Produced by Jari Koivisto
TUKKIKAUPPA
Nelinäytöksinen kuvaus kansan elämästä
Kirj.
E. HUHTINEN
Helsingissä, Oy Yrjö Weilin Ab, 1905.
HENKILÖT:
METSOLA, talonisäntä.
SANNA, hänen vaimonsa.
ANNA, heidän tyttärensä.
ANTTI, talon renki.
TIINA. talon piika.
NIKKINEN, yhtiön asioitsija.
HONKANEN, | vartesmanneja, metsän lukijoita.
MÄNTYNEN, |
SUTKI, kauppamies.
HURRI, kylän-heittiö.
1:n 2:n ja 3:s tukkimies.
KRUUKUNNIMISMIES.
POLIISIKONSTAAPELI.
Tukkimiehiä ja kyläläisiä.
Ensimäinen näytös.
Tavallisesti sisustettu talonpojan tupa. Vasemmalla ovi keittiöön; peremmällä, nurkassa, uuni takkavalkeineen. Perällä ovi porstuaan sekä ikkuna ja pitkä penkki. Oikealla kaksi ikkunaa, niiden edessä pitkä pöytä penkkineen kahden puolen. Peremmällä, nurkassa, kaappikello.
Ensimäinen kohtaus.
METSOLA, SANNA, ANNA, ANTTI ja TIINA.
Metsola kiskoen peräpenkillä päreitä. Sanna kehrää uunin edessä villalankaa. Tiina karttaa villoja lepeiksi, istuen lähellä Sannaa. Anna, seisten keskilattialla, viipsiää villalankaa rullalta viipsinpuulle. Antti, seisten pöydän sivulla, tarkastaa kaappikelloa vilkaisten omaan taskukelloonsa.
ANNA (leikkisästi). No, Antti, vieläkö kellosi käypi ja pitääkö yhtä kaappikellon kanssa?
ANTTI. Kyllä se käypi ja täsmälleen.
ANNA (lähentyen). Mutta minä en usko, näytäpäs.
ANTTI. Katso nyt, epäuskoinen! (Antaa kellon Annalle).
METSOLA (kummastellen). Joko sillä Antilla on oikea kello?
ANNA (veitikkamaisesti näyttelee kelloa Metsolalle). Onhan sillä, isä hyvä, sievä kello vielä onkin.
METSOLA. Kaikkea minun tässä pitää nähdäkin.
SANNA. Sano nyt muuta, ukkoseni! Syksyllä osti kumplastikengät, nyt jo kellot lakkariin! Ei, ei siitä miehestä tule ikänä omaa eläjää.
ANNA (antaen kellon Antille). Ei tuo liioin kallis liene?
TIINA (pilkallisesti). Mokomakin kello-krapa, se nyt vielä mitä maksaa.
ANTTI. Maksaa se vaan arvonsa.
METSOLA. Toista olisi, jos poikaparka, säästeleisit palkkojasi.
Vanhoilla päivillä voisit sitten asua omalla mannullasi.
ANTTI. Rengin säästöt ne ei suuria natsi omaa mantua ostaessa,
Toisenlaiset onnen potkut ne niissä asioissa tepsivät.
TIINA (ylenkatseella). Phyt, mitä hyvää kuulee! Mietit kaiketi vävyksi päästä eli puuskaksi pyrkiä!
ANTTI (pistävästi). Oikein arvasit, Tiina parka. Minä en mieti kuten sinä ja muut sinun kaltaisesi, että ihmiset naivat ihmisiä, rengit ja piiat toisiaan.
TIINA (hypähtää ylös, kiivaasti). Häpeä toki, mullikka! (uhitellen) Mutta ei se ole närässä, jos se on nokassa, talontytär vielä sinullakaan!
ANTTI. Perästä kuuluu sanoi torventekijä.
METSOLA. Vai ei rengin säästöt natsi omaa mantua ostaessa? Millähän tuota sitten luulet minunkaan taloa ostaneen?
SANNA. Oikein sanoit, ukkoseni! Ellemme olisi palkkojamme säästäneet, emmepä taloa nyt hallitseisi.
METSOLA. Hm, no olihan tuota vähän säästöä sinullakin, ja kun nuo sitten yhteen panimme, niin päästiin hyvin alkamaan.
TIINA (tiuskaisten). Siinä sen kuulit, tuhlari!
ANNA (puolustaen Anttia). Eihän tuo niin ihmettä ole, jos on kello miehellä.
ANTTI (nauraen). Ja vähän vaatetta, kenkää, jolla itsensä verhoaa… eipä tosin olekaan.
TIINA (vetäen paikkaista takkia yllensä). Kenellä kenkä kengän päällä, sillä velka velan päällä.
ANTTI (ivaten). Ja kenellä paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä, kuten Tiinalla. Mutta usko minua, Tiina hyvä, markkasi eivät minua nieletä, toista maata sen olla pitää!
TIINA (suuttuneena, itkien). Joka toista pilkkaa, sille käy omaan nilkkaan. (Ottaa lypsykiulun ja menee ulos).
Toinen kohtaus.
EDELLISET paitsi TIINA.
ANNA (huutaen ovelta). Tiina! joko lypsylle menet? Ei vastaa mitään.
