E-text prepared by Tapio Riikonen

CYRANO DE BERGERAC

Viisinäytöksinen runomittainen sankarinäytelmä

Kirj.

EDMOND ROSTAND

Suomentanut Aukusti Simelius

Helsingissä, Edistysseurojen Kustannus-O.Y., 1918.

HENKILÖT:

Cyrano de Bergerac.
Christian de Neuvillette.
Kreivi de Guiche.
Ragueneau.
Le Bret.
Carbon de Castel-Jaloux.
Gaskonjalaissotilaita.
Lignière.
De Valvert.
I Markiisi.
II Markiisi.
III Markiisi.
Montfleury.
Bellerose.
Jodelet.
Cuigy.
Brissaille.
Tungetteleva mies.
I Muskettisoturi.
II Muskettisoturi.
Espanjalainen upseeri.
Rakuuna.
Ovenvartia.
Porvari.
Hänen poikansa.
Taskuvaras.
Katsoja.
Kaartilainen.
Huilunsoittaja Bertrandou.
Kapusiinimunkki.
Kaksi soittajaa.
Runoilijoita.
Sokerileipureita.
Roxane.
Sisar Marthe.
Lise.
Virvokkeiden myyjätär.
Äiti Marguerite.
Seuralaisnainen.
Sisar Claire.
Näyttelijätär.
Kamarineito.
Paashipoikia.
Kukkastyttö.

Kansaa, porvareita, muskettisotureja, taskuvarkaita, sokerileipureita, runoilijoita, gaskonjalaissotilaita, näyttelijöitä, viulunsoittajia, paashipoikia, lapsia, sotilaita, espanjalaisia, katsojia, näyttelijättäriä, porvarinaisia, nunnia y.m.

Neljä ensimäistä näytöstä v. 1640, viides v. 1655.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS

Näytäntö Bourgognen hotellissa.

Hotelli Bourgognen sali, v. 1640. Jonkunlainen pallopelihuone, joka on siistitty ja järjestetty näytäntöjä varten.

Sali on pitkulainen; se näkyy syrjittäin, siten että yksi sen sivuista muodostaa taustan, joka lähtee etualalta, oikealta, ja jatkuu vasemmalle taka-alalle, tehden kulman näyttämön kanssa.

Tällä näyttämöllä, josta näkyy yksi nurkkaus, on pitkin kulisseja asetettuja penkkejä. Esirippu on laitettu kahdesta kuvakudosmatosta, jotka voi vetää syrjään. Koristeverhokkeen yläpuolella kuningassuvun vaakunoita. Lavalta johtavat leveät portaat saliin. Portaiden molemmin puolin viulunsoittajien paikat. Reunustavalona kynttilöitä.

Kaksi riviä katsojapaikkoja, päälletysten. Ylärivi on jaettu aitioihin. Permannolla, joka on teatterin näyttämö, ei ole istuimia; tämän permannon taustassa, se on: oikealla, etunäyttämö, muutamia porrasmaisesti kohoavia penkkirivejä sekä aitioihin johtavien, ainoastaan osittain näkyvissä olevien portaiden alapäässä jonkunlainen myymäpöytä, jolla on pieniä kynttilöitä, kukkamaljakolta, kristallipikareita, leivoslautasia, pulloja j.n.e.

Taustassa, keskellä, aitioiden alla, teatterin sisäänkäytävä. Suuri ovi raollaan, jotta katsojat pääsisivät kulkemaan. Ovipuoliskoissa, myymäläpöydän yläpuolella sekä monissa muissa paikoissa punaisia ilmoituslehtiä, joissa on sanat La Clorise.

Esiripun noustessa sali on hämärä ja vielä tyhjä. Kynttiläkruunut on laskettu permannolle, jossa odottavat sytyttämistä.

I KOHTAUS

Yleisöä, jota saapuu vähitellen. Sotilaita porvareita, lakeijoita, paashipoikia, taskuvarkaita, ovenvartia y.m., sitten markiiseja, CUIGY, BRISSAILLE, virvokkeiden myyjätär, viulunsoittajia j.n.e.

Oven takaa kuuluu äänten kohua, sitten muuan sotilas
tulee kiivaasti sisään.

OVENVARTIA, ajaen häntä takaa.
Hoi, maksu myös!

