KORVEN KAIKUJA

Hengellisiä lauluja

Kirj.

EFRAIM JAAKKOLA

Ei Jumalalle kelpaa ihmiseltä muuta kuin ihmisen kelvottomuus.

Turku, G. W. Wilèn ja Kumpp. kirjapaino, 1888.

LAULUJEN LUETTELO:

N:o

68. Ah, kuinka ihmeellisesti 52. Armon lapset ahdistetut 54. Auta, Jesus, uskomahan 38. Ei muuta kuin 27. Ei niin huonoa 36. En paeta voi, Jumala 62. Hartaasti halaa sydämen' 51. Hengelliset matkaajat 37. Henki julkein 55. Herra tässä paikassa 25. Herää, herää, älä makaa 63. Hyvin Herra kaikki teki 20. Hän, Jesus, on alku 24. Itse olet, ihminen 15. Jesus on mun terveyteni 5. Jesus sielun tavara 10. Jesukselle olkoon kiitos 16. Jesuksen kiitos, kunnia 18. Jesuksen kuolo katkera 44. Jo tänään, sielunen 61. Joka luottaa Herraan taivaan 8. Jos nähdä saisin kerran 26. Jos sä Hengen uutisista 2. Jos sä olet minussa 58. Jumala on rakkaus 14. Jumalalle olkoon kiitos 41. Kaikkinaisen kiusauksen 39. Ken Jumalast' ei luovu 53. Kerjäläiset hengelliset 69. Kiitos Herran, joka tuulee 50. Koska loppui kirkkovuos 19. Koska lupaat, armaan' 21. Kristityn vain nimi kyllä 64. Kyllä Herra huolen pitää 48. Käänny, käänny, syntinen 32. Maailman korpea matkustaissa 29. Mailma, sinust' eron ottaa 33. Mieli mull' on kirjoittaa 22. Monet määkiväiset ei 6. Mun rauhani, leponi Jesus on vain 46. Murheella muistan elämääni 59. Mä kaikkeni: sieluni, ruumihini 35. Mä olen suuri syntinen 30. Niin moni taivaan-toivonsa 47. Nyt ihmettä tuhlaajapojasta kuulkaa 42. Oikea uskon elämä 3. Oi, kuin olet suloinen 13. Oi, sä köyhä sielu kurja 28. Onneton on käsi se 4. Pelikaani poveaan 11. Riemuitkaamme suuresti 66. Ruumihini riemuitsee 57. Sanastasi kiitän sua 45. Sanoa tahtoisin 40. Sielu rukoilee 12. Sinä raukka syntinen 17. Sinä olet, Herra Jesus 65. Sitä suloisuutta, oi 49. Sodassa olen ollut 23. Sovinnosta soittaen 43. Surulliset Siionin 1. Tule, Henki taivainen 56. Tänne, Jesus, sanaas pyhää 60. Usko on se kirkko 7. Vaikka kunne kuljen, käännyn 31. Vapaakaupunkihin viiteen 67. Veisatkaamme 34. Voi, kuin nekin vaarass' on 9. Älä usko järkeä

ALKULAUSE.

Tässä lasketaan maailman korpea matkustavan käteen ennen häntä taivaalliseen Kaanaasen päässeen, aivan innollisen matkamiehen, Efraim Jaakkolan, laulamia hengellisiä lauluja, opetukseksi, lohdutukseksi ja kehoitukseksi matkan vaivoissa; sillä

"Laulua hän tarvitsee Riemuksensa täällä, Taivaan tietä kulkeissaan Surun sumusäällä."

Näitä lauluja ovat sanotun hengellisen runoilijavainajan omaiset ja hengenheimolaiset mitä suurimmalla innolla, hartaudella sekä kunnioituksella käyttäneet. Mutta suuremman yleisön käytettäväksi ei niitä ole tähän saakka edes tarjottu muita kuin joku laulunen, painettuna n.s. arkkiveisujen joukkoon. Syynä on ollut se, ett'ei niitä alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan. Tässä muutamia elämäkerrallisia tietoja hänestä:

Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim, Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä. Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa, joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta. Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa. Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857. "Elämäkertani" nimisessä laulussa mainitsee hän viimeiseksi Kolminaisuuden päivän ja lopettaa sen laulunsa kiitoksella kolmeyhteiselle Jumalalle, ja hän myös haudattiin Kolminaisuuden päivänä, 7 p. Kesäkuuta.

Hänen jumalisuutensa oli yleensä tunnettu. Kun hän käveli Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; — hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt. Uskonnollisissa mielipiteissään hän liittyi enemmän Renqvistiläisiin kuin Hedbergiläisiin. Yksinomaan Renqvistiläinen hän ei kuitenkaan ollut; vaan hänestä sopinee paraiten sanoa, että hän oli kasvanut täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan mukaan, mieheksi, jota eivät kaikkinaiset opetuksen tuulet vietelleet ja horjumaan saaneet. Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa. Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän pani: "Joka päivä jotain", ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa. Kahvia hän vihasi eikä maistanutkaan sitä, vaan sanoi sen synnyttävän vesitautia, johon tautiin hän itse kuitenkin kuoli. Jossakin seurassa, jossa kahvia runsaasti juotiin, puhkesi hän kerran sanoihin: "Kahvia juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss' vesissä kuumiss'". — Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan.

Tämän kirjoittaja, kauan asiata ajateltuaan, rohkeni vihdoin ryhtyä vaikeaan mielityöyönsä: kokoomaan noita jo melkein unohduksiin joutuneita Jaakkolan lauluja sekä muodostamaan niitä kirjakielen sääntöjen mukaisiksi. Tässä nyt ovat tuon työn tulokset. Varmaankin on monta ansiokasta laulua jo kokonaan hukkunut; sillä runoilijan kuolemasta asti on aika saanut niitä rauhassa hajoitella, eikä hän itsekään eläissään tainnut niitä pitää tarkasti koossa muualla kuin muistossaan, josta hän niitä sopivissa tilaisuuksissa vilkkaalla nuotilla lauloi ja sai siten ystävänsä niihin mielistymään ja niitä ulkoa muistamaan. Ainoaksi todistukseksi siitä, kuinka Unholaan joutumaisillaan nämät laulut ovat olleet, mainittakoon, että pisin näistä ei ole ollut saatavissa muualta kuin erään miehen muistosta, jossa se on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin hän sitä Jaakkolan on laulavan kuullut.

Jaakkolan laulujen ystävät soisivat, että ne painettaisiin aivan siinä muodossa, jossa hän itse on niitä laulanut. Mutta sehän on ihan mahdotonta; sillä muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat. Mitä lukua muutoin muodosta onkaan! Muuttukoon se kuinka hyvänsä, jos sisältö ja henki vain muuttumatta ovat; sillä

"Virret muut ne vanhenee; Karitsaa vain yhä Uusin virsin kiittelee Herran Siion pyhä."

Näiden laulujen kokooja rohkenee toivoa, että nämät tässä uudessakin puvussaan saavat hartaita ystäviä. Ainakin se ainoa henkilö, eräs kirjallisella alalla perehtynyt ja tunnettu seurakunnan opettaja, joka nämät tässä muodossa on nähnyt ja arvollisia muistutuksia näihin tehnyt, on näihin hyvin mielistynyt, miten näkyy hänen seuraavasta lausunnostaan, jonka hän on antanut luvan julkaista:

"Jaakkolan laulut ovat mielestäni hyviä. Tuota kallista totuutta, että Jesus Kristus on syntivelkamme maksanut ja että Hänessä on maailma Jumalan kanssa sovitettu, on autuuden perustuksena saarnattava ja opetettava; sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna. Sen totuuden vankalla pohjalla näyttää Jaakkolakin olevan. Mutta se autuaallinen totuus ei ole milloinkaan esitettävä kurittavana ja hempeänä evankeliumina, jommoisena ei sitä Uudessa Testamentissäkään ole esitetty, vaan sellaisena pyhänä taivasten valtakunnan evankeliumina, joka vaatii meitä itsiöllisen armon omistamiseen, sydämen työhän ja Jumalassa elettävään elämään. Mutta se elämä on rukouksen-elämää; sillä rukouksessa, niin sanoakseni, tykkii tuon ylimaailmallisen valtakunta -elämän valtasuoni. Jaakkolan lauluissa kuulee tuon valtasuonen tykyttävän — ilmaus, jota tän'aikaisissa hengellisissä lauluissa ja laulukokoelmissa useinkin puuttuu, ne kun kyllä tosin nousevat runollisessa mielikuvituksen rikkaudessa ehkä Jaakkolan lauluja korkeammalle; mutta lausetavan luontevuudessa ja suolon viljelemisessä eivät seuraa suoraan Raamattua likimainkaan niinkuin nämät laulut. — — — Nämät Kaiut ovat siksikin huomiota ansaitsevia, että ne ovat jälkikaikua siitä vakavasta ja todenperäisestä Johanneksen-äänestä, jota muutama vuosikymmen takaperin kaikui kautta korpien ja salojen, vaikuttaen hengellistä herätystä Suomen kansassa. Silloin tuommoinen Johanneksen ääni, huutavaisen ääni, kuului 'korvessa', missä henki-elämän kasvullisuus silloin oli kuoleman ja näivettymisen tilassa. Ääni kuului kautta koko Suomen maan; ja jos monin paikoin korpi ja erämaa nyt iloitsee, niin älköön ilossa unhotettako niitä vakavia ääniä, jotka pasuunan tavalla huusivat ja herättivät 'Herran kansan' sen horrostilasta. Tämä Johanneksen-ääni opetti herättämiänsä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa; mutta samalla kuin se painoi ihmisen maahan Herraa kumartain rukoilemaan, samassa opetti se kohoovin silmin katsomaan ylös mäkihin ja osoitti yletyillä käsillä Jumalan Karitsaa, joka kantaa ja pois ottaa maailman synnit. — Tältä kannalta (luulisin) on Jaakkolankin 'Kaikuja' katseltava; ne ovat kasvaneet senaikuisen herätyksen hedelmällisestä maaperästä, onpa niissä todella paljo jo kukkaan puhjennuitakin, vieläpä hengen hedelmiäkin. Niissä kuvastuu hengen elämän elimellistä kehkeymistä (Mark. 4: 26-29) siemenestä alkain hedelmän tuleentumiseen asti. Mutta se elämä on metsäkukan vaatimatonta elämää, joka kehittyy metsän huminassa ryhmyisen hongan juurella Jumalan vapaassa ilmassa. Ei tee metsäkukka terää niin kaunista ja prameaa kuin puutarhan ruusu, mutta tarkastelevalle silmälle kuvastaa se luonnon sopusointua yhtä hyvin kuin keinollisesti viljelty ruusukin, jopa 'linnea', tuo vähäpätöisen näköinen kasvi lemun suloisuudessa voittaa komeat puutarhan kukat. — — Korven kaiku kulkee jylhäin vuorien poikki, tuuheain metsäin läpi, ja vehreäin nurmien yli se kantaa luonnon teeskentelemätöntä sointua; ei se pyri kilpailemaan urkujen ihanain sävelten kanssa, ei pyri se innostamaan hetkeksi juhlailevia ihmisiä häikäisevän valoisissa saleissa — ei, se kaikuu vaan, se kaikuu kautta korven, huomauttaen vaeltajalle, että … kaiku kiirii, herättää, saa kaipaamaan, antaa aavistuksia, panee arvoituksia, rauhoittaa … on ääni, huutavan ääni korvessa.

"Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että 'Huutava' on Suomen kansalle huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa!

"Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin ilmoittaa."

Lopuksi pyydän lausua sulimmat kiitokset niille jalon runoilijavainajan sukulaisille, tuttaville ja naapureille, jotka ovat olleet avullisina näiden laulujen kokoon saamisessa sekä elämäkerrallisia tietoja hänestä antaneet. Vasta mainittua näiden laulujen taitavata tarkastajaa pyydän myös täten sydämellisesti kiittää; sillä ilman häntä olisi näihin muutamia pahojakin virheitä jäänyt.

Lähtekööt siis nyt nämät Korven Kaiut vanhoja ystäviänsä tervehtimään ynnä uusia etsimään, ja tulkoot nämät monelle korpimatkailijalle uskolliseksi toveriksi ja olkoot siten heille Jumalan avulla ijankaikkisesti parhaaksi!

Korven Kaikujen kokooja.

1.

Vaeltakaamme Hengessä! Gal. 5: 16.

(Sävel: Jolla raitis ruumia on).

Tule, Henki taivainen, Taivahasta alas! Sydämeni vaivainen Lämmitä ja valas! Tule, lahjain antaja! Tule, köyhäin isä, Sielun paras tavara, Lohdutusta lisää!

Heltehessä virvoitus, Töissä lepo näytä! Itkeväisten kirvoitus, Toivoni Sä täytä! Sinä pyhin valkeus, Täytä sydänpohjat, Uskovaisten odotus, Anna Hengen lahjat!

Tule, sielun virvoitus, Lepo nääntyneiden! Tule, köyhäin rikkaus, Koto väsyneiden! Tule, elon uudistus, Rakkauden tuli! Tule, sielun puhdistus! Tule, armon tuuli!

Tule, rauhan antaja, Itkuss' ilo jalo! Murheelliset lohduta, Vaipuneiden valo! Anna uskon vahvistus, Autuas loppu anna, Anna toivon todistus, Taivaan iloon kanna!

2.

Minun ystäväni on minun, ja minä olen hänen.

Jos Sä olet minussa, Niin mä olen Sinussa, Rakkain Jesus!

En mä muuta halaakkaan, Kun vain sinuss' olla saan, Kallis Jesus!

Sinä olet tavarain, Sinua mä halaan vain, Herra Jesus!

Sinussa on iloni Suloisin myös toivoni, Kaunein Jesus!

Sinä olet turvani, Sinust' elää uskoni, Hyvä Jesus!

Sinä olet rakkaus, Rakkauden perustus, Hurskas Jesus!

Sinä olet lohdutus, Sinä olet huvitus, Vakaa Jesus!

Auta viheliäisiä Armon kerjäläisiä, Armias Jesus!

Kirvoit' uskon elämää, Ett'en Sinusta vain jää, Puhdas Jesus!

En mä seuraa sinua, Jos et vedä minua, Laupeas Jesus!

En myös päästä Sinua, Jos et siunaa minua. (1 Moos. 33: 26) Siunaa, Jesus!

Kuoloon asti minua Maailmasta erota, Auta, Jesus!

3.

Ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Oi, kuin olet suloinen, Jesus rakas, armoinen: Sylissäsi kannat, (Jes. 40: 11) Suuta vielä annat (Ps. 2: 12) Häijyn syntisen!

Kyll' on syntisiä, vaan Kaikki eivät tuntemaan Pysty rakkauttas, Suurta sulouttas. Mist' tuo tulleekaan?

Siitä, että syntinen Mielessään on entinen Eikä mielellänsä Myönnä sydäntänsä Pesäks syntien.

Hänellä on povessa Pyhyytt' omatekoista, Hyväelee tätä Eikä tule hätä Hälle turvasta. (Jes. 38: 17)

Joka tuntee sydämen, Kuinka se on saastainen, Hän on ahkerana Avun hakijana, Kunnes löytää sen.

