AGRICOLA

Kirj.

Cornelius Tacitus

Suom. T:ri K. J. Hidén Roomalaisen filologian dosentti

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1904.

SISÄLLYS:

Alkulause. Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.

Julius Agricolan elämä ja luonne:

Johdanto: 1-3 luvut. Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka: 4-9 luvut. Britannia ja sen valloitus: 10-17 luvut. Agricola Britannian maaherrana: 18-38 luvut. Agricolan paluu Roomaan ja kuolema: 39-45 luvut. Loppulause: 45-46 luvut.

Alkulause.

Si quid novisti rectius istis, Candidus imperti; si non, his utere mecum.

Horatius. Epist. I 6.

Tacituksen kyhäämä Agricolan elämäkerta jätetään täten ensi kerta suomalaisessa asussa yleisölle. Samoin kuin vast'ikään julkaistu Tacituksen Germanian suomennos, on Agricolankin käännös aikaisemmin yliopistollisilla luennoilla esitetty.

Suomennoksessani olen tarkasti seurannut latinalaista tekstiä etupäässä opiskelevain tarpeita silmällä pitäen; siksi käännöksen asu alkuteoksen vaikeasti tulkittavan kielimuodon vuoksi kaikin paikoin ei ole tullut niin tyydyttävä kuin olisin suonut. Melkein kaikkialla suomennokseni perustuu Yliopettaja, T:ri Hj. Appelqvistin julkaisemaan tekstiin (Tacitus Germania och Agricola med förklaringar. Helsingfors 1899).

Kirjan alkuun on asetettu lyhyt esitys Tacituksen elämästä ja teoksista sekä käännökseen liitetty jotkut tarpeelliset selitykset.

Helsingissä, syyskuulla 1904.

K. J. Hidén.

Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.

Vaikka Tacituksen kirjallinen merkitys aikaisin tunnustettiin, on jälkimaailmalla perin vaillinaiset tiedot hänen elämänvaiheistaan. Emme tunne hänen syntymävuottaan (siksi on oletettu v. 55 tai 56 j.Kr.), emme hänen syntymäpaikkaansa emmekä hänen kuolinvuottaan, emme edes varmuudella täydellisesti tiedä hänen nimeään. Eräs kirjailija keisarivallan loppupuolella Apollinaris Sidonius mainitsee hänet Gaius-etunimellä ja samoin jotkut muut, mutta hänen teostensa vanhimpaan käsikirjoitukseen on nimi Publius merkitty ja sitä pidetään nykyjään oikeana. Yleensä saamme tyytyä niihin varsin niukkoihin tiedonantoihin, mitkä tavataan Tacituksen ja hänen läheisen ystävänsä Plinius nuoremman kirjoitelmissa.

Kaikesta päättäen Tacitus kuului ylhäiseen ja arvossa pidettyyn sukuun. Hänen isänsä oli luultavasti eräs roomalainen ritari Cornelius Tacitus, jonka Plinius vanhempi kertoo olleen Belgica-maakunnan prokuraatorina. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan sai Tacitus huolellisen kasvatuksen. Niinkuin sen ajan nuoret Roomalaiset tutki hän ahkerasti lakitiedettä, filosofiaa ja puhetaitoa voidakseen sittemmin menestyksellä astua valtion palvelukseen. Muiden muassa hän oman kertomuksensa mukaan kuunteli Marcus Aperia ja Julius Secundusta, jotka siihen aikaan olivat Rooman kuuluisimmat puhujat, ja nautti luultavasti myös Quintilianuksen opetusta retoriikassa. Siten hän itse vähitellen tuli kuuluisaksi asianajajaksi ja kokosi ympärilleen joukon oppilaita. Jotenkin nuorena hän meni v. 78 j.Kr. naimisiin Cn. Julius Agricolan tyttären kanssa.

Valtiollisista toimistaan Tacitus kyllä itse puhuu, mutta niin epäselvästi, että emme täydellä varmuudella saata tietää mitään niistä. Otaksutaan että hän Vespasianuksen aikana tuli quaestoriksi ja sitten Tituksen hallitessa joko aediliksi tai kansantribuniksi. Domitianus teki hänet praetoriksi ja sen ohessa 15-mieskollegion (pappisveljistön) jäseneksi. Sellaisena hän otti osaa siihen vuosisataisjuhlaan, jonka keisari v. 88 toimeenpani. Vähää myöhemmin v. 90 jätti Tacitus Rooman ja palasi vasta appensa Agricolan kuoltua v. 93. Sinä aikana hän oli jossakin toimessa, mutta emme tiedä missä.

Roomaan palattuaan Tacitus yleensä pysyttäytyi syrjässä välttääkseen Domitianuksen epäluuloa. Kun Domitianus oli kukistettu, tuli Tacitus konsuliksi v. 97 L. Verginius Rufuksen jälkeen ja piti myös hautajaispuheen hänen kunniakseen. Sitten mainitaan hänen nimensä v. 100, kun hän ystävänsä nuoremman Pliniuksen kanssa esiintyi Afrika-maakunnan asujanten avustajana heidän syyttäessään ent. prokonsulia Marius Priscusta rahainkiskomisista, jolloin Marius tuomittiin syylliseksi. Lisäksi muuan äskettäin löydetty piirtokirjoitus osoittaa, että hän Trajanuksen aikana oli Asian prokonsulina (maaherrana). Mitään enempää emme tiedä hänen toimistaan valtion palveluksessa. Arvellaan hänen kuolleen keisari Hadrianuksen ensi hallitusvuosina.

Aikaisin Tacituksen teoksista on luultavasti Dialogus de oratoribns (Keskustelu puhujista), jossa hän esittää syyt puhetaidon rappeutumiseen keisarien aikana. Ainettaan on tekijä käsitellyt hyvinkin viehättävästi ja luontevasti, jotta kirjanen syystä on luettu Rooman kirjallisuuden parhaimpiin tuotteisiin. Kuitenkin on usein väitetty ett'ei Tacitus olisikaan tämän kirjan tekijä, koska se tyyliltään monessa suhteessa suuresti eroaa hänen muista teoksistaan. Sen johdosta ovat jotkut otaksuneet että Tacitus jo nuoruudessaan noin v. 80 olisi teoksen sepittänyt.

Ennenkuin Tacitus ryhtyi suurempiin teoksiinsa, julkaisi hän melkein samaan aikaan v. 98 kaksi kirjasta. Ensiksi julkaisi hän appensa Agricolan elämäkerran. Tämä on historiallinen ylistyskirja, missä tekijä varsin laajasti kuvailee Agricolan seitsenvuotista maaherranaoloa Britanniassa liittäen arvokkaita tiedonantoja tästä maasta ja sen kansoista.

Toinen samana vuonna ilmestynyt kirjanen on Germania. Tällä kansatieteellis-maantieteellisellä tutkielmalla Tacitus tahtoi kiinnittää kansalaistensa huomiota Germaneihin, joitten tulevaa suurta merkitystä maailmanhistoriassa tarkkasilmäinen valtiomies sekä harras isänmaanystävä vaistomaisesti huolestuneena aavisteli.

Sitten seurasi suurisuuntainen teos Historiae, jossa Tacitus kuvaili omaa aikaansa Galbasta Domitianuksen kuolemaan, siis etupäässä flavilaisen suvun historiaa. Tästä luultavasti 14 kirjaa käsittävästä teoksesta on vain osa säilynyt.

Toisessa pääteoksessa, jota tavallisesti kutsutaan Annales (Vuosikirjat), kerrotaan tapaukset Augustuksen kuolemasta Neron kuolemaan. Sitä oli kaikesta päättäen 16 kirjaa; ainoastaan osa on tallella.

Sen lisäksi Tacitus aikoi käsitellä Augustuksen historiaa sekä kuvata Neron ja Trajanuksen hallitusta, mutta kuolema esti hänet siitä.

Tacitus noudattaa historiallisissa teoksissaan pragmatista (psykologista) katsantotapaa: hän ei tyydy yksinomaan kuvaamaan tapauksia, vaan koettaa myös selvitellä niitten syitä ja yhteyttä sekä ihmisiin että ulkonaisiin oloihin nähden. Hänen nuoruutensa ja miehuutensa aika kauheine ja turvattomine oloineen oli kuitenkin siinä määrässä painanut hänen mieleensä synkän katkeruuden, jotta hän yleensä kaikkialla näkee vain kehnoutta ja halpamaisuutta sekä sen takia tietämättäänkin värittää esitystään. Hänen kielessään on tosin henkisen pilaantumisen merkkejä havaittavissa, mutta intohimoisessa, pingoitetussa niukkuudessaan runollisine vivahduksineen ynnä lennokkaine sanoineen se vaikuttaa valtavasti syvemmälti ajattelevaan lukijaan.

JULIUS AGRICOLAN ELÄMÄ JA LUONNE

Johdanto.

1. Kuuluisain miesten tekojen ja tapojen kertominen jälkimaailmalle oli muinoin tavallista eikä edes meidän päiviemme suku, vaikka onkin väliäpitämätön nykyajan tapahtumista, ole sitä unohtanut, kunhan joskus suuri ja loistava ansio voitollisena on kohonnut yli tuon pienille ja suurille yhteiskunnille yhteisen paheen, yli väliäpitämättömyyden siveellisestä arvosta ja kateuden. Mutta kuten esi-isiemme aikana oli helppo suorittaa muistettavia tekoja sekä siihen oli vapaa tilaisuus, niin mainioimmat nerot ilman puolueellisuutta ja imartelematta ryhtyivät ansiokkaan muistoa ikuistuttamaan yksin hyvän omantunnon palkasta. Ja useatkin pitivät oman elämänsä esittämistä pikemmin luottamuksena omaan arvoonsa kuin ylimielisyytenä, eikä se eräälle Rutiliukselle tai Scaurukselle tuottanut vähempää luotettavaisuutta tai ollut pahennukseksi heille.[1] Siten ansioita niihin aikoihin parhaiten arvostellaan, jolloin esteettömimmin esiintyvät. Mutta nyt on minun täytynyt pyytää anteeksi aikoessani vainajan elämää kuvata, jota en olisi pyytänyt, jos olisin tahtonut esiintyä syyttäjänä. Siihen määrään julmat ja ansioille epäsuotuisat ajat olemme läpikäyneet.

2. Vielä luemme, että, kun Arulenus Rusticus oli ylistänyt Paetus Thraseaa sekä Herennius Senecio Helvidius Priscusta, oli se ollut hengenrikos ja oli raivottu sekä itse kirjoittajia että lisäksi niitten kirjoituksia vastaan,[2] kun annettiin poliisi-virkamiehille toimeksi polttaa vaalipaikalla, itse torilla, niin kuuluisain miesten hengentuotteita. Tietysti sillä tulella luultiin voitavan tukahuttaa Rooman kansan ääntä, senaatin vapaudentunnetta ja ihmissuvun arvostelua, kun lisäksi viisaustieteen opettajat ja kaikki jalot harrastukset kirottiin maasta, ett'ei mitään ihanteellista missään sattuisi olemaan. Olemme tosiaan antaneet suuren todistuksen kärsivällisyydestämme; ja niinkuin vanha aika on kokenut vapauden äärimäisyydet, niin me olemme kokeneet orjuuden, kun vakoilemisjärjestelmän kautta myös vapaa sana- ja ajatusvaihto riistettiin. Olisimme kadottaneet itse muistamiskyvyn vapaan sanan kera, jos vallassamme olisi ollut yhtä paljon unohtaminen kuin vaikeneminen.

