RAAMATUN TUTKISTELUJA III

Tulkoon valtakuntasi

Kirj.

CHARLES T. RUSSELL

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura, Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi, 1912.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan".

"Ja kaikkein taivaan kannen alla olevain valtakuntain kuninkuus, voima ja mahti annetaan korkeimman pyhälle kansalle; hänen valtakuntansa on oleva ikuinen valtakunta ja kaikki vallat tulevat palvelemaan ja tottelemaan häntä."

— Dan. 7: 27; Ilm. 5: 10. —

Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen Herralle hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka odottavat lapseutta ja kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa, "uskon huonekunnalle" ja huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan lasten ilmestymistä on tämä teos omistettu.

"Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa." "Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikenlaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja maanpäällä."

Ef. 3: 4, 5, 9; 1: 8—10.

SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

ENSIMÄINEN LUKU.

Valtakunnan merkitys. — Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. — Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä kannalla. — Valtakunnan läheisyys. — Sen taivaallinen ihanuus. — Sen nykyinen pystyttäminen.

TOINEN LUKU.

"LOPUN AIKA", ELI "HÄNEN VALMISTUKSENSA PÄIVÄ".

Lopun aika. — Sen alku vuonna 1799 j.K. — Sen loppu 1914 j.K. — Mitä on valmistettava, ja mikä on tarkotus. — Maailman historiaa seurattu ennustusten mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden. — Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. — Lopun ajan alku määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.

KOLMAS LUKU.

VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.

Yhteenveto valtakunnan työstä. — Odotusajan tunnusmerkkinä tulee olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. — Sir Isak Newton'in ennustus rautateistä. — 1260 päivää. — Virta lohikäärmeen suusta. — 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen levenemisen. — Pettymys, koettelemus ja seuraukset. — 1335 päivää. — Siunaus silloin uskollisille "odottajille". — Herran viittaus odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.

NELJÄS LUKU.

PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. — Dan. 8: 10—26.

Todellinen pyhäkkö. — Saastuttaminen. — Alus tai perustus. — Kuinka se "muserrettiin". — Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. — Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn jälkeen. — Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty täyttymään. — "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.

VIIDES LUKU.

ELONKORJUU-AIKA.

Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. — Sen tarkotus ja sen suuri tärkeys. — Aika-ennustusten polttopiste. — Valmistuksia elonkorjuuta varten. — Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. — Herran läsnäolo. — Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. — Pääsy Herramme iloon.

KUUDES LUKU.

ELONKORJUUTYÖ.

Elonkorjuutyön luonne. — Nisun kokoaminen. — Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. — Sen alkuperä ja runsaus. — Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. — Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. — Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. — Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. — Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. — Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. — Nisun koetteleminen ja seulominen. — Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. — "Ja ovi suljettiin." — Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. — Miksi? ja kuinka? — "Korkean kutsun" päättyminen. — Aika on lyhyt. — "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.

SEITSEMÄS LUKU.

SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.

Seurakunnan vapautus lähellä. — Se tulee olemaan enteenä koko ihmiskunnan vapahtamiselle. — Sen vuosiluvun likimääräinen määritteleminen. — Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta, joka kohtaa maailmaa. — Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. — Sen lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. — Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. — Seurakunnan elävien jäsenten muutos. — Tulevatko he kuolemaan? — "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin".

KAHDEKSAS LUKU.

ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. — Tämän ennalleenasettamisen tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. — Sen alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä asti. — Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen. — Juutalaisten toiveitten elpyminen. — Johtavain juutalaisten ja pakanallisten kirjailijain huomioita. — Näiden yhtäpitäväisyys ennustuksen kanssa. — Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo poistua. — Liikkeen laajeneminen ja voima. — Jumala on auttava heitä.

YHDEKSÄS LUKU.

SINUN JUMALASI HALLITSEE.

Yhteenveto profetallisista totuuksista, jotka osottavat Immaanuelin läsnäolon, ja että hänen valtakuntaansa pystytetään.

KYMMENES LUKU.

JUMALAN KIVITODISTAJAN JA PROFETAN, EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN TODISTUS.

Ylimalkainen kuvaus suuresta pyramiidista. — Miksi se ansaitsee erityistä mielenkiintoa kristittyjen taholta. — Suuri pyramiidi — tieteellisen, historiallisen ja profetallisen — totuuden varastohuone. — Raamatun viittauksia siihen. — Miksi, koska ja kuka sen rakensi. — Sen asemapaikan tärkeys. — Sen tieteelliset opetukset. — Sen todistus lunastussuunnitelmasta — aikakausiensuunnitelmasta, — Kristuksen kuolema ja hänen ylösnousemisensa ilmaistut. — Maailman kulku alaspäin, päättyen suureen hädän aikaan. — Hädänpäivän laatu. — Suuri uskonpuhdistusliike huomautettu. — Juutalaisen aikakauden pituus ilmaistu. — Evankelikauden "korkea kutsu" osotettu. — Vihkiytyneen seurakunnan tie. — Korkean kutsuu loppu osotettu. — Kristuksen toisen tulemisen vuosiluku. — Kuinka maailmaa kohtaavat ennalleenasettamissiunaukset ovat ilmaistut. — Maailman kulku tuhatvuotiskautena. — Sen loppu. Ero kahden olotilan, inhimillisen ja henkisen välillä sellaisena kuin pyramiidi sen osottaa. — Pyramiidi osottaa vääräksi ateismin, vapauskoisuuden ja kaikki kehitysopin teoriat ja vahvistaa sekä Raamatun suunnitelman että sen määrätyt ajat ja hetket.

Liite.

Raamatun Tutkisteluja.

Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltämys, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon Raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmällä oleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat Raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa yhtymään meihin työssä ojentaa näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.

ENSIMÄINEN LUKU.

"TULKOON VALTAKUNTASI."

Valtakunnan merkitys. — Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. — Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä kannalla. — Valtakunnan läheisyys. — Sen taivaallinen ihanuus. — Sen nykyinen pystyttäminen.

Tärkein tapahtuma maailman historiassa on Jumalan valtakunnan pystyttäminen ihmisten keskuuteen, Herran Jeesuksen ja hänen valittujen kanssaperillistensä, Evankeli-seurakunnan voittajain, käsiin. Tämän suuren tapahtuman, johon, kuten Raamatun tutkistelujen edellisissä osissa on osotettu, kaikki Jumalan lupaukset ja esikuvat osottavat, näemme olevan ei ainoastaan hyvin lähellä, vaan välittömästi täytäntöön käymässä. Ei kukaan niistä, jotka ovat heränneet huomaamaan nämä asianhaarat, ja jotka oikein, tahi vaikkapa osittainkin, ymmärtävät niitä, ja joiden sydämet ovat täydessä sopusoinnussa Jumalan suuren aikakausisuunnitelman kanssa ja jotka näkevät, että tämä valtakunta sovelluttaa Jumalan yleismaailmallista lääkettä, huokaavan luomakunnan syntiä, kurjuutta ja kuolemaa vastaan, voi tuntea muuta kuin mahdollisesti sellaista mielenkiintoa sen pystyttämisestä, sen ajasta ja tavasta, että se nielee heidän kaikki muut harrastuksensa.

Kaikki, jotka empimättä luottavat sen rukouksen täyttymiseen, jonka Herramme itse opetti meidät rukoilemaan — "Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa" — tuntevat vilkkainta mielenkiintoa pyyntönsä täyttymiseen nähden, jos vain ovat rukoilleet sydämestä, hengessä ja totuudessa.

Saatamme nähdä, että maailmakin, jos se vaan saattaisi käsittää tämän valtakunnan oikean luonteen, kohta lausuisi sen tervetulleeksi, minkä se lopulta tekeekin, kauvan etsittynä siunauksena, joka tuo mukanaan tuon kultaisen tuhatvuotiskauden kalliit edut, joita niin kauvan on toivottu.

Eräs yleinen luokka voisi mahdollisesti kumminkin asettua tätä vanhurskauden hallitusta vastaan. Tämä luokka käsittää kaikki, jotka eivät rakasta rakkauden kultaista sääntöä ja jotka sen sijaan, että rakastaisivat toisia niinkuin itseään, ovat taipuvaiset näkemään toiset poljettuina, sorrettuina ja heidän oikeutensa ja vaivansa kohtuullisen palkan ja hedelmän heiltä kiellettynä, voidaksensa itse elää loistavassa tuhlaavaisuudessa, "hekumassa" (Jaak. 5: 1—9) enemmän kuin sydän saattaa toivoa tai kohtuullisuus vaatia. Nämä pitävät kiinni nykyisestä yhteiskunta-järjestyksestä ikäänkuin henki siitä riippuisi, ja näyttävät vaistomaisesti kauhistuvan luvattua Messias-valtakuntaa. Ja heissä ylläpitää toivo sitä ajatusta, ettei se koskaan tulisi, niinkuin David sanoi: "Heidän sydämensä ajatus on, että heidän huoneensa (perheensä) pitää ijankaikkisesti pysymän, ja heidän majansa suvusta sukuhun, ja heidän nimensä kuuluisaksi tuleman maan päällä… Tämä heidän tiensä on sula hulluus; kuitenkin heidän jälkeentulevaisensa sitä suullansa kiittävät." — Ps. 49: 12—14.

Uskomatta tahi myös sivuuttaen profettain moninkertaiset todistukset tästä valtakunnasta — sillä se oli alati heidän aiheensa, josta "Jumala on ammoisista ajoista puhunut (kaikkien engl. k.) pyhäin profettainsa suun katitta" (Apt. 3: 21) — näkyvät monet kauhistuvan tätä valtakuntaa ja vaistomaisesti aavistavan sen totuuden, että, jos Jumala pystyttäisi valtakuntansa, hallittaisiin sitä oikeudella; ja että, jos käytettäisi oikeutta, täytyisi monen maan hallitusmiehen vaihtaa paikkaa alamaistensa kanssa tahi kentiesi joutuisivat vankeuteen; ja moni suuri, ylhäinen, imarreltu raharuhtinas tulisi riisutuksi vääryydellä saavutetusta kunniastaan, maineestaan, ja rikkaudestaan ja esiintyisi oikeassa karvassaan, epäjalona. Nämä pelkäävät, vaikkeivät usko todistusta siitä, "Ettei ole mitään peitettyä, joka ei tule ilmi, eikä mitään salattua, joka ei tule tunnetuksi" (Matt. 10: 26). Ja yhdessä näiden epäjalojen kanssa — näiden rikkauden ja vallan väärien taloudenhoitajien kanssa, jotka lopultakaan eivät ole näiden varojen käyttämisessä "älykkäitä" kuten se, jonka viisautta kiitettiin vertauksessa (Luuk. 16: 1—9) — seisoo vielä suurempi luokka, jota ilman he kaatuisivat. Tämä suuri luokka, jolla kenties nykyään ei ole muuta kuin kohtuullinen osansa kunniaa, virkoja, rikkauksia ja mukavuuksia, toivovat joskin hyvin heikosti, että tulee vielä päivä, jolloin saattavat kieriä ylellisyydessä "halvan kansan" kadehdittuina suojelusherroina. Nämä epäjalot, itsekkään turhamaisuuden orjat ja vaihtelevan onnen leikkikalut! Ja näiden joukossa — oi! se on totta —- on muutamia, jotka kantavat Kristuksen, hänen, köyhien ystävän, nimeä, ja huulillansa anovat ainoastaan jokapäiväistä leipää ja hurskaalla pilkanteolla rukoilevat: "Tulkoon valtakuntasi", vaikka he jokaisella sanallaan ja teollaan sekä kohtelullaan kanssaihmisiänsä kohtaan osottavat, kuinka paljon he rakastavat nykyistä väärämielistä hallitusta, ja haluten vääryyttä, eivät he suinkaan mielellään soisi Kristuksen valtakunnan tulevan.

Omituista on — päivänselvässä ristiriidassa siihen asemaan nähden, jolle monet, jotka väittävät olevansa Jumalan lapsia, asettuvat — että usein tapaa moniaita sosialisteja ja muita, jotka hylkäävät kaiken kirkollisen, ja sen kanssa liiankin usein Raamatun ja kaiken uskon ilmotettuun uskontoon, mutta kumminkin todella käsittävät muutamia vanhurskauden periaatteita, tunnustaen ihmisten yhteisen veljeyden, j.n.e. kuten muutamat heidän kirjoistaan mitä kauniimmin osottavat. He näyttävät odottavan ja tavottelevan sitä yhteiskunnan yhdenvertaisuutta ja niitä yleisesti suotuisia olosuhteita, joita uudelleen ja uudelleen luvataan Raamatussa tuloksena Kristuksen valtakunnan pystyttämisestä ihmisten keskuuteen, kun Jumalan tahto on tapahtuva maan päällä. Ja kumminkin, sosialisti raukat, näyttää pikemmin siltä kuin heidän taistelullansa tasa-arvoisuuden puolesta suureksi osaksi olisi juurensa heidän köyhyydessänsä ja tietoisuudessaan tavallisten mukavuuksien ja etujen puuttumisesta kuin periaatteiden perustuksella; sillä annapas jonkun heistä periä tahi ansaita suuri rikkaus, niin saattaa olla melkein varma, että hän hylkää sosialistiset oppinsa.

Hyvin varoen on niiden pyhien vaellettava, jotka rukoilevat: "Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi", jotteivät heidän rukouksensa olisi ainoastaan huulien höpinää, johon heidän sydämensä ja elämänsä ei ollenkaan yhdy. "Oman suusi mukaan olen tuomitseva sinut" on eräs mitä enimmin sydäntä tutkiva ja ankara nuhde, jonka tuomari tulee lausumaan muutamille, jotka ovat tunnustaneet olevansa hänen palvelijoitansa ja ikävöivät hänen rakkaudesta rikasta ja oikeudenmukaista valtakuntaansa. Asettakoot siis kaikki, jotka siten rukoilevat ja uskovat tulevaa vanhurskasta hallitusta, nyt jo tekonsa ja sanansa sen oikeudellisten säädösten mukaisesti, niin paljon kuin heidän vallassaan on.

Ne, jotka ovat omaksuneet edellisten osien opetukset, tulevat näkemään ettei Jumalan valtakunta tule olemaan ulkonainen, näkyväinen valtakunta, jolla on maallinen loisto, vaan valtakunta, jolla on jumalallinen ihanuus ja voima. Tämä valtakunta on jo tullut toimivaan valtaansa, vaikkei se vielä ole voittanut ja raivannut pois tämän maailman valtakuntia, joiden vallanaika ei vielä ole kulunut loppuun. Niinmuodoin se ei vielä ole saanut täydellistä valtaa maallisen herrauden yli. Sen pystyttäminen on nyt kumminkin tapahtumaisillansa, kuten ajanmerkit ja myöskin ne ennustukset, joita on tarkastettu edellisessä osassa, ja toiset, joita tarkastetaan tässä osassa, osottavat.

Seuraavat luvut tulevat esittämään ennustuksia, jotka osottavat eri asteita nimikristityn seurakunnan ja maailman valmistuksessa valtakuntaa varten, ja kiinnittävät huomion muutamiin merkitsevimpiin muutoksiin, joita on ennustettu tapahtuvan sen pystyttämisen aikana. Mikään ei saata olla tärkeämpää tahi herättää syvempää mielenkiintoa nykyään elävissä pyhissä, jotka ikävöivät perintö-osaa tässä valtakunnassa, ja etsivät yhteistoimintaa Mestarin, Pääelonkorjaajan ja Kuninkaan kanssa siinä työssä, jonka aika nyt on tullut ja joka nyt on tapahtumaisillansa.

* * * * *

TYÖHÖN.

Työhön vain! työhön vain! Työ on koht' päättynyt. Jäljiss' Mestarin astuos innolla nyt. Hänpä neuvollaan johtaa ja voimia suo, Kun teet työtä, min Herra sun tiellesi tuo. Kestä ain', kestä ain'! Toivoen, valvoen, Kunnes työsi jo loppuu vain.

Työhön vain! työhön vain! Kenpä nääntyvä lie, Sille lähteelle elämän näyttäös tie. Risti, lippumme voittoisa taisteluss' on, Kun me saarnaamme: lähde on ehtymätön. Kestä ain', kestä ain'! Toivoen, valvoen, Kunnes työsi jo loppuu vain.

Työhön vain! työhön vain! Paikka kullekin on. Eksytysten jo valta koht' kaatunut on. Nimi Herran se korkeuksiin saa kaikumaan, Kun käy siunausten lähteet nyt pulppuamaan. Kestä ain', kestä ain'! Toivoen, valvoen, Kunnes työsi jo loppuu vain.

Työhön vain! työhön vain! Herran voimassa näin. Katso kasvonsa kääntynyt on meihin päin. Kohta kunnian pappeina, herroina maan Käymme lähteestä kaikille juottamaan vaan. Kestä ain', kestä ain'! Toivoen, valvoen, Kunnes työsi jo loppuu vain.

TOINEN LUKU.

"LOPUN AIKA", ELI "HÄNEN VALMISTUKSENSA PÄIVÄ".

Danielin XI luku.

Lopun aika. — Sen alku, vuonna 1799 j.K. — Sen loppu 1914 j.K. — Mitä on valmistettava, ja mikä on tarkotus. — Maailman historiaa seurattu ennustuksen mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden. — Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. — Lopun ajan alku määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.

"Lopun aika" sadan viidentoista (115) vuoden ajanjakso, vuodesta 1799 vuoteen 1914 j.K., on selvästi ilmaistu Raamatussa. "Hänen valmistuksensa päivä" on toinen nimi, joka annetaan tälle ajanjaksolle, koska sinä aikana yleinen tiedon lisäys johtaa löytöihin ja keksintöihin, j.n.e., tasottaen tietä tulevan Tuhatvuotiskauden suosiolle valmistamalla koneellisia apuneuvoja, jotka tulevat säästämään työtä ja ylipäänsä tuottamaan maailmalle aikaa ja mukavuuksia, jotka Kristuksen oikeudenmukaisen hallituksen aikana tulevat siunaukseksi kaikille ja ovat avullisina täyttämään maata tiedolla Herrasta. Ja toisessakin tarkotuksessa se on valmistuksen päivä tahi aikakausi; sillä joukkojen keskuudessa lisääntyvän tiedon kautta, tämän antaessa kaikille hitusen vapauden ja ylellisyyden makua ennenkuin Kristuksen valtakunta pystytetään järjestämään maailmaa oikealla tavalla, tulevat nämä siunaukset vähitellen olemaan nostovipuina luokkavallalle ja johtamaan joukot kapinaan ja kukistamaan yhtiörenkaat j.n.e., joiden kanssa maan kaikki nykyiset valtakunnat, porvarilliset ja kirkolliset, tulevat kaatumaan. Ja siten on nykyinen aika (sellaisen kukistumisen kautta) valmistuksen päivä Jumalan valtakunnan maailman vallalle, jota niin kauan on rukoiltu.

Neljääkymmentä viimeistä vuotta lopun ajasta kutsutaan "lopuksi" tahi "elonkorjuu-ajaksi", niinkuin luemme: "ELONAIKA on maailman LOPPU" (Matt. 13: 39). Tulemme kohta kiinnittämään lukijan erikoisen huomion tämän ajanjakson ja sen tapahtumain ennustettuun yleiseen luonteeseen, mutta elonkorjuun erityiset piirteet tulemme sen sijaan säästämään myöhempään lukuun.

Vaikka tiedonanto, joka osottaa meille tämän ajanjakson vuosimäärän, annetaan meille Danielin ennustuksessa, tiedämme, ettei hän itse ymmärtänyt mitään siitä, niinkuin hän sanoi: "Minä tosin kuulin tämän, vaan en minä ymmärtänyt" (Dan. 12: 8). Vastaukseksi innokkaiden kysymystensä johdosta sai hän tietää, että sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun aikaan asti. Siitä seuraa siis, ettei kukaan saattanut ymmärtää ennustusta ennen vuotta 1799; ja ennenkuin jätämme aineen, tulemme näyttämään, että ennustus ilmottaa, ettei saatettu alkaakaan ymmärtämään sitä ennen vuotta 1829 tahi paljastaa sitä selväksi ennen vuotta 1875.

Danielin ennustuksen yhdestoista luku on omistettu niille merkillisille tapahtumille, jotka johtavat tähän ajanjaksoon, lopun aikaan, kahdennentoista luvun johtaessa siitä eteenpäin loppuun tahi elonaikaan. Ennustusten tutkijat huomannevat sen omituisen tavan, jolla vuosiluku lopun ajan alkamiselle ilmaistaan — erinomainen tapa, jonka kautta vuosiluku täsmälleen määrätään, mutta samalla myöskin salataan siihen määrättyyn aikaan asti, jolloin tulisi aika sen ymmärtämiselle. Ja sitten kun tämä ajankohta on omituisella tavalla ilmaistu yhdennessätoista luvussa mainitsematta nimeä tai vuosilukua, antaa kahdestoista luku meille kolme ajanjaksoa, 1260, 1290, ja 1335 profetallista päivää, jotka todistavat ja vahvistavat mitä yhdennessätoista luvussa on opetettu, nimittäin, että lopun ajan alku oli vuonna 1799.

Ja vaikka yhdestoista luku koskettaa muutamia silmiinpistävimpiä luonteita ja tapahtumia maailmanhistoriassa, niinkuin tulemme osottamaan, on niiden todistus kumminkin vielä suljettu hyvin monelle ennustusten tutkijalle sen kautta, että ennustuksen pääkohta, josta paljon riippuu, on näennäisesti toteutunut. Tällä tavoin peittää eli sulkea ennustus, kunnes määrätty aika sen ilmottamiselle on tullut, ei ole tavatonta. Ja niin varmoja ovat muutamat ennustusten tutkijat olleet siitä, että tämä pääkohta jo on toteutunut, että englantilaisessa tavallisessa Raamatun käännöksessä eräs reunamuistutus kuuluu: "Toteutunut 168:sta 171:teen e.K." Tämä paikka (Dan. 11: 31) kuuluu: "Ja hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja saastuttavat pyhäkön ja linnoituksen ja poistavat jokapäiväisen [sananmukaisesti — alituisen ] uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen [eli hävittävän kauhistuksen]."

Väitetään, että Antiokus Epifanes, eräs syyrialainen kuningas täytti tämän ennustuksen silloin, kun hän väkivallalla tunkeutui Jerusalemiin, lakkautti uhraamisen Jumalalle temppelissä ja asetti temppeliin Jupiter Olympoksen kuvan.

Tämä ennustuksen näennäinen täyttyminen on kylliksi tyydyttämään tavallista tutkijaa, hän kun tyytyy uskomaan, mitä hänelle sanotaan; ja sen kautta hänessä häviää innostus ennustukseen, joka muka on täyttynyt kaukaisessa muinaisuudessa, eikä niin ollen herätä hänessä erityistä mielenkiintoa. Mutta se joka tutkii huolellisesti, saattaa huomata, että ennustettiin (14 värssy), että ne, jotka harjottivat väkivaltaa Danielin kansaa vastaan, tosin koettaisivat täyttää näkyä (tahi toteuttaisivatkin sen näennäisesti), mutta kumminkin epäonnistuivat; ja edelleen, että "lopun aika" oli määrätty aika (värs. 35), ja että täyttä ja oikeaa tulkitsemista ei voitu saada sitä ennen. Niinmuodoin eivät sellaiset voi saada oikeita tulkitsemisia menneisyydestä. Eikä huolellinen tutkija myöskään saata jättää huomioon ottamatta sitä seikkaa, että Herramme kiinnitti huomion juuri tähän ennustukseen kaksi sataa vuotta sen väitetyn täyttymisen jälkeen, ja käski meidän odottaa sen täyttymistä tulevaisuudessa, sanoen: "Kun siis näette [tulevaisuudessa] hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa". (Matt. 24: 3, 15). Vieläpä Herramme lisäsi siihen huomautuksenkin, että olisimme varuillamme, ja ettemme erehtyisi todellisen kauhistuksen suhteen, sanoen: "Joka tämän lukee, se tarkatkoon".

Me toivomme, että ne todistukset, joita on esitetty edellisessä osassa, ovat selvittäneet sen tosiasian, että suuri paavilaisjärjestelmä on hävityksen kauhistus, joka vuosisatojen kuluessa on ryöstänyt sekä maailmaa että seurakuntaa Kristuksen valtakunnan nimessä. Se on todellakin kauvan "seisonut pyhässä paikassa" — Jumalan temppelissä, kristillisessä seurakunnassa. Jumalalle olkoon kiitos armostansa, että saamme nähdä sen kauhistuttavat luonteenominaisuudet yhä selvemmin, voidaksemme paeta kaikkia sen eksytyksiä. Jumalalle olkoon kiitos, että sen päivät ovat luetut, ja että puhdistettu pyhäkkö (Dan. 8: 14) pian tulee korotettavaksi ja täytettäväksi Jumalan kirkkaudella.

Tämän johdannon jälkeen siirrymme tutkimaan Danielin yhdettätoista lukua järjestyksessä.

Toinen värssy alkaa meedialais-persialaisesta valtakunnasta, jonka neljäs ja viimeinen kuningas oli Darius III, Kodomanus.

Mahtava kuningas kolmannessa värssyssä on Kreikan Aleksanteri Suuri. Häntä koskeva kappale Villardin maailmanhistoriasta luettanee mielenkiinnolla. Hän sanoo: —

"Tultuansa Judeaan, lähetti Aleksanteri Suuri käskyn Jerusalemiin, jotta hänen sotajoukkonsa sieltä varustettaisiin elintarpeilla ja sotilailla. Jaddus, silloinen ylimäinen pappi vastasi, että hän oli vannonut uskollisuutta Persian kuninkaalle eikä saattanut hyljätä häntä hänen eläissään. Niin pian kuin Tyyron piiritys oli päättynyt, marssi Aleksanteri Jerusalemiin kostaakseen tuon kiellon. Saatuansa tiedon hänen aikeistaan ja ollen aivan kykenemätön ryhtymään taisteluun hänen kanssaan, huusi ylimäinen pappi taivaan puoleen saadakseen suojelusta. Yöllinen näky opetti hänelle mitä hänen oli tehtävä ja sentähden avasi hän kaupungin portit ja sirotteli tien kukkasilla. Pukeuduttuaan leeviläisen papiston loistavaan virkapukuun meni hän ja hänen kanssaan kaikki papit, valkoisiin puettuina, voittajaa vastaan. Kun Aleksanteri tapasi hänet, kumartui hän ja rukoili. Hänen hämmästyneen ystävänsä kysyttyä miksi hän, jota toiset rukoilivat, rukoili ylimmäistä pappia, vastasi hän: 'En minä rukoile häntä, vaan sitä Jumalaa, jonka palvelija hän on. Minä tiesin heti kun näin hänen pukunsa, että hän oli juuri sama, jonka näin näyssä Makedoniassa silloin, kun ajattelin Persian vallottamista, ja hän vakuutti minulle silloin, että hänen Jumalansa kävisi minun edelläni ja antaisi minulle menestystä!' Aleksanteri syleili sitten pappeja kulkiessaan heidän keskellänsä: ja tuli sillä tavoin Jerusalemiin, jossa hän mitä juhlallisimmalla tavalla uhrasi temppelissä. Ylimmäinen pappi osotti hänelle sen jälkeen Danielin ennustuksen ja selitti sen merkitsevän että hän oli kukistava Persian valtakunnan."

Vaikka Aleksanteri voitti maailman tuona lyhyenä 13 vuoden aikana, ei valtakunta hänen kuoltuansa kokonaisena siirtynyt hänen perheelleen, vaan hänen neljä sotapäällikköänsä jakoivat sen keskenään ja se hajosi ylipäänsä pirstaleiksi kuten neljännessä värssyssä ilmoitetaan.

Huomaa tässä tämän ennustuksen yhtäpitäväisyys sen ennustuksen kanssa, joka on Dan. 8: 3—9 ja 20—25. Tässä osotetaan, että eräästä Aleksanterin valtakunnan osasta (vertaa värssyjä 8, 9 ja 21) muodostuisi "pieni sarvi" eli valta, joka tulisi ylenmäärin suureksi. Tämä tarkottaa ilmeisesti Roomaa, joka kohosi vaikuttavaan asemaan Kreikan raunioille. Oltuansa mitätön ala-valtio, jonka lähettiläät kiirehtivät tunnustamaan Kreikan yliherruuden, halukkaina tulemaan valtakunnan osaksi Aleksanteri Suuren jalkojen juurella, nousi Rooma vähitellen yliherruuteen.

Se kertomus, joka muutamilla sanoilla mainitaan Dan. 8: 9, 10, kerrotaan laveammin luvussa 11: 5—19. Tässä seikkaperäisessä selostuksessa mainitaan Egypti etelän kuninkaaksi; kun sensijaan kreikkalaisia, ja sittemmin heidän seuraajiaan vallassa, roomalaisia, eli uutta sarvea, joka sai alkunsa Kreikasta, kutsutaan pohjan kuninkaaksi. Jumalan kansan — Danielin kansan — historia, jonka lopulliseen siunaamiseen Daniel luotti, Jumalan antaman lupauksen mukaisesti on kudottu näiden kansain historiaan, yhteenliittyen väliin toiseen, väliin toiseen niistä. On pitkäveteistä ja tarpeetonta seurata tätä historiaa sen monissa yksityiskohdissa tarkastamalla Aleksanterin sotapäällikköjen riitoja ja heidän seuraajiansa, kunnes tulemme 17:teen värssyyn, joka tarkottaa Kleopatraa, Egyptin kuningatarta. Ja koska kaikki ovat samaa mieltä tähän asti, niin ei ole tarpeellista mennä kauemmas menneisyyteen.

Värssystä 18:n alkaen luvun loppuun asti jatkavat ne, jotka väittävät, että 31 värssy tarkottaa Antiokus Epifanesta, ennustuksen sovelluttamista pieniin riitaisuuksiin ja kahakoihin Seleukon, Filopaterin, Antiokus Epifanen ja Ptolemeus Filometorin välillä, kuten juutalaisetkin nähtävästi olivat tottuneet sitä sovittamaan. Jatkamalla tätä tulkitsemista 12:teen lukuun asti, on selvää, että juutalaisilla olisi ollut vahvat syyt odottaa piakkoin pelastusta Messiaksen kautta; ja siten luemmekin, että Herramme syntymisen aikana "kaikki odottivat" häntä ja hänen kauttaan vapautusta roomalaisten ikeestä. Mutta 18:sta värssystä alkain erottaudumme me, jotka näemme todellisen "kauhistuksen", heistä käsittäen, että ennustus ainoastaan koskettelee huomattavia henkilöitä aina paavikuntaan asti, ja kosketeltuaan ja todennettuaan tämän, jatkaa yhä edelleen seuraten sitä sen vainoomisvallan loppuun asti, ilmaisten tämän vuosiluvun seikkaperäisellä selostuksella eräästä maailmanhistorian merkillisimmästä henkilöstä — Napoleon Bonapartesta.

Mutta kysyttänee: Mistä johtuu se, että on tehty muutos edellisten värssyjen kertomistavasta, ja siirrytty koskettelemaan ainoastaan historian huomattavimpia piirteitä? Me vastaamme Jumalan menettelytapaan kuuluneen m.m. täten sinetillä lukita ja sulkea ennustus. Toiselta puolen oli kaikki niin järjestetty ennustuksessa, ettei Israel loukkaantuisi siihen ensimäisessä tulemisessa. Jos kahdenkymmenen vuosisadan pieniä tapahtumia ja yksityisseikkoja olisi kerrottu niin laajasti kuin tämän luvun 3—17 värssyissä oleva ennustus on kerrottu, olisi se käynyt pitkäveteiseksi, väsyttäväksi ja mahdottomaksi ymmärtää; ja se olisi antanut juutalaisille ja ensimäiselle kristitylle seurakunnalle jonkunlaisen käsityksen siitä ajanpituudesta, mikä tulisi kulumaan, ennenkuin Jumalan valtakunta tulisi; mutta se ei ollut Jumalan tarkotus.

Kun me siis menemme eteenpäin, tarkottavat meidän mielestämme värssyt 17—19 niitä aikoja ja tapauksia, joissa Markus Antonius ja Kleopatra esiintyvät, jolloin Antonius kukistui ja Egypti ("etelän kuningas") liitettiin Rooman valtakuntaan. 20:nnen värssyn sovitamme Augustus Caesariin, joka oli tunnettu siitä, että hän kantoi järjestelmällisesti veroja kaikilta veronalaisilta kansoilta, ja että hänen veronkantonsa Judeassa ja koko silloisessa sivistyneessä maailmassa mainitaan yhteydessä Herramme syntymisen kanssa. (Luuk. 2: 1.) Ilmoitus: "Keisari Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava" vastaa tarkkaan kertomusta: "Ja hänen sijaansa nousee yksi, joka antaa ahdistaman[veronkantajan engl. k.] käydä valtakunnan kaunistuksen[ihanuuden engl. k.] kautta." Tämä, kertomuksen viimeinenkin osa sopii täydellisesti, sillä Augustus Caesarin hallituskausi on historiassa tunnettu suuren roomalaisvallan ihanimpana aikana, ja kutsutaan sitä "Rooman kultaiseksi ajaksi."

Eräs toinen 20:nnen värssyn käännös kuuluu: "Hänen sijaansa on nouseva yksi, joka antaa veronkantajan käydä valtakunnan ihanan maan läpi ". Tämä näyttänee erityisesti tarkottavan Palestiinaa, ja sopii se siinä tapauksessa täydellisesti yhteen Luukkaan selostuksen kanssa. Mutta molemmatkin sovitukset ovat oikeat: silloin oli roomalaisen vallan ihana aika ja sen veronkantajat lähetettiin kulkemaan Palestiinan maan — valtakunnan ihanan maan läpi. Huomattakoon sitäpaitsi, että Augustus Caesar oli ensimäinen hallitsija maailmassa, joka sääsi järjestelmällisen veronkannon.

Luemme edelleen tästä etevästä hallitsijasta: "Muutamissa päivissä hän särjetään, ei kuitenkaan vihan eikä sodan kautta". Augustus Caesarista on mainittu, että hän kuoli rauhallisen kuoleman, kun sen sijaan hänen edeltäjänsä ja hänen seitsemän seuraajaansa keisarinvallassa saivat väkivaltaisen lopun. Hän kuoli muutama vuosi senjälkeen kun oli saavuttanut valtansa huipun ja antanut "veronkantajan matkustaa valtakunnan ihanan maan läpi."

21:nen värssy kuvaa sopivalla tavalla Tiberius Caesaria, Augustuksen seuraajaa: "Hänen sijaansa nousee kelvoton, eikä sille valtakunnan kunniaa anneta; vaan hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa valtakunnan liehakoitsemisella". Huomatkaamme tässä kuinka historiallinen kertomus Tiberiuksesta sopii yhteen yllämainitun ennustuksen kanssa.

White sanoo:

"Tiberius oli viidenkymmenenkuuden vuoden vanha noustessaan valtaistuimelle; tällöin väitti hän olevansa mitä haluttomin huolehtimaan valtaa seuraavista tehtävistä… Kun kaikki esteet nyt olivat poistetut, antoi hirmuvaltias vapaan vallan julmille ja aistillisille intohimoilleen."

Villard sanoo:

"Alussa teeskenteli hän ja näytti hallitsevan kohtuudella; mutta naamari putosi pian… Senaatti, jolle hän siirsi kansan kaikki oikeudet oli arvossa alentunut, ja hyväksyi niinollen liehakoimalla hänen toimenpiteensä, ja uhrasi suitsutusta alituisen imartelun muodossa miehelle, joka täytti heidän katunsa verellä. Juuri tämän, mitä alimmas langenneen ihmisen hallitessa, ristiinnaulittiin meidän Herramme Jeesus Kristus Judeassa."

Nämä kuvat sopivat tarkasti yhteen ennustuksen kanssa ja ne vahvistaa sitäpaitsi vielä seuraava — 22 värssy. "Tulvan [virran] voimalla tulvailevat he [kaikki vastustajat] pois hänen edestänsä ja särjetään, vieläpä Liitonkin Ruhtinas ". Tämä viimeinen määritelmä näyttää eittämättömästi tarkottavan Herraamme Jeesusta, jonka ylempänä olleen historiankirjoittajan huomautuksen mukaan, Tiberiuksen hallituksen aikana ristiinnaulitsi hänen edustajansa, Judean roomalainen käskynhaltija, Pilatus, ja roomalaiset sotamiehet.

"Ja siitä asti kun hän teki liiton hänen kanssansa, [Senaatti tunnusti hänet keisariksi] harjottaa hän petosta ja menee ylös ja voimistuu vähällä väellä. [Tiberius perusti pretoriaanein kaartin, jossa aluksi oli ainoastaan 10,000 miestä, mutta sittemmin puolta enemmän. Tämä pieni miesmäärä ollen keisarin henkivartiostona oleskeli aina Roomassa ja oli hänen valvontansa alaisena. Tämän avulla piti hän kansan ja Senaatin pelossa, poisti kansanvaalit, kansankokoukset j.n.e.] Keskellä rauhaa tulee hän maakunnan lihavimpiin paikkoihin ja tekee, mitä ei hänen isänsä eikä hänen isäinsä isät tehneet: ryöstöä ja saalista ja rikkautta hän heille jakelee, ja linnoja vastaan hän juoniansa aikoo, mutta ainoasti ajaksi." — Värssyt 23, 24.

Sekä Augustuksen että hänen seuraajainsa valtiollinen tarkotus oli mieluummin rauhallisella tavalla säilyttää valta niissä alusmaissa, jotka aikasemmin olivat voitetut, kuin valloituksien kautta yhä lisätä niitä; ja päästäksensä tarkotuksensa perille menettelivät he siten, että jakoivat saaliin asettamalla paikallisia käskynhaltijoita, joilla oli arvo ja valta ja joiden virassaan pysyminen tehtiin riippuvaksi järjestyksen pidosta heille määrätyissä maakunnissa, uskollisuudesta Caesareja kohtaan sekä täsmällisestä veronkannosta. He eivät menetelleet enää kuten alussa, jolloin ryöstivät ja rosvosivat maailmaa saadakseen viedä saaliin voitonmerkkinä Roomaan. Tämän valtiotaidon ja " tulevaisuutta tarkottavien suunnitelmiensa " kautta hallitsi Rooma nyt täydellisemmin ja vaikutusvaltaisemmin maailmaa kuin silloin, kun sen sotajoukot samoilivat sinne ja tänne.

On muistettava, että vaikka ennustus on mennyt seikkaperäisyyksiin kertomuksessaan ja Augustukseen ja Tiberiukseen nähden melkeinpä henkilökohtaisunksiin, on tämä ainoastaan ollut keino erästä tarkotusta varten. Sen tarkotuksena on ilmaista aika maailman-vallan muuttamiselle Kreikasta Roomaan, Aleksanteri Suuren neljältä sotapäälliköltä, jotka edustavat hänen valtakuntansa neljää osaa (Dan. 8: 8 mainitut kreikkalaisen "kauriin" "neljä sarvea"), roomalaiselle vallalle, joka sinä aikana ja sitä ennen oli osa Kreikasta. Nämä neljä sotapäällikköä, jotka seurasivat Aleksanteri Suurta, ovat esitetyt yhtä selvästi historiassa kuin ennustuksessakin. [Jakaminen näiden neljän kesken mainitaan selvästi Dan. 8: 8 ja 11: 4, 5.] Historiankirjottaja [Villard's Universal History, siv. 100] sanoo: —

[ Kreikan ] "valtakunta jaettiin nyt neljään osaan, ja yksi osa annettiin kullekin niistä sotapäälliköistä, jotka muodostivat liiton. Ptolemeus otti kuninkaanvallan Egyptissä, Seleukus Syriassa sekä Ylä-Aasiassa, Lysimakus Trakiassa sekä Vähässä Aasiassa Taurukseen asti, ja Kassander otti osakseen Makedonian."

Tässä palottelussa tuli Italia kuulumaan Kassanderille, jonka osa oli pohjoisin, ja jota sentähden kutsutaan "pohjan kuninkaaksi", Egypti taas oli eteläinen osa eli siis "etelän kuningas". Vähitellen sai Rooman vaikutus ylivallan, ja pala palalta joutui se alue, joka alkujaan kuului Seleukokselle, Lysimakukselle ja Kassanderille Rooman valtaan, joka kuului pohjoiseen osaan, ja niinollen jäi ainoastaan Egypti, eteläinen osa, jälelle. Tämä etelän kuningas, Egypti, tuli, kuten edellä on kerrottu, pohjoisen osan vallan alle Kleopatran, Antonius ja Augustus Caesarin aikana, osaksi Kleopatran isän testamentin nojalla, jonka kautta hän, kun hänen lapsensa vielä olivat nuoria hänen kuollessaan, jätti valtakunnan Rooman senaatin suojelukseen, ja osaksi Markus Antoniuksen tappion kautta. Jonkun aikaa olikin "etelän kuningas", Egypti, tosiaankin yhtä mahtava kuin "pohjan kuningas" Rooma. Historiankirjottajat kertovat meille sen olleen "sen ajan suurimman kauppakansan"; että sillä oli "33,000 kaupunkia" ja että sen vuotuiset tulot "nousivat noin 14,800 hopeatalenttiin", noin $ 20,000,000 (yli 100,000,000 Smk.).

Käsittäen ennustuksen sisällyksen ja tarkotuksen, emme saa odottaa henkilökohtaisia, yksityisseikkoihin meneviä selostuksia näiden valtakuntain ruhtinaista, vaan "pohjan kuninkaalla" ymmärrämme Roomalaisen valtakunnan edustajaa, ja "etelän kuninkaalla" Egyptin valtakunnan edustajaa. Tämän selityksen jälkeen menemme eteenpäin ennustuksen tutkimisessa.

Värssy 25: "Ja hän [Rooma] yllyttää voimansa ja sydämmensä etelän kuningasta [Egyptiä] vastaan suurilla sotajoukoilla. Ja etelän kuningas lähtee sotaan suurella ja aivan väkevällä sotajoukolla; mutta hän ei kestä, sillä he neuvottelevat [petollisia] juonia häntä vastaan."

Vuodesta 30 e.K. jolloin Augustus Caesar teki Egyptin roomalaiseksi maakunnaksi, ei mitään vihamielisyyttä vallinnut näiden kahden maan välillä, kunnes kuningatar Zenobia, eräs Kleopatran jälkeläisistä, noin 269 j.K. vaati Egyptiä hallittavakseen ja hallitsikin sitä jonkun aikaa. Hänen hallituskautensa oli kumminkin lyhyt. Rooman keisari, Aurelianus, voitti hänet v. 372 j.K. Historiankirjottaja sanoo: "Syyria, Egypti ja Vähä-Aasia tunnustivat Palmyran kuningattaren, Zenobian hallitsijakseen. Mutta hänen täytyi taistella keisarikunnan ylivoimaisia joukkoja ja aikakauden etevintä ja taitavinta sotapäällikköä vastaan." Kumminkin kirjottaa Aurelianus hänestä: "Rooman kansa puhuu ylenkatseella sodasta, jota minä käyn naista vastaan. He eivät tunne Zenobian luonnetta eikä mainetta. On aivan mahdotonta kuvailla hänen sotaisia varustuksiansa ja hänen hurjaa rohkeuttansa." Firmus, Zenobian liittolainen Egyptissä, voitettiin ja tapettiin pian, ja Aurelianus palasi Roomaan suuresti kunnioitettuna, suuret aarteet mukanaan, niinkuin 28 värssyssä kuvataan — "Ja hän palajaa omalle maallensa suurella tavaralla, ja hänen sydämensä on pyhää liittoa vastaan; ja jotakin [erikoista] hän toimittaa ja palajaa maallensa."

Todistukseksi siitä, minkälaisia rikkauksia hän oli kerännyt, huomattakoon seuraava ote, minkä Gibbon kertoo, Aurelianuksen voittokulusta pitkin Rooman katuja. Hän sanoo: —

"Aasian aarteet, voitettujen kansojen aseet ja sotamerkit sekä syrialaisen kuningattaren mainio pöytäkalusto ja vaatevarasto olivat asetetut tarkkaan järjestykseen tai pikemmin sanoen taiteelliseen epäjärjestykseen… Zenobian ihana vartalo oli kahlehdittu kultaisilla kahleilla; orja kannatti kultaketjua, joka oli kääritty hänen kaulaansa hänen melkein vaipuessaan jalokivien sietämättömän painon alla. Hän käveli jalkaisin niiden vaunujen edellä, joissa hän oli toivonut kerran saavansa ajaa voittajana Roomaan."

Mitä profetan tiedonantoon tulee, että palatessaan hänen sydämensä tulisi olemaan pyhää liittoa [kristinuskoa] vastaan, sanoo Mosheim: —

"Vaikkakin Aurelianus oli ylenmäärin epäjumalisuuteen menevä, ja vaikka hänellä oli suuri vastenmielisyys kristittyjä kohtaan, ei hän kumminkaan ryhtynyt minkäänlaisiin vastustaviin toimenpiteisiin neljän vuoden aikana. Mutta hallituksensa viidentenä vuonna, lieneekö se sitten johtunut hänen omasta tai toisten taikauskosta, alkoi hän tehdä valmistuksia vainotaksensa heitä; ja niin julma ja petomainen oli hänen luonteensa, ja siihen määrin oli hän pappien ja jumalien ihailijoiden vaikutuksen alaisena, että, jos hän olisi saanut elää, olisi hänen vainonsa tullut kaikkia edellisiä vainoja kauheammaksi. Mutta ennenkuin hänen uudet käskykirjeensä olivat ehtineet kaikkiin maakuntiin, kuoli hän salamurhaajan käden kautta; ja sentähden ainoastaan harvat kristityt saivat kärsiä hurskautensa tähden hänen aikanaan." [History af Christianity, II osa, 101 siv.]

Tämä vainoamishalu kristinuskoa vastaan esiintyi senjälkeen kun hän palasi valloitusmatkaltansa, kuten ennustuksessa ilmotetaan. Aurelianus oli auringon palvelija, ja hän piti voittoansa Zenobiasta auringon antamana; ja heti taistelun jälkeen meni hän auringolle pyhitettyyn suuremmoiseen temppeliin, kantamaan kiitostansa suosiosta. Kun kristityt eivät pitäneet aurinkoa palvelemisen arvoisena ja kieltäytyivät ottamasta osaa tähän auringonpalvelukseen, otaksutaan tuon epäämisen olleen syynä hänen äkkiarvaamattomaan ja väkivaltaiseen vastustukseensa.

Värssy 26: "Ja ne jotka syövät hänen herkkujansa, ne häntä hävittävät, ja hänen sotajoukkonsa hajoo, ja monta kaatuu surmattuna." Aurelianuksen omat sotapäälliköt salamurhasivat hänet. Menestys seurasi hänen sotajoukkoansa, vaikka monet siinä kaatuivat.

27 värssy ei tarkota Roomaa eikä Egyptiä, vaan kahta kuningasta tahi valtaa roomalaisessa valtakunnassa — keisarivaltaa, joka vähitellen hävisi kokonaan, ja pappisvaltaa, joka vähitellen kohosi eloon ja kunnianhimoon. Molemmat koettivat käyttää toisiaan omiin itsekkäisiin tarkotuksiinsa, koettaen samalla kieltää sellaisten tarkotusten olemassa olon. Värssy kuuluu: "Ja kumpaisenkin kuninkaan sydän on pahuuteen päin, ja yhdessä pöydässä he valhetta puhuvat; mutta ei se menesty (silloin), sillä vielä on loppu määräaikaan määrätty." Eli, lausuaksemme ajatuksen selvemmin, Jumala oli määrännyt 1260 vuotta paavikunnan vainoamisajan pituudeksi, sentähden ei keisarivallan ja pappisvallan yhdistyksellä eli liitolla saattanut olla menestystä silloin, sillä jos nuo 1260 vuotta olisi laskettu siitä ajasta, olisi "lopun aika" tullut liian aikaisin, sentähden oli välttämätöntä, että se (liitonteko) siirrettiin tuonnemmaksi, ja että se sai vasta vähitellen kehittyä keisarivallan rappeutumisen kautta Italiassa. Kirkkohistorian lehdillä näemme kristittyjen piispojen juonet vallan voittamiseksi Rooman valtakunnassa; ja ilmeisesti harkitsivat Rooman keisarit paljon, eikö sentään olisi heille edullista hyväksyä tuo uusi uskonto. Näyttää siltä, että Konstantin ainoastaan toteutti, kypsyneempänä aikana sen, mitä toiset enemmän tai vähemmän olivat ajatelleet. Mutta kansan mielialan tähden tuli Konstantinkin estetyksi heti, ja niin pian kuin oli toivottu, aikaansaamasta kirkon ja valtion voimien yhdistymisen.

Meistä värssyt 29 ja 30 näyttävät olevan sulkujen välinen lause, joka on pistetty siihen peittämään tarkotusta joksikuksi ajaksi, keskeyttämällä kertomuksen järjestyksen, ja uskomme sen tarkottavan erästä, siihen aikaan nähden, kaukana tulevaisuudessa olevaa yhteentörmäystä Rooman ja Egyptin valtojen edustajain välillä. Mitään muuta yhteentörmäystä kun tämä ainoa, ei tulisi olemaan näiden välillä, ja se tulisi tapahtumaan juuri tuona "määrä-aikana" — lopun aikana, 1799. Tästä syystä jätämmekin näiden värssyjen tutkimisen siksi kunnes tulemme tarkastamaan tätä viimeistä taistelua heidän välillään, niinkuin siitä yksityiskohtaisesti kerrotaan 40—45 värssyissä.

31 värssy liittyy 27 värssyn ajatukseen, ja tarkottaa se meidän mielestämme sitä Rooman valtakunnan kahdesta vallasta, jolla oli suurempi menestys — paavikuntaa. Kun ennustus siten on seurannut historiassa esiintyviä eteviä, yksityisiä hallitsijoita Aurelianukseen asti ja on tutustuttanut meidät noiden kahden toisiansa vastaan vihollismielisen — maallisen ja kirkollisen — hallitusvallan kanssa, jotka pian sen jälkeen nousivat, osottaa se senjälkeen paavikunnan mahtavammuuden ja sen luonteen ja toiminnan Jumalan totuuteen ja seurakuntaan nähden — ja esitetään se tässä yhtenä ainoana kuninkaana tai valtana, huomioonottamatta sen monia paavien tai päiden vaihdoksia. Me tiedämme, että taistelussa maallisien ja uskonnollisten hallitsijain välillä paavikunta suoriutui voittajana; ja ennustus kuuluu: "Sotajoukot nousevat — [tai 'vahvoja nousee hänestä' — Youngin engl. k.] ja saastuttavat (voiman) pyhäkön ja linnoituksen ja _poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen_."

Meidän käsityksemme tästä asiasta on, että vaikkakaan ei seurakunta eikä maallinen valta onnistuneet nielemään toinen toistaan, niinkuin jo yhteen aikaan näytti, niin nousi kumminkin "voimakkaita", jotka saastuttivat sekä maallisen hallituksen että totisen uskonnonkin perusopit. "Voiman pyhäkköä" maallisen hallituksen rauhoitettua aluetta, jonka Jumala määrätyksi ajaksi oli jättänyt pakanoille, tämän maailman valtakunnille, koettivat kukistaa ne seurakunnan jäsenet, jotka himosivat hallitusta nykyaikana ja jotka kaikin tavoin koettivat anastaa maallista valtaa edistääkseen kukin omia kirkollisia suunnitelmiaan; ja Jumalan pyhäkkö (hänen pyhä asuntonsa — seurakunta) häväistiin ja halvennettiin näiden "voimallisten" innokkaitten ponnistusten kautta voittaakseen vallan maallisten hallitusmiesten keskuudessa ja saadakseen suuremman jäsenmäärän ja vaikutusvallan kansan keskuudessa. Tämä oli paavikunnan alkuperäinen oras, nim. työskentelyssä kohottautua valtaan papillisena valtakuntana.

Emme saata ihmetellä, että nämä itsepäiset "voimakkaat", jotka eivät välittäneet Jumalan suunnitelmasta, joka määrää, että meidän nykyajassa on oltava alamaisia "niille esivalloille, jotka ovat" (jotka Jumala on määrännyt nyt koetellakseen ja valmistaakseen meitä, korottaakseen meidät vastaisuudessa valtaan, kirkkauteen ja maailman hallitukseen), ja, jotka olivat päättäneet, jos mahdollista, hallita ennen Jumalan aikaa, olivat siihen määrin ristiriidassa Jumalan suunnitelman kanssa, että he kadottivat totuuden syvimmän olemuksen ja ytimen säilyttäen ainoastaan muodon, ulkonaisen kuoren. Suuri ratkaiseva askel luopumusta kohden oli "jokapäiväisen uhrin poistaminen". Tämän, joka sisälsi opin transsubtantiationista (leivän ja viinin muuttuminen todelliseksi lihaksi ja vereksi pappien sitä siunatessa) ja messu-uhrista, ja joka osotti roomalaisten opinkappaleitten syvimmän alennustilan, mainitsemme ainoastaan tässä ja jätämme sen täydellisemmän tarkastamisen toisen ennustuksen yhteyteen myöhemmässä luvussa. Tämän turmiollisen ja rienaavan eksytyksen alkamisesta asti kutsuu Jumala paavillista järjestelmää kauhistukseksi; ja sen jälestäpäin seuraavaa valtaan korottamista nimitetään tässä "hävityksen kauhistuksen asettamiseksi ". Kuinka hyvin paavikunta on ansainnut tämän nimityksen, ja kuinka tuhoava sen onnettomuutta tuottava vaikutusvalta on ollut, sen täydellisesti todistaa "pimeiden aikojen", keskiajan historia, josta olemme antaneet muutamia vilahduksia edellisessä osassa.

Värssy 32: "Ja hän turmelee liiton rikkojat liukkailla sanoilla" (engl. k.). Ne, jotka seurakunnassa eivät eläneet Herran kanssa tehdyn liittonsa mukaisesti, lankesivat helposti imartelun, kunniapaikkojen, arvonimien y.m. saaliiksi, joita heille tarjosi paavillinen pappisvalta, sitte kun sillä alkoi olla vaikutusvaltaa. Mutta vaikka monet taipuivatkin eksytyksiin, eivät kaikki sitä kumminkaan tehneet; sillä me luemme: "Mutta se kansa, joka tuntee Jumalan, pysyy vahvana ja toimittaa sen; ja ymmärtäväiset kansassa neuvovat monta." Tällä tavoin osotetaan, että seurakunta on jaettu kahteen selvään luokkaan; joita Dan. 8: 11—14 erotetaan nimillä pyhäkkö ja sotajoukko; toinen luokka, jonka maailma saattoi imartelevan kunnian kautta uskottomaksi, rikkoi liittonsa Jumalan kanssa, toisen luokan todellisuudessa vahvistuessa vainojen kautta, joihin he joutuivat uskollisuutensa tähden Jumalaa kohtaan. Viimeksi mainitussa luokassa oli sellaisia, jotka käsittivät aseman ja opettivat uskollisille, Raamatussa kirjotetun, että Antikristus, eli Synnin ihminen, kehittyisi suuresta luopumuksesta seurakunnassa.

Enemmistö ja valta olivat niiden käsissä, jotka olivat luopuneet liitosta, ja jotka yhdistyivät valtion kanssa; mutta niitä harvoja, jotka olivat uskollisia, vainottiin — ajettiin takaa, vangittiin, asetettiin piinapenkkiin, kidutettiin ja tapettiin sadoilla mieltäjärkyttävillä tavoilla; niinkuin historian lehdet selvästi todistavat, ja kuten tässä profetan kautta ennustetaan, joka sanoi: "mutta he kaatuvat miekkaan ja tuleen, vankeuteen ja ryöstöön kauan aikaa", — tässä keskeytetään yhteys toisen sulkulauseen kautta, johon kuuluu 34 ja osa 35:ttä värssyä — 'lopun ajaksi'; "sillä vielä se viipyy [tulevaisuudessa] määrättyyn aikaan asti." Kuinka kauan tämä vainon aika kestäisi, ei mainita tässä, mutta sensijaan sanotaan, että se kestäisi lopun aikaan asti, niinkuin oli määrätty. Toisista raamatunpaikoista huomaamme, että tämä ajanjakso oli 1260 vuotta, ja päättyi se v. 1799 j.K., aikana, jonka Daniel, Ilmestyskirjan kirjottaja ja historiakin erityisesti huomauttanut.

Värssyt 34, 35: "Mutta kaatuessansa saavat he vähän apua." Vainoojan (paavikunnan) vallan täysi ajanjakso, 1260 vuotta, ei tulisi päättymään ennenkuin 1799; mutta ennen sen loppua salli Jumala pienen avun uskonpuhdistusliikkeen kautta, joka, vaikkakin alussa pikemmin enensi vainoa, jälkeenpäin soi hiukan lohdutusta ja suojaa niille, jotka kaatuivat uskollisuutensa tähden Jumalan sanalle. Uskonpuhdistus esti totuuden täydellisen hävittämisen maailmasta. Mutta oi, pienen avun kanssa tulivat "liehakoitsijat" jälleen. Niin pian kuin vainot alkoivat vähetä, tarttui vastustaja samoihin keinoihin, joilla sen oli onnistunut johtaa seurakuntaa uskottomuuteen ja alennukseen, voittaakseen uskonpuhdistusliikkeetkin. Kuninkaat ja ruhtinaat alkoivat antaa kunniapaikkoja protestanteille ja liittyivät protestantismiin; ja tämä johti vakaviin, huonoihin seurauksiin ja liitosta poikkeamisiin, kuten luemme: "Ja useat liittyivät heihin liehakoitsemalla. Ja ymmärtäväisiä [johtajia, uskonpuhdistajia, opettajia, jotka olivat kyenneet opettamaan monta paavikunnan eksytyksistä] kaatuu; että he [harvat uskolliset] koeteltaisiin ja puhdistettaisiin ja puhtaiksi tulisivat."

Kun seuraamme ennustusta edelleen, huomaamme, että samoin kuin edelliset värssyt selvästi kuvasivat johtavia luonteita, jotka erikoisella tavalla olivat yhteydessä vallan siirtymisen kanssa ensin Kreikkaan ja sen jälkeen Roomaan, ja sitten vähitellen petollisella, salaisella tavalla paavikuntaan sellaisena valtana, joka kehittyi maallisesta Roomasta, niin on myöskin, sen (ennustuksen) tultua tuohon erittäin tärkeään paikkaan, jossa ilmaistaan, missä paavikunta sortui, sanottu, mitä hyvällä syyllä voi odottaakin, että Napoleon, tuo johtava luonne, jonka nimi niin likeisesti yhtyy tähän muutokseen, ilmaistaisiin; eikä suinkaan kuvaamalla hänen persoonallista ulkonäköään, vaan hänen omituiset luonteenominaisuutensa, kuten tehtiin silloinkin kun oli kysymys Augustus ja Tiberius Caesareista. Sellaisen kuvauksen tapaammekin, ja Napoleon Bonaparten elämänjuoksu vastaa täydellisesti tätä kuvausta. Värssyt 31—35 kuvaavat paavikuntaa, sen eksytyksiä ja kauhistuksia, uskonpuhdistusta ja sen "vähää apua" sekä sen osittaista epäonnistumista liehakoimisen tähden; ja nämä värssyt vievät meidät "lopun aikaan", ja näyttävät meille, että pienestä avusta huolimatta, joka suotiin, muutamia tulisi kaatumaan vainon kautta, joka kestää "lopun aikaan" asti. Ja niin kävikin kaikissa maissa, jotka olivat paavikunnan alaisia — Espanjassa, Ranskassa, j.n.e. vainot jatkuivat tuon kauhean inkvisitionijärjestelmän kautta, kunnes Napoleon kukisti sen perinpohjin.

[On aivan paikallaan sanoa paavillisen vallan hävinneen viime vuosisadan alussa; sillä Ranskan vallankumouksen jälkeen oli Rooman valta hallitsijain ja valtakuntien yli (ja vieläpä omankin alueensa yli Italiassa) ainoastaan nimellinen eikä todellinen. On myös muistettava, että siihenasti oli Ranska kaikista kansoista ollut uskollisin ja alamaisin paavin vallalle. Juuri sen kuninkaat, ruhtinaat, aatelisto ja kansa olivat halukkaasti totelleet paavin käskyjä — järjestäneet ristiretkiä, lähteneet sotaan, j.n.e. paavin käskystä, ja jotka olivat niin hartaita, etteivät sallineet protestantin asua maa-alueellansa Pärttylin yön verilöylyn jälkeen. Sentähden ei mikään kansa olisi saattanut antaa paavikunnalle kuolettavampaa, tuhoavampaa iskua kuin ranskalaiset.]

Lähinnä seuraa sitte ne värssyt, jotka kuvaavat Napoleonia, sitä asetta, jota kaitselmus käytti murtaakseen paavikunnan vallan ja alkaakseen sen ahdistamisen, mikä tulee myöhemmin päättymään paavikunnan täydelliseen häviöön; kuten on kirjoitettu: "Jonka Herra on hävittävä läsnäolonsa loiston kautta." — 2 Tess. 2: 8, engl. k.

Napoleon Bonaparten, jota jo aikalaisensa kutsuivat "kohtalon mieheksi", julkinen elämän rata kuvataan niin selvästi profetallisessa esityksessä, että "määräajan" vuosiluku sen kautta eittämättömästi vahvistetaan. Tämä menettelytapa vuosilukujen määräämiseksi on täysin tarkka. Ja jos näytämme, että ne tapaukset, jotka tässä ennustuksessa mainitaan, ovat yhtäpitävät Napoleonin historiassa kerrotun elämän uran kanssa, saatamme määrätä vuosiluvun yhtä varmasti, kuin saattaisimme määrätä Augustus tai Tiberius Caesarin tai Kleopatran hallituksen alkuvuoden — jotka henkilöt kuvataan värssyissä 17, 20 ja 21. Napoleonin elämän ura, katsottuna ennustuksen valossa, osotti vuoden 1799 paavin vallan 1260 vuotiskauden viimeiseksi vuodeksi ja sen ajanjakson aluksi, jota sanotaan "lopun ajaksi". Profetallinen kuvaus kuuluu seuraavasti: Värssy 36: "Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa ja ylentää itsensä joka Jumalan ylitse, ja jumalten jumalaa vastaan puhuu hän kauheita; ja hän menestyy, siksi kun viha täytetään, sillä mikä päätetty on, se tapahtuu." Napoleon ei ollut kuningas, mutta kuningas-sanaa käytetään yleisessä merkityksessä osottamaan voimallista hallitsijaa. Hän teki kentiesi enemmän mitä tahtoi kuin kukaan ihminen koskaan on tehnyt; hän oli tunnettu tahdonvoimastaan ja päättäväisyydestään, joilla hän voitti melkeinpä voittamattomia vaikeuksia. Saadaksemme oikean käsityksen ylläolevasta värssystä, tulee muistaa, että sana jumala merkitsee mahtavaa henkilöä; ja että sitä usein käytetään Raamatussa kun puhutaan kuninkaista ja hallitsijoista, kuten tässä värssyssä: "jumalten jumala ". [Katso Raamatun tutkisteluja II osa, siv. 320 ja 322.] Sana jumalten tarkoittaa tässä hallitsijoita, kuninkaita ja ruhtinaita, ja lauseparsi jumalten jumala, tai hallitsijain hallitsija, tarkottaa paavia. Useimmat ovat tunnustaneet löytyvän korkeamman uskonnollisen olennon, mutta Napoleon ei tunnustanut ketään. Hänellä oli oma tahtonsa ja oma suunnitelmansa, ja se oli hänen oma korottamisensa kaikkein hallitsijain yli. "Jumalten jumalaakin" [s.o. hallitsijain hallitsijaa — paavia] vastaan puhui hän merkillistä kieltä; hän vaati häneltä tottelevaisuutta palvelijanaan tavalla, joka tärisytti maailman taikauskoisuutta sinä aikana samoin kuin paavillisen pappisvallan arvokkaisuuttakin. Ja niinkuin tässä selitettiin, oli hänellä menestystä siksi, kunnes hän oli täyttänyt tehtävänsä ruoskia paavikuntaa ja murtaa vaikutusvalta, joka sillä oli kansojen yli. Tämän todistaa historia [Campaigns of Napoleon, siv. 89, 95, 96.]: — "Maallisten ruhtinaitten, jotka olivat tehneet liiton ranskalaisten kanssa, rehellisesti pysyen liitossa ja maksaessa sovitut verot, loukkasi itsevaltias paavi mitä epäviisaimmalla tavalla tehtyjä sopimuksia. Pappien ympäröimänä, jotka olivat hänen ainoat neuvonantajansa, ryhtyi paavi entisiin keinoihin, viekkauteen ja hurskaisiin petoksiin; ja suuria ponnistuksia tehtiin kansan yllyttämiseksi ranskalaisia vastaan… Papit luulottelivat taivaan puuttuneen asioihin, ja varmuudella väitettiin tapahtuneen kaikellaisia ihmeitä, jotka muka todistivat pyhän katolisen kirkon uskon paavin erehtymättömyyteen, ja taivaan epäsuosion ranskalaisia kohtaan heidän käytöksensä johdosta. Kun Bonaparte huomasi, että Rooman hovin hulluus oli niin suuri, että kaikki hänen rauhanponnistuksensa olisivat tuloksettomat, ryhtyi hän heti toimenpiteisiin saattaakseen 'Hänen Pyhyytensä' järkiinsä."

"Hän antoi käskyn kenraali Viktorille hyökätä paavin alueille. Hän hajotti paavin sotajoukon kuin akanat tuuleen, ja levitti yleistä kauhua kirkkovaltioissa… Kun 'Hänen Pyhyytensä' huomasi, ettei Pyhä Pietari auttanutkaan häntä tässä ahdingossa… lähetti hän valtuutettuja Bonaparten luokse anomaan rauhaa. Rauha saatiin, mutta kyllin nöyryyttävillä ehdoilla: paitsi sitä, että paavin oli noudatettava aikaisemmin tehtyä, väliaikaista liittoa, jonka hän oli rikkonut, oli hänen luovutettava osa alueestansa ja maksettava noin kolmeenkymmeneen miljoonaan ranskalaiseen livreen nouseva summa [yli 30,000,000 Smk] sovitukseksi viimeksi tehdyn liittosopimuksen rikkomisesta."

Tämä kaikki teki ensimäisen verotuksen kanssa yhteensä yli viisikymmentä miljoonaa Smk, mikä paavin oli maksettava Ranskalle kullassa ja hopeassa; sitä paitsi oli hänen annettava muita arvoesineitä — veistokuvia, maalauksia, y.m. Roomalaiskatolinen kirjailija kertoo "näiden ehtojen täyttämisen saattaneen paavin perikadon partaalle." Tämä sopimus päätettiin 19 p. helmikuuta 1797.

Luulisi, että tuollainen summittainen ja menestyksellinen paavinvallan kukistaminen olisi riittävä todistaakseen maailmalle, että sen väittämä jumalallinen oikeus hallita kuninkaita y.m. oli ainoastaan anastettu; mutta jos ei niin ollut, nähtiin se ainakin seuraavana vuonna, jolloin ranskalainen kenraali Berthier marssi Roomaan ja perusti tasavallan, 15 p. helmikuuta 1798, ja viisi päivää sen jälkeen vei hän paavin vankina Ranskaan, jossa hän kuoli seuraavana vuonna. Siitä ajasta asti nykyaikaan on paavin valta maan kuninkaiden yli ollut ainoastaan varjo entisestään. Senjälkeen se tuskin on maininnutkaan väittämäänsä oikeutta asettaa kuninkaita virkaan ja panna heitä pois viralta. Vieläpä se paavi, joka nousi paavin istuimelle vuonna 1800 Pius VII nimellä, "lähetti kiertokirjeen, jossa hän selittää evankeliumien opin säätävän, että kaikkien tulee totella olevia hallituksia", mikä luonnollisesti koski häntä itseäänkin.

Värssy 37: "Ja hän ei välitä isäinsä jumalista (hallitsijoista, paaveista) [engl. k. jumalasta (paavikunnasta)], eikä huoli vaimojen rakkaudesta, eikä yhdestäkään jumalasta (hallitsijasta), sillä kaiken ylitse hän korottaa itsensä."

Ei siinä kyllin, ettei Napoleon kunnioittanut isäinsä jumalaa, paavikuntaa, vaan ei hän sen enemmin suosinut mitään protestanttistakaan lahkoa, jotka tässä mainitaan vaimoina. [Niinkuin ainoaa totista seurakuntaa esikuvauksellisesti nimitetään Kristuksen morsiameksi, ja niinkuin Rooman seurakuntaa, joka on luvattomassa yhteydessä maallisen vallan kanssa, nimitetään pedoksi, samoin nimitetään erilaiset protestanttiset lahkot "vaimoiksi".] Sanalla sanoen, ei mikään muu, kuin hänen oma henkilökohtainen kunnianhimonsa määrännyt hänen käytöstänsä.

Värssy 38: "Mutta linnojen [sotavallan] jumalaa hän paikallansa kunnioittaa; sitä jumalaa, jota ei hänen isänsä tunteneet, on hän kunnioittava kullalla ja hopealla, kalleilla kivillä ja kalleuksilla."

Toiset suuret sotilaat kunnioittivat jollain tavalla jonkinlaista yliluonnollista voimaa saavutetuista voitoista. Aleksanteri Suuri kävi pakanallisissa temppeleissä viettäen sillä tavalla voittojaan; samoin tekivät Caesaritkin; ja viime aikoina, paavikunnan aikana, oli tapana, että molemmat riitapuolueet sodassa kääntyivät Jumalan, pyhimyksien, pyhän neitseen, ja paavien puoleen anoakseen siunauksia ja voittoja, ainakin uskotellen, että he ottivat vastaan voiton lahjana Jumalalta. Mutta Napoleon ei tehnyt mitään sellaista; hän piti menestymistään omana ja oman neronsa ansiona. Hän luotti sotajoukkoihinsa, pannen luottamuksensa rohkeisiin miehiin, nopeisiin sotaliikkeisiin ja taitaviin kenraaleihin; ja näiden puoleen hän kääntyi pyynnöllään. Hänen valansa muoto "Vanhimpain neuvoskunnalle" Ranskassa, ottaessaan vastaan ranskalaisten sotajoukkojen päällikkyyden palattuaan Egyptistä, osottaa, että hän luotti itseensä ja sotajoukkoihinsa. Hän ei vannonut Jumalan tai Raamatun tai paavin tai Ranskan kautta, vaan sanoi: "Minä vannon! Minä vannon omassa nimessäni ja urhoollisten toverieni nimessä!" Kun hän palveli omaa kunnianhimoaan, väitti hän palvelevansa kansaa; ja Rooman ja toisten hänen ryöstämiensä kaupunkien ja maiden aarteet annettiin Ranskan kansalle, josta hän itse ja hänen sotamiehensä olivat osa.

Värssy 39: "Ja niin on hän tekevä vahvoille linnoille muukalaisen (uuden) jumalan avulla; joka häntä kunnioittaa, sille hän suuren kunnian antaa ja panee hänet monien hallitsijaksi ja jakaa hänelle maata palkaksi."

Napoleon antoi ystävillensä ja luotettaville sotapäälliköillensä virkapaikkoja kaikkien Europan valloitettujen kansojen keskuudessa. Nämä virat olivat hänen lahjojansa; kumminkin oli niiden omistamisen ehtona uskollisuus häntä kohtaan. Ne annettiin "ilmaiseksi", mutta ne olivat kumminkin samalla myös hintana heidän tottelevaisuudestaan häntä kohtaan. — Historia [Villard's Universal History, siv. 452] sanoo tästä:

"Napoleonin kunnianhimoiset ajatukset tulivat yhä ilmeisimmiksi. Hollannista oli edellisenä vuonna muodostettu kuningaskunta, jonka kuninkaaksi tehtiin hänen veljensä, Louis Bonaparte. Neapeli annettiin nyt Josef Bonapartelle, vanhemmalle veljelle, joka nimitettiin myöskin molempain Sisiliain kuninkaaksi. Useita maakuntia tehtiin herttuakunniksi tai valtakunnan läänityksiksi ja annettiin niitä keisarin sukulaisille ja suosikeille. Hänen sisarestaan, Paulinasta, tehtiin Guastellan ruhtinatar, hänen langostansa, Murasta, Berg'in ja Kleven suuriherttua; kun taas hänen puolisonsa Josefinan poika edellisestä avioliitosta, Eugene Beauharnais lähetettiin varakuninkaaksi Italiaan. Neljätoista maakuntaa etelä- ja länsi-Saksassa muodostettiin Reinin-liitoksi. Nämä maakunnat erotettiin saksalaisesta valtioruumiista ja he tunnustivat Napoleonin päämiehekseen, protektorin arvonimellä… Sveitsi alistettiin myös Ranskan vallan alle Napoleonin selittäessä olevansa sen 'mediatori'."

Napoleonin politiikka johti hänet perustamaan kaikellaisia kunnia-tähdistöjä upseerien ja sotilasten keskuudessa, kuten esim. "kunnia-legionan tähdistö", "rautakruunun-tähdistö", j.n.e., j.n.e.

Kun ennustus siis näin on laskenut perustuksen tämän luonteen (Napoleonin), tuntomerkkien määräämiselle, hänen, jonka teot määräävät "lopun ajan" alun, jatkuu ennustus edelleen ja näyttää mikä erityinen tapaus sinä aikana on käsitettävä varmasti määrääväksi täsmällisen vuosiluvun "lopun ajan" alkamiselle. Tämä tapaus näyttää olevan Napoleonin hyökkäys Egyptiin, mikä kesti lähes vuoden ja viisi kuukautta. Hän lähti tuolle matkalle toukokuussa 1798 ja nousi palatessaan maalle Ranskassa 9 p. lokakuuta 1799. Tästä sotaretkestä kerrotaan kuvaavasti muutamin sanoin värssyissä 40—44.

Värssy 40: "Ja [määrätyllä] lopun ajalla on etelän [Egyptin] kuningas taisteleva hänen kanssaan, ja pohjan kuningas [Englanti] hyökkää hänen päällensä vaunuilla ja ratsasmiehillä [Egyptin mamelukit] ja monella laivalla[Englannin varustuksiin kuului amiraali Nelsonin johtama laivasto]. Ja hän (Napoleon) tulee maakuntiin ja hävittää ja kulkee läpi [voittoisasti]" (engl. k.).

Historia ilmottaa meille, että Egyptiläinen sotajoukko Murad Beyn johtamana erittäin ankaran taistelun jälkeen voitettiin; ranskalaisten menestys levitti kauhua kauas Aasiaan ja Afrikaan; ja ympärillä olevat heimot antautuivat voittajalle… Mutta lähellä oli, ettei onni valmistanut hänelle kauheaa taka-iskua. Englantilainen amiraali Nelson, joka kauan oli vaaninut ranskalaista laivastoa, mihin kuului kolmetoista linjalaivaa (sotalaivaa) paitsi frekatteja, tapasi laivaston Abukir-lahdessa ja hyökkäsi sen kimppuun illalla elokuun 1 päivänä 1798 sellaisella voimalla ja reippaudella ["tuulispään tavoin" (engl. k.)], jommoista ei vielä koskaan ole osotettu meritaistelussa.

Värssyt 41—43: "Ja hän tulee ihanaan maahan [Palestiinaan], ja moni kaatuu, mutta nämä pelastuvat hänen kädestänsä: Edom ja Moab ja Ammonin lasten etevimmät. [Napoleon pysytteli rannikolla eikä mennyt maihin, vaan meni näiden maiden ohi.] Ja hän ojentaa kätensä maakuntiin, eikä Egyptin maakaan ole pelastuva. Ja hän anastaa aarteet, kullan ja hopean ja kaikki Egyptin kalleudet; ja libyalaiset ja etiopialaiset ovat hänen seurassansa."

Värssyt 44—45: "Ja hän panee komean majansa [komeat telttansa] merten välille ihanan pyhän vuoren eteen." Tämä ilmotus saattaa tarkottaa toista kahdesta vuoresta — Taborin tai Siinain vuori — joita kumpaakin saattaa sanoa ihanaksi ja pyhäksi. Taborin vuorelle, ihana ja pyhä paikka, jolla Herramme kirkastettiin, ja jota Pietari kutsui "pyhäksi vuoreksi", pystytettiin Napoleonin teltat, ja siellä taisteltiin eräs hänen tärkeimmistä taisteluistaan. Siinain vuorella, pyhällä ja ihanalla paikalla, jolla lakiliitto Jumalan ja Israelin välillä vahvistettiin, kävi Napoleon ja hänen "tieteellinen joukkonsa" ja hänen henkikaartinsa.

"Mutta sanomat idästä ja pohjasta pelottavat häntä, ja hän lähtee suuressa kiukussa monta [kansaa] hävittämään ja kadottamaan. Ja hän tulee loppuunsa, eikä hänellä ole yhtään auttajaa."

Napoleonin ollessa Egyptissä, saapui hänelle tieto uudesta liitosta Ranskaa vastaan, ja hän lähti heti matkalle Ranskaan. Tämän johdosta sanoo historia [Villard's Universal, History siv; 446.]: "Europasta saapuneet tiedot saivat hänet nyt jättämään Egyptin; hän jätti sotajoukkonsa Kleberin johtoon ja palasi salaisesti ja kiireellä Ranskaan… Onnessa oli tapahtunut käänne Ranskan asioihin nähden, oli muodostettu Ranskaa vastaan toinen koalitioni (liitto), johon kuuluivat Englanti, Venäjä, Neapeli, Turkin Portti ja Itävalta." Vertaa näitä historian sanoja ennustukseen: "Mutta sanomat idästä ja pohjosesta pelottavat häntä, ja hän lähtee suuressa kiukussa monta [kansaa] hävittämään ja kadottamaan." Napoleonin kiukku ja hänen aikomuksensa tehdä kaikki Europan kansakunnat olemattomiksi, ovat liiankin hyvin tunnettuja asioita, jotta niitä tässä tarvitsisi toistaa. Melkeinpä hän onnistuikin kunnianhimoisissa suunnitelmissaan; kumminkin kuoli tämä aikansa merkillisin mies, kuten ennustuksessa sanottiin, muutaman vuoden kuluttua maanpaossa kaikkien hylkäämänä. Niinkuin 40:nes värssy selittää, että tämä hyökkäys Egyptiin tulisi tapahtumaan "lopun aikana" tai (kuten Douay-käännös sanoo) "ennen määrättynä aikana", niin selittävät myöskin värssyt 29 ja 30, jotka tarkottivat samaa tapausta ja jotka aikaisemmin huomattiin välilauseeksi. Muistettanee, että olemme huomanneet värssyjen 25—28 tarkottaneen aikasempaa hyökkäystä Egyptiin; ja värssyissä 29 ja 30 viitataan, että seuraava suuri hyökkäys on oleva " määrätyllä ajalla ", s.o. lopun aikana, niinkuin 40—45 värssyissä kuvataan.

"Määrätyllä ajalla menee hän taas etelään, mutta ei käy niin kuin edellisessä tai jälkimäisessä maahan hyökkäämisessä kävi" (engl. k.). Napoleonin hyökkäyksellä Egyptiin ei ollut samat seuraukset kuin sillä, joka tehtiin Kleopatran päivinä tai hänen jälkeläisensä, kuningatar Zenobian päivinä. Vaikka Napoleonilla olikin menestystä sotapäällikkönä Egyptissä, ei hän voittanut sellaisia voittoja kuin hänen edeltäjänsä voittivat; syy tähän kerrotaan seuraavassa värssyssä: " Sillä Kittimin [Douayn mukaan roomalaisten] laivoja tulee häntä vastaan. Englannin laivasto hätyytti häntä ja esti hänen vallotustaan. Koska Englanti samoinkuin Ranskakin, olivat olleet osia vanhasta Rooman valtakunnasta, ja koska Ranska oli sodassa tämän valtakunnan toisien osien kanssa ja koetti vallottaa niitä, näemme olevan oikeuden mukaista, että näitä laivoja kutsutaan roomalaisiksi. Ja hän [Napoleon] peljästyy ja palajaa ja kiukustuu pyhää liittoa vastaan; ja toimii (ruots. k. onnistuu)."

Palaamisensa jälkeen Egyptistä jätti Napoleon entisen väkivaltaisen vastustus-politiikkansa paavikuntaa vastaan ja allekirjoitti konkordaatin eli sopimuksen paavin kanssa, jonka kautta roomalais-katolinen uskonto jälleen otettiin käytäntöön Ranskassa. Tämä oli totuuden vastainen teko; mutta hän näytti huomanneen, että hän tämän politiikan kautta parhaiten voisi onnistua kukistamaan tasavallan ja asettamaan itsensä valtaan keisarina. Ja hän "toimi" [onnistui]. Mutta tätä politiikkaa ei kestänyt kauan sen jälkeen, kun hän kerran oli saavuttanut keisarillisen vallan; hän alkoi pian taas työskennellä sitä järjestelmää vastaan, jota nimitetään "Synnin ihmiseksi", kuten profetta kuvaa seuraavin sanoin: "Ja hän [Napoleon] palajaa [muuttaa mieltään] ja suostuu niihin, jotka hylkäävät pyhän liiton"; s.o. hän alkoi tehdä ja panna toimeen suunnitelmia Rooman luopunutta kirkkoa vastaan. Tässä hän onnistui myöskin.

Tällä tavoin seuraa Danielin yhdestoista luku selvästi maailman historiaa esittämällä etevimpiä henkilöitä aina Persian valtakunnasta paavikunnan kukistumiseen asti. Vaikka se käsittää tuon pitkän kahdentuhannen neljänsadan vuoden ajanjakson, täyttää se kumminkin tarkotuksensa osottamalla selvästi juuri sen vuoden, jolloin lopun aika alkoi — 1799. Tämä vuosi oli paavikunnan sortovallan 1260 vuoden loppuraja, ja silloin alkoi Lopun aika. Ei tule jättää huomioonottamatta, että tämä myöskin oli viimeinen vuosi paavikunnan tuhatvuotiskaudesta eli tuhatvuotisesta hallituksesta, mikä alkoi, kuten edellisessä osassa on näytetty, vuonna 800. Mutta 1799 oli ainoastaan sen ajanjakson alku, joka on tunnettu "lopun ajan" nimellä, jonka aikana jokainen jälkikin tästä järjestelmästä on häviävä.

Huomaa, kuinka 34 ja 35 värssyjen muutamilla sanoilla kuvataan uskonpuhdistuksen taantuminen ja syy siihen. Rakkaus maailmaan sekä vallan, vaikutuksen ja mukavuuden halu olivat ansoja, jotka ensin viettelivät seurakuntaa ja synnyttivät paavikunnan; ja samat halut ja pyrkimykset keskeyttivät uskonpuhdistuksenkin. Luther tovereineen tuomitsi alussa rohkeasti, toisten paavillisten eksytysten mukaan myöskin kirkon ja valtion yhteyden; mutta kun, muutamien vuosien uljaan puolustuksen jälkeen ankaraa vastustusta vastaan, uskonpuhdistus alkoi saada hiukan vaikutusvaltaa kannattajiensa luvun perustuksella ja kun kuninkaat ja ruhtinaat alkoivat mielistellä uskonpuhdistajia, ja tiet kunnallisiin ja valtiollisiin ylennyksiin avautuivat heille, hävisi heidän näkyvistänsä valtion ja kirkon yhtymisestä johtuva paha, jonka he aikaisemmin näkivät paavikirkossa, ja jota vastaan he olivat taistelleet. Reformeeratut seurakunnat Saksassa, Sveitsissä j.n.e. astuivat aivan Rooman jäljissä ja olivat valmiit yhtymään ja suosimaan mitä valtiollista puoluetta tai ketä ruhtinasta tai hallitusta tahansa, joka oli halukas tuntemaan ja tunnustamaan heidät. Sillä tavalla kaatuivat muutamat ymmärtäväisistä ja oltuaan uskonpuhdistuksen johtajia, tuli heistä nyt johtajia kiusaukseen. Siten tuli uskonpuhdistusliike, jolla oli hyvä alku, melkoisessa määrin ehkäistyksi.

Mutta tämä kaikki ei saattanut tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelmaa. Hänen viisautensa johti kaikki parhain päin. Se sai olla samoin kuin paavilainenkin eksytys oli ollut, vieläkin koettelemassa totisia pyhiä, tutkistelemassa, olivatko nämä todellisuudessa ihmisten tai Jumalan seuraajia. Se on palvellut tätä tarkotusta koko matkan siitä ajasta tähän asti — "koetellakseen heitä, puhdistaakseen ja tehdäkseen heidät valkeiksi."

Jos olemme oikeassa, asettaissamme lopun ajan v. 1799, voimme odottaa, että eksytykseen lankeaminen, mikäli se koskee kirkon ja valtion yhtymistä, melkoisemmassa määrässä alkaisi lakata, vaikka saattanee mennä vuosikausia täydelliseen ennalleenasettamiseen tästä perkeleen ansasta. Katsoen taaksepäin, huomaamme, että tosiseikat ovat täydellisessä sopusoinnussa tämän kanssa. Tästä vuosiluvusta alkaen on tapahtunut eroamisia valtion ja kirkkojen välillä, mutta uusia yhtymisiä ei ole tapahtunut. Itse asiassa osottaa tämä vuosiluku uutta uskonpuhdistusta kestävämmällä perustuksella. Paavikunnan vaikutusvalta Euroopan valtioissa oli ennen ollut niin suuri, että kansa pelkäsi sen kirouksia kuin hävittävää ruttoa, ja sen siunauksia haluttiin kansallisen menestymisen hyväksi. Kun protestantit erosivat paavikunnasta, olivat he maailman silmissä ainoastaan vähän turmeltunut paavikunnan sijainen, ja heidän suosiotaan, neuvojaan tahi vahvistustaan etsittiin usein aivan samanlaisella tavalla. Mutta kun Napoleon ei välittänyt paavikunnan siunauksista enemmän kuin sen kirouksistakaan ja hänellä kumminkin oli ihmeteltävä menestys, heikonsi se melkoisessa määrässä ei ainoastaan paavillista vaikutusvaltaa maallisiin hallituksiin nähden, vaan heikonsi se myöskin erilaisten protestanttisten järjestelmien vaikutusvaltaa yhteiskunnallisissa ja valtiollisissa asioissa, vaikutusvaltaa, joka oli suuresti vahvistunut kahden ja puolen vuosisadan aikana.

Uudella reformationilla, joka alkoi Napoleonin päivinä, oli yhtä syvälle käypä vaikutus kuin Lutherin ja hänen virkaveljiensä aikaansaamalla reformationilla, vaikkei se ollutkaan mikään uskonnollinen liike, tai millään tavalla hengellisen harrastuksen elähyttämä; eivätkä toimivat henkilöt olleet tietoisia siitä, että he toimittivat tehtävää, joka oli viitotettu heille ennustuksessa vuosisatoja aikaisemmin. Napoleon ja hänen apulaisensa olivat jumalattomia miehiä, oman kunnianhalunsa elähyttäminä; mutta Jumala johti, heidän tietämättään, heidän kulkunsa, ja antoi heidän työskennellä hänen suunnitelmiensa hyväksi, minkä he tekivätkin. Jos se reformationi, jonka Jumala aikaisemmin oli pannut liikkeelle seurakunnassa itsessään, olisi jatkunut, jos uskonpuhdistajat ja heidän jälkeläisensä olisivat olleet uskollisia totuudelle, olisivat kenties hänen suuret suunnitelmansa tulleet suoritetuiksi heidän kauttaan, hänen kunnioitettuina aseinaan. Mutta kun he eivät voineet kestää maailman mairitteluja, näytti Jumala, että hänellä oli toisia tapoja ja keinoja toimeenpannakseen päätöksensä.

Napoleonin työ, yhdessä Ranskan vallankumouksen kanssa, mursi uskonnollisen taikauskon lumouksen, lannisti itsensä korottaneiden hengellisten herrain ylpeyden, herätti maailman suurempaan tietoisuuteen ihmisten voimista ja oikeuksista, mursi paavinvallan, jolle uskonnollinen reformatiooni oli antanut kuolemaniskun, jonka kumminkin sen myöhempi kulku sittemmin paransi. Ilm. 13: 3. Se ajanjakso, joka päättyy vuonna 1799, ja joka osotettiin Napoleonin sotaretken kautta Egyptiin, vahvisti ja määräsi paavillisen vallanrajan kansain yli. Silloin päättyi määrätty aika (vallan 1260 vuotta) jonka jälkeen tätä valtaa vastaan alkoi ennustettu tuomio, jonka lopultakin tuli "lopettaa ja peräti hävittää se." Dan. 7: 26.

Tämä vuosiluku osottaa myöskin selvästi alun ajatusvapauden ja henkilökohtaisten oikeuksien ja etujen huomaamisen ajanjaksolle, ja on se jo tehnyt itsensä huomatuksi nopean edistymisensä kautta sen työn täydellistä toimittamista varten, joka edeltäpäin on määrätty tätä lopun aikaa varten. Valaistukseksi yksi ainoa esimerkki, nim. eri raamattuseurojen synty ja toiminta — "turmiota tuottavat Raamattuseurat", kuten Rooma niitä nimittää, vaikk'ei se saatakaan niitä nyt enää estää. Ja pyhä kirja, jonka se kerran kahlehti, piti kuolleiden kielien avulla kätkössä ja kielsi lumotut alamaisensa lukemasta, on nyt levinnyt miljoonittain jokaisen kansan keskuuteen ja jokaisella kielellä. Englannin ja ulkomaan Raamattuseura perustettiin vuonna 1803, New-Yorkin Raamattuseura vuonna 1804; Berlinin ja Preussin Raamattuseura 1805; Filadelfian Raamattuseura vuonna 1808 ja Amerikan Raamattuseura vuonna 1817. Sen työn laajakantoisuus, minkä nämä seurat ovat tehneet vuosisadan kuluessa, on ihmeteltävä. Raamatuita painetaan vuosittain miljoonittain ja myydään halpoihin hintoihin, sekä lahjotetaan tuhansittain köyhille. On vaikeaa laskea tämän työn laajalle ulottuvaa vaikutusta. Vaikkakin epäilemättä paljon menee hukkaan, on tuloksena ylipäänsä valtiollisen ja kirkollisen orjuuden ja taikauskon kahleiden murtaminen. Raamatun äänetön opetus —- että paavien, pappien ja maallikkojen, samoin kuin kuninkaitten, sotapäällikköjen ja kerjäläisten on kaikkien tehtävä tili samalle Herralle — on parhain keino yhteiskunnan tasottamiselle ja tasa-arvoisuudelle.

Vaikka uskonnollinen reformationiliike kaikkialla Euroopassa ankarasti tärisytti paavikunnan vaikutusta, olivat reformeeratut kirkot kumminkin niin uskollisesti matkineet sen politiikkaa valtioviisauteen ja valtiotaitoon nähden, sen yhtymistä maallisiin valtakuntiin, ja sen vaatimusta pitää kansaa papillisen hallituksen alaisena (nim. että "papisto" muodostaa erityisen, Jumalan määräämän hallitusvallan maailmassa), että tämän reformatioonin vaikutus melkoisessa määrässä tuli miedonnetuksi ja että kansa ja siviilivirkamiehet suurimmaksi osaksi jäivät yhä edelleen taikauskoiseen pelkoon ja alamaisuuteen kaiken kirkollisen hallituksen suhteen. Uskonpuhdistus jätti eri lahkoihin paljon sitä taikauskoista ja epäterveellistä kunnioitusta, joka ennen oli kohdistunut yksin paavikuntaan. Mutta se valtiollinen reformi [uudistus], jonka yhdeksästoista vuosisata näki, ja joka on erityisesti vuodelta 1799, "lopun aika", on, vaikkakin aivan erilainen kuin entinen, sittenkin reformatiooni. Amerikkalaisten siirtomaiden riippumattomuusselitys, — menestyksellisen tasavallan onnellinen pystyttäminen, kansallinen hallitus kansan hyväksi, ilman kuninkaiden tai pappien sekaantumista — oli asettanut uuden opetuksen heräävän kansan silmäin eteen, joka oli uinaillut monet vuosisadat tietämättömänä Jumalan lahjottamista oikeuksista, ajatellen, että Jumala oli määrännyt kirkon korkeimmaksi hallitusvallaksi maan päällä, ja että he olivat pakotetut tottelemaan niitä kuninkaita ja keisareita jotka kirkko oli vahvistanut välittämättä siitä kuinka epäoikeutettuja heidän vaatimuksensa sitte olivatkaan, sentähden että kirkko oli selittänyt heidät Jumalan määräämiksi kirkon kautta.

Pitkällisen sorron alaiselle ja pappien hallitsemalle kansalle tuli Ameriikka ihmettelyn lähteeksi. Se oli todellakin "maailmaa valaiseva vapaus". Lopulta, pappisvallan, kuninkaallisen tuhlaavaisuuden, y.m. sortamana minkä lisäksi tuli katovuosi toisensa jälkeen, köyhdyttäen ja vieden sen melkein nälänhätään, nousi Ranskan kansa epätoivossa ja pani toimeen mitä kauhistuttavimman vallankumouksen, jota kesti neljätoista vuotta, 1789—1804.

Niin kauheita kuin sen laittomuuden ja väkivallan näytelmät olivatkin, olivat ne ainoastaan oikeuden mukainen hedelmä, luonnollinen vastavaikutus kauvan sorrettuna olleen kansan heräämisestä näkemään häpeänsä ja alennuksensa. Täten saivat porvari- ja uskonnolliset mahdit niittää myrskyn siitä, että Jumalan ja totuuden nimessä olivat, korottaakseen itseään, sokeuttaneet ja sitoneet ihmisiä, joiden puolesta Kristus on kuollut.

Luonnollisesti tulisi tällainen vastavaikutus tällaisista syistä johtamaan uskottomuuteen. Ranskan valtasi äkkiä kokonaan uskottomuus Voltairen ja hänen kaltaistensa vaikutuksesta. Heidän kirjansa tulvivat yli koko maan, syytäen ylenkatsetta ja ivaa uskontoa vastaan, tahi oikeammin sanoen Rooman luopunutta kirkkoa kohtaan, joka oli ainoa kristillisyys, minkä Ranskan kansa tunsi. He osottivat sen vilpillisyydet, sen mahdottomuudet, sen ulkokultaisuudet, sen epäsiveellisyyden, sen julmuudet ja kaiken sen pahuuden, kunnes Ranskan kansa alkoi yhtä palavalla innolla hävittää katolilaisuutta ja kaikkea uskontoa kuin se ennen oli kannattanut sitä. Ja surkuteltava, lumottu Ranska, joka tuhannen vuoden aikana oli kokonaan ollut paavikunnan vaikutuksen alaisena, huusi, ajatellen todellisen Kristuksen, eikä Antikristuksen olleen sen halpamaisena herrana. Voltairen sanoilla: "Alas tuo katala." Ja sen ponnistukset inhottavan Antikristuksen kukistamiseksi johtivat ranskalaisen vallankumouksen kaikkiin kauhuihin — ihmeellinen esimerkki kostavasta oikeudesta, kun sitä katsotaan vertaamalla julmia verilöylyjä Pärttylinyönä ja toisissa tilaisuuksissa, joita paavikunta oli pannut toimeen ja joista se oli riemuinnut. Uskottomuuden elähdyttämä Ranska nousi äkkiä koko voimassaan, hävitti Bastiljin, julisti selityksensä ihmisen oikeuksista, mestasi kuninkaan ja kuningattaren, sekä julisti sodan kaikkia kuninkaita vastaan ja myötätuntoansa kaikkia vallankumouksellisia kohtaan kaikkialla. Maailman hallitsijat pelkäsivät nyt henkeään pidätellen että vallankumoustartunta mahdollisesti saattaisi puhjeta heidänkin alamaistensa keskuudessa, ja, peläten koko maailmaa koskevaa anarkiaa tekivät he keskenään liiton suojaksi alamaisiaan vastaan, jotka todella tuskin olivat hillittävissä. Ranskalaiset luopuivat kristinuskosta, ja peräyttivät valtiolle kaikki roomalaiskatolisen kirkon äärettömän suuret omaisuudet ja tulot ja samoin kuninkaan ja aatelisten tilat. Veri vuosi jälleen Pariisin kaduilla, mutta nyt vuosi pappien ja aatelisten ja heidän kannattajainsa veri protestanttien veren sijasta. Mestattujen luku lasketaan 1,022,000. Nämä tapettiin sadoilla tilaisuutta varten keksityillä tavoilla. Pappeja takaa ajettaessa ja teurastettaessa pilkattiin heitä muistuttamalla paavilaisten samanlaisesta käytöksestä protestantteja kohtaan ja heidän omasta opistaan — "tarkotus pyhittää keinot". Vallankumoukselliset vakuuttivat aijotun tarkotuksen olevan inhimillisen vapauden sekä valtiollisen että uskonnollisen; ja että niiden kuolema, jotka vastustivat tätä, oli tarpeellinen ainoana varmana keinona.

Sellaisenaan oli Ranskan vallankumous hyvin paha, ja aiheutti miljoonille ihmisille paljon hätää: mutta samalla kertaa autti se, kuten monet muut tapaukset, osittaiseen korjaantumiseen suurista epäkohdista; ja kuten monen muun asian, käänsi Jumala tämänkin hyväksi, tiedon lisäämiseksi ja hänen suunnitelmiensa edistämiseksi, kuten ennustuksessa huomautetaan. Me liitämme tähän huomautuksen, että Ranskan vallankumous osotetaan erityisellä tavalla Ilmestyskirjassa, mikä osottaa selvästi, että tämä hirmuvalta esikuvasi sitä lopullista hätää mikä kohtaa kaikkia "kristikansoja". Se laittomuuden ja uskottomuuden ruttotartunta, joka levisi Ranskasta ympäri koko maailman eli ja kasvoi vääristä, raamatunvastaisista "kristikunnan" opeista ja tavoista eikä tätä edustanut ainoastaan paavikunta, vaan puhdasoppisuuskin yleensä. Nimikristillisyys ei ole parantanut tätä tautia ja on kykenemätön torjumaan sen seuraavaakaan purkausta, joka, kuten Raamattu ennustaa tulee olemaan suurin hätä, mikä maan päällä koskaan on ollut.

Ranskalaisten vapaa-ajattelijain vaikutus levisi ympäri Eurooppaa Napoleonin sotajoukkojen kautta, ja heikonsi suuresti sekä kuninkaiden, että pappien vaikutusvaltaa. Mutta se kovakourainen kohtelu, jota paavikunta sai kokea Napoleonilta, joka esiintyi uskottoman Ranskan päänä ja edustajana, täydensi työn ja autti enemmän kuin mikään muu katkomaan niitä taikauskoisen kunnioituksen kahleita, joilla "pappisluokka" oli pitänyt "yleistä kansaa" alamaisuudessa. Mutta kun pelkäämätön Napoleon ei ainoastaan uhmaillut Pius VI kirkonkirouksia (pannajulistuksia), vaan määräsi hänelle sakkoja hänen rikkomuksistaan hänen (Napoleonin) määräyksiä vastaan ja pakotti hänet loppujen lopuksi luovuttamaan takaisin Ranskalle paavilliset alueet, jotka Kaarlo Suuri tuhatta vuotta aikaisemmin oli lahjottanut (Napoleon väitti olevansa Kaarlo Suuren seuraaja), avasi tämä kansan sekä Euroopan hallitsijain silmät näkemään vilpillisyyden paavikunnan vaatimuksessa saada hallita. Suuri muutos yleisessä mielipiteessä sinä aikana paavilliseen valtaan nähden, nähdään siinä, että Napoleon, kun hän otti nimekseen ja antoi julistaa itsensä Rooman keisariksi Kaarlo Suuren seuraajana [suurilla eurooppalaisilla sodillaan koetti Napoleon ainoastaan jälleen yhdistää roomalaisen valtakunnan samanlaiseksi kuin se oli Kaarle Suuren aikoina], ei mennyt Roomaan antaakseen paavin kruunata itseään, kuten Kaarlo Suuri ja monet muut olivat tehneet, vaan käski paavin tulla Ranskaan olemaan läsnä hänen kruunauksessaan. Eikä edes silloinkaan tuo voitollinen ruhtinas, joka enemmän kuin kerran oli ryöstänyt, köyhdyttänyt ja nöyryyttänyt paavikuntaa, suostunut paavin kruunattavaksi ja siten ottamaan vastaan keisarin arvoa tunnustamalla minkäänlaista paavillista valtaa, vaan antoi paavin (Pius VII) ainoastaan olla läsnä antamassa vahvistuksensa ja tunnustuksensa toimitukselle, ja siunaamassa kruunun, jonka Napoleon otti alttarilta ja pani itse päähänsä. Historiankirjottaja sanoo: "Hän asetti sen jälkeen otsakoristeen keisarinnansa päähän, ikäänkuin näyttääkseen, että hänen valtansa oli hänen omien tekojensa lapsi" — tulos hänen omista menestyksistään siviili- ja sotilasalalla. Eikä paavia tämän jälkeen koskaan ole pyydettykään antamaan kellenkään Rooman valtakunnan kruunua. Muudan roomalaiskatolinen kirjailija [Chair of. St. Peter, siv. 433] sanoo tästä kruunauksesta:

"Tehden eritavalla kuin Kaarlo Suuri ja toiset hallitsijat, jotka olivat saapuneet Roomaan sellaisissa tilaisuuksissa, vaati hän (Napoleon) julkeudessaan, että pyhä isä tulisi Pariisiin kruunaamaan hänet. Paavi tunsi ääretöntä vastahakoisuutta poiketa siten vanhasta tavasta. Niin, pitipä hän sitä korkean virkansa halventamisena."

