RAAMATUN TUTKISTELUJA I

Jumalallinen aikakausien suunnitelma

Kirj.

CHARLES T. RUSSELL

International Bible Students Association, Brooklyn. N.Y., U.S.A.

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Yhdistys, Helsinki, Suomi, 1910.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan."

Jumalan luonteen ja hallituksen puolustus, joka tunnustaen Raamatun kokonaisuudessaan Jumalasta lähteneeksi ja näyttäen sen sisällisen sopusoinnun osottaa, että pahaa on sallittu menneisyydessä ja nykyisyydessä ihmiskunnan kasvattamista varten ja valmistaakseen sitä

Profeetallista kultaista aikakautta varten,

Jolloin maan kaikki sukukunnat siunataan täydellä tiedolla Jumalasta saaden täyden tilaisuuden ikuiseen elämään Lunastajan kautta, josta silloin tulee suuri ennalleenasettaja ja elämänantaja.

Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen Herralle hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi jotka odottavat lapseutta ja kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa, "uskon huonekunnalle" ja huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan lasten ilmestymistä on tämä teos omistettu.

"Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa. Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikenlaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja maan päällä."

SISÄLLYS:

ESIPUHE.

ENSIMMÄINEN LUKU.

MAAN SYNNIN YÖ TULEE PÄÄTTYMÄÄN RIEMUN AAMUUN.

Itkun yö ja riemun aamu. — Kaksi tapaa etsiä totuutta. — Tässä seurattu esitystapa. — Teoksen rajotus. — Kunnioituksella tutkia raamattua ja vaarallinen tapa ruveta arvaamaan ovat kaksi eri asiaa. — Profetsian tarkotus. — Maailman nykyinen uskonnollinen tila, katsottuna kahdelta näkökannalta. — Egyptiläistä pimeyttä. — Lupauksen kaari. — Vanhurskasten polku tunnetaan edistymisestä. — Suuren luopumisen syy. — Uskonpuhdistus. — Sama syy estää jälleen todellista edistymistä. — Täydellinen perehtyminen tiedossa ei kuulu menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.

TOINEN LUKU.

KORKEIMMAN JÄRJELLISEN LUOJAN OLEMASSAOLO MÄÄRÄTTY.

Todistuksia, jotka ovat Raamatun ulkopuolella, tarkastettu järjen valossa. — Päätelmä, joka ei pidä paikkaansa. — Järkevä päätelmä. — Jumalan luonne osotettu. — Järjen mukaisia johtopäätöksiä.

KOLMAS LUKU.

RAAMATTU JUMALALLISENA ILMESTYKSENÄ TARKASTETTU JÄRJEN VALOSSA.

Raamatun vaatimukset ja sen ulkonaiset todistukset luotettavaisuudesta. — Sen pitkä ikä ja säilyminen. — Sen siveellinen vaikutus. — Tekijäin vaikuttimet. — Kirjotusten yleinen luonne. — Mooseksen kirjat. — Mooseksen laki. — Mooseksen kautta toimeenpannun hallitustavan omituisuudet. — Tämä ei ollut mikään pappisviekkauden järjestelmä. — Maallisten järjestysmiesten ohjesäännöt. — Lain edessä ovat rikas ja köyhä samalla tasolla. — Varmuustoimenpiteitä kansan oikeuksien suojelemiseksi. — Pappissääty ei ollut suosikkiluokka. — Tapa sen ylläpitämiseksi y.m. — Suojelus vieraitten, leskien, isättömien ja palvelijoiden ahdistamista vastaan. — Raamatun profeetat. — Löytyykö yhteistä sidettä lain, profeettain ja Uuden Testamentin tekijäin välillä. — Ihmeet eivät ole ristiriidassa järjen kanssa, — Loppupäätös, johon meidän täytyy tulla.

NELJÄS LUKU.

AIKAKAUSIA JA HALLITUKSIA, JOTKA JUMALAN SUUNNITELMAN KEHITYKSESSÄ OVAT VIITOTETUT.

Jumalan suunnitelma määrätty ja järjestelmällinen. — Maailman historian kolme suurta ajanjaksoa. — Niiden huomatut piirteet. — "Maa pysyy ijankaikkisesti". — Tuleva maailma, uudet taivaat ja uusi maa. — Näiden suurien ajanjaksojen alaosastoja. — Siten selviävät Jumalan suunnitelman oleelliset pääpiirteet. — Kun järjestys ymmärretään, avaantuu silmämme sopusoinnulle. — Totuuden sanan oikea jakaminen.

VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN". — Kol. 1: 26. —

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova. — Aabrahamille annettu lupaus. — Lupauksen aika pidennetty. — Salaisuus alkaa selvitä helluntaina. — Mikä on salaisuus. — Miksi se niin kauan oli kätkettynä. — Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. — Se on aikanaan kaikille selviävä. — Aika, jolloin salaisuus on loppuva.

KUUDES LUKU.

MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN ENNALLEENASETTAMINEN.

Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu ennen tuhatvuotisaikakautta. — Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. — Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. — Valinta ja vapaa armo. — Toivon vangit. — Profeettain todistus ennalleenasettamisesta. — Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman toivo.

SEITSEMÄS LUKU.

PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.

Minkätähden pahaa on sallittu. — Oikea ja väärä periaatteina. — Ihmisen oikeudentunto. — Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan sen omien tarkotustensa hyväksi. — Jumala ei ole synnin alkaja. — Aadamin koetus ei ole taru. — Hänen kiusauksensa oli laadultaan vaikea. — Hänen syntinsä oli tahallinen. — Synnin rangastus ei ollut väärä eikä liian ankara. — Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä, että kaikki tuomittiin Aadamissa. — Jumalan laki koskee kaikkea ja kaikkia.

KAHDEKSAS LUKU.

TUOMION PÄIVÄ.

Tavallinen käsitys tuomion päivästä. — Onko se Raamatun mukainen? — Sanat tuomio ja päivä määritellyt. — Lukuisista tuomioista puhutaan Raamatussa. — Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. — Toinen tuomiopäivä määrätty. — Tuomari. — Tulevan tuomion luonne. — Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. — Maailman nykyinen vastuunalaisuus. — Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden tarkotus. — Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. — Missä valossa profeetat ja apostolit sitä katselivat.

YHDEKSÄS LUKU.

LUNASTUS JA ENNALLEENASETTAMINEN.

Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. — Meille on lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. — Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. — Kristuksen uhri välttämätön. — Kuinka yhden kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. — Usko ja työt edelleen välttämättömät. — Tahallisen synnin palkka on varma. — Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? — Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.

KYMMENES LUKU.

HENKISET JA IHMIS-LUONNOT ERILAISET JA SELVÄÄN EROTETUT.

Tavallisia väärinkäsityksiä. — Maalliset tai ihmisluonnot ja taivaalliset tai henkiset luonnot. — Maallinen kirkkaus ja taivaallinen kirkkaus. — Raamatun todistus henkiolennoista. — Kuolevaisuus ja kuolemattomuus. — Voiko kuolevaisilla olennoilla olla ikuinen elämä? — Oikeudellisuus armolahjoja suodessa. — Erään otaksutun periaatteen tutkiminen. — Täydellisyyden moninaisuus. — Jumalan yksinvaltiusoikeudet. — Jumala on pitänyt huolta ihmissuvusta riittävässä määrässä. — Kristuksen ruumiin valitseminen. — Miten sen luonteen muutos saavutetaan.

YHDESTOISTA LUKU.

KOLME TIETÄ: LEVEÄ TIE, AHDAS TIE JA YLEINEN RAIVATTU TIE.

Leveä kadotuksen tie. — Ahdas elämän tie. — Mitä on elämä. — Jumalallinen luonto. — Suhde jumalallisen ja inhimillisen luonnon välillä. — Palkinto kaidan tien lopussa. — Korkea kutsu on rajotettu evankeliseen aikaan. — Kaidan tien vaikeudet ja vaarat. — Pyhyyden yleinen tie.

KAHDESTOISTA LUKU.

AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.

Aikakaudet. — Elonkorjuuajat. — Todellisen ja lasketun aseman eri tasot. — Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. — Hänen seuraajainsa tie kirkkauteen. — Nimiseurakunnan kolme luokkaa. — Erottaminen elonkorjuuaikana. — Voideltu luokka kirkastettu. — Suuren vaivan luokka. — Rikkaruohon polttaminen. — Maailma siunattu. — Ihana lopputulos.

KOLMASTOISTA LUKU.

TÄMÄN MAAILMAN VALTAKUNNAT.

Ensimäinen herraus. — Sen kadottaminen. — Sen lunastaminen ja ennalleenasettaminen. — Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. — Vallan anastaja. — Nykyisen herrauden kaksi puolta — Olemassa olevat esivallat on Jumala määrännyt. — Nebukadnesarin näky. — Danielin näky ja selitys. — Tämän maailman valtakunnat katsottuna toiselta näkökannalta. — Seurakunnan oikea suhde maalliseen valtaan. — Hallitsijain jumalallinen oikeus lyhykäisyydessä tutkittu. — Kristillisyyden väärät vaatimukset. — Parempia toiveita viidennessä maailman valtakunnassa.

NELJÄSTOISTA LUKU.

JUMALAN VALTAKUNTA.

Aineen huomattava sija Raamatussa. — Valtakunnan luonne. — Valtakunta evankeliumin aikana. — Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. — Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. — Jumalan valtakunnan kaksi puolta. — Henkinen puoli ja sen tarkotus. — Maallinen puoli ja sen tarkotus. — Näiden sopusointuinen yhteistyö. — Maallisen puolen kirkkaus. — Taivaallisen puolen kirkkaus. — Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. — Valtakunnan maallinen puoli on israelilainen. — Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. — Taivaallinen Jerusalem. — Israel esikuvauksellinen kansa. — Israelin lankeemus ja ennalleen nostaminen. — Valitut luokat. — Valtakunnan perilliset. — Rautavaltikka. — Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus valaistaan esimerkillä. — Valtakunnan luovuttaminen Isälle. — Jumalan alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.

VIIDESTOISTA LUKU.

JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". — Suuren hädän aika. — Sen syy. — Raamatun todistus siitä. — Sen tuli ja myrsky, sen horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. — Daavidin todistus. — Johanneksen todistus. — Nykyinen asema ja tulevaisuus-suunnitelmat, sellaisina kun ne esiintyvät molempiin vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. — Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua. — Tämän todistaminen. — Pyhien asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.

KUUDESTOISTA LUKU.

LOPPUAJATUKSIA.

Velvollisuutemme totuutta kohtaan. — Mitä se maksaa; sen arvo, sen hyöty.

RAAMATUN TUTKISTELUJA.

ESIPUHE.

Oltuaan monta vuotta jäsenenä puhdasoppisessa Kongregationaalikirkossa avautuivat tämän teoksen tekijän silmät näkemään sen seikan, että muutamissa tai kaikissa kristityissä toisiansa vastaan ristiriidassa olevissa tunnustuksissa täytyi olla jonkinlainen perusvika; sekä koettaessaan sovittaa niitä keskenään ja järjen kanssa oli hän vähällä joutua epäuskoon päättäessään, että Raamattu samoin kuin kirkkojen opit täytyivät olla vastakkaisia ja järjettömiä, koska kaikki nämä opit sanoivat perustautuvansa Raamattuun. Kuitenkin johti Jumalan kaitselmus häntä tutkimaan itse Raamattua ottamatta huomioon ihmisten ennakolta tekemiä päätöksiä, uskontunnustuksia ja perimätietoja. Vastaukseksi rukoukseen ja vakavaan haluun saada tietää totuus sekä vuosikausien kärsivällisen raamatuntutkistelun tulokseksi johti häntä Henki, Sanan kautta, näkemään jumalallisen ilmestyksen ihanuuden, yksinkertaisuuden ja sopusoinnun, joka samalla kertaa tyydytti hänen sydäntään ja ymmärrystään — paljon yli sen, mitä hän koskaan oli pyytänyt tai edes luullut mahdolliseksi. Hän voi nyt sydämestään laulaa nämä sanat, joista hän niin kauvan oli toivonut, että ne täydelleen ja todellisesti olisivat ilmaisseet hänen kokemuksensa:

"Saan lauseista Luojan tuon pohjan parhaan, Kun niitä vaan seuraan, en joudu harhaan."

Ja tämä valo, jonka edessä näennäiset Raamatun ristiriitaisuudet, haihtuvat, ja joka tyydyttää sydäntä ja päätä, joka nyt viimeisinä päivinä valaisee jumalallista Sanaa, ei ole hämmästyttävä niitä, jotka ovat perehtyneet Raamattuun: sillä he tulevat heti muistamaan, että niin tulee tapahtumaan — että "vanhurskasten (Herran vanhurskauttaman seurakunnan) tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan ". Sitä paitsi on kirjotettuna, että jumalalliseen suunnitelmaan kuuluu Evankeliumin aikakautena jakaa totuutta vähitellen, kuten "ruokaa aikanaan" uskon huonekunnalle. Ja edelleen on Jumala selvästi profeettain kautta ennustanut nykyisestä tiedonlisäyksestä kaikilla aloilla, että nyt on aika ilmottaa salaisuus tai kätketyt osat jumalallisesta suunnitelmasta hänen kansalleen, vastapainoksi sille paljolle epäilystä synnyttävälle vaikutukselle, joka johtuu meidän päiviemme tieteistä, viisaustieteilemisestä ja maailmallisista huolista. (Katso Dan. 12: 4, 9, 10 sekä nimilehdellä mainittuja raamatunlauseita).

Kun tekijä antaa tämän osan nyt "ruokana ajallaan" Jumalan kansalle, luopuu hän kaikesta siitä kunniasta, joka kuuluu tässä käsitellyn maailman suunnitelman perustajalle. Hän ei ainoastaan tiedä itseään kykenemättömäksi tekemään niin ihmeellistä ja täydellistä suunnitelmaa, vaan on myös vakuutettu, ettei kukaan muu kuin Jumala, jolle hän antaa kaiken kunnian, voinut keksiä sitä.

Tämän teoksen tekijä pyrkii ainoastaan olemaan Herran, Totuuden ja Seurakunnan palvelija — yksi niistä palvelijoista, jotka Herra tapaa antamasta ruokaa ajallaan uuden hallituskauden sarastuksessa ja jotka hän on luvannut tuntea ja siunata. (Matt. 24: 45, 46.) Hän ei ole ryhtynyt tyhjentämään ainevarastoaan tässä osassa; vaan on jättänyt monta tärkeää kohtaa seuraaviin osiin koettaessaan tässä piirtää maailmanaikakausien suunnitelman tärkeät peruspiirteet kokonaisuudessaan, joka on aivan välttämätöntä tuntea ennenkuin sen pienemmät yksityisseikat täydelleen voidaan ymmärtää tai Jumalan sanaa kokonaisuudessaan "oikealla tavalla jakaa". Hän on koettanut esittää aineen sellaisessa järjestyksessä, että epäilijä samoin kuin uskovainen raamatuntutkija voisi tutkimuksissaan askel askeleelta yhä suuremmalla luottamuksella kulkea eteenpäin etteivät totuudet väärän asemansa kautta tulisi loukkauskiviksi, jotta ennen omaksutut, Jumalan suunnitelman kanssa ristiriidassa olevat mielipiteet voitaisiin poistaa mitä vähimmällä vastustuksella; sekä että erilaiset rehelliset ajattelijat kykenisivät huomaamaan, että Raamattu todellakin on Jumalan Sanaa, ja näkemään, että hänen siinä julistama suunnitelmansa on kauttaaltaan korkeimman Vanhurskauden, Viisauden, Rakkauden ja Voiman suuremmoinen ilmestys. Jos tämä tarkotus menestyisi edes jossakin määrin, on tekijä tunteva, että hänen työnsä totuuden palveluksessa on tullut siunatuksi.

Tässä teoksessa mainitut Raamatun kohdat eivät aina ole otetut tavallisista raamatunpainoksista: olemme koettaneet lukijalle esittää käännöksen, joka selvimmin ilmaisee alkutekstin tarkotuksen.

Ja nyt jättäessämme tämän kirjan lukijalle uskomme hänelle samalla edesvastuuntunnetta niitä totuuksia kohtaan, joihin se kiinnittää hänen huomionsa. Olkaa uskolliset hallituksessanne! Antakaa valonne loistaa, jotta voisitte kirkastaa taivaallista Isäänne!

Teidän palvelijanne, tekijä

Charles T. Russell.

Brooklyn, N.Y., U.S.A.

ENSIMÄINEN LUKU.

MAAN SYNNIN YÖ TULEE PÄÄTTYMÄÄN RIEMUN AAMUUN.

Itkun yö ja riemun aamu. — Kaksi tapaa etsiä totuutta. — Tässä seurattu esitystapa. — Teoksen rajotus. — Kunnioituksella tutkia Raamattua ja vaarallinen tapa ruveta arvaamaan ovat kaksi eri asiaa. — Profetsian tarkotus. — Maailman nykyinen uskonnollinen tila, katsottuna kahdelta näkökannalta. — Egyptiläistä pimeyttä. — Lupauksen kaari. — Vanhurskasten polku tunnetaan edistymisestä. — Suuren luopumisen syy. — Uskonpuhdistus. — Sama syy estää jälleen todellista edistymistä. — Täydellinen perehtyminen tiedossa ei kuulu menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.

Tämän osan nimi — Aikakausien suunnitelma — "Raamatun tutkisteluja" käsittelevässä kirjassa viittaa jumalallisen suunnitelman eteenpäin menemiseen, jonka suunnitelman Jumala on ennen tuntenut ja hyvin järjestänyt. Me uskomme, että ainoastaan tältä näkökannalta, eikä miltään muulta, voidaan jumalallisen ilmestyksen totuuksia nähdä kaikessa ihanuudessaan ja sopusoinnussaan. Ajanjakso, jonka kuluessa synti on ollut sallittu, on ollut ihmiskunnalle pimeä yö, yö, jota ei koskaan voida unhottaa; mutta vanhurskauden ja Jumalan suosion ihana päivä, jonka Messias on toimeenpaneva, joka vanhurskauden aurinkona on nouseva ja paistava täydellisesti ja kirkkaasti kaikessa ja kaikkien yli, tuoden lääkettä ja siunausta, on ylenmäärin korvaava tuon kauhistuttavan itkun, valituksen, pakotuksen, sairauden ja tuskan yön, jossa koko huokaava luomakunta niin kauan on ollut.

"Illalla vierailee itku, mutta aamulla tulee riemu". — Ps. 30: 6. [Käännöstyö on aina puutteellista. Erittäin vaikeaksi tulee tässä suhteessa Raamatun lauseitten suomentaminen, koska suomeksi ei ole ilmestynyt mitään ajanmukaisempaa koko Raamattua käsittävää käännöstä. Raamatun lauseita suomennettaessa on tässä teoksessa seurattu parhaasta päästä ruotsin-, saksan- ja englanninkielisiä Raamatun käännöksiä. — K.H.]

Koko luomakunta toivoo, odottaa ja ikävöi huokauksessaan ja tuskassaan ikäänkuin vaistomaisesti sitä päivää, jota se kutsuu kultaiseksi ajaksi, ja kuitenkin hapuilevat ihmiset pimeydessä (Jes. 50: 10), koska he eivät tunne suuren Jehovan armosta rikkaita aikomuksia. Mutta heidän rohkeimmat kuvittelunsa tällaisesta aikakaudesta eivät läheskään vastaa todellisuutta, sellaisena kuin se tulee muodostumaan. Suuri Luoja valmistaa juuri "pidot lihavista ruu'ista" (Jes. 25: 6), joka on oleva valtava yllätys hänen luoduille olennoilleen ja joka suuressa määrässä käy yli kaiken sen, mitä ne syystä ovat voineet pyytää tai odottaa. Ja ihmetteleville olennoilleen, jotka katselevat Jumalan rakkauden pituutta ja leveyttä, korkeutta ja syvyyttä, joka käy yli kaiken odotuksen, selittää hän: "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne ja teidän tienne eivät ole minun teitäni, sanoo Herra. Ei, niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, niin paljon ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne, ja minun ajatukseni korkeammat teidän ajatuksianne". — Jes. 55: 8, 9.

Me tahdomme tässä teoksessa — ja, kuten me toivomme, menestyksellä — koettaa asiaan innostuneelle ja ennakkoluuloista vapaalle lukijalle esittää Jumalan suunnitelman, sellaisena kuin se johtaa ymmärtämään hänen menettelytapaansa menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa ja selvittää sitä tavalla, joka on sopusuhtaisempi, ihanampi ja järjellisempi kuin tavallinen käsitys asiasta. Kuitenkin kielletään jyrkästi tämän olevan tulos siitä, että tekijä omaisi jonkun erinomaisen nerokkaisuuden tai kyvyn, vaan vaikuttaa tämän vanhurskauden auringon valo tuhatvuotisen päivän sarastuksessa. Tämä valo ilmituo nämät asiat "nykyisenä totuutena", jonka totuuden aika nyt on tullut, jotta ne, jotka ovat rehelliset — puhdassydämiset, sen käsittäisivät ja omistaisivat.

Epäilys kuuluu päiväjärjestykseen, vieläpä vilpittömätkin asettavat kysymyksen alaiseksi itse todellisen uskonnon ja totuuden perustuksen. Me olemme koettaneet riittävästi paljastaa tämän perustuksen, jolle kaikki usko on rakennettava — nimittäin Jumalan sanan — jotta nekin, jotka eivät ole uskovaisia, saisivat luottamuksen sen todistukseen. Ja me olemme koettaneet tehdä sen tavalla, joka vetoaa järkeen ja jonka järki voi perustukseksi hyväksyä. Sitten olemme koettaneet rakentaa tälle perustukselle Raamatun opit sillä tavalla, että mikäli mahdollista puhtaasti inhimillinen arvostelu voisi koetella kuviot ja kulmat sovellutettavissa olevien ankarimpien oikeuden lakien mukaan.

Me olemme vakuutetut, että Raamattu sisältää ilmotuksen järjestetystä ja sopusuhtaisesta suunnitelmasta, joka silloin kuin se käsitetään, täytyy puhua puolestaan jokaiselle pyhitetylle tietoisuudelle, ja tämä teos on ilmestynyt toivossa saada auttaa Raamatun tutkijaa kiinnittämällä hänen huomionsa ajatuksiin, jotka ovat sopusuhtaiset keskenään ja Jumalan hengen elähyttämän sanan kanssa. Ne, jotka tunnustavat, että pyhä Raamattu ilmottaa Jumalan suunnitelman — ja juuri tällaisten puoleen me erityisesti käännymme — tulevat varmaan olemaan yhtämieltä kanssamme, että jos se on Jumalan hengen elähyttämä, niin täytyy sen oppien jos niitä kokonaisuutena tarkastetaan, kirkastaa suunnitelma, joka on sopusoinnussa niin hyvin itsensä kanssa kuin jumalallisen alkuunpanijan luonteen kanssa. Totuuden etsijöinä tulee meidän asettaa päämääräksemme saada selvä käsitys Jumalan ilmotetusta suunnitelmasta kaikessa täydellisessä, sopusuhtaisessa kokonaisuudessa, ja Jumalan lapsina on meillä täysi syy odottaa, että se on oleva meille mahdollista, koska olemme saaneet lupauksen totuuden hengestä, joka on johtava meidät koko totuuteen. — Joh. 16: 13.

Totuuden tutkijoina on meillä kaksi tapaa valittavana. Toinen on tutkia kaikkia niitä mielipiteitä, joita kirkon eri lahkot ovat esittäneet, ja ottaa jokaisesta ne osat, jotka me mahdollisesti voisimme pitää totuutena, — loppumaton työ. Eräs vaikeuksista, joka kohtaisi meitä seuratessamme tätä tapaa, tulisi olemaan, että jos arvostelumme olisi väärä tai ennen omaksumamme mielipiteet kallistuisivat johonkin määrättyyn suuntaan — ja kukapa siitä olisi vapaa? — estäisivät nämä epäkohdat oikeaa valintaa, niin että me omaksuisimme eksytyksen ja hylkäisimme totuuden. Jos seuraisimme tätä tapaa, niin lisäksi kadottaisimme paljon, sillä totuus menee eteenpäin — kasvaa kirkkaudessa, kunnes niillä päivä on huipussaan, jotka sitä tutkivat ja sen valossa vaeltavat, kun sitävastoin eri lahkojen uskontunnustukset vuosisatoja sitten kerta kaikkiaan määrättiin ja ovat siitä lähtien pysyneet samalla kohdalla. Ja jokaisen niistä täytyy sisältää suuri määrä eksytyksiä, koska kukin eri kohdissa vastustaa toisia. Tämä tapa veisi meidät sekaannusten ja sekasotkujen umpikujaan. Toinen tapa perustuu siihen, että vapaannutaan kaikista ennakkoluuloista ja muistetaan, ett'ei kukaan voi tietää enemmän Jumalan suunnitelmista, kuin mitä hän on ilmottanut sanassaan, ja että tämä annetaan niille, jotka sydämissään ovat hiljaisia ja nöyriä. Ja kun me tällaisina ainoastaan etsimme sen johdatusta ja opastusta, on sen, nim. sanan, suuri alkulähde ohjaava meitä oikeaan käsitykseen siitä. Tämä tapahtuu sitä myöten kun tulee aika sen täydellisempään ymmärtämiseen, jos me käytämme niitä erilaisia apuneuvoja, jotka Jumala on määrännyt. — Katso Ef. 4: 11—16.

Tämänkaltaisten Raamatun tutkijain avuksi on tämä teos erityisesti aiottu. Tulee huomata, että se nojautuu ainoastaan Raamattuun, paitsi niissä tapauksissa, jolloin maailman historia kutsutaan todistajaksi, jotta se osottaisi Raamatun ilmotusten toteutumisen. Uudenaikaisten jumaluusoppineiden ja n.k. kirkko-isien todistus on jätetty huomioonottamatta. Monta heistä ovat todistaneet sopusoinnussa tässä lausuttujen ajatusten kanssa, mutta me pidämme sen tavallisena puutteena ei ainoastaan meidän vaan myös kaikkina aikoina, että uskotaan määrätyitä oppikappaleita, ainoastaan sentähden, että toiset, joihin on ollut luottamusta, tekevät sen. Tämä on selvästi antanut runsaan aiheen esitykseen, sillä moni hyvä ihminen on uskonut ja opettanut eksytystä täysin hyvällä omalla tunnolla. (Ap. t. 26: 9.) Totuuden etsijöiden tulee tyhjentää astiansa perimätiedon sameasta vedestä ja täyttää ne totuuden lähteestä — Jumalan sanasta. Eikä pidä kiinnittää huomiota mihinkään uskonnon opetukseen, ellei se johda totuuden etsijää tälle lähteelle.

Tämän teoksen koko on aivan liian pieni, vaikka ei olisikaan kysymyksessä muuta kuin aivan yleinen ja pintapuolinen Raamatun ja sen oppien tutkiminen; mutta aikamme kiireeseen nähden olemme koettaneet esittää asiamme niin lyhyesti kuin aineiden tärkeys on näyttänyt sallivan.

Todellisesti innostuneelle totuuden etsijälle tahdomme sanoa, ettei hänen maksa vaivaa lukea ainoastaan pala sieltä toinen täältä ja nopeasti silmäillä tätä kirjaa ja kuitenkin toivoa voivansa nähdä sen suunnitelman voiman ja sopusoinnun, joka tässä esitetään, tai niiden Raamatun todistusten sitovaisuuden, jotka tässä mainitaan. Me olemme läpeensä koettaneet esittää totuuden eri osat ei ainoastaan sellaisilla sanoilla vaan myös sellaisessa järjestyksessä, joka parhaiten soveltuisi antamaan erilaisille lukijoille selvän käsityksen aineesta ja suunnitelmasta kokonaisuudessaan. Perinpohjainen ja järjestetty tutkiminen on välttämätön, jos tahtoo perehtyä mihinkä tieteeseen tahansa. Tämä koskee erittäinkin sitä tiedettä, jonka muodostaa jumalallinen ilmestys. Ja mitä erittäinkin tähän teokseen tulee, on se monin verroin tärkeämpää, sillä tämä ei ole ainoastaan esitys jumalallisen ilmotuksen totuuksista vaan tutkimus, niin paljon kuin tiedämme, laadultaan ainoalta näkökannalta. Tässä suhteessa se eroaa jokaisesta muusta teoksesta. Meillä ei ole mitään syytä pyytää anteeksi sitä, että käsittelemme useita sellaisia aineita, joita uskovaiset kristityt tavallisesti laiminlyövät — muun muassa Herran tulemisen ja vanhan ja uuden testamentin profetsiat ja esikuvat. Ei pidä esittää ja hyväksyä mitään jumaluusopillista järjestelmää, joka laiminlyö Raamatun opin huomatuimmat piirteet. Me toivomme kuitenkin, että käsitetään mikä suuri ero on vakavasti, raittiisti ja kunnioittaen tutkia profetsioja ja toisia Raamatun aineita toteutuneitten historiallisten tosiasiain valossa siinä tarkoituksessa, että tullaan lopputuloksiin, jotka pyhitetty terve järki voi hyväksyä, verrattuna siihen liian yleiseen tapaan, joka arvelee kaikenlaisia asioita. Jos tämä arveleminen sovellutetaan jumalallisiin profetsioihin, antaa se liiankin helposti vapaat ohjat mahdottomille otaksumisille ja tyhjille harhaiskuille. Niistä, jotka joutuvat tämän vaarallisen tavan valtaan, tulee lopulta profeettoja (?) sen sijaan että harjoittaisivat profeetallisia tutkimuksia.

Ei mikään työskentely ole jalompaa ja korkeammassa määrässä jalostuttavaa kuin kunnioittavasti tutkia Jumalan ilmottamaa aikomusta — "joita (asioita) enkelit himoitsevat nähdä" (1 Piet. 1: 12.) Se seikka, että Jumala viisaudessaan lahjotti meille ennustuksia tulevaisuudesta niin hyvin kuin lausuntoja nykyisyydestä ja menneisyydestä on jo itsessänsä nuhde. Sen kautta soimaa Jehova muutamien lastensa hulluutta, jotka puolustavat tietämättömyyttään ja Raamatun tutkimisen laiminlyömistä sanomalla: "Matteuksen viides luku riittää tekemään autuaaksi kenen tahansa". Emme myöskään saa otaksua, että profetsia annettiin ainoastaan siksi, että uteliaisuus tulisi tyydytetyksi kysymyksissä, jotka koskevat tulevaisuutta. Sen tarkotus on ilmeisesti perehdyttää Jumalan vihkiytyneitä lapsia Isänsä suunnitelmiin, jotta heissä tällä tavoin heräisi harrastus ja mieltymys näihin suunnitelmiin ja jotta he voisivat Jumalan näkökannalta katsoa niinhyvin nykyisyyttä kuin tulevaisuutta. Siten innostuneina Herran työhön, voivat he palvella hengessä ja myös ymmärryksellä, ei ainoastaan palvelijoina, vaan myös lapsina ja perillisinä. Kun sellaisille ilmotetaan mitä tulee tapahtumaan, on se vastavaikutuksena nykyään olevalle. Huolellinen tutkiminen ei voi muuta vaikuttaa kuin vahvistaa uskoa ja terästää pyhään vaellukseen.

Koska maailma ei tunne Jumalan suunnitelmaa, joka tarkottaa sen vapauttamista synnistä ja sen seurauksista ja koska sitä kahlehtivat sellaiset väärät kuvitelmat, että nimikirkko nykyisessä asussaan on ainoa välikappale tämän työn toteuttamiseen, on sen tila tänä hetkenä, sitte kun evankeliumia on saarnattu lähes yhdeksäntoista vuosisataa, omansa herättämään vakavia epäilyksiä jokaisessa ajattelevassa henkilössä, joka on imenyt tämän väärinkäsityksen. Ja tällaisia epäilyksiä ei voida voittaa millään vähemmällä kuin itse totuudella. Sanalla sanoen, jokaiselle ajattelevalle havaintojen tekijälle täytyy jompikumpi olla itsestänsä selvää joko: on kirkko tehnyt äärettömän erehdyksen luullessaan, että sen tehtävänä nykyisessä ajassa ja nykyisessä asussa on ollut kääntää maailma, tai sitten on Jumalan suunnitelma surkeasti epäonnistunut. Kumman näistä vaihtoehdoista me omaksumme? Moni on hyväksynyt ja moni epäilemättä vielä hyväksyy jälkimäisen ja tulee niin lisäämään epäuskon rivejä, joko salaisesti tai julkisesti. Yksi tehtävistämme tulee olemaan sellaisten auttaminen, jotka rehellisesti lankeevat. Tässä esitämme kuvion, jonka ovat julkaisseet "Lontoon lähetysseura" ja sittemmin Yhdysvalloissa "Presbyteriläisten naisten lähetyshallitus". Sitä kutsutaan "Äänettömäksi avunhuudoksi pakanalähetyksen puolesta". Se kertoo surullisia asioita pimeydestä ja tietämättömyydestä sen ainoan nimen suhteen taivaan alla, joka on ihmisille annettu ja jossa meidän täytyy tulla pelastetuiksi.

"The Watchman" (Vartija) "Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen" — Chicago'ssa ilmestyvä lehti julkaisi saman kuvion ja sanoi kirjottaessaan siitä:

"Muutamilla henkilöillä on hyvin sameat ja häälyvät käsitykset maailman hengellisestä tilasta. Me kuulemme puhuttavan suuremmoisesta herätystyöstä kotimaassa ja ulkomailla, uusista lähetysharrastuksista eri suunnissa. Me kuulemme puhuttavan, miten maa toisensa jälkeen avaa ovet evankeliumille, ja miten suuret summat uhrataan sen levittämiseen, ja me saamme sen vaikutuksen, että tehdään täysin riittäviä ponnistuksia, jotta maan kansat tehtäisiin osallisiksi evankeliumin vaikutuksesta. Maan asukasluvun lasketaan nykyään tekevän 1,600,000,000, ja tutkimalla kuviota huomaamme, että runsaasti enemmän kuin puolet — lähes kaksi kolmasosaa — vielä on täydellisiä pakanoita, ja jäännöksen muodostavat suuremmaksi osaksi joko muhamettilaiset tai nuo suuret luopuneet kirkkokunnat, joiden uskonto itse asiassa ei ole muuta kuin kristillisyydellä verhottua epäjumalan palvelusta. Näistä voidaan tuskin sanoa, että he suojelevat tai opettavat Kristuksen evankeliumia. Mitä sitten niihin 116 miljoonaan tulee, jotka kantavat protestanttein nimeä, niin täytyy meidän huomata, miten suuri osa heistä Saksassa, Englannissa ja meidän maassa on joutunut vapaa-ajattelijoiksi tai epäuskoisiksi, — joka mahdollisesti on vielä pimeämpää kuin pakanuus — ja kuinka niitä on monta, jotka taikausko on soaissut tai jotka ovat vajonneet suurimpaan tietämättömyyteen. Ottamalla huomioon tämän näemme siis, että vielä 8 miljoonaa juutalaista hylkää Jeesus natsaretilaisen ja yli 300 miljoonaa, jotka kantavat hänen nimeään, on luopunut uskomasta häneen. Sitäpaitsi palvelee yli 170 miljoonaa Muhamettia, ja suunnaton jälelle jäänyt osa ihmiskuntaa palvelee tähän päivään asti kantoja ja kiviä, esi-isiään, kuolleita sankareita tai vieläpä paholaista. Kaikki nämä juutalaiset, luopiot, muhamettilaiset ja pakanat palvelevat tavalla tai toisella luotua Luojan asemesta, joka Luoja on kaiken Jumala, ikuisesti siunattu. Eikö tämä ole kylliksi tekemään ajattelevan kristityn sydämen murheelliseksi?"

Tämä on todella surullinen kuva. Ja vaikkakin kuvissa erilainen varjostus erottaa toisistaan pakanat, muhamettilaiset ja juutalaiset, niin ovat kuitenkin nämä kaikki yhtäläiset siinä, etteivät tunne Kristusta. Moni luulee ehkä alussa, että tämä käsitys kristittyjen suhteesta koko maailman kansoihin on liian pimeä ja jossain määrin liioiteltua, mutta me uskomme aivan päinvastoin. Nimikristillisyys esitetään loistavimmassa valossaan. Niin esimerkiksi lasketaan 116 miljoonaa protestanteiksi. Se nousee paljon yli todellisen luvun. Meidän käsityksemme mukaan niiden täysikasvuisten luku, jotka avonaisesti tunnustavat kuuluvansa kirkkokuntiin, on 16 miljoonaa, ja me pelkäämme, että yksi miljoona olisi aivan liian korkea luku osottamaan tuota "pikkuista laumaa", jotka "eivät vaella lihassa vaan hengen jälkeen". Sillä täytyy aina muistaa, että suuri osa kirkon jäseniä on lapsia ja alaikäisiä, jotka aina laskuissa otetaan huomioon. Erittäinkin koskee tämä eurooppalaisia maita. Moni näistä laskee lapset kirkon jäseniksi aina heidän varhaisimmasta lapsuudestaan.

Niin synkkä kuin yllä oleva onkin, ei se kuitenkaan ole synkin langenneen ihmiskunnan esittämistä kuvista. Yllä oleva läpileikkaus koskee ainoastaan nykyään elävää sukukuntaa. Miten kaamea näytelmä avautuukaan silmäimme eteen, jos ajattelemme, miten kuluneena kuutena tuhantena vuotena vuosisata toisensa jälkeen on pyyhkäissyt pois valtavia joukkoja, jotka melkein kaikki ovat olleet samassa tietämättömyydessä ja synnissä! Jos tätä tavalliselta näkökannalta tarkastaa, on se todellakin kauhea kuva.

Meidän päiviemme eri uskontunnustukset opettavat, että kaikki nämä tuhannet miljoonat ihmiset, jotka eivät tunne sitä ainoata nimeä taivaan alla, jossa meidän täytyy tulla pelastetuiksi, ovat suoraa päätä matkalla ijankaikkiseen vaivaan, eikä siinä vielä kyllin, vaan myös kaikki nämät 116,000,000 protestanttia, muutamia tosi kristityitä lukuunottamatta, ovat varmat samasta kohtalosta. Eipä siis ole ihmeellistä, jos ne, jotka suosivat tuollaisia hirmuisia kuvitelmia Jehovan suunnitelmista ja tarkotuksista, intoilevat lähetyksen puolesta. Ihmeellistä on, etteivät he menetä järkeään. Jos todellakin uskoisi sellaiseen ja täysin käsittäisi sen kantavuuden, riistäisi se elämältä kaiken ilon ja heittäisi suruharson jokaisen ympäristössämme olevan valokipinän yli.

"Äänetön huuto".

Osottaaksemme, ettemme ole väärin esittäneet n.k. "puhdasoppista" eli yleistä mielipidettä pakanoitten kohtalosta, lainaamme muutamia sanoja kirjoituksesta "Äänetön avunhuuto pakanalähetyksen puolesta", jossa edellä oleva kuva julaistiin. Sen viimeinen lause kuuluu: "Viekää evankeliumi suunnattomille ihmisjoukoille vieraissa maissa — näille tuhannelle miljoonalle sielulle, jotka kuolevat epätoivossa, ilman Kristusta, satatuhatta joka päivä".

Jos kohta inhimillisten uskontunnustusten kannalta tulevaisuus on synkkä, esittää Raamattu kuitenkin valoisamman kuvan, ja tarkotuksemme on esittää tämä. Jumalan sanan opastamina uskomme, että Jumalan suuren pelastussuunnitelman tarkotus ei ole ollut eikä tule olemaan näin epäonnistunut yritys. Niille Jumalan lapsille, joita vaivaa epätietoisuus, on oleva huojennus saada huomata miten profeetta Jesaja ennusti juuri tällaista asiain tilaa sekä (ainoaa) parannuskeinoa sitä varten ilmottaessaan: "Katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansan, mutta Herra koittaa sinun ylitses ja hänen ihanuutensa kirkastuu sinun ylitses. Ja kansojen [pakanoiden] pitää vaeltaman sinun valkeudessasi." (Jes. 60: 2, 3.) Tässä ennustuksessa valaisee pimeyttä lupauksen kaari: "Kansojen [maan kansallisuudet ylimalkaan] pitää vaeltaman sinun valkeudessasi".

Maailman keskeymätön pimeys ja kurjuus ja totuuden hidas edistyminen ei ole ollut ainoastaan arvoitus seurakunnalle, vaan on myös maailma tuntenut ja tuntee tilansa. Tämä on ollut tuntuva pimeys niinkuin se, joka peitti Egyptin maan. Tämän todistukseksi ota huomioosi mikä henki on seuraavissa säkeissä, jotka eräs filadelfialainen sanomalehti on painanut. Sitä epäilystä ja kaihoa, joka oli lisääntynyt yhteiskunnan toisiansa vastaan ristiriidassa olevien oppien kautta, eivät kirjottajan sielusta olleet hälventäneet jumalallisen totuuden säteet, jotka suorastaan johtuvat Jumalan sanasta.

"Elo! Suuri kysymys! Luojan tarkoituksen ken meidän heimon suhteen selvittää? Loi meille ihmevoiman, käsityksen ja tahdon, aivot ymmärtää, — vain siks'kö, että surren kärsisimme? Vai onko kuolo yksin määränpää! Mit' onkaan tuolla puolen kuolemamme! Sit' turhaan tutkii, vastaus vaille jää. Nyt lepää entispolvet tuonelassa. He vaivaa, tuskaa ovat tunteneet. Vaan eipä koskaan aikain vartiossa he jälleen meidän luokse saapuneet, jott' meille selviäisi elon salaisuus, tuo, jonka eespäin aavistamme vain. Oi, Luoja! anna teistäs meille tietoisuus sill' ilman sit' en tiemme synkkä ain'. Ei säädös tyhjä meille lainkaan kelpaa. Nyt väärän uskon kahleet katkotaan. Ei kuiva lähde korvaa kaihon velkaa — ei tuota riitä ihmistieto maksamaan. Vaan rauha poistuu, polttaa toivo turha ja mieli tyyni tuskaan vaihdetaan. Kun emme tunne, tulee uskon murha. Oi, Taatto! anna loistos maailmaan, ja silmäys suunnitelmaan korkeaan, mi kätkös on, ja saada tietoon sen, kun silmäin verho poistuu kokonaan, miks' loit sä olennot — ja ihmisen?"

Tähän me vastaamme:

"Herra seurustelee luottamuksella niiden kanssa, jotka pelkäävät häntä, ja hänen liittonsa opettaa hän heille." — Ps. 25: 14.

Jo kohta Luoja täyden tarkoituksen Myös meidän heimon suhteen selvittää Loi meille ihmevoiman, käsityksen ja tahdon, aivot ymmärtää, siks' että kärsivälle ihmiselle vois antaa täyden elon ainaisen. On Herran sanat lohtu jokaiselle; sai kohtalomme siinä päätöksen. Hän jätti taivaan kodin loistavuuden ja kuoloon tuli Poika Jumalan. Hän antoi meidän eestä ihmisyyden ain' kuoloon asti tähden maailman. Hän elon salaisuuden meille selvittää, Hän kuolon maasta jälleen tullut on. — Näin meille Taaton tahdon ilmoittaa: ei ylösnousemus oo enää mahdoton. Kun ihmissäädös meit' ei lainkaan ohjaa, kun väärän uskon kahleet katkotaan, niin Herra lähteellensä meitä johtaa. Se riittää kaiken kaihon maksamaan. Ei epätoivon nuolet meitä vaivaa, kun riemu syömen täyttää, varmistuu; on usko saanut perustuksen kaivaa nyt sinuun Luoja, ja kaikk' uudistuu, kun näimme suunnitelmaan korkeaan, mi kätkös oi' nyt saimme tietoon sen ja ymmärrämme kohta kokonaan miks' loit sä olennot — ja ihmisen.

Tällainen siunaus on tulossa maailmaan sen kautta, että Jumalan aikomus täydelleen ilmotetaan ja jumalisen sanan verho poistetaan. Me uskallamme toivoa, että tämä teos tulee olemaan osa tätä siunausta ja ilmotusta.

Ne, jotka kääntävät selkänsä kaikenlaisille puhtaasti inhimillisille viisasteluille ja omistavat aikaansa pyhän Raamatun tutkimiseen laiminlyömättä ymmärrystään, jota Jumala tahtoo meitä käyttämään (Jes. 1: 18), tulevat huomaamaan miten siunauksen kaari kaartuu yli pilvien. Kuitenkin on erehdys luulla, että ne, joilla ei ole uskoa eikä siis vanhurskautta, kykenisivät kirkkaasti käsittämään totuuden, sillä se ei ole heitä varten. "Valo [totuus] on annettu vanhurskaille." (Ps. 97: 11.) Jumalan lapsille on kynttilä suotu, jonka valo poistaa paljon pimeyttä heidän vaelluksensa polulta. "Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni." (Ps. 119: 105.) Mutta ainoastaan "vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." — San. 4: 18.

Todellisuudessa "ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan." (Rom. 3: 10.) Tässä tarkotetaan ainoastaan niitä, jotka uskon kautta ovat vanhurskautetut. Ainoastaan sellaiset voivat vaeltaa sillä polulla, joka kasvaa kirkkaudessa: nähdä, ei ainoastaan Jumalan suunnitelman nykyistä kehitystä, vaan myös tulevia asioita. Vaikkakin on totta, että jokaisen uskovaisen polku kasvaa kirkkaudessa, niin koskee tämä erityisesti vanhurskaita (vanhurskautettuja) eri luokkana. Patriarkat, profeetat, apostolit ja pyhät menneisyydessä ja nykyisyydessä ovat vaeltaneet sen enentyvässä valossa, ja valo on kasvava nykyisyyden ohi — "kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." Se on aina sama polku, ja lakkaamatta enenevä valo on jumalallinen alkulähde, joka aikanaan levittää uutta valoa sen yli.

Sentähden "iloitkaan Herrassa, te vanhurskaat," ja odottakaa tämän lupauksen toteutumista. Monella on niin vähän uskoa, ett'eivät he odota enemmän valoa, vaan saavat he epäuskonsa ja välinpitämättömyytensä tähden olla pimeydessä, vaikkakin he voisivat vaeltaa kasvavassa valossa.

Jumalan henki, joka annettiin ohjaamaan seurakuntaa totuuteen, on opastava meitä siinä, mikä on kirjotettu (raamatussa), mutta enempää me emme tarvitse, sillä pyhä Raamattu voi tehdä sen, että olemme viisaat pelastukseen uskon kautta, uskomalla Kristukseen Jeesukseen. — 2 Tim. 3:15.

Jos kohta on totta, että "pimeys peittää maan ja synkeys kansat", niin ei kuitenkaan maailma aina tule jäämään tähän tilaan. Meille vakuutetaan, että "aamu tulee". (Jes. 21: 12.) Samoin kuin Jumala antaa luonnollisen auringon paistaa vanhurskaiden ja väärien yli, niin on myös vanhurskauden aurinko tuhatvuotispäivänä valaiseva koko maailman ja "saattava valoon sen mitä pimeydessä on kätketty". (1 Kor. 4: 5.) Se on hälventävä pahan vahingolliset usvat ja tuova elämää, terveyttä, rauhaa ja iloa.

Jos katsomme takasin menneisyyteen, niin huomaamme valon loistaneen silloin ainoastaan himmeästi. Hämärät ja epäselvät olivat lupaukset kuluneina aikakausina. Ne Abrahamille ja toisille annetut lupaukset, joita lihallisen Israelin lait ja jumalanpalvelus muodot kuvauksellisesti esittivät, olivat vaan varjoja ja antoivat ainoastaan heikon käsityksen Jumalan ihmeellisistä ja armorikkaista aikomuksista. Sitä mukaan, kun lähenemme Jeesuksen päiviä, nousee valo. Korkeinta, mitä ennen sitä odotettiin, oli se, että Jumala lähettäisi vapahtajan, joka pelastaisi Israelin vihollistensa vallasta ja korottaisi heidät maapallon etevimmäksi kansaksi, jossa vaikutusvaltaisessa hallitusasemassa Jumala voisi käyttää heitä välikappaleinaan siunatessaan maan kaikkia sukukuntia. Kun he sitten saivat ottaa vastaan perintötarjouksen Jumalan valtakuntaan, olivat siihen liitetyt ehdot niin erilaiset kuin ne, joita he olivat odottaneet ja juuri valittavan luokan mahdollisuudet koskaan saavuttaa luvattua korkeutta olivat ulkonaisesti ja inhimillisesti katsoen niin epätodenmukaiset, että kaikki, muutamia harvoja lukuunottamatta, tulivat senkautta sokeiksi julistukseen nähden. Ja heidän sokeutensa ja vihamielisyytensä kasvoi aivan luonnollisesti, kun Jumalan suunnitelman etenemisessä tuli tuo ennen määrätty aika, jolloin julistus oli laajennettava ja tarjous ottamaan osaa luvatussa valtakunnassa oli tehtävä jokaiselle koko maanpallolla olevalle ihmiselle, joka uskon kautta lasketaan uskovan Abrahamin lapseksi ja hänelle annettujen lupausten perilliseksi.

Mutta kun evankeliumi, jonka Jeesus opetti, helluntaijuhlan jälkeen oikein ymmärrettiin, käsitti seurakunta, että maailmalle aiotut siunaukset tulisivat olemaan pysyvää laatua, ja tämän tarkotusperän toteuttamista varten tulisi valtakunta olemaan hengellinen valtakunta ja oli käsittävä oikeat israelilaiset, "pienen lauman", joka oli valittu sekä juutalaisista että pakanoista korotettavaksi henkiseen luontoon ja voimaan. Sentähden me luemme, että Jeesus toi elämää ja katoamattomuutta (kuolemattomuutta) evankeliumin kautta. (2 Tim, 1: 10.) Ja aina Jeesuksen päivistä asti loistaa yhä enemmän valoa, niinkuin hän ennusti: "Minulla on vielä paljon sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa hän teidät koko totuuteen… ja tulevaiset asiat hän julistaa teille." — Joh. 16: 12, 13.

Tuli kuitenkin aika, sitten kun apostolit olivat nukkuneet, jolloin seurakunnan suuri enemmistö alkoi hyljätä oikean valolähteen ja jättäytyä inhimillisten mestarien opastettavaksi. Nämä opettajat, joita ylpeys kannusti, ottivat arvonimiä ja virkoja ja alkoivat herroina hallita Jumalan perintöä. Silloin muodostui vähitellen erityinen säätyluokka n.k. "papisto", jonka jäseniä he itse ja toiset pitävät tarpeellisina opettajina uskoon ja elämään, riippumatta Jumalan sanasta. Siten kehittyi aikojen kuluessa suuri paavilaisuusjärjestelmä sopimattomasta kunnioituksesta vajavaisten ihmisten oppiin ja laiminlyömällä erehtymättömän Jumalan sanan.

Siitä, että totuutta on näin huolimattomasti pidelty, ovat seuraukset todellakin olleet vakavat. Niinkuin jokainen tietää, joutuivat sekä kirkko että sivistynyt maailma melkein kokonaan tämän järjestelmän orjuuteen ja johdettiin ne palvelemaan inhimillisiä perimätietoja ja uskontunnustuksia. Rohkea ja siunauksesta rikas askel vapautta kohti otettiin sen liikkeen kautta, joka on tunnettu uskonpuhdistuksen nimellä. Jumala herätti sellaisia rohkeamielisiä miehiä kuin Luther, Zwingli, Melanchton, Wycliffe, Knox y.m., jotka olivat hänen sanansa esitaistelijoita. Nämä kohdistivat huomion siihen asiain tilaan, että paavilaisuus oli syrjäyttänyt Raamatun korvaten sen kirkon määräyksillä ja säädöksillä. He huomauttivat muutamista paavilaisuuden vääristä opeista ja tavoista sekä osottivat, että ne perustuivat perimätietoon ja olivat ristiriidassa totuuden ja Jumalan sanan kanssa. Näitä uskonpuhdistajia ja heidän kannattajiaan kutsuttiin protestanteiksi [Protestantti sama kuin vastalauseen tekijä. S. h.], koska he protesteerasivat paavilaisuutta vastaan ja esittivät Jumalan sanan uskon ja elämän ainoaksi ojennusnuoraksi. Monet uskolliset sielut vaelsivat uskonpuhdistuksen päivinä valossa, siinä määrin kuin se silloin valaisi. Mutta sen ajan jälkeen ovat protestantit tuskin menneet eteenpäin, koska he, sen sijaan että olisivat vaeltaneet valkeudessa, pysähtyivät muutamien suosikkijohtajien ympärille, halukkaina näkemään niin paljon kuin he näkivät, mutta ei yhtään enemmän. He ovat itse asettaneet rajan edistymiselleen siten, että he ovat ympäröineet sen totuuden hiukkasen, jonka he omistivat, suurella määrällä harha-oppeja, joita he ovat ottaneet mukaansa "emä"-kirkosta. Näitä uskontunnustuksia kohtaan, jotka siten muodostettiin monta vuotta sitten, tuntevat useimmat kristityt melkein taikauskon tapaista kunnioitusta ja arvelevat, että on mahdotonta tietää nyt Jumalan suunnitelmista enempää, kuin mitä uskonpuhdistajat tiesivät.

Tämä on ollut kallis erehdys. Silloin pelastettiin ainoastaan harvat suuret perustotuudet harhaoppien tunkiosta. Nyt sitävastoin tulee Jumalan järjestyksen kautta lakkaamatta uusia puolia totuudesta päivän valoon, ja nämä ovat kristityt menettäneet uskontunnustus-aitauksien tähden. Niin oli esimerkiksi Nooan päivinä totta, että vedenpaisumus oli tuleva, ja jokaisen täytyi silloin uskoa tähän, jos tahtoi vaeltaa valossa. Aadam ja toiset eivät sitävastoin siitä mitään tienneet. Nyt ei kuitenkaan olisi totta saarnata tulevasta vedenpaisumuksesta, mutta on toisia armotaloudentotuuksia, jotka lakkaamatta kypsyvät aikaansa varten, ja jos me vaellamme totuuden lyhdyn valossa, niin saamme niistä tiedon. Jos me siis omistaisimme kaiken sen valon, joka oli aiottu ajalle, monta vuosisataa sitten, mutta emme enempää, niin me yhtä kaikki olisimme suuressa pimeydessä.

Jumalan sana on suuri varasto-aitta, täynnä ruokaa nälkäisille muukalaisille heidän valoisalla vaellustiellään. Siellä on maitoa lapsille ja vahvempaa ruokaa kehittyneemmille (1 Piet. 2: 2; Hebr. 5: 14), eikä siinä vielä kyllin, vaan sisältää se ravintoa eri aikoja ja eri olosuhteita varten; ja Jeesus sanoi, että uskollinen taloudenhoitaja oli ajallaan antava ravintoa uskon palvelusväelle — "uutta ja vanhaa" varastosta. (Luuk. 12: 42; Matt. 13: 52.) Olisi aivan mahdotonta tuoda sellaista jonkin lahkon tunnustuksesta tai varastohuoneesta. Me voimme mahdollisesti jokaisesta sellaisesta ottaa joukon vanhoja ja hyviä asioita, mutta ei mitään uutta. Se totuus, joka löytyy eri lahkojen tunnustuksissa, on niin peitetty ja sekotettu eksytyksillä, ettei siinä olevaa ihanuutta ja todellista arvoa voida eroittaa. Eri tunnustukset ovat alituisesti riidassa ja taistelussa keskenään; ja kun kukin niistä väittää perustuvansa Raamattuun, niin syytetään Jumalan sanaa tästä ajatusten sekavuudesta ja silminnähtävästä erimielisyydestä. Siitä on johtunut tuo yleinen sananparsi: "Raamattu on vanha viulu, jolla jokainen voi soittaa mitä kappaletta vaan haluaa."

Miten hämmästyttävästi kuvaakaan tämä aikamme epäuskoa. Tähän on jouduttu, kun on vääristellen esitetty Jumalan sanaa ja luonnetta inhimillisten perimätietojen kannalta ja kun lisäksi on jo tullut kasvava valistus, joka ei kauemmin taivu sokeasti ja taikauskoisesti kunnioittamaan ihmisten arveluja, vaan vaatii perustuksen meissä olevalle toivolle. Sanan uskollisen tutkijan tulee aina voida esittää toivonsa perustus. Yksin Jumalan sana voi tehdä meidät viisaiksi ja on hyödyllinen opetukseen, kuritukseen (eli kasvatukseen) j.n.e., "että Jumalan ihminen olisi täydellinen,… taitava" (eli pikemmin täysin varustettu). (1 Piet. 3: 15; 2 Tim. 3: 15—17.) Ainoastaan tämä ravintoaitta sisältää tyhjentymättömän varaston sekä uutta että vanhaa — oikeaan aikaan ruokaa palvelusväelle. Varmaankaan ei kukaan, joka uskoo Raamatun sanaan: "vanhurskasten polku… kasvaa kirkkaudessa", tahdo väittää, että Lutherin aika olisi käsittänyt täyden valon ja jos ei, niin teemme hyvin-ottamalla vaarin sanasta niinkuin "kynttilästä, joka pimeässä valaisee, kunnes päivä valkenee". 2 Piet. 1: 19.

Ei riitä, että nyt olemme valon polulla; meidän täytyy "vaeltaa valossa", mennä yhä edelleen, muuten on valo, joka ei pysähdy, kulkeva ohitsemme ja jättävä meidät pimeyteen. Monella on se vika, että he istuutuvat ja laiminlyövät vaelluksen yhä edelleen valon polulla. Ota "raamatun opas" [Kirja joka osottaa missä eri paikoissa joku erityinen sana on raamatussa käytetty. — K. h.] ja tarkasta niitä lauseita, jotka löytyvät sellaisten sanojen yhteydessä kuin istua ja seisoa verrattuna niihin, jotka liittyvät sanoihin vaeltaa ja juosta, niin huomataan suuri ero. Ihmiset "istuvat pimeydessä" ja "istuvat, kussa pilkkaajat istuvat" Ja "seisovat syntisten tiellä" mutta he "vaeltavat valossa" ja " juoksevat voittopalkintoa kohti". Jes. 42: 7; Ps. 1: 1; Hebr. 12: 1.

Täydelliseksi tuleminen ei kuulu menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen — joka, niinkuin me toivomme, on pian koittava — ja vasta sitten, kun me käsitämme tämän, kykenemme arvostelemaan ja odottamaan uusia Isämme suunnitelman paljastuksia. On totta, että me yhä menemme takasin profeettojen ja opetuslapsien sanoihin pitäen niitä lähteenä, josta ammennamme kaiken tiedon nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, kuitenkaan ei siksi, että he olisivat ymmärtäneet Jumalan suunnitelmia ja tarkotuksia paremmin kuin me, vaan koska Jumala käytti heitä puhetorvina ilmottaakseen meille ja kaikille niille, jotka ovat kuuluneet seurakuntaan koko kristinuskon aikakautena, totuuden, joka koskee hänen suunnitelmiaan, niin pian kuin aika sitä varten on tullut. Tämän asiain tilan todistavat apostolit täydellisesti. Paavali antaa meidän tietää, että Jumala on ilmottanut kristitylle seurakunnalle tahtonsa salaisuuden suosionsa jälkeen, jonka hän oli itsessään päättänyt, jotta meidän ymmärryksemme silmät avautuisivat näkemään tuon "ylhäisen" (Fil. 3: 14) tai "taivaallisen kutsumuksen" (Hebr. 3: 1) sisällyksen, joka on aiottu yksinomaan uskovaisia varten kristinuskon aikakautena. (Ef. 1: 9, 10, 17, 18; 3: 4—6.) Tätä salaisuutta ei hän ollut ennen ilmottanut, jos kohta hän oli säilyttänyt sen Raamatun hämärissä lauseissa, joita ei voitu ymmärtää, ennenkuin aika oli tullut. Tämä osottaa selvästi etteivät enkelit eikä profeetat käsittäneet sitä ajatusta, joka ennustuksissa lausuttiin. Pietari sanoo, että kun he innokkaasti etsivät ja tutkivat niiden merkitystä, antoi Jumala heidän ymmärtää, että heidän ennustuksissaan kätketyt salaisuudet eivät olleet aiotut heitä itseään varten, vaan meille, jotka elämme kristinuskon aikakaudessa. Ja hän kehottaa seurakuntaa toivomaan yhä enemmän armoa (suosiota, siunausta) tässä suunnassa — vielä enemmän tietoa Jumalan suunnitelmista. — 1 Piet. 1: 10—13.

On ilmeistä, jos kohta Jeesus lupasi, että seurakunta oli johdettava koko totuuteen, että tämä kuitenkin tulisi olemaan jatkuvaa paljastumista. Jos kohta seurakunta apostolien päivinä oli vapaa monista eksytyksistä, jotka saivat alkunsa paavilaisuudesta, niin emme kuitenkaan voi ajatella, että nuori seurakunta olisi nähnyt niin syvästi ja selvästi Jumalan suunnitelmaan, kuin nyt on mahdollista nähdä. On myös ilmeistä, että eri apostolit eri määrässä näkivät Jumalan suunnitelmaan, jos kohta kaikkia heidän kirjotuksiaan Jumalan henki johti ja elähytti, yhtä varmaan kuin profeettain sanoja. Valaistuksemme tätä erilaisuutta tiedossa, tarvitsee meidän ainoastaan muistaa sitä horjuvaisuutta ja epävarmuutta, joka huomataan Pietarissa ja toisissa apostoleissa, Paavalia lukuunottamatta, silloin kun evankeliumi alkaa levitä pakanoiden keskuuteen. (Ap. t. 10: 28; 11: 1—3; Gal. 2: 11—14.) Pietarin epävarmuus oli selvässä ristiriidassa Paavalin varman vakaumuksen kanssa, joka perustui profeettain sanaan, Jumalan menettelytapaan menneisyydessä ja suoranaisiin ilmestyksiin, joita hän itse oli saanut vastaanottaa.

Paavali oli selvästi saanut runsaamman määrän ilmestyksiä kuin toiset apostolit. Hänelle ei annettu lupaa julistaa näitä ilmestyksiä seurakunnalle, ei edes kokonaan ja täydellisesti toisille apostoleille (2 Kor. 12: 4; Gal. 2: 2). Kuitenkin voimme näissä nä'yissä ja ilmestyksissä, joita annettiin Paavalille,, huomata asiain tilan, jolla oli merkitystä koko seurakuntaan nähden. Sillä jos kohta hänen ei sallittu puhua, mitä hän näki, eikä yksityiskohtia myöten ilmottaa kaikkea, mitä hän tiesi Jumalan salaisuudesta, mikäli se koskee "tulevia aikoja", niin antoi kuitenkin se, mitä hän näki, voimaa, väritystä ja ajatuksen syvyyttä hänen sanoilleen, joita me myöhempien tapausten ja täyttyneitten ennustusten valossa sekä hengen johtaessa voimme käsittää selvemmin kuin alkuajan seurakunta.

Väitteemme todistukseksi muistamme Raamatun viimeistä kirjaa, Johanneksen ilmestystä, joka on kirjotettu noin vuonna 96 j.Kr. Johdanto-sanat ilmottavat, että se on erityinen ilmestys asioista, joita siihen asti ei ole ymmärretty. Tämä todistaa ratkaisevasti, ett'ei ainakaan siihen asti Jumalan suunnitelma ollut kokonaisuudessaan ilmotettu. Tämä kirja ei ole myöskään ennen ollut kaikkea sitä, mitä sen nimi sisältää — paljastaminen, verhon poistaminen. Mitä alkuajan seurakuntaan tulee, niin ei todenmukaisesti ainoakaan ymmärtänyt mitään osaa tästä kirjasta. On luultavaa, ett'ei Johanneskaan, joka nä'yt näki, niitä ymmärtänyt. Hän oli sekä profeetta että apostoli, ja kun hän apostolina ymmärsi ja opetti sitä, mikä silloin oli "ruokaa aikanaan", niin lausui hän sitävastoin profeettana asioita, jotka tulevina aikoina varustaisivat palvelusväen "ravinnolla".

Kristinuskon aikana ovat muutamat pyhimykset koettaneet ymmärtää seurakunnan tulevaisuutta tutkimalla tätä kuvauksellista kirjaa, ja epäilemättä ovat kaikki, jotka lukivat ja ymmärsivät, joskin kohta ainoastaan osan sen totuuksista, tulleet siunatuiksi lupauksen mukaan. (Ilm. 1: 3.) Sellaisille avasi kirja jatkuvasti aarteitaan ja oli Lutherille uskonpuhdistuksen päivinä tärkeä apu käsittämään, että katolilainen kirkko, jonka omantunnon tarkka palvelija hän oli, oli todellisuudessa apostolin mainitsema antikristus, jonka historian me nyt näemme olevan niin suuren osan tätä ennustusta.

Täten Jumala vähitellen kirkastaa totuutensa ja ilmottaa armonsa ylenpalttisen rikkauden. Tästä seuraa, että nyt voidaan odottaa paljon enemmän valoa kuin missäkään edellisessä seurakunnan vaiheessa.

TOINEN LUKU.

KORKEIMMAN JÄRJELLISEN LUOJAN OLEMASSA OLO MÄÄRÄTTY.

Todistuksia, jotka ovat Raamatun ulkopuolella, tarkastettu järjen valossa. — Päätelmä, joka ei pidä paikkaansa. — Järkevä päätelmä. — Jumalan luonne osotettu. — Järjen mukaisia johtopäätöksiä.

Jos järkevästi ja rehellisesti tutkii tuntematonta tunnettujen asian valossa, niin täytyy ennakkoluulottoman, perehtyneen ajattelijan tulla kohti totuutta, vaikkapa hän olisi epäilijäkin. Kuitenkin on selvä, että ilman suoranaista Jumalan suunnitelmain ja tarkotuksen ilmotusta voitaisiin ainoastaan lähestyä totuutta ja saavuttaa ainoastaan epämääräisiä tuloksia. Mutta asettakaamme Raamattu hetkeksi syrjään ja katselkaamme asioita ainoastaan järjen kannalta.

Se, joka voi kaukoputkella tahi paljain silmin katsoa avaruuteen ja nähdä luomakunnan määrättömyyden, sen sopusuhtaisuuden, ihanuuden, järjestyksen, sopusoinnun ja vaihtelevaisuuden ja kuitenkin epäilee, että kaiken tämän luoja on äärettömän paljon hänen viisautensa ja kykynsä yläpuolella, tai joka voi silmänräpäykseksikään otaksua, että tällainen järjestys johtuisi sattumasta, ilman luojaa, hän on siinä määrässä kadottanut tai syrjäyttänyt järjen lahjan, että häntä voidaan pitää niinkuin Raamattu häntä kutsuu, hulluna (sellaisena, jolta puuttuu järki tai ei sitä käytä): "Hullut sanovat sydämessään: 'Ei ole mitään Jumalaa.'" Miksi he niin tekevät, jätämme ratkaisematta, mutta niin palon on Raamatussa ainakin totta, niinkuin jokaisen järkevän ihmisen täytyy havaita, että seurausten täytyy johtua riittävistä syistä, sillä sehän on eittämätön totuus. Vieläpä jokainen kasvi, jokainen kukka antaa kaunopuheliaan todistuksen tässä asiassa. Niiden monimutkainen kokoonpano, muotojen ja kudoksien harvinainen ihanuus puhuvat kaikki korkeammasta viisaudesta ja taidokkuudesta, kuin mitä ihmisillä on. Kuinka lyhytnäköinen onkaan tuo mahdottomuus, joka kehuu ihmisten taitoa ja nerokkaisuutta pitäen luonnon säännöllisyyden, yhdenmukaisuuden ja sopusoinnun johtuvan pelkästä sattumasta; joka tunnustaa luonnon lait, kieltäen samalla luonnolla olevan perehtyneen lainsäätäjän.

Muutamat niistä, jotka kieltävät järjellisen luojan olemassa olon, väittävät, että luonto on tuo ainoa jumala, ja että luonnosta lähtevät kaikki eläin- ja kasvielämän kehitysmuodot ilman että ymmärrys on ne järjestänyt. Ne ovat, sanovat he, jatkuvan kehityksen kautta alistetut sen lain alle, jonka vaikutuksesta "voimakkaampi elää kauvemmin kuin heikompi".

Tämä päätelmä kaipaa tukea, sillä ympärillämme näemme, että eri olennoilla on kullakin määrätty luontonsa, joka ei kehity miksikään korkeammaksi luonnoksi; ja vaikka ne, jotka pitävät kiinni tästä päätelmästä, ovat tehneet uudistuneita yrityksiä, eivät he koskaan ole onnistuneet sekottamaan eri lajeja tai saamaan aikaan uutta määrättyä lajia. Ei tunneta ainoatakaan tapausta, jolloin laji olisi muuttunut toiseksi lajiksi. [Muutamien lukijoittemme varalle huomautamme, että sellaiset muutokset kuin esim. kaalimadon muuttuminen perhoseksi eivät muuta esineen luonnetta: kaalimato ei ole muuta kuin perhosen munasta kuorittu toukka.] Jos kohta löytyy kaloja, jotka voivat käyttää eviään hetkeksi siipinään ja lentää ylös vedestä, ja sammakoita, jotka voivat laulaa, niin ei ole koskaan esiintynyt sellaista tapausta, että ne olisivat muuttuneet linnuiksi. Ja vaikka eläinten joukossa löytyy muutamia, jotka jossain määrin ovat ihmisten kaltaisia, niin ei ole minkäänlaista todistusta siitä, että ihminen kehittyisi tällaisista olennoista. Päinvastoin esittävät tutkimukset, että jos kohta samasta lajista voidaan aikaansaada muunnoksia, niin on mahdotonta sekottaa eri lajia, tai toisesta lajista kehittää toinen laji. Samasta syystä ei voida väittää, että aasi ja hevonen olisivat sukua toisilleen, sillä tiedetään hyvin, että niiden varsa, muuli, on epätäydellinen eikä voi jatkaa kumpaakaan lajia.

Jos sieluton luonto olisi luova tai kehittävä voima, niin se aivan varmaan jatkaisi kehitystä ja mitään määrättyjä lajeja ei silloin löytyisi, koska ilman ymmärrystä ei mikään voisi saavuttaa määrättyä tilaa. Kehitys olisi todellisuus tänä päivänä ja me näkisimme ympärillämme kalojen muuttuvan linnuiksi ja apinoiden muuttuvan ihmisiksi. Tämän päätelmän huomaamme olevan yhtä paljon ristiriidassa ihmisjärjen kuin Raamatun kanssa väittäessään, että järjelliset olennot on luonut valta, jolta puuttuu järki.

Siitä päätelmästä, joka koskee luomisen tapahtumista kehityksen kautta (ihmistä lukuunottamatta), jota vastaan meillä ei ole mitään pätevää syytä, teemme seuraavassa lähemmin selvää. Se päättää, että nykyään olemassa olevat eri lajit ovat määrätyt ja muuttumattomat, mitä luontoon ja lajiin tulee. Ja jos kohta nykyiset lajit voidaan kehittää paljon korkeammalla kannalle, vieläpä täydellisyyteensä asti, niin pysyvät kuitenkin nämät lajit samoina. Tämä päätelmä otaksuu edelleen, ett'ei yksikään näistä lajeista ollut alkuaan niin luotu, vaan kehittyivät kaukaisessa muinaisuudessa maasta ja vähitellen tapahtuvan kehityksen kautta muodosta toiseen. Jumalan määräämien lakien mukaan on tämä kehitys, jossa ravinnon ja ilmaston muutos on ollut tärkeänä tekijänä, mahdollisesti jatkunut, kunnes ne lajit, sellaisina kuin ne nyt esiintyvät, ovat tulleet määrätyiksi, jonka jälkeen muutos on mahdoton, koska Luojan lopullinen tarkotus tässä suhteessa selvästi on saavutettu. Jos kohta kukin näistä eri kasvi- ja eläinsuvuista voi parantua tai huonontua, niin ei kuitenkaan yksikään niistä kykene muuttumaan toiseksi tai johtumaan toisesta suvusta tai lajista. Jos kohta kukin näistä lajeista voi saavuttaa täydellisyyden omassa lajissaan, niin on kuitenkin, sitten kun Luoja luontoon nähden on saavuttanut tarkotuksensa, jatkuva kehitys tässä suhteessa mahdoton.

Väitetään, että alkuperäiset kasvit ja eläimet, joista nykyiset määrätyt lajit johtuvat, kuolivat ennen ihmisen luomista. Nykyään hävinneitten eläinten ja kasvien luurangot ja maatumat, joita on tavattu syvällä maassa, puhuvat tämän päätelmän puolesta. Tämä käsityskanta ei syrjäytä eikä hylkää Raamatun oppia, että ihminen oli välitön ja täydellinen luomus, luojansa kuva mitä järkeen ja siveyteen tulee eikä kehityksen tulos, joka kehitys todennäköisesti oli yhteinen koko muulle luomakunnalle. Tällainen käsitys ei millään tavalla vaikuttaisi heikontavasti, vaan antaisi se tukea Raamatun väitteelle, että luonto, sellaisena kuin se tänään esiintyy, opettaa, että järjellinen olento on sen järjestänyt ja ollut sen ensimmäinen alkaja. — Johtakoon ihmisjärki parhaan kykynsä mukaan tunnetut tosiasiat mahdollisista ja riittävistä syistä ja sen ohella jokaisessa erikoisessa tapauksessa menetelköön rehellisesti luonnon lakeja kohtaan; mutta luonnon monimutkaisen koneiston takana huomataan sen suuren alkuunpanijan jäljet, joka alkuunpanija on järjellinen, kaikkivaltias Jumala.

Me väitämme siis, että järjellisen luojan olemassa olo on selvästi todistettu totuus. Todistukset ovat ympärillämme, jopa omassa itsessämme, sillä me olemme hänen tekonsa. Jokainen sielun ja ruumiin ominaisuus puhuu ihmeellisestä taitavuudesta, joka on paljon sen yläpuolella, mitä me käsitämme. Ja hän on myös se, joka on ajatellut ja luonut sen, mitä me kutsumme luonnoksi. Me väitämme, että hän järjesti ja määräsi luonnon lait, joiden kaunista ja sopusointuista toimintaa me näemme ja ihailemme. Häntä, jonka viisaus teki maailman kaikkiuden suunnitelman, jonka voima ylläpitää ja johtaa sitä, ja jonka viisaus ja valta on niin paljon yläpuolella meidän omaamme, me jumaloimme ja palvomme vaistomaisesti.

Tämän valtavan Jumalan olemassa olon käsittäminen olisi vaan hänen kaikkivaltiaan voimansa pelkäämistä, ellemme näkisi, että hän on siinä määrin suosion ja hyvyyden täyttämä, että se vastaa hänen voimaansa. Tästä olemme myöskin täysin vakuutetut niiden samojen seikkojen perustuksella, jotka todistavat hänen olemassa olonsa, valtansa ja viisautensa. Me emme tule pakotetuiksi ainoastaan siihen lopputulokseen, että löytyy Jumala, ja että hänen valtansa ja viisautensa on äärettömän paljon yläpuolella meidän omaamme, vaan pakottaa meidän järkemme meitä pitämään itsestään selvänä, että se, mikä luodussa on suuremmoisinta ei ole Luojaa suurempi. Siksi täytyy meidän päättää, että ihmisten keskuudessa tavattava korkein hyvyyden ja vanhurskauden ilmaus on yhtä paljon pienempi Luojan hyvyyttä ja vanhurskautta, kuin ihmisen viisaus ja kyky ovat hänen viisauttaan ja kykyään pienemmät. Ja siten on meillä sielumme silmäin edessä Luojan olento ja ominaisuudet. Hän on viisas, vanhurskas, rakkaudesta rikas ja voimakas, ja hänet ominaisuuksiensa vaikutusala on verrattomasti laajempi kuin hänen suurernmoisimman luomuksensa. Mutta sitten kun me nyt olemme saaneet tämän johdonmukaisen lopputuloksen Luojan olemassa olosta ja luonteesta, tehkäämme edelleen kysymys: mitä tulee meidän odottaa sellaiselta olennolta? Vastaukseksi tulee, että tällaisten ominaisuuksien omistaminen täydellä syyllä edellyttää niiden harjottamista ja käyttämistä. Jumalan voimaa täytyy käyttää, käyttää sopusoinnussa hänen luontonsa kanssa, viisaasti, oikeudenmukaisesti ja rakkaudella. Mitä keinoja hän tätä tarkotusta varten käyttäneekin, millä tavalla Jumalan voima vaikuttaneekin, täytyy lopullisen tuloksen olla sopusoinnussa hänen luontonsa ja luonteensa kanssa, ja hänen äärettömän viisautensa täytyy hyväksyä jokainen askel.

Mikä olisikaan järjellisempää kuin siten käyttää voimaa, jonka me näemme ympärillämme luoduissa lukemattomissa maailmoissa ja maan ihmeellisessä vaihtelevaisessa moninaisuudessa. Mikä olisikaan ymmärrettävämpää kuin luoda sellainen olento kuin ihminen, joka on varustettu järjellä ja arvostelukyvyllä käsittämään Luojan työtä ja arvostelemaan hänen taiteellista kykyään — hänen viisauttaan, vanhurskauttaan, voimaansa ja rakkauttaan? Kaikki tämä on järjellistä ja täydellisessä sopusoinnussa tosiasiain kanssa, jotka me tunnemme.

Ja nyt tulee viimeinen väitteemme. Eikö olisi järjellistä otaksua, että sellainen äärettömän viisas ja hyvä olento, sitten kun hän oli luonut olion, joka voi käsittää luojansa ja hänen suunnitelmansa, voisi rakkautensa ja vanhurskautensa pakottamana tyydyttää tämän olion kaipuun antamalla sille jonkinlaisen ilmotuksen? Eikö olisi järjellistä otaksua, että Jumala antaisi ihmiselle valaistusta hänen olemassa olonsa tarkotuksesta ja suunnitelmistaan hänen tulevaisuutensa suhteen. Sitävastoin kysymme, eikö olisi mahdotonta otaksua, että sellainen luoja olisi luonut sellaisen ihmisen, varustanut hänet ajatuskyvyllä, joka tunkeutuu tulevaisuuteen, eikä kuitenkaan olisi antanut mitään ilmotusta suunnitelmistaan tyydyttääkseen tätä kaipuuta? Tällainen menettelytapa olisi mahdoton, koska se olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jollaiseksi me Jumalaa ajattelemme, ristiriidassa vanhurskaan ja rakkaudellisen olennon menettelytavan kanssa.

Me voimme tehdä sen loppupäätöksen, että jos jumalallinen viisaus ihmisen luomisessa olisi pitänyt tarpeettomana antaa hänelle tietoa hänen tulevasta tarkotusperästään ja hänen osuudestaan luojansa suunnitelmiin, niin olisi sekä jumalallinen viisaus että jumalallinen rakkaus vaatinut, että tämän olennon kyvyt niin rajotettaisiin, ettei sitä aina vaivaisi ja häiritsisi epäilys, pelko ja tietämättömyys; ja varmaankin olisi jumalallista valtaa käytetty tällaisessa rajotuksessa. Se seikka, että ihmisellä on kyky käsittää jumalallisen suunnitelman ilmotuksen luojansa tunnustetun luonteen yhteydessä, antaa siis kylliksi riittävän syyn odottaa, että Jumala lahjottaisi sellaisen ilmestyksen sellaisena aikana ja sillä tavalla, kuin hän viisaudessaan voisi hyväksyä. Siis tarkastamalla tätä, vaikkakaan emme tuntisi Raamattua, johtaisi järki meitä odottamaan ja etsimään jotakin sellaista ilmestystä, minä Raamattu sanoo olevansa. Ja edelleen, kun otamme huomioon sen järjestyksen ja sopusoinnun, joka vallitsee kaikkialla luomakunnassa, kuinka esim. tähdistöt suuremmoisessa kiertokulussaan noudattavat määrä-aikoja ja -paikkoja niin emme voi muuta kuin otaksua, että pienemmät säännöttömyydet, niinkuin maanjäristykset, tuuliaispäät j.n.e., ovat ainoastaan viittauksia siitä, että eri alkuaineitten yhteistoiminta tässä maailmassa nykyään on epätäydellistä. Vakuutus, että kaikki on tuleva vihdoin täydelliseksi ja sopusointuiseksi maan päällä samoin kuin taivaassa, sekä jonkinlainen selitys siitä, miksikä nyt ei niin ole, ovat kysymyksiä, jotka ajattelevalle ihmiselle ovat luonnollisia niinkuin niihin vastaaminen Luojalle, jonka viisaus, valta ja hyvyys ovat ilmeiset. Siitä syystä tulee meidän odottaa, että etsitty ilmestys käsittäisi tällaisen vakuutuksen ja tällaisen selityksen.

Kun me nyt olemme osottaneet miten järkevää on odottaa Jumalan tahdon ja suunnitelman ilmotusta meidän sukuumme nähden, tulemme seuraavassa luvussa tutkimaan Raamatun yleistä luonnetta; joka Raamattu sanoo juuri olevansa sellainen ilmestys. Ja jos se esittää Jumalan luonteen olevan täydellisessä sopusoinnussa järjen kanssa, kuten ylempänä olemme nähneet, silloin täytyy meidän tehdä se johtopäätös, että se sen kautta on todistanut olevansa tarpeellinen ja syyllä odotettu Jumalan ilmestys ja täytyy meidän silloin ottaa vastaan sen todistus sellaisena ilmestyksenä. Jos se on Jumalasta, täytyy sen oppien, täysin ymmärrettyinä, olla sopusoinnussa hänen luonteensa kanssa, joka kuten järki vakuuttaa meille, on täydellinen viisaudessa, vanhurskaudessa, rakkaudessa ja vallassa.

KOLMAS LUKU.

RAAMATTU JUMALALLISENA ILMESTYKSENÄ TARKASTETTU JÄRJEN VALOSSA.

Raamatun vaatimukset ja sen ulkonaiset todistukset luotettavaisuudesta. — Sen pitkä ikä ja säilyminen. — Sen siveellinen vaikutus. Tekijäin vaikuttimet. — Kirjotusten yleinen luonne. — Mooseksen kirjat. — Mooseksen laki. — Mooseksen kautta toimeenpannun hallitustavan omituisuudet. — Tämä ei ollut mikään pappisviekkauden järjestelmä. — Maallisten järjestysmiesten ohjesäännöt. — Lain edessä ovat rikas ja köyhä samalla tasolla. — Varmuustoimenpiteitä kansan oikeuksien suojelemiseksi. — Pappissääty ei ollut suosikkiluokka. Tapa sen ylläpitämiseksi y.m. — Suojelus vieraitten, leskien, isättömien ja palvelijoiden ahdistamista vastaan. — Raamatun profeetat. — Löytyykö yhteistä sidettä lain, profeettain ja uuden testamentin tekijäin välillä. — Ihmeet eivät ole ristiriidassa järjen kanssa. — Loppupäätös, johon meidän täytyy tulla.

Raamattu on sivistyksen ja vapauden soihtu. Sen hyvän yhteiskunnallisen vaikutuksen ovat tunnustaneet suurimmat valtiomiehet, joskin he usein ovat katselleet sitä niiden ristiriidassa olevien uskontunnustusten kautta syntyneiden eriväristen silmälasien läpi, jotka, vaikkakin ovat Raamatun puolella, surullisesti vääristelevät sen oppeja. Kunnioittavan vanhan kirjan ovat sen ystävät asettaneet tahtomattaan perin valheelliseen valoon. Monet näistä olisivat valmiit uhraamaan elämänsä sen tähden. Ja kuitenkin vahingottavat he sitä oleellisesti suuremmassa määrässä, kuin sen viholliset, nojautumalla siihen niissä sen totuuksien väärinkäsityksissä, joita he niin kauvan ovat kunnioittaen omaksuneet, ja jotka he esi-isiltään ovat perineet. Oi, jospa he heräisivät uudelleen katselemaan sitä, mikä on kirjotettu Raamatussa, ja saattaisivat sen viholliset häpeään riistämällä heiltä heidän aseensa!

Koska luonnon valo johtaa meitä odottamaan Jumalalta täydellisempää ilmestystä, kuin mitä luonto itse antaa, täytyy järkevän ajattelevan ihmisen olla valmis tutkimaan jokaista vaatimusta joka esiintyy jumalallisena ilmestyksenä, ja jolla on järjellinen ulkonainen todistus tällaisen vaatimuksen todennäköisyydestä. Raamattu väittää olevansa sellainen Jumalan ilmestys, ja se tulee luoksemme riittävillä ulkonaisilla todistuksilla siitä, että sen vaatimukset todennäköisesti ovat oikeutettuja; sekä antaa meidän syyllä toivoa, että tarkempi tutkiminen on tuova valoon vielä täydellisempiä ja vieläkin sitovampia todistuksia siitä että, se on Jumalan sanaa.

Raamattu on vanhin kirja, mikä on olemassa. Se on kestänyt kolmenkymmenen vuosisadan myrskyt. Ihmiset ovat kaikin tavoin koettaneet hävittää sen maan päältä. He ovat piiloittaneet sen, he ovat kaivaneet sen maahan, he ovat kuolemanrangastuksen uhalla kieltäneet omistamasta sitä, ja kiivaimmat ja säälimättömimmät vainot ovat kohdanneet niitä, jotka ovat siihen uskoneet; mutta kirja elää vielä. Tänä päivänä, kun monet sen vastustajista nukkuvat kuolon unta ja sadat nidokset, joita on kirjotettu saattaakseen sen huonoon huutoon ja tehdäkseen tyhjäksi sen vaikutuksen, kauvan sitten ovat unohdetut, on Raamattu raivannut itselleen tien maan kaikkiin kansoihin ja kieliin sekä on tullut käännetyksi yli neljällesadalle eri kielelle. Se, että tämä kirja on elänyt kautta monien vuosisatojen huolimatta kaikista vertojaan turhaan hakevista yrityksistä tuhota ja hävittää sitä, on tosiasia, joka ainakin on voimakas todistus siitä, että se suuri olento, jonka se väittää alkuunpanijakseen, on myös sen suojelija.

On siis totta, että Raamatun siveellinen vaikutus on poikkeuksetta hyvä. Ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet sitä, ovat aina kohonneet parempaan, puhtaampaan elämään. Toiset uskonnolliset ja tieteelliset teokset ovat aikaansaaneet hyvää, vaikuttaneet jalostuttavasti ja olleet ihmiskunnalle jossain määrin siunaukseksi, mutta kaikki kirjat yhteensä ovat olleet kykenemättömät lahjottamaan huokaavalle luomakunnalle sitä iloa, rauhaa ja siunausta, jonka Raamattu tuo sekä rikkaalle että köyhälle, oppineelle ja oppimattomalle. Raamattu ei ole aiottu ainoastaan lukemista varten. Se on kirja, jota pitää tutkia huolella ja miettien, sillä Jumalan ajatukset ovat korkeammalla meidän ajatuksiamme ja hänen tiensä ovat korkeammalla meidän teitämme. Jos me tahdomme käsittää äärettömän Jumalan suunnitelmia ja ajatuksia, niin täytyy meidän omistaa kaikki voimamme tähän tärkeään työhön. Totuuden rikkaimmat aarteet eivät aina ole pinnalla. Kauttaaltaan ja lakkaamatta tämä kirja viittaa ja vetoaa samaan etevään luonteeseen, Jeesus nasaretilaiseen, jonka se sanoo olevan Jumalan pojan. Alusta loppuun on hänen nimensä kutsumuksensa ja työnsä huomattavassa asemassa. Eri tavalla täysin todistettu, Raamatun ulkopuolella oleva, historiallinen tosiasia on, että mies nimeltä Jeesus nasaretilainen, eli ja oli saavuttanut jonkinlaisen kuuluisuuden jotakuinkin samaan aikaan, kuin Raamatun kirjottajat ilmottavat. Paitsi uuden testamentin tekijäin antamaa todistusta on vielä historia varmentanut sen tosiasian, että tämä Jeesus ristiinnaulittiin, koska juutalaiset ja heidän pappinsa olivat loukkaantuneet häneen. Uuden testamentin kirjottajat olivat lukuunottamatta Paavalia ja Luukasta Jeesus nasaretilaisen henkilökohtaisia tuttuja ja oppilaita ja esittävät he kirjotuksissaan hänen oppejaan.

Jokaisen kirjan olemassaolo edellyttää tekijän puolelta jonkinlaisia vaikuttimia. Me kysymme sentähden: mitkä olivat ne vaikuttimet, jotka aiheuttivat nämä miehet omistamaan itsellensä tuon henkilön asian? Hän tuomittiin kuolemaan ja juutalaiset ristiinnaulitsivat hänen pahantekijänä. Uskonnollisimmat heistä suostuivat siihen ja vaativat häntä tapettavaksi niinkuin sellaisen, joka ei ole arvokas elämään. Omaksumalla hänen asiansa ja julkisesti julistamalla hänen oppejaan alistuivat nämä miehet kantamaan ylenkatsetta, kieltäymyksiä ja katkeria vainoja, asettivat elämänsä alttiiksi ja vieläpä muutamissa tapauksissa kärsivät marttyyrikuoleman. Jos me myönnämme, että Jeesus eläessään oli ihmeellinen henkilö sekä elämässään että opissaan, mitä vaikuttimia olikaan kellään omistaa hänen asiansa, sittenkuin hän oli kuollut? — erittäinkin kun hänen kuolemansa oli niin häpeällinen? Ja jos me otaksumme että nämä kirjoittajat ovat keksineet kertomuksensa, ja että Jeesus oli heidän mielikuvituksensa sankari ja ihanne, kuinka mahdotonta olisikaan ajatella, että järjelliset ihmiset, sitten kuin he olivat väittäneet, että hän oli Jumalan poika, että hän oli siinnyt yliluonnollisella tavalla, omisti yliluonnollisia voimia, joiden avulla hän paransi spitalisia, antoi nä'ön niille, jotka olivat sokeina syntyneet, ja kuulon kuuroille, vieläpä herätti kuolleita — kuinka äärettömän mahdotonta olisikaan ajatella, että he olisivat lopettaneet tällaisen luonteen kuvauksen ilmottamalla, että kourallinen hänen vihollisiaan tappoi hänen suurkavaltajana, samalla kuin toiselta puolen hänen ystävänsä, ja oppilaansa, niiden joukossa itse kirjottajat, jättivät hänet ja ratkaisevassa silmänräpäyksessä pakenivat?

Joskin maailmanhistoria muutamissa kohdin poikkeaa näistä kirjailijoista, älköön se kuitenkaan johtako meitä pitämään heidän ilmoituksiaan epätodenmukaisina. Niiden jotka niin tekevät, täytyy tuoda esiin ja todistaa jokin vaikuttava syy miksi nämä kirjailijat olisivat tehneet vääriä väitteitä. Mitkä vaikuttimet olisivat voineet johtaa heitä? Olisivatko he mahdollisesti toivoneet sen kautta voittavansa onnea, mainetta, valtaa tai maallisia etuja? Jeesuksen ystävien köyhyys ja heidän sankarinsa arvonannon puute Juudan suurten uskonnonharrastajien joukossa vastustaa sellaista ajatusta, jonka ohella se, että hän kuoli pahantekijänä, rauhanhäiritsijänä ja oli halveksittu, ei antanut mitään toiveita kadehdittavaan maineeseen niille, jotka ottivat asiakseen jälleen lujittaa hänen oppiaan. Ja päinvastoin, jos niillä, jotka saarnasivat Jeesuksesta, oli tällaista odotettavissa, eivätköhän he silloin olisi nopeasti jättäneet asiaa, kun he huomasivat, että se toi mukanaan häpeää, vainoa, vankeutta ja vieläpä kuolemaa? Järki opettaa meille selvästi, että miehillä, jotka uhrasivat kodin, arvon, kunnian ja elämän, jotka eivät eläneet hetkellistä nautintoa varten, vaan joiden päämääränä oli kanssaihmisten kohottaminen, ja jotka terottivat korkeinta siveysoppia, ei ollut ainoastaan jokin vaikutin, vaan täytyipä heidän vaikuttimensa olla puhdas ja heidän päämääränsä mitä ylevin. Järki selittää edelleen, että sellaisten miesten todistus, joita johtivat ainoastaan puhtaat ja hyvät vaikuttimet, ansaitsee kymmenen kertaa enemmän luottamusta kuin tavallisten kirjailijain. Nämä miehet eivät olleet myöskään uskonnollisia haaveilijoita. He olivat terveen järjen miehiä ja osottivat jokaisessa tilaisuudessa uskonsa ja toivonsa perustuksen ja tässä hyvin harkitussa vakaumuksessaan pysyivät he aina lujina.

Ja mitä tässä olemme huomauttaneet, voidaan samalla tavalla sovelluttaa vanhan testamentin eri kirjailijoihin. Pääasiassa näissä miehissä kuvastuu heidän uskollisuutensa Herraa kohtaan, ja yhtä puolueettomasti kuin raamatunhistoria kiittää heidän hyveitään, mainitsee ja soimaa se heidän heikkouksiaan ja puutteitaan. Tämän täytyy hämmästyttää niitä, jotka otaksuvat, että Raamattu on tekaistu kertomus, jonka tarkotus olisi vaikuttaa ihmisissä pyhää pelkoa ja kunnioitusta uskonnollista järjestelmää kohtaan. Raamatussa esiintyvä oikeudellisuus, todistaa sen totuudeksi. Jos petturi tahtoisi kuvata jonkun suureksi mieheksi, ja ennen kaikkea jos hän tahtoisi uskotella, että hänen kirjoituksensa olisivat Jumalan elähyttämiä, niin esittäisi hän epäilemättä sellaisen henkilön luonteen suurimmassa määrässä moitteettomaksi ja jaloksi. Koska Raamattu ei ole tehnyt itseään syypääksi tällaiseen menettelytapaan, on se tyydyttävä todistus siitä, ett'ei se ole valheellisesti kyhätty ihmisten pimittämiseksi.

Meillä on siis syytä odottaa, että meille ilmotetaan Jumalan tahto ja suunnitelma. Me olemme myös löytäneet Raamatun, joka väittää ilmottavansa tämän, ja jonka ovat kirjottaneet miehet, joiden vaikuttimia meillä ei ole syytä epäillä vaan hyväksyä. Tarkastakaamme nyt niiden kirjotusten luonnetta, jotka ilmottavat olevansa Jumalan hengen elähyttämiä, nähdäksemme vastaavatko niiden opit sitä luonnetta, jonka me syyllä omistamme Jumalalle, ja missä määrin näissä kirjotuksissa itsessään on todistus niiden luotettavaisuudesta.

Uuden testamentin viisi ensimmäistä kirjaa ja useat vanhassa testamentissa ovat kertomuksia tosiasioista, joita kirjoittajat tunsivat, kertomuksia, joiden totuuden takaa heidän luonteessa. Jokaiselle on selvää, ett'ei tarvita mitään erityistä ilmestystä jos he tahtoisivat yksinkertaisesti kertoa totuuden niissä asioissa, jotka olivat heitä lähellä, ja jotka he täysin tunsivat. Kun Jumala kuitenkin tahtoi antaa ihmiselle ilmestyksen, niin on todennäköistä, että näillä kertomuksilla menneistä tapauksista on merkitystä tähän ilmestykseen nähden, sillä onhan syytä otaksua, että Jumala niin johtaisi ja järjestäisi, että se rehellinen henkilö, jonka hän valitsisi aseekseen, tulisi yhteyteen tarpeellisten tosiasiain kanssa. Näiden Raamatun historiallisten osien luotettavaisuus riippuu melkein yksinomaan tekijäin luonteesta ja vaikuttimista. Hyvä ihminen ei puhu valhetta. Puhdas lähde ei anna kitkerää vettä. Ja Raamatun todistus kokonaisuudessaan poistaa pienimmänkin epäilyksen siitä, että sen kirjottajat sanoisivat tai tekisivät pahaa, jotta sen kautta hyvä tulisi esille.

Määrättyjen Raamatullisten kirjojen kuten Kuningasten-, Aika-, Tuomarienkirjojen totuudellisuus ei kärsi siitä, että me aivan yksinkertaisesti sanomme niiden olevan tosia, huolella tehtyjä muistiinpanoja aikansa huomatuista tapauksista ja henkilöistä. Heprealaisten kertomukset sisältävät historiaa samoinkuin laki ja profeetat, ja kun muistetaan, että heidän historiansa, sukuluettelonsa j.n.e. kuvailivat niin paljon tarkemmin yksityiskohtaisia seikkoja syystä että Messias oli suoraan polveutuva Aabrahamista, niin ymmärretään miksi muutamia historiallisia asioita mainitaan, joita yhdeksännentoista vuosisadan valistus ei pidä oikein sopivana. Niin esimerkiksi piti historioitsija todennäköisesti tarpeellisena koristelematta kertoa moabittilais- ja ammonialaiskansojen alkuperästä ja heidän sukulaisuussuhteistaan Aabrahamin kanssa, jotta kertomus heidän alkuperästään tulisi täydelliseksi. (1 Moos. 19: 36—38). Samoin on meille annettu erittäin tarkka kertomus Juudan lapsista, sillä hänestä polveutui kuningas Daavid, jonka kautta Marian, Jeesuksen äidin (Luuk. 3: 23, 31, 33, 34), samoinkuin Joosefin, hänen puolisonsa, sukuluettelo johdetaan takasin Aabrahamiin. Täydellinen sukuluettelo oli epäilemättä sitä välttämättömämpi, kun tästä suvusta (1 Moos. 49: 10) oli polveutuva Israelin etevin kuningas samoinkuin luvattu Messias. Tästä johtuu poikkeaminen yksityisseikkoihin, mikä ei muuten esiinny. — 1 Moos. 38.

Tietenkin on samanlaisia tai muita syitä toisiin Raamatussa oleviin historiallisiin tosiasioihin nähden, joiden hyödyn me ehkä aikaa myöten saamme nähdä, ja jotka, elleivät ne koskisi historiaa, vaan ainoastaan siveellistä opetusta, ilman vahinkoa voitaisiin poistaa. Kuitenkaan ei kukaan voi millään tavalla väittää, että Raamattu missään suosisi säädyttömyyttä. Tulee myöskin muistaa, että samoja asioita voidaan eri kielillä esittää paremmin ja huonommin ja jos kohta raamatunkääntäjät olivat liian omantunnontarkkoja jättääkseen pois mitään siitä, mikä esiintyi alku-tekstissä, niin elivät he kuitenkin aikana, joka ei ollut niin tarkka kuin meidän aikamme valitessaan sopivia lausuntotapoja. Samaa voidaan ajatella vanhimmasta raamatullisesta ajasta ja sen tavasta ilmaista ajatuksiaan. Varmaan ei hienotunteisinkaan voi tähän nähden tehdä pienintäkään huomautusta ainoastakaan uudessa testamentista esiintyvästä lauseesta.

Mooseksen kirjat ja niissä julaistut lait.

Raamatun viisi ensi kirjaa tunnetaan Mooseksen viiden kirjan nimellä, vaikkakin ei missään mainita häntä niiden tekijäksi. On hyvin luultavaa, että Mooses tai joku hänen johdollaan on kirjottanut ne. Mitä kertomukseen hänen kuolemastaan ja hautaamisestaan tulee, niin voimme ajatella, että hänen kirjurinsa on niistä tehnyt sopivan lisäyksen. Se, ettei varmasti mainita, että Mooses olisi nämä kirjat kirjottanut ei ole mikään todistus sellaista otaksumaa vastaan, sillä jos joku toinen olisi kirjottanut ne pimittämis- ja pettämis-tarkotuksessa, olisi hän varmaankin, saavuttaakseen luotettavaisuutta ilmottanut että Israelin suuri johtaja ja valtiomies oli ne kirjottanut. (Katso 5 Moos. 31: 9—27.) Se on varma, että todellakin Mooses johti heprealaisen kansan Egyptistä. Hän järjesti heidät kansaksi niiden lakien mukaan, jotka näissä kirjoissa ovat esitetyt, ja heprealainen kansa on yli kolmen tuhannen vuoden kuluessa yksimielisesti väittänyt, että Mooses on heille lahjottanut nuo kirjat, ja niin pyhinä ovat he pitäneet noita kirjoja, ettei pistettä tai pilkkua ole saanut muuttaa, joka takaa sen, että kirjotukset ovat väärentämättömät.

Nämä Mooseksen kirjat sisältävät ainoan uskottavan kertomuksen, mikä on olemassa siltä ajalta, jota ne käsittelevät. Kiinalainen historia on alkavinaan luomisesta kertoessaan miten Jumala läksi veneessä vesille, otti maamöhkäleen käteensä ja heitti sen veteen. Tästä maamöhkäleestä, niin kerrotaan, tuli tämä maailma j.n.e. Mutta koko satu on niin järjetön, että jo lapsen ymmärryksellä varustettu ihminen ei anna sen itseänsä pettää. Sitä vastoin ensimmäisen Mooseksen kirjan esitys perustuu siihen järjelliseen otaksumaan, että Jumala, luoja, järjellinen alkusyy, jo oli olemassa. Se ei koskettele Jumalan olemassaolon alkamista, vaan hänen työtään ja sen alkamista ja järjestelmällistä eteenpäin kehittymistä: — "Alussa loi Jumala taivaan ja maan". Se ainoastaan mainitsee maan alkuperän ryhtymättä lähempiin selityksiin, ja jatkaa sitten kertomalla kuudesta päivästä (ajanjaksosta), jonka kuluessa maa valmistettiin ihmistä varten. Tämän käsityksen vahvistaa pääasiallisesti neljäntuhannen vuoden kuluessa kerätty tieteellinen valo. Tästä seuraa, että on paljon järjellisempää hyväksyä väite, että Jumalan henki on elähyttänyt näiden asiain kertojan, Mooseksen, kuin otaksua, että yksi mies yksinään tiesi enemmän kuin koko jälelläoleva ihmiskunta tietää kolmentuhannen vuoden tutkimuksien jälkeen, jota tutkimusta nyt helpottaa uudenaikaiset apuneuvot ja joilla on miljoonittain rahaa käytettävänään.