SOTILAS.
Ma tulen ilmaiseksi!

OVENVARTIA.
Miksi?

SOTILAS.
No! Tunnet kai sä minut kaartin soturiksi!

OVENVARTIA, toiselle sisääntulevalle sotilaalle.
Te?

TOINEN SOTILAS.
Maksa en!

OVENVARTIA.
Vaan… kuinka?…

TOINEN SOTILAS.
Musketööri oon.

I SOTILAS, toiselle. Se alkaa vasta kello kaksi. Katsomoon ei ketään viel' oo tullut. Hiukan miekkailkaamme.

Miekkailevat mukanansa tuomillaan floreteilla.

LAKEIJA.
Pst!

II LAKEIJA, jo saapunut.
Samppanjaa?

I LAKEIJA, näyttäen hänelle pelivehkeitä, joita ottaa nuttunsa
taskuista.
Kas, nopat, kortit! Pelin saamme
nyt käyntiin.

Istuutuu lattialle.

II LAKEIJA, istuutuen myöskin lattialle.
Niinpä niin, sa vanha veikko!

I LAKEIJA, vetää taskustaan kynttilänpätkän, jonka sytyttää ja kiinnittää tiputtamalla talia lattiaan. Kukaan ei näe pimeässä. Siksi otin mukaan mä kynttilän… sain salaa taskuun pistetyksi.

II LAKEIJA.
Käy kiinni! Ruutua!

TOINEN MIEKKAILIJOISTA.
Hei! Varuillasi! Yksi…

KAARTILAINEN, ajaen kukkastyttöä takaa.
Voi pimeässä saada saaliin…

Koettaa ottaa tyttöä vyötäisiltä kiinni.

KUKKASTYTTÖ, irrottautuen.
Sangen niukan!

KAARTILAINEN, seuraten yhä tyttöä.
Suo suukko!

KUKKASTYTTÖ, pois pujahtaen.
Näkevät!…

KAARTILAINEN, vetäen hänet pimeään nurkkaan.
Ei vaaraa!

ERÄS MIES, istuutuen permannolle yhdessä muitten kanssa, joilla,
kuten hänelläkin, on ruokaa muassaan.
Syödään hiukan!
On aikaa!

PORVARI, saattaen poikaansa.
Istutaanpas tähän, poikaseni.

TOINEN PELAAJISTA.
Kas, tuoss' on mulla ässä! Näätkös, tikkis meni!

ERÄS MIES, vetäen pullon vaippansa alta ja istuutuen hänkin.
Näin juon bourgognea…

Juo.

Bourgognessa! Hih! Heisaa!

PORVARI, pojalleen.
Tää, kuule, ehkä joku huono paikka lie?
(Katsoo ympärilleen.)
Suupaltit…
Keskeyttää, kun muuan sotilas tyrkkää häntä.
peliveikot…
Kaatuu pelaajien keskelle.
juopot…

Nousee nopeasti.

KAARTILAINEN, hänen takanaan, kiusaten yhä tyttöä.
Suukko!

KUKKASTYTTÖ, torjuen.
Ei saa!

PORVARI, vieden nopeasti pois poikaansa. Ei tajuta vois tässä, — totta vieköön! — ei, ett' ohjelmassa on Rotrou!

NUORUKAINEN.
Ja myös Corneille!

JOUKKO PAASHIPOIKIA, tulee käsitysten, tanssien ja laulaen.
Tra la la la la la!

OVENVARTIA, vakavasti.
Hoi, kuka siellä veisaa!?
Pois kujeet!…

I PAASHIPOIKA, loukkautuneen-arvokkaasti.
Loukkaatte meit' aina epäilyllä!

Vilkkaasti toiselle heti kun ovenvartia on kääntänyt selkänsä.

Sull' onko lankaa?

II PAASHIPOIKA.
On, ja koukkujakin!

I PAASHIPOIKA. Kyllä taas meidän onkiimme käy peruukkeja!

TASKUVARAS, epäilyttävän näköisiä miehiä ympärillään. Tänne toin teidät oppimaan. Nyt neuvon tehtävänne: kun varastatte…

II PAASHIPOIKA, huutaen toisille paashipojille, jotka jo ovat asettuneet parvelle. Missä putket lieneekään?

III PAASHIPOIKA, parvelta.
Ja herneet?