Mitä tulee niihin nöyryytyksiin, joita Napoleon kokosi paavikunnalle, sanoo historia [Campaigns of Napoleon, siv. 89, 90]:

"Tehtiin [23 p. kesäk. 1796] paavin [Pius VI] kanssa aselepo, jonka ehdot olivat kylliksi nöyryyttävät kirkon päälle, joka kerran oli Euroopan mahtavin yksinvaltias. — Paavi, joka kerran polki kuninkaat jalkoihinsa, asetti virkaan ja pani pois viralta yksinvaltiaita, hallitsi valtioita ja valtakuntia, ja pystytti, ikäänkuin olisi Kaikkivaltiaan suuri ylimäinen pappi ja sijainen maan päällä, hallituksen, ollen muka korkein herra ja hallitsi siten toisia yksinvaltiaita, oli pakotettu juomaan pohjasakkaa myöten nöyryytyksen maljan. Jos juoma olikin katkera, oli se kumminkin ainoastaan samanlainen kuin se, jota hänen edeltäjänsä niin runsain määrin olivat lahjottaneet muille. Hän pakotettiin avaamaan satamansa ranskalaisille laivoille ja sulkemaan ne kaikkien muiden kansakuntien lipuilta, jotka olivat sodassa Ranskan tasavallan kanssa; hänen tuli antaa Ranskan sotajoukon edelleenkin omistaa Bolognan ja Ferraran lahjoitusmaat, ja luopua Anconan linnoituksesta sekä antaa ranskalaisille 100 maalausta, veistokuvia, vaaseja eli kuvapatsaita, joita Pariisista Roomaan lähetetyt lähettiläät valitsisivat; niinikään oli annettava 500 (vanhaa ja arvokasta) käsikirjotusta, valittavaksi samalla tavalla; ja sovittaakseen kaiken oli hänen pyhyytensä maksettava tasavallalle 21,000,000 ranskalaista livreä [noin 21,000,000 Smk.], mistä määrästä suurimman osan tulisi olla helkkyvää rahaa tai kulta- ja hopea-tankoja."

Siinä tapauksessa, ettei näitä sakkoja maksettu täsmällisesti lisättiin rahasakot 50,000,000 livreen [noin 50,000,000 Smk.] ja eräät paavin alueet oli luovutettava Ranskalle; ja lopulta paavi vietiin vankina Ranskaan, missä hän kuoli.

Pius VII:nneltäkin, joka oli jälleen asetettu paavinarvoon ja joka vuonna 1804 oli läsnä Napoleonin kruunauksessa, riistettiin sittemmin Napoleonin käskykirjeen kautta (1808—1809) joka maallisen vallan hitunenkin, ja Rooman kuvapatsaat ja taideteokset otettiin Ranskan suojelukseen. Napoleonin käyttämä kieli kuului: "se maa-alueiden lahjotus, jonka suuri edeltäjämme Kaarle Suuri teki pyhälle istuimelle… Urbino, Ancona, Macerata, yhdistetään ainaiseksi Italian valtakuntaan."

Tämän käskyn merkityksen lausuu eräs roomalaiskatolilainen kirjailija seuraavalla tavalla [Chair of. St. Peter, siv. 439, 440]:

"Tähän lisättiin, että paavin tuli edelleenkin olla Rooman piispana ja toimittaa hengelliset tehtävänsä niinkuin hänen edeltäjänsä olivat tehneet aikaisempina aikoina Kaarle Suuren hallitukseen asti. Seuraavana vuonna, rohkaistuneena aseittensa menestyksestä, päätti keisari, että paavilta oli riistettävä hänen tätä nykyä ainoastaan nimellinen yksinvaltansa — maallisen vallan varjokin, joka hänellä vielä oli jälellä pääkaupungissaan ja lähinnä olevissa maakunnissa. [Nämä oli paavikunta omistanut vuosikausia ennen Kaarlo Suuren lahjaa — vuodesta 539 j.K.]. Hän antoi siis uuden käskykirjeen Itävallan Caesarin linnasta, että nim. Rooma olisi keisarillinen vapaakaupunki; että neuvoskunta, jonka keisari silloin nimitti, tulisi johtamaan sen kunnallista hallitusta; että sen kuvapatsaat ja taideaarteet otettaisiin Ranskan suojelukseen, ja että, koska paavi oli lakannut hallitsemasta, hänen pyhyydellensä määrättäisiin palkka."

Tämän jälkeen julisti Pius VII Napoleonin pannaan, minkä johdosta hän vietiin vankina Ranskaan, jossa lopulta allekirjoitti kirkkosuostumuksen Fontainebleaussa, päivätty 25 p. tammikuuta 1813, minkä kautta jätti Napoleonille vallan nimittää piispoja ja arkkipiispoja ja kumosi itse asiassa omankin valtansa saada panna vastalause sellaisia nimityksiä vastaan. Siten hän oikeastaan antoi Napoleonille paavin valtuudet, mitä Napoleon juuri kauvan oli halunnutkin.

Roomalais-katolilaisetkin ovat panneet merkille niiden tapahtumain tärkeyden, jolla 19:s vuosisata alkoi. He eivät ainoastaan myönnä niitä vahinkoja ja solvauksia, joita ovat kärsineet, kuten ylempänä on mainittu, vaan he väittävät vielä, että paavikunnan tuhatvuotishallitus (ne tuhatta vuotta, jotka olivat kuluneet siitä ajasta kuin Kaarlo suuri lahjoitti edellä mainitut valtiot paavikunnalle — v. 800 j.K.) päättyi silloin, kun Napoleon otti pois nämä lahjamaat; mistä ajasta alkain sen valta ei ole ollut muuta kuin varjo. Paavikunta väittää Kristuksen valtakuntana muka täyttäneensä ennustetun kansain hallitsemisen, mistä mainitaan Ilm. 20: 1—4 ja että nykyinen vaikea ajanjakso heidän järjestelmälleen, on se "vähä aika", jolloin Saatana on irti laskettu, mistä mainitaan 7:ssä ja 9:ssä värssyssä. Ainoastaan ne, jotka paavikunnassa näkevät Saatanan mukailun totisesta Kristuksesta ja jotka ovat saaneet silmänsä auki näkemään oikean seurakunnan ja oikean hallituksen, saattavat täydelleen käsittää, mitä tämä on.

Olemme luullaksemme jo esittäneet tarpeeksi saadaksemme lukijan vakuutetuksi, että Ranskan vallankumous ja Napoleonin hallituskausi muodostavat paljon merkitsevän ajanjakson paavikunnan historiassa; ja sitä paavin vaikutusvaltaa, joka silloin murtui, ei ole milloinkaan saatu takaisin. Vaikkakin joskus muutamia suosion etuja sallittiin, olivat ne lyhytaikaisia, ja niitä seurasi uudistetut kunnianloukkaukset, kunnes v. 1870 paavien koko maallinen valta jälleen lakkasi, eikä se, kuten luulemme, enää milloinkaan tule virkoamaan. On muistettava myös, että juuri Napoleonin sotilaat mursivat auki inkvisitioni-vankilat ja tekivät lopun julkisista rääkkäyksistä ja mestauksista uskonnollisen vakaumuksen tähden.

Pappisvallan ja taikauskon osittainen murtuminen on, samalla kuin siitä on seurannut julkisempi uskottomuus ja taikauskoisen ihmiskunnioituksen hälveneminen, johtanut Jumalan vihkiytynyttä kansaa järjellisempään ajattelemiseen — heitä, joista monet ennen tuskin uskalsivat ajatella tai tutkia Raamattua omin päin. Siten, edistämällä Raamatun lukemista, oli tämä vallankumous suotuisa totuuden ja oikean kristillisyyden kehittymiselle. Se vei todellakin sitä hyvää työtä eteenpäin, joka oli alotettu uskonpuhdistuksessa Lutherin aikana, mutta joka keskeytyi joukkojen tietämättömyyden ja orjamaisuuden tähden, sekä "pappiskunnan" vallan-, arvon-, mahtavuuden- ja mukavuuden-rakkauden tähden. Olemme siten osottaneet, että vuonna 1799 alkoi ajanjakso, jota nimitetään "lopun ajaksi", että tämän ajan kuluessa paavikunta tulee hävitettäväksi pala palalta; ja että Napoleon otti pois ei ainoastaan Kaarlo Suuren lahjoittamat maat (tuhatta vuotta sen jälkeen kuin ne olivat annetut), vaan otti myös sittemmin pois paavikunnan maallisen tuomio-oikeuden Rooman kaupungissa, mikä oli nimellisesti tunnustettu vuodesta 553 j.K. Justinianuksen julistaman käskykirjeen kautta, mutta todellisuudessa jo itägoottilaisen monarkian kukistamisesta asti, vuonna 539 j.K. — täsmälleen 1260 vuotta ennen 1799. Tämä oli sen vallan määrätty raja, joka piti kestämän ajan ja ajat ja puolen aikaa, kuten se kerta kerran jälkeen määrätään ennustuksessa. Ja vaikkakin paavikunta sen jälkeen jälleen on vaatinut maallista eli siviili-valtaa, ei sillä kumminkaan tänä päivänä ole jälkeäkään sellaisesta; se on tullut kokonaan " hävitetyksi ". Synnin ihminen, maallista valtaa vailla, istuu valtaistuimella ja kerskuu vielä; mutta, maallisessa suhteessa voimattomana, on sen täydellinen hävittäminen odotettavissa raivoavien kansanjoukkojen kautta (jotka tietämättään ovat Jumalan aseita), niinkuin Ilmestyskirjassa selvästi osotetaan.

Tämä lopun aika eli Jehovan valmistuksen päivä, joka alkoi vuonna 1799 ja päättyy vuonna 1914, tulee kumminkin, vaikkakin sen tuntomerkkinä on suuri tiedon lisäys, joka on aivan kuulumaton entisaikoihin nähden, päättymään suurimpaan hädän aikaan kuin maailma koskaan on tuntenut; mutta siitä huolimatta valmistaa se ja johtaa alkamaan kauvan luvatun ja siunatun ajan, jolloin Jumalan tosi valtakunta tosi Kristuksen johdolla on täydellisesti pystyttävä hallituksen, joka laatuunsa nähden on Antikristuksen valtakunnan suora vastakohta. Koska tämä ajanjakso valmistaa ja johtaa Valtakuntaan, johtaa se myös suureen yhteentörmäykseen vanhan ja uuden järjestyksen välillä, minkä kautta uusi tulee alkamaan. Ja vaikka vanhan järjestyksen täytyy hukkua, ja uuden astua sen sijalle, tulee vaihdos aiheuttamaan kiivasta vastarintaa niiden puolelta, joilla on etua nykyisestä järjestyksestä. Vallankumous, maailmanlaajuinen, tulee olemaan lopputulos, ja tulee se johtamaan vanhan järjestyksen lopulliseen ja täydelliseen tyhjäksitekemiseen ja uuden järjestyksen alkamiseen ja pystyttämiseen.

Kaikki löydöt, keksinnöt ja edut, jotka tekevät meidän aikamme kaikkia muita aikoja etevämmäksi, ovat kaikki, niin monta kun niitä on, alkeita, jotka vaikuttavat yhteisesti tänä alkavana Tuhatvuotiskauden valmistuksen päivänä, jolloin oikea ja järjellinen parannus ja todellinen ja nopea edistyminen joka suuntaan tulee olemaan järjestyksenä, kaikille ja kaikkialla.

* * * * *

VOITTOA KOHTI.

Kautta taiston Käydä tahdon Joukkoon voittajani. Siksi juoksen Maalin luokse, Katsoin kruunuain. Ken nyt voisi istahtaa, Sanassaan kun kuulla saa: Loppuun asti Kenpä kesti, Kohta kruunataan.

Kun sain kutsun, Eespäin astun Eteen istuimen. Siksi ennän. — Ell'en riennä Jään mä jälkehen. Jos vaan juoksee huonosti, Kruunun silloin menetti. Siksi eespäin! Kaikki jääköön! Taakse katso en.

Jeesus ohjaa, Katseen johtaa Määränpäähän vaan. Myös mun kantaa, Voimaa antaa, Uupumaan kun saan. Maailman riemut tyhjää on. Herran rakkaus verraton. Armo Herran Joka kerran Esteet raivaa pois.

Herra kanna, Voimaa anna. Sit' nyt tarvitsen. Jos se puuttuu, Sielu uupuu. Siks' myös rukoilen: "Anna sanas' loistaa vain, Henkes' täyttää syömmein ain'." Silloin kerran Luona Herran Kiitän ainiaan.

KOLMAS LUKU.

VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.

Yhteenveto valtakunnan työstä. — Odotusajan tunnusmerkkinä tulee olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. — Sir Isak Newton'nin ennustus rautateistä. — 1260 päivää. — Virta lohikäärmeen suusta. — 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen levenemisen. — Pettymys, koettelemus ja seuraukset. — 1335 päivää. — Siunaus silloin uskollisille "odottajille". — Herran viittaus odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.

Kun "lopun aika" on tullut osotetuksi yhdennessätoista luvussa, osottaa kahdestoista luku valtakuntaa ja puhuu odotuksesta, j.n.e., joka kävisi pystyttämisen edellä, "lipun aikana". Kolme ensimäistä värssyä lausuvat muutamin sanoin Jumalan suunnitelman suuremmoisen lopputuloksen.

"Siihen aikaan nousee Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten puolesta. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti. Ja sillä ajalla pelastetaan sinun kansasi, jokainen, joka löydetään kirjaan kirjoitetuksi. Ja useat, jotka maan tomussa makaavat, heräävät, toiset ijankaikkiseen elämään, toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja häpeään. [Sanat: 'toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja häpiään' on otettu vanhemmasta Raamatun käännöksestä. Koska ne uudemmassa on käännetty väärin: häpeäksi ja ijankaikkiseksi vaivaksi S. h.] Ja ymmärtäväiset loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, [aurinko — Matt. 13: 43] ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet ijankaikkisesta ijankaikkiseen."

Jos katsaus maailman historian 2300 vuoden aikaan viidennessätoista luvussa oli lyhykäisesti ja asiallisesti, mutta kumminkin selvästi käsitelty, niin on kuvaus Messiaksen tuhatvuotisesta valtakunnasta käsitelty kolmessa värssyssä vielä selvemmin. Ja kumminkin on siinä kaikki mainittu. Mikael (joka merkitsee "niinkuin Jumala" eli Jumalan edustaja) on nimi, jota tässä käytetään suuresta Lunastajastamme, joka todellakin on suuri ruhtinas, jonka Jumala on määrännyt esiintymään ja pelastamaan Danielin kansan, Jumalan kansan — kaikki, jotka rakastavat Jumalaa totuudessa ja vilpittömästi — oikeat israeliitat. (Room. 9: 6, 25, 26; Gal. 6: 16.) Hän tulee pelastamaan heidät synnistä, tietämättömyydestä, tuskasta ja kuolemasta sekä kaikista Saatanan sokeain palvelijain vainoista ja ahdistuksista, jotka entisaikoina olivat heille melkein ylivoimaisia. Kaikki, jotka ovat kirjotetut Karitsan elämänkirjaan, tulevat ijankaikkisiksi ajoiksi pelastettaviksi kaikista vihollisistaan; ne, jotka ovat kirjotetut arvollisina juutalaisen ja patriarkkain aikana, niinhyvin kuin nekin, jotka ovat kirjotetut evankelikautena, ja ne, jotka tulevat kirjotettaviksi tuhatvuotiskautena. Vaikkakin kaikki Jumalan kansa (kaikki, jotka saatuansa tiedon hänestä rakastavat ja tottelevat häntä) tulevat pelastettaviksi, erottaa kumminkin selvästi ne kunnian asteet, mitkä annetaan muutamille — voittajille: samoin myös huomaa, että muutamat entisajan suurista — Aleksander, Nero, Napoleon, Rooman keisarit, paavit, j.n.e., jotka ovat väärinkäyttäneet leiviskänsä sortaen maailmaa samalla häikäisten sitä, tulevat näkymään oikeassa luonteessaan ja tulevat tuhatvuotiskautena pilkan ja häpeän esineiksi. Ei myöskään tämä pieni katsaus Kristuksen hallituksesta jätä mainitsematta sitä suurta hädän aikaa, minkä kautta se saatetaan voimaan — hädän aikaa, johon ei mitään entistä vallankumousta saata verrata — hätää, jonka rinnalla Ranskan vallankumous tulee olemaan pieni, hädän aikaa, jommoista ei ole ollut siitä saakka kuin ihmiset rupesivat olemaan, eikä koskaan tule olemaan; sillä tämä suuri Ruhtinas, Mikael, ei ainoastaan tule voittamaan koko maailmaa, vaan hänen valtansa tulee olemaan ijankaikkinen valta. Oikeus on hänen valtaistuimensa perustuksena, ja kun ihmiskunta kerran on saanut maistaa hänen hallituksensa etuja, ei suuri enemmistö koskaan tule suostumaan mihinkään muuhun hallitukseen, sillä hänen valtakuntansa tulee olemaan "kaikkien pakanain toivo" (engl. k.). Tässä päättyy tämän ennustuksen lanka juostuaan koko pituutensa, ja luvun jälellä olevilla värssyillä on tarkotuksena antaa (ei Danielille ja kanssapalvelijoille hänen ajallansa, vaan Jumalan lapsille, "lopun aikana" eläville Danielin kanssapalvelijoille) muutamia ajanjaksoja, joita vastaavat 1260, 1290 ja 1335 esikuvallista päivää, joiden kautta me, kun aika on tullut, tulemme vakuutetuiksi ajasta, jossa elämme, että se todella on evankeliajan elonkorjuu eli "loppu."

Daniel, joka oli kuullut pitkän kertomuksen taisteluista tämän maailman valtakuntien kesken ja nyt lopulta Jumalan valtakunnan voitosta Mikaelin, suuren Ruhtinaan kautta, oli halukas tietämään milloin se tulisi pelastamaan Herran kansan. Mutta hänelle sanotaan (4:ssä värssyssä): "Mutta sinä, Daniel, sulje nämä sanat ja lukitse sinetillä tämä kirja lopun ajaksi; monet matkustavat (silloin) edestakaisin ja tieto karttuu (engl. k.)."

Ei siinä kyllin, että yleinen tiedon karttuminen, jonka olemme huomanneet, todistaa mitä Daniel XI luvussa opettaa, nim., että lopun aika alkoi vuonna 1799, vaan ennustettu liikkuminen edes ja takaisin — hyvin nopea matkustaminen — todistaa sen myös. Tämä kaikki kuuluu lopun aikaan. Ensimäinen höyrylaiva kulki vuonna 1807, ensimäinen höyryvaunu 1831; ensimäinen sähkölennätin toimi 1844; mutta tänään kuljettavat jättiläismäiset junat ja höyrylaivat suuria joukkoja sinne ja tänne, "edes ja takaisin".

Sir Isak Newton, kuuluisa tähtitieteilijä kuudennellatoista vuosisadalla, piti tätä Danielin ennustusta hyvin mieltäkiinnittävänä ja selitti uskovansa, että kun se toteutuisi, tulisi tieto karttumaan siinä määrin, että ihmiset mahdollisesti tulisivat matkustamaan viidenkymmenen (engl.) peninkulman nopeudella tunnissa.

Voltaire, tunnettu ranskalainen vapaa-ajattelija, sai tietoonsa tämän lausunnon ja huomautti pilkallisesti: —

"Katsokaahan vain nerokasta Newtonia, suurta luonnontutkijaa, joka keksi painolain: tultuaan vanhaksi ja uudelleen lapseksi, alkoi hän tutkia kirjaa, jota sanotaan Raamatuksi, ja, kunnioittaakseen sen järjettömiä taruja, tahtoo hän uskotella meille, että ihmiskunnan tieto tulee karttumaan vielä niin suuresti, että me piakkoin voimme matkustaa viisikymmentä peninkulmaa tunnissa! Vanha narri raukka."

Molemmat nämä miehet kuolivat aikoja ennen kuin lopun aika oli tuonut mukanaan ihmeellisen tiedon lisäyksen, joka runsaasti toteuttaa kristillisen luonnontutkijan jumalallisen ilmestyksen perustuksella lausutun ennustuksen.

Ei Danielille, vaan lopun aikana eläville Jumalan lapsille, oli keskustelu y.m. aijottu, josta kerrotaan 5—7 värssyissä: "Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, yksi tällä virran rannalla ja toinen tuolla virran rannalla. Ja hän (yksi engl. k.) sanoi liinavaatteeseen puetulle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: 'milloin näitten ihmeellisten asiain loppu tulee?' Ja minä kuulin liinaiseen puettua miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean kätensä, ja vasemman kätensä taivaasen päin ja vannoi sen kautta, joka ijankaikkisesti elää, että se on oleva ajan ja kaksi aikaa ja puolen aikaa."

Danielin kysymys koski erityisesti "hävityksen kauhistusta" 11 luvun 31—33 värssyissä, jonka Daniel täydellä syyllä asetti yhteyteen sen kauhean luonteen kanssa, jonka hän oli nähnyt entisissä näyissään, jotka ovat kirjotetut 7: 8—11, 21, 24—26 ja 8: 10—12, 24—26.

Se aika, ajat ja puoli aikaa, eli kolme ja puoli aikaa eli vuotta (360 x 3 1/2 = 1260 päivän esikuvallinen aika — 1260 kirjaimellista vuotta), joka tässä mainitaan, osotetaan toisissa paikoissa olevan paavikunnan vallan aika. Vertaa Dan. 7: 25; 12: 7 ja Ilm. 12: 14, Ilm. 12: 6 ja 13: 5 kanssa. "Virta" jossa eli jonka aikana nämä 1260 paavin vallan vuotta päättyivät — niinkuin enkeli, joka seisoo virran yläpuolella, näyttää, ilmottaessaan aikojen loppurajan — oli vertauskuva asiaintilasta Ranskan vallankumouksen aikana, jota jo on kosketeltu. Tämä on sama "virta" joka mainitaan Ilm. 12: 15, 16, jossa se esitetään täydellisemmin käärmeen eli lohikäärmeen suusta tulevana, ja jossa sen todellinen tarkotus, Saatanan näkökannalta katsottuna, osotetaan olevan "vaimon" (Jumalan seurakunnan) valtaaminen, kun sen (seurakunnan) kolme ja puoli aikaa (1260 vuotta), kätkössä olemisen aika korvessa, olivat päättymäisillänsä, ja kun se astui esille "nojaten ystäväänsä" [hänen käsivarteensa] — Jumalan sanaan. — Salomon Korkea Veisu 8: 5.

Vertauksellisessa kielessä merkitsee vesi ylipäänsä totuutta; ja vertauskuvassa säilyy tarkotus, vaikkakin totuuden sanotaan lähtevän lohikäärmeen eli käärmeen suusta. Ajatus, joka tämän vertauskuvan kautta ilmoitetaan, on se, että totuuden piti virrata esille pahojen välikappalten kautta ja pahaa tarkottaen. Ja tämän me huomaammekin: Ranskan vallankumouksen voima oli nim. juuri siinä, että sitä kiihottivat monet järkähtämättömät totuudet mikäli ne koskivat pappis- ja kuningasvaltaa ja kaikkien yksityisten oikeuksia ja vapautta, "IHMISEN OIKEUDET" oli todella tämän kapinaliikkeen tunnussana yhteiskunnallista ja kirkollista sortoa vastaan. Inhimillisiä oikeuksia koskeva totuus huomattiin ja lausuttiin siinä, mikä kummastuttaa meitä, kun ajattelemme silloin vallitsevaa tietämättömyyttä, taikauskoa ja orjamaisuutta, joissa joukot kauvan olivat olleet. Monet niistä totuuksista, jotka silloin "virran" lailla vyöryivät Ranskan yli ja saivat veren siellä tulvailemaan, ovat nyt aivan yleisesti tunnustettuja kaikkien sivistyskansojen keskuudessa, mutta ne olivat liian voimakkaita ja liian rutosti esitettyjä silloiseen aikaan nähden.

Todella, ennustus osottaa selvästi, ettei käärme, Saatana, tarkottanut sitä, mitä Jumalan kaitselmuksen kautta on ollut seurauksena, vaan tarkotti hän aivan päinvastaista. Tässä hän ampui yli maalin, niinkuin hän on tehnyt muissakin tilaisuuksissa. Saatana ei milloinkaan lähetä totuuden vettä siunaamaan ja virkistämään sekä vapauttamaan orjuudesta; päinvastoin ovat hänen ahkeroimisensa kaiken aikaa tarkottaneet ihmiskunnan sokeuttamista ja sitomista kiinteästi tietämättömyyteen ja taikauskoon; ja tämä äkillinen veden (totuuden) tulva oli tarkotettu vaikuttamaan oksennuslääkkeen tavoin, jotta tulisi ylenannetuksi se vapaudenravinto, jota kansa jo uskonpuhdistuksen tuloksen kautta oli saanut Raamatusta, ja jotta siten pakotettaisiin hallitusmiehet ja opettajat vastustamaan totuutta anarkiian pelosta.

Saatanan tarkotus Ranskan vallankumouksen nostattamisella oli rauhattomuuden herättäminen koko Europassa, erittäinkin vaikutusvaltaisen luokan keskuudessa, joka ei suosinut vapautta; ja valaista Ranskassa oppia siitä, että jos Rooman taikauskot kumottaisiin, ja vapaus saavuttaisi esteettömän jalansijan, niin silloin lakkaisi laki ja järjestys pian. Tämä oli mestarijuoni, keksijänsä arvoinen, ja aijottu niinkuin ennustus osottaa, valtaamaan vaimon (reformeeratun seurakunnan), ja ajamaan kaikki vanhoilliset ja rauhanystävät — hallitsevat ja hallitut — takaisin yhteyteen ja sopusointuun paavikunnan kanssa. Suunnitelman epäonnistuminen ei riippunut alottajansa puuttuvasta kekseliäisyydestä, vaan Jumalan kaikkivaltiaasta voimasta, jonka kautta hän antaa kaiken vaikuttaa parhaaksi.

Tässä tapauksessa saattaa selvästi huomata Jumalan suunnitelman "vaimon" (seurakunnan) suojelemiseksi Saatanan juonia vastaan antamalla tarkotetun pahan vaikuttaa hyvää, jotta toteutuisi täydellisesti ennustus, joka tehtiin seitsemäntoista sataa vuotta aikaisemmin, nim.: "Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja särpäsi virran, jonka lohikäärme oli purskauttanut suustaan." Niinkuin jo on selitetty, merkitsee maa vertauskuvallisessa kielessä yhteiskuntaa — järjestystä rakastavia ihmisiä; ja historiallinen tosiasiahan on, että sen totuuden virran, joka levisi Ranskan yli — syyttäen paavikuntaa, ja sen papistoa, yksinvaltaa ja sen loistoylimystöä suurimmalta osalta syypääksi kansan tietämättömyyteen, köyhyyteen ja taikauskoon — sen nielivät eli särpivät ylipäänsä Euroopan kansat (roomalainen "maa"). Siihen määrin kävi näin, että vaikka paavikunta ja kuninkaallinen ylimystö perin pohjin hämmästyivät, tulivat he myös perin pohjin erotetuiksi toisistaan, paavillisen vaikutusvallan kukistumisen, sekä Napoleonin sotajoukkojen kautta. Ja kun "kohtalon-mies" vihdoin muserrettiin, ja Euroopan hallitsijat muodostivat niin kutsutun "pyhän allianssin" kansan vapauksien tukahuttamiseksi ja omien valta-istuimiensa turvaamiseksi tulevaisuudessa, oli jo liian myöhäistä kahlehtia kansaa: sillä kun se oli juonut vesivirran, niin ei se enää tahtonut alistua. Liian myöhäistä oli myöskin ajatella paavikunnan uudelleen pystyttämistä, koska se oli tullut niin kauheasti nöyryytetyksi, ja koska sen pannajulistukset vapautta ja ranskalaisia kohtaan olivat niin kääntäneet vaikutuksensa sitä itseään kohtaan. Niinpä ei paavia edes kutsuttu yhtymään "pyhään allianssiin", jonka itseoikeutettu pää hän ennen olisi ollut. Siten tuli "vaimo" Jumalan uudistettu [reformeerattu] ja edistyvä seurakunta autetuksi ja suojelluksi valtaamiselta; ja vapaus ja totuus edistyivät huomattavasti ihmisten keskuudessa; ja siitä ajasta alkaen ovat vapaudenhenki ja Jumalan sana johtaneet yhä suurempaan valoon ja totuuteen kaikkia niitä, jotka ovat olleet halukkaita seuraamaan sitä.

Tässä siis oli se "virta", joka osotti sekä paavinvallan lopun että Herran "valmistuksen päivän eli lopun ajan" alkamisen. Tämän virran päällä seisoi Herran lähettiläs profetallisessa näyssä ilmoittaakseen ajan, aikojen ja puolen ajan lopun. Ja tämä ilmotus annettiin vastaukseksi kysymykseen: "Milloin näitten ihmeellisten asiain loppu tulee?" Tarkotetut "ihmeelliset asiat" eli "ihmeet" eivät olleet niitä, jotka mainitaan 12: 1—3, jotka tarkottavat Jumalan valtakuntaa. Nämä eivät olleet ihmeellisiä, vaan odotettuja. "Ihmeelliset asiat" olivat väliintulevat vaikeudet, vainot ja koettelemukset Jumalan kansalle, erityisesti, seurauksena tuon omituisen vallan eli "sarven", paavikunnan, ylivallasta, josta Daniel erityisesti oli kysynyt aikasemmin (Dan. 7: 19—22). Kysymys kuului: Kuinka kauvan on Jumala salliva näitä ihmeellisiä totuuden vääntelemisiä, tätä hänen lastensa ja kansojen ihmeellistä pettämistä? Vastaus, joka annetaan, mittaa paavinvallan ja ilmottaa varmalla tavalla ajan sen päättymiselle, sekä lisää: "ja kun pyhän kansan voiman hajottaminen (engl. k.) on [tällä tavoin] loppunut, täytetään nämä kaikki [ihmeelliset asiat]."

5:ssä värssyssä näytetään Danielille virran kummallakin rannalla henkilö, jotka yhdessä kysyvät, milloin nämä ihmeelliset asiat päättyisivät. Tämä näyttää merkitsevän, että senkin jälestä, kun paavinvalta oli päättynyt, tulisivat ihmiset olemaan epätietoisia siitä, oliko sen valta vainota ja musertaa päättynyt tahi ei. Eikä ihme, kun muistamme, että tämä "sarvi" senkin jälkeen kun sen valta on murrettu, "sen hallitus on otettu pois", ja silloinkin kun se oli häviämäisillään niin äskettäin kuin vuonna 1870, lausui suuria sanoja erehtymättömyydestänsä. Daniel, joka edustaa pyhiä, sanoo (Dan. 7: 11): "Minä katselin silloin [sen jälkeen kun sen valta oli hävinnyt, ja se oli tullut kykenemättömäksi tuhoamaan kauvemmin totuutta, pyhän kansan voimaa] niiden suurten sanain äänen tähden, jotka se sarvi puhui, minä katselin, [se ei saanut valtaa pyhän kansan ja totuuden yli, vaan oli niillä toinen vaikutus] siksi kun peto tapettiin ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin palavaan tuleen" — yleiseen anarkiaan. Tällä tavalla osotetaan vanhan Rooman valtakunnan jälellä olevien hallitusten hävitys, minkä aiheuttaa paavikunnan yhä jatkuva röyhkeiden sanain kautta eksyttävä vaikutus senkin jälkeen kun sen valta on hävinnyt.

Koska ei ainoastaan paavikunnan vallan aikojen loppu ole täten selvästi vahvistettu tapahtuvaksi Ranskan vallankumouksen aikana, vaan myöskin tapahtumain kautta 11:nnessä luvussa 40—44 värss., jotka ilmaisevat itse vuodenkin 1799, saatamme helposti laskea taaksepäin 1260 vuotta nähdäksemme, alkoiko paavinvalta silloin. Jos me huomaamme niin olleen, on meillä niin selvä ja luja todistus kuin usko saattaa vaatia. Todistelkaamme nyt siis:

Laskemalla taaksepäin 1260 vuotta vuodesta 1799, tulemme vuoteen 539 j.K., jolloin näytämme paavikunnan alkaneen. Mutta paavijärjestelmä on ollut sellainen sekotus valtiotaidosta ja pappistaidosta ja sillä oli niin pieni ja asteettain tapahtuva alku samoin kuin asteettain tapahtuva loppukin, että monet erilaiset ajatukset sen alkamisesta ja loppumisesta ovat sekä järjellisiä että mahdollisia, kunnes saamme Jumalan määrätyn vuosiluvun sen nousemiselle ja lankeemiselle ja näemme kuinka perin oikeat ne ovat. Paavikunta vaati ylivaltaa kirkollisissa ja valtiollisissa asioissa ja sekaantui politiikkaan, ennenkuin vastustajat tunnustivat sen; samoin kuin se on koettanut harjottaa yhteiskunnallista valtaa ja selittänyt päänsä olevan erehtymättömän sen jälkeen kun ennustus osottaa sen vallan murtuneen ja sen hävittämisen alkaneen. Mutta Italian kansa Romagnan maakunnassa ei ole tunnustanut paavikuntaa sen jälkeen kun Ranskan vallankumous mursi tietämättömyyden ja taikauskoisen kunnioituksen lumouksen. Vaikka paavi ajottain, vallankumouksien väliaikoina, on istunut nimellisenä hallitsijana paavivaltioissa, on se vain ollut vieraana anastajana, Itävallan ja Ranskan edustajana, joiden sotajoukot vuorotellen ovat suojelleet häntä hänen harjottaessaan virkatointansa. Nyt, kun tiedämme, että tuo 1260 vuoden jakso alkoi vuonna 539, saatamme huomata sen, mitä ennen emme olisi voineet nähdä. Paavilaiset itse ovat hyvin taipuvaisia laskemaan valtansa alkamisen joko siitä kun Konstantin kääntyi ja Rooman valtakunta omisti nimellisesti kristillisyyden vuonna 328, taikka siitä kun Kaarle Suuri lahjotti paavivaltiot kirkolle vuonna 800. Se asianhaara on kumminkin varma, että Konstantin ei millään tavalla tunnustanut yhteiskunnallista valtaa seurakunnalle kuuluvana oikeutena tai omaisuutena; päinvastoin, vaikka hän suosi kristinuskoa, niin teki pikemmin seurakunta keisarin ainakin päänsä vertaiseksi niin, että keisari kutsui kokoon kirkolliskokouksia ja sekautui kirkollisiin asioihin, vaikkei seurakunnan sallittu sekaantua yhteiskunnallisiin asioihin. Vuosiluku 539 j.K., jonka profetallinen 1260 vuoden mittapuu ilmaisee, on melkein puolivälissä kirkon ja valtion yhtymistä, joka tapahtui vuonna 328, ja Kaarle Suuren kirkolle antamaa täyttä ja täydellistä tunnustusta sen olemisesta kaiken hallituksen päänä — yhteiskunnallisen ja kirkollisen hallituksen harjottajana — vuonna 800 j.K.

Konstantinin ajoista alkain oli Rooman piispoilla ollut erittäin huomattava asema maailman edessä, eikä kestänyt kauan ennenkuin he alkoivat vaatia valtaa kaikkien muiden yli — kirkossa niinkuin maailmassakin — vaatien että joku yksityinen henkilö tunnustettaisiin valtiaaksi eli seurakunnan pääksi, ja että Rooman piispa olisi tämä yksi. He sanoivat sekä Pietarin että Paavalin asuneen Roomassa, ja Rooman tulleen siten ikäänkuin määrätyksi apostolisen hallituksen paikaksi, kuten myöskin, että kaupunki jo itsessäänkin, kun se kauvan oli ollut caesarien ja yhteiskunnallisen hallituksen istuin, oli kansan käsityksen mukaan hallituspaikka.

Näitä ylivallan vaatimuksia ei kumminkaan niinkään helposti otettu kuuleviin korviin. Kilpailun henki alkoi nostaa päätänsä, ja toiset piispat toisissa suurissa kaupungeissa alkoivat myöskin vaatia ylivaltaa, mikä milläkin perustuksella. Vasta vuonna 533 Justinianus I tunnusti Rooman piispan arvokkaammuuden. Tämä tapahtui yhteydessä innokkaan uskonnollisen keskustelun kanssa, jossa keisari puolusti Rooman piispaa tunnustaen Neitsyt Maarian palvomisen arvoiseksi, ja taisteli eutykianien ja nestorianien kanssa Herramme Jeesuksen luonteiden eroavaisuuksista ja sekotuksista. Keisari pelkäsi, että tämä erimielisyys saattaisi hajottaa kirkon ja siten valtakunnankin, mitkä hän kumminkin tahtoi kaikin mokomin liittää lujemmin yhteen; sillä jo silloin, niin aikaiseen, olivat nimiseurakunta ja valtio yhtä — "kristikunta". Ja kun hän halusi korkeampaa oikeutta riitojen ratkaisijaksi ja määrääjäksi kansalle, mitä sen tulisi uskoa, mitä ei, ja kun hän huomasi Rooman piispan jo olevan kuuluisimman niistä, jotka vaativat pääpiispan (paavin eli päällysmiehen) virkaa, sekä myöskin "oikeaoppisimman", joka lähinnä eri kysymyksissä oli samaa mieltä keisarin omien mielipiteitten kanssa, niin ei Justinianus ainoastaan kirjallisissa kynäelmissä tuominnut eutykianien ja nestorianien oppeja, vaan puhutteli Rooman piispaa kaikkien pyhien seurakuntien ja kaikkien Jumalan pyhien pappien päänä, jonka kautta hän tunnusti hänet ja halusi auttaa häntä kerettiläisten masentamisessa ja kirkon yhteyden lujittamisessa.

Tämän käskykirjeen yhteydessä puhutteli keisari paavi Johannesta, Rooman patriarkkaa, tällä tavoin:

["Victor Justinanus, pius, felix, inclytus, triumphator, semper Augustus, Joanni sanctissimo Archiepiscopo almae Urbis Romae et Patriarchae. — Reddentes honorem apostolicae sedi, et vestrae sanctitati (quod semper nobis in voto et fuit et est), et ut decet patrem honorantes vestram beatitudinem, omnia quae ad ecclesiarum statum pertinent festinavimus ad notitiam deferre vestrae sanctitatis; quoniam semper nobis fuit magnum studium, unitatem vestrae apostolicae sedis, et statum sanctarum Dei ecclesiarum custodire, qui hactenus obtinet, et in commote permanet, nulla intercedente contrarietate. Ideoque omnes sacerdotes universi Orientalis tractus et subjicere et unire sedi vestrae sanctitatis properavimus, in praesenti ergo quae commota sunt (quamvis manifesta et indubitata sint et secundum apostolicae vestrae sedis doctrinam ab omnibus semper sacerdotibus firme custodita et predicata) neccessarium duximus, ut ad notitiam vestrae sanctitatis perveniant. Nec enim patimur quicquam, quod ad ecclesiarum statum pertinet, quamvis manifestum et indubitatum sit, quod movetur ut non etiam vestrae innotescat sancritati quae caput est omnium sanctarum ecclesiarum. Per omnia enim (ut dictum est) properamus honorem et auctoritatem crescere vestrae sedis."]

"Voitollinen Justinianus, hurskas, onnellinen, kuuluisa, riemuitseva, alituisesti korotettu, Johannekselle, kaikkein pyhimmälle arkkipiispalle ja kukoistavan Rooman kaupungin patriarkalle. — Esiintuoden apostoliselle istuimelle ja Teidän Pyhyydellenne (niinkuin halumme aina on ollut ja on) tulevan kunnian ja Teidän Autuudellenne, niinkuin isälle kuuluu, olemme kiiruhtaneet tuomaan Teidän Pyhyytenne tietoon kaiken sen, mikä koskee seurakuntien tilaa, koska hartain toivomme aina on ollut valvoa Teidän apostolisen istuimenne yhteyttä ja Jumalan pyhien seurakuntien tilaa, joka tähän asti on säilynyt ja järkähtämättä jatkuu ilman väliin tulevaa vastoinkäymistä. Ja niin ollen olemmekin kiirehtineet asettamaan johtonne alaisiksi ja yhdistämään Teidän Pyhyytenne istuimeen koko Itämaan kaikki papit. Nykyhetkellä siis pidämme tarpeellisena tuoda Teidän Pyhyytenne tietoon ne kohdat, jotka ovat tulleet erimielisyyden esineiksi, kuinka selvät ja epäilemättömät ne ovatkaan ja kuinka kovasti kaikki papit ovatkaan niitä aina valvoneet ja saarnanneet Teidän apostolisen istuimenne opin mukaan. Sillä emme voi sallia minkään kysymyksen, joka koskee seurakuntain tilaa, kuinka selvä ja eittämätön se sitte lieneekään, jäädä tulematta Teidän pyhyytenne, kaikkien pyhien seurakuntien pään tietoon. Sillä kaikissa kohdissa riennämme (niinkuin jo on mainittu) kartuttamaan Teidän istuimenne kunniaa ja valtaa."

Kirje koskettelee senjälkeen eräitä kerettiläisiksi leimattuja mielipiteitä, jotka aiheuttivat erimielisyyden, ja ilmaisee keisarin uskon olleen yhtäpitävän Rooman seurakunnan uskon kanssa. Se päättyy seuraavasti:

["Suscipimus autem sancta quatuor concilia: id est, trecentorum decem et octo sanctorum patrum qui in Nicaena urbe congregati sunt: et centum quinquaginta sanctorum patrum qui in hac regia urbe convenerunt: et sanctorum patrum qui in Epheso primo congregati sunt: et sanctorum patrum qui in Chalcedone convenerunt: sicut vestra apostolica sedis docet atque praedicat. Omnes ergo sacerdotes seguentes doctrinam apostolicae sedes vestrae ita credunt et praedicant."

"Unde properavimus hoc ad notitiam deferre vestrae sanctiatis per Hypatium et Demetrium, beatissimos episcopos, ut nec vestram sanctitatem lateat quae et a quibusdam paucis monachis male et Judaicesecundum Nestorii perfidiam denegata sunt. Petimus ergo vestrum paternum affectum; ut vestris ad nos destinatis literis, et ad sanctissimum episcopum hujus almae urbis, et patriarcham vestram (quoniam et ipse per eosdem scripsit ad vestram sanctitatem, festinans in omnibus sedem sequi apostolicam beatitudinis vestrae), manifestum nobis faciatis, quod omnes qui praedicta recte confitentur, suscipit vestra sanctitas, et eorum qui Judaice aussi sin rectam denegare fidem, condemnar perfidiam. Pius enim ita circa vos omnium amor, et vestrae sedis crescet auctoritas; et quae ad vos est unitas sanctarum ecclesiarum inturbata servabitur, quando per vos didicerint omnes beatissimi episcopi eorum quae ad vos relata sunt sinceram vestrae sanctitatis doctrinam. Petimus autem vestram beatitudinem orare pro nobis, et Dei nobis adquirere provindentiam."]

"Me tunnustamme neljä pyhää kirkolliskokousta (päteviksi): sen, johon kokoontui 318 pyhää isää Nicaen kaupungissa [Nicaen kirkolliskokous]; ja sitte sen, johon kokoontui sata neljäkymmentä pyhää isää tässä kuninkaallisessa kaupungissa [Konstantinopolin kirkolliskokous]; ja sitte sen, johon pyhät isät kokoontuivat Efesossa ensikerran [Efeson kirkolliskokous] ja vielä sen johon pyhät isät kokoontuivat Kalcedon'issa [Kalcedon'in kirkolliskokous]; niinkuin Teidän apostolinen istuimenne juuri opettaa ja saarnaa. Kaikki papit siis, jotka seuraavat Teidän apostolisen istuimenne oppia, uskovat, tunnustavat ja saarnaavat sillä lailla. Sentähden olemme rientäneet saattamaan tämän Teidän pyhyytenne tietoon kaikkein autuaimpain piispain Hypatiaksen ja Demetriuksen kautta, jottei Teidän Pyhyydeltänne olisi salassa, mitä oppeja muutamat harvat munkit ovat väärin juutalaisen tavan mukaan kieltäneet nojaten Nestorin vilpillisiin oppeihin. Me käännymme siis Teidän isällisen armahtavaisuutenne nuoleen [pyynnöllä], että Te meille ja tämän suloisen kaupungin kaikkein pyhimmille piispoille, ja patriarkalle, Teidän veljellenne [koska hän itsekin on kirjottanut Teidän Pyhyydellenne samojen henkilöiden kautta, kiireimmiten tahtovansa kaikissa seurata Teidän pyhyytenne apostolista istuinta], osotetulla kirjeellä tekisitte tiettäväksi, että Teidän Pyhyytenne ottaa vastaan kaikki, jotka oikein tunnustavat mitä on säädetty, ja tuomitsee niiden uskottomuuden, jotka juutalaisten tavoin ovat uskaltaneet kieltää oikean uskon. Sillä siten on kaikkien rakkaus Teihin ja Teidän istuimenne valtaan kasvava, ja pyhien seurakuntien yhteys Teidän kanssanne häiritsemättä säilyvä, kun kaikki ylen autuaat piispat Teidän kauttanne saavat oppia tuntemaan Teidän istuimenne oikean opin mikäli se koskee niitä kohtia, joita Teille on tässä esitetty. Ja me pyydämme, että Teidän Autuutenne rukoilisi meidän puolestamme ja rukoilisi meille Jumalan suojelusta."

Paavi Johannes vastasi yllämainittuun 24 p. maaliskuuta 534:

[Me esitämme seuraavaa hänen vastauksestaan:

"Gloriosissimo et elementissimo filio Justiano Augusto, Johannes Episcopus Urbis Romae."

"Inter claras sapientiae ac mansuetudinis vestrae laudes, Christianissime principum, puriore luce tamquam aliquod sydus irradiat, quod amore fidei, quod charitatis studio edocti ecclesiasticeis disiplinis, Romanae sedis reverentiam conservatis et ei cuncta subjicitis, et ad ejus deducitis unitatem, ad cujus auctorem, hoc est apostolorum primum, Domino loquente praeceptum est, Pasce oves meas: Quam esse omnium vere ecclesiarum caput, et patrum regulae et principum statuta declarant, et pietatis vestrae reverendissimi testantur affatus. Proinde serenenitatis vestrae apices, per Hypatium atque Demetrium, sanctissimos viros, fratres et coepiscopos meos, reverentia consueta suscepimus: quorum etiam relatione comperimus, quod fidelibus populis proposuistis edictum amore fidei pro submovenda haereticorum intentione, secundum apostolicum doctrinam, fratrum et coepiscoporum nostrorum interveniente consensu. Quod, quia apostolicae doctrinae convenit, nostra auctoritate confirmamus."]

Samassa tilaisuudessa kirjotti keisari Konstantinopolin patriarkalle. Tämän kirjeen ensimäinen pykälä kuuluu seuraavasti:

[Epifanio sanctissimo et beatissimo Archiepiscopo Regiae hujus Urbis et Oecumenioo Patriarchaae.

"Cognoscere volentes tuam sanctitatem ea omnia quae ad ecclesiasticum spectant statum: necessarium duximus, hisce ad eam uti divinis compendiis, ac per ea manifesta eidem facere, quae jam moveri coepta sunt, quamquam et illa candem cognoscere sumus persuasi. Cum itaque comperissemus quosdam alienos a sancta, catholica, et apostolica ecclesia, imperiorum Nestorii et Eutychetis sequutos deceptionem, divinum antehac promulgavimus edictum (quod et tua novit sanctitas) per quod haereticorum furores reprehendimus, ita ut nullo quovis omnino modo immutverimus, immutemus aut praetergressi simus cum, qvi nunc usque, coadjuvante Deo, servatus est, ecclesiasticum statum (quemadmodum et tua novit sanctitas) sed in omnibus servato statu unitatis sanctissimarum ecclesiarum cum ipso S.S. Papa veteris Romae, ad quem similia hisce perscripsimus. Nec enim patimur ut quiquam eorum, quae ad ecclesiasticum spectant statum, non etiam ac ejusdem referatur beatudinem: quum ea sit caput omnium sanctissimorum Dei sacerdotum; vel eo maxime quod, quoties in eis locis haeretici pullularunt et sententia et recto judicio illius venerabilis sedis coerciti sunt."]

"Epifaneelle, tämän pääkaupungin kaikkein pyhimmälle ja autuaallisimmalle arkkipiispalle ja ekumeniselle patriarkalle: — Koska me haluamme että Teidän Pyhyytenne tulee olla selvillä kaikesta siitä, mikä koskee kirkollista tilaa, olemme huomanneet tarpeelliseksi laatia hengelliset oppiyhdistelmät, ja niiden kautta antaa ilmotuksia liikkeistä, joita on aljettu harrastaa, vaikka olemmekin vakuutetut siitä, että Teidän Pyhyytenne jo tuntee tämän asian. Ja koska olemme huomanneet, että eräät henkilöt, jotka ovat vieraita pyhälle, katoliselle ja apostoliselle seurakunnalle, ovat seuranneet jumalattoman Nestorin ja Eutykeksen kerettiläisyyttä, olemme tätä ennen julaisseet hengellisen käskykirjeen (jonka Teidän Pyhyytennekin tietää), jossa olemme moittineet kerettiläisten hullutuksia. Emme ole ollenkaan millään tavalla muuttuneet, emme liioin tule muuttumaan, emmekä ole rikkoneet seurakuntain asemaa, joka vielä tähän asti Jumalan avulla on säilynyt (niinkuin Teidän Pyhyytennekin tietää); vaan kaikissa asioissa on kaikkein pyhimpäin seurakuntain yhteys ja VANHAN ROOMAN KORKEA PYHYYS, PAAVI, jolle olemme lähettäneet samanlaisen kirjelmän, varjeltuneet. Sillä emme salli, että mitään siitä, joka tarkottaa kirkon tilaa jätetään esittämättä myöskin HÄNEN AUTUUDELLENSA, koska hän on kaikkien Jumalan kaikkein pyhimpäin seurakuntain pää; etenkin siitä syystä että usein paikkakunnilla, joissa kerettiläisiä on esiintynyt, ne ovat tulleet hävitetyiksi [sananmukaisesti poiskarsituiksi kuin vesat puusta] tämän kunnianarvoisan istuimen viisauden ja oikean tuomion kautta."

Kirjeet, joista tässä olemme julaisseet ylläolevat otteet, löytyvät täydellisessä kunnossa, samoin kuin Justinianuksen käskykirjekin, jonka ohimennen mainitsemme, Volume of the Civil Law'issa (Siviililakikirjassa). — Codicis lib. I tit. 1.

[Ote tästä käskykirjeestä kuuluu seuraavasti:

"Imp. Justinian. A. Constantinopolitis.

"Cum Salvatorem et Dominum omnium Jesum Christum verum Deum nostrum colamus per omnia, studemus etiam (quatenus datum est humanae menti assequi) imitari ejus condescensionem seu demissionem. Etenim cum quosdam invereniamus morbo atque insania detentos impiorum Nestorii et Eutychetis, Dei et sanctae catholicae et apostolicae ecclesiae hostium, nempe qui detectrabant sanctam gloriosam semper virginem Mariam Theotocon sive Dei param appellare proprie et secundum veritatem: illos festinavimus quae sit recta Christianorum fides edocere. Nam hi incurabiles cum sint, selantes errorem suum passim circumeunt (sicut didicimus) et simpliciorum animos exturbant et scandalizant, ea astruentes, quae sunt sanctae catholicae ecclesiae contrana. Necessarium igitur esse putavimus, tam haereticorum vaniloquia et mendacia dissipare, quam omnibus insinuare, quomodo aut sentiat sancta Dei et catholica et apostolica ecclesia, aut praedicent sanctissimi ejus sacerdotes; quos et nos sequuti, manifesta contituimus ea quae fidei nostrae sunt: non quidem inn vantes fidem (quod absit) sed coarguantes eorum insanium qui eadem cum impiis haereticis sentiunt. Quod quidem et nos in nostri imperii primordiis pridem satagentes cunctis fecimus manifestum."]

Tämän, paavikunnan vaatimuksen ensimäisen tunnustuksen, julistivat sitten Fokus ja seuraavat keisairit yhä selvemmin ja selvemmin sanoin.

Mutta senkin jälkeen kun paavi oli tunnustettu hallitsijaksi, papilliseksi keisariksi, ei siitä silloin ollut mitään erityistä etua paavikunnalle, paitsi tyhjä nimi; sillä Justinianus pääkaupunkeineen oli kaukana Roomasta, Konstantinopolissa. Rooma, ja Italia ylipäänsä, olivat toisen valtakunnan — itägoottilaisen — vallan alaisina, jotka eivät tunnustaneet Rooman piispaa korkeimmaksi ylimäiseksi papiksi; sillä he olivat pääasiallisesti uskoltaan areiolaisia. Paavikunta tuli sentähden keisarin tunnustuksen kautta korotetuksi ja edistetyksi ainoastaan nimellisesti, kunnes Itägoottien valtakunta kukistui, jolloin sen korotus oli todellinen. Ja aivan kuin edeltäkäsin tehdystä sopimuksesta lähetti keisari heti (vuonna 534 j.K.) Belisariuksen sotajoukkoineen Italiaan, ja kuusi vuotta senjälkeen kun keisari tunnusti paavin, oli itägoottilaisten valta kukistettu, ja heidän kuninkaansa Vitiges ja heidän sotajoukkonsa paras osa laskettu muiden voitonmerkkien kanssa Justinianuksen jalkain juureen. Tämä tapahtui vuonna 539, mikä sentähden on aika, josta meidän on laskettava "hävityksen kauhistus pystytetyksi ". Siinä oli paavikunnan pieni alku. Siinä alkoi Danielin ennustuksessa (Dan. 7: 8, 11, 20—22, 25) mainittu omituinen "sarvi" kohottautua roomalaisesta pedosta. Se oli alkanut muodostautua tai juurtua kaksi vuosisataa aikaisemmin, ja kaksi vuosisataa sen vähäpätöisestä esiintymisestä oli se "muodoltansa vertaisiaan suurempi" — suurempi kuin toiset sarvet, hallitukset ja vallat vanhan valtakunnan alueella — ja sen silmät, ja sen suu, joka puhui suuria röyhkeitä sanoja, alkoi kehittyä; ja se kohottautui toisten sarvien yli väittäen itsellään olevan jumalallisen oikeuden siihen.

Profetta oli sanonut että kolme sarvea tulisi revittäväksi pois tahi hävitettäväksi, jotta tulisi tilaa eli valmistuisi tie tälle omituiselle vallalle eli "sarvelle". Niin näemme olevankin; Konstantin rakensi Konstantinopolin ja muutti pääkaupunkinsa sinne; tämä, vaikka olikin suotuisa paavikunnan kehittymiselle caesarien istuimelle, oli epäsuotuisaa valtakunnalle; ja pian huomattiin sopivaksi jakaa valtakunta, ja Italia oli senjälkeen tunnettu läntisen valtakunnan nimellä, jonka istuin tai pääkaupunki oli Ravenna. Tämä oli yksi "sarvista"; sen kukistivat vuonna 476 j.K. herulit, toinen "sarvi", joka pystytti valtansa sen raunioille. Sitä seurasi itägoottien kuningaskunta, kolmas "sarvi", joka kukisti herulit ja asetti itsensä Italian hallitsijaksi, vuonna 489 j.K. Ja niinkuin juuri olemme nähneet, tunnusti Justinianus juuri tämän "sarven" (kolmannen, jonka tuli valmistaa tilaa paavilliselle sarvelle) paavillisen ylivallan; ja hänen käskystänsä ja hänen sotapäällikkönsä ja hänen sotajoukkonsa kautta revittiin se (kolmas sarvi) pois. Ja niinkuin olemme nähneet, oli sen poisrepiminen tarpeellinen paavikunnan edistymiseksi vallassa omituisena sekotuksena valtiollisesta ja uskonnollisesta vallasta — tuo omituinen "sarvi", erilainen kuin toverinsa. Niin, näyttääpä todennäköiseltä, että paavikunta salaisesti suosi kunkin näiden "sarvien" tai valtojen kukistumista siinä toivossa, että tie tällä tavalla avautuisi sen omalle korottamiselle, aivan niinkuin lopulta kävikin.

Itägoottien valtakunnan kukistumisen jälkeen tunnustettiin Itä-Rooman keisari joksikin aikaa Italian hallitsijaksi eksarkien edustamana; mutta koska näillä oli pääkaupunkinsa Ravennassa eikä Roomassa, ja koska he olivat tulleet tunnustaneeksi paavikunnan sillä tavalla kuin yllä on osotettu, seuraa siitä, että vuodesta 539 j.K. paavikunta oli tunnustettu korkeimmaksi vallaksi Rooman kaupungissa; ja että se siitä ajasta, (jolloin se "pystytettiin") alkoi kasvaa ja paisua " sarvena " eli valtana muitten "sarvien" eli valtojen joukossa, jotka edustivat Rooman yhdistettyä valtaa. Se seikka, että Italiassa, ja erityisesti Roomassa tänä aikana oli hyvin rauhatonta, kun se oli altis pohjoisesta päin anastajien ryöstöille, ja sitäpaitse pakotettu maksamaan melkoisia veroja sille herralle, joka kulloinkin oli lähinnä, vaikutti, että valtiollinen uskollisuus keisarin valtaa kohtaan Konstantinopolissa rikkoutui; joten kirkolliset hallitusmiehet, jotka aina olivat kansan luona ja puhuivat heidän kieltään ja jakoivat heidän kanssaan voitot ja tappiot, vaikeudetta hyväksyttiin Rooman kaupungin ja sen ympäristön neuvonantajiksi, suojelijoiksi ja hallitusmiehiksi.

Epäilemättä oli Justinianuksen tarkotuksena, tunnustaessaan Rooman piispan ylivallan vaatimus toisten yli, osaksi myöskin voittaa hänen myötävaikutuksensa siinä sodassa, jonka hän oli aikeessa alkaa itägoottilaisia vastaan voittaakseen takaisin Italian, joka oli osa Itä-Rooman valtakunnasta; sillä paavin ja kirkon vaikutus oli jo silloinkin melkoisen suuri ja kun sai sen puolelleen, oli voitto puoleksi varma jo alunpitäen.

Vaikka goottilaiset tekivätkin kapinan keisarikuntaa vastaan ja ryöstivät Rooman kaupungin, eivät he kumminkaan pystyttäneet valtaansa uudelleen, ja Rooman ainoana hallituksena oli kirkko. Ja vaikka longobardien kuningaskunta pian esiintyi näyttämöllä ja pystytti valtansa suurimmassa osassa Italiaa, kukistaen Itä-Rooman valtakunnan vallan, jonka Justinianus oli pystyttänyt ja jättänyt eksarkien käsiin, huomattakoon kumminkin tarkasti, että longobardit tunnustivat paavikunnan vallan Roomassa. Vasta tämän valtakunnan loppuaikoina, kahdeksannella vuosisadalla, tehtiin muutamia vakavia hyökkäyksiä paavin hallitusta vastaan; ja kertomus siitä on vaan omiaan vahvistamaan sen tosiasian että paavit, kukin järjestään olivat Rooman todelliset hallitsijat, luulotellut "caesarien seuraajat" — "hengelliset caesarit" — vaikka he käyttivät hyväkseen Konstantinopolin hallituksen suojelusta niin kauvan kuin heillä oli etua siitä. Kun longobardit lopultakin aikoivat ottaa haltuunsa Rooman, kääntyi paavi Ranskan kuninkaan puoleen pyytäen häntä suojelemaan kirkkoa (paavikuntaa) ja auttamaan sitä säilyttämään itselleen n.k. Pyhän Pietarin perinnön, jota se kauvan häiritsemättä oli hallinnut, ja jonka Konstantinin väitettiin lahjottaneen kirkolle. [Sen, että nämä vaatimukset olivat perää vailla, ja perustuivat väärennyksiin — "väärennettyihin käskykirjeisiin" — myöntävät nykyään kernaasti jo roomalaiskatolilaisetkin. Konstantin ei tehnyt mitään sellaista lahjotusta; paavikunta kasvoi voimaansa ja valtaansa Roomassa, niinkuin yllä olemme kertoneet.]

Ranskalaiset kuninkaat Pipin ja Kaarle Suuri veivät kumpikin vuorostaan sotajoukkonsa paavikunnan vallan suojaksi ja kukistivat longobardit. Juuri jälkimäinen näistä lahjoitti vuonna 800 j.K. paavikunnalle nimenomaan useita valtioita — jotka sittemmin ovat tunnetut "paavivaltioitten" nimellä, ja jotka jo on mainittu — sekä Rooman kaupungin esikaupunkeineen, jonka paavikunta itse asiassa oli omistanut jo vuodesta 539 j.K. Siis ei longobardien kuningaskunta tai "sarvi" estänyt tai täyttänyt paavikunnan sarven tilaa, niinkuin muutamat ovat otaksuneet, vaikkakin se joskus ahdisti sitä. Tästä longobardien hyökkäyksestä Roomaa vastaan sanoo Gibbon:

"Muistamista ansaitsevan esimerkin katuvaisuudesta ja hurskaudesta osotti Lutiprand, longobardien kuningas. Aseissa vatikanin portilla, kuunteli voittaja Gregorius I ääntä, veti sotajoukkonsa takasin, luopui vailotuksestaan, kävi kunnioittavasti Pyhän Pietarin kirkossa ja laski, toimitettuansa hartautensa, miekkansa, tikarinsa, haarniskansa, viittansa, hopearistinsä ja kultakruununsa uhriksi apostolin haudalle". Mutta "hänen seuraajansa, Aistulf, selitti olevansa yhtä paljon keisarin kuin paavinkin vihollinen;… Roomaa vaadittiin tunnustamaan voittava longobardi lailliseksi hallitsijakseen… Roomalaiset empivät; he rukoilivat; he valittivat; ja uhkaavat barbaarit saatiin hillityksi aseilla ja neuvotteluilla, kunnes paavit olivat hankkineet itselleen ystäväksi liittolaisen ja kostajan tuolla puolen alppien."

Paavi (Tapani III) kävi Ranskassa ja onnistui saamaan tarvittavan avun, ja palasi, sanoo Gibbon, voittajana ranskalaisen sotajoukon etunenässä, jota kuningas (Pipin) henkilökohtaisesti johti. Longobardit saivat heikon vastustuksen jälkeen häpeällisen rauhan ja vannoivat luovuttavansa takasin Rooman kirkon omaisuuden ja pitävänsä arvossa sen pyhyyttä.

Esimerkkinä paavien asettamista vaatimuksista ja siitä vallasta jonka kautta he pyrkivät hallitsemaan ja millä tavoin he sitä harjottivat, esitämme jälleen Gibbonin mukaan Tapani III kirjeen, tällä kertaa Ranskan kuninkaalle. Longobardit olivat jälleen hyökänneet Roomaan, kohta sen jälkeen kuin ranskalainen armeija oli vetäytynyt takasin, ja paavi halusi uudelleen apua. Hän kirjotti apostoli Pietarin nimessä, sanoen: —

"Apostoli vakuuttaa ottolapsillensa, Ranskan kuninkaalle, papistolle ja ylimyksille, että hän, vaikka onkin kuollut lihassa, vielä on elävänä hengessä; että he nyt kuulevat ja heidän on toteltava Rooman kirkon perustajan ja suojelus vartijan ääntä; että pyhä neitsyt, enkelit, pyhimykset, martyyrit ja koko taivaan sotajoukko yksimielisesti vaativat noudattamaan hänen pyyntöänsä ja velvottavatkin siihen; että rikkaus, voitto ja paratiisi tulee olemaan heidän hurskaan esiintymisensä palkintona ja että ijankaikkinen kadotus tulee olemaan rangaistuksena heidän laiminlyönnistään, jos he sallivat että hänen hautansa, hänen temppelinsä ja hänen kansansa joutuvat kavalien longobardien käsiin." Ja Gibbon lisää: "Pipinin toinen sotaretki ei ollut vähemmän nopea ja onnellinen kuin ensimäinenkään: Pyhä Pietari oli tyydytetty; Rooma uudestaan pelastettu."

Koska tämä paavikunnan hallituksen alku on ollut hämärä ja koska kumminkin on tärkeää nähdä se selvästi, on meistä näyttänyt, tarpeelliselta esittää asia huolellisesti, niinkuin ylempänä on tehtykin. Ja päättäessämme todistelun siitä, että vuosi 539 j.K. oli ennustuksessa osotettu vuosiluku, esitämme seuraavassa vahvistukseksi todistuksia roomalaiskatolisista kirjotuksista: —

"Länsi-Rooman valtakunnan häviön jälkeen tuli paavien valtiollinen vaikutus Italiassa vielä tärkeämmäksi, syystä että paavien oli otettava suojeluksensa alaiseksi tuo onneton maa, mutta erityisesti Rooma ja sen ympäristöt, jotka niin usein vaihtoivat isäntiä ja alituisesti saivat kärsiä törkeiden ja raakojen voittajien hyökkäyksistä. Pyhän Pietarin jälkeläisten toimeliaasti harrastaessa Italian asukasten parasta, laiminlöivät Itä-Rooman keisarit heidät tykkänään, vaikka vaativatkin yhä edelleen maata hallittavakseen. Senkään jälkeen kun Justinianus I oli vallottanut takasin osan Italiaa [539 j.K.] ja muuttanut sen kreikkalaiseksi maakunnaksi, ei asukasten tila parantunut; sillä bysanttilaiset keisarit eivät tainneet muuta kuin veroilla uuvuttaa alamaisiaan Ravennan eksarkaatissa, voimatta kumminkaan millään tavalla antaa sille tarpeellista suojaa."

"Näiden asianhaarain vallitessa tapahtui niin, että he… keisarit… kadottivat kaiken todellisen vallan ja olivat ainoastaan nimeksi hallituksen herroja kun paavit sen sijaan, hetken vaatimuksen pakottamina tulivat varsinaisesti omistaneeksi tämän ylivallan roomalaisella alueella … Tämä itsestään kehittynyt ylevien ponnistusten tulos tunnustettiin seuraavina aikoina laillisesti saavutetuksi[sen tekivät Pipin ja Kaarle Suuri]… Pipin antoi vallotetun alueen, kuten senaikuiset kirjailijat lausuvat siitä, takaisin apostoliselle istuimelle. Tämän Pipinin lahjotuksen tahi takaisin annon vahvisti ja laajensi hänen poikansa Kaarle Suuri, joka vuonna 774 hävitti longobardien vallan Italiassa. Tällä oikeutetulla tavalla tuli paavien maallinen valta ja ylivalta Jumalan kaitselmuksen kautta vähitellen vahvistetuksi."

Yllämainitut otteet ovat teol. toht. H. Brucck'in "The History of the Oatholic Churchista" (katolisen kirkon historiasta) I osa, siv. 250, 251. Koska tämä on katolilaisten kesken tunnustettu mallikelpoiseksi teokseksi, jota käytetään heidän oppilaitoksissaan ja seminaareissaan ja on paavin esipappien hyväksymä, on sen todistus arvokas mikäli se koskee paavikunnan maallisen vallan asteettaista kohoamista, ja aikaa, jolloin olosuhteet olivat suotuisat sen alkamiselle. Tämä todistaa itägoottilaisen valtakunnan kukistumisen vuonna 539 j.K. olleen, niinkuin profetallinen määrä (1260 vuotta) selvästi ilmaisee, tuon täsmällisen ajan, jolloin hävityksen ja Jumalan silmissä kauhistuksen järjestelmä asetettiin.

Tämän käsityksen kanssa yhtäpitävästi ja koettaen selvästi todistaa paavin vallan alkaneen ennen Kaarle Suuren aikaa, sanoo toinen katolilainen teos, The Chair of St. Peter (Pyhän Pietarin Istuin) luvussa "maallisen vallan kasvaminen" (siv. 173) — "Roomaa hallitsi ainoastaan nimellisesti keisarin asettama patrici, mutta todellisuudessa, asianhaarojen pakosta, tulivat paavit kaupungin ylimmiksi herroiksi." Tämän vallan ja hallituksen todistukseksi esittää kirjailija historiallisia todistuksia paavien vallasta ja nimihallitsijain voimattomuudesta. Hän viittaa paavi Gregorius Suureen (590 j.K.) — ainoastaan viisikymmentä vuotta senjälkeen kun paavikunta pystytettiin — esimerkkinä siitä vallasta, joka paaveilla jo silloin oli, sanoen: —

"Me tapaamme hänet lähettämässä Leontiuksen maaherraksi Etruriaan, velvottaen asukkaita tottelemaan häntä, aivan kuin he tottelisivat häntä itseään. Jälleen nimittää hän Konstantinin tärkeään Neapelin maaherran virkaan. Senjälkeen kirjottaa hän piispoille kunkin heidän kaupunkinsa puollustuksesta ja muonituksesta; lähettää määräyksiä, sotilaskäskynhaltijoille … Sanalla sanoen, hän on Italian todellinen hallitsija ja suojelija; hän on siis täysin oikeassa sanoessaan: Minun paimenpaikkani täyttäjä on alituisesti kiinni ulkonaisissa huolissa niin, että usein on epävarmaa hoitaako hän paimenen tai maallisen ruhtinaan toimia."

Näin suuri oli maallisen vallan kasvaminen lyhyen viidenkymmenen vuoden aikana laskien sen vähäpätöisestä alkamisesta vuonna 539 j.K. Sentähden saatamme olla vakuutetut siitä, että paavin vallan 1260 vuotta tahi kolme ja puoli aikaa ovat hyvin ja päivän selvästi huomautetut alku ja loppukohtiinsa nähden.

Daniel, joka oli saanut kuulla rajan, mikä oli asetettu kauhistuksen vallalle seurakunnan hävittämiseksi ja totuuden, Herran kansan vallan musertamiseksi, näki, ettei tämän seurauksena vielä tulisi olemaan Mikaelin (Kristuksen) valtakunta ja pyhien korottaminen valtaan, vaan että se ainoastaan vapauttaisi heidät sortajistaan. Tämä ei siis ollut vielä se ymmärrys, mitä hän halusi: "Minä kuulin, mutta en (vielä) ymmärtänyt, vaan sanoin: Minun Herrani, mikä on [tämän jälkeen] viimeinen loppu?" Ja hän sanoi: "Mene Daniel [ei sinulla ole hyötyä sen ymmärtämisestä], sillä ne sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun ajaksi." "Ja siitä ajasta, kun jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan[539 j.K.], on tuhat kaksisataa ja yhdeksänkymmentä päivää [vuotta]." "[Silloin] monta puhdistetaan [erotetaan], kirkastetaan ja koetellaan ja jumalattomat tekevät jumalattomuutta, eikä yksikään jumalaton ymmärrä, mutta taitavat ymmärtävät [silloin]." Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä [1335] päivää. Mutta sinä, mene [menojasi] siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva sinun osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla.

Huolellinen tutkija huomannee, että näillä 1290 ja 1335 profetallisella päivällä, kirjaimellisella vuodella, on sama lähtökohta kuin paavikunnan hävittämisvallan 1260 vuodella, nim. aika jolloin hävityksen kauhistus " asetettiin " — 539 j.K. Missä hyvänsä mainitaan kaksi eriaikoina tapahtuvaa seikkaa, kuten tässä — jokapäiväisen uhrin (tai oikeimmin ainaisen uhrin) poistaminen ja kauhistuksen pystyttäminen — on laskeminen aina alettava siitä ajasta, jolloin molemmat todella tapahtuivat. Seuraavassa luvussa tulemme osottamaan, että ainaisen uhrin poistaminen tapahtui muutamia vuosia ennen kauhistuksen asettamista v. 539 ja oli se juuri se arkea seikka jonka perusteella paavikuntaa nimitettiin "kauhistukseksi". Sentähden on laskettava, ja laskemmekin kauhistuksen asettamisen jälkimäisestä näistä kahdesta tapauksesta.

Ja huomaa edelleen että molemmat nämä mitat annetaan vastaukseksi Danielin kysymykseen mitä Jumalan pyhille tulisi tapahtumaan sen jälkeen kun heidän valtansa [totuus] oli tullut vapautetuksi paavillisesta vääristelemisestä (vuoden 1799 jälkeen), ja ennen Messiaksen — Mikaelin — valtakunnan asettamista. Vastaus sisältää pääasiassa sen, ettei Danielin tarvinnut toivoa ymmärtävänsä enempää, mutta että kolmenkymmenen vuoden kuluttua lopun ajan alkamisesta (1260 + 30 = 1290) tulisi alkamaan erottamis-, perkaamis- ja puhdistustyö pyhän kansan keskuudessa, jonka ohessa tämän koetellun, puhdistetun, erotetun luokan viisaat tulisivat ymmärtämään ennustuksen; kumminkin tulisi tieto annettavaksi sellaisella tavalla, etteivät jumalattomat ja puhdistamattomat tulisi ottamaan vastaan tai uskomaan sitä. Vastaus osotti edelleen, ettei näyn oikea ymmärtäminen lähimainkaan tulisi olemaan täydellinen tai kokonainen; se tulisi päinvastoin olemaan puutteellinen muutamiin tärkeimpiin kohtiin nähden vielä 45 vuotta senjälkeen (1290 + 45 = 1335), tahi 75 vuotta lopun ajan alkamisesta 1799 (1260 + 75 = 1335). Tämän näkee selvästi hebrealaisesta tekstistä, joka esittää asian niinkuin tiedustelijat, jotka jo olivat nähneet jotakin ja odottavat kärsivällisesti, äkkiä (kun "1335 päivää" olivat kuluneet) saisivat täyden, selvän käsityksen, selvemmän kuin koskaan olivat odottaneetkaan saavansa — "Mikä autuus sillä onkaan (engl. k.)!"

Jos lasketaan vuodesta 539 j.K., päättyivät 1290 1290 esikuvauksellista päivää 1829 ja 1335 päivää loppupuolella 1874. Arvostelkoon lukija kuinka tarkasti nämä vuosiluvut määräävät näylle ja kaikille lopun ajan yhteydessä oleville ennustuksille sekä ikäänkuin tulen kautta tapahtuvalle erottamiselle, puhdistamiselle ja jalostamiselle ajan, jolloin ne voidaan ymmärtää, jotta Jumalan lapset tulisivat lapsenkaltaiseen, nöyrään, luottavaiseen sielun- ja sydämen tilaan, joka on välttämätöntä, jotta he olisivat valmiit ottamaan vastaan ja panemaan arvoa Jumalan työlle, Jumalan tavalle ja ajalle.

Muudan hengellinen liike kohosi korkeimmilleen 1844. Sen etevimmät johtajat olivat silloin ja sen jälkeen yleisesti tunnetut "Adventistien" ja "Milleriläisten" nimellä; koska he odottivat, että Herran toinen tuleminen, tahi adventti tapahtuisi sinä aikana ja koska eräs herra William Miller oli liikkeen johtaja ja sen ensimäinen alkuunpanija. Liike, joka alkoi noin 1829, oli ennen 1844 (jolloin he odottivat Herran palaamista) vetänyt puoleensa kristittyjen huomion kaikista luokista, erityisesti itäisissä ja keskivaltioissa, joissa siitä syntyi melua. Melkein samaan aikaan oli professori Bengel, Tybingenissä, Saksassa, alkanut kiinnittää huomion ennustuksiin ja Messiaksen tulevaan valtakuntaan, samalla kuin kuuluisa lähetyssaarnaaja Wolff teki samoin Aasiassa. Liikkeen keskipisteenä oli kumminkin Amerikka, jossa yhteiskunnalliset, poliitilliset ja uskonnolliset edellytykset enemmän kuin missään muualla ovat suosineet itsenäistä Raamatun tutkistelua samoin kuin muitakin asioita, aivan kuten liike ensimäisessä tulemisessa oli rajotettu Judeaan, vaikkakin kaikki hurskaat israelilaiset, kaikkialla, enemmän tai vähemmän saivat kuulla siitä. — Apt. 2: 5.

Kaikki tietävät jotakin veli Millerin myttyynmenneistä odotuksista. Herra ei tullut vuonna 1844, ja maailmaa ei poltettu tulella, niinkuin hän oli odottanut ja opettanut muitakin odottamaan; ja tämä oli suuri pettymys tälle "pyhälle kansalle", joka sellaisella luottamuksella oli odottanut, että Kristus ("Mikael") silloin esiintyisi ja kohottaisi heidät yhdessä kanssaan voimaan ja kirkkauteen. Mutta pettymyksestä huolimatta oli liikkeellä se vaikutus, jota sillä oli tarkotettu — herättää innostusta Herran tulemiseen nähden, ja saada asia huonoon huutoon turhaan menneiden odotusten johdosta. Me sanomme tarkotettu vaikutus, koska Herra epäilemättä johti sen niin. Se ei ainoastaan suorittanut työtä, joka vastasi ensimäistä adventtiliikettä Herramme syntyessä, kun tietäjät Itämailta tulivat ja "kansa oli odotteessa" (Matt. 2: 1, 2; Luuk. 3: 15), vaan se vastasi tätä myöskin aikaan nähden, sillä tämä tapahtui juuri kolmekymmentä vuotta ennen Herramme voitelemista kolmenkymmenen vuoden vanhana, kun hän alkoi toimintansa Messiaksena. "Milleriläinen liike", niinkuin sitä halventaen kutsutaan, toi myöskin mukanaan henkilökohtaista siunausta "pyhälle kansalle", joka otti osaa siihen. Se johti huolelliseen Raamatun tutkisteluun ja Jumalan sanan luottamiseen mieluummin kuin ihmisten perimätietoihin; ja se lämmitti, ravitsi ja yhdisti Jumalan lasten sydämiä lahkolaisuudesta vapaaseen yhteyteen; sillä harrastajia oli kaikista uskonkunnista, vaikkakin etupäässä baptisteista. Vasta senjälkeen kun tämä liike oli päättynyt, ovat muutamat näistä järjestyneet ja yhtyneet uusiksi lahkoiksi ja siten sokeutuneet muutamille siunauksille, joiden aika nyt on tullut tässä "elonkorjuussa".

Samalla kuin me, niinkuin lukija lienee huomannut, eroamme herra Milleristä hänen tulkitsemisiinsa ja johtopäätöksiinsä nähden melkein joka kohdassa — senkautta että näemme sekä tarkotuksen, tavan että ajan vallan erilaisessa valossa — on tämä liike mielestämme kumminkin ollut Jumalan järjestyksen mukainen, ja on se suorittanut hyvin tärkeän tehtävän erottamalla, perkaamalla, puhdistamalla ja siten valmistamalla odottavan, Herralle valmistetun kansan. Eikä siinä kyllä, että se suoritti puhdistus- ja koetustyön omalla ajallansa, vaan saattamalla huonoon huutoon ennustusten tutkimisen ja Herran toisen tulemisen, on se ollut omiaan koettelemaan vihkiytyneitä siitä alkain, riippumatta minkäänlaisesta yhteydestä Herra Millerin mielipiteitten ja odotuksien kanssa. Asian pelkkä mainitseminen, ennustukset ja Herran tuleminen ja tuhatvuotisvaltakunta, herättävät nyt maailman viisaiden ylenkatseen, etenkin nimikristillisissä seurakunnissa. Tämä oli epäilemättä Herran kaitselmuksesta ja tarkotuksessa, joka hyvin muistuttaa sitä, kun lapsi Jeesus vähäksi aikaa lähetettiin Nasaretiin, "että häntä nimitettäisiin nasaretilaiseksi", vaikka hän todellisuudessa olikin syntynyt kunnianarvoisessa Betlehem'in kaupungissa. Tämä oli nähtävästi paikallaan, jotta totuus vähitellen erottaisi "oikeat israelilaiset" akanoista Jumalan valitun kansan keskuudessa. Akanat ajettiin pois sen tiedon kautta, että Herramme oli nasaretilainen; sillä he tuumivat: "Saattaako Nasaretista tulla mitään hyvää?" Samalla tavalla kysyvät nytkin muutamat ylenkatseellisesti: "Saattaako adventismista tulla mitään hyvää?" ja jättävät huomioonottamatta Herran apostolien ja profettain todistukset. Mutta Jumalan silmissä nöyrät, pyhät, viisaat, vaikka maailman mielestä hullut, eivät asetu sellaiselle kannalle. Mutta "Milleriläinen liike" oli vieläkin enemmän: Danielin näkyjen oikea ymmärtäminen sai alkunsa siitä, ja oikealla ajalla, joka oli yhtäpitävä ennustuksen kanssa. Herra Millerin sovitus näistä kolmesta ja puolesta ajasta (1260 vuodesta) oli pohjaltaan sama kuin se, jonka juuri esitimme, mutta hän erehtyi siinä, ettei laskenut 1290 ja 1335 jaksoja samasta kohdasta. Jos hän olisi tehnyt niin, olisi hänellä ollut oikein. Sitä vastoin asetti hän lähtökohdan kolmekymmentä vuotta aikaisemmin — noin 509, 539 sijaan, jonka vuoksi 1335 päivää tulivat päättymään 1844, 1874 sijaan. [Emme mitenkään ole voineet saada herra Millerin teoksia, jotta olisimme voineet verrata hänen tutkimuksiansa. Olemme ainoastaan saaneet tietää vuosiluvut, joihin hän sovitti profetallisen ajan.] Siitä huolimatta oli tämä alku ennustuksen oikealle ymmärtämiselle, sillä lopultakin oli 1260 vuoden jakso, jonka hän näki oikealla tavalla avain; ja tämän totuuden saarnaaminen (vaikkakin sen yhteydessä oli eksytyksiä, vääriä sovituksia ja johtopäätöksiä) vaikutti erottavasti ja puhdisti "monta", ja juuri sinä aikana kuin Herra oli ennakolta sanonut.

Koska hän ei ymmärtänyt Herran tulemisen tapaa eikä tarkotusta, vaan odotteli äkillistä ilmestymistä ja kaiken loppua yhtenä päivänä, niin otaksui hän, että kaikkien aika-ennustusten täytyi päättyä siinä; ja hänen tarkotuksensa ja ponnistuksensa olivat pakottamalla pakottaa kaikki ajanmääräykset tähän yhteiseen loppukohtaan; siitä johtui hänen epäonnistumisensa — ja sen enemmän ei Jumala valaissut ketään silloin, koska aika enemmälle valolle ei silloin vielä ollut tullut.

Herra Miller oli vakava ja kunnioitettu baptistikirkon jäsen; ja, kun hän oli huolellinen Raamatun tutkija, alkoivat ennustukset avautua hänelle. Kun hän itse oli tullut täysin vakuutetuksi sovituksiensa oikeudesta, alkoi hän levittää mielipiteitään seurakunnanopettajain keskuudessa, pääasiallisesti alkaen baptisteista; mutta sittemmin kaikkien luokkien ja kaikkien uskonkuntien keskuudessa. Kun liike kasvoi, saarnasi hän ja matkusti yhdessä monen apulaisen kanssa laajalti. Hänen toimintansa alku baptistisaarnaajain keskuudessa oli, mikäli hänen muistiinpanoistaan on voitu saada selville, vuonna 1829, ja pastori Fuller, baptistiseurakunnassa Poultneyssä Vermontissa, oli ensimäinen kääntynyt, joka saarnasi hänen mielipiteitään julkisesti. Kirjeessä, joka oli kirjotettu kolme vuotta myöhemmin, sanoo herra Miller: —

"Herra sirottelee siemenen. Nyt saatan, paitsi itseäni, laskea kahdeksan saarnaajaa, jotka saarnaavat tätä oppia enemmän tai vähemmän. Tunnen enemmän kuin sata yksityistä veljeä, jotka sanovat omistaneensa minun mielipiteeni. Olkoon tämän kanssa kuinka tahansa, Totuus on voimallinen ja on voittava."

Siten näkee, että "Milleriläisen liikkeen" erottamistyö alkoi ennakolta määrättynä aikana — 1290 päivän loppuessa, vuonna 1829.

Mutta kuinka kävi tuon vakavan odottamisen 1335 päivän saavutettua rajansa? Kutka ovat niin odottaneet?

Muutamat Jumalan lapsista, "pyhä kansa", tekijä muiden muassa, vaikkei olekaan missään yhteydessä "Milleriläisen liikkeen" tai sittemmin muodostuneiden uskonkuntien kanssa, jotka nimittävät itseään "toiseksi adventtikirkoksi", ("the Second Advent Church"), ovat odottaneet ja " vakavasti varronneet " Mikaelin valtakuntaa; ja me todistamme ilolla siitä autuudesta, joka oli Isämme suunnitelman ihmeellisen kirkkaan paljastumisen yhteydessä syksyllä 1874 ja sen jälkeen — 1335 päivän loputtua.

Meiltä puuttuu sanoja tämän autuuden lausumiseksi! Ainoastaan ne, joita tämän valtakunnan uuden viinin henki on virkistänyt, saattaisivat käsittää sen, jos me voisimme kertoa siitä. Se on sentähden jotakin, jota saattaa tuntea pikemmin kuin sitä saattaa kertoa. Juuri näiden 1335 profetallisen, vertauskuvallisen päivän päättyessä saatiin selville tuo Herran kallisarvoinen läsnäolo ja nähtiin sekin asia, että me nyt elämme tämän evankelikauden elonkorjuussa ja Mikaelin (Kristuksen) valtakunnan pystyttämisen ajassa.

Oi, tämän siunatun ajan autuutta! Oi mikä sopusointu, mikä ihanuus, mikä suuruus jumalallisessa suunnitelmassa, kun se alkoi paljastua noiden 1335 päivän saavutettua rajansa. Osottaaksemme, niin paljon kuin suinkin voimme, tätä autuutta ja jumalallisen suunnitelman kokonaisempaa paljastamista, jonka ymmärtämisen aika nyt on tullut nykyään elävälle "pyhälle kansalle", julkaisemme tämän Raamatun tutkistelujen sarjan. Ainoastaan "pyhä kansa" tulee ymmärtämään sen! Se on annettu suosiona. "Eikä yksikään jumalaton ymmärrä"; eikä nekään "pyhästä kansasta", joilla on yhteyttä maailmallisten kanssa, jotka tyhmästi yhtyvät jumalattomien kokouksiin, ja istuvat pilkkaajain istuimilla, saata ymmärtää, eivätkä saa kokea tätä autuutta, joka nyt annetaan ainoastaan "pyhille" todellisesti "viisaille", jotka rakastavat Herran lakia ja tutkistelevat hänen lakiansa päivät ja yöt. — Ps. 1: 1, 2.

Tämä Mikaelin valtakuntaa koskeva sanoma, joka vähitellen on avautunut aina 1829 alkain, esitetään vertauskuvallisesti Ilmestyskirjassa (10: 2, 8—10) "pienenä kirjana", joka "pyhän kansan" "viisaiden", joita Johannes edustaa, käskettiin syödä. Ja Johanneksen kokemus, sellaisena kuin se lausutaan 10:ssä värssyssä on kaikkien niidenkin kokemus, jotka ottavat vastaan nämä totuudet. Ne tuovat muassaan ihmeellistä suloutta: oi, mikä autuus! Mutta seuraukset ovat aina enemmän tai vähemmän vainon, katkeruuden ja totuuden suloisuuden sekotusta. Ja vaikutus niihin, jotka uskollisesti kestävät loppuun asti on perkaava, puhdistava ja jalostava; ja siten valmistetaan Kristuksen morsian häitään ja korotustaan varten, mitkä ovat määrätyt tapahtumaan Valmistus-päivän lopulla.

Mitä tulee laskuvirheeseen, joka, niinkuin olemme osottaneet, siitä huolimatta oli siunaus ja alku näyn oikealle tulkitsemiselle, saa profetta Habakkuk kirjottaa kehotuksen sanan, sanoessaan (2: 2): "Kirjota näkysi ja piirrä se tauluihin [karttoihin], että helposti sitä lukea voi… Jos se viipyy, niin odota sitä['Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa 1335 päivää']; sillä se tulee totisesti, eikä viivyttele." Sen näennäinen viipyminen tahi lykkäys ei ollutkaan todellista, vaan oli se osaksi Herra Millerin puolelta erehdys, jonka Herra edeltäkäsin tiesi, ja jonka hän salli "pyhän kansansa" koettelemiseksi.

Todistukseksi vihkiytymisestä, Raamatuntutkistelemisesta ja uskosta, joka syntyi tämän liikkeen johdosta, esitämme eräästä Herra Millerin pettymyksensä jälkeen 1844 kirjoittamasta kirjeestä niille, jotka olivat olleet osallisina hänen kanssaan tässä, seuraavaa: —

"Me kiitämme aina Jumalaa teidän puolestanne, saatuamme kuulla, että teidän ja meidän äskettäin tapahtunut pettymyksemme on herättänyt teissä, ja toivomme mukaan myöskin meissä, syvän nöyryytyksen ja sydämiemme huolellisen tutkimuksen. Ja vaikka olemmekin nöyryytetyt ja meihin on jossain määrin kipeästi koskenut pahan ja nurjamielisen sukukunnan pilkkaamiset, emme kumminkaan ole peloissamme tahi alla päin. Te saatatte kaikki, kun teiltä kysytään uskonne perustusta, avata Raamattunne ja sävyisyydellä ja pelvolla osottaa kysyjälle minkä vuoksi te toivotte suuren Jumalan meidän vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Teidän ei ainoassakaan tapauksessa tarvitse kehottaa kysyjää kääntymään seurakunnan opettajan puoleen, kun on kysymys teidän uskonne perustuksesta. Teidän uskontunnustuksenne on Raamattu;… teidän viisaustieteenne on se viisaus, joka tulee Jumalasta; teidän yhdyssiteenne on pyhien rakkaus ja yhteys; teidän opettajanne on pyhä henki; ja teidän neuvonantajanne on Herra Jeesus Kristus… Me kehotamme teitä kaikkien pyhien rakkauden ja yhteyden nimessä pysymään tässä toivossa. Se on turvattu jokaisen Jumalan sanan lupauksen kautta. Se on vakuutettu teille näiden kahden muuttumattoman asian kautta — Jumalan päätöksen ja valan kautta, jossa hänen on mahdoton valehdella. Se on vakuutettu ja vahvistettu Jeesuksen Kristuksen kuoleman, veren, ylösnousemisen ja elämän kautta… Älkää koskaan peljätkö, veljet; Jumala on antanut teidän tietää, mitä teidän on sanottava. Tehkää niinkuin hän on käskenyt teitä tekemään ja hän on pitävä huolta seurauksista. Jumala sanoo: 'Sentähden sano heille, ne päivät lähestyvät, ja kaikki, mitä ennustus sanoo '. [Katso Hes. 12: 22, 23.]… Se on minulle melkein todistuksena, että Jumalan käsi on mukana tässä asiassa. Ajan saarnaamisen kautta ovat monet tuhannet johdetut tutkimaan Raamattua… Jumalan viisaus on runsain määrin viittonut tiemme, jonka hän on suunnitellut aikaansaadakseen hyvän, minkä hän tulee suorittamaan omalla ajallaan ja omalla tavallaan."

Eräs Herramme vertauksista annettiin erittäin valaisemaan tätä odotuksen aikaa, erehdyksestä 1844 "1335 päivän" toteutumisen loppuun. Me tarkotamme: —

VERTAUSTA KYMMENESTÄ NEITSEESTÄ. — Matt. 25: 1—12. —

Tämä vertaus alkaa sanalla "silloin", siten ilmaisten, ettei sitä saatettu sovelluttaa kohta, Herran ajalla, vaan joskus vastaisuudessa. " Silloin on taivaanvaltakunta [kehittymättömässä (embryo) tilassaan — jota muutamat tai koko pyhä kansa, jotka ovat koetuksessa valtakunnan jäsenyyttä varten, edustavat] kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ulos ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää, ja viisi älykästä."

Luvut eivät ole tärkeät, eikä niiden välinen suhdekaan. Vertaus opettaa, että tulee olemaan liike valtakunnan perillisten keskuudessa Yljän vastaanottamista odottaessa, — liike, jossa tulee esiintymään kaksi luokkaa, joita tässä nimitetään "älykkäiksi" ja "tyhmiksi". Sana "neitsyt" merkitsee puhdasta; nämä, jotka esiintyvät vertauksessa sekä älykkäät että tyhmät, esittävät siis "pyhää kansaa". Itse asiassa, eivät ketkään, jotka rakastavat Ylkää, ja haluavat mennä häntä vastaan, saata rakastaa syntiä, vaikkakin monet heistä ovat "tyhmiä".

Liike, jota Herramme tarkottaa tässä vertauksessa, vastaa täydellisesti sitä, joka alkoi "Milleriläisen liikkeen", ja joka yhä vieläkin jatkuu. Tämä, vaikka olikin baptistin alkama, oli lahkolaisuudesta vapaa liike, johon hurskaammat ja uskollisimmat kaikista uskonkunnista ottivat osaa. Kertomus näistä ajoista, heidän palavasta innostaan, j.n.e., täyttää sydämemme ihailulla niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka olivat kyllin rehellisiä toimimaan vakaumuksensa mukaisesti, vaikkemme voikaan vakaumukseen nähden olla yhtä mieltä heidän kanssaan. Rahaa ammennettiin kuin vettä traktaattien ja sanomalehtien painattamiseksi eri kielille ja sanoman lähettämiseksi ympäri maailmaa. Kerrotaan herätyksen hengen levinneen kaikkien uskonkuntien kirkoissa, ja että muutamissa seurakunnissa, joissa kaikki olivat tämän opin vaikutuksen alaisina, ne, joilla oli rahaa liikenemään, kasasivat ne pöydälle saarnatuolin eteen, jossa ne olivat vapaasti kaikkien tarvitsevien käytettävinä; ja uskovaisten rehellisyys ja harrastus oli sellainen sinä aikana, että kerrotaan, ettei rahoja, joita sillä tavoin oli pyhitetty Herralle, tarvinnut vartioida, kosk'eivät muut koskeneet niihin, kuin tarvitsevat.

Vertauksessa kerrotaan kaikilla neitseillä olleen puhdistetut lamput, jotka antoivat heille valoa. Nämä lamput esittivät Raamattua ("sinun sanasi on minun jalkaini lamppu") engl. k.; ja sellaista lamppujen puhdistusta — Raamatun tutkimista — kaikkien kristittyjen luokkien keskuudessa, ei luultavasti koskaan ennen ole tapahtunut. Öljy kuvaa totuuden henkeä. Se oli kyllä ilmeinen lampuissa, joita kaikilla oli; mutta kaikilla ei ollut totuuden henkeä itsessään — "astioissa".

Pettymystä 1844 ilmaistaan lyhyesti vertauksessa kertomalla että "Ylkä viipyi" — s.o. odottavista näyttää siltä kuin hän viipyisi. Hämmennystä ja pimeyttä, jota kaikki saivat tuntea, ja monia vääriä ja ilmasta temmattuja mielipiteitä, joihin muutamat niistä, joita pettymys kohtasi, uskoivat, osotetaan vertauksessa sanoilla: "Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat." Niin, ja pimeydessänsä ja nukahtaessansa näkivät useat heistä unta kummallisista ja järjettömistä asioista.

Mutta vertaus esittää toistakin, samankaltaista liikettä, mutta kumminkin erilaista, samojen neitseitten keskuudessa. Ylipäänsä tarkotetaan samaa luokkaa, mutta ei välttämättömästi samoja henkilöitä. Samoinkuin ensimäinen liike oli seurauksena valosta ennustuksiin, Messiaksen toisen tulemisen aikaan nähden seurakunnan Ylkänä, samoin oli toisenkin liikkeen laita. Mutta niissä on useita erilaisuuksia. Ensimäisessä liikkeessä paloivat kaikkien neitseitten lamput samalla tavalla, ja joukko, joka odotti Ylkää, oli sekalainen; jota vastoin toisessa liikkeessä, vaikkakin kaikki tulevat herätettäväksi, johdetaan ulos ainoastaan ne, joilla on totuuden henki sydämissään, ja jotka myöskin tuntevat Raamatun — puhdistetun lampun. Ensimäiselle liikkeelle oli ennustettu (varma) pettyminen; oli välttämätöntä odottaa noiden 1335 päivän loppuun; mutta toinen liike ei ollutkaan pettymys ja odottaminen ei senjälkeen enää ollut tarpeellinen; sillä täyttyminen tuli juuri 1335 profetallisen päivän lopulla — lokakuussa 1874. Herran läsnäolo, sellaisena kuin yllä käsitellyt ennustukset siitä opettavat, alkoi juuri tulla tunnetuksi 1335 vuoden, "odotuksen" ajanjakson, loputtua. Oli hyvin varhain uuden ajan aamuna, mutta oli samalla "keskiyön hetki" mikäli se koski neitseitten raskasta unta, kun kuului huuto (joka vieläkin kaikuu): "Katso Ylkä"! — ei, Katso Ylkä tulee[vanhimmissa kreikkalaisissa siinain ja vatikanin käsikirjoituksissa ei ole sana tulee, vaan luetaan niissä: "Katso Ylkä!"], vaan: Katso., hän on tullut, ja me elämme nyt "Ihmisen Pojan [ parousiassa ] läsnäolossa." Tämän nykyisen liikkeen tunnusmerkkinä on siitä vuodesta alkain ollut: Herran läsnäolon ja nyt tapahtuvan valtakunta-työn julistaminen. Tekijä, ja apulaiset, julistivat Herran läsnäoloa todistaen sen ennustuksista sekä kartoilla että tauluilla, sellaisilla kuin tässä kirjassa käytetään, syksyyn 1878 asti, jolloin ryhdyttiin toimenpiteisiin nykyisen aikakausikirjamme, " Zions Watch Tower and Herald of Christs Presence" (Sionin Vartiotornin ja Kristuksen läsnäolon sanansaattajan) julkaisemiseksi. Herran siunauksesta ovat miljoonat kappaleet tätä aikakauskirjaa kantaneet ulos maailmaan sanomaa, että aika on täytetty ja että Kristuksen valtakuntaa nyt jo pystytetään, ihmisten valtakuntain ja järjestelmäin hajaantuessa täydellistä häviötään kohti.