(Painaen oven kiinni, pahoillaan) Lienee suuttunut?
ANTTI (käyden kutomaan verkkoa pöydän peräpäähän). Välitä sinä nyt viisi tuosta, jos tämä suuttui tai muuttui.
SANNA (nuhdellen). Ei se tarvitse Anttikaan aina Tiinaa kiusotella.
Suuttuisi siitä jos kukakin.
ANTTI. Ketä tässä on kiusoteltu, niin on se juuri minua, mutta minä en siitä välitä, mitä naiset rähisee.
METSOLA (korjailee päreet uunille). Kyllä ne nykyiset nuoret miehet tuhlaavat rahoja turhuuteen… Toista se oli ennen vanhaan, silloin osattiin säästellä.
ANTTI. Hui, hai, isäntä hyvä, entiset ajat ovat olleet ja menneet! Hevosen hinnalla ennen vanhaan ostettiin taloja… mutta menepäs nykyaikaan rengin säästöillä ostelemaan?
METSOLA. Vai niin poika luulottelet?… Olisit maksanut tästäkin mannusta parisen tuhatta kontanttia, sitten vielä ruunun rästit, makasiinivelat ja muut, tietäisit mihin määriin se nousee?
SANNA (innostuen). Ja lisäksi saanut kolme elinkiä, vaivaista rampaa, hoitaaksesi. Kyllä siinä hintaa on!
METSOLA. Kun tulimme, oli tuskin kattoa päällä, pellot, niityt aidattomat… Ja kyllähän tässä on voimia vaadittu peratessa pelloiksi maitakin.
SANNA (kehasten). On tuo Luoja siunannutkin ahkeran työmme ja toimemme (menee keittiöön).
METSOLA. Jopa tässä nyt tarkenee ja leipä ravinnoksi riittää! (menee ulos).
Kolmas kohtaus.
ANNA, ANTTI.
(Anna panee viipsinpuun ja lankarullan pöydälle.
Autti kohoten lattialle kävelemään).
ANNA (lempeästi). Ostathan minulle, Autti hyvä, sen huivin, jonka jo lupasi!?
ANTTI (ottaen Annaa toisella kädellään ympäri vyötäisten). Vieläkö tuota nyt epäilisit?… Sinulle, Annani, tämänkin ostin vaikka en tohtinut ilmaista (näyttää kelloaan).
ANNA (iloisesti). Katsos vaan mikä lippari olet! En olisi tuota sinusta uskonut.
ANTTI (lempeästi). Tiedäthän, Anna, että rakastan sinua… sinua ylitse kaiken maailmassa!
ANNA (pelokkaasti vilkuen ympärilleen). Tiedän kyllä, Antti hyvä, ja…
ANTTI (hellästi). Ja…
ANNA (lyö kätensä ympäri Antin kaulaa). Ja minä rakastan sinua!…
ANTTI. Ja minä sinua, minun omani! (vaipuvat syleilyyn).
Neljäs kohtaus.
ANNA, ANTTI. TIINA.
TIINA (joka on hiljalleen tullut sisälle Antin ja Annan syleilyn aikana). Täälläpä lempi jo on liekissänsä.
ANTTI (säikähtyen irtaantuu Annasta). Leikittelet sinä aina vaan ja säikyttelet tässä ihmiset! (vihaisesti) Pahempi olisin, niin panisin niskaasi.
TIINA (pilkallisesti). Herran kummat, hyvä talonvävy, mitä minua noin säikähdyit? (sivulle) Tapasinpa heidät vihdoinkin!
Viides kohtaus.
EDELLISET, SANNA sitten METSOLA.
SANNA (vihaisesti). Mitä ääntä täällä pidetään, vai joko riita alkaa taaskin uudellensa?
TIINA. Antti täällä vaan jo…
ANNA (hyppää Tiinan luo; lyö vasemman kätensä Tiinan kaulaan ja oikealla tukkien Tiinan suuta). Ole, Tiina kulta, puhumatta, kyllä minä kerron kaikki äidille!… (menee Sannan luo ja hyväilee häntä) Antti täällä teki sovinnon Tiinan kanssa, pyysi anteeksi. Nyt he eivät koskaan riitele, eivätkä pilkallisesti puhu toisilleen.
SANNA (liikutettuna). Se oli hyvin tehty, lapsikullat. Riita, eripuraisuus, on perheen pahennus.
METSOLA (tulee kiireesti sisälle). Saamme vieraita tuossa paikassa!
Siellä kellot, kulkuset kilisevät, että metsä vastaan raikaa.
SANNA (hyvillään). Täällä kuuluu hyvät sanomat! Antti on Tiinan kanssa tehnyt sovinnon.
METSOLA (hommaillen). Minä vähät heidän sovinnoistaan! Puhdistakaa edes huonetta… ettekö kuulleet? vieraita tulee!
(Tiina menee kiuluineen keittiöön, Sanna korjailee rukin ja villakopat sivummalle nurkkaan. Antti korjaa verkonkudoksen pöytäjalkalaatikkoon. Anna pyyhkii räsyllä pöytää ja penkkejä).
Kuudes kohtaus.
EDELLISET, NIKKINEN.
(Nikkinen on puettu herrasvaatteisiin, pitkävartisiin saappaisiin.
