Görtzistä sekä vertaa sitä Feifin kasvojen ilmeeseen) on tämä mies… aivan harvinainen persoonallisuus ja halu olla harvinainen voidaan voimassa verrata ainoastaan hänen rajattomaan hallitsemishimoonsa.

KUNINGAS (piirustelee katsomatta ylös).

HORN. Väitetään hänen pitävän itseään maan keskuksena, että hän joka aamu katsoo sanomalehdistä onko Euroopan kohtalossa tapahtunut joku muutos hänen nukkuessaan, ja oppinut Svedenborg…

KUNINGAS (tarkistuu).

HORN. … vakuuttaa, että jos Görtz tänään kuolisi, nostaisi hän huomenna kuoleman valtakunnan taivaallisia valtoja vastaan.

KUNINGAS (pysäyttää kynänsä katsomatta ylös).

HORN. Tämän äärettömän kunnianhimon salaa hän — koettaa hän salata yksinkertaisen pinnan alle ja alistuvaiseen kohteluun alemmillensa…

GYLLENBORG (näyttää levottomuutta).

KUNINGAS (punastuu).

HORN. … alemmillensa, joita hän oikeastaan halveksii, kuten hän halveksii koko ihmiskuntaa…

KUNINGAS (painaa päänsä rinnalle).

HORN. Nämä parooni Görtzin selvimmin esiintyvät luonteen piirteet, lisättyinä mitä harvinaisimmalla tunnottomuudella toisten kärsimyksiin nähden, voisivat näyttää soveltumattomilta uskonnolliseen mielialaan, mutta parooni Görtz ei ole ilman uskontoa. Voisi sanoa, että hän on jumalaapelkääväinen, pelkäämättä jumalaa.

FEIF (tähän asti sulkeutuneena, tuijottaa kauhulla Hornia).

KUNINGAS (tarttuu kaulaansa, aivan kuin tukehtumaisillaan).

HORN (jatkaa pelottomana, huomaamatta toisten eleitä). Oppinut ja hurskas Svedenborg katsoo parooni Görtzin käyttävän uskontoa jonkinlaisena taikavoimana, jonka avulla hän hankkii itselleen tukea ja valtaa myöskin aivan rikollisissa toimenpiteissä… esimerkiksi varoja kiristäessään, kostaessaan vihollisilleen… sillä hänellä on myös sellainen ominaisuus, ettei hän koskaan voi antaa anteeksi.

KUNINGAS (tarkastaa nyt Hornia, aivan kuin tahtoisi lukea toisen sisimmät ajatukset ja katsoa löytyisikö siellä joitakin taka-ajatuksia. Suu on auki ja ylähuuli vapisee).

HORN. Sanalla sanoen, suuri heikkous naamioituna niin, että se näyttää äärettömältä voimalta. Suonenvedon tapainen uppiniskaisuus, joka ei kykene murtamaan omaa itsekkyyttään…

KUNINGAS (kilistelee kannuksiaan).

HORN (ikäänkuin unesta heräten ja huomaten tilanteen koko pirullisuuden, tulee mykäksi kauhusta).

(Kaikki katselevat toisiaan hyvin hämmästyneinä, ilman että
kukaan pystyy katkaisemaan äänettömyyttä).

(Oikeanpuoliselle ovelle lyödään kolme kolausta).

KUNINGAS (mutisee Feifille, joka nousee ja menee ulos siitä ovesta, jolle koputettiin).

KUNINGAS (Puhuu matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä). Tunteeko
Gyllenborg sen miehen, joka istui äsken tässä vierelläni?

GYLLENBORG. Sihteeri Feif! Olen ainoastaan kuullut kreivi Tessinin puhuvan hänestä.

KUNINGAS (kuten ennen). Ja…

GYLLENBORG. Koska Teidän Majesteettinne antaa luvan ja käskee… Feif on ahkera, hyväsydäminen, rehellinen, puhdas vaatetukseltaan, tavoiltaan ja sydämeltään, sekä uskollinen ruotsalainen.

KUNINGAS (Hornille). Mitä Horn on kuullut Feifistä?

HORN (epäröi).

KUNINGAS. Sano!

HORN (epäröi).

KUNINGAS (viivytellen). En uskonut Hornia pelkuriksi.

HORN. Sotakansliassa pidetään Feif vähemmän taitavana, mutta enemmän itsekkäänä kuin Piper, sekä sen lisäksi kömpelönä, kostonhimoisena, uskottomana ja kaikkien tuttaviensa vihaamana.

KUNINGAS. Voiko Gyllenborg sitten sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa
Feifistä?

GYLLENBORG. Mahdoton sanoa, Teidän Majesteettinne.

KUNINGAS. Voiko sitten Horn sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa… (viivytellen) parooni Görtzistä?

HORN (taitavasti). Samaa kuin Teidän Majesteettinne uskoo sihteeri
Feifistä.

KUNINGAS (hymyilee). Herrat saavat mennä!

(Gyllenborg ja Horn nousevat ja vetäytyvät takaperin ulospäin).

KUNINGAS (piirustelee taas).

AJUTANTTI. Parooni Görtz!

KUNINGAS. Saa odottaa.

(Gyllenborg ja Horn katselevat noloina toisiaan ja menevät ulos).

FEIF (sisään taas).

KUNINGAS. Antaa Görtzin odottaa!… Sano minulle Feif, mikä Horn on nykyään?

FEIF. Kreivi Horn on kunnian mies.

KUNINGAS. Ja Gyllenborg?