Produced by Projekti Lönnrot

RAAMATUN TUTKISTELUJA II

Aika on lähestynyt

Kirj.

Charles T. Russell

Watch Tower Bible and Tract Society,
Brooklyn. N.Y., U.S.A.

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Yhdistys,
Helsinki, Suomi, 1912.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan."

"Herran kasvoilta koittavat virvoituksen ajat; ja hän lähettää Jeesuksen Kristuksen, — hänet oli taivaan pidettävä kaiken ennalleenasettamisen aikoihin asti, joista Jumala ammoisista ajoista asti on puhunut kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta." "Te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." Apt. 3: 19—21; 1 Tess. 5: 4.

SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

ENSIMÄINEN LUKU.

JUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.

Jumalan määräämät ajat ja aikakaudet. — Minkä tähden ne eivät ole selvemmin määrätyt. — Ne ilmaistaan aikanaan. — Harras halu tuntea tulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. — Adventistien erehdykset. — Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. — Nykyinen asemamme. — Tulevan luvun tarkotus.

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

KOLMAS LUKU.

AIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.

Seitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. — Tapahtumia joita ennustettiin sattuviksi sinä aikana. — Messiaksen tulemisen aika llmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu. — Avain toisiin aikaennustuksiin. — Kristuksen ristiinnaulitsemisen aika llmotettu — Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa, mutta jatkettu yksityisille. — Kaikkein pyhimmän voiteleminen. — Hätä vuodatettu yksin jätetyn yli.

NELJÄS LUKU.

PAKANAIN AJAT.

Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. — Niiden alku. — Niiden pituus. — Niiden loppuminen vuonna 1914. — Näihin liittyviä tapahtumia. — Näitä seuraavia tapahtumia. — Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. — Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). — Nykyisiä merkkejä. — Jumalan valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. — Siksi on edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu — ennen vuotta 1914. — Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. — Miten ja milloin kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. — Kaikkien kansojen toivo on tuleva.

VIIDES LUKU.

MEIDÄN HERRAMME PALAAMISEN JA ILMESTYMISEN TAPA.

Yhtäpitäväisyys Herramme toisen tulemisen ja jumalallisen suunnitelman muiden osien kanssa. — Millätavoin ja milloin Seurakunta tulee näkemään hänet. — Millätavoin ja milloin Herran kirkkaus on niin ilmestyvä, että kaikki liha yhdessä näkee sen. — Näennäisesti toistensa kanssa ristiriidassa olevat ilmotukset näytetään olevan keskenään yhtäpitävät. — Hän tulee "niinkuin varas". — "Ei nähtävällä tavalla". — Ja kumminkin "sotahuudolla". — "Äänillä". — Ja "suuren pasuunan äänellä". "Hän on ilmestyvä tulenliekissä kostamaan". — Ja kumminkin on hän tuleva "samalla tavalla", kuin hän meni pois. — Profetallisen ajan tärkeys tämän yhteydessä osotettu. — Millä tavalla nykyiset merkit ovat sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.

KUUDES LUKU.

MAAN SUURI RIEMUVUOSI.

Mooseksen ennustamat "ajat, jolloin kaikki ennalleenasetetaan". — Vuosiluku niiden alkamiselle ilmaistu. — Ne eivät voi alkaa ennenkuin suuri Ennalleenasettaja on tullut. — Todistuksia laista. — Vakuuttavia totuuksia profeetoista. — Johdonmukaisia johtopäätöksiä niistä, yksitellen ja yhteisesti tarkastettuina. — Nykyisten merkkien yhtäpitäväisyys näiden kanssa.

SEITSEMÄS LUKU.

RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.

Juutalainen aika evankeliajan esikuva. — Merkillinen rinnakkaisuus eli vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. — Kuitenkin eivät ne erilaiset. — Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys. — Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. — Tärkeitä rinnakkaisuuksia tarkastettu. — Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu huomioon. — Lihallisen Israelin suosion aikoja. — Heidän suosiosta erottamisensa aika. — Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan suosion ajan pituisen. — Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. — Evankelisen ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty, — Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen pakana-aikain ja toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.

KAHDEKSAS LUKU.

ELIJA ON ENSIN TULEVA.

Tämän tärkeän ennustuksen suhde toiseen tulemiseen. — Osittainen ja esikuvauksellinen toteutuminen Johannes Kastajassa, — Oikea toteutuminen. — Näky pyhällä vuorella, — Ihmeellisiä vastaavaisuuksia Elijan, esikuvan ja vastakuvauksellisen Elijan välillä. — Aika on käsissä. — Katsaus. — Elijan seuraaja, Eliisa.

YHDEKSÄS LUKU.

SYNNIN IHMINEN — ANTIKRISTUS.

Antikristuksen täytyy kehittyä, ilmestyä ja kukistua ennen Herran päivää. — Vastakkainen mielipide tästä asiasta tarkastetaan. — Profeetallinen kuvaus. — Hänen syntymisensä. — Hänen nopea kehityksensä. — Historian kuvaus ja Raamatun esitys käyvät yhteen. — Hänen valtakuntansa on matkimista. — Hänen päänsä ja suunsa huomattavat. — Hänen suuret pöyhkeilevät rienaamisensa. — Hänen Tienaavat oppinsa. — Miten hän on hävittänyt Korkeimman pyhiä. — Hänen tuhatvuotinen hallituksensa. — Antikristus lyöty hengen miekalla. — Hänen kuolinkamppailunsa ja loppunsa.

KYMMENES LUKU.

AIKA ON LÄHESTYNYT.

Ei mikään ole estämässä. — Kristuksen vallan pystyttäminen, se työ, jota nyt tehdään. — Ennustuksen todistus yhtäpitävä. — Maailman viisaat näkevät paljon. — Vartioivat pyhät näkevät selvemmin. — Tärkeää kaikille pitää silmät auki oikeaan suuntaan.

Raamatun Tutkisteluja.

Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäymys, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa raamattuun henkeyttämänä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien yhteiskuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälle oleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa yhteiskunnissa yhtymään meihin työssä ojentaa näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.

ENSIMÄINEN LUKU.

JUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.

Jumalan määräämät ajat ja aikakaudet. — Minkä tähden ne eivät ole selvemmin määrätyt. — Ne ilmaistaan aikanaan. — Harras halu tuntea tulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. — Adventistien erehdykset. — Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. — Nykyinen asemamme. — Tulevan luvun tarkotus.

Kuten "Aikakausien Suunnitelmassa" meidän tarkotuksenamme oli osottaa jumalallisen toimenpiteen huomatuimmat ulkopiirteet ihmiskunnan pelastamiseksi puhtaasti Raamatun kannalta, niin on tämän niteen päämäärä näyttää, perustuen samaan alkulähteeseen, että suunnitelman eri piirteillä on tarkalleen määrätyt ajat ja aikakaudet täytäntöönpanemistansa varten; että suunnitelman mennessä eteenpäin on jokainen uusi piirre toteutunut tarkalleen määrättynä aikana; sekä että aika on nyt lähestynyt kärjistyäkseen maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. — 1 Moos. 28: 14; Gal. 3: 16.

Evankeliumin ajan pitkien vuosisatojen kuluessa on seurakunta Herransa opetuksen mukaisesti rukoillut: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." Mutta, uneliaitten lasten tavoin, kun aika tuli pitkäksi, ovat monet kokonaan unohtaneet näiden sanojen sisällyksen, niin että ne nyt näyttävät kuolevan heidän huulillaan. Kaikille, joiden sydän vielä on kiintynyt Herraan, me huudamme Apostoli Paavalin sanoilla: "Jo on hetki teidän unesta nousta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on loppuun kulumassa ja (tuhatvuotiskauden) päivä lähestyy." (Room. 13: 11.) Niin se on oven edessä. Taivasten valtakunta on nyt lähestynyt, ei sikiö- tai alkutilassaan kuten Herramme ensimäisessä adventissa (Matt. 3: 2), vaan siinä merkityksessä kun hän sanoo sen vielä tulevan (Joh. 18: 36, 37) — "voimassa ja suuressa kunniassa."

Kuitenkin ainoastaan ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet Aikakausien Suunnitelmaa, ovat valmistuneet ottamaan vastaan tämän niteen opetuksen Jumalan määräämien aikojen ja aikakausien suhteen tämän suunnitelman eri piirteitten kehityksessä, ja niiden lopullisessa täyttymisessä. On toivottavaa, ettei kukaan ryhdy tämän tutkimiseen ennenkuin on kauttaaltaan ymmärtänyt edellisen niteen opetuksen. Muutoin ei siitä tule hänelle ruokaa aikanaan. Totuus on ainoastaan silloin ruokaa aikanaan, kun me olemme valmistuneet ottamaan vastaan sitä. Lapsi ei voi ennen ryhtyä ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä ennen kuin hän ensin on oppinut käyttämään kuvioita ja kieltä. Niin on myös jumalallisen totuuden laita: se on rakennettu askel askeleelta, ja voidaksemme ymmärtää sitä, täytyy meidän seurata Jumalan määräämää järjestystä — huolellisesti, koetellen jokaista uutta ottamaamme askelta Raamatun avulla, kuitenkaan pelkäämättä ottaa sitä, kun olemme saaneet sille varman pohjan. Ainoastaan niitä, joilla on luja luottamus Jumalaan, ja jotka kaikista epäilyksistä ja vastaan sanomisista tekevät lopun sanoilla: "Niin sanoo Herra", voi Jumalan henki johtaa eteenpäin kulkevaan totuuteen, kun aika sitä varten on tullut — johtaen heitä uusissa ja suojellen heitä niissä vanhoissa asioissa, joita sama totuuden ojennusnuora voi hyväksyä ja lujittaa.

Ainoastaan sellaisia on Jumalalla aikomus johtaa. Aikakauden lopussa, joka on elonkorjuun aika, on paljon totuutta kypsynyt ilmitulemista varten, jota Jumala entisinä aikoina ei ole tehnyt tunnetuksi edes uskollisimmille ja uhrautuvaisimmille lapsilleen. Profeetta Habakkuk selittää (2: 3) ettei ennustus, joka koskee Jumalan suunnitelman ihanaa täyttymystä, tule lopun ajalla pettämään, ja muutamille Jumalan lapsille tulee se puhumaan niin selvää kieltä, että he tulevat kykeneviksi, kuten on määrätty, piirtämään sen tauluille, niin että toiset tämän avun kautta voivat sen lukea selvästi. Daniel selittää myös (12: 4, 9, 10), että tieto on kasvava, sekä että viisaat (uskon kautta) voivat ymmärtää ennustuksen.

Meidän tarkotuksenamme tässä ei ole ennustaa, käyttäen inhimillistä mielikuvitusta alkulähteenä, eikä missään suhteessa mennä yli sen, mitä on kirjotettu pyhässä Raamatussa. Sentähden, syrjäyttäen kaikki inhimilliset viisastelut, me koetamme ammentaa yksinomaan jumalallisen totuuden lähteestä, pyrkien selittämään ennustuksia tulevien ja toteen käyneitten ennustusten valossa. Me tahdomme tämän selvästi piirtää tauluille, jonka Jumala tosin käski sulkea sinetillä, ja jota sentähden ei ole voitu ymmärtää ennen tätä lopun aikaa, mutta johon hän antoi vakuutuksen, että se silloin tultaisiin ymmärtämään.

Tässä niteessä me esitämme ketjun todistuksia Jumalan määräämistä ajoista ja aikakausista, tutkien tarkkaan Raamatun perustuksella jokaisen kohdan, koska ne, kokonaisuudessaan suhtautuen toisiinsa kuten renkaat ketjussa, kertovat niin laajakantoisesta ja syvälle ulottuvasta suunnitelmasta sekä sellaisesta sopusoinnun täydellisyydestä, että uutteran ja vilpittömän tutkijan täytyy selvästi huomata, miten paljon ne ovat yläpuolella ihmisen ajatuksen leveyttä ja syvyyttä, eivätkä sentähden voi olla inhimillistä alkuperää.

Me huomaamme, että evankeliumiaikakauden loppua samoin kuin juutalaisen aikakauden loppua kutsutaan elonkorjuuksi (Matt. 9: 37; 13: 24, 30, 39.) Nämä molemmat kestävät neljäkymmentä vuotta. Me näemme myös, että profeetallisten todistusten säteet huomattavalla tavalla kohdistuvat erittäinkin tämän aikakauden elonkorjuuseen, johon myöskin koko juutalaisen aikakauden valo — koska sillä oli esikuvauksellinen luonne — yhdistyy kirkkaaksi polttopisteeksi. Tässä valossa me voimme nyt selvästi nähdä Jumalan majesteetilliset askeleet, ei ainoastaan menneiden aikakausien kuluessa, vaan myös hänen suunnitelmansa nykyisessä toimeenpanemisessa. Ei kuitenkaan siinä kyllin. Vaan kuten hän lupasi osottaa meille tulevia asioita (Joh. 16: 13), niin me näemme nyt ihmeellisellä tarkkuudella hänen viisaan huolenpitonsa kaikkien ihmisten siunaamiseksi koittavan tuhatvuotiskauden kuluessa — vieläpä sen ihanaan täyttymiseen asti "kaiken ennalleenasettamisessa". Me näemme monen suuren ja ihmeellisen tapahtuman kohdistuvan tähän elonkorjuuseen. Silloin tulee tuo suuri hädän aika, Jehovan päivä, Antikristuksen lopullinen ja täydellinen kukistuminen ja suuren Babylonin lankeaminen, alku juutalaisten suosion palaamiseen, meidän Herramme toinen adventti ja hänen valtakuntansa pystyttäminen sekä pyhien ylösnouseminen ja palkitseminen.

Me huomaamme ennustuksista, että tämän elonkorjuuajan alku ja loppu ovat selvästi osotetut, samoinkuin ne tapaukset, joiden aika on tällöin täyttyvä. Tämän niteen tarkotuksena on kiinnittää huomio profeetallisen ajan eri piirteisiin ja seurata ajan tapahtumia niiden huippukohtaan asti. Voidakseen ottaa vastaan sen todistuksen, täytyy lukijalla olla korvat kuulla (Ilm. 2: 7; Matt. 11: 15), ja täytyy hänen päättää nöyrästi syrjäyttää monia omistamiaan mielipiteitä huomatessaan, etteivät ne ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Me olemme vakuutetut, että ne, joilla on tällainen mieli, ja jotka kärsivällisesti, huolellisesti ja järjestyksessä lukevat tämän kirjan läpi, tulevat epäilemättä saamaan siitä suurta siunausta. Jos hyvä ja vilpitön sydän ottaa nämä opetukset vastaan, niin me vakuutamme, että niistä on tuleva voima erottamaan sellaisia maailmasta ja kypsyttämään heidät nisun tavoin aittaa varten. Meidän käsityksemme mukaan on Herra määrännyt näiden ennustusten ilmitulemisen nyt juuri virkistämään ja kypsyttämään ja erottamaan pyhiä, kuten nisua rikkaruohoista, tänä elonkorjuun aikana.

Se, jonka on sallittu katsoa Jumalan suuremmoiseen aikakausien suunnitelmaan, joka niin selvästi esittää tarkkaan järjestetyn jumalallisen suunnitelman syvän tarkotuksen ja ihmeellisen kantavuuden kuten se edellisessä niteessä on esitetty, saa varmaankin armon kokea, mitä Jumala suunnitelmansa aikojen ja aikakausien suhteen on suvainnut ilmottaa. Sen huomio näihin asioihin on tuleva monin verroin suuremmaksi kuin ainoankaan toisen edellisinä aikakausina, jolloin ei ole nähty niitä suuria siunauksia, jotka ovat olleet varattuna kaikille. Uskolliset Jumalan lapset ikävöivät tietää, milloin kunnian Kuningas tulee, ja pimeyden ruhtinas sidotaan; milloin valon lapset loistavat kuten aurinko ja pimeys tulee hälvenemään; milloin pyhät saavuttavat täydellisyyden Jumalan lapsina, ja huokaava luomakunta vapautetaan katoavaisuuden siteistä; milloin taivaallisen Isän ihana luonne on hämmästyvälle maailmalle täydelleen ilmenevä, taivuttaen kaikkien vanhurskautta rakastavien sydämet ylistykseen, rakkauteen ja kuuliaisuuteen.

Siltä jolla ei ole tällaista toivomusta, puuttuu harrastusta ja ymmärrystä Jumalan suunnitelmaan. Apostoleilla, profeetoilla ja enkeleillä on ollut tämä halu ja ovat he innokkaasti tutkineet aikaa, jonka Jumalan henki on määrännyt profeettain kautta. Ja Jumalalle on mieleen tällainen harrastus hänen lapsiensa puolelta; ja joskaan tätä toivomusta ei kenenkään suhteen tähän asti ole voitu tyydyttää, koska ei ole ollut sovelias aika, niin ei Jumala kuitenkaan ole tällaista harrastusta vastustanut. Päin vastoin kutsuu hän tiedustelevaa Danielia suuresti rakastetuksi, ja vastaa hänen kysymykseensä niin pitkälle kuin oli mahdollista hänen suunnitelmansa mukaan.

Tällaista tiedustelemista ei sentähden pidä pitää sopimattomana tunkeutumisena Jumalan salaisuuksiin. Jumala tahtoo, että meillä olisi tällainen harrastus hänen suunnitelmiinsa, ja kehottaa meitä "tutkimaan Raamatuita", ja "ottamaan vaarin profeetallisesta sanasta", jotta me olisimme oikeassa suhteessa totuuteen ja voisimme sen nopeasti omistaa, kun sen aika on tullut. Salaiset asiat kuuluvat Jumalalle, mutta ilmotetut meille ja meidän lapsillemme ijankaikkisesti. (5 Moos. 29: 29). Jos me sentähden tarkkaan pysymme kiinni Jumalan sanassa välttäen joutavia arveluja, niin on meillä luja pohja jalkaimme alla. Jos Jumalan suunnitelma ja ajat ja aikakaudet eivät ole ilmotetut Raamatussa, niin ei kukaan voi niitä löytää; eikä Jumala ole profeettainsa ja apostoliensa kautta ilmottanut mitään, jonka hän olisi aikonut ijankaikkisesti kätkeä. Aikanaan ja jumalallisen suunnitelman piirteitten, sen aikojen ja aikakausien mukaisesti ilmotetaan nämä asiat valvoville. Kuitenkaan ei suunnitelmaa kokonaisuudessaan eikä siihen kuuluvia aikoja voitu ymmärtää, ennenkuin oli tullut tätä varten määrätty aikakausi, "lopun aika". (Dan. 12: 9, 10). Ja muistakaamme, että ennenkuin on tullut Jumalan aika ilmottaa hänen salaisuuksiaan, ei tieto eikä hurskaus voi niitä keksiä. Joskin ennustukset vuosisatoja ovat olleet kaikkien silmien edessä, ei niitä ole voitu avata, eikä lukea niiden salaisuuksia ennenkuin oikea aika on tullut.

Kun muutamat hänen oppilaistaan tulivat meidän Herramme luokse tiedustellakseen Jumalan valtakunnan pystyttämisen aikaa, ennenkuin aika oli tullut sen paljastamista varten, vastasi hän: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." (Ap. t. 1: 7). Toisen kerran sanoi hän saman aineen suhteen: "Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee… Mutta minkä teille sanon, sen sanon kaikille: valvokaa." — Mark. 13: 32, 33, 37.

Näitä Herramme sanoja ei voi niin ymmärtää, ettei Isää lukuunottamatta kukaan koskaan saisi tietää näistä ajoista ja aikakausista. Yhtä vähän todistavat ne sitä, ettemme nyt voisi tietää näitä aikoja ja aikakausia, kuin ettei meidän Herramme nyt voisi niitä tietää. Ja se tosiasia, että Isämme suunnitelman pääpiirteet, samoin kuin hänen aikansa ja aikakautensa, nyt selvästi erotetaan, todistavat eittämättömästi, että me elämme pahan hallituksen lopun aikoja, ja tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa, jolloin tieto oli kasvava ja ymmärtäväiset tulisivat sen ymmärtämään. (Dan. 12: 4, 10.) Ellei ennustuksia koskaan voitaisi ymmärtää, niin ei olisi ollut mitään järjellistä syytä niiden antamiseen.

Nämä Mestarimme lausunnot osottavat, että Jumala ei ole jättänyt suunnitelmiensa eri osia oman onnensa tai sattuman varaan, vaan on hänellä tarkoin määrätyt ajat ja aikakaudet jokaista suuren työnsä piirrettä varten. Ja hänen ääretön voimansa ja viisautensa takaa sen, ettei tule tapahtumaan mitään erehdystä tai viivytystä.

Nämä sanat terottavat siis sen ajatuksen, että tähän aikaan asti ei Isä ollut ilmaissut suunnitelmansa yhteydessä olevia aikoja ja aikakausia kellekään, ei edes meidän Herrallemme Jeesukselle. Kaukana siitä yleisestä mielipiteestä, että meidän Herramme olisi soimannut näiden aikojen ja aikakausien etsimistä ja harrastamista, kieltäen mainituilla sanoilla sellaisen tutkimisen, on totuus ennemmin päin vastainen. Hänen sanansa osottavat selvästi, että joskaan heidän ei nyt annettu tietää aikoja ja aikakausia, tulisi aika, jolloin ne olisivat tärkeästä merkityksestä, ja jolloin ne ilmotettaisiin niille, jotka silloin valvoisivat. Tietäen sen tosiasian, että nämä jonakin aikana paljastettaisiin, ja että niillä silloin tulisi olemaan suuri merkitys, hän kehottaa heitä "olemaan varuillaan":, eikä jättäytymään välinpitämättömyyteen niiden suhteen, vaan "valvomaan", lakkaamatta, jotta he voisivat tietää milloin oikea aika oli tullut.

Ne, jotka aikakauden kuluessa ovat valvoneet, joskaan eivät ole saaneet nähdä kaikkea sitä, mitä ovat odottaneet, ovat yhtä kaikki sen kautta tulleet suuresti siunatuiksi ja maailmasta erotetuiksi. Se, joka elää tätä varten määrättynä aikana, ja joka on tottelevaisesti "valvonut", on tunteva, näkevä, "ymmärtävä", eikä jää tiedottomaksi tämän "elonkorjuu"-aikakauden ihmeellisistä tapauksista. Se, joka jonakin aikana laiminlöisi valvomisen, menettäisi niitä siunauksia, joille Mestari pani niin suurta arvoa, ja osottaisi se, että tämän maailman hyvyys ja tämän elämän aineelliset huolet ja nykyiset harrastukset ovat sellaisen niin soaisseet, että hän laiminlyö lupauksensa täysin vihkiytyä Herralle ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja tulevaa elämää.

Apostolit Pietari ja Paavali kiinnittävät huomiota näihin asioihin — aikoihin ja aikakausiin. Pietari selittää (2 Piet. 1: 16), ettemme me ole seuranneet tekaistuja taruja; että hän näki kirkastusvuorella kuvan Kristuksen tulevan valtakunnan kirkkaudesta siinä ihanassa "näyssä", jossa Mooses, Elijas ja Jeesus esiintyivät säteilevissä puvuissa. Mooses esitti vanhan ajan arvokkaita (Hebr. 11: 38—40), joista tulee taivaan valtakunnan maalliset edustajat, ja Eli ja esitti tämän evankeliumin aikakauden "voittajia". Kokonaisuudessaan esitti näky tulevaa kirkkautta, kun vanhurskaitten kärsiminen on loppunut ja armon mukainen valinta päättynyt. Vaikkakin Pietari kertoo tämän näyn, terottaa hän kuitenkin profeettain todistuksen tärkeyttä, sanoen: "Sitä lujempi on meillä nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin kun otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes päivä valkenee." (2 Piet. 1: 19.) Hän tiesi hyvin, ettei silloin kukaan vielä voisi ymmärtää ennustuksia kokonaisuudessaan ja sentähden täytyi pyhien olla valvovassa asemassa — ei tähystellen pilviä, vaan kaikkien niitten asioitten toteutumista, joista Jumala oli puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa kautta ennalleenasettamisen suhteen, ja "ennalleen asettamisen ajoista", jotka muodostavat niin laajan ja huomattavan osan heidän todistuksissaan. Hän vakuuttaa meille, että ennustukset ajan vieriessä tuovat meille yhä uusia totuuksia, kunnes päivä valkenee.