3. Nyt vasta elämä palautuu; mutta vaikka keisari Nerva heti ylen onnellisen hallituskautensa ensi alussa on yhteen liittänyt kaksi kauan yhdistämätöntä seikkaa, nim. yksinvallan ja vapauden, ja Nerva Trajanus päivä päivältä lisää aikamme siunausta eikä yleinen turvallisuus tunne ainoastaan toivoa ja kaipausta, vaan myös on omaksunut varmaa luottamusta kaipauksensa täyttymisestä, niin inhimillisen epätäydellisyyden mukaisesti parannuskeinot hitaammin vaikuttavat kuin paheenainekset; ja niinkuin ruumiimme vain hiljalleen varttuvat, mutta yht'äkkiä sortuvat, niin helpommin voidaan neroja sekä tieteellisiä harrastuksia tukahuttaa kuin jälleen eloon herättää: sillä juuri mieltymys toimettomuuteen hiipii huomaamatta meihin ja aluksi vihattu paikalla-oleminen tulee rakkaaksi. Ja vielä, jos nyt 15 vuoden aikana, mikä ihmiselämässä on pitkä jakso, useat ovat hävinneet satunnaisten kuolemantapausten kautta sekä rohkeimmat hallitsijan julmuuden johdosta ja me harvat jälkeen jääneet, niin sanoakseni, olemme jääneet eloon sekä muitten jälkeen että myös itsemme jälkeen, kun keskeltä elämäämme, näette, on riistetty niin monta vuotta, joiden kuluessa me nuoret hiljaisuuden vallitessa olemme päässeet vanhuuden-ikään ja vanhukset melkeinpä umpeen kuluneen elämänsä loppuun. Ja kuitenkin se on minulle suureksi iloksi, kun olen kyhännyt vaikkapa koruttomalla ja yksinkertaisella kielellä entisen orjuuden-ajan muistokirjan sekä todistuskappaleen nykyisestä onnellisesta tilasta. Sillä välin tämä kirja, joka on määrätty appeni Agricolan kunniaksi, ollen lapsellisen rakkauden osoitus, saapi kiitosta tahi ainakin anteeksi-antoa osakseen.

Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka.

Gnaeus Julius Agricolalla, joka oli syntynyt Forum Julii'n vanhassa, kuuluisassa siirtokunnassa,[3] oli kumpaiseltakin puolelta isoisänä keisarillinen prokuraatori, mikä osoittaa ritarinarvoa. Hänen isänsä Julius Graecinus, senaatorinarvoinen mies, oli tehnyt itsensä tunnetuksi kaunopuheisuuden ja filosofian harrastuksestaan sekä oli juuri näitten ominaisuuksien johdosta ansainnut keisari Gaiuksen vihaa;[4] sillä hän sai käskyn esiintyä syyttäjänä Marcus Silanusta vastaan ja surmattiin, kun hän siitä oli kieltäytynyt.[5] Hänen äitinsä oli Julia Procilla, harvinaisen siveä nainen. Kasvatettuna tämän huolellisessa hoivassa vietti hän lapsuuttaan ja nuoruuttaan kaikenpuolisesti viljellen jaloja harrastuksia. Hänet pidätti viettelyksen kiusauksista oman hyvän, terveen luonteensa ohessa myös se seikka, että hän heti lapsena sai olinpaikkansa ja opetuksensa Massiliassa, missä paikassa kreikkalainen sivistys ja maalaiskaupungin yksinkertaisuus oivasti yhtyivät.[6] Muistan hänen usein itse kertoneen ensi nuoruudessaan syventyneen filosofian tutkimiseen kiivaammin kuin oli luvallista Roomalaiselle ja lisäksi senaatorille, mutta että hänen äitinsä järkevyys oli hillinnyt hänen tulista intoaan. Sillä hänen laajasuuntainen ja korkealle pyrkivä neronsa tavoitteli suuren, ylevän maineen kaunista ihannetta tulisemmin kuin varovaisuus vaati. Sitten iän mukaan tullut järkevyys tyynnytti hänen mieltään ja hän pidätti itsellensä filosofiasta itsensähillitsemisen kyvyn, mikä on juuri vaikein taito.

5. Ensimäiset alkeet leirielämään nähden hän suoritti Britanniassa huolellisen ja varovaisen päällikön Suetonius Paulinuksen mieleen, kun tämä oli valinnut hänet majatoverikseen tutustuaksensa häneen. Eihän Agricola menetellyt vallattomasti nuorten tapaan, jotka väärinkäyttävät sotaelämää irstaisuuteen, eikä hän huolimattomasti käyttänyt upseeriasemaansa eikä kokemattomuuttansa huvituksien ja loman saavuttamiseksi, vaan hän tahtoi oppia tuntemaan maakuntaa, tulla tutuksi sotajoukolle, oppia kokeneilta sekä seurata parhaitten esimerkkiä, hän ei tavoitellut mitään ylvästelläkseen, ei kieltäytynyt mistäkään pelon vuoksi ja toimi samalla varovaisesti ja tarmokkaasti. Eikä Britannia tosin milloinkaan muuten ollut levottomampi tai sen omistus enemmän epävarma; veteraanit olivat tapetut, siirtokunnat poltetut, sotajoukot hävitetyt; silloin saatiin taistella pelastuksesta, sitten vasta voitosta. Vaikka tämä kokonaan toimitettiin toisen ohjeitten ja johdon mukaan ja koko ratkaisu sekä kunnia maakunnan takaisin valloittamisesta tuli päällikön osalle, niin antoi se nuorelle miehelle taitavuutta, kokemusta ynnä kiihotusta ja hänen mielensä valtasi halu sotamaineen saavuttamiseen, mikä halu oli epämieluinen aikoina, jolloin etevistä vallitsi nurja luulo eikä ollut vähempi vaara paljosta maineesta kuin pahasta.

6. Sittemmin hän matkusti pääkaupunkiin ryhtyäkseen hallintotoimiin sekä nai Domitia Decidianan, joka kuului loistavaan sukuun; ja tämä avioliitto tuli hänelle kunniaksi ja tueksi pyrkiessään korkeampaan asemaan. He elivät ihmeellisessä sopusoinnussa, keskinäisessä rakkaudessa kumpikin asettaen toisen etusijaan, missä tapauksessa kuitenkin hyvässä aviovaimossa on sitä enemmän ansiota, kun sitä vastoin toisessa tapauksessa pahassa on enemmän vikaa.

Quaestorina sai hän arvan kautta osakseen Asian maakunnan ja prokonsuliksi Salvius Titianuksen; ei kumpikaan näistä seikoista häntä turmellut, vaikka maakunta olikin rikas sekä väärinkäyttöihin houkutteleva ja prokonsuli, ollen valmis kaikenlaiseen ahneuteen, rajattomalla myöntäväisyydellä olisi suostunut hankkimaan keskinäisen vääryyden-salaamisen. Siellä hän sai tyttären, joka samalla oli tueksi kuin lohdutukseksi; sillä ennen syntyneen pojan hän pian kadotti. Sitte hän levossa ja rauhassa vietti quaestorin- ja kansantribunin-toimen välisen vuosikauden ja myös tribunivuotensa tuntien Neron ajat, jolloin toimettomuus merkitsi viisautta. Samanlainen hiljainen meno oli hänen praetorinajallaan, sillä oikeustoimi ei ollut tullut hänen osakseen. Juhlaleikit ja virkaansa kuuluvat muodolliset toimet suoritti hän noudattaen keskitietä järjellisen säästäväisyyden ja ylellisyyden välillä, jotta hän ollen kaukana tuhlaavaisuudesta pikemmin sai tunnustusta. Sen jälkeen Galba valitsi hänet ottamaan selkoa temppelilahjoista ja hän sai erittäin huolellisella tutkimisella aikaan, ett'ei valtion tarvinnut tuntea ryöstöä kenenkään muun puolelta kuin Neron.

7. Seuraava vuosi tuotti hänen sydämelleen ja kodilleen kovan vamman. Sillä kun Othon laivaväki, kulkien kuritta ympäri, vihollisen tavoin hävitti Intimiliumia (mikä on osa Liguriaa),[7] tappoi se Agricolan äidin hänen omalla tilallaan sekä hävitti itse maatilat ynnä suuren osan hänen perintöään, mikä juuri oli ollut aiheena verenvuodatukseen. Kun nyt Agricola matkusti täyttääkseen velvollisuutensa lapsena, yllätti hänet huhu siitä, että Vespasianus tavoitti korkeinta valtaa, ja hän kääntyi heti hänen puolellensa.

Hallitusta sekä pääkaupungin oloja hoiti alussa Mucianus, kun Domitianus vielä oli aivan nuori sekä isänsä korkeasta asemasta omisti itselleen ainoastaan vapauden irstaisuuksiin. Kun hän oli lähettänyt Agricolan kutsunnan toimittamiseen ja tämä oli toiminut tunnollisesti ja tarmokkaasti, hän asetti hänet 20:nnen legionan päälliköksi, joka vastenmielisesti oli ryhtynyt valansa tekemään ja jonka edellisen päällikön kerrottiin toimivan kapinallisesti; se oli, näette, myös konsulinarvoisille maaherroille liian mahtava ja pelottava eikä praetorinarvoinen päällikkö ollut kykenevä sitä hillitsemään; oli epätietoista oliko vika hänessä vai sotamiesten luonteessa. Siten samalla valittu jälkeläiseksi kuin tuomariksi hän osoitti harvinaista vaatimattomuutta, esittäen huomanneensa ne kelvollisiksi, sen sijaan että hän ne oli siksi saattanut.

8. Siihen aikaan Vettius Bolanus johti Britanniaa leppeämmin kuin soveliasta on hurjaan maakuntaan nähden. Agricola hillitsi tarmokkuuttaan sekä tulisuuttaan, jott'ei hän liiaksi esiintyisi, tottunut kun oli kuuliaisuuteen sekä yhdistämään etunsa ja velvollisuutensa. Pian sen jälkeen Britannia sai maaherrakseen konsulinarvoisen Petilius Cerialiksen. Nyt oli kunnolla vapaa tilaisuus mainiotöihin, mutta aluksi Cerialis antoi hänen ottaa osaa vain vaivoihin ja vaaroihin, sen jälkeen myös kunniaan; usein hän asetti hänet sotajoukon-osaston etunenään koetteeksi ja toisinaan hänen onnistuttuaan myös isompien joukkojen johtoon. Eikä Agricola milloinkaan urotöistään kerskannut oman maineen saavuttamiseksi; alkuunpanijan ja päällikön kunniaksi jätti hän menestyksen niinkuin ala-arvoinen konsanaan. Siten esiintyen kunnollisuudella toimeenpanemisessa sekä vaatimattomuudella kertoessaan pysyi hän vapaana kateesta, mutta ei kuitenkaan kunniasta.

9. Legionan-päällikkyydestä palatessaan kohotti hänet jumaloittunut Vespasianus patriisein joukkoon, ja asetti hänet sitten Aquitanian maakunnan johtoon,[8] mikä oli varsin loistava arvopaikka sekä hallintotointen paljouden johdosta että katsoen siihen toivoon konsulaatista, johon hänet oli määrännyt. Useimmat luulevat sotilashenkilöiltä puuttuvan hienoutta, koska oikeudenhoito sotaelämässä on riippumaton ja vähemmän tarkka sekä käsittelee enimmät asiat nopeasti eikä kehitä siviiliasioissa tarvittavaa kekseliäisyyttä. Agricola toimi luonnollisen ymmärtäväisyytensä johdosta taitavasti ja oikeudellisesti, vaikka oli kysymys rauhallisista kansalaisista. Lisäksi oli sekä virkatoimiin että lepoon aikaa määrätty; kun käräjät ja oikeudenistunnot vaativat, oli hän vakava, tunnollinen ja ankara, mutta useammin kuitenkin lempeä; kun virkatoimi oli täytetty, ei ollut enää mitään jälkeä virkavaltaisuudesta; hän oli vapaa ankarasta olemuksesta, ylpeydestä ynnä ahneudesta. Eikä ystävällisyys vähentänyt hänen arvokkuuttaan tai ankaruus rakkautta häneen, mikä tosin on perin harvinaista. Rehellisyyden ja nuhteettomuuden mainitseminen semmoisessa miehessä olisi vääryys hänen luonteenominaisuuksiansa kohtaan. Ei hän pyytänyt edes mainetta, jota usein myös kelpo miehet tavoittelevat, esiintuomalla kuntoaan tai käyttäen tekosyitä: ollen kaukana kateellisuudesta virkatovereitansa kohtaan, kaukana kilvoittelusta prokuraattorien kanssa piti hän voittajaksi pääsemistä kunniattomana sekä tappion kärsimistä rumana.