Vertaus sanoo meille, ikäänkuin varotuksena edeltäkäsin, että vaikkakin kaikki, jotka kuuluvat neitsytluokkaan, puhdistavat lamppunsa, niin eivät kaikki silti voi nähdä. Ainoastaan ne, joilla on öljyä astioissaan (itsessään — täysin vihkiytyneet) voivat saada valoa lampuistaan ja käsittää asianhaarat. Kaikki muut (kaikki puhtaat neitseet) tulevat joskus saamaan öljyn ja valon, ja sen kautta tulevat he suuresti siunatuiksi; mutta ainoastaan ne, jotka ovat öljyllä, totuuden hengellä, täytetyt, tulevat saamaan valon aikanaan samoin kuin tuon suuren siunauksenkin. Ainoastaan nämä menevät Yljän kanssa häihin. Öljyä, tai vihkiytymisen henkeä, ja sitä seuraavaa valoa, ei toinen neitsyt voi antaa toiselle. Jokaisen, itsekohtaisesti on oltava hengen täyttämä; kunkin on hankittava oma varastonsa tätä öljyä (totuuden ja sen vihkiytymisen ja pyhyyden henkeä); ja sen hinta on melkoinen, se kun sisältää itsensäkieltämisen ja joutumisen väärään valoon ja helteisiin koetuksiin. Markkinat, joilta tyhmät neitsyeet tulevat ostamaan öljynsä, on kokemus suuren hädän aikana. Mutta silloin tulee olemaan liian myöhäistä mennä häihin Morsiamen, Karitsan vaimon jäseninä. Raamattu osottaa kumminkin, etteivät nämä astiat "vähempään kunniaan" tule hävitettäviksi kun he katuvat tyhmyyttään; vaan, siten tehtyinä sopiviksi Mestarille, saavat palvella häntä hänen temppelissään.

Palataksemme enkelin sanoihin Danielille — kuuluu 13 värssy: "Mutta sinä, mene siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva sinun osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla" [1335 päivän kuluttua] — silloin alkavassa elonkorjuussa.

Lauseessa: "Mene siksi kun loppu tulee", pitää huomata että loppu merkitsee kokonaan toista kuin "lopun aika". Elonaika on maailman loppu; ja elonaika on, niinkuin jo on osotettu, se 40 vuoden ajanjakso, joka ulottuu syksystä vuonna 1874 j.K., 1335 päivän lopusta, syksyyn 1914 j.K. Ja Daniel tulee saamaan osansa, palkintonsa Mikaelin (Kristuksen) valtakunnassa, kaikkein pyhäin profettain sekä evankelikauden pyhäin kanssa, tässä lopussa tai elonajassa — jolloin pyhät ovat ensimäiset järjestyksessä sekä kunniassa siinä valtakunnassa. (Hebr. 11: 40.) Katso Raamatun tutkisteluja I osa, siv. 348.

HETKINEN.

Vain hetkinen, vain hetkinen! On aika läsnä vaan. Tuo armas aika, Jeesuksein Kun silloin nähdä saan. Kas vaikein koetus helppo on Myös mainen vaelluskin, Kun tuota vertaan riemuhun, Min nään nyt selvemmin.

Vain hetkinen! Mä nöyrtyen Tuot' tutkin sittenkin: "Mä saanko kohta loppuun sen, Tien kaidan kuitenkin." Sill' riemu runsas tarjotaan, Kun päättynyt on tie. Siks' aikaa tuota ootan vaan, Mi mun sun luokseis vie.

Nyt määrää kohti hetkittäin Käyn taivaan autuuteen. Mä valmistunut asteettain Oon riemuun ainaiseen. On aika parhain, tiedänhän, Kun Herra määrää sen. Kas aamunkoitto Siionin Jo kultaa säteillen.

Oi Herra Jeesus kohta vaan Nyt näytä voimas tuo Ja taivaan Taaton lapsien Jo luokseis päästä suo.

NELJÄS LUKU.

PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. — Dan. 8: 10—26.

Todellinen pyhäkkö. — Saastuttaminen. — Alus tai perustus. — Kuinka se "muserrettiin". — Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. — Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn jälkeen. — Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty täyttymään. — "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.

Edellisessä luvussa olemme nähneet, että röyhkeä, omituinen "pieni sarvi" Dan. 7: 8, 11, 20—26 on sama kuin "synnin ihminen" 2 Tess. 2: 3 ja Herramme Matt. 24: 15 ennustama "hävityksen kauhistus"; ja myöskin, että samaa paavillista valtaa tarkotetaan Dan. 8: 9, 10, 23—25. Olemme tutkineet riittävästi nykyiseen tarkotukseemme ja rajotettuun tilaamme nähden, sen syntyä, sen luonnetta, sen hävittämisvallan kukistamista ja sen lopullista hävittämistä, joka vielä kuuluu tulevaisuuteen.

Nyt tahdomme tarkastaa toista ennustusta, joka selvästi osottaa sitä erityistä väärää oppia eli peruseksytystä, joka johti tämän järjestyksen täydelliseen hylkäämiseen Herramme puolelta ja teki sen hänen silmissään hävityksen kauhistukseksi. Se ennustus, joka nyt tulee tarkastettavaksi, osottaa edelleen ajan, jolloin totinen seurakunta, vihkiytynyt luokka — pyhät — tulevat puhdistettaviksi paavikunnan alkuunpanemista ilkeistä saastutuksista.

Edellisen luvun osottaessa meille odotuksen päiviä ja pyhän tai pyhäkköluokan puhdistamista, osottaa tämä ennustus vuosiluvun, jolloin pyhien uskovaisten valiojoukko tulisi kokonaan vapautumaan paavillisista saastaisuuksista, eksytyksistä, y.m., ja ajan, jolloin ryöstetyt "kultaiset astiat" tahi kallisarvoiset totuudet tulisivat annettaviksi takaisin tälle pyhälle tai pyhäkköluokalle.

Seuraavassa esitämme Dan. 8: 10—26: "Ja se suureni aina taivaan sotajoukkoon asti [saaden vallan koko seurakunnan yli], ja heitti osan siitä joukosta ja taivaan tähdistä maahan ja tallasi ne. Ja se kasvoi suureksi sotajoukon päämieheen asti. [Se omisti itselleen kunniaa ja arvoa, ja sovitti itseensä ennustuksia ja arvonimiä, jotka kuuluvat Kristukselle Jeesukselle, todelliselle Päämiehelle, eli Ruhtinaalle eli seurakunnan Päälle.] Ja se otti häneltä [Kristukselta] pois jokapäiväisen uhrin, ja hänen pyhyytensä paikka heitettiin pois. Ja jokapäiväisen uhrin ohella annetaan sotajoukko alttiiksi rikoksen tähden (ruots. k.). Ja se sarvi heittää totuuden maahan, ja toimittaa ja menestyy."

"Ja minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja se pyhä sanoi sille puhuvalle: 'kuinka kauaksi käy näky jokapäiväisestä uhrista ja hävityksestä, että pyhäkkö ja sotajoukko annetaan tallattavaksi?' Ja hän sanoi minulle: 'kahdeksi tuhanneksi ja kolmeksi sadaksi illaksi ja aamuksi [päiväksi]; sitten pyhäkkö jälleen puhdistetaan'" (engl. k.).

"Ja tapahtui, kun minä, Daniel, näin sen näyn ja pyysin sitä ymmärtääkseni; niin katso, edessäni seisoi miehen muotoinen. Ja minä kuulin ihmisen äänen Ulain (virran) keskellä, ja se huusi ja sanoi: 'Gabriel, selitä tälle se näky!' Ja hän tuli aivan liki minua; ja hänen tullessansa peljästyin minä ja lankesin kasvoilleni. Ja hän sanoi minulle: 'tarkkaa ihmisen poika! sillä näky koskee lopun aikaa!' Ja kun hän puhutteli minua, vaivuin minä kasvoilleni maahan; mutta hän rupesi minuun ja asetti minut seisomaan. Ja hän sanoi: 'katso, minä ilmotan sinulle, mikä on tapahtuva vihan lopulla; sillä se koskee lopun aikaa!'

"Se kaksisarvinen oinas, jonka näet, on Median ja Persian kuninkaat. Ja se karvainen kauris on Kreikan kuningas; ja se suuri sarvi, joka oli sen silmäin välissä, se on ensimäinen kuningas. Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijaan (merkitsee): neljä valtakuntaa on nouseva kansasta, mutta ei niin voimallista kuin hän. Ja heidän valtakuntansa lopulla, kun pahantekijät täyttävät määränsä [vertaa 1 Moos. 15: 16], nousee rohkea ja juonikas kuningas [paavikunta]. Ja hän on voimallinen, vaan ei omasta voimastansa. [Paavikunta vahvisti itseänsä käyttämällä eurooppalaisten eri valtakuntien voimaa.] Ja ihmeellisesti hän hävittää ja menestyy ja toimittaa; ja hän hävittää [tai viettelee uskottomuuteen] voimalliset ja pyhäin kansan [pyhät]. Ja kavaluutensa kautta menestyy hänen petoksensa; ja hän paisuu sydämessänsä, ja äkkiarvaamatta hän monta hävittää; ja hän nousee [Antikristuksena] ruhtinasten ruhtinasta vastaan; mutta ilman kädettä hän muserretaan. Ja näky illasta ja aamusta [että niitä olisi 2,300 puhdistamiseen], josta puhuttiin, on tosi; mutta sinä salaa tämä näky, sillä se koskee kaukaisia päiviä!"

Emme aijo yksityiskohtaisesti selittää oinasta, kaurista, sarvia, y.m., joita mainitaan näissä ja edellisissä värssyissä, sillä uskomme, että se on jo tehty selväksi. Me olemme jo nähneet, että Roomaa, jota käsitellään erityisenä petona, omine sarvineen 7 luvussa, ja kuvan säärinä ja jalkoina 2 luvussa, tässä (8 luvussa) käsitellään kreikkalaisen "kauriin" toisena sarvena, joka, tultuansa suureksi etelään ja itään päin, maallisena eli keisarillisena Roomana, oli muutoksen alainen, jolloin siitä tuli paavillinen Kooma, josta se kasvoi "suureksi sotajoukon päämieheen asti"; s.o. siitä tuli kirkollinen voima tai valta sotajoukkojen eli kansan yli. Ja samaa menettelytapaa, käsitellä Rooman valtakuntaa haarana eli kasvaimena kreikkalaisen valtakunnan osista, seurataan 11:kin luvussa historiallisessa ennustuksessa. Jokapäiväisen uhrin, joka tässä mainitaan, otaksutaan yleisesti tarkottavan juutalaisten jokapäiväistä eli alituista polttouhria Jerusalemissa. Ja tämän jokapäiväisen uhrin poistaminen on, niinkuin jo aikaisemmin on kerrottu, luettu Antiokus Epifanuksen syyksi. Ennustus sivuuttaa kumminkin esikuvauksellisen temppelin tai Pyhäkön ja esikuvalliset polttouhrit ja tarkottaa vastakuvallista Pyhäkköä eli Jumalan temppeliä, kristillistä seurakuntaa (2 Kor. 6: 16) ja vastakuvallista polttouhria, Kristuksen ansiokasta uhria, joka on tehty kerta kaikkien edestä ijankaikkisiksi ajoiksi — ollen siis alituinen, aina vaikuttava uhri koko maailman syntien edestä.

Paavikunta ei todellisuudessa poistanut tai kumonnut Kristuksen alituista uhria, mutta tämä järjestelmä syrjäytti sen esittämänsä väärän opin kautta, mikä vähitellen, mutta lopulta kumminkin täydellisesti, syrjäytti Kristuksen alituisen ja aina vaikuttavan uhrin. Tämä väärä oppi on tunnettu nimellä Messu eli Messu-uhri.

Protestantit käsittävät ylipäänsä vallan väärin tämän niin kutsutun sakramentin. He otaksuvat sen ainoastaan eräänlaiseksi Herran ehtoollisen viettämis_muodoksi_, jonka roomalaiskatoliset ovat omaksuneet. Toiset käsittävät sen jonkillaiseksi erityiseksi rukoukseksi. Mutta nämä otaksumiset ovat kokonaan väärät. Roomalaiskatolinen oppi Messusta on seuraava: Kristuksen kuolema, niin he väittävät, poisti aadamilaisen eli alkuperäisen synnin, mutta sitä ei saata sovittaa päivittäisiin erehdyksiimme, heikkouksiimme, synteihimme ja laiminlyömisiimme; se ei ole alituinen uhri, ainainen ansio kaikkien syntiemme edestä, ainaisesti riittävä ja vaikuttava, vaatteen tavalla peittävä jokaisen syntisen ja jokaisen synnin, niin että katuvainen saattaa palata yhteyteen Jumalan kanssa. Sellaisia syntiä varten asetettiin Messu-uhri; paavilaiset pitävät sitä Golgatan uhrin kehityksenä. Joka kerta kun Messu kannetaan esille uhrina, uhrataan, väittävät he, Kristus uudelleen erityisten henkilöiden ja syntien edestä, joihin messua toimittava pappi sisimmässänsä sen sovittaa.

Sen Kristuksen, joka siten on uhrattava uudelleen, "luo" virkaatekevä pappi ensin vehnäleivästä ja viinistä. Ne ovat aivan tavallista leipää ja viiniä, kunnes ne pannaan alttarille, jolloin määrätyt asetussanat, niin väitetään, muuttavat leivän ja viinin Kristuksen todelliseksi lihaksi ja vereksi. Nyt ne eivät enää ole leipää ja viiniä, vaikka ne edelleen näyttävät samoilta. Tätä muutosta kutsutaan transsubstantiationiksi — aineen muutokseksi. Nuo viisi latinalaista taikasanaa, jotka, niinkuin väitetään, aikaansaavat muutoksen leivässä ja viinissä todelliseksi lihaksi ja vereksi, ovat: "Hoc est autem corpus meum." [Suomeksi: Tämä on minun ruumiini. S. h.] Väitetään kenen papin tahansa voivan tällä tavalla luoda uudestaan Kristus lihassa, uhrattavaksi uudelleen. Ja kun Kristus siten on tullut luoduksi, soitetaan kelloa, ja pappi ja kansa laskeutuvat polvilleen palvomaan ja rukoilemaan leipää ja viiniä, jota he nyt pitävät itse Kristuksena. Kun tämä on tehty, murretaan leipä (Kristuksen todellinen liha, joka, kuten sanotaan, on aistimilta peitossa). Kristus teurastetaan eli uhrataan siten uudelleen ja uudelleen lukemattomia kertoja erityisten syntein edestä, joita tällä keinoin koetetaan pyyhkiä pois.

Pannakseen käytäntöön tämän mahdottoman opin, ja koettaakseen saada sen johdonmukaiseksi, ovat roomalaiskatoliset kirkolliskokoukset antaneet ulos lukuisia ja pitkiä päätöksiä ja selityksiä ja viisaat (?) jumaluusoppineet ovat kirjoittaneet tuhansia kirjoja. Näissä opetetaan, että jos pisara "verta" (viiniä) läikkyy yli, on se tarkasti säilytettävä ja poltettava ja tuhka on haudattava pyhään maahan; ja samoin on leivänkin (Kristuksen ruumiin) laita; ei murunenkaan siitä saa mennä hukkaan. Pidetään tarkkaa huolta, ettei kärpänenkään saa tulla "vereen" (viiniin), ja ettei rotta tahi koira saa murustakaan murretusta "lihasta" (leivästä). Ja T:ri Dens, heidän johtavia teoloogejaan, huomauttaa selittäen, että "rotta tai koira, joka syö sakramenttiaineista, ei syö niitä sakramentteina; kumminkin todistetaan, ettei Kristuksen ruumis sellaisessa tapauksessa lakkaa olemasta aineissa." [Dens, Tract de Euchar., N:o 20, siv. 314] Roomalais-katolinen (amerikkalainen) katkismus esittää tämän opin seuraavasti: —

' Kysymys. Mikä on pyhä eukaristi (ehtoollinen)?

Vastaus. Se on sakramentti, joka sisältää Jeesuksen Kristuksen RUUMIIN JA VEREN, SIELUN ja JUMALUUDEN, leivän ja viinin muodossa ja niiden näköisinä.

K. Eikö se ole leipää ja viiniä, jota ensin asetetaan alttarille messun viettämistä varten?

V. Kyllä, se on aina leipää ja viiniä, siksi kunnes pappi lausuu asettamissanat messun aikana.

K. Mitä tapahtuu näiden sanojen vaikutuksesta?

V. Leipä muuttuu Jeesuksen Kristuksen RUUMIIKSI, ja viini hänen VEREKSEEN.

K. Kuinka tätä muutosta nimitetään?

V. Sitä nimitetään transsubstantiationiksi, mikä merkitsee, toisen aineen muuttumisesta toiseksi.

K. Mikä Messu on?

V. Messu on uuden lain lakkaamaton ["päivittäinen" eli "alituinen"] uhri, jossa Herramme Kristus uhrautuu papin kautta verettömällä tavalla, leivän ja viinin muodossa taivaalliselle Isällensä niinkuin hän kerran uhrautui ristillä verisellä tavalla.

K. Mikä on erotus messun uhrin ja ristin uhrin välillä?

V. Messun uhri on oleellisesti sama [samanlainen] kuin ristinkin uhri, ainoa erotus on uhraamisen tavassa.

K. Mitä vaikutuksia messulla on lepytys [täydentämis]-uhrina?

V. Sen kautta saamme Jumalan laupeudesta, ensiksi, armoa sydämen murtumiseen ja katumusta syntein anteeksi saamiseen; toiseksi anteeksiannon ajallisista rangaistuksista, joita synneistämme olemme ansainneet.

K. Keihin sovitetaan messun hedelmät [edut]?

V. Yleiset hedelmät sovitetaan koko kirkkoon, sekä eläviin että kuolleisiin; erityiset hedelmät sovitetaan, ensiksi, pääasiallisesti pappiin, joka pitää messun, senjälkeen niihin, joiden puolesta hän uhraa; ja, kolmanneksi, niihin, jotka hartaudella ovat olleet mukana [s.o. niihin, jotka ovat kuunnelleet messua kirkonkävijöinä].'

Sama lähde sanoo: "Uhraaja on pappi; maallinen aine, joka uhrataan, kutsutaan uhriksi; paikkaa, missä uhrataan, sanotaan alttariksi. Nämä neljä — pappi, uhri, alttari ja uhraaminen — ovat erottamattomia; kukin näistä kaipaa toistaan."

Selittäen kirkonmenoja, sanoo se jälleen papista: "Sen jälkeen lausuu hän salaperäiset asettamissanat, rukoilee polvistuen, ja nostaa pyhän ruumiin ja pyhän veren päänsä yli. Kelloa soitettaessa rukoilee kansa polvillansa, lyö rintoihinsa merkiksi syntiensä katumisesta. Pappi rukoilee Jumalaa armollisesti OTTAMAAN VASTAAN UHKIN."

Me päätämme tämän aineen todistelun seuraavalla lyhyellä otteella Tridentin kokouksen kanoneista (kirkkosäännöistä) [Consil Trid. Sess. 22 De Sacrificio Missoe]:

Kanoni 3. "Jos joku sanoo, että messu on ainoastaan ylistys ja kiitosjumalanpalvelus tahi ainoastaan muiston viettäminen ristillä tapahtuneesta uhrista, eikä [ itsessään ] lunastusuhri [s.o. uhri, joka itse aikaansaa täydennyksen syntein edestä]; tahi että se hyödyttää ainoastaan sitä, joka ottaa sen vastaan, ja ettei sitä saa uhrata elävien ja kuolleitten, syntien, rangaistusten ja muitten välttämättömien asiain edestä täydennyksenä, hän [joka kieltää tämän uhrin voiman] olkoon kirottu."

Siten näemme selvästi, että paavikunta on pannut väärän tai petollisen uhrin tuon ainoan, ijankaikkisen, täydellisen, kerta kaikkiaan annetun Golgatan uhrin sijaan, jota ei koskaan uudisteta. Tällä tavoin otti paavikunta pois Kristuksen työn ansion, minkä mukaan se, oikeutta myöten, on katsottava alituiseksi uhriksi, panemalla sijaan omien pappiensa tekemän petoksen. On turhaa tässä mennä yksityiskohtiin mikäli ne koskevat syytä, miksi paavikunta kieltää ja syrjäyttää totisen Ainaisen Uhrin ja panee "kauhistuksen", Messun, sen sijalle; sillä useimmat lukijoistamme tietävät, että tämä oppi, minkä mukaan pappi Messussa tekee syntien edestä uhrin, jota ilman ei niitä pyyhitä pois, eikä voida välttää niiden rankaisemista, on pohjana roomalaisen kirkon monille keksinnöille kiristääkseen rahaa kansalta tuhlaavaisuuteensa ja ylellisyyteensä. "Rippi", "anne" ja kaikki erilaiset luulotellut edut, suosion osotukset, oikeudet ja vapaudet, olkootpa sitten elävien tai kuolleitten edestä, kaikki perustuvat tuohon rienaavaan oppiin Messusta, joka on luopumuksen perusoppi. Sen vallan ja voiman nojalla, jonka Messu-uhri antaa papeille, kansa juuri hyväksyy heidän muutkin rienaavat väitteensä, joiden mukaan heillä muka on, ja he harjottavat erilaisia etuoikeuksia, jotka kuuluvat ainoastaan Kristukselle.

Todistukseksi tämän opin luonteen pohjaperustuksesta huomattakoon, että vaikka uskonpuhdistus Saksassa ja Sveitsissä alkoi taistelun anteita vastaan, kysymys kumminkin pian alkoi koskea transsubstantiationia — Messu-uhria. Uskonpuhdistuksen kulmakivi oli, että Kristus yksin, Golgatalla tapahtuneen uhrinsa tähden, aikaansai syntien anteeksi antamisen, eikä sitä niin ollen saatu anteitten, ripin ja messujen kautta. Sanalla sanoen, Messua koskeva kysymys oli melkein kaikkien Rooman vainojen perustuksena. Piispa Tilotson huomauttaa: Tämä [transsubstantiationi — Messu] on roomalaisessa kirkossa ollut suurena polttavana pääkappaleena; ja niin mahdoton ja järjetön kuin se onkin, on sen kieltämisen vuoksi tapettu useampia kristityitä kuin kentiesi heidän uskontonsa kaikkien muitten pääkappalten kieltämisen vuoksi yhteensä.

Luonnollisesti väittävät katolilaiset, että Kristus ja apostolit asettivat messun; mutta aikaisintaan sen mukaan kuin me olemme olleet tilaisuudessa huomaamaan, mainittiin siitä kirkolliskokouksessa Konstantinopolissa, vuonna 381 j.K. Kumminkaan ei vuosilukua tämän saastaisen eksytyksen alkamiselle ole erityisesti kosketeltu ennustuksessa, paitsi että paavikunta tämän peruseksytyksen johdosta tuli "hävityksen kauhistukseksi", ennenkuin se sellaisena "asetettiin" valtaan, joka, niinkuin olemme nähneet, tapahtui 539 j.K.

Ennustus selittää: "Otti häneltä [Kristukselta] pois jokapäiväisen uhrin", ja lisää sen jälkeen: "ja hänen pyhyytensä paikka heitettiin pois." Se paikka tai perustotuus, jolle oikealla tavalla vihkiytynyt luokka tai pyhäkkö-luokka on rakennettu, on, että Herramme Jeesus, oman uhrinsa kautta, on lunastanut kaikki, ja tulee täydellisesti pelastamaan kaikki ne jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan luokse, ilman toista välittäjää, ilman pappia, piispaa, paavia tai muuta uhria; sillä mikä muu uhri tahansa, on Jumalan silmissä kauhistus, koska Kristuksen suuri lunastus-uhri sen kautta pidetään riittämättömänä. — Hebr. 1: 25; 10: 14.

Oppi lunastuksesta on Pyhäkön eli pyhän temppelin — vihkiytyneen seurakunnan perustus. Ja kun tämä "jokapäiväinen" uhri syrjäytettiin, lakkautettiin eli kukistettiin Messun kautta, silloin seurasi se paha, mitä profetta oli ennustanut. Sotajoukko (nimikristityt) jätettiin eksytykselle, he kun olivat alttiit sen väärälle järjestelmälle, joka korotti itsensä (päänsä, paavin, henkilössä) sotajoukon ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. "Ja se heittää totuuden maahan" ja samalla osan siitä joukosta ja taivaan tähdistä, eli opettajista, jotka pitivät kiinni totuudesta eivätkä tahtoneet yhtyä sen kanssa rikkomuksen tiellä. Ja, niinkuin edellisessä luvussa olemme nähneet, oli sillä ihmeellinen menestys toimissaan.

Kun kerran kristillisen uskon pääperustus siten syrjäytettiin, onko sitten ihmettä, että suuri luopumus meni sellaisiin pahuuden syvyyksiin, kuin se meni? Toinen eksytys johti toiseen, kunnes totuudesta ja jumalisuudesta oli jälellä ainoastaan ulkonainen muoto; ja hävittävä kauhistus istuutui Jumalan temppeliin, saastuttaen sekä Pyhäkön että sotajoukon, ja kohotti päänsä Kristuksen käskynhaltijaksi eli sijaiseksi.

Keskellä näitä hävityksen kauhistuksen menestymisen näkyjä kuulee Daniel pyhimysten, pyhien, kysyvän: "Kuinka kauaksi käy näky jokapäiväisestä uhrista ja hävityksestä, että pyhäkkö ja sotajoukko annetaan tallattavaksi?" Siitä asti kuin kauhistus asetettiin, on ollut pyhimyksiä, jotka huomasivat sen luonteen ja sen saastutukset joko selvemmin tai hämärämmin, ja sellaiset ovat innokkaasti etsineet valoa ja huutaneet Herran puoleen: Oi Herra, kuinka kauan tallataan totuus lokaan, ja eksytysten, rienaamisten ja kauhistusten sallitaan menestyä? — Kuinka kauan saa Antikristus, "juopuneena pyhimyksien ja Jeesuksen todistajain verestä", ja erinomaisesta menestyksestänsä, jatkaa kansojen juovuttamista ja pettämistä? (Ilm. 17: 2, 6; 14: 8; 18: 3.) Ja edeltäpäin nähden heidän, ja Danielin ja meidän kysymyksemme, antoi Jumala vastauksen uudelleen lähettiläänsä kautta. Ja vaikkei sanamuotoa saatettukaan ymmärtää ennen lopun aikaa, antoi kumminkin ajan määrääminen eli rajottaminen sekä toisille että Danielille sen vakuutuksen, että Jumalalla on asema täydellisesti käsissään, niin ettei mitään saata tapahtua, jota hän ei voi ja tahdo johtaa aikanaan parhain päin. Tämä vastaus ei ilmaise puhdistustyön alkamista, vaan ajan, jolloin se pääasiallisesti olisi päättynyt. Se kuuluu seuraavasti. —

"Kahdeksi tuhanneksi ja kolmeksi sadaksi illaksi ja aamuksi; sitten pyhäkkö pannaan jälleen oikeaan tilaansa."

Tätä ajanmääräystä tutkiessa pistää heti tutkijan silmiin, ettei tässä voida tarkottaa kirjaimellisia päiviä; sillä kaksi tuhatta kolmesataa kirjaimellista päivää olisi vähemmän kuin seitsemän vuotta, ja kumminkin ulottuu ennustus silminnähtävästi koko tuon pitkän ajanjakson yli, jona pyhäkkö saastutettiin ja totuus tallattiin maahan. Taasenkin huomaamme, että on ennustettu, että nämä 2300 päivää tulevat päättymään jossain kohdassa sitä aikaa, jota nimitetään "lopun ajaksi"; sillä Gabriel sanoi: "Tarkkaa, ihmisen poika! sillä näky koskee lopun aikaa", ja jälleen: "Katso, minä ilmoitan sinulle, mikä on tapahtuva vihan lopulla; sillä se koskee lopun aikaa".

Selityksessään toistaa Gabriel koko näyn ja selittää osittain eri vertauskuvat, jonka jälkeen hän lopettaa vakuuttaen, että 2300 päivää on koko ajan oikea määrä.

Daniel, joka erityisesti ajatteli Israelia ja Jumalan isille antamien lupausten täyttymistä, käsitti, että kaikki kuulemansa ei saattanut tapahtua 2300 kirjaimellisessa päivässä, etenkin kun Gabriel sanoi hänelle: "Mutta sinä, salaa näky, sillä se koskee kaukaisia päiviä". Ja vaikkei hän tiennyt, kuinka pitkä kukin vertauskuvallinen päivä tulisi olemaan, tuli hänen sydämensä sairaaksi ajatellessaan kaikkea sitä pahaa, joka tulisi kohtaamaan Jumalan kansaa — vaikkei hän nähnytkään tämän nimen siirtymistä lihalliselta Israelilta hengelliselle Israelille. Me luemme: "Mutta minä, Daniel, raukesin ja sairastin päiväkausia"; ja "olin hämmästynyt siitä näystä, eikä kukaan sitä ymmärtänyt." Ja onni oli Danielille ja kaikille Jumalan lapsille siitä ajasta alkain lopun aikaan asti, ettei tämän näyn kauheaa merkitystä paavillisesta vallasta ja vainosta ja pyhien kärsimyksistä selvemmin ilmoitettu edeltäkäsin. Meidän laupias taivaallinen Isämme, vaikka onkin halukas koettelemaan kansaansa murheen ja koettelemuksen pätsissä, valmistaakseen kansan tuohon ylenpalttiseen ihanuuden voimaan, joka on luvattu, toimii meihin nähden seuraavassa lauseessa lausutun periaatteen mukaan: "Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Daniel, jonka mieltä kiinnitti enemmän Israelin tulevaisuus kuin persialainen "oinas" tai kreikkalainen "kauris", tiesi Jeremian ennustuksesta, että seitsenkymmenvuotinen vankeus Babelissa oli rangaistus Israelin synneistä ja niinmuodoin päätti hän näyn johdosta, että vastaisuudessa tulee vainoja (korotuksen ja ihanuuden sijasta, jota hän oli odottanut) ja että se ennusti Israelin synneistä ja Jumalan vihasta; sentähden rukoili hän anteeksi Israelin syntejä ja isille annettujen lupausten täyttymistä. Tästä kerrotaan muutamin sanoin Dan. 9: 2—19. Daniel ei nähnyt jumalallisen suunnitelman laajakantoisuutta, niinkuin me nyt näemme sen; mutta siitä huolimatta olivat hänen vakavuutensa ja uskonsa lupauksiin mieluisat Jumalalle, joka sentähden ilmaisi hänelle enemmänkin tätä näkyä koskevia asioita — antaen hänelle lisäyksen eli tiedon asiain kehittymisestä niissä kohdissa, jotka erityisesti koskivat lihallista Israelia. Daniel luuli, että Israelin maan seitsenkymmenvuotista autiona-olemisen aikaa, kansan ollessa Baabelissa, pidennettäisiin, eli jatkettaisiin monella, (2300) päivällä. Jumalaa oikaisee tämän erehdyksen lähettämällä Gabrielin ilmaisemaan hänelle, että vankeus tulisi päättymään kun seitsemänkymmentä vuotta tulisi täyteen; ja että Jerusalemin kaupunki ja temppeli rakennettaisiin uudelleen, vaikka rauhattomana aikana, j.n.e.

Danielin rukoillessa tämän näyn johdosta, mikäli se koski noita 2300 päivää, joiden hän, käsittäen väärin, luuli merkitsevän Baabelin 70-vuotisen vankeuden pidentämistä, lähetettiin Gabriel selittämään juuri tätä väärin käsitettyä näkyä (Dan. 9: 21—27): "Ja hän neuvoi minua ja puhutteli minua ja sanoi: 'Daniel, nyt olen minä lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen. Sinun anomustesi alussa läksi [lisä-selitys Jumalan suunnitelmasta, joka nyt ilmotetaan] ja minä olen tullut sitä ilmottamaan; sillä sinä olet otollinen. Siis käsitä [entisen lisäksi] sana ja ymmärrä näky [mikäli se koskee 2300 päivää]. — Seitsemänkymmentä viikkoa [70 X 7 = 490 päivää] on määrätty [tai erotettu, vahvistettu tai päätetty kansallesi [Israelille] ja pyhälle kaupungillesi [Jerusalemille]", j.n.e. [Katso tätä ennustusta koskevaa tutkimusta II osa, luku 3.]

Tässä erityisesti huomattava kohta on, että kyseessä olevat 490 päivää ovat osa noista 2,300 päivästä — määrätty osa, joka erityisesti kiinnitti Danielin mieltä ja joka oli vastaus hänen rukoukselleen mikäli se koski Israelin ennalleenasettamista Babelin vankeudesta (Katso 9: 12, 16 ja 18 värssyjä.) Koska nämä seitsemänkymmentä viikkoa, tai 490 päivää, olivat 2300 päivästä edellinen osa, ei niiden täyttyminen ole ainoastaan omiaan näyttääkseen meille milloin nuo kaksi tuhatta kolmesataa vuotta alkoivat vaan myöskin minkälainen aika (ajan mitta) (kirjaimellinen tai vertauskuvallinen) tässä ilmotettiin. (Katso 1 Piet. 1: 11.) Vieläpä ne osottavat enemmänkin kuin tämän: ennustuksen "seitsemänkymmenen viikon" täyttyminen tulisi vahvistamaan Danielin oikeaksi profetaksi ja hänen ennustuksensa oikeiksi; ja erityisesti tulisi "näky" 2300 päivästä täten vahvistetuksi. Ja siten ennustettiin, että nuo seitsemän viikkoa tulisivat muitten muassa " vahvistamaan näyn ja ennustuksen" (ruots. k.).

Kun meistä siis tuntuu, että vertauskuvalliset seitsemänkymmentä viikkoa, eli 490 päivää, jotka ovat täyttyneet yhtä monena vuotena, ovat edellinen osa 2300 päivästä ja Jumalan vahvistus tai hyväksyminen koko näylle, alamme laskea, nähdäksemme milloin koko ajanmääräys tulee täyttymään. Jos me 2300 vähennämme 490, jotka täyttyivät ensimäisessä tulemisessa, jää 1810. Näiden 1810 vuoden (profetallisen, esikuvauksellisen päivän) täytyy siis olla se ajan pituus, joka on kulunut seitsemänkymmenen viikon lopusta siihen aikaan asti, jolloin Pyhäkköluokka tulee olemaan puhdistettu paavikunnan erilaisista saastutuksista — hävityksen kauhistuksista, jotka niin monta vuosisataa ovat saastuttaneet Jumalan temppeliä.

Messiaksen kuolema tapahtui, niinkuin on osotettu, keväällä vuonna 33 j.K. [katso toinen osa, luku 3] ja tämä oli seitsemänkymmenen viikon viimeisen viikon keskellä, mitkä viikot siis loppuivat puoli viikkoa eli kolme ja puoli vuotta myöhemmin — syksyllä vuonna 36 j.K. 1810 vuotta siis, syksystä vuonna 36 j.K., nimittäin syksy vuonna 1846, osottavat näyssä mainittujen 2300 päivän lopun ja vuosiluvun, jolloin Pyhäkkö tulisi puhdistettavaksi.

Koska tämä ennustus on täyttynyt, on meidän tässä kuten muissakin tapauksissa, joissa ennustukset ovat täyttyneet, odotettava historian lehdillä löytävämme selvästi esitettyjä tosiseikkoja, jotka todistavat sen täyttymisen; sillä vaikka usein sattuu etteivät historiankirjottajat usko Raamattuun, eikä Raamatun Jumalaan, on Jumala kumminkin heidän tietämättään johtanut heidän työnsä niin, että milloin vaan joku ennustus on täyttynyt, ovat siihen kuuluvat tosiseikat tarkasti otetut historiaan, ja aina hyvistä ja luotettavista lähteistä. Ja niin on tässäkin tapauksessa ollut pyhäkön puhdistamiseen nähden. Me huomaamme kaikkien uudempien historiankirjottajain todistuksista, että heidän kaikkien nimittämänsä suuri uskonpuhdistus alkoi kuudennellatoista vuosisadalla, poikkeuksena ovat roomalaiskatoliset kirjailijat, jotka nimittävät sitä suureksi kapinaksi. Ja tätä uskonpuhdistusta saattaa pitää Pyhäkön puhdistamisen alkuna. Muistakaamme, että Pyhäkkö saastutettiin ottamalla käytäntöön eri eksytyksiä niitä vastaavine pahoine suuntineen, ja että näiden eksytysten huippukohta saavutettiin Messun asettamisella, ja että tämän harhaopin vanavedessä seurasi sotajoukon (nimikirkon joukkojen) syvin alennustila, mikä saavutti huippunsa julkeassa "anne"-kaupassa, joka juuri melkoisessa määrin vaikutti uskonpuhdistusliikkeen syntyyn. Vaikka Pyhäkkö-luokkakin jossain määrin oli saastutettu, s.o. johdettu tähän eksytykseen, avasivat kauheat seuraukset kumminkin heidän silmänsä. Ja yhtäpitävästi tämän kanssa huomaamme suuren uskonpuhdistuksen perussäveleenä olleen: Vanhurskauttaminen uskon kautta Kristuksen " alituiseen uhriin ", joka ei tarvitse uudistamista — vastakohtana sille anteeksiannolle, mikä luultiin saatavan katumusharjotuksien ja messujen kautta Antikristuksen saastutettujen alttarien luona.

Uskonpuhdistus alkoi oikeasta kohdasta: perustuksesta — vanhurskauttamisesta (puhdistuksesta) uskon kautta "ainaisesti kestävään" uhriin. Huomaa kumminkin, ennustus ei virka mitään sotajoukon puhdistamisesta tällä kertaa, vaan ainoastaan Pyhäkköluokan puhdistamisesta. Eikä sotajoukkoa puhdistettukaan. He pysyivät yhä edelleen eksytyksessä kiinni ja ovat siinä vielä tänäkin päivänä; mutta vihkiytynyt luokka, Pyhäkkö, jätti eksytyksen ja kärsivät totuuden tähden, monet heistä kuolemaan asti. Mutta tämä oli ainoastaan puhdistustyön alku; sillä tämä luokka, joka nyt oli herännyt, huomasi pian, että saastuttavat eksytykset olivat monistuneet paavikunnan vaikuttaessa ja menestyessä. Luther, uskonpuhdistuksen johtava henki, ei pysähtynyt yhteen eksytykseen, vaan ryhtyi hyljäämään monia muita samanlaisia, ja naulasi Wittenbergin kirkonovelle, lokakuun 31 p. 1517, yhdeksänkymmentäviisi väitöslauselmaa, joissa kaikissa vastustettiin paavin oppeja. Kahdeskymmenesseitsemäs väitös kielsi ihmisessä itsessään asuvan kuolemattomuuden. Paavi Leo X leimasi nämä lauselmat kerettiläisiksi, jonka jälkeen Luther vastauksessaan (vuonna 1520) koristelemattomin sanoin moitti transsubstantiationia, ihmisen kuolemattomuutta, ja sitä että paavi, oman väitöksensä mukaan, on "maailman keisari, taivaan kuningas ja Jumala maan päällä", ja nimitti niitä " eriskummallisiksi mielipiteiksi, joita on roomalaisessa sääntötunkiossa."

Mutta oi! "puhdistus"-työ, joka niin kauniisti ja rohkealla tavalla alkoi, oli liian syvällistä tullakseen kansantajuiseksi, ja Lutherin ja hänen apulaistensa ystävät ja ihailijat pääsivät jossain määrin voitolle, vallatessansa heidät viisaudella, toimeliaisuudella, "liehakoimisella" ja lupaamalla menestymistä, jos he suuntaisivat kulkunsa sen viisauden käskyn mukaan, joka on tästä maailmasta. (Katso Dan. 11: 34, 35.) Useat saksalaiset ruhtinaat alkoivat innokkaasti ihailla uhkarohkeita uskonpuhdistajia, joilla oli sekä ymmärrystä että rohkeutta käydä käsiksi siihen järjestelmään, jonka edessä kuninkaat satoja vuosia olivat vavisseet. Nämä ruhtinaat tukivat uskonpuhdistajia, joiden mielestä tuki oli aivan välttämätön liikkeen edistymiselle. Ja vastapalvelukseksi antamastaan avusta tunnustivat uskonpuhdistajat heidän kuninkaalliset oikeutensa (?).

On myöskin muistettava, ettei reformi- eli uudistus-liike ollut kapinoimista ainoastaan uskonnollista hirmuvaltaa vastaan, vaan yhtä hyvin valtiollistakin hirmuvaltaa vastaan. Ja molemmat uudistaja-ryhmät joutuivat enemmän tai vähemmän myötätuntoiseen yhteistyöhön toistensa kanssa. Tästä reformikaudesta sanoo professori Fischer [Fischerin Universal History, siv. 402—412.]:

Sveitsistä: — "Zwinglin ponnistuksiin kirkollisten uudistusten alalla oli sekaantunut isänmaanrakkauden harrastusta Sveitsin siveellisen ja valtiollisen uudistumisen hyväksi."

Johannes Calvinin ajasta ja Génèven hallituksesta: — "Yhteiskunnallista vallankumousta seurasi kirkollinen vallankumous. Protestantismi laillistutettiin vuonna 1535. Calvinista tuli kaupungin todellinen lainsäätäjä. Se oli kirkollinen valtio."

Skandinaviasta: — "Skandinavian maissa perustettiin yksinvalta reformationin avulla."

Tanskasta: — "Uusi [protestanttinen] oppi oli tullut maahan ja voitti alaa. Aateli, joka himoitsi [roomalais-katolisen] kirkon omaisuutta, omisti sen."

Ruotsista: — "Tapahtui suuri valtiollinen vallankumous, joka käsitti uskonnollisenkin vallankumouksen."

Saksasta: — "Protestanttisia ruhtinaita vastaan kohdistetut uhkaukset aiheuttivat Schmalkaldin liiton perustamisen, heidän keskinäiseksi puollustuksekseen. Toimenpiteet luterilaisten tukahduttamiseksi huomattiin mahdottomiksi toteuttaa. Augsburgin valtiopäivillä vuonna 1555 tehtiin uskonrauha: Jokainen ruhtinas saisi valita katolisen uskonnon ja Augsburgin tunnustuksen [uskonpuhdistajana tunnustuskirjan] välillä; ja ruhtinaitten uskonto tulisi olemaan sen maan uskontona, jota hän hallitsi, toisin sanoen: jokainen hallitus valitsisi uskonopin alamaisillensa."

Todella, ajan valtiolliset olosuhteet ja se seikka, että uskonpuhdistuksen johtajat heräsivät näkemään ainoastaan muutamia paavikunnan siveellisistä ja muutamia harvoja sen opin eksytyksistä, antaa pikemmin syytä ihmettelyyn, että sittenkin niin nopein askelin edistyttiin hyvään päin, kuin tuomitsemaan heitä siitä, etteivät tehneet puhdistusta perinpohjaisemmin. Mutta kun protestanttiset kirkot yhdistyivät valtioon, pysähtyi edistyminen ja uudistuminen. Laadittiin uskontunnustuksia, jotka olivat melkein yhtä taipumattomia ja vihollismielisiä tiedon lisääntymiselle kuin Roomankin käskyt; ja vaikkakin ne olivat likempänä totuutta kuin Rooman käskyt — olivat ne sittenkin vaan pakkositeitä, vaikka vähän väljempiä.

Se oli siis samanlainen yhdistyminen kirkon ja valtion välillä, joka ennenkin oli vaikuttanut vahingollisesti totuuteen paavikunnassa, ansa, jonka kautta vastustaja esti ja ehkäisi "Pyhäkön puhdistamisen", joka oli alkanut niin jalosti. Reformationi ja puhdistaminen lakkasi vähäksi aikaa, ja sen sijaan, että olisivat jatkaneet puhdistamista, alkoivatkin uskonpuhdistajat ajatella järjestäytymistä, ja alkoivat uudelleen paikkailla ja kiillotella useita paavikunnan vanhoja opinkappaleita, joita aluksi olivat niin äänekkäästi tuominneet. Siten houkutteli Saatana uskonpuhdistajat juuri samanlaiseen "haureuteen" (kirkon ja valtion yhtymiseen), josta he olivat langettaneet hylkäämistuomionsa mikäli se koski roomalaista kirkkoa. Ja siten kuolinhaava, jonka paavikunta oli saanut, parantui vähäksi aikaa. — Ilm. 13: 3.

Mutta puhdistuksen, joka alkoi siten ja sitten keskeytettiin, täytyi alkaa uudelleen ja mennä eteenpäin; sillä 2300 vuoden kuluttua täytyy Pyhäkön olla puhdistettu. Ja niin on käynytkin. Palaaminen Raamattuun uskon ainoana perustuksena, jonka kautta uskonpuhdistus oli alotettu, istutti syvälle siemeniä, jotka siitä alkain aika ajottain ovat nousseet esille aikaansaaden jonkun uudistuksen, huolimatta siitä että uskonpuhdistajat piakkoin koettivat estää uskonpuhdistuksen levenemistä yli sen määrän minkä he itse olivat sille panneet, laatimalla uskolle tunnustuksia ja suojelusmuureja, joiden yli, Raamatun opista huolimatta, ei kukaan saanut mennä saamatta "kerettiläisen" herjausnimeä.

Jos me silmäilemme seurakunnan kulkua Lutherin ajoilta meidän aikoihimme, saatamme nähdä, että uudistaminen tai puhdistaminen on edistynyt askel askeleelta; ja kumminkin näemme samat merkit joka askeleella; sillä jokainen uusi uskonpuhdistajaryhmä on, niin pian kuin on suorittanut pienen osansa puhdistamistyössä, pysähtynyt ja yhtynyt edellisten kanssa vastustamaan kaikkea enempää uudistamis- tai puhdistamistyötä.

Niinpä on Englannin kirkko, joka hylkäsi muutamia roomalaisen kirkon karkeimmista opeista ja tavoista, väittänyt, ja väittää vieläkin olevansa ainoa oikea kirkko ja että sen piispoilla on apostoleilta peritty oikeus ja niinmuodoin korkein hallitusvalta Jumalan perintö-osan yli. Tämä Rooman "tytär" otti vastaan, kun hän jätti "äitinsä", Englannin tarjooman käsivarren, ja teki valtakunnan hallitsijan tämän kirkon pääksi. Kumminkin oli tämä, samoinkuin luterilainenkin tytär, uudistus, vieläpä oikeaan suuntaan — vaikka se vaan oli osittainen puhdistus. Calvin, Knox ja muut huomasivat, että Jumalan ominaisuus ennakolta nähdä tulevia tapahtumia suureksi osaksi oli häipynyt näkyvistä paavillisen roskan alle; ja he hylkäsivät tämän käsityksen, joka oli tehnyt Jumalan suunnitelmien menestymisen kokonaan riippuvaksi erehtyväisten ihmisten ponnistuksista, jonka vuoksi he opeillansa opettivatkin, ettei seurakunta ollut riippuvainen valtion käsivarresta hankkiakseen menestystä lihallisilla aseilla. Nämä miehet suorittivat suuren ja arvokkaan tehtävän, joka sitten on kantanut hyviä hedelmiä enemmän kuin monet näyttävät huomaavankaan. Siitä huolimatta, toisten saastuttavien eksytysten sokaisemina, joita eivät edes eksytyksiksi tunteneetkaan, johtuivat he puolustamaan harha-oppia, jonka mukaan kaikki, paitsi ne, jotka olivat valitut taivaalliseen tilaan, olivat kadotetut ja määrätyt ijankaikkiseen vaivaan. Pian nämä opit saivat määrätyn muodon ja nimitettiin niitä presbyterianismin nimellä; ja sen jälkeen kun tämän opin kannattajat alussa toivat esille muuttumattomuuden jumalallisissa päätöksissä, eivät he ole tehneet juuri mitään uudistuksen tai puhdistamisen edistämiseksi. Ja lahkosisariensa lailla, on presbyterianismi tehnyt paljon tukahduttaakseen ja estääkseen puhdistustyötä.

Wesleyn veljekset ja heidän työtoverinsa, joita painosti heidän ajallaan vallitseva kylmyys ja muodollisuus, koettivat jossain määrin vapautua juuri tuosta kylmästä muodollisuudesta, joka on luonnollinen seuraus kirkon yhdistymisestä valtioon, ja koettivat osottaa yksilön pyhityksen tarpeellisuutta yksilön uskon kautta Kristukseen ja yhteyttä hänen kanssaan — opettaen, ettei ole kristinuskoa olla syntynyt niin kutsutussa kristityssä maassa, ja syntymästään asti olla laskettu sellaisen valtiokirkko-yhteiskunnan jäseneksi. Tämä oli paikallaan näin pitkälle, ja välttämätön osa "puhdistus"-työstä; mutta sensijaan, että olisi kulkenut eteenpäin täydellisyyttä kohti varhaisen seurakunnan yksinkertaisuuteen, tuli Wesleykin pian siihen johtopäätökseen, että puhdistus- ja uudistustyö jo oli täytetty ja ryhtyi toisten kanssa järjestämään metodismia ja siten aitaamaan sitä metodismin tunnustuksilla, muodoilla ja säännöillä jotta edistyminen ja puhdistus tehokkaalla tavalla tuli estetyksi. Unitarismi ja universalismi ollen samoin eksytyksen vastaisia ilmauksia, ovat myöskin koettaneet poistaa saastuttavia eksytyksiä; ja ovat he menestyneet suhteellisesti kenties yhtä paljon tai yhtä vähän kuin toisetkin.

Ne, joita sanotaan baptisteiksi, edustavat toisenlaista pyhäkön puhdistamista, he kun hylkäävät kasteesen nähden paavikunnan alkaman eksytyksen tässä kysymyksessä. He eivät tunnusta että uskomattoman pienen lapsen vedellä valeleminen olisi uskovaisen kaste taikka että valeleminen edes millään tavalla esikuvaisi Kristuksen oppia. Kumminkaan, paitsi oikean ulkonaisen muodon tai esikuvan opettamista, eivät baptistit sanottavasti ole edistyneet, vaan huomataan heidät nyt usein toisten kanssa vastustavan ja estävän kaikkea enempää puhdistamista.

Myöhempi uudistusliike, on tunnettu "Kristityn seurakunnan" tai "Opetuslasten" "the Disciples" nimellä. Tämän lahkon perusti Aleksander Campbell v. 1827. Uudistukset, joita he järjestäytyessään erityisesti tavottelivat, olivat: apostolinen yksinkertaisuus seurakuntahallinnossa; Raamattu yksin uskontunnustukseksi; kaikkien Kristuksen jäsenten yhdenvertaisuus Hänen allansa, joka on pää, ja niinmuodoin kaikkein kirkollisten arvonimien, kuten pastori, teologian tohtori, j.n.e. poistaminen katolisina ja sotivina Kristuksen ja oikean kristillisyyden henkeä vastaan, joka sanoo: "Te olette kaikki veljeksiä ja yksi on teidän Johtajanne, Kristus". Kaikki, mikä tähän tarkotukseen ja puhdistamiseen kuului oli hyvää ja on kantanut hedelmää muutamien mielissä ja on tuonut vapautta kaikkiin uskonkuntiin. Mutta tämäkin uskonkunta on toisten lailla lakannut jatkamasta uudistusta, ja sen uudistus-henki on jo kuollut; sillä vaikka se väittää Raamatun olevan sen ainoana uskontunnustuksena, on se pysähtynyt raiteelle ja pyörii nyt ympäri paikallaan edistymättä vähääkään totuudessa. Vaikka se väittääkin olevansa vapaa inhimillisten perimätietojen uskonopeista ja kahleista, ei se kumminkaan käytä tätä vapautta ja on senvuoksi sidottu hengessä, ja seuraus on ettei se kasva armossa ja tiedossa. Vaikkei mikään kirjotettu uskontunnustus sitonut sitä, tapahtui kumminkin, että se jäi liikkumattomaksi ja nukkuvaksi Pyhäkön puhdistamisen suhteen, sen johdosta, että piti arvossa ihmisten perimätietoja ja kunniaa sekä siitä syystä että oli itseensä tyytyväinen, ja on nyt taantumaisillaan entisestäkin asemastaan.

Vaikka olemmekin maininneet ainoastaan muutamia uskonpuhdistajia ja muutamia uskonpuhdistusliikkeitä, ei suinkaan pidä luulla, että ylönkatsomme tai hyljimme toisia. Kaukana siitä; puhdistus on ollut yleinen ja kaikilla oikeilla, totisilla kristityillä on ollut osansa puhdistamisessa. Vaikeus on siinä että ainoastaan muutamat harvat saattavat nähdä löytyvien eksytysten paljouden ja siitä seuraavan välttämättömyyden jatkaa puhdistamistyötä, syystä että ovat entisen kasvatuksensa kautta ennakkoluulojen vallassa ja eksytysten äänekkäiden ja kerskaavien väitteiden pelästyttämiä. Ja suuri vastustajamme, Saatana, ei ole vitkastellut käyttäessään näitä asianhaaroja edukseen, niillä sitoakseen pyhiä ja estääkseen puhdistustyötä.

Toinen puhdistus-liike, ja muutamissa suhteissa perinpohjaisin kaikista, alkoi pian viimeksimainitun jälkeen, niinkuin edellisessä luvussa lyhykäisesti on kosketeltu. Baptistiseurakunnan jäsen herra William Miller Massachusettsista, jota käytettiin aseena toimeenpanemaan tätä uudistusta, käänsi seurakunnan huomion siihen, että Raamattu ilmaisee jotakin Jumalan suunnitelman sekä ajasta että järjestyksestä. Hän näki profettain merkitsemiä aikakausia, joita seurasi lupaus, että todella viisaat ymmärtäisivät näitä aikanaan, ja hän koetti olla yksi mainitusta luokasta. Hän tutki ja löysi koko joukon mieltäkiinnittäviä asioita, jotka aikoja sitte olivat häipyneet Rooman perimätietojen alle, muun muassa senkin että Herramme toinen tuleminen olisi Jumalan siunauksen, elämän, antamista varten uskovaisille, niinkuin ensimäinen tuleminen oli maailman lunastamista varten; sanalla sanoen, että lunastaminen ja ennalleenasettaminen olivat eri osia samasta pelastussuunnitelmasta.

Saatuansa silmänsä auki näkemään niin hyviä uutisia, ei rehellinen, vakava sydän saata olla julistamatta niitä, eikä hänkään vaiennut. Tämän totuuden paljastaminen johti muutamien eksytysten hylkäämiseen, ja niinmuodoin suoritti hän puhdistamistyön kaikissa, jotka tulivat hänen vaikutuksensa alaisiksi. Esimerkiksi, koska Herramme toinen tuleminen on valtakunnan "pystyttämistä" ja seurakunnan korottamista varten, niin on selvää, että maallisten valtakuntain kanssa yhdistettyjen seurakuntain (jotka kaikki sanovat olevansa Jumalan valtakuntia ja sanovat sentähden olevansa valtuutettuja hallitsemaan maailmaa) väitteiden täytyy olla ainoastaan tyhjiä arveluja. Sillä jos Kristuksen valtakunta ei ole vielä "pystytetty", täytyy nykyään "pystytettyjen" valtakuntien olla "tämän maailman ruhtinaan, (Saatanan), pystyttämiä", ja täytyy niiden suureksi osaksi työskennellä hänen edukseen, kuinka tietämättömiä niiden hallitsijat siitä sitte lienevätkään.

Toinen eksytys, jonka poistamiseen Herra Millerin saarna johti, oli ihmisen luonnollinen kuolemattomuus. Kauvan oli ollut vallalla käsitys että ihminen olemukseltaan on kuolematon olento, että kun hän kerran on luotu ei hän koskaan saata kuolla, ja että kuolema on ainoastaan petollinen harhaluulo; että ihminen ainoastaan näyttää kuolevan, mutta ei sitä todellisuudessa tee, vaan vaihtaa ainoastaan muotoa ja ottaa uuden askeleen "kehityksessä". Herra Miller uskoi niinkuin muutkin tässä asiassa; kumminkin hän kiinnitti huomionsa juuri näihin totuuksiin, erityisesti oppeihin Herran tulemisesta ja kuolleiden ylösnousemisesta, joka ensiksi jyrkästi paljasti tämän turmiollisen eksytyksen — joka kieltää ylösnousemisen opettamalla, ettei kuolemaa ole, ja että Herran toinen tuleminen ja kuolleiden ylösnouseminen niinmuodoin eivät ole tarpeellisia. Mutta tämän aineen arvostelevan tutkimuksen jätämme tämän teoksen johonkin seuraavaan osaan, jossa tullaan osottamaan, että kuolemattomuus ja ijankaikkinen elämä ovat suosionosotuksia, jotka voidaan saavuttaa ainoastaan Kristuksen kautta, ja joita ei ole luvattu eikä annettu jumalattomille. Perustuen käsitykseen ihmisen kuolemattomuudesta ja siitä käsityksestä kehittyneenä on roomalainen oppi kiirastulesta kotoisin ja samoin vielä kauheampi protestanttinen oppi ijankaikkisesta kurjuudesta loppumattoman tuskan paikassa; sillä he tuumivat: jos ihmisen täytyy elää ainaisesti (ja jos hän on kuolematon, ei edes Jumalakaan saata tehdä häntä tyhjäksi), täytyy hänen elää loppumattomassa autuudessa tai loppumattomassa kurjuudessa. Ja koska hän, niin he sanovat, kuolemassa lähetetään loppumattomaan tilaansa, täytyy silloin äärettömän suurelle enemmistölle alkaa ijankaikkinen vaiva, koska he nykyisenä lyhyenä aikana joko eivät ole saaneet tietoa oikeasta tiestä, tai tämän tiedon saatuansa, perittyjen heikkouksien, y.m. johdosta, olivat kykenemättömiä asettamaan elämänsä sen mukaisesti.

Tätä monen tuhoavan eksytyksen suurta juurta, alettiin nyhtää ylös ja heittää pois saarnaamalla Kristuksen toista tulemista ja ylösnousemista, joiden ajan selitettiin tulleen. Oli älykkäitä ja ajattelevia ihmisiä, jotka alkoivat ihmetellä, miksi Jeesuksen piti herättää kuolleet, jos ne kerran olivat joko taivaassa tai helvetissä ja jos heidän kohtalonsa jo kerran oli määrätty. Lisäksi alkoivat he ihmetellä, miksi kuolleita kutsutaan kuolleiksi, jos he todellisuudessa elävätkin. Lisäksi he ihmettelivät, miksi eivät Herramme ja apostolit sanoneet mitään siitä, että kuolleet vielä ovat eläviä, vaan päinvastoin osottivat ylösnousemiseen ainoana toivona, vieläpä selittäen, että jollei ylösnousemusta ole, ovat kaikki kadotetut (1 Kor. 15: 13—18). Silloin alettiin ymmärtää Herran sanoja, jotka lupasivat ylösnousemisen kaikille, "jotka ovat haudoissansa"; ja vähitellen alettiin huomata, etteivät kuolleet olekaan eläviä, vaan että kuolema on elämän vastakohta. Ja ne, jotka etsivät, huomasivat, että Raamattu onkin täydellisessä sopusoinnussa itsensä kanssa tämän asian suhteen, mutta suorassa ristiriidassa aikamme tavallisiin perimätietoihin, jotka ovat kotoisin paavikunnasta.

Senjälkeen kun eksytyksen juuri siten oli otettu pois, alkoivat eri oksat pian kuivua; ja pian nähtiin, että sensijaan, että jumalattomien rangaistus olisi loppumaton elämä (kurjuudessa), Raamatun esitys Jumalan suunnitelmasta onkin päinvastainen; — loppumaton elämä on vanhurskauden palkinto; ja kuolema, elämästä erottaminen, on tahallisten syntisten rangaistus.

Lisäksi tultiin näkemään mitä tarkotettiin sillä kuoleman kirouksella, joka tuli koko suvun yli Aadamin tottelemattomuuden kautta — että koko suku oli tuomittu häviöön. Silloin alkoi myöskin huntu kohottautua ja näytti se Lunastajamme kuoleman tarkotuksen ja arvon osottamalla sen olleen vastaavan hinnan sukua kohdanneesta rangaistuksesta, jotta se voisi nousta ylös ja tulla ennalleenasetetuksi elämään kaikkine oikeuksineen. Oi! silloin alettiin ymmärtää ja panna arvoa lunastukselle, kun nähtiin että häntä, joka ei synnistä mitään tiennyt, kohdeltiin kirottuna; että hän, kun hänet alttiisti asetettiin meidän sijallemme, tuli "kiroukseksi meidän tähtemme", kohdeltiin meidän tähtemme syntisenä ja kuoli, vanhurskas vääräin puolesta.

Siten tuli suuri järjestelmä ja saastuttavien eksytysten verkko, joka alkoi jokapäiväisen uhrin poisottamisella, lopultakin poistetuksi; ja kun Pyhäkkö sitten oli tullut vapautetuksi tai puhdistetuksi siitä nähtiin Jeesuksen " jokapäiväinen (alati kestävä) uhri " uudistetussa tuoreudessa, ihanuudessa ja voimassa.

Kun sanomme, että Pyhäkkö puhdistettiin tästä saastutuksesta, on meidän muistettava, että Raamatussa usein osa seurakunnasta vastaa koko seurakuntaa. Ainoastaan pieni luku, muutamat harvat, olivat tulleet vapahdetuiksi saastuttavasta eksytyksestä; ja näitä harvoja on Jumala päivittäin lisännyt sellaisilla, jotka kokonaan ovat hänen johtonsa alla ja hänen opetettaviaan.

Laskiessaan mitä tulisi tapahtumaan, ei herra Miller likimainkaan osunut oikeaan — hän nim. luuli että Pyhäkön puhdistaminen tarkotti maan puhdistamista pahasta kirjaimellisen tulen kautta, jossa maa tulisi poltettavaksi poroksi. Pettymys, joka seurasi, kun hänen ennustelemisensa eivät toteutuneet, oli kova koettelemus niille, jotka hänen johdollansa olivat oppineet odottamaan Herraa taivaasta ja rukouksen: "Tulkoon valtakuntasi" täyttymistä. Mutta vaikka heidän toiveensa pettyivätkin yljän viipymisen vuoksi, tulivat he kumminkin suuresti siunatuiksi. Kokemukset, joita he Raamattua tutkiessaan olivat saaneet, olivat suuri-arvoisia, ja olivat ne opettaneet heitä asettamaan Jumalan sanan ihmisten perimätietojen yläpuolelle. He olivat melkoisessa määrässä vapautuneet ihmispelosta, ihmisten kunniasta ja arvonannosta kaikissa uskonkunnissa, joista he olivat vapautuneet, sillä heidät oli erotettu tottelevaisuuden perustuksella vakaumuksellensa mikäli se koski Herran tulemista. Rehellisyys vakaumustaan kohtaan tuottaa aina jonkinlaista siunausta: me kohtaamme Herran tiellä, kuten Paavali, kun hän oli matkalla Damaskoon.

Niinmuodoin huomaamme, näiden joukossa olleen muutamia, joilla oli kehittyneempi kanta puhdistus- tai uudistustyössä kuin useilla heidän edeltäjillään. Siten oli, vuonna 1846, jolloin nuo 2300 päivää loppuivat, niinkuin yllä on osotettu, pieni vapaa joukko kristityitä, joka ei ainoastaan ollut yhtä mieltä "Opetuslasten" (the "Disciples") kanssa siinä että seurakuntaa oli hallittava yksinkertaisesti, että kaikki uskontunnustukset oli hylättävä paitsi Raamattua, että kaikki arvonimet oli poistettava opettajain keskuudessa, vaan joka myöskin oli yhtä mieltä baptistien kanssa kasteen ulkonaisesta muodosta ja Lutherin kanssa siitä, että paavillinen järjestelmä on Synnin ihminen ja luopunut seurakunta porttojen ja kauhistuksien äiti. Nämä, pysyen kaukana jokaisesta sovittelusta tai yhteydestä maailman kanssa, opettivat elävää jumalanpelkoa, yksinkertaista luottamusta kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja uskoa hänen muuttumattomaan päätökseensä; ja samalla kun he tunnustivat Kristuksen kaikkein Herraksi ja nyttemmin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, kykenivät he vastustamaan järjetöntä ja raamatunvastaista oppia kolmiyhteydestä, jonka mukaan Jehova on oma poikansa ja Herra Jeesus oma isänsä; ja he oppivat näkemään että ijankaikkinen elämä ja kuolemattomuus ovat Jumalan lahjoja ainoastaan Kristuksen kautta ylösnousemuksessa.

[Ainoa näennäinen tuki Raamatussa jumalalliselle kolmeyhteys-opille oli vanhassa käännöksessä osa 1 Joh. 5: 7, joka on vieras lisäys ja jonka kaikki oppineet nykyään siksi tunnustavat. Siten se on jätetty pois uudesta suomalaisesta raamatunkäännöksestä. Tätä asiaa käsitellään lähemmin "Raamatuntutkistelujen" V:ssä osassa. Valmistunee ehkä v:n 1912 lopussa tai 1913 alussa suomeksi.]

Ja ikäänkuin Jumala olisi tahtonut järjestää niin, että senjälkeen aina tulisi olemaan luokka, joka edustaisi hänen puhdistettua Pyhäkköänsä, luokka, joka pysyisi erillään eri lahkoista, sai juuri vuosi 1846 olla todistajana protestanttisten lahkojen järjestymisestä yhdeksi ainoaksi suureksi järjestelmäksi, jota nimitettiin Evankeliseksi Allianssiksi. Tämä järjestelmä lausui, muistaen uusia (puhdistetun Pyhäkön) mielipiteitä, selvin sanoin uskonsa ihmisen kuolemattomuuteen, ja pani tämän opin tunnustuksensa yhdeksänneksi pykäläksi. Sillä tavoin se erotti, ja on siitä asti pitänyt erillään, järjestelmästään, joukon Jumalan lapsia — Herran puhdistetun Pyhäkön — totuuden Pyhäkön. Ja tämä puhdistettu Pyhäkköluokka on lisääntynyt siitä asti toisilla nöyrillä ja uskollisilla Jumalan lapsilla, samalla kuin siitä on erotettu sellaisia, jotka ovat kadottaneet nöyryyden ja totuudenrakkauden hengen. Aseman säilyttäminen puhdistettuna Pyhäkkönä järjestettyä suurilukuista vastustusta vastaan on vaikea rohkeuden ja uskon koetus, jonka ainoastaan muutamat harvat näyttävät voivan kestää; enemmistö seuraa edeltäjiensä jälkiä pyrkien olemaan kunnioitettuja maailman silmissä. Kun heidän lukunsa lisääntyi ja he koettivat päästä vähemmällä pilkalla, järjestivät muutamat heistä järjestelmän, laativat uskontunnustuksen ja omistivat lahkolaisuuden nimen, kutsuen itseään Adventisteiksi. Ja koska he vähitellen alkoivat uskoa, ettei ollut enempää oppimista kuin se minkä olivat oppineet, eivät he sen jälkeen ollenkaan ole edistyneet; ja toisten kanssa, jotka ovat laiminlyöneet vaeltamisen sitä polkua pitkin, joka loistaa yhä selvemmin kirkkaaseen päivään asti, ovat monet heistä langenneet mielettömiin eksytyksiin.

Mutta vaikka monet niistä, jotka alussa edustivat puhdistettua Pyhäkköä, siten tulivat pyydystetyiksi orjuuden ikeeseen, ovat ne, jotka ovat pysyneet vapaina ja ahkeroineet oppia tuntemaan Herraa, edelleen edustaneet hänen puhdistettua Pyhäkköänsä, ja hän on sitten hyväksynyt heidät ja suuresti siunannut heitä johtonsa kautta.

Jos roskat ja saastuttavat kauhistukset olivat kokonaan poistetut vuonna 1846, on sitä seuraava aika oleva jälelle jääneen järjestämistä varten ja Jumalan ihanan suunnitelman paljastamista ja selvittämistä varten — joiden totuuksien tulee täyttää ne paikat, jotka ovat jääneet tyhjiksi poiskarsittujen eksytysten kautta.

Totuuden avaamisen ja sen ihanuuden tutkimisen ja arvostelemisen aika on nyt tullut ja sitä tehdään parhaillaan. Me kiitämme Jumalaa siitä etuoikeudesta, että saamme toisten kanssa olla mukana tässä siunatussa työssä, viemässä kultaisia astioita (kallisarvoisia totuuksia) takasin Herran huoneeseen (vertauskuvallisen) suuren Babylonin vankeudesta. (Esra 1: 7—11; 5: 14; 6: 5) ja panna ne jälleen paikalleen Pyhäkköön. Ja tässä jalossa työssä ollen lähetämme veljelliset tervehdykset kaikille työtovereille ja Voidellun Ruumiin jäsenille. Autuaat ne palvelijat, jotka Herra tultuansa löytää antamassa ruokaa aikanaan huonekunnalle.

TOTINEN ONNI.

1. Mä riemuitsen, kun muistelen Min onnen saada voi, Jos uskollisna taistelen, Kun Herran kutsu soi.

2. Tuo onni, rauha maailman Se hetken hymyilee. Ja juuri kun sen saavutan, Se pois jo pakenee.

3. Mutt' autuas, ken luottaa vaan Nyt Herraan Jumalaan, Ja ruumiin, sielun uhraamaan Käy innoin kokonaan.

4. Jos silloin kuinka synkkä on Tuo elon kaita tie, Se häneen nähden parhain on Ja onneen varmaan vie.

5. Kun kaikki, josta uinailit, On aivan murtunut. Kun linna, jonka rakensit, On hautaan sortunut!

6. Kun valinkauha kuumentaa Ja maali loittonee, Voit Herraan tyynnä katsahtaa, Hän hehkun hillitsee.

7. Ja kun hän Poikans' kuvan vaan Jo vihdoin nähdä saa — Nuo armaat piirteet loistossaan — Hän hehkun sammuttaa.

VIIDES LUKU.

ELONKORJUU-AIKA.

Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. — Sen tarkotus ja sen suuri tärkeys. — Aika-ennustusten polttopiste. — Valmistuksia elonkorjuuta varten. — Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. — Herran läsnäolo. — Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. — Pääsö Herramme iloon.

"Elonaika on maailman loppu". — Matt. 13: 39.

Huolellinen tutkija lienee huomannut, että ajanjaksoa, jota nimitetään "lopun ajaksi", on erittäin sopivasti nimitetty siksi, koska silloin ei ainoastaan evankelikausi pääty, vaan silloin päättyvät myöskin kaikki ennustukset, jotka tarkottavat tämän ajan loppua, senkautta että ne täyttyvät. Sama lukijaluokka lienee huomannut näiden 115 vuoden viimeisten 40 (1874—1914) vuoden, joita nimitetään "lopuksi" tai "elonajaksi", erityisen tärkeyden.

Tämä lyhyt ajanjakso on koko aikakauden tärkein ja tapahtumista rikkain jakso; sillä sinä aikana on koko aikakauden elo koottava ja korjattava, ja pelto, joka on maailma (Matt. 13: 38), on raivattava, kynnettävä ja valmistettava toista kylvö- ja leikkuuaikaa varten — tuhatvuotiskautta varten. Tapahtumain tärkeyttä tänä elonkorjuu-aikana saattaa tuskin pitää liian suuriarvoisena; ja kuitenkaan ei maailma tule tietämään siitä mitään, ennenkuin sen valtavat, vaikkakin tuntemattomat voimat, ovat suorittaneet niille kuuluvan tehtävän. Todellakin on hyvä muistaa, ettei elonkorjuu tarkota koko maailmaa, vaan ainoastaan kristillistä seurakuntaa; eikä se koske muhamettilaisia, braamalaisia, buddalaisia j.n.e., vaan ainoastaan Kristuksen totista seurakuntaa ja sellaisia, jotka enemmän tai vähemmän ovat heidän yhteydessään — "kristikuntaa".

Mutta vaikka maailma koko tänä aikakautena tulee olemaan täydellisessä tietämättömyydessä sen luonteesta, mutta kuitenkin pelvossa ja vavistuksessa sen ihmeellisten tapahtumain lopullisesta päättymisestä (Jes. 28: 21), niin nauttii Herran pienen lauman nykyään elävät vihkiytyneet seuraajat suurempaa valoa kuin koskaan ennen on tullut kenenkään heidän edelläkävijänsä osaksi; sillä tänä aikana kokoontuvat kaikki profetallisten todistusten säteet suuremmoiseen polttopisteeseen ja valaisevat uskonsilmälle koko Jumalan suunnitelman, sisältäen sen kehittymisen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden.

Lopun ajan alkamisesta asti (1799) on Jumala valmistanut vihkiytynyttä "pyhää kansaansa", "Pyhäkköänsä", sitä suurta siunausta varten, jonka hän aikoi vuodattaa heidän ylitsensä näinä neljänäkymmenenä elonkorjuu-vuotena; jotka siunaukset myöskin ovat aiotut erityisesti valmistamaan heitä mennäkseen Kristuksen kanssa täyteen iloon ja kanssaperillisyyteen, hänen kanssaan, hänen morsiamenaan. Täsmälleen "määrätyllä ajalla", 1799, 1260 päivän loputtua, murrettiin synnin ihmisen, seurakunnan suuren sortajan voima ja hänen valtansa otettiin pois. Yhdellä ainoalla mahtavan kätensä lyönnillä katkasi Jumala Siionin kahleet ja tarjosi sorretuille vapauden. Ja esille tulivat, ja tulevat; "pyhäkköluokka", "pyhä kansa", heikkoina, ontuvina, rampoina, melkein alastomina ja sokeina paavillisen orjuuden vankilan pimeydestä, liasta ja kurjuudesta. Ihmis-raukat! He olivat koettaneet palvella Jumalaa uskollisesti keskellä vainojen kammottavia liekkejä ja pitäneet kiinni Kristuksen rististä, silloin kun melkein kaikki muu totuus oli tullut pois laastuksi, ja rohkeasti he ponnistelivat vapauttaakseen Jumalan "kahta todistajaa" (Vanhaa ja Uutta testamenttia), jotka niin kauvan olivat olleet sidottuina ja jotka olivat ennustaneet ainoastaan kuolleitten kielten säkkivaatteen alla. — Ilm. 11: 3.

Viisaudessaan ei Jumala häikäissyt heitä niin suurella valovirralla kuin pyhille nyt on suotu. Hellästi johti hän heitä eteenpäin askel askeleelta, puhdistaen heitä ensin paavillisista saastaisuuksista, joita heissä vielä oli. Ja kun Jumala näin veti heitä, seurasi pyhäkköluokka mukana ja tunsi Hyvän paimenen äänen totuudensoinnuissa, jotka paljastivat vanhat eksytykset aina vuoteen 1846 asti, jonka ennustus määrää siksi vuosiluvuksi, jolloin "pyhän kansan", "Pyhäkön", ydin tulisi vapautetuksi paavikunnan eksytyksistä, puhdistetuksi sen saastutuksista ja jolloin se olisi valmis vaihtamaan saastaiset ihmisopit puhtaisiin ja ihaniin totuuden periaatteisiin, joille Herra ja apostolit olivat perustaneet seurakunnan. Vähitellen joutuivat he sitte odottamaan tuota siunauksen korkeinta kohtaa, jolloin Herra itse tulisi, aikakauden elonkorjuussa. Heidän ahkera Jumalan sanan tutkimisensa ja kiitettävä halunsa oppia tuntemaan sitä, mihin enkelitkin haluavat katsahtaa (1 Piet. 1: 12), tulivat runsaasti siunatuiksi, vaikk'ei heille suotukaan kaikkia, mitä he halusivat.

Harvat uskolliset tulivat siten opastetuiksi totuuden Sanasta, täytetyiksi sen hengellä, puhdistetuiksi ja kokonaan erotetuiksi maailmasta, ylpeys tuli poiskarsituksi, ja sen kurituksen kautta jonka pettymys 1844 tuotti, taipuivat he nöyremmästi luottamaan Jumalaan; ja uudistunut kolmekymmenvuotinen odotus kehitti pyhissä kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja rakkaudesta johtuvaa alistumista, kunnes tähystelijät "1335 päivän" lopulla (1874, elonkorjuuaikana) ottivat vastaan iloisen sanoman, ja heidät lähetettiin ulos julistaman sitä koko pyhäkköluokalle: "Katso Ylkä!" Ja kaikki tämän luokan jäsenet, jotka kuulevat sanoman, korottavat myöskin äänensä, kun he tuntevat sen tärkeyden, sanoen: "Katso Ylkä!" Ja tämä elonkorjuusanoma pyhille jatkuu yhä ja tulee jatkumaan kunnes se on saavuttanut kaikki vihkiytyneet ja uskolliset. Tämä tieto ei ole maailmalle nykyään, vaan ainoastaan Kristuksen tulevalle morsiamelle. Herramme ei ole minkään muun luokan ylkä. Tieto hänen läsnäolostaan on tuleva maailmaan toisella tavalla ja myöhemmin. Kukaan muu ei nyt ole valmis ottamaan vastaan tätä totuutta paitsi vihkiytyneet, pyhäkköluokka. Nimikristittyjen "sotajoukolle" samoin kuin maailmallekin on se hullutusta; eivät he myöskään ole halukkaita koettelemaan todistuksia, joita esitetään tämän kirjasarjan osissa.

Eikä Herra ole ainoastaan tällä tavalla valmistanut kansansa sydämiä ja johtanut heitä teitä, joita he eivät tunteneet, vaan hän on myös valmistanut tätä aikaa varten, jolloin erityistä apua tarvitaan ihmeellisiä apuneuvoja Raamatun tutkimista varten, niinkuin raamatunoppaita ja erilaisia arvokkaita Raamatun käännöksiä, sekä erinomaisen suotuisat asianhaarat totuuden painattamista ja julkaisemista sekä levittämistä varten; ja yleisen sivistyksen edut, jotta kaikki voivat lukea ja itsekohtaisesti opiskella ja omaksi tyydytyksekseen koetella kaikkia esitettyjä totuuksia; ja tämä kaikki saadaan tehdä vapauden ja rauhan vallitessa, jolloin ei kukaan voi häiritä heitä tai pelästyttää heitä toimimasta kokonaan omantuntonsa mukaisesti.

Huolellisesti tarkastettuansa edellisen ja tämän osan edellisiä lukuja, on ajatteleva lukija huomaava, että samalla kertaa kuin jokainen aikaennustus täyttää erityisen ja määrätyn tarkotuksensa, on niiden yhteisten ja sopusointuisten todistusten päätarkotuksena ollut, joko suoranaisten tai välillisten todisteiden tai vahvistavien todistusten kautta, varmasti ja täsmällisesti määrätä vuosiluku Herramme toiselle tulemiselle ja hänen valtakuntansa pystyttämiselle maan päälle; sekä myöskin määrätä eri kehitysasteet ja keinot sen pystyttämiselle, elonkorjuukautena.

Käsittääksemme ennustusten eri säteiden voiman suhteessaan näihin päätotuuksiin, kootkaamme se yhteen ainoaan polttopisteeseen ja huomatkaamme kuinka nämä säteet yhtäpitävästi ja sopusointuisesti yhdistyvät ja selvästi ilmaisevat sen siunatun tosiasian, ei että Herramme tulee, tai että hän on pian tuleva, vaan että hän jo on tullut; ja että hän on nyt läsnä hengellisenä kuninkaana ja on pystyttämäisillänsä hengellisen valtakunnan evankeli-ajan elonkorjuussa tai lopussa, joka tunkeutuu nykyään koittavan tuhatvuotiskauden alueelle. Olemme nähneet, että on tuleva "virvoituksen ajat" aika, "jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)" (Apt. 3: 19—21); olemme myöskin nähneet, että Herra Jehova "on säätänyt päivän_ [tuhatvuotiskauden], jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen oli määrännyt, ja josta hän on antanut kaikille vakuutuksen herättäessään hänet kuolleista" (Apt. 17: 31 engl. k.); olemme nähneet, että evankelikausi on ollut seurakunnan koetusaika eli tuomiopäivä ja että se tulee päättymään elonkorjuuseen ja niiden kirkastamiseen, jotka tulevat elämään ja hallitsemaan Kristuksen kanssa tuhat vuotta — maailman tuomiopäivänä, ennalleenasettamisaikoina; ja me olemme myöskin nähneet, että tämän maailman valtakuntien, jotka ovat tämän maailman ruhtinaan, Saatanan alaisia, on annettava tilaa Jumalan valtakunnalle, jota Kirkkauden kuningas hallitsee. Kaikkien näitten suurten tapahtumain täytyy viipyä Herramme, Kuninkaan, Yljän ja Elonkorjaajan toiseen tulemiseen, jonka läsnäolo ja toiminta tulee suorittamaan ne kaikki, niinkuin on ennustettu.

Esikuvaukselliset riemuvuosikaudet osottivat vuoden 1874 Herramme takaisintulovuodeksi; ja kumminkin oli vuosiluku niissä niin älykkäästi kätketty, että oli mahdoton huomata sitä ennen "lopun aikaa". Ja tämä todistus vahvistettiin kahdenkertaisesti kahdelta taholta tulleiden todistusten kautta — lain ja profettain kautta — mitkä kaksi todistusta olivat kokonaan riippumattomat toisistaan, mutta molemmat kumminkin yhtä selvät ja vakuuttavat.

Ihmeellinen rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä opetti meille saman totuuden lisäämällä siihen vielä erinomaisia piirteitä. Herramme toinen tuleminen tapahtui syksyllä 1874, evankelikauden lopussa eli elonkorjuussa, ja osottautuu tämä tapahtuneen aikana, joka täydellisesti vastaa hänen ensimäisen tulemisensa aikaa juutalaisen ajan lopulla. (Katso taulua vastaavaisuuksista, II osa, sivut 287 ja 288.) Samoin kuin jokainen erikoisempi piirre evankelisessa taloudessa oli kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta esikuvallisessa taloudessa, samaten huomaamme myöskin, että tämä huomattavin tapaus, jonka riemuvuosi opetti, on myöskin kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta. Molemmissa talouksissa osotetaan Herramme läsnäoloa Ylkänä, Yli-elonkorjaajana ja Kuninkaana. Neitseiden joukossa tapahtuneella liikkeelläkin, kun he menivät ulos häntä vastaan, heidän pettymyksellään ja kolmekymmenvuotisella odotusajallaankin on vastaavaisuutensa aikaan ja olosuhteisiin nähden. Ja rinnakkaisuus jatkuu tämän armotalouden elonkorjuun viimeiseen loppuun asti — niiden valtakuntain kumoamiseen asti, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä valtakuntia, mutta todellisuudessa ovat "tämän maailman valtakuntia", ja Jumalan valtakunnan täydelliseen pystyttämiseen asti maan päälle vuonna 1914 j.K., joka on pakana-aikain vallan loppuraja. (Katso II osa 4 luku.) Tulevalla ahdistuksella ja kumouksella oli, niinkuin olemme nähneet vastaavaisuutensa Jerusalemin hävityksessä ja juutalaisen valtakuntajärjestyksen kumoamisessa, vuonna 70 j.K. — toinen rinnakkaisuus, joka on vastaavainen sekä aikaan, että olosuhteisiin nähden.

Olemme vielä huomanneet profetta Danielin ilmaisevan Herramme toisen tulemisen (12: 1), kumminkin sellaisella tavalla, että se on ollut peitetty siksi kunnes ne tapahtumat, joiden oli ennustettu käyvän näiden edellä, olivat tapahtuneet, ja siirtyneet historiaan, jolloin johduimme näkemään, että se, joka on kätketty Mikaelin nimen taakse, todellisuudessa onkin mitä nimi ilmaisee — Jumalan edustaja — "Suuri Ruhtinas". Niin, me tunnemme hänet: "Liiton Ruhtinaan", "Väkevän Jumalan" [hallitsijan], "Ijankaikkisen Isän" [elämänantajan] (Dan. 11: 22; Jes. 9: 6), joka tulee "nousemaan" voimalla ja vallalla suorittaakseen suuren kaiken ennalleenasettamisen, ja tarjoamaan ijankaikkisen elämän ihmissuvun kuolleille ja kuoleville miljoonille, jotka ovat lunastetut hänen omalla kalliilla verellään. Ja sen jälkeen kun olemme seuranneet nuo Dan. 12:ssa mainitut 1335 päivää niiden päättymiseen asti samana vuonna, saatamme nyt ymmärtää, miksi enkeli, joka tällä tavoin osotti vuosiluvun, puhui siitä niin riemuitsevin sanoin: — "Autuas on se, joka odottaa [joka on odottavassa tai valvovassa tilassa] ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä päivää!" — v. 1874 j.K. [Vuosi alkaa juutalaisten laskun mukaan lokakuussa, niinmuodoin alkoi v. 1875 todellisuudessa lokakuussa 1874.] Ja on huomattava, että me laskiessamme tässä ilmaistuja vertauskuvallisia aikoja, käytimme sitä avainta, joka annetaan meille sen tavan kautta, jolla ensimäinen tuleminen ilmaistiin — nim. vertauskuvallista päivää esittämässä kirjaimellista vuotta. Sillä tavalla huomasimme Herramme toisen tulemisen ajan selvästi todistettuna olevan 1874 — lokakuussa samana vuonna, niinkuin osotetaan II osassa, 6 luvussa.

Mutta ei siinä kaikki. Saattaa kumminkin vielä huolellisellekin tutkijalle esiintyä järkeviin syihin perustuvia epäilyksiä hänen läsnäolostaan, mutta me toivomme näkevämme ne kaikki poistettuina. Esimerkiksi, syyllä voi kysyä: Mistä johtuu, että tarkka Raamatun ajanlasku osottaa seitsemännen vuosituhannen, tai Millenniumin, alkaneen lokakuussa 1872, kun taas riemuvuodet osottavat, että vuosi 1874 on Herramme toisen tulemisen vuosiluku ja ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi?

Tämä näennäinen ristiriita toisen tulemisen vuosiluvun ja seitsemännen vuosituhannen alkamisen välillä näyttää ensi silmäyksellä osottavan, että kaikki ei ole joka suhteessa paikoillaan aikalaskelmissa, ja se johti uudistettuihin huolellisiin laskelmiin, mutta aina samoilla tuloksilla. Tarkempi miettiminen osottaa kumminkin Jumalan olevan tarkan ajanmittaajan, ja ettei tämäkään kohta tee mitään poikkeusta hänen matemaatillisesta täsmällisyydestänsä. Muistakaamme, että ajanlasku alkoi Aadamin luomisesta, ja että Aadam ja Eeva elivät jonkun aikaa ennen synnin tuloa. Meillä ei ole täsmällistä tietoa tämän ajan pituudesta, mutta kaksi vuotta lienee todennäköinen otaksuma. Ennen Eevan luomista antoi Jumala Aadamin elää siksi kauvan että hän huomasi kaipaavansa toveria (1 Moos. 2: 20); hän oli oppinut tuntemaan kaikki eläimet ja antanut niille nimet; hän oli tutustunut erilaisiin puulajeihin ja kasveihin Eedenissä. Sitten seurasi Eevan luominen; ja joku aika on täytynyt kulua heidän nauttiessaan suloisesta ympäristöstään ennen synnin tuhoavan hallan tuloa.

Jos me johdamme muistiimme kaikki nämä asianhaarat, saatamme tuskin ajatella vähempää aikaa kuin kaksi vuotta kuluneen tässä synnittömässä tilassa; ja väliaika noiden kuuden tuhannen vuoden lopun ja ennalleenasettamisaikojen välillä vie siihen johtopäätökseen, että aikaa, joka kului Aadamin luomisesta, synnin alkamiseen, ja jona Aadam edusti Jumalan maan päällä olevaa valtakuntaa, ei lasketa kuuluvaksi noihin kuuteen pahan päivään. Ne kuusi tuhatta vuotta, joina Jumala on sallinut pahan hallita maailmaa, ennen suuren seitsemännen tai sabatti tuhannen alkamista tai ennen ennalleenasettamisaikoja, lasketaan synnin tulosta maailmaan. Ja koska ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874, täytyy tämän vuosiluvun olla synnin vallan kuuden tuhannen vuoden viimeinen vuosi; ja erotus tämän vuosiluvun ja sen vuosiluvun välillä, jonka ajanlasku näyttää Aadamin luomisesta, osottaa siis synnittömyyden ajan Eedenissä, joka oikeastaan kuuluu vanhurskauden hallitukseen.

Mikä taasen ensi silmäyksellä saattaisi näyttää olevan ristiriitaista, — että nim. Herra olisi läsnä 1874 vuoden lopussa, ja että pakanain ajat eivät pääty ennenkuin 1914, — huomataan kumminkin olevan täydellisessä sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kehitysten kanssa suuren päivän taistelua ja sotaa varten, ja aivan niinkuin Daniel ennusti (2: 44), selittäessään: "Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala valmistava valtakunnan, ja se on murentava ja lopettava kaikki nämä valtakunnat". Sentähden täytyykin olla aivan niinkuin olemme huomanneet asiain olevankin; Herramme on oltava läsnä, hänen tulee koetella seurakuntansa eläviä jäseniä, korottaa heidät ja kirkastaa heidät ja asettaa heidät ja itsensä siihen voimaan ja valtaan, jota on käytettävä tuhatvuotiskautena (Ilm. 5: 10; 20: 6) ja tulee hänen panna liikkeelle keinot ja välikappaleet, jotka (vaikka eivät itse siitä tiedä) tulevat suorittamaan hänen käskynsä ja siten osaltansa vaikuttamaan taistelussa Kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä — sen kautta että heikentävät ja lopulta kumoavat kaikki nykyiset niin kutsutut "kristikansat". Silloinkin, kun Jumalan valtakunta jo musertaa tämän maailman valtakuntia, tulevat nämä olemaan aivan tietämättömiä kukistumisensa todellisesta syystä — kunnes "vihan päivän" loppuessa, heidän ymmärryksensä silmät avautuvat, ja he tulevat näkemään, että uusi talous on alkanut ja havaitsevat Immanuelin ottaneen suuren valtansa ja alkaneen ihanan ja vanhurskaan hallituksensa.

Aikaennustusten siten osottaessa 1874 ja yksimielisesti pitäen sitä Herramme toisen läsnäolon vuosilukuna, vakuuttaen siitä meille matemaatillisella tarkkuudella, huomaamme olevamme toisenlaistenkin todistusten valtaamina; sillä muutamat Herran, apostolien ja profeettain ennustamat omituiset merkit, joiden piti esiintyä hänen tulemisensa edellä, huomataan selvästi jo todellisuudessa täyttyneen. Me näemme, luvatun Eliaksen todella tulleen; että hänen opetuksensa on tullut hyljätyksi kuten on ennustettu; ja että sentähden täytyy tulla suuri hädän aika. Ennustettu synnin ihminen, Antikristus, on myös esiintynyt ja täyttänyt pitkän ja kauhistuttavan hallituksensa, ja täsmälleen "määrättynä aikana" (1799) otettiin häneltä hänen valtansa pois. Pyhäkön puhdistaminen täytettiin myöskin, niinkuin oli ennustettu, ja kylliksi pitkän aikaa ennen 1874 tehdäkseen "Herralle valmistetun kansan", — kansan joka hartaasti odotti hänen tuloansa — niin kuin samanlainen työ ennen hänen ensimäistäkin tulemistansa valmisti kansan ottamaan vastaan häntä silloin.

Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun aikaan" — s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille — ja esittää tämän tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä" oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle — äänettömästi, "ilman ulkonaisia menoja" — "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän "valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S. h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.

Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon "lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu — Herramme läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä, hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta; ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan, iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi "totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.

Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden, sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33) — kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. — 2 Tim. 4: 8.

Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä, jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet, sellaisena kuin hän on, kasvoista kasvoihin.

Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25: 14—30), osotetaan, kutsuu hän silloin ensimäiseksi työkseen palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa, etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus, että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.

Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: — "Katso, minä tuon teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli kuin siunattu pelastus — ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.

* * * * *

MÄ LÖYSIN YSTÄVÄN.

Mä löysin armaan ystävän! En hänest' ennen tiennyt Nyt rakkautensa täytti mun. On näin hän luokseen vienyt. Hän syömmein sitoo siteillään, Jok' ei nyt laukee koskaan. Mä Herran oon, hän myös on mun, Niin nyt ja kautta aikain.

Mä löysin armaan ystävän! Hän kärsi, kuoli eestäin. Ja kaikki antoi armossaan, Siks' on hän yksin elämäin. Oon tyystin tyhjä itsessäin, Kun kaikki hälle annoin; Mun syömmein, voiman, sielun myös, Ne kaikki hälle kannoin.

Mä löysin armaan ystävän! Niin hellän, puhtaan, oivan. Hän neuvoo, johtaa kulkuain Ja antaa parhaan hoivan. Nyt rakkaudestaan voiko mun Pois mahti mailman riistää? Ei, elo eikä kuolokaan Voi helmastansa ryöstää.

KUUDES LUKU.

ELONKORJUUTYÖ

Elonkorjuutyön luonne. — Nisun kokoaminen. — Lusteen kokoaminen lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. — Sen alkuperä ja runsaus. — Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. — Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. — Baabelin hylkääminen, asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. — Jumalan palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. — Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen. — Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. — Nisun koetteleminen ja seulominen. — Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä, menevät pitoihin. — "Ja ovi suljettiin." — Uusi tarkastus ja muutamien hylkääminen. — Miksi? ja kuinka? — "Korkean kutsun" päättymineu. — Aika on lyhyt. — "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.

"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.

Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh. 4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin) sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen" — korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä — "Katso kuninkaasi tulee sinulle". — Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.

Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat Israelissa, kutsuen kaikkia, jotka jo olivat hänen lampaitaan, jotta he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä, joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan) korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön maailmaan nähden.

Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan. Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet, perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä. (Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia. Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa, (siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet — pyhät) arvioidaan olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä noin 120 miljoonaa protestanttia.

Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon) yleisen nurinkääntämisen — yleisen häiriön sekä nisun niinkuin lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty. Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaa täydelleen vihkiytyneen luokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotka tunnustavat Kristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat ryhtyneet toimeenpanemaan — he kun ovat ryhtyneet erottamaan, koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja lusteen, pyhien ja tunnustajien, kasvaa yhdessä, ryhtymättä minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia, jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä väittää, eikä väitäkään, olevansa kokonaan nisua ja vapaana lusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, että kaikki vehnä on heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta, eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet, ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." — 1 Tess. 5: 4.

Totuus, jonka aika nyt on tullut, on tämän elonkorjuun sirppi, niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa. Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitsee lähettilästä ], eli lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni, jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" " He tulevat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle omaisuudeksi (engl. k.)" — Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.

Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta (yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi lusteen keskuudesta — lusteen suuremman runsauden vuoksi — niinkuin Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin, toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle; se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki, mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen sadon.

Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa, mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin suojeluyhdistyksiin tulee.

Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin), toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi, mutta ryhmitykset ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon painon alta pystysuoraan asentoon.

Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin henkilökohtaiseen tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien uskonnollisten asiain yksityisen ajattelemisen ja tutkimisen ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.

Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan henkilökohtainen — koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan — eikä suinkaan koetus, jossa koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän, koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä — sama sitten minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden orjuuteen.

Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat lahkolaisuudesta vapaita. Ne näyttävät siis ottavan suuren askeleen poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; — minkä kaikki myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä, huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan näyttävät olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan näyttävät antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin, joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen yksimielisyyteen, jolla on perustuksena " yksi Herra, yksi usko, ja yksi kaste" — näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy ennallaan kuten ennenkin.

Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän täytyy yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään yhdeksi seurakunnaksi yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa ja suurenmoisessa aumassa.

Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa" pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden" kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä, joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia, joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an" nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa "vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta vierotettuina, nisistä erotettuina". — Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.

Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia — jotka, koettaessaan huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa määrässä hämillään "Herran työn " lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja "harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien hetkien uhraus tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten "harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista, virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista, kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.

Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka, jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita. Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne ikänä se johtaa. — Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.

Samalla kun nyt täytyy tunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt. Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten, iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.

Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja "kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".

Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan, lusteluokkaan kuuluvien yksityisten henkilöiden hävittämistä. Se merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä. Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä, vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi oikeassa karvassaan, — maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.

Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen, totuuden, josta nousee koko totinen, totuuden hengen siittämä, nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat kehittäneet lustetta runsain määrin.

Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat, olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka hitaammalta näyttävä, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät, on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.

Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia, joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta, jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.

Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat kristittyjä — että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset, vapaauskojat ja pakanat — että tuskin saattaa odottaakaan, että he edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.

Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä, eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He tuntevat omassatunnossaan — he ovat varmoja siitä — etteivät ole tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman. Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat, niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia — ja vieläpä rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat. Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.

Mutta samalla tavalla kuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17), samoin tulee tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressa tulessa, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; he eivät enää tule olemaan lustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille; ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä, minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevat kulutettaviksi nykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. — Sef. 3: 8) lakkaavat he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille järjestöilleen.

Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: " Silloin vanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko." [Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.

Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaan totiset israelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty (vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä), vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä polttamisajassa.

Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin 1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän. Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.

Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta — oli todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33 j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli kieltänyt — Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874 Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun 1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella — tällä kertaa hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka näkymättömänä ihmisille.

Se mitä Herramme teki, kun hän siellä muutamana tuntina esikuvallisesti toimi Israelin kuninkaana, on hyvin syvä merkityksellinen meihin nähden, sillä se ilmaisee ja esikuvaa eittämättömästi sen, mitä on odotettavissa täällä. Mitä hänen nähtiin esikuvallisesti tekevän siellä, niinkuin esim. että hän ratsasti aasilla Jerusalemiin kuninkaana ja että hän ruoskilla ajoi ulos temppelistä rahanvaihtajat — tunnemme uudelleen tapahtuvan täällä suuremmassa määrin, vaikka kuningas, nuoraruoska ja kuninkaallisen vallan julistaminen nyt ilmaistaan vallan toisella tavalla, ja ainoastaan uskon silmälle. Mutta juutalainen esikuva on omiaan kiinnittämään huomiomme tämän täyttymiseen, mitä emme muutoin saattaisi käsittää. Esikuvallisen Kuninkaan ensimäinen toimenpide oli, että hän hylkäsi Israelin kirkollisena kansana kokonaisuudessaan, arvottomana tulemaan hänen Valtakunnakseen tai kauemmin kohdeltavaksi hänen erikoisena perintö-osanaan. Tämä ilmaistiin seuraavin sanoin: "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profetat ja kivität luoksesi lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, teidän huoneenne jää teille autioksi!" Matt. 23: 37—39.

Sovitettuna nykyiseen elonkorjuuseen opettaa tämä, että samoin kuin esikuvallinen Israel vuonna 33 j.K., senjälkeen kun Jumala 1845 vuoden aikana suosionosotuksien, nuhteitten, kurituksen j.n.e. kautta oli tunnustanut sen kansakseen, tuli Kuninkaan hylkäämäksi, koska se kolmen ja puolen vuoden koetuksen ja tarkastuksen perästä havaittiin arvottomaksi; niin tulisi nykyisessä elonkorjuussa, samanlaisen kolmen ja puolen vuoden tarkastuksen jälkeen ja samanlaisen 1845 suosion- ja kurituksen-vuoden kuluttua, nimikristillisyys Kuninkaan hylkäämäksi, arvottomaksi saamaan minkäänlaisia suosionosotuksia hänen puoleltaan taikka mitään hyväksymistä häneltä.

Mutta niinkuin nimellisen, luonnollisen Israelin hylkääminen, ei merkinnyt kenenkään "oikean israelilaisen", jossa ei vilppiä ollut, henkilökohtaista hylkäämistä, vaan mieluummin vielä suurempaa suosiota sellaisia kohtaan, (jotka vapautettiin "sokeista taluttajista" ja opetettiin täydellisemmin uusien hengellisten puhetorvien — apostolien kautta) on meidän tässä odotettava samaa. Hengelliset suosionlahjat, joita ennen annettiin nimelliselle joukolle, kuuluvat tästä lähin ainoastaan uskollisille ja tottelevaisille. Tämän jälkeen ei valoa, sitä mukaa kuin aika on sille tullut, eikä "ruokaa oikeaan aikaan uskon huonekunnalle", ole odotettava tulevaksi entisten välikappalten kautta edes vähimmässäkään määrässä, vaan uskollisten yksityisten kautta, jotka ovat ulkopuolella langenneita, hyljättyjä järjestöjä.