Puhaltaa herneitä katsomoon.

NUORUKAINEN, isälleen.
Mitä täällä tänään näytellään?

PORVARI.
Clorise.

NUORUKAINEN.
Ja kirjoittaja?

PORVARI.
Balthasar Baro.

TASKUVARAS, kumppaneilleen. Jos pitsi riippuu, sit' ei vedettävä oo, se täytyy leikata!

ERÄS KATSOJA, näyttäen toiselle syrjäistä paikkaa.
Kun täällä ensi kertaa
Cid näyteltiin, ma istuin tuolla.

TASKUVARAS. Kellon sulta näin sieppaan…

Näyttää.

PORVARI, pojalleen. Näyttelijät, joill' ei ole vertaa, on täällä…

TASKUVARAS, tehden pieniä salakähmäisiä vetoliikkeitä.
Nenäliinat…

PORVARI.
Montfleury…

KATSOJA, huutaen parvelta.
Hoi! Tulta!

PORVARI.
… Bellerose, l'Epy, la Beaupré, Jodelet!

PAASHIPOIKA, permannolla.
Kas, myyjätär on tuolla!

MYYJÄTÄR, myymäpöytänsä takana. Appelsiiniä… ja maitoa… ja hyvää marjaviiniä…

Hälinää ovella.

FALSETTIÄÄNI.
Pois tieltä, roskaväki!

ERÄS LAKEIJA, hämmästyksissään. Tokko aikonee markiisit permannolle!?

ERÄS TOINEN LAKEIJA.
Kauaa ei he ole!

Markiisit tulevat.

ERÄS MARKIISI, nähdessään salin olevan miltei tyhjän.

He! Näinkö tyhjää tääll' on, ettei ketään pole ees varpaille! Ei tuota häiriötä! Niin kuin moukat aikaisin me tänne saavuttiin! Ah! hyi! hyi! hyi!

Huomaa olevansa muiden vähää ennen saapuneiden aatelismiesten edessä.

Cuigy! Brissaille!

Syleilyä.

CUIGY. Oh, onpa täällä nyt pimeää!

MARKIISI.
Siks oonkin pahalla mä päällä.

II MARKIISI.
Nyt sytyttäjä saapuu! Sali valaistaan.

YLEISÖ, tervehtien kynttilänsytyttäjän tuloa.
Ah!…

Ryhmitytään sytytettävien kynttiläin ympärille. Joitakuita henkilöitä on asettunut parvelle. Lignière tulee permannolle käsikkäin Christian de Neuvilletten kanssa. Lignière hiukan huolettomassa asussa, juopon, mutta silti hienon näköinen. Christian, joka on hienosti, vaikka hieman vanhanaikaisesti puettu, näyttää olevan omiin ajatuksiinsa kiintyneenä ja katselee aitioihin päin.

II KOHTAUS

Samat, CHRISTIAN, LIGNIÈRE, sitten RAGUENEAU ja LE BRET.

CUIGY.
Lignière!

BRISSAILLE, nauraen.
Ja vielä selvänä.

LIGNIÈRE, hiljaa Christianille.
Kai saan
mä teidät esittää?
Saatuaan Christianilta myöntävän viittauksen.
Parooni Neuvillette.

Tervehtivät toisiaan.

YLEISÖ, ensimäistä sytytettyä kynttiläkruunua nostettaessa.
Ah!

CUIGY, Brissaillelle, katsoen Christiania.
Hän on kaunis mies!

I MARKIISI, joka on kuullut.
Pyh!

LIGNIÈRE, esittäen Christianille.
Herrat de Brissaille,
Cuigy ja…

CHRISTIAN, kumartaen.
Hauska tutustua.

I MARKIISI, toiselle. Myöntänet: hän kaunis on, vaikk' ovat vaatteet vanhaan muotiin!

LIGNIÈRE, Cuigylle.
Tourainesta hän aivan äsken tänne tuotiin.

CHRISTIAN. Jo viikko tutkia mun Pariisia suotiin, ja huomenna ma liityn kaartiin.

I MARKIISI, katsoen aitioihin saapuvia ihmisiä. Tunnet kai sa presidentti Aubryn?