Vähemmän kuin kolme vuotta hänet pidettiin siinä toimessa ja kutsuttiin sitten takaisin heti toivolla päästä konsuliksi, sen huhun seuratessa että Britannia hänelle annettaisiin maakunnaksi, ei ensinkään hänen omien puheittensa johdosta, vaan siksi että häntä pidettiin oikeana miehenä. Ei huhu aina erehdy, toisinaan se myös on oikeaan osunut. Ollen konsulina hän silloin, nuorukaiseksi tultuani, kihlasi minulle oivakuntoisen tyttärensä sekä antoi hänet konsuliaikansa jälkeen minulle puolisoksi; ja pian sen jälkeen tuli hän Britannian maaherraksi saaden lisäksi pontifexin papillisen arvon.

Britannia ja sen valloitus.

10. Britannian asemasta ja kansakunnista, joista useat kirjailijat ovat kertoneet, aion puhua, en joutuakseni vertailuun huolellisuudestani ja kyvystäni, vaan syystä että se nyt vasta on täydellisesti voitettu; siten kerrotaan nyt historiallisella tarkkuudella, mitä edeltäjäni vielä tuntematta asioita ovat kaunopuheisesti koristelleet.

Britannia, ollen suurin niistä saarista, joita Roomalaisten maantieto käsittää, leviää asemaltaan ja suunnaltaan idässä Germaniaan, lännessä Hispaniaan päin ja on etelässä myös Gallian näkyvissä; sen pohjoisosia huuhtoo laaja ja aukea meri, maita kun ei ole ensinkään vastassa. Koko Britannian muotoa ovat Livius sekä Fabius Rusticus — joista edellinen on kaunopuheisin vanhoista ja jälkimäinen uusista kirjailijoista — vertailleet pitkulaiseen laattaan tai kirveeseen. Ja sillä onkin sellainen muoto ilman Caledoniaa,[9] josta syystä huhu on sen siirtänyt koko maahan; mutta rannikon ikäänkuin jo loppuessa ulkonee ääretön, epätasainen maa-ala, mikä ikäänkuin kiilaksi kärjistyy.

Tämän äärimäisen meren rannikon ympäri roomalainen laivasto silloin ensi kerran purjehti sekä näytti toteen että Britannia on saari, ja samalla kertaa se keksi siihen aikaan saakka tuntemattomat saaret, niin kutsutut Orcadit, sekä kukisti ne.[10] Thule ainoastaan etäällä havaittiin siitä syystä, että vain siihen asti oli määrä lähteä ja talvisaika oli lähellä.[11] Mutta liikkumatonta ja soutajille hankalaa merta, kuten kerrotaan, eivät edes tuuletkaan suuresti kohota, luultavasti sen johdosta, että maat ja vuoret, mitkä myrskyilmoja aiheuttavat ja edistävät, ovat harvinaisemmat ja tuon yhtenäisen meren syvä vesi hitaammin joutuu liikkeelle. Tämän teoksen tarkoituksena ei ole tutkia valtameren luonnetta ynnä sen nousua, ja useat ovatkin siitä kertoneet; vain yhden seikan mielin lisätä, ett'ei meri missään laajemmalti leviä, että se joka taholle kuljettaa paljon merivirtoja, ett'ei se vain rantaan saakka nouse tai laske, vaan virtailee syvälle ja leviää sekä kohoilee harjanteillekin ja vuorille, ikäänkuin se olisi omalla alallaan.

11. Muuten ei ole ensinkään tunnettu — niinkuin on laita sivistymättömissä kansoissa —, minkälaiset ihmiset ensinnä ovat Britanniassa asuneet, maassa syntyneet tai maahan tulleet. Ruumiinmuoto on monenlainen ja siitä saatetaan vetää eri johtopäätöksiä. Sillä Caledonian asukkaiden punertava tukka sekä rotevat jäsenet puhuvat niitten germanilaisen syntyperän puolesta; Silurien[12] ahavoittuneet kasvot, useimmiten kiharat hiukset ja niitten asema Hispaniaa vastapäätä tekee luotettavaksi että Iberit muinoin ovat kulkeneet meren poikki sekä anastaneet nuo asuinpaikat; ne, jotka Galleja lähinnä asuvat, ovat myös niiden näköisiä, joko sen johdosta että yhteisen sukuperän vaikutus vielä kestää tai että noissa päinvastaiseen suuntaan etenevissä maissa ilmasto on antanut väestölle samanlaisen ruumiinmuodon. Ylipääten kuitenkin on luultavaa että Gallit ovat valtaansa ottaneet tuon lähellä olevan saaren. Tavataan niitten pyhät toimitukset sekä uskonnolliset käsitykset; kieli ei ole suuresti erilainen; vaarojen tavoittelemisessa on heillä yhtäläinen rohkeus sekä vaarain uhatessa yhtäläinen pelko niitä välttääkseen. Britannit osoittavat kuitenkin enemmän sotaintoa, heitä kun ei pitkällinen rauha vielä ole veltostuttanut. Sillä olemmehan kuulleet että Gallitkin ovat sodissa kunnostaneet itseään; sitten velttous valtasi heidät rauhan tultua, samalla kuin yhdessä vapautensa kanssa menettivät urhoollisuutensa. Täten kävi niitten Britannien, mitkä muinoin voitettiin; muut ovat edelleen, niinkuin Gallit olivat.

12. Jalkaväessä on heidän voimansa, muutamat kansakunnat taistelevat myös vaunuilla. Vaunujen ohjaaja on suuremmassa arvossa, sillä alustalaiset suorittavat taistelun. Ennen muinoin he olivat kuninkaitten alaisia, nyt hajaantuvat puolueharrastusten johdosta päämiestensä kesken. Eikä mikään seikka ole meille hyödyllisempi niin voimakkaita heimoja vastaan kuin se, ett'eivät yhteisesti neuvottele. Harvoin on kahdella tai kolmella valtiolla kokouksensa yhteisen vaaran häätämiseksi; siten taistelevat yksitellen ja joutuvat kaikki alakynteen.

Ilmasto on tiheiden sateiden ja usvien takia kurja; kuitenkaan ei ole ankaraa pakkasta. Päivien pituus voittaa niitten määrän meidän maanosassamme; yö on kirkas sekä Britannian äärimäisessä osassa lyhyt, jotta vain pienenä hetkenä erotetaan päivänvalon loppu ja alku. Väitetään että, joll'eivät pilvet estä, nähdään läpi yön auringon loisto ja ett'ei se laskeudu eikä nouse, vaan kulkee ohitse näköpiirin. Sillä maan äärimäiset tasaiset seudut eivät levitä pimeyttä alhaisen varjonsa johdosta, joten yö vallitsee ainoastaan taivaan ynnä tähtien alapuolella. Maa sallii hedelmien viljelemistä, lukuunottamatta öljy- ja viinipuita sekä muita lämpimämmissä maissa tavallisesti kasvavia, ja on lisäksi tuottelias: hitaasti ne kypsyvät, mutta kasvavat nopeasti; syy kumpaiseenkin on sama, nim. maan ja ilman runsas kosteus. Britannia tuottaa kultaa ja hopeata sekä muita metalleja voittajille palkinnoksi. Myös helmiä kasvaa valtameri, mutta ne ovat tummia ja harmahtavia. Jotkut luulevat että kokoojilta puuttuu oikea taito, sillä Punaisessa meressä ne vielä elävinä ja hengittävinä kiskaistaan kallioilta, Britanniassa ne kootaan, kun ovat rannalle työnnetyt; minä puolestani kernaammin luulisin ett'eivät helmet ole oikeaa lajia kuin että meiltä puuttuu ahneutta.

13. Britannit itse suostuvat viipymättä sotamiesten ottoon ja veroihin sekä muihin valtion määräämiin taakkoihin, jos vain ei ole väärinkäytöksiä; näitä he vastenmielisesti kärsivät, kukistetut kun ovat tottelemaan eivätkä orjina palvelemaan.

Vaikka siis tuo jumaloittunut Julius Caesar, joka ensinnä kaikista Roomalaisista sotajoukolla astui Britanniaan, onnellisessa taistelussa pelotti asukkaita ja anasti rannikon, voipi sanoa hänen näyttäneen sen jälkeentuleville eikä jättäneen sitä. Sitten seurasivat kansalaissodat sekä päällikköjen esiintyminen aseissa valtiota vastaan ja kauan oli Britannia unohduksissa myös rauhanaikana; sitä nimitti jumaloittunut Augustus valtioviisaudeksi sekä Tiberius hänelle annetuksi määräykseksi. Keisari Gaius ajatteli, kuten kyllin tiedetään, tunkeutumista Britanniaan, mutta hän oli kärkäs peruuttamaan horjuvaisen luonteensa johdosta ja hänen mahtavat hankkeensa Germaniaa vastaan jäivät menestystä vaille. Claudius vainaja ryhtyi jälleen valloitusretkeen lähettämällä legioneja ja apujoukkoja meren yli sekä ottamalla Vespasianuksen osalliseksi asiain johtoon, mikä oli alkuna hänen sittemmin seuraavaan ylennykseensä: kansanheimot kukistettiin, kuninkaat otettiin vangeiksi ja kohtalo ennustaen osoitti Vespasianusta.

14. Ensimäisenä konsulaarina asetettiin Aulus Plautius maan johtoon ja sen jälkeen Ostorius Scapula, kumpikin sodassa erinomainen;[13] vähitellen lähin osa Britanniaa saatettiin maakunnan muotoon ja sen lisäksi sinne asetettiin siirtokunta veteraaneista.[14] Muutamat kunnat annettiin Cogidumnus kuninkaalle (hän pysyi meidän aikaamme saakka erittäin uskollisena) Rooman kansan vanhan ja ammoin noudattaman menettelytavan mukaan käyttää kuninkaitakin orjuuden välikappaleina. Sen jälkeen Didius Gallus säilytti mitä edeltäjänsä olivat hankkineet ja siirsi vain muutamat linnoitukset edemmäs saadaksensa mainetta virka-alansa laajentamisesta. Veranius astui Didiuksen sijaan, mutta hän kuoli ennen vuoden kuluttua.

Sitten Suetonius Paulinus kahden vuoden aikana onnella suoritti tehtävänsä kukistaen heimoja sekä perustaen linnoituksia; tähän luottaen hän hyökkäsi Mona-saarelle,[15] se kun kapinallisille soi apua, mutta antoikin siten tilaisuuden hyökkäyksiin takanaan.

15. Sillä kun pelko maaherran poissa ollessa oli kadonnut, Britannit keskenään alkoivat pohtia orjuutensa rasituksia, kertoella väkivaltaisuuksista sekä selityksillään niitä pahemmiksi saattaa: ei ollut muka muuta hyötyä kärsivällisyydestä kuin että kovempia rangaistuksia asetettiin heille, ikäänkuin he helposti kärsisivät niitä. Ennen muinoin oli heillä ollut yksi kuningas, mutta nyt kaksi asetettiin heidän keskuuteensa, joista maaherra riehui heidän veressään ja prokuraatori heidän omaisuudessaan.[16] Samassa määrässä oli päällikköjen epäsopu kuin sopu alamaisille turmiollinen. Toisen centurioni-, toisen orjajoukkue harjoitti sekaisin väkivaltaa ja häväistyksiä. Ei mikään enään ollut turvattu heidän ahneudeltaan eikä heidän irstaisuudeltaan. Taistelussa väkevämpi saaliin saapi: nyt sitä vastoin useimmiten kelvottomat pelkurit ryöstivät heidän kotejaan, raastoivat lapsensa, määräsivät sotaväen-otoista, ikäänkuin he eivät tietäisi kuolla juuri isänmaansa edestä. Sillä kuinka vähäinen määrä sotilaita oli sentään tullut maahan, jos Britannit vain laskivat itsensä? Siten Germanit olivat pudistaneet ikeen päältään, ja niitä suojeli vain joki eikä valtameri. Heillä oli isänmaa, puolisot, vanhemmat sodan aiheena, noilla taasen ahneus ja hekumallisuus. Ne tulisivat väistymään, kuten tuo jumaliin korotettu Julius Caesar oli väistynyt, kun vain jäljittelisivät esi-isäinsä kuntoa. Eikä heidän pitänyt pelästyä yhden tai toisen taistelun onnettomasta päätöksestä; enemmän oli tosin voimaa rasittamattomilla, mutta enemmän kestäväisyyttä kurjilla. Nyt jumalatkin säälivät Britanneja, he kun pitivät Rooman päällikköä kaukana sekä sotajoukkoa toisessa saaressa erotettuna; nytpä he itse — mikä oli ollut vaikein asia — ryhtyivät neuvotteluihin. Mutta nyt oli vaarallisempi joutua kiinni semmoisista hankkeista kuin uskaltaa jotain.