Apostoli Paavali selittää: "Aikakausista ja määräajoista ei teille, veljet, ole tarvis kirjottaa; itsehän varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. [Hiljaa, huomaamatta on se tuleva, eivätkä monetkaan sinä aikana tiedä, että he elävät siinä.] Kun sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä perikato, [äkisti tai nopeaan verrattuna menneen kuudentuhannen vuoden hitaaseen kulkuun, kuten meidän päiväämme kutsutaan höyryn ja sähkön nopeaksi päiväksi — ei äkkiä kuten salama, vaan äkkiä], niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon. — — — Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas". 1 Tess. 5: 1—4.

Kaikilla "veljillä" on kynttilä, ennustuksen varma sana, josta Pietari puhuu. Tämä kynttilä on kuten valo pimeässä paikassa; ja niin kauvan kuin he pysyvät oikeina veljinä, ollen uskovia, alistuvia ja nöyriä sanan tutkijoita, eivät he koskaan tule olemaan pimeydessä. He saavat koko ajan tarvittavan määrän totuutta ravinnokseen kuten ruokaa aikanaan. Ei koskaan ole sellaisten, jotka ovat eläneet sopusoinnussa Jumalan kanssa, tarvinnut elää tietämättöminä välttämättömistä totuuksista ja vaeltaa pimeydessä maailman kanssa. Aabraham ja Lot tiesivät ennakolta Sodoman hävityksestä. Jumala sanoi: "Kuinka minä salaisin Aabrahamilta sitä, mitä minä teen?" (1 Moos. 18: 17.) Noa tiesi kyllin ajoissa vedenpaisumuksesta voidakseen rakentaa arkin, Ja vieläpä päivä, jona hänen piti mennä arkkiin, oli hänelle ilmotettu. Ensimäisenä adventtina tiesivät Simeon ja Anna ja idän viisaat odottaa Messiasta. Itse asiassa oli odotus silloin yleinen. (Luukk. 2: 25—38; Matt. 2: 2; Luukk. 3: 15.) Ja jos Jumala siten toimi palvelijain huonekunnan kanssa, jättäisikö hän lasten huonekunnan vähemmälle? Meidän Herramme ja Päämme on sanonut: "En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä mitä hänen herransa tekee; vaan sanon teidät ystäviksi, sillä minä olen ilmottanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni." (Joh. 15: 15.) Varmaankin on meidän Herramme aikanaan tietävä ajat ja aikakaudet, koska juuri hänen tulee toimeenpanna suunnitelman suoritus, ja varmaankin on hän, ellei hän ole muuttunut, ystävilleen, pyhilleen, niille, jotka seisovat häntä lähellä ja ottavat osaa hänen työhönsä, tekevä suunnitelman tunnetuksi.

Yhtä varmasti kuin on kirjotettu: "Ei Herra Jehova tee mitään, ellei hän sitä ilmota palvelijoilleen profeetoille" (Am. 3: 7), ja yhtä varmasti kuin suurin osa hänen ilmotuksistaan heille ei ollut heitä varten, vaan meitä, evankeliumin aikakauden Seurakuntaa varten (1 Piet. 1: 12), yhtä varmasti eivät hänen uskollisensa tule olemaan pimeydessä, vaan tietävät, milloin Herran päivä on tullut. Se ei yllätä heitä kuten varas tai paula — huomaamatta; siliä he valvovat, ja heillä tulee olemaan luvattu valo näistä asioista aikanaan.

Apostoli selittää myöskin minkä tähden "veljet" tulevat tietämään ajat ja aikakaudet, eivätkä tule olemaan pimeydessä. Hän sanoo: "Sillä kaikki te olette valon lapsia ja päivän lapsia." (1 Tess. 5: 5.) Sellaiset ovat siinneet totuudesta, ja kehittyvät totuudessa yhä enemmän ja enemmän aina täyteen päivään asti, joka kuuluu heille. — Jaak. 1: 18; Joh. 17: 17, 19.

Huomaa, miten tarkoin sanat he tai ne ja te, näissä samoin kuin toisissa Raamatun kohdissa, erottavat mainitut kaksi luokkaa toisistaan — pyhät maailmasta. Se tieto, joka pyhillä tulee olemaan Herran päivänä, asetetaan sen tietämättömyyden vastakohdaksi, jossa maailma tulee olemaan tulevien tapausten merkityksen ja tarkotuksen suhteen. "Ei teille, veljet, tarvitse kirjoittaa." "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, eikä hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä perikato… eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä te olette valon lapsia." "Mutta", sanoo Herra, "pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämenne raskaudu päihtymyksestä ja juoppoudesta ja tämän elämän huolista, niin että se päivä äkkiarvaamatta yllättää teidät niinkuin paula; sillä se kohtaa kaikkia niitä, jotka asuvat koko maan pinnalla. Valvokaa siis [itseänne ja myös profeetallista sanaa] joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja voisitte seisoa Ihmisen Pojan edessä." — Luukk. 21: 34—36.

Tästä seuraa siis, että jos Jumalan lapsi, joka elää Herran päivänä, on pimeydessä ja tietämättömyydessä näiden asioitten suhteen, niin täytyy hänen joko elää maallisen elämän yltäkylläisyydessä ja maailman hengen hurmaamana tai raskauttavat häntä tämän elämän huolet. Kummassakin tapauksessa laiminlyö hän valvomisen ja lampun pitämisen puhtaana ja palavana ja öljyn astiassaan — s.o. Jumalan sanan sydämessään ja mielessään ja totuuden hengen itsessään.

Joskin paljon siitä, mitä profeetat olivat ennustaneet, oli yhteydessä aikojen ja aikakausien kanssa samoin kuin suunnitelman yksityisosien kanssa, niin tunnustivat he kuitenkin tietämättömyytensä niihin ennustuksiin nähden, joita he julistivat. (Katso Dan. 12: 8; Hes. 20: 49; Matt. 13: 17; 1 Piet. 1: 10—12.) Esitettyinä hämärin lausein ja kuvannollisella kielellä, sekä liitettyinä tulevaisuuden tapauksiin, oli heidän silloin mahdoton niitä ymmärtää. Siten, ennakolta kirjotettuina, todistivat ne jumalallisesta ennakolta tietämisestä ja järjestämisestä, ollen niille opiksi, jotka elivät niiden täyttymisen aikana, joskaan ne eivät olleet niiden julistajia varten. (Room. 15: 4.) Ne odottivat jumalalliseen suunnitelmaan ja inhimilliseen historiaan liittyneitten eri piirteitten kehittymistä, jotka Jumalan toimenpiteitten mukaisesti tulisivat avaamaan ne, ja rikastuttamaan kärsivällisiä, etsiviä Jumalan lapsia "ruualla aikanaan" koettelemusten ja vaikeusten hetkinä "pahana päivänä" — hädän päivänä, jolla tämä aikakausi tulee päättymään, ja jolloin uusi aika tai hallitus sarastaa.

Ihmeellinen nykyajan keksintö, joka hyvin sopii kuvaamaan jumalallista järjestelmää profeetallisiin aikoihin nähden, on n.k. yhdistetty aikalukko, jota muutamat suurimmat pankit käyttävät. Toisten yhdistettyjen lukkojen tavoin on avain tai kädensija aina lukossa kiinni. Tarvitaan määrätyt erityiset liikkeet, jotka ainoastaan lukon käyttäjä tuntee, jotta lukko avautuisi, jolloin pieninkin poikkeus oikeasta menettelytavasta, tekee avaamisen monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi. Yhdistetty aikalukko sisältää lisäksi sen omituisuuden, että pankkiholvin oveen liitetyn kellolaitoksen avulla voidaan ovet illalla niin sulkea, ettei kukaan voi niitä avata ennen kuin määrättynä tuntina seuraavana aamuna; ja silloinkin ainoastaan käyttämällä sitä ainoaa oikeaa lukolle määrättyä yhdistystä, joka suljettaessa on edeltäpäin määrätty.

Samalla tavalla on taivaallinen Isämme sinetillä sulkenut monta suunnitelmansa piirrettä yön kuluessa hänen suurella aikalukollaan, joka oli niin asetettu, ettei sitä voitu avata ennenkuin "ajan täyttyessä" — suuren ennalleenasettamispäivän aamuna. Ja silloin Jehovan Voideltu, jolla on "avain", ja joka ymmärtää lukkoon kätketyn yhdistyksen, "avaa, eikä kukaan ole sulkeva." (Ilm. 3: 7.) Hän avaa meille antamalla meille tiedon profeetallisen avaimen käyttämisestä, jotta ne, jotka etsivät ijäisen viisauden aarteita, voisivat ne löytää. Ja me voimme avata jumalallisen viisauden aarteita nyt, koska aamun hetki on tullut — joskin on aikaista eikä maailma näe vielä valoa. Mutta ainoastaan ottamalla huolellisesti vaarin määräyksistä, ja sovittamalla avaimen suuren Rakentajan viittausten mukaisesti, aarteet avautuvat meille.

Tämä kuvaus soveltuu todellakin koko Jumalan suunnitelmaan sen kaikissa osissa, sillä jokainen totuuden piirre ja jokainen ennustus ovat ainoastaan osia suuresta yhteydestä, joka nyt on avattu, koska on aamu — koska suuren aikalukon salvat ovat otetut pois. Ja tämä suuri yhtymä, kun se kerran on avattu, paljastaa täydelleen ja suuremmoisesti jumalallisen viisauden, vanhurskauden, rakkauden ja voiman kätketyt aarteet. Se, joka avaa, tulee totisesti tuntemaan Jumalan paremmin kuin koskaan ennen.

Tutkikaamme sentähden Raamattua kunnioittavalla mielellä, jotta me oppisimme, mitä Jumala näkee hyväksi opettaa meille aikojen ja aikakausien suhteen. Koska hän äskettäin on tehnyt meille selväksi suunnitelmansa suuret ulkonaiset piirteet, niin voimme syyllä odottaa, että hänen aikansa on tullut johtaa meitä hänen aikojensa tuntemiseen. Kuluneina aikoina olivat ajat ja aikakaudet viisaasti kätketyt, ja pyhät säilyttivät siten rohkeutensa, koska aika oli pitkä; mutta kun suunnitelma alkaa lähetä ihanaa täytäntöään, on pyhien etuoikeus saada tietää siitä, jotta he voisivat nostaa päänsä ja iloita, tietäessänsä, että heidän vapautuksensa lähestyy. (Luuk. 21: 28.) Aikojen paljastuminen lopun ajalla on oleva pyhille hyödyksi ja virkistykseksi, kun sitä vastoin niiden aikaisempi paljastuminen olisi vahingoittanut ja masentanut.

Meidän Jumalamme on selvästi järjestyksen Jumala. Jokainen työ, jonka hän tekee, on sopusoinnussa tarkkaan ennakolta tehdyn suunnitelman kanssa; ja hänen määrätyillä ajoillaan ja aikakausillaan on tärkeä merkitys ja huomattava osa tässä suunnitelmassa. Huomaa, että Jeesus syntyi määrättynä aikana. "Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa." (Gal. 4: 4.) Ei ennemmin, eikä myöhemmin, vaan juuri ajan täytyttyä. Meidän Herramme ensimäinen saarna koski aikaa. Hän tuli "ja saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia ja sanoi: 'Aika on täyttynyt, — — —; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi'." (Mark. 1: 15.) "Kristus kuoli kun aika oli tullut." (Room. 5: 6.) "Hän herätettiin kuolleista kolmantena päivänä (ennakolta määrättynä aikana) kirjotusten mukaan." (1 Kor. 15: 4.) Hänen palveluksensa aikana hänen vihollisensa koettivat lakkaamatta ottaa hänet kiinni, mutta he eivät voineet tehdä sitä, "sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut." — Joh. 7: 30.

Profeetallisia aikoja ei annettu uteliaisuuden tyydyttämistä varten, vaan sanan tutkijoille, jotta heille olisi mahdollista tuntea ennustetut tapaukset, kun niiden aika oli tullut. Siten esimerkiksi ennustukset ilmasivat ensimäisen adventin tai tulemisen ajan ja tavan, mutta sitä ei voitu ymmärtää ennen kuin Kristus oli tullut. Silloin se oli avuksi niille, jotka huolellisesti tutkivat Kirjotuksia, tunteakseen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksen, jonka Jumala oli lähettänyt suunnitelmansa ja ennustusten mukaan. Aivan samalla tavalla määräävät ennustukset toisen tulemisen ajan ja tavan, kun on tullut aika ymmärtää niitä tapauksia, jotta ne auttaisivat meitä tuntemaan hänen päivänsä, kun se on tullut — sen tapausten järjestyksen ja ajan vaatimukset. Jos huolellisesti lukee Vanhan Testamentin kirjotuksia, niin ei voi olla näkemättä sitä huomattua asemaa, joka niissä omistetaan aikamääräyksille, ja päivälleen asti kohdistuvaa tarkkuutta, joskin ne usein näyttävät kuuluvan hyvin vähäpätösiin tapauksiin. Mutta perusteellinen tutkija on huomaava, että nämä eri päivä- ja aikamääräykset ovat renkaita ihmeellisessä todistusketjussa, jotka suurella tarkkuudella viittaavat kahteen maailman historian ihmeellisimpään ja tärkeimpään tapaukseen: maailman Lunastajan ja Herran ensimäiseen ja toiseen tulemiseen ja kaikkiin niiden kanssa yhteydessä oleviin tapauksiin.

Se seikka, että enemmistö kristityistä on välinpitämätön näiden asioiden suhteen, ei ole mikään hyväksyttävä perustus niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään, [tulemistaan], ja toivovat hänen hyväksymistään, jotta he myöskin vajoaisivat samankaltaiseen laimeuden tilaan.

Tulee muistaa, että lihallinen Israel, Jumalan, "ystäviä" lukuunottamatta, loukkautui eikä tuntenut etsikkoaikaansa (Luukk. 19: 44), sekä että profeetat ovat ennustaneet kuinka molemmat Israelin huoneet loukkaantuvat — sekä nimellinen juutalaisten huonekunta että nimellinen kristittyjen huonekunta. (Jes. 8: 14.) Ainoastaan "jäännös" kummankin armohallituksen elonkorjuun lopussa on valmis ottamaan vastaan ja ymmärtämään niitä totuuksia, joiden aika on tullut, ja voi sen kautta päästä nauttimaan niitä erityisiä etuja ja oikeuksia, jotka sarastava uusi armohallitus tuo mukanaan. Tämän aikakauden lopussa tulee sentähden jokaisen yksityisen kristityn pitää huolta siitä, että hän kuuluu tuohon "jäännökseen" eikä tuohon laimeaan, huolettomaan ja välinpitämättömään nimikristilliseen seurakuntaan, joka varmasti tulee loukkaantumaan, kuten profeetat, Herra ja apostolit ovat ennustaneet, jota lihallinen Israeli esikuvasi, ja jonka Raamattu selittää olevan henkisen Israelin varjon tai esikuvan.

Mutta kuten aika-ennustukset aikanaan tulevat olemaan suuresta merkityksestä, osottaessaan niitä Jumalan suunnitelman eri piirteitä, jotka kuuluvat elonkorjuuseen, j.n.e., niin on myöskin totta, että tieto meidän Herramme tulemisen ja ilmestymisen tavasta, on erittäin välttämätön. Me pyydämme, että lukija tullessaan tähän kohtaan ainetta, kiinnittää siihen erityistä huomiota. Ja kaiken tämän tiedon pohjana täytyy olla pyhyyttä ja nöyryyttä, jonka täytyy raivata tietä sen vastaanottamiselle, tekemällä Jumalan lapsen kykeneväksi raivaamaan sydämestään ennakkoluulot ja ahkerasti tarkastamaan ja tutkimaan sitä, mitä on ilmotettu. Näin tapahtui Jeesuksen ensimäisessä tulemisessa. Ainoastaan vakavat, vihkiytyneet ja hiljaiset voivat erottaa ajan ja tavan. Maailmanmieliset ja raskautetut, nuo yltäkylläiset, eivät voi huomata ennustuksia eikä niitä aikain merkkejä, jotka osottavat niiden täyttymistä, ennenkuin elonkorjuu on ohi ja erityisen suosion kesä päättynyt.

Juutalaisen aikakauden lopussa tai "elonkorjuussa" olivat todella nöyrät ja vilpittömät "oikeat israelilaiset" odotuksessa, joka huomattavalla tavalla erotti heidät ylpeistä, maailman mielisistä ja itsevanhurskaista heidän ympäristöstään, niin etteivät he ainoastaan olleet paremmin valmistuneet ottamaan vastaan Jumalan suunnitelmaa sellaisena kuin hän oli sen järjestänyt, mutta myös herkemmät kuulemaan ja tutkimaan totuutta, kun he tulivat kosketukseen sen kanssa. Ja samalla kun meidän Herramme torjui luotaan itseensä tyytyväiset, soimaamishaluiset, virheitä etsivät ja viisastelevat fariseukset hämärillä tai väistelevillä vastauksilla, oli hänellä aikaa ja harrastusta tehdä totuuden selväksi sen nöyrille ja totisille etsijöille. (Matt. 13: 10—17; 16: 1—4; Mark. 7: 1—23; Luuk. 18: 18—30; Joh. 1: 45—51; Luukk. 24: 13—32 ja 33—49; Joh. 20: 24—28; 21: 1—12.) Ylpeät ja itsekylläiset ja kaikki, jotka seurasivat heitä, kompastuivat (Matt. 15: 14), kun sitä vastoin nöyrät ja totuutta janoavat vakavasti etsivät totuutta. (Matt. 13: 36; Mark. 4: 10.) Näille Herra selitti hämärät lausuntonsa sanoen: "Teille Jumalan valtakunnan salaisuus on annettu, mutta noille ulkopuolella oleville, [ei todellisille israelilaisille], kaikki tulee vertauksissa, jotta he näkevin silmin näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulevin korvin kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi."

Siten on myös tämän aikakauden lopussa. Totuus erottaa nyt samoin kuin silloinkin vilpittömät ja nöyrät ja johtaa heitä eteenpäin siihen tietoon, jonka aika nyt on tullut, ja vahvistaa ja valaisee heitä, jotteivät he nimikristillisyyden suuren enemmistön kanssa kompastuisi, kun sitä vastoin haaleat ja itseensä tyytyväiset hylkäävät ne totuudet, joiden aika on nyt tullut, koska heitä sokaisee heidän sydämensä nurja tila. Siksipä heidät hyljätään kelpaamattomina tulemaan Herran morsiameksi. — Ef. 4: 1; I Kor. 9: 27.

Monet ovat joutuneet suureen eksytykseen luullessaan, etteivät Jumalan työt ja hänen suunnitelmansa ole sanottavammasta merkityksestä, sekä ettei Jumala vaadi mitään muuta kuin kristillisen luonteen hyveitä, joka paraiten säilytetään pysymällä tietämättömyydessä. Miten eri tavalla esittääkään Raamattu tämän seikan! Se neuvoo meitä ei ainoastaan viljelemään kristillisen luonteen hyveitä, vaan lakkaamatta säilyttämään sellainen sydämen tila, joka tekee meidät kykeneviksi erottamaan totuuden — ja erittäinkin tuon suuren totuuden meidän Herramme läsnäolosta, kun sen aika oli tullut — ja kun armohallituksessa tulisi muutos tapahtumaan. Armohallitukseen kuuluvat totuudet ovat yhtä tärkeät tämän aikakauden lopussa kuin ne olivat juutalaisen aikakauden lopussa. Ne, jotka silloin eivät voineet erottaa totuutta, jonka aika oli tullut, eivät myöskään voineet ottaa vastaan niitä armon-etuja, joiden aika oli tullut. Ja samalla tavalla on tämänkin aikakauden lopussa: ne, jotka eivät huomaa niitä totuuksia, joiden aika nyt on tullut, koska epäusko ja maailmallisuus ovat heidät soaisseet, eivät voi tulla osallisiksi niistä erityisistä armon-eduista, joiden aika nyt on tullut. Ne eivät ole voittajia, eivätkä siis kelvollisia Kristuksen morsiameksi. He eivät voi tulla osallisiksi pyhien perinnöstä Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään. Nykyisten epäsuotuisten olosuhteitten tähden muodostaa totuus uskomme koetuskiven Jumalaa kohtaan, joka totuus viikatteen tavoin erottaa kelvolliset kelvottomista — nisun lusteista.

Profeetallisten aikojen tutkiminen on joutunut huonoon huutoon niiden väärien sovittelujen perustuksella, joita Kristuksen toisen tulemisen "adventistit" ynnä toiset ovat tehneet, jotka eivät ole saaneet nähdä niiden tapausten toteutuvan, joita he ovat odottaneet tapahtuvan heidän määrääminä aikoina. Me näemme kuitenkin, että Jumalan suunnitelmaan kuului näiden asioiden kätkeminen kaikilta muilta, paitsi määrätyltä luokalta, antamalla häväistyksen ja pilkan joutua tämän aineen osaksi, estäen siten tämän maailman viisaita ja ymmärtäväisiä käsittämästä niitä. (Matt. 11: 25.) Tämä oli, sitä emme epäile, yhtä paljon sopusoinnussa jumalallisen suunnitelman kanssa kuin Jeesuksen lähettäminen Nasaretiin, halveksittuun paikkaan, jotta häntä "nimitettiin nasaretilaiseksi" (Matt. 2: 23), vaikkakin hän todellisuudessa oli syntynyt tuossa kunniakkaassa Betlehemin kaupungissa. Kuten maailman viisaat ja ymmärtäväiset siihen aikaan sanoivat: "Saattaako mitään hyvää tulla Nasaretista?" niin huutavat monet näinä aikoina, kun on puhe profeetallisesta ajasta tai jostakin, joka on jollakin tavalla tekemisissä Kristuksen toisen tulemisen kanssa, se on "adventismia", ikäänkuin he tahtoisivat sanoa: "Voiko adventismista tulla mitään hyvää?" — vaikkakin he myöntävät, että monet ennustukset, jotka sisältävät aikamääräyksiä, eivät vielä ole täyttyneet, ja että Herran toinen tuleminen on Raamatun huomatuin aine.

Me tunnemme suurta myötätuntoa sekä ensimäisiä adventisteja (juutalaisia) kohtaan että toisia adventisteja kohtaan, joskin ainoastaan muutamat niin hyvin edellisistä kuin jälkimäisistä ovat käsittäneet ne totuudet, joita he ovat olleet niin lähellä, ja joita he kuitenkaan eivät ole voineet käsittää, koska niin hyvin edellisiä kuin jälkimäisiä on soaissut heidän väärä odotuksensa. Meidän ystävämme adventistit eivät ole kyenneet käsittämään Herramme toisen tulemisen tapaa eikä tarkotusta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa; siksipä he eivät ole odottaneet saavansa nähdä häntä "sellaisena kuin hän on", vaan sellaisena kuin hän oli. He luulevat, että hänen tulemisensa tarkotus on sellainen, että se täyttää, pyhiä lukuunottamatta, kaikki muut kauhulla ja pelolla; että hänen tarkotuksensa on koota valitut, hävittää muut ihmiskunnan jäsenet ja polttaa koko maailma. Omaksuen tällaisen käsityksen, käyttävät he profeetallisia aikoja ruoskana kurittaakseen ja ajaakseen ihmiskuntaa Jumalan puoleen. Mutta maailma katseli tyynesti tätä ja sanoi, että he olivat tyhmiä haaveilijoita, ja että jos löytyy Jumala, niin on hän varmaan sekä järjellisempi että vanhurskaampi. Maailman iva tuli yhä katkerammaksi ja katkerammaksi, kun heidän yhä uudistuvat ennustuksensa aineen katoamisesta ja maailmoiden häviämisestä eivät pitäneet paikkaansa. Täten me olemme tulleet siihen tilaan, että sellaisetkin kristityt, jotka hyvin tietävät, että ennustuksilla ja aikamääräyksillä on suhteellisesti huomattava asema jumalallisessa ilmestyksessä; epäuskoisella hymyllä kuuntelevat puhetta näistä aineista tai suorastaan julkisesti ylenkatsovat niitä. Mutta autuas on se,

"Ken tyynnä maailman pilkan kantaa vaan.
Ei vainon alle vaivu hän.
Ei saa hänt' tuska tuima turtumaan,
ei myöskään juonet Saatanan."