Susinahkaturkki ja rintalaukku komistavat Nikkisen ensi
esiintymistä).
NIKKINEN. Päivää taloon, päivää! Taidatte olla isäntämies? (kättelee)
Nimeni on Niilo Nikkinen, puulaakin herra asiamies.
METSOLA (hämillään, kumartelee raapien jalalla ja silitellen tukkaansa). Niinhän tässä… minähän se tässä tätä nykyä isäntä olen. Herra puulaaki tekee hyvin, heittää vaatetta vähemmäksi (auttaa turkkia Nikkisen päältä). Kamaripuoli on kylmänlainen ja noin kun keskentekoinen.
NIKKINEN. Kiitosta vaan, isäntä hyvä, tuntuu täällä tarkenevan. (Panee turkin peränaulaan; hykerrellen käsiään) Jahhah… jahaa, tämä on luultavasti emäntänne? (kättelee) Nimeni on Niilo Nikkinen! (kääntyen Annaan) Entä tämä sievä neiti? On varmasti teidän tyttärenne? (kättelee Annaa) Nimeni on Herra Nikkinen… puulaakin herra asiamies. Löytyypä ruusuja salollakin ei vain kasvitarhoissa! Todella on teillä kaunis tytär, se täytyy minun tunnustaa.
METSOLA (kumarrellen). Mitä ne salonlapset, tuota, noin kuin kauniita olisivat?
NIKKINEN (kääntyen Anttiin). Eihän tämä vaan poikanne liene? (kättelee).
ANTTI (joka on tällä välin tarkastellut ja ihmetellyt Nikkisen komeaa turkkia ja rintalaukkua). Renki minä vain talossa olen, olen Antti nimeltäni.
NIKKINEN. Jahah… menepäs Autti sitten ja tuo se kapsäkki sieltä reestäni! (viittaa kädellään ulos).
ANTTI (vikkelästi). Kyllä, herra puulaaki hyvä, kyllä minä toimitan!
(Kipasee ulos).
Seitsemäs kohtaus.
METSOLA, NIKKINEN, SANNA, ANNA.
NIKKINEN. Sievällä paikalla talonne on, vaikka näin salon sisällä, (tarjoa sikarin) Pannaan tupakiksi, isäntä hyvä, nämä ovat parasta laadultaan (tarjoaa tulen myös).
METSOLA (kumarrellen). Kiitosta paljon, herra puulaaki, osannenko minä näitä poltella? En ole vielä oikeastaan puotitupakoihin tottunut, olen vain kotikasvuja, nurkantakasia sauhuttanut.
NIKKINEN (naurahtaen). Kyllä näihin pian tottuu, eivät ole väkeviä.
METSOLA (naisille). Menkää te nyt, helmaväki ja pukekaa parempaa yllenne! Vieraiden kunniaksi sopii olla siistinä.
SANNA (niiaillen). Tuota noin, rohkenen kysyä, että jos herra puulaakin sopisi, niin otetaan kuppi kahvia?…
NIKKINEN. Nöyrin kiitos, emäntä hyvä, kyllä se hyvin soveltuu; etenkin kun on viehättävä tarjoilija talossa, (kumartaa Annalle) kuten teidän tyttärenne.
(Sanna ja Anna menevät keittiöön).
Kahdeksas kohtaus.
NIKKINEN, METSOLA, ANTTI.
ANTTI (tuoden kapsäkin sisälle). Tässä on herran kapusäkki!
NIKKINEN (viittaa kädellään). Pane se tuohon penkille vaan.
ANTTI (panee peräpenkille, pöydän taa). On siinä vähin painoa… eihän vaan rahoja liene?
NIKKINEN. Korjaa nyt hevonen ja hoida se hyvin, tuossa on vähän vaivoistasi. (Antaa 2 markkasen).
ANTTI. Kiitoksia, herra puulaaki hyvä, kyllä minä siitä huolen pidän.
(Menee ulos).
Yhdeksäs kohtaus.
NIKKINEN (availlen kapsäkkiään). Teillä on hyvää metsää vielä, kehuivat tuolla kirkolla.
METSOLA (kehasten). No ei se salo siitä somene, vaikkapa itse sanon. On siellä tukkia sekä hirttä, honkaa ijänikuista!
NIKKINEN. Ei talo siis suotta nimeään kanna, kun Metsolaksi kutsutaan, (Ottaa tinakaulapullon kapsäkistään) Mutta eiköhän, isäntä hyvä, maisteta vähän kaupungin tuomisia? Olisiko teillä pikkulasi ja jos vähän sokeria?
METSOLA. Eiköhän niitä talossa liene… (menee keittiöön).
Kymmenes kohtaus.
NIKKINEN (itsekseen). Tuhmaa kansaa totisesti näkee näillä seuduilla. (Avaa korkin pullosta) Oikein aika pölkkypäitä ovat joka ainoa; luulisi täällä voivansa tehdä kaupat mielensä mukaiset. (Sytyttää sikarinsa) Mutta missä viipynevät vielä metsänlukijat, kuu ei niitä vieläkään kuulu. (Hykertelee käsiään) Annan isännälle tästä ensin hiukan voidetta, ehkä sitten kaupat luistaa tavallista paremmin. (Kävelee edestakasin).
