Produced by Projekti Lönnrot

RAAMATUN TUTKISTELUJA IV

Harmagedonin taistelu

Kirj.

CHARLES T. RUSSELL

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura, Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi, 1913.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan."

"Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufratjokeen, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville kuninkaille. Ja minä näin kolme saastaista henkeä… Perkeleitten henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ja ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, kaikkivaltiaan, suurena päivänä… Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään HARMAGEDON". Ilm. 6: 13—16.

Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen
Herralle hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka
odottavat lapseutta,
ja
kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,
"uskon huonekunnalle"
ja
huokaavalle luomakunnalle, joka ikävöiden odottaa Jumalan
lasten ilmestymistä,
on tämä teos omistettu.

Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa. Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikellaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä, minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja maan päällä.

Ef. 3: 4, 5, 9; 1: 8-10.

SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

Esipuhe.

Harmagedonin taistelu. — Messiaan valtakunnan pystyttämisen aika. —
Tarkastuksen alaisia ovat periaatteet, ei yksilöt. — Pedon kuva. —
"Kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista". — Herran suuri
sotajoukko. — Ei vielä, mutta kohta.

"Koston päivä"

Ensimäinen luku.

Profetallisia lausuntoja siitä. — Aika lähellä. — Tämän osan tarkotus. — Ylimalkaisia havaintoja.

Toinen luku.

"Babylonin" — "kristikunnan" tuomio. "Mene, mene, tekel, ufarsin".

Babylon. — Kristikunta. — Kaupunki. — Valtakunta. — Äiti. —
Tyttäret. — Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.

Kolmas luku.

Koston päivän välttämättömyys ja oikeus.

Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. — Suuri hädän aika oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. — "Kristikunnan" vastuu ja suhde siihen. — Porvarivallat, uskonnolliset johtajat, sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. — Pakanakansojen yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. — Jumalan tuomio. — "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra".

Neljäs luku.

Babylon syytettynä suuren tuomioistuimen edessä.

Babylonin, Kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. — Syytös porvarillisia voimia vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia voimia vastaan. — Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä päättynyt.

Viides luku.

Babylonin kansallissekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Porvarilliset mahdit ovat ahdingossa ja näkevät tuomionsa tulevan. — Ahdingon pelossa tekevät he liittoja keskenään ja katsovat turhaan kirkon ja sen muinaisen vallan puoleen. — He lisäävät armeijojaan ja laivastojaan. — Maa- ja meri-sotavalmistukset. — Täydelliseksi tehdyt sotavarustukset. — Herättäkää sankarit, takokaa vannaanne miekoiksi j.n.e. — Huuto: "rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa olekaan.

Kuudes luku.

Babylonin kirkollinen sekaannus suuren tuomioistuimen edessä.

Totisella seurakunnalla, jonka Herra tunnustaa, ei ole mitään osaa Babylonin tuomiossa. — Kristikunnan uskonnollinen asema ei tarjoa toivotonta vastakohtaa valtiolliseen asemaan verraten. — Suuri sekaannus. — Edesvastuu puolustuksen johtamisesta tulee papistolle. — Suuren uskonpuhdistuksen henki on kuollut. — Papit ja kansa samassa asemassa. — Esitetyt syytökset. — Puolustus. — Liiton ehdottaminen. — Haluttu päämäärä. — Valitut jäsenet. — Yleinen taipumus hyljätä totuus — Tuomio kristikunnan uskonnollisista laitoksista.

Seitsemäs luku.

Kansain kokoaminen ja ainesten valmistaminen Jumalan vihan suurelle tulelle.

Kuinka ja miksi kansat kootaan. — Yhteiskunnalliset ainekset valistetaan tulelle. — Aarteiden kasaantuminen. — Köyhyyden kasvaminen. — Yhteiskunnallinen hankaus saa aikaan syttymisen. — Tuomitaanko rikkaita toisinaan liian kovasti. — Itsekkäisyys vapauden yhteydessä. Kuinka rikkaat ja köyhät katselevat riippumattomia. — Nykyiset olosuhteet eivät voi jatkua. — Työmiesten järjellisiä ja järjettömiä käsityksiä. — Tuotannon ja kysynnän laki. — Ulkomaalaisen teollisuuden kilpailu eli "keltainen vaara". — Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa. — Näiden päivien jättiläiset — Orjuus ja nykyinen orjuuttaminen. — Joukot kahden myllynkiven välissä. — Hätä on maailmanlaajuinen ja inhimillinen apu on turha.

Kahdeksas luku.

Leikkuumiesten huuto.

Yhteiskunnan vanhoilliset ainekset. — Talonpojat, maanviljelijät. — Uudet olosuhteet kristikunnassa. — Maan jakamisen kiihotus. — Sen syyt. — Kulta- ja hopearahakanta tekijänä. — Raamatun ennustus käy täytäntöön. — Näiden asiain yhteys suuren päivän taistelun kanssa.

Yhdeksäs luku.

Taistelu välttämätön. Maailman viisasten todistuksia.

Yleinen tieto uusi tekijä kaikissa laskelmissa — Senattori Ingellsin, t:ri Lyman Abbottin, erään kuuluisan lakimiehen ja eversti R. Ingersollin lausuntoja. — Wendell Phillipsin käsitys. — Historioitsija Macaulaysin ennustus. — Piispa Worthingtonin lausunto ja W.J. Bryanin vastaus. — Erään sanomalehden lausunto. — Eräs ranskalainen näkökanta.

Kymmenes luku.

Ehdotettuja parannuskeinoja.

Kieltolaki ja naisten äänioikeus. — Hopearahakanta ja suojelustulli. — Kommunismi. — "Heillä oli kaikki yhteistä". — Anarkia. — Sosialismi eli kollektivismi. — Nationalismi. — Yleinen käsityösivistys. — Yksinkertainen vero eli vapaa maa. — Muutamia toiveita ja huolia. — Ainoa toivo — "autuaallinen toivo". — Jumalan lasten oikea asema. — Maailmassa, mutta ei maailmasta.

Yhdestoista luku.

Suuren päivän taistelu.

Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.
— Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. ja Ranskan vallankumous esikuvia.
— Sen yleinen luonne ja laajuus. — Herran suuri sotajoukko. —
"Kaikkein pahimmat pakanat". — Jaakobin hädän aika. — Gogin ja
Magogin tappio.

Kahdestoista luku.

Herramme suuri ennustus.

Matt. 24; Mark. 13; Luukk. 21. 5—36; 17: 20—37. Tämän ennustuksen tärkeys. — Olosuhteet ja ne kolme kysymystä, joista se johtui. — Ottakaa vaari vääristä kristuksista. — Lyhyt historiallinen silmäys kahdeksastatoista vuosisadasta. — Hätä Juutalaiskauden lopussa ja Evankelikauden lopussa kaikkein evankelistain mukaan. — Hävityksen kauhistus. Paetkaa vuorille. — Ne, jotka ovat raskaina j.n.e. — Ennen talvea ja sabbatia. — Katso täällä, katso tuolla! Älkää uskoko niitä. — Noiden päivien ahdistus. — Auringon ja Kuun pimenemisen merkkejä. — Tähtien putoaminen. — Myöskin vertauskuvallinen täyttyminen. — Ihmisen pojan merkit, — Mitä maan kansat näkevät. — Viikunapuu. — "Tämä sukukunta". — Valvokaa! — "Niinkuin oli Noakin päivinä", "eivät (he) tietäneet". — Muistakaa Lotin vaimoa. — Toinein otetaan ylös ja toinen jätetään. — Valitut saavat tiedon totuudesta. — Saatanan huone hajoaa. — Toimenpiteitä uskonhuonekunnan ruokkimiseksi.

Kolmastoista luku.

Valtakunnan perustaminen, ja kuinka se ilmestyy.

Vaeltaminen uskossa. — Kutka muodostavat valtakunnan? — Henkisen valtakunnan perustaminen. — Korottaminen "päämiehiksi kaikkeen maailmaan". — Kaikkien kansojen toivo. — Läheinen yhteys valtakunnan ja sen palvelijain eli "päämiesten" välillä. — Jaakobin tikapuut, — Mooseksen peite. — Suuria muutoksia suoritettu. — Onko mitään vaaraa siitä, että uuden hallitsijan käsissä on niin paljon valtaa? — Rautavaltikkahallitus, kuinka kauvan? — Maailman kääntäminen. — Kansa syntyy yhtenä päivänä. — "Kaikki, jotka haudoissa ovat". — Hänen valtakuntansa kasvaminen. — Sijaishallitus luopunut. — Jumalan tahto tapahtuu maan päällä.

Neljästoista luku.

Jehovan astinlauta tehty ihanaksi.

Jumalan astinlauta on tullut saastaiseksi ja hyljätty synnin tähden. — Sen ihanuuden luvattu uudistaminen. — Ostettu omaisuus asetetaan ennalleen. — Sen säteilevin jalokivi. — Jehovan jalkain uudelleen pystyttäminen "Öljymäellä". — Tulossa olevat siunaukset. — Astinlauta lopulta todellakin ihana.

Raamatun Tutkisteluja.

Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäminen, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneiden uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistosivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun Seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon Raamatuntutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälläoleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutunevatkin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan Seuran varastosta tai sen kolporterajilta, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessäolevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat raamatunpaikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa yhtymään työhömme ojentamaan näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.

ESIPUHE.

Harmagedonin taistelu.

"Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa isoon Eufrat-jokeen, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi idästä tuleville kuninkaille. Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat perkeleitten henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ja ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan kaikkivaltiaan suurena päivänä. Katso minä tulen niinkuin varas; autuas on se, joka valvoo ja säilyttää vaatteensa, ettei hän kulkisi alastomana, eikä hänen häpiätänsä nähtäisi. Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jota hebreaksi nimitetään Harmagedon." — Ilm. 16: 12—16.

Harmagedon on hebrealainen sana ja merkitsee Megiddon kumpu eli Hävityksen vuori. Megiddonilla oli hyvin huomattava asema Esdraelon tasangon etelä-osassa, se kun oli hyvin tärkeän, vuoristoon johtavan solan varrella. Tämä kohta oli hyvin suuri taistelupaikka Palestiinassa, jossa monta kuuluisaa Vanhan testamentin taistelua on taisteltu. Siellä Gideon ja hänen pieni joukkonsa hämmästyttivät ja ajoivat pakosalle midianilaiset, jotka hävittivät toinen toisensa taistelussaan. (Tuom. 1: 19—23.) Siellä filistealaiset voittivat kuningas Saulin. (1 Sam. 31: 1—6.) Siellä farao Neko löi kuningas Josijan eräässä onnettomimmista taisteluista, mitä Israelin historiassa tunnetaan. (2 Aik, 35: 22—28.) Siellä asuivat myöskin kuningas Aahab ja hänen vaimonsa Iisebel, Jisreelin kaupungissa, jossa Iisebeliä myöhemmin kohtasi kauhea kuolema. — 2 Kun. 9: 30—37.

Taistelut olivat eräässä merkityksessä esikuvallisia. Midianilaisten tappio pelasti Israelin kansan orjuudesta. Siten esikuvasi Gideon ja hänen joukkonsa Herraamme ja Seurakuntaa, jotka tulevat vapauttamaan ihmiskunnan synnin ja kuoleman orjuudesta. Kuningas Saulin kuolema ja hänen valtakuntansa kukistuminen filistealaisten kautta avasi tien Daavidin hallitukselle, joka Daavid oli esikuva Messiaasta. Kuningas Aahab esikuvasi maallista hallitusta, jota Ilmestyskirjassa on esikuvallisesti kutsuttu "Lohikäärmeeksi". Kuningatar Iisebel esikuvasi suurta porttoa, Babelia, ja sellaisena kutsutaan häntä nimeltä. "Sinä suvaitset tuota naista, Jesabelia, joka sanoo itseään profetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani." — Ilm. 2: 20.

Raamatussa on Herra ilmeisesti nähnyt soveliaaksi yhdistää tämän kuuluisan taistelukentän, Harmagedonin, nimen siihen suureen taisteluun totuuden ja eksytyksen, oikean ja väärän, Jumalan ja mammonan välillä, jolla taistelulla Evankeliaika päättyy ja Messiaan aika alkaa. Hän on tarkotuksella käyttänyt syvää kuvakieltä Raamatun viimeisessä kirjassa, ilmeisesti aikoen kätkeä muutamia tärkeitä totuuksia siksi kuin olisi aika paljastaa ne. Mutta silloin "ei yksikään jumalaton ymmärrä; mutta viisaat ymmärtävät". (Dan. 12: 10, engl. k.) Jokainen, jonka sydän ei ole sopusoinnussa Jumalan kanssa, ei ymmärrä; mutta ainoastaan hänen kansansa viisaat ymmärtävät — viisas neitsyt luokka Mestarin vertauksessa. — Matt. 25: 1—13.

Kun siis ajattelemme tekstiämme, ei meidän tule odottaa mitään kansojen kirjaimellista kokoontumista Megiddonin kunnaalle. Pikemmin tulee meidän tarkastaa sitä, mitä tämä vuori esikuvaa. Useita asioita kutsutaan "Harmagedonin taisteluksi"; tätä lausepartta käytetään monella tavalla ja monelta kannalta katsottuna. Mutta kristityt tietävät, että tämä sana Harmagedon kuuluu erityisesti Raamattuun, jossa sitä käytetään henkisessä merkityksessä. Jos siis nykyään on sopivaa tutkia Harmagedonin taistelua valtiolliselta kannalta, niin on varmaankin sopiva aika tutkia sanaa sen oikealta, uskonnolliselta näkökannalta.

Me tiedämme kaikki, että Ilmestyskirja on täynnä esikuvia. Jumala näyttää asettaneen tämän kirjan viimeiseksi Raamatussa aikoessaan kätkeä suuria ja tärkeitä totuuksia. Kaikki raamatuntutkijat ovat yksimielisiä siitä, että se sisältää arvokkaita totuuksia. Kuitenkin on Jumala niin taitavasti peittänyt nämä totuudet, että hänen kansansa menneinä aikoina ei ole kyennyt täydelleen ja selvästi näkemään niitä. Raamatuntutkijat uskovat, että tämä on ollut Jumalan tarkotus, ei ainoastaan siksi, ettei näiden totuuksien aika ollut tullut, vaan koska Jumala aikoi kätkeä totuutensa muutamat piirteet maailmalta. Ihmiskunta on lakkaamatta käsittänyt väärin Jumalan suunnitelman; sillä Jumala on viisaudessaan tahtonut, että ne käsitettäisiin väärin. Ilmestyskirjassa kerrotut totuudet eivät ole maailmaa varten, ei nimikristittyjä varten, mutta Seurakuntaa, Kristuksen ruumista, pyhiä varten — "taivaissa kirjotettua Esikois-Seurakuntaa" varten. Näille tieto tulee "ruokana aikanaan". "Viisaat ymmärtävät".

Raamattu on tulvillaan Harmagedonkuvauksista. Herramme Jeesus kutsuu sitä "suureksi ahdistukseksi, jonka vertaista ei ole maailman alusta tähän asti ollut, eikä tule". (Matt. 24: 21.) Profetta Daniel kuvaa sitä "ahdistuksen ajaksi, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti". (Dan. 12: 1.) Välittömässä yhteydessä tämän lausuntonsa kamasta selittää Daniel, että silloin nousee Jumalan edustaja, "Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun kansasi (Israelin) lasten puolesta". Sana "Mikael" merkitsee: "Hän, joka on niinkuin Jumala" — Jumalan kaltainen. Hän nousee Jumalan kansan lunastamiseksi, eksytyksen ja vääryyden oikaisemista varten, oikean ja totuuden pystyttämistä varten, tuodakseen ihmismaailmalle Jumalan suuren Valtakunnan, jota on saarnattu Aabrahamin päivistä alkaen.

Messiaan valtakunnan pystyttämisen aika.

Johanneksen ilmestystä, joka on kuvauksien kirja, ei maailma ymmärrä. Jumala itse on sanonut, että vasta määrättynä aikana voi edes Seurakunta odottaa ymmärtävänsä sen. Kun profetta Daniel kysyi näkyjensä merkitystä, vastasi enkeli: "Mene Daniel, sillä ne sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut lopun ajaksi" — ei maailman loppumiseen asti, mutta aikakauden loppuun asti, tämän armotalouden loppuun asti. "Maa pysyy ijankaikkisesti." — Saarn. 1: 4.

Apostoli Pietari kertoo meille, että tämä aika päättyy suureen tulipaloon, joka kuvaa hädän aikaa, jolloin nykyiset laitokset hävitetään. (2 Piet. 3: 8—13.) Toisessa paikassa Raamattua kuvataan tätä hirmuista hädän aikaa myrskynä, tuuliaispäänä, tulena, joka kuluttaa kaiken. Kun nykyinen asiaintila suuressa hädässä on hävinnyt, pystyttää Jumala itse Valtakuntansa, jota olemme rukoilleet: "Tulkoon sinun Valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa".

"Jos sentähden on jotakin, joka osottaa, että me elämme Evankelikauden lopussa, jotakin, joka osottaa, että neitseet puhdistavat lamppujaan, niin voimme olla varmasti vakuutetut, että aika, jolloin viisaat neitsyeet astuvat kirkkauteen, on aivan lähellä. Mikä siunattu sanoma onkaan tämä kaikille niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään!"

Samassa ennustuksessa, jossa kerrotaan lopun ajan olevan ajan, jolloin Jumalassa viisaat ymmärtävät, sanotaan meille, että tänä aikana huomataan erityisesti kaksi asiaa: ensin "monet menevät edestakasin" ja toiseksi "tieto lisääntyy". (Dan. 12: 4.) Meidän päivinämme näemme tämän ennustuksen täyttyneen. Kaikkialla maailmassa ihmiset kulkevat enemmän edestakasin kuin koskaan ennen. Rautatiet, höyrylaivat, automobiilit, raitiotiet — maan päällä, maan alla ja ilmassa — j.n.e. kuljettavat ihmiskuntaa kaikkialla. Tiedon yleinen lisääntyminen on meidän ihmeellisen aikamme yleisenä piirteenä. Jokainen kymmenvuotias lapsi kykenee lukemaan. Kaikkialla maailmassa on kodeissa kirjoja, sanomalehtiä, Raamatuita — sellainen tilaisuus saavuttaa tietoa, jollaista ei ole ollut sittenkuin ihmisiä rupesi olemaan maan päällä.

Tämän ennustuksen huomattava täyttyminen osottaa aikamme lopun ajaksi, jolloin nykyinen armohallitus päättyy ja uusi armohallitus pystytetään — aika, jolloin Jumalan kansa kykenee käsittämään aseman ja valmistumaan muutostaan varten.

Tarkastuksen alaisia ovat periaatteet, ei yksilöt.

Kaikki kristityt laskevat Ilmestyskirjan Herramme antamaksi, kuten apostoli Johanneskin tekee. (Ilm. 1: 1.) Sentähden emme ole edesvastuussa niistä kuvauksista, joita tässä kirjassa käytetään. Meitä voidaan monella eri tavalla väärinkäsittää, vieläpä hyvät kristitytkin tekevät sen, josta syystä me luonnollisesti koetamme mahdollisimman huolellisesti esittää näkökantamme. Kun ryhdymme esittämään käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista, haluamme mitä selvimmin painostaa, ettemme aio puhua mitään hyviä kristityitä vastaan missään tai minään aikana, joko seurakunnassa tai seurakunnan ulkopuolella. Meillä ei ole mitään sanottavaa ihmisistä. Me käsittelemme aina periaatteita, oppeja; henkilöitä ei koskaan. Jumala ei ole antanut meidän tehtäväksemme ihmisten tutkimista; tehtävämme on tutkia hänen sanaansa.

Esittäessämme käsitystämme Ilmestyskirjan kuvauksista huomaamme, että Jumalan sana lausuu muutamia hyvin ankaria toimenpiteitä muutamiin päiviemme suuriin järjestelmiin nähden — muutamiin, joita kauvan on palveltu ja kunnioitettu, joihin ajattelemme kuuluneen monen, jotka sanoissaan ja töissään ovat jumalisia. Erottakaamme sentähden tarkkaan henkilöt ja järjestelmät. Me emme sano mitään jumalaapelkääväisistä henkilöistä, mutta selittäessämme Jumalan sanaa, puhumme ainoastaan siinä mainituista järjestelmistä. Uskomme varmaan, että Jumalan pyhää kansaa ei ole mainittu näissä esikuvissa, nähtävästi siitä syystä, että Jumalan pyhät verrattuina ihmiskunnan satoihin miljoniin muodostavat ainoastaan pienen joukon, kuten Jeesus sanoi: "Älä pelkää, sinä pieni lauma".

Kun ryhdymme selittämään Ilm. 16: 13—16 esikuvia, huomaamme kolme tekijää joukkojen kokoamisen yhteydessä tähän Harmagedonin taisteluun. Luemme, että pedon suusta, väärän profetan suusta ja lohikäärmeen suusta läksi kolme saastaista, sammakon muotoista henkeä; ja että nämä kolme saastaista sammakon muotoista henkeä läksi kokoamaan koko maailmaa tähän Harmagedonin taisteluun.

Syyllä voimme sentähden kysyä, mitä järjestelmiä tarkotetaan näillä esikuvallisilla sanoilla — lohikäärmeellä, pedolla ja väärällä profetalla. Kun olemme löytäneet näiden sanojen tarkotuksen, kysymme mitä esikuvasivat sammakot, jotka tulivat ulos heidän suustansa.

Läpi Raamatun käytetään petoa esittämään hallitusta. Sillä tavalla kuvataan Danielin ennustuksessa suuria maan yleismaailmallisia hallituksia. Babylon oli jalopeura, Meedo-Persia karhu, Kreikka leopardi ja Rooma lohikäärme. (Dan. 7: 1—8.) Rooman valtakunta on yhä edelleen olemassa. Kristikunta on osa suuresta Rooman valtakunnasta, joka alkoi Caesarin päivinä ja joka, Raamatun mukaan, on yhä edelleen olemassa.

Itse asiassa yhtyvät kaikki Raamatun eksegetit siihen, että Ilmestyskirjan lohikäärme edustaa puhtaasti maailmallista valtaa, missä kohdassa se sitten esiintyneekään. Meidän ei tule käsittää tämän tarkottavan sitä, että kaikki maailman vallat olisivat pahoja tai Perkeleestä, mutta että Herra haluaa käyttää lohikäärmettä esikuvana esittämässä maallista valtaa. Ilm. 16: 13 peto on sama kuin se, joka mainitaan Ilm. 13: 2, jossa se kuvataan leopardin kaltaisena — kirjavana. Protestanttiset Ilmestyskirjan selittäjät ovat yksimieliset siitä, että tämä esikuva tarkottaa paavilaista järjestelmää — ei paavia, ei katolilaista kirkkoa, eikä yksityisiä katolilaisia, mutta järjestelmää kokonaisuudessaan, joka on ollut olemassa vuosisatoja.

Sanassaan on Jumala nähnyt hyväksi esittää paavikunnan järjestelmänä, hallituksena. Paavikunta väittää, että Jumalan valtakunta, Messiaan valtakunta pystytettiin 799 j.Kr.; että se on kestänyt tuhat vuotta, kuten Raamattu selittää Kristuksen valtakunnan kestävän; ja että se päättyi 1799 j.Kr. He väittävät myöskin, että 1799 jälkeen tämä Kristuksen valtakunta (s.o. paavilainen järjestelmä, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan pedoksi) on kärsinyt väkivaltaa; ja että tänä aikana Perkele on ollut irti toteuttaakseen Ilm. 20: 7.

Historia kertoo, että aika joka päättyi 1799, ja jolloin Napoleon teki sotaretkensä Egyptiin, määräsi rajan paavin vallalle kansojen yli. Napoleon vei myöskin paavin vankina Ranskaan, jossa hän myös kuoli. Tämän nöyryyttävän kokemuksen väittävät roomalaiskatolilaiset osottaneen ajan, jolloin Saatana päästettiin irti toteuttamaan Ilm. 20: 7.