Mutta Jumala ei antanut aikaennustuksia sellaista tarkotusta varten, eikä hän tule koettamaan käännyttää maailmaa sellaisella tavalla; sillä hän etsii sellaisia rukoilijoita, jotka häntä hengessä ja totuudessa rukoilevat (Joh. 4: 23), eikä sellaisia, jotka häpeävät palvella häntä. Jos hänen aikomuksensa olisi ollut pelottamalla pakottaa ihmisiä tottelevaisuuteen, olisi hän keksinyt jonkun onnistuneemman tavan kuin ajan julistamisen — kuten ystävämme adventistit ovat osottaneet. Profeetallista aikaa ei annettu tekemään maailmaa rauhattomaksi, eikä ylipäänsä maailmalle missään suhteessa, vaan valistamaan, vahvistamaan, lohduttamaan, kehottamaan ja johtamaan Seurakuntaa (valituita) vaikeina aikoina maailmanajan lopulla. Sentähden on kirjotettu: "Jumalattomat eivät näitä tottele (ymmärrä), mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin." Näille siitä tulee "ruokaa aikanaan" joka muun ravinnon yhteydessä vahvistaa niitä, jotka sitä käyttävät, niin että voivat "kestää pahana päivänä" — sinä hädän päivänä, jolla tämä aikakausi päättyy. Se auttaa heitä käsittämään ihmeellisiä tapahtumia heidän ympärillään, etteivät menehdy pelvosta ja vavistuksesta, eivätkä tule sekaantumaan niihin päätelmiin ja tieteisiin, joita väärin sillä nimellä kutsutaan — ja joista se päivä tulee olemaan tulvillaan. Sitten voivat he myös kuluttavan tulen [hädän] alla todistaa Jumalasta ja hänen suunnitelmastaan ja opettaa kansaa — osottaa Jumalan suunnitelman lopulliseen ihanaan päämäärään, kohottaen pelastuksen lipun kansojen eteen. — Jes. 62: 10.

Tämä on aikaennustuksen tarkotus. Kuinka tärkeä ja välttämätön se onkaan, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, täysin varustettu tällä ajalla. Ilman näitä profeetallisia ajantodistuksia voisi olla mahdollista, että näkisimme tapahtumat Herran päivänä tietämättä niistä mitään tahi tuntematta velvollisuuksiamme ja oikeuksiamme sinä aikana. Älköön sentähden kukaan tosi-vihkiytynyt pitäkö ala-arvoisina näitä profeetallisia ajantodistuksia. Ne ovat aijotut johtamaan sanojamme ja tekojamme Tuhatvuotispäivän aikaisessa aamusarastuksessa, ennen auringon nousua, maailman ja nimikirkon nukkuessa tietämättöminä ja huolettomina niistä armotaloudenmuutoksista, joita nyt tapahtuu. Nämä profeetalliset ajanmääräykset olivat suureksi osaksi keinoja Jumalan kädessä vetämään kirjottajan huomion täydellisemmin ja huolellisemmin jumalallisen suunnitelman muihin osiin. Näille ajanmääräyksille omistettu huomio ei voi olla tuottamatta pysyväistä hyötyä tutkijalle. Ne eivät ainoastaan ilmota hänelle "nykyistä totuutta", vaan antavat myös voimaa ja elävää todellisuutta kaikille raamatullisille totuuksille, todistamalla että kaikki Jumalan suunnitelmat ovat yhteisvaikutuksessa aikaan ja tapaan nähden hänen ihanien aikomuksiensa kehittämisessä.

Niiden ennustuksien epäonnistuminen, joita adventistit, jotka ottivat määrätäkseen ajan maailman polttamiselle y.m., y.m., tekivät, on koskenut enemmän odotettujen tapahtumain luonnetta kuin aikaa. Juutalaisten tavoin erehtyivät he odottaessaan väärää asiaa oikealla ajalla. Tämä oli toinen syy heidän kykenemättömyyteensä selvästi ymmärtää totuutta, mutta pääsyy tähän oli se seikka, ettei aika vielä ollut tullut sen selvemmälle paljastamiselle. Ja kumminkin oli aika pyhien herättämiselle tutkimaan Herran ilmestymistä — aika mennä Ylkää vastaan ja aika pettymykselle ennen hänen oikeaa tuloaan — johon kaikkeen viitattiin Herramme vertauksessa kymmenestä neitseestä, kuten edempänä tulemme sen osottamaan. Niinkuin edellisessä osassa on näytetty, on se tuli, joka tulee kuluttamaan maan Herran päivänä, esikuvauksellinen, eikä kirjaimellinen. Seuraavassa luvussa osotetaan, että niiden muutamien aikaennustusten sovelluttamiset, jotka ennustukset adventistit erehdyttävinä hylkäsivät, eivät olleet erehdyksiä, vaan oikeita, ja että ne selvästi ilmottavat tämän ajan esikuvauksellista tulta — joka jo palaa.

Adventistit, jotka työskentelivät sen vaikeuden alaisina, että odottivat kirjaimellista maan palamista, koettivat pakottaa kaikkia erilaisia profeetallisia aikajaksoja yhteiseen päättymispäivään — päälle päätteeksi tavalliseen vuorokauteen. Täten tekivät he väkivaltaa toisille ennustuksille saadaksensa niitä sopimaan yhteen ja päättymään samaan aikaan toisten kanssa. Tuo selvempi käsitys, joka meillä nyt on jumalallisesta suunnitelmasta, ilmaisee erilaisien ajanennustuksien välillä vallitsevan täydellisen yhtäpitäväisyyden, eikä ole ollenkaan tarpeellista kääntää tahi tehdä väkivaltaa muutamille niistä, saadakseen niitä sopimaan yhteen toisien kanssa. Kun me seuraavassa luvussa alamme tarkastella johtavia ennustuksia, emme rakenna mitään järjestelmää tahi selitystapaa, jonka mukaan koettaisimme sovitella kaikkia profeetallisia aikakausia, vaan me seuraamme huolellisesti jokaista eri aikakautta sen loppuun, ja vasta sen jälkeen kudomme yhteen sen järjestelmän eli suunnitelman, jonka salaisuuksien suuri Ilmottaja täten ilmaisee. Tällöin huomataan, että järjestys ja sopusointu Jumalan suunnitelmassa aikaan ja aikakauteen nähden ovat yhtä ilmeiset kuin ne ihanat piirteet tässä suunnitelmassa, jotka edellisessä osassa havaittiin ja jotka ovat piirretyt aikakausien kartalle. Ja kun suuri maailmanaikakausien kello lyö profeetallisella kellotaululla määrätyt tunnit, tulevat ennustetut tapahtumat toteutumaan yhtä varmasti kuin sekin, että Jumala etukäteen on ne ilmottanut.

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta, että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa — jonka edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan pystyttämiseen koko taivaan alle.

Ajanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten aikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä varmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme. Voidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja laskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen ihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen luomisesta.

Sitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri tavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei voi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa, jotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen kymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä otaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon tuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille. Esimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin ja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla, otetaan todistukseksi, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on ollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden ympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika, lasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on hyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat ne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia vuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat, ja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että nuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen, muutamissa sadoissa vuosissa.

Esitämme toisen esimerkin: — "Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson mutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen kymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme vuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi tuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä tiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta. Vertailevien laskelmien nojalla otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa geoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä, kun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu geoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen jääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta." [Prof. N. Joly kirjassaan "Ihminen ennen metalleja".]

Luonnollisesti me, jos me laskisimme aivan samalla tavalla kuin nämä suuret miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin suuriin tuloksiin. Mutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna kysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat olleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin muuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään yhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan päivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on säilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon mutaa ja jätteitä vedenpaisumus onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan tuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden suurien nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia muille, jotka eivät ole liian suuria, että kaksi tiilikiveä, heitetyt tuohon "mutaiseen maahan" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja pehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin kun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä erotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi oppimattomalle henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen putosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui niinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät kahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet kaksi aivan samanlaista tiilikiveä.

Ei ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta, joka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat laskea, miten monta tuhatta vuotta mahdollisesti oli kulunut niiden monien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät luurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen historiantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja luurangon alta, osia n.s. "ruuhesta", sellaista, jota käytettiin Missisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka kokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta todistuksesta, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin mitä Raamattu opettaa.

Me jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut, joita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa aineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta. Mutta mitä löydämme? — Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi selvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on kaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa perimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin, koska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma perustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut perimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin babylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät meidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän hämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät Tsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat "alkavat tulla luotettavimmiksi." Kreikassa, joka on ollut tunnettu sivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa ennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, — mitä löydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten kahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana on aika, joka on tunnettu Kreikan "jumalaistarullisen tahi historiantakaisen" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen kertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen on elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin yhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen Jumalan johdon ja varjeluksen alainen.

Niinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei ole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan kauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale Collegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: "Tarkka tapa määrätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen oli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. Ensimäinen määrätty aika tapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa — Nabonassarin aikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat aikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa leikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen olympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat vasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa siitä tapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K."

Lisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista ovat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne ovat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään ansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta Cyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen Ajanlasku.

"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin nähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin aikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada historiallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. — — Assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat tehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita kirjainmerkkejä. — — Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan ylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja konsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu oikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa siinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai parisataa vuotta aikaisemmin."

Clinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv. 283): "Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää ihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien tiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata ainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille säilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät jälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet vastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia, aikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat jättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella uskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen ilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa inhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä."

Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista — ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen vuoden aikana, — antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen ajanlaskun yhtäjaksoisuus — paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan. Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa) jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti. Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.

Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen, joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella osottavat — asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien kanssa.

Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla, että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä. Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan sanasta — jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.

Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.

Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta vuoteen 1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi, ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla. Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6—9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh. 7: 23; Luuk. 13: 11—16; 14: 1—5.) Samalla tavalla antityypillisenä Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "joka tahtoo" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.

Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa) huomautettua asiaa, että päivä-sana on epämääräinen ja merkitsee ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä. — — Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. — 2 Piet. 3: 8, 10.

Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso, joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi, tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me nyt jo olemme siinä aikakaudessa. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.

Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.

Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen. Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla, pysyvät koossa ja käsitellään.

Lyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen

Seuraavaa lyhyttä katsausta ajanlaskullisiin aikakausiin voitanee oikeudella nimittää raamatulliseksi ajanlaskuksi, koska yksinomaa raamatullista alkulähdettä on seurattu Kyyroksen ensimäiseen vuoteen asti, 536 e.K., jonka asiantuntijat ylimalkaan hyväksyvät ja pitävät oikeana vuosilukuna. Tähän päättyy raamatullisen ajanlaskun lanka — vähän myöhemmin sitä aikaa, jolloin maailman historia alkaa tulla luotettavaksi. Tämä on itsessään ihmeellinen todistus Jumalan johdosta ja huolenpidosta auttaa meitä ainoastaan siinä, jossa emme voi itseämme auttaa.

Aadamin luomisesta

Vedenpaisumisen päättymiseen………….. 1656 vuotta
Siitä Aabrahamin kanssa tehtyyn liittoon . 427 "
Siitä Israelin lähtemiseen Egyptistä ja
lain antamiseen……………………. 430 "
Siitä Kaanaan jakamiseen……………… 46 "
Tuomarien aikakausi………………….. 450 "
Kuninkaiden aikakausi………………… 513 "
Autiona olemisen aika………………… 70 "
Siitä vuoteen 1……………………… 536 "
Siitä vuoteen 1873…………………… 1872 "
Yhteensä 6000 "

Kun me tarkastamme näitä jaksoja kutakin erikseen, voinee lukija laskea ne itsekseen, jotta näkisi, mitenkä vahva perustus uskollemme on pantu Jumalan sanaan. Tulemme huomaamaan kaksi aukkoa Vanhan Testamentin historiallisessa kertomuksessa, mutta kun sitte huomaamme Jumalan Uudessa Testamentissa pitäneen huolta silloista, jotka johtavat näiden aukkojen yli, on se lisäävä luottamustamme siihen, että Jumala on niin järjestänyt alkulähteen, että hänen aikansa ja hetkensä olivat peitetyt, kunnes hänen määrätty aikansa niiden ilmottamisesta oli tullut, — aivan niinkuin hän oli tehnyt toistenkin totuuksien kanssa, kuten jo on huomautettu.

Tahdomme nyt tarkastella edellisiä aikajaksoja kutakin erikseen ja siinä järjestyksessä missä ovat ylempänä merkityt, Kyyroksen hallitukseen asti. Pitäkää Raamattu käsillä ja tarkastakaa jokainen ote, että ottaisitte tämän vastaan Jumalan, eikä ihmisten sanana.

Ajanlasku Aadamin ajasta siihen päivään jolloin vedenpaisumus päättyi.

"Adam oli 130 ajastajan vanha, ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Set" — 1 Moos. 5: 3……………… 130 vuotta "Set oli 105 ajastajan vanha ja siitti Enoksen" — 1 Moos. 5: 6……. 105 " "Enos oli 90 ajastajan vanha ja siitti Kenanin" — 1 Moos. 5: 9……. 90 " "Kenan oli 70 ajastajan vanha ja siitti Mahalaleelin" — 1 Moos. 5: 12 . 70 " "Mahalaleel oli 65 ajastajan vanha ja siitti Jaredin" — 1 Moos. 5: 15…… 65 " "Jared oli 162 ajastajan vanha ja siitti Eenokin" — 1 Moos. 5: 18…… 162 " "Eenok oli 65 ajastajan vanha ja siitti Metusalan" — 1 Moos. 5: 21…. 65 " "Metusala oli 187 ajastajan vanha ja siitti Lamekin" — 1 Moos. 5: 25…… 187 " "Lamek oli 182 ajastajan vanha ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Noa" — 1 Moos. 5: 28, 29…………. 182 " "Noa oli 600 ajastajan vanha, koska vedenpaisumus tuli maan päälle" — 1 Moos. 7: 6………………….. 600 " Yhteensä Aadamin luomisesta siihen päivään kunnes vesi kuivui ____ — 1 Moos. 8: 13…………………. 1656 "

Ei voi pyytää mitään yksinkertaisempaa ja päivälleen tarkempaa kuin tämä on. Tarkastakaamme nyt seuraavaa jaksoa.

Ajanjakso vedenpaisumuksesta liittoon Aabrahamin kanssa, heti Taran, hänen isänsä kuoltua.

"Sem siitti Arfaksadin kahta vuotta
vedenpaisumuksen jälkeen"
— 1 Moos. 11: 10………………… 2 vuotta
"Arfaksad oli 35 ajastajan vanha ja
siitti Salan" — 1 Moos. 11: 12……. 35 "
"Sala oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Eberin" — 1 Moos. 11: 14…………. 30 "
"Eber oli 34 ajastajan vanha ja siitti
Pelegin" — 1 Moos. 11: 16………… 34 "
"Peleg oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Regun" — 1 Moos. 11: 18………….. 30 "
"Regu oli 32 ajastajan vanha ja siitti
Serugin" — 1 Moos. 11: 20………… 32 "
"Serug oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Nahorin" — 1 Moos. 11: 22………… 30 "
"Nahor oli 29 ajastajan vanha ja siitti
Taran" — 1 Moos. 11: 24………….. 29 "
"Tara oli 205 ajastajan vanha ja kuoli"
— Moos. 11: 32………………….. 205 "
Yhteensä 427 "

Tämäkin on hyvin yksinkertasta ja tarkkaa. Mutta seuraavaa jaksoa ei ole niin helppo seurata; sillä suora ajanlaskullinen polveutuma katkaistaan israelilaisten lähtöön asti Egyptistä. Niinmuodoin olisi vallan mahdotonta mennä eteenpäin, elleivät Paavali ja Stefanus, Jumalan puhetorvina, antaisi meille yhdistävää rengasta.

Ajanjakso liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen.

Paavali selittää tämän ajanjakson pituuden olleen neljäsataakolmekymmentä vuotta (Gal. 3: 17). Liitto sisälsi lupauksen Kaanaan maan ijankaikkisesta omistamisesta, ja vaikka se useita kertoja uudelleen vahvistettiin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, oli se kumminkin aina sama liitto. (Katso 1 Moos. 12: 7, 8; 13: 14—18; 26: 3, 4; 35: 9—12; 46: 2—4; 50: 24.) Kuten näkyy vertailusta 1 Moos. 12: 1—5, 7 ja Apt. 7: 2—5 välillä, tehtiin liitto (edelläkäyneen lupauksen mukaan), niinpian kun Aabraham täydellisesti oli noudattanut niitä ehtoja, joiden nojalla hänen piti saaman sen: s.o., kohta kun hän oli astunut Kaanaan maahan, joka tapahtui heti hänen isänsä kuoltua. Hän kuoli matkalla Kaanaasen, Haranissa. Kun meillä siten on Stefanuksen sanojen kautta vahvistettu vuosiluku liiton tekemiselle — kohta Taran kuoleman jälkeen — ja kun meillä sen lisäksi on Paavalin sana, että laki annettiin neljäsataakolmekymmentä vuotta liiton jälkeen, täyttyy tällä tavoin aukko Vanhan Testamentin ajanlaskussa Uuden Testamentin kautta. Mutta lukekaamme kertomusta huolellisesti, jotta näkisimme miten huolellisesti yhdistämissilta on rakennettu.

"Ja Herra oli sanonut Aabrahamille [ennen kun hän jätti Mesopotamian, kaldean Urin]: Lähde maaltas ja suvustas ja isäs huoneesta [veljiesi y.m. luota] siihen maahan, jonka minä sinulle osotan; ja [jos siten teet] teen minä sinut suureksi kansaksi", j.n.e. (1 Moos. 12: 1, 2. Vertaa Apt. 7: 2.) Tämä osottaa sen, että Jumala oli ehdottanut liittoa Aabrahamille ennen Taran, hänen isänsä kuolemaa, ja ennen kun hän muutti Haran'iin tahi Karran'iin. Oli kuitenkin ehto, jossa kysyttiin Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta, ennen kun liitto todella voitiin tehdä. Tämä ehto sisälsi sen, että hänen piti osottaa luottamustansa lupaukseen jättämällä synnyinmaansa ja sukunsa mennäkseen siihen maahan, johon häntä oli käsketty menemään. Tämän Aabraham teki, ja kun hänen vaimollaan, hänen veljensäpojalla Lotilla ja hänen ijäkkäällä isällään oli sama usko ja halusivat seurata häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, sallittiin se heille, ja nuo neljä läksivät matkalle lupauksen maahan. Hänen isänsä Tara kuoli matkalla, Haran'issa, jonka jälkeen Aabraham tuli Kaanaasen, siellä vahvistaaksensa ja solmitakseen liiton. Niinkuin Stefanus selitti Israelille: — "Ja kun hänen isänsä oli kuollut, käski Jumala hänen muuttaa siihen maahan, jossa te nyt asutte." "Niin Aabraham läksi [Haran'ista], niinkuin Herra hänelle sanonut oli", (Apt. 7: 4; 1 Moos. 12: 4) ja liitto tehtiin kohta sen jälkeen, kun hän oli tullut maahan (Moos. 12: 5—7.) Niinmuodoin on meillä vuosiluku liitolle, ja neljänsadankolmenkymmenen vuoden alkamiselle määrätty välittömästi seuraamaan Taran kuoleman jälkeen, ja täydellinen ajanlaskullinen ketju lain antamiseen asti. Ensimäinen piirre laissa oli Passah-juhla, joka asetettiin samana päivänä, jolloin Israel lähti Egyptistä. — 2 Moos. 12: 41—43, 47, 50, 51.

Tämän kanssa yhtäpitävästi luemme: "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta; ja tapahtui neljänsadankolmenkymmenen vuoden päätyttyä, vieläpä samana päivänä tapahtui, että Herran sotajoukot läksivät Egyptin maasta". — 2 Moos. 12: 40—42, 51. (engl. kään.)

Muutamat voivat pitää Mooseksen ja Paavalin tietoja eriävinä (2 Moos. 12: 40—42 ja Gal. 3: 17.) Toisen mukaan oli Israelin lasten asuminen Egyptissä neljäsataakolmekymmentä vuotta, ja toisen mukaan oli neljäsataakolmenkymmentä vuotta liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen. Voisi silloin olettaa, että jos oli ainoastaan neljäsataakolmekymmentä vuotta Aabrahamin tulosta Kaanaan maahan lain antamiseen, täytyi Israelin lasten asuminen Egyptissä olla paljo lyhyempi. Mutta huomattava on, ettei sanota, että Israelin eleleminen Egyptissä oli neljäsataakolmekymmentä vuotta, vaan että koko se aika, jolloin tämän kansan, joka myös asui Egyptissä, eleleminen kesti, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta: — "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta." Eleleminen, jota tässä tarkotetaan, alkoi kun Aabraham ensin tuli Kaanaan maahan. (Hebr. 11: 8, 9.) Israel eleli Aabrahamissa ja Iisakissa ja Jaakobissa, samoin kuin Levi antoi kymmenyksiä Melkisedekille, kun hän vielä oli isänsä kupeissa. — Hebr. 7: 9, 10.

Liitto Aabrahamin kanssa astui voimaan kohta kun hän, jätettyänsä Haran'in tahi Karran'in, astui jalkansa Kaanaaseen, lupauksen maahan. Siitä hetkestä oli hän, ja hänen kanssaan koko syntymätön Israel lupauksen perillisiä ja oleskelioita eli toivioretkeläisiä, odottaen Jumalaa, että hän täyttäisi lupauksen. Tämä eleleminen oli kestänyt päivälleen neljäsataakolmekymmentä vuotta, kun Israel läksi Egyptistä ja sai lain ensimäisen piirron, passah-juhlan asettamisen. Mooseksen ja Paavalin tiedonannot tarkottavat sentähden aivan samaa ajanjaksoa, joten heidän kauttansa saamme varman todistuksen siitä, että liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen oli neljäsataakolmekymmentä vuotta. Paavali pani erityistä painoa sille asianhaaralle, että passah-juhlaa oli pidettävä lain antamisen alkuna (jota myös Mooseskin osottaa, 2 Moos. 12: 42, 43, 47, 50), ja Mooses painosti erityisesti ajanjakson täsmällisyyttä päivälleen.

Niinmuodoin on meillä kolmas ajanjakso selvästi määrätty. Ja jos otamme huomioon sen täsmällisyyden aivan päivälleen, jolla Herra antaa meille tämän renkaan ajanlaskun ketjussa, herättää tämä meissä varmaa luottamusta, etenkin ajatellessamme, ettei tällä täsmällisyydellä ollut suurtakaan merkitystä entisajan seurakunnalle, vaan olikin se tarkotettu ainoastaan nykyajan käyttöä varten.

Ajanjakso Egyptistä lähdöstä Kaanaan maan jakamiseen sukukuntien kesken.

Israelin neljääkymmentä vuotta, tahi "kiusauksen päivää korvessa" (5 Moos. 8: 2; Ps. 95: 8—10; Hebr. 3: 8, 9) seurasi kuusi-vuotinen sota Kaanaassa ja maan jakaminen sukukunnille. Yksi vuosi, kuukausi ja viisi päivää kului heidän lähdöstään Egyptistä heidän lähtöönsä Sinailta Paraniin (4 Moos. 33: 3; 10: 11—13.) Ja silloin sieltä, Kades Barneasta Paranin korvessa, vakoojat lähetettiin. (4 Moos. 13: 4—27; 32: 8—13.) Eräs näistä, Kaleb, sanoi, kun hän pyysi osaansa maan jakamisessa (Joos. 11: 23; 10: 42): "Minä olin neljänkymmenen ajastaikainen, kun Mooses, Herran palvelija, minut lähetti Kades-Barneasta vakoamaan maata, ja minä toin hänelle jälleen vastauksen. — — Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän oli sanonut. Tämä on viides ajastaika viidettäkymmentä sittekun Herra näitä sanoi Moosekselle, kun Israel vaelsi korvessa. Ja katso, minä olen tänäpäivänä viiden ajastajan vanha yhdeksättäkymmentä." (Joos. 14: 7, 10.)