Yhdestoista kohtaus.
NIKKINEN, METSOLA.
METSOLA (tuoden lautasella 3 ryyppylasia ja sokerirasian). Tässä olisivat, sokeri ja lasit, tuota, kohta se jo joutuu kahvikin.
NIKKINEN (kaataen laseihin). No niin… jos vähän maistetaan! Tämän tinakaulan sisusta ei pitäisi olla huonompaa! Olkaa hyvä ja ottakaa. (Kipauttaa lasiaan) Terveydeksenne, isäntä!
METSOLA (kumarrellen). Onneksi herra puulaakille! (Ryyppää pohjaan) Ki… kii… tok… kiitoksia! Olipa se ko-koko karhua, kun tuota he-hengen salpasi!
NIKKINEN (naurahdellen). Se oli näet oudostansa, ei se huonoa laadultaan. Konjakkia, parasta sorttia, oikein Jamaikka-konjakkia.
METSOLA. Vahvaa oli raakki, koska hikeen potkasi. (Pyyhkii hikeä otsaltaan ja juo kaljaa haarikasta).
NIKKINEN. Olen täällä matkustellut metsän-ostohommissa. Meillä on suuret liikkeet ja parhain hinta maksetaan.
METSOLA. Vai niin… herra puulaakilla on siis metsäasiat.
NIKKINEN. Niin on, hyvä isäntä.
Kahdestoista kohtaus.
METSOLA, NIKKINEN, HONKANEN, MÄNTYNEN.
(Honkanen ja Mäntynen ovat puetut lyhyviin lammasnahkaturkkeihin, savonreuhkat päässä ja pitkävartiset saappaat jalassa).
HONKANEN. Hyvää iltapäivää taloon!
MÄNTYNEN. Terveeksi, isäntä Metsola! (Kättelee).
METSOLA (kätellen). Mitä kuuluu vieraille?
HONKANEN (leikillisesti). Hyvin kuuluu, kun hyvin huutaa; mitä vaan tänne kuulunee?
METSOLA. Vieraat ovat hyvät ja käyvät peremmälle, näkyy täällä tilaa olevan!
HONKANEN. Taitaa olla kaupat tekeillä, koska pullokin on pöydällä?
METSOLA. Eihän meillä tässä mitä kauppaa… herra puulaaki vain vähän tarjosi.
NIKKINEN. Otimme pienet tervetulijaiset vähän kuin kaupan aluksi.
Pankaa tupakiksi täältä, miehet! (Tarjoaa sikaria).
HONKANEN. Mitä siinä sitten muuta on, lyökää kaupoiksi vain isäntä!
NIKKINEN (kävelee edestakasin). Paljonko vaatisitte salostanne?…
METSOLA (kynsien korvallistaan). En tuota osaa oikein sanoa, mikä tuo kohtuus olisi… Minä kuulustelen vähän vaimoltani, mitä mieltä hän on kaupasta… Se on Sanna aina olevinaan tuota niinkuin viisaampi kaupoissaan.
(Menee keittiöön).
Kolmastoista kohtaus.
NIKKINEN, HONKANEN, MÄNTYNEN.
NIKKINEN (kaataen laseihin). No miehet, pankaa ryyppy poskeenne; puhelemme sitten asiasta.
MÄNTYNEN (ryypättyään). Mikäs selvästä on selvää tehdessä.
NIKKINEN. Hyvältäkö metsä näyttää? Tuleeko tuolta tavaraa?
HOKKANEN (ryypättyään). Metsä sanalla sanottu on hyvä, parhaimpia koko piirissämme!
MÄNTYNEN. Kyllä sieltä tukkia tulee, runsaasti ja hyviä.
NIKKINEN (salaperäisesti). Hs… hs… hiljaa, hiljaa vaan. Paljonko, luulette, voivan maksaa noin kuin urakkakaupalla?
HONKANEN. Viisitoistatuhatta lienee vähän?… metsä on sanalla sanoen mainio!
NIKKINEN. Mitä mieltä Mäntynen on? Oliko liikaa sanottuna?
MÄNTYNEN. Synti olisi sillä ostaa, vaikkeivät enempää pyytäisikään.
Kaksikymmentätuhatta vähimmittäin alkaisi olla asiaan päin.
NIKKINEN. Ei, ei, pojat, hemmetissä, se on liikaa sanottu! Millä se puulaaki pystyssä pysyisi, jos suuria summia maksetaan? (Sytyttää sikarinsa ja kävelee) Mutta kuinka moneen tuumaan sitten täytyisi tukit hakata?
MÄNTYNEN. Keskipituus, yhdeksän tuumanen, ja siitä sitten ylöspäin, noin parin vuoden ajalla. Salo se on siksi hyvä, että kyllä kannattaa.
NIKKINEN. Jaa, jaa! mutta veto ja uitto?… nepä ne juuri maksavat.
Eei… ei siitä kannata sitä maksaa, ei sun totta perhana.
HONKANEN. Veto on lyhyt ja joet suorat, kyllä sieltä juosta solottaa!
MÄNTYNEN. Eikä kalliiksi tulekaan!
Neljästoista kohtaus.
EDELLISET, METSOLA. SANNA.
