Produced by Tapio Riikonen
EI SITÄ VOI KOSKAAN TIETÄÄ
Kirj.
Bernard Shaw
Suom. Helmi Setälä
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava 1909.
I NÄYTÖS
Hammaslääkärin työhuoneessa kauniina elokuun aamuna 1896. Se ei ole mikään tavallinen pieni lontoolainen huoneenpahainen, vaan hieno kalustettu huone, näköala merelle, suositulla kylpypaikalla. Operatsionituoli, jonka vieressä on kaasupumppu ja siihen kuuluva sylinteri, on huoneen keskustan ja nurkan välillä. Jos katsoo sisään huoneeseen yhdestä ikkunasta, joka on vastapäätä tuolia, niin näkyy tulisija keskellä vastakkaista seinää, sekä vasemmalla ovi. Uunin reunalla on kehyksessä lääkäridiploomi, uunin edessä lepotuoli, joka on päällystetty mustalla nahalla. Oikeassa nurkassa pieni tuoli ja pöytä, jolla on ruuvipihdit, työkaluja ja huhmari. Tämän pöydän lähellä on kapea kone, joka näyttää telineeseen kiinnitetyltä piiskalta, ja siinä on pedaali ja hyvin suuri pyörä. Samassa kun katselija huomaa sen olevankin hammasporan, käännähtää hän väristen vasemmalle ja näkee siellä vielä toisenkin ikkunan, jonka edessä seisoo kirjoituspöytä, sillä kirjoituspöytä-almanakka ja pöydän edessä tuoli. Kirjoituspöydän vieressä oven puolella seisoo nahalla päällystetty sohva. Vastakkaisen, oikeanpuolisen seinän täyttää melkein kokonaan pitkä kirjahylly. Operatsionituoli on aivan edessä, työkalukaappi vieressä. Saattaa huomata, että ammattiin kuuluva osa sisustusta on aivan uusi. Samalla pistää myös silmään, että tapetit ja niiden maljakko- ja kukkakiehkuramallit, jotka todistavat hautajaisurakoitsijan makua, matto ja sen säännölliset, kaalinpääntapaiset kukkakimput, lasikruunu ja lasiprismat, siniset, keltareunaiset kynttiläjalat uuninreunalla, niiden välissä pöytäkello lasikuvun alla, (sen tarpeettomuutta todistaa halpa amerikkalainen kello sen vieressä, osoittaen kahtatoista) ja musta marmorinen uuni, joka näyttää ikäänkuin perhehaudalta, että kaikki nuo yhdessä viittaavat siihen kauppahenkiseen arvokkaisuuteen, joka oli ominainen kuningatar Viktorian hallitusajan alku-ajalle, rahavallan uskoon, raamatun fetishipalvelukseen, helvetinpelkoon, joka on alituisessa taistelussa köyhyydenpelon kanssa, vaistomaiseen inhoon, jonka taiteen, rakkauden ja roomalaiskatolisen uskonnon intohimoinen luonne on omiaan herättämään, ja yleensä rahavallan ensimäisiin hedelmiin teollisuusvallankumouksen ensi asteilla.
Ei pienintäkään jälkeä näistä traditsioneista näy niissä kahdessa henkilössä, jotka sattumalta ovat huoneessa. Toinen heistä, hyvin kaunis pieni nainen, puettuna aistikkaaseen, ihastuttavaan pukuun, on nuorempaa sukupolvea, sillä hän näyttää tuskin kahdeksantoista-vuotiaalta. Tuo suloinen pikku olento ei suinkaan kuulu tähän huoneeseen, ei edes tähän maahan, sillä hänen hipiänsä, niin hieno kuin se onkin, on ruskettunut lämpimämmässä auringonpaahteessa kuin mitä Englannissa on; ja kuitenkin tarkka silmä voi huomata yhdyssiteen heidän välillään. Sillä naisella on vesilasi kädessä ja nopeasti katoava spartalaisen itsepäisyyden piirre pienen lujan suunsa ja lystillisesti rypistyneiden kulmakarvojensa ympärillä. Jos voisi huomata edes hiukan omaatuntoa hänen kulmakarvojensa välissä, niin uskovainen voisi toivoa hänen olevan lampaan sudenvaatteissa — sillä hänen pukunsa on häikäilemättömän kaunis — mutta heti kun tuo ilme katoaa, loistaa hänen otsansa yhtä puhtaana ja kirkkaana synnistä, kuin kissanpoikasen.
Hammaslääkäri, joka katselee häntä onnistuneen leikkauksen suorittajan tyytyväisyydellä, on noin 30-vuotias mies. Hän ei näytä työntekijältä: hänellä ei ole sitä virallista käytöstapaa, joka on ominainen nuorelle, potilaita odottavalle hammaslääkärille, vaan on hänessä ajattelematonta leikillisyyttä, joka palauttaa mieleen nuoren, huikentelevan, iloisia seikkailuja tavoittelevan herran. Hänen käytöksensä ei ole vailla arvokkaisuutta ja vakavuutta, mutta hänen liikkuvat sieramensa ilmaisevat, että se on humoristin vakavuutta. Hänen silmänsä ovat kirkkaat ja virkeät. Hänellä on kaunis otsa, jonka takana on runsaasti tilaa, hänen nenänsä ja leukansa ovat kauniit. Yleensä hän on miellyttävä aloittelija, joka herättää huomiota ja hänen tulevaisuutensa liikemiehenä voi näyttää varsin lupaavalta.
Nuori nainen (ojentaa hänelle lasin). Kiitos. (Huolimatta ruskettuneesta ihostaan ei hän puhu lainkaan vieraalla sävelkorolla.)
Hammaslääkäri (laskee sen työkalukaapin reunalle). Tämä oli minun ensimäinen hampaani.
Nuori nainen (hämmästyneenä). Ensimäinenkö? Tarkoitatteko, että te vasta aloitatte minulla?
Hammaslääkäri Jokaisen hammaslääkärin täytyy kerran aloittaa.
Nuori nainen. Niin: jossakussa sairaalassa, mutta ei maksavilla potilailla.
Hammaslääkäri (nauraen). Ah, sairaalaa en ota lukuun. Minä tarkoitin vain ensimäistä hammastani yksityispraktiikassani. Miksi ette sallinut minun huumata teitä?
Nuori nainen. Siksi että sanoitte sen maksavan viisi shillingiä enemmän.
Hammaslääkäri (loukkaantuneena). Ah, älkää sanoko sitä. Minusta tuntuu ikäänkuin olisin tuottanut teille kipua viiden shillingin edestä.
Nuori nainen (kopeasti). No, niin te olettekin. (Nousee). Ja miksikä ette olisi? Sehän kuuluu teidän ammattiinne, että teette pahaa ihmisille. (Tämä puhetapa huvittaa suuresti lääkäriä. Hän naureskelee itsekseen puhdistaessaan ja järjestäessään työkalujansa. Nainen silittää pukuansa, katselee uteliaasti ympärilleen ja astuu ikkunan luo.). Teillä on kaunis näköala merelle asunnostanne! Onko se kallis?
Hammaslääkäri On.
Nuori nainen. Eihän teillä ole koko taloa hallussanne?
Hammaslääkäri. Ei.
Nuori nainen (tarttuu kiinni tuoliin, joka seisoo kirjoituspöydän edessä ja katselee sitä arvostelevasti pyörittäen sitä ympäri yhden jalan varassa). Teidän huonekalunne eivät taida olla aivan uusinta kuosia?
Hammaslääkäri. Ne ovat minun isäntäni.
Nuori nainen. Onko tuo soma, mukava pyörätuolikin hänen omansa? (Viittaa operatsionituoliin.)
Hammaslääkäri. Ei: minä suoritan siitä maksun vähissä erin.