[Me otamme lukuun ainoastaan kokonaisia vuosia, koska tarkempi lasku on mahdoton. Välistä, niinkuin ylempänä, ovat vuodet jonkun murto-osan pitemmät. Ja toiset taas ovat jonkun murto-osan lyhemmät, kuten Sedekian hallitus. Sedekian sanotaan hallinneen 11 vuotta (2 Aikak. 36: 11, Jerem. 52: 11); kumminkin selviää värsyistä 4—7:mään jälkimmäisessä luvussa, että hänen todellinen hallituskautensa oli kymmenen vuotta, neljä kuukautta ja yhdeksän päivää. Me uskomme, että nämä vuosien murto-osat tasottavat toisensa, ja vakaumuksemme on, että Herra on johtanut ja järjestänyt sen. Sitä tukee ne tulokset ja johtopäätökset, jotka siitä johtuvat ja täsmällisyys päivälleen suurissakin ajanjaksoissa, kuten on huomautettu. Esimerkkejä Jumalan järjestyksestä ja täsmällisyydestä, katso 1 Moos. 7: 11; 8: 13; 2 Moos. 12: 40, 41.]

Siten huomataan, että maan vakoamisesta sen jakamiseen sukukunnille oli neljäkymmentäviisi vuotta, niinkuin Joosua todistaa, ja vähän yli vuoden lähdöstä vakoojien lähettämiseen, joka tekee neljäkymmentäkuusi kokonaista vuotta ja muutamia kuukausia yli aina Egyptistä lähdöstä maan jakamiseen asti. Koska ensimäiset neljäkymmentä näistä vuosista vietettiin korvessa, niinkuin monesta raamatunpaikasta näkyy, etenkin Apt. 7: 36 ja Hebr. 3: 9, vietettiin jälelläolevat kuusi vuotta maan jakamiseen Kaanaassa valloittamalla ja omistamalla luvattu maa.

Tuomarien aikakausi.

Me tulemme nyt ajanlaskun vaikeimpaan osaan, ajanjaksoon maan jakamisesta Saul'in voitelemiseen kuninkaaksi. Sitä kutsutaan tavallisesti tuomarein aikakaudeksi, vaikkei tuomarinvirka ollutkaan yhtämittaisesti täytetty. Tuomarien kirjassa ja 1 Samuelin kirjassa oleva kertomus mainitsee yhdeksäntoista jaksoa, jotka yhteensä käsittävät lähemmä neljäsataaviisikymmentä vuotta; mutta ne ovat niin yhteydettömiä ja katkonaisia, sekasia ja niin suuressa määrässä sotkeutuneet, ettemme niistä voisi saada esille mitään varmaa tulosta, ja olisimme pakotetut lopettamaan tutkimuksemme tähän, niinkuin toiset ovat tehneet, ellei Uusi Testamentti täyttäisi, mitä tässä puuttuu. Paavali ilmottaa, että kun Jumala oli jakanut heille maan arpomisen kautta "antoi hän heille tuomareita [noin] neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa Samuel profeettaan saakka. Ja sitten he anoivat kuningasta, ja Jumala antoi heille Saulin." — Apt. 13: 19—21. (Ruots. kään.)

Vanhassa Syrialaisessa Uuden Testamentin käännöksessä, joka on vanhempi kaikkia kreikkalaisia käsikirjotuksia, kuuluu tämä: Neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa antoi hän heille tuomareita Samuel profeettaan asti — joka oli viimeinen tuomareista. Apostolin tiedonantoa tämän tuomarien aikakauden pituudesta, pidämme erityisesti aijottuna ratkaisuna tälle asialle. Ainoastaan kahdessa tapauksessa — noissa neljässäsadassakolmessakymmenessä vuodessa liitosta lakiin, ja tässä tuomarien ajassa, — on jonkun verran epätietoisuutta Vanhan Testamentin ajanlaskussa, mutta molemmat jaksot ilmotetaan selvästi Uudessa. Onko ajateltava, että tämä olisi ollut ainoastaan sattuma? Eikö ole järkevämpää otaksua että Jumala ensin kätki asian, jättämällä Vanhan Testamentin kertomuksen epätäydelliseksi ja sittemmin täytti Uudessa Testamentissa sen, mitä puuttui, jotta määrätyn ajan tullessa, kun huomio kiintyisi siihen, ne, joilla olisi kylliksi halua vertailemaan tiedonantoja, löytäisivät puuttuvat renkaat täydennettyinä sellaisella tavalla, joka on omiaan herättämään luottamusta suureen ajanmäärääjään.

Kuninkaitten aikakausi.

Saulin hallitus käsitti sen nelikymmenvuotisen ajan, joka seurasi viimeistä tuomaria, kunnes David voideltiin kuninkaaksi, niinkuin ylempänä on osotettu; ja hänen jälkeensä on helppo löytää Davidin suvun kuninkaiden hallituskausia Aikakirjoissa, kuten seuraa:

Saulin "aikakausi" (eng.) Apt 13:21… 40 vuotta
David hallitsi . 1 Aikak 29: 27….. 40 "
Salomo " . 2 Aikak 9: 30…… 40 " Rehabeam " . " " 12: 13…… 17 "
Abia " . " " 13: 2…… 3 "
Asa " . " " 16: 13…… 41 "
Josafat " . " " 20: 31…… 25 "
Joram " . " " 21: 20…… 8 "
Ahasia " . " " 22: 2…… 1 vuoden
Atalia " . " " 22: 12…… 6 vuotta
Joas " . " " 24: 1…… 40 "
Amasia " . " " 25: 1…… 29 "
Usia " . " " 26: 3…… 52 "
Jotam " . " " 27: 1…… 16 "
Ahas " . " " 28: 1…… 16 "
Hiskia " . " " 29: 1…… 29 "
Manasse " . " " 33: 1…… 55 "
Amon " . " " 33: 21…… 2 "
Josia " . " " 34: 1…… 31 "
Joakim " . " " 36: 5…… 11 "
Sedekia " . " " 36: 11…… 11 "
Yhteensä 513 "

Seitsemänkymmentä hävityksen vuotta.

Tämä vie meitä siihen ajanjaksoon, jolloin maa oli autiona, ja joka kesti seitsemänkymmentä vuotta ja päättyi kansan palaamisella Baabelista Kyyron ensimäisenä vuonna, 536 e.K. (Katso 2 Aikak, 36: 20, 23.) Tämä vuosiluku on oikeaksi taattu maailmanhistoriassa, ja raamatullinen ajanlasku ei jatku kauvemmaksi.

Ajanjakso Israelin lasten Babelista palajamisesta vuoteen 1873 j.K.

Ajanjaksoa juutalaisten palajamisesta Baabelista, heidän maansa seitsenkymmenvuotisen hävityksen lopulla, Kyyron ensimäisestä vuodesta alkaen, siihen vuoteen, joka on tunnettu vuodeksi 1, ei raamatullinen kertomus käsittele. Mutta, niinkuin yllä on mainittu, todistaa maailman historia sen olevan 536 vuotta pitkän ajanjakson. Ptolemeus, oppinut kreikkalais-egyptiläinen, maamittari ja tähteintutkija, on varmasti vahvistanut nämä numerot. Oppineet ovat yleisesti hyväksyneet ne, ja ne ovat tunnetut Ptolemeuksen kanoonin (ohjeen) nimellä.

Niinmuodoin olemme löytäneet selvän ja yhtäjaksoisen ajanlaskullisen ketjun luomisesta kristillisen ajanlaskun alkuun vuoteen 1 — kaikkiaan neljäntuhannen sadankahdenkymmenkahdeksan (4128) vuoden pituisen ajanjakson, joka yhteensä kristillisen ajanlaskun tuhannen kahdeksansadan seitsemänkymmenkahden vuoden kanssa tekee kuusituhatta vuotta luomisesta vuoteen 1873 j.K.

Vertailu tämän ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä.

Ehkä joku haluaisi tietää, missä kohdin yllä kerrottu ajanlasku eroaa siitä ajanlaskusta, joka on reunamuistutuksena tavallisessa (engl.) raamatunkäännöksessä ja joka on tunnettu Usherin ajanlaskun nimellä. Näiden kahden erotus seitsenkymmenvuotiseen hävitykseen on satakaksikymmentäneljä (124) vuotta. Tämän erotuksen muodostaa neljä eri aikaa 18, 4, 2, ja 100 vuotta — kuten seuraa:

Usher asettaa hävityksen seitsemänkymmentä vuotta kahdeksantoista vuotta aikasemmaksi yllä esitettyä, s.o. ennen Sedekian, Juudean viimeisen kuninkaan kukistumista valtaistuimelta — koska Baabelin kuningas otti monta kansasta vangiksi sillä ajalla. (2 Aikak. 36: 9, 10, 17, 21; 2 Kunink. 24: 8—16.) Hän tekee nähtävästi sen, ei mitenkään tavattoman, erhetyksen, että hän laskee nämä seitsemänkymmentä vuotta vankeuden ajaksi, sen sijaan että Herra selvästi selittää niiden olevan maan hävityksen seitsemänkymmentä vuotta, jotta maa olisi "autiona, ettei kukaan siellä asuisi". Sellainen ei ollut asian laita ennen Sedekian kukistumista. (2 Kunink. 24: 14.) Mutta se hävitys, joka seurasi Sedekian kukistumista, oli täydellinen; sillä vaikka halvimpia maakunnassa jätettiin viinamäen miehiksi ja peltomiehiksi (2 Kun. 25: 12), niin pakenivat nämäkin pian — "koko kansa, sekä suuret, että pienet" — Egyptiin, sillä he pelkäsivät kaldealaisia (värssy 26). Tässä ei voi mikään epätietoisuus tulla kysymykseenkään; ja sen tähden on, laskettaessa aikaa maan hävittämiseen, otettava lukuun kaikki ajanjaksot Sedekian hallituksen loppuun, niinkuin me olemme tehneet.

Neljän vuoden erotus on Joram'in hallituksessa. Usher sanoo sen kestäneen neljä vuotta, kun Raamattu sanoo sen kestäneen kahdeksan vuotta. — 2. Aikak. 21: 5; 2 Kun. 8: 17.

Kahden vuoden erotuksesta tapaamme toisen Ahaksen hallitusajassa, jonka Usher sanoo olleen viisitoista, Raamatun sanoessa sen olleen kuusitoista vuotta. (2 Aikak. 28: 1 ja 2. Kun. 16: 2.) Toinen on Joaksen hallituksessa, jonka Usher laskee kolmeksikymmeneksiyhdeksäksi vuodeksi, Raamatun sanoessa sen olleen neljäkymmentä vuotta. — 2. Kun. 12: 1; 2. Aikak. 24: 1.

Nämä erotukset ovat selitettävissä ainoastaan sen otaksumisen kautta, että Usher seurasi tahi koetti seurata Josefusta, erästä juutalaista historiankirjottajaa, jonka vuosilukuja nyttemmin yleisesti pidetään huolimattomina ja virheellisinä. Me luotamme yksinomaan Raamattuun, uskoen, että Jumala on oma tulkkinsa.

Lukuun ottamatta näiden kahdenkymmenenneljän vuoden eroa kuninkaitten ajassa on vielä toinenkin eroavaisuus yllä esitetyn raamatullisen ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä, nim. sata vuotta tuomarien ajassa. Tässä eksyttää Usherin tuo silmiinpistävä virhe 1 Kun. 6: 1, jossa sanotaan, että Salomonin neljäs hallitusvuosi oli neljässadaskahdeksaskymmenes vuosi Egyptistä lähtemisen jälkeen. Se on nähtävästi oleva viisi sataa kahdeksankymmentä ja johtui se mahdollisesta virheellisestä jäljennöksestä; sillä jos me Salomon neljään vuoteen lisäämme Davidin neljäkymmentä ja Saulin ajan neljäkymmentä ja ne neljäkymmentäkuusi vuotta Egyptistä lähtemisestä maan jakamiseen, saamme satakolmekymmentä vuotta, jotka, vähennettynä neljästäsadastakahdeksastakymmenestä, antaisivat jäännökseksi ainoastaan kolmesataaviisikymmentä vuotta tuomarien ajaksi niiden _neljän_sadanviidenkymmenen vuoden sijaan, jotka Tuomarienkirja ja Paavali mainitsevat, kuten ylempänä on näytetty. Hebrealainen kirjain "dalet" (4) on hyvin paljon "he" (5) kirjaimen näköinen, ja otaksutaan virheen johtuneen siitä, mahdollisesti jäljentäjien erhetyksestä. Ensimäinen Kun. 6: 1 tulisi siis kuulua viisisataakahdeksankymmentä vuotta ollakseen täydellisessä sopusoinnussa toisten tiedonantojen kanssa.

Siten oikasee Jumalan Sana ne muutamat vähäpätöset erhetykset, jotka tavalla tai toisella ovat sinne pujahtaneet. On muistettava yllämainittujen aukkojen olevan siinä ajanjaksossa, joka täydellisesti täydennetään Uuden Testamentin henkeyttämän todistuksen kautta.

Siis, Usherin pitäessä vuotta 1 4005:nä Aadamin luomisesta, oli se todellisuudessa, niinkuin olemme näyttäneet vuosi 4129 raamatunkertomuksen mukaan, joten siis selviää, että vuosi 1872 j.K. on maailman luomisesta vuosi 6000, ja v. 1873 j.K. on seitsemännentuhatvuotiskauden alku, seitsemäs milleniumi tahi seitsemäs tuhatvuotispäivä maan historiassa.

Niinmuodoin on yksin Raamatusta otettu ajanlasku alkaen luomisesta riittävästi todettuun yleiseen historiaan asti selvä ja vahva ja antaa samalla todistuksen jumalallisen kaitselmuksen erityisistä muistiinpanotavoista, sen kätkemisestä ja sen vähitellen tapahtuvasta paljastamisesta, kun aika on tullut. Ja tämä yhdistettynä luotettaviin vuosilukuihin kristillisessä ajanlaskussa ja muutamiin vuosisatoihin ennen sitä, tekee meille mahdolliseksi tarkalleen määrätä sen paikan, missä me nyt olemme ajan virralla. Ja me alamme toivehikkaasti nostaa päämme ylös ja iloita, kun aavistamme että todellakin olemme siirtymäisillämme seitsemännen vuosituhannen ihanaan aikaan — jos kohta huomaammekin, että sen alku tulee olemaan pimeä ja täynnä hätää, niinkuin profeetat ovat ennustaneet, ja että rajuilmanpilvet alkavat kokoontua ja pimetä.

Herramme syntymisen vuosiluku.

Kuudennella vuosituhannella alkoi kirkko laskea ajan Herramme syntymästä ja määräsi vuosiluvun A.D. (Anno Domini, Herramme vuosi, kristillisen ajanlaskun v. 1), niinkuin se nyt on, s.o. 536 vuotta Kyyroksen, Persian kuninkaan ensimäisestä vuodesta. [Vuoden A.D. määräsi jo neljännellä vuosisadalla Dionysius Eksiguus ja muut sen ajan oppineet, vaikka se ei tullut yleiseen käytäntöön, ennenkuin kuudennella vuosisadalla.] Se asianhaara, onko tässä osattu oikeaan tahi ei, ei vaikuta tässä ylempänä esitettyyn ajanlaskuun, joka osottaa, että nuo kuusituhatta vuotta Aadamin luomisesta päättyivät vuodella 1872 j.K.; tämä on nimittäin kahdeksantoistasataaseitsemänkymmentäkaksi vuotta sen vuoden jälkeen, joka merkitään A.D., ja Kyyroksen ensimäinen vuosi oli viisisataakolmekymmentäkuusi vuotta ennen tätä vuotta (A.D.), olkoonpa tämä sitte ollut Herramme syntymävuosi tahi ei.

Emme kentiesi voi selittää tätä paremmin kuin viivalla ja sen yläpuolella olevalla tähdellä, joka esittää A.D:tä v. 1 — näin siis: e.K.————*—j.K. Otaksu, että viiva esittää maailman historian kuuttatuhatta vuotta Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K.; ja esittäköön tähti kääntymäpistettä e.K:n ja j.K:n välillä. Tämän pisteen siirtäminen puolelle ja toiselle, ei muuta ajanjakson pituutta kokonaisuudessaan, joskin se muuttaa vuosien nimitykset. A.D. pisteen muuttaminen vuoden taaksepäin tekisi jakson e.K. vuotta lyhemmäksi ja jakson j.K. vuotta pitemmäksi, mutta e.K. ja j.K. vuosien summa tulisi edelleenkin olemaan sama, sillä mitä otetaan toiselta osalta se tulee lisäksi toiselle osalle. Tutkikaamme nyt kumminkin lyhyesti Herramme syntymisen vuosilukua, koska se tulee olemaan hyödyksi tutkimuksillemme edempänä.

On tullut tavaksi oppineiden keskuudessa myöntää, että yleisesti hyväksytty A.D. (v. 1) on neljä vuotta väärin, että Herramme syntyi neljä vuotta ennen sitä vuotta, jota nimitetään A.D:ksi, s.o. vuonna 4 e.K. Ja tätä päätelmää ovat tavallisen englantilaisen raamatunkäännöksen toimittajat seuranneet. Me emme voi myöntää, että v. 4 e.K. oli Herramme syntymisen todellinen vuosiluku. Päinvastoin huomaamme hänen syntyneen ainoastaan yhden vuoden ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskuamme, nim. Lokakuussa v. 2 e.K.

Tavallinen syy, minkä vuoksi useimmat väittävät, että vuosi 1 olisi ollut asetettava neljä vuotta taaksepäin määrätäkseen tarkalleen Vapahtajamme syntymäajan, on ollut halu saada se yhtäpitäväksi eräiden tietojen kanssa, joita juutalainen historiankirjottaja Josefus on antanut Herodes Suuren hallitusajan pituudesta. Erään hänen tiedonantonsa mukaan näyttää siltä kun Herodes olisi kuollut kolme vuotta ennen sitä vuotta, jota pidetään vuotena 1. Jos tämä olisi totta, todistaisi se selvästi, että Herramme syntyi v. 4 e.K.; sillä juuri tämä Herodes käski tappamaan Betlehemin pienet lapset ja hänen käsistään lapsi Jeesus pelastettiin. (Mat. 2: 14—16.) Mutta onko tämä Josefuksen tiedonanto luotettava? Onko totta, että Herodes kuoli neljä vuotta ennen A.D.? Me vastaamme kieltävästi: Josefuksen tiedonannot eivät yksin muodosta riittävän luotettavaa lähdettä tämän kysymyksen ratkaisemiseksi, koska hän on tunnettu ja tunnustettu olevan vähemmän tarkka tiedonannoissaan, mitä vuosilukuihin tulee.

Mutta tämä mielipide on voittanut alaa; vuosiluku 4 e.K. on tullut yleisesti hyväksytyksi ja historiallisia tapauksia ja vuosilukuja on täytynyt venyttää, jotta kävisivät yhteen ja tukisivat tätä päätelmää. Muiden esitettyjen todistuksien muassa, että v. 4 e.K. oli oikea vuosiluku, oli eräs kuunpimeneminen, jonka Josefus sanoo tapahtuneen vähää ennen Herodeksen kuolemaa. Kaikki, mitä tästä kuunpimenemisestä tiedetään, on kuten seuraa: Herodes oli pystyttänyt suuren kultaisen kotkan temppelin portin yläpuolelle. Kaksi etevää juutalaista, nimiltään Mathias ja Juudas, houkuttelivat eräitä nuoria miehiä repimään alas sen. He tekivät tämän ja heidät vangittiin ja mestattiin. Tehdäkseen asian selväksi kertoo Josefus, että samalla aikaa oli toinenkin Mattias, ylimmäinen pappi, joka ei ollut sekaantunut meteliin. Hän lisää senjälkeen: "Mutta Herodes otti tältä Mattiakselta pois hänen ylimmäispappiutensa ja poltti sen toisen Mattiaksen, joka oli nostanut metelin, tovereineen elävänä, ja samana yönä oli kuun pimeneminen." Tämä on kirjoitettu muistiin ikäänkuin Herodeksen viimeisinä esiinpistävinä tekoina, joka tapahtui aikana, joka Josefuksen mukaan mahdollisesti vastaa v. 4 e.Kr., ja joka myös tarkottaa sitä samaa vuosilukua mainitulla pimenemisellä.

Mutta kun joskus neljäkin kuunpimenemistä sattuu samana vuonna, on ilmeistä, ettei, paitsi erinomaisten olosuhteiden vallitessa, tuollaisen tapahtuman muistiinmerkitseminen todista mitään. Siinä missä aika yöstä, aika vuodesta ja pimenemisen suuruus yhteisesti ovat ilmotetut, kuten muutamissa tapauksissa on tehty, on muistiinpanolla suuri arvo vuosilukujen määräämisessä; mutta tässä tapauksessa ei esiinny mitään semmoista; niinmuodoin ei muistiinpano todista kerrassaan mitään, mitä ajanlaskuun tulee. Josefus mainitsee tosin jonkun paaston, jota mahdollisesti olisi pidetty ennen tuota tapausta, mutta mikä paasto, tahi miten kauvan sitä ennen se oli, sitä ei mainita.

Nyt tapahtui kuitenkin, että v. 4 e.K. oli ainoastaan yksi kuunpimeneminen, kun taas v. 1 e.K. sattui kolme kuunpimenemistä. Pimeneminen v. 4 e.K. oli ainoastaan osittainen (kuusi digitiä tahi ainoastaan puolet kuun kehästä oli peitossa), kun sitä vastoin vuonna 1 kaikki kolme olivat kokopimenemisiä — koko kuun kehä oli pimeä, ja luonnollisesti kauemman aikaa. Tämän kautta herätti tapaus suurempaa huomiota. Jos siis pimenemiskertomuksella on minkäänlaista merkitystä, ei se ainakaan anna tukea tuolle aikaisemmalle vuosiluvulle 4 e.K. Herodeksen kuolinvuotta ei, kaikeksi onnettomuudeksi, kukaan luotettava historiankirjottaja mainitse. Josefus mainitsee muutamia tärkeitä kohtia hänen historiastansa ja muutamien tapauksien vuosiluvun, mutta nämä eivät ole luotettavia. Eräiden hänen tiedonantojensa mukaan olisi Herodes kuollut v. 4 e.K., mutta toisia vuosilukuja ei voi sovittaa yhteen tämän kanssa. Esimerkiksi, hänen kuolemansa sanotaan tapahtuneen hänen ollessaan seitsemänkymmenen vuoden vanhan. Hänet tehtiin Galilean maaherraksi v. 47 e.K. Josefus sanoo hänen silloin olleen kahdenkymmenenviiden vuoden vanhan. (Muinais. 149: 2.) Tämän mukaan olisi hänen syntymävuotensa 72 e.K. (47 ynnä 25.) Hänen kuolemansa seitsemänkymmenen vuoden ijässä olisikin silloin v. 2 e.K. vuoden 4 e.K. sijasta.

Tämän yhteydessä saattaa olla paikallaan kiinnittää huomiota siihen ristiriitaan mielipiteessä, joka vallitsee oppineiden keskuudessa Herodeksen kuoleman todellisesta vuosiluvusta, että jokaiselle siten selviäisi, ettei ole mitään pätevää syytä otaksua että 4 e.K. olisi ainoa vuosiluku, joka on yhtäpitävä Matt. 2: 14—16 kanssa. Faussettin Bible Encyclopaedia [Raamatullinen yleistiede] ilmottaa Herodeksen ijän olleen noin kaksikymmentä vuotta, kun hänet nimitettiin maaherraksi. Silloin olisi hänen kuolemansa seitsemänkymmenenvuoden ikäisenä sattunut vuonna 2 j.K. Chamber'in Cyclopedia ja Smithin Bible Dictionary sanovat hänen ikänsä silloin olleen viisitoista vuotta, joka lykkäisi hänen kuolemansa vuoteen 7 j.K. Appleton'in Cyclopediassa sanotaan Ajanlaskua koskevassa luvussa: "Josefus antaa myös vuosilukuja, mutta hän on aivan liijaksi huolimaton, jotta häntä voitaisiin ottaa huomioon."

