Kalevala näyttämöllä: III sarja (of 3)

KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: III SARJA

Sovittanut

EINO LEINO

Helsingissä, Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö, 1911.

"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."

SISÄLLYS

KULLERVO. SAMMON RYÖSTÖ. VÄINÄMÖISEN LÄHTÖ.

NÄYTTÄMÖ

Näyttämö kuvaa helkanurmea, jonka vasemmalla puolen on metsä, oikealla järvenranta. Taustassa laululehto, jonka muodostaa perällä kasvava uhrikuusi ja kaksi sen kahden puolen, hiukan etualalla siitä, kukkivaa pihlajaa. Puiden alla puoli-ympyrässä laulupaadet. Laululehdon takana synkkä vainajien karsikko jonne tiet kahden puolen laululehtoa.

Puvusto kalevalainen, lausujilla nykyaikainen karjalainen. Valaistus vaihteleva eri näytelmien hengen mukaisesti.

KULLERVO

HENKILÖT:

UNTAMO. KALERVO. KULLERVO. ILMARINEN. ILMARISEN EMÄNTÄ. KULLERVON ÄITI. VELI. KAKSI SISARTA. VIIAN EUKKO. KUORO.

( Kuoro paikallaan uhrikuusen alla. Valaistus: riutuva iltapäivä.)

ESILAUSUJA

Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia, kanat aialle asetti, joutsenet joelle saattoi; tuli kokko, niin kohotti, tuli haukka, niin hajotti, siipilintu, niin sirotti yhen kantoi Karjalahan, toisen vei Venäjän maalle, kolmannen kotihin heitti.

Minkä vei Venäehelle, siitä kasvoi kaupanmiesi, minkä kantoi Karjalahan, siitä se Kalervo kasvoi; kunkapa kotihin heitti, se sikesi Untamoinen ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen; Kalervoinen verkot katsoi, kalat konttihin kokosi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Untamolan uljas uuhi söi Kalervon kaurakylvön; Kalervoisen kärtsä koira repi uuhen Untamolta.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Untamo uhittelevi Kalervolle veljellensä, surmata su'un Kalervon, lyöä suuret, lyöä pienet.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Tuli Untamon urohot, saivat miehet miekka vyöllä, kaatoivat Kalervon joukon, su'un suuren surmasivat, talon polttivat poroksi, tasoittivat tantereksi.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Jäi yksi Kalervon impi kera vatsan vaivaloisen, senpä Untamon urohot veivät kanssansa kotihin pirtin pienen pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Oli aikoa vähäisen, syntyi pieni poikalapsi emollen osattomalle; miksi tuo nimitetähän? Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi.

ESILAUSUJA

Liekkui lapsi kätkyessä, lapsi liekkui, tukka löyhki, liekkui päivän, liekkui toisen, jopa kohta kolmantena, kun tuo poika potkaisihe, potkaisihe, ponnistihe, katkaisi kapalovyönsä, pääsi päälle peittehensä, särki liekun lehmuksisen, kaikki riepunsa revitti.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Nähtihin hyvä tulevan, keksittihin kelpoavan; Untamola vuottelevi tätä tästä kasvavaksi, mieltyväksi, miestyväksi, oikein urostuvaksi, saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Kasvoi kuuta kaksi, kolme, jopa kuuna kolmantena poika polven korkeuisna alkoi itse arvaella: Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat.

UNTAMO (tulee vasemmalta)

Tästä saa sukuni surman, tästä kasvavi Kalervo.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Urohot ajattelevat, akat kaikki arvelevat, minne poika pantanehe, kunne surma saatanehe.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Pannahanpa puolikkohon, työnnetähän tynnyrihin, siitä vieähän vetehen, lasketahan lainehesen.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Käyähänpä katsomahan kahen kolmen yön perästä, joko on hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon.

MOLEMMAT

Poika on päässyt puolikosta, istuvi aaltojen selässä, vapa vaskinen käessä, onkivi meren kaloja, merivettä mittoavi!

( Kuoro nousee hämmästyneenä.)

UNTAMO (kuin itsekseen)

Mihin poika pantanehe, kunne tuo tuhottanehe, kusta surma saatanehe?