MYYJÄTÄR.
Hoi! Hedelmiä, maitoa…

VIULUNSOITTAJAT, virittäen koneitaan.
La… la…

CUIGY, Christianille, viitaten täyttyvään saliin.
On väkeä!

CHRISTIAN.
On!

I MARKIISI.
Kauneutta ja taitoa!

Tarkastavat naisia, jotka, koreihin vaatteisiin puettuina,
saapuvat aitioihin. Tervehdyksiä, hymyilyä.

II MARKIISI.
Kas, neidit de Guéméné…

CUIGY.
Bois-Dauphin…

I MARKIISI. Me heitä olemme lempineet…

BRISSAILLE.
De Chavigny…

II MARKIISI. Hän meitä nyt pitää leikkinään; — me oomme lemmen-hullut!

LIGNIÈRE.
Kas, herra de Corneille Rouenista on tullut!

NUORUKAINEN, isälleen.
Tääll' akateemikkoja myös kai nähdä saa?

PORVARI.
Tuoll' on Cureau de la Chambre, Boudu ja Boissat,
Porchères, Colomby, Bourzeys, Bourdon, Arbaud…
Jos kuolevat, ei nimi silti kuollut oo.

I MARKIISI.
Kas, tuolla sinisukkain parvi tiedokas:
Barthénoïde, Urimédonte, Cassandace,
Félixérie…

II MARKIISI, ihmetellen. No hitto, sull' on muistossas nuo kaikki nimet?

I MARKIISI.
Kaikki!

LIGNIÈRE, vieden Christianin syrjään.
Tulin seurassanne,
mä että nähdä saisin tuntemattomanne.
Vaan hän ei saavu. Lähden krouviin, täältä pois.

CHRISTIAN, pyytäen.
Ei, älkää! Nimeään en silloin kuulla vois!
Sen mulle sanotte; siks' ootte täällä tovin:
te tunnettehan koko kaupungin ja hovin.

SOITONJOHTAJA, lyöden jousellaan nuottitelineensä laitaan.
No, herrat viuluniekat!…

Nostaa jousen.

MYYJÄTÄR.
Tulkaa ostamaan!
On makaroonia ja…

Viuluniekat rupeavat soittamaan.

CHRISTIAN.
Kun ei vain hän ois
niin kärkäs kieleltään kuin kaikki täällä ovat.
Mä pelkään, mull' on oikein syämen tuskat kovat:
en tohdi kirjoittaa, en tohdi haastaakaan.
Ma oon vain sotilas, ja puhetaidoton.
Näyttää taustaan oikealle.
— Hän tuossa aitiossa joka kerta on.

LIGNIÈRE, aikoen lähteä.
Mä lähden.

CHRISTIAN, pidättäen häntä yhä.
Jääkää, pyydän!

LIGNIÈRE.
D'Assoucy mua vuottaa.
Ja jano mulle täällä aivan surman tuottaa.
Oih!

MYYJÄTÄR, kulkee hänen ohitseen tarjointa kantain.
Mehuvettä?

LIGNIÈRE.
Hyi!

MYYJÄTÄR.
Tai maitoa?

LIGNIÈRE.
Hyi hiis!

MYYJÄTÄR.
Rivesaltea?

LIGNIÈRE.
Häh!
Christianille.
Hetken vielä viivyn siis.
— En pitkään aikaan tätä…
Ottaa pullon käteensä.
…maistanutkaan oo.

Istuutuu myymäpöydän lähelle. Myyjätär kaataa
hänelle rivesaltea.

HUUTOJA, pienen pyylevän ja rattoisan miehen saapuessa.
Ragueneau! Ah!

LIGNIÈRE, Christianille.
Herkkutaidon mestari Ragueneau.

RAGUENEAU, sokerileipurin pyhäpuvussa, tullen vilkkaasti
Lignièreä kohti.
Tääll' ehkä viel' ei ole herra Cyrano?

LIGNIÈRE, esittäen Ragueneauta Christianille. Täss' oivin leipoja ja torttuin täyttelijä; sen vannoo runoilija, vannoo näyttelijä.

RAGUENEAU. hämillään.
Oh! Ei!

LIGNIERE.
Te, mesenaatti, muka arastelkaa!

RAGUENEAU.
He syövät luonani…

LIGNIÈRE.
Ja jäävät teille velkaa.

RAGUENEAU.
Se kunniaksi mulle…

LIGNIÈRE.
Itse runoilette!