Emme voi yhtyä katolilaisten veljiemme ennustuksen selitykseen. Herramme oli varmaankin oikeassa, kun hän selitti, että "Saatana on tämän maailman ruhtinas", ja että tämä on "nykyinen paha maailma" eli aikakausi. Syy siihen, että on niin paljon laajalle levinneitä, vääriä oppeja, eksytystä, tietämättömyyttä, taikauskoa kaikkialla, on se, että Saatana on ollut tuo suuri olento, joka on pettänyt maailmaa. Saarnatun mukaan sidotaan Saatana tuhanneksi vuodeksi, jottei hän enää eksyttäisi kansoja. (Ilm. 20; 3.) Kun tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään Saatana irti vähäksi aikaa koettelemaan ihmiskuntaa, Sitten hävitetään hänet toisessa kuolemassa yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan.

Vasta nyt alkavat raamatuntutkijain silmät avautua näkemään Jumalan rakkauden pituutta, leveyttä, korkeutta ja syvyyttä — hänen ihmeellistä suunnitelmaansa, jonka hän on tehnyt ensin Seurakunnan hyväksi, joka tulee osalliseksi Valtakunnan kirkkaudesta ja toiseksi ihmismaailman hyväksi siten, että se siunataan nostamalla inhimilliseen täydellisyyteen noiden tuhannen vuoden kuluessa. Tämä ihana aika on juuri tulossa, sen sijaan että se olisi menneisyydessä. Niin ihana on ihmiskunnan tila Messiaan valtakunnan päättyessä, ettei mitään unelmaa voi siihen verrata. Mutta Jumalan suuri työ ei ole loppuun suoritettu ennenkuin jokainen inhimillinen olento on saavuttanut täydellisyyden, tai on hävitetty toisessa kuolemassa, koska hän on kieltäytynyt tulemasta sopusointuun vanhurskauden lakien kanssa. Senjälkeen kuullaan jokaisen luomuksen taivaassa ja maan päällä sanovan: "Valtaistuimella istujalle ja Karitsalle kiitos ja kunnia ja ylistys ja valta ijankaikkisuuksien ijankaikkisuuksisisa". — Ilm. 5: 13.

Siten esikuvaa lohikäärme Rooman valtaa, joka edustaa maailman maallista valtaa. Peto on paavilainen hallitusjärjestelmä. Kolmas esikuva, väärä profetta, on vielä selittämättä. Me uskomme, että tämä on toinen nimi järjestelmälle, jota toisessa paikassa kutsutaan "pedon kuvaksi". (Ilm. 13: 14.) Raamatun mukaan edustaa tämä kuva hyvin tarkkaan petoa. Väärän profetan, pedon kuvan, ymmärrämme tarkottavan protestanttisten kirkkojen yhtymää.

Pedon kuva.

Jotta voisimme nähdä miksi protestanttisten kirkkojen yhtymää esikuvataan pedon kuvalla ja väärällä profetalla, täytyy meidän tutkia toisia Raamatun esikuvia. Ilm. 17: 5 kiinnitetään huomiomme n.k. suureen "salaisuuteen". Sana "portto" ei merkitse Raamatun esikuvissa siveetöntä henkilöä. Se tarkottaa Seurakuntaa, josta piti tulla Jumalan valtakunta, mutta joka on menettänyt neitsyytensä ja yhtynyt maalliseen isäntään, taivaallisen isäntänsä asemesta. Mihin maalliseen isäntään on seurakunta yhtynyt? Rooman valtakuntaan. Lutherin ja toisten uskonpuhdistajain mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö seurakunnan ja maailman välillä ollut läheistä yhteyttä. Jonkun aikaa vakuutti seurakunta odottavansa Kristusta pystyttämään Valtakuntaansa. Lopulta sanoi se: "En tahdo odottaa Kristuksen toiseen tulemiseen, tahdon yhtyä Rooman valtakuntaan".

Kaikki tietävät tuloksen. Roomalaiskatolinen kirkko kohotettiin ja hallitsi kuningattarena vuosisatoja. Tämä kirkon ja valtion liitto esitetään kuuluisassa Italiasta löydetyssä taulussa. Valtaistuimella istuvat paavi ja keisari rinnatusten. Toisella puolella ovat arvojärjestyksessä kardinaalit, piispat, alemmat papit ja maallikot. Toisella puolella kenraalit, luutnantit, sotamiehet j.n.e. yleiseen kansaan asti. Siten tunnustettiin kirkon ja valtion yhtymä.

Tämän yhtymän perustuksella kutsutaan kaikkia maallisia hallituksia kristityiksi; sillä he väittävät olevansa elimellisessä yhteydessä kirkon kanssa. Historia kertoo meille miten kirkko monena vuosisatana määräsi maan kuninkaat. Ketä vaan paavi tahtoi, se kruunattiin. Todistuksena kirkon ylivialtiudesta mainitsee historia Saksaa keisarin Henrik IV, joka oli joutunut paavin epäsuosioon ja joka rangaistukseksi pakotettiin seisomaan kolme päivää Kanossan linnan ulkopuolella, paljain jaloin, ja puettuna ainoastaan katujan jouhikankaiseen paitaan, alttiina keskitalven pakkaselle. Sitten pakotettiin hänet ryömimään käsin ja jaloin Pontifeksin eteen, jonka silkkivaippaa siirrettiin, jotta keisari voisi suudella paavin suurta varvasta toteuttaakseen Ps. 2: 12: "suudelkaa Poikaa, te maan kuninkaat".

Käsityksemme mukaan on Raamattu tässä väärin tulkittu. "Pojalla" ei tarkoteta paavia. "Pyhä vuori" on Jumalan valtakunta. Hänen Valtakuntansa toimeenpanijoita esikuvataan pyhällä Siionin vuorella. Suuri Messias kukistaa täydelleen kaikki nykyajan asiat, ja pystyttää vanhurskauden ja totuuden valtakunnan, joka nostaa ihmiskunnan synnistä ja alennuksesta.

Roomalaiskatolilaiset uskovat, että paavi on Kristuksen sijaishallitsija, joka hallitsee hänen asemestaan. He uskovat, että nykyinen aika on aika, jolloin Saatana on päästetty irti eksyttämään kansoja; että kirkko saa hyvin pian jälleen vallan maailmassa; ja että seurauksena on oleva, että jokainen, joka ei tottele heitä, hävitetään. Tämä selitys kiinnittää huomiomme Ilm. 13 ja 20 lukuihin. Protestantit eivät välitä asemasta. Epäilemättä ovat kaikki ajattelevat ihmiset huomanneet, että alku yhtymään tulee protestantismista, eikä koskaan katolilaisuudesta.

Nyt tullaan kysymykseen: Miksi Raamattu kuvaa protestantismia pedon kuvalla? Mistä ja miten tämä johtuu? Uskonpuhdistuksen ajoista alkaen ovat protestantit pyrkineet vapautumaan henkilökohtaisesti entisajan pimeydestä ja siten ovat he muodostaneet monta uskontunnustusta ja järjestäneet monta lahkoa. Mutta viime vuosisadan keskivaiheella alkoivat johtajat nähdä, että jos jokainen jatkaisi henkilökohtaista raamatuntutkimusta, tulisi aika, jolloin jokaisella olisi oma uskontunnustuksensa. Estääkseen sitä mikä heistä näytti vallan menettämiseltä, he suunnittelivat protestanttien yhtymän, Evankeliseksi Alliansiksi kutsutun järjestelmän.

Evankelinen Allianssi, eri protestanttisten lahkojen yhteinen järjestelmä, muodostettiin 1846 sitä tarkotusta varten, että se omalla tavallaan tekisi sen, mitä katolilaiset tekisivät heidän omalla tavallaan. Nähdessään roomalaiskatolilaisten suuren voiman, jota he käyttivät, koska heillä oli yhteinen järjestelmä, protestantit sanoivat: "Me olemme jakaantuneita. Meillä ei ole voimaa. Me tahdomme järjestäytyä." Silloin, Raamatun mukaan, tekivät he pedon kuvan.

Kuitenkin sanoo Raamattu, että ennenkuin kuva voi tehdä mitään erityistä pahaa, täytyy sen saada elämä kaksisarviselta pedolta. (Ilm. 13: 15.) Tämän kaksisarvisen pedon, jolla on sarvet niinkuin lampaalla, mutta ääni niinkuin lohikäärmeellä, uskomme esittävän Englannin kirkkoa, joka ei kuulu Evankeliseen Allianssiin. Englannin kirkko väittää sitä, mitä Roomankin kirkko väittää — että se on totinen seurakunta; että kaikki muut ovat väärässä; että sillä on alkuperäinen apostolinen perintöoikeus; ja ettei kellään muulla ole oikeutta saarnaamiseen kuin sillä, joka on saanut jumalallisen, apostolisen käsien päällepanemisen. Tämä on vuosisatoja ollut Englannin kirkon väite, ja se muodostaa eroamiskohdan sen kirkon ja kaikkien toisten protestanttisten lahkojen välillä.

Joskin Evankelinen Allianssi muodostettiin 1846, ei se ole kyennyt suorittamaan tarkotustaan, koska se ei ole tiennyt miten toimia. Ainoastaan nimeen nähden yhtyivät lahkot Allianssiin, ja siksi ovat he työskennelleet toinen toistaan vastaan. Allianssin ulkopuolella olevat lahkot selitettiin olevaa ilman valtuutta: ja nämä puolestaan vaativat evankelista kirkkoa näyttämään, mistä olivat saaneet vallan saarnata. Siitä johtui, ettei kuvalla ollut voimaa toimia; se poljettiin alas; ja saadakseen eloa — elämän — tarvitsee se apostolisen perintöoikeuden; sillä täytyy olla joku perustus toiminnalleen.

Raamattu osottaa, että Englannin kirkko tulee läheiseen yhteyteen Evankelisen Allianssin kanssa ja antaa sille oikeuden saarnata. Tämän yhtymisen perustuksella kykenee se sanomaan: "Meillä on apostolinen valtuus saarnata. Älköön kukaan saarnatko ilman sen hyväksymistä." Tämä heidän toimenpiteensä kerrotaan Ilm. 13: 17. Ei kenenkään sallita ostaa tai myydä henkisellä torilla henkisiä asioita, ellei omaa pedon merkkiä tai kuvan merkkiä.

Ilm. 16: 13 mainitaan väärä profetia toisena esityksenä kuvasta — Evankelisen Allianssin eläväksi tehtynä tuloksena, joka silloin on saanut kirkko-yhtymän muodon, ja on sillä meidän päivinämme suuri määrä eloisuutta. Voimmeko odottaa sen saavan enemmän sitä, on asia, jonka saamme myöhemmin nähdä. Raamattu osottaa selvästi, että pedon kuva saa niin suuren voiman, että se voi tehdä samoja asioita kuin roomalaiskatolinen kirkko menneinä aikoina; ja että nämä kaksi järjestelmää, katolilainen ja protestanttinen, hallitsevat maailmaa maallisen vallan — lohikäärmeen — korotetulla kädellä.

"Kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista."

Raamattu kertoo meille, että tähän tulokseen tullaan niiden lausuntojen perustuksella, joita valtion ja kirkon yhdistyneet voimat tekevät. "Lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profetan suusta lähtee kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista." Tässä raamatunpaikassa tarkottaa henki oppia — saastaista oppia — väärää oppia. Jokainen näistä järjestelmistä lausuu samoja asioita, ja nämä lausunnot aiheuttavat maan kuningasten kokoontumisen suureen Harmagedonin taisteluun.

Oikein ymmärrettyinä ovat Raamatun esikuvat hyvin voimakkaita, ja aina on läheinen yhteys itse esikuvan ja asian välillä, jota esikuvataan. Kun pyhä Raamattu käyttää sammakoita esittämään erityisiä oppeja, voimme olla vakuutetut, että sovellutus on paikallaan. Vaikkakin sammakko on pieni eläin, pullistaa se kuitenkin itseään kunnes se puhkeaa ponnistukseen olla jotakin. Sammakko näyttää hyvin viisaalta vaikkakaan se ei tiedä paljon mitään. Sitten sammakko kurnuttaa milloin ikinä se haluaa saada äänen syntymään.

Sammakon kolme pääominaisuutta ovat siis pöyhkeileväisyys, sellainen ulkomuoto, joka näyttää omistavan suuremman viisauden ja tiedon kuin muut sekä sen alituinen kurnutus. Sovittamalla nämä piirteet Jumalan sanan kuvaukseen, me opimme, että maallisesta vallasta, katolilaisesta kirkosta ja protestanttisten kirkkojen yhtymästä lähtevät samat opit. Kaikissa on henki kerskuva; otetaan muitten yläpuolella olevan tiedon ja viisauden ulkomuoto; kaikki ennustavat niitä hirveitä seurauksia, jotka ovat tuloksena, ellei heidän neuvojaan totella. Kuinka eroavia uskontunnustukset ovatkaan, jätetään nämä eroavaisuudet huomioon ottamatta sen yleisen ehdotuksen perustuksella, ettei mitään vanhaa pidä häiritä, ei tutkia eikä hyljätä.

Ei anneta minkään asian häiritä — ei sen, että kirkko omaisi jumalallisen valtuuden, eikä myöskään sen, että kuninkaat omaisivat jumalallisen oikeuden kirkoista riippumatta; sillä molemmille annetaan kannatusta. Jokainen henkilö tai oppi, joka on ristiriidassa näitten kerskaavien, epäraamatullisten vaatteitten kanssa, tuomitaan huonoksi sammakoiden suussa, jotka kurnuttavat saarnatuoleista, puhujalavoilta, ja uskonnollisten ja tavallisten sanomalehtien palstoilta. Muutamien jalommat tunteet kuristetaan samojen henkien viisastelun perustuksella, jotka henget puhuivat ylipapin Kaifaan kautta Herramme Jeesuksen suhteen. Kuten Kaifas selitti rikoksen tekemisen soveliaaksi vastoin sekä inhimillistä että jumalallista oikeutta, päästäkseen vapaaksi Jeesuksesta ja hänen opeistaan; siten tulevat nämä sammakonkaltaiset henget hyväksymään minkälaisen periaatteitten rikkomisen tahansa välttämättömänä itsepuolustukseksi.

Jokainen tosi kristitty häpeää luodessaan historian lehdillä katseensa taaksepäin ja nähdessään mitä kauheita töitä tehtiin Jumalan ja vanhurskauden nimessä, ja Herramme Jeesuksen nimessä. Meidän ei tule hetkeksikään ajatella, että nämä sammakkohenget eli opit olisivat kaikki pahoja, vaan pikemmin, että ne ovat pöyhkeän puhetavan ja kopeuden oppeja, jotka esittävät itsensä hyvin viisaiksi ja suuriksi, omatessaan vuosisatojen kannatuksen takanaan. Lohikäärmeen suusta tulee oppi kuninkaitten jumalallisesta oikeudesta: "Älkää katsoko historian esiripun taakse nähdäksenne mistä kuninkaat ovat saaneet tämän oikeuden. Hyväksykää oppi; sillä ellette tee sitä, jos ihmiset tarkastavat asioita, syntyy hirmuinen vallankumous ja kaikki menee nurin!"

Peto ja väärä profetta kurnuttavat samalla tavalla. Katolilainen kirkko sanoo: "Älkää katsoko taaksenne! Älkää kysykö mitään kirkon suhteen!" Myöskin protestantit sanovat: "Me olemme suuria, me olemme viisaita, me tiedämme koko joukon. Pysykää hiljaa! Kukaan ei silloin tiedä, ettette tiedä mitään." Kaikki sanovat (kurnuttavat): "Me sanomme teille, että, jos sanotte jotakin nykyisiä järjestelmiä vastaan, silloin kauheat asiat tapahtuvat."

Valtiolliset puolueet kuuluvat tähän esikuvaan. Kaikki selittävät: "Jos muutos tulee, merkitsee se kauheaa onnettomuutta!" Muutamilla on selkärankaa ja toisilla maallinen voima tukenaan, mutta yhteisesti kurnuttavat he kansalle, että jos tulee muutoksia, merkitsee se nykyisen olemassaolevan häviötä. Meidän päiviemme kielellä on "seisokaa alallanne!" sekä kirkon että valtion määräys; mutta kansat alkavat liikkua pelosta. Pedon, lohikäärmeen ja väärän profetan kurnuttaminen saa maan kuninkaat nousemaan ja kokoontumaan Harmagedonin taisteluun ja häviöön.

Kirkolliset kuninkaat ja ruhtinaat pappisseurueineen ja uskollisine liittolaisineen kokoontuvat lujaan — protestanttisten ja katolilaisten — rintamaan. Valtiolliset kuninkaat ja ruhtinaat, hallitusmiehet ja kaikki korkeassa asemassa olevat aseenkantajineen ja puolustajineen seuraavat rivissä sannalle puolelle. Rahakuninkaat ja liikeruhtinaat ja kaikki, joihin he voivat vaikuttaa jättiläismäisimmillä voimilla mitä koskaan on maailmassa ollut, yhtyvät samalle puolelle tämän ennustuksen mukaan. He eivät kumminkaan ymmärrä, että tulevat Harmagedoniin; kuitenkin, merkillistä kyllä, muodostaa osan heidän huutoaan: "Tulkaa yhteen Harmagedoniin!"

Puhuessaan meidän päivistämme Herramme selittää: "Ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä; sillä taivasten voimat järkkyvät." (Luukk. 21: 26.) Europan kuninkaat eivät tiedä mitä tehdä. Kaikkea lahkolaisuutta horjutetaan: moni Jumalan kansasta on hämmästynyt.

Sammakkohenkien kurnutus eli opit kokoavat rahan, valtion, uskonnon ja teollisuuden kuninkaat ja ruhtinaat suureksi sotajoukoksi. Kurnuttamisen elvyttämä pelon henki ruoskii muutoin hyvien ja järkevien ihmisten intohimot raivoon — epätoivoon. Näitten pahojen henkien, pahojen oppien sokeassa seuraamisessa ovat he valmiit uhraamaan elämän ja kaiken sille alttarille, jonka he erehdyksestä otaksuvat Jumalan järjestämäksi oikeuden, totuuden ja vanhurskauden alttariksi.

Moni jalo ihminen tässä suuressa sotajoukossa tulee ottamaan aseman, joka on aivan päinvastainen sille, mitä he tahtoisivat. Vähäksi aikaa vapauden ja edistyksen pyörät käännetään taaksepäin, ja keskiaikainen tukahuttaminen pidetään välttämättömänä itse-säilytykseksi — nykyisen asiain tilan tukemiseksi ja uuden Jumalan määräämän järjestyksen estämiseksi, vaikkakin sen aika on tullut. Vieläpä sellaisetkin, jotka voivat olla Jumalan kansaa, eivät pysähdy ajattelemaan onko se hänen tahtonsa, että asiat jatkuvat niinkuin ne ovat olleet kuluneen kuuden tuhannen vuoden aikana. Raamattu sanoo, ettei se ole Jumalan tahto, vaan että tapahtuu suuri kukistuminen, jotta uudet asiat voisivat tulla tilalle.

Raamatusta saamamme käsityksen mukaan tulevat Harmagedonin yhdistyneet voimat hetkeksi riemullisesti voittamaan. Puhevapaus, vapaa posti, ja toiset vapaudet, jotka meidän päivinämme ovat tulleet kansan laajojen kerrosten osaksi, lakkautetaan häikäilemättä välttämättömyyden pakosta, Jumalan kunniaksi, kirkon määräyksestä j.n.e. Varaventtiili suljetaan ja siten lakkaa ulospursuavan höyryn synnyttämä ääni häiritsemästä maan kuninkaita; ja kaikki näyttää tyyneeltä — kunnes tapahtuu suuri yhteiskunnallinen räjähdys, jota Ilmestyskirjassa kuvataan maanjäristyksenä. Kuvakielessä merkitsee maanjäristys yhteiskunnallista vallankumousta, ja Raamattu vakuuttaa, ettei koskaan ennen ole sellaista tapahtunut. (Ilm. 16: 18, 19.) Katso Herramme viittausta siihen Matt. 24: 21.

Herran suuri sotajoukko.

Raamattu osottaa, että Jumalan voima astuu tässä kohdassa esiin ja kokoaa järjestyneet joukot Harmagedoniin — hävityksen vuorelle. (Ilm. 16: 16.) Asia, jota he koettavat yhtymällään, yhdistymisellään estää, on juuri se, jota he jouduttavat. Raamattu kertoo meille, että Jumalaa edustaa Messias, ja että hän on joukkojen puolella. "Siihen aikaan nousee Mikael Jumalan kaltainen — Messias". (Dan. 12:1.) Hän ottaa valtiuden. Hän ottaa haltuunsa Valtakuntansa tavalla, jota vähän ovat odottaneet ne, jotka väärin ovat väittäneet olevansa hänen Valtakuntansa, ja saaneensa häneltä vallan hallita hänen nimessään ja hänen asemestaan.

Herramme selitti, että olemme sen palvelijoita, jota palvelemme. Muutamat voivat palvella Saatanaa ja eksytystä vaikka väittävätkin palvelevansa Jumalaa ja vanhurskautta; ja muutamat voivat palvella tietämättään, kuten Saulus tarsolainen teki, joka todella "luuli tekevänsä palveluksen Jumalalle" vainotessaan Seurakuntaa. Toiselta puolen pitää tämä periaate myöskin paikkansa. Kuten maallinen kuningas ei pidä itseään edesvastuussa jokaisen hänen taistelussaan sotivan sotilaan siveellisestä luonteesta, niin ei Herrakaan mene takuuseen kaikkien niiden siveellisestä luonteesta, jotka ovat antautuneet taistelemaan hänen puolestaan jossakin kysymyksessä. Sen palvelijoita he ovat, joita he palvelevat, olkoot sitten yllyttävät vaikuttimet ja syyt mitkä tahansa.

Sama periaate soveltuu tulevaan Harmagedonin taisteluun. Jumalan puoli tässä taistelussa on kansan puoli; kuvaamatonta joukkoa, kansaa, kiihotetaan taistelun alusta alkaen. Kaikenkaltaiset kohtuulliset ja kohtuuttomat anarkistit, sosialistit ja kuumaveriset radikaalit ovat taistelun eturintamassa. Se, joka tuntee sotilaselämää, tietää, että suuri sotilasjoukko on kokoonpantu kaikista luokista.

Rajotus tekee joukot rauhattomiksi, mutta he tuntevat heikkoutensa verrattuna rahan, yhteiskunnan, uskonnon ja valtion kuninkaihin ja ruhtinaihin, joilla silloin on valta käsissään. Köyhälistön ja keskiluokan enemmistö pitää parempana rauhaa mistä hinnasta tahansa. Joukoilla ei ole mitään halua anarkiaan. He käsittävät todellakin, että pahinkin hallitus on parempi kuin ei mikään. Joukot etsivät vapautusta äänestyksen avulla ja rauhallisesti poistaakseen pahan uudistamalla maan asiat siten että yksityisoikeudet ja edut ja tarpeet asetetaan kansan käsiin yhteiseksi parhaaksi. Huippu saavutetaan, kun tähänastiset oikeuden ylläpitäjät tulevat lainrikkojiksi ja vastustavat enemmistön äänestyksen kautta lausuttua tahtoa. Tulevaisuuden pelko ahdistaa ruoskana hyväätarkottavat joukot epätoivoon, ja tuloksena on anarkismi, kun sosialismi ei voi tehdä tehtävänsä.

Herran pyhien ei pidä lainkaan olla taistelussa mukana. Jumalan vihkiytynyt kansa, joka sydämissään ikävöi Messiaan valtakuntaa ja ihanaa riemuvuotta ja ennalleenasettamista, jolloin se pystytetään, odottaa kärsivällisesti Herran aikaa, ja odottaa sitä nurisematta. Puhdistettuine ja palavine lamppuineen eivät he ole pimeydessä lähelläolevan taistelun tärkeisiin tapahtumiin nähden; mutta he ovat hyvällä mielellä, tietäen, että lopputulos kuvataan "vahvassa profeetallisessa sanassa" ja he tekevät hyvin, "kun ottavat siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes päivä valkenee". — 2 Piet. 1: 19.