ESILAUSUJA

Tuli puihin tuiskattihin, roviohon roiskattihin, siihen poika paiskattihin keskelle tulenplavan.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Paloi päivän, tuosta toisen, paloi päivän kolmannenki, käytihin katsastamahan…

MOLEMMAT VUOROLAUSUJAT

Poika on porossa polvin, kypenissä kyynäsvarsin, hiilikoukkunen käessä, millä tulta kiihottavi kutrisen kähertymättä!

UNTAMO (kuin edellä)

Mihin poika pantanehe?

ESILAUSUJA

Poika puuhun hirtetähän, tammehen ripustetahan.

UNTAMO (kuten edellä)

Aik' on käyä katsomahan, joko Kullervo katosi, kuoli poika hirsipuuhun.

(Astuu askeleen eteenpäin.)

VUOROLAUSUJAT (yhä enemmän hämmästyneinä)

Ei ole Kullervo kaonnut, kuollut poika hirsipuuhun: poika puuta kirjoittavi pieni piikkonen käessä, koko puu kuvia täynnä, täynnä tammi kirjoitusta, siinä miehet, siinä miekat, siinä keihä'ät sivulla.

UNTAMO

Poika ei puutu surman suuhun eikä kuole kuitenkana. Kun elänet kaunihisti aina siivolla asunet, saat olla talossa tässä, orjan töitä toimitella; palkka pannahan jälestä, ansiosta arvatahan, vyöhyt vyöllesi korea tahi korvalle kolahus.

( Kullervo menee nyreänä vasemmalle karsikkoon. Untamo jää miettiväisenä hänen jälkeensä katsomaan.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Tuopa työlle työnnetähän, raaolle rakennetahan, lapsen pienen katsontahan, sormipienen souantahan.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Katsoi lasta päivän, kaksi, käen katkoi, silmän kaivoi, siitä kohta kolmannella lapsen tau'illa tapatti, rievut viskoi virran vieä, kätkyen tulella poltti.

UNTAMO (päätä pudistaen)

Ei tämä tähän sopiva; en tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin; panenko kasken kaa'antahan?

(Menee vasemmalle karsikkoon. Hetken perästä tulee sieltä esille Kullervo kirves kädessään.)

KULLERVO

Äsken lienen mies minäki, kun sain kirvehen kätehen, paljo katsoa parempi, entistäni armahampi, lienen mies viien veroinen, uros kuuen kummallinen.

(Menee vasemmalle.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Suorihe kasken ajohon korkealle korpimaalle, parahasen parsikkohon, hirveähän hirsikköhön.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Iski puuta kirvehellä, tempasi tasaterällä; kerralla hyvätki hirret, pahat puolella menevi.

(Katsovat hänen jälkeensä.)

KULLERVO (palajaa)

Lempo tuota raatakohon, Hiisi hirret kaatakohon!

(Hyppää kannon päähän.)

Sini kaski kaatukahan, koivu solki sortukahan, kuni ääni kuulunevi, kuni vierrevi vihellys!

Elköhön vesa venykö, elköhön koretko korsi sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana, kaskessa Kalervon poian, otoksessa oivan miehen!

Ottaisiko maa orahan, nousisiko nuori laiho, elköhön tereä tehkö, varsi päätä valmistako!

(Häviää vasemmalle. Untamo tulee, katsoo vasemmalle päätä pudistaen.)

UNTAMO

Ei tämä tähän sopiva; hyvän hirsikön pilasi, kaatoi parsikon parahan; en tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin; panenko aitojen panohon?

(Menee vasemmalle.)

ESILAUSUJA (vasemmalle tähystäen)

Kullervo, Kalervon poika, jopa aitoa panevi, kohastansa kokkahongat, aiaksiksi asettelevi, kokonansa korpikuuset seipähiksi pistelevi, veti vitsakset lujahan pisimmistä pihlajista, pani aian umpinaisen, veräjättömän kyhäsi.

KULLERVO (huutaa vasemmalla)

Ku ei lintuna kohonne, kahen siiven siuotelle, elköhön ylitse pääskö aiasta Kalervon poian!

( Untamo palajaa pahantuulisena vasemmalta.)