RAGUENEAU.
Niin, joskus, sanoivat, ma onnistuin…

LIGNIÈRE. Oh, ette vain joskus! Taiteelle te uhrejanne kannatte.

RAGUENEAU.
Mä kyllä sonetista…

LIGNIÈRE.
Kaakun aina annatte.

RAGUENEAU.
Vain tortun…

LIGNIÈRE.
Turhaan ootte vaatimaton noin.
Ja ballaadista — jos ma oikein muistaa voin! —
annatte…

RAGUENEAU.
Mesileivän.

LIGNIÈRE, vakavasti.
Oikein sokeroidun.
— Ja teatteri, sitä…

RAGUENEAU.
Siitä haltioidun.

LIGNIÈRE.
Te pääsyliput aina leivoksilla saatte.
Ne mitä tänään maksaa? Kuulkaa, kertokaatte
näin meidän kesken!

RAGUENEAU.
Neljä munavanukasta
ja kaalipiirakkaa.
Katsoo kaikkiin suuntiin.
Tää ihmettä on vasta,
etten nää Cyranota täällä!

LIGNIÈRE.
Niinkö! Miksi?

RAGUENEAU.
Nyt näytteleehän Montfleury, — kas, siin' on niksi!

LIGNIÈRE.
Niin, lieneepihän sillä tynnyrillä tänään
Phédonin osa kyllä esitettävänään,
vaan mitä Cyrano voi siitä välittää?

RAGUENEAU.
Siis ette ole kuullut?

LIGNIÈRE.
En.

RAGUENEAU. No, tietäkää: hän Montfleurytä vihaa, eikä tämän sallis hän esiintyä, kun on taide hälle kallis.

LIGNIÈRE, tyhjentäen neljättä lasia.
No, entä sitten?

RAGUENEAU.
Sentään Montfleury…

CUIGY, joka on tullut lähemmäksi. Niin kyllä, hän näyttelee. Ei häneen kaikkein kiellot yllä.

RAGUENEAU.
Vai ei! No, nähdään!

I MARKIISI.
Ken on Cyrano?

CUIGY. Hän on mies muuan… yhtä, toista… hurja, huoleton.

II MARKIISI.
Kai aatelia?

CUIGY.
Kyllä. Kuuluu kaartiin hänkin.
Näyttää erästä aatelismiestä, joka kulkee
salissa kuin jotain etsien.
Tuoll' on Le Bret. Hän teille kertoo enemmänkin.
Kutsuu.
Le Bret!
Le Bret tulee heitä kohden.
Te Cyranota haette?

LE BRET.
Niin haen.
Oon levoton!…

CUIGY.
Hän on kai merkillinen mies?

LE BRET, vakuuttavasti.
Ei hänen vertaistaan oo alla taivaan laen.

RAGUENEAU.
Hän runoilija on!

CUIGY.
Ja sanaseppä!

LE BRET. Niin, ja soittoniekka!

BRISSAILLE.
Fyysikko!

LIGNIÈRE. Ja Herra ties, miks' oudon-kummat piirteet hälle annettiin!

RAGUENEAU. Niin, totta, luulen kyllä, kasvoillaan ei voisi hän lumota, ei seuran kaunisteena oisi, mut ylväin oikkuinensa, siitä varma oon, ois oivin henkilö hän ollut Jacques Gallot'n, tää riitelijä, vilkas, hupsu töyhtölakki, joll' aina päällänsä kuusliepeinen on takki; — sit' ylpeänä hän kuin kukko sulkiansa ain' ilmaan nostaa takaa… täältä!… huotrallansa — niin arka arvostaan kuin koskaan kukaan muu, ken ylpeästä Gaskonjasta polveutuu; ja nenä sitten — sitä saattaa kuvitella, kun muistaa, millainen on armas Pulcinella. — Kun ohi käydään, sitä aina arvioidaan ja sanotaan: "Kas kuinka liiotella voidaan!" tai nauretaan: "Pois kohta pannaan nenä tuo!" Mut Cyrano sen siinä aina olla suo.

LE BRET, kohauttaen päätään.
Jos sen sa huomaat vain, on silloin henkes halpa.

RAGUENEAU, ylpeästi.
Kuin kuolon miekka iskee silloin miehen kalpa.