Nuori nainen (halveksivasti). Arvasinhan sen. (Katselee ympärilleen tehdäkseen uusia johtopäätöksiä.) Te ette suinkaan ole ollut täällä kauan?
Hammaslääkäri Kuusi viikkoa. Tahdotteko vielä jotain muutakin tietää?
Nuori nainen (ymmärtämättä pistelyä). Onko teillä perhettä?
Hammaslääkäri Minä en ole naimisissa.
Nuori nainen. Tietysti ette: kuka hyvänsä voi sen nähdä. Mutta minä tarkoitin sisaria ja äitiä ja muuta senkaltaista.
Hammaslääkäri Ei täällä.
Nuori nainen. Hm! Jos te olette ollut täällä kuusi viikkoa, ja minun hampaani on teidän ensimäisenne, niin eipä praktiikka voi olla kovin kehuttava, vai mitä?
Hammaslääkäri Ei vielä. (Sulkee kaapin, asetettuaan kaikki paikoilleen.)
Nuori nainen. No, onneksi olkoon! (Ottaa kukkaronsa esille.) Viisi shillingiä, niinhän te sanoitte?
Hammaslääkäri Viisi shillingiä.
Nuori nainen (ottaa esille kruunun rahan). Määräättekö te viisi shillingiä kaikesta?
Hammaslääkäri Kyllä.
Nuori nainen. Minkä vuoksi?
Hammaslääkäri. Se on minun taksani. Minä olen niin sanottu viiden shillingin hammaslääkäri.
Nuori nainen. Kuinka koomillista! Kas tässä! (Ojentaa rahan). Aivan uusi ja kirkas kruunu! Ensimäinen palkkionne! Kaivertakaa siihen reikä tuolla, millä te poraatte ihmisten hampaita; ja ripustakaa se kellonvitjoihinne.
Hammaslääkäri. Kiitos.
Sisäkkö (ilmestyy ovelle). Nuoren neiden veli, herra.
Pieni kaunis herra, silminnähtävästi nuoren naisen kaksoisveli, tulee kiireesti sisään. Hän on puettuna hienoon, terrakottaväriseen pukuun, joka on vuorattu ruskealla silkillä, kädessä on korkea ruskea hattu ja nahanväriset hansikkaat, jotka soveltuvat pukuun. Hänellä on sama hieno, tumma hipiä kuin sisarellakin, ja on samoinkuin hänkin pienikasvuinen. Mutta hän on joustava ja jäntevä, varma liikkeissään ja hänen äänensä on hämmästyttävän syvä ja täysinäinen. Käytökseltään ja personalliselta olennoltaan hän on niin täydellinen, että paljoa vanhempikin mies voisi kadehtia häntä. Kohteliaisuus ja itsensähillitseminen on hänen kunnia-asiansa ja vaikka se itsessään onkin vain uudenaikaista poikamaista itsetuntoa, niin se vaikuttaa sittenkin varsin hämmästyttävästi vanhempiin henkilöihin ja olisi inhottavaa vähemmän miellyttävälle nuorukaiselle. Hän on hyvin täsmällinen ja heti sisään astuessaan on hänellä kysymys huulillaan.
Nuori herra. Tulenko ajoissa?
Nuori nainen. Se on jo suoritettu.
Nuori herra. Huusitko sinä?
Nuori nainen. Aivan kauheasti. Mr Valentine: tämä on minun veljeni Phil. Phil: herra Valentine, uusi hammaslääkärimme. (Valentine ja Phil kumartavat toisilleen. Nainen jatkaa samassa hengenvedossa). Hän on ollut täällä ainoastaan kuusi viikkoa; ja hän on poikamies. Talo ei ole hänen omansa; huonekalut ovat isännän; mutta ammattiin kuuluvat kalut ovat vuokratut. Hän veti hyvin taitavasti yhdellä nykäyksellä hampaani pois ja meistä on tullut oikein hyvät ystävät.
Philip. Sinä olet tietysti ollut utelias ja kysynyt kaikkea?
Nuori nainen (ikäänkuin hänen olisi aivan mahdotonta tehdä jotain senkaltaista). Ei, sitä minä en ole tehnyt.
Philip. Sepä hyvä. (Valentinelle). Te olette hyvin ystävällinen, kun ette pane meidän puheitamme pahaksenne, Mr Valentine. Asian laita on nimittäin se, ettemme ole ennen olleet Englannissa; ja äiti on sanonut, että ihmiset täällä eivät suorastaan voi tulla toimeen meidän kanssamme. Tulkaa meidän mukanamme aamiaiselle. (Valentine vetää henkeään hämmästyen tuttavuuden nopeata edistymistä; mutta hänellä ei ole tilaisuutta puhua, sillä kaksoiset jatkavat nopeasti jutteluaan.)
Nuori nainen. Oi, tehkää niin hyvin, Mr Valentine.
Philip. Meri-hotellissa kello puoli kaksi.
Nuori nainen. Me voimme kertoa äidille, että hieno englantilainen herra on luvannut syödä aamiaista meidän kanssamme.
Philip. Älkää sanoko enää mitään, Mr Valentine: te tulette tietysti.
Valentine. Vai enkö saa sanoa enää mitään! Enhän minä ole vielä sanonut yhtään sanaa. Saanko luvan kysyä, kenen kanssa minulla on ilo puhua? En tosiaankaan voi tulla aamiaiselle Meri-hotelliin kahden ventovieraan kanssa.
Nuori nainen (kevyesti). Oooh, kaikkea vielä! Ensimäinen potilas kuuteen viikkoon! Mitä se teille merkitsee?
Philip (arvokkaasti). Ei, Dolly: minulla on siksi paljon ihmistuntemusta, että tiedän Mr Valentinen olevan oikeassa. Sallikaa minun esittää teille: Miss Dorothy Clandon, tavallisesti häntä nimitetään Dollyksi. (Valentine kumartaa Dollylle. Dolly nyökkää päätään.) Minä olen Philip Clandon. Me olemme kotoisin Madeirasta, mutta perheemme on hyvin arvossa pidetty.
Valentine. Clandon! Oletteko te sukua —
Dolly (huudahtaa äkkiarvaamatta, epätoivoisesti). Kyllä, kyllä me olemme.
Valentine (hämmästyen). Anteeksi?
Dolly. Niin, me olemme, me olemme. Nyt on kaikki hukassa, Phil: kaikki tuntevat meidät Englannissa. (Valentinelle). Ah, te ette voi aavistaa, kuinka hirveätä on olla sukua kuuluisalle henkilölle, eikä koskaan saada tunnustusta oman itsensä vuoksi.
Valentine. Mutta suokaa anteeksi: se herra, jota minä ajattelin, ei ole kuuluisa.
Dolly (tuijottaa häneen). Herra! (Phil näyttää myös hämmästyneeltä.)
Valentine. Niin. Minä aioin kysyä teiltä, oletteko mahdollisesti Mr Densmore Clandonin tytär Newbury Hallista?
Dolly (hajamielisesti). En.
Philip. No mutta kuuleppas, Dolly, mistä sinä sen tiedät?
Dolly (vilkkaammin). Ah, minä unohdin kokonaan. Tietysti. Voihan se olla.
Valentine. Ettekö te tiedä?
Philip. Emme lainkaan.
Dolly. Viisas lapsi —
Philip (keskeyttää hänet). Sh! (Valentine hätkähtää hermostuneesti; sillä tuo suhahtava ääni, niin äkillinen kuin se onkin, kuuluu aivan silkkikankaan repimiseltä. Se on pitkän harjoituksen tulos koettaa hillitä Dollyn ajattelemattomuutta.) Asian laita on sellainen, että me olemme kuuluisan Mrs Lanfrey Clandonin, suuren kirjailijan lapsia — Madeirasta. Ei mikään koti, josta hänen teoksensa puuttuvat, ole täydellinen. Me läksimme Englantiin päästäksemme irti niistä. Nimeltään ne ovat Kahdennenkymmenennen vuosisadan oppikirjat.
