Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

ELIAS LÖNNROTIN MATKAT II: 1841-1844

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Osa. II.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö, 1902

SISÄLLYS

Esipuhe.

KYMMENES MATKA vv. 1841-42.

Yleiskatsaus. 1. Päiväkirjasta 12.III.41. 2. Päiväkirjasta 15.III.41. 3. Päiväkirjasta 19.III.41. 4. Arkiaterinrouva Törngrenille 20.III.41. 5. Tohtori Rabbelle 20.III.41. 6. Akademikko Sjögrenille 21.III.41. 7. Päiväkirjasta 22.III.41. 8. Päiväkirjasta 24.III.41. 9. Päiväkirjasta 26.III.41. 10. Päiväkirjasta 27.III.41. 11. Päiväkirjasta 30.III.41. 12. Tohtori Rabbelle 30? 31.III.41. 13. Päiväkirjasta 1.IV.41. 14. Päiväkirjasta 3.IV.41. 15. Tohtori Rabbelle 3.IV.41. 16. Päiväkirjasta 4-5.IV.41. 17. Kirje tohtori Lönnrotilta 8.IV.41. 18. Päiväkirjasta 9.IV.41. 19. Päiväkirjasta 11.IV.41. 20. Päiväkirjasta 17.IV.41. 21. Tohtori Rabbelle 30.VII.41. 22. Tohtori Rabbelle 19.VIII.41. 23. Tohtori Rabbelle 31.VIII.41. 24. Kyrön-matka. 25. Tohtori Rabbelle 31.X.41. 26. Päiväkirjasta 4.XI.41. 27. Arkiaterinrouva Törngrenille 11.XI.41. 28. Tohtori Rabbelle 12.XI.41. 29. Päiväkirjasta 17.XI.41. 30. Päiväkirjasta 24.XI.41. 31. Päiväkirjasta 7.XII.41. 32. Päiväkirjasta 17.XII.41. 33. Päiväkirjasta 23.XII.41. 34. Päiväkirjasta 26.XII.41. 35. Päiväkirjasta 31.XII.41. 36. Päiväkirjasta 13.I.42. 37. Päiväkirjasta 28.I.42. 38. Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä 3-5.II.42. 39. Tohtori Rabbelle 5.II.42. 40. Päiväkirjasta 28.III.42. 41. Päiväkirjasta 2-.IV.42. 42. Akademikko Sjögrenille 23.III.42 (v.l.) = 4.IV.42 (u.l.). 43. Päiväkirjasta 5.IV.42. 44. Tohtori Rabbelle 2.V.42 (v.l.) = 14.V.42 (u.l.). 45. Kuolasta Kemiin 4.V.42. 45. Päiväkirjasta 4.V.42. 46. Akademikko Sjögrenille 2.VI.42. 47. Tohtori Rabbelle 24.VI.42. 48. Ylioppilas Adolf Törngrenille 26.VI.42. 49. Arkiaterinrouva Törngrenille 26.VI.42. 50. Maisteri Ståhlbergille 28.VI.42. 51. Tohtoreille Aspille ja Borgille 26? 28.VI.42. 52. Tohtori Rabbelle 1.VII.42. 53. Valtioneuvos Rafnille (konsepti) 1.VII.42. 54. Pastori Stockflethille 4.VII.42. 55. Tohtori Rabbelle (konsepti) 4? 5.VII.42. 56. Tohtori Rabbelle 11.VII.42. 57. Tohtori Rabbelle 15.VII.42. 58. Tohtori Rabbelle 23.VII.42. 59. Tohtori Rabbelle 3.VIII.42. 60. Tohtori Rabbelle 4.VIII.42. 61. Arkiaterinrouva Törngrenille 18-19.VIII.42. 62. Matkakertomus. 63. Akademikko Sjögrenille syysk. lop. 42. 64. Tohtori Rabbelle 8.X.42. 65. Tohtori Rabbelle alussa lokak. 42.

YHDESTOISTA MATKA v. 1844.

1. Tohtori Rabbelle 21.VII.44 (v.l.) = 2.VIII.44 (u.l.).
2. Lehtori Zittingille 13.VIII.44.
3. Tohtori Rabbelle 16.VIII.44.
4. Lehtori Ståhlbergille 24.VIII.44.
5. Tohtori Rabbelle 27.VIII.44.
6. Tohtori Rabbelle 14 & 18.X.44.
7. Rehtori Snellmanille (osittain konseptia) lop. lokak. 44.
8. Lehtori Zittingille alussa marrask. 44.
9. Tohtori Rabbelle 12.XI.44.
10. Rehtori Snellmanille 29.XI.44.
11. Tohtori Rabbelle 3.XII.44.
12. Pastori Sirénille 6.XII.44.
13. Pastori Sirénille 6.XII.44 (v.l.).
14. Tohtori Rabbelle 18.XII.44.
15. Nimineuvos von der Hagenille lop. helmik. 45.

Esipuhe.

Tämä nyt ilmestyvä "Lönnrotin matkojen" II:nen osa liittyy suoranaisena jatkona I:seen, mutta toiselta puolen eroavat vuosien 1841-1844 matkat niin paljon aikaisemmista, että näiden matkakertomusten julkaiseminen eri osana näytti sopivalta. Toimitustyö on ollut samoissa käsissä kuin edellisen osankin ja suoritettu samalla tavalla. Kuitenkin venäjänkielisten sanain kirjoittamisessa on tässä osassa osaksi poikettu edellisessä noudatetusta menettelytavasta. Kun niitä kymmenennen matkan kirjeissä esiintyy verraten tiheässä, etenkin yleis- ja erisnimiä, on ne yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi kirjoitettu nykyaikuisemmin, niin että Lönnrotin osaksi vaihtelevasta kirjoitustavasta huolimatta suhuäänteet on merkitty z:llä, zh:lla, sh:lla, tsh:lla, shtsh:llä ja venäjän y y:llä. Sen joka haluaa ottaa selkoa Lönnrotin transskriptionista, on siis turvautuminen käsikirjoituksiin.

Mitä teokseen liittyviin karttoihin ja henkilöluetteloon tulee, on vähäsen poikettu alkuperäisestä suunnitelmasta. Suomen kartan asemasta on käytännöllisistä syistä pidetty parempana Pohjoissuomea ja Lappia esittävä kartta, ja henkilöluetteloon on otettu kaikkien, eikä vaan tärkeimpien, matkakertomuksissa esiintyvien henkilöiden nimet. Lyhyitä elämäkerrallisia tietoja on annettu Lönnrotin läheisistä ystävistä ja muutamista huomattavista henkilöistä sekä suomalaiselle lukijalle oudommista ulkomaalaisista. Kartat on toimittanut ylioppilas J.O. Granö, luettelon allekirjoittanut. [Henkilöluettelo ja kartta jätetty pois tästä e-kirjasta.]

Helsingissä syyskuulla 1902.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri.

KYMMENES MATKA vv. 1841-1842.

[Saatuansa julkaistuksi tärkeimmän osan runosaaliistansa, eepilliset ja lyyrilliset runot, kääntyi Lönnrotin huomio yhä enemmän kielentutkimukseen. Tammikuussa 1841 hän yhdessä norjalaisen kielentutkijan, pastori Nils Stockflethin kanssa läksi pitkälle kielitieteelliselle tutkimusmatkalle aikoen Aunuksen kantta matkustaa Venäjän- ja Norjan-Lappiin, vieläpä mahdollisesti samojeedienkin luo. Yhdessä Stockflethin kanssa matkusti L. Ilomantsiin, josta yksin jatkoi matkaa Salmin ja Veskelyksen kautta Petroskoihin. Mutta kun L. ei ollut rajalla saanut asianomaista tarkastustodistusta passiinsa, keskeytyi matka täällä. L. palasi takaisin kotimaahan, oleskeli kesällä m.m. Laukossa ja läksi vasta syksyllä, tällä kertaa M.A. Castrénin seurassa, Suomen-Lappiin. Castréniin yhtyi L. Kemissä, josta tutkijat yhdessä matkustivat Inariin, käväisivät Stockflethia tapaamassa Karasjoella (Norjan-Lapissa) sekä tekivät sen jälkeen talvella 1842 pitkän ja vaivalloisen matkan Paatsjoen, Kuolan, Kannanlahden, Koudan, Kieretin, Kemin ja Solovetskoin kautta Arkangeliin, jonne saapuivat toukokuun lopussa. Huomattuansa samojeedinkielen tutkimuksen itsellensä hyödyttömäksi L. luopui Arkangelissa tämän kielen tutkimusyrityksestä, erosi Castrénista ja kääntyi heinäkuussa kotimatkalle kulkien osaksi vesitse osaksi maitse Onegan, Kargopolin ja Vyitegran kautta Lotinapeltoon. Lotinapellosta käsin teki L. vielä muutamia viikkoja kestävän tutkimusmatkan vepsäläisten luo Ojattivirran latvoille. Kotiin hän saapui lokakuussa.]

1.

[Päiväkirjasta.]

Säämäjärvi, 12 p:nä maaliskuuta 1841.

Tulin erääseen pappilaan. Minut vastaanotettiin kaikella sillä teeskentelemättömällä hyväntahtoisuudella ja vieraanvaraisuudella, mitä köyhät ihmiset voivat osottaa. Kahvia keitettiin ja pyytämällä pyydettiin juomaan kolmas kuppi. Valitettiin, ettei juuri silloin sattunut olemaan talossa teetä. Jos ei muuta puutu, niin siitä pulasta pian on päästy, minä ajattelin, ja hain laukustani esille tötterön, jonka onneksi olin säilyttänyt, vaikka viimeinen suomalainen kyytimies ei ollut tahtonut kyyditä minua rajatullin ohi ilman että olin tyhjentänyt vaelluskumppani-pahasestani, s.o. laukustani, kaikki takavarikonalaiset tavarat. Pullo kerrattua viinaa, jonka Ilomantsin pappilan vieraanvarainen väki oli minulle evääksi antanut, jätettiin täten melkein täysinäisenä rajan toiselle puolelle, mutta teetä ja sokeria minun oli sääli. Jos tulliherra tahtoo ne ottaa, niin ottakoon, ajattelin. Mutta kyytimies tuumi: "Viis teidän teestänne ja sokeristanne, mutta jos minut saadaan kiinni kyyditsemästä teitä kiellettyine tavaroinenne, niin otetaan minulta hevonenkin." Sitten hän kertoi tarinan miehestä, joka joutui kiinni yrittäessään salaa tuoda rajan yli vähän kahvia. Sekä kahvi että reki ja hevonen oli otettu takavarikkoon, ja samoin olisi käynyt omistajankin, ellei hänellä olisi ollut niin notkeat ja lujat jalat, että vahvasta lumesta huolimatta, joka esti häntä ajamasta takaa, pääsi pakoon metsään. Erään toisen hevonen oli otettu siitä, että miehen taskusta oli löydetty pullo viinaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan minua pelästyttänyt, tahdoin pitää teeni ja kahvini, ja sen sainkin viimein tehdä sillä ehdolla, että maksaisin miehen hevosen, jos se niiden takia otettaisiin takavarikkoon. Ja tultuamme tulliasemalle, tulliherra osotti laukulleni sellaista ylenkatsetta, ettei edes suonut sille katsettakaan. Täten minulla oli tallella tee-tötteröni, jonka nyt annoin papin rouvalle auttaakseni häntä pulastaan. Heti "samovari" oli toimessa ja tee valmis, jota sitten juotiin runsaat määrät. Samovari, teekeittiö on venäläinen sana ja merkitsee: itsekiehuttaja. Oli kaksi tällaista abderalaista kaivoa talossa. Ettei niiden itsekiehuttavaa ominaisuutta kuitenkaan tule ottaa niin aivan vakavalta kannalta, sen huomaa edellämainitusta. Ennenkuin minulta oli saatu teetä, ne itse eivät kyenneet sitä keittämään. — Seuraavana päivänä juotiin aamupäivällä sekä teetä että kahvia, mutta kun pappi illalla kysyi vaimoltaan, miksi hän ei jo tuonut pöytään teetä, vastattiin tähän: sahara net [ei ole sokeria], jolloin sananlasku: "viittä vaivanen vajalla, ei yhtä sianlihoa", juolahti mieleeni. Tällöin aikaisemmin kuolemaan tuomittu sokerivarastonikin tuli hyvään tarpeeseen.

Se, joka ei omin silmin ole nähnyt sitä sokkelomaista rakennustapaa, jota rahvas Venäjän-Karjalassa ja Aunuksen kuvernementissa käyttää, ei mistään selityksestä voi saada siitä selvää käsitystä. Varakkaanpuoleiset perheet asuvat kaksikerroksisissa taloissa, joiden kummassakin kerroksessa on 2-3 asuinhuonetta. Kummallakin on porstua (sintso), mistä portaat johtavat ylös ja alas. Sitäpaitsi on erityiset varastohuoneet, 2-3 luvultaan, ja niihin mennään mainituista sintsoista. Toiset alemmasta sintsosta alaspäin johtavat portaat vievät pihalle, toiset navettaan ja talliin. Ylemmästä sintsosta johtavat yhdet portaat alasintsoon, toiset talliin ja navettaan ja vielä kolmannet ullakolle. Paitsi aittoihin viepi jommastakummasta ovi vajaankin (sarajaan). Jos nyt siis asuu yläkerrassa ja pimeässä lähtee tuolle vaaralliselle retkelle alas, niin täytyy joko monivuotisen, paikalla asumisen kautta saavutetun kokemuksen nojalla olla hyvin tottunut paikkoihin tai myöskin auttamattomasti joutua eksyksiin. Minulle sattui kerran että ainakin neljännestunnin ajan harhailin eksyksissä suojasta suojaan. Viimein katsoin olevani hukassa ja aioin juuri paneutua pitkäkseni eräässä huoneessa olevalle kovanpuoleiselle esineelle, jos mahdollista nukkuakseni ja täten odottaakseni seuraavan päivän valkenemista; harmissani en tahtonut huutaa apua. Silloin tuli muuan naiseläjä palava päre kädessä ja pelasti minut kurjasta tilastani. Olin silloin navetassa, allani oven suussa oleva vanha heinähäkin puolisko.

2.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 15 p:nä maaliskuuta 1841.

Aunukselaiset, jotka puhuvat suomea, sanovat puhuvansa Lyvvin kieltä. Tämän sanan johto lienee etsittävissä venäläisestä sanasta ljudi [luetaan ljuudi, merkitsee ihmiset, väki], varsinkin kun itse kansan nimenä tämän ohella on lyydiköt. Tähän kieleen on paljo sekoittunut venäläisiä sanoja, sekä tarpeellisia että tarpeettomia. Sanojen muoto eroaa sitäpaitsi hieman suomalaisesta. Muodot kävyn, kävyä vastaavat [suomen] muotoja käyn, käyä, elatiivin pääte -s vastaa suomalaista päätettä -sta; paremban, suurembamks; andan ja annan; yhtelle; tuoda; nähdä; netsi -in tämä; äiänkö netsis(tä) heposes(ta,) (tästä hep.) andoit? — hätken (hätki) = viikon (kauan); oletko k. linnasch?; — hura = vasen; hura käsi: — parsi = hirsi, tukki; — nygö = nyt; — järelle, järille = jälelle; pohatembat = pohatammat; — siiritse = sivutse; — kaaritsee, kaarita = haiskahtaa; mutakat = vorot, rosvot: — pertsukka = sormikas; — arta, ardan — ulku; — meresi = rysä; liippi = huovi; — elgentää, ellentää = ymmärtää; — kudama = mikä, joka; kudamas tulet: — rääpyskä, rääpöi = muikku; — ääreh = pois; meni ääreh; — työlöitä, suoloita, maaloita = töitä j.n.e.; — päiväläinen = kasakka; — kivilöinen = kivonen, kivyt; — jupka = hame; — kaluin = kaivin; — nenka = muka (aivan, vastauksissa), syntynyt sanoista niin ikään; — nenkoinen, nenkoma = semmoinen: — myö, työ, hyö — hyö kävväh; — andasin; — topia[-, nominatiivi] topiu pitkä. — Paikan ranta = huivin reuna.

Samoin kuin Suomessa, täälläkin kieli jonkun verran vaihtelee eri pitäjissä. Vuokkiniemen ja Repolan murteet ovat karjalan ja aunuksen sekoitusta.

Oma erityinen murteensa on vepsänkieli, jota saamaini tiedonantojen mukaan puhutaan Solttijärvessä, 60 virstaa etelään Petroskoista. Sitä lyydikköläiset tuskin ollenkaan ymmärtävät. Jos joku puhuu ymmärtämättömästi, annetaan hänelle soimuunimi vepsäläinen. Lyytiköt eroavat pohjoisista bogosteista, Lindajärvestä, Repolasta, Rukavaavasta j.n.e.; näitä sanotaan lappalaisiksi.

3.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 19 p:nä maaliskuuta [1841].