Tuota kiirein kulkevaa Jesus vastaan kiiruhtaa, Sylissänsä kantaa, Suuta vielä antaa, Armoin armahtaa.

4.

Herra on meidän Kuninkaamme, Hän meitä auttaa.

Pelikaani poveaan Repii rikki - kerrotaan —, Ruoaks antaa poikasten Verens oman lämpöisen. Tähän riennän riemuiten Vertaamahan Jesuksen.

Jesus rakkaudesta Avata soi rintansa. Siitä saan nyt imeä Jesukseni nimeä; Siit' ei imeä voi muu Kuin elävän uskon suu.

Minä olin hädässä Ryöväritten kädessä, Ei leviitta, pappikaan Mua tullut auttamaan; Tältä Kuninkaalta vain Hädässäni avun sain. (Luuk. 10: 30-35)

Monet vielä varoittaa: "Älä huoli kirjoittaa Juutalaisten Kuningas!" (Joh. 19: 21) Jotta he sais kunnias; Mutta minä laulan vaan Kunniata Kuninkaan.

Vedä, Jesus, minua, Nähdäkseni sinua Kuninkaana Siionin Kaupungissa Saalemin! (Ilm. K. 19: 16) Siellä ijät' ilosta Veisaan sulle kiitosta.

Jesus, rakas Josua, Minua nyt johdata, Kun ei Mooses huolikkaan… Ei hän oikein kuollutkaan, Kosk' ei häntä haudata, Vaan hän makaa laaksossa. (5 Moos. 34: 6, Juud. 1: 9)

Laakso — se on poveni. Vielä nyt hän herääpi, Jos en aina ahkeraan Syntejä mä kartakkaan. Pian hän mun tuomitsee, Kun vain vian huomaitsee.

Käskee kansan kivittää, Kansasta pois hävittää. — Surkea on asia, Uskovaisten seurasta Sielu pois jos suljetaan, Herrasta erotetaan!

5.

Minä olen A jo O, alku ja loppu.

(Sävel: Ole, sielun', iloinen). (Tahi: Herra, Luoja taivasten).

Jesus sielun tavara, Ilon aarre avara, Kaikki kaikissa Hän on, Lohdutus myös loputon.

Jos ken mailmaa rakastaa, Tyydytystä ei hän saa: Kallis veri Jesuksen Tyydyttääpi parhaiten.

Vihamies jos viekkaasti Vihaa, vainoo, sortaapi, Jesus auttaa tuskista, Synnin, kuolon kahleista.

Sairaus jos saavuttaa, Tauti tahtoo vaivuttaa, Jesus, paras lääkäri, Tehdä taitaa terveeksi.

Joskin köyhyys kauhistaa, Onnettomuus ahdistaa, Jesus antaa yltäiset Ruoan ja muut tarpehet.

Jos maanpakoon joutuisin Taikka muihin murheihin, Jesus muistaa murheessa, Varjoo siipeins suojassa,

Jos mun pilkkaa, häpeää Täytyy kestää kipeää, Jesus auttaa kärsimään, Kantamaan ja kestämään.

Hunaja ja metonen Ma'un antaa suloisen, Makeus vain verraton Rakas Jesukseni on.

Siis, oi, Jesus, sulhasein, Sua halaa sydämein, Sielu, suu ja kieleni Ikävöi sua hartaasti.

Jesus ilo korvissain, Silmissäni Jesus vain, Jesus maku kielessäin, Jesus kukka kädessäin.

Jesus ruokan', juomani, Jesus kiitosvirteni, Jesus kallein osani, Ystäväni, ylkäni.

Jesus rakas, laupeas, Kautta kipus, kuolemas Terveyttä sieluun tuo, Mulle ilo taivaan suo!

6.

Kuolema, kussa on sinun otas?

Mun rauhani, leponi Jesus on vain: Mä Jesuksen kuolosta elämän sain. (1 Piet. 2: 24)

Se sielun ja ruumihin riemuittaa, Kun syntinen Häntä nyt nautita saa. (Joh. 6: 51-58)

Nyt murhe ja vaikea valitus jää, Kun jäsen mä olen, ja Hän on pää. (Es. 4: 15; 5: 23)

Pää nousi, ja nousevi ruumis muu; Siit' on ilo sieluni, veisaa suu. (1 Kor. 15: 20-22, 55-57)

Kas, rikkahat, viisahat jäävät taa, Vaan vaivainen syntinen armon saa. (1 Kor. 1: 26-28, Luuk. 1: 53)

Ken Jesuksess' on, hän elohon jää, (Joh. 14: 19) Kun Jesus on elämän herra ja pää.

7.

Ilman minua te ette voi mitään tehdä.

(Sävel: Ellös ole, ihmisparka).

Vaikka kunne kuljen, käännyn, Niin mä näännyn Ilman Herraa Jesustain; Joka avunpyyntiin juoksee Muiden luokse, Sielunsa hän hukkaa vain.

Älä uskotonna estä, Ett'ei pestä Jesus sydäntäsi saa Verellänsä virtaavalla, Puhtahalla, Joka sielun autuuttaa!

Kuopasta Hän sielun nosti, (Ps. 116: 8) Omaks osti, Kantaa, hoitaa, pelastaa; Hän on vielä virvoittanut, Kirvoittanut Synnin koko velasta.

Häntä huutain päivän alan, Häntä halaan, Tarpeeni Hän antaapi, Hengestäni huolen pitää, Turhaan siitä Murhetta muut kantaapi.

8.

Meillä on vapaus mennä pyhään Jesuksen veren kautta.

Jos nähdä saisin kerran Avoimet haavat Herran, (Joh. 20: 29, 1 Piet. 1: 8) Joist' antoi veren vuotaa, Mi avun mulle tuottaa! Nuo terveelliset haavat Mun uskon' eloon saavat Ja auttaa tietä kaitaa Mua kohden taivaan maita.

Se näitä turhaan kuulee, Ken hyväks itsens luulee, Ei tunne turmelustaan, Eik' äkkää kadotustaan, On terve luulossansa, Ei tunne tautiansa, Ei Jesuksesta huoli, Näin uskosta pois kuoli.

Monikin järjellänsä Lohduttaa itseänsä, Myös luottaa lunastukseen Ja Herran lupaukseen, Uskoksi sitä luulee, Ei sanaa tee vaikk' kuulee. (Jaak. 1: 22) Se järjen usko pettää Ja sielun kuoloon jättää.

9.

Armosta te olette autuaaksi tulleet uskon kautta.

(Sävel: Ole, sielun', iloinen).

Älä usko järkeä, Ano Pyhää Henkeä! Yksin opettaa Hän vaan Isää, Poikaa tuntemaan. (Joh. 14: 26)

Ota Jesus ilokses, Herran haavat turvakses, Herran veri voimakses, Suojaksesi, muurikses!

Hyvin sitte sinun käy, Päivin, öin ei hätää näy, Saat myös maata turvassa Herran armohelmassa. (Ps. 4: 9)

Vaan jos Herran unhotat, Omin voimin ponnistat, Niin sä näännyt, vaivut vaan, Hukut kerran kokonaan.

Jesus Kristus, Herrani, Vedä puolees sieluni, Sido itses siteellä, Rakkautes ikeellä!

Älä orvoks armostas, Leskeks läsnä olostas Jätä, Jesus armoinen, Sielun sulo sulhanen!

Mikään muu ei minua Tyydytä, ei lohduta; Jos sä minut jätät vaan, Kohta kaadun kuolemaan.

Jesusta ei sulompaa Kanna taivas eikä maa; Sitte me sen tiedämme, Kun me Hänet tunnemme.

Hän niin mielen helläks saa, Sydämenkin sulattaa, Että ilomielellä Häneen voimme tyytyä.

Oi, kuin meill' on etuja Ihmeisiä altisna Jesuksessa Herrassa, Jos vain voimme uskoa!

Uskon puuttuessa me Sinne tänne horjumme Mielessämme ainiaan, Jääden epäilykseen vaan. (Jaak. 1: 8)

Olisi siis tarvista Jesust' aina katsoa, Joka uskon uudistaa, Verellään sun puhdistaa.

Voi nyt ihme, maailma, Kun et usko totuutta, Joka sinut vapahtais, Yksin autuaaksi sais!

Se on kiinni mailmassa, Ken ei seuraa Jesusta, Syntiä vain harjoittaa, Vaikka tunto varoittaa.

Jesus sinut pelastais Työläist' ajatuksistais, Karkoittaa Hän sulta pois Murheet mustat kyllä vois.

Älä turhaan odottaa, Älä turhaan kolkuttaa Herran anna! Hyvää vaan (Ilm. K. 3: 20) Sulle tuo Hän tullessaan.

10.

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa.

Jesukselle olkoon kiitos ijankaikkisesti, Kun Hän minun kadotukseen kaatumasta esti!

Omaisuudeks itsellensä armotyönsä kautta Tahtoo Hänen rakkautensa minuakin auttaa.

Minä olin kadotettu ijankaikkisesti, Vaan Hän verellään mun osti, hukkumasta esti.

Siis mä nytkin Häntä kiitän riemuisesti sangen, Tomuun maahan kasvoilleni kunnioittain lankeen.

Mulle kelvottomalle on armo aivan suuri, Kun saan kiitosuhrin tuoda Jesukselle juuri.

Ansaitsen vain kadotuksen, olen tomu, tuhka; Mutta hän on laupeas, ei tuomiolla uhkaa.

Hänpä tietää, että olen suvultani savi, (2 Kor. 4: 7, Jes. 64: 8) Jonka mikä tahans sulloo, rikkoo, runtoavi.

Pitkämielisyydellään Hän mua etsii, noutaa, Vaikka usein mieli mulla sinne tänne soutaa.

Mua ei Hän hylkää, vaikka väsyn usein aivan, Eksyissäni armon tieltä monellaiseen vaivaan.

Vaan Hän taas mun vahvistaa ja on niin armollinen, Vaikka usein mieleni on varsin vilpillinen.

Sinne tänne mailmaan mielii pesänsä se tehdä Eikä tahdo Karitsata ristin päällä nähdä.

Hän vain taivaan perintöhön perustus on pyhä Niille, joissa armon työtä Henki tekee yhä.

Vaikka olen vaivainen ja heikko, horjuvainen, Jesuksessa armon kautta armost' elän vainen.

Jesus raadollisiansa ihmeisesti auttaa Rakkaudest' avarasta armotyönsä kautta.

Eikös kelpaa mun, kun Jesus turvana on mulla: Armon avun saan mä Hältä, en voi hukkaan tulla!

Kiitos Jesukselle, joka raadollisiansa Verellänsä omall' auttaa aivan armostansa!

11.

Kääntykää minun tyköni, Niin te autuaiksi tulette, kaikki maailman ääret!

(Sävel: Ole, sielun', iloinen).

Riemuitkaamme suuresti! Jesus meidät lunasti Kallihilla verellä, Ristin kärsimisellä.

Syntimme Hän otti pois. Tuomita ken meitä vois, Kun on Jesus Herramme Meidän hurskautemme?

Hän on veljes armoinen, Autuas, jos uskot sen, Sinua ei kadota Synti, kuolo, saatana.

Rohkeana seisoa Voit ja jaksat sotia, Vaikka kaikki saatanan Joukko ryntäis vastahan.

Veisatkaamme voitosta! Jesus, meitä johdata! Sinä suoja suurille, Kilpi kallis pienille.

Mene matkaas, saatana! Jesuksessa turvassa Olen kaiken aikani; Hän on luja linnani.

Epäusko, pakene! Mailman huuto, vaikene! Jesustani kuuntelen, Tunnen oman paimenen. (Joh. 10: 14)

Laki uhkaa tuomiten, Mutta minä pakenen Tykös, veriylkäni, Taivaallinen veljeni. (1 Joh. 1: 7)

Kyllä pidät puoltani, Oma Vapahtajani, Kilpeni ja kallioin. Sinuun aina luottaa voin.

Siihen luottaa uskoni, Sitä Jesus antaapi Kaikki tarpeet hinnatta, Ansiotta, maksutta. (Jes 55: 1)

Emmekö siis iloiten Kiittäis Häntä, veisaten, Vaeltain myös vakaina Herran armon paisteessa!

Veisatkaamme riemuiten, Että kaikuu taivaasen, Jesukselle kiitosta, Kun Hän auttaa kuolosta!

Näin me käymme turvalla Herran tietä saarnalla Syntisiä kutsumaan Helmaan Isän armiaan.

Henkes, Jesus, meille suo, Rohkeutta, Voimaa luo! Sanas pyhä valkeus Olkoon sieluin viisaus!

Amen! Herra tekee sen, Sanoo Hän, suu totuuden. Amen, amen! Taivaasen Pääsen kauttas, uskon sen.

12.

Hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Sinä raukka syntinen, Joka suret itkien, Joll' on sydän sureva, Omatunto pureva, Kanssani käy Golgataan Jesustamme oppimaan!

"Isä anna anteeksi!" (Luukk. 23:34) Näinhän Jesus rukoili Piinaajainsa puolesta, Nytkin vielä virkana Häll' on esirukous, Syntein anteeks anomus. (Room. 8: 34)

Jesus sitte saneli: "Vaimo, katso poikaasi, Joka sinut suojelee!" (Joh 19: 26) Niin Hän niitä hoitelee, Jotka Häneen turvaavat, Ristin alle seuraavat.

Ryövärille riemuisan Saattavi Hän sanoman: "Tosin tänään, sanon mä, Paratiisiin pääset sä". (Luukk. 23: 43) Niin Hän vielä riemuittaa, Autuudesta vakuuttaa.

Kuolon tuskiin tultuaan Tulisessa janossaan, Syntein etikan Hän joi, (Matt. 27: 48) Ilomaljan meille toi, Uuden liiton kalkista Juodaksemme autuutta.

Olkaamme siis vaivoissa Aina lohdutettuina! Vaikka mailma kiukuitsee, Sortaa, syyttää, solvaisee, Meill' on osa ijäinen Ansiossa Jesuksen.

13.

Tulevaista me etsimme.

Ai, sä köyhä sielu kurja, kuljetko vain yksin? Et, vaan Jesus itse kulkee kanssas käsityksin.

Jesus tahtoo sieluani autuaaksi auttaa, Sydäntäni paratuksi laittaa murheen kautta. (2 Kor. 7)

Jesus antaa pimeyden tulla ylitseni, Että sitte saman lyhdyn otan valokseni. (2 Piet. 1: 19)

Jesus sallii uskolleni koetukset tulla, Että voiton kruunu kallis kerran olis mulla. (Jaak. 1: 12)

Jesus käskee pysymään vain Hänen puheissansa, Ollakseni yksi Hänen oppilapsistansa. (Joh. 15: 4, 10, 12, Joh. 13: 35)

Kysykäämme paimenilta, miss' on Jesus vielä! "Karitsoitaan" — vastaa he — "Hän kaitsee ristin tiellä".