Siirrymme nyt esittämään raamatullisen todistuksen tästä asiasta, joka on lähempänä tavallista ajanlaskua ja osottaa, että Herramme syntyminen tapahtui ainoastaan yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen Tammikuuta vuonna 1. Tämän me tutkimme näin:

Herramme virka-aika kesti kolme ja puoli vuotta. Nuo kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista vuosiviikkoa (Dan. 9: 24—27) päättyivät hänen kastamiseensa ja voiteluunsa Messiaaksi ja siitä alkoi viimeinen eli seitsemäskymmenes viikko (viimeiset seitsemän suosion vuotta Israelille.) Hänet tapettiin keskellä tätä seitsemättäkymmentä viikkoa, kolme ja puoli vuotta hänen virkansa alkamisesta. Hänet ristiinnaulittiin, niinkuin tiedämme pääsiäisaikana noin Huhtikuun 1:nä päivänä, jonakin vuonna. Nuo hänen virkansa kolme ja puoli vuotta, jotka päättyivät Huhtikuussa, olivat niinmuodoin täytyneet alkaa noin Lokakuun tienoissa, jonakin vuonna. Ja lokakuu jonakin vuonna on niinmuodoin täytynyt olla hänen todellinen syntymäkuukautensa, sillä hän ei viivytellyt virkansa alkamista, niin pian kun hän oli täyttänyt kolmekymmentä vuotta; ja lain mukaan (jonka alla hän oli syntynyt ja jota hän totteli) ei hän voinut alottaa ennenkun hän oli kolmekymmenvuotias, niinkuin luemme: "Ja Jeesus oli, kun alkoi esiintyä, noin kolmekymmenvuotias", j.n.e.

Johannes Kastaja oli kuusi kuukautta vanhempi Herraamme (Luukk. 1: 26, 36), niinmuodoin oli hän täysi-ikäinen (kolmekymmenvuotisena lain mukaan — 4 Moos. 4: 3; Luukk. 3: 23 j.n.e.) ja alkoi saarnata kuusi kuukautta ennen kun Herramme saavutti täysi-ikäisyyden ja alotti virkansa. Johanneksen viran alottamisen vuosiluvun sanotaan selvästi olleen "viidentenätoista keisari Tiberiuksen [Rooman kolmannen keisarin] hallitusvuonna." (Luukk. 3: 1.) Tämä on selvä ja määrätty vuosiluku, josta ei voi syntyä pienintäkään epäilystä. Tiberius tuli keisariksi keisari Augustuksen kuoltua, Rooman 767 vuotena, joka oli v. 14 j.K.

Mutta ne, joita Josefuksen väärät tiedonannot Herodeksen kuolemasta ovat eksyttäneet ja jotka pitävät Jeesuksen syntyneen v. 4 e.K. ollakseen sopusoinnussa Josefuksen kanssa, tapaavat tässä Luukkaan antamassa, selvästi määrätyssä vuosiluvussa vaikean esteen, ja koettavat saattaa tämänkin sopimaan käsityksensä kanssa noista 4:stä vuodesta e.K. Saavuttaakseen tämän päämäärän väittävät he Tiberiuksen alkaneen käyttää valtaa noin kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkuin hän oli täydellisesti asetettu keisariksi. He väittävät, että hänen hallituksensa voidaan mahdollisesti laskea tuosta vuosiluvusta.

Mutta sellaiset otaksumiset tulevat näyttäytymään perättömiksi. Jokainen, joka tahtoo tutkia asiaa historiasta, tulee sen huomaamaan. On kyllä totta, että Augustus korotti Tiberiuksen hyvin korkeaan asemaan, mutta se ei ollut neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, niinkuin tuo otaksuma vaatisi, vaan kymmenen vuotta sitä ennen, v. 4 j.K. Mutta se valta, jolla hän silloin varustettiin, oli ainoastaan sellainen, jota muutkin ennen häntä olivat omistaneet. Se ei ollut sanan missään merkityksessä keisarillinen valta, eikä sanan missään merkityksessä voi sanoa hänen "hallituksensa" silloin alkaneen. Hän oli ainoastaan vallanperijä. Ei edes liijottelemallakaan voitane sanoa hänen hallituksensa alkaneen ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkun roomalainen senaatti oli asettanut hänet virkaan, vuonna 14 j.K.

Historia sanoo: "Keisari, joka lisääntyvän ikänsä vuoksi tarvitsi apulaista, otti Tiberiuksen pojakseen v. 4 j.K., jolloin hän uudisti hänen tribunivaltansa." — Luku Tiberius, Rees'in Cyclopedia.

Raamatullista ajanlaskua

"Hän [Augustus] päätti niinmuodoin sallia hänen [Tiberiuksen] ottaa osaa hallitukseen. Tämä muodollinen virkaan asettaminen antoi hänelle samanlaisen aseman kuin Agrippa vanhuksella oli ollut viimeisinä vuosinaan, ja epäilemättä tätä pidettiinkin alkuasteena keisarikunnan ensimäiselle sijalle. Vallanperimyksen ohjelma oli selvästi viitattu: Tiberius oli saanut käskyn asettua paikalleen senaatin, kansan ja sotajoukon etupäähän." Pojaksi ottaminen, joka tapahtui tänä aikana, on päivätty 27 p. Kesäkuuta (A.U.C. [Rooman perustamisen jälkeisenä vuotena] 757) — v. 4 j.K. — — Merivalén History of the Romans (Appleton's), Nide IV, siv. 220, 221.

Meillä on siis täysin painavia todistuksia siitä, ettei keisari Tiberiuksen ensimäinen hallitusvuosi alkanut kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa; ja että se arvo, joka mainitaan tulleen hänen osakseen Augustuksen hallituksen aikana, annettiin hänelle kymmenen eikä neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, eikä se myöskään missään suhteessa ollut keisarillinen arvo.

Voimme sentähden pitää vuosilukua Luukkaan 3: 1 ei ainoastaan ainoana, joka Uudessa Testamentissa annetaan, vaan myös aivan eittämättömänä. Asiasta ei voi olla minkäänlaista epätietoisuutta niillä, jotka ovat sitä tutkineet. Tiberius tuli hallitukseen v. 14 j.K. Hänen hallituksensa viidestoista vuosi on sentähden vuosi 29 j.K., jona vuonna, niinkuin Luukas (3: 1—3) sanoo, Johannes alotti virkansa. Koska siis Herramme kolmaskymmenes syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen oli Lokakuussa, ja koska Johanneksen syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen sattui täsmälleen kuusi kuukautta aikasemmin, seuraa siitä silloin, että Johannes alotti virkansa keväällä noin Huhtikuun 1:nä päivänä — niin pian kun hän oli täysi-ikäinen; sillä Jumalan suunnitelmat pannaan aina toimeen täsmällisesti aikaan nähden. Johannes oli siis kolmekymmenvuotias v. 29 j.K., noin 1:nä päivänä Huhtikuuta; niinmuodoin oli hän syntynyt v. 2 e.K. [Johdoksi niille lukijoille, jotka ovat tottumattomia laskemaan vuosilukuja, huomautamme sitä asianhaaraa, että vuoden 29 j.K. alussa olikin vasta kulunut 28 kokonaista vuotta, kahdeskymmenesyhdeksäs oli ainoastaan alkanut.] noin ensimäisenä päivänä Huhtikuuta. Ja Jeesuksen syntyminen, kuusi kuukautta myöhemmin, on täytynyt tapahtua vuonna 2 e.K. noin 1:nä päivänä Lokakuuta.

Edelleen on selvä, vahva todistus siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina 3 p. Huhtikuuta vuonna 33. Se asianhaara, että hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtui Nisan kuun neljännentoista päivän loppupuolella, ja että tämä päivänmäärä harvoin sattuu Perjantaiksi, mutta v. 33 j.K. sattui siksi, vahvistaa tämän päivämäärän niin täydellisesti, että Usherkin, joka piti v. 4 e.K. Jeesuksen syntymävuotena, oli pakotettu myöntämään hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtuneen v. 33 j.K. Vertaile Usherin vuosilukuja tavallisen (eng.) Raamattukäännöksen reunamuistutuksissa Luuk. 2: 21 ja Matt. 2: 1 lukujen kohdalla hänen vuosilukuihinsa Matt. 27 ja Luukkaan 23 lukujen kohdalla. Kun ristiinnaulitsemisen vuosiluku on 33 j.K. seuraa, että jos Jeesus olisi ollut syntynyt vuonna 4 e.K., olisi hän ollut 36 vuotta vanha kuollessaan; ja hänen toiminta-aikansa hänen kolmannestakymmenennestä vuodestaan kolmanteenkymmenenteenkuudenteen vuoteen olisi ollut kuusi vuotta. Mutta selvää on, että Herramme toiminta käsitti ainoastaan kolme ja puoli vuotta. Ja tämä yleisesti tunnustettu asia todistetaan Danielin ennustuksessa Messiaksen tappamisesta keskellä Israelin suosion seitsemättäkymmenettä viikkoa.

Näin tulee taas todistetuksi, että Jeesuksen syntyminen tapahtui noin yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskua, v. 1, sillä kun hänen toimintansa päättyi hänen ollessaan kolmenkymmenenkolmen ja puolen vuoden vanha, 3:tena päivänä Huhtikuuta v. 33 j.K., niin löytää helposti hänen syntymävuotensa menemällä taaksepäin vuosilukuun, joka on kolmekymmentäkolme ja puoli vuotta aikasemmin Huhtikuun 3:matta päivää v. 33 j.K. Kolmekymmentäkaksi vuotta ja kolme kuukautta ennen 3:matta päivää Huhtikuuta v. 33 j.K. olisi 3:mas päivä Tammikuuta v. 1, ja vielä siitä taaksepäin yksi vuosi ja kolme kuukautta vie meidät 3:teen päivään Lokakuuta v. 2 e.K., joka tulee olemaan Herramme syntymäpäivä ja vuosi Betlehemissä. Erotus kuunajan, jota juutalaiset käyttivät, ja nykyään yleisesti käytetyn auringonajan välillä tulee olemaan muutamia päiviä, jottemme saata olla aivan varmoja, oliko tuo täsmällinen päivä mahdollisesti Syyskuussa, noin 27:nnen päivän tienoissa, mutta 1:nen päivä Lokakuuta on likipitäin oikea. Yhdeksän kuukautta taaksepäin tästä vie meidät joulun aikaan v. 3 e.K., joka on se vuosi, jolloin Herramme jätti sen kirkkauden, joka hänellä oli Isän luona, ennenkuin maailma oli [luotu], ja muuttuminen ihmisluontoon alkoi. On todennäköistä, että tämä oli alkujaan syynä joulun viettämiseen Joulukuun 25 päivänä. Jopa eräät kirkkohistorian kirjottajat väittävät, että joulujuhlaa alkujaan vietettiin muistoksi Gabrielin ilmestymisestä Neitsyt Marialle. (Luuk. 1: 26.) Varmaa on, ettei keskitalvenpäivämäärä sovi oikein hyvin yhteen Raamatun selityksen kanssa, että Jeesuksen syntymisen aikana paimenet olivat kedolla laumoineen.

* * * * *

Kruununi.

Oon kruunusta kirkkaasta kuullut.
Min' valmisti Herrani mun.
Sen saan mä, kun morsiamekseen
On Jeesus vaan ottanut mun.

Hän kalliisti osti sen kruunun,
Kun ristillä uhrautui,
Ja haavoihin, pistävään kruunuun.
Mun tähteni antautui.

Jos kaikki tään maailman kruunut
Nyt tarjona oisivat nuo,
Ne hylkäisin, kauniimman kruunun.
Ja kirkkaamman, ylkäni suo.

Oi, ettei vaan maalliset maineet
Mun syäntäni kahlita vois,
Et kruununi, taivahan aarteet,
Mun voittoni — tuhlaisin pois;

Ei taistella kruunustain tahdon,
Vaikk' ottelu ankara lie;
Jos taistelun jättänen kesken —
Niin kruunaus toivon se vie.

Oi, Jeesus, kun loppuun sa kestit,
Niin tunnet nyt kunnian tiet;
Ja voittamaan muitakin autoit —
Oi riemua, voittoon mun viet!

En taistella tarvinne kauvan,
Kun koittavi autuuden koi.
"Jo riennä, ja kruunusi kanna",
Näin Herrani kutsu jo soi.

Ah, silloin ma kruununi lasken
Sun jalkoihis, armahimpain:
"Sä Herra oot johtanut kaikki,
siks' kunnia sulle myös vain."

KOLMAS LUKU.

AIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.

Dan. 9: 23—27.

Seitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. — Tapahtumia, joita ennustettiin sattuviksi sinä aikana. — Messiaksen tulemisen aika ilmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu. — Avain toisiin aikaennustuksiin. — Kristuksen ristiinnaulitsemisen aika ilmotettu — Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa, mutta jatkettu yksityisille. — Kaikkein pyhimmän voiteleminen. — Hätä vuodatettu yksin jätetyn yli.

"Niin ota nyt vaari sanasta, että näyn ymmärtäisit. Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi, niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan, ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes, ja näky ja ennustus suljetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. Niin tiedä nyt ja ymmärrä, että siitä ajasta, kun käsky annetaan, että heidän pitää jälleen kotia palaaman ja Jerusalem rakennettaman, Päämieheen Kristukseen asti on seitsemän viikkoa, niin myös kaksi-seitsemättäkymmentä viikkoa [7 ja 62 = 69 viikkoa], joina kadut ja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla."

"Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, mutta ei itsensä edestä [engl. kään.] ja [erään] Päämiehen kansa tulee ja kukistaa kaupungin ja pyhän, [roomalaisen Päämiehen — Tiituksen sotajoukko], niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta, ja sodan loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman. Mutta hän [Messias] vahvistaa monelle liiton yhdessä viikossa [seitsemäntenäkymmenentenä eli viimeisenä suosionliiton viikkona]; ja keskellä viikkoa lakkauttaa uhrin ja ruokauhrin; ja siksi että kauhistukset ovat levitetyt kaikkialle, on hän [Messias] tekevä sen [Jerusalemin] autioksi aina loppuun asti [siksi kun kaikki on täytetty] ja se mikä on määrätty [Jumalan suunnitelmassa] vuodatetaan yksin jääneiden yli [kansan yksinjääneiden yli, jota edustettiin Jerusalemin kautta]." Dan. 9: 23—27.

Tämän ennustuksen ilmaistessa juutalaisen aikakauden "elonkorjuun" alkua ja meidän Herramme läsnäoloa siinä pääelonkorjaajana, on useita toisia ennustuksia, jotka paljoa selvemmin osottavat evankelisen aikakauden "elonkorjuun" alkua, jossa Herramme samalla tavalla, toisessa tulemisessaan, tulee olemaan pää-elonkorjaaja. Tämän ennustuksen toteutuminen valaisee ennustuksen toteenkäymistä ylimalkaan ja määrää myös tärkeän kohdan eräässä toisessa ennustuksessa, jonka edempänä tulemme osottamaan.

Monien yhtyneiden ennustusten määrätessä ja todistaessa Kristuksen toisen tulemisen vuosiluvun, oli tämä ainoa, joka ilmaisi ajan hänen ensimäiselle tulemiselleen. Jos tämän täyttyminen selvästi todetaan, tulee se olemaan meille apuna laskiessamme ja arvostellessamme niitä ennustuksia, jotka tarkottavat hänen toista tulemistansa. Sentähden annamme tässä tilaa tälle täyttyneelle ennustukselle, kuin myös siitä syystä, että on välttämätöntä ymmärtää muutamat tässä ennustuksessa määrätyt vuosiluvut niiden ennustuksien yhteydessä, jotka tarkottavat toista tulemista, joita tullaan käsittelemään edempänä kirjassa.

Daniel oli saanut nähdä monta näkyä, niinkuin kerrotaan hänen ennustuksensa 2:ssa, 4:ssä, 7:ssä ja 8:ssa luvuissa. Kaikki nämä näyttivät pakana- eli ei-juutalaisten valtakuntien suurta enentymistä ja edistymistä; mutta hänellä oli Israelin etu mielessä, eikä hän ollut saanut mitään tietoa Israelin tulevaisuudesta. Hän tiesi kumminkin Jeremian ennustuksesta (Jer. 29: 10; 2 Aikak. 36: 20—23), että Juudan maan autiona oleminen jatkuisi seitsemänkymmentä vuotta; ja tietäessään, että tämä aika pian oli kulunut (Dan. 9: 2.) rukoili hän innokkaasti Jumalan suosion palaamista Israelille (värssyt 17—19), ja ylläoleva oli Jumalan vastaus hänelle enkelin kautta.

Se määrätty aikakausi Israelin historiassa, jota tässä osotetaan, on seitsemänkymmentä viikkoa, joka lasketaan määrätystä alkukohdasta — nimittäin siitä käskystä, joka annettiin "Jerusalemin ennalleenasettamisesta ja rakentamisesta" (huomaa! ettei tämä koskenut temppeliä.) Tänä aikakautena tulisi suuria asioita toimitettaviksi: — Kaupunki rakennettaisiin uudelleen epäsuotuisissa oloissa (Neh. 4), ahdingon aikoina; synti tulisi päättymään sen kautta, että pahuus sovitettiin; ja vanhurskaus (vanhurskaaksi tekeminen) tulisi toimeenpantavaksi — ei sellainen, joka vuosi vuoden jälkeen saavutettiin härkien ja kauristen veren kautta, vaan todellinen ja "ijankaikkinen vanhurskaus", joka aikaan saataisiin Kristuksen uhrin kautta. Danielille ilmotettiin myös, että hän, joka toimeenpanisi paremman uhrin, senkautta lakkauttaisi Lain esikuvalliset uhrit ja ruokauhrit.

Tänä aikakautena oli Messias, Israelin kauvan odotettu Lunastaja, tuleva, ja seitsemän viikkoa ja kaksi ja kuusikymmentä viikkoa eli kuusikymmentäyhdeksän viikkoa oli ilmotettu kuluvan Messiaksen läsnäoloaikaan asti. Ja tämän jälkeen hän tulisi tapettavaksi, mutta ei itsensä tähden. Siksi tulisi Messiaksen tulemisen jälkeen olemaan jälellä yksi viikko, viimeinen, seitsemäskymmenes tästä luvatusta suosiosta, ja keskellä tätä viikkoa, niin oli ennustettu, tulisi hän lakkauttamaan esikuvaukselliset uhrit antamalla "henkensä vikauhriksi." — Jes. 53: 10—12.

Nämä seitsemänkymmentä viikkoa, eli neljäsataayhdeksänkymmentä päivää merkitsivät neljääsataayhdeksääkymmentä vuotta, jokaisen esikuvallisen päivän merkitessä yhtä vuotta. Ja se seikka, että tämä ainoa ajanennustus, joka suoranaisesti koskee ensimäistä tulemista, täyttyi tällä tavalla. antaa avaimen eräisiin toisiin ennustuksiin, jotka, kuten edempänä tullaan näyttämään, ovat olleet kätkettyinä esikuvauksellisiin lukuihin — päivä vuoden asemesta — siksi kun määrätty aika niiden ymmärtämiselle on tullut. Tämä ennustus oli niin laadittu, että Daniel ja toiset juutalaiset voisivat, jos niin tahtoivat, pitää sitä mahdottomana ja aikaa myöten unohtaa se; tahi oli niillä mahdollisuus muistaa se, jotka "odottivat Israelin lohdutusta", ja jotka otaksuivat ajan olleen esikuvauksellisen, kuten Hesekiel. (Luku 4: 6.) Varmaa on, että sellaiset, jotka olivat uskollisia, ymmärsivät odottaa Messiasta. On kirjotettukin, että kaikki odottivat häntä (Luuk. 3: 15), vaikkakaan kaikki eivät kyenneet ottamaan häntä vastaan sillä tavalla, kun hän tuli. Huomattava on, että ne kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista viikkoa, eli neljäsataa kahdeksankymmentäkolme vuotta luetaan Messiakseen, Ruhtinaasen, eikä Jeesuksen syntymiseen Betlehemissä. Heprealainen sana Messias, joka vastaa kreikkalaista sanaa Kristus, merkitsee voideltua, ja on pikemmin arvonimi kuin nimi. Jeesus ei ollut Voideltu, Messias, Kristus, ennenkuin kasteensa jälkeen. Vertaa Apt. 10: 37, 38 ja Matt. 3: 16. Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä kohta noustessaan vedestä. Tämä tapahtui, kun hän oli saavuttanut miehuusijän, joka oli kolmekymmentä vuotta lain mukaan, jonka alla hän oli syntynyt, ja jonka alaisena hän ja jokainen juutalainen oli, kunnes hän lopetti lain vallan täyttämällä sen vaatimukset — "nauliten sen ristiin". Sentähden ulottuvat tämän ennustuksen kuusikymmentäyhdeksän viikkoa hänen kasteeseensa ja voiteluunsa, josta ajasta, eikä ennemmin, hän oli Messias, Kristus, Voideltu. Siksi päättyvät ne kuusikymmentäyhdeksän viikkoa eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta syksyllä v. 29 j.K. Ja siinä täyttyi se osa ennustuksesta, joka sanoo: "Siitä ajasta kuin käsky annetaan ulos, että Jerusalem pitää jälleen rakennettaman (Dan. 9: 25), Messiakseen, [voideltuun], Päämieheen asti, on seitsemän viikkoa, niin myös kaksi seitsemättäkymmentä [kuusikymmentäyhdeksän] viikkoa." Alkaen siitä, täyttyi, niinkuin huomaamme, seitsemäskymmenes viikko muiden mukaisesti — laskemalla vuosi päivän asemasta.

Useimmat, jotka ovat kirjottaneet tästä aineesta, ovat laskiessaan tätä aikakautta alkaneet Artakserkseksen seitsemännestä vuodesta, kun Esralle (Esra 7: 7—14) jätettiin tehtävä, jonka he pitävät Kyyroksen käskyn sovelluttamisena. (Esra 1: 3; 5: 13; 6: 1—12.) Huomattava on kumminkin, että Kyyros käski rakentaa Herran huoneen — templin ja esikartanon muurin. Mutta toinen käsky annettiin Nehemialle Artakserkseksen kahdentenakymmenentenä vuotena, nimittäin rakentaa uudelleen Jerusalemin muurit, jotka siihen aikaan olivat rappiolla, (Neh. 2: 3—8; 6: 15; 7: 1.) Juuri tästä käskystä, "ennalleenasettaa ja rakentaa Jerusalem", on Danielin ennustus päivättävä. Koko kertomus sopii yhteen tämän kanssa. On ainoastaan yksi asia joka näyttää puhuvan tätä vastaan. Siinä Jesajan ennustuksessa, joka koskee tätä käskyä, oli ennustettu Kyyroksesta, ei ainoastaan: "Hän on päästävä minun vankini valloilleen", vaan myös: "Hänen pitää rakentaman minun kaupunkini" (Jes. 45: 13). Tähän näennäiseen vastaväitteeseen vastaamme näin: se sana, joka tässä on käännetty sanalla kaupunki, on ir ja merkitsee muureilla ympäröityä paikkaa. Me luulemme tässä tarkotettavan temppelin esikartanon muureja, ja sen kanssa pitävät yllämainitut tosiseikat yhtä Sama sana ir on käännetty sanalla (esi-) kartano [englantilaisessa Raamatussa] 2 Kun 20: 4.

Nehemian suorittaman tehtävän vuosiluvuksi mainitaan tavallisesti 445 e.K. Mutta Tri Hale'n kronolooginen teos (sivut 449 ja 531) ja Tri Priestlie'n väitöskirja "Evankelistain Yhtäpitäväisyydestä" ("Harmony of the Evangelists", sivut 24—38) osottavat, että tämä tavallinen mielipide on väärä, sekä että tämä tapahtui yhdeksän vuotta aikaisemmin. Siten on siis meillä vuosi 454 e.K. todellinen vuosiluku Nehemian tehtävälle; ja tämän päivämäärän kanssa on Danielin ennustus (luku 9: 25) yhtäpitävä, mikäli se koskee käskyä asettaa ennalleen ja rakentaa Jerusalem.