Ihmeellisen huono mulla on onni passieni tautta. Tultuani 30 peninkulmaa Kajaanista huomasin vasta Ilomantsissa, että kielenkääntäjä oli, kääntäessään passin venäjäksi, supistanut kahden vuoden ajan kahteen kuukauteen. Passin ollessa tällainen, en voinut luottaa sen kelpaavaisuuteen Venäjällä ja lähetin sen Stockflethin mukana, joka silloin erosi minusta, takaisin, pyytäen uutta. Mutta kun kuvernööri [Lagerborg] oli poissa Oulusta juuri kirjeeni saapuessa sinne, oli vain veitsellä raapittu pois sana mesetsa (kuukautta) ja kirjoitettu goda (vuotta) sijaan. Tämä temppu oli tehty niin taitavasti, että melkoinen reikä, jotenkin numeronollan kokoinen, oli goda sanan rinnalle ilmestynyt poisraavitun sanan sijalle. Kun kuitenkin viimeinkin tahdoin päästä rajan toiselle puolelle, en malttanut toistamiseen anoa uutta passia, vaikka se täten korjattuna itse teossa saattoi olla entistään huonompi. Tosin kielenkääntäjä passin alareunaan oli kirjoittanut todistuksen, että passi oli voimassa kaksi vuotta, mutta kielenkääntäjän sanoilla on enimmäkseen merkityksensä käännöksessä, eikä siinä, mitä hän sen ohella todistaa. Näin ollen saavuin Tulomajärven pitäjän Kollatselän kylässä olevaan rajatulli-taloon. Rajatullivirkamies (tamozhnik) oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta. Hän oli vielä vuoteessa, kun päivällisaikaan tulin perille ja tahdoin näyttää passiani, noudattaen asetusta, joka oli luettavana passin takasivulla ja joka määräsi, että se oli ensi rajatullissa näytettävä. "Se on tarpeetonta", näin kuului yhä vielä vuoteessaan venyvän herran vastaus. Ei laukkuakaan tarkastettu, niin että kirjani ja paperini saivat olla rauhassa ja minäkin esteettömästi sain jatkaa matkaani. Tämä kun tapahtui rajaa pitkin, oli minulla huvi 55 virstan päässä kulkea toisen tulliaseman kautta, joka oli Veskelyksen kirkonkylässä. Siellä ei tulliherra ollut kotona, vaan oli, kuten kerrottiin, matkustanut viemään takavarikkoon otettuja tavaroita Petroskoihin. Täälläkään ei tarvinnut avata laukkua, kun sotamies uskoi kyytimieheni vakuutusta, ettei se sisältänyt muuta kuin kirjoja. Näin tulin tänne Petroskoihin 15:ntenä päivänä maaliskuuta ja vein passini seuraavana päivänä poliisikamariin. Luulin että kaikki oli hyvällä kannalla, mutta eilen, 18:ntena päivänä, sain poliisikamarista sanan tulla sinne. Siellä poliisimestari (gorodnitshij) julisti minulle, ettei minulla ollut oikeutta sillä passilla oleskella täällä, vaan että minun oli lähdettävä takaisin rajan yli. "Minkä tähden?" — "Sen tähden, ettei sitä ole näytetty rajatulliasemalla." Selitettyäni syyn, miksi siinä ei ollut rajatullimestarin nimikirjoitusta, ei tulos ollut parempi kuin että minun täytyi lähteä kaupungista joko hyvällä tai pahalla. Sieltä menin kuvernöörin luo, toivoen hänen kauttansa saavani asiani paremmalle tolalle. Mutta tämäkin toivo petti. Sen verran etua saavutin kuitenkin, ettei minun tarvinnut matkustaa takaisin koko matkaa, vaan ainoastaan lähteä lähimmälle rajatulliasemalle, mistä saatuani tulliherran tarkastuskirjoituksen saatoin palata. Näin lakia noudatetaan. Minun olisi siis pitänyt riidellä siksi kun olisin saanut tarkastustodistuksen Kollatselässä, tai myöskin Veskelyksessä odottaa tulliherran paluuta, jotta olisin päässyt tekemästä tuote 86 virstan pituista matkaa edes takaisin. Mutta miten olisin voinut edes aavistaa sellaista? — Mennessäni kuvernöörin luo otin mukaani tohtorinkirjeen sekä muutamia muita asia-papereita, niillä tarvittaessa todistaakseni, etten matkustanut väärällä nimellä. Näitä minun ei kuitenkaan tarvinnut näyttää. Oltuaan vähän aikaa poissa huoneesta kuvernööri palasi ja pyysi minua käymään sisälle rouvansa luo, joka muka oli sairas. Tämä kaiketi oli, ajattelin heti itsekseni, jonkunmoinen koe (eli lääkintätieteellinen tutkinto), jonka piti näyttää, olinko todella lääkäri. Seurasin kuvernööriä sinne, ja rouva kertoi minulle — saksaksi — että hän vilustuksen jälkeen jo kolme viikkoa oli ollut pahoinvoipana: oli ollut kuumetta, verenvuotoa nenästä y.m. Kysyttyäni, miksi hän ei ollut kutsuttanut oman kaupungin lääkäreitä — näitä kuuluu olevan kokonaista kolme — vastattiin vaan, ettei sitä oltu tehty, kun oli odotettu taudin muuten paranevan. Tästä sain vielä varmemman vakaumuksen siitä, että tauti oli pelkkä veruke, jonka avulla joko tahdottiin saada tilaisuus nauraa kummallisella matkustaja-hölmöllä tai asettaa hänet koetukselle lääkintätieteessä. Jos tarkoitus oli edellinen, saatoin hyvin vastata heidän toivomuksiansa, sillä ollen hämilläni koko tutkistelun johdosta, puhuin saksaa erinomaisen huonosti enkä tahtonut muistaa edes tavallisimpia puheenparsia. Täyttääkseni jälkimäisen tarkoituksen istuuduin ja kirjoitin reseptin — erästä hiostavaa teetä — pyytäen lähettämään apteekkiin: sinne se luultavasti ei koskaan tullut, vaan joutui kaiketi kotilääkärin käsiin. Olisipa ollut hyvä, jos en olisi ollut niin hämilläni, niin että olisin voinut panna rouvan itsensä koetukselle ja todistaa hänelle, ettei hän ollut sairas. Mutta kun saksa minulta sujui niin huonosti, luovuin koko aikeesta. Palattuamme kuvernöörin huoneeseen, pyysin saada jäädä kaupunkiin ainakin 3-4 vuorokaudeksi, ennenkuin matkustin rajatulliasemalle. Tähän suostuttiin.

4.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Arvoisa Professorinrouva!

Koska Te itse velvotitte minua joskus kirjoittamaan, missä oleskelen ja miten voin, ja koska aina siitä perin kun viime kesänä läksin Laukosta, olen laiminlyönyt tämän velvollisuuden täyttämisen, tahdon nyt lyhykäisesti kuvata, miten olen viettänyt tämän ajan. Kohtaamatta mitään sanottavaa viivytystä matkalla tulin Kajaaniin, missä muutamaksi kuukaudeksi taas ryhdyin virkatehtäviini. Ticklénin, Aspin ja minun välillä ennen tapahtuneen sopimuksen mukaan tapasimme toisemme 11:ntenä päivänä syyskuuta tarkastusmatkoillamme paikkakunnalla, missä lääkäri-piirimme rajatuksin yhtyvät. Tohtori M. Lindfors, jonka lääkäri-piiri niinikään rajoittuu samoihin seutuihin, oli hänkin luvannut samaan aikaan saapua paikalle, mutta ei tullutkaan. Me muut olimme siellä yhdessä kaksi ja puoli vuorokautta. Meillä oli sangen hauskaa; oleskelimme sisällä, sillä ulkona satoi lunta lakkaamatta. Niistä tuoreenpuoleisista terveisistä, jotka Laukosta toin Ticklénille, hän oli suuresti mielissään. Ellei hän jo itse ole kirjoittanut, saan nyt lähettää häneltä vastaterveisiä. Sekä ulkonäön että muun puolesta hän on vallan kuin ennen. Hän voi muuten vallan hyvin ja on ostanut itselleen oman talon vallan läheltä Raahea. Tämän kohtaamisemme aikana päätettiin muun muassa ruveta julkaisemaan Suomi-nimistä aikakauskirjaa, jolle sitten kirjevaihdon kautta saatiin useita avustajia.

Joulukuun alussa tuli norjalainen kirkkoherra Stockfleth rouvineen Kajaaniin. Rouva asui Paltamon pappilassa, ja Stockfleth itse opiskeli suomea minun luonani. Kuukauden kuluttua hän ja minä yhdessä matkustimme Karjalaan, mistä hän 12:ntena päivänä helmikuuta palasi, noutaen vaimonsa Paltamon pappilasta ja matkustaen äärimäiseen Lappiin, minne hän kaiketi maaliskuun loppupuolella saapunee. Luultavasti hän nyt jo vähitellen on perillä. Minä taas jatkoin Karjalasta matkaani tänne, asun nyt täällä erään venäläisen papin luona ja noudatan paastoa hänen ja hänen rouvansa kanssa. Tästä paastoamisesta voin niin hyvin, että toivoisin sitä jatkuvan pitkin vuotta, eikä vaan pääsiäiseen.

Täältä lähden muutaman päivän kuluttua maalaispitäjiin. Huhtikuun lopulla luulen saapuvani Vienanmeren rannalla olevaan Kemin kaupunkiin, josta olen aikonut ensi avovedellä matkustaa Arkangeliin. Viimemainitusta paikasta lähden Venäjän-Lappiin, missä olen aikonut koko kesän tutkia heidän kieltänsä. Syksyllä tulen Kuolan kautta Norjan-Lappiin, missä sopimuksen mukaan taas tapaan Stockflethin. Vasta tämän jälkeisenä talvena palaan Suomeen ja toivon kohta sen jälkeen saavani tilaisuuden käydä Laukossa Teidän perhettänne tervehtimässä.

Jos kohta jo olen ollut täällä 5 vuorokautta, olen niin vähän liikkunut kaupungilla, ettei minulla ole paljoa muuta siitä sanottavaa kuin että se on kooltaan niin suuri kuin kaksi kolmannesta Helsinkiä, että kadut ovat hyvin leveät, toreja on useita, useita kivitaloja, muuten muhkeita puutaloja, joista monet ovat kaksikerroksiset; lisäksi kaupungissa asuu kuvernööri, piispa, kolme lääkäriä y.m. Kaupunki on vallan Äänisjärven rannalla. Ympäristön kylissä, lukuun ottamatta ihan lähimpiä, puhutaan suomea, mutta kaupungissa enimmin venättä. Paaston aikana täällä eletään siten, että ensiksi kello 8 a.p. juodaan joko 3 kuppia kahvia tai 5-6 kuppia teetä, sitten kello 1 syödään annos lihalientä ynnä leipää sekä annos keitettyä kalaa ynnä leipää. Illalla kello 6 juodaan 5-6 kuppia teetä, ja kello 8 tai 9 illalla syödään toistamiseen vallan samoja ruokia kuin päivälliseksi. Näin on ollut viiden vuorokauden aikana, ja samaa ruokajärjestystä luultavasti saisin noudattaa pääsiäiseen asti, jos niin kauaksi jäisin tänne. Rikkaissa taloissa sanotaan kuitenkin paastonkin aikana yltäkylläisesti nautittavan luvallisia ruoka-aineita.

Tänään kastettiin kirkossa muuan saksalainen luterinuskoinen kreikanuskoon; minun teki kovasti mieli mennä kirkkoon katselemaan tätä jotenkin harvinaista seremoniaa, mutta kun posti lähtee huomenna ja minulla on useita kirjeitä kirjoitettavana, päätin jäädä kotia. — — — — —.

Olen yhä edelleen
Kunnioittaen
Teidän nöyrin palvelijanne:
Elias Lönnrot.

5.

Tohtori Rabbelle.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Rakas veli!

Jotta jäljellä oleva osa Venäjän Historiaa kerrankin tulisi painoon, lähetän nyt Sinulle käsikirjoitusta pyytäen, että sen painatuksesta sopisit Vaseniuksen kanssa, miten itse parhaaksi näet. Osa käsikirjoituksesta on vielä korjaamatta, ollen siinä kunnossa missä se on lähtenyt G. Ticklénin kädestä. Puhu Akianderin, Ståhlbergin tai Cajanin tai jonkun muun kanssa, jonka vaan saat työhön taipumaan, että hän tekisi tarpeelliset korjaukset, josta vaivasta saisi kymmenen kappaletta tai enemmänkin koko historiaa. Akianderiin olisi sitäpaitsi turvauduttava, että hän antaisi käytettäväksi ne korjaukset, jotka hän Karamsinin suuren historian mukaan on tehnyt Herrman'in Venäjän historiaan. Tätä viimemainittua näet Ticklén juuri on noudattanut. Mikäli nämä korjaukset koskevat vielä painamatonta osaa, olisi ne ennen painatusta tehtävä käsikirjoitukseen, ja muut, jotka koskevat jo painettuja arkkeja, olisi pantava lyhyenä liitteenä teoksen loppuun. Saattaisipa tapahtua niin, että vaikka monet harmia herättävät paikat pyhitäänkin pois, kuitenkin useita sellaisia jää jäljelle, jotka ovat painoasiamiehelle vastenmielisiä. Mutta jos ei niin kirjavaa käsikirjoitusta kuin kysymyksessä olevasta tietysti tulee, kaikkine siihen tehtävine korjauksineen, sovi laskea herra painoasiamiehen kouraan, niin lienee välttämätöntä kirjoituttaa se kokonaan puhtaaksi. Tämän kaiketi tekisi Ostrobothniensis [pohjalainen] Bäckvall, jos saa vaivoistaan kirjaa joitakuita kappaleita tai myös rahamaksua, mikä hänelle saattaa olla vielä tervetulleempaa, hän kun on hyvin varaton.

Joka tapauksessa on parasta, että ennen painatuksen alkamista hankitaan painatuslupa, mitä varten jo painetut arkit sekä vielä painamatta oleva osa lienee tarkastettavaksi jätettävä, jotta koko teokselle saataisiin painatuslupa yhdeltä ainoalta painoasiamieheltä. Tässä seuraa mukana eri lehdelle kirjoitettu esipuheentapainen ynnä sisällysluettelo. Toivomukseni oli ollut saada tämän sisällysluettelon sijaan teoksen alkuun sellainen lyhyt sisällyksen supistus kuin Suomen Historiassa (Cajanin tekemä) on. En ole rohjennut vaivata häntä ehdottamalla, että hän sen tekisi, hän kun paraikaa taitaa suoritella tutkinnoitaan; mutta jos hänellä tai jollakulla toisella olisi aikaa ja halua sellaisen kirjoittamiseen, olisi se sangen hyvä asia. Oma aikani kuluu niin kokonaan suomen, venäjän ja lapin kielioppiin, etten ehdi toimia mitään muuta. Kun kysymyksessä olevan historian painatusta ei siis sic stantibus rebus [asioiden niin ollen] niinkään pian voida panna edes alkuun, ja kun sanomalehti- ja muita tilaajoita niin usein on petetty lupauksilla heidän maksamiensa rahojen korvauksesta, ei saattane olla haitaksi ilmoittaa jossakin helsinkiläisessä lehdessä heikkouskoisten vahvistukseksi, että luvatun korvauksen saannista on hyviä toiveita.

Siitä hyvästä tarjoumuksestasi, että raha-asioissa voin turvautua Sinuun, olen Sinulle suuresti kiitollinen. Matkaani varten olen tosin varannut itselleni jonkun verran rahoja, mutta en vielä voi tietää, onko niitä riittämään asti. Mutta niistä 150 pankko-ruplasta, jotka lupasin Vesilahden kappalaiselle Kustaa Ticklénille siitä vaivasta, mikä hänellä on ollut Mehiläistä varten kirjoittamastaan Venäjän Historiasta, en vielä ole maksanut enempää kuin puolet, joten 75 ruplaa vielä on maksamatta. Pyydän Sinua lähettämään ne hänelle minun puolestani, kun hän nyt on tehtävänsä loppuun suorittanut.

Stockflethista erosin Ilomantsissa. Sieltä matkustin Tohmajärven, Pälkjärven, Kuskealau, Impilahden, Salmin, Tulomajärven. Veskelyksen, Säämäjärven ja Viidanan seurakuntien kautta tänne. Täällä nyt olen ollut 5-6 vuorokautta ja aion parin vuorokauden kuluttua taas lähteä liikkeelle vähitellen matkustellakseni kokoilemassa, mitä filologisessa suhteessa voi olla saatavissa. Näin tulen Vienanmeren rannalla sijaitsevaan Kemiin, mistä ensi avovedellä lähden Arkangeliin. Siellä en viivy pitkään, vaan lähden matkaamaan Kuolaa kohti Venäjän-Lapin kautta, missä aion viettää koko kesän. Kuolaan luulen saapuvani vasta myöhään syksyllä, ja sieltä lähden meren rannikkoa pitkin Vesisaareen ja Alattioon; jommassakummassa näistä paikoista tulen tapaamaan Stockflethin. Alattiosta sitten palaan suoraa tietä Tornion ja Oulun kautta Kajaaniin. Jotenkin tällainen on matkasuunnitelmani. Tosin se tuntuu vievän paljon aikaa, mutta olen tottunut työskentelemään matkoilla, joten ajanhukka ei tulle aivan suuri. Lapin kielen tunteminen on minulle oleva hyvin tärkeä sanakirjayrityksessäni, jos siitä aiotaan enempää kuin pelkkää tunnettujen sanojen ja niiden käännösten luettelemista. Jopa toivoisin ainakin sen verran perehtyväni samojeedienkin kielen perusteihin, että tietäisin, olisiko siitä suurta voittoa saavutettavissa suomenkielelle. Mutta siihen ei vielä riittäne aikaa, kun sellainen tutkimus, jos siitä toivoisi joitakin määrättyjä tuloksia, yksinään veisi aikaa ainakin puolen vuotta. Täytyisi näet opiskella kieltä, josta ei edes vielä tietääkseni ole kirjoitettu yhtään kielioppia. — Koska yliopiston sanakirjalliset käsikirjoituskokoelmat tähän asti ovat olleet Renvallilla ja hän nyt on Herrassa nukkunut, niin ne olisivat ajoissa takaisin vaadittavat. Mitä fraseologiseen puoleen tulee, niissä kaiketi on paljo sellaista, mitä Renvall ei ole käyttänyt. — Siitä etumaksusta, jonka suoritat G. Ticklénille, saat tähän liitetyn kirjeen mukaisesti Wichmannilta noin 300 ruplaa. Lähetä varmuuden vuoksi niistä 200 ruplaa minulle Arkangeliin, niin että siellä toukokuun keskivaiheilla voin ne saada. Vasenius lupasi minulle Suomenmaan kartan siitä korjausluvusta, jonka sitä toimitettaessa suoritin. Jos se nyt on saatavissa (värillisenä), niin anna kirjansitojan sovittaa se matkalle sopivaan muotoon ja tehdä siihen kotelo, ja lähetä sitten sekin Arkangeliin, sillä minulla ei ole Lapinmaasta muuta kuin huono, käsin piirretty kartta; Vaseniuksen kartassa näet ovat Lapinkin seudut kuvattuina. Kemistä olen lähettävä annokseni Suomeen. Se on vain puhtaaksikirjoitusta vailla. Terveisiä.

Veljesi
Elias Lönnrot,

6.

Akademikko Sjögrenille.

Petroskoi, 21 p:nä maaliskuuta 1841.

Korkeasti kunnioitettu ja laajamaineinen Herra Kolleegineuvos!

Sen matkan Venäjän-Lappiin, josta minulla oli kunnia viime kesänä mainita Teille, olen nyt ottanut jo tehdäkseni. Mutta vaikka jo enemmän kuin kaksi kuukautta sitten läksin Kajaanista, en vielä ole ehtinyt etemmäksi kuin tänne Petroskoihin. Olin aikonut jo viime syksynä lähteä tälle matkalle, mutta minua tuli odottamattani Kajaaniin tervehtimään pastori Stockfleth, joka siellä viiden viikon ajan opiskeli suomea ja sieltä seurasi minua Ilomantsiin, mistä hän, minun saatuani kahdeksan viikkoa olla hänen seurassaan, palasi Kajaanin, Oulun ja Tornion kautta Lappiin. Minä taas läksin Aunuksen suomalaisten luo Salmiin, Tulomajärveen, Veskelykseen ja Säämäjärveen, joilla seuduin jonkun aikaa olen tutkinut heidän murrettaan ja monasti ollut harmissani sen venäjän-sekaisuudesta. Jos kohta suomenkieli onkin kovin rumentunutta Turun seuduilla, se on kuitenkin verrattomasti puhtaampaa kuin tämä Aunuksen kieli. Säämäjärven papilta sain v. 1804 slavonilaisilla kirjakkeilla painetun aunuksenkielisen katkismuksen. Sen kieli on seuraavanlaista; Ensimäine kysyndu. Midämyö sinä sanottos ristikansu? — Sanon: Sidämyö, mi minä uskon jumalah meiän spaasale syndyle, i pien hänen pyhitetyn sakonan. — Toinen kysyndu. Mih opastav ristitysen viero? — Sanon: Opastov joga toves, i joga hyvän laaindah i mill väljättu sanottu kniigois pagisioin i apostoloin; a lyhembi raadi minun mustondah kai se kirjutottu lujas vieros meiän ristikansoin, kudam luja mieles pien, i konsu pidän se sill manerille lugen: uskon yhteh jumalah isäh, i muidu. — — Näin jotenkin kuului tämä eriskummainen teksti papin tulkitsemana. Elatiivi-sijan pääte -ta näyttää kokonaan menneen hukkaan, ja kun inessiivin päätteessä oleva a niinikään on jäänyt pois, ovat molemmat sijat nyt samanlaiset ja päättyvät s:ään. Konsonantti-yhtymät mb, nd, ht (hd) y.m. pysyvät enimmäkseen muuttumattomina silloinkin kun tavu tulee suljetuksi. Minun ei vielä ole onnistunut tässä murteessa huomata jälkiäkään personaali-suffikseista. Mutta useiden alkuperäisten omituisuuksien olemassaolon olen aika-ajoin pannut merkille. Niinpä esim. karjalaista monikonpäätettä -loita käytetään yksitavuisissakin sanoissa: suoloita, työläitä (= soita, töitä), sitäpaitsi tapaa sellaisia diminutiiveja kuin kivilöinen, mäkilöinen, jokiloinen y.m., jotka luultavasti itse ovat johtuneet kielessä ennestään olevista diminutiiveistä kiviö, mäkilö, jokilo. Useampitavuisistakin a-päätteisistä adjektiiveista komparatiivi usein muodostuu e:llä: pohatembat, matalembat pro pohatammat, matalammat. Pois sanaa vastaa kaikkialla ääreh, josta virolainen sana ärra luultavasti on johtunut; sanotaan myös järelle, järille eikä jälelle, jälille, kuten virossa järrele. Rahvas sanoo kieltänsä erotukseksi suomen kielestä lyvvin kieleksi. Tämän sanan nominatiivi on luultavasti lyyti — ainakin olen joskus kuullut tätä kansaa sanottavan lyytiköiksi, lyytikköläisiksi. — Lyyti sana taas johtunee venäläisestä ljudi sanasta.