Ristin tie on oikea ja kuolettaapi lihan, Sillä liha himoineen ei pääse taivaan pihaan. (Ilm. K. 21: 27)

Uskoin, toivoin, rakastaen käydään ristin sotiin, Ja kun sodat päättyvät, niin tullaan taivaan kotiin.

Taivaan koto kaunis olkoon määränämme meillä, Niin jo tääll' on ristin alla riemu murheen teillä.

Kaikkein loppu läheneepi, matka päättyy pian, (1 Piet. 4: 7) Voiton virttä laulain siirtyy riemu surun sijaan.

Taivaan portit avattuina ovat meille kohta, Taivaan sali kirkkahana kunniasta hohtaa.

Uusi maa ja uudet taivaat odottavat meitä, (Ilm. K. 21: 1) Abraham hän syliin siellä korjaa väsyneitä. (Luukk. 16: 22)

Hurskauden vaattehilla puettuina saamme Seurata ja riemulauluin kiittää Karitsaamme. (Ilm. K 19: 6-8)

14.

Silloin näemme kasvoista kasvoihin.

(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).

Jumalalle olkoon kiitos: Olen liitoss' Kanss' Immanuelini! Hän mun kallihisti osti, Ylös nosti, Kuolemasta kirvoitti.

Vaan en taida nyt näin kielin Enkä mielin Oikein kiittää Jumalaa. Sinua siis, oi, Jumalani, Auttajani, Pyhän Hengen tavaraa!

Sinua vain, oi, armon Herra, Jonkun verran Armos aamukastetta! Suuret, monethan kuin tähdet Ovat nähdä Armos vuoret, Jumala.

Joka anoo, että säästät, Että päästät Synnin siteist' irrallen; Joka kääntyy vääryydestä, Häijyydestä, Jesus, veres virrallen:

Uuden voiman sille annat, Käsiin kannat, Ett'ei surmaan syöksyä Täytyis sun, vaan synnin torjuis Eikä horjuis Myös pois kulmakiveltä. (Ap. Tek. 4: 11)

Jos ei synnistä saa estää, Puhtaaks pestä Herra Jesus verellään, Ei Hän saata tulla pahaan Asumahan, Vaan mä auttamatta jään.

Ylkää vastaan kulkekaamme, Ostakaamme Öljy uskon lamppuihin! (Matt. 25: 9) Suudelkaamme Poikaa vielä, (Ps. 2:12) Ett'ei tiellä Hylkäis häijyn hampaihin!

Usein täytyy mieleen tulla, Että mulla Paras ikä kuluikin Muiden mailman lasten kanssa, Kokonansa Turhuudessa pahimmin.

Vaan ei muu kuin armo Herran Vei mun kerran Elon tielle joukosta. Portti oli ahdas aivan: (Matt. 7: 14) Synnin vaivaan Sydän tahtoi haljeta.

Silloin hulluksi mä luultiin, Kun se kuultiin; Vaan se oli parhaaksein: Käännyin tieltä lavialta, Maailmalta Pelastin mä sydämein.

Elin Hengen köyhyydessä, Nöyryydessä. Elää tahtoi lihakin; Uskon kautta Henki voitti, Armo koitti Mulle vihdoin kuitenkin.

Eipä Jesus, sielun ylkä, Tuskaan hylkää Koskaan uskovaisiaan: Jos he Hänen luokseen tulee, Häntä kuulee, Niin Hän lisää armojaan.

Armon Henki kuljettakoon, Kiiruhtakoon Matkamiestä matkallaan Saastaisesta, katoovasta Maailmasta Kohden iki kotoaan!

Puhaltakoon purjeesenki Armon Henki, Että saavun satamaan! Pidä, Jesus, itse perää, Ylös herää Aaltoja asettamaan! (Matt. 8: 26)

Yli virran auta kerran, Henki Herran, Pakolaiset Baabelin, (Ps. 126: 1-4) Niin soi kiitos suloisella Kantelella Kautta koko Siionin.

Tiell' on aivan kirkas veri: Herran veri, Josta lapset laulelee. Karitsan myös katsehista Kaunehista Suloisaan he soittelee.

Niistä sielu riemastuupi, Kainostuupi, Niiden säihkyyn soentuu. Yljän armo kun on suuri, Niin hän juuri Kasvoillensa kallistuu.

15.

Jesus on minulle elämä.

Jesus on mun terveyteni, Häneen, Häneen luotan vain. Hänessä mä synneistäni Pelastuksen varman sain. Luota keneen tahdot sinä! Minä luotan Hänehen: Hän on autuus minullen.

Hän on autuus kautta ajan, Ajallisen elämän. Tämän kuolevaisen majan Kuolemattomaks saa Hän. Etsi ketä tahdot sinä! Minä etsin Jesusta, Rakastajaa rakkainta.

Hän on rakkaudestansa Aikaa kuollut edestän', Ylösnousemisellansa Antoi toivon elämän. Rukoile ket' tahdot sinä! Jesusta mä rukoilen: Hän on apu minullen.

Hän on paras auttajani Vaivoissa tään maailman. Hänen kauttaan tulevani Toivon iloon taivahan. Kulje kunne tahdot sinä! Taivahasen kuljen mä Raadollisna, köyhänä.

Siellä veisaan virttä uutta, Kiittäin aina Jumalaa. (Jes. 35: 6) Siellä tahdon oikein huutaa, Jotta taivaat kajahtaa. Veisaa mistä tahdot sinä! Jesuksesta veisaan mä; Armahin Hän ystävä.

Ei voi oma tieto auttaa Ahtaan portin läpitsen, Ei myös suuren opin kautta Siitä päästä sisällen. Kiitä ketä tahdot sinä! Jesusta mä kiittelen, Herran armost' iloitsen.

Armo tekee eläväksi Hengellisen vaivaisen; Henki tekee väkeväksi Kulkemahan taivaasen. Kulje kusta tahdot sinä! Minulla on uskon tie, Jota Pyhä Henki vie.

Kun Hän johtaja on mulla, Läpi mailman osaan noin, Taivaalliseen majaan tulla Eloon autuaasen voin. Kuolo kulloin tahdot sinä! Minä kuolen alati: (1 Kor. 15: 31) Sellaista mun eloni.

16.

He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaiksi.

(Sävel: Jag gick mig ut en aftonstund).

Jesuksen kiitos, kunnia! Mun syntini Hän kantoi, Minulle soi Hän apunsa, Anteeksi synnit antoi Ja armon oven avasi Ja taivaan mulle lupasi, Tuon todeks vielä vannoi.

Hän ansionsa taritsi; En tohtinutkaan ottaa, Kun valheen henki kuiskaili: "Ei tuo nyt ole totta". En uskonutkaan, että saan Tällaisna luottaa Jumalaan Niin aivan ansiotta.

17.

Siitä me tunsimme rakkauden, että Hän on henkensä meidän edestämme pannut.

Sinä olet, Herra Jesus, rakkauden mehu; Siksi sielu mielellänsä rakkauttas kehuu.

Vaan en varsin hyvin mielin saata sitä tehdä, Ennenkuin Sä armostas suot rakkauttas nähdä.

Ah, siis anna rakkautes tulla mulle ilmiin; Vie mua paikkaan, josta saan sen nähdä uskon silmin.

Älä minuun viheliäiseen, rakkain Jesus, suutu, Vaikka multa vaivaiselta rakkautta puuttuu!

Totta suurest' armost' aina rakastatkin mua. Herra Jesus, auta, että rakastaisin Sua

Sielusta ja mielestä ja koko sydämestä, Vaikka itse alinomaa tahdon tuota estää!

Sinä olet rakastanut mua kuoloon asti, Rakastat nyt vielä yhä aivan hartahasti.

Rakkaudella kihlasit mun itsellesi; mutta Milloin mahdan siihen määrään saada vapautta,

Että koko sydämeni Sulle saatan antaa, Tieni, kulkun', elämäni, kaikki huomaas kantaa;

Että tyydyn rakkautees, jos se minne ikään Veis mun, ett'en itselleni enää eläisikään? (1 Piet. 4: 1, 2)

Usein tiesi luonnolleni kamalaksi näyttää; (Jes. 55: 8, 9) Vaan sen kaiken mielit minun hyväkseni käyttää.

Herra Jesus, anon, että tahdot Henkes kautta Rakkautes avaruutta tutkimaan mua auttaa!

Tee Sun rakkautes mulle oikein tuttavaksi, Kirkasta se sydämessän' aivan kirkkahaksi!

Rakkaudestas, Herra Jesus, olkoon kiitos Sulle! Kuuliaisuutta uutta Sua kuulemaan suo mulle!

18.

Kamalaa iloa.

Kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpaltiseksi tuttu.

Jesuksen kuolo katkera On mulla ilon aiheena. Myös iloitsen, kun tiedän sen, Ett' olen suuri syntinen. Nuo ilot kaksi kamalaa Minua aina lohduttaa.

Kuolosta Herran kuitenkaan En iloitse mä suorastaan, Vaan siitä, kun mä, kahleihin Tuomittu vanki helvetin, Vapaaksi tulla kokonaan Jesuksen kuolon kautta saan.

Kun etsein, kuka auttaa vois, Ei luista tauti mennyt pois; Ne poltti kuin luut Davidin: (Ps. 32: 3, Ps. 38: 3) Niiss' oli myrkky helvetin. Mut kallis veri Jesuksen Paransi luut ja ytimen.

Minusta oli ihme vaan, Ett' autuaaks näin tulla saan, Kun synnit oli kauheat Ja rikokseni raskahat. En voinut sitä uskoa, Ett' oli mulla auttaja.

Myös sitä ihmettelin niin, Kun Jesus tulee syntisiin Ja heidän kanssaan syö ja juo (Luukk. 15: 2, Ilm. K. 3: 20) Ja avun ahdistukseen tuo; Ei kenkään saata ilmoittaa, Kuin suuresti se lohduttaa.

Se ihmeisin on asia, Kun rakasti Hän minua Jo, kun en vielä ollutkaan Maailmaan tänne tullutkaan; (1 Piet. 1: 20) Enks siis voi Hänen minua Nyt rakastavan uskoa!

Lunastustyö mun Jesuksein On aina uusi sielullein; Siis enemmän kuin maailmaa Mä Häntä tahdon rakastaa Ja kiittää Häntä hartaasti Nyt täällä, sitten ijäti.

19.

Minä tahdon teitä jälleen nähdä.

Koska lupaat, armaan, Niin Sä tulet varmaan (Ap. Tek. 1: 11) Viemään minua Kerran kotia, Kallis Jesukseni, Apun', autuuteni, Toivon', eloni, Rikkauteni.

20.

Autuaat ovat, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.

Hän, Jesus, on alku, (Ilm. K. 1: 8) Ja Jesus on polku; (Joh. 14: 6) Sitä polkua kuljen mä näin (Joh. 10: 9) Ijankaikkista kotoa päin. Ja verensä kautta Mua aina Hän auttaa, Kun huudan: "Jo minä nyt jäin!"

Kun hätä on mulla, Hän tietävi tulla, Virvoitusta tullessa tuo, Ja siitä mun sieluni juo. Mull' on toivo ja pelko, Kun ei näy polku, Jos Hän sitä nähdä ei suo.

Mä murhehdin sitä, Ah, kuinka mä pitää Voin tallella sen tavarain, Kuin Jesukseltani sain. Se — oi! — pian puuttuu: Taas kaikki nyt muuttuu Mun toivoni pelvoksi vain.

Mä uudesti pyydän, Ja Jumalan sydän On valmis lahjoittamaan: Siis uuden armon mä saan. Ja — oi suloisuutta! — Kun Henkeä uutta Taas pyydän, jo senkin mä saan.

Me rukoelkaamme! Voi, valvoa saamme, Ett'ei Henki se sammuisikaan, Elon tietä kun matkustetaan! On tien joka haara, Täys pauloja, vaaraa Siis valppahat olkaamme vaan!

Se tie, se on kaita; (Matt. 7: 14) Siis, sieluni, laita Vapistuksella, pelvolla niin, (Fil. 2: 12) Ett'et joutuisi eksyksiin! Sua saatana, liha Niin suuresti vihaa (Ilm. K. 12: 12) Ja pyytävät kiusauksiin.

Ei maailma jättää Voi viettelemättä Tielt' elämän sieluakaan, Kaikk' ottais allensa vaan. Jokainen nyt luulee: "Kyll' autuaaks tulee", Vaikk'ei ole uskoakaan.

On — uskoa Juutaan; Niin moni nyt suutaan Käyttääpi sen kerskumiseen Vaan synniss' on ehtimiseen. Se on Jesusta myydä. Moni ei edes pyydä Mitä Juudas palkinnokseen. (Matt. 26: 15)

Vaan harvassa huomaan Nyt uskoa Tuomaan: Hän pelkäsi toivoessaan, Kun ei nähnyt Jesustaan. Mut pelvon sen voitti Se usko, mi koitti, Kun haavoja koski hän vaan. (Joh. 20: 24-29)

21.

Juomarin ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän.

Kristityn vain nimi kyllä Kullakin on kristityllä: Mutta kristillisyys kuoli, (1 Piet. 4: 3) Siit' ei kenkään juuri huoli; Nythän se jo viinan kanssa Haudataankin kokonansa. Etkö ole nähnyt heitä, Kuin he kulkee harhateitä? Milloin ruumis hautaan kannetaan, Silloin viinaa juoden iloitaan, (Jes. 5: 11, 22) Vaikka sielu joutuu helvetin Tulijärven iki vaivoihin!

22.

Minun lampaani kuulevat minun ääneni.

Monet määkiväiset ei Ole oikeat lampaat: Petos, myrkky mielessä, Suussa suden hampaat.

Lampaan ulkomuotoa Yllään vain he kantaa; Vaan ei Jesus saanutkaan Sydänt' uutta antaa. (Matt. 7: 15-20)

Sydän uusi uudistaa Mielen kokonansa, Todistaapi muille myös Olemisestansa.

Itsessään on köyhä, ken Elää Jesuksessa. Hän ei enää eläkkään Itsehurskaudessa.

Hän vain elää armosta, Jonka Jesus antaa. Tarpeistaan hän pyyntönsä Jesukselle kantaa.

Oikeat lampaat Jesuksen Kulkee taivaan tiellä; Jesus heissä todistaa Elävänsä vielä.

Oikeat lampaat Jesuksen eivät pidä vihaa; Siks ei sois he muidenkaan Palvelevan lihaa.

Oikeat lampaat Jesuksen Elää uskostansa; Lausuvat myös totuuden Uskon-elostansa.

Oikeat lampaat Jesuksen Ovat muista hullut; Heit' ei tunne muu kuin vain Samaan tilaan tullut.

Oikeat lampaat Jesuksen Saavat viisauden Itse Jesukselta ja (Luukk. 21: 15) Mielen jalouden.

Oikeat lampaat omast' ei Huoli kunniastansa, Antavat sen mielellään Tavaransa kanssa.

Oikeoilla lampailla Jesuksen on mieli; (1 Kor. 2: 16) Sen he tuntee mielessään, Siitä puhuu kieli.