Dolly. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ruuanlaitto.
Philip. Kahdennenkymmenennen vuosisadan usko.
Dolly. Kahdennenkymmenennen vuosisadan puku.
Philip. Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytöstapa.
Dolly. Kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset.
Philip. Kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmat.
Dolly. Pehmeissä kloottikansissa, puoli dollaria.
Philip. Tai vahvoissa kangaskansissa jokapäiväistä käytäntöä varten, kaksi dollaria. Ne eivät saa puuttua ainoastakaan kodista. Lukekaa tekin, Mr Valentine, ja kehittäkää sieluanne.
Dolly. Mutta vasta sitten, kun me olemme lähteneet pois.
Philip. Aivan niin. Me pidämme enemmän ihmisistä, jotka eivät ole liian kehittyneitä. Meidän oma sielummekin on terve ja turmeltumaton.
Valentine (epäillen). Hm!
Dolly (matkii häntä kysyvästi). Hm? Phil: hän pitää enemmän kehittyneistä sieluista.
Philip. Siinä tapauksessa meidän tulee esittää hänet eräälle toiselle perheemme jäsenelle: Kahdennenkymmenennen vuosisadan naiselle: sisar Glorialle!
Dolly (juhlallisesti). Luonnon mestariteokselle!
Philip. Viisauden tyttärelle!
Dolly. Madeiran ylpeydelle!
Philip. Kauneuden perikuvalle!
Dolly (palaa kiireesti tavalliseen puhetapaansa). Äsh! Hänellä on huono iho!
Valentine (epätoivoisesti). Saanko minäkin sanoa sanan?
Philip (kohteliaasti). Anteeksi. Antakaa tulla.
Dolly (sievästi). Oi, anteeksi.
Valentine (koettaa puhua isällisesti). Minun täytyy tosiaankin antaa teille pieni neuvo, nuoret ystäväni —
Dolly (innokkaasti). Kuulkaahan toki! Kuinka vanha te itse olette?
Philip. Neljännelläkymmenellä.
Dolly. Eipä olekkaan.
Philip (vakuuttaen). Aivan varmaan.
Dolly (alleviivaten). Kaksikymmentäseitsemän.
Philip (järkkymältömästi). Kolmekymmentäkolme.
Dolly. Kaikkea vielä!
Philip (Valentinelle). Minä vetoan teihin, Mr Valentine.
Valentine (vastustellen). Niin nähkääs — (alistuen). Kolmekymmentä yksi.
Philip (Dollylle). Sinä olit väärässä.
Dolly. Sinäpä myös.
Philip (muistaa äkkiä). Me käyttäydymme tyhmästi, Dolly.
Dolly (katuvana). Se on aivan totta.
Philip (anteeksi pyytäen). Me keskeytimme teidät, Mr Valentine.
Dolly. Te aioitte juuri kehittää meidän sieluamme, eikö totta?
Valentine. Asian laita on se, että te —
Philip (keskeyttää hänet). Meidän käytöksemme?
Dolly. Meidän tapamme?
Valentine (rukoillen). Sallikaa minun puhua.
Dolly. Vanha juttu. Me puhumme liian paljon.
Philip. Se on aivan totta. Ollaan nyt vaiti molemmat. (Hän käy istumaan operatsionituolin käsinojalle.)
Dolly. Sh! (Käy istumaan kirjoitustuoliin ja sulkee huulensa sormillaan.)
Valentine. Kiitos. (Nostaa tuolin työpöydän äärestä ja asettaa sen heidän väliinsä, näyttäen ankaralta. He tarkkaavat häntä hyvin vakavina. Hän kääntyy ensin Dollyn puoleen.) Sallikaa minun ensin kysyä, oletteko koskaan ennen ollut englantilaisessa kylpypaikassa? (Dolly pudistaa juhlallisesti päätään. Valentine kääntyy Philin puoleen, joka pudistaa päätään nopeasti ja kiihkeästi.) Sen arvasinkin. No niin, Mr Clandon, meidän tuttavuutemme on lyhytaikuinen; mutta varsin huvittava; ja minulla on ollut kyllin tilaisuutta huomatakseni, ettei kumpikaan teistä ymmärrä, mitä elämä englantilaisessa kylpylaitoksessa merkitsee. Uskokaa minua, ei siinä tule käytös eikä ulkomuoto kysymykseen. Siinä suhteessa meillä vallitsee vapaus, jota ei Madeirassa tunneta. (Dolly pudistaa kiihkeästi päätään.) Aivan varmaan, minä vakuutan teille. Lordi de Crescin sisar pyöräilee polvihousuissa. Ja pastorin rouva intoilee reformipuvun puolesta ja käyttää hygienisiä jalkineita. (Dolly katselee salaa omaa kenkäänsä, Valentine huomaa sen ja jatkaa nopeasti). Ei, tuollaisia kenkiä minä en tarkoita. (Dollyn kenkä katoaa.) Me emme välitä suuresti puvuista ja käytöstavasta Englannissa siksi, että me yleensä emme osaa hyvin pukeutua, emmekä osaa käyttäytyä. Mutta — suotteko anteeksi suoruuteni? (He nyökkäävät.) Kiitos. No niin, tällaisessa kylpypaikassa eräs seikka on aivan välttämätön, jos tahdotte, että toiset liittyvät teidän seuraanne, nimittäin se, että teillä on isä, joko elävä tai kuollut. (Hän katsoo heihin merkitsevästi. He kohtaavat hänen katseensa kuin marttyyri.) Tuleeko minun ymmärtää teitä siten, että tuo välttämätön osa puuttuu teidän yhteiskunnallisesta varustuksestanne? (He nyökkäävät hänelle päätä murheellisesti.) Silloin minun surukseni täytyy sanoa teille, että jos te aiotte viipyä täällä pitemmän aikaa, niin minun on mahdoton ottaa vastaan aamiais-kutsuanne. (Hän nousee päättävästi ylös ja nostaa tuolin entiselle paikalleen.)
Philip (nousee vakavan kohteliaana). Tule, Dolly. (Hän tarjoo hänelle käsivartensa.)
Dolly. Hyvästi. (He menevät yhdessä ovelle hyvin arvokkaina).
Valentine (katuen). Ei, odottakaapa hiukan. (He pysähtyvät, käsitysten.) Te pidätte minua varmaan hirviönä.
Dolly. Se asia koskee vain teidän omaatuntoanne, eikä meidän.
Valentine (varmasti, luopuen teennäisestä arvokkaisuudestaan). Minun omaatuntoani! Minun omatuntoni on ollut minun kadotukseni! Kuunnelkaa minua. Kahdesti ennen olen harjoittanut lääkärintointa eri osissa Englantia. Molemmilla kerroilla minä toimin omantuntoni mukaan, ja sanoin potilailleni totuuden peittelemättä, sen sijaan että olisin puhunut heille sitä, mitä he halusivat kuulla. Seurauksena siitä oli perikato. Nyt olen asettunut tänne hammaslääkäriksi, viiden shillingin hammaslääkäriksi, ja minä olen ikipäivikseni luopunut omastatunnostani. Tämä on viimeinen yritykseni. Kulutin ainoat rahani muuttokustannuksiin, enkä ole suorittanut vielä mitään vuokrastani. Minä syön ja juon velalla; isäntäni on rikas kuin juutalainen, ja yhtä kova kuin kivi; ja minä olen ansainnut viisi shillingiä kuudessa viikossa. Jos poikkean hiuskarvankaan vertaa ankaralta arvokkaisuuden tieltä, niin olen hukassa. Onko sellaisissa olosuhteissa sopiva kutsua minua aamiaiselle, kun ette tunne edes omaa isäännekään?
Dolly. Joka tapauksessa äitimme isä on Lincolnin tuomiokirkon kaniikki.