Parin päivän kuluttua lähden täältä taas maalle ja luulen toukokuun alussa olevani Kemissä, sieltä ensi avovedellä matkustaakseni Arkangeliin. Koko kesän aion viettää Venäjän-Lapissa ja sitä seuraavan talven Norjan-Lapissa. Jos olisi olemassa kieliopillisia tai muita apuneuvoja samojeedein kielen opiskelemiseen, olisin halukas ensin muutamaksi kuukaudeksi lähtemään lähimpien samojeedein luo, mutta niin neuvottomana kuin nykyä sinne tulisin, en saattaisi paljoa oppia heidän kielestään siinä lyhyessä ajassa, jonka siellä voisin viipyä. Mutta jos olisi olemassa jonkunlainen samojeedin kielioppi tai joku muu kirja tällä kielellä, ja jos ne olisivat saatavissa kirjakaupasta, pyydän Teitä hyväntahtoisesti lähettämään sen minulle Arkangeliin, missä vielä toukokuun keskivaiheilla tulen oleskelemaan. Tässä tapauksessa pyydän Teitä siitä vastaiseksi suorittamaan maksun. Lappalaisia kirjoja on minulla varattuna joltisestikkin, ja olen saanut pastori Stockflethilta lupauksen, että hän lähettää minulle toisia Arkangeliin.

Pyydän sanomaan terveisiä Kolleegineuvoksettavelle ja olen edelleen

kunnioittaen
nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.

J.K. Rahvaassa tavallinen Venäjän kirkon ristimänimien lyhentäminen näyttää tukevan sitä ajatusta, että kreikanusko ennen on ollut Suomessa sangen laajalti levinneenä. Paikannimet, sellaiset kuin Sakkola, Ahtola, Mikitta, Kostala, Harola, Hurola, Vakkala, Kuismavaara, Larila, Larinsaari, Kesterinsaari, Toppana, Nastola, Jormas, Jormaa y.m. tuntuvat johtuvan venäläisistä ristimänimistä; Sakko (Zacharias), Ahto (Autonomus), Mikittä (Nicetas), Kosta (Constantinus), Haro (Chariton), Huro (Gurij), Vakka (Vakaa), Kuisma (Kosmus), Lari (Hilarion), Nesteri (Nestor), Toppana (Stephanus), Nasto (Anastasius), Jorma ja Jormu (Hermolaus).

7.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi. 22 p:nä maaliskuuta 1841.

Eilen olin kekkereissä erään alilääkärin luona — ylhäisempien luo en ole rohjennut mennä edes tervehdyksille peläten, että he joko olisivat liian ylhäisiä, tai minä liian alhainen. Aluksi minulle tarjottiin ryyppy viinaa (puhdistettua), sitten kahvia, sitten teetä, sitten jonkunlaista "räämiä" eli kiiseliä, renikoita, pähkinöitä ja erästä toista sisushedelmälajia (orjhi kedrovyje, [setripähkinöitä]). Sen jälkeen pelattiin korttia ja napupeliä. Viinaa tarjottiin silloin tällöin, mutta kun kieltäydyin sitä nauttimasta sanoen sitä liian väkeväksi, laitettiin minulle lasi totia. — Koko vierailu kesti kello 6:sta 1/2 10:en.

— Palasin juuri hetki sitten kotia seminaarilaisten kasarmista. Siellä heitä asui noin kolmekymmentä 5-6 kamarissa. He ovat kaikki (luultavasti) lähiseutujen pappien ja diakonien poikia. Useat heistä puhuivat lyvvinkieltä. Seminaaria he käyvät aina kymmeneen vuoteen ja lukevat saksaa ja ranskaakin, paitsi latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Opetuksen tulee tapahtua lyvvinkielelläkin, mutta etupäässä venäjäksi. Logiikka ja retoriikka ovat ainakin nimeltään tunnettuja tieteitä, historia ja maatiede hieman tutumpia. Päättäen seminaarikurssinsa päättäneistä diakoneista, joiden kanssa olen puhunut, en puolestani voi antaa mitään hyvänpuoleista arvosanaa tälle oppilaitokselle. Latinan puhumistaitoa pidetään erinomaisen taitavuuden merkkinä. — Seminaarilainen saattaa jättää pappissäädyn.

Tänään 22:ntena päivänä maaliskuuta toimitin matkalaukkuni katsastuksen ja havaiisin, että sen sisällyksenä olivat seuraavat esineet:

Aliosastossa:

1. Mustejauhoja ja muita musteen aineksia. 2. Kyniä, lyijykyniä, lakkaa. 3. Kummilakkaa ja piipunhelakittiä. 4. Hieman lääkkeitä. 5. Tötterö sisältävä teetä. 6. Samallainen sokeria sisältävä. 7. Muutama kartuusi tupakkaa. 8. Merenvahapiippu varsineen. 9. Irtonainen piipunvarsi. 10. Pari partaveistä. 11. Vähä sinistä verkaa housujen paikkaamista varten. 12. Monenlaisia nappeja. 13. Kompassi. 14. Kaksi mustepullon tulppaa. 15. Kanteleen kieliä. 16. Taulapala. 17. Kiiltonahkaiset saappaat.

Yläosastossa ja viidessä taskussa:

18. Laatikko sisältävä: kynäveitsen + neuloja + teräskyniä + lyijykyniä + lakkaa + sinetin + hammasluita (piipun) + limsiöitä. 19. Puhdasta paperia ja lappalaisia kantasanoja. 20. Saippuaa. 21. Käytännössä oleva partaveitsi. 22. Huilu. 23. Paitoja, kaikkiaan kahdeksan kappaletta. 24. Musta hännystakki. 25. Mustat housut ja mustat siikkiliivit. 26. Neljä paria sukkia. 27. Musta kaulahuivi. 28. Sama vaalea, huilun ympäri käärittynä. 29. Kirjesalkku. 30. Toinen mustepullo (sivutaskussa). 31. Beckerin Suomen kielioppi. 32. Renvallin sama. 33. Renvallin Suomal. Sanakirja. 34. Hupelin Virol. Sanakirja. 35. Rask, Lappsk sproglaere. 36. Stockfleth, sama ynnä kirjainoppi. 37. Stockfleth, Lappalainen aapinen. 38. Stockfleth, edellisen norjankielinen käännös. — 39. Stockfleth, lappalainen alttarikirja. — Kirjeitä. — 40. Stockfleth, Mateus ja Markus lapinkielellä. 41. Kalevala. 42. Kanteletar. 43. Suomalaisia arvoituksia. 44 Suomalaisia sananlaskuja, omia. 45. Sanoja, hovineuvos Aspin kokoamia. 46. Aunukselainen katkismus. 47. Mehiläinen, laulaja. 48. Venäläinen sanakirja, Schmidtin tekemä. 49. Venäjän kielioppi. 50. Geitlinin Ryska öfningar. 51. Virsikantele. 52. Nuotteja. 53. Venäjän kartta. 54. Vanhan-Suomen kartta. 55. Suomen kielioppi (käsi-kirj.) 56. Tohtorin arvokirja. — Zakrefskin kirjoitus. "Oldskrift"-seuran jäsenen arvokirja.

Paitsi laukkua:

57. Laatikko, sisältävä: tulukset tulitikkuja + muste-pullon + toisen kynäveitsen + kovaisimen neuloja ja lankaa + sakset; kaikki tämä tupakkakukkarossa. 58. Arkipiippu. 59. Hopearahoja sisältävä kukkaro. 60. Sama kuparirahaa sisältävä. 61. Erityinen laatikko joka päivä käytettävinä olevia kirjoja varten. 62. Arkivaatteet.

8.

(Päiväkirjasta.)

Petroskoi, 24 p:nä maaliskuuta 1841.

Eilen annoin diakoni Aleksei Maksimovitsh Kotkozerskille toimeksi lähettää minulle saapuneet kirjeet Kemiin. Sitä varten tarvittiin seuraava kirjoitus:

[Venäjänkielinen valtakirja.]

Kirjeet oli määrä lähettää Arkangeliin. [Nähtävästi myöhemmin lisätty lause, alleviivattu.]

Muuten olin gorodnitshiin luona eilen noutamassa passiani ja lähteäkseni aiotulle matkalle (katso maaliskuun 19:ttä päivää). Passin sain takaisin samankuntoisena kuin olin sen jättänyt, mutta erään kirjoituksen alle minun täytyi panna nimeni. En varmaan tiedä, mitä se sisälsi, mutta luulen että se oli sitoumus, jossa lapasin 'omasta ehdostani, ilman asianmukaisten pakkokeinojen apua' pian matkustaa Veskelykseen tai palata Suomeen.

Kävin sitten puodissa ja ostin itselleni 1 1/2 puutaa kartuusi-tupakkaa, joka oli pantuna kuuteen tukkuun. Se maksoi kaikki ruplan ja viisi kopeekkaa hopeata. 25 ruplasta, jotka annoin kauppamiehelle, pyysin saada pientä hopearahaa takaisin. Hän antoi kolmenruplan rahoja sekä joukon kolikoita, joita yhteensä olisi pitänyt olla 21 rupl. 35 kop. pankki-arvoa; mutta sainkin ainoastaan 17 rupl. 85 kop., s.o. noin hopearuplaa vähemmän. Kun kauan laskettuani niitä ja hänen oltuansa poissa näkemästä, huomautin tätä, hän antoi minulle hopearuplan lisää ollenkaan väittämättä vastaan ja punastumatta.

Eilen kävin sitäpaitsi katsomassa kaupungin merkillisyyksiä. Olin muun muassa "savotassa" [ruukissa], joka on eteläpuolella varsinaista kaupunkia, ja jonka siitä erottaa oja. Mutta siellä en nähnyt muuta merkillistä kuin sulatettua rautaa sekä sen valamista erityisiin upokkaisiin; sitten palasin sieltä. Tämä savotta on kuin toinen kaupunki, yhtä laaja.

Diakonin, isäntäni, perheen ruokajärjestys on seuraava: kello 8 aamulla 2-3 kuppia kahvia tai 4-5 kuppia teetä, tai joskus kumpaakin. Sitten kello 1 leipää, kalalientä ja kalaa — kiiskiä, joskus madetta ja ahventa. Sitten kello kuusi 5-6 kuppia teetä ja kello 8 tai 9 illallista, joka kauttaaltaan on päivällisen kaltainen. Itse he aamulla nukkuvat kello 8:an, paitsi silloin kun diakonin aikaisemmin täytyy mennä kirkkoon. Mutta näinä päivinä hän on ollut kirkkosairas ja kirjoittanut jonkunlaista saarnaa, joka hänen ensi sunnuntaina on pidettävä kirkossa. Sillä hän on vaivannut minua enemmän kuin millään muulla, sillä melkein joka uuden rivin kirjoitettuaan hän lukee koko saarnan alusta, saadakseen aina lähinnä seuraavan rivin oikeaan yhteyteen kokonaisuuden kanssa. Jos hän siis kirjoittaa 10-12 riviä vuorokaudessa, niin saa kuulla hänen toistelevan saarnaansa yhtä monta kertaa. Kaikeksi onneksi se ei vielä ole pitempi kuin että kaikki on lopussa neljä minuuttia kestäneen lukemisen jälkeen.

9.

[Päiväkirjasta.]

Veskelys, 26 p:nä maaliskuuta 1841.

Lyvvinkielessä en ole kuullut adessiivia käytettävän paikallisessa merkityksessä, vaan ainoastaan possessiivisessa ja mediatiivisessa. Minull on hyvä hebonen, ajoi hebosell; mutta: venet ajelehti järves (ei järvellä). Hiero (= kylä) on järven rannas (ei rannalla). Illatiivi; kyläh, rantah; inessiivi, elatiivi: kyläs, randas (muotoja: kyläst, randast ei kuule); datiivi: kyläl, randal (tuskin koskaan: kylält, randalt); — jalgan musikka matkaa. Praeterlatiivi: kylätse, randatse. Genitiivi; kylän, randan. — Andan, andat, andab, infinit. andada, maksada, vetädä, seisoda. — Sikä — siellä; täkä = täällä; kier, gen. kieran = kerta, kerran; dielo l. djelo = asia (ascha); saara = haara (tiensaara); hiero = kylä; tjsuura = puoli; parttu, sylty = partta, syltä; kerdu = kerta; j.n.e.; oiked, korked, gen. oikedan, korkedan = oikea, korkea; — lakedat suot. — Possessiivi-sufTikseista tuskin on jälkiäkään, vaan sanotaan: minun poika, minun poigal [g:n yläpuolelle kirjoitettu j, g:tä pois pyyhkimättä] — poikani, pojallani; — reki, regen; joki, jogen. — Yleensä tämä lyvvinkieli on suuressa määrin venäläisillä sanoilla sekoitettua, jos kohta ani harva suomalaisien kylien rahvaasta ymmärtää venättä. Se on väliasteena viron kieleen.

10.

(Päiväkirjaata.)

Veskelys, 27 p:nä maaliskuuta [1841].

Nyt siis olen kulkenut yhdeksän peninkulmaa tänne takaisin. Tamozhnoi ei nytkään ole kotona, vaan minun täytyy odottaa häntä, tiesi kuinka kauan. Talonpoika Gustrief Viitanassa puhui Petroskoin oppilaitoksista. Sekä kimnaasista että seminaarista, hän sanoi, voi päästä Pietarin yliopistoon. Mutta se, mitä viimemainitussa opetetaan on niin ylevää, että monen pää ei sitä kestä. Useimmat tulevat mielenvikaan. Ainoastaan harvoilla on se onni, että tämän välttävät, mutta niitä on ani harvoja.

Ennakkoluuloa ja taikauskoa. Muuan isä oli riihessä kironnut poikaansa "perkeleen vietäväksi". Heti paikalla paholainen oli korjannut pojan huostaansa, niin ettei häntä enää näkynyt. Turhaan etsittyään oli isä puolen vuotta sen jälkeen eräältä tietäjältä saanut sen neuvon, että menisi erääseen paikkaan monen peninkulman päähän siitä ja siinä kutsuisi poikaansa nimeltä. Tuumasta toimeen. Hän saapui paikalle. Koko ajan olivat pahat henget häntä kaikkialla johdattaneet. Jos missä oltiin ruvettu aterialle siunaamatta ruokaa, pahat henget olivat syöneet kaiken ruuan pöydästä ja jättäneet sijaan jonkunlaista pirunpihkaa, jonka rahvas hyvällä maulla oli syönyt luullen sitä todelliseksi ruuaksi. Sic discitur! [Näin opitaan.]

Muuan Kiteen mies oli matkustanut Petroskoihin. Häneltä oli kolme vuotta sitten kotoa varastettu pois hänen kuusivuotias poikansa. Nyt hän oli kuullut tämän poikansa olevan jonakin pikenttinä Petroskoissa ja matkustanut sinne. Mutta tämäkin matka oli turha.

11.

[Päiväkirjasta.]

Veskelys. 30 p:nä maaliskuuta 1841.

Odotettuani täällä lähes viisi vuorokautta tamozhnoi saapui kotia viime yönä. Vastikään tulin passineni hänen luotaan. Ei sanonut voivansa siihen merkitä, että se oli hänelle näytetty. Sanoi puhuneensa kuvernöörin kanssa nimen kirjoittamisesta passeihin, jotka hänelle tuodaan nähtäviksi, mutta kuvernöörinkin olleen sitä mieltä, että ne oli tarkastettava Rajajoella tai Pietarissa eikä täkäläisellä raja-asemalla. Tshto delatj? [= Mitä tehdä?] Täytyy kait matkustaa takaisin Suomeen, sillä muuten saattaa käydä niin, että minut Kemistä, jos minun onnistuisi päästä sinne, ajetaan pois tai lähetetään pakkokyydillä takaisin. Sitäpaitsi mikä nurkkakirjuri tahansa voisi minut petkuttaa, kun passin toisella puolella nimenomaan on sanottuna, että se, jonka passia rajalla ei ole tarkastettu, on omalla kustannuksellaan takaisin lähetettävä.

Aunuksen kieltä: [lyhyt sanaluettelo].

On merkillistä ja on monasti niin ollut, että odottamattomat pikku seikat ovat pakottaneet minut suuresti poikkeamaan määrätyistä suunnitelmista. Kuvernöörin tai tamozhnoin typeryys — muuksi en sitä voi sanoa — estää minua nyt lähtemästä Lappiin ja samojeedien luo. Mutta luultavasti on minulle tai myöskin muuten hyödyllistä, etten pääse sinne. Hyvästi siis taaskin joksikin aikaa, Venäjä! Lähden takaisin Suomeen. Sortavalassa päätetään lähemmin, missä kevät on vietettävä.

Veskelyksen tamozhnoi oli eräältä mieheltä ottanut takavarikkoon 2 puutaa kahvia ja sokeritopan. Lisäksi hän oli pakottanut talonpojan hevosineen rekineen tulemaan Säämäjärvelle ja kulkemaan useiden talojen ja kylien ohi. Sieltä mies oli yöllä karannut ja väittää nyt, ettei hän ole se, joka oli salaisesti tuonut maahan kahvia. Kahdetkymmenet vieraatmiehet kutsuu tamozhnoi saapuville todistamaan, että mies oli rikoksesta kiinni saatu, mutta jokikinen heistä antaa väärän todistuksen, ja mies pääsee vapaaksi. O mores! [= Oi näitä tapoja!]— Väärää valaa ei pidetä niin suurena syntinä, ettei sitä, hieman vaivaamalla niskalihaksiansa kumartaessaan pyhimyksenkuvan edessä, voitaisi hyvittää. Ja kun väärän valan tekijälle tavallisesti annetaan hyvä maksu, ei ole kummallista, että hän ottaa päällensä tuon pienen vaivan.