Nyt nousee kysymys: Miksi ei Jumala lähettänyt Valtakuntaansa aikasemmin? Miksi Harmagedon on välttämätön? Me vastaamme, että Jumalalla on omat aikansa ja hetkensä, ja että hän on määrännyt suuren seitsemännen tuhatvuotispäivän Kristuksen hallituspäiväksi. Jumalan viisaus on pidättänyt meidän päiviimme asti suuren tiedon ja taidon, joka synnyttää samalla kertaa miljonanomistajia ja tyytymättömiä. Jos Jumala olisi nostanut tietämättömyyden verhoa tuhat vuotta aikasemmin, olisi maailma järjestäytynyt Harmagedonin taisteluun tuhat vuotta aikasemmin. Jumala ei tuonut valoon näitä asioita ennen nykyistä aikaa, koska hänen suunnitelmassaan on eri puolia, joista kaikki kärjistyvät samaan aikaan. Hyvyydessään Jumala kätki ihmiskunnan silmät, kunnes Harmagedoniin kokoontuminen tapahtuisi juuri ennenkuin Messias ottaa suuren valtansa ja alkaa hallituksensa. — Ilm. 11: 17: 18.

Jumalan kansan tulisi olla suuressa kiitollisuuden mielentilassa kaiken hyvän antajaa kohtaan. Heidän tulisi varustautua ottamaan vastaan suuri tuleva myrsky ja pysyä aivan tyyninä, välttäen sopimatonta sekaantumista joko rikkaitten tai köyhien puolelle. Me tiedämme ennakolta, että Herra on kansan puolella. Hän juuri taistelee Harmagedonin taistelun, ja hänen välikappaleenaan on tuo ihmeellinen sotajoukko — kaikki luokat. Kun hänen yhteiskunta-vallankumouksensa suuri maanjäristys tulee, niin ei silloin ole ainoastaan kourallinen anarkisteja, vaan kapinaan nouseva kansa, kukistamassa sitä suurta valtaa, joka on kuristanut heitä. Itsekkäisyys on kaiken pohjalla.

Ei vielä, mutta kohta.

Neljäkymmentä vuotta ovat Harmagedonin voimat järjestäytyneet molemminpuoliseen taisteluun. Lakot, työnsulut ja metelit, suuret ja pienet, ovat olleet ainoastaan satunnaisia taisteluja, kuu sotaakäyvät ovat kulkeneet toinen toistensa tien ylitse. Ikävät paljastukset Europan hoveissa ja sotajoukoissa, sekä samanlaiset Amerikan vakuutusyhtiöissä, trusteissa ja hoveissa ovat horjuttaneet yleisön luottamusta. Dynamiittiräjähdykset, joista vuorotellen on syytetty työntekijöitä ja työnantajia, ovat olleet omiaan tekemään toisia epävarmoiksi. Katkerat ja vihaiset tunteet molemmin puolin tulevat yhä enemmän ja enemmän ilmi. Taistelurintamat alkavat päivittäin tulla yhä enemmän näkyviin. Kuitenkaan ei Harmagedonia voida vielä taistella.

Pakanain aikoja on vielä kaksi vuotta jälellä. [Tämä kirjoitettiin syksyllä 1912. Suom. h.] Pedon kuvan täytyy vielä saada elämä — voima. Sen täytyy muuttua pelkästä koneistosta eläväksi voimaksi. Protestanttien yhtymä käsittää, että sen järjestö on edelleen hyödytön, kunnes se saa elonvoiman —- kunnes sen saarnaajat suoranaisesti tai epäsuorasti tunnustetaan omaavan apostolisen määräyksen ja valtuuden opettaa. Ennustus osottaa, että tämä tulee kaksisarviselta pedolta, jonka uskomme kuvannollisesti esittävän Englannin kirkkoa. Hirmuvaltainen protestantismin ja katolilaisuuden toiminta, jolloin he yhteisesti sortavat ihmiskunnan vapauksia, odottaa kuvan eläväksitekemistä. Se voi tapahtua pian, mutta Harmagedon ei voi tulla ennen sitä, mutta sen perästä — ehkä vuosi sen perästä, senmukaan kuin me käsitämme profetallista sanaa.

Vielä täytyy toisenkin asian tapahtua. Joskin juutalaiset vähitellen tulvivat Palestiinaan, ottaen vähitellen haltuunsa Kaanaan maan, ja vaikkakin uutiset tietävät kertoa, että yhdeksäntoista miljonamiestä on jo siellä, niin vaatii kuitenkin ennustuksen täyttyminen, että ilmeisesti suurempi luku rikkaita juutalaisia on muuttanut sinne, ennenkuin Harmagedonin huippu saavutetaan. Aivan varmaan uskomme, että ahdistuksen aika Jaakobille pyhässä maassa tulee juuri Harmagedonin päättyessä. Silloin Messiaan valtakunta alkaa tulla näkyviin. Siitä alkaen nousee Israel asteettain lupauksen maassa menneisyyden tuhasta siihen suuruuteen, joka mainitaan ennustuksessa. Sen Jumalan määräämien ruhtinasten kautta, alkaa Messiaan kaikella vallalla varustettu Valtakunta, joskin näkymättömänä, vierittää pois kirousta ja nostaa ihmiskuntaa sekä antaa kaunistusta tuhan sijaan.

"Koston päivä."

ENSIMÄINEN LUKU.

Profetallisia lausuntoja siitä. — Aika lähellä. — Tämän osan tarkotus. — Ylimalkaisia havaintoja.

"Koston päivä oli mielessäni, ja lunastuksen vuosi oli tullut." "Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." — Jes. 63: 4; 34: 8.

Siten viittaa profetta Jesaja siihen hädän aikaan, jota Daniel (12: 1) kuvailee "ahdistuksen aikana, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti"; siihen aikaan, josta Malakia (4: 1) sanoo: "Katso, se päivä tulee palava niinkuin pätsi; ja kaikki ylenkatsojat ja kaikki jumalattomat tulevat akanoiksi"; aikaan, josta apostoli Jaakob (5: 1—6) sanoo, että silloin rikkaat itkevät ja valittavat sitä kurjuutta, joka kohtaa heitä. Ja Joel (2: 2) kuvailee samaa aikaa "pimeyden ja sumun päivänä, pilven ja synkeyden päivänä", ja Aamos (5: 20) sanoo: "Herran päivä on pimeä, eikä valoisa, ja hämärä ilman mitään valkeutta". Ja Jeesuskin mainitsee tämän ajan "suurena ahdistuksena", joka on luonteeltaan niin hävittävä, että jos ei sitä lyhennettäisi, niin ei yksikään liha pelastuisi sen hävitykseltä.

Monesta raamatunpaikasta käy ilmeisesti selville, että tämä pimeä ja sumuinen päiviä, jota profetat näin ovat kuvailleet, on ihmiskunnan tuomiopäivä sekä yhteiskuntiin että kansoihin nähden — kansojen kostamisen päivä. Mutta kun katsellaan näitä raamatunpaikkoja, niin tulee muistaa erotus kansojen tuomion ja erityisten yksilöiden tuomion välillä. Tosin muodostuvat kansat yksityisistä, ja yksityiset ovat suureksi osaksi vastuussa kansojen kulusta ja heidän täytyy kärsiä kovasti niiden vaikeuksien aikana, jotka kohtaavat kansaa kokonaisuudessaan; mutta siitä huolimatta on ihmissuvun tuomitseminen yksityisinä kokonaan toista kuin kansojen tuomitseminen.

Niinkuin jo olemme nähneet ["Raamatuntutkisteluja" I os. 8 luv.], on Tuhatvuotiekausi maailman yksityisten tuomiopäivä. Silloin tuomitaan eli asetetaan koetteelle ijankaikkisen elämän saamiseksi kaikki ihmiset yksityisinä eikä yhteisesti kansoina tai muina järjestöinä uuden liiton suotuisilla ehdoilla, samalla kuin heillä on selvä ymmärrys totuudesta ja samalla kuin heille annetaan kaikki mahdollinen apu ja vaikutus, jotta he voisivat tehdä oikein. Kansakuntain tuomio, joka nyt tapahtuu, on tuomio inhimillisten (niinhyvin uskonnollisten kuin maailmallistenkin) järjestelmien ja laitosten kelvollisuudesta. Maailman järjestelmillä on ollut pitkä valta-aika, ja nyt kun "pakanain ajat" ovat loppumaisillaan, täytyy näiden järjestelmien tehdä tili. Ja Herran tuomio, joka edeltäpäin on ilmaistu profettain kautta niistä, kuuluu, ettei yhtäkään niistä katsota arvolliseksi uudestaan saamaan sellaista valta-aikaa itselleen tai pitempää olemassaoloa. On määrätty, että valta otetaan pois heiltä, ja että hän, jolla on oikeus siihen, ottaa Valtakunnan huostaansa sekä saa kansat perinnökseen. — Hes. 21: 27; Dan. 7: 27; Ps. 2:8; Ilm. 2: 26, 27.

Kuule mitä Herra sanoo kansoille, jotka ovat kokoontuneet hänen eteensä tuomiolle: "Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa; kuulkoon maa ja mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mitä siinä syntyy. Sillä Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille heidän sotajoukoillensa." (Jes. 34: 1, 2.) "Herra on… ijanlkaikkinen kuningas. Hänen vihastumisestansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen kiivauttansa." (Jer. 10: 10.) "Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa… Näin sanoo Herra Sebaot: Katso onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky (suuret kapinaliikkeet, hätä ja hämmennys) nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti." (Jer. 25: 31—33.) "Sentähden odottakaa minua, sanoo Herra, kun minäkin aikanani nousen saaliille, sillä minun oikeuteni (päätökseni) on koota kansat yhteen; kunnes minä saatan valtakunnat kokoon vuodattaakseni heidän päällensä minun kiivauteni, koko minun vihani tulen! Sillä minun kiivauteni tulessa koko maa (nykyinen yhteiskuntajärjestys) kulutetaan. Sillä silloin (senjälkeen) minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3:8, 9; Luukk. 21: 25.

Olemme jo osottaneet ["Raamatuntutkistelujen" II osassa], että aika on lähellä, ja että ne tapahtumat, jotka kuuluvat Jehovan päivään, toteutuvat jo ympärillämme. Niiden ainesten, jotka nyt vaikuttavat ennustetun hädän suuntaan, täytyy välttämättömästi muutaman vuoden kuluessa saavuttaa kypsyytensä. Ja lujan profetallisen sanan mukaan saa nykyään elävä suku olla tämän kauhean hädän todistajana ja elää ratkaisevassa taistelussa. — Matt. 24: 34.

Kiinnittäessämme huomion tähän aineeseen, ei aikomuksemme ole herättää ainoastaan kummastusta tai koettaa tyydyttää tyhjää uteliaisuutta. Emme myöskään voi toivoa saavamme sillä aikaan sellaista katumusta ja parannusta ihmisten sydämissä, joka aikaansaisi muutoksen nykyisessä yhteiskunnallisessa, valtiollisessa ja uskonnollisessa järjestelmässä, ja siten kääntäisi pois tulevan onnettomuuden. Lähestyvä hätä on välttämätön. Valtavat alkusyyt ovat kaikki vaikuttamassa, eikä mikään inhimillinen voima kykene estämään niiden vaikutusta ja kehittymistä varmaan loppuunsa. Vaikutusten täytyy seurata, niinkuin Herra on ennakolta nähnyt ja ennustanut. Ei kukaan muu kuin Jumala voisi pysähdyttää nykyisten tapahtumain virran kulkua. Mutta hän ei tee sitä, ennenkuin ne katkerat kokemukset, jotka tämä taistelu tuo mukanaan, ovat painaneet opetuksensa ihmisten sydämiin.

Tämän osan päätarkotuksena ei siis ole valaista maailmaa, joka muuten voi käsittääkin ainoastaan tapahtumain ajatuksen eikä kysykään muita johtopäätöksiä. Aikomuksemme on sitävastoin edeltäpäin varottaa, asestaa, lohduttaa, kehottaa ja vahvistaa "uskon huonekunnan" jäseniä, niin etteivät he menettäisi rohkeuttaan ja säikähtäisi, vaan voisivat olla täydellisessä sopusoinnussa Jumalan menettelytavan kanssa, silloinkin kun hän antaa maailmalle mitä ankarimman rangaistuksen ja kurituksen, nähdessään uskon silmällä siitä koituvan ihanan vanhurskauden ja pysyväisen rauhan tuloksen.

Koston päivä sisältyy luonnollisella tavalla Jumalan rakkaudesta rikkaaseen suunnitelmaan, senkautta että hänen tarkotuksensa on kukistaa sillä koko nykyisten asiain järjestys valmistuksena Jumalan valtakunnan perustamiselle maan päälle ijankaikkisiksi ajoiksi — Kristuksen, Rauhanruhtinaan, hallitessa.

Kun profetta Jesaja (63: 1—6) asettaa itsensä hengessä Evankelikauden elonkorjuun loppuun, näkee hän mahtavan voittajan, joka on ihanassa puvussa (vallalla ja voimalla puettuna), ja joka kulkee kiivaasti eteenpäin, voittaen kaikki vihollisensa, joiden veri roiskuu koko hänen puvulleen. Profetta kysyy, kuka tuo ihmeellinen vieras on, sanoen: "Kuka on hän, joka Edomista tulee, punaisissa vaatteissa Bosrasta, tuo kaunis puvussansa, joka kävelee suuressa voimassansa?"

Tulee muistaa, että Edom oli nimi, joka annettiin Jaakobin kaksoisveljelle Eesaulle, senjälkeen kun hän oli myynyt esikoisoikeutensa. (1 Moos. 25: 30—34.) Tätä nimeä käytettiin sitten myöskin niinhyvin hänen jälkeläisistään kuin siitä maastakin, jossa he asuivat. (Katso 1 Moos. 25: 30; 36: 1; 4 Moos. 20: 18, 20, 21; Jer. 49: 17.) Niinollen on nimi Edom sopiva vertauskuva ihmisluokasta, joka tänä aikana niinikään on myönyt esikoisoikeutensa, tehden sen yhtä pienestä korvauksesta kuin se hernekeitto oli, joka vietteli Eesaun. Profetat käyttivät usein nimeä Edom tässä merkityksessä tarkottaen sitä suurta ihmisjoukkoa, joka tunnustaa olevansa kristitty, ja jota toisinaan meidän aikanamme kutsutaan "kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi" (s.o. Kristuksen valtakunnaksi), jotka nimitykset jokaisen ajattelevan ihmisen pitäisi tunnustaa aivan vääriksi, sentähden että nuo osottavat suurta ymmärtäväisyyden puutetta Kristuksen valtakunnan todellisesta tarkotuksesta ja luonteesta niinhyvin kuin sen perustamisen määrätystä ajasta ja määrätystä tavastakin. Nämä nimet ovat itse asiassa julkeata kerskumista, joka edustaa väärin totuutta. Pääasiassa Europan ja Amerikan kansat käyttävät tätä yhteistä nimitystä "kristitty maailma". Mutta muodostavatko nämä sitte todellakin kristityn maailman? Kuule kanunain pauhetta, asestettujen sotalaumain lukuisten joukkojen töminää, räjähtäväin kranattein paukkinaa, sorrettujen vaikerrusta ja vihastuneitten kansakuntain mutinaa, kuinka kaikki tämä korviasärkevällä tavalla vastaa ei! Muodostavatko nämä kansat Kristuksen valtakunnan — tosikristikunnan? Kuka tahtoo ottaa todistaakseen niin ihmeellisen väitteen? Se, joka koettaisi sitä, huomaisi totisesti pian sen petoksen, joka on tuossa kohtuuttomassa ja paikkansapitämättömässä vaatimuksessa.

On hyvin selvää, että vertauskuvallinen nimi "Edom" erittäin hyvin sopii "kristikuntaan". Niillä kansoilla, jotka muodostavat n.k. kristikunnan, on ollut suuri etu ennen kaikkia muita kansoja, senkautta että Jumalan sana on annettu heille, niinkuin se vanhan liiton aikana annettiin Israelin kansalle. Seurauksena siitä valaisevasta vaikutuksesta, jota tämä sana harjottaa sekä suorasti että epäsuorasti, ovat kaikki sivistyksen siunaukset tulleet näiden kansojen osaksi. Ja muutamien harvojen pyhien ("pienen lauman") läsnäolo heidän keskuudessaan, pyhien, joita saman sanan vaikutus on kehittänyt, on ollut "maan suolana", joka osaksi on varjellut heidät täydellisestä tapainturmeluksesta. Jumalallisen esimerkkinsä ja innokkaan elämän sanan esittämisensä kautta ovat he olleet "maailman valona", joka on osottanut ihmisille tien takasin Jumalan ja vanhurskauden tykö. Mutta ainoastaan muutamat harvat kaikista näistä suosituista kansoista ovat asianmukaisesti käyttäneet hyväkseen etunsa, jotka he ovat saaneet perintönä, koska ovat syntyneet niissä maissa, jotka Jumalan sanan vaikutus on siunannut joko suorasti tai epäsuorasti.

Eesaun tavoin ovat kristikunnan joukot myyneet esikoisoikeutensa — erikoiset etunsa. Kun sanomme joukot, niin emme tarkota ainoastaan aivan tietämättömiä ja välinpitämättömiä vaan myös sitä suurta maailmallisten ihmisten joukkoa, ihmisten, jotka tunnustautuvat Kristuksen uskoon ja siten ovat nimeltään kristityitä, mutta joilla ei ole Kristuksen elämää itsessään. Nämä ovat pitäneet parempana nykyisten maallisten etujen niukkojen palojen nauttimista kuin Jumalan yhteydestä johtuvia siunauksia ja oikeutta saada jakaa Kristuksen kanssa se ihana perintö, joka on luvattu kaikille niille, jotka uskollisesti vaeltavat hänen askeleissaan itsensäuhrautumisen kaidalla tiellä. Vaikka nämä ovat nimeksi Jumalan lapsia — Evankelikauden henkinen Israel nimeksi, josta luonnollinen Israel Juutalaiskautena oli esikuva — niin eivät he kumminkaan todellisuudessa kunnioita ollenkaan tai korkeintaan ainoastaan hyvin vähän Jumalan lupauksia, eivätkä usko niihin. Vaikka valtavalla joukolla on Kristuksen nimi ja vaikka he luulevat ja väittävät muodostavansa Kristuksen seurakunnan, vaikka he ovat perustaneet suuria järjestelmiä, jotka edustavat eri hajaannuksia kristikunnassa, jonka he väittävät Kristuksen ruumiiksi, vaikka he ovat tehneet monta ja paksua n.k. "järjestelmällisen jumaluusopin" nidosta, jotka kumminkin itse asiassa ovat perinpohjin sekaisia, ja vaikka he opettaakseen jumaluusoppiansa ovat perustaneet lukuisia kouluja ja seminaareja sekä tehneet monta muuta "voimatekoa" Kristuksen nimessä — tekoa, jotka kumminkin usein ovat suorassa ristiriidassa hänen sanansa kanssa, muodostavat he kumminkin Edom luokan, joka on myynyt esikoisoikeutensa. Tämä luokka käsittää melkein koko "kristikunnan" — kaikki n.k. kristityissä maissa syntyneet, jotka eivät ole käyttäneet hyväkseen Kristuksen evankeliumin etuja ja siunauksia sekä muodostaneet elämäänsä sen jälkeen. Jälelle jääneet kristikunnassa ovat harvat vanhurskautetut, pyhitetyt ja uskolliset, jotka elävän uskon kautta ovat yhdistetyt Kristuksen kansaa, jotka pysyvät "oksina" hänessä, totisessa viinipuussa. Nämä muodostavat Jumalan totisen Israelin; he ovat totisia israelilaisia, joissa ei ole yhtään petosta.

Vertauskuvallinen Edom Jesajan ennustuksessa vastaa Ilmestyskirjan vertauskuvallista Babylonia, josta myöskin puhutaan Jesajan, Jeremian ja Hesekielin ennustuksissa. Siten on Herra profettainsa kautta määritellyt ja kuvannut sen suuren järjestelmän, jolle ihmiset ovat antaneet väärän nimen "kristikunta", s.o. Kristuksen valtakunta. Niinkuin koko Edomin maa vertauskuvaa koko "kristikuntaa", niin vertauskuvaa myöskin Edomin pääkaupunki, Bosra, kirkkohallintoa, kristikunnan parhainta linnotusta. Profetta esittää Herran voitokkaana sodankävijänä, joka toimittaa suuren teurastuksen Edomissa ja erittäinkin Bosrassa. Nimi Bosra merkitsee "lammastarhaa". Bosra on vielä tunnettu vuohistaan ja Herran miekan sanotaan olevan täynnä "karitsain ja kauristen verestä" tuona koston päivän teurastuksen aikana. (Jes. 34: 6.) Kauriit vastannevat "lustetta" ja karitsat vertauskuvannevat ahdistuksesta tulevia pyhiä (Ilm. 7: 14; 1 Kor. 3: 1), niitä Jumalan lapsia, jotka laiminlöivät käyttämästä hyväkseen tarjotut tilaisuudet ja jotka eivät juosseet niin, että he olisivat voineet saavuttaa korkean kutsunsa voittopalkinnon, ja joita sentähden, vaikka Herra ei hylännyt heitä, ei kumminkaan voitu katsoa arvollisiksi pakenemaan suurta hätää, kehittyneinä "lampaina", kutsuttuina, valittuina ja uskollisina.

Profetta kysyy: "Kuka on hän, joka Edomista tulee punaisissa vaatteissa Bosrasta?" Vastaus kuuluu: "Minä olen, joka puhun vanhurskautta ja voin kyllä auttaa". Hän on se sama mahtava, jota Johannes (Ilm. 19: 11—16) kuvailee kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana, Jehovan voideltu, siunattu Lunastajamme ja Herra Jeesus.

Profetta kysyy edelleen: "Miksi ovat vaatteesi punaiset, ja pukusi kuin kuurnan polkijan?" Kuule vastaus: "Minä yksinäni poljin kuurnan, eikä kenkään kansoista ollut kanssani. Minä poljin heitä vihassani ja tallasin heitä kiivaudessani; ja heidän verensä pirskui vaatteilleni, ja minä tahrasin koko pukuni. Sillä koston päivä oli mielessäni, ja lunastuksen vuosi oli tullut. Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut auttajaa. Minä hämmästyin, mutta ei ollut sitä, joka minua tuki. Silloin käsivarteni (voimani) minulle avun antoi ja kiivaus tuki minua. Ja minä tallasin kansoja vihassani ja juovutin heitä kiivaudessani ja kaasin heidän voimansa (verensä) maahan." ja Patmokaen profetta lisää: "Hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivastuksen viinikuurnan". — Ilm. 19:15.

Viinikuurnan polkeminen on viininviljelijän viimeinen osa työstä elonkorjuussa. Sitä ennen on korjaamis- ja kokoamistyö täydelleen suoritettu. Samaten on laita tähän henkiseen korjuuseenkin nähden: Jumalan vihan viinikuurnan polkeminen, johon heitetään "maan viinipuun hedelmät (väärän viinipuun, joka vääryydellä on omistanut itselleen kristityn nimen ja väittänyt olevansa Kristuksen valtakunta), kun sen tertut ovat täysin kypsyneet" (Ilm. 14: 18—20), vertauskuvaa nykyisen tapahtumista rikkaan elonkorjuun ["Raamatuntutkisteluja" III osa, 6 luku] viimeistä työn osaa. Viinikuurnan polkeminen valaisee suuren hädän ja ahdistuksen viimeisiä tapahtumia, hädän ja ahdistuksen, joka kohtaa kaikkia kansoja, ja josta Raamattu on niin runsaasti edeltäpäin varottanut meitä.

"Kuningasten Kuningas" esitetään yksin viinikuurnan polkijaksi. Tämä sanoo meille, että Jumalan voima, eikä ainoastaan ihmisten, saa aikaan tämän maailman valtakuntien kukistumisen. Jumala rankaisee voimassaan kansoja ja lopullisesti "saattaa oikeuden (vanhurskauden ja totuuden) voitolle". "Hän lyöpi maata suunsa sauvalla ja huultensa hengellä (totuutensa voimalla ja hengellä) tappaa jumalattoman." (Jes. 11: 4; Ilm. 19: 15; Ps. 98: 1.) Ei kukaan inhimillinen sotapäällikkö saa kunniaa siitä voitosta, joka tulevaisuudessa voitetaan totuuden ja vanhurskauden hyödyksi. Hurjaksi ja raivokkaaksi koituu riehuvien kansojen taistelu, ja taistelutanner niinhyvin kuin kansojen kurjuuskin tulee maailman laajuiseksi. Eikä ole ketään inhimillistä Aleksanderia. Caesaria tai Napoleonia, joka voi saada järjestyksen aikaan tuossa kauhistuttavassa hämmennyksessä. Mutta lopulta tulee tunnetuiksi kaikille, että kuningasten Kuningas ja herrain Herra sai mahtavan voimansa kautta suuren voiton oikeuden ja totuuden asian hyväksi sekä rankaisi vääryyden ansion jälkeen.