I MARKIISI, olkapäitään kohauttaen.
Hän tule ei.

RAGUENEAU.
Hän tulee. Vetoako lyödään.
Te saatte kanan…

I MARKIISI, nauraen.
Hyvä! — Milloinkas se syödään? —

Ihastuksen hälinää salissa. Roxane ilmestyy aitioonsa.
Hän istuutuu eteen; hänen seuralaisnaisensa asettuu taakse.
Christian, joka par'aikaa maksaa myyjättärelle, ei katso
sinnepäin.

II MARKIISI, huudahtaen.
Ah, herrat, hän on aivan lumoava!

I MARKIISI. Näen: hän on kuin mansikka, kuin marja viinimäen!

II MARKIISI. Niin viileä ja raitis, että pelkoon häätyy: jos liki käy, niin varmaan sydän-parka jäätyy.

CHRISTIAN, nostaa päätään, huomaa Roxanen ja tarttuu kiivaasti Lignièren käsivarteen. Se hän on!

LIGNIÈRE, katsoen.
Hänkö?

CHRISTIAN.
Hän. Nyt nimen kuulla saanen!
Mä pelkään niin!

LIGNIÈRE, maistellen viiniään. Magdeleine Robin. Vaan hän Roxanen nimeä käyttää. — Sinisukka!

CHRISTIAN.
Oih!

LIGNIÈRE. Hän vapaa on. Orpo. Serkku Cyranon…

CHRISTIAN.
Vai sillä tapaa!
Tällä hetkellä tulee aitioon hieno herrasmies, jonka kaulassa
on sininen ritarinauha, ja haastelee hetkisen, seisten,
Roxanen kanssa. Christian hätkähtää.
Ken?

LIGNIÈRE, alkaa juopua, vilkuttaa silmiään. Kreivi… heh… De Guiche! Roxanea hän lempii, vaan naimisiss' on — siksi epäilee ja empii: — on kardinaali hänen rouvallensa sukua. No, kreivi osaa hyvin järjestää ja laittaa: Roxanen alikreivi Valvertille hän naittaa. Valvert on tyytyväinen, tytöstä ei lukua: vähätpä, iloinen hän olkoon taikka sureva! De Guiche on mahtimies. He, he! Hän temput tietää! — Vaan siit' oon tehnyt komman… hyvän… kuulla sietää! Sen loppu varsinkin on onnistunut… pureva!

Nousee hoiperrellen, nostaa lasiaan, valmiina lausumaan.

CHRISTIAN.
Ei! Jääkää hyvästi!

LIGNIÈRE.
Te lähdettekö?

CHRISTIAN.
Lähden
Valvertin luokse!

LIGNIÈRE.
Älkää! Älkää Herran tähden!
Hän tappaa teidät!
Viittaa silmäniskulla Roxaneen.
Jääkää! Teitä katsotaan!

CHRISTIAN.
Mä jään!

On mietteissään. Taskuvarasjoukko, nähdessään hänen seisovan
ajatuksissaan, pää pystyssä, suu auki, lähestyy häntä.

LIGNIÈRE. Ja minä menen. Ehkä juoda saan taas kerrankin. Mua jano vaivaa. Kapakassa mua odotetaan.

Menee hoippuen.

LE BRET, joka on kiertänyt salin, tulee Ragueneauta kohden; levollisesti. Hän on poissa.

RAGUENEAU, epäillen.
Vuotan tovin…

LE BRET.
Ehk'ei hän tiedä mitä tääll' on ohjelmassa!

YLEISÖ.
Hoi! Alkakaa jo! Heti! Myöhä on jo kovin!

III KOHTAUS

Samat, paitsi Lignière; DE GUICHE, VALVERT, sitten MONTFLEURY.

ERÄS MARKIISI, nähden De Guichen, joka, tullen Roxanen aitiosta, kulkee permannon halki liehakoitsevien herrain ympäröimänä; joukossa on m.m. alikreivi De Valvert. De Guiche, hän kustantaapi itsellensä hovin.

ERÄS TOINEN.
Hyi!… Hän on Gaskonjasta. Sen voi nähdä vielä.

I MARKIISI. Vaan hän on kylmä, viekas. Eespäin arvon tiellä hän kulkee… Parast' että häntä tervehdimme.