UNTAMO

Ei ole tästä raatajasta, kulle työlle työntänenki, työnsä tuhmin turmelevi, joko vien Venäehelle, tahi kaupin Karjalahan Ilmariselle sepolle, sepon paljan painajaksi?

(Astuu oikealle. Ilmarinen ja hänen emäntänsä [Pohjan neiti] tulevat oikealta karsikosta. Untamo juttelee heidän kansaan ja viittaa sitten Kullervolle joka aina edelleen yhtä nyreänä ja uhmakkaana, lähestyy puhelevia. Untamo ja Ilmarinen lyövät kättä toisilleen. Untamo palajaa takaisin vasemmalle karsikkoon.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Möi siitä Kalervon poian, pani kaupan Karjalahan Ilmariselle sepolle, takojalle taitavalle.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Minkä tuosta seppo antoi?

1:NEN VUOROLAUSUJA

Äijän seppo tuosta antoi: kaksi kattila-rania, kolme koukun puoliskoa, viisi viikate-kulua, kuusi kuokan kuolioa miehestä mitättömästä, orjasta epäpäöstä.

KULLERVO (uhmaten)

Työt tässä nimettäköhön, nimi työlle pantakohon, kulle työlle työntyminen, raaolle rakentuminen.

( Ilmarinen viittaa käskevästi hänelle. Kaikki menevät vasemmalle taustaan. Kuoro istuu.)

ESILAUSUJA

Seppo Ilmarin emäntä tuopa tuossa arvelevi, kulle työlle uusi orja, raaolle rahan-alainen; pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Tuopa ilkoinen emäntä, leipoi leivän paimenelle, kauran alle, vehnän päälle, keskelle kiven kutovi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti, pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle.

( Kullervo tulee kontti selässä ja paimentorvi kädessään. Emäntä seuraa häntä ja ojentaa kakun hänelle.)

EMÄNTÄ

Ellös tätä ennen syökö karjan mentyä metsälle!

( Kullervo panee kakun konttiinsa. Emäntä kätensä kohottaen:)

Lasken lehmäni leholle, maion antajat aholle, hatasarvet haavikolle, korusarvet koivikolle.

Kaitse kaunoinen Jumala, varjele, vakainen luoja, varjele vahingon tieltä, kaitse kaikista pahoista!

Suvetar valio vaimo, Etelätär, luonnon eukko, Hongatar, hyvä emäntä, Katajatar, kaunis neiti, Pihlajatar, piika pieni, Tuometar, tytär Tapion, Mielikki, metsän miniä, Tellervo, Tapion neiti!

Katso'ote karjoani, viitsiöte viljoani kesä kaikki kaunihisti, lehen-aika leppeästi!

(Menee oikealle taustaan.)

KULLERVO (tullen keskinäyttämölle)

Voi minä, poloinen poika, voi poika polon-alainen!

Jo minä johonki jou'uin, jou'uin joutavan jälille, härän hännän paimeneksi, vasikkojen vaalijaksi, joka suon on sotkijaksi, maan pahan matelijaksi.

(Istuu mättäälle.)

Paistapa, Jumalan päivä, Herran kehrä, hellittele sepon karjan kaitsijalle, poloiselle paimenelle, elä Ilmarin tuville, emännällen ensinkänä! Emäntä hyvin elävi, vehnäisiä viiltelevi voita päälle vuolaisevi; paimen parka kuivan leivän, kauraisen kavertelevi, veen lipillä luikkoavi märän mättähän nenästä.

Alene, Jumalan aika, kule, päivä kuusikolle, lennä leppien tasalle, päästä paimenta kotihin voivatia vuolemahan, rieskaa repäisemähän.

(Tähystää taivaalle.)

Jo nyt on aika atrioia, aika ruoalie ruveta, evähiä etsiskellä.

(Kaivaa kakun kontistaan.)

Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita alta kuoren.

(Vetää veitsellään. Veitsi katkee. Kullervo kimpoaa kohoksi ja seisoo hetkisen sanattomana veitsentynkä kädessään.)

Yks oli veitsi veikkoutta, yksi rauta rakkautta, isän saamoa eloa, vanhemman varustamata, senki katkaisin kivehen, karahutin kalliohon, leipähän pahan emännän, pahan vaimon paistamahan!