Opetusvirkansa kuluessa aina siihen aikaan asti, jolloin hän Kuninkaana hylkäsi juutalaisten järjestelmän, hyväksyi Herramme kirjanoppineet ja fariseukset kansan oikeudenmukaisiksi opettajiksi, vaikkakin hän usein nuhteli heitä ulkokullaisuudesta ja kansan pettämisestä. Tämä ilmenee Herran sanoista (Matt. 23: 2, 3) — "Mooseksen istuimelle kirjanoppineet ja farisealaiset ovat istuutuneet. Sentähden, kaikki mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee". Samoin ovat, jonkun aikaa, nimikristillisyyden suuret uskonnolliset johtajat pappeinkokouksissa, neuvottelukokouksissa, kirkolliskokouksissa, j.n.e. jossain määrin istuneet Kristuksen istuimella kansan opettajina, niinkuin juutalainen sanhedrim kerran istui Mooseksen istuimella. Mutta niinkuin vuoden 33 j.K. jälkeen Herramme ei enää missään suhteessa hyväksynyt kirjanoppineita ja fariseuksia, ja nämä eivät enää olleet totisten israelilaisten opettajia, vaan Jumala itse opetti heitä toisten, halvempien, arvonimiä puuttuvien, mutta kumminkin arvokkaampien kautta, joita herätettiin kansan keskuudesta, ja joita Jumala erityisesti opetti, täytyy meidän odottaa löytävämme, ja löydämmekin sellaista tässä vastaavassa elonkorjuussa.

Kuninkaanviran ottaminen vuonna 33 j.K. ja Herramme ensimäinen virkatoimi, luonnollisen Israelin kansallisen seurakunnan hylkääminen, kaikkien, molempien aikakausien silmiinpistävien vastaavaisuuksien yhteydessä, osottaa selvästi, että vastaavana aikana tässä nykyisessä elonkorjuussa, s.o. vuonna 1878, salaperäinen Baabeli, toisella nimellä kutsuttu kristikunnaksi, juutalaisuuden vastakuva, tuli erotetuksi; ja siellä kuului sanoma: "Kukistui, kukistui se suuri Babylon ja joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssijaksi". — Ilm. 18: 2. 4

Kukistuminen, vaivat, hävitys, y.m. joiden ennustettiin kohtaavan salaperäistä Baabelia, varjostuivat edeltäpäin suuressa hädässä ja kansallisessa hävityksessä, joka kohtasi luonnollista Israelia ja joka päättyi tämän kansan täydellisellä kukistumisella vuonna 70 j.K. Ja kukistumisen aika oli myöskin vastaava; sillä siitä ajasta kuin Herramme sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", vuodesta 33 j.K., vuoteen 70 j.K. oli 36 1/2 vuotta; ja samoin on vuodesta 1878 j.K. vuoden 1914 loppuun 36 1/2 vuotta. Ja vuoden 1914 loppuessa on se, jota Jumala nimittää Baabeliksi ja ihmiset nimittävät kristikunnaksi, kokonaan hävinnyt, niinkuin ennustuksista jo on osotettu.

Juutalaisuus oli Jumalan määräämä esikuva Kristuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan ja järjestämään kaiken; niinmuodoin oli juutalaisuus, niinkuin pitikin, kirkon ja valtion, uskonnollisen ja yhteiskunnallisen hallituksen yhdistys. Mutta, niinkuin jo olemme osottaneet, ei evankelinen seurakunta saisi missään suhteessa olla sekaantunut, tai missään suhteessa olla minkäänlaisessa tekemisessä maailman hallituksen kanssa, ennenkuin hänen Herransa, kaikkien kuninkaitten Kuningas, tulee, ottaa hallitusvallan ja korottaa hänet morsiamenaan ottamaan osaa tähän vanhurskauden hallitukseen. Koska ei välitetty Herran sanasta, vaan seurattiin inhimillistä viisautta, inhimillisiä oppeja ja suuntia, järjestettiin suuri järjestelmä, jota nimitetään kristikunnaksi ja joka käsittää kaikki hallitukset ja uskontunnustukset, jotka tunnustavat olevansa Kristuksen (mutta ovat kurja jäljennös Kristuksen totisesta Valtakunnasta) kokoonpantuna ennen aikojaan ja ilman Herraa kerrassaan kelvottomista aineksista. Baabelin kukistumista kelvottomana kirkkovaltiojärjestelmänä ja arvokkaan nisun ulosottamista sieltä saattaa sentähden hyvin valaista, niinkuin valaistaankin juutalaisuuden kukistumisella.

Nimi Baabeli merkitsi alkujaan Jumalan porttia; mutta jälkeenpäin tuli se, ivallisesti, merkitsemään sekaannusta tai hämmennystä. Ilmestyskirjassa käytetään tätä nimeä erityisesti nimikristillisestä seurakunnasta, joka, oltuansa porttina kirkkauteen tuli portiksi eksytyksille ja hämmennyksille, kurjaksi sekotukseksi, jossa pääasiallisesti on lustetta, ulkokullattuja — sekaantunut joukko maailmallisia tunnustajia, joiden joukkoon Herran jalokivet ovat haudatut ja heidän oikea kauneutensa ja loistonsa peittynyt. Vertauskuvallisessa ennustuksessa käytetään Baabeli sanaa joskus ainoastaan Rooman kirkosta, jota nimitetään "suureksi Baabeliksi, porttojen äidiksi". Nimitys saattoi kuulua vuosisatoja ainoastaan sille, niin kauan kuin se oli ainoa sekaannusjärjestelmä, eikä tahtonut sietää muita; mutta toisia kirkkojärjestelmiä, ei niin suuria kuin "äiti" eikä myöskään niin jumalattomia, eikä niin perinpohjin vääriä, nousi siitä erilaisten, vaikka epätäydellisten puhdistuspyrintöjen seurauksena. Koska eksytykset, luste ja mailmallisuus suureksi osaksi ovat vallalla näissäkin, käytetään Baabeli nimitystä yleisenä eli perhenimenä kaikille nimikristillisille järjestelmille, eikä se nykyään tarkota ainoastaan Roomalaista kirkkoa, vaan myöskin kaikkia protestanttisia lahkoja; sillä kun paavikunta lasketaan pääjärjestelmäksi, täytyy meidän pitää erilaisia protestanttisia järjestelmiä, jotka johtuivat siitä, tyttärinä — asianlaita, jonka protestantit yleisesti, jopa ylpeydelläkin mainitsevat.

Ennenkuin elonkorjuuaika tuli, tekivät monet Jumalan kansasta suuressa Baabelissa sen huomion, että sen todellinen vallalla oleva luonne oli karkeasti antikristillinen (erityisesti valdolaiset, hugenotit ja kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistajat); ja he kiinnittivät huomion siihen sekä erottautuivat pääjärjestelmästä ja johtivat kanssaan toisia, joista monet olivat lustetta; niinkuin profetta oli ennustanut, sanoen: "useat liittyvät heihin liehakoitsemalla" (Dan. 11: 34). Tässä olivat ne eroittautumiset, jotka johtuivat valtiollisista opinmyrskyistä elonkorjuun edellä. Näissä leireissä muodosti yhä edelleen vallalla oleva luste toisia, vaikka vähemmin pahoja, baabelilaisia järjestelmiä.

Vaikka nisu siten tuon tuostakin koetti vapautua lusteen painosta (ja erityisesti karkeimmista eksytyksistä, jotka ravitsivat ja toivat esille lustetta), ja vaikka sillä olikin siunausta näistä ponnistuksista, oli se kuitenkin yhä edelleen sen vaikutuksen alaisena, yhä edelleen sekotettu suuren luste-aines enemmistön kanssa. Mutta nisun tähden ulottui Jumalan suosio näihin sekaantuneihin ryhmiinkin eli baabelilaisiin järjestelmiin; eikä ennen kuin Jumalan aika tuli täydellisen ja lopullisen erottamisen suorittamiseksi — elonkorjuussa, 1878 — näitä järjestelmiä kokonaan syösty kaikesta suosiosta ja tuomittu lopulliseen häviöön, eikä Jumalan kansaa niin selvästi ja varmasti kutsuttu niistä pois. Jo aivan aikakauden alussa varotettiin Jumalan kansaa Antikristuksen petoksista ja neuvottiin pysymään erossa niistä, ja kumminkin, heidän koetuksekseen ja koettelemuksekseen sallittiin heidän jossain määrin tulla petetyiksi ja enemmän tai vähemmän sekaantua niihin. Jokainen herääminen näkemään kristinuskon vastaisia periaatteita, oppeja ja tekoja, mikä johti uskonpuhdistushankkeisiin, koetteli ja tutkisteli nisuluokkaa ja oli omiaan puhdistamaan sitä enemmän ja enemmän Antikristuksen saastutuksista. Mutta tämä viimeinen koetus ja tämä varma kutsu näiden järjestelmien täydellisen hylkäämisen yhteydessä, jotka järjestelmät eivät enää tule saamaan jumalallista suosiota (niinkuin ne ennen olivat saaneet nisun tähden, joka niissä oli), tulee juuri aiheuttamaan nisuluokan lopullisen erottamisen kaikista antikristillisistä järjestelmistä ja periaatteista. Totuudet, joista nämä järjestelmät ennen pitivät kiinni, alkavat nyt nopeasti luisua pois heiltä, ihmisten oppien syrjäyttäminä, oppien, jotka repivät alas jokaisen jumalallisen totuuden aineksen; ja nautinnonhimo ja maailmanhenki syrjäyttävät nopeasti elävän jumalanpelon ja hurskauden.

Samalla kuin selitetään, että Baabeli on kukistunut, tulee myös kutsu kaikille niille Jumalan kansasta, jotka vielä ovat siellä, lähtemään ulos — "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä". (Ilm. 18: 4.) Sanoissa "Baabeli kukistui; lähtekää siitä ulos, Te minun kansani", lausuttiin selvästi kaksi ajatusta, jotka tulisi selvästi ja varmasti muistaa. Ne ilmaisevat, että oli aika, jolloin Baabeli ei ollut langennut pois jumalallisesta suosiosta; että sillä vielä oli jonkun aikaa jonkinlaista suosiota jälellä sekotetusta luonteestaan huolimatta; että kuinka paljon eksytyksiä se omasikaan, ja kuinka vähän siinä ilmenikään Kristuksen henkeä, ei se kumminkaan ollut kokonaan ulossuljettu Jumalan suosiosta ennenkuin elonkorjuun erotusaikana. Ne ilmaisevat, että tulee aika, jolloin Baabeli äkkiä ja kokonaan hyljätään, jolloin kaikki suosio tulee ainaiseksi lakkaamaan, jolloin rangaistustuomiot tulevat seuraamaan — juuri sellaisen hylkäämisen ajan olemme osottaneet tulleen vuonna 1878. Ne ilmaisevat myöskin että Baabelin hylkäämisaikana monet Jumalan kansasta olisivat Baabelissa ja yhtyneenä siihen; sillä Baabelin hylkäämisen eli suosiosta lankeemisen jälestä näitä kehotetaan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani".

Erotus monien viimeksi kuluneiden neljänsadan vuoden kuluessa vähitellen tapahtuneiden uskonpuhdistusliikkeiden ja tämän lopullisen erottamisen välillä pitäisi selvästi näkyä; edelliset olivat Jumalan sallimia kokeita Baabelin puhdistamiseksi, jälkimäisen merkitessä, että kaikki toivo sen uudistamisen suhteen on mennyttä — "Kultainen malja oli Baabel Heran kädessä, koko maailmaa juovuttavainen. Sen viinistä ovat kansat juoneet, sentähden ovat kansat hullaantuneet [juopuneet sen eksytyksistä]. Äkisti kaatui Baabel ja musertui. Voivotelkaat hänen tähtensä! Ottakaa balsamvoidetta hänen haavallensa, kukaties hän paranee. Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hänet ja menkäämme jokainen omalle maallensa [totiseen seurakuntaan tai maailmaan, joko toiseen tai toiseen, aina sen mukaan mihin huomaa kuuluvansa, nisuun tai lusteeseen], sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 51: 7—9. Vertaa Ilm. 17:4; 14: 8; 18:2, 3, 5, 19.

Parantumaton Baabel on nyt tuomittu hävitettäväksi: koko järjestelmä — järjestelmien järjestelmä — on hyljätty, kaikki Jumalan kansaan kuuluvat, jotka eivät ole sopusoinnussa sen väärien oppien ja tapojen kanssa, ovat nyt kutsutut erottautumaan siitä. Profetta ilmaisee tämän hylkäämistuomion syyn, ja senkin miksi muutamat eivät ymmärrä sitä, sanoen: —

"Haikarakin taivaan alla tietää aikansa, ja mettinen ja pääskynen ja kurki huomaavat tuloaikansa, mutta minun kansani ei tiedä Herran oikeutta. [He eivät näe, että elonkorjuuaika, jolloin nisu täydelleen ja kokonaan erotetaan ruumenista ja lusteesta, on tuleva. Tässä he osottavat vähemmän älyä kuin muuttolinnut.] Kuinka te sanotte: viisaita me olemme, ja Herran laki on meillä [kun ette osaa erottaa elonkorjuuaikaa ja armotalouden vaihdosta, joiden aika on tullut]? Totisesti, valhetta vain kirjotti kirjanoppineiden valhekynä [koska Herran sana, jonka hän on antanut profettainsa ja apostoleinsa kautta, tehdään tyhjäksi ja syrjäytetään huomioonottamatta, ja uskontunnustukset, joita muovailtiin menneisyydessä, 'pimeinä aikakausina', ovat pimeässä vaeltavien valottomia lyhtyjä]. Häpeään joutuvat viisaat(?) [oppineet]; he hämmästyvät [kun heidän suosimansa inhimilliset suunnitelmat ovat menneet myttyyn] ja vangitaan. Katso he hylkäsivät Herran sanan, ja mitä viisautta heillä olisi [nyt]? [Vertaa Jes. 29: 10.] Sentähden annan minä heidän vaimonsa [seurakunnat] muukalaisille; ja heidän [työ] peltonsa valloittajille; sillä pienestä suureen asti he väärää voittoa ahnehtivat profetasta [puhujasta] pappiin [seurakunnan paimeneen] asti he kaikki petosta tekevät. [Vertaa Jes. 56: 10—12; 28: 14—20.] Ja he parantavat minun kansani tyttären [nim. Siionin, Baabelin] haavan helpoimmiten, sanoen: 'rauha, rauha!' vaikkei rauhaa olekaan [syystä että koko hänen järjestelmänsä sairastaa ja vaatii perinpohjaista puhdistamista Jumalan sanan lääkkeellä, totuudella]. He ovat joutuneet häpeään, sillä he tekivät kauhistusta; kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä, eivätkä tiedä olla häpeissänsä. Sentähden he[opettajat] kaatuvat kaatuvain joukossa; heidän etsikkoaikanansa [tai tarkastuksessa — 'elonkorjuussa'] he kompastuvat, sanoo Herra. Minä kokoan ja tempaan heidät pois, sanoo Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä fiikunoita fiikunapuussa, ja lehtikin on lakastunut; ja asiat, jotka minä annoin heille [kaikki jumalalliset suosionosotukset ja edut] poistuvat heiltä." — Jer. 8: 7—13, engl. k.

Seuraava värssy osottaa, että monet hyljätyistä tulevat huomaamaan tulevat vaikeudet, mutta sittenkään eivät näe todellista syytä. He tulevat sanomaan: Lyöttäytykäämme yhteen ja menkäämme varustettuihin kaupunkeihin [hallitusten turviin] ja olkaamme ääneti (ruots. k.). He huomaavat tavalla tai toisella, ettei järki eikä Raamattukaan anna minkäänlaista tukea heidän väärille opeilleen ja että on viisainta pysyä ääneti vanhojen ennakkoluulojen varjossa ja niin kutsuttujen kristittyjen hallitusten turvissa. Heidät esitetään tässä aivan todenmukaisesti sanovana: "Meidän Jumalamme saatti meidät vaikenemaan ja juotti meitä myrkkyvedellä" (ruots. k.). Ainoa virkistys, jonka voivat saada on sekottamansa kalkki (katkeran eksytyksen, "riivaajaisten oppien" myrkky, sekotettuna puhtaalla elämän vedellä, Jumalan sanan totuudella). Eivätkö sellaiset, jotka kuuluvat Baabeliin ja rakastavat sitä, ja jotka siitä syystä eivät ole valmiit tottelemaan käskyä: "Lähtekää sieltä ulos", ole pakotetut juomaan sitä kalkkia, jonka he itse ovat sekottaneet? Eivätkö sellaiset tule pakotetuiksi tunnustamaan oppiensa vääryydet? Varmasti tulevat he tekemään sen; ja he tulevat perinpohjin inhoamaan niitä. Sitä seuraava värssy puhuu heidän pettyneistä toiveistaan, kun odottivat voivansa katkerilla (myrkkyvesi-) opeillaan kääntää maailman ja saada aikaan tuhatvuotisen valtakunnan. He sanovat: "Odotettiin rauhaa, eikä mitään hyvää tullut; paranemisen aikaa, ja katso, hämmästys tuli!" Nimellisen Siionin sairaus tulee pian pahenemaan aina hänen etsikko- ja hylkäämis-ajastansa asti, jolloin "totiset israelilaiset", totellen jumalallista lupausta, alkavat lähteä ulos nimellisistä järjestelmistä.

Muutamat ovat ihmeissään, ettei Herra pane toimeen vielä suurempaa uskonpuhdistusta kuin mitä kaikki entiset ovat olleet, jotka ovat osottautuneet turhiksi ja lyhytaikaisiksi. He kysyvät: Miksei hän vuodata siunaustansa kaikkien suurten lahkojen yli ja yhdistä niitä kaikkia yhdeksi, tai jonkun erityisen yli ja puhdista sitä kuonasta, ja vedä kaikkia siihen. Mutta, kysymme, miksi ei sitten myöskin yhdistää kaikkia maailman valtakuntia yhdeksi, ja puhdistaa se?

Kaikille Jumalan lapsille tulisi olla tarpeeksi tietäessään, ettei sellainen ole hänen ilmottamansa suunnitelma. Ja jos vielä hiukankaan ajattelemme asiaa Jumalan sanan näkökannalta, huomaamme heti sellaisen ehdotuksen järjettömyyden. Ajatelkaa niiden lukumäärää, jotka kuuluvat niin sanottuun kirkkoon eli seurakuntaan (neljä sataa miljoonaa) ja kysykää itseltänne: Kuinka monet näistä saattanevat itse väittää olevansa täysin vihkiytyneitä, ruumiineen, sieluineen, Herralle ja hänen suunnitelmansa palvelukseen? Oma havaintonne on vievä teidät siihen johtopäätökseen, että "nisun" erottaminen "lusteesta" poisraivaamalla luste jättäisi joka tapauksessa ainoastaan pienen kourallisen jälelle suurimpiinkin kirkkoihin ja katedraaleihin.

Syy, miksi Jumala ei rupea puhdistamaan nimellisiä järjestelmiä on se, että vaikka niitä puhdistettaisiin kuinka paljon hyvänsä, ei puhdistaminen tekisi kumminkaan suurta vihkiytymätöntä joukkoa, "kristikuntaa", kaikkine yhteiskunnallisine ja kirkollisine järjestelmineen soveliaiksi hänen työlleen, joka nyt on alkava maan päällä. Viimeksi kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana on hän valinnut todellisesti vihkiytyneitä, arvollisia, ja kaikki, mikä vielä nykyään on tehtävä, on valita niitä nykyään elävien samanlaisesta luokasta — ja ne ovat hyvin harvat — koska ainoastaan enää muutamia puuttuu tehdäkseen ennakolta määrätyn Kristuksen ruumiin jäsenluvun täydelliseksi.

Syy miksi Jumala syrjäyttää kaikki inhimilliset järjestöt eikä puhdista parhainta niistä ja kutsu jäseniä kaikista muista siihen, nykyhetkellä, osotetaan sen tavan kautta, jolla Herramme kohteli erilaisia juutalaisia lahkoja elonkorjuussa eli heidän armotaloutensa lopulla; sillä silloin niinkuin nytkin, hyljättiin ne kaikki, ja "totiset israelilaiset" kutsuttiin ulos niistä kaikista, vapauteen, ja opetettiin tuntemaan Jumalan tahto erilaisten valittujen astiain kautta, jotka Jumala itse on valinnut.

Valaistessaan tätä ainetta juutalaisille esiintoi Herra kahdessa vertauksessa menettelytapansa viisauden: ensiksi, vanhan vaatekappaleen paikkaaminen uudella tilkulla, tekisi vaatteen huonouden ainoastaan huomattavammaksi, ja näiden erilaisen vahvuuden johdosta tulisi repeämä yhä suuremmaksi; toiseksi, jos uutta viiniä kaadettaisiin vanhoihin leileihin, joista kaikki venyväisyys ja joustavuus olisi hävinnyt, olisi tämä pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi, sillä seurauksena olisi ettei ainoastaan vanhat viinileilit äkkiä repeäisi ja turmeltuisi, vaan että arvokas uusi viinikin menisi hukkaan.

Herramme uudet opetukset olivat uutta viiniä, juutalaisten lahkojen ollessa vanhoja viinileilejä. Otaksu, että Herramme olisi liittynyt yhteen näistä lahkoista ja alkanut uudistamistyönsä siinä; mikä olisi ollut seuraus? Jos uudet totuudet olisivat tulleet vastaanotetuiksi, olisivat ne kokonaan hajottaneet lahkon, siitä ei ole epäilemistäkään. Sen järjestön voima, joka suureksi osaksi perustui lahko-ylpeyteen ja pysyi koossa eksytysten, taikauskon ja inhimillisten perimätietojen kautta, olisi kohta tullut hävitetyksi, ja uudet opit olisivat jääneet puille paljaille — ja sitäpaitsi olisivat tämän vanhan lahkon kaikki vanhat eksytykset ja perimätiedot estäneet ja painostaneet sitä, ja maailman mielestä ylipäänsä olisi sen pitänyt vastata lahkon entisistä elämänvaiheista.

Samasta syystä Herra tässä, nykyisessä elonkorjuussa, totuuden täydellisemmän valon virratessa esille tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa ei pane sitä paikaksi mihinkään vanhaan järjestelmään tai kaada sitä uutena viininä vanhoihin leileihin. Ensiksikin, koska ei niistä yksikään ole siinä kunnossa, että sitä saattaisi paikata, tai että se voisi ottaa vastaan uudet opit. Toiseksi, koska uudet opit, jos ne otettaisiin vastaan, pian alkaisivat käydä, ja kehittäisivät voiman, joka pian hajottaisi minkä lahkon tahansa, kuinka perusteellisesti järjestetty ja yhdistetty se olisikaan. Jos kokeiltaisiin kaikkien kanssa, toinen toisensa jälkeen, olisi tulos aina sama, ja lopulta ei uudella viinillä (uusilla opeilla) olisi mitään astiaa jossa se pysyisi ja säilyisi.

Herramme seuraava menettelytapa ensimäisessä tulemisessa oli oikea ja paras. Hän teki kokonaan uuden puvun uudesta kankaasta ja kaatoi uuden viinin uusiin leileihin, s.o., hän kutsui ulos oikeat israelilaiset (jotka eivät olleet lahkolaishenkisiä), ja uskoi heille totuudet, joiden aika oli tullut. Niinpä nytkin; hän kutsuu ulos hengellisestä Israelista ne, jotka isoavat totuutta; ja heidän on otettava vastaan totuus sillä tavalla kuin Herra itse tahtoo, ja sydämestään toimittava yhdessä hänen kanssaan hänen suunnitelmissaan, välittämättä mikä tai kuinka monta vanhoista viinileileistä syrjäytetään ja hyljätään sopimattomina kestämään sitä. Iloitkaa mieluummin, että teidät pidetään arvollisina saamaan tämän nykyisen totuuden viini todistukseksi itsellenne, ja niin pian kuin olette koetelleet sitä, ottakaa se vastaan ja toimikaa sen mukaisesti ilolla.

Ne, jotka ensimäisessä tulemisessa ensin tahtoivat ottaa selvää etevien lahkolaisten mielipiteistä, seurata heidän johtoaan, ja ne jotka kysyivät: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen", eivät saaneet totuutta, koskapa olivat mieluummin ihmisten seuraajia kuin Jumalan; sillä etevät lahkolaiset sinä aikana eivät ottaneet vastaan Kristuksen oppia, ja sama luokka on aina ollut ja on vieläkin mitä sokeimpana sokeiden taluttajana. Sen sijaan että ottaisivat vastaan totuuden ja tulisivat siunatuiksi, "lankeevat" he koetuksen aikana. Vanha puku ja vanhat viinileilit ovat niin epäkunnossa, että ovat kokonaan kelvottomat käytettäväksi.

Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat, j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen totuuden syrjäyttämiseen, niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet tietää, että Baabel on kukistunut — on hyljätty. Senjälkeen, jos vielä jäävät sinne, lasketaan heidät siihen kuuluvaksi, siitä syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksi osallisiksi sen synteihin ja ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka kohtaavat sitä. — Katso Ilm. 18: 4.

Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan, että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää, sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä, jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä. Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.

Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus" vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja hallitessaan kansaa: —

YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ. Parlamentti-raportti annettu 1873.

Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.

Roomalaiskatolisia………………. 1,500,000 Englannin valtiokirkko…………… 6,933,935 Eriuskoisia [muita protestantteja kuin episkopaleja]……………. 7,234,158 Vapaa-uskojia…………………… 7,000,000 Juutalaisia…………………….. 57,000

Koko luku rikoksellisia vankiloissa.

Roomalaiskatolisia…….. 37,300 Englannin valtiokirkko…. 96,600 Eriuskolaisia…………. 10,800 Vapaa-uskojia…………. 350 Juutalaisia…………… 0 145,050

Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.

Roomalaiskatolisia……………… 2,500 Englannin valtiokirkko………….. 1,400 Eriuskolaisia………………….. 150 Vapaa-uskojia………………….. 5 Juutalaisia……………………. 0

Rikoksellisten suhde.

Roomalaiskatolisia…………. 1 joka 40:stä Englantilainen valtiokirkko…. 1 " 72:sta Eriuskolaisia……………… 1 " 966:sta Vapaa-uskojia……………… 1 " 20,000:sta

Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] — yhteyttä maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti olevansa Jumalan valtakunta pystytetty hallitsemaan voimassa ja suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä; ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä — surujen miehiä, kärsimysten tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan — vitsausksista, jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.

Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään — uskonnollisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten, reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.

Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, jottette… saisi tekin hänen [tulevista] vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm. 7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako maata eikä merta eikä puita, ennenkuin olemme PAINANEET LEIMAN Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa: "Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin [liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä, ulossyöstyä Baabelia.

Ja että tämä tieto tulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan Jumalan kansan tottelevan tähän tietoon perustuvaa käskyä: "Lähtekää ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi leimatut otsiinsa — ymmärrys valaistu — Jumalan suunnitelmasta, ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.

Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä — hänen sanansa kautta — käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan — muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä, ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe yhtäpitäväisyyttä siinä — kuten myöskin Herran selityksessä, jonka mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa? Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan tai mitä ikänänsä — älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan Herraan ja ole hyvässä turvassa.

Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta, tulemme suoraan Herramme luokse, jotta hän opettaisi ja ravitsisi meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen tahtonsa, ja voidaksemme seisoa eikä kaatua Baabelin kanssa.

Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" — eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat monet jo vajoamaisillaan alas — he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon, ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta, eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa — hänen ristinsä. He väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä kirouksen että Välimiehen.

Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli koettelemiseen pikemmin kokonaisuuteen kuin yksityisiin jäseniin nähden. Sen hengellinen luokka — papit, kirjanoppineet ja fariseukset — edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina; harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan, mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.

Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta — hänen oppinsa ja ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.

Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa, huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen, josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: " Katso, ettet sano tästä kellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi HEILLE". Todistus oli salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen tieto heidän " neuvosmiehilleen ", jotka edustivat koko juutalaista seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.

Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta varten valmistettu kansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi " omana kansanaan " siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he eivät saattaneet ymmärtää, ettei meidän tarvitsisi ajatella, että hän oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan nähden.

Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis, halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan kohtuullista, että se alistettiin koetuksen alaiseksi, ennenkuin Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi kaikki maan sukukunnat. — Gal. 3: 16, 27—29, 14.

Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3: 26.) " Oli välttämätöntä, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan osallisuuteen] ensiksi puhuttaisi teille ", sanoi Paavali puhuessaan juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, — seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle pakanalle — oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna, "toteutettiin tämä koetus rutosti" — eikä heidän vahingokseen vaan edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli tullut julkisesti tarjoutua heille Kuninkaana ratsastaen aasilla heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon" loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn järjestelmän kansaa, yksityisiä varten — ennenkuin uuden armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: — " alkaen Jerusalemista." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi tien — niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan; sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa, joka estää häntä käyttämästä hyväkseen lahjana Kristuksen kautta siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.

Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen, jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään "Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää olevansa Aabrahamin totinen hengellinen siemen ja olevansa valmis, sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka odotti henkilökohtaista Messiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta. Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden käännynnäisen".

Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19—21) ovat taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi. Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan" "hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan — pettäen itsensä sekä kansan — että heidän lähetysharrastuksensa ovat juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita Raamattu kuvaa.

Tämän harhaluulon perustuksena on sekin, että lisääntynyt tieto ja matkustaminen edes ja takasin maan päällä, jotka kuuluvat tähän "Hänen valmistuksensa päivään", ovat olleet erittäin suotuisat sivistyneitten kansojen kaupan laajentamiselle ja sitä seuraavalle maallisen varallisuuden lisääntymiselle. Kunnian kaikesta tästä ottaa Baabel kylmäverisesti itsellensä ja osottaa kaikkien näiden etujen olevan tuloksia kristillistyttävästä ja elähdyttävästä vaikutuksestaan. Se osottaa ylpeydellä Isonbritannian "kristillistä kansaa" ja sen rikkautta ja varallisuutta kristillisten periaatteittensa tuloksena. Mutta millä kannalla ovat asiat? Jokainen edistysaskel, jonka tämä tai mikä muu kansa tahansa on ottanut, on aina käynyt käsi kädessä ponnistuksien kanssa, jotka ovat tarkottaneet irtautumista Baabelin ikeen sorrosta. Samassa suhteessa kuin Isobritannia on irtautunut paavillisen sorron kahleista, on se menestynyt; ja samassa suhteessa kuin se yhä edelleen on suosinut ja vastaan ottanut vaikutuksia paavilaisista opeista kirkon ja valtion yhdistämisestä, Jumalan määräämästä kuninkaallisesta ja papillisesta sortovallasta, ja alistunut ahneuden ja itsekkäisyyden hirmuvallan alle, samassa suhteessa se myös vielä on alennuksen tilassa.

Kullanhalu ja vallanhimo olivat voimia, joiden kautta pakanallisten maitten satamat vastahakoisesti avattiin niin kutsuttujen kristittyjen kansojen kaupalle, englantilaiselle ja saksalaiselle rommille ja opiumille ja amerikkalaiselle whiskeylle (viinalle) ja tupakalle. Rakkaus Jumalaan ja pakanakansojen siunaaminen ei saanut minkäänlaista tilaa näissä harrastuksissa. Tässä on vähäpätöiseltä näyttävä kertomus meidän aikamme historiasta, joka saattanee niinkutsuttujen kristikansojen omattunnot, jos heillä omiatuntoja on, vavahtamaan. Länsi Afrikassa olevan Nupen muhamettilainen emiri, lähetti äskettäin seuraavan sanoman piispa Crowtherille, joka kuului Niger lähetykseen: —

"Tämä ei ole mikään suuri asia; se koskee vaan barasaa [rommia]. Barasa, barasa, barasa! Se on hävittänyt meidän maamme; se on hävittänyt kovasti meidän kansaamme; se on tehnyt kansamme hulluksi. Minä pyydän sinua, Malam Kip, älä unohda tätä kirjelmää; sillä me pyydämme kaikki, että hän [Crowther] anoisi että suuret papit [Anglikanisen kirkkolähetysseuran toimikunta] pyytäisivät Englannin kuningattaren [Englannin kirkon pään] estämään barasan kuljetuksen tähän maahan."

"Jumalan ja profetan tähden! Jumalan ja profetan, Hänen lähettiläänsä tähden, täytyy hänen auttaa meitä tässä asiassa — barasan suhteen. Tervehtikää häntä, että Jumala siunaisi häntä työssään. Tämä on suullinen sana Malikelta, Nupen emiriltä."

Lausuessaan mielipiteensä tästä, sanoo baptistilehti: —

"Tämä vaatimaton neekerihallitsija ilmaisee tässä kirjeessä kansastaan sellaisen huolenpidon, jommoista kristityt yksinvaltiaat ja hallitukset eivät ole vielä osottaneet; sillä kukaan kristitty hallitsija eikä kukaan Yhdys-Valtain presidentti ole koskaan vielä tehnyt sellaista anomusta kansansa puolesta. Ei missään valtaistuinpuheessa parlamentin avajaisissa, ei missään presidentin tervehdyspuheessa, ole koskaan sellaista paikkaa vielä tavattu. Häpeä kristityille hallitusmiehillemme! Voitto, kirottu kullan nälkä, on kauppiaitten laki; ja nämä ovat hallituksen lemmikkejä ja herroja."

Koska niin on, tahdomme totuuden nimessä kysyä: Miksi kutsutaan näitä hallituksia kristityiksi? Ja Yhdys-Valtain hallitus ei tee mitään poikkeusta muista, kun niin monet yhä vaan kutsuvat sitä kristityksi hallitukseksi, vaikkei se tosin itse innokkaitten lahkolaisten kehoituksistakaan huolimatta oikeastaan tunnusta tuota ansaitsematonta arvonimeä. Bostonista lähetetään alituisesti mahdottoman suuria laivanlastillisia rommia Afrikaan ilman minkäänlaista estettä hallituksen puolelta, vieläpä sen täydellä suostumuksella, sen myöntäessä oikeuksia kymmenille tuhansille omille kansalaisilleen tuon vihatun "tuliveden" valmistamiseksi ja anniskelemiseksi, joka tehdään kahta vertaa vahingollisemmaksi ja viettelevämmäksi niin kutsutun rektifikationin kautta, se on lisäämällä siihen lain myöntymyksellä vahvimpia myrkkyjä. Kaikkea tätä, ja paljon enempääkin pitävät "kristityt" valtiomiehet ja niin kutsuttujen kristikansojen hallitsijat oikeana ja puollustavat sitä, hankkiakseen tuloja — pitäen helpoimpana keinona siten kerätä kansalta osa valtion tarpeellisten menojen täyttämiseksi tarvittavista varoista. Tämä on varmasti kunnian alttiiksi antamisen alhaisin ja huonoin muoto. Jokaisen ajattelevan ihmisen täytyy nähdä kuinka mahdoton on sovelluttaa kristityn nimeä parhaimmallekaan nykyajan hallituksista. Yritys, saada kristityn nimi sopimaan tämän "maailman valtakunnan" luonteisiin, joita tämän maailman ruhtinas — Saatana — hallitsee ja jotka ovat "maailman hengen" läpitunkemat, on hämmentänyt kaikkien tosi-kristittyjen sydämet, joita eksytys on villinnyt otaksumaan, että maailman nykyiset hallitukset jossain suhteessa olisivat Kristuksen Valtakunta.

Canon Farrar sanoo Contemporary Review'issä: "Vanhaa petomaista ahneutta, joka oli orjakaupan tunnusmerkkinä, on seurannut vielä ahnaampi ja turmiota tuottavampi petomaisuus, josta väkijuomakauppias on tunnettu. Meidän esi-isämme riistivät Afrikan niskalta pois ruoska-ikeen; me taas olemme saattaneet alkuasukas-rodut skorpioni-ikeen alle. Me olemme avanneet Afrikan virrat kaupalle, ainoastaan kaataaksemme niihin alkoholin raivoavan, palavan virran, jonka rinnalla ei mikään helvetin virta ole veripunaisempi tai kirotumpi. Onko kansojen omatunto kuollut?"

Me vastaamme, Ei! Kansakunta ei koskaan ole ollut kristitty eikä sillä niinmuodoin milloinkaan ole ollut kristittyä omaatuntoa eikä kristillistä henkeä. Korkeintaan saattaa heistä sanoa, että valo Jumalan totisesti vihkiytyneistä lapsista on valaissut, hienostanut ja pakottanut yleisen mielipiteen jonkinlaisiin puhdistuksiin kansoissa, joissa he "loistavat kynttilöinä".

Samalla tavalla pakottivat samat kristityt (?) hallitukset Kiinan ja Japanin ottamaan vastaan yhtä kauhean kaupan heidän vakavista vastaväitteistään huolimatta. Vuonna 1840 alkoi Isobritannia Kiinaa vastaan sodan, jota kutsutaan "Opiumisodaksi", pakottaakseen Kiinan hallituksen, joka tahtoi suojella kansaansa tältä kauhealta kiroukselta, sallimaan tämän aineen maahan-tuonnin. Sota päättyi suosiollisesti perkeleen asialle. Brittiläiset sotalaivat hävittivät tuhansittain ihmisiä ja koteja ja pakottivat Kiinan pakanallisen hallitsijan avaamaan valtakunnan sille pitkälliselle kuolemalle, jonka opiumi, Kiinan juovutusaine, saa aikaan. Brittiläisen hallituksen puhdas tulo tästä tavarasta, sen jälkeen kuin kalliit kustannukset varojen ylöskannosta oli poistettu, nousivat, vuonna 1872 julkaistujen kertomusten mukaan edelliseltä vuodelta yli 37,000,000 dollariin (yli 185,000,000 Smk.) Tämä, 37,000,000 dollaria vuodessa, oli sodan johtavana vaikuttimena, suorana rakkauden vastakohtana kiinalaisten nykyiseen tai tulevaiseen menestymiseen nähden. Se pykälä sopimuksessa, joka vakuutti suojelusta kristityille lähetyssaarnaajille, oli ainoastaan herkkupala, joka viekkaasti lisättiin siihen rauhattomaan oikeutta rakastavien ihmisten omaatuntoa — antaakseen suurelle rikokselle hyväntahtoisuudesta osotetun armeliaisuuden varjon. Sopimuksen mukaan avattiin sodan lopulla muutamia satamia englantilaiselle kaupalle, ja sen jälkeen tehtiin samanlaisia sopimuksia toistenkin kansojen kanssa, ja muutamia hyviä tuloksia voitettiinkin sen kautta. Eräs niistä oli Kiinan avautuminen sivistyksen vaikutukselle. Mutta siitä asiasta, että muutamat harvat kristityt miehet ja naiset ovat esiintyneet opettaakseen kansalle jotakin vanhurskauden periaatteista, ei kunnia tule ainakaan brittiläiselle kansalle, jonka tarkotuksena oli kauppa, ja joka kullanhalusta eikä suinkaan kiinalaisten hyväksi tai Jumalan kunniaksi, alkoi epäpyhän ja oikeudenvastaisen sodan kansaa vastaan, joka ei ollut yhtä taitava tuossa perkeleellisessä taidossa.

Toisten paheiden ohella on "kristikunta" opettanut kansoille epäjumalanpalveluksen pahimmat muodot, oman itsensä, rikkauden ja vallan jumaloimisen, jonka hyväksi kristityt miehet ja kansat, oman tunnustuksensa mukaan, ovat valmiit pettämään, vahingoittamaan ja vieläpä tappamaankin toinen toisensa. Se on myöskin opettanut heille pyhien asiain rienaamista ja väärinkäyttämistä joka kielellä; sillä jokaisen laivan miehistö, joka on kristityksi tunnustautuvasta kansasta, rienaa Kristuksen nimeä. Mutta sillä aikaa kun niin kutsuttujen kristikansain vaikutus on ollut sellainen, on heistä myöskin lähtenyt muutamia jaloja ristin-sanansaattajia, todellisia Jumalan palvelijoita, sekä useita vähemmän jaloja ihmisten palvelijoita; yhteensä, kumminkin, ainoastaan kourallinen julistamaan pakanoille Kristusta ja oikeata sivistystä.

Oikeastaan eivät totiset lähetyssaarnaajat, vaan lähetysseurain herkkämieliset virkailijat kotimaassa, joilla on hyvin vähän käsitystä, ja usein hyvin vähän todellista harrastusta asian oikeaan tilaan vieraissa maissa, ja joiden mielipiteet pääasiallisesti perustuvat suureen rahasummaan, joka vuosittain kerätään ja annetaan ulos, — jotka uskovat, että pakanamaailma jo melkein on käännetty, ja että heidän ahkeroimisensa lopultakin ovat päättymäisillänsä luvattuihin tuhatvuotissiunauksiin ilman Herran toista tulemista. Lähetyssaarnaajat, jotka ovat olleet mukana eturivissä, kuulostavat ylipäänsä alakuloisilta, paitsi silloin kun saattavat elvyttää toivoansa vastoin kaikkia mahdollisia todellisuuteen perustuvia kokemuksia ja vastoin tervettä arvostelukykyä. Niinpä myönsi eräs — jumaluusopin tri J.O.K. Eving — joka oli oleskellut yhdeksän vuotta lähetystyössä Intiassa, äskettäin pidetyssä esitelmässä Nuorten Miesten Kristillisessä Yhdistyksessä Pittsburgissa, Pensylvaniassa, että sivistyksen ja lähetystyön vaikutus nykyaikana ei ollut ainoastaan pakanallisten uskontojen alasrepimistä, vaan kaiken uskonnollisen uskon poistamista, tehden kansan vapaa-ajattelijoiksi. Mutta hänen luja toivonsa on, että seuraava askel tulee olemaan uskottomuudesta kristinuskoon — järkeä vailla oleva toivo, varmastikin, niinkuin kokemus täällä, sivistyneissä maissa aivan epäilemättömästi osottaa. Me kerromme tässä otteita julkisissa lehdissä olleista selostuksista hänen luennoistaan, seuraavasti:

"Intia on suuremmassa velassa kristinuskon suoranaiselle tai välilliselle vaikutukselle kuin millekään muulle. Se on tehnyt paljon murtaakseen vanhan käsityksen aineellisista jumalista ja sen sijaan pystyttääkseen käsityksen yhdestä ainoasta korkeimmasta Jumalasta, jonka Länsimaiden [Euroopan ja Amerikan] kansat ovat omaksuneet. [Asianmukaisempaa olisi sanoa heidän vastaanottaneen ateismin tavallisen käsityksen, että nim. luonto on korkein ja ainoa Jumala.]"

"Maan 263,000,000 ihmisestä on 10,000,000 nuorta miestä, jotka puhuvat englannin kieltä, ja joita opetetaan Länsimaiden käsitteiden mukaisesti, niinkuin meitäkin. Korkeampi luokka on perinpohjin tutustunut kirjallisuuteen, uskontoon, ja tieteisiin, jotka ovat perustuksena kansan kasvattamiselle tässäkin maassa. Vanha käsitys kostonhimoisesta Jumalasta, jota on lepytettävä monilla lahjoilla ja paljoilla rukouksilla, on väistynyt uudenaikaisen epäuskonhengen tieltä. Idän sivistyneet eivät enää usko isäinsä jumaliin. He ovat hyljänneet ne ainaisiksi ajoiksi ja korvanneet ne eversti Robert G. Ingersollin, Poimén, Voltairen, Bradlaugh'in ja kaikkien toisten ateististen ja panteististen opettajain esittämillä opeilla. Tämä epäilevä ajanjakso tulee pian poistumaan, ja niinkuin Länsi on antanut Intialle käsitteensä, tulee se antamaan sille kristillisen Jumalan uskonnonkin".

"Intian nuoret miehet ovat hyvin kasvatettuja, tarkkoja tekemään havaintoja, älykkäitä, hyvin perehtyneitä toisten kansojen olosuhteisiin, niinkuin omankin kansansa, ja, vaikka saattaa tuntua omituiselta, tuntevat he hyvin meidän Raamattummekin. He tuntevat sen todella niin hyvin, ettei kukaan, joka ei ole täydellisesti perehtynyt sen oppeihin ja kristilliseen jumaluusoppiin, saata toivoa kykenevänsä menestyksellä vastata kaikkiin heidän sitä vastaan tekemiinsä vastaväitteisiin. Tavallinen käsitys, että lähetyssaarnaaja istuu puunvarjossa ja opettaa alastomia alkuasukkaita, on loppuun kulunut. Intiassa tapaa lähetyssaarnaaja älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja on hänen oltava hyvin varustettu vaikuttaakseen heihin. He ovat, paitsi sitä, että ovat älykkäitä, kansaa, jolla on hieno ulkomuoto, ovat miellyttäviä, kohteliaita, heillä on hieno seurustelutapa ja he kohtelevat kaikkia ulkomaalaisia mitä suurimmalla arvonannolla ja kunnioituksella."

Puhujan esittämät järkähtämättömät tosiseikat eivät varmastikaan anna minkäänlaista pohjaa hänen mahdottomille toiveilleen. Kokemus on eittämättömästi osottanut, että lahkojen käyttämät kerskuvat todistukset harvoin johtavat rehellisiä enemmän kuin pilkkaaviakaan epäilijöitä kääntymiseen, sillä näiden lahkojen eksytykset vääntelevät ja turmelevat kaiken omistamansa totuuden. Varmasti saattavat kaikki muut, paitsi sokeat nähdä, että jos siihen tilaan, jossa neljä sataa miljoonaa[näistä 400,000,000 sanoo roomalaiskatolinen kirkko heille kuuluvan 280,000,000, protestanttien väittäessä heille kuuluvan 120,000,000] niin kutsuttua kristittyä on, käännettäisiin lisäksi kymmenen sataa miljoonaa pakanoita, tulisi ilmeiseksi kysymykseksi, niinkuin juutalaisessakin ajassa (Math. 23: 15), eivätkö he silloin tulisi sopivammiksi kadotukseen kuin mitä he olivat eläessään alkuperäisissä pakanallisissa taikauskoissaan. Varmastikaan ei saata kukaan tyynellä mielellä väittää, että kääntyminen niin kutsutun kristikunnan tilaan täyttää kuvauksen tuhatvuotisajan rauhasta ja hyvästä tahdosta, jota profetat ennustivat, ja joka lyhykäisesti yhdistetään Herramme rukouksen sanoissa: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." — Luuk. 11: 2.

Onko ollenkaan kummastuttavaa, ettei Herra tunne tätä neljänsadan miljoonan joukkoa, joka tunnustuksensa mukaan on Kristuksen seurakunta ja nimittää itseänsä hänen Valtakunnaksensa — "Kristikunnaksi" — ja että hän antaa sille sopivamman nimen Baabel (sekaannus, hämmennys)? Ja onko ihme, että nämä, omaten sellaisen käsityksen Kristuksen Valtakunnasta ja sen levenemistavasta ympäri maailman ja sen tuloksista, ovat valmistumattomat todelliselle Valtakunnalle ja haluttomia ottamaan vastaan uutta Kuningasta, niinkuin esikuvallisen huoneen hallitusmiehetkin aivan samanlaisista syistä olivat valmistumattomat ensimäisessä tulemisessa. Eikä saata epäilläkään, että keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, jotka nyt käyttävät vaikutustaan ja valtaansa pääasiallisesti omaksi korottamisekseen, ja jotka varustavat ja ylläpitävät miljoonia asestettuja miehiä suojellakseen itseään ja pysyttääkseen itsensä kuninkaallisissa ylellisyyksissään ja hallitsija-asemissaan, mieluummin soisivat miljoonia teurastettavan ja toisia miljoonia joutuvan leskiksi ja orvoiksi, niinkuin entisaikoinakin, kuin luopuisivat nykyisistä eduistaan. Onko ihmettäkään, etteivät nämä halua, tai odota, tai usko sellaista Valtakuntaa, joka Raamatussa luvataan? — valtakuntaa, jossa korkeat ja ylpeät ja ylhäiset tehdään alhaisiksi ja alhaiset nostetaan yleiseen, oikeaan ja tarkotuksenmukaiseen asemaan? Onko ihmettä, että kaikki ne, jotka ovat sopusoinnussa jonkinlaisen sorron, kiristämisen tai rasittavan monopoolin kanssa, jonka kautta he voittavat tai toivovat voittavansa vääryydellä etuja vertaistensa kustannuksella, että kaikki sellaiset ovat hitaita uskomaan vanhurskauden Valtakuntaan, jossa ei mitään vääryyttä eikä omien etujen etsimistä sallita? Ja erityisesti, saatammeko ihmetellä, että sellaiset ovat hitaita uskomaan, että tämä Valtakunta on lähellä, niin, oven edessä?

Emmekä saata ihmetellä, että suuret, ylimäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnassa", jotka etsivät voittoa, kukin omalta taholtaan tai lahkoltaan (Jes. 56: 11), eivät tunne, ja sentähden hylkäävät, hengellisen Kuninkaan, joka nyt on läsnä, niinkuin luonnollisen huoneen opettajat hylkäsivät hänet, kun hän oli läsnä lihassa. Ja samoinkuin Herra hylkäsi, kärsi ja syöksi pois suosiosta, vaikeuksien tuleen, monia öljypuun "luonnollisia oksia" ja piti oksina ainoastaan totiset israelilaiset, niin emmekö näe, että sama viisaus koettelee "metsäöljypuun oksia" myöskin tämän ajan elonkorjuussa (Room. 11: 21, 22) ja karsii juuren [abrahamilaisen lupauksen] suosiosta ja lihavuudesta tämän suuren joukon tunnustautuvia oksia, joiden luonne, tarkotus ja mielenlaatu todella ovat vieraita ja metsistyneitä — hyvin eriäviä juuren edustamasta Jumalan lupauksesta ja suunnitelmasta?

Ei ole ihmeellistä, että nykyinen elonkorjuu saa nähdä totisten kristittyjen erottamisen tyhjistä, pintapuolisista tunnustajista, samoin kuin juutalaisessa elonkorjuussa suoritettiin totisten israelilaisten erottaminen sellaisista, jotka olivat ainoastaan tunnustajia. Tämä on vaan sellaista, jota todenmukaisesti olisimme voineet odottaa, vaikka emme olisi saaneetkaan mitään ilmestystä Jumalan sanassa, että suuri joukko hyljättäisiin Baabelina. — Vertaa Room. 11: 20—22; Ilm. 3: 16 ja 18: 4.

Baabelin ("Kristikunnan") hylkääminen vuonna 1878 oli pelkkien tunnustajain suuren joukon hylkääminen — "sotajoukon", kuten Daniel sitä nimittää, erotukseksi Pyhäkkö- eli Temppeliluokasta. Pyhäkköluokka ei tule hyljättäväksi eikä autioksi jätettäväksi. Ei, Jumalalle olkoon kiitos, pyhäkkö tulee kirkastettavaksi; Herran kirkkaus on täyttävä hänen temppelinsä, kun viimeinen elävä kivi on kiillotettu, hyväksytty ja paikalleen asetettu. (1 Piet. 2: 5, 6.) Me olemme nähneet, että sellainen pyhäkköluokka on ollut olemassa kautta koko aikakauden, kuinka se saastutettiin, ja sen kallisarvoiset astiat (opit) häväistiin, ja kuinka sen puhdistuminen eksytyksistä vähitellen on saatu aikaan. Tämä luokka on kaiken aikaa ollut totinen seurakunta, silloinkin kun nimijärjestelmiä vielä jossain määrin hyväksyttiin ja sitä jossain suhteessa käytettiin. Nimellisten järjestelmäin hylkäämisen jälkeen on kumminkin nyt, niinkuin juutalaisessakin elonkorjuussa, ainoastaan todellinen seurakunta hyväksytty ja on sitä yksin käytetty Jumalan puhetorvena. Kaifasta, luonnollisen Israelin ylimäistä pappia, käytettiin Jumalan puhetorvena tuomaan esille suuren opetuksen ja ennustuksen ainoastaan muutamia päiviä ennen järjestelmän hylkäämistä. (Katso Joh. 11: 50, 51, 55 ja 18: 14.) Mutta meillä ei ole mitään viittauksia Raamatussa eikä mitään syytä otaksua, että Jumala milloinkaan käytti tai tunnusti tätä kansallisseurakuntaa, sen hallitusmiehiä ja edustajia, hylkäämisen jälkeen. Ja tästä samasta opetuksesta on oltava selvillä täällä Baabelin yhteydessä. Herra on "oksentanut" sen suustansa, eikä siellä enää koskaan kuulla Yljän ja Morsiamen ääntä. — Ilm. 18: 23.

Aivan turhaan koettavat muutamat puollustaa Baabelissa oloansa, ja vaikka he tunnustavat profetallisen kuvauksen ylipäänsä oikeaksi, tahtovat he väittää, että heidän lahkonsa, eli heidän erikoinen seurakuntansa, tekisi poikkeuksen Baabelin luonteesta ylipäänsä, ja että Herra niinmuodoin ei saata kutsua heitä lähtemään sieltä ulos muodollisesti ja julkisesti, kun he kerran liittyivät siihen.

Ajatelkoot sellaiset, että me vielä olemme elonkorjuuajassa, jolloin erottaminen tapahtuu, ja muistakoot Herramme selvästi lausutut syyt, miksi hän kutsuu meitä ulos Baabelista, nimittäin: — "Jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi." Ajatelkaa vielä, miksi Baabelia nimitetään niin. Ilmeisesti sen monien opineksytysten johdosta, jotka, sekotettuina muutamilla harvoilla jumalallisen totuuden aineksilla, aikaansaavat suuren hämmennyksen; ja sen sekalaisen seurakunnan johdosta, jonka sekotetut totuudet ja eksytykset ovat koonneet yhteen. Ja koska he tahtovat riippua kiinni eksytyksissä uhraamalla totuuden, tehdään totuus arvottomaksi ja usein mitätöntä huonommaksi. Tämä eksytyksen suosiminen ja opettaminen totuuden kustannuksella on synti, johon jokainen lahko nimikristillisessä seurakunnassa, aivan poikkeuksetta on vikapää. Missä on lahko, joka tahtoo antaa teille apunsa Raamatun ahkerassa tutkimisessa, jotta sen kautta kasvaisi armossa ja totuuden tiedossa? Missä on lahko, joka ei estä teidän kasvamistanne sekä oppiensa että tapojensa kautta? Missä on lahko, jossa te voitte totella Mestarin sanoja ja antaa valonne loistaa? Me emme tunne sellaista.

Jos muutamat Jumalan lapsista näissä järjestelmissään eivät huomaa orjuuttaan, johtuu se siitä, etteivät he koetakaan käyttää vapauttaan, koska he nukkuvat vartiopaikassaan, silloin kun heidän tulisi olla toimeliaita huoneenhaltioita ja uskollisia vartioita. (1 Tess. 5: 5, 6.) Herätkööt he ja etsikööt ja käyttäkööt sitä vapautta, jonka he uskovat omistavansa; näyttäkööt he uskonveljilleen ja -sisarilleen missä heidän uskonoppinsa on riittämätön Jumalallisen suunnitelman suhteen, missä he poikkeavat siitä ja missä ovat suorassa ristiriidassa sen kanssa; osottakoot he, kuinka Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien edestä; kuinka virvoituksen aikoina ennalleenasettamissiunaukset valuvat koko ihmissuvulle. Osottakoot he vielä lisäksi evankeliseurakunnan korkean kutsun, ankarat ehdot päästäkseen tuon joukon jäsenyyteen, ja että evankeliajan erityinen tehtävä on erottaa tämä omituinen "kansa hänen nimellensä", joka aikoinaan tulee korotettavaksi ja hallitsemaan Kristuksen kanssa. Ne, jotka siten koettavat käyttää vapauttaan ilmottaakseen hyviä sanomia meidän päivinämme synagoogissa, onnistuvat joko kääntämään koko seurakuntia, taikka sitten herättämään vastustuksen myrskyn. He tulevat varmasti sulkemaan teidät ulos synagoogistansa ja erottamaan teidät ja sanomaan kaikenlaista pahaa teistä, valehdellen Kristuksen tähden. Ja monet uskovat epäilemättä sillä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta jos te siten olette uskollisia, tulette saamaan ylen runsaasti lohdutusta kalliissa lupauksissa Jes. 66: 5 ja Luuk. 6: 22, 23: — "Kuulkaat Herran sanaa, te, jotka pelkäätte hänen sanojansa! Teidän veljenne, jotka teitä vihaavat, jotka teitä minun nimeni tähden tyköänsä erottavat, sanovat: Tulkoon Herra kunnioitetuksi [me teemme tämän Herran kunniaksi]: mutta hän on ilmestyvä teidän iloksenne, ja he joutuvat häpeään" (engl. k.). "Autuaat olette, kun ihmiset, Ihmisen Pojan tähden vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja hylkäävät nimenne, ikäänkuin se olisi paha. Iloitkaa sinä päivänä ja riemuitkaa; sillä katso, palkkanne on suuri taivaassa; samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profetoille." Mutta, "voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samalla tavallahan heidän isänsäkin tekivät väärille profetoille."

Jos kaikki, joiden kanssa te yhdessä palvelette Jumalaa yhtenä seurakuntana, ovat pyhiä — jos kaikki ovat nisua, jonka seassa ei ollenkaan ole lustetta — olette tavanneet hyvin merkillisen kansan, joka tulee ottamaan vastaan elonkorjuutotuudet ilolla. Mutta jollei niin käy, on teidän odotettava, että nykyinen totuus on erottava lusteen nisusta. Ja lisäksi on teidän omasta puolestanne esitettävä juuri näitä totuuksia, jotka aiheuttavat erottamisen.

Jos tahdotte kuulua voittaviin pyhiin, on teidän kuuluttava "elonmiehiin", jotka sivaltavat totuuden sirpillä. Jos te olette uskollinen Herralle, arvollinen totuudelle ja arvollinen perimään kirkkauden hänen kanssaan, iloitsette, että saatte Ylielonkorjaajan kanssa ottaa osaa nykyiseen elonkorjuutyöhön, — sama sitten, kuinka taipuvainen te luonnostanne olisittekaan matkustamaan rauhallisesti tämän maailman läpi.

Jos on lustetta nisun seassa siinä seurakunnassa, jonka jäsenenä olette, niinkuin aina on laita, tulee paljon riippumaan siitä kumpiko laji on enemmistönä. Jos nisu on voitonpuolella, tulee totuus, jos se viisaasti ja rakkaudellisesti esitetään, tekemään heihin hyvän vaikutuksen; eikä luste halua olla siellä kauemmin. Mutta jos enemmistö on lustetta — noin yhdeksän kymmenettä osaa taikka tavallisesti enemmänkin — tulee elonkorjuu totuuksien huolellisin ja ystävällisinkin esittäminen vaikuttamaan katkeruuden ja vahvan vastustuksen heräämisen; ja jos te yhä julistatte hyviä sanomia ja paljastatte kauvan juurtuneita eksytyksiä, tulette pian "ulosheitetyksi" lahkolaisuuden hyväksi, tai rajotetaan vapautenne niin, ettette saata antaa valonne loistaa siinä seurakunnassa. Velvollisuutenne on silloin selvä: Todistakaa silloin rakkaudellisesti Jumalan aikakausisuunnitelman hyvyydestä ja viisaudesta ja erottautukaa heistä julkisesti sanottuanne syynne siihen ymmärryksellä ja sävyisästi.

Baabelissa — "Kristikunnassa" on eri lahkoissa eri asteilla olevaa orjuutta. Muutamat, jotka harmistuneena hylkäsivät täydellisen ja ehdottoman orjuuden yksityisen omaantuntoon ja arvosteluun nähden, jota katolisuus vaatii, ovat kumminkin erittäin halukkaita itse olemaan orjuudessa ja pitävät tärkeänä saada muitakin sidotuiksi jonkun protestanttisten lahkojen uskontunnustusten tai opinkappalten kautta. Tosin heidän kahleensa ovat keveämmät ja väljemmät kuin Rooman ja pimeäin aikakausien kahleet olivat. Niin pitkältä kuin tätä ulottuu, on se varmasti oikein — todella uudistusta — askel oikeaan suuntaan — täydellistä vapautta kohti — seurakunnan tilaa kohti apostolisella ajalla. Mutta miksi ollenkaan kantaa inhimillisiä kahleita? Miksi ollenkaan sitoa ja rajottaa omiatuntojamme? Miksi ei seisota lujasti kiinni siinä täydellisessä vapaudessa, jolla Kristus on vapauttanut meidät? Miksi ei hyljätä kaikkia erehtyväisten ihmisten tekemiä ponnistuksia sitoakseen omaatuntoa ja estääkseen tutkimusta? — ei ainoastaan yrityksiä kaukaisessa muinaisuudessa, pimeinä aikakausina, vaan erilaisten uskonpuhdistajain yrityksiä lähempänä meitä olevana menneenä aikana! Miksi emme päätä olla vapaita niinkuin apostolinen seurakunta oli — vapaita kasvamaan tiedossa samoinkuin armossa ja rakkaudessa sikäli kuin Herran "määrätty aika" ilmaisee hänen armollisen suunnitelmansa yhä täydellisemmässä määrässä?

Varmastikin tietävät kaikki, että kun he liittyvät johonkuhun inhimilliseen järjestelmään, ja omaksuvat sen uskontunnustuksen omakseen, sitoutuvat he sillä uskomaan juuri sitä, mitä tämä tunnustus määrää, ei enempää eikä vähempää. Jos he pakosta huolimatta, johon he siten vapaehtoisesti ovat alistuneet, ajattelisivat omin päinsä ja saisivat valoa toisista lähteistä, valoisemmista kuin se lahko on saanut, johon he ovat liittyneet, on heidän tultava uskottomiksi joko sille lahkolle ja sen kanssa tekemälleen liitolle, ettei nim. saa uskoa mitään, joka on ristiriidassa sen omaksuman tunnustuksen kanssa, taikka sitten on heidän rehellisesti syrjäytettävä ja hyljättävä tunnustus, jonka ohi ovat kasvaneet, ja on heidän lähdettävä ulos sellaisesta lahkosta. Tehdäkseen tätä tarvitaan armoa ja se vaatii jonkun verran ponnistusta, kun mieluisat suhteet sen kautta katkotaan, ja tunnollinen totuudenetsijä saa kuulla typeriä syytöksiä että on lahko-"petturi", että on sellainen, joka "kääntää takkinsa tuulen mukaan", "jolla ei ole varmaa kantaa", j.n.e. Kun joku on liittynyt johonkin lahkoon, katsotaan hänen luopuneen omasta arvostelustaan ja kokonaan arvostelevan asioita lahkon kannalta. Lahko ottaa päättääkseen hänen puolestaan mikä on totta, mikä eksytystä; ja hänen täytyy, ollakseen totinen, luotettava, uskollinen jäsen, hyväksyä lahkonsa päätökset, tulevaisuuteen niinkuin menneisyyteenkin nähden, mikäli ne koskevat kaikkia uskonnollisia kysymyksiä, ja syrjäyttää oman yksityisen ajatuksensa ja karttaa henkilökohtaista tutkistelua, ettei hän kasvaisi tiedossa ja joutuisi pois sen lahkon jäsenyydestä. Tätä, lahkon tai uskontunnustuksen omantunnonorjuudessa olemista nimitetään usein monilla sanoilla, kun joku sellainen selittää " kuuluvansa " lakkoon.

Näitä lahkolaisuuden kahleita ei likimainkaan pidetä, niinkuin tulisi pitää, kahleina ja pakkositeinä, vaan niitä pidetään ja kannetaan koristeina, kunnianarvoisen ja hyvän luonteen merkkinä. Niin pitkälle tämä eksytys on mennyt, että monet Jumalan lapsista häpeäisivät, jos tiedettäisi heidän olevan sellaisia kahleita vailla — olkootpa sitten keveitä tai raskaita painoltaan, pitkiä tai lyhyitä siihen henkilökohtaiseen vapauteen nähden, mikä myönnetään. Heitä hävettää sanoa, etteivät ole minkään lahkon tai tunnustuksen orjuudessa, vaan " kuuluvat " yksin Kristukselle. Tästä johtuu, että joskus näemme rehellisen, totuutta isoavan Jumalan lapsen noin vähitellen siirtyvän seurakunnasta toiseen, niinkuin lapsi muuttaa luokalta toiselle koulussa. Jos hän on roomalaisessa kirkossa kun hänen silmänsä avautuvat, lähtee hän sieltä ja joutuu todennäköisesti jonkun metodisti- tai presbyterijärjestelmän käsiin. Jos ei hänen totuudenhaluansa siellä kokonaan tukahduteta tai maailman henki huumaa hänen hengellistä mieltään, saattaa muutamien vuosien kuluttua tavata hänet jossain baptisti-järjestelmän haarassa; ja jos hän yhä vielä kasvaa armossa ja tiedossa ja rakkaudessa totuuteen ja panee arvoa sille vapaudelle, jolla Kristus vapauttaa, löytänee hänet ehkä pian kyllä kaikkien inhimillisten järjestelmien ulkopuolella, yhdistettynä ainoastaan Herran ja hänen pyhiensä kanssa, sidottuna ainoastaan rakkauden ja totuuden hellillä, mutta vahvoilla siteillä, ensimäisen seurakunnan lailla. 1 Kor. 6: 15, 17; Ef. 4: 15, 16.

Rauhattomuuden ja turvattomuuden tunne, ellei vaan kuulu jonkun lahkon kahleisiin, on yleinen. Se on saanut alkunsa paavikunnan ensin esittämästä väärästä käsityksestä, että on välttämätöntä olla jonkun maallisen yhdistyksen jäsenenä, ja että se on Herralle otollista, ja tarpeellista ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Näitä maallisia, ihmisten järjestämiä järjestelmiä, aivan erilaisia kuin yksinkertaiset, kahleista vapaat seurat apostolien päivinä olivat, pitävät kristityt ehdottomasti ja melkein tietämättään yhtä monena vakuutusyhdistyksenä taivaaseen, ja on jollekin näistä säännöllisesti maksettava rahaa, annettava aikaa, osotettava kunnioitusta, j.n.e., jotta siten saisi vakuutetuksi itselleen taivaallisen levon ja rauhan kuoleman jälkeen. Toimien tämän väärän käsityksen mukaisesti pitävät ihmiset, jos lähtevät ulos jostain lahkosta, melkein yhtä tarkkaa huolta tullakseen toisen lahkon kahleisiin, kuin he vakuutuskirjansa langetessa pitävät huolta vakuutuksen uudistamisesta jossain kunniallisessa yhtiössä.

Mutta mikään maallinen järjestö ei saata myöntää passia taivaalliseen ihanuuteen. Sokeinkaan lahkolainen (ellei hän ole katolilainen) ei edes tahdokaan väittää, että hänen lahkonsa jäsenyys vakuuttaa kenellekään pääsyn taivaalliseen kirkkauteen. Kaikki ovat pakotetut myöntämään, että totinen seurakunta on se, jonka nimiluetteloa säilytetään taivaassa, eikä maan päällä. He pettävät kansaa sen kautta että vakuuttavat olevan välttämätöntä tulla heidän kauttansa Kristuksen luokse — välttämätöntä olla jonkun lahkolaisen seurakuntaruumiin jäsenenä tullakseen "Kristuksen ruumiin", totisen seurakunnan jäseniksi. Herra sitävastoin, vaikk'ei hän olekaan hyljännyt ketään, joka on tullut hänen luokseen lahkolaisuuden kautta, eikä ole antanut kenenkään totisen etsijän mennä luotaan tyhjin käsin sanoo meille, ettemme tarvitse mitään sellaisia esteitä, vaan että saatamme tulla hänen luokseen suoraan, ja että se olisi ollut paljon parempi. Hän huutaa: "Tulkaa minun tyköni"; "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta"; "minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä, ja te löydätte levon sieluillenne". Oi, että olisimme ennen kuunnelleet hänen ääntään. Silloin olisimme välttäneet lahkolaisuuden monet raskaat kuormat, monet epäilyksen liejut, monet epätoivon linnat, monet turhuuden markkinat, monet maailmallismieliset leijonat, j.n.e.

Kumminkin ovat monet, jotka ovat eri lahkoissa syntyneet tai siirretyt niihin varhaisimmassa tai kehittyneemmässäkin lapsuudessaan, järjestelmistä välittämättä, vähitellen vapautuneet sydämissään, ja tietämättään kasvaneet niiden tunnustusten rajojen ja kahleitten yli, joita he tunnustuksellaan suosivat ja varoillansa ja vaikutuksellansa kannattavat. Harvat näistä ovat huomanneet täydellisen vapauden edullisuuden tai lahkolaisen pakon epämukavuudet. Eikä kokonaista, täydellistä erottautumista ole käskettykään ennenkuin nyt elonkorjuussa. Nyt kuuluvat Herran sanat: "Lähtekäät sen keskuudesta; puhdistakaat itsenne (vapaiksi vääristä tavoista ja vääristä opeista), te Herran kalujen (totuuksien ja oppien) kantajat." — Jes. 52: 11.

Nyt on kirves pantu nimikristillisyysjärjestelmän — Baabelin, Kristikunnan — juurelle niinkuin se oli pantu nimi-juutalaisen järjestelmänkin juurelle ensimäisessä tulemisessa; ja suuri järjestelmä, jossa "taivaan linnut" mielellään istuvat ja jonka he kauheasti ovat lianneet (Luuk. 13: 18, 19) ja josta todellisuudessa on tullut "kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssija" (Ilm. 18: 2), tulee hakattavaksi maahan, eikä enää ole pettävä maailmaa. Sen sijaan huomataan totinen öljypuu, jonka juuret ovat Jumalan totiset lupaukset ja jonka oksat ovat tänä evankelikautena totiset ja kokonaan vihkiytyneet ja uskolliset, "joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa ", olevan ainoa ja totinen Karitsan kanssaperillinen ja morsian. — Ilm. 17: 14.

PYHÄKKÖ-LUOKAN KOETTELEMINEN JA SEULOMINEN.

Vaikkakin Baabelista lähteminen on askel, ja pitkäkin kokonaisen voittamisen suuntaan, ei se suinkaan ole viimeinen, ja meidän on huolellisesti oltava varuillamme, ettemme mielemme mukaan lepää joka askeleella matkan varrella.

"Ei voittoon täällä päästäkään, Ei lepoon, taistellaan; Vast' tehtäväsi päätetään Kun kruunu annetaan.

Sua todistajain pilven vaan, Ann' kannustaa sen vain. Sä ällös jää nyt istumaan, Vaan eelleen riennä ain'."

Baabelista lähtemisen edellä on tavallisesti ollut toisia tottelevaisuuden askeleita, jotka taas puolestaan ovat harjottaneet ja vahvistaneet luonnetta tulevia taisteluja ja voittoja varten. Ja sitä tulee seuraamaan useita muita koetuksia ja tilaisuuksia voittaa, minkä johdosta Paavali (Gal. 5: 1) kirjotti: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeen alle." Jokainen, joka tulee tuntemaan Jumalan lasten vapauden ja mitä on olla kokonaan vapautettu Baabelin orjuudesta, saa odottaa suuren vastustajan lähettävän hänelle uusia koetuksia saadakseen hänet toisten orjuuden ikeiden alle, tai kompastumaan. Herra sallii näiden vaikeiden koetuksien tulla, että se luokka, jota etsitään, ilmenisi, ja valmistuisi hänen palvelukseensa kirkkauden valtakunnassa.

Tätä koetusta ja seulomista kuvaa juutalainen elonkorjuu varjokuvan tavalla, osottaen mitä meilläkin on odotettavissa täällä. Herran opetuslapset edustivat ensimäisessä tulemisessa temppeli- eli pyhäkköluokkaa, joista hän sanoi: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki"; ja nimellisen Israelin hylkäämistä (v. 33 j.K.) seurasi vaikea koetus niille, jotka edustivat Jumalan temppeliä, puhtaille ja epäpuhtaille, jotta he erottautuisivat. Pietaria seulottiin ja hän oli melkein hukkumaisillaan (Luuk. 22: 31; Matt. 26: 74, 75; Joh. 21: 15—17) mutta koska hän oli "puhdas", hänen sydämensä oli vilpitön, autettiin häntä suoriutumaan voittajana. Juudasta koeteltiin myös, mutta koska hän ei osottautunut olevansa puhdas, vaan oli valmis myymään totuuden maallisen edun vuoksi, rahoista kieltämään Herran, vieläpä suudellessaan häntä rakkauden osotukseksi. Aivan samalla tavalla on täälläkin, tässä elonkorjuussa puhdistettu pyhäkkö, ja läheisessä yhteydessä sen kanssa muutamia, jotka eivät ole puhtaita. Ja Baabelin hylkäämisestä vuonna 1878 ja silloin tapahtuneen kutsun jälkeen lähteä sieltä ulos, on koetus- ja seulomistyötä tehty niiden keskuudessa, jotka ovat tulleet sieltä ulos. Epäilemättä olivat Pietari ja Juudas esimerkkinä samankaltaisista luokista nyt, niiden keskuudessa, jotka ovat lähteneet Baabelista, ja jotka ovat puhdistetut monista sen opinsaastutuksista — toinen luokka, joka pysyy uskollisena Herralle ja totuudelle, ja toinen luokka, joka näyttäytyy uskottomaksi, joka ei välitä oppia tuntemaan Herraa, vaan poikkeaa pahoihin ja vääriin oppeihin, jotka usein ovat pahempia kuin ne, joista olivat päässeet. Temppeliluokan koettelemista ja seulomista nykyisessä elonkorjuussa kuvasi Herra esikuvallisen temppelin esikuvallisella puhdistamisella, senjälkeen kun hän oli ottanut kuninkaan viran ja julistanut tuomion nimelliselle juutalaiselle seurakunnalle. Selitettyänsä, että heidän huoneensa oli jätetty autioiksi, meni hän Jerusalemin temppeliin, joka oli esikuva oikeasta temppelistä eli pyhäköstä, ja teki köysistä ruoskan, jota hän käytti ajaakseen ulos rahainvaihettajat; ja työnsi kumoon kyyhkyisten myyjäin pöydät.

Hienoista köysistä tehty ruoska, jota käytettiin tässä esikuvallisessa toimessa, esittää erilaisia totuuksia, joita käytetään nykyisessä elonkorjuussa temppeliluokan keskuudessa, nuhtelemaan ja koettelemaan ja erottamaan saastaisia. Totuudet, jotka nyt ovat ilmenneet, osottavat päivän selvästi Jumalan täydellisen tahdon, täydellisen vihkiytymisen tärkeyden hänen palveluksessaan ja sen tien ahtauden, jota niiden on kuljettava, jotka vaeltavat Mestarin askeleissa, niin että niitä, jotka ovat liittyneet tähän luokkaan epäpuhtaista vaikuttimista, ruoskii totuus alituisesti, kunnes heidän täytyy erota pyhäkköluokasta.

Vaikkakin useat Herramme vertauksista osottavat "pyhäkkö"-luokan yleistä erottamista "sotajoukosta" eli kristittyjen tunnustajain suuresta joukosta, on kaksi vertausta, jotka menevät vielä pitemmälle ja osottavat pyhäkköluokan koettelemista ja seulomista jälkeenpäin — voittajain, jotka tulevat perimään Valtakunnan (Ilm. 3: 21), erottamista toisista vilpittömästi vihkiytyneistä, jotka, maailmanhengen voittamina, laiminlyövät nykyisten etujen ja ihmisten kunnian uhraamisen, välittämättä suuremmasta kunniasta, joka tulee Jumalalta.

Vertaus kymmenestä neitseestä, osottaessaan koko neitsyt- eli vihkiytyneen luokan eroa Baabelista, ilmaisee myös selvästi, että tämänkin luokan keskuudessa tulee tapahtumaan erotteleminen — viisaitten neitseiden, jotka ovat täynnä uskon ja palavan rakkauden ja täsmällisen tottelevaisuuden henkeä, tuhmista neitseistä, jotka antavat ensimäisen rakkauden ja hengessä palavan lämmön jäähtyä ja uskon ja täsmällisen tottelevaisuutensa niin muodoin veltostua. Viisaat, jotka elävät täydellisessä sopusoinnussa koko vihkiytymisliittonsa kanssa Jumalalle ja vakavasti tähystelevät Herran lupaamaa palaamista, ovat valmistuneet ymmärtämään ja panemaan arvoa iloiselle elonkorjuutyölle ja erottamaan Mestarin läsnäolon ennustetut merkit ja kestämään minkälaisia koettelemuksia hän sitte nähneekin parhaaksi käyttää tutkiakseen heidän harrastustaan ja uskollisuuttaan. Nämä, jotka valvovat ja vartovat, kuulevat Mestarin kolkutuksen profettain sanain kautta, jotka ilmaisevat hänen läsnäolonsa; ja heistä ovat nykyiset ristit ja tappiot, joita he hiljaisuudessa kantavat totuuden tähden, tervetulleita enteitä pysyväisemmästä rauhasta ja ilosta ja kirkkaudesta ja siunauksesta, joka seuraa.

Kun ennustuksen kolkutus, joka ilmotti Herran läsnäolon, kuului syksyllä 1874, tunnettiin se melkein heti; ja pian kohotettiin huuto: "Katso Ylkä! Menkää häntä vastaan!" Ja tämä huuto kuuluu vielä, ja on kuuluva, kunnes kaikki, jotka ovat vihkiytynyttä neitsytluokkaa, ovat kuulleet ja saaneet uskonsa ja kiintymyksensä häneen sen kautta koetelluiksi. Viisaat, puhdistettuine ja palavine lamppuineen (joka merkitsee Jumalan sanaa) ja öljyä (pyhää henkeä) astioissaan (sydämissään), tulevat kaikki tuntemaan Herran läsnäolon, ja sen kautta, että järjestävät vaelluksensa ja asiansa sopusointuun uskonsa kanssa, menevät ottaakseen vastaan rakkaan Yljän ja istuutuakseen hänen kanssaan hääaterialle.

Juutalaisten naimistavat muodostivat kauniin valaistuksen seurakunnan kihlaantumisesta ja avioliitosta Kristuksen, hänen Herransa kanssa. Kihlaantuminen oli muodollinen sopimus, jossa juhlallisesti luvattiin molemminpuolista uskollisuutta. Nainen jäi isänsä taloon, kunnes hänet vietiin puolisonsa kotiin, tavallisesti noin vuosi kihlauksen eli avioliiton jälkeen. Avioliittomenot päättyivät vaimon vastaanottamisella siihen kotiin, jonka mies oli valmistanut hänelle, ja tätä tapausta vietettiin suurella, monta päivää kestävällä juhlatilaisuudella — jota nimitettiin hääjuhlaksi. Määrätyllä hetkellä läksi ylkä matkaan noutamaan morsiantaan, joka oli valmiina odottaen vastaanottaakseen hänet ja seurasi häntä seuralaisneitseiden saattamana, joilla oli lamppuja ja muita välttämättömiä varustuksia, heidän tulevaan kotiinsa ja siihen juhla-ateriaan, jonka ylkä oli valmistanut.

Vertauksessa ei mainita mitään morsiamesta, vaan mainitaan "viisaina neitseinä" kaikki ne, jotka ylkä tulee noutamaan, ja jotka seuraavat häntä ja menevät siihen ilojuhlaan, joka on valmistettu. Ja tämä on asiaan kuuluvaa ja välttämätöntäkin; sillä Kristuksen morsiameen kuuluu monta jäsentä eli henkilöä, joita mitä kauniimmin kuvataan viisaissa neitseissä. Tyhmät neitseet, jotka saavat valon ja kokemuksen myöhemmin, mutta menettävät korkean korotuksen, joka tulee "viisaitten", uskollisen morsiusluokan osaksi, tulevat epäilemättä olemaan se luokka, jota mainitaan (Ps. 45: 15, 16) sanoilla: "hänen jälissänsä neitoset, hänen ystävänsä tuodaan luoksesi", joille kuningas aikanaan antaa suosion, mutta ei niin korkeata kuin toisille.

Viisaitten neitseitten suhde, valmiina kun olivat, innokkaasti odottaen Yljän tuloa, kuvaa sattuvalla tavalla ainoaa oikeata suhdetta, jossa Herran kihlatun morsiamen, totisesti vihkiytyneen seurakunnan tulee olla. Jos morsian laiminlöisi tai olisi valmistumaton tänä elämänsä tärkeimpänä hetkenä, osottaisi se hänen olevan arvottoman tähän kunniaan, ja niin on seurakunnankin laita: "Jokainen, joka panee häneen sen toivon, puhdistaa itsensä", koettaa pitää sydämensä ja elämänsä sellaisessa tilassa, joka miellyttää Ylkää ja toivoo ja odottaa autuasta yhtymistä ja juhlaa, jonka hän on luvannut, joka sanoi: Minä menen valmistamaan teille sijaa, ja minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni.

Kaksi asiaa selviää varmasti tässä vertauksessa: ensiksi, että tämä erityinen totuuden piirre (tieto Yljän läsnäolosta) ei ole aijottu maailmalle ylipäänsä, vaan ainoastaan neitsyt- eli vihkiytyneelle luokalle; toiseksi on selvää, että sanoma Yljän läsnäolosta tulee aiheuttamaan erottelemisen, joka on koetteleva ja koettava jokaista neitsyt-luokan henkilöä ja selvästi ilmaiseva viisaat, uskolliset, arvolliset ja näyttävä erilaisuuden uskottomien, tyhmien neitseiden ja heidän välillään.

Oi, mikä armon runsaus sisältyykään tuohon ihanaan sanomaan: "Katso Ylkä!" Ja kumminkin se on suuri salaisuus, jonka ainoastaan pyhät tuntevat; sillä maailma ei voi ottaa sitä vastaan. Se on ja tulee olemaan sille hullutus, kunnes kaikki neitseet ovat kuulleet, ja viisaat heidän joukostaan menneet kokonaan sisälle; kunnes "ovi suljetaan", ja "tulenliekki" jonka sytyttää suuri hädän aika, joka senjälkeen on tuleva, saattaa jokaisen silmän näkemään (tuntemaan) Herran läsnäolon ja huomaamaan, että hänen valtakuntansa on alkanut.

Millä kuninkaallisella armolla tuleekaan Jehovan sanoma hänen vähäpätöisille palvelijoilleen ja palvelijattarilleen: "Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi; unohda kansasi ja isäsi [Aadamin] huone [inhimilliset sukulaiset, toiveet, tarkotukset ja toivomukset]; niin Kuningas [Herra Jeesus] saapi halun ihanuutees; sillä hän on sinun Herrasi, kumarra häntä." (Ps. 45: 11, 12.) Ja kutka ne ovat, jotka tulevat saamaan sellaisen suosion? Sen tulevat " kutsutut, ja valitut, ja uskolliset saamaan." "Ihan ihanuutta on kuninkaantytär [Jehovan tytär; sillä sellaiseksi tunnustetaan Kristuksen morsian] tuolla sisällä." Hänen kauneutensa on pyhyyden kauneus. Ulkonaisesti, maailman silmissä, ei hän ole ihana; ja Herransa kaltaisena alennuksessaan, halveksivat ja hylkäävät ihmiset hänet. Mutta hän ei ole aina oleva siinä tilassa: seurattuaan ylkäänsä nöyryytyksissä, on hän myös oleva osallinen hänen kirkkaudessaan. Uutena luomuksena on hän aikanaan puettava jumalallisella luonnolla: "Kullalla kirjailtu vaate on hänen pukunsa" [sen jälkeen kuin hän on kirkastettu] — kulta on jumalallisen luonnon vertauskuva. "Kirjavissa vaatteissa hän viedään kuninkaan tykö" — yksinkertaisessa valkeassa puvussa, jolla hänen Herransa itse on varustanut hänet, Herransa vanhurskauden puku, johon morsiamen on täytynyt suurella huolellisuudella ommella kristillisten hyveiden kauniit koristukset. Ja suuri tulee ilo olemaan taivaassa ja maan päällä kun hänelle tarjotaan runsain määrin pääsö kuninkaan hoviin (2 Piet. 1: 5—8, 11); monet sanovat silloin: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) "Ja tytär Tyyro [maan voimalliset] lahjoillansa ihailee kasvojasi, hän, sekä kansan rikkaat… Minä tahdon julistaa sinun nimeäsi sukukunnasta sukukuntaan; sentähden pitää kansain sinua ylistämän aina ja ijankaikkisesti." Ps. 45: 13—18.

Todella "viisaiksi" tulevat ne vihkiytyneet osottautumaan, jotka ovat jättäneet maailmalliset ihanteet ja maalliset toiveet ja palkinnot, ja Rakastettua kaipaavin ja ikävöivin sydämin, ovat valmiit ja huomataan arvollisiksi ottamaan vastaan luvattu korotus Morsiamena, Karitsan vaimona.

"Jos saisimme sun autuuttasi maistaa, Sä Karitsan Morsian."

Koska lamppujen ottaminen ja Ylkää seuraaminen merkitsee kaiken muun jättämistä seuratakseen Kristusta tänä hänen läsnäolonsa aikana, niin se merkitsee myös Baabelin jättämistä, jossa neitseet pääasiallisesti ovat olleet; koska elonkorjuun valossa ilmaantunut totuus selvästi puhuu tästä nisun ja lusteen erottamisesta toisistaan. Lamppujen huolellinen puhdistaminen ilmottaa tämän viisaille neitseille, jotka omaavat vihkiytymisen ja tottelevaisuuden pyhän hengen. Ne, joilla on tätä "öljyä", niillä tulee myös olemaan valoa; ja sellaiset seuraavat myös ilolla ja vastustelematta "Karitsaa mihin ikinä hän meneekin", koska ymmärtävät panna arvoa sellaiselle edulle.

Tyhmät neitseet sitävastoin, joilta puuttuu riittävä määrä öljyä, eivät saa selvää valoa Yljän läsnäoloon nähden; ja raskautetut kun ovat, nykyisen elämän huolista ja suunnitelmista, j.n.e. eivät he täysin tutki asiaa, jonka vuoksi ovat horjuvalla kannalla ja epävarmat jättääkö Baabeli tai ei, ja ovat he melkoisen välinpitämättömiä ja epäluuloisiakin koko asiaan nähden. Ja joskin he, toisten vaikutuksesta vastahakoisesti antautuisivatkin, ovat he kumminkin Lotin vaimon tavoin halukkaat alituisesti katsomaan taakseen. Sellaisille antoikin Herra varoituksen: "Muistakaa Lotin vaimoa!" (Luuk. 17: 32.) Ja vielä sanoi hän: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan."

Vertauksessa ei ole mitään, joka viittaisi siihen, että tyhmät neitseet tulisivat huomaamaan tyhmyytensä ennenkuin tilaisuus mennä juhlatilaisuuteen on mennyt ohi. Silloin tulevat he näkemään, kuinka tyhmiä olivat odottaessaan Herran tuntevan heidät Morsiamenaan ja kanssaperillisinään, kun korkeintaan olivat haaleita ja loitolla seurasivat häntä. Monet, joita nyt korkeasti kunnioitetaan ihmisten kesken ja ovat huomatut "voimallisten töittensä" vuoksi, tulevat olemaan niitä, jotka pettyvät toiveissaan.

JA OVI SULJETTIIN.

Yljän läsnäolon julistaminen, häntä vastaan lähteminen ja hänen kanssaan häihin meneminen jatkuu vielä ja tulee jatkumaan, kunnes viisaat neitseet ovat "otsiinsa leimatut", kunnes heillä on riittävästi tietoa elonkorjuutotuuksista voidakseen erottautua Baabelista ja ollakseen kunnossa menemään Yljän kanssa valmistettuihin juhlapitoihin. Sitten, kun nykyinen totuus on koetellut kaikkia neitseitä, tulee tilaisuuden ovi suljettavaksi, eikä useampien sallita tulla juhlaan; sillä, Mestari sanoi: "Minä avaan eikä kukaan ole sulkeva, ja suljen eikä kukaan avaa." (Ilm. 3: 7.) Ja kun tyhmät neitseet tulevat kolkuttamaan ja koettavat päästä sisälle senjälkeen kun ovi on suljettu, sanoen: "Herra, Herra, avaa meille", vastaa hän heille sanoen: "Totisesti sanon teille: en tunne teitä." Ne, jotka häpeävät häntä ja hänen sanaansa nyt ja senvuoksi ovat välinpitämättömiä niihin nähden, sellaisia tulee hänkin häpeämään, kun hän on ilmestymäisillään kirkkaudessa ja voimassa kaikkine pyhine uskollisine lähettiläineen — viisaiden neitseiden kanssa, jotka ovat korotetut ja kirkastetut hänen kanssaan.

Suljetulla ovella, ei niinkuin huomattanee, ole minkäänlaista tekemistä maailmallisten kanssa. Sehän on ovi hääjuhlaan; eikä se milloinkaan ole ollut avoin muille kuin vihkiytyneille — neitsytluokalle. Mitään muuta luokkaa ei ole koskaan kutsuttukaan tulemaan siitä; ja se suljetaan kun elonkorjuutotuudet ovat seuloneet ja erottaneet kaikki innokkaat, vakavat, jotka ovat lupauksilleen uskolliset, kylmistä, haaleista ja raskautetuista, jotka laiminlyövät liittolupauksiensa täyttämisen. Jumalalle olkoon kiitos, armahtavaisuuden ovea tässä ei suljeta, eikä myöskään suosion ovea; vaan se on suurimman suosion ovi: kanssaperillisyys Kristuksen kanssa hänen Morsiamenaan. Mutta kun se suljetaan tyhmiltä neitseiltä eikä koskaan tule avattavaksi heidän kolkutukselleen, vaan jätetään heidät seisomaan ulkopuolelle, alttiina "pahan päivän" suurelle ahdistukselle, jossa tulee olemaan itku, voivotus ja hammasten kiristys, suljetaan heidät kumminkin yhä edelleen Jumalan rakkauden ja armahtavaisuuden huomaan, ja vieläpä hänen suosionsa ja erityisen huolenpitonsakin alaisiksi; sillä suuret ahdistukset, joiden kautta heidän on kuljettava, ovat tarkotetut puhdistamaan ja jalostamaan näitä katumukseen joutuneita neitseitä ja siten valmistamaan heistä kunniallisia astioita Mestarin käytettäväksi, vaikkeikaan korkeimpaan kunniaan, johon he alkujaan olivat kutsutut, mutta johon olivat osottautuneet olevansa arvottomat. Jossain määrin osallisina Baabelin hengestä, vaikuttaen sen hyväksi vaikka kuinkakin vähän, laskee Herra heidät osallisiksi Baabelin synteihin ja sentähden arvottomiksi pakenemaan sitä kohtaavia vaivoja. Nämä vaivat ovat välttämättömiä, eivät ainoastaan Baabelin hävittämiseksi, vaan myöskin kypsymättömän nisun puhdistamiseksi ja erottamiseksi, jota siellä vielä on: — tyhmät neitseet, jotka ovat melkoisesti Baabelin viinin juovuttamat ja voittamat.

Onnellinen morsiussaattue, joka saattoi juutalaista morsianta miehensä kotiin soitolla ja lamput sytytettyinä ja kaikenlaisilla ilonilmauksilla, valaisee kauniilla tavalla häihin menoa Herran kanssa. Niinkuin morsian meni Herransa iloon ja sille aterialle jonka hän oli valmistanut, niin menevät nyt viisaat neitseet sisälle. Ilo alkaa silloin kun he ensin kuulevat, että Ylkä on läsnä. Mielellään jättävät he kaikki ollakseen hänen seurassaan ja valmistetussa juhlassa. Uskon kautta he nyt jo nauttivat tulevasta juhlasta, kun läsnäoleva ylkä ilmottaa heille ylenmäärin suuria ja kallisarvoisia asioita, jotka ovat valmistetut hänen valitulle Morsiamelleen, ja ilmottaa heille suuren työnsä maailman siunaamiseksi ja ennalleenasettamiseksi, johon työhön hänen Morsiamellaan tulee olemaan oikeus ottaa osaa. Totisesti, kun me astumme vastaanottohuoneeseen ja näemme tulevan uuden Valtakunnan suosion juhlan merkkejä, alamme jo mennä sisälle Herramme iloon. Saamme jo tuntea tulevan hyvän esimakua. Hengessä saamme jo nauttia hänen armonsa runsaimpia lahjoja. Uskon kautta istumme jo Mestarin pöydässä, ja hän on itse lupauksensa mukaisesti (Luuk. 12: 37) läsnä ja palvelee meitä.

Tämä kallisarvoisten totuuksien nauttiminen uskon kautta, jotka ovat tulleet ilmi tänä elonkorjuuaikana, alkoi vuonna 1875, 1335 päivien loputtua (Dan. 12: 12) elonkorjuun alussa, ja on juuri se autuus, josta profetta ennusti sanoessaan: "Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolme sataa ja viisi neljättä päivää!"

HÄÄPUKU ON KOETUS.

Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1—14) näyttää yhä edelleen pyhäkköluokan koettelemista — koettelemista ja erottelemista niidenkin keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman. "Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa, eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita, joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e. Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä. Todellisuudessa emme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa suhteissa on oltava palvelijain kaltaisia, ja vieraiden kaltaisia — uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.

Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.

Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessa hääpuvulla. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli saatavina juhlamenopukuja — valkeita liinasia pukuja — kaikille häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja isännän halveksimista.

Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30—34) on hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen — nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu. (Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan) järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä, suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.

Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä, jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois hääpuvun.

Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden, jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.

Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, että tämä tulisi olemaan suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt, ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne, jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on heidän Lunastajansa niinkuin hän on heidän Herransa ja Opettajansakin.

Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneet valvovat ja rukoilevat etteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti. (1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3—5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät ne, jotka nöyrästi pysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin. Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä uhrautumisissaan totuuden puolesta — jotakin, joka on tasa-arvoista sen kanssa, minkä Jeesus teki — ja tuumivat, että he, yhtä paljon kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2: 19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan armon henkeä hyljätessään "tien" — ainoan tien ja ainoan nimen, joka on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi Jumalan kanssa.

Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on, tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä. Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat ylpeiksi ja alkoivat pitää itseään todellakin arvollisina saamaan nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen, niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseään arvollisina seisomaan Jumalan edessä omassa vanhurskaudessaan ja jotka uskovat, että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.

Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre, jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun, jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin. (Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi — heidän omassa vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu ijankaikkiseen kirkkauteen.

Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia, jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin; ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen häitä.

Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä, jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" — lempeä mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona, että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen valoon — tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka nyt nähdään selvästi — olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun. Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7—14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa, niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää, että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä he tahdo sitä myöntää.

Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys" on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne, joilla on totuuden tieto, ja jotka voivat sitoa sellaisten vaikutuksen Raamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille. Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota. Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi valaistusta siihen asiaan nähden.

Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan, eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa. Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle — Kuninkaan läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden, jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton. Hebr. 10: 26—31; 6: 4—8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden neitseiden menneen häihin — menneen vierassaliin, jossa erityiset ja lopulliset valmistukset tehdään — ja että ovi olisi suljettu, ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä; viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli" (vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa astumiselle juutalaisten kuninkaana — Matt. 21: 1—13), on vierasten tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun, jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä, jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista — Herran läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä — alkaa himmetä yhä enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan — ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka sydämestään saattavat sanoa: —

"En toiveilleni parempaa Mä perustusta mistään saa, Kuin veri kallis Jeesuksen, Siis siihen turvaan luottaen. Kun kalliolle rakennan, Mä pohjan löydän parhaimman."

Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:

"On Ruhtinas rauhan nyt läsnä, Hän kasvoillaan valistaa mun. Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo: 'Mun rauhani olkohon sun'. Kun ristinsä turvihin käyn, Tuo veri saa puhtahaks' mun; Kun Jeesukseen luotan mä ain', Ja kaikkeni Herra on sun."

KORKEAN KUTSUN LOPPU EI OLE OVEN SULKEMISTA.

Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille, ettei sitä suljeta ennenkuin kaikki "neitseet" ovat saaneet tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat valmiit, ovat menneet sinne.

Avoin "ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai saavuttaa etuoikeuksia; suljettu ovi esittää sellaisen edun tai tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka rajotetuilla ehdoilla myöntää Kristukseen uskoville pääsyn kanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; — ja ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista — kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi" tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna "viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaa kaiken evankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut johtavat — luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.

Tarkasta tätä tilaisuuden ja armon "ovea", joka pian tulee suljettavaksi. Herramme nimitti sitä portiksi ja sanoi evankeliaikana tulevan vaikeaksi sekä löytää sitä että kulkea sen läpi, ja neuvoi meitä ponnistelemaan suuresti päästäksemme siitä sisälle, jos me tahtoisimme tulla osallisiksi kuolemattomuudesta ja Valtakunnan kunniasta, johon ei mikään muu ovi johda, kuin tämä. Hän sanoi sentähden: "Taistelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä useat, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi, sen perästä kun perheen isäntä on sulkenut oven." (Luuk. 13: 24, 25.) Tämä kaita tie on, niinkuin jo olemme nähneet [I Osa siv. 251], itseuhraamisen tie Herran tien ja suunnitelman hyväksi. Nykyisen ajan olosuhteet, maailmanhengen vastustus totuutta ja vanhurskautta vastaan, tekevät tien kaidaksi, niin että kuka tahansa, joka kulkee Johtajamme ja esijuoksijamme askeleissa, tulee huomaamaan, että tie on kaita eli vaikea, ja että hänen täytyy kärsiä vainoa. Tällä tiellä vaeltaminen, sen mukaan kuin Herramme antoi meille esikuvan, että vaeltaisimme hänen askeleissaan, ei merkitse ainoastaan sitä, että meidän mielenlaatumme eli henkemme ainoastaan tulisi hänen kaltaisekseen, vaan että meissä myös kehittyisi toimeliasta harrastusta, joka uskaltaa mitä tahansa levittäessään hänen totuuttaan. Ja kaikilla, jotka vaeltavat samalla kaidalla tiellä, ollen uskollisia niinkuin hän oli uskollinen, aina kuolemaan asti, on osallisuus hänen kärsimyksissään ja tulevat myöskin aikanaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan, hääjuhlassa — siitä kirkkaudesta, joka on ilmenevä hänen ilmestyessään ja hänen Valtakunnassaan. — Fil. 3: 10; 1 Piet. 4: 10.

Ihanaan päättymiseen nähden on tilaisuus saada vaeltaa tällä uhrautumisen kaidalla tiellä, joka sisältää totuuden tähden uhrautumisen, suurin etu, mitä koskaan on tarjottu luodulle olennolle. Etu saada kärsiä Kristuksen ja hänen asiansa vuoksi, senjälkeen kun olemme omistaneet hänet Lunastajaksemme, on sentähden ovi, ja ainoa tilaisuuden ovi, jonka kautta voimme saavuttaa tulevan kirkkauden Kristuksen morsiamena ja kanssaperillisenä.

On kolme tapaa, joilla saattaisi ilmottaa tämän oven sulkemisen: ensiksi varman tiedon kautta Raamatusta täsmällisen ajan suhteen; toiseksi, sellaisen muutoksen kautta yleisessä ajatustavassa totuuteen nähden, ettei uskollisuutta ja intoa totuuden palveluksessa enää kohtaisi vastustus, ja silloin kärsiminen Kristuksen kanssa totuuden puolesta (Room. 8: 17) ei enää olisi mahdollista; tai kolmanneksi, sellaisen asiain tilan kautta maailmassa, että kaikki tilaisuus palvelemiseen kerrassaan estettäisiin, niin ettei etsivillä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia työskentelyyn ja kehitykseen ja osottaakseen rakkautta ja uskollisuutta valvomisella ja kestäväisyydellä.

Vaikka meille selvästi ilmoitetaan, että ovi kerran tulee suljettavaksi tänä elonkorjuuaikana eli ennen tämän ajan loppua, ei Raamattu ilmota määrättyä vuosilukua; ja vaikka suuren vaivanajan perästä tapahtuu voimakas muutos yleisessä ajatuskannassa, totuuden ja oikeuden hyväksi, ei meillä ole minkäänlaista viittausta siitä, että tulisi olemaan sellainen asiaintila ennenkuin elonkorjuunaika on täysin päättynyt. Mutta meillä on selvä viittaus, että ovi tulee suljettavaksi viimeksimainitulla tavalla, sillä ennenkuin tuhatvuotispäivä alkaa, on meitä edeltäpäin varotettu pimeästä yöstä, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä: "Aamu tulee ja tulee yökin". — Jes. 21: 12. Katso myöskin II Osa, 8 luku.