Valentine (jonka kasvot kirkastuvat kuin haaksirikkoutuneen nähdessään purjeen taivaanrannassa). Mitä! Onko teillä isoisä?
Dolly. Ainoastaan yksi.
Valentine. Rakkaat nuoret ystäväni, miksi ihmeessä ette heti sitä minulle sanoneet? Lincolnin kaniikki! Sittenhän asia on aivan toinen. Suokaa anteeksi, minä käyn vain muuttamassa takkia. (Hän harppaa ovelle ja katoaa. Dolly ja Philip katsovat hänen jälkeensä ja silmäilevät sitten toisiinsa. Kun ei kukaan enää näe heitä, tulevat he äkkiä taas jokapäiväisiksi.)
Philip (irroittautuu Dollyn käsivarresta ja astuu pahantuulisena operatsionituolin luo). Tuo kurja hammastenkaivertaja luulee tuottavansa meille kunnian sallimalla meidän kutsua hänet aamiaiselle — luultavasti ensimäinen kunnon ateria, jonka hän on kuukausmääriin saanut. (Hän antaa töytäyksen tuolille, ikäänkuin se olisi Valentine.)
Dolly. Se on todellakin kauheaa. Minä en kestä sitä enää kauemmin, Phil. Täällä Englannissa jokainen kysyy kaikkein ensiksi, onko ihmisellä isä vai ei.
Philip. En minäkään sitä kestä. Äidin täytyy sanoa meille kuka hän oli.
Dolly. Tai kuka hän on. Voihan hän vielä olla elossa.
Philip. Toivottavasti ei. Minä en salli että kukaan rupeaa minun isäkseni.
Dolly. Mutta ehkäpä hänellä on paljon rahaa.
Philip. Sitä minä suuresti epäilen. Ihmistuntemukseni nojalla oletan, että jos hänellä olisi ollut paljon rahaa, niin hän ei niin helposti olisi päässyt irti rakkaasta perheestänsä. Mutta koettakaamme katsella asiaa valoisalta puolelta. Voit olla aivan huoleti siitä, että hän on kuollut. (Hän astuu uunin luo ja asettuu selin siihen. Sisäkkö tulee. Kaksoiset, heti kun he ovat huomionalaisina, osoittavat samaa vilkasta käytöstä kuin ennenkin.)
Sisäkkö. Täällä on kaksi naista, jotka kysyvät teitä, neiti. Luullakseni teidän äitinne ja sisarenne, neiti.
Mrs Clandon ja Gloria tulevat. Mrs Clandon on neljän- ja viidenkymmenen välillä, lihavahko ja varmaan ennen ollut varsin kaunis. Hän on erittäin hyvin säilynyt, vaikka hän onkin seurannut sitä vanhaa perinnäistä tapaa, ettei hän ole koettanutkaan naimisen jälkeen näyttää kauniilta, ja voisipa melkein epäillä, että hän kotona käy myssy päässä. Hän käyttäytyy hyvin, vaikka hiukan teennäisesti. Hänellä on vaaleanruskea tukka, joka näyttää harmentumisen taipumuksia. Se on käherretty ja kammattu jakaukselle sekä kierretty palmikoituna niskaan. Tästä voivat huomiokykyiset ja erityisessä iässä olevat henkilöt tehdä sen johtopäätöksen, että Mrs Clandonilla on ollut siksi paljon itsenäisyyttä ja aistia, ettei hän ole käyttänyt aikoinaan muodissa ollutta, mutta nykyään jo vanhentunutta chinjongia. Lyhyesti, hän on ikäänsä nähden hyvin vanhanmuotinen sekä käytökseltään että puvultaan. Mutta hän on oman aikansa (noin 1860-80 luvun). huomattavimpia henkilöitä. Hänen äänensä on lempeä ja käytöksensä ystävällinen ja pehmeä. Hän ottaa velvollisuudenmukaisesti vastaan ne hellyyden osoitukset, joilla hänen lapsensa ilmaisevat hänelle kunnioitustaan ja rakkauttaan, mutta sydämessään häntä kiusaa personallisten tunteiden ulkonainen ilmituominen. Hän rakastaa oikeastaan enemmän ihmiskuntaa kuin ihmistä. Yhteiskunnalliset kysymykset liikuttavat häntä syvästi, mutta ei ihmiset. Kuitenkin voi huomata, että se maltillisuus ja itsensä hillitseminen, joka tekee hänen suhteensa Gloriaan ja Philipiin samanlaiseksi kuin kenen muun naisen lapsiin hyvänsä, katoaa kokonaan, kun Dolly on kysymyksessä. Vaikka hän melkein joka sanalla, jonka hän kohdistaa häneen, moittiikin häntä jostakin sopimattomuudesta, niin voi sittenkin selvästi huomata hellyyttä hänen äänessään, ja siksipä ei ole ihmeellistäkään, että sellaiset nuhtelut monien vuosien kuluessa ovat aivan toivottomasti pilanneet Dollyn.
Gloria, joka on tuskin kolmannellakymmenellä, on paljoa huomattavampi henkilö kuin äiti. Päin vastoin kuin äiti on hän kiihkeäluontoinen ja taistelu hänen tunteellisuutensa ja itsepäisen ylpeytensä ja suuren arkuutensa välillä on tehnyt hänet käytöksellään kylmäksi. Rumassa naisessa tämä tekisi vastenmielisen vaikutuksen, mutta Gloria on hyvin miellyttävä. Hänen tummanruskea tukkansa, olivinvärinen hipiänsä, harmaat silmänsä, joita pitkät silmäripset varjostavat ja jotka usein säkenöivät kuin tähdet, hänen hienomuotoiset, täyteläiset huulensa ja luja, joustava ja verevä vartalonsa ilmaisevat luonteen ja mielikuvituksen arkailemattonmutta. Häntä voisi sanoa hyvin vaaralliseksi naiseksi, jollei kaunis otsa kohottaisi jalolla tavalla hänen siveellisiä taipumuksiansa. Hänen sileä safraninruskea verkapukunsa näyttää aivan tavalliselta selästä katsoen, mutta edestä nähden merenvihreä silkkipusero hävittää kerrassaan puvun sovinnaisen vaikutuksen ja saattaa hänet yhtä suuressa määrin kuin kaksoisetkin eroamaan tavallisesta hienosta kylpypaikka-yleisöstä.
Mrs Clandon astuu askeleen huoneeseen nähdäkseen kuka siellä on. Gloria, joka tahallansa ei tahdo yllyttää kaksoisia osoittamalla heille liiallista huomiota, astuu ikkunan luo ja katsoo ulos ajatellen muita asioita. Sisäkkö sulkee oven, mutta ei mene ulos, vaan jää paikoilleen odottamaan.
Mrs Clandon. No, lapset! Miten on sinun hammassärkysi laita, Dolly?
Dolly. Kadonnut, jumalan kiitos. Se otettiin pois. (Istuu operatsionituolin astimelle. Mrs Clandon istahtaa kirjoitustuoliin.)
Philip (astuu vakavana uunin luota). Ja hammaslääkäri, joka on hyvin taitava ja nauttii suurta luottamusta, on luvannut tulla meidän kanssamme aamiaiselle.
Mrs Clandon (katselee levottomasti palvelijaa). Phil!
Sisäkkö. Suokaa anteeksi, rouva. Minä odotan Mr Valentinea. Minulla on hänelle asiaa.
Dolly. Keltä?
Mrs Clandon (kauhistuen). Dolly! (Dolly sulkee suunsa sormenpäillään, ja hillitsee nauruaan.)
Sisäkkö. Vaan talon isännältä, rouva.
Valentine, sinisessä sheviottipuvussa, olkihattu kädessä, tulee sisään loistavan tuulisena ja hengästyneenä kovasta kiireestä. Gloria kääntyy ikkunan luota ja tarkastelee häntä jäädyttävällä tarkkuudella.