SANNA. Mitä kauppaa se meidän ukko herrain kanssa hommailee?
NIKKINEN (innostuneena). Tukkikauppa se me tehdään… tehdään tottatotisesti niin. (Taputtaen Sannaa olkapäälle) Mutta tätä kauppaa emännättä, tiedän minä, ei nyt tehdäkään. Emäntien mielet tässä kohden tahdon aina tiedustaa, he kun usein miestensä kanssa ovat yhtä neuvokkaat.
METSOLA. Se on oikein, herra puulaaki, tilamme on meillä yhteinen.
Yhteinen on sille immissiooni, kiinnekirjat sekä päätökset.
NIKKINEN (hykertelee käsiään). Arvasinpa minä, näet, oikein. Tuokaa, isäntä, tilankirjat, tarkastetaan lähemmin.
METSOLA. Kyllä niistä selvä saadaan, tallella ne ovat kaikki.
(Menee keittiöön).
Viidestoista kohtaus.
NIKKINEN, HONKANEN, MÄNTYNEN, SANNA.
SANNA (kehasten). Niin, yhteisillä rahoillamme me tämä talo ostettiin.
NIKKINEN (imarrellen). Näen kyllä emännästä, että olette toimen ihminen. Eipä kumma jos nyt seuraa teitä arvo ja rikkaus.
SANNA (mielissään). Mistähän tuon rikkauden noin vaan yhteen puhaltaa?
Ei ne ole meikäläisten pikku talojen käsissä.
NIKKINEN (salaperäisesti). Metsissänne löytyy aarre, jota moni kadehtii!… Ja minä teille maksan siitä korkeimman taksan mukaan.
HONKANEN. Se on totta, emäntä hyvä, herra ei maksulla tinkaile.
NIKKINEN (hykerrellen käsiään). Luulen totta toisen kerran, että moni kadehtii, kun saa kuulla Metsolaisten tuhansista pankissa!
Kuudestoista kohtaus.
EDELLISET, METSOLA, ANTTI.
METSOLA (kantaen suuren käärön papereita tuvan pöydälle). Kyllä näistä papereista löytyy tilankirjatkin!
HONKANEN. No onpa on jo niissä jotakin!
SANNA. Kaikki meidän ukko tallentaa, mistä paperin vaan saapi käsiinsä, oli se sitten tarpeellinen tai ei.
NIKKINEN (tarkastelee erästä paperia). Hjaa… tässä se on perintöpäätöksenne! Metsolan perintötila 12/100 osaa manttaalia N:o 3 Korvenkylässä Salovaaran kappelia.
METSOLA. Oikein lausuttuna, vallan niin!
ANTTI (uteliaasti). Tilankauppojako täällä tehdään?
NIKKINEN (komentavasti). Ole ääneti äläkä häiritse! (Metsolalle) Eikö tilanne ole suurempi manttaalilleen?
METSOLA (kehasten). Ei ole suurempi, eikä pienempi, mutta se on kaikki maata se.
NIKKINEN. Jaa jaa, kyllä kait, hyvää maata lieneekin!… (naurahtaen)
No mitä nyt maksaisi Metsolan metsät, tohtiiko edes kysyä?
METSOLA. Vaikea lienee minun sanoa, päättää kauppaa noin äkisteen.
HONKANEN. Isännälle on hyvä tarjona, nyt kun pääsee metsistään, mutta jos kesällä kulo polttaa, niin on arvo mennyttä.
METSOLA. Olette kyllä oikeassa, hyvä vieras. Todellakin. Ei ole liioin luottamista paimenpoikain piippuihin.
SANNA. Eipä kyllä olekaan, etenkin jos poutakesät vielä sattuu olemaan.
(Metsolalle) Voisithan tuon vaikka myydä… toista se maa kasvanee.
NIKKINEN (reippaasti). Minä lupaan kahdeksantuhatta! Eikö riitä hinnaksi? Enempää en voisi maksaa, metsät ovat halpoja. Kohta lopetetaan ostot, pannaan sahat seisomaan (kävelee edestakasin). Tullit yhä kohoovat… sodat mailla vierailla… niin, näettekös, se se tekee puulaakeille tappion.
METSOLA (kynsien korvallistaan). On, on tuota tuossakin jo, (epäröiden) mutta jos hiukan lisäätte? (Sannalle) Vai mitä sinä eukko sanot? Olet aina olevinasi tuota noin kuin viisaampi.
SANNA. Mitäs minä ymmärrän. Tehkää niinkuin hyvä tulee.
ANTTI (reippaasti). Parisen tuhatta vielä hyvin kannattaa se kohottaa.
NIKKINEN (vihasesti). Mitä siinä sivullisten tulee tietää asiaan, (kohteliaammin) Mutta ehken nuorimies tuntee hyvin maisemat? Onko mielestänne siellä tukkia ja hirsiä?
ANTTI (kehasten). Kyllä niitä sieltä saatte molempia lajia.
NIKKINEN. Minä maksan kymmenen tuhatta; mitä siihen sanotte? Enempää en salosta maksa, en, en yhtä penniä. Viisi tuhatta maksan heti, jäännös kahden vuoden ajalla.
METSOLA. No, jos hänet tuota, möisin: vaikkapa lyödään kaupaksi!