16. Yllytettyään toisiaan semmoisella ja sentapaisella puheella, ryhtyivät he kaikki sotaan kuninkaallista sukua olevan naisen Boudiccan johdolla — sillä eivät hallitustoimissa tee mitään erotusta sukupuolen suhteen —; he ajoivat takaa varustuksiin jakaantuneita sotamiehiä, valloittivat linnoitukset sekä tunkeutuivat itse siirtokuntaankin muka orjuuden tyyssijana eikä heidän kostonhimonsa ja voitonhalunsa säästänyt yhtään barbarien kesken tavallista julmuuden-lajia. Ja joll'ei Paulinus saatuansa tiedon maakunnan kapinasta nopeasti olisi rientänyt apuun, olisi Britannia ollut menetetty; mutta hän saattoi sen yhdellä onnellisella taistelulla entiseen kuuliaisuuteensa, kun vielä varsin useat pysyivät aseissa, joita tieto luopumuksesta sekä pelko maaherran suhteen ahdisti, pelko, näette, että tämä muuten oivallinen mies menettelisi julmasti heitä vastaan antautumisen jälkeen sekä liian kovasti kostaisi jokaista väkivaltaisuutta, ikäänkuin se olisi hänelle tapahtunut. Sen vuoksi lähetettiin Petronius Turpilianus sinne, hän kun oli lempeämpi sekä vihollisten rikosten koskettamaton mies ja sen johdosta taipuvaisempi suostumaan heidän katumukseensa; sitten kuin hän oli palauttanut rauhan ennen valloitetuissa osissa, ei hän ryhtynyt mihinkään, vaan jätti maakunnan Trebellius Maximukselle. Trebellius, joka oli vielä mukavampi sekä vailla kaikkea kokemusta sota-alalla, piti maakuntaa hallussaan jonkinmoisella suopeudella virkaa hoitaessaan. Nyttemmin barbarit jo oppivat suostumaan paheisiin, kun nämä heitä mielittelivät ja kansalaissotien väliintulo tarjosi riittävän puolustuksen toimettomuudesta, mutta pulaan jouduttiin kapinan kautta, jahka sotaretkiin tottunut miehistö rauhanaikana joutui levottomaksi. Trebellius, ylönkatsottu ja nöyryytetty sen johdosta että hän pakenemalla ja piilemällä oli välttänyt sotajoukkonsa vihaa, oli sittemmin vain armosta päällikkönä ja, ikäänkuin sotajoukko sopimuksella olisi itselleen vaatinut vapauden sekä päällikkö elämänsä, lakkasi kapina ilman verenvuodatusta. Eikä Vettius Bolanus, jonka aikana vielä kansalaissodat kestivät, rasittanut Britanniaa sotaisella esiintymisellä: samanlainen toimettomuus vihollisia vastaan vallitsi sekä samanlainen uppiniskaisuus leirissä, paitsi että Bolanus ollen nuhteeton eikä minkäänlaisten hairahdusten johdosta vihattu mies oli itselleen hankkinut rakkautta kunnioituksen sijaan.

17. Mutta kun Vespasianus muun maailman kanssa oli palauttanut Britannian valtaansa, tulivat mainiot päälliköt ja oivalliset sotajoukot maahan ja vihollisten toivo väheni. Ja heti alussa Petilius Cerialis herätti pelkoa hyökkäämällä Brigantien valtioon, jota pidettiin väkirikkaimpana koko maakunnassa. Paljo taisteluja suoritettiin, toisinaan verisiäkin, ja suuren osan Briganteja hän joko voitollisesti kukisti tai ainakin sodalla ahdisti. Ja Cerialis olisi jokaisen toisen seuraajan toimintaa ja mainetta himmentänyt, mutta Julius Frontinus oli tuohon toimeen kykenevä; hän oli mainio mies, mikäli hän saattoi, ja kukisti asevoimalla Silurien voimakkaan ja sotaisan heimon voittaen vihollisten urhoollisuuden ohessa myös paikalliset vaikeudet.

Agricola Britannian maaherrana.

18. Sellaiseksi Agricola huomasi Britannian sota- aseman, sellaisiksi sotavaiheet, kun hän vasta keskellä kesää sinne siirtyi, jolloin sotamiehet, ikäänkuin sotaretki jo olisi sikseen jätetty, kääntyivät huolettomuuteen sekä viholliset väijyivät tilaisuutta hyökkäykseen. Vähää ennen hänen tuloaan oli Ordovikein kansa[17] melkein kokonaan hävittänyt heidän alueellaan majailevan ratsuväen-osaston ja tästä alusta koko maakunta oli joutunut jännitykseen. Ja ne, joitten mielestä sota oli suotava, ne kiittivät tätä esitapausta sekä odottivat vain uuden maaherran mieltä; silloin Agricola, vaikka kesä jo oli umpeen kulunut ja osastot maakunnassa hajallaan sekä sotamiesten kesken sen vuoden lepoaika jo otettu lukuun — mitkä seikat olivat esteeksi ja vastukseksi sodan alkamiselle — ja vaikka useimmista näytti paremmalta pitää silmällä epäiltäviä, päätti lähteä vaaraa vastaan; hän kokosi legiona-osastot sekä joltisen joukon apuväkeä ja, koska Ordovikit eivät uskaltaneet astua alas tasankomaalle, johti hän sotavoimansa vuoristolle kulkien itse joukkojen etunenässä, jotta kaikilla muilla olisi yhtä suuri uskallus vaaran ollessa samanlaisena. Melkein koko heimo tuhottiin ja, koska hän tiesi että oli käytettävä saavutettua menestystä ja että kauhu seurasi muitakin yrityksiään, sen jälkeen kuin alku oli onnistunut, päätti hän saattaa valtaansa Monan saaren, jonka valloituksesta Paulinus, kuten edellä kerroin, oli pakoitettu luopumaan koko Britannian kapinan johdosta. Mutta — niinkuin äkkinäisissä yrityksissä on laita — puuttui jotakin: laivoja; kuitenkin saattoi päällikön neuvokkaisuus ja kylmäverisyys heidät yli. Poistettuaan kaikki taakat lähetti hän niin äkisti vihollisten kimppuun parhaimmat miehet apujoukoista, jotka olivat tottuneet kahluupaikkoihin sekä synnynnäisesti uimistaitoou, jolloin samalla kertaa ohjaavat itseään, aseitaan ja hevosiaan; silloin viholliset pelästyivät, he kun ajattelivat vain laivastoa, laivoja ja aavaa merta, eivätkä pitäneet mitään vaikeana tai voittamattomana niille, jotka sillä lailla saapuivat taisteluun.

Kun siis olivat pyytäneet rauhaa sekä luovuttaneet saaren, alettiin pitää Agricolaa kuuluisana ja mahtavana, koska hän astuessaan toimeensa oli valinnut vaivoja ja vaaroja, jolloin muut viettävät aikaansa loistossa ja kunnianosoitusten tavoittelemisessa. Eikä Agricola käyttänyt menestystään kerskaamiseksi eikä nimittänyt voitettujen rauhaan saattamista sotimiseksi tai voittamiseksi eikä hän esittänyt töitään laakerilla koristetuissa kirjeissä, vaan enensi mainettaan maineensa salaamisella, kuu ajateltiin mitä voitiin vastaisuudessa toivoa siltä, joka niin suuria urhotöitä hiljaisuudessa suoritti.

19. Muuten tuntien maakunnan mielialaa sekä muitten kokemuksista opittuaan että vähää saadaan asevoimalla aikaan, jos väkivaltaisuudet seuraavat, päätti hän poistaa juurta jaksain sota-aiheet. Alkaen itsestään sekä omasta väestään piti hän ensiksi ympäristöään kurissa, mikä varsin useista on yhtä vaikeata kuin maakunnan hallitseminen. Hän ei toimittanut mitään virallista vapautettujen orjiensa tai palvelijainsa kautta eikä ottanut palvelukseensa centurionia tai sotamiehiä yksityisten vaikutuksista, suosituksesta tai pyynnöstä, vaan piti jokaista kelpo miestä uskollisena.[18] Hän otti kaikesta selkoa, vaan ei kaikkea rangaissut. Pienistä hairahduksista hän antoi anteeksi, isoja hän käsitteli ankaruudella, eikä hän aina ensin käyttänyt rangaistusta, vaan tyytyi useammin katumukseen; kernaammin hän asetti virka- ja hallinto-toimiin hairahtumattomat miehet kuin ryhtyi rankaisemiseen, sitten kuin olivat hairahtuneet. Hän huojensi viljan ja verojen suorittamista oikein jakamalla alamaisten velvollisuudet sekä poistamalla sellaista, mikä voittoa varten keksittynä kärsittiin suuremmalla tuskalla kuin itse veroa. Sillä pilkaksi heidät pakoitettiin istumaan suljettujen viljamakasiinien edessä sekä sen lisäksi ostamaan viljaa korkeammalla hinnalla; heille osoitettiin mutkateitä sekä etäisiä seutuja, jotta kunnat, vaikka talvileiri oli aivan lähellä, saivat viedä viljansa kaukaisiin tiettömiin seutuihin, joten se, mikä kaikilla oli saatavana, vain harvoille tuli tuottavaksi.

20. Heti ensi vuonna tukahuttamalla sellaiset väärinkäytökset hankki hän erinomaisen maineen rauhanajalle, jota hänen edeltäjäinsä huolimattomuuden ja röyhkeyden johdosta yhtä paljon pelättiin kuin sotakantaa. Mutta kun tuli kesä, kokosi hän sotajoukon, esiintyi usein kulkueen marsseilla, kiitteli hyvää järjestystä sekä kuritti vallattomia; hän valitsi itse leiripaikat, tutki itse tulvapaikat ja metsät; sillä välin hän ei antanut vihollisille mitään rauhaa, vaan tuhosi niitä äkkinäisillä hyökkäyksillä; ja kun hän oli tarpeeksi pelkoa herättänyt, osoitti hän hyvällä kohtelulla rauhan houkutuksia. Näitten asiain johdosta monet valtiot, jotka siihen päivään saakka olivat toimineet itsenäisesti, jättivät panttivankeja sekä luopuivat vihamielisestä kannastaan, ja heidät ympäröitiin sotajoukoilla ja linnoituksilla sellaisella taidolla ja huolella, ett'ei sitä ennen mikään uusi osa Britanniasta yhtä rauhallisesti joutunut Roomalaisten valtaan.

21. Seuraava talvi käytettiin erittäin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sillä jotta nuo hajalla asuvat pyrinnöt, ja sivistymättömät ihmiset, jotka sen johdosta olivat sotiin taipuvaiset, tottuisivat nautintojen kautta lepoon ja rauhaan, alkoi hän yksityisesti kehoittaa ja valtion varoilla auttaa heitä rakentamaan temppeleitä, toreja ja julkisia rakennuksia, jolloin hän kiitti innokkaita ja moitti velttoja; siten tuli kilpailu kunniasta ulkonaisen pakon sijaan. Ja lisäksi hän antoi kasvattaa ylimysten poikia jaloissa tieteissä sekä antoi etusijan Britannien luonnonlahjoille Gallien ahkeruuden rinnalla, jotta ne, jotka äsken vielä eivät ensinkään välittäneet Rooman kielestä, nyt tavoittivat sen puhetaitoa. Sen johdosta pääsi myös vaatetuksemme kunniaan ja togan käyttäminen tuli yleiseksi. Vähitellen jouduttiin myös paheiden yllykkeisiin, niinkuin ovat pylväskäytävät, kylpylaitokset ja komeat kemut. Sitä kutsuttiin ymmärtämättömien keskuudessa hienoksi sivistykseksi, kun se itse asiassa oli osa orjuudesta.