Aunuksen rahvas ei nautitse mitään ennen 12:ta päivällä. Toinen ateria syödään illalla, joskus välilläkin. Kalalientä — kalaa — muikee rieppo — keitinrieppo — lohko — paistikkaita (batsoita). Kvassiinkin pannaan suolaa ja sitä syödään lusikalla. — Tavallisesti syödään samana päivänä kypsennettyä leipää, jopa monenlaista. Sitä on kolmea tai neljää eri lajia sunnuntaisin, ja siinä touhussa naiset häärivät varhaisesta aamusta päivällisiin saakka, niin että kylläkin pistää vihaksi etenkin talvisaikaan, kun pellit heidän tähtensä alituisesti ovat auki.

Murteet ovat hieman erilaiset eri pogosteissa. Salmissa, Suojärvellä ja Suistamolla kieli alkaa lähennellä suomea. Impilahdella kieli on vielä puhtaampaa, tai oikeammin sanottuna: tuntuu kuin siellä olisi kaksi kieltä: toinen, jota rahvas, etenkin kreikanuskoinen, keskenään puhuu, ja toinen, jota se puhuu vallasihmisten ja suomalaisten kanssa. Sellaista kaksinaiskieltä saattaa osaksi muuallakin huomata. Näin on esimerkiksi Pohjanmaan pitäjissä ja Taalain maakunnissa ruotsin laita. Sama omituisuus havaitaan virossakin: tämän vuoksi Rosenplänter jossakin paikoin "Beiträge" kirjaansa valittaa, ettei hän monivuotisten tutkimusten jälkeen ymmärtänyt, mitä virolaiset keskenään puhuivat. Kanteleessa olevia suomalaisia lauluja ymmärrettiin vain puolittain Hyrsylään asti, mutta viimemainitussa paikassa niitä kuunneltiin yhtä tarkkaavaisesti kuin Suomessa.

Missä Turun murre jättää pois lyhyen a:n ja ä:n, siinä aunukselainen muuttaa ne u:ksi, y;ksi, esim. muita, äiä, muit, muitu, näit, näity. — Inessiivi on osaksi niin sulautunut yhteen elatiivin kanssa, että myöskin sanotaan siit pro siellä, toisissa paikoin sie, sikä; tuos pro tuolla, tää pro täällä.

Suomelle outoja konsonantteja: venäjän tjs, tj, zh sekä muut kaksoiskonsonantit hyvin tavalliset sanojen alussakin: tjsura, briha, spravia, skaatteri y.m. Tavattomia sanoja; mindloinen = entinen; roscha = kasvot; tjirppaa = [kärsiä, sietää], mollotit molemmat; pahmas s. o. "viis nellikkö kakraa"; salkku = pussi, väitsi; hevotso = tamma; toimistoa = toimittaa; nenkoma, nenkoinen = semmoinen; plotniekka = nikkari. — Niekka sana liitetään yleisesti muiden sanojen jälkeen; sanotaanpa esim. pohmelniekaksi pohmelossa olevata. — Tsamotsa = laukku.

12.

Tohtori Rabbelle.

[Veskelykseu seuduilla, 30? 31 p:nä maaliskuuta 1841.]

Rakas Veli!

Taannoin kirjoitin Sinulle Petroskoista pyytäen 200 ruplaa Arkangeliin. Luullakseni et vielä ole kerinnyt niitä lähettämään ja riennän sen vuoksi peruuttamaan koko tilaukseni. Merkilliset passi-hankaluudet saivat aikaan, että en saanut lupaa jatkaa matkaani. Passillani on oma historiansa, jonka nyt tahdon lyhyesti kertoa. [Kertomus on usein kohdin sanamuodoltaankiu sama kuin ylempänä päiviikirjan otteissa.] — — — — —

Saavuin sitten Veskelykseen. Sikäläinen tulli-inspehtori oli oppinut puolalainen, joka puhui kotitarpeiksi sekä saksaa että latinaa, sanoipa ennen puhuneensa frankogallienkin kieltä, jota hän ei kuitenkaan enää liene osannut paljoa paremmin kuin allekirjoittanutkaan. Hän kutsui minut sekä päivällisille että kahville, joita en pyytänyt, mutta ei sanonut voivansa merkitä tarkastetuksi Suomessa annettua passia, jota ei ensin ollut Pietarin Suomalaisessa Passivirastossa näytetty tai ainakin merkitty Rajajoella tarkastetuksi. Kun sanoin Petroskoin kuvernöörin nimenomaisen tahdon olevan että hän todistaisi kirjoituksellaan passin rajalla näytetyksi, niin hän nauroi ja sanoi, että juuri sama kuvernööri oli sanonut, että hänellä ei ole oikeutta kirjoittaa muihin suomalaisiin passeihin kuin äsken mainittuihin. Minun olisi siis ollut lähdettävä joko Rajajoelle tai Pietariin, mutta päätin mieluummin tällä kerralla jättää koko samojeedi- ja Lapin-retken kuin kuluttaa aikaani kiertelemällä rajapaikasta toiseen. Näin ollen saavun täältä vähitellen, ainakin toukokuussa, Helsinkiin. Sitä ennen aion käydä katsomassa maata ja kuulemassa kieltä Käkisalmen seuduilla ja Viipurin ympäristöllä, joissa paikoin en ennen ole ollut. Aunuksen murretta olen nyt jonkun verran tutkinut, mutta ainakin kuukausi olisi minun vielä pitänyt oleskella täällä; tuon onnettomuutta tuottavan passini vuoksi en kuitenkaan tahtonut pidentää siellä oloani. Sitäpaitsi on riennettävä Sortavalaan lähettämään kieltoja sekä Sinulle että muille, joita olen pyytänyt kirjoittamaan minulle Arkangeliin.

[Jatko 15:ntenä.]

13.

[Päiväkirjasta.]

Syskyjärvi, 1 p:nä huhtikuuta 1841.

Hyrsylässä tapasin matkustaessani Petroskoihin väkeä, joka riiteli tai melkein tappelikin pihalla. Pahasti juopunut konovola [kuohari] loikoi penkillä pirtissä. Siitä hän putosi vähitellen permannolle: ensin retkahti vasen jalka, sitten pää ja yläruumis, viimein koko mies, heräämättä. — Palatessani näin taaskin pihalla tappelun prikashtshikan ja smotrjakan [= pehtoorin ja voudin] välillä. Jälkimäinen tuli viimein pirttiin kasvot verissä. Pyysi sitten emännältä viinaa, mutta kun hän näytti saaneen tarpeeksi ennestään, emäntä ei antanut. Oltuaan muutaman hetken poissa hän palasi, mukanansa puoli tuoppia rommia, jota hän kerskaten näytti emännälle ja sanoen: olenko minä sitten halpa mies, eikö minulla ole valkoista porsliini-teekannua ja kahvipannua? Teekannun hän heti pani käytäntöön ja tarjosi sitten minullekin useita kupillisia. Sitten hän terjosi minulle kaksi kuppia totia. Tällävälin olivat muuan puuseppä (plotniekka) ja seppä tulleet seuraamme lisäksi. Kumpikin heistä oli jo ennestään päissään, ja he juopuivat vielä enemmän smotrjakan rommiputelista. Plotniekka tahtoi väkisin ottaa minulta piipun polttaakseen sillä. Hän oli, kuten he kaikki muutkin, venäjän-uskoa eikä luultavasti ollut koskaan ennen polttanut. Kun hän lakkaamatta kiusasi minua pyynnöllänsä, annoin viimein, otettuani sitä ennen pois imukkeen. Lopuksi hänen päänsä meni vallan sekaisin, niin ettei hänestä ollut kenellekään vaivaa. Seppäkin oli sikahumalassa ja meni tiehensä vihaisena, kuten tuntui, siitä, että minä osasin loitsurunoja yhtä hyvin, ehkäpä paremminkin kuin hän itse, vaikka hän kovin ylvästeiikin tiedoillaan.

Seuraavana päivänä talon isäntä läksi kolmella hevosella Sortavalaan. Sovin hänen kanssaan kyydistä sinne: 6 ruplaa 12:lta peninkulmalta. Pian seuraamme liittyi neljäs Sortavalaan matkustava henkilö. Yömajassa Käsnäsessä tuli vielä lisää kaksi hevosta, niin että koko seurueeseen nyt kaikkiaan kuuluu kuusi hevosta. Muuan tyttö ja vielä kasvava poika tapasivat meidät yömajassa ja pyysivät päästä meidän seurassa Sortavalaan. He kulkivat näet jalkaisin. Heidän vanhempansa olivat Rantasalmelta noin kuusitoista vuotta sitten lähteneet Aunuksen seuduille. Tyttö oli silloin viety mukaan kapaloissa; poika taas, joka oli syntynyt Venäjällä, ei koskaan ollut nähnyt Suomea. Vanhempiensa tahdosta he nyt olivat matkalla Rantasalmelle; kuten näytti, he sen tekivät varsin vastenmielisesti. Kieleltään, puvultaan ja koko ulkonaiselta käytöstavaltaan he olivat aunukselaisia. Vanhemmat olivat jääneet heidän jälkeensä Aunukseen. Isä, joka oli elättänyt itseään räätälinammatilla, oli viime talvena tullut sokeaksi.

Ravintolassa: Muuan herrasmies: "Kuuleppa, ihminen!" — Ei mitään vastausta. — "Kuuletko, ihminen, mitä sanon!" Ravintolanneiti: "Ketä herra tarkoittaa ihmisellä?" — "Juuri sinua, kirottu ihminen". — "Sanon herralle, etten minä ole mikään ihminen." — Siis paitsi Diogeneen kukkoa yksi kaksijalkainen, höyhenetön olento lisää, joka ei ole ihminen, minä ajattelin.

14.

[Päiväkirjasta].

Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.

Impilahdelta minua kyyditsi muuan mies, joka oli kotoisin kymmenen virstan päässä Suistamon kirkolta olevasta Kokonvaaran kylästä. Hän puhui suuresta taitavuudestaan kanteleen soitossa. Nyt juuri hän oli opettamassa Impilahdella asuvaa sisarensa poikaa soittamaan, minkä vuoksi sanoi pääsiäiseen asti viipyvänsä sisarensa, kestikievarin emännän, talossa.

Gromoffin Jänisjärvellä kulkevat tukkilautat sisältävät jokainen kymmenen tuhatta tukkia; näiden ei edes ole asetettu päitä toistensa ylitse, vaan joka tukki on itsekseen ja niitä ympäröi kolminkertainen tarha, tehty tukeista, jotka vitsoilla ovat toisiinsa kiinnitetyt. Koko lautta täyttää melkoisen suuren, pyöreän alan järvellä. Edellä soudetaan lujatekoista, pienempää lauttaa, jolta lasketaan sitten ankkuri pohjaan pitämään lauttaa paikallaan. Köydellä ja vipukelalla hinataan sitten isompi lautta pienemmän luo ja sitten samoin eteenpäin. Köyden sanottiin olevan puolta virstaa pitemmän. Vipukela sanottiin vorotaksi. Viime kesänä uitettiin noin seitsemänkymmentä tuhatta tukkia jaettuina seitsemään lauttaan. Lautalla liikkumiseen kuuluu tarvittavan suurta tottumusta ja notkeutta.

Lauluja Väinämämöisestä kuuluu vielä olevan Suistamon tienoilla, ei kuitenkaan varsin paljoa. Mitä mainittu kyytimies niistä tiesi, oli seuraava:

Ele ammu Väinämöistä;
Jospas ammut Väinämöisen
Ilo ilmalta katovi,
Laulu maalta laukiavi;
Ilo ilmassa parempi,
Laulu maalla laatusampi.

15.

Tohtori Rabbelle.

(Jatkoa 12:nteen.)

Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.

Edellisen osan tätä kirjettä kirjoitin eräässä Veskelyksen lähikylässä, neljä vuorokautta takaperin. Nyt olen saapunut Sortavalaan ja lähden taas huomenna täältä. Passirettelöt johtuvat luultavasti siitä, että sanat Gränsetull eller hevakning (rajatulli tai vartio) on käännetty venäjäksi sanoilla tamozhnja ili zastova. jotka sanat kyllä lukumääränsä puolesta vastaavat ruotsin sanoja, vaan eivät merkitykseltään, kun näet sekä tamoznja että zastova merkitsevät tullitoimistoja; rajanvartiopaikka taas ei ole mikään tullipaikka. Huvittaisi kuulla asianomaisten selitystä, mutta varmaa vaan on, että uuden säännöksen tultua kaikkien muiden passeista on rettelöity samoin kuin minunkin. En koetellut, mitä apua lahjoista olisi ollut vaaditun tarkastustodistuksen puutteessa, vaan melkein jo kadun, etten sitä tehnyt. Mutta kun minua jyrkästi käskettiin joko Rajajoen tai Suomalaisen Passitoimiston kautta matkustamaan Kajaanista Arkangeliin, ei tullut mieleeni koetella kolmannen, suoremman tien mahdollisuutta. — Ole hyvä ja sano terveisiä Ståhlbergille ja pyydä häntä terveisten ohessa antamaan Cajanille tieto, että pian saavun Helsinkiin. Muutoin jompikumpi tai ehkä kumpikin voisi tulla kirjoittaneeksi minulle osotteena Arkangeli. — Mitä Venäjän Historiaan tulee, jonka johdosta Sinulle Petroskoista annoin toimia, niin olisipa oivallista, jos olisit saanut jonkun ryhtymään työhön; ellet ole, lienee minun tehtävä se itse tultuani sinne, vaikka en hyvin joutuisi. — Terveisiä tutuille!

Harras ystäväsi
Elias Lönnrot.

16.

[Päiväkirjasta.]

Karmala, 4 ja 5 p:nä huhtikuuta 1841.

Aunuksen kieltä.

[Neljättä sataa sanaa sisältävä sanaluettelo.]

17.

Kirje tohtori Lönnrotilta.

["Borgå Tidning" v. 1841. 31 n:o.]

Sortavala, 8 p:nä huhtikuuta 1841.

Sen matkan suhteen, jonka aioin tehdä lappalaisten ja samojedien pariin, on toteutunut suomalainen sananparsi: kauas käetään, porstuasta palataan. Tultuani Petroskoihin ja jätettyäni passini poliisikamariin, minut kutsuttiin sinne muutaman päivän kuluttua ja minulle selitettiin, että minut oli lähetettävä takaisin Suomeen. Kysyttyäni: miksi? poliisimestari (gorodnitshii) näytti minulle määräyksen, joka on painettu uusien passien toiselle sivulle ja on näin kuuluva: "Saavuttaessa venäläiseen kuvernementtiin on tämä passi näytettävä lähimmässä rajatullikamarissa tai vartiopaikassa, jotta se asianomaisesti tarkastetuksi merkittäisiin, ja tulee se, jonka passin huomataan olevan sellaista kirjoitusta vailla, omalla kustannuksellaan takaisin lähetettäväksi." Määräys oli jotenkin selvä ja minun passini oli todellakin niitä kovaosaisia, joissa tuota kirjoitusta ei ollut. Olin kyllä Salmin ja Tulomajärven pitäjien välillä poikennut Kollatselän kylässä olevaan rajavartioon, mutta en ollut saanut mitään tarkastustodistusta passiini. Rajavartion päällikkö oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta ja oli vielä makuulla, kun päivällisaikaan saavuin passineni ja tahdoin sitä hänelle näyttää. "Nje nada" [ei ole tarpeellista] hän vastasi minulle vuoteestaan, ja tämän kuultuani poistuin hänen luotansa. Kun tieni seurasi rajaa, oli minulla 55:n virstan pituisen matkan perästä Veskelyksen pogostassa toinen rajavartio edessäni. Sikäläinen tullivirkamies oli vähää ennen lähtenyt Petroskoihin viemään jotain takavarikkoon otettua kahvia. Hänen kasakkansa kyllä kysyivät laukkuani, mutta eivät ollenkaan passiani, joka siis täälläkin jäi tarkastamatta. Näin ollen saavuin sitten Petroskoihin, missä sitten gorodnitshii julisti äsken mainitun tuomionsa. Vedin tosin esiin puolustuksekseni minkä voin ja toivoin, ollen viaton siihen, että passi oli vailla tarkastuskirjoitusta, saavani jonkunlaista lievennystä, mutta hän sanoi, ettei voinut päätöstänsä muuttaa. Sieltä läksin kuvernöörin luo ja kerroin taas siellä, miten en rajalla ollut voinut saada passiani tarkastetuksi. Mutta hänkin oli samaa mieltä kuin gorodnitshii. Muutamien mutkien perästä saavutettiin sentään se myönnytys, että pääsin matkustamaan ilman asianmukaista kruununkyytiä, ja vielä lisäksi, että saavuttuani rajalle saatoin siellä tarkastuttaa passini ja sitten palata. Mutta pyyntööni, että matkustajien tai postin välityksellä olisin saanut tämän asian toimittaa, hän ei suostunut, vaan sanoi välttämättömäksi, että omassa persoonassani saavuin asianomaiseen paikkaan. Taisipa hän vähän alussa epäilläkkin, olinko se, joksi passi osotti. Sillä hetken valmistelun jälkeen, jolloin hän oli poissa huoneesta, hän kutsui minut sisälle rouvansa luo tutkittavaksi lääkintätieteessä. Rouva näet oli olevinaan sairas ja tahtoi muka sairautensa johdosta kysyä minulta neuvoa, vaikka kaupungissa on kolme omaa lääkäriä. Tästä kokeesta suoriuduin siten, että kirjoitin hänelle reseptin, joka sitten luultavasti jätettiin kaupungin lääkärikolleegin tarkastettavaksi. — Viivyttyäni kaikkiaan yhdeksän vuorokautta tässä kaupungissa tein säädetyn matkan 9:n peninkulman päässä Petroskoista olevaan Veskelyksen rajavartiopaikkaan saadakseni passini asianmukaisesti tarkastetuksi. Mutta tultuani sinne, huomasin, että minua oli peijattu, sillä rajanvartija ei sanonut voivansa kirjoittaa tarkastustodistustaan muihin passeihin kuin niihin, jotka oli tarkastettu Pietarin Suomalaisessa Passivirastossa: sen puoleen hän neuvoi minua kääntymään tai ainakin matkustamaan Rajajoelle. missä hänen luulonsa mukaan tämän tarkastustodistuksen mahdollisesti voi saada. Kun näytin hänelle tämän kirjeen alussa mainitun määräyksen venäläistä käännöstä. joka säätää, että passit ovat rajalla näytettävät ja merkittävät, hän sanoi asetuksen määräävän, että passit ovat tarkastutettavat tamozhnja'ssa tai zastovassa, mutta ettei rajavartioasema ole kumpaakaan, vaan että se on yksistään vartiopaikka eikä tullilaitos, mitä mainitut sanat ainakin hänen selityksensä mukaan merkitsevät. Sittemmin kaulin kerrottavan, että kaikki muutkin passit, jotka olivat kirjoitetut uuden mallin mukaan, oli jätetty rajavartiostoissa tarkastuskirjoituksitta. En voi muuta ajatella, kuin että rajatullikamari ja vartiosto todella ovat väärin käännetyt sanoilla tamozhnja ja zastova [edellinen sana on sanakirjassa käännettynä sanalla tullikamari, jälkimmäinen sanalla tullipuomi, tullihuone. Kirjoittajan huomautus], tai että joku muu väärinkäsitys on syynä tähän rettelöimiseen. Sillä tuskinpa tarkoitus lienee, että esim. sen, joka Kajaanista aikoo matkustaa Kemiin, ensin täytyy lähteä Rajajoelle tai Pietariin. Joku neuvoi minua rajalla, että jättäen passin tarkastuttamatta olisin Veskelyksestä maaseutupitäjien kantta matkustanut Kemiin ja Arkangeliin olettaen, ettei siellä oltaisi niin tarkkoja, mutta kun arvelin saaneeni tarpeeksi tästä karkoitusretkestä, en tahtonut heti joutua toisen samanlaisen alaiseksi, vaan jätin ainakin ensi talveksi sikseen koko Lapin-matkan ja palasin omaan maahan, missä kuitenkin on parasta olla. Näin kuljeskellessani edes takaisin passineni minulla kuitenkin oli hyvä tilaisuus tutkia aunuksen murretta, enkä siinä suhteessa kadu näin keskeytettyä matkaa. Mainittuun murteeseen on sekoittunut ainakin kolmannekseksi venäläisiä sanoja, siinä on muutamia omia taivutusmuotoja ja joukko alkuperäisiä omia sanoja, joita suomen kielessä Suomen rajojen sisällä ei ole, jota vastoin suomen kielen sanoista puolet ovat sille outoja. Venäjän kaikki suhuäänteet ovat jotenkin tavallisia, niin että selvästi kuulee eron z, zh, c. sh äänteiden välillä. Missä suomen kielen k, p, t katoavat tai muuttuvat edellisen konsonantti-äänteen vahvikkeeksi, ne aunuksessa tavallisesti muuttuvat g:ksi. b:ksi, d:ksi, joiksi ne sitäpaitsi monessa muussakin tapauksessa muuttuvat. Sanan alussa ei kaksi tai kolme konsonanttia tuota ääntämiselle mitään vaikeutta. Nominien lopussa olevat lyhyet a ja ä äänteet muuttuvat yleisesti u:ksi ja y:ksi: kerdu, äijy, pitky, parttu j.n.e. = kerta, äijä, pitkä, partta. Sellaiset sanat kuin lakea, korkea, hopea j.n.e. äännetään muutamilla seuduin lakeda, korkeda, hopeda, mikä seikka näyttää tukevan aikaisempaa luuloani, että sellaiset sanat oikeastaan ovat johdannaisia kielestä kadonneista sanoista laki, korki, hopi ja näiden infinitiivi-sijasta. Useat sijat ovat aunuksen kielessä lakanneet olemasta erityisinä muotoina; niinpä esim. sekä inessiivi (talossa) että elatiivi (talosta) molemmat kuuluvat talos, samoin sekä adessiivi että ablatiivi kuuluvat talol, vaikka adessiivin asemessa joka tapauksessa kernaimmiten, käytetään inessiiviä. — Mutta riittäköön jo tämä, ja jos haluat saada enemmän tietoja aunuksen kielestä, niin voit saada ne, kun toukokuussa tulen Porvooseen, sillä nyt olen päättänyt täältä lähteä Käkisalmen ja Viipurin seuduille, sieltä kesäkelillä jatkaakseni matkaani Helsinkiin, missä sitten aion viipyä lukukauden loppuun. — Kun olen kuullut, että "Borgå Tidningissä" on ollut julkaistuna tietoja näin kiireisesti päättyneestä matkastani, olen kirjoittanut tämän oikaisuksi.