Menevät De Guicheä kohti.

II MARKIISI.
Noin kauniit nauhat! Mitä värit merkinnevät?
"Suo-suukko-armaani?" vai: "Nyt-on-lemmen-kevät?"

DE GUICHE.
Ei. "Sairast' Espanjaa" me niillä muistelimme.

I MARKIISI. Ne värit tosiaan ei valehtele. Pahoin käy Espanjan. Se Flanderista ehein nahoin ei pääse, kiitos teidän!

DE GUICHE.
Ehkä lähtisimme
jo näyttämölle?
Suuntaa askeleensa, kaikkien markiisien ja aatelismiesten
seuraamana, näyttämölle. Kääntyy ja huutaa.
Hoi, Valvert!

CHRISTIAN, joka kuuntelee heitä ja pitää silmällä,
hätkähtää tämän nimen kuullessaan.
Mä pyydän heittää
päin kasvojanne…
Pistää käden taskuunsa ja saa kiinni sitä tyhjentämässä
olevan taskuvarkaan kädestä. Kääntyy.
Mitä!?

TASKUVARAS.
Ai! Ai!

CHRISTIAN, irti päästämättä. Hansikasta ma etsin…

TASKUVARAS, surkeasti hymyillen.
Löysittekin käden!

CHRISTIAN.
Tääpä vasta!…

TASKUVARAS, käytöstapaa muuttaen; nopeasti, hiljaa. Voi, päästäkää! Mä kerron kaikki! Mitään peittää en tahdo…

CHRISTIAN, yhä pitäen hänestä kiinni.
Kerrotte? Ja mitä?

TASKUVARAS.
Salaisuuden.
Lignière, ken jätti teidät, varomattomuuden
on suuren tehnyt…

CHRISTIAN, kuten ennen.
Minkä?

TASKUVARAS.
Jotain runoilullaan
on loukannut. Se hälle kostamaan nyt tullaan.
Hän hetken päästä voidaan kuoliaaksi piestä.
Par'aikaa vuottamassa hänt' on sata miestä.

CHRISTIAN.
Mi… mitä? Sata!? Missä?

TASKUVARAS.
Hiljaa!

CHRISTIAN, olkapäitään kohauttaen.
Oh!

TASKUVARAS, tärkeän näköisenä.
Hsst!

CHRISTIAN.
Missä?
Mä…

TASKUVARAS.
Neslen portilla. Te häntä varottakaa!

CHRISTIAN, joka vihdoinkin irrottaa kätensä hänen ranteestaan.
Niin, jos mä hänet löydän. Mutta ken sen takaa!

TASKUVARAS. Te käykää kapakoissa: "Viiniämpärissä" ja "Männynkävyssä" ja "Kultasiivilässä" ja muissa sellaisissa häntä etsimässä; — ja jos te ette häntä silloin niissä nää, niin sana asiasta aina jättäkää.

CHRISTIAN.
Ma juoksen! Oh, nuo roistot! Sata yhtä vastaan!
Katsoo rakkaasti Roxaneen.
Vaan hän!
Katsoo kiukustuneena Valvertia.
Ja hän!… — Ei, nyt on minun ainoastaan
Lignièreä muistettava. Pelastamaan hänet!

Poistuu juosten. — De Guiche, alikreivi, markiisit, kaikki
aatelismiehet ovat menneet näyttämölle, asettuakseen siellä
oleville istuimille. Permanto on aivan täynnä. Aitioissakaan
ei ole yhtään tyhjää paikkaa.

YLEISÖ.
Hoi, alkakaa!

ERÄS PORVARI, jonka peruukki nousee ilmaan, tartuttuaan parvella olevan paashipojan onkeen. Mun peruukkini!

ILOISIA ÄÄNIÄ.
Kaljupää!…
Ha! ha! ha!… Hyvin pojat!… Tää on hauskaa, tää!

PORVARI, raivoissaan, heristäen nyrkkiään.
Hyi, senkin rakki! Vielä tämän hyvittänet!

NAURUA JA HUUTOJA, jotka alkavat äänekkäästi, mutta hiljenevät.
HA! HA! HA! ha! ha! ha!

Täydellinen hiljaisuus.

LE BRET, hämmästyneenä.
Tää äänettömyys miksi?
Muuan katsoja puhuu hänelle hiljaa.
Ah!