22. Kolmas sotaretkille omistettu vuosi saattoi tunnetuiksi uudet kansat, kun kaikki heimot Tanaus nimiseen vuonoon saakka hävitettiin.[19] Tästä hävityksen kauhistuksesta pelästyneinä viholliset eivät uskaltaneet hätyyttää sotajoukkoa, vaikka se olikin kovien rajuilmojen ahdistama; vielä lisäksi oli tilaisuutta linnoitusten perustamiseen. Asiantuntijat panivat merkille ett'ei mikään muu päällikkö suuremmalla ymmärtäväisyydellä valinnut sopivia paikkoja; ei yksikään Agricolan perustama varustus joutunut väkirynnäkön johdosta vihollisten haltuun tai jäänyt autioksi antautumisen tai paon vuoksi: sillä pitkällistäkin piiritystä vastaan varustettiin linnoitukset vuodeksi varoilla. Siten kului talvi siellä ilman huolia; usein tehtiin hyökkäyksiä ja jokainen turvautui vain omaan itseensä, kun viholliset eivät toimittaneet mitään ja olivat epätoivossa sen johdosta, että he, jotka olivat tottuneet korvaamaan kesäiset tappionsa menestyksillä talvisaikana, nyt samassa määrässä joutuivat alakynteen kesällä kuin talvellakin. Eikä Agricola koskaan omaksunut kunnianhimosta toisten urhotöitä; olipa centurio tai apuväen päällikkö, löysi hän Agricolassa puolueettoman arvostelijan teostaan. Muutamat tosin sanoivat hänet liian ankaraksi nuhteissaan, ja hän olikin kova kehnoja kohtaan samoin kuin hän oli ystävällinen kunnon miehille. Muuten ei hänen vihastaan jäänyt mitään salassa kytevää, joten ei siis tarvinnut pelätä hänen vaitioloaan; hän piti kunniallisempana loukata kuin vihata.

23. Neljättä kesää hän käytti niitten alueitten vallassa pysyttämiseen, joitten läpi oli samonnut; ja jos sotajoukkojen kunto ja Rooman nimen kunnia sen olisi sallinut, olisi nyt itse Britanniassa tavattu valtakunnan rajapyykki. Sillä Clota ja Bodotria,[20] jotka eri suuntiin käyvien merenkuohujen johdosta tunkeutuvat kauas sisämaahan, erottuvat ainoastaan kapean maakaistaleen kautta; tämä silloin varustettiin linnoituksilla ja koko eteläpuolinen osa otettiin Roomalaisten haltuun, jolloin viholliset työnnettiin ikäänkuin toiselle saarelle.

24. Viidennellä sotaretkien vuodella hän laivalla heti laivaliikkeen alkaessa purjehti lahden poikki sekä kukisti useilla onnellisilla taisteluilla siihen asti tuntemattomat heimot, ja sen osan Britanniaa, mikä on Hiberniaan päin, hän varusti joukoillaan enemmän toivossa kuin pelosta, koska Hibernia, joka sijaitsee Britannian ja Hispanian keskivälissä ja on sopiva meriliikkeelle Galliastakin päin, saattoi yhdistää voimakkaimman osan valtakunnasta suureksi keskinäiseksi hyödyksi. Sen ala Britanniaan verrattuna on pienempi, mutta on se Välimeren saaria isompi. Saaren maaperä ja ilmasto sekä sen asukkaiden luonto ja elantotapa ei suuresti poikkea Britanniaan nähden; sisäseudut ovat vähän tunnetut, maalle-nousupaikat ja satamat taasen paremmin liikkeen ja kauppiasten kautta. Agricola oli maan pikkukuninkaista vastaanottanut erään, joka oli karkoitettu kapinan johdosta kotimaassaan, sekä piti häntä ystävyyden nimessä luonaan käyttääkseen häntä sopivassa tilaisuudessa. Usein kuulin hänen sanovan että vain yhdellä legionalla ja vähäisillä apujoukoilla voitaisiin valloittaa Hibernia sekä pitää sitä miehitettynä, ja tämä menettely olisi hyödyksi myöskin Britanniaan nähden, jos kaikkialla olisi roomalaisia joukkoja ja vapaus olisi ikäänkuin näkyvistä poistettu.

25. Mutta sitten kesällä, jolloin hän aloitti kuudetta hallintovuottaan, käänsi hän huomiotaan heimokuntiin Bodotrian toisella puolella ja, koska pelättiin kapinaliikkeitä kaikkien lahdentakaisten heimojen puolelta kuin myös että sotajoukon marssit häiriintyisivät vihollisten kautta, tutkitutti hän satamat laivastollaan; tämä, jonka Agricola ensiksi otti mukaan joukkojensa osana, seurasi mahtavana katsella, kun samalla kertaa maalla ja merellä sota liikkui ja usein samassa leirissä jalkamiehet, ratsastajat ja laivasoturit liittyen iloisesti yhteisiin aterioihin ylistivät kukin osaltaan urhotöitään ja seikkailujaan sekä keskenään sotilaitten tavallisella kerskaavaisuudella vertailivat milloin metsien ja vuorien syviä onkaloita, milloin rajuilmain ja kuohujen tarjoomia vastuksia, milloin taas maaretkeä ja vihollisen voittamista, milloin itse valtamerenkin voittamista. Myös Britanneja hämmästytti, kuten sotavangeilta kuultiin, laivaston ilmestyminen, ikäänkuin nyt heidän oman merensä erotetun alan auettua viimeinenkin pakopaikka voitetuilta suljettaisiin. Caledoniassa asuvat kansat ryhtyivät aseelliseen vastarintaan, rupesivat siellä linnoituksia piirittämään suurilla valmistuksilla, joita huhu liioitteli, kuten on tapa tuntemattomien asiain suhteen, ja enensivät Roomalaisten pelkoa hyökkäämisellään; johan pelkurit asiantuntemuksen nojalla kehoittivat peräytymään Bodotrian taakse ja väistymään kernaammin kuin että heidät sieltä ajettaisiin väkisin pois, kun Agricola sillä välin sai tietää että viholliset useissa joukoissa hyökkäsivät vastaan. Ja jott'ei vihollisten ylivoima sekä perehtyminen paikallisuuksiin yllättäisi heitä, jakoi hän itse joukkonsa kolmeen osastoon sekä lähti marssimaan.

26. Mutta kun tämä tuli vihollisten tietoon, muuttivat suunnitelmansa yht'äkkiä sekä hyökkäsivät yöllä kaikki yhdessä yhdeksännen legionan kimppuun, koska se muka oli eniten voimaton, tappoivat vartiat unen ja hämmästyksen vallassa sekä syöksyivät leiriin. Ja taistelu riehui jo itse leirissäkin, kun Agricola, joka vakoojilta sai tietää vihollisten marssista sekä seurasi niitä kintereillä, antoi ripeimpien ratsu- ja jalkamiestensä rientää taistelevien selkään sekä kaikkien heti paikalla kohottaa sotahuudon; ja päivän valjetessa joukkojen merkit välkkyivät. Siten Britannit pelästyivät kaksinkertaisen vaaran johdosta, ja Roomalaisissa heräsi uskallus ja he taistelivat, pelastuksestaan huolettomina, kunniansa puolesta. Sen lisäksi vielä itse tekivät hyökkäyksen ja tuima taistelu riehui juuri ahtaissa porteissa, kunnes viholliset karkoitettiin, sillä kumpikin sotajoukko taisteli, toinen muka apua tuodakseen, toinen jott'ei näyttäisi apua tarvinneen. Joll'eivät suot ja metsämaat olisi suojanneet pakenevia, olisi sota sillä voitolla saatettu loppuun.

27. Ylpeänä voitontunnossaan sekä saavuttamastaan maineesta sotajoukko ei enää pitänyt mitään urhoollisuudelleen mahdottomana, vaan vaati äänekkäästi että oli tunkeuduttava Caledoniaan sekä lopuksi yhtenäisessä taistelujaksossa keksittävä Britannian raja. Ja nuo vielä äsken varovaiset ja ymmärtäväiset olivat nyt onnellisen päätöksen jälkeen tarmokkaat ja kerskaavaiset. Tämähän on ikävin puoli sodissa: kaikki omistavat itselleen menestykset, mutta laskevat yhden syyksi vastoinkäymiset. Mutta Britannit, jotka arvelivat ett'ei heitä oltu voitettu urhoollisuudella, vaan sattumuksen ja päällikön taitavuuden johdosta, eivät yhtään luopuneet ylimielisyydestään, vaan varustivat nuorisoaan, siirsivät puolisonsa ja lapsensa turvallisiin seutuihin sekä vahvistivat kokouksilla ja uhritoimituksilla yhteiskuntien liittoutumista. Ja siten lähdettiin molemmilta puolin vihamielisyydessä talvimajoihin.

28. Samana kesänä eräs Germaniassa kokoonkutsuttu Usipien muodostama kohortti, joka oli Britanniaan kuljetettu, ryhtyi suureen ja merkilliseen tekoon. Tapettuaan centurionin sekä ne sotilaat, mitkä olivat sijoitetut osastoihin sotapalveluksen opettamista varten sekä olivat niitten esimerkkinä ja johtajina, he nousivat kolmeen sotalaivaan, joihin väkivallalla pakoittivat perämiehet mukaan; ja yhden johtaessa, sen jälkeen kuin kaksi oli joutunut epäilyksen alaisiksi sekä sen johdosta saanut surmansa, he purjehtivat ikäänkuin ihmeen kautta rannikkoa pitkin, ennenkuin huhu siitä oli levinnyt. Kun sitten olivat lähteneet maihin vettä noutamaan sekä tarvekaluja ryöstämään, ryhtyivät taisteluihin useiden Britannien kanssa, jotka omaisuuttaan puolustivat, tullen usein voittajiksi ja toisinaan saaden selkäänsä; lopuksi joutuivat sellaiseen puutteenalaisuuteen, että söivät keskuudestaan heikoimmat, sittemmin ne, mitkä arpa määräsi. Ja siten purjehtien Britannian ympäri he menettivät laivansa taitamattomuutensa johdosta ohjaamisessa; kun heitä pidettiin rosvoina, ottivat ensiksi Suebit, sitten Friisit heidät vangikseen. Ja muutamat, jotka oli myyty sekä kulkien myyjien välissä tuotu meidänpuoliselle rannalle, saattoi kertomus niin kummallisesta seikkailusta kuuluisiksi.

29. Seuraavan kesän alussa Agricolaa kohtasi perhesuru: hän kadotti vuotta ennen syntyneen poikansa. Tätä onnettomuutta hän ei kantanut niinkuin useat voimakkaat luonteet teeskennellyllä väliäpitämättömyydellä eikä naisten tapaan taasen vaikeroimisilla ja alakuloisuudella; surussaan oli sotakin huojennuksena.