Kaita tie, joka on avattu meille, on etu ja tilaisuus saada toimia yhdessä Herramme kanssa nyt, tänä aikana, jolloin hänen henkensä, sävyisyyden ja harrastuksen ilmaisu elämässämme ja uskollisuus Jumalaa ja hänen totuuttaan kohtaan tapahtuu maallisen hyödyn kustannuksella; kun hänen asiansa, ja niiden totuuksien puolustaminen, joita hän esitti, tekee meidät vähintäin hyvin vastenmielisiksi kansan silmissä; ja kun meidän harrastuksemme hänen nimensä kunnioittamiseksi ja lähimäisiemme siunaamiseksi totuudella sen kautta, että annamme valomme loistaa, vetää ylitsemme pilkkaa, valhetta ja vainoa jossain muodossa. Ja jos, niinkuin olemme nähneet, kaidan tien avoin portti, merkitsee etua saada uskollisesti uhrautua kuolemaan asti, maksoi mitä maksoi, seuraa siitä, että sulkeminen kaikista sellaisista tilaisuuksista sellaiseen palvelemiseen ja kärsimiseen tulisi olemaan oven sulkeminen, kaidan tien sulkeminen, joka tie vie tulevaan kirkkauteen ja kanssaperillisyyteen — sen kautta, että ehtona meidän hallitukseemme Kristuksen kanssa on uskollisuutemme hänen palveluksessaan, mikä nyt merkitsee kärsimistä hänen kanssaan. — Room. 8: 17; 6: 8.

Ja me olemme nähneet, ett'ei kärsiminen Kristuksen kanssa ole tavallista kärsimistä, joka on kaikille yhteistä langenneessa tilassa, vaan ainoastaan sellaiset kärsimiset, jotka ovat suoranaisempia tai vähemmin suoranaisia seurauksia Kristuksen esimerkin seuraamisesta esittäissämme kansalle vastenmielisiä totuuksia ja paljastaissamme yleisesti hyväksyttyjä eksytyksiä. Sellaisia olivat Kristuksen kärsimyksien syyt; ja samanlaiset tulevat olemaan syynä vainoon, kärsimyksiin ja tappioon kaikille niille, jotka seuraavat hänen askeleissaan. Heillä tulee olemaan osallisuus hänen kärsimyksissään nyt ja katsotaan he lopulta arvollisiksi palkinnon osallisuuteen uskollisuutensa tähden oikeaan asiaan. Tämä on koko evankelikautena merkinnyt uhrautuvaa vaivaa ja pilkan kärsimistä kylväessä ja kastellessa Kristuksen opetusten siementä; ja nyt, aikakauden lopulla, merkitsee se samanlaista uskollisuutta ja samanlaista kestäväisyyttä nykyään tapahtuvassa elonkorjuutyössä — aina elämän loppumiseen asti, olkoonpa sitte että tätä vaaditaan pitkällisen kuluttamisen kautta Mestarin palveluksessa, päivittäisen kuolemisen kautta, tai pikemmin tapahtuvan äkkinäisen marttyyrikuoleman kautta.

Kihlatun neitseellisen seurakunnan arvollisuus tulla morsiameksi, Karitsan vaimoksi, ei ole ainoastaan siinä, että se on vapaa synnistä, vaikka hän tulee olemaan pyhä, "ilman vajavaisuutta", — "ei tahraa, ei ryppyä eikä mitään sellaista" (Ef. 5: 27), pesty "lunta valkeammaksi" lunastavan rakkauden suuressa lähteessä, Lunastajansa ansiossa. Niin paljon on välttämätöntä kaikille, jos heidät ikinä katsotaan arvollisiksi saamaan pysyvää elämää jollain tasolla. Mutta tullakseen Karitsan morsiameksi ei hänen ainoastaan tule olla neitsyt puhtaudessa ja samalla vapaa synnillisestä yhteydestä ja tuttavallisuudesta maailman kanssa, vaan häneltä vaaditaan enemmän, paljon enemmän kuin tätä. Hänen on oltava Herransa tarkka kuva ja niin uskollisesti seurattava hänen askeleissaan ja hänen neuvojaan, että hänestä sen perustuksella tulee kärsivä marttyyri, kuten Herrakin oli, ja samojen totuuden ja vanhurskauden periaatteiden tähden. Hänen on osotettava, että hänellä on kuluttava rakkaus Ylkään ja väsymätön alttius hänen nimeään ja aatteitaan kohtaan, siihen määrin, että on halukas joutumaan maailman ylönkatsomaksi ja hylkäämäksi, niinkuin hänkin tuli, olemalla kuuliainen hänen oppejaan kohtaan.

Kehittääkseen ja osottaakseen tätä luonnetta, täytyy häntä tutkia ja koetella. Hänen luottamuksensa, hänen kestävyytensä, hänen uskollisuutensa Herraansa kohtaan, pahana kuin hyvänäkin aikana, on kehitettävä ja todistettava. Ja ainoastaan sellaiset, jotka ovat näin kehittyneet ja koetellut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut, tulee Herra, joka on kaiken perijä, koskaan hyväksymään ja tunnustamaan Morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Niinkuin on kirjotettu: "Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet [niin] on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat" — niin sydämellisesti. Siten, oikein ymmärrettynä, on kukin uusi uskollisuutemme koe otettava vastaan ilolla uutena tilaisuutena osottamaan Yljälle rakkautemme syvyyttä ja voimaa, ja uutena todistuksena hänen rakkaudestaan ja luottamuksestaan ja luvatusta korotuksesta. Niiden, jotka tulevat Herran kanssa osallisiksi tulevasta kirkkaudesta, tulee olla ei ainoastaan kutsutut ja hyväksytyt, vaan myöskin uskolliset, kuolemaan asti. — Ilm. 17: 14.

Siis tulee ovi, joka muodostaa tilaisuuden ottamaan osaa Herramme Kristuksen kanssa evankelikauden työhön, suljettavaksi, kun "tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Ja jokaiselle, joka ei ole sitä ennen uskollisen palveluksen kautta kehittänyt tarvittavaa luonnetta ja osottanut myötätuntoaan, harrastustaan, rakkauttaan ja intoaan Herraa ja hänen totuuttaan kohtaan (Matt. 10: 37; Mark. 8: 38), tulee silloin olemaan liian myöhäistä tehdä se. Niinkuin vertauksessa kuvataan, osottautuvat he olevansa "tyhmiä neitseitä", tyhmiä sentähden että antavat mennä käsistänsä suuren ihanan tilaisuuden kärsiä hänen kanssaan ja hänen puolestaan, jonka kanssa he kernaasti tahtoisivat hallita. Sinä aikana tulee täysi luku niitä, jotka Jumala on edeltä määrännyt muodostamaan täydellisen Seurakunnan, olemaan kutsutut, valitut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut — "Poikansa kuvan kaltaisia". (Room. 8: 29.) Elonkorjuu on kerran ohi; suosion kesä-aika päättynyt, ja jälellä tulee olemaan ainoastaan ruumenten polttaminen pellon (ihmismaailman) raivaamiseksi ja täydelleen valmistamiseksi paljon suurempaa kylvöä varten tuhatvuotiskautena.

Tämän yön saapuminen tulee ilmeisesti tekemään lopun kaikista enemmistä ponnistuksista totuuden levittämiseksi, jota, ylipäänsä väärin käsitettynä, nähtävästi tullaan sanomaan osaltaan syypääksi anarkiaan ja hämmennykseen, joka silloin vallitsee, vaikka se, oikeassa valossaan nähtynä, onkin edeltäpäin annettu viittaus Jumalan aikeista ja ilmestyksestä maailman tuleviin ahdistuksiin ja niiden todellisiin syihin nähden. Älkäämme kumminkaan odottako, että yön saapuminen ja oven sulkeminen tulevat tapahtumaan äkillisesti, vaan pikemmin, että se tulee olemaan elonkorjuutyön asteettaisin tapahtuva estäminen ja sortaminen.

Nykyään on Jumalan palvelijain leimaamisen aika heidän otsiinsa, ennenkuin ahdistuksen myrsky alkaa (Ilm. 1: 2, 3); ja pankoon kukin viisas neitsyt arvoa tälle nykyiselle edulle, sekä sille, että omasta puolestaan tulee henkisesti leimatuksi nykyisellä totuudella, kuin myöskin että saa olla mukana elonkorjuutyössä leimaamassa toisia nisuluokkaan kuuluvia ja kokoomassa heitä varmuuden aittaan, ennenkuin yö tulee ja tilaisuuden ovi suljetaan.

Että nykyinen erittäin suotuisa tilaisuus on ainoastaan lyhytaikanen, ilmenee siitä, että on ainoastaan kaksikymmentä neljä vuotta jälellä elonkorjuuajasta [laskettu vuodesta 1890 jolloin englantilainen alkuteos ilmestyi. — Suom. h.], jonka lopulla tulemme näkemään kuinka pahan hallitus päättyy ja ihana Tuhatvuotispäivä alkaa, ja tämän ajan lopussa tulee maailman suurimman ahdistuksen yö olemaan. Suuri pimeys, jonka täytyy tulla ennen ihanaa päivää, lähestyy: "aamu tulee ja tulee yökin" — "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." Huomaa, että kun tämä yö tulee, jolloin elonkorjaajain täytyy lakata työstään, todistaa se, että tämä evankeliajan lopputyö on suoritettu; että Kristuksen morsiamen valittu luku kokonaan on tullut "leimatuksi" ja "kootuksi" maailmallisista erotettuun tilaan — tilaan, jota tässä kuvataan aitalla (Matt. 13: 30); sillä Jumala ei tule sallimaan että kukaan tekee lopun hänen työstään ennenkuin se on täyttynyt. Silloin ovat kaikki Jumalan totiset ja uskolliset palvelijat leimatut otsiinsa; ja koska evankeliajan työ silloin on päättynyt, ei kukaan enää saata yhtyä siihen työhön tai korjata sen runsasta palkintoa, joka on ennustettu ylenmäärin suurissa ja kalliissa lupauksissa, palkinnoksi uskollisille, jotka menevät sisälle "oven" vielä auki ollessa. — 2 Piet. 1: 4.

Mutta älkäämme tästä tehkö sitä johtopäätöstä, että kaikki, osottauduttuaan uskollisiksi, heti tulevat palkastaan osallisiksi. Mahdollisesti saattavat muutamat heistä elää pitkällekin ahdistuksen pimeässä yössä, — vaikka me odotamme käyvän päinvastoin. "Tässä kysytään pyhien kärsivällisyyttä, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Pukeuduttuaan Jumalan koko sota-asuun ja rohkeasti vastustettuaan eksytystä selvästi ja pelottomasti esittämällä ja puolustamalla totuutta pahana päivänä, jolloin jättiläismäiset eksytykset niin rohkeasti ja uhmaten kiertelevät, kehotetaan pyhiä, "kaikki suoritettuaan pysymään pystyssä", täysin varustettuna, pitämään hengen miekkaa alituisesti valmiina puollustukseen, ja olemaan valvovaiset ja kestäväiset ja rukouksessa kaikkien pyhien edestä. Kaikki tulevat tarvitsemaan kärsivällisyyttä, että he täytettyään Jumalan tahdon, saisivat lupauksen. — Ilm. 14: 12; Ef. 6: 13; Hebr. 10: 36.

Korkean kutsun päättyminen kanssaperillisyyteen Herramme Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnassa ei ole, mikä on selvästi ymmärrettävissä vertauksessa neitseistä sama kuin oven sulkeminen. Vaikka yleinen "kutsu" tähän suosioon lakkasi 1881, on "ovi" vielä avoin. Kutsu on Jumalan yleinen kutsu kaikille vanhurskautetuille, jotka uskovat Lunastajaan, seuraamaan hänen askeleissaan itsensäuhraamisessa, kuolemaan asti, ja senkautta osottamaan arvollisuuttaan hallitsemaan hänen kanssaan kirkkaudessa. Tämän suosion alkamisella oli määrätty aika: odottavat opetuslapset nostettiin siihen helluntaipäivänä vuonna 33 j.K. Ja sen päättymisellä on, niinkuin jo on osotettu määrätty aika, nim. lokakuu 1881. [Katso II Osa, 7 luku.]

Toiselta puolen merkitsee "oven" sulkeminen vertauksessa Matt. 25 luv. sitävastoin kaiken tilaisuuden täydellistä päättymistä "kutsutuillekin" saavuttamaan korkean kutsun palkintoa. Se merkitsee, että tilaisuus osottautua palkinnon arvoiseksi uskollisuudellaan palveluksessa on loppunut; kaikki tilaisuus palvelemiseen tulee lakkaamaan tuona "yönä", jolloin ei kukaan voi toimia. (Joh. 9: 4.) Sentähden on selvää, ettei ovea, tai tilaisuutta näin lujittamaan kutsuamme ja valintaamme välttämättömästi suljeta silloin kun kutsu, eli yleinen kutsu uskovaisille tulla sisään, lakkaa kuulumasta, ja niinkauvan kuin ovi on avoinna, merkitsee se, että kuka uskovainen tahansa, joka on halukas menemään sisälle ja valmis täyttämään ehdot, vielä saattaa tehdä sen, vaikkakin yleistä "kutsua" tulla sisälle ei enää lähetetä. Näin ollen ei ovea, tai tilaisuutta, työhön ja uhrautumiseen vielä ole suljettu, vaikkakin yleinen kutsu lakkasi vuonna 1881.

Evankelikausi on ollut kutsu-aika — ensiksi kutsuakseen syntisiä mielenmuutokseen ja Kristuksen, Lunastajan uskoon; ja toiseksi kutsuakseen vanhurskautettuja kanssaperillisyyden korkeaan etuun Kristuksen kanssa hänen Valtakunnassaan, ehdoilla seurata nyt häntä hänen askeleissaan uhrautumalla kuolemaan asti — mikä on ehtona päästäkseen Valtakunnan työhön ja kunniaan tulevana tuhatvuotiskautena. Sentähden kun Herra sanoo meille, että ajan loppujakso tulee olemaan elonkorjuuaika, ilmottaa tämä jyrkän muutoksen — kylvämisestä niittämiseen, kutsuttujen kutsumisesta koetukseen ja kutsun kautta aletun työn päättämistä.

Selitykseksi työn laadun muuttumisesta evankeliajan lopulla kertoi Herramme vertauksen nuotasta. (Matt. 13: 47—50.) "Taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka laskettiin mereen ja kokosi kaikenlaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he [kalastajat] sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta viskasivat kelvottomat pois. Näin on käyvä maailman lopussa [elonkorjuuaikana, Matt. 13: 39]; enkelit [Jumalan lähettiläät, palvelijat] lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen uuniin [suureen ahdistukseen]; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Tämä vertaus esittää nimikristillistä seurakuntaa nimellisesti esiintyvänä Jumalan valtakuntana — mereen (maailmaan) heitetty nuotta, joka kokosi kaloja (ihmisiä — Matt. 4: 19) kaiken kaltaisia (todellisia kristittyjä, puoleksi petettyjä ja hurmaantuneita kristittyjä ja ulkokultaisia joukkoja); joka nuotta vedetään rannalle kun se on täynnä (Jumalan ajan täyttyessä). Se osottaa, että nuo "kaiken kaltaiset", jotka kootaan nimi-kristilliseen seurakuntaan, eivät kelpaa Valtakuntaan, mihin ne sitte kelvannevatkaan; että ajan lopulla — elonkorjuuaikana —- kutsu Valtakuntaan tullee Jumalan järjestelyn perustuksella lakkaamaan, niinkuin nuotan maalle vetämisen kautta esitetään; ja että kalastajat silloin tulisivat alkamaan toisenlaisen työn — nimittäin erottelemisia jaottelemistyön, jonka kautta saadaan aikaan halutun lajin kokoaminen ja toisten hylkääminen, jotka ovat arvottomat saamaan sen suosion, johon heidät on kutsuttu, sillä "useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut." Matt. 22: 24.

Erottelemistyö tässä vertauksessa on sama kuin osotetaan vertauksessa vehnästä ja nisusta, joka opettaa meitä odottamaan kylvämisen (kutsun) keskeyttämistä ja tämän työn muuttumista elonkorjuutyöksi. Herran palvelijoita, jotka hänen johdollaan tällä tavoin tulevat muuttamaan työtä, nimitetään molemmissa vertauksissa enkeleiksi — Jumalan erityisiksi sanansaattajiksi. Ne ovat hänen uskollisia opetuslapsiaan, jotka vaeltavat hyvin nöyrästi ja lähellä Herraa, ja hyvin vakavasti koettavat saada tietää hänen suunnitelmansa ja toimia yhdessä hänen kanssaan hänen työssään, ja joita sentähden ei jätetä pimeyteen hänen aikojensa ja hetkiensä suhteen. (Matt. 13: 11; 1 Tess. 5:4; Jer. 8: 7—12.) Luonnollisesti tarkottaa tämä niittäminen ja kokoaminen ainoastaan niitä, jotka elävät elonkorjuu-ajassa, eikä niitä, jotka kuolivat ennemmin; joista kukin, kun hän oli juoksunsa päättänyt, merkittiin ja erotettiin odottamaan oikeaa paikkaansa, joko kirkastetussa pienessä laumassa tai sen ulkopuolella, oikeassa valtakunnassa. — 2 Tim. 4: 8.

Nuotta ei ollut aiottu pyydystämään kaikkia kaloja meressä. Herrallamme, suurella Ylimäisellä Kalastajalla, oli aikomus pyydystää määrätty luku kaloja, määrättyä laatua, välittämättä kuinka monia muita lajia tulisi niiden kanssa nuottaan; ja kun täysi luku haluttua, erikoista lajia on mennyt nuottaan, annetaan käsky sen maalle vetämisestä lajittelua ja erottelemista varten. Kun siten annetaan käsky, että nuotta on vietävä maalle, on aikakauden alussa annettu tehtävä heittää nuotta mereen (Matt. 28: 19; 24: 14) katsottava päättyneeksi; ja kaikkien, jotka edelleen tahtovat olla Herran työtovereita, on otettava varteen hänen neuvonsa eikä enää omistettava aikaansa kalastamiselle ylipäänsä, vaan nykyiselle työlle, nimittäin erottelemiselle ja kokoamiselle. Ja samoin kuin totuus, jonka aika silloin oli tullut, oli välikappale, jonka kautta kutsu kuului, niin on totuus nytkin, "nykyinen totuus", elonkorjuutotuus, välikappale, jota Herra käyttää koettelemista ja erottelemista varten.

Sentähden kun Herran palvelija kuulee hänen äänensä, hänen sanansa kautta, selittävän, että hetki on tullut lopettaa kylväminen ja alkaa korjaaminen, lopettaa pyydystäminen ja siirtyä kalojen lajittelemiseen, lopettaa kutsuminen ja saarnata elonkorjuusanomaa, jonka aika nyt on tullut niille, jotka jo ovat kutsutut, niin tottelevat he, jos he ovat uskollisia, iloisesti ja viipymättä. Sentähden ei sellaisten, Mestarin opettamia kun ovat hänen aikakausisuunnitelmastaan, eivätkä ole pimeydessä aikoihin ja hetkiin nähden, jossa elämme; tule enää koettaa mennä kylvämään Valtakunnan hyvää siementä peltoon eli ihmismaailmaan, vaan olla nyt toimeliaita antamaan ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle — levittäen niiden keskuuteen, jotka tunnustavat olevansa Herran lapsia, hyviä sanomia siitä että Valtakunta on lähellä, ja siitä että suuri ilo ja siunaus on sen kautta pian tuleva kaikelle kansalle.

Ja ihmeellistä on sanoa, että juuri tämä sanoma Jumalan rakkaudesta rikkaasta toimenpiteestä, sovituksesta kaiken ennalleenasettamiseksi Kristuksen Jeesuksen ja hänen kirkastetun ruumiinsa, Seurakunnan, Jumalan Valtakunnan kautta, (sanoman, jonka tulisi ilahduttaa, virkistyttää, ja yhdistää kaikki rakastavat kristityt sydämet), on kehittävä ja vetävä sydämen yhteyteen toistensa kanssa ainoastaan oikean luokan, koetteleva heitä ja erottava heidät nimikristillisestä joukosta.

Pian on elonkorjuu päättynyt, ja silloin tulee sekä kylväjä että niittäjä yhdessä iloitsemaan. Nyt on elonkorjaajani kiirehdittävä työtä ja heidän on oltava niin tarkat sen täydellisestä suorittamisesta, että he rakoilevat elon Herraa, Ylimäistä Elonkorjaajaa, lähettämään useampia työmiehiä eloonsa. Ei tule kestämään kauan ennenkuin seuraavan armotalouden kyntäjä (ennustettu suuri hädän aika, joka tulee valmistamaan maailman Tuhatvuotiskauden elon kylvölle) on saavuttanut tämän armotalouden elonkorjaajat. — Amos 9: 13.

ISRAELIN SEITSEMÄSKYMMENES VIIKKO ON KUVAUS EVANKELIKAUDEN SUOSION PÄÄTTYMISESTÄ.

Muistettanee, että Israelin "seitsemännenkymmenennen viikon" — heidän suosionsa seitsemän viimeisen vuoden — alku, keskikohta ja loppu, olivat hyvin tarkasti merkityt; ja me uskomme että tarkotus juuri oli antaa meille selvästi määrätyt vuosiluvut evankelikauden lopulle, hengellisen Israelin suosiokauden lopulla. Olemme nähneet, että tämän viikon alku, v. 29 j.K., oli lihalliselle Israelille heidän elonkorjuukoetuksensa alkuaika. Se oli merkitty Herramme kasteen ja hänen Messiaaksi tuntemisensa kautta Jordan'in luona, jolloin elonkorjuutyö alkoi —- jonka rinnakkaisuutena tässä aikakaudessa on Herran läsnäolon tunteminen vuonna 1874 j.K., tämän elonkorjuun alussa.

Liitonviikon keskiaika, v. 33 j.K., oli Israelin hylkäämisen aika järjestelmänä eli kirkkokansana ja ilmaistiin se Herramme kuoleman kautta ristillä ja hänen sanojensa kautta vähää ennen kuolemaansa: "Teidän huoneenne jää teille autioksi". Ja tämän rinnakkaisuus, tässä aikakaudessa on lahkolais-järjestelmäin, Baabelin, niinkutsutun Kristikunnan hylkääminen ja suosiosta lankeeminen v. 1878.

Viimeinen osa Israelin liittoviikosta (3 1/2 vuotta, huhtikuusta 33 lokakuuhun 36 j.K.) ei ollut suosion aika heille kansana eli yhteiskuntana, vaan yksityisinä: se myönsi heille (ei niinkuin ennen nimiseurakunnan välityksellä, vaan yksityisesti, jos tahtoivat ottaa vastaan) kaikki aabrahamilaisen liiton suosionedut ja erityiset etuoikeudet, aina noiden seitsemänkymmenen vertauskuvallisen viikon loppuun asti, heidän suosionsa rajaan asti, joka ilmaistiin suosion lähettämisen kautta Korneeliukselle ja pakanoille ylipäänsä. Samalla lailla rinnakkaisuudessa nytkin: 3 1/2 vuotta, huhtikuusta 1878, jolloin niin kutsuttu kristikunta, eli Baabeli, hyljättiin suosiosta, lokakuuhun 1881, olivat korkean kutsun viimeiset suosion ajat yksityisille uskoville. Siten lakkasi yleinen kutsu (Evankeliajan suosio ) lokakuussa 1881, aivan kuten vastaava vuosiluku, lokakuu 36, j.K., sai todistaa juutalaisten suosion päättymisen.

Juutalaisten suosio oli siinä, että Israelille (yksinomaan) tarjottiin Valtakunta — Aabrahamin luonnollisia lapsia kutsuttiin käyttämään hyväkseen etuja ja tilaisuuksia, joita heille myönnettiin laki-liittonsa aikana. Tämä kutsu, suosio eli etu lakkasi kokonaan ja ainaiseksi heidän liittoviikkonsa loppuessa. Evankelikauden suosio oli siinä, että Valtakunta tarjottiin (yksinomaan) sellaisille, jotka uskovat Kristukseen — "korkea kutsu" kaikille, jotka ovat yhdistetyt Jumalan kanssa uudessa liitossa, jotka tulisivat käyttämään hyväkseen siten suodut tilaisuudet (tulla Aabrahamin "siemenen" jäseniksi, jonka on siunattava maailma) yhdistymällä Kristukseen Jeesukseen, Lunastajaansa, hänen uhrautumisliittoonsa — koetus, jonka on osotettava heidän arvollisuutensa ottamaan osaa Kristukseen työhön ja kirkkauteen tulevaisuudessa. Ja juuri tämä suosio, tämä "kutsu", lakkasi, niinkuin olemme nähneet, kokonaan ja ainaiseksi lokakuussa 1881, aikana joka on rinnakkainen, juutalaisen kutsun eli suosion lopun kanssa.

Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa heistä, joka sittemmin, uskovaiseksi tultuaan, tuli arvolliseksi saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu laajennettuna ja syvennettynä — tehtynä soveliaaksi kaikille, jotka uskoivat Kristukseen, kaikista kansoista.

Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se oli, joka on lakannut — kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja tämä muutos — korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion alkaminen — ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut, on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita "korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään maailmalle ylipäänsä — niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.

Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa — ainoat siis, jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittää tätä kutsua — ovat juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että tietävät sen päättyneen.

Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu. "Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi" on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kun yleinen kutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun, muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21: 17—23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on "ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa, muutamille, jotka ottavat sellaisten paikat, jotka tarkastuksessa tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa, alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset. Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881 ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalan yleisen kutsun lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta — niistä saadun voiman ja rohkeuden kautta — kykenisimme juoksemaan niin, että voitamme luvatun palkinnon. — 2 Piet. 1: 4.

Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin ovat uskolliset. Ja vaikka yleinen kutsu on lakannut, on selvää, ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä, joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja kuolemattomuuden palkinnosta — jonka pääehdot tekevät sellaisen kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." — Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa iloon, tulee "ovi", tilaisuus kuulua siihen luokkaan suljettavaksi, eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.) Herramme itse sanoo meille, että silloin alkavat monet nähdä asiat toisin — nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä Morsiamekseni, — se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.

Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten, kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa meissä tahdon ja toiminnan hänen mielisuosiokseen.

Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden, että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta syvästi tunnen onnettomuuteni."

Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu". Muistakaa, että jos kaikki, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne, samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän tilaisuutensa, heidän paikkansa työssä ja heidän palkintonsa kruunut toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille, ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä poispyyhityksi arvottomana. — Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.

Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta käsittää syvyyksiä, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6—12.) Ja Herra on liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi — uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).

YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1—16.

Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia, vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena — "päivänä" vertauksessa — uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa, eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan uskollisia, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian, jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".

Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun kautta — aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello kolme jälkeen puolenpäivän. Mikä palkka tulisi olemaan mainitaan täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä sopi silloin heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi. Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka tekevät työtä hänen viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, esittävät kaikki työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa, joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan liian myöhäistä, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun ei kukaan ole meitä palkannut" — me tulimme liian myöhään päästäksemme palvelukseen kutsun aikana.

Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu", tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan alussa sovitusta maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa ei ole Matt. 20: 7 näitä sanoja: mikä kohtuus on sen annan teille.]

Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole selvästi ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun — "yhdenteentoista tuntiin." Kutsumisen aika työhön täksi päiväksi on mennyt. Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä; kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; — en lupaa mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto riippuvaksi minun anteliaisuudestani.

Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja palkinnon arvoisiksi.

Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette " oven ", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Kun tämä on tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat" sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi irti (Ilm. 7: 1—3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn", jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.

Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." "Joka voittaa[joka voittaa itsessään maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeään elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.

SEITSEMÄS LUKU.

SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.

Seurakunnan vapautus lähellä. — Se tulee olemaan enteenä koko ihmiskunnan vapahtamiselle. — Sen vuosiluvun likimääräinen määritteleminen. — Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta, joka kohtaa maailmaa. — Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. — Sen lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. — Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. — Seurakunnan elävien jäsenten muutos. — Tulevatko he kuolemaan? — "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin."

Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne lähestyy. Luuk. 21: 28.

Ennustuksen lampun valossa olemme seuranneet tapahtumia "elonkorjuussa" aina niiden päättymiseen asti suurena hädän aikana; ja koska me muistamme, että juuri tänä, tapauksista rikkaana aikana sattuu seurakunnan vapahdus ja ylentäminen, jonka vuoksi pyhissä nykyaikana herättää suurinta mielenkiintoa aika ja asianhaarat, jotka koskevat heidän vapauttamistansa.

Herramme opetti meille, että niin pian kuin alkaisimme nähdä elonkorjuun tapahtumia, me silloin saisimme odottaa ihanan toivomme pikaista toteutumista. Ja sentähden, kun me nyt otamme huomioon kaikki todistukset, joita nämä merkit antavat, nostamme silmämme ja iloitsemme sen kirkkauden toivossa, joka on seuraava; sillä aamu tulee, vaikka lyhyen, pimeän yön täytyy tulla väliin. Ja tämä ilo ei ole luonteeltaan itsekäs; sillä Kristuksen seurakunnan vapautus ja ylentäminen tulee olemaan enteenä koko suvun pian tapahtuvasta vapautuksesta suuren orja-isännän, synnin, hirmuvallasta ja sorrosta, taudin varjoista ja kivuista ja kuoleman vankilasta: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa… odottaa… Meidän ruumiimme — 'Kristuksen ruumiin' (Room. 8: 22, 23) — lunastusta"; koska, Jehovan järjestelyn mukaisesti, uutta asiain järjestystä ei saateta pystyttää ennenkuin suuri hallitsija, Kristushenkilö täydellisenä, Pää ja ruumis, kokonaan on tullut valtaan. Että pyhien vapautus on tapahtuva joskus ennen vuoden 1914 loppua, on ilmeistä, koska lihallisen Israelin vapautus, kuten saamme nähdä, on määrätty tapahtuvaksi niinä aikoina, ja vallan nojalla käsketään silloin vihastuneet kansat hiljenemään ja heidät pakotetaan tunnustamaan Jehovan Voidellun valta. Siitä, kuinka paljon ennen vuoden 1914 loppua Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettavaksi, ei meillä ole aivan täsmälleen suoranaista tietoa; mutta aivan varmaan se ei tule tapahtumaan ennenkuin heidän tehtävänsä lihassa on päättynyt; emmekä myöskään saata pitää mahdollisena, että he tulisivat viipymään täällä kauan senjälkeen kuin tämä työ on tullut suoritetuksi. Nämä kaksi ajatusta edessämme, saatamme likimain laskea ajan, jolloin vapautus on käsissä.

Samalla kuin on selviä viittauksia siitä, että muutamat ruumiin elävistä jäsenistä saavat nähdä rajuilman nousevan ja saavat kantaa osan vaikeuksista, joita se tuo tullessaan, on myöskin viittauksia, ettei yksikään näistä tule elämään kokonaan sen läpi, tai edes kauvankaan siinä. Mestarin sanat: "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta tätä kaikkea, joka on tuleva" (Luuk. 21: 36), näyttävät viittaavan siihen. Ja kumminkin tiedämme jo elävämme näiden vaikeuksien alkuajassa (nimikristillisen seurakunnan vaikeuksien aikoja sen koettelemusten yhteydessä), ja että me pakenemme monien, kaikilla tahoilla langetessa eksytyksiin ja epäuskoon. Me pakenemme, mutta ei sillä tavalla, että meidät otettaisiin pois vaikeuksien näyttämöltä, vaan sen kautta, että meitä tuetaan, vahvistetaan ja ylläpidetään keskellä kaikkea, Jumalan sanan kautta, joka on kilpemme ja suojamme. (Ps. 91: 4.) Myöntäessämme, että jotkut ruumiin jäsenet samalla tavalla saattaisivat jäädä tänne aivan hädän ajan loppuun asti ja olla mukana kaikissa ja kumminkin sellaisella tavalla paeta kaikkea tulevaa hätää, niin on siitä huolimatta selvää, kuten uskomme, että ruumiin kaikki jäsenet ovat täysin vapautetut — ylennetyt ihanaan tilaan — ennenkuin hädän vaikeimmat ilmaukset sattuvat — senjälkeen kun ruumis on täydellinen ja ovi suljettu.

Vuosikausia olemme nähneet rajuilman pilvien kokoontumista: valtavat sotajoukot ovat tarkastetut ja valmistautuneet otteluun, ja jokainen uusi vuosi todistaa yhä nopeampaa edistymistä ennustettua käännettä (kriisiä) kohti; ja kuitenkin, vaikka tiedämmekin, että vertoja vailla oleva turmio pian on kaatava kaiken laillisuuden ja järjestyksen anarkian ja hämmennyksen kuiluun, emme pelkää; sillä "Jumala on meillä turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna. Sentähden emme pelkää, vaikka maa [nykyinen yhteiskuntajärjestys] mullistuisi [irtautuu liitoksista ja särkyy], ja vuoret [valtakunnat] meren pohjaan kaatuisivat [laittoman ja hillittömän kansan keskuuteen]; pauhatkoot, kuohukoot sen vedet [taistelevien puolueitten riidoista]; täriskööt (pelosta ja epävarmuudesta) vuoret [valtakunnat] sen pauhusta [enenevästä ja kasvavasta vallasta]." — Ps. 46: 2—4.

"Onpa virta [Raamattu, totuuden ja armon lähde], joka jokinensa ilahduttaa Jumalan kaupungin [Jumalan valtakunnan, seurakunnan — sen nykyisessäkin kehittymättömässä tilassa, ennen sen ylentämistä valtaan ja kirkkauteen], Korkeimman pyhät asunnot [pyhäkön — seurakunnan, jossa Jumala näkee hyväksi oleskella]. Jumala on sen keskellä, ei se horju; Jumala auttaa sitä aamun koitossa." — Ps. 46: 5, 6.

Nykyisessä ajassa saamme kokea tätä luvattua apua nykyisten tarpeittemme koko laajuuteen nähden sen kautta, että taivaallinen Isämme antaa meille luottamuksensa, tutustuttaa meitä suunnitelmiinsa, vakuuttaa meille suosiotaan ja ylläpitävää armoaan ja vielä tekee meidät työtovereikseenkin. Tätä apua saamme kokea koko juoksumme loppuun asti; ja silloin meitä autetaan vielä enemmän "muuttamalla" korkeampaan olotilaan, johon olemme kutsutut ja jota kohti me kaikella ahkeruudella ponnistelemme.

Vaikka voimmekin olla aivan varmat, ettei Kristuksen ruumiin viimeisten elävien jäsenten "muuttuminen" tule tapahtumaan ennenkuin tehtävä, joka niille on uskottu lihassa, on täytetty, niin tiedämme kumminkin, niinkuin edellisessä luvussa on näytetty, että työmme pian lakkautetaan, — alussa vähitellen ja sitten kokonaan ja lopullisesti, kun "yö tulee, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." (Joh. 9: 4.) Ja tämän "yön" synkeyden hälventää ainoastaan tuhatvuotispäivän auringonnousu. Kun tehtävämme on suoritettu ja tämä yö kääriytyy ympärillemme, voimme odottaa, emme ainoastaan rajuilman pilvien synkkenevän, vaan myöskin kuulevamme ja tuntevamme kasvavat "tuulet", jotka puhkeavat inhimillisten intohimojen rajuun hirmumyrskyyn — hädän pyörremyrskyyn. Silloin, kun olemme päättäneet meille annetun työn, on meidän asiamme "seisoa", kärsivällisesti, kunnes "muuttumisemme" tapahtuu. — Ef. 6: 13.

Kuinka kauvan Herra sallinee antaa pyhiensä seisoa pakollisessa toimettomuudessa hänen työnsä suhteen, emme tiedä, mutta luultavasti ainoastaan niin kauvan, että usko ja kärsivällisyys tulevat täydellisiksi. Tässä tulevat nämä hyveet täydellisimmin kehittymään, koetelluiksi ja näkyviin. Tämä kärsivällisyyden koe tulee olemaan seurakunnan lopullinen koe. Silloin Jumala auttaa sitä aamun [hänen aamunsa] koitossa (Ps. 46: 6) — ei sinä aamuna, joka on koittava maailmalle, kun hän nousee Herransa kanssa vanhurskauden aurinkona, vaan hänen oman aamunsa koitossa; jossa hän tulee muuttumaan Herransa luonnon kaltaiseksi. Hänen aamunsa koittaa ennen tuhatvuotispäivän aamua.

Että tämä synkkä yö jo on tulossa, sen näemme, emme ainoastaan Raamatusta, vaan myöskin ajan synkistä merkeistä; ja seurakunnan kohtalo silloin, mitä hänen ulkonaiseen rataansa tulee, näyttää olevan piirretty Elijan ja Johannes Kastajan historian viimeisille lehdille, jota ainetta jo on kosketeltu. [II Osa siv. 300, 307.] Toisen mestaus ja pyörremyrsky sekä tuliset vaunut, jotka veivät pois toisen, viittaavat todennäköisesti väkivaltaan Kristuksen ruumiin viimeisiä jäseniä kohtaan. Kumminkaan ei Siionin tarvitse peljätä; sillä Jumala on hänen keskellänsä ja auttaa häntä. Hänen vihkiytymisensä on kuolemaan ja hänen etuoikeutenansa on uskollisuuden osottaminen: "Ei ole oppilas opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Oppilaan on siihen tyytyminen, että hänelle käy kuten opettajalleen, ja palvelijan siihen, että hänelle käy kuten isännälleen." Matt. 10: 24, 25. "Suuren Baabelin" — "kristikunnan" — puolelta tullaan luultavasti itsensä varjelemisen nimessä sortamaan totuuden levittämistyötä vaarallisena sen järjestelmille, kun se näkee valtansa politiikkaan, pappistoimintaan ja taikauskoisuuteen nähden vähenevän. Ja luultavasti tulee tässä käännekohdassa Elijaluokka, joka viimeiseen asti tulee julistamaan totuutta, kärsimään väkivaltaa, pääsemään kirkkauteen ja pakenemaan tulevan suuren hädänajan vaikeimmat purkaukset — juuri asiain kireimmillään ollessa, kun aljetaan havaita, että on pakko käyttää epätoivon keinoja Kristikunnan horjuvan rakennuksen tukemiseksi.

Vaikka täsmällistä aikaa Kristus-ruumiin viimeisten jäsenten vapahdukselle eli "muuttumiselle" ei ilmoteta, on se kumminkin lähimain ja jotakuinkin selvästi ilmaistu tapahtuvan vähän sen jälkeen kuin ovi suljettiin (Matt. 25: 10); sen jälkeen kuin totuus, jota Baabel nyt alkaa pitää vihollisenaan, joka on omiaan aikaansaamaan sen hävityksen, tulee olemaan yleisemmin tunnettu ja laajalle levinnyt; sen jälkeen kun "rakeet" melkoiselta alalta ovat pyyhkineet pois valheen turvan; ja senjälkeen kun tuhkan alla nykyään kiiluva ja uhkaava viha totuuteen senkautta on herätetty niin väkivaltaiseen ja niin yleiseen vastustukseen, että sen suuren työn enempi edistyminen, jossa pyhät nyt työskentelevät, tehokkaasti pysähdytetään. Ja Jumala tulee sallimaan tämän niinpian kuin kaikki valitut ovat "leimatut". Mutta mitkä vaikeudet ikänä tai näennäiset onnettomuudet saattavatkaan kohdata pyhiä, heidän vielä ollessaan lihassa, ja aikaansaada pysähtymisen työssä, jonka suorittaminen on heille ruokaa ja juomaa, niin lohduttautukaamme muistamalla, ettei meille saata tapahtua mitään Isämme tietämättä ja hänen sallimattaan, ja että jokaisessa uskon ja kärsivällisyyden koetuksessa hänen tarkotusperänsä on oleva kylliksi niille, jotka pysyvät hänessä, ja joissa hänen sanansa pysyy. Katsokaamme esiripun tuolle puolelle, ja pitäkäämme uskon silmä kiinnitettynä korkean kutsun palkintoon, jonka Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä — niille, jotka ovat kutsutut ja uskolliset ja valitut hänen aivoituksensa mukaan. — Ilm. 17: 14; Room. 8: 28.

Kun me siten järkevästi ja Raamatun mukaisesti saatamme lähimain päättää ajan ja asianhaarat, mikäli ne koskevat seurakunnan täydellistä vapautusta, tulee sitä enemmän kysymys sen kirkastumisen tavasta mitä mieltäkiinnittävimmäksi. Ja jälleen käännymme jumalallisten lausuntojen puoleen kysyäksemme neuvoa.

Ensiksi selittää Paavali: " Kaikki me muutumme [elävät yhtähyvin kuin kuolleetkin]: tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen on pukeutuminen kuolemattomuuteen; sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." Ja tämä "muuttuminen" kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, niin vakuuttaa hän meille, ei tule tapahtumaan asteettain tapahtuvan kehityksen kautta, vaan tulee se tapahtumaan silmänräpäyksessä, "yhtäkkiä, silmänräpäyksessä", "viimeisen pasuunan soidessa", joka nyt jo soi. [Katso II osa, 5 luku.] — 1 Kor. 15: 51, 53, 50, 52.

Sitten tulee vielä järjestystäkin noudatettavaksi: toiset kirkastetaan eli muutetaan ensin ja toiset jälkeenpäin. Kallis on hänen pyhäinsä kuolema Herran edessä (Ps. 116: 15); ja vaikka useat heistä ovat maanneet kauvan, niin ei kumminkaan yhtään ole unhotettu. Heidän nimensä ovat kirjotetut taivaassa hyväksyttyinä jäseninä esikoisten Seurakunnassa. Ja apostoli selittää, etteivät elävät, jotka jäävät tänne Herran tulemukseen, suinkaan ehdi ennenkuin ne, jotka ovat nukkuneet. (1 Tess. 4: 15.) Niiden, jotka nukkuvat Jeesuksessa, ei tarvitse odottaa unessa, kunnes elävät jäsenet ovat juoksunsa suorittaneet, vaan on Herramme ensimäisiä tehtäviä, kun hän ottaa suuren valtansa, herättää ne heti. Ja siten menevät ne Kristushenkilön jäsenet, jotka ovat nukkuneet, ensin kirkkauteen.

Tarkkaa vuosilukua nukkuvien pyhien herättämiselle ei suoraan ilmoteta, mutta saattaa sen selvästi johtaa Herramme vertauksesta jalosukuisesta miehestä. Ensimäiseksi työkseen teki jalosukuinen mies (joka esitti Herraa Jeesusta), otettuaan vastaan valtakunnan ja tultuaan takasin, tiliä palvelijainsa (seurakuntansa) kanssa, joille hänen viinitarhansa oli uskottu hänen poissa ollessaan, ja palkitsi uskolliset. Ja kun apostoli sanoo meille että Kristuksessa kuolleiden kanssa tehdään ensin tili, saatamme syystä päättää että heidän palkitsemisensa alkoi heti kun Herramme palattuaan otti suuren valtansa.

Sen vuosiluvun tunteminen, jolloin Herramme ryhtyi valtaansa käyttämään, olisi sen ajan löytäminen, jolloin hänen nukkuvat pyhänsä herätettiin henkiin ja kirkkauteen. Saadaksemme selville tämän on meidän ainoastaan johdettava muistiimme rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä. Jos me katsomme taaksepäin esikuvaan, näemme, että keväästä vuonna 33 j.K. kolme ja puoli vuotta juutalaisen elonkorjuun alkamisesta (vuonna 29 j.K.), Herramme esikuvallisella tavalla otti valtansa ja harjotti kuninkaallista virkaa. (Katso Matt. 21: 5—15.) Ja ainoa tarkotus tällä toimella oli nähtävästi osottaa vastaavaa aikaa tässä elonkorjuussa, jolloin hän todellisuudessa ottaisi viran, vallan, j.n.e., kuninkaana; nimittäin keväällä 1878, kolme ja puoli vuotta hänen toisen tulemisensa jälkeen elonkorjuuajan alussa, syksyllä 1874. Kun v. 1878 siten ilmotetaan aikamääräksi, jolloin Herra alkoi ottaa itselleen suuren valtansa, on järkevää päättää että hänen Valtakuntansa pystyttäminen alkoi silloin ja että tällöin ensimäinen askel olisi hänen ruumiinsa, Seurakunnan vapauttaminen, joista nukkuvat jäsenet tulevat olemaan ensimäiset.

Ja koska seurakunnan ylösnouseminen tapahtuu joskus tänä "lopun" eli "elonkorjuu" aikana (Ilm. 11: 18), niin tuntuu meistä olevan mitä järjellisintä ja täydellisessä sopusoinnussa koko Jumalan suunnitelman kanssa otaksua, että kaikki evankelikauden pyhät apostolit ja muut "voittajat", jotka ovat nukkuneet Jeesuksessa, herätettiin keväällä 1878 henkiolentoina, Herransa ja Mestarinsa kaltaisina. Ja koska me sentähden päätämme heidän ylösnousemisensa todella tapahtuneen, ja että niinmuodoin he niinkuin Herrakin ovat läsnä maan päällä, ei se seikka, ettemme näe heitä, ole minään esteenä uskollemme, kun muistamme, että he, samoin kuin heidän Herransa, nyt ovat henkiolentoja, ja niinkuin hänkin, näkymättömät ihmisille. Ne seikat, että he ovat näkymättömiä, ettei tavattu avonaisia ja tyhjiä hautoja, ja ettei nähty kenenkään kävelevän kirkkomaalta ei ole minkäänlaisena esteenä niille, jotka ovat oppineet tuntemaan mitä on odotettavissa — sellaisille, jotka käsittävät, ettei ylösnoussut Herra jättänyt reikää sen huoneen seiniin jonne hän tuli ja josta hän meni ovien ollessa suljettuina; jotka muistavat ettei kukaan nähnyt ylösnoussutta Lunastajaamme, paitsi ne muutamat, joille hän erityisesti ja yliluonnollisella tavalla näyttäytyi, jotta he olisivat hänen ylösnousemisensa todistajia; jotka muistavat hänen näyttäytyneen erilaisissa lihan muodoissa estääkseen näitä todistajia uskomasta, että hän vielä oli lihaa, tahi että mikään niistä ruumiista, joita he näkivät oli hänen kirkas henkiruumiinsa. Ne, jotka muistavat, että ainoastaan Saulus Tarsolainen näki Kristuksen henkiruumiin ihmeen kautta, ja silloinkin menettämällä näkönsä, vaikka eivät toiset lähellä olleet nähneet sitä, huomaavat helposti, ettei se seikka etteivät he ole nähneet ylösnousseita pyhiä luonnollisilla silmillään, enemmän kuin Herraakaan tässä elonkorjuussa, eivätkä koskaan ole nähneet enkeleitäkään jotka koko evankelikautena ovat olleet palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä [katso II osa, 5 luku.], mitenkään todista heidän ylösnousemistaan vastaan.

Uskomme, että Valtakuntaa alettiin pystyttää eli saattaa valtaan, huhtikuussa 1878, perustuu, niinkuin huomattanee, samalle pohjalle kuin uskomme, että Herra tuli läsnäolevaksi lokakuussa 1874 ja että elonkorjuu alkoi silloin. Silloin alkoi "Herran huoneen vuori" [valtakunta] olla "kukkuloita" [maan valtakuntia] korkeampi ja silloin alkoi "Baabelin", kristikunnan, ja kaikkien maailman kansojen tuomitseminen, ikäänkuin valmistuksena heidän lopulliselle kukistumiselleen.

Eikä ole ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa sekään, että Seurakunnan enemmistö on otettu ylös ja että ainoastaan kuninkaallisen papiston viimeiset jäsenet "ovat elossa ja tänne jääneenä", sillä niinkuin olemme huomanneet, ennusti apostoli että juuri tässä järjestyksessä piti asiain tapahtua. Olla jälelle jääneiden joukossa ei ole mikään häpeä; olla viimeinen niistä, jotka "muuttuvat", ei ole kunniatonta. Useat raamatunpaikat osottavat, että viimeisillä ruumiin jäsenillä on erityinen tehtävä suoritettavana esiripun tällä puolella, yhtä tärkeä osa valtakunnan työstä kuin on kirkastettujen jäsenten tuolla puolen esirippua. Kirkastetun Pään ja niitten ruumiin jäsenten, jotka ovat esiripun tuolla puolella, valvoessa suuria muutoksia, jotka nyt jo tapahtuvat ja joita tullaan panemaan toimeen maailmassa, ovat lihaan jääneet jäsenet, Valtakunnan edustajia, julistaen suusanalla, kynällä, kirjojen ja lentokirjasten kautta "hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle". He kertovat maailmalle siunattuja sanomia Jumalan armollisesta aikakausisuunnitelmasta ja että aika on lähestynyt tämän suunnitelman ihanalle täyttymiselle; ja he eivät ainoastaan osota suurta lähestyvää hätää, vaan myöskin siunauksia, jotka seuraavat sitä tuloksena Jumalan Valtakunnan pystyttämisestä maailmaan. Suuri ja tärkeä-arvoinen työ on siis annettu jälelle jääneille jäsenille; Valtakunnan työtä se todella on ja Valtakunnan ilot ja valtakunnan siunaukset seuraavat sitä. Vaikkakin vielä lihassa ja täyttäen eteenasetettua työtä uhrautumisen kustannuksella ja keskellä suurta vastustusta, alkavat nämä jo mennä Herransa iloon — jumalallisen suunnitelman täydellisen käsittämisen iloon — ja iloihin, jotka seuraavat etua saada olla Herransa ja Lunastajansa yhteydessä suorittamassa tätä suunnitelmaa ja tarjoamassa ijankaikkista elämää ja ijankaikkisia siunauksia kaikille sukukunnille maan päällä.

Profetta Jesaja (52: 7) viittaa selvästi näihin sanomineen, "jalkoina" eli Kristuksen ruumiin viimeisinä jäseninä lihassa, sanoessaan: "Kuinka suloiset ovat vuorilla [valtakunnissa] ilosanoman tuojan jalat, joka kuuluttaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, julistaa pelastusta (vapahduksen); ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi hallitsee kuninkaana. [Kristuksen hallitus, joka tuo vapautuksen, ensin Siionille ja sitte koko huokaavalle luomakunnalle, on alkanut.] Kuule! Vartijasi kaikki kajauttavat äänensä, kaikki riemuitsevat; sillä he näkevät omin silmin [selvästi], kuinka Herra Siioniin palaa."

Haavotetut jalkaraukat, jotka nyt olette ihmisten ylönkatsomat, ei kukaan muut kuin te itse saata täydelleen pitää arvossa etujanne. Ei kukaan muu voi arvostella sitä iloa, joka teillä on nykyisen totuuden julistamisesta, sanoessanne Siionille, että aika on lähestynyt valtakunnan pystyttämiselle ja julistaessanne että Emanuelin vanhurskas hallitus, joka pian alkaa, on siunaava maan kaikki sukukunnat. Mutta vaikkakin Kristuksen "jalat" ja heidän nykyinen tehtävänsä ovat ihmisten ylönkatsomia, panevat ruumiin kirkastetut jäsenet esiripun tuolla puolella suurta arvoa heihin ja samoin heidän kirkastettu päänsä, joka on halukas tunnustamaan sellaiset uskolliset Isänsä ja kaikkien pyhien sanansaattajainsa edessä.

Jalkojen tehtävä, joka on melkoinen osa valtakunnantyöstä, tulee suoritettavaksi. Vaikka yleisö vihaa heidän sanomaansa ja kohtelee heitä epäluulolla, ja maailma ylenkatsoo heitä hulluina (Kristuksen tähden) — niinkuin kaikkien uskollisten palvelijain laita on ollut koko evankelikautena — on heidän kumminkin, ennenkuin he kaikki ovat "muuttuneet" ja yhdistetyt kirkastettujen jäsenten kanssa esiripun tuolla puolella, ollen valtakunnan edustajia, jätettävä sellaiset todistukset tästä valtakunnasta ja sen nykyisestä ja tulevasta tehtävästä, jotka tulevat olemaan mitä arvokkaimpana valaistuksena maailmalle ja kehittymättömille ja raskautetuille Jumalan lapsille, jotka vaikka ovatkin vihkiytyneet Jumalalle, eivät ole juosseet niin että olisivat voittaneet sen voittopalkinnon, jonka ylhäinen kutsu on asettanut eteemme.

Älköön unohdettako, että kaikki, jotka kuuluvat "jalkoihin" tulevat olemaan työssä julistamassa näitä hyviä sanomia ja sanomaan Siionille: "Sinun Jumalasi hallitsee! — Kristuksen Valtakunta on alkanut!" Ja kaikki, jotka ovat totisia vartijoita, saattavat tänä aikana nähdä selvästi, yhtenä miehenä, ja voivat yhdessä laulaa Mooseksen ja Karitsan uutta laulua — ennalleenasettamis-laulua, josta selvästi kerrotaan, ei ainoastaan Mooseksen laissa, joka oli "tulevan hyvän varjo", vaan myöskin Jumalan Karitsan selvemmissä ilmotuksissa, joita Uuden Testamentin kirjat sisältävät — sanoen: "Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi." "Kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua." Ilm. 15: 3, 4. Toinen toisensa jälkeen tulevat ne, jotka kuuluvat "jalkojen" luokkaan, siirtymään esiripun toiselle puolelle nykyisestä tilasta, jossa he, vaikkakin usein väsyneinä ja haavottuneena, aina ovat riemua täynnä; — " muuttuvat " äkkiä, silmänräpäyksessä, kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, heikkoudesta voimaan, häpeästä kirkkauteen, inhimillisistä elinehdoista taivaallisiin, maallisista hengellisiin ruumiisiin. Heidän työnsä ei tule lakkaamaan heidän muuttuessaan; sillä kaikki ne, jotka katsotaan arvollisiksi tähän muutokseen kirkkaudessa, ovat kirjotetut Valtakunnan palvelukseen jo ollessaan esiripun tällä puolen, ainoastaan väsymys, vaivaloisuus lakkaa muuttumisessa — "He saavat levätä vaivoistaan, sillä (mutta) heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan." — Ilm. 14: 13.

"Muutos", joka tapahtuu näille "jalka"-jäsenille johtaa heidät samaan yhteyteen ja kirkkauteen ja valtaan, johon ne jäsenet, jotka ovat nukkuneet, jo ovat astuneet; he tulevat "temmattavaksi" maallisista olosuhteista, yhdistettäviksi "yhdessä" "Herran kanssa yläilmoissa " — maailman henkisessä hallituksessa. Niinkuin jo on osotettu, [I Osa, siv. 384] merkitsee tässä käytetty sana "ilma" hengellistä hallitusta ja valtaa. Saatana on kauvan ollut "ilmavallan hallitsijan" (Ef. 2:2) asemassa ja on työ- ja hallitustovereinaan siinä käyttänyt monia Baabelin suurista, jotka hänen sokaisemissaan eksytyksissä, todellisuudessa luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta aikanaan sidotaan nykyinen "ilmojen ruhtinas", eikä hän enää voi pettää; ja nykyiset taivaat, suuri antikristusjärjestelmä, "häviävät ryskeellä", uuden ilmojen ruhtinaan, todellisen, henkisen hallitusmiehen, Kristuksen, ottaessa vallan ja pystyttäessä "uudet taivaat" ja yhdistäessä kanssaan vallassa eli "ilmassa" morsiamensa, evankelikauden "voittajat". Siten tulevat "uudet taivaat" astumaan nykyisten "ilma"-valtojen sijalle. Mutta onko kaikkien kuoltava — kaikkien, jotka kuuluvat "jalkoihin", jotka elävät ja ovat jääneet jälelle Herran läsnäoloon? Kyllä, sillä he ovat kaikki vihkiytyneet — "kuolemaan asti"; ja näistä on selvästi kirjotettukin, että heidän kaikkien on kuoltava; ei ole ainoatakaan raamatunpaikkaa, joka vastustaa tätä ajatusta. Jumala selittää profetan kautta: — "Minä sanoin: Te olette jumalia [mahtavia] ja kaikki Korkeimman [Jumalan] lapsia! Kuitenkin täytyy teidän KAIKKIEN KUOLLA niinkuin ihmiset, ja kaatua niinkuin joku ruhtinoista" (ruots. k.). Ps. 82: 6, 7.

Sana, joka tässä on käännetty ruhtinaiksi, merkitsee päälliköitä eli päitä. Aadam ja Herramme Jeesus ovat ne kaksi päätä eli ruhtinasta, joita tarkotetaan. Kumpikin kuoli, mutta eri syistä; Aadam oman syntinsä tähden, Kristus halukkaana uhrina maailman syntien edestä. Ja kaikki Kristuksen seurakuntaan kuuluvat, hänen uhrinsa kautta vanhurskautetut, lasketaan vapaiksi Aadamin synnistä ja myöskin siitä kuoleman rangaistuksesta, joka seuraa tätä syntiä, jotta he ottaisivat osaa Kristuksen kanssa uhraajatovereina. Sellaisen Kristuksen uhraajatoveruuden ominaisuuden perustuksella pitää Jumala pyhien kuolemaa arvossa. (Ps. 116: 15.) Kristuksen ruumiin jäseniä pidetään, kun he kuolevat, "kuolleena Kristuksen kanssa", hänen kaltaisinaan kuoleman kautta. He kaatuvat niinkuin yksi ruhtinaista — ei niinkuin ensimäinen, vaan niinkuin toinen Aadam, "Kristuksen ruumiin jäseninä", täyttäen sen mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista. — Kol. 1: 24.

Että lausetapa "jumalia", mahtavia, tässä paikassa käytetään kaikista Korkeimman Jumalan lapsista, joista on tuleva kanssaperillisiä Kristuksen Jeesuksen kanssa, käy selvästi ilmi Herramme viittauksesta siihen. — Joh. 10: 34—36.

"Teidän täytyy kaikkien kuolla niinkuin ihmiset", mutta, "katso, minä sanon teille salaisuuden: ' emme kaikki kuoloon (kuolossa) nuku '. Kuolla on toinen asia, 'nukkua' eli olla tiedotonna, kuolleena, taas aivan toinen asia." Jumalan todistus on siis, että kaikkien pyhien on kuoltava, mutta etteivät kaikki tule nukkumaan. Herramme kuoli ja nukkui sen jälkeen kolmanteen päivään, jolloin Isä herätti hänet. Paavali ja toiset apostolit kuolivat ja "nukkuivat" siten levätäkseen vaivoista ja väsymyksestä "nukkuakseen Jeesuksessa" ja odottaakseen luvattua ylösnousemista ja osaa Valtakunnassa Herran toisessa tulemisessa. Siitä seuraa siis että kun valtakunnan pystyttämisen hetki oli tullut, silloin oli myös tullut hetki heidän ylösnousemiselleen. Miksi heidän odotuksensa ja unensa jatkuisi senjälkeen kun Herra oli läsnä ja hänen Valtakuntansa aika oli tullut? Sellaiseen ei voi olla mitään syytä, ja sentähden uskomme etteivät he enää "nuku", vaan että nyt ovat nousseet ylös, ja että he ovat Herran kanssa ja hänen kaltaisinaan. Ja jos heidän nukkumisensa kuoleman unessa ei enää ole tarpeellista, ei myöskään ole tarpeellista että kukaan pyhistä, joka nyt kuolee tänä Herramme läsnäolon ja hänen valtakuntansa pystyttämisen aikana "nukkuu" tai odottaa kuolemassa ylösnousemista jonain toisena aikana. Ei, Jumalalle olkoon kiitos! Elämänantaja on läsnä; ja 1878 alkain, jolloin hän otti suuren valtansa ja alkoi ryhtyä hallitukseen, ei kenenkään hänen jäsenistään tarvitse nukkua. Niinmuodoin on kaikille "jalkoihin" kuuluville, jotka kuolevat tämän vuosiluvun jälkeen kuoleman silmänräpäys muuttumisen hetki. He kuolevat niinkuin ihmiset ja ihmisten tavoin, mutta samassa silmänräpäyksessä tehdään heidät Herransa kaltaisiksi, heistä tulee henkiolentoja. Heidät temmataan pois maallisista olosuhteista ollakseen aina Herransa kanssa — "ilmassa" — Valtakunnan voimassa ja kirkkaudessa.

Senjälkeen kun Herramme oli täyttänyt inhimillisen luonteensa uhraamisen, ja oli herätetty kuolemasta, muutettu henkiolennoksi hän selitti: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." (Matt. 28: 18.) Ja sitten vasta kun kaikki Kristushenkilön jäsenet ovat seuranneet Pään esimerkkiä ja täyttäneet uhraamisensa kuolemassa, tulee Kristushenkilö täydelliseksi ja täydelleen puetuksi vallalla sitä seuraavaa suurta ennalleenasettamistyötä varten.

Kuinka syvä tarkotus onkaan, tässä valossa katsottuna, lauseella: "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin. Niin, — Henki sanoo — he saavat levätä vaivoistaan, sillä (mutta) heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan." (Ilm. 14: 13.) Ei missään paikassa Raamatussa esitetä kuolemaa missään merkityksessä siunaukseksi, paitsi tässä ainoassa tapauksessa; ja tässä on tämä tapaus erityisesti rajotettu ja sovellutettu erityiseen määrättyyn aikaan — "tästälähin". [Kun me jossain seuraavassa osassa tarkastamme Ilmestyskirjan ihmeellisiä näkyjä, tullaan selvästi näkemään, että aika, jota sana " tästälähin " osottaa, niinkuin tapahtumain kautta ilmenee, läheisesti liittyy vuosilukuun 1878, minkä ilmaisevat tässä kosketellut ennustukset.] Ja, huomaa, silloinkin on se siunattu ainoastaan erityiselle luokalle — " ne kuolleet, jotka kuolevat." Tätä lausetta ei saa pitää erehdyksenä, vaan hyvin sattuvana ja voimallisena kuvauksena siitä pienestä luokasta, jolle kuolema tulee olemaan siunaus. "Hänen jalkansa" muodostavat tämän luokan. Ja niinkuin jo on näytetty, jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen on päätettävä uhrinsa todellisessa kuolemassa.

Ainoastaan nämä ovat ne kuolleet, jotka kuolevat. Jumala laskee heidät jo kuolleiksi, ja heitä kehotetaan tekemään itsekin samoin: "Niin tekin pitäkää itsenne synnistä kuolleina." Ei voida sanoa muitten kuolleitten kuolevan paitsi tämän kuolleitten luokan, joiden on päätettävä uhritiensä todellisessa kuolemassa.

Niin tulee Jumala auttamaan Siionia hänen aamunsa koitossa — Kristuksen voiton ihanan päivän aamuna. Niin auttaa hän häntä nyt jo. Yksitellen, maailman huomaamatta, alkavat pyhät muuttua ja yhtyä riemuitsevan seurakunnan joukkoon; ja ne, jotka ovat viimeiseen asti, julistavat ijankaikkista evankeliumia, kunnes ovi on suljettu ja kaikki tilaisuus työhön on loppunut. Sitten tulevat he " seisomaan " uskossa ja kärsivällisyydessä, odottaen muuttumistaan ja ottavat riemullisesti vastaan vapahduksensa, minkä keinojen kautta Jumala sitten nähneekään hyväksi sallia sen tapahtumisen.

Niin tulevat he pelastetuiksi vaikeuksien suuresta myrskystä, joka seuraa heidän poislähtöään, sekä suojeltaviksi taistelun alkupuolella, jossa tuhannet yhtä vastaan, joka seisoo, lankeavat epäuskoon, ja tulevat erilaisten eksytysten ruton voittamiksi. — Ps. 91: 7.

Meidän on sentähden odotettava, että sitä mukaa kuin hädän aika lähenee, totisen seurakunnan, nykyisessä tilassaan, Elijan, Johannes-luokan, vaikutus ja luku on vähentyvä, jotavastoin Kristushenkilö voitossa ja kirkkaudessa, sama ruumis esiripun toisella puolella, tulee kasvamaan, niinkuin Johannes profetallisesti ilmotti. — Joh. 3: 30.

* * * * *

KALLIS JEESUS.

Kallis Jeesus, sua lemmin, Kun sun rakkaus täytti mun. Siksi myöskin syömmein lämmin, Koko ruumis olkoon sun. Käytä parhaat aikomuksein, Muisti, tahto kaikki vaan. Herra hengestäsi anna Vuotaa tyhjään astiaan.

Turhaan mailma luokseen kutsuu. Turhaa onpi riemu maan. Jos se tahtoo luotas' riistää Multaa onpi kulta vaan. Rakkain hän on, veljein parhain. Onnen lähde verraton. Tuskan alla lohdutuksein, Parhain auttajain hän on.

Herran vaippaan pyhään tarttuu Ilman pelkoo käten' nyt, Voimaa silloin runsaast' varttuu, Elo on uusi alkanut. Herra kääntyy, luopi katseen: "Terveyteen sai voimaa ken?" Turhaan etsin puoltolauseen. Vastausta löydä en.

Kuinka suuri onkaan rakkaus, Jok' on sielun täyttänyt. Sun mä oon, oi kallis Jeesus. Synnin orjuus päättynyt. Uuden luomuksen on alku. Katson aamuaurinkoon. Sielussain on pääsiäis-aamu. Kristus mun, mä hänen oon.

Maa ja taivas kaikkinensa Oot nyt mulle Herra vaan. Jeesus, Jeesus, kallis Jeesus Kaiken siinä nimess' saan.

KAHDEKSAS LUKU.

ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. — Tämän ennalleenasettamisen tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. — Sen alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä asti. — Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen. — Juutalaisten toiveitten elpyminen. — Johtavain juutalaisten ja pakanallisten kirjailijain huomioita. — Näiden yhtäpitäväisyys ennustuksen kanssa. — Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo poistua. — Liikkeen laajeneminen ja voima. — Jumala on auttava heitä.

"Sinä päivänä minä rakennan Davidin kaatuneen majan, ja korjaan sen halkeamat ja sen rauniot kohennan, ja rakennan sen niinkuin se entisinä päivinä oli. Ja minä palautan vangitun kansani Israelin, ja he rakentavat autiot kaupungit ja asuvat niissä, ja istuttavat viinimäkiä ja juovat niitten viiniä, ja tekevät puutarhoja ja syövät niitten hedelmän. Ja minä istutan heidät heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois heidän maastansa, jonka minä heille annoin, sanoo Herra sinun Jumalasi." — Aamos 9: 11, 14, 15.

Ikivanhain muinaisjäännösten joukossa, joka on säilynyt aina meidän päiviimme asti, ei ole ainoatakaan, joka herättäisi niin suurta mielenkiintoa kuin juutalainen kansa. Muinaistietojen etsijät ovat väsymättä kysyneet neuvoa jokaiselta elottomalta esineeltä, joka on voinut antaa hitusenkaan historiallista tahi luonnontieteellistä valaistusta. Muistopatsaitten, alttarien, hautojen, julkisten ja yksityisten asuntojen jäännösten, maalausten, kuvanveistosten, hieroglyfien ja kuolleitten kielten, kaikkien niiden puoleen on käännytty; ja ovat toiset vieläpä kärsivällisestikin koettaneet tutkia mikä on se oleellinen totuus joka mahdollisesti on ollut pohjana monille mielikuvitusta uhkuville perimätiedoille, saduille, runoille j.n.e., joita ajan virta on kantanut läpi vuosisatojen, oppiaksensa tuntemaan kaiken mikä on mahdollista tietää ihmisen alkuperästä, historiasta ja lopullisesta tarkotuksesta. Mutta mieltäkiinnittävin jäännös ja se, jonka historia on selvimmin ymmärrettävä ja luettava, on juutalainen kansa. Siinä meillä on arvaamattoman kallisarvoinen muistopatsas muinaisuudesta, johon on kirjotettu selvästi luettavin kirjaimin koko ihmiskunnan alkuperä, edistyminen ja lopullinen tarkotus — elävä ja järjellä varustettu todistus inhimillisten asiain ihmeellisen aikomuksen asteettaisesta toimeenpanosta, joka täydellisesti pitää yhtä heidän Jumalan henkeyttämien profettainsa ja ennustajainsa ennustusten kanssa.

Kansana ovat he koko historiansa aikana sekä oman uskontonsa että kansallisluonteensa kokoonpanon puolesta, vieläpä ulkomuotonsa, että tapojensakin puolesta aivan omituinen ja muista erotettu kansa. Heidän kansalliset luonnepiirteensä, sellaisina kuin ne esiintyivät monia vuosisatoja taaksepäin, ovat vielä huomattavissa, aina heidän mieltymyksestään Egyptin puna- ja valkosipuliin asti sekä myös heidän itsepäisyydestään. Kansana oli heillä todella paljon etuja kaikin puolin siitä, että heille oli uskottu mitä Jumala on puhunut, mikä heidän keskuudessaan kehitti runoilijoita, valtiomiehiä, lainoppineita ja viisaustieteilijöitä ja kohotti heidät askel askeleelta orjakansasta kansaksi, joka oli etevä ja toisten kansain kunnioittama ja herätti maailman ihmettelyn ja ihailun — niinkuin oli Salomonin, heidän valtansa loistokauden aikana. — Room. 3: 1, 2; 1 Kun. 4: 30—34; 10: 1—29.

Että Israelin ennalleenasettaminen Palestiinaan on niitä tapauksia, jotka ovat odotettavissa tänä Herran päivänä, siitä olemme varmasti vakuutetut ylläolevan profetan lausunnon kautta. Huomaa, erityisesti, ettei ennustusta saata mitenkään tulkita vertauskuvallisesti. Heitä ei ole määrätty mitään taivaallista Kaanaata varten, vaan maallista Kaanaata varten. Heidät istutetaan " omaan maahansa ", maahan, jonka Jumala sanoo antaneensa heille, maahan, jonka hän on luvannut Aabrahamille, sanoen: "Nosta nyt silmäsi ja katso siitä, missä asut, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen päin. Sillä kaiken sen maan, MINKÄ NÄET, annan minä sinulle ja sinun siemenellesi ijankaikkiseksi ajaksi. Ja teen sinun siemenesi niinkuin tomun maan päällä; jos joku voi lukea tomun maan päällä, niin hän myös voi sinun siemenesi lukea. [Viittaus siitä kaukana olevaan aikaan, joka antoi riittävästi aikaa sellaiselle hänen siemenensä lisääntymiselle.] Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin; sillä sinulle sen annan." "Ja minä annan sinulle ja siemenellesi sinun jälkeesi sen maan, jossa sinä muukalainen olet, koko Kaanaan maan IJÄISEKSI OMAISUUDEKSI"; (1 Moos. 13: 14—17; 17: 8.) Maan, johon heillä kerran oli etu päästä, ja jossa he vuosisatoja asuivat. Mutta sinä aikana revittiin heidät monta kertaa pois ja vietiin vankeuteen muihin maihin, muukalaisten hävittäessä heidän kaupunkinsa, juodessa viinin heidän viinitarhoistaan ja syödessä hedelmät heidän puutarhoistaan. Ja lopulta revittiin heidät kokonaan juurineen, heidän kaupunkinsa hävitettiin ja tehtiin autioiksi, ja heidät ajettiin vaeltajina ja maanpakolaisina valtakunnasta valtakuntaan ympäri koko maailman. Mutta kun heidät jälleen istutetaan omaan maahansa, tämän lupauksen mukaisesti, "ei heitä enää revitä pois maastansa", jonka Jumala heille antoi; ja "he rakentavat autiot kaupungit [kaupungit, joissa he ennen olivat asuneet] ja asuvat niissä." Hajotettuna, koditonna, ylönkatsottuna ja vainottuna kansana, ovat he vielä toisista erotettu ja samanlaista ainesta oleva kansa. Yhdistettyinä veriheimolaisuuden vahvoilla siteillä, yhteisten toiveitten kautta, yhteisen uskon henkeyttäminä Jumalan ihmeellisiin lupauksiin, vaikka he ainoastaan hämärästi ovat ymmärtäneet näitä lupauksia, ja vielä yhdistettyinä myötätunnon siteillä, jotka johtuvat heidän yhteisistä kärsimyksistään ja kieltäymyksistään maanpakolaisina, odottavat ja ikävöivät he Israelin toivoa aivan nykypäivään asti.

Kansana he vielä uskovat Jumalaan, vaikka he sydämensä sokeudessa ja ylpeydessä ovat pahastuneet Jumalan määrätyn lähettilään alhaisuuteen, jonka hän lähetti pelastamaan maailmaa; niin että he, sen sijaan, että olisivat ottaneet vastaan hänet, ristiinnaulitsivat Vapahtajan, kirkkauden Herran. Ja kumminkin osottavat sekä apostolit että profetat, että tämäkään huutava rikos, johon heidän ylpeytensä ja itsepäisyytensä ajoi heidät, ei ole sellainen rikos, jota ei heille koskaan annettaisi anteeksi. Sen vuoksi on heitä rangaistu ja ankarasti. Kun he tuomitsivat Vanhurskaan ja sanoivat: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja lastemme päälle", eivät he ollenkaan aavistaneet sitä kauheaa kostoa, mikä seurasi. Kauhea hätä ja hukkaantuneet ihmishenget, heidän pyhän kaupunkinsa ja temppelinsä hävitys, heidän kansallisen olemassaolonsa täydellinen loppu, ja henkiin jääneen jäännöksen hajottaminen maanpakolaisuuteen kaikkein kansain keskuuteen, päätti kokonaan heidän elonkorjuuaikansa työn. Sisälliset puolueriidat alkoivat sen ja heidän maahansa hyökkäävä roomalainen armeija päätti sen. Tuli, miekka ja nälkä suorittivat kauhean kostontyön heidän keskuudessaan.

Siitä ajasta alkain on Israel todella ollutkin hajotettu ja vainottu kansa. Maanpakolaisina, ajettuina maasta maahan ja maakunnasta maakuntaan, on heiltä ollut riistetty melkein jokainen oikeus ja etu, jota muut ihmiset ovat nauttineet. Hyljäten kristinuskon sekä turmeltuneessa että puhtaassakin muodossa, joutuivat he roomalaisen kirkon ylönkatseen sekä armottoman vainon esineeksi. Historian kirjottaja sanoo: —

"Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa rajotettiin heidän oikeutensa kokonaan käskyjen ja lakien kautta niin hyvin kirkollisten kuin yhteiskunnallistenkin hallitusten puolelta; heidät suljettiin pois kaikista kunniallisista työnhaaroista, ajettiin paikasta toiseen, pakotettiin elättämään itseään melkeinpä kokonaan kaupalla ja koronkiskomisella, verotettiin liiaksi ja pidettiin halpoina kaupungeissa, ahdettiin ahtaisiin asuntoihin, heidän vaatteisiinsa merkittiin halveksumisen merkki, laittomat paronit ja tarvitsevat ruhtinaat ryöstivät heitä, he olivat helppo saalis kaikille puolueille keskinäisten rauhattomuuksien aikana, kerta toisensa jälkeen ryöstettiin heiltä aineelliset oikeudet, keisarit omistivat ja möivät heitä ikäänkuin orjia, alhaiso ja kapinalliset maalaiset murhasivat heitä, munkit ajoivat heitä takaa, ristiretkeläiset lopulta polttivat heitä tuhansittain, polttaen myöskin heidän kanssaveljiään Jerusalemissa heidän synagoogissaan, taikka kiusasivat heitä pilkaten herjaavilla saarnoilla, eriskummallisilla syytöksillä ja tutkisteluilla, uhkauksilla ja käännytysyrityksillä… He eivät voineet omistaa maata, eivät kuulua mihinkään ammattikuntaan eivätkä harjottaa mitään ammattia; he olivat pääasiallisesti pakotetut kaupantekoon. Ja kun he huomasivat koko ihmiskunnan olevan sotakannalla heitä kohtaan ei heidän kansallinen ylpeytensä siitä suinkaan pehminnyt, ja juopa laajeni niinmuodoin juutalaisten ja heidän pakanallisten naapuriensa välillä kaikkialla."

Kun he ovat olleet siten vieroitettuina Jumalasta ja kanssaihmisistään kaikissa kansoissa, on heidän kurja tilansa todella ollut surullinen ja säälittävä. Säälimättömien paavillisten vainojen aikana ovat he kärsineet yhdessä Jeesuksen pyhien ja marttyyrien kanssa — kristityt Antikristuksen hylkäämisen, juutalaiset sekä Kristuksen että Antikristuksen hylkäämisen tähden. Jumalan salliessa näiden murheiden ja vaivojen kohdata heitä rangaistuksena heidän kansallis-rikoksestaan, evankeliumin hylkäämisestä ja Lunastajan ristiinnaulitsemisesta, tulee hän siitä huolimatta aikanaan palkitsemaan heidät heidän uskonsa kestäväisyydestä hänen lupauksiinsa, joissa he niin väsymättömästi ovat riippuneet kiinni. Jumala tiesi edeltäpäin heidän ylpeytensä ja sydämensä kovuuden, ja ennusti sen niinkuin pahankin, joka heitä on kohdannut; ja yhtä selvästi on hän ennustanut, että heidän sokeutensa on poistuva ja lopulta on täyttyvä heihin kaikkiin nähden maalliset lupaukset, jotka aikoja sitten annettiin Aabrahamille ja joita toiset pyhät profetat toinen toisensa perästä toistivat. Sitä mukaa kuin aika Jumalan suosion luvatusta ennalleen-asettamisesta lähestyy, näemme myös valmistuksia tehtävän sitä varten. Nykyisessä vuosisadassa on seulomis- ja erottamistyö ilmeinen heidän keskuudessaan, joka jakaa heidät kahteen luokkaan oikeauskoisiin ja ei-oikeauskoisiin juutalaisiin. Edelliset pitävät vielä kiinni Jumalan lupauksista ja toivovat vielä että Jumalan määräämä suosionaika Siionille pian tulisi. Jälkimäiset ovat kadottamaisillaan uskon henkilökohtaiseen Jumalaan sekä aabrahamilaisiin lupauksiin ja kulkevat vapaamieliseen, järkeisuskoiseen ja uskottomaan suuntaan. Oikeauskoisia ovat useimmat köyhät, vainotut juutalaiset sekä muutamat rikkaat ja oppineet ja he ovat paljo monilukuisemmat kuin uskottomat; vaikkakin jälkimäiset ovat verrattomasti vaikutusvaltaisemmat ja kunnioitetuimmat, usein kauppiaita, pankkiireja, sanomalehdentoimittajia, j.n.e.

Seuraava on lyhyt yhteenveto oikeauskoisten juutalaisten uskosta: —

"Minä uskon totisella ja täydellisellä vakaumuksella että (1) Jumala on kaikkein olentojen luoja, hallitsija ja tuomari, ja että hän on aikaansaanut kaikki; (2) että Luoja on yksi, ja että hän yksin on ollut, on, ja tulee aina olemaan Jumalamme; (3) ettei Luoja ole ruumiillinen, ettei häntä saata käsittää millään ruumiillisilla ominaisuuksilla ja ettei ole mitään ruumiillista olentoa, johon häntä voisi verrata; (4) ettei mitään ollut ennen häntä, ja että hän on oleva ijankaikkisesti; (5) että häntä, eikä ketään muuta, on palveltava; (6) että profettain kaikki sanat ovat totta; (7) että Mooseksen ennustukset olivat tosia; että hän oli etevin kaikista viisaista miehistä, jotka elivät ennen häntä, tai koskaan tulevat hänen jälkeensä elämään. [Voimme antaa heille anteeksi että hiukan liiottelevat kun on kysymys niin jalosta ja arvokkaasta luonteesta.] (8) että lain, mikä tänäpäivänä on käsissämme, antoi Jumala itse mestarillemme Moosekselle; (9) ettei sitä lakia koskaan muuteta, eikä Jumala koskaan anna meille toista; (10) että Jumala ymmärtää ihmisten kaikki ajatukset ja työt, niinkuin profetoissa on kirjotettu, 'Hän, joka valmistaa kaikki heidän sydämensä, joka tarkastaa kaikki heidän työnsä'; (11) että Jumala palkitsee niitä hyvällä, jotka pitävät hänen käskynsä, ja rankaisee niitä, jotka rikkovat ne; (12) että Messias vielä tulee, vaikkakin hän viivyttää tuloaan, kumminkin 'odotan häntä kunnes hän tulee'; (13) että kuolleet asetetaan jälleen elämään, kun Luoja sen hyväksi näkee, jonka nimi olkoon siunattu ja muisto kunnioitettu ijankaikkisesti. Amen."

Heidän temppelinsä hävityksen ja heidän hajottamisensa jälkeen ovat uhrit lakkautetut, mutta kaikessa muussa pidetään mooseslaiset säännöt vieläkin oikeauskoisten juutalaisten keskuudessa. Heidän jumalanpalvelukseensa kuuluu, niinkuin ennenkin, Raamatun lukeminen, rukous ja kiitos. Pasunajuhlansa toisena päivänä lukevat he kertomuksen Aabrahamin aikomuksesta uhrata poikansa Iisak ja Jumalan hänelle ja hänen siemenelleen antaman siunauksen. Senjälkeen puhaltavat he pasunaan ja rukoilevat, että Jumala veisi heidät Jerusalemiin.

Uskottomat eli reformi-juutalaiset, "jyrkät", poikkeavat melkoisesti oikeauskoisista; monet heistä ovat julkisia ateisteja, jotka kieltävät henkilökohtaisen Jumalan. He kieltävät Messiaksen tulemisen kokonaan; ja joskaan eivät kokonaan kiellä ennustusta, selittävät he sen niin, että juutalainen kansa itse on Messias ja alkaa vähitellen uudistaa maailmaa, ja että kärsimykset, joita on ennustettu Messiaksesta, toteutuvat vainojen ja kärsimysten kautta, joita he kansana saavat kärsiä. Toiset heistä selittävät sivistyksen olevan ainoan maailman Vapahtajan, jota he odottavat.

Edellinen luokka näistä on epäilemättä se, joka tulee jälleen koottavaksi ja siunattavaksi, kun Messias tulee toisen kerran voimassa ja kirkkaudessa; ne jotka tulevat sanomaan: "Katso! tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme, ja hän pelastaa meitä; tämä on Herra, jota me odotimme; iloitkaamme ja riemuitkaamme hänen autuudessansa!" (Jes. 25: 9.) Messiaksen opetuksen selvemmässä valossa häviää kaikki usko tyhjiin perimätietoihin, joita he vielä pitävät arvokkaina lisäyksinä Jumalan suunnitelmiin. Se aika lähestyy suurin askelin, jolloin Jumala tulee puhumaan rauhaa Israelille ja lohduttamaan heitä ja kokonaan poistaman heidän sokeutensa. Tällä emme tahdo sanoa, ettei niiden sokeus, jotka ovat vaeltaneet kaukana uskottomuudessa, koskaan tulisi poistetuksi. Pois se. Kaikkien ja jokaisen kansakunnan sokeat silmät tulevat avattaviksi; ja kaikki kuurot korvat tulevat kuuleviksi. Mutta mitään erityistä suosiota eivät uskottomat juutalaiset tule saamaan suosion ajan palatessa; sillä " ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen" — ainoastaan sukulaisuuden ja kasvojenpiirteiden kautta. Jumala tunnustaa Aabrahamin lapsiksi ainoastaan ne juutalaiset, jotka pitävät kiinni Aabrahamin uskosta ja luottavat jumalallisiin lupauksiin.

ANGLOISRAELILAISET.

Tässä meidän on lausuttava poikkeamisemme niiden mielipiteistä, jotka väittävät, että anglo-saksilaiset ovat Raamatussa mainittu lupauksen Israel. Lyhyesti mainiten väittävät he, että anglo-saksit, eräs kansa Yhdys-Valloissa j.n.e. on Israelin kymmenen sukukunnan jälkeläisiä, jotka erosivat Juudan ja Benjamin sukukunnista Salomon kuoleman jälkeen, ja joita usein kutsutaan "kymmeneksi kadonneeksi suvuksi"; koska vankeuden jälkeen Baabelissa (kaikista kahdestatoista sukukunnasta) kymmenen sukukuntaa ei koskaan asettunut Kaanaan maahan Israelina, vaan hajotettiin ne sukukuntina ja yksityisinä eri kansakuntien keskuuteen. Ne, joiden selityksiä me tarkastamme, väittävät, että he saattavat seurata heidän vaellustaan Isoon-Britanniaan, ja että englanninkieltä puhuvain kansain suuruus ja vaikutusvalta maailmassa saatetaan johtaa siitä asianhaarasta, että he kuuluvat Israeliin ja perivät Israelille annetut lupaukset.

Tähän vastaamme: Muutamat niistä todistuksista, joita esitetään tueksi siitä, että he ovat noita "kadonneita sukuja", eivät näytä olevan ollenkaan päteviä; mutta joskin me myöntäisimme kaikki mitä he tässä väittävät, niin todistaisi se yhtä vähän heidän väitteensä, että nim. anglo-saksilaisen rodun vaikutusvalta ja suuruus johtuvat siitä asianhaarasta, että he ovat israelilaisia luonnollisen polveutumisen kautta, kuin se todistaisi että tämä johtuu siitä että he ovat "kadonneita". Heidän suuruutensa johtuu heidän vapaudestaan ja ymmärtäväisyydestään, jotka taasen eivät johdu siitä, että he ovat kadonneet, eikä myöskään siitä että he ovat syntyneet luonnollisiksi israelilaisiksi, vaan johtuvat ne Kristuksen opeista — siitä valosta, minkä muutamat Aabrahamin hengellisestä siemenestä ovat antaneet loistaa heidän keskuudessaan.

Se seikka, että kymmenen sukua eksyivät noista kahdesta, ei suinkaan ole heille kunniaksi, vaan päinvastoin. Se todistaa, että he olivat halukkaita hylkäämään Jumalan lupaukset; se on jumalankieltämisen, uskottomuuden merkki; sillä he tiesivät hyvin Jumalan ennakolta sanoneen, että Lainantaja, Pelastaja, Lunastaja, Kuningas, jossa ja jonka kautta lupaukset toteutuisivat, tulisi Juudasta. Benjamin suku oli sentähden ainoa suku Juudan rinnalla, joka kapinan aikana osotti uskoa Jumalan lupauksiin. Mutta, vaikkakin Baabelin vankeudesta palaamisen aikana ne, jotka edelleen osottautuivat uskovansa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa palaamalla Kaanaan maahan, olivat suurimmaksi osaksi Juudan ja Benjamin sukukunnista, niin eivät kumminkaan kaikki, jotka palasivat, olleet näitä kahta sukukuntaa. Heidän joukossaan oli muutamia toisista sukukunnista, jotka rakastivat Jumalaa ja katuvaisina etsivät häntä, vielä luottaen hänen lupauksiinsa. Kuitenkaan ei suuri enemmistö, enemmän kymmenestä kuin kahdestakaan sukukunnasta, käyttänyt tilaisuutta hyväkseen palatakseen lupauksen maahan, koska pitävät parempana Baabelia ja toisia maita senkautta että olivat langenneet epäjumalisuuteen ja kadottaneet kunnioituksensa Jumalan lupauksiin.

Meidän on muistettava, että ainoastaan muutamat niistä, jotka palasivat maahansa Esran johdolla, eikä kukaan niistä, jotka palasivat Nehemian johdolla, oli niitä, jotka oli viety vankeuteen, sillä suurin enemmistö oli kuollut vuosikausia sitä ennen Baabelissa. Nämä olivat heidän lapsiaan, joiden sydämissä isäin usko vielä paloi, jotka vielä toivoivat siunauksia ja kunniaa, joita Aabrahamin siemenelle oli luvattu. Siten muodosti pieni, vähempi kuin viisikymmentuhantinen palaava joukko kaikki silloin jälelle jääneet israelilaiset, kaikista sukukunnista, jotka palaamisellaan lupauksen maahan osottivat, vielä riippuvansa kiinni Aabrahamin uskossa. Näille soveliaimmille, kaikista Israelin sukukunnista seulotuille jälkeläisille — vaikkakin pääasiallisesti kahdesta sukukunnasta, joita kaikkia nimitetään juutalaisiksi, kuninkaallisen ja hallitsevan sukukunnan mukaan — Herramme juuri esitti itsensä ja valtakuntansa ensimäisessä tulemisessa, koska he esittivät pyhää kansaa, Israelia, kokonaisuudessaan.

Herramme nimitti heitä Israeliksi eikä Israelin osaksi, eikä myöskään ainoastaan Juudaksi. Puhuupa hän niistäkin, jotka olivat pitäneet kiinni lupauksista ja toisistaan, että olivat "Israelin huoneen kadonneita lampaita", sentähden että olivat eksyneet kauvas totuudesta seuraten väärien paimenten perimätietoja, jotka olivat johtaneet heitä omaa tietään eikä Jumalan osottamaa tietä. Hän sanoo: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö". Israelin huoneeseen oli niinmuodoin hänen virkansa rajotettu; mikä pitää edellisen kanssa yhtä ja osottaa, että juutalaiset hänen aikanaan olivat ainoat hyväksytyt "Israelin huoneen" edustajat, niinkuin lauseet "koko Israel", "kaksitoista sukukuntaamme Jumalaa herkeämättä palvellen" ja toiset samanlaiset Herramme ja apostolien lausunnot osottavat. Ja muistettanee, että Herramme tämän yhteydessä lausui, että hänen virkansa oli Israelia varten, kieltäen opetuslapsiaan menemästä muiden kuin Palestiinan juutalaisten tykö. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Huomaa myöskin, kuinka apostolit käyttivät sanaa "Israel" eikä "Juuda" kun he puhuivat niistä, jotka sinä aikana asuivat Palestiinassa (Apt. 2: 22; 3 12; 5: 35; 13: 16; 21: 28), ja kuinka he sovittavat Jesajan sanat mikäli ne koskevat Israelin jäännöstä noihin verrattain harvoihin, jotka ottivat vastaan evankeliumin (Room. 9: 4, 27, 29, 31—33; 10: 1—4; 11: 1, 7—14, 25, 26, 31) ja puhuvat kaikista toisista loukkautuvina ja sokeutuvina. Siis, vaikkakin saatettaisiin todistaa, että anglo-saksilaiset kansat olisivat osa noista kymmenestä kadonneesta sukukunnasta, näemme selvästi, ettei mitään suosiota saattanut tulla heidän osakseen sen perustuksella tästä liitosta; sillä he hylkäsivät israelilaisen liiton ja heistä tuli epäjumalan palvelijoita, uskottomia ja oikeastaan pakanoita. Sitäpaitsi tulivat, niinkuin jo on huomautettu [II Osa, 7 luku], kaikki ne, jotka tunnustettiin Aabrahamin luonnolliseksi siemeneksi, joka edelleen tulisi hylkäämään Kristuksenkin, syöstyiksi kaikesta suosiosta Kristuksen kuoleman ajasta alkain vuoteen 1878 asti, jolloin oli tullut aika Jumalan suosion palaamiselle heille, ja heidän sokeutensa alkoi poistua. Niinmuodoin ei se etevyys, joka anglo-sakseille menneinä vuosisatoina muihin nähden on ollut, ole missään suhteessa voinut olla Israelin palaavaa suosiota. Niille, joilta suosio otettiin pois syystä että hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Herran, alkaa suosio nyt palata. Sinä aikana ja siitä asti on "juutalainen" edustanut Israelia (Room. 2: 9, 10), ja juuri juutalaiset tulevat nyt asetettaviksi ennalleen suosioon Aabrahamin luonnollisena siemenenä. Nämä, yhdessä hengellisen "siemenen" kanssa (joka on valittu evankelikautena — jäännös Israelista, juutalaisista, ja loppu koottu pakanoista) tulevat Jumalan aseiksi maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Eikä myöskään tuleva suosio Israelille tule olemaan yksinomaan heille. Kaikki, jotka uskovat liittolupauksiin, saattavat luonnollisen siemenen kanssa tulla osallisiksi palaavista suosion eduista, aivan samoin kuin evankelikautena kuka juutalainen tahansa, joka otti vastaan Kristuksen, oli otollinen saamaan kaikki hengelliset siunaukset ja edut, joita evankelikautena tarjottiin. Samoin kuin alussa ainoastaan pieni jäännös uskoi ja otti vastaan evankeliumin armolahjoja, samoin tulee paitsi juutalaisia, ainoastaan pieni luku ihmissuvusta olemaan valmis tuhatvuotiskauden uusille laeille ja ehdoille, kirkastetun Herran ja hänen kirkastetun seurakuntansa vanhurskaan hallituksen aikana; ja niinmuodoin tulevat aluksi ainoastaan harvat muista paitsi juutalaisista siunattaviksi. Juutalainen, joka kauvan oli tottunut, ja koettanut tehdä, luottaen, että lainkuuliaisuus vakuuttaisi hänelle jumalallisen siunauksen, kompastui ensimäisellä askeleella evankeli-taloudessa — syntein anteeksiantamiseen ilman töitä, jokaiselle, joka uskoo Jeesuksen täydelliseen työhön ja kokonaan riittävään synti-uhriin. Mutta juutalaisen kunnioitus lakia kohtaan tulee olemaan hänelle eduksi tubatvuotiskauden koittaessa, eikä kukaan tule olemaan valmistuneempi sen ajan ankarille vaatimuksille ja laeille kuin hän, senjälkeen kuin hänen sokeutensa Kristukseen ja hänen syntiuhrinsa arvoon nähden on poistunut; sillä töitä vaaditaan senjälkeen kun uskoo Kristukseen, vaikkei niitä sitä ennen voida hyväksyä. Ja juutalainen, kun hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja armon Kristuksessa, ei tule olemaan niin taipuvainen kadottamaan näkyvistään Jumalan oikeudenmukaisuutta, niinkuin monet muut tänä aikana. Toiset sitävastoin tulevat jonkun aikaa olemaan sokeutuneet eivätkä ole valmiit tunnustamaan valtakunnan sääntöjä, joissa oikeus tulee olemaan ojennusnuorana ja vanhurskaus luotinauhana.

Niinkuin juutalainen oli sokeutunut väärän käsityksen kautta laista, joka tehtiin tyhjäksi väärien oppien kautta, samoin estyvät nytkin monet pakanat tarttumasta kiinni armon ehtoihin tuhatvuotiskautena, sen kautta että esitetään väärin syntein anteeksiantaminen armosta, jota väärät opettajat nykyaikana opettavat, jotka tekevät tyhjäksi evankeliumin Jumalan armosta viisastelevien väittelyjensä kautta — "vieläpä kieltäen senkin, että Herra on ostanut heidät" (2 Piet. 2: 1), taikka että minkäänlainen lunastushinta on maksettu tai oli tarpeellinen ihmisen ennalleenasettamiseksi. He väittävät että rikkominen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista; ja niinmuodoin päättelevät he, että synti joskus on suvaittava, ja että rangaistuksen ankaruus, lunastus, j.n.e. ei tule kysymykseen, sillä jos ei olisi anteeksi annettavia syntejä, poistaisi se Jumalalta viran ja tilaisuuden antaa anteeksi. Kadottaen Jumalan vanhurskauden näkyvistä, eivät he saata nähdä sisäistä yhteyttä hänen suunnitelmassaan sovinnosta veren kautta ristillä, joka myöntää synteinanteeksiantamisen lunastusuhrin kautta ainoastaan sellaisille, jotka ottavat vastaan Kristuksen ja taistelevat syntiä vastaan. Sokeutuneet pintapuolisten käsitystensä kautta Jumalan vanhurskaudesta ja ankarasta tarkkuudesta, tulevat harvat olemaan niin hyvin valmistuneet kuin juutalaiset tähän ankaraan tottelevaisuuteen kykynsä mukaan, joka tulee vaadittavaksi kaikilta tulevassa ajassa.

Valaisemaan juutalaisen valmistumista tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen kuoleman lunastukseksensa — vastaavana hintana — laillisena sovintona ihmisen synnistä, esitämme tässä alempana nuoren, Kristukseen kääntyneen juutalaisen kynästä lähteneen kertomuksen "Suuren Sovintopäivän" vuosittaisesta viettämisestä sellaisena kuin oikeauskoiset juutalaiset nykyaikana viettävät sitä. Kirjotus oli painettu lehdessä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen), ja kuuluu seuraavasti: —

" Yom Kippur, eli Suuri Sovintopäivä, oli merkkipäivä isälleni; sillä hän ei ainoastaan paastonnut, rukoillut ja kurittanut lihaansa tuona pyhänä, syntien poispyyhkimispäivänä, vaan hän vietti todella koko yön synagoogassa hartausharjotuksessa. Olen usein nähnyt hurskaan isäni itkevän tuona suurena päivänä, jolloin hän toisteli liikuttavan synnintunnustuksen, joka seuraa niiden uhrien luettelemista, joita Jumala oli määrännyt esiinkannettavaksi laiminlyömis- ja ylitsekäymissynneistä; ja monta kertaa olen vuodattanut myötätunnon kyyneleitä, kun hänen kanssaan otin osaa valituksiin siitä, ettei meillä nyt ole temppeliä, ei ylimäistä pappia, ei alttaria eikä uhria. Juhlapäivän edellisenä päivänä otti hän, toisten juutalaisten seuraamana, kukon; ja toistellen muutamia rukouskaavoja, heilutti hän elävää kukkoa kolme kertaa päänsä ympäri, lausuen nämä sanat: 'Olkoon tämä minun edesvastaajani, olkoon tämä minun korvausmaksuni, olkoon tämä sovitukseni, tämän kukon on kuoltava ja minä pääsen autuaaseen elämään.' Sitten pani hän kätensä sen päälle, niinkuin oli tapana panna uhrien päälle, ja kohta sen jälkeen jätettiin se teurastettavaksi. Tämä on ainoa veri, joka nykyään vuodatetaan Israelissa. Härkäin ja kauristen veri ei nykyään enää vuoda kuparialttarin vieressä."

"Isäni hankki suurella vaivalla itselleen valkosen kukon ja karttoi kokonaan punaista, ja kysyttyäni häneltä syytä, miksi hän teki niin, sanoi hän minulle, että punainen kukko jo oli synnin peittämä, sillä synti on itsessään punainen, niinkuin on kirjotettu: 'Jos teidän syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.' (Jes. 1: 18.) Hän jatkoi: 'Sinä saat huomata, että rabbinit ovat säätäneet Talmud'issa, että jos kukko on valkonen, ei se ole synnin saastuttama ja saattaa se sentähden kantaa juutalaisten synnit; mutta jos se on punainen, on se kokonaan synnin peittämä ja on kelvoton kantamaan meidän vääryytemme.'"

"Syy, miksi he käyttävät kukkoa mieluummin kuin mitään muuta eläintä, on siinä, että hebrean kielellä sana 'ihminen' on gever[gebher]. Jos nyt gever[ihminen] on tehnyt syntiä, saa gever myöskin sovittaa sen. Mutta koska rangaistus on raskaampi kuin mitä juutalaiset saattavat kantaa, ovat rabbinit heidän sijaansa asettaneet kukon, jota kaldealaisella murteella sanotaan gever'iksi, ja otaksutaan jumalallisen vanhurskauden siten olevan tyydytetyn; koska gever on tehnyt syntiä, samoin täytyy gever, s.o. kukko, myöskin uhrata."

"Tätä turhanpäiväistä keksintöä saattaa kuitenkin pitää merkillisenä todistuksena erittäin sattuvasta seikasta, siitä nimittäin, että kun monet juutalaisista nykyaikana kokonaan kieltävät sovinnon, niin on kansan pääjoukolla vielä jonkunlainen tunne siitä, että uhri synnin edestä on ehdottomasti tarpeellinen, ja ettei katumus ilman sovitusta ole miksikään hyödyksi pelastukseen nähden. Jos juutalaiset, sen sijaan, että lukevat rabbinien satuja, tahtoisivat tutkia Raamattua, tulisivat he huomaamaan, että Herra Jeesus, todellinen Messias, omassa siunatussa persoonassaan on toimittanut juuri tuon sovituksen synnin edestä, jonka he tietämättömyydessään luulottelevat voivansa toimittaa uhraamalla kukon. Gever[ihminen] on tehnyt syntiä, ja gever[ihminen], ihminen Kristus Jeesus, on antanut elämänsä uhriksi synnin edestä. — Jes. 53: 10."