Tarkasta edelleen niitä lakimääräyksiä, joita nämä kirjotukset sisältävät. Varmaa on, ett'eivät nämä lait ole löytäneet vertojaan ennenkuin yhdeksännellätoista vuosisadalla. Nämä yhdeksännentoista vuosisadan lait nojautuvat Mooseksen laissa esitettyihin perusajatuksiin ja itse asiassa ovat sellaiset miehet laatineet ne, jotka tunnustivat Mooseksen lain jumalallisen alkuperän.

Jumalan kymmenen käskyä on lyhyt yhteenveto koko laista. Nämä kymmenen käskyä sisältävät jumalanpalveluksen ja siveyden suhteen määräyksiä, joiden jokaisen tutkijan silmissä täytyy näyttää suuressa määrin ihmeellisiltä ja jos ne tähän asti olisivat olleet tuntemattomat ja nyt tavattaisiin Kreikan, Rooman tai Babylonin (kansoja, jotka ovat nousseet ja hävinneet paljon sen jälkeen kuin nämä lait säädettiin) raunioissa ja muinaisjäännöksissä, niin pidettäisiin niitä ihmeellisinä ellei ylenluonnollisina. Mutta näiden lakien ja niiden vaatimusten tunteminen on aikaansaanut jonkinlaisen välinpitämättömyyden, niin että niiden todellisen suuruuden näkevät ainoastaan muutamat harvat. On totta, että nämä käskyt eivät puhu mitään Kristuksesta, mutta niitä ei annettukaan kristityille vaan heprealaisille, eikä niillekään siksi, että ne opettaisivat uskomaan lunastukseen, vaan vakuuttaakseen ihmisiä heidän synnillisestä tilastaan ja lunastuksen tarpeesta. Ja näiden käskyjen pääsisällyksen yhdisti ihmeellisellä tavalla kristinuskon suuri perustaja sanoihin: "Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi", ja: "Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi." Mark. 12: 30, 31.

Mooseksen toimeenpanema hallitusmuoto erosi kaikista muista sekä uudemmista että vanhemmista siinä, että se väitti, että tämä hallitus tuli itse Luojalta, ja että kansa oli vastuunalainen hänen edessään. Heidän lakinsa ja maalliset ja uskonnolliset järjestysmuotonsa esiintyivät Jumalasta lähteneinä ja olivat, niinkuin kohta saamme nähdä, täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, minkä järki sanoo olevan Jumalan luonteen. Keskellä leiriä olevan tabernaakkelin "Kaikkein pyhimmässä" paikassa ilmestyi Jehovan läsnäolo heidän kuninkaanaan, ja siellä saivat he vastaanottaa yliluonnollista opetusta kansansa asioitten hoitamisessa. Pappissääty järjestettiin, jolla oli täydellinen valta tabernaakkelin hoidossa, ja ainoastaan pappien kautta voitiin tulla Jehovan luokse ja saatiin neuvotella hänen kanssaan. Joku voinee tässä ensin ajatella: "Kas niin, tuossa on meillä heidän järjestelmänsä päämäärä: heillä samoinkuin toisilla kansoilla oli hallitusvalta papeilla. He käyttivät hyväkseen kansan herkkäuskoisuutta ja pelottivat heitä oman kunnian ja voiton tähden". Kuitenkin hiljaa, ystäväni, älkäämme otaksuko mitään ennenaikaisesti. Kun, niinkuin tässä tapauksessa, on helppo tutkia itse tosiasiat, niin ei olisi järkevää, asianhaaroja syrjäyttämällä, tehdä huonoja johtopäätöksiä. Kaikki puhuu eittämättömästi sellaista käsitystä vastaan. Pappien oikeudet ja etuoikeudet olivat rajotetut. He eivät saaneet mitään maallista valtaa ja heiltä puuttui kokonaan tilaisuutta käyttää virkaansa kansan oikeuksien ja omantunnonvapauden sortamiseksi. Vieläpä Mooseksen kautta, joka itse oli pappissuvun jäsen tehtiin nämä määräykset.

Koska hän Jumalan lähettiläänä oli vienyt Israelin Egyptin orjuudesta, niin joutui olosuhteiden pakosta toimeenpaneva valta hänen käsiinsä ja teki hiljaisesta Mooseksesta itsevaltijaan hallituksessa ja vallassa, jos kohta hänestä lempeän ja nöyrän luonteensa tähden tuli itse asiassa kansan liiaksi rasittama palvelija, joka tyhjensi elonvoimansa virkansa painostavissa huolissa. Sellaisten olosuhteiden vallitessa perustettiin maallinen hallitus, joka itse asiassa oli kansanvalta. Välttääksemme kaikkea epäilystä tahdomme sanoa: uskottoman kannalta katsoen oli Israelin hallitusmuoto kansanvalta, mutta omien vaatimustensa valossa oli se teokratia, s.o., jumalallinen hallitus, sillä lait, jotka Jumala Mooseksen kautta antoi, olivat muuttumattomat: ei saanut mitään lisätä tai ottaa pois heidän lakikokoelmastaan. Tältä kannalta katsoen poikkesi Israelin hallitus kaikista muista joko aikasemmista tai myöhemmistä maallisista hallituksista. "Silloin sanoi Herra Moosekselle: 'Kerää minulle seitsemänkymmentä miestä Israelin vanhimmista, jotka tiedät kuuluvan kansan vanhimpiin ja tarkastusmiehiin, ja vie heidät ilmestysmajan eteen ja seisokoon he siellä sinun kanssasi. Siellä tahdon minä silloin tulla alas ja puhua kanssasi sekä tahdon ottaa sinun päälläsi lepäävästä hengestä ja antaa heille; sitten auttavat he sinua kansan kuorman kantamisessa, niin ett'ei sinun tarvitse sitä yksin tehdä'." (4 Moos. 11: 16, 17. Katso myös värsyjä 24—30, jotka ovat esimerkkinä todellisesta vilpittömästä valtiomiestaidosta ja hiljaisesta ja nöyrästä luonteesta.) Kun Mooses kertoi tästä, sanoi hän: "Silloin minä otin teidän heimonne päämiehet, viisaat ja hyvin tunnetut miehet, ja asetin teille päämiehiksi, johtajiksi, toiset tuhannen, toiset sadan, toiset viidenkymmenen ja toiset kymmenen yli, ja tarkastusmiehiksi teidän eri heimoihinne." — 5 Moos. 1, 1: 15; 2 Moos. 18: 13—26.

Täten osottautuu, että tämä etevä lainsäätäjä, kaukana siitä, että olisi koettanut laajentaa tai vastaisen varalle lujittaa asemaansa jättämällä kansan hallituksen suorastaan pappissukuisille hengenheimolaisilleen ja siten valmistaa heille tilaisuutta käyttämään uskonnollista valtaansa kahlehtiakseen kansan oikeuksia ja vapauksia, päinvastoin toimeenpani kansan keskuudessa hallitusmuodon, joka oli omiansa kasvattamaan kansan vapaudentunnetta. Toisten kansojen ja hallitsijoiden historiassa ei tavata mitään, joka vastaisi ylläolevaa. Jokaisessa erikoistapauksessa on hallitsija etsinyt omaa korotustaan ja suurempaa valtaa. Niissäkin tapauksissa, joissa hallitsija on auttanut tasavaltojen muodostumista, on myöhempi asiain kulku osottanut, että he tekivät sen edellyttäen voittavansa kansan suosiota ja lujittaakseen omaa valtaansa. Kunnianhimoinen, viisaasti laskeva mies olisi Mooseksen asemassa ja pyrkiessään lujittamaan kansan pettämistä, koettanut saada vallan omiin ja perheensä käsiin, erittäinkin kun tämä näkyi olevan verrattain helposti saavutettavissa, koska uskonnollinen valta jo oli tämän suvun käsissä, ja koska kysymyksessä oleva kansa väitti, että Jumala hallitsi sitä tabernaakkelista. Ei myöskään voi otaksua, että mies, joka kykeni luomaan sellaiset lait ja hallitsemaan sellaista kansaa, olisi ollut niin lyhytnäköinen, ettei hän olisi nähnyt, mihin hänen toimintansa täytyi johtaa. Niin täydelleen jätettiin kansan hallitus sen omiin käsiin, että jos kohta tärkeämmät asiat, joita yllämainitut hallitusmiehet eivät voineet päättää, tuli jättää Mooseksen ratkaistavaksi, niin saivat he kuitenkin itse päättää, mitkä asiat joutuivat Moosekselle. "Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen". — 5 Moos. 1: 17.

Tältä kannalta katsoen oli Israel tasavalta, jonka virkamiehet toimivat jumalallisten määräysten mukaan. Ja vaientaaksemme niitä, jotka tietämättömyydessä väittävät, että Raamattu hyväksyy yksinvaltaisen hallitusmuodon sen sijaan, että "kansaa hallitsisi kansa", se on valtiollinen itsehallinto, tahdomme huomauttaa, että tämä tasavaltainen maallinen hallitusmuoto pysyi voimassa yli neljäsataa vuotta. Ja ilman Herran hyväksymistä vaihdettiin tämä sitten kuningaskuntaan "vanhimpien" pyynnöstä. Herra sanoi Samuelille, joka tilaisuudessa toimi jonkinlaisena väliaikaisena puheenjohtajana: "Kuule kansan ääntä ja tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta; sillä eivät he ole hyljänneet sinua, vaan minut, koska he eivät tahdo, että minä olisin heidän kuninkaanaan." Jumalan käskystä selitti Samuel kansalle, kuinka heidän vapauttaan ja oikeuttaan tullaan halveksimaan ja kuinka he tällaisen muutoksen kautta tulevat palvelijoiksi; mutta turhaan, sillä tuo yleinen aate, jonka he ylt'ympärillään toisissa kansoissa näkivät toteutuneena, oli hurmannut heidät. (1 Sam. 8: 6—22.) Kun tarkastaa tätä kertomusta heidän halustaan saada kuningas, niin kenenkäpä mieleen ei johtuisi ajatus, että Mooses ilman vaikeuksia olisi voinut asettautua suuren valtakunnan etunenään.

Joskin Israel kokonaisuudessaan muodosti yhden kansan, niin otettiin kuitenkin Jaakopin kuoleman jälkeen sukujako aina huomioon. Jokainen suku tai heimo valitsi tai tunnusti yksimielisesti muutamat jäsenet asiamiehikseen tai päälliköikseen. Tämä tapa oli voimassa heidän pitkän egyptiläisen orjuutensakin aikana. Näitä heimon edustajia kutsuttiin päällysmiehiksi tai vanhimmiksi, ja juuri näille Mooses jätti maallisen hallituksen kunnian ja vallan. Jos hän sitävastoin olisi aikonut säilyttää vallan itselleen ja suvulleen, niin olisi hän viime sijassa näille miehille antanut viran ja hallituksen.

Ne ohjeet, jotka annettiin niille, jotka Jumala ikäänkuin oli nimittänyt maallisiksi hallitusmiehiksi, olivat esikuvana yksinkertaisuudesta ja puhtaudesta. Mooses selitti kansalle heidän tuomariensa läsnäollessa ja sanoi: "Ja minä annoin myös määräyksiä teidän tuomareillenne sanoen: 'Kuulkaa mitä veljillä on toinen toistaan vastaan; jos jollakin on jotakin veljeään vastaan tai vierasta [muukalaista] vastaan, joka asuu hänen luonaan, niin tuomitkaa oikeudenmukaisesti heidän välillään. Teidän ei pidä tuomitseman henkilön mukaan, vaan kuunnella yhtähyvin vähäpätöistä kuin ylhäistä. Teidän ei tule peljätä ketään ihmistä, sillä tuomio kuuluu Jumalalle. Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen'." (5 Moos. 1: 16, 17.) Mooseksen kuoleman jälkeen esitti ylipappi tällaiset vaikeat asiat suorastaan Herralle. Urim ja Tummim antoivat silloin myöntävän tai kieltävän vastauksen.

Mitä sanomme näiden tosiasiain edessä siitä päätelmästä, joka tahtoo väittää, että petolliset papit ovat nämä kirjat kirjottaneet saadakseen itselleen vaikutusta ja valtaa kansan yli? Olisivatkohan sellaiset miehet sellaisessa tarkotuksessa kirjottaneet vääriä asiakirjoja, jotka olivat omiaan tekemään tyhjäksi juuri sen, mitä he koettivat aikaansaada — asiakirjoja, jotka sitovasti todistavat, että Israelin suuri päällikkö heidän oman heimonsa jäsen, Jumalan käskystä eristi pappissäädyn maallisesta vallasta asettamalla vallan kansan omiin käsiin? Pitääkö kukaan sellaista päätelmää järkevänä?

Ansaitsee, edelleen huomata, etteivät yhdeksännentoista vuosisadan korkeimman sivistyksen lait pidä paremmin huolta siitä, että rikas ja köyhä olisivat samassa edesvastuu-asemassa maallisen lain edessä. Mooseksen laissa ei tehty mitään eroa. Ja mitä tulee niiden kansan vaarojen vastustamiseen, jotka johtuvat siitä, että muutamat tulevat hyvin köyhiksi ja toiset ylenmäärin rikkaiksi ja mahtaviksi, niin ei ole ainoakaan toinen kansa koskaan hyväksynyt lakia, joka niin huolellisesti pitäisi silmällä tätä asiaa. Mooseksen laki piti huolta kaiken ennalleenasettamisesta, joka viideskymmenes vuosi, joka oli heidän riemuvuotensa. Tämä laki teki mahdottomaksi kiinteän omaisuuden täydellisen omistusoikeuden ja esti sen kautta sen kerääntymistä muutamien harvojen käsiin. (3 Moos. 25: 9, 13—23, 27—30.) Heidän piti todellakin oppia pitämään toisia veljinään ja toimia sen mukaan, ilman korvausta auttamaan toinen toistaan ja olemaan ottamatta korkoa toinen toiseltaan. — Katso 2 Moos. 22: 25; 3 Moos. 25: 36, 37; 4 Moos. 26: 52—56.

Kaikki lait julaistiin, jonka kautta juonittelijat estettiin menestyksellä sekaantumasta kansan oikeuksiin. Lait olivat asetetut esille sillä tavalla, että kuka tahansa voi jäljentää ne; ja jotta köyhimmät ja oppimattomimmat saisivat niistä tiedon, niin oli pappien velvollisuus lukea ne kansalle sen seitsenvuotisissa juhlissa. (5 Moos. 31: 10—13.) Onko mahdollista ajatella, että sellaisia lakia ja määräyksiä keksivät ilkeämieliset ja viekkaat miehet, ryöstääkseen viekkaudella kansalta sen vapauden ja onnen? Tällainen arveleminen olisi ristiriidassa järjen kanssa.

Vieraitten henkilöiden ja vihollisten oikeuksien ja harrastusten kunnioittamisessa oli Mooseksen laki kolmekymmentäkaksi vuosisataa aikansa edellä — jos edes meidän aikamme sivistyneimpien kansojen lait voivat vetää sille vertoja oikeudellisuudessa ja ihmisystävällisyydessä. Me luemme: — "Aivan sama laki on koskeva teitä, se on oleva voimassa niinhyvin muukalaisiin [ulkomaalaisiin] kuin maassa syntyneisiin nähden; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne." — 2 Moos. 12: 49; 3 Moos. 24: 22.

"Kun muukalainen asuu luonanne teidän maassanne, niin älkää sortako häntä. Muukalaista, joka asuu luonanne, tulee teidän keskuudessanne pitää maassasyntyneenä. Sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi. Olettehan itse olleet muukalaisia Egyptin maalla." — 3 Moos. 19: 33, 34.

"Koska sinä kohtaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin tulee sinun johdattaa se jälleen hänen luoksensa. Jos näet vihamiehesi aasin uupuneena kuorman alla, niin kavahda, ettet jätä miestä avuttomaksi, vaan sinun tulee auttaa häntä kuorman helpottamisessa." — 2 Moos. 23: 4, 5.

Ei edes mykkiä eläimiä unohdettu. Julmuus niitä samoinkuin ihmisiä kohtaan oli ankarasti kielletty. Ei saanut sitoa riihtä puivan härän suuta, siitä hyvästä syystä, että työmies on ansainnut ravintonsa. Kyntäessä ei saanut edes käyttää härkää ja aasia yhdessä koska ne olivat niin erilaiset voimaan ja käyntiin nähden: se olisi eläinrääkkäystä. Niiden levosta oli myöskin pidetty huolta. — 5 Moos. 25: 4; 22: 10; 2 Moos. 23: 12.

Muutamat väittänevät pappissäädyn olleen itsekkään laitoksen, koska leevisukua ylläpitivät heidän toisiin sukukuntiin kuuluvat veljensä kymmenyksillä tai vuotuisella kymmenennellä osalla jokaisen maanviljelystuotteista. Tällainen esitys on väärä kuvaus asiain todellisesta tilasta, joka on liiankin yleinen epäilijäin keskuudessa, jotka, ehkä tietämättään, asettavat väärään valoon ihmeellisimmät todistukset siitä, että Jumala on ollut laatimassa tätä järjestelmää, joka siis ei ole itsekkään ja viekkaan pappiskunnan työtä. Niin, tapahtuupa usein, että nykyajan pappiskunta esittää tämän väärin vaatiessaan nyt samallaista järjestelmää, käyttäen Israelin järjestelmää todistuskappaleena, mainitsematta sen ohella asiain tilaa, johon se perustui, tai tapaa, miten kymmenykset suoritettiin.

Se perustui itse asiassa ankarimpaan oikeudenmukaisuuteen. Kun Israelin lapset saivat haltuunsa Kaanaanmaan, oli leviitoilla varmaan yhtä suuri oikeus maan omistamiseen kuin toisilla sukukunnilla. Jumalan erityisestä määräyksestä eivät he kuitenkaan saaneet muuta kuin jonkusen kaupungin tai kylän asuinpaikoikseen, jotka olivat sirotetut eri sukukuntien keskuuteen, palvellakseen heitä uskonnollisissa asioissa. Yhdeksän kertaa annetaan tämä määräys ennen maan jakamista. Maaosuuden asemasta tuli heidän saada jonkinlaista korvausta, ja kymmenykset olivat täten oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus. Eikä siinä vielä kyllin. Joskohta kymmenykset, kuten olemme nähneet, olivat oikeudenmukainen maksumääräys, niin ei sitä kuitenkaan kannettu verona, vaan saatiin se suorittaa vapaehtoisena kannatuksena. Eikä mikään uhkaus pakottanut heitä antamaan tätä kannatusta. Kaikki riippui heidän omantunnontarkkuudestaan. Ainoat kansalle annetut kehotukset, jotka koskivat tätä asiaa olivat seuraavat:

"Pidä varasi, ettet hyljää leviittaa, niin kauan kuin elät maassasi." (5 Moos. 12: 19.) "Äläkä unohda leviittaa, joka on porttiesi sisäpuolella, sillä ei hänellä ole [maassa] osaa eli perimistä." 5 Moos. 14: 27.

Onko, me kysymme, mahdollista otaksua, että itsekkäät ja kunnianhimoiset papit olivat asiat näin järjestäneet, kun he tämän kautta olisivat tehneet itsensä perinnöttömiksi ja elatuksensa veljistään riippuvaksi? Eikö järkemme sano meille jotain päinvastaista?

Sopusoinnussa tämän kanssa ja yhtä selittämätön muilla perusteilla kuin ylempänä esitetyillä — nimittäin että Jumala on näiden lakien laatija — on se seikka, ettei löytynyt mitään erityisiä toimenpiteitä pappissäädyn kunnioittamiseksi. Eivät missään petturit olisi huolellisempia, kuin ryhtyessään toimenpiteisiin, joiden kautta kunnioitus ja arvonanto heille itselleen taattaisiin ja ankarimmat rangaistukset ja kiroukset tulisivat niiden osaksi, jotka osottaisivat halveksumista heitä kohtaan. Mutta mitään sen tapaista ei esiinny. Ei ole pidetty huolta minkäänlaisesta erityisestä kunniasta tai kunniotuksesta tai vapaudesta väkivaltaa tai häväistystä vastaan. Yleinen laki, joka ei tehnyt mitään luokkaerotusta eikä katsonut henkilön asemaan, oli heidän ainoa suojelijansa. Tämä oli sitä huomattavampaa, kun palvelijoiden, muukalaisten ja vanhuksien kohtelu oli erityisen lainlaadinnan esineenä. Esimerkiksi: " Muukalaista et saa väärin kohdella tai sortaa … Leskiä ja isättömiä ette saa pahoin kohdella. Jos kohtelet heitä pahoin, niin olen varmasti kuuleva heidän huutonsa, kun he huutavat minulle, ja vihani on syttyvä, ja minä olen tappava teidät miekalla, niin että teidän vaimonne tulevat leskiksi ja teidän lapsenne isättömiksi." (2 Moos. 22: 21—24; 23: 9; 3 Moos. 19: 33, 34.) "Sinun ei pidä köyhälle päivätyöläiselle tekemän väärin, oli hän sitten sinun veljiäsi tai muukalainen, joka on sinun luonasi sinun maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Sinä päivänä, kun hän on tehnyt työnsä, tulee sinun antaa hänelle hänen palkkansa ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on puutteessa ja odottaa palkkaansa, ettei hän huutaisi Herran puoleen sinun tähtesi ja se tulisi sinulle synniksi." (3 Moos. 19: 13; 5 Moos. 24: 14, 15; 2 Moos. 21: 26, 27.) "Harmaapään edessä pitää sinun nouseman ja vanhaa kunnioittaman." (3 Moos. 19: 32. Katso myös 3 Moos. 19: 14.) Tässä kaikki, mutta ei mitään papeista ja leviitoista ja heidän kymmenyksistään.

Lain terveys-ohjeet, jotka olivat niin ylen tarpeelliset niukkuudessa ja kauan sorrossa eläneelle kansalle, sekä määräykset ja rajotukset, jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä joita sai tai ei saanut syödä, ovat ihmeellisiä ja ansaitsisivat toisten piirteiden ohella huomiota, jos tila sallisi niiden tutkimista osottaaksemme, että heidän lakinsa olivat tulleet yhtä pitkälle, ellei pitemmälle kuin lääketieteen viimeiset tulokset tällä alalla. Mooseksen lailla oli sitäpaitsi esikuvallinen luonne, seikka, jonka käsittelemisen meidän täytyy jättää tuonnemmaksi; mutta jo tämä nopea yleiskatsaus on valtavasti todistanut, että tämä laki, joka on itse runko koko tuosta ilmotuksesta uskonnollisessa järjestelmässä, jota jälellä oleva osa Raamattua yhä edelleen kehittää, todellakin ihmeellisellä tavalla osottaa viisautta ja vanhurskautta, erittäinkin kun sen aikamäärä otetaan huomioon.

Järjen valossa täytyy jokaisen myöntää, ettei siinä ole kohtaakaan, joka osottaisi sen olevan viekkaiden juonittelijain tekeleen, vaan on se kaikissa osissaan yhdenmukainen sen kanssa, minkä luonto osottaa Jumalan luonteeksi. Tämä antaa todistuksia hänen viisaudestaan, vanhurskaudestaan ja rakkaudestaan. Ja edelleen, tuo ilmeisesti hurskas ja jalo lainsäätäjä, Mooses, kieltää lakien olleen hänen omiaan, vaan sanoo niiden lähteneen Jumalasta, (2 Moos. 24: 12; 5 Moos. 9: 9—11; 2 Moos. 26: 30; 3 Moos. 1: 1.) Jos kohdistaa katseensa hänen luonteeseensa ja hänen kansalle antamiinsa määräyksiin, etteivät he todistaisi väärin, vaan välttäisivät ulkokultaisuutta ja valhetta, jos sen tekee, niin kysymme, onko mahdollista otaksua, että sellainen mies itse todisti väärin ja esitti omia mielipiteitään ja lakeja Jumalasta lähteneinä? Täytyy myöskin muistaa, että me käytämme nykyään Raamatun painoksia, jonka tähden se muuttumaton muoto, joka siinä on niin huomattava, on myöskin todistus Mooseksen seuraajain rehellisyydestä; sillä joskin näiden seuraajain joukossa oli pahoja miehiä, jotka etsivät omaansa eikä kansan parasta, niin huomataan selvästi, etteivät he koskeneet pyhiin kirjotuksiin, jotka aina tähän päivään asti ovat väärentämättöminä säilyneet.

Raamatun profeetat.

Luokaamme nyt silmäys Raamatun profeettain luonteeseen ja heidän todistuksiinsa. Hyvin huomattava seikka on, etteivät profeetat, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kuuluneet pappisluokkaan, ja että heidän päivinään heidän ennustuksensa ylimalkaan herättivät vastenmielisyyttä turmeltuneessa papistossa, joka piti parempana kulkea virran mukana sekä seurata epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä kansaa. Heidän Jumalalta kansalle välittämänsä ilmotuksen sisällys oli ylimalkaan synnin nuhtelemista tulevan rangastuksen varottamisen yhteydessä, jonka oheen silloin tällöin liittyi lupaus tulevista siunauksista, sitten kun he ensin ovat puhdistetut synnistä ja saavuttaneet jälleen Herran suosion. Heidän kokemuksensa olivat kaikkea muuta kuin kehuttavat: häväistys oli heidän tavallinen kohtalonsa, moni heistä heitettiin vankeuteen ja tapettiin väkivaltaisella tavalla. Katso 1 Kun. 18: 4, 10, 17, 18; 19: 10; Jer. 38: 6; Hebr. 11: 32—38. Toisissa tapauksissa tunnustettiin heidän todellinen luonteensa Jumalan profeettoina vasta vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen. Mutta me puhumme profeetallisista kirjailijoista, joiden lausunnot esiintyvät suorastaan lähteneinä Jehovasta. Meidän tulee tässä yhteydessä muistaa, ettei tapahtunut mitään papillista välitystä, kun laki annettiin Israelille. Jumala antoi sen kansalle Mooseksen kautta. (2 Moos. 19: 17—25; 5 Moos. 5: 1—5.) Ja edelleen: jokaisen velvollisuus oli, kun hän huomasi jonkun rikkovan lain, nuhdella synnin tekijää. (3 Moos. 19: 17.) Siten oli kaikilla oikeus opettaa ja rangasta, mutta koska useimmat, niinkuin meidänkin päivinämme, olivat kiinni elatushuolissa ja tulivat välinpitämättömiksi uskontoon nähden, niin olivat ne verrattain harvat, jotka seurasivat lain määräystä nuhdella synnistä ja kehottaa jumalisuuteen, ja näitä saarnaajia kutsuttiin "profeetoiksi" sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Profeetta nimitys, sellaisena kuin sitä tavallisesti käytetään, merkitsee julkinen selittäjä, ja siten kutsuttiin myös epäjumalisuuden julkisia opettajia. Esimerkiksi "Baalin profeetat" j.n.e. Katso 1 Kor. 14: 1—6; 2 Piet. 2: 1; Matt. 7: 15; 14; 5; Neh. 6: 7; 1 Kun. 18: 40; Tit. 1: 12.

Profeetallinen opetus tavallisessa merkityksessä joutui myöhemmän käsityksen mukaan määrätyn luokan erikoisalaksi kehittyen farisealaisuudeksi, joka Jumalan käskyjen asemasta opetti vanhinten (kokeneempien) perinnäissääntöjä. Tämän suunnan kannattajista tuli totuuden vastustajia ja vääriä profeettoja eli vääriä opettajia. — Matt. 15: 2—9.

Siitä suuresta joukosta, jota kutsutaan profeetoiksi, valitsi Jumala eri aikoina muutamia, jotka hän valtuutti viemään julistusta, joka toisinaan tarkotti esillä olevia asioita, toisinaan tulevia tapahtumia. Me kiinnitämme nyt huomiomme sellaisiin profeettoihin, jotka puhuivat ja kirjottivat pyhän hengen vaikutuksesta. Heitä voidaan syyllä nimittää:

Jumalan valituiksi profeetoiksi tai näkijöiksi.

Kun muistamme, että nämä profeetat olivat suurimmaksi osaksi maallikkoja, jotka eivät saaneet mitään pappien kymmenyksistä ylläpidokseen, ja kun sen lisäksi huomataan, että he usein nuhtelivat ei ainoastaan kuninkaita ja tuomareita vaan myöskin pappeja (joskaan he eivät moittineet itse virkaa, vaan sen hoitajan henkilökohtaisia syntejä), niin on selvää, ettemme millään muotoa voi ajatella, että nämä profeetat kuuluivat johonkin pappisjoukkoon tai muuhun liittoon tekaistakseen valheita Jumalan nimessä. Asianhaarain valossa kieltää järki sellaisen epäilyksen.

Jos me siis emme löydä mitään syytä epäillä eri raamatunkirjoittajain vaikuttimia, vaan havaitsemme, että Raamatun eri osien henki on vanhurskas ja totuudellinen, niin tarkastakaamme tämän jälkeen, missä määrin löytyy jotakin yhteyttä tai yhdyssidettä Mooseksen, toisien profeettain ja uuden testamentin kirjailijain kirjoitusten välillä. Jos me huomaamme, että sama perusajatus löytyy laissa, profeetoissa, ja uuden testamentin kirjotuksissa, jotka yhteensä käsittävät yli viisitoistasataa vuotta pitkän ajanjakson, niin antaa tämä kirjailijain luonteen yhteydessä riittävän syyn tunnustamaan heidän vaatimuksensa — että Jumalan henki on heidät elähyttänyt — erittäinkin jos heidän yhteinen pääaineensa on suuri ja jalo ja hyvin sopusoinnussa sen kanssa, mitä pyhitetty järki opettaa Jumalan luonteesta ja ominaisuuksista.

Tämänpä me siis huomaamme: kirjan läpi kulkee sama suunnitelma, henki, päämäärä ja tarkotus. Sen ensi sivut kertovat ihmisen luomisesta ja lankeemuksesta, sen viimeiset sivut kertovat ihmisen jälleen kohottamisesta tästä lankeemuksesta, ja sen välillä olevat sivut esittävät Jumalan suunnitelman asteittaista etenemistä tämän päämäärän täyttämiseksi. Raamatun kolmen ensimäisen ja kolmen viimeisen luvun sopusointuisuus ja samalla vastakohtaisuus on hämmästyttävä. Edelliset kuvaavat ensimmäistä luomusta, jälkimäiset uudistettua eli ennalleen asetettu luomusta, kun synti ja sen rangaistus, kirous, on poistettu. Edelliset osottavat, kuinka Saatana ja paha tekevät tuloaan maailmaan pettääkseen ja hävittääkseen sitä, jälkimmäiset osottavat miten hänen työnsä on tyhjäksi tehty, turmeltuneet uudistettu, paha poistettu ja Saatana hävitetty. Edelliset osottavat miten Aadamin kautta herruus menetettiin, jälkimäiset taas miten Kristus on tämän herrauden ennalleen asettanut ja ijankaikkisesti lujittanut ja miten Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niinkuin taivaissa. Edelliset osottavat, miten synti on ollut alennuksen, häpeän ja kuoleman vaikuttava syy, jälkimäiset taas miten vanhurskauden palkka on kirkkaus, kunnia ja elämä.

Joskin Raamattu on monen henkilön käsialana eri aikoina ja eri olosuhteissa syntynyt, ei se kuitenkaan ole ainoastaan kokoelma, joka sisältää siveyssääntöjä, viisaita periaatteita ja lohdullisia sanoja. Se on jotakin enemmän. Se on järjellinen ja sopusuhtainen esitys nykyisen pahan maailman syistä, sen ainoasta parannuskeinosta ja lopputuloksesta jumalallisen viisauden näkökannalta, joka näki suunnitelman ratkaisun ennen sen alkamista, ja se näyttää Jumalan kansalle tien sekä ylläpitää ja vahvistaa sitä ylen suurilla ja kalliilla lupauksilla, jotka aikanaan toteutuvat.

Ensimäisen Mooseksen kirjan opista pidetään kiinni ja kehitetään sitä loppuun asti. Tässä kerrotaan, että ihminen alkuperäisessä täydellisessä tilassaan, yhdessä edustajassa, asetettiin koetukselle, että hän ei kestänyt koetta, sekä että nykyinen epätäydellisyys, sairaus ja kuolema on siitä seurauksena, mutta että Jumala ei ole hyljännyt häntä, vaan on lopulta uudistava ihmisen lunastajan kautta, joka oli syntyvä vaimosta (1 Moos. 3: 15). Aatamin ja Eevan nahkavaatteissa, Aabelin uhrin suosiollisessa vastaanottamisessa, Iisakissa alttarilla, eri uhrien kuolemassa, joiden kautta patriarkat saivat lähestyä Jumalaa, ja niissä uhreissa, jotka laki sääsi, ja joita jatkettiin koko juutalaisena aikakautena, osotettiin lunastajan kuoleman tarpeellisuus syntien uhrina ja hänen vanhurskautensa tarpeellisuus meidän syntiemme peittämiseksi. Jos kohta profeetat ainoastaan heikosti käsittivät muutamien lauseittensa sisällyksen (1 Piet. 1: 12), mainitsevat he, kuinka synnit tullaan asettamaan syyttömän eläimen asemasta yhden ihmisen päälle, ja profeetan katsein he näkevät hänet, joka oli lunastava ja vapauttava suvun, ja jota oli johdettava "niinkuin karitsaa, joka viedään teurastettavaksi", että "kuritus hänen päällensä pantiin, jotta meillä olisi rauha, ja että hänen haavainsa kautta me parannumme". He kuvailevat, miten ihmiset ylenkatsovat ja hylkäävät hänen, ja selittävät, että "Herra antoi kaikkien meidän pahojen tekojemme kohdata häntä". (Jes. 53: 3—7.) He mainitsevat missä tämä vapahtaja tulee syntymään (Miik. 5: 1) ja koska hän oli kuoleva, ja että tämä ei tulisi tapahtumaan "hänen itsensä tähden". (Dan. 9: 26.) He mainitsevat joukon hänen ominaisuuksiaan — että hän oli oleva "vanhurskas" ja vapaa "petoksesta", "vääryydestä" tai jostakin muusta oikeutetusta kuoleman syystä (Jes. 53: 8, 9, 11); että hänet petettäisiin kolmestakymmenestä hopearahasta (Sak. 11: 12), että hänet kuollessaan luettaisiin pahantekijäin joukkoon (Jes. 53: 12), ettei hänessä luutakaan särjettäisi (Ps. 34: 21; Joh. 19: 36), ja joskin hän kuolisi ja tulisi haudatuksi, niin ei hänen lihansa muuttuisi, eikä hän jäisi hautaan. — Ps. 16: 10; Ap. t. 2: 31.

Uuden testamentin tekijät kirjottavat selvin ja mieltäliikuttavin ja kuitenkin yksinkertaisin sanoin kaikkien näiden ennustusten toteutumisen Jeesus nasaretilaisessa sekä osottavat johdonmukaisissa loppupäätöksissä, että sellainen lunastushinta, jonka hän maksoi, ja jota jo laki ja profeetat olivat ennustaneet, jotta maailman synnit voitaisiin pyyhkiä pois, oli tarpeellinen (Jes. 1: 18.) He kertovat koko suunnitelman mitä johdonmukaisimmalla ja sitovammalla tavalla, jonka ohella he eivät vetoa kuulijainsa ennakkoluuloihin eikä haluihin, vaan ainoastaan heidän valaistuun ymmärrykseensä, ja me huomaamme, että heidän todistelutapansa on mallikelpoisen tarkka ja vakuuttava, jommoista ei muualla esiinny minkään muun aineen yhteydessä. Katso Room. 5: 17—19 ja niin edespäin 12:sta lukuun.

Mooses ei viitannut laissa ainoastaan uhriin, vaan myös syntien poistamiseen ja kansan siunaamiseen suuren vapahtajan kautta, jonka vallan ja hallituksen hän selitti olevan omaansa paljon suuremman, loskin se tulisi olemaan "senkaltainen". (5 Moos. 18: 15, 19.) Luvattu vapahtaja oli siunaava ei ainoastaan Israelin, vaan Israelin kautta "kaikki sukukunnat maan päällä", (1 Moos. 12: 3; 18: 18; 22: 18; 26: 4.) Ja juutalaisen kansan ennakkoluuloista huolimatta jatkavat profeetat samassa hengessä ja selittävät, että Messias on myös tuleva "valoksi, joka pakanat valistaa" (Jes. 49: 6; Luuk. 2: 32), että pakanat tulevat hänen luoksensa "maan kaikista ääristä" (Jer. 16: 19), että hänen nimensä on "oleva suuri kansojen keskuudessa (Mal. 1: 11), sekä että Herran kunnia ilmotetaan, ja kaikki liha on sen näkevä". — Jes. 40: 5. Katso myös Jes. 42: 1—7.

Uuden testamentin tekijät sanovat omistavansa jumalallisen voitelun, joka teki heidän mahdolliseksi näkemään Kristuksen uhria koskevien ennustusten toteutumisen. Joskin he juutalaisina suosivat sitä ennakkoluuloa, että jokainen siunaus oli rajotettu heidän omaan kansaansa (Ap. t. 11: 1—18), kykenivät he näkemään, että samalla kuin heidän kansansa siunataan, tulevat maan kaikki kansat myös siunatuiksi yhdessä heidän kanssaan ja heidän kauttaan. He näkevät myös, ettei Israelin eikä maailman siunaus voinut tapahtua ennenkuin juutalaisista ja pakanoista oli valittu "pieni lauma", joka koetuksen kautta oli havaittu arvolliseksi tulemaan suuren vapahtajamme ihanuuden ja kunnian kanssaperilliseksi ja yhdessä hänen kanssaan siunaamaan Israelin ja kaikki kansat. — Room. 8: 17.

Nämä kirjailijat huomauttavat, että tämä katsantokanta on sopusoinnussa sen kanssa, mitä on kirjotettu laissa ja profeetoissa, ja me näemme, että tuo suuremmoisuus ja laajakantoisuus siinä suunnitelmassa, jonka he esittävät, ylenpalttisesti vastaa korkeinta kuvitelmaa siitä, minkä se sanoo itsensä olevan — "suuren ilon, joka on tuleva kaikille kansoille".

Kaikkien profeettain pääaine, joka myös esiintyy Mooseksen kirjoissa, on ajatus Messiaasta, joka ei ole ainoastaan Israelin, vaan koko maailman hallitsija. Myöskin apostolien opissa ja opetuksessa oli ensimäisenä ajatus valtakunnasta; ja Jeesus opetti meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", ja lupasi siinä osuuden niille, jotka ensin kärsisivät totuuden tähden ja siten osottautuisivat sen arvoisiksi.

Tämä toivo tulevasta ihanasta valtakunnasta antoi kaikille uskollisille rohkeutta kestämään vainoa, häväistystä, kieltäytymystä ja puutteita aina kuolemaan asti. Ja suuressa vertauskuvauksellisessa ennustuksessa, johon uusi testamentti päättyy, kuvataan tarkkaan arvokas "Karitsa, joka on teurastettu" (Ilm. 5: 12), ja arvokkaat "voittajat", jotka hän on tekevä kuninkaiksi ja papeiksi valtakunnassaan, sekä niitä koettelemuksia ja vaikeuksia, jotka heidän on voitettava, jotta he olisivat arvokkaat tämän valtakunnan osallisuuteen. Sitten seuraavat kuvaukselliset esitykset niistä siunauksista, jotka tulevat maailman osaksi tämän tuhatvuotisen valtakunnan aikana, kun Saatana on sidottu ja aadamilainen kuolema ja suru on poistettu, ja kun kaikki maan kansat tulevat vaeltamaan taivaallisen valtakunnan — uuden Jerusalemin — valossa.

Raamattu esittää alusta loppuun opin, joka ei löydy muualla ja joka on vastakohta pakanallisten uskontojen päätelmille, nimittäin että kuolleitten tuleva elämä perustuu kuolleitten ylösnousemiseen. Kaikki hengen elähyttämät tekijät lausuvat luottamuksensa lunastukseen, ja eräs selittää, että "kun aamu koittaa", kun Jumala on kutsuva heidät haudoistaan ja he nousevat, niin eivät pahat enää kauemmin ole maan herroina, sillä silloin "saavat rehelliset heitä hallita". (Ps. 49: 15). Profeetat opettavat kuolleiden ylösnousemisesta, ja uuden testamentin tekijät rakentavat kaiken toivonsa tulevasta elämästä ja siunauksesta tälle perustukselle. Paavali lausuu seuraavalla tavalla: "Vaan jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole herätetty, mutta jos Kristus ei ole herätetty, turha on silloin saarnammekin, turha teidän uskonnekin… Sittehän Kristuksessa nukkuneetkin ovat kadotetut … Mutta nytpä Kristus onkin kuolleista herätetty esikoisena kaikista kuoloon nukkuneista… Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa." — 1 Kor. 15: 13—22.

Samoinkuin kello, jonka monet rattaat ensi näkemältä tuntuvat tarpeettomilta, mutta jonka hitaimminkin liikkuvat rattaat ovat välttämättömät, niin on Raamattu, joka on kokoonpantu monesta osasta, ja jonka monet henkilöt ovat kirjottaneet, täydellinen, sopusuhtainen kokonaisuus. Ei ainoakaan osa ole tarpeeton; joskin toiset osat ovat oleellisemmassa ja huomatummassa asemassa kuin toiset, niin ovat kaikki hyödylliset ja välttämättömät. Meidän päiviemme "vapaamielisten ajattelijain" ja "suurten teoloogien" keskuudessa alkaa olla tavallista ettei juuri oteta huomioon tai ei välitetä monista vanhan testamentin "ihmeistä", ellei he suorastaan kiellä niitä, kutsuen niitä "turhanpäiväisiksi taruiksi". Näihin kuuluvat kertomukset Joonaasta ja suuresta kalasta, Noasta ja arkista, Eevasta ja käärmeestä, auringon paikallaanpysymisestä Joosuan käskystä ja Biileamin puhuvasta aasintammasta. Nähtävästi unohtavat nämä viisaat miehet sen seikan, että Raamattu on kaikissa osissaan niin kokoonpantu, että jos poistaa nämä ihmeet tai epäilee niitä, niin merkitsee se kaiken hävittämistä tai epäilemistä. Sillä jos alkuperäiset kertomukset ovat vääriä, niin olivat he, jotka kertoivat niitä, joko väärentäjiä tai itse petettyjä, ja kummassakaan tapauksessa emme voi pitää heidän todistustaan Jumalan hengen elähyttämänä. Jos Raamatusta poistaisi mainitut ihmeet, niin merkitsisi se sen etevimpien tekijäin ja Herramme Jeesuksen todistuksen hylkäämistä. Paavali todistaa kertomuksen syntiinlankeemuksesta (Room. 5: 17), samoin, että käärme kavalsi Eevan (2 Kor. 11: 3; 1 Tim. 2: 14). Katso myöskin miten Herra viittaa siihen Ilm. 12—9 ja 20: 2. Sen voiman esikuvana, jonka hän, jota Joosua kuvasi, on "Herran päivänä" osottava, oli ilmeisesti auringon paikallaan pysyminen, kun amorealaiset voitettiin. Kolme profeettaa todistaa tämän. (Jes. 28: 21: Hab. 2: 1—3, 13, 14 ja 3: 2—11; Sak. 14: 1, 6—7,) Juudas (värssy 11) ja Pietari (2 Piet. 2: 16) todistavat kertomuksen puhuvasta aasin tammasta. Ja tuo suuri opettaja Jeesus todistaa kertomuksen Joonaasta ja suuresta kalasta sekä Nooasta ja vedenpaisumuksesta. (Matt. 12: 40; 24: 38, 39; Luuk. 17: 26. Katso myös 1 Piet. 3: 20.) Itse asiassa eivät nämät olleet suurempia ihmeitä kuin ne, joita Jeesus ja apostolit tekivät, niinkuin veden muuttaminen viiniksi, sairaitten parantaminen y.m.; ja ihmeitten kannalta katsottuna on kuolleiden herättäminen kaikkein ihmeellisintä.

Näillä ihmeillä, jommoiset meidän kokemuspiirissämme ovat tavattomia, on vastaavaisuuttaan meidän ympäristössämme joka päivä, jos kohta ne siksi yleisinä tapahtuvat huomaamattamme. Elävien eläin- tai kasvielimistöjen uudistuminen on niin hyvin käsitys- kuin luomiskykymme yläpuolella ja on siis ihme. Me voimme nähdä elämän ilmauksia, mutta me emme voi niitä ymmärtää tai aikaansaada. Me kylvämme kaksi siementä rinnatusten. Edellytykset: ilma, vesi ja maaperä ovat samat Ne kasvavat, mutta me emme voi sanoa miten, eikä viisain luonnontutkija voi selittää tätä ihmettä. Näistä siemenistä kehittyy päinvastaisilla taipumuksilla varustettuja elimistöjä; toinen kasvaa luikerrellen pitkin maata, toinen pystysuorassa asennossa; muoto, kukka, väri, kaikki ovat erilaiset, joskin elinehdot ovat samat. Tällaiset ihmeet tulevat aivan jokapäiväisiksi, ja kun lapsuuden ihmettely on jäänyt taaksemme, niin lakkaamme niitä sellaisina muistelemasta. Kuitenkin julistavat ne voimasta, joka on yhtä paljon meidän voimamme ja meidän rajotetun järkemme yläpuolella, kuin ne muutamat ihmeet, jotka ovat Raamattuun kirjotetut erityistä tarkotusta varten, ja jotka osottavat Kaikkivaltiaan ja suuren Luojan kykyä voittaa jokainen este, jotta hänen tahtonsa tapahtuisi, johon myöskin kuuluu meille luvattu kuolleiden ylösnouseminen, pahan poistaminen ja ikuisen vanhurskauden lopullinen hallitus.

Tähän me jätämme tämän asiain tilan. Jokainen askeleemme on asetettu järjen koeteltavaksi. Me olemme havainneet, että on olemassa yksi Jumala, järjellinen, korkein Luoja, jonka viisaus, vanhurskaus, rakkaus ja valta ovat täydellisessä sopusoinnussa. Me olemme huomanneet järjenmukaiseksi odottaa, että hän ilmottaa suunnitelmansa luoduille olennoille, jotka kykenevät pitämään sitä arvossa ja henkilökohtaisesti innostumaan siihen. Me olemme huomanneet, että Raamattu, joka esiintyy tänä ilmotuksena, ansaitsee tulla varteenotetuksi. Me olemme sen kirjailijain omien sanojen valossa tutkineet heidän mahdollisia aikeitaan. Me olemme hämmästyneet, ja järkemme on sanonut meille, että sellainen viisaus sellaisten puhtaitten vaikuttimien kanssa ei ole ollut mikään ilkeämielisten miesten keksintö itsekkäiden tarkoitusperien saavuttamiseksi. Järki on väittänyt, että on todenmukaisempaa, että tällaiset vanhurskaat ja ihmisystävälliset ajatukset ja lait ovat lähteneet Jumalasta eikä ihmisistä, ja varmasti väittänyt, ettei se ole konnamaisten pappien työtä. Me olemme nähneet sopusointuisen todistuksen Jeesuksesta, hänen lunastusuhristaan sekä siitä, miten kaikki nousevat ylös ja tulevat osallisiksi siunauksesta, joka on hänen tulevan ihanan valtakuntansa lopputulos; ja järki on sanonut meille, että niin suuren ja laajakantoisen suunnitelman, joka ulottuu paljon sen yli, mitä me muutoin olisimme syyllä odottaneet, ja joka kuitenkin perustuu järjellisiin johtopäätöksiin, täytyy olla se Jumalan suunnitelma, jota me etsimme. Se ei voi olla pelkkä ihmistekele, sillä sen ilmestyksen näkeminenkin on jo melkein liian suuremmoinen, jotta ihmiset uskoisivat sen.

Kun Kolumbus löysi Orinoco-joen, sanoi joku, että hän oli löytänyt saaren. Hän vastasi: "Ei mikään tällainen joki voi virrata saarella. Tämän mahtavan kosken täytyy laskea mannermaan vettä". Niin vakuuttavat meille Raamatun todistuksen syvyys ja voima ja viisaus ja laajuus, etteivät sen suunnitelmat ja ilmestykset ole lähteneet ihmisestä, vaan Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Me olemme tehneet pikaisen katsauksen Raamatun pinnalla oleviin vaatimuksiin sen jumalallisesta alkuperästä, ja olemme huomanneet ne järjellisiksi. Seuraavissa luvuissa kehitämme Jumalan suunnitelman en osia, ja me toivomme, että jokainen totuudelle avonainen mieli on löytävä rikkaita todistuksia siitä, että Raamattu on Jumalan hengen elähyttämä ilmestys, ja että sen kehittämän suunnitelman pituus ja leveys ja korkeus ja syvyys ihanasti kuvastavat jumalallista luonnetta, jota tähän asti on ainoastaan hämärästi käsitetty, mutta joka nyt nähdään selvemmin koittavan tuhatvuotispäivän valossa.

* * * * *

"Jos, kaikkivaltias, et löydykkään, ken loi ja käsin kantoikaan maailman ihanuuden? Ken auringoille kaikille lait antoi, radat tähdille loi kautta avaruuden? Ken johtaa minun askeleet, nuo synkät sekä uupuneet? Ken syömeen antoi tuonkin lain, mi poikkeust' vaill' on vaatijain, ett' aina oikein tehdä vain jos mailman sain mun vastustajakseni ain'."

Jumalan sana.

On Herran sana vaan ain säilyvä. Se siemen aikanaan on itävä. Jos täyttää sydämen, se sadon ainaisen, myös heelmän taivaisen tuo aikanaan. On Herran sana vaan kestävä, säilyvä. Ei koskaan järky tuo, ei milloinkaan.

On Herran sana tuo meit' johtava. Kuin kynttilämme tuo on loistava. On valkeus totinen kautt' suurten usvien. Se saattaa taivaasen nyt voittajat. On Herran sana tuo loistava kynttilä. Ei koskaan sammu tuo, ei milloinkaan.

Ken Herran sanahan tääll' luottaa vaan, jos kohta povehen maan haudataan, ei nuku ijäksi, vaikk' tulee tyhjäksi, maan mustan mullaksi — hän muutetaan. Ken Herran sanahan luottavi, uskovi, hän kerran muutetaan täält' kirkkauteen.

NELJÄS LUKU.

AIKAKAUSIA JA HALLITUKSIA, JOTKA JUMALAN SUUNNITELMAN KEHITYKSESSÄ OVAT VIITOTETUT.

Jumalan suunnitelma määrätty ja järjestelmällinen. — Maailman historian kolme suurta ajanjaksoa. — Niiden huomatut piirteet. — "Maa pysyy ijankaikkisesti". — Tuleva maailma, uudet taivaat ja uusi maa. — Näiden suurien ajanjaksojen alaosastoja. — Siten selviävät Jumalan suunnitelman oleelliset pääpiirteet — Kun järjestys ymmärretään, avaantuu silmämme sopusoinnulle. — Totuuden sanan oikea jakaminen.

Samoinkuin usea tyhmästi väärin arvostelee suuren rakentajan kykyä ja ajantuntemusta hänen keskeneräisen työnsä mukaan, niin on monta, jotka tietämättömyydessään väärin arvostelevat Jumalaa hänen keskeneräisen työnsä mukaan, mutta kun kerran paha, tuo karkea rakennusteline roskineen, joka on sallittu ihmisen kasvattamista varten, ja joka lopulta on tarkottava hänen parastaan, on poistettu, on Jumalan täydellinen työ koko maailmalle julistava hänen ääretöntä viisauttaan ja voimaansa, ja hänen suunnitelmansa huomataan olevan täydellisessä sopusoinnussa hänen olentonsa ihanien ominaisuuksien kanssa.

Koska Jumala ilmottaa itsellään olevan järkähtämättömästi määrätyn tarkotuksen, ja että hänen aikomuksensa tulevat toteutumaan, niin on meidän velvollisuutemme hänen lapsinaan ahkerasti tutkia, mitkä lienevätkään nämä suunnitelmat, jotta meidät havaittaisiin olevan sopusoinnussa niiden kanssa. Kuule miten voimakkain sanoin Jehova selittää tarkoituksensa järkähtämättömyyden: "Herra Seebaot on vannonut ja sanonut: Totisesti on niin tapahtuva, kuin minä olen ajatellut, ja mitä minä olen päättänyt, tulee täyttymään." "Herra Seebaot on sen päättänyt; kuka voi silloin tehdä sen tyhjäksi?" "Minä olen Jumala eikä ole muita, Jumala, jonka vertaista ei muualla löydy… Minun päätökseni on menevä täytäntöön, ja mitä minä tahdon, sen minä teen… Mitä minä olen puhunut, sen annan myös tapahtua, mitä minä olen päättänyt, sen minä myös panen toimeen." (Jes. 14: 24, 27, 46: 9—11.) Kuinka tilapäiseltä ja arvotuksen tapaiselta Jumalan menettelytapa ihmiseen nähden tuntuneekin, täytyy sentähden niiden jotka uskovat hänen sanansa todistukseen, tunnustaa, että hänen alkuperäinen ja muuttumaton suunnitelmansa on järjestelmällisesti kulkenut ja yhä edelleen kulkee täytäntöään kohti.

Kun suuren osan ihmiskuntaa, hapuillen tietämättömyyden pimeydessä, täytyy odottaa Jumalan suunnitelmien todellista kehitystä, ennenkuin he voivat käsittää Jumalallisen arkkitehdin ihanaa luonnetta, niin on Jumalan lapsilla etuoikeus uskossa ja kynttilänsä (sanan) valossa nähdä ennustettua tulevaa kirkkautta ja sen kautta käsittää muuten salaperäistä menettelytapaa menneisyydessä ja nykyisyydessä. Jumalan lapsina ja perillisinä, innostuneina luvattuun perintöön, käännymme sentähden Isämme sanan puoleen, jotta me siinä esitettyjen suunnitelmien ja niiden erikoisosien mukaan oppisimme käsittämään hänen tarkotuksiaan. Siitä me opimme, että Jumalan suunnitelma ihmiseen nähden käsittää kolme suurta aikakautta, alkaen ihmisen luomisesta ja jatkuen loppumattomaan tulevaisuuteen. Pietari ja Paavali kutsuvat näitä kausia "kolmeksi maailmaksi", joita me koetamme selittää seuraavalla piirroksella.

Suuria aikakausia, joita on kutsuttu "maailmoiksi".

Luominen | Silloinen maailma | Vedenpaisumus | Nykyinen paha maailma | Jumalan valtak. voimaanp. | Tuleva maailma.

Nämä kolme suurta aikakautta esittävät jumalallisen huolenpidon kolmea eri ilmestystä. Ensimäistä näistä, luomisesta vedenpaisumukseen, hoitivat enkelit, ja Pietari kutsuu sitä "silloiseksi maailmaksi". — 2 Piet. 3: 6.

Toinen suuri kausi, vedenpaisumuksesta Jumalan valtakunnan toimeenpanemiseen, on Saatanan, "tämän maailman ruhtinaan", rajoitetun vallan alaisena ja kutsutaan sitä sentähden "nykyiseksi pahaksi maailmaksi". — Gal. 1: 4; 2 Piet. 3: 7.

Kolmas on oleva "ijankaikkinen aika" eli maailma (Jes. 45: 17) jumalallisen hoidon alaisena, Jumalan valtakunta, ja kutsutaan sitä "tulevaksi maailmaksi" — "Jossa vanhurskaus asuu". — Hebr. 2: 5; 2 Piet. 3: 13.

Ensimmäinen näistä aikakausista eli "maailmoista", joita hallitsevat enkelit, teki vararikon; toinen ollen Saatanan, anastajan, vallan alaisena, on todellakin ollut "paha maailma"; mutta kolmannesta on tuleva vanhurskauden ja siunauksen aika kaikille maan sukukunnille.

Kaksi viimeistä näistä "maailmoista" mainitaan erittäin tarkasti, ja mitä edellisestä sanotaan, on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä sanotaan jälkimmäisestä. Nykyistä eli toista aikakautta kutsutaan "nykyiseksi pahaksi maailmaksi", ei sentähden, ettei siinä olisi mitään hyvää, vaan koska pahalla on hallitseva asema. "Me tahdomme nyt ylistää julkeita onnellisiksi; sillä jumalattomat menestyvät, he kulkevat vapaina, vaikka kuinkakin kiusaisivat Jumalaa". (Mal. 3: 15) Kolmatta maailmaa eli aikakautta kutsutaan "tulevaksi maailmaksi" — "Jossa vanhurskaus asuu", ei sentähden, ettei pahaa siellä löytyisi, vaan siksi, että paha ei ole valta-asemassa. Pahan poistaminen tulee tapahtumaan vähitellen, ja tarvitaan tähän työhön kaikki ensimäiset tuhatvuotta. Pahalla ei silloin ole ylivaltaa. Sillä ei ole menestystä. Silloin ei enää paha kukoista, vaan silloin "kukoistakoon vanhurskas" (Ps. 72: 7), kuuliaiset "saavat syödä maan hyvyydestä" (Jes. 1: 19), ja "pahat hävitetään". — Ps. 37: 9.

Tämän mukaan tulee hallitus olemaan niin erilainen, että se melkein kaikissa kohdissaan on nykyiselle vastakohtana. Meidän Herramme sanat näyttävät, miksi tulee olemaan ero nykyisen ja tulevan hallituksen välillä. Koska hän tulee olemaan tulevan maailman ruhtinas eli hallitsija, niin menestyvät silloin vanhurskaus ja totuus, kun sitävastoin nyt, kun Saatana on nykyisen pahan maailman ruhtinas (hallitsija), paha menestyy ja kukoistaa. Koska, kuten Jeesus sanoo, tämän maailman ruhtinaalla "ei ole mitään" hänessä — eikä hänen seuraajiinsa nähden muuta harrastusta, kuin vastustaa, kiusata, häiritä ja rääkätä heitä (Joh. 14: 30; 2 Kor. 12: 7.) — niin täytyy kaikkien niiden, jotka nykyisessä pahassa maailmassa tai aikakaudessa tahtovat elää jumalisesti, kärsiä vainoa silloin kuin pahat kukoistavat niinkuin viheriöitsevä puu — 2 Tim. 3: 12; Ps. 37: 35.

Jeesus sanoi: "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta", ja ennenkuin tuleva aika eli "tuleva maailma" tulee, ei Kristuksen valtakunta ole hallitseva maata. Ja sentähden opettaa Herra meitä toivomaan ja rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maan päällä". Saatana on herra, joka hallitsee tämän maailman pimeydessä, ja siksi "peittää pimeys maan ja synkeys kansat". Hän hallitsee nyt ja tekee työtään uppiniskaisuuden lapsissa. Ef 2: 2; 6: 12.

Täytyy olla erittäin tärkeä osa suuren arkkitehdin suunnitelma ihmisen pelastukseksi, joka ei vielä ole täysin kehittynyt — muuten olisi uusi ruhtinas ja uusi hallitus kauan sitten alkanut toimintansa. Miksi tämä siirrettiin tuonnemmaksi määrättyyn aikaan asti ja millä tavalla Saatanan johtama pahan nykyinen valta on muuttuva Kristuksen johtamaksi vanhurskauden vallaksi, ovat mieltäkiinnittäviä asioita, joita edempänä tulemme tarkemmin käsittelemään. Riittää, kun nyt sanomme, että tämän maailman valtakunnat, joita nyt Saatana hallitsee, tulevat aikanansa Herran ja hänen voideltunsa omaksi. (Ilm. 11: 15). Ajatusyhteys osottaa, että siirtyminen tulee tapahtumaan yleisen vaivan ajan kautta. Siihen viittasi Jeesus sanoessaan: "Eihän kukaan voi mennä sisään väkevän taloon ja ryöstää hänen kalujaan, jollei hän ensin sido tuota väkevää; vasta sitten hän ryöstää hänen talonsa." (Mark. 3: 22—27.) Siis me näemme, että Saatana on ensin sidottava, pidätettävä ja pantava pois viralta, ennenkuin Kristuksen vanhurskauden ja rauhanhallitus voi astua voimaan. Tämä Saatanan sitominen tulee sentähden olemaan uuden hallituksen ensimmäinen työ. — Ilm. 20: 2.

Ei pidä unhottaa, että maa on kaikkien näiden "maailmoiden" ja hallitusten näyttämönä, ja vaikkakin aikakaudet ja hallitukset vaihtuvat, niin pysyy kuitenkin maa — "maa pysyy ijankaikkisesti" (Saarn. 1: 4.) Pietari käyttää samaa kuvaa ja kutsuu kutakin näistä aikakausista erityisessä merkityksessä taivaiksi ja maaksi. Tässä kuvaa sana taivaat korkeampia tai henkisiä, hallitsevia valtoja, ja maa merkitsee inhimillistä hallitus- ja yhteiskuntajärjestystä. Ensimäiset taivaat ja maa, eli silloinen asiain järjestys, loppui vedenpaisumuksessa, sitten kun se oli tehnyt tehtävänsä. Mutta luonnollinen taivas (pilvet ja ilmapiiri) ja luonnollinen maa eivät hävinneet; ne jäivät jälelle. Samoin on nykyinen maailma (taivaat ja maa) häviävä suurella pauhinalla, tulen ja sulatuksen kautta — sekasorron, hädän ja hajoamisen kautta. Tuo väkevä (Saatana) on, silloin kun hänet sidotaan, taisteleva valtansa säilyttämiseksi. Nykyinen hallitus- ja yhteiskuntajärjestys on loppuva, eikä se koske luonnollista taivasta ja maata. Nykyisten taivaitten (hengellisten hallitsevien valtojen) täytyy väistyä "uusien taivaitten" — Kristuksen hengellisen ylivallan — tieltä. Nykyisen maan (inhimillisen yhteiskunnan sellaisena, kuin Saatana sitä nykyään hallitsee) täytyy (kuvauksellisessa merkityksessä) sulaa ja hajota "Herran päivän" alussa, joka on palava kuten "pätsi". (Mal. 4: 1). Sitä seuraa "uusi maa", se on yhteiskuntajärjestys, joka on luotu sopusointuun maan uuden hallitsijan — Kristuksen kanssa. Vanhurskaus, rauha ja rakkaus tulevat vallitsemaan ihmisten keskuudessa, kun nykyiset järjestelmät ovat vaihdetut uuteen parempaan valtakuntaan, jonka perustuksena on oleva ankarin oikeudellisuus.

Paavali sai nähdä vilahdukselta tulevaa hallitusta tai, niinkuin hän kutsuu sitä, "paratiisia". Hän sanoo, että hänet "temmattiin" (hän ei tietänyt tapahtuiko se ruumiiseen vai henkeen vai kumpaankin nähden, sillä kaikki tuntui hänestä niin todelliselta) ajan virrassa eteenpäin uusien asiain järjestykseen, "uuteen taivaaseen", luonnollisesti "kolmanteen taivaaseen". Siten näki hän, miten asiat järjestyvät Kristuksen hengellisessä hallituksessa, joita asioita hän ei saanut kertoa (2 Kor. 12: 2—4.) Epäilemättä olivat nämä samoja asioita, joita Johannes myöhemmin näki, ja joita hänen sallittiin kuvauksissa ilmottaa seurakunnalle, joita kuvauksia voidaan ymmärtää ainoastaan siinä määrin kuin niiden oikea aika on käsillä. Johanneksen vei se ilmestys, jonka Herra antoi hänelle Patmos-saarella, keskinäyssä tämän kristillisen aikakauden ja sen kirkon ja valtion vaihtelevien kohtaloiden kautta, aina nykyisen pahan maailman eli aikakauden loppuun, ja siinä näki hän profeetallisessa näyssä Saatanan sidottuna, Kristuksen hallitsemassa, ja uuden taivaan ja maan perustettuna; sillä ensimäinen taivas ja maa olivat kadonneet. — Ilm. 21: 1.

Ajanjaksoja eli hallituksia.

Me erotamme nyt ne jaksot, joihin nämä suuret aikakaudet ovat jaetut, kuten alempana oleva piirros osottaa.

Silloinen maailma Nykyinen maailma Patr. ajanjakso Juutalain. ajanjakso Evankeel. ajanjakso Tuleva maailma Tuhatvuot. ajanjakso Tulevat ajanjaksot

Ensimmäisellä näistä suurista aikakausista ("maailmoista") ei ollut mitään alaosastoja: Jumalan menettelytapa ihmisiä kohtaan ei muuttunut koko tänä aikakautena, Aadamin lankeemuksesta vedenpaisumukseen. Jumala oli antanut ihmisille lakinsa, joka oli kirjotettu hänen omaan luontoonsa; mutta kun hän oli langennut syntiin, antoi Jumala hänen jossakin määrin seurata taipumuksiaan, jotka menivät alaspäin, "aina siihen, mikä oli pahaa", jotta ihminen siten ymmärtäisi oman hulluutensa, ja Jumalan viisaus vaatia ehdotonta kuuliaisuutta tulisi ilmeiseksi. Tämä hallitus päättyi vedenpaisumukseen, joka hävitti kaiken lukuunottamatta uskovaista Nooaa ja hänen perhettään. Ensimäinen hallitus teki havainnolliseksi ei ainoastaan synnin onnettomia seurauksia, vaan näytti myös että synnin taipumus kulki alaspäin suurempaan alennukseen ja kurjuuteen, sekä osotti Jehovan väliintulon välttämättömyyden, jos koskaan oli toteutuva se, että saataisiin takasin "kadonnut" — ihmisen alkuperäinen tila.

Toinen aikakausi eli "nykyinen maailma" käsittää kolme ajanjaksoa, joista kukin vie Jumalan suunnitelman askeleen eteenpäin pahan hävittämiseksi. Jokainen askel on edellistä korkeampi ja vie suunnitelmaa eteenpäin ja lähemmäksi täytäntöään.

Kolmas suuri aikakausi — "tuleva maailma" —, johon kuuluu Kristuksen toisen tulemisen jälkeinen aika, käsittää tuhatvuotisen valtakunnan, tuhatvuotisen aikajakson tai "kaiken ennalleenasettamisen ajan", sekä sitä seuraavat toiset "tulevat aikajaksot", joiden suhteen mitään yksityiskohtia ei ole ilmotettu. Nykyiset ilmestykset käsittelevät ihmisen täydellistä kohoamista synnin vallasta eikä sitä ikuista kirkkautta, mikä tulee seuraamaan.

Ensimäistä ajanjaksoa "nykyisessä maailmassa" me kutsumme patriarkkainajanjaksoksi tai hallitukseksi, koska tänä kautena Jumalan menettelytapa ja suosio koski ainoastaan muutamia harvoja yksityisiä henkilöitä, samalla kun muu osa ihmiskuntaa jotakuinkin kokonaan sivuutettiin. Sellaisia suositulta henkilöitä olivat patriarkat Nooa, Aabraham, Iisak ja Jaakob. Kukin näistä näkyi järjestyksessään olleen Jumalan suosiossa. Jaakobin kuollessa loppui tämä aikajakso tai menettelytapa. Vasta Jaakobin kuollessa kutsuttiin hänen jälkeläisiään "Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi", ja Jumala tunnusti heidät yhtenä kokonaisuutena "omaisuuden kansakseen", ja kuvauksellisten uhrien kautta olivat he kuvauksellisesti puhuen "pyhä kansa", erotettu muista kansoista erityistä tarkotusta varten, jonka tähden he saivat nauttia erityistä suosiota. Tämän jumalallisen suunnitelman määräämää aikaa, joka alkoi tällöin ja loppui Kristuksen kuolemaan, me kutsumme juutalaiseksi ajanjaksoksi tai lakihallitukseksi. Tänä ajanjaksona siunasi Jumala erityisesti tätä kansaa. Hän antoi heille lakinsa, hän teki erityisen liiton heidän kanssaan, hän antoi heille tabernaakkelin, jonka shekiina-kirkkaus kaikkein pyhimmässä esitti Jehovan läsnäoloa heidän johtajanaan ja kuninkaanaan. Heille lähetti hän profeettansa ja viimein Poikansa. Jeesus teki ihmeensä ja opetti heidän keskuudessaan eikä tahtonut itse mennä toisten luo eikä sallinut oppilaittensa mennä ympärilläolevien kansojen keskuuteen. Hän lähetti heidät sanoen: "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta". (Matt. 10: 5, 6.) Ja jälleen sanoi hän: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo." (Matt. 15: 24.) Että tämä heidän suosimisensa erityisenä kansana loppui, kun he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Jeesuksen, selviää Jeesuksen sanoista, kun hän viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan julisti: "Teidän huoneenne jää teille autioksi." — Matt. 23: 38.

Silloin, Jeesuksen kuolemassa, alkoi uusi ajanjakso, evankelinen ajanjakso tai kristillinen armohallitus, jolloin oli julistettava tuo iloinen sanoma vanhurskauttamisesta, ei ainoastaan juutalaisille vaan kaikille kansoille, sillä Jeesus Kristus kärsi Jumalan armosta kuoleman kaikkien puolesta. Tänä evankeliumin aikakautena löytyy myös luokka, joka on kutsuttu erityiseen suosioon, jolle on annettu erityisiä lupauksia, ja tähän kuuluvat ne, jotka uskon kautta vastaanottavat Jeesuksen Kristuksen Lunastajanaan ja Herranaan ja vaeltavat hänen jäljissään. Evankeliumin sanoma on mennyt ylt'ympäri maata lähemmä tuhannen yhdeksänsadan vuoden kuluessa, jonka tähden nyt voidaan sanoa, että sitä on enemmän tai vähemmän saarnattu kaikille kansoille. Se ei ole kääntänyt kansoja — sillä ei ollut sitä tarkotusta tänä aikakautena; mutta se on sieltä ja täältä, kuten Jeesus ennusti (Luuk. 12: 32), valinnut muutamia, kaikkiaan "pikkuisen lauman", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan aikana, joka seuraa tätä.

Tämän aikakauden kanssa loppuu "nykyinen paha maailma", ja huomaa tarkoin, miten Jumalan syvät aikomukset kaikesta huolimatta ovat varmasti menneet eteenpäin varman ja määrätyn suunnitelman mukaan, täsmällisessä aikajärjestyksessä, jonka hän on määrännyt, joskin hän nykyään antaa pahan hallita näennäisesti asialleen vahingoksi! Tämän ajanjakson lopussa ja sitä seuraavan tuhatvuotisajan sarastuksessa sidotaan Saatana ja hänen valtansa kukistetaan, joka tapaus on valmistus Kristuksen valtakunnan toimeenpanemiselle ja tulevan maailman alkamiselle, jossa "vanhurskaus asuu".

Tuhatvuotinen valtakunta on Ilm. 20: 4 mainitun aikakauden yleinen nimitys. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus hallitsee, tuon tulevan maailman ensimäisen ajanjakson. Tuhatvuotiskauden aikana asetetaan kaikki ne ennalleen, joka Aadamin lankeemuksen kautta menetettiin (Ap. t. 3: 19—21), ja ennen sen loppua ovat kaikki kyyneleet poispyyhityt. Sen rajojen toisella puolella, tulevissa autuaallisissa ajanjaksoissa, ei kuolemaa ole enää oleva, ei myöskään itkua, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. (Ilm. 21: 4.) Jumalan ilmestykset eivät ulotu kauemmaksi, ja siihen me pysähdymme.

Me olemme tässä luoneet ainoastaan katsauksen tämän aikakausisuunnitelman ulkopiirteisiin. Kuta enemmän sitä tutkimme, sitä paremmin huomaamme sen täydellisen sopusoinnun, ihanuuden ja järjestyksen. Joka aikakaudella on tehtävänsä, joka on välttämätön Jumalan suunnitelman kehitystä varten yhtenä kokonaisuutena. Suunnitelma on eteenpäin kulkeva suunnitelma, joka vähitellen kehittyy aikakaudesta aikakauteen, ylöspäin ja eteenpäin jumalallisen arkkitehdin alkuperäisen suunnitelman suuremmoista täyttämistä kohti, joka arkkitehti tekee kaikki "oman tahtonsa neuvon mukaan." (Ef. 1: 11.) Ei ainoakaan näistä aikakausista ole hetkeäkään liian lyhyt tai liian pitkä täyttääkseen tehtäväänsä. Jumala on taitava hallitsija sekä aikaan että varoihin nähden, vaikkakin hänen mahdollisuutensa ovat äärettömät, eikä ole niin ilkeämielistä valtaa, joka hetkeksikään voisi hidastuttaa tai estää hänen suunnitelmiaan. Kaikki, sekä paha että hyvä, vaikuttaa Jumalan johtaessa ja hallitessa hänen tahtonsa toteuttamiseksi.

Järjen mielestä, joka ei ole oppinut eikä kehittynyt, ja joka voi nähdä ainoastaan vähän Jumalan suunnitelman monimutkaisesta koneistosta, näyttää kaikelta puuttuvan järjestystä tai näyttää se epäselvältä, ja epäonnistuneelta, samoinkuin lapsen mielestä monimutkainen koneisto kokonaisuudessaan tai osissaan. Sen kypsymättömälle ja kehittymättömälle ymmärrykselle on se käsittämätön asia, ja pyörien ja hihnojen vastakkaisiin suuntiin kulkevat liikkeet ovat pelkkää sekasotkua. Mutta kehittyminen ja lähempi tutkiminen on osottava, että näennäinen sekaannus on ihana sopusointu, joka tuottaa hyviä tuloksia. Totisesti oli kone onnistunut laitos yhtähyvin ennenkuin lapsi sen käynnin käsitti, kuin jälkeenkinpäin. Niinkuin Jumalan suunnitelma nyt ja aikakausien kuluessa on ollut menestyksellisessä toiminnassa, niin on ihminen saanut riittävän kasvatuksen, jotta hän käsittäisi, ei ainoastaan sen monimutkaisen tavan, jolla se työskentelee, vaan voisi myös nauttia sen siunatuista tuloksista.

Kun me jatkamme jumalallisen suunnitelman tutkimusta, niin on välttämätöntä, että pidämme muistissa nämä ajanjaksot ja niiden erityiset omituisuudet ja tarkotukset, sillä ei missään niistä yksiksensä voi suunnitelmaa nähdä, vaan ainoastaan kaikissa yhteisesti, samoinkuin yksi rengas ei muodosta ketjua, vaan useat renkaat toisiinsa liitettyinä muodostavat ketjun. Me saamme oikeat käsitykset suunnitelmasta kokonaisuudessaan, jos me otamme vaarin jokaisen yksityisen osan huomattavista piirteistä, ja me tulemme sillätavoin kykeneviksi oikealla tavalla jakamaan totuuden sanaa.

Sitä, mitä sanassa sanotaan toisesta aikakaudesta tai hallituksesta, ei saa sovelluttaa toiseen, sillä se, mikä koskee jotakin erikoista aikakautta, ei ole aina totta johonkin toiseen nähden. Nykyajassa. esimerkiksi olisi väärin sanoa, että Herran tunteminen täyttää koko maan, tai että olisi tarpeetonta sanoa lähimmäiselleen: Tunne Herraa. (Jes. 11; 9, Jer. 31: 34.) Tämä ei ole totta nykyiseen aikakauteen nähden eikä voi tulla todeksi, ennenkuin Herra tulonsa jälkeen on perustanut valtakuntansa, sillä tänä aikakautena on monta harhaan vievää petosta ollut olemassa, ja meille sanotaan, että vieläpä itse aikakauden lopussa, " viimeisinä päivinä … pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä kauemmaksi pahuudessa, eksytyksessä ja eksymisessä". (2 Tim. 3: 1, 13.) Messiaan hallituksen tulos tulee olemaan se, että tieto ja vanhurskaus peittävät maan, niinkuin vesi peittää meren pohjan.

Samankaltainen ja yhtä tavallinen erehdys on luulla, että Jumalan valtakunta nyt on perustettu ja hallitsee maata, ja että hänen tahtonsa tapahtuu kansojen keskuudessa. Tämä on selvästi kaukana totuudesta, sillä tämän maailman valtakuntia ylläpitää ja rikastuttaa sorto, vääryys ja petos niin suuressa määrässä, kuin enentyvä valistus sitä sallii. Saatanan, joka nyt vielä on "tämän maailman ruhtinas", täytyy ensin tulla sidotuksi, ja niiden valtakuntien, joita hän nyt hallitsee, tulla Herran ja hänen Voideltunsa omaksi, kun hän ryhtyy suureen valtaansa ja on hallitseva kaikkea.

Enemmän lempeä sinuun.

Jeesus, sua rakastaa tahdon mä ain'. Siksi sua kaihoten katselen vain. Pyytää siis sydämen Jeesus, nyt enemmän lempeä vaan.

Kerran mä halusin riemua maan. Nyt minä sinussa kaikkeni saan. Pyyntöni ompi tuo; lempeäs' mulle suo enemmän vaan.

Silloin jos murheita, tuskaakin saan, tahtoni taipumaan auttaa ne vaan. Kuiskaavat minulle: Jeesus, oi sinulle kaikkeni vaan.

Kiitos on viimeinen kuiskaus mun. Jäähyväishuutoni: Ain' olen sun. Pyyntön' on siksi vain: Auta, oi Jeesus ain' lempimään sua!

VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN." — KOL. 1: 26. —

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova — Aabrahamille annettu lupaus. — Lupauksen aika pidennetty. — Salaisuus alkaa selvitä helluntaina. — Mikä on salaisuus. — Miksi se niin kauan oli kätkettynä. — Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. — Se on aikanaan kaikille selviävä. — Aika, jolloin salaisuus on loppuva.

Samaan aikaan kuin ihmiskunta sai käydä pahan koulua ymmärtämättä sen tarpeellisuutta, lausui Jumala monen monta kertaa aikomuksensa ennalleenasettaa ja siunata se tulevan lunastajan kautta. Mutta kuka tämä lunastaja oli oleva, oli salaisuutena neljätuhatta vuotta, ja vasta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkoi se kirkkaasti ja selvästi ilmetä kristillisen eli evankeelisen aikakauden alussa.

Jos luomme silmäyksen takasin siihen aikaan, kun ensimäiset vanhempamme kadottivat elämän ja paratiisin autuuden, niin näemme heidät synnin oikeutettua rangastusta kärsien täynnä huolia ja vaivaa ja ilman muuta toivon tuiketta, kuin se, minkä he voivat saada tuosta hämärästä esityksestä, jonka mukaan vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen pään. Vaikkakin tämä myöhempien tapausten valossa on meille suuresta merkityksestä, niin oli se heille ainoastaan heikko ja epävarma valojuova. Lähemmä kaksituhatta vuotta kului ilman minkäänlaista todistusta sen toteutumisesta.

Noin kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen kutsui Jumala Aabrahamin ja lupasi, että hänen siemenessänsä kaikki maan sukukunnat tulisivat siunatuiksi. Tämä kuulosti siltä, kun Jumala vielä pitäisi kiinni kerran lausutusta päätöksestään ja nyt aikoisi panna sen täytäntöön. Aika riensi; luvattu Kaanaan maa ei vielä ollut hänen hallussaan. Aabraham ja Saara alkoivat vanheta eikä heillä vielä ollut perillistä. Aabraham arveli, että hänen täytyi auttaa Jumalaa hänen lupauksensa täyttämisessä, ja Ismael syntyi. Mutta hänen apuaan ei kaivattu, sillä aikanaan syntyi Iisak, toivon ja lupauksen lapsi. Silloin näytti siltä, kuin se, joka on hallitseva ja siunaava kansat, olisi tullut. Mutta ei: vuodet vierivät, ja kaikesta päättäen oli Jumalan lupaus rikkoutunut, sillä Iisak kuoli samoinkuin hänen perillisensä, Jaakob. Mutta muutamat harvat pitivät vielä varmasti kiinni lupauksista, ja Jumala hyväksyi ja lujitti heidän uskonsa, sillä sen liiton, "jonka hän teki Aabrahamin kanssa", varmensi "hänen valansa Iisakille", ja hän hyväksyi sen "Jaakobille laiksi, Israelille ikuiseksi liitoksi." — 1 Aik. 16: 15—17.

Jaakobin kuollessa kutsuttiin ensi kerran hänen jälkeläisiään Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi ja Jumala tunnusti heidät "valituksi kansaksi" (1 Moos. 49: 28; 5 Moos. 26: 5). Tällöin näytti ikäänkuin se toive olisi lähellä toteutumistaan, että tämä kansa kokonaisuudessaan, Aabrahamin luvattuna siemenenä, saisi haltuunsa Kaanaan maan sekä hallitsisi ja siunaisi koko maailman, sillä sen suosion perustuksella, jota he Egyptissä nauttivat, alkoivat he jo tulla mahtavaksi kansaksi, Mutta toiveet melkein tukahtuivat, ja lupaus aivan unohtui, kun egyptiläiset, saatuaan heidät valtaansa, pitivät heitä kauvan aikaa orjuudessa.

Jumalan lupaukset olivat todellakin kätketyt hämäryyteen, ja hänen tiensä näyttivät tutkimattomilta. Määrättynä aikana tuli kuitenkin Mooses, suuri lunastaja, jonka kautta Jumala vei heidät orjuudesta ja teki suuria ihmeitä heidän tähtensä. Ennenkuin he vallottivat Kaanaan maan, kuoli tämä suuri vapauttaja, mutta Jumalan puhetorvena selitti hän: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljistänne." (5 Moos. 18: 15; Ap. t. 3: 22.) Tämä antoi jonkun verran suuremman käsityksen Jumalan suunnitelmasta, sillä tämä ilmotti ei ainoastaan sen, että he kokonaisena kansana tavalla tai toisella olivat tekemisissä tulevan hallitus- ja siunaustyön kanssa, vaan myös että eräs heidän keskuudestaan valittu mies oli johtava heitä voittoon ja lupauksien täyttämiseen. Senjälkeen tuli Joosua, joka nimi merkitsee lunastajaa eli vapahtajaa, heidän johtajakseen, ja hänen avullaan voittivat he suuria voittoja ja menivät todellakin siihen maahan, joka liitossa oli luvattu. Nyt näytti varmaan heidän oikea johtajansa tulleen ja lupaus olevan täyttymäisillään.

Mutta Joosua kuoli, eivätkä he kansana millään tavalla edistyneet, ennenkuin he saivat Daavidin ja sitten Salomon kuninkaakseen. Silloin he saavuttivat suurimman kukoistuksensa mutta sen sijaan, että lupaus olisi täyttynyt, riistettiin heiltä pian valta ja he joutuivat maksamaan veroa toisille kansoille. Muutamat pitivät kuitenkin kiinni Jumalan lupauksista ja odottivat edelleen suurta lunastajaa, josta Mooses, Joosua, David ja Salomo olivat ainoastaan esikuvia.

Niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi, odottivat kaikki Messiasta, tulevaa Israelin kuningasta, ja Israelin kautta maailman kuningasta. Mutta Israelin toivo tulevan kuninkaansa kunniasta ja ihanuudesta, jota hänen esikuvissa ja ennustuksissa osotettu suuruutensa ja valtansa kannusti, johti heidät sivuuttamaan joukon toisia esikuvia ja ennustuksia, jotka osottivat kärsimisen ja kuoleman työn välttämättömyyden syntisen lunastamiseksi, ennenkuin siunaus voisi tulla. Tätä kuvasi pääsiäislammas ennen heidän Egyptistä vapautumistaan, eläinten teurastaminen lakiliittoa annettaessa (Hebr. 9: 11—20; 10: 8—18) ja sovintouhrit, joita papisto vuodesta vuoteen lakkaamatta toimitti. He sivuuttivat myös profeettain todistukset, jotka "henki viittasi edeltäpäin ilmaistessaan Kristusta kohtaavia kärsimyksiä ja niiden jälkeen tulevaa kunniaa". (1 Piet. 1: 11.) Kun Jeesus tuli uhrina, niin eivät he sentähden tietäneet kuka hän oli: he eivät tunteneet etsikkoaikaansa. (Luuk. 19: 44.) Vieläpä hänen lähimmät seuralaisensa olivat hyvin ymmällä, kun Jeesus kuoli, ja kaihoten he sanoivat: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." (Luuk. 24: 21.) Nähtävästi olivat he luottamuksessaan häneen erehtyneet henkilön suhteen. He eivät nähneet, että heidän johtajansa kuolema oli välttämätön uuden liiton perustukseksi, joka juuri oli tuova siunaukset mukanaan, ja joka osaksi täytti lupauksen liiton. Kun he kuitenkin huomasivat, että hän oli noussut haudasta, alkoivat heidän kuihtuneet toiveensa jälleen elpyä (1 Piet. 1: 3), ja kun hän oli aikeessa jättää heidät, kysyivät he häneltä kauvan kyteneen ja usein viipyneen toiveensa suhteen, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Että heidän toiveensa olivat itse asiassa oikeat, joskaan heidän ei tarvitsisi tietää aikaa, jolloin ne täyttyvät, näkyy Herran vastauksesta: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." — Ap. t. 1: 6, 7.

Minkähän käänteen Jumalan suunnitelma nyt on tehnyt? lienevät opetuslapset kysyneet itseltään, kun Jeesus oli mennyt ylös, sillä meidän täytyy muistaa, että Herramme opetus valtakunnasta tapahtui pääasiallisesti vertauksien ja arvotusten tapaisten sanojen kautta. Hän oli sanonut heille: "Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa hän teidät koko totuuteen. Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." (Joh. 16: 12, 13; 14: 26.) He eivät siis voineet ymmärtää näitä asioita, ennenkuin helluntaisiunaus oli tullut.

Mutta vielä silloinkin kesti jokunen aika, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivät käsillä olevan työn ja sen sukulaisuuden alkuperäisen lupauksen kanssa. (Ap. t. 11: 9; Gal. 2: 2, 12, 14.) Kuitenkin näyttää siltä, kuin Jumala olisi käyttänyt heitä puhetorvinaan, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivätkään asioita, ja todennäköistä on, että heidän hengen elähyttämät sanansa syvemmin ja selvemmin ilmaisivat totuuden, kun mitä he itse täysin käsittivät. Lue esim. Jaakobin lausunto, jossa hän sanoo: "Simeon on kertonut kuinka Jumala ensi kerran ryhtyi ottamaan pakanoista kansan [morsiamen] nimelleen. Ja tämän kanssa profeettain sanat pitävät yhtä, sillä näin on kirjotettu: Sen jälkeen [kun tämä kansa on pakanamaailmasta koottu] minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [maallisen herrauden]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." — Ap. t. 15: 14—16.

Jaakob alkoi nähdä Jumalan huolenpidossa, evankeliumin viemisessä Pietarin kautta ensimäisille pakanain keskuudessa kääntyneistä ja Paavalin kautta pakanoille ylimalkaan, että suosio tulisi tänä aikakautena olemaan samanlainen uskovia juutalaisia ja pakanoita kohtaan. Hän katsoi sen jälkeen ennustuksiin ja huomasi niin olevan kirjotetun, sekä että sen jälkeen, kun tämän evankeliumiaikakauden työ on päättynyt, täyttyvät luonnolliselle Israelille annetut lupaukset. Vähitellen alkoivat muutamat harvat — pyhät, Jumalan erityiset "ystävät" ymmärtää tuota suurta, niin kauan kätkettyä salaisuutta.

Paavali selittää (Kol. 1: 27), että tämä salaisuus, joka on ollut kätkettynä maailman alusta ja sukupolvien alkamisesta asti, mutta joka nyt on ilmotettu hänen pyhilleen, on

"Kristus teissä, kirkkauden toivo".

Tämä on suuri salaisuus, joka on ollut kätkettynä kaikkina edellisinä aikakausina, ja joka vielä on kätkössä kaikilta muilta paitsi erityiseltä luokalta, jonka muodostavat pyhät tai vihkiytyneet uskovaiset. Mutta mitä tarkottaa "Kristus teissä"? Me olemme nähneet, että Jeesus voideltiin pyhällä hengellä (Ap. t. 10: 38), ja siten me ymmärrämme, että hän on Kristus, Voideltu, sillä sana Kristus merkitsee voideltu. Ja apostoli Johannes sanoo, että se voitelu, jonka me (vihkiytyneet uskovaiset) olemme saaneet, pysyy meissä. (1 Joh. 2: 27.) Siis ovat pyhät tänä aikakautena voideltu joukko, voideltu Jumalan kuninkaiksi ja papeiksi (2 Kor. 1: 21; 1 Piet. 2: 9), sekä yhdessä Jeesuksen, päällikkönsä ja Herransa kanssa muodostavat Jehovan voidellun — Kristus-henkilön (pään ja ruumiin).

Sopusoinnussa Johanneksen opin kanssa, että me myöskin olemme voideltuja, vakuuttaa Paavali meille, että tämä salaisuus, joka kuluneina aikakausina on ollut kätkettynä, mutta on nyt julistettu pyhille, on se, että Kristus-henkilö (Voideltu) "ei ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta", samoin kuin ihmisruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä: mutta samoin kuin ruumiin kaikki jäsenet, vaikka luvultaan monta, muodostavat yhden ruumiin, niin on myös Voidellun Kristus-henkilön laita. (1 Kor. 12: 12—28.) Jeesus on voideltu seurakunnan pääksi eli Herraksi, joka seurakunta on hänen ruumiinsa (tai morsiamensa, kun käytetään toista vertausta — Ef 5: 25—30), ja yhdessä he muodostavat luvatun "siemenen", — suuren Lunastajan: "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan". — Gal. 3: 29.

Apostoli varottaa huolellisesti seurakuntaa yltiöpäisten vaatimusten suhteen, sanoessaan Jeesuksesta, että Jumala on kaikki "laskenut hänen jalkaansa alle, ja pannut hänet kaiken pääksi ja antanut seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, jotta hän kaikessa olisi ensimäinen". (Ef. 1: 22, 23; Kol. 1: 18.) Vertaamalla ihmisruumiiseen osottaa hän kuitenkin ihanalla ja merkitsevällä tavalla meidän läheisen yhteytemme. Tätä samaa yhteyttä opetti Jeesus, sanoessaan: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." — Joh. 15: 5.

Meidän yhteyttämme Herran Jeesuksen kanssa Kristus-henkilön jäseninä, voidellussa joukossa, kuvaa sattuvalla tavalla pyramiidi. Kivi, joka muodostaa huipun, on itsessään pyramiidi. Toiset kivet voidaan rakentaa sen alle, ja jos ne soveltuvat yhteen huippukiven kaikkien määräävien särmien kanssa, niin tulee koko rakenne olemaan täydellinen pyramiidi. Kuinka ihanasti valaiseekaan tämä asemaamme "siemenen" — "Kristus"-henkilön jäseninä. Liitettynä ja täydessä sopusoinnussa päämme kanssa olemme elävinä kivinä täydelliset; hänestä erillään emme ole mitään.

Jeesus, tuo täydellinen, on suuresti korotettu, ja me jättäydymme nyt hänelle, jotta meidät muodostettaisiin ja luotaisiin hänen esikuvansa mukaan, ja jotta me rakentuisimme Jumalan rakennukseksi. Tavallisessa rakennuksessa ei löydy mitään huippu kulmakiveä, mutta meidän rakennuksessamme on huippukulmakivi, huippukivi, niinkuin on kirjoitettu: "Katso minä panen Sioniin valitun kallisarvoisen huippu-kulmakiven" — "ja menkää hänen tykönsä, elävän kiven tykö… ja sallikaa, että myös teidät, elävinä kivinä rakennetaan hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan Jumalalle otollisia [Codex Sinaiticus on jättänyt hengellisiä uhrin edestä pois] uhreja Jeesuksen Kristuksen kautta." (1 Piet. 2: 4—6.) Ja me uskomme, että Jeesuksen, "pään", ja "seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa" yhteys on pian oleva täydellinen.

Ja minun rakkaani, suuren rakennusmestarin johdolla täytyy meidän kärsiä monta vasaran iskua ja paljon hiomista — meidän täytyy paljon muuttua ja mukautua hänen esikuvansa mukaan. Ja jotta rakennusmestarin kyky ja täydellisyys tulisi meissä näkyviin, täytyy meidän pitää huolta, ettei meillä ole mitään vastahakoista omaa tahtoa, joka asettuu hänen tahtoansa vastaan tai estää hänen tahtonsa tapahtumista meissä. Meidän täytyy olla hyvin lasten kaltaisia ja nöyriä — meidän täytyy pysyä ankarasti kiinni nöyryydessä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän armon". Nöyrtykäämme sentähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän meidät ajallansa korottaisi (1 Piet. 5: 5, 6), niinkuin hän on korottanut meidän päämme ja edelläjuoksijamme. — Fil. 2: 8, 9.

Tämä on todellakin ihmeellinen julistus, ja kun me Jumalan sanasta haluamme tietää suuresta kutsumuksestamme, niin huomaamme profeetoissa pelkkää kaunopuheliaisuutta, kun on kysymyksessä sen armon (suosion tai siunauksen) julistus, joka on tullut meidän osaksemme (1 Piet. 1: 10), samalla kuin esikuvat, vertaukset ja ne, mitkä tähän asti ovat olleet arvotuksia, nyt alkavat itsessänsä loistaa ja levittävät valoa "kaidalle tielle", jolla voideltu (Kristus-) joukko on kutsuttu juoksemaan voittopalkinnon saavuttamista varten, joka nyt verhon poistuttua on silmäimme edessä, Tämä oli todellakin ennen aavistamaton salaisuus, — että Jumalan tarkotus ei ollut herättää ainoastaan lunastaja, vaan sellainen lunastaja, joka on kokoonpantu monesta jäsenestä. Tämä on "tuo korkea kutsumus", jonka puolesta vihkiytyneinä uskovaisilla evankeliumin aikakautena on etuoikeus taistella ja voittaa. Jeesus ei ryhtynyt kehittämään tätä ajatusta oppilailleen, niin kauvan kuin he olivat luonnollisia ihmisiä, vaan odotti kunnes heidät helluntaipäivänä voideltiin — tuo uusi luonto heissä sikisi. Paavalin selityksestä me ymmärrämme, ettei muut kuin "uudet luomukset" nyt voi ymmärtää tai arvostella tätä korkeata kutsumusta. Hän sanoo: "Me puhumme salaisuutena ollutta Jumalan viisautta, sitä kätkettyä [suunnitelmaa], jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen ajan alkua meidän kirkkaudeksemme, ja jota ei kukaan tämän maailman valtiaista [päämiehistä] ole tuntenut,… niinkuin on kirjotettu: Mitä ei yksikään silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Sillä meille Jumala on sen ilmaissut Henkensä kautta." — 1 Kor. 2: 6—14.

Kirjeessään galatalaisille paljastaa Paavali koko salaisuuden ja osottaa, miten aabrahamilainen liitto tulee täyttymään. Hän osottaa, että Israelille annettu laki ei kumonnut alkuperäistä lupausta (Gal. 3: 15—18), sekä että Aabrahamin siemen, joka tulee siunaamaan kansat, on Kristus. (Värssy 16.) Seuraten ajatusta, että Kristus käsittää kaikki, jotka ovat voidellut hengellä, sanoo hän edelleen: — "Sillä niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet", ja "jos te olette Kristuksen omat, niin te [yhdessä Jeesuksen kanssa] siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä [Aabrahamille annetun] lupauksen mukaan". (Värssyt 27, 29.) Jatkaen samaa ajatusta näyttää hän (Gal. 4), että Aabraham kuvasi Jehovaa, Saara kuvasi liittoa eli lupausta ja Iisak kuvasi Kristusta (päätä ja ruumista) ja jatkaa sen jälkeen: "Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli". (Värssy 28.) Siten oli Jumalan suunnitelma kätketty esikuviin, kunnes evankeliumin aikana Kristushenkilö alkoi kehittyä.

On ollut välttämätöntä pitää tämä salaisuus kätkettynä, muuten ei olisi niin tapahtunut. Se on ollut välttämätöntä, sillä jos suunnitelma olisi kokonaisuudessaan ilmotettu ihmiskunnalle, niin olisi se merkinnyt sen tyhjäksitekemistä. Sillä jos ihmiskunta olisi tuntenut sen, eivät he olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa, eikä myöskään seurakuntaa, joka on hänen ruumiinsa. (1 Kor. 2: 8.) Ei ainoastaan Kristuksen kuolema, ihmisen vapahduksen hintana, olisi tullut estetyksi, ellei Jumalan päätös olisi ollut maailmalle salaisuutena, vaan myöskin Kristuksen kärsimisestä osallisen seurakunnan uskonkoetus olisi tullut estetyksi, sillä "sentähden ei maailma tunne meitä [hänen kanssaperillisinään], koska [samasta syystä] se ei tuntenut häntä". — 1 Joh. 3: 1.

Ei ainoastaan Jumalan suunnitelma ja tuo Kristushenkilö (pää ja ruumis), joka on itse suunnitelman täytäntöön panemista, ole maailmalle suuri salaisuus, vaan myöskin tuo erikoinen tie, jolla tämä "pieni lauma" on kutsuttu vaeltamaan, erottaa sen jäsenet erikoisina ihmisinä. Maailmalle pysyi salaisuutena, että niin rikkaasti varustettu henkilö kuin Jeesus nasaretilainen tuhlaisi aikansa ja lahjansa sellaisella tavalla kuin hän teki, kun hän sitävastoin, jos hän olisi omistanut aikansa valtiotaidolle, oikeustieteelle, kaupalle tai sille uskonnolle, joka oli kansan mielen mukaista, olisi voinut tulla suureksi ja arvossa pidetyksi. Ihmiset ajattelivat, että hän tuhlasi mielettömästi elämänsä, ja he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki ja hän on suunniltaan." Hänen elämänsä ja oppinsa olivat heille arvotuksia. He eivät voineet ymmärtää häntä.

Apostolit ja heidän seurapiirinsä olivat samaten maailmalle arvotuksena, kun he jättivät maalliset toiveensa j.n.e. saarnatakseen syntein anteeksi antamusta halveksitun ja ristiinnaulitun Jeesuksen kuoleman perustuksella. Paavali luopui korkeasta ja vaikutusvaltaisesta yhteiskunnallisesta asemasta tehdäkseen työtä käsillänsä ja saarnatakseen Kristuksesta ja siitä näkymättömästä kruunusta, joka annetaan kaikille niille uskoville, jotka tulisivat vaeltamaan hänen jäljissänsä. Tämä oli niin arvotuksen tapaista, että muutamat sanoivat: "Olet järjiltäsi, Paavali, suuri oppisi vie sinut pois järjiltäsi." Ja kaikkia, jotka siten seuraavat Mestarin jälkiä, pidetään hulluina Kristuksen tähden.

Mutta Jumalan suunnitelma ei ole aina oleva salaisuuden verhossa: Tuhatvuotispäivän sarastus tuo mukanaan Jumalalta täydellisempää valoa ihmisille, ja "Herran tunteminen on täyttävä koko maan". Vanhurskauden aurinko, joka säteillään tuo parannusta ja hajottaa tietämättömyyden pimeyden, on juuri Kristushenkilö tuhatvuotispäivän kirkkaudessa — ei ainoastaan pää vaan myöskin hänen ruumiinsa jäsenet, sillä on kirjotettu, että jos me "hänen kanssaan kärsimme", niin me myös hänen kanssaan kirkastumme. "Kun Kristus, joka on meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa," ja "silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko". — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12; Kol. 3: 4; Matt. 13: 43.

Nyt tuntuu kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat siinneet uuteen mieleen ottamalla vastaan "Kristuksen mielen", ikäänkuin ne lupaukset, joihin me uskomme, ja ne toiveet, jotka meitä elvyttävät, olisivat kuviteltuja ja liian epätodenmukaisia, jotta niihin voisi luottaa ja antaa niiden määrätä menettelytapamme. Tulevana aikakautena, kun Jumala on "vuodattava henkensä kaiken lihan yli", niinkuin hän nykyisenä aikakautena vuodattaa sen "palvelijoidensa ja palvelijattariensa" yli, silloin tulevat kaikki ymmärtämään ja pitämään arvossa ne lupaukset, jotka "pieni lauma" nyt itsellensä omistaa. Ja he tulevat iloitsemaan seurakunnan kuuliaisuudesta ja korotuksesta, sanoen: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) He tulevat iloitsemaan siitä, että seurakunta, jonka kautta siunauksen virrat silloin vuotavat heille, on kirkastettu. Ja joskin he tulevat näkemään, että ne "kalliit ja suuret lupaukset", jotka Voideltu (pää ja ruumis) on perinyt, eivät ole heitä varten, vaan ovat täyttyneet meissä, niin on se opetus, joka seurakunnan kautta on tehty havainnolliseksi, tuleva heille siunaukseksi. Ja kun he rientävät saavuttamaan niitä siunauksia, jotka silloin tarjotaan heille, tulevat he käyttämään hyväkseen seurakunnan esimerkkiä ja kirkastamaan Jumalaa seurakunnan tähden. Mutta tämä tieto ei tule herättämään kateuden himoa, sillä uuden järjestyksen vallitessa tulee täydellisen inhimillisen luonteen saavuttaminen täysin tyydyttämään heitä ja on heidän mielestänsä toivottavampi kuin heidän luontonsa muutos.

Silloin salaisuus on loppunut, sillä maailma on silloin käsittävä, että se oli Jumalan henki Kristuksessa ja Kristuksen henki meissä — Jumala ilmestynyt lihassa —, jonka he tähän asti olivat väärinkäsittäneet. Silloin he näkevät, ettemme olleet hulluja emmekä houkkia, vaan että me valitsimme paremman osan, kun riensimme saavuttamaan niitä rikkauksia, niitä kunniasijoja ja sitä kruunua, joita he eivät nähneet, mutta jotka kuitenkin ovat ikuiset.