E. L.

[Tarkoitettu uutinen oli luettavana saman vuoden 22:nnessä eli maaliskuun 20:nnen päivän numerossa ja kuului näin; "Sortavalasta kirjoitetaan toht. Lönnrotin, joka on saanut vuoden virkalomaa jatkaaksensa vaelluksiaan Pohjois-Venäjän suomalaisten heimojen keskuudessa, tämän kuun 4:ntenä p:nä kulkeneen kaupungin kautta matkalla Petroskoihin. Sieltä hän jatkaa mutkaansa koillista kohti, niin että hän tulee viettämään tulevan kesän samojeedien luona heidän maassaan, josta hän syksyllä siirtyy Lapinmaahan talveksi, ja aikoo sitten keväällä 1842 palata Kajaaniin. Käyköön matkansa onnellisesti, ja uudet tulokset tieteen ja suomalaisen kirjallisuuden hyväksi palkitkoot jalon matkustajan väsymättömän toiminnan!">[

18.

[Päiväkirjasta.]

Karmala (tuomari Grotenfeltin), 9 p:nä huhtikuuta [1841].

Konnunsuon oikeutta kuulutaan istuttavan Savossa (Iisalmella) muutamissa paikoin. Kansa kokoontuu (erityisenä aikana vuodesta?). Kannetaan esille vesisanko ja lapio. Nämä kuuluvat edustavan mustepulloa ja kynää. Yhdestä tehdään tuomari, jostakusta toisesta pöytäkirjuri j.n.e. Nyt aljetaan tutkia kunkin henkilön käytöstä viimeisten Konnunsuon käräjien jälkeen. Kaikki pannaan pöytäkirjaan, jona on maa. Se, jonka silloin huomataan suhteessa tai toisessa viettäneen moitittavaa elämää, saa sen mukaan tuomionsa. Toiset häpeäkseen kielletään ottamasta osaa Konnunsuon oikeuteen, toiset saavat jonkun muun rangaistuksen. Mutkailemisia ei kuulu puuttuvan. — Luultavasti tämä oikeus on jäännös suomalaisten muinaisesta yhteiskuntaelämästä, vai miten? Mistä tämä nimi? — Tuota oikeutta kannattaisi panna käytäntöön monessa paikoin! Se vivahtaa hieman Ritvalan Helkaan.

19.

[Päiväkirjasta.]

Karmala, 11 p:nä huhtikuuta 1841.

Sotaväen-otto kuuluu Vanhassa Suomessa alkaneen vasta Paavalin aikana. — Sitten Aleksanterin aikana muuan maatilan omistaja, nimeltä Kopjeff, nosti kysymyksen siitä että rahvas maaorjien ehdoilla oli saatava maatiloihin kiinnitetyksi. Monet olivat kannattaneet ehdotusta, mutta muuan alempi virkamies, nimeltä Emmin, joka palveli Viipurin kuvernementinhallituksessa, oli muita pontevammin sitä vastustanut. Siunattu olkoon hänen muistonsa! Hänestä oli sittemmin tullut kuvernööri. Maatilain omistajat eivät vielä olleet voineet mielensä mukaan korottaa veroja; heidän alustalaisiaan pidettiin joka suhteessa kruunun talonpoikain veroisina, eroa oli vaan se, että kruunu oli siirtänyt omistusoikeutensa heille. Sittemmin olot valitettavasti ovat muuttuneet.

Lisä-olettama Sammosta. Eikö Pohjolan väki juuri olisi voinut olla slaaveja, joilla tietysti oli sam bog? [luetaan: sam-bog, merkitsee: itse jumala]. Saariola, Sariola (saari, muuan maa) johtuisi sanoista tsarj, tsarstvo [luetaan: tsar; tsarstvo, edell. merkitsee: tsaari, keisari; jälk.: valtakunta]. Sekin sopii hyvin, että suomalaiset siinä tapauksessa olivat Pohjolalle veroa maksavia.

20.

[Päiväkirjasta.]

Jaakkima, 17 p:nä huhtikuuta 1841.

Mitteleminen, mittaaminen on temppu, jonka suomalainen rahvas tekee useissa taudeissa, kohtauksissa ja muissa (tilaisuuksissa), milloin ei tiedetä muita ehdottoman varmoja parannuskeinoja. Peukalon ja etusormen välisellä vaaksan- eli korttelinmitalla mittaillaan järjestänsä potilaan ruumis, vasemman jalan isostavarpaasta oikean käden peukaloon, sekä oikean jalan isostavarpaasta vasemman käden peukaloon, niin että mittaukset käyvät ristiin navan kohdalla; samanlainen mittaus toimitetaan selän puolella alhaalta alottaen. Vielä tehokkaammin vaikuttaa mittaus, kun se toimitetaan leipälapiolla, ja kaikkein tehokkaimmin, kun se tapahtuu ruumiskirstun palasilla (tai kuolleen luilla). Mittaus toimitetaan mieluimmin reppänän alla tuvassa tai paikassa, missä ruumista on pidetty. — Animaalista magnetismia.

Hiereleminen, hierominen on toinen parannustemppu, joka toimitetaan saunassa siten, että peukalolla ja muilla sormilla nipistellään kaikkia ruumiin kohtia, etenkin sellaisia, missä on jänteitä (viipuloita, vimpeleitä). Hierojattaret näyttävät luulevan, että nämä jänteet ovat joitakin asiaankuulumattomia kovettumia, ja he nypistelevät niitä tarmon takaa. "Kylläpä on teissäki (teiänki ruumiissa) viipuloita". Hierontaa kestää puoli tuntia.

Satu.

(Alkup. suomeksi.)

Repo ja Pakkanen löivät veikan, ettei saisi pakkanen, jos kuinka yrittäisi, revolle mitään. Pakkanen rupesi kovaksi, että jo kaikki varpuset ja harakatki kuoli. Jo viimein repoki tunsi, eikä saattanut juosta jäykistyksestä. Niin viskautu tien viereen pitkäksi ja sano: huh hellettä, vaan pakkanen kun kuuli helteestä valittavan, heitti samassa palelemisensa ajatellen, ei mitään revolle voivansa, vaan suotta vaivaavan itsensä.

Poika pakkanen kerskasi itsensäkin voivan miehen tappaa, jota aika pakkanen ei sanonut uskovansa. Niin löivät veikan. Poika pakkanen rupesi palelemaan, ja kun mies siitä ei ollut millänsäkään, niin viimen tunkeusi poveen. Vaan sielläpä kuoli pian itse. Kuka lie veikan maksanut? — Poika p[akkanen] kerskasi jo tappaneensa miehen. Aika pakkanen kysyi: minlaisen? Kerjäläisukon. — Sen kyllä taisit tappaa, vaan mene'pä tapa oikea talonpoika nahkaturkissaan. — Niin meni ja sai jo mainitun lopun.

"Spanska Flugan'issa", sectio antepenultimassa, on muun muassa lausuttuna se arvelu, että rahvaan runoniekat olisivat kykenevät virsien sepittämiseen. Mutta siihen he eivät kelpaa, sillä eivätpä he edes osaa käyttää kieltä, kun ryhtyvät virsiä sepittämään. Tai ainakin on sitten suomalaiseen virsi-metriikkaan vallan toiset lait kuin tähänastiset saatettava voimaan.

Jaakkimassa ja Kurkijoella: talvisäitse, jäitse, alastomaa, mahottomaa. Olenee, tulenee. Siintä, luonta. Siin' se seisoo j.n.e.

21.

Tohtori Rabbelle.

[Laukko.] 30 p:nä heinäkuuta 1841.

Oli ikävää, että käsikirjoitus joutui hukkaan, minkä sain tietää kirjeestäsi ja "Finlands Allmänna Tidningissä" olevasta kuulutuksesta. Koska jo olin ehtinyt hukata konseptikirjoitukseu enkä tämän lisäksi voinut luulla muuta, kuin että käsikirjoitus oli löydetty ja asianomaiselle toimitettu, kun siitä löytäjille ei ole mitään muuta hyötyä, niin aloin tehdä uutta kirjoitusta, jonka toivoin saavani valmiiksi täksi postipäiväksi; tämä toive ei kuitenkaan ole toteutunut. Mutta ensi postipäivänä voit varmasti sitä odottaa. Tämä tutkimus, joka käsittelee Suomen kielen kieliopillisia omituisuuksia, on paisunut niin laajaksi, että yksi vihko siitä yksistään luultavasti täyttyy. Varmuuden vuoksi aion edellistä tutkimusta, sen alku kun on jo painettu, kirjoittaa uudestaan sen verran kuin on tarpeen, jotta se sopivalla tavalla voitaisiin keskeyttää; tämän uusinnoksen niinikään olen lähettävä ensi postissa. Ennenkuin sitten jatkan uudestaan kirjoittamista, tahtoisin saada tiedon siitä, eikö käsikirjoitusta jo ole löydetty. Samalla kertaa kun hyväntahtoisesti annat minulle tuon tiedon, pyydän saada kuulla Sinun ajatuksesi siitä, voinkohan Oulun kuvernöörin antamalla passilla ensitalvena lähteä matkalle Norjan- ja Venäjän-Lappiin ynnä niiden lähikaupunkeihin. Jos luulet tätä epävarmaksi yritykseksi, niin ole hyvä ja hanki minulle passi kenraalikuvernööriltä ja asetuta se kelpaavaksi vaikka lokakuuhun v. 1842, sillä vaikka luultavasti aikaisemmin palaan, ei voi haitata, että passi on otettu pitemmäksi ajaksi. Jos sitä tarvitaan ja voidaan saada niin aikaisin, että se saattaisi olla minulla elokuun loppupuoliskolla täällä, niin varsin tunnetun hyvyytesi nojalla toivon saavani sen tänne tai myöhemmin Kajaaniin.

Palovakuutusyhtiöltä saamani velan korkojen maksua varten kirjoitan Wichmannille, että hän Sinulle lähettää 120 ruplaa. Kun tilani Kajaanissa nyt on myyty, luulen jo tänä vuonna voivani maksaa pois koko velan, mutta kuu se ei kuitenkaan voi tapahtua ennen syyskuuta, olen pitänyt parempana vielä tällä kertaa maksaa ainoastaan korot. — Viime perjantaina Hvasser rouvansa kanssa matkusti täältä. He olivat täällä ainoastaan neljä vuorokautta. Heidän seurassaan olivat professorinrouva Fattenborg ja hänen vävynsä taiteilija Legler.

Terveisiä vanhuksilta; molemmat voivat hyvin. Agapetuksen päivällä ukko täyttää 69 vuotta, ja sitä päivää hieman vietetään. Etkö silloin voisi käväistä täällä; sen tiedän, että olisit erittäin tervetullut. Mutta jollet tänä vuonna voi sitä tehdä, niin ainakin tulevana vuonna on täällä sinä päivänä toimeenpantava suuri lääkintätieteellinen kokous.

Terveisiä lähettää hyvälle rouvallesi, äidillesi, veljellesi ja tuttaville

veljesi
Elias Lönnrot.

J.K. Venäjän Historiaa en vielä ole saanut valmiiksi lähetettäväksi.

22.

Tohtori Rabbelle.

[Laukko.] 19 p:nä elokuuta 1841.

Saatuani viime kirjeesi kautta tiedon, ettei kadonnutta käsikirjoitusta ole löytynyt, olen kiireisesti koettanut toistamiseen kirjoittaa sen, mikä puuttuu, ja lähetän sen tässä samalla. Kun minulla täällä ei ole Gananderin arvoituksia, en ole voinut kirjoitukseeni panna niiden lukumäärää, enkä myöskään niiden painoaikaa, minkä Sinä arvattavasti voit tehdä, ja ellet voi, niin jääkööt ilman. Koko kirjoitukseni Sinun pitäisi läpikäydä ja korjata, sillä olen siinä viheliäisesti hutiloinut. Muutamat arvoituksista lienevät niin typerät, ettei niitä tarvitse painattaa; ne voit pyyhkiä pois, sillä juuri sen varalle käänsin niitä 10 yli 200:n.

Lisiä suomenkielen kielioppiin minulla olisi hieman valmiina jatkoa varten, mutta lähetän ne vasta sitten kun niitä karttuu vähän runsaammalta. Törnegren kiirehtii lähtöänsä, sen vuoksi kirjoitan tällaisia harakanvarpaita tähän kirjeeseen. Pari tai kolme viikkoa viivyn vielä täällä. — Terveisiä vaimollesi ja muille omaisillesi.

Tuus
Elias Lönnrot.

23.

Rabbelle.

[Laukko,] 31 elokuuta 1841.

Rakas Veli!

Vielä olen täällä Laukossa ja viivyn täällä vielä niin kauan, että jos Sinulla on jotakin tärkeää kirjoittamista, kirje vielä saattaa tavata minut täällä.

Venäjän Historian, Sananlaskut ja "Suomeen" tulevat lappalaislauseet lähetän, jos en aikaisemmin, niin ainakin ylioppilas Törngrenin muassa. Viime viikolla kävin Kyröskoskella soutaen ja jalan. Laukosta sinne ei ole matkaa enempää kuin viisi peninkulmaa, ja jos tahtoo kulkea jalan, ei ole edes niinkään pitkältä. Terveisiä vaimollesi ja omaisillesi.

Tuus
Elias Lönnrot.

Lisensiaatti Törnegrenin muassa lähetin pari viikkoa sitten korvausta hukkuneen käsikirjoituksen sijaan. Luultavasti hän sen jo on perille jättänyt.

24.

Kyrön-matka.

[Ei oikeastaan ollut keräys- eikä tutkimusretkiä, vaan pieni virkistysmatka kesken kirjallisia töitä tutkimusmatkain välillä. Siihen nähden kuvaus siitä voitaneen ottaa mukaan, täydentämään aukkoa, joka muuten syntyisi Aunuksen ja seuraavan matkan välille.]