Kaikki tämä saatetaan täytäntöön Evankelikauden lopussa, ja tapahtuu niin, koska, niinkuin Herra selittää profetan kautta, Herran lunastuksen (vapahduksen) vuosi on tullut, ja koska "Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." (Jes. 63: 4; 34: 8.) Herra on koko aikakauden aikana pannut merkille vihollisuuden ja taistelut nimi-Siionissa eli nimikristikunnassa. Hän on nähnyt, kuinka hänen uskolliset pyhänsä ovat saaneet taistella totuuden ja oikeuden puolesta, sekä kuinka heidän vanhurskauden tähden on täytynyt kärsiä vainoakin niiden puolelta, jotka ovat vastustaneet heitä Herran nimessä. Viisaiden tarkotustenaa perustuksella ei Herra ole ryhtynyt asiaan, mutta nyt on tullut koston päivä ja Herralla on riita-asia heidän kanssaan niinkuin on kirjotettu: "Sillä Herralla on riita-asia maan asukasten kanssa, koska ei totuutta, ei rakkautta, eikä Jumalan tuntoa ole maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan ja varastetaan ja avioliittoa rikotaan — sitä tehdään, ja toinen veren vika toistansa seuraa. Sentähden suree maa, ja kaikki sen asukkaat nääntyvät." (Hos. 4: 1—3.) Tämä ennustus, jonka täyttymys oli niin totta luonnolliseen Israeliin nähden, on epäilemättä myöskin yhtä totta kaksinkertaisessa sovellutuksessaan nimeltänsä henkiseen Israeliin, kristikuntaan nähden.

"Jyrinä käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa: Jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra." "Kuulkaa kuitenkin mitä Herra sanoo: Kuulkaa Herran riita-asiaa, te vuoret (valtakunnat) ja te (tähän saakka) muuttumattomat (horjumattomat) maan (yhteiskunnan) perustukset! sillä Herralla on riiita-asia (hyljätyn) kansansa kanssa." — Jer. 25: 31; Miika 6: 1, 2.

Kuunnelkaamme taas profetta Jesajaa tämän taistelun suhteen: "Lähestykää, te kansat, kuulemaan; te sukukunnat tarkatkaa; kuulkoon maa ja mitä siinä on, maan piiri ja kaikki mitä siinä syntyy (kaikki itsekkäät ja pahat asiat, jotka johtuvat maailman hengestä). Sillä Herra on vihainen kaikille kansoille ja närkästynyt kaikille heidän sotajoukoillensa; hän on heidät kironnut ja antanut heidät tapettaviksi… Heidän maansa juopuu verestä, ja heidän tomunsa ravitaan rasvalla. Sillä Herralla on koston päivä ja makson vuosi Siionin asiata ajaessa." — Jes. 34: 1. 2, 4, 7, 8.

Tällä tavalla lyö Herra kansoja ja opettaa heidät tuntemaan voimansa, ja hän vapahtaa uskollisensa, jotka eivät vaella joukkojen mukana pahalla tiellä, vaan jotka kieron ja nurjan sukukunnan keskellä kokonaan ja täydellisesti seuraavat ja tottelevat Herraa Jumalaansa. Ja tämä kauhistuttava tuomio maailmasta, kun kansoja särjetään niinkuin saviastioita, tuo myöskin mukanaan arvokkaita opetuksia ihmisille, kun he sitten tuomitaan henkilökohtaisesti Kristuksen tuhatvuotisen hallituksen aikana. Siten muistaa Herra vihassaan laupeutta.

* * * * *

Herran päivä.

Nyt nuolen lailla maailmaan on tieto iskenyt.
Mi kruunupäitä peljättää ja järkkymäänkin saa.
Sen taivaan Herra itse on jo ammoin, ammoin päättänyt.
Ja nyt sen täyttymistä vaan, maat, taivaat vartoaa.

On totuus miekka terävä. Se kaiken katkoaa,
Mi väärää on ja vaihetta ja ylpeätä vaan.
Se vuoret korkeet kohta vaan jo aivan, aivan tasottaa,
Ja tomusta se korottaa nuo nöyrät lapset maan.

Ei toinen toistaan sortaa saa, ei vääryys kukoistaa;
Ja luontokappaleetkin nuo nyt irti päästetään,
Kun huokaukset niidenkin jo taivoon, taivoon kohoaa,
Ja rauha kaikkein keskuuteen niin kauniist' säädetään.

Oi, armas aika autuas, kun Herra hallitsee!
Kun sopusointu, rakkaus saa vallan päällä maan:
Kun toinen toistaan palvelee ja helläst', helläst' hoitelee,
Ja Herralle soi ylistys kautt' maailmoiden vaan!

TOINEN LUKU.

"Babylonin" — "kristikunnan" tuomio. "Mene, mene, tekel, ufarsin."

Babylon. — Kristikunta. — Kaupunki. — Valtakunta. — Äiti. —
Tyttäret. — Babylonin tuomio ja sen kauhistuttava merkitys.

"Ennustus Baabelista, jonka Jesaja… näki. Nostakaa lippu paljaalle kalliolle, huutakaa heille korkealla äänellä; viittokaa kädellä, että he ruhtinasten porteista tulisivat sisälle. Minä olen antanut käskyn pyhitetyilleni ja olen kutsunut vihani toimeen sankarini, jotka kerskaavat minun kunniastani. Kuule vuorilla on niinkuin suuren kansan kohina! Kuule kokoontuneitten kansakuntain kohinaa! Herra Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. He ovat tulleet kaukaiselta maalta, taivaan ääristä Herra ja hänen vihansa aseet, koko maata hävittämään. Valittakaa, sillä Herran päivä on läsnä; se tulee kuin Kaikkivaltiaan hävitys. Sentähden kaikki käsivarret vaipuvat, ja kaikki ihmisten sydämet sulavat. Ja he kauhistuvat, tuskat ja kivut käsittävät heidät; niinkuin synnyttäjä he kimmurtelevat, hämmästyneinä he katsovat toinen toistansa, tulipunaisina ovat heidän kasvonsa. Katso, Herran päivä tulee kauheana, kiukulla ja vihan vimmalla, maata autioksi asettamaan ja sen syntisiä sieltä telottamaan. Sillä taivaan tähdet ja heidän tähtikehänsä eivät valollansa loista, aurinko pimenee noustessansa eikä kuu valollansa kumota. Minä kostan maan piirille pahuuden ja jumalattomille heidän rikoksensa; ja minä lakkautan röyhkeitten kopeuden ja hirmuvaltaisten ylpeyden minä nöyryytän. Minä teen miehen kultaa kalliimmaksi ja ihmisen Ofirin kultaa arvokkaammaksi. Sentähden minä liikutan taivaat ja maa vapisee paikaltansa Herran Sebaotin vihan tähden ja hänen hirmuisen vihansa päivän tähden." — Jes. 13: 1—13. Vertaa Ilm. 16: 14; Hebr. 12: 26—29.

"Ja minä panen oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi. Ja rakeet karkottavat pois valheen turvan ja vedet huuhtovat pois suojan." — Jes. 28: 17.

Jesajan, Jeremian, Danielin ja Ilmestyskirjan ennustukset Babylonista ovat kaikki sopusoinnussa toistensa kanssa ja tarkottavat ilmeisesti samaa suurta kaupunkia. Kun kumminkin nämä ennustukset täyttyivät ainoastaan pieneksi osaksi tuohon vanhaan kirjaimelliseen Babylonin kaupunkiin nähden, ja kun Ilmestyskirja kirjotettiin vasta vuosisatoja sen jälkeen, kuu kirjaimellinen Babylon jo oli raunioina, niin on selvää, että mainitut ennustukset erityisesti tarkottavat jotakin, josta muinoinen, kirjaimellinen Babylon oli kuva. On myöskin selvää, että niin pitkälle kuin Jesajan ja Jeremian ennustukset sen kukistumisesta täyttyivät kirjaimelliseen kaupunkiin nähden, tuli se lankeemukseensa niinhyvin kuin luonteeseensakin nähden kuvaksi siitä suuresta kaupungista, josta Ilmestyskirjan tekijä puhuu (17 ja 18 luv.) vertauskuvallisella kielellä, ja jota toistenkin profettain ennustukset pääasiassa tarkottavat.

Niinkuin jo on osotettu, on meidän aikamme n.k. kristikunta vastakuva muinaisesta Babylonista eli Baabelista; Sen tähden ovat profettain vakavat varotukset ja ennustukset tästä Babylonista (kristikunnasta) mitä suuriarvoisimmasta merkityksestä nykyään elävälle suvulle. Oi, että ihmiset olisivat niin ymmärtäväisiä, että ottaisivat niistä vaarin!

Vaikka muutamia muitakin vertauskuvallisia nimiä, niinkuin esim. Edom, Efraim, Ariel j.n.e., käytetään Raaamatussa kristikunnasta, on kumminkin nimitystä "Babylon" eli "Babel" useimmin käytetty, ja sen merkitys — sekaannus eli hämmennys — on erittäin sattuva. Apostoli Paavalikin puhuu nimeksi henkisestä Israelista nimeksi lihallisen Israelin vastakohtana. (Katso 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16; Room. 9: 8.) Ja samaten on nimeksi henkinen Siion ja nimeksi lihallinen Siion. (Katso Jes. 33: 14; Aam. 6: 1.) Mutta tarkastakaamme muutamia niistä ihmeellisistä vastaavaisuuksista, joita on kristikunnan ja sen esikuvan, Babylonin, välillä, sekä Jumalan sanan suoranaisia todistuksia niinhyvin esikuvasta kuin vastakarvastakin. Sitten tahdomme tarkastaa kristikunnan nykyistä tilaa ja niitä merkkejä, jotka nyt ilmaisevat siitä ennustetun tuomion täyttymistä.

Ilmestyskirja osottaa, ettei olisi vaikeata huomata tuota suurta salaperäistä kaupunkia, sillä sen nimi on kirjotettu sen otsaan; s.o. se on niin silmiinpistävä ja selvä, ettemme voi olla huomaamatta sitä vähemmällä kuin että suljemme silmämme ja kieltäydymme katsomasta: — "Ja hänen otsaansa oli kirjotettuna nimi: Salaisuus: Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti". (Ilm. 17: 5.) Mutta ennenkuin käymme tarkastamaan salaperäistä Babylonia, tarkastakaamme ensin vähän esikuvallista Babylonia. Kun siten olemme saaneet selville sen huomattavat piirteet, tahdomme ajatellen niitä tarkastaa vastakuvaa.

Ei ainoastaan Babylonin valtakunnan pääkaupungin vaan myöskin itse valtakunnan nimenä oli "Babylon". Pääkaupunki Babylon oli mitä komein ja todennäköisesti suurin muinaisista kaupungeista. Se oli rakennettu nelikulmion muotoiseksi Eufrat-joen kummallekin puolelle. Suojana hyökkäävää vihollista vastaan ympäröi sitä syvä ja vedellä täytetty saartokaivanto sekä sen sisäpuolella äärettömät kahdenkertaiset muurit, jotka olivat 32—85 jalkaa paksuja ja 75—300 jalkaa korkeita. Muureilla oli 250 matalaa tornia, jotka olivat rakennetut muurien ulko- ja sisäreunoille, toinen toistansa vastaan. Muureissa oli 100 kupariporttia, 25 joka puolella, vastaten katujen lukua, jotka leikkasivat toisensa suorissa kulmissa. Kaupunkia kaunistivat komeat palatsit ja temppelit sekä sotasaaliit.

Nebukadnessar oli Babylonin valtakunnan suuri yksinvaltias, ja hänen hallituksensa käsitti melkein puolet siitä ajasta, jolloin tämä valtakunta oli olemassa. Hänen ansiokseen laskettiin myöskin pääasiassa sen suuruus ja loisto. Kaupunki oli maineessa rikkaudestaan ja komeudestaan, josta johtui vastaava määrä tapainturmelusta, jota taas aina seuraa taantuminen ja lankeeminen. Se oli kokonaan epäjumalanpalveluksen vallassa ja täynnä vääryyttä. Asukkaat palvelivat Baalia, jolle he uhrasivat ihmisiä. Kuinka syvälle he olivat alentuneet epäjumalanpalveluksessaan, voimme ymmärtää, kun näemme, kuinka Jumala nuhteli Israelilaisia, kun nämä olivat saastuttaneet itsensä yhteyden kautta heidän kanssaan. — Katso Jer. 7: 9; 19: 5.

Nimi johtuu sen suuren tornisuunnitelman tyhjäksi tekemisestä, jota kutsuttiin Baabeliksi (hämmennykseksi, sekaannukseksi), koska Jumala siellä sekotti ihmisten kielen; mutta alunperin on tämä sana johdettu nimestä Baabil, joka ei ollenkaan muistuttanut Herran epäsuosiosta ja rangaistuksesta, vaan päinvastoin merkitsi "Jumalan porttia".

Babylonin kaupunki saavutti huomattavan aseman ja loiston suuren Baabelin valtakunnan pääkaupunkina ja kutsuttiin sitä "kultaiseksi kaupungiksi", "kuningaskuntain kaunistukseksi, kaldealaisten kopeuden koristukseksi". — Jes. 13: 19.

Nebukadnessarin jälkeen tuli hallitsijaksi hänen tyttärensä poika Belsassar, ja tämän hallituksen aikana tuli se lankeemus, joka aina seuraa ylpeyttä, ylellisyyttä ja turhuutta ja jota ne aina jouduttavat. Kun kansa, tietämättömänä uhkaavasta vaarasta ja seuraten kuninkaansa esimerkkiä, antautui alentaviin huveihin, hiipi Persian sotajoukko Kyyroksen johdolla huomaamatta sisään Eufratin jokiuomasta, josta se ensin oli johtanut veden pois, surmasi juomaveikot ja valtasi kaupungin. Sillä tavalla täyttyi se ennustus, jonka tuo ihmeellinen käsikirjotus seinällä sisälsi: "Mene, mene, tekel, ufarsin", jonka Daniel muutamia tuntia ennen oli selittänyt näin: "Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keveäksi havaittu. Valtakuntasi on jaettu ja annettu meedialaisille ja persialaisille." Ja niin täydellinen oli tämän suuren kaupungin hävitys, että sen paikkakin oli unohtunut ja oli tietämätön pitkän aikaa.

Sellainen oli esikuvallinen kaupunki, ja mereen heitetyn suuren myllynkiven tavoin hukkui se monta sataa vuotta sitten ollakseen koskaan enää kohoutumatta. Muistokin siitä on tullut pilkaksi ja sananlaskuksi. Nyt tahdomme tarkastaa vastakuvaa, jolloin ensin panemme merkille, että Raamattu selvästi ja epäämättömästi viittaa siihen, ja sen jälkeen tahdomme ottaa huomioon tämän vertauskuvan sattuvaisuuden.

Vertauskuvallisissa ennustuksissa merkitsee "kaupunki" voiman ja vaikutusvallan tukemaa uskonnollista hallitusta. Siten on esim. "pyhä kaupunki, uusi Jerusalem" vertauskuva, jota käytetään esittämään perustettua Jumalan valtakuntaa, Evankeliseurakunnan voittajia, korotettuina ja kirkkaudessa hallitsevina. Seurakunta on myöskin — ja samassa yhteydessä — esitetty vaimona, "morsiamena, Karitsan vaimona", voimassa ja kirkkaudessa sekä miehensä, Kristuksen voiman ja vaikutuksen tukemana. "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä… tuli… sanoen: Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon. Ja hän… näytti minulle pyhän kaupungin Jerusalemin". — Ilm. 21: 9, 10.

Sama tulkitsemistapa sopii myöskin salaperäiseen Babyloniin, suureen kirkkovaltakuntaan, "suureen kaupunkiin" (Ilm. 17: 1, 6), jota on kuvailtu portoksi, langenneeksi naiseksi (luopuneeksi kirkoksi — sillä totinen seurakunta on neitsyt) korotettuna voimaan ja hallitsijavaltaan ollen huomattavassa määrin maan kuninkaitten, maailmallisten valtiomahtien tukemana, jotka kaikki ovat enemmän tahi vähemmän sen hengen ja oppien juovuttamia. Luopunut seurakunta kadotti neitseellisen puhtautensa. Sensijaan että kihlattuna ja puhtaana neitseenä olisi odottanut korotusta yhdessä taivaallisen Ylkänsä kanssa, ryhtyi se yhteyteen maan kuningasten kanssa ja antoi alttiiksi neitseellisen puhtautensa — sekä opin — että luonteenpuhtauden — ojentautuakseen maailman ajatustavan mukaan, ja korvaukseksi otti se vastaan ja harjottaa nyt jossain määrin herrautta, suureksi osaksi näiden kuningasten sekä välittömästi että välillisesti tukemana. Uskottomuus Herraa kohtaan, jonka nimeä hän vaatii itselleen, ja uskottomuus korkeaa etuoikeutta kohtaan saada olla Kristuksen kihlattuna "puhtaana neitseenä" on syynä vertauskuvalliseen "portto"-nimitykseen. Sen vaikutusta papillisena valtakuntana, täynnä epäjohdonmukaisuutta ja hämmennystä, esitetään vertauskuvallisesti nimellä Babylon, jonka laajemmassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertaus-kuvattiin Babylonin valtakunnassa, tunnemme "kristikunnan", kun taas sen rajotetummassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertauskuvattiin muinaisessa Babylonin kaupungissa tunnemme nimikristityn seurakunnan.

Se asianhaara, ettei nimikristikunta tahdo tunnustaa, että Raamatun nimitys "Babylon" ja sen merkitys (hämmennys, sekaannus) sopii siihen, ei ole mikään todistus siitä, ettei asianlaita ole niin. Ei muinainen Babylonkaan sovittanut itseensä nimeä — hämmennys, sekaannus — Raamatun merkityksessä. Muinainen Babylon väitti olevansa itse "Jumalan portti", mutta Jumala kutsui sen sekaannukseksi eli hämmennykseksi (1 Moos. 11: 9) ja sama on vastakuvan laita meidän aikanamme. Se kutsuu itseään "kristikunnaksi", portiksi Jumalan tykö ja ijankailkkiseen elämään, kun Jumala sitävastoin kutsuu sitä Babyloniksi — hämmennykseksi.

Protestantit ovat hyvin yleisesti väittäneet — ja oikeudella —, että nimi Babylon ja profetallinen kuvaus siitä voidaan sovittaa paavikuntaan, vaikka viime aikoina on tultu haluttomiksi sovittamaan sitä niin. Sitävastoin tekevät protestanttiset lahkot nyt kaikkia mahdollisia ponnistuksia tullakseen sopusointuun Rooman kirkon kanssa ja jäljitelläkseen sitä sekä ollakseen yhteistyössä sen kanssa. Tekemällä näin tulevat he itse tämän kirkon varsinaiseksi osaksi senkautta, että hyväksyvät sen menettelytavan ja täyttävät sen vääryyden mitan, yhtä varmasti kuin kirjanoppineet ja fariseukset täyttivät isäinsä mitan, isäinsä, jotka tappoivat profetat. (Matt. 23: 31, 32.) Luonnollisesti protestantit yhtävähän kuin Paavilaisetkaan eivät myönnä kaikesta tästä mitään, sillä jos he tekisivät niin, tuomitsisivat he itsensä. Ja tästä asianhaarasta huomautetaan Ilmestyskirjassa, jossa osotetaan, että jokaisen, joka tahtoo saada todellisen ja selvän käsityksen Babylonista, täytyy hengessä asettua totisen Jumalan kansan keskuuteen "erämaahan", erotilaan maailmasta, sen ajatustavasta ja sen pelkästä jumalisuuden varjosta, ja täydellisen vihkiytymisen ja uskollisuuden ja riippuvaisuuden tilaan yksistään Jumalaan nähden. "Ja hän vei minut hengessä pois erämaahan. Siellä minä näin naisen… Babylon." — Ilm. 11: 1—5.

Kun nyt sivistyneen maailman valtakunnat ovat suostuneet siihen, että suurten kirkkojärjestelmäin ja erittäinkin paavikunnan vaikutus on hallinnut suureksi osaksi niitä sekä kun ne ovat näiltä vastaanottaneet nimityksen "kristityt valtakunnat", "kristikunta", opin hallitsijan jumalallisista oikeuksista j.n.e., niin sitovat ne myöskin itsensä yhteen suuren Babylonin kanssa ja tulevat siten osaksi siitä. Nimi Babylon, jota esikuvassa käytettiin ei ainoastaan tuosta suuresta kaupungista vaan myöskin koko valtakunnasta, voidaan siis myöskin vastakuvassa sovittaa ei ainoastaan noihin suuriin uskonnollisiin järjestelmiin, niinhyvin katolisiin kuin protestanttisiinkin, vaan myös laajemmassa merkityksessä koko "kristikuntaan".

Tuon salaperäisen Babylonin tuomiopäivä on sentähden myöskin kaikkien "kristittyjen" kansojen tuomiopäivä. Sen hävitys kohtaa koko yhteiskuntarakennusta — kaikkia sekä valtiollisia, yhteiskunnallisia että uskonnollisia laitoksia ja onnettomuudet kohtaavat yksityisiä henkilöitä samassa määrin kuin he ovat kiintyneitä yhteiskunnan eri järjestelmiin ja laitoksiin tai ovat riippuvaisia niistä.

Myöskin ne kansat, jotka eivät kuulu kristikuntaan, saavat tuntea koston raskaan käden painon, koska myöskin ne jossain määrin ovat liittyneet yhteen "kristittyjen" kansojen kanssa kauppasitoumusten ja samallaisten harrastusten kautta. Ja oikeudella saavat myöskin ne osansa rangaistuksesta, koska eivät ole ottaneet vastaan sitä valoa, jonka ovat nähneet, ja ovat rakastaneet pimeyttä enemmän kuin valoa, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Niin tapahtuu, niinkuin Jumala profetan kautta sanoo: "Minun kiivauteni tulessa koko maa (yhteiskunta) kulutetaan" (Sef. 3: 8); mutta Babylonia eli "kristikuntaa" kohtaan palaa hänen vihansa tuli voimakkaammin, sen suuremman vastuun ja saatujen armoetujen väärinkäytön perustuksella. (Jer. 51: 49.) "Huudosta: Baabel on voitettu, vapisee maa (yhteiskunta), ja valitus kuuluu kansoissa." — Jer. 50: 46.

Babylon — äiti ja tyttäret.