Mitä aikaan tulee, niin on Jumalan salaisuus päättyvä seitsemännen pasuunan (kuvauksellisessa merkityksessä) kaikuessa. (Ilm. 10: 7). Tämä koskee salaisuutta sen kahdessa merkityksessä, missä sanaa käytetään: salaisuus tai Jumalan suunnitelman salaiset puolet julistetaan silloin ja nähdään kirkkaasti samoinkuin "Jumalan salaisuus", seurakunta, tämän suunnitelman toteuttaja. Molemmat päätetään silloin. Salaisuus, kätketty suunnitelma, on silloin valinnut täyden määrän Kristuksen ruumiin jäseniä, ja tästä seuraa, että se, Kristuksen ruumis, on silloin tullut täydelliseksi. Suunnitelma lakkaa olemasta salaisuus, koska ei enään ole syytä, miksi se edelleen pidettäisiin salassa. Tämän salaisuuden suuruus, joka on niin kauvan pidetty peitettynä, ja jonka lupaukset, esikuvat ja vertaukset ovat kätkeneet, samoinkuin se ihmeellinen armo, joka suodaan niille, jotka ovat kutsutut tämän salaisuuden osallisuuteen (Ef. 3: 9), antavat meille viittauksen, että se työ, joka on täyttyvä, ja jota Jehova on antanut ihmiskunnan odottaa ja toivoa kuuden tuhannen vuoden kuluessa, täytyy olla jättiläistyö, suuremmoinen työ, joka on niin suurten valmistusten arvoinen. Mitä siunauksia voimmekaan odottaa maailmalle, kun salaisuuden verho on otettu pois ja siunauksen virrat runsaina valuvat. Tämän tähden koko luomakunta huokaa ja tuskittelee aina tähän asti, odottaen tämän salaisuuden täyttymistä — Jumalan lasten ilmestymistä, jotka muodostavat luvatun "siemenen", jossa kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi. — Room. 8: 19, 21, 22.

KUUDES LUKU

MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN ENNALLEENASETTAMINEN.

Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu ennen tuhatvuotisaikakautta. — Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. — Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. — Valinta ja vapaa armo. — Toivon vangit. — Profeettain todistus ennalleenasettamisesta. — Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman toivo.

"Ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin, jolloin kaikki ennalleenasetetaan, ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." — Ap. t. 3: 20, 21.

Me luulemme, että kaikki, jotka tuntevat Raamatun, myöntävät ja uskovat meidän Herramme tarkotuksen olleen, että hänen opetuslapsensa ymmärtäisivät, että hän jotakin tarkotusta varten, jollakin tavalla ja jonakin aikana tulisi takasin. On totta, että Jeesus sanoi: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28: 20), ja henkensä ja sanansa kautta on hän aina ollut seurakunnan kanssa, johtaen, halliten, lohduttaen ja ylläpitäen pyhiään kaikissa heidän murheissaan. Mutta joskin seurakunta siunauksellisella tavalla on ollut tietoinen siitä, että Herra on tuntenut kaikki sen tiet, ja että hän on alituisesti pitänyt siitä huolta ja rakastanut sitä, niin ikävöi se kuitenkin hänen luvattua henkilökohtaista takasintulemistaan, sillä kun hän sanoi: "Ja kun minä olen mennyt pois ja valmistanut teille sijan, tulen minä takasin" (Joh. 14: 3), niin tarkotti hän varmaan sillä toista henkilökohtaista tulemista.

Toiset arvelevat, että hän tarkotti hengen vuodattamista helluntaina, toiset, että hän tarkotti Jerusalemin hävitystä j.n.e.; mutta nämä sivuuttavat nähtävästi sen seikan, että Raamatun viimeisessä kirjassa, joka kirjotettiin kuusikymmentä vuotta helluntain jälkeen ja kaksikymmentä kuusi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, puhuu hän, joka oli kuollut ja nyt elää, kysymyksessä olevasta tapauksesta vielä kuuluvana tulevaisuuteen, sanoen: "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minulla mukanani." Ja hengen elähyttämä Johannes vastaa: "Amen, tule Herra Jeesus:" — Ilm. 22: 12, 20.

Hyvin monet arvelevat, että kun syntinen kääntyy, on se osa Kristuksen tulemista, sekä että hän tällä tavalla on jatkava tulemistaan, kunnes koko maailma on kääntynyt. Silloin, sanovat he, on hän täydelleen tullut.

He unohtavat nähtävästi Raamatun todistuksen tässä asiassa, joka sanoo aivan päinvastaista heidän odotukselleen; ettei maailma Herran toisen tulemisen aikana ole läheskään kääntynyt Jumalan puoleen, että "viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita… he rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa" (2 Tim. 3: 1—4), että "pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen". (V. 13.) He unohtavat Mestarin erityisen varotuksen pienelle laumalleen: "Pitäkää vaari itsestänne, ettei… se päivä äkkiarvaamatta yllättäisi teitä; sillä se kohtaa niinkuin paula kaikkia, jotka asuvat koko maan pinnalla." (Luuk. 21: 34, 35.) Kun jälleen sanotaan: "Kaikki maan sukukunnat parkuvat", kun he näkevät hänen tulevan (Ilm. 1: 7), voimme olla vakuutetut, ettei tehdä pienintäkään viittausta syntisen kääntymisestä. Valittavatkohan kaikki syntisen kääntymistä? Päinvastoin, jos tämä paikka, kuten melkein kaikki myöntävät, tarkottaa Kristuksen läsnäoloa maan päällä, niin opettaa se, etteivät kaikki maan päällä tule rakastamaan hänen ilmestystään, jota he varmaan tekisivät, jos he kaikki olisivat kääntyneet.

Toiset odottavat todellista Herran tuloa ja läsnäoloa, mutta siirtävät tämän ajan kauvas eteenpäin väittäessään, että maailma täytyy kääntyä seurakunnan vaivannäön kautta sen nykyisessä asussa, ja sillä tavalla alkaisi tuhatvuotisaikakausi. He sanovat, että kun maailma on kääntynyt ja Saatana sidottu ja Herran tunteminen täyttää koko maan, ja kun kansat eivät enää harjaannu sotimaan, silloin on seurakunnan työ nykyisessä asussaan päättynyt, ja että silloin, kun se on täyttänyt tämän suuren ja vaikean tehtävän, tulee Herra ratkaisemaan maan tärkeät asiat, palkitsemaan uskovaiset ja tuomitsemaan syntiset kadotukseen.

Muutamat Raamatun paikat, irrotettuina yhteydestään, näyttävät puhuvan tämän otaksuman puolesta, mutta kun tarkastetaan Jumalan sanaa ja suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin huomataan, että kaikki nämä paikat puhuvat aivan päinvastaisen mielipiteen puolesta, nimittäin että Kristus tulee, ennenkuin maailma on kääntynyt, sekä että hänen hallituksensa tarkotus on kääntää maailma; että seurakunta nyt on asetettu koetukselle, ja että voittajain palkinto on ensin tulla kirkastetuiksi ja sitten tulla osallisiksi yhdessä Herran Jeesuksen kanssa siitä hallituksesta, joka on Jumalan määräämä välikappale, jotta maailma tulisi siunatuksi ja kaikki luodut olennot Herran tuntemisen osallisuuteen. Tämä on Herran erityinen lupaus: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani." (Ilm. 3: 21.) "Ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." — Ilm. 20: 4.

On kaksi Raamatun kohtaa, joihin ne, jotka väittävät, ettei Herran tuleminen tapahdu ennenkuin tuhatvuotisen valtakunnan perästä, pääasiassa perustautuvat, ja niihin tahdomme tässä kiinnittää huomiomme. Toinen on: "Tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 14.) Väitetään, että tämä tarkottaa maailman kääntymistä ennen evankeliumiaikakauden loppua. Mutta todistaminen maailmalle ei merkitse maailman kääntämistä. Kysymyksessä oleva Raamatun paikka ei sano millä tavalla todistus otetaan vastaan. Tämä todistaminen on jo tapahtunut. Vuonna 1861 osottivat raamattuseurain kertomukset, että evankeliumi oli julistettu kaikilla maan kielillä, joskaan maan miljoonat ihmiset eivät olleet ottaneet sitä vastaan. Ei edes puoletkaan maapallolla nykyään elävästä tuhannesta kuudestasadasta miljoonasta ole koskaan kuullut mainittavan Jeesuksen nimeä. Kuitenkin on mainitun lauseen ehto täytetty: evankeliumi on saarnattu koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille.

Apostoli sanoo (Ap. t. 15: 14), että evankeliumin päätarkotus tänä aikakautena on ollut "ottaa kansa" Kristuksen nimeen — voittava seurakunta, joka hänen toisessa tulemisessaan yhdistetään häneen ja saa hänen nimensä. Maailmalle todistaminen on tänä aikana sivutarkotus.

Toinen Raamatun paikka on: "Istu oikealle puolelleni, siihen asti kun minä panen vihollisesi sinun jalkaisi astuinlaudaksi." (Ps. 110: 1.) Hapuileva, epämääräinen käsitys tästä lauseesta tuntuu olevan se, että Kristus istuu jollakin aineellisella valtaistuimella jossakin taivaassa, kunnes seurakunta on tehnyt kaikki hänelle kuuliaisiksi, ja että hän sitten tulee hallitsemaan. Tämä käsitys on väärä. Tässä ajateltu Jumalan valtaistuin ei ole aineellinen, vaan tarkottaa se hänen korkeaa valtaansa ja hallitustansa, ja Herra Jeesus on korotettu olemaan osallinen tässä hallituksessa. Paavali selittää: "Jumala on hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman," Hän on antanut hänelle vallan, joka lähinnä Isän valtaa on kaikkia muita korkeampi Jos Kristus istuu aineellisella valtaistuimella, kunnes hänen vihollisensa on pantu hänen jalkainsa astuinlaudaksi (kunnes he kaikki ovat voitetut), niin ei hän voi luonnollisestikaan tulla, ennenkuin kaikki on tullut hänen valtikkansa alle. Mutta jos "oikea puoli" ei merkitse määrättyä paikkaa tai istuinta, vaan niinkuin me väitämme voimaa, valtaa, herrautta, niin seuraa siitä, että kysymyksessä oleva lause ei millään tavoin vastusta toista raamatunpaikkaa, joka opettaa, että hän sillä vallalla, jolla hän on varustettu, tulee "tekemään kaikki itsellensä alamaiseksi". (Fil. 3: 21.) Esim., kun me sanomme, että keisari Wilhelm istuu Saksan valtaistuimella, niin emme silloin ajattele kuninkaanistuinta, jolla hän itse asiassa hyvin harvoin istuu. Kun sanomme, että hän istuu valtaistuimella, niin tarkotamme, että hän hallitsee Saksaa. Oikea puoli merkitsee korkeinta arvoa, ylhäisintä asemaa tai suurinta suosiota, lähinnä korkeinta hallitusta. Siten korotettiin tai asetettiin Bismarck Saksan keisarivallan oikealle puolelle, ja Joosef oli Faaraon oikealla kädellä Egyptin valtakunnassa — ei kirjaimellisesti, vaan tavallisen lauseparren mukaan. Jeesuksen sanat Kaifaalle sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa: "Tästälähin saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26: 64.) Hän on oleva oikealla puolella, kun hän tulee, ja hän on pysyvä oikealla puolella tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja myös aina.

Lähemmästä Jumalan ilmotetun suunnitelman tutkimisesta on seuraava laveampi käsitys niinhyvin ensimäisen kuin toisen tulemisen tarkotuksesta, ja meidän tulee muistaa, että molemmat tapaukset suhtautuvat toisiinsa kuten saman suunnitelman osat. Ensimäisen tulemisen erityinen tarkotus oli lunastaa ihmiset; ja toisen tulemisen erityinen tarkotus on ennalleenasettaa, siunata ja vapauttaa lunastetut. Sitten kun Vapahtajamme oli antanut elämänsä kaikkien lunastukseksi, meni hän ylös taivaaseen esittääkseen tämän uhrin Isälle, sovittaen siten ihmisen vääryyden. Hän viipyy siellä ja sallii "tämän maailman ruhtinaan" jatkaa pahan herrautta, kunnes "morsian, Karitsan emäntä" on valittu, jonka ollakseen tällaisen kunnian arvoinen täytyy voittaa nykyisen pahan maailman vaikutuksen. Silloin on se aika tullut, jolloin ihmiskunnan suuri siunaamistyö, jonka hänen uhrinsa on taannut, on alkava, ja hän on lähtevä siunaamaan maan kaikkia sukukuntia.

Tosin olisi ennalleenasettamis- ja siunaamistyö voinut alkaa heti, niin pian kun Lunastaja oli suorittanut lunastushinnan, ja olisi siinä tapauksessa Messian tuleminen tapahtunut ainoastaan kerran ja valtakunta ja siunaustyö heti alkanut, kuten apostolit ensin odottivat. (Ap. t. 1: 6.) Mutta Jumala on "meitä varten" — kristillistä seurakuntaa varten — "pitänyt huolta jostakin paremmasta" (Hebr. 11: 40). Meidän tähtemme on siis Kristus-henkilön hallitus erotettu pään kärsimisen ajasta yhdeksäntoista vuosisadan kautta.

Tämä aikakausi ensimäisen ja toisen tulemisen välillä, kaikkien lunastamisen ja kaikkien siunaamisen välillä, on aijottu seurakunnan, Kristuksen ruumiin koettelemista ja valitsemista varten; muuten olisi ainoastaan yksi tuleminen tapahtunut, ja työ, joka suoritetaan hänen toisen läsnäolonsa aikana, tuhatvuotiskautena, olisi seurannut Jeesuksen ylösnousemista. Tai sen sijaan kun me sanomme, että toisen tulemisen työ olisi välittömästi seurannut sitä, mikä ensimäisessä tulemisessa tehtiin, niin sanokaamme mieluummin, että ellei Jehova olisi päättänyt valita "pientä laumaa", "Kristuksen ruumista", ei ensimmäinen tuleminen olisi sattunut silloin, kun se tapahtui, vaan olisi tapahtunut toisen tulemisen yhteydessä, ja niin olisi ollut ainoastaan yksi tuleminen. Sillä Jumalalla on selvästi ollut tarkotuksena sallia pahan olla vallassa kuudentuhannen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena puhdistaa ja asettaa kaikki ennalleen.

Siten me näemme, että Jeesuksen tulo uhrina ja syntisten lunastuksena tapahtui juuri niin paljon ennen siunaus- ja ennalleenasettamisaikaa, kuin tarvittiin hänen "kanssaperillistensä pienen lauman" valitsemiseksi. Tämä on muutamille selvitettävä sen näennäisen viivytyksen Jumalan puolelta, ettei hän vielä anna niitä siunauksia, jotka ovat luvatut, ja jotka lunastus on valmistanut. Siunaukset tulevat määrättynä aikakautena alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin — ihanan tarkotuksen tähden — hinta maksettiin paljon aikasemmin kuin ihmiset olisivat voineet odottaa.

Apostoli ilmottaa, että Jeesus on ollut poissa maan päältä — taivaassa — koko sinä välillä olevana aikana, joka ulottuu hänen taivaaseenastumisestaan ennalleenasettamisajan tai tuhatvuotisajan alkuun asti: "Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan ennalleen" j.n.e. (Ap. t, 3: 21.) Kun Raamattu siis opettaa, että Herramme toisen tulemisen tarkotus on kaiken ennalleenasettaminen, ja kun hänen esiintymisensä aikana kansat eivät läheskään ole kääntyneet, vaan vihastuvat (Ilm. 11: 18) ja tekevät vastarintaa, niin täytyy myöntää, että joko on seurakunta lähetystehtävässään epäonnistunut, ja Jumalan suunnitelma tähän nähden rauennut, tai sitten on niin, kun olemme väittäneet ja näyttäneet, että seurakunnalta ei ole vaadittu maailman kääntämistä tänä aikakautena, vaan on sen tehtävänä ollut saarnata evankeliumia koko maailmassa todistukseksi ja Jumalan johdolla valmistua suurta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumala ei ole millään tavalla kuluttanut kykyään maailman kääntämiseksi. Päinvastoin, hän ei ole vielä yrittänytkään kääntää maailmaa.

Tämä tuntunee muutamista omituiselta väitteeltä, mutta heidän tulee ajatella, että jos Jumala olisi ryhtynyt tällaiseen työhön, niin olisi hän silminnähtävällä tavalla siinä epäonnistunut, sillä niinkuin me olemme havainneet, on olemassa ainoastaan vähäpätöinen murto-osa maan tuhansista miljoonista, joka koskaan on kuullut siitä ainoasta nimestä, jossa kunkin täytyy pelastua. Me olemme ainoastaan voimakkain sanoin esittäneet, mitä muutamat etevimmistä lahkoista — baptistit, presbyteriaanit ja monet muut — uskovat ja opettavat, että Jumala nyt määrää ja valitsee maailmasta "pienen joukon", seurakunnan. He esittävät, että Jumala ei tee mitään muuta, kun että hän valitsee tämän seurakunnan, kun me sitävastoin havaitsemme Raamatun vielä opettavan askeleen eteenpäin jumalallisessa suunnitelmassa: maailman ennalleenasettamisen, joka on tapahtuva valitun seurakunnan kautta, sitten kun tämä on tullut täysilukuiseksi ja kirkastettu. Tämä "pieni joukko" voittajia tänä evankeliumin aikakautena muodostaa ainoastaan sen "siemenen" ruumiin, jossa tai jonka kautta kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi.

Niiden, jotka väittävät, että Jehova kuudentuhannen vuoden kuluessa on koettanut kääntää maailmaa ja aina epäonnistunut, täytyy huomata miten vaikeata on sovittaa tällaisia mielipiteitä Raamatun vakuutuksen kanssa, että kaikki Jumalan aikomukset tulevat täyttymään, sekä että hänen sanansa eivät tule tyhjänä palaamaan, vaan on se menestyvä, jota varten se on lähetetty. (Jes. 55: 11.) Se, että maailma ei vielä ole kääntynyt, ja että Herran tunto ei vielä täytä maata, todistaa sen, ettei sitä vielä ole lähetetty siinä tarkotuksessa.

Tämä vie kahteen eri ajatukseen, jotka vuosisatoja ovat erottaneet kristityt toisistaan, nimittäin valintaan ja vapaaseen armoon. Ei ainoakaan raamatuntutkija kiellä, etteikö näillä näennäisesti vastakkaisilla opeilla olisi tukea Raamatussa. Tämä seikka täytyy johtaa meidät heti otaksumaan, että molemmat tavalla tai toisella täytyvät olla tosia; mutta millään muulla tavalla ei niitä voi yhdistää kuin ottamalla huomioon taivaallisen lain, järjestyksen, sekä "jakamalla oikein totuuden sanaa" tämän aineen suhteen. Tämä järjestys, sellaisena kuin se on esitetty aikakausien suunnitelmassa, on, jos se otetaan varteen, selvästi osottava, että nykyisinä ja menneinä aikajaksoina on valintaa tapahtunut, mutta tämän vastakohta on niin kutsuttu vapaa armo, Jumalan armonosotus maailmaa kohtaan ylimalkaan tuhatvuotiskautena. Jos pitää muistissa aikakausien ja hallituksien eroavat piirteet, joista me teimme esityksen eräässä edellisistä luvuista, ja kaikki ne paikat, jotka tarkottavat valtaa ja vapaata armoa, tutkitaan ja asetetaan oikeaan aikaan, niin huomataan, että kaikki ne, jotka käsittelevät valintaa, koskevat nykyisiä ja menneitä ajanjaksoja, kun sitävastoin ne, jotka opettavat vapaata armoa, täysin soveltuvat lähinnä tulevaan aikakauteen.

Raamatun opin mukaan ei valinta kuitenkaan ole mielivaltaista pakottamista tai välttämätön kohtalo, kuten sen puolustajat tavallisesti uskovat ja opettavat, vaan tapahtuu valinta kelvollisuuteen ja sopivaisuuteen nähden Jumalan erityistä tarkotusta varten, tätä varten järjestetyn aikakauden kuluessa.

Vapaan armon oppi, jota arminiaanit puolustavat, on paljon suurempi Jumalan armon ilmaus, kuin mitä sen innokkaimmat puolustajat koskaan ovat opettaneet Jumalan armo tai suosio Kristuksessa on aina vapaa siinä merkityksessä, että se on ansaitsematon; mutta aina ihmisen syntiinlankeemisesta nykyaikaan asti ovat Jumalan armonosotukset rajottuneet määrättyihin yksityisiin henkilöihin, kansoihin ja luokkiin, kun sitävastoin tulevana aikakautena kutsutaan koko maailma osallisiksi niihin suosionosotuksiin sellaisilla ehdoilla, kun silloin kaikille tarjotaan ja ilmotetaan, ja kuka tahtoo saa silloin tulla juomaan elämän lähteestä ilmaiseksi. — Ilm. 22: 17.

Jos me luomme katsauksen taaksepäin, niin huomaamme, että Aabraham ja muutamat hänen jälkeläisistään valittiin niiksi välikappaleiksi, joiden kautta luvattu siemen, joka oli siunaava maan kaikkia sukukuntia, oli tuleva. (Gal. 3: 29.) Me huomaamme myöskin Israelin valitsemisessa kaikkien kansojen keskuudesta Jumalan tarkotuksen olleen esikuvauksellisesti osottaa, miten tuo suuri työ maailman hyväksi oli tapahtuva. Sen vapautus Egyptistä, sen Kaanaan maa, sen eri liitot, sen lait, sen uhrit syntien tähden velan poistamiseksi ja kansan puhdistamiseksi sekä sen papisto tämän kaiken toimeenpanemista varten — kaikki tämä esitti pienoiskoossa ja esikuvauksellisesti todellista papistoa ja todellisia uhreja ihmismaailman puhdistamiseksi. Jumala sanoi, puhuen kansalle: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta." (Am. 3: 2.) Ainoastaan tämän kansan Jumala tunsi, kunnes Kristus tuli, niin vieläpä jälkeenkin päin, sillä hänen toimintansa rajottui heihin, eikä hän sallinut oppilaittensa mennä toisten luo — sanoen, kun hän lähetti heidät: "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarealaisten kaupunkiin." Minkätähden niin, Herra? Koska selittää hän, "minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo." (Matt. 10: 5, 6; 15: 24.) Heitä varten omisti hän koko aikansa aina kuolemaan asti, ja siellä teki hän ensimäisen työnsä maailman hyväksi, ensimäisen sovellutuksen vapaasta ja rajattomasta ylitsevuotavasta armosta, joka "aikanaan" on todellakin tuleva siunaukseksi kaikille.

Tätä Jumalan suuremmoisinta lahjaa ei ole rajotettu kansaan eikä luokkaan nähden. Se ei ollut ainoastaan Israelia varten, vaan koko maailmaa varten, sillä Jumalan armosta maistoi Jeesus Kristus kuoleman kaikkien puolesta. — Hebr. 2: 9.

Ja nytkin, evankeliumin aikana, tapahtuu armon valinta määrätyssä tarkotuksessa. Muutamia osia maailmaa suosii evankeliumi (joka saarnataan vapaasti kaikille, jotka kuulevat) enemmän kuin toisia. Luo silmäys maailmankarttaan ja katso, miten pientä osaa Kristuksen evankeliumi huomatummassa määrässä valaisee tai siunaa. Vertaa itseäsi etuoikeuksinesi ja tietoinesi niiden miljoonien kanssa, jotka tänä päivänä ovat pakanuuden pimeydessä, jotka eivät koskaan ole kuulleet kutsumusta eivätkä siis ole olleet kutsuttuja. Kun kutsuttu joukko (kutsuttu Jumalan lapsiksi, Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kanssaperillisiksi, ja jotka ovat tehneet kutsumisensa ja valintansa varmaksi) on täysilukuinen, silloin on Jumalan suunnitelma maailman pelastamiseksi oleva vasta alussaan.

Vasta sitten kun se on valittu, kehitetty ja korotettu valtaan, on siemen rikkipolkeva käärmeen pään. "Ja rauhan Jumala on pian ruhjova Saatanan teidän jalkainne alle." (Room. 16: 20; 1 Moos. 3: 15.) Evankeelinen aikakausi tekee siveän neitseen, uskollisen seurakunnan valmiiksi tulevalle yljälleen. Ja aikakauden lopussa, kun hän on "valmistanut itsensä" (Ilm. 19: 7); tulee ylkä, ja ne, jotka ovat valmiit, menevät hänen kanssansa häihin — toinen Aadam ja toinen Eeva tulevat yhdeksi, ja niin alkaa ihana ennalleenasettamistyö. Tulevana hallituskautena, uudessa maassa ja uudessa taivaassa, ei seurakunta ole enään kihlattu neitsyt, vaan morsian, ja silloin "henki ja morsian sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoo, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä." — Ilm. 22: 17.

Evankeelinen aikakausi ei läheskään lopeta seurakunnan tehtävää. Se on ainoastaan tarpeellinen valmistus suurta tulevaisuustyötä varten. Tämän luvatun ja tulevan siunauksen tähden huokaa koko luomakunta yhteisesti ja on synnytystuskissa aina tähän asti, odottaen Jumalan lasten ilmestymistä. (Room. 8: 22, 19.) Siunattu totuus on, että vapaa armo täydellisemmässä määrässä on Isämme suunnitelmassa varattu ei ainoastaan eläville, vaan myöskin niille, jotka ovat kuolleet. Tämä armo on tuo siunattu tilaisuus tulevana aikakautena.

Löytyy niitä, jotka voivat nähdä jotakin niistä siunauksista, joiden aika tulee Herran toisessa tulemisessa, ja jotka jossain määrin käsittävät sen tosiasian merkityksen, että Herra tulee, jotta hän jakaisi sen suuren siunauksen, jonka hän kuolemallaan osti, mutta eivät kuitenkaan kykene näkemään tuota viimeistä totuutta, että niillä, jotka ovat haudoissaan on yhtä paljon toiveita Messiaksen ihanan hallituksen suhteen, kuin niillä, jotka tänä aikakautena eivät ole niin täydellisessä katoavaisuuden orjuudessa — kuolemassa. Niin varmasti kuin Jeesus kuoli kaikkien puolesta, niin täytyy myös kaikkien saada ne siunaukset ja tilaisuudet, jotka hän osti omalla kalliilla verellään. Tämän tähden me odotamme, että tuhatvuotiskautena kaikki ne tulevat siunatuiksi, jotka ovat haudoissaan, samoin kuin ne, jotka eivät ole niissä; ja tähän me löydämme runsaita todistuksia, jos katsomme syvemmältä Herran todistukseen asiassa. Niitä jotka ovat haudoissa, kutsutaan "toivon vangeiksi" sen perustuksella, mitä Jumalan suunnitelmassa on heidän vapauttamisekseen.

Lasketaan, että noin sata neljäkymmentä kolmetuhatta miljoonaa ihmistä on elänyt maan päällä niinä kuutenatuhantena vuotena, jotka ovat kuluneet Aadamin luomisesta. Vapaamielisin laskelma, joka mahdollisesti voitaisiin tehdä, osottaisi, ettei näistä edes tuhatmiljoonaa olisi Jumalan pyhiä. Tämä aulis laskelma antaisi jäännökseksi tuon äärettömän suuren luvun, sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa (142,000,000,000), jotka menivät kuolemaan uskomatta ja toivomatta siihen ainoaan nimeen, joka taivaan alla tai ihmisten keskuudessa on annettu, ja jossa meidän tulee pelastua. Niin, suurin enemmistö näistä ei koskaan ole tietänyt eli kuullut Jeesuksesta, eikä he ole voineet uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet. Me kysymme: mitä on tullut tästä äärettömän suuresta joukosta, josta numerot antavat aivan riittämättömän käsityksen? Mikä on ja mikä tulee olemaan heidän tilansa? Eikö Jumala ole järjestänyt mitään toimenpidettä heitä varten, joiden tilan ja olosuhteet hän on täytynyt ennakolta nähdä? Tai onko hän maailman perustamisesta asti tehnyt kurjan säälimättömän järjestelmän heidän toivotonta ikuista vaivaamistaan varten, kuten useat hänen lapsistaan väittävät? Tai onko hänellä suunnitelmansa korkeudessa ja syvyydessä ja pituudessa ja leveydessä vielä varattu tilaisuus, jotta kaikki tulisivat tuntemaan tuon ainoan nimen ja kuuliaisina, mukautuen ehtoihin, saisivat nauttia ikuisesti kestävää elämää?

Näihin kysymyksiin, joita jokainen ajatteleva kristitty tekee itselleen, ja joille hän toivoo totuuden mukaista selitystä, joka on sopusoinnussa Jehovan luonteen kanssa, annetaan monenlaisia vastauksia.

Ateismi (se, joka kieltää Jumalan olemassaolon) vastaa: "Kuolleet ovat ijankaikkisesti kuolleet; ei löydy mitään tämän jälkeen; he eivät koskaan tule jälleen elämään."

Kalvinismi vastaa: "Heitä ei ole valittu pelastukseen. Jumala on ennakolta määrännyt heidät kadotukseen — ikuiseen helvettiin — ja siellä ovat he nyt, väännellen tuskissaan, ja sinne jäävät he ijankaikkisesti, ilman toivoa."

Arminianismi vastaa: "Me uskomme, että Jumala antaa monelle anteeksi heidän tietämättömyytensä nojalla. Ne, jotka ovat tehneet niin hyvin kuin ovat voineet, ovat varmat osuudestaan 'esikoisseurakuntaan', joskaan he eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Jeesuksesta."

Tähän mielipiteeseen liittyvät useimmat kristityt kaikista seurakunnista (joskin muutamien uskontunnustus on päinvastainen), koska heistä kaikki muut käsitykset tuntuvat olevan ristiriidassa Jumalan vanhurskauden kanssa. Mutta antaako Raamattu tukea tälle viimeiselle mielipiteelle? Opettaako se, että tietämättömyys on pelastuksen perustus? Ei, ainoa pelastuksen perustus, joka Raamatussa mainitaan, on usko Kristukseen Lunastajaamme ja Herraamme. "Armosta te olette pelastetut uskon kautta." (Ef. 2: 8.) Vanhurskauttaminen uskon kautta on koko kristillisen järjestelmän pohjana. Kysymykseen: Mitä tulee minun tehdä, jotta pelastuisin? vastaavat apostolit: "Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen." "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettu, jossa meidän on pelastuminen". (Ap. t. 4: 12), ja "jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, on pelastuva". — Room. 10: 13.

Mutta Paavali todistaa, että täytyy kuulla evankeliumia, ennenkuin voi uskoa, sanoen: "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?" — Room. 10: 14.

Muutamat väittävät, että Paavali opettaa, että tietämättömyys on pelastava ihmisiä, kun hän sanoo, että "Pakanat, joilla ei ole lakia,… ovat itselleen lakina". (Room. 2: 14.) He päättävät, että se laki jota heidän omantuntonsa vaati, riittää vanhurskauttamaan heidät. Mutta nämä käsittävät väärin Paavalin. Hän väittää vaan, että koko maailma on rikoksellinen Jumalan edessä (Room. 3: 19), että pakanat, joilla ei ollut kirjotettua lakia, tuomittiin kadotukseen, eikä tehty vanhurskaiksi omantunnon valon kautta, joka, joko se puolusti heitä tai syytti heitä, todisti, että he olivat epätäydellisiä ja arvottomia elämään, samoinkuin juutalaiset, joilla oli kirjotettu laki, sen kautta tuomittiin kadotukseen, "sillä lain kautta tulee synnin tunto" (Room. 3: 20.) Juutalaisille annettu laki ilmaisi heidän heikkoutensa ja oli aiottu näyttämään heille, että he olivat kykenemättömät vanhurskauttamaan itseänsä Jumalan edessä, sillä "ei yksikään liha voi lain töillä vanhurskautua hänen [Jumalan] edessään". Kirjotettu laki tuomitsi juutalaiset kadotukseen, ja pakanat omistivat riittävästi omantunnon valoa tuomitsemaan heidät kadotukseen; ja siten on jokaisen suu tukittu vaatimasta oikeutta elää, ja niin on koko maailma syyllinen Jumalan edessä.

Muistaen Jaakobin sanoja (2: 10), että se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhdessä, on vikapää kaikessa eikä voi vaatia mitään lain liitossa luvattua siunausta, me käsitämme, ettei todellakaan "ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan". (Room. 3: 10.) Ja siten sulkee Raamattu kaikki muut toivon ovet paitsi yhden, osottaessaan, ettei ainoakaan kadotukseen tuomituista kykene vakuuttamaan itselleen elämää ansiollisten töitten kautta, sekä ettei kenenkään kannata vedota tietämättömyyteen pelastuksen perustuksena. Tietämättömyys ei oikeuta ketään uskon ja kuuliaisuuden palkintoon.

Monta kristittyä, jotka eivät voi uskoa, että niin monta miljoonaa tietämätöntä lasta ja pakanaa joutuisi ijankaikkiseen kadotukseen (joka heidän oppinsa mukaan merkitsee, että heidät lähetetään ijankaikkiseen ja toivottomaan piinaamispaikkaan), väittävät ja pitävät Raamatun lausunnoista huolimatta kiinni siitä, että Jumala ei tule tuomitsemaan tietämättömiä kadotukseen. Me ihailemme heidän lämminsydämistä vapaamielisyyttään ja korkeaa ajatustaan Jumalan hyvyydestä, mutta me varotamme heitä liian pikaisesti hylkäämään tai sivuuttamaan Raamatun esityksen. Jumalalla on siunaus kaikkia varten paremmalla tavalla kuin tietämättömyyden kautta.

Mutta toimivatko nämä sopusoinnussa lausutun uskonsa kanssa? Eivät, joskin he tunnustavat uskovansa, että tietämättömät pelastetaan tietämättömyytensä perustuksella, niin jatkavat he lähetyssaarnaajain lähettämistä pakanain luokse monen arvokkaan elämän ja miljoonien markkojen kustannuksella. Jos kaikki tai edes puolet heistä pelastuisi tietämättömyyden perustuksella, niin tehdään heille eittämätöntä vahinkoa lähettämällä lähetyssaarnaajia, jotka opettavat heille Kristuksesta, sillä ainoastaan yksi tuhannesta uskoo, kun lähetyssaarnaajat tulevat hänen luoksensa. Jos tämä käsitys olisi oikea, niin olisi paljon parempi antaa heidän olla tietämättömyydessä, sillä silloin paljon suurempi osa pelastuisi. Jos me jatkamme samaa ajatusta, emmekö voi silloin tulla siihen tulokseen, että jos Jumala olisi jättänyt kaikki tietämättömyyteen, niin olisivat kaikki pelastuneet? Siinä tapauksessa olisi Kristuksen tuleminen ja kuolema ollut hyödytön, apostolien ja pyhien saarna, ja kärsiminen olisi ollut turhaa, ja niin kutsuttu evankeliumi sisältäisi hyvien uutisten asemasta hyvin huonoja uutisia. Vielä suuremmassa määrässä mahdotonta ja järjetöntä on, kun sellaiset lähettävät lähetyssaarnaajia pakanain luokse, jotka suosivat kalviinilaista tai fatalistista käsitystä armonvalitsemisen suhteen. Tämän opin mukaan on jokaisen yksityisen henkilön ikuinen kohtalo järkähtämättömästi määrätty, ennenkuin hän on syntynyt.

Mutta Raamattu, joka on täynnä lähetyshenkeä, ei opeta, että löytyy eri teitä pelastukseen — tie uskon kautta, toinen töitten kautta ja vielä jokunen tietämättömyyden kautta. Raamattu ei myöskään opeta tuota Jumalaa häpäisevää ennakolta määräämistä. Mutta kun se opettaa, että kaikki muut toivon ovet sukukunnalle ovat suletut, niin avaa se sitäkin laveammaksi yhden oven, tuon ainoan oven, ja huutaa, että jokainen, joka tahtoo, menköön sisälle elämään. Ja se näyttää, että kaikki ne, jotka nyt eivät näe eivätkä osaa arvostella tuota siunattua etua saada mennä sisälle, tulevat aikanaan saamaan täyden tiedon siitä ja kyvyn arvostella sitä. Ainoa tapa, jolla kirottu sukukunta saa ja voi tulla Jumalan luo, ei ole ansiokkaissa töissä, eikä tietämättömyydessä, vaan uskossa Jeesuksen kalliiseen vereen, joka ottaa pois maailman synnin. (1 Piet. 1: 19; Joh. 1: 29.) Tämä on evankeliumia, tuota hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka "on tuleva kaikelle kansalle."

Olettakaamme, että me katsomme näitä asioita siten, kuin Jumala ne meille kertoo, jättäen hänen luonteensa kirkastamisen hänelle itselleen. Kysykäämme: Mitä on tullut noista sadasta neljästäkymmenestä kahdestatuhannesta miljoonasta?

Joskaan emme tietäisi mitä heistä on tullut, niin voimme olla varmat, etteivät he nyt ole missään kärsimisen tilassa. Sillä Raamattu ei opeta ainoastaan sitä, että täysi palkinto jaetaan seurakunnalle vasta Kristuksen tulemisessa, jolloin hän maksaa jokaiselle (Matt. 16: 27), vaan myös, että pahat saavat silloin rangastuksensa. Oli heidän tilansa nykyään mikä tahansa, niin ei se ainakaan voi olla heidän täydellinen kostonsa; sillä Pietari sanoo, että Herra tietää "kätkeä pahat rankasemista varten tuomiopäivään asti" (2 Piet. 2: 9); ja sen hän on myös tekevä.

Mutta sellainen ajatus, että niin monet meidän kanssaihmisistämme kadotettaisiin, koska heiltä on puuttunut sitä tietoa, mikä on tarpeellinen pelastumista varten, olisi todellakin surullinen jokaiselle, jolla on kipinäkin rakkautta tai osanottoa. Sitäpaitsi on lukuisia raamatunpaikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta sovelluttaa tämän kaiken kanssa. Katsokaamme: Jos ajattelemme, että menneenä ja nykyisenä aikana on ollut ainoa mahdollinen tilaisuus ja me sivuutamme kaiken toivon ennalleenasettamisesta tulevana aikakautena, niin kuinka ymmärrämme sellaisia sanoja kuin nämät ovat: "Jumala on rakkaus" ja "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta jokainen häneen uskova ei hukkuisi." (1 Joh. 4: 8; Joh. 3: 16.) Eikö näytä siltä, että jos Jumala rakasti maailmaa näin suuresti, niin voi hän keksiä keinoja ei ainoastaan uskovien pelastamista varten, vaan myöskin järjestää asiat niin, että kaikki voisivat kuulla, ja sillä tavoin pelastua?

Kun me jälleen luemme: "Tämä oli totinen valo, joka valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan" (Joh. 1: 9), niin sanoo meidän huomiomme: Ei ole niin, jokainen ihminen ei ole saanut valistusta; me emme voi nähdä, että Herra olisi valistanut muita kuin joitakuita harvoja maan tuhansista miljooneista. Eipä edes tänä valistuksen aikakautena miljoonissa pakanoissa näy jälkeäkään tällaisesta valistuksesta. Samanlaisessa asemassa kuolivat sodomalaiset ja toiset suuret joukot kuluneina aikakausina.

Me luemme, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman "kaikkien puolesta". (Hebr. 2: 9.) Mutta jos hän kärsi kuoleman sadan neljänkymmenen kolmentuhannen miljoonan puolesta, ja jostakin syystä uhri vaikutti ainoastaan viiteentuhanteen miljoonaan, niin oli kai lunastus verrattain epäonnistunut työ? Eikö apostoli näin ollen sano liian paljon? Kun me jälleen luemme: Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle (Luuk. 2: 10), ja kun me katsoen ympärillemme huomaamme, että tämä on ollut ainoastaan "pienelle laumalle" iloinen uutinen eikä kaikelle kansalle, niin emmekö silloin ihmettelisi ja kysyisi: missähän määrin enkelit liiottelivat julistuksen hyvyyttä ja laajakantoisuutta ja arvostelivat suuremmaksi sen työn merkityksen, jonka Messias, jonka syntymisen he ilmoittivat, oli tekevä.

Toinen esitys kuuluu: "Yksi on Jumala, yksi myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä". (1 Tim. 2: 5, 6.) Lunastushinta kaikkienko puolesta? Jos niin on, niin minkätähden ei kaikilla olisi jotakin hyötyä Kristuksen kuolemasta? Minkätähden eivät kaikki tulisi totuuden tuntoon, jotta he voisivat uskoa?

Kuinka pimeiltä, kuinka katkonaisilta tuntuvatkaan nämä lauseet ilman avainta, mutta kun me löydämme Jumalan suunnitelman avaimen, niin selittävät nämä lauseet kauttaaltaan: "Jumala on rakkaus." Tämä avain löytyy äsken mainitun raamatunlauseen jälkimmäisessä osassa — "joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, josta todistus oikeina aikoinaan oli annettava. Jumalalla on aikansa kaikkea varten. Hän olisi voinut vakuuttaa tämän heille heidän kuluneessa elämässään; mutta se, ettei hän niin tehnyt, todistaa, että heidän aikansa täytyy olla tulevaisuudessa. Niille, jotka tulevat kuulumaan seurakuntaan, Kristuksen Morsiameen, ja jotka jakavat valtakunnan kunnian, on nykyinen aika tuo "sovelias aika", kuulemista varten, ja sillä, jolla nyt on korvat kuulla, hän kuulkoon ja ottakoon vaarin, ja hän on tuleva siunatuksi sen mukaan. Joskin Jeesus maksoi lunastushinnan meidän puolestamme, ennenkuin me synnyimme, niin meidän aikamme kuulla siitä puhuttavan tuli vasta monta vuotta sen jälkeen, ja ainoastaan sen oikea käsittäminen toi edesvastuun siinä määrin kuin meillä oli lahjoja ja käsitystä. Sama perusajatus koskee kaikkia: kun Jumalan "aika" tulee, niin vakuutetaan se kaikille, ja jokaisella on silloin oleva mahdollisuus uskoa ja tulla siunatuksi sen kautta.

Se ajatus on vallalla, että kaikki koetteleminen loppuu kuolemassa; mutta ei ainoakaan Raamatun paikka opeta tätä, ja kaikki edellä kosketellut Raamatun paikat olisivat sisällyksettömiä ja vielä pahempiakin, jos maailman tietämättömien joukkojen kaikki toivo loppuisi kuolemassa. Se Raamatun paikka, joka ensi sijassa esitetään tämän yleisesti suositun ajatuksen todistamiseksi, on "Kuhunka paikkaan puu kaatuu, siinä sen oleman pitää". (Saarn. 11: 3.) Jos tämä jotenkin tarkottaa ihmisen tulevaisuutta, niin ilmottaa se, että mikä hänen tilansa lieneekin, kun hän joutuu hautaan, niin ei mitään muutosta tapahdu ennenkuin hänet sieltä herätetään. Tätä opettavat poikkeuksetta kaikki Raamatun paikat, jotka koskettelevat tätä ainetta, kuten me edempänä tulemme osottamaan. Koska Jumalan tarkotus ei ole pelastaa ihmisiä tietämättömyyden perustuksella, vaan hän "tahtoo, että kaikki ihmiset … tulisivat totuuden tuntemaan" (1 Tim. 2: 4), ja koska ihmissuvun enemmistö on kuollut tietämättömyydessä, ja koska "haudassa… ei ole työtä, taitoa, ymmärrystä tai viisautta" (Saarn. 9: 10), niin on Jumala valmistanut kuolleille tilaisuuden nousta ylös, jotta he saisivat tiedon, uskon ja pelastuksen. Sentähden on hänen suunnitelmansa, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan" — evankeelinen seurakunta, morsian, Kristuksen ruumis ensin, sitten tuhatvuotiskautena, kaikki ne, jotka tulevat hänen omikseen hänen tuhatvuotisessa läsnäolossaan (väärin käännetty tulemisessaan ), Herran määräämänä aikana, jolloin kaikki, pienimmästä suurimpaan, tulevat tuntemaan hänet. — 1 Kor. 15: 22.

Niinkuin kuolema tuli ensimäisen Aadamin kautta, niin tulee elämä Kristuksen, toisen Aadamin kautta. Kaikki, mitä ihmiskunta kadotti ensimäisen Aadamin kautta, tulee ennalleenasetettavaksi toisen Aadamin kautta. Elämään herätettynä on jokaisella se etu, että hänellä on kokemusta pahasta, mikä tieto puuttui Aadamilta, ja tulevat ne, jotka kiitollisina ottavat vastaan lunastuksen Jumalan lahjana, edelleen elämään ijankaikkisesti alkuperäisen ehdon mukaan, joka on kuuliaisuus Jumalaa kohtaan. Täydellistä kuuliaisuutta vaaditaan ja täydellinen kyky annetaan Rauhanruhtinaan vanhurskaana hallituskautena.

Tästä johtuu, että me voimme käyttää toista lausetta, jonka tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovaisten. " (1 Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei ("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten, että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen asettanut eteesi elämän ja kuoleman… Niin valitse elämä, jotta sinä ja siemenesi eläisitte.

Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut… valoksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, oli kaikille aikanaan julistettava. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai tahdostaan huolimatta. Tämä iloinen sanoma vapahtajasta tulee olemaan kaikelle kansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaan hänen kansalleen (Matt. 1: 21) — niille, jotka uskovat häneen — sillä me luemme, että Jumalan viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. — Joh. 3: 36.

Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä… uskovat", on täydellinen vapautus synnin ja kuoleman orjuudesta Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku, jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10: 38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8) hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.

Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava". Aikanaan tulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle". Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen Aadamin.

Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap. t. 3: 19—20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia." Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen, sanoo Herra." — Hes. 37: 11—14.

Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). — "Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä "ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V. 2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis. (V. 28—33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä, miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:… minä tahdon armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5—7; 31: 28; 32: 40—42; 33: 6—16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa poisrevityiksi.

Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei, vaan jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden." (Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa". Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta — kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.

Joskin moni ennustus ja lupaus tulevista siunauksista näyttää koskevan ainoastaan Israelia, niin täytyy muistaa, että he olivat esikuvauksellinen kansa, jonka tähden ne lupaukset, jotka heille annettiin, tosin toisinaan koskivat heitä itseään, mutta soveltuvat kuitenkin tavallisesti laveammassa merkityksessä koko maailmaan, josta tämä kansa oli esikuvana. Kun Israel kansana esitti koko maailmaa, niin oli sen papisto kuva valitusta "pikku laumasta", Kristuksen päästä ja ruumiista, kuninkaallisesta papistosta. Ja ne uhrit, se puhdistus ja sovitus, joka tehtiin Israelia varten, olivat esikuvia "paremmista uhreista", täydellisemmästä puhdistuksesta ja todellisesta "koko maailman syntien" sovituksesta, johon maailmaan he kuuluvat.

Eikä siinä kyllin: Jumala mainitsee nimeltä toisia kansoja ja antaa lupauksen heidän ennalleenasettamisestaan. Voimakkaana esimerkkinä mainitsemme sodomalaiset. Jos me huomaamme, että sodomalaisten ennalleenasettaminen on Raamatun kirkas ja selvä oppi, niin voimme varmasti olla täysin vakuutetut tuon ihanan opin totuudesta, että koko ihmiskunta asetetaan paratiisin alkuperäiseen tilaan, josta ennalleenasettamisesta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta. Ja minkätähden eivät sodomalaiset saisi tilaisuutta, saavuttaa täydellistä ja ijankaikkista elämää kuten Israelilla on tilaisuus tai on kellä tahansa meistä? Tosin he eivät olleet vanhurskaita, mutta ei Israel ollut sitä, emme myöskään me, jotka nyt kuulemme evankeliumia. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan", lukuunottamatta Kristuksen uskon kautta saatua vanhurskautta, hänen, joka kuoli kaikkien puolesta. Meidän Herramme omat sanat sanovat meille, että joskin Jumala antoi sataa tulta taivaasta ja hävittää heidät kaikki heidän pahuutensa tähden, niin eivät kuitenkaan sodomalaiset olleet hänen silmissään niin suuria syntisiä kuin juutalaiset, joilla oli suurempi tieto. (1 Moos. 19: 24; Luuk. 17: 29.) Kapernaumin asukkaille sanoi hän, "Jos Sodomassa olisivat tapahtuneet ne voimateot: jotka ovat tapahtuneet sinussa, niin se seisoisi vielä tänä päivänä." — Matt. 11: 23.

Siten opettaa meidän Herramme, ettei sodomalaisilla ollut täyttä tilaisuutta, ja takaa heille sellaisen tilaisuuden, kun hän lisää (V. 24): "Mutta minä sanon teille: Sodoman maalle on tuleva tuomiopäivänä siedettävämpi olo kuin sinulle." Mitä tuomiopäivä tulee olemaan, ja mitä silloin tulee tapahtumaan, osotetaan edempänä. Me tahdomme tässä ainoastaan kiinnittää huomion siihen asiain tilaan, että silloin tulee Kapernaumilla olemaan siedettävä olo ja Sodomalla vielä siedettävämpi olo, siitä syystä, että vaikka kummallakaan ei ollut täyttä tietoa, eikä kaikkia niitä siunauksia, jotka ovat määrätyt tulemaan "siemenen" kautta, oli kuitenkin Kapernaum tehnyt syntiä suurempaa valoa vastaan.

Ja jos Kapernaumia ja koko Israelia muistetaan ja siunataan "uuden liiton" aikana, joka on lujitettu Kristuksen veren sinetillä, niin miksi ei sodomalaisia siunattaisi "kaikkien maan sukukuntien" kanssa? Varmaan he tulevat siunatuiksi. Ja älköön unohdettako, että koska Jumala antoi sataa "tulta ja tulikiveä taivaasta ja hukutti heidät kaikki " monta sataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa, jolloin heidän ennalleenasettamisestaan puhutaan, niin sisältää tämä heidän herättämisensä, heidän ulostulemisensa haudasta.

Tutkikaamme nyt Hesekielin ennustusta 16: 48—63. Lue se tarkoin. Jumala puhuu tässä Israelista ja vertaa sitä sen naapuriin, Samariaan, ja myöskin sodomalaisiin, joista hän sanoo: "Minä otin heidät pois, kun minä sen hyväksi näin. " Ei Jeesus eikä profeetat anna mitään selitystä Jumalan näennäiseen puolueelliseen menettelytapaan, kun hän hukutti Sodoman ja antoi toisten, rikollisempien, kulkea rankasemattomina. Kaikki tämä selviää, kun "aikanaan" hänen suuret tarkotuksensa ilmoitetaan. Jumala viisaudessaan "näki hyväksi" tehdä niin, ja Jeesus sanoo, että tuomiopäivänä tulee heillä olemaan siedettävämpi olo, kuin niillä, jotka ovat enemmän rikkoneet. Mutta olettaen, että kaikki koetus loppuu kuolemassa, ja ettei sen jälkeen kukaan saa tilaisuutta tulla totuuden tuntoon eikä osottamaan kuuliaisuutta sitä kohtaan, niin voimme syyllä kysyä: Miksi katsoi Jumala parhaaksi ottaa pois nämä ihmiset antamatta heille minkäänlaista tilaisuutta pelastua sen ainoan nimen tuntemisen kautta, jossa he voivat tulla pelastetuiksi? Vastaus on, koska heidän aikansa ei vielä ollut tullut. Aikanaan he herätetään kuolleista ja saatetaan totuuden tuntoon ja sitten siunataan maan toisten sukujen kanssa luvatun "siemenen" kautta. Silloin heitä koetellaan ijankaikkista elämää varten.

Ainoastaan sillä tavalla eikä muuten voidaan käsittää rakkauden Jumalan menettelytapa amalekilaisia ja toisia kansoja kohtaan, joita hän ei ainoastaan sallinut vaan käski Israelin hävittämään, sanoen: "Mene siis nyt ja lyö amalekilaiset, ja hukuta kaikki, mitä heillä on, äläkä säästä heitä, mutta tapa sekä miehet että vaimot, lapset ja imeväiset, karja ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15: 3.) Tämä näennäinen monen elämän huolimaton hävittäminen, näyttää mahdottomalta sovelluttaa sen rakkaudesta rikkaan luonteen kanssa, minkä me omistamme Jumalalle, ja sen kanssa mitä Jeesus opetti: "Rakastakaa vihollisianne" j.n.e., kunnes me käsitämme tarkan järjestyksen Jumalan suunnitelmassa, tuon sopivan ajan sen jokaisen osan toimeenpanemista varten, sekä sen seikan, että jokaisella ihmissuvun jäsenellä on paikkansa siinä.

Me voimme nyt nähdä, että nämä amalekilaiset, sodomalaiset ja toiset kansat olivat esimerkkejä Jumalan vanhurskaasta mielipahasta ja hänen järkähtämättömästä päätöksestään perin juurin hävittää pahantekijät, ja jotka esimerkit tulevat olemaan hyödyksi ei ainoastaan toisille, vaan myös heille itselleen, kun heidän tuomio- tai koettelemuspäivänsä tulee. Näille ihmisille oli aivan yhdentekevää, jos he kuolivat näin tai sairauden ja ruton kautta. Tämä ei ollut heille mistään merkityksestä, koska heidän tuli ainoastaan oppia tuntemaan paha, jotta he sopivaan aikaan saisivat oppia tuntemaan, mitä vanhurskaus on, ja niin kykenisivät tekemään eron pahan ja hyvän välillä, sekä valitsemaan hyvän ja perimään elämän.

Mutta jatkakaamme ennustuksen tutkimista. Verrattuaan Israelia Sodoman ja Samarian kanssa ja selitettyään Israelin olevan moitittavimman näistä kolmesta (Hes. 16: 48—52) sanoo Herra: "Kun minä käännän jälleen heidän vankeutensa, Sodoman ja hänen tyttäriensä vankeuden, ja Samarian ja hänen tyttäriensä vankeuden, silloin minä tahdon jälleen kääntää sinun vankiesi vankeuden heidän keskellänsä." Tämä kääntäminen ei voi tässä olla muuta kuin palaamista kuolemasta, sillä mainitut henkilöt olivat silloin kuolleet. Kuolemassa ovat kaikki vankeja, ja Kristus tulee avaamaan haudan ovet ja vapauttamaan vangit (Jes. 61: 1; Sak. 9: 11.) Värssyssä 55 sanotaan, että heidän "pitää tuleman, niinkuin he ovat ennen olleet" — asetettaman ennalleen.

On muutamia, jotka ovat kyllä halukkaita omaksumaan Jumalan armon Kristuksessa, kun on kysymyksessä omien rikosten ja heikkouksien anteeksi antaminen suuremman valon ja tiedon vallitessa, mutta eivät voi ymmärtää, miten uuden liiton vallitessa sama armo voisi koskea toisia, joskin he näyttävät hyväksyvän apostolin esityksen, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien puolesta. Muutamat näistä arvelevat, että Herra tässä ennustuksessa on puhunut ivallisesti juutalaisille, viitaten, että hän yhtä kernaasti tahtoi kutsua takasin sodomalaiset, kuin heidät, mutta ettei hänen aikomuksensa ollut asettaa ennalleen kumpaakaan. Mutta katsokaamme kuinka seuraavat lauseet sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa. Herra sanoo: "Ja minä tahdon muistaa minun liittoni, jonka minä kanssasi olen tehnyt sinun nuoruutesi aikana, ja tahdon tehdä ijankaikkisen liiton sinun kanssasi. Ja sinun pitää mieleesi johdattaman sinun tiesi ja häpeämän, koska olet ottava luoksesi sinun sisaresi… Ja minä tahdon tehdä minun liittoni sinun kanssasi ja sinä olet ymmärtävä, että minä olen Herra; että sinä ajattelisit ja häpeäisit, ja ettet häpeän tähden enää voisi avata suutasi, koska minä sinulle annan anteeksi kaikki, mitä olet tehnyt, sanoo Herra Jehova." Kun lupaus on täten suuren Jehovan allekirjottama, voivat kaikki ne, jotka ovat vakuutetut Jumalan totuudellisuudesta, luottamuksella iloita sen varmuudesta, erittäinkin ne jotka näkevät, että nämä uuden liiton siunaukset on Jumala varmentanut Kristuksessa, joka on taannut liiton omalla kalliilla verellään.

Tähän liittää Paavali todistuksensa, sanoen: "Ja niin koko Israel [elävät ja kuolleet] on pelastuva, [tuleva parannetuiksi heidän sokeudestaan] niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja on tuleva Siionista; ja hän on poistava jumalattomuuden Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä'… He ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa Jumala ei kadu," — Room. 11: 26—29.

Me emme ihmettele, jos juutalaiset, sodomalaiset, samarialaiset ja koko ihmiskunta tulee häpeämään, kun Jumala soveliaana aikanaan esittää armonsa rikkauden. Niin, monta niistä, jotka nyt ovat Jumalan lapsia, häpeävät ja ihmettelevät, kun he näkevät, että Jumala on niin rakastanut maailmaa, ja kuinka paljon hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa olivat korkeammat kuin heidän.

Ylimalkaan kaikki kristityt luulevat, että Jumalan siunaukset ovat ainoastaan valittua seurakuntaa varten, mutta nyt alamme nähdä, että Jumalan suunnitelma käsittää paljon enemmän kuin mitä me olemme ajatelleet, ja joskin hän on antanut seurakunnalle ylenpalttisen "kalliita ja suuria lupauksia", niin on hän runsaasti pitänyt huolta maailmasta, jota hän niin rakasti, että hän lunasti sen. Juutalaiset erehtyivät samalla tavalla, kun he arvelivat, että Jumalan lupaukset olivat ainoastaan heitä varten; mutta kun oikea aika tuli ja pakanat tulivat suosion esineeksi, saivat jälelle jääneet Israelista, ne, joiden sydämet olivat kyllin vapaita iloitsemaan tästä Jumalan armon laajemmasta ilmestyksestä, olla osallisina tästä enennetystä suosiosta, samalla kuin muut paatuivat ennakkoluulojen ja inhimillisten perimätietojen kautta. Pitäkööt ne seurakunnan jäsenet, jotka nyt huomaavat tuhatvuotiskauden koittavan valon armoetuineen koko maailmaa varten, varansa, etteivät he olisi ristiriidassa koittavan valon kanssa ja niin tulisivat joksikin aikaa soaistuiksi näkemästä sen ihanuutta ja siunauksia.

Miten erilainen onkaan tämä Jumalan ihana suunnitelma, valita nyt muutamia, jotta heidän kauttansa voisi siunata useita, tämän totuuden vääristelyn rinnalla, sellaisena kuin kaksi vastakkaista katsantokantaa — kalvinilaisuus ja arminialaisuus — sen esittävät. Edellinen kieltää Raamatun opin vapaasta armosta ja surkealla tavalla väärentää ihanan opin valitsemisesta. Jälkimmäinen kieltää opin valitsemisesta eikä kykene käsittämään Jumalan vapaan armon siunattua täydellisyyttä.

Kalvinialaisuus sanoo; Jumala on kaikkitietävä, hän tiesi lopun alusta alkaen; ja kun hänen aikomuksensa on menevä täytäntöön, niin ei hän koskaan ole aikonut pelastaa muuta kuin muutamia harvoja, seurakunnan. Nämä hän valitsi ja edeltäpäin määräsi ijankaikkiseen pelastukseen; kaikki toiset määrättiin edeltäpäin ja valittiin samalla tavalla ijankaikkiseen vaivaan, sillä "Jumala tietää hänen tekonsa maailman alusta alkaen."

Tällä käsityksellä on hyvät puolensa. Se tunnustaa Jumalan kaikkitietäväisyyden. Tämä olisi meidän ihanteemme suuresta Jumalasta, ellei kaksi suuruuden oleellista ominaisuutta puuttuisi, nimittäin rakkaus ja vanhurskaus. Sillä ei kumpanenkaan näistä ominaisuuksista osottaudu siinä, että Jumala antoi syntyä maailmaan sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa olentoa, jotka olivat tuomitut ikuisiin tuskiin, ennenkuin he syntyivät, ja joita juhlallinen vakuutus hänen rakkaudestaan ivaa. Koska Jumala on rakkaus ja koska vanhurskaus on hänen hallituksensa perustus, niin ei hänen luonteensa voi olla edellisen esityksen kaltainen.

Arminialaisuus sanoo: — Niin, Jumala on rakkaus; ja kun hän antoi ihmiskunnan syntyä maailmaan, niin ei hän tahtonut heille mitään pahaa, ainoastaan hyvää. Mutta Saatana onnistui yrityksessään, kun hän kiusasi ensimäistä pariskuntaa, ja niin tuli synti maailmaan ja synnin kautta kuolema. Ja sen jälkeen on Jumala tehnyt kaiken, mitä hän on voinut vapauttaakseen ihmisen hänen vihollisestaan, niin vieläpä on hän mennyt niin pitkälle, että antoi oman poikansa. Ja vaikkakin evankeliumi nyt, kuusituhatta vuotta myöhemmin, on raivannut itselleen tien hyvin pieneen osaan ihmiskuntaa, niin me toivomme ja uskomme varmasti, että toisen kuudentuhannen vuoden perästä Jumala on seurakunnan innokkaisuuden ja uhrautuvaisuuden kautta niin paljastanut Saatanan mukanaan tuoman pahuuden, että kaikki, jotka silloin elävät, voivat saada tilaisuuden tietää hänen rakkaudestaan sekä tilaisuuden uskoa ja pelastua.

Samalla kuin tämä käsitys esittää Jumalan olentona, joka on täynnä rakkaudesta rikkaita ja ystävällisiä suunnitelmia luotuja olentojaan kohtaan, sisältää se sen, että häneltä puuttuu riittävää kykyä ja ennakkotietoa suunnitelmiensa toteuttamiseksi: että häneltä puuttuu viisautta ja valtaa. Tästä mielipiteestä johtuisi, että kun Jumala järjesti ja suunnitteli asioita äsken luotujen lastensa parhaaksi, niin tuhosi Saatana yhdellä mestari-iskulla siinä määrin kaikki Jumalan suunnitelmat, että Jumala, vaikkakin käyttää kaiken voimansa, tarvitsee kaksitoista tuhatta vuotta asettaakseen ennalleen vanhurskauden, joskin ainoastaan siinä määrin, että sukukunnan vielä elävä jäännös on oleva tilaisuudessa valitsemaan hyvän yhtä helposti kuin pahan. Mutta kuluneen kuudentuhannen vuoden sata neljäkymmentä kaksi tuhatta miljoonaa ja yhtä monta tulevan kuudentuhannen vuoden aikana ovat, tämän käsityksen mukaan, ikuisesti kadotetut, huolimatta Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, koska Saatana tunkeutui hänen suunnitelmiinsa. Siten saisi Saatana tuhansia ikuiseen vaivaan yhtä vastaan, jonka Jumala pelastaisi kirkkauteen.

Tämän mielipiteen täytyy antaa ihmisille korkean käsityksen Saatanan viisaudesta ja voimasta ja alhaisen käsityksen Jumalan vastaavista ominaisuuksista, joista psalmin kirjoittaja päinvastoin selittää: "Hän sanoi ja tapahtui niin; hän määräsi ja se pysyi lujana." Mutta ei: Vastustaja ei hämmästyttänyt eikä yllättänyt Jumalaa, eikä Saatana ole pienimmässäkään määrin ehkäissyt Jumalan suunnitelmia. Jumala on ja on aina ollut aseman täydellinen valtias, ja viimein saadaan nähdä, että kaikki on vaikuttanut hänen aikomuksiensa toteuttamiseksi.

Kun oppeja valinnasta ja vapaasta armosta, sellaisina kuin kalvinilaiset ja arminilaiset esittävät, ei koskaan voi sovittaa toistensa kanssa, eikä järjen eikä Raamatun kanssa, niin ovat kuitenkin nämä kaksi Raamatun oppia täysin sopusointuiset ja ihanat, kun niitä katsotaan aikakausien suunnitelman valossa.

Kun nähtävästi niin monta suurta ja ihanaa piirrettä Jumalan suunnitelmassa ihmisten pelastamiseksi synnistä ja kuolemasta kuuluu tulevaisuuteen, ja kun meidän Herramme Jeesuksen toinen tuleminen on aijottu ensimäinen askel näiden niin kauan luvattujen ja odotettujen siunausten toteuttamisessa, emmekö me silloin vielä innokkaammin ikävöisi hänen toista tulemistaan, kuin juutalaiset, joilla oli vähemmän valistusta, odottivat ja ikävöivät hänen ensimäistä tulemistaan. Kun pahan, vääryyden ja kuoleman aika lopetetaan sen voiman herrauden kautta, jolla hän tulee hallitsemaan, ja kun vanhurskaus, totuus ja rauha tulevat käsittämään koko maailman, niin kenpä ei silloin iloitsisi nähdessään hänen päiväänsä? Ja kenpä, joka nyt kärsii Kristuksen kanssa, ja jota elähyttää tuo kallis lupaus, että jos me kärsimme hänen kanssansa, tulemme myöskin hallitsemaan hänen kanssansa, ei nostaisi päätänsä ja iloitsisi jokaisesta Mestarinsa saapumisen merkistä, tietäen siitä, että meidän lunastuksemme ja kirkastumisemme lähenee hänen kanssansa? Varmaankin tulevat kaikki, joita elähyttää hänen siunauslähetyksensä ja hänen rakkauden henkensä, tervehtimään jokaista hänen tulemisensa merkkiä enteenä tuosta suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.

* * * * *

Nyt pääsi nosta matkamiesi ja kuivaa kyynel silmästäs'. Jo kohta hän, ken kuolon kärsi on tuhatvuoden valtias. Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Nyt maailmalle tieto saata: On kohta taisto tauonnut, ja nääntyville voidaan taata: on riemuvuosi koittanut. Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Jos kohta taivaan pilvet peittää, kun aamurusko kultaa maan, ne päivä kirkas kauvas heittää, mi aikaa kohta paistamaan. Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

Jo joudu valtakunta kerran, mi Kristuksemme kirkastaa! Oi jospa saisin kanssa Herran mä kansat onneen nostattaa! Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Nyt Siion huomaa riemuvuoden. Käy ennustukset täyttymään.

* * * * *

Monta nukkuu, mutt' ei aina. Kirkas aamu sarastaa, jolloin heidät Jeesus kutsuu, haudoistansa herättää. Silloin kaikki ilmi saapi, Korvet kolkot, kiviset, vuoret, laaksot aukeaapi, kooten kaikki ihmiset. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

Kun me näemme kalliin helmen, rakkaimpamme päällä maan, temmattavan irti meistä, täyttää syömen kaiho vaan, Surren peittyy synkkä hauta. Poies käymme allapäin. Eipä kenkään vältä tuota. Kaikkillehan käypi näin. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

Niin he nukkuu; mutt' ei aina, mustan mullan kätkössä. Jeesus maksoi kuolon hinnan. Ovat Herran hallussa. Kun siis aamu alkaa koittaa, Herran äänen kuulla saa, päivä lämpö tuskan haavat, kaiken murheen poistattaa. Niin he nukkuu, mutt' ei aina. Säteet aamun koittavat, jolloin taatot, äidit, lapset toinen toisens' kohtaavat.

SEITSEMÄS LUKU.

PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.

Minkätähden pahaa on sallittu. — Oikea ja väärä periaatteina. — Ihmisen oikeudentunto. — Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan sen omien tarkotustensa hyväksi. — Jumala ei ole synnin alkaja. — Aadamin koetus ei ole taru. — Hänen kiusauksensa oli laadultaan vaikea. — Hänen syntinsä oli tahallinen. — Synnin rangastus ei ollut väärä eikä liian ankara. — Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä, että kaikki tuomittiin Aadamissa. — Jumalan laki koskee kaikkea ja kaikkia.

Paha on sitä, mikä aikaansaa onnettomuutta; mikä joko suoranaisesti tai välillisesti aiheuttaa jonkinlaista kärsimistä. — Webster [Etevin englantilainen sanakirja. — K. h.]. Tämä aine ei siis käsitä ainoastaan inhimillisiä tauteja, suruja, tuskia, heikkouksia ja kuolemaa, vaan tunkeutuu syvemmälle tutkiessaan sen ensimmäistä syytä — syntiä — ja sen parannuskeinoa. Koska synti on pahan vaikutin, niin on sen poistaminen ainoa tapa pysyväisesti parantaa sairautta.

Tuskin lienee mitään vaikeutta, joka useimmin esiintyisi tutkivalle mielelle kuin nämä kysymykset: Miksi on Jumala sallinut pahan nykyisen herrauden? Miksi antoi hän Saatanan kiusata ensimäisiä vanhempiamme luotuaan heidät täydellisiksi ja oikeudenmielisiksi? Tai miksi salli hän kielletyn puun olla hyvien puiden joukossa? Kaikista yrityksistä huolimatta sivuuttaa sitä, tunkeutuu kuitenkin tuo kysymys: Eikö Jumala olisi voinut estää kaikkea ihmisen lankeamisen mahdollisuutta.

Tämä vaikeus johtuu epäilemättä siitä, ettei voida käsittää Jumalan suunnitelmaa. Jumala olisi voinut estää synnin tunkeutumisen maailmaan, mutta se seikka, ettei hän sitä tehnyt, on oleva meille riittävä todistus siitä, että sen nykyinen salliminen on aijottu sitä varten, jotta lopullisesti aikaansaataisiin jotakin parempaa. Kun Jumalan suunnitelmat nähdään kaikessa täydellisyydessään, niin todistavat ne sen tien viisauden, jonka hän on valinnut. Muutamat kysyvät: Eikö Jumala, jolle kaikki on mahdollista, olisi ajoissa voinut tarttua asiain kulkuun ehkäistäkseen Saatanan aikeiden täyttä toimeenpanoa? Epäilemättä, mutta sellainen asioihin ryhtyminen olisi estänyt hänen omien aikeittensa toteuttamista. Hänen tarkotuksensa oli päivän selvästi todistaa sekä ihmisille että enkeleille oman lakinsa täydellisen, korkean ja vanhurskaan pätevyyden sekä sen rikkomisesta johtuvat huonot seuraukset. Sitäpaitsi ovat muutamat asiat luonteeltaan Jumalalle mahdottomia, kuten Raamattu ilmottaa. Jumalalle on mahdotonta valehdella. (Hebr. 6: 18.) Hänelle ei ole mahdollista kieltää itseänsä. (2 Tim. 2: 13.) Hän ei voi tehdä väärin, ja sentähden ei hän voinut valita toista viisaampaa ja parempaa suunnitelmaa luodaksensa olentojansa maailmaan, joskin meidän lyhytnäköinen katseemme joksikin aikaa on kykenemätön näkemään äärettömän viisauden kätketyitä lähteitä.

Raamattu selittää, että kaikki luotiin Herran tahdosta (Ilm. 4: 11.) — epäilemättä tahtoi hän ilmottaa siunauksiansa ja toimia ihanan olentonsa ominaisuuksien mukaan. Ja joskin hän rakkaudesta rikkaita aikomuksiansa toimeenpannessaan sallii pahan olemassaolon ja niiden, jotka tekevät pahaa, näytellä oleellista osaa nykyisessä maailmassa, niin ei se ole pahan tähden, tai siksi, että hän olisi liitossa synnin kanssa; sillä hän selittää, ettei hän "ole se Jumala, jolle jumalatoin meno kelpaa." (Ps. 5: 5.) Joskin Jumala on kaikissa suhteissa pahan vihollinen, niin sallii hän sen (s.o. ei estä sitä) joksikin aikaa, koska hänen viisautensa näkee tavan, jolla se voi palvella hänen luotuja olentojaan antamalla heille pysyväisen ja arvokkaan opetuksen. On itsestään selvä totuus, että jokaista oikeaa periaatetta vastaa väärä periaate, kuten esimerkiksi totuus ja viekkaus, rakkaus ja viha, vanhurskaus ja vääryys. Me erotamme nämä vastakkaiset periaatteet oikeina ja väärinä niiden seurauksista, kun ne ovat voimassa. Sitä periaatetta, jonka lopputulos, kun se on voimassa, tekee hyvän vaikutuksen ja saa lopulta aikaan järjestystä, sopusointua ja onnea, me kutsumme oikeaksi periaatteeksi; ja sen vastakohtaa, joka aikaansaa epäsointuisuutta, onnettomuutta ja turmiota, me kutsumme vääräksi periaatteeksi. Näiden periaatteitten vaikutuksen tulosta me kutsumme hyväksi ja pahaksi, ja sitä järjellä varustettua olentoa, joka kykenee erottamaan oikean periaatteen väärästä ja joka vapaaehtoisesti antaa toisen tai toisen itseään johtaa, me kutsumme joko hyveelliseksi tai syntiseksi.

Tätä kykyä, ratkaista oikean ja väärän periaatteen välillä, kutsutaan oikeustietoisuudeksi tai omaksitunnoksi. Tämän oikeustietoisuuden kautta, jonka Jumala on antanut ihmiselle, me kykenemme arvostelemaan Jumalan ja ymmärtämään, että hän on hyvä. Juuri tähän oikeustietoisuuteen vetoaa Jumala aina todistaessansa vanhurskaudestansa ja oikeudestansa, ja saman oikeustietoisuuden perustuksella voi Aadam tietää, että synti tai vääryys oli jotakin pahaa, vieläpä ennenkuin hän tunsi sen seurauksiakaan. Jumalan alemmat luodut olennot eivät ole varustetut tällä oikeustietoisuudella. Koira omistaa jonkun verran järkeä, mutta ei tällaisessa määrässä, joskin se voi oppia ymmärtämään, että sen herra hyväksyy ja palkitsee toisia töitä ja paheksuu toisia. Jos se varastaisi tai tappaisi, niin ei sitä kutsuttaisi syntiseksi, ja jos se suojelesi omaisuutta tai elämää, niin ei sitä kutsuttaisi hyveelliseksi — koska se on tietämätön töittensä siveellisestä laadusta.

Jumala olisi voinut tehdä ihmissuvun kykenemättömäksi erottamaan oikean ja väärän välillä tai antaa sille kyvyn erottaa ja tehdä ainoastaan sitä, mikä on oikein; mutta jos ihminen olisi tehty sellaiseksi, olisi siitä tullut ainoastaan elävä kone eikä hänen luojansa kuva, mitä sielun kykyihin tulee. Tai olisi hän voinut tehdä ihmisen täydelliseksi ja varustaa hänet vapaalla tahdolla, niinkuin hän myös teki, ja sen jälkeen suojellut häntä Saatanan kiusauksilta. Siinä tapauksessa olisi hän, koska hänen kokemuksensa olisivat rajottuneet hyvään, ollut aina ulkoapäin tulevan pahan kiusauksien ja sisältäpäin tulevien halujen esineenä, jotka olisivat tehneet meidän ijäisen tulevaisuutemme epävarmaksi, ja tottelemattomuuden ja epäjärjestyksen purkaus olisi ollut aina mahdollinen. Sitäpaitsi ei hyvää olisi koskaan ilman sen vastakohtaa pahaa niin korkeaksi arvosteltu.

Jumala antoi luotujensa ensin tutustua hyvään ympäröidessään heidät Eedenin ihanuudella, ja jälestäpäin, rangastukseksi tottelemattomuudesta, antoi hän heidän vakavasti oppia tuntemaan pahan. Karkotettuina Eedenistä ja erotettuina oleskelusta siellä, antoi Jumala heidän tuntea sairautta, kipua ja kuolemaa, jotta he siten ainaisesti tuntisivat pahan ja synnin tyhmyyden ja ylenmääräisen syntisyyden.

Vertaamalla seurauksia tulivat he ymmärtämään ja riittävässä määrässä kykeneviksi arvostelemaan kumpaakin, ja Herra sanoi: "Katso ihminen on tullut niinkuin yksi meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan". (1 Moos. 3: 22.) Tämä on heidän jälkeläistensä yhteinen kokemus, joskin he oppivat tuntemaan ensin pahan eivätkä voi täysin käsittää, mitä hyvä on, ennen kuin he tuhatvuotiskautena saavat kokea sitä, joka on tulos heidän lunastuksestansa hänen kauttansa, joka silloin tulee olemaan heidän tuomarinansa ja kuninkaanansa.

Oikeustietoisuus tai kyky oikean ja väärän arvostelemiseen sekä vapaus käyttää sitä hyväkseen, jonka kaiken Aadam omisti, olivat tärkeitä piirteitä hänen yhtäläisyydestään Jumalan kanssa. Oikean ja väärän laki oli kirjotettu itse hänen olentoonsa. Se oli osa hänen luonnostaan, samoinkuin se on osa jumalallisesta luonnosta. Mutta älkäämme unhottako, että tämä kuva tai yhtäläisyys Jumalan kanssa, tämä ihmisen luonto, johon laki alkujaan oli kirjoitettu, on menettänyt paljon alkuperäisestä selvyydestään synnin hävittävän ja alentavan vaikutuksen kautta. Tietenkään ei se nyt ole sitä, mitä se oli ensimäisessä ihmisessä. Kyky rakastaa sisältää kyvyn vihata. Tästä voimme päättää, ettei luoja voinut tehdä ihmistä kuvakseen, kyvyllä rakastaa ja tehdä oikein, ilman vastaavaa kykyä vihata ja tehdä väärin. Tämä valintavapaus, jota kutsutaan toimintavapaudeksi tai vapaaksi tahdoksi, on osa ihmisen alkuperäisistä lahjoista, ja tämä yhdessä hänen täysin järjellisten ja siveellisten ominaisuuksiensa kanssa teki hänestä Luojansa kuvan. Tänä päivänä, kuudentuhannen vuoden alennuksen jälkeen, on synti niin paljon hävittänyt alkuperäisestä yhtäläisyydestä Jumalan kanssa, joten me emme ole vapaita, vaan suuremmassa tai vähemmässä määrin sidottuja synnin ja sen seurausten kautta, niin että synti langenneelle sukukunnalle tuntuu nyt helpommalle ja viehättävämmälle kuin vanhurskaus.

Emme tarvitse asettaa kysymyksen alaiseksi, etteikö Jumala olisi voinut antaa Aadamille niin elävää vaikutusta synnin monista pahoista seurauksista, että se olisi pelottanut hänet siitä, mutta me uskomme, että Jumala näki ennakolta, että pahan todellinen kokeminen tulisi olemaan varmin ja pysyväisin opetus, josta tulisi olemaan ihmiselle ikuista hyötyä, ja tästä syystä ei Jumala estänyt vaan salli ihmisen valita ja tuntea pahan seurauksia. Ellei tilaisuutta syntiin olisi sallittu, niin ei ihminen olisi voinut sitä vastustaa; silloin ei oikean tekeminen olisi myöskään ollut hyve eikä ansio. Jumala etsii sellaisia rukoilijoita, jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Hän tahtoo tietoista ja halukasta kuuliaisuutta ennemmin kuin tiedotonta, koneellista palvelusta. Hänellä oli jo toimessa elottomia koneellisia voimia, jotka tekivät hänen tahtonsa, mutta hänen aikomuksensa oli tehdä jotakin jalompaa, järjellinen olento, joka oli hänen kuvansa kaltainen, maan herra, jonka uskollisuus ja oikeamielisyys perustuisi oikeaan käsitykseen oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta.

Oikea ja väärä ovat aina olleet periaatteina olemassa ja tulevat aina olemaan, ja kaikki täydelliset, järjellä varustetut, Jumalan kuviksi luodut olennot täytyvät omistaa vapauden valita jommankumman välillä, joskin oikean periaate on ainoa, joka aina tulee olemaan voimassa. Raamattu ilmottaa meille, että kun pahan periaate on kyllin kauvan ollut voimassa täyttääkseen Jumalan aikomuksen, tulee sen toiminta ainaisesti lakkautettavaksi, ja kaikki, jotka yhä edelleen antavat sen itsessään hallita, menettävät ainaisesti olemassaolonsa. (1 Kor. 15: 25; Hebr. 2: 14.) Ainoastaan oikean tekeminen ja ne, jotka tekevät oikein, tulevat pysymään ijankaikkisesti.

Mutta kysymys tulee jälleen toisessa muodossa: Eikö Jumala olisi voinut opettaa ihmistä tuntemaan pahaa muulla tavalla kuin kokemusten kautta? Löytyy neljä tapaa saada tietää jostakin, nimittäin välittömästi, havainnollisesti, kokemalla tai saamalla tiedon sellaisesta lähteestä, joka otaksutaan eittämättömästi todeksi. Välitön tieto ei tarvitse käyttää järjen päätelmiä tai todisteluita. Sellainen tieto kuuluu ainoastaan jumalalliselle Jehovalle, kaiken viisauden ja totuuden ikuiselle lähteelle, joka välttämättömästi ja itse asian luonteeseen nähden on kaikkien luotujensa yläpuolella. Sentähden ei ihmisen tieto hyvästä ja pahasta voinut olla välitön. Ihmisien tieto olisi voinut tulla havainnon kautta, mutta sitä varten olisi välttämättömästi täytynyt löytyä jokin esitys pahasta ja sen seurauksista ihmisten havaitsemista varten. Tämä olisi sisältänyt pahan sallimisen jossakin jonkinlaisten olentojen keskuudessa, ja miksikä ei yhtähyvin ihmisten keskuudessa maan päällä, kuin jossakin muualla.

Minkätähden ei juuri ihminen tulisi täksi havaintovälikappaleeksi ja saisi tietoa käytännöllisen kokemuksen kautta? Mutta niin onkin asianlaita: ihminen on juuri saamassa käytännöllistä kokemusta itseään varten ja on samalla havaintovälikappale toisia varten, olemme "tulleet näytelmäksi… enkeleitä varten." (1 Kor. 4: 9.)

Aadam tiesi jo pahasta ulkoapäin tulleen ilmotuksen kautta, mutta tämä tieto ei riittänyt pidättämään häntä tekemästä koetta. Aadam ja Eeva tunsivat Jumalan Luojanaan ja siis sellaisena, jolla oli oikeus käskeä ja johtaa heitä; ja Jumala oli sanonut kielletystä puusta: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman." Heillä oli sentähden tieto pahasta, joskaan he eivät koskaan olleet havainneet tai kokeneet sen seurauksia. Luonnollisesti eivät he myöskään käsittäneet Luojansa rakkaudestarikasta holhousta ja hänen hyvää tekevää lakiansa, ei myöskään niitä vaaroja, joista hän sen kautta aikoi suojella heitä. He lankesivat sentähden siihen kiusaukseen, jonka Jumala viisaudessaan on sallinut vaikuttaa, ja jonka lopullisen hyödyn hänen viisautensa tiesi.

Harvat käsittävät sen kiusauksen vaikeata laatua, johon meidän esivanhempamme lankesivat, ja Jumalan vanhurskautta, liittäessään niin ankaran rangastuksen siihen, mikä monesta näyttää vähäpätöseltä erehdykseltä; mutta vähänenkin harkinta on selvittävä kaikki. Raamattu kertoo yksinkertaisesti miten nainen tuo heikompi olento petettiin ja niin lankesi rikokseen. Vieläpä hänen kokemuksensa ja tuntemuksensa Jumalasta oli rajotetumpi kuin Aadamin, joka luotiin ensin, ja Jumala oli suorastaan hänelle ennen vaimon luomista ilmottanut synnin rangaistuksen, kun Eeva luultavasti sai tiedon siitä Aadamin kautta. On selvää, ettei hän, syötyään hedelmästä, käsittänyt rikoksensa kantavuutta — sillä uskoihan hän Saatanan petolliseen ja väärään esitykseen — joskin hän tunsi jonkinlaisia aavistuksia ja lieviä epäilyksiä siitä, ettei kaikki ollut oikein. Mutta Paavali sanoo, että hän, petoksesta huolimatta, teki rikoksen, vaikkakaan hän ei ollut niin syyllinen, kuin jos hän olisi tehnyt rikoksen suurempaa valoa vastaan.

Aadamista sanotaan, ettei häntä kuten Eevaa petetty (1 Tim. 2: 14); tietenkin on hän rikkonut käsittäen täydellisemmin synnin ja sen rangaistuksen, tietäen että hänen täytyi kuolla. Me näemme selvästi, mikä kiusaus sai hänet täten alistumaan lausutun rangastustuomion alle. Kun me muistamme, että he olivat täydellisiä olentoja, Jumalan kuvia siveellisessä ja järjellisessä suhteessa, niin me ymmärrämme, että jumalallinen ominaisuus, rakkaus, esiintyi erittäin huomattavalla tavalla täydellisen miehen suhteessa rakastettuun "apuunsa", täydelliseen vaimoon. Käsittäen Eevan synnin ja peläten hänen kuolemaansa, ja siten omaa tappiotaan (ja sitä, ilman takaisin saamisen toivoa, sillä mitään sellaista toivoa ei ollut annettu), päätti Aadam epätoivossaan, ettei hän eläisi ilman häntä. Pitäen oman elämänsä onnettomana ja arvottomana ilman vaimon seuraa, otti hän tahallaan osaa hänen tottelemattomuuteensa saadakseen osansa siitä kuoleman tuomiosta, johon todennäköisesti vaimo oli joutunut. Molemmat olivat sentähden "rikkoneet", kuten apostoli todistaa. (Room. 5: 14; 1 Tim. 2: 14.) Mutta Aadam ja Eeva olivat yksi, eivätkä "kaksi"; sentähden tuli Eeva osalliseksi siitä tuomiosta, johon hän käytöksellänsä saattoi Aadamin joutumaan — Room. 5: 2, 17—19.

Jumala tiesi ennakolta niin hyvin sen, että ihminen, saatuaan valintavapauden, omaksuisi synnin, koska häneltä puuttui täysi käsitys synnin sisällöstä ja sen seurauksista, kuin myöskin sen, että ihminen opittuaan tuntemaan synnin vielä valitsisi sen, koska tämä tuttavuus siinä määrin heikontaisi hänen siveellistä luonnettansa, että paha alkaisi tuntua hänestä sulosemmalle ja toivottavammalle kuin hyvä. Kuitenkin päätti Jumala sallia pahan olemassaolon, koska, hän, omatessaan parannuskeinon ihmisen vapauttamiseksi sen seurauksista, näki, että lopputulos tästä kokemuksesta tulisi olemaan ihmisen saattaminen täyteen käsitykseen _"_synnin ylenmääräisestä synnillisyydestä" ja hyveen erinomaisesta kirkkaudesta sen rinnalla. Siten oppisi hän niin paljon enemmän rakastamaan ja kunnioittamaan Luojaansa, joka on kaiken hyvän alku ja lähde, sekä ainaisesti karttamaan sitä, mikä matkaansaattoi niin paljon murhetta ja kurjuutta. Siis tulee lopputulos olemaan suurempi rakkaus Jumalaan ja suurempi viha kaikkea sitä kohtaan, joka on ristiriidassa hänen tahtonsa kanssa, josta seuraa kaikkien niiden vankka lujittaminen ikuiseen vanhurskauteen, jotka käytävät hyväkseen niitä opetuksia, joita Jumala nyt antaa, salliessaan synnin ja sen sukuisten pahojen asioitten tapahtua. Kuitenkin täytyy meidän tehdä jyrkkä ero sen eittämättömän tosiasian välillä, että Jumala on sallinut synnin olemassaolon, ja sen vaarallisen harhaopin välillä, joka syyttää Jumalaa synnin alkuunpanijaksi. Tämä jälkimmäinen mielipide on sekä Jumalaa häväisevä että ristiriidassa Raamatun esittämäin tosiasiain kanssa. Tähän esitykseen joutuvat tavallisesti ne, jotka koettavat löytää toisen pelastussuunnitelman kuin sen, minkä Jumala on valmistanut Kristuksen uhrissa meidän lunastushintanamme. Jos he onnistuvat vakuuttamaan itseänsä ja toisia siitä, että Jumala on edesvastuussa kaikesta synnistä, pahuudesta ja rikollisuudesta, sekä että ihminen viattomana välikappaleena Jumalan kädessä pakotettiin syntiin, niin ovat he raivanneet tietä sille opille, ettei tarvittu mitään uhria meidän synteimme tähden eikä myöskään armoa missään muodossa, vaan ainoastaan oikeutta. Samalla laskevat he perustuksen väärän päätelmänsä toiseen puoleen, nimittäin universalismiin, väittäessään, että koska Jumala oli syypää kaikkeen siihen syntiin, pahuuteen ja rikollisuuteen, mikä löytyy kaikissa, niin on hän myös vapauttava koko ihmissukukunnan synnistä ja kuolemasta. Ja kun he päättelevät, että Jumala tahtoi ja aikaansai synnin, ja ettei häntä voinut vastustaa, niin väittävät he, että kun hän tulee tahtomaan vanhurskautta, niin tulevat kaikki samaten olemaan kykenemättömiä vastustamaan häntä. Mutta kaikissa tällaisissa päätelmissä sivuuttavat he kokonaan ihmisen jaloimman ominaisuuden: tahto- tai valinta -vapauden, joka hänessä on huomatuin yhteinen piirre Luojansa kanssa, ja täten tulisi ihminen alennetuksi ainoastaan koneeksi, joka toimii siinä määrin kuin siihen vaikutetaan. Jos niin olisi asianlaita, olisi ihminen maan herran asemasta hyönteistenkin alapuolella, sillä niillä on epäilemättä tahto tai kyky valita. Pikkuinen muurahainenkin on saanut tahtomiskyvyn, jota ihminen suuremmalla kyvyllään tosin voi vastustaa ja ehkäistä, mutta ei tehdä tyhjäksi.

Jumalalla on tosin kyky pakottaa ihmistä joko syntiin tai vanhurskauteen, mutta hänen sanansa selittää, ettei hänellä ole mitään sellaista aikomusta. Johdonmukaisesti ei hän voisi pakottaa ihmistä syntiin, samasta syystä kun hän "ei voisi kieltää itseänsä". Sellainen ei sopisi yhteen hänen vanhurskaan luonteensa kanssa ja olisi siis mahdottomuus. Ja hän etsii ainoastaan sellaisten rukousta ja rakkautta, jotka rukoilevat häntä hengessä ja totuudessa. Tätä tarkotusta varten on hän antanut ihmiselle tahdonvapauden, joka on hänen omansa kaltainen, jotta ihminen valitsisi vanhurskauden. Se, että hän sallii ihmisen valita omasta puolestansa, johti tämän lankeamaan Jumalan yhteydestä, suosiosta ja siunauksista, kuolemaan. Kokemalla syntiä ja kuolemaa oppii ihminen käytännöllisesti sen, minkä Jumala olisi tietopuolisesti hänelle opettanut, ilman että hän olisi tarvinnut kokea syntiä ja sen seurauksia. Jumalan ennakoltatietämistä, mitä ihminen tulee tekemään, ei käytetä hänen puolustamisekseen, alentamaan häntä ainoastaan koneen kaltaiseksi olennoksi: päinvastoin käytetään sitä ihmisen hyödyksi, sillä Jumala, tietäessään minkä suunnan ihminen tulisi ottamaan, jos hän saisi täyden vapauden valita puolestansa, ei estänyt häntä kokemasta syntiä ja sen seurauksia; mutta Jumala alkoi heti huolehtia ihmisen ennalleenasettamisesta, vapauttaakseen, hänet ensimäisestä rikoksestaan valmistamalla lunastajan, suuren vapahtajan, joka kykenisi täydelleen pelastamaan kaikki ne, jotka hänen kauttansa kääntyisivät Jumalan puoleen. Tämäntähden — että ihmisellä olisi vapaa tahto ja kuitenkin voisi hyötyä ensimäisestä väärinkäytöksestä johtuvasta lankeemuksesta, tottelemattomuudesta Jumalan tahtoa vastaan — ei Jumala ole pitänyt ainoastaan huolta kaikkien lunastuksesta, vaan myöskin siitä, että tieto täten tarjotusta tilaisuudesta, tulla sovintoon hänen kanssansa, vakuutettaisiin aikanaan kaikille. — 1 Tim. 2: 3—6.

Rangastuksen ankaruus ei ollut Jumalan puolelta mikään vihan tai pahuuden ilmaus, vaan tarpeellinen ja välttämätön lopputulos pahasta, jonka Jumala siten antoi ihmisten nähdä ja tuntea. Jumala voi ylläpitää elämää, niin kauvan kuin hän näkee sen hyväksi, vieläpä pahan hävittävän vaikutuksen alla, mutta aivan yhtä mahdotonta olisi Jumalalle ylläpitää ikuisesti sellaista elämää, kuin että Jumala valehtelisi. Se on siveellinen mahdottomuus. Sellaisesta elämästä tulisi yhä suurempi onnettomuuden lähde sekä itselleen että toisille; sentähden on Jumala liian hyvä ylläpitääkseen niin hyödytöntä ja sekä itselleen että toisille vahingollista olemassaoloa, ja kun ylläpitävä voima otetaan pois täytyy hävityksen, pahan luonnollisen lopputuloksen, seurata. Elämä on suosionosotus, Jumalan lahja, ja tulee ijankaikkisesti olemaan ainoastaan niillä, jotka ovat tottelevaisia.

Aadamin jälkeläisille ei ole tapahtunut mitään vääryyttä siinä, ettei kutakin erikseen ole koeteltu. Jehova ei ollut millään tavoin velvollinen lahjottamaan meille olemassaoloa, ja annettuaan sen, ei minkäänlainen oikeuden tai välttämättömyyden laki velvoittanut häntä antamaan meille ijankaikkista elämää, ei edes asettamaan meitä koetukselle lupaamalla meille ijankaikkisen elämän, jos me tottelisimme. Ota tarkka vaari tästä kohdasta. Nykyinen elämä, joka kehdosta hautaan asti on ainoastaan kuolemista, on kaikesta pahasta ja pettymyksistä huolimatta, jotka siihen liittyvät, jotakin hyvää suosionosotusta, joskaan ei tämän jälkeen löytyisi mitään muuta. Suuri enemmistö on tätä mielipidettä. Poikkeukset (itsemurhaajat) ovat verrattain harvinaiset, ja tuomioistuimemme ovat lukemattomia kertoja selittäneet näiden olevan mielenvikaisia, koska he eivät olisi muuten sillä tavalla erottautuneet nykyisistä siunauksista. Sitä paitsi osottaa täydellisen miehen Aadamin käytös, mitä hänen lapsensa olisivat tehneet samanlaisissa olosuhteissa.

Monet ovat omaksuneet sen väärän käsityksen, että Jumala asetti sukumme koetukselle joko elämää tai ikuista vaivaa varten, joskaan ei rangastusmääräyksessä annettu edes viittauskaan mihinkään sellaiseen. Jumalan suosion tai siunauksen osotus kuuliaisia lapsiaan kohtaan on elämä — jatkuva elämä — vapaana sairaudesta, kivusta ja kaikista muista kadotuksen ja kuoleman vaikutuksista. Aadam sai tämän siunauksen täydessä määrässä, mutta häntä varotettiin ja hänelle ilmotettiin, että hän menettäisi tämän "lahjan", jos hän rikkoisi Jumalata vastaan. — "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Hän ei tiennyt mitään elämästä ikuisessa vaivassa synnin rangastuksena. Ikuista elämää ei luvata kellekään muille kuin tottelevaisille. Elämä on Jumalan lahja, ja kuolema, sen vastakohta on se rangastus, jonka hän määrää.

Ikuisesta vaivasta ei mainita mitään vanhan testamentin kirjoituksissa, ja muutamat harvat lauseet uudessa testamentissa voidaan niin väärin tulkita että ne näennäisesti antavat tukea tällaiselle opille. Nämä tavataan joko ilmestyskirjan kuvauksissa tai Jeesuksen vertauksissa ja hämärissä lausunnoissa, joita kansa, joka niitä kuuli, ei ymmärtänyt (Luuk. 8: 10), ja joita tänäkään päivänä tuskin paremmin ymmärretään. [Ne, jotka tästä asiasta tahtovat lähempää selvitystä, voivat hankkia itselleen kirjan "Mitä sanoo Raamattu helvetistä?"] "Synnin palkka on kuolema." (Room. 6: 23.) "Se sielu, joka syntiä tekee, pitää kuoleman." — Hes. 18: 4.

Monet ovat pitäneet Jumalan tehneen väärin tuomitessaan koko ihmissuvun syylliseksi Aadamin synnin tähden, sen sijaan, että hän olisi antanut kullekin saman mahdollisuuden ikuista elämää varten, kuin Aadamilla oli. Mutta mitä sanovat nämä, kun nyt osottautuu, että maailma tulee saamaan tällaisen tilaisuuden ja koetus elämää varten tulee olemaan paljon suotuisampi, kuin Aadamin oli — ja tämä juuri sentähden, että Jumalan suunnitelman mukaan Aadamin suku luonnollisella tavalla tuli osalliseksi hänen rangastuksestaan. Me luulemme, että asianlaita on näin ja koetamme tehdä sen selväksi.

Jumala vakuuttaa meille, että samoinkuin kirous tuli kaikkien osaksi Aadamissa, niin on Jumala pitänyt huolta uudesta päästä, uudesta isästä tai suvun elonantajasta, johon kaikki siirretään uskon kautta, ja samoinkuin kaikki Aadamissa tulevat osallisiksi kuolemantuomiosta, niin tulevat myös kaikki Kristuksessa, vanhurskauduttuaan uskomalla hänen vereensä, osallisiksi elämän siunauksesta, (Room. 5: 12, 18, 19.) Siten oli Jeesuksen kuolema, hänen joka oli saastatoin ja synnitöin, Jumalan edessä täydellinen hyvitys Aadamin synnin puolesta. Koska yksi mies oli tehnyt syntiä ja kaikki hänessä tulivat osallisiksi kirouksesta, hänen rangastuksestaan, niin lunasti Jeesus, kun hän hyvitti tämän yhden syntisen rangastuksen, ei ainoastaan Aadamin, vaan kaikki hänen jälkeläisensä — kaikki ihmiset — jotka perinnön kautta tulivat osallisiksi hänen heikkoudestaan ja synnistään sekä sen seurauksesta, kuolemasta. Meidän Herramme, " ihminen Kristus Jeesus", itse nuhteeton, koeteltu ja täydellinen siemen tai suku itsessään, joka ei ollut syntynyt synnistä eikä ollut tullut siitä saastutetuksi, antoi kaiken, mikä kuului inhimilliseen elämään ja sen oikeutettuihin vaatimuksiin, täydellisenä lunastushintana Aadamin ja hänessä silloin olevan suvun tai siemenen puolesta, kun hänet tuomittiin. Täten täydelleen lunastettuaan Aadamin ja hänen sukunsa elämän, tarjoutuu Kristus siemenenään, lapsinaan, ottamaan Aadamin suvusta kaikki ne, jotka tahtovat omistaa hänen uuden liittonsa ehdot ja siten uskon kautta tulla hänen perheeseensä — Jumalan perheeseen — ja saada ijankaikkisen elämän. Siten saa Lunastaja "nähdä siemenensä[niin monta Aadamin siemenestä, kuin tahtoo tulla hänen ottolapsikseen hänen ehdoillaan] ja jatkava päiviään [ylösnouseminen inhimillistä korkeampaan tasoon, jonka taivaallinen Isä hänelle myönsi palkintona hänen kuuliaisuudestaan]", kaikki tämä mitä uskomattomimmalla tavalla — uhraamalla elämän ja jälkeläiset. (Jes. 53: 10.) Ja siten on kirjotettu: "Niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa." — 1 Kor. 15: 22.

Se vahinko, jonka me kärsimme Aadamin lankeemuksen kautta (me emme kärsineet mitään vääryyttä), tulee Jumalan armosta täydelleen parannettavaksi Kristuksen kautta; ja kaikkien täytyy ennemmin tai myöhemmin (Jumalan "oikeana aikana") saada täyden tilaisuuden voittaa sama asema, mikä Aadamilla oli, ennenkuin hän lankesi syntiin. Ne, jotka eivät saa täyttä tietoa eivätkä uskon kautta voi täysin nauttia tästä Jumalan armosta nykyisessä asiassa (ja niihin kuuluu suuri enemmistö, lapset ja pakanat siihen luettuna), tulevat varmaan saamaan sen tulevana aikakautena, "tulevassa maailmassa", sinä hallitus- tai aikakautena, joka seuraa nykyistä. Tätä tarkotusta varten "tulee hetki, jona kaikki, jotka haudoissa ovat… tulevat esiin". Ja siinä määrin, kuin jokainen tulee täyteen käsitykseen lunastushinnasta, jonka meidän Herramme Jeesus maksoi, pidetään hän jälleen asetettuna koetukselle, kuten Aadam oli, ja jälleen on tottelevaisuus aikaansaava pysyvän elämän ja tottelemattomuus pysyvän kuoleman — "toisen kuoleman." (Ilm. 20:14.) Kuitenkaan ei vaadita täydellistä kuuliaisuutta keltään, jolta puuttuu täydellistä kykyä sen tekemiseen. Evankeliumin aikakautena ovat seurakunnan jäsenet, ollen armon liitossa, saaneet laskea hyväkseen Kristuksen vanhurskauden, joka on hyvittänyt heidän lihansa heikkoudesta johtuvat puutteellisuudet, joita ei ole voitu välttää. Tuhatvuotiskautena on Jumalan armo myös vaikuttava kaikissa niissä, jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ehdotonta siveellistä täydellisyyttä ei voida odottaa ennenkuin ruumiillinen täydellisyys on saavutettu (joka tulee olemaan kaikkien etuoikeus ennen tuhatvuotiskauden loppua). Tämä uusi koetus, joka on lunastuksen ja uuden liiton tulos, tulee eroamaan Eedenin koetuksesta siinä, että tässä koetuksessa kunkin yksityisen teot tulevat vaikuttamaan ainoastaan hänen omaan tulevaisuuteensa.

Mutta eikö tämä merkitsisi muutamille suvun jäsenille toista tilaisuutta ijankaikkisen elämän voittamiseksi? Me vastaamme: ensimmäisen tilaisuuden ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi kadotti isä Aadam ja koko hänen sukunsa, joka vielä oli hänen kupeessaan, hänen tottelemattomuutensa kautta. Tämä alkuperäinen koetus "on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi", ja Jumalan suunnitelma oli, että Aadam ja kaikki, jotka hänen lankeemuksessaan kadottivat elämän, tulisivat, maistettuaan synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sen rangastuksen painoa, Kristuksen lunastusuhrin kautta saamaan soveliaan tilaisuuden tulemaan sopusointuun Jumalan kanssa uskomalla Lunastajaan. Jos joku tahtoo kutsua tätä "toiseksi tilaisuudeksi", niin voi hän tehdä sen. Tämä tulee varmaan Aadamille olemaan toinen tilaisuus, ja ainakin eräässä suhteessa on se sama koko lunastetulle suvulle; mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen yksilöllinen tilaisuus Aadamin jälkeläisille, jotka jo syntyessään olivat kuolemaan tuomitut. Me voimme kutsua sitä miten me tahdomme, tosiasia on kuitenkin se, että kaikki tuomittiin kuolemaan Aadamin tottelemattomuuden perustuksella, ja kaikki tulevat (tuhatvuotiskautena) nauttimaan täyttä tilaisuutta ikuisen elämän voittamiseksi uuden liiton suotuisilla ehdoilla. Kuten enkeli selitti, ovat nämä ne hyvät uutiset "suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle". Ja kuten apostoli vakuuttaa, tulee tämä Jumalan armo — että meidän Herramme Jeesus "antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta " — ilmotettavaksi kaikille "aikanaan" (Room. 5: 17—19; 1 Tim. 2: 4—6.). Ihmiset, ei Jumala, ovat rajottaneet tämän tilaisuuden ijankaikkisen elämän voittamiseksi tähän evankeliumin aikakauteen, Jumala sitävastoin ilmottaa meille, että evankeliumin aikakausi on ainoastaan seurakunnan, kuninkaallisen pappeuden, valitsemista varten, jonka kautta kaikki seuraavana aikakautena saatetaan tarkkaan totuuden tuntemiseen saaden tilaisuuden ijankaikkisen elämän omistamiseen uuden liiton aikana.