JUUTALAISELLE ENSIN.

Me näemme siis, Jumalan ennustuksen siitä, että Israel [paitsi harvoja uskollisia] tulisi sokeutumaan oman lakinsa kautta (Room. 11: 9), täyttyvän luonnollisella tavalla; ja myöskin, että hänen ennustuksensa siitä, että Tuhatvuotiskauden armolahjat ja edut tulevat siunaamaan toisia heistä pikemmin kuin toisia, toteutuvan aivan luonnollisella tavalla, selvien syiden aiheuttamana.

Siten tulevat Tuhavuotiskauden armolahjat juutalaisille ensin, aivan niinkuin liiton j.n.e. johdosta evankeliumin armolahjat tarjottiin heille ensin. Ja niin on lopulta käyvä niinkuin Simeon ennusti: "Tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa." Ja aika tämän kansan nostamiselle, kansan, joka niin kauvan on ollut suosiosta langennut, on lähellä.

Mutta olkaamme varuillamme aivan tavallista erehdystä vastaan, jonka useat niistä, jotka näkevät jotain näistä lupauksista, tekevät, nimittäin luullessaan että on kirjaimellisesti käsitettävä ne lauseet, jotka sanovat: "Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [huoneen]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." "Ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä valtaistuimen." "Ja minun palvelijani Daavid on oleva kuninkaana heidän ylitsensä." (Apt. 15: 16; Luukk. 1: 32; Hes. 37: 24). Samalla kuin kirjaimellinen lupaus Israelin palaamisesta omaan maahansa ja Jerusalemin ennalleenrakentamisesta omille rauniolleen ei saata tulla kysymykseen, voimme olla vakuutetut siitä, että Daavidin huoneella ja istuimella ei tarkoteta kirjaimellisia kiviä, rakennustarpeita j.n.e. Daavidin huoneen jälleen rakentaminen tarkottaa kuninkaan vallan ja hallituksen jälleen asettamista jonkun Daavidin jälkeläisen käsiin. Kristus Jeesus on Daavidin huoneen luvattu vesa ja hänen istuimensa perillinen; ja kun hänen valtansa alkaa rakentua, alkaa Daavidin huoneen eli majan pystyttäminen (pysyvä rakentaminen), joka huone hävitettiin ja joka monia vuosisatoja on ollut tuhkana. Samoin ei "Daavidin istuin" jolla Messias tulee istumaan, tarkota sitä puista, kultaista ja elfenluista penkkiä, jolla Daavid istui, vaan sen viran arvoa, voimaa ja valtaa, jota hän harjotti. Tätä valtaa, tätä virkaa eli tätä istuinta tulee Jehovan Voideltu, meidän Herramme Jeesus, käyttämään paljon suuremmassa määrässä.

Mutta mikä valta Daavidilla oli, ja mitä valtaa hän käytti? Me vastaamme, se oli Jehovan valta: Daavid "istui Herran Jehovan istuimelle" (1 Aikak. 29: 23); ja juuri tämän vallan kannattajana tulee Kristus olemaan Tuhatvuotisessa Valtakunnassaan. Ja kun asiaa katsotaan oikealta kannalta, on selvää, että Daavid ja hänen istuimensa eli jumalallinen valtansa, joka oli pystytetty esikuvalliseen Israeliin, olivat ainoastaan esikuvallisia valaistuksia Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan; ja Daavidin suurin kunnia tulee olemaan, jos hänet katsotaan arvolliseksi, se, että hän saa olla yksi "ruhtinaista", joille Emanuel tulee uskomaan valtakuntansa maallisen puolen. — Ps. 45: 17.

Daavidin nimi samoinkuin hänen valtakuntansakin olivat esikuvallisia. Nimi Daavid merkitsee Rakastettu; ja sinä päivänä tulee Jumalan rakas Poika olemaan koko maan kuningas, eikä esikuvallinen rakastettu Daavid menneisyydestä. Hyvä on myöskin varmasti erottaa Uuden Jerusalemin, taivaallisen eli hengellisen kaupungin välillä jossa apostolit ovat kaksitoista peruskiveä, ja vanhan Jerusalemin välillä, joka on rakennettava jälleen vanhoille raunioilleen. Vanhan Jerusalemin luvattu ennalleenasettaminen ei merkitse ainoastaan rakennusten uudelleen rakentamista y.m. vaan erityisesti Israelin hallituksen ennalleen-järjestämistä; sillä ennustuksessa on kaupunki aina hallituksen vertauskuva. Niinmuodoin merkitsee Jerusalemin luvattu uudelleen rakentaminen vanhoille perustuksilleen Israelin kansallista ennalleen-järjestämistä samanlaiselle kansalliselle pohjalle kuin se ennenkin oli, kansana, jota Herran Voideltu hallitsi. Uusi Jerusalem esittää evankelista Seurakuntaa kirkkaudessa ja kuninkaallisessa vallassa, hengellisenä ja näkymättömänä ihmisille, ja kumminkin kaikkivaltiaana. Sen laskeutuminen maan päälle (Ilm. 21: 2) on sen rukouksen täyttyminen Isä meidän rukouksesta, joka sanoo: " Tulkoon, valtakuntasi"; ja sen tuleminen tulee tapahtumaan asteettain eikä äkkiä. Se alkaa jo laskeutua, tulla valtaan, ja seurauksena siitä näemme valmistavia toimenpiteitä, jotka johtavat vanhan Jerusalemin ennalleenasettamiseen; ja lopulta tulee tulos, joka mainitaan Herran rukouksessa, toteutumaan; — Jumalan tahto tulee tapahtumaan maan päällä niinkuin taivaassa. Uusi Jerusalem ja uudet taivaat merkitsevät aivan samaa ja tarkottavat uutta hengellistä hallitusta.

Ennustukset, joita jo on tutkittu, viittaavat vuoteen 1878 sinä vuosilukuna, jolloin Israelin "kaksinkertainen" aika, jolloin se odotti Kuningasta, oli täyttynyt, ja josta ajasta alkain heidän palaamisensa suosioon ja heidän sokeutensa poistuminen alkaisi; se aika jonka jälkeen olisi paikallaan "puhua sydämellisesti Jerusalemeille ja julistaa sille, että sen sotimisen aika [sen 'kahdenkertainen' odotusaika] on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2.

Siitä vuosiluvusta alkain näemme sentähden, niinkuin on odotettavakin, huomattavia merkkejä suosion palaamisesta tälle kansalle — näemme liikkeen joka suuntautuu heidän todelliseen istuttamiseensa oinaan maahansa jälleen, ja heidän ennalleenrakentamiseensa suureksi kansaksi, Jumalan moninkertaisten sen tapaisten lupausten mukaan; sillä "Näin sanoo Herra Israelin Jumala: niinkuin nämä fiikunat ovat hyviä, niin olen minä hyväksi katsova Juudan vankeja, jotka minä [sen kuritukseksi ja rangaistukseksi — hyvää valhepuvussa] lähetin tästä paikasta Kaldean maahan [Baabeliin — salaiseen Baabeliin, kristikuntaan niinkuin 9 värsyssä osotetaan; sillä heidän kukistumisestansa asti ovat he olleet hajotetut kaikkein kansain keskuuteen n.k. kristikunnassa]. Ja olen heidän hyväksensä pitävä heitä silmällä, ja minä palautan heitä tähän maahan ja rakennan heitä, enkä hajota, ja istutan heitä enkä revi heitä ylös. [Tämä ei saattanut tarkottaa heidän palaamistansa kirjaimellisesta Baabelista, koska heidät tämän palaamisen jälkeen uudelleen hajotettiin ja revittiin ylös.] Ja minä annan heille sydämen tuntemaan minua, että minä olen Herra, ja he saavat olla minulle kansana ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun puoleeni kaikesta sydämestänsä." — Jer. 24: 5—7.

"Näin sanoo Herra: katso, minä muutan Jaakobin majain vankeuden ja hänen asuntojansa minä armahdan; ja kaupunki [Jerusalem] rakennetaan jälleen kukkulallensa ja hovilinna [temppeli] asutaan säännöllisesti… Ja hänen lapsensa on niinkuin ennenkin, ja hänen seurakuntansa on pysyvä minun edessäni; ja minä kostan kaikille hänen ahdistajillensa. Ja hänen ruhtinaansa on hänestä tuleva ja hänen hallitsijansa on hänestä lähtevä… Katso, minä annan heidän tulla pohjan maalta [Venäjältä, jossa melkein kaksi kolmatta osaa kaikista nykyään elävistä juutalaisista nykyään asuu] ja kokoan heidät maan ääristä… suurena joukkona he palaavat tänne. Itkulla he tulevat ja rukoilevaisina minä heitä kuljetan… Kuulkaat Herran sanaa, te kansat ja ilmottakaat kaukaisissa luodoissa, sanokaat: Hän, joka Israelin hajotti, on hänet kokoava ja häntä varjeleva niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra lunasti Jaakobin ja pelasti hänet sen kädestä, joka oli häntä väkevämpi. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla ja tulvailevat Herran hyvyyden tykö, viljan ääreen ja viinin ja öljyn ja karitsan ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin kasteltu puutarha, eikä se enää ole nääntyvä." — Jer. 30: 18, 20, 21; 31: 8—12.

Suuri Lunastaja, jonka he kerran hylkäsivät, ei tule ennalleenasettamaan ja nostamaan ainoastaan nykyään elävät suvut, vaan kuolleetkin ovat asetettavat ennalleen; sillä, "Näin sanoo Herra, Herra: katso minä avaan teidän hautanne ja saatan teidät ulos haudoistanne, sinä minun kansani, ja tuotan teidät Israelin maalle. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra kun minä avaan teidän hautanne… ja minä annan henkeni teihin ja te tulette eläviksi, ja minä annan teidän asettua omalle maallenne; ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen puhunut, ja teenkin sen, sanoo Herra, Herra." — Hes. 37: 12—14.

Nämä ihmeelliset lupaukset eivät tule täyttymään kaksikymmenneljätuntisena päivänä vaan Tuhatvuotispäivän kuluessa. Niiden täyttymisellä oli huomattava alku vuonna 1878 seurauksena Berliinin kansainvälisestä kongressista. Juutalaiset nauttivat nyt suurempia oikeuksia isäinsä maassa kuin heille on myönnetty vuosisatain kuluessa. He eivät enää ole ainoastaan "koiria" julkeille turkkilaisille.

Ei ole, luulemme, yleisesti tunnettua, että Englanti jo on ottanut suojeluksensa alaiseksi Palestiinan, ja oikeastaan Turkin kaikki aasialaiset maakunnat, joista Palestiina on yksi. Kauvan aikaa on Englanti pitänyt tarpeellisena suojella Turkkia, kolmestakin syystä: ensiksikin omistavat sen rikkaat luokat suuret määrät turkkilaisia obligationeja; toiseksi, jos Turkki joutuisi minkä naapurivallan saaliiksi tahansa tai jaettaisi niiden kesken, ei Englanti saisi paljon, tuskinpa mitään koko saaliista; ja toiset vallat, sen kilpailijat, pääsisivät sillätavoin Englannin edelle arvossa ja vallassa Euroopan asioita järjestettäessä; ja kolmanneksi, ja joka onkin pääasia, Englanti huomaa, että jos turkkilainen hallitus olisi tieltä pois, lisääntyisi Venäjän vaikutus melkoisesti etelä-Aasiassa, ja se tulisi piankin itselleen anastamaan intialaisen vallan, jonka keisari Englannin kuningas on, ja josta Englannilla on suuret tulot kaupan y.m. kautta. Senpätähden huomaamme kuninkaallisen tai Torypuolueen Englannissa innokkaasti tukevan turkkilaisia; ja kun Venäjä, vuonna 1878 aikoi hyökätä Konstantinopoliin, asettui Englanti sitä vastaan ja lähetti tykkivene-laivaston satamaan. Tuloksena oli Berliinin-konferenssi, kesäkuun 13 p. 1878, jossa eräs juutalainen, Englannin pääministeri, Lordi Beaconsfield, näytteli pää-osaa; Turkin asiat järjestettiin silloin siten, että sen kansallinen olemassa-olo tällä kertaa säilytettiin, mutta sen maakunnat järjestettiin kumminkin niin, että mahdollisen jakamisen sattuessa, suurvallat tietäisivät minkä osan kukin saattaisi ottaa. Tänä aikana juuri myönnettiin kaikille Turkin maakunnille suurempi uskonvapaus, ja Englanti tuli, salaisen sopimuksen kautta Turkin kanssa, aasialaisten maakuntain suojelijaksi. Puhuaksemme historiankirjottajan, Justin Mc. Carthy'n mukaan: —

"Englannin hallitus takasi Turkille suojelevansa sen aasialaisia alusmaita kaikkia hyökkäyksiä vastaan, … velvottautui varsinaisesti puollustamaan ja turvaamaan Turkkia kaikkia hyökkäyksiä vastaan ja linnoitti Kypron saadakseen tätä tarkotusta varten edullisemman pohjan toiminnalleen."

Siis huomataan Palestiinan, joka on yksi näistä aasialaisista maakunnista, jo olevan Englannin suojeluksen alaisena, ja tämä selittää syyn miksi turkkilainen hallitus niin veltosti sovittaa juutalaisten pyrintöihin epäsuotuisia lakejaan. Ja sen jälkeen kun kohtalon salliman kautta Palestiina avattiin juutalaisille, tuli uusia juutalais-vainoja "pohjan maalla" — Venäjällä ja Rumaaniassa — jonka varmana seurauksena oli siirtolaisuus näistä maista omaan maahansa. Tuloksena tästä asianhaarain yhtymästä on juutalaisen väestön oikeauskoisen osan nopea kasvaminen Palestiinassa ja erityisesti Jerusalemissa. Juutalaiset Jerusalemissa voittavat jo luvullaan kaikki muut kansallisuudet yhteenlaskettuina, sen sijaan että he vuosisatoina ovat olleet siellä aivan harvalukuisia. The New York Herald (New-Yorkin Sanomat) lausui joku aika takaperin Englannista mikäli se koski Kreeta- saaren valtaamista, Egyptin miehittämistä ja Turkin ja sen maakuntien tilaa ylipäänsä, seuraavaa: —

"Me elämme nopeassa aikakaudessa, ja historiaakin tehdään suurella nopeudella. Sodat kestivät ennen kymmeniä vuosia; yhteiskuntaviljelys edistyi vitkallisesti, yhteiset kulkuneuvot eri kansojen välillä ja siitä johtuva keskinäinen hyöty edistyivät samassa suhteessa hitaasti. Mitä nyt sitä vastoin keksitään jossain maassa, se tulee heti tunnetuksi tuhansien peninkulmain päässä, ja koko maailma saattaa yhtähaavaa hyötyä keksinnöstä. Etenkin politiikassa on kiiruhtamisen henki ilmeinen. Valtiomiesten suunnitelmat tarvitsivat ennen ihmispolvia täyttyäkseen; nykyään suorittavat mitä rohkeimmat suunnitelmat niiden laatijat itse, ja maanosan kartta saattaa viikossa muuttua. Tapahtumain ripeää kulkua ja historian luomista todistaa erittäin selvästi magneettinen itämainen kysymys… Keskellä yhteentörmäävien etujen näyttämöä sijaitsee Palestiina — kallisarvoinen juutalaiselle, kristitylle ja muhamettilaiselle. Valtiomies sanoo sen olevan aseman avaimen; ja silmällä pitäen maanmiestensä parasta selittää hän, että katsoen sen erinomaiseen viljavuuteen, joka muinoin elätti miljoonia; katsoen sen suurenmoisiin mahdollisuuksiin kauppaan nähden, joka muinoisin teki sen merisatamat työn ja rikkauden näyttämöksi ja teki Tyyron ja Siidonin sananlaskuksi näihin päiviin asti; katsoen siihen etuun, että se on yhtymäkohtana Euroopan ja Aasian välillä ja että sillä niinmuodoin on mitä erinomaisin asema, on Palestiinan omistaminen hänen isänmaata rakastavalle sydämelleen suurimmassa määrin suotava. Historiankirjottaja sanoo: Ensimäinen kansainvälinen tapahtuma, joka on muistiinkirjotettu, oli hyökkääminen Palestiinaan; siitä ajasta alkain on se ollut mieltäkiinnittävänä keskipisteenä; sentähden on hän puolestaan huvitettu Palestiinan tulevaisuudesta. Uskonnollismielinen ei löydä kyllin sanoja lausuakseen sitä mielenkiintoa, jota hän tuntee nimittämäänsä Pyhää maata kohtaan; hänelle on jokainen kivi saarna, jokainen puu runo. Selvänäköinen kauppias huomaa, että kun aasialainen rautatiejärjestelmä on rakennettu, kuten se varmasti tuleekin rakennetuksi niin pian kuin pysyväinen hallitus on asetettu, tulee Palestiina maantieteellisen asemansa johdosta olemaan valtio, jossa suuret rautatieradat tulevat yhtymään viedäkseen Aasian tuotteet eurooppalaisille ja amerikkalaisille markkinoille ja päinvastoin; sillä niinkuin kolmen maanosan kauppa keskittyi sen rajain sisäpuolelle Salomonin päivinä, niin tulee samojen maanosien kauppa tulevaisuudessakin saatettavaksi uudelleen tähän suosittuun seutuun. Eikä hän alenna toiveitaan vähääkään sentähden, että niiden toteutuminen näyttää kaukaiselta. Muistaen miten nopeaan Chicago tai San Francisco ovat kasvaneet, muistaen autiokorpien joutuisaa muuttumista väkirikkaiksi kaupungeiksi, huomauttaa hän yksinkertaisesti: 'Tapahtumat seuraavat toisiaan ripeästi nykyaikana', ja odottaa."

"Mutta sillä välin kun kristityt vallat seisovat asestetuin käsin tarttuakseen haluttuun ja houkuttelevaan palaseen, kun kuolemaisillaan oleva turkkilainen irrottaa kätensä, astuukin historiallinen olento esille ja selittää, 'Maa on minun!' Ja kun vallat kääntyvät katsomaan puhujaa, tuntevat he hänessä juutalaisen — sen patriarkan lapsen, joka asui Palestiinassa, kun se ensikerran oli maahantulon esineenä, ja joka itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa vastaan sitä omanaan, kun sen omistamisesta riidellään kolmekymmentä kuusi vuosisataa myöhemmin!"

"Mikä ihmeellinen yhteensattuma! 'Ei ollenkaan', sanoo juutalainen; 'ei se ole sattuma, se on minun osani'. Heittäkäämme nyt lyhyt silmäys juutalaisen asemaan, mikäli se koskee Palestiinan tulevaisuutta. Kansallisuudet syntyvät aatteista. Saksan yhteysaatteesta syntyi Saksan valtakunta todellisuudeksi ja julistettiin se maailmalle Versaillesta, ranskalaisten tykkien vastatessa amen Saksan rukouksiin sen menestymisestä. Huudosta 'Italia irridenta' syntyi meidän päiviemme uusi Italia jonka jylinä taasen tulee herättämään Välimeren rannikot. Vanhan Kreikan perimätiedoista luotiin nykyinen Kreikka. Täten ymmärtävät kristityt millä tavoin juutalaisen kauvan kyteneet toivomukset saattavat toteutua; ja heidän täydellisesti myöntäissään, että Palestiina kuuluu juutalaiselle ennen kaikkia muita, koska hän ennen kaikkia muita on erityisesti omiaan kehittämään tämän virkeän maan tulevaisuutta, samalla kertaa kuin juutalaisen omistaessa maan, kateellisten valtojen pelko hälvenee, tulee hänen asettamisensa siihen olemaan oikeamielinen teko ja arvokas hyvitys niistä kauheista vääryyksistä, joita häntä — historian marttyyriä — kohtaan on tehty."

"Mitä juutalaisiin itseensä tulee, on melkein turhaa sanoa, kuinka he toivovat ennalleenasettamista. Yhdeksäntenä päivänä heidän Ab kuutansa paastoavat he temppelinsä hajottamisen ja niiden kansallisten onnettomuuksien johdosta, jotka seurasivat näitä tapauksia. Joka ikinen aamu ja ilta he rukoilevat: 'Kokoa meitä maailman neljästä kulmasta'; 'Aseta kansamme ennalleen'; 'Tule asumaan keskelle Jerusalemia'; ja nämä sanat lausutaan joka kaupungissa, jossa juutalaisia on — s.o., kaikkialla maailmassa. Sellainen kestäväisyys on kerrassaan kaikkien rajojen yläpuolella; ja vielä tänäkin päivänä panevat Espanjan juutalaiset (tässäkin kaukaisessa maassa) vähän Palestiinan multaa eli 'tierra santa'a', niinkuin he sitä nimittävät, kuolleittensa silmille — runollinen ja liikuttava todistus heidän rakkaudestaan pyhään maahan."

"'Kun rautatie saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias', on viittaus Jes. 66: 20, jossa profetta näyssään näkee maanpakolaisten palaavan kaikenlaisilla kulkuneuvoilla, joista hän erästä nimittää 'kirkaroth'iksi'. Englantilainen Raamatunkäännös kääntää sen sanalla 'joutuisat juhdat', joka on liian epämääräistä, tai 'dromedarit', joka varmaan on väärin. Ei puutu kieliniekkoja, jotka johtavat sanan sanasta kar[kur], 'uuni', ja sanasta karkar[kirkar], 'pyöriä' — väittäen profetan tällä tavalla koettaneen muodostaa nimityksen sille, mikä hänelle näytettiin näyssä, nim. nopeassa liikkeessä oleva juna. 'Kun Nikolaus hallitsee, tulee vapahdus', on viittaus Jes. 63: 4, josta hebreistit, kutsumansa Rashe Teboth'in kautta tekevät seuraavan johtopäätöksen: 'Koko Juuda on näkevä ja kuuleva Nikolain, Moskovalaisten keisarin kukistumisen Juudan lasten sorron tähden, ja sen jälkeen kuin lankeemisemme on tapahtunut, tulee todellinen vapauttamisemme tapahtumaan ja aivan lähellä tulevat tisbiläisen profetan [Elijan] hyvät sanomat olemaan Juudan lapsille.' Nämä ja tämän tapaiset lauseet ovat tärkeät, mikäli ne ilmaisevat, mitä juutalaiset ajattelevat."

Meitä muistutetaan voimakkaasti, kuinka lähelle totuutta maailman ihmiset joskus tietämättään tulevat, yllä olevan lauseen kautta, että nim. patriarkka Aabraham itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa vastaan lupauksen maata omanaan ja jälkeentulevaistensa omana kolmekymmentäkuusi vuosisataa kuolemansa jälkeen. Tämän, jota toiset pitänevät runollisena lentona, selittää Raamattu käyvän toteen. Sillä niinkuin jo olemme nähneet [I osa, 14 luku], tulevat Aabraham, Iisak ja Jaakob, Danielin ja kaikkein pyhäin profettain kanssa "tehtäviksi täydellisiksi" — herätettäviksi kuolemasta inhimilliseen täydellisyyteen, senjälkeen kuin evankelinen Seurakunta on tullut kirkastetuksi (Hebr. 11: 40); ja he ovat niitä, jotka tulevat olemaan "päämiehiä koko maailmassa" (Ps. 45: 17), Kristushenkilön hengellisen, näkymättömän hallitsijan maallisia ja näkyväisiä edustajia. Aabrahamille sekä hänen siemenelleen annettiin lupauksen maa ijankaikkiseksi omaisuudeksi; ja hänen täytyy saada se tulevaisuudessa, sillä vielä hän ei ole koskaan omistanut siitä kämmenen leveyttäkään. — Apt. 7: 5. Muudan, Chicago-lehdessä julaistu kirje todistaa ihmeellisellä tavalla Palestiinan asteettaisesta ennalleenasettamisesta ja valmistuksista luvattua tulevaa siunausta varten sille ja sen kansalle, seuraavasti: —

Jerusalemissa 23 marrask. 1887.

"Minua ilahduttaa suuresti saadessani kertoa teille niistä ihanista asioista, joita olemme saaneet omin silmin nähdä näinä kuutena vuotena, jolloin olemme asuneet täällä. Kun me saavuimme tänne kuusi vuotta takaperin, oli meitä luvultaan neljätoista aikuista ja viisi lasta. Kun me ajoimme ylös Jaffasta, teki maan autius syvän vaikutuksen meihin. Ei saattanut nähdä ainoatakaan viheriäistä kortta; öljypuut ja viiniköynnökset olivat niin kuuman, kuivan kesän pölyn peittämät, ettei ikinä olisi saattanut aavistaa sen alla olevan mitään vihantaa; ja koko maa näytti kuivuneelta aivan perustuksiaan myöten. Mutta sen ajan jälkeen emme ole koskaan nähneet sitä sellaisena. Joka vuosi se alkaa näyttää vihannammalta ja nyt ovat monet sen paljaista rinteistä viini- ja öljypuutarhojen peittämät, joka kokonaan muuttaa sen ulkomuodon."

"Te saattanette kysyä: Mikä on syynä tähän suureen muutokseen? Jumala on luvannut, että niinkuin hän on antanut onnettomuuden tulla tälle maalle, niin hän antaa suuria siunauksiakin tulla sille, ja nämä ovat ilmeisesti alkaneet sen kautta, että hän on lähettänyt enemmän sadetta kuin on saatu monena edellisenä vuosisatana. Hän lähettää ihania kuuroja ja runsaasti kastetta sinne, jossa sitä tavallisesti ei ole ollenkaan ollut; ja hän lähettää pilviä kesällä, joista ei vielä kaksikymmentä vuotta takaperin tiedetty mitään. Tämä laimentaa kuumuuden, ettei se enää voi polttaa maata niin perinpohjaisesti. Viisi vuotta takaperin lähetti hän heinä- ja elokuussa (joina kuukausina ei koskaan ennen ole satanut), sateen, joka kesti Jaffassa kolme tuntia ja Damaskossa kuusitoista tuntia, ja useita tuntia muuallakin ympäristössä, niin että amerikkalaiset sanomalehdet huomauttivat sen olevan todistuksen siitä, että Palestiinan ilmanala on muuttumassa. Samoin oli myös meidän tullessamme tänne ainoastaan muutamia juutalaisia, jotka palasivat silloin tänne, mutta vainot Venäjällä, Saksassa ja muissa paikoissa alkoivat karkottaa heitä; ja Sultaanin julistuksista välittämättä alkoivat he palata tähän maahan, ostaa maata, istuttaa ja rakentaa ja saada kaupungin kaupan käsiinsä, ja siten on täällä nyt monta tuhatta juutalaista enemmän kuin silloin, kun me tulimme."

"Jerusalem on todellisuudessa nyt juutalaisten käsissä, mitä kauppaan tulee; ja juutalainen ei enää ole muhamettilaisen poljettava, niinkuin hän kerran oli. He rakentavat myöskin kiireellä uutta kaupunkia aivan kuvauksen mukaan Jer. 31: 38—40; 32: 43, 44, että turkkilaisetkin, jotka ovat vallassa, huomaavat sen ja sanovat toisilleen: 'Se on Jumala; mitä voimme tehdä?' Ja mitä saatamme sanoa tästä kaikesta muuta kuin että Jumala meidän päivinämme kiireesti täyttää sanansa ja liiton, jonka hän teki Aabrahamin kanssa? Ja me olemme tämän kaiken todistajia."

Huolimatta sorrosta ja hirmuvaltaisesta kohtelusta, jotka ovat painaneet heidät tomuun asti, näemme monet heistä viime vuosina kohoutuvan rikkauteen ja maineeseen pakanallisten naapuriensa ohi. Ja sellaisia varoja ja sellaista mainetta tulee monessa tapauksessa hyväntahtoinen kunnianhimo käyttämään juutalaisen rodun kohottamiseksi; ja viisaat ja hyvin johdetut yritykset voivat saada paljon aikaan siihen suuntaan. Ajattelevien henkilöiden huomio, sekä juutalaisten että pakanain kesken, alkaa kääntyä tähän asiain tilaan juutalaisten keskuudessa.

Lausunnoista johtavissa juutalaisissa lehdissä ja nykyään vireillä olevista liikkeistä, jotka tarkottavat Palestiinaan siirtymistä, ja koettavat tukea ja auttaa eteenpäin niitä, jotka jo ovat asettuneet sinne, näkee että tuhannet nykyään kääntävät katseensa lupauksen maahan. Tämä käänne juutalaisissa suhteissa on ollut huomattavissa vuodesta 1878 alkaen; ja tapahtumain muodostuminen tämän jälkeen on aikaansaanut merkillisen heräämisen mikäli se koskee tätä asiaa, joka herääminen itsessään on ajan merkkejä. Lehdestä Jewish World (Juutalaismaailma) 20:lta päivältä elokuuta 1886 esitämme esim. seuraavaa:

"Pilvissä, jotka tähän asti ovat heittäneet synkän varjon pyhän maan yli, on halkeamia. Tämän onnettoman maan tulevaisuus, joka niin kauvan on ollut läpitunkemattoman pimeyden kietoma, alkaa vähän valjeta; ensimäiset vilahdukset asiain onnellisemmasta asemasta alkavat jo melkein häämöttää meidän laskelmiemme mukaan siitä, mitä on tulossa… Kaksi laitosta ovat määrätyt suuresti vaikuttamaan Palestiinan juutalaisten aseman parantamiseksi — Jaffan maanviljelyskoulu ja Lionel de Rothschild-laitos Jerusalemin lähistöllä. Saattaisimme laskea siihen kolmannenkin Montifiore-testimonialirahaston muodossa, joka rakennusseuroja perustamalla ja halpoja asuntoja rakentamalla on vaikuttanut paljon säästäväisyyden kasvattamiseksi ja kurjuuden ja vaivojen vähentämiseksi pyhän kaupungin kotielämässä… Se, mikä tällä hetkellä on sydämellämme huomautettavana, on, että juutalaisten tulevaisuudentoiveet Palestiinassa eivät enää ole synkät. Toiselta puolen on voimia, jotka ovat viisaasti mietityt ja älykkäästi järjestetyt, ja jotka toimivat veljiemme aseman parantamiseksi, ja joita ahkerasti käytetään; toiselta puolen taas alkaa kansa kyllästyä kurjuuteensa ja toimettomuuteensa ja osottaa kasvavaa halua käyttää hyväkseen niitä ponnistuksia, joita on tehty heidän kohottamistaan varten. Tästä asiain tilasta saattaa johtua onnellisia seurauksia, ja jokainen juutalainen katselee tätä ilolla."

Saman lehden seuraavassa numerossa päättyi johtava kirjotus "Palestiinan tulevaisuudesta" näillä sanoilla: —

"Maanviljelystä harjottavain ainesten tulviessa siirtokuntiin, joita Montifiore-Hirsch- ja Rothschild-rahastot ovat istuttaneet, tavattanee halukkaita käsiä työskentelemään uudestiluomiskuvaelman aikaansaamiseksi, jolloin 'erämaakin kukkii ruusun tavoin'; halukkaita käsiä ja halukkaita sydämiä, jotka tempaavat pyhän maan pitkästä kuolon yöstä ja asettavat ennalleen juutalaisten kansallisen kotipaikan elämään ja valoon."

Toinen aikakausilehti, The Jewish Messenger (Juutalainen sanansaattaja), sanoo: —

"Ihmisten hääriessä pienine huolineen, vuorotellen peljäten, vuorotellen toivoen, siirtyy inhimillisten tapahtumain suuri ja mahtava kulkue eteenpäin ja lähestyy vastustamattomasti täyttymistään, toteuttaen välttämätöntä lakia, joka johtaa kaikki inhimilliset toimet. Ihmiset kohottavat siellä ja täällä heikot äänensä ikäänkuin hillitäkseen edistymisen vuota ja estääkseen Ijankaikkisen tekoja. Yhtä hyvin saattaisivat he koettaa hillitä lakia, joka hallitsee maailmankaikkeutta. Roduilla on yhtä määrätty rata kuljettavana kuin tähdillä, jotka kimaltelevat yllämme olevalla sinilaella. Ja israelilainen rotu on niiden joukossa kirkas kiintotähti. Kaikilla vaelluksillaan on se ollut uskollinen radalleen. Sen tehtävä on ollut edeltäkäsin nähty ja edeltäpäin lausuttu, ja sen lopullinen ennalleenasettaminen pyhään maahan ennustettu. Ajan merkit osottavat, että tämä ennustus on täyttymäisillään. Se alkaa täyttyä niin hiljaa ja niin asteettain, että ainoastaan ne, jotka ovat omistaneet asialle huomiota, käsittävät tehdyn työn tärkeyden."

"Palestiina on valtiollisessa suhteessa välttämätön juutalaiselle rodulle. Kansakunnan perustaminen vielä kerran pyhään maahan merkitsee koko Israelin korottamista. Se asettaa sen kansakunnaksi maan kansakuntien joukkoon. Se antaa juutalaiselle sen valtiollisen mahdin ja yksinvaltaisuuden oikeuden, jotka merkitsevät sille suojaa. Se tekee hänet oman isänmaansa kansalaiseksi ja antaa hänelle oikeuden liikuskella maailman kansojen keskuudessa… Tämä saattaa näyttää mahdottomalta toteuttaa sille, joka on konttorissa kiinni kirjoissaan, sille joka myymälässään on syventynyt laskemaan voittojaan ja tappioitaan, sille joka on hukkunut seuraelämän nautintoihin, mutta kelle tahansa, joka alkaa tutkia valtiollista horoskopia (ennustuspeiliä), on se aivan päivän selvää."

"Sen jälkeen kun valtiollinen itsehallinto on toteutunut, eivät ympäri maan piirin hajaantuneet juutalaiset tule laumottain vetäytymään sinne. Aasiassa on 300,000 juutalaista, Afrikassa 400,000 ja Euroopassa asuu 5,000,000. Juuri näistä Palestiina tulee saamaan ennalleenasettamiselämänsä. Amerikassa syntynyt juutalainen jäänee epäilemättä amerikkalaiseksi; ja jos hän joskus kävisi pyhässä maassa, tekisi hän sinne huvimatkan, nähdäkseen maan, joka on niin kuuluisa hänen urhokkaan rotunsa oikeana synnyinseutuna."

"Saattaa sanoa, että Palestiina maantieteellisessä suhteessa on liiaksi pieni suurestikaan vaikuttaakseen valtiollisena, henkisenä tai siveellisenä voimana maailman kansakuntien kesken. Me vastaamme, että Kreikka muinoisina aikoina oli mahtava valta, ja uusimpina aikoina on Britannian pieni saari myöskin mahtava valta. Mitä ne ovat maantieteellisessä suhteessa? Äly, siveellinen voima ja kansallisylpeys tekevät kansakunnat suuriksi, eikä alueen laajuus. Juuri henkevyys ja siveellinen voima tulevat tekemään Israelin kuuluisaksi kansakuntien keskuudessa."

Jewish Chronicle (Juutalainen aikakausikirja) sanoo: —

"Liike on vastustamaton. Emme saata asettua viereen seisomaan ristissä käsin, kun tämä uusi lähtö tapahtuu. Meillä juutalaisilla on melkein kaksituhatta vuotta ollut se ajatus, että kärsimysten aikakausien mitta, joita olemme eläneet, saavutetaan vasta silloin, kun me jälleen omistamme isäimme maan. Onko tämä luottamus kuoleva juuri silloin kuin se näyttää olevan täyttymäisillään? Tai onko odotettavissa, että palaaminen aikaansaadaan salaisilla ja ihmisten myötävaikutuksen yläpuolella olevilla keinoilla. Jumala täyttää tahtonsa ihmisten tahtojen kautta; ja jos ennustukset tulevat täyttymään, tulee se tapahtumaan inhimillisten tahtojen ja voimien kautta. Nämä saattanevat olla liian korkeita asioita vedettäväksi yhteyteen käytännöllisen suunnitelman kanssa, joka koskee muutaman juutalaisen siirtokunnan perustamista Palestiinaan. Mutta juuri tällaisista pienistä aluista, kuin nämä ovat, kehittyy usein suuria tapahtumia; ja pienen juutalaisjoukon palaaminen pyhään maahan ei saata olla muistuttamatta suuremmankin palaamisen mahdollisuudesta ja toimeenpanemisesta, johon koko juutalainen historia ja kaikki juutalaiset pyrkimykset ovat viitanneet."

Toisetkin etevät miehet maailmassa, paitsi juutalaiset, näkevät ja lausuvat ajatuksensa Israelin edistymisestä. Huomaa esim. seuraava kirjotus Central Preshyterian lehdestä: —

"Sukupuuttoon kuolemisen sijasta osottaakin juutalainen kansallisruumis kasvavaa elinvoimaa. Sitä ei saata poistaa, eikä sitä muut kansat saata niellä. He kulkevat maasta maahan, tullakseen melkein herroiksi mihin ikänä menevätkään. He omistavat itselleen maan Saksassa ja Unkarissa ja rikastuvat Venäjällä; suuret pankkiirit Lontoossa ja Pariisissa ja eurooppalaisen kaupan keskuksissa ovat juutalaisia. Kymmenenä (viimeisenä) vuotena ovat Rothschildit antaneet £ 100,000,000 (2,520,000,000 mk) lainana Englantiin, Itävaltaan, Preussiin, Ranskaan, Venäjälle ja Brasiliaan."

Lordi Shaftesbury Englannissa sanoi äskettäin: —

"Suuri kateus on vallalla tätä ihmeellistä kansaa kohtaan, joka nyt on astumaisillaan etusijalle. Ja mikä ajanmerkki onkaan, että missä ikänä juutalaisia on, ovat he etevimpiä ihmisiä, joita vainotaan tai etevimpiä tulemaan eri toimihaarojen johtajiksi! Eräältä arvokkaalta Berliinin porvarilta kysyttiin: 'Mikä on syynä siihen voimakkaaseen tunteesen, jolla te Berlinissä ja kaikkialla Saksassa vastustatte juutalaisia?' Hän vastasi: 'Sanon sen teille: Näistä juutalaisista, jos he antautuvat kauppa-alalle, tulee etevimmät kauppiaat; jos he antautuvat pankkialalle, tulee heistä parhaat pankkiirit; jos he antautuvat lakitieteen alalle, tulee heistä etevimmät lakimiehet; tai jos he antautuvat kirjalliselle alalle, niin voittavat he meidät kaikki. Mille alalle he yrittänevätkään, työntävät he sieltä pois pakanat; ja sen sanon teille, Herrani, sitä emme tahdo sietää!'"

"Juutalaisvaino Venäjällä ja Puolassa ei riipu uskonnosta tai kansallisuudesta. Näillä asioilla ei ole mitään sen kanssa tekemistä. Venäläiset vainoisivat ketä kansaa tahansa, joka olisi samassa asemassa kuin juutalaiset. Muistakaa, että hyvin melkoinen osa Venäjän kiinteää omaisuutta on kiinnitetty juutalaisille; että hyvin suuri osa rahvaasta ja hyvin monta kauppiasta maan eri osista ovat velkaa juutalaisille. Joka ainoa tilaisuus, joka vaan tarjoutuu juutalaisten ryöstämiseksi, käytetään melkein varmasti. Hävittämällä juutalaiset ja heidän paperinsa, pääsevät venäläiset vapaiksi asiapapereista, joiden kautta he ovat sidotut, ja joita voitaisiin käyttää todistuksina heitä vastaan; ja niin kauvan kuin anastettavaa omaisuutta vaan on, niin kauvan saa myös nähdä Venäjän kansan nousevan juutalaisia vastaan."

Seuraava on ote kirjeestä, jonka on kirjottanut englantilaiseen lehteen kaunokirjallisissa piireissä hyvin tunnettu romaaninkirjottaja Charles Reade, jonka kääntyminen Kristukseen ja Raamattuun tapahtui muutamia vuosia sitten:

"Vaikkakin juutalaisen kansan tila näyttää pilviseltä, tulee se lopultakin ottamaan takaisin entisen alueensa, joka aivan selvästi pidetään valmiina heille. Kahteen asiaan nähden ovat ennustukset päivän selvät: että juutalaiset jälleen tulevat omistamaan Palestiinan ja itse asiassa hallitsemaan Libanonista Eufratiin; ja että tämä tapaus tulee olemaan ensimäinen rengas muutoksien suurissa ketjuissa, jotka johtavat äärettömiin parannuksiin kärsivän ihmissuvun ja luomakunnan tilassa ylipäänsä. Tässä meillä on nyt ihana tulevaisuuskuva odotettavissa yhtä varmasti kuin että aurinko huomenna nousee. Ainoa erotus on, että aurinko nousee määrätyllä tunnilla, ja että juutalaiset tulevat omistamaan Syrian ja ottamaan takaisin kansallisen ihanuutensa epämääräisenä aikana. Epäilemättä on heikkous ihmiskunnan puolelta uskoa, että epämääräinen vuosiluku välttämättömästi pitää olla hyvin kaukainen vuosiluku. Mutta se on järjetöntä. Varmastikin on ymmärtäväisten ja vakavain henkilöiden velvollisuus huomata ennustavat merkit ja antaa vähäpätöistä apuaan yhteistoimintaan, jos sattumalta suotaisi meille niin suuri etu."

Tämä äkillinen juutalaisvaino juuri sen kansan keskuudessa, jossa nämä ovat monilukuisimmat — eikö sekin liene ollut ennustava merkki ja kohtalon muistutus, ettei heidän pysyväinen paikkansa ole eurooppalainen Tartaria? Palestiinan saattaa jo ainoastaan Venäjältä asuttaa tehokkaasti, sillä siellä on kolme miljoonaa juutalaista, jotka pelkäävät henkeään ja omaisuuttaan, ja toiset tulevat seuraamaan heitä. Historia on kuvastimena takanamme. Mitä ikänä juutalaiset ovat tehneet, saattavat he vieläkin tehdä. He ovat nerokasta väkeä; ja neroa ei rajota syntyperä vaan tahto, tapa tai tilaisuus. Mitä nämä ihmiset ovat koettaneet, jossa olisivat epäonnistuneet? Sotilaina, kirjailijoina, rakennusmestareina, kauppiaina, lainlaatijoina, maanviljelijöinä, ja kaikissa ovat he eteviä. Tässä toistaa historia itsensä.

"He tulevat suuriksi rauhan ja sodan toimissa, ja heidän vihollisensa sulavat pois heidän tieltään, kuin lumi sulkuvallilta. Jos he aluksi tarvitsisivat jonkun toisen kansan apua, tulee se olemaan siunattu, joka sitä saa sille antaa; ja se kansa, joka sitä vainoo, tehdään tavalla tai toisella varottavaksi esimerkiksi. Sentähden, jos äskettäin tapahtuneiden loukkausten johdosta juutalaiset johtajat mahdollisesti päättivät asuttaa Palestiinaa Venäjältä, niin tarjotkaamme heille auliisti laivoja, merimiehiä, rahoja — mitä ikänä meiltä pyydetään. Kansalle tulee olemaan edullisempi asettaa pääomansa siihen, kuin kiinnittää se egyptiläisiin, brasiliaisiin tai perulaisiin obligationeihin."

Juutalainen sananparsi myöhemmiltä ajoilta selittää: "Kun rautatie saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias", ja tämä on sopusoinnussa profeta Nahum'in (2: 3—5) ja Jes. (66: 20) vertauskuvallisen esityksen kanssa rautatiestä. Ja totisesti, sananparsi on tavannut melkein naulan pään; sillä rautatie tulee saavuttamaan Jerusalemin "hänen valmistuksensa päivänä" — Messiaan läsnäolon aikana. Seuraava, jonka olemme saaneet jokapäiväisistä lehdistä, herättää mielenkiintoa tämän asian yhteydessä:

"Galileo oli oikeassa: maailma liikkuu. Rautatie tulee rakennettavaksi Jerusalemista Jaffaan välimeren rannalle, 31 peninkulmaa juutalaisen pääkaupungin vanhasta satamasta ja setripuiden maihinlaskupaikasta, joita setriä käytettiin temppelin rakennukseen. Jerusalemissa asuva Josef Nabon niminen juutalainen, joka on Turkin alamainen, on saanut sultanilta lupakirjeen tätä tarkotusta varten. Lupakirja kestää 71 vuotta. Rakennuksen kustannusarvio on 250,000 dollaria (lähes 1,300,000 Smk). Tämän jälkeen tulee sivistys siis saamaan jalansijaa Palestiinassa. Yhdeksästoista vuosisata tulee saapumaan näille seuduille kun ensimäinen veturi porhaltaa Jerusalemiin." [Tämä rautatie on nyt jo aikoja sitte valmis. Kääntäjän muist.]

Seuraava kirje Pittsburg Dispatch lehden kirjeenvaihtajalta, joka kirje äskettäin oli mainitussa lehdessä, todistaa nykyistä edistymistä Palestiinassa ja etenkin Jerusalemissa:

Jerusalemissa, 12 p. heinäkunta 1889.

"Neljästäkymmenestä tuhannesta Jerusalemin asukkaasta on kolmekymmentätuhatta juutalaista. Turkin hallitus, joka jo pitkät ajat on kieltänyt heitä asumasta pyhässä maassa kauvemmin kuin kolme viikkoa kerrallaan, alkaa, vieraitten valtain vaikutuksesta, olla vähemmän ankara rajotuksissaan; ja nykyään tulee juutalaisia tänne satamäärin. He antautuvat kauppa-alalle, ja nykyään on suuri osa Jerusalemin kauppaa heidän käsissään. Muutamat heistä tuntevat sen ajan olevan lähellä, jolloin Raamatun ennustus siitä, että heidän jälleen on asuttava maassaan, tulee täyttymään. Ja omituinen suku etelä-Arabiasta, sanoo saaneensa ilmestyksen, että heidän on jätettävä erämaansa ja palattava takaisin Palestiinaan. Nämä juutalaiset ovat asuneet Jemenissä, Arabiassa, viimeksi kuluneena 2500 vuotena. He ovat Gadin sukua, ja jättivät Palestiinan 700 vuotta ennen Kristuksen syntymää. He tuovat mukanaan monta arvokasta todistuskappaletta, jotka todistavat heidän syntyperänsä, ja antautuvat maanviljelykselle lähellä Jerusalemia. Juutalaisvaino Venäjällä ja Itävallassa ajaa monet heistä tänne ja Jerusalemissa on suuri määrä puolalaisia ja espanjalaisia. Heidän oleskeluaikaansa Palestiinassa on pidennetty, ja rajotukset, jotka koskevat heidän asumistansa Jerusalemissa, ovat melkein kokonaan poistetut. Puoli vuosisataa sitten oli ainoastaan 32 juutalaista perhettä koko Jerusalemissa ja heidän lukunsa koko Palestiinassa oli ainoastaan 3,000. Nyt heitä on lähes 50,000 pyhässä maassa, ja kolme neljättäosaa Jerusalemin asukkaista ovat juutalaisia.

"He ovat omituista kansaa! Erilaisia kuin kaikki muut juutalaiset maan pinnalla. He ovat lähempänä sitä perikuvaa, joka oleskeli täällä muinaisuudessa. Niitä määriä, joita on pakotettu tulemaan tänne vainon vuoksi, kannattavat eri juutalaiset seurakunnat ympäri maailmaa.

"Yksi_ suuremmista nähtävyyksistä Jerusalemissa on juutalaisten itkupaikka, jossa joka perjantai eri lahkot tapaavat toisensa Omarin moskean ulkopuolella, joka on Salomonin temppelin paikalla; ja päät nojautuneina kiviä vastaan surevat he Jerusalemin menettämistä, ja rukoilevat Jumalaa antamaan takasin maan valitulle kansallensa. Tätä tapaa on noudatettu keskiajan päiviltä asti, ja on se mitä surullisimpia näkyjä. Kävin siellä menneellä viikolla. Ahtaassa, kurjien talojen ympäröimässä kujassa, — tuhansien juutalaisten paljaitten jalkojen kuluttamilla paasilla — suurista marmorilohkareista tehtyä muuria vastaan, joka kohosi viisikymmentä jalkaa tai enemmänkin heidän yläpuolelleen, kumartui pitkä rivi miehiä pitkissä hameissa ja naisia peitetyin päin, rukoillen ja itkien. Monilla miehistä oli valkea parta ja pitkät hopeiset hiuskiharat. Toiset olivat juuri elämänsä kukoistuksessa, enkä saattanut muuta kuin ihmetellä nähdessäni näiden olentojen aivan kouristuksen tavoin tärisevän liikutuksesta. Jokaisella oli kulunut hebrealainen Raamattu kädessään, ja aika ajoin ryhtyi koko seurue eräänlaiseen lauluun, jolloin vanha, harmaahapsinen mies toimi johtajana, ja toiset yhtyivät kuoroon. Laulu oli vieraskielinen mutta käännettiin seuraavasti:

"Johtaja: Linnan tähden, joka on autiona, Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren. Johtaja: Muurien vuoksi, jotka ovat hävitetyt, Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren. Johtaja: Valtasuuruutemme tähden, joka on mennyt, Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren. Johtaja: Suurten miestemme vuoksi, jotka makaavat kuolleena, Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren. Johtaja: Pappiemme tähden, jotka ovat kompastuneet, Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren. Johtaja: Kuninkaittemme tähden, jotka hylkäsivät hänet. Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.

"Tämän laulun vaikutusta ei saata kuvitella kuulematta sitä. Vanhat miehet ja itkevät naiset, jotka suutelevat sen muurin kiviä, joka erottaa heidät paikasta, jossa Salomonin temppeli kerran oli, ja joka vielä tänäkin päivänä on juutalaisen pyhin paikka maan päällä; todellinen tunne, joka ilmenee kaikissa; ja usko, jota he osottavat näin tulemalla tänne viikko viikon ja vuosi vuoden perään, tekevät ihmeellisesti liikuttavan vaikutuksen. Se on todellakin mitä kummallisin näky tässä mitä ihmeellisimmässä kaupungeista.

"Palestiinan eri osissa on kahdeksan maanviljelyssiirtolaa. Eräässä näistä kouluista, lähellä Jaffaa, on enemmän kuin seitsemänsataa oppilasta ja kahdenkymmenenkahdeksan tuhannen akren (yhdestätoista kahteentoista tuhannen hehtaarin) alainen maatila. Se on Saaronin tasangoilla, jossa filistealaiset asuivat, ja siellä on kymmenin tuhansin viinipuita ja öljypuita. Turkkilaiset ovat hyvin vastahakoisia myymään maata juutalaisille, mutta jälkimäiset osottautuvat olevansa yhtä hyviä maanviljelijöitä, kuin ovat liikemiehiäkin; ja kukkulat Jerusalemin penkereisessä ympäristössä osottavat, että pyhä maa oli paljon paremmin viljelty heidän aikanansa, kuin se on ollut heidän valloittajainsa aikana. Suuri osa maata aivan Jerusalemin ympäristöllä on nykyään joko juutalaisten tai heidän hyväntekeväisyyslaitostensa hallussa. Herra Behar, Rothschildilaisten koulujen johtaja, sanoo minulle että he äskettäin ovat ostaneet Jerusalemin hotellin ja tulevat yhdistämään senkin kouluunsa. Rikkaan New Orleansin juutalaisen antaman rahaston hoitaja, Sir Mooses Montifiore, rakensi monta hyvää taloa juutalaisille Betlehemin ja Jerusalemin välille; joukko juutalaisia sairashuoneita on myöskin.

"Niiden ihmisten joukossa, jotka luottamuksella uskovat juutalaisten piankin saavan omistaa Palestiinan, on viisitoistahenkinen siirtokunta, jotka asuvat aivan Jerusalemin muureille rakennetussa komeassa talossa ja jotka ovat tunnetut amerikkalaisten nimellä. Nämä ihmiset eivät ole juutalaisia. He ovat kristittyjä, jotka ovat tulleet tänne Yhdysvaltain eri osista, ja erittäinkin Chicagosta, odottamaan sen ennustuksen täyttymistä, että Jumala tulee uudesti synnyttämään maailman, alkaen Jerusalemista." [He eivät näe, että Evankeli-seurakunnan valitseminen ensin on täyttyvä.]

"Aivan epäilemätöntä on, että Jerusalem on kohoutumassa. Useimmat sen kadut ovat nyt kivillä lasketut, ja kaupungin terveydenhoitoa on melkoisesti parannettu. Muurien ulkopuolella oleva Jerusalem on nyt melkein yhtä suuri kuin sisäpuolella oleva kaupunki, ja minulle kerrotaan, että maa on noussut arvossa niin laajalta, että saattaa sanoa pyhällä kaupungilla olevan kiinteimistön kohoamiskauden. Minä huomaan maaomaisuuden Jaffa tien varrelta, heti portin ulkopuolella nousseen arvossa monta sataa prosenttia. Maakappale, joka kuuluu hyväntekeväisyyslaitokselle maksoi joku aika sitten ostettaessa 500 dollaria (n. 2,500 Smk). Nyt se on 8,000 dollarin (n. 40,000 Smk) arvoinen, eikä myydä edes sillä hinnalla. Sähkösanomajohto kulkee nyt täältä merenrannalle ja rautatieyhtiö on perustettu rakentamaan rataa Jaffasta Jerusalemiin. Ensikerran historiansa aikana on Jerusalemilla poliisivoima, ja sen järjestys on nyt yhtä hyvä kuin New Yorkin."

Seuraava, joka on otettu lehdestä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen) heinäkuulta 1889, on toinen mieltäkiinnittävä kertomus amerikkalaisen juutalaisen käynnistä juutalaisten itkupaikalla Jerusalemissa. Hän sanoo:

"Vietettyäni useita tunteja käymällä juutalaisten luona, kysyi minulta ijäkäs ystäväni, rabbiini Kovnosta, Venäjältä, tahtoisinko seurata häntä itkupaikalle suremaan Jerusalemin autiona oloa ja rukoilemaan Israelin ennalleenasettamista entiseen kunniaansa. 'Tahdon käydä kanssanne' vastasin, 'ja rukoilla oikein sydämellisesti että Jumala jouduttaisi sitä päivää, jolloin Juuda palaa Herran luokse.' Koska oli perjantai-iltapäivä juuri se aika, jolloin monta juutalaista kokoontuu rukoilemaan entisen temppelin muurin luona, liityin heidän seuraansa. Se oli todella hyvin muistettava näky. Täällä oli juutalaisia kaikista kansoista, omituisissa itämaalaisissa puvuissaan ja toiset puetut talithaansa (rukousvaatteisiinsa). Niin äänekkäästi kuin suinkin voivat, lukivat he 22 psalmin. Naiset huusivat ääneen suurella sydämellisyydellä: 'Jumalani, Jumalani, miksi minut hylännyt olet? Miksi olet kaukana, kun minä valitan ja huudan? Jumalani, minä huudan päivällä, vaan et vastaa; ja yöllä enkä lepoa saa.' Miehet itkivät, lausuivat psalmeja, litanioja ja rukouksia. Useimmat painoivat huulensa hellästi kiviä vastaani ja suutelivat niitä. Kun kuuntelin heidän liikuttavia rukouksiaan, muistin mitä rabbiinit ovat sanoneet Talmudissa — että 'temppelin hajotuksen jälkeen ovat rukouksen portit olleet suljetut ja ainoastaan kyynelportit avoinna.' Rabbiini toisti surullisin sävelin:

"Linnan tähden, joka on autiona', j.n.e.

"Mitä liikuttavinta valitusta Jerusalemin tähden saattaa myöskin kuulla jumalaapelkääväisten juutalaisten taloissa. Keskiyön aikana kääriytyvät he rukousvaatteisiinsa, panevat tuhkaa päänsä päälle ja heittäytyvät suulleen maahan. Sitten lausuvat he kaihokkain sävelin:

"Ah, kuule, kuinka Raama vaikeroi, Ja huuto kuuluu Sionistakin: Ah, kunniani, herrauteni, oi! Ja nuoruuteni loiste kirkkahin — Ne muistan vielä. Nyt yksin oon, voi! Mun majain komeus — pois on tyystin.

Mä herran morsiona olla sain, Vaan hyljätty nyt oon ja toivoton — Hän suuttui minuun, saa mulle kostamaan. On tuskaa elo, tieni iloton — Oi tullos kanssain tytär itkemään, Mun sydämeni murtuu, lohduton.

Nyt syösty kukkuloilta kunnian — Sen ansainnut oon ylpeydelläin — Mä yksin itken vaivoin valitan. Siell' missä kauniin Salemin mä näin, Nyt Juuda kärsii murheen katkeran; Ei mikään viihdyttää voi sydäntäin.

Oi! kuningatar Jerusalemin, Ja vuorellansa patsas kultainen Mä olin — ryöstetty nyt parhainkin On multa — siksi vuotaa kyynelen — Kun lapset rinnoiltani temmattiin, Maa nieli urhoollisten hurmehen.

Ah, eikö kukaan mua säälikään? Ja voisi kyynelvirran kuivattaa? Tai antaa lievitystä vähääkään? Ei sano kenkään; 'Pakana ei saa Herraani konsaan pitää ylkänään!' Vaan kaikki ivaa, pilkkaa toitottaa.

Oi Taatto! katso puoleen' armossais, Ja loistaa anna valos sammuneen, Vie mua vihdoin uuteen majahais! Taas silloin kaikuis mykkä kanteleen — Kun sua ylistettäis Pojassais — Ja riemu raikuis ylös korkeuteen."

"Näiden jälkeen luetaan useita psalmeja, ja esitetään rukouksia. Noustessaan maasta sanovat he: 'Ravista tomu päältäsi, nouse ja ota paikkasi, Jerusalem. Irroita siteet kaulastasi, Sionin vangittu tytär.'

"Merkillinen rukous, jota esitetään näissä tilaisuuksissa, ja joka epäilemättä tarkottaa Jes. 7: 14, on:

"'Käänny armossa kansasi puoleen; täytä, mitä pyytää kurja Israel. Aabrahamin turva, oi, Goel luokseen lähetä, jonk' on nimi Immanuel'."

Varakkaammat juutalaisluokat eivät tule lähtemään Palestiinaan ennenkuin uudet vainot ovat ajaneet useampia köyhiä juutalaisia sinne, ja uudenaikainen sivistys on edistynyt siellä enemmän. Ja silloin tämä tulee tapahtumaan suureksi osaksi itsekkäistä vaikuttimista — kun yleisen ja suuren hädän vuoksi omaisuuden säilyminen on epävarmempi muissa maissa, kuin se nyt on. Silloin tulee Palestiina, ollen kaukana sosialismista ja anarkismista, tuntumaan rikkaista juutalaisista turvalliselta satamalta. Mutta niinkuin erisuuntainen edistys nykyään kulkee, tulee Palestiinassa tapahtumaan paljon asioita lähinnä seuraavina vuosina.

ISRAELIN SOKEUS POISTUMASSA.

Ennustuksessa on vielä toinenkin puoli mikäli se koskee luonnollista Israelia, jonka täyttymistä meidän nyt pitäisi alkaa nähdä. Apostoli Paavali selitti: "Israelia on osaksi kohdannut paatumus (sokeus), joka on kestävä, kunnes pakanat täysilukuisina ovat tulleet Jumalan valtakuntaan", — s.o. kunnes pakanain valittu luku, joka yhdessä Israelin jäännöksen kanssa on muodostava valtakunnan hengellisen puolen, on tullut korkeaan suosioon, josta Israelin kansa suljettiin pois, ja jonka eduille he kansana ovat olleet sokeat. Sentähden ei ole tullut hetki, jolloin luonnollisen Israelin, jota myös nimitetään Jaakobiksi, sokeus täydellisessä merkityksessä poistuu ennenkuin hengellisen Israelin valitseminen on täyttynyt. Ja (Room. 11: 26) sanotaan meille nimenomaan, että heidän ennalleenasettamisensa, ja pelastuksensa sokeudesta ja ennakkoluuloista on tuleva Siionin vuorelta, kirkastetusta seurakunnasta eli valtakunnasta. Mutta niinkuin Siionin valtakunta osaksi alkoi 1878, jolloin kuninkaamme otti itselleen suuren hallitusvaltansa, vaikkei "jalka"-luokka vielä ollut täysin kehittynyt ja kirkastettu, niin alkoi Jumalan suosio "Jaakobille" oikeastaan silloin, vaikkei se tule saavuttamaan heitä täydessä määrässä, ennenkuin Kristuksen ruumiin jalkajäsenet ovat kirkastetut. Ja niinkuin v. 1881 oli rinnakkainen ajankohta, joka vastaa valon kääntymistä Jaakobista pakanoille, niin merkitsee tämä vuosiluku ajan, jolloin erityinen valon palaaminen kauvan sokeutuneille juutalaisille alkoi. Ja uskollisena juutalaiselle esikuvallensa on nimikristitty seurakunta nyt kompastumaisillansa, ainoastaan pienen jäännöksen siitä tullessa siunatuksi. Kuinka tärkeät ja soveliaat ovatkaan apostolin sanat tässä: "Älä ylpeile vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan" j.n.e.

Mutta epäilemättä tulee Israel yleisesti tunnustamaan totisen Messiaksen ja hänen valtakuntansa vasta ennalleenasetettujen patriarkkain ja profettain aikana ja kautta, joiden täydellinen ennalleenasettaminen tulee olemaan Kristushenkilön ensimäinen tehtävä, sen jälkeen kun koko ruumis on kirkastettu. Mutta heidän sokeutensa alkaa sitä ennen hävitä, ja nyt jo on suuri liike Kristuksen uskomiseen herännyt, etenkin venäläisten juutalaisten keskuudessa.

Jos me katselemme sinne päin, ovat ajan merkit kerrassaan kummastuttavat. Merkillinen hengellinen liike, joka nyt on havaittavissa juutalaisten keskuudessa etelä-Venäjällä, alkaa saada tuhansia Juutalaisia tunnustamaan, että Jeesus Kristus on kauvan luvattu Messias ja tunnustamaan kansallisen syntinsä, joka oli siinä, että he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja tämä ei ole missään suhteessa tulos kristillisestä lähetystyöstä, vaan on kokonaan kotoisin juutalaisesta maaperästä. Liikkeen johtaja on juutalainen, hr Josef Rabinovitsch, entinen kauppias, sittemmin lakimies ja arvossa pidetty mies kansansa keskuudessa. Hr Rabinovitsch ei ollut juutalainen rabbiini, eikä hän tai kukaan muukaan liikkeen johtavista miehistä olleet jonkun lahkon tai uskontunnustuksen pappeja. Tämän liikkeen johdosta esitämme kirjoituksen lehdestä Harper's Weekly, ja toisista lehdistä selostuksia, seuraavasti:

"Sen kehitys on ollut sellainen, että varmuudella saattaa selittää, ettei se enää ole ainoastaan koe, jonka pysyväisyys tulevaisuudessa näyttäisi epäilyttävältä. Siinä on ilmennyt ihmeellistä elinvoimaa; sen kasvaminen on ollut vakaa ja raitis, varma luonteeltaan, mutta se on karttanut luonnotonta kiirehtimistä ja vaarallisia äärimmäisyyksiä. Ja kun venäläiset viranomaiset ovat tunnustaneet sen olevan religio licitas (hyväksytty uskonto) on se nyt laillinen ja on sillä lailliset oikeudet. Sen luonne leimaa sen mitä harvinaisemmaksi tapaukseksi yhteiskunnallisten, kansallisten ja uskonnollisten harrastusten monikirjavassa kuvasarjassa, jotka erottavat tsaarin 116 miljoonan alamaisen sydämet ja mielet toisistaan.

"Tämän uuden uskokunnan usko on vielä omituinen siinäkin, ettei ole aikomus solmita minkäänlaista elimellistä yhteyttä minkään nykyisen kristillisyyden muodon kanssa, vaan, niinkuin on lausuttu, on tarkotus sivuuttaa historiallinen opinkehitys apostolien ajasta alkain, ja ammentaa opetuksensa suorastaan Uudesta Testamentista, erityisesti välittämättä meidän aikamme oikeauskoisten kirkkojen opinkappaleista. Se väittää olevansa muodostunut samoin kuin juutalaiskristilliset seurakunnat apostolien päivinä.

"Tarmokkaana luonteeltaan ja täynnä kunniantuntoa kansansa omaan kehitykseen ja edistykseen nähden valtiollisessa, yhteiskunnallisessa ja siveellisessä suhteessa tuli herra Rabinovitsch vuosikausia sitten tunnetuksi uutteran uudistuksen ystävänä itämaalaisten juutalaisten keskuudessa. Omaten korkeamman kasvatuksen ja suuremman omaisuuden kuin toiset veljistään, alkoi hän tuumia tapoja ja keinoja saavuttaakseen ihanteensa ja tarkotuksensa. Hän teki voitavansa hankkiakseen heille parempia valtiollisia oikeuksia, mutta oli kykenemätön suojelemaan heitä raivoisia vainoja vastaan, jotka nousivat onnettomia israelilaisia vastaan Venäjällä, Rumaaniassa ja lähellä olevissa maissa. Hän tutustui Länsimaiden edistyneeseen viisaustieteelliseen ajatustapaan, toivoen että sen omistaminen kohottaisi hänen kansansa korkeammalle kannalle ja hankkisi heille siten korkeammat ihanteet ja jalommat pyrkimykset. Mutta hän oppi pian epäilemään sekä keinon vaikutusta että sen sovelluttamisen mahdollisuutta kansaan nähden, jota vuosisatojen vaino ja rutivanhoillisuus oli karaissut käsitteitä vastaan, jotka erosivat suuresti sen isiltä perityistä käsityskannoista. Hän koetti vielä voittaa heidän voitonhimonsa, joka, lähinnä heidän muodollisia uskonnonharjotuksiaan, on kaikkea hallitseva ja kaiken alentava tekijä itämaalaisen juutalaisen sielussa. Mutta hänen ponnistuksensa asettaa maanviljelyssiirtoloita heille sekä kotona että pyhässä maassa, osottautuivat epäonnistuneiksi. Oleskellessaan Palestiinassa kypsyi hänessä Uuden Testamentin itsenäisen tutkimisen kautta sen suhteesta vanhaan, se vakaumus, että Israel oli tehnyt kansallisen elämänsä erehdyksen ja tullut uskottomaksi historialliselle tehtävälleen, sen kautta että he hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen.

"Tämä vakaumus Kristukseen nähden, että hänessä vanhat ennustukset ja Israelin ihanteet ja tarkotukset kansana ovat ruumiillistuneet ja täyttyneet, on keskipiste, jonka ympärillä koko liike kiertää. Vaatimattoman nasaretilaisen lausumat perustotuudet tunnustetaan sellaisiksi, jotka yksin tekevät tämän kansan kykeneväksi saavuttamaan päämääränsä ja täyttämään tarkotuksensa jota varten se erotettiin valituksi kansaksi. Pidetään siis vakavana keskeytyksenä Israelin säännöllisessä ja historiallisessa kehityksessä sitä, että tämä kansa kansana kahdeksantoista vuosisataa sitten kieltäytyi hyväksymästä näitä ponsia ja perustuksia, joita kaikki kristityt ja myöskin nyt hra Rabinovitsch ja hänen uskolaisensa pitävät oikeudenmukaisina ja ainoana oikeana tuloksena Israelin koko entisestä historiallisesta kehityksestä. Tämän repeämän parantaminen on Kischineviläisen reformaattorin ihanne-päämäärä; se tahtoo sen vuoksi alkaa alusta siitä, mistä valittu kansa ensin poikkesi harhatielle kansallisessa kehityksessä. Vuonna 1880 julkaisi hän ohjelman, jossa hän suositteli rabbiinilaisen järjestelmän kokonaista uudistamista. Sitten hän vielä toimi seurassa, jonka tarkotuksena oli maanviljelyksen edistäminen juutalaisten keskuudessa Etelä-Venäjällä; ja vainonpäivinä 1882 kehotti hän innokkaasti kansaansa palaamaan Palestiinaan. Juuri tänä aikana tapahtui muutos hänen uskonnollisessa vakaumuksessaan. Se ei ollut tulos kristillisestä lähetystyöstä, eikä hän myöskään ole kääntynyt sanan tavallisessa merkityksessä. Muutos tuli vähitellen, ja vasta pitkällisen punnitsemisen jälkeen kypsyi hänessä ajatus muodostaa kristittyjä seurakuntia juutalaisesta kansallisuudesta. Hänen palaamisensa jälkeen Palestiinasta on hänen vakaumuksensa: 'Pyhän maan avain on veljemme Jeesuksen kädessä.' Sanoissa: 'Jeesus meidän veljemme' on hänen uskonnollisen näkökantansa ydin. Hänen toimintansa on menestynyt, ja monet omistavat hänen oppinsa."

Kun hr Rabinovitsch alkoi ajatella, että hänen pitäisi suoraan ja julkisesti tunnustaa uskonsa Kristukseen, oli hän hämillään lahkojen suuresta luvusta kristittyjen keskuudessa ja epäili yhtyä mihinkään niistä. Hän sanoo: "Niinkuin on mentävä Jordanin yli tullakseen Kaanaaseen, niin on Jeesus tie hengelliseen omistamiseen ja lepoon." Herran ehtoollisesta sanoo hän, etteivät Jeesuksen seuraajat vietä tätä muutoin kuin pääsiäis-ehtoollisena. He (niinkuin mekin) eivät voi pitää oikeana sen viettämistä muina aikoina. Hän sanoo, ettei Herra Jeesus käskenyt opetuslapsiaan muistamaan hänen ylösnousemistaan, vaan muistelemaan häntä. Ei hän eivätkä hänen uskolaisensa pidä sunnuntaita sabbattina vaan jatkavat juutalaisen sabbatin viettoa. Ympärileikkausta noudatetaan vielä, mutta sitä ei pidetä välttämättömänä pelastumiselle.

Kerrotaan lutherilaisen pastorin ehdottaneen eräälle toimikunnalle Lontoossa, että heidän seuransa käyttäisi hra Rabinovitschia lähetyssaarnaajana juutalaisten keskuudessa. Toimikunta antoi kieltävän vastauksen, kumminkin ainoastaan sillä perustuksella, ettei hän silloin ollut kastettu. Hän on kumminkin sen jälkeen tullut kastetuksi Berliinissä, ei Lutherilaiseen kirkkoon, eikä myöskään Anglikaniseen, vaan aivan yksinkertaisesti Kristuksen kirkkoon. Hra Rabinovitschilla on kirjeitä juutalaisilta Venäjän kaikista osista ja Rumaaniasta, joissa tehdään kysymyksiä liikkeen suhteen, sen säännöistä ja opeista, aikomuksella yhtyä siihen, tai alkaa uusi aivan samanlainen.

"H:ra Robinovitschilla on hyvin lempeä, nöyrä, rakastava henki, ja kyyneltyy hän helposti kun lausutaan kristillistä myötätuntoa. Hän ei tahdo yhtyä mihinkään lahkoon vaan haluaa ottaa kristillisyytensä suoraan Uudesta Testamentista ja kasvaa pois vanhoista tavoista ja opeista uusiin, sitä mukaa kuin pyhä henki opettaa häntä hänen rukoillen jatkaessaan koko Jumalan sanan tutkimista."

Professori Delitzsch Leipsigissä, juutalaislähetyssaarnaajain johtaja Saksassa ja Saat auf Hoffnung (Toivon kylvön) lehden toimittaja, julkaisi noin seitsemänkymmentäviisisivuisen lentokirjasen tuon uuden hengellisen liikkeen kehityksestä, jonka julkaisun tilan suurimmaksi osaksi täyttävät alkuperäiset tätä liikettä koskevat asiakirjat, hebreankielisinä sekä käännettyinä saksaksi. Nämä asiakirjat sisältävät kolmetoista väitöstä: juutalaisen kansalliskirkon uskontunnustuksen Uudesta Testamentista; selityksen uskosta Messiakseen, Jeesukseen, Nasaretista, tämän seurakunnan käsityksen mukaan, ja lopuksi Herran ehtoollisen järjestyksen. Liitteenä on lisätty erään opettaja Friedman'in lausunto Jeesukseen uskoville juutalaisille ja selitys heidän suunnastaan, joka selitys hyväksyttiin Kischinevissä heidän pitämässään kokouksessa. Pieni lentokirjanen sisältää kaikki ainekset uuden liikkeen tutkimista varten.

Nämä teesit (väitteet), joita on pidettävä tuon uuden uskon perustuksena, alkavat kertomalla juutalaisten surkuteltavasta tilasta Venäjällä, esittäen juutalaisten omasta puolesta tehtyjen kaikkien parannusponnistusten osottautuneen turhiksi, ja sanovat vielä:

"Tarvitaan syvä ja sisällinen siveellinen uudistus, henkinen uudestisyntyminen. Meidän on heitettävä syrjään väärä Jumalamme — rakkaus rahaan — ja sen paikalle rakennettava sydämiimme koti totuuden rakkaudelle ja pahan pelvolle." Tätä varten on kumminkin johtaja tarpeen. Kuka se on oleva? Israelissa ei ole sellaista tavattavissa. "Miestä, joka omaa kaikki johtajalle tarpeelliset ominaisuudet — rakkautta Israeliin, elämänsä uhrautuvaisuutta, puhtautta, ihmisluonteen syvää tuntemusta ja vakavuutta paljastaessaan kansansa syntejä ja paheita — olemme huolellisen tutkimuksen jälkeen kansamme kaikista historiallisista kirjoista löytäneet ainoastaan yhdessä miehessä, Jeesuksessa Nasaretilaisessa." Viisaat israelilaiset hänen aikanaan, eivät saattaneet ymmärtää häntä; "mutta me saatamme sanoa varmuudella, että hän, Jeesus, hän yksin on etsinyt veljiensä parasta. Sentähden on meidän pyhitettävä veljemme Jeesuksen nimeä." "Meidän on otettava vastaan evankeliumikirjat koteihimme siunauksena ja yhdistettävä ne kaikkiin pyhiin kirjoihin, jotka viisaat miehemme ovat jättäneet meille."

Huomattavimpia uskonkappaleita heidän järjestämässään sarjassa, on seuraava: —

"Jumalan käsittämättömän viisauden päätöksen mukaisesti täyttyivät isämme sydämet kovuudella, ja Herra rankaisi heitä raskaan unen hengellä niin, että he vastustivat Jeesusta Kristusta ja tekivät syntiä häntä vastaan nykyiseen päivään asti. Mutta heidän epäuskonsa kautta johtivat he toisia kansoja suurempaan uutteruuteen, ja olivat siten avullisina ihmiskunnan sovittamisessa, joka on uskonut Jeesukseen Kristukseen, Daavidin poikaan, kuninkaaseemme, kun he kuulivat iloisen sanoman rauhaa julistavien sanansaattajain kautta (Jes. 52: 7), jotka häpeällisesti olivat tulleet pois ajetuiksi Israelin yhteydestä. Tämän meidän syntimme johdosta Jumalan Kristusta kohtaan on maailma kuitenkin rikastunut uskonsa kautta Kristukseen ja kansakunnat ovat täydellisinä menneet Jumalan valtakuntaan. [Tässä he eivät ole selvillä. Paavali tarkottaa Room. II: 25 'pienen lauman' täyttä lukua kansoista, eikä täysiä kansakuntia, joita väärin nimitetään kristikunnaksi]. Nyt on myöskin aika meidän täydellisyydellemme tullut, ja me, Aabrahamin siemen, tulemme myöskin siunatuiksi uskomme kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen; ja meidän esi-isiemme, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on armahtava meitä ja istuttava jälleen omaan pyhään juureemme — Jeesukseen — ne oksat, jotka ovat poisrevityt. Ja niin on koko Israel oleva osallinen ijankaikkisesta pelastuksesta, ja Jerusalem, pyhä kaupunkimme, on jälleen rakennettava ja Daavidin istuin asetettava ainaiseksi ja ijankaikkisiksi ajoiksi."

Seuraava on ote eräästä h:ra Rabinovitschin kirjeestä, päivätty 2 p. tammik. 1885, eräälle henkilölle Lontoossa:

Arvoisa kirjeenne y.m. ovat vastaanotetut. Sydämeni riemuitsi, kun luin niitä ja huomasin kuinka suuri ja voimakas sydämenne rakkaus on Herran Jeesuksen, Messiaksen luonnollisiin veljiin, ja kuinka kallis israelilaisen kansan pelastus on silmissänne.

Minä heittäydyn maahan Jehovan, meidän Herramme Jeesuksen Jumalan eteen, ja sydämeni pohjasta pulppuavat esille Israelin suloisen laulajan sanat (Ps. 35): "Häpeään ja pilkkaan joutukoot ne, jotka onnettomuudestani iloitsevat. Iloitkoot ja riemuitkoot, jotka minun oikeuttani suosivat, ja sanokoot aina: Herra olkoon suuresti ylistetty, joka suo palvelijallensa hyvää." Amen.

Tässä lähetän teille ajatukseni ja lausuntoja Israelin lapsista Etelä-Venäjällä, jotka uskovat Jeesukseen Messiaksena. Näistä saatte oppia tuntemaan mistä uskomme Jeesukseen (luonnolliseen veljeemme), Messiakseen, on saanut alkunsa. Hän on sydämiemme sisimmän halun ja ikävöimisen aiheena. Englantilaiset ystävämme ja veljemme Jeesuksessa, Vapahtajassamme, saattavat yllämainitun lentokirjasen kautta tulla vakuutetuiksi, että sen jälkeen kuin Herra on paljastanut pyhän käsivartensa kaikkein ihmisten nähtäväksi, ja kaikki maan ääret ovat nähneet Jumalamme pelastuksen, on aika nyt tullut, jolloin Israelin keskuudesta on poistettava kaikki saastaiset ihmiset, ja jolloin ne, jotka kantavat hänen pyhiä astioitaan, ovat puhdistettavat.

Totta on, ei Jehovan pelastus saata mennä ulos ja tulla maailmaan kiiruusti (Joosua 6: 1), eikä se myöskään saata kulkea joutuisasti; mutta nyt, kun Jehova, maailmankaikkiuden etujoukko ja kuningas, on kulkenut Israelin kansan edellä, on Israelin Jumala myös tuleva jälkijoukkona, ulosheitetyn Israelin kokoojana. Minä omistan aikani ja maineeni itsepäisen ja onnettoman kansani hyväksi, todistaakseni heille, kovapäisille, Jumalan voimalla, sitä lupauksen evankeliumia, jonka esi-isämme olivat ottaneet vastaan; nimittäin että Jumala on herättänyt Jeesuksen Nasaretista, Daavidin siemenestä, Israelin pelastajaksi.

Korkeimman Jumalan rikkauden ja viisauden syvyyden kautta, nousivat isämme, jotka omistivat lupaukset, Jeesusta vastaan, jotta armo tulisi pakanallisten kansojen osaksi, ei minkään lupauksen, vaan Messiaksen evankeliumin armon kautta. Nyt, kun täysi luku pakanoita on tullut sisälle, on aika tullut meille, Israelin lapsille, palata Israelin Jumalan ja hänen kuninkaansa luo ja olla hänen rakkaita lapsiaan. Meidän on otettava vastaan Jaakob-perintömme, joka on rajaton; sillä me olemme oikeat perilliset, Aabrahamin lapsia, Mooseksen oppilaita, Daavidin huoneen palvelijoita ijankaikkisesti. Siten tulee meidän täysi lukumme (s.o. monen israelilaisen tuleminen Kristuksen luo) olemaan meidän rikkautemme ja kansakuntien rikkaus, Jehovan sanan mukaisesti Paavalille, joka oli Israelin esikoinen ja samalla kertaa ensimäinen palaavien pakanain joukossa.

Veljeni keskuudessa ja suurissa kokouksissa kehotan minä sydämellisesti: 'Pudista itsesi tomusta, nouse, pane kauniit vaatteet yllesi, sinä kansani. Jessen pojan, Jeesuksen Nasaretilaisen kautta on Jumala tehnyt suuria kanssasi, oi Israel, jotta hän myöskin saisi aikaan suuria asioita maan kansakuntien keskuudessa, jotka siunattiin meidän isissämme.'

Minä kiitän suuresti Jumalaa, että näen tuhansia, jotka mielellään kuuntelevat. Monet arvokkaat Israelin lapset odottavat ja ikävöivät Jumalan armon hetkeä. Minä rukoilen teitä veljiemme nimessä Venäjällä, jotka etsivät pelastusta, että Herramme Jeesuksen Kristuksen ystävät, missä ikinä heitä on, eivät vaikenisi, vaan että he neuvoisivat ja puhuisivat rohkeasti, kunnes Immanuel on meidänkin kanssamme, kunnes Jehova osottaa meille hänen asuntonsa.

Nämä ovat vähäpätöisiä sanoja, kaukaa kirjotettuja.

Josef Rabinovitsch.

Paitsi tätä ihmeellistä heräämistä on Siperiassa ollut samanlainen liike, josta meillä on seuraava kertomus lehdestä The Presbyterian Witnes (Preshyteriaaninen todistus):

"Jäisestä Siperiasta saapuu tieto evankelisesta liikkeestä, joka pääasiallisesti on samanlainen kuin h:ra Rabinovitschinkin aikaansaama liike. Johtajana on Jakob Scheinmann, Puolan juutalainen, joka kaksikymmentä vuotta sitten itsenäisen ajattelemisen kautta tuli siihen johtopäätökseen, että Jeesus Nasaretista, Davidin Poika, oli totinen Vapahtaja. Ankarasti talmudia noudattavat juutalaiset saivat hänet siirretyksi Siperiaan, jossa hän työskenteli viisitoista vuotta, melkein huomaamatta herättääkseen maanpakolais-toverissaan uskon. Jälelle jääneiden postilähetysten joukosta, joita oli Tomskissa, jossa hän toimi eräässä liikkeessä, oli lentokirjanen Rabinovitschilta, jonka kanssa hän kohta alkoi kirjevaihdon. Hän on ollut toimelias levittäessään käsityksiään lentokirjasten, nimeltä, Huutavan ääni korvessa, kautta. Delitzschin hebrealaista Uuden Testamentin käännöstä lukevat ja tutkivat Siperian juutalaiset innolla. Sanotaan 36,000 kappaletta käytetyn siten."

Siten näemme ihmeellisiä merkkejä Jumalan palaavasta suosiosta Israelia kohtaan siinä, että heitä on ajettu pois toisista maista suurten vainojen kautta, että Palestiina on avattu ottamaan heitä vastaan, että heitä on kutsuttu sinne erityisten, kohtalon järjestämien etujen kautta, hyväntahtoisten hankkeiden muodossa heidän tilansa parantamiseksi ja auttamiseksi, sekä myös tässäkin merkillisessä liikkeessä joka on alkuna Israelin sokeuden poistamiseksi. Ja kuinka selvästi tämä kaikki onkaan Jumalasta! Tässä luonnollisen Israelin ennalleen-asettamistyössä, samoin kuin hengellistä Israelia kokoavassa suuressa elonkorjuutyössäkin, sivuutetaan nykyään hyljätty nimiseurakunta kokonaan. Molemmissa nykyään tapahtuvissa suurissa töissä jätetään nimellisen "kristikunnan" erilaiset järjestöt kokonaan huomioon ottamatta; ja omana aikanaan ja omalla tavallaan ja uusien, halpojen, arvonimiä vailla olevien aseitten kautta antaa Jumala suuren työnsä kasvaa ja edistyä.

Ja nyt kysymme: Mitä tämä merkitsee? Kuinka tämä merkillinen ja ihmeellinen työ, jonka selvä alkaminen ja nopea edistyminen ovat niin ilmeiset tässä elonkorjuu-ajassa, tulee päättymään? Apostoli Paavali osottaa selvästi, että Israelin ennalleen-kokoaminen merkitsee koko ihmiskunnalle ennalleenkokoamista eli ennalleenasettamista: "Mutta jos heidän lankeemuksensa on koitunut maailmalle rikkaudeksi ja heidän vähentymisensä pakanoille rikkaudeksi (niinkuin kävi, kun jumalallinen armo kääntyi näiden puoleen), kuinka paljon enemmän onkaan heidän täysilukuinen palajamisensa siksi koituva!" Luonnollisen Israelin hylkäämisen kautta saivat pakanat korkean kutsun suosion, ja ne harvat, jotka panevat arvoa sille ja voittavat esteet, jotka ovat sen saavuttamisen tiellä, tulevat korotettaviksi Kristuksen kanssaperillisiksi. He tulevat muodostamaan Kristuksen, suuren lunastajan ruumiin. Tämä oli luonnollisen Israelin hylkäämisen tarkotus ja tulee tulokseksi; mutta heidän ennalleenkokoamisensa ja ennalleenasettamisensa lupauksen maahan, osottaa toista askelta suuressa jumalallisessa suunnitelmassa; se merkitsee, että kaiken ennalleenasettaminen, "juutalaisille ensin" mutta lopulta "kaikille maan kansoille", on alkamaisillansa. Maan suurta riemuvuotta ollaan pystyttämäisillään, ja se alkaa Jumalan järjestyksen mukaisesti ensin juutalaisesta. Siten huomaa, että veljet Rabinovitsch, Scheinman ja heidän apulaisensa ovat Jumalan apulaisia valmistaakseen hänen entistä kansaansa ennalleenasettamista varten, aivan niinkuin meidän etunamme on saada olla Herran työtovereita elonkorjuutyössä, joka on yhteydessä evankelikauden elonkorjuuajan ja sen valitun hengellisen luokan kanssa. Varmasti tulee Israelin täysi palaaminen heidän omaan maahansa ja jumalallisen suosioon merkitsemän, että suuri Lunastaja, Pää ja ruumis, jonka kautta ennalleenasettaminen tulee suoritettavaksi, on korotettu valtaan, että valtakunta on tullut, ja että ennalleenasettamistyö, jonka erikoishedelmänä Israel tulee olemaan, jo on alkanut. Sentähden, "jos heidän hylkäämisensä on koitunut maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta, kuin elämään nousemista kuolleista?" — ennalleenasettaminen, ei ainoastaan eläville vaan myöskin kuolleille, lupauksen mukaan; eikä ainoastaan Israelille vaan koko ihmiskunnalle, josta Israel oli esikuva, ja josta se tulee olemaan esikoinen. Suosion alkaminen Israelille on ainoastaan pisaroita sen rankkasateen edellä, joka tulee virvottamaan ei ainoastaan Israelin vaan myös koko ihmiskunnan. Ja vaikkakin taistelun hyökyaallot vielä nousevat kiivaina Israelia vastaan ja syöksevät heidät vähäksi aikaa vielä suurempaan hätään ja murheesen, niin tulee Jumala keskellä kaikkea tätä olemaan heidän kanssaan ja on aikanaan auttava ja korottava heidät.

Tämän yhteydessä on seuraava uutinen jokapäiväisistä sanomalehdistä varmasti hyvin kuvaava. Tämän liikkeen lopullista ratkaisua tulevat seuraamaan syvällä mielenkiinnolla kaikki ne, jotka vaeltavat nykyisen totuuden valossa, ja jotka Jumalan sanasta ymmärtävät sen ajan tulleen, josta Jumala ilmotti profetta Jesajan kautta sanoen: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille että sen sotimisen aika (engl. Raam. reunamuist.: hänen määrätty aikansa ) on päättynyt… että se on saanut kaksinkertaisesti [II osa, 7 luk.] Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2.

Puheena ollut uutinen kuuluu seuraavasti: —

EHDOTETTU JUUTALAINEN VALTAKUNTA.

Washington, D. C. S p. maaliskuuta 1891.

William E. Blackstone Chicagosta kävi tänään sihteeri Blainen seuraamana Yhdys-Valtain presidentin luona ja jätti sinne asiakirjan, joka koski venäläisiä juutalaisia.

Hän selitti asiakirjan olevan tuloksen kokouksesta, jonka kristityt ja juutalaiset äskettäin pitivät Chicagossa, ja kiinnitti erityisesti huomion siihen seikkaan, ettei se sisältänyt mitään vihamielisyyttä Venäjää vastaan vaan koettaisi rauhallista tietä valmistaa juutalaisille oikeuden hallita heidän entistä omaa kotiaan — Palestiinaa.

Monien todistusten kautta hän osotti, että tällä maalla, voimakkaan hallituksen alaisena, oli suuria kehityksen mahdollisuuksia, sekä maanviljelykseen että kauppaan nähden, ja sanoi että jos rautatie, jota nyt rakennetaan Jaffasta Jerusalemiin, pitkitettäisiin Damaskoon, Tadmoriin ja alas Eufratiin, niin se epäilemättä tulisi kansainväliseksi kulkutieksi.

Hän sanoi, että turkkilaisen hallituksen köyhyys antaa voimaa esitykselle sen vahingon korvaamiseksi siten, että juutalaiset pää-omain omistajat sijottavat pysyväisesti osan Turkin valtiovelkaa, ja että ainoastaan rauhallisia, diplomaattisia sopimuksia pyydetään, jotta maan ja omaisuuden yksityinen omistusoikeus tarkasti tulisi suojelluksi ja arvossa pidetyksi. Lopuksi sanoi hän että meille kun olemme niin ystävällisellä kannalla Venäjän kanssa ja kun meillä ei ole mitään ristiriitoja itämaiden kanssa, sopisi erinomaisesti ja olisi toivehikasta, jos meidän hallitus tekisi alotteen tähän ystävälliseen liikkeeseen, jonka tarkotuksena on valmistaa Israelin harhaileville miljoonille pysyväinen koti.

Presidentti kuunteli tarkasti mr. Blackstonen huomautuksia ja lupasi vakavasti harkita asiaa.

ASIAKIRJA.

Asiakirja kuuluu seuraavasti:

Mitä on tehtävä Venäjän juutalaisten hyväksi? On sekä epäviisaasta että turhaa koettaa antaa Venäjälle neuvoja sen sisällisten asiain suhteen. Juutalaiset ovat asuneet muukalaisina sen alueella vuosisatoja, ja se uskoo aivan varmasti, että he ovat taakkana aineellisessa suhteessa ja vahingoksi sen rahvaan menestymiselle, eikä tahdo sallia heidän jäädä sinne. Venäjä on lujasti päättänyt, että heidän on lähdettävä. Siis on näiden Aschkenazimin lähdettävä pois samoin kuin Espanjan Sefardiminkin oli lähdettävä. Mutta mihin joutuvat nämä kaksi miljoonaa köyhää ihmisraukkaa? Eurooppa on ahdinkoon asti täynnä, eikä sillä ole tilaa enemmälle rahvasasutukselle. Onko heidän tultava Amerikkaan? Se tulisi suunnattoman kalliiksi ja veisi aikaa vuosikausia.

Miksei antaa Palestiinaa heille takasin? Jumalan kansanjaon mukaan on tämä maa heidän kotinsa — luovuttamaton omaisuus, josta heidät ajettiin väkivallalla pois. Heidän hoidossaan se oli ihmeellisen hedelmällinen maa, joka antoi elatusta miljoonille, jotka uutterasti viljelivät sen vuorenrinteitä ja laaksoja. He olivat maanviljelijöitä ja tuotteita valmistava kansa, jolla oli suuri merkitys kauppa-alalla — sivistyksen ja uskonnon keskuksena. Sanotaan myös sademäärän lisääntyneen, ja monet merkit viittaavat siihen, että maa on saavuttamaisillaan entisen viljavuutensa.

Miksi eivät ne vallat, jotka Berliinin sopimuksen aikana vuonna 1878 antoivat Bulgarian bulgarilaisille ja Serbian serbialaisille, nyt anna Palestiinaa takaisin juutalaisille? Nämä maakunnat, samoin kuin Rumaania, Montenegro ja Kreikka, riistettiin turkkilaisilta ja annettiin luonnollisille omistajilleen. Eikö Palestiina kuulu yhtä suurella oikeudella juutalaisille? Jos he voisivat saada itsenäisen hallituksen, auttaisivat maailman juutalaiset heitä saattamalla kärsiviä veljiään sinne ja asettamalla heitä entiseen kunniakkaaseen kotipaikkaansa. Yli seitsemäntoista vuosisataa ovat he kärsivällisesti odottaneet sellaista edullista tilaisuutta. He eivät ole viljelleet maata muualla, koska he ovat luulleet olevansa vieraita ja muukalaisia eri kansojen keskuudessa, ja että he vielä pääsisivät Palestiinaan viljelemään omaa maataan. Mitkä oikeudet tahansa, jotka omistuksen kautta ovat joutuneet Turkin lailliseksi omaisuudeksi, voidaan helposti hyvittää, mahdollisesti silläkin tavoin, että juutalaiset ottavat niskoilleen kohtuullisen osan valtiovelkaa.

Me uskomme, että nyt on sovelias aika kaikille kansoille ja erityisesti Euroopan kristityille kansoille, osottaa hyvyyttä Israelille. Miljoona maanpakolaista vetoaa kauheiden kärsimyksiensä kautta liikuttavalla tavalla myötätuntoomme, oikeudentuntoomme ja inhimillisyyteemme. Asettakaamme nyt heidät ennalleen maahansa, jonka roomalaiset esi-isämme niin julmalla tavalla ryöstivät heiltä.

Tätä tarkotusta varten pyydämme kunnioittavasti että Hänen Ylhäisyytensä, Benjamin Harrison, Yhdys-Valtain Presidentti, ja Kunnianarvoisa J.G. Blaine, Valtiosihteeri, suvaitsisitte käyttää välitystänne ja vaikutustanne niiden hallitusten luona, joiden päinä ovat heidän keisarilliset majesteettinsa — Aleksanteri III, Venäjän Tsaari; Viktoria, Ison Britannian Kuningatar ja Intian Keisarinna; Vilhelm II, Saksan Keisari; Frans Joosef, Itävalta-Unkarin keisari; Abdul Hamid II, Turkin Sulttaani; Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa Maria Kristiina Espanian hallitseva kuningatar; Ranskan tasavallan hallituksen luona; ja Belgian, Hollannin, Tanskan, Ruotsin, Portugalin, Rumanian, Serbian, Bulgarian ja Kreikan hallitusten luona, saadaksensa aikaan kansainvälisen kokouksen, joka olisi pidettävä lähimmässä tulevaisuudessa ja jossa israelilaisten tilaa ja heidän vaatimuksiaan Palestiinaan nähden entisenä kotinaan harkittaisi, jotta heidän vaikeaa tilaansa kaiken oikeudenmukaisesti ja sopivilla tavoilla lievennettäisi.

[Etevät miehet kaikilta toimialoilta ja kaikista tunnustuksista Chicagosta, Bostonista, New-Yorkista, Philadelfiasta, Baltimoresta ja Washingtonista ovat allekirjottaneet asiakirjan.]

ANGLO-ISRAELILAINEN KYSYMYS.

Sen jälkeen kuin tämän kirjan ensimäinen (englantilainen) painos annettiin ulos, on esiintynyt arvostelu siitä ja etenkin tästä luvusta englantilaisessa lehdessä — The Banner of Israel (Israelin lippu) — joka on omistettu sille opinsuunnalle, että anglosaksilaiset kansat edustavat Israelin kymmentä kadonnutta sukukuntaa. Seuraava oli v. 1891 joulukuun numerossa, lehdessämme THE WATCH TOWER (Vartio-Torni). Me julkaisemme sen tässä siinä toivossa että se herättää mielenkiintoa, koska siinä kosketellaan uusia kohtia:

The Banner of Israel lehden Toimittajalle —

Herrani! Kirjotus, joka äskettäin oli lehdestänne, jossa "RAAMATUN TUTKISTELUJEN" III osaa, ja erityisesti sen mainitsemaa anglo-israelilaista kysymystä juutalaisten Palestiinaan palaamisen yhteydessä tarkastettiin, on tullut huomioni alaiseksi, ja koska se näyttää vaativan vastausta, kiiruhdan lyhykäisesti vastaamaan siihen.

Kysymys koskee sitä, jos, senjälkeen kun Israelin kymmenen sukukuntaa erottautuivat noista kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä, heitä milloinkaan jälleen yhdistettiin, joko todellisesti tai näennäisesti. Teidän kirjeenvaihtajanne väittää, ettei mitään yhdistymistä tapahtunut, ja että Israelin nimi siitä ajasta alkain ja yhä edelleenkin kuului yksinomaan kymmenelle suvulle, eikä noille kahdelle Juudan ja Benjamin suvulle, jotka tunnettiin juutalaisten nimellä. Tämä erehdys näyttää olevan välttämätön hänen opilleen: että nim. anglo-saksilaiset ovat nämä kymmenen sukukuntaa, ja että heidän kukostamisensa johtuu siitä seikasta. Me uskomme, että seitsenkymmenvuotisesta autiona olosta ja erityisesti Baabelin vankeudesta palaamisen jälkeen on Jumala pitänyt Israelin kansaa yhtenä, ja että se käsitti jokaisesta suvusta kaikki ne, jotka panivat arvoa Jumalan lupauksille ja palasivat Palestiinaan, kun Kyyros julisti käskynsä, jossa hän suostui heidän lähtöönsä. Me uskomme, että kaikki ne, jotka eivät palanneet, eivät olleet Israelin yhdyskuntaa, eivät olleet oikeita israelilaisia, vaan että heidät sen jälkeen laskettiin pakanoiksi. Me vakuutamme myöskin, että nämä "kadonneet", jotka eivät olleet oikeita israelilaisia, tulevat tunnetuiksi ja siunatuiksi uuden liiton aikana tulevana tuhatvuotiskautena eikä evankelikautena. Muutamiin kohtiin nähden näyttää olevan pienempi väärinkäsitys kannastamme. Me emme kiellä, että kymmenen sukua erottautui noista kahdesta suvusta, emmekä myöskään että nuo kymmenen, jotka edustivat enemmistöä, sellaisina säilyttivät alkuperäisen, kaikille yhteisen nimen (Israel), emmekä myöskään että nuo kaksi sukua olivat Juudan nimellä tunnetut, emmekä myöskään, että oli olemassa melkoisia syitä eroamiseen, emmekä liioin että tämä oli sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kanssa heidän kurituksekseen, emmekä myöskään, että nuo kymmenen sukua meni vankeuteen noin seitsemänkymmentä vuotta ennen noita kahta sukua, emmekä että Jumalalla on mahdollisesti joitakin siunauksia kymmenen suvun jälkeläisille samoin kuin noiden kahdenkin suvun jälkeläisille ja kaikille maan suvuille "kaiken ennalleenasettamisaikoina, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profettainsa suun kautta." — Apt. 3: 19—21.

Mitä me väitämme on, että suuri opettaja oli oikeassa selittäessään että "pelastus on juutalaisista", ja että suuri apostoli oli oikeassa selittäessään Jumalan järjestyksen olevan — "kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle (pakanalle), sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." (Room. 2: 10, 11.) Me ymmärrämme tämän niin, että Baabelin vankeuden jälkeen nimi juutalainen oli sama kuin israeliitta ja käsitti kaikki, jotka pysyivät kiinni laissa ja toivoivat aabrahamilaisten lupausten täyttymistä — laskettuna siihen muutamia noista kymmenestä suvusta niinkuin myöskin käännynnäisiä niistä pakanoista, jotka olivat ympärileikattuja. Sitä paitsi eivät noiden kymmenen suvun kapinankaan aikana kaikki näiden sukujen yksityiset jäsenet liittyneet siihen. Muutamat heistä jäivät uskollisiksi Juudan valtakunnalle ja jäivät asumaan juutalaisten keskuuteen. — 1 Kun. 12: 17.

Me olemme havainneet ja osottaneet sen huomattavan seikan, että Herra ja apostolit puhuttelivat "kahtatoista" sukukuntaa — "Israelin huoneen" nimellä — ja näin silloinkin, kun he suorastaan puhuttelivat Jerusalemissa asuvaa kansaa, jotka kuten kaikki myöntävät, pääasiallisesti olivat Juudan sukua, mutta osaksi myöskin kaikista kahdestatoista suvusta. Se tosiasia, että Herramme ja apostolit siten puhuttelivat kahtatoista sukukuntaa yhtenä kansana ja sovelluttivat heihin ennustuksia sellaisena, näyttää meistä olevan riittävä syy tehdäksemme samalla tavalla.