Lähetettyään laivastonsa, jotta se useissa paikoin rosvoilemalla aikaansaisi suurta ja salaista pelkoa, kulki hän taisteluun varustetulla sotajoukolla, johon oli lisännyt Britannien keskuudesta urhoollisimmat ja pitkällisenä rauhanaikana koetetut miehet, aina Graupius-vuorelle saakka, jonka vihollinen jo oli vallannut. Sillä Britannit, jotka ensinkään lannistumatta edellisen taistelun tuloksesta odottivat joko kostoa tai kukistusta, olivat vihdoin oppineet että yhteinen vaara oli yksimielisyydellä torjuttava sekä olivat lähetystöillä ja liitoilla keränneet kokoon kaikkien heimokuntien voimat. Aseellisia oli jo näkyvissä neljättäkymmentä tuhatta ja vielä tulvaili sinne koko asekuntoinen miehistö, tulvaili vanhempia, vielä terveitä ja voimakkaita miehiä, jotka sodassa olivat kuuluisiksi tulleet sekä nyt kaikki osoittivat kunniamerkkinsä; silloin eri päälliköiden kesken kuntonsa ja sukunsa kautta kuuluisa mies nimeltä Calgacus kertomuksen mukaan puhui kokoontuneelle kansanjoukolle, joka taistelua vaati, seuraavaan tapaan:

30. 'Aina kun harkitsen sodan syitä sekä pulmallista asemaamme, on minulla suuri toivo siitä, että tämä päivä ynnä teidän yksimielinen toimintanne on oleva alkuna koko Britannian vapauttamiseen, sillä me kaikki emme tunne orjuutta, takanamme ei ole enää mitään maata eikä edes merikään suo meille turvaa, kun siellä uhkaa roomalainen laivasto. Siten taistelu ja aseet, mitkä ovat urhojen kunniana, ne ovat vielä pelkureillekin suurimpana turvana. Edellisissä taisteluissa, joissa vaihtelevalla onnella taisteltiin Roomalaisia vastaan, haettiin toivo ja suoja meidän käsistämme, koska me, ollen jaloimmat koko Britanniassa ja sen johdosta itse maan sydämessä asuen, näkemättä orjuudessa palvelevien rantamaita pidimme silmiämmekin vapaina vieraan itsevaltaisuuden saastutuksesta. Meitä maailman äärimäisiä vapaita asukkaita on maamme syrjäinen asema sekä maineemme suoja tähän päivään saakka turvannut, sillä kaikki tuntematon käy mahtavasta; mutta nyt on Britannian raja avoinna, ei yhtään heimoa ole enää takanamme, ei mitään muuta kuin kuohuja ja kiviä ja Roomalaiset niitäkin vielä vaarallisemmat, joitten hirmuvaltaa turhaan koetetaan välttää kuuliaisuudella ja myöntyväisyydellä. Koko maailman ryöstäjinä he tutkiskelevat nyt mertakin, sen jälkeen kuin maa on loppunut heidän hävittäessään kaikkia; jos vihollinen on rikas, nuo ovat voitonhimoisia, jos hän on köyhä, taasen vallanhimoisia, nuo, joita eivät Itämaat eivätkä Länsimaat ole voineet tyydyttää; yksin kaikista he yhtä himokkaasti tavoittelevat varallisia kuin varattomia. Ryöstämistä, murhaamista ynnä rosvoilemista he väärillä nimityksillä kutsuvat hallitsemiseksi, ja missä aikaansaavat erämaan, siellä sanovat rauhan vallitsevan'.

31. 'Luonto on tahtonut että jokaisen lapset ja omaiset olisivat hänen rakkaimpansa: nämä taasen viedään kutsunnan johdosta muuanne orjina palvelemaan, vaimomme ja sisaremme joutuvat häväistyksen alaisiksi ystävyyden ja kestisuhteen nimessä, joskin välttävät vihollisen himoa. Omaisuutemme ja varamme kulutetaan maksuun, pelto ja vuositulo viljaveroon, ruumiimme ja kätemme hivutetaan ruoskanlyöntien ja parjausten ohessa metsien ja soiden raivaamiseksi. Synnynnäiset orjat joutuvat kerran myydyiksi ja saavat sen lisäksi ravintonsa herroiltaan: Britannia ostaa joka päivä orjuutensa, elättää sitä joka päivä. Ja niinkuin palvelijaväessä äsken tullut orja on toveriensakin pilkan alaisena, niin meidätkin tässä koko maailman muodostamassa orjajoukossa uusina ja arvottomina tulokkaina syöstään perikatoon; eihän meillä ole peltoja tai metallikaivoksia tai satamia, joiden hoitamiseksi meitä pitäisi säilyttää. Sen lisäksi on alamaisten kunto ja tarmo epämieluinen hallitseville ja etäisyys ynnä syrjäisyys on juuri sitä enemmän epäilyttävä, mitä enemmän turvaa se suo. Siten luopuen armotuksen toiveesta tehkää vihdoin päätöksenne, te, joille pelastus samoin kuin kunnia on kallein. Brigantit saattoivat naisen johdolla polttaa poroksi siirtokunnan ja valloittaa leirin sekä olisivat voineet vapautua ikeestään, ell'ei menestys olisi kääntynyt huolettomuudeksi; me terveet ja kukistamattomat, jotka vapautuaksemme käymme sotaa emmekä alistuaksemme, osoittakaamme heti ensi kahakassa, minkälaiset miehet Caledonia on itseänsä varten säästänyt'.

32. 'Vai luuletteko että Roomalaisilla on sodassa yhtäläinen urheus kuin rauhanaikana hävyttömyys? Ei, meidän eripuraisuuksiemme ja erimielisyyksiemme johdosta kuuluisiksi tullen, kääntävät he vihollistensa virheet sotajoukkonsa kunniaksi; jos kohta myötäkäymiset pitävät sitä koossa, yhteenhaalittuna kun se on aivan erilaisista heimoista, niin vastoinkäymiset sen hajoittavat; joll'ette luule että uskollisuus ja luottamus pitää yhdessä Gallit, Germanit ja häpeä sanoa useatkin Britannit, jotka kuitenkin kauemmin ovat olleet vihollisia kuin orjia, jos kohta nyt uhraavat verensä vieraan vallan hyväksi. Pelko ja kauhu ovat heikkoja rakkauden siteitä; kun nuo poistetaan, alkavat ne vihata, jotka ovat lakanneet tuntemasta pelkoa. Meidän puolellamme on kaikki, mikä voittoon yllyttää: eivät aviovaimot Roomalaisia innostuta, eivät vanhemmat heitä parjaa pakonsa johdosta, useilla ei ole mitään isänmaata tai on se sitten toinen. Harvalukuisina, pelokkaina tietämättömyydessään, kun hämmästyksekseen huomaavat itse ilman, meren ja metsät, kaikki kerrassaan oudoiksi, ovat jumalat ne jättäneet käsiimme tavallaan suljettuina ja sidottuina. Älköön teitä pelättäkö tyhjä ulkomuoto, kullan ja hopean loiste, mikä ei suojele eikä haavoita. Juuri vihollisten sotajoukossa löydämme liittolaisemme. Britannit tuntevat asiamme omakseen, Gallit muistavat entistä vapauttaan, muut Germanit heidät hylkäävät, niinkuin Usipit heidät äsken jättivät. Eikä sittemmin enää ole mitään aihetta pelkoon: linnoitukset ovat puolustajia vailla, siirtokunnat vanhusten hallussa ja municipikaupungit vastenmielisesti tottelevien ja vääryydellä hallitsevien käsissä heikkoja ja kapinallisia. Täällä on teillä päällikkö, täällä kuulutte sotajoukkoon; siellä on verot, kaivostyöt sekä muut orjuuden rasitukset, joiden pysyväinen kärsiminen tai pikainen kostaminen riippuu tästä taistelukentästä. Siis lähtekää taisteluun sekä muistakaa esi-isiänne ja jälkeläisiänne'.

33. Hänen puheensa vastaanotettiin ilomielin, kuten barbarien on tapana, laululla, melulla ja räikeillä huudoilla. Ja heti järjestyivät joukot ja kimaltelevat aseet näkyivät, kun rohkeimmat tunkeutuivat esiin; samalla Roomalaisten sotajoukko järjestyi taisteluun, kuin Agricola ollen sitä mieltä että innostunutta miehistöä, joka töin tuskin pysyi varustuksissa, vielä oli kiihotettava, puhui tähän tapaan:

'Seitsemäs on vuosi, sotatoverini, jo siitä, kuin kunnollanne Rooman valtakunnan nimessä minun huolellisella toiminnallani olette Britanniaa vastaan voitollisesti taistelleet. Niin lukuisilla sotaretkillä, lukuisissa taisteluissa, joko sitten tarvittiin urhoollisuutta vihollisia vastaan tai kestävyyttä ja ponnistusta melkeinpä luonnonvoimia vastaan, en ole ollut tyytymätön sotilaihini ettekä te päällikköönne. Sen vuoksi olemme sivuttaneet, minä entisten maaherrain rajamerkkejä, te edellisten sotajoukkojen, emmekä ole saaneet tietoomme Britannian rajaa vain huhun ja luulon mukaan, vaan pidämme sen hallussamme leireillämme ja aseillamme: kun Britannia on löydetty, on se myös kukistettu. Minä puolestani kuulin usein marsseilla, kun suot, vuoret ja joet teitä rasittivat, monen rohkean miehen sanovan: 'koska tulee vihollinen, koska taistelu?' Nyt he tulevat työnnettyinä esiin piilopaikoistaan, teidän toivomuksellanne ja kunnollanne on nyt vapaa tilaisuus ja kaikki on myötäistä voittajille, kuten se on voitetuille vastaista. Sillä niinkuin marssivalle joukolle on mainiota ja kunniakasta, että se on kulkenut niin pitkät matkat, tunkeutunut metsien läpi sekä marssinut vetten yli, niin on se pakeneville taasen vaarallisinta, mikä juuri tänään on onnellisinta; sillä meillä ei ole samanlainen tieto paikoista eikä runsaus muonavaroista, mutta kädet ja aseet sekä niitten kautta kaikki. Mitä minuun tulee, olen jo aikoja sitten ollut vakuutettu siitä, ett'ei sotajoukon eikä päällikön turva ole paossa. Senpätähden on kunniakas kuolema häpeällistä elämää parempi ja menestys ynnä kunnia on samassa paikassa saatavissa, eikä olisi kunniatonta kaatua itse maailman ja luomakunnan ääressä'.

34. 'Jos uudet heimot ja sen johdosta oudot sotajoukot olisivat asettuneet meitä vastaan, kehoittaisin teitä muitten joukkojen esikuvalla, mutta näin ollen laskekaa urhotöitänne sekä kysykää omia silmiänne. Nämä ovat ne, jotka viime vuonna voititte pelkällä sotahuudollanne, kun hyökkäyksellään yön pimeydessä yllättivät yhden legionan; nämä ovat kaikista Britanneista pelokkaimmat ja ovat juuri sen johdosta niin kauan jääneet eloon. Niinkuin rohkeimmat eläimet ryntäävät niitä vastaan, jotka metsiin ja saloihin tunkeutuvat, mutta pelokkaat ja heikot lähtevät pakoon jo metsästysseuran melusta, niin ovat ripeimmät Britannit aikoja sitten kaatuneet ja jäljellä on joukko kelvottomia pelkureita. Mitä siihen tulee että vihdoin olette heidät tavanneet, eivät he ole vastarintaan pysähtyneet, vaan ovat joutuneet satimeen; pulmallinen tila sekä jäätävä kuolemanpelko ovat kiinnittäneet heidän rivistönsä paikoilleen saadaksenne mainion kauniin voiton. Tehkää loppu sotaretkistä, päättäkää puoli vuosisata kunniapäivällä, näyttäkää isänmaalle ett'ei sotajoukon syyksi milloinkaan voi laskea sodan viivytyksiä tai kapinanaikeita'.

35. Jo Agricolan puheen kestäessä ilmeni sotamiestensä innostus, hänen puheensa loppua seurasi ääretön riemu ja heti riennettiin aseitten luo. Innostunein mielin kiiruhtavia miehiään hän jakoi siten, että jalka-apujoukot, joita oli 8,000 miestä, muodostivat vahvan keskustan ja että 3,000 ratsumiestä levisi sivustoille. Legionat seisoivat vallin edessä suureksi kunniaksi voitossa, jos taisteltaisiin roomalaista verta vuodattamatta, ja taasen avuksi, jos jouduttaisiin häviölle. Britannien sotajoukko oli herättääkseen samalla huomiota ja pelkoa asettunut korkeammille paikoille siten, että vain ensimäinen rivistö oli tasaisella maalla, mutta muut taajoissa riveissä ikäänkuin kohosivat tuolla ylenevällä harjanteella; kentän keskiosan täyttivät vaunutaistelijat meluten ja ajaen sinne tänne. Silloin Agricola, peläten että vihollisten ollessa ylivoimaisia samalla kertaa sekä edestä että sivuilta hyökättäisiin hänen väkensä kimppuun, asetti rivinsä hajalle, vaikka hänen rintamansa siten tuli jotenkin pitkäksi ja useat kehoittivat johdattamaan legionat apuun; taipuvaisempi kun hän oli toivoon sekä karaistu vastoinkäymisiä vastaan lähetti hän hevosensa pois sekä asettui jalkaisin sotamerkkien eteen.