Mutta mikä etu on tässä menettelytavassa? Miksi ei nyt heti antaa kaikille ihmisille yksilöllistä tilaisuutta elämää varten ilman tuota pitkää sarjaa: ensin koetella ja tuomita Aadam, antaa hänen jälkeläisensä tulla osallisiksi hänen kirouksestaan, lunastaa kaikki Kristuksen uhrin kautta ja uudelleen tarjota kaikille ikuista elämää uuden liiton ehdoilla. Jos pahaa on täytynyt sallia ihmisen menettelyvapauden tähden, minkätähden täytyy sen poistamisen tapahtua niin omituisen ja kiertelevän menettelytavan kautta? Minkätähden sallia niin paljon kurjuutta tulla väliin ja monen sellaisen osaksi, jotka lopulta saavat elämän lahjan Jumalan tottelevaisina lapsina?

Oi, tämän aineen mieltäkiinnittäväisyys liikkuu juuri tämän kohdan ympärillä. Ajattele nyt tarkoin asiaa: — Jos Jumala olisi toisin järjestänyt sukumme jatkumisen, niin etteivät lapset olisi tulleet osallisiksi vanhempien synneistä — henkisistä, siveellisistä ja ruumiillisista heikkouksista — ja jos Luoja olisi niin järjestänyt, että kaikkien olisi pitänyt joutua koetukselle paratiisin suotuisissa olosuhteissa, ja että ainoastaan rikolliset olisivat tuomittu "eristetyt", (kolasis) niin kuinkahan monet olisivat olleet arvollisia ja kuinkahan monet arvottomia elämään näissä suotuisissa olosuhteissa?

Jos ainoa tapaus, jonka me tunnemme, Aadam (ja hän oli varmaan kaikissa suhteissa miehuuden esikuva) otetaan arvostelun ohjeeksi, niin tulisi lopputulokseksi se, ettei kukaan olisi täysin tottelevainen eikä arvollinen, koska ei kellään olisi niin selvää tietoa ja kokemusta Jumalasta, joka tieto vaikuttaisi niin täyden luottamuksen Jumalan lakeihin, että se olisi hänen oman henkilökohtaisen arvostelunsa yläpuolella. Vakuutetaan, että Kristuksen tieto Isästä saattoi hänet kykeneväksi järkähtämättömästi luottamaan Isän ja tottelemaan häntä. (Jes. 53: 11.) Mutta otaksukaamme että neljäs osa voittaisi elämän, tai menkäämme vielä pitemmälle, otaksukaamme, että puolet pidettäisiin arvollisina, sekä että toinen puoli saisi kärsiä synnin palkan — kuoleman. Mitenkä sitten olisi käynyt? Toinen puoli, joka olisi ollut tottelevainen eikä olisi kokenut tai nähnyt syntiä, olisi aina tuntenut uteliaisuutta siihen, mikä oli kiellettyä, ja pidättäytynyt siitä ainoastaan pelosta Jumalaa ja rangastusta kohtaan. Heidän palveluksensa ei olisi voinut tulla niin sydämenpohjasta, kuin tuntiessaan hyvän ja pahan ja siten saaden täyden käsityksen Luojan rakkaudestarikkaista aikomuksista määrätessään ne lait, jotka johtavat niin hyvin hänen kuin hänen luotujensa menettelytapaa.

Ajatelkaamme sen jälkeen tuota toista puolta, joka siten menisi kuolemaan oman tahallisen syntinsä perustuksella. Ne olisivat ainaisesti erotetut elämästä ja ainoa toivo olisi, että Jumala rakkaudessaan ajattelisi näitä olentoja, hänen kättensä tekoa ja järjestäisi lunastuksen heitä varten. Mutta miksi tehdä niin? Ainoana perustuksena olisi se toivo, että jos he jälleen herätettäisiin ja uudelleen koeteltaisiin, niin muutamat suuremman kokemuksensa perustuksella rangastuksensa aikana mahdollisesti valitsisivat tottelevaisuuden ja saisivat elää.

Joskin tämä suunnitelma osottaisi yhtä hyviä tuloksia kuin se, minkä Jumala on valinnut, niin voitaisiin kuitenkin vakavia vastaväitteitä tehdä sitä vastaan. (1.) Jumala menettelisi puolueellisesti luotuja olentojaan kohtaan tekemällä enemmän tottelemattomien kuin tottelevaisten puolesta. (2.) Tämä asettaisi synnille palkinnon, ja syntinen tuntisi voivansa rankasematta tehdä syntiä ja luottaa lunastukseen, toiseen tilaisuuteen. (3.) Ja ne, jotka aluksi eivät rikkoisi, tuntisivat aina olevansa esteettömät ainakin kerran tekemään syntiä luottaen Luojansa puolueettomuuteen tehdä yhtä paljon heidän puolestaan kuin toistenkin puolesta, jos he joskus päättäisivät asettaa hänen hyvyytensä koetukselle. (4.) Tämä olisi tehnyt Jumalallisen hallituksen epävarmaksi koko ijankaikkisuudessa ja syntiä ei olisi voinut poistaa mahdollisuuden rajojen ulkopuolelle vähemmällä kuin, että suvun viimeinenkin jäsen olisi kokenut syntiä ja sen palkkaa.

Miten paljon enemmän Jumalan viisauden kaltaista onkaan se, että hän on rajottanut synnin suunnitelmansa mukaisesti. Jo meidän rajotettu ymmärryksemmekin voi huomata, miten paljon parempi on yksi ainoa täydellinen ja puolueeton laki joka selittää julkisen synnin palkaksi kuoleman — hävityksen elämästä erottamisen. Siten rajottaa Jumala sallimansa pahan, järjestämällä asiat niin, että Kristuksen tuhatvuotinen hallitus on täydelleen poistava pahan samoinkuin ne, jotka tahallaan tekevät pahaa, ja toimeenpaneva ikuisen vanhurskauden, jonka perustuksena on täydellisten olentojen täydellinen tieto ja täydellinen, vapaaehtoinen kuuliaisuus.

Mutta voidaan tehdä kaksi muuta vastaväitettä sen esitetyn suunnitelman suhteen, että alusta pitäen olisi kutakin yksityistä olentoa erikseen koeteltu. Yksi lunastaja riitti täysin sen suunnitelman mukaan, jonka Jumala valitsi, koska ainoastaan yksi oli tehnyt syntiä ja ainoastaan yksi oli tuomittu kadotukseen. (Toiset tulivat osallisiksi hänen tuomiostaan.) Mutta jos ensimäinen koetus olisi ollut yksilöllinen, ja jos puolet suvusta olisi tehnyt syntiä ja jokainen kohdastaan tuomittu kadotukseen, niin olisi kutakin tuomittua yksilöä kohti tarvittu erityinen lunastaja. Yksi täydellinen elämä voi lunastaa yhden kadotetun elämän, mutta ei useampia. Yksi täydellinen ihminen, "ihminen Kristus Jeesus", joka lunasti langenneen Aadamin (ja kaiken sen minkä me hänessä ja hänen kauttansa menetimme), ei olisi voinut olla "lunastus [vastaava hinta] kaikkien puolesta", missään muussa tapauksessa, kuin Jumalan valitsemassa suunnitelmassa.

Jos me otaksuisimme, että kaikki ihmiset, jotka Aadamista aikain ovat olleet olemassa, tekisivät yhteenlaskettuina satatuhatta miljoonaa henkeä, sekä että ainoastaan puolet heistä olisivat tehneet syntiä, niin olisi tarpeellista, että kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista ja täydellistä ihmistä kuolisivat maksaakseen lunastuksen (vastaavan hinnan) kaikkien näiden viiden kymmenen tuhannen miljoonan rikkojan puolesta. Siten tulisi myöskin tämän suunnitelman mukaan kuolema kaikkien osaksi, ja aikaansaisi sellainen yhtäpaljon kärsimystä kuin nykyinenkin.

Toinen vastaväite tällaisen suunnitelman suhteen on se, että se huolestuttavalla tavalla häiritsisi Jumalan suunnitelmaa valita ja korottaa Jumalalliseen luontoon "pienen lauman", Kristuksen ruumiin, pienen joukon, jonka päänä ja Herrana on Jeesus. Jumala ei voinut oikeudenmukaisesti määrätä, että nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista lasta luopuisivat oikeuksistaan, etuisuuksistaan ja elämästään syntisten lunastukseksi, sillä hänen oman lakinsa mukaan olisi heidän kuuliaisuutensa hankkinut heille oikeuden pysyväiseen elämään. Jos siis näitä täydellisiä ihmisiä olisi pyydetty rupeamaan langenneitten lunastajiksi, niin olisi Jumala, samoinkuin hän teki meidän Herramme Jeesuksen kanssa, asettanut erityisen palkinnon heidän toivonsa esineeksi, niin että he siitä ilosta, joka oli heidän saavutettavissaan, voisivat kärsiä veljiensä puolesta. Ja jos sama palkinto olisi luvattu heille, kuin meidän Herralle Jeesukselle, nimittäin osallisuus uuteen luontoon, tuohon jumalalliseen, sekä korotus paljon yli enkelien ja herrauksien ja valtojen ja kaiken sen, mitä voidaan mainita — lähinnä Jehovaa (Ef. 1: 20, 21) — silloin olisi tullut ääretön joukko jumalalliseen tasoon, jota Jumalan viisaus nähtävästi ei hyväksynyt. Sitäpaitsi olisivat kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa sellaisissa olosuhteissa olleet tasa-arvoiset eikä yksikään etevin tai päämies heidän joukossaan, kun sitävastoin se suunnitelma, jonka Jumala on nähnyt hyväksi valita, tarvitsi ainoastaan yhden lunastajan, yhden, joka oli korotettu jumalalliseen luontoon, ja sitten "pienen lauman" niistä, jotka hän lunasti, ja jotka "vaeltavat hänen jäljissään" kärsien ja uhraten itsensä tullakseen osallisiksi hänen nimestään, hänen kunniastaan, hänen kirkkaudestaan ja hänen luonnostaan, samalla tavalla kuin vaimo tulee osalliseksi miehensä ominaisuuksista ja kunniasta. Ne, jotka voivat nähdä ja ymmärtää tämän puolen Jumalan suunnitelmasta, joka tuomitsemalla kaikki kadotukseen yhden edustajan kautta avasi tien kaikkien lunastamiseen ja ennalleenasettamiseen yhden lunastajan kautta, tulevat tämän kautta löytämään ratkaisun moneen vaikeaan kysymykseen. He näkevät, että kaikkien tuomitseminen yhden kautta ei ollut mitenkään vahingoksi, vaan suuri suosionosotus kaikkia kohtaan, kun tämä tarkastetaan Jumalan suunnitelman yhteydessä vanhurskauttaa kaikki erään toisen uhrin kautta. Paha tulee ainaisesti poistettavaksi, kun Jumalan aikomus sen sallimisen suhteen on saavutettu, ja kun se hyvä, joka seuraa lunastuksesta, on saanut saman kantavuuden kuin synnin rangastus. Kuitenkin on mahdotonta oikein nähdä ja käsittää tätä puolta Jumalan suunnitelmasta ilman täyttä käsitystä synnin synnillisyydestä, sen rangastuksen luonteesta, kuolemasta, sen lunastuksen tärkeydestä ja arvosta, jonka Herra Jeesus maksoi, ja yksilön suoranaista ja täydellistä ennalleenasettamista suotuisiin olosuhteisiin — olosuhteisiin, joissa hän asetetaan täydellisimpään koetukseen, ennenkuin hänet tuomitaan saamaan ansaitsemansa palkinnon (pysyvän elämän) tai rangastuksen (pysyvän kuoleman).

Kiinnittämällä katseemme suureen lunastussuunnitelmaan ja siitä johtuvaan "kaiken ennalleenasettamiseen" Kristuksen kautta, voimme nähdä, että pahan sallimisesta koituu siunauksia, joita luultavasti toisella tavalla ei niin täydellisesti olisi voitti toteuttaa.

Ihmisillä ei ainoastaan ole hyötyä koko ijankaikkisuutta varten saavutetuista kokemuksista ja enkeleillä tekemällä havaintoja ihmisten kokemuksista, vaan kaikki rikastuvat edelleen tuosta täydellisemmästä tuttavuudesta Jumalan luonteen kanssa, sellaisena kuin se hänen suunnitelmassaan esiintyy. Kun hänen suunnitelmansa on täysin päättynyt, tulevat kaikki selvästi näkemään hänen viisautensa, rakkautensa, vanhurskautensa ja valtansa. He tulevat näkemään sen vanhurskauden, joka ei voinut rikkoa jumalallista järjestystä vastaan tai pelastaa oikealla tavalla kadotukseen tuomittua sukua ilman täyttä rangastuksen lakkauttamista vapaaehtoisen lunastajan kautta. He tulevat näkemään sen rakkauden, joka valmisti tämän jalon uhrin, ja joka korotti Lunastajan Jumalan oikealle puolelle, antaen hänelle vallan ja oikeuden ennalleenasettaa elämään kaikki ne, jotka hän lunasti kalliilla verellään. He tulevat myöskin näkemään sen voiman ja viisauden, jotka kykenivät aikaansaamaan niin ihanan tulevaisuuden hänen luoduilleen ja niin johtamaan kaikki ristiriitaiset vaikutukset, että niistä tulee välikappaleita, joko tahtoivat tai eivät, edistämään ja lopullisesti täyttämään hänen suuremmoiset suunnitelmansa. Ellei pahaa olisi sallittu ja jumalallinen ennakoltatietäminen sitä niin ohjannut, emme voi nähdä, miten tällaisia tuloksia olisi voitu saavuttaa. Pahan salliminen joksikin aikaa ihmisten keskuudessa osottaa siten kaukonäköistä viisautta, joka käsitti siitä johtuvat olosuhteet, keksi parannuskeinot ja johti sen lopullisen suorituksen voimallaan ja armollaan.

Evankeliumin armohallituksen aikana on synti ja sen yhteydessä oleva paha saanut edelleen palvella seurakuntaa kasvattaen ja valmistaen sitä. Ellei syntiä olisi sallittu, olisi Herramme Jeesuksen ja hänen seurakuntansa uhri, jonka palkintona on jumalallinen luonto, ollut mahdoton.

On selvää, että oleellisesti sama Jumalan laki, joka nyt koskee ihmiskuntaa, jonka totteleminen tuo elämän palkinnon ja tottelemattomuus kuoleman koston, on lopullisesti hallitseva kaikkia Jumalan luotuja, järjellä varustettuja, olentoja; ja tämä laki, sellaisena kuin meidän Herramme sen määritteli, sisältää lyhyesti yhden ainoan sanan: rakkaus. "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." (Luuk. 10: 27). Kun Jumalan aikomukset ovat toteutuneet, tulee lopullisesti jumalallisen luonteen ihanuus ilmenemään kaikille järjellä varustetuille olennoille, ja kaikki tulevat näkemään, että pahan hetkellinen salliminen oli viisas kohta jumalallisessa suunnitelmassa. Nyt voi sen nähdä ainoastaan uskon silmä, joka Jumalan sanan kautta katsoo siihen, mistä kaikkien pyhän profeettain suun kautta on aina maailman alusta asti puhuttu — kaiken ennalleenasettamiseen.

TUTKI AIN'!

Kuinka onkaan Luojan rakkaus merta suurta taajempi! Vanhurskaasti hallitseepi hän, ken Poikans' lahjotti. Raamatulta tutki ain'. Siell' on Herran viisaus vain.

Kenpä tuntee ihmismurheet, niinkuin Herra taivahan. Eipä löydy toista paikkaa, miss' niin lempeest' tuomitaan. Raamatuita tutki ain'. Siell' on Herran armo vain.

Suuremp' ompi Herran rakkaus, kuin mit' joukot tunteekaan. Kuinka taivaan Taaton sydän lempee yli vuotakaan. Raamatuita tutki ain'. Siell' on Herran rakkaus vain.

Paljon täällä rajottavat ihmislapset armoaan. Innokkaasti, liioitellen toitottavat kostoaan. Raamatuita tutki ain', vanhurskautta Herran vain.

Jos vaan puhtaan, pyhän uskon pohja sanassansa on, aurinkonsa tiemme kultaa, ei oo matka valoton. Tutki sanaa Raamatun. Se vie Herran riemuhun.

MAAN RIEMUVUOSI.

Synnin yö on kohta mennyt, Herran päivä läsnä on. Aamuruskon ruskottaissa joutuu päivä loputon.

Päivän ensi juovat kultaa taivaan rannan loistavan. Kohta kirkkahasti koittaa yli kaiken maailman.

Epäuskon usvat haihtuu sydämistä ihmisten. Herran äänen kaikuessa vedet tyyntyy vaieten.

Kohta suuri hallitsija tarttuu valtikkaansa vaan. Vanhurskaasti tuomitseepi saattaa kaikki taipumaan.

Kansat, valtakunnat horjuu. Säilyy Herran valta ain'. Sillä se, mi ompi totta kautta aikain kestää vain.

Katso, riemuvuosi koittaa! Nouse Herraa kiittämään! Katso, miten Herra saapi kaikki parhaaks' kääntymään!

Riemun kellot nyt jo kaikuu. Autuas, ken kuulee nuo. Riemuvuosi kaikkialle onnenkauden myötään tuo.

KAHDEKSAS LUKU.

TUOMION PÄIVÄ.

Tavallinen käsitys tuomion päivästä. — Onko se Raamatun mukainen? — Sanat tuomio ja päivä määritellyt. — Lukuisista tuomioista puhutaan Raamatussa. — Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. — Toinen tuomiopäivä määrätty. — Tuomari. — Tulevan tuomion luonne. — Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. — Maailman nykyinen vastuunalaisuus. — Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden tarkotus. — Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. — Missä valossa profeetat ja apostolit sitä katselivat.

"Hän [Jumala] on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt" — "Jeesuksen Kristuksen, joka vanhurskas on". "Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle". — Ap. t. 17:31; 1 Joh. 2:1; Joh. 5:22.

Tuomiopäivän suhteen vallitsee hyvin häälyvä ja epämääräinen käsitys. Yleisesti suosittu käsitys on, että Kristus on tuleva maan päälle, istuen suurella valkoisella valtaistuimella, sekä että hän kutsuu eteensä pyhät ja syntiset järjestetyissä riveissä tuomitakseen heidät suurten luonnonvoimain järkytysten vallitessa, joihin kuuluu maanjäristykset, itsestään aukeavat haudat, halkeavat kalliot ja kukistuvat vuoret; sekä että vapisevat syntiset kutsutaan ikuisten tuskien syvyydestä kuullakseen syntiensä toistamista, ainoastaan sentähden, että heidät jälleen vietäisiin ikuiseen ja armahtamattomaan kadotukseen, ja että pyhät kutsuttaisiin taivaasta todistamaan kadotukseentuomittujen kurjuutta ja epätoivoa, jotta he sitävastoin saisivat kuulla oman asiansa ratkaisun ja sen jälkeen palaisivat takaisin. Tämän vallitsevan käsityksen mukaan saivat kaikki tuomionsa ja palkkansa kuolemassa; ja kysymyksessä oleva tuomio, jota erotuksen vuoksi tavallisesti kutsutaan viimeiseksi tuomioksi, on ainoastaan edellisen tuomion toistamista mutta ei mitään ajateltavaa tarkotusta varten koska väitetään, että lopullinen ja järkähtämätön päätös langetetaan kuolemassa.

Koko tämä aika, joka otaksutaan olevan määrätyn tätä hämmästyttävää työtä varten tuomita tuhansia miljoonia, on kaksikymmentä neljä tuntia tai vuorokausi. Äskettäin pidetty esitelmä eräässä Brooklynin kirkossa ilmaisi tämän yleisen käsityksen mainitusta aineesta. Siinä tahdottiin antaa seikkaperäinen selonteko kaikesta, mitä tuomiopäivänä tapahtuu, joka tuomio esitettiin päättyvän viiden kirjaimellisen päivän kuluessa.

Tämä on hyvin kypsymätön käsitys ja aivan ristiriidassa hengen elähyttämän sanan kanssa. Se on saatu liian kirjaimellisesti tulkitsemalla Jeesuksen vertausta lampaista ja vuohista. (Matt. 25: 31—46) Tämä valaisee, miten kirjaimellinen selitys on mahdoton sovittaa raamatunlauseisiin. Vertaus ei ole koskaan täsmällinen esitys, vaan valaisee se ainoastaan totuutta sellaisten asioitten kautta jotka monessa suhteessa ovat sen kaltaiset. Jos tämä vertaus oli kirjaimellinen esitys tavasta, jolla tuomio tulee tapahtumaan, niin tarkottaisi se lampaita ja vuohia kirjaimellisesti, aivan kuten sanat kuuluvat, eikä lainkaan ihmissukukuntaa. Tarkastakaamme nyt niin hyvin raamatunmukaisempaa kuin järjellisempää esitystä suuren tuomiopäivän pitämisestä ja sen tuloksista, jonka päivän Jumala on määrännyt, jonka järjen- ja raamatunmukaisen lopputuloksen kanssa kaikki vertaukset ja kuvat täytyvät sopia yhteen ja todellakin niin tekevät.

Sana tuomio ei merkitse ainoastaan yksinkertaista päätöksen julistamista. Se sisältää yhtähyvin tutkimuksen kuin tähän tutkimukseen perustuvan päätöksen. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sanaa tuomio, vaan myöskin sitä kreikkalaista sanaa, josta se on käännetty.

Sana päivä, joskin sitä tavallisesti käytetään merkitsemään aikaa, joka sisältää kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, merkitsee itse asiassa niinhyvin Raamatussa kuin tavallisessa käytännössä, mitä määrättyä tai erityistä aikajaksoa tahansa. Niin esimerkiksi puhumme Nooan päivästä, Lutherin päivästä, Washingtonin päivästä; ja siten kutsuu Raamattu koko luomista päiväksi — sillä me luemme "siitä päivästä, jolloin Herra Jehova teki taivaan ja maan" (1 Moos. 2: 4) — pitkäksi määrätyksi ajanjaksoksi. Edelleen me luemme "kiusauksen päivästä korvessa", jota kesti neljäkymmentä vuotta (Hebr. 3: 8, 9), "pelastuksen päivästä" (2 Kor. 6: 2), samoin "koston päivästä", "vihan päivästä" ja "hädän päivästä" — kaikki puheenparsia, joita on käytetty neljäkymmenvuotisesta aikajaksosta juutalaisen aikakauden lopussa ja samankaltaisesta hädän ajasta evankeliumiaikakauden lopussa. Jälleen me luemme "Kristuksen päivästä, "tuomion päivästä" ja "hänen päivästään" — jotka ovat sanoja, joita käytetään tuhatvuotiskaudesta, jolloin Messias tulee hallitsemaan ja tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa, jolloin hän tulee myöntämään koetusajan ja langettamaan päätöksen. Ja tästä ajasta on kirjotettu: Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessa ja päivänään näyttävä, kuka on autuas ja ainoa hallitsija, kuningasten Kuningas ja herrain Herra. (Ap. t. 17:31; 1 Tim. 6:15.) Sitä otaksumaa, että tämä tuomiopäivä kestäisi ainoastaan kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, kun _päivä_sanalle toisissa samankaltaisissa tapauksissa myönnetään laveampi merkitys, on mahdoton käsittää muuten kuin siten, että se on perimätiedon vaikutusta, ilman että asia on riittävästi todistettu tai tutkittu.

Jos huolellisesti tutkii täydellisen Raamatun oppaan avulla tuomiopäivää ja ottaa huomioon sen työn laadun ja paljouden, joka tänä aikakautena suoritetaan, niin havaitaan pian tavallinen käsitys mahdottomaksi ja välttämättömäksi käsittää _päivä_sana laveammassa merkityksessä.

Samalla kuin Raamattu puhuu suuresta tuomion tai koetuksen päivästä kuuluvana tulevaisuuteen osottaen, miten ihmissuvun suuri enemmistö sinä päivänä täydelleen koetellaan ja lopullisesti tuomitaan, niin opettaa se myös, että on löytynyt toisia tuomiopäiviä, jolloin on koeteltu määrätyitä, valituita luokkia.

Ensimäinen suuri tuomio (koetus ja päätös) tapahtui alussa, Eedenissä, kun koko ihmissuku, edustettuna sen päässä, Aadamissa, koeteltiin Jumalan edessä. Tämän koetuksen tuloksena julaistiin päätös: "rikoksellinen, tottelematon, arvoton elämääni ja sitä seurasi rangastus, kuolema: … sinun pitää kuolemalla kuoleman". (1 Moos. 2: 17.) Ja täten "kaikki kuolevat Aadamissa". Koetusaika Eedenissä oli maailman ensimäinen tuomiopäivä, ja tuomarin (Jehovan) päätös on siitä pitäen pantu toimeen.

"Taivaasta ilmestyy Jumalan viha kaiken vääryyden yli". Se nähdään jokaisessa ruumissaatossa. Jokainen hauta todistaa siitä. Se havaitaan jokaisessa tuskassa ja kivussa, jonka me tunnemme, mikä kaikki on seuraus ensimäisestä koetuksesta ja tuomiosta — Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että me olemme arvottomat siihen elämään ja niihin siunauksiin, jotka alkuaan olivat ihmistä varten aiotut, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen ja säilytti jumalan kuvan. Mutta ihmissuku on lunastettu tuomiosta ja ensimäisestä koetuksesta tuon ainoan kaikkien puolesta tapahtuneen uhrin kautta, jonka tuo suuri lunastaja antoi: Kaikki ovat lunastetut haudasta ja kuolemasta — hävityksestä — jota ei tämän lunastuksen valossa kauvemmin voi pitää kuolemana sanan täydessä ikuisesti kestävässä merkityksessä, vaan pikemmin tilapäisenä unena, koska Elämän antaja, joka on kaikki lunastanut, tulee tuhatvuotispäivän aamuna herättämään kaikki. Ainoastaan seurakunta, uskovaiset Kristuksessa, ovat vielä jossakin suhteessa vapautetut tai "paenneet" tätä alkuperäistä tuomiota ja rangastusmääräystä; heidän vapautuksensa siitä ei kuitenkaan vielä ole todellinen, vaan ainoastaan laskettu uskon kautta. Ainoastaan " toivossa me olemme pelastetut." Meidän todellinen vapautumisemme tästä kuoleman tuomiosta (johon me Aadamissa olemme joutuneet, ja josta me pakenemme menemällä Kristukseen) koetaan täydellisesti vasta ylösnousemuksen aamuna, kun me ravitaan heräämällä Lunastajamme kaltaisuuteen. (Ps. 17: 15; 1 Joh. 3: 2.) Mutta se seikka, että me jotka olemme tulleet tuntemaan Jumalan armorikkaan suunnitelman Kristuksessa, olemme "paenneet tässä maailmassa [vielä] vallitsevaa turmelusta", ei mitenkään todista, ettei toisilla löytyisi tulevaisuudessa jotakin toivoa pakenemiseen, vaan pikemmin päinvastoin, sillä me olemme esikoinen Jumalan luoduista. Meidän pakomme kuolemasta Aadamista, elämään Kristuksessa, on ainoastaan esimaku siitä vapautuksesta joka tulee jokaisen osaksi, joka tahtoo vapautua katoavaisuuden orjuudesta (kuolemasta) elämän vapauteen, joka kuuluu kaikille, jotka Jumala on tunnustava pojikseen. Kaikki, jotka tahtovat, voivat vapautua kuolemasta elämään, riippumatta niistä luonnon eroavaisuuksista, jotka Jumala on valmistanut pojilleen eri olemassaolon tasoissa. Evankeliumiaika on koetuspäivä elämää ja kuolemaa varten niille, jotka ovat kutsutut jumalalliseen luontoon.

Mutta Jumala on määrännyt päivän, jolloin hän on tuomitseva maailman. Kuinka se on mahdollista? Onko Jumala muuttanut päätöksen? Onko hän huomannut, että hänen ratkaisunsa ensimäistä ihmistä koetellessa oli väärä, liian ankara, niin että hän nyt päättää henkilökohtaisesti tuomita maailman? Ei, jos näin olisi asia, niin ei meillä olisi mitään parempaa takuuta vanhurskaasta päätöksestä tulevassa koetuksessa kuin menneessäkään. Ei ole niin, että Jumala pitäisi ensimäisen tuomion päätöstä vääränä, vaan on hän valmistanut lunastuksen, ensimäisen tuomion rangaistuksesta, voidakseen suoda toisen tuomion (koetuksen) koko suvulle suotuisimmissa olosuhteissa, kuin kaikilla on ollut kokemusta synnistä ja sen seurauksista. Jumala ei ole muuttanut kirjaintakaan alkuperäisen aikomuksensa suhteen, jonka hän päätti ennen maailman alkua. Hän antaa meidän eittämättömästi tietää, ettei hän muutu ja että rikosta seuraavaa rangastusta ei oteta pois. Hän tulee täydellisesti vaatimaan sen rangastuksen, jonka hän oikeudenmukaisesti julisti. Ja tämä rangastus on täydellisesti suoritettu meidän puolestamme sen lunastajan tai sijaisen kautta, jonka Jumala itse valmisti — Jeesuksen Kristuksen, joka "Jumalan armosta [suosiosta] maistoi kuoleman kaikkien puolesta." Kun meidän Herramme siten osti Aadamin ja hänen sukunsa omalla elämällään, niin voi hän nyt sopusoinnussa lain ja vanhurskauden kanssa antaa kaikille uuden tilaisuuden elämään. Ja tätä kaikille tehtävää tarjousta kutsutaan uudeksi liitoksi, jonka hän on taannut kuolemansa kautta. — Room. 14: 9; Joh. 5: 22; Hebr. 10: 16, 29; 1 Tim. 2: 6.

Meille ilmotetaan edelleen, että kun Jumala antaa maailmalle tämän henkilökohtaisen koetuksen, niin tapahtuu se Kristuksen ollessa tuomarina, jota Jumala siten tulee kunnioittamaan hänen kuuliasuudestaan aina kuolemaan asti meidän lunastajanamme. Jumala on korottanut hänet aina jumalalliseen luontoon, että hänestä tulisi päämies ja vapahtaja (Ap. t. 5: 31), jotta hän voisi vapauttaa kuolemasta ja myöntää tuomion tilaisuuden kaikille niille, jotka hän osti omalla kalliilla verellään. Jumala on jättänyt kaiken tuomion Pojalle ja antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. — Joh. 5: 22.

Siten on tuo korkealle korotettu, kirkastettu Kristus, joka niin rakasti maailmaa että hän antoi elämänsä sen lunastushinnaksi, tuleva maailman tuomariksi sen luvatussa tulevassa koetuksessa. Ja Jehova itse on määrännyt hänet tähän virkaan juuri tätä tarkotusta varten. Koska se on Raamatun selvä selitys, niin ei siinä ole mitään pelättävää, vaan päinvastoin on kaikilla suuri syy iloita odottaessaan tuomion päivää. Tuomarin luonne tulee takaamaan sen, että tuomio tulee olemaan vanhurskas ja armosta rikas, ja riittävässä määrässä otetaan huomioon kaikkien heikkoudet kunnes kakki halukkaat ja tottelevaiset ovat ennalleen asetetut alkuperäiseen Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen.

Entisajan tuomari piti huolta oikeudesta ja pelasti sorretut. Huomaa esimerkiksi, kuinka aika-ajoin Herran herättämät tuomarit pelastivat Israelin ja siunauksella hallitsivat heitä. Kun kansa tottelemattomuutensa tähden Herraa vastaan oli joutunut vihollisten sorron alaiseksi. Luemme esimerkiksi: "Ja Israelin lapset huusivat Jehovan puoleen, ja Jehova herätti heille vapahtajan, Otnielin, Ja Jehovan henki tuli hänen päällensä, ja hän tuomitsi Israelia… läksi sotaan… sai voiton… ja maa oli nyt rauhassa neljäkymmentä vuotta." (Tuom. 3: 9—11.) Niin myöskin nyt, joskin maailma on kauvan ollut vastustajan, Saatanan, vallan ja sorron alla, niin tulee kuitenkin hän, joka kalliilla verellään pyyhki pois kaikkien synnit, ennen pitkää ottamaan suuren valtansa ja ryhtyy hallitsemaan. Hän tulee vapauttamaan ja tuomitsemaan niitä, joita hän niin rakasti, että hän lunasti heidät.

Tämän lopputuloksen kanssa pitävät yhtä kaikki profeettain selitykset. On kirjotettu: "Hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudella ja kansat oikeudella". — Ps. 98: 9.

Tuleva tuomio tulee tapahtumaan aivan samojen periaatteiden mukaan kuin ensimäinen. Seurattavaksi asetetaan sama kuuliaisuuden laki ja sama elämän palkinto ja kuoleman rangastus. Ja samoin kuin ensimäisessä koetus alkoi, jatkui ja päättyi tuomion julistukseen, niin tulee toisessakin olemaan, ja vanhurskaille tulee tuomio elämäksi ja väärille kuolemaksi. Toinen koetus tulee olemaan suotuisampi kuin ensimäinen sen kokemuksen perustuksella, joka on tulos ensimäisestä koetuksesta. Toinen koetus eroaa ensimäisestä siinä että kukin pannaan omasta eikä toisten puolesta koetukselle. Ei kukaan tule kuolemaan Aadamin synnin tähden tai perittyjen epätäydellisyyksien tähden. Ei enää sanota: "Isät ovat syöneet happamia viinirypäleitä, ja lasten hampaat ovat heltyneet", vaan: " jokaisen, joka syö happamia viinirypäleitä, hänen hampaansa tulevat niistä helliksi". "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman." (Jer. 31: 29, 30; Hes. 18:4.) Ja se, mikä nyt koskee seurakuntaa, tulee silloin koskemaan koko maailmaa, ettei nimittäin tuomita sen mukaan mitä ei omisteta, vaan sen mukaan mitä omistetaan. (2 Kor. 8: 12.) Kristuksen hallituksen aikana tulee ihmiskunta siten vähitellen kasvatettavaksi, hajotettavaksi ja pidettäväksi kurissa, kunnes täydellisyys on saavutettu. Ja kun tämä hallitus on saavuttanut täydellisyytensä, niin vaaditaan täydellistä sopusointua Jumalan kanssa, ja jos keltä tahansa silloin puuttuu täydellistä kuuliaisuutta, tulee hän sellaisena, joka ei ansaitse elämää, tuomituksi poistettavaksi. Se synti, joka aikaansai koko suvun kuoleman Aadamin kautta, oli yksinkertaisesti yksi ainoa tottelemattomuuden teko; mutta tämän teon kautta lankesi hän täydellisyydestä. Jumalalla oli oikeus vaatia häneltä täydellistä kuuliaisuutta, koska hänet luotiin täydelliseksi, ja hän tulee vaatimaan sen saman kaikilta, kun suuri ennalleenasettamistyö on päättynyt. Ei kukaan, joka silloin on vähimmässäkään määrin epätäydellinen, tule nauttimaan ikuista elämää. Se, joka töissään ei ole täydellinen, rikkoo tahallaan täyttä valoa ja täyttä kykyä vastaan.

Se, joka tahallaan rikkoo täyttä valoa ja kykyä vastaan kuolee toisen kuoleman. Ja jos joku koettelemuksen aikakautena, sen täydellisen valon loistossa, halveksisi sitä suosiota, joka silloin tarjotaan, eikä mitenkään edistyisi täydellisyyttä kohti sadan vuoden aikana, niin pidetään hän arvottomana elämään ja tulee "poistettavaksi", joskin hän sadan vuoden vanhana olisi verrattain lapsi. Siitä päivästä sanotaan: — "Se, joka kuolee nuorena, kuolee vasta sadan vuoden ikäisenä, ja vasta sadan vuoden ikäisenä kohtaa syntistä kirous." (Jes. 65: 20.) Siten tulevat kaikki saamaan ainakin sadan vuoden koetuksen ajan, ja jos he eivät ole vastahakoisia eivätkä estä edistymistä, niin tulee heidän koetuksensa jatkumaan koko Kristuksen päivän kuluessa ja saavuttaa se huippunsa ja päätöksensä vasta sen lopussa.

Maailman tuomion päätös esitetään selvästi vertauksessa vuohista ja lampaista (Matt. 25: 31—46 sekä Ilm. 20: 15; 21: 4 ja 1 Kor. 15: 25). Nämä, samoinkuin toiset raamatun paikat, osottavat, että sen lopussa ovat nämä kaksi luokkaa toisistaan täysin erotetut: tottelevaiset ja tottelemattomat, ne jotka ovat sopusoinnussa Jumalan lain kirjaimen ja hengen kanssa, ja ne, jotka eivät ole sen kanssa sopusoinnussa. Kuuliaisten luokan osotetaan olevan lukuisimman. He menevät ijankaikkiseen elämään, ja muut lähetetään takaisin kuolemaan (elämän sammumiseen), sama päätös kuin ensimäisessä tuomiossa, josta heidät Kristus vapautti, joka hankkii tämän oikeuden maksamalla heidän lunastuksensa kuolemansa kautta. Tämä tulee olemaan heidän toinen kuolemansa. Ei mitään lunastusta makseta heidän puolestaan, eikä heitä varten ole mitään vapautumista tai ylösnousemusta, koska heidän syntinsä oli tahallinen, henkilökohtainen synti täyttä vasoa ja tilaisuutta vastaan mitä suotuisimman henkilökohtaisen koetuksen vallitessa.

Me toivomme, ettei kukaan meitä niin väärin ymmärrä, kuin jos me jättäisimme maailman nykyisen vastuunalaisuuden huomioonottamatta, vastuunalaisuuden, jossa jokainen ihminen on siinämäärin kuin hän omistaa valoa, oli se sitten luonnollista tai ilmotettua valoa. "Herran silmät ovat kaikkialla, katsoen sekä pahoja että hyviä", ja: "Jumala on tuomitseva kaikki työt, kun hän tuomitsee kaiken, mikä on ollut salattua, oli se sitten hyvää tai pahaa." (Sanl. 15: 3; Saarn. 12: 14.) Hyvät ja pahat työt nykyajassa tulevat saamaan oikeudenmukaisen palkinnon joko nyt tai tuonnempana. "Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen heitä itseään arvostelun alaisiksi toisten taas tulevat ilmi jälestä päin." (1 Tim. 5: 14.) Ei kellään muilla kuin Herran suosimalla "pienellä laumalla" ole nyt riittävästi valoa joutuakseen lopulliseen rangastukseen, toiseen kuolemaan. Tässä me koskettelemme ainoastaan maailman nykyistä mahdollisuutta sivuuttaen yksityiskohdat myöhempää tutkimista varten.

Maailman ensimäisen ja toisen tuomiopäivän välillä on noin kuudentuhannnen vuoden pituinen ajanjakso, jonka pitkän ajan kuluessa Jumala valitsee kaksi erityistä luokkaa ihmisten keskuudesta, erityisesti koetellen, kurittaen ja harjottaen heitä, jotta heistä tulisi hänen erityisiä välikappaleitaan maailman tuomion päivänä tai aikakautena.

Paavali kutsuu näitä molempia luokkia (Hebr. 3: 5, 6) lasten huonekunnaksi ja palvelijain huonekunnaksi. Edellisen muodostavat ne voittajat, joita on koeteltu ja havaittu uskollisiksi kristillisenä armohallituskautena, ja jälkimäisen muodostavat ne uskolliset voittajat, jotka elivät ennen kristillistä armohallituskautta. Nämä kaksi aikakautta, jolloin nämä kaksi joukkoa kutsuttiin, koeteltiin ja valittiin, olivat kaksi erityistä tuomiopäivää, ei maailmaa varten, vaan näitä kahta erityistä luokkaa varten. Ne, jotka kestävät koetuksen jompaankumpaan näistä luokista, eivät tule maailman kanssa tuomittaviksi, vaan saavat palkintonsa, kun maailma joutuu tuomittavaksi. Niistä tulee Jumalan välikappaleita maailman siunaamista varten — antaakseen ihmisille opetusta ja harjotusta, joka on välttämätön asia heidän lopullista koetustaan ja tuomiotaan varten. "Vai ettekö tiedä, että pyhät tulvat tuomitsemaan maailman?" 1 Kor. 6: 2.

Nämä edellä tuomitut luokat olivat, kuten koko muu ihmissukukunta, aadamilaisen kirouksen alla, mutta tulivat uskon kautta osallisiksi siitä hyvästä, joka seurasi Kristuksen kuolemasta. Tultuaan vanhurskaiksi uskomalla lunastukseen ja täytettyään kutsumukseensa kuuluvat ehdot, lasketaan heidät arvollisiksi korkeaan korotukseen, kunnia- ja valta-asemaan.

Molempien näiden luokkien koetus tai tuomio on ollut vaikeampi kuin maailman tuomiopäivänään; sillä heidän on täytynyt vastustaa Saatanaa kaikissa hänen ilkeyksissään ja ansoissaan, kun sitävastoin maailman tuomiopäivänä Kristus on hallitseva ja Saatana on oleva sidottuna, jottei hän eksyttäisi kansoja. (Ilm. 20: 2, 3.) Nämä ovat kärsineet vainoa vanhurskauden tähden, kun sitävastoin ihmisiä silloin tullaan palkitsemaan vanhurskauden tähden ja rangastaan ainoastaan vääryyden tähden. Heillä on ollut suuret loukkauskivet ja ansat tiellään, jotka ovat poistetut, kun maailma asetetaan koetukselle. Mutta jos näiden kahden erityisen joukon koetus on ollut paljon ankarampi, kuin mitä maailman tulee olemaan, niin on myöskin heidän palkintonsa vastaavassa määrässä suurempi.

Saatanan, tuon suuren petturin, viisastelut ovat riistäneet sekä maailmalta että nimikirkolta siunatut vakuutukset tulevasta vanhurskaasta tuomion ajasta. He tietävät, että Raamattu puhuu tulevasta tuomiosta, mutta he tarkastavat sitä ainoastaan kammolla ja kauhulla; ja tämän pelkonsa perustuksella ei heillä ole mitään vastenmielisempää tietoa, kuin että Herran päivä on käsissä. He siirtävät sen kauvas itsestään eivätkä halua kuulla puhuttavan siitä. Heillä ei ole mitään käsitystä niistä siunauksista, jotka ovat aiotut maailmaa varten hänen hallituskautenaan, jonka Jumala on määrännyt tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa. Suurimpien soaistujen vaikutusten joukossa, joita Saatana on keksinyt pitääkseen ihmiset tietämättöminä tuomiota koskevasta totuudesta, ovat olleet ne eksytykset jotka ovat tunkeutuneet eri uskonnollisten lahkojen tunnustuksiin ja laulukirjoihin. Monet ovat kiinnittäneet suurempaa huomiota näihin eksytyksiin kuin Jumalan sanaan.

Kuinka eri tavalla tarkastivatkaan profeetat ja apostolit tuota luvattua tuomiopäivää! Kuule Daavidin riemullista ennustusta (1 Aikak. 16: 31—34). Hän sanoo:

"Taivaat iloitkoon, maa riemuitkoon, ja sanottakoon pakanain seassa: 'Jehova hallitsee.' Meri pauhatkoon ja kaikki mitä siinä on, maa iloitkoon ja kaikki mitä sen päällä on; Silloin ihastukoon kaikki puut metsissä Jehovan läsnäolosta, sillä hän tulee tuomitsemaan maata. Kiittäkää Jehovaa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti."

Tähän samaan päivään viittaa myös apostoli, vakuuttaessaan, että koko luomakunta yhteisesti ikävöiden huokaa — odottaen, että suuri tuomari on siunaava ja vapauttava maailman samoin kuin korottava ja kirkastava seurakunnan. — Room, 8: 21, 22.

* * * * *

AIKANAAN.

Päivä autuas aikanaan vaan kohta koittavi maailmahan. Jeesus mennyt sit' valmistamaan tullen luotuja siunaamahan. Kohta vaan, yhdytään. Emme konsana erkanekkaan. Kohta vaan, yhdytään. Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

Kuolleet haudoista nostetaan nuo. Silloin terveeksi sairaatkin saa. Sen tuo taivainen ystävä suo. Kaiken kiusauksen myös poistattaa. Kohta vaan, yhdytään. Emme konsana erkanekkaan. Kohta vaan, yhdytään. Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

Siellä aukeaa valtaava tie, joll' ei eksyä tyhminkään voi. Puhtaan joukon se ennallaan vie, missä ainainen kiitos vaan soi. Kohta vaan, yhdytään. Emme konsana erkanekkaan. Kohta vaan, yhdytään. Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

Kaikki kyyneleet pois kuivataan. Verho peittävä koht' poistetaan. Herran rakkaus ilmotetaan silloin kaikille myös kokonaan. Kohta vaan, yhdytään. Emme konsana erkanekkaan. Kohta vaan, yhdytään. Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.

YHDEKSÄS LUKU.

LUNASTUS JA ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. — Meille on lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. — Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. — Kristuksen uhri välttämätön. — Kuinka yhden kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. — Usko ja työt edelleen välttämättömät. — Tahallisen synnin palkka on varma. — Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? — Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.

Jumalan ilmotetun suunnitelman peruspiirteistä, siihen asti kuin se nyt on kehittynyt, käy selväksi, että hänen aikomuksensa ihmissuvun suhteen on ennalleenasettaminen siihen täydellisyyteen ja ihanuuteen, joka kadotettiin Eedenissä. Tämän asian voimakkain ja sitovin todistus käsitetään silloin, kun lunastuksen ulottuvaisuus ja luonne täysin ymmärretään. Apostolien ja profeettain ennustama ennalleenasettaminen täytyy seurata lunastusta oikeudenmukaisena ja järjellisenä johtopäätöksenä. Jumalan toimenpiteen mukaisesti, valmistaessaan lunastuksen, täytyy koko ihmissuvun, ellei se tahallaan vastusta suuren lunastajan pelastamiskykyä, tulla vapautetuksi alkuperäisestä rangastuksestaan: "katoavaisuuden orjuudesta", kuolemasta, muuten ei lunastus koske kaikkia.

Paavalin esitys asiasta on hyvin selvä ja eittämätön. Hän sanoo (Room. 14: 9): "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra" [hallitsija, johtaja], Se on: meidän Herramme kuoleman ja ylösnousemuksen tarkotus ei ollut ainoastaan se, että hän siunaisi, hallitsisi ja ennalleenasettaisi niitä henkilöitä koko ihmiskunnasta, jotka elävät, vaan että hänellä olisi oikeus tai täysi valta kuolleitten yli yhtä hyvin kuin elävienkin ja siten takaisi toiselle niin hyvin kuin toisellekin lunastuksestaan johtuvia etuja. [Samalla kuin me pidämme kiinni tässä esitetystä totuudesta, että Jeesuksen kuolema teki hänestä koko inhimillisen perheen Herran, mestarin tai hallitsijan, niin me näemme vielä laveamman merkityksen apostolin sanoissa, että koko ihmissukua koskee sana "kuollut". Jumalan näkökannan mukaan käsitellään koko sukua, joka on kuolemaan tuomittu, niinkuin se jo olisi kuollut. (Matt. 8: 22.) Sentähden pitäisi sana "elävät" sovittaa ihmisperheen ulkopuolella oleviin olentoihin joiden elämä ei ole turmeltunut — enkeleihin.] Hän antoi itsensä lunastukseksi [vastaavaksi hinnaksi] "kaikkien puolesta", jotta hän voisi siunata kaikki sekä antaa jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisen koetuksen elämää varten. Jos hyväksyy sen, että hän maksoi "lunastuksen kaikkien puolesta", niin on mahdotonta kuitenkin väittää, että ainoastaan kourallinen lunastettuja koskaan hyötyisi siitä, sillä se sisältäisi sen, että joko Jumala hyväksyi lunastushinnan ja sitten väärin kieltäytyi antamasta lunastetuille vapautta, tai myös että Herra, lunastettuaan kaikki, joko oli kykenemätön tai haluton toimeenpanemaan alkuperäistä, rakkaudestarikasta aikomustaan. Muuttumattomuus jumalallisissa suunnitelmissa samoinkuin jumalallisen oikeuden ja rakkauden täydellisyys, ehkäisee tällaisen ajatuksen ja vakuuttaa meitä siitä, että alkuperäinen ja rakkaudestarikas suunnitelma, jonka perustuksena oli "lunastus kaikkien puolesta", tulee täydelleen toimeenpantavaksi Jumalan "oikealla ajalla" ja on se tuova mukanaan niitä siunauksia, jotka johtuvat aadamilaisessa kadotustuomiossa menetettyjen etujen ennalleenasettamisesta, sekä mahdollisuuden palata Jumalan lasten vapauksiin ja oikeuksiin, sellaisina kuin ne olivat ennen syntiä ja kirousta.

Jos selvästi nähdään lunastuksen todelliset edut ja tulokset, niin täytyy jokaisen vastaväitteen sen yleisestä sovelluttamisesta haihtua. Tuo "lunastus kaikkien puolesta", jonka "ihminen Jeesus Kristus" maksoi, ei anna yhdellekään ihmiselle ikuista elämää tai siunausta; mutta se takaa jokaiselle ihmiselle toisen tilaisuuden tai koetuksen ikuista elämää varten. Suvun ensimäinen koetus, joka johti alussa annettujen siunausten menettämiseen, on todellakin tullut siunaukseksi sen lunastuksen perustuksella, jonka Jumala valmisti. Mutta se seikka, että ihmiset ovat lunastetut ensimäisestä rangastuksesta, ei mitenkään takaa sitä etteivät he, kun kutakin kohdastaan koetellaan ijankaikkista elämää varten, voisi laiminlyödä osottamasta kuuliaisuutta, mikä on välttämätön ijankaikkista elämää varten. Nykyisen kokemuksen perustuksella synnistä ja sen katkerasta seurauksesta on ihminen saanut täydellisen varotuksen ja kun lunastuksen perustuksella uusi henkilökohtainen koetus myönnetään ihmiselle hänen valvontansa alaisena, joka niin rakasti ihmistä, että hän antoi elämänsä ihmisen puolesta, ja jonka tahto on, ettei kukaan hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja eläisivät, niin voimme olla varmat, että ainoastaan tahallisesti tottelemattomat tulevat saamaan toiseen koetukseen yhdistetyn rangastuksen. Tämä rangastus tulee olemaan toinen kuolema, josta ei ole mitään lunastusta, mitään vapautusta, koska ei mitään syytä olisi jälleen lunastaa kadotettuja ja uudelleen koetella heitä. Kaikki ovat täysin nähneet ja kokeneet sekä hyvän että pahan, kaikille on todistettu Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta ja ovat he sitä tunteneet, kaikilla tulee olemaan täydellinen, puolueeton, henkilökohtainen koetus elämää varten mitä suotuisimpien olosuhteiden vallitessa. Enempää ei voisi pyytää, eikä enempää myönnetä. Tämä koetus tulee ikuisesti ratkasemaan, kutka olisivat vanhurskaita ja pyhiä tuhannenkin koetuksen vallitessa ja se tulee myöskin ratkasemaan, kutka yhä edelleen olisivat väärintekijöitä, epäpyhiä ja saastaisia vaikkakin tuhannen koetusta tulisi.

Ei hyödyttäisi myöntää vielä koetusta elämää varten samanlaisten olosuhteiden vallitessa; mutta joskin koeteltavien olosuhteet tulevat olemaan erilaiset nimittäin suotuisammat, tulee ehdot tai edellytykset kunkin yksityisessä (henkilökohtaisessa) koetuksessa elämää varten olemaan samat kuin aadamilaisessa koetuksessa. Jumalan laki pysyy samana — se ei millään tavoin muutu. Se tulee yhä edelleen sanomaan: "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman", ja ihmisen tila ei tule olemaan suotuisampi, mitä ympäristöön tulee, kuin ehdot ja ympäristö Eedenissä; mutta suuren eron tekee lisätty tieto. Kokemus pahasta verrattuna kokemukseen hyvästä, jonka jokainen tulee saamaan tulevan kauden koetuksessa, tulee olemaan se etu, jonka perustuksella toisen koetuksen tulos tulee niin suuresti eroamaan ensimäisen tuloksesta, ja jota varten jumalallinen viisaus ja rakkaus valmisti "lunastuksen kaikkien puolesta" ja siten takasi kaikille uuden koetuksen siunauksen. Ei voi ajatella suotuisampaa koetusta, suotuisampaa lakia, suotuisampia ehtoja tai olosuhteita missään muodossa, joka tuhatvuotiskauden jälkeen johtaisi vielä lunastamaan jonkun tai uudelleen koettelemaan ketään.

Lunastus ei anna anteeksi kenenkään syntiä: se ei tule pitämään syntistä pyhänä eikä tällä tavoin vie ihmistä ikuisesti kestävään autuuteen. Se ainoastaan lunastaa syntisen ensimäisestä kadotuksesta ja sen seurauksesta, sekä suoranaisista että välillisistä, ja antaa hänen jälleen joutua koetukseen, elämää varten, koetukseen, jossa hänen oma suoranainen tottelevaisuutensa tai tottelemattomuutensa tulee ratkasemaan, josko hän tulee saamaan ijankaikkisen elämän tai ei. Ei myöskään pidä otaksua, kuten monet ovat taipuvaiset tekemään, että kaikilla niillä, jotka ovat tulleet osallisiksi sivistyksestä ja näkevät tai omistavat Raamatun, siten on täysi tilaisuus tai koetus ikuista elämää varten. Meidän tulee muistaa, ettei syntiinlankeemus ole vahingoittanut kaikkia Aadamin lapsia yhtä paljon. Muutamat ovat tulleet tähän maailmaan niin heikkoina ja turmeltuneina, että tämän maailman jumala, Saatana, sokaisee heidät helposti, ja ympärillään vaaniva synti saa heidät ansoihinsa; ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän tämän vaikutuksen alla, niin että silloinkin, kun he tahtovat tehdä hyvää, on paha, ympäristön perustuksella, käsillä ja vaikuttamassa j.n.e., ja se hyvä, jota he tahtovat tehdä, on melkein mahdoton, samalla kuin se paha, jota he eivät tahdo tehdä, tuskin on vältettävissä.

Todellakin vähäinen on niiden joukko jotka nykyajassa todella kokemuksen kautta oppivat tuntemaan sen vapauden, jolla Kristus tekee ne vapaiksi, jotka vastaanottavat hänen lunastuksensa, ja jättävät tulevaisuutensa johdon hänen huomaansa. Siten onkin ainoastaan tämä pieni joukko, seurakunta, kutsuttu ja koeteltu ennakolta sitä erityistä tarkotusta varten, että he toimisivat yhdessä Jumalan kanssa maailman siunaamiseksi — että he nyt olisivat todistajina ja koetusaikakautena hallitsisivat, siunaisivat ja tuomitsisivat maailman — ja saa tämä joukko nyt jossakin määrin nauttia lunastuksesta johtuvia etuja eli nyt tulla koetelluksi ijankaikkista elämää varten. Näille harvoille lasketaan (ja he vastaanottavat uskon kautta) kaikki ne ennalleenasettamisen siunaukset, jotka maailmalle suodaan tulevana aikakautena. Joskaan he eivät ole täydellisiä, eivätkä ole ennalleenasetetut Aadamin alkuperäiseen tilaan, niin, menetellään kuitenkin heidän suhteensa siten, että ero hyvitetään. Uskomalla Kristukseen lasketaan heidät täydellisiksi, ja ovat sentähden ennalleenasetetut täydellisyyteen ja jumalalliseen suosioon, ikäänkuin he eivät enään olisi syntisiä. Heidän epätäydellisyyksiään ja välttämättömiä heikkouksiaan, joita vastaa lunastus, ei heille enään lasketa, vaan tulevat ne peitetyiksi Lunastajan täydellisyyden kautta. Tästä seuraa, että seurakunnan koetus, siihen asemaan nähden, joka sillä nyt on uskon kautta Kristukseen on yhtä puolueeton kuin se, joka annetaan maailmalle sen koetusaikakautena. Koko maailma tulee saatettavaksi täyteen totuuden tuntoon, ja siinä määrin kuin kukin omaksuu sen määräykset ja ehdot, ei häntä enään pidetä syntisenä, vaan lapsena, jolle kaikki ennalleenasettamisen siunaukset ovat aiotut. Tulee olemaan ero maailman kokemuksien ja seurakunnan kokemuksien välillä näiden koetusaikakautena: maailman ihmisistä alkavat tottelevaiset heti saada vastaanottaa ennalleenasettamisesta johtuvia siunauksia siten, että heidän henkiset ja ruumiilliset heikkoutensa vähitellen poistetaan, kun sitä vastoin evankelinen seurakunta, joka on pyhitetty Herran palvelukseen aina kuolemaan asti, astuu hautaan ja saa täydellisyytensä silmänräpäyksessä ensimäisessä ylösnousemuksessa. Toinen ero näiden molempien koetusten välillä tulee olemaan tulevan aikakauden suotuisammissa olosuhteissa, kun niitä verrataan nykyisiin, koska silloin yhteiskunta, hallitus j.n.e. tulevat suosimaan vanhurskautta, palkitsemaan uskollisuutta ja kuuliaisuutta ja rankasemaan syntiä, kun sitä vastoin nyt, kun maailman ruhtinas hallitsee, seurakunnan koetteleminen tapahtuu olosuhteissa, jotka eivät ole suotuisat vanhurskaudelle, uskolle j.n.e. Mutta tämä kuten olemme nähneet hyvitetään jumalallisen luonnon kirkkauden ja kunnian palkinnolla, joka tarjotaan seurakunnalle ikuisen elämän lahjan yhteydessä.

Aadamin kuolema oli varma, joskin hän joutui siihen vasta yhdeksänsadan kolmenkymmenen vuoden vähittäisen kuoleman kautta. Koska hän itse oli kuolevassa tilassa niin syntyivät kaikki hänen lapsensa samassa kuolevassa tilassa ilman elämisen oikeutta, ja vanhempiensa tavalla kuolevat he kaikki lyhyemmän tai pitemmän viivytyksen jälkeen. Tulee kuitenkin muistaa, ettei kuoleminen pääty suurempaan tuskaan tai vaivaan kuollessa, vaan kuolemaan — elämän sammumiseen, joka juuri on synnin palkka. Kärsiminen on ainoastaan sen yhteydessä oleva tilapäinen paha, ja löytyy sellaisia, joita rangastus kohtaa ilman kärsimyksiä tai ainoastaan vähillä kärsimyksillä. Täytyy muistaa, että kun Aadam turmeli elämän, niin turmeli hän sen ainaiseksi, eikä kukaan hänen jälkeläisistään koskaan kyennyt sovittamaan hänen rikostaan eikä voittamaan kadotettua perintöä. Koko suku on joko kuollut tai kuolemallansa. Ja jos he eivät voineet sovittaa rikostaan ennen kuolemaansa, niin vannaankaan eivät he voineet tehdä sitä kuolleina — kun heillä ei ole olemassaoloa. Synnin palkka ei ollut kuolema sellaisilla eduilla ja oikeuksilla, että sen jälkeen saisi palata elämään. Lausutussa rangastustuomiossa ei ollut mitään viittaustakaan vapautukseen. (1 Moos. 2: 17.) Ennalleenasettaminen on sentähden Jumalan puolesta vapaan armon tai suosionosotus. Ja niin pian kuin Aadam oli joutunut rangastuksen alaiseksi, niin, silloin jo kun tuomio julistettiin, viitattiin Jumalan vapaaseen armoon, joka, kun se on toteutunut tulee täysin määrin todistamaan hänen rakkauttaan.

Ellei olisi ollut sitä toivon kipinää jonka sisälsivät nuo sanat: vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeen pään, olisi koko suku ollut täydellisessä epätoivossa; mutta tämä lupaus ilmotti, että Jumalalla oli suunnitelma suvun hyväksi. Kun Jumala vannoi Aabrahamille, että hänen siemenessään kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi, sisälsi se kaikkien ylösnousemisen eli ennalleenasettamisen, sillä monet olivat silloin kuolleet, ja toiset ovat sen jälkeen kuolleet, ilman että he ovat tulleet siunatuiksi. Kuitenkin on lupaus edelleen varma: kaikki tulevat siunatuiksi, kun ennalleenasettamisen ja virvotuksen ajat koittavat. (Ap. t. 3: 19.) Sitä paitsi, koska siunaus sisältää suosion, ja koska, synnin seurauksesta, Jumalan suosio, otettiin pois ja kirous tuli sijalle, niin sisälsi tämä lupaus, tulevasta siunauksesta, kirouksen poisottamisen ja näin ollen hänen suosionsa palaamisen. Tämä sisälsi samalla sen, että joko Jumala luopuisi vaatimuksistaan, muuttaisi päätöksensä ja vapauttaisi syyllisen suvun, tai myös sen, että hänellä oli suunnitelma, jonka kautta suku voitaisiin lunastaa, siten että toinen kärsisi ihmisen rangastuksen.

Jumala ei jättänyt Aabrahamia epäilykseen hänen suunnitelmansa suhteen, vaan osotti lukuisien esikuvauksellisten uhrien kautta, joita niiden, jotka lähestyivät Jumalaa, täytyi uhrata, ettei hän voinut antaa perään eikä myöskään tehnyt sitä, eikä antanut syntiä anteeksi, sekä että ainoa tapa poistaa ja ehkäistä rangastus oli riittävän suuren uhrin uhraaminen, joka kykenisi vastaamaan rangastusta. Tämä esitettiin Aabrahamille paljon merkitsevässä esikuvassa: Aabrahamin pojan, johon luvattu siemen keskittyi, täytyi ensin tulla uhriksi, ennenkuin hän voi siunata, ja esikuvaksi tästä sai Aabraham hänet takaisin kuolemasta. (Hebr. 11: 19.) Tässä kuvasi Iisak totista siementä, Kristusta Jeesusta, joka kuoli lunastaakseen ihmiset, jotta kaikki lunastetut saisivat luvatun siunauksen. Jos Aabraham olisi ajatellut, että Herra antaisi anteeksi ja vapauttaisi syylliset, olisi hän tuntenut, että Jumala on muuttuvainen, eikä olisi silloin voinut täysin luottaa hänelle annettuihin lupauksiin. Hän olisi voinut ajatella näin: Jos nyt Jumala kerran muuttaa päätöksen, minkätähden ei hän jälleen voisi sitä muuttaa? Jos hän luopuu kuoleman kirouksesta, eikö hän voisi jälleen katua luvattua suosiota ja siunausta? Mutta Jumala ei jätä meitä mihinkään sellaiseen epävarmuuteen. Hän takaa meille täydelleen sekä vanhurskautensa että muuttumattomuutensa. Hän ei voinut vapauttaa syyllisiä, joskin hän rakasti heitä niin suuresti, ettei hän "säästänyt omaa poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi [kuolemaan] meidän kaikkien edestä".

Niinkuin koko suku oli Aadamissa, kun hänet tuomittiin kadotukseen, ja hänen kauttaan menetti elämänsä, niin kuoli myös, kun ihminen Jeesus Kristus lunasti Aadamin elämän, mahdollinen suku hänen kupeessaan. Kuolemassaan maksoi Jeesus siten vastaavan, täysin riittävän hinnan kaikkien ihmisten hyvitykseksi, ja on hänellä siten täysi valta tai oikeus ennalleenasettaa kaikki, jotka tulevat Jumalan luokse hänen kauttaan.

"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän; sillä niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan." (Room. 5: 18, 19.) Ajatus on selvä: Kaikille niille, jotka Aadamin synnin tähden tulivat osallisiksi kuolemantuomiosta, tulee Herra Jeesus tarjoamaan elämänoikeudet, hän, joka maksoi vastaavan hinnan, joka tuli Aadamin sijaiseksi eli edustajaksi loukatun lain edessä, ja joka siten "antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta". Hän kuoli "vanhurskas vääräin puolesta, jotta hän veisi meidät Jumalan luokse". (1 Piet. 3: 18.) Kuitenkaan ei tule koskaan jättää huomioonottamatta sitä, että kaikissa Jumalan suunnitelmissa sukumme hyväksi tunnustetaan inhimillinen tahto yhdeksi tekijäksi jumalallisten suosiolahjojen voittamisessa, joita niin runsaasti on varattu. Muutamat ovat laiminlyöneet tämän piirteen tutkiessaan äsken mainittua Raamatun kohtaa, Room. 5: 18, 19. Apostolin esitys on kuitenkin se, että samoinkuin kiroustuomio ulottui koko Aadamin sukuun, niin on myöskin Herramme Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuden kautta Isän suunnitelmaa kohtaan, uhraamalla itsensä meidän puolestamme, vapaa lahja ulotettu kaikkiin — anteeksiantamuksen lahja, joka tulee sen vastaanottajan vanhurskauttamaan tai muodostamaan perustuksen hänen ikuiselle elämälleen. Ja "niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutaneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat [ vastaisuudessa eivätkä joutuneet ennen] vanhurskasten asemaan". Jos lunastus itsessään ilman meidän vastaanottamistamme tekisi meidät vanhurskaiksi, niin olisi sanottu: yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuivat vanhurkasten asemaan. Mutta joskin Lunastaja on maksanut lunastuksen ja Jehova on ottanut sen vastaan, niin ovat evankeliumiaikana ainoastaan muutamat harvat tulleet vanhurskaiksi, joskin tuhatvuotiskautena monet vanhurskautetaan "uskomalla hänen vereensä". Koska Kristus on sovinto (riittävä hyvitys) koko maailman syntien puolesta, voidaan kaikki ihmiset tämän perustuksella lunastaa ja voi hän vapauttaa heidät Aadamin synnin rangastuksesta — uuden liiton vallitessa.

Ei mitään vääryyttä ole Jumalassa, sentähden "jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä". (1 Joh. 1: 9.) Koska hänen puolestaan olisi ollut väärin vapauttaa meitä lausutusta rangastuksesta, ennenkuin siitä oli annettu täysi hyvitys, niin sallii hän meidän tässä myös käsittää, että olisi väärin, jos hän kieltäisi meidän ennalleenasettamisemme, koska hänen oman järjestelmänsä mukaan meidän rangastuksemme on meidän puolestamme suoritettu. Sama järkähtämätön oikeus, joka kerran tuomitsi ihmisen kuolemaan, takaa kaikkien niiden vapauttamisen, jotka, tunnustaen syntinsä, anovat elämää Kristuksen kautta. "Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus on se, joka on kuollut, niin, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." — Room. 8: 33, 34.

Lunastuksen täydellisyys on mahdollisimman voimakas todistus kaikkien niiden ihmissuvun jäsenten ennalleenasettamisesta, jotka vastaanottavat sen tarjotuilla ehdoilla. (Ilm. 22: 17.) Itse Jumalan vanhurskas ja kunniantuntoinen luonne on sen vakuutena. Jokainen lupaus, jonka hän on antanut, sisältää sen, ja jokainen esikuvauksellinen uhri viittasi tuohon suureen ja riittävään uhriin — "Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin " — joka "on meidän [seurakunnan] synteimme sovitus [täysi hyvitys]; eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailmankin syntien". (Joh. 1: 29; 1 Joh. 2: 2.) Koska kuolema on synnin rangastus tai palkka, niin täytyy synnin poistuttua, sen palkan aikanaan lakata. Jokainen muu ajatus olisi sekä tyhmä että väärä. Se seikka, ettei mitään ennalleenasettamista aadamilaisesta hävityksestä ole suoritettu loppuun, joskin Jeesuksen kuolemasta on kulunut lähes kaksituhatta vuotta, todistaa yhtä vähän ennalleenasettamista vastaan kuin se, että neljätuhatta vuotta ennen hänen kuolemaansa, todistaa sitä vastaan, ettei Jumala olisi tehnyt lunastussuunnitelmaa ennen maailman perustamista. Sekä kaksituhatta vuotta jälkeen Kristuksen kuoleman että neljätuhatta vuotta sitä ennen olivat määrättyjä aikoja työn toisia osia varten, valmistuksia "kaiken ennalleenasettamisen aikaa varten".

Älköön kukaan liian nopeasti otaksuko, että tämä käsitys olisi jollakin tavalla ristiriidassa sen Raamatun opin kanssa, että usko Jumalaan, synnin katuminen ja luonteen parannus ovat välttämättömiä asioita pelastusta varten. Tämä piirre käsitellään laveammin vähän edempänä, mutta me teemme tässä ainoastaan viittauksen siihen, että vaan muutamilla on koskaan riittävässä määrin ollut valoa osottaakseen täydellistä uskoa, katumista ja elämän parannusta. Muutamia on osaksi, toisia on kokonaan tämän maailman jumala soaissut, ja heidät täytyy ennalleenasettaa sokeudestaan samoinkuin kuolemasta, jotta he, kukin kohdastaan, saisivat täyden tilaisuuden tottelevaisuuden ja tottelemattomuuden kautta osottamaan arvollisuuttaan tai arvottomuuttaan ijankaikkiseen elämään. Sen jälkeen tulevat ne, jotka osottautuvat arvottomiksi elämää varten, kuolemaan jälleen — toisen kuoleman — josta ei ole mitään lunastusta eikä siis mitään ylösnousemusta. Se kuolema, joka johtuu Aadamin synnistä, ja kaikki ne epätäydellisyydet, jotka sitä seuraavat poistetaan lunastuksen perustuksella, joka on Jeesuksessa Kristuksessa; mutta se kuolema, joka on tulos yksityisestä tahallisesta lankeemuksesta, on päättymätön. Sitä syntiä ei koskaan anneta anteeksi, ja sen rangastus, toinen kuolema, tulee olemaan ikuisesti kestävä — ei ikuinen kuoleminen, vaan ikuisesti kestävä kuolema — kuolema, jota ei katkaise ylösnouseminen.

Lunastussuunnitelman perusteellista tutkimusta tullaan käsittelemään eräässä seuraavassa osassa, Tässä me ainoastaan perustaudumme siihen tosiasiaan, että lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta tulee yhtä laajalti koskemaan ihmiskuntaa, siunatuissa tuloksissaan ja tilaisuuksissaan, kuin Aadamin synti tuhoamisessa ja hävittämisessä — niin että kaikki, jotka tuomittiin kadotukseen ja kärsivät Aadamin tähden, voivat yhtä varmasti "aikanaan" vapautua kaikesta tästä pahasta Kristuksen tähden. Kuitenkaan ei kukaan voi omaksua tätä Raamatun todistusta, joka ei hyväksy sitä Raamatun julistusta, että kuolema — elämän sammuminen — on synnin palkka. Ne, jotka pitävät kuolemaa elämänä vaivassa, eivät, ainoastaan jätä huomioonottamatta kuolema - ja elämä -sanojen merkitystä, jotka ovat toistensa vastakohtia, vaan joutuvat vielä kahteen mahdottomuuteen. On mahdotonta ajatella, että Jumala piisi jatkanut Aadamin olemassaoloa vaivassa edes jonkun synnin tähden, jonka hän voisi tehdä, ja erittäinkin sen verrattain pienen rikoksen tähden, joka oli kielletyn hedelmän syömisessä. Ja jos meidän Herramme Jeesus Kristus lunasti ihmissuvun, kuoli meidän puolestamme, tuli meidän lunastushinnaksemme, meni kuolemaan, jotta me siitä vapautuisimme, niin eikö ole selvää, että se kuolema, jonka hän kärsi väärien puolesta, oli aivan samankaltainen kuin se, johon koko ihmiskunta on tuomittu. Kärsiikö hän siis ikuisia tuskia meidän puolestamme? Ellei, niin on yhtä varmaa, kuin että hän kuoli meidän synteimme tähden, että meidän synteimme rangastus oli kuolema eikä elämä millään tavalla tai missään olosuhteissa.

Mutta on ihmeellistä, että joskin muutamat huomaavat, että oppi ijankaikkisesta vaivasta ei sovi yhteen näiden sanojen kanssa, että "Herra antoi kaiken meidän vääryytemme kohdata häntä", ja että "Kristus kuoli meidän synteimme tähden", ja käsittävät, että jompikumpi näistä kahdesta täytyy sovittamattomana raueta, niin pitävät he kuitenkin kiinni kuvitellusta ikuisesta vaivasta ja pitävät sen niin korkeassa arvossa kuin jonkun makupalan, niin että he sivuuttamalla Raamatun hyväksyvät sen ja harkiten kieltävät, että Jeesus maksoi maailman lunastushinnan, vaikkakin Raamattu kauttaaltaan todistaa tämän totuuden.

Onko ennalleenasettatninen mahdollinen.

Muutamat ovat ajatelleet, että jos ne tuhannet miljoonat kuolleet herätettäisiin, niin ei maan päällä olisi heille tilaa, ja jos heille olisi tilaa, niin ei maa kykenisi ravitsemaan niin suurta väen paljoutta. Muutamat väittävät, että maa on yhtenä ainoana hautausmaana, ja jos kaikki kuolleet herätettäisiin, niin tallaisivat he toinen toisiaan tilan puutteen tähden.

Tämä on tärkeä kohta. Kuinka ihmeellistä olisikaan havaita, että kun Raamattu opettaa kaikkien ihmisten ylösnousemisen, ettei niillä kuitenkaan olisi riittävää jalansijaa maan päällä! Katsokaamme tätä asiaa! Laskekaa ja te saatte nähdä, että edellä mainittu otaksuma on väärä. Te saatte nähdä, että löytyy tilaa yltäkyllin "kaikkien ennalleenasettamiseksi", kuten "Jumala on puhunut kaikkien profeettainsa suun kautta".

Edellyttäkäämme,että kuusituhatta vuotta on kulunut ihmisen luomisesta, ja että tuhatta kuusisataa miljoonaa ihmistä elää nykyään maan päällä. Yksi ihmispari alkoi meidän sukumme, mutta olkaamme hyvin vapaamielisiä laskussamme ja otaksukaamme, että alussa oli yhtä monta ihmistä kuin nyt, sekä edelleen, ettei ole koskaan ollut vähempää lukua kuin nyt on, joskin todellisuudessa vedenpaisumus vähensi ihmisten luvun kahdeksaan henkilöön. Olkaamme jälleen runsaskätisiä ja laskekaamme kolme sukupolvea kutakin vuosisataa kohti tai sukupolven keski-ijäksi kolmekymmentäkolme vuotta, joskin 1 Moos. 5 mukaan oli ainoastaan yksitoista sukupolvea Aadamista vedenpaisumukseen, joka aika oli tuhatta kuusisataa viisikymmentäkuusi vuotta tai noin sata viisikymmentä vuotta jokaista sukupolvea kohti. Katsokaamme nyt: kuusituhatta vuotta on kuusikymmentä vuosisataa, kolme sukupolvea kutakin vuosisataa kohti tekisi sata kahdeksankymmentä sukupolvea Aadamista alkaen, ja kun lasketaan tuhatta kuusisataa miljoonaa kutakin sukupolvea kohti, niin saadaan kaksisataa kahdeksankymmentä kahdeksantuhatta miljoonaa (288,000,000,000) sukumme kokonaistulokseksi aina luomisesta nykyaikaan asti, tämän runsaan laskun mukaan, joka luultavasti on enemmän kuin kaksi kertaa todellista lukua suurempi.

Missä löydämme riittävän tilan tätä suurta määrää varten? Mitatkaamme maata ja katsokaamme. Suomen [Laskelman, joka alkutekstissä on sovitettu Amerikan oloja varten, on suomentaja sovittanut Suomen oloihin.] pinta-ala on kolmesataa seitsemänkymmentä kolmetuhatta neliökilometriä. Kun kukin neliökilometri sisältää miljoonan neliömetrejä, niin saamme koko pinta-alaksi kolmesataa seitsemänkymmentä kolmetuhatta miljoonaa (373,000,000,000) neliömetriä. Jos kunkin kuolleen peittämä pinta-ala on keskimäärin 0,7 neliömetriä, niin sopisi Suomeen, jos se kokonaisuudessaan olisi hautausmaana viisisataa kolmekymmentä kolmetuhatta (533,000,000,000) miljoonaa ruumista tai melkein kaksi kertaa niin paljon kuin meidän liioiteltu laskumme osotti eläneen ihmisiä maan päällä. Henkilö tarvitsee seisoessaan n. 0,1 neliömetriä suuren alan. Tämän mukaan voisi koko maan asukasluku, joka viimeisten laskelmain mukaan tekee noin tuhat kuusisataa miljoonaa, seisoa sadankuudenkymmenen miljoonan neliömetrin suuruisella pinta-alalla, joka ala on paljon Lontoon pinta-alaa pienempi ja pienempi kuin useampien suomalaisten pitäjien pinta-alat. Ja meidän liiotellun laskumme mukaan sopii melkein koko ihmiskunta seisomaan Turun ja Porin läänin suuruiselle alalle, jonka pinta-ala on 24,171 km2. Ei ole siis vaikeata torjua tätä väitöstä. Ja kun me muistamme Jesajan ennustuksen (35: 1—6), että maa on antava kasvunsa ja erämaa on iloitseva ja kukoistava kuin kukkainen, että vedet virtaavat korvessa ja joet erämaassa, niin me näemme, että Jumala ilmottaa pitäneensä huolta suunnitelmansa yhteydessä olevista välttämättömyyksistä ja tulee runsaasti pitämään huolta tuotujensa tarpeista, kuten näyttää, hyvin luonnollisella tavalla.

Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.

Muutamat väittänevät, että Raamatun oppi ihmisten ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan ei ole sopusoinnussa tieteen opin kanssa, joka näennäisillä syillä kiinnittää katseemme tämän yhdeksännentoista vuosisadan suurempaan valistukseen ja esittää tämän todistuksena siitä, että alkuajan ihmisellä täytyi olla verrattain puutteellinen ymmärrys, jonka ymmärryksen he väittävät olevan tuloksena kehityksestä. Tältä kannalta katsoen ei ennalleenasettaminen olisi ensinkään toivottavaa ja olisi se aivan varmaan siunauksen vastakohta.

Ensi näkemältä voi sellainen päätteleminen tuntua luultavalta, ja monet ovatkin taipuvaisia omaksumaan sen totuutena, yhtyessään erään kuuluisan Brooklyn-saarnaajan lausuntoon: Jos Aadam ensinkään lankesi niin oli hänen lankeemuksensa ylöspäin, ja kuta enemmän ja pikemmin me lankeamme hänen alkuperäisestä tilastaan sitä parempi meille ja kaikille.

Siten tahtovat viisaat saarnastuolistakin tehdä tyhjäksi Jumalan sanan ja jos mahdollista uskotella meille, että apostolit olivat hulluja, kun he selittivät, että kuolema ja kaikki paha tuli ensimäisen ihmisen tottelemattomuuden kautta, sekä että kuolema voitiin poistaa ja ihminen asettaa ennalleen jumalalliseen suosioon ja elämään ainoastaan lunastajan kautta. (Room. 5: 10, 12, 17—19, 21; 8: 19—22; Ap. t. 3: 19—21; Ilm. 21: 3—5.) Älkäämme nopeasti päättäkö, että tämä viisaitten päätelmä on järkähtämätön, sillä jos meidän silloin täytyisi hyljätä apostolien opit synnin ja kuoleman alkuperästä ja opin ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan, min täytyisi meidän, jos tahtoisimme olla rehellisiä, hyljätä heidän todistuksensa kokonaan ja pitää jokainen heidän käsittelemänsä aine sellaisena, joka ei voi olla hengen elähyttämä eikä siis mistään arvosta tai merkityksestä. Tarkastakaamme siis tosiasiain valossa tätä yhä yleisempää käsitystä, ja katsokaamme kuinka syvä totuus siinä on.

Eräs tämän päätelmän esitaistelijoista ja edustajista sanoo: "Ihminen oli alussa sellaisessa olotilassa jossa hänen aistillinen luontonsa oli vallalla ja jolloin melkein puhtaasti ruumiilliset halut häntä hallitsivat; sitten on ihminen kulkenut toisesta olotilasta toiseen, kunnes hän kohta on tullut siihen asemaan, että voidaan sanoa aivojen häntä hallitsevan, Siten voidaan tätä aikakautta pitää ja kutsua aivojen aikakaudeksi. Aivot toimeenpanevat päivän suuret yritykset. Aivot ottavat hallitusohjakset haltuunsa, ja maan elementit, ilma ja vesi alistetaan sen alle. Ihminen saa käsiinsä kaikki luonnonvoimat ja voittaa hitaasti, mutta varmasti sellaisen vallan luonnon voimien yli, joten on selvää että hän lopulta voi Alexander Selrikin kanssa huudahtaa: 'Minä olen kaiken sen valtias minkä minun katseeni käsittää'."

Se seikka, että jokin päätelmä ensi näkemältä tuntuu järjelliseltä, ei saa johtaa liian nopeasti omaksumaan sitä ja vääntämään Raamattua sopusointuun sen kanssa. Tuhansin tavoin olemme koetelleet Raamatun ja tiedämme ylen määrin varmasti että se sisältää yli-inhimillisen viisauden, joka tekee sen tiedot täysin vapaiksi erehdyksistä. Meidän tulee muistaa, että vaikkakin tieteellinen tutkimus on suositeltavaa ja sen arvelut ansaitsevat harkitsemista, niin eivät sen lopputulokset ole mitenkään virheettömiä. Eikä ole ihmeellistä, että se tuhansia kertoja on todistanut omat päätelmänsä vääriksi, kun me muistamme, että todellinen tiedemies on ainoastaan oppilas, joka monien epäsuotuisten olosuhteitten vallitessa ja taistellen melkein voittamattomia vaikeuksia vastaan, koettaa oppia luonnon suuresta kirjasta ihmisen menneitä vaiheita ja hänen tulevaisuutensa tarkotusta.

Me emme tahdo estää tai vastustaa tieteellistä tutkimista; mutta kun me kuulemme niiden, jotka tutkivat luonnon kirjaa, esittävän aatteita, niin verratkaamme huolellisesti heidän lopputuloksiaan, jotka niin usein kokonaan tai osaksi ovat osottauneet vääriksi, sen kirjan kanssa, joka sisältää jumalallisen ilmestyksen, ja tutkikaamme tiedemiesten oppien totuutta tai valheellisuutta "lain ja todistuksen mukaan. Elleivät he tämän sanan jälkeen puhu, niin tulee se siitä, ettei heillä ole valoa". (Jes. 8: 20.) Näiden molempien kirjojen, luonnon ja Raamatun, oikea tunteminen tulee todistamaan niiden sopusoinnun; mutta niin kauvan kuin meillä ei ole tällaista tietoa, niin täytyy Jumalan ilmestyksen saada etusijan, ja sen täytyy Jumalan lasten keskuudessa olla sinä mittapuuna, jonka mukaan puutteellisten ihmisten kuvitellut lopputulokset arvostellaan.

Mutta kun me pidämme kiinni tästä periaatteesta, niin katsokaamme, eikö löydy mitään muuta järjellistä selitystä ihmisen lisättyyn tietoon, taitavuuteen ja valtaan nähden kuin kehitysoppi, joka sisältää sen, että joskin ihminen on kehittynyt hyvin alhaisella kannalla olevasta oliosta, niin on hän nyt kuitenkin tullut vallan kukkuloille tai "aivojen aikakauteen". Ehkä me huomaammekin, jos kaikki otetaan varteen, että keksinnöt ja mukavuudet, yleinen sivistys sekä tiedon lisääntyminen ja laajempi leviäminen ei johdu aivojen suuremmasta kyvystä, vaan suotuisemmista olosuhteista aivojen työskentelyä varten. Me kiellämme, että aivojen kyky tänä aikana olisi suurempi kuin edellisinä aikakausina, samalla kuin me kernaasti myönnämme, että suotuisampien olosuhteitten vaikutuksesta sen aivokyvyn käyttäminen, jonka ihmiset omistavat, on yleisempi meidän aikanamme kuin minäkään edellisenä aikana ja siitä johtuu, että se esiintyy paljon selvemmässä valossa. Eikö ole totta, että ne, jotka tutkivat maalausta, ja kuvanveistoa tänä "aivojen aikakautena" menevät takasin suuriin mestareihin menneisyydessä? Eikö tämä anna tunnustusta aivojen voimalle, suunnitelmien alkuperäisyydelle ja toimeenpanemisen taitavuudelle, jota kannattaa seurata? Eikö nykyinen "aivojen aikakausi" suurimmaksi osaksi hanki rakennustaiteellisia aineksiaan menneiden aikakausien alkupiirroksista? Eikö ole totta, että puhujat ja ajattelijat tänä "aivojen aikakautena" tutkivat ja muodostelevat niitä tapoja sekä lopputuloksia, joita Plato, Aristoteles, Demostenes ja toiset menneisyydessä ovat keksineet? Eikö moni nykyajan julkisesta puhujasta toivoisi itselleen Demosteneen tai Apollon kaunopuheliaisuutta ja vielä enemmän Paavalin kykyä osata selvään todistaa.

Menkäämme vielä kauvemmaksi taaksepäin: joskin me voisimme viitata siihen puhetaidolliseen kykyyn, jota useat profeetat osottivat, ja niihin yleviin runollisiin kuvauksiin, joita psalmeissa siellä täällä löytyy siroteltuna, niin me kehotamme näitä "aivojen aikakauden" viisaita tutkimaan Jobin ja hänen lohduttajansa viisautta ja järjellisyyttä ja hienoa siveellistä tunnetta. Ja mitä sanomme Mooseksesta, joka oli taitava kaikessa egyptiläisessä viisaudessa? Ne lait, jotka hän antoi, ovat olleet perustuksena kaikkien sivistyneitten kansojen laille ja tunnustetaan ne vielä ihmeellisen viisauden perikuviksi.

Muinaisten, haudattujen kaupunkien esiin kaivaminen tuo päivänvaloon sellaisia tieteen ja taiteen tuloksia entisiltä aikakausilta että se hämmästyttää useita tämän niin kutsutun "aivojen aikakauden" ihmisiä. Vanha tapa balsamoida kuolleita, karaista kuparia ja valmistaa kimmoavaista lasia ja damaskulaista terästä ovat niitä asioita, joita kyettiin aikaansaamaan kaukaisessa muinaisuudessa, mutta joita aivot nykyaikana kaikista eduista huolimatta eivät kykene käsittämään tai jäljittelemään.

Jos me menemme taaksepäin ajassa neljätuhatta vuotta noin Aabrahamin aikoihin asti, niin tapaamme jo Egyptissä suuren pyramiidin — nykyajan viisaimpien tiedemiesten ihmettelyn ja hämmästyksen esineen. Sen rakennustapa on täydellisemmässä sopusoinnussa edistyneimpien, matematiikkaan ja tähtitiedettä koskevien tieteen tuloksien kanssa tänä "aivojen aikakautena". Varmalla tavalla opettaa se totuuksia, joita meidän aikanamme ainoastaan lähimailleen voidaan saavuttaa ajanmukaisien tieteellisten koneitten avulla. Niin voimakkaat ja selvät ovat sen opetukset, että muutamat maailman etevimmistä tähtein tutkijoista empimättä ovat selittäneet sen olevan jumalallista alkuperää. Ja joskin kehitysopin puolustajat meidän "aivojen aikakaudella" myöntäisivät, että se on jumalallista rakennetta, sekä että siinä ilmenevä viisaus on yli-inhimillistä, niin täytyisi heidän kuitenkin tunnustaa, että ihmiset ovat sen rakentaneet. Se seikka, että joukko ihmisiä tässä kaukaisessa muinaisuudessa omisti riittävästi järjen lahjoja suorittaakseen sellaisen jumalallisen rakenteen, jota ainoastaan hyvin harvat nykyään kykenisivät tekemään vaikka heillä on valmis malli edessään sekä ovat varustetut kaikilla nykyajan apuneuvoilla, todistaa, että meidän "aivoaikakautemme" kehittää enemmän luulottelua, kuin mitä olosuhteet ja tosiasiat antavat aihetta.

Jos me siis olemme todistaneet, että meidän päiviemme järjellinen kyky ei ole suurempi kuin kuluneitten aikakausien, vaan todennäköisesti pienempi, niin kuinka me silloin selitämme tiedon yleisen lisääntymisen, nykyajan keksinnöt j.n.e.? Me toivomme voivamme tehdä selvää tästä asiasta järjellisellä ja Raamatun kanssa yhtäpitävällä tavalla. Ne keksinnöt ja havainnot, jotka nyt osottautuvat niin arvokkaiksi, ja joilla todistetaan, että nykyaika on "aivojen aikakausi", ovat enemmäkseen uudelta ajalta. Melkein kaikki ovat syntyneet viimeisten vuosisatojen kuluessa, ja tärkeimpien joukossa ovat ne, jotka kuuluvat viimeisiin vuosikymmeniin, esimerkiksi höyryn ja sähkön käyttäminen — sähköttämiseen, laiva- ja rautatie liikkeeseen, ja erilaiset teollisuuslaitosten koneet. Jos nämä seikat todistavat lisättyä aivojen kykyä, niin täytyy "aivojen aikakauden" olla vielä alussaan, ja järjellinen lopputulos on silloin, että kuluvana satavuotena on jokainen ihmeen muoto todettava jokapäiväiseksi ilmiöksi. Ja jos samassa määrin kehityttäisiin yhä edelleen, niin mihin se päättyisi?

Mutta tehkäämme jälleen tarkastuksemme. Ovatko kaikki keksijöitä? Kuinka kovin harvat ovatkaan ne, joiden keksinnöt ovat todellakin hyödylliset ja käytännölliset, verrattuina niihin, jotka arvostelevat ja käyttävät hyväksensä keksintöä, kun se tulee heidän käsiinsä! Emme myöskään puhu alentavasti tästä hyvin hyödyllisestä ja suuresti arvossapidetystä yleisöä palvelevasta luokasta, kun me sanomme, että ainoastaan pienempi osa heistä omistaa suuren ajatusten terävyyden. Monet maailman lahjakkaimmista miehistä ja syvimmistä ajattelijoista eivät ole koneiden keksijöitä. Muutamat keksijöistä ovat järjellisessä suhteessa niin tylsiä, että kaikki ihmettelevät, kuinka he ovat voineet tehdä keksintönsä. Ne suuret voimat (sähkö, höyry j.n.e.), joita monet ihmiset vuosien kuluessa aika ajoittain ovat kehittäneet, sovelluttaneet käytäntöön ja parantaneet, keksittiin ylimalkaan nähtävästi ainoastaan sattuman kautta, käyttämättä suurta ajatuskykyä ja melkein ilman etsimistä.

Inhimilliseltä näkökannalta katsoen teemme selvää uusimmista keksinnöistä seuraavalla tavalla: kirjapainotaidon keksimistä, vuonna 1440, voi pitää lähtökohtana. Painamalla kirjoja saatiin muistiinpanoja ajattelijoiden ja havaintojen tekijöiden ajatuksista ja keksinnöistä, joita ainoastaan tämän keksinnön kautta heidän jälkeläisensä oppivat tuntemaan. Kirjat aiheuttivat yleisemmän valistuksen ja vihdoin kansakoulut. Koulut ja oppilaitokset eivät lisää ajatuskykyä, vaan tekevät ajatusten harjottamisen yleisemmäksi ja auttavat siten kehittämään sitä kykyä, joka jo on olemassa. Kuta yleisemmäksi tulee tieto ja kuta tavallisemmaksi kirjat, sitä enemmän on niillä sukupolvilla, jotka omistavat niitä, eittämättömiä etuja edellisiin sukupolviin verrattuina, ei ainoastaan siinä, että entisajan yhtä ajattelijaa vastaa nyt tuhannen sellaista terottaakseen ja kiihottaakseen toinen toisiaan uusilla aatteilla, vaan myöskin siinä, että kukin myöhemmässä sukupolvessa elävä omistaa entisten yhteisen kokemuksen omansa ohella. Sivistys ja tuo kiitettävä kunnian tunto, joka seuraa sitä, yritteliäisyys ja halu voittaa huomiota ja saada hyvä toimeentulo sekä jokapäiväisen sanomalehdistön luettelo ja kuvaus keksinnöistä ovat kiihottaneet ja terästäneet inhimillistä käsityskykyä ja ovat kannustaneet jokaista havaitsemaan tai keksimään, jos mahdollista, jotakin yhteiskunnan parhaaksi tai mukavuudeksi. Tässä me lausumme omana ajatuksenamme, että ajanmukaiset keksinnöt, katsottuna puhtaasti inhimilliseltä kannalta, eivät todista lisättyä kykyä aivoihin nähden, vaan luonnollisista syistä terästettyä käsityskykyä.

Ja nyt tarkastamme Raamattua nähdäksemme, mitä se opettaa tästä asiasta, sillä samalla kuin me uskomme, kuten ylempänä on viitattu, että keksinnöt ja ihmisten keskuudessa lisääntynyt tietomäärä j.n.e. ovat johtuneet luonnollisista syistä, niin me uskomme kuitenkin, että Herra Jehova kauvan sitten on ennakolta määrännyt ja järjestänyt kaikki nämä luonnolliset syyt, ja ovat ne sattuneet sopivaan aikaan — hänen hallitsevan kaitselmuksensa kautta, jonka kautta hän "tekee kaikki oman tahtonsa neuvon mukaan". (Ef. 1. 11.) Hänen sanassaan ilmotetun suunnitelman mukaan aikoi Jumala sallia synnin ja kurjuuden hallita ja sortaa maailmaa kuudentuhanen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena asettaa ennalleen kaikki ja hävittää paha — tehdä se seurauksineen tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka hän edeltäpäin määräsi suorittamaan tämän työn. Kun siis nuo pahan vallan kuusituhatta vuotta alkoivat lähestyä loppuaan, niin antoi Jumala olosuhteitten suosia havaintojen tekemistä tutkimalla sekä ilmestystä että luonnon kirjaa samoin kuin koneellisten ja kemiallisten apuneuvojen valmistusta ihmissuvun siunaamista ja kohottamista varten tuhatvuotiskautena, joka kohta astuu voimaan. Että tämä oli Jumalan suunnitelma, ilmottaa selvästi tuo profeetallinen lausunto: "Mutta sinä, Daniel, kätke nämät sanat ja sulje tämä kirjotus lopun aikaan asti; moni tulee [silloin] kulkemaan edes takasin, ja tieto[eikä kyky] lisääntyy", "ja jumalattomat eivät käsitä tätä [Jumalan suunnitelmaa ja tapaa], mutta ymmärtäväiset ymmärtävät sen", "ja silloin tulee hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut aina siitä päivästä asti, kuin ihmisiä alkoi olla, aina tähän aikaan asti."— Dan. 12: 1, 4, 10.

Muutamista tuntuu ehkä omituiselta, ettei Jumala niin järjestänyt, että nykyiset keksinnöt ja siunaukset olisivat aikaisemmin tulleet ihmisille huojentamaan kirousta. Tulee kuitenkin muistaa, että Jumalan suunnitelma on ollut antaa ihmisille täysi käsitys kirouksesta, jotta siunausten tullessa kaikkien ylitse, he ainaisesti olisivat selvillä synnin hyödyttömyydestä. Edelleen näki Jumala ja on sen edeltäpäin sanonut, mitä maailma ei vielä käsitä, että hänen kalleimmat siunauksensa aiheuttaisivat ja synnyttäisivät enemmän pahaa, jos ne annettaisiin niille, joiden sydän ei ole sopusoinnussa maailman kaikkeuden, vanhurskaiden lakien kanssa. Lopuksi saadaan nähdä, että Jumalan nykyään sallima siunauksen lisäys on käytännöllinen opetus tämän kysymyksen suhteen, joka opetus voi olla esimerkki tästä periaatteesta koko ikuisuutta varten — sekä enkeleitä että ennalleenasetettuja ihmisiä varten. Siihen, miten tämä on mahdollista, tahdomme ainoastaan viitata:

Ensiksi: Niin kauvan kuin ihmissuku on nykyisessä alennus- tai turmelustilassaan, ilman ankaria lakeja ja rangastusta ja riittävän voimakasta hallitusta niiden toimeenpanemista varten, tulevat itsekkäät taipumukset suuremmassa tai pienemmässä määrin hallitsemaan kaikkia. Ja jos otetaan huomioon ihmisten erilainen yksilöllinen lahjakkaisuus, niin nähdään että kun se liikkeen vilkkaus ja kohoaminen, jonka työtä säästävien koneiden valmistaminen on aikaansaanut, on mennyt ohi, täytyy lopputuloksen näistä koneista vaikuttaa siihen, että rikkaat tulevat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmäksi. Pyrkimys kulkee selvästi yksinomistukseen ja itsekorotukseen, joka asettaa edut niiden käsiin, joidenka lahjakkaisuus ja luonnolliset edut jo ovat suotuisimmat.

Toiseksi: Jos olisi mahdollista säätää sellaisia lakeja, että maailman nykyinen varallisuus ja sen päivittäinen kasvaminen tasan jaettaisiin kaikkien luokkien kesken, joka ei ole mahdollista, niin tulisivat, ilman inhimillistä täydellisyyttä tai yliluonnollista ohjausta inhimillisten asioitten järjestämisessä, tulokset vielä vahingollisimmiksi kuin nykyisessä olotilassa. Jos työtä säästävien koneitten ja ajanmukaisten apuneuvojen edut tasattaisi ihmisten kesken, niin seuraisi ennen pitkää suuri työajan lyhennys ja vapaa-ajan enennys. Laiskuus on erittäin vahingollinen asia langenneille olennoille. Ellei olisi ollut välttämätöntä tehdä työtä otsansa hiessä, niin olisi sukumme turmelus ollut paljon nopeampi, kuin mitä se nyt on ollut. Laiskuus on paheen äiti, ja henkinen, siveellinen sekä ruumiillinen alennus seuraa varmasti sitä. Tässä me näemme Jumalan viisauden ja hyvyyden pidättäessään näitä siunauksia, kunnes tuli oikea aika niiden toimeenpanemista varten ollakseen valmistuksena tuhatvuotisen valtakunnan siunauksia varten. Jumalan valtakunnan yliluonnollisen hallituksen tarkastuksen alaisina eivät ainoastaan kaikki siunaukset tule tasan jaettaviksi kaikkien ihmisten keskuudessa, vaan sama yliluonnollinen hallitus tulee järjestämään ja johtamaan joutoajan, joten tulos siitä on oleva hyveen kehitys ja kohoaminen ylöspäin hengellisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa. Nykyisten keksintöjen ja toisten siunausten moninkertainen lisäys, joka johtuu enenevästä valistuksesta, saa tapahtua tänä "valmistuksen päivänä" niin luonnollisella tavalla, että ihmiset imartelevat itseään sillä, että se johtuu "aivojen aikakaudesta" mutta samalla sen annetaan kehittyä niin laajakantoisesi sellaisella tavalla, että nämä viisaat ihmiset epäilemättä tulevat tuntemaan itsensä hyvin pettyneiksi. Juuri näitten siunauksien lisääntymisen johdosta alkaa maailman yli koittaa sellainen hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut koko sillä ajalla kun ihmisiä on ollut olemassa.

Kuten ennen on mainittu, asettaa profeetta Daniel tiedon lisääntymisen yhteyteen hädän ajan kanssa. Tieto aiheuttaa hätää sukukunnan turmeltuneen tilan johdosta. Tiedon lisääntyminen ei ole ainoastaan antanut maailmalle työtä säästäviä koneita ja mukavuuksia, vaan on se myöskin johtanut edistyksiin lääketieteen alalla, jonka kautta tuhansien elämä pidennetään, ja on se niin valistanut ihmissuvun, että ihmisten teurastamista, jota me kutsumme sodaksi, aletaan yhä vähemmin suosia, ja siten säästetään toisien tuhansien elämä, jotta sukumme yhä enemmän enentyisi, joka meidän päivinämme kasvanee nopeammin kuin minäkään toisena aikana, minkä historia tuntee. Samalla kuin ihmissuku nopeasti enenee, vähenee siten vastaavassa määrässä ihmisen työn tarpeellisuus, ja viisailla "aivojen aikakautena" on pulmallinen kysymys edessään. Kuinka voivat he pitää huolta tämän suuren ja nopeasti kasvavan luokan työstä ja toimeentulosta, jonka luokan palvelusta ei enää tarvita, sillä koneet suuremmaksi osaksi toimittavat sen, mutta jonka tarpeet ja toivomukset eivät tiedä mitään rajoja. Nämä viisaat täytyvät lopulta myöntää, että tämän kysymyksen ratkaiseminen, on heidän kykynsä yläpuolella.

Itsekkäisyys tulee edelleen johtamaan rikkaita, joilla on valta ja edut puolellaan, ja jotka sulkevat silmänsä sekä terveen järjen että vanhurskauden vaatimuksilta; samalla tulee samankaltainen itsekkäisyys yhtyneenä _itsensäsuojelemis_vaistoon ja lisättyyn tietoon omista oikeuksista köyhemmän luokan keskuudessa terästämään toisia ja kiihottamaan toisia, ja tulos näistä siunauksista tulee joksikin aikaa olemaan hirmuinen — todellakin hädän aika, jonka kaltaista ei ole ollut koko sillä ajalla, kun ihmisiä on ollut olemassa — ja johtuu se siitä, ettei ihminen turmeltuneessa tilassaan ilman johtoa ja tarkastusta voi käyttää hyväkseen näitä siunauksia. Ihmiset eivät voi ilman vahinkoa ja vaaraa käyttää hyväkseen täyttä vapautta, ennenkuin tuhatvuotiskauden hallitus on jälleen kirjottanut Jumalan lain ennalleenasetettuun ihmissydämeen.