Niiden raamatunpaikkojen esittäminen, jotka koskettelevat tämän asian eri puolia, vaatisi kovin paljon tilaa; mutta se, joka tahtoo ottaa esille Youngin konkordansin ja aukaista sivun 528 ja merkitä ne eri paikat, joissa sana Israel esiintyy Uudessa Testamentissa, on huomaava runsaasti vahvistavia todistuksia siitä, ettei Herra eikä apostolit pitäneet Israelin huonetta enää noina "kymmenenä sukuna" ainoastaan, vaan, niinkuin lausutaan, "koko Israelina". Huomaa erityisesti seuraavat tekstit: Matt. 8: 10; 10: 6; 15: 24, 31; 27: 9, 42; Mark. 12: 29; 15: 32; Luukk. 1: 54, 68 ja erityisesti värssy 80; samoin 2: 25, 32, 34; 24: 21; huomaa myös tarkasti Joh. 1: 31, 50; 3: 10; 12: 13; sekä Apt. 2: 22, 36; 3: 12; 4: 10, 27; 5: 21, 30, 31, 35; 13: 16, 24; 21: 28; Room. 9: 6, 31; 10: 19; 11: 25, 26; 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16; Ei 2: 12; Fil. 3:5; Hebr. 8: 8.

"Pelastus on juutalaisista", eli niistä israelilaisista, jotka pitävät liiton, siinä suhteessa 1) että Herramme Jeesus, Vapahtaja, oli tätä sukua, 2) että jäännös näistä juutalaisista (apostolit ja useimmat varhaisesta seurakunnasta), Israelin jäännökseksi nimitetyt (Room. 9: 27; 11: 1, 5, 7), tulivat sovituksen palvelijoiksi kantamaan sanomaa pakanoille, ja 3) että Herra on määrännyt, että luonnollinen Israel, sokeudestaan parantuneena, on tulevaisuuden ennalleenasettamistyössä oleva ase, jonka kautta pelastuksen virrat, jotka pulppuavat kirkastetusta hengellisestä Israelista, tulevat vuotamaan kaikille maan kansoille, niinkuin on kirjotettu: "Siionista (evankeliajan Seurakunnasta eli kirkastetusta hengellisestä Israelista) on laki lähtevä ja Herran sana Jerusalemista (ennalleenasetetusta luonnollisesta Israelista)." — Jes. 2: 3.

Mutta kaikissa tapauksissa ovat nuo kymmenen sukukuntaa jätetyt pois tästä ja kaikista sellaisista lupauksista, sillä ei Siion tai Jerusalem (ei esikuvallinen eikä todellinen) kuulunut heille. Saadakseen ollenkaan osaa Abrahamin kanssa tehdystä liitosta, on heidän joko yhdyttävä hengelliseen Israeliin, jonka päänä on Jalopeura Juudan suvusta, taikka sitten on heidän liityttävä kirjaimelliseen Juudaan Jerusalemissa jakaakseen hänen kanssaan osan tulevina ennalleenasettamisaikoina, sillä "Herra on ensin vapauttava Juudan majat." — Sak. 12: 7.

Teidän kirjeenvaihtajanne todistukset näyttävät olevan kootut seuraaviin sanoihin, jotka me esitämme lehdestänne. Hän sanoo:

"Mitä siihen tulee, ettei Israel palannut, näyttää vertaus Jer. 29: 1, 4, 10 Esran 1: 1 kanssa, että Kyyron käsky oli ennustuksen täyttyminen, joka nimenomaan tarkotti juutalaisia; ja Hes. 4: 3—8 käy selville, että Israelin vankeus-ajan tuli kestää paljon kauvemmin kuin Juudan. Ei ole minkäänlaisia todistuksia siitä että Kyyron käsky tarkotti kymmentä sukukuntaa."

Meidän täytyy väittää tätä esitystä vastaan ja pyytää lukijoitanne huolellisemmin tutkimaan viitatut raamatunpaikat. Jeremias 29: 1—10 neuvoo kansaa etteivät asettuisi asumaan tyytyväisenä rauhaan ikäänkuin eivät koskaan voisi odottaa saavansa palata Jerusalemiin, vaan että koettaisivat kotiutua ja järjestää olonsa mahdollisimman hyvin Baabelissa, koska ei mitään pelastusta tulisi seitsemäänkymmeneen vuoteen — joka oli paljoa pitempi vankeusaika kuin mitä he koskaan ennen olivat kokeneet.

Esra 1: 1 ei rajota ainoastaan Juudaan ja Benjamiin oikeutta eli vapautta palata. Päinvastoin selittää 3 värssy että Kyyro ulotti julistuksen kaikille "kuka ikänänsä teidän seassanne on kaikesta hänen kansastansa ", ja 4 värssy tekee julistuksen maailmanlaajuiseksi niinkuin Kyyron valta oli, sanain " missä hyvänsä ovatkin (engl. k.)" kautta, ja 5 värssy selittää etteivät ainoastaan Juudan ja Benjamin päämiehet seuranneet julistusta vaan myöskin "papit ja leviitat, kaikki, jotka Jumalan henki kehotti" — s.o. kaikki joiden sydämet Simeonin lailla "odottivat Israelin lohdutusta." Sellaisten joukossa oli muutamia noista kymmenestä sukukunnastakin, vaikka niitä olikin harvoja. Esimerkiksi, niiden joukossa, jotka Simeonin kanssa odottivat temppelissä Israelin lohdutusta, oli profetissa Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. — Luukk. 2: 36.

Mitä tulee viittaukseen Hesekielin 4: 3—8, ei anneta mitään huomautusta milloin mainitut Juudan neljäkymmentä vuotta tai muun Israelin kolmesataa yhdeksänkymmentä vuotta täyttyivät. Teidän kirjeenvaihtajanne jättää huomioon ottamatta, että vaikka tämä koettelemus jaetaan kahteen osaan esitetään se ikäänkuin tulevaksi yhden ainoan kansan yli, joka valaistiin saman pääkaupungin, Jerusalemin, kautta, jonka profetta kuvasi ja joka oli osa hänen kuvaavasta opetuksestaan. Muutamat otaksuvat tässä annetun opetuksen olevan, että Jumalan viha kymmentä sukua kohtaan alkoi kapinan ajoilta, kun he kääntyivät epäjumalisuuteen, noin 390 vuotta ennen Jerusalemin hävitystä, ja että viha kahta sukukuntaa kohtaan alkoi 40 vuotta ennen hävitystä jolloin, kuningas Manassen aikana nuo kaksi sukua alkoivat palvella epäjumalia, ja että Jumalan viha lakkasi ja laimeni sovituksen kautta heidän synneistään joka tapahtui Jerusalemin ja maan täydellisen hävityksen kautta. Jos tämä on oikein, palasi hänen suosionsa heidän Baabelissa ollessaan, kaikille niille, jotka kunnioittivat hänen lupauksiaan ja jotka odottivat, että seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen päättyisi, jotta he saattaisivat palata palvelemaan Jumalaa hänen pyhässä kaupungissaan ja temppelissään.

Me vastaamme siis, ettei ole mitään todistusta siitä että ne noihin kymmeneen sukukuntaan kuuluvista, jotka olivat halukkaat ja uskolliset, estettiin palaamasta, tahi eivät palanneet pyhään maahan sen seitsenkymmenvuotisen autiona olon jälkeen. Päinvastoin esiintyy todistusaineistosta, että heillä oli vapaus palata ja että muutamat heistä käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

Esitettyänsä "Raamatun Tutkistelujen" III osasta: "He (kymmenen sukukuntaa) hylkäsivät israelilaisen liiton ja tulivat epäjumalanpalvelijoiksi, uskottomiksi ja käytännöllisesti pakanoiksi", jatkaa teidän kirjeenvaihtajanne:

Tämä on aivan oikein: kymmenen sukua luopuivat ja saivat täydellisen eron moosekselaisesta liitosta. (Jer. 3: 8.) Mutta hän sivuuttaa helmen, joka on tämän vastakohta — nimittäin että heidät vihittäisiin jälleen uuteen ja parempaan liittoon. (Jes. 54: 4—8; Hos. 2: 7, 19; Jer. 31: 31—33.) Israelilaiset olivat todella käytännöllisesti pakanoita ja lasketaan pakanoiksi tähän päivään asti; mutta tämä pitää yhtä ennustuksen kanssa, sillä Efraimin 'suuri kansa' on Gojim eli nimellisiä pakanoita (1 Moos. 48: 19), ja Efraim, Israelin lapset, joita ei taida mitata eikä lukea, ovat Lo Ammin jälkeläisiä, eli nimellisiä pakanoita. — Hos. 1: 9, 10.

Me pyydämme olla toista mielipidettä yllä olevan esityksen suhteen. Herra ei ole uudelleen kihlannut, eikä hän koskaan tule jälleen kihlaamaankaan noita kymmentä sukua. Viittaukset eivät osota siitä mitään sen tapaista. Hosea antaa koko joukon vaikeita kertomuksia pahasta kansasta. Hos. 1: 4, 6, 7 näyttää mainitsevan kymmenen sukua erikseen kahdesta, mutta ei lupaa mitään armahtavaisuutta enää, vaan sen sijaan sanoo että nuo kymmenen tulevat poistettaviksi kokonaan ja Juuda armahdetaan. Värssyt 9 ja 10 osottavat koko Israelin öljypuun luonnollisten oksain hylkäämisen (vähäksi aikaa) ja hengellisen Israelin oksastamisen alkuperäiseen juureen eli lupaukseen — niiden pakanoista, joita Herra ei ennen ole tunnustanut kansakseen, jotka olivat olleet vieraita ja muukalaisia ja erotetut Israelin yhteiskunnasta, mutta jotka nyt ovat saatetut lähelle ja tehdyt osallisiksi siitä Kristuksen kautta. Tämän sovellutuksen tästä raamatunpaikasta tekee apostoli Paavali (Room. 9: 23—26.) 11 värssy selittää että "silloin", heidän hylkäämisensä aikana ja hengellisen Israelin hyväksymisen aikana, yhdistettäisiin Juuda ja Israel jälleen yhden pään alle.

Hos. 2: 1—7 käsittää yhden esitetyistä todistuksista; mutta huolellisinkaan etsiminen näistä värssyistä ei ilmaise minkäänlaista lupausta Herran puolelta, että hän tulisi kihlaamaan heidät jälleen. Jos lukee 13 värssyyn asti, huomataan, että on päinvastoin. Senjälkeen osottavat 14—18 värssyt näille kapinallisille sitä "toivon ovea", jonka tuhatvuotinen hallitus, Aabrahamin todellisen henkisen siemenen (Gal. 3: 16, 29) alaisena tulee avaamaan; sillä 18 värssy määrää ajan tälle "toivon ovelle" selittämällä, että se on hädän ajan jälkeen, jolloin sotia ei ole enää oleva.

Värssyt 19 ja 20 ovat, jos ne ollenkaan ovat sovellutettavat luonnolliseen siemeneen, sovellutettavat (viimeksi tätä ennen mainittuun) " koko Israeliin" — katso luku 1: 11 — ja tässä tapauksessa ne eivät voi täyttyä ennenkuin evankelikauden lopussa, kun sotia ei tule enää olemaan. Mutta hyvällä syyllä saattaa uskoa, että nämä värssyt (19 ja 20) tarkottavat hengellistä luokkaa, joka on valittu sillä aikaa kuin luonnollinen Israel on ollut hyljätty. Tätä käsitystä tukee 23:mas värssy sekä 1: 10, kun molempiin viitataan Room. 9: 23—26 ja ne hyvin käyvät yhteen toisen Apostolin selityksen kanssa: "Mitä Israel tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet." — Room. 11: 7.

Mitä Jes. 54: 1—8 tulee, on apostoli heittänyt yli-inhimillisen viisauden valon sen yli ja on sovelluttanut sen hengelliseen Siioniin, äitiimme eli liittoomme, jonka vertauskuva Saara on. Aabrahamin luonnollinen siemen oli tullut ajetuksi pois lupauksen perinnöstä, ja totinen siemen, Kristus (jota Iisak ja Rebekka esikuvasivat), otettiin lupauksen ainoaksi siemeneksi. — Gal. 4: 22, 24, 26—31.

Jeremia 31: 29—33 on asiallinen. Se kirjotettiin aikana, jolloin Israeliksi nimitetyt kymmenen sukukuntaa olivat erossa kahdesta, joita Juudaksi nimitettiin; ja niinmuodoin oli välttämätöntä profetan mainita molemmat, jottei häntä käsitettäisi väärin, ikäänkuin hän olisi tarkottanut ainoastaan kymmentä sukua. Mutta tässä 31 värssyssä yhdistää hän nämä kaksi; ja sen jälkeen kun hän näin on yhdistänyt heidät yhdeksi, käyttää hän samaa nimeä heistä kaikista 33 ja 36 värssyissä; ja tämän vahvistavat 38—40 värssytkin, jotka kertovat paikoista, jotka ovat kahden sukukunnan alueella, Jerusalemissa ja sen ympäristössä.

Mutta huomatkaamme tämän jälkeen että tämä on ennustus, joka ei vielä ole toteutunut; niin että noilla kymmenellä sukukunnalla ei siis, vaikka voisivatkin selvästi todistaa itsensä niiksi, vielä ole mitään syytä kerskaukseen. Heidän olisi parempi odottaa, kunnes uusi liitto tehdään heidän kanssaan ja tämän uuden liiton laki on kirjotettu heidän sydämiinsä. Silloin eivät he varmastikaan enää tule kerskaamaan vanhasta liitostaan vaan uudesta.

Evankelikautena ei uusi liitto ja sen siunattu sydänkirjotus ja hengenopetus ole kymmenelle sukukunnalle, eikä kahdellekaan; se on ensin vahvistettava välimiehen — pään ja ruumiin, juutalaisista sekä pakanoista — veren (kuoleman) kautta. Luonnollisen siemenen (Ismaelin) täytyy odottaa, kunnes hengellinen siemen (Iisak) on perinyt kaikki, ja on sitten saava osansa Iisakin kautta. Niinä päivinä — jolloin luonnollinen siemen saa osansa — tulevat siunatut tuhatvuotiskauden edut, joita mainitaan 29 ja 30 värssyissä, toteutumaan.

Rakkaat, tehkäämme kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi uskon kuuliaisuuden kautta ja älkäämme toivoko että meille tulee hengellisiä siunauksia lihallisten sopimusten perustuksella, jonka Herran sana selvästi näyttää olevan mahdotonta. Jos anglosaksilaiset rodut ovat kymmenen kadonneen sukukunnan kirjaimellisia jälkeläisiä, on aivan varmasti heidän parhaakseen, että Herra syrjäyttää koko sukulaisuuden ja laskee heidät pakanoiksi; sillä hänen suosionsa otettiin pois luonnolliselta siemeneltä sen jälkeen, kun jäännös oli valittu, ja hän otti edelleen kansan nimelleen pakanoista, jotka eivät ennen olleet hänen kansaansa. Ja niinkuin olemme nähneet, ei hänen suosionsa palaamista ole luvattu, ennenkuin valittu Seurakunta on tehty täysilukuiseksi tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa.

Mikäli me saatamme ymmärtää Raamatun oppeja, ei niissä ole mitään, joka vastustaisi ajatusta että Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa mahdollisesti on muutamia kymmenen sukukunnan jälkeläisistä, jotka erosivat kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä. Kukaan ei kumminkaan saattaisi väittää, joka vaan tuntee sen perinpohjaisen sekotuksen, joka vallitsee erityisesti Yhdys-Valloissa, että mikään näistä kansakunnista on puhtaasti israelilaista verta. Emmekä myöskään kiistele kysymyksestä, josko näiden kansakuntien kukoistukseen korkeammassa määrässä kuin toisten maailman kansojen, on syynä heidän sukuperänsä. Kenties se on totta. Varmaa on kumminkin, mitä Herran seurakunnan korkeaan kutsuun tulee, että väliseinä on murrettu, niin ettei yksityisen tai kansan israelilainen syntyperä armoliiton aikana tuottaisi yksityiselle tai kansalle mitään etua toisten yksityisten tai kansain edellä, jotka ovat toista rotua. Tästä liitosta tuli "koko Israel", "luonnolliset oksat" katkaistuksi, paitsi "jäännöstä", joka otti vastaan Kristuksen, ja tällä jäännöksellä ei ollut minkäänlaista etuoikeutta toisiin nähden kansallisuutensa perustuksella. Jumala ei ole apostoliensa kautta saarnannut mitään suosionetuja luonnolliselle Israelille hengellisen Israelin valitsemisaikana; vaan on hän selittänyt, että kun hengellisen Israelin joukko on täydellinen, tulee hänen suosionsa palaamaan luonnolliselle huoneelle.

Koska uskomme, että hengellinen Israel on melkein täysilukuinen, niin me sentähden odotamme siunauksia luonnollisille israelilaisille, ja heidän sokeutensa poistamista, koska näemme, että he tulevat olemaan ensimäiset ennalleenasettamisluokasta, jotka siunataan hengellisen Israelin kautta, "jotta hekin nyt saisivat laupeuden sen armahtavaisuuden kautta, joka on tullut teidän osaksenne." (Room. 11: 31.) Senjälkeen kun he näin ovat saaneet laupeuden täydellisen ja kirkastetun Kristuksen Seurakunnan kautta, tullaan heitä todella käyttämään Herran aseina siunaamaan kaikkia maan kansoja, ja siten tulevat aabrahamilaiset lupaukset täyttymään molempiin siemeniin nähden — sekä luonnolliseen että hengelliseen — "jotta lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan lakiin pitäytyvälle, vaan myös Aabrahamin uskoa olevalle." Room. 4: 16.

Kunnioituksella "RAAMATUN TUTKISTELUJEN" tekijä.

Niiden, jotka väittävät, että "nimi Israel tarkottaa ainoastaan kymmentä kadonnutta sukukuntaa", ja että "Juuda on ainoa oikea nimi, jota voidaan käyttää niistä, jotka palasivat Palestiinaan Baabelin vankeuden jälkeen", pitäisi lakata väittämästä sitä siksi, kunnes voivat vastata seuraaviin yksinkertaisiin asianhaaroihin. Herramme selitti: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö." (Matt. 15: 24; 10: 6.) Hän ei virkkanut sanaakaan Juudan huoneesta — ja kumminkin saarnasi hän yksinomaan Palestiinassa, joka ei ollenkaan, anglo-israelilaisten sanain mukaan, ollut Israelin huone, vaan Juudan huone. Vielä teki Pietarikin, saman opin mukaan, suuren erehdyksen, puhuessaan helluntaina, kun hän pyhän hengen välittömän ylen runsaan henkeyttämisen kautta selitti: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka TE ristiinnaulitsitte." (Apt. 2: 36.) Anglo-israelilaiset sanovat meille, ettei se ollut Israelin huone vaan Juudan huone, joka oli syypää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Katsokoon kuka tahansa Herran ja hänen apostoliensa erehtyneen, ja anglo-israelilaisten väitteiden olevan oikeita, niin me ainakin annamme Jumalan olla totisen — meillä on se käsitys, joka on sopusoinnussa Herramme ja Pietarin sanain kanssa ja kaiken sen kanssa mitä Uusi Testamentti ja järki opettaa.

Mooseksen (5 Moos. 28: 15, 46, 40—63—67) mainitsemat kiroukset, jotka kohtasivat Israelia, (kahtatoista sukukuntaa), jos he olisivat uskottomia Herralle, näyttävät aivan kirjaimellisesti täyttyneen israelilaisiin nähden Herran aikana (etupäässä noihin kahteen sukuun, Juudaan ja Benjamiin nähden, käsittäen kumminkin samalla edustajia noista kymmenestäkin suvusta), joista Herra selitti, että kaikki, mikä on kirjotettu laissa ja profetoissa, tulee täyttymään, ja josta apostoli Paavali selitti, että nämä ennustukset täyttyvät viimeiseen määräänsä asti. 1 Tess. 2: 15, 16.

Mutta jos Englannin kansa on osa tässä mainitusta Israelista, eivät 64 ja 65 värssyt näytä toteutuneen.

YHDEKSÄS LUKU.

SINUN JUMALASI HALLITSEE.

Yhteenveto profetallisista totuuksista, jotka osottavat Immaanuelin läsnäolon, ja että hänen valtakuntansa pystytetään.

"Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka kuuluttaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, julistaa pelastusta, sanoo Siionille: Sinun Jumalasi hallitsee!" Jes. 52: 7.

Kaikkiin niihin todistuksiin nähden, joita tässä ja tämän teoksen edellisissä osissa jo on esitetty, ilmotamme empimättä Herran suloiselle ja uskolliselle kansalle, hänen rakkaalle Siionillensa, tämän ihanan sanoman: "Sinun Jumalasi hallitsee!" Seurakunnan usein toistettu rukous on tullut kuulluksi; Jumalan valtakunta on todella tullut. Maan nykyisten kuninkaitten päivinä, ennenkuin heidän herrautensa päättyy, rakennetaan sitä parhaillaan. Kristuksessa kuolleet ovat nyt jo nousseet ylös ja korotetut Herramme ja Päämme kanssa. Ja "jalat", ne Kristuksen ruumiin jäsenet, jotka vielä ovat jälellä lihassa, saavat innostuksen henkeä tuolta kirkastetulta joukolta, joka jo on noussut Jumalan vuorelle (hänen valtakuntaansa), ja kuvastavat he jossakin määrin ylenpalttista kirkkautta, niinkuin Mooses kuvasti, kun hän tuli alas Siinain vuorelta. Näiden sanansaattajain kasvot loistavat taivaallista riemua, joka täyttää heidän sydämensä ja vuotaa heidän huuliltansa, kun he puhelevat keskenään ja Herran kanssa ja lähtevät julistamaan jokaiselle kansalle (vuorelle) hyviä uutisia siitä, että Immanuelin hallitus on alkanut. Kuinka suloiset vuorilla ovat hänen jalkansa (Kristushenkilön jalat), jotka tuovat hyviä sanomia tuhatvuotispäivän riemusta ja rauhasta, vakuuttaen Siionille, että Herramme hallitus on alkanut!

Nämä ovat ihmeellisiä totuuksia! — Jumalan valtakunta on pystyttäytymässä; Herra Jeesus ja ylösnousseet pyhät ovat jo täällä työskennellen suuressa elonkorjuutyössä, joiden kanssa mekin, tämän kunniakkaan ruumiin jäseninä, "hänen jalkoinaan", vaikkakin vielä lihassa, saamme olla työtovereina, pasunoiden hyvää sanomaa ihmisten keskuudessa ja ilmottaen heille ihmeellisten ja vaikeain tapahtumain merkityksen, joiden tapahtumain täytyy valmistaa tie ihanan vanhurskauden hallituksen alkamiselle.

Nämä ovat ne, joista profetat edeltäkäsin puhuivat sanoen: "Herra tulee kymmentuhansine pyhineen (engl. k.);" "Herra minun Jumalani on tuleva ja kaikki pyhät sinun kanssasi;" "Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki pyhät enkelit [pyhät, hänen pyhät sanansaattajansa] hänen kanssaan;" "Tuli virta [ankarain tuomioitten vertauskuva — ahdistuksen aika] virtaili ja kävi ulos hänen edestänsä; tuhannen tuhatta palveli häntä [ei ainoastaan hänen pyhänsä vaan monilukuiset muut olennot ja välikappaleet]; ja kymmenen tuhannen kymmenen tuhatta [koko ihmiskunta] seisoi hänen edessänsä. Oikeus asettui istumaan ja kirjat avattiin." — Juud. 14; Sak. 14: 5; Matt. 25: 31; Dan. 7: 10.

Sellainen on nykyinen tila: suuri Tuomari on tullut — ei niinkuin ensimäisessä tulemisessa alennetussa ruumiissa, uhriksi aiottuna, vaan voimansa täydellisyydessä, henkiolentona, puettuna jumalallisen vallan kirkkaudella, Jehovan edustajana kukistaakseen kokonaan ja ainaiseksi pahan ja kaiken vääryyden ja asettaakseen ennalleen lunastetusta suvusta kaikki ne, jotka tahtovat sopusointuun Jumalan kanssa, täydellisyyteen ja pysyvään elämään. Jumalan suunnitelma on nyt tullut näkyviin; me tulemme tilaisuuteen ymmärtämään sitä paremmin kuin koskaan ennen. Jumalallisen ilmestyksen kirjojen avaaminen on pian päättynyt. Maailman tuomio on jo alkamaisillaan nimi-kristikunnasta ja sen laitoksista, ja suuri työ, joka on alkanut maailmalle aavistamattomalla tavalla, tulee jatkumaan suureen täyttymiseen, josta Herra, apostolit ja profetat ovat ennustaneet, kunnes koko maailma on johdettu katsomaan lävitse pistettyyn, Jumalan lähettämään Lunastajaan ja Vapahtajaan, niinkuin pyhät kauvan ovat "katsoneet Jeesukseen" heidän uskonsa alkajaan ja päättäjään. [Katso II osa, 5 luku.] Tilinteko eli tuomio, joka alkaa seurakunnasta, tulee pian leviämään ja käsittämään kaikki elävät kansat; ja määrätyllä ajalla ja määrätyssä järjestyksessä tulevat kaikkien kuolleitten valtavat joukot tuotavaksi näyttämölle.

Valtakunnan kirkastettujen jäsenten suorittaessa tehtävää esiripun tuolla puolen järjestämällä nykyisten tapahtumain kulkua ja valmistamalla ihanaa hallitusta, on niillä, jotka ovat esiripun tällä puolen, myöskin tärkeä työ. Heidän tehtävänsä on koota valitut ja merkitä heidät otsiinsa (henkisesti) totuuden tiedolla (Ilm. 7: 3); erottaa nisut lusteista nykyisen totuuden sirpillä; ja ilmottaa Siionille tärkeä sanoma: "Sinun Jumalasi hallitsee!" Tämä työ edistyy myöskin joutuisasti, ja kaikki merkityt uskolliset ovat vuorostaan ahkerassa toimessa merkitsemässä toisia; ja pian tulee suuri työ olemaan valmis — valitut kaikki koottuina ja kirkastettuina.

Kallis oli lupaus seurakunnan varhaisille jäsenille, että hän, jonka he näkivät menevän pois, todella tulisi takasin; ja autuas on toivo ollut hänen ilmestymisestään koko aikakauden läpi koettelemuksissa olleille ja vainotuille uskollisille, jotka innokkaasti tarkastivat hänen tuloaan, kunnes nukkuivat toivossa saada herätä hänen kaltaisinaan; mutta vielä autuaammat ovat teidän silmänne, te meidän päiviemme pyhät; sillä teidän silmänne näkevät ja teidän korvanne kuulevat Israelin kauvan odotetun Toivon läsnäolon merkit.

Kun nimi-Siionissa, niinkuin profeta Jesaja ennusti, ne syntiset, jotka ovat unohtaneet tai jättäneet liittonsa Herran kanssa pitämättä, peljästyvät pimeitä pilviä, jotka peittävät hänen kasvoinsa kirkkauden, ja ulkokullatut vapisevat, näkee totinen Siion uskon silmällä kuninkaan ihanuudessaan ja näkee maan, joka vielä on kaukana — ohran ja viirin maan, ihanan perinnön, johon tämä mahtava kuningas ja suuri Lunastaja on tullut johtamaan langennutta sukua — maan, jossa asujamet eivät tule sanomaan: Minä olen sairas; sillä kansa, joka siellä asuu on kansa, joka on saanut synnit anteeksi. — Jes. 33: 14, 17, 24.

Tämän ihanan maan, tämän ennalleenasetetun paratiisin, näemme me nyt selvästi tuhannen vuoden tuolla puolen; ja ilolla ja riemulla, Moosesta suuremman profetan johdolla, joka nyt jo on keskellämme, johdetaan lunastettujen riemuitsevat joukot pyhyyden suuremmoista yleistä tietä tätä suloista maata kohti lepoon synnistä, kuolemasta ja kaikesta pahasta.

"Soittakaa kiitosta Herran, te hänen hurskahansa, ylistäkää hänen pyhää muistoansa! Sillä hänen vihansa [jonka täytyy välttämättömästi ilmetä suurena hädän aikana, joka pian valtaa maailman] kestää vain hetken, hänen armonsa halki elämän kaiken; illan on vieraana itku, aamulla riemu." Ja kohta on kuritettu ja kääntynyt maailma käsittävä ylistyksen sävelet ja laulava: "Sinä murheeni riemuksi muutit, sinä murhepukuni riisuit, ja minut ilolla vyötit, jotta sieluni kiitosta veisaisi vaikenematta. Herra, Jumalani, sinua minä ijät kaiket kiitän." — Ps. 30: 5, 6, 12, 13.

Johtakaa nyt mieleenne hyvin perustellut askeleet "vahvassa profetallisessa sanassa", jonka kautta me olemme tulleet tähän sydäntä ilahduttavaan ja sielua virkistyttävään tietoon. Takanamme ovat kaikki profetalliset rajapylväät, jotka osottavat tähän ihmeellisimpään aikaan koko maailman historiassa. Ne ovat osottaneet meille, että me vuodesta 1873 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa; että pakanain herraus, "pakanain ajat" tulevat päättymään vuonna 1914; ja että hänen tulonsa, jolla on oikeus valtaan, tapahtui 1874. Ne ovat osottaneet meille, että näitten pakanallisten kuninkaitten päivinä, ennenkuin heidän sallittu herrautensa päättyy, taivaan Jumala asettaa valtakunnan, ja että se valtakunta todella on edistynyt vuodesta 1878 asti; että ylösnousemisen aika kaikille Kristuksessa kuolleille silloin oli tullut; ja että sentähden, tästä vuosiluvusta alkaen, ei ainoastaan Herramme ja Päämme ole näkymättömänä läsnä maailmassa, vaan että kaikki nämä pyhät sanansaattajat ovat myöskin hänen kanssansa. Ja huomatkaa vielä, että tämä, Kristuksessa kuolleiden ylösnousemisen vuosiluku vastaa ruumiin Pään ylösnousemisen vuosilukua. Meidän Herramme ylösnousemus tapahtui kolme ja puoli vuotta hänen tulonsa jälkeen Messiaksena, vuonna 29 j.K.; ja hänen ruumiinsa, Seurakunnan ylösnousemiselle näimme ajan tulleen vuonna 1878, kolme ja puoli vuotta hänen toisen tulemisensa jälkeen, lokakuussa 1874.

Ennustus on myöskin ilmaissut hänen toisen tulemisensa tavan niin ettemme, vaikka hän on läsnä, voi odottaa näkevämme häntä eikä ylösnousseita pyhiäkään, jotka nyt ovat hänen kaltaisiaan, paitsi uskon silmällä — uskomalla "vahvaan profetalliseen sanaan"; kuitenkin olemme oppineet tietämään, että ne, jotka muodostavat "Kristuksen jalat", myöskin pian tulevat muutettaviksi samankaltaiseen ihanuuteen. He ovat silloin henkiolentoja, hänen, Kristuksen, kaltaisia, ja ylösnousseitten pyhien kaltaisia, jotka nyt ovat hänen kanssaan, ja tulevat aikanaan näkemään hänet sellaisena kuin hän on. (1 Joh. 3: 2.) Me olemme myöskin nähneet, että Elijan tuleminen, josta ennakolta on puhuttu ja ennustetun Synnin ihmisen tuleminen, jotka kävisivät hänen tulemisensa edellä, ovat tapahtuneita asioita.

Me olemme myöskin huomanneet viitotetut vuosiluvut, joihin profetta Daniel kiinnittää huomion. 2,300 päivää osottavat v. 1846 siksi ajaksi, jolloin Jumalan pyhäkön piti olla puhdistettu paavikunnan saastuttavista eksytyksistä ja periaatteista; ja me olemme huomanneet, että puhdistus silloin oli täytetty. Olemme huomanneet 1260 päiväin, eli ajan ja kahden ajan ja puolen ajan täyttymisen, jona aikana paavikunnalla oli valta vainota, ja niinikään olemme huomanneet lopun ajan alkaneen v. 1799. Me olemme nähneet, kuinka 1290 päivää merkitsi ennustuksen salaisuuksien ymmärtämisen alkamista vuonna 1829, joka saavutti huippunsa suuressa liikkeessä 1844, joka on tunnettu toisen adventti-liikkeen nimellä, jolloin, Herran ennustuksen mukaisesti, viisaat neitseet menevät Ylkää vastaan, kolmekymmentä vuotta ennen hänen todellista tulemistansa. Me olemme nähneet ennakolta mainitun viipymisen täyttymisen; ja viisitoista vuotta on keskiyönhuuto: "Katso Ylkä!" kuulunut. Me olemme erityisellä mieltymyksellä huomanneet 1335 päivän osottavan v. 1874 Herramme palaamisen vuosiluvuksi; ja me olemme siitä ajasta asti saaneet kokea juuri tuota luvattua autuutta — jumalallisen suunnitelman ihmeellisten salaisuuksien selvemmän ilmitulemisen kautta.

Sitten olemme myöskin nähneet suuren elonkorjuutyön määrättynä aikanaan ja määrätyssä järjestyksessä, alkaen syksyllä vuonna 1874, tapahtuvan asteettain ja hiljaa, mutta nopeasti. Olemme huomanneet lusteen sitomisen lyhteisiin, ja nisun kokoamisen. Ja mikä siunaus ja ilo tuleekaan meille varmuudesta, että kesästä 1878 alkaen, jolloin Kuningas otti suuren valtansa ja alkoi hallituksensa herättämällä ne, jotka nukkuivat Jeesuksessa, ei hänen jäsenilleen olekaan enää tarpeellista "nukkua" ja odottaa kirkkautta, vaan että jokaiselle on se silmänräpäys, jolloin hän on päättänyt juoksunsa kuolemassa, riemullisen "muuttumisen" silmänräpäys, muuttuminen jumalalliseen luontoon ja täydellisyyden kaltaisuuteen. Todella, "autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin". He saavat levätä vaivoistaan, mutta heidän työnsä seuraavat heitä; sillä työ esiripun tuolla puolen on samaa työtä, jota kaikki voittajat toimittavat esiripun tällä puolen; paitsi että niille, jotka ovat menneet jumalallisen luonnon kirkkauteen, ei työ enää ole vaivaloista eikä se enää maksa väsyttävää uhrausta.

Tämän kaiken ohella näemme jumalallisen suosion alkavan palaamisen luonnolliselle Israelille jo näyttäytyvän sen kautta, että heidän sokeutensa alkaa poistua ja heidän ennakkoluulonsa Kristusta Jeesusta kohtaan alkaa hävitä; sen kautta että lupauksen maa avautuu heille ja heidät karkotetaan muista maista, ja myöskin senkautta, että Palestiinan hedelmällisyys palautuu. Nämä ulkonaiset merkit yksistään, lukuunottamatta kaikkia profetallisia vuosilukuja ja aikoja, olisivat jo itsessään vahvoja todistuksia siitä, että elämme sen ajan lopussa, joka on määrätty Seurakunnan eli Valtakunta-luokan valitsemista varten Raamatun varmasti vakuuttaessa, että heidän sokeutensa ja hyljätty asemansa tulisi kestämään ainoastaan niin kauvan kuin Kristuksen ruumiin jäsenet ovat valitut.

Seisten siten tänä myöhäisenä hetkenä lopun ajassa ja kumminkin jo keskellä aikakauden elonkorjuuta, ja odottaen kaikkien vaikeasti selitettävien kysymysten ratkaisua, jotka nousevat tänä kuumeentapaisena aikana, lähimmän kahdenkymmenenkolmen lyhyen vuoden jaksona, kuinka vakavat ja syvät ovatkaan niiden tunteet, jotka uskovat vahvaan profetalliseen sanaan. Tärkeät ja pulmalliset kysymykset, jotka nousevat huippuunsa suurena hädän aikana, josta Daniel ennakolta varottaa meitä, täyttävät nykyään suuren yleisön mielet ja lähenevät pian kauheata ratkaisuaan. Mutta "koston päivän" suuren ratkaisun, samoin kuin kansain yli tulevan "vihan" tutkisteleminen on meidän jätettävä seuraavaan osaan, koska aine on liian laaja ja tärkeäarvoinen nykyisen tilamme laajuuteen nähden. Mutta iloitkaamme siitä, että hädän ajan tuolla puolen, ja aina Kristuksen hallituksen terveellisen koulun tuolla puolen, näemme ihanan levon maan, lunastetun ja ennalleenasetetun suvun autuaan ja ijankaikkisen perinnön.

Todella, nämä ovat ihmeellisiä aikoja, ja kumminkin, harvat panevat arvoa vahvaan profetalliseen sanaan; ja niinmuodoin katsovat useimmat tulevaisuutta ainoastaan nykyisten tapahtumain kannalta. Ihmiset näkevät äkkiä kokoontuvat pilvet, mutta eivät muualta kuin Raamatusta saata tietää mitään niiden hopeareunasta.

Niin, kallis Lunastaja ja Herra, me tunnemme sinun rakkaan läsnäolosi ja iloitsemme todistuksista sinun armollisen Valtakuntasi pystyttämisen suhteen tänä meidän päivänämme. Meidän sydämemme tulvivat kiitollisuutta, kun me näemme jumalallisen todistuksen yhtyvät säteet — laista, profetoista, apostoleista ja sinun omista tähän asti hämäristä lausunnoistasi, ja Egyptin ihmeellisen "Todistajankin" kauvan kätketyistä salaisuuksista — nyt koottuna kirkkaaseen polttopisteesen, osottaen sinun uskovaisille seuraajillesi, että ihana päivä pian on koittava, vaikka pilvet ja synkkä pimeys vielä varjostavat sinun ihanuuttasi kaikkien silmiltä paitsi sinun kihlattujesi uskonsilmiltä. Tämän säteilevän polttopisteen valossa kimaltelee nyt sinun kalliista totuuksistasi jalokivi toisensa jälkeen ennen tuntemattomalla loistolla ja kaikki ne kuvastavat sinun herrautesi läsnäoloa.

"Riemuitkaat Herrassa ja iloitkaat te vanhurskaat ja ylistäkäät hänen pyhää nimeänsä." "Kaikki kansat paukuttakaa käsiänne ja riemuitkaa Jumalalle ilohuudolla! Sillä Herra on kaikkein Korkein, ja suuri Kuningas yli koko maan!"

JUMALAN KIVITODISTAJAN JA PROFETAN, EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN VAHVISTAVA TODISTUS.

Esipuhe kymmenenteen lukuun

Arvossa pidetyn professori C. Piacci Smyth'in F.R.S.E., F.R.A.S. entisen Skotlannin kuninkaallisen tähtitieteilijän ystävällinen arvostelu tästä luvusta, kun se vielä oli käsikirjotuksena.

Kun veli William M. Wright sai tietää, että luku Suuresta pyramiidista oli kirjotettu, pyysi hän saada lukea sen ennen painatusta, koska hänellä jo oli melkoiset tiedot pyramiidista. Tähän myönnyimme ilolla, vakuuttaen hänelle, että toivoimme kaikkea mahdollista tarkistusta. Kun veli Wright oli lukenut käsikirjotuksen, päätti hän, että kun me kerran toivoimme arvostelua, niin sen parempi minkä korkeammalta arvostelu tulisi. Seurauksena tästä oli, että hän otti kirjotuskoneella kopion käsikirjotuksesta ja lähetti sen meidän suostumuksellamme professori C. Piazzi Smyth'ille, jonka yleisesti tunnustetaan omaavan Suuren pyramiidin rakenteesta ja mitoista suuremman tiedon kuin kenenkään muun miehen maailmassa, pyynnöllä, että hän huolellisesti tarkastaisi käsikirjotuksen ja merkitsisi siihen ne huomautukset, joita hän mahdollisesti voisi tehdä totuuden harrastuksesta. Professorin vastaus tähän kirjeeseen sekä hänelle lähetetty käsikirjotus, jossa oli hänen muistiinpanojansa, lähetettiin, kun se oli saapunut, tekijälle. Me kiitämme veli Wright'iä ja professori Smyth'iä heidän hyväntahtoisuudestaan ja olemme seuranneet ilmotettuja korjauksia, joita muuten olikin ainoastaan kolme, ja jotka me mielihyväksemme huomasimme olevan vähänarvoisia. Ainoastaan yksi huomautuksista koski mittaa, ja siinäkin oli eroavaisuus ainoastaan yksi tuuma, minkä ilolla oikaisimme.

Julkaisemme tässä alempana, ajatellen, että se mahdollisesti herättäisi lukijoissamme mielenkiintoa, Professori C. Piazzi Smyth'in kirjeen:

Clova, Ripon, Englanti, 21 p. jouluk. 1890.

Wm. M. Wright, Esq.

Herrani: — Minulta on kulunut melkein pitempi aika kuin olisin tahtonut tarkastaissani Teidän ystävänne C.T. Russell'in, Allegheny'stä, Pa, käsikirjotusta, mutta minä olen nyt lopettanut hyvin huolellisen sana sanalta tehdyn tarkastuksen. Ja vähemmällä en minä voinut sitä jättääkään, kun Te niin hyväntahtoisesti vaivaannuitte lähettämään sen sellaisella huolella laattojen välissä, litteässä, sisäänkirjotetussa paketissa, vieläpä koneella kirjotettuna käsinkirjotetun sijasta.

Alussa löysin ainoastaan mainitulla kirjotuskoneella tehtyjä virheitä, mutta sittemmin luettuani muutamia sivuja ilmeni tekijän kyky, erikoistuntemus ja omintakeisuus loistavalla tavalla; ja siinä oli moniaita kohtia, joista olisin halunnut ottaa jäljennöksen esittääkseni ne, mainitsemalla kirjottajan ensimäisessä mahdollisessa Pyramiidikirjani painoksessa. Mutta luonnollisesti minä en tehnyt sitä ja odotan täysin kärsivällisenä sekä mitä kiitollisimmin mielin kunnes Raamatuntutkistelujen tekijä valitsee aikansa sen julkaisemista varten. Niin ollen huomautan tässä ainoastaan, että on hyvin paljon sekä hyvää että uutta mitä hän sanoo pyramiidin eri osien ajanlaskuun nähden, erittäinkin mitä tulee Ensimäiseen nousevaan käytävään ja sen graniittitulppaan; mitä tulee Suureen galleriaan nähden Herran elämää valaisevana; mitä tulee vastaavaisuuteen Kuninkaan huoneen ja sen graniitin sekä Tabernaakkelin ja sen kullan välillä; ja ylimalkaankin kun on kysymys Raamatun ja pyramiidin keskinäisestä vahvistuksesta eli tarkoista vastaavaisuuksista, jotka hän on esittänyt erittäin hyvin.

Tällävälin näyttää minulle selviytyvän, että olen velkaa Teille Raamatun tutkistelujen kahdesta ensimäisestä osasta, jotka minulle ystävällisesti lahjotitte jo pitkän aikaa sitten. Silloin en lukenut enempää kuin puolet ensimäisestä osasta, koska en pitänyt ainetta aivan niin uutena kuin olin odottanut. Mutta sitte kun, kuten toivon, minulla on ollut niin paljon hyötyä tämän edistystä osottavan kolmanteen osaan aijotun pyramiidiluvun perinpohjaisesta lukemisesta, täytyy minun ottaa nuo kaksi ensimäistä osaa esille toistamiseen, de novo.

Paketti lähetetään takaisin laattojensa välissä, sisäänkirjotettuna. Pysyn erittäin kiitollisena Teille. Kunnioittaen Teidän

C. Piazzi Smyth.

KYMMENES LUKU.

JUMALAN KTVITODISTAJAN JA PROFETAN, EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN TODISTUS.

Ylimalkainen kuvaus suuresta pyramiidista. — Miksi se ansaitsee erityistä mielenkiintoa kristittyjen taholta. — Suuri pyramiidi — tieteellisen, historiallisen ja profeetallisen totuuden varastohuone. — Raamatun viittauksia siihen. — Miksi, koska, ja kuka sen rakensi. — Sen asemapaikan tärkeys. — Sen tieteelliset opetukset. — Sen todistus lunastussuunnitelmasta — aikakausiensuunnitelmasta. — Kristuksen kuolema ja hänen ylösnousemisensa ilmaistut. — Maailman kulku alaspäin, päättyen suureen hädän aikaan. — Hädänpäivän laatu. — Suuri uskonpuhdistusliike huomautettu. — Juutalaisen aikakauden pituus ilmaistu. — Evankelikauden "korkea kutsu" osotettu. — Vihkiytyneen seurakunnan tie. — Korkean kutsun loppu osotettu. — Kristuksen toisen tulemisen vuosiluku. — Kuinka maailmaa kohtaavat ennalleenasettamissiunaukset ovat ilmaistut. — Maailman kulku tuhatvuotiskautena. — Sen loppu. — Ero kahden olotilan, inhimillisen ja henkisen välillä sellaisena kuin pyramiidi sen osottaa. — Pyramiidi osottaa vääräksi ateismin, vapauskoisuuden ja kaikki kehitysopin teoriat ja vahvistaa sekä Raamatun suunnitelman että sen määrätyt ajat ja hetket.

"Sinä päivänä on Herralla oleva alttari keskellä Egyptinmaata, ja patsas (muistokivi) on Herralla oleva sen rajalla. Ja se on oleva merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille Egyptinmaassa." — Jes. 19: 19—20.

Vanhat laskivat maailman ihmeet seitsemäksi ja asettivat niistä ensi sijalle Gizen Suuren pyramiidin. Se sijaitsee Egyptissä lähellä nykyistä Kairoa. Ei mikään rakennus maailmassa vedä sille vertoja suuruudessa. Maassamme (Amerikassa) eräs etevimmistä graniitintuntijoista, joka henkilökohtaisesti on käynyt tutkimassa Suurta pyramiidia, sanoo: "Pyramiidissa on kivilohkareita, jotka painavat kolme tai neljä kertaa enemmän kuin yksi ainoa obeliski. Minä näin kiven, jonka paino arvion mukaan oli 880 tonnia. Siinä on kolmenkymmenen jalan pituisia kiviä, jotka sopivat niin hyvin yhteen, että voi vetää kynäveitsellä pitkin pintaa huomaamatta rakoa niiden välillä. Niitä ei ole myöskään liitetty yhteen käyttämällä muurausruukkia. Nykyään ei ole mitään niin täydellistä konetta, joka voisi tehdä kaksi kolmenkymmenen jalan pituista (kivi-) pintaa semmoisiksi, että ne sopisivat yhteen niinkuin nämä ihmeelliset kivet Suuressa pyramiidissa." Se peittää 13 "acreen" (noin 5,3 hehtaarin) maa-alan. Se on perustuksesta mitattuna 486 jalkaa korkea ja 764 jalkaa leveä. Lasketaan, että Suuri pyramiidi painaa kuusi miljoonaa tonnia, ja että sen poisviemistä varten tarvittaisiin 60,000 höyrykonetta, joista kukin vetäisi 100 tonnia. Todennäköisesti eivät Egyptin rikkaudet riittäisi palkkaamaan työmiehiä sen hajottamiseksi ja repimiseksi. Näistä asianhaaroista selviää, että kuka hyvänsä olikin sen suuri suunnittelija, aikoi hän sen pysyväiseksi muistomerkiksi.

Miltä näkökannalta hyvänsä katsommekin Suurta pyramiidia, on se vastaansanomatta ihmeellisin rakennus maailmassa; mutta viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen kahden vuoden aikana tehtyjen tutkimusten valossa herättää se uutta mielenkiintoa jokaisessa kristityssä, joka on edistynyt Jumalan sanan tutkimisessa; sillä se näyttää sopusoinnussa kaikkien profettain kanssa ihmeellisellä tavalla ilmaisevan Jumalan suunnitelman ääriviivat menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Tulee muistaa, että paitsi Suurta pyramiidia, jota me tässä tarkotamme, löytyy vielä toisia, joista muutamat ovat rakennetut kivestä ja muutamat tiilistä; mutta kaikki ne ovat vain jäljittelyjä siitä, ja joka suhteessa mitättömiä — suuruuteen, tarkkuuteen ja sisäiseen järjestykseen nähden. On myöskin näytetty toteen, että ne, ollen erilaisia kuin suuri pyramiidi, eivät sisällä mitään vertauskuvallisia piirteitä, vaan olivat silminnähtävästi aijotut käytettäviksi egyptiläisten kuningasperheiden haudoiksi.

Suuri pyramiidi kuitenkin näyttäytyy tärkeiden — tieteellisten, historiallisten ja profetallisten — totuuksien varastoaitaksi ja sen todistukset ovat täydessä sopusoinnussa Raamatun kanssa, sen kautta, että se ilmaisee huomattavimmat piirteet sen totuuksista kauneissa ja sopivissa vertauskuvissa. Se ei suinkaan ole mikään lisäys kirjotettuun ilmestykseen: se ilmestys on aivan täydellinen eikä kaipaa mitään lisäyksiä. Mutta se on todistus, joka lujasti vahvistaa Jumalan suunnitelman; ja harvat tutkijat voivat olla, tutkiessaan sitä huolellisesti ja sen ohessa vaarinottaessaan sen todistusten sopusoinnun Raamatun kanssa, tuntematta vaikutusta siitä, että sen rakenteen suunnitteli ja johti sama jumalallinen viisaus, ja että se on se patsas, jota profetta tarkottaa yllä olevalla kirjotuksella.

Jos se rakennettiin Jumalan johdolla hänen todistuksekseen ihmisille, niin voimme odottaa Jumalan kirjotetussa sanassa jotakin viittausta siitä. Ja kumminkin, koska silminnähtävästi Jumalan aikomuksena oli pitää salassa lopun aikaan asti suunnitelmansa piirteet, josta se antaa todistuksen, täytyy meidän odottaa, että kaikki viittaukset siihen Raamatussa olisivat, kuten ovatkin, jonkun verran peitettyjä, jotta ne nähtäisiin vasta sitten, kun aika sen ymmärtämiseksi on käsillä.

Jesaja kertoo, kuten yllä on mainittu, alttarista ja patsaasta, joka on oleva " merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille Egyptinmaassa." Ja yhteys osottaa, että se on oleva todistus sinä päivänä, jolloin suuri Vapahtaja ja Pelastaja tulee murtamaan sorron kahleet ja asettamaan vapauteen synnin vangit — joista asioista meidän Herramme saarnasi ensimäisessä tulemisessaan (Luukk. 4: 18). Tämän profetian laajakantoisuus huomataan kumminkin ainoastaan hämärästi, kunnes käy selväksi, että Egypti on vertaus- eli esikuva ihmismaailmasta, joka on täynnä turhamaista, heidän järkeänsä pimittävää filosofiaa, mutta joka on tietämätön todellisesta valosta. Kuten Israel esikuvasi maailmaa, jonka vapauttaa synnin orjuudesta Mooseksen suuri vastakuva, ja jonka syntiuhrin on antanut Aaronin vastakuva, niin esittää Egypti synnin valtakuntaa, kuoleman hallitsemaa alaa (Hebr. 2: 14), joka niin kauan on pitänyt orjuuden kahleissa monta, jotka tulevat iloisiksi saadessaan mennä ulos palvelemaan Herraa, sen johdossa, joka on Mooseksen kaltainen, mutta suurempi kuin hän. — Apt. 3: 22, 23.

Monessa paikassa Raamatussa osotetaan Egyptin vertauskuvallinen luonne; esim. Hos. 11: 1 ja Matt. 2: 13—15. Näissä kahdessa paikassa on, paitsi sitä, että meidän Herramme todellakin lapsena oli jonkun aikaa Egyptissä, ja että Israel myös todellakin oli jonkun aikaa Egyptissä, silminnähtävästi myöskin vertauskuvallinen merkitys. Jumalan Poika oli maailmassa jonkun aikaa niiden tähden, joita hän tuli lunastamaan ja vapauttamaan; mutta hän kutsuttiin sieltä — Egyptistä — korkeampaan, jumalalliseen luontoon. Samaten kutsutaan nekin, jotka ovat kutsutut hänen veljikseen ja kanssaperillisikseen, "hänen ruumiinsa jäsenet", todellinen Israel, Egyptistä; ja Mestari osottaa, että: "He eivät ole maailmasta, niin kuin minäkään en ole maailmasta".

Jesaja (31: 1, 3) sanoo, tarkottaen suurta oven edessä olevaa hädän aikaa: "Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin (maailmaan) apua anomaan (etsimään maailmallisia aatteita, suunnitelmia ja neuvoja siitä kuinka heidän pitäisi menetellä tuona suurena hädän päivänä) ja luottavat hevosiin (jotka yhä edelleen tahtovat ratsastaa noilla vanhoilla valheellisilla opinkeppihevosilla) ja turvaavat rattaisiin (maailmallisiin järjestelmiin), että niitä on paljon, ja ratsastajiin (väärien oppien suuriin johtajiin), että ne varsin väkevät ovat; eivätkä katso Israelin pyhän puoleen, eivätkä etsi Herraa (sillä varmuus ja voitto tuona hädänpäivänä ei tule olemaan joukkojen puolella)!… Ja Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eikä henkeä. Ja kun Herra ojentaa kätensä (voimansa — totuuden ja muiden välineiden voiman — kuten hän pian tulee tekemäänkin), kompastuu auttaja ja autettava (Egyptin voimilla — maailman käsityksillä autettu) kaatuu, ja molemmat yhdessä hukkuvat."

Silloin kun inhimilliset suunnitelmat ja ehdotukset ovat pettäneet, ja kun ihmiset ovat oppineet tuntemaan syntisyytensä ja avuttomuutensa, silloin tulevat he huutamaan apua Herralta. Silloin Jehova näyttää olevansa suuri Vapahtaja, ja hän on jo valmistanut Suuren pyramiidin olemaan yhtenä osana toimenpiteistään vakuuttaakseen maailmalle viisauttaan, kaikkitietäväisyyttään ja armoaan. "Se on oleva merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille (todistuksena hänen edeltäpäin tietämisestään ja hänen armoa uhkuvasta pelastussuunnitelmastaan, kuten heti saamme nähdä) Egyptin maassa; sillä he (egyptiläiset — köyhä maailma, tulevana hädän aikana) huutavat Herran tykö ahdistajain tähden, ja hän lähettää heille pelastajan ja sotijan, ja hän vapahtaa heidät. Ja Herra ilmottaa itsensä Egyptille (maailmalle) ja Egypti tuntee Herran sinä päivänä (tuhatvuotispäivänä — hädän ajan lopussa); ja he palvelevat häntä teuras- ja ruokauhrilla, ja lupaavat Herralle lupauksia ja pitävät ne. Ja Herra vaivaa Egyptiä (maailmaa — suurena hädän aikana, joka välittömästi on käsillä) lyömällä ja parantamalla; ja he palajavat Herran tykö, ja Hän kuulee heitä ja parantaa heidät." Jes. 19: 19—22.

Samalla kertaa, kun tämä erittäin vahvistava todistus, jonka Suuri pyramiidi antaa Jumalan kirjotetulla sanalla, on uutena ilon syynä pyhille, on silminnähtävänä, että sen todistukset ovat etupäässä aijotut ihmismaailmalle tuhatvuotiskautena. Tämän omituisen ja ihmeellisen todistajan todistukset tulevat antamaan ihmissuvulle uutta uskoa, rakkauden ja uutteruuden aihetta, kun heidän sydämensä hyvissä ajoin ovat valmistuneet totuudelle. On myöskin huomattavaa, että (samoin kuin aikakausien suunnitelma kirjotetussa sanassa, samoin on) tämä kivitodistajakin vaiennut nykyaikaan asti, jolloin sen todistus ennen pitkää jätetään (Egyptille) maailmalle. Mutta pyhillä, Jumalan ystävillä, joilta hän ei salaa mitään, on etu saada kuulla tämän todistajan todistukset nyt, ennen kuin maailman mieli on valmistunut käsittämään, sen erilaiset todisteet. Vasta sitten kun joku on valmis tottelemaan Herraa, voi hän ymmärtää hänen todistuksensa.

Jeremias (32: 20) selittää, kun hän puhuu Jumalan voimallisista töistä, että hän on asettanut (ruots. k.) merkkiä ja ihmeitä Egyptin maalle "tähän päivään asti". Jumala teki merkkiä ja ihmeitä Egyptissä, kun hän vei Israelin voittokulussa sieltä; mutta hän on myöskin asettanut (ruots. k.) sinne merkkiä ja ihmeitä, jotka ovat säilyneet "aina tähän (meidän) päivään asti". Me uskomme, että Suuri pyramiidi on arvokkain juuri näistä merkeistä ja ihmeistä; ja se alkaa nyt puhua tiedemiehille heidän omalla kielellään ja heidän kauttaan kaikille ihmisille.

Herran maata koskevat kysymykset ja ilmotukset Jobille (38: 3—7) saavat merkillisen valaistuksen Suuressa pyramiidissa, jonka arvellaan itsessään ja mittainsa kautta esittävän maata ja Jumalan suunnitelmaa siihen nähden. Kuva, jota käytettiin, on kuva rakennuksesta, ja me uskomme, että se sopii ainoastaan pyramiidin muotoiseen rakennukseen. Kieli, vaikka se ensisijassa koskeekin maata, on niin laadittu, että se sopii siihen selvitykseen, minkä Suuri pyramiidi antaa. Ensiksi huomautetaan perustuksen valmistaminen, kallio, jolle Suuri pyramiidi on rakennettu. Toiseksi sen mittain järjestely, piirre mikä on hyvin huomattava Suuressa pyramiidissa, jossa on yllinkyllin merkitseviä mittoja. "Kuka on vetänyt mittanauhan sen yli?" Suuren pyramiidin muodon täydellisyys ja sen täsmällisyys joka suhteessa osottaa että joku mestarikäsi on johtanut sen rakentamisen. "Mihinkä ovat sen pohjaperustukset upotetut?" Suurella pyramiidilla on neljä perustuskulmakiveä, jotka ovat upotetut itse kallioon. "Tahi kuka laski sen kulmakiven?" Yhdellä pyramiidilla on viisi kulmakiveä, mutta tässä tarkotetaan erityistä kulmakiveä — huippukulmakiveä. Niitä neljää, jotka ovat upotetut kallioon perustuskivinä, on jo kosketeltu, ja jälellä oleva on huippukulmakivi. Tämä on merkillisin kivi rakennuksessa — se on täydellinen pyramiidi ja sen mukaan suuntautuvat rakennuksen ääriviivat. Kysymys, joka tarkottaa tätä samaa on sentähden merkitsevä ja kiinnittää huomion sen sopivaisuuteen ja siihen viisauteen ja taitoon, joka valmisti ja sijotti sen huippukulmakiveksi.

Kun siis Raamatussa tehdään viittauksia lukemattomia kertoja tähän vanhaan rakennukseen, niin emme voi epäillä, että, jos kysytään, tämä Herran "todistaja" Egyptinmaassa antaa todisteita, jotka ovat Jehovalle kunniaksi ja vastaavat täydelleen kirjotettua sanaa. Me esitämme tämän "todistuksen" tällä tavalla, koska pimeyden ruhtinas, tämän maailman jumala, ja ne, jotka hän sokaisee totuudelle, epäilemättä tulevat vastustamaan sen todistusta Jumalan henkeyttämäksi yhtä paljon kuin Raamatunkin.

MIKSI, KOSKA JA KUKA RAKENSI SUUREN PYRAMIIDIN.

Tätä kysymystä on viime vuosina pohdittu hyvin paljon sekä tieteelliseltä että raamatulliselta näkökannalta. Vuosituhansien kuluessa ei ole voitu antaa tyydyttävää vastausta tähän kysymykseen. Sitä vanhaa otaksumaa, että se muka rakennettiin holviksi tai haudaksi jollekin egyptiläiselle kuninkaalle, ei kannata uskoa; sillä sellaisen rakennuksen suunnittelun tekeminen vaati, kuten saamme nähdä, enemmän kuin meidän päiviemme viisauden, puhumattakaan egyptiläisten viisaudesta neljä tuhatta vuotta sitten. Sitä paitsi ei siellä ole mitään mitä voisi verrata ruumisarkkuihin, muumioihin tai hautakirjotuksiin. Suuren pyramiidin salaisuuksia alettiin ymmärtää, ja meidän kysymyksemme alkoivat saada todenmukaisia vastauksia sitten vasta kun oli saavuttu siihen aikaan, jota Danielin ennustuksessa kutsutaan "lopun ajaksi", jolloin tieto tulisi karttumaan ja ymmärtäväiset tulisivat ymmärtämään Jumalan suunnitelman. (Dan. 12: 1, 9, 10.)

Ensimäisen tärkeän työn tähän suuntaan teki hra John Taylor Englannista v. 1859 osottaessaan, että Suuri pyramiidi sisälsi tieteellisiä piirteitä; sen jälkeen on moni pätevä kyky omistanut huomionsa tutkiakseen enemmän tuon ihmeellisen todistajan todistuksia; erittäinkin senjälkeen kun prof. Piazzi Smyth, valtion-astronoomi Skotlannissa kävi siellä tutkien usean kuukauden aikana sen omituisuuksia, ja lahjotti maailmalle ne huomattavat tosiseikat, joita sen rakenne ja mitat osottavat, ja niistä tekemänsä johtopäätökset. Hänen kaikinpuolin tieteelliselle teokselleen "Our Inheritance in the Great Pyramid" (Meidän perintöosuutemme Suuressa pyramiidissa) olemme pääasiassa velassa niistä ajanmääristä, joita olemme tässä luvussa käyttäneet. Meidän kuvamme ovat jäljennöksiä muutamista niistä kahdestakymmenestä viidestä piirroksesta, jotka olivat mainitun teoksen viimeisessä painoksessa.!

Muutama vuosi prof. Smyth'in paluun jälkeen esitettiin otaksuma, että Suuri pyramiidi on Jehovan "todistus", ja että se on yhtä suuren arvoinen jumalallisen kuin tieteellisenkin totuuden todistaja. Se oli uusi ajatus prof. Smyth'ille kuten muillekin. Tämän mielipiteen esitti nuori skotlantilainen Robert Menzies, joka tutkiessaan Suuren pyramiidin tieteellisiä opetuksia, huomasi, että siinä oli samalla profetallisia ja ajanlaskullisia opetuksia.

Pian kävi selväksi että sen rakentamisen tarkotuksena oli huolehtia samalla jumalallisen pelastussuunnitelman kertomisesta, eikä suinkaan vähemmän jumalallisen viisauden kertomisesta mitä tulee tähtitieteellisiin, ajanlaskullisiin, geometrisiin ja muihin tärkeisiin totuuksiin. Mutta kun nämä herrat eivät ole ottaneet vaarin Raamatussa ilmotetun pelastussuunnitelman laajuudesta ja täydellisyydestä niin eivät he myöskään ole panneet mitään huomiota Suuren pyramiidin tähän suuntaan viittaavien todistusten mitä ihmeellisimpiin ja kauniimpiin piirteisiin, minkä me nyt huomaamme mitä suurimmassa määrin täydellisesti vahvistavan aikakausiensuunnitelman ja siihen kuuluvat ajat ja hetket, semmoisena kuin se opetetaan Raamatussa ja esitetään tässä ja edellisissä osissa RAAMATUN TUTKISTELUJA. Ja edelleen näemme me että tämä tiedonaarreaitta, kuten Raamatunkin aarteet, pidettiin tarkotuksella suljettuina, kunnes sen todistukset tarvittaisiin ja ymmärrettäisiin. Eiköhän tämä sisällä että sen suuri Rakennusmestari tiesi, että tulisi aika, jolloin sen todistus olisi välttämätön? toisin sanoen, että olisi tuleva aika, jolloin Raamattua halveksittaisiin, ja vieläpä hänen olemassaolonsa asetettaisiin kysymyksen alaiseksi? silloin kun inhimillinen filosofia tieteen nimellä korotettaisiin ja jokainen esitetty väite alistettaisiin sen koetuksen alaiseksi? Onko Jumala tahtonut ilmaista itsensä ja viisautensa juuri tämän koetuksen kautta? Siltä ainakin näyttää. Tämä rakennus tulee vielä saattamaan häpeään viisaiden viisauden ollen Herran Sebaotin todistus " sinä päivänä " — joka jo on alkanut.

Professori Smyth on päättänyt, että Suuri pyramiidi rakennettiin vuonna 2170 e.K., tulos, mihin hän tuli etupäässä tähtitieteellisten havaintojen perusteella. Kun hän huomasi, että ylöspäin suunnatun käytävän kulmaus vastaa kaukoputkea ja että "Sisäänkäyntikäytävä" vastaa tähtitieteilijän "tähtääjää", rupesi hän tutkimaan mitä erityistä tähteä se on mahtanut osottaa joskus menneisyydessä. Laskelmat osottivat, että a Draconis, lohikäärmetähti, on ollut siinä asemassa taivaalla, että se on osottanut suoraan alas sisäänkäytävään sydänyönä syyspäiväntasauksen aikana v. 2170 e.K. Senjälkeen, ajatellen itseään tähtitieteilijäksi tuona aikana tähtääjä suunnattuna a Draconikseen ja kuvitellen itselleen ylösnousevia käytäviä kaukoputkeksi, jota ne paljon muistuttavat, laski hän mikä tähtiryhmä tai merkitsevä tähti olisi keskellä hänen niin asetettua kaukoputkeaan tuona erikoisena hänen tähtääjänsä ilmaisemana aikana ja huomasi, että Plejadien (Seulasten) eli Seitsentähtien täytyi olla vaadittu tähdistö. Näin ihmeellinen yhteensattumus sai hänet vakuutetuksi, että vuosiluku pyramiidin rakentamiselle oli siten määrätty; sillä a Draconis ei ole vähemmin vertauskuva synnistä ja Saatanasta kuin Seulaset, Seitsentähdet ovat vertauskuva Jumalasta ja maailmankaikkeuden keskipisteestä. Suuri pyramiidi ilmottaa tällä tavalla, että sen Arkkitehti tiesi pahan herrauden ja vallan ihmissuvun alaspäin vievällä synnin tiellä, ja osottaa myöskin sen, mitä on inhimillisen näkemyksen tuolla puolla, nim. että suvun ainoa toivo on Jehova.

Tämä prof. Smyth'in päätelmä, mikä koskee Suuren pyramiidin rakennusvuotta, sai sittemmin mitä voimakkaimman vahvistuksen varmojen mittain kautta, joilla Suuri pyramiidi itse ilmottaa rakennusvuotensa. Ajatus, että Suuri pyramiidi ilmottaa suunnitelmissaan viisauden, jota egyptiläisillä ei voinut olla — jumalallisen viisauden, joka osottaa, että Suuri pyramiidi on rakennettu jonkun hengen elähyttämän Jumalan palvelijan valvonnan alaisena — on johtanut otaksumaan, että Melkisedek rakensi sen. Hän oli "Salemin kuningas" (s.o. rauhan kuningas) ja "Korkeimman Jumalan pappi" ja otti ihmisenä ja esikuvana niin korkean aseman, että hän siunasi Aabrahamia, joka myöskin antoi kymmenykset hänelle. Tästä meillä on hyvin vähän tietoa, paitsi että Melkisedek oli suuri ja rauhaa rakastava kuningas ja että hän eli noihin aikoihin ja likellä sitä paikkaa, missä Suuri pyramiidi sijaitsee. On ajateltu, että Melkisedek, vaikkei ollutkaan itse egyptiläinen, käytti Suuren pyramiidin rakentamisessa egyptiläisiä työntekijöitä. Ja jonkun verran antavat tälle otaksumalle tukea egyptiläiset muistitiedot. Ne kertovat, että Egyptiin näihin aikoihin teki omituisen hyökkäyksen kansa, jota muistitieto yksinkertaisesti kutsuu nimellä Hyksos (s.o. paimenkuninkaat eli rauhaa rakastavat kuninkaat.) Näyttää siltä, etteivät nämä ylimalkaan ryhtyneet häiritsemään Egyptin hallitusta ja että he, oleskeltuaan jonkun aikaa tarkotuksessa, jota perimätieto ei mainitse, jättivät Egyptin yhtä rauhallisesti kuin olivat tulleetkin. Näihin hyksoihin, rauhan kuninkaihin arvellaan Melkisedekin kuuluneen ja luullaan heitä niiksi, jotka rakensivat Suuren pyramiidin — Jumalan alttarin ja "todistuksen" Egyptin maahan.

Josefus ja muut mainitsevat Maneton, egyptiläisen papin ja oppineen sanat: "Meillä oli muinoin kuningas, jonka nimi oli Timaus. Hänen aikanansa tapahtui, en tiedä kuinka, että jumaluus oli meille vihoissaan; ja Itämailta tuli ihmeellisellä tavalla halpasukuisia miehiä (ei sotijoita), Hyksoja, joilla oli rohkeus hyökätä meidän maahamme ja kukistaa se helposti valtansa kautta ilman taistelua. Ja kun heillä oli vallassaan meidän hallitusmiehemme, repivät he jumalien temppelit."

SEN OMITUINEN ASEMA.

Suuri pyramiidi sijaitsee kukkulaisella ylätasangolla, mistä on näköala Niilille, lähellä Kairon kaupunkia Egyptissä. Huomattava seikka sen aseman yhteydessä on, että Niilin suistomaa muodostaa merenrannikon, joka muodoltansa vastaa täydellistä ympyräkehän neljännestä, jonka sisäpuolisessa kulmauksessa pyramiidi juuri on.

Tämän pyramiidin ja rannikon suhteen keksi Yhdysvaltain rannikkomittauksen Ylihydrograafi, hra Henry Mitchell, joka kävi Egyptissä v. 1868 tehdäksensä kertomuksen Suez'in kanavan valmistumisen edistymisestä. Hänen huomionsa Egyptin koko pohjoisrannikon säännöllisestä käyristymisestä johti hänet päättämään, että senkautta oli osotettu joku fysikalisessa suhteessa huomattava keskipiste. Kun hän etsi tätä suuremmoista keskipistettä, huomasi hän, että Suuri pyramiidi oli juuri tässä keskipisteessä; tämä sai hänet huudahtamaan: "Tällä muistomerkillä on fysikalisessa suhteessa tärkeämpi asema kuin millään muulla ihmiskäsin tehdyllä rakennuksella."

Pohjoisessa olevasta Sisäänkäytävästä vedetty viiva sattuu juuri Egyptin rannikon pohjoisimpaan pisteeseen; ja ne viivat, jotka vedetään rakennuksen koillis- ja luoteislävistäjille pitennyksiksi sulkevat kummaltakin puolelta suistomaan väliinsä ja käsittävät niin ollen tuon viuhkanmuotoisen Ala-Egyptinmaan. Ollen rakennettu Gize-kallion pohjoisimmalle syrjälle ja näkyen sektorin tai viuhkan muotoisen Ala-Egyptin yli, voi todellakin sanoa, että se on juuri sen rajalla niinkuin myöskin sen nimellisessä keskipisteessä, kuten profetta Jesaja sanoo. "Sinä päivänä on Herralla oleva alttari keskellä Egyptinmaata, ja patsas (pyramiidi) on Herralla oleva sen rajalla. Ja se on oleva merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille Egyptinmaassa." — Toinen huomattava asianhaara on, että Suuri pyramiidi sijaitsee maapallon maanpinnan maantieteellisessä keskipisteessä — mukaan luettuina myöskin Pohjois- ja Etelä-Amerikka, jotka olivat tuntemattomia vielä vuosisatoja pyramiidin perustuksen laskemisen ja rakentamisen jälkeenkin.

SEN TIETEELLISET OPETUKSET.

Suuri pyramiidi ei puhu meille hieroglyfikirjotuksen eikä myöskään piirustusten kautta vaan ainoastaan asemansa, rakenteensa ja mittainsa kautta. Ainoat alkuperäiset merkit, jotka on huomattu olevan, olivat "Kuninkaan huoneen" yläpuolella olevissa "Konstruktioni-huoneissa"; pyramiidin huoneissa ja käytävissä sitävastoin ei löydy mitään sellaisia. Suuren pyramiidin tieteelliset opetukset jätämme mainitsematta säästääksemme tilaa, koska ei edes yksi sadasta tavallisesta lukijasta ymmärtäisi tieteellisiä termejä, niin että voisivat ymmärtää todistukset ja erittäinkin kun ne eivät kuulu ollenkaan evankeliumiin, jota meidän tarkotuksemme on esittää. Olkoon sentähden kylliksi, kun ainoastaan annamme viittauksen siitä tavasta, jolla se opettaa tiedemiehiä. Esimerkiksi huomataan perustuksen kohdalta neljän asemasivun pituudet yhteenlaskettuna tekevän yhtä monta pyramiidi-kyynärää (noin 18 tuumaa) murto-osineen, kuin päiviä on neljässä vuodessa — lukuunottaen karkausvuodenkin murto-osat. Lävistäjät koillisesta lounaaseen ja luoteesta kaakkoon mitattuina perustuksesta tekevät juuri yhtä monta tuumaa kuin on vuosia precessionalikaudessa. Tämän jakson olivat tähtitieteilijät jo otaksuneet 25,827 vuodeksi ja Suuri pyramiidi vahvistaa heidän päätelmänsä. Etäisyyden aurinkoon, arvellaan, ilmaisee Suuri pyramiidi korkeutensa ja kulmansa kautta 91,840,270 engl. penik. (147,770,994 km), mikä vastaa melkein täydellisesti niitä viimeisiä numeroita, joihin tähtitieteilijät ovat tulleet. Tähtitieteilijät olivat äskeisiin aikoihin saakka laskeneet tämän etäisyyden 90—96 miljoonaksi engl. penik. ja heidän viimeinen laskelmansa ja lopputuloksensa on 92 miljoonaa engl. penik. (148,028,000 km). Suurella pyramiidilla on myöskin oma tapansa ilmaista mitä oikeimmat ohjeet kaikille mitoille ja painoille, mitkä perustuvat maan suuruuteen ja painoon, jotka sen myöskin sanotaan ilmaisevan.

Teol. t:ri Josef Seiss huomauttaa, kertoessaan tämän majesteetillisen todistajan tieteellisistä todistuksista ja sen asemasta, seuraavaa:

"Tämä ihmeellinen rakennus sisältää vielä suuremmoisemmankin ajatuksen. Sen viidestä kulmasta on erittäinkin silmäänpistävä yksi, jossa sen (pyramiidin) sivut ja kaikki rajaviivat päättyvät. Se on huippukulmakivi, joka nostaa puolipäivän aikaan juhlallisen sormensa aurinkoa kohti ja ilmaisee etäisyytensä kautta perustuksesta keskimääräisen etäisyyden maasta aurinkoon. Ja jos me menemme takaisin siihen vuoteen, minkä pyramiidi itse ilmaisee ja katsomme mitä tämä sormi silloin näytti puoliyönä, niin saamme vielä paljon ylevämmän selityksen. Tiede on viimeksi huomannut, että aurinko ei ole mikään kuollut keskipiste, jonka ympäri kiertää kiertotähtiä, mutta joka itse olisi paikallaan oleva. Nykyään on tullut vahvistetuksi, että myöskin aurinko liikkuu, vieden mukanaan loistavan pyrstötähtiseurueensa noiden ja omien saattolaistensa kanssa jonkun tavattoman paljon suuremman keskipisteen ympäri. Tähtitieteilijät eivät ole vielä täydellisesti yksimielisiä siitä, mikä tai missä tämä keskipiste on. Muutamat kumminkin arvelevat löytäneensä sen suunnan olevan Plejadit (Seulaset) ja erittäinkin niissä tähti Alcyone, keskimäinen noista kuuluisista plejadi-tähdistä. Kunnia tämän keksimisestä kuuluu etevälle saksalaiselle tähtitieteilijälle prof. J. Maedler'ille. Tähti Alcyone on siis, niin paljon kuin tiede kykenee päättämään, se keskiyön valtaistuin, missä on koko painolaki-järjestelmän keskipiste ja mistä Kaikkivaltias hallitsee maailman kaikkeutta. Ja tässä on huomattava se tosiasiain ihmeellinen vastaavaisuus, että Suuren pyramiidin rakennusvuonna syyspäiväntasauksen keskiyönä ja siis vuoden oikeana alkamispäivänä [Juutalaisen vuoden alku, joka alkaa sovintopäivänä, kuten osotetaan Raamatun tutkistelujen II osassa] jollaisena se vieläkin säilyy monien kansanheimojen perinnäiskertomuksissa, olivat Seulaset jakaantuneet tämän pyramiidin puolipäiväpiirin kohdalla niin että tähti Alcyone (Tauri) oli juuri tällä linjalla. Tässä on siis laatuaan mitä korkein ja ylevin viittaus, minkä inhimillinen tiede koskaan on ainoastaan kyennyt ilmaisemaan ja mikä näyttää luovan ennen aavistamattoman valtavan merkityksen Jumalan puheeseen Jobille, kun hän sanoi: 'Taidatko solmea Plejadien suloisen vaikutuksen'" (engl. k.)?

SEN TODISTUS LUNASTUSSUUNNITELMAAN NÄHDEN.

Samalla kuin jokainen piirre siitä mitä Suuri pyramiidi opettaa on tärkeä ja mielenkiintoa herättävä, niin on sen äänetön, mutta hyvin puhuva vertauskuvallisuus Jumalan suunnitelmasta — aikakausiensuunnitelmasta se, mikä eniten kiinnittää meidän mieltämme. Olisi kumminkin mahdotonta ymmärtää Jumalan suunnitelmaa Suuren pyramiidin esittämässä muodossa, jollemme ensin olisi löytäneet sitä suunnitelmaa Raamatusta. Mutta sittekun me olemme nähneet sen esitettynä siellä, on hyvin uskoa vahvistavaa nähdä se taas täällä niin kauniisti ääripiirteettäin esitettynä; ja edelleen on huomattavaa että sama suuri Luoja antaa tunnustuksensa ja todistuksensa sekä luonnon totuuksille että ilmestyksen totuuksille tässä ihmeellisessä kivi-"todistuksessa".

Tällä alalla on, ulkoapäin katsottuna, Suuren pyramiidin opetuksella kaunis merkitys, sen kautta että se esittää Jumalan suunnitelman täytäntöön vietynä, sellaisena kuin se tulee olemaan tuhatvuotiskauden lopussa. Kruununa siinä tulee olemaan Kristus, tuo tunnustettu pää yli kaikkien; ja jokainen muu kivi tulee ihan täydellisenä olemaan, sopivasti liitetty tuohon ihanaan rakennukseen. Kaikki karsiminen, puhdistaminen ja sovitteleminen tulee silloin olemaan loppuun saatettu ja kaikki tulevat riippumaan ja olemaan sidottuina toisiinsa ja päähänsä rakkaudella. Jos Suuri pyramiidi esittää Jumalan suunnitelman kokonaisuudessaan, täydellisenä, täytyy sen huippukulmakiven esittää Kristusta, jonka Jumala on korottanut korkealle, olemaan kaikkien päänä. Ja että se todellakin esittää Kristusta, käy selville, ei ainoastaan sen täydellisestä sopivaisuudesta vertauskuvaksi Kristuksesta [Katso I osa, 5 luku; myös aikakausien kartta, I osa x, y, z, W.] vaan myöskin niistä lukuisista profettain, apostolien ja meidän Herramme Jeesuksen itsensäkin tekemistä viittauksista tähän vertauskuvaan.

Jesaja (28: 16) viittaa Kristukseen "kalliina kulmakivenä". Sakarja (4: 7) tarkottaa sen asettamista tuon valmistetun rakennuksen huipulle suuren riemun vallitessa sanoessaan: "Hän tuo esille harjakiven, riemuhuudon kaikuessa: armo, armo olkoon hänelle!" Epäilemättä oli silloin kun Suuren pyramiidin pää eli huippukivi laskettiin suuri riemu rakennusmiesten ja kaikkien niiden kesken, joiden mieltä kiinnitti saada nähdä, kun kruunu asetettiin loppuunsaatetun rakennuksen päälle. Job (38: 6, 1) puhuu myöskin siitä ilosta, joka vallitsi silloin kun tuo ylin kulmakivi laskettiin, ja hän ilmaisee erittäin huippukulmakiven eli sen kulmakiven, joka kruunasi kaiken, mainitsemalla ensin nuo toiset neljä kulmakiveä, sanoessaan: "Mihinkä ovat sen pohjaperustukset upotetut, tahi kuka on sen kulmakiven laskenut, kun aamutähdet ynnä iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?" Profetta Daavid tarkottaa myöskin meidän Herraamme ja käyttää kuvakieltä, joka hyvin vastaa sitä mitä tämä Egyptin "todistaja" käyttää. Hän sanoo profetallisesti tulevaisuuden näkökannalta: "Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät on tullut huippukulmakivi. Jehovan työtä on tämä. Se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä (tuhatvuotispäivä, Kristuksen ihanuuden päivä maailman päänä ja hallitsijana), jonka Jehova teki; me tahdomme iloita ja riemuita siitä". (Ps. 118: 22—24 engl. k.). Lihallinen Israel ei osannut ottaa Kristusta vastaan huippukivenään ja tuli sentähden hyljätyksi olemasta Jumalan erityisenä huoneena — hengellinen Israel rakennettiin sen sijaan Kristuksessa, Päässä. Ja me muistamme että Herramme sovitti juuri tämän ennustuksen itseensä ja osotti, että hän oli hyljätty kulmakivi, ja että Israel, rakennusmiestensä, pappien ja fariseusten kautta, olivat ne, jotka hylkäävät hänet. (Matt. 21: 42, 44; Apt. 4: 11).

Kuinka täydellisesti Suuren pyramiidin huippukivi valaiseekaan kaikkea tätä! Huippukivi, joka valmistettiin ensin, oli työntekijöille esikuvana ja mallina koko rakennuksesta, jonka kaikki kulmat ja mittasuhteet tuli sovittaa sen mukaan. Mutta me voimme helposti kuvitella itsellemme, että ennenkuin tämä huippukivi hyväksyttiin esikuvaksi koko rakennukselle, hylkäsivät rakennusmiehet sen arvottomana, koska heidän joukossaan muutamat eivät voineet ajatella sille mitään sopivaa paikkaa: sillä sen viisi sivua, viisi nurkkaa ja kuusitoista kulmaa tekivät sen sopimattomaksi rakennukseen, kunnes tarvittiin juuri huippukiveä, ja silloin ei taas kelvannutkaan mikään muu kivi. Kaikkina vuosina, jolloin rakentaminen jatkui, oli tuo ylin kulmakivi "loukkauskivi" ja "pahennuksen kallio", niille, jotka eivät tunteneet sen käytäntöä ja paikkaa; aivan niinkuin Kristus on ja tulee yhä edelleen olemaan monelle, kunnes ovat nähneet hänet korotettuna Jumalan suunnitelman Pää-kulmakiveksi.

Pyramiidin muoto kuvaa täydellisyyttä ja puhuu meille vertauskuvin Jumalan suunnitelmasta, osottaen, että "hän aikain täyttyessä on kokoava yhteen (sopusointuiseksi perheeksi, vaikka eri olemassaolotasoilla) kaikki taivaissa ja maan päällä, Pään, Kristuksen alle" — ja että kaikki, jotka eivät tule yhdenmukaisiksi, karsitaan pois — Ef. 1: 10; 2: 20, 22. — Wilson' Diaglott (kreikk. engl. U.T.).

KUINKA SUUREN PYRAMIIDIN SISÄINEN RAKENNE ILMAISEE PELASTUSSUUNNITELMAN ÄÄRIVIIVAT.

Mutta kuten tuon suuren rakennuksen ulkopuolinen todistus siten on täydellinen ja sopusoinnussa Jumalan kirjotetun ilmestyksen kanssa, samaten on sen sisäinen rakenne vielä ihmeellisempi. Kun sen ulkonainen muoto valaisee täytäntöön saatetun Jumalan pelastussuunnitelman tulosta [Aikakausien kartta I osassa], niin ilmaisee ja valaisee sen sisäinen rakenne taas jokaisen tämän suunnitelman huomattavamman piirteen sellaisena kuin se on kehittynyt aikakaudesta aikakauteen aina ihanaan ja täydelliseen täytäntöönsä asti. Tässä esittävät kivet eri korkeuksilla eli tasoilla kaikkien niiden täydellisyyttä, jotka Kristuksen meidän Päämme alaisina tehdään yhdenmukaisiksi Jumalan täydellisen tahdon kanssa, kuten me jo olemme nähneet Raamatun todistuksesta. Toiset tulevat täydellisiksi inhimillisellä tasolla, toiset henkisellä ja toiset taas jumalallisella tasolla eli luonnossa. Siten on "Kuninkaan huoneen" lattia viidennelläkymmenennellä muurauskerroksella, "Kuningattaren huoneen" kahdennellakymmenellä viidennellä kerroksella, ja "Ensimäisen nousevan käytävän" alin pää tulisi, jos sitä jatkettaisi "Tulpan" läpi, olemaan pyramiidin asemaviivalla, kuten heti tullaan näyttämään. Niin ollen näyttää Suuri pyramiidi asemaviivastaan ylöspäin olevan tunnusmerkkinä Jumalan koko ihmiskuntaa varten valmistamasta pelastussuunnitelmasta eli synnistä ja kuolemasta nostamisesta. Asemaviiva vastaa niinollen sitä vuotta, jolloin Jumala vahvisti lupauksensa esikuvalliselle Israelille — kohottamisen eli pelastamisen alkua.

Kehotetaan tutkimaan huolellisesti piirrosta, joka esittää tuon ihmeellisen rakennuksen sisäisen rakenteen. Suurella pyramiidilla on ainoastaan yksi ainoa oikea "Sisäänkäyntikäytävä". Tämä käytävä on säännöllinen, mutta matala ja alaspäin viettävä ja johtaa alas pieneen huoneeseen eli "Maanalaiseen huoneeseen", joka on hakattu kallioon. Tämä huone on omituinen rakennustavaltaan sen kautta että katto on hyvin puhdistettu jota vastoin sivuja on ainoastaan alotettu ja pohja on aivan ryhmyinen ja siistimätön. Tämä on antanut aihetta ajatella "pohjatonta kuilua" ("pimeydenkuilua", uusi Raamatun käännös), jota kuvausta Raamatussa käytetään ilmaisemaan onnettomuutta, unholaa ja tyhjäksitekemistä. "Sisäänkäyntikäytävä" esittää sopivalla tavalla ihmissuvun alaspäinmenevää kulkua perikatoa kohti; "Maanalainen huone" taas valaisee eriskummallisen rakennustapansa kautta sitä suurta hädän aikaa, onnettomuutta, perikatoa, synnin palkkaa, mihin alaspäin vievä kulku johtaa.

"Ensimäinen nouseva käytävä" on jotakuinkin yhtä iso kuin "Sisäänkäyntikäytäväkin", mistä se saa alkunsa. Se on pieni, matala ja vaikeasti noustava, mutta se avautuu ylipäässään suureen, muhkeaan käytävään, jota kutsutaan "Suureksi galleriaksi", jonka katto on seitsemän kertaa korkeampi kuin niiden käytävien, jotka johtavat sinne. Matalan "Nousevan käytävän" arvellaan esittävän lakitaloutta ja Israelia kansakuntana Egyptistä lähdöstä alkain. Siinä jättivät he maailman kansakunnat ja heidän alaspäin vievän tiensä ollakseen Jumalan pyhänä kansana ja hänen lakinsa alaisena — aikoen senjälkeen vaeltaa ylöspäin vievää ja vaikeampaa tietä kuin pakana-maailma, s.o. aikoen pitää lain. "Suuren gallerian" katsotaan esittävän evankelisen kutsun aikaa — yhä edelleen ylösnouseva ja vaikea, mutta ei matala ja ahdas niinkuin sen takana oleva. Tämän käytävän suurempi korkeus ja avaruus kuvaa hyvin niitä suuremmoisia toiveita ja sitä suurempaa vapautta, joka kuuluu kristilliseen armotalouteen.

"Suuren gallerian" lattian alapään tasalta alkaa "Vaakasuora käytävä", joka on sen (Suur. gall.) alla ja joka johtaa pieneen huoneeseen, jota tavallisesti kutsutaan "Kuningattaren huoneeksi". "Suuren gallerian" ylipäässä on toinen matala käytävä, joka johtaa pieneen huoneeseen, jota kutsutaan "Esihuoneeksi", jonka rakenne on hyvin omituinen ja joka muutamissa herättää ajatuksen koulusta — paikasta, missä opetetaan ja koetellaan.

Mutta huomattavin huone Suuressa pyramiidissa sekä suuruuteen että aseman tärkeyteen nähden on vähän etäämpänä oleva toisen matalan käytävän kautta "Esihuoneesta" erotettu huone. Tämä on tunnettu "Kuninkaan huoneen" nimellä. Sen päällä on muutamia pieniä huoneita, joita kutsutaan "Konstruktionihuoneiksi". Mitä ne merkitsevät, jos niillä joku merkitys on, niin ei niillä ainakaan ole ihmisiin tahi muihinkaan jaloilla käveleviin olentoihin nähden mitään merkitystä, vaan henkiolentoihin nähden; sillä huomattakoon, että vaikka sivut ja katto ovat suorakulmaisia ja puhdistettuja, niin ei niissä yhdessäkään ole lattiata. "Kuninkaan huoneessa" on "Arkku" eli kivilaatikko; ainoa huonekalu, mikä on Suuressa pyramiidissa. "Kuninkaan huoneen" ilmanvaihdosta on huolehdittu kahden ilmaputken kautta, jotka lävistävät sen seinät vastakkaisilta puolilta ulottuen aina ulkopintaan asti — jotka rakentajat ovat jättäneet tätä tarkotusta varten. Muutamat ovat lausuneet sen arvelun että löytyy vielä toisia huoneita ja käytäviä tulevaisuudessa löydettäviksi, mutta me emme ole samaa mielipidettä: meistä tuntuu että ne käytävät ja huoneet, jotka jo on löydetty täydelleen ilmaisevat Jumalan aikoman tarkotuksen todistaa jumalallinen suunnitelma kokonaisuudessaan.

"Suuren gallerian" ala- eli pohjoispään länsisivulta suuntautuu alaspäin säännötön käytävä, jota kutsutaan "Kaivoksi" ja joka johtaa alaspäin vievään "Sisäänkäyntikäytävään". Se kulkee luonnolliseen kallioon hakatun "Luolan" läpi, yhteys tämän käytävän ja "Suuren gallerian" välillä on aivan järjestämättömässä kunnossa. Näyttää siltä että käytävä "Kuningattaren huoneeseen" alunperin on ollut peitossa, senkautta että "Suuren gallerian" lattialaatat peittivät sen; ja että myöskin "Kaivon" suu on ollut kivilaatan peittämä. Mutta nyt on "Suuren gallerian" alapään suu revitty pois, ja tämän kautta on käytävä "Kuningattaren huoneeseen" avautunut ja "Kaivo" jäänyt avoimeksi. Ne jotka ovat olleet siellä ja tutkineet asiaa, sanovat, että näyttää siltä kuin "Kaivon" suussa olisi tapahtunut räjähdys, joka on rikkonut sen alhaaltapäin. Meidän mielipiteemme kumminkin on, että ei mitään sellaista räjähdystä koskaan ole tapahtunut; vaan että rakennusmiehet ovat jättäneet asianhaarat sellaisiksi kuin ne ovat, tarkotuksella saada ilmaistuksi samaa kuin olisi saatu ilmaistuksi tuon luulotellun räjähdyksen kautta, jota kosketellaan tuonnempana. Sellaisena kuin asianhaarat nyt ovat, ei yhtään näistä kivistä ole löydettävissä, ja olisi ollut hyvin vaikeata poistaa ne.

"Suuren gallerian" yli eli eteläpäähän ulottuu "Esihuoneen" ja "Kuninkaan huoneen" lattia muodostaen "Suuren gallerian" ylipäähän jyrkän kaiteen eli korkean portaan. Tämä porras (askel) on eteläseinästä kuudenkymmenen yhden tuuman (n. 1,55 m) päässä. "Suuren gallerian" eteläpään seinä on myös yhdessä suhteessa omituinen: se ei ole kohtisuora, vaan kallistuu pohjoiseen päin — seitsemän tuumaa (n. 18 cm) katonrajassa — ja juuri ylimmässä kohdassa on aukko eli käytävä, joka on "Kuninkaan huoneen" yläpuolella olevien "konstruktioni-huoneiden" yhteydessä.

Pyramiidin käytävät ja lattiat ovat kalkkikiveä, ylimalkaan koko rakennuskin, lukuunottamatta "Kuninkaan huonetta", "Esihuonetta" ja niiden välistä käytävää, missä lattiat ja katot ovat graniittia. Ainoa pala graniittia muualla koko rakennuksessa on graniitti-"Tulppa", joka on lujasti tilkitty "Ensimäisen nousevan käytävän" alapäähän. Sellaisena kuin rakentajat alunperin jättivät "Ensimäisen nousevan käytävän" oli se alapäästään, mistä se on yhteydessä "Sisäänkäyntikäytävän" kanssa, suljettu erittäin sopivalla kulmikkaalla kivellä; ja tämä oli tehty niin hyvin, että "Ensimäinen nouseva käytävä" oli tuntematon, kunnes silloin kun "oikea aika" oli tullut kivi putosi. Hyvin likellä "Ensimäisen nousevan käytävän" alapäätä ja heti sulkukiven takana, oli graniitti-"Tulppa", joka on tehty kiilanmuotoiseksi ja on nähtävästi aijottu pysymään siinä, koska se toistaiseksi on vastustanut kaikkia poistamisyrityksiä. Vaikka vanhat tunsivat hyvin "Sisäänkäyntikäytävän", minkä historiankirjottajat vahvistavat, oli kuitenkin arabialainen kalifi Al Mamoun nähtävästi tietämätön sen täsmällisestä asemasta, paitsi että kansantarinat sijottivat sen pyramiidin pohjoissivulle, kun hän v. 825 j.K. suurilla kustannuksilla mursi sisäänkäyntikäytävän toivoen löytävänsä ihmeellisiä aarteita. Mutta vaikka se sisältääkin laajoja tietopuolisia aarteita, joita nyt pidetään arvossa, niin ei se sisältänyt mitään sitä lajia aarteita, joita arabialaiset etsivät. Heidän vaivannäkönsä ei ollut kumminkaan aivan turha; sillä heidän työskentelynsä aikana vieri se kivi, joka sulki nousevan käytävän, pois paikaltaan ja putosi "Sisäänkäyntikäytävään" ilmaisten salaisuuden, paljastamalla "Ensimäisen nousevan käytävän". Arabialaiset luulivat että he vihdoinkin olivat löytäneet tien kätketyille rikkauksille, ja kun eivät kyenneet poistamaan graniitti-"Tulppaa", mursivat he käytävän sen viereen, koska oli paljon helpompi hakata pehmeämpää kalkkikiveä.

SUUREN PYRAMIIDIN AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAA KOSKEVA TODISTUS.

Eräässä kirjeessään prof. Smyth'ille sanoi tuo nuori skotlantilainen, hra Robert Menzies, joka ensin esitti arvelun, että sillä, mitä Suuri pyramiidi opettaa on myöskin uskonnollinen eli Messias puolensa, seuraavaa: —

Suuren gallerian pohjoispään alusta nousevassa asteikossa alkavat meidän Vapahtajamme elämänvuodet ilmaistuina niin, että tuuma vastaa vuotta. Kolmekymmentäkolme tuuma-vuotta vie meidät siis keskelle "Kaivon" suuta.

"Kaivo" on niin sanoaksemme, tämän kaiken avain. Se esittää sekä meidän Herramme kuolemaa ja hautausta että myöskin hänen ylösnousemistaan. Tämä jälkimäinen osotetaan sen jo huomautetun piirteen kautta, että "kaivon" suu ja ympäristö näyttää siltä kuin räjähdys olisi alhaaltapäin särkenyt sen. Niin särki meidän Herramme kuoleman siteet ja toi senkautta elämän ja kuolemattomuuden valoon — avasi uuden tien elämään. (Hebr. 10: 20). Murtuneet lohkareet, jotka ympäröivät tämän "Kaivon" ylintä osaa näyttävät sanovan, ettei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää hänet. (Apt. 2: 24.) Kuten "Kaivo" oli ainoa tie jokaiseen noista Suureen pyramiidin nousevista käytävistä, niin on meidän Lunastajamme kuolema ja ylösnousemus myöskin ainoa mahdollisuus langenneen suvun jäsenille saavuttaa joku elämäntaso. Kuten "Ensimäinen nouseva käytävä" oli siellä, mutta oli luoksepääsemätön, niin oli myöskin juutalainen eli lakiliitto elämän tie tai tarjous, mutta käyttämätön ja saavuttamaton elämän tie: ei kukaan langenneen suvun jäsen ole koskaan voinut saavuttaa tai ole koskaan saavuttanut elämää kulkemalla sen määräämää suuntaa. "Ei yksikään ihminen tule vanhurskautetuksi lain teoista" elämään. (Room. 3: 20.) "Kaivon" vertauskuvaama lunastus on ainoa tie, jonka kautta kukaan tuomitun suvun jäsenistä voi saavuttaa tuon suuremmoisen hyvän — joka on valmistettu jumalallisen suunnitelman kautta — ijankaikkisen elämän.

Vuosia ennen sen arvelun esittämistä, että "Suuri galleria" esikuvaa kristillistä armotaloutta, oli prof. Smyth tähtitieteellisten havaintojen kautta vahvistanut vuosiluvun pyramiidin rakentamiselle v. 2170 e.K. Ja kun herra Menzies esitti että jokaisen "Suuren gallerian" lattialinjan tuuma esikuvaa yhtä vuotta, johtui jonkun mieleen, että jos tämä teoria olisi oikea, pitäisi, jos lattialinja mitattaisiin takaperin "Suuren gallerian" alareunasta alkain alas pitkin "Ensimäistä nousevaa käytävää" siihen asti missä se yhtyy "Sisäänkäyntikäytävään" ja siitä taas ylöspäin pitkin "Sisäänkäyntikäytävää" pyramiidin sisäänkäytävään, tulisi tämän osottaa tai ilmaista joku vastaavaisuus ja niin todistaa pyramiidin rakennusvuosi kuten myöskin tuuma-vuosi teoria oikeaksi. Tämä, vaikka ei ollutkaan mahdotonta oli vaikea koe, ja eräs siviili-insinööri lähetettiin käymään pyramiidissa ja uudestaan ottamaan hyvin tarkat mitat sen käytävistä, huoneista j.n.e. Tämä oli v. 1872; ja hänen tiedonantonsa olivat äärimmäiseen asti vahvistavia. Hänen mittauksensa osottavat äsken kuvatun lattialinjan olevan 2170 1/2 tuumaa "sisäänkäyntikäytävän" seinissä olevaan hyvin hienosti viivattuun viivaan asti. Niin muodoin on sen rakennusvuosi tullut kahdenkertaisesti vahvistetuksi; ja sen ohessa osotetaan että lattialinjoilla sen käytävissä on sekä historiallinen että aikalaskullinen merkitys, mitkä vielä yleisesti tulevat olemaan "todistukseksi Herralle Egyptin maassa".

Tässä, kiitos olkoon niiden tarkkojen käytävistä otettujen mittojen, jotka prof. Smyth on tehnyt, saatamme tulla siihen mikä on meille verrattomasti mieltäkiinnittävintä niistä piirteistä, joita "todistaja" vielä todistaa.