Koska kuusikymmentäyhdeksän viikkoa (7 ja 62) eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta ulottuvat Messiakseen (Voideltuun), Päämieheen asti niin me vähennämme tästä kuudenkymmenenyhdeksän esikuvauksellisen viikon ajanjaksosta eli neljästasadasta kahdeksastakymmenestäkolmesta (483) vuodesta neljäsataaviisikymmentäneljä (454) vuotta ennen Kristusta, Jerusalemin ennalleenasettamis- ja rakentamiskäskyn oikeana vuosilukuna ja jäännös — 29 j.K. — on oleva se vuosi jona Voideltu (Messias) oli ilmestyvä. Tämä on täydellisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä olemme osottaneet, nimittäin, että Johannes kastoi Jeesuksen ja sai hän Hengen voitelun v. 29 j.K. noin 3 päivä lokakuuta, jolloin hän oli kolmenkymmenen vuoden vanha hänen syntymisensä oikean vuosiluvun mukaan, kuten edellisessä luvussa on näytetty.

Meidän Herramme virka käsitti kolme ja puoli vuotta ja päättyi hänen ristiinnaulitsemisellaan passah-juhlan aikana, keväällä v. 33 j.K. Tässä toteutti hän täydellisesti ennustuksen, joka koski jälellä olevaa, eli viimeistä viikkoa (viimeiset seitsemän vuotta) luvatusta suosiosta, ja jossa sanotaan: "kuudenkymmenenyhdeksän (7 ja 62) viikon perästä on Messias kuoletettava, mutta ei itsensä tähden" [Lause: "mutta ei itsensä tähden", on sanottu eri tavoilla eri käännöksissä, joista meillä on useita edessämme, mutta meidän mielestämme on tämä käännös paras ja selvin.] — "keskellä [jälellä olevaa 70:tä] viikkoa on hän lakkauttava uhrin ja ruokauhrin."

Ne uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten, etteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m., sillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei hyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin tähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus "poisti synnin uhraamalla itsensä" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin voinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään sellaisten tarpeellisuutta.

Siellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja puoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja "päätti" siten "synnin", teki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden tähden tuoden siten ihmissuvulle ijankaikkisen vanhurskauttamisen synnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan, jonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan. Messiaksen kuolema oli myös "sinetti", joka takaa kaikkien näkyjen ja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja "kaiken ennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta" (Apt. 3: 21.) Nämä lupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin eli lujitettiin "hänen omalla kalliilla verellänsä" — (Luuk. 22: 20; 1 Kor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen veri — puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin poistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja seitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon jälkimäisellä puoliskolla — niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka alkoivat helluntaina — tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan "kaikkein pyhimmät" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin Messiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen viikon lopussa.

Tällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset: "Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] sinun kansallesi ja pyhälle kaupungilles — (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes — (b) ja näky ja ennustus suljetaan, — (c) ja kaikkein pyhin voidellaan." Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että koko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen "viikkoon", jolloin Messias olisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren parannuksen siveellisessä suhteessa heidän puoleltaan, joka valmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa voitelemisen hänen allensa "kaikkein pyhimmäksi" kansaksi, siunatakseen koko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien kautta, että he olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan pahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen suuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja tuomitut vanhurskautettaisiin.

Vaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi keskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa suuri joukko tulisi olemaan epäpyhiä, ja että he sentähden tulisivat hyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.) Toinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja keskeyttävä sen vanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi Jeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja puolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista. Mutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden ylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä Jehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi, antaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi silmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus ainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, "keskellä viikkoa", itki kaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioiksi." Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen minkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa, tarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme suosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana ristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin kansakuntana jätettiin autioksi.

Etteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan parahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota), osotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala jo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi hyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli seitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin siinä, kun heidät jätettiin "autioiksi" — suljettiin pois suosiosta. Heidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio suurennettiin, vaikka se rajotettiin "jäännökseen", "pyhimpiin", puhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes. 10: 22, 23. Vertaa Room. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä, että tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan olemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen ohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen opetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän kansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena. Katso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri tästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden, ja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien "alkaa Jerusalemissa." Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista työtä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille, ennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä suosiosta, joka oli luvattu Israelille, olivat täyttyneet — ennenkuin Jumala erityisesti lähetti sen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. — Apt. 10.

Kristuksen ensimäinen tuleminen 79

Korneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit ainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri laskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta katsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme, emme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin päättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä kohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi pakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut evankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka ennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän suotuisaan asemaan. Koska "pyhimmät" jo olivat tulleet valituiksi, ei evankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna jokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.

Noiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita mainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja hävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän jälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he hylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä lähtien, ja tulee yhä sallimaan sen "loppuun asti", kunnes he ovat saaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: "Puhukaat suloisesti Jerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen rikokset ovat annetut sille anteeksi." (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se, joka on määrätty, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn kansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty — siihen päivään, jolloin he tulevat sanomaan: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen." Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt koittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole päättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut putoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat nähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä, niinkuin esikoista itketään. — Sak. 12: 10.

Koska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet hämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä ymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen Messiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti tutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun alussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset hakasien sisällä.

Oi Herrani kallis, mun aarteni oot,
Mun toivoni, turvani ain'!
Kaikk' huoleni entiset unhottukoot,
Sun kuoloas katselen vain.

Kun tahtoni tahtohos haudannut oon,
On tahtosi silloin myös mun.
Oi Herra, sun voimasi vahvistakoon
Mua täyttämään tahtoas sun!

Kun aamusi armahin koittamaan saa,
Yön usvat jo haihtuvat nuo,
Ei silloin oo taistoa uuvuttavaa,
Sun valtasi rauhankin tuo.

Ah, kuinka mä Herra sua kiittänenkään,
Kun kutsusi korkean sain
Sun laumaasi pienoiseen yhdistymään
Ja luonasi viipymään ain! —

NELJÄS LUKU.

PAKANAIN AJAT.

Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. — Niiden alku. — Niiden pituus. — Niiden loppuminen vuonna 1914. — Näihin liittyviä tapahtumia. — Näitä seuraavia tapahtumia. — Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. — Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). — Nykyisiä merkkejä. — Jumalan valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. — Siksi on edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu — ennen vuotta 1914. — Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. — Miten ja milloin kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. — "Kaikkien kansojen toivo" on tuleva.

[Koska tässä luvussa käsitelty aine on hyvin läheisessä yhteydessä aineen kanssa ensimäisen osan 13:ta luvussa, tulee lukijalle olemaan suureksi avuksi käydä uudelleen läpi mainittu luku, ennenkuin hän alkaa tämän luvun.]

"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät." — Luuk. 21: 24.

Lauselmaa "pakanain ajat" käytti Herramme siitä väliajasta maan historiassa, joka on Jumalan tyypillisen valtakunnan, Israelin valtakunnan poisottaminen (Hes. 21: 25—27.) ja sen antityypin, Jumalan totisen valtakunnan alkamisen ja päättymisen välillä, kun Kristus tulisi "kirkastettavaksi pyhissänsä ja kaikkien niiden ihailtavaksi, jotka uskovat sinä päivänä."

Tällä väliajalla tulisi pakanalliset hallitukset pitämään valtiutta maan päällä; ja Israel, sekä lihallinen että hengellinen, on ollut ja tulee olemaan näille valloille alamainen, siksi kun heidän aikansa on päättynyt. Vaikka Jumala ei ole hyväksynyt tahi määrännyt näitä hallituksia, niin antaa hän kuitenkin niiden olla hallituksessa. Toisin sanoen, hän on erityisiä tarkotuksia varten sallinut heidän valtaansa määrätyn ajan.

Maan herraus annettiin alkuperäisesti Aadamille, jotta hän vallottaisi sen sekä omistaisi ja hallitsisi sitä vanhurskaudessa. (1 Moos. 1: 28.) Aadam ei pystynyt tähän, ja synnin kautta rikottu herraus otettiin häneltä pois. Sen jälkeen sallittiin enkelien hallita. Mutta sen sijaan, että olisivat kohottaneet langennutta sukua, niin tapahtui, että muutamat "eivät säilyttäneet valta-asemaansa", vaan lankesivat ylitsekäymiseen. Vedenpaisumuksen jälkeen ilmotti Jumala Aabrahamille aikomuksensa tuoda tarvittavan avun syntiselle kuolevalle suvulle hänen jälkeläisensä kautta, herättämällä heidän keskuudestaan suuren lunastajan, hallitsijan ja opettajan, sanoen: "Sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunattaman."

Tämä oli aikaisin hengen antama viittaus kansallisesta yleisvallasta maan yli. Ja tullen Jumalalta, sisälsi tämä viittaus tuon hallitsijan erityisen sopivaisuuden ja aivan ominaisen etevyyden kaikkien muiden yli. Siksipä tulisi olemaan koko ihmiskunnalle hyödyllistä kuulua sellaisen hallitsijan alle. Kieltämättä tämä lupaus Aabrahamille täytti hänen jälkeentulevaistensa, israelilaisten sydämet ja mielet ja tunnettiin hyvin heidän heimolaistensakin, moabilaisten ja edomilaisten keskuudessa. On luultavaa, että muut kansat tulisivat tuntemaan sellaisen kansallistoivon, ja niin ollen emme voi epäillä, että ylpeys herättäisi heissä halun tulla tuoksi etevämmäksi kansaksi ja pitää hallussaan yleisvaltaa, koska hekin pitäisivät itseään joka suhteessa yhtä kykenevinä ja soveliaina hallitsemaan ja opettamaan ja siten siunaamaan kansoja, kuin joku Aabrahamin jälkeläisistä.

Israelin toivo saavuttaa maailmanvalta, ei kansojen toivon ja tahdon perustuksella, vaan Jumalan tahdon ja mielen ja hänen heidän hyväkseen ilmotetun valtansa perustuksella, näytti levinneen muihinkin kansoihin. Kaikissa tapauksissa huomaamme, että nuo pakanalliset kuninkaat ja kansat ottivat vastaan valtansa suosionosotuksina niiltä jumalilta, joita he palvelivat. Ja sama ajatus huomataan vieläkin jokaisessa pienemmässä hallitsijassa ja ruhtinaassa yhtähyvin kuin mahtavimmissa kuninkaissa ja keisareissa. Vaikka kuinkakin heikkoja sielun ja ruumiin puolesta, vaikka kuinkakin paheellisia ja kelvottomia hallitsemaan, olkoonpa sitten itseään eli toisia, vallitsee heitä melkein mielettömässä määrässä se ajatus, että Jumala erityisesti on valinnut heidät ja heidän perheensä hallitsemaan ja "SIUNAAMAAN" (?) koko maata. Tätä oppia, jonka syvät rivit ovat omaksuneet, toitotetaan mitaleissa, rahoissa ja valtiopapereissa sanoilla: "Jumalan armosta — kuningas."

Sillä lailla, Israelin odottaessa ja toivoessa luvattua herrautta maan yli ja kun he monta kertaa luulivat olevansa hyvin lähellä toivonsa toteutumista, erityisesti David ja Salomo kuninkaiden aikana, tuli yleisvallan halu yleiseksi toisissa kansoissa. Aikoessaan ottaa pois kruunun Israelilta, kunnes lupauksen oikea siemen tulisi ottamaan vallan, päätti Jumala antaa pakanallisten valtakuntien ottaa hallitusvallan ja tehdä kokeita maailman hallitsemisessa, jotta maailma myös oppisi huomaamaan turhuuden omissa itsehallitusponnistuksissaan, niin kauvan kuin se on nykyisessä syntisessä tilassaan. Niinkuin hän oli antanut Aadamin menetetyn herrauden enkeleille osottaaksensa heidän kelvottomuuttaan hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, niin jätti hän nyt tämän herrauden pakanoille antaaksensa heidän koettaa eri tapojaan ilman hänen avustustansa. Näitä erilaisia kokeiluja sallii Jumala arvokkaina ja tarpeellisina opetuksina, jotka täyttävät välillä olevat ajat, kunnes Herran Voideltu, jolla on siihen oikeus, tulee ottamaan vallan ja täyttämään kaikki hänen armolliset aikeensa.

Koska lihallinen Israel oli esikuva hengellisestä Israelista, evankelisesta seurakunnasta, jota myös kutsutaan tässä korkeammassa merkityksessä "kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi" (1 Piet. 2: 9), ja joka määrättynä aikana tulee hallitsemaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, niin oli heidän valtakuntansa samalla tavalla eräissä suhteissa Kristuksen valtakunnan esikuva. Niinmuodoin kun Jumalan aika tuli jättää maailmanvalta pakanoille, oli johdonmukaista, että hän ensin ottaisi pois esikuvauksellisen kruunun Israelilta, ja sitten lakkaisi antamasta tunnustustaan esikuvaukselliselle valtakunnalle. Tämän hän teki, selittäen että he olivat osottautuneet kelvottomiksi korotettaviksi yleisvaltaan, koska heissä siinä määrin kun olivat saavuttaneet kunnioitusta kansana, pääsi valtaan tapain turmelus, turhamaisuus ja epäjumalisuus. Tämä tapahtui kuningas Sedekian päivinä ja jumalallinen käsky lausutaan profeetan sanoissa: — "Näin sanoo Herra Jehova: pane pois kuninkaallinen otsakoriste ja ota kruunu päästäsi. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena. Alennettu pitää ylennettämän ja korkia alennettaman. Minä tahdon sen (kruunun) kukistaa, kukistaa, kukistaa; eikä se ole enää oleva, kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus ja hänelle minä sen annan." — Hes. 21: 24—27. Tämä kruunun eli vallan kukistaminen on tapahtunut. Kruunu siirrettiin ensin Baabeliin, senjälkeen meedilais-persialais valtakuntaan, sitten makedoniaan ja lopullisesti Roomaan. Näiden valtojen luonteen, jommoisena se historian lehdille piirretään, olemme huomanneet täydellisesti pitävän yhtä profeetallisien kertomuksien kanssa, sellaisina kuin ne kuvataan Nebukadnesarin näyssä suuresta kuvapatsaasta ja Danielin näyssä neljästä petoeläimestä. Tämä Israelin vallan kukistettu tila tulisi jatkumaan, kunnes Kristus, Israelin ja koko maan valtaistuimen oikea perillinen, joka osti sen omalla kalliilla verellänsä, tulisi ottamaan vallan. Hänen valtansa tulee, niinkuin olemme nähneet, olemaan maailman viides yleisvalta, Jumalan valtakunta koko taivaan alla. Mutta erotukseksi neljästä edellisestä vallasta, jotka sallittiin määrätyksi ajaksi, ja jotka sentähden tunnustettiin, joskaan niitä ei hyväksytty, tulee tämän hyväksymään ja vahvistamaan Jumala, hänen edustajanansa maan päällä. Se tulee olemaan Jumalan Valtakunta, Jehovan Voidellun Valtakunta. Se pystytetään vähitellen suuren hädän aikana, jolla evankelinen aika tulee päättymään ja jossa nykyiset hallitukset tulevat täydellisesti kukistettaviksi häviten suuressa sekasorrossa.

Tässä luvussa esitämme Raamatun todistuksen siitä, että täydellinen loppu pakanain ajoista, s.o. täydellinen loppu heidän sallituille valloilleen, on saavutettu vuonna 1914, ja että tämä päivämäärä tulee olemaan äärimäinen raja epätäydellisien ihmisien hallitukselle. Huomattakoon, että jos tämä osotetaan olevan Raamatussa varmasti todistettu tosiseikka, niin se todistaa:

Ensimäiseksi, että silloin Jumalan valtakunta, josta Herramme opetti meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", on saavuttanut täydellisen maailmaakäsittävän vaikutuksen, ja että se silloin tulee olemaan pystytetty eli vahvasti perustettu maan päälle, nykyisten hallitusten raunioille.

Toiseksi todistaa se, että hän, jonka oikeus on siten ottaa valta, silloin tulee olemaan läsnä maan uutena hallitsijana; eikä sitä ainoastaan, vaan se todistaa, että hän tulee olemaan läsnä melkoisen ajan ennen tätä päivämäärää; sillä näiden pakanallisien hallituksien kukistumisen suoranaisena syynä on se, että hän särkee niitä kuin saviastioita (Ps. 2: 9; Ilm. 2: 27.) ja pystyttää niiden sijaan oman vanhurskaan hallituksensa.

Kolmanneksi todistaa se, että joku aika ennen 1914 vuoden loppua, tulee Kristuksen, Jumalan tunnustaman Seurakunnan, "Kuninkaallisen papiston", "Kristuksen ruumiin" viimeinen jäsen kirkastettavaksi Pään kanssa; sillä jokainen jäsen tulee hallitsemaan Kristuksen kanssa, ollen hänen kanssaan valtakunnan kanssaperillinen, ja valtakuntaa ei voida pystyttää, jos yksikään jäsen puuttuu.

Neljänneksi todistaa se, että tästä ajasta alkaen Jerusalem ei kauvemmin tule olemaan pakanain tallattavana, vaan tulee nousemaan jumalallisen epäsuosion tomusta ja tuhkasta kunniaan, sillä "pakanain ajat" tulevat silloin olemaan päättyneet eli täyttyneet.

Viidenneksi todistaa se, että silloin tai aikaisemmin, Israelin sokeus alkaa poistua; sillä se "paatumus" joka "osaksi" on kohdannut heitä, oli jatkuva ainoastaan "siksi kun täysiluku pakanoista on mennyt sisälle" (Room. 11: 25), eli, toisin sanoen, siksi kun täysi luku pakanoista, jotka tulevat Kristuksen ruumiin jäseniksi tahi hänen morsiamekseen, on tullut täydelleen valituksi.

Kuudenneksi todistaa se, että se suuri "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", tulee tämän jälkeen alkamaan ja saavuttamaan huippukohtansa koko maailmaa käsittävän ja hallitsevan anarkian kautta. Se asiain tila, jota vertauskuvannollisella kielellä sanotaan meren raivoaviksi aalloiksi, sulavaksi maaksi, kaatuviksi vuoriksi ja palaviksi taivaiksi, on silloin alkava. Silloin ovat ihmiset oppineet olemaan hiljaa ja tuntemaan, että Jehova on Jumala, ja että hän tulee korotettavaksi maan päällä. (Ps. 46: 11.) Ja hädän pahoin pitelemä ihmiskunta alkaa silloin antaa tunnustuksensa uusille taivaille ja uudelle maalle rauhaisine siunauksineen. Ja ensimäisenä tulee tämän tekemään Herran Voideltuun, ja hänen oikeudenmukaiseen ja vanhurskaaseen hallitukseensa nähden se Jumalan lasten joukko, joka on tullut suuren vaivan kautta — se luokka, joka merkitään m:llä ja t:llä Aikakausien kartalla (katso myös sivuja 281—292, I osassa); senjälkeen, juuri pakanain ajan päättyessä, lihallinen Israel ja lopulta koko maailma.

Seitsemänneksi todistaa se, että tämän vuoden jälkeen on Jumalan valtakunta maan päällä järjestetty voimassa, ja on se silloin lyövä ja musertava pakanallisen kuvan (Dan. 2: 34) — se on tekevä tyhjäksi näiden kuninkaiden vallan. Sen oma voima ja valta tulee pystytettäväksi sitä mukaan kun se vaikutuksiensa ja keinojensa kautta musertaa ja hajottaa "olemassa olevat vallat" — maalliset ja kirkolliset — raudan ja saven.

Pakanain aikojen alkaminen 606 e.K.

Meidän Herramme sanat: "kunnes pakanain ajat täyttyvät" sisältävät, että pakanain ajoilla täytyy olla lopullisesti määrätty raja; sillä rajattomasta, määrättömästä ajanjaksosta ei voitaisi sanoa, että se täyttyisi. Niinmuodoin oli pakanahallituksella alkunsa, se tulee kestämään määrätyn ajan ja tulee päättymään määrättynä aikana.

[Se kreikkalainen sana, joka tässä on käännetty sanalla aika on kairos, joka merkitsee määrättyä aikaa. Se on sama sana, joka on käännetty sanalla "aika" tai "ajat" seuraavissa paikoissa: Ilm. 12: 14; Apt. 3: 19 ja 17: 26. Sana "hetkiä" Apt, 1: 7 johtuu samasta kreikkalaisesta sanasta.]

Näiden pakanain aikain alkaminen ilmotetaan selvästi Raamatussa. Jos se siis samaten ilmottaa meille pakanain vallalle määrätyn tai sallitun ajan pituuden, voimme ehdottomalla varmuudella tietää milloin tämä valta on päättyvä. Raamattu ilmottaakin tämän määrätyn ajan, joka on täyttyvä; mutta se ilmotettiin semmoisella tavalla, ettei ollut mahdollista ymmärtää sitä, silloin kun se kirjotettiin, eikä myöskään ennenkuin aika oli kulunut ja historian tapahtumat heittivät valonsa sen yli, ja silloinkin voivat ainoastaan ne ymmärtää, jotka valvoivat eivätkä olleet maallisten murheiden raskauttamia.

Raamatussa on selvä ja vahva todistus siitä, että pakanain ajat sisältävät 2520 vuoden ajanjakson, vuodesta 606 e.K. aina vuoteen 1914 j.K. Tämä pakanallisille hallituksille suotu maailman valta alkoi, niinkuin jo näimme, Nebukadnesarista; ei silloin kun hänen hallituksensa alkoi, vaan silloin kun Herran esikuvauksellinen valtakunta lakkasi, ja koko maailman herraus jätettiin pakanain käsiin. Pakanain ajat alkavat juuri siitä vuodesta, jolloin Jumalan esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois sen viimeiseltä kuninkaalta, Sedekialta.

Profeetan sanain mukaan (Hes. 21: 25—27) otettiin kruunu Sedekialta, ja Nebukadnesarin sotajoukot piirittivät Jerusalemin ja hajottivat sen raunioiksi ja oli se siinä tilassa 70 vuotta — ennalleenasettamiseen asti Kyyroksen ensimäisenä vuotena. (2 Aikak. 36: 21—23.) Vaikka Jerusalem silloin rakennettiin uudelleen ja vangit palasivat, ei Israelilla enää milloinkaan ole ollut kuningasta siitä alkaen nykyaikaan asti. Vaikka Kyyros asetti heidät ennalleen maahansa ja yksilölliseen vapauteen, kuuluivat he kansana toinen toistaan seuraavien persialaisten, makedonialaisten ja roomalaisten alle. He olivat näiden viimeksi mainittujen ikeenalaisia Herramme ensimäisen tulemisen aikana; Pilatus ja Herodes olivat keisarin edustajia.

Nämä tosiasiat edessämme voimme vaikeudetta löytää vuosiluvun pakanain aikojen alkamiselle, sillä Kyyroksen hallituksen ensimäinen vuosi on hyvin selvästi määrätty — sekä maailman että uskonnon historia sattuvat erinomaisella tarkkuudella yhteen Ptolemaioksen kaanonin kanssa, jonka mukaan se on v. 536 e.K. Ja jos 536 e.K. oli se vuosi, jolloin nuo Jerusalemin autiona olemisen seitsemänkymmentä vuotta päättyivät ja juutalaisten ennalleenasettaminen alkoi, niin seuraa siitä, että heidän valtakuntansa kukistettiin määrälleen seitsemänkymmentä vuotta ennen vuotta 536 e.K., se tahtoo sanoa 536 ynnä 70, eli 606 e.K. Tämä antaa meille vuosiluvun pakanain aikojen alkamiselle — v. 606 e.K.