36. Ensi yhteentörmäyksessä ampuivat toisiaan kaukaa, ja samalla kertaa kylmäverisesti kuin taitavasti Britannit isoilla miekoillaan ja lyhyillä kilvillään välttivät ja löivät syrjään meikäläisten heittoaseet sekä lennättivät itse suuren joukon heittokeihäitä, kunnes Agricola kehoitti batavilaiset kohortit sekä molemmat tungrilaiset ryhtymään käsikähmään paljain asein; tämä on heille sotapalveluksen pitkällisyyden johdosta tuttua sekä vihollisille outoa, heillä kun on pienet kilvet sekä isot miekat; Britannien kärjettömät miekat, näette, eivät kestäneet käsikahakassa eivätkä taistelussa ahtaalla alalla. Sen vuoksi kun Batavit alkoivat jaeskella iskuja, työntää kilvillä, iskeä kasvoihin sekä hakattuaan maahan ne, jotka seisoivat tasaisella maalla, rynnätä kukkuloille, niin muut kohortit pyrkien eteenpäin rajussa kilpailussa kaasivat maahan lähinnä olevat, ja varsin monet jätettiin voitonkiireessä virumaan puolikuolleina tai vahingottumattomina. Sillä välin ratsuväen-osastot, sen jälkeen kuin vaunusotijat lähtivät pakoon, yhtyivät jalkajoukkojen taisteluun. Ja vaikka saivat aikaan lyhyen kauhun, jäivät kuitenkin seisomaan vihollisten taajojen joukkojen takia noilla epätasaisilla paikoilla, ja meikäläisille oli jo taistelun muoto mitä vähimmin suotuisa, kun he seisoen vaivoin loivilla harjanteilla samalla kertaa työnnettiin syrjään hevosten ruumiin-liikkeiden johdosta, ja usein harhailevat vaunut sekä pelästyneet hevoset ilman ohjaajia joko edestä tai sivulta syöksyivät heitä vastaan, niinkuin pelko ne ajoi.

37. Ja Britannit, jotka tähän saakka taisteluun osaa ottamatta olivat asettuneet kukkulain harjuille sekä toimettomina eivät välittäneet meikäläisten vähäisestä lukumäärästä alkoivat: vähitellen astua alaspäin sekä kulkea voittavien Roomalaisten selän taa, mutta silloin Agricola, joka juuri tätä pelkäsi, lähetti tulevia vastaan neljä ratsuväen-osastoa, joita hän oli pidättänyt äkkiarvaamattomia käänteitä varten, ja mitä rohkeammin ne hyökkäsivät, sitä kiivaammin hän ajoi ne pakoon. Siten Britannien tuuma kääntyi heitä itseänsä vastaan ja päällikön määräyksestä osastot siirtyivät taistelulinjan etupuolelta sekä hyökkäsivät vihollisten joukon selkään. Mutta silloin tarjoutui aukeilla paikoilla suuri, hirveä näytelmä: ajettiin takaa, haavoitettiin, otettiin vankeja ja tapettiin ne, kun toiset saatiin. Silloin vihollisten aseelliset joukot, niinkuin heidän luontonsa oli, pakenivat harvojen edestä, muutamat aseettomat syöksyivät esiin sekä ryntäsivät kuolemaan. Kaikkialla oli aseita, ruumiita, runneltuja jäseniä ja maa verta täynnä, ja toisinaan voitetuissakin kostonhalua ja urhoollisuutta. Sen jälkeen kuin Roomalaiset lähestyivät metsiä, kokoontuivat viholliset niinikään sekä tuntien paikat ympäröivät ne, jotka takaa-ajajista ensinnä varomattomasti tunkeutuivat metsiin. Ja joll'ei Agricola kaikkialla läsnä olevana olisi antanut vahvojen kevyesti liikkuvien osastojen, niinkuin ajometsästyksessä tapahtuu, (sekä ratsuväkiparven, missä oli taajemmat paikat, hevoset vapaina,) tutkia seutua ja ratsujoukon tutkia harvempia metsiä, niin olisi jonkinmoinen tappio kärsitty liiallisen uskaliaisuuden takia. Mutta kun näkivät Roomalaisten järjestyneinä suljetuissa riveissä taasen ajavan takaa, kääntyivät he pakoon, eivät enää joukottain kuten ennen eivätkä toisiaan silmäillen, vaan harvalukuisina ja toisiansa varoen pyrkivät he etäisille tiettömille seuduille. Yö ja kyllästys teki lopun takaa-ajamisesta. Vihollisia tapettiin noin 10,000; meikäläisiä kaatui 360, näitten joukossa kohortin päällikkö Aulus Atticus, joka nuoruuden-innossa hevosensa hillittömyyden johdosta joutui vihollisten pariin.

38. Ja ainakin yö oli voittajien keskuudessa iloinen voitonriemun ja saaliin takia; Britannit taasen, harhaillen miesten ja naisten keskenään vaikeroidessa, laahasivat haavoitettuja, kutsuivat vahingottumattomia, jättivät kotinsa sekä vihan vimmassa ne itse sytyttivät, valitsivat piilopaikkoja ja jättivät ne heti kohta, ryhtyivät vuorostaan yhteisiin tuumiin sekä luopuivat jälleen niistä, masentuivat väliin nähdessään rakkaansa, mutta useammin kuitenkin kiihottuivat. On kyllin tunnettu, että muutamat ovat raivonneet vaimojansa ja lapsiansa vastaan ikäänkuin säälistä. Seuraava päivä osoitti voiton laadun koko sen laajuudessa: kaikkialla kuoleman hiljaisuus, autiot vuoret, kaukana suitsuavat rakennukset eikä yksikään olento vakoilijain tiellä. Kun Agricola lähettämällä niitä joka taholle, oli saanut tietää että oli vain epävarmoja merkkejä paosta sekä että viholliset eivät missään kokoontuneet joukottain, vei hän sotaväkensä Borestien maahan, koska hän ei tahtonut että sota leviäisi eri tahoille kesän lopussa. Saatuaan siellä panttivankeja käski hän laivastopäällikkönsä kulkea Britannian ympäri. Hänelle annettiin tähän tarkoitukseen tarpeellinen sotavoima ja pelottava huhu oli kulkenut edellä. Itse vei hän talvileiriin jalkajoukkonsa ja ratsuväkensä kulkien hiljaisessa marssissa, jotta uudet heimot pelästyisivät juuri pitkällisestä läpimatkasta. Ja samaan aikaan saapui laivasto Trucculensiseen satamaan,[21] jonne se suotuisan ilman ja maineen seuraamana palasi seurattuaan koko Britannian lähinnä olevaa rannikkoa.

Agricolan paluu Roomaan ja kuolema.

39. Vaikk'ei Agricola kirjeessään millään kerskaavaisuudella enentänyt asiain menoa, vastaanotti Domitianus tiedon siitä, kuten oli hänen tapansa, ulkonaisesti iloisena, mutta sydämessään huolestuneena. Hänellä oli, näette, tunto siitä, että äskettäin hänen valheellinen voittoretkensä Germanian kukistuksen johdosta oli ollut pilkan alaisena, kun hän ostolla hankki orjia, joitten muoto ja tukka muutettiin, jotta olivat sotavankien kaltaisia; mutta nyt ylistettiin äärettömästi todellista, suurta voittoa, jolloin monet tuhannet viholliset oli voitettu. Se oli etupäässä pelottava että yksityisen henkilön nimi kohosi hallitsijan yläpuolelle; turhaan oli julkinen puhetaito sekä kunniakas valtiollinen toiminta saatu vaikenemaan, jos nyt joku toinen anastaisi sotilaallisen kunnian; muu voitiin mitenkuten helpommin jättää huomioon ottamatta, mutta kelpo päällikön kykeneväisyys osoitti kykeneväisyyttä hallitsemaan. Sellaisten huolten vaivaamana nautittuaan kylliksi tavallisesta yksinolostaan — mikä hänessä oli merkkinä julmasta päätöksestä —, katsoi hän sillä hetkellä parhaaksi antaa vihansa levätä, kunnes suosionosoitusten myrsky ja sotajoukon ihailu vähenisi; olihan Agricola vielä silloin Britannian johdossa.

40. Sentähden Domitianus antoi senaatissa määrätä Agricolalle triumfin kunniamerkit ynnä kunniapatsaan sekä kaikki, mikä yleensä annetaan voittokulun asemasta, lisäksi erittäin mairittelevilla sanoilla, ja päällepäätteeksi käski liittää viittauksen siitä, että Syyria oli maakuntana määrätty Agricolalle, se kun silloin ent. konsulin Atilius Rufuksen kuoleman johdosta oli vapaa sekä tärkeämmille miehille varattu. Useat ovat uskoneet että eräs salaisiin toimiin käytetty vapautettu orja oli Agricolan luo lähetetty viemään käskykirje, jolla Syyria hänelle suotiin, sellaisella määräyksellä että kirje jätettäisiin, jos Agricola vielä olisi Britanniassa; ja tämä vapautettu olisi itse Kanavalla kohdannut Agricolan, mutta puhuttelemattakaan häntä palannut Domitianuksen luo; olkoon tuo juttu tosi taikka hallitsijan luonteen mukaan keksitty ja kokoonpantu.

Sillä välin Agricola oli seuraajalleen jättänyt maakunnan rauhallisena ja turvattuna. Ja jott'ei hänen tulonsa herättäisi huomiota juhlallisen vastaanoton ja suuren väentulvan kautta, saapui hän välttäen ystäviensä suosionosoituksia yöaikaan pääkaupunkiin sekä yöaikaan keisarilliseen palatsiin, niinkuin oli käsketty; hänet otettiin vastaan hätäisellä suudelmalla ilman mitään puhuttelua sekä jätettiin nöyrien hovimiesten sekaan. Jotta hän toisenlaisilla avuilla peittäisi sotamainettaan, mikä vain on haitaksi tyhjäntoimittajien keskuudessa, antautui hän kokonaan levolle ja rauhalle, ollen vaatimaton ulkonaisessa esiintymisessään ja ystävällinen puheissaan sekä näyttäytyen ulkona vain yhden tai kahden ystävän seurassa, niin että varsin monet, joitten tapana on arvostella suuria miehiä ulkonaisen loiston mukaan, huomatessaan ja nähdessään Agricolan, etsivät syytä hänen maineeseensa, mutta vain harvat oikein tulkitsivat hänen menettelyään.

41. Tähän aikaan Agricola useasti Domitianuksen luona poissa olevana joutui syytösten alaiseksi, joista hän niinikään poissa olevana vapautettiin. Syynä hänen vaaralliseen asemaansa ei ollut mikään todellinen syyte tai valitus jostakin loukkauksesta, vaan hallitsijan viha ansioita kohtaan sekä miehen maine ynnä kehnoin laji vihamiehiä, nim. liehakoivat kiittelijät. Ja nythän seurasivat sellaiset ajat valtiolle, jotka eivät antaneet Agricolan joutua unohdukseen: niin monet sotajoukot Moesiassa ynnä Daciassa sekä Germaniassa ja Pannoniassa menetettiin varomattomuudesta tahi päällikköjen kelvottomuuden johdosta,[22] niin monet sotataitoiset miehet monine joukkoineen yllätettiin ja vangittiin eikä enää oltu huolissa valtakunnan rajasta ja Tonavan rannasta,[23] vaan legionain talvileireistä ja maakuntain omistuksesta. Kun siis häviöt seuraamistaan seurasivat ja joka vuosi oli surullisen kuuluisa kaatuneista ja tappioista, vaati kansan ääni Agricolaa päälliköksi, kaikkien vertaillessa hänen ripeyttään, järkähtämättömyyttään ja kokemustaan sodassa toisten päällikköjen saamattomuuteen ja pelkuruuteen. On kyllin tietty asia että tällaiset puheet kipeästi koskettelivat Domitianuksenkin korvia, kun paremmat hovilaiset rakkaudesta ja uskollisuudesta, kehnoimmat taasen ilkeydestä ja kateellisuudesta ahdistelivat muutenkin huonompaan taipuvaa hallitsijaa. Siten Agricola sekä omien ansioittensa johdosta että toisten virheiden tähden syöksyi maineensa tuottamaan turmioon.