NIKKINEN. Mutta nyt on toinen seikka, kuinka paksuun ottaa saa? Pituus se on meidän asia, kun latvan paksuus tiedetään.
METSOLA. No, senlaiset kuin herroille kelpaa, tokko ne hoikkia huolivatkaan?
(Honkanen ja Mäntynen puhelevat keskenään tehden vilkkaita eleitä).
NIKKINEN (sytyttäen sikarin). Ja kolmen vuoden otto-aika?
METSOLA (välinpitämättömästi). Se lienee yhden tekevää, kunhan otatte omanne pois.
NIKKINEN. Mitä mieltä emäntä on, joko päätetään nyt kauppa? (kaataa konjakkia pikareihin).
SANNA. Olkoon niin sitte minustakin nähden.
NIKKINEN (innostuneena). Tuossa käsi, isäntä, tukkikauppa on päätetty! (lyövät kättä) Emäntä myös, tuohon käteen!
HONKANEN (erottaen kädet). Ja kauppa pysyy kuin Jyrin päivä!
METSOLA. "Sanasta miestä, sarvesta härkää" sanoo vanha sananparsi
(Ottaa lasin ja kipauttaa Nikkisen lasin kanssa — ryyppäävät).
Seitsemästoista kohtaus.
EDELLISET, ANNA ja TIINA.
(Anna kantaa tarjotinta, jolla on kahvikupit, sokeri- ja kerma-astiat, jotka asettaa pöydälle; Tiina, kantaen kahvipannua Annan perässä, antaa pannun Sannalle, joka alkaa kaataa kahvia kuppeihin).
NIKKINEN. Juokaa nyt litkoja, naapurit hyvät, minä teen kauppakirjamme, (ottaa kapsäkistään paperit, musteen ja kynän pöydälle) Täällä on vielä pullo lisää, jos yksi käynee vähäksi, (nostaa uuden tinakaulapullon pöydälle) Ottakaa vaan, että korvissa soipi, tukkikaupan muistoksi! (Alkaa kirjoittaa) Kyllä nämä pian valmistuvat; ne ovat, näet, valmiiksi "präntätyt", senkun vähän täyttelen.
(Nikkinen kirjoittaa. Miehet, paitsi Antti, tekevät pöydän toisessa päässä puolikuppisia, niitä maistellen. Antti ja Anna puhelevat hiljaa keskenään. Sanna maistelee tuon tuostakin Metsolan kupista. Tiina seisoo vähän loitommalla yksin. Vähän aikaa äänettömyyttä).
SANNA (ojentaen kuppia Tiinalle). Maista nyt sinäkin, Tiina, vähän tukkikaupan muistoksi!
HONKANEN (reippaasti). Hitto vieköön, minä sen annan, teenkin oikein oivallisen. (Panee konjakkia kuppiin).
SANNA. Se on meidän piikamme.
HONKANEN. Olkoon vaan, emäntä hyvä, mutta ei se ole tuohesta piiankaan suu. (Tarjoo Tiinalle kuppia) Otapas tuosta, karjahurri, tukkikaupan muistoa!
TIINA (ottaa kupin, mutta pitää sitä epäillen kädessään). Jos se on mitä?…
HONKANEN (leikkisästi). Niinkö lemmen juomaa? Juo vaan pois, tyttöseni, kyllä se on sitä joka lämmittää.
SANNA. Maista vaan Tiina, ei se myrkkyä ole!
TIINA (ryyppää vähän). Kiitoksia, hyvä vieras! (Antaa kupin
Honkaselle).
MÄNTYNEN (iloisesti). Siinä se on sussu valmis sinulta ensi uittoaikana. Vakka se vaan kannen löytää, hah hah haa, kannen löytää.
HONKANEN (taputtaen Tiinaa olkapäähän). Se on tietty! Nuorella pojalla olla pitää parempaa kuin viina.
METSOLA. Oletteko sitten poikamies?
HONKANEN (napauttaa kuppiaan Metsolan kupin kanssa). Poika kuin niverä, isäntä hyvä, ruvetkaa vaan puhemieheksi.
METSOLA (salavihkaa). On sillä Tiinalla rahojakin, jos, tuota, niinkuin.
(Nykäsee Honkasta kyynäspäällään kupeeseen).
MÄNTYNEN. Se naula veti, sanoi timpermanni… kuulitko sinä, Honkanen?
HONKANEN (kehasten). No osinkolainenhan se olla pitää, tiedäthän sen, veli, vanhastaan. (Antille) Mutta mitäs renki siihen sanoo? Saisiko piikaa riiastaa?
ANTTI (ivallisesti). Kun sinulla on noin sukkela suu ja leikkisä nenä niin koeta!
MÄNTYNEN. Se oli oikein. Sana sanasta, kaksi parhaasta.
NIKKINEN (On joskus karsain silmin tähystellyt Anttia ja Annaa). Pojassa lienee vävyn vikaa, minä pahoin epäilen. (Ryyppää lasistaan ja sytyttää sikarinsa).
SANNA. Lapsihan tämä meidän tytär on vielä miehelle mennäkseen. Keyrinä täytti kahdeksantoista.
HONKANEN. Kaikkea muuta ihminen katuu, mutta ei nuorra naimistaan.