Kun tiedämme, että Jumala näille maallisille eli pakanallisille hallituksille antoi vallan määrätyksi ajaksi, tiedämme myös samalla ei ainoastaan, että ne tulevat särkymään ja kukistumaan ja että Kristuksen valtakunta tulee niitä seuraamaan, kun niiden ajat ovat loppuun kuluneet, vaan myös, ettei Jumala tule ottamaan valtaa heiltä, antaakseen sitä Voidellullensa; ennenkuin tämä valtalupa kuluu loppuun — "kunnes pakanain ajat täyttyvät". Niinmuodoin asetetaan meidät juuri tässä varuillemme sitä väärää luuloa vastaan, johon paavikunta on johtanut maailman — että Jumalan valtakunta pystytettiin helluntaina, ja täydennettiin, kun, niinkuin väitetään, Rooman valtakunta käännytettiin kristinuskoon (paavilaisuuteen); ja paavikunta saavutti sekä maallisen että hengellisen herrauden maailmassa. Me näemme tästä pakanain aikoja koskevasta ennustuksesta, että tämä roomalaisen kirkon tekemä väite, ja jota protestantit enemmän tai vähemmän kannattavat, on väärä. Me näemme, että ne kansat, joita sekä katolilaiset että protestanttilaiset nimittävät kristityiksi kansoiksi ja joiden valtaa he kutsuvat kristikunnaksi (s.o. Kristuksen valtakunnaksi), eivät ole sellaisia. Ne ovat "tämän maailman valtakuntia", ja kunnes niiden "ajat" ovat täyttyneet, ei Kristuksen valtakunta voi ottaa hallitusta, vaikka se tulee järjestäytymään ja tekemään valmistuksia sitä varten niinä vuosina, jotka ovat lähinnä pakanain aikojen loppua; kun sitä vastoin toiset vallat tulevat horjumaan, särkymään ja joutuvat anarkiaan.

Evankelisella aikakaudella on Kristuksen valtakunta ollut olemassa ainoastaan alkuasteellaan, alennuksessaan, ilman valtaa eli oikeutta hallita — ilman kruunua, omistaen ainoastaan lupauksen valtikan. Sitä ei maailma ole tunnustanut ja on se ollut niiden "esivaltojen" alaisena, "jotka ovat" — nim. pakanallisien valtakuntien. Ja niin on taivaan valtakunnan perillisen oltava siihen määrättyyn aikaan asti, jolloin heidän on Kristuksen kanssa yhdessä hallittava. Sen hädän aikana, joka päättää tämän aikakauden, tulevat he korotettaviksi valtaan, mutta heidän vanhurskas hallituksensa ei voi alkaa ennenkuin vuoden 1914 päättyessä — kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun. Siksi on Seurakunnan velvollisuus kärsivällisesti odottaa sen voittoriemulle ja ihanalle hallitukselle määrättyä aikaa; pitää itsensä erillään tämän maailman valtakunnista, vieraina, toivioretkeläisinä ja muukalaisina, ja tulevan valtakunnan perillisinä, tulee heidän pitää sitä toiveidensa ja toivomuksiensa keskipisteenä. Kristittyjen on oltava selvillä näiden valtakuntien todellisesta luonteesta, ja tulee heidän, samalla kun pysyttelevät niistä erillään, osottaa niille tarpeellista kunnioitusta ja tottelevaisuutta, koska Jumala on sallinut niiden hallita. Niinkuin Paavali opettaa: "Olkoon jokainen sille esivallalle alamainen, jonka vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta on Jumalalta; se esivalta, joka on, se on Jumalan asettama." — Room. 13: 1.

Ei myöskään lihallinen Israel voi tulla omistamaan sille kauvan luvattua perintöään ennenkuin sillä ajalla, vaikka valmistavia toimenpiteitä tulee sitä ennen tehtäviksi; sillä Jumala ei tule pystyttämään olkoonpa maallista eli hengellistä puolta valtakunnastaan ennenkuin tämä valtalupa pakanoille on kulunut loppuun.

Kruunu (herraus) otettiin pois Jumalan kansalta (niinhyvin hengelliseltä kuin lihalliselta siemeneltä) kunnes pakanain ajat päättyvät — Messiaksen ihanassa läsnäolossa, joka on oleva ei ainoastaan "juutalaisten Kuningas", vaan "koko maailman Kuningas sinä päivänä". Toiset saattavat kenties ajatella, että kruunun poisottaminen Israelilta oli lupauksen rikkomista: "Valtikka ei poistu Juudalta, eikä lainantaja hänen jaloistansa siihen asti kun Shiloh tulee." (1 Moos. 49: 10, engl.) Huomaa kumminkin, että on ero kruunun ja valtikan välillä; sillä vaikka kruunu hävisi Sedekian päivinä, ei valtikka, niinkuin tulemme näkemään, poistunut ennenkuin kuusisataa kolmekymmentäyhdeksän vuotta sen jälkeen — kun Herramme Jeesus Juudan suvusta ja Daavidin lihallisesta siemenestä tuli, Jumalan hyväksymänä, kauvan luvatun maan valtikan oikeaksi ja ainoaksi perilliseksi.

Jumalan Aabrahamille annettu ja Iisakille ja Jaakobille uudistettu lupaus oli, että heidän jälkeläisistään oli tuleva se suuri vapauttaja, joka ei ainoastaan tulisi siunaamaan ja korottamaan heidän sukuaan maailmassa, vaan "siunaisi kaikki sukukunnat maan päällä." Yhteen aikaan näytti siltä, kuin Mooses, suuri lainantaja ja vapauttaja, olisi ollut tuo luvattu; mutta hän selitti profeetallisesi kansalle: "Profeetan, minun kaltaiseni on Herra herättävä teille veljistänne", täten viitaten siihen, että hän oli ainoastaan esikuva siitä, jonka piti tuleman. Ja Mooses kuoli. Sen jälkeen rajotti lupaus: "Valtikka ei poistu Juudalta" toivomukset tähän heimoon. Ja kaikki muut heimot liittyivät jossain suhteessa Juudaan, aina sen mukaan, kuinka he uskoivat Jumalan lupauksiin, joiden mukaan siunausta voitiin odottaa Juudan yhteydessä, kun aika tulisi.

Kun kuningas Daavid nousi lupauksessa nimitetystä heimosta, johtivat hänen voittonsa suuriin odotuksiin valtakunnan laajenemiseen nähden, jonka vaikutus leviäisi ja käsittäisi maailman ja alistaisi kaikki kansat lain alle. Ja kun Salomon maailmankuulu viisaus ja suuruus olivat korkeimmillaan näytti todella siltä, että yleisvallan kruunu oli jo melkein heidän käsissään. Herran lupaus Daavidille hänen kupeensa hedelmästä herättää erään, joka ainaisesti istuisi hänen valtaistuimellaan, oli rajottanut lupauksen Juudan heimolle yhteen sukuun ja sellaiseen sukuun, joka jo istui Israelin valtaistuimelle. Ja kun Salomon suuri temppeli oli rakennettu ja sen sadat laulajat ja papit tarjosivat valtavan näyn; kun Salomon viisaus ja rikkaus olivat saavuttaneet maailmanmaineen; kun kuninkaat lähettivät hänelle lahjoja ja halusivat hänen suosiotaan; ja kun rikkaan Arabian kuningatar tuli lahjoilla nähdäkseen kuuluisinta ja merkillisintä kuningasta, jonka maailma oli tuntenut, oli helposti ymmärrettävä, että juutalaisten povi paisui toivosta ja ylpeydestä, kun se kauvan odotettu hetki Aabrahamin siemenen korottamiseksi ja kaikkien kansojen siunaamiseksi heidän kauttaan näytti olevan aivan käsillä.

Katkera oli heidän pettymyksensä kun Salomon kuoleman jälkeen valtakunta jakautui ja lopulta kokonaan kukistui, ja kansa, joka oli odottanut hallitsevansa ja siunaavansa kaikkia kansakuntia Jumalan pyhänä kansana, vietiin vankina Baabeliin. "Baabelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, koska me Siionia muistimme." Ps. 137.

Mutta vaikka kruunu otettiin pois, s.o. valta hallita itseäänkään, otettiin heiltä, niin ei oikeutta hallitsemaan (valtikkaa), joka oli Jumalan lupauksen alkuperäinen sisältö, otettu pois. Vaikka maailman valta annettiin Nebukadnesarille ja hänen seuraajilleen, niinkuin esitettiin suuressa kuvassa ja neljän suuren petoeläimen kautta, tulisi se sittenkin jatkumaan ainoastaan rajotetun ajan. Alkuperäinen lupaus Israelille oli täytettävä — kruunu otettiin pois, mutta valtikka jäi, kunnes Shiloh tuli. Tätä osotettiin Sedekian tuomiossakin: "Ota kruunu päästäsi, minä tahdon sen kukistaa kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus, ja hänelle minä sen annan."

Samalla kuin Aabrahamin kanssa tehty liitto lupasi maailman hallitsemisen ja siunaamisen tapahtuvaksi hänen siemenensä kautta, rajoitti ja supisti Israelin, Aabrahamin lasten, kanssa tehty lakiliitto tämän aabrahamilaisen liiton niin, että ainoastaan ne, jotka kokonaan ja täydellisesti tottelivat lakia, voivat vaatia eli oli niillä jonkinlaista oikeutta toivoa osallisuutta Aabrahamin liitossa luvattuun hallitsemiseen ja siunaamiseen. Tämän asian tilan käsittäminen johti farisealaisten lahkon perustamiseen. Nämä vaativat lain jokaisen yksityiskohdan virheetöntä täyttämistä, "luottivat itseensä, että olivat vanhurskaita ja halveksivat toisia", kutsuen heitä "publikaaneiksi ja syntisiksi" ja itsiään "Aabrahamin lapsiksi", sen luvatun vallan perillisiksi, joka tulisi siunaamaan maailman.

Meidän Herramme selvä, vakuuttava opetus oli osittain suunnattu farisealaisten erehdykseen. He luulivat, että lain ulkonaisien muotojen tarkka vaarinottaminen oli lain kirjaimen ja hengen täydellistä täyttämistä. Meidän Herramme opetti, minkä nyt kaikki kristityt tietävät, että laki, kokonaisuudessaan katsottuna, on niin majesteetillisen täydellinen, ja ihminen niin langennut ja epätäydellinen, sekä siinä määrin ulkoapäin tulevien kiusauksien, niin hyvin kuin sisällisten heikkoustenkin ahdistama, että oli aivan mahdotonta kenellekään heistä täydellisesti pitää tätä lakia, tahi vaatia aabrahamilaista siunausta. Meidän Herramme moitetta farisealaisuutta kohtaan, ei ole kumminkaan ymmärrettävä siten, että hän olisi jollakin tavalla muistuttanut heitä sentähden, että koettivat pitää lain nuhteettomasti; eikä hän nuhdellut heitä siitäkään, etteivät täydelleen voineet pitää sitä lakia, jota ei yksikään epätäydellinen ihminen voi pitää. Mutta hän nuhteli heitä ulkokultaisuudesta, kun pettivät itseään ja muita täydellisyyden ja pyhyyden vaatimuksella, vaikka he, yhtähyvin kun muutkin, näkivät sen olevan pääasiallisesti ulkopuolista puhdistamista, sydämiensä yhä ollessa saastaisia ja vihkiytymättömiä. Hän moitti heitä siitä, että heillä oli ainoastaan jumalisuuden muoto ja palvelivat huulillaan, sydämiensä ollessa kaukana Jumalasta. Oli siis niin, kuten Herramme ja Paavali selittivät, ettei kukaan heistä todella pitänyt, tahi todellisesti voinut pitää lakia täydellisesti. (Joh. 7: 19; Room. 3: 20), vaikka he tosin olisivat voineet päästä paljoa lähemmäksi sen vaatimuksien täydellistä täyttämistä, kuin mihin he tulivat.

Herramme ei ainoastaan sanoilla selittänyt lain täydellisen sisällön olevan: "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", vaan osotti hän sitä elämällään, antautumalla täydelleen Jumalan tahdon ja suunnitelmien alaiseksi, karttaen kaikkia omia suunnitelmia, tarkotusperiä tahi omaansa etsimistä — sydämensä syvimmästä halusta tehden Jumalan tahdon koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan ja rakastaen lähimmäistään niinkuin itseään — tehden tämän kaiken kuolemaan asti.

Niinmuodoin, täyttämällä lain ehdot — lain täydellisen tottelemisen kautta, jota ei kukaan epätäydellisestä ihmissuvusta voinut tehdä — tuli Herramme Jeesus kaikkien niiden siunauksien perilliseksi, jotka olivat luvatut Israelin kanssa tehdyssä lakiliitossa Siinain vuorella; ja samalla osotti hän olevansa AABRAHAMIN SIEMEN, jolle aabrahaminen lupaus kokonaisuudessaan nyt kuului. Herramme voitti siten itselleen valtikan (luvatun oikeuden maailman hallitsemiseen), josta vuosisatoja oli luvattu, että sen oli voittava joku Juudan sukukunnasta ja Daavidin suvusta ja että se oli hänelle annettava. Sen suuren palkinnon, joka läpi vuosisatojen oli ollut Israelin toivon, pyrkimyksien ja ikävöimisen esineenä, voitti lopulta Jalopeura [väkevä] Juudan sukukunnasta. Shiloh, suuri rauhanrakentaja, oli tullut: hän, joka ei ainoastaan rakentanut rauhaa Jumalan ja ihmisten välillä verensä kautta ristillä, kun hän lunasti langenneen ihmissuvun siitä kuolemantuomiosta, joka oikeudenmukaisesti lepäsi kaikkien yli, vaan myös joka, kun hän ottaa suuren valtansa, halliten kaikkien kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana, on poistava kaiken väärän ja pahan ja synnin ja rakentava rauhan pyhyyden vahvalle perustukselle. — Hän on Rauhan Ruhtinas.

Kun valtikka [oikeus] liiton mukaisesti siirtyi Herrallemme Jeesukselle, lakkasi tämä lakiliitto; sillä kuinka Jumala enää, millään ehdoilla olisi voinut tarjota toisille sitä palkintoa, jonka Shiloh jo oli voittanut? Niinmuodoin teki, niinkuin apostoli selittää, Kristus lopun laista [lakiliitosta], "naulaten sen ristille." — Kol. 2: 14.

Näin voitti Rauhanruhtinas alamaisilleen sekä syntein anteeksiantamisen että ennalleenasettamisen, ja rakensi ijankaikkisen valtakunnan sellaisen oikeuden perustukselle, jota ei millään muulla tavalla voitu saavuttaa. Näin täyttyi ennustus: "Ei valtikkaa oteta pois Juudalta, eikä lain opettajaa hänen jaloistansa [kupeistansa], siihen asti kuin Sankari (Shiloh) tulee." Silloin se poistui Juudalta annettaissa "Jalopeuralle [väkevälle, korkealle korotetulle henkiolennolle, kunnian Herralle] Juudan sukukunnasta", joka nyt omistaa tämän valtikan [tahi omistusoikeuden valtaan] kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.

Seitsenkymmenvuotisen vankeudenkin jälkeen, kun muutamat palasivat ja rakensivat jälleen temppelin ja kaupungin muurit, oli sellaisia, jotka pitivät Jumalan lupauksia kunniassa ja jotka "odottivat Israelin lohdutusta." Nämä keräytyivät Juudan sukukunnan ympärille, muistaen Jumalan lupausta, että Lainantaja, Lunastaja, suuri Shiloh, tahi rauhanrakentaja, oli tuleva tästä suvusta. Mutta oi! kun tuo rauhaisa, joka verensä kautta ristillä rakensi rauhaa ja sovintoa syntein tähden, tuli, ylenkatsoivat ja hylkäsivät he hänet, sillä he eivät odottaneet suurta ylimmäistä pappia, vaan suurta sotapäällikköä.

Shiloh, joka on saanut valtikan ja kaiken vallan ylösnousemisessaan, kuuliaisuutensa tähden kuolemaan asti, on varmasti siunaava Israelin ensin — mutta ei lihallista Israelia, sillä eivät kaikki ole oikeita israelilaisia, joita lihan jälkeen niin kutsutaan. (Room. 9: 6.) Shiloh, perillinen, etsii ja löytää sellaisia, jotka ovat Aabrahamin lapsia hengen mukaan — sellaisia, jotka ovat Aabrahamin kaltaisia uskossa ja kuuliaisuudessa — tullakseen hänen nimellään kutsutuksi kansaksi. (Apt. 15: 14.) Ja "sen jälkeen" [kun hänen valitun seurakuntansa kokoominen on täyttynyt — elonkorjuussa tahi evankelisen ajan lopussa, pakanain aikojen päättyessä], on hän palauttava suosionsa ja on hän jälleen rakentava Israelin, ja lopulta kaikkien maan kansojen rauniot paremmalle perustukselle kuin mitä koskaan ihmissydän on voinut aavistaa. Hän, joka nyt omistaa valtikan — "jonka oikeus on" hallita — on pakana-aikojen päättyessä saava kruununkin; "ja hänelle kansat ovat alamaiset." (1 Moos. 49: 10.) Valtikka, tahi "kaiken vallan taivaassa ja maan päällä" omistusoikeus, annettiin hänelle ylösnousemisessaan, mutta hän odottaa Isän määrättyä aikaa, pakana-aikojen päättymistä — ennenkuin hän ottaa suuren valtansa ja alkaa ihanan hallituksensa. — Katso Ilm. 11: 17, 18.

Nyt on pidettävä muistissa tuo aikasemmin löydetty pakana-aikojen alkamisen vuosiluku — nim. v. 606 e.K. — ryhtyessämme tutkimaan sitä todistusta, joka osottaa niiden pituudeksi 2520 vuotta. Siten ne päättyvät vuonna 1914.

Emme voi odottaa tämän olevan noin vain pinnalla. Jos niin olisi ollut, olisi se myös ollut tunnettu ennen määrättyä aikaa. Se on annettu sellaisella tavalla, että se on ollut kätketty lopun aikaan asti. — Dan. 12: 4, 10.

Herramme sanat: "Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät", eivät ainoastaan osottaneet rajotettua ja määrättyä aikajaksoa pakanain vallalle, vaan antavat ne aihetta ajatukseen, että joskin hengellinen Israel kuten lihallinenkin ovat olleet näiden pakanallisien valtojen alaisina, nämä ajat kumminkin ovat jollakin tavalla maallisen Jerusalemin yhteydessä ja sovellutetaan tämä aika niinhyvin tähän kaupunkiin kuin lihalliseen Israeliin. Niinpä herää ajatus: onko ehkä mahdollista, että Jumala edeltäkäsin julisti jotakin, Israelin historiaa koskevaa, joka antaa meille tarkan mitan näistä ajoista, joita Herramme tarkottaa? Tähän me vastaamme myöntävästi.

Jos nyt avaamme kolmannen Mooseksen kirjan, löydämme siellä julistuksen maallisista ja ajallisista siunauksista ja kirouksista. Jos Israel uskollisesti tottelisi Jumalaa, tulisivat he siunatuiksi ennen muita kansoja; ellei tulisi erinäisiä vaikeuksia heitä kohtaamaan. Lopuksi luemme: "Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. — — — Mutta jos ette kuule minua, ettekä tee kaikkia näitä käskyjä, — — — niin minä asetan minun kasvoni teitä vastaan, ja viholliset lyövät teidät, vihamiehenne hallitsevat teitä." "Te kylvätte siemenenne turhaan ja teidän vihollisenne syövät sen." — — "Jollette vielä sittenkään kuule minua, niin minä lisään (jatkan edelleen) sen seitsemän kertaa (aikaa engl. kään. mukaan), rangastakseni teitä, teidän synteinne tähden." 3 Moos. 26: 12, 14, 16, 17, 18, 21, 24, 28.

Tämä uhkaus seitsemän ajan rangastuksesta toistetaan kolme kertaa. Ne erilaiset rangastukset, joita mainitaan noiden seitsemän ajan edellä, tarkottavat eri vankeuksia: assyrialaista, moabilaista, filistealaista y.m., y.m., joiden kaikkien aikojen kuluessa Jumala yhä holhosi heitä. Hänen menettelytapansa heidän kanssaan oli: "käsky käskyn päälle, sääntö säännön päälle, vähä täällä, vähä siellä" (Jes. 28: 10), kumminkaan hän ei päästänyt heitä, ja kun he katuivat ja huusivat hänen puoleensa, kuuli hän heitä, vastasi heille ja pelasti heidät vihollisistaan. (Tuom. 3: 9, 15.) Mutta kun sitte nämä kuritusrangastukset näyttäytyivät tehottomiksi, sovellutti hän heihin nuo uhkaamansa seitsemän aikaa; kruunu otettiin ainaiseksi pois, ja Israel, samoin kuin koko maailma alistettiin petoeläintenkaltaisten valtojen alaisiksi seitsemäksi ajaksi. Sillä tavalla tapahtui heille Jumalan varotuksen mukaan: "Jollette vielä sittekään [entisistä kurituksista huolimatta] kuule minua, rankasen minä teitä seitsemän aikaa."

Se yhteys, jossa uhkaus "seitsemästä ajasta" esiintyy, ilmasee, että se sisältää lopullisen rangastuksen kerta kaikkiaan tälle kansalle, senjälkeen kun muut, erilaiset kuritukset kerta toisensa jälkeen eivät voineet pysyväisesti parantaa heitä. Tuolla seitsemän ajan rangastuksella tulee olemaan tarkotettu vaikutuksensa, nöyryyttäen perinpohjin heidät Herran edessä ja siten valmistaen heitä ottamaan vastaan hänen siunauksiaan. Nämä seitsemän aikaa tarkottavat sentähden sitä aikakautta, jolloin pakanat hallitsisivat heitä. Ja epäilemättä tarkotti Herramme tätä seitsemän ajan aikajaksoa, kun hän puhui "pakanain ajoista."

Se aika, jolloin pienemmät vankeudet ja rangastukset jättivät tilaa tälle suurelle "seitsemän ajan" kansalliselle rangastukselle oli silloin, niinkuin jo olemme osottaneet, kun heidän viimeinen kuninkaansa, Sedekia, kukistettiin — jonka ajan jälkeen on ollut keskeytymätön, pitkä kurituksen aika — nuo ennustukset "seitsemän aikaa" tahi 2520 vuotta.

Raamatussa käytetään "aika" sanaa merkitsemään yhtä vuotta, olkoon vuosi sitten kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen; mutta sinä aikana, jolloin ennustus lausuttiin, oli mahdotonta tietää, oliko se aika, jota tarkotettiin kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen. Profeetat koettivat kyllä uutterasti, vaikka turhaan, ottaa selvää mitä aikaa, tahi minkälaista aikaa [kirjaimellista eli esikuvauksellista], Henki osotti. (1 Piet. 1: 11.) Esikuvauksellinen vuosi lasketaan Raamatussa kuuvuoden mukaan — kaksitoista kuukautta, kussakin kolmekymmentä päivää tahi kaikkiaan kolmesataakuusikymmentä päivää — kukin päivä merkiten yhtä vuotta. Siten merkitsee yksi "aika" tahi yksi vuosi, jos se on esikuvauksellinen, kolmesataakuusikymmentä (360) esikuvauksellista päivää, ja "seitsemän aikaa" tekee kaksituhatta viisisataakaksikymmentä (360X7=2520) esikuvauksellista päivää, tai 2520 kirjaimellista vuotta.

Kysymys, joka nyt esiintyy, on: Olivatko nämä seitsemän aikaa kirjaimellisia tahi esikuvauksellisia? Tarkotettiinko niillä seitsemää vuotta tahi kahtatuhatta viittäsataakahtakymmentä vuotta? Me vastaamme: Ne olivat esikuvauksellisia aikoja, 2520 vuotta. Niitä ei voida käsittää seitsemänä kirjaimellisena vuotena, sillä Israelilla oli monta pitempiaikaista vankeutta — niin esim. palvelivat he Mesopotamian kuningasta kahdeksan vuotta (Tuom. 3: 8), moabilaisten kuningasta kahdeksantoista vuotta (Tuom. 3: 14), kuningas Jabinia kaksikymmentä vuotta (Tuom. 4: 2, 3), filistealaisia kerran neljäkymmentä vuotta ja toisen kerran kahdeksantoista vuotta (Tuom. 13: 1; 10: 7, 8), lukuunottamatta heidän seitsemääkymmentä vuottaan Baabelissa. Kaikki nämä jaksot olivat paljon pitemmät kuin "seitsemän aikaa" tahi kirjaimellista vuotta, mutta kun tätä "seitsemän ajan" jaksoa kumminkin mainitaan viimeisenä, suurimpana ja lopullisena rangastuksena, todistaa tämä, että esikuvauksellista, eikä kirjaimellista aikaa tarkotetaan, vaikka se hebrealainen sana, joka on käännetty "seitsemäksi kerraksi" suomalaisessa ja seitsemäksi ajaksi englantilaisessa Raamatussa 3:nessa Moos. 26: 18, 21, 24, 28, on sama sana, joka Dan. 4: 13, 20, 22, 29 on käännetty sekä suomalaisessa että englantilaisessa seitsemäksi ajaksi. Omituista on myös, että se toistetaan neljä kertaa molemmissa paikoissa. Nebukadnesariin nähden olivat ne kirjaimellisia vuosia, mutta, kuten tulemme näkemään, olivat sekä Nebukadnesar että hänen "seitsemän aikaansa" esikuvauksellisia.