Oikeat lampaat laulavat Yksinkertaisesti Jesukselle kiitosta Ynnä vakaisesti.

Pettää eivät osaa he: Pyhä Henki auttaa Heitä lauluun Jesuksen Kalliin ansion kautta.

Laulua he tarvitsee Riemuksensa täällä, Taivaan tietä kulkeissaan Surun sumusäällä.

Mont' on murheen alhoa, Myöskin tulee joki Venheetön ja sillaton — Yli täytyy toki!

Moni myöskin laulaa, ken Omin venein kulkee; Mutta laulu loppuu, kun Herra oven sulkee.

Mutta Herran valitut Kaupungissa taivaan Voiton virttä veisaavat Ihanasti aivan. (Ilm. K. 19: 6, 7. Ilm. K. 7: 9, 11)

Jesus, Pyhä Henkes suo, Joka mua auttaa Lastes seuraan suloiseen Veres voiman kautta!

Suo mun taivaan salissa Sua kiittää sitten Kanssa kaikkein valittuin Ynnä enkelitten!

Teille, lapset Jesuksen, Yhteisesti sanon, Nöyrimmästi armoa Isältämme anon.

23.

Me voitamme Hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.

Sovinnosta soittaen, Herran Hengell' voittaen Maahan lyökäämm' maailma, Survokaamme saatana! Meitä Jesus johdattaa, Neuvoo, auttaa, vahvistaa.

Niin on kukin näkevä, Ett' on veri väkevä Niissä, jotk' on halussa Niinkuin ennen alussa. Rohkeasti, riemuiten Sodi, lauma piskuinen!

Minä veisaan iloiten: Siitä ilost' iloitsen, Jok' on Jesuksessani Mulla, ystävässäni. Jos sen muutkin tietäisi, Samaan riemuun rientäisi.

Osan, edes pienen vain, Ottaisi he ilostain. — Sydämessä uskovain Asuu, johtaa Jesus vain. (Joh. 14: 23) Paljon on se sanottu, Mutta totuus puhuttu.

En mä mailman ilosta Huoli ilman Jesusta. Itse helvetissä en Syliss' itke Jesuksen. (Room. 8: 38 39. Ap. Tek. 2: 27) Joka Hänet omistaa, Hän sen tietää todistaa.

Eija! Mutta tavara Jesuksess' on avara. Maailma on ahdas, vaan Tuosta en mä huolikkaan. Ihmiset saa ahtaaks tään: Jumalist' ei kärsikkään.

Et sä, mailma, minulta Ensinkään saa kiitosta. Siitä kiitän taivaassa, Että pääsin sinusta. Iloitse sä täällä vain! Mull' on ilo Herrassain.

Mailma elää uskossaan, Kehuu siitä kulkeissaan, Huolimatta hädästä Sekä liiton verestä. Itse olet, ihminen, Kadotuksees syyllinen.

24.

Tämän maailman jumala on uskottomain taidot sovaissut.

Itse olet, ihminen, Syynä kadotuksees, Jos et turvaa Jesukseen (Joh. 3: 18, 36) Vaan sun parannuksees.

Jos sä turvaat uskoon Häneen, niin Hän auttaa Ja sun syntis anteeks suo Kuolemansa kautta. (Ap. Tek. 6: 31. 1 Joh. 1: 7)

Vaikka vasken heleän Lailla äänes soisi; Vaikka uskos ihmeitä Paljon tehdä voisi; (1 Kor. 13: 1, 2)

Vaikka paljon pyytäisit, Jos et armost' ano, — Niin ei tekoos, pyyntöös Hän Amentansa sano.

Yksi turvaa Jesukseen Ilman katumusta, Toinen uskomatta vain Tekee parannusta.

Näin nyt jumalisuus on Juuri jutuks tullut; Joiss' on Henki Jumalan, Ne on muista hullut. (1 Kor. 2: 14)

Vihdoin viepi perkele Silmätkin pois päästä: (Luukk. 22: 31) Silloin tiedottomaksi Tullaan niinkuin häästä.

Himohauhalt' toisellen (4 Moos. 11: 31-34) Moni kokee juosta, Syöksee sielun ijäisen Kuolon hautaan tuosta.

25.

Heräjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!

Herää, herää, älä makaa; Nouse, käänny Herran luo! Nouse, ole valpas, vakaa, Ett'ei nielis synnin suo! Armon ajan suloiset Päivät, hetket viimeiset Ovat vielä kädessäs, Ijäisyys on edessäs.

Ijäisyydestä ei kukaan Ole koskaan palannut, Sitä toivonut vain hukkaan; Sen on Jesus sanonut. (Luukk. 16: 26) Sillä näin on säädetty: Kaikk' on sinne jätetty. Se on päätös Jumalan, Muuttumaton ainian.

26.

Vanhurskaan pitää elämän uskosta.

Jos sä Hengen uutisista Täällä maistat suloisista, Pidä mitä sulla on!

Ett'ei kruunuas vie kukaan, Ett'et itse joudu hukkaan, Pidä mitä sulla on! (Ilm. K. 3: 11)

Tuomari on tulossansa Kaikkein pyhiensä kanssa. (Juud. 1: 14) Pidä mitä sulla on!

Joka kätens auraan laskee, Kyntääkkin sen Jesus käskee. (Luukk. 9: 62. 2 Tim. 2: 5) Pidä mitä sulla on!

Syvään kynnettämän pitää, Sitte siemen juurtuin itää. (Matt. 13: 5, 6, 20, 21) Pidä mitä sulla on!

Kyllä silmät kyyneliä Vuotain kastaa siemeniä. (Ps. 126: 5, 6) Pidä mitä sulla on!

Herran ijestä ken kantaa, Sille voimaakin Hän antaa. (Matt. 11: 29, 30) Pidä mitä sutta on!

Kengät jalkaan taivaan tiellä Käyville Hän lupaa vielä. (Luukk. 15: 22) Pidä mitä sulla on!

Sormuksen myös sormeen antaa: (Luukk. 15:22) Näin he Hengen lahjat kantaa. Pidä mitä sulla on!

Pidä lamppus palamassa, Ole valpas valvomassa! (Matt. 25: 1-13) Pidä mitä sulla on!

Penseän, jok' uinahtaapi, Jesus suustaan oksentaapi. (Ilm. K. 3: 16) Pidä mitä sulla on!

Valvo siis ja rukoele! (Luukk. 21: 36) Itse Hän niin kehoittelee. Pidä mitä sulla on!

Tietämättä tulee hetki, Milloin alkaa kuolon retki. Pidä mitä sulla on! (1 Tess. 5: 2, 3. Matt. 24: 42-44. Ilm. K. 3: 3. Luukk. 21: 35)

Vaan ken rupee rukoukseen, Ruvetkoon myös parannukseen. (Matt. 15: 8) Pidä mitä sutta on!

Eihän paitsi parannusta Herra kuule rukousta. (Jaak. 4: 3) Pidä mitä sulla on!

Pahaks sanoi aikaa Paaval' Pahempi se tällä haavall'. Pidä mitä sulla on! (Es. 5: 16. 1 Tim. 4: 1. 2 Tim. 3: 1-8)

Pahempi se ihmisistä, Jotka eivät huoli mistään. Pidä mitä sulla on!

Parannusta ei tee kukaan, (2 Piet. 3: 3) Armon aika kuluu hukkaan, Pidä mitä sulla on!

Monta ajalla nyt tällä Eksyy opill', elämällä. (Matt. 24: 11, 24-26) Pidä mitä sulla on!

Uskovia — kyll' on noita, Vaan niin harvat oikeoita. (Jaak. 2: 19, 26) Pidä mitä sulla on!

Monta kuolee uskossansa Vaan ei elä uskostansa. (Habak. 2: 4) Pidä mitä sulla on!

Moni kuolee himoissansa, Kun ei eroo himoistansa. Pidä mitä sulla on!

Näin jo täällä eläissänsä Lopettaa hän elämänsä. (Jaak. 1: 15. Room. 6: 23) Pidä mitä sulla on!

37.

Ei jokaisen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pidä tuleman taivaan valtakuntaan.

Ei niin huonoa, Halpaa, vaivaista, Jok' ei Jesuksen Kelpaa taivaasen. (Matt. 5: 3)

Surutonna vaan Älä luulekkaan Sinne pääsevän Pahan, ilkeän! (Ilm. K. 21: 27)

Se on uskon työ, Joka maahan lyö Vihollisiaan Hengen miekoin vaan. (Es. 6: 17)

Järjen oma tie Taivaasen ei vie; Sillä maailmaa Järki rakastaa. (1 Joh. 2: 15)

Vaan ei uskoa Ole kaikilla, Jotka luulossaan Ovat uskossaan.

Monet luulevat, Että uskovat; Vaan ei tuomiollaan Herra tunnekkaan. (Matt. 7: 22, 23)

28.

Jolla Jumalan Poika on, hänellä on elämä.

Onneton on käsi se, Joka luottaa lihaan, Kun ei liha himoineen Pääse taivaan pihaan. (Jer. 17: 5, 7. Ps. 118: 8)

Sillä liha himoitsee Aina Henkee vastaan. (Gal. 5: 17) Lihan himo vieroittaa Sielun Jumalastaan.

Mutta meidän menomme On jo taivahissa (Fil. 3: 20) Eikä enää huviaan Löydä katoovissa.

Mailma kaikki katoaa Hänen himoinensa. (1 Joh. 2: 17) Pian huonon lopun saa Hänen suuruutensa.

Vaan se, joka Herrassa Elää ja myös uskoo, Hänelle on koittanut Taivaan aamurusko.

Aamuruskon perästä Alkaa uusi päivä: Iloon synnin hädästä Päästään; surut jäivät. (Ilm. K. 21: 4)

Usko armost' eläväs Vielä kuollessaskin! Jesus on sun elämäs Jälkeen kuolemaskin. (Joh. 11: 25)

Täysin täytti Jesus lain, Kun Hän tuli lihaan; (Matt. 5: 17, 18. Room. 10: 4) Minäkin siit' osan sain; Leppyi Isän viha.

Kolme täällä todistaa: Henki, vesi, veri: (1 Joh. 5: 8, 11) Jesus minut omistaa, Sielu taivaan perii.

Teurastettu Karitsa, Kiitos Sulle aina! (Ilm. K. 5: 12) Synnit ei nyt minua Enää yhtään paina.

29.

Joka tahtoo maailman tietävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.

(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).

Mailma, sinust' eron ottaa Tahdon, jotta Et sä pettäis minua. Erokirjas on jo tehty, Kun on nähty Sulla sulaa petosta.

Sinä etsit maailmasta Katoovasta Itsellesi iloa; Paras riemu olis mulla, Jos mä tulla Eroon voisin sinusta.

Sinä itses koristelet, Peseskelet; Minä pesen kyynelin. Jumala ne leiliins lukee, (Ps. 56: 9) Minut pukee Hurskauden vaattehin. (Luukk. 15: 22)

Kunniassas kuljet sinä, Mutta minä Pyydän sulta pilkkaa vain. Elon ehtoo kohta tullee; Silloin mulle Kunnian suo Jumalain.

30.

Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta.

(Sävel: Sun haltuus, rakas Isäni. " Kun aamull' uuden päivän näen).

Niin moni taivaan-toivonsa Kadotti kuolon virrassa, Piteli kyllä poveaan, Ei löytänyt vaan ollenkaan.

Näin taivaan portist' taivaan tie Helvettiin vielä monta vie. Voi uskoa kavaltavaa, Mi sielun viimein kuolettaa!

Se Jesuksess' ei elänyt Eik' elossa siis säilynyt. Ei tullutkaan se kuulosta Vaan varsin harhaluulosta. (Room. 10: 17)

Siis kukin koetelkohon, Häll' usko eläväkö on; Sill' ilman uskon henkeä Ei usko ole elävä. (Joh. 6: 63)

Ei kuollehella uskolla Saa ijankaikkist' autuutta. (Jaak. 2: 14, 20, 20) Jos rakkaus on uskon myöt', On siinä myöskin hyvät työt. (1 Joh. 3: 17, 18)

Jos Jesuksess' on elämä, Niin usko myös on elävä, Ja Henkikin sen todistaa. (Room. 8: 14-16) Ah, autuas, ken Hengen saa!

Ei oma elo elätä: Ei siinä ole henkeä. Ken hylkää Hengen Kristuksen, Se menee Herran ohitsen.

Omiinsa hukkuu kuollessaan, Ken tääll' ei huku omistaan. Ei Jesuksess' saa elämää, Jos kaikki oma pois ei jää. (Matt. 22: 11-13)

31.

Ei yhdessäkään toisessa ole autuutta.

(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).

Vapaakaupunkihin viiteen (5 Moos. 19: 1-10) — Kanssa niitten Rientäkäämme kiirehin, Jotka löysi lunastuksen, Pelastuksen —: Jesuksemme haavoihin! (Jes. 53: 5)

Sillä kuolo kolmenlainen, Uhkaavainen Ompi muutoin osamme, (Room. 6: 23) Vihastuupi kovin kerran Henki Herran, Kun ei muutu mielemme.

Kuolo pian silloin tulee, Kun en luule, Armon ajan lopettaa; Tuomion pitää pian aivan Herra taivaan; Raamattu sen opettaa. (Matt. 24: 36-51)

Ei nyt enää ole aikaa Tässä paikkaa Pahuudessa paatua: Nyt on aika synnin suosta Nousta, juosta, Kalliolle kohota. (Room. 13: 11, 12)

Ainoastaan hätäisiä, Rientäviä Auttaa Herra armoineen; Niitä, jotka tuskissansa Jesustansa Itkein etsii avukseen. (Ps. 50: 15)

Sillä ne on sopivaiset, Kelpaavaiset Saamaan hältä apua, Jotka uskoin isoo, janoo, Kaipaa, anoo Syntein anteeks saamista.

Herran kalliin veren hintaa Niiden rinta Silloin saapi tuntea; Silloin on he Golgatassa Katsomassa, Kuinka kuolee Karitsa.

Pyhän Hengen saa he siellä Sitte vielä, Joka varmaan vakuuttaa, Ett' on täysi maksu tuotu, Anteeks suotu Kaikki, mikä rasittaa.

Silloin sielu riemuin huutaa Eikä muuta Saata pyytää riemuissaan; Silloin elon virran juovat Vettä tuovat, Sulut kaikki avataan.

Kalliosta autuutemme, Jesuksemme Kyljestä ne virtaavat. (1 Kor. 10: 4) Elon vettä pakolaiset Parkuvaiset Riemuin niistä nauttivat.

Anoa ja avuks huutaa Tulee, muuta Tässä vielä tarvitaan. Oma viisaus on tiellä. Pyydä vielä: Jesus, joudu auttamaan!

Rakas Jesus, revi rikki, Halki, poikki Järjen juonet kaikkineen! Pyhä kätes perustakoon, Varustakoon Minut kaikkeen hyvyyteen!

Pyhä kätes pelastakoon, Puhdistakoon Mua aina pahasta! Suo sun kylkireikäs olla Aina mulla Sielun suoja suotuisa!