(Ryyppää) Niin, nuorena sitä naida pitää. —
NIKKINEN (totisena). Nyt ovat kauppakirjat tehdyt ja ne kuuluvat näin: (Lukee kovalla äänellä) Herroille Pölkkylin ja kumppanille myymme me allekirjoittaneet omistamaltamme Metsolan perintötilalta, N:o 3, Korven kylässä Salovaaran kappelia, kaikki niinhyvin koti- kuin salopalstalla löytyvät mänty- sekä kuusi-tukkipuut ja hirret välillämme sovitusta kauppasummasta, suuri kymmenentuhatta Suomen kultamarkkaa, seuraavilla ehdoilla:
1:si Ostaja saapi ottaa mänty- ja kuusipuut, jotka maasta mitaten 24 jalan pituudelta täyttävät 7 tuumaa sekä kaikki siitä ylöspäin;
2:si ulosottoaika kestää kolme vuotta, luettuna tästä päivästä edelleen, ja saapi ostaja vedättää puut, mihinkä parhaaksi näkee Metsolan tilalle kuuluville ranteille. Vetotiet saapi ostaja tehdä, ilman eri maksua, mielensä mukaan, mihinkä tahtoo ja hakata kasvavaa metsää, missä tarvis vaatii;
3:si kankipuut, hakavarret ja lenkeiksi käytettävät kuusijuurikat ynnä muut vitakset saapi ostaja ottaa Metsolan maalta myös ilman eri maksua;
4:si mainitusta kauppasummasta, kymmenestätuhannesta markasta, maksaa ostaja nyt kontrahtia allekirjoittaessa viisituhatta markkaa, vuoden kuluttua tästä päivästä kolmetuhatta markkaa ja loppusumman eli kaksituhatta, silloin kuu metsä on lopuilleen hakattu;
5:si tämän kaupan vakuudeksi on ostajalla oikeus, myyjän kustannuksella, hakea ja voittaa kiinnitys yllämainittuun Metsolan tilan N:o 3 perintömaahan Korven kylässä Salovaaran kappelia;
6:si näitä kauppakirjoja on tehty kaksi yhtäpitävää kappaletta, ostajalle sekä myyjälle, yksi kummallekin.
Metsolassa Tammikuun 10 p. 1898.
Matti Matinp. Metsola. Susanna Metsola.
M. M. M. S. M.
Yllä seisovaan kauppaan olemme tyytyväiset:
Pölkkylin ja kump. per. prok. Niilo Nikkinen.
Todistavat: — —
Viisituhatta markkaa nyt maksettuna kuitataan, aika ja paikka kuin yllä:
Matti Metsola. Susanna Metsola.
M. M. S. M.
Todistavat:
Onko kontrahtia vastaasi mitään sanomista?
METSOLA Mikä on tehty, se on tehty, ja tehty seisoo.
(Kerääntyvät kaikki pöydän ympärille).
NIKKINEN (antaa kynän Metsolalle). Pankaa tuohon nimimerkit, isäntä ja emäntä! (osottaen paikat) Tuohon noin ja sitten tuohon. Molempiin kirjoihin.
METSOLA (piirtää paperille). Vapisee tuo käsi vähän, mutta (tekee ristit nimiensä alle) eikö sitä jo siinä liene?
SANNA (ottaa kynän ja piirtää paperille, tavaillen). Ässä aa ännä… aa Sanna… No niin se on tehty.
NIKKINEN. Jos Honkanen ja Mäntynen todistavat. (Ottaa lompakon poveltaan) Minä luen rahat pois. (Lukee S kappaletta 500 markan seteleitä ja loppusumman pienemmissä paperirahoissa pöydälle).
HONKANEN ja MÄNTYNEN. Kyllä me todistamme. (Kirjoittavat nimensä molempiin kauppakirjoihin).
NIKKINEN (ottaa toisen kauppakirjan ja setelitukon käteensä ja antaa ne
Metsolalle). Tämä toinen kauppakirja kuuluu teille, isäntä.
(Naurahtaen) Eikö ole kauniit setelit, juuri pankista nostetut.
METSOLA (pidellen vapisevin käsin setelitukkua, kumartelee). Kiitoksia, herra puulaaki; tuota, osanneeko näitä rätnätä? (Metsola, Sanna ja Anna lukevat rahoja pöydän päässä).
NIKKINEN (kokoillen jäännöspaperit, musteen ja kynän kapsäkkiinsä). Kymmenentuhatta Suomen markkaa, se vaan löytyy harvalla; koettakaa nyt hyödyksenne käyttää nämä varanne!
METSOLA. Kyllä, tuota, niin on tehtävä… Mistä vaan paremman koron saisi?…
NIKKINEN. Hyvän neuvon annan teille, kuulkaa, isäntä Metsola! Nyt kun olette metsän myyneet, koettakaa maata viljellä; suota kuivata, heinää viljellä, maata muokata hurjasti. Karja, se on nykyajan talonpoikain tukena. — Rakennukset tilallanne voitte myöskin kohentaa, maalata ja sisustaa yltäpäältä kunnollensa.
SANNA (mielissään). Kyllä neuvo hyvä oli, kun vaan voisi seurata.