(Heittää tyngän kädestään, katsoo hurjin silmin ympärilleen.)

Millä nyt maksan naisen naurun, naisen naurun, piian pilkan, akan ilkeän evähät, pahan porton paistannaiset?

(Miettii. Hymyilee julmasti itsekseen.)

Otan vitsan viisikosta, koivun korven notkelmasta, ajan suolle sontareiet, lehmät liejuhun levitän, puolen suurille susille, toisen korven kontioille.

Kaikoan suet kokohon, karhut kaikki katrahasen; suet pistän Pienikiksi, karhut Kyytäksi kylläisen, ajan karjana kotihin, kirjavana kartanolle! Sillä maksan naisen naurun, pahan vaimon parjaukset.

(Pudistaen nyrkkiään oikealle taustaan.)

Malta, malta, Hiien huora! Jos itken isoni veistä, vielä itkenet itseki, itket lypsylehmiäsi.

(Syöksyy vasemmalle. Kuoro nousee hämmästyneenä.)

ESILAUSUJA (vasemmalle tähystäen)

Sorti suohon lehmäkarjan, härät murtohon murenti!

1:NEN VUOROLAUSUJA

Suet lausui lehmäsiksi, karhut karjaksi rakenti!

2:NEN VUOROLAUSUJA

Ajoi kontiot kotihin, susikarjan kartanolle.

KULLERVO (huutaa vasemmalla)

Repäise emännän reisi, pure puoli pohkeata, kun tulevi katsomahan, lyykistäikse lypsämähän!

(Iloista paimentorven toitotusta vasemmalta. Emäntä tulee oikealta taustasta.)

EMÄNTÄ

Ole kiitetty, Jumala! Torvi soipi, karja saapi.

KULLERVO (tulee vasemmalta)

Jo nyt on karjasi kujalla, lehmät lääväpellon päässä. saaospa savun panohon, käyös lehmät lypsämähän.

(Jää itse keskinäyttämölle. Emäntä menee takaisin karsikkoon, josta hetken perästä kuuluu kimeä hätähuuto.)

EMÄNTÄ (huutaa taustasta)

Pahoin teit sä paimo-parka, ajoit kontiot kotihin, suet suurille pihoille.

KULLERVO

Pahoin tein mä paimen-parka, et hyvin emäntä-parka: leivoit sie kivisen leivän, kakun paistoit kallioisen; ve'in veitseni kivehen, ainoan isoni veitsen.

EMÄNTÄ (kuten edellä)

Kun et jouhi päästämähän, käy pian kerittämähän, kohta kaaun kuoliaaksi, muutun mullan muotoiseksi.

KULLERVO

Kun on kuollet, kuolkosipa, kaotkosi, kun kaonnet! Sija on maassa mennehillä maata mahtavaisimmanki.

EMÄNTÄ (kuten edellä)

Oi Ukko, ylijumala! Kaa'a tuo Kalervon poika, ammu kurja kuoliaksi nuolella teräsnenällä, vasamalla vaskisella!

KULLERVO (kätensä kohottaen)

Oi Ukko, ylijumala! Elä sie minua ammu, ammu Ilmarin emäntä, kaota katala nainen siirtymättänsä sijalta, kulkematta kunnekana!

(Pitkä äänettömyys. Kullervo hiipii oikealle ja kurkistaa taustaan. Vavahtaa, pakenee keskinäyttämölle, nostaa vihdoin torven uhmaten huulilleen ja lähtee toitotellen vasemmalle.)

ESILAUSUJA

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, hivus keltainen korea, kengän kauto kaunokainen, läksi soitellen seposta, ilon lyöen Ilman mailta, kullervoiten kankahalla, patakoitellen palolla: suo sorahti, maa järähti, kangas vastahan kajahti Kullervoisen soitantoa, ilkeän ilonpitoa.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Kuului se sepon pajahan, seppo seisottui pajassa, sai kujalle kuulemahan, mikä soitanta salolla.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Jo näki toet totiset, valehettomat vakaiset, näki naisen hukkunehen, kaunoisensa kaatunehen.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Siihen seppo seisottihe, puuttui yöksi itkemähän, mieli ei tervoa parempi, syän ei syttä valkeampi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Itse Kullervo käveli astui eelle jonne kunne, päivän korpia kovia, Hiien hirsikankahia; illan tullen, yön pimeten, päätyi maahan mättähälle.