Nuo Nebukadnesarin alennuksen "seitsemän aikaa" (Dan. 4: 13, 20—23) osottautuivat seitsemäksi kirjaimelliseksi vuodeksi, koska ne todellisuudessa sinä aikana menivät täytäntöön, ja samalla tavalla on Israelin ja koko maailman nöyryyttäminen niiden "valtojen alle, jotka ovat", osottautunut olevan seitsemän esikuvauksellista aikaa — kaksituhatta viisisataakaksikymmentä kirjaimellista vuotta. Tämä jakso on nyt, kahtakymmentäkuutta vuotta lukuunottamatta (tämä kirjotettiin v. 1888), täyttynyt, ja voimia on nykyään liikkeellä joka haaralla, jotka viittaavat siihen, että pakanain hallitus tulee päättymään ja ijankaikkisen vanhurskauden ja kaikki uuden liiton siunaukset alkavat tulla Israelin ja koko huokaavan luomakunnan osaksi.

Israelin seitsemän ajan päättyminen.

Tämä Israelin rangastuksen pitkä jakso ("seitsemän aikaa", tahi 2520 vuotta), on pakanain hallituksen "pakanain aikojen" jakso. Koska, niinkuin jo olemme osottaneet, "pakanain ajat" alkoivat v. 606 e.K. ja tulevat jatkumaan kaksituhatta viisisataakaksikymmentä vuotta, niin ne tulevat päättymään vuonna 1914 (2520-606=1914.) Silloin tulevat ne siunaukset, jotka ovat merkittynä saman luvun jälkimäisessä osassa (3 Moos. 26: 44, 45) täyttymään. Jumala on muistava ja Israelille täyttävä sen liiton, joka tehtiin heidän isäinsä kanssa. — Room. 11: 25—27.

Tätä voitanee muutamille esittää selvemmin seuraavalla tavalla:

Israelin kurituksen "seitsemän aikaa" =….. 2520 vuotta Ne alkoivat, kun hallitus annettiin pakanoille, joka, niinkuin olemme osottaneet, oli 606 e.K. Niinmuodoin oli v:een 1 e.K………………………. 606 " heidän ajastaan kulunut, ja jäännös osottaa päättymisvuoden kristillisen ajanlaskun mukaan, nim………………………….. 1914

Todistukseksi siitä, että yhtä päivää yhden vuoden sijasta käytetään Raamatussa esikuvallisessa ennustuksessa, esitämme seuraavat tapaukset, jotka ovat sillä tavalla täyttyneet: — (a) Vakoojat saivat harhailla neljäkymmentä päivää etsiessään Kaanaata (eng.), joka oli esikuva Israelin neljäkymmenvuotisesta vaelluksesta korvessa. (4 Moos. 14: 33, 34.) (b) Kun Jumala tahtoi ilmottaa Israelille Hesekielin kautta vaikeaa vastuksen aikaa, antoi hän profeetan tehdä sen esikuvalliseksi, selittäen: "Kunkin päivän teen minä sinulle vuodeksi." (Hes. 4: 1—8.) (c) Siinä ihmeellisessä ja täyttyneessä ennustuksessa Dan. 9: 24—27, jota tutkimme edellisessä luvussa, jossa osotetaan Herramme voitelemisen aikaa, kuin myös sitä seuraavaa seitsemää suosion vuotta Israelille, joiden keskellä Herramme tapettiin, on käytetty esikuvauksellista aikaa: jokainen päivä esikuvauksellisissa seitsemässäkymmenessä viikossa merkitsi yhtä vuotta, ja se tuli täytetyksi siten, (d) Edelleen ilmaistaan Dan. 7: 25 ja 12: 7 paavikunnan voiton ajanjaksoa kolmeksi ja puoleksi ajaksi, ja tämä täyttyi, niinkuin tiedämme (ja tässä osassa näytämme) tuhannessa kahdessasadassakuudessakymmenessä vuodessa (360 x 3 1/2 = 1260.) Samaa jaksoa mainitaan Ilmestyskirjassa: luvussa 12: 14 mainitaan sitä kolmeksi ja puoleksi ajaksi (360 x 3 1/2 = 1260); luvussa 13: 5 nimitetään sitä neljäksikymmeneksikahdeksi kuukaudeksi (30 x 42 = 1260); ja luvussa 12: 6 kutsutaan sitä tuhanneksi kahdeksisadaksi kuudeksikymmeneksi päiväksi. Näiden ennustuksien täyttyminen tulee tuonnempana tarkemmin tutkittavaksi. Nyt lienee kylliksi pitää mielessä, että Hengen käyttämä sana "aika" toisissa paikoissa on yhdenmukainen sanan nykyisen käytön kanssa; että esikuvauksellisessa ennustuksessa yksi aika on esikuvauksellinen vuosi, jossa on kolmesataakuusikymmentä vuotta; ja se tosiseikka, että nuo kolme ja puoli aikaa, joita on käytetty määräämään luopuneen kirkon voittoaikaa on täyttynyt tuhannessa kahdessasadassa kuudessakymmenessä vuodessa, vahvistaa oikeaksi sen säännön, jonka mukaan nuo pakanallisen hallituksen "seitsemän aikaa" ovat lasketut (360 x 7 = 2520), ja todistaa niiden päättyvän v. 1914; sillä jos kolme ja puoli aikaa on 1260 päivää (vuotta), niin täytyy seitsemän aikaa olla määrälleen kaksi kertaa niin paljon, nim. 2520 vuotta.

Jos Israelin "seitsemän aikaa" olisivat tulleet täytetyiksi kirjaimellisessa ajassa (seitsemässä vuodessa), olisivat ne siunaukset, joita Jumala oli taannut ehdottomassa liitossaan heidän isäinsä kanssa, myös täyttyneet. (Katso 3 Moos. 26: 45 ja Room. 11: 28.) Mutta niin ei käynyt. He eivät vielä milloinkaan ole saaneet nauttia näistä siunauksista; ja Paavali sanoo (Room. 11: 25, 26), ettei tämä liitto tule täyttymään ennenkuin valittu evankelinen seurakunta, Kristuksen ruumis, heidän lunastajanaan on tullut täydelliseksi. Kristuksen ja hänen morsiamensa kautta tulee liitto toimeenpantavaksi. "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa niiden päiväin [s.o. rangastuksen seitsemän ajan] jälkeen, sanoo Herra: minä annan minun lakini heidän sydämeensä, ja kirjotan sen heidän mieliinsä; ja minä tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää olla minun kansani. Ja he eivät enää opeta kukin lähimmäistänsä ja kukin veljeänsä, sanoen: tuntekaat Herraa; sillä kaikki he tuntevat minun, heidän pienistänsä suuriin asti, sanoo Herra. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa anteeksi, enkä ole heidän syntejänsä enää muistava". (Jer. 31: 33, 34; Hebr. 10: 16, 17.) Näinä päivinä [suosion ajalla, joka seuraa rangastuksen seitsemää aikaa] ei enää sanota: isät söivät happamia viinamarjoja ja lasten hampaat ovat heltyneet. Vaan "kukin [joka kuolee] on oman syntinsä tähden kuoleva, ja joka syö happamia viinimarjoja, sen hampaat heltyvät." — Jer. 31: 29,30.

Ennalleenasettaminen noiden seitsemänkymmenen vuoden päätyttyä Baabelissa ei merkinnyt vapautumista pakanahallituksesta; sillä siitä asti olivat he veroa maksava kansa. Tämä ennalleenasettaminen tarkotti pikemmin tämän kansan koossapitämistä, koska Messias oli sille tarjottava. Israelin ollessa pakanahallituksen alaisena ja sitä silmällä pitäen selitti Herramme, että he yhä tulisivat olemaan tallattavina, kunnes pakanain ajat päättyisivät eli täyttyisivät. Maailma on sen tosiasian todistajana, että Israelin rangastus pakanain hallitessa keskeytymättä on jatkunut vuodesta 606 e.K., ja että se yhä jatkuu, eikä ole syytä odottaa heidän uudelleen järjestymistänsä kansaksi ennen v. 1914, noiden "seitsemän ajan" — 2520 vuoden päätyttyä. Mutta kun tämä heidän kansallisen rangastuksensa pitkä aika nyt lähenee loppuansa, voimme huomata selviä merkkejä siitä, että alastoin viikunapuu alkaa kukoistaa, joka taas merkitsee pahuuden talvikauden olevan päättymäisillään ja tuhatvuotisen kesän, sen kesän lähestymistä, joka on täydelleen asettava heidät ennalleen luvattuun perintöönsä ja kansalliseen riippumattomuuteensa. Se seikka, että suuria valmistuksia nyt on tekeillä ja suuria toiveita vallitsee Israelin kansan palaamisesta omaan maahansa, on jo itsessään voimakas todistus siitä, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Tämän tapahtuman merkityksestä katso Ensim. Osa siv. 345—358.

Vielä toisenlainen todistus.

Toinen näkökohta pakanain ajoista esitetään meille Dan. 4:ssä luvussa. Ihmisen alkuperäinen hallitus koko maan yli, sen hallituksen poisottaminen, ja varmuus sen ennalleenasettamisesta, joka on alkava pakana-aikain loppuessa, valaistaan tässä selvällä tavalla unessa, jonka Nebukadnesar näki, Danielin selityksessä, ja sen täyttymisessä Nebukadnesariin nähden.

Nebukadnesar näki unessansa: "katso, puu seisoi keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri. Se puu suureni ja vahvistui ja sen korkeus ulottui taivaaseen, ja se näkyi kaiken maan ääreen. Sen lehdet olivat kauniit ja sen hedelmät suuret, ja siinä oli elatusta kaikille; sen alla löysivät kedon eläimet varjoa ja sen oksilla asuivat taivaan linnut, ja siitä elätti kaikki liha itsensä. Ja katso, pyhä vartija tuli alas taivaasta. Hän huusi voimallisesti, ja sanoi näin: hakatkaa puu poikki ja karsikaa sen oksat ja riipikää sen lehdet, ja hajottakaa sen hedelmät; paetkoon eläimet sen alta ja linnut sen oksilta. Kuitenkin jättäkää sen juurten runko maahan, mutta rautaisissa ja vaskisissa kahleissa hän kedolla ruohossa taivaan kasteessa kastukoon, ja eläinten kanssa saakoon hän maan ruohosta osansa. Hänen inhimillinen sydämensä on muuttuva, ja eläimen sydän on hänelle annettava, kunnes seitsemän aikaa häneltä kuluu. Vartijain neuvossa on tämä päätetty ja pyhäin julistusta on tämä asia sitä varten, että elävät tietäisivät Ylimmäisen vallitsevan ihmisten valtakunnat ja antavan ne, kelle hän tahtoo, ja alhaisimman ihmisistä siihen ylentävän."

Tämä ihmeellinen puu kuvasi ihanuudessaan ja kauneudessaan ensimäistä hallitusta maan yli, joka annettiin ihmissuvulle, sen edustajalle ja päälle, Aadamille, jolle Jumala sanoi: "olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa, ja tehkää se alamaiseksenne; ja vallitkaa kalat meressä, ja taivaan linnut, ja kaikki eläimet, jotka maan päällä liikkuvaa." (1 Moos. 1: 28.) Ihmisen alkuperäinen ihanuus ja se valta, joka hänen käsiinsä oli pantu, oli todellakin ylevä. Se käsitti koko maan siunatakseen, elättääkseen, suojellakseen ja turvatakseen kaikkia eläviä olentoja. Mutta kun synti tuli maailmaan, tuli käsky hakata puut poikki, ja ihmissuvun ihanuus, kauneus ja valta otettiin pois; ja alempi luomakunta ei enää saanut turvaa, suojelusta ja siunausta sen vaikutuksesta. Kuolema hakkasi poikki suuren puun ja hajoitti sen hedelmät ja lehdet ja alempi luomakunta jäi silloin ilman herraansa ja hyväntekijäänsä.

Mitä ihmiseen tuli, oli kaikki mahdollisuus kadonneen hallituksen takaisin voittamiseksi toivottomasti kadonnut. Mutta niin ei ollut Jumalan näkökannalta. Hallitus johtui alkuperäisesti hänen suunnitelmastaan ja oli hänen suosiollinen lahjansa, ja vaikkakin hän oli antanut käskyn puun kaatamisesta, jäi kumminkin juuri — Jumalan aikomus ja suunnitelma ennalleenasettamisesta — jälelle joskin sidottuna vahvoilla kahleilla, ettei se alkaisi kasvaa, ennenkuin Jumalan määräämä aika oli tullut.

Samoin kuin unessa kuva vaihtui puun kannosta mieheksi, joka on alennettu eläinten seuraan ja heidän kaltaiseksensa, menettäen järkensä ja kaiken ihanuutensa; samoin näemme ihmisen, maan langenneen, alennetun herran: hänen ihanuutensa ja valtansa ovat poissa. Aina siitä asti kun tuomio julistettiin, on sukukunnalla ollut osansa eläinten kanssa, ja ihmissydän on tullut eläimelliseksi ja alennetuksi. Miten todenmukainen kuvaus onkaan, kun tarkastamme sitä puolisivistynyttä, villiä tilaa, missä ihmiskunnan suuri joukko menneinä aikoina ja vielä nykyhetkellä on, ja ajattelemme, miten se pieni vähemmistökin, joka ahkeroitsee voittamaan alaspäin vievää suuntaa, ainoastaan rajotetussa määrässä onnistuu siinä, ja silloinkin suurilla taisteluilla ja lakkaamattomilla ponnistuksilla. Suku täytyy pysyä alennuksessaan, pahan hallituksen alla, kunnes se opetus on saavutettu, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kelle hän tahtoo. Ja niin kauvan, kun ihmiset ovat tässä alennetussa tilassa, sallii Jumala jonkun heidän alhaisimmista luonteistaan hallita heitä, jotta heidän katkera kokemuksensa tulisi heille pysyväiseksi hyödyksi tulevaisuudessa.

Danielin ennustus toteutui: me luemme että "tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnesaria", ja että hän tässä mielettömässä, alennetussa, eläimellisessä tilassa harhaili eläinten joukossa, kunnes hänen seitsemän aikaa [seitsemän kirjaimellista vuotta hänen tapauksessaan] oli kulunut umpeen. Danielin selitys unesta koskee sen täyttymistä ainoastaan Nebukadnesariin nähden; mutta se asianhaara, että unta, sen selitystä ja täyttymistä niin tarkasti kerrotaan tässä, todistaa siinä olevan tarkotuksen, miksi sitä kerrotaan. Ja sen ihmeellinen sopivaisuus tuon jumalallisen päätöksen selitykseksi, jonka mukaan koko suku asetetaan pahan vallan alle rangastukseksi ja ojennukseksi, jotta aikanaan Jumala asettaisi sen ennalleen ja korottaisi sen vanhurskauteen ja ijankaikkiseen elämään, oikeuttaa meitä otaksumaan sen olevan aijotun esikuvaksi.

Uni ja sen täyttyminen Nebukadnesariin nähden, on erityisesti huomiota ansaitseva, kun muistamme, että hänet tehtiin ihmisvaltaa edustavaksi johtavaksi pääksi (Dan. 2: 38) ja, maan herrana, puhutteli profeetta häntä melkein samanlaisilla sanoilla, kuin Jumala alussa Aadamia: "Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut valtakunnan, voiman, väkevyyden ja kunnian; ja missä vaan on asumassa ihmisten lapsia, kedon eläimiä ja taivaan lintuja, on hän ne antanut sinun käteesi, ja on pannut sinut kaikkein näiden haltijaksi." (Dan. 2: 37, 38. Vertaa 1 Moos. 1: 28.) Sittemmin sai Nebukadnesar synnin tähden kärsiä nuo rangastuksen "seitsemän aikaa", jonka jälkeen hänen järkensä alkoi palata, ja hänen ennalleenasettamisensa valtaan tapahtui. Hänet asetettiin jälleen valtakuntaansa, ja vielä suurempi ihanuus annettiin hänelle, sitte kun hän oli oppinut sen tarpeellisen opetuksen, johon hän viittaa seuraavilla sanoilla:

"Näiden päivien lopulla nostin minä, Nebukadnesar, silmäni taivaaseen päin, ja ymmärrykseni palasi minuun jälleen, ja minä kiitin Ylimmäistä, ja minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ijankaikkisesti, jonka valta on ijankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta sukuun. Ja kaikki maan asukkaat ovat hänen rinnallaan mitättömän vertaiset, ja hän tekee miten tahtoo, taivaan joukoille, maan asukkaille, eikä ole sitä, joka estää hänen kättänsä, ja sanoisi: 'mitä teet?' Siihen aikaan palasi ymmärrykseni minuun, ja valtakuntani kunniaksi palasi loisteeni ja kauneuteni minulle…; ja minä pantiin jälleen valtakuntaani, ja erinomainen suuruus lisättiin minulle. Nyt minä, Nebukadnesar, kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta, sillä kaikki hänen työnsä ovat totuus, ja hänen tiensä oikeus, ja hän voipi ylpeydessä vaeltavia nöyryyttää."

Nebukadnesarin alennus oli esikuva ihmiskunnan alennuksesta petomaisien hallituksien alle seitsemänä esikuvauksellisena aikana eli vuotena. Laskemalla päivän vuodeksi saamme 2520 vuotta hänen ajastaan eteenpäin. Ja huomattava on, että tämä täydellisesti vastaa niitä seitsemää aikaa, joita ennustettiin Israelille ja jotka, niinkuin olemme nähneet, päättyvät 1914. Sillä juuri tämän Nebukadnesarin aikana Israel vietiin vankeuteen Baabeliin, kun Jumalan valtakunnan kruunu otettiin heiltä pois, ja heidän seitsemän aikaansa alkoivat.

Tämän kanssa täydellisessä sopusoinnussa näyttää Jumala Danielille nämä pakanalliset hallitukset, kuvaten niitä yhtä monena petona, kun sitä vastoin Jumalan valtakunta niiden päätyttyä esitetään annettavaksi eräälle, joka on ihmisen pojan kaltainen.

Ellei ollut tarkotus tällä tavoin kuvata pakana-aikojen alennusta ja ajan pituutta, emme tiedä syytä, miksi tämä palanen pakanallisen kuninkaan historiasta olisi kirjotettu muistiin. On totta, että hänen seitsenvuotinen alennuksensa sattuvasti kuvaa ihmiskunnan alennusta. On myös totta, että Jumala on luvannut hallituksen ennalleenasettamisen maan yli. Kolmanneksi on totta, että nuo seitsemän esikuvauksellista pakana-aikaa (2520 vuotta) päättyvät täsmälleen silloin, kun ihmiskunta on oppinut tuntemaan alennuksensa ja nykyisen kykenemättömyytensä edullisella tavalla hallita maailmaa, ja on oleva valmis Jumalan valtakunnalle ja hallitukselle. Ja tuo yhdenmukaisuus kuvauksessa pakottaa siihen vakaumukseen, että Nebukadnesarin seitsemällä vuodella, samalla kun ne kirjaimellisesti täyttyivät häneen nähden persoonallisesti, kumminkin oli suurempi ja laajempi merkitys kuvauksena niistä seitsemästä esikuvauksellisesta ajasta, jona pakanahallitus, jota hän kuvasi, olisi kestävä.

Tarkkaa vuosilukua Nebukadnesarin alennuksesta ei ole annettu, eikä se olekaan tarpeellista, sillä hänen alennuksensa aika oli esikuva, tyyppi, pakanahallituksesta kokonaisuudessaan, joka alkoi, kun Jumalan esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois Sedekialta. Tämä pakanahallitus on ollut petoeläimellistä alusta pitäen, sen ajat ovat olleet määrätyt; sen rajat on Jehova asettanut, eikä niitä voida siirtää.

Miten virkistyttävä onkaan se tulevaisuus, joka avautuu näiden seitsemän ajan loputtua. Petomaiset, pakanalliset vallat eivät tule enään tallaamaan, sortamaan ja huonosti hallitsemaan Israelia eikä tämän kansan esittämää ihmismaailmaakaan. Jumalan ja hänen Kristuksensa valtakunta tulee silloin olemaan pystytettynä maan päällä, ja Israel ja koko maa siunataan hänen oikeudenmukaisen ja vanhurskaan valtansa alla. Silloin, tuon lupauksen ja toivon juuri, joka ensin istutettiin Edenissä (1 Moos. 3: 15.) ja vietiin virran yli ja istutettiin uudelleen Israeliin, esikuvaukselliseen kansaan (1 Moos. 12: 1—3), tulee jälleen versomaan ja kukkimaan.

Se alkoi versota Herramme ensimäisessä tulemisessa, mutta määrätty vuodenaika ei ollut tullut, jolloin sen tuli kukkia ja kantaa siunattua hedelmäänsä kaiken ennalleenasettamisessa. Mutta pakana-aikain lopulla eivät varmat kevään merkit tule puuttumaan, ja runsas tulee kesän hedelmä olemaan, ja siunattu se syksyn sato, joka korjataan ja nautitaan niinä ihanina ijankaikkisina ikäkausina, jotka sitte seuraavat. Silloin tulee maan alkuperäinen herra ennalleenasetetulla järjellä uudelleen asetettavaksi arvoonsa, ja vielä suurempi ihanuus ja kauneus on hänelle annettava, kuten esikuvalle tapahtui, ja hän on kiittävä, kunnioittava ja ylistävä taivaan Kuningasta.

Huomaammekin jo, miten ihmiskunnan järki alkaa palata. Ihmiset heräävät jonkinlaiseen tuntoon alentumisestaan ja alkavat tarkastella, miten heidän on parannettava tilaansa. He ajattelevat, neuvottelevat ja tekevät suunnitelmia parantaakseen tilaansa, johon ovat tyytyneet petoeläimellisten valtain aikoina. Mutta ennenkuin tulevat niin pitkälle, että tunnustavat Jumalan ja hänen valtansa yli kaiken, tulee heillä vielä olemaan yksi hulluuden kohtaus, taistelu, josta tulevat heräämään heikkoina, avuttomina ja uupuneina, mutta järki siksi ennalleenasetettuna, että he tunnustavat ja taipuvat hänen valtansa alle, joka tulee jälleen pystyttämään kauvan kadoksissa olleen hallituksen tuolle kokemuksen sekä hyvän ja pahan tiedon kestävälle perustukselle.

Totisesti odottaa se suuria asioita, joka meidän laillamme väittää, että lähinnä tulevien kahdenkymmenenkuuden vuoden (laskettuna vuodesta 1888) perästä kaikki nykyiset hallitukset tulevat hajotettaviksi ja kukistettaviksi; mutta me elämme erityisessä ajassa ja tavattomana aikana, Herran päivänä, jolloin kaikki kulkee nopeasti; ja on kirjotettu: "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä ja toteuttava sen rutosti." (Katso I Osa 15 lk.) Viimeisten yhdentoista vuoden aikana on näistä asioista saarnattu ja on niitä julkaistu painosta pääasiallisesti siten kun niitä tässä ylempänä on esitetty; ja tänä lyhyenä aikana on vaikutuksien ja järjestelyjen kehitys maan vahvimpien valtakuntien murtamiseksi ja kukistamiseksi ollut aivan ihmeellinen. Tällä ajalla on Kommunismi, Sosialismi ja Nihilismi saavuttanut elinvoimaisen muodon ja aiheuttavat nyt jo suurta levottomuutta maailman ylhäisten ja hallitsijain keskuudessa, joiden sydämet nääntyvät pelosta ja odotuksesta, mitä maailman yli on tuleva, sillä nykyisiä valtoja järkytetään kovasti, ja tulevat ne suurella pauhinalla häviämään.