42. Se vuosi oli nyt tullut, jolloin Agricolan piti vetää arpaa Afrikan ja Asian maaherrantoimesta, ja Civica Cerialiksen hiljattain tapahtunut teloitus oli hänelle varoittavana esimerkkinä sekä Domitianukselle ennakkotapauksena. Agricolan luokse tulivat muutamat hallitsijan ajatuksiin perehtyneet suorastaan kysymään, aikoisiko hän lähteä maakuntaa hallitsemaan. Ja alussa menetellen salaperäisemmin he kiittelivät levollista ja rauhallista elämää, sitten tarjosivat avustustaan hänen vapautuksensa puolustamiseksi, lopuksi aivan peittelemättä samalla kertaa antoivat neuvoja ja pelottelivat sekä pakoittivat hänet menemään Domitianuksen luo. Täysin harjaantunut teeskentelyyn hän kuunteli osoittaen kopeaa käytöstä Agricolan pyyntöjä vapautuksesta ja niihin suostuttuaan salli hän Agricolan esiintuoda kiitoksensa eikä hävennyt suosionosoituksensa katkeruutta. Kuitenkaan ei hän myöntänyt Agricolalle sitä palkkiota, mikä muuten annetaan prokonsulille ja minkä hän itse oli muutamille suonut, joko pannen pahaksi ett'ei tämä sitä pyytänyt tai tuntien pelkoa että näyttäisi ostaneen, mitä itse teossa oli kieltänyt. Omituista ihmisluonteelle on että vihataan sitä, jota on loukannut; Domitianus, joka tosiaan luonnostaan oli kärkäs vihaan ja samassa määrässä leppymätön kuin umpimielinen, lauhtui kumminkin Agricolan vaatimattomuuden ja varovaisuuden johdosta, hän kun ei itsepintaisuudella eikä turhamaisella vapaudentunnon osoittamisella jouduttanut kunniataan ja kukistustaan. Tietäkööt ne, joitten tapana on ihailla uppiniskaisuutta, että myöskin huonojen hallitsijain aikana saattaa olla mainioita miehiä ja että kuuliaisuus ja itsensähillitsemys toimeliaisuuden ja tarmokkuuden yhteydessä voi päästä semmoiseen kunniaan, johon varsin monet vastustusten kautta, mutta ensinkään hyödyttämättä valtiota, ovat päässeet huomiota herättävällä kuolemalla.

43. Hänen elämänsä loppu oli meille omaisille tuskallinen ja hänen ystävilleen katkera sekä herätti myös vieraissa ja tuntemattomissa osanottoa. Myöskin rahvas ja meidän väliäpitämätön kansamme tuli hänen kotiinsa ja hänestä puhuttiin sekä julkisilla paikoilla että seurapiireissä, mutta ei kukaan kuultuaan Agricolan kuoleman siitä iloinnut tahi sitä heti unohtanut. Surkuttelua lisäsi pysyväinen huhu siitä, että hänet oli myrkytetty; meillä ei ole siitä mitään varmuutta, jotta uskaltaisin sitä vakuuttaa. Muuten kävivät koko hänen sairautensa kestäessä ensimäiset hovilaiset ja uskotuimmat lääkärit useammin, kuin hallitsijan oli tapana lähettien kautta tiedustella, joko tuo johtui teeskennellystä osanottavaisuudesta tai urkkimishalusta. Kuolinpäivänä taasen, kuten varmasti tiedettiin, taudin eri muutokset ilmoitettiin hallitsijan määräämien pikalähettien kautta eikä kukaan uskonut että hänellä oli semmoinen kiire kuulla surusanomaa. Kuitenkin oli hän osoittavinaan surua käytöksellään ja kasvonilmeillään, vapaa kun nyt oli vihatusta henkilöstä sekä helpommin saattoi salata iloaan kuin pelkoaan. Kylläksi oli tunnettu että hän luettuaan Agricolan testamentin, jossa hän määräsi Domitianuksen oivallisen puolisonsa ja hellän tyttärensä kanssaperijäksi, oli ilmaissut ilonsa ikäänkuin kunnianosoituksesta ja tunnustuksesta. Niin sokaistu ja turmeltunut oli hänen mielensä alituisten imartelujen kautta, ett'ei hän ymmärtänyt jotta hyvä isä määräsi vain huonon hallitsijan perijäkseen.

44. Agricola oli syntynyt keisari Gaiuksen kolmantena konsulivuotena kesäkuun 13 päivänä,[24] hän kuoli 54:llä ikävuodellaan elokuun 23 päivänä Pompeius Collegan ja Cornelius Priscuksen konsuliaikana.[25] Jos jälkimaailma tahtoo saada tietoa myös hänen ulkomuodostaan, oli hän jalompimuotoinen kuin huomiota herättävä; ei ollut mitään pelottavaa hänen kasvojensa ilmeessä, mutta kyllin suloa muodossa. Jaloksi mieheksi hänet helposti tunnusti sekä kernaasti mainioksi. Ja vaikka hän riistettiin pois keskellä voimakkainta ikäänsä, oli hän mitä kunniaan tulee päättänyt varsin pitkän elämänuran. Sillä hän oli täysin saavuttanut todellisen, hyviin avuihin perustuvan onnen, ja mitä muuta enää saattoi kohtalo kerätä hänelle, joka oli ollut konsuli sekä saanut triumfin kunniamerkit? Hän ei välittänyt liiallisesta rikkaudesta, melkoinen oli tullut hänen osakseen. Tyttären ja vaimon jäädessä eloon, saattoi häntä pitää onnellisenakin, joka vähentymättömällä arvolla, runsaalla maineella ja kadottamatta sukulaisiaan ynnä ystäviään vältti tulevia kohtaloita. Sillä niinkuin hänen ei sallittu elää tämän meidän ylen onnellisen aikakautemme valopäiviin saakka sekä nähdä Trajanusta hallitsijana, jota hän toivorikkailla aavistuksilla keskusteluissaan kanssani ennusteli, niin oli se seikka meille suureksi lohdutukseksi hänen ennenaikaisessa kuolemassaan, että hän vältti sen hirmuajan, jolloin Domitianus ei enään ajoittain ja välihetkinä, vaan yhtenäisesti ja ikäänkuin yhdellä iskulla suisti valtion surmaan.

45. Agricolan ei tarvinnut nähdä senaatin kokoushuonetta saarrettuna eikä senaattia ympäröitynä aseellisilla eikä samalla kertaa niin monen entisen konsulin murhaa tai niin monen ylhäissukuisen naisen karkoitusta ja pakoa. Ainoastaan yhdestä voitosta saattoi Carus Metius siihen saakka kerskata ja Messalinuksen ääni kaikui vain Domitianuksen albalaislinnassa ja Baebius Massa oli siihen aikaan syytteenalainen;[26] mutta sitten meikäläisten kädet laahasivat Helvidiuksen vankilaan, meitä tahrasi Mauricuksen ja Rusticuksen surkea näkö sekä Senecion syyttömästi vuodatettu veri.[27] Nero kuitenkin käänsi pois silmänsä sekä määräsi kidutuksia niitä katselematta; mutta pahinta surkeuksissa Domitianuksen aikana oli se, että täytyi katsella ja tulla katselluksi, kun, näette, huokauksemme salaisesti merkittiin ja kun lukuisain henkilöiden kalpeuden osoittamiseksi riitti tuo julma katse ja kasvojen punakkuus, jolla hän varustautui häpeäntunnetta vastaan.

Loppulause.

Tosiaan olet onnellinen, Agricola, niin hyvin kunniakkaan elämäsi johdosta kuin myös kuolemasi kautta oikeaan aikaan. Kuten ne kertovat, jotka kuuntelivat sinun viimeisiä puheitasi, alistuit hajamielisesti ja kernaasti kohtaloosi, ikäänkuin omasta puolestasi olisit tahtonut hankkia hallitsijallesi syyttömyyden. Mutta katkeran surun ohessa isän kuoltua lisää minun ja hänen tyttärensä alakuloisuutta se seikka, ett'ei meidän sallittu istua hänen sairasvuoteensa ääressä, vaalia häntä uupuessaan kuolemaan sekä nauttia hänen katseistaan ja syleilyistään. Olisimme varmaankin saaneet kuulla hänen määräyksensä ja lausuntonsa kätkeäksemme ne syvälle sydämiimme. Se oli meidän surumme, se meidän tuskamme, että hän riistettiin meiltä jo neljä vuotta aikaisemmin pitkällisen poissaolomme johdosta. Kaikki on epäilemättä, rakas isä, runsaassa määrässä tullut osaksesi ylen hellän puolisosi ollessa luonasi; kumminkin on harvemmilla kyynelillä sinua surtu ja viimeisellä elonhetkelläsi silmäsi jotakin kaipasivat.

46. Jos autuailla hengillä on olemassa jokin tyyssija, jos viisaitten mielipiteen mukaan suuret sielut eivät katoa ruumiin kanssa, levätkös rauhassa ja kutsuos meidät, perheesi jäsenet raukkamaisesta kaipiosta ja epämiehuullisista valituksista mietiskelemään hyveitäsi, joitten johdosta ei sovi surua tuntea tai valituksiin ryhtyä. Kunnioittakaamme sinua mieluummin ihailulla ja loppumattomilla ylistyksillä sekä, jos luonto sen myöntää, tulemalla kaltaisiksesi; siinä on oikea kunnioitus, siinä jokaisen rakastavaisen velvollisuudenosoitus. Sen tahtoisin panna tyttärensä ja vaimonsa sydämelle, että sillä tavoin kunnioittavat isän ja puolison muistoa, jotta muistelevat kaikkia hänen tekojaan ynnä sanojaan sekä enemmän pysyttävät mielessään hänen henkensä luonnetta ja muotoa kuin hänen ruumiinsa; en soisi puhuvani marmorista tai vaskesta muovailtuja kuvapatsaita vastaan, mutta samoin kuin ihmismuoto, samoin sen kuva on puutteellinen ja katoovainen, hengen muoto sitä vastoin iäti pysyväinen eikä sitä voi pidättää tai esittää vieraassa aineessa tai toisen taidolla, vaan itse kunkin omassa elämässä. Mitä Agricolassa olemme rakastaneet, mitä hänessä olemme ihailleet, se pysyy ja on pysyvä ihmisten mielissä, aikojen iäisessä vaihtelussa, aikakirjain muistissa; monet vainajat, näette, uupuvat unhoon ikäänkuin maineetta ja mainitsematta: Agricola taasen on elävä, jälkimaailmalle kuvattuna ja esitettynä.

Selitykset:

[1] P. Rutilius Rufus konsuli v. 105 e.Kr.; M. Aemilins Scaurus konsuli v. 115 ja 107 e.Kr.

[2] Paetus Thrasea kuoli itsemurhan kautta v. 66 j.Kr., Helvidius Priscus, edellisen vävy, tapettiin v. 93 j.Kr. tasavaltaisten mielipiteittensä johdosta.

[3] Forum Julii nyk. Fréjus Provencessa.

[4] Gaius Caligula.

[5] Caligulan appivaari.

[6] Nyk. Marseille.

[7] Oik. Albintimilium nyk. Ventimiglia.

[8] Aquitania Gallian lounaisosa.

[9] Skotlanti.

[10] Orkney-saaret.

[11] Tässä ehkä jokin Shetland-saarista.

[12] Kansanheimo Walesissa.

[13] Consularis konsulinarvoinen mies, ent. konsuli.

[14] Camulodunum nyk. Colchester.

[15] Anglesey.

[16] Procurator oik. alempi rahaston-virkamies, joka valvoi keisarin yksityiskassan etuja.

[17] Heimo Pohjois-Walesissa.

[18] Centurio centurian päällikkö, 'sadanpäämies'.

[19] Paikka tuntematon.

[20] Nyk. Firth of Clyde ja Firth of Fortb.

[21] Paikka tuntematon, samoin kuin Graupius-vuori ja Borestien maa.

[22] Sodassa Dakeja vastaan vv. 86-88 sekä Markomaneja ja Quadeja vastaan.

[23] Limes oik. rajavalli Tonavasta Regensburgin kohdalta Rheinin aliseen osaan.

[24] V. 40.

[25] V. 93.

[26] Carus Metius, Messalinus ja Baebius Massa tunnetut ilmiantajat.

[27] Helvidius, 2:ssa luvussa mainitun Helvidius Priscuksen poika, teloitettiin vankeudessa; Mauricus ja Rusticus olivat veljekset: edellinen ajettiin maanpakoon, jälkimäinen surmattiin.