Hädän päivä tulee päättymään sopivaan aikaan, kun hän, joka puhui myrskyiselle Galilean merelle, tulee samalla tavalla vallallaan nuhtelemaan inhimillisten intohimojen lainehtivaa merta, sanoen: "Vaikene, ole hiljaa!" Kun Rauhanruhtinas "esiintyy" vallassaan, tulee suuri rauha olemaan seurauksena. Silloin taipuvat raivoavat ja taistelevat voimat "Jehovan voidellun" vallan alle. "Herran kirkkaus on ilmenevä, ja kaikki liha on sen yhdessä näkevä", ja täten alkaneen Kristus-henkilön hallituskautena "tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi".

Silloin tulevat ihmiset näkemään, että se, mitä he kutsuvat luonnolliseksi kehitykseksi ja "aivojen aikakauden" viisaudeksi olikin Jehovan salamoiden välkkymistä (Ps. 77: 19) "hänen valmistuksensa päivänä" ihmissuvun siunaamista varten, Mutta nyt voivat ainoastaan pyhät nähdä, ja ainoastaan taivaallisessa viisaudessa viisaat ymmärtää sitä, sillä "Herra seurustelee tuttavallisesti niiden kanssa jotka häntä pelkäävät, ja heille tahtoo hän julistaa liittonsa". (Ps. 25: 14.) Kiitos olkoon Jumalan, että hän, tiedon yleisesti lisääntyessä, on niin järjestänyt, ettei hänen lapsensa tarvitse olla hedelmättömät, mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen ja hänen suunnitelmiensa käsittämiseen. Ja tämän hänen sanansa ja suunnitelmiensa tietämisen kautta me kykenemme erottamaan ja vastustamaan ihmisten tyhjiä keksintöjä ja mielettömiä perimätietoja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Raamattu kertoo ihmisen luomisesta, että Jumala loi hänet täydelliseksi ja suoraluontoiseksi, maalliseksi kuvaksi hänestä itsestään, että ihminen mietti kaikenlaisia suunnitelmia ja saastutti itsensä (1 Moos. 1: 27; Room. 5: 12; Saarn. 7: 30), että koska kaikki olivat syntisiä, niin suku oli kykenemätön auttamaan itseään, eikä kukaan voinut lunastaa veljeään tai antaa Jumalalle lunastushintaa hänen puolestaan (Ps. 49: 8, 16), että Jumala osanotossaan ja rakkaudessaan oli pitänyt huolta siitä, että Jumalalan Poika tämän tähden tuli ihmiseksi ja maksoi hinnan ihmisen lunastamiseksi, että hän tämän uhrinsa palkinnoksi ja voidakseen täyttää suuren sovintotyön tuli korkealle korotetuksi, aina jumalalliseen luontoon asti, sekä että hän aikanaan tulee toimeenpanemaan suvun ennalleenasettamisen alkuperäiseen täydellisyyteen ja siihen siunaukselliseen tilaan, joka silloin omistettiin. Kaikki tämä on selvään opetettu Raamatussa alusta loppuun asti ja on täydellinen vastakohta kehitysopille, tai paremmin sanoen, sellaiset "tyhjät puheet… lausunnot, joita väärin tieteellisiksi kutsutaan", ovat räikeimmässä ja sovittamattomimmassa ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.

* * * * *

"Katso, katso, kuinka Taatto meitä paljon rakastaa, kuinka Taaton hellä silmä meihin, lapsiin, katsahtaa! Katso, kuinka parhaimpansa huonoimmille antaa hän Poikans' antaa syntein tähden. Niin näet Taaton hellivän!

Katso, kuinka Herra Jeesus myöskin meitä rakastaa, kuinka aina ristin kuoloon kärsii tuskaa katkeraa, kuinka siellä kuollessansa veren kalliin vuodattaa! Katso, tuota rakkautta pohjatonta, korkeaa!"

Kaipuuni tyydytetty.

Jos Jeesus sun kaltaisna nousta mä saan on mulla myös kirkkaus sun. Mä tyydyn ja kiitän mun Herraani vaan, ett' luoksensa johdatti mun.

Tuo armahin aamu jo koittamaan saa. Pois haihtuvat varjotkin nuo. Kas luomus tuo uusi se sua kirkastaa ja Luojalle kiitoksen tuo.

Kun sitten sun kaltaisna kulkea saan kautt' taivahan tannerten ain', ja päästä mun Taattoni helmahan vaan, jo kaipuuni sammuttaa sain.

KYMMENES LUKU.

HENKISET JA IHMIS-LUONNOT ERILAISET JA SELVÄÄN EROTETUT.

Tavallisia väärin käsityksiä. — Maalliset tai ihmisluonnot ja taivaalliset tai henkiset luonnot. — Maallinen kirkkaus ja taivaallinen kirkkaus. Raamatun todistus henkiolennoista. — Kuolevaisuus ja kuolemattomuus. — Voiko kuolevaisilla olennoilla olla ikuinen elämä? — Oikeudellisuus armolahjoja suodessa. — Erään otaksutun periaatteen tutkiminen. — Täydellisyyden moninaisuus. — Jumalan yksinvaltiusoikeudet. — Jumala on pitänyt huolta ihmissuvusta riittävässä määrässä. — Kristuksen ruumiin valitseminen. Miten sen luonteen muutos saavutetaan.

Kykenemättöminä huomaamaan, että Jumalan suunnitelma ylimalkaan ihmissuvun suhteen tarkottaa sen ennalleenasettamista ihmisen alkuperäiseen tilaan — Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen — sekä että kristitty seurakunta poikkeuksena tästä yleisestä suunnitelmasta tulee muuttamaan luontoa, ihmisluonnosta henkiseen luontoon, ovat kristityt ylimalkaan luulleet, etteivät muut pelastu kuin ne, jotka saavat henkisen luonnon. Samalla kuin Raamattu lupaa elämää, siunausta ja ennalleenasettamista kaikille maan sukukunnille, tarjoaa ja lupaa se muutoksen henkiseen luontoon ainoastaan evankeliumin aikakautena valitulle seurakunnalle, eikä löydy ainoatakaan kohtaa, joka antaisi tukea sellaiselle toivolle joidenkuiden toisten suhteen.

Jos ihmissuvun suuri enemmistö pelastetaan kaikesta siitä alennuksesta, heikkoudesta, tuskasta, kurjuudesta ja kuolemasta, joka on johtunut synnistä, ja asetetaan ennalleen inhimilliseen täydellisyyden tilaan, jota ihminen ennen lankeemusta nautti, niin ovat he yhtä todellisesti ja täydellisesti pelastetut tästä lankeemuksesta kuin ne, jotka tämän evankeliumin aikakauden erityisen korkean kutsun johdosta tulevat "osallisiksi Jumalan luonnosta".

Kykenemättömyys oikein käsittämään, mitä merkitsee täydellinen ihminen, ymmärtämättömyys kuolevainen ja kuolematon sanojen suhteen sekä väärät kuvaukset oikeudellisuudesta ovat kaikki yhdessä vaikuttaneet tähän erhetykseen ja pimittäneet monta muutoin helposti ymmärrettyä Raamatun kohtaa. Tavallinen käsitys on, joskaan sitä ei tue ainoakaan kohta Raamatussa, ettei täydellistä ihmistä ole koskaan ollut maan päällä; että se, mitä ihminen näkee maan päällä, on ainoastaan osittain kehittynyt ihminen, ja että hän, tullakseen täydelliseksi, täytyy pukeutua henkiseen luontoon, Tämä käsitys saa aikaan sekaannusta Raamatun käsittämisessä, sen sijaan että se kehittäisi sopusointua ja ihanuutta, joka johtuu "totuuden sanan oikeasta jakamisesta".

Raamattu opettaa, että on löytynyt kaksi, ja ainoastaan kaksi, täydellistä ihmistä, Aadam ja Jeesus. Aadam luotiin Jumalan kuvan mukaan, se on samoilla sielun ominaisuuksilla, mitä järkeen, muistiin, arvostelukykyyn ja tahtoon tulee, sekä siveellisillä ominaisuuksilla, joihin kuuluu oikeudenmukaisuus, suopeus, rakkaus j.n.e. "Maasta maallinen" oli hän maallinen kuva henkiolennosta, joka omisti samankaltaisia ominaisuuksia, joskin hyvin erilaisia määrään ja ulottuvaisuuteen nähden. Siinä määrin on ihminen Jumalan kuva, että Jumala voi vielä langenneelle ihmiselle sanoa: "Tulkaa ja katsokaamme kummalla on oikeus". — Jes. 1: 18.

Niinkuin Jehova on kaiken valtias, niin tehtiin ihmisestä kaiken maallisen hallitsija: — "meidän kuvamme… ja he vallitkoon kalat meressä ja taivaan linnut ja karjan ja koko maan" j.n.e. (1 Moos. 1: 26). Mooses sanoo meille (1 Moos. 1: 31), että Jumala katsoi ihmistä, jonka hän oli tehnyt — ei ainoastaan alkanut, vaan päättänyt — ja Jumala näki luomuksensa "sangen hyväksi", se on täydelliseksi, sillä Jumalan kannalta katsoen ei mikään, joka ei ole täydellistä, ole sangen hyvää hänen järjellä varustetuissa luoduissa olennoissaan.

Ihmisen täydellisyydestä, sellaisena kuin se oli luomisessa, sanotaan Ps. 8: 6—9: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi herraksi; kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle pannut: lampaat ja härät, kaiken, niin myös metsän eläimet, linnut taivaan alla ja kalat meressä". Muutamat, jotka tahtovat saattaa Raamatun sopusointuun kehitysopin kanssa, ovat esittäneet sen ajatuksen, että tämän paikan mainitseminen Hebr. 2: 7 täytyisi kääntää sanalla vähäksi aikaa, eikä vähässä määrin vähemmäksi enkeleitä. Kuitenkaan ei löydy tukea eikä syytä sellaiselle selitykselle. Tämä on otettu Ps. 8: 6, ja tarkka kreikkalaisten ja heprealaisten lauseitten vertaaminen ei jätä tässä kohdin epäilykselle sijaa. Siinä selvään lausuttu ajatus on: arvossa vähän vähempi kuin enkelit.

David puhuu psalmissa ihmisestä hänen alkuperäisessä tilassaan ja viittaa profeetallisesti siihen, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä suunnitelmaansa pitää ihmistä kuvanaan ja maan hallitsijana, sekä että hän tahtoo muistaa häntä, lunastaa hänet ja ennalleenasettaa hänet samaan tilaan jälteen. Apostoli (Hebr. 2: 7) kiinnittää huomion samaan seikkaan, että Jumala ei ole jättänyt alkuperäistä aikomustaan; että ihmistä, alkuaan ihanaa ja täydellistä, maan kuningasta, tullaan muistamaan, etsimään ja ennalleenasettamaan. Hän lisää: Me emme vielä näe luvattua ennalleenasettamista, mutta me näemme ensimäisen askeleen, jonka Jumala on ottanut sen toimeenpanemisessa. Me näemme Jeesuksen kruunattuna tällä miehuuden kunnialla ja ihanuudella, jotta hän sopivana lunastushintana voisi maistaa kuolemaa kaikkien puolesta ja siten raivata tien ihmisen ennalleenasettamisessa kaikkeen siihen, mikä kadotettiin. Rotherham, eräs omantunnon tarkimmista kääntäjistä, kääntää tämän kohdan seuraavasti:

"Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että sinä häntä etsit? Sinä teit hänet vähää vähemmäksi sanansaattajia: ihanuudella ja kunnialla sinä kruunasit hänet ja asetit hänet kättesi töitten yli".

Ei myöskään, tule ajatella, että alempi aste ei voisi olla täydellinen. Olio voi olla täydellinen, joskin se on alemmalla olemassaolotasolla kuin toinen: siten olisi täydellinen hevonen alempana kuin täydellinen ihminen j.n.e. Löytyy eri luontoja, elollisia ja elottomia. Valaistaksemme asiaa teemme seuraavan taulun:

Eri asteilla Eri asteilla Eri asteilla Eri asteilta olevia taivaallisia olevia maallisia olevia kasveja kivikunnassa tai henkisiä tai eläin olentoja olentoja

Jumalallinen. Ihminen. Puu. Kulta. —— Nisäkäs. Pensas. Hopea. —— Lintu. Ruoho. Kupari. Enkeli Kala. Sammal Rauta.

Kukin näistä mineraalista voi olla puhdas, kuitenkin on kulta korkeimmassa arvossa. Jos kaikki kasvilajit saatettaisiin täydellisiksi, niin olisivat ne kuitenkin erilaiset luontoon ja arvoon nähden. Samalla tavalla eläimien kanssa: jos kukin laji tehtäisiin täydelliseksi, olisi moninaisuus yhä edelleen olemassa; sillä luonnon täydelliseksi tekeminen ei muuta luontoa. Hengelliset olennot, joskin täydelliset, ovat suhteessaan toisiinsa korkeammalla tai alemmalla asteella luontonsa ja lajinsa puolesta. Jumalallinen luonto on korkein ja kaikkien enkeliluontojen yläpuolella. Ylösnoustessaan tuli Kristus "niin paljon suuremmaksi" täydellisiä enkeleitä, kuin jumalallinen luonto on enkeliluontoa korkeampi. — Hebr. 1: 3—5.

Huomaa tarkoin, että joskin yllä esitetyssä taulussa mainitut luokat ovat selvästi erotetut ja erilaiset, voi niitä kuitenkin verrata toisiinsa seuraavalla tavalla: Korkein kivikunnan aste on alempi tai vähää vähempi kuin alin kasvikunnan aste, koska kasvullisuudessa löytyy elämää. Siten on korkein kasvikunnan aste vähää vähempi alinta eläinkunnan astetta, koska eläinten elämä alimmissa asteissaankin omistaa tietoisuuden omasta olemassaolostaan. Siten on ihminen, vaikkakin korkein eläimistä tai maallisista olennoista, "vähää vähempi enkeleitä", koska enkelit ovat henkisiä tai taivaallisia olentoja.

On suuri ero sen ihmisen välillä, jollaisena me näemme hänet, synnin alentamana, ja sen täydellisen ihmisen välillä, jonka Jumala teki kuvakseen. Synti on aikojen kuluessa vähitellen muuttanut niin hyvin hänen piirteensä kuin hänen luonteensa. Sadat sukupolvet ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. Siveelliset ja henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja, jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei enään kauvemmin johda korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillista voimaa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta, hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta, kun hän ensi alussa eli yhdeksänsataa vuotta saman rangastuksen alaisena. Mutta joskin ihminen on hänessä vaikuttavan synnin ja sen rangastuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, tulee hän kuitenkin asetettavaksi ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ruumiin ja sielun puolesta sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta. Kristus tulee kauttansa ennalleenasettamaan kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta menetettiin. (Room. 5: 18, 19). Ihminen ei menettänyt taivaallista, vaan maallisen paratiisin. Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä olemassaoloa, vaan inhimillisen olemassaolon; ja kaiken sen, mikä menetettiin, osti jälleen Lunastaja, joka selitti tulleensa kadonnutta etsimään ja lunastamaan. — Luuk. 19: 10.

Yllä olevaa lukuunottamatta on meillä todistuksia siitä, että täydellinen ihminen ei ole henkinen olento. Sanotaan, että meidän Herramme, ennenkuin hän jätti kirkkautensa ja tuli ihmiseksi, oli "Jumalan kaltainen" tai muotoinen — henkisessä muodossa, henkiolento; mutta koska hän, voidakseen tulla ihmissuvun lunastushinnaksi, täytyi tulla ihmiseksi, syntisen kaltaiseksi luontonsa puolesta, jonka edustajaksi hän kuolemassaan oli tuleva, niin oli tarpeellista, että hänen luontonsa tulisi muutetuksi. Paavali sanoo meille, ettei hän ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana, vaan astui hän kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon — tuli ihmiseksi; hän "tuli lihaksi". — Hebr. 2: 16; Fil. 2: 7, 8; Joh 1: 14.

Huomaa, että tämä opettaa, ettei enkeliluonto ole ainoa laatu henkiolentoja, vaan että se on alempi kuin se, mikä meidän Herrallamme oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi; ja hän ei silloin ollut niin korkeassa asemassa kuin nyt, sillä "Jumala on korottanut hänet kaiken yli" hänen kuuliaisuutensa tähden tullessaan ihmisen vapaaehtoiseksi lunastushinnaksi. (Fil. 2: 8, 9). Hän on nyt korkeimman asteen henkiolento, osallinen jumalallisesta (Jehovan) luonnosta.

Mutta siten me näemme ei ainoastaan todistuksen siitä, että jumalallinen, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi erotettuja, vaan todistaa se samalla, että täydellisenä ihmisenä oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän sisältää täydellinen enkeliluonto sen, että enkelit olisivat jumallisia ja Jehovan kanssa tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesus ei ottanut enkelien luontoa, vaan toisen luonnon — ihmisten luonnon, ei epätäydellisen ihmisen luontoa, sellaisena kuin me sen omistamme, vaan täydellisen ihmisluonnon. Hän tuli ihmiseksi; ei siveellisesti turmeltuneeksi ja melkein kuolleeksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan ihmiseksi, joka omisti täyden elon voiman.

Jälleen täytyi Jeesuksen olla täydellisen ihmisen, muutoin ei hän olisi voinut pitää täydellistä lakia, joka on täysi mitta täydellisen ihmisen kyvystä. Ja hänen täytyi olla täydellisen ihmisen, muuten ei hän olisi voinut maksaa täydellistä lunastusta (vastaavaa hintaa, 1 Tim. 2: 6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetyn elämän puolesta, "sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta". (1 Kor. 15: 21). Jos hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin olisi se todistanut, että hän oli kirouksen alla, ja silloin hän ei olisi ollut sovelias uhri, ei myöskään olisi hän voinut pitää täydelleen Jumalan lakia. Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, ei kestänyt sitä ja tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi lunastajana maksaa vastaavan hinnan. Nyt on kysymys tullut eteemme toisessa muodossa, nimittäin: Jos Jeesus lihassa oli täydellinen ihminen, kuten Raamattu täten osottaa, niin eikö se todista, että täydellinen ihminen omistaa ihmisluonnon, on lihallinen olento — ei enkeli, vaan vähän vähempi kuin enkeli? Järjellisestä johtopäätöksestä ei voi erehtyä, ja sitä paitsi on meillä psalmin kirjottajan hengen elähyttämä lausunto (Ps. 8: 6—9) sekä Paavalin viittaus siihen Hebr. 2: 7—9. Ei myöskään Jeesus ollut kokoonpantu kahdesta luonnosta. Kahden luonnon sekottaminen ei saa aikaan sitä eikä tätä, vaan jotakin epätäydellistä, sekasikiön tapaista, joka ei ole sopusoinnussa jumalallisen järjestelmän kanssa. Kun Jeesus oli lihassa oli hän täydellinen ihmisolento; ennen sitä oli hän täydellinen henkiolento, ja ylösnousemisensa jälkeen on hän korkeimman tai jumalallisen asteen henkiolento. Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen kasteensa kuvasi — kolmenkymmenen vuoden vanhana (täysi-ikäisyys lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä täysi-ikäisenä miehenä) — sai hän perintöpanttinsa jumalalliseen luontoon. (Matt. 3: 16, 17). Inhimillinen luonto täytyi tulla vihityksi kuolemaan, ennenkuin hän voi saada sen pantin, joka oikeuttaa jumalalliseen luontoon. Meidän Herramme Jeesus ei tullut ennen täysin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin tämä vihkiytyminen oli todellakin suoritettu ja hän todellakin oli uhrannut inhimillisen luontonsa kuolemaan. Kun hän tuli mieheksi, tuli hän kuuliaiseksi kuolemaan asti; sentähden on Jumala korottanut hänet jumalalliseen luontoon. (Fil. 2: 8, 9). Jos tämä Raamatun paikka on tosi, niin seuraa siitä, ettei häntä korotettu jumalalliseen luontoon, ennenkuin inhimillinen luonto oli todellakin uhrattu — kuollut.

Täten me näemme, ettei Jeesuksessa eri luonnot olleet sekotetut, vaan että hänen luontonsa muuttui kaksi kertaa: ensin henkisestä ihmisluontoon, sitten ihmisluonnosta korkeimman asteiseen henkiseen, jumalalliseen luontoon, ja joka kerralla jätettiin toinen luonto toisen puolesta.

Tässä suuremmoisessa esimerkissä täydellisestä ihmisyydestä, joka tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. Tulemalla ihmisen lunastukseksi, antoi Herramme Jeesus korvauksen sen puolesta, minkä ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku uskomalla Kristukseen ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen, ei henkisen vaan ihanan, täydellisen _ihmis_luonnon — sen luonnon, joka kadotettiin.

Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan rajattomasti harjottaa mieltäkiinnittävien, uusien ja vaihtelevien asioitten suhteen, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. Tällöin tulevat vaan luonnollisen ihmisen kyvyt lisääntymään ja kehittymään. Ihmisen autuaallinen osa kaikessa ijankaikkisuudessa tulee epäilemättä olemaan tiedon ja taidon lisääntyminen; kuitenkin tulee hän yhä edelleen olemaan ihminen; ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydemmässä määrässä käyttämään niitä ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, joita hän jo omistaa. Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle ei hän voi toivoa pääsevänsä, eikä hän myöskään halua tunkeutua; sillä hänen toivonsa ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.

Joskin Jeesus ihmisenä oli esimerkki siitä täydellisestä ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee ennalleenasetettavaksi, niin on hän ylösnousemisensa jälkeen esimerkki siitä ihanasta jumalallisesta luonnosta, josta voittava seurakunta, ylösnousemisessaan, hänen kanssaan tulee osalliseksi.

Joskin tämä aikakausi on pääasiallisesti aiottu sen luokan kehittämistä varten, jolle on tarjottu luonnon muutos, ja joskin apostolien kirjeet ovat omistetut tämän "pienen lauman" opastusta varten, niin ei pidä kuitenkaan luulla, että Jumalan suunnitelma päättyisi tekemällä tämän valitun joukon täysilukuiseksi. Ei myöskään toiselta puolen pidä mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset jumalallisesta luonnosta, henkisistä ruumiista j.n.e., jotka tälle "pienelle laumalle" ovat annetut. Näille ovat ne "kalliit ja suuret lupaukset" annetut yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle. Voidaksemme oikealla tavalla jakaa totuuden sanaa, täytyy meidän ottaa huomioon, että Raamattu puhuu kahtena eri asiana "pienen lauman" jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleen asetetun maailman ihmisluonnon täydellisyydestä.

Kysykäämme nyt lähemmin: Mitä ovat henkiolennot? Mitkä ovat niiden kyvyt, ja mitkä lait hallitsevat niitä? Monet näyttävät luulevan, koska eivät ymmärrä henkiolentojen luontoa, että ne kuuluvat ainoastaan satumaailmaan, ja tämän aineen suhteen vallitsee paljon taikauskoa. Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Joskin hän viittaa siihen, että ihmiseltä puuttuu kykyä käsittämään korkeampaa henkistä luontoa (1 Kor. 2:14), sanoo hän selvästi, ikäänkuin vastustaakseen satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkinen ruumis samoin kuin luonnollinen (inhimillinen) ruumis, taivaallinen samoin kuin maallinen, ja toinen on maallisten kirkkaus samoin kuin toinen taivaallisten kirkkaus. Maallinen kadotettiin, kuten olemme nähneet, ensimmäisen Aadamin synnin kautta ja tulee Herra Jeesus ja hänen morsiamensa (Kristus-henkilö, pää ja ruumis) sen ennalleen asettamaan suvun hyväksi tuhatvuotishallituskautena. Taivaallisen kirkkautta ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut sen uskon silmälle ilmestyä sanan kautta. Nämä kirkkaudet ovat selvästi erotetut ja erilaiset. (1 Kor. 15: 38—49). Me tiedämme osaksi, mitä luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt sellaiset, joskin me ainoastaan sinnepäin voimme kuvitella mielessämme sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä "se, mikä on syntynyt lihasta, on lihaa". Ja koska löytyy kaksi selvästi erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se sitten lieneekään, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen, taivaaseen kuuluva, henkinen — "se, mikä on hengestä syntynyt, on henki". Mutta, mitä henkiruumis on, emme tiedä, sillä "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta… me tulemme hänen kaltaisiksensa" — meidän Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. — Joh. 3: 6; 1 Joh. 3: 2.

Meillä ei ole mitään tietoa mistään olennosta, joko henkisestä tai inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi, lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan. Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus eri kirkkautta, ja maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.

Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka silmät avattiin.

Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten kaltaisina. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen, kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. — Tuom. 6: 11—22; 13: 20.

Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli, hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan. 10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.

Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania; kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he esiintyvät lihallisessa verhossa kuten ihmiset. Nämä lopputulokset tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. (Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko hän oli näkymättömänä läsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisen kaltaisena.

Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.

Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken ennalleenasettamisen suorittamisessa.

Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.

Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen, joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin Raamatussa.

"Kuolevaisuus" merkitsee asemaa tai tilaa, joka on altis kuolemalle, ei kuollutta tilaa, vaan tilaa, jossa kuolema on mahdollinen.

"Kuolemattomuus" merkitsee asemaa tai tilaa, joka ei ole altis kuolemalle; ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa kuolema on mahdoton.

Tavallinen mutta väärä käsitys kuolevaisuudesta on se, että se on asema tai tila, jossa kuolema on välttämätön, samalla kuin tavallinen käsitys kuolemattomuudesta tulee lähemmäksi totuutta.

Sana kuolematon merkitsee sitä, mikä ei kuole; joten itse sanan muodostus ilmaisee sen oikean merkityksen. Sen kuolevaisuudesta yleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: oliko Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan. He ajattelevat, että jos hän oli kuolematon, niin ei Jumala olisi voinut sanoa: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman", koska kuolemattomalle olennolle on mahdotonta kuolla. Tämä on järjellinen johtopäätös. Toiselta puolen sanovat he: Jos hän oli kuolevainen, niin millä tavalla voi silloin selitys: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman", olla uhkaus tai rangastus, koska hän (heidän väärän käsityksensä mukaan) ei minkäänlaisissa olosuhteissa olisi voinut välttää kuolemaa?

Vaikeus on, kuten huomataan, siinä väärässä merkityksessä, joka annetaan sanalle kuolevaisuus. Sovelluta oikea määritelmä, ja kaikki on selviävä. Aadam oli kuolevainen, se on, hän oli sellaisessa tilassa, jossa kuolema on mahdollinen. Hänellä oli täydessä määrin täydellinen elämä, mutta ei elämää itsessänsä. Hänen elämänsä oli elämää, joka sai ylläpitonsa "kaikkinaisista paratiisin puista", kiellettyä puuta lukuunottamatta, ja niin kauvan kuin hän oli tottelevainen ja sopusoinnussa luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu — ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. Tältä kannalta katsoen oli Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin oli hän sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen — hän oli kuolevainen.

Me tulemme siis seuraavaan kysymykseen: Jos Aadam oli kuolevainen ja asetettiin koetukselle, niin koeteltiinko häntä kuolemattomuutta varten? Yleinen vastaus on myöntävä. Me vastaamme kieltävästi. Hänen koetuksensa oli osottava, oliko hän arvollinen tai arvoton sen elämän ja niiden siunauksien jatkamiseen, jotka hän jo omisti. Koska ei missään ole luvattu, että hän kuuliaisuutensa nojalla tulisi kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut sikseen. Hänelle oli luvattu niiden siunausten jatkaminen, joita hän silloin nautti, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen, ja häntä uhkasi kaiken menetys — kuolema — jos hän oli tottelematon. Väärä käsitys kuolevaisuus -sanan merkityksestä, vaikuttaa sen, että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole, ovat kuolemattomia. Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen Isämme, meidän Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on kuitenkin harhaluulo: suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelit tulevat aina olemaan kuolevaisia; joskin he ovat täydellisyyden ja autuuden tilassa, niin tulee heillä aina olemaan kuolevainen luonne, joka voisi kuolla, jos se tekisi rikoksen. Heidän tilansa turvallisuus tulee, kuten Aadamin, riippumaan kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan, jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman antaa kaiken vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat, tulee täydelleen todistamaan se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut syntiä.

Ei missään Raamatun paikassa sanota, että enkelit olisivat kuolemattomia, ei myöskään ihmiskunnasta, että se, kun se on tullut ennalleenasetetuksi, olisi kuolematon. Ainoastaan jumalalliselle luonnolle omistetaan kuolemattomuus — alkuaan yksin Jehovalle, sittemmin meidän Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä korkealle korotetussa asemassaan; ja vihdoin on kuolemattomuus luvattu seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se hänen kanssaan kirkastetaan. — 1 Tim. 6: 16; Joh. 5: 26; 2 Piet. 1: 4; 1 Kor. 15: 53, 54.

Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu ainoastaan jumalalliseen luontoon, vaan myöskin, että enkelit ovat kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan tulee hävitettäväksi. (Hebr. 2: 14.) Se seikka, että hän voidaan tehdä tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan luokkaan kuuluvina, ovat kuolevaisia.

Siten me näemme, että, kun parantumattomat syntiset ovat poistetut, tulevat sekä kuolemattomat että kuolevat olennot ainaisesti elämään ilossa, autuudessa ja rakkaudessa. Korkein luokka omistaa luonnon, johon ei kuolema voi vaikuttaa ja, jossa asuu elämä — elämä itsessään (Joh. 5: 26), ja toisella luokalla on luonto, johon kuolema voi vaikuttaa, mutta joka kuitenkin, omistaessaan täydellisen olennon ja täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei anna mitään aihetta kuolemaan. Jumalan laki tulee heidät hyväksymään ja heidät varustetaan aina niillä aineksilla, jotka ovat välttämättömät heidän täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he koskaan kuole.

Kuolevaisuus ja kuolemattomuus sanojen oikea käsittäminen ja tapa, jolla niitä käytetään Raamatussa, tekee tyhjäksi itse perustuksen tuolle opille ikuisesta vaivasta. Tämä oppi johtuu tuosta Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi ihmisen kuolemattomaksi, ettei hänen olemassaolonsa, voi lakata, ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. Tästä johtuva ajatus on se, että parantumattomien täytyy jatkaa elämäänsä jossakin ja jollakin tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, niin täytyy heidän ikuisuutensa olla ikuista kurjuutta. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten ikuista oloa vastaan: että ihminen on kuolevainen; sekä että täysi rangastus tahallisesta rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei tule olemaan ikuinen elämä tuskissa, vaan toinen kuolema. "Sen sielun, joka tekee syntiä, pitää kuoleman."

"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."

Room. 9: 20.

Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista, ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaa yhden korkeaan asemaan, niin täytyy hänen oikeudenmukaisesti tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneet oikeutensa, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan asemaan.

Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla tavalla kaikkien enkeleiden kanssa — ja kaikkien ihmisten kanssa. Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut, niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso — jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen otaksuttuun periaatteeseen.

Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?

Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin "taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.

On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta. Suosiosta johtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.

Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika, joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä, poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14: 11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.

Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen, että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen. Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi, että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyillä ehdoilla valitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan ansaitsisivat sen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon jollakin tasolla.

"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan Jumalan armosta" — hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä, että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit, jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" — tai pienempää kunniaa varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut, muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.

"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen] luonut: Kysykää minulta tulevaisia asioita; jättäkää minulle minun lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin, kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään monet lankeevat tähän eksytykseen.

Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta — hänen kättensä työ —, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.) Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e. (Ps. 8: 5—9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten sen edustaja, Aadam, oli. — Ap. t. 3: 19—21.

Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen. Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa, ei katoavaisuudesta merkkiäkään — ei edes sellaisesta pelkoakaan. Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että ylösnousemistyö on täytetty. — Ilm. 21: 4.

Ja tämä muutos koskee ainoastaan inhimillistä yhteiskuntaa. Me muistamme myöskin, että maa, joka "tehtiin asuttavaksi" tällaista sukua varten, tulee heille olemaan sopiva ja miellyttävä asuinpaikka, jota kuvasi Eedenin paratiisi, johon ihmiskunnan edustaja ensin asetettiin. Paratiisi tulee ennalleenasetettavaksi. Maa ei tulee enää kantamaan orjantappuroita ja ohdakkeita ja vaatimaan ihmistä tekemään työtä otsansa hiessä leivän hankkimista varten, vaan "maa antaa [helposti ja luonnollisesti] satonsa". "Erämaa on kukoistava niinkuin kukkainen", eläimet tulevat täydellisiksi, halukkaiksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi, luonto kaikessa suloisessa moninaisuudessaan on kaikkialla kehottava ihmistä näkemään ja tuntemaan Jumalan ihanuutta, valtaa ja rakkautta, ja mieli ja sydän on iloitseva hänessä. Tuo levoton pyrkiminen saavuttamaan jotakin uutta, joka nyt on vallalla ei ole luonnollinen vaan luonnoton tila, joka johtuu meidän epätäydellisyydestämme ja nykyisestä ympäristöstämme, joka ei meitä tyydytä. Tuo rauhaton uuden tavotteleminen ei ole Jumalan kaltaista. Useimmat asiat ovat Jumalalle vanhoja, ja Herraa miellyttävät enimmän ne asiat, jotka ovat vanhoja ja täydellisiä. Samoin on ihmisen laita, kun hän on asetettu ennalleen Jumalan kuvaksi. Täydellinen ihminen ei tule täysin tuntemaan tai käsittämään henkiolentojen kirkkautta eikä hän sentähden pidä sen saavuttamista suotavana, koska hän on toista luontoa, samoin kuin kalat ja linnut enimmin pitävät omasta luonnostaan ja valtakunnastaan. Ihmisen valtaa niin se ihanuus, joka ympäröi häntä inhimillisessä tasossa, ettei hän ikävöi tai toivo toista luontoa tai toisia olosuhteita, kuin ne, joista silloin nautitaan. Silmäys seurakunnan nykyiseen tilaan valaisee tätä. "Kuinka vaikea" onkaan niiden, joilla on tämän maailman rikkauksia mennä Jumalan valtakuntaan. Ne harvat asiat, jotka nyt omistetaan, omaavat nytkin tänä pahana ja kuoleman herrauden aikana sellaisen vallan ihmisluonnon yli, että me tarvitsemme erityistä Jumalan apua kiinnittääksemme katseemme henkisiin lupauksiin.

Että kristillinen seurakunta, Kristuksen ruumis, on poikkeus Jumalan yleisestä suunnitelmasta ihmissuvun suhteen, selviää siitä esityksestä, että sen valitseminen oli määrätty jumalallisessa suunnitelmassa ennen maailman perustusta (Ef. 1: 4, 5), jona aikana Jumala ei ainoastaan nähnyt suvun lankeamista syntiin, vaan myöskin määräsi ennakolta sen luokan vanhurskauttamisen, pyhittämisen ja kirkastamisen, jota hän evankeliumin aikana on kutsunut maailmasta tulemaan poikansa kuvan kaltaiseksi, tulemaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja Kristuksen Jeesuksen kanssaperilliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa pannakseen toimeen maailmaa käsittävän vanhurskauden ja rauhan. — Room. 8: 28—30.

Tämä osottaa, että valinta tai seurakunnan vaali oli jotakin, jonka Jumala puolestaan oli ennakolta määrännyt; mutta huomaa: se ei ollut seurakunnan yksilöllisten jäsenten ehdoton valinta. Jumala määräsi ennen maailman perustamista, että sellainen joukko oli valittava sellaista tarkotusta varten, määrättynä aikana, evankeliumin aikana. Joskaan emme epäile, että Jumala olisi voinut ennakolta nähdä, kuinka kukin yksityinen seurakunnan jäsen tulee menettelemään, ja tietää tarkoin ennakolta, ketkä tulisivat arvokkaiksi ja siitä syystä "pienen lauman" jäseniksi, niin ei tämä kuitenkaan ole se tapa, jolla Jumalan sana esittää opin valitsemisesta. Apostolit eivät koettaneet terottaa ajatusta henkilökohtaisesta ennakolta määräämisestä, vaan että Jumala aikomuksessaan oli ennakolta määrännyt erään luokan tai määrätyn joukon joka saisi omistaa tuon kunnia-aseman, ja että sen valitseminen tapahtuisi määrätyillä ehdoilla, joihin kuuluisivat vaikeat koettelemukset uskoon, kuuliaisuuteen ja maallisten oikeuksien uhraamiseen nähden j.n.e., aina kuolemaan asti. Henkilökohtaisen koetuksen ja henkilökohtaisen "voittamisen" kautta valitaan tai hyväksytään siten ennakolta määrätyn luokan yksityiset jäsenet kaikkiin niihin siunauksiin ja etuihin, jotka Jumala on ennakolta määrännyt tätä luokkaa varten.

Sana kirkastanut Room. 8: 30 johtuu kreikkalaisesta sanasta doxazo ja merkitse myös kunnioittanut. Se asema, johon seurakunta valitaan on suuri kunnia-asema. Ei kukaan olisi voinut ajatella niin suuren kunnian voittamista. Niinpä meidän Herramme Jeesus kutsuttiin ensin, ennen kuin hän voi tavoitella tuota kunniaa, kuten me luemme: "Niinmyös Kristus ei ole itseään kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinun synnytin'." Taivaallinen Isä kunnioitti siis meidän Herraamme Jeesusta, ja jokaista valitussa joukossa, joka tulee hänen kanssaperillisekseen, tulee Jumalan suosio siten kunnioittamaan. Seurakunta saa kokea samalla tavalla kuin sen pää tämän "kunnian" alkua silloin kuin Jumala siittää sen jumalalliseen luontoon totuuden sanan kautta (Jaakob. 1: 18), ja he tulevat kunniasta täydelleen osallisiksi, silloin kun he ovat syntyneet hengestä henkisiksi olennoiksi — jotka ovat kirkastetun pään kaltaisia. Niiden, joita Jumala tahtoo täten kunnioittaa, täytyy olla täydelliset ja puhtaat, mutta kun me perinnön kautta olimme syntiset, niin ei hän ainoastaan kutsunut meitä ja tarjonnut meille kunniaa, vaan hän piti myös huolta meidän vanhurskauttamisestamme synnistä poikansa kuoleman kautta, jotta hän tekisi meidät kykeneviksi saavuttamaan sen kunnian, johon hän meidät kutsuu.

Valitessaan pientä laumaa lähettää Jumala hyvin yleisen kutsun — "monet ovat kutsutut". Kaikki eivät ole kutsutut. Kutsu rajotettiin ensin meidän Herramme toiminnan aikana, Israeliin lihan puolesta; mutta nyt Jumalan palvelijat vaativat (eivät pakota) niin monta kuin he tapaavat (Luuk. 14: 23) tähän erityiseen armojuhlaan. Mutta eivät kaikki niistä, jotka kuulevat ja tulevat, ole arvolliset. Häävaatteet (Kristuksen meidän puolestamme laskettu vanhurskaus) tarjotaan jokaiselle, mutta muutamat eivät tahdo panna niitä päällensä ja täytyvät tulla hyljätyiksi, ja niistä jotka pukeutuvat vanhurskauden vaippaan, ja jotka saavat kunnian tulla siitetyiksi uuteen luontoon, eivät kaikki onnistu pysymään lujina kutsussaan ja valinnassaan olemalla uskolliset liitossaan. Niistä, jotka ovat arvolliset esiintymään Karitsan kanssa kirkkaudessa, sanotaan, että he ovat: "kutsutut ja valitut ja uskolliset". — Ilm. 14: 1 ja 17: 14.

Kutsu on tosi. Jumalan aikomus valita ja korottaa seurakunta on muuttumaton; mutta tähän valittuun luokkaan tuleminen riippuu ehdoista. Kaikkien, jotka tahtovat tulla osallisiksi edeltäpäin määrätystä kunniasta, täytyy täyttää kutsun ehdot. "Kun meillä on lupaus tulla hänen lepoonsa, niin peljätkäämme siis, ettei joku teistä olisi jäänyt jälelle." (Hebr. 4: 1.) Joskaan suuri suosio ei riipu siitä, joka tahtoo, eikä siitä, joka juoksee, niin on se kuitenkin sitä varten, joka tahtoo, ja sitä varten, joka juoksee, sitten kun häh on tullut kutsutuksi.

Sen jälkeen kun me täten, kuten me toivomme, olemme selvästi osottaneet Jumalan ehdottoman oikeuden ja tarkotuksen tehdä, mitä hän tahtoo omallaan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, että se periaate, joka painaa leimansa kaikkien Jumalan suosiolahjojen antamiselle, on toimiminen kaikkien parhaaksi.

Kun me siis, Raamattuun vedoten pidämme todistettuna, että ihmis- ja henkiluonto ovat erilaiset ja selvästi erotetut — että kahden luonnon sekotus ei sisälly Jumalan tarkotukseen, vaan olisi tällainen luonto epätäydellinen, sekä että muutos luonnosta toiseen ei ole tavallista, vaan poikkeus, yhdessä ainoassa tapauksessa: joka koskee Kristushenkilöä päätä ja ruumista — niin herää meissä silloin syvä mielenkiinto oppia tuntemaan, miten muutos tulee toteutumaan, millä ehdoilla se voidaan voittaa, ja millä tavalla se tulee tapahtumaan.

Ne ehdot, joilla seurakunta yhdessä Herransa kanssa voi tulla korotetuksi jumalalliseen luontoon (2 Piet. 1: 4), ovat aivan samat kuin ne, joilla hän sen sai: astumalla hänen askeleissaan, jättämällä itsensä eläväksi uhriksi ja siten uskollisesti toimia vihkiytymyslupauksensa mukaan, kunnes uhraus päättyy kuolemaan. Tämä luonteen muutos, ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, annetaan palkintona niille, jotka evankeliumin aikakautena uhraavat ihmisluontonsa, kuten Herra teki, sen kaikkien harrastusten, toiveitten ja pyrkimysten kanssa mitä nykyaikaan tai tulevaisuuteen tulee — aina kuolemaan asti. Ylösnousemisessa tulevat sellaiset heräämään, ei että he tulisivat muun ihmissuvun kanssa osallisiksi siunatusta ennalleenasettamisesta ja kaikista siitä johtuvista siunauksista, vaan tullakseen osallisiksi Herransa kaltaisuudesta, kunniasta ja ilosta saaden yhdessä hänen kanssaan Jumalallisen luonnon. — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 12.

Uuden luonnon alku ja kehitys verrataan ihmiselämän alkuun ja kehitykseen. Kuten toisessa tapauksessa ensin on sikiäminen ja sitten syntyminen, niin on myös toisessakin. Pyhien sanotaan siinneen Jumalan totuuden sanan kautta. (1 Piet. 1: 3; 1 Joh. 5: 18, Jaak. 1: 18.) Se on, Jumala antaa heille ensimäisen herätyksen jumalalliseen elämään sanansa kautta. Kun he, tultuaan vanhurskautetuksi vapaasta armosta uskomalla lunastukseen, kuulevat kutsun: "Antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi [joka on lunastettu, vanhurskautettu] ja [sentähden] Jumalalle otolliseksi uhriksi; joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne" (Room. 12: 1), ja kun he, kuuliaisina kutsulle täydelleen vihkivät vanhurskautetun ihmisyytensä Jumalalle eläväksi uhriksi, Jeesuksen uhrin rinnalla, niin hyväksyy Jumala sen, ja heti tässä toimituksessa alkaa heidän henkinen elämänsä. Sellaisina alkavat he heti ajatella ja toimia kuten uusi [muuttunut] mieli vaatii, inhimillisten pyyteiden ristiinnaulitsemiseen asti. Vihkiytymyssilmänräpäyksestä asti laskee Jumala heidät "uusiksi luomuksiksi".

Embryo-tilassa olevilta "uusilta luomuksilta" häviävät entiset asiat (inhimilliset toivomukset, toiveet, suunnitelmat j.n.e.) ja kaikki tulee uudeksi. Kehittymätön "uusi luomus" jatkaa kasvamistaan ja kehittymistään, siinä määrin kuin vanha inhimillinen luonto toiveineen, tarkotuksineen, toivomuksineen j.n.e. ristiinnaulitaan. Nämä kaksi kehitystä jatkuvat samanaikuisina aina siitä ajasta asti kun vihkiytyminen alkaa, kunnes inhimillisen kuolema ja henkisen luonnon syntyminen seuraavat. Sitä myöten kun Jumalan henki jatkaa sanansa kautta yhä edelleen suunnitelmiensa paljastamista, tekee hän meidän kuolevaiset ruumiimme eläviksi (Room. 8: 11) ja saattaa täten nämä kuolevaiset kykeneviksi palvelemaan häntä; mutta kun aika tulee, niin me saamme uudet ruumiit — henkiset, taivaalliset, kaikissa suhteissa sovelletut uuden, taivaallisen mielen mukaisiksi.

"Uuden luomuksen" syntyminen tapahtuu ylösnousemuksessa (Kol. 1: 18), ja tämän luokan ylösnousemusta kutsutaan ensimäiseksi (tai ylevimmäksi) ylösnousemukseksi. (Ilm. 20: 6.) Tulee muistaa, ettemme me todellisuudessa ole henkiolentoja ennenkuin ylösnousemuksessa, joskin meidät siitä ajasta, kun me saimme lapseuden hengen, lasketaan sellaisiksi. (Room. 8: 23—25; Ef. 1: 13, 14, Room. 6: 10, 11.) Kun me tulemme todellisiksi henkiolennoiksi, se on kun me olemme syntyneet hengestä, niin emme kauvemmin ole lihallisia olentoja; sillä se "mikä hengestä on syntynyt, on henki".

Hengestä sikiäminen vihkiytymisessä täytyy tapahtua ennen tätä syntymistä henkiseen luontoon ylösnousemisessa, yhtä varmasti kuin lihassa sikiäminen tapahtuu ennen lihassa syntymistä. Kaikki jotka ovat syntyneet lihasta ensimäisen Aadamin, tuon maallisen, kuviksi, sikisivät ensin lihasta; ja muutamat ovat siinneet uudelleen Jumalan hengestä, totuuden sanan kautta, jotta he, kun aika on tullut, syntyisivät hengestä taivaallisen kuvaksi ensimäisessä ylösnousemisessa: "Niinkuin meissä on ollut maallisen kuva — niin meissä [seurakunnassa] on myös oleva taivaallisen kuva" — ellei lankeemusta tapahdu. — 1 Kor. 15: 49; Hebr. 6: 6.

Joskin taivaallisen kutsumuksen vastaanottaminen ja meidän vihkiytymisemme kuuliaisuuteen sitä kohtaan ratkaistaan yhdessä hetkessä, niin tapahtuu kuitenkin jokaisen ajatuksen saattaminen sopusointuun Jumalan mielen jälkeen asteettain; se on sen asteettaista suuntaamista taivaaseen päin, joka luonnostaan taipuu maata kohti. Apostoli kutsuu tätä muuttumiseksi, sanoen: "Älkää muodostautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa [taivaalliseen luontoon] mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto on." — Room. 12: 2.

Tulee huomata, että nämä apostolin sanat eivät kohdistu uskottomaan maailmaan, vaan niihin, jotka hän tunnustaa veljiksi, kuten edellisestä värssystä huomataan: "Niin minä… kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi."

Luullaan ylimalkaan, että kun ihminen kääntyy synnistä vanhurskauteen ja epäuskosta ja vihollisuudesta Jumalaa kohtaan ja rupeaa luottamaan häneen, että tämä on se muutos, jota Paavali tarkottaa. Tämä on todellakin suuri muutos, mutta ei se muutos, jota Paavali tarkottaa. Tämä on luonteen muutos: mutta Paavali tarkottaa luonnon muutosta, joka määrätyillä ehdoilla on luvattu uskoville evankeliumin aikakautena, ja hän kehottaa uskovia täyttämään nämä ehdot. Ellei tällainen luonteen muutos jo olisi tapahtunut niissä, joita hän puhuttelee, niin ei hän olisi voinut kutsua heitä veljiksi — vieläpä veljiksi, joilla oli jotakin "pyhää ja Jumalalle otollista", jonka he voivat uhrata; sillä ainoastaan ne, jotka ovat vanhurskautetut uskomalla lunastukseen, laskee Jumala pyhiksi ja otollisiksi. Luonnon muutos tulee niille lopputulokseksi, jotka evankeliumin aikana uhraavat vanhurskautetun ihmisyytensä, kuten Jeesus uhrasi täydellisen ihmisyytensä, luopuen kaikista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan vastaiseen inhimilliseen olemassaoloon ja jättäen huomioonottamatta nykyiset inhimilliset nautinnot, etuudet, oikeudet j.n.e. Ensiksi uhrataan inhimillinen tahto ja sen jälkeen emme saa antaa oman tai jonkun toisen inhimillisen tahdon vaan ainoastaan jumalallisen tahdon meitä ohjata. Jumalallinen tahto tulee meidän tahdoksemme ja me emme pidä inhimillistä tahtoa omanamme, vaan toisen tahtona, joka on jätettävä huomioonottamatta ja uhrataan. Sitten kun jumalallinen tahto on tullut meidän tahdoksemme, alamme ajatella, päättää ja ratkaista asioita jumalallisen näkökannan mukaan: Jumalan suunnitelma tulee meidän suunnitelmaksemme, ja Jumalan tiet tulevat meidän teiksemme. Ei kukaan voi täysin ymmärtää tätä muutosta, joka ei täydellä todella ole uhrannut itseään ja sen perustuksella saanut kokea sitä. Ennen me saimme nauttia kaikesta, mikä ei todella ollut synnillistä, sillä maailma ja kaikki sen hyvyys tehtiin sitä varten, että ihminen saisi nauttia siitä, ja ainoa vaikeus oli kukistaa syntisiä taipumuksia. Mutta vihkiytyneet, muuttuneet, eivät tarvitse ainoastaan kukistaa syntisiä taipumuksiaan, vaan täytyy heidän myös uhrata nykyajan maallinen hyvyys ja omistaa kaikki voimansa Jumalan palvelukseen. Ja ne, jotka ovat uskolliset palveluksessa ja uhraamisessa, tulevat todellakin päivittäin kokemaan, että tämä maailma ei ole heidän lepopaikkansa, ja ettei heillä ole täällä pysyväistä sijaa. Mutta heidän sydämensä ja toiveensa kääntyvät siihen "sabatin lepoon, joka vielä on jälellä Jumalan kansaa varten". Ja tämä siunattu toivo elähyttää ja kiihottaa puolestaan jatkuvaan uhrautumiseen.

Siten uusiutuu tai muuttuu mieli vihkiytymisen kautta, ja toivomukset, toiveet ja päämäärä alkavat kohoutua henkisiin ja näkymättömiin luvattuihin asioihin samalla kuin inhimilliset toiveet y.m. kuolevat. Ne, jotka näin ovat muuttuneet tai ovat muuttumassa, lasketaan "uusiksi luomuksiksi", jotka Jumala on siittänyt ja siinä määrin ovat he osalliset jumalallisesta luonnosta. Huomaa tarkoin, mikä ero on näiden "uusien luomuksien" ja niiden uskovaisten ja "veljien" välillä, jotka ovat ainoastaan vanhurskautetut. Ne, jotka kuuluvat tähän jälkimmäiseen luokkaan, ovat vielä maasta maallismieliset, ja synnillisiä himoja lukuunottamatta, ovat heidän toiveensa, toivomuksensa ja tarkotusperänsä sellaisia, jotka tulevat täysin tyydytetyiksi luvattuna ennalleenasettamisaikana. Mutta ne, jotka kuuluvat edelliseen luokkaan, eivät ole tästä maailmasta, niinkuin ei Kristuskaan ollut tästä maailmasta, ja heidän toiveittensa keskipisteenä ovat nuo näkymättömät asiat, missä Kristus on Jumalan oikealla puolella. Mahdollisuus maalliseen kirkkauteen, joka niin hurmaa luonnollista ihmistä, ei kauvemmin olisi tyydyttävä osuus niille, jotka tuo taivaallinen toivo on siittänyt, niille, jotka näkevät taivaallisten lupausten kirkkauden, ja jotka näkevät sen tehtävän, joka on heille jumalallisessa suunnitelmassa osotettu. Tämä uusi, jumalallinen mieli on meidän perintöpanttimme jumalalliseen luontoon — mieleen ja ruumiiseen. Muutamat ehkä hämmästyvät tästä lauseparresta, jumalallinen ruumis; mutta meille sanotaan, että Jeesus on nyt Isänsä olemuksen kuva, ja että ne, jotka voittavat, "tulevat hänen kaltaisiksensa " ja "näkevät hänet sellaisena kuin hän on ". (1 Joh. 3: 2). "On luonnollinen [inhimillinen] ruumis, ja on henkinen ruumis". (1 Kor. 15: 44). Me emme voisi ajatella taivaallista Isäämme tai Herraamme Jeesusta ainoastaan suurina luonteina ilman ruumiita. Heidän ruumiinsa ovat kirkkaita, henkisiä ruumiita, joskaan ei vielä ole ilmestynyt kuinka suuri se kirkkaus on, eikä se tule ilmestymään ennenkuin me tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

Kun mielen muuttuminen inhimillisestä henkiseen tapahtuu vähitellen, niin ruumiin muuttuminen inhimillisestä henkiseen ei tapahdu vähitellen, vaan silmänräpäyksessä (1 Kor. 15: 52). Nyt, kuten Paavali sanoo, on meillä tämä aarre (jumalallinen mieli) saviastiassa, mutta kun aika tulee, tulee lahja olemaan ihanassa astiassa, joka sopii sitä varten — henkisessä ruumiissa.

Me olemme nähneet, että ihmisluonto on henkisen luonnon kuva. (1 Moos. 5: 1). Esimerkiksi Jumalalla on tahto, samoin on ihmisillä ja enkeleillä; Jumalalla on järki ja muisti, samoin on hänen järjellisillä luomuksillaan — enkeleillä ja ihmisillä. Sielun toiminnan luonne on molemmilla sama. Samojen tosiasiain ja samankaltaisten olosuhteitten vallitessa voivat nämä eri luonnot saavuttaa samoja lopputuloksia. Joskin jumalallisen luonnon, enkeliluonnon ja ihmisluonnon sielunkyvyt ovat samankaltaiset, niin me kuitenkin tiedämme, että henkisillä luonnoilla on voimia, jotka ulottuvat ihmisluonnon voimien toiselle puolelle ja ovat niitä suuremmat — voimia, joiden me emme usko johtuvan erilaisista kyvyistä, vaan samojen kykyjen suuremmasta ulottuvaisuudesta ja niistä eri olosuhteista, joissa ne vaikuttavat. Inhimillinen luonto on täydellinen henkisen luonnon maallinen kuva, omistaen samoja lahjoja, joita kuitenkin maallinen piiri rajottaa, sekä kyvyn ja mielen nähdä ainoastaan niin paljon maallisen piirin ulkopuolelle, kuin Jumala näkee hyväksi ilmottaa ihmiselle hänen hyödykseen ja autuudekseen.

Jumalallinen luonto on henkiluontojen korkein aste, ja kuinka mittaamaton onkaan Jumalan ja hänen luotujensa etäisyys toisistaan. Me voimme ainoastaan vilahduksella jossain määrin nähdä jumalallisen viisauden, voiman ja hyvyyden kirkkautta, kun hän kuvasarjan tavoin antaa muutamien voimakkaiden töittensä kulkea meidän ohitsemme. Mutta me voimme mitata ja käsittää täydellisen ihmisyyden kirkkautta.

Nämä ajatukset selvänä edessämme voimme ymmärtää, miten saadaan aikaan muutos inhimillisestä henkiseen luontoon, nimittäin että samat sielun kyvyt siirretään korkeampiin olemassaolon ehtoihin. Kun me tulemme puetuiksi taivaalliseen ruumiiseen, niin tulemme omaamaan ne taivaalliset voimat, jotka kuuluvat tuohon kirkkaaseen ruumiiseen; ja meillä tulee olemaan siihen kuuluva laaja ajatuskyky ja voiman ääretön suuruus.

Se maallisen mielen muuttuminen tai muutos taivaalliseksi, jonka vihkiytyneet kokevat täällä, on alku tuohon luonnon muutokseen. Tämä ei ole mikään aivojen muuttuminen, ei myöskään ihmetyö sen muuttuneessa toiminnassa, vaan mielen tahto ja suunta muuttuvat. Meidän yksilöllisyytemme muodostavat meidän tahtomme ja ajatustapamme; luonnollisesti me muutumme ja tulemme lasketuksi todellakin jumalalliseen luontoon kuuluviksi, kun meidän tahtomme ja ajatustapamme sillä tavalla muuttuvat. Tosin on tämä hyvin pieni alku, mutta sikiytyminen, kuten tätä kutsutaan, on aina ainoastaan pienen pieni alku; kuitenkin on se sinetti tai vakuus täydelleen suoritetusta työstä. — (Ef. 1: 13, 14).

Muutamat ovat kysyneet: Kuinka me tunnemme itsemme, kun me tulemme muutetuiksi? Kuinka me tiedämme, että me olemme samoja olentoja, jotka elimme, kärsimme ja uhrasimme, jotta me tulisimme osallisiksi tästä kirkkaudesta? Olemmeko me samat tietoiset olennot? Olemme, aivan varmasti. Jos me olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me saamme elääkin hänen kanssaan. (Room. 6: 8). Ne muutokset, jotka päivittäin meidän ruumiissamme tapahtuvat, eivät aikaansaa sitä, että me unohtaisimme entisyyden tai kadottaisimme oman yhtäläisyytemme. [Meidän ihmisruumiimme muuttuu lakkaamatta. Tiedemiehet selittävät, että joka seitsemäs vuosi tapahtuu niiden ainesten täydellinen muuttuminen, joista meidän ruumiimme on pantu kokoon. Samoin ei luvattu muutos inhimillisestä henkiseen ruumiiseen tule tekemään tyhjäksi muistia tai yhtäläisyyttä, vaan on se lisäävä niiden voimaa ja ulottuvaisuutta. Sama jumalallinen mieli, joka nyt kuuluu meille, saman muistin, saman ajatuskyvyn, j.n.e. yhteydessä, tulee silloin voimassaan laajentumaan mittaamattomaan syvyyteen ja korkeuteen, joka on sopusoinnussa uuden henkisen ruumiin kanssa; ja muisti on muistava koko meidän elämämme kulun varhaisimmasta inhimillisestä lapsuudesta asti, ja me tulemme vertaillessamme täysin käsittämään uhrimme ihanan palkinnon sisällyksen. Mutta tämä ei tapahtuisi, ellei inhimillinen luonne olisi henkisen kuva.]

Nämä ajatukset auttavat meitä ymmärtämään, kuinka Poika, muututtuaan henkisestä inhimilliseen tilaan — inhimilliseen luontoon ja maallisiin elinehtoihin — oli ihminen; ja joskin hän molemmissa tapauksissa oli sama olento, niin oli hän edellisissä elinehdoissaan henkinen ja jälkimmäisissä inhimillinen. Koska molemmat luonnot ovat erilaiset ja selvästi erotetut, ja toinen kuitenkin on toisen kuva, niin voi Jeesus, koska samat sielun kyvyt (muisti j.n.e.) ovat molemmille yhteiset, muistaa sen entisen kirkkautensa, joka hänellä oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi, mutta jota hänellä ei ollut ihmiseksi tultuaan, kuten hänen sanansa todistavat: "Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan" (Joh. 17: 5) — tuolla henkisen luonnon kirkkaudella. Ja tämä rukous on tullut enemmän kuin kuulluksi hänen nykyisessä korotuksessaan henkiolentojen korkeimpaan muotoon, jumalalliseen luontoon.

Palatessamme Paavalin sanoihin, me huomaamme, ettei hän sano, että me itse muuttaisimme itsemme joko tämän maailman mukaisiksi, tai jumalallisen luonnon mukaisiksi, vaan sanoo hän: "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta". Tämä on tärkeätä huomata, sillä me emme itse muodosta itseämme, emmekä myöskään itse muuta itseämme, vaan joko me alistumme muodostumaan maailman kanssa maallisten vaikuttimien kautta, maailman henki ympärillämme, tai myöskin alistumme Jumalan tahdon, tuon pyhän tahdon tai hengen alle, muodostumaan taivaallisten vaikutusten kautta, jotka Jumalan sana saa aikaan. Sinä, joka olet vihkiytynyt, minkälaisten vaikutusten alaiseksi sinä antaudut? Muutoksen aikaansaavat vaikutukset johtavat nykyajassa uhrautumiseen ja kärsimiseen, mutta lopputulos on ihana. Jos sinä kehityt näiden muuttavien vaikutusten alaisena, niin sinä tutkit [löydät] päivittäin, mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto.

Mutta ne, jotka ovat panneet kaikkensa uhrialttarille, täytyvät alituiseen muistaa, että joskin Jumalan sana sisältää sekä maallisia että taivaallisia lupauksia, niin kuuluvat meille ainoastaan jälkimmäiset. Meidän aarteemme on taivaassa: olkoon sydämemme aina siellä. Me olemme kutsutut voittamaan ei ainoastaan henkistä luontoa, vaan korkeimman asteen henkisen luonnon, jumalallisen luonnon — joka on "paljon korkeampi kuin enkelien". (2 Piet. 1: 4; Hebr. 1: 4). Taivaallinen kutsumus rajottuu evankeliumin aikakauteen: sitä ei ole ennen lähetetty, ja se tulee päättymään sen lopussa. Tämän aikakauden valo on tuonut elämän (niille, jotka ennalleenasetetaan inhimilliseen tilaan) ja kuolemattomuuden (tuon palkinnon, jonka puolesta Kristuksen ruumis taistelee). (2 Tim. 1: 10). Sekä inhimillinen että henkinen luonto tulevat olemaan kirkkaita täydellisyydessään, mutta kuitenkin selvästi erotetut ja erilaiset. Huomattavana piirteenä Jumalan täydellisen työn kirkkaudessa tulee olemaan tuo ihana moninaisuus ja kuitenkin ihana sopusointu, joka on vallitseva kaikessa, sekä elollisessa että elottomassa luomakunnassa — sopusoinnussa keskenään ja sopusoinnussa Jumalan kanssa.

* * * * *

Niin Luoja lempi maailmaa, ett' kuoloon poikans antoi. Hän kaikki synnit omaks' saa. Ne meidän eestä kantoi.

Hän puhdas oli, moitteeton ja tuli taivahasta. Hän surrut meidän tähden on, ei päässyt kuolemasta.

Mutt', Luojan kiitos, kuolo ei nyt tullut kuolemaksi. Sill' Kristus kuolon vangiks' vei ja pääsi voittajaksi.

On hällä avain kuoleman, min hetken luonaan säästää. Vaan vangit kuolon vankilan hän kohta irti päästää.

Ken silloin tahtoo ottaa vaan tuon suuren pelastuksen, hän täysin määrin ravitaan, saa onnen olemuksen.

On riemun sana kaikille, mi harha-teillä kulkee. Se kaikuu joka puolelle ja luokseen kaikki sulkee.

Mutt' ken nyt ottaa kutsun sen saa suureen siunaukseen: Hän pääsee Kristus-ruumiisen ja hänen hallitukseen.

Oi, kuinka kirkas toivo on nyt meidän sydämissä. Se valkeus meidän teillä on ja loisto askelissa.

Vain hetken tuskaa kannamme — on uhri suoritettu; me silloin matkan päätämme. On kruunu saavutettu.

YHDESTOISTA LUKU.

KOLME TIETÄ: LEVEÄ TIE, AHDAS TIE JA YLEINEN RAIVATTU TIE.

Leveä kadotuksen tie. — Ahdas elämän tie, — Mitä on elämä. — Jumalallinen luonto. — Suhde jumalallisen ja inhimillisen luonnon välillä. — Palkinto kaidan tien lopussa. — Korkea kutsu on rajotettu evankeliseen aikaan. — Kaidan tien vaikeudet ja vaarat. — Pyhyyden yleinen tie.

"Se portti on väljä ja se tie leveä, joka vie kadotukseen; ja monta on niitä, jotka siitä menevät sisälle. Kuinka ahdas onkaan elämän portti; ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät". — Matt. 7: 13, 14.

"Ja siellä on oleva raivattu tie, yleinen tie, ja kutsutaan sitä 'pyhäksi tieksi'; sen yli ei pidä saastaisen menemän [tuhatvuotiskauden toiselle puolelle], mutta näitä varten on se oleva. Tyhminkään vaeltaja ei tule sillä eksymään. Siellä ei tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata. Mutta lunastetut tulevat sitä myöten vaeltamaan". — Jes. 35: 8, 9.

Raamattu kiinnittää siten meidän huomiomme kolmeen tiehen: "leveään tiehen", "ahtaaseen tiehen" ja "raivattuun tiehen".

Leveä kadotuksen tie.

Tätä tietä kutsutaan siten, koska se on helpoin turmeltuneelle ihmiskunnalle. Kuusituhatta vuotta sitten alkoi Aadam, kadotukseen tuomittu syntinen (ja hänessä edustettu sukukunta) vaelluksensa tällä tiellä, ja yhdeksänsadan kolmenkymmenen vuoden kuluttua saavutti hän tämän tien pään — kuoleman.

Vuosisatojen kuluessa on tämä tie yhä enemmän kulunut ja tullut sileämmäksi, ja suku on kiiruhtanut yhä suuremmalla nopeudella turmelusta kohti, koska tie synnin kautta päivittäin on tullut yhä liukkaammaksi, niljakammaksi ja luisuvammaksi. Ei ainoastaan tie tule alituiseen luisuvammaksi, vaan menettää myös ihmiskunta päivittäin vastustuskykyään, niin että keski-ikä nykyään on ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta. Ihminen pääsee nyt tien päähän — kuolemaan — yhdeksänsataa vuotta nopeammin kuin ensimmäinen ihminen.

Kuusituhatta vuotta on ihmiskunta keskeymättä vaeltanut tuota leveää alaspäin menevää tietä. Ainoastaan verrattain harvat koettavat kääntyä takasin. Itse asiassa on ollut mahdotonta palata koko matkaa takasin saavuttaakseen alkuperäistä täydellisyyttä, joskin muutamien ponnistukset tässä suhteessa ovat olleet kiitettävät ja saavuttaneet hyviä tuloksia. Ilman armoa on synti kuudentuhannen vuoden kuluessa hallinnut ihmiskuntaa ja pakottanut sitä kulkemaan eteenpäin tuolla leveällä kadotuksen tiellä. Vasta evankeliumin aikakausi kirkasti tien, jolla oli mahdollisuus pelastua. Joskin on totta, että edellisinä aikakausina kuvissa ja varjoissa voitiin nähdä muutamia heikkoja toivonsäteitä, joita muutamat harvat ilolla tervehtivät, niin tuli vasta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, sekä apostolien kautta, jotka julistivat iloista sanomaa lunastuksesta ja syntien anteeksi saamisesta sekä niistä johtuvaa ylösnousemusta kuolemasta ja turmeluksesta, elämä ja kuolemattomuus päivän valoon. (2 Tim. 1: 10). Jeesuksen ja apostolien oppi tuo päivän valoon elämän — koko ihmiskunnan ennalleenasettamisen elämään Lunastajan ansion ja uhrin perustuksella — ja heidän opistaan selviää, että monet esikuvat vanhassa testamentissa merkitsivät sitä. Sen ohella tuovat he päivänvaloon kuolemattomuuden, sen palkinnon, jonka korkea kutsu tarjoaa evankeliumin aikakauden seurakunnalle.

Joskin evankeliumi on tuonut päivän valoon tien, jolla on mahdollisuus paeta leveän tien kadotusta, niin ei ihmissuvun suuri enemmistö ota varteen tätä iloista sanomaa, koska synti on heidät turmellut ja vastustaja on heidät soaissut. Niille, jotka nyt kiitollisuudella ottavat vastaan elämän lupauksen: ennalleenasettamisen inhimilliseen olotilaan Kristuksen kautta, osotetaan uusi avattu tie, tie, "jolla vihkiytyneet uskovaiset voivat päästä inhimillisen luonnon yläpuolelle ja tulla muutetuiksi korkeampaan luontoon — henkiseen luontoon." Tämän uuden tien, joka "vihittiin meille ", kuninkaalliselle pappiskunnalle (Hebr. 10: 20), kutsui Herra.

Ahtaaksi elämän tieksi.

Meidän mestarimme sanoo meille, että tämän tien kaitaisuus vaikuttaa sen, että monet jäävät mieluummin leveälle kadotuksen tielle. "Kuinka ahdas onkaan elämän portti, ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät".

Ennen kuin me alamme tarkastaa tätä tietä ja niitä vaaroja ja vaikeuksia, jotka sillä meitä kohtaavat, niin ottakaamme harkinnan alaiseksi se päämäärä, johon tämä tie johtaa — elämä. Kuten me jo olemme nähneet, voidaan elämä omistaa eri olemassaolotasoissa, jotka ovat inhimillistä olemassaolotasoa sekä korkeammalla että alempana. Elämällä on itsessään hyvin laaja merkitys, mutta Herramme käyttää sitä tässä korkeimmasta elämän muodosta, joka kuuluu jumalalliseen muotoon — kuolemattomuuteen — siihen palkintoon, jonka puolesta hän kehotti meitä taistelemaan. Mitä on elämä? Me emme ainoastaan tunne sitä itsessämme, vaan me näemme sen vaikutuksen alemmalla asteella olevissa eläimissä, vieläpä kasveissakin, ja meille kerrotaan sen ilmenemisestä korkeammissa muodoissa, jotka löytyvät enkeleillä ja jumalallisilla olennoilla. Kuinka me voimme määritellä niin laajakantoisen asian?

Joskaan emme kaikessa voi päästä selville, mistä siinä piilevä elämä johtuu, niin voimme huoleti otaksua, että tuo jumalallinen olento, Jehova, on tuo suuri, kaiken elämän alkulähde, josta kaikki nämä lähteet saavat alkunsa. Kaikki elämä johtuu hänestä ja jokaisen elämä on hänestä riippuvainen. Kaikki elämä, joko se sitten on Jumalassa tai hänen luomuksissaan, on samankaltaista; se on voimaa antava alkuperuste eikä mikään aine. Se on alkuperuste, joka löytyy Jumalassa, mutta hänen luomuksillaan on se seuraus määrätyistä edellytyksistä, jotka Jumala on määrännyt, ja hän on siis tämän elämän perustus, alkuunpanija eli alkulähde. Tietenkään ei luotu ole missään suhteessa osa tai jonkunlainen syntymisen tulos Luojan olennosta, tai luonnosta, kuten muutamat mielessään kuvittelevat, vaan on se elämällä varustettu Jumalan toiminnan tulos.

Jos meille on tullut selväksi, että ainoastaan jumalallisen luonnon elämä on järkähtämätön, rajottamaton, tyhjentymätön, keskeymättä aina läsnäoleva, olematta mikään olosuhteitten tulos tai jollakin tavalla riippuvainen niistä, niin me käsitämme, että Jehovan täytyy olla niiden luonnon lakien ja välikappaleiden yläpuolella, jotka hän on säätänyt luomuksiensa ylläpitämiseksi. Juuri tämä ominaisuus, jonka sana kuolematon ilmaisee, kuuluu jumalalliseen luontoon. Kuten edellisessä luvussa on osotettu, merkitsee sana kuolematon varmuutta kuolemaa ja sen seurauksia sairautta ja kipua vastaan. Kuolemattomuutta voidaan itse asiassa käyttää jumaluuden rinnakkaismerkityksessä. Jumalallisesta, kuolemattomasta lähteestä vuotaa kaikki elämä ja kaikki siunaus, jokainen hyvä ja täydellinen lahja, samoin kuin maa saa auringosta valonsa ja voimansa.

Aurinko on maan suuri valon lähde, joka valaisee kaiken ja saa aikaan nuo monet värien vaihtelut ja valovivahdukset, riippuen sen esineen luonnosta, jota se valaisee. Sama auringonvalo aikaansaa hämmästyttävän erilaisia vaikutuksia, kun se valaisee timanttia, tiilikiveä tai erilaisia laseja. Se on samaa valoa, mutta valaistujen esineitten kyky imeä sitä itseensä ja heijastaa sitä vaihtelee. Samoin on elämän laita; se vuotaa samasta tyhjentymättömästä lähteestä. Näkinkengässä löytyy elämää, mutta sen elimistö on sellainen, ettei se voi käyttää paljonkaan elämää, samoin kuin tiilikivi voi ainoastaan vähän heijastaa auringon valoa. Sama asia koskee korkeampia elämän muotoja: nisäkkäitä, kaloja ja lintuja. Erilaisten lasien tavalla, joihin auringon valo vaikuttaa osottavat nämä erilaiset luomukset eri tavalla niitä erilaisia elimellisiä voimia, joita ne omistavat, kun elämä virtaa heidän elimistönsä kautta.

Hiottu timantti on niin altis valolle, että se itse näyttää omistavan valoa ja olevan pienen auringon kaltainen. Niin on myös ihmisen laita, joka on Jumalan luomakunnan mestariteos, joka tehtiin ainoastaan "vähää vähemmäksi enkeleitä". Hänet luotiin niin täydelliseksi, että hän voi vastaanottaa ja säilyttää elämän käyttämällä niitä välikappaleita, joilla Jumala hänet varusti, ilman että hän koskaan väsyi. Siten oli Aadam, ennenkuin hän lankesi, kaikkein ihanin maan luoduista olennoista, joka ei kuitenkaan johtunut hänessä asuvan elämänalkuperusteen erilaisuudesta, vaan hänen erinomaisesta elimistöstään. Muistakaamme kuitenkin, että samoin kuin timantti ei voi heijastaa mitään valoa, ellei valo sitä valaise, niin ei ihminen millään tavalla voi omistaa elämää ja nauttia siitä, ellei elämää lakkaamatta häneen virtaa. Ihminen ei omista elämää itsessään; hän on yhtä vähän elämän lähde kuin timantti on valon lähde. Kaikkein varmimman todistuksen, ettemme omista itsessämme tyhjentymätöntä elämän varastoa, tai toisin sanoen, ettemme ole kuolemattomia, saamme siitä seikasta, että synnin tultua, on kuolema käynyt koko sukumme yli.

Jumala on järjestänyt niin, että ihminen Eedenissä sai syödä elämää ylläpitävistä puista; ja paratiisi, johon Jumala oli hänet asettanut, oli runsaasti varustettu "kaikkinaisilla puilla", jotka olivat hyvät ravinnoksi tai kaunistukseksi. (1 Moos. 2: 9, 16, 17). Elämän puitten joukossa, joista oli hyvä syödä, oli yksi, josta oli kielletty syömästä. Vaikkakin tiedon puusta syöminen oli joksikin aikaa kielletty, oli hänellä lupa esteettömästi syödä puista, jotka täysin ylläpitivät elämää, ja vasta lankeemuksen jälkeen erotettiin hänet näistä puista, jotta kuoleman tuomio sen kautta toteutuisi. — 1 Moos. 3: 22.

Siten me näemme, että ihmiskunnan ihanuus ja kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla elämän yhteydessä, samoin kuin timantin kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla auringon valossa. Kun synti riisti ihmissuvulta sen oikeuden elämään ja lähde alkoi kuivua, alkoi jalokivi heti menettää loistoaan ja kauneuttaan, josta haudassa pieninkin kipinä riistettiin. Samoin kuin koi hävittää jonkin esineen, häviää hänen ihanuutensa. (Ps. 39: 12). Samoin kuin timantti kadottaa loistonsa ja kauneutensa, kun valo poistetaan, niin kadottaa ihminen elämän, kun Jumala ottaa pois elinehdot. "Jos ihminen on kuollut [erotettu elämästä], niin missä hän silloin on?" (Job. 14: 10). "Jos hänen lapsensa tulevat kunniaan, niin ei hän sitä tiedä; jos heitä ylönkatsotaan, niin ei hän sitä ymmärrä". (V. 21). "Sillä haudassa, johon menet, ei ole työtä, ei taitoa, ei ymmärrystä eikä viisautta". (Saarn. 9: 10). Mutta koska lunastus on maksettu ja lunastaja on suorittanut kuolemanrangastuksen, tulee jalokiven ihanuus ennalleenasetettavaksi ja jälleen heijastamaan Luojan kuvan, kun vanhurskauden aurinko nousee tuoden säteissään parannuksen. (Mal. 4: 2). "Kaikki, jotka ovat haudoissaan… tulevat lähtemään sieltä ulos" syntiuhrin, Kristuksen uhrin perustuksella. Tulee tapahtumaan kaiken ennalleenasettaminen, ja kun ihmiskunta on kerran asetettu ennalleen, niin on sillä oleva täydellinen elämä kuten alussa, jota elämää hän, jos hän on tottelevainen, saa nauttia ijankaikkisesti.

Tämä ei kuitenkaan ole se palkinto, minkä Jeesus esittää kaidan tien lopputulokseksi. Toiset Raamatun paikat osottavat, että se palkinto, joka on luvattu kaidan tien vaeltajalle, on jumalallinen luonto — sisällisesti asuva elämä, elämä korkeimmassa määrässä, jossa määrässä ainoastaan jumalallinen luonto voi sen omistaa — kuolemattomuus. Mikä suuri toivo! Uskallammeko me edes tavotella tällaista kunniaa? Ilman määrättyä selvää kutsua siihen ei varmaankaan kukaan voisi syyllä mitään sellaista tavotella.

1 Tim. 6: 15, 16 saamme tietää, että kuolemattomuus tai Jumalallinen luonto alkuaan kuului ainoastaan Jehovalle. Me luemme: "Jonka [Jeesuksen] aikanaan [tuhatvuotiskautena] on tuova näkyviin se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valossa, jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä". Kaikki muut olennot, enkelit, ihmiset, nelijalkaiset, linnut, kalat j.n.e., ovat ainoastaan astioita, jotka sisältävät kukin määrätyn määränsä elämää, ja kaikki nämä ovat erilaiset luonteeseen, kykyyn ja kokoonpanoon nähden, riippuen siitä elimistöstä, minkä Luoja on nähnyt hyväksi kullekin lajille antaa.

Edelleen ilmotetaan meille, että Jehova, joka alkuaan yksin omisti kuolemattomuuden, on korkealle korottanut Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen, samaan jumalalliseen, kuolemattomaan luontoon, josta seuraa, että hän on nyt isänsä täydellinen kuva. (Hebr. 1: 3). Me luemme: "Niinkuin Isällä on elämä itsessään[Jumala määrittelee täten 'kuolemattomuuden' — elämä itsessään — ei sellainen elämä, joka on ammennettu toisista lähteistä tai riippuva olosuhteista, vaan riippumaton, itseensä sisältyvä elämä], niin on hän antanut elämän Pojalle, niin että hänelläkin samoin on elämä itsessään ". (Joh. 5: 26). Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen on siis kaksi kuolematonta olentoa, ja mikä hämmästyttävä armo: sama tarjoumus tehdään Karitsan morsiamelle, joka valitaan evankeliumin aikakautena. Kuitenkaan ei koko tuo suuri joukko, joka nimeksi kuuluu seurakuntaan, tule saamaan tuota suurta palkintoa, vaan saa sen ainoastaan "pieni lauma" voittajia, jotka, ovat niin taistelleet, että he ovat sen voittaneet; jotka uskollisesti seuraavat Mestarinsa jälkiä, jotka, kuten hän, vaeltavat uhrautuvaisuuden ahdasta tietä eteenpäin aina kuolemaan asti. Kun nämä ylösnousemisessa ovat syntyneet kuolemasta, niin tulee heillä olemaan jumalallinen luonto ja muoto. Kuolematon, riippumaton, itsessään olemassaoleva, jumalallinen luonto, on se elämä, johon ahdas tie johtaa.

Tämä luokka ei nouse ylös ihmismuodossa haudasta, sillä, apostoli vakuuttaa meille, että joskin luonnollinen ruumis kylvettiin hautaan, niin kuitenkin herätetään henkinen ruumis. Kaikki nämä tulevat muuttumaan, ja kuten heissä kerran oli maallisen kuva, inhimillinen luonto, niin tulee heissä myöskin olemaan taivaallisen kuva. Mutta "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme" — mikä henkinen ruumis on: mutta " me tiedämme, koska hän ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme" ja "tulemme osallisiksi siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä". — 1 Joh. 3: 2; Kol. 1: 27; 2 Kor. 4: 17; Joh. 17: 22; 1 Piet. 5: 10; 2 Tess. 2: 14.

Tuo korkea kutsu luonteen muutokseen ei ole ainoastaan rajotettu yksinomaan evankeliumiaikakauteen, vaan on se ainoa kutsu, joka tänä aikakautena tehdään. Herramme esityksen mukaan, joka on mainittu tämän luvun alussa, sisältyy siis niihin vaeltajiin, jotka kulkevat leveällä kadotuksen tiellä, kaikki ne, jotka eivät vaella ainoaa nykyään tarjottua palkintoa kohti. Kaikki muut ovat vielä leveällä tiellä — ainoastaan edelliset ovat paenneet siitä kadotuksesta, joka lepää maailman yli. Tämän ainoan tien, joka nyt on avoinna, löytävät tien vaikeuden tähden ainoastaan ne harvat, jotka huolehtivat siitä, että he sillä vaeltavat. Ihmiskunnan suurin osa pitää heikkoudessaan parempana nautintojen leveää, mukavaa tietä.

Kaitaa tietä, joskin se päättyy elämään, kuolemattomuuteen, voitaisiin kutsua kuoleman tieksi koska palkinto voitetaan uhraamalla inhimillinen luonto aina kuolemaan asti. Se on tuo ahdas tie kuoleman kautta elämään. Omistaen uskon kautta luetun vapautuksen aadamilaisesta synnin velasta ja kuoleman rangastuksesta luopuvat tai uhraavat vihkiytyneet vapaaehtoisesti nämä inhimilliset oikeutensa, jotka lasketaan heidän omikseen, ja jotka he todella aikanaan muun maailman kanssa saisivat omikseen. Kuten "Ihminen Jeesus Kristus" antoi tai uhrasi elämänsä maailman puolesta, niin tulevat myöskin nämä kanssauhraajiksi hänen kanssaan. Ei sentähden, että hänen uhrinsa ei riittäisi tai että toisia uhria tarvittaisiin; mutta vaikkakin hänen uhrinsa on täysin riittävä, niin saavat nämä palvella ja kärsiä hänen kanssaan, jotta heistä tulisi hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä. Siis, kun maailma on kuoleman tuomion alaisena ja kuolee Aadamin kanssa, niin sanotaan tästä "pienestä laumasta", että se kuolee Kristuksen kanssa uhraamalla, kuten jo on mainittu, kaiken sen, mikä uskon kautta lasketaan heidän hyväkseen sekä kaiken muun, mikä kuuluu inhimilliseen luontoon. He uhraavat ja kuolevat hänen kanssaan ihmisinä, jotta he hänen kanssaan tulisivat osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja kirkkaudesta; sillä me uskomme, että jos me kuolemme hänen kanssaan, niin me myös elämme hänen kanssaan. Jos me hänen kanssaan kärsimme niin me myös hänen kanssaan kirkastumme. — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12.

Tuhatvuotiskauden alussa ovat ne, jotka nyt vaeltavat kaidalla tiellä, voittaneet sen palkinnon, jonka puolesta he nyt taistelevat: kuolemattomuuden; ja siten puettuina jumalalliseen luontoon ja voimaan ovat he täysin varustetut suurta ennalleenasettamistyötä ja maailman siunaamista varten sinä aikakautena. Evankeliumiaikakauden lopussa suljetaan kaita tie kuolemattomuuteen, koska tuo "pieni lauma", jolle tie oli koettelemuksena on tullut täysilukuiseksi. "Nyt on otollinen aika", aika, jolloin uhraajat, jotka omaksuvat Jeesuksen ansion ja kuolevat hänen kanssaan, ovat otolliset Jumalan edessä — hyvälletuoksuva uhri. Aadamilaisena rangaistuksena ei kuolemaa ikuisesti sallita; se lakkautetaan tuhatvuotiskauden kuluessa; ainoastaan evankeliumin aikakautena on se uhrina otollinen, tuoden mukanaan palkinnon.

Ainoastaan "uusina luomuksina" ovat pyhät tänä aikakautena matkalla elämään; ja ainoastaan ihmisinä, uhrin tavoin, olemme me vihkiytyneet kuolemaan. Jos me ihmillisinä luomuksina olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin saamme uusina henkisinä olentoina elää hänen kanssaan. (Room. 6: 8.) Jumalan mieli meissä, tuo muuttunut mieli, on siemen uuteen luontoon.

Uusi elämä voisi helposti tukehtua, ja Paavali vakuuttaa meille, että jos me elämme lihan jälkeen, niin me kuolemme (menetämme elämämme), mutta jos me hengellä kuoletamme lihan työt (inhimillisen luonnon taipumukset), niin me saamme elää (uusina luomuksina); sillä ne ovat Jumalan lapsia, joita Jumalan henki johtaa. (Room. 8: 13. 14.) Tämä ajatus on äärettömän tärkeä ja syvimmästä merkityksestä kaikille niille, jotka ovat vihkiytyneet, sillä jos me liitossamme Jumalan kanssa lupasimme uhrata inhimillisen luonnon, ja jos hän tämän uhrin hyväksyi, niin on hyödytöntä koettaa ottaa sitä takaisin. Jumala laskee nyt inhimillisen kuolleeksi, ja sen täytyy todellakin kuolla, niin ettei sitä koskaan enään ennalleenaseteta. Kaikki mikä voidaan voittaa kääntymällä takaisin elämään lihan jälkeen on korkeintaan hetkellinen nautinto uuden henkisen luonnon kustannuksella.

Löytyy kuitenkin vihkiytyneitä, jotka toivovat saavansa palkinnon, ja jotka ovat siinneet hengestä, mutta jotka maailman houkutukset, lihan himo tai perkeleen juoneet ovat osittain voittaneet. Osaksi kadottavat he näkyvistään saavutettavissa olevan palkinnon ja koettavat pysytellä keskitiellä — jolta Jumalan suosio ja maailman suosio samalla kertaa säilyisi, unohtaen, että "ystävyys maailma kohtaan on vihollisuutta Jumalaa vastaan" (Jaak. 4: 4), sekä että niitä, jotka palkinnon puolesta taistelevat, kehotetaan: "Älkää maailmaa rakastako ja älkää etsikö kunnia toinen toiseltanne, vaan etsikää sitä kunnia, joka tulee yksin Jumalalta". — 1 Joh. 2: 15; Joh. 5: 44.

Nämä, jotka rakastavat nykyistä maailmaa, mutta jotka eivät kokonaan ole hyljänneet Herraa ja halveksuneet liittoaan, tulevat koettelemuksen tulessa ankaran kurituksen ja puhdistuksen alaisiksi. Ne jätetään apostolin sanojen mukaan, Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki [äsken siinnyt luonto] pelastuisi Herran Jeesuksen päivänä. (1 Kor. 5: 5.) Ja jos tämä kuritus on tehnyt tarpeellisen vaikutuksen, niin otetaan heidät lopulta henkiseen tilaan. He saavat ikuisesti kestävän henkielämän, jonka kaltainen enkeleillä on, mutta he menettävät palkinnon, kuolemattomuuden. He tulevat palvelemaan Jumalaa hänen temppelissään ja seisovat valtaistuimen edessä palmut kädessään (Ilm. 7: 9—17); mutta vaikkakin tämä tulee olemaan kirkkautta, niin ei se kuitenkaan ole niin kirkas asema, kuin "pienen lauman", voittajain, jotka tulevat olemaan Jumalan edessä kuninkaita ja pappeja, istuen Jeesuksen kanssa valtaistuimella hänen morsiamenaan ja kanssaperillisinään ja kruunattuna hänen kanssaan kuolemattomuudella.

Meidän tiemme on rosonen, jyrkkä, kaita tie, ja ellemme matkan varrella joka askeleella saisi uusia voimia, niin emme koskaan pääsisi määränpäähän. Mutta meidän johtajamme sanat ovat rohkaisevia: Ole hyvässä turvassa, minä olen voittanut; minun armossani on sinulle kyllä, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. (Joh. 16: 33; 2 Kor. 12: 9.) Tällä tien vaikeudella on oleva erottava vaikutus pyhittämään ja puhdistamaan "omaisuuden kansaa", josta on tuleva "Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä." Ottamalla huomioon tämän käykäämme rohkealla mielellä armoistuimen luo, jotta me saisimme avuksemme laupeuden ja armon oikeana aikana taistellessamme uskon hyvää kilvoitusta ja koettaessamme voittaa "kirkkauden kruunua" — kuolemattomuutta, jumalallista luontoa. — 2 Tim. 4: 8; 1 Piet. 5: 4.

Pyhyyden raivattu tie.

Kun evankeliumin aikakauden toivo on häikäisevän kirkas ja tie samassa suhteessa vaikea, ahdas ja joka askeleella vaikeuksien ja vaarojen ympäröimä, niin että harvat löytävät sen ja saavat sen lopussa tuon suuren palkinnon, niin on asiain uusi järjestely tulevana aikakautena oleva aivan toisellainen. Samoin kuin se toivo, joka silloin annetaan, on erilainen, niin on myös se tie, joka siihen johtaa, erilainen. Tie kuolemattomuuteen on ollut tie, joka on vaatinut muuten luvallisten ja oikeitten toiveitten, tarkotusten ja toivomusten uhraamista — inhimillisen luonnon ainaisen uhraamisen. Mutta tie inhimilliseen täydellisyyteen, ennalleenasettamiseen, maailman toivo, vaatii ainoastaan synnin poisheittämisen: ei inhimillisten oikeuksien ja etuuksien uhraamista, vaan niiden kohtuullista nauttimista. Se tulee johtamaan henkilökohtaiseen puhdistukseen ja ennalleenasettamiseen Jumalan kuvan kaltaisuuteen, tuohon onnelliseen tilaan, josta Aadam nautti, ennenkuin synti tuli maailmaan.

Tie takaisin todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen tehdään hyvin selväksi ja mukavaksi; niin selväksi, ettei kukaan erehdy tiestä; niin selväksi, ettei "tyhminkään vaeltaja tule siiliä eksymään" (Jes. 35: 8); niin selväksi, ettei kenkään tarvitse opettaa toinen toistansa sanoen: Tunne Herraa; sillä kaikki tulevat tuntemaan Herramme, pienimmästä suurimpaan asti. (Jer. 31: 34). Se ei tule olemaan kaita tie, jonka harvat löytävät, vaan kutsutaan sitä "raivatuksi tieksi" yleiseksi tieksi, ei ahtaaksi, kaidaksi, jyrkäksi, epätasaiseksi, vaikeaksi, kokoonpuristetuksi sivutieksi, vaan tieksi joka on erityisesti valmistettu helppoa ja mukavaa matkaa varten erityisesti järjestetty matkustajan mukavuutta silmälläpitäen. Jes. 35: 8, 9 osottaa että se on yleinen tie, joka on avoinna kaikkia lunastettuja varten — kaikkia ihmisiä varten. Jokainen, jonka puolesta Kristus kuoli, ja joka tahtoo omaksua ja käyttää hyväkseen niitä tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ostettiin hänen kalliilla verellään, saa tällä pyhyyden tiellä vaeltaa ylöspäin suurta päämäärää kohti: inhimillisen täydellisyyden täydelliseen ennalleenasettamiseen ja ijankaikkiseen elämään.

Näitä ei uskon kautta lasketa vanhurskaiksi eivätkä he sen perustuksella tule pyhiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, vaan kun he alkavat vaelluksensa tällä pyhyyden raivatulla tiellä, tulevat he sillä vaeltamaan ylöspäin todelliseen täydellisyyteen, joka johtuu henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja kuuliaisuudesta, jota tarkotusta varten Lunastaja, joka silloin voimallaan hallitsee, tulee tekemään kaiken suotuisaksi. Jokainen tulee saamaan, siinä määrin kuin hän tarvitsee apua uuden valtakunnan viisaalta ja täydelliseltä hallitukselta. Tämä on, kuten monet luultavasti havaitsevat, varsinainen tulos lunastuksesta. Jos meidän Herramme, ihminen Kristus Jeesus, antoi itsensä lunastetuksi kaikkien puolesta, ja jos hän tahtoo, että kaikkien tulee tulla totuuden tuntoon ja sen kautta todelliseen täydellisyyteen, minkätähden ei hän heti tee hyvää, raivattua, yleistä tietä kaikkia varten? Minkätähden ei hän poista esteitä, loukkauskiviä, lankeemuksenkuoppia ja ansoja? Miksi ei auttaa syntistä takasin täyteen sopusointuun Jumalan kanssa, sen sijaan että tie tehdään ahtaaksi, epätasaiseksi, okaiseksi, vaikeasti löydettäväksi ja vielä vaikeammin astuttavaksi? Kykenemättömyys oikein jakaa totuuden sanaa ja nähdä, että nykyinen kaita tie johtaa erityiseen palkintoon ja on olemassa pienen lauman, kanssaperillisten, Kristuksen ruumiin, koettelemista ja valitsemista varten, joka tultuaan valituksi ja korotetuksi päänsä kanssa, tulee siunaamaan kaikki kansat, on aiheuttanut sen, että muutamat suosivat hyvin sekavia ajatuksia tämän aineen suhteen. Kykenemättöminä näkemään Jumalan suunnitelmaa koettavat monet saarnata pyhyyden raivatusta tiestä, mukavasta elämän tiestä nykyisenä aikakautena, vaikkakaan tällaista tietä ei nyt löydy, ja he sekottavat ja sovittelevat tätä ainetta, jotta olosuhteet ja pyhä Raamattu saataisiin pitämään yhtä heidän väärien päätelmiensä kanssa. Raivatulla tiellä, joka kohta avataan, kielletään ainoastaan synnilliset asiat, kun sitävastoin niiden, jotka vaeltavat kaidalla tiellä, täytyy kieltäytyä paljosta ja uhrata paljon sellaista, mikä ei ole syntiä, samalla kuin heidän täytyy alituiseen taistella helposti kietoutuvaa syntiä vastaan. Jälkimmäinen on uhrausten polku, kun sitävastoin tulevan aikakauden tie on oleva raivattu vanhurskauden tie.

Tästä raivatusta tiestä sanotaan kuvaavasti: "Siellä ei tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata." (Jes. 35: 9.) Kuinka monta kauheaa jalopeuraa onkaan nyt niiden tiellä, jotka ilolla luopuisivat syntisistä teistä ja pyrkisivät tulemaan vanhurskaiksi! Tällainen jalopeura on harhaan joutunut yleinen mielipide, joka pelottaa monen, niin etteivät he uskalla noudattaa omantunnon ääntä jokapäiväisissä asioissa, kuten pukeutumisessa, talous- ja liikeasioissa j.n.e. Kiusaus väkijuomiin on toinen jalopeura, joka estää tuhansia, jotka olisivat iloisia nähdessään sen poistettuna. Ehdottomilla ja raittiuden ystävillä on nyt edessään jättiläismäinen tehtävä, jonka ainoastaan tulevan aikakauden valta ja hallitus voi panna täytäntöön; ja samaa voidaan sanoa toisista lupaavista parannusharrastuksista. "Eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten." Silloin ei tulla sallimaan mitään jättiläismäisiä yhdistyksiä, jotka ovat järjestetyt yksityisten itsekkäiden etujen edistämiseksi yleisen hyvän kustannuksella. "Ei kukaan vahingoitse eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani", sanoo Herra. (Jes. 11:9.) Joskin on vaikeuksia taistellessa pahan taipumuksien voittamiseksi j.n.e., niin on se kuitenkin oleva helppo tie verrattuna tämän aikakauden kaitaan tiehen. Kivet (loukkauskivet) poistetaan ja totuuden lippu tulee johtamaan kansoja. (Jes. 62: 10.) Tietämättömyys ja taikausko tulevat kuulumaan menneisyyteen, ja vanhurskaus tulee saamaan oikeudenmukaisen palkinnon ja vääryys ansaitun rangastuksen. (Mal. 3: 15, 18.) Terveellisen kurituksen sopivien, kehotusten ja helposti ymmärrettävien säädösten kautta tulevat ihmiset kadotettuina, mutta jälleen palanneina lapsina kasvatettaviksi ja opastettaviksi, kunnes suku on saavuttanut sen korkean täydellisyyden, josta isämme Aadam lankesi. Siten tulevat Herran lunastetut palaamaan takasin[turmeluksesta kirkkaalle pyhyyden tielle]… riemulla; ikuinen riemu on oleva heidän päänsä päällä; ilon ja riemun he omistavat, mutta murheen ja huokauksen pitää pakeneman. (Jes. 35: 10.) Herra mainitsee ainoastaan kaksi näistä teistä, koska ei vielä ollut aika kolmannen avaamista varten — aivan samoin kuin hän julistaessaan iloista sanomaa sanoi: "Tämä kirjotus on käynyt toteen korvainne kuullen", mutta tahallaan jätti mainitsematta "koston päivän", koska aika sitä varten ei ollut vielä silloin tullut. (Vertaa Luuk. 4: 19 ja Jes. 61: 2.) Nyt sitävastoin kuin kaita tie lähestyy loppuaan, niin alkaa vanhurskauden kirkas tie näkyä yhä selvemmin ja kirkkaammin koittavan päivän valossa.

Täten olemme löytäneet leveän tien, jolla nykyään ihmiskunnan suuri enemmistö vaeltaa, jotka "tämän maailman ruhtinas" on pettänyt, ja joita johtaa harhaanvievät taipumukset. Me olemme nähneet, että "yhden ihmisen tottelemattomuus" avasi tämän tien, ja meidän sukumme tuli heitetyksi tälle tielle rientääkseen nopeasti turmelusta kohti. Me olemme huomanneet, että pyhyyden raivatun tien tulee avaamaan se Herra, joka antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta ja lunasti kaikki siitä kadotuksesta johon "leveä tie" johtaa, ja että se, kun aika on tullut, tulee olemaan avoinna ja helppo kaikkia lunastettuja varten, jotka hän omalla verellään on ostanut. Me olemme edelleen nähneet, että nykyinen "ahdas tie", jonka saman kalliin veren ansio avasi, on erityinen tie, joka johtaa erityiseen palkintoon ja on tehty erityisen ahtaaksi ja vaikeaksi koetellakseen ja kurittaakseen niitä, joita nyt valitaan, jotta he tulisivat osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja meidän Herramme Jeesuksen kanssa kanssaperillisiksi siinä kirkkauden valtakunnassa, joka kohta tulee ilmestymään kaikkien siunaamista varten. Ne, jotka omistavat tämän toivon — jotka näkevät tämän palkinnon — voivat tähän verraten lukea kaikki muut toiveet tappioksi ja roskaksi. — Fil. 3: 8—15.

* * * * *

Oi, mitkä aarteet Herra kantoi. On suurta tuo, mutt' tottakin. Myös mulle Kristuselon antoi ja hengen, lapseuspantinkin.

Oi, kuinka, halpa lapsi, sulle voin lainkaan, Herra, kelvata, kun suuret aarteet toit sä mulle, joit' ei voi järki arvata.

Oon itse aina tyhjä ollut. Oon vielä itse arvoton. Vaan kaikki armostas' on tullut. Mi minuss' ompi, sun se on.

Ett' aukes korva kuulevaksi, on armaan Taaton työtä vain. Ett' tulin tahtos' tekeväksi, on eelleen myöskin lahja ain'.

Oi kiitos olkoon suuren Taattoin nyt armostansa kaikesta. Myös kiitos aamuin sekä aattoin tuost' ainaisesta elosta.

On lahja suuri meille tuotu, ett' olla Jeesuksemme ain'. Keli' Poika on, sill on se suotu, jos onkin aarre kätköss' vain.

Vaan heikko ruumiin' kohta murtuu ja aarre valkovaipan saa. Kun kaikki kahleet silloin sortuu, voin taivaan häihin kiiruhtaa.

KAHDESTOISTA LUKU.

AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.

Aikakaudet, — Elonkorjuuajat. — Todellisen ja lasketun aseman eri tasot. — Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. — Hänen seuraajainsa tie kirkkauteen. — Nimiseurakunnan kolme luokkaa. — Erottaminen elonkorjuun aikana. — Voideltu luokka kirkastettu. — Suuren vaivan luokka. — Rikkaruohon polttaminen. — Maailma siunattu. — Ihana lopputulos.

Kirjan alkuun me liitämme kartan, joka esittää Jumalan suunnitelman maailman pelastukseksi. Me olemme sen kautta koettaneet tehdä havainnolliseksi Jumalan suunnitelman eteenpäin kehittyvän luonteen ja niitä toinen toistaan seuraavia askeleita, joita kaikkien niiden täytyy ottaa, jotka koskaan saavuttavat tuon täydellisen "muutoksen" inhimillisestä jumalalliseen luontoon.

Aluksi me huomaamme kolme suurta hallituskautta A, B, C. Ensimäinen näistä, A, ulottuu ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen, toinen, B, vedenpaisumuksesta Kristuksen tuhatvuotishallituskauden alkuun hänen toisessa tulemisessaan, kolmas hallituskausi, eli "hallitus aikain täyttyessä", C, alkaa Kristuksen hallituksessa ja jatkuu "tuleviin aikoihin". (Ef. 1: 10; 2:7.) Näitä kolmea hallituskautta kosketellaan usein Raamatussa: A kutsutaan "silloiseksi maailmaksi", B kutsuu meidän Herramme Jeesus "täksi maailmaksi", Paavali "nykyiseksi pahaksi maailmaksi" ja Pietari "nykyiseksi maailmaksi". C kutsutaan "tulevaksi maailmaksi", "jossa vanhurskaus asuu", vastakohdaksi nykyiselle pahalle maailmalle. Nyt vallitsee paha, ja vanhurskaat saavat kärsiä. Tulevassa maailmassa tulee suhde olemaan päinvastainen: vanhurskaat tulevat hallitsemaan, ja ne, jotka tekevät pahaa, saavat kärsiä, ja lopuksi kaikki paha hävitetään.