Mutta monet rehelliset kristityt, jotka eivät vielä voi nähdä, että protestanttilaisuus on laskeutumassa, ja jotka eivät myöskään voi nähdä eri lahkojen ja kirkkokuntien läheistä sukulaisuutta paavilaisuuden kanssa, mutta jotka kumminkin voivat huomata sen rauhattomuuden ja kuohumisen, joka kaikissa uskonnollisissa järjestelmissä astuu voimaan opin kysymyksistä, esittänevät vielä tuskalla kysymyksen: Jos tuomio Babylonista kohtaa koko kristikuntaa, kuinka silloin käy protestanttilaisuuden, tuon suuren uskonpuhdistuksen tuloksen? Tämä on tärkeä kysymys. Mutta lukija ajatelkoon, että protestanttilaisuus, sellaisena kuin se on tänään, ei ole uskonpuhdistuksen tulos, vaan rappeutuminen siitä. Sitä elähdyttää suureksi osaksi sama taipumus ja luonne kuin Rooman kirkkoa, josta sen eri oksat puhkesivat. Eri protestanttiset lahkot (sanomme tämän kaikella arkatuntoisuudella niihin verrattain harvoihin totisiin, Jumalaa pelkääväisiin sieluihin nähden, joita löytyy näissä lahkoissa ja joita Herra kutsuu "vehnäksi" paljon lukuisamman "lusteen" vastakohtana) ovat tämän nimikristikunnan rappeutuneimman järjestelmän, paavikunnan, todellisia tyttäriä, paavikunnan, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan "porttojen äidiksi". (Ilm. 17: 5.) Ja huomaa, että sekä roomalaiskatolilaiset että protestantit nyt avonaisesti tunnustavat tämän keskinäisen sukulaisuussuhteen äitinä ja tyttärinä, senkautta että edelliset lakkaamatta kutsuvat itseään pyhäksi emäkirkoksi ja jälkimäiset tyydytyksellä hyväksyvät tämän ajatuksen, niinkuin voi nähdä lukuisista julkisista protestanttisten pappien ja maallikoiden lausunnoista. He "ylisteleivät häpeästään", nähtävästi kaikki huolettomina siitä polttomerkistä, jonka siten ottavat vastaan Jumalan sanasta, joka kutsuu paavikuntaa "porttojen äidiksi". Paavikirkon vaatiessa itselleen äidin arvonimeä, ei se näytä koskaan epäilleenkään oikeuttaan tähän nimeen, eikä se näytä ajatelleenkaan, kuinka tämä nimi ei ollenkaan sovi yhteen sen tunnustuksen kanssa, että se (paavikirkko) on vielä ainoa totinen seurakunta, jota Raamattu kutsuu "neitseeksi" Kristuksen kanssa kihlatuksi. Tämä hänen äitiydenvaatimuksensa eli tunnustuksensa koituu sekä hänelle itselleen että hänen tyttärilleen ijankaikkiseksi häpeäksi. Totinen seurakunta, jonka Jumala tunnustaa, mutta jota maailma ei tunne, on yhä edelleen neitsyt, eikä hänen puhtaasta ja pyhästä tilastaan ole koskaan lähtenyt tytärjärjestelmää. Hän on vielä puhdas neitsyt, uskollinen Kristukselle ja rakas hänelle niinkuin hänen silmäteränsä. (Sak. 2: 8; Pe. 17: 6, 8.) Totiseen seurakuntaan ei voida missään osottaa joukkona (kirkkoyhdyskuntana, lahkona), josta kaikki lusteet ovat erotetut; mutta siihen kuuluu ainoastaan totinen "vehnä", ja Jumala tuntee kaikki sen jäsenet, olkoonpa että maailma tunnustaa heidät tai ei.

Tarkastakaamme nyt, kuinka protestanttiset kirkkojärjestelmät ylläpitävät sukulaisuussuhdettaan tyttärinä paavikirkkoon. Koska äiti ei ole yksityinen henkilö, vaan suuri uskonnollinen järjestelmä, paavikunta, niin tulee meidän, tarkastaessamme vertauskuvaa, odottaa löytävämme toisia uskonnollisia samanlaatuisia järjestelmiä, jotka vastaavat tyttäriä vertauskuvassa — luonnollisesti ne eivät ole niin vanhoja, eivätkä niin turmeltuneita kuin paavikunta, mutta siitä huolimatta porttoja samassa merkityksessä; s.o. uskonnollisia järjestelmiä, jotka väittävät olevansa joko Kristuksen kanssa kihlattu neitsyt tai myöskin Kristuksen morsian, niiden kumminkin tavotellessa maailman suosiota ja antaessa sen ylläpitää ja tukea itseään, minkä kautta ne antavat alttiiksi uskollisuutensa Kristusta kohtaan.

Eri protestanttiset kirkkojärjestelmät vastaavat täydellisesti tätä kuvausta. Ne ovat suuria tytärjärjestelmiä.

Nämä tytärjärjestelmät syntyivät, mikä jo on esitetty, turmeltuneen äitikirkon uudistamisyrityksissä. Tytärjärjestelmät erosivat äidistään synnytystuskilla, ja kun ne syntyivät, olivat ne neitseitä. Kumminkaan ei niissä ollut ainoastaan todellisia uudistajia, vaan myöskin monia muita, jotka olivat vielä äitinsä hengen elähyttämiä, ja he perivät monta sen vääristä opeista. Ei viipynytkään kauvan, ennenkuin he lankesivat moniin sen pahoihin tekoihin ja osottivat, että heidän luonteensa vastasi sitä nimitystä, jolla ennustuksen sana merkitsi heidät, nim. "porttoja".

Meidän tulee kumminkin muistaa, että eri uskonpuhdisitusliikkeiden suorittaessa arvokkaan työn, joka oli "pyhäkön puhdistaminen", on kumminkin ainoastaan temppeli — eli pyhäkköluokka ollut totinen seurakunta Jumalan silmissä. Suuret inhimilliset järjestelmät, joita kutsutaan seurakunniksi eli kirkoiksi, eivät ole koskaan olleet Jumalan seurakuntia paitsi nimeksi. Ne kuuluvat kaikki väärään järjestelmään, joka maailman silmissä edustaa väärin ja kätkee siltä totisen seurakunnan, jossa on pelkästään täydellisesti vihkiytyneitä ja uskollisia Jumalan lapsia, jotka luottavat ainoan suuren vikauhrin ansioon. Niitä löytyy siellä ja täällä hajallaan inhimillisissä järjestelmissä ja niistä vapaina, mutta kumminkin aina erossa niiden maailmallisesta hengestä. He muodostavat luokan, jota Herra vertauksessa kutsuu "vehnäksi", ja jonka hän selvästi asettaa "lusteen" vastakohdaksi. Kun he eivät ole selvästi ymmärtäneet näiden järjestelmien todellista laatua, ovat he yksityisinä vaeltaneet nöyrinä Jumalan kanssa ja ottaneet hänen sanansa neuvonantajakseen ja hänen henkensä johtajakseen. He eivät ole myöskään koskaan olleet oikein tyytyväisiä nimi-Siionissa, jossa heidän usein surulla on täytynyt nähdä, kuinka maailman henki, joka vaikuttaa "luste"-jäsenten kautta, on estänyt henkistä kasvamista. Nämä ovat "Siionin murheellisia, joista Jumala on määrännyt, että he saavat kauhistuksen tuhkan sijaan, iloöljyn surun sijaan". (Matt. 5:4; Jes. 61: 3.) Ainoastaan tänä "elonaikana" tapahtuu tämän luokan erottaminen "luste"-aineksista, sillä Herran aikomus oli antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" (aikaan, jossa nyt elämme). — Matt, 13: 30.

Sentähden herätetään nyt tämä luokka huomaamaan näiden häviööntuomittujen järjestelmien todellinen laatu. Niinkuin oli ennustettu (Dan. 11: 32—35), ja niinkuin on osotettu III osan 4 luvussa, houkuteltiin eri uskonpuhdistusliikkeet luopumukseen "liukkailla sanoilla" — voitettiin imartelulla. Jokainen niistä pysähtyi nopeasti, suoritettuaan jonkun puhdistamistyön, ja niin pitkälle kuin he huomasivat mahdolliseksi ja sopivaksi, seurasivat he Rooman kirkon esimerkkiä pyrkien saavuttamaan maailman suosiota ja vastaanottaen sitä hyveensä ja uskollisuutensa kustannuksella Kristusta, seurakunnan todellista päätä kohtaan. Kirkko ja valtio muodostivat taas jossain määrässä yhteyden ja yhdistivät osaksi maaailmalliset etunsa seurakunnan todellisen, henkisen hyvän kustannuksella, ja taas pysähtyi siten edistyminen ja puhdistustyö seurakunnassa. Itse asiassa alkoi taantuva liike, niin että monet protestanttiset seurakunnat nyt ovat paljon kauvempana uskon ja tekojen oikeasta mittapuusta kuin ne olivat asianomaisten perustajainsa aikana.

Muutamain protestanttisista kirkoista sallittiin päästä osallisiksi maallisten hallitsijain vallasta ja voimasta, niinkuin esim. oli Englannin kirkon ja Saksan lutherilaisen kirkon laita. Ja ne, jotka eivät ole saavuttaneet sellaista menestystä, ovat (niinkuin esim. Amerikassa) tehneet maailmalle monta sopimusehdotusta saavuttaakseen pienempiä suosionetuja. On myöskin totta, että kun maailman vallat ovat edistäneet uskottoman kirkon maailmallista kunnianhimoa, on kirkkokin avomielisesti päästänyt maailman seuraansa ja yhteyteensä, niin, tämä on tapahtunut niin avomielisesti, että kastetut maailman ihmiset ovat suurimpana osana kirkon jäsenistä ja pitävät hallussaan sen melkein jokaista tärkeämpää paikkaa ja hallitsevat sitä siten.

Tämä taipumus alensi seurakuntaa tämän aikakauden alussa ja aiheutti suuren luopumuksen (2 Tess. 2: 3, 1—10) ja kehitti asteettain, mutta nopeasti, paavijärjestelmän.

Tämä löyhä luonne, jonka eri uskonpuhdistusliikkeen oksat jo aikaisin omaksuivat, ja joka vähitellen kehitti lahkojärjestelmiä, on vielä voimassa tänä päivänä. Ja kuta enemmän nämä järjestelmät kasvavat rikkaudessa, henkilöluvussa ja vaikutuksessa, sitä enemmän luopuvat ne kristillisestä hyveestä ja täyttyvät äitinsä ylpeydellä. Muutamat harvat, vakavat kristityt eri lahkoissa huomaavat tämän jossakin määrin sekä tunnustavat sen ja valittavat sitä häpeällä ja surulla. He näkevät, että eri lahkojärjestelmät tekevät kaikkia mahdollisia ponnistuksia ollakseen maailmalle mieliksi ja voittaakseen sen suosion sekä taatakseen itselleen sen suojeluksen. Hienoja ja kalliita kirkkorakennuksia, korkeita torneja, soivia kelloja, suuremmoisia urkuja, hienoja kalustoja ja sisävarustuksia, taiteellisia laulukuoroja, hienostuneita puhujia, markkinoita, juhlia, konsertteja, huvituksia, myyjäisiä ja epäilyksenalaisia huveja ja ajanviettoja, kaikkia niitä tehdään ja järjestetään maailman suosion ja tuen voittamisen aikeessa. Kristuksen suuret ja terveelliset opit asetetaan taka-alalle, kun taas puhujalavan julistuksissa väärät opit ja mieltäkiihottavat aineet ottavat niiden sijan, totuus syrjäytetään ja unohdetaan ja sen henki kadotetaan. Kuinka ovatkaan tyttäret äitinsä kaltaisia näihin yksityiskohtiin nähden!

Monien esimerkkien joukosta siitä sydämellisyydestä, vieläpä ylpeydestä, jolla protestanttiset lahkot ja kirkot tunnustavat sukulaisuutensa paavikirkon kanssa, esitämme presbyteriläisen pappismiehen saarnasta seuraavan sanomalehdissä julkaistun lausunnon:

"Vääntele ja kääntele itseäsi, kuinka tahdot, niin täytyy sinun kumminkin myöntää, että tämä (katolinen kirkko) on emäkirkko. Sillä on katkeamaton historia, joka ulottuu apostolien aikaan saakka. (Niin, s.o. siihen aikaan saakka, jolloin luopumus alkoi. 2 Tess. 2: 7, 8.) Jokaisesta uskonnollisen totuuden murrososastakin, jonka oraistamme olemme velkaa sille, joka on säilyttänyt sen. Jos ei se voi väittää olevansa totinen kirkko, niin silloin olemme äpäriä emmekä lapsia."

"Puhutaan lähetyssaarnaajain lähettämisestä työskentelemään katolilaisten keskuudessa! Voisin yhtä mielelläni ajatella lähetyssaarnaajain lähettämistä metodistien, episkopaalien, yhdistettyjen preshyteriläisten ja lutherilaisten luo heidän kääntämisekseen presbyteriläisiksi."

Niin, melkein kaikki ne opin eksytykset, joista protestantit pitävät kiinni niin itsepintaisesti, ovat he tuoneet mukanaan Roomasta, joskin jokainen uskonpuhdistusliike teki melkoisia edistyksiä paavikunnan karkeimmista eksytyksistä, sellaisista kuin messu-uhrista, pyhimysten, neitsyt Maarian ja kuvien rukoilemisesta, salaripistä, anteista j.n.e. Mutta oi! Nykyajan protestantit eivät ole ainoastaan halukkaita, vaan vieläpä innokkaita saadakseen aikaan minkälaisen sopimuksen hyvänsä, jos he vaan sen kautta voivat vakuuttautua vanhan "äidin" suosiosta ja avusta, jonka hirmuvallasta ja orjuudesta heidän isänsä pakenivat kolmesataa vuotta sitten. Vieläpä ne totuuden periaatteetkin, joille protestantit ensin perustautuivat, unohdetaan nyt vähitellen tahi hyljätään avonaisesti. Niin itse perusopinkin, opin "vanhurskauttamisesta uskon kautta" "jokapäiväiseen uhriin", tunkee nopeasti pois vanha paavilainen oppi vanhurskauttamisesta tekojen kautta ja oppi jumalattomasta messu-uhrista. [Jälkimäinen messusta, koskee episkopaaleja — "korkeakirkkoa" — Isossa Britanniassa ja Yhdysvalloissa.] Ja monet sekä saarnaajat että kuulijat selittävät nyt avonaisesti, etteivät he usko Kristuksen kalliin veren ansioon syntisten lunastushintana.

Muutamat protestanttiset papit esittävät melkein samalla julkeudella kuin paavilainen papistokin vaatimusta apostolisesta valtuutuksesta ja papiston vallasta. Ja yksityisen oikeutta arvostella itsekohtaisesti — juuri se periaate, joka oli paavikuntaa vastaan suunnatun protestin perustus, joka johti suureen uskonpuhdistukseen — vastustavat nyt protestantit melkein samalla innolla kuin katolilaisetkin. Siitä huolimatta ovat protestantit täysin tietoisia siitä, että juuri yksityisen harjottaman ajattelemisia tuomitsemisoikeuden kautta uskonpuhdistus alkoi ja edistyi jonkun aikaa, vaikka tunnustettujen johtajien julkea valta sittemmin sai edistymisen pyörän seisahtumaan, ja on senjälkeen pitänyt heidät tarkasti perimäsääntöjen rajalinjojen sisäpuolella sekä julistanut pannaan kaikki, jotka pelkäämättömästi ovat astuneet niiden ulkopuolelle.

Niinollen ei protestantismi enää ole protesti emäkirkkoa vastaan, niinkuin se oli alussa. Ja eräs kirjottaja teki äskettäin tästä sanomalehdissä seuraavan huomautuksen: "Ismi on vielä jälellä, mutta mitä on tullut protestista?" Protestantit näyttävät unohtaneen, mikä oli alkuperäisen protestin perustus, sillä he jättävät todellakin sen kokonaan huomioonottamatta, ja järjestelmänä katsoen ovat he nopeasti menemässä "pyhän (!) emäkirkon" avoimeen syliin ja tämä tarjoo ja vakuuttaa heille vapaasti sydämellisen vastaanoton.

Kiertokirjeessä vuodelta 1894, joka on osotettu "maan ruhtinaille ja kansoille", sanoo paavi Leo XIII protestanteille: "Me ojennamme teille rakkaudella kätemme ja kutsumme teitä siihen yhteyteen, joka ei ole koskaan rikkoutunut katolilaisessa kirkossa, ja joka ei koskaan voi rikkoutua. Kauvan on yhteinen äitimme kutsunut teitä rinnoilleen; kauvan ovat kaikki maailman katolilaiset odottaneet teitä veljenrakkauden kaipuulla… Sydämemme kutsuu teitä vielä enemmän kuin äänemme, rakkaat veljet, joilla viimeisen kolmen vuosisadan aikana on ollut toinen käsitys kristillisestä uskosta kuin meillä."

Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen käsitys kristinuskosta kuin meillä… Kuinka innostuneita me olemmekaan heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen äiti!…. Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme, senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."

"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi Englannin puoleen… Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" — s.o. hänen itsensä, paavin, kanssa.

Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa. Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti, ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.

Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se väittää omaavansa oikeuden maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä niinkuin sitä haluttaa.

On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut, tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat "portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen — äitiin, tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin kansoihin. — Ilm. 18: 7; 17: 2—6, 18.

Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä millään tavalla suosimatta tai tukematta — niinkuin esim. on Yhdysvaltojen laita.

Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää suuren päivän taistelussa — olojen järjestelmä, joka vuosisatojen aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut Jumalan sallimisen perusteella — eikä hänen määräyksensä ja suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa, jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" — "pakanain aikain" loppuun saakka.

Babylonin tuomio.

Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan, tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm. 18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24—26.) Sen, että se kumminkin hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja peräti hävitetään." Paavin herraus ja paljon kansojen surkuteltavasta kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan" alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä, jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma, ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.

Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja. Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren." "Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5—7.) Vaikka tämä luonnollisesti ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita, jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.) Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin muinaisen valtansa.

Esimerkkinä hänen kerskumisestaan ja uhkauksestaan voi olla seuraava lausunto eräässä katolilaisessa lehdessä:

"Paavikunta on voittava aineellisen (eli maailmallisen) herrautensa, koska se on hyödyllistä ja sopivaa kirkolle. Se antaa kirkon toimeenpanevalle päälle täydellisemmän vapauden ja suuremman vaikutuksen. Paavi ei saata kauvan olla minkään kuninkaan alamaisena. Ei ole sopusoinnussa Jumalan viran kanssa, että on niin. Se estää häntä ja vähentää hänen vaikutustaan hyvään päin. Europpa on tunnustanut tämän vaikutuksen ja tulee pakotetuksi taipumaan sen alle suurempina ahdingon aikoina kuin tämä. Yhteiskunnan järkkymiset ja anarkian punainen käsi kruunaavat vielä kerran Leon tai hänen jälkeläisensä todellisella vallalla, jota kolmas kehä vertauskuvaa, ja jonka kerran koko maailma tunnusti."

Niin, aina sitä mukaan kuin hädän päivä lähenee, koettaa papisto yhä enemmän ja enemmän käyttää valtaansa ja vaikutustaan turvatakseen oman hyvänsä valtiollisessa suhteessa, hankkimalla itselleen valvonnan yhteiskunnan levottomien ainesten yli; mutta siinä hädässä, joka lähestyy tulevaisuudessa, hylkää laiton yhteiskunta-aines halveksien kaiken vanhoillisen vaikutuksen ja repii rikki kaikki ohjakset; anarkian punainen käsi suorittaa hirvittävän työnsä ja yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen Babylon, n.k. "kristikunta", kukistuu.

"Sentähden", sanoo henkeytetty kirjottaja, — s.o. koska hän tahtoo taistella väkivallalla elämän ja vallan puolesta — "hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä (yhtäkkiä): Kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa (vertauskuvallisessa tulessa — hävittävissä onnettomuuksissa) poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut." — Ilm. 18: 8.

"Näin sanoo Herra: Katso, minä herätän Baabelia vastaan ja minun vastustajieni keskellä asuvia vastaan (s.o. kaikkia niitä vastaan, jotka ovat sopusoinnussa Baabelin kanssa) hävittäjän hengen. Ja lähetän Baabelia vastaan muukalaisia, jotka sitä hajottelevat ja tyhjentävät sen maan; sillä yltympäri ne seisovat sitä vastaan onnettomuuden päivänä… Hävittäkää… koko hänen sotajoukkonsa." — Jer. 51: 1—3.

"Minä maksan Baabelille (erittäin paavikunnalle) ja kaikille Kaldean (eli Babylonin — kaikkien n.k. kristityn maailman kansojen) asukkaille kaiken heidän pahuutensa, jonka he tekivät Siionille teidän nähtenne, sanoo Herra." (Jer. 51: 24.) Kun muistamme kaiken sen pahuuden, jota Babylon on osottanut pitkällisen Korkeimman pyhien (totisen Siionin) sortamisen ja hävittämisen kautta, ja kuinka on kirjotettu, että Jumala toimittaa oikeuden valituilleen pian; että hän kostaa vihollisilleen heidän tekojensa jälkeen, että hän kostaa Babylonille (Luukk. 18 7, 8; Jes. 59: 18; Jer. 51: 6), niin alamme ymmärtää, että kauhistuttava onnettomuus odottaa sitä. Myöskin protestanttinen maailma saa sekaantumisliittonsa perustuksella paavikirkon kanssa osansa häpeästä ja tämän kauheiden tekojen palkasta, se kun on polttanut, teurastanut, ajanut maanpakoon vanginnut ja kaikilla mahdollisilla ajateltavissaolevilla tavoilla rääkännyt pyhiä; kaikesta tästä, jonka se valtansa päivinä valtion kädellä, jonka valtaa se vaati, ja jonka se sai, suoritti perkeleellisellä julmuudella, odottaa sitä oikeudenmukainen kosto täydessä mitassaan; sillä se saa "kaksinkertaisesti kaikkien syntiensä tähden". Ja niiden kansojen ("kristikunnan"), jotka ovat ottaneet osaa sen rikkomuksiin, täytyy myöskin juoda katkera malja viimeiseen tippaansa.

"Ja minä kostan Beelille Baabelissa (Baabelin jumalalle — paaville) ja otan hänen kurkustansa ulos sen, jonka hän on niellyt (hän peruuttaa äärimmäisessä hädässään 'suuret röykkeät sanansa' ja herjaavat arvonimensä, joita hän on pitkät aikaa käyttänyt itsestään, niinkuin esim. että hän on erehtymätön, 'Kristuksen sijainen', 'Jumala maan päällä' j.n.e.); ja kansat eivät enää tule virtailemalla hänen tykönsä. Baabelin muurikin (maailmalliset vallat, jotka ennen puolustivat sitä ja vielä jossain määrin tekevät niin) on kaatunut." "Näin sanoo Herra Sebaot: Baabelin muurit, ne leveät, maahan hajotetaan, ja hänen porttinsa ne korkiat, sytytetään tuleen (hävitetään). Ja niin tekivät kansat työtä hukkaan ja kansakunnat väsyttivät itsensä (pitämällä pystyssä ja pelastamalla Baabelin muureja) tulen hyväksi." (Jer 51: 44, 58.) Tämä osottaa kansojen sokeuden, ja kuinka Babylon on saanut lujasti heistä kiinni — niin että he vastoin omaa parastaan työskentelivät sen voimassapitämiseksi. Mutta huolimatta sen epätoivoisesta olemassaolon taistelusta ja taistelusta arvonsa ja vaikutuksensa säilyttämiseksi, hukkuu Babylon kumminkin suuren myllynkiven tavoin, joka heitetään mereen, eikä se nouse enää koskaan sieltä; "sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut". Vasta silloin ymmärtävät kansat ihmeellisen vapahduksensa ja että Jumalan käsi kukisti Babylonin. — Ilm. 19: 1, 2.

Sellainen on tuomio Babylonista, kristikunnasta, jonka Jesaja ja muut profetat näkivät edeltäpäin ja ennustivat. Ja koska Herralla sen aitojen sisällä on monta rakasta lastaan, on hän profettansa kautta (Jes. 13: 2, 3) antanut pyhilleen seuraavan käskyn: "Nostakaa lippu (evankeliumin totuuden ihana lippu, joka on vapahdettu vanhoista eksytyksistä, jotka kauvan ovat peittäneet sen) paljaalle kalliolle (niiden keskuuteen, jotka muodostavat Jumalan totisen valtakunnan sen kehittymättömässä tilassa), huutakaa heille korkealla äänellä (julistakaa vakavuudella laajalti ympäri tätä totuutta Herran lauman hämmentyneille lampaille, jotka vielä ovat jälellä Babylonissa); viittokaa kädellä (antakaa niiden myöskin nähdä totuuden voima, osottaen sitä niinhyvin elämällä kuin julistamisellakin), että he (halukkaat ja tottelevaiset, totiset lampaat) ruhtinasten porteista tulisivat sisälle (jotta he käsittäisivät ne siunaukset, jotka kuuluvat niille, jotka ovat tosi vihkiytyneitä ja taivaan valtakunnan perillisiä)."

Näin kuuluu varottava ääni niille, joilla on "korvat kuulla". Me elämme suuren sekä vehnää että lustetta sisältävän nimikristillisen kirkon viimeisessä ajanjaksossa — laodikealaisessa kaudessa. (Ilm. 3: 14—22.) Herra nuhtelee kirkkoa sen haaleudesta, ylpeydestä, henkisestä köyhyydestä, sokeudesta ja alastomuudesta sekä neuvoo sitä nopeasti jättämään pahat työnsä, ennenkun on myöhäistä. Mutta hän tiesi, että ainoastaan harvat kuuntelisivat varotusta ja kutsua; sentähden ei olekaan lupausta annettu kaikille niille, joille kutsu on annettu, vaan ainoastaan niille harvoille, joilla vielä on korvat kuulla totuutta, ja jotka voittavat Babylonin yleisen ajatustavan ja hengen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Jolla on korva (mieli kuunnella ja ottaa varteen Herran sana), se kuulkoon mitä henki sanoo seurakunnille." Mutta niiden yli, joilla ei ole korvaa eli mieltä kuullakseen, vuodattaa Herra suuttumuksensa.