Philip. Sallikaa minun esitellä teille, Mr Valentine. Minun äitini, Mrs Clandon. (Mrs Clandon kumartaa. Valentine kumartaa, levollisesti ja hillitysti.) Sisareni Gloria. (Gloria tervehtii kylmän arvokkaasti ja käy istumaan sohvalle. Valentine rakastuu häneen ensi silmäykseltä ja on kovin hämillään. Hän hypistelee hermostuneesti hattuansa ja tekee pienen koomillisen kumarruksen.)
Mrs Clandon. Minä kuulin, että meillä on ilo nähdä teidät tänään luonamme aamiaisella, Mr Valentine.
Valentine. Kiitoksia paljon — jollei teillä ole mitään sitä vastaan — minä tarkoitan, jos olette niin ystävällinen — (Sisäkölle, äreästi). Mikäs nyt?
Sisäkkö. Isäntä tahtoo puhua teidän kanssanne, herra, ennenkuin menette ulos.
Valentine. Oi, sanokaa hänelle, että minulla on täällä neljä potilasta. (Clandonit näyttävät hämmästyneiltä, paitsi Philip, joka on aivan liikkumatta.) Jos hän tahtoisi vain odottaa pari minuuttia, niin minä — minä tulen hetken kuluttua häntä puhuttelemaan. (Luottavasti toivoen että sisäkkö käsittää asian laidan.) Sanokaa, että minulla on kiire, mutta että minä koetan tulla hänen luoksensa.
Sisäkkö (rauhoittaen). Kyllä, herra. (Menee).
Mrs Clandon (aikoo nousta). Minä pelkään, että me häiritsemme teitä.
Valentine. Ette lainkaan. Teidän läsnäolonne on minulle suureksi hyödyksi. Asian laita on nimittäin se, että minä en ole voinut maksaa hyyryäni, eikä minulla ole ollut potilaita ennenkuin tänään. Kohtaus isäntäni kanssa tulee olemaan paljoa mieluisampi, kun hän huomaa, että liikkeeni on silminnähtävästi lisääntynyt.
Dolly (suutuksissaan). Kuinka te olette tyhmä, kun kerrotte tuollaista! Ja me kun juuri sanoimme, että te olette hyvin etevä ja arvossapidetty hammaslääkäri.
Mrs Clandon (kauhuissaan). Oi, Dolly, Dolly! Rakas lapsi, kuinka sinä olet niin tahditon? (Valentinelle). Voitteko suoda anteeksi, että minun lapseni ovat niin sivistymättömiä, Mr Valentine?
Valentine. Ei se merkitse mitään, minä olen jo tottunut heihin. Onko liikaa, jos pyydän teitä odottamaan viisi minuuttia, jotta pääsen isännästäni eroon?
Dolly. Älkää viipykö kovin kauan. Meidän on nälkä.
Mrs Clandon (taas nuhdellen). Dolly, rakas!
Valentine (Dollylle). Olkaa huoleti. (Mrs Clandonille). Kiitos, en minä viivy kauan. (Hän vilkaisee Gloriaan aikoessaan lähteä. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tulee hämilleen.) Minä — ää — hm — kiitoksia paljon. (Hänen onnistuu vihdoin päästä ulos huoneesta; mutta se käy varsin surkealla tavalla.)
Philip. Huomasitteko? (Viittaa Gloriaan). Rakastunut ensi näkemältä. Uusi päänahka kokoelmiasi varten, Gloria.
Mrs Clandon. Sh-sh, Phil. Hän voi kuulla mitä sinä sanot.
Philip. Kaikkea vielä! (Valmistautuu ikävään kohtaukseen.) Kuulehan äiti! (Hän ottaa tuolin työpöydän äärestä ja käy juhlallisesti istumaan keskelle lattiaa, matkien Valentinea. Dolly, joka huomaa että hänen paikkansa operatsionituolin astimella ei sovi hetken juhlallisuuteen, nousee ylös ja näyttää nenäkkäältä ja järkähtämättömältä. Hän menee ikkunan luo ja asettuu selin kirjoituspöytään, nojaten käsillään siihen. Mrs Clandon katselee heitä, ihmetellen mitä on tulossa. Gloria tulee tarkkaavaiseksi, Philip ojentaa vartaloaan, laskee kätensä polvilleen ja aloittaa). Dolly ja minä olemme keskustelleet monesta asiasta viime aikoina, ja minusta näyttää, ottaessani lukuun ihmistuntemukseni — meistä tuntuu, että (puhuu alleviivaamalla ja katkonaisesti) — sinä et pane kyllin suurta arvoa siihen tosi-asiaan —
Dolly (hypähtää istumaan pöydän laidalle). Että me olemme täysikasvuisia.
Mrs Clandon. Vai niin. Missä suhteessa olen antanut teille syytä valitukseen?
Philip. No niin, on olemassa asioita, joiden suhteen sinä meidän mielestämme voisit osoittaa meille suurempaa luottamusta.
Mrs Clandon (nousee. Se lempeys, joka hänen iälleen on ominainen, on äkkiä kadonnut ja sen sijaan hän tuntuu nyt merkillisen ärtyneeltä, sekä arvokkaalta että itsepäiseltä, sekä naiselliselta että järkähtämättömältä, niinkuin sopii naisasian-ajajalle). Phil, maltahan! Muista mitä aina olen opettanut sinulle. On olemassa kahdenlaista perhe-elämää, Phil; ja sinun ihmistuntemuksesi perustuu vain toiseen niistä. (Juhlallisesti). Se elämä, jonka sinä tunnet, perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, jossa jokainen perheen jäsen on toisista riippumaton ja vapaa, jossa toiset eivät sekaannu toisten yksityisiin asioihin. (Hän panee varsinkin painaa tähän viimeiseen osaan lausetta.) Ja koska sinulla aina on ollut tällainen vapaus, niin sinun mielestäsi se on niin luonnollinen asia, ettet sinä pane siihen mitään arvoa. Mutta (purevalla terävyydellä). onpa sitä toisenlaistakin perhe-elämää: elämää, jossa miehet avaavat vaimojen kirjeet ja vaativat heitä tekemään tiliä jokaisesta pennistä, jonka he kuluttavat ja jokaisesta hetkestä päivässä. Missä vaimot kohtelevat samalla tavalla lapsiansa; missä ei ainoakaan huone ole yksityinen, eikä ainoakaan hetki pyhä; missä velvollisuus, tottelevaisuus, rakkaus, koti, siveys ja uskonto ovat sietämättömiä tyranneja ja koko elämä on rangaistusten ja valheitten, sorron ja kapinan, mustasukkaisuuden ja epäilysten ja syytösten alituista kiertokulkua, — ah, en voi selittää sitä teille: kaikeksi onneksi te ette tiedä siitä mitään. (Käy istumaan hengästyneenä. Gloria on astunut hänen luokseen säihkyvin silmin, yhtä harmistuneena kuin hänkin.)
Dolly (aivan kylmästi). Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmat, luku vapaudesta, hiukan sieltä ja täältä.
Mrs Clandon (taputtaa häntä hellästi olkapäälle, hyvillään hänen pilkastansakin). Rakas Dolly: jospa tietäisit kuinka iloinen minä olen, että se sinulle on vain leikkiä, vaikka se minulle onkin katkerinta vakavuutta. (Päättävämmin, kääntyen Philin puoleen). Phil: minä en koskaan sekaannu sinun yksityisiin asioihisi. Aiotko nyt tehdä kysymyksiä minulle?
Philip. Minä pidän velvollisuutenani sanoa sinulle, että se asia, josta haluan puhua, koskee yhtä paljon sinua kuin meitä.
Dolly. Sitä paitsi ei ole hyödyllistä hautoa mielessään kaikenlaisia asioita. Sen sinä olet tehnyt, äiti, mutta sinä näet nyt, millä tavalla ne ovat puhjenneet minussa esiin.