Päätöksemme tehdä Laukosta toivioretki Kyröskoskelle saatoimme viimeinkin panna täytäntöön. Kello 10 aamupäivällä elokuun 24;ntenä läksimme liikkeelle Jaakkaanlahdesta pienellä veneellä, joka vähää ennen matkaamme oli sinne tuotu puutarhan rannasta. Laukossa on oikeastaan kolme maallenousupaikkaa: puutarhan ranta, Kallioranta ja Jaakkaa. Ensinmainittua, joka on kaakkoon pihasta parin sadan askeleen päässä, käyttävät Vesilahdesta tulevat veneet, ja siinä pidetään, paitsi useita pieniä veneitä, suurta seitsensoutuista kirkkovenettä, joka vallan vastoin lakia ja yleistä tapaa lepää arkipäivinä ja tekee työtä lepopäivinä. Mutta kun tämä sapatinrikkominen tapahtuu pyhää tarkoitusta varten, niin olisi ohimennen sanoen väärin siitä tuomita venettä; sitä pikemmin voi verrata mieheen, joka itse ei voinut uskoa, mutta joka hartioillaan kantoi uskovaisia kahlauspaikan yli siten ansaitaksensa autuuden. Tehköön se yhä edelleen työtänsä sunnuntaisin, ja havaittakoon ne, joita se kantaa, kerran yhtä vanhurskaiksi ja yhtä viattomiksi kuin se! — Kaksi viimemainittua maallenousupaikkaa on niiden käytettävinä, jotka Tampereelta, Pirkkalasta ja muutamista Vesilahden kylistä vesitse kulkevat Laukkoon. Kallioranta on lännen ja länsipohjan välillä 3-4 sadan jalan päässä pihasta [Toiseen paperiin, johon L. on nähtävästi alkanut kirjoittaa tätä matkamuistelmaa uudelleen lopulliseen muotoonsa, hän on lisännyt tähän kohtaan: "Tältä Kallioltahan tai, kuten jotkut kertojat ovat tietävinään, hiukan tuonnempaa, Laukon muinainen isäntä, Klaus Kurki, kun oli perättömästä epäluulosta polttanut rouvansa, nuoren Eliinan, ja Vapahtaja itse persoonallisesti oli ilmoittanut hänelle tämän viattomuuden, oli ajaa karauttanut järveen ja sinne hukuttaunut.">[ ja Jaakkaa kahta vertaa etempänä niityn takana pohjoisessa. Nämä molemmat paikat erottaa toisistaan näpeän virstan pituinen, tiheämetsäinen Päidenniemi, mutta puutarhan rannasta ne molemmat erottaa se kannas, jolle Laukon kartano on rakennettu ja joka laajenee runsaasti puolen peninkulman pituiseksi niemimaaksi itään Laukosta. Mitä nyt kaikella tällä on tekemistä Kyrön-matkan kanssa, kysynee lukija hieman tyytymättömänä. Mutta kärsivällisyyttä! Eihän mitään taloa rakenneta ilman tarpeellista perustusta, ja matkakertomuksessa täytyy olla mainittuna matkan lähtökohta. Kolmen miehen — ylioppilaat Adolf Törngren, — Frans von Becker ja allekirjoittanut — lykkäsimme veneen vesille Jaakkaasta, ja kun oli myötätuuli, käytettiin veneen etukeulaan kiinnitettyä koivunlimoa purjeena. Hyvää vauhtia kiidimme ulos lahdesta, jätimme pian vasemmalle puolelle metsäisen Päidenniemen ja korkean, muinoin vaaramista rikkaan Summassaaren oikealle. Soudimme sitten Palhon saarten ohi oikealta puolelta, Anian niemen taas jääden [soutajan] vasemmalle kädelle, ja saavuimme päivällisaikaan Kaivantaan, kaitaan virtaiseen salmeen, joka on toinen reitti, mitä myöten Vesilahden järvet ja niistä viimeksi Sorvanselkä laskevat vetensä Pirkkalan järveen. Toinen, Vuolteen l. Sotkansalmi on runsaan virstan päässä Kaivannasta, niin että Luoto niminen saari on kummankin vesistöjen yhtymiskohdan välillä. Päivä oli mitä lämpimin, minkä vuoksi päätimme uida. Luodon rantaan saavuttuamme tämän päätöksen heti panimmekin täytäntöön. Olimme nyt kulkeneet peninkulman matkan Laukosta, ja jäljellä oli 3/4 peninkulmaa Sankilan rustholliin, jonka omistaja on rovastinrouva Bohm ja jossa hän sekä tuomarinrouva von Knorring ynnä heidän omaisensa asuvat. Koko Sankilan väki oli edellisellä viikolla käynyt Laukossa onnittelemassa sen isäntää hänen nimi- ja syntymäpäivänään, jolloin hän täytti 69:nnen ikävuotensa. Silloin meitä oli pyydetty tulemaan katsojiksi näytäntöön, jonka Pirkkalan vallassäätyläiset 24 päivänä aikoivat toimeenpanna. Toverini nousivat sen tähden maihin Sankilassa, sieltä Sankilan herrasväen kanssa mennäkseen Raholaan, jossa tilaisuutta varten sovitettu teatterihuone oli. Minä allekirjoittanut, arvellen nähneeni kylliksi kaikenlaisia näytelmiä maailmassa, päätin sen sijaan viettää iltapäivän ja yön kauniilla Nokian rälssitilalla, jolla tätä nykyä on sama omistaja kuin Laukolla. Talo on eteläpuolella Nokian virtaa, muutaman kivenheiton päässä samannimisen kosken yläpuolella. Viheriöivän lehtimetsän ylitse näkee matkan päästä virran toiselta puolelta yläosan Pirkkalan pitäjän uutta kivikirkkoa, ja lähempänä kuin tämä, on eräällä niemellä Viikin herraskartano, korkeintain puolen virstan päässä Nokiasta. Jos jättää Viikin kartanon vasemmalle ja luo katseensa suoraan alempana olevan niemen poikki, avautuu itäänpäin mitä kaunein näköala Pirkkalan järvelle, jossa on siroitettuina useita lehtimetsää kasvavia saaria. Ensin näkee Nokian virran yläosan, jossa keskellä virtaa on pieni saari, sitten Viikin alapuolella olevan niemen ja sitten peninkulman pituisen järven saarineen; sen toisessa päässä on vapaakaupunki Tampere, jota ei kuitenkaan näe täältä. Pian kuitenkin olen nyt kyllikseni katsellut tätä näköalaa, kun jo pari tuntia olen odottanut matkakumppaneitani kotia näytäntöhuveista ja sen tähden joka rivin kirjoitettuani olen luonut silmäni samalle järvelle. Tuottaakseni silmilleni lepoa tästä alituisesta katselemisesta, läksin kävelemään avaraan, runsasvaraiseen puutarhaan. Kulkiessani erästä käytävää pitkin, kuulin jonkun huutavan nimeäni. Katsahdin taakseni, ottaakseni selville, mistä ääni tuli, mutta en voinut huomata muita eläviä olentoja kuin muutamia vasikoita, ja minun täytyi siis uskoa, että ne olivat minut tunteneet, kuu sitävastoin vähää ennen olin luullut, että näytännössä olijat olivat palanneet minun sitä aikaisemmin huomaamatta. Edellinen yöni oli ollut niin uneton, etten moneen aikaan sellaista ollut viettänyt. Eipä paljoa puuttunut, etten nähnyt kummituksia, ainakin luulin monta kertaa kuulevani niitä. — Teatterissa käyneet palasivat noin 3:n aikaan iltapäivällä, seurassaan ylioppilas Reinholm, joka hänkin aikoi käydä Kyrössä. Becker oli vallan surkean näköinen, nenä punaisena ja silmät vettä vuotavina, — seurauksia nuhasta ja yönvalvonnasta, vaikka me selittelimme niitä muiden seikkojen seurauksiksi. Sinä päivänä ei hänen ollut ajattelemistakaan matkan jatkamista, minkä vuoksi päätimme odottaa seuraavaan. Beckerin silmät olivat seuraavana päivänä samanlaiset tai huonommat kuin edellisenä, jonka vuoksi hänen täytyi jäädä meistä jäljelle. Me muut ajoimme ensin Haapaniemeen peninkulmaa mukiinmenevää ratastietä. Metsää, vainioita, kyliä — Haaviston kylä virran toisella puolella — ja paljo veräjiä. — Haapaniemestä 1 1/2 virstaa Kuloveden poikki Siuron sahalle ja myllylle. Sieltä jalan Miharin lahtea kiertäen peninkulman matkan päässä olevaan Mahnalaan. Ensin on neljännespeninkulman päässä Siurosta oikealla kädellä Hasa. Vesitie olisi ollut paria virstaa lyhyempi. Polut olivat mukiinmeneviä ja niiden varsilla oli torppia ja taloja. Lopuksi 1 1/2 virstaa maantietä. — Miharin oja ja silta. — Mahnalassa joimme kahvia. — Kyrön kirkolle peninkulma maantietä — mäkistä. — Kyrön vesijakso — ensin Alhoselkä, sitten Laitilan ja Kyrön joet — on vasemmalla puolella tietä, joskus metsikön peittämänä. Kirkolta 4 virstaa koskelle, puoleksi maantietä, puoleksi huonoa myllytietä. Pappilansilta joen poikki virstan matkan päässä kirkolta. Koski kiertelee idästä länteen tai oikeammin koillisesta lounaaseen. Ensimäinen kolmasosa koskea syöksyy 45 asteen kulmana ja näytti ensin, matkan päästä nähdessämme sen, lämpiämässä olevalta saunalta, joka on savun peitossa. Sen molemmin puolin on korkeita kallioita ja hiekkamäkiä, joiden harjoilla kasvan metsää. Toiset kaksi kolmannesta koskea ovat, lukuunottamatta vähäistä jyrkempää askelmaa, loivemmat putoukseltaan. Jyrkempi putous kulkee oikeastaan kahta uraa, joista pohjois- tai luodepuolella oleva leveämpi nyt oli vaan parin sylen levyinen, mutta on kevättulvien aikana enempää kuin kahta vertaa leveämpi. Toinen ura kulki vuoren yli ja siinä vaahdoten hyppeli juuri niin paljo vettä, että kolme myllyä siitä sai riittämään asti. Molempien koskenhaarojen välillä korkea kalliosaari. Pohjoispuolella kaikkiaan 6 myllyä, 4 jyrkimmän putouksen partaalla ja vastaisella rannalla 3. — Mylly- eli mylläritorppia useita.

Oupphörligt ses du ila: o när får du engång hvila! Andras fart tar engång slut, du blott hvilar aldrig ut.

[Suomeksi melkein kuin:

Taukoomatta rientävän näyt; milloin vihdoin lepohon käyt! Toisten kerran raukee riento, sulla ain' on sama into.]

Koko kosken sanottiin olevan 15 sylen mittaisen, mutta näytti minusta olevan ainakin sata askelta, joka siis olisi kahta vertaa enempi. Metsää joka puolella. — Sieltä pimeässä Kyrön pappilaan, nimittäin pojan kutsumusta, hän kun — —. Illallinen. — Kirkkoherra 6 vuorokautta sitten muuttanut manalle halvauskohtauksen seurauksista. — Kello 10 illalla Mahnalaan. Sieltä taas samaa tietä takaisin. — Pirkkalan, Karkun ja Kyrön rajoilla olevasta Penttilästä virstan matka Siuronjokea pitkin Hasalle. Rahvas kaikkialla syysaskareissaan: puitiin, pellavia liotettiin, hernettä korjattiin, humaloita poimittiin. Siuron mies, joka ei ollut tahtonut työtä tekemällä opettaa isännällensä pahoja tapoja ja sen vuoksi oli ryypännyt itsensä humalaan. — Ei ollut venettä. Tulimme Knuutilaan: ei sielläkään. Ippilään: ei sielläkään. Viimein meidät huomattiin vastaiselta rannalta ja tultiin veneellä noutamaan. Kova tuuli. Veneet täällä huonot verrattuina Kajaanin läänin veneisiin. Tavallisesti täällä saa huonon veneen, missä ei ole viskainta. Niissä istuu epävarmana. — Haapaniemessä söimme ja joimme kahvia. T. oli koko edellisen päivän ollut syömättä palaakaan, hän ei edes ollut maistanut illallista ja kun hän ei tänäänkään näyttänyt mitään nälän merkkiä, pelkäsin todella, että hän voisi saada tuon pahan tavan aina olla syömättä. Sen tähden suuresti iloitsimme, kun hän nyt söi päivällistä hyvällä ruokahalulla.

Haapaniemestä tulimme jalan, Nokian virta vasemmalla puolella, runsaasti 3/4 peninkulmaa.

25.

Tohtori Rabbelle.

Oulu, 31 p:nä lokakuuta 1841.

Rakas veli!

Muutaman päivän oleskeltuani täällä Oulussa olen valmis lähtemään suoraa päätä lappalaisten pariin, kun vaan saan sitä ennen Mathiaksen Kemistä mukaani. Venäjän Historian käsikirjoituksen lähetän nyt samalla. Ole hyvä ja jätä se sensuurin tarkastettavaksi (edelliset kuusi arkkia lienevät niiden ohella jätettävät), ja puhu sitten Waseniuksen (tai jonkun toisen) kanssa painatuksesta. Jos painatuspalkka voidaan suorittaa siten, että painattaja koko historiasta tulisi saamaan määrätyn luvun kappaleita (siis myöskin ennemmin painetuista arkeista), tämä olisi parasta; mutta ellei hän näihin ehtoihin suostu, täytynee hänelle maksaa rahassa. Tahtonet kai myöskin pyytää Wulffertia postissa lähettämään tämän loppuosan Venäjän Historiaa "Mehiläisen" 1840 vuoden tilaajille. Postilaitos on saanut puolelta vuodelta maksan Mehiläisen levittämisestä ja sillä on ollut tilaisuus ainoastaan puolen vuoden aika toimittaa Mehiläisen lähettämistä tilaajille, minkä vuoksi ei liene kohtuuton toivomus, että se nyt vaatimatta lisää postimaksuja lähettäisi nämä korvauskappaleet. Esipuheen-tapaisen Sananlaskuihin, jotka Törngreniltä luultavasti olet saanut, lähetän tässä. Olisi hyvin toivottava asia, että v. Becker saataisiin sananlaskujen tarkastajaksi, hän olisi saapa rajattoman valtuutuksen korjata oikeinkirjoitusta, missä se on epätasaista tai muuten kaipaa korjausta. En edes ehtinyt lukea käsikirjoitusta lävitse kirjoitettuani sen puhtaaksi. — Becker lupasi minulle kerran tarpeen sattuessa sellaisessa suhteessa olevansa palvelukseen altis. — Ehkäpä Rein puolestaan suostuisi pitämään huolta Venäjän Historian korjausluvusta, joka sekin olisi hyvä asia. — Malmgrenille Kajaanissa sanoin lähtiessäni, että hän saaduista rahoista tilaisuuden tarjouduttua lähettäisi Sinulle noin 100 riksiä riikinvelkaa, jotka tarpeen esiinnyttyä voisit käyttää. Ehkäpä Wichmankin ensi vuonna voi lähettää Sinulle jonkun neljänneksen; siitä aion hänen kanssaan puhuu. — En tiedä, onko Öhman Porvoossa saanut Kantelettaren kolmannen osan ja pyytäisin Sinua tilaisuuden tarjoutuessa sitä tiedustelemaan. — Luulin tässä tilaisuudessa voivani maksaa palovakuutusyhtiön saatavan, mutta sekä kaupungintalon että maatilan ostajat eivät vielä ole suvainneet antaa minulle hinnan suoritukseksi muuta kuin velkakirjoja, minkä vuoksi minun vastaiseksi täytyy luopua niistä tuumista. Luulen kuitenkin ensi syksynä saavani tämän velan puolella lyhennetyksi. Asp, jonka luona asun, lähettää terveisiä. Hän kuten kaikki muutkin voivat hyvin!

Elias Lönnrot.

26.

[Päiväkirjasta.]

Haukipudas, 4 p:nä marraskuuta 1841.

Suomen kielessä on vähintäin kolmenlaisia diminutiivejä. Sulho sanasta muodostuu I. kiittävä sulhonen, II. halventava sulholoinen, III. muuten vähentävä sulhut, sulhukka. Samoin: jokonen, jokiloinen (jout, joukka?) sanasta joki; venonen, venoloinen, venehyt sanasta venet; heponen, hepoloinen, hevukka l. hevuska sanasta hepo; puunen, puuloinen, puuhut, sanasta puu: emäntäinen, emäntälöinen, (emännyt) sanasta emäntä. — Halventava diminutiivi on muuten johdettu nykyään harvoin esiintyvästä -lo, -lö -loppuisesta diminutiivista (sulholo, jokilo), mistä Karjalan murre hyvin yleisesti muodostaa perussanan monikkomuodot. Sanat sulholoinen, jokiloinen vastaavat siis jotenkin samoja käsitteitä kuin ne, joita ruotsinkielessä voitaisiin ilmaista sanoilla brudgumsaktighet [sulhomaisuus], flodaktighet [jokimaisuus].

27.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Kemin pappila, 11 p:nä marraskuuta 1841.

Jalosukuinen Professorinrouva!

Monen ikävän hetken jälkeen, joina kaipaus minua vaivasi, varsinkin ensi aikoina Laukosta erottuani, saavuin vihdoin Kajaaniin, ja olen nyt jättänyt senkin tavatakseni täällä Kemin pitäjässä vastaisen matkatoverini, maisteri Castrénin. Huomenna lähdemme täältä ja matkustamme seisahtumatta Venäjän-Lappiin, jonne meillä on Rovaniemen ja Kemijärven pitäjien kautta matkaa alku viidettäkymmentä peninkulmaa. Siellä olemme aikoneet viipyä kevääseen asti, jolloin toukokuussa saavumme Kuolaan, ja matkustamme sieltä ensimäisellä laivalla Mesenin seuduille, jotka ovat Arkangelin itäpuolella Vienanmeren rannalla ja jossa toivomme tapaavamme ensimmäiset samojeedit. Mutta vieläkö sitäkin idemmä suuntaamme retkemme, siitä emme vielä ole mitään päättäneet, vaan olemme sen jättäneet riippumaan asianhaaroista, joita sitä ennen voi sattua. Ennen muita on odotettavissa, että koti-ikävä ajaa meidät sieltä omaan maahan; siinä tapauksessa ei kävisi mahdottomaksi minun olla ensi vuonna elokuun 18:ntena p:nä Laukossa. — Aina siitä pitkin kun Laukosta lahdin, olen ollut terve ja muuten päässyt tähän asti ilman mitään mainittavaa sattumaa. Tänään on työnäni ollut kirjeiden kirjoittaminen eräille tutuille; m.m. kirjoitin äsken Atelle kehotuksen, että hän ja Frans (von Becker) muistaisivat kirjoittaa minulle jonkun rivin Kuolaan, jossa kirje tapaa minut, vaikkapa vasta loppupuolellakin huhtikuuta lähtee Helsingistä. Mutta kun hän mahdollisesti kertoo minulle vaan Helsingin asioita, niin olen rohjennut tähän liittää itselleni Kuolaan osotetun kirjekortin sen mahdollisuuden varalle, että Te suoraan Laukosta tahtoisitte kunnioittaa minua muutamalla rivillä. — Toivossa että Jumala varjelee herrasväen terveinä sekä tämän että monta seuraavaa vuotta merkitsen syvällä kunnioituksella olevani

Teidän ja perheenne kiitollinen ja nöyrä
palvelija
Elias Lönnrot.

28.

Tohtori Rabbelle.

Kemin pappila, 12 p:nä marraskuuta 1841.

Rakas veli!

Huomisaamuna varhain lähdemme täältä (Kemin pappilasta) Rovaniemen, Kemijärven ja Kuolajärven kautta Venäjän lappalaisiin kyliin, mistä tulevan helmikuun lopulla käväisemme Inarissa siellä mahdollisesti tavataksemme Stockflethin. Inarista palaamme Venäjän-Lappiin ja vielä toukokuun alussa saavumme Kuolaan sieltä vesitse kulkeaksemme ensin Meseniin ja ehkä vielä idempäänkin. Saimme Ehrströmiltä "Suomi"-aikakauskirjan viidennen vihkon, ja Castrén sanoo kirjoittaneensa Willebrandille pyytäen häntä pitämään huolta siitä, että Ehrström Helsingistä saa korvaukseksi toisen kappaleen. Kun kuudes vihko ilmestyy, niin tahtoisitko olla hyvä ja lähettää sen Tornioon Ehrströinille, joka lupasi pitää huolta siitä, että saamme sen Inariin. "Suomi"-kirjan tulevan-vuotinen ensi vihko saattaisi sekin, jos se ilmestyy niin aikaisin, tavata meidät Inarissa, ja sitäpaitsi olisi hyvä saada Lemströmin väitöskirja Suomen kansallisrunoudesta, jos se jo on saatavissa Helsingin kirjakaupoissa. —

Morgonbladista luin, että pian aljetaan painattaa Sananlaskuja. Oulusta lähetin niihin kirjoittamani esipuheen-tapaisen ja lausuin sen toivomuksen, että olisin saanut von Beckerin kielen tarkastajaksi, jotta siten oikeinkirjoituksen epätasaisuudet tulisivat korjatuiksi. — Nyt ei minulla niiden suhteen ole muuta lisättävää kuin sananen nimestä, joka voisi, ellei keksittäisi muuta sopivampaa, olla näin kuuluva: Suomen kansan Sanalaskuja.