HONKANEN (joka on puhellut Tiinan kanssa). Mikä sitä on seuratessa, kun on kerta varoja.
NIKKINEN (juhlallisesti). Kouluttakaa tyttärenne näppäräksi neidiksi. Kansanopisto, meijerikoulu ja sen sellaiset sopisi. Ruoanlaitto- ja keittokoulu ei olisi myöskään hulluutta… Kun on tytär ainoanne, sopisi sitä nyt kustantaa, että kerran miehellensä olisi hyötyä, kunniaa. (Ottaen Annaa kädestä puhuu hyvin sulavasti) Teille, nuori neiti hyvä, toivotan myös onnea. Olette rikas, sievä muuten, sekä talon perijä, kun vanhempanne kerran kuolevat. Sulhasista ei siis teillä ollenkaan ole puutetta. Valitkaa vaan mieleisenne rikkaitten joukosta, mutta niistäkin vaan se, jolla on hyvä sivistys. Oppi, tieto, taitavuus, se on miehen kunnia, jos sen kunniakseen käyttää. (Kumartaa ja pudistelee Annan kättä) Hyvästi nyt, Anna neiti; joskus vielä tavataan, —
ANNA (joka Nikkisen puhelun aikana on katsonut lattiaan, niijaa).
Kiitoksia hyvin paljon.
(Menee tunteidensa valtaamana keittiöön).
Kahdeksastoista kohtaus.
EDELLISET paitsi ANNA.
NIKKINEN (ottaa liivinsä taskusta rahaa). Tästä annan sinulle, Antti, juomarahaa. (Pistää Antin kouraan) Menehän ja käännä hevoseni!
ANTTI (reippaasti). Kiitoksia, herra puulaaki, kyllä minä toimitan.
(Kipasee ulos).
MÄNTYNEN (kehasten). Reipas rengiksi on kerrassansa! —
Yhdeksästoista kohtaus.
EDELLISET paitsi ANNA ja ANTTI.
METSOLA. Joko sitä ollaan lähdössä?
NIKKINEN. Lähteä täytyy taaskin taipaleelle, mutta otetaan nyt piiska lähdöksi! (Kaataa pullosta kuppeihin ja laseihin). Maljanne, isäntä hyvä, kaupan muistoa!
METSOLA. Terveydeksi herra puulaakille! (Miehet kaikki ryyppäävät. sekä
Sanna ja Tiina).
NIKKINEN (pukee turkit yllensä ja laukun kaulaan). Honkanen! Vie rekeen kapsäkkini. Menemme siinä kaikki kolmisin.
HONKANEN (vikkelästi). Heti valmis, sanoi Samperi. (Pistää pöydältä toisen pullon povellensa ja ottaa kapsäkin vasempaan käteensä). Hyvästi vaan, isäntä, emäntä: kiitos paljon kestistänne! (kättelee) Hyvästi sinä simpukkani! (Panee veitikkamaisesti toisen kätensä Tiinan olkapäälle). Ikävällä täytyy eritä, mutta lähdehän nyt edes saattamaan.
(Menevät ulos).
Kahdeskymmenes kohtaus.
METSOLA, SANNA, NIKKINEN ja MÄNTYNEN.
NIKKINEN. Yhden neuvon, isäntä, annan teille. Varokaa renkiänne tyttärestä. Poika näkyy mieliksivän Annaa… ja miltä se nyt sitten näyttäisi jos rikas, toimelias talollinen saisi vain rengin vävyksensä.
MÄNTYNEN. Naurettavaa se on kokonansa.
SANNA. Tuskin Antti sitä tosissansa vielä lienee edes ajatellut.
NIKKINEN. Parasta on poika erottaa mitä pikemmin pois palveluksesta.
Häpeän se vielä voisi saattaa käytöksellään koko talolle.
Yhdeskolmatta kohtaus.
EDELLISET, ANTTI.
ANTTI (reippaasti). Hevonen on nyt käännettynä, portaiden edessä jo odottaa.
NIKKINEN (kättelee). Hyvästi vaan nyt, hyvä talonväki. (Antille) Pääset
Antti, tukkitöihimme; olet siihen hyvin sopiva.
ANTTI (kumartaen). Kiitos kunniasta, hyvä herra, mutta kukas turpeet puskisi?
NIKKINEN (viittaa kädellään). Siinä kuulitte nyt itsekin. Eteenpäin on mieli elävällä!
MÄNTYNEN. Hyvästi nyt ja kiitoksia paljon.
(Nikkinen ja Mäntynen menevät ulos).
Kahdeskolmatta kohtaus.
METSOLA, SANNA, ANTTI.
METSOLA (pitäen toisessa kädessään setelitukkua, toisessa kauppakirjaa). Erkani se kerta köyhyys meistä!
SANNA (korjaillen kahvikupit tarjottimelle). Onpa on jo rahaa olemassa ja toinen puoli niinkuin tulossa.
METSOLA. Saamme kulkea jo rikkaan arvolla ja tuota noin kuin vähän pöyhkeilläkin.
SANNA (vieden kahvikapistukset keittiöön, puhuu mennessään).
Rakennukset ensin korjataan, loput lainailemme vaikka korolle.
(Menee).
Kolmaskolmatta kohtaus.