Siellä se kuin kyyhkyläinen Lentäväinen Levon, turvan löytää näin. Anna myös Sun jalkas vielä Taivaan tiellä Aina käydä edelläin!

Sillä se on varma, että Ei se pettää Voi, ei myös vie eksymään; Se vie suoraan kaikkialla, Polkee, tallaa Rikki vanhan käärmeen pään. (1 Moos. 3: 15)

Käärme — niin, tuo tahtoo totta Vallan ottaa; Herra Jesus tappaa sen. (Ilm. K. 12: 9 ja 20: 10) Hartaasti, oi, sielu, siitä Häntä kiitä! Halleluja riemuiten!

32.

Tämän nykyisen ajan vaivat eivät ole sen kunnian vertaa.

Maailman korpea matkustaissa murheinen on mieli; Vaan kun minä pääsen taivaasen, niin riemuun aukee kieli. (Ps. 126: 1-3)

Sidottuna kieleni täällä on ja kahlittu sangen kovin; Vaan kylläpä kahleet aukenee, kun pääsen taivaan hoviin. (Jes. 35: 6)

Mun usein pimeys saavuttaa nyt, kun olen täällä vielä; Vaan kirkkaus paistaa kaunoinen, kun kerran ollaan siellä. (Ilm. K. 21: 23)

Tuo kirkkaus, tuo ei himmenny vaan loistokkaana hohtaa. Odottaos, sieluni, hiukan vain, nyt ylkä jo saapuu kohta! (Ilm. K. 3: 11; 22: 30)

33.

Ell'ette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.

Mieli mull' on kirjoittaa Lasten nöyryydestä. Ketään ei voi pahentaa Puhe suinkaan tästä. Rakas sielu, neuvoa Vapahtajan kuule! Herran omaa puhetta Turhaks älä luule!

Lasten mieltä tuntemaan Pyydä Hengen valo; Heistä opi ainiaan Kuulijaisuus jalo! Jotk' ei vielä vastahan Ota pahennusta, Viittaa tielle taivahan, Kun teet parannusta.

Jos et muutu mieleltäs Lapsen kaltaiseksi, Nöyräks, siivoks, itsessäs Hyvään haluiseksi; Pahassa jos paadut vaan, Makaat synnin unta: Osakses ei tulekkaan Taivaan valtakunta.

Täten Jesus selittää, (Matt. 18: 1-4) Selitys se sopii. Käsitä, oi, sielu, tää, Lasten tavat opi! Parhaimmaksi nöyryyden Tahtoo Jesus näyttää, Tavat hyväin lapsien Ohjeeks siihen käyttää.

Että lapset nöyrät on, Senhän nähdä mahdat. Nöyryys saattaa suosion (1 Piet. 5: 5, 6) Sitä jos sä tahdot, Suostu ensin Jumalaan, Että Häntä halaat, Nöyryydessä ainiaan Herran perään palat!

* * *

Lapsista sä nöyryyttä Kahdell' lailla opi! Katso ensin köyhyyttä! Sehän oikein sopii: Alaston ja vaivainen Laps on puolest' luonnon, Pesemätön, saastainen, Tilan saanut huonon.

Isän, äidin rakkaus Tahi tuttavitten Onpi lapsen holhomus: Lapsi säilyy sitten; Mutta muutoin kuolemaan Raukka nääntyy aivan — Sinä samoin surkeaan Turmeluksen vaivaan.

Mutta sua armahti Taivaallinen Isä, Puolehes^ katsahti, Antoi armon nisää, Verellä sun virutti, (Es. 5: 26. 1 Joh. 1: 7) Vaattehella peitti, (Hes. 16: 4-14. Luukk. 15: 22) Armostaan sun uudisti, Syntis kauas heitti. (Jes. 1: 18)

Täss' ei oma ansio Millään lailla auta: Synnin palkka tuomio, Syvä kuolon hauta. (Room. 6: 23) Mitä lapa myös ansaitsee, Kehdossa kun makaa? Millä hän sen palkitsee, Joka hyvää jakaa?

Laps on vielä voimaton: Itseään ei nosta. On myös sangen saamaton: Tarpeitaan ei osta. Vallan rakkaudesta Hän ne kaikki saapi. Samoin sielu armosta Armon omistaapi. (Joh. 1: 16)

Omasta ei voimastaan Koskaan käänny ketään. Jumala vain armostaan Parannukseen vetää. (Joh. 6: 44) Uskon voiman Jesus suo Niille, jotka pyytää — Raadollisille, kun nuo Tuntee monta syytä.

Lapsist' ensin oppios Nöyryyttä siis tätä: Armo usko! Ansios, Koko itses jätä! (2 Tim. 1: 9. Es. 2: 9) Isä meill' on taivaassa Rakkauden lähde; Hän voi auttaa vaivassa Poikans ansion tähden. —

* * *

Toinen armas opetus Nöyryyteen on sitten Lasten nöyrä anomus Luona vanhemmitten, Kun he pyytää, valittaa, Asiansa laatii Ynnä tinkimättä saa, Mitä tarvis vaatii.

Laps on yksinkertainen Tässä nöyryydessään, Löytää aina vertaisen Vaikka köyhyydessään, Korota ei itseään Yli vertaistensa, Pitää nöyrän tavan tään Iloks omaistensa.

Lapsi uskoo kaiken sen, Mitä vanhin sanoo, Ilmoittaa myös tarpehen, Mistä syystä anoo, Nälän, janon tunnustaa, Kuumat, kylmyydetkin, — Silloin ruokaa, juomaa saa Varjon, vaattehetkin.

Ymmärräthän nyt jo nuo Ilman selitystä. Halun kai ne sulle tuo, Hyvään mieltymystä, Halun Herraan uskomaan, Mielen Hältä pyytää Tarpeet kaikki kohdastaan? Epäilyyn ei syytä.

Tarpees tyyni ilmi tuo, Uskoin ano niitä! Armo-istuimen käy luo! (Hebr. 4: 16) Ei Hän suutu siitä. Vaikka anot ahkeraan, Halus tunnustatki, Tylyst' ei Hän vastaakkaan, Armonsa suo ratki.

Seuraa, seuraa, syntinen, Taivaan tiellä lasta! Vaivaiselle köyhällen On se mielukasta. Sydämestä murheinen Vilppiä ei kanna; Käy siis tietä autuuden, Synti ylön anna!

Kanna syntis Herralle, Älä yhtään peitä; Tuomioon sun saattaa ne. Älä niitä heitä Lymyyn pois vain selkäs taa: Niill' on monta jalkaa; Pian sun ne saavuttaa, Vallan ottaa alkaa.

Lasten esimerkkihin Käänny sydämestä! Kuka kääntyy pikemmin Kuin laps vääryydestä, Jos hän vain saa aikanaan Nuhdeneuvon jalon? Sinä samoin käänny vaan Kautta armon valon!

Nuhteet erinomaiset, Neuvot, manaukset Antaa Herra vakaiset Ynnä liikutukset. (2 Tim. 3: 16) Älä mieltäs paaduta, (Ps. 95: 8) Kuule Herraa taivaan! Jos et kuule, joudutpa Ijäisehen vaivaan.

Laps myös kurituksellen Alttiiks itsens antaa, Nöyrin mielin isällen Käteen vitsan kantaa, Vikaa anteeks anoopi Vanhemmilta vielä, Kyynelissä kylpeepi Vaan ei vitsaa kiellä.

Ansaitsethan sinäkin Vitsaa Jumalalta; (Ps. 130: 3) Pyydä päästä kuitenkin Vihan vitsan alta; (Ps. 6: 2. Ps. 143: 2) Kanna vitsa Herrallen, Tuomit' itses anna: Ei sua rankaistuksehen Ansios mukaan panna. (Hebr. 12: 5-11)

Ano, että armoa Kurja sielus saisi, Kauhun sijaan sinua Herra riemuittaisi Isällisell' armollaan Kurituksen jälkeen Eikä armon-oveaan Panis sulta telkeen.

Hyvyytehen holhoa Tule aina lasta, (Matt. 18: 5) Tarkoin häntä varoa, Ett'ei maailmasta Pahennusta näkemään Sattuis vaarallista (Matt. 18: 6-14) Eikä pahaa tekemään Ilman holhomista.

Tarvis on myös sielulles Herran holhousta, Että saisit onnekses Hengen hallitusta. Jesus, joka sieluista Pidät hellän huolen, Nöyriks lapsiks opeta, Vedä kotipuoleen!

34.

Juudas.

Mitä antaa ihminen Sielunsa lunastukseksi?

Voi, kuin nekin vaarass' on, Jotk' on tulleet armohon! Jumalan jo Juudaskin Hyvin tunsi kylläkin, Vaan kuin vähään rahaan hän Hänet suostui myömähän! (Matt. 26: 15)

Ah, voi! Rahan rakkaus Onpi sielun kadotus. Maksun varsin pienen vain Juudas sielustansa sai, Takaisin hän senkin vei, Sieluaan ei saanut, ei.

Vielä mieli monella On kuin juuri Juutaalla: Pyytää pettää Jumalaa Mutta sielun kadottaa Rahaa rakastaessaan, Riistaa ahnehtiessaan.

Moni hyörii, pyörii vaan, Kuolevan ei uskokkaan Tänään, tänä vuonnakaan, Sit' on huono muistamaan, Mutta muistaa maailmaa, Kokoo tänne tavaraa.

Moni, miten Juudaskin, Tavaransa takaisin Maailmalle lahjoittais, Jos niin avun sielu sais. Mailma vastaa hänellen Kuten papit Juutaallen:

"Mitä siihen tuleekaan, Katso itseäsi vaan!" Murhe tulee suuremmaks, Mailma sangen kamalaks. Viimein tulee kuolema, Hirttää murheen nuoralla. (Matt. 27: 3-5)

35.

Älä käy tuomiolle palvelijas kanssa!

Mä olen suuri syntinen Ja rikon Herraa vastaan. En muuta saata tehdä, en, Kuin pahaa ainoastaan, Sentähden luodut päälleni Kovasti kaikki kantaa. Ei auta hyvät tekoni.

Kanteensa saatan' antaa; Hän lausuu: "Herra Jumala, Tuomitse paha palvelija Seuraani kadotukseen, Ijäiseen ahdistukseen! Kuvasi pois hän vaihetti, Katalan kaupan teki, Synneissä oikein lainehti, Vaikk' kiivautes näki".

Ja taivaat, tähdet kantelee Mun päällen'. päivä sanelee: "Säteeni sulle jalon Toi lämpimän ja valon". Maa, vesi, ilma sanovat: "Tarpeekses meiltä tulivat Sinulle ruoka, juoma, Tuhannet lahjat kaikki muut — Ne kukin Luojan luoma —, Eläimet kedon, yrtit, puut Sun palveluksees suotiin, Sä niiden herraks luotiin. Vaan väärin käytit valtasi; Siis hävitköön se peräti!"

Ja tuli tuima anoo: "Hän poltettakoon minussa!"

Kaikk' ilman tuulet sanoo: "Hän meissä saisi kulua."

Maa, meri ahnas janoo Ja nielis kokonahan Kuin Koran joukon pahan. (4 Moos. 16: 1-35)

Ah, kunne kurja kuljenkaan, Ah, kussa avun, armon saan?

36.

Ei yksikään elävä ole vakaa sinun edessäs.

En paeta Voi, Jumala, Kun uhkaa lakis pyhä. (Nah. 1: 6) Mun näet läsnä, kaukana, Mun tieni tunnet yhä. (Ps. 139: 1-12) En seisoa Voi vakaana Edessä Herran hurskaan. Mua armahda, oi Herra!

Mä vapisen, Kun katselen, Kuin syntejä on mulla; Jos vaikka kuinka tahdon, en Voi lohdutetuks tulla. Ne kirjassas On muistossas Jokainen järjestänsä. Mua armahda, oi Herra!

Kenenkä saan Mä auttamaan Nyt tässä tuskassani? Rintaani kyllä lyön mä vaan (Luukk. 18: 13) En pääse pahastani. Ah! Surkeus Ja ahdistus Sydäntä sangen vaivaa. Mua armahda, oi Herra!

Oi, Isäni, Sä Poikasi Soit edestäni kuolla. Ah, ole aina kanssani, Mun kurjan pysy puolla, Mua opeta, Näin lopeta Mull' ovat turhat murheet! Mua armahda, oi Herra!

Oi suloinen Sä Jesunen, Sun veres kallis, pyhä On turva, vaha vakainen Kaikessa hädäss' yhä. Suo, että vaan Siit' avun saan, Niin kuolemall' en kuole! (Joh. 11: 25) Mua armahda, oi Herra!

37.

Ei mikään taida meitä Jumalan rakkaudesta erottaa.

Henki julkein, Täällä kulkein, Näki Jobin elämän Iloiseksi, Suloiseksi, Suuttui siitä enemmän. Ja hän soimaa: "Siitä voimaa Sinuun luottamaan hän saa; Vaan jos sallit Lahjas kalliit Hältä pois, hän lankeaa".

Herra soikin. Saatan' saikin Nähdä jumalisuuden Pysyväksi, Kestäväksi, Vaikka tahtoi kaataa sen. (Jobin kirja)

Niin nyt vielä Sen, mi tiellä Kulkee uuden elämän, Herra totta Hoitoons ottaa Vaaroiss' aina enemmän.

Tietä taivaan Me nyt aivan Ensi kertaa kuljemme, Maailmasta Katoovasta Taivaan riemuun riennämme.

Kyllä kaataa Monta saatan'; Ylös, ylös uudestaan! Ollaan hartaat Sanan karttaa Selvää, tarkkaa tutkimaan!

38.

Maailmassa on teillä tuska.

Ei muuta kuin Vain suurin suin Ne naurun, pilkan pahan Osakseen saa, Jotk' ilmoittaa Uskonsa Jumalahan. Jos Herran Henki vaikuttaa, Niin mailma aina ahdistaa Ja hengen perään kysyy. (1 Piet. 4: 12-14) Apuna, Jesus, pysy!

Tiedänpä mä: Kuin kerran sä Mun ostit verelläsi, Sä saatanan Ja maailman Myös voitat kädelläsi. Siis Jesus rakas, laupeas, Suo armos mulle armostas, Vie vihdoin iloon taivaan! Mä muutoin hukun aivan.

39.

En ikänä nähnyt vanhurskasta hyljätyksi.

Ken Jumalast' ei luovu, hän Lapsesta vanhaan isähän Useinkin ihmetellä saa, Mitenkä Herra johdattaa (Ps. 37: 25) Jo ensin täällä ajassa Ja viimein vielä taivaassa.

Oi rakkautta Jumalan! Hän antoi Poikans ainoan. (Joh. 3: 16) Se oli sana alussa Vaan ilmoitettiin lihassa. (Joh. 1: 1, 14) Lihaksi tullut Jumala On yksin mailman auttaja.