Terveisiä vaimollesi ja sukulaisillesi lähettää

veljesi Elias Lönnrot.

J.K. Eilen satoi sen verran lunta että rekikeli nyt on auttavaa, mutta sitä ennen oli maa aivan paljaana, nim. Oulusta Kuivaniemeen aivan lumetonta; Kuivaniemestä Tornioon oli niin paljo jääkaljaman jätettä maantiellä, että mieluummin ajoi reellä kuin rattailla. Eilen tuli muuan matkustavainen Rovaniemestä Kemiin veneellä, mutta täällä pappilan kohdalla on kuljettu jo toista viikkoa käyden ja vähää ylempänä hevosellakin ajaen joen yli. — — Eilen palasin Torniosta, jossa olin puolentoista vuorokautta. Ehrström pyysi lähettämään terveisiä.

Sama.

Kuolasta kait Mathias ja allekirj. lähetämme jotakin "Suomeen". Mitä Laukosta lähetin "Suomea" varten Värnhjelmin mukana, sen olet kait epäilemättä jo aikoja sitten saanut.

Lnr.

29.

[Päiväkirjasta.]

Rovaniemi, 17 p:nä marraskuuta [1841].

Saavuin 6 p:nä Kemiin, kävin sieltä Torniossa ja Haaparannassa. Läksin Kemistä 13 p:nä, lauantaina. Kemijoki oli paikoin jäätynyt, paikoin sulana, ja sulista kohdista nousi vahva sumu, joka vaatteille laskeutuneena muuttui lumeksi tai kuuraksi. Kemin rahvas kauppaa harrastava, Tervolan kappelin asukkaat vähemmin, Rovaniemen taas enemmän. Komeileminen yleistä kaikkialla. Kieli on hieman sukua Venäjän karjalalle, sekä mitä yksityisiin sanoihin että muotoihin tulee, kuten mie, sie, valvattelet (odottelet), hyvästä (Tornio) hyvästi. Otethan, tullhan, käännythän muodot näyttävät olleen alkuperäisiä ja selittävät konsonantin pehmenemiset passiivin preesenissä; kalhan, tullee (ei tulhee). Pöyälä, pöyälet pro pöyällä, pöyälle. Ottaat pro ottaa. Örsä, lyhyt, kelpaamaton reki — mettäilee, metsästää — tiurtaa, vajoaa (lumeen, reestä puhuen) — rouikoinen, rosoinen (jäästä, tiestä) — — [käsikir:ssa reikä] = örsä — säntätä, vannoa — valvottelee, odottelee — tuuttilo, tytön tuuttilo tytön letukka — tuppelo samoin — kiipeli, pula: tuli kiipeli siitä. — Pirteissä on suuret ikkunat; savupiiput samaa tyyliä kuin Vesilahdessa, muutamia on uudenaikuisia, ja niissä on erityinen liesi (piisi = totto), missä koko illan palaa valkea.

30.

[Päiväkirjasta.]

Kemijärvi, 24 p:nä marraskuuta [1841].

Matka tänne: Kemistä Vanhaan 15 v[irstaa] — Tervolaan 15 v. —
Lampelaan 18 1/2 — Takkuseen 15; yhteensä 63 1/2 v. Raappanaan 10 v.
— Rautioon 15 — Rovaniemeen 15 — Vitikkaan 5; yhteensä 45.
Vikajärveen 22 1/2 — Pirttijärveen 17 1/2 — Misijärveen 15; yhteensä
55. — Ruopsaan 25 — Lahenperään 10 — Kemijärvelle 5; yhteensä 40.
(Kyytimaksuja) 4 [rupl.] 7 [kop.]

Juomarahaa Kemin pojalle 5 — sauna Vanhassa 15 — ruoka y.m. samassa paikassa 65; yhteensä 85 [kop.]. Tervolassa juomarahoja 20 — lautta 5 — Raappanassa ravintoon 55 — Korkalossa samoin 30, [yht.] 1:10. — Pirttijärvessä 25 — Misijärvessä 25 — Ruopsassa 15: [yht.] 65. — Helmiä, neuloja y.m. Lahenperässä 3 rupl.; ravintoon 50, [yht,] 3:50.

31.

[Päiväkirjasta.]

Nousu, 7 p:nä joulukuuta [1841].

Kemijärvestä Sailaan 8-9 peninkulmaa tietä pitkin, jolla ei ollut jälkeä, poikki soiden ja lampien, jotka upottivat, minkä vuoksi kaikkialla — ja vielä suuremmalla syyllä, kun meitä oli kaksi kyyditettävää — meidät pakotettiin ottamaan kaksi hevosta. Alituisesti valitettiin, etteivät kirkonrakentamisrahat olleet tulleet seurakunnan hyväksi, vaikka kirkko aikoja sitten oli valmis. Herroja epäiltiin kuten tavallisesti. Sallan rahvas on muuten laiskaa, epäluuloista, veijarimaista, ryypiskelevää, runsaan maksun nylkijöitä milloin vaan sopii, kykenemätöntä. Marraskuun 28 p:nä saavuimme Sallaan, lähdettyämme 26:ntena Kemijärveltä. — Aikomuksemme oli lähteä Akkalan-Lappiin, mistä muutaman päivän kuluttua Sallaan tuli 50 poroa ja viisi lappalaista tuoden poronsarvia ja kalloja. Mutta kun useat Sallan miehet sitä ennen olivat saaneet päähänsä, että heillä muka oli toiveita päästä meitä 40:stä ruplasta Akkalaan kyyditsemään, niin he pelottivat lappalaiset meidän suhteemme, niin etteivät nämä huolineet meitä mukaansa, vaikka tarjosimme 15 ruplaa 12;sta peninkulmasta, jonka pituisen tämän välin sanottiin olevan. Lappalaisten lähdettyä päätimme kiusallakin olla hankkimatta sallalaisille kyytiansiota, hylkäsimme kokonaan Akkalan matkan ja läksimme Nousuun, minne on 2 1/2 peninkulmaa, sieltä kääntääksemme kulkumme Hirvaslappalaisten luo (Nuortiin) tai Inariin. Papin tila ja asunto, häät, talontarkastus y.m.

Sanoja: vierahaja, vierahajen, kintahaja j.n.e. Rovaniemessä aina otet[hin] [käsikirjassa reikä], Kemissä samoin, Kemijärvessä, Sallassa ja Sodankylässä — — [käsikirjassa reikä]. Mikä kumma se siinä on, kun lapset talossa rupeevat äitinsä kieltä haastamaan, vaikka koko talon peret haastoa toista [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa], sanoi muuan Jyväskylän mies, jonka vaimo oli kotoisin Korpilahdelta. — Korja kertoi lappalaisesta Udjuksesta, että tämä metsässä oli nähnyt unta; ei kotona ole hyvä — lähti liikkeelle — järvi eteen — ei venettä — kulki kuivin jaloin järven yli ja käski toverinsa seurata — siinä upposi polviin asti — kaksi tytärtä kuollut ja haudattu — vaimo itkemässä — laitatti tulen — asettui hajareisin sen yli ja rupesi laulamaan — tulee toinen tyttäristä, joka oli herännyt haudassa, ryömien ja hapuillen oven takana — koirako lienee? Vaimo päästää sisälle, näkee oman tyttären. Kohta sen jälkeen toinen tytär, mutta myyrät (hiiret) olivat kalunneet toista poskea. Tämä tytär kuoli paria päivää myöhemmin, mutta toinen eli ja joutui naimisiin. — Nousu 2 1/2, Kuorska 2, Saukoski 3, Värjön jokea Saukoskelle +. Tavallisesti 3 koiraa, mustaa, yhdellä tilalla. Pirtit suureksi osaksi uloslämpiäviä. Rova = vanha palanut metsä, jossa jo uutta jäkälääki kasvaa. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] Murharova, kaksi peninkulmaa Martista (3 vanhaa peninkulmaa ylempänä Saukoskea) Kemijokea ylöspäin. — Sota — Venäläisiä — Kaikki tapettu — Kaksi miestä oppaiksi — Vartija nukahtaa — Nuo kaksi kokoavat kaikki nuolet — Nyt sota — Vihollinen tappanut kaikki — He sivakoillaan ampuvat. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] Johtajaan ei voida ampua — Kädellä vastaanotti kaikki — Koetettiin [ampua] hopealla j.n.e. — Kuikan nokka nuolennenään [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] — Läpi käestä otsaan [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] — j.n.e.

Rupesi ostastumaan sitä pyssyä — met, tet, het — itteä — het tultiin — Sodank[ylässä:?] — Ei tulete pro tule' — Hän tihistyi sitä kaietta: piti liian tiheänä — tyyiistyi hevoista — hän tuletee — eiäh = ei: oneh = on. [Kappale on tällaisenaan käsikirjoituksessa.]

32.

[Päiväkirjasta.]

Korvanen, 17 p:nä joulukuuta [1841].

[Alku näyttäisi olevan kirjeen luonnosta, joka syystä tai toisesta on jäänyt kesken.]

Rakas Veli!

Täällä olemme nyt vetelehtineet viime sunnuntaista, pääsemättä suojalta ja pyryltä paikasta pois. Olemme saaneet asunnoksemme matalan kamarin, joka suuresti muistuttaa Kajaanin vankilan makuuhuoneita; tämä on kuitenkin paljoa matalampi, ja siinä on sitäpaitsi kosolta kaikenlaisia omia laitoksia. Ikkuna mitättömän pieni. — Päivän valo vielä niukempi kello yhdestätoista yhteen tai puoli-yhteen. — Kaikeksi onneksi meillä vielä on kynttilöitä sekä vähä teetä ja kahvia; — ruokavaroja runsaammalta; homehtunut liha-reisi, taalepiimää, 2 vadillista keitettyä poronlihaa, haarikka piimää, kahdeksan [? kaksi] äsken ostettua poronjuustoa (24 killinkiä kappale), pytty voita, oma voirasia, kalaa, perunoita — —. Tämän ruuanpaljouden saannista ei meillä itsellä ole mitään ansiota, sillä väki tuo aina uusia ruokavaroja ja koreja, harvoin vieden entisiä pois. — Aamuisin on ensimäisenä tehtävänä kiivetä katolle peltiä avaamaan. Peltinä on puukansi, joka on pantu reikä-pohjaisen savutorven yläpäähän asetetun padan suulle. Toinen tehtävä on kahvin keittäminen, nim. niin kauan kuin kahvivarastoa riittää.

33.

[Päiväkirjasta.]

Korvanen, 23 p:nä joulukuuta [1841].

Jo olemme viipyneet täällä kymmenettä vuorokautta; jouluun ei ole muuta kuin kaksi päivää, ja silloin meidän pitäisi olla Inarissa. Ilma on kuitenkin jo asettunut, ja eilen sukset luistivat jotenkin hyvin. Eilen saapui Inarista muutamia miehiä, jotka olivat viipyneet kokonaista 13 vuorokautta matkalla, mikä hyvällä kelillä voidaan tehdä yhdessä ainoassa; tavallisesti siihen sentään lasketaan menevän pari kolme päivää. Niin pitkäksi hekin olivat laskeneet matka-aikansa ja sen mukaan varustaneet evästä — varomattomuus, joka vähällä oli maksaa heille hengen. Nälistyneinä olivat tulleet Mutenian kylään, johon täältä on noin pari peninkulmaa sivullepäin.

Kun kaksi akkaa riitaantuu, he riitelevät siksi kunnes jompikumpi saa viimeisen sanan. Toverini ja minun välillä on syntynyt päinvastainen suhde, jota jo on jatkunut parin päivän aika, nimittäin koe, ken voi olla vaiti kauemmin. Syy tähän vaiteliaisuuteen on seuraava: Viime sunnuntaina olin ruumiinliikettä saadakseni hiihtämässä ja ennenkuin palasin kotia, hänkin oli lähtenyt ulos ajelemaan porolla sekä oli paiskannut jälkeensä oven lukkoon, jota ulkoa ei voi avata, vaikka avain on suulla. Nyt ei ollut muuta neuvoa kuin kuumalla vedellä sulattaa jää ikkunasta ja ottaa irti tämä, jotta olisi päässyt sisälle, — toimenpide, jota vielä kesti, kun toveri palasi kotia. Silloin huomautin, ettei hän ollut oikein menetellyt siinä, että oli paiskannut oven lukkoon, kun lukemattomista koko viikon ajalla toistuneista tapauksista tiedettiin, ettei sitä ulkoa voinut avata, kun vaan avain oli jäänyt reikäänsä. Tästä huomautuksesta hän suvaitsi suuttua, miksi, sitä en saata käsittää. Pari kertaa aikaisemmin hän on samanlaisista huomautuksista ottanut suuttuakseen. Tervolassa hän nimittäin pudotti kelloni pöydältä lattiaan, jolloin sanoin, että hän olisi voinut olla varovaisempi — ja täällä hän teki saman tempun juomalasilleni, jolloin tulin tehneeksi jotenkin samanlaisen huomautuksen; kummallakin kertaa hän nämä huomautukseni pani kovasti pahakseen. — Jos ei totuta itseään sietämään niin vähäisiä muistutuksia, ei siitä ikinä koidu ajan pitkään hyvää.

34.

[Päiväkirjasta.]

[Akujärvi?], 26 p:nä joulukuuta 1841.

Morn [hapera, löyhä], kun lumi upottaa. Louet, -teen suoja [tuulta vastaan]. Siiponut oli mäessä = oli auttanut käsin. Kiiraan, kiirata kiirehtiä, ajaa. Mukka = mutka.

Jouluaatto Suomun kodassa; Suomujoki juoksee Kuolaan. — Teetä j.n.e. — Huono keli. — Ennemmin nuotion ääressä — parin sylen pituisia tukkoja, lumi luodaan pois molemmilta puolin — taivaan laki kattona — kuusen havuja alla — keitetään, ei koskaan [lähdetä taipaleelle] ilman pataa — loudet — lumivaippa — lihaa, velliä, poronjuustoa — pari ryyppyä. — Toisia oli tullut myöhemmin ja asettunut nuotion ääreen — vaatteet läpimärät, vaikeata niitä kuivata — katosta vuoti. — Korvanen kehui härkäänsä, jonka vertaista ei muka maailmassa, — itse hän oli heikkonäköinen, minkä vuoksi, kuten itsekkin joskus myönsi, härkä oli matkalla viekkaampi. — Ystävällisiä tervehdyksiä Korvasen kamarin kattohirteen liidulla kirjoitettuna 1835 helmikuussa, Suomun kodassa lakilautoihin hiilellä vuodelta 1839. — Lumi suli katolta ja alkoi vuotaa sisälle. — Pari lappalaista, Martti ja Matti, puhui hyvää suomea; keskenään puhuivat lappia. Markkinaväki vei voita Inariin. — Vene tehty Suomussa ja sillä kuljettu Kuolaan. — Voi päivilöisiäni! [Nämä sanat suomeksi käsikirj:ssa.] Tapanin päivänä oli niin suojaa, että kirjoitin tätä istuen mäellä, sillä aikaa kun velliä keitettiin. — Satoi vähän vettä. Lunta oli muutamissa paikoin puolen kyynärän verta pulkan laidan yläpuolella. — Käsiahkio. — Korvasen porot ja ahkiot kerran varastettu Suomussa. Nyt ei enää pelännyt varkautta, minkä vuoksi liika kirves jätettiin petäjän juurelle tien varteen.

35.

[Päiväkirjasta.]

Inari, 31 p:nä Joulukuuta [1841].

Kolmantena joulupäivänä saavuimme tänne. Inarin pappila on kivenheiton päässä Pielpejärvestä; samanlainen järvi on — — — [aukko käsikirj:ssa] päin. Iso Inari on 3 virstan päässä — päin. [Aukko käsikirj:ssa.] Yltympäri metsiä. Neljättäkymmentä kirkkotupaa. Olemme asuneet pienessä huoneessa pappilassa, — sivumennen sanoen huono rakennus. Kirkkoherralle oli rakennettu vasemmalle puolelle suuri sali ja kaksi kamaria. Vastapäätä oli oikealla tarpeelliset ulkorakennukset sekä navetta uloimpana. Ei pappia eikä nimismiestä kotona.

36.

[Päiväkirjasta.]

[Karasjoki, 13 p:nä tammikuuta 1842.]

4 p:nä lähdimme Inarista Stockflethin luo Karasjoelle. [Matkaa on] 16 peninkulmaa — ensimäinen taival Tervatievaan 2 peninkulmaa — Tenonpäähän (?) 6 peninkulmaa, Jorgastakin kesäleiriin 3. — Jorgastakissa kamala yö savun ja vilun hikiä — postilappalainen ja kaksi lastansa — viinaa. — 6 peninkulmaa Karasjoelle — suunnattomia alamäkiä neljännestä ennen Karasjokea — kasvot, käsivarret ja jalat vaarassa. — 8 ja 9 p;nä tammikuuta satoi vettä Karasjoella. — Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina kuuntelin lappalaista saarnaa. Karasjoella kolme kauppiasta, jotka myivät enimmäkseen viinaa, neuloja, helmiä, jauhoja, suolaa, huiveja, veitsiä, höyliä, sokeria. — Pappilassa kaksi huonetta rautakakluunineen, joiden pellit alati ovat auki. Näistä se etu, että huone pian lämpiää, mutta sitten lämpö myös pian loppuu, niin että saa takkaan lisätä puita melkein koko päivän, kun on kylmä.

Täkäläiset lappalaiset lukevat hyvin uutta Stockflethin toimittamaa tekstiä, — muutamat ovat yhdessä päivässä oppineet sen. Eilen täällä oli pieni 7—8-vuotias tai tuskin niinkään vanha tyttö, joka luki sangen sujuvasti sekä Uutta Testamenttia että mitä muuta tekstiä tahansa. Kuitenkin tuo uusi teksti täällä oli kohdannut hieman vastustusta, kun oltiin saatu se väärä luulo, että vallan uusi oppi oli siihen yhdistyneenä. Tahdottiin mieluummin saada norjalaisia kirjoja, joita ei ymmärretty. — Jos Suomessa tahdottaisiin antaa lappalaisten lukea omaa äidinkieltään, niin se nyi kävisi hyvin helposti päinsä kun Inarin lappalaiset kaikki(?) ymmärtävät Orjas-lappia ja Utsjoen-Lapin murre on samaa. Mutta pieni Suomenmaa tahtoo kaiketi menettelyllään muutamien lappalaistensa suhteen näyttää, mitä tekisi, jos sillä olisi valta käsissä; että riistäisi valtansa alaisilta kansoilta heidän äidinkielensä. Sen sijaan, että pappi tai pari velvotettaisiin oppimaan lapin kieltä, pakotetaan koko seurakuntia osaamaan suomea, jotta voisivat vastaanottaa opetusta. — Kuinka mukavasti lappalaiset kirjat saataisiin vaihetetuiksi suomalaisiin, joita Norjan 4-5 tuhatta suomalaista tarvitsisivat. Miksi suomalainen asutus Norjan-Lapissa niin suuresti lisääntyy? Sen tähden, ettei Suomen lappalaisilla ole yhteyttä meren kanssa, sillä meri on kuitenkin aina meri, jossa uiskentelee Sammon pirstaleita.