Jokaisessa kolmessa suuressa hallituksessa, aikakaudessa tai "maailmassa" on Jumalan suunnitelmalla ihmisen suhteen erityinen, huomattava luonne; kuitenkin on kukin ainoastaan osa samasta suuresta suunnitelmasta, joka, kun se on valmis, tulee kirkastamaan Jumalan viisauden — joskaan nämä osat, jos niitä yksikseen tarkastetaan, eivät paljasta niiden syvää tarkotusta. Koska ensimäinen "maailma" ("taivaat ja maa", tai silloinen asiain järjestys) hävisi vedenpaisumuksessa, niin seuraa siitä, että silloin oli toinen asiain järjestys kuin "nykyisessä pahassa maailmassa", josta Herra sanoo, että Saatana on sen ruhtinas; siis ei nykyisen maailman ruhtinas ollut sen maailman ruhtinas, joka oli ennen vedenpaisumusta, joskaan häneltä ei silloin puuttunut vaikutusta. Useat Raamatun paikat levittävät valoa Jumalan menettelytapaan sinä aikana ja antavat siten selvän kuvauksen hänen suunnitelmastaan yhtenä kokonaisuutena. Nämä Raamatun paikat viittaavat siihen, että ensimäistä "maailmaa", tai ennen vedenpaisumusta ollutta hallitusta tarkastivat ja erityisesti hoitivat enkelit, jotka saivat koettaa, mitä he voivat tehdä langenneen ja turmeltuneen suvun kohottamiseksi. Kun Jumala antoi suostumuksensa, niin olivat he epäilemättä halukkaita ryhtymään yritykseen; sillä heidän asianharrastuksensa ilmeni ylistyslaulussa ja riemuhuudossa luomisen työn johdosta. (Job. 38: 7.) Että enkelit saivat hallita tätä ensimäistä aikajaksoa, käy selväksi ei ainoastaan kaikista viittauksista tähän aikakauteen, vaan voidaan syyllä tulla siihen lopputulokseen apostolin huomautuksen johdosta, kun hän, verratessaan nykyistä hallitusta menneeseen ja tulevaan, sanoo (Hebr. 2: 5): "Ei hän tulevaa maailmaa ole enkelien alaiseksi antanut." Ei, sitä maailmaa tulee hallitsemaan Herra Jeesus ja hänen kanssaperillisensä; ja sentähden tämä hallitus ei tule ainoastaan olemaan oikeudenmukaisempi kuin "nykyisen pahan maailman", vaan tulee se menestymään paremmin kuin ensimäisen maailman tai hallituskauden hallitus, jota "hoitivat enkelit", joiden kykenemättömyys suvun kohottamisessa näkyy siinä, että ihmisten pahuus tuli niin suureksi, että Jumala vihassaan ja oikeudenmukaisessa suuttumuksessaan vedenpaisumuksen kautta hävitti koko silloisen elossa olevan suvun, kahdeksaa henkilöä lukuunottamatta. — 1 Moos. 7: 13.

"Nykyisessä pahassa maailmassa" saa ihminen koettaa hallita itseään, mutta syntiinlankeemuksen perustuksella on hän Saatanan, "tämän maailman ruhtinaan", ja herruuden alla, jonka salaisia juonia ja vehkeitä hän turhaan on koettanut vastustaa pyrkiessään itse hallintoon tänä pitkänä aikana vedenpaisumuksesta nykyaikaan asti. Nämä ihmisten yritykset, hallita Saatanan hallituksen alla, tulevat päättymään tuohon suureen hädän aikaan, jonka kaltaista maailma ei koskaan ennen ole tuntenut. Ja siten on todistettu ei ainoastaan se, että suvun pelastaminen oli enkeleille mahdoton, vaan myös, että ihmisen omat harrastukset tyydyttävällä tavalla parantaa asemaansa ovat olleet tuloksettomat.

Toisen näistä suurista hallituksista, B, muodostaa kolme selvästi erotettua aikakautta, joista kukin on askel ylöspäin ja eteenpäin Jumalan suunnitelmassa.

Aikakautena D kääntyi Jumala erityisesti sellaisten patriarkkain puoleen, kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob olivat.

Aikakausi E on juutalainen aikakausi, tai tuo Jaakobin kuolemaa seurannut aikakausi, jolloin Jumala kohtelee hänen jälkeläisiään hänen erityiseen huomaansa uskottuina — "omaisuuden kansana". Heitä kohtaan osotti hän erityistä suosiota ja selitti: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta," (Am. 3: 2.) Kansana olivat he esikuva kristitystä seurakunnasta, pyhästä kansasta, omaisuuden kansasta. Ne lupaukset, jotka annettiin heille, olivat esikuvia "paremmista lupauksista", jotka ovat annetut meille. Heidän vaelluksensa korven kautta esikuvasi meidän vaellustamme synnin korven kautta taivaalliseen Kaanaaseen. Heidän uhrinsa vanhurskauttivat heidät esikuvauksellisesti, ei todellisesti; sillä härkien ja pukkien veri ei voi koskaan ottaa pois syntejä. (Hebr. 10:4.) Mutta evankeliumin aikakautena, F, ovat meillä "paremmat uhrit", jotka todellakin sovittavat koko maailman synnit. Meillä on tuo "kuninkaallinen pappeus", jonka muodostavat kaikki ne, jotka uhraavat itsensä Jumalalle "eläväksi uhriksi", joka on pyhä ja otollinen Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on "meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi". (Hebr. 3: 1.) Evankeliumin aikakaudessa me tapaamme ne todellisuudet, joista juutalainen aikakausi, sen jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset olivat varjoja. — Hebr. 10: 1.

Evankeliumin aikakausi, F, on se aikakausi, jolloin Kristuksen ruumiin jäsenet kutsutaan maailmasta, ja uskon kautta osotetaan heille elämänkruunu ja ne ylenpalttisen suuret ja kalliit lupaukset, joiden kautta he (olemalla kutsulle ja sen vaatimuksille kuuliaiset) voivat tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. (2 Piet. 1:4.) Paha saa yhä edelleen hallita maailmaa eli vallita siinä, jotta he tulemalla kosketukseen sen kanssa koeteltaisiin, että he voisivat näyttää, ovatko he halukkaat uhraamaan inhimillisen luonnon etuineen ja siunauksilleen, joka on elävä uhri, ja muodostumaan Jeesuksen kuoleman kaltaisiksi, jotta he luettaisiin arvollisiksi saamaan hänen yhtäläisyytensä ylösnousemisessaan. — Ps. 17: 15.

Kolmannen suuren hallituskauden, G, tulee muodostamaan monta aikakautta — "tulevat aikakaudet". Ensimäinen niistä tuhatvuotiskausi (milleniumi), G, on ainoa, jonka suhteen meillä on määrätyitä tietoja. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus on hallitseva ja sen kautta siunaava maan kaikki sukukunnat, saattaen täytäntöön tuon "kaiken ennalleenasettamisen", josta on puhuttu kaikkien pyhien profeettojen suun kautta. (Ap. t. 3: 19—21.) Tänä aikana tulevat synti ja kuolema ainaisesti poistettaviksi, sillä "hänen [Kristuksen] on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle… Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" [aadamilainen kuolema]. (1 Kor. 15: 25, 26.) Tämä tulee olemaan tuo suuri ennalleenasettamisaika. Seurakunta, Kristuksen morsian, hänen ruumiinsa, tulee hänen kanssaan ottamaan osaa tähän hallitukseen, kuten hän on luvannut, sanoen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni kanssa hänen valtaistuimelleen." — Ilm. 3: 21.

"Tulevat aikakaudet," H, jotka seuraavat suurta ennalleenasettamisaikakautta, tulevat olemaan täydellisyyden, autuuden ja onnen aikakausia; mutta Raamattu ei anna meille mitään tietoa, mitä niiden aikana tulee tapahtumaan. Tällä etäisyydellä, jolla me nyt elämme niistä, on kylliksi tietää, että ne tulevat olemaan ihania ja siunauksesta rikkaita Jumalan suosiota nauttivia aikakausia.

Kullakin näistä hallituksista on omat erityiset, määrätyt ajat työn alkamista ja kehittymistä varten, ja kukin päättyy elonkorjuuseen, jossa sen hedelmät tulevat ilmaantumaan. Juutalaisen aikakauden lopussa oleva elonkorjuu kesti neljäkymmentä vuotta, Jeesuksen kutsumuksen alusta, kun Jumalan henki hänet voiteli (Ap. t. 10: 37, 38), v. 29 j.Kr., Jerusalemin hävitykseen asti, v. 70 j.Kr. Tähän elonkorjuuseen päättyi juutalainen aikakausi ja evankeliumin aikakausi alkoi. Nämä molemmat hallitukset ulottuivat jonkun verran toisiinsa, kuten kartta osottaa.

Juutalainen aikakausi päättyi tavallaan silloin, kuin Herra kolme ja puolivuotisen toiminta-aikansa lopussa hylkäsi tämän kansan, sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioksi". (Matt. 23: 38.) Kuitenkin osotettiin heille suosiota kolme ja puoli vuotta sen jälkeen rajottamalla evankeliumin kutsun heihin, jossa toteentui profeetan selitys (Dan. 9: 24—27) seitsemänkymmenen (vuosi-)viikon suosiosta heitä kohtaan, sekä että Messias viimeisen viikon keskivälissä oli tapettava, mutta ei itsensä tähden. Kristus kuoli [ei itsensä tähden, vaan] meidän synteimme tähden, ja lakkautti sen kautta keskellä viikkoa teurastusuhrin ja ruokauhrin — kolme ja puoli vuotta ennen noiden seitsemänkymmenen liiton viikon loppua, jolloin suosio kohdistui Juudan kansaa kohtaan. Kun todellinen uhri oli tehty, niin ei Jehova luonnollisesti kauvemmin voinut tunnustaa kuvauksellisten uhrien merkitystä.

Juutalaisten aikakausi päättyi siis täydellisesti, kun seitsemänkymmentä vuosiviikkoa oli kulunut loppuun, tai kolme ja puoli vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen, jonka jälkeen evankeliumia saarnattiin myös pakanoille, alkaen Korneliuksesta. (Ap. t. 10: 45.) Tämä päätti heidän aikakautensa; mitä tulee Jumalan suosioon juutalaista seurakuntaa kohtaan sekä tämän seurakunnan seurakunnaksi tunnustamiseen nähden; heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi tätä seuraavana suurena hädän aikana.

Tänä juutalaisena elonkorjuun aikana alkoi evankeliumin aikakausi. Tämän aikakauden tarkotus on kutsua, kehittää ja koetella "Jumalan Kristusta" — päätä ja ruumista. Tämä on henkinen hallituskausi. On siis oikein sanoa, että evankeliumin aikakausi alkoi, kun Jeesus voideltiin "pyhällä hengellä ja voimalla" (Ap. t. 10: 38; Luuk. 3:22; 4: 1, 18), kun hänet kastettiin. Seurakuntaan, hänen ruumiiseensa nähden alkoi se kolme ja puoli vuotta myöhemmin.

Evankeliumin aikakauden loppujakson muodostaa myöskin "elonkorjuu", jolloin kaksi aikakautta ulottuu toinen toiseensa — evankeliumin aikakausi päättyy ja ennalleenasettamis- tai tuhatvuotiskausi alkaa. Evankeliumin aikakausi päättyy asteettaan, samoin kuin sen esikuva tai "varjo", juutalainen aikakausi, päättyi. Samoin kuin siinä elonkorjuun seitsemän ensimäistä vuotta olivat erityisesti aiotut toimintaa varten lihallisen Israelin hyväksi ja olivat suosion vuosia, niin huomaamme tässä viittauksen samankaltaiseen seitsenvuotiskauteen, jolla on sama merkitys evankeliumin seurakuntaan nähden, ja jota seuraa koko maailmaan ulottuva hädän ("tulen") aikakausi pahan rankaisemista varten ja vanhurskauden hallituksen valmistamista varten, mutta tästä puhumme edempänä.

Tie kirkkauteen.

K, L, M, N, P, R esittävät kukin eri tasoja. N on täydellisen inhimillisen luonnon taso. Aadam oli tällä tasolla, ennenkuin hän teki syntiä, mutta heti lankeemisensa jälkeen vaipui hän siveellisen turmeluksen tai synnin tasoon, R, jolla kaikki hänen jälkeläisensä syntyvät. Tämä taso vastaa tuota "leveätä tietä", joka johtaa kadotukseen. P merkitsee kuvauksellista vanhurskauttamisen tasoa, joka vanhurskauttaminen lasketaan saavutetuksi lain uhrien kautta. Se ei ollut todellinen täydellisyys, sillä "laki ei tee täydelliseksi." — Hebr. 7: 19.

N merkitsee ei ainoastaan inhimillisen täydellisyyden tasoa, jonka kerran täydellinen ihminen, Aadam, omisti, vaan myöskin vanhurskautettujen henkilöiden asemaa. "Kristus kuoli meidän synteimme tähden, kirjotusten mukaan", ja kaikki jotka uskovat Kristukseen — kaikki, jotka ottavat vastaan hänen täydellisen ja loppuun suoritetun työnsä heidän vanhurskauttajanaan — lasketaan siis uskon perustuksella vanhurskautetuiksi, ikäänkuin he olisivat täydellisiä ihmisiä, ikäänkuin he eivät koskaan olisi olleet syntisiä. Jumalan kannalta katsoen ovat kaikki, jotka ovat vastaan ottaneet Kristuksen lunastajanaan, inhimillisen, täydellisyyden tasolla, N. Tämä on ainoa asema, jossa ihminen voi lähestyä Jumalaa tai seurustella hänen kanssaan. Kaikkia tällä tasolla olevia kutsuu Jumala lapsikseen — inhimillisiksi lapsikseen. Aadam oli tällä tavalla Jumalan poika (Luuk. 3: 38), joka seurusteli Jumalan kanssa ennen tottelemattomuuttaan. Kaikkia, jotka omaksuvat meidän Herramme Jeesuksen täydelleen suoritetun lunastustyön, pidetään tai lasketaan uskon kautta ennalleenasetetuiksi alkuperäiseen puhtauteen; ja seuraa siitä, että heillä on yhteys tai kanssakäyminen Jumalan kanssa.

Evankeliumin aikakautena on Jumala tehnyt erityisen tarjoumuksen vanhurskautetuille inhimillisille olennoille, jonka perustuksella heidän luontonsa voi määrätyillä ehdoilla muuttua, niin että heidän maallinen, inhimillinen olemassaolonsa lakkaa ja heistä tulee taivaallisia, henkisiä olentoja, kuten Kristuksesta, heidän lunastajastaan. Osa uskovaisia — vanhurskautettuja ihmisiä — tyytyy siihen iloon ja rauhaan, jonka he uskomalla synteinsä anteeksi antamiseen ovat saaneet, eivätkä sentähden ota vaaria siitä äänestä, joka kutsuu heitä tulemaan ylemmäksi. Toiset, joita Jumalan rakkaus on liikuttanut, sellaisena, kuin se on osottautunut heidän lunastamisessaan, ja jotka ovat tunteneet etteivät he enään kuulu itselleen, koska ha ovat kalliisti ostetut, sanovat: "Herra, mitä sinä tahdot, että minun pitää tehdä?" Heille vastaa Herra Paavalin kautta, joka sanoo: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." (Room. 12: 1.) Mitä tarkottaa apostoli siten kehottaessaan meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi? Hän tarkottaa sitä, että meidän tulee Jumalan palvelukseen vihkiä kaiken sen kyvyn ja lahjakkaisuuden, jonka me omistamme, ettemme tästä lähin enää elä itsemme tähden, ei myöskään ystäviemme tai perheemme tähden, ei myöskään maailman tähden tai jonkun muun asian tähden vaan kuullaksemme ja palvellaksemme häntä, joka osti meidät omalla kalliilla verellään.

Mutta koska Jumala ei tahdo ottaa vastaan tahraisia tai epätäydellisiä kuvauksellisia uhreja ja me kaikki tulimme syntisiksi Aadamin kautta, voimmeko silloin olla soveliaita uhreja? Paavali osottaa, että ainoastaan sentähden, että me olemme pyhät, me olemme soveliaita uhreja. Me emme ole pyhiä samalla tavalla kuin Jeesus, joka ei tietänyt mitään synnistä, sillä me kuulumme kadotukseen tuomittuun sukuun, emme myöskään sentähden, että olisimme täydelleen onnistuneet vaelluksessamme saavuttamaan täydellisyyden, sillä me olemme vakuutetut siitä, ettemme me ole saavuttaneet sitä täydellisyyttä johon meitä on kutsuttu, vaan on meillä tämä aarre (hapraissa ja vuotavissa) saviastioissa, jotta meidän lopullinen kirkkautemme nähtäisiin olevan Jumalan armosta eikä meidän omasta voimastamme. Mutta me tulemme pyhiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uhreiksi sen perustuksella, että Jumala ilmaiseksi on vanhurskauttanut meidät kaikista meidän synneistämme uskomalla Kristuksen uhriin meidän puolestamme.

Niin monet, jotka ymmärtävät antaa arvoa tälle kutsulle ja noudattavat sitä, ovat iloisia, kun heidät pidetään arvollisina kärsimään häväistystä Kristuksen nimen tähden eivätkä katsele niitä asioita, jotka näkyvät, vaan niitä, jotka eivät näy: "elämän kruunua", "voittopalkintoa, johon Jumala tuolla ylhäällä on kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa", ja "sitä kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin". Siitä silmänräpäyksestä alkaen, kun he ovat vihkiytyneet Jumalalle, ei heitä enää lasketa ihmisiksi, vaan Jumalasta sikiytyneiksi totuuden sanan kautta — ei enää inhimillisiksi, vaan tästä lähin henkisiksi lapsiksi. He ovat nyt askeleen lähempänä palkintoa, kuin silloin, kun he ensin uskoivat. Room. 13: 11. Mutta heidän henkinen olentonsa on vielä epätäydellinen: he ovat ainoastaan sikiytyneet, vaan eivät vielä hengestä syntyneet, he ovat henkisiä lapsia embryo- tai sikiö-tilassa, tasolla M — hengellisen sikiämisen tasolla. Koska he ovat sikiytyneet hengestä, ei heitä enää lasketa inhimillisiksi, vaan henkisiksi olennoiksi, sillä siitä inhimillisestä luonnosta, joka kerran oli heidän, ja joka vanhurskautettiin, ovat he nyt luopuneet tai laskeneet sen kuolleeksi — eläväksi uhriksi, joka on Jumalalle pyhä ja otollinen, ja jonka hän on hyväksynyt. He ovat nyt uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa: vanha (inhimilliset toiveet, tahto ja tarkotus) ovat menneet, ja kaikki on tullut uudeksi; sillä "te ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan henki asuu teissä". (2 Kor. 5: 17; Room. 8: 9.) Jos te olette siinneet hengestä, niin "te olette (inhimillisinä olentoina) kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa."

Taso L esittää täydellistä henkistä olemassaolotasoa, mutta ennenkuin tämä taso, L, saavutetaan, täytyy meidän liittomme ehdot tulla täytetyiksi. Eri asia on tehdä liitto Jumalan kanssa sekä luvata, että me kuolemme kaikelle inhimilliselle, ja eri asia täyttää tämä lupaus koko maallisen elämämme kestäessä — pitää meidän ruumiimme kuolleena, jättää meidän oma tahtomme huomioonottamatta ja tehdä ainoastaan sitä, mitä Herra tahtoo. Tasoon L:ään tulemista kutsutaan syntymiseksi tai täydelliseksi astumiseksi sisälle elämään henkiolentoina. Koko seurakunta tulee asetettavaksi tälle tasolle sitten, kun se on erotettu (valittu) maailmasta evankeliumiaikakauden "elonkorjuussa" tai lopussa. "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös". Sitten me, jotka jälkeen jäämme, muutumme äkkiä — tulemme täydellisiksi henkiolennoiksi, joilla ovat Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaiset ruumiit (sillä "tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen"). Kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vaillinaista (sikiämistila useine esteineen lihan puolelta, jotka nyt ovat meihin takertuneet).

Täydellisestä henkisestä olennosta voimme vielä kulkea askeleen ylöspäin sitä seuraavaan kirkkauteen — tasoon K. Me emme tässä tarkota luonnon kirkkautta, vaan voiman tai toimen kirkkautta. Tasossa L saavutetaan täydellinen henkilöllinen kirkkaus, s.o. ihana Kristuksen kaltainen olento. Mutta sitten kun me olemme tulleet tällä tavoin täydellisiksi ja tehdyt kokonaan meidän Herramme ja päämme kaltaisiksi, tulemme hänen kanssaan osallisiksi voiman ja valta-aseman "ihanuudesta" — saamme istua hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan, niinkuin hän, tultuaan ylösnousemisessaan täydelliseksi, korotettiin Voiman oikealle puolelle. Siten me saavutamme ikuisen kirkkauden, tason K.

Tarkastakaamme nyt huolella karttaa ja ottakaamme huomioon sen esitys Jumalan suunnitelman eri piirteistä. Näissä piirroksissa käytämme pyramiidin kuvaa merkitsemään täydellisyyttä, koska se sopii niin hyvin, ja koska Raamatussa tehdään selviä viittauksia siihen.

Aadam oli täydellinen olento, pyramiidi a. Huomaa sen paikka tasolla N, joka merkitsee inhimillistä täydellisyyttä. Tasolla R, joka esittää synnin ja epätäydellisyyden tai siveellisen turmeluksen tasoa, löytyy pyramiidi ilman huippua, b, epätäydellinen kuvio, joka esittää langennutta Aadamia ja hänen jälkeläisiään — siveellisesti turmeltuneita, syntisiä ja kadotukseen tuomittuja.

Aabrahamia sekä toisia, jotka sinä aikana olivat vanhurskautettuja (se on, laskettiin täydellisiksi) uskon perustuksella esittää pyramiidi, C, tasolla N. Aabraham oli turmeltuneen inhimillisen perheen jäsen ja kuului luontonsa puolesta toisten kanssa tasoon R; mutta Paavali selittää meille, että Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta, se on, Jumala laski hänet synnittömäksi ja täydelliseksi ihmiseksi uskon kautta. Tämä nosti hänet, Jumalan kannalta katsottuna, siveellisesti turmeltuneen, synnillisen ihmismaailman yläpuolelle tasoon N; mutta vaikkakin hän todellisuudessa oli vielä epätäydellinen, niin pääsi hän siihen suosioon, jonka Aadam menetti, nimittäin seurustelemaan Jumalan kanssa kuten "ystävä". (Jaak. 2: 23.) Kaikki, jotka ovat täydellisellä (synnittömällä) tasolla N, ovat Jumalan ystäviä, ja hän on heidän ystävänsä; mutta syntiset (tasolla R ) ovat vihollisuussuhteessa Jumalaa kohtaan — "vihollisia pahojen töitten kautta".

Vedenpaisumuksen jälkeen oli ihmismaaailma, jota esittää kuva d, edelleen tasolla R — vielä vihollisuudessa — ja se jää siihen asemaan, kunnes evankeliumiaikakauden seurakunnan vaali on tapahtunut ja tuhatvuosikausi alkaa.

"Luonnollinen Israel" oli juutalaisena aikakautena, kun esikuvaukselliset, härkien ja kauristen uhrit puhdistivat sen (ei todellisesti, vaan esikuvallisesti, "sillä ei laki tee täydelliseksi" — Hebr. 7: 19), esikuvauksellisesti vanhurskautettu. Siis on Israel, e, esikuvauksellisen vanhurskauttamisen tasolla P, joka kesti lain antamisesta Siinain vuorella, kunnes Jeesus teki laista lopun, ja naulitsi sen ristiin. Silloin lakkasi kuvauksellinen vanhurskauttaminen, kun alkoivat "paremmat uhrit" — paremmat kuin juutalaisten esikuvat — jotka todellakin "ottavat pois maailman synnin" ja todellakin "tekevät ne täydellisiksi, jotka uhraavat." — Hebr. 10:1.

Sitä koetuksen ja hädän tulta, joka kohtasi luonnollista Israelia, kun Jeesus oli läsnä ja erotti ja korjasi nisut, "oikeat israelilaiset", heidän nimikirkostaan, ja erittäinkin sitä seikkaa, että hän, erotettuaan nisut, "poltti ruumenet" [hyljätyn osan tätä järjestelmää ] "sammumattomalla tulella", merkitään kuviolla f. Se oli hädän aika, jota he eivät voineet estää. Katso Luuk. 3: 17; 21: 22; 1 Tess. 2: 16.

Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g), jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaan ihmiseksi, jotta hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinen ihminen kuolisi ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän, jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi", ihmiseksi, "tuli lihaksi", jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on — "syntisen lihan kaltaisuuden" — ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa, terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa [elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". — Mark. 5: 30; Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.

Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso, minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi) vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja voimallaan — kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli hänet.

Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon — jumalalliseen luontoon —, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa — inhimillisen luonnon uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä elinehdoista ja esittää sitä pyramiidi h, tasossa M, joka on hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet eloon — henkisen olennon täydellisyyteen ( i, tasossa L,) joka oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä hengestä on syntynyt on henki." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.

On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. " Niin on laita jokaisen, joka on syntynyt hengestä." — Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.

Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi, laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun hän saavutti täydellisen henkitason, L, ja nousi ylös varustettuna henkisellä ruumiilla.

Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan luo korkeuteen — jumalallisen kirkkauden tasoon, K, (pyramiidi k ). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa ( l ), "istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan päällä olevan seurakunnan pää — sen hallitsija ja johtaja. Koko evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan (taso K), kun oikea aika tulee.

Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella, että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli Herramme inhimillisen täydellisyyden tasoon, N, kun me kaikki, jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla, R — synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä, että me vanhurskautetaan ja siten pääsemme tasoon N. Kuinka tämä tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden "Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus, ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto, jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut [nostetut tasoon N ] uskon kautta. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1) ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi. Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut", vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui siihen, että meidän syntimme laskettiin hänen päällensä, jotta hän suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme, ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensa lasketaan siis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset, jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja ilo tulevat varmaan — "aikanaan".

Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä olentoja. [ Luonto sanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän on pahan luontoinen. Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on "sangen hyvä", maallinen kuva jumalallisesta luonnosta. Siten on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e., ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty sanaa luonto sen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle luonnollemme — Jumalan maalliselle kuvalle.] Me olemme vapautetut kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut "kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna minulle sydämmesi" — se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis — joka oli Isän "olennon täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi Jumalan luonnosta" — Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te myös hänen kanssaan kirkastuisitte.

Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla, joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä, nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoon N. Mutta päästäksemme nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme, sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu) kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle — pyhäksi ja Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä jumalanpalveluksemme.

Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta, kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättää kaikkemme hänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta erittäinkin uskon veljiä kohtaan — palvellen heitä hengellisellä ja ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan. Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme saavuttaneet tason M; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat Jeesuksen jäljissä, niin:

"Äl' kuule, taisto laukes' ja pääsit voittohon! Päämäärä vasta aukes', kun kruunu päässäs' on."

Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen. Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja suitsutuksen päivittäin nousta — uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään henkiolentoina, tasoon L, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos" vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovat syntyneet hengestä, eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. — 1 Kor. 15: 44, 52.

Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat "muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossa L ), ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossa K ) yhdessä Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.

Luokaamme jälleen silmäys karttaan; n, m, p, q, merkitsevät neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen ruumiina. Molemmat luokat n ja m ovat henkisen sikiämisen tasossa, M. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon" ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on seuraava: n merkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kun m taasen esittää suurempaa joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton, mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokan n muodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa — tasossa K. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaan m, kammovat inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoon L, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden tasoon K, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi, hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.

Suurin osa niin kutsuttua seurakuntaa eli kirkkoa merkitään osalla p. Huomaa, että ne eivät ole tasolla M, vaan tasolla N. Ne ovat vanhurskautetut, mutta eivät pyhitetyt. Ne eivät ole kokonaan vihkiytyneet Jumalalle eivätkä sentähden ole sikiytyneet henkiolennoiksi. He ovat kuitenkin maailmaa korkeammalla, koska he ovat vastaanottaneet Jeesuksen lunastajanaan synneistä; mutta jos he yhä edelleen vastustavat tämän aikakauden korkeaa kutsua tulla jäseniksi Jumalan henkiseen perheeseen, menettävät he uskon vanhurskauttamisen ja tulevat jälleen samaan tilaan kuin maailma. Jos he lopultakin, ennalleenasettamisen aikoina alistuvat Kristuksen valtakunnan vanhurskaita lakeja noudattamaan, tulevat he saavuttamaan täydellisen maallisen ihmisen Aadamin kaltaisuuden. He jälleenvoittavat täydelleen kaiken sen, mikä hänessä menetettiin. He saavuttavat sama inhimillisen täydellisyyden henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa ja tulevat jälleen Jumalan kuvan kaltaisiksi, kuten Aadam oli, sillä heidät lunastettiin kaikkeen tähän. Tämä luokka, p, ei siis oikeastaan käytä hyväkseen heille uskon perustuksella laskettua vanhurskauttaan nykyisessä ajassa (jolloin vanhurskauttaminen uskon kautta on tehty mahdolliseksi — tuhatvuotiskautena vanhurskautetaan ihmiset todellisesti ). Tämä vanhurskauttaminen myönnetään nyt sitä erityistä tarkotusta varten että muutamat tulisivat kykeniviksi uhraamaan otollisia uhreja ja pääsisivät luokkaan n "Kristuksen ruumiin" jäseninä. Ne, jotka kuuluvat luokkaan p, vastaanottavat Jumalan armon niin, että se menee heiltä hukkaan (2 Kor. 6: 1): he eivät käytä sitä hyväkseen mennäkseen eteenpäin ja uhratakseen itsensä otollisina uhreina tänä aikakautena jolloin uhrit kelpaavat Jumalalle. Ne, jotka kuuluvat tähän luokkaan, eivät ole "pyhiä", eivätkä vihkiytyneen "ruumiin" jäseniä, mutta apostoli kutsuu kuitenkin heitä "veljiksi". (Room. 12: 1). Samassa merkityksessä tulee koko suku, kun se on ennalleenasetettu, olemaan Kristuksen veljiä ja Jumalan lapsia, joskin eri luontoa. Jumala on kaikkien Isä, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuuluivat ne mihinkä tasoon tai luontoon tahansa.

Eräs toinen luokka nimiseurakunnan yhteydessä, luokka, joka ei koskaan ole uskonut Jeesukseen heidän syntiensä uhrina, ja joka siis ei ole vanhurskautettu — ei ole tasolla N, — merkitään tason N alapuolelle osalla q. Nämä ovat "susia lammasten vaatteissa", joskin he kutsuvat itseänsä kristityiksi ja tunnustetaan nimiseurakunnan jäseniksi. He eivät todellisuudessa usko Kristukseen lunastajanaan, vaan kuuluvat tasoon R. He kuuluvat maailmaan eivätkä ole paikallaan seurakunnassa, jota he suuresti vahingoittavat. Tässä sekavassa tilassa, naine eri luokkineen, n, m, p ja q, sekotetut keskenään ja kaikki kutsuen itseään kristityiksi, on nimiseurakunta ollut olemassa koko evankeliumin aikana. Kuten Herra ennusti, on nimellinen taivaanvaltakunta (nimiseurakunta) nisulla ja rikkaruoholla kylvetyn pellon kaltainen. Ja hän sanoi, että hän tahtoi antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" aikakauden lopussa. Leikkuuaikana sanoo hän elomiehille ("enkeleille" — lähettiläille): "Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". — Matt. 13: 38, 39, 41, 49.

Nämä Herran sanat osottavat, että kun hänen tarkotuksensa oli antaa näiden molempien kasvaa yhdessä aikakauden kuluessa ja tunnustaa heidät nimiseurakunnan jäseniksi, niin oli kuitenkin hänen tarkotuksensa, että oli tuleva näiden luokkien erottamisen aika, kun ne, jotka todellisuudessa muodostavat seurakunnan, hänen pyhänsä ( n ), jotka Jumala on hyväksynyt ja tunnustanut, tulisivat ilmestymään. — Matt. 13: 39.

Evankeliumin aikakautena on hyvä siemen kasvanut, ja lusteet, eli nisun matkiminen, samaten. "Hyvä siemen on valtakunnan lapset", luokat n ja m, sen sijaan että "lusteet ovat pahan lapset". Kaikki, jotka kuuluvat luokkaan q ja monet, jotka kuuluvat luokkaan p, ovat sentähden "lusteita", sillä ei kukaan voi palvella "kahta herraa", ja "te olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset". Koska ne, jotka kuuluvat luokkaan p, eivät vihi palvelustaan ja kykyjään Herralle, joka osti heidät — joka on järjellinen jumalanpalvelus, — niin käyttävät he epäilemättä paljon ajastaan ja kyvyistään todellisessa taistelussa Jumalaa vastaan ja tietenkin vihollisen palveluksessa.

Huomaa nyt kartalla evankeliuminaikakauden elonkorjuu eli loppu: huomaa ne kaksi osaa, joihin se on jaettu — seitsemän vuotta ja kolmekymmentäkolme vuotta, joka täydelleen vastaa juutalaisen aikakauden elonkorjuuta. Juutalaisen mukaisesti tulee tämä elonkorjuu ensin olemaan seurakunnan koettelemisen ja seulomisen aika ja sitten vihan aika, eli "seitsemän viimeisen vaivan" vuodattaminen maailman yli, nimiseurakunta siihen laskettuna. Juutalainen seurakunta oli "varjo" eli esikuva lihallisella tasolla kaikesta siitä, mitä evankeliumin aikakauden seurakunta nautti henkisellä tasolla. Lihallista Israelia koetteli heidän aikakautensa elonkorjuussa se totuus, joka silloin tarjottiin tälle kansalle. Totuus, jonka aika oli silloin tullut, oli viikate, joka erotti "oikeat israelilaiset" juutalaisesta nimiseurakunnasta, ja totista nisua oli ainoastaan pieni murto-osa verrattuna tunnustajiin. Niin on myös tämän aikakauden elonkorjuussa. Juutalaisen aikakauden mukaisesti johtaa evankeliumin aikakauden elonkorjuuta ylielomies, meidän Herramme Jeesus, jonka silloin täytyy olla läsnä. (Ilm. 14: 14). Hänen ensimäinen työnsä tämän aikakauden elonkorjuussa tulee olemaan toden erottaminen väärästä. Nimiseurakunnan sekavan tilan johdosta kutsuu Herra sitä "Baabeliksi", sekotukseksi, ja elonaika on se aika, jolloin nimiseurakunnan eri luokat tulevat erotettaviksi ja n luokka tehdään kypsäksi ja täydelliseksi. Nisut erotetaan ohdakkeista ja tuleentunut vehnä tuleentumattomasta j.n.e. n -luokkaan kuuluvat ovat vehnän esikoishedelmä, ja tultuaan erotetuiksi tulevat he ajan täytyttyä Kristuksen morsiameksi ja saavat aina olla Herransa luona hänen kaltaisinaan.

Tämän pienen lauman erottamista Baabelista osotetaan kuviolla s. Se on menossa yhtymään Herran kanssa tullakseen osalliseksi hänen nimestään ja kunniastaan. Kuvio w osottaa kirkastettua Kristusta, päätä ja ruumista. Kuviot t, u ja v, esittävät "Baabelin" nimiseurakunnan — lankeemista ja pirstoutumista "suuren vaivan aikana", "Herran päivänä". Joskin tämä näyttää tulevan hirmuiseksi, niin on se kuitenkin todellisuudessa tuleva suureksi hyödyksi kaikille todellisille nisuille. Baabeli lankeaa, koska se ei ole sitä, mitä se sanoo olevansa. Nimiseurakuntaan kuuluu paljon kerskaajia, jotka ovat siihen liittyneet sen edullisen aseman perustuksella, joka sillä on maailman silmissä, ja jotka käytöksensä takia tekevät sen haisevaksi maailman edessä. Herra on aina tuntenut heidän todellisen luonteensa, mutta aikomuksensa mukaisesti antaa hän heidän olla aina elonkorjuuseen asti, jolloin hän on kokoova valtakunnastaan (totisen seurakuntansa, ja sitova yhteen) kaiken pahennuksen ja ne, jotka tekevät väärin ja heittävät heidät palajaan uuniin (vaivaan, joka hävittää heidän nimelliset järjestelmänsä ja väärät tunnustuksensa). "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko". (Matt. 13: 41—43). Ne vaikeudet, jotka tulevat kohtaamaan seurakuntaa, johtuvat huomattavassa määrässä kasvavasta epäuskosta ja spiritismin eri muodoista, joista johtuu vaikeita koettelemuksia, koska Baabeli itsessään suosii useita Jumalan sanan vastaisia oppeja. Samoin kuin Kristuksen risti juutalaisessa elonkorjuussa oli loukkauskivi juutalaisille, jotka odottivat kirkkautta ja valtaa, ja maailman viisaille kreikkalaisille hulluus, niin on se jälleen evankeliumin aikakauden elonkorjuussa tuleva loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi.

Jokainen, joka on rakentanut uskonsa Kristukseen jostakin muusta aineesta kuin jumalallisen totuuden kullasta, hopeasta ja jaloista kivistä, ja muodostanut luonteensa sopusointuun sen kanssa, tulee huomaamaan olevansa suurissa vaikeuksissa vihan ("tulen") aikana; sillä kaikki inhimillisen perimätiedon puu, heinä ja olki tulee hävitettäväksi. Ne, jotka rakentaessaan ovat käyttäneet oikeita aineksia, ja joilla siis on kelvollinen luonne, merkitään kuviossa s:llä, samalla kun t esittää "suurta joukkoa", joka on siinnyt hengestä, mutta joka on rakentanut puista, heinistä ja oljista — nisua, mutta joka ei ole täysin kypsää silloin, kun esikoinen ( s ) korjataan. Nämä ( t ) menettävät palkinnon: valtaistuimen ja jumalallisen luonnon, mutta tulevat lopullisesti syntymään henkiolentoina, jotka ovat alempaa astetta kuin jumalallinen luonto. Joskin nämät todellisuudessa ovat vihkiytyneet, hallitsee heitä niin suuressa määrässä maailman henki, etteivät he anna elämäänsä uhriksi. Vieläpä "elonkorjuussa", kun totuus erottaa morsiamen elävät jäsenet toisista, tulevat näiden korvat, t -luokka siihen laskettuna, olemaan työläät kuulemaan. He tulevat olemaan hitaita uskomaan ja hitaita toimimaan tänä erottamisen aikana. He tulevat epäilemättä tuntemaan itsensä hyvin masentuneiksi, kun he jälestäpäin huomaavat, että morsian on tullut täysilukuiseksi ja yhtynyt Herran kanssa, ja että he välinpitämättömyyden ja raskauttavien huolien tähden ovat menettäneet tuon suuren palkinnon; mutta Jumalan suunnitelman ihanuus, jota he silloin alkavat erottaa rakkauden suunnitelmana sekä heitä että koko ihmismaailmaa varten, on kokonaan voittava heidän surunsa, ja he tulevat riemuitsemaan: "Halleluja! sillä Herra meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ruvennut hallitsemaan. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä". (Ilm. 19: 6, 7). Huomaa myöskin, miten runsaasti Herra on pitänyt huolta heistä. Heille lähetetään tällainen julistus: Joskaan ette ole Karitsan morsian, niin saatte olla läsnä hääaterialla. — "Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" (V. 9), Tämä suuri joukko on aikanaan Herran kurituksen kautta tuleva täyteen sopusointuun hänen suunnitelmiensa kanssa ja pesevä vaatteensa, jotta se lopulta saavuttaisi aseman ( y ) henkisessä tasossa L, joka on lähinnä morsianta ( x ). — Ilm. 7: 14, 15.

Hädän aika, sellainen kuin se koskee maailmaa, alkaa, kun Baabeli alkaa vajota ja hajota. Silloin tapahtuu kaikkien inhimillisten yhteiskuntajärjestysten ja kaikkien hallitusten kukistuminen, joka valmistaa maailmaa vanhurskauden hallitusta varten. Hädän aikana saatetaan luonnollinen Israel ( e ), joka on ollut hyljättynä, kunnes täysi luku pakanoista tulisi Jumalan valtakuntaan, jälleen Jumalan suosioon ja evankeliumin aikakauden seurakunta tai henkinen Israel tehdään täydelliseksi ja kirkastetaan. Tuhatvuotiskautena on Israel oleva maan etevin kansa, kaiken maallisen olemassaolotason etunenässä, ja kaikki tottelevaiset saatetaan vähitellen sen yhteyteen ja sen kanssa sopusointuun.

Heidän, samoin kuin ylimalkaan maailman ennalleenasettaminen täydelliseen inhimilliseen luontoon, tulee tapahtumaan asteettain ja vaatii koko tuhatvuotiskauden täydellistä toteuttamistaan varten. Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden kuluessa lopetetaan eli tyhjäksitehdään vähitellen aadamilainen kuolema. Nämä eri asteet — sairaus, tuska ja heikkous samoin kuin hauta — taipuvat suuren Ennalleenasettajan vallan edessä, kunnes karttamme mukainen suuri pyramiidi aikakauden lopussa on valmis. Kristushenkilö ( x ) tulee olemaan kaiken pää — johon kuuluu suuri joukko enkeleitä ja ihmisiä — lähinnä Isää; sitten tulee järjestyksessä suuri lauma, henkiolennot ( y ), ja sitten enkelit, sitten Israel lihan jälkeen ( z ), käsittäen ainoastaan oikeat israelilaiset, maan kansojen etunenässä, sitten ihmismaailma ( W ), joka on ennalleenasetettu sen kaltaiseen täydellisyyteen, joka oli ihmissuvun päällä, Aadamilla, ennenkuin hän teki syntiä. Tämä ennalleenasettaminen tulee tapahtumaan vähitellen tuhatvuotiskautena — ennalleenasettamisen aikoina. (Ap. t. 3: 21). Muutamat tulevat kuitenkin hävitettäväksi kansasta: ensiksi kaikki ne, jotka täyden valon ja tilaisuuden vallitessa sadan vuoden kuluessa kieltäytyvät millään tavalla edistymästä vanhurskautta ja täydellisyyttä kohti (Jes. 65: 20), ja toiseksi ne, jotka kehityttyään täydellisyyteen viimeisessä koetuksessa tuhatvuotiskauden lopussa osottautuvat uskottomiksi. (Ilm. 20: 9). Sellaiset kuolevat toisen kuoleman, josta ei ole luvattu mitään ylösnousemusta tai ennalleenasettamista. Ainoastaan yksi henkilökohtainen koetus on järjestetty. Ei koskaan tulla antamaan muuta kuin yksi lunastaja. Kristus ei kuole enään.

Kun tarkastamme Isän suurta suunnitelmaa seurakunnan korottamiseksi ja Israelin ja maan kaikkien sukujen siunaamiseksi, joka johtuu ennalleenasettamisesta seurakunnan kautta, muistuu mieleemme enkelten laulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha, ihmisiin mielisuosio!" Jumalan suunnitelman täyttyminen "oli yhdistävä Kristuksessa kaikki". Kuka silloin sanoo, että Jumalan suunnitelma on epäonnistunut? Kuka on silloin sanova, ettei hän ole kääntänyt pahaa hyväksi ja saattanut sekä ihmisten että perkeleitten vihaa kääntymään hänelle ylistykseksi?

Pyramiidi-kuvio ei sovi ainoastaan hyvin valaisemaan täydellisiä olentoja, vaan antaa se myöskin hyvän kuvan koko luomakunnan yhtenäisyydestä, kuten se Jumalan suunnitelman päättyessä tulee olemaan yhtenäinen, kun kaiken sopusointu ja täydellisyys on saavutettu Kristuksen johdon alla, joka ei ainoastaan ole seurakunnan, ruumiinsa, pää, vaan myös kaiken, mikä on taivaassa ja maan päällä. — Ef. 1: 10.

Kristus Jeesus oli "alku", "pää", "päätekivi", "huippukulmakivi" tässä suuremmoisessa rakennuksessa, joka vasta on ainoastaan alulla; ja huippukiven suuntien ja kulmien kanssa täytyy jokaisen alapuolella olevan kiven tulla asetetuksi sopusointuun. Kuinka monenlaisia kiviä löytyneekään tässä rakennuksessa, kuinka monta eri luontoa onkaan Jumalan lapsilla, maallisilla ja taivaallisilla, täytyy heidän kaikkien, ollakseen ikuisesti otollisia hänen edessänsä, tulla luonteeltaan hänen Poikansa kuvan kaltaisiksi. Kaikkien, jotka tulevat kuulumaan tähän rakennukseen, täytyy tulla osallisiksi kuuliaisuuden hengestä Jumalaa kohtaan ja rakkaudesta häneen ja kaikkiin hänen luomuksiinsa, joka henki runsaassa määrässä esiintyi Jeesuksessa — se henki, joka täyttää lain: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

Suunnitelman toteuttamisessa (sellaisena kuin Jumalan sana esittää tämän kaiken yhteenliittämisen, sekä taivaassa että maan päällä, yhden pään alle) valittiin Kristus, pää, ensin, sitten seurakunta, joka on hänen ruumiinsa. Enkelit ja muut henki-olennot tulevat arvossa sen jälkeen, sitten tulevat arvolliset Israelista ja maailma. Alkaen korkeimmasta tulee järjestäytyminen jatkumaan, kunnes kaikki, jotka tahtovat, ovat saatetut sopusointuun ja yhtenäisyyteen.

Omituista on, että tämä koeteltu pää- eli huippukulmakivi asetetaan ensin ja kutsutaan perus -kiveksi. Siten valaistaan sitä seikkaa, että kaiken toivon perustus Jumalaan ja vanhurskauteen nähden ei ole pantu maan päälle vaan taivaaseen. Ja ne, jotka rakennetaan eli liitetään tähän taivaalliseen perustukseen, kiinnitetään siihen taivaallisen vetovoiman ja taivaallisten lakien kautta. Ja joskin tämä järjestys on päinvastainen kuin se, mikä on vallalla maallisessa rakennuksessa, kuinka sopivaa onkaan, että se kivi, jonka kaltaiseksi koko rakennus muodostetaan, asetetaan ensin. Kuinka sopivaa onkaan myös, että meidän perustuksemme on pantu ylös, eikä alas, ja että me elävinä kivinä " rakennumme ylöspäin häneen kaikessa". Siten tulee työ jatkumaan tuhatvuotiskauden kuluessa, kunnes jokaisen luonnon jokainen olento taivaassa ja maan päällä on ylistävä ja palveleva Jumalaa sopusoinnussa täydellisen tottelevaisuuden kanssa pitäen sitä ojennusnuoranaan. Maailman kaikkeus tulee olemaan puhdas; sillä sinä päivänä "on tapahtuva, että jokainen, joka ei kuule sitä profeettaa, hävitetään kansasta" — toisessa kuolemassa. — Apt. 3: 22, 23.

Tabernaakkeli erämaassa.

Tätä samaa oppia, jonka aikakausien kartta esittää, opettaa tässä tämä Jumalan järjestämä esikuva, jota tullaan edempänä täydellisemmin käsittelemään. Me asetamme sen rinnatusten kartan kanssa, jotta sopivalla tavalla huomattaisiin tai käsitettäisiin, että eri tasot eli asteet kaikkein pyhimpään opettavat samaa kuin se, mitä jo seikkaperäisesti on käsitelty. Tabernaakkelin esikartanon ulkopuolella oleva leiri kuvaa koko maailmaa synnissä, turmeluksen tasolla R. Jos me menemme "portin" kautta "esikartanoon", tulemme uskovaisiksi eli vanhurskautetuiksi ihmisiksi, tasolla N. Ne, jotka kulkevat edelleen vihkiytymiseen, kiiruhtavat edelleen tabernaakkelin ovelle ja tulevat, kun he astuvat sisään (tasoon M ) papeiksi. Heitä vahvistetaan "näkyleipien" kautta, valaistaan "kynttiläjalan" kautta ja tehdään kykeneviksi uhraamaan otollista suitsutusta Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta, kultaisella alttarilla. Viimein, ensimäisessä ylösnousemisessa, pääsevät he täydelliseen henkiseen tilaan eli "kaikkein pyhimpään", tasoon L, ja saavat sen jälkeen Jeesuksen kanssa tulla osallisiksi valtakunnan kirkkaudesta, tasolla K.

* * * * *

Valinnut oon. Herran kanssa käydä, minkä maksoikaan. Joskin riemun, pilkan kautta tiensä kaita kulkeekaan. Vaikka juorut, tuskat tuimat tiellä mua nyt haavottaa; eipä huolta, kun saa Herran omaksensa omistaa. Herran tietä käydä tahdon — kuinka suuri onnen on — kunnes toivon päähän pääsen, alkaa riemu rajaton.

Valinnut oon ristin alla kuolla itsestäni pois; etten etsis' maista rauhaa, jotta Jeesus loman' ois'. Nyt jo vaimen riemu mainen rinnall' lemmen Jeesuksen. Herran rauha syömen täyttää ristiänsä kantaen. Herran tietä käydä tahdon — kuinka suuri onnen on — kunnes toivon päähän pääsen, alkaa riemu rajaton.

Vaalin' tää on kaikkein parhain nyt ja kautta aikojen. Täällä kärsin Herran tähden, voitan siellä kirkkauden. Risti ensin, kruunu sitten. Niin on Jeesus kulkenut. Jäljissänsä tahdon käydä, kunnes oon mä voittanut. Herran tietä käydä tahdon — kuinka suuri onnen on — kunnes toivon päähän pääsen, alkaa riemu rajaton.

KOLMASTOISTA LUKU.

TÄMÄN MAAILMAN VALTAKUNNAT.

Ensimäinen herraus. — Sen kadottaminen. — Sen lunastaminen ja ennalleenasettaminen. — Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. — Vallan anastaja. — Nykyisen herrauden kaksi puolta. — Olemassa olevat esivallat on Jumala määrännyt. — Nebukadnesarin näky. — Danielin näky ja selitys. — Tämän maailman valtakunnat katsottuna toiselta näkökannalta. — Seurakunnan oikea suhde maalliseen valtaan. — Hallitsijain jumalallinen oikeus lyhykäisyydessä tutkittu. — Kristillisyyden väärät vaatimukset. — Parempia toiveita viidennessä maailman valtakunnassa.

Jumalallisen ilmestyksen ensimmäisessä luvussa ilmottaa Jumala aikomuksensa maallisen luomuksen ja sen hallituksen suhteen. "Ja Jumala sanoi; 'Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme, olemaan meidän kaltaisemme; ja vallitkoon he kalat meressä ja linnut taivaan alla ja karjan ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka liikkuvat maan päällä.' Ja Jumala loi ihmisen kuvaksensa, omaksi kuvaksensa loi hän hänet, mieheksi ja vaimoksi loi hän heidät. Ja Jumala siunasi heitä; Jumala sanoi heille: 'Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi! ja vallitkaa kalat meressä ja linnut taivaan alla ja kaikki eläimet, jotka liikkuvat maan päällä'."

Maan herraus annettiin siis ihmissuvun käsiin, jota edusti ensimmäinen ihminen, Aadam, joka oli täydellinen ja sentähden täysin kelvollinen olemaan maan herra, hallitsija eli kuningas. Tämä tehtävä lisääntyä ja täyttää maa ja tehdä se alamaiseksi ja hallita sitä ei koske ainoastaan Aadamia vaan koko ihmissukua; "vallitkoon he " j.n.e. Jos ihmissuku olisi pysynyt täydellisenä ja synnittömänä, niin ei tämä herraus olisi koskaan mennyt heidän käsistään.

Huomattakoon, ettei tässä määräyksessä kukaan ihminen ole saanut valtaa eikä herrautta kanssaihmistensä yli, vaan koko suku saa herrauden maan yli viljelemään sitä ja käyttämään sen tuotteita yhteiseksi hyväksi. Ei ainoastaan kasvi- ja kivikunnan aarteita aseteta siten ihmiskunnan käytettäväksi, vaan koko eläinmaailma kaikessa moninaisuudessaan on hänen käytettävänään ja häntä palvellakseen. Jos suku olisi pysynyt täydellisenä ja suorittanut tämän Luojan alkuperäisen aikomuksen, olisi suvun jäsenluvun kasvaessa ihmisille tullut välttämättömäksi neuvotella keskenään ja järjestää pyrkimyksensä ja toimintansa sekä ajatella tapoja ja keinoja yhteisten siunausten oikeudenmukaista ja viisasta jakamista varten. Ja koska suuren luvun tähden aikojen kuluessa olisi tullut mahdottomaksi kaikkien saapua neuvotteluun, niin olisi tullut välttämättömäksi, että ihmissuvun eri luokat olisivat valinneet edustajia heidän puolestaan puhumaan ja toimimaan. Ja jos kaikki olisivat täydellisiä henkisessä, ruumiillisessa ja siveellisessä suhteessa, jos jokainen rakastaisi Jumalaa ja hänen lakiaan yli kaiken ja lähimmäistään niinkuin itseään, ei tällaisessa järjestyksessä olisi esiintynyt mitään mielipiteiden eroavaisuuksia tai hankauksia.

Siten me näemme, että Luoja alkuaan aikoi maan hallitukselle tasavaltaisen hallitusmuodon, josta jokainen yksityinen tulisi osalliseksi, jossa jokainen olisi itsehallitsija ja joka suhteessa hyvin kehittynyt hoitamaan asemaansa kuuluvia velvollisuuksia, mikä koskee sekä omaa että yleistä parasta.

Oli ainoastaan yksi ehto, josta ihmiselle uskottu maan herraus riippui, ja se oli, että Jumalan sallimaa hallitusta oli hoidettava sopusoinnussa maailman kaikkeuden korkeimman hallitsijan kanssa, jonka laki lyhykäisyydessään on rakkaus. "Rakkaus on lain täyttämys." "Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi" ja "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." — Room. 13: 10; Matt. 22: 37—40.

Tämän suosion suhteen, joka ihmisille on annettu, ylistää Daavid Jumalaa ja sanoo: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi herraksi." (Ps. 8: 6, 7.) Tämä herraus, joka annettiin ihmissuvulle Aadamin olennossa, oli ensimäinen Jumalan valtakunnan toimeenpaneminen maan päällä. Ihminen hallitsi Jumalan edustajana. Mutta tottelemattomuutensa kautta korkeinta hallitsijaa kohtaan ei hän menettänyt ainoastaan elämäänsä, vaan myöskin kaikki oikeutensa ja etuutensa Jumalaa edustavana hallitsijana maan päällä. Tästä lähtien oli ihminen kapinoitsija, erotettu ja tuomittu kuolemaan. Pian sen jälkeen hävisi Jumalan valtakunta maan päältä, eikä sitä sittemmin ole toimeenpantu muuta kuin lyhyeksi ajaksi ja esikuvauksellisella tavalla Israelin kansassa. Joskin ihminen Eedenissä menetti oikeutensa elämään ja herrauteen, niin ei kumpaakaan otettu häneltä pois aivan kohta, ja niin kauvan kuin kirottu elämä on olemassa, sallitaan ihmisen hallita maata omien käsitystensä ja kykyjensä mukaan Jumalan määräämään aikaan asti, kunnes hän tulee, jonka oikeus on omistaa se hallitus, jonka hän osti.

Meidän Herramme kuolema ei lunastanut eli ostanut ainoastaan ihmistä vaan myös kaiken, mikä kuului hänen alkuperäiseen perintöönsä, maan herraus siihen laskettuna. Ostettuaan sen, on omistusoikeus nyt hänellä: hän on nyt laillinen perijä ja on aikanaan ja ennen pitkään ottava omaisuutensa haltuunsa. (Ef. 1: 14.) Mutta samoin kuin hän ei ostanut ihmistä pitääkseen häntä orjanaan, vaan asettaakseen hänet ennalleen entiseen asemaansa, niin on myös maan herrauden laita: hän osti sen samoin kuin kaikki ihmisen alkuperäiset siunaukset asettaakseen ne ennalleen, kun ihminen jälleen kykenee käyttämään niitä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Tästä seuraa että Messiaan hallitus maan päällä ei tule kestämään ainaisesti. Se tulee jatkumaan ainoastaan niin kauvan, että hän rautahallituksensa kautta on kukistanut kaiken kapinallisuuden ja vastahakoisuuden ja ennalleenasettanut langenneen suvun alkuperäiseen täydellisyyteen, jolloin se on täysin kykenevä oikein hallitsemaan maata Jumalan alkuperäisen tarkotuksen mukaan. Kun tämä herraus sitten on ennalleenasetettu, tulee se jälleen muodostamaan Jumalan valtakunnan, jota ihminen, Jumalan edustaja, hallitsee.

Juutalaisena aikakautena järjesti Jumala Israelin kansan valtakunnakseen, jota Mooses ja tuomarit hallitsivat — joka oli jonkinlainen tasavalta —, mutta ainoastaan esikuvauksellisesti. Tuo yksinvaltaisempi hallitusmuoto, joka sittemmin pantiin toimeen, erittäinkin Daavidin ja Salomonin aikana, kuvasi muutamissa suhteissa luvattua valtakuntaa, jolloin Messias oli hallitseva. Toisin kuin ympärillä olevilla kansoilla, oli Israelilla Jehova kuninkaanaan, ja Israelin hallitsijat palvelivat häntä, kuten me opimme Ps. 78: 70, 71. Tämä ilmaistaan hyvin selvästi 2 Aik. 13: 8 ja 1 Aik. 29: 23, joissa Israelia kutsutaan "Herran kuningaskunnaksi" ja sanotaan, että Salomo "istui Herran valtaistuimella kuninkaana isänsä Daavidin jälkeen", joka Saulin, ensimäisen kuninkaan, seuraajana hallitsi seuraavina neljänäkymmenenä vuotena.

Kun Israelin kansa rikkoi Herraa vastaan, kuritti hän heitä lukuisia kertoja, kunnes hän lopullisesti otti kokonaan pois heidän valtakuntansa. Zedekiaan päivinä, joka oli viimeinen hallitsija Daavidin sukua, otettiin kuninkaan valtikka pois. Silloin kukistui Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. Jumalan päätös tämän asian suhteen on kirjotettu seuraavin sanoin: "Ja sinä paha, jumalatoin Israelin päämies, jonka päivä tulee, koska pahat työsi ovat saavuttaneet rajansa, näin sanoo Herra Jehova: Pane pois diadeemi (kuninkaallinen otsakoristus) ja kruunu. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena… Minä olen sen kukistanut, eikä se ole enään oleva, kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus, ja minä olen antava sen hänelle." (Hes. 21: 25—27.) Tämän ennustuksen täyttämiseksi nousi Baabelin kuningas Israelia vastaan, otti kansan vangiksi ja vei pois heidän kuninkaansa. Joskin meedialainen Kyyros asetti ennalleen heidän kansallisen olemassaolonsa, maksoivat he kuitenkin veroa ja hallitsi heitä nuo toisiaan seuraavat vallat: meedialais-persialainen, kreikkalainen ja roomalainen, kunnes heidän kansallisuutensa lopullisesti lakkasi v. 70 j.Kr., jonka jälkeen he ovat olleet hajaantuneina kaikkien kansojen keskuuteen.

Syntiinlankeemuksen jälkeen on Israelin valtakunta ollut ainoa, jonka Jumala koskaan jossakin suhteessa on tunnustanut edustavan hänen hallitustaan, lakejaan j.n.e. Monta kansaa oli ollut ennen Israelia, mutta ei yksikään toinen voinut oikeudenmukaisesti väittää, että Jumala oli sen perustaja tai, että sen hallitsijat olivat Jumalan edustajia. Kun kruunu otettiin Zedekialta ja Israelin valtakunta kukistettiin, päätti Jumala antaa sen olla kukistuneessa tilassa, kunnes Kristus, maailman oikeudenmukainen perillinen, oli tuleva vaatimaan sitä itselleen. Siitä johtuu, että kaikkia muita valtakuntia, jotka hallitsevat Jumalan valtakunnan perustamiseen asti, kutsutaan "tämän maailman valtakunniksi", joita "tämän maailman ruhtinas" hallitsee, ja ovat siis kaikki heidän vaatimuksensa esiintyä Jumalan valtakuntana väärät. Ei myöskään Jumalan valtakuntaa perustettu Kristuksen ensimäisessä tulemisessa. (Luuk. 19: 12.) Siitä ajasta asti on Jumala valinnut maailmasta niitä, joita katsotaan arvokkaiksi hallitsemaan Kristuksen kanssa tämän vallan kanssaperillisinä. Vasta toisessa tulemisessaan on Kristus ottava valtakunnan, vallan ja kirkkauden ja hallitseva kaikkien Herrana.

Kaikkia muita, paitsi Israelin valtakuntaa, kutsutaan Raamatussa pakanallisiksi valtakunniksi — "tämän maailman valtakunniksi," joita "tämän maailman ruhtinas", Saatana, hallitsee. Kun Zedekian päivinä Jumalan valtakunta otettiin pois, jäi maailma ilman mitään hallitusta, jonka Jumala voisi hyväksyä, tai jonka lakeja tai asioita hän jollakin erinomaisella tavalla valvoi. Jumala antoi epäsuoran tunnustuksen pakanallisille valtakunnille, ilmottaessaan julkisesti aikomuksensa (Luuk. 21: 24), että Jerusalem ja maailma oli oleva yllämainittuna väliaikana pakanallisten hallitusten alla.

Tätä välillä olevaa aikaa, Jumalan valtikan ja hallituksen poisottamista, kunnes ne Kristuksessa ennalleenasetetaan suurempaan voimaan ja kirkkauteen, kutsutaan Raamatussa "pakanain ajoiksi". Ja nämä "ajat" oli vuodet, jolloin "tämän maailman valtakuntien" annetaan hallita, ovat määrätyt ja rajotetut, ja aika Jumalan valtakunnan jälleenpystyttämistä varten Messiaan hallitessa on samoin määrätty ja selvästi ilmotettu Raamatussa.

Niin pahoja kuin nämä pakanalliset hallitukset ovat olleetkin, "on Jumala ne asettanut" tai sallinut niitä määrättyä tarkotusta varten. Niiden epätäydellinen ja väärä hallitus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jumala tahtoo opettaa ihmisille, nimittäin synnin ylenmääräistä syntisyyttä, sekä todistaa langenneen ihmisen kykenemättömyyttä hallita itseään edes omaksi tyytyväisyydekseen. Jumala sallii heidän ylimalkaan noudattaa omia tarkotuksiaan, ellei ne häiritsevästi sekaannu hänen suunnitelmiinsa. Hänen tarkotuksensa on, että kaikki vähitellen on kääntyvä parhain päin, sekä että lopulta "ihmisten kiukkukin" on kääntyvä hänen "kunniakseen". Kaiken muun, mistä ei johdu mitään hyvää, eikä täytä mitään tarkotusta eikä ole miksikään opiksi, estää hän. Ps. 76: 11.

Ihmisen kykenemättömyys toimeenpanna täydellistä hallitusta johtuu hänen omista heikkouksistaan hänen langenneessa ja turmeltuneessa tilassaan. Näitä heikkouksia, jotka jo itsessään tekevät ihmisen ponnistukset aikaansaada täydellistä hallitusta hedelmättömiksi, on myös Saatana, joka ensin houkutteli ihmiset uskottomuuteen korkeinta hallitsijaa kohtaan, käyttänyt hyväkseen. Saatana on lakkaamatta käyttänyt hyväkseen ihmisen heikkouksia, antanut hyvälle pahan varjon ja pahalle hyvän varjon; ja on hän asettanut Jumalan luonteen ja suunnitelmat väärään valoon ja tehnyt ihmisen sokeaksi totuudelle. Kun hän täten tekee työtä uppiniskaisuuden lapsien sydämissä (Ef. 2: 2), on hän heitä vienyt talutusnuorassa oman tahtonsa mukaan ja tehnyt itsensä siksi, miksi Herra ja apostolit häntä kutsuvat — tämän maailman ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. (Joh. 14: 30; 12: 31.) Hän ei ole oikeudenmukaisesti tämän maailman ruhtinas, vaan on hän sitä anastuksensa perustuksella, viekkauden ja petoksen kautta — joka on se tapa, jolla hän saa langenneet ihmiset haltuunsa. Koska hän on anastaja, niin tulee hän pian pantavaksi pois viralta. Jos hän olisi maailman ruhtinas todellisen oikeuden perustuksella, niin ei häntä siten kohdeltaisi.

Tästä nähdään, että maan herraudella nykyisessä asussaan on sekä näkymätön että näkyväinen puolensa. Edellinen on henkinen, jälkimmäinen inhimillinen puoli — näkyväiset maalliset valtakunnat, jotka suureksi osaksi ovat henkisen ruhtinaan, Saatanan, hallituksen alaiset. Koska Saatana omisti sellaisen vallan, voi hän tarjoutua tekemään Herrasta hänen johtonsa alaisen näkyväisen korkeimman hallitsijan maan päällä. (Matt. 4: 9.) Kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun, päättyvät molemmat puolet nykyisestä herraudesta: Saatana sidotaan ja tämän maailman valtakunnat kukistetaan.

Langennut, soaistu, huokaava luomakunta on vuosisatoja kulkenut raskasta tietään eteenpäin: jokainen askel on ollut tappio, sen parhaimmat ponnistukset ovat olleet tuloksettomat. Kuitenkaan ei se ole menettänyt sitä toivoa, että kultainen aika, josta sen viisaat ovat uneksineet, oli pian tuleva. Se ei tiedä, että vielä suurempi vapautus kuin se, mitä se on toivonut, ja tavoitellut, on määrätty tulevaksi halveksitun Natsarealaisen ja hänen seuraajiensa kautta, jotka Jumalan lapsina tulevat ilmestymään kuninkaallisessa vallassa sen vapauttajina. — Room. 8: 22, 19.

Jotta hänen lapsensa eivät olisi pimeydessä mitä tulee hänen sallimiinsa nykyisiin pahoihin hallituksiin ja hänen lopulliseen aikomukseensa toimeenpanna parempi hallitus, kun nämä valtakunnat hänen johtavan kaitselmuksensa kautta ovat tehneet sen tehtävän, jota varten niitä on sallittu, on Jumala profeettainsa kautta antanut meille suuremmoisia kuvasarjan kaltaisia esityksiä "tämän maailman valtakunnista" ja, vahvistaakseen meitä, on hän joka kerran osottanut niiden kukistumisen sen kautta, että hän toimeenpanee Messiaan, rauhanruhtinaan, hallituksen alaisena oman vanhurskaan ja ikuisen valtakuntansa.

Että ihmisen nykyiset ponnistukset saada hallita eivät voitokkaasti vastusta Jehovan tahtoa ja valtaa, vaan tapahtuvat hänen sallimuksestaan, osottaa Jumalan julistus Nebukadnesarille, jossa Jumala antaa luvan neljälle suurelle vallalle, babylonialaiselle, persialaiselle, kreikkalaiselle ja roomalaiselle hallita kunnes tulee aika Kristuksen valtakunnan pystyttämiselle. (Dan. 2: 37—43.) Tämä osottaa milloin tämän herrauden salliminen tulee päättymään.

Kun me nyt luomme silmäyksen näihin profeetallisiin näkyihin, niin muistakaamme, että ne alkavat Babylonin valtakunnasta niihin aikoihin, kun Israelin valtakunta kukistettiin, joka oli Herran esikuvauksellinen valtakunta.

Nebukadnesarin näky maailman valtakunnista.

Niiden asiain joukossa jotka "ovat kirjotetut meille opiksi", jotta meillä, joille on annettu määräys alistua olemassa olevien hallitusten alle, "kirjotuksista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta olisi toivo" (Room. 15: 4; 13: 1), on Nebukadnesarin uni ja sen jumalallinen selitys profeetan kautta. — Dan. 2: 31—45.

Daniel selitti tämän unen sanoen: "Sinä, oi Kuningas, näit näyssäsi suuren kuvapatsaan olevan edessäsi, ja patsas oli korkea ja sen kirkkaus ylen suuri, ja se oli hirmuisen näköinen. Kuvapatsaan pää oli parhaimmasta kullasta, sen rinta ja käsivarret hopeasta, sen vatsa ja lanteet vaskesta, sen sääret olivat raudasta, sen jalat olivat puolittain rautaa ja puolittain savea. Sinä katselit sitä, kunnes eräs kivi temmattiin ilman käden apua ja löi kuvan jalkoihin, jotka olivat raudasta ja savesta ja murskasi ne.

"Silloin kaikki samassa musertui, rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja tulivat ne niinkuin akanat suviriihessä; tuuli vei ne pois eikä niille löytynyt mitään paikkaa, mutta kivi, joka löi kuvaa, tuli suureksi vuoreksi, ja täytti koko maan.

"Tämä oli uni ja nyt me tahdomme sanoa kuninkaalle selityksen: Sinä, oi kuningas, kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut valtakunnan, vallan voiman ja kunnian. [Tässä tai tämän kautta antoi Jumala valtuutuksen olemassaoleville pakanallisille valtakunnille tai hallituksille.] Ja kaikkialla, missä ihmisten lapsia asuu, on hän antanut kedon eläimet ja linnut taivaan alla sinun käsiisi, jaon pannut sinut kaikkien näiden hallitsijaksi. Sinä olet se kultainen pää.

"Sinun jälkeesi pitää toisen, halvemman valtakunnan tuleman, ja sen jälkeen vielä kolmannen, joka on vaskesta, ja joka on hallitseva koko maata. Neljäs valtakunta on oleva kova niinkuin rauta, sillä rautahan särkee ja musertaa kaiken; ja niinkuin rauta hävittää kaiken muun, niin on tämäkin musertava ja hävittävä. Mutta että sinä näit jalat ja varpaat osaksi savesta ja osaksi raudasta olevan, niin on se oleva jakautunut valtakunta; kuitenkin on siinä oleva jotakin raudan vahvuudesta, koska sinä näit raudan olevan savella sekotetun. Ja että jalan varpaat olivat osaksi raudasta ja osaksi savesta, niin pitää sen puolittain vahvan ja puolittain heikon valtakunnan oleman."

Se, joka on tutkinut historiaa, voi maan päällä muodostuneitten pienempien valtakuntien joukossa helposti havaita ne neljä, joista Daniel edellä mainitulla tavalla kertoo. Näitä kutsutaan maailman valtakunniksi — 1) babylonilainen, kultainen pää (v. 38), 2) persialainen, joka voitti babylonilaisen, hopeinen rinta, 3) kreikkalainen, joka voitti persialaisen, vaskinen vatsa, ja 4) roomalainen, tuo vahva valta, sääret raudasta ja jalat savella sekotetusta raudasta. Kolme näistä valloista oli sortunut ja neljäs, roomalainen, hallitsi maailmaa siilon kuin Vapahtajamme syntyi, kuten me luemme: "Keisari Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava." — Luuk. 2: 1.

Rautainen valtakunta, Rooma, oli eittämättömästi vahvin ja pysyi pystyssä kauvemmin kuin sen edellä olleet valtakunnat. Itse asiassa jatkuu vielä roomalaisen vallan olemassaolo eri eurooppalaisissa valloissa. Sen jakautumista esitti kuvan kymmenen varvasta. Jaloissa raudan kanssa sekaantunut saviaines esittää kirkon ja valtion sekottumista. Tätä sekotusta kutsutaan Raamatussa "Baabeliksi", sekaannukseksi. Kuten me kohta tulemme näkemään, kuvaa kivi Jumalan totista valtakuntaa, ja Baabeli on matkinut tätä kiveä ja on sen asemasta pannut kuivanutta savea, jonka se on yhdistänyt roomalaisen (rauta-)valtakunnan murtuneitten osien kanssa. Ja tämä sekava järjestelmä — kirkko ja valtio — (nimiseurakunta yhtyneenä tämän maailman valtakuntiin), jota Herra kutsuu Baabeliksi, sekaannukseksi, julkeaa kuitenkin kantaa kristityn nimeä ikäänkuin se olisi Kristuksen valtakunta. Daniel selittää: "Ja että sinä näit raudan olevan sekotetun savella, niin he kyllä ihmisen siemenellä sekotetaan [seurakunnan ja maailman sekotus — Baabeli], mutta ne eivät kuitenkaan pysy kiinni toisissaan, yhtä vähän kuin rauta voi liittyä saveen." Ne eivät voi täydelleen yhtyä. Mutta näiden kuningasten [noiden varpaita esittävien valtakuntien, noiden niin kutsuttujen 'kristillisten valtakuntien' eli 'kristillisyyden'] päivinä on taivaan Jumala asettava valtakunnan, joka ei koskaan ole kukistuva ja jonka valtaa ei anneta millekään toiselle kansalle. "Se on särkevä ja tyhjäksi tekevä kaikki nämä toiset valtakunnat, mutta se itse on ijankaikkisesti pysyvä." — Dan. 2: 43—45.

Daniel ei koskettele tässä aikaa, jolloin nämä pakanalliset hallitukset päättyvät; sen me tapaamme muualla; mutta kaikki ennustetut asianhaarat viittaavat siihen, että loppu on nyt lähellä, niin, oven edessä. Paavilaisuus on kauvan väittänyt olevansa se valtakunta, jonka taivaan Jumala on luvannut pystyttää, ja että se tämän ennustuksen täyttämiseksi on todellakin murskannut ja hävittänyt kaikki muut valtakunnat. Oikea asiain tila on kuitenkin se, että nimiseurakunta on ainoastaan liittynyt maallisiin valtoihin kuten savi rautaan, eikä paavilaisuus ole koskaan ollut Jumalan todellinen valtakunta, vaan on se ainoastaan matkinut sitä. Voimakkain todistus siitä, että paavilaisuus ei murskannut eikä hävittänyt näitä maallisia valtakuntia, on se, että ne ovat vielä olemassa. Ja nyt, kun savi on tullut vanhaksi ja "hauraaksi", alkaa se menettää sitovaa voimaansa, ja raudassa ja savessa huomataan taipumusta irtautumiseen ja tulevat ne pian pirstoutumaan, kun niihin sattuu tuo "kivi", tuo todellinen valtakunta.

Jatkaen selitystä sanoo Daniel: "Niinkuin sinä näit kiven ilman (ihmis-)käden apua vuoresta tempautuvan irti, ja musertavan raudan, vasken, saven, hopean ja kullan, niin on suuri Jumala kuninkaalle näyttänyt, mitä tästä lähin on tapahtuva. Ja uni on varma ja selitys on oikea." — V. 45.

Vuoresta louhittu kivi, joka särkee ja hävittää pakanalliset vallat, esittää totista seurakuntaa, Jumalan valtakuntaa. Evankeliumin aikakautena erottaa ja muodostaa tämän "kivi"-valtakunnan tulevaista asemaa ja suuruutta varten — ei ihmiskäsi vaan totuuden valta tai henki, Jehovan näkymättömän voiman kautta. Kuvapatsas ei kuvaa kansaa, vaan hallituksia, ja juuri nämä jälkimmäiset hävitetään, jotta kansa vapautuisi. Meidän Herramme Jeesus ei tullut turmelemaan ihmisten sieluja (elämää), vaan pelastamaan niitä. — Luuk. 9: 56.

Kiveä voitaisiin valmistuksensa aikana, kun sitä irrotetaan, kutsua tulevaisuuden vuoreksi, jos sen tulevainen tarkotusperä otetaan huomioon. Samalla tavalla voitaisiin myös seurakuntaa kutsua Jumalan valtakunnaksi ja kutsutaan sitä todellakin toisinaan niin. Todellisuudessa ei kivestä kuitenkaan tullut vuorta, ennenkuin se oli murskannut kuvapatsaan ja samalla tavalla tulee seurakunta varsinaisessa merkityksessä siksi valtakunnaksi, joka on täyttävä koko maan, kun "Herran päivä", "kansojen vihan päivä" eli "vaivan aika" on ohitse, jolloin tämä valtakunta pystytetään ja kaikki muut vallat alistuvat sen alle.

Muistakaamme nyt sitä lupausta, jonka Herra antoi sille kristilliselle seurakunnalle joka oli voittava: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani"; "ja joka voittaa ja ottaa minun tahtomistani teoista loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita vallita — ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään — niinkuin minäkin sen isältäni sain." (Ilm. 3: 21; 2: 26—28; Ps. 2: 8-12.) Kun rautainen valtikka on tehnyt hävitys-työnsä, on käsi, joka löi, kääntyvä parantamaan haavoja, ja kansat tulevat kääntymään Herran puoleen, ja hän on parantava heidät. (Jes. 19:22; Jer. 3: 22, 23; Hos. 6: 1; 14: 5; Jes. 2:3), antaen heille pääkoristuksen tuhan asemasta, iloöljyä surun asemesta ja juhlapuvun murheellisen hengen asemesta.

Danielin näky maailman valtakunnista.

Nebukadnesarin unessa me näemme maan valtakunnat, maailman näkökannalta katsottuna, esittävän kuvan inhimillisestä kirkkaudesta, suuruudesta ja vallasta, joskin me samalla näemme viittauksen heidän kukistumiseensa ja lopulliseen hävitykseensä, koska kulta muuttuu raudaksi ja saveksi.

Kiviluokkaa, totista seurakuntaa, ei ole sen valitsemisen aikana, jolloin se irrotetaan vuoresta, maailman silmissä pidetty minkään arvoisena. Ihmiset ovat sitä halveksineet ja hyljänneet sen. He eivät näe siinä mitään kaunista, joka miellyttäisi heitä. Maailma rakastaa, ihailee, kiittää ja ylistää niitä hallitsijoita ja hallituksia, joita tuo suuri kuvapatsas kuvauksellisesti esittää, joskin maailma alituiseen heidän suhteensa on pettynyt ja tullut haavotetuksi sekä saanut osakseen sortoa ja petosta. Maailma ylistää sekä sanoin että sävelin tämän kuvapatsaan suuria ja menestyksellisiä sankareita, Aleksanteria, Caesaria, Bonapartea ja toisia kuuluisuuksia, joiden suuruus osottautui kanssaihmistensä teurastamisessa, ja jotka vallanhimossaan ovat tehneet miljoonia ihmisiä leskiksi ja orvoiksi. Sama henki vallitsee kuvapatsaan "kymmenessä varpaassa", jonka voimme nähdä heidän enemmän kuin kaksitoista miljoonaa miestä käsittävistä seisovista sotajoukoistaan, jotka ovat varustetut kaikenlaisilla murha-aseilla, joita nykyajan nerokkaisuus ja kekseliäisyys voi aikaansaada, ja jotka ovat valmiita teurastamaan toinen toisensa, kun "se esivalta, joka on", antaa siihen määräyksen.

Nyt ylistetään ylpeitä autuaiksi; niin, ne, jotka harjottavat jumalattomuutta, kasvavat voimassa. (Mal. 3: 15.) Emmekö siis voi nähdä, että tämän suuren kuvapatsaan hävittäminen (siten, että kivi lyö sitä) ja Jumalan valtakunnan toimeenpaneminen merkitsee sorrettujen vapauttamista ja kaikkien siunaamista? Joskin muutos aikaansaa vähäksi aikaa hätää ja vaikeuksia, tulee se lopulta kantamaan vanhurskauden hedelmiä.

Nämä eri näkökannat mielessä tahdomme tarkastaa yllämainittua neljää maailman valtakuntaa Jumalan näkökannalta, samoin niiden kannalta, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuten näytettiin eräässä näyssä tuolle rakastetulle profeetalle, Danielille. Kuten nämä valtakunnat mielestämme näyttävät kurjilta ja petomaisilta, niin esitettiin hänelle nämä neljä maailman valtaa neljänä suurena ja ahnaana petona. Ja hänen silmissään oli Jumalan tuleva valtakunta (kivi) suhteellisesti suurempi, kuin mitä Nebukadnesar näki. Daniel sanoo: "Minä näin näyn yöllä, ja katso, neljä tuulta taivaan alla pauhasivat toinen toistansa vastaan suurella merellä. Ja neljä suurta petoa nousi merestä, toinen erilainen kuin toinen. Ensimäinen oli jalopeuran kaltainen, jolla oli kotkan siivet… Ja katso toinen peto oli karhun muotoinen… Sen jälkeen minä näin pedon, joka oli pantterin kaltainen… Tämän jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni neljännen pedon, joka oli kauhea ja hirmuinen ja sangen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, se söi ja musersi, ja jälelle jääneen tallasi se jaloillansa. Se oli erilainen kuin edelliset eläimet ja sillä oli kymmenen sarvea." — Dan. 7: 2—7.

Kolmen ensimäisen eläimen (Babylonin, jalopeuran; Persian, karhun; ja Kreikan, pantterin) yksityiskohdat paineen, jalkoineen, siipineen j.n.e., me sivuutamme, koska ne ovat vähemmin tärkeitä nykyistä tutkimustamme varten, kuin neljännen eläimen, Rooman valtakunnan, lähemmät omituisuudet.

Neljännestä eläimestä, Rooman valtakunnasta, sanoo Daniel: "Sen jälkeen näin minä yöllisessä näyssäni neljännen eläimen, joka oli kauhea ja hirmuinen ja sangen väkevä… ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä tarkastin huolellisesti sarvia, ja katso niiden seasta puhkesi eräs pieni sarvi, jonka edestä kolme ensimäistä sarvea reväistiin pois; ja katso, sillä sarvella oli silmät niinkuin ihmisen silmät ja suu, joka puhui suuria asioita." — Dan. 7: 7, 8.

Tässä osotetaan meille Rooman valtakunta. Niitä osia, joihin se jakaantui, esittävät nuo kymmenen sarvea, sarvi kuvaa voimaa. Pieni sarvi, joka kasvoi näiden kymmenen joukosta, ja anasti kolmelta edellämainitulta vallan ja hallitsevan aseman, kuvaa roomalaisen kirkon, paavikunnan eli paavillisen sarven pientä alkua ja asteettaista kasvamista voimassa. Sen vaikutus kasvoi kasvamistaan kunnes roomalaisen valtakunnan kolme osaa, sarvea eli valtaa (herulit, itäinen eksarkaatti ja itägootit) raivattiin pois tieltä, jotta siitä voisi muodostua maallinen valta eli sarvi. Tässä viimeksi mainitussa, erittäin merkillisessä sarvessa, paavikunnassa, huomataan sen silmät, jotka merkitsevät ymmärrystä, ja sen suu — sen lausunnot, vaatimukset j.n.e.

Tälle neljännelle eläimelle, joka esittää Roomaa, ei Daniel anna mitään erityistä nimeä. Kuin toisia kuvataan jalopeuran, karhun ja pantterin kaltaisiksi, niin oli neljäs eläin niin petomainen ja kauhea, ettei mitään eläintä maan päällä siihen voinut verrata. Apostoli Johannes, joka eräässä näyssään näki tämän saman kuvauksellisen pedon (hallituksen), ei myöskään voi löytää mitään nimeä, jolla hän sitä kuvaisi, ja antaa sille lopuksi useampia. Muun muassa kutsuu hän sitä "perkeleeksi". (Ilm. 12: 9.) Hän valitsi todellakin hyvin sopivan nimen, sillä Rooma on veristen vainojensa valossa ollut todellakin pirullisin kaikista maailman valtakunnista. Vieläpä muuttuessaan pakanallisesta vallasta paavilliseksi Roomaksi, esittää se erästä Saatanan oleellisinta luonteen ominaisuutta, sillä hän muuttaa itsensä ikäänkuin valon enkeliksi (2 Kor. 11: 14), samoin kuin Rooma luopui pakanuudesta ja esiintyi kristillisenä valtakuntana — Kristuksen valtakuntana. [Se seikka, että Roomaa kutsutaan "perkeleeksi", ei mitenkään todista henkilöllisen perkeleen olemassaoloa vastaan; pikemmin päinvastoin. Koska löytyy jalopeuran, karhun ja pantterin tunnetuilla ominaisuuksilla varustettuja eläimiä, niin verrataan hallituksia niihin; samalla tavalla, koska löytyy perkele tunnettuine luonteenominaisuuksineen, niin verrataan neljättä valtakuntaa häneen,]

Annettuaan muutamia seikkaperäisiä tietoja viimeisen tai roomalaisen pedon suhteen, ja erittäinkin sen ihmeellisen paavillisen sarven suhteen, sanoo profeetta, että tämä sarvi on tuleva tuomituksi. Oli tuleva aika, jolloin se alkaisi kadottaa valtaansa, joka vähitellen oli vähenevä, kunnes petoeläin tulisi hävitetyksi.

Tämä petoeläin, roomalainen valtakunta, on sarvissaan eli osissaan vielä tänäkin päivänä olemassa. Se hävitetään silloin, kun kansan joukot nousevat ja muutkin hallitukset hävitetään "Herran päivänä", joka on välttämätön valmistus taivaallisen hallituksen tunnustamista varten. Tämä osotetaan selvästi raamatunpaikoissa, joita ei vielä ole käsitelty. Paavillisen sarven hävittäminen tulee kuitenkin tapahtumaan ensin. Sen vallan ja vaikutuksen väheneminen alkoi silloin, kun Napoleon antoi viedä paavin vankina Ranskaan. Kun ei paavien kiroukset eikä heidän rukouksensa voineet vapauttaa heitä Napoleonin vallasta, selvisi kansoille, että paavien väitteet jumalallisesta vallasta ja oikeudesta olivat aiheettomat. Sen jälkeen vaipui sen maallinen valta nopeasti, kunnes syyskuussa 1870 Viktor Emanuel anasti sen viimeiset rippeet.

Siitä huolimatta jatkoi sarvi koko tänä aikana, jolloin sen valta väheni vähenemistään, julkeata pilkkaamistaan. Sen viimeiset suuret sanat lausuttiin v. 1870. Silloin, ainoastaan muutama kuukausi ennen kukistumistaan, paavit julistettiin erehtymättömiksi. Kaikki tämä mainitaan ennustuksessa: "Minä näin sitten[s.o. sen jälkeen, kun sarvi oli tuomittu, kun sen tyhjäksi tekeminen oli alkanut], niiden suurten puheitten äänen tähden, joita se sarvi puhui." — Dan. 7: 11.

Täten olemme historian kulussa tulleet meidän päiviimme asti ja olemme nähneet, että maailman valtakuntien suhteen on meillä odotettavissa niiden täydellinen tyhjäksi tekeminen. Mitä lähinnä tätä seuraa, on kirjotettu seuraavin sanoin: "Minä katselin kunnes peto oli tapettu ja sen ruumis hävitetty ja heitetty tuleen poltettavaksi." Tappaminen ja polttaminen ovat kuvia samoinkuin peto itse ja merkitsevät nykyisten järjestettyjen hallitusten täydellistä ja toivotonta tuhoamista. 12 värssyssä osottaa profeetta eron neljännen pedon ja sen edeltäjien välillä. Nämä kolme (Babylon, Persia ja Kreikka) menettivät toinen toisensa jälkeen valtansa, lakkasivat olemasta maailman valtoja, ilman että heidän kansallinen olemassaolonsa heti loppui. Kreikalla ja Persialla on jonkun verran vielä eloa itsessään, joskin monta pitkää vuosisataa on kulunut, kun maailman valta otettiin heidän käsistään. Niin ei tule tapahtumaan Roomalle, joka on neljäs ja viimeinen näistä eläimistä. Se tulee menettämään elämän ja vallan samalla kertaa ja hävitetään se täydelleen ja toiset katoavat sen kanssa. — Dan.

2:35.

On yhdentekevää millä tavalla tai millä keinoin tämä tulee tapahtumaan. Näiden kukistumisen syynä on viidennen maailman valtakunnan, Jumalan valtakunnan, perustaminen, jota Kristus hallitsee, jolla on oikeus ottaa valta käsiinsä. Tätä hallituksen vaihdosta, kun valta neljänneltä pedolta "Jumalan säätämän" määrätyn ajan jälkeen siirtyy viidennelle valtakunnalle, jota Messias hallitsee, kun hänen aikansa on tullut, kuvaa profeetta seuraavin sanoin: "Katso, ihmisen pojan kaltainen tuli taivaan pilvissä, ja hän tuli Vanhaikäisen luo ja vietiin hänen eteensä. Ja hänelle (Kristukselle — päälle ja ruumiille) annettiin voima, kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, sukukunnat ja kielet häntä palvelisivat. Hänen valtansa on ijankaikkinen valta, joka ei huku, eikä hänen valtakunnallansa ole loppua." Tämä merkitsee enkelin selityksen mukaan, että "valtakunta, valta ja voima kaikkien valtakuntien yli taivaan alla annetaan korkeimman pyhälle kansalle. Se valtakunta on ijankaikkinen valtakunta ja kaikki valtakunnat pitää sitä palveleman ja totteleman." — Dan. 7: 13, 27.

Me näemme siis, että Jehova ("Vanhaikäinen") tulee antamaan maan herrauden Kristuksen käsiin, alistamaan kaikki "hänen jalkainsa alle". (1 Kor. 15: 27.) Siten korotettuna Jumalan valtaistuimelle on hän hallitseva, kunnes hän on kukistanut kaikki vallat ja voimat, jotka ovat ristiriidassa Jehovan tahdon ja lain kanssa. Suorittaakseen tämän suuren tehtävän on noiden pakanallisten hallitusten kukistaminen ensi sijassa välttämätön asia, sillä "tämän maailman valtakunnat" ovat yhtä vähän kuin "tämän maailman ruhtinas" halukkaita vapaehtoisesi antautumaan, vaan täytyy niiden tulla sidotuiksi ja voimalla pakotetuiksi. Ja niin on kirjotettu: "Heidän kuninkaitaan sitomaan kahleisiin ja heidän jaloimpiaan rautakahleisiin; sekä tekemään heille kirjotetun oikeuden mukaan: tämä kunnia pitää kaikilla hänen pyhillänsä oleman." — Ps. 149: 8, 9.

Kun me siten tarkastamme nykyisiä hallituksia Herran ja profeetta Danielin kannalta ja ajattelemme niiden ryöstön- ja hävittämisenhaluista, petoeläimen kaltaista, itsekästä luonnetta, niin emme voi muuta, kuin sydämestämme ikävöidä näiden pakanallisten hallitusten loppua, ja me katsomme ilomielin sitä siunattua aikaa kohti, jolloin tämän aikakauden voittajat päänsä kanssa ovat korotetut valtaistuimelle hallitakseen, siunatakseen ja ennalleenasettaakseen huokaavan luomakunnan. Todellakin voivat kaikki Jumalan lapset rukoilla Herransa kanssa: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."

Jokainen näistä valtakunnista, joita kuvapatsas ja eläimet esittävät, olivat olemassa, ennen kuin ne saivat sen voiman, joka kuuluu maailman vallalle. Niin on myös Jumalan totisen valtakunnan laita: se on kauvan ollut olemassa, erillään maailmasta, yrittämättä hallita, odottaen aikaansa — sitä aikaa, jonka "Vanhaikäinen" on määrännyt. Ja samoin kuin toiset, on sen täytynyt saada määräyksensä, valtuutuksensa, täytynyt tulla "perustetuksi", ennen kuin se voi käyttää valtaansa sen pedon eli valtakunnan murskaamiseksi ja tuhoamiseksi, joka on sitä ennen ollut. Miten sattuvat ovatkaan profeetan sanat: "Mutta näiden kuningasten aikana [kun niillä vielä on valta] on taivaan Jumala perustava valtakunnan" [jolla on voima ja valtuutus]. Ja kun se on pystytetty, on se "särkevä ja hävittävä kaikki nämä toiset valtakunnat, mutta se itse tulee ijankaikkisesti pysymään". (Dan. 2: 44.) Tästä seuraa, odotimme Jumalan valtakuntaa milloin tahansa, niin täytyy meidän luonnollisesti olettaa, että se on perustettu, ennen kuin tämän maailman valtakunnat kukistuvat, sekä että toisten valtakuntien kukistuminen johtuu sen voimasta ja vaikutuksesta.

Nykyisten hallitusten tutkiminen toiselta näkökannalta.

Luojalla, Jehovalla, on ja tulee aina olemaan korkein oikeus maailman hallitsemiseen, joskin hän sallii tai valtuuttaa jonkin toisen johtamaan asioita hänen hallituksensa alaisena. Niiden epätäydellisyyksien ja puutteiden vaikutuksesta, jotka johtuivat Aadamin uskottomuudesta kaikkien kuningasten , kuningasta kohtaan, tuli hän pian heikoksi ja avuttomaksi. Hallitsijana alkoi hän menettää sitä valtaa, jolla hän tahtonsa voimalla kykeni hallitsemaan ja tekemään alamaisikseen häntä alemman eläinmaailman. Hän menetti myöskin herrautensa itsensä ylitse, että häntä, kun hän tahtoi tehdä hyvää, esti hänen heikkoutensa, ja paha takertui kiinni häneen. Hyvää, jota hän tahtoi, ei hän tehnyt, ja pahaa, jota hän ei tahtonut, teki hän.

Joskaan emme yritä puolustamaan sukuamme, niin tunnemme kuitenkin myötätuntoa sen tuloksettomaan yritykseen hallita itseään ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Ja jotakin voidaan sanoa siitä menestyksestä, joka maailmalla tässä suhteessa on ollut. Vaikka näiden petomaisten hallitusten todellinen luonne on ilmeinen, ovat ne kuitenkin, joskin turmeltuneina, olleet paljon paremmat kuin se, ettei olisi mitään hallitusta — paljon paremmat kuin laittomuus ja väkivalta. Joskin laittomuus todennäköisesti "tämän maailman ruhtinaalle" olisi ollut hyvin mieluista, ei se kuitenkaan olisi hänen alamaisiaan miellyttänyt. Hänen valtansa ei ole rajaton, vaan on se rajotettu hänen kykyynsä toimia ihmissuvun kautta, ja hänen valtiotaitonsa täytyy huomattavassa määrässä mukautua ihmisten ajatusten, himojen ja ennakkoluulojen mukaan. Ihminen halusi Jumalasta riippumatonta itsehallitusta, kun Jumala salli hänen yrittää sitä, käytti Saatana tilaisuutta laajentaakseen vaikutustansa ja valtaansa. Täten joutui ihminen, unohtamalla Jumalan (Room. 1: 28), tämän viekkaan ja mahtavan, joskin näkymättömän vihollisen vaikutuksen alaiseksi ja sen tähden on ihmisen siitä asti täytynyt taistella niin hyvin Saatanan hyökkäyksiä kuin omia heikkouksiaan vastaan.

Näin ollen, luokaamme ensin silmäys tämän maailman valtakuntiin ja tarkastakaamme niitä langenneen ihmiskunnan yrityksinä hallita itseään Jumalasta riippumattomina. Joskin yksityisten turmelus ja itsekkäisyys on johtanut heidät harhaan oikeuden tieltä, että täysi oikeus harvoin on tullut kenenkään osaksi tämän maailman valtakuntien aikana, on kuitenkin kaikkien hallitusten pyrkimyksenä aina ollut oikeuden ja kaikkien hyvinvoinnin edistäminen.

Missä määrin tämä on onnistunut, on toinen asia; mutta sitä ovat kaikki hallitukset väittäneet tahtovansa ja se on ollut hallittavien kansojen päämääränä, kun he ovat alistuneet näiden hallitusten alle ja tukeneet niitä. Ja missä vanhurskauden vaatimuksen suhteen on oltu liian huolimattomia, ovat joukot joko olleet soaistut tai harhaan johdetut sen suhteen, tai ovat myöskin sodat, rauhattomuudet ja vallankumoukset olleet seurauksena.

Ne huonot työt, joita halpamieliset hirmuvaltiaat ovat aikaansaaneet, voitettuaan valta-aseman tämän maailman hallituksissa, eivät johdu näiden hallitusten laeista ja laitoksista; mutta anastettuaan vallan ja käytettyään sitä halpoja tarkotuksiaan varten ovat he painaneet hallituksiin tuon petomaisen leiman. Jokaisessa hallituksessa on suurin osa laeista ollut viisaita, oikeudenmukaisia ja hyviä — lakeja, jotka ovat suojelleet elämää ja omaisuutta, koteja, elinkeinoja ja kauppaa, rangasten rikoksia, j.n.e. On ollut myöskin tuomioistuimia, joilta ainakin jossakin määrin on voinut odottaa oikeutta; ja kuinka epätäydellisiä oikeuden valvojat ovatkaan, ovat kuitenkin tällaisten laitosten edut ja välttämättömyys ilmeiset. Kuinka puutteellisia tällaiset hallitukset ovat olleetkaan, olisi ilman niitä yhteiskunnan siveellisesti alemmat ainekset suuremman lukumääränsä perustuksella voittaneet nuo paremmat, oikeudenmukaisemmat ainekset.

Samalla kun meidän täytyy myöntää, että nämä hallitukset ovat olleet petomaisia, joka johtuu siitä, että valtaan on päässyt suurimmaksi osaksi vääryyttä harjottavia hallitsijoita Saatanan juonien ja petosten tähden, jotka vaikuttavat ihmisten heikkouksien, turmeltuneitten taipumusten ja mielipiteitten kautta, tunnustamme kuitenkin nämä hallitukset langenneen ihmissuku-paran parhaimmiksi ponnistuksiksi hallita itseään. Vuosisata toisensa jälkeen on Jumala sallinut ihmiskunnan tehdä yrityksiä ja nähdä lopputuloksen niistä. Mutta vuosisatojen ponnistusten jälkeen eivät nykyiset tulokset ole tyydyttävämmät kuin entisetkään maailman historian aikana. Tyytymättömyys on itse asiassa yleisempi ja levinneempi kuin koskaan ennen, ei sentähden, että sorto ja vääryys olisivat nyt suuremmat, vaan Jumalan järjestyksen mukaisesti ihmisten silmät ovat avaantuneet tiedon lisääntyessä.

Ne hallitukset, jotka aikojen kuluessa ovat toimineet, ovat esittäneet kansan keskinkertaista kykyä hallita itseään. Vieläpä siellä, missä on ollut yksinvaltiaita hallitsijoita, on se tosiasia, että joukot ovat niitä sietäneet, todistanut, että he kansana eivät ole kyenneet toimeenpanemaan ja kannattamaan parempaa hallitusta, joskin epäilemättä aina on löytynyt useita yksityisiä, jotka ovat olleet keskitasoa ylempänä.

Jos vertaamme maailman tilaa nykyään mihinkä edelliseen aikaan tahansa, näemme silmiin pistävän erilaisuuden joukkojen ajatustavassa. Vapauden henki on nyt laajalle levinnyt, eivätkä ihmiset anna niin helposti hallitsijoiden ja valtiomiesten soaista, pettää ja johtaa itseään, siksi he eivät tahdo alistautua entisten päivien ikeen alle. Tämä yleisen mielipiteen muutos ei ole tapahtunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat hallita itseään, vaan voidaan se korkeintaan huomata selvästi kuudennentoista vuosisadan ajoilta, ja on tämä muutos nopeimmin tapahtunut viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Tämä muutos ei siis johdu kuluneitten aikakausien kokemuksesta, vaan on se luonnollinen tulos tiedon lisääntymisestä ja leviämisestä viime aikoina syvien rivien keskuudessa. Valmistukset tätä tiedon yleistä levenemistä varten alkoivat kirjapainotaidon keksimisellä noin v. 1440 ja sen jälkeen seurasi kirjojen, sanomalehtien ja aikakauskirjojen monistaminen. Tämän keksinnön vaikutus yleiseen valistukseen alkoi tuntua kuudennentoista vuosisadan seuduilla, ja kaikki tuntevat sitä seuranneet edistysaskeleet. Joukkojen yleinen valistus on tullut kansan asiaksi, keksinnöt ja havainnot alkavat olla jokapäiväisiä asioita. Tämä tiedon lisääntyminen ihmisten keskuudessa, jonka Jumala on määrännyt, ja joka sattuu hänen määräämänä aikanaan, on yksi niistä mahtavista voimista, jotka nyt vaikuttavat Saatanan sitomiseksi — ehkäisten hänen vaikutustaan ja rajottaen hänen valtaansa tänä " varustautumisen päivänä", jotta Jumalan valtakunta voitaisiin pystyttää maan päälle.

Tiedon lisääntyminen kaikilla aloilla herättää ihmisissä arvonannon tunnetta itseään kohtaan ja ymmärtämystä luonnollisia ja heille kuuluvia oikeuksiaan kohtaan, joita he eivät kauvemmin salli syrjäytettävän; pikemmin tulevat he menemään päinvastaiseen äärimmäisyyteen. Luo silmäys kuluneisiin vuosisatoihin, niin näet, miten kansat ovat verellä kirjottaneet tyytymättömyytensä historian, ja, profeetat selittävät että tiedon lisääntymisestä johtuva vielä yleisempi ja laajakantoisempi tyytymättömyys on lopulta ilmenevä koko maailmaa käsittävänä vallankumouksena, kaiken lain ja järjestyksen kukistamisessa, jota seuraa laittomuus ja hätä kaikkien kansan luokkien keskuudessa. Mutta tämän sekaannuksen aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakuntansa, joka on tyydyttävä kaikkien kansojen toivomuksia. Väsyneinä ja alakuloisina omien yritystensä epäonnistumisesta ja koettuaan, että heidän viimeinen ja suurin ponnistuksensa johti ainoastaan laittomuuteen, tulevat ihmiset ilolla tervehtimään ja taipumaan taivaallisen herrauden alle ja hyväksymään sen voimakkaan ja oikeudenmukaisen hallituksen. Siten antaa ihmisten vaikea asema Jumalalle hyvän tilaisuuden, ja "silloin tulee kaikkein pakanain toivo" — Jumalan valtakunta voimassa ja suuressa kirkkaudessa. — Hagg. 2: 7.

Koska Jeesus ja apostolit tiesivät tämän olevan Jumalan aikomuksen, eivät he millään tavalla asettuneet maallisia hallituksia vastaan. Päin vastoin kehottivat he seurakunnan jäseniä olemaan kuuliaiset esivallalle, vaikkakin he usein saivat kärsiä sen väärin käytetyn vallan tähden. He kehottivat seurakuntaa tottelemaan lakeja ja antamaan arvoa sen palvelijoille itse viran tähden, joskaan he henkilökohtaisesti eivät sitä ansaitsisi, maksamaan veronsa eikä millään tavalla asettumaan lakeja vastaan (Room. 13: 1—7), ellei ne olleet ristiriidassa Jumalan lain kanssa. (Ap. t. 4: 19; 5: 29). Herra Jeesus, apostolit ja ensimäiset kristityt tottelivat lakeja, joskin he olivat erillään tämän maailman hallituksesta ottamatta siihen millään tavalla osaa.