( Kullervo tulee vasemmalta ja istuu mättäälle. Painaa pään käsiinsä. Vaitiolo.)

KULLERVO

Mikä lie minunki luonut, kuka kurjaisen kuvannut kuuksi päiväksi kululle, iäkseni ilman alle!

Kotihinsa muut menevät, majoillensa matkoavat; mull' on korvessa kotini, kankahalla kartanoni, tuulessa tulisijani, satehessa saunan löyly.

Ellöspä, hyvä Jumala, elkösi sinä ikänä luoko lasta luonnotointa eikä aivan armotointa, isotointa alle ilman, emotointa ensinkänä, niinkuin loit minun, Jumala, minun kurjaisen kuvasit, loit kuin lokkien sekahan, karille meren kajavan!

Päivä pääskyille tulevi, varpusille valkenevi, ilo ilman lintusille, ei minulle milloinkana, tule ei päivä polvenansa, ei ilo sinä ikänä.

En tieä tekijätäni enkä tunne tuojoani, liekö telkkä tielle tehnyt, sorsa suolle suorittanut, tavi rannalle takonut, koskelo kiven kolohon.

Piennä jäin minä emosta, matalana maammostani, iso kuoli, äiti kuoli, kuoli muu sukuni suuri; jätti mulle jäiset kengät, sukut uhkuiset unohti; jätti jäisille jälille, pyöriville portahille, joka suohon sortumahan, likahan litistymähän

(Karkaa ylös.)

Vaan en nyt ijällä tällä, en mä vielä jouakana soille sotkuportahiksi, silloiksi likasijoille; enkä sinnes suohon sorru, kunnes kannan kahta kättä, viittä sormea viritän, kynttä kymmentä ylennän.

(Näyttää nyrkkiään vasemmalle taustaan.)

Vuota, vuota, Untamoinen! Maltapa sukuni surma! Kun tulen minä sotahan, tokko saan tuvat tuhaksi, kartanot kekälehiksi.

(Siniviitta Viian eukko tulee vasemmalta taustasta.)

VIIAN EUKKO

Kunne läksit, Kullervoinen, kaaloat, Kalervon poika?

KULLERVO

Johtui mulle mieleheni käyä Untamon kylähän, kostoa sukuni surma, ison kohlut, maammon mahlat.

VIIAN EUKKO

Ei ole surmattu sukusi, viel' ei kaatunut Kalervo; on sulla iso elossa, maammo mailla tervehenä.

KULLERVO (säpsähtäen)

Missäpä minun isoni, kussa kaunis kantajani?

VIIAN EUKKO

Lapin laajalla rajalla, kalalammin laitehella.

KULLERVO

Mitenkä mä sinne pääsnen, kuten kulkea osannen?

VIIAN EUKKO

Hyvä on sinne päästäksesi; vaara vastahan tulevi, käy vaaran vasenta puolta; tuostapa joki tulevi, käy sitä joen sivua, kolmen kosken kuohumitse; tulet niemen tutkaimehen, tupa on niemen tutkaimessa, kalasauna kaiskun päässä, siinäpä iso elävi, siinä kaunis kantajasi, siinäpä sisaresiki, kaksi kaunista tytärtä.

(Häviää vasemmalle. Kullervo miettii hetkisen ja astahtaa sitten päättävästi askeleen vasemmalle. Kalervo ja Äiti tulevat vasemmalta.)

KALERVO

Mistä vieras veen takoa, kusta kulkiain kotoisin?

KULLERVO

Etkö tunne poikoasi, tunne et lastasi omoa, jonka Untamon urohot veivät kanssansa kotihin ison vaaksan varrellisna, emon värttinän pituisna?

ÄITI (häntä syleillen)

Ohoh poikani poloinen, ohoh kurja kullansolki! Ettäpäs elävin silmin näitä maita matkaelet, kun jo itkin kuolleheksi, jo kauan kaonneheksi.