Mrs Clandon. Minä näen, että te tahdotte kysyä jotakin. No, kysykää siis.
Dolly ja Philip (aloittavat yhtä aikaa). Kuka — (He keskeytyvät).
Philip. Kuuleppa Dolly, minäkö hoidan tätä asiaa vai sinä?
Dolly. Sinä saat puhua.
Philip. Ole sitten vaiti. (Dolly tottelee.) Kysymys on aivan yksinkertainen. Kun norsunluunkaivertaja —
Mrs Clandon (moittien). Phil!
Philip. Hammaslääkäri on ruma sana. Norsunluun ja kullankaivertaja kysyi meiltä, olemmeko me Mr Densmore Clandonin lapsia Newbury Hallista. Seuraten niitä määräyksiä, joita annetaan teoksessa Kahdennenkymmenennen vuosisadan käytös sekä sinun persoonallisia neuvojasi, että tarpeettomat valheet ovat supistettavat mahdollisimman vähäisiksi, me vastasimme totuudenmukaisesti, ettemme sitä tienneet.
Dolly. Emmehän me sitä tiedäkkään.
Philip. Sh! Seurauksena siitä oli se, että kitalaen arkkitehti ei tahtonut ottaa vastaan kutsuamme aamiaiselle, vaikka minä epäilen, ettei hän kahtena viime viikkona ole nauttinut muuta kuin teetä ja voileipää. Minun ihmistuntemukseni vie minut siihen johtopäätökseen, että meillä on ollut isä, ja että sinä luultavasti tiedät, kuka hän oli.
Mrs Clandon (jälleen kiihtyneenä). Seis, Phil. Sinun isäsi ei merkitse sinulle mitään, eikä myöskään minulle. (Kiivaasti). Ja se riittää. (Kaksoiset ovat ääneti, mutta tyytymättömiä. He näyttävät noloilta. Gloria, joka on tarkasti seurannut keskustelua, tarttuu puheeseen.)
Gloria (lähestyen). Äiti: meillä on oikeus saada se tietää.
Mrs Clandon (nousee ja kääntyy häneen). Gloria! "Meilläkö!" Mitkä "me?"
Gloria (varmasti). Meillä kolmella. (Hänen ääntään ei voi väärin käsittää: ensi kertaa hän uskaltaa mitellä voimiaan äitinsä kanssa. Kaksoiset menevät heti vihollisen puolelle.)
Mrs Clandon (loukkaantuneena). Sinun suussasi "me" tarkoitti aina ennen sinua ja minua, Gloria.
Philip (nousee päättävästi ylös ja asettaa pois tuolin). Me loukkaamme sinua: jätetään sikseen koko juttu. Me emme luulleet, että sinä panisit siihen niin suurta huomiota. Minä en huoli tietää mitään.
Dolly (hyppää alas pöydältä). En minäkään. Oi, äiti, älä näytä noin onnettomalta. (Katsoo äkäisesti Gloriaan.)
Mrs Clandon (pyyhkii nopeasti silmiään nenäliinallaan ja käy taas istumaan). Kiitos, rakkaani, kiitos Phil.
Gloria (kylmästi). Meillä on oikeus saada se tietää, äiti.
Mrs Clandon (loukkaantuneena). Ah! Sinä siis vaadit.
Gloria. Onko sinun tarkoituksesi, ettemme me koskaan saisi sitä tietää?
Dolly. Gloria, älä viitsi. Se on raakaa.
Gloria (tyynellä halveksumisella). Mitä hyötyä on heikkoudesta? Näethän nyt miten tämän hammaslääkärin luona kävi, äiti. Samaa minullekin on tapahtunut.
Mrs Clandon, Dolly, Philip (kaikki yhdessä). Mitä sinä tarkoitat? Oi, kerro! Mitä sinulle on tapahtunut?
Gloria. Oi, ei mitään merkillistä. (Hän kääntyy pois heistä ja astuu nojatuolin luo uunin ääreen, käy siihen istumaan, melkein selin toisiin. Kun toiset odottavat kiihkeästi, niin hän lisää olkansa takaa, tarkoin harkitulla väliäpitämättömyydellä). Laivalla ensimäinen perämies kunnioitti minua kosimisellaan.
Dolly. Eipä, minuapa hän kosi.
Mrs Clandon Ensimäinen perämieskö! Puhutko sinä täyttä totta, Gloria? Mitä sinä hänelle vastasit? (Oikaisee). Suo anteeksi: minulla ei ole oikeutta kysyä sitä sinulta.
Gloria. Vastaus on varsin yksinkertainen. Nainen, joka ei tiedä, kuka hänen isänsä on, ei voi ottaa vastaan sellaista tarjoumusta.
Mrs Clandon. Luultavasti sinä et tahtonutkaan sitä ottaa vastaan?
Gloria (kääntyy hiukan ja puhuu kovemmalla äänellä). En; mutta oletappas, että minä olisin halunnut!
Philip. Katsoitko sinä asiaa samalta kannalta, Dolly?
Dolly. En. Minä suostuin.
Gloria, Mrs Clandon, Philip (kaikki huutavat yhtä aikaa). Suostuitko sinä! Dolly! No mutta!
Dolly (naiivisti). Näyttikö hän sitten niin typerältä?
Mrs Clandon. Mutta miksi sinä sen teit, Dolly?
Dolly. Lystin vuoksi. Hän sai ottaa mitan sormestani sormusta varten. Sinä olisit tehnyt varmaan aivan samoin.
Mrs Clandon. Ei, Dolly, sitä minä en olisi tehnyt. Asian laita oli se, että ensimäinen perämies kosi myös minua, ja minä vastasin hänelle, että hän voisi säästää sanansa nuoremmille naisille, joita sellainen huvittaisi. Hän näkyy seuranneen minun neuvoani. (Nousee ja menee uunin luo). Gloria, olen pahoillani, jos luulet minua heikoksi; mutta minä en voi sanoa sinulle sitä, mitä sinä haluat tietää. Te olette kaikki liian nuoret.
Philip. Tämä on varsin hämmästyttävä poikkeus Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteista.
Dolly (siteeraten). "Vastaa kaikkiin lastesi kysymyksiin, ja vastaa totuudenmukaisesti, niin pian kuin he ovat siksi vanhat, että he osaavat kysyä." Katso Kahdennenkymmenennen vuosisadan äitiys —
Philip. Sivu yksi.
Dolly. Luku yksi —
Philip. Ensimäkien lause.
Mrs Clandon. Rakkaat lapset: en minä sanonut, että te olette liian nuoret saadaksenne sitä tietää. Minä sanoin, että te olette liian nuoret uskoakseni teille sellaisen asian. Te olette kaikki lahjakkaita lapsia; mutta minä olen iloinen, että te olette vielä hyvin kokemattomia, ja sen johdosta te ette voisi ymmärtää minua. Minun elämässäni on ollut sellaisia kokemuksia, joita en voi kertoa kellekään, joka ei ole itse kokenut jotakin samantapaista. Minä toivon, että te ette koskaan kypsy vastaanottamaan sellaista luottamusta. Mutta minä pidän huolta siitä, että te saatte tietää kaiken sen, mitä te tahdotte. Oletteko te sitten tyytyväisiä?
Philip. Vieläkin uusi vääryys, Dolly.
Dolly. Me emme muka voisi ymmärtää sinua!
Gloria (nojautuu eteenpäin tuolissaan ja katselee vakavasti äitiinsä). Äiti: en minä tarkoittanut, etten tahtoisi ymmärtää sinua!
Mrs Clandon (hellästi). Tietysti et, rakkaani. Etkö luule, että minä sen ymmärrän!
Gloria (nousee). Mutta äiti —
Mrs Clandon (vetäytyy hiukan taaksepäin). Niin?