Me halajamme taivaasen Perässä Herran Jesuksen. (2 Kor. 5: 8) Hän rukoilee myös tähtemme: "Oi Isä, ota tänne ne, Joill' on jo mieli muuttunut Ja syntiin, mailmaan suuttunut!" (Joh. 17: 24)

Hän Isän tykö tultuaan Lähetti Henkens maailmaan Omistaan vaarin ottamaan, Taivaasen luokseen tuottamaan. Siis olkaamme, me murheiset, Kuitenkin aina iloiset! (2 Kor. 6: 10)

Pois maailmasta luopuneet On Jumalasta juopuneet, Ei mailma heitä tunnekkaan; He tuntee tuskin toisiaan, Käydessä tiellä kovalla, Kun silmät viel' on peitossa. (2 Kor. 3: 15, 16. 1 Sam. 16: 17)

Uus virsi Vapahtajasta Jo alkaa täällä ajassa. Sen perussäveleenä on Jesuksen kuolo viaton, Ja siin' on selvin näytetty, Ett' on jo kaikki täytetty.

Nyt luonto, järki pimenee, Vaan sielun silmät aukenee, Ja pyhät halut nousevat, (Matt. 27: 45) Ne Herraa kunnioittavat. Myös halkee silloin sydämet, Ne olkoot vaikka kiviset.

Vaan tekopyhä pakenee, Hän varsin pelkää, vapisee. Hänellä oma pyhyys on; Hän tästä siis on osaton. Hän elää omass' uskossaan; Ei Herra häntä tunnekkaan.

40.

Valvokaa ja aina rukoilkaa!

Sielu rukoilee Sekä riitelee Vastaan himoja, (Gal. 5: 17) Joita saatana Siina virittää, Pyytää piirittää, Kun et huomaitse; Siis sä rukoile!

Mailman iloissa Salaa saatana Aina vaikuttaa, Pyytää saavuttaa Sielun satimeen, Iloks itselleen. Muista, sielu, se! Valvo, rukoile! (Luukk. 21: 36)

Mailma kavaltaa, Voi sun langettaa. Viel' on elossa Käärme kavala, Eevan pettäjä, Alast' jättäjä. On siis tarvista Aina rukoilla. (1 Tess. 5: 17. Luukk. 18: 1)

Ole valvova Kaikiss' oloissa! Älä lihaa vaan Päästä valtaamaan! Mailmaa meluineen Karta kaikkineen Hengess' iloitse, Valvo, rukoile!

Mailmaa ihailleet Saavat kyyneleet Kyllä perässä Aina hädässä: Mailma auttamaan Ei sua saavukkaan. Siis sä hylkää se, Aina rukoile!

Mailman onnea Sitä tavoita, Paljon lupaavaa, Kaikki ottavaa! Mailman tavara Myös on katoova. Unhota siis se, Aina rukoile!

Mailman kunnia, Myrkky makea, Älä tuotakaan Etsi ollenkaan! Ei se sammuta Sielun janoa. Jätä pois siis se, Aina rukoile!

Aika kiiruhtaa, Elon lopettaa. Siis sä aikanas Valvo asias! Huono lihan työ (Gal. 5: 19-21) Hylkää: joutuu yö. (1 Piet. 4: 3, 7) Muista, muista se, Valvo, rukoile!

Katso kaunista Maata, taivasta, (Ilm. K. 21: 1) Kunne kulkevat Kaikki hurskahat Läpi maailman Korven kamalan! Turvaa Jesukseen, Ryhdy rukoukseen!

Pidä tallessa Taivaan tavara, (Ilm. K. 3: 11) Älä tavaraan Vaihda katoovaan! Halut häijyt lyö, Estä lihan työ, Mutta Hengen työt (2 Gal. 5: 22, 25) Tee vain päivät, yöt!

Valvo alati Tässä työssäsi; Riennä sotimaan Vähäks aikaa vaan, (Es. 6: 11-18) Niin saat kruunun sa, (1 Kor. 9: 25) Palmut kauniit ja (Ilm. K. 7: 9) Taivaass' ijäti Kiittää Herraasi.

41.

Rukous.

Vanhurskaan rukous voi paljon, koska se totinen on.

Kaikkinaisen kiusauksen Kautta käy tie rukoukseen. Aivan taivaan avaimeksi Hurskaat rukouksen keksi. Tuulen voiman on se vienyt, Sen on monen koetus tiennyt.

Sudeltakin suun se sulkee: Susi suistettuna kulkee. (Dan. 6: 10, 21, 22) Kalliotkin se asettaapi, Vuoret myöskin musertaapi, Särkee varsin vasaralla, Aivan käsin koskematta.

Avaa vankihuonehetkin, (Ap. T. 12: 5-10 ja 16, 25, 26. I Kun. 17: 17-23) Herättääpi kuollehetkin, (Ap. T. 9: 36-41) Halkaisee myös meren vedet, (2 Moos. 14: 10, 15, 16, 21, 22) Sitoo Herran vihan kädet. (2 Moos. 32: 7-14) Josua jo aikanansa Soti rukouksellansa. (Jos. 10: 12-14)

Aurinko siit' alallansa Seisoi ihastuksissansa. — Rukous on uskon silta, Jota myöten joka ilta Mennä voimme kevyisesti Yli suruin iloisesti.

Syleillä myös Jesustamme Voimme rukouksellamme. Rukous on myös se tykki, Jolla tappaa vielä nytki Uskovainen viholliset, Ulkonaiset, sisälliset. (Es. 6: 11, 18)

Rukoile, niin Herra kuulee! (Ps. 50: 15. Joh. 16: 23. Matt. 7: 7) Rukoile, niin palaa, tuulee! (1 Kun. 18: 36-38. 2 Kun. 1: 10) Rukoellen Eljaan henki Herralta sai satehenki. (1 Kun. 18: 42-45. Jaak. 5: 17, 18) Kun sua ohjaa Henki taivaan, Täyttyy pyyntös varmaan aivan.

Riemuvuoden pasuunalla, Uskon äänen huminalla Jerikossa muurit raukes, Jotta joka paikka aukes. (Jos. 6: 12-14, 20) Eljas rukoili, ja veipä Kaarne hälle lihaa, leipää. (1 Kun. 17: 1, 6)

Daniel ei nälkään kuolla Saanut Baabelissa luolaan: Habakuk kuin vahva tuuli Ruokaa toi; näin Herra kuuli. (Baab. lohik. 31-38) Kananean voima totta Anoen ties avun ottaa. (Matt. 15: 21-28)

Hän, hän anoi monen kerran, Kunnes heltyi sydän Herran. Sarpatiss' ol' leski kanssa, Jauhopivo vakassansa; Rukoillen hän nautti niitä, Eikä loppuneet ne siitä. (1 Kun. 17: 10-16)

42.

Ei puheessa, vaan voimassa.

Oikea uskon elämä Ihmisess' on elävä; Ei se ole puheessa, Se on yksin voimassa. Jolle Herran Hengen suo, Uuden luonnonkin Hän luo. (Kol. 3: 10)

Joka elää Hengessä, Hän saa voimaa, väkeä. Uutta kieltä puhutaan, Missä luonto uus on vaan: Sit' ei mailma ymmärrä, Sitä järki käsitä. (1 Kor. 2: 14)

Eriseurat siittää se, Kun ei Henki hallitse; Siksi, rakkahani, te Rakentakaa uskonne Aina Herran Hengessä, Sillä Hän on väkevä.

Joka pyhän Hengen saa, Ei se mieli seisahtaa: Muitakin se matkahan Tahto tielle taivahan; Hänessä on rakkaus, Se on uskon omaisuus.

Miss' on tämä omaisuus, Kuulijaisuus siinä uus; Parempi se uhria, (1 Sam. 15: 22) Lausuu Herran profeetta; Rakkaus myös täyttää lain, (Room. 13: 10) Kuin jo lasna kuulla sain.

43.

Raadollisten ilosta Herrassa.

Iloitkaa aina Herrassa! Ja taas minä sanon: iloitkaa!

Surulliset Siionin, Mesekissä muukalaiset, Majoissa kun Kedarin, Täytyy olla asuvaiset; (Ps. 120: 5) Sielut, jotka armoa Halaa Jesuksen, Sielun sulhasen: Iloitkaamme Murheissamme; Kanssamme on nytkin Hän. (Matt. 18: 20 ja 28: 20)

Kaikkinainen huonous, Jossa morsian riutuu, räytyy; Oma suuri turmelus, Jota aina tuta täytyy; Vaivat tämän elämän, (2 Kor. 4: 17) Paha maailma, Itse saatana: Ei ne tästä Ilost' estä, Ett' on Ylkä seurassa. (Room. 8: 18, 38, 39)

Viheliäisyys peljättää Ynnä tunto turmeluksen. Kuorma kyllä väsyttää Alla monen koetuksen. Vaan kun, sielu, uskossa Tässä vaivassas, Heikkoudessas Herraa alat' Etsit, halaat, Heti on Hän apunas. (Ps. 50: 15)

Armon Henki kirkastaa Veren armon turvaksemme, Haavain turviin pakottaa Pakenemaan hätinemme. Ja ken sinne pakenee, Avun aina saa: Jesus armahtaa, Murheen retken, Himmin hetken Sijaan Herrass' ilon saa.

Taivahan tien kaidan sen, Jota uskovainen kulkee, Epäusko sydämen Toisinansa varsin sulkee, Aivan umpeen tukitsee. Jesus avaa sen; Häntä, sielunen, Kiitä, mennen Niinkuin ennen Tietä myöten iloiten!

Vaivaloisuus rasittaa, Kun niin sielu horjahtelee; Sydän pahaa uhkuaa, Pelkää taas ja ajattelee: "Nyt jo Herra hylkäs mun". (Jes. 49: 14) Vaan kun vaivassaan Armoj' anomaan Sielu ryhtyy, Silloin yhtyy Jesus häntä tukemaan.

Horjuvassa haahdessaan Sielu raukka kilvoittelee, Meren aalloill' ollessaan Sinne tänne horjahtelee, Pelkää haaksirikkoa, Toivoo satamaa Mutta unhottaa, Että aivan Hyvin laivan Itse Jesus johdattaa.

Kiusauksin saatana Tahtoo uskon aivan kaataa, Tulisilla nuolilla Epäilykseen sielun saattaa. Mut kun sielu Jesusta Avuks huutaa vaan, Apu annetaan, Armo koittaa, Sielu voittaa Veren kautta voimakkaan. (Ilm. K. 12: 11)

Murheen pätsiin heitetään Sielu, ruumis kokonansa, Armo aivan peitetään, Tuomio uhkaa hirmuillansa, Tuskat ruumiin runtelee, Soimaa tuntoa, Kuolon kauhuja Saa vain nähdä Eikä tähdä Kuin vain lopun hirmuja.

Vaan kun sielu tuskassaan Avuksensa Herraa huutaa, Turvaa yksin armoon vaan, — Silloin Herra kaikki muuttaa: Murheen pätsist' auttaa pois, Sielun lohduttaa, Mielen virvoittaa, Sanan kautta Uskoon auttaa, Ruumiin tuskat lopettaa.

Jumalassa riemuitkaa Hänen johdatuksestansa, "Herran kiitos!" veisatkaa Hänen ihmeavustansa, Toivossa myös iloitkaa: Murheet Mesekin, Majat Kedarin Vaihtuu maahan Rakkaampahan, Taivaallisiin majoihin! (Luukk. 16: 9)

Rakas Jesus, vahvista Vaarain alla sieluamme, Kuolemassa kirvoita Syntisurkeudestamme, Hengess' auta valvomaan, Uskoss' ainiaan Sielun turvaamaan Rukouksin, Anomuksin Yksin ristinkuolemaan!

Kiitos Herran olkohon! Kuningas Hän armollisin Kansansa vie lepohon Käsivarsin voimallisin, (5 Moos. 33: 27) Uskon teillä harjoittaa, Oikein opettaa, Tarpeess kurittaa, Läpi vaivan Iloon taivaan Ihmeisesti johdattaa.

44.

Tänäpänä.

(Sävel: Maa suur' ja avara).

Jo tänään, sielunen, Käy tielle kaidallen! (Hebr. 3: 13) Ei sulle lupausta Päivästä suoda muusta. Huomenna kenties tässä Et ole elämässä.

Jos niin et, sielu, tee, Kun Herra tuomitsee; Silmänsä tarkat ovat, Lain käskyt pyhät, kovat; (Ps. 95: 7, 8) On aika malttaa mieltä, Palata synnin tieltä.

"Ah, mistä alkaisin?" Halaja ensinkin Vain Isäs luokse tulla — On leipää tarvis sulla — (Luukk. 15: 17) Rukoillen Jesust' aina:

Hän voimaa sulle lainaa. Salaiset syntisi Myös laki kiroopi, (5 Moos. 27: 26) Niist' yltyy Herra vihaan; Siis älä luota lihaan, Vaan Jesus yksin auttaa Kuolonsa kalliin kautta.

Hän täytti koko lain; On rakkaus Hän vain. Siis ajattele sinä: "Jos Hänet hylkään minä, Niin tulen tuomituksi, Ijäti kirotuksi".

45.

Ettekö te paljoa enempi ole kuin he?

(Sävel: Maa suur' ja avara).

Sanoa tahtoisin, Kuink' armon tavoitin, En ymmärrä vaan sitä, Miks Herra huolen pitää Minusta yli toisten Parempain, suurenmoisten.

Niin huono olen mä, Ett' alan nääntyä; Vaan sieluni kun nääntyy, Niin puoleeni Hän kääntyy, Katsahtaa, armahtaapi Ja sielun virvoittaapi.

Ja sielu riemuitsee, Riemuissaan laulelee. Vaan kun Hän armon salaa, Taas sielu sitte palaa Silmäämään itseänsä Ja viheliäisyyttänsä.

46.

Ole heidän käsivartensa varahin niin myös meidän autuutemme murheen ajalla!

(Sävel: Ah, sielun', anna vallit' Herran).

Murheella muistan elämääni: Se tähän ast' on kulunut Synneissä suuriss' alinomaa, Mä niissä olen riehunut. Nyt taakseni käyn katsomaan… Voi, jos ei mua oliskaan!

Mua pelko pyytää maahan painaa Ja murheen aallot vaivuttaa, Kun syntiä tein armon päälle, Yllyttäin vihaan Jumalaa. Parempi, jos en ollenkaan Olisi tullut maailmaan.

Oi, Herra Jesus, joko tunnet, Kuink' olen aivan saastainen, Puoleeni armokasvos käännä, Lepytä Isä vihainen! Rukoilen sydämestäni, Ah, armahda, oi, Herrani!

Maailma meitä pilkkaa, polkee, Se osa meille sallitaan; Vaan kerran päästään tuskan alta, Kun seuraamme me Sua vaan. Oi, Jesus, kuule taivaassa, Kun valitamme vaivassa!

Ei Jobin vertoo Itämaalla Havaittu Herran pelvossa: Hunajan hälle vuoret vuoti, Häll' oli riistaa, mainetta. Vanhuskin nousi, vaikeni, Kun saapui hän ja puheli.