Jumala on määrännyt olemassa olevat esivallat, tämän maailman hallitukset, jotta ihmissuku niiden kautta saisi tarpeellisen kokemuksen. Seurakunnan, vihkiytyneitten, jotka haluavat toimia Jumalan tulevassa valtakunnassa, ei tule tavotella sitä mainetta ja niitä tuloja, jotka kuuluvat tämän maailman valtakunnan virkoihin, ei myöskään vastustaa näitä esivaltoja. He ovat taivaan valtakunnan kansalaisia ja perillisiä (Ef. 2: 19) ja tulee heidän sellaisina pitää kiinni ainoastaan sellaisista oikeuksista ja eduista, jotka tämän maailman valtakunnissa myönnetään muukalaisille. Heidän tehtävänään ei ole auttaa maailmaa parantamaan nykyistä asemaansa tai olla nykyään jossakin tekemisessä sen asioitten kanssa. Jokainen yritys tässä suhteessa olisi ainoastaan tuhlattua vaivaa. Sillä maailman kulku ja sen loppu ovat selvästi viitotetut Raamatussa ja kokonaan Hänen kädessään, joka aikanaan on antava meille valtakunnan. Totisen seurakunnan vaikutus on, ja on aina ollut vähäinen, — niin vähäinen, ettei se valtiollisessa suhteessa ole mitään merkinnyt. Kuinka suurelta se näyttäneekään, tulee meidän seurata Herramme ja apostolien oppia ja esimerkkiä. Tietäen Jumalan aikomuksen olevan, antaa maailman täysin koettaa kykyään itsensä hallitsemisessa, ei seurakunnan jäsenten tule olla maailmasta, joskin he ovat maailmassa. Pyhät saavat vaikuttaa maailmaan ainoastaan erilläänolemisensa kautta, antamalla valonsa valaista; ja siten nuhtelee totuuden henki maailmaa heidän vaelluksensa kautta. Rauhallisina, järjestystä rakastavina kansalaisina, jotka itse tottelevat ja suosittelevat jokaista oikeudenmukaista lakia, he nuhtelevat laittomuutta ja syntiä, sekä viittaavat eteenpäin Jumalan luvattuun valtakuntaan ja niihin siunauksiin, joita siinä saadaan odottaa. Eivät he ole sellaisia, jotka omaksuvat tuon yleisen tavan sekaantua valtiolliseen elämään ja maailman kanssa tekemään suunnitelmia vallan voittamiseksi ja tulla siten temmatuiksi riitaan, syntiin ja yleiseen alennukseen. Tällä tavalla tulee Rauhanruhtinaan tulevan morsiamen ihanassa puhtaudessa olla hyvän voimana edustaen Herraansa maailmassa.

Jumalan seurakunnan täytyy käyttää koko huomionsa ja voimansa Jumalan valtakunnan saarnaamiseen ja viedä eteenpäin tämän valtakunnan asioita Raamatussa esitetyn suunnitelman mukaan. Jos tätä tehdään uskollisesti, niin ei jää aikaa eikä ole halua sekaantua nykyiseen valtiolliseen elämään. Herralla ei ollut siihen aikaa, ei myöskään apostoleilla. Samoin ei myöskään pyhillä, jotka seuraavat heidän esimerkkiään, ole siihen aikaa.

Kohta apostolien kuoleman jälkeen joutui nuori seurakunta tämän kiusauksen uhriksi. Julistus Jumalan tulevasta valtakunnasta, joka oli poistava kaikki maalliset valtakunnat, ja ristiinnaulitusta Kristuksesta tämän valtakunnan perillisenä, ei ollut maailman mielen mukaista, siksi se sai aikaan vainoa, pilkkaa ja ylenkatsetta. Mutta muutamat tahtoivat parantaa Jumalan suunnitelmaa ja valmistaa seurakunnalle suotuisan aseman maailmassa kärsimysten asemasta. Tämä onnistui yhtymällä maalliseen valtaan. Tuloksena tästä kehittyi paavikunta, josta aikojen kuluessa tuli kansojen hallitsija ja kuningatar. — Ilm. 17: 3-5; 18: 7.

Tällaisen valtiotaidon kautta muuttui kaikki. Kärsimysten asemasta tuli kunniaa, nöyryyden asemasta ylpeyttä, totuuden asemasta harhaoppeja, vainon asemasta alkoi se itse vainota niitä, jotka tuomitsivat sen uuden, epäoikeutetun kunnia-aseman. Se alkoi kohta keksiä uusia järjestelmiä ja viisastelulta vanhurskauttaakseen menettelytapaansa, pettäen ensin itseään ja sitten kansoja sillä uskolla, että Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta oli tullut, ja Kristusta, kuningasta, edusti hänen paavinsa, jotka Kristuksen maaherroina hallitsivat maan kuninkaita. Vaatimuksillaan onnistui sen pettää koko maailma. Se " juovutti " harhaopeillaan kaikki kansat (Ilm. 17: 2), ja saadakseen aikaan pelkoa se opetti, että ikuinen vaiva odotti kaikkia niitä, jotka vastustivat sen vaatimuksia. Kohta sen julistukset ja kuviteltu valtuutus kruunasi tai erotti Euroopan kuninkaat.

Tästä johtuu, että Euroopan valtakunnat meidän päivinämme esiintyvät kristillisinä valtakuntina ja julistavat, että heidän hallitsijansa hallitsevat "Jumalan armosta", s.o. joko paavikunta tai jokin protestanttinen lahko on ne nimittänyt. Vaikka uskonpuhdistajat hylkäsivät monta paavivallan vaatimusta kirkolliseen tuomitsemisoikeuteen y.m. nähden, pitivät he kuitenkin kiinni siitä kunniasta, jonka maan kuninkaat olivat liittäneet kristillisyyteen. Siten joutuivat uskonpuhdistajat samaan eksytykseen. He harjottivat yksinvaltiutta nimittäessään ja vahvistaessaan kuninkaat ja hallitukset sekä antaen niille "kristittyjen valtakuntien" eli Kristuksen valtakunnan nimen. Siten saamme meidän aikanamme usein kuulla tuon arvotuksenkaltaisen nimityksen: "kristillinen maailma" — joka evankeliumin tosien periaatteitten valossa todellakin on arvotus. Meidän Herramme sanoi oppilaistaan: "He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään ole maailmasta". Ja Paavali kehottaa meitä, sanoen: "Älkää muodostautuko tämän maailman mukaan". — Joh. 17: 16; Room. 12: 2.

Jumala ei ole koskaan hyväksynyt sitä, että näitä valtakuntia on kutsuttu Kristuksen nimellä. Nimiseurakunnan pettäminä purjehtivat nämä kansat väärällä lipulla, esiintyen sinä, mitä ne eivät ole. Näiden valtakuntien ainoa oikeutus, kansan tahtoa lukuun ottamatta, riippuu siitä rajotetusta suosiosta, jonka Jumala ilmotti Nebukadnesarille — kunnes hän tulee, jolle herraus kuuluu.

Se väite, että nämä epätäydelliset valtakunnat puutteellisine lakeineen ja usein itsekkäine ja paheellisine hallitsijoineen olisivat "meidän Herramme ja hänen voideltunsa" valtakunta, on törkeä solvaus Kristuksen totista valtakuntaa ja sen "Rauhanruhtinasta" ja oikeuden mukaista hallitsijaa vastaan, jonka edessä niiden ennen pitkää täytyy kukistua. — Jes. 32: 1.

Toinen arveluttava vahinko, joka on johtunut tästä eksytyksestä, on se, että Jumalan lasten huomio sen kautta on poistunut luvatusta taivaan valtakunnasta, ja he ovat joutuneet sopimattomalla tavalla antamaan tunnustusta ja liian suurta luottamusta tämän maailman valtakunnille ja ovat tehneet melkein hedelmättömiä yrityksiä istuttaa uskonnon puhtautta ja siveyttä näihin hurjiin maallisiin runkoihin, niin että evankeliumi totisesta valtakunnasta ja niistä toiveista, jotka muodostavat sen ytimen, ovat tulleet laiminlyödyiksi. Tämän petoksen vaikutuksesta ovat muutamat hyvin halukkaita yhdistämään Jumalan nimen Yhdysvaltojen perustuslakeihin, jotta näistä sen kautta tulisi kristillinen kansa. Reformeeratut presbyteriaanit ovat vuosikausia kieltäytyneet tässä hallituksessa äänestyksestä ja virkaanastumisesta, koska se ei ole Kristuksen valtakunta. Täten tunnustavat he kristityn sopimattomuuden ottaa osaa toisten maiden hallituksiin. Meitä miellyttää suuresti tämä ajatus, mutta ei niin, että tulisimme siihen lopputulokseen, missä vaan Jumalan nimi esiintyy perustuslaissa, se muuttaisi tämän maailman valtakunnan Kristuksen valtakunnaksi, antaen heille oikeuden siinä äänestää ja astua virkaan. Oi, miten mieletöntä! Miten suuri onkaan se petos, jolla "porttojen äiti" on juovuttanut kaikki kansat (Ilm. 17: 2, 5). Väitetään, että Euroopan vallat samalla tavalla siirtyivät Saatanalta Kristukselle ja tulivat siten "kristityiksi valtioiksi".

Jos voidaan käsittää, että parhaimmat sekä huonoimmat maan valtakunnat ovat "tämän maailman valtakuntia", joiden Jumalan suoma valta-aika kohta on loppunut, antaakseen sitten tilaa määrätylle seuraajalleen, Messiaan valtakunnalle, viidennelle maailman vallalle (Dan. 2: 44; 7: 14, 18, 27), niin lujittuu totuus ja paljon eksytystä häviää.

Mutta niinkuin nyt on, saavat paavikunnan toimenpiteet tässä suhteessa, protestanttisten uskonpuhdistajaa hyväksymänä, tapahtua, kristityitten siitä huomauttamatta. Ja koska heidän tulee ylläpitää Kristuksen valtakuntaa, tuntevat he itsensä sidotuiksi taistelemaan niin kutsutun kristillisyyden nykyisten horjuvien valtakuntien puolesta, joiden aika on loppumaisillaan. Siten pakotetaan heidät usein asettumaan sortajan puolelle ja oikeuden sekä vapauden asemesta — taistelemaan tämän maailman ruhtinaan ja valtakuntien puolesta, sen sijaan, että asettuisivat Kristuksen tulevan totisen valtakunnan puolelle. — Ilm. 17: 14; 19: 11—19.

Maailma tulee nyt nopeasti tietämään, että "tämän maailman valtakunnat" eivät ole Kristuksen-kaltaiset. Heidän väitteensä olla muka Kristuksen säätämiä, eivät ole eittämättömät. Ihmiset alkavat käyttää ajatuskykyään tällaisissa ja muissa samankaltaisissa kysymyksissä. Heidän vakaumuksensa tulee johtamaan heidät paljon väkivaltaisempaan menettelyyn, kun he tulevat huomaamaan petoksen, jota on harjotettu heitä kohtaan oikeudenmukaisen Jumalan ja Rauhanruhtinaan nimessä. Itse asiassa alkavat yhä useammat otaksua, että uskonto on ainoastaan petosta, jonka tarkotuksena on maallisen vallan yhteydessä rajottaa joukkojen vapautta.

Jospa ihmiset olisivat niin viisaita, että tahtoisivat taivuttaa sydämensä ymmärtämään Herran työtä ja suunnitelmaa! Silloin nykyiset valtakunnat vähitellen häviäisivät — parannus seuraisi nopeasti parannusta ja vapaus vapautta ja oikeus ja totuus pääsisivät vallitsemaan, kunnes vanhurskaus täyttäisi maan. Mutta he eivät tahdo eivätkä voi tehdä sitä nykyisessä langenneessa tilassaan. Varustettuna itsekkäisyydellä tulee sentähden kukin taistelemaan ylivallasta. Maailman valtakunnat tulevat häviämään sinä suurena hädän aikana, jonka kaltaista ei ole ollut siitä asti kun ihmisiä on löytynyt. Niistä, jotka turhaan koettavat pitää kiinni menneestä herraudesta, kun valta on annettu Hänelle, jolle se oikeudenmukaisesti kuuluu, puhuu Herra, antaen heidän ymmärtää, että he taistelevat Häntä vastaan — taistelua, jossa he varmuudella joutuvat alakynteen. Hän sanoo:

"Miksi pakanat metelöivät ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat kapinaan ja päämiehet keskenänsä neuvottelevat Jehovaa ja hänen voideltuansa vastaan [sanoen]: 'Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme pois luotamme heidän köytensä'. Joka taivaassa asuu, nauraa heille, Herra pilkkaa heitä. Silloin hän puhuu heille vihoissansa ja hirmuisuudessansa peljättää hän heitä [sanoen]: 'Minä asetin minun kuninkaani Siioniin, minun pyhälle vuorelleni'… Nyt te kuninkaat siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit antakaa kurittaa [neuvoa] itseänne. Palvelkaat Jehovaa pelvolla ja iloitkaat vapistuksella. Antakaa suuta pojalle [kunnioittakaa poikaa, Jumalan voideltua], ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat". — Ps. 2: 1—6, 10—12,

NELJÄSTOISTA LUKU.

JUMALAN VALTAKUNTA.

Aineen huomattava sija Raamatussa. — Valtakunnan luonne. — Valtakunta evankeliumin aikana. — Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. — Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. — Jumalan valtakunnan kaksi puolta. — Henkinen puoli ja sen tarkotus. — Maallinen puoli ja sen tarkotus. — Näiden sopusointuinen yhteistyö. — Maallisen puolen — kirkkaus. — Taivaallisen puolen kirkkaus. — Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. — Valtakunnan maallinen puoli on israelilainen. — Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. — Taivaallinen Jerusalem. — Israel esikuvauksellinen kansa. — Israelin lankeemus ja ennalleen nostaminen. — Valitut luokat. — Valtakunnan perilliset. — Rautavaltikka. — Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus valaistaan esimerkillä. — Valtakunnan luovuttaminen Isälle. — Jumalan alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.

Se, joka ei ole huolellisesti Raamatun ja Raamatun oppaan kanssa tutkinut tätä ainetta, hämmästyy, tämän aineen huomattua asemaa pyhässä Raamatussa. Vanha testamentti on täynnä lupauksia ja ennustuksia, joissa Jumalan valtakunta ja sen kuningas, Messias, on keskipisteenä. Jokainen israelilainen toivoi (Luuk. 3: 15), että Jumala Messiaan hallitessa korottaisi heidän kansansa tähän asemaan; ja kun Jeesus tuli, tuli hän heidän kuninkaanaan, pystyttääkseen tämän kauvan luvatun valtakunnan maan päälle.

Johannes, Herran Jeesuksen edelläkävijä ja sanansaattaja, alkoi lähetystyönsä julistamalla: "Tehkäät parannus, sillä taivasten valtakunta on lähestynyt". (Matt. 3: 2). Herra alkoi opettajatoimensa samalla julistuksella (Matt. 4: 17), ja apostolit lähetettiin saarnaamaan samaa sanomaa. (Matt. 10: 7; Luuk. 9: 2). Valtakunta ei ollut ainoastaan se aine, jolla Herra alkoi julkisen opettamisen, vaan oli tämä todellakin hänen saarnojensa pääaine (Luuk. 8: 1; 4: 43; 19: 11); toisia aineita kosketeltiin ainoastaan tämän yhteydessä, tämän aineen valaisijoina. Suurin osa hänen vertauksistaan valaisi valtakuntaa eri näkökannoilta ja puolilta, tai oli niiden tarkotuksena esittää kokonaista vihkiytymistä Jumalalle välttämättömänä asiana tullakseen osalliseksi valtakunnasta ja oijastakseen tuon juutalaisen väärinkäsityksen, että he olivat varmat valtakunnasta, koska he olivat Aabrahamin luonnollisia lapsia ja itseoikeutettuja lupauksen perillisiä.

Keskusteluissaan seuraajainsa kanssa rohkaisi ja vahvisti Herra Jeesus heitä odottaessaan tulevaa valtakuntaa, sanoen: "Minä säädän teille, niinkuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen valtakunnan, niin että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita [hallita] Israelin kahtatoista sukukuntaa". (Luuk. 22: 29, 30). Ja jälleen: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". (Luuk. 12: 32). Kun heidän tunnustama kuninkaansa ristiinnaulittiin sen sijaan, että hänet olisi kruunattu ja korotettu valtaistuimelle, pettyivät opetuslapset suuresti. Kuten kaksi heistä sanoivat luullulle muukalaiselle Emmauksen tiellä hänen ylösnousemisensa jälkeen: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin" — vapauttava heidät roomalaisesta ikeestä ja tekevä Israelista voimakkaan ja ihanan Jumalan valtakunnan. Mutta edellisten päivien muutosten kautta pettyivät he suuresti. Jeesus avasi silloin heidän ymmärryksensä silmät todistaen heille Raamatusta, että hänen uhrinsa oli ensin kaikkein välttämättömin asia, ennen kuin valtakunta voitiin toimeenpanna. — Luuk. 24: 21, 25—27.

Jumala olisi voinut ilman mitään ihmissuvun lunastusta antaa maan herrauden Jeesukselle; sillä "Korkeimmalla on valta ihmisten valtakuntien ylitse ja hän antaa ne kenelle hän tahtoo". (Dan. 4: 29). Mutta Jumalan suunnitelma oli niin suuremmoinen, ettei sitä voinut toteuttaa tällä tavalla. Tällainen valtakunta olisi voinut tuoda siunauksia, jotka kaikesta suuruudestaan huolimatta olisivat olleet ainoastaan tilapäisiä, koska koko ihmiskunta oli kadotustuomion alaisena. Jotta hänen valtakuntansa siunaukset voisivat tulla ikuisiksi ja täydellisiksi, täytyi suku ensin tulla lunastetuksi kuolemasta ja siten laillisesti vapautua siitä kirouksesta, joka Aadamissa tuli kaikille.

— Että Jeesus selittäessään ennustuksia, jälleen elvytti opetuslasten toivon tulevasta valtakunnasta, selviää siitä, että he jälestäpäin, kun hän oli aikomuksessa jättää heidät, kysyivät: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Hänen vastauksensa, joskaan ei aivan selvä, ei vastustanut heidän toivoaan. Hän sanoi: " Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt". — Ap. t. 1: 6, 7.

On totta, että apostoleilla aluksi oli koko juutalaisen kansan epätäydellinen käsitys Jumalan valtakunnasta, kun he luulivat, että siitä tulisi yksinomaan maallinen valtakunta, samoin kuin monet nykyään erehtyvät päinvastaisessa suunnassa, luullen, että siitä tulee ainoastaan taivaallinen valtakunta. Ja monta Herran Jeesuksen vertausta ja arvotuksenkaltaista sanaa tarkottivat aikoinaan korjata nämä väärinkäsitykset. Mutta hän esitti aina ajatuksen valtakunnasta, hallituksesta, joka tulisi perustettavaksi maan päälle ja vallitsemaan ihmisten keskuudessa. Eikä hän ainoastaan herättänyt heissä toivoa tämän valtakunnan osallisuudesta, vaan opetti hän heitä rukoilemaan sen pystyttämistä: " Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."

Maailman viisaitten juutalaisten mielestä oli Jeesus pettäjä ja haaveilija, ja hänen oppilaitaan pitivät he hulluina. Hänen viisauttaan, käytöstään ja ihmetöitään eivät he voineet suorastaan kieltää tai järjellisellä tavalla selittää; mutta hänen väitteensä, että hän oli maailman perillinen ja tulisi pystyttämään luvatun valtakunnan, joka oli hallitseva maailmaa, sekä että hänen seuralaisensa, jotka kaikki olivat alhaista syntyperää, tulisivat kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan, tuntui heidän epäuskoiselta kannaltaan liian mahdottomalta ottaa harkittavaksi. Rooma, hyvin harjotettuine sotilaineen, kelvollisine sotapäälliköineen ja äärettömine mahdollisuuksineen, oli maailman herra ja tuli päivä päivältä mahtavammaksi. Mutta kuka oli tämä nasaretilainen? Ja mitä olivat nämä kalastajat ilman rahaa ja vaikutusta saaden niin mitätöntä kannatusta kansan keskuudessa? Mitä olivat nämä puhumaan tuon kauvan luvatun valtakunnan pystyttämisestä, joka oli oleva suurin ja mahtavin niistä, joita maailma on koskaan tuntenut?

Toivossa paljastaa Herran vaatimukset luullun perusteettomuuden ja siten avata hänen seuraajainsa silmät, kysyivät fariseukset häneltä: Milloin alkaa tämä valtakunta, josta sinä saarnaat, näyttäytyä? Koska saapuvat sotilaasi? Milloin tämä Jumalan valtakunta ilmestyy? (Luuk. 17: 20—30). Herran vastaus olisi antanut heille uuden ajatuksen, elleivät heidän ennakkoluulonsa häntä kohtaan olisi pitänyt heitä vallassaan ja luultu viisautensa heitä soaissut. Hän vastasi, ettei hänen valtakuntansa koskaan tulisi esiintymään sillä tavalla, kuin he olivat odottaneet. Se valtakunta, jota hän julisti, ja johon hän seuraajilleen tarjosi kanssaperillisyyttä, oli näkymätön valtakunta, eivätkä he saaneet odottaa näkevänsä sitä. "Hän vastasi heille ja sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla [ulkonainen ilmestyminen]; eikä voida sanoa: 'Katso täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä Jumalan valtakunta on [oleva] teidän keskellänne". [Tämä on myös käännetty "sisällisesti teissä". Olisi varmaankin ristiriitaista väittää, että se valtakunta, jossa Jeesus saarnasi, olisi ollut fariseuksien sydämissä, joita hän kutsui ulkokullatuiksi ja valkealla sivutuiksi haudoiksi. Tämä valtakunta tulee olemaan, kun se on pystytetty kaikkien luokkien " keskellä ", halliten ja tuomiten kaikkia.] Sanalla sanoen hän osotti, että kun hänen valtakuntansa tulisi, tulisi se olemaan kaikkialla läsnä ja kaikkia hallitsevana, kuitenkin näkymättömänä. Siten antoi hän heille kuvauksen tuosta henkisestä valtakunnasta, jota hän saarnasi; mutta he eivät olleet valmiit siihen eivätkä ottaneet sitä vastaan. Juutalaisten luvatun valtakunnan odotuksessa oli hitunen totuutta, joka aikanaan tulee toteutumaan, kuten tulemme osottamaan; mutta Jeesus viittaa tässä valtakunnan henkiseen puoleen, joka tulee olemaan näkymätön. Kun tämä puoli valtakunnasta ensin perustetaan, tulee sen läsnäolo olemaan näkymätön ja jonkun aikaa huomaamaton. Ainoa tarjoumus, joka silloin tehtiin, oli tulla tämän valtakunnan henkisen puolen perilliseksi ja silloin alkoi se, mikä evankeliumin aikana on ollut meidän ylhäisen kutsumme ainoa toivo. Siksipä Jeesus yksinomaan tarkotti tätä puolta. (Luuk. 16: 16). Edelleen tutkiessamme tulee tämä yhä selvemmäksi.

Todennäköisesti tämä yleinen, erittäinkin fariseusten keskuudessa vallalla ollut ajatus aiheutti sen, että Nikodeemus tuli yöllä Jeesuksen luokse. Hän halusi päästä salaisuuden perille. Nähtävästi häpesi hän kuitenkin julkisesti tunnustaa, että Jeesuksen väite oli vaikuttanut häneen. Keskustelu Herran ja Nikodeemuksen välillä (Joh. 3), joskin ainoastaan osaksi muistiin kirjotettuna, näyttää meille syvemmältä Jumalan valtakunnan luonteen. Keskustelun pääkohdat ovat selvästi kerrotut, joten helposti voimme kuvitella sen koko kulun. Syyllä voimme sen mukailla seuraavasti:

Nikodeemus. — "Rabbi, me tiedämme sinun tulleen Jumalalta opettajaksi, sillä ei kukaan voi tehdä niitä ihmetöitä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssaan". Kuitenkin näyttävät muutamat sinun selityksistäsi hyvin ristiriitaisilta, ja minä tulen pyytääkseni niihin selitystä. Esimerkiksi, sinä ja oppilaasi kulette ympäri julistaen: "Taivaan valtakunta on lähestynyt;" mutta sinulla ei ole sotajoukkoa, rikkautta ja vaikutusta. Ulkonaisista olosuhteista päättäen on väitteesi väärä. Tähän katsoen sinä petät kansaa. Fariseukset ylimalkaan pitävät sinua petturina, mutta minä olen vakuutettu, että sinun opissasi löytyy jotakin totta, sillä "ei kukaan voi tehdä niitä ihmetöitä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssaan". Käyntini tarkotuksena on kysyä: Minkä kaltainen on se valtakunta, jota sinä julistat, ja mistä se tulee? Milloin ja miten se pystytetään?

Jeesus. — Pyyntöäsi päästä täysin käsittämään taivaan valtakuntaa ei nyt voida täyttää, niin että sinä tulisit tyydytetyksi; ei sentähden ettei minulla olisi täyttä tietoa siitä, vaan siksi että sinä nykyisessä asemassasi et voisi ymmärtää tai antaa arvoa sille, jos minä sen täysin selittäisin. "Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä [kreik. eidon, oppia tuntemaan, käsittämään] Jumalan valtakuntaa".

[Kreikkalainen sana gennaô johdannaisineen, joka on käännetty milloin siitä milloin syntyä, sisältää itse asiassa nämä molemmat käsitteet ja on käännettävä milloin toisella milloin toisella näistä sanoista riippuen lauseyhteydestä. Nämä molemmat käsitteet siitä ja syntyä sisältyvät aina tähän sanaan, niin että kun toinen mainitaan niin toinen ajatellaan sen ohella tapahtuvaksi, koska syntyminen on luonnollinen seuraus sikiämisestä, ja sikiämisen luonnollisesti täytyy tapahtua ennen syntymistä. Kun toimiva henkilö on mies, käännetään gennaô siitä, kun se on nainen, syntyä. Siten täytyy 1 Joh. 2: 29; 3: 9; 4: 7; 5: 1, 18 gennaô kääntää sanalla siitä, koska Jumala (miehinen olento) on toimiva henkilö.]

[Toisinaan riippuu käännös toiminnan laadusta ilman että henkilö otetaan huomioon. Siten täytyy se, jos siihen liitetään ek, joka merkitsee -sta, kääntää sanalla syntyä. Esim. Joh. 3: 5 ja 6 gennaô käännetään sanalla syntyä, jota ilmaisee sana ek — "vedestä", "lihasta", "hengestä".]

[Ap. t. 15: 6 on kreikkalainen sana eidon käännetty sanalla tutkia. "Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa". Room. 11: 22 käännetään se sanalla katso. "Katso siis tässä Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta;" samoin 1 Joh. 3: 1; " Katsokaa minkäkaltaista rakkautta Isä on meille osottanut".]

Vieläpä oppilaillanikin on verrattain epämääräiset käsitykset siitä valtakunnasta, jota he julistavat. Samasta syystä kuin sinulle en heillekään voi asiaa ilmaista, ja samasta syystä he eivät voisi sitä ymmärtää. Mutta Nikodeemus, Jumalan menettelytavalla on se ominaisuus, että hän vaatii kuuliaisuutta sitä valoa kohtaan, jonka jo omistaa, ennen kuin annetaan enemmän valoa. Niiden jotka katsotaan arvokkaiksi tulemaan osallisiksi valtakunnasta, tulee osottaa uskoa. Niiden täytyy olla sellaisia, jotka ovat halukkaita askel askeleelta seuraamaan Jumalan johdatusta, joskaan eivät usein näe selvästi muuta kuin seuraavan askeleen. He vaeltavat uskossa, vaan ei näkemisessä.

Nikodeemus. — Mutta minä en ymmärrä sinua. Mitä sinä tarkotat? Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän saata jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä? Tahi tarkotatko sinä, että se kääntyminen, jota "Johannes kastaja" saarnasi ja jota vesikaste kuvasi, oli jollakin tavalla kuvauksellinen syntyminen? Kuulen, että opetuslapsesi saarnaavat ja kastavat samalla tavalla. Onko tuo se uusi syntyminen, joka on välttämätön asia niille, jotka tahtovat nähdä sinun valtakuntasi tai tulla siihen?

Jeesus. — Meidän kansamme on vihkiytynyt kansa, liiton kansa. He saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä, kun he jättivät Egyptin. Jumala hyväksyi heidät Mooseksessa, heidän liittonsa välimiehessä, Siinain luona, mutta he olivat unhottaneet liittonsa: muutamat elävät julki jumalattomuudessa kuten publikaanit ja syntiset, muutamat ovat itsevanhurskaita ulkokullattuja. Siksi saarnaavat Johannes ja minun oppilaani mielenmuutosta — kääntymistä Jumalan puoleen ja tehdyn liiton tunnustamista. Johanneksen kaste merkitsee tätä sydämen ja elämän kääntymistä ja parannusta eikä uutta syntymistä. Mutta ellet ole enempää kokenut kuin tämän, et koskaan ole näkevä valtakuntaa, Ellet sinä sen parannuksen ohella, josta Johanneksen kaste oli esikuva, sikiydy ja synny hengestä, et voi nähdä minun valtakuntaani. Mielenmuutos on saattava sinun takasin vanhurskautettuun asemaan, jossa tilassa sinä heti kykenet minut tuntemaan Messiaaksi, jota Mooses esikuvasi. Jos sitten vihkiydyt minulle on Isä sinut siittävä uuteen elämään ja jumalalliseen luontoon, joka, jos se kehittyy ja jää eloon, on takaava sinulle syntymisen uutena luomuksena, henkiolentona, ensimmäisessä ylösnousemisessa. Sellaisena et sinä ainoastaan näe valtakuntaa, vaan tulet siitä osalliseksi.

Se muutos, jonka uusi hengestä syntyminen aikaansaa, on todellakin, Nikodeemus, suuri, sillä se, mikä lihasta on syntynyt on liha ja se, mikä hengestä on syntynyt, on henki. Älä sentähden ihmettele sitä, mitä ensin sanoin, että sinun täytyy sikiytyä ylhäältä ennen kuin voit ymmärtää, tuntea ja arvostella niitä asioita, joita sinä kysyt. "Älä ihmettele, että sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti". Lihasta syntyneenä on nykyisen tilasi ero verrattuna niiden tilaan, jotka ovat syntyneet hengestä, ja jotka tulevat menemään sisälle valtakuntaan tai olemaan siitä osia, hyvin suuri. Salli minun käyttää erästä kuvaa, jonka kautta voit saada jonkinlaisen käsityksen niistä olennoista, jotka, synnyttyään hengestä, muodostavat tämän valtakunnan: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on laita jokaisen, joka on syntynyt hengestä". Kun tuuli puhaltaa sinne ja tänne, et voi nähdä sitä, joskin sen vaikutukset huomaat ympärilläsi. Sinä et tiedä mistä se tulee tai minne se menee. Tämä on paras kuvaus, jonka voin antaa sinulle niistä, jotka ensimäisessä ylösnousemisessa, hengestä syntyneinä, tulevat menemään sisälle valtakuntaan tai muodostamaan sen, josta valtakunnasta minä nyt saarnaan. He tulevat olemaan yhtä näkymättömiä kuin tuuli, ja ihmiset, jotka eivät ole syntyneet hengestä, eivät tule tietämään, mistä he tulevat tai mihin he menevät.

Nikodeemus. — Kuinka tämä on mahdollista? — näkymättömiä olentoja!

Jeesus. — "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä?" — että henkiolennot voivat olla läsnä ja kuitenkin näkymättöminä? Etkö sinä, joka olet ottanut tehtäväksesi opettaa toisia, ole koskaan lukenut Eliisasta ja hänen palvelijastaan tai Biileamin aasintammasta ja monista muista Raamatun paikoista, jotka todistavat, että henkiolennot voivat olla läsnä ihmisten keskuudessa ja olla kuitenkin näkymättömät? Kuuluthan sinä paitsi fariseusten joukkoon, jotka tunnustavat uskovansa enkeleihin henkiolentoina. Mutta tämä valaisee sitä, mitä ensin sanoin sinulle: Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä [tuntea tai järjellisellä tavalla käsittää] Jumalan valtakuntaa ja siihen kuuluvia asioita. Jos tahdot tulla sisälle siihen valtakuntaan ja perilliseksi siinä, jota minä julistan, niin täytyy sinun askel askeleelta seurata valoa. Jos niin teet saat enemmän valoa siinä määrin kuin olet valmis sitä vastaan ottamaan. Minä olen saarnannut näistä asioista, joiden aika nyt on tullut, ja joita sinä voit ymmärtää, sekä tehnyt ihmeitä, ja sinä tunnustat minun tulleen Jumalalta opettajaksi, mutta sinä et ole toiminut uskosi mukaan ja julkisesti tullut minun oppilaakseni ja seuraajakseni. Älä odota, että saat nähdä enemmän, ennenkuin elämäsi on sopusoinnussa sen kanssa, mitä nyt näet; mutta jos teet sen, on Jumala antava sinulle enemmän valoa ja viisautta seuraavaa askeletta varten. Totisesti, totisesti sanon sinulle: me puhumme mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä (te fariseukset) ota vastaan todistustamme. Jos ette usko, kun puhun teille maallisia, kuinka uskoisitte, jos puhun teille taivaallisia? Ei maksaisi vaivaa yrittää puhua teille taivaallisista asioista, sillä te ette voisi tulla siitä vakuutetuksi, ja minun saarnani olisivat vaan teistä sitä mielettömämpiä. Jos opetukseni, joka on ollut maallista laatua ja jota maalliset asiat ovat valaisseet, joita te voitte ymmärtää ja ymmärrätte, ei ole tehnyt sinuun niin voimakasta vaikutusta, että avonaisesti tahtoisit tulla oppilaakseni ja seuraajakseni, niin et tulisi enemmän vakuutetuksi taivaallisista asioista, joista et mitään tiedä, sillä ei kukaan ole koskaan mennyt taivaaseen, jonkatähden ei kukaan voisi todistustani varmentaa. Ainoastaan minä, joka tulin taivaasta, ymmärrän taivaallisia asioita. "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen muu kuin se, joka taivaasta tuli alas, ihmisen Poika". Tieto taivaallisista asioista saadaan vasta henkisen sikiytymisen jälkeen ja vasta sitte kun on syntynyt hengestä, tullut henkiolennoksi, voidaan taivaallisia asioita ymmärtää.

Siten vaadittiin Herralta kärsivällisyyttä selittäessään valtakunnan luonnetta niille, joiden ennakkoluulot ja kasvatus estivät heitä saamasta muuta kuin nurjia käsityksiä sen maallisesta puolesta. Kuitenkin jatkui erityisen luokan valinta, joka Messiaan kanssa tulisi osalliseksi valtakunnasta, joskin ainoastaan harvat valittiin Israelista niinä seitsemänä vuotena, jolloin yksinomaan heille tätä osallisuutta tarjottiin. He eivät olleet valmistautuneet sitä varten ja laiminlöivät esitettyjen ehtojen omaksumisen ja niiden mukaan mukautumisen, jonka tähden, kuten Jumala oli ennakolta nähnyt, he kansana menettivät edun tulla osallisiksi Messiaan valtakunnasta. Ainoastaan kansan pieni jäännös otti sen vastaan, ja etu siirtyi pakanoille, jotta heistä otettaisiin "kansa hänen nimelleen". Ja myös näiden joukossa on ainoastaan jäännös, "pieni lauma", jota pidetään arvokkaana tulemaan hänen valtakuntansa ja kirkkautensa kanssaperilliseksi.

Vakava on se eksytys ollut, joka on tunkeutunut kristilliseen nimiseurakuntaan, jonka väärän selityksen mukaan luvattu valtakunta käsittää ainoastaan nimiseurakunnan sen nykyisessä tilassa ja sen työ on ainoastaan armontyötä uskovien sydämissä. Vieläpä tässä eksytyksessä on jouduttu siihen äärimmäisyyteen, että moni luulee nimiseurakunnan nykyistä saastaista liittoa ja hallitusta maailman kanssa Jumalan valtakunnan hallitukseksi maan päällä. On totta, että seurakunta eräässä suhteessa on nyt Jumalan valtakunta, ja että armon työ nykyään jatkuu uskovaisten sydämissä; mutta luulla tämän sisältävän kaiken ja kieltää todellisen tulevaisen Jumalan valtakunnan pysyttämisen taivaan alle, merkitsee niiden voimakkaimpien ja selvimpien lupausten tyhjäksi tekemistä, joita Herra, apostolit ja profeetat ovat esittäneet rohkaistakseen ja auttaakseen meitä maailman voittamisessa.

Jeesuksen vertauksissa kutsutaan seurakuntaa usein valtakunnaksi, ja apostolit puhuvat siitä sinä valtakuntana, jota Kristus nyt hallitsee, sanoen että Jumala on ottanut meidät pimeyden vallasta ja asettanut meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Me, jotka nyt vastaanotamme Kristuksen, tunnustamme hänen ostamansa oikeuden valtaan kiittäen ja vapaaehtoisesti totellen häntä, ennen kuin hän voimalla toimeen panee sen maailmassa. Me käsitämme eron niiden vanhurskasten lakien välillä, jotka hän tulee pakottamaan tunnustettaviksi, ja sen pimeyden vallan välillä, jota nyt anastaja, maailman nykyinen ruhtinas hallitsee. Usko Jumalan lupauksiin siirtää meidät toisen hallitsijan kuuliaisuuteen, ja lasketaan meidät siten tuon uuden ruhtinaan alamaisiksi, ja hänen armonsa kautta hänen valtakuntansa kansaperillisiksi, joka pystytetään voimassa ja suuressa kirkkaudessa.

Mutta tämä ei mitenkään tee tyhjäksi sitä lupausta, että Kristuksen valtakunta on lopulta ulottuva "merestä mereen ja virrasta maailman ääriin", (Ps. 72: 8), että kaikki kansat tulevat palvelemaan ja tottelemaan häntä, ja että kaikki polvet notkistuvat hänen edessään, sekä ne, jotka ovat taivaassa, että ne, jotka ovat maan päällä, (Dan. 7: 27; Fil. 2: 10). Nykyinen, "pienen lauman", valinta pikemmin vahvistaa nämä lupaukset.

Tarkka Jeesuksen vertausten tutkiminen opettaa selvästi, että Jumalan valtakunnan tuleminen eli pystyttäminen voimassa kuuluu tulevaisuuteen eikä luonnollisesti tapahdu ennen kuin kuningas tulee. Vertaus jalosukuisesta nuoresta miehestä, joka matkusti kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuninkaallisen vallan ja sitten palatakseen j.n.e. (Luuk. 19: 11—15), siirtää siten valtakunnan pystyttämisen selvästi Kristuksen jälleentulemisen aikoihin. Ja julistus, jonka Herra monta vuotta myöhemmin lähetti seurakunnalle, kuului: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." (Ilm. 2: 10.) Tästä näkyy selvästi, että niitä kuninkaita, jotka tulevat hallitsemaan hänen kanssaan, ei tässä elämässä kruunata hallitakseen kuninkaina.

Sentähden ei seurakunta nykyään ole Jumalan valtakunta voimassa ja kirkkaudessa, vaan Jumalan valtakunta ensimmäisessä alussaan, kehittymättömässä tilassaan. Näin opettaa uusi testamentti kokonaisuudessaan. Taivaan valtakunta kärsii nyt väkivaltaa maailman puolelta. Kuningasta pideltiin pahoin ja ristiinnaulittiin, ja kaikki, jotka tahtovat seurata hänen askeleitaan, kärsivät väkivaltaa jossakin muodossa. Tulee muistaa, että tämä koskee ainoastaan todellista seurakuntaa eikä nimiseurakuntaa. Mutta meille on annettu se lupaus, että jos me (seurakunta, valtakunta kehittymättömässä tilassaan) kärsimme Kristuksen kanssa, tulemme myös aikanaan, kun hän ottaa suuren valtansa ja hallitsee, kirkastettaviksi ja hallitsemaan hänen kanssaan.

Jaakob (2: 5) sanoo meille sopusoinnussa Herran opin kanssa, että Jumala valitsi ne, jotka tämän maailman mittakaavan mukaan ovat köyhiä ja halveksittuja, ei hallitakseen nykyään, vaan tullakseen sen "valtakunnan perillisiksi, jonka hän on luvannut". Herra sanoo: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!" (Mark. 10: 23.) On ilmeistä, ettei hän tarkota nimiseurakuntaa, joka nyt hallitsee yhdessä maailman kanssa, sillä juuri rikkaita koetetaan saada menemään siihen sisälle. Pietari kehottaa valtakunnan perillisiä kärsivällisyyteen, kestävyyteen, hyveisiin ja uskoon, sanoen: "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsö Herramme ja Vapahtajamme ijankaikkiseen valtakuntaan." — 2 Piet. 1: 10, 11.

Paavalin esityksen Room. 14: 17 arvelevat muutamat tarkottavan kuvauksellista valtakuntaa, mutta yhteys osottaa selvästi, että tämä kohta yksinkertaisesti merkitsee: Meillä veljet, jotka nyt olemme asetetut Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan, on sellaisia vapautuksia ravintoomme y.m. nähden, joita meillä juutalaisen lain alla ei ollut (v. 14). Kuitenkin luopukaamme mieluummin tämän vapauden käyttämisestä, jos veljet, jotka eivät vielä sitä ymmärrä, tulevat epävarmoiksi ja haavottavat omantuntonsa. Älkäämme antako vapautemme ravintomme suhteen turmella veljeämme, jonka edestä Kristus on kuollut; vaan muistakaamme, että valtakunnan edut sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa sisältävät paljon suurempia siunauksia kuin vapauden ravintoon nähden, nimittäin meidän vapautemme tehdä oikein, meidän rauhamme Jumalan kanssa Kristuksen kautta ja meidän ilomme Jumalan pyhän hengen osallisuudesta. Tämän valtakunnan vapaus ravintoon nähden voidaan nykyään uhrata veljemme parhaaksi.

Jos Raamatun kannalta tarkastamme asiaa miltä puolen tahansa, niin vastustaa se siis sitä ajatusta, että lupaukset valtakunnan suhteen olisivat petullisia taruja, tai että nämä lupaukset täyttyvät meidän suhteemme nykyisessä tilassamme.

Lupaukset valtakunnasta ja kanssaperillisyydestä Mestarin kanssa kannustivat voimakkaasti ensimäistä seurakuntaa uskollisuuteen koettelemuksissa ja vainoissa, joiden suhteen heitä etukäteen oli varotettu, jotta he tietäisivät odottaa niitä. Kaikkien niiden lohduttavien ja kehottavien sanojen joukossa, joita Ilmestyskirja antaa seitsemälle seurakunnalle, loistavat kirkkaimpina ja voimakkaimpina juuri ne jotka selittävät: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen" ja "Joka voittaa… sen minä annan pakanoita vallita".

Nämä ovat lupauksia, joita ei järjellisesti voida niin tulkita, että ne tarkottaisivat nykyistä armon työtä sydämissä ei myöskään kansojen hallitsemista nykyisessä elämässä, koska voittajat saavuttavat sen kuolemalla palveluksessaan, voittaen siten valtakunnan kunnian. — Ilm. 20: 6.

Mutta ihmisluonne koettaa välttää kärsimystä ja on aina valmis hankkimaan kunniaa ja valtaa. Siksi me huomaamme, että apostolienkin päivinä muutamat seurakunnat olivat taipuvaiset sovelluttamaan lupaukset tulevasta kunniasta ja voimasta nykyiseen elämään ja alkoivat toimia ikäänkuin he olisivat ajatelleet, että maailmalle oli tullut jo aika kunnioittaa ja totella seurakuntaa. Apostoli Paavali koetti oikaista tätä eksytystä, sillä hän tiesi, että sellaiset ajatukset vaikuttaisivat vahingollisesti seurakuntaan synnyttäen ylpeyttä sekä vierottaen uhraamisesta. Ivallisesti sanoo hän heille: "Te olette muka jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, te olette ilman meitä päässeet kuin miksikin kuninkaiksi." Sitten hän jatkaa; "Kunpa teistä olisi tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkailemaan teidän kanssanne." (1 Kor. 4: 8.) Kristillisyydellään ja sen rinnalla koettivat he voittaa mahdollisimman paljon kunniaa; mutta apostoli tiesi, että jos he uskollisesti seuraisivat Herraa, eivät he olisi sellaiseen tilaisuudessa. Hän muistuttaa heitä sentähden siitä, että jos kauvan odotettu hallitseminen jo olisi alkanut, olisi myöskin hän ainakin yhtä suurella syyllä hallitsemassa kuin hekin. Se seikka, että hän uskonsa kautta sai kärsiä totuuden tähden, oli todistus siitä, että heidän hallitsemisensa oli ennen aikaista, että se oli ansa kunnian asemasta. Sitten jatkaa hän vähän ivallisesti: "Me [apostolit ja uskolliset palvelijat] olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta tehän olette älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja." En kirjota tätä saadakseni teitä ainoastaan häpeämään, vaan on minulla parempi ja jalompi tarkotus, nimittäin varottaa teitä, sillä nykyinen kunnia ei ole tie siihen kirkkauteen ja kunniaan, joka on ilmestyvä. Nykyiset kärsimykset ja kieltäymykset muodostavat sen kaidan tien, joka johtaa kirkkauteen ja kunniaan, kuolemattomuuteen ja valtakunnan kanssaperillisyyteen. Siksi kehotan teitä: Tulkaa minun seuraajikseni. Kärsikää ja antakaa nyt itseänne häväistä ja vainota, jotta te minun kanssani tulisitte osallisiksi siitä elämän kruunusta, jonka Herra vanhurskas tuomari on sinä päivänä antava minulle, mutta ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestystään. — 1 Kor. 4: 10—17; 2 Tim. 4: 8.

Mutta kun ensimäinen kristillinen seurakunta uskollisesti oli kärsinyt sangen paljon vainoa, alkoivat sellaiset ajatukset päästä valtaan, että seurakunnan tehtävä oli voittaa maailma, pystyttää taivaan valtakunta maan päälle ja hallita kansoja ennen Herran toista tulemista. Tämä antoi aiheen seurakunnissa maallisiin juoniin, ylpeyteen, ulkonaiseen komeuteen ja loistaviin jumalanpalvelusmenoihin, jonka tarkotuksena oli vaikuttaa maailmaan, kiehtoa sitä ja pelottaa sitä. Täten jouduttiin askel askeleelta paavikunnan suuriin vaatimuksiin, että se Jumalan valtakuntana maan päällä omisti oikeuden vaatia kaikilta kansoilta, sukukunnilta ja kieliltä kunnioitusta ja kuuliaisuutta lakejaan ja virkailijoitaan kohtaan. Tämän väärän vaatimuksen perustuksella (silminnähtävästi pettivät he itseään samoin kuin toisia) kruunasi ja erotti paavikunta jonkun aikaa Euroopan ruhtinaita, ja esiintyy vielä tänäänkin tällä vaatimuksella, joskin se nyt on kykenemätön pakottamaan toisia kuuliaisuuteen.

Sama ajatus on paavikunnan kautta tullut protestanttisuuteen, joka myöskin väittää, joskaan ei niin varmasti, että seurakunnan hallitus nyt tavalla tai toisella tapahtuu. Korinttolaisten tavoin ovat sen tunnustajat "kylläisiä" ja "rikkaita" ja hallitsevat "kuninkaina", kuten Herra niin elävästi kuvaa sitä. (Ilm. 3: 17, 18.) Siten on tapahtunut, että ne, jotka ainoastaan nimeksi ovat seurakunnan jäseniä — jotka todella eivät ole kääntyneet, eivät ole nisua vaan lustetta ja ainoastaan matkivat nisua — ovat paljon lukuisammat kuin Kristuksen todelliset oppilaat. Nämä ovat vihollisia kaikelle todelliselle uhrautumiselle ja kieltäytymiselle, he eivät kärsi mitään vainoa vanhurskauden (totuuden) tähden pitäen sen sijaan korkeintaan kiinni paastoamisen j.n.e. ulkonaisesta muodosta. He ottavat todellakin osaa maailman hallitsemiseen eivätkä valmistaudu todellisen valtakunnan osallisuuteen, joka valtakunta pystytetään Herran toisessa läsnäolossa.

Jokainen huolellinen tarkastaja huomaa ilmeisen ristiriidan tämän käsityksen ja Jeesuksen ja apostolien opin välillä. He opettivat, ettei valtakunta ennen tule ennenkuin kuningas tulee. (Ilm. 20: 6; 3: 21; 2 Tim. 2: 12.) Siksi täytyy taivaan valtakunnan kärsiä väkivaltaa siihen aikaan asti, kunnes se kirkkaudessa ja voimassa pystytetään.

Jumalan valtakunnan kaksi puolta.

Joskin on totta, mitä Herra sanoi, että Jumalan valtakunta ei tule — ilmaannu alussa — ulkonaisin piirtein, on se kuitenkin aikanaan ilmenevä ulkonaisten, näkyväin ja erehtymättömäin merkkein kautta. Kun se on täydelleen pystytetty, tulee siinä olemaan kaksi osaa, henkinen eli taivaallinen puoli ja maallinen eli inhimillinen puoli. Henkinen puoli tulee ihmissilmälle aina olemaan näkymätön, koska ne, jotka muodostavat sen, omistavat jumalallisen, henkisen luonnon, jota ainoakaan ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä (1 Tim. 6: 16; Joh. 1: 18); kuitenkin tulee sen läsnäolo ja voima voimakkaasti ilmenemään, pääasiallisesti sen inhimillisten edustajain kautta, jotka muodostavat Jumalan valtakunnan maallisen puolen.

Valtakunnan henkisen puolen muodostavat evankeliumin aikakauden voitokkaat pyhät — Kristus, pää ja ruumis — tultuaan ensin kirkastetuiksi, He nousevat ylös ja korotetaan valtaan ennen toisia, koska tämä luokka tulee siunaamaan kaikki muut. (Hebr. 11: 39, 40.) Heille kuuluu ensimäinen ylösnouseminen, (Ilm. 20; 5.)[*] Tämä suuri työ, joka on annettu tuon kirkkaan, voidellun joukon — Kristushenkilön — tehtäväksi, vaatii sen jäsenten korottamista jumalalliseen luontoon: ainoastaan jumalallinen voima kykenee suorittamaan sen. Heidän työnsä ei käsitä ainoastaan tätä maailmaa, vaan kaikki asiat taivaassa ja maan päällä — niin hyvin inhimillisten kuin henkisten olentojen keskuudessa. — Matt. 28: 18; Kol. 1: 20; Ef. 1:10; Fil. 2: 10; 1 Kor. 6: 3.

[*] Tässä värsyssä eivät sanat "Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhatta vuotta olivat umpeen kuluneet" ole alkuperäiset. Näitä sanoja ei löydy vanhimmissa ja luotettavimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, siinalaisessa, vatikaanilaisessa n:o 1209 ja 1160 tai syyrialaisessa. Meidän tulee muistaa, että monta Raamatun paikkaa, jotka löytyvät meidän Raamatun käännöksissämme, ovat lisäyksiä, jotka eivät oikeastaan kuulu Raamattuun. Koska meitä ei ole käsketty tekemään mitään lisäyksiä Jumalan sanaan, niin on meidän hylättävä sellaiset lisäykset, niin pian kuin niiden väärä lähde on todennettu. Mainitut sanat joutuivat Raamattuun jonkinlaisen erehdyksen kautta viidennellä vuosisadalla, sillä ei missään aikaisemmassa käsikirjoituksessa (ei kreikkalaisessa eikä syyrialaisessa) ole tätä lausetta. Nähtävästi oli se alkuaan ainoastaan jonkun lukijan tekemä reunamuistutus, joka ilmaisi hänen käsitystään tästä Raamatun kohdasta, jossa tapauksessa joku myöhempi puhtaaksikirjottaja, joka ei erottanut alkuperäisiä lauseita reunamuistutuksista, kirjotti sen täysiarvoisena Raamattuun.

Kuitenkaan ei meidän esityksemme Jumalan suunnitelmasta vaadi tämän lauseen hylkäämistä; sillä muut kuolleet — maailma ylimalkaan — eivät tule saamaan elämää sen täydellisessä merkityksessä, kuten Aadam omisti elämän, ennen kuin hän rikkoi ja tuli tuomituksi: "sinun pitää kuolemalla kuoleman", ennen kuin tuhannen vuotta ovat kuluneet. Jumalan kannalta katsoen sisältää sana elämä täyden elämän ilman heikkouksia tai kuolemaa. Hänen kannaltaan katsoen on koko maailma jo menettänyt elämän, on kuolemaisillaan, ja voidaan sitä nyt oikeammin pitää kuolleena kuin elävänä. — 2 Kor. 5: 14; Matt. 8: 22.

Sana ylösnouseminen (kreik. anastasis) merkitsee nostattamista. Ihmiseen nähden merkitsee se hänen nostamistaan siihen tilaan, josta hän lankesi, täydelliseen miehuuteen — mikä Aadamin kautta kadotettiin. Se täydellisyys, josta meidän sukumme lankesi, on myös se, johon se vähitellen nostetaan ennalleenasettamisen tai ylösnousemisen (nostamisen) tuhatvuotiskautena. Tuhatvuotiskausi ei ole ainoastaan koettelemisen vaan myöskin siunauksen aikakausi ja elämän ylösnousemisen tai ennalleenasettamisen kautta tulevat kaikki ne, jotka, kun he ymmärtävät ja ovat tilaisuudessa, tottelevat ilolla, osallisiksi kaiken sen ennalleenasettamisesta, mikä kerran kadotettiin. Ylösnouseminen tulee tapahtumaan asteittain ja vaatii koko aikakauden täydellistä toimeenpanoaan varten, joskin pelkkä herääminen siihen määrään elämää ja tietoisuutta, jota nykyään nautitaan, tulee luonnollisesti olemaan silmänräpäyksen työ. Siksipä ei suvulla tule olemaan sitä täyttä määrää elämää, joka Aadamin kautta kadotettiin, ennenkuin nuo tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet. Ja koska se, mikä ei ole täydellistä elämää, on osittaista kuolemaa, niin seuraa, että vaikkakaan kysymyksessä olevat sanat eivät kuulu hengen elähyttämään alkulähteeseen, niin voidaan todenmukaisesti sanoa, että muut kuolleet eivät tule saamaan elämää (eivät tule täydelleen saamaan takasin kadotettua elämää), ennenkuin ennalleenasettamisen ja siunauksen tuhatta vuotta ovat kuluneet loppuun.

Työ, joka kuuluu Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen, tulee rajotettavaksi tähän maahan ja ihmiskuntaan. Ja ne, jotka saavat tuon korkean kunnian tulla osallisiksi siitä, on Jumala korkeimmalle korottanut ja enimmän kunnioittanut ihmisten keskuudessa. Nämä ovat ne, jotka mainitaan kahdeksannessa luvussa (siv. 175), joiden tuomiopäivä oli ennen evankeliumiaikakautta. Koska heitä on koeteltu ja havaittu uskollisiksi, ei heitä herätettäessä aseteta tuomiolle, vaan saavat heti uskonsa palkan: silmänräpäyksessä nousevat he ylös täydellisyyteen ihmisinä. (Näitä ja henkistä luokkaa lukuunottamatta tulevat muut vähitellen nostettaviksi täydellisyyteen). Siten tulevat he heti olemaan valmiina tuota suurta, heidän tehtäväkseen uskottua, työtä varten Kristuksen inhimillisinä välikappaleina ennalleenasettaa ja siunata toisia ihmissuvun jäseniä. Kuten henkinen luonto on välttämätön Kristuksen työn toimeenpanemisessa, niin on täydellinen inhimillinen luonne sopiva sen työn tulevaa suorittamista varten, joka on tehtävä ihmisten keskuudessa. He tulevat palvelemaan ihmisten keskuudessa ja ihmiset näkevät heidät, ja heidän kirkkautensa täydellisyys tulee olemaan alituisena esimerkkinä kiihottaen toisia pyrkimään samaan täydellisyyteen. Ja että nämä vanhanajan arvossa pidetyt uskovaiset tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, sekä että ihmiset näkevät heidät, selviää täydelleen Jeesuksen sanoista uskottomille juutalaisille, jotka hylkäsivät hänet. Hän sanoi: Te saatte nähdä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa. Asianlaita on se, että ihmiset tulevat näkemään valtakunnan maallisen puolen ja olemaan tekemisessä sen kanssa, mutta ei niin henkisen puolen kanssa. Muutamat tulevat silloin epäilemättä katumaan ja pahottelemaan sitä, että ovat hyljänneet niin suuren kunnian.

Me emme ole saaneet mitään selvää ilmotusta, millä määrätyllä tavalla nämä valtakunnan molemmat puolet tulevat vaikuttamaan; mutta Jumalan menettelytapa Israelin lapsia kohtaan heidän edustajiensa Mooseksen, Aaronin, Joosuan, profeettain j.n.e. kautta antaa meille kuvan, millä tavalla nämä mahdollisesti tulevat yhdessä toimimaan, joskin jumalallisen vallan ilmaukset tulevaisuudessa tulevat olemaan paljon voimakkaammat kuin esikuvauksellisena aikakautena: sillä tulevan aikakauden työn käsittää kaikkien kuolleitten herättämisen ja tottelevaisten ennalleenasettamisen täydellisyyteen. Tämä työ vaatii täydellisen hallituksen pystyttämistä ihmisten keskuuteen, jonka valta on täydellisten ihmisten käsissä, jotta he oikealla tavalla järjestäisivät valtakunnan asiat. Tämä tulee vaatimaan kaikenlaisten kasvatuslaitosten järjestämisen samoinkuin erilaisia ihmisystävällisiä toimenpiteitä. Ja tämä jalo työ, siten (saman valtakunnan näkymättömien jäsenten ohjaamina) varmasti ja keskeymättä kohottaa sukua, on tuo suuri kunnia, johon vanhat arvokkaat ovat määrätyt. Tätä varten tulevat he nousemaan ylös haudoista täysin varustettuina tähän, vähän senjälkeen kuin maailman valtakunnat ovat lopullisesti kukistuneet ja Saatana, heidän ruhtinaansa, on tullut sidotuksi. Ja taivaallisen valtakunnan, Jumalan kunnioittamina edustajina tulevat he kohta saamaan kaikkien ihmisten kunnian ja myötävaikutuksen.

Osallisuus Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen merkitsee jokaisen toiveen tyydyttämistä, joka voi herätä täydellisen ihmisen sydämessä. Alusta alkaen on tämä oleva ihana ja tyydyttävä osa. Kuitenkin tulee se ihanammaksi kuta pitemmälle aika rientää ja siunattu työ edistyy. Kun Kristus-henkilö (suureksi osaksi näiden jalojen inhimillisten työtovereitten avulla) tuhannen vuoden kuluttua on päättänyt tämän suuren ennalleenasettamistyön, kun koko inhimillinen suku (parantumattomia lukuunottamatta — Matt. 25: 46; Ilm. 20: 9) seisoo hyväksyttynä, tahratonna, virheettömänä tai ilman mitään senkaltaista Jehovan edessä, tulevat nämä, jotka olivat välikappaleita tämän työn toimeenpanemisessa kanssaihmistensä keskuudessa ja Jumalan ja Kristuksen ja enkeleiden edessä, loistamaan kuten "tähdet aina ja ijankaikkisesti". (Dan. 12: 3.) Heidän kiitolliset kanssaihmisensä eivät tule koskaan unohtamaan heidän työtään ja rakkauttaan. Ne muistetaan aina. — Ps. 112: 6.

Mutta kuinka suureksi tämä näiden täydellisten miesten, jotka tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, lakkaamatta enenevä kirkkaus kasvaneekin, niin tulee kuitenkin noiden taivaallisten kirkkaus olemaan erinomaisempi. Edelliset tulevat loistamaan kuten tähdet aina ja ijankaikkisesti. Jälkimmäiset loistavat kuten taivaankansi — kuten aurinko. (Dan. 12: 3.) Taivaan ja maan kunnia asetetaan Kristus-henkilön jalkojen eteen. Inhimillinen luonne voi ainoastaan lähimailleen, mutta ei selvästi, käsittää sitä kirkkautta, joka tulee ilmenemään Kristus-henkilössä ijäisyyden lukemattomissa aikakausissa. — Room. 8: 18; Ef. 2: 7—12.

Tuo lupaus Aabrahamille: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi", tulee täyttymään näiden valtakunnan; molempien puolien kautta. Sinun siemenesi on oleva "niinkuin hiekka meren rannalla" ja "niinkuin tähdet taivaalla" — maallinen ja taivaallinen siemen, molemmat Jumalan välikappaleita maailman siunaamiseksi. Jumala oli alussa selvään nähnyt ja suunnitellut lupauksen molemmat puolet, mutta Aabraham näki ainoastaan maallisen puolen. Ja vaikkakin Jumala valitsi henkisen luokan pylväät (apostolit ja muita) luonnollisesta siemenestä ja tarjosi parhaimman, henkisen siunauksen niille tästä kansasta, jotka elivät taivaallista kutsumusta varten määrättynä aikana, oli tämä hyvin paljon yläpuolella sen, mitä Aabraham koskaan näki liitossaan — armoa armon lisäksi.

Paavali puhuu (Room. 11: 17) Aabrahamilaisesta liitosta juurena, josta lihallinen Israel kasvoi luonnollisina oksina, mutta johon uskovat pakanat oksastettiin, kun luonnolliset oksat hakattiin pois epäuskonsa tähden. Tämä todistaa lupauksen kaksinkertaista täyttymistä näiden molempien siementen, maallisen (inhimillisen) ja taivaallisen (henkisen) kehittämisessä, jotka muodostavat valtakunnan kaksi puolta. Tämä juuriliitto kantaa noita kaksia erilaisia oksia, joista kukin ylösnousemisessa kantaa laatunsa mukaisen täydellisen hedelmän — inhimillisen ja henkisen luokan kuninkaallisessa voimassa. Kehitykseen nähden tulivat luonnolliset (maaliset) hallitsijat ensin, mutta aseman korkeuteen ja virantoimitusaikaan nähden, tulee henkinen luokka ensin, sitten luonnollinen ja siten on viimeisiä, jotka tulevat ensimäisiksi, ja ensimäisiä, jotka tulevat viimeisiksi. — Matt. 19: 30; Luuk. 13: 30.

Lupaus Aabrahamille, johon Stefanus viittaa (Ap. t. 7: 5), ja johon Israel luotti, oli maallinen: koski maata. Jumala lupasi… antaa sen hänen… omaksi", sanoi Stefanus. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Nosta nyt silmäs ja katso siitä paikasta, missä nyt olet pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen: sillä kaiken sen maan, kuin sinä näet, annan minä sinulle ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi omaisuudeksi. Ja minä lisään sinun siemenes, että se on niinkuin tomuhiukkaset maan päällä. Jos joku taitaa laskea tomuhiukkaset maan päällä, niin voi hän myös sinun siemenes laskea. Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin; sillä sinulle minä sen annan." (1 Moos. 13: 14—17.) Stefanus osottaa että tämä lupaus täytyy vielä täyttyä; sillä hän selittää, ettei Jumala antanut Aabrahamille "perintöosaa siihen maahan, ei jalanalaakaan."

Apostolin sanat tästä samasta vanhojen arvokkaiden luokasta — joihin kuuluu myös Aabraham — on sopusoinnussa Stefanuksen lausunnon kanssa, ettei lupaus Aabrahamille ole vielä toteutunut, ja hän menee vielä pitemmälle osottaessaan, etteivät nämä maalliset lupaukset voi täyttyä, ennenkuin nuo vielä korkeammat lupaukset Kristuksesta (päästä ja ruumiista) ovat täyttyneet. Hän sanoo heistä: Uskossa ovat he kaikki kuolleet, vaan ei lupaus toteutunut, että Jumala meille [Kristus-henkilölle] jostakin paremmasta oli pitänyt huolta, etteivät he ilman meitä tulisi täydellisiksi. (Hebr. 11: 13, 39, 40.) Siten me näemme jälleen, että lunastaja ja ennalleenasettaja on henkinen, annettuaan ihmisyytensä lunastukseksi kaikkien puolesta, sekä että korkealle korotettu henkinen luokka tulee antamaan kaikki siunaukset riippumatta niistä, jotka saavat kunnian olla sen välikappaleina ja asiamiehinä.

Siten me näemme, että valtakunnan maallisen puolen muodostavat Israelilaiset. Tämän todistavat ne monet ennustukset, joissa puhutaan tämän kansan huomatusta asemasta Jumalan suunnitelmassa maailman tulevassa siunaamisessa, kun heidän luhistunut majansa jälleen rakennetaan ja koko maa on Jerusalemia ylistävä. Sekä profeettojen että apostolien esityksissä me huomaamme selvästi, että ennalleenasettamisen aikoina tulee Israel kansana olemaan ensimäinen, joka tulee sopusointuun asioitten uuden järjestyksen kanssa. Vanhoille raunioille rakennetaan jälleen maallinen Jerusalem, ja Israelin valtiomuoto asetetaan ennalleen, jolloin ruhtinaat ja tuomarit hallitsevat kuten alussa. (Jes. 1: 26; Ps. 45: 17; Jer. 30: 18.) Ja mikä olisikaan järjellisempää odottaa, kuin että Israel ensi sijassa tunnustaisi profeettain ja patriarkkain hallituksen? Samoin on heidän laintuntemuksensa ja pitkä kasvatusaikansa sen alla valmistanut heitä mukautumaan ja tottelemaan valtakunnan hallitusta. Ja vaikka Israel ensin kansojen keskuudessa hyväksytään ja siunataan, niin sanotaan kuitenkin Israelista, että "Herra on vapahtava Juudan majat ensin".

Emme pidä tärkeänä tutkia kysymystä, mistä Israelin "kadonneet heimot" ovat etsittävät. Sillä muutamien väitteessä, että näiden kadonneitten heimojen sukuluettelo voitaisiin johtaa määrättyihin nykyajan sivistyneisiin kansoihin, on joko perää tai ei. Mutta vaikkakaan muutamat näistä arveluista eivät ole mahdottomia, niin ovat ne kuitenkin pääasiallisesti otaksumisia ja arveluita. Mutta joskin selvästi todistettaisiin, että muutamat sivistyneistä kansoista ovat kadonneitten heimojen jälkeläisiä, ei tämä olisi heille mikään etu "ylhäisen" "taivaallisen kutsun" aikana, joka kutsu, sitten kun Israel kansana hylättiin, ei tee mitään eroa juutalaisen ja kreikkalaisen, orjan tai vapaan välillä. Jos tällainen todistus joskus esiintyisi (jota ei tähän asti ole tapahtunut), olisi se sopusoinnussa niiden ennustusten ja lupausten kanssa, jotka koskevat tätä kansaa, ja jotka odottavat täyttymistään valtakunnan maallisen puolen aikana.

Luonnollinen kiintymys, samoinkuin jossakin määrässä vielä elävä luottamus kauvan toteutumattomiin lupauksiin sekä kaikki heidän luonnolliset ennakkoluulonsa tulevat auttamaan Israelia yhtenä kokonaisuutena nopeasti tunnustamaan uudet ruhtinaat hallitsijoikseen. Samoin heidän tottumuksensa jossakin määrin totella lakia on myös auttava heitä tulemaan pian sopusointuun uuden hallituksen perustotuuksien kanssa.

Kuten Jerusalemissa oli kuvauksellisen Jumalan valtakunnan hallitus, niin tulee se jälleen samaan asemaan ja "on oleva suuren kuninkaan kaupunki." (Ps. 48: 3; Matt. 5: 35.) Kaupunki kuvaa hallitusta tai valtaa, ja siten kuvaa uusi Jerusalem Jumalan valtakuntaa, tuo uusi valta, joka tulee taivaasta maan päälle. Aluksi muodostaa sen ainoastaan henkinen luokka, Kristuksen morsian, joka Johanneksen näyn mukaan tulee vähitellen maan päälle, se on, vähitellen tulee voimaan, aina sen mukaan kuin nykyiset vallat hajoavat "Herran päivänä". Mutta aikanaan tulee kuitenkin tämän kaupungin tai hallituksen maallinen puoli pystytettäväksi, jonka osia tai jäseniä vanhat arvokkaat tulevat olemaan. Ei tule olemaan kahta kaupunkia (hallitusta), vaan yksi kaupunki, yksi taivaallinen hallitus, se, jota Aabraham odotti, "kaupunki, jolla on perustus" — hallitus, jonka perustuksena on vanhurskaus, koska se on perustettu Kristuksen, Lunastajan vanhurskauden lujalle kallioperustukselle, sille hinnalle, jonka hän ihmisten lunastukseksi maksoi, sekä jumalallisen vanhurskauden varmuudelle, joka yhtä vähän voi tuomita lunastettuja, kuin se ennen voi antaa anteeksi rikoksellisille. — Room. 8: 31—34; 1 Kor. 3: 11.

Ihana rauhan kaupunki! jonka muurit merkitsevät pelastusta, suojaa ja siunausta kaikille, jotka menevät sen sisälle, joka, oikeudenmukaisuus perustuksena, ei koskaan voi järkkyä, ja jonka rakentaja ja arkkitehti on Jumala! Tämän ihanan Jumalan kaupungin (valtakunnan) valossa tulevat kansat vaeltamaan pyhyyden raivatulla tiellä ylös täydellisyyteen ja täyteen sopusointuun Jumalan kanssa. - Ilm. 21: 24.

Kun suku tuhatvuotiskauden lopussa on saavuttanut täydellisyyden, pääsee se, kuten olemme näyttäneet Jumalan valtakunnan jäseneksi ja saa täyden vallan maan ylitse, kuten alkuaan oli aiottu — jokaisesta ihmisestä tulee hallitsija, kuningas. Tämä osotetaan selvästi Johanneksen kuvauksellisessa ennustuksessa (Ilm. 21: 24—26), sillä hän ei ainoastaan nähnyt kansojen vaeltavan kaupungin valossa, vaan näki hän myös kuninkaitten käyvän siellä kirkkaudessa; kuitenkaan ei mikään saastainen voinut tulla sisälle. Ei kukaan voi kuulua tähän kaupunkiin (tähän valtakuntaan), ellei hän ensin ole täydelleen koeteltu; ei kukaan joka harjottaa tai haluaa harjottaa petosta ja vääryyttä; vaan ainoastaan ne, jotka Karitsa kirjottaa kirjoihinsa elämän arvoisiksi, ja joille Herra on sanova: "Tulkaa, isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu."

Tulee siis muistaa, että joskin kirjaimellinen Jerusalemin kaupunki epäilemättä jälleen rakennetaan ja todenmukaisesti tulee maailman pääkaupungiksi niin on kuitenkin monta ennustusta, jotka puhuvat Jerusalemista ja sen tulevasta kirkkaudesta kuvaten Jumalan valtakuntaa, joka suuressa kirkkaudessa tulee pystytettäväksi.

Valtakunnan maallisen puolen tulevasta kirkkaudesta, jota Jerusalem edustaa, puhuvat profeetat hehkuvin sanoin: "Riemuitkaa kaikki Jerusalemin rauniot; sillä Herra lohduttaa kansaansa, hän pelastaa Jerusalemin." "Katso, minä olen luova Jerusalemin riemuksi ja sen kansat iloksi." "Riemuitkaa Jerusalemin kanssa ja iloitkaa hänestä,… niin saatte nauttia hänen rikkaasta täyteläisyydestään. Sillä niin sanoo Herra: Katso minä annan rauhan tulla hänen ylitsensä niinkuin virran ja kansojen rikkauden tulvia niinkuin joen." "Silloin kutsutaan Jerusalemia Herran istuimeksi; ja sinne kokoontuvat kaikki pakanakansat." "Ja paljon kansaa pitää sinne menemän ja sanoman: tulkaa, astukaamme Herran vuorelle [valtakuntaan], Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitänsä, ja me vaeltaisimme hänen poluillansa; sillä Siionista [valtakunnan henkisestä puolesta] on laki tuleva, ja Herran sana Jerusalemista" — maallisesta puolesta. — Jes. 52: 9; 65: 18; 66: 10—12; Jer. 3: 17; Jes. 2: 3.

Kun me ajattelemme niitä monia kalliita lupauksia tulevasta siunauksesta, joita Israelille on annettu, ja odotamme niiden kirjaimellisesti täyttyvän tämän kansan suhteen, niin tulee meidän sen ohella muistaa, että Israel kansana on niin hyvin kuvauksellinen kuin todellinen. Eräässä suhteessa kuvasi Israel koko ihmismaailmaa ja sen lakiliitto, joka lupasi heille ijankaikkisen elämän ehdolla, että he tottelisivat, kuvasi sitä uutta liittoa, joka solmitaan maailman kanssa, ja joka on pysyvä, tulevina aikakausina.

Israelin kuvauksellisen liiton sovintoveri ja pappiskunta, joka sovellutti sen kansan hyväksi, kuvasi uuden liiton verta ja kuninkaallista pappiskuntaa, joka tuhatvuotiskautena tulee sovelluttamaan sen puhdistavan voiman ja siunaukset koko maailman hyväksi. Siten oli sen pappiskunta kuva Kristushenkilöstä ja kansa kaikista niistä, joiden puolesta todellinen uhri tapahtui, ja jotka tulevat osallisiksi todellisista siunauksista — tarkottaen "jokaista", "koko maailmaa".

Muistakaamme siis että joskin siunaukset tulevaisuudessa ensin kohtaavat juutalaisia, niin on juutalaisilla ainoastaan aikaan nähden etuja Jumalan suosiosta. Tämä tulee, kuten olemme osottaneet olemaan luonnollinen seuraus heidän kasvatuksestaan lain alla, joka aikanaan on palveleva tarkotustaan: johtaa heidät Kristuksen luo. Joskin laki Kristuksen ensimäisessä tulemisessa kokosi heistä ainoastaan jäännöksen hänelle, on se hänen toisessa tulemisessaan johtava heidät kansana hänen luokseen, ja sellaisena tulevat he olemaan esikoishedelmä kansojen keskuudessa. Viimein tulevat kaikki siunaukset, jotka luvattiin Israelille, lukuunottamatta niitä, jotka koskevat valittuja luokkia, ei ainoastaan todellisesti täyttymään tähän kansaan nähden, vaan tulevat ne vastaavalla tavalla täyttymään maan kaikkien sukukuntien suhteen. Tänä hallituskautena on Jumala antava "kullekin hänen tekojensa mukaan" — "kirkkauden ja kunnian ja rauhan jokaiselle, joka harjottaa sitä, mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle: Sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." — Room. 2:6, 10, 11.

Paavali kiinnittää erityisesti huomiomme Israelin tulevaisuuden suhteen annettujen lupausten varmuuteen ja osottaa, mitkä armolahjat he epäuskon kautta menettivät, ja mistä armonlahjoista heillä vielä on varmuus. Hän sanoo, että ylpeyden, paatumuksen ja epäuskon tähden ei Israel kansana saavuttanut sitä, mitä se etsi — ensimäistä sijaa Jumalan suosiossa ja palveluksessa. Hän ei tarkota tässä kaikkia Israelin sukupolvia Aabrahamista alkaen vaan sitä sukua, joka eli Jeesuksen ensimäisen tulemisen aikana, ja hänen sanansa soveltuvat kaikkiin niihin Israelin sukupolviin, jotka ovat eläneet evankeliumin aikana, jolloin korkein suosio on tarjottu: tuo korkea kutsu jumalalliseen luontoon kanssaperillisyyteen Jeesuksen kanssa. Tästä suosiosta ei Israel kansana ole välittänyt eikä ole omistanut itselleen. Ja vaikkakin Jumala etsi pakanoita ja kutsui useita heistä evankeliumin kautta, niin tulevat he lihallisen Israelin tavoin menettämään taivaallisen palkinnon. Kuitenkin on olemassa luokka, jäännös, pieni lauma, joka kuuntelee tarjoumusta ja kuuliaisuutensa ja itsensä uhraamisen kautta lujittaa kutsumuksensa ja valintansa. Se, minkä Israel kansana menetti, ja minkä kristillinen nimiseurakunta myöskin menettää, annetaan siten valitulle luokalle, uskolliselle Kristuksen ruumiille — jonka pyhän hengen pyhittävä vaikutus ja usko totuuteen on valinnut (Jumalan ennakolta tehdyn määräyksen mukaan). — 1 Tess. 2: 13; 1 Piet. 1: 2.

Mutta vaikkakin Israel hylkäämällä Messiaan menetti kaiken tämän erityisen suosion, niin näyttää kuitenkin Paavali, ettei tämä merkinnyt heidän täydellistä erottamistaan suosiosta, sillä heillä oli vielä sama etu tulla oksastetuiksi Kristukseen ja saada niitä armolahjoja, jota muu osa ihmiskuntaa nautti, jos he sinä aikana jolloin tuo kutsu tarjotaan, ottavat sen uskossa vastaan; sillä, lopettaa Paavali, Jumala on yhtä voimallinen oksastamaan ne jälleen, kuin oksastamaan metsäpuiden oksia, ja on yhtä halukas, elleivät he epäuskossaan paadu. — Room. 11:23,24.

Sitäpaitsi osottaa Paavali, että joskin Israel menetti korkeimmat siunaukset, "mitä Israel tavottelee", etevimmän sijan Jumalan valtakunnassa, niin pysyvät vielä lujina nuo suuret lupaukset, jotka aikanaan täyttyvät tämän kansan suhteen, sillä, sanoo hän, Jumalan lahjoja, kutsumusta, liittoa ja lupauksia ei täyttymättöminä sivuuteta. Jumala tunsi lopun alusta alkaen. Hän tiesi, että Israel tulisi hylkäämään Messiaan. Ja tämä tieto silmäinsä edessä yhdessä heille annettujen lupausten kanssa, vakuuttaa, että Israelia vielä tullaan käyttämään hänen palveluksessaan hänen välikappaleenaan maailman siunaamisessa, vaikkakaan Israel ei ole saavuttanut sitä, mitä se tavottelee — korkeinta siunausta. Paavali jatkaa ja osottaa, että Jumalan lupausliitto Israelille oli sen kaltainen, että jätettiin ratkaisematta, tulisivatko he kansana olemaan taivaallista tai maallista siementä — perisivätkö he ja muodostaisivatko he korkeamman tai alemman palveluksen, joka lupauksissa mainitaan. Jumala piti korkeamman, henkisen siunauksen salattuna määrättyyn aikaan asti, ja lupaukset Israelille mainitsevat ainoastaan maallisen suosion, joskin hän suosi heitä tarjoten heille ensiksi noita henkisiä armolahjoja ja tarjosi heille siten enemmän kuin hän oli koskaan luvannut. Sanalla sanoen: taivaalliset lupaukset olivat kätketyt maallisiin. Paavali sanoo, etteivät nämä lupaukset voi raueta. Se seikka, että nämä lupaukset tarjottiin Israelille ensin, sekä että he sokeudessaan hylkäsivät ne, ei mitenkään lakkauta lupauksen toista puolta. Siten selittää hän, että joskin Israel kansana erotettiin suosiosta siksi aikaa kun Kristuksen morsian valittiin sekä juutalaisista, että pakanoista, niin on kuitenkin tuleva aika, jolloin (kun lunastaja, Kristus, pää ja ruumis, on täydellinen) jumalallinen suosio on jälleen palaava lihalliselle Israelille. Silloin on kirkastettu lunastaja poistava jumalattomuuden Jaakobista [henkistä Israelia ei kutsuta koskaan Jaakobiksi], ja niin on koko Israel pelastuva (pääsevä jälleen suosioon), kuten profeetta on kirjottanut. Apostolin sanat kuuluvat: "Minä tahdon veljet — jottette olisi itse mielestänne viisaita — ilmaista teille tämän salaisuuden, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes täysi luku pakanoista on tullut Jumalan valtakuntaan [pakanoiden keskuudesta valittujen luku on tullut täydeksi]. Ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja [Kristus, pää ja ruumis] on tuleva Siionista, hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista'. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. 'Evankeliumiin nähden he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valintaan nähden he (yhä edelleen) ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa ei Jumala kadu. Samoinkuin te [pakanat] ennen ette uskoneet Jumalaan, mutta nyt olette saaneet laupeuden noiden uskottomuuden kautta, samoin nämäkin nyt eivät ole uskoneet, jotta hekin sen armahtamisen kautta, joka on tullut teidän osaksenne, myös saisivat laupeuden [kirkastetun seurakunnan kautta]. Sillä kaikkia armahtaakseen Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon. [Vert. Room. 5: 17—19.] Oi tuota Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä'." — Room. 11: 25—33.

Valtakunnan perilliset.

"Kuka astuu Herran vuorelle [kuva valtakunnasta], ja kuka taitaa seisoa hänen pyhällä paikallaan [temppelissä]? Jolla viattomat kädet ovat ja on puhdas sydämestä." — Ps. 24; 3, 4.

Jerusalemin kaupunki oli rakennettu vuorelle, jonka Tyropeon laakso jakoi kahteen osaan. Kuitenkin oli se yksi kaupunki, jota ympäröi yksi muuri, ja sillat yhdistävät nämä molemmat osat. Temppeli oli rakennettu toiselle näistä vuorista. Tämä käsitettäköön kuvauksena kirkastetun seurakunnan kuninkaallisten ja papillisten ominaisuuksien yhtymisestä; tai kuvaavan Jumalan valtakunnan molempia puolia — henkistä temppeliä, joka ei ole maallista alkuperää, vaan uusi taivaallinen tai henkinen luonto (Hebr. 9: 11), joka on erotettu ja kuitenkin yhdistetty maallisen puolen kanssa. Daavid näkyy viittaavan näihin molempiin paikkoihin. Oli jo kunnia kuulua kaupunkiin vaan vielä suurempi kunnia oli mennä temppeliin, jonka pyhään sisäosaan ainoastaan papit saivat mennä. Daavid osottaa, että pyhyyttä vaelluksessa ja sydämmen rehellisyyttä vaaditaan siltä, joka aikoo voittaa jommankumman kunnian. Niitä, jotka toivovat jäsenyyttä kuninkaallisessa pappeudessa, kehotetaan puhtauteen, niinkuin meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi oli puhdas, jotta heitä voitaisiin pitää arvokkaina kanssaperillisyyteen hänen kanssaan. Ja se, jolla on tämä toivo häneen, puhdistautuu, kuten hän on puhdas. Tämä on, kuten jo on osotettu, tahdon ja aikomuksen puhtautta, joka lasketaan meille täydellisiksi tai todelliseksi puhtaudeksi, jolloin Kristuksen uskon kautta laskettu puhtaus peittää meidän puutteemme ja on vastapainona meidän heikkouksillemme, joita emme voi välttää. Tämä tapahtuu niin kauvan kuin me vaellamme hengen emmekä lihan jälkeen.

Mutta älkäämme unohtako, että puhtaus, vilpittömyys ja täydellinen vihkiytyminen on välttämätön ehto jokaiselle, joka tahtoo päästä jompaankumpaan Jumalan valtakunnan molemmista puolista. Niin oli asianlaita näiden vanhojen arvokkaiden kanssa, jotka Kristuksen hallitessa tulevat perimään valtakunnan maallisen puolen. He rakastivat vanhurskautta ja vihasivat vääryyttä. He olivat syvästi murheelliset ja katuivat, jos joku vika pääsi heissä voitolle tai horjuivat heikkouden tai synnin seurauksesta. Samoin on ollut evankeliumin aikakauden uskovaisten kanssa ja niin tulee olemaan kaikkien kanssa tuhatvuotiskautena, kun Jumalan henki, totuuden henki, vuodatetaan kaiken lihan yli. Myöskin tämän aikakauden voittajien täytyy pyrkiä sydämen ja elämän puhtauteen, jotta he Jumalan järjestyksen mukaan voisivat mennä kaupunkiin: siihen valtakuntaan, joka on valmistettu heille maailman perustamisesta asti — jolloin alkuperäinen herraus on ennalleenasetettu.

Rautainen hallitus.

Monet ovat luulleet, että kun Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta on astunut voimaan, kaikki tulisivat olemaan tyytyväiset sen hallitukseen. Mutta ei niin. Sen määräykset tulevat olemaan paljon tarkemmat kuin minkään edelläolevan hallituksen, ja kansan vapauksia rajotetaan siinä määrin, että todellakin monille sellaisille tulee olemaan katkeraa, jotka nyt vaativat suurempaa vapautta. Vapaus pettää, panetella, valehdella ja vietellä toisia tulee kokonaan poistettavaksi. Kaikilta kielletään täydelleen vapaus vahingoittaa itseään tai toisia ruualla ja juomalla. Ei kenellekään anneta vapautta tai myönnetä lupaa tehdä jollakin tavalla väärin tai muuten turmella hyviä tapoja. Ainoa vapaus, joka myönnetään, on Jumalan lasten todellinen ja ihana vapaus — vapaus tehdä itselleen ja toisille hyvää kaikilla tavoin; mutta koko tässä valtakunnassa ei sallita mitään, joka vahingoittaa tai turmelee. (Jes. 11: 9; Room. 8: 21). Tämä hallitus tulee sentähden monesta tuntumaan ankaralta, koska se tulee lopettamaan kaikki heidän entiset tapansa samoinkuin nykyiset muodot ja laitokset, jotka perustuvat heidän nurjiin tapoihinsa ja vääriin vapauskäsityksiinsä. Lujuutensa ja voimansa perustuksella kutsutaan sitä kuvauksellisesi rautaiseksi hallitukseksi: "Hän on hallitseva rautaisella sauvalla," (Vert. Ilm. 2; 26, 27; Ps. 2: 8—12, 49: 15.) Siten toteutuvat sanat: "Minä teen oikeuden ojennusnuoraksi ja vanhurskauden luotinauhaksi, ja rakeet [oikeat tuomiot] tulevat hajottamaan valheen pakopaikat ja vesi [totuus] on huuhtova sen varustukset", ja kaikki salattu on tuleva ilmi. — Jes. 28: 17; Matt. 10: 26.

Monet tulevat tuntemaan itsensä kapinallismielisiksi tätä täydellistä ja oikeudenmukaista hallitusta kohtaan, koska he menneisyydessä, nykyisen ruhtinaan hallitessa, ovat tottuneet hallitsemaan kanssaihmisiään ja elämään toisten kustannuksella ilman mitään vastapalvelusta. Ja sellaiset, jotka nykyään ovat eläneet itsekkäissä nautinnoissa ja tyydytyksissä, tulevat luonnollisesti tarvitsemaan ja saamaan monta vaikeaa iskua ennen kuin he oppivat tämän valtakunnan opetukset: oikeudenmukaisuuden, kohtuuden, vanhurskauden. (Ps. 89: 33: Luuk. 12: 47, 48.) Tämän aineen opetus tulee kohtaamaan ensin elävää sukupolvea ja on se aika aivan lähellä. — Jaak. 5.

Mutta, siunattu ajatus! Kun elämänruhtinas rautaisella hallituksellaan on saattanut voimaan vanhurskauden ja oikeuden lait, tulevat ihmissuvun joukot oppimaan, että "vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpeäksi", He tulevat näkemään, että Jumalan suunnitelma ja lait ajan pitkään ovat parhaimmat kaikkia varten, ja lopuksi oppivat he rakastamaan vanhurskautta ja vihaamaan vääryyttä. (Ps. 45:8; Hebr. 1:9.) Kaikki, jotka tämän hallituksen aikana eivät ole oppineet rakastamaan oikeutta, pidetään arvottomina ikuista elämää varten ja hävitetään kansasta. — Ap. t. 3: 23; Ilm. 20: 9; Ps. 11: 5-7.

Valtakunta ikuinen.

"Ja siihen aikaan on Jehova oleva kaiken maan kuningas." (Sak. 14: 9.) Valtakunta, jonka Jehova Kristuksen kautta tuhatvuotiskautena pystyttää, on oleva Jehovan valtakunta, mutta tulee sitä Kristus hänen varahallitsijanaan välittömästi johtamaan, jotakuinkin samalla tavalla kuin Yhdysvaltain hallitus menetteli etelävaltojen kanssa kapinan jälkeen. Joksikin aikaa ei näiden annettu hallita itseään valitsemalla omia virkamiehiään, koska pelättiin, etteivät ne mukautuisi valtakunnan lakeja noudattamaan; vaan asetettiin kuvernöörejä täydellä valtuudella muodostamaan näiden valtojen hallituksia ja saattamaan heidät jälleen täyteen sopusointuun keskushallituksen kanssa. Siten kestää Kristuksen hallitus maan asioitten suhteen määrätyn ajan erityistä tarkotusta varten ja tulee se päättymään, kun tämä tarkotus on saavutettu. Kapinan kautta menetti ihminen oikeutensa, jotka Jumala oli hänelle antanut, muun muassa hallita itseään sopusoinnussa Jehovan lakien kanssa. Kristuksen kautta lunasti Jumala kaikki nämä oikeudet, ja takasi ihmiselle oikeuden ei ainoastaan henkilökohtaisesti päästä entiseen asemaan, vaan myöskin päästä entiseen virkaan maan kuninkaana. Jotta Jumalan tarkotus saavutettaisiin, saattaa ihmiset ennalleen, tavalla, joka parhaiten terottaa heille, mitä he nykyisestä kokemuksestaan ovat oppineet — nimittäin antamalla heidän itse ponnistaa ennalleenasettamisensa hyväksi — vaaditaan voimakas ja täydellinen hallitus. Ja tämä kunnia suorittaa loppuun ihmisen ennalleenastettaminen on suotu Kristukselle, joka kuoli taatakseen itselleen oikeuden siihen, ja "hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle" — kunnes ei löydy ketään, joka ei tunnustaisi, kunnioittaisi ja tottelisi häntä. Kun hänen tehtävänsä ihmissuvun ennalleenasettamiseksi on suoritettu, tulee hän jättämään valtakunnan Jumalalle, Isälle, ja ihmiskunta tulee, kuten alussa suorastaan seurustelemaan Jehovan kanssa. Ihmisen Kristuksen Jeesuksen välitys on silloin kokonaan ja täydellisesti suorittanut tuon suuren lunastustyön. — 1 Kor. 15: 25—28.

Kun valtakunta kerran on jätetty Isälle, tulee se edelleen olemaan Jumalan valtakunta, ja sen lait pysyvät aina samoina. Koko ihmissuku joka silloin on täydelleen ennalleenasetettu, on kykenevä osottamaan täydellistä kuuliaisuutta niin hyvin kirjaimen kuin hengen mukaan, kun nyt ihmisten kyky rajottuu siihen, että heillä on kuuliaisuuden henki eli pyrkimys pitää Jumalan lakia. Täydellisenkin täydellinen kirjain tuomitsisi heidät heti kuolemaan. (2 Kor. 3: 6.) Se, että meidät hyväksytään, perustuu nykyään ainoastaan Kristuksen lunastukseen. Ennenkuin ihminen on todellisesti täydellinen, on "hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin". (Hebr. 10: 31.) Nyt, ennenkuin todellinen täydellisyys on saavutettu, ei kukaan voisi kestää järkähtämättömän oikeuden lain edessä. Kaikki tarvitsevat sitä armoa, joka Kristuksen ansion ja uhrin kautta vapaasti tarjotaan. Mutta kun Kristus jättää valtakunnan Isälle, on hän esittävä heidät virheettöminä hänelle, sopivina ja kykenevinä nauttimaan ikuista onnellisuutta Jehovan täydellisten lakien alaisina. Kaikki pelottava on silloin hävinnyt, ja Jehova ja hänen ennalleenasetetut luomuksensa tulevat silloin olemaan täydellisessä sopusoinnussa kuten alussa.

Kun Kristus tuhatvuotiskauden lopussa jättää maan herrauden Isälle, tapahtuu se siten, että hän jättää sen ihmisille Isän edustajina, joille alussa oli aiottu tämä kunnia. (1 Kor. 15:24; Matt. 25:34.) Siten jatkuu Jumalan valtakunta ikuisesti. Ja sentähden me luemme Herran sanassa: "Silloin kuningas sanoo oikealla puolella oleville [niille, jotka tuhatvuotiskautena ovat voittaneet suosion aseman sopusoinnun ja tottelevaisuuden kautta]: Tulkaa Isäni siunatut [te, jotka Isä aikoo siunata] ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

Tätä valtakuntaa ja tätä kunniaa, joka on valmistettu ihmiselle, älköön sekotettako tuon vielä korkeamman valtakunnan ja tuon vielä korkeamman kunnian kanssa, "jonka Jumala oli edeltä määrännyt ennen maailman aikoja meidän kirkkaudeksemme" (1 Kor. 2: 7), ja johon me valittiin Kristuksessa ennen maailman perustumista. Ja vaikkakin Kristus-henkilön erityinen välitys ja hallitseminen tulee päättymään, kuten ylempänä on osotettu, niin emme siitä saa tehdä sitä johtopäätöstä, että Kristuksen kirkkaus ja valta ja voima silloin loppuisi. Oi ei, Kristus on aina oleva kaiken jumalallisen kirkkauden ja voiman yhteydessä Jumalan suosion oikealla puolella ja hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä on aina oleva osallinen hänen yhä enenevästä kirkkaudestaan. Me emme edes tahdo viitata niihin ihmeellisiin töihin toisissa maailmoissa, jotka odottavat tuon korkealle korotetun Jumalan välikappaleen kykyä ja voimaa, vaan me huomautamme ainoastaan tuosta ehtymättömästä jumalallisesta voimasta ja toiminnasta sekä maailmankaikkeuden äärettömyydestä.

Mihin Jumalan valtakunnan puoleen me kiintynemmekin, niin se on todellakin "kaikkien kansojen toivo", sillä se tulee siunaamaan kaikkia. Siksi tulisi kaikkien odottaa sitä aikaa ja rukoilla: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." Tätä koko luomakunta niin kauan tietämättään on ikävöinyt ja odottanut — odottanut Jumalan lasten ilmestystä, sitä valtakuntaa, joka on rikkipolkeva pahan ja siunaava ja parantava kaikki kansat. — Room. 8: 19; 16: 20.

* * * * *

Lähemmä Herraa.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Kunnes ma tarkoin tunnen syömesi lyönnit ain'. Maksoi se sitte mulle itkua tuskaa työss' sydäntäsi kohti aina, vain niin saan rauhaa myös.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä vaikk' yli kuilujen, joskin ma yksin saisin seisoa taistellen! Joskin mun tahtoni murtuu kärsiä kuolla saa. Vain kulkein syöntäs' kohti voin suosios saavuttaa!

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä kaiken jos maksoikin. Ain' eelleen tahdon rientää päämäärään sittenkin. Lempesi kirkas loiste ohjatkoon tieni vaan; parhaaks' käy kaikki mulle, luokses kun tulla saan.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain, Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.

Lähemmä Herran syöntä kunnes jo kohta saa nauttia täyttä rauhaa, mik' yhä vartoaa. Silloin kun taisto loppuu, yö päättyy murheiden, saan sinut aina nähdä loistossa kirkkauden.

Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin, lähemmä päästä ain'.

VIIDESTOISTA LUKU.

JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". — Suuren hädän aika. — Sen syy. — Raamatun todistus siitä. — Sen tuli ja myrsky, sen horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. — Daavidin todistus. — Johanneksen todistus. — Nykyinen asema ja tulevaisuussuunnitelmat, sellaisina kuin ne esiintyvät molempiin vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. — Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua — Tämän todistaminen. — Pyhien asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.

"Jehovan päiväksi" kutsutaan sitä ajanjaksoa, jolloin Jumalan valtakunta Kristuksen hallitessa vähitellen pystytetään maan päälle, jolloin tämän maailman valtakunnat häviävät ja Saatanan valta ja vaikutus ihmisten yli sidotaan. Sitä kuvataan kaikkialla äärimmäisen hädän, ahdistuksen ja sekasorron synkäksi päiväksi, joka on kohtaava ihmissukua. Eikä ole ihme, jos mullistus, joka saa sellaisen kantavuuden ja vaatii niin suuria muutoksia, saa aikaan hätää. Pienet vallankumoukset ovat kaikkina aikoina aiheuttaneet hätää; mutta tämä joka tulee paljon suuremmaksi kuin mitkään edelliset, synnyttää hädän ajan, jonka kaltaista ei ole ollut aina siitä asti kuin ihmisiä on ollut olemassa — eikä myöskään koskaan tämän jälkeen tule olemaan. — Dan. 12: 1; Matt. 24: 21, 22.

Sitä kutsutaan "Jehovan päiväksi", koska Kristus kuninkaallisella nimellä ja vallalla tulee olemaan läsnä Jehovan edustajana ja ottamaan haltuunsa kaiken johdon tänä hädän aikana. Hän on kuitenkin pikemmin Jehovan sotapäällikkö, joka laskee valtansa alle kaikki, kuin rauhanruhtinas, joka siunaa kaikkia. Sitä mukaan kuin väärät ja epätäydelliset käsitykset ja järjestelmät kukistuvat, tulee kuitenkin uuden kuninkaan lippu kohotettavaksi, ja lopulta tunnustavat kaikki hänet kuninkaitten kuninkaaksi ja kunnioittavat häntä. Siten esittää profeetta Kristuksen vallan pystyttämisen Jehovan työnä: " Minä annan pakanat sinun perinnöksesi ja maailman ääret omaksesi". (Ps. 2: 8.) "Näiden kuninkaitten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan", (Dan. 2: 44.) Vanhaikäinen istuutui, ja hänen eteensä vietiin eräs, joka oli ihmisen pojan kaltainen, ja tälle annettiin valta, jotta kaikki valtakunnat palvelisivat ja tottelisivat häntä. (Dan. 7: 9, 13, 14, 22, 27.) Tähän tulee Paavalin selitys, että kun Kristus on täyttänyt hallituksensa tarkotuksen, "silloin itse Poikakin on alistuva sen [Isän] alle, joka on alistanut hänen allensa kaikki ". — 1 Kor. 15: 28.

Tätä aikakautta kutsutaan "meidän Jumalamme koston päiväksi" ja "vihan päiväksi". (Jes. 61: 2; 63: 1—4; Ps. 110: 5.) Kuitenkin on suuri erehdys luulla, että tämä merkitsisi kirjaimellista vihaa tai jumalallista pahuutta. Jumala on määrännyt lait, joiden mukaan hän toimii. Jos joku jostakin syystä tulee ristiriitaan näiden kanssa, niittää hän rangastuksen tai vihan omasta menettelytavastaan. Muutamaa harvaa lukuunottamatta, on ihmissuku aina hyljännyt Jumalan heille antamat neuvot, ja kuten olemme osottaneet, on hän antanut heidän kulkea omia teitään ja unohtaa Jumalan ja hänen neuvonsa. (Room. 1: 28.) Siten rajotti hän erityisen huolenpitonsa Aabrahamiin ja hänen jälkeläisiinsä, jotka tunnustivat haluavansa kulkea hänen teillään ja palvella häntä. Heidän uppiniskaisuutensa kokonaisena kansana ja heidän sydämensä epärehellisyys Jumalaa kohtaan ei ainoastaan luonnollisella tavalla estänyt heitä vastaanottamasta Messiasta, vaan yhtä luonnollisesti valmisti heidät ja vei heidät siihen vaivaan, joka lopetti heidän kansallisen olemassaolonsa.

Ja siten on se valo, jolla Kristuksen totinen seurakunta (ne joiden nimet ovat kirjotetut taivaissa) on valaissut maailmaa evankeliumin aikana, todistanut sivistyneelle maailmalle, mikä ero on oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä, sekä tulevasta ajasta, jolloin toinen palkitaan ja toinen rangastaan. (Joh. 16: 8-11; Ap. t. 24: 25.) Tällä olisi ollut suuri vaikutus ihmisiin, jos he olisivat ottaneet vaarin Herran opetuksesta, mutta, tavallisuutensa mukaan ollen itsepäisiä, on heillä ollut hyvin vähän hyötyä raamatun neuvoista, ja vaiva Herran päivänä tulee johtumaan tästä laiminlyömisestä. Sitä voidaan myöskin sanoa Jumalan vihaksi, jos paha johtuu hänen neuvojensa ylönkatsomisesta vääryyden rangaistuksena. Toisessa valossa katsottuna on kuitenkin vaiva, joka kohtaa maailmaa, luonnollinen tai itsestään seuraava synnin tulos, jonka tuloksen Jumala ennakolta näki. Tästä vaivasta olisivat hänen neuvonsa, jos niitä olisi toteltu, suojelleet sitä.

Kun Jumalan julistus seurakunnalle on ollut: "Antakaa ruumiinne eläväksi uhriksi" (Room. 12: 1), niin on hänen julistuksensa maailmalle ollut: "Varjele kielesi pahuudesta ja huulesi vilppiä puhumasta. Luovu pahasta ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri saavuttamaan sitä." (Ps. 34: 14, 15.) Ainoastaan harvat ovat ottaneet vaarin jommastakummasta julistuksesta. Ainoastaan pieni lauma on antautunut uhriksi, ja mitä maailmaan tulee, on se, joskin se on ottanut tunnuslauseekseen: "Rehellisyys maan perii", ylimalkaan laiminlyönyt noudattaa sitä. Pikemmin on se kuunnellut himon ääntä: Koeta saada niin paljon kuin voit rikkautta, kunniaa ja valtaa tässä maailmassa. On yhden tekevää, miten sen saavutat, tai kuka menettää voittosi kautta. Sanalla sanoen, ahdistus Herran päivänä ei tulisi eikä voisi tulla, jos Jumalan lain periaatteita jossakin määrin noudatettaisiin. Tämä laki on lyhykäisyydessään: Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämmestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. (Matt. 22: 37—39.) Koska turmeltunut tai lihallinen mieli sotii tätä Jumalan lakia vastaan eikä tottele sitä, on ahdistus yhtä luonnollinen seuraus kuin elonkorjuu kylvöä.