Gloria (itsepäisesti). Se on hullutusta kun väität, ettei meidän isämme merkitsisi meille mitään.
Mrs Clandon (ärsytettynä äkilliseen päätökseen). Muistatko sinä isääsi?
Gloria (miettivästi, ikäänkuin tuo muisto olisi mieluisa). En ole siitä aivan varma. Mutta luulen.
Mrs Clandon (katkerasti). Sinä et ole varma?
Gloria. En.
Mrs Clandon (levollisesti ja varmasti). Gloria, jos minä joskus olisin lyönyt sinua (Gloria säpsähtää: Phil ja Dolly tuntevat epämieluisaa kiihtymystä: kaikki kolme tuijottavat häneen, kun hän jatkaa häikäilemättä) — lyönyt sinua tahallani, varta vasten tehdäkseni sinulle pahaa, lyönyt sinua piiskalla, jonka aivan sitä varten olisin ostanut! Luuletko sinä, että se pysyisi sinun mielessäsi? (Gloria päästää inhon huudahduksen.) Se olisi ollut sinun viimeinen muistosi isästäsi, jollen minä olisi riistänyt sinua häneltä. Minä olen pitänyt hänet erillään sinun elämästäsi: pidä sinä nyt hänet erillään minusta. (Gloriaa värisyttää, hän peittää hetkeksi kasvonsa käsiinsä. Kun hän kuulee jonkun lähestyvän ovea, niin hän kääntyy pois ja on katselevinaan kirjojen nimiä kirjahyllyllä. Mrs Clandon käy sohvaan istumaan. Valentine palaa takaisin.)
Valentine. Toivottavasti en ole antanut teidän odottaa kovin kauan. Minun isäntäni on todellakin merkillinen ihminen.
Dolly (kiihkeästi). Oi, kertokaa. Kuinka kauan hän lupasi odottaa hyyryä?
Mrs Clandon (tuskissaan tyttärensä käytöksestä). Dolly, Dolly, rakas Dolly! Et sinä saa tuolla tavalla kysyä.
Dolly (teeskennellen ujoutta). Suokaa anteeksi. Mutta kerrottehan te kuitenkin, Mr Valentine?
Valentine. Ei ollut puhettakaan hyyrystä. Häneltä on taittunut hammas; ja hän pyysi minua katsomaan sitä ja tulemaan sitten aamiaiselle hänen kanssansa.
Dolly. Käskekää hänet sitten heti tänne ja vetäkää pois hammas; sitten me otamme hänet mukaan aamiaiselle. Antakaa tytön mennä häntä hakemaan. (Hän juoksee kellon luo ja soittaa kiihkeästi. Sitten äkkiä epäillen, hän kääntyy Valentinen puoleen ja lisää). Toivottavasti hän on arvokas — oikein arvokas henkilö?
Valentine. On kyllä. Ei lainkaan minun kaltaiseni.
Dolly. Rehellinenkö sielu? (Mrs Clandon vetää hiukan henkeään, mutta hänen vastustusvoimansa on aivan lopussa.)
Valentine. Rehellinen sielu!
Dolly. Menkää sitten häntä hakemaan.
Valentine (katselee epäillen Mrs Clandoniin). Olen varma siitä, että hän olisi hyvin mielissään, jos — jos —?
Mrs Clandon (nousee ja katselee kelloaan). Olen hyvin iloinen, jos ystävänne tahtoo tulla kanssamme aamiaiselle; mutta nyt minulla ei enää ole aikaa odottaa: olen luvannut tavata erästä vanhaa ystävääni hotellissa neljännestä vailla yksi; en ole nähnyt häntä siitä saakka kuin läksin Englannista, kahdeksantoista vuotta sitten. Suotteko minulle anteeksi?
Valentine. Tietysti, Mrs Clandon.
Gloria. Tulenko minä sinun kanssasi?
Mrs Clandon. Ei, rakkaani. Minä tahdon olla yksin. (Hän menee ulos, silminnähtävästi vielä varsin huolissaan. Valentine avaa oven ja saattaa häntä.)
Philip (merkitsevästi Dollylle). Hm!
Dolly (merkitsevästi Philille). Ahaa! (Sisäkkö tulee.)
Dolly. Pyytäkää, että vanha herra astuu sisään.
Sisäkkö (hämmästyen). Kuinka?
Dolly. Tuo vanha herra, jolla on hammassärkyä.
Philip. Talon isäntä.
Sisäkkö. Mr Cramptonko, herra?
Philip. Onko hänen nimensä Crampton?
Dolly (olkansa takaa, sisäkölle). Pyytäkää Mr Crampstones tänne.
Sisäkkö (oikaisten). Mr Crampton, neiti. (Menee.)
Dolly (toistaa ikäänkuin ulkoläksyä). Crampton, Crampton, Crampton, Crampton. (Hän käy istumaan kirjoituspöydän ääreen.) Minun täytyy oppia tuo nimi, muuten jumala tiesi, miksi minä häntä vielä kutsun.
Gloria. Phil: voitko sinä uskoa tuollaista hirveää juttua meidän isästämme — sitä mitä äiti juuri kertoi?
Philip. Oi, sellaisia ihmisiä on paljon. Vanha Chamico aikoinaan löi vaimoaan ja tytärtään piiskalla.
Dolly (halveksien). Niin, portugalilainen!
Philip. Kun on kysymys raaoista ihmisistä, niin ei ole suurta eroitusta portugalilaisen ja englantilaisen välillä, Dolly. Luota sinä minun ihmistuntemukseeni. (Hän asettuu entiselle paikalleen uunin luo ja koettaa näyttää vanhalta ja viisaalta.)
Gloria (katkeralla kaipauksella). Emme me koskaan enää saa leikkiä vanhaa leikkiämme ja kuvitella mielessämme, millainen meidän isämme on. Dolly: kaipaatko sinä isääsi — isää, joka oli niin äärettömän rikas?
Dolly. Loruja! Entäs sinun isäsi, tuo vanha yksinäinen mies, jolla oli niin herkkä, hellä sydän? Hänestä ei taida olla enää paljonkaan jäljellä, vai mitä?
Philip. Tietysti ukko on nyt muuttunut vain turhaksi mielikuvaksi. (Valentinen ääni kuuluu oven ulkopuolelta.) Hiljaa: hän tulee.
Gloria (hermostuneesti). Kuka?
Dolly. Chalkstones.
Philip. Hiljaa. (He muuttuvat taas käytökseltään hienoiksi. Phil lisää hiljaisella äänellä Glorialle). Jos hän kelpaa aamiaiselle, niin minä nyökkään päätä Dollylle; ja jos Dolly nyökkää sinulle, niin pyydä häntä heti paikalla.
Valentine palaa takaisin isäntänsä kanssa. Mr Fergus Crampton on noin kuudenkymmenen-vuotias, pitkä, kova ja jäntevä, suun ympärillä on itsepäinen, äkäinen, voitonhimoinen piirre, ääni on äreä, mahdikas. Sitä paitsi hän on hyvin hermostunut ja arkatuntoinen, päättäen hänen läpinäkyvästä ihostaan ja kapeista käsistään. Siksi hän on vaivattu siitä vastenmielisyydestä, jota muut tuntevat häntä kohtaan kun hän on pahalla tuulella ja itsepäinen. Tämä käy ilmi hänen tuskallisesta, loukkaantuneesta katseestaan, hänen äänensä valittavasta sävystä, siitä kiusallisesta pelon tunteesta, etteivät muut ehkä halua häntä seuraansa, ja alituisesta, jos kohta epäonnistuneesta yrityksestään peitellä synnynnäistä epäkohteliaisuuttaan ja närkästystään. Hänen terävistä kulmakarvoistaan ja otsastaan näkyy selvästi, että hän on ovela mies; hänessä ei ole mitään mikä osoittaisi varattomuutta tai kauppamiehen itseluottamuksen puutetta: hän on hyvin puettu, ja häntä voisi luulla varakkaaksi tehtailijaksi, joka on perinyt liikkeensä kauppias-aristokratiaan kuuluvalta vanhalta perheeltä. Hänen merensininen takkinsa ei ole tavallista muodinmukaista kuosia. Se ei ole mikään varsinainen merimiestakki, mutta hiukan sen tapainen, ja koristeena siinä on kaksi nappiriviä ja leveät käänteet: takki, joka pikemmin sopisi käytettäväksi veistämössä kuin konttorissa. Hän pitää Valentinesta, joka ei pane pahakseen hänen järeää käytöstänsä, vaan kohtelee häntä kunnioituksella, josta tämä on sydämestään kiitollinen.