Kun me ensin näimme mitä jo on sanottu suuren pyramiidin todistuksista, sanoimme heti: Jos tämä todellakin on Raamattu kivessä; jos se on asiakirja tuon suuren maailmankaikkeuden Rakennusmestarin salaisista suunnitelmista; asiakirja, joka ilmaisee hänen edeltäpäin tietämisensä ja viisautensa, täytyy ja tulee sen olla täydessä sopusoinnussa hänen kirjotetun Sanansa kanssa. Se seikka, että pyramiidin salaisuudet ovat olleet kätketyt maailmanhistorian kuudennen vuosituhannen loppuun asti, mutta että se nyt alkaa ilmaista todistuksiansa sen mukaan kuin tuhatvuotispäivä edistyy, on täydellisesti sopusoinnussa Raamatun kanssa, jonka runsaat todistukset Jumalan ihmeellisestä suunnitelmasta ovat myöskin olleet salatut maailman perustamisesta asti ja nyt vasta alkavat loistaa täydellisyydessään ja ihanuudessaan.

Me olemme jo esittäneet edellisissä osissa ja tämän osan edellisissä luvuissa Raamatun selvät todistukset, jotka ilmottavat että me olemme uudenajan kynnyksellä — että tuhatvuotispäivä koittaa ja että maan hallitus vaihtuu "tämän maailman ruhtinaalta" ja hänen uskollisiltaan hänelle "jolle se kuuluu" (oston kautta) ja hänen uskollisille pyhilleen. Me olemme nähneet, että vaikka tämän vaihdoksen tulos tulee koitumaan suureksi siunaukseksi, niin tulee kuitenkin vaihdosaika, jolloin nykyinen ruhtinas, tuo "väkevä", sidotaan ja hänen ja hänen huonekuntansa ajetaan pois vallasta (Matt. 12: 29; Ilm. 20: 2), olemaan vaikea hädän aika. Raamatullinen ajanlasku, jota olemme tarkastaneet osottaa, että hädän-ajan alku oli käsillä Kristuksen toisessa tulemisessa (lokakuussa 1874), jolloin kansojen tuomitseminen tulisi alkamaan Herran päivän valaisevien vaikutusten vallitessa. Tämä osotetaan Suuressa pyramiidissa seuraavasti: —

"Alaslaskeva käytävä", joka johtaa suuren pyramiidin sisäänkäytävästä "Kuiluun" eli "Maanalaiseen huoneeseen" kuvaa maailman kulkua ylimalkaan (tämän maailman ruhtinaan hallitessa) suureen hädän päivään ("kuiluun") asti, missä paha saatetaan loppuunsa. Tämän aikakauden mittaaminen ja ajan määrääminen, jolloin hädän luola saavutetaan on helppoa, jos meillä on joku aikamäärä — piste pyramiidissa, mistä me lähdemme. Meillä on tämä merkki "Ensimäisen nousevan käytävän" ja "Suuren gallerian" yhtymäkohdassa. Tämä piste ilmaisee meidän Herramme Jeesuksen syntymän, kuten "Kaivo" 83 tuumaa kauempana ilmottaa hänen kuolemaansa. Siis, jos me mittaamme takaperin pitkin "Ensimäistä nousevaa käytävää" siihen asti, missä se yhtyy "Sisäänkäyntikäytävään", on meillä huomattavana joku määrätty päivämäärä alaspäin johtavalla käytävällä. Tämä mitta on 1542 tuumaa (n. 39 m) ja ilmaisee siis v. 1542 e.K. aikamääräksi tässä pisteessä. Mittaamalla sitte alaspäin pitkin "Sisäänkäyntikäytävää" tästä pisteestä "Kuilun" sisäänkäytävään, joka "Kuilu" esikuvaa sitä suurta hädän aikaa ja hävitystä, jolla tämä aikakausi päättyy, kun paha syöstään pois vallasta, huomaamme sen olevan 3457 tuumaa (n. 86,5 m), jotka vertauskuvaavat 3457 vuotta yllä mainitusta ajasta alkain 1542 e.K.; tämä laskelma osottaa 1915 ilmettävän hädän ajan alun; sillä 1542 vuotta e.K. ja 1915 vuotta j.K. tekevät yhteensä 3457 vuotta. Niin muodoin todistaa pyramiidi että 1914 loppu oli aikalaskullisessa suhteessa hädän-ajan alku, hädän-ajan, jonka vertaista ei koskaan ole ollut, sitte kun ihmisiä rupesi olemaan — eikä myöskään koskaan tule. Ja niin muodoin osottautuu, että tämä "todistaja" vahvistaa täydelleen Raamatun todistukset tämän asian suhteen, kuten osotetaan RAAMATUN-TUTKISTELUJEN II OSAN 7:ssä luvussa "Rinnakkaisia armotalouksia".

Ei kenenkään pidä epäillä, että nuo neljäkymmentä tuomion ja vaikeuden vuotta alkoivat syksyllä 1874, sentähden että hätä ei ole saavuttanut niin hirveää ja sietämätöntä tilaa; ja että muutamissa suhteissa, tuon vuoden jälkeen tämä "elonkorjuu"-aika on ollut suuri tiedon edistymisen kausi. Muista, että kaikki tämä osotetaan Suuressa pyramiidissa ja että sen tekee selväksi piirustus "Kuilusta", jonka prof. Smyth piirusti ilman minkäännäköistä sovittelun aikomusta tähän nähden.

Sitäpaitsi tulee meidän muistaa, että Raamattu selvästi osottaa, että hädän ajan tuomiot alkavat nimiseurakunnasta, valmistuksena sen kukistumiselle ja itsekkäästä taistelusta työn ja kapitaalin välillä, mitkä molemmat nyt järjestäytyvät lähestyväksi hädän päiväksi.

Tämän alimman huoneen eli "Kuilun" muoto ja viimeistely ovat omituisen merkitseviä. Katto ja osittain sivutkin ovat säännöllisiä, mutta mitään lattiata ei ole — sen ryhmyinen, keskeneräiseltä näyttävä pohja laskee itää kohden aina enemmän ja enemmän, antaen aihetta nimeen "Pohjaton kuilu", joksi sitä joskus kutsutaan. Tämä huone puhuu vapaudesta ja rajottamattomuudesta kuten myöskin vaikeuksista, korotuksesta kuten myöskin alennuksesta; sillä kun kulkija saapuu sinne kankeana ja väsyneenä siitä kyykistyneestä asennosta, mihin "Sisäänkäyntikäytävän" ahtaus on hänet pakottanut, huomaa hän täällä että ei ainoastaan alaspäin ole suurempi syvyys, hyvin epätasaisella ja murtuneella "hädän lattialla", vaan hän huomaa myöskin ylhäälläpäin suuren korotuksen, sen kautta että osa tämän huoneen katosta on hyvin paljon korkeammalla kuin sinne johtava käytävä, mikä merkitsee melkoisesti laajentunutta tilaa hänen ymmärryselimillensä.

Kuinka hyvin tämä vastaakaan todellisuutta. Emmekö jo voi nähdä että vapaudenhenki on saavuttanut sivistyneiden kansakuntien kansanjoukot. Me emme pysähdy katsomaan johdonmukaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta niihin vapauksiin nähden, joita joukot tuntevat ja joita he vaativat, vaikka tämäkin on ilmaistu tässä huoneessa katon korkeuden ja pohjan laskemisen kautta: me huomautamme ainoastaan, että valo meidän päivänämme — Herran päivänä — synnyttää vapauden hengen; ja kun vapauden henki tulee kosketukseen ylpeyden, rikkauden ja vallan kanssa niihin nähden, joilla vielä on valtaa, tulee se aiheuttamaan hädän-ajan, jonka Raamattu vakuuttaa lopulta tulevan hyvin suureksi. Vaikka se vielä tuskin on alkanut, näkevät kuninkaat ja keisarit, suurmiehet ja kapitalistit ja kaikki sen tulevan ja "ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä"; sillä taivaan voimat ovat järkkymässä ja kukistetaan ne lopulta. Nykyisen pahan maailman väärät — valtiolliset, yhteiskunnalliset ja uskonnolliset — järjestelmät tulevat vaipumaan unhotuksen mereen, tulevat tyhjäksi tehdyiksi, jota tuo "Maanalainen huone" eli "Kuilu" myöskin vertauskuvaa. Sillä me pidämme "Kuilua" vertauskuvana ei ainoastaan siitä suuresta hädästä, joka tulee kukistamaan ja tekemään tyhjäksi nykyisen asiain tilan (seurauksena siitä, ettei se ole sopusoinnussa sen paremman asiain järjestyksen kanssa, joka saatetaan voimaan Jumalan valtakunnassa), vaan me pidämme sitä myöskin sen varman lopun vertauskuvana, joka kohtaa jokaista olentoa, joka jatkaa juoksemista tuolla alaspäin vievällä tiellä, ja joka tuhatvuotiskauden täydestä valosta huolimatta kieltäytyy luopumasta synneistään ja tavottelemasta vanhurskautta.

Huomaa tässä yhteydessä myöskin toinen asia: "Sisäänkäyntikäytävä" kallistuu tasaisesti alaspäin, kunnes se lähestyy "Kuilua", jolloin se lakkaa kallistumasta ja kulkee vaakasuorasti. Onnettomuudeksi emme löydä mitään tarkkaa mittaa tälle käytävän osalle. Vahvistamaton mitta on 324 tuumaa; joka antaisi vuoden 1590 tai Shakespearen ajan. Kuitenkaan emme kiinnitä mitään huomiota siihen. Yksi asia on varma — tämä matala alaspäin menevä käytävä esittää maailman kulkua, kuten ylöspäin johtava käytävä "Suuressa galleriassa" osotti "kutsutun" seurakunnan kulkua. Muutos alaspäin johtavasta vaakasuoraan suuntaan näyttää sentähden merkitsevän siveellistä tai valtiollista valistusta, tai suosiollista alaspäin menevän matkan hillitsemistä.

Kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistus sai välillisesti varmaan paljon aikaan nostaakseen maailmaa joka suhteessa. Se puhdisti siveellisen ilmapiirin sen paljosta tietämättömyydestä ja taikauskosta, ja roomalais-katolilaiset samoinkuin protestantitkin myöntävät sen merkitsevän uutta aikaa yleisessä edistyksessä.

Me emme väitä, kuten muutamat, että kaikki meidän päivinämme johtaisi pikemmin ylöspäin kuin alaspäin. Päinvastoin, me näemme monta asiaa meidän päivinämme, joihin ei voi sivistyksenkään kannalta suostua, puhumattakaan niiden sopusoinnusta Jumalan tahdon kanssa. Me näemme vapaamman "inhimillisen" katsantokannan olevan vallalla maailmassa, joka, joskin kaukana Herramme Jeesuksen uskonnosta, on pitkälle edistynyt verrattuna menneisyyden tietämättömään taikauskoon.

Todellakin on tämä yhteiskunnallinen parannus maailmassa antanut aihetta "kehitysopille" ja saattanut monet päättämään, että maailma on nopeasti tulemassa paremmaksi ja paremmaksi, — ettei se tarvitse mitään pelastajaa ja hänen lunastavaa työtänsä, eikä myöskään valtakuntaa ennalleenasettamis-siunauksineen. Hyvin pian tulee maailma-parka huomaamaan, että kohoaminen ja puhtaan itsekkäisyyden perustus merkitsevät kasvavaa tyytymättömyyttä, ja mahdollista laittomuutta. Ainoastaan Herran kansa, hänen sanansa valaisemana, kykenee näkemään asiat niiden oikeassa valossa.

Mutta ylläkosketeltujen mittain antaessa yhtäpitävät todistukset, oli eräs mitta, joka ei näyttänyt sopivan yhteen Raamatun esityksen kanssa, nim. "Ensimäisen nousevan käytävän" mitta, joka nähtävästi esitti aikaa Israelin Egyptistä lähdöstä Herramme Jeesuksen syntymään saakka. [Tämä ajanjakso ei ole sama kuin se, minkä olemme maininneet II osassa. 7 luvussa ja esittäneet juutalaiseksi aikakaudeksi. Tämä jälkimäinen alkoi 198 vuotta ennen Egyptistä lähtöä Jaakobin kuollessa eikä loppunut ennenkuin Herramme, jonka he hylkäsivät, jätti heidän huoneensa heille autioiksi viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan.] Raamatun kertomusta ajasta sellaisena kuin se on jo ilmotettu [II osa, siv. 269—278], emme voineet epäillä, koska me olimme osottaneet sen oikeaksi niin monella tavalla. Se osotti että aika Egyptistä lähdöstä vuoteen 1 oli tasan 1614 vuotta, mutta "Ensimäisen nousevan käytävän" lattialinja on ainoastaan 1,542 tuumaa. Edelleen tiesimme Herramme ja profettain sanoista varmasti, että lakikausi ja lihallisen Israelin suosio ei loppunut Jeesuksen syntyessä, vaan kolme ja puoli vuotta hänen kuolemansa jälkeen, heidän 70 suosion viikkonsa lopussa, vuonna 36 j.K. [II osa, 7 luku] Täten tekee aikajakso Egyptistä lähdöstä heidän suosionsa täydelliseen loppuun (1614 + 36) =1650 vuotta. Ja vaikka eräässä tarkotuksessa tuo suuremmoinen ja siunauksesta rikas uusi armotalous alkoikin Jeesuksen syntymässä (Luukk. 2: 10—14; 25—38) pitäisi suuren pyramiidin kumminkin jollakin tavoin ilmaista Israelin suosion täysi pituus. Tämän huomasimmekin me ilmaistuksi mitä älykkäämmällä tavalla; graniitti "Tulppa" osottautui olevan kylliksi pitkä täyttämään tämä aikakausi juuri loppuunsa. Silloin tiesimme me minkätähden tämä "Tulppa" oli pantu niin lujasti kiinni ettei kenenkään ollut onnistunut irrottaa sitä. Suuri Rakennusmestari oli asettanut sen sinne, niin ettei se murtuisi, jotta me nyt saisimme kuulla sen todistuksen vahvistavan Raamatun sekä sen suunnitelmaan että aikalaskuihin nähden.

Mitatessamme tätä käytävää ja "Tulppaa" tulee meidän ajatella sitä kiikariksi tai kaukoputkeksi, josta "tulppa" on vedetty ulos niin pitkälle että sen ylin pää on tullut siihen paikkaan, missä alunperin sen alin pää on ollut. Etäisyys "suuren gallerian" pohjoisesta sisäänkäytävästä alaspäin graniitti-"tulpan" alimpaan päähän asti on 1,470 tuumaa ja jos me tähän lisäämme "tulpan" pituuden 179 tuumaa, saamme kokonaissummaksi 1,649 tuumaa, joka vastaa 1649 vuotta; ja yhden tuuman erotus tästä saadun luvun ja niiden 1650 vuoden välillä, jotka Raamatullinen aikalasku ilmottaa tämän aikakauden pituudeksi, on helposti selitettävissä, kun me muistamme että tuon graniitti-"tulpan" toista päätä ovat melkoisesti hanganneet ne, jotka koettivat saada sen pois kiinteältä paikaltaan käytävässä.

Niin ollen vahvistaa tämä kivi-"todistaja" täydellisesti Raamatun todistuksen, ja osottaa että aikajakso Israelin Egyptistä lähdöstä heidän kansallisen suosionsa täydelliseen loppuun asti [II osa, 3 luku], vuonna 36 j.K. oli 1650 vuotta. Mutta älköön kukaan sekottako tätä aikajaksoa sen aikajakson kanssa, joka esitetään juutalaisen ja kristillisen armotalouden rinnakkaisuuksissa edellisessä osassa — missä osotetaan että nämä aikakaudet ovat kumpikin 1845 vuotta pitkät, toinen Jaakobin kuolemasta vuoteen 33 j.K. ja toinen vuodesta 33 j.K. vuoteen 1878.

Eikä siinä kyllin että tämä oli älykäs tapa kätkeä ja kumminkin ilmaista aika Egyptistä lähdöstä Vapahtajamme syntymään (jotta se määrättynä aikana vahvistaisi Raamatun todistuksen), vaan tarkkaavaisen lukijan pitäisi ilman vaikeutta huomata, että se kahdestakin syystä voi tapahtua ainoastaan jollakin samallaisella tavalla. Ensiksikin, koska juutalainen armotalous ja suosio ei ainoastaan alkanut Jaakobin kuollessa, ennen Egyptistä lähtöä, vaan myöskin ulottui kristilliseen armotalouteen ja kulki sen kanssa rinnatusten niinä kolmenakymmenenä kolmena vuotena, jolloin Herramme eli maan päällä; ja toiseksi, jos "Ensimäinen nouseva käytävä" olisi tehty kyllin pitkäksi, jotta se olisi täydellisesti esittänyt juutalaisen ajan vuosi-tuumissa, olisi käynyt välttämättömäksi tehdä pyramiidi vielä suuremmaksi, mikä taas olisi hävittänyt sen tieteelliset piirteet ja opetukset.

Tutkikaamme nyt "Suurta galleriaa" "Ensimäisen nousevan käytävän" loppukohdasta ja pankaamme merkille myöskin sen vertauskuvalliset todistukset. Se on seitsemän kertaa korkeampi kuin "Ensimäinen nouseva käytävä". Sen seinissä on seitsemän kerrosta toistensa yli työntyviä kiviä, tasaisesta, hienoksi kiillotetusta kivestä ja kerran kauniista, kermanvärisestä kalkkikivestä. Se on kaksikymmentä kahdeksan jalkaa (n. 8,4 m) korkea, vaikkakin hyvin kapea, senkautta ettei se ole ainoassakaan kohdassa kuutta jalkaa (n. 1,8 m) leveämpi, mutta supistuen alaspäin on se lattian kohdalta ainoastaan kolme jalkaa (n. 0,9 m) ja katosta vieläkin soukempi. Prof. Greaves, professori Oxfordissa viidennellätoista vuosisadalla, kirjotti selonteossaan siitä: —

"Tämä on hyvin komea työ eikä ole huonompi taiteelliseen huomattavaisuuteen tai aineelliseen rikkauteen nähden mitä komeampia ja suuremmoisempia rakennuksia. Tämä galleria eli korridoori tai miksi sitä kutsuisin on rakennettu valkosesta, kiillotetusta marmorista (kalkkikivestä), joka on leikattu hyvin tasaisiksi nelikulmaisiksi laatoiksi. Samallaisesta aineesta kuin lattia, samallaisesta on katto ja myöskin sivuseinät tehdyt; liitossaumat ovat niin tiiviit, että tarkka silmä tuskin niitä erottaa; ja juuri ylöskäytävän kaltevuus ja nousu antaa tälle kaikelle viehätystä, vaikka se tekeekin pääsyn sitä liukkaammaksi ja vaikeammaksi… Marmori-(kalkkikivi) möhkäleiden muodossa ja järjestyksessä on pala arkkitehtuuria, joka minun mielestäni on hyvin aistikasta, senkautta että kaikki kerrokset eli rivit, joita onkin vain seitsemän (niin suuria ovat nämä kivet), pistäytyvät ja riippuvat toistensa yli noin kolme tuumaa (n. 7.5 cm); ylimmän kerroksen alin osa riippuu seuraavan rivin ylimmän osan yli, ja muut järjestyksessään sen mukaan kuin ne laskevat."

Ja prof. Smyth selittää olevan mahdotonta esittää niitä mitenkään kuvassa; hän näet sanoo:

"Käy yli ymmärryksen tehdä siitä tekniikan sääntöjen mukaisia perinpohjaisia piirroksia, sen kapean leveyden, sen suuren holvimaisen korkeuden ja sen pitkän lattian hyvin omituisen kallistuvaisuuden tähden; lattia, joka, kun sitä katsoo sen pohjoispäästä etelään päin, nousee ylöspäin ja ylöspäin pimeydessä, nähtävästi loppumattomiin; ja sellaisella jyrkkyydellä, ettei minkään taiteilijan näköala siitä, maalattuna pystysuoralle pohjapiirrokselle, saattaisi koskaan toivoa voivansa esittää enemmän kuin pienen osan tästä lattiasta, joka ulottuu ylös läpi koko kankaan ja katoaa sen yläreunassa. Jos sen sijaan katsotaan pohjoiseen päin gallerian eteläpäästä, katoaa lattia heti, ja silmäin korkeudella, jonkun matkan päässä näkyy osa jyrkästi laskevaa kattoa. Muuten antaa kivien työntyminen toistensa yli noissa pimeissä seinissä, jotka kulkevat ohi kummallakin puolella, vakavan vaikutuksen; mutta kaikki tämä huolestuttavassa kaltevuudessa, joka puhuu vaikeudesta yhteen suuntaan, vaarasta toiseen ja valtavasta vuoresta kaikkialla."

Minkä ihmeellisen valaistuksen antaakaan "Suuri galleria" totisen, kristillisen Seurakunnan kulusta ja pienen voittaja-lauman vaelluksesta evankelikauden pitkänä ajanjaksona. Sen kerran kauniit, kermanvalkoset seinät ja katto, muodostettuina säännöllisistä toistensa yli työntyvistä kivistä, jotka kaikki kallistuvat ylöspäin, eivät tarkota nimiseurakunnan historiaa, kuten muutamat ovat luulleet — muuten eivät ne olisi suinkaan niin säännöllisiä ja ylöspäin suunnattuja — vaan ne puhuvat suuresta Jumalan suosiosta, joka on annettu evankelikautena, "korkeasta kutsusta" määrättyihin etuihin, joka on tarjottu evankelikautena ehdollisesti kaikille oikeamielisille ja joka on avattu ja tehty mahdolliseksi "Kaivon" — lunastuksen kautta.

"Suuren gallerian" huomattava korkeus — seitsemän kertaa sen käytävän korkeus, joka esittää juutalaista armotaloutta (seitsemän on täydellisyyden vertauskuva) — esikuvaa abrahamilaisen lupauksen siunauksen täydellisyyttä, joka todellisuudessa on annettu evankeliseurakunnalle. "Kuninkaan huone" "Suuren gallerian" päässä esittää sen kilpajuoksun päämäärää, johon nykyinen korkea kutsu johtaa kaikki uskolliset; ja tämä "Kuninkaan huone" on, kuten heti saamme nähdä, mitä sopivin vertauskuva seurakunnan lopullisesta kohtalosta. "Kaivo" (joka esikuvaa lunastusta) juuri tämän "Gallerian" sisäänkäytävän vieressä, vertauskuvaa kauniisti meidän vanhurskauttamistamme, minkä jokaisen, joka kulkee tätä tietä, täytyy nähdä ja tunnustaa. Suuri pyramiidi sanoo meille näin: "Niin ei nyt siis ole mitään kadotusta niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat".

"Suuren gallerian" loppumattomalta näyttävä pituus osottaa kuinka pitkältä evankelikausi on näyttänyt seurakunnan yksityisistä jäsenistä; kun taas sen kapeus esikuvaa hyvin "kaitaa tietä, joka vie elämään"; ja sen jyrkkyys, tien vaikeutta, ja alituista takaisinliukumisen vaaraa niille, jotka eivät ota tarkkaa vaaria askeleistaan. Kumminkin näiden jumalallisen suosion seinien sisällä ovat turvassa ja varmuudessa kaikki ne, jotka edistyvät hyvissä töissä, jotka kasvavat armossa vaeltaen tuota vaikeata tietä ylös, vaeltaen hengen eikä lihan jälkeen.

Kun me katsomme ylöspäin pitkin "Suurta galleriaa", näemme me että sillä on loppu kuten alkukin. Niinmuodoin sanotaan meille, että nuo tavattoman suuret ja kalliit edut, jotka ovat kestäneet koko evankelikauden, tulevat kerran lakkaamaan — tuo ihmeellinen korkea kutsu Kristuksen kanssaperillisyyteen hänen "morsiamenaan" tulee päättymään, kun luku, kyllin suuri täyttämään "pienen lauman", on ottanut vastaan kutsun. Sen mitä tämä — kivi-"todistaja" näin osottaa kuvan kautta, esittää Raamattu hyvin selvästi: se osottaa, kuten olemme nähneet, että etu saada juosta "korkean kutsun" palkinnon saavuttamiseksi, kuuluu ainoastaan evankelikaudelle. Sitä ei ole koskaan ennen myönnetty — Ruhtinaamme Jeesus oli ensimäinen, jolle se tarjottiin, ensimäinen, joka otti vastaan sen uhraamiseen sisältyvät ehdot ja ensimäinen, joka sai siitä luvatun palkinnon. "Suuren gallerian" eteläpää ilmottaa yhtä tarkasti lopun jumalalliseen luontoon kutsumisesta kuin sen pohjoinen pää ilmottaa tarjoumuksen alun tuohon suureen suosioon.

Mutta kun "Suuri galleria" esikuvaa Jumalan meille antamaa "korkeaa kutsua", niin katsokaamme edelleen ja ottakaamme vaarin minne tämä kutsu johtaa kussakin erikoistapauksessa. Me olemme jo nähneet Raamatusta, että me olemme kutsutut kärsimään Kristuksen kanssa, olemaan kuolleet hänen kanssaan ja sitten tulemaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan. Ja kaiken tämän huomaamme me sattuvasti vertauskuvatuksi sillä omituisella tavalla, jonka kautta päästään "Suuren gallerian" päässä olevaan "Kuninkaan huoneeseen". Se tie, jota pitkin ne, jotka ottavat vastaan "korkean kutsun", saavat mennä taivaalliseen ihanuuteen, jota "Kuninkaan huone" esikuvaa, ei ole suora. Heitä täytyy ensin koetella joka suhteessa ja huomata Jumalan tahdolle kuuliaisiksi, muuten eivät he voi mennä siihen lepoon, joka on tarjona. Suuri pyramiidi valaisee niin ollen voimakkaasti tämän Raamatun opin ja kaikkein niiden kokemuksen, jotka juoksevat saavuttaakseen tuon suuren palkinnon. Kuten kutsu johtaa vihkiytymiseen ja uhraamisen käytäntöön ottamiseen, niin johtaa "Suuri galleriakin" erinäisiin mataliin käytäviin, jotka vertauskuvaavat sitä. Saavuttuaan sen ylimpään päähän täytyy matkamiehen taipua hyvin alas siinä oviaukossa eli käytävässä, joka vie "Esihuoneeseen". Tämä taipuminen vertauskuvaa sitä inhimillisen tahdon vihkimistä eli kuolemaa, uhrautumisen alkua, mihin ovat kutsutut kaikki ne, jotka tahtovat saavuttaa jumalallisen luonnon. Siitä, kuinka paljon tämä uhrautuminen oikeastaan merkitsee, ovat selvillä ainoastaan ne, jotka ovat vastaanottaneet kutsun ja todellisuudessa luopuneet inhimillisestä tahdosta.

Kun tämän vihkiytymistä esikuvaavan lyhyen käytävän kautta on kuljettu, olemme me n.k. "Esihuoneessa". Tässä loppuu kalkkikivilattia; tästä alkain astutaan lattialla, joka on pelkkää graniittia, jonka voidaan selittää merkitsevän uutta asemaa eli oloa "uusina luomuksina". Mutta asettaessamme jalkamme graniittilattialle astuaksemme uuteen asemaansa uutena luomuksena, huomataan jättiläismäinen graniittisulku; tämä on tunnettu "Graniittipaaden" nimellä. Tämä sulkee laskuoven tavoin tien osittain ja jättää jälelle ainoastaan matalan käytävän, samallaisen kuin se, mistä äsken kuljettiin, 44 tuumaa (n. 1,1 m) korkean, niin että meidän täytyy uudestaan kumartua ennenkuin voimme täydelleen nauttia niistä eduista, joita "Esihuone" esikuvaa. Tämä "Graniitti-paasi" esittää jumalallista tahtoa ja näyttää se sanovan sille, joka äsken on kulkenut siitä matalasta käytävästä, joka esikuvaa oman tahdon hylkäämistä: "Ei ole kyllin siinä että uhraat oman tahtosi, suunnitelmasi ja mielipiteesi; sinä voisit kyllä tehdä tämän kaiken ja hyväksyä sitten kumminkin jonkun toisen tahdon ja suunnitelman; sinun pitää, ei ainoastaan uhrata oma tahtosi vaan sinun täytyy myöskin taipua Jumalan tahdon alle ja ottaa se omasi sijaan ja tulla valppaaksi Jumalan palveluksessa, ennenkuin sinut lasketaan uudeksi luomukseksi ja perilliseksi jumalallisesta luonnosta".

Sittenkun olemme menneet "Graniitti-paaden" ohi, seisomme me esteettömästi "Esihuoneen" graniittilattialla. Se on omituinen huone: sen seinät eroavat toisistaan, näyttää ikäänkuin siinä olisi muutamissa osissa jonkunlainen lautakerros, ja toisiin sen seinistä on taas uurrettu koloja. Muuten se näyttää olevan täynnä opetuksia, joita ei vielä täysin ole osattu selittää. Kumminkin näyttää se ajatus, jonka siellä käyneet ovat esittäneet, että se on kouluhuoneen tapainen, olevan täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa mitä meidän siitä tulee odottaa nim. että se esittää totuudesta siinneiden pyhien kokemuksia. Tämä "Esihuone" vertauskuvaa Kristuksen koulua ja sitä opetusta — niitä uskon, kärsivällisyyden, kestäväisyyden j.n.e. koetuksia — johon kaikki joutuvat, jotka ovat vihkineet itsensä kokonaan Jumalan tahdolle; joka lahjottaa heille tilaisuuden voittaa ja osottaa arvokkaisuutensa voittajan paikkaan Kristuksen kanssa hänen tulevan valtakuntansa ihanuudessa. Jos ei meillä ole sellaisia kokemuksia ja koetuksia emme ole lapsia emmekä jumalallisen tason perillisiä (Hebr. 12: 8.) Jumala kouluuttaa ja opettaa meitä nykyisessä elämässämme, senjälkeen kun olemme vihkiytyneet hänen palvelukseensa ja senkautta ei hän ainoastaan koettele meidän uskollisuuttamme häntä kohtaan liittolupauksemme mukaisesti, vaan valmistaa meitä myöskin siihen että me tunnemme myötätuntoa toisten koettelemuksia ja vaikeuksia kohtaan, toisten, joiden ohjaajiksi ja tuomareiksi hän tahtonsa mukaan meidät pian on tekevä. —- 1 Kor. 6: 2, 3.

Meidän ei ole ainoastaan kuoltava tahdollemme, vaan meidän on kuoltava todellisestikin ennenkuin me täydellisesti ja todellisesti voimme astua "uuden", "jumalallisen luonnon" ehtoihin. Ja tämänkin osottaa kivi-"todistaja"; sillä "Esihuoneen" takaosassa on hyvin matala käytävä, jonka kautta päästään "Kuninkaan huoneeseen". Siten tulemme "Kuninkaan huoneeseen", korkeimpaan ja suuremmoisimpaan pyramiidin huoneeseen, joka on jumalallisen luonnon täydellisyyden vertauskuva, jonka "pieni lauma" saavuttaa, ne harvat voittajat, jotka valitaan "monesta kutsutusta" (jota kutsumista "Suuri galleria" vertauskuvaa), ne harvat voittajat, jotka kulkevat itseuhrautumisen ja koetuksen kautta (joita "Esihuone" ja siihen sekä siitä poisjohtavat matalat käytävät vertauskuvaavat). Kutsu "jumalalliseen luontoon" tuli ensin Herrallemme Jeesukselle, jonka lähettämisellä maan päälle oli kahdenlainen tarkotus: 1) vapahtaa syntiset maksamalla lunastushinta Aadamin puolesta ja hänessä kaikkien puolesta, ja 2) että hän tottelevaisuuden kautta, kuolemaan asti osottautui jumalallisen luonnon ja ihanuuden arvoiseksi. Sentähden osotetaan "Suuren gallerian" alkavan meidän Herramme syntymisestä. Se ei sentähden vertauskuvaa evankelikautta, sillä se ei alkanut ennenkuin Jeesus oli tehnyt lopun lakikaudesta, uhrinsa kautta ristillä, 33 vuotta syntymänsä jälkeen; vaan se vertauskuvaa sitävastoin korkeata eli taivaallista kutsua (uhrin kautta) jumalalliseen luontoon — "Kuninkaan huoneeseen". Meidän Herramme oli kutsuttu siihen syntymästänsä saakka: ja Helluntain jälkeen ovat kaikki vanhurskautetut uskovaiset kutsutut tähän samaan korkeaan etuun, kuinka harvat sitten ottavatkaan vastaan uhrautumiskutsun ja kuinka harvat sitte tekevätkään kutsumisensa ja valitsemisensa lujaksi sydämestänsä tottelemalla ehtoja — seuraamalla Mestarin jäljissä. Ja se aika, jonka kuluessa "korkea kutsu" jumalalliseen luontoon on voimassa ja koska se loppuu, on ilmaistu "Suuren gallerian pituuden ja päättymisen kautta, kuten jo on osotettu. Kuninkaan huone", johon pääsee ainoastaan "Suuren gallerian" ja "Esihuoneen" kautta, on kaikin puolin korkein ja parhain huone Suuressa pyramiidissa ja vertauskuvaa se sattuvasti jumalallista luontoa. Herra Henry F. Gordon sanoo kuvauksessaan siitä: —

"Se on hyvin komea huone, 34 jalkaa (n. 10,4 m) pitkä, 17 jalkaa (n. 5,2 m.) leveä ja 19 jalkaa (n. 5,8 m) korkea, tehty kauttaaltaan punaisesta, kiillotetusta graniitista; seinät, lattia ja katto ovat nelikulmaisista, suorakulmaisista lohkareista, jotka ovat liitetyt yhteen sellaisella erinomaisella taidolla, ettei kukaan itsevaltainen uuden ajan keisari voisi toivoa itselleen mitään lujempaa, ylevämpää ja aistikkaampaa. Ainoa esine mikä tässä huoneessa on, on tyhjä kanneton (graniitti-) arkku (eli kivilaatikko); ja on huomattavaa, että tämä arkku suuruudeltaan on juuri yhtä suuri kuin liitonarkki moosekselaisessa tabernaakkelissa."

Suuressa pyramiidissa käytetään graniittia vertauskuvaamaan jumalallisia asioita eli jumalallista luontoa, aivan samoin kuin kulta vertauskuvasi sitä Israelin esikuvallisessa tabernakkelissa ja temppelissä; matalat käytävät, jotka johtavat "Esihuoneeseen" ja "Kuninkaan huoneeseen" vastaavat pyhän ja kaikkein pyhimmän esirippuja; ja graniittiarkku, ainoa esine "Kuninkaan huoneessa" vastaa liiton arkkia, joka oli ainoa esine tabernakkelin ja temppelin kaikkein pyhimmässä. Mikä toisessa oli kultaa, on toisessa graniittia ja merkitsevät ne vertauskuvallisesti samaa.

Ja tässä ei ole kaikki: me huomaamme, että samoilla suurilla totuuksilla, jotka ovat vertauskuvallisesti esitetyt tabernakkelin ja temppelin kahdessa huoneessa, pyhässä ja kaikkein pyhimmässä ja niitä erottavissa esiripuissa, on opetuksiinsa nähden täydellinen vastaavaisuus suuren pyramiidin kahdessa huoneessa, "Esihuoneessa" ja "Kuninkaan huoneessa" ja niitä erottavissa matalissa käytävissä. "Esihuone" esikuvaa tabernakkelin pyhän tavoin, sitä olotilan suhdetta Jumalaan, jossa uskovainen lasketaan uudeksi luomukseksi ja Kristuksen kanssaperilliseksi jumalallisesta luonnosta ja ihanuudesta, johon uskovainen astuu, kun hän vastaanotettuaan lunastuksen kautta synteinanteeksiannon ja sovituksen Jumalan kanssa, esittää vanhurskautettuna olentona itsensä eläväksi uhriksi Jumalan palvelukseen. Kuten ensimäinen esirippu tabernakkelissa esikuvasi meidän oman tahtomme vihkimistä, hylkäämistä eli kuolemaa ja täydellistä alistumista Jumalan tahdolle, samaten vertauskuvaa "Esihuoneen" matala käytävä myöskin samaa suurta tapahtumaa, jolla kaikkien niiden uusi elämä alkaa, jotka koskaan tulevat kuninkaallisen papiston jäseniksi.

Sittenkun tämä koe, joka esittää meidän kaikkemme asettamista alttarille, on läpikäyty, ei uskovaista enää lasketa inhimilliseksi olennoksi, vaan "uudeksi luomukseksi", "osalliseksi jumalallisesta luonnosta". Oikeastaan ei hän kumminkaan todellisuudessa tule osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin hän uskollisesti on oppinut tottelemaan Jumalan tahtoa nykyisen elämän todellisissa koettelemuksissa ja päivittäisissä uhraamisissa ja kurituksissa (joita "esihuone" omituisesti laitettujen seiniensä kautta ja tabernakkelin pyhä taas näkyleipäin pöydän, kultaisen kynttiläjalan ja uhrialttarin kautta esikuvaa); ei ennenkuin hän on todellakin kuollut (jota tabernakkelin toinen esirippu ja pyramiidin "Kuninkaan huoneeseen" johtava toinen matala käytävä esikuvaavat); eikä ennenkuin hän, tultuaan osalliseksi ensimäisestä ylösnousemisesta, on päässyt Kristuksen kanssa luvatun jumalallisen luonnon ja ihanuuden täydellisyyteen — hänen ikuiseen osaansa, jota "Kuninkaan huone" vertauskuvaa. Niin ollen osottaa Suuri pyramiidi ei ainoastaan ihmisen alaspäin synnissä vievän tien, vaan myöskin ne erinäiset jumalallisen suunnitelman asteet, joiden kautta on ryhdytty valmistuksiin ihmisen täydellistä ennalleenasettamista varten syntiinlankeemuksesta, sen tien kautta elämään, jonka Herramme Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on avannut.

Huomattakoon, että graniittilattia ei ulotu aivan "Esihuoneen" etuosaan saakka, jota vastoin katto on graniitista kautta koko huoneen. Tämä näyttää antavan opetuksen, joka on täydellisessä sopusoinnussa sen jumalallisen suunnitelman kanssa, minkä jo olemme nähneet, sellaisena kuin se suhtautuu kutsuttuihin, jotka koettavat tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Ensimäinen matala käytävä vertauskuvaa uskovaisen inhimillisen tahdon vihkimistä, joka todellisuudessa antaa hänelle pääsyn "pyhään" eli pyhään tilaan, jossa hän on toivon kautta ihanuuden ja kuolemattomuuden tuleva perillinen, jota "Esihuoneessa" esittää se, että graniittikatto nyt peittää hänet; kumminkaan ei voi katsoa, että hänellä olisi täysi sisäänpääsy uuteen luontoon ennenkuin hän on tullut "elvytetyksi" toimeen ja uuteen elämään; ja tätä koetta esikuvaa "Graniittipaasi", joka omituisen asemansa kautta, ollen riippuvana ikäänkuin olisi valmis putoamaan ja sen kautta keskeyttämään eteenpäin menon, näyttää sanovan: "Pyhiinvaeltaja, vaikka oletkin tullut näin pitkälle ja olet vihkiytynyt Jumalalle, niin, jos et tule totuuden hengen kautta elvytetyksi tositoimintaan hänen palveluksessaan, tulet sinä yhä edelleen olemaan ilman todellista asemaa jumalallisessa tasossa, johon sinut on kutsuttu". Ne kolme askelta, joiden kautta evankelikautena kutsutut pääsevät Herransa iloon, ovat niinmuodoin ilmotetut suuressa pyramiidissa kuten Raamatussakin. Ne ovat:

1) Vihkiytyminen eli sikiytyminen hengestä totuuden sanan kautta, jota vertauskuvaa "Esihuoneeseen" johtava matala käytävä.

2) Elpyminen tositoimintaan ja uhraamiseen hengen pyhityksen ja totuuden uskomisen kautta; tätä vertauskuvaa "Graniittipaaden" alla oleva matala käytävä.

3) Syntyminen hengestä meidän Herramme täydelliseen kaltaisuuteen, osallisuuden kautta ensimäiseen ylösnousemiseen; tätä vertauskuvaa "Kuninkaan huoneeseen" johtava matala käytävä.

LUONNOLLINEN JA HENKINEN LUONTO ILMAISTUT.

Kun tarkastetaan kuvaa, niin huomattakoon, että viiva, joka ajatellaan vedetyksi Suuren pyramiidin kohtisuoran akselin kautta, jättäisi "Kuningattaren huoneen" ja sen "Vaakasuoran käytävän", "Sisäänkäyntikäytävän", "Ensimäisen nousevan käytävän" ja "Suuren gallerian", tämän viivan eli akselin pohjoispuolelle ja ainoastaan "Esihuoneen" ja "Kuninkaan huoneen", sen eteläpuolelle. Tämän järjestelyn kautta ilmaisee Suuren pyramiidin suunnittelija (Jehova) meille luontojen erotuksen, kuten on huomautettu I osan 10 luvussa.

"Kuningattaren huone", joka esittää ihmiskunnan täydellisyyttä sen jälkeen kun tuhatvuotiskautena kaikki tottelevaiset ja arvolliset ovat ennalleenasetetut Luojan jäljennöksiksi siveellisessä suhteessa, opettaa, senkautta että sen takasivu eli -seinä on samalla viivalla kuin pyramiidin akseli, että, näin ennalleenasetettuna Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, ihmissuku, vaikka yhä edelleenkin inhimillinen, tulee olemaan lähellä jumalallista luontoa, niin lähellä kuin luonto voi olla toista luontoa, josta se on jäljennös. Ja kaikki ylösnousevat käytävät, jotka vievät akselia kohden, osottavat, että Jumalan kansan toivomuksena ja pyrkimyksenä on päästä inhimilliseen täydellisyyteen, kun taas ne, jotka ovat kutsutut evankelikauden seurakunnasta, tulevat pääsemään inhimillistä täydellisyyttä korkeammalle. He tulevat Kristuksen kanssaperillisinä menemään jumalallisen luonnon täydellisyyteen.

Se seikka, ettei "Maanalainen huone" eli "Kuilu", joka esittää vaikeutta ja kuolemaa, ole ihan kokonaan samalla puolen kohtisuoraa akselia kuin "Kuningattaren huone" ja sen käytävä, ei sodi tätä selitystä vastaan; sillä kun asiaa ankarasti arvostellaan, ei se ole mikään osa Pyramiidista. Se on Pyramiidin alla, kaukana sen asemaviivan alapuolella. Mutta se antaa meille kenties toisen opetuksen. Kohtisuora viiva sen takaseinästä sattuisi täsmälleen yhteen "Esihuoneen" takaseinän kanssa; ja sen opetuksen, minkä tästä voi saada, pitäisi olla sopusoinnussa Raamatun tarkotuksen kanssa, nim. että on mahdollista, että muutamat, jotka ovat astuneet "pyhään" eli pyhitettyyn tilaan (jotka ovat siinneet totuuden sanan kautta, ja jotka vielä ovat tulleet tuon saman elvyttämiksi), voivat tehdä synnin, joka johtaa kuolemaan — toiseen kuolemaan.

Siis näyttää siltä, kuin "Kuilun" asema suhteessaan akseliin, jos sillä on mitään merkitystä pyramiidin yläpuolella olevien rakennejärjestelmien kanssa, ilmottaisi, että toinen kuolema — loputon, toivoton tyhjäksitekeminen — on rangaistuksena, ei ainoastaan niille ihmisille, jotka tahallisesti tekevät syntiä, ja jotka tuhatvuotiskauden siunattujen tilaisuuksien aikana kieltäytyvät edistymästä inhimilliseen täydellisyyteen, vaan myöskin niille evankelikauden pyhille, jotka tahallisesti hylkäävät Kristuksen tarjotun ja sitä ennen vastaanotetun heille luetun vanhurskauden puvun.

Toinen kohta, joka ansaitsee huomauttamista suuren pyramiidi-rakennuksen asemaviivan yläpuolella kohtisuoran akselin yhteydessä, on tämä: meidän Herramme ensimäinen tuleminen ja hänen kuolemansa, joita "kaivon" suu merkitsee, ovat silläpuolella pyramiidin akselia, joka esikuvaa inhimillistä luontoa; ja on myöskin huomattava suun asema samalla korkeudella kuin "Kuningattaren huoneeseen" johtava käytävä, joka vertauskuvaa inhimillistä täydellisyyttä. Suuri pyramiidi näyttää siis sanovan: "Hän tuli lihaksi" — " ihminen Kristus Jeesus antoi itsensä lunnaiksi kaikkein edestä"; kumminkaan ei hän tiennyt mistään synnistä, vaan hän oli pyhä, viaton, syntisistä erotettu eikä hänellä ollut mitään osaa Aadamin suvun alaspäin menevässä syntisessä vaelluksessa (jota vertauskuvaa käytävä "Kuiluun"). Sitäpaitsi ovat "Luolan" asema ja se asianhaara, että se oli luonnollinen eikä hakattu, kuvaavia. Se asianhaara, että se oli luonnollinen, opettaa, että Herran itsensä uhraaminen ei ollut satunnaista, vaan edeltäpäin määrätty ja edeltäpäin järjestetty asia Jehovan suunnitelmassa, päätetty ennenkuin sen suunnitelman toimeenpano, jota pyramiidi vertauskuvaa, oli aljettu. Se asianhaara, että se sijaitsee pyramiidin asemaviivan yläpuolella eikä alapuolella, näyttää antavan opetuksen, joka on sopusoinnussa Raamatun kanssa — että vaikka Herramme kuoli syntisten lunastushintana, ei hän vaipunut syntiin ja alennukseen, vaan oli hän vieläpä kuollessaankin jumalallisen suunnitelman määrättyjen rajojen sisäpuolella niinkuin se vertauskuvataan suuressa pyramiidirakennuksessa sen kautta, että "Luola" on asemaviivan yläpuolella.

Nyt nousee suurta mielenkiintoa herättävä kysymys: vahvistaako pyramiidi, korkean kutsun loppumista koskeva todistus Raamatun samaa asiaa koskevan todistuksen? Osottaako se, että "suuren gallerian" loppu lankeaa täydelleen yhteen sen ajan kanssa, jolloin Raamattu vakuuttaa meille Jumalan kutsun tähän suosioon päättyneen! Tahi vastustaako se sitä, minkä me olemme oppineet Raamatusta, ja osottaako se meille joko pitemmän tai lyhyemmän ajan kutsulle jumalalliseen luontoon?

Tämä tulee olemaan "tulikoe" ei kumminkaan Jumalan sanan, joka on yläpuolella kaiken, ja sen ihmeellisten todistusten koettelemiseksi, vaan tämän kivi-"todistajan" koettelemiseksi. Antaako se lisätodistuksen jumalallista alkuperää olevasta rakennustaidostaan vahvistamalla Raamatun todistuksen? tai poikkeaako se siitä enemmän tai vähemmän? Jos se tarkkaan ja yksityiskohdissaan vahvistaisi Raamatun ilmotukset, olisi sillä todellakin syytä siihen nimeen, minkä sille on antanut tri Seiss — "kivi-ihme".

Niin, mekään emme voi sanoa siitä vähempää, sillä sen todistus on täydelleen ja joka yksityiskohdassaan sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kanssa kokonaisuudessaan, semmoisena kuin me olemme oppineet tuntemaan tämän suunnitelman Raamatusta. Nämä ihmeelliset vastaavaisuudet eivät anna sijaa epäillä sitä, että sama jumalallinen olento, joka henkeytti profetat ja apostolit, henkeytti myöskin tämän "todistajan". Tutkikaamme muutamia näistä yhtäpitäväisyyksistä kutakin erikseen.

Johtakaamme mieleemme Raamatun osottaneen, että pakanain hallituksen loppu maailmassa ja hädän aika, jonka kautta se kukistuu, tulevat tapahtumaan v. 1914 j.K. loppuessa ja jolloinkin ennen tätä aikaa ovat Kristuksen seurakunnan jäsenet tulleet "muutetuiksi" ja kirkastetuiksi. Muistakaamme myöskin, että Raamattu osotti meille eri tavalla — riemuvuosikausien, Danielin 1335 päivän, rinnakkaisten armotalousten y.m. kautta — että elonkorjuu-aika eli tämän aikakauden loppu, alkoi lokakuussa 1874, ja että silloin oli aika, jolloin suuri Elonkorjaaja tuli läsnäolevaksi, että seitsemän vuotta myöhemmin — lokakuussa 1881 — korkea kutsu lakkasi, vaikka muutamat pääsevät jälkeenpäinkin osallisiksi samoista suosioneduista, ilman että yleinen kutsuminen tapahtuu, täyttääkseen niiden kutsuttujen paikat, jotka koetukseen pantuina huomataan arvottomiksi. Katsokaamme sitte sitä tapaa, jolla tämä kivi-"todistaja" vahvistaa samat aikamäärät ja valaisee samoja opetuksia. Siis:

"Suuren gallerian" lattialinja pohjoisseinästä eteläseinään asti on mitattu viime vuosina kaksi kertaa hyvin tarkasti, ja on saatu tulokseksi kolme eri mitta-suhdetta. Ensimäinen mittaus (a) on otettu pohjoispään seinästä "Portaaseen" asti ja sitten on jätetty sen korotus tai etupuoli mittaamatta ja mitattu taas sen yläpuoli ja siten on saatu "Suuren gallerian" lattian pituus; toinen mittaus (b) osottaa pituuden "Portaan" läpi, joka on mitattu ikäänkuin ei porrasta olisikaan; kolmas mittaus (c) ilmaisee koko lattian pituuden, jolloin on myös mitattu "portaan" ylösnouseva etupuoli sekä sen päällispuoli. Prof. Smyth'in mukaan on ensimäinen mittaus (a) 1874 pyramiidi-tuumaa, toinen (b) 1881 pyramiidi-tuumaa ja kolmas (c) 1910 pyramiidi-tuumaa; kun taas hra Flinders Petrie'n mukaan nämä mitat ovat 0,8 tuumaa pitemmät. Kohtuullisen arviolaskun mukaan, mikä myös epäilemättä tulee hyvin likelle oikeata, voitanee sentähden laskea nämä numerot (a) 1875, (b) 1882 ja (c) 1911 pyramiidi-tuumaksi.

Nyt kysymme me, jos jokainen näiden käytävien lattialinjoista esikuvaa yhtä vuotta, kuten arvellaan, ja jonka pyramiidintutkijat myöntävät, minkä aikamäärän "Suuren gallerian" mitat ilmaisevat korkean kutsun tulla jumalallisesta luonnosta osallisiksi, lopuksi, jota kutsua "Suuri galleria" esikuvaa? Me vastaamme, että sovittaissamme näitä tuuma-vuosia nykyiseen ajanlaskuumme, täytyy meidän muistaa, että meidän ajanlaskumme j.K. on vuoden ja kolme kuukautta perässä todellisesta ajanlaskusta, kuten osotetaan II osassa siv. 58—67. Ja vaikkei tämä saa aikaan mitään erotusta laskiessamme jotakin ajanjaksoa määrätystä vuodesta e.K. tai määrätystä vuodesta j.K. pitää se kumminkin ottaa huomioon tässä tapauksessa. Missä meidän Herramme Jeesuksen syntymä on lähtöpisteenä, siinä täytyy meidän, saadaksemme oikea tulos, ottaa huomioon meidän päiviemme erehdys mitä tulee Jeesuksen syntymään nähden. Yksinkertaisuuden vuoksi otaksukaamme meidän virheellinen ajanlaskumme oikeaksi ja vähentäkäämme sensijaan pyramiidista saatuja numeroita vastaavassa määrin ottamalla niistä pois yksi ja yksi neljäsosa tuumaa, niin että ne tulevat vastaamaan meidän ajanlaskuamme. Niin vähennettyinä osottavat ne: (a) 1875 - 1 1/44 = 1873 3/4; (b) 1882 - 1 1/44 = 1880 3/4 ja (c) 1911 -1 1/4 = 1909 3/4 ja antavat meille aikamäärät: (a) lokakuu 1874, (b) lokakuu 1881 ja (c) lokakuu 1910 j.K.

Tämä kolminkertainen päättyminen on sopusoinnussa sen kanssa mitä olemme huomanneet Raamatun opettavan; nim. että saavuttiin "elonkorjuuseen", aikakauden loppuun, lokakuussa 1874, ja että korkea kutsu lakkasi lokakuussa 1881, jonka jälkeen seuraa aika, jonka aikana, vaikka yleinen kutsu onkin lakannut, samat edut ulotutetaan muutamille arvokkaille, jotta he täyttäisivät niiden paikat, jotka jo ovat kutsuttujen joukossa, mutta jotka koetuksessa huomataan arvottomiksi saamaan ne kruunut, mitkä heille jaettiin, kun he vastaanottivat kutsun. Kuinka kauvan tämä vihkiytyneiden seulominen tulee kestämään, jonka aikana annetaan muutamille niiden kruunut, jotka tuomitaan arvottomiksi, ja jonka aikana heidän nimensä kirjoitetaan niiden sijaan, joiden nimet pyyhitään pois (Ilm. 3: 5, 11), sitä ei Raamattu ilmaise, niin paljon kuin me olemme huomanneet; mutta vuosiluku 1910 näyttää hyvin sopivan yhteen niiden aikamääräysten kanssa, jotka Raamattu antaa. Se on ainoastaan neljä vuotta ennen vaivanajan täydellistä loppua, joka päättää pakanain ajat; ja kun me muistamme Herran sanat — että ne, jotka voittavat, katsotaan arvollisiksi pelastumaan vaikeimmasta hädän ajasta, joka kohtaa maailmaa, niin voimme ymmärtää, että se tarkottaa sitä laittomuuden hätää, joka seuraa lokakuuta 1914; mutta erityinen hädänaika seurakuntaan nähden on odotettavissa noin 1910 j.K.

Eikö tämä ole ihmeellinen sopusointuisuus kivi-"todistajan" ja Raamatun välillä? Vuosiluvut lokakuu 1874 ja lokakuu 1881 ovat täsmällisiä, kun taas vuosiluku 1910, vaikkei sitä olekaan ilmotettu Raamatussa, näyttää hyvillä perusteilla osottavan jonkun tärkeän tapahtuman seurakunnan kokemuksessa ja lopullisessa koetuksessa ja 1914 j.K. osottaa ilmeisesti sen loppua, jonka jälkeen maailman suurimman hädän aika on tullut, josta muutamat "suuren lauman" jäsenet tulevat osallisiksi. Ja muistakaamme tässä yhteydessä, että tämän aikamäärän — vuoden 1914 j.K. — täytyy osottaa ei ainoastaan koko Kristusruumiin valitsemisen, koettelemisen ja kirkastamisen loppuunsaattamista, vaan sen täytyy myöskin osottaa lopputuloksen tuohon suurempaan vihkiytyneiden uskovaisten laumaan nähden, jotka pelon ja arkamielisyyden tähden laiminlyövät antamasta Jumalalle otollisen uhrin ja jotka sentähden tulivat enemmän tai vähemmän maailman aatteitten ja tapojen tahraamiksi. Muutamien heistä täytyy ennen loppua tulla suuresta ahdistuksesta (Ilm. 7: 14). Moni sellaisista sidotaan parast'aikaa lujasti yhteen noiden eri rikkaruohokimppujen kanssa polttamista varten; ja he eivät tule pelastumaan ennenkuin hädänajan hehku elonkorjuun loppupuolella polttaa ne siteet, joilla Baabeli on pitänyt heidät orjuuteen sidottuina, he "pelastuvat ikäänkuin tulen läpi." Heidän täytyy nähdä suuren Baabelin täydellinen kukistuminen ja saada määrätty osa sen vitsauksista. (Ilm. 18: 4.) Neljä vuotta 1910:stä 1914 loppuun, jotka täten ovat osotetut Suuressa pyramiidissa, tulevat epäilemättä muodostamaan "tuli-kuuman" koetusajan seurakuntaan nähden (1 Kor. 3: 15), joka tapahtuu ennen maailman anarkiaa, joka ei voi kestää kauvan. — "Ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi" (Matt. 24: 22).

Mutta tässä ei ole kaikki mitä tulee Suuren pyramiidin ihmeellisiin vertauskuviin. Sen ihmeteltävä sopusointuisuus jumalallisen suunnitelman kanssa osotetaan vieläkin eräällä merkillisellä tavalla. Meidän tulisi odottaa, että niiden kahden suuren tapahtuman aikamäärä, jotka ovat tämän aikakauden lopun yhteydessä, nim. (1) Herramme toinen tuleminen ja (2) elonkorjuun alku, olisi jollakin tavalla huomautettu "Suuren gallerian" yläpäässä, kuten hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa ovat ilmaistut "Kaivon" kautta sen alipäässä. Ja tässä emme erehdykään. Itäseinän ylä- eli eteläpäässä, katossa, korkealla "Portaan" yläpuolella on aukko, joka on yhteydessä "Kuninkaan huoneen" yläpuolella olevan valmistamattoman tyhjän huoneen kanssa. Pyramiidin vertauskuvallisella kielellä sanoo tämä aukko: "Tässä puuttui asioihin taivaallinen olento. — Olento, joka ei tarvinnut lattiata käydäkseen, vaan joka voi tulla ja mennä tuulen tavoin." Ja prof. Smyth'in huolelliset mittaukset "Suren gallerian" eteläseinästä ilmottavat meille, että se ei ole täysin kohtisuora, vaan kallistuu eteenpäin ylimmässä osassaan seitsemän tuumaa. Täten sanoo Pyramiidi meille "seitsemän vuotta ennen korkean kutsun loppua (ennen lokak. 1881) tulee tuo Suuri ilmestymään". Ja se ilmaisee yhä edelleen, että siitä ajasta — lokak. 1874 — tulee kutsu asteettain, kuten eteläseinän kallistuminen osottaa, loppumaan ja päättymään kokonaan lokakuussa 1881. Huomattakoon, että tämä on täydellisessä sopusoinnussa Raamatun todistuksen kanssa, sellaisena kuin se on ääripiirteittäin esitetty RAAMATUN TUTKISTELUJEN tässä ja edellisissä osissa.

Ja muistettakoon myöskin, että meillä, jotka ymmärsimme Raamatun esityksen näistä ajoista ja aikakausista, ei ollut mitään tekemistä näiden Suuren pyramiidin mittain ottamisen kanssa; ja että ne, jotka ottivat mitat, eivät tietäneet mitään meidän ennustuksen sovituksestamme, silloin kun nämä mitat otettiin, eivätkä tiedä vieläkään niin paljon kuin me tiedämme. Kysymme sentähden: Voiko sellainen tarkkuus asioista, jotka yhdeltäpuolen koskevat kuudentuhannen vuoden historiaa ja toiselta puolen tuhansia tuumia pyramiidi-mitan jälkeen, olla ainoastaan satunnainen yhteensattuma? Ei, mutta todellisuus on ihmeellisempi ja kummallisempi kuin tarina. "Herralta se on tullut ja on ihmeellistä meidän silmissämme."

Edelleen, kun se erityinen suosio, joka sisältyi evankelikauden kutsuun, lakkasi (lokak. 1881) näyttää siltä kuin siunaukset maailmalle olisivat silloin määrätyt alkaviksi. "Kaivon", joka suunsa kautta ilmaisee lunastuksen, joka takaa tulevan siunauksen, pitäisi, kuten näyttääkin, alipäässään (missä se on yhteydessä alaslaskevan käytävän kanssa) ilmaista aikamäärä, jolloin lunastuksesta johtuvat siunaukset alkavat kohdata maailmaa. Se näyttää sanovan: Tässä alkavat lunastuksesta johtuvat edut siunata maan kaikkia sukukuntia, kun juutalaisen ja evankelikauden valitsemiset ovat loppuun saatetut.

Jos me nyt otaksumme tuon selvästi ilmotetun evankelikauden erityisen kutsun ja suosion lopun, 1881, siksi vuodeksi, jolloin aika ennalleenasettamissiunausten alkamiselle oli läsnä, ja jos me katsomme "Kaivon" alinta päätekohtaa ilmaisevana vuotta 1881, huomaamme me jotakin mieltäkiinnittävää mittaamalla takaperin pitkin "Sisäänkäyntikäytävää" pyramiidin alkuperäiseen "Sisäänkäyntiin" asti. Tämän välimatkan huomaamme me olevan 3826 pyramiidi-tuumaa, jotka niinmuodoin vastaavat 3826 vuotta. Ja jos meidän arvelullamme on hyvä perustus, niin täytyi 3826 vuotta ennen vuotta 1881 tapahtua jokin merkkitapaus. Ja kun me katsomme Jumalan sanan historiallisia muistiinpanoja, nähdäksemme, jos siihen aikaan tapahtui jotakin merkillistä, saamme me huomattavan vahvistuksen otaksumisellemme; sillä juuri 3826 vuotta ennen vuotta 1881 j.K. mikä antaa meille vuoden 1945 e.K. tuli Iisak, lupauksen esikuvauksellinen siemen, isänsä Aabrahamin rikkauksien perilliseksi, ja oli niin ollen siinä asemassa, että hän voi siunata kaikkia veljiänsä — Ismaelia, Hagarin poikaa (lihallisen Israelin esikuvaa) ja Keturan, Abrahamin toisen vaimon monta poikaa ja tytärtä (jotka esikuvaavat maailmaa ylimalkaan).

Niin ollen ilmottaa "Sisäänkäyntikäytävä" ulkolaidastaan alas siihen kohtaan asti, missä se on yhteydessä "Kaivon" kanssa, vuosituumissa ajan siitä päivästä, jolloin esikuvallinen Iisak (jossa esikuvallisella tavalla maailman siunaamisen lupauksella oli keskipisteensä) tuli kaiken perilliseksi, 1945 e.K. vuoteen 1881 j.K. jolloin oli todellisuudessa tullut aika siunauksen tulemiselle maailmaan vastakuvallisen Iisakin — Kristuksen, kaiken perillisen kautta. — Gal. 3: 16, 29.

Me laskemme ajan Iisakin perinnönsaamiselle ja sitä seuraavalle etuoikeudelle siunata veljiään, vuoteen 1881 j.K. seuraavasti: Iisak sai perintönsä isänsä Aabrahamin kuollessa, mikä tapahtui 100 vuotta senjälkeen kuin aabrahamilainen liitto oli tehty (sillä Aabraham oli 75 vuotias kun liitto tehtiin ja kuoli 175 vuoden vanhana). Sitten oli liitosta Jaakobin, Iisakin pojan, kuolemaan 232 vuotta [katso II osa siv. 270, 271]; ja siitä ajasta, kun Iisak sai perinnön haltuunsa — 100 vuotta senjälkeen kuin liitto oli tehty — on Jaakobin kuolemaan 132 vuotta (232 v. - 100 v.) Tähän laskemme yhteen 1813 vuotta Jaakobin kuolemasta meidän ajanlaskuumme j.K. ja silloin saamme vuosiluvun 1945 e.K., vuosiluvun, jolloin esikuvallinen Iisak sai haltuunsa kaikki minkä Aabraham omisti (1 Moos. 25: 5.) Ja kun nämä 1945 vuotta e.K. lasketaan yhteen 1881 vuoteen j.K. saadaan 3826 vuotta, jotka pyramiidituumissa ilmaistaan sen ajan pituudeksi, jonka täytyi kulua Iisakin veljein esikuvallisen siunaamisen välillä esikuvallisen siemenen Iisakin kautta ja koko maailman siunaamisen välillä vastakuvallisen Iisakin, Kristuksen kautta.

Jos jonkun mieleen nousee kysymys: Millä tavalla ennalleenasettamis-siunausten alkaminen ilmaistiin lokakuussa 1881? niin me vastaamme: Ei tapahtunut mitään, minkä maailma voisi erottaa. Me vaellamme yhä uskossa emmekä näkemisessä. Kaikki ne valmistavat askeleet, jotka on otettu suurta ennalleenasettamistyötä varten sitten vuoden 1881 ovat laskettavat ainoastaan pisaroiksi siitä suuresta siunauksen kuurosta, joka pian on virkistävä koko maata. Se mikä tapahtui 1881, kuten sekin mikä tapahtui 1874 voidaan erottaa ainoastaan uskon silmällä Jumalan sanan valossa. Se oli korkean kutsun loppumisen vuosiluku ja siis myöskin ihmissuvulle ylimalkaan ennalleenasettamiskutsumuksen alku — riemutorvi alkoi soida. Tähän aikaan oli tekijä eikä kukaan muu, niin paljon kun hän tietää, huomannut erotuksen jumalalliseen luontoon kutsumisen, joka on avoinna evankelikautena, ja sen kutsun välillä, joka kutsuu inhimillisen täydellisyyden ja kaiken sen, mikä kadotettiin Aadamissa, ennalleenasettamiseen, jolle kutsulle aika on tullut evankelikauden korkean kutsun päätyttyä.

[Vaikkemme ole ajatelleet yhteensattumista ennenkuin nyt kirjoittaissamme tätä lukua, on hyvin merkillistä että vuoden 1881 kuutena viimeisenä kuukautena julkaistiin ja levitettiin kirjaa "Food for Thinking Christians" (Ruokaa ajatteleville kristityille), jossa oli 166 sivua, 1,400,000 kpl kaikkialla Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa.

Kolme asianhaaraa tämän kirjan ja sen laajan ja äkkinäisen levenemisen yhteydessä lisäävät yhdessä sen merkitystä ainakin omituisuuteen nähden (1). Kenties ei mikään kirja koskaan ole saavuttanut niin suurta levenemistä niin lyhyenä aikana tai saman menetelmän kautta. Sitä jakoivat lyhyenä aikana Piiri-sananviejä-toimiston (District Messanger Service) juoksupojat kaikissa Yhdysvaltain ja Ison Britannian suurimmissa kaupungeissa kirkonovilla kolmena toisiaan seuraavana sunnuntaina ja pienemmissä kaupungeissa postin kautta. (2) Rahat tästä johtuneiden kulujen korvaamiseksi 42,000 dollaria (yli 215,000 Smk) lahjoitettiin vapaehtoisesti, pyytämättä tarkotusta varten. (3) Se eli ensimmäinen, niin paljon kun me tiedämme, koskaan julkaistu kirja, joka osotti erotuksen evankeli-seurakunnan korkean kutsun ja maailman ylimalkaisen ennalleen asettamiskutsun välillä ja se osotti myös korkean kutsun loppuvan 1881.]

Toinen huomattava kohta on se tie, jolla maailma kutsutaan saamaan ja vastaanottamaan ijankaikkinen elämä tuhatvuotiskautena.

Kuten ylin huone, joka on tunnettu "Kuninkaan huoneen" nimellä, esittää jumalallista luontoa ja "Suuri galleria" esittää kutsua siihen, samaten esittää sen alla oleva huone ("Kuningattaren huone") täydellistä inhimillistä luontoa; ja siihen johtava käytävä esittää sitä elämän tietä, jolla maailman täytyy kulkea saavuttaakseen inhimillisen täydellisyyden tuhatvuotiskautena. Molemmat nämä tiet ja siis myöskin lopputulokset avattiin ja tehtiin mahdollisiksi lunastusuhrin kautta, jonka Välimies antoi kaikkien puolesta: mikä kaikki voimakkaalla tavalla ilmaistaan pyramiidissa sen kautta "mikä näyttää siltä kuin olisi tapahtunut räjähdys", joka avasi "Kaivon" suun ja jätti vapaan pääsön näihin kahteen käytävään (jotka ovat aijotut vertauskuvaamaan nyt seurakunnan kutsua, joka johtaa jumalalliseen luontoon, ja tuhatvuotiskautena maailman kutsua, joka johtaa inhimillisen täydellisyyden ennalleenasettamiseen).

Niinmuodoin selittää suuri pyramiidi sopusoinnussa Raamatun kanssa, että "Kristus toi VALOON elämän (ennalleenasettamisen inhimilliseen täydellisyyteen, jota esikuvaa niin kutsuttu 'Kuningattaren huone') ja kuolemattomuuden (jumalallisen luonnon, jota esikuvaa niin kutsuttu 'Kuninkaan huone') evankeliuminsa kautta" — hyvän sanoman kautta lunastuksesta. — 2 Tim. 1: 10.

Ainoa tie "Kuningattaren huoneeseen" tai "Suureen galleriaan" oli "Kaivon" kautta, sen kautta että "Ensimäinen nouseva käytävä" alunperin oli mahdoton kulkea graniitti-"Tulpan" takia. Siten vahvistaa kivi-"todistaja" sen, että lakikutsun eli laki liiton kautta ei kukaan langenneen suvun jäsenistä voinut saavuttaa elämää (inhimillistä elämää) tai kuolemattomuutta (jumalallista luontoa). Vaikka "Ensimäinen nouseva käytävä" oli tie, ei sitä kumminkaan kukaan voinut kulkea. Samaten oli lakiliittokin tie elämään; mutta lihan heikkouden tähden ei kukaan voinut kulkea sitä, niin että olisi saavuttanut sen elämän, joka tarjottiin (Room. 3: 20). Kivi-"todistaja" ilmaisee niin ollen erityisesti ristin, uhrin ja lunastuksen, aivan samoinkuin se Raamatussakin on esitetty huomattavammalla tavalla kuin mikään muu suunnitelman osa. "Ei kukaan pääse isän tykö muutoin kuin minun kauttani" sanoi Jeesus. "Ilmotinhan teille ennen kaikkea sen, minkä itse (ennen kaikkea) olin saanut, että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden"; sanoi Paavali (1 Kor. 15: 3). "'Kaivo' (joka esittää Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta) on ainoa tie elämään ja kuolemattomuuteen", sanoo Suuri pyramiidi.

Käytävä "Kuningattaren huoneeseen" on matala, ja vaeltajan täytyy nöyrästi taivuttaa päänsä sen vaatimusten alle. Oikeintekemisen tie on aina ollut nöyryyden tie ja tulee niin olemaan tuhatvuotiskautenakin, jolloin kaikilta vaaditaan että he taipuvat Kristuksen valtakunnan ankarien vaatimusten edessä. Hän on hallitseva rautaisella sauvalla (Ilm. 2: 27). Hän tulee käyttämään oikeutta ojennusnuorana ja vanhurskautta luotinauhana; ja hänen suuruutensa ja valtansa täytyy jokaisen kielen tunnustaa, ja hänen valtansa edessä täytyy jokaisen polven notkistua, niin että hänen päivänään nöyrät ja vanhurskaat ja ainoastaan ne kukostavat. — Jes. 28: 17; Room. 14: 11; Ps. 92: 13, 14.

"Kuningattaren huone" vertauskuvaa ennalleenasettamistyön loppua — inhimillistä täydellisyyttä — sen kautta että siinä on seitsemän sivua, jos lasketaan lattia yhdeksi sivuksi ja katto kahdeksi. Käytävä sinne kertoo myöskin samasta seitsen-luvusta eli täydellisyydestä, sillä sen lattia on alennettu seitsemännellä osalla sen pituudesta. Ja seitsenluku ei ole ainoastaan täydellisyyden vertauskuva ylimalkaan, vaan se on erittäin merkitsevä tässä yhteydessä, kun tuhatvuotiskausi on maan historian seitsemäs vuosituhat, ja se vuosituhat, jolloin ne suvun jäsenet, jotka ovat halukkaita ja tottelevaisia, saavuttavat täydellisyyden.

Prof. Smyth huomauttaa omituisuudesta "Kuningattaren huoneen" lattiassa ja sinne johtavassa käytävässä, nim. että se on rosoinen ja aivan siistimätön, jonka kautta se niinollen eroaa muista käytävistä, jotka alunperin olivat hyvin sileät ja luultavasti kiillotetut. Tämä, arvelee hän, ilmaisee ehkä, että lattia ei sisällä vuosi-tuuma mittauksia kuten muut käytävät — ikäänkuin pyramiidi tahtoisi tämän epätasaisuuden kautta sanoa: "Täällä ei ole aikamittoja".

Mutta vaikka pyramiidin vuosi-tuumia ei huomatakaan "Kuningattaren huoneeseen" johtavassa käytävässä eikä myöskään sen lattiassa, oli jotakin muuta, joka kumminkin tarvitsi osottaa, nim. tie ennalleenasettamiseen, täydelliseen elämään ja täydelliseen inhimilliseen elimistöön. Kuten "Kuningattaren huone" valaisee inhimillistä täydellisyyttä, niin esikuvaa käytävä sinne niitä seitsemää tuhatta kokemuksen ja kasvatuksen vuotta, joiden läpi langenneen ihmissuvun täytyy kulkea, ennenkuin voidaan saavuttaa täydellinen ennalleenasettaminen täydellisyyteen. Koska kuusi ensimäistä seitsemättä osaa "Kuningattaren huoneen" käytävästä ovat äärettömän matalia, esikuvaavat ne niitä kuutta vuosituhatta, jotka ovat menneisyydessä, ja valaisevat sitä ääretöntä vaikeutta ja nöyryyttä, joka on ollut välttämätön, jotta olisi voinut elää vanhurskautettua elämää, vieläpä niidenkin puolelta, jotka koettivat niin elää — kuten patriarkat, profetat ja muut, jotka olivat vanhurskautettuja uskon kautta — noina kuutena tuhantena vuotena, jolloin synti ja kuolema hallitsi. Tien viimeinen seitsemäs osa esikuvaa sen sijaan tuhatvuotiskautta, joka juuri koittaa ihmisille. Se että sen korkeus on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin kuuden ensimäisen seitsemännes osan, ilmaisee, että tulevana tuhantena vuotena, kun armo ja rauha vallitsee maan päällä, voivat ihmiset helposti ja mukavasti edistyä täydellisyyttä kohti.

Jos kysytään, onko kukaan vaeltanut tällä tiellä menneinä kuutena tuhantena vuotena, niin me vastaamme: Kyllä, uskon kautta ovat muutamat vaeltaneet sillä tiellä. Se on tie inhimillisen luonnon vanhurskauttamiseksi vaikka kokonaan erotettava evankeli-seurakunnan tiestä ja kutsusta, joka, vaikka myöskin vanhurskauttamisen kautta, vie uuteen jumalalliseen luontoon. Aabraham, Iisak ja Jaakob ja uskolliset profetat vaelsivat sitä tietä, astuen sille "Kaivon" kautta — uskon kautta Kristuksen lunastusuhriin, joita he edustivat esikuvallisten uhrien kautta, ennen meidän Herramme kuolemaa ja ennenkuin kivi-"todistaja" osotti sitä; sillä Jumalan päätöksissä oli Kristus teurastettu Sovintokaritsa jo ennen maailman perustamista.

Ja käytävä "Kuningattaren huoneeseen" on sopusoinnussa sen kanssa mitä Raamattu sanoo tiestä täydelliseen inhimilliseen luontoon ja täydelliseen inhimilliseen elämään tuhatvuotiskautena. Aikamäärä, joka vaaditaan täydellisyyden saavuttamiseksi, tulee olemaan erilainen eri tapauksissa, aina sen nopeuden tai hitauden mukaan, jolla kukin alistaa sydämensä ja elämänsä Uuden Liiton ehtoihin. Se ei tule enää olemaan vaivaloista taistelemista ylöspäin, mikä aina saa kokea vastustusta alaspäin vievien sisäisten ja ulkonaisten tarkotusperien kautta, kuten on ollut laki- ja evankelitalouksien aikana; se tulee olemaan tie, jolla kaikki suosii vaeltajaa ja helpottaa hänen nopeata edistymistään ennalleenasettamiselämän täyteen täydellisyyteen kaikkine sitä seuraavine siunauksineen.

Kuten "Kuninkaan huone" ilmanvaihtoputkiensa kautta vertauskuvaa alituista asuntoa, ijäistä olotilaa, niin vertauskuvaa "Kuningattaren huone" sitä, että inhimillisen täydellisyyden olotila, kun se on saavutettu, voidaan tehdä ikuisesti kestäväksi olotilaksi; sillä myöskin se on varustettu yhtäläisillä ilmanvaihtoputkilla tai ilmakäytävillä. Toisessa tapauksessa voimme sanoa, että se vertauskuvaa ijäti kestävää olotilaa, ja toisessa, että se voidaan tehdä ijäti eli alati kestäväksi olotilaksi; koska näin on asianlaita, kuten sekä Raamattu että kivi-"todistajan" todistukset sen ilmaisevat. Raamattu sanoo niistä, jotka saavuttavat sen olotilan, jota "Kuninkaan huone" esittää, että he ovat osallisia jumalallisesta luonnosta ja kuolemattomia eli mahdottomia kuolemaan — niin että he senjälkeen eivät voi kuolla. Ja se osottaa, että muut, jotka saavuttavat täydellisen ennalleenasettamisen ja kestävät viimeisen uskollisuus-kokeen tuhatvuotiskauden lopussa, vaikka he eivät omistakaan sitä ominaisuutta, jota sanotaan kuolemattomuudeksi, joka varsinaisesti on ainoastaan jumalallisen luonnon ominaisuus, ylläpidetään ijankaikkisessa elämässä niillä ehdoilla, jotka suuri lunastussuunnitelman Järjestäjä jo on määrännyt. Jos he pysyvät sopusoinnussa Jumalan kanssa ja tottelevat hänen tahtoaan, tulevat he elämään ijäti.

Suuri pyramiidi ilmottaa samat totuudet, sillä kun ilmanvaihtoputket "Kuninkaan huoneeseen" olivat avonaiset, olivat ne alunperin omituisella tavalla peitetyt "Kuningattaren huoneessa". Ilmaputket olivat täydelliset pyramiidin ulkosyrjästä asti aina puolen tuuman päähän "Kuningattaren huoneen" sisäseinästä, sen kautta että kivet "Kuningattaren huoneen" kummallakin puolella, paitsi mainittua puolta tuumaa, ovat lävitse koverretut, mikä osottaa suuren pyramiidin Rakennusmestarilla olleen määrätyn tarkotuksen, kuten jokainen muukin piirre ilmaisee samaa. Herra Waynman Dixon löysi ne, kun hän tutki "Kuningattaren huoneen" seiniä. Hän huomasi, että seinä eräästä kohden kaikui ontolta ja, kun hän mursi pinnan, löysi hän ilmanvaihtoputken; ja sitten löysi hän saman menettelytavan kautta samallaisen vastaisestakin seinästä. Niin muodoin selittää pyramiidi sopusoinnussa Raamatun kanssa, että on varattu runsas toimenpide, jonka kautta täydellinen inhimillinen olotila, jota "kuningattaren huone" esikuvaa, voi tulla ijäti kestäväksi olotilaksi jokaiselle, joka ojentautuu sen määräysten ja lakien mukaan.

Ja nyt kun me olemme kuulleet sen puhuvan, mitä ajattelemme me kivi-"todistajasta" ja sen todistuksesta? Sellainen todistus olisi todellakin omituinen ja sattuva, vieläpä silloinkin, jos ei olisi mitään Raamatun paikkoja, jotka tarkottaisivat tutkittuja aineita; mutta kun Raamattu on jo selvästi ja varmasti ilmottanut meille nämä samat asianhaarat ja aikamäärät, jo ennenkuin pyramiidin todistus kuultiin, saavat sen ihmeelliset sopusointuisuudet ja vahvistukset samoista asioista kahdenkertaisen merkityksen ja sattuvaisuuden. Nyt kun maailmanviisaat hylkäävät Raamatun "vanhentuneena" ja "epätieteellisenä" on tosiaankin hämmästyttävää nähdä tämän kivi-"todistajan" puhuvan ja vahvistavan Raamatun todistuksen. On merkillistä kuulla sen todistavan ihmisen lankeemisesta juuri silloin kun maailman viisaat puhuvat, että ihminen ei koskaan ole ollut täydellinen, ei koskaan ole ollut Jumalan kuva, eikä siis myöskään ole koskaan langennut siitä. Varmaankin tuntee tyydytystä tänä aikana kun kuulee sen todistavan, ettei kukaan voinut päästä lakiliiton eli — tien kautta ei evankelisen korkean kutsun aikana jumalalliseen luontoon eikä inhimilliseen vanhurskautettuun tilaan tai elämään aikana, jolloin niin monet saarnaavat, että Mooseksen laki on ainoa elämän tie. Varmaan on Suuressa pyramiidissa "nähtävänä selvästi Jumalan maailman luomisesta asti näkymättömät ominaisuudet (suunnitelmat), sen kautta että ne ymmärretään niiden asiain kautta, jotka ovat tehdyt" (ruots. k.). — Room. 1: 20.

Monet kenties pilkkaavat tämän kivi-"todistajan" todistuksia, kuten he pilkkaavat Jumalan kirjotettua sanaakin; mutta heidän pilkkaamiseensa vastaamme: Selittäkää tuo omituinen asiainyhteensattuvaisuus, tai koettakaa ennustaa tulevaisuutta ja katsoa, kuinka teidän ennustuksenne käyvät toteen. Todistakaa meille, ettei tarvita hengen vaikutusta ennustaakseen tulevia tapahtumia. Antakaa meille näyte maailman viisaudesta. "Tuokaa esille asianne, sanoo Herra, ja esittäkää todistuksenne, sanoo Jaakobin kuningas. Antakaa heidän tuoda ne ja julistaa meille mitä on tapahtuva. Missä ovat teidän entiset ennustuksenne? Antakaa heidän esittää ne, jotta me tarkkaisimme ja näkisimme, miten ne ovat täyttyneet. Tahi antakaa meidän kuulla mitä nyt on tapahtuva. Julistakaa mitä vastaisuudessa on tapahtuva, jotta näkisimme, että te olette jumalia (mahtavia)." Jes. 41: 21—23 ruots. k.

Ei siinä kyllin, että Suuri pyramiidi saattaa häpeään jumalankieltävät ateistiset tiedemiehet, vaan se näyttää vielä perinpohjin vääräksi heidän nykyaikaiset ja Raamatun kanssa ristiriidassa olevat teoriansa "kehityksestä" — johon aineeseen nähden emme voi tehdä paremmin kuin esittää seuraavat tri Josef Seiss'in sanat, hänen oivallisesta esityksestään Suuresta pyramiidista. Hän sanoo teoksessaan "Kivi-ihme":

"Jos alkuihminen ei ollut muuta kuin gorilla tai luola-asukas, kuinka voivat näinä esihistoriallisina aikoina ne, jotka rakensivat tämän mahtavan rakennuksen, tietää sen, mitä meidän perinpohjin oppineet kykenevät kahdenkymmenen vuosisadan havaintojen ja kokemusten perustuksella huomaamaan ainoastaan epätäydellisesti? Kuinka voivat he tietää edes kuinka tuli valmistaa ja käyttää niitä välineitä, koneita ja laitoksia, jotka olivat välttämättömiä niin suunnattoman suuren, niin vahva-aineisen, niin kovin korkean ja niin työnsä puolesta täydellisen rakennuksen kohottamiseksi, niin että se tänäpäivänä on ilman kilpailijaa maan päällä? Kuinka he voivat tietää maan pallonmuotoisuuden, pyörimisen, halkaisijan, tiheyden, leveysasteet, navat, maan jaotuksen ja lämpömäärän tai sen tähtitieteelliset suhteet? Kuinka he voivat ratkaista tehtävän ympyrän neliöksi muuttamisesta, laskea mittasuhteet tai määrätä neljä ilmansuuntaa? Kuinka he voivat valmistaa historiasta ja armotalouksista tauluja, jotka ilmaisevat tarkkoja tosiseikkoja jokaisessa yksityiskohdassaankin, neljäntuhannen vuoden aikana heidän aikansa jälkeen ja vielä lopulliseen päättymiseen asti. Kuinka voivat he tietää, koska moosekselainen armotalous tulisi alkamaan, kuinka kauvan se tulisi kestämään ja missä se tulisi päättymään? Kuinka voivat he tietää, koska kristikunta pystytettäisiin, mitkä suuret tapahtumat ja piirteet olisivat sen tunnusmerkkeinä, tai mitkä olisivat Kristuksen seurakunnan merkilliset ominaisuudet, kulku ja loppu? Kuinka voivat he tuntea suuren precessionalikauden, sen pituuden, päivien luvun varsinaisessa vuodessa, auringon ja maan keskimääräisen etäisyyden toisistaan, tähtien täsmällisen aseman siihen aikaan kun pyramiidi rakennettiin? Kuinka voivat he keksiä mallin ja järjestelmän mitoille ja painoille, jotka ovat niin tasasuhtaisia toistensa kanssa, niin edullisesti sovitettuja ihmisen tavallisia tarpeita varten ja saatetut sellaiseen sopusointuun luonnon kaikkien tosiseikkojen kanssa? Ja kuinka he voivat tietää kuinka saada kaikki tämä mahtumaan yhteen ainoaan muuraustyöhön ilman ainoatakaan piirrosta sanoin tai kuvin, mutta kumminkin varmasti kaikkia ajan hävityksiä ja vaihteluja vastaan ja siinä kunnossa, että sitä voidaan lukea ja ymmärtää aina viimeiseen päivään asti?"

"Ihmiset pilkatkoot, mutta he eivät voi nauraa hajalleen tätä mahtavaa rakennusta, ei myöskään ottaa siltä sen kulmia, mittasuhteita, mittoja, luonnon ja uskonnon vastaavaisuuksia, jotka sen Luoja sille antoi. Tässä ovat ne kaikessa puhuvassa merkitseväisyydessään, kankeina, voittamattomina, yli kaiken niitä sortavan voiman."

Tämän ihmeellisen "todistajan" ääni muistuttaa mahtavasti Herramme sanoja siinä huomattavassa tilaisuudessa, jolloin hän piti riemukulkunsa Jerusalemiin ja esikuvallisesti esitti itsensä Israelille kuninkaana, koko hänen oppilasjoukkonsa riemuitessa ja korkeasti kiittäessä Jumalaa kaikista niistä voimakkaista töistä, joita oli tapahtunut, sanoen: "Siunattu olkoon Hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!" Ja kun fariseukset kehottivat häntä nuhtelemaan heitä, vastasi hän: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat" (Luukk. 19: 37—40). Ja niin on tänään: kun kunnian Kuningas todellisuudessa on tullut, ja suurin osa hänen tunnetuista elävistä todistajistaan, joiden pitäisi korkeasti iloita ja sanoa: siunattu olkoon Kuningas, joka tulee Herran nimessä, ovat mykkiä — muutamat pelosta, että tulevat suljettaviksi pois synagogasta, toiset uneliaasta välinpitämättömyydestä tai maailmallisuuden päihtymyksestä, joka pitää heidät tietämättömyydessä etsikkomme ajasta — katso, juuri tämän Suuren pyramiidin kivet todistavat huutaen varmoin äänin. Jokainen tämän valtavan rakennuksen tuuma julistaa kaunopuheisesti Jumalan rikkautta, valtaa ja armoa.

Lujasti suljettuina tuohon vahvaan, kalliontapaiseen rakennukseen, ollen luonnon myrskyjen tai hävittäjän säälimättömän käden saavuttamattomissa, ovat Jumalan suunnitelman ääripiirustukset olleet neljän tuhannen vuoden aikana, valmiina ilmaisemaan todistuksensa määrättynä aikana vahvistukseksi tuolle samallaisella tavalla ilmaistulle, mutta vuosisatoja salassa olleelle, varman, profetallisen Sanan todistukselle. Tämän todistajan "todistus Herralle Sebaotille Egyptinmaassa", kuten Raamatunkin, osottaa vakavalla ja täysin luotettavalla täsmällisyydellä vanhain asiain järjestyksen lopulliseen perikatoon unhotuksen "kuilussa" ja uuden ihanaan pystyttämiseen, Kristuksen Jeesuksen, Jumalan ikuisen rakennuksen, suuren Huippu-kulmakiven alaisena, jonka ihanien luonneviivojen kanssa täytyy kaiken, joka on ijankaikkisen elämän arvoista, tulla rakennetuksi hänen allaan. Amen! Amen! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa!

* * * * *

JUMALAN PELASTUS.

Eikö syömmein riemastuisi, Sanastansa kirkkaasta, Joka meille ilmottaapi Pelastuksen armosta — Jonk' on Herra valmistellut Maailmalle aikanaan. Jok' on kauvan kuljeskellut Synneissänsä, murheissaan.

Eikö syömmein riemastuisi Nähdessänsä virtaavan Valtaistuimelta virran Raikkaan, kirkkaan, puhtahan; Jonka laineet virvottaapi Korpimaankin kuihtuvan, Kuoleman myös karkottaapi, Vapaast' juottaa janoovan.

Eikö syömmein riemastuisi, Kiitostansa laulellen, Kun saan uskon silmät luoda Eedenihin uutehen, Jossa kansa vapahdettu Vankilasta kuoleman Nauttii terveyttä, rauhaa, Omaa onnen kirkkahan.

Eikö syömmein riemastuisi Näkemistä ihmeistään: Oppineet kun kaikk' on kansat Toinen toistaan lempimään. Kiitoslaulut sointuisimmat Korkeuksiin nousevat Sydämmistä miljoonista Jotk' on riemun täyttämät.

Mutta riemuin suureneepi, Siioniin kun katselen. Karitsan nään siellä kauniin Joukkoinensa säteillen, Jonka osti ihmisistä Esikoisiks' Herralleen; Nyt on aina onnellinen, Puhdas, kallis Yljälleen.

Täällä kuoloon asti kulki Verisissä jäljissään. Otsallaan nyt loistaa merkki Kirkkahilla säteillään. Yljän kutsun kuuli kerran Varhaisessa koitossa. Päivön kirkkaan lailla paistaa Morsiusvaatteet kullassa.

Yljän kanssa yhdistetty Kruunu elon päässänsä, Perinnön tuon suurenmoisen Saapi jaata kanssansa. Oi, sä armo ihmeenlainen, Joka Kristuksessa on! Kiitos hälle, jonka rakkaus Onpi aivan pohjaton.

LIITE.

Liitämme tähän eräältä lähetyssaarnaajalta Kiinasta kirjeen, joka saatiin, kun tämä osa oli painatuksen alaisena. Se auttaa valaisemaan, kuinka Jumalan kaitselmuksen alaisena nykyisen totuuden tieto lähetetään totuutta etsiville kaikissa maailman osissa. Elonkorjuun Herra johtaa silminnähtävästi elonkorjaajien työtä niin, että ei yksikään hänen kokonaan vihkiytyneistä pyhistään jää pimeyteen. — 1 Tess. 5: 4.

Rakas herra Russell: On nyt muutamia vuosia siitä kun nähtävästi tilapäinen keskustelu eräästä uskonnollisesta aineesta sai hyvän ystäväni neiti Downingin [myöskin lähetyssaarnaaja ja jo monet vuodet TORNIN ja RAAMATUN TUTKISTELUJEN lukija] jättämään minulle muutamia kappaleita ZIONS WATCH TOWER'IA (Siionin Vartio-Torni; Russellin toimittama aikakauslehti). [Jos Jumala suo tulee samanniminen lehti ilmestymään vuoden 1913 alusta myös suomenkielisenä.] Ylempänä sanon tilapäinen — tahdon nyt oikaista ja sanoa kaitselmuksen lähettämä; sillä uskon täydelleen, että niin on, koska siitä päivästä alkain tähän asti olen en ainoastaan ollut mitä aikakauskirjat kutsuvat "alituiseksi lukijaksi, lämpimäksi ihailijaksi" j.n.e., vaan myöskin olen todellisuudessa tullut siunatuksi, lohdutetuksi, valaistuksi ja vahvistetuksi, vieläpä henkiseksi tehdyksikin noiden nähtävästi aivan uusien (mutta todellisuudessa vanhojen ja tosien), noiden pelkäämättömien ja arvokkaiden (kumminkin nöyrien ja Kristuksen kaltaisten), noiden vastaansanomatta puhdasoppisten (kumminkin harhaoppisiksi katsottujen) jumalallisen totuuden esitysten kautta, joita Teillä ja Teidän apulaisillanne on ollut etu saattaa päivän valoon, ja minulla sekä monella muulla etu lukea kuukautisissa esityksissä.

Mutta jos määräaikaisista lähetyksistä voidaan sanoa kaikki tämä, niin mitä sanonkaan nyt, kun meidät asetetaan korkeammalle maaperälle Raamatuntutkistelujen kahden osan kautta, niiden lujan, järjestetyn, luku luvulta jatkuvan jumalallisia suunnitelmia käsittelevän katsauksen kautta, mitkä nyt lahjotetaan seurakunnalle pelkästä lukemisen vaivasta, sellaisina kuin ne lähtevät uhraavasta seurakunnasta ja rakastavasta Jumalasta. Todellakin näyttää olevan jälellä ainoastaan muutamia harvoja askeleita, ennenkuin me pääsemme itse Vartio-Tornin parvekkeen korkeimmalle kohdalle ja näemme ihmetteleväin silmäimme eteen levitettyinä runsaasti aaltoilevassa panoraamassa kaikki ihanuudet sinä päivänä, jona Jumala totuutensa kirkastaa; kaikki ne hämmästyttävät lupaukset, jotka tarkottavat maan elonkorjuuta, täyttyvät: kruunatun Elonkorjaajan alas astuminen, jalokivien tarkastaminen, seurakunnan seulominen, Saatanan sitominen, Jehovan tili maailman kanssa tehty, maan meteli ohi, pyhyyden tie aukaistu, valoisan aikakauden vilahdukset tuolla kaukana aina täydellisyyden ja ihanuuden kauteen asti, jolloin Jumala on oleva kaikki kaikessa. Eikö ole ihmeellistä huomata niitä tapoja ja välineitä, joita Jumala henkensä kautta on käyttänyt (erityisesti viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena) saattaakseen monet kansastaan ymmärtämään selvemmin Raamatun totuuksia, puhdistaen Sanan ikäänkuin vuosisatojen tomusta, saattaen päivänvaloon tutkittavaksi niin uutta kuin vanhaakin, sovittaen ja yhdistäen sen eri kirjat, niin että voi nähdä, ettei yksikään niistä voi millään tavalla puuttua, ja saattaen koko Raamatun loistamaan sen himmentymättömässä ihanuudessa, ainoana suurena, ihanana, kaikkiin riittävänä täydellisenä Jumalan sanana, langenneelle, mutta Kristuksen lunastamalle maailmallemme? Kuinka me vartijat todellakin voimme nähdä, ei ainoastaan lupauksen aamusta, josta seurakunta on iloinnut menneinä kahdeksanatoista pitkänä vuosisatana, vaan Auringon todellisen nousun; ei ainoastaan hohteen, vaan itse tuon suuren valoruumiin todellisen kehrän; ja se ei päällepäätteeksi ole vaan taivaanrannan korkeudella — tai heti sen yläpuolella ja kaukana — vaan se on hyvän matkaa taivaanrannan yläpuolella.

Tasangolla ehkä näkyy vaan päivänkoiton valo; mutta nouse portaita, kiipeä vartio-torniin, käytä kaukoputkea ja sekstanttia ja suuntaa se sitten ja katso, eikö juuri aurinko ole siellä. Tullaksemme edelleen vakuutetuksi tästä, siirtykäämme sinne, missä sen säteet muodostavat polttopisteen, pitäkäämme Raamattua sen valossa ja katsokaamme kuinka se saa jokaisen sivun loistamaan totuuden jumalallisella kirkkaudella; kuinka sen perusopit esiintyvät hehkuvina aina valoisaan loisteeseen asti, paljastaen selvästi nöyrille mielille Jumalan tähän saakka salatun aikomuksen; paljastaen ikäänkuin loppumattoman rakkauden sydämen; niin, tavallansa paljastaen juuri ne salaisuudet, joihin enkelitkin halusivat katsahtaa ja eivät voineet.

Maailma on pimeydessä ja tulee todennäköisesti niin olemaankin, kunnes hänen valtansa avonaisempi näyttäminen paljastaa hänen läsnäolonsa; mutta hänen seurakunnalleen, niille, jotka todella ovat tarkkaavaisia, niille, jotka odottavat hänen tulemistaan sillä tavalla kuin hän sanoi tulevansa — mitä sanovat nämä totuudet heille? Mitä merkitsee tämä yliluonnollisen voimakas valo, profetallisten totuuksien yhteen sattuminen samassa loistopisteessä näinä maan elonkorjuun muutamana viimeisenä päivänä, valon lisääntyminen, tiedon karttuminen, sielun palava halu, oppisiteitten murtaminen, henkinen erottaminen? Herrani, minulle tekee tämän kaiken selväksi yksi ainoa sana parusia. Kristus on läsnä, kirkkauden Kuningas on täällä, aika on täyttynyt, jumalallinen Jeesus. Jumalan Voideltu, korotettu Ylkä, on jo meidän keskellämme, ryhtyen valmistaviin toimenpiteisiin maallista hallitustansa varten. Kaiken todennäköisyyden mukaan on niiden pyhien, jotka ovat nukkuneet, ensimäinen ylösnousemus tapahtunut tosiasia, ja suuressa määrin voi riippua heidän suloisesta vaikutuksestaan — se vaikutus, mitä saamme kokea, se henkinen pakottaminen, jota tunnemme ja joka johtaa meitä, niinkuin se, että odotamme ja ikävöimme Kristusta, voi johtua heidän aikaisista toimenpiteistään jumalallisen Lunastajansa asiassa. Pian ovat kaikki elävät pyhät saaneet otsiinsa Kuninkaansa merkin, pian on jokainen jalokivi laskettu, jokainen vihkiytynyt elämä loppuun uhrattu, kaikkien pyhien voitto avonaisesti vahvistettu, silmänräpäyksessä tapahtuva muutos inhimillisestä elämästä jumalalliseen ihanuuteen toimeenpantu. Silloin on koko Seurakunta Kristuksen, päänsä kanssa ilmestyvä voimassa, valtakunta annetaan sille, jolle se kuuluu, Valtias on vievä sotajoukkonsa taisteluun. Lyhyt, mutta kiivas, rinta rintaa vastaan taisteltava, mutta ratkaiseva ottelu pimeyden valtojen kanssa on tapahtuva. Ja silloin, autuas ajatus, on langenneen ihmissuvun asiain järjestys antava sijan jumalalliselle järjestykselle. Oi siunattu toivo, oi ihana loppu, oi autuas, autuas päivä, oi riemua uhkuva taivas, oi riemuisa maa, oi ääretön Jumalan Poika, oi kallis korotettu Lunastaja! Kuka, joka tuntee jotakin näistä tulevan maailman voimista, ei toistaisi Jumalan Kirjan loppusanoja: "Niin, tule Herra Jeesus!"

Pyydän anteeksi, rakas herra, jos ylivuotavassa kiitoksessani olen anastanut liian paljon Teidän kallista aikaanne. Se ei suinkaan ollut tarkotukseni, mutta kun rupesin kirjottamaan, huomasin, että aine laajeni ja tahdoin lausua suuren kiitollisuuteni taivaallista Isää kuten Teitäkin kohtaan. Asia on mm. niin, että uskon tuohon suureen totuuteen, jota Te julistatte, nim. että me elämme maailman elonkorjuu-ajassa. Jumalan armosta olen yksi, joka valvon, ja voin sentähden nähdä päivänkoiton omin silmin; ja mikä on vielä kallisarvoisempaa, tunnen sen, enkä epäile sanoa, että tiedän sen olevan totta. Voinko sentähden olla muuta kuin mitä syvimmin kiintynyt kaikkiin asioihin (ja niitä on paljon), joita käsitellään Raamatun tutkisteluissa.

Minun halvan arveluni mukaan ovat teidän teoksenne Raamatuntutkistelujen osat Ja Vartiotornin numerot kaikkein parhaita selityksiä ja apuneuvoja mitä koskaan olen tavannut raamatunpaikoista ja ennustuksista, jotka tarkottavat Herramme toista tulemista. Minä luen niitä yhä uudestaan ja uudestaan yhä kasvavalla mielihyvällä ja kirjelmäni on aivan yksinkertaisesti ilmaus sanoissa kiitollisuuden tunteesta, joka kauvan on kehottanut minua kirjottamaan tunnustukseni kiittääkseni Teitä, inhimillisenä välineenä, siitä hyvästä, minkä minä olen niistä saanut. Uskallan sentähden toivoa, että Te, vaikka olenkin täydelleen vieras Teille, otatte vastaan kirjeeni lähteneenä kiitollisesta sydämestä, joka ei ainoastaan tunne, vaan toivoo ilmaisevansa kiitollisuudenvelkansa kaikesta avusta ja valaistuksesta, jonka on saanut ja omistanut, mitä tulee hänelle kaikista aineista tärkeimpään, jumalallisen Herramme ja Vapahtajamme tulemiseen eli todelliseen läsnäoloon.

Olen, rakas herra, Teidän Kristuksen rakkaudessa.

2 p. maalisk. 1891.

W.R. Fuller.