Kaukana siitä, että lihallinen tai turmeltunut mieli rakastaisi lähimmäistään niinkuin itseään, on se aina ollut itsekäs ja ahne ja usein tehnyt väkivaltaa ja murhia saadakseen itselleen omaisuutta, joka oikeastaan kuuluu toisille. Miten itsekkäisyys ilmeneekään, on periaate aina sama, muuttuen jonkunverran syntyperän, kasvatuksen ja ympäristön vaikutuksesta. Maailman kaikkien aikojen kautta, on se ollut sama ja tulee aina sinä pysymään, kunnes Messiaan rautaisen hallituksen voiman kautta, ei valta eikä voitonhimo, vaan rakkaus päättää sen, mikä on oikein. Ihmiset pakotetaan näin menettelemään, kunnes kaikki ovat saaneet oppia tuntemaan vanhurskaudellisen ja rakkaudellisen hallituksen etuisuuden verrattuna itsekkääseen voiman hallitukseen; kunnes ihmisen itsekäs, kivikova sydän totuuden ja vanhurskauden auringon vaikutuksesta vielä kerran on tullut sellaiseksi, kuin se oli, kun Jumala selitti sen "sangen hyväksi" — lihasydämeksi. — Hes. 36: 26.

Jos luomme katseemme taaksepäin, niin voimme ilman vaikeutta nähdä, miten ihmisessä jumalallinen rakkaus ja hyväntahtoisuus muuttui kovaksi itsekkäisyydeksi. Ne seikat, jotka aikaansaivat itsekkäisyyden, kohtasivat ihmistä, niin pian kuin hän tottelemattomuutensa kautta menetti Jumalan suosion ja karkotettiin kodistaan Eedenissä, jossa hänen kaikki tarpeensa runsaasti tyydytettiin. Kun meidän tuomitut ensimäiset vanhempamme menivät ulos Eedenistä ja alkoivat olemassaolon taistelun, koettaen pidentää elämäänsä äärimmäiseen rajaansa asti, kohtasi heitä heti ohdakkeet ja orjantappurat ja hedelmätön maaperä, ja taistelu kaikkea tätä vastaan aikaansai väsymystä ja sen otsan hien, jonka kaiken Herra oli edeltäpäin sanonut. Vähitellen alkoivat henkiset ja siveelliset ominaisuudet kuihtua harjotuksen puutteesta, kun sitävastoin alhaisemmat ominaisuudet säilyivät alituisen harjotuksen kautta. Toimeentulo tuli elämän tärkeimmäksi päämääräksi ja harrastukseksi, ja työn hinta tuli siksi mittapuuksi, jonka mukaan kaikki muut harrastukset arvosteltiin, ja mammonasta tuli ihmisen herra. Voimmeko siis ihmetellä, että ihminen tällaisten olosuhteitten vallitessa tuli itsekkääksi, voitonpyyntiseksi ja omaa parastaan katsovaksi, jokainen pyrkien saada haltuunsa niin paljon kuin mahdollista — ensin sitä mikä oli välttämätöntä ja sitten mammonan lahjottamaa kunniaa ja ylellisyyttä. Tämä kaikki on johtunut luonnollisesta taipumuksesta, jota Saatana suuresti on käyttänyt hyväkseen.

Kun maailma on ollut tietämättömyyden, rotuennakkoluulojen ja kansallisuusylpeyden j.n.e. vallassa, ovat sen suuret rikkaudet kuluneina aikakausina olleet ylimalkaan muutamien harvojen — hallitsijoiden — käsissä. Näitä kohtaan, jotka ovat olleet ikäänkuin kansallisuutensa edustajia, ovat kansat osottaneet orjankaltaista tottelevaisuutta. He ovat olleet ylpeitä ja innostuneita näiden rikkauksista, aivan kuin ne olisivat olleet heidän omiaan. Mutta kun lähestyi aika, jolloin Jehova aikoi asettaa kaiken ennalleen Messiaan kautta, alkoi hän kohottaa tietämättömyyden ja taikauskon harsoa nykyaikaisten apuneuvojen ja keksintöjen kautta. Tällöin alkoi kansan yleinen kohottaminen ja hallitsijoitten valta väheni. Maailman rikkaudet eivät ole enään sen kuninkaitten vaan pääasiallisesti kansan käsissä.

Joskin rikkaus tuo mukanaan paljon pahaa, tuo se myöskin mukanaan useita siunauksia: rikkaat saavat paremman kasvatuksen. Siten nousevat he henkisessä suhteessa köyhemmän kansan yläpuolelle ja tulevat suuremmassa tahi vähemmässä määrässä kosketukseen ruhtinashuoneitten kanssa. Sentähden on olemassa ylimystö, jolla on sekä rahaa että sivistystä tukemassa sen ahnaita pyrkimyksiä kaiken voittamiseksi, mikä suinkin vaan on mahdollista. Maksoi mitä maksoi tahtovat he olla eturivissä.

Kun valistus leviää ja kansat käyttävät hyväkseen nykyisiä runsaita tilaisuuksia sivistykseen, alkavat he ajatella omin päin. Sisässä asuvan itsekunnioituksen ja itsekkäisyyden perustuksella, jota kannustaa hitunen puolinaisia tietoja — toisinaan hyvin vaarallinen asia — kuvittelevat he keinoja ja tapoja, joilla kaikkien ja erityisesti heidän omia etujaan voidaan edistää ja parantaa sen vähemmistön kustannuksella, joiden käsissä omaisuus nykyään on. Monta sellaista uskoo epäilemättä vilpittömästi että mammonanpalvelijoitten (heidän toiselta puolen ja rikkaiden toiselta puolen) ristiriitaiset harrastukset helposti ja oikein voitaisiin tasottaa, ja epäilemättä on heillä se tunne, että jos he olisivat rikkaita, olisivat he paljon ihmisystävällisempiä ja täysin halukkaita rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään. Mutta selvästi pettävät he itseään, sillä ne ovat todellakin harvat, jotka nykyisessä tilassaan osottavat tällaista mieltä, ja ne, jotka vähässä eivät uskollisesti käytä tämän maailman hyvää, eivät olisi uskollisia, jos heillä olisi suuremmat rikkaudet. Kokemus vahvistaa tämän, sillä muutamat kovasydämisimmistä rikkaitten joukossa ovat sellaisia, jotka äkkiä ovat kohonneet vaatimattomasta asemasta.

Joskaan me emme tietenkään puolusta minkään luokan ahneutta ja omaa etuaan katsovaa itsekkäisyyttä vaan päinvastoin suurimmassa määrässä moitimme sitä, niin on toiselta puolen aivan paikallaan huomauttaa, että niitä laitoksia, joita on rakennettu sairaita, avuttomia ja köyhiä varten, kuten turvakodit, sairaalat, köyhäinhuoneet, lainakirjastot ja toiset erilaiset toimenpiteet pikemmin suuria joukkoja kuin rikkaita varten, pääasiallisesti kannatetaan rikkaitten veroilla, lahjotuksilla ja avustuksilla. Rikkaiden joukossa olevat hyväsydämiset ja ihmisystävälliset henkilöt ovat melkein aina olleet tällaisten laitosten alkuunpanijoita. Näiden asioitten hoitamiseen ei köyhemmällä luokalla ole tavallisesti aikaa eikä ylimalkaan tarvittavaa tietoa ja harrastusta saattaakseen niitä menestykselliseen toimintaan.

Kuitenkin todistavat meidän päivämme tuosta kasvavasta jännityksestä rikkaitten ja työtätekevien luokkien välillä — kasvavasta katkeruudesta työntekijöitten puolelta ja kasvavasta vakaumuksesta rikkaitten keskuudessa, että ainoastaan lain voimakas käsivarsi voi suojella sitä, minkä he luulevat oikeuksikseen. Siksi lähenevät rikkaat yhä enemmän hallituksia, ja työtätekevät joukot, jotka alkavat ajatella, että lait ja hallitukset ovat olemassa rikkaitten avustamiseksi ja köyhien sortamiseksi, kallistuvat yhä enemmän sosiaalidemokratiaan, kommunismiin ja anarkismiin luullen, että he tällä tavalla parhaiten ajavat asiaansa, käsittämättä, että huonoin ja kallein hallitus on parempi kuin ei mikään hallitus.

Moni Raamatun paikka osottaa selvästi, että tämä tulee olemaan sen vaivan luonne, jossa nykyiset hallinnolliset, yhteiskunnalliset ja uskonnolliset järjestelmät häviävät. Juuri tähän johtaa enenevä tieto ja vapaus ihmisen henkisen, siveellisen ja ruumiillisen epätäydellisyyden tähden. Aikaa myöten tulemme erityisesti käsittelemään näitä Raamatun kohtia. Tässä voimme kiinnittää huomion muutamiin harvoihin monien joukossa. Ohimennen huomautamme lukijoillemme, että monen vanhan testamentin ennustukset, jossa Egyptillä, Baabelilla ja Israelilla on niin huomattava sija, eivät tarkottaneet ainoastaan ensimäistä kirjaimellista vaan myöskin toista ja suurempaa täyttymistä. Siten täytyy esim. ennustus Baabelin lankeemisesta j.n.e. näyttää suurimmassa määrässä liioitetulta, ellemme ajattele niin hyvin kuvauksellista kuin kirjaimellista Baabelia. Ilmestyskirja sisältää ennustuksia, jotka kirjotettiin paljon sen jälkeen kuin todellinen Baabeli oli raunioissa, ja jotka siis soveltuvat ainoastaan kuvaukselliseen Baabeliin. Mutta suuri yhtäläisyys profeetan sanojen kanssa, jotka nähtävästi kohdistettiin suorastaan kirjaimelliseen Baabeliin, osottaa siis, että nämä erityisessä tarkotuksessa koskivat kuvauksellista Baabelia. Tässä suuremmassa toteumisessa esittää Egypti maailmaa, Baabeli esittää nimiseurakuntaa, jota kutsutaan kristillisyydeksi, kun taasen Israel, kuten olemme osottaneet, esittää koko maailmaa sen vanhurskautetussa tilassa, jollaisena se tulee olemaan — sen ihanaa kuninkaallista pappeutta, sen pyhiä leviittoja sekä sen uskovaa ja valvovaa kansaa, joka on vanhurskautettu sovintouhrin perustuksella ja saatettu sovinnollisuuden asemaan Jumalan kanssa. Israelille luvataan siunaukset, Egyptille vaivat ja voimakkaalle Baabelille ihmeellinen, täydellinen ja ikuinen kukistus. Suuren myllynkiven tavoin heitetään se mereen (Ilm. 18: 21), eikä sitä koskaan ennalleenaseteta, vaan saa osakseen ikuisen ylenkatseen.

Apostoli Jaakob viittaa tähän hädän päivään ja selittää, että se on tulos taistelusta pääoman ja työn välillä. Hän sanoo: "Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt [on menettänyt arvonsa], ja ovat kuin teidän vaatteenne syömät, kultanne ja hopeanne ovat ruostuneet, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan, ja syövä lihanne niinkuin tuli. Olette koonneet aarteita näinä viimeisinä päivinä. Katso työmiesten palkkaa jonka olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa luotanne, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeutuneet Herra Sebaotin korviin." (Jaak. 5: 1—4.) Hän lisää, että se luokka, joka joutuu vaikeuksiin, on tottunut ylellisyyksiin, jotka suurimmaksi osaksi ovat saavutetut toisten kustannuksilla, joiden joukossa oli muutamia vanhurskaita. Näiltä viimeksimainituilta on riistetty itse elämäkin, koska he eivät tehneet vastarintaa. Apostoli kehottaa "veljiä" kärsivällisinä tyytymään osaansa, muodostui se sitten minkälaiseksi tahansa, ja katsomaan ylöspäin odottaen lunastusta Herran kautta. Juuri tämän asiaintilan voidaan nyt nähdä lähestyvän, ja ulkona maailmassa, niiden keskuudessa, jotka ovat valveilla "menehtyvät ihmiset peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä." Kaikki tietävät, että nykyaika koettaa painaa työpalkkoja alaspäin, paitsi siellä, missä hinnat keinotekoisesti pysytetään korkealla tai kohotetaan työmiesten liittojen, lakkojen j.n.e. kautta. Katsoen joukkojen nykyiseen ajatustapaan voivat kaikki nähdä, että on ainoastaan ajan kysymys, milloin kärsivällisyys on saavuttanut huippunsa ja kapina varmasti on oleva seurauksena. Tämä tulee tekemään pääomat levottomiksi, jotka silloin otetaan pois liikkeistä ja teollisuudesta ja sijotetaan holveihin ja aarrekammioihin, jossa ne omistajainsa suureksi harmiksi itse kuluttavat itsensä niiden menojen kautta, jotka johtuvat niiden suojelemisesta, pääoman ollessa joutilaana. Tämä puolestaan varmasti aikaansaa yleisen epävarmuuden, vararikkoja ja liike-elämän lainautumisen, koska liikkeet pääasiallisesti toimivat lainojen avulla. Tästä kaikesta seuraa luonnollisesti, että kymmenet tuhannet, jotka työllään ansaitsevat jokapäiväisen leivän, tulevat työttömiksi, ja maailma tulee täyteen kuleksijoita ja sellaisia henkilöitä, jotka tarpeittensa tyydyttämiseksi eivät välitä mistään laeista. Silloin tulee tapahtumaan profeetan kuvauksen mukaan (Hes. 7: 10—19). Ostaja älköön iloitko ja myyjä älköön surko, sillä hätä on kohtaava kaikkia, eikä omaisuudelle löydy mitään varmuutta. Silloin kaikki kädet riippuvat velttoina, ollen voimattomat hädän auttamisessa. Hopeansa tulevat he heittämään kaduille ja kullan pitämään saastaisena. Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi pelastaa heitä Herran vihan päivänä.

Älköön unohdettako, että, joskin Israelin kansallisen olemassaolon viimeiset neljäkymmentä vuotta muodostivat hädän ajan, tämän kansan "koston päivän", joka päättyi heidän kansallisen olemassaolonsa täydellisellä tuhoamisella, heidän vihanpäivänsä oli kuitenkin ainoastaan varjo tai kuva vielä suuremmasta ja laajakantoisemmasta hädästä, joka on kohtaava nimikristillisyyttä, samoinkuin heidän kansansa historia sinä aikana, jolloin he olivat jumalallisen suosion esineenä, oli esikuva evankeliumin aikakaudesta, joka etempänä ratkaisevasti todistetaan. Kaikki tulevat siis näkemään, minkätähden nämä ennustukset Herran päivästä enemmin tai vähemmin suoranaisesti kohdistettiin Israeliin ja Jerusalemiin, vaikkakin eri kohtien yhteydestä selviää, että niiden täydellinen toteutuminen käsittää koko ihmiskunnan.

Ottakaamme toinen profeetallinen todistus (Sef. 1; 7—9, 14—18): "Herra on teurasuhrin valmistanut ja vieraansa kutsunut. [Vert. Ilm. 19:17.] Ja Herran teurasuhrin päivänä on tapahtuva että minä kostan päämiehille ja kuninkaanpojille, ja kaikille, jotka muukalaisia vaatteita kantavat. Ja sinä päivänä kostan minä myös kaikille ryöväreille, jotka hyppäävät kynnyksen yli, niille, jotka herransa huoneet väkivallalla ja petoksella täyttävät". Tämä ei osota ainoastaan sitä, että rikkaus ja valta kukistuu tänä hädän aikana, vaan myöskin ne, jotka silloin toimivat taivaan välikappaleina nykyisten järjestelmien tuhoamisessa, saavat rangastuksensa yhtä epäoikeutetusta ja väärästä menettelytavastaan; sillä tuleva vaiva on kohtaava kaikkia luokkia ja saattava kaikki ihmiset ahdistukseen.

"Herran suuri päivä on läsnä, niin, se on läsnä. Se tulee suurella nopeudella. Kuule, se on Herran päivä! Sankarit huutavat nyt ahdistuksessa. Se päivä on koston päivä, vaivan ja ahdistuksen päivä, tuhoamisen ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä [epävarmat ja synkät aavistukset ahdistuksen ohella], pilven [hädän] ja sumun päivä, päivä, jolloin pasuunan [seitsemäs kuvauksellinen pasuuna, joka kaikuu koko tänä hädän päivänä — jota myös kutsutaan Jumalan pasuunaksi, koska se liittyy tämän Herran päivän tapauksiin] ja sotahuudon ääni nousee lujimpia kaupunkeja ja korkeimpia linnoja vastaan [voimakkaitten ja hyvin varustettujen hallitusten äänekkäitä ja toisiaan vastassa olevia tuomion julistuksia]. Minä tahdon silloin valmistaa ihmisille sellaisen ahdistuksen, että he kulkevat siinä niinkuin sokeat [hapuillen tietämättömyydessä, tietämättä mitä heidän tulee tehdä], koska he ovat tehneet syntiä Herraa vastaan. Heidän verensä heitetään ylt'ympäri niinkuin tomu ja heidän ruumiinsa niinkuin loka. Ei heidän hopeansa eikä heidän kultansa voi heitä tuona Herran vihan päivänä pelastaa [joskin rikkaus ennen voi varustaa heidät kaikella ylellisyydellä ja mukavuudella]; hänen kiivautensa tulen pitää kuluttaman koko maan. Sillä lopun, nopean lopun tekee hän maan [rikkaista] asukkaista". [Tämä hävitys on tuhoava monta rikasta siinä mielessä, että he lakkaavat olemasta rikkaita, joskin se epäilemättä myöskin sisältää monen ihmiselämän menettämisen kaikissa luokissa].

Me emme tule seuraamaan profeettoja heidän yksityiskohdissaan, kun he eri puolilta kuvaavat tätä hädän päivää, vaan tahdomme lyhykäisyydessä tutkia loppuun asti profeetan viimeksi viittaamaa ajatusta, nimittäin että "Jumalan kiivauden tuli on kuluttava koko maan." Profeetta palaa tähän samaan tuleen (Sef. 3: 8, 9), sanoen: "Odottakaa minua, sanoo Jehova, ja sitä päivää, jolloin minä nousen saaliilleni. Sillä minun päätökseni on kerätä kansat ja viedä yhteen kuningaskunnat vuodattaakseni niiden [valtakuntien] yli epäsuosioni, kaiken vihani hehkun. [Tuo yhteinen harrastus vastustaa nykyisiä hallituksia, lähentää nyt yhä enemmän ja enemmän maan kaikkia kansoja, josta seuraa kansojen välinen liittyminen yhteisen varmuuden tukemiseksi, joten hätä tulee koskemaan kaikkia valtakuntia, ja kaikki tulevat lankeemaan]. Sillä kiivauteni tuli on kuluttava koko maan. Sillä silloin[valtakuntien kukistumisen jälkeen, nykyisen yhteiskuntajärjestyksen hävittyä hädän tulessa] tulen minä antamaan kansoille uudet, puhtaat huulet [puhtaan sanan — jota inhimillinen perimätieto ei ole saastuttanut], niin että he kaikki huutavat avuksi Jehovan nimeä ja yksimielisesti palvelevat häntä".

Tämä Jumalan kiivauden tuli on syväsisältöinen esikuva, joka osottaa sen hädän ja hävityksen suurta voimaa, joka on kohtaava koko maata. Ettei tällä tarkoteta kirjaimellista tulta, ilmenee selvästi siitä, että kansat jäävät jälelle ja tulevat siunatuiksi. Että pyhät eivät muodosta jälelle jäänyttä kansaa, selviää siitä tosiasiasta, että ne silloin kääntyvät ja palvelevat Herraa, kun sitävastoin pyhät jo ovat kääntyneet.

[Me huomautamme tämän sen käsityksen vastapainoksi, jonka mukaan tuli olisi kirjaimellinen ja maa sulaisi kirjaimellisessa merkityksessä j.n.e. Ne, jotka niin ajattelevat, väittävät, saadakseen ylläolevan sopusointuun olettamuksensa kanssa, että pyhät muodostavat sen "kansan", joka tässä mainitaan, ja kun maa on sulanut ja jälleen jäähtynyt, palaavat he takasin maan päälle siinä asuakseen, istuttaakseen viinitarhoja ja syödäkseen niiden sadosta ja nauttiakseen kauvan käsiensä töitten hedelmästä. He pitävät tätä nykyistä lyhyttä elämää maan päällä kasvatuksena ja valmistuksena maan omistamista varten ja unohtavat, että tällaisen valmistuksen tulos menisi aivan hukkaan sen tuhatvuotisen tai vielä pysyväisemmän kokemuksen kautta avaruudessa odottaessaan maan jäähtymistä — kuten heidän väitteensä opettaa. Tämä on vakava erehdys, joka johtuu Herran, apostolien ja profeettain kuvien, vertausten, esikuvien ja arvotusten tapaisten lausuntojen liian kirjaimellisesta sovelluttamisesta. Jatkaen tätä eksytystä yhä edelleen väittävät he, ettei tule olemaan vuoria eikä merta tämän tulen jälkeen, koska he eivät voi nähdä, että kaikki nämä samoin kuin tuli ovat esikuvia.]

Kaikkialla Raamatussa, missä maata käytetään kuvauksellisesi, merkitsee se yhteiskuntaa: vuoret merkitsevät valtakuntia; taivaat henkisiä hallituksia; meri rauhattomia, kuohuvia, tyytymättömiä kansanjoukkoja. Tuli merkitsee kaiken sen tyhjäksitekemistä, joka poltetaan — koski se sitten lustetta, roskaa, maata (yhteiskuntajärjestelmiä), tai mitä tahansa. Kun tulikivi kuvauksessa liitetään tuleen, kasvaa hävityksen merkitys, sillä ei mikään vaikuta tappavammin kaikkiin elämän muotoihin kuin tulikiven liekit.

Jos me tämä mielessämme tarkastamme Pietarin esikuvauksellista ennustusta vihan päivästä, niin huomaamme sen olevan täydellisessä sopusoinnussa profeettojen todistusten kanssa. Hän sanoo: "Silloinen maailma, jonka yli vesi tulvi, hävisi. (Kirjaimellinen maa tai kirjaimellinen taivas ei silloin lakannut olemasta, vaan hävisi silloinen hallitus tai asiain järjestys, joka oli ennen vedenpaisumusta). Mutta nykyiset taivaat ja maa (nykyinen hallitus) ovat hänen (jumalallisen vallan) sanansa kautta säästetyt ja tulta varten kätketyt". Se seikka, että vesi oli kirjaimellista, aiheuttaa muutamat uskomaan, että tulen täytyy myöskin olla kirjaimellisen, mutta tämä ei mitenkään ole seuraus. Jumalan temppelin muodosti kerran todelliset kivet, mutta tämä ei muuta sitä seikkaa, ettei seurakuntaa, joka on todellinen temppeli, ja joka on rakennettu henkiseksi huoneeksi, pyhäksi temppeliksi, ole rakennettu maallisista aineista. Nooan arkki oli myös kirjaimellinen, mutta se oli esikuva Kristuksesta ja siitä voimasta hänessä, joka tulee jälleen täyttämään ja uudelleen muodostamaan yhteiskunnan.

"Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas [huomaamatta] ja silloin taivaat [nykyiset vallat ilmassa, joiden päämies tai ruhtinas on Saatana] suurella pauhinalla häviävät, ja elementit sulavat kuumuudesta ja maa [yhteiskunnalliset järjestykset] ja kaikki sen työn tulokset [ylpeys, luokkaero, ylimystö, kuninkuus] poltetaan… Tuli hajottaa taivaat ja elementit sulavat kuumuudesta. Mutta me odotamme uusia taivaita [uutta henkistä valtaa — Kristuksen valtakuntaa] ja uutta maata [uutta maallista yhteiskuntaa, joka on järjestetty uudelle perustukselle — rakkauden ja oikeuden perustukselle väkivallan ja sorron asemesta] hänen lupauksensa jälkeen." — 2 Piet. 3: 6, 7, 10-13.

Tulee muistaa, että muutamat apostoleista olivat myös profeettoja — erittäin Pietari, Johannes ja Paavali. Kun he apostoleina olivat Jumalan puhetorvia selittäessään ennen eläneitten profeettain lausuntoja seurakunnan rakennukseksi, käytti Jumala heitä profeettoina ennustaakseen tulevia asioita, jotka sitä myöten kun niiden aika täyttyy ovat "ruokaa aikanaan" uskon huonekunnalle. Tämän jakamiseksi herättää Jumala aikanansa tarkotukseen soveltuvia palvelijoita tai selittäjiä. (Katso Herran esitystä tästä asiasta — Matt. 24: 45, 46). Profeettoina apostolit johtuivat tai tulivat elvytetyiksi kirjottamaan asioita, joiden aika ei silloin vielä ollut tullut, ja joita he sentähden, samoin kuin vanhan testamentin profeetat (1 Piet. 1: 12, 13), ainoastaan epätäydellisesti voivat ymmärtää. Kuitenkin johdettiin ja valvottiin erityisesti heidän sanojaan niinkuin näidenkin, joten heidän sanoillaan on sellainen ajatuksen syvyys, jota he eivät ajatelleet, kun he käyttivät niitä. Täten johtaa ja ruokkii Jumala itse alituisesti seurakuntaa, käytti hän sitten puhetorvenaan ketä tahansa. Tämän ajatuksen täytyy antaa suurempaa uskallusta ja luottamusta Jumalan sanaan, huolimatta sen muutamien puhetorvien puutteellisuuksista.

Profeetta Malakia (4: 1) puhuu tästä Herran päivästä käyttäen samanlaista esikuvaa. Hän sanoo: "Sillä, katso, päivä tulee, joka on palava niinkuin pätsi. Silloin pitää kaikki ylönkatsojat ja jumalattomat olkena oleman, ja päivä, joka tulee, pitää polttaman heidät… niin ettei heistä jätetä juurta eikä oksaa". Ylpeyden ja jokaisen muun syyn, josta voisi johtua pöyhkeyttä ja sortoa, tulee hävittämään suuri hätä Herran päivänä ja tätä seuraava kurinpito tuhatvuotiskautena, jonka viimeistä toimenpidettä kuvataan Ilm. 20: 9.

Mutta joskin ylpeys (joka kaikissa muodoissaan on synnillinen ja inhottava) tulee kokonaan hävitettäväksi, ja kaikki ylpeät ja ne, jotka haluavat harjottaa pahaa, tulevat täydelleen tuhottaviksi, niin ei siitä seuraa, ettei tällä luokalla olisi toivoa kääntyä ja parantua. Ei, kiitetty olkoon Jumala: kun Jumalan vanhurskauden vihan tuli palaa, tahtoo tuomari antaa tilaisuuden muutamien tempaamiseksi tuosta kuluttavasta tulesta (Jud. 23), ja ainoastaan ne, jotka ylönkatsovat sen avun, joka heille tarjotaan, tulevat hukkumaan ylpeydessään, koska he ovat tehneet olemuksensa ominaisuudeksi vastustaa jokaista parannusta.

Sama profeetta antaa toisen kuvauksen tästä päivästä (Mal. 3: 1—3), jossa hän jälleen kuvaa, miten Herran kansa puhdistetaan ja siunataan ja viedään lähelle häntä, jotta eksytyksen kuona palaisi pois: "Hän tulee, liiton enkeli, jota te tahdotte, sanoo Herra Seebaot. Mutta kuka voi kärsiä hänen tulemisensa päivää, ja kuka voi kestää [koetusta], kun hän ilmaantuu? Sillä hän on niinkuin sulattajan tuli ja niinkuin pesijän saippua. Hän on istuva ja sulattava hopean ja puhdistava sen. Hän on puhdistava ja kirkastava Leevin pojat [esikuvia uskovaisista, joista ensimäiset tai etevimmät kuuluvat kuninkaalliseen pappiskuntaan] niinkuin kullan ja hopean, niin että he tuovat uhrilahjoja Jehovalle vanhurskaudessa".

Paavali mainitsee tästä samasta tulesta ja puhdistuksesta, joka kohtaa uskovaisia herran päivänä (1 Kor. 3: 12—15), tehden sen tavalla, joka poistaa kaiken epäilyksen. Siten tulee kuvauksellinen tuli hävittämään kaiken eksytyksen ja puhdistamaan uskon. Selitettyään, että hän tarkottaa ainoastaan niitä, jotka rakentavat uskonsa ainoalle tunnustetulle perustukselle, Jeesuksen Kristuksen suorittamalle lunastustyölle, sanoo hän: "Jos joku rakentaa [luonteen] tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä [jumalallisia totuuksia ja vastaavia luonteenominaisuuksia, tai], puusta, heinistä tai oljista [ihmisten arveluitten ja ennakkoluulojen eksytyksiä ja vastaavaa epävarmaa luonnetta], niin kunkin teko on tuleva näkyviin [todellinen luonne on paljastuva]; sillä se suuri päivä on saattava sen ilmi, koska se tulessa ilmestyy, ja tuli on tutkiva minkälainen kunkin teko on". Varmaankin täytyy kaikkein ennakkoluuloisimmankin myöntää, että tuli, joka koettelee henkistä työtä, ei ole mikään kuvauksellinen tuli; mutta tuli on sopiva esikuva, jota käytetään kuvaamaan sen asiantilan täydellistä tuhoamista, jota kuvataan puulla, heinillä ja oljilla, kun sitä vastoin sama tuli ei kykene hävittämään sitä uskon ja luonteen rakennusta, joka on rakennettu jumalallisen totuuden kullasta, hopeasta ja jaloista kivistä sekä perustettu Kristuksen lunastusuhrin kalliolle.

Paavali osottaa tämän sanoessaan: "Jos jonkun tälle perustukselle [Kristukselle] rakentama rakennus kestää, on hän saava palkan. [Hän saa palkkansa sen mukaan kuinka uskollinen hän on rakentamisessa, aina sen mukaan kuinka hän käyttää totuutta kehittääkseen totuudellista luonnetta — pukeutuen Jumalan koko sotavarustukseen]. Mutta jos jonkun rakennus palaa poroksi, joutuu hän vahinkoon [menettäen palkan uskottomuutensa tähden]; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi kärventyneenä, itsensä polttaneena ja säikähtyneenä. Kaikki, jotka rakentavat Kristuksen lunastuksen kallioperustukselle, ovat varmassa asemassa: Ei kukaan, joka luottaa Kristuksen vanhurskauteen verhonaan, joudu kokonaan häpeään. Ainoastaan ne, jotka tahallaan hylkäävät hänet ja hänen työnsä, saatuaan selvän, täyden tiedon siitä, ovat vaarassa joutua toiseen kuolemaan." — Hebr. 6: 4—8; 10: 26—31.

Vielä eräällä tavalla kerrotaan kuvauksellisesi tästä hädästä Herran päivänä. Apostoli osottaa (Hebr. 12: 26-29), että lakiliiton antaminen Siinailla kuvasi uuden liiton toimeenpanemista maailmassa tuhatvuotiskauden tai Kristuksen hallituksen alussa. Hän sanoo, että esikuvassa Jumalan ääni tärisytti kuvauksellista maata, mutta että hän nyt on luvannut sanoen: "Vielä kerran [viimeisen kerran] minä järkytän maan, jopa taivaankin." Apostoli liittää tähän selityksen, sanoen: "Tuo [lause] "vielä kerran" osottaa, että ne jotka järkkyvät, koska ovat luotuja [tehdyt, väärät, olematta todet], tulevat muuttumaan, jotta ne jotka eivät järky [ainoastaan todet, vanhurskaat asiat] pysyisivät. Siispä koska saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänen mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli". Täten me näemme, että apostoli käyttää myrskyä kuvaamaan hätää tänä Herran päivänä, jota hän ja toiset muualla kuvaavat tulella. Samat tapaukset, joita tuli kuvaa, esiintyvät tässä, nimittäin kaikkien väärien käsitysten poistaminen sekä uskovaisista että maailmasta. Silloin poistuvat eksytykset Jumalan suunnitelman, luonteen ja sanojen suhteen, samoin kuin väärät käsitykset yhteiskunnallisista ja taloudellisista suhteista. On todellakin hyvä asia, että kaikki vapautuvat näistä tekeleistä, jotka suureksi osaksi ovat johtuneet ihmisen omista turmeltuneista taipumuksista, samoin kuin Saatanan, vanhurskauden ilkeämielisen vihollisen, viekkaasta kekseliäisyydestä. Mutta tämä poistaminen tulee kaikille kalliiksi. Siitä tulee kovin kuuma tuli, hirmuinen myrsky, — synkkä hädän yö, joka tulee olemaan ennen sen vanhurskauden valtakunnan ihanaa kirkkautta, joka ei koskaan järky. Silloin tulee tuo tuhatvuotispäivä, jolloin vanhurskauden aurinko paistaa kaikessa loistossaan ja voimassaan, siunaten ja parantaen sairasta ja kuolevaa, mutta lunastettua maailmaa. — Vertaa Mal. 4: 2 ja Matt. 13: 43.

Daavid, tuo profeetta, jonka psalmeissa Jumala suvaitsi ennustaa niin paljon Herrastamme hänen ensimäisessä tulemisessaan, kertoo muutamia eläviä kuvauksia tuosta hädän päivästä, jonka kautta juuri Kristuksen hallitus pysytetään, ja käyttää hän kertomuksissaan vaihdellen näitä erilaisia esikuvia — tulta, myrskyä ja pimeyttä. Niin esimerkiksi sanoo hän: "Meidän Jumalamme tulee, eikä vaikene. Kuluttavainen tuli käy hänen edellään ja hänen ympärillään myrskyää voimakkaasti". (Ps. 50: 3). "Pilvet ja pimeys ovat hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja oikeus ovat hänen istuimensa vahvistus. Tuli käy hänen edellänsä ja polttaa ylt'ympäri hänen vihollisensa. Hänen leimauksensa valaisevat maan piirin; maa näkee sen ja vapisee. Vuoret sulavat niinkuin vaha Herran edessä, koko maan Herran edessä. [Uudet] taivaat julistavat [silloin] hänen vanhurskauttaan, ja kaikki kansat saavat nähdä hänen kunniansa". (Ps. 97: 2—6). "Kansat pauhaavat, valtakunnat horjuvat; hän antaa kuulua äänensä, silloin sulaa maa". (Ps. 46: 7). "Vallitse vihollistesi keskuudessa… Herra on oikealla puolellasi, hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä. Hän tuomitsee pakanoitten keskuudessa, hän täyttää [kaikki paikat] ruumiilla; hän musertaa monen maakunnan pään [hallitsijan]". (Ps. 110: 2—6). "Jumala on meidän turvamme… Sentähden me emme pelkää, jos vielä maa [yhteiskunta] hukkuisi ja vuoret [valtakunnat] järkkyisivät ja vajoaisivat meren syvyyteen [rauhattomat joukot nielisivät ne]; ja jos vielä laineet pauhaisivat ja kuohuisivat [raivosta], niin että vuoret vapisisivat niiden lainehtimisesta… Jumala auttaa häntä [morsianta, uskollista pientä laumaa], kun aamu koittaa". (Ps. 46: 2—6). Samassa psalmissa, värssyissä 7—11, esitetään samoja tapauksia toisilla kuvilla: "Kansat pauhaavat, valtakunnat horjuvat; hän antaa kuulua äänensä, silloin sulaa maa [yhteiskunta]. Herra Seebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme". Tarkastaen tämän hädän tulosta tämän jälkeisenä aikana liittää hän: "Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja, joka maan päällä senkaltaiset hävitykset on tehnyt. Jättäkää [entiset tienne, te kansat] ja tietäkää, että minä olen Jumala; kansat korottavat minut, minut korotetaan maan päällä". "Uusi maa" tai uusi yhteiskuntajärjestys tulee kohottamaan Jumalan ja hänen lakinsa kaikkea hallitsevaksi ja johtavaksi.

Raamatun viimeinen kuvauksellinen ennustus todistaa vielä meille, että Herran päivä on oleva suuri hädän päivä hävittäen kaikki pahan ilmestymismuodot [kuitenkaan ei kirjaimellisen maan polttamisen päivä]. Viitaten siihen aikaan, jolloin Herra on ottava suuren valtansa ja hallitseva, kuvataan myrskyä ja tulta seuraavalla tavalla: "Ja kansat ovat vihastuneet, ja vihasi on tullut". (Ilm. 11:17, 18). Ja jälleen: "Ja hänen suustansa lähtee terävä miekka, jolla hän on lyövä kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan… Ja minä näin [kuvauksellisen] pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiakseen hevosen selässä istuvan kanssa ja hänen sotajoukkonsa kanssa. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta;… molemmat he elävältä heitettiin tulijärveen, joka tulikiveä palaa". — Ilm. 19: 15, 19, 20.

Me emme voi tässä ryhtyä tutkimaan näitä esikuvia — "petoa", "väärää profeettaa", "kuvaa", "hevosta" j.n.e., j.n.e., vaan viittaamme tässä erääseen seuraavista osista. Me huomautamme tässä ainoastaan, että nuo suuret taistelut ja maan viinipuitten korjaaminen, jotka tässä kuvataan lopettamassa nykyistä aikakautta ja johtamassa tuhatvuotiskauteen (Ilm. 20: 1—3), ovat ainoastaan toisia esikuvia, jotka merkitsevät samoja suuria, rauhattomia tapauksia, joita toisaalla kutsutaan tuleksi, myrskyksi, järkyttämiseksi j.n.e. Ilmestyskirjan taistelu- ja viinikuurna-esikuvien yhteydessä huomattakoon hämmästyttävä yhtäläisyys Jooelin 2: 9—16 ja Jes. 13: 1—11, jotka paikat kertovat samoista tapauksista toisten kuvien kautta. Raamatussa käytetty esikuvien vaihteleva moninaisuus auttaa meitä saamaan täydellisemmän ja selvemmän käsityksen tämän suuren ja merkillisen Herran päivän eri puolista.

Nykyinen asema.

Me jätämme profeetalliset lausunnot tämän päivän suhteen ottaaksemme erityisesti huomioon aseman nykyisen kehityksen maailmassa, sellaisina kuin me nyt näemme niiden muodostuvan nopeasti lähestyvää taistelua varten — taistelua, joka, kun sen hirmuinen huippu on saavutettu, täytyy tulla lyhyeksi, sillä muutoin menehtyisi suku. Molemmat taistelevat puolueet ovat jo näkyvissä. Rikkaus, yltäkylläisyys ja ylpeys vallitsee toisella puolella, ja laajakantoinen köyhyys, tietämättömyys, sokeus uskonnollisissa asioissa sekä syvä, loukattu oikeuden tunne toisella puolella. Itsekkäitten vaikuttimien johtamina järjestävät nyt molemmat puolet koko sivistyneessä maailmassa taisteluvoimiaan. Meidän silmillämme, jotka ovat voidellut totuudella, voimme me nähdä, katsoimme mihin tahansa, miten meri ja laineet raivoavat, lyövät ja vaahtoavat vuoria vastaan, joka osottautuu anarkistien ja tyytymättömien uhkauksissa ja murhayrityksissä; ja niiden luku kasvaa lakkaamatta. Me huomaamme myöskin, että hankaus yhteiskunnan eri puolueitten tai elementtien välillä alkaa nopeasti lähestyä sitä kohtaa, jota profeetta kuvaa, jolloin maa [yhteiskunta] on syttyvä tuleen ja elementit sulavat ja hajoavat tuosta molemmin puolin synnytetystä kuumuudesta.

Luonnollisesti on henkilöille ylimalkaan vaikeaa, kuuluivat he tässä taistelussa kummalle puolelle tahansa, toimia vastoin omia harrastuksiaan, tapojaan ja kasvatustaan. Rikkaat arvelevat, että heillä on oikeus suurempaan osaan tämän maailman hyvyyttä kuin mitä heille suhteellisesti kuuluisi. Heidän mielestään on oikeus ostaa työtä ja kaikkea muuta mahdollisimman halpaan hintaan, oikeus ponnistustensa tulokseen ja oikeus käyttää niin ymmärrystään, että jää jotakin ylitse, ja säästöt lisääntyvät, huolimatta siitä, kutka sen kautta pakotetaan raahustamaan elämän läpi mitä pienimmillä mukavuuksilla, omistamatta toisinaan edes välttämättömintäkään. He ajattelevat näin: Sitä ei voida välttää. Tuotanto ja kysyntä on se laki, jonka täytyy olla määräävänä. Rikkaita ja köyhiä on aina ollut maailmassa. Jos yleinen varallisuus aamulla jaettaisiin tasan, olisivat muutamat tuhlaavaisuuden tai puuttuvan huolenpidon kautta köyhät ennen iltaa, kun toiset, varovaisemmat ja viisaammat, olisivat rikkaita. Sitäpaitsi, päättävät he syyllä, olisi odotettavissa, että henkilöt, joilla on suurempi kyky, ryhtyisivät suunnattomiin yrityksiin, jotka vaatisivat tuhansien palvelukseen ottamista, joutuen siten vaaraan menettää paljon, ellei olisi mahdollisuutta voittoon tai joihinkin etuihin.

Tehdastyömiehet ja päivätyöläiset sanovat sitävastoin: Me näemme tosin, että työllä on meidän aikoinamme enemmän etuja edellisiin aikoihin nähden, että siitä paremmin maksetaan ja siten aikaansaa suurempia mukavuuksia. Mutta tämä on ainoastaan niinkuin sen pitääkin olla. Se on kaavan ollut tästä suljettuna, ja on ainoastaan kohtuullista, että se saa osan niistä eduista, joita meidän päivämme keksinnöt, havainnot, enenevä tieto j.n.e. tarjoavat. Me pidämme ruumiillista työtä kunniakkaana, ja on se, jos siihen liittyy oikea tieto, sivistys, rehellisyys ja luonteen lujuus, yhtä arvokasta kuin mikä muukin elämäntehtävä. Toiselta puolen pidämme työttömyyttä häpeänä kelle tahansa, oli hänen lahjakkaisuutensa tai toimensa minkälainen tahansa. Ansaitakseen arvonantoa ja kunnioitusta täytyy jokaisen jossakin suhteessa olla hyödyksi toisille. Mutta joskin me näemme parannuksen nykyisessä asemassamme ja edistymisen henkisessä, yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa suhteessa, niin on tämä, niin paljon kuin me huomaamme, pikemmin tulos yhteensattuvista olosuhteista, kuin suoranainen tulos joko meidän tai työnantajain puolelta. Me näemme, että meidän ja kaikkien parantunut asema on tulos suuresta edistymisestä tiedoissa, keksinnöissä j.n.e., erittäinkin viime kuluneina vuosikymmeninä. Nämä tulivat niin nopeasti, että sekä pääoma että työ kohosivat ja saatettiin korkeampaan tasoon, ja jos me näkisimme vuoksen jollakin tavalla edelleen nousevan ja auttavan kaikkia, tuntisimme itsemme tyytyväisiksi; mutta nykyään olemme surulliset ja rauhattomat koska emme näe tätä. Me näemme, että vuoksi alkaa kääntyä, ja vaikka se nyt kohottaa monta korkealle vieden heitä varmasti ja turvallisesti mukavuuden, loiston ja hyvinvoinnin rannalle, niin eivät joukot ole niin turvatussa asemassa, vaan ovat vaarassa vaipua samaan tasoon kuin ennen, tai vielä alemmaksi, nyt alkavan luoteen aikana. Sentähden pidämme tärkeänä tarttua johonkin, joka voi taata nykyisen asemamme ja jatkuvan edistyksemme, ennenkuin on liian myöhäistä.

Esittääksemme asian toisin sanoin, näemme me (teollisuus- ja kaivostyömiehet), että joskin koko ihmiskunta on saanut suuren osansa aikamme siunauksista, niin on kuitenkin niillä, jotka suuremman liikekyvyn, perinnön tai petoksen ja epärehellisyyden kautta ovat saaneet haltuunsa kymmeniä tuhansia ja miljoonia, ei ainoastaan tätä etua toisiin verraten, vaan ovat koneellisten keksintöjen apuneuvoilla tilaisuudessa lisäämään rikkautensa kasvamisen suhdetta työpalkkojen vähenemiseen nähden. Me näemme, että ellemme ryhdy suojelemaan työmiesten kasvavaa lukua yksinoikeuden kasvavaa voimaa vastaan, jonka käytettävänä ovat työtä säästävät koneet j.n.e., niin on tuo kylmäverinen laki, jota kutsutaan tuotannoksi ja kysynnäksi, kokonaan nielevä meidät. Me järjestymme ja ryhdymme suojelustoimenpiteisiin pikemmin tuota uhkaavaa onnettomuutta vastaan kuin nykyisiä olosuhteita vastaan. Joka päivä kasvaa meidän joukkomme sekä luonnollisen lisääntymisen että maahan muuttamisen kautta, ja joka päivä kasvaa myöskin työtäsäästävien koneitten luku. Jos siis tuo luonnollinen laki, tuotanto ja kysyntä, saa ehkäisemättä jatkua, niin johtaa se pian työn takasin siihen asemaan, jossa se oli sata vuotta sitten, ja jättää kaikki aikamme etuudet pääoman käsiin. Juuri tätä me koetamme ehkäistä.

Jo kauvan on käsitetty, että todellisilla siunauksilla on tuo taipumus ajan pitkään vaikuttaa pahaa, ellei sitä ohjata viisaitten ja oikeudenmukaisten lakien kautta, mutta nopeus, jolla keksintö on seurannut toistaan, ja siitä johtunut lisätty työn kysyntä näitä työtäsäästävien koneitten hankkimiseksi on ollut niin suuri, että asiain lopullinen järjestely on lykätty tuonnemmaksi, ja maailma on sen sijaan purjehtinut täyttä vauhtia arvopaperien, työhintojen, omaisuuden lisäyksen, lainojen ja aatteitten lakkaamattomassa nousussa — nousussa, josta vastavaikutuksen täytyy kohta alkaa.

Viime vuosina on valmistettu suunnattomat määrät kaikenlaisia maanviljelystyökaluja, jotka vaikuttavat sen, että yksi mies kykenee suorittamaan yhtä paljon työtä kuin viisi ennen. Tällä on kaksinkertainen vaikutus: ensiksi voidaan hoitaa kolme kertaa niin suurta pinta-alaa, joka antaa työtä kolmelle entisen viiden asemesta ja jättää siten kaksi muuta etsimään toisaalta työtä ja lisäämään sitten kilpailua; toiseksi voivat ne, jotka jäävät jälelle korjata yhtä suuren sadon, kuin viisitoista ilman niitä olisi tehnyt. Samanlaisia ja suurempia muutoksia aikaansaadaan toisilla toiminta-aloilla samanlaisista syistä, esim. rauta- ja terästeollisuuden alalla. Tämän kasvaminen on ollut niin suunnaton, että palvelukseen otettujen lukua on mitä suurimmassa määrässä lisätty, vaikkakin koneet ovat tehneet yhdelle miehelle mahdolliseksi suorittaa niin paljon kuin kaksitoista ennen. Eräs seurauksista tulee olemaan, että näiden suunnattomien tehtaitten tuotantokyky tulee olemaan enemmän kuin riittävä nykyistä suurta kysyntää varten, ja kysyntä, sen sijaan että se edelleen kasvaisi, tulee todennäköisesti vähenemään, sillä maailmassa on kohta rautateitä enemmän kuin nykyään tarvitaan, ja vuotuisiin korjauksiin tarvittavat kappaleet voisivat luultavasti puolet nykyisistä tehtaista suorittaa.

Meidät saatetaan siten kosketukseen tuon ihmeellisen aseman kanssa, jolloin on liikatuotanto, joka toisinaan aiheuttaa sekä pääoman että työn toimettomuutta, samalla kuin toisilta puuttuu sitä työtä, joka tekee heidät kykeneviksi hankkimaan tarpeellisia sekä ylellisyysesineitä ja siten auttamaan liikatuotantoa. Sekä liikatuotanto että työnpuute lisääntyvät ja vaativat jonkinlaisia parannuskeinoja, joita yhteiskunnan parantajat etsivät, mutta joita potilas ei tahdo käyttää.

Kun me sentähden (jatkaa työmies), käsitämme, että siinä määrin kuin tuotanto kasvaa kysyntää suuremmaksi, kilpailu huomattavasti vähentää pääoman ja koneitten voittoa ja rikkaat koko maailmassa tulevat murheellisiksi voittojen pienenemisen tähden vieläpä muutamissa tapauksissa voivat kärsiä tappioita voittojen asemasta, niin uskomme kuitenkin, että sen luokan, joka tuosta noususta on suurimmat edut niittänyt, tulisi myöskin kärsiä enimmän vastavaikutuksesta, etteivät joukot tulisi kärsimään sentähden. Tätä tarkotusta varten ja näistä syistä koettavat työmiehet saavuttaa seuraavia tuloksia, jos mahdollista lainsäädännön kautta, tai myös — maissa, joissa jostakin syystä joukkojen ääntä ei kuulla tai heidän harrastuksensa jätetään huomioon ottamatta — väkivallan ja laittomuuden kautta:

Ehdotetaan, että työpäivä, päiväpalkkoja alentamatta lyhennettäisiin työn vaikeuden mukaan tai siinä määrin kuin tarvitaan teknillistä taitavuutta, jotta sen kautta voitaisiin antaa työtä suuremmalle henkilöjoukolle kuitenkaan lisäämättä työntuloksia ja siten helpottaen tulevaa liikatuotantoa tekemällä suuremman joukon ostokykyiseksi. Ehdotetaan, että korkokanta määrättäisiin ja rajotettaisiin nykyistä paljon pienemmäksi, jotta lainanantajat pakotettaisiin suurempaan myöntäväisyyteen lainanottajia tai köyhempiä luokkia kohtaan, elleivät he tahdo, että heidän pääomansa makaavat käyttämättöminä ja ruostuvat. Ehdotetaan, että rautatiet joko tulisivat kansan omaisuudeksi [Amerikassa ja useissa toisissa maissa ovat rautatiet joko kokonaan tai suureksi osaksi yksityisten hallussa. Käänt. huom.], jolloin niitä hoitaisivat sen palvelijat, virkamiehet, tai myös, että lainlaadinnan kautta niiden oikeuksia rajotettaisiin, niiden hintoja alennettaisiin j.n.e. sekä liike järjestettäisiin siten, että ne paremmin palvelisivat yleisöä. Niinkuin asiat nyt ovat, ovat rautatiet, jotka rakennettiin aikana, jolloin työn arvo oli nousemassa, sen sijaan että olisivat vähentäneet liikepääomaa ja siten mukautuen sen yleisen arvonlaskemisen kanssa, joka on tapahtunut muilla liikealoilla, monistaneet liikepääomansa kaksin- tai kolminkertaisiksi (tavallisesti n.k. osakkeitten vesittämisen kautta), ilman että niiden todellista arvoa on lisätty. Siitä johtuu, että suuret, rautatieyhtiöt koettavat maksaa korkoja ja osuuksia obligationilainoille ja osakkeille, joiden yhteenlaskettu arvo keskimäärin on neljä kertaa suurempi kuin se määrä, minkä ne tulisivat maksamaan, jos ne nyt rakennettaisiin. Tästä seuraa, että yleisö joutuu kärsimään. Maanviljelijä saa maksaa kalliit kuletushinnat ja pitää toisinaan edullisempana käyttää viljaa polttoaineena. Siten nousee kansan elintarpeitten hinta, ilman että maanviljelijä voittaa mitään. Auttaakseen tätä epäkohtaa ehdotetaan, että rautatiet maksaisivat osakkeiden omistajille noin neljä prosenttia niiden nykyisten arvon mukaan, sen sijaan että nyt on maksettu neljästä kahdeksaan prosenttiin niiden kolmen- à nelinkertaisen arvon mukaan, kuten monet nyt tekevät, ja joihin he hankkivat varat kilpailun ehkäisemiseksi yhteenliittymisen kautta.

Me tiedämme hyvin, sanoo työmies, että niistä, jotka omistavat vesitettyjä rautatie- ja muita osakkeita, on tämä tulon vähennys heidän maksamilleen pääomilleen, näyttävä hirmuiselta ja tuntuva kipeämmältä kuin hampaan poistaminen. He tulevat pitämään tätä hirmuisena oikeuksiensa (?) polkemisena, etteivät he saa käyttää kansan heille myöntämiä oikeuksia puristaakseen mahdottomia, arvopaperien keinotteluun perustuvia voittoja, ja tulevat he kykynsä mukaan asettumaan tätä vastaan. Mutta meidän mielestä pitää heidän olla kiitolliset, että yleisö on niin hellävarainen, eikä vaadi heitä palauttamaan niitä miljoonia dollareita, jotka he tällä tavalla ovat omistaneet itselleen. Me tunnemme, että aika on tullut, jolloin joukkojen täytyy saada tasasemman osuuden tämän siunauksista rikkaan ajan siunauksista. Tätä tarkotusta varten on välttämätöntä lainsäädännön kautta rajottaa kaikkia saaliinhimoisia liittoja, jotka ylpeilevät sillä tavalla ja niillä rahoilla, jotka he ovat kansalta saaneet, sekä lain kautta pakottaa heitä palvelemaan yleisöä kohtuullisella hinnalla. Muulla tavalla eivät nämä kohtalon siunaukset voi tulla joukkojen hyväksi. Joskin suuret liitot, jotka edustavat pääomaa, ovat suuressa määrässä siunaukseksi ja hyödyksi, niin näemme kuitenkin päivittäin, että ne ovat kulkeneet sen kohdan ohi, jolloin ne olivat hyödyksi. Ne ovat nyt tulemaisillaan kansan herroiksi, ja ellei niitä hillitä, vievät ne kohta työmiehen köyhyyteen ja orjuuteen. Liitot, joihin kuuluu suuri joukko enemmän tai vähemmän raharikkaita henkilöitä, alkavat pian saada saman aseman suureen yleisöön nähden Amerikassa, kuin Englannin loordit ja koko Euroopan korkea aateli sikäläisissä maissa, ollen yllämainitut liitot vaan paljon mahtavammat.

Voittaaksemme tarkotusperämme, jatkavat työmiehet, tarvitsemme järjestöjä. Meillä täytyy olla joukkojen myötävaikutus, sillä muutoin emme koskaan voi tehdä mitään niin suunnatonta voimaa ja vaikutusta vastaan. Ja joskin olemme järjestyneet yhdistyksiin j.n.e., ei saa kuitenkaan luulla, että meidän tarkotuksenamme olisi anarkia tai vääryys jotakin luokkaa kohtaan. Me, kansan suuri enemmistö, haluamme aivan yksinkertasesti suojella meidän ja lapsiemme oikeuksia asettamalla kohtuullisia rajotuksia niille, joiden rikkaus ja voima muutoin voisi murskata meidät — rikkaus ja voima, joka, jos sitä oikein käytettäisiin ja rajotettaisiin, voisi tulla laajalle ulottuvaksi siunaukseksi kaikille. Sanalla sanoen, lopettavat he, me tahtoisimme pakottaa kuuliaisuuteen tuota kultaista sääntöä kohtaan: "Mitä te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, se tehkää myös heille".

Kaikille asianomaisille olisi onneksi, jos sellaiset järkevät ja kohtuulliset keinot onnistuisivat, jos rikkaat tyytyisivät nykyisiin voittoihinsa ja toimisivat yhdessä kansan suuren joukon kanssa saadakseen aikaan yleisiä ja pysyväisiä parannuksia kaikkien luokkien asemassa, jos työmiehet tyytyisivät kohtuullisiin vaatimuksiin, ja jos kultaista sääntöä, rakkautta ja oikeutta, siten harjotettaisiin. Mutta nykyisessä asemassaan eivät ihmiset hyvällä tahdo noudattaa tätä sääntöä. Ja vaikkakin maailman työmiesten joukossa löytyy muutamia, jotka olisivat järkeviä ja oikeudenmukaisia mielipiteissään, niin eivät useimmat ole sellaisia, vaan ovat vaatimuksissaan jyrkkiä, kohtuuttomia ja häikäilemättömiä mahdottomiin asti. Jokainen myöntymys kapitalistien puolelta tulee ainoastaan yllyttämään sellaisia vaatimuksia, ja kaikki, jotka tuntevat asian, tietävät, että tietämättömien köyhien julkeus on kahta vertaa suurempi ja heidän herrautensa kahtaa vertaa vaikeampi. Samoin on laita rikkaitten — muutamilla on täysi myötätunto työtätekeviä luokkia kohtaan ja tahtoisivat mielellään osottaa myötätuntoa ryhtymällä toimenpiteisiin, jotka vähitellen johtaisivat tarpeellisiin parannuksiin; mutta nämä muodostavat pienen vähemmistön ja ovat kokonaan voimattomat liittojen hallitsemiseen nähden sekä lisäksi paljon kiinni omissa asioissaan. Jos he ovat kauppiaita tai tehtailijoita, eivät he voi lyhentää työpäivää tai lisätä palkollisten palkkoja, sillä kilpailu veisi heidät pian alakynteen, ja tästä johtuisi taloudellisia onnettomuuksia ja vaikeuksia heille itselleen, velkojilleen ja työmiehilleen.

Täten me näemme luonnollisen syyn tuohon suureen hätään "Jehovan päivänä". Kummallakin puolen tulee enemmistöä hallitsemaan itsekkäisyys ja sokeus muussa paitsi omissa harrastuksissa. Työmiehet tulevat järjestymään ja yhdistämään harrastuksensa, mutta itsekkäisyys tulee turmelemaan yhtymisen, ja itsekkäiset pyyteet tulevat pääasiallisesti johtamaan jokaista toimimaan ja kiihottamaan kansaa tässä suunnassa. Tietämätön ja häikäilemätön enemmistö on saava vallan käsiinsä, ja parempi luokka tulee kykenemättömäksi hallitsemaan sitä, minkä heidän älykkäisyytensä on järjestänyt. Kapitalistit tulevat vakuutetuiksi, siitä, että kuta enemmän he antavat perään sitä enemmän pyydetään, ja kohta päättävät he asettua kaikkia vaatimuksia vastaan. Tästä seuraa kapina. Yleinen hälinä ja epäluuloisuus vie pois pääomat julkisista ja yksityisistä yrityksistä, liikkeet lamautuvat, ja taloudellinen vararikko on seurauksena. Tuhannet ihmiset, jotka täten jäävät työttömiksi tulevat lopulta raivoisiksi. Silloin laki ja järjestys häviävät — myrskyävä meri tulee nielemään vuoret. Siten yhteiskuntamaa sulaa ja hallitsevat taivaat (kirkko ja valtio) kukistuvat, ja kaikki ylenkatsojat ja jumalattomat tulevat olemaan olkena. Silloin huutavat mahtavat katkerasti, rikkaat ulvovat, ja kauhistus ja tuska valtaa kaikki. Jo nyt on viisaita ja kaukonäköisiä miehiä, jotka menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä, kuten Herra ennusti. (Luuk. 21: 26.) Raamattu osottaa, että nimikirkot (käsittäen kaikki lahkot) tulevat tässä yleisessä hajaannuksessa yhä enemmän lähenemään hallituksia, kadottaen paljon vaikutustaan kansaan nähden, kaatuen viimein yhdessä hallitusten kanssa. Siten syttyvät taivaat [kirkolliset hallitukset] ja hukkuvat suurella pauhinalla.

Koko tämä hätä tulee ainoastaan valmistamaan maailmaa sitä totuutta varten, että kaikki ihmisten suunnitelmat vaikka he kuinka hyvin niitä järjestäisivät tulevat olemaan tuloksettomat, niin kauvan kuin tietämättömyys ja itsekkäisyys ovat johtamassa halliten enemmistöä. Se tulee vakuuttamaan kaikille, että vaikeus voidaan auttaa ainoastaan siten, että pystytetään voimakas ja vanhurskas hallitus, joka pakottaa kaikki luokat tottelevaisuuteen sovelluttaen vanhurskauden periaatteita, kunnes ihmisten kivikova sydän suotuisten olosuhteitten vaikutuksesta muuttuu Jumalan alkuperäisen kuvan kaltaiseksi. Juuri tämän on Jumala luvannut tehdä kaikille Kristuksen tuhatvuotishallituksen kautta, jonka hallituksen Jehova perustaa tämän hädän päivän kurituksella ja opetuksilla. — Hes. 11: 19; 36: 25, 36; Jer. 31: 29—34; Sef. 3: 9; Ps. 46: 9—11.

Joskin tämä hädän päivä tulee luonnollisena ja välttämättömänä seurauksena ihmisen langenneesta, itsekkäästä tilasta, jonka Herra täydelleen ennakolta näki ja ennusti, tietäessään edeltäkäsin, että hänen lakejaan ja määräyksiään tultaisiin, muutamia harvoja lukuunottamatta, ylenkatsomaan, kunnes kokemus ja pakko aikaansaisi kuuliaisuutta, niin tulee kuitenkin kaikkien, jotka näkevät tulevien asioitten järjestyksen, mukautua ja järjestää asiansa sen mukaan. Me sanomme kaikille hiljaisille — nöyrille maailmassa samoin kuin Kristuksen ruumiissa: "Etsikää Herraa, kaikki hiljaiset maassa, te, jotka pidätte hänen lakinsa [teette hänen tahtonsa]. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te siten tulette varjelluiksi Herran vihan päivänä." (Set. 2: 3.) Ei kukaan voi kokonaan paeta hätää, mutta ne, jotka etsivät vanhurskautta ja harrastavat nöyryyttä, tulevat omistamaan monta etua toisten edellä. Heidän elämäntapansa, heidän ajatus- ja menettelytapansa samoin kuin heidän myötätuntonsa oikeaa kohtaan, joka tekee heidät kykeneviksi käsittämään Raamatun kuvauksen tästä hädästä ja sen tuloksesta, kaikki on yhteisesti niin vaikuttava, että he kärsivät vähemmin kuin toiset — erittäinkin mitä tuskallisiin epäilyksiin ja synkkiin aavistuksiin tulee.

Tapausten kulku tänä Herran päivänä tulee olemaan hyvin petollinen niille, joilla ei ole Raamatun valoa. Verrattuna pitkiin menneisyysaikoihin ja niiden hitaaseen kulkuun on tämä päivä tuleva nopeasti kuten tuli, joka hävittää akanat (Sef. 2; 2), mutta ei nopeaan kuten salama kirkkaalta taivaalta, kuten muutamat väärin odottavat, luullessaan, että kaikki, mikä on kirjotettu Herran päivästä, on täyttyvä kaksikymmentäneljätuntisena päivänä. Se on tuleva niinkuin "varas yöllä" siinä merkityksessä, että sen lähestyminen maailmalle ylimalkaan on oleva salainen ja huomaamaton. Tämä päivä on oleva ikäänkuin sarja suonenvedon kaltaisia nykäyksiä, jotka uudistuvat yhä lyhyemmillä väliajoilla ja vaikeimpina, kuta pitemmälle päivä kuluu aina loppuun asti. Apostoli viittaa tähän sanoessaan: "Niinkuin raskaan vaimon synnytystuska." (1 Tess. 5: 2, 3.) Lievennys tulee ainoastaan siten, että syntyy uusi asiain järjestys — uusi taivas [Kristuksen henkinen hallitus] ja uusi maa [uudelleen järjestetty yhteiskunta], jossa vanhurskaus asuu (2 Piet. 3: 10, 13), jossa oikeus ja rakkaus voiman ja itsekkäisyyden sijasta tulee laiksi.

Joka kerran, kun tämä uuden ajan synnytystuska kohtaa nykyistä yhteiskuntaruumista, huomataan sen voima ja rohkeus pienemmäksi ja kivut vaikeimmiksi. Yhteiskunnan parantajat [valtion taloudenhoitajat] voivat ainoastaan huojentaen ja viisaasti johtaen lieventää välttämättömän synnytyksen kulkua — valmistaen vähitellen teitä itse tapahtumalle. He eivät voi ehkäistä sitä vaikka kuinka tahtoisivat, sillä Jumala on määrännyt sen tapahtuvaksi. Moni yhteiskunnan parantaja tulee kuitenkin olemaan aivan tietämätön todellisen sairauden suhteen ja sen tarpeista ja vaadittavista toimenpiteistä. Nämä tulevat ryhtymään ehkäiseviin toimenpiteisiin. Joka kerran kun hädän kohtaus on mennyt ohi, tulevat he käyttämään tilaisuutta vahvistaakseen entiseen olotilaan kiinnittäviä siteitä lisäten sen kautta tuskaa, ja vaikkakaan he eivät kauvemmin voi estää syntymistä, tulee heidän väärä menettelytapansa jouduttamaan potilaan kuolemaa; sillä vanha asiain järjestys tulee kuolemaan ponnistaessaan uuden aikaansaamiseksi.

Asettakaamme nyt apostolin voimakas kuva syrjään ja käyttäkäämme tavallista kieltä: — Joukkojen ponnistukset irtautua pääomien ja koneitten vallasta tulevat olemaan kypsymättömät; suunnitelmat ja järjestelmät tulevat olemaan epätäydelliset ja riittämättömät, kun ne aika-ajoittain koettavat tunkeutua "tuotannon ja kysynnän" siteitten ja rajotusten läpi pirstotakseen ne, huomatessaan niiden käyvän heille liian ahtaiksi. Jokainen epäonnistunut yritys tulee lisäämään pääoman luottamusta sen kykyyn pysyttää asiain uusi järjestys sen nykyisissä rajoissa, kunnes liittojärjestysten ja hallitusten nykyinen vastustusvoima lopullisesti on saavuttanut äärimäisen rajansa, jolloin yhteiskuntajärjestyksen kieli katkeaa, laki ja järjestys häviävät, ja laajalle ulottuva anarkia aikaansaa kaiken sen hädän, minkä profeetat ovat ennustaneet, "jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut" "eikä [Jumalalle kiitos tästä lisäyksestä] tule" tämän jälkeen.

Israelin vapautus Egyptistä ja niistä vaivoista, jotka kohtasivat egyptiläisiä, näyttää olevan kuvaus maailman odotettavissa olevasta lunastuksesta sen kautta, joka on suurempi kuin Mooses, ja josta Mooses oli esikuva. Tällöin vapautetaan ihmiset Saatanan vallasta ja kaikista niistä keinoista, joita hän on miettinyt pitääkseen ihmisiä synnin ja eksytyksen orjuudessa. Ja samoin kuin Egyptin vaivoilla oli paaduttava vaikutus, niin pian kuin ne otettiin pois, samoin on tilapäinen kipujen lievennys tänä Herran päivänä paaduttava muutamia, ja he tulevat sanomaan köyhille, kuten egyptiläiset Israelille: "Te olette laiskoja" ja sentähden tyytymättömiä, ja koettavat he luultavasti heidän tavoin lisätä kuormaa. (2 Moos. 5: 4—23.) Mutta viimein tulevat kaikki sellaiset toivomaan, kuten Faarao viimeisen vaivansa yönä, että he olisivat kauvan sitten menetelleet sääliväisemmin ja viisaammin. (2 Moos. 12: 30—33.) Voidaksemme yhä edelleen seurata yhtäläisyyttä, niin tulee meidän muistaa, että vaikeudet tänä Herran päivänä kutsutaan "seitsemäksi vihan maljaksi" tai "seitsemäksi viimeiseksi vaivaksi", sekä että vasta viimeisen kestäessä tapahtuu tuo suuri maanjäristys (vallankumous), jolloin kaikki vuoret (kuningaskunnat) tulevat häviämään. — Ilm. 16: 17—20.

Vielä eräs seikka tämän hädän päivän suhteen on se, että se on tullut juuri oikeaan aikaan — Jumalan oikeaan aikaan. Tämän teoksen seuraavassa osassa esitetään vanhan testamentin lain ja profeettain todistus samoin kuin uudessa testamentissa olevat Jeesuksen ja apostolisten profeettain todistukset, jotka selvästi ja erehtymättömästi osottavat, että tämä hädän päivä aikajärjestyksessä on asetettu Messiaan ihanan tuhatvuotishallituskauden alkuun. Tämä välttämätön valmistus tulevan tuhatvuotiskauden ennalleenasettamistyötä varten tulee juuri jouduttamaan hätää.

Pahan kuusituhatvuotisen vallan aikana aina Kristuksen vanhurskaan ja mahtavan hallituksen määrättyyn pystyttämisaikaan asti olisi langenneille ihmisille ollut vahingollista, jos he aikamme työtäsäästävien koneitten aikasemman kehityksen kautta tai muulla tavalla olisivat saaneet paljon joutilasta aikaa käytettäväkseen. Kokemus on antanut aihetta sananparteen: "Laiskuus on paheiden äiti", ja varmentaa siten Jumalan päätöksen viisauden: "Otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi, kunnes tulet jälleen maaksi." Kaikkien Jumalan toimenpiteitten mukaisesti on tämäkin rakkaudesta rikas ja viisas, koituen lopulta hänen luotujen olentojensa parhaaksi. Herran päivän hätä, jonka muodostumisen me jo näemme, varmentaa Jumalan toimenpiteitten viisauden; sillä, kuten olemme nähneet, johtuu tämä työtäsäästävien koneitten liikatuotannosta ja eri yhteiskuntaluokkien kykenemättömyydestä mukautua uusien olosuhteiden mukaan, joka on seuraus kaikkien puolueitten itsekkäisyydestä.

Järkähtämätön todistus siitä, että nyt on Jumalan oikea aika toimeenpanna asiain uusi järjestys, on se, että hän nyt kohottaa tietämättömyyden verhoa antaen tiedon ja keksintöjen valon vähitellen virrata yli ihmiskunnan, josta johtuu yllämainitut seuraukset, joka kaikki on edeltäpäin ennustettu. (Dan. 12: 4, 1.) Jos tieto olisi tullut ennen, olisi hätä myöskin tullut ennemmin, ja jos yhteiskunta myrskyn ja sulamisen jälkeen olisikin voinut uudelleen järjestäytyä, ei se kuitenkaan olisi ollut sellainen maa (yhteiskuntajärjestys), jossa vanhurskaus olisi hallinnut ja asunut, vaan uusi maa tai järjestelmä, jossa synti ja paheet olisivat tulvineet paljon suuremmassa määrässä kuin nyt. Hyvän oikeudenmukainen jakaminen, jonka työtä-säästävät koneet olisivat aikaansaaneet, olisivat vähitellen johtaneet yhä lyhempään työaikaan. Kun langennut ihminen turmeltuneine tapoineen siten olisi vapautunut alkuperäisestä suojeluskilvestään, ei hän olisi voinut käyttää vapauttaan henkiseen, siveelliseen ja ruumiilliseen parannukseen, vaan, kuten menneitten aikojen historia osottaa, olisi hänen taipumuksensa vienyt häntä irstailuun ja paheisiin.

Se seikka, että verhoa nyt jossakin määrin kohotetaan, antaa ihmissuvulle tuhansia mukavuuksia ja valmistaa ennalleenasettamis-aikakauden alusta alkaen aikaa sivistykseen ja siveelliseen ja ruumiilliseen kehitykseen sekä vaatteitten että elannon hankkimiseksi niille joukoille, jotka aikaa myöten herätetään haudoista. Ja edelleen aikaansaa tämä sen, että hätä tulee juuri siihen aikaan, jolloin se koituu ihmissuvulle suurimmaksi hyödyksi terottaessaan sille tuon opetuksen sen omasta kykenemättömyydestä hallita itseään — juuri tuhatvuotispäivän sarastuksessa, jolloin kuten Herra on järjestänyt, hän, joka lunasti kaikki, on ryhtyvä siunaamaan heitä rautavaltikan voimakkaassa hallituksessa, antaen heille täyden tiedon ja täyden avun, jotta he sen kautta asetettaisiin ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ja ikuiseen elämään.

Pyhien velvollisuudet ja edut.

Tärkeä kysymys tänä hädän aikana on pyhien velvollisuus sekä se suhde, johon heidän tulee asettautua molempiin toisiansa vastaan taisteleviin luokkiin nähden, jotka luokat nyt yhä enemmän alkavat tulla ilmeisiksi. Muutamien pyhien lihassa oleminen, ainakin jonakin aikana tässä hädässä, näyttää mahdolliselta. Heidän asemansa tulee kuitenkin olemaan erilainen kuin toisten, ei kuitenkaan siksi, että he säilyisivät jollakin ihmeellisellä tavalla (joskin on varmasti luvattu, että heidän leipänsä ja vetensä on oleva taattu), vaan siksi, että he Jumalan sanan opastamina eivät tule kokemaan samaa tuskaa ja toivotonta pelkoa, joka on leviävä yli koko maailman. He tuntevat hädän Jumalan suunnitelmassa määrätyksi valmistukseksi koko maailman siunaamista varten, ja saavat he lohdutusta ja virvoitusta kaiken kestäessä. Tämän ilmaisee meille voimakkain sanoin Ps. 91 ja Jes. 33: 2—12, 14—24.

Täten jumalallisten vakuutusten siunaamina on pyhien ensimäinen velvollisuus antaa maailman nähdä, että he kaiken hädän ja tyytymättömyyden vallitessa, vieläpä itse kärsiessään hätää, ovat toivoa täynnä, hyvällä mielellä ja aina iloiset ajatellessaan sitä ihanaa lopputulosta, jonka Jumala on sanassaan ennustanut.

Apostoli kirjottaa, että "suuri voitto on olla jumalinen ja tyytyä onneensa". Joskin tämä aina on ollut totta on sillä kaksinkertainen voima tänä Herran päivänä, jolloin kaikkien maallisten luokkien suurimpana vaivana on tyytymättömyys. Pyhien tulee olla selvä poikkeus näistä. Ei minäkään aikana ole tyytymättömyys ollut niin laajalle levinnyt; ja kuitenkaan ei ole ollut ainoatakaan aikaa, jolloin ihmiset olisivat nauttineet niin monista eduista ja siunauksista. Jos katsomme minne tahansa, joko rikkaisiin linnoihin jotka ovat täynnä mukavuuksia ja loistoa, josta Salomo kaikessa loistossaan tuskin tiesi mitään, tai huolellisen ja raittiin työmiehen mukavaan kotiin, jossa huomataan taidokkuutta, hyvinvointisuutta, kauneusaistinmukaista järjestystä ja ylellisyyttä, niin näemme, että nykyajan rikkaat mahdollisuudet ovat paljon suuremmat kuin minkään muun ajan aina luomisesta asti, ja kuitenkin on kansa onnetonta ja tyytymätöntä. Seikka on se, ettei itsekkään turmeltuneen sydämen halu tunne mitään rajoja. Itsekkäisyys on niin vallannut kaikki, että katsoessamme ympärillemme, me näemme koko maailman hurjasti rientämässä ja ponnistamassa saadakseen itselleen rikkautta. Kun ainoastaan muutamat harvat onnistuvat pyrkimyksissään, ovat toiset kateellisia ja katkeroituneita, koska he eivät kuulu niiden onnellisten joukkoon, ja kaikki ovat tyytymättömämpiä ja onnettomampia kuin minäkään edellisenä aikana.

Mutta pyhien ei pidä missään suhteessa sekaantua tähän taisteluun. Heidän vihkiytymislupauksensa sisälsi, että heidän tuli tavotella korkeampaa, taivaallista voittopalkintoa ja rientää saavuttamaan sitä. Tästä johtuu että he ovat tottumattomat maalliseen kilpailuun eivätkä työskentele hankkiakseen muita maallisia tavaroita kuin mikä on soveliasta ja välttämätöntä; sillä he tarkkaavat Mestarin ja apostolien vaellusta ja heidän antamaansa esikuvaa.

Sentähden ovat he tyytyväiset jumalisuudessaan, ei siksi, ettei heillä olisi kunnianhimoa, vaan koska heidän kunnianhimonsa suuntautuu taivaaseen ja heidän harrastuksensa kohdistuu taivaallisten aarteiden kokoamiseen tullakseen rikkaiksi Jumalan edessä. Näitä tarkastellen ja tuntien Jumalan sanassaan ilmottamat suunnitelmat, ovat he tyytyväiset siihen maalliseen osaan, minkä Jumala heille antaneekin. Nämä voivat iloiten laulaa:

"Tyydyn kohtalooni ain', kun on Herra paimen vain".

Valitettavasti eivät kaikki Jumalan lapset ole tässä asemassa. Monet ovat joutuneet siihen tyytymättömyyteen, joka vallitsee maailmassa ryöstäen itseltään kaiken elämän ilon, koska he ovat luopuneet Herran askeleista ja liittyneet maailmaan pyrkien sen osallisuuteen — tavotellen maallisia asioita, joko he voittivat niitä tai ei, joutuen osallisiksi maailman tyytymättömyydestä, kadottaen samalla sen tyytyväisyyden ja rauhan, jota maailma ei voi antaa eikä ottaa.

Me kehotamme sentähden pyhiä jättämään ahneuden ja turhuuden taistelun kaikessa tyhjyydessään ja etsimään korkeampia aarteita ja sitä rauhaa, jonka ne lahjottavat. Me muistutamme heille apostolin sanoja:

"Suuri voittohan Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa onkin. Emmehän ole maailmaan mitään tuoneet, koska emme voi täältä mitään viedäkään, mutta meillä vain on[välttämätön] elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka tahtovat rikastua [onnistuivat he siinä tai ei], lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmisen turmioon ja kadotukseen. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri [oli se sitten rikkailla tai köyhillä]. Sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja pyri vanhurskauteen, jumalisuuteen, uskoon, rakkauteen, kärsiväisyyteen, sävyisyyteen. Taistele uskon jalo taistelu, tartu kiinni ijankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon jalolla tunnustuksella olet tunnustautunut." — 1 Tim. 6: 6—12.

Jos pyhät ovat siten esimerkkinä tyytyväisyydestä, iloisesta odotuksesta ja kernaasti taipuvat nykyisiin koetuksiin varmasti toivoen tulevia parempia aikoja, niin antavat sellaiset elävinä esimerkkeinä arvokkaita opetuksia maailmalle. Paitsi heidän esimerkkiään tulisi pyhien neuvot ympäristölleen olla sopusoinnussa heidän uskonsa kanssa. Heillä pitää olla jotakin öljyn ja parantavan balssamin luonnosta itsessään. Heidän tulisi käyttää hyväkseen olosuhteita kohdistaakseen maailman katseen tuleviin aikoihin saarnaten sille Jumalan tulevasta valtakunnasta sekä viitaten vaikeuksien todelliseen syyhyn ja niiden ainoaan parannuskeinoon. — Luuk. 3: 14; Hebr. 13: 5; Fil. 4: 11.

Maailma parka ei huokaa ainoastaan todellisen vaan myöskin luulotellun vaikeutensa ahdistamana, ja erityisesti vaivaa sitä tuo epäluulo, joka johtuu itsekkäisyydestä, turhamaisuudesta ja pyyteistä, jotka eivät anna ihmiselle mitään rauhaa, koska he eivät kokonaan voi tyydyttää niitä. Kun me siis näemme asian molemmat puolet, niin neuvokaamme niitä, jotka ovat halukkaat kuulemaan, olemaan tyytyväisiä siihen, minkä he omistavat ja kärsivällisesti odottamaan kunnes Jumala aikanaan ja tavallaan antaa heille ne monet siunaukset, jotka hän rakkaudessaan ja viisaudessaan on valmistanut.

Tutkimalla heidän joko todellisia tai luuloteltuja haavoja ja kärsimiään vääryyksiä sekä aikaansaamalla ärsytystä niissä me vahingoittaisimme heitä, joita meidän tulisi auttaa ja siunata, ja siten me lisäisimme heidän tyytymättömyyttään ja luonnollisesti heidän hätäänsä. Mutta täyttämällä lähetystyömme ja saarnaamalla hyvistä ajoista sen lunastuksen kautta, joka on suoritettu kaikkien puolesta, ja siitä johtuvista siunauksista, jotka tarjotaan kaikille, olemme valtakunnan oikeita airueita — sen rauhansanansaattajia. Siten on kirjotettu: "Kuinka suloiset ovatkaan ilosanoman tuojain jalat [Kristus-ruumiin viimeiset jäsenet], kun hän tulee vuorien [valtakuntien] yli julistaakseen rauhaa ja ilmottaakseen hyvää sanomaa". — Jes. 52: 7.

Vaikeudet tänä "Jehovan päivänä" tulevat antamaan harvinaisen hyvän tilaisuuden julistamaan iloisia sanomia tulevasta hyvästä ja siunaamaan niitä, jotka tahtovat seurata Mestarin jälkiä ollakseen hyviä samarialaisia, jotka sitovat haavoja ja vuodattavat niihin lohdutuksen ja virvotuksen öljyä ja viiniä. Heillä on tuo vakuutus, ettei heidän työnsä ole turhaa, sillä kun Herran tuomiot kohtaavat maata, oppivat maan piirin asukkaat vanhurskautta. — Jes. 26: 9.

Jumalan lasten myötätunnon tulee suureksi osaksi olla, kuten heidän taivaallisen isänsäkin, sopusoinnussa huokaavan luomakunnan kanssa, joka taistelee jollakin tavalla vapautuakseen orjuudesta, joskin heidän tulee, noudattaen Isänsä esimerkkiä, muistaa ja tuntea myötätuntoa niitä kohtaan näissä taistelevissa luokissa, jotka haluavat olla oikeudenmukaisia ja jalomielisiä, mutta joiden ponnistuksia tässä suunnassa vaikeuttaa ja estää ei ainoastaan heidän langenneen luontonsa heikkoudet vaan myöskin heidän ympäristönsä ja heidän riippuvaisuutensa toisista. Mutta Herran kansalla ei pidä olla mitään myötätuntoa minkään luokan häikäilemättömiin ja kohtuuttomiin pyyteisiin ja harrastuksiin. Heidän lausunnoillaan tulee olla aina tyyni ja maltillinen leima, tarkottaen aina rauhaa, ellei ole kysymyksessä jokin siveellinen periaate. Heidän tulee aina muistaa, että tämä on Herran taistelua, sekä ettei valtiollisilla ja yhteiskunnallisilla kysymyksillä ole muuta todellista ratkaisua kuin se, joka Jumalan sanassa on ennustettu. Pyhien velvollisuus on sentähden ennen kaikkea pitää huolta siitä, etteivät he ole Jehovan sotavaunun tiellä, ja sitten "pysyä hiljaa ja katsoa Jumalan pelastusta" siinä tarkotuksessa, ettei heidän tehtäväänsä mitenkään kuulu ottaa osaa taisteluun, vaan on se Herran työtä toisten välikappaleitten kautta. Ryhtymättä lainkaan tällaisiin asioihin tulee heidän pitää huolta omasta lähetyksestään ja julistaa, että lähellä oleva taivaan valtakunta on kaikkien luokkien ainoa parannuskeino ja toivo.

* * * * *

Mitä aika kuluu?

Mit' aika on nyt vartija? Näätkö missään valoa? Maa aina vaan on pimeä. Näätkö missään valoa? Näät ihmissuvun huokaavan kuoleman alla kauhian. Näätkö valoa taivahan? Kerro, näätkö valoa? Näätkö missään valoa? Näätkö valoa taivahan? Kerro, näätkö valoa?

Vartia vastaa: Valoa nään. Katso tuota valoa! Poistuvan täysin yön jo nään. Katso tuota valoa! Aurinko kultaa taivahan koitossa aamun armahan poistaen kaiken synkeän. Tuo on taivaan valoa. Katso tuota valoa, mi poistaa kaiken synkeän. Katso tuota valoa?

Kuoleva suku eloa saa, eloa sekä valoa, haavat mi synnin parantaa. Katso eloa, valoa! Autuas aika! Kaikki saa synnistä itsens' puhdistaa. Ennalleensaadut nauttia saa elosta sekä valosta. Katso eloa valoa! Ennalleensaadut nauttia saa elosta sekä valosta.

KUUDESTOISTA LUKU.

LOPPUAJATUKSIA.

Velvollisuutemme totuutta kohtaan. — Mitä se maksaa; sen arvo, sen hyöty.

Edellisessä olemme nähneet, että sekä luonnon että ilmestyksen valo selvästi osottaa, että järjellinen, viisas kaikkivaltias Jumala on kaiken luoja, että hän on kaikkein korkein ja ainoa laillinen Herra, että hän johtaa kaikkia kappaleita, sekä eläviä että elottomia, sekä että Raamattu ilmottaa hänen luonteensa ja suunnitelmansa siihen asti kuin hän on suvainnut niitä ihmisille paljastaa. Siitä olemme oppineet, että joskin paha hallitsee hänen muutamien luomuksiensa keskuudessa, niin on sen olemassaolo aikaan ja ulottuvaisuuteen nähden rajotettu, ja on hän sallinut sen suunnitelmansa kanssa sopusoinnussa olevaa tarkotusta varten. Me olemme myös oppineet, että joskin pimeys nyt peittää maan ja synkeys kansat, niin on kuitenkin Jumalan valo oikeaan aikaan hälventävä kaiken pimeyden ja koko maa on tuleva täyteen hänen kirkkauttaan.

Me olemme myöskin nähneet, että hänen suuri suunnitelmansa on sellainen, että se on vaatinut aikakausia toimeenpanemistaan varten, niin pitkälle kuin se nyt on ennättänyt, että vielä yksi aikakausi tarvitaan sen täytäntöä varten, sekä että kaikkina kuluneina pimeinä aikakausina, jolloin Jumala on näyttänyt unohtaneensa luodut olentonsa, hänen suunnitelmansa heidän tulevaa siunaamistansa varten on hiljaa, mutta ihanasti mennyt eteenpäin, joskin hänen suunnitelmansa salaisuudet ovat ihmisiltä olleet viisaasti kätkettyinä näinä kaikkina aikakausina. Me olemme myöskin nähneet, että päivä tai aikakausi, joka nyt on koittamaisillaan maailmalle, tulee olemaan maailman tuomio tai koetuspäivä, sekä että kaikki edelliset valmistukset tehtiin siinä tarkotuksessa, että ihmissuku saisi niin suotuisan tilaisuuden kuin mahdollista, kun se yksityisinä henkilöinä asetetaan koetukselle ijankaikkista elämää varten. Tuo pitkä kuusituhatvuotinen ajanjakso on suuresti lisännyt sukua, ja sen vaikeudet ja kärsimykset pahan hallituskautena ovat antaneet sille kokemuksen, joka on oleva sille suureksi hyödyksi, kun se joutuu tuomion alaiseksi. Ja joskin suku kokonaisuudessaan on saanut kärsiä kuuden tuhannen vuoden kuluessa niin ovat kuitenkin yksityiset päättäneet juoksunsa muutamassa lyhyessä vuodessa.

Me olemme nähneet, että kun suku sai kokea tämän välttämättömän kasvatuksen, niin lähetti Jumala aikanaan Poikansa lunastamaan sen, ja kun ihmissuvun suuri enemmistö ei tuntenut lunastajaa hänen alennustilassaan eikä tahtonut uskoa, että Herran Voideltu tällä tavalla tulisi sen pelastukseksi, on Jumala kuitenkin niiden joukosta, joiden sydämet olivat kääntyneinä häneen, ja jotka uskoivat hänen lupauksiinsa, näinä kuluneina aikakausina valinnut kaksi joukkoa osallisiksi hänen valtakuntansa kunniasta — kunniasta ottaa osaa jumalallisen suunnitelman suoritukseen. Nämä kaksi joukkoa tulevat, kuten olemme nähneet, muodostamaan nuo Jumalan valtakunnan kaksi puolta. Ja profeetoilta me opimme, että tämä valtakunta kohta pystytetään maan päälle, että kaikki maan sukukunnat sen viisaan ja vanhurskaan hallituksen kautta siunataan suotuisimmalla tilaisuudella osottaa arvollisuuttaan ijankaikkiseen elämään, että tuloksena heidän lunastamisestaan Kristuksen kalliin veren kautta, valmistetaan suuremmoinen pyhyyden tie, jotta Herran lunastetut (koko ihmiskunta — Hebr. 2: 9) vaeltaisivat sillä, että tulee olemaan yleinen tie, joka on tehty verrattain helpoksi kaikille niille, jotka vakavasti haluavat tulla puhtaiksi ja pyhiksi, sekä että kaikki loukkauskivet, ansat, houkutukset ja salahaudat poistetaan, ja kaikki ne siunataan, jotka tahtovat sillä vaeltaa täydellisyyttä ja ikuista elämää kohti.

On ilmeistä, ettei tämä tuomio tai hallitus voi ennen alkaa ennenkuin Kristus, jonka Jehova on määrännyt maailman tuomariksi tai hallitsijaksi, on tullut takasin — ei alennuksen tilassa, vaan voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Hän ei silloin tule takasin lunastamaan maailmaa, vaan tuomitsemaan (hallitsemaan) maailmaa vanhurskaudessa. Tutkiminen ei voi missään tapauksessa alkaa, ennenkuin tuomari on asettunut paikalleen ja oikeusmiehet kokoontuneet määrättynä aikana, joskin sitä ennen suuria valmistavia töitä on voinut tapahtua. Silloin on kuningas istuva kirkkautensa valtaistuimella, ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän on tänä aikakautena tuomitseva heitä heidän töittensä mukaan. Hän on avaava heille Raamatun kirjat ja täyttävä maan Herran tuntemisella. Kaiken tämän suosion ja kaiken tämän avun vallitessa on hän tuomitseva heitä heidän käytöksensä mukaan, kutka ovat arvokkaat ikuiseen elämään niinä kirkkauden ja ilon aikakausina, jotka tämän jälkeen seuraavat. — Matt. 25: 31; Ilm. 20: 11—13.

Siten olemme nähneet, että Messiaan toinen tuleminen pystyttääkseen valtakuntansa maan päälle on tapahtuma, joka sisältää, toivon kaikille ihmiskunnan luokille, tapahtuma, joka, jos se oikein ymmärretään, on tuova iloa ja riemua kaikkiin sydämiin. Se on päivä, jolloin Herran vihkiytyneitten pyhien "pienellä laumalla" on suurin syy iloitsemiseen. Se on tuo iloinen päivä, jolloin kihlattu neitsytseurakunta tulee morsiameksi, Karitsan vaimoksi, kun hän tulee erämaasta nojaten rakastettunsa käsivarteen ja menee sisälle hänen ihanaan perintöönsä. Se on tuo päivä, jolloin todellinen seurakunta, päänsä kanssa kirkastettuna, puetaan jumalallisella vallalla ja voimalla ja on maailman hyväksi alkava tuon suuren työn, jonka tuloksena on kaiken täydellinen ennalleenasettaminen. Ja tämä tulee olemaan suuri ilon päivä maailmalle, jolloin suuri vastustaja on sidottu, kun ne kahleet, jotka ovat sitoneet sukukuntaa kuudentuhannen vuoden kuluessa, ovat katkotut, ja kun Herran tunto on täyttävä maan, niinkuin vesi peittää meren pohjan.

Näiden asioitten tietäminen ja selvät todistukset siitä, että ne ovat lähellä, niin oven edessä, pitäisi voimakkaasti vaikuttaa kaikkiin, mutta erittäinkin Jumalan vihkiytyneisiin lapsiin, jotka tavottelevat jumallisen luonnon palkintoa. Me kehotamme sellaisia, kun he nostavat päänsä ja iloitsevat tietäessään, että heidän lunastuksensa lähestyy, panemaan pois jokaisen kuorman ja esteen, ja kärsivällisesti juoksemaan siinä kilvoituksessa, johon he ovat ryhtyneet. Katsokaa pois omasta itsestänne ja sen välttämättömistä heikkouksista ja epätäydellisyyksistä, tietäen, että sen lunastuksen hinta, jonka Jeesus Kristus meidän Herramme maksoi — ja ainoastaan se — täydelleen peittää kaikki sellaiset heikkoudet. Muistakaamme, että se riittävä voima, jonka Jumala on luvannut meille, ja jota käyttämällä me voimme "voittaa", on annettu hänen sanassaan. Se on se voima, joka tulee hänen luonteensa ja suunnitelmiensa ja niiden ehtojen tuntemisesta, joilla me voimme ottaa niihin osaa. Pietari lausuu tämän näin: "Lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjottanut meille kaiken mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja hyveellisyydellään, joiden kautta hän on lahjottanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, jotta niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osalliseksi." — 2 Piet. 1: 2—4.

Mutta tämän tiedon ja voiman voittaminen, jonka Jumala siten aikoo antaa jokaiselle, joka rientää taivaallista palkintoa saavuttamaan, tulee todellakin koettelemaan vihkiytymislupauksesi vilpittömyyttä. Sinä olet vihkinyt kaiken aikasi, kaiken voimasi Herralle; kysymys on nyt: kuinka paljon sinä annat siitä? Oletko edelleen innokas vihkiytymislupauksesi mukaisesti jättämään kaiken — luopumaan omista suunnitelmistasi ja menettelytavoistasi sekä omista että toisten johtopäätöksistä omistaaksesi Jumalan suunnitelman sekä tavan ja ajan hänen suuren työnsä suorittamista varten? Oletko valmis tähän, jos silloin maallinen ystävyys loppuu ja yhteiskunnalliset siteet katkeavat? Oletko halukas ottamaan aikaa, joka nyt käytetään toisiin asioihin, uhrataksesi sen näiden ihanien asioitten tutkimiseen, jotka niin virkistävät todellisesti vihkiytyneitten sydäntä, täysin tietäen, että se maksaa sinulle tämän itsekieltäytymisen? Ellet ole kaikkea vihkinyt, tai jos ainoastaan puoleksi tarkotit totta, kun annoit kaikkesi Herralle, niin tulet hyvin vastenmielisesti kuluttamaan sitä aikaa ja tekemään niitä ponnistuksia, joita tarvitaan hänen sanansa kätkettyjen aarteitten etsimiseen, saadaksesi siten sitä voimaa, jota välttämättömästi tarvitaan kaikissa niissä uskonkoetuksissa, jotka muihin aikoihin verrattuna kuuluvat erityisesti nykyiseen aikaan (tuhatvuotispäivän sarastuksessa).

Mutta älä luule, että antaminen loppuu, kun olet antanut tarpeellisen ajan ja voiman tähän tutkimiseen. Ei toki! Oman minäsi uhrin vilpittömyys koetellaan täydellisesti ja on se todistava sinut joko arvokkaaksi tai arvottomaksi tuon "pienen lauman", voittavan seurakunnan jäsenyyteen, joille annetaan valtakunnan kunnia. Jos ahkerasti tutkit Jumalan sanaa ja otat vastaan sen totuuksia hyvällä, rehellisellä ja vihkiytyneellä sydämellä, on se kasvattava sinussa sellaisen rakkauden Jumalaan ja hänen suunnitelmiinsa ja sellaisen halun kertoa iloisesta julistuksesta, saarnata evankeliumia, että siitä sen jälkeen on tuleva elämäsi kaikkinielevä päämäärä, joka työntää syrjään kaiken muun. Tämä ei tule ainoastaan hengessä erottamaan sinua maailmasta ja useista nimikristityistä, vaan on myöskin johtava sinut ulkonaiseen, täydelliseen eroon sellaisista. He tulevat pitämään sinua omituisena ja erottamaan sinut seurapiiristään, ja sinua ylenkatsotaan ja pidetään houkkana Kristuksen tähden: sillä he eivät tunne meitä, samoin kuin he eivät tunteneet Herraa. — 1 Kor. 4: 8—10; Luuk. 6: 22; 1 Joh. 3: 1; 1 Kor. 3: 18.

Oletko valmis rientämään edelleen Herran tuntemisessa pahan ja hyvän maineen kautta? Oletko valmis kieltäytymään kaikesta seurataksesi häntä, mihin ikinä hän johtaa sinua sanansa kautta? — unohtamaan ystäviesi toiveet samoin kuin omat toiveesikin? Me toivomme, että monet vihkiytyneet, jotka lukevat tämän osan, sen kautta elpyisivät hengessä, saadessaan selvemmän käsityksen jumalallisesta suunnitelmasta, uuteen intoon ja hehkuun, jotta he voisivat sanoa: "Jumalan armolla tahdon kilvoitella Herran tuntemisessa ja palveluksessa, maksoi se miten vaikeita uhrauksia tahansa." Ne, jotka innokkaasti tutkivat, mitä edellä olevilla sivuilla on esitetty, noudattakoon jalomielisten berealaisten tapaa (Ap. t. 17: 11) ja koetelkoon sitä ei ihmisten ristiriitaisten perimätietojen ja uskontunnustusten vaan ainoan oikean ja Jumalan hyväksymän mittakaavan — Jumalan oman sanan — mukaan. Tällaisen tutkimisen helpottamiseksi olemme maininneet hyvin monta Raamatun kohtaa.

On hyödytöntä koettaa saattaa sopusointuun tässä esitettyä jumalallista suunnitelmaa monien sellaisten ajatusten kanssa, joita ennen on suosinut ja pitänyt Raamatun mukaisina, mutta jotka eivät kuitenkaan ole siksi osottautuneet. Huomattakoon, että jumallinen suunnitelma on täydellinen ja sopusointuinen kaikissa osissaan itsensä kanssa, ja että se on täydellisessä sopusoinnussa sen luonteen kanssa, jonka se ilmottaa alkuunpanijakseen. Se on ihmeellinen esitys viisaudesta, vanhurskaudesta, rakkaudesta ja voimasta. Se sisältää itsessään todistuksen sen yli-inhimillisestä alkuperästä. Se on inhimillisen keksimiskyvyn yläpuolella, melkeinpä inhimillisen käsittämiskyvynkin yläpuolella. Epäilemättä on siellä ja täällä nouseva kysymyksiä, jotka etsivät ratkaisua sopusoinnussa tässä esitetyn suunnitelman kanssa. Huolellinen, harkitseva Raamatun tutkiminen on heti ratkaseva monta näistä kysymyksistä, ja me voimme luottamuksella sanoa kaikille: Ei ainoakaan kysymys, jonka te voitte tehdä, tarvitse jäädä ilman riittävää vastausta täydellisessä sopusoinnussa tässä lausuttujen ajatusten kanssa. Seuraavat osat tulevat lähemmin käsittelemään tämän ainoan ja saman suunnitelman eri jaksoja ja askel askeleelta osottamaan sen erinomaisen sopusoinnun, joka ainoastaan totuudelle on oleellista. Ilmotettakoon myös, ettei ainoakaan teolooginen järjestelmä ole edes koskaan väittänyt saaneensa Raamatun kaikkia esityksiä sopusointuun tai koskaan koettanut sitä tehdä, ja kuitenkin me väitämme meidän esityksemme juuri käsittävän tämän. Tämä sopusointu ei ainoastaan Raamatun vaan myös jumalallisen luonteen ja pyhitetyn järjen kanssa on täytynyt herättää omantunnontarkan lukijan huomiota ja täyttää hänet sekä ihmettelyllä että toivolla ja luottamuksella. Se on todellakin ihmeellinen. Kuitenkin tulee meidän juuri tätä odottaa totuuteen ja Jumalan äärettömän viisaaseen ja hyvään suunnitelmaan nähden.

Kun Raamattu täten tältä näkökannalta avautuu ja antaa meidän nähdä ihmeellisiä asioita (Ps. 119: 18), niin vaikuttaa meidän päiviemme valo aivan päinvastaisesti, kun se sattuu ihmisten erilaisiin uskontunnustuksiin ja perimätietoihin. Vieläpä heidän suosijansakin alkavat tunnustaa ne epätäydellisiksi ja vääristellyiksi, ja luonnollisesti aletaan niitä huomatussa määrässä syrjäyttää. Ja vaikkakin niitä vielä suositaan, niin harvoin niitä kuitenkaan esitetään, koska niitä suorastaan hävetään. Ja häpeä, joka on takertunut inhimillisiin uskonoppeihin ja perimätietoihin, kohtaa myöskin Raamattua, koska sen luullaan todistavan näiden ajatusten valheellisuuden lähteneeksi Jumalasta. Tästä johtuu tuo vapaus, jolla erilaiset n.k. edistyneet ajattelijat alkavat kieltää niitä Raamatun eri osia, jotka eivät sovellu heidän käsityksiinsä. Miten silmiin pistävä onkaan siis tuo Jumalan kaitselmus, joka juuri tänä aikana avaa lapsilleen tuon todellakin ihanan ja sopusuhtaisen suunnitelman — suunnitelman, joka ei hylkää pienintäkään osaa hänen sanassaan, vaan saattaa ne kaikki sopusointuun. Totuus on, kun sen aika on tullut, ruokaa uskon huonekunnalle, jotta he sen kautta kasvaisivat. (Matt. 24: 45). Jokainen, joka tulee kosketukseen totuuden kanssa ja ymmärtää sen, saa sen kautta edesvastuun totuuteen nähden. Joko se täytyy ottaa vastaan ja noudattaa sitä tai myös hyljätä se ja ylenkatsoa sitä. Edesvastuusta ei vapauduta, jos se jätetään huomioon ottamatta. Jos me itse omistamme totuuden, olemme samalla siitä edesvastuussa, koska se on koko uskon huonekuntaa varten; ja jokainen, joka sen vastaan ottaa, tulee sen velalliseksi ja täytyy hänen, jos hän on uskollinen huoneenhaltija, ilmottaa siitä muille Jumalan perheen jäsenille. Antakaa valonne loistaa! Jos jälleen tulee pimeys, kuinka suureksi tuleekaan pimeys. Kohottakaa valo korkealle! Pystyttäkää lippu kansojen eteen!

* * * * *

Karitsan morsian.

Ken on hän, ken rientää kautta korpimaan ylkäänsä taivaallista kohtaamaan, katse kohti kotoaan, valkeissa vaatteissaan? Karitsan on morsian kallein, parhain tää vanhurskauden valkovaipassaan. Ensi-joukko kunnian Herran ompi tää morsiusvaatteissaan.

Hänpä Herran kutsun kerran kuullut on. Lamppunsa puhdas, kirkas, valmis on. Kohta matkan päässä on, valkeissa vaatteissaan.

Kaitaa, synkkää korpitietä kulkee hän. Uhkaavat tappaa vaarat rientävän. Mutta eespäin astuu hän valkeissa vaatteissaan.

Ylkä häntä kutsuu kiirein joutumaan. Eikä hän taakseen lainkaan katsokkaan, tuohon tyhjään maailmaan valkeissa vaatteissaan.

Onnellinen on, kun saa hän omistaa yljän, ken taivaan häihin johdattaa, jossa kruunun kirkkaan saa valkeissa vaatteissaan.

Ei hän pelkää mailman synkkää pauhinaa. Kuoleman laakson toivo kirkastaa. Näin hän taivaan saavuttaa valkeissa vaatteissaan.

Kuinka suuri onnen' onkaan, kun mä vaan — joskin oon heikko, halpa lapsi maan — tulla yljän vaimoks' saan valkeissa vaatteissa.