Vaan ilma yltyi, pauhu paisui, Jo myrsky riehui raivoten, Ja paha henki ilman alta Sai Jobin suureen murheesen. Hän tuhkaan istui sairaana, Vaikk' oli Herran huomassa. (Jobin kirj. 1 ja 2 luku)

Niin lopun ajalla myös tällä Nyt villitykset pauhaavat; Ne myrskyn lailla raivoavat Ja kaikki maahan tallaavat; Myös paisuvia pahoja Myrkyllään nostaa saatana.

Jos vaikka aasit surmaisitkin Ja kamelitkin kuoletat — Kun niitä rakastamme raukat —, Niin säästä sielut katalat! Sun tykös itkein huudamme, Lähetä Henkes luoksemme!

47.

Meidän Jumalamme tykönä on paljo anteeksi antamusta.

Nyt ihmettä tuhlaajapojasta kuullaan: Kun köyhyydessä hän nääntyy Ja verhoa puuttuvi hältä ja ruokaa, Niin isänsä luokse hän kääntyy. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Hän nousevi, jättäen laidunpaikan, Joll' äsken sikoja kaitsi, Ja käy isän armahan kotoa kohden, On lempeä, hoitoa paitsi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Suin itkevin lausuvi hän isällensä: "Mua ottaos luoksesi vielä! Mun nälkää, janoa kärsiä täytyi, Ja vaipua tahdoin tiellä". Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

"Perintöni kallihin tuhlasin kaiken, Eläissäni tyhmien lailla; Kuitenkin armoja sulta nyt kerjään Mä väsynyt vierahill' mailla". Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

"Pojakses en pyydä, mut palvelijakses, Kun syntiä tein sua vastaan. Sun orjanas ainian mielisin olla Ja leivässäs ainoastaan". Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Vaan hänt' isä vastahan kauas jo juoksee Ja kaulahan lankeaapi Ja suudellen sylihinsäkin sulkee Ja huoneesen johdattaapi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Nyt laittavi hän pidot lihavat sangen, Ja riemuita kunkin on määrä. — Niin myös Isä taivahan syntisen ottaa, Jos tiensä hylkää väärän. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Hän on kuin paimen, mi laumahan lampaan Kadonneen korvesta saapi, Vie riemuiten olallaan sekä kaikki Myös ystävät riemuittaapi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Oi, parhain Paimen, Sä rakkaudellas Etsiskele eksyneitä, Niin ett' olis riemua taivahat täynnä, Kun sinne sä noudat heitä. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Oi, johdata meitä, Sä Paimen hellä, Evankeliumin laidunmailla, Niin tahdomme Sinua ylistellä: Meilt' ei ole mitään vailla. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

Taivaisehen lammashuoneesen sitten Autuina me siirtyä saamme Ja kanss' valituitten ja enkelitten Ylistää sua, Auttajaamme. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy!

48.

Etsikää Herraa, koska Hän löytää taitaan!

(Sävel: Herra, Luoja taivasten. " Veisatkaamme, veikkoset.)

Käänny, käänny, syntinen! Jumala on haluinen. Vielä nyt Hän armahtaa Ovellesi kolkuttaa. (Ilm. K. 3: 20)

Huomaa Herran kolkutus, Ota vastaan vaikutus Kääntymiseks sielulles, Autuaaksi tullakses!

Kuule! Jesus varoittaa, Huutaa, käskee, kehoittaa: "Kiiruusti tee parannus, Synneistäsi lakkaamus!" (Mark. 1: 15)

Jesus kärsei kuoleman, Avas meille taivahan, Päästi synnin kahleista, Elon antoi armosta.

Kuoloon ei Hän meitä sois, Synnistä vain pyytää pois, Vannoo itse kauttansa: "Pidän teistä murhetta".

Nyt on aika autuuden. Ota vaari, syntinen, Ymmärrä ja huomaa oi: Armon Jesus antaa voi!

Viel' on Herra armoinen; Riennä parannuksehen! Armon aika kiiruhtaa, Kuolemassa loppuns saa.

Jos et käänny milloinkaan, Vaikka kyllä kutsutaan; Jos vain itses paadutat: Vihaa vain niin kartutat.

Et saa sielun lepoa, Jos et etsi Jesusta, Joka synnin vioista Puhdistaa sun kaikista.

Lankee Herran jalkoihin, Puhkee kyynelvirtoihin: Särjetty sun sydämes Uhriks anna Jesukses!

Puplikaanin tavalla Ano hartaudessa: "Herra, ole armoinen, Olen suuri syntinen!" (Luukk. 18: 13)

Luota lunastuksehen, Ansiohon Jesuksen, Jotta kuva Luojasi Sinussa niin kasvaisi!

Älä anna saatanan, Lihasi ja maailman Itseäsi estellä, Kadotukseen vietellä!

Aika tääll' on lyhyinen. Sitä seuraa ijäinen Joko ilo enkelein Taikka parku perkelein.

Vapisten ja pelvolla Valvo armon aikana, (Fil. 2: 12) Ollaksesi oksana Jesuksessa tuoreena! (Joh. 15: 6)

Niin sä vältät helvetin, Pääset taivaan salihin. Suokoon tämän Jumala Armostansa suuresta!

Ijäisesti sitte me Häntä siitä kiitämme, Tahdomme myös palvella Enkelitten seurassa.

49.

Ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Sodassa olen ollut, (Joh. 7: 1) Terveenä sieltä tullut. Sain kyllä monta nuolta Rintaani, mut ei huolta, (Es. 6: 12, 16. 2 Tim. 2: 3) Kun Jesukselta haavat Voidetta hyvää saavat.

Hän on niin hyvä, jotta Parantaa palkinnotta. (Matt. 11: 28. Jes. 55: 1) Hän avun antaa mulle; Mä sanon: "Kiitos sulle!" En kyllin kiittää suulla Hänt' osaa muiden kuulla.

Riemuinen mull' on rinta; Minust' on kallis hinta: Mun Jesus osti verin, Min ristin alta perin; Tuo ei vain tyhjä juttu, Vaan kaikill' aivan tuttu.

Jumalall' olen rakas, (Joh. 3: 16) Sen Jesus täysin takas. Ja rikas olen aivan, Kun itse Herra taivaan Perinnön rinnallansa Suo valtakunnassansa. (Room. 8: 17)

50.

Elämänkertani.

Minä olen kaikki vahingoksi lukenut ja ne raiskana pidän, että minä Kristuksen voittaisin.

Koska loppui kirkkovuos, Olin aivan synnin suoss'. Synnin tietty seuraus Kuolo on ja kirous. (Room. 6: 23. 5 Moos. 27: 26. 1 Moos. 3: 19) Pahoin pelkäsin mä niin, Joutunenko helvettiin.

Jesus syntyi jouluna; Siitä sain mä toivoa. Kristus oli kuvattu, Lunastajaks luvattu. Enkel' lausui taivaasta: "Rauha olkoon mailmassa!" (Luukk. 2: 14)

Vasta vuonna uutena Aukas suuni Jumala Laulamahan kiitosta Uudest' armoliitosta, Minkä maailmaan Hän toi, Mullekin siis osan soi,

Kun Hän sallei vuotavan Ensimmäisen pisaran Pyhää vertään, ostaakseen (Luukk. 2: 21) Mua sillä itselleen, Pelastaakseen sieluain, Puhdistaakseen ruumistain.

Järjen pitkäperjantai Minussa myös alkuns sai, Kidutti mun sieluain, Miten mailma Jesustain, Sanoi: "Jesus kuoli pois; Ken nyt sua auttaa vois?"

Näin se myös mun peljätti: "Suuret on sun syntisi; Sinua ei valita, Sull' ei suoda armoa". Kysyin: "Mistä avun saa?" Vaan ei ollut auttajaa.

Järki petti minua Kauan niinkuin kiusaaja, Tahtonut ei armoa Omistaa vain armosta. Pelastusta huusin, vaan Vastaust' en saanutkaan.

Järki tahtoi täyttämään Työt ja niitä näyttämään. Rukoilin: "Ah, Jumala, Mulle anna armoa!" Uskon voima oli pois; "Mistä sen saada vois?"

Sanottiin: "Sen Kristus suo;" Golgataan käy ristin luo, Ano lailla ryövärin: "Herra, muista muakin, Koska tulet voimahas Taivaan-valtakuntahas!" (Luukk. 23: 42)

Silloin vasta huomasin, Mitä tässä tarvitsin, Rukoilin kuin ryöväri. Jumala sen havaitsi, Tuli kohta auttamaan Avarasta armostaan.

Kristus huusi kuollessaan, (Luukk. 23: 46) Hätäännyin myös huutamaan. Järjen päivä pimeni; Uskon aurink' yleni; Toivon täysikuulla — oi! — Pääsijäinen riemun toi.

Hauta — kas! — nyt aukeni — Pyhä halu virkosi —; Usko, Henki sanomaan Kiiltävissä vaatteissaan Riensivät; mä pelkäsin, Vallan maahan katselin.

Uskonut en uskovan' Sanantuojaa taivahan, Hiivin hautaan katsomaan — Sanaa Herran tutkimaan —, Ja kun siellä katselin, Jo mä silloin itkinkin.

Jesus seisoi takanain, Kysyi minun itkuain. Sanoin: "Oi, en auttajaa, Jesustani, nähdä saa!" Silmän' oli soennut, Häntä en mä tuntenut.

Lauseista Hän Raamatun Näytti autetuks jo mun, Näytti omat haavatkin. Tuosta Hänet tunsinkin. Muillekin vein sanomaa: "Kaikki Hältä avun saa".

Maailma tuon huomaitsi, Hulluksi mun tuomitsi, Kuka lukemisesta, Kuka muusta puuhasta, Teeskelystä myös, ja niin Hautaa mulle kaivettiin.

Niin soi Herra heluntain. Pyhän Hengen silloin sain… Jumalan näin Jumalaksi, Tulin muista kamalaksi. Silloin saapui kreikkalaiset, Itseänsä kehuvaiset.

Arapialaisten suku Saapui, yllä oma puku; Sepä kerskui uskostansa, Oli rikas tullessansa. Tulivat myös kreettalaiset, Varsin valehtelevaiset.

Maailma — Mesopotamia —, Synnin sumusta niin samia, Luuli minun lankeevaiseks, Viinast' aivan humalaiseks. — (Ap. Tek. 2 luku) Mik' on Hengen vaikutusta, Mailmasta se hullutusta.

Vaan kun tuli kolminaisuus, Muut kaikk' oli katoovaisuus; Huusin kolminkertaisesti, Vaikka kuinka mailma esti:

"Jumalan kolm'yhteisen Kiitos olkoon ijäinen!"

51.

Älä niitä ensinkään pelkää, joita sinun kärsimän pitää.

Hengelliset matkaajat! Tyytyväiset, iloisat Olkaa kuormaa kantaissanne, Taivaan tietä kulkeissanne! Jesus itse johdattaa, Verellänsä vahvistaa. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat. (Matt. 6: 19, 20)

Usein täytyy kulkea Kavalainkin joukossa, Jotka syvyytehen syytää, Multaan maahan kaataa pyytää, Julki hyviks näyttävät, Salaa päälle täyttävät. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Jos sun päälles tulevat Oudot, tuntemattomat, Niinkuin villieläväistä Sua häätäen, niin näistä Huuda Herraa auttamaan, Luota, turvaa Jumalaan! Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Jos sua valheen verkkoihin Kovin kiedottaisihin Omassakin kotonasi, Kärsi tuota puolestasi: Saatana ei saavuta, Vaikk' on hällä apua. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Jos sun köyhyys käsittää, Nälkä tahtoo näännyttää, Eikä auttajata sulla Ole eikä tahdo tulla, Turvaa silloin Jumalaan, Kaikkein apuun, auttajaan! Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Jos sun Latsaruksena Täytyy maata vuoteessa, Tyydy aina teihin taivaan! Älä suutu, väsy vaivaan! Kyllä murheen sumusää Pian poistuu, selviää. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Sieluas jos ahdistaa, Mieltäs soimaa, rasittaa, Jotta täytyy tuskitella, Sydämessäs valitella, Muista, että saatana Ampuu tulinuolia! Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Jos sua parvi pahoja Soimaa, sortaa aiheetta, Älä sentään huoli heistä, Ota vaari Herran teistä! Liiaksi se arkailee, Joka koiraa karkailee. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Kaikk' on paljon kärsineet, Jotk' on taivast' etsineet. Jos et sinä kärsi näitä, Et saa viettää taivaan häitä. Murheest' iloon saavutaan, Häpeästä kunniaan. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Ristin tie on talvitie, Joka suoraa päätä vie Halki soiden, poikki jäiden — Kautta kiusausten näiden — Jos sull' outo tie on tää, Niin on huono matkas pää. Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Vaan jos hyvin päättyypi Maailmasta matkasi, Otetaan sua riemuin aivan Vastaan satamassa taivaan, Kussa saat sä todistaa: "Tääll' ei tarvis valittaa!" Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

Siellä ilo, autuus on Täydellinen, loputon. Rientäkäämme! — muutoin jäämme; Sinne, sinne pyrkikäämme Siihen iloon asumaan, Joka taivaass' annetaan! Mailmalliset katoovat, Vaan ei taivaan tavarat.

52.

Ei rakkaus koskaan väsy.

Armon lapset ahdistetut, Jesuksehen istutetut, Teill' on tieto tunnossanne, Ett' on Jesus joukossanne, Maailmasta luopuneet, Jesuksehen juurtuneet.

Jesus antaa taivaan mannaa; Huutakaatte Hosiannaa! Iloitkaatte, riemuitkaatte, Kiitos Hälle veisatkaatte, Joka teitä virvoittaa, Synnin siteet kirvoittaa!

Auttamaan Hän tuli tänne, Näki teidät veressänne Puolikuolleena tiellä, Sitoi haavanne, vei vielä Majahan ja isännän Hoitoon antoi hyvähän. (Luukk. 10: 30-35)

Hän ne sanoo isänniksi, Käskee toisten korjaajiksi, Joille Hän suo valistuksen Ynnä Hengen todistuksen. Kaksi penninkiä nuo Monelle Hän vielä suo.

Kärsiä Hän käskee vielä Ajan, jonka Hän on tiellä; Palatessaan lupaa maksaa, Käyttää aina armotaksaa. — Rakkaudesta toisia Hoitaissa ei suututa.

53,

Minä annan lahjaksi.

(Sävel: Jesus kunnian kruunun kantaa).

Kerjäläiset hengelliset, Toisianne rohkaiskaa, Kerjäämähän ruvetkaa Isannältä Jesukselta! Hän vain yksin lahjoittaa, Muilta emme mitään saa.

Kerjäläiset katuvaiset, Puhdistusta pyytäkää Ynnä uutta elämää Jesukselta suloiselta! Hän teit' yksin uudistaa, Verellänsä puhdistaa.

Kerjäläiset itkeväiset, Virvoitusta sielulle Pyytäkää ja mielelle Jesukselta armiaalta, Joka teissä Hengellään Muuttaa mielen tykkänään!

Kerjäläiset murheelliset, Joit' ei suinkaan huvita Tavaroineen maailma, Jesukselta Antajalta Uutta maata anokaa! (Ilm. K. 21: 1) Häneltä sen myöskin saa.