On ilmeistä sillekin, joka ainoastaan sattumalta tarkastaa asiaa, että koko nimikristittyä kirkkoa, harvoja yksilöitä lukuunottamatta, hallitsee ylpeyden, oman vanhurskauden ja itsetyytyväisyyden taipumus. Se sanoo vielä sydämessään: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä". Vielä kerskaa se itsestään ja elää herkullisesti. Se sanoo: "Olen rikas, olen rikastunut enkä mitään tarvitse", ja niin ei se tiedä itsekään, että on "viheliäisin ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston". Ja se ei seuraa Herran neuvoa eikä osta (itsensäuhraamisen kustannuksella) kultaa, tulessa puhdistettua (totisia, taivaallisia aarteita, jumalallista luontoa) ja valkeita vaatteita (Kristuksen laskettua vanhurskauden pukua, jonka niin monet nyt hylkäävät esiintyäkseen omassa vanhurskaudessaan Jumalan edessä) ja silmävoidetta voidellaksensa silmänsä (täydellistä vihkiytymistä ja antautumista Jumalan tahdolle, sellaisena kuin se on esitetty Raamatussa), jotta näkisi ja parantuisi. — Ilm. 3: 18.

Maailman henki on niin täydellisesti ottanut haltuunsa hallitsevat ja vallassaolevat kristikunnan papistosta, että järjestelmien uudistus on mahdoton, ja yksityiset henkilöt voivat välttää sen kohtalon vetäytymällä ajoissa pois siitä. Tuomion hetki on tullut, ja nytkin piirtää Jumalan kaitselmuksen käsi sen muureille salaperäiset sanat: "Mene, mene, tekel, ufarsin" — Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keviäksi havaittu. Ja nyt puhuu profetta (Jes. 47) ja sanoo sille ivatessaan hänen puhtauden vaatimustaan:

"Astu alas, istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan ilman istuinta, kaldealaisten tytär, sillä ei sinua enää kutsuta hennoksi ja hempeäksi… Sinun häpeäsi paljastuu ja riettautesi tulee näkyviin, minä kostan, enkä pyydä apua ihmiseltä.

"… Istu äänettömänä ja mene pimeään loukkoon, sinä kaldealaisten tytär; sillä ei sinua enää kutsuta 'valtakuntien kuningattareksi'… Sinä sanoit: 'Ijankaikkisesti olen minä kuningatar', niin ettet enää tätä sydämelles laskenut, etkä sen loppua ajatellut.

"Ja nyt kuule tätä, sinä hempeä, joka istut surutonna ja sanot sydämessäs: 'Minä se olen, eikä kukaan muu, minä en ole leskenä istuva, enkä lapsettomuutta tunteva!' Nämä molemmat kohtaavat sinua äkkiä yhtenä päivänä: Lapsettomuus ja leskeys (vertaa Ilm. 18: 8); ne kohtaavat sinua täysin määrin, vaikka sinun velhoomises on suuri ja sinun lumoojias on sangen paljon. Sinä uskalsit pahuuteesi ja sanoit: 'ei ole sitä, joka minun näkee'. Sinun (maailmallinen) viisautesi ja tietosi veivät sinut väärälle, ja sinä sanoit sydämessäs: 'Minä se olen eikä kukaan muu'. Mutta onnettomuus kohtaa sinua, niin ettet tiedä sitä loihtimalla poistaa; ja perikato lankeaa sinun päällesi, niin ettet voi sitä sovittaa, ja hävitys tulee sinun päällesi niin äkkiä, ettet tiedäkään." — Vertaa 9 värss. ja Ilm. 18: 7.

Näin kuuluvat juhlalliset ja vakavat selitykset, jotka ovat suunnatut Babylonia vastaan. Hyvä niille jotka ottavat vaarin varottavasta äänestä ja Herran neuvosta kansalleen, joka vielä on sen aitauksien sisäpuolella, sillä: "Näin sanoo Herra:… Paetkaa Baabelista ja pelastakaa jokainen sielunsa, ettette hukkuisi hänen syntinsä tähden. Sillä tämä on Herran koston aika, hän on sille maksava, mitä se on ansainnut,… Äkisti kaatui Baabel ja musertui… Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän… sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti… Menkää pois hänen keskeltänsä, te minun oma kansani, ja pelastakaa jokainen sielunsa Herran vihan kiivaudesta." — Jer. 51: 1, 6, 8, 9, 45. Vertaa Ilm. 17: 3—6; 18: 1—5.

Niille, jotka tahtovat kuulla tätä käskyä ja lähteä ulos Babylonista, on ainoastaan yksi pakopaikka, ja se ei ole löydettävissä uudessa lahkossa eli orjuudessa vaan "korkeimman kätkössä"; se on täydellisen vihkiytymisen paikka eli tila, jota vertauskuvasi tabernakkelin ja temppelin kaikkein pyhin. (Ps. 91.) "Joka korkeimman kätkössä istuu, Kaikkivaltiaan varjossa pysyy — hän sanoo (tuon pahankin päivän kaikkien onnettomuuksien keskellä) Herralle: Minun turvani ja linnani, Jumalani, johonka minä turvaan."

Babylonista ulostuleminen ei voi merkitä, että kirjaimellisessa merkityksessä on matkustettava pois kristikunnan kansoista; sillä Herran kiivauden tuli (suuri hätä) kuluttaa ei ainoastaan kristikunnan vaan koko maan, vaikka hänen vihansa palaa enimmän kristikunnan valaistuja kansoja kohtaan, jotka tiesivät Herran tahdon, tai joilla ainakin oli runsaat tilaisuudet oppia tuntemaan se. Ajatus tässä käskyssä on se, että on erottauduttava kaikista kristikunnan sitovista ikeistä, niin ettei enää kauvemmin ole osallinen sen maailmallisista ja uskonnollisista järjestelmistä, ja näin sekä periaatteen ja viisaiden ja jumalallisten syiden tähden.

Niinpian kuin elonkorjuutotuuden kasvava valo on saanut valaista ymmärryksemme ja paljastaa meille eksytyksen inhottavuuden, täytyy meidän, menetelläksemme oikein, olla uskollisia valoa kohtaan ja hyljätä eksytys ottamalla siltä pois koko vaikutuksemme, niin ettemme enää kauvemmin tue ja kannata sitä. Tämä merkitsee, että meidän täytyy vetäytyä pois eri uskonnollisista järjestelmistä, joiden opit esittävät väärin Jumalan sanaa ja tekevät sen tyhjäksi. Se tekee meidät myöskin muukalaisiksi kaikkia nyt löytyviä maailman valtoja kohtaan; ei kumminkaan niitä vastustaviksi, vaan rauhallisiksi ja lainkuuliaisiksi muukalaisiksi, jotka antavat keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on — muukalaisiksi, joiden kansallisuus on taivaassa eikä maan päällä, ja jotka vaikutuksensa kautta aina suosivat oikeutta ja vanhurskautta, laupeutta ja rauhaa. Muutamissa tapauksissa pitäisi periaatteellisten syiden, toisissa tapauksissa viisauteen perustuvien syiden erottaa meidät eri yhteiskuntajärjestelmistä ja seuroista. Periaatteeseen nähden pitäisi sen tehdä vapaaksi kenen hyvänsä, joka on kietoutunut johonkin eri salaisten seurain valoihin ja sitoumuksiin; sillä te, jotka muinoin olitte pimeys, olette nyt Herran valo ja teidän tulee sentähden vaeltaa valon lapsina. "Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan pikemminkin nuhdelkaa niistä." — Ef. 5: 6—17.

Mutta aina sitä mukaa kuin lähestymme suurta ratkaisukohtaa tänä "pahana päivänä", käy epäilemättä selväksi niille, jotka tarkastavat asemaa lujan profetallisen sanan kannalta, että myöskin niissä tapauksissa, jolloin ei voi toimia periaatteiden mukaan, voi olla viisasta vetäytyä pois eri yhteiskunta- ja rahajärjestelmien yhteydestä, joiden välttämättömästi täytyy sortua siinä hävityksessä, joka johtuu maailmanlaajuisista vallankumouksista ja anarkiasta. Sinä aikana (ja muista, että se todennäköisesti tulee hyvin pian) romahtavat kaikki rahalaitokset, niinkuin pankit, säästökassat, kaikenlaiset vakuutuslaitokset j.n.e. ja kaikki niihin talletetut "aarteet" osottautuvat arvottomiksi. Nämä "kallioitten luolat" ja "vuorien kolot" ( Jes. 2: 18—21) eivät voi antaa toivottua suojaa vihaa vastaan tuona pahana päivänä, jolloin tyytymättömyyden suuret aallot kuohuvat ja pauhaavat vuoria (valtakuntia eli hallituksia — Ilm. 6: 15—17; Ps. 46: 3, 4) vastaan; ja tulee aika, jolloin "he (ihmiset) heittävät hopeansa kaduille ja (heidän) kultansa on loaksi joutuva. Ja heidän hopeansa ja kultansa ei voi pelastaa heitä Herran kiivauden päivänä; ei he (huolimatta kaikesta rikkaudestaan) sillä saa sieluansa ravituksi eikä vatsaansa täytetyksi, sillä se oli viettelyksenä heidän synteihinsä". (Hes. 7: 19. Vertaa myöskin värssyjä 12—18, 21, 25—27.) Tällä tavalla tekee Herra ihmisen hengen hienoa kultaa kalliimmaksi, niin, Ofirin kultaa kalliimmaksi. — Jes. 13: 12.

Mutta niiden, jotka ovat tehneet Korkeimman pakopaikakseen, ei tarvitse pelätä, vaikka sellaiset ajat lähestyvät. Hän peittää heitä sulillansa, ja hänen siipeinsä alla saavat he nauttia turvaa; niin, hän osottaa heille pelastuksensa. Kun mitä rajuin sekamelska lähestyy, voivat he lohduttaa sydäntään sillä vakuutuksella, että "Jumala on meillä turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna", ja sanoa: "Sentähden emme pelkää, vaikka maa mullistuisi (vaikka nykyinen yhteiskuntajärjestys kokonaan häviäisi) ja vuoret (valtakunnat, hallitukset) meren pohjaan kaatuisivat (sortuisivat anarkiassa): Pauhatkoot, kuohukoot sen vedet, täriskööt vuoret sen pauhusta". Jumala on uskollisten pyhien keskellä, jotka ovat ottaneet hänet turvakseen, ja he eivät horju. Aikaisin Tuhatvuotispäivän aamunkoitossa auttaa Jumala Siionia; hän "katsotaan arvolliseksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva maailman yli." — Ps. 46; Luukk. 21: 36.

KOLMAS LUKU.

Koston päivän välttämättömyys ja oikeus.

Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. — Suuri hädän aika oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. — "Kristikunnan" vastuu ja suhde siihen. — Porvarivallat, uskonnolliset johtajat, sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. — Pakanakansojen yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. — Jumalan tuomio. — "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo herra."

"Totisesti sanon teille: Tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle." — Matt. 23: 34—36; Luukk. 11: 50, 51.

Niistä, jotka eivät ole tottuneet arvostelemaan periaatteita tarkan siveysfilosofian kannalta, näyttänee omituiselta, että ihmiskunnan yksi miespolvi saisi kärsiä rangaistuksen useimpien edellisten sukupolvien kasaantuneista rikoksista. Mutta kun Jumala, joka ei voi erehtyä, on määrännyt sellaisen tuomion, tulisi meidän odottaa, että vakava miettiminen ilmaisisi hänen lausuntonsa oikeuden. Yllälainatuilla sanoilla selitti Herra, että tapahtuisi niin sen lihallisen Israelin sukupolven kanssa, jolle hän puhui esikuvallisen Juutalaiskauden lopussa. Heiltä vaadittaisiin kaikki se vanhurskas veri, joka on vuodatettu maan päällä vanhurskaan Aabelin verestä Sakarian vereen saakka, joka tapettiin temppelin ja alttarin välillä. — Matt. 23: 35.

Tämä oli kauhea ennustus, mutta se lausuttiin kuuroille korville ja uskottomille sydämille. Kumminkin täyttyi se kirjaimellisesti noin 37 vuotta myöhemmin, kun keskinäinen taistelu ja vihollisarmeijat panivat täytäntöön hirvittävän koston. Me luemme, että juutalaiset olivat tähän aikaan kateudesta jakaantuneina moneen puolueeseen, jotka kävivät sotaa keskenänsä ja että keskinäinen epäluulo saavutti korkeimman huippunsa. Ystävät tulivat vieraiksi toisilleen, perhesiteet ratkesivat, ja jokainen epäili veljeään. Ryöstö, petos ja murha olivat vallalla, eikä yhdenkään ihmisen elämä ollut varma. Ei edes temppelikään ollut varma paikka. Ylimäinen pappi tapettiin toimittaessaan julkista virkaansa. Kesarean verilöylyn johdosta joutui kansa epätoivoon, ja kun he luulivat olevansa kaikkialla määrättyjä teurastettaviksi, yhdistyi koko kansa kapinaan. Juuda kapinoi siten avonaisesti Roomaa vastaan ja uhmaili koko sivistynyttä maailmaa.

Vespasianus ja Tiitus lähetettiin rankaisemaan heitä, ja kauhea oli heidän menettelynsä. Kaupunki toisensa perästä lakastiin pois, kunnes Tiitus lopulta piiritti Jerusalemin. Keväällä vuonna 70 ympäröi hän kaupungin, kun sen olivat ahdinkoon saakka täyttäneet joukot, jotka olivat tulleet pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ennen pitkää joutuivat piiritetyt asukkaat nälän, vihollisen miekan ja keskinäisen sodan uhriksi. Kun jonkun onnistui päästä ulos kaupungista, vangitsivat roomalaiset hänet ja ristiinnaulitsivat, ja niin kauhea oli nälänhätä, että vanhemmat tappoivat omia lapsiaan ja söivät niitä. Josefus mainitsee hukkuneiden luvun yli miljonaksi, ja kaupunki ja temppeli hajotettiin maan tasalle.

Niin täyttyi ennustus kapinallisesta lihallisesta Israelista heidän aikakautensa lopussa, jonka aikana he olivat nauttineet erityistä etua Jumalan valittuna kansana. Ja ennustuksen syvemmän merkityksen mukaan kohtaa Evankeliumikauden lopussa tämän hädän vastakuva nimellistä henkistä Israelia, joka laajemmassa merkityksessä on kristikunta. Tulee "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", ja sentähden koituu se myöskin eräässä merkityksessä kauheammaksi kuin se hätä, joka kohtasi Juudaa ja Jerusalemia. Voimme tuskin kuvitella itsellemme kauheampaa hätää kuin se oli, jos ei juuri siinä merkityksessä, että se tulee yleisemmäksi ja laajemmalle ulottuvaisemmaksi, sekä hävittävämmäksi, niinkuin nykyiset sota-aseet selvästi antavat meidän ymmärtää. Sen sijaan, että se olisi rajotettu yhteen kansaan tai maakuntaan, kohtaa se koko maailmaa, erittäinkin sivistynyttä maailmaa, nimikristikuntaa, Babylonia.

Voimme sentähden pitää sen vihan vitsauksia, joka kohtasi lihallista Israelia, esikuvana vielä suuremmasta suuttumuksesta eli vihasta, joka tämän aikakauden lopussa vuodatetaan kristikunnan yli. Se, joka kiireessä on taipuvainen pitämään tätä Kaikkivaltiaan menettelytapaa tätä sukupolvea kohtaan vääränä, ei ole käsittänyt koston täydellistä lakia, joka varmasti, joskin usein hiljaa johtaa välttämättömään lopputulokseensa. Sen oikeus ja välttämättömyys, niin, sen viisauskin on ilmeinen kaikille ajatteleville ja nöyrille, jotka sensijaan, että syyttäisivät Jumalaa vääryydestä, sovittavat hänen sanansa opetuksen sydämiinsä.

Suuri hätä oikeudenmukainen seuraus edelläkäyneistä syistä.

Elämme nykyisin ajassa, jolla on käytettävänään aikakausien kokemuksen korkein kehitys, ja tämän pitäisi suuressa määrin koitua maailman eduksi, ja koituukin muutamissa suhteissa, erittäinkin sen maailman osan eduksi, joka välittömästi tai välillisesti on ollut Jumalan totuuden valon suosima, nim. kristikunta, Babylon. Sen vastuu tämän edun hoitamisesta on sentähden hyvin suuri. Jumala tekee ihmiset vastuunalaisiksi ei ainoastaan siitä, mitä he tietävät, vaan myöskin siitä, mitä he saattaisivat tietää, jos he tahtoisivat avata sydämensä sille opetukselle ja niille opeille, joita heidän omansa ja toisten kokemus on tarkotettu antamaan. Ja jolleivät ihmiset ota varteen näitä opetuksia tai jos he halveksien työntävät ne luotaan, niin täytyy heidän kärsiä seuraukset siitä. Kristikunnalla on edessään koko menneiden aikojen historia avoimena kirjana ja samaten Jumalan henkeyttämä ilmestys. Ja mitä opetuksia ne sisältävätkään! — kokemuksen, viisauden, tiedon, palkinnon ja varottavan esimerkin opetuksia. Ottamalla huomioon edellisten sukupolvien kokemukset eri suuntiin on maailma edistynyt melkoisesti aineellisessa suhteessa. Monet nykyajan sivistyksen mukavuuksista perustuvat suureksi osaksi kuolleen suvun huomioihin. Kirjapainotaito on tuonut opetukset siitä jokaisen ihmisen saataville. Jo tässä ainoassa kohdassa on nykyisellä sukupolvella kaikin tavoin paljon etusijaa: se omistaa, paitsi omaa tietoansa, koko menneiden aikojen kootun kokemuksen ja tiedon. Mutta suuret siveelliset opetukset, joita ihmisten myöskin olisi pitänyt oppia, on ylimalkaan jätetty huomioonottamatta, vieläpä silloinkin, kun yleinen huomio on ollut pakotettu kääntymään niihin. Historia on täynnä sellaisia opetuksia ajatteleville mielille, jotka etsivät vanhurskautta, ja meidän aikamme ihmisille on sellaisia opetuksia enemmän kuin millään edellisellä sukupolvella. Ajasta toiseen ovat ajattelevat ihmiset kiinnittäneet huomionsa siihen. Niinpä on professori Fisher esipuheessaan kuvaukseensa valtakuntien synnystä, kehityksestä ja lankeemuksesta, sattuvasti sanonut: "että inhimillisten tapahtumain seuraukseen nähden on vallassa hallitseva laki, jonka huomioonotetut asianhaarat vahvistavat. Asiat eivät tapahdu riippumatta edellisistä asianhaaroista, vaan muodostavat luonnollisen tuloksen menneistä ajoista. Aikaisemmat tapahtumat ovat ennen todistaneet tämän."

Tämä on hyvin totta. Lakia syystä ja seurauksesta ei ole missään esitetty selvemmin kuin historian lehdillä. Tämän lain mukaan, joka on Jumalan laki, täytyy kylvetyn viljan välttämättömästi itää ja kantaa hedelmää, ja leikkuu on sentähden kerran välttämätön. II osassa olemme jo osottaneet, että Evankeliumikauden elonkorjuu on jo tullut, että se alkoi vuonna 1874, jolloin elonkorjuun Herran läsnäolon aika oli tullut, ja että nyt, kun suuri elonkorjuu on jatkunut aina siitä saakka, lähestymme nopeasti elonkorjuun loppua, jolloin akanat poltetaan ja "maan viinipuun" kypsät tertut (väärän viinipuun, Babylonin kypsät hedelmät) täytyy koota ja sotkea. — Ilm. 14: 18—20.

Kristikunnan vastuu ja sen suhde siihen.

Babylonilla, kristikunnalla on ollut pitkä valta- ja koetusaika ja monta tilaisuutta sekä oppia vanhurskautta että käytännössä toteuttaa sitä, ja on se saanut monta varotusta tulevasta tuomiosta. Koko Evankelikauden aikana on Jumalan pyhiä, uskollisia, uhrautuvaisia, Kristuksen kaltaisia miehiä ja vaimoja, "maan suolaa", löytynyt sen keskuudessa. Se on kuullut pelastuksen sanoman heidän huuliltaan, nähnyt totuuden ja vanhurskauden periaatteet toteutettuina heidän elämässään ja kuullut heidän puhuvan vanhurskaudesta ja tulevasta tuomiosta. Mutta se on halveksinut näitä Jumalan eläviä kirjeitä. Eikä siinä kylliksi, vaan sen n.k. kristityt kansat ovat voitonhimossaan häväisseet kristityn nimen pakanain keskuudessa, sen kautta että ovat seuranneet lähetyssaarnaajain jäljissä inhottavine paloviinakauppoineen ja muine "sivistyksen paheineen". Ja sen vallan kautta on totinen, vielä kehittymätön taivaan valtakuuta, johon kuuluu ainoastaan ne pyhät, joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa, kärsineet väkivaltaa. Niitä on se vihannut ja vainonnut aina kuolemaan saakka, niin että he tuhansittain vuosisatojen aikana ovat vahvistaneet todistuksensa verensä sinetillä, ja näin on tehty sen käskystä. Mestarinsa tavoin tulivat he vihatuiksi syyttä, vanhurskauden tähden hyljättiin heidät maan hylkyinä, ja heidän valonsa sammutettiin taas ja taas, jotta pimeys, jota pidettiin parempana, saisi tilaisuuden hallita ja harjottaa vääryyttä. Oi, kuinka synkkä onkaan nimikristikunnan historia! Äiti on "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä", ja sen tyttäret ovat vielä sokeita ja valmiita vainoamaan ja mestaamaan (Ilm. 20: 4), vaikkakin hienommalla tavalla, kaikki, jotka ovat uskollisia Jumalalle ja hänen totuudelleen, ja jotka uskaltavat, vaikkapa ystävällisestikin selvästi esittää Herran sanaa, joka nuhtelee niitä.

Kristikunnan porvarivaltoja on usein varotettu, kun vallat ja valtakunnat taas ja taas ovat luhistuneet oman painonsa turmeluksen alla. Ja vielä tänä päivänä voisivat nämä vallat, jos he tahtoisivat kuunnella, kuulla Jumalan henkeyttämän profetan varotuksen, joka sanoo:

"Nyt, te kuninkaat, siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit, antakaa itseänne kurittaa. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi, ettekä hukkuisi tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian… Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia aikovat? Maan kuninkaat nousevat (vastarintaan) ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät, Herraa ja hänen voideltuansa vastaan (sanoen): Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Mutta heidän vastarintansa ei ole mistään arvosta, sillä: "Joka taivaassa asuu, nauraa heitä; Herra pilkkaa heitä. Sitten (kun he itsepäisesti kieltäytyvät ottamasta huomioon hänen varotustaan) hän puhuu heille vihassansa, ja kiivaudessansa peljättää heitä." — Ps, 2: 10—12, 1—5.