KATSOJA.
Arveluni käyvät yhä varmemmiksi.

ÄÄNTEN PORINAA.
Hst! — Hän on tuolla! — Ei! — On. — Nurkka-aitiossa. —
Ken? — Kardinaali. — Niinkö? — Kardinaali? — Niin!

PAASHIPOIKA.
Hyi, hitto! Ryhtyä ei nyt voi kujeisiin!…

Näyttämöltä kuuluu lyöntejä. Kaikki liikkumattomina
paikoillaan. — Odotusta.

MARKIISIN ÄÄNI, hiljaisuudessa, esiripun takaa.
Hoi, niistäkää tää kynttilä!

II MARKIISI, pistäen päänsä esiripun aukosta. Hoi, tuoli, jossa saan istua!

Tuoli lähetetään päiden ylitse, siirtämällä sitä kädestä
käteen. Markiisi katoaa näkyvistä, heitettyään
lentosuukkosia aitioihin.;

KATSOJA.
Ma vaadin hiljaisuutta!

Kolme lyöntiä. Esirippu avautuu. Kuvaelma. Markiisit istuvat näyttämön sivuilla huolettomissa asennoissa. Tausta esittää sinertävään värituntuun viritettyä ihanteellista maisemaa. Neljä pientä kristallikruunua valaisee näyttämöä. Viulut soivat hiljaa.

LE BRET, hiljaa Ragueneaulle. Nyt se alkaa. Montfleurykö?

RAGUENEAU, hänkin hiljaa.
Niin. Hän ensimmäisnä.

LE BRET.
Ei Cyrano oo täällä.

RAGUENEAU. Siispä hävinnyt oon vedon.

LE BRET.
Hyvä ettei tullut hurjapäisnä.

Kuuluu kansansävel ja Montfleury ilmestyy näyttämölle; hän on
luonnottoman lihava, paimenpuvussa, ruusuilla koristettu hattu
päässä, toiselle korvalle kallellaan; puhaltaa säkkipilliä.

PERMANNOLLA OLIJAT, käsiään taputtaen.
Hei, Montfleury!

ÄÄNI.
Oot hyvin aina näytellyt!

MONTFLEURY, tervehdittyään, näyttelee Phédonin osaa. "Ah, onnekas, ken jätti kauas hovin melun ja hiljaisuudess' alkoi aatos-askartelun, ken, tuulen leikkiessä veessä, maassa, puussa…"

MUUAN ÄÄNI, permannon keskeltä. Sa lurjus, sanoinhan, sa ettet tässä kuussa saa näytellä!

Hämmästys. Kaikki kääntyvät katsomaan. Hälinää.

ERI ÄÄNIÄ.
Hä? — Mitä? — Kuka?…

Aitioissa istujat nousevat seisomaan, nähdäkseen.

CUIGY.
Hän se on!

LE BRET, pelästyen.
Oh! Cyrano!

ÄÄNI. Sä narrein narri! Katsomon saat jättää rauhaan! Alas sieltä!

YLEISÖ, Ioukkautuneena.
Oh!

MONTFLEURY.
Vaan minä…

ÄÄNI.
Vai ettet tottele?! Vai niskottelet sinä?!

ERI ÄÄNIÄ, permannolta, aitioista.
Hst! — Riittää! — Montfleury, te näytelkää! — Pois pelko!

MONTFLEURY, epävarmalla äänellä.

"Ah, onnekas, ken jätti…"

ÄÄNI, uhkaavasti. Eikö sull' oo selko mun käskystäni? Taikka ehkä tahdot kuulla, mitenkä huminaa voi korviin saada — puulla!?

Keppi näkyy ilmassa päiden yläpuolella.

MONTFLEURY, yhä heikommalla äänellä.

"Ah, onnekas, ken…"

Keppi heiluu.

ÄÄNI.
Ulos!

PERMANNOLLA OLIJAT.
Oh!

MONTFLEURY, tukahtuvalla äänellä.
"Ah, onnekas…"

CYRANO, nousee seisomaan tuolille, käsivarret ristissä rinnalla, hattu toisella korvalla, viikset ylös kierrettyinä; hirveä nenä. Sa suututat mun itsepintaisuudellas!

Hänen esiintymisensä aiheuttaa hämmennystä.