Valentine. Saanko luvan esittää — Mr Crampton — Miss Dorothy Clandon, Mr Philip Clandon, Miss Clandon. (Crampton kumartaa hermostuneesti. Kaikki kumartavat). Istukaa, Mr Crampton.
Dolly (viittaa operatsionituoliin). Tuo on mukavin kaikista tuoleista, Mr Ch — crampton.
Crampton. Kiitos; mutta eikö tämä nuori neiti —? (Osoittaa Gloriaa, joka seisoo lähellä tuolia).
Gloria. Kiitos, Mr Crampton: me olemme juuri menossa.
Valentine (työntää hänet tuolin luo leikillisesti mutta varmasti). Istukaa, istukaa. Te olette väsyksissä.
Crampton. No niin, koska minä luultavasti olen vanhin läsnäolevista, niin — (Hän lopettaa lauseen istumalla hiukan vaivalloisesti operatsionituoliin. Sillä välin Phil, joka on tarkastellut häntä hänen astuessaan lattian yli, nyökkää päätään Dollylle; ja Dolly nyökkää vuorossaan Glorialle.)
Gloria. Mr Crampton: me estämme Mr Valentinea syömästä aamiaista teidän kanssanne, sillä me olemme pyytäneet häntä tekemään meille seuraa. Äitini olisi todellakin hyvin iloinen, jos tekin tulisitte mukaan.
Crampton (kiitollisuudella, katseltuaan häntä hetken aikaa vakavasti). Kiitoksia. Mielelläni.
Gloria Dolly Philip (kohteliaasti mutisten). Paljon kiitoksia — Kuinka hauskaa — Erinomaista —
Keskustelu pysähtyy. Gloria ja Dolly katsovat toisiinsa; sitten Valentineen ja Philiin. Valentine ja Phil, jotka ovat hämillänsä, kääntävät katseensa heistä toisiinsa, ja kohdatessaan toistensa katseet tulevat heti niin hämilleen, että he taaskin katsovat Gloriaan ja Dollyyn. Lopulta he katsovat kaikki eteensä hyvin hämillänsä. Crampton katsoo heihin odottaen, että he puhuisivat. Äänettömyys käy sietämättömäksi.
Dolly (nopeasti, saadakseen vain keskustelun taas käyntiin). Kuinka vanha te olette, Mr Crampton?
Gloria (kiireesti). Pelkäänpä, että meidän nyt täytyy lähteä, Mr Valentine. On siis päätetty, että me tapaamme toisemme puoli kaksi. (Lähenee ovea. Phil seuraa häntä. Valentine menee kellon luo.)
Valentine. Puoli kaksi. (Soittaa kelloa.) Paljon kiitoksia. (Hän saattaa Glorian ja Philin ovelle ja menee ulos heidän kanssaan.)
Dolly (joka sillä välin on livahtanut Mr Cramptonin puolelle). Antakaa hänen huumata teitä. Se maksaa viisi shillingiä enemmän; mutta kyllä sitä kannattaakin.
Crampton (huvitettuna). Hyvä on. (Katselee vakavammin häneen). Vai te tahtoisitte tietää kuinka vanha minä olen. Minä olen viidenkymmenenseitsemän.
Dolly (painolla). Silta te näytättekin.
Crampton (harmistuneena). Niin, kyllä kai.
Dolly. Miksi te katselette minua tuolla tavalla? Onko jotakin epäkunnossa? (Hän tunnustelee, onko hänen hattunsa suorassa.)
Crampton. Te olette jonkun näköinen.
Dolly. Kenenkä?
Crampton. Te muistutatte ihmeesti minun äitiäni.
Dolly (epäilevästi). Teidän äitiännekö!!! Oletteko aivan varma, ettette tarkoita tytärtänne?
Crampton (kalpenee äkkiä vihasta). Olen: olen aivan varma, etten tarkoita tytärtäni.
Dolly (säälivästi). Pakoittaako hammastanne hyvin pahasti?
Crampton. Ei, ei laisinkaan. Ei hammas kirvele, Miss Clandon, vaan vanha muisto.
Dolly. Vedättäkää se pois. "Raastakaa juuria myöten pois tuo vanha muisto": huumaus maksaa viisi shillingiä lisään.
Crampton (kostonhimoisesti). Ei, ei suru. Vaan vääryys, jota minulle kerran tehtiin. Vääryyttä en voi koskaan unohtaa; enkä sitä tahdokkaan unohtaa. (Hänen kasvoihinsa tulee leppymätön, katkera ilme.)
Dolly (katselee kriitillisesti häntä). En usko, että te olette meille oikein mieleen, jos te alatte hautoa niitä vääryyksiä, joita te olette saanut kärsiä.
Philip (joka huomaamatta on tullut huoneeseen ja hiipinyt Dollyn taakse). Minun sisareni ei tarkoita mitään pahaa, Mr Crampton, mutta hän ei ole hienotunteinen. Tule nyt, Dolly! (Hän vetää hänet ovelle.)
Dolly (kuiskaa äänekkäästi). Hän sanoo, että hän on vain viidenkymmenenseitsemän; hän väittää, että olen aivan hänen äitinsä näköinen; mutta hän vihaa tytärtään; ja — (Hänen puheensa keskeytyy, kun Valentine tulee sisään.)
Valentine. Miss Clandon läksi jo edeltä.
Philip. Älkää unohtako, puoli kaksi.
Dolly. Älkää vetäkö pois kaikkia Mr Cramptonin hampaita, muuten hän ei voi syödä meidän kanssamme. (He menevät. Valentine astuu työkalukaappinsa luo ja avaa sen.)
Crampton. Mikä hemmoiteltu lapsi, Mr Valentine. Oikea uuden ajan tuote. Kun minä olin hänen ikäisensä, niin sain koko monta selkäsaunaa, jotta oppisin käyttäytymään siivosti.
Valentine (ottaa hammaspeilin ja sondin hyllyltä, joka on kaapin edessä). Mitä te piditte hänen sisarestansa?
Crampton. Teitä hän varmaan miellytti enemmän, vai kuinka?
Valentine (ihastuneena). Hän tuntuu minusta — (Hillitsee itseänsä ja lisää proosallisesti). Mutta eihän se kuulu tähän. (Hän asettuu Cramptonin oikean olkapään taakse ja puhuu ammattiäänellä.) Avatkaa suunne, olkaa hyvä. (Crampton avaa suunsa. Valentine pistää peilin hänen suuhunsa ja tarkastaa hänen hampaitaan.) Hm! Te olette purrut poikki tuon hampaan. Mikä vahinko pilata noin kaunista hammasriviä! Miksi te purette hampain pähkinöitä? (Hän ottaa peilin ulos suusta ja tulee hänen eteensä puhellakseen hänen kanssansa.)
Crampton. Minä olen aina purrut hampain pähkinöitä: mitä varten ihmisellä muuten olisi hampaat? (Opettavasti). Oikea tapa säilyttää hampaansa on se, että puree luita ja pähkinöitä niin paljon kuin mahdollista ja pesee hampaansa joka päivä saippualla — tavallisella keltaisella saippualla.