Taas, niinkuin hänen pyhän lakinsa yksinkertainen ja nyt laajalti tunnettu periaate esittää: "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa (mahtavain keskuudessa), hän pitää tuomiota jumalien (hallitsijain) keskellä (sanoen): Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja pidätte jumalattomien puolta? Hankkikaa oikeus halvalle ja orvolle ja julistakaa sorretut ja vaivaiset hurskaiksi (osottakaa niille oikeutta). Pelastakaa halpaa ja köyhää, ja päästäkää häntä jumalattomien käsistä." (Ps. 82: 1—4.) Siitä, että tämä neuvo on tärkeä ja hyvin sattuva sekä asianhaarain vaikutuksesta tunkeutuu vallassapitäjäin huomioon, siitä on sanomalehdistö alituisena todistuksena. Ja ajattelevat ihmiset, jotka näkevät vaaran siitä, että tämä neuvo yleisesti jätetään huomioonottamatta, kohottavat lukuisia varotushuutoja. Myöskin maailman ihmiset, jotka tarkastavat tulevaisuutta ainoastaan hyödyn kannalta, käsittävät profetan neuvon seuraamisen välttämättömyyden. Saksan keisari-vainaja Wilhelm I huomasi sen, mikä käy selville seuraavasta "Observatore Romanoksen" Berlinin kirjeenvaihtajan lausunnosta (vuodelta 1880):

"Kun keisari Wilhelm sai tiedon viimeisestä kauheasta murhayrityksestä Venäjän tsaaria vastaan, tuli hän hyvin vakavaksi, ja muutaman minutin hiljaisuuden vallittua sanoi hän surullisella äänellä, mutta jonkunlaisella pontevuudella: Jos emme muuta hallitustapaamme, jos emme ajattele vakavasti antaa nuorisolle tervettä kasvatusta, jos emme anna uskonnolle ensimäistä sijaa, ja jos me koetamme hallita ainoastaan satunnaisilla varoilla päivästä päivään, niin meidän valta-istuimemme tuhotaan ja yhteiskunta joutuu mitä kauheimpain tapahtumain uhriksi. Meillä ei ole enää aikaa kadotettavana, ja on suuri onnettomuus, jolleivät kaikki hallitukset voi yhdistyä tuohon yleishyödylliseen työhön, taisteluun pahaa vastaan."

Kirjassa nimeltä Uudistus eli vallankumous, joka on julkaistu Saksassa, syyttää sen tekijä, herra von Massow, joka on vanhoillinen mies ja Työntekijäin siirtolain keskusvaliokunnan puheenjohtaja, maanmiehiään "strutsipolitiikasta", sanoen heidän sulkevan silmänsä vaaralta ja siten jäljittelevän linnun tapaa kätkeä päänsä santaan uskoen siten pelastuvansa. Hän kirjottaa:

"Me voimme syrjäyttää tosiseikat, mutta me emme voi muuttaa niitä. Ei ole epäilystäkään siitä, että seisomme vallankumouksen partaalla. Kaikkien, joilla on silmät nähdäkseen ja korvat kuullakseen, täytyy myöntää se. Ainoastaan sellainen yhteiskunta, joka on vaipunut itsekkäisyyteen, itsetyydytykseen ja nautintojen hakemiseen, voi kieltää sen. Ainoastaan sellainen yhteiskunta voi jatkaa tanssimista tulivuoren päällä, voi kieltäytyä näkemästä 'mene tekeliä' ja jatkaa luottamustaan pistimiin."

"Suurimmalla osalla sivistyneitä luokkia ei ole aavistustakaan siitä hirvittävästä vihasta, joka hehkuu kansan laajemmissa riveissä. Sosialidemokratista puoluetta pidetään valtiollisena puolueena muiden tavoin; mutta tämä puolue ei välitä ollenkaan valtiollisista oikeuksista, hallinnollisista uudistuksista tai uusista laeista. Tämä puolue perustuu alempain luokkain toivomukseen saada nauttia elämästä, haluun saada elää huveissa, joista niillä, joilla ei koskaan ole ollut sadan markan seteliä, on aivan väärä käsitys… Järjestys palautetaan luonnollisesti taas pian (sosialistisen mailin mukaan), mutta missä tilassa lieneekään maa! On lukemattomia määriä raajarikkoja, leskiä ja orpoja, julkiset ja yksityiset pankit ovat silloin ryöstetyt, rautatiet, sähkösanomatoimistot, tiet, sillat, palatsit, tehtaat ja muistomerkit, kaikki on hävitetty, eikä valtakunta, eivät yksityiset valtiot, eivätkä kunnat kykenisi hankkimaan niitä miljonia, jotka vaadittaisiin, jotta voitaisiin asettaa kuntoon edes osaakaan siitä mitä on turmeltu. On melkein uskomatonta, ettei tehdä mitään vaaran torjumiseksi. Hyväntekeväisyys ei ole se, mitä tarvitaan, vaan lämpimät sydämet, jotka ovat halukkaita osottamaan alemmille luokille ystävyyttä. Rakkaus, kaikkivoittava rakkaus yksin, voi voittaa paljon hehkuvasta vihasta. Monet mahdollisesti ovat eksyneet niin kauvaksi, ettei mikään voi saattaa heitä takaisin; mutta on myöskin miljonia, jotka vielä voidaan voittaa lain ja järjestyksen puolelle, jos he autettaisiin ihmiselle arvolliseen tilaan, jos osotettaisiin heille, ettei heidän, niinkuin nyt on asianlaita, tarvitsisi olla huonommin kuin eläinten, joilla ainakin on ravintoa ja katto päänsä päällä."

Mutta ottavatko vallassaolijat huomioonsa hetken varotukset ja syvät opetukset? Ei, vaan niinkuin profetta on sanonut heistä: "Ei heillä ole tuntoa (tietoa) eikä taitoa (ymmärrystä), pimeydessä he vaeltavat, sentähden kaikki maan perustukset (yhteiskunnan perustukset, tähän saakka voimassa olleet lain ja järjestyksen periaatteet) horjuvat", "järkkyvät" — järkkyvät niin, että häviävät. — Ps. 82: 5; Hebr. 12: 27; Jes. 2: 19.

Nykyinen Saksan keisari on aivan huoleton isoisänsä mainitsemasta pelosta. Kun hän ojensi ruhtinas Bismarckille komean miekan kultaisine tuppineen, sanoi hän:

"Näiden joukkojen silmäin edessä annan minä Teidän Korkeudellenne lahjan. En voinut löytää parempaa lahjaa kuin on miekka, saksalaisten paras ase, sen työn vertauskuva, jonka Teidän Korkeutenne isoisäni palveluksessa takoi, terotti ja myöskin heilutti, vertauskuva valtakunnan suuresta perustamisajasta, jolloin veri ja rauta olivat saviruukkina, lääkkeenä, joka ei koskaan erehdy, ja joka kuninkaitten ja ruhtinasten käsissä hätätilassa voi myöskin säilyttää isänmaan sisäisen yhteyden, aivan niinkuin sen käyttäminen ulkomailla johti tähän yhteyteen."

Lontoossa ilmestyvä "Spectator" lausuu seuraavaa keisarin puheen johdosta:

"Tämä antaa tosiaankin syytä sekä levottomuuteen että kummastukseen. Saksassa on vallalla kaksi selitystä siitä. Toinen on se, että esitys on suunnattu jonkun Saksan valtion vaatimusta vastaan irtautua valtioliitosta, ja toinen se, että se ilmaisi keisarin ja hänen liittolaistensa päätöksen hätätilassa taistella asevoimalla sosialisteja ja anarkisteja vastaan. Kummassakin tapauksessa oli tiedonanto tarpeeton ja hätäinen. Ei kukaan epäile, että Saksan valtakunta, joka tosiaankin perustettiin miekalla Langensalzan luona ja sodassa Ranskaa vastaan, päättäisi sotilasvoimalla miehittää sen valtion, joka tahtoisi tekeytyä itsenäiseksi. Mutta sotalakien käyttäminen puoluetta kohtaan, vaikkapa sosialistejakin kohtaan, heidän koettaessaan saada vaikutusta äänestyksellä, olisi itse asiassa perustuslain lakkauttaminen piiritystilan eduksi. Me arvelemme, ettei keisari tarkottanut kumpaakaan näistä, mutta hänen sanansa osattavat, että hän on ajatellut asemaa, että hän tuntee sosialistien vastarinnan ja on tullut tähän johtopäätökseen: 'No niin, minulla on vielä miekka, ja se on lääke, joka ei koskaan erehdy'. Monet kuninkaat ovat tulleet tähän johtopäätökseen ennen häntä, mutta harvat ovat tulleet niin pitkälle, että he ovat katsoneet viisaaksi lausua sen. Se sisältää itsessään uhkauksen, kuinka hyvänsä sitä tahdotaankin selittää, ja viisaat hallitsijat eivät uhkaa, ennenkuin toimimisen hetki on tullut, vielä vähemmän uhkaavat he asevoimalla lääkkeenä ja päällepäätteeksi sisällisten vaikeuksien lääkkeenä. 'Miekka' sisäisen pahan 'lääkkeenä, joka ei erehdy!' Yhtähyvin voisi kirurgin veitsi olla erehtymätön väline kuumetta vastaan. Ruhtinas Schwarzenberg on vastustamattoman armeijan etunenässä koettanut tätä keinoa suotuisampain olosuhteitten vallitessa, mutta on vuoden pitkän kokemuksen perustuksella tullut siihen johtopäätöksen, jonka hän on lausunut kaikkein viisaimmassa valtiollisessa sananlaskussa: 'Pistimillä voi tehdä mitä hyvänsä, kun ei vaan asettaudu niiden päälle.' Saksan keisari tekisi hyvin miettiessään sitä. Mitä olisi Rooman keisari voinut sanoa, joka oli vahvempi, kuin että 'miekka on väline, joka ei koskaan erehdy'. Sellaisessa lausunnossa on hirmuvaltiuden siemen, ja jos keisari lausui sen vakavan miettimisen jälkeen, niin ei hänessä ole Saksalle johtajaa, vaan senlaatuinen itsevaltias hallitsija, jonka uudempi historia näyttää vanhentuneeksi. Voi olla, että keisari pikaisuudessaan puhui puoleksi runollisesti oman personansa, liiotellun tunteen vaikutuksesta; mutta jos hänen puhettaan on pidettävä ilmotuksena kansalleen, voi ainoastaan sanoa: Mikä vahinko, mikä kaunis toivo onkaan kadonnut!"

Erään toisen maan nykyinen hallitsija selitti, että hän pitäisi voimassa yksinvaltiutta yhtä innokkaasti kuin hänen isävainajansakin. Tämä on toinen todistus siitä, ettei tämän suotuisan ajan ja Jumalan sanan vakavia varotuksia oteta varteen. Ja huomaa, kuinka kansa otti tämän selityksen vastaan huolimatta kaikista julkisista vapaan sanan sortamisen yrityksistä. Eräs "seura kansan oikeuksien puoltamiseksi" painatti julistuksen, jota levitettiin koko valtakunnassa. Julistuksella oli hallitsijalle osotetun kirjeen muoto ja oli se huomattava yksinkertaisen ja voimakkaan kielensä tähden. Moitittuaan ensin hallitsijaa hänen ponnistuksistaan yksinvallan säilyttämiseksi, selittää se:

"Kaikkein pitemmällemenevät pitäjäin kokoukset pyysivät ainoastaan rauhaa hallitsijan ja kansan välillä, lausuntovapautta ja lain turvaa mahtavampien omankädenoikeutta vastaan. Hovimiehet ja virkavaltaiset pettivät ja säikäyttivät teitä esityksensä kautta. Yhteiskunta ymmärtää hyvin, että juuri virkavalta, joka kateellisesti vartioitsee omaa valtaansa, puhui teidän kauttanne. Virkavalta, joka alkaa ministereistä ja loppuu pienimmän kylän poliisikonstaapeliin, vihaa kaikkea yhteiskunnallista tai henkilökohtaista kehitystä ja estää huolellisesti vapaan yhteyden hallitsijan ja hänen kansansa edustajain välillä, paitsi, jos he tulevat juhlapuvussa, esittäen onnentoivotuksia ja tuoden lahjoja. Teidän puheenne osotti, että jokainen koe esittää mitä suurimmassa alamaisuudessakin maan huutavia puutteita, saa osakseen ainoastaan karkean hylkäämisen. Yhteiskunta odotti teiltä kehotusta ja apua, mutta sai kuulla ainoastaan huomautuksen teidän kaikkivallastanne, joka antoi sen vaikutuksen, että hallitsija olisi täydellisesti vieras kansalleen. Sillä olette itse tappaneet oman kansansuosionne ja myöskin eristäytyneet siitä yhteiskunnan osasta, joka pyrkii rauhallisesti eteenpäin. Muutamat riemuitsevat teidän puheestanne, mutta te saatte pian oppia tuntemaan heidän voimattomuutensa. Yhdessä yhteiskunnan osassa on teidän puheenne haavottanut tunnetta ja aiheuttanut alakuloisuutta, jonka yhteiskunnan parhaat voimat kumminkin pian voittavat. Senjälkeen jatkamme rauhallista, mutta itsepintaista ja suunniteltua vapauden taistelua. Toisessa osassa taas teidän sananne kannustavat taistelemaan kaikin keinoin asiain nykyistä uhkaavaa tilaa vastaan. Te olette loihtineet taistelun esille, ennen pitkää sitä jatketaan."

Niin hapuilevat "kristikunnan" kansat suruttomasti eteenpäin pimeydessä, jota kauvan on pidetty valoa parempana. Myöskin vapaudestaan niin ylpeä Amerika, jonka kansoja monessa suhteessa niin runsaasti on siunattu toisten kansojen edellä, ei tee mitään poikkeusta ja se on myöskin saanut monta varotusta. Huomaa ne melkein profetalliset sanat, jotka presidentti Lincoln vähää ennen kuin hän murhattiin, kirjotti eräälle ystävälleen Illinoissa:

"Onnitelkaamme, että tuo julma sota on jo lähellä loppuaan. Se on maksanut paljon rahaa ja verta. Amerikan nuorison kukka on vapaasti uhrannut verensä isänmaan alttarilla, jotta kansa saisi elää. Se on ollut vaikea koetusaika tasavallalle. Mutta minä näen läheisessä tulevaisuudessa lähestyvän ratkaisuhetken, joka tekee minut alakuloiseksi ja pelokkaaksi maani parhaasta. Sodan seurauksena on se, että ammattikunnat ovat astuneet valtaan ja vaikutukseen, että parempiosaisten keskuudessa tulee turmeluksen aika, ja että maan rahamahti koettaa lujittaa valtaansa käyttämällä edukseen kansan ennakkoluuloja, kunnes kaikki rikkaudet ovat kokoontuneet harvojen käsiin. Silloin ei tasavaltaa enää ole. Tuona silmänräpäyksenä tunnen itseni paljon surullisemmaksi maani varmuudesta kuin koskaan ennen, edes sodankaan aikana."

Ja Missourin edustaja Hatch sanoi v. 1896 eräässä puheessaan kongressin edessä raha- ja yhteiskuntakysymyksistä seuraavaa:

"Huomatkaa sanani! Jos ei järkähtämätöntä lakia syystä ja seurauksesta ole pyyhitty pois Kaikkivaltiaan lakikirjasta, ja jos ei seisahduta hyvin pian, voidaan odottaa, että kymmenen vuoden kuluessa saadaan todistaa Ranskan vallankumouksen kauhut Amerikassa, ja vielä paljon kauheampana uudenaikaisten keksintöjen tähden. Tämä ei ole ainoastaan minun ajatukseni. Herra Astor, joka muutama aika sitten muutti Englantiin ja tuli Englannin alamaiseksi, näki yhtä selvästi kuin minäkin, mitä on tulossa. Sentähden lähti hän pakoon ja muutti aikanaan pois. Sillä hän tiesi varsin hyvin, että jos tapahtumat kehittyvät, niinkuin ne ovat alkaneet, niin ei se aika voinut olla kaukana, jolloin sen yhteiskuntaluokan ihmiset, joihin hän kuului, hyökkäisivät niin suurin joukoin jokaiseen lähtevään valtamerilaivaan, että oli vaara, että hän työnnettäisiin laivasillalta mereen."

Yhdysvaltain laivaston sihteeri, H.K. Herbert, lausui seuraavaa eräässä puheessa, jonka hän piti Clevelandissa 30 p. huhtikuuta 1896 kokoontuneille liikemiehille:

"Me olemme ajan kynnyksellä, jolloin ryhdytään jättiläismäisiin yrityksiin, yrityksiin, jotka uhkaavat työntää pois toiset tavalliset inhimillisen edistymisen välikappaleet. Se, joka on toivorikas, uskokoon, että tämä johtaa suvun elämänehtojen parannukseen, että suuret yritykset saavat aikaan halvat hinnat tuotteille ja niiden kuljettamiselle. Jättiläisliikkeitä, joista voi saada kaikkea, mitä haluaa, ja sitä halpaan hintaan, löytyy kaikkialla. Ihmisviisaus näyttää voimattomalta tehdäkseen suunnitelman näiden yksinoikeuksien ehkäisemiseksi vahingoittamatta yksityisen vapautta, ja seuraus siitä on, että äärettömät rikkaudet kokoontuvat harvojen käsiin, monien elämisenehdot huononevat, ja tyytymättömyys leviää. Sentähden on taistelulla pääoman ja työn välillä suurempi merkitys tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. Kaukonäköiset miehet ovat ennustaneet, että taistelusta pääoman ja työn välillä syntyy yhteentörmäys, joka koituu turmiolliseksi tasavallan hallitusmuodolle, yhteentörmäys, joka johtaa ensin anarkiaan ja verenvuodatukseen ja sen jälkeen itsevaltiuteen jonkun rohkean henkilön johdolla, jonka onnistuu asevoimalla saada järjestys uudestaan voimaan. Toisinaan esitetään sosialismi nykyisen tilan johdonmukaiseksi lopputulokseksi. Ensimäiset kokeilut tähän suuntaan, sanotaan, tehdään kaupungeissa. Työnantajat, joilla on käytettävinään rajattomat määrät välikappaleita, ja työntekijät, joiden melkeinpä ainoana apuneuvona on äänioikeus, taistelevat toistensa kanssa, ryhmä ryhmää vastaan, saadakseen haltuunsa kunnallishallituksen. Ennen on amerikalaista farmaria pidetty voittamattomana vallituksena, joka suojelisi olevia oloja, mutta monen farmarin mielessä on tapahtunut muutos."

Myöskin kristikunnan kirkollisia valtoja on varotettu ja ne ovat saaneet määräyksiä. He ovat saaneet varotuksia niiden rangaistusten kautta, joiden Jumala menneisyydessä antoi kohdata kansaansa, ja myöskin satunnaisten uskonpuhdistajain kautta. Kumminkin on hyvin harvoja, jotka voivat lukea käsikirjotuksen seinältä (Dan. 5), ja he ovat kykenemättömiä voittamaan kansan virtaa tai edes estämäänkään sitä. T. De Witt Talmage näytti huomaavan ja ymmärtävän osaksi, sillä eräässä esitelmässä hän sanoi:

"Jos ei Kristuksen seurakunta nouse ylös ja Jumalan palvelijattarena osota omaavansa rakkautta ja ymmärrystä kansan suurta joukkoa kohtaan, joka taistelee ankaraa taistelua oman ja omaistensa ylläpidon puolesta, niin jää se nykyisessä tilassaan kuolleeksi laitokseksi, ja Kristus menee taas, kuten muinoin, rannalle ja pyytää yksinkertaisia, rehellisiä kalastajia tulemaan apostoleiksi ja julistamaan sitä, mikä on oikein Jumalan ja ihmisten edessä. Aika on tullut, jolloin kaikilla kansanluokilla pitää olla samanlaiset oikeudet olemassaolon taistelussa."

Ja kumminkaan ei tämä mies, jolla elämänaikanaan oli sellaiset lahjat ja sellainen vaikutus kuin ainoastaan harvoilla, näyttänyt kiirehtivän, seuratakseen omaa vakaumustaan kristityn velvollisuuksista vaaran hetkinä.

Varotukset kuuluvat edelleen, ja velvollisuuden tunne pakottaa monia, mutta, oi, kaikki se ei ole miksikään hyödyksi; varotukset jätetään huomioonottamatta. Kirkon palvelijalla on ollut ja on yhä vielä jossain määrin suuri valta, mutta sitä on käytetty väärin ja käytetään yhä vielä itsekkäässä tarkotuksessa, ja kaikki tämä tehdään Kristuksen ja evankeliumin nimessä. Jokainen etsii omalla tahollaan omassa lahkossaan ihmisten "kunniaa", "etumaisia istuimia synagogissa" ja "että ihmiset puhuttelevat heitä rabiksi" eli tohtoriksi ja kunnianarvoisaksi, niinkuin nimet nyt kuuluvat, sekä omaa voittoaan omassa "tilassansa" (lahkossansa). (Joh. 5: 44; Matt. 23: 6—12; Jes. 56: 11.) "Mutta ihmispelko panee paulan". Se on estänyt muutamia Jumalan totisistakin palvelijoista olemasta uskollisia, kun taas monilla alipaimenista ei ilmeisesti ole koskaan ollut muuta mielenkiintoa Herran laumaan paitsi saadakseen lauman villan.

Tunnustamme ilolla, että monta sivistynyttä korkeassa asemassa olevaa ja hurskasta miestä on ollut ja vieläkin on papiston keskuudessa kaikissa nimiseurakunnan eri lahkoissa, joissa koko aikakauden aikana on ollut sekä vehnää että lustetta. (Matt. 13: 30). Kumminkin täytyy meidän myöntää, että monet, jotka ovat raivanneet itselleen tien puhujalavalle ja kuulijapenkkeihin, kuuluvat lusteluokkaan. Ihmisten arvonanto ja monet siihen yhdistetyt aineelliset edut, joita tarjottiin lahjakkaille nuorille miehille, jotka halusivat ryhtyä papin virkaan, ovat olleet varmana syynä sellaiseen suhteeseen. Sillä kaikista toimista on paikka kirkon palveluksessa helpoimmin ja nopeimmin vienyt maineeseen ja mukavuuteen sekä usein rikkauteen.

Tämä on syynä siihen, että niin monet, joita Raamattu kutsuu "palkkalaisiksi" (Jes. 56: 11; Hes. 34: 2—16; Joh. 10: 11—14); ovat tulleet hengellisiksi opettajiksi ja johtajiksi. Mutta niiden vastuu, jotka ovat ottaneet julistaakseen evankeliumia Kristuksen nimessä, on hyvin suuri. Kansan edessä ovat he Kristuksen edustajia, hänen henkensä ilmauksena ja hänen totuutensa selittäjinä. Ja luokkana katsoen on heillä ollut parempi tilaisuus kuin muilla oppia tuntemaan totuus. Mutta sen pahempi, ei suuri enemmistö heistä nähtävästikään ole ymmärtänyt käyttää hyväkseen etujaan! Sentähden ovat he tänä päivänä "sokeita sokeain taluttajia" ja joutuvat seurakuntineen epäilyksen kuoppaan. He ovat kätkeneet totuuden, koska ei sitä mielellään kuunnella, ja julistaneet eksytystä, josta pidetään vieläpä "uskovaistenkin" kesken, sekä esittäneet ihmisten oppeja, koska heidät maksusta on asetettu siihen. Käytöksellänsä ja toisinaan myöskin sanoilla ovat he julistaneet kansalle: Uskokaa varmasti siihen, mitä me julistamme, sensijaan että kehottaisivat heitä "koettelemaan kaikkea" apostolien ja profettain henkeytettyjen sanojen mukaisesti ja "pitämään" ainoastaan "sen, mikä hyvää on". Vuosisatojen aikana kätki katolilainen papisto Jumalan sanan sisällyksen, senkautta että he estivät kääntämästä Raamattua eläville kielille. He pelkäsivät nimittäin, että kansa tutkisi Raamattua ja huomaisi siten heidän väitteittensä paikkansapitämättömyyden. Aikojen kuluessa nousi kumminkin heidän keskuudestaan muutamia uskonpuhdistajia, jotka pelastivat Raamatun unohduksista ja panivat sen kansan käsiin. Sen seurauksena oli suuri vastalauseliike Rooman kirkon vääriä oppeja ja väärinkäyttöjä vastaan. Mutta ennen pitkää turmeltui myöskin protestanttilaisuus, ja sen papisto sepitteli uskontunnustuksia, joita he opettivat kansan uskomaan otteina Raamatun opeista ja mitä suurimerkityksellisimpinä. Niin ovat he kastaneet lapsia ja opettaneet heitä kristinopissa, ennenkuin he vielä saattoivat ajatellakaan. Kehittyneemmät ovat he tuudittaneet uneen, antaessaan heidän ymmärtää, että varminta kaikissa uskonnollisissa asioissa olisi jättää kaikki opinkysymykset ja seurata heidän johtoaan, että heillä, papeilla, yksin oli tarpeellinen sivistys ymmärtääkseen Jumalan totuutta, ja että heitä sentähden oli pidettävä pätevinä kaikissa sellaisissa kysymyksissä ilman vetoamista Jumalan sanaan. Ja se, joka on uskaltanut epäillä näiden vaatimusten oikeaperäisyyttä ja olla toista mieltä, sitä on pidetty kerettiläisenä ja harhahenkenä. Oppineemmat ja etevimmät jumaluusoppineet ovat kirjottaneet paksuja kirjoja kutsumastaan järjestelmällisestä jumaluusopista, mutta tämä kaikki on juutalaisten Talmudin tavoin suureksi osaksi ollut omiaan syrjäyttämään Jumalan sanan ja korvaamaan sen ihmissäännöillä. (Matt. 15: 6; Jes. 29: 13.) Toiset ovat vastaanottaneet arvossapidettyjä ja tuottavia professori-virkoja jumaluusopin seminaareissa, jotka näennäisesti ovat perustetut kasvattamaan nuoria miehiä evankeliumin palvelukseen, mutta jotka itse asiassa opettavat heidän eri koulujensa n.k. järjestelmällistä jumaluusoppia, kahlehtivat vapaan ajatuksen, ja estävät sellaista vakavaa ja nöyrää Raamatun tutkimista, jonka tarkotuksena on yksinkertainen usko sen oppeihin ihmisten perimätiedoista välittämättä. Niin on "papisto", sukupolvi sukupolven jälkeen, vaeltanut perityn eksytyksen tallatussa vaossa, ja ainoastaan satunnaisesti on joku huomattu olevan kylliksi hereillä ja uskollinen voidakseen huomata eksytyksen ja huutaakseen parannusta. On ollut paljon mukavampaa seurata virran mukana, erittäinkin kun suuret miehet kävivät etunenässä.