KALERVO (pyyhkien kyyneleitään)

Kaks oli poikoa minulla, kaksi kaunista tytärtä, niist' oli osattomalta, kaksi vanhinta kaonnut, poika suurehen sotahan, tyttö tietämättömihin; poikani tuli takaisin, eipä tyttö tullekana.

KULLERVO

Kunne tyttösi katosi, kunne sai sisarueni?

ÄITI

Läksi marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan, sinnepä kana katosi, lintu kuoli liian surman, surmahan sanattomahan, nimen tietämättömähän.

(Menevät nyyhkien vasemmalle karsikkoon. Kullervo seuraa heitä.)

ESILAUSUJA

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, sai tuosta elelemähän alla varjon vanhempien; ei saanut älyämähän, miehen mieltä ottamahan, kun oli kaltoin kasvateltu, tuhmin lasna tuuiteltu luona kalton kasvattajan, tuon on tuhman tuuittajan.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Poika työlle työnteleikse, kaalasi kalastamahan, nuotan suuren souantahan; souti tarmonsa takoa, souti poikki puiset hangat, katajaiset kaaret katkoi, venon haapaisen hajotti.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Kullervo, Kalervon poika, meni nuotan tarvontahan, tarpaisi olantakoa, pani miehuuen nojassa, ve'en velliksi seoitti. tarpoi nuotan tappuroiksi, kalat liinaksi litsotti.

( Kullervo ja Kalervo tulevat vasemmalta karsikosta.)

KALERVO

Ei sinusta tarpojaksi; lähe viemähän vetoja, maarahoja maksamahan! Lienet matkassa parempi, taipalella taitavampi.

(Ojentaa hänelle kangaskimpun ja lippaan. Palajaa takaisin karsikkoon. Kullervo aukaisee lippaan ja jää uteliaana sen sisällystä tutkimaan.)

ESILAUSUJA

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi iski virkkua vitsalla, helähytti helmivyöllä, virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni; ajavi karittelevi, matkoansa mittelevi noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.

( Kullervo sulkee lippaan, pistää sen kainaloonsa, heittää verkakimpun olalleen ja aikoo vihellellen oikealle etualalle. Sisar valjuna, harhailevin silmin tulee vastaan hänelle.)

KULLERVO

Käy, neito, rekoseheni, armas alle vilttieni!

SISAR (hiljaisesti)

Vilu on olla viltin alla, kolkko korjassa eleä.

( Kullervo tempoa hänet kainaloonsa)

Päästä pois minua tästä, laske lasta vallallensa, kunnotointa kuulemasta, pahalaista palvomasta!

(Kullervo aukaisee lippaansa. Sisar jää viehättyneenä sen koruja katsomaan. Kullervo levittää maahan verkaviitan.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Verat veivät neien mielen, raha muutti morsiamen, hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Siinä neitosen kisasi, tinarinnan riu'utteli. alla vaipan vaskikirjan päällä taljan täplikkäisen.

SISAR (halaten Kullervoa)

Mist' olet sinä sukuisin, kusta, rohkea, rotuisin? Lienet suurtaki sukua, isoa isän aloa?

KULLERVO

En ole sukua suurta enkä suurta enkä pientä, olen kerran keskimmäistä, Kalervon katala poika, tuhma poika tuiretuinen.

Vaan sano oma sukusi, oma rohkea rotusi, jos olet sukua suurta, isoa isän aloa.

(Suutelee, tahtoo painaa hänet povelleen. Sisar karkaa ylös kauhistuneena. Myöskin Kullervo nousee.)

SISAR

En ole sukua suurta enkä suurta enkä pientä, olen kerran keskimmäistä, Kalervon katala tyttö, tyhjä tyttö tuiretuinen.

( Kullervo kääntää kasvonsa pois kauhistuneena. Pitkä vaitiolo.)

Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla, läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan; poimin maasta mansikoita, alta vaaran vaapukoita, poimin päivän, yön lepäsin, poimin päivän, poimin toisen, päivälläpä kolmannella en tiennyt kotihin tietä; tiehyt metsähän veteli, ura saatteli saloille. Siinä istuin, jotta itkin, itkin päivän, jotta toisen, päivänäpä kolmantena nousin suurelle mäelle, korkealle kukkulalle, tuossa huusin, hoilaelin, salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat: "Elä huua, hullu tyttö, ei kuulu kotihin huuto." Päivän päästä kolmen, neljän, viien, kuuen viimeistäki kohennihin kuolemahan; enkä kuollut kuitenkana. Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala, äsken tuosta toisna vuonna, kohta kolmanna kesänä, oisin heinänä helynnyt, kukostellut kukkapäänä, maassa marjana hyvänä, punaisena puolukkana, nämä kummat kuulematta, haikeat havaitsematta,

(Syöksyy oikealle.)

KUORO

Löysi turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa!

(Peittävät kasvonsa kauhistuneina. Kullervo yrittää syöksyä sisaren jälkeen, pysähtyy ja kohottaa kätensä taivasta kohden.)

KULLERVO

Voi, poloinen, päiviäni, voipa, kurja, kummiani, kun pi'in sisarueni, turmelin emoni tuoman! Voi isoni, voi emoni, voi on valtavanhempani, minnekä minua loitte, kunne kannoitte katalan! Parempi olisin ollut syntymättä, kasvamatta, ilmahan sikeämättä, maalle tälle täytymättä; eikä surma suorin tehnyt, tauti oikein osannut, kun ei tappanut minua, kaottanut kaksi-öisnä.

( Äiti tulee vasemmalta karsikosta. Kullervo rientää häntä vastaan.)

Oi emoni, kantajani! Kun oisit, emo-kuluni, synnyteltäissä minua pannut saunahan savua, lyönyt saunan salpa päälle, tukahuttanut savuhun, kaottanut kaksi-öisnä!

(Painuu itkien hänen povelleen.)

ÄITI

Mi sinulla, poikaseni? On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit.

KULLERVO

Jo nyt on kummat kuulununna, turmiot tapahtununna, kun pi'in oman sisaren, turmelin emoni tuoman.

( Äiti parahtaa ja eroaa hänestä.)

Se jo surmansa sukesi palavahan pyörtehesen; itse en nyt tieäkänä, kunne kurja kuoletaime.

(Peittää kasvonsa suurimman tuskan vallassa. Molemmat itkevät. Pitkä vaitiolo. Vihdoin lähestyy Äiti häntä hiljaisena ja lempeänä.)

ÄITI (hyväillen hänen kutrejaan)

Onpa suurta Suomen nientä piillä miehen piilojansa, piillä vuotta viisi kuusi, ynnähän yheksän vuotta, kunnes aika armon tuopi, vuoet huolen huojentavi.

KULLERVO

Enkä lähe piilemähän, en, paha, pakenemahan; lähen Surman suun esille, Kalman kartanon oville, suurille sotasijoille, miesten tappotanterille: viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta, kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta, muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-piännät.

(Menee vasemmalle. Palajaa hetken perästä kypärä päässä ja miekka kädessään. Äiti seuraa häntä.)

ÄITI

Ellös, poikani poloinen, saako suurehen sotahan, menkö miekan melskehesen! Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon, se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa, miekkoihin menetetähän, kalpoihinsa kaaetahan.

KULLERVO (miekkaansa välkyttäen)

En mä silloin suohon sorru enkä kaau kankahalle, korppien kotisijoille, variksien vainiolle, kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille; somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen, sorea sotainen tauti, äkin poika pois tulevi, potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi.

ÄITI

Kun sinä sotahan kuolet, mitä jääpi taatollesi vanhan päivänsä varaksi?

KULLERVO

Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!

ÄITI (valittaen)

Mitä jääpi maammollesi vanhan päivänsä varaksi?

KULLERVO

Kuolkohon kupo sylihin, läävähän läkähtyköhön!

ÄITI (aina surkeammin)

Mitä jääpi veikollesi päivän vastaisen varaksi?

KULLERVO

Metsähän menettyköhön, vainiolle vaipukohon!

ÄITI

Mitä jääpi siskollesi päivän vastaisen varaksi?

KULLERVO

Kaivotielle kaatukohon, sotkutielle sortukohon!

(Kalervo tulee vasemmalta.)

Hyvästi, hyvä isoni! Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi?

KALERVO (raskaasti)

En minä sinua itke; poika toinen tehtänehe, poika paljoa parempi.