Kerjäläiset viheliäiset, Synnin tuntoon vajonneet, Toivosta jo luopuneet, Jesustanne Auttajaanne Pyytäkäätte hätähän! Ensin auttaa teitä Hän.

Kerjäläiset kaikellaiset, Jotka kulkee kerjuulla, Pyytäin armost' armoa Jesukselta laupeaalta, Häntä ylistelköötkin Sydämellään, suullaankin!

54.

Me olemme Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset.

Auta, Jesus, uskomahan, Kulkemahan Sitä tietä tasaista, Jota itsekin maan päällä Kuljit täällä: Rakastamaan opeta — Niinkuin tulee — lähimmäistä, Muista näistä Enimmän vain Sinua!

Auta, Jesus, kärsimähän, Tyytymätön Sinun tahtoos ainiaan; Toivossa suo risti kantaa, Itsen' antaa Sinun haltuus kokonaan; Apu ollos ilossani, Murheessani, Neuvo armoos luottamaan!

Auta, Jesus, itsellesi Omaksesi Veres kautta minua! Mua valittujes kanssa Kokonansa Maailmasta erota! Vahvista mun voimiani, Uskoani Läpi mailman kulkeissa!

Auta, Jesus, lähteissäni, Päästessäni Maailmasta pahasta; Suo mun tulla osalliseks, Perilliseks Kanssas itse taivaassa: Ijäti saan Sua kiittää Sitten siitä Armostasi suuresta.

55.

Ruumiini ja sieluni iloitsee elävässä Jumalassa.

Herra tässä paikassa Onpi totisesti. (1 Moos. 28: 16) Mikä meitä Herrassa Iloitsemast' esti, Vaikka hulluiks herjataan Kaikki katuvaiset, Viisaiks julistetaan vaan Pahat paatuvaiset!

Ruumis, sielu iloitsee Lunastuksestansa, (Ps. 84: 3) Ansiosta kiittelee Yksin Jesustansa; Puolestamme vaivoissa Hän ol' ijäisissä, Päästi pahan pauloista, Itse helvetistä. (Kol. 2: 15)

Vaikka loppu maailman Käy jo lähemmäksi, Verivirta Karitsan Ei käy kylmemmäksi: Vielä voi se kirvoittaa Synnin kahlehista, Vieläkin se virvoittaa Mielen murehista.

Virret muut ne vanhenee; Karitsaa vain yhä Uusin virsin kiittelee Herran Siion pyhä. Mailma katsoo oudoks tään, Kun ei ole nähnyt Eikä nähdä pyydäkkään, Mit' on Jesus tehnyt.

Kiittäkäätte Karitsaa Kaikki uskovaiset! Ylistystä veisatkaa Armon sukulaiset! Ynnä yhdell' äänellä Ylistäkää Isää Sekä Pyhää Henkeä, Joka voimaa lisää!

56.

Autuaita ovat ne ihmiset, jotka sinun pitävät väkenänsä.

Tänne, Jesus, sanaas pyhää Kokoonnuimme kuulemaan. Tykönämme pysy yhä, Auta yhteen saapumaan Meitä luokses mielessämme, Että mailmast' eriämme.

Pimeä on järki meillä Sielun silmä sokea, Johdata siis Henkes teillä; Siellä sielu valista! Mielemme sä uudistaos, Sydämemme puhdistaos!

Jesus, Isäs kunnian valo, (Hebr. 1: 3) Joka paistat ainiaan, Ole sielun ilo jalo, Johda rauhan satamaan! Silmät, korvat, suu ja kieli Hallitse ja koko mieli!

57.

Sinun Sanas on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni.

Sanastasi kiitän Sua, Jolla, Jesus, johdot mua. Anna minun kuulla sitä, Suo sen sielussani itää; Auta Sua rakastamaan, Lähimmäistä holhoamaan!

Selvä käskysi on meillä Kulkemahan rauhan teillä. Suo, ett' arkiona aina Sielu on kuin sunnuntaina Täytettynä Hengelläsi, Kuten Sinun templissäsi!

Suo mun elinaikanani Pitää huolta sielustani! Uskoin, toivoin auta vielä Kulkemaan mua taivaan tiellä! Uskovistas vaari ota, Kunnes päättyy synnin sota!

58.

Hän rakasti meitä ensin.

Jumala on rakkaus, (1 Joh. 4: 16) Jesus siit' on takaus. Mitä siis nyt puuttuu? Rakkautta meiltä myös Vaatii Herra uskon työss'; Siinä kaikki muuttuu.

Joka tahtoo Jumalaa Yli kaiken rakastaa, Ei hän huoli muista; Ruumiin joka jäsenen Tässä työssä rakkauden Alati hän suistaa.

59.

Anna ties Herran haltuun!

Mä kaikkeni: sieluni, ruumihini Tuon, Herra, sun haltuhus, huomahasi Mull' on ilo siitä Kun kaitset sä niitä Sun sauvallasi. (Ps. 23: 2, 4)

60.

Usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan.

Usko on se kirkko, Jossa sielu virkoo, Alkaa eloaan.

Halu on se jalka, (Ps. 42: 2, 3) Jolla sielu alkaa Ensin kulkemaan.

Toivo on se polku. Jota myöten kulku Ensin aljetaan.

61.

Avukses huuda minua hädässäs!

Joka luottaa Herraan taivaan Alla ankarankin vaivan, Aina Herra häntä kuulee, (Ps. 65: 3) Häpeään ei siis hän tule.

Vaikka mailma tahtois niellä, Hän vain kestää, pysyy tiellä. Herra hälle voimaa antaa, Käsissään Hän hänet kantaa. (Ps. 91: 12) Kuka voikaan voittaa sitä, Jonka puolta Herra pitää? (Room. 8: 31) Ei hän huku minkään kautta; Itse Herra häntä auttaa.

62.

Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on ijankaikkinen elämä.

Hartaasti halaa sydämen', Ett' kallis veri Jesuksen Niin sielussani vaikuttais, Ett' oikein Hänet nähdä sais, (Joh. 20: 27-29) Ja taivuttais niin mieleni, Ett' tuosta kiittäis kieleni; Mä sitte jo maan päällä — kas — Olisin aivan autuas. (Luukk. 1: 45)

63.

Minä teen sinun valituksi murheen pätsissä.

Hyvin Herra kaikki teki: Silloin, kun Hän hyväks näki, Pani surun suitsimiksi, Pahat päivät päitsimiksi, Ajoi niillä viisaasti, Synnin orjan seisahti. (2 Kor. 7: 10. Matt. 5: 4)

64.

Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on suloinen!

Kyllä Herra huolen pitää: Kasvattaa sen, mikä itää, Sijallaan suo satehen, Antaa aamukastehen, Armosta myös poutaa antaa, Kasvun korjuusenkin kantaa.

Herra on mun kaitsijani, (Ps. 23: 1) Jesus edesvastaajani; (1 Joh. 2: 1) Hän on minut ostanut, Tielle käymään nostanut, Avun aina mulle tuottaa. Häneen, sieluni, saat luottaa.

Mua johdattaa Hän vielä Kaitaisella taivaan tiellä. Järki ei voi johdattaa, Sielun sairaaksi vain saa. Pois siis, järki, jää nyt siitä! Siinä ei sun neuvos riitä!

Tule, Pyhä Henki, täytä Herran työ ja apu näytä, Synnin haavat sitele, Hellin hoida, pitele; Anna usko, kuuliaisuus, Rakkaus: uskon ominaisuus!

Kiitos armon antamastas, Käsissäsi kantamastas! Kiitos Sulle ijäinen! Rakkaampaa en tiedä, en! Kiitos voiton Ruhtinaalle, Korkeimmalle Kuninkaalle!

65.

Kasvakaamme kukin täydeksi mieheksi!

Sitä suloisuutta, oi, Jonka Herra antaa! Tuntea vain ne sen voi, Jotka sitä kantaa. Riemun henki heiluttaa Uskovaisiansa Kuni äiti lastansa Käsivarsillansa.

Äiti tahtoo lastansa Siten suuremmaksi. Samoin tahtoo Jumala Lastaan autuaaksi, Että mies siis tulisi Hengen mitan mukaan, (Es. 4: 11-16) Taivaan tietä kulkisi, Eikä hukkuis kukaan.

Tämä Hengen huvitus On myös tarpeellinen, Että näkyis erotus, Ken on hengellinen; Eihän Henki vaikuta, Jos ei sitä ole, Eikä ilman tarvista Koskaan Henki tule.

Jotka nousta tahtovat Turmeluksen suosta, Henkeä he anovat Auttajakseen tuosta. He sen hyvin näkevät, Ett'ei itse jaksa, Eikä omat väkevät Voimat mitään maksa.

66.

Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä.

Ruumihini riemuitsee Herran hyvyydestä, Sieluni myös iloitsee (Ps. 8: 43) Armon kyllyydestä Nyt jo täällä vaivassa, Mitä sitte taivaassa, Miss' ei mikään estä!

Siell' on kiitos aina suuss': "Oikein Herra kosti". (Hebr. 10: 30. Room. 2: 6) Siell' on virsi aina uus, Että Jesus osti Viheliäisen syntisen, Helvetin perillisen Helvetistä nosti.

Meist' ei silloin maailma Sanokkaan: "Te hullut!" (Viis. Kirj. 5: 1-17) Siellä kaikki sinua Sanoo: "Terve tullut!" Yhtyä sä virteen saat, Jonka alkaa autuaat, Pelastetut hullut.

Siell' ei ole saatana Tahtomassa niellä (Ilm. K. 20: 10) Eikä epäuskoa Niinkuin täällä vielä. "Vanhat ovat kadonneet, Kaikki uusiks muuttuneet," (2 Kor. 5: 17) Näin saa laulaa siellä.

67.

Meidän Jumalaamme kiittää on kallis asia.

Veisatkaamme, veisatkaamme Kiitos Jumalalle, Huvitukset kaikki muut Jättäin maailmalle! (Ps. 73: 25, 26)

Iloitkaamme, iloitkaamme! Yks on Paimen meillä, Joka meitä johdattaa Matkoilla ja teillä. (Ps. 23. Joh. 10: 11)

Riemuitkaamme, riemuitkaamme! Meill' on sama Henki, Joka lahjaks annettiin Herran pyhillenki. (1 Kor. 2: 12)

Puhukaamme, puhukaamme Jesuksesta vaan me! Osan aina runsaamman Hänestä niin saamme.

Kehukaamme, kehukaamme Häntä keskenämme, Niin kentiesi joku käy Vielä perässämme.

Etsikäämme, etsikäämme Eloo tulevaista, Jota joskus täällä jo Saamme hiukan maistaa.

Kulkekaamme, kulkekaamme Ilman pelkäämättä! Auttamatta omiaan Ei voi Jesus jättää.

Kärsikäämme, kärsikäämme Joka kiusausta! Murheen jälkeen Jumala Antaa lohdutusta.

Toivokaamme, toivokaamme, Vaikka järki kieltää! Eihän luonto ymmärrä Herran Hengen mieltä. (1 Kor. 2: 14)

Uskokaamme, uskokaamme Herran lupausta, Vaikk'ei siinä oliskaan Yhtään todistusta!

Rukoilkaamme, rukoilkaamme Ilman lakkaamatta, (1 Tess. 5: 17) Maailmasta milloinkaan Mitään huolimatta!

Kiittäkäämme, kiittäkäämme Kaikkein kauas kuulla Herran töitä suuria Sydämellä, suulla! (Ps. 145: 10-12)

Lähtekäämme, lähtekäämme Niinkuin vieras väki! (Ps. 120: 5) Autuas on kansa, kun Kotomaansa näki.

Rientäkäämme, rientäkäämme Kohden kotomaata! (Hebr. 11: 13-16) Turhuudellaan tyydyttää Maailma ei saata.

Huutakaamme, huutakaamme! Ylhäält' avun saamme. (Ps. 50: 15) Hitaiksi jos tulemme, Taas me rukoilkaamme! (Room. 12: 11)

Anokaamme, anokaamme Uutta herätystä! Joka päivä tarvitaan Uskon enennystä.

Pyytäkäämme, pyytäkäämme Jesus uskoin tuta! Paljain liikutuksin ei Oikein perustuta.

Raketkaamme, raketkaamme Huone kalliolle, (1 Piet. 2: 4-8) Autuutemme perustus Herran ansiolle!

Ottakaamme, ottakaamme Rakentajaksemme Kulmakivi, perustus, Patsas — Jesuksemme! (Ap. Tek. 4: 11. 1 Kor. 3: 11. Es. 2: 20-22)

Joutukaamme, joutukaamme! Taivaass' iloitsevat Taivaan sotajoukot, kun Meitä vartoilevat. (Luukk. 15: 7, 10)

Kiittäkäämme, kiittäkäämme! Armost' ainoastaan Autuus meill' on, vaikka kuin Järki sanois vastaan. (Es. 2: 8)

68.

Mikä on ihminen, että häntä muistat!

Ah, kuinka ihmeellisesti Jumala murheeni pitää! Mun mieleni ja kieleni Ain ylistäköön sitä!

Hyvyyttä Herran veisatkoot Pienetkin suurten kanssa, Ja Hänen töitään tutkikoot Jokainen kohdastansa! (Ps. 148: 12, 13)

69.

Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Kiitä, sieluni, Herraa, ja kaikki mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä!

Kiitos Herran, joka kuulee Kurjan huudon taivaasen! (Ps. 65: 3) Kiitos Herran, joka tulee Virvoittamaan vaivaisen! (Matt. 11: 28) Kiitos Herran, joka antaa Armostansa autuuden! (Es. 2: 8) Kiitos Herran, joka kantaa Sanassansa totuuden! (Ps. 33: 4)

Kiitos Herran, joka osti Meitä Poikans verellä! Kiitos Herran, joka nosti Väkevällä kädellä! Kiitos Herran, joka päästi Sielun synnin siteistä! (Ps. 116: 8) Kiitos Herran, joka säästi Tuomittua syntistä!

Kiitos olkoon Jesukselle! Hän on kaikki täyttänyt. (Joh. 19: 30) Kiitos olkoon Jesukselle Hän on sen myös näyttänyt. Kiitos olkoon Jesukselle, Joka tuli mailmahan! Kiitos olkoon Jesukselle, Joka voitti saatanan! (Kol 2: 15)

Kiitos olkoon Jesukselle, Kun mun ruokkii isoovan! (Luukk. 1: 53) Kiitos olkoon Jesukselle, Kun mun juottaa janoovan! (Ilm. K. 21: 6. Jes. 55: 1. Joh. 4: 10) Kiitos olkoon Jesukselle, Kun Hän tuli avuksi! Kiitos olkoon Jesukselle, Kun Hän Hengen lahjoitti! (Ap. Tek. 2: 23)

Pyhän Hengen olkoon kiitos, Joka aina lohduttaa! Pyhän Hengen olkoon kiitos, Joka oikein johdattaa! Pyhän Hengen olkoon kiitos, Kun Hän sielun virvoittaa! Pyhän Hengen olkoon kiitos, Kun mun täältä kirvoittaa!