Siten on papiston valta ja edut kokonaisuudessaan käytetyt väärin, vaikkakin sen riveissä on ollut ja yhä vielä on muutamia totisia, uskollisia sieluja, jotka todellakin uskoivat tekevänsä Jumalalle palveluksen kannattamalla vääriä järjestelmiä, joihin heidät oli johdettu, ja joiden eksytyksen kautta he myöskin suureksi osaksi ovat olleet sokaistuja.

Ylpeät ja omaansa etsivät papiston keskuudesta katsovat epäilemättä nämä huomautukset loukkaaviksi, mutta nöyrät pitävät varmastikin tätä oikeaa esitystä arvossa, tunnustavat totuuden ja päättävät vaeltaa Jumalan valossa, sellaisena kuin se loistaa hänen sanastaan, välittämättä ihmisten perimätiedoista, ja he tulevat siunatuiksi sen kautta. Meitä ilahuttaa sanoa, että tähän mennessä elonaikana olemme saaneet oppia tuntemaan muutamia harvoja saarnaajia, jotka, kun nykyinen totuus selvisi heille, jättivät eksytyksen ja pyrkivät palvelemaan totuutta. Mutta, oi, suurin osa papistosta ei kuulu nöyriin, ja taas saamme tuntea voiman Mestarin sanoissa: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!" olkoonpa tämä tavara sitte maineessa, opissa, rahassa tai vaikkapa vaan tavallisessa hyvinvoinnissa.

Yleisen kansan ei pidä sentähden hämmästyä siitä, että kristikunnan uskonnon opettajat kokonaisuuteen katsoen ovat sokeita tämän elonkorjuun erikoisille totuuksille, aivan niinkuin tunnustetut opettajat Juutalaiskaudenkin lopussa olivat sokeita ja vastustivat silloisen elonkorjuun erikoisia totuuksia. Heidän sokeutensa on palkka, sentähden että he ovat käyttäneet väärin kykyjä ja tilaisuuksia. Valoa ja totuutta ei voida niinollen odottaa tältä taholta. On hyvin merkitsevää, että uskonnolliset johtajat Juutalaiskauden lopussa esittivät kansalle tämän kysymyksen: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai farisealaisista uskonut häneen?" (Joh. 1: 48.) Ne, jotka silloin sokeasti seurasivat johtajiaan, kadottivat etuoikeutensa uuden talouden siunauksiin. Niin käy myöskin näinä Evankelikauden viimeisinä päivinä: Ne, jotka sokeasti seuraavat "hengellisten" johdatusta, joutuvat heidän kanssaan harhateille, ja ainoastaan ne, jotka uskollisesti vaeltavat Jumalan kanssa, joilla on hänen henkensä ja nöyrä usko hänen kalliin sanansa kaikkiin todistuksiin, voivat huomata eksytyksen "lusteen", joka niin kauvan on ollut totuudella sekotettuna ja rohkeasti pysyä kiinni evankeliumin uskossa ja olla sydämessään uskolliset Jumalalle, kun kansanjoukot kulkevat virran mukana uskottomuutta kohden sen eri muodoissa, uskoen kehitysoppiin, korkeaan kritiikkiin, kristilliseen tieteeseen, spiritismiin tai muihin oppeihin, jotka kieltävät suuren Golgatan uhrin välttämättömyyden ja ansion. Mutta ne, jotka jaksavat seistä tänä "pahana päivänä" (Ef. 6: 13), osottavat senkautta kristillisen luonteensa arvon. Sillä virran voima tulee niin vahvaksi heitä vastaan, että ainoastaan tosi uskollisuus Jumalaa kohtaan, into, rohkeus ja mielenlujuus voi kestää loppuun saakka. Nouseva epäuskon aalto vie varmaankin pois kaikki muut. On kirjotettu: "Tuhat kaatuu sivullasi, ja kymmenen tuhatta oikealla sivullasi, mutta ei se kohtaa sinua… Koska sinä olet sanonut: Sinä, Herra, olet minun turvani, ja koska sinä olet tehnyt Ylimäisen suojaksesi… Joka Korkeimman (vihkiytymisen ja yhteyden) kätkössä istuu, hän pysyy Kaikkivaltiaan varjossa… Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä pakenet hänen siipiensä alle; hänen totuutensa on kilpesi ja suojuksesi." — Ps. 91: 7, 9, 1, 4, engl. k.

Kristitty ei voi välttää henkilökohtaista vastuutaan ja panna sitä pastorien, opettajien, neuvoskuntain tai uskontunnustusten päälle. Sillä meidät tuomitaan Jumalan omien sanojen mukaan (Joh. 12: 48—50; Ilm. 20: 12) eikä kanssaihmistemme mielipiteitten eikä käskyjen mukaan, kuinka lahjakkaita ja korkealle korotettuja he sitte lienevätkään. Sentähden pitäisi kaikkien olla jalojen berealaisten kaltaisia, jotka "joka päivä tutkivat Raamatuita" nähdäkseen jos se, mitä heille opetettiin, oli totta. (Apt. 17: 11.) Velvollisuutemme kristittyinä on se, että jokainen koettelee kaikkea, jonka ottaa vastaan ja pitää sen, mikä on hyvää. (1 Tess. 5: 21.) "Lakiin ja todistukseen! Elleivät he tämän sanan mukaan lausu, johtuu se siitä, ettei heillä ole valoa." — Jes 8: 20, engl. k.

Sama periaate voidaan sovittaa sekä aineellisiin että henkisiin asioihin. Nyt, kun eri valtiolaivat menevät perikatoaan kohti, voivat ne, jotka näkevät tyrskyt etäältä, ainakin tarttua nykyisiin tilaisuuksiin järjestääkseen viisaasti omat olosuhteensa tuota välttämätöntä ratkaisukohtaa varten, joskaan he eivät voi muuttaa tapahtumain yleistä kulkua. He voivat asettaa pelastusveneet ja pelastusvyöt kuntoon, niin että, kun valtiolaiva hukkuu anarkian kiehuvassa meressä, he voivat pitää päänsä veden yläpuolella ja löytää pakopaikan. Toisin sanoin, puhumatta periaatteista, on kumminkin viisasta meidän päivinämme toimia oikein, jalomielisesti ja ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan katsomatta heidän elämänsuhteihinsa. Sillä suuri hätä nousee kiukustuneiden kansain vihasta, valistuneiden joukkojen tyytymättömyydestä ja suuttumuksesta parempiosaisia, hallitsevia luokkia kohtaan. Tyytymättömyyden syitä pohditaan nykyään laajalti, ja nyt, ennenkuin vihan myrsky puhkeaa, on yksityisen aika tehdä periaatteensa tunnetuksi, ei ainoastaan sanojen kautta vaan myöskin käytöksensä kautta kaikissa suhteissa kanssaihmisiinsä. Nyt on aika tutkia tuota kultaista sääntöä ja elää sen jälkeen; oppia rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään ja menetellä sen jälkeen. Jos ihmiset olisivat kyllin viisaita ajatellakseen, mikä hyvin läheisessä tulevaisuudessa täytyy tulla asiain nykyisen kulun lopputulokseksi, tekisivät he näin jo pelkästä viisaasta laskelmasta, joskaan ei periaatteesta.

On nimittäin järjellistä otaksua, että keskellä tulevan hädän hurjaa hämmennystä otetaan huomioon ne, jotka ovat osottautuneet olevansa oikeudenmukaisia, jalomielisiä ja ystävällisiä, kun sitävastoin erityinen viha kohtaa niitä, jotka ovat harjottaneet sortoa ja puolustaneet sitä. Niin oli Ranskan vallankumouksenkin julmuuksien keskellä, ja että se taas toistuu, siihen viittaa seuraava Herran sanan neuvo: "Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä." (Sef. 2: 3.) Ja taas: "Välttäkää pahaa ja tehkää hyvää. etsikää rauhaa ja tavottakaa sitä! Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita, ja hänen korvansa heidän huutoansa. Mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa." (Ps. 34: 15—17.) Nämä viisaat varotussanat ovat maailmalle ylimalkaan. Pyhät, "pieni lauma", "voittajat", on luvattu katsoa arvollisiksi pelastamaan kaikesta tästä, mikä kohtaa maailmaa. — Luukk. 21: 36.

Pakanakansain yhteys kristikunnan kanssa ja suuri hädän aika.

Kun Herran vihan hehku ensisijassa kohtaa kristikunnan kansoja, koska he ovat rikkoneet paljoa valoa ja erikoisia etuja vastaan, osottaa Raamattu kumminkin selvästi, etteivät myöskään pakanakansat ole olleet ilman edesvastuuta eivätkä sentähden jää rankaisematta. Monen sukupolven aikana ja läpi vuosisatojen on heillä ollut mielihyvänsä vääryydessä. Heidän isänsä unohtivat Jumalan menneinä aikakausina, koska he eivät tahtoneet pitää muistissaan hänen vanhurskasta hallitustaan; he rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa ja seurasivat tahallisesti omaa tyhmyyttään. Ja heidän jälkeläisensä ovat alituisesti rientäneet samaa alaspäinvievää tietä aina tähän päivään saakka. Apostoli Paavali ilmottaa meille Room. 1: 18—32 hyvin selvästi, mitä Jumala ajattelee näiden kansojen vastuunalaisuudesta. Siellä luemme:

"Jumalan viha ilmenee taivaasta kohdatakseen kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä, mitä ihmiset harjottavat, ne jotka pidättävät totuuden vääryydessä, sentähden että se, mikä Jumalasta tiedetään, on heille ilmeistä; sillä Jumala on sen heille ilmottanut. Sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa ijankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävänä, niin etteivät (kun heillä on luonnon valo, se on: luonnon todistus Jumalan olemassaolosta, vallasta ja hyvyydestä, ja omantunnon valo, joka ilmaisee mikä on oikein tai väärin) he voi sanoa itseänsä syyttömiksi (kun he antautuvat pahalle tielleen), sentähden, että he, vaikka ovat tunteneet Jumalan (ainakin osaksi), eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat käyneet ajatuksiltaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt (sellaisen elämän luonnollisena seurauksena). Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmistyneet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevain kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät hyljännyt heidän sydämensä himoissa saastaisuuteen, niin että he keskenään häväisevät omat ruumiinsa; jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luotua kuin Luojaa, joka on ylistetty ijankaikkisesti. Amen."

"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisten intohimojen valtaan (se on, Jumala ei koettanut saattaa heitä takaisin, vaan jätti heidät kulkemaan pahaa tietään ja kokemuksen kautta maistamaan sen katkeria hedelmiä)… Ja niinkuin he eivät tahtoneet Jumalaa tuntea, niin Jumala hylkäsi heidät heidän turmeltuneen mielensä valtaan, tekemään sitä, mikä ei sovi; he ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; he ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalalle kauhistuksena, he ovat väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, tyhmiä, sanansa rikkojia, sydämettömiä, armottomia; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskauden säädökset ja tietävät, että ne, jotka tuommoisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan tee samoin, vaan ilmaisevat mieltymyksensäkin niille, jotka noin tekevät."

Niinkuin tässä on osotettu, ovat pakanakansat kauvan sitten tukahuttaneet sen, mikä maailman varhaisina aikakausina oli tunnettua totuutena Jumalasta ja hänen vanhurskaudestaan, sekä pitäneet pimeyttä valoa parempana, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Ja pahojen ja turhien mielikuvituksiensa perustuksella keksivät he vääriä uskontoja, jotka hyväksyivät heidän pahat tiensä oikeiksi. Ja kun jälkeentulevaiset sukupolvet ovat hyväksyneet esi-isäinsä pahan tien hyväksymällä heidän oppinsa ja vaeltamalla heidän jäljissään, ovat he ottaneet itselleen heidän kokoontuneet rikoksensa ja kirouksensa, ja näin he ovat tehneet saman periaatteen perustuksella, jolla kristikunnan nykyiset kansatkin ottavat itselleen edellisten sukupolvien velvollisuudet. Huolimatta kaikesta tästä eivät pakanakansat kumminkaan ole kokonaan jääneet joutumatta sen tosiasian vaikutuksen alaiseksi, että suuri valo on tullut maailmaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jopa, ennenkuin Kristus tulikaan, oli Israelin ihmeellinen Jumala tunnettu monen pakanakansan keskuudessa menettelynsä kautta tätä kansaa kohtaan, ja läpi Evankelikauden ovat Jumalan pyhät levittäneet iloista sanomaa laajalti.

Siellä ja täällä ovat muutamat harvat yksilöt ottaneet varteen totuuden, mutta kansat sellaisinaan ovat ylimalkaan jättäneet sen huomioonottamatta ja vaeltaneet edelleen pimeydessä. Sentähden on Herra "vihainen kaikille kansoille". (Jes. 34: 2.) Pakanakansat, joilta puuttuu evankeliumi ja sen edut, tuomitaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen, kun taas niinkutsutut kristikansat, jotka ovat nauttineet evankeliumin valoa ja etuja, mutta jotka eivät ole vaeltaneet sen arvoisesti, tuomitaan myöskin totuuden ja vanhurskautensa mittapuun mukaan arvottomiksi hallitsemaan edelleen.

Siten on jokainen suu tukittu, ja koko maailma on rikollinen Jumalan edessä. Kaikkien kansojen joukossa "ei ole ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikkityyni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään."

Jumalan oikeus siinä, että hän rankaisee kaikkia kansoja, on ilmeinen. Ja kun pakanakansat saavat osakseen oikeudenmukaisen koston teoistaan, niin ei meidän tule unohtaa kristikunnan suurempaa edesvastuuta. Sillä jos juutalaisilla oli kaikin tavoin etuuksia pakanain edellä, ennen kaikkea siinä, että Jumalan lausunnot ovat uskotut heille (Room. 3: 1, 2), mitä silloin sanomme kristikunnan kansoista, joilla on vielä suuremmat sekä lain että evankeliumin edut? Kumminkin on totta kristikunnasta tänä päivänä, niinkuin se oli juutalaisesta kansastakin, että heidän tähtensä pilkataan Jumalan nimeä pakanain keskuudessa. (Room. 2: 24.) Muistakaamme esim. että "kristityt" kansat kullanahneudessaan ovat pakottaneet pakanakansat opiumin ja väkijuomain kauppaan. Luotettava todistaja, joka puhuu henkilökohtaisesta kokemuksesta, kirjotti joku aika sitten New Yorkin "Voicessa" seuraavaa:

"Omien huomioideni mukaan Kongossa ja Afrikan länsirannalla niinkuin monen lähetyssaarnaajan ja muidenkin ilmotusten mukaan aiheuttaa juoppous suurempaa vahinkoa alkuasukasten keskuudessa kuin orjakauppa on koskaan aiheuttanut. Se tempaa pois kansan ja tekee kylät autioiksi, mutta se ei ainoastaan surmaa tuhansia vaan turmelee ja saattaa perikatoon koko sukuja sekä ruumiiseen että sieluun nähden, niin että heidän jälkeläisistään tulee suvustaan turmeltuneita olentoja, joissa on vanhempainsa turmeltuneen tilan leima… Kaikki työntekijät saavat päivittäin puolipäivän aikaan suuren määrän rommia ja täytyy jokaisen joka lauvantai-ilta ottaa vastaan ainakin kaksi pulloa paloviinaa maksuksi työstään. Ja monissa tehtaissa pakotetaan heidät, kun heidän 1—3 vuoteen pitkä palvelusaikansa loppuu, viemään tynnyrin rommia tai paloviinaa mukanaan kotiin. Maassasyntyneitä kauppiaita pakotetaan ottamaan paloviinaa vastineeksi kotoisista tuotteistaan, silloinkin kun he tekevät vastaväitteitä; ja kun eivät saa oikeutta, tyhjentävät he paloviinan jokeen. Sanotaan yleisesti: 'Mustain täytyy tyytyä rommiin, emme voi saada kylliksi rahoja tyydyttääksemme liikettä myymällä ainoastaan suolaa tai kangasta heille.' Kaupungit tarjoavat juoppouden tähden joka sunnuntai kauhistuttavan näyn. On kyliä, joissa kaikki, miehet, naiset ja lapset, ovat aivan juovuksissa, ja siten tulee loppu jumalanpalveluksista, joita ennen on pidetty. Ruhtinaat sanovat surulla lähetyssaarnaajille: 'Miksette te Jumalan miehet tulleet ennen juoppoutta? Nyt se on ottanut pois kansani ymmärryksen ja paaduttanut heidän sydämensä; he eivät ymmärrä mitään eivätkä välitä mistään hyvästä.' Sanotaan myöskin että pakanat pitävät Raamattua arvossa ja sanovat kristityille: 'Teidän tekonne eivät ole sopusoinnussa tämän pyhän kirjan oppien kanssa.' Erään braminin sanotaan kirjottaneenkin eräälle lähetyssaarnaajalle: 'Me olemme tarkastaneet teitä. Te ette ole niin hyvä kuin teidän kirjanne. Jos teidän kansanne käytös olisi yhtä hyvä kuin teidän kirjanne, saisitte te Intian valtaanne viidessä vuodessa'." — Katso Hes. 22: 4.

Jos Niiniven asukkaat ja Saaban kuningatar esiintyvät tuomiolla sitä Israelin sukua vastaan jolle Herra puhui (Matt, 12: 41, 42), silloin esiintyy Israel ja kaikki edelliset sukupolvet sekä kaikki pakanat oikeudella tätä kristikunnan sukupolvea vastaan, sillä missä paljon on annettu siellä myöskin paljon vaaditaan. (Luukk. 12: 48.) Mutta jättäen huomioonottamatta koston siveellisen puolen tässä asiassa, huomaamme, että itse asian luontoon kuuluu, että pakanakansojen täytyy kärsiä kristikunnan, Babylonin, lankeemuksen kautta. Jumalan sanan vaikutuksen kautta ovat n.k. kristikansat edistyneet suuresti joka suuntaan. Rikkaudessa, mukavuudessa, ymmärryksen kehityksessä, koulusivistyksessä, kunnallisessa hallinnossa, tieteessä, taiteessa, käsitöissä, kaupassa ja kaikissa inhimillisen teollisuuden haaroissa ovat he sentähden paljon pakanakansain edellä, jotka eivät ole olleet niin Jumalan sanan sivistävän vaikutuksen suosimia. Nämä ovat sensijaan alituisesti laskeneet, niin että heistä voi nyt ainoastaan nähdä muinaisen kukoistuksensa hylyn. Huomaa esim. Kreikkaa, joka kerran oli maailman sivistyksen ja rikkauden pesäpaikka, sekä Egyptiä, joka kerran oli koko maan etevin kansa. Molempien ihanuus on nyt kadonnut.

Seurauksena pakanakansojen lankeemuksesta ja kristittyjen kansain kukoistuksesta ovat edelliset enemmän tai vähemmän velkaa jälkimäisille monista eduista niinkuin kaupasta, maailman kulkuneuvoista ja sitä seuraavasta ajatusten ja käsitysten j.n.e. levenemisestä. Niin on myöskin viimeisten vuosien edistyminen kietonut kaikki kansat eri yhteisiin harrastuksiin, joita ei voida vakavasti järkyttää yhden tai useamman kansan keskuudessa, ilman että sen pian täytyy koskea kaikkia. Sentähden, kun Babylon, kristikunta, äkkiä hukkuu, kohtaavat sen seuraukset ankarasti kaikkia kansoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia siitä. Vertauskuvallisella kielellä sanotaan heidän sentähden kovasti itkevän suuren Babylonin kaupungin lankeemusta. (Ilm. 18: 9—19.) Mutta pakanakansat eivät saa kärsiä ainoastaan Babylonin lankeemuksen tähden, sillä yhteiskunnallisen ja valtiollisen liikkeen kuohuvat aallot leviävät nopeasti ja nielevät kaikki kansat. Ja siten lakaistaan koko maa turmeluksen luudalla ja ihmisten ylpeys tulee tyhjäksi. Sillä on kirjotettu: "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra". (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja Herran tuomio sekä pakanoista että kristikunnasta tapahtuu mitä tarkimman oikeuden mukaan.

* * * * *

Ällös pelkää!

Jos päivönen pilvihin peittyisikin,
Ja tummenis taivas, oo huoleti vaan,
Sun taivainen Taattosi armollisin,
Hän auttavi tiellä sua rakkaudessaan.

Jos tiesi on ahdas ja tappurainen,
Niin muistathan Herrankin kulkeneen sen.
Sen päässä sä, jos vaan oot uskollinen,
Saat elämän kruunun ja kirkkauden.

Ja laineet kun tyrskien kuohuilevat
Ja myrskyt kun pauhaa, ei tähteä näy,
sua Herrasi silmät ne johdattavat,
Hän aamuhun rauhan myös rinnallas käy.

Hän enkelit käskee sua varjelemaan
Ja tielläsi hellästi hoitelemaan.
Sua valollaan johtaa, niin luottaos vaan!
Ei koskaan hän muutu, ei konsanaankaan!

Oi luottaos Herraan! Niin, luottaos vaan!
Hän aina on vakaa, oi, luottaos vaan!

NELJÄS LUKU.

Babylon syytettynä suuren tuomioistuimen edessä.

Babylonin, kristikunnan, porvarilliset, yhteiskunnalliset ja kirkon mahdit ovat nyt punnitut vaa'alla. — Syytös porvarillisia voimia vastaan, nykyistä yhteiskunnallista järjestelmää vastaan ja kirkollisia voimia vastaan. — Jo nyt keskellä sen juhlimista näkyy käsikirjotus sen tuomiosta ja on helposti luettavissa, vaikka koetus ei ole vielä päättynyt.

"Herra Väkevä Jumala puhuu ja kutsuu maailman auringon koitosta sen laskuun saakka… Hän kutsuu taivaat ylhäältä (korkeat eli hallitsevat voimat) ja maan (kansanjoukot), tuomitaksensa (häntä tunnustavan) kansansa (kristikunnan).

"Kuule, minun kansani, niin minä puhun; Israel (nimeksi henkinen Israel — Babylon, kristikunta) sinua vastaan tahdon todistaa (tahdon varottaa sinua)… Jumalattomalle sanoo Jumala: Miksi tahdot ilmottaa minun sääntöjäni ja ottaa liittoni suuhusi, kun kuitenkin vihaat kuritusta ja heität minun sanani taaksesi? Jos näet varkaan, mielistyt sinä häneen ja pidät yhtä huorintekijäin kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi kutoo petosta. Sinä istut ja puhut veljiäsi (totisia pyhiä, vehnäluokkaa) vastaan, äitisi poikaa sinä panettelet. Näitä sinä teet, ja minä olisin vaiti? Luuletko, että minä tosiansa olen sinun kaltaisesi? Mutta minä nuhtelen sinua, ja asetan näitä silmäisi eteen.

"Huomatkaa siis näitä, te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa!" — Ps. 50: I, 4, 7, 16—22.