Eilen 12 p:nä olimme aikoneet lähteä lappalaiseen tunturikylään ja olimme jo tilanneet kyydin sekä panettaneet heiniä kallokkaisiin j.n.e., kun vieraita tuli pihaan, Hansen, Durchman ja Tvede. Matka jätettiin sikseen. He olivat tuntureilla olleet vähällä menehtyä tavattomaan myrskyyn; lisäksi oli satanut vettä, joka oli kastellut heidät läpimäriksi. Yhteen kotvaan oli pyryttänyt niin että oli täytynyt seisoa pulkassa, sillä lumi lenteli vaan maata pitkin. Lopulta he olivat eksyneet toisistaan, niin että osa heistä jäi ilman opasta, niin ettei ollut muuta neuvona kun asettaa suunta tuulen ja pohjantähden mukaan, joka joskus pilkotti esiin. — Syy revontuliin: hohtavat aamullakin. — Ukkosta oli kuultu ja salamaa nähty 10 p:nä joulukuuta Utsjoen ja Inarin välillä.

Talo ja tuli. [Tämä kappale suomeksi käsikirj:ssa. Tästä loppuun toisellaisella musteella, on mahdollisesti siis jonakin toisena päivänä kirjoitettu kuin edellinen.] Eivät tulleet kotaan yöksi, vaan tekivät tuonne talon vähän matkan päähän.

Onpa matkatoverini saanut erinomaisen halun, tai mahdollisesti se on hänellä aina ollut, sekä sopivassa että sopimattomassa tilaisuudessa sekaantua puheeseeni. Viimein tulin Stockflethilla maininneeksi, että uskonpuhdistus perustui yksinomaan Raamatun oppiin. Ainakin tunnustuskirjat kokonaan perustuvat kirkkoisien dogmeihin, näin hän oitis oli valmis huomauttamaan. Onneksi olin lukenut Confessio Augustanan ja "Puolustuksen", jotka aina vetoovat Raamatun kohtiin. Hän vaikenikin, kun sanoin varmaan tietäväni, että ne perustuvat Raamattuun — entä katkismukset? Samoin oli eräänä päivänä kysymys sanasta nainen, jonka sanoin merkitsevän vaimoa (naitua). Silloinkin hän Kalevalaan nojaten rupesi väittämään, että se myös merkitsee neitosta! Seuraavana päivänä hän sattui huomaamaan sanat sata naista miehellistä ja huudahti voitonriemuisena: eikö siis tässä paikassa nainen merkitse vaimoakin, vaikka Lönnrot sanoo, ettei se koskaan merkitse muuta kuin tyttöä (naimatonta). Stockfleth purskahti nauruun, samoin minäkin, jolloin hän vasta lienee muistanut edellisenä päivänä juuri väittäneeni, että nainen merkitsi samaa, mitä hän nyt tahtoi todistaa.

37.

[Päiväkirjasta.]

Inari, 28 p:nä tammikuuta 1842.

Perustuksena Venäjällä asuvain suomalaisten kansanheimojen kielten tutkimiselle on suomen ja lapin kieli välttämätön. Suomen kielessä ei ole sibilantteja [suhuäänteitä], jotka lapin kielellä on; lapista taas puuttuu vokaalit y, ö, mutta sillä on lisää suomeen nähden venäjän y (Inarin murteessa) ja sitäpaitsi ä:hän ja o:hon vivahtavia a:n toisintoja: kalkam äännetään melkein kolkam, rakis melkein kuin räkis. Lapissa on myös dualis, sitävastoin vie suomi voiton sijojen runsaudessa. Mutta mitä Suomi on tehnyt tämän kielitutkimuksen hyväksi?

On melkein merkillistä, miten lappalaiset ovat omistaneet norjalaisten, suomalaisten ja venäläisten perusluonteen. — Venäjän-Karjalan puku. — Kaikki säilyttäneet vilkkauden, mutta Veuäjän-puoliset enimmin.

38.

Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä.

Inari. 3 ja 5 p:nä helmikuuta 1842.

["Helsingfors Morgonblad" v. 1842, n:rot 36, 37.]

I.

Kuluneen lokakuun viime puoliskolla matkustin Kajaanista Ouluun, missä viivyin vähän yli viikon, tulin sieltä Kemin pappilaan, missä tapasin matkatoverini, Castrénin. Kun silloin ei rattailla eikä reellä päässyt kulkemaan, meidän täytyi viipyä siellä marraskuun 13:nteen päivään. Mainittuna päivänä läksimme sieltä ja olimme saman kuun 28:nteen päivään saakka ponnistelleet eteenpäin 240 virstaa Sallaan eli Kuolajärven-Lappiin, joksi seutua sanotaan, vaikka koko tässä seurakunnassa ei enää ole yhtään lappalaisia. Arkangelin kuvernementissa, Kuolan piirissä olevaan Akkalan kylään lasketaan Sallasta olevan 140 virstaa. Sinne olimme aikoneet matkustaa, mutta kun ainoastaan harvat tämän seudun rahvaasta olivat käyneet Akkalassa, olivat he keskenään päättäneet kiskoa meiltä kokonaista 50 ruplaa pankkiseteleitä. Meidän vielä ollessamme seudulla tapahtui, että useita Akkalan lappalaisia tuli Sallaan myymään poronsarvia, ja kun heidän 40-50 poroansa tuli palaamaan ilman kuormia, aioimme käyttää hyväksemme tilaisuutta ja matkustaa heidän seurassaan. Alussa he sanoivat olevansa hyvin halukkaat ottamaan meidät mukaansa, mutta kun ne sallalaiset, jotka olivat toivoneet saavansa kyyditä meitä, kuulivat tämän, alkoivat he uskotella heitä, että meidät muka oli lähetetty opettamaan heitä lukemaan lappalaisia kirjoja y.m. sellaista. Siitä lappalaiset niin pelästyivät, että palasivat ottamatta meitä mukaansa, ja me valitsimme kiusalla toisen tien tänne Inariin. Sillä olimme kuitenkin joka tapauksessa aikoneet Kuolan-Lapista matkustaa tänne helmikuun keskivaiheilla tapaamaan pastori Stockflethia, jolle Kemistä siitä olin kirjoittanut. — Sallassa viivyimme monta päivää, olimme siellä olomme aikana eräissä häissäkin, jotka pappi vietti naiden piikansa. Seudun väki on sekä tietämätöntä että tavoiltaan pilautunutta. Se lienee suureksi osaksi lappalaista syntyperää, vaikka nyt on omistanut äidinkielekseen suomen. Tähän asti heillä ei ole ollut kirkkoa eikä pappia lähempänä kuin 80:n virstan päässä, Kemijärvellä, minne he lisäksi vaivaloisen matkan vuoksi ani harvoin saattoivat tulla. Mutta nyt he ovat äsken saaneet sekä oman kirkon että papin; vaikuttakoon tämä vaan parannusta heissä. Rahvaan taikauskoa valaiskoon muun muassa seuraava kertomus lappalaisesta Udjuksesta. Udjus oli elänyt Sallassa 50-60 vuotta sitten, ja hänestä kerrottiin tositapahtumana, jota ei kukaan näyttänyt epäilevän, että hän kerran, ollessaan toisen miehen kanssa kaukana kodistaan, oli yöllä nähnyt unta, että jotain erinomaista oli tapahtunut hänen kotonaan. Heti herättyään hän oli sanonut toverilleen, että hänen kiireimmiten oli lähteminen kotia, ja toveri päätti lähteä mukaan. He alkoivat heti kulkea halki metsän ja tulivat erään järven rannalle, missä ei ollut venettä, jolla olisivat voineet soutaa yli. Mutta tämä ei Udjukselle tehnyt mitään estettä, vaan hän kulki kuivin jaloin järven yli ja pyysi toveriaan tulemaan jäljessä, mutta tämä oli kuitenkin uponnut polviin asti veteen. Tultuaan kotia Udjus tapasi vaimonsa itkemässä; molemmat hänen tyttärensä olivat kuolleet ja haudassa. Silloin hän oli pyytänyt vaimoansa sytyttämään tulta, liekin yli hän itse oli asettunut hajareisin ja oli alkanut laulaa muutamia loitsurunoja; niin oli jatkanut jonkun aikaa, kunnes jonkunlaista ryömimistä ja rapinaa kuului oven takaa. Vaimo oli luullut sitä heidän koirakseen ja oli mennyt sitä sisään päästämään, mutta huomasi suureksi hämmästyksekseen, että se olikin heidän vanhempi tyttärensä, joka joku päivä sitten oli kuollut Kotvan sen jälkeen oli nuorempi tytär samoin tullut, eroa vaan se, että myyrät olivat kalunneet palan pois hänen poskestaan. Tämä tytär oli sitten paria päivää myöhemmin kuollut toisen kerran, mutta vanhempi sisar oli voinut hyvin ylösnousemisensa jälkeen ja päällepäätteeksi joutunut naimisiinkin. — Tästäkin kertomuksesta saattaa päättää, kuinka pitkälle täkäläinen rahvas on ehtinyt valistuksessa. Tosin sellaisia kertomuksia kuulee toisillakin seuduilla maata, mutta enemmän pilan, kuin uskon esineenä.

Jos nyt katsot Vaseniukseu Suomenmaan karttaan, on sinun helppo Sallasta eli Kuolajärveltä, jonka niminen tämä seutu on kartalla, seurata meitä tänne. Matkustimme ensin Kuolajoen ja Teniöjoen poikki ja tulimme Nousuun ja sieltä muutamien talojen kautta Lokkaan ja Korvaan. Tätä matkaa laskettiin olevan 20 peninkulmaa. Mutta on otettava huomioon, että lappalaiset laskevat peninkulmansa vähän lyhyemmiksi kuin mitä muualla maassa tehdään. Useimmat niistä eivät varmaankaan ole 7-8 virstaa pitemmät. He sanovat peninkulmaa hädnagullam'iksi (suom. peni[n]kulma), joka sana ilmoittaa etäisyyttä, jolta (tyyneellä säällä tai myötätuulella) voi kuulla koiran haukunnan. Korvan tilalla olimme puolitoista viikkoa, millä ajalla kelirikon vuoksi emme voineet matkustaa. Saimme siellä käytettäväksemme huoneen-tapaisen, missä muutamaa vuotta aikaisemmin oli elätetty kuutta revonpoikaa, jotka isännän oli onnistunut saada pyydetyiksi. Siinä oli kuitenkin avoin tulisija, missä valkea paloi puolen päivää. Sisässä huoneessa ei ollut mitään peltiä, vaan täytyi joka kerta kiivetä katolle tukkimaan savureikää. Tuskin kahta tuntia saattoi nähdä päivänvalolla — tämänkin vaan kun oli selkeämpi päivä, muuten ei puoltatoista tuntia kauempaa. Ruokaa oli talossa runsaasti, teetä ja kahvia meillä oli itsellä, niin että yleensä voimme sangen hyvin. Viimein läksimme matkaan 23:ntena p:nä joulukuuta. Kyrön kylään Inarin seurakuntaa lasketaan Korvasta 130 virstaa, eikä tällä taipaleella ole ainoatakaan asuttua paikkaa. Ensi yön nukuimme metsässä kahdesta tukista tehdyn nuotion ääressä. Sellaista nuotiota varten haetaan kuivia petäjiä, jotka pitkin pituuttaan asetetaan päälletysten jättämällä vähän rakoa niiden väliin. Sittenkuin halkaistuilla säleillä on saatu tuli niihin syttymään yhteen kohtaan, se pian leviää pitkin koko pituutta ja palaa näin aamuun asti, levittäen tasaista lämpöä ympärilleen 2-3 kyynärän etäisyyteen. Lumi luodaan sivulle tai poljetaan ennakolta niin hyvin siitä paikasta, missä hirret tulevat olemaan, kuin sivuilta, niin että nukkuvilla on mukava tila. Jos lunta on vahvalta, niin siitä tulee ikäänkuin katoton, lumiseinäinen huone, missä valkea palaa keskellä pitkin huoneen pituutta. Kylmälläkin ilmalla voi sellaisen nuotion ääressä nukkua vilua tuntematta: kahta paremmin se käy suojalla, kuten nyt oli. Tosin satoi vähän lunta, niin että minun pari kolme kertaa täytyi herätä ja ravistaa lumi pois, mutta joka tapauksessa seuraavana aamuna olin yhtä tarpeeksi levännyt kuin tavallisesti.

II.

Seuraavaksi yöksi, itse jouluaatoksi, tulimme pohjoispuolella Sompio-tunturia olevaan metsäkotaan, juuri siihen paikkaan, mistä Suomujoki saa alkunsa. Huoneessa oli puolen kyynärän levyinen aukko pitkin kattoa. Joulukynttilöiden asemesta sytytettiin kelpo valkea keskelle huonetta, aukon alle. Sen jälkeen keitettiin lihaa (useissa padoissa) ja syötiin, sitten keitettiin kahvia ja viimeksi teetä, ainakin neljään eri kertaan. Sillä paitsi kyytimiestämme, Korvan isäntää, oli 3-4 muuta miestä seurassamme matkalla; heitä kaikkia täytyi kestitä, eikä teekannumme vetänyt enempää kuin kuusi lasia kerrallaan. Eipä edes kermaa puuttunut, sillä muuan miehistä, Sodankylän kirkkoväärtti, joka myös oli mukana, oli kotona jäähdyttänyt maitoa jääksi, joka nyt sulatettiin ja käytettiin. Vaihteena tämä jouluaatto oli mielestäni sangen hupainen. Vasta myöhään puoliyön jälkeen nukuimme penkeille ja lattialle, jos sitä siksi voi sanoa, kun oli permantona heinätukkojen ja petäjänoksien peittämä paljas maa. Toinen seurue matkatovereitamme, noin 4-5 miestä, oli metsään lähelle kotaa tehnyt tulen, ja vietti sen ääressä yönsä, kota kun oli liian pieni meille kaikille. Sitä seuraavaksi yöksi tulimme Kyrön kylän Akujärven uutistaloon, ja sitä seuraava yö vietettiin lappalaistuvassa, mistä ei ollut enää kuin kaksi lyhyttä peninkulmaa Inarin kirkolle. Perille saavuimme kolmantena joulupäivänä hyvään aikaan. — Kyrön kylästä Inariin (50 virstaa) oli hyvää porotietä, kun Kyröläiset edellisinä päivinä olivat kulkeneet kirkolle; mutta Korvan tilalta aina Kyröön saakka ei ollut ainoatakaan jälkeä, ja kun jokainen pulkka tässä painoi lunta hieman syvemmälle, niin pulkka lopulta solui 3-4 korttelin syvyisessä ojassa. Sen lisäksi vesi oli noussut jäillä ja soilla. paikoin niin korkealle, että pulkka melkein kellui siinä. Niin pian kuin oltiin tultu kuivemmille paikoille, pulkkaan syntyi jääkuori, joka vaikutti sen. ettei poro oikein jaksanut vetää pulkkaa, minkä vuoksi alituisesti täytyi raapia jäätä pois.

Kun 1837 keväällä kävin Inarissa. oli siellä vaan kirkko ja joukko kurjia lappalaistupia. Nyt paikka on kokonaan muuttunut, sittenkuin se on saanut oman papin. Kirkko on maalattu punaiseksi: papilla on omia tarpeitaan varten viisihuoneinen asunto. Sitäpaitsi on toinen rakennus, missä on sali ja kaksi huonetta: tämä asunto on muistaakseni rakennettu pääasiallisesti kirkkoherraa varten, joka tosin asuu Utsjoella, mutta jonka välistä täytyy käydä tässäkin kappeliseurakunnassa. Ensi kesänä aiotaan rakentaa käräjä- ja tuomarintnpa, jota varten parhaillaan joka päivä hirsiä vedätetään. Älä ihmettele, että olen maininnut ja selittänyt tällaisia seikkoja kuin nämä rakennukset: muilla seuduin niitä ei ansaitsisi mainita, mutta täällä Lapissa! Kun jonkun aikaa on kieriskellyt savun keskellä lappalaiskodassa, niin silloin vasta tuntee, minkä arvoinen kunnollinen talo on, samoin kuin voitetun taudin jälkeen parhaiten nauttii terveydestä tai kuten aurinko, kun 18:ntena p:nä tammikuuta taas ensi kerran sen näimme, meistä tuntui niin ihmeellisen komealta, ettemme pitkään aikaan voineet kääntää silmiämme siitä. Olimme silloin tuntureilla Inarin ja Karasjoen välillä, paluumatkalla jälkimäisestä paikasta.

Mutta olen unhottanut kertoa, että heti uuden vuoden ensi päivinä läksimme täältä 16 peninkulman päässä olevaan Karasjokeen, joka on luoteessa päin täältä Norjan-Lapissa. Siellä oleskeli Stockfleth rouvansa kanssa tarjoamassa seudulle papinhoitoa ja opettamassa rahvasta lukemaan tähän asti ilmestyneitä lappalaisia kirjojaan. Nämä ovat: koko Uusi testamentti {painettu 1840. 1152 sivua}; Mooseksen kirjat (otteittain) {1840, 360 s.}; rukouskirja {1840, 209 s.}; aapinen: lyhykäinen käsikirja ja Lutherin vähä katkismus. [Lisäykset L:n kirjeestä Rabbelle (5.II.42).] Vaikka hän oli käyttänyt latinaista kirjaimistoa ja muodostanut kokonaista kymmenen uutta lapissa tarvittavaa kirjainmerkkiä, lappalaiset kuitenkin sangen helposti oppivat sisäluvun, muutamat yhdessä ainoassa päivässä. Opettamisessa hänellä oli apunaan kaksi lappalaista katekeettaa, ja itse hän oli tässä työssään uskomattoman innokas ja uuttera. Jumala armahtakoon sitä, joka ei velvollisuuttaan täytä, kuulin hänen usein kehotuksissaan sanovan lappalaisille, kun hän muutamain kanssa puhui norjaa, ja tämän sanantavan hän näyttää itse ennen muita muistavan. [Rabben saamasta kirjeestä, ks. seur.] Karasjoelta hän aikoi helmikuun 9:ntena p:nä pariksi kuukaudeksi matkustaa Kautokeinoon, ja näin jatkaen samaa tointansa kahden vuoden ajan matkustella läpi koko Norjan-Lapin. Teimme sen sopimuksen, että sitten meidän kummankin sanakirjatöiden vuoksi jonakin kesänä yhtyisimme Kajaanissa. Viimein Stockfleth aikoo väsyneenä matkoistaan asettua Kristianiaan, jonka yliopistoon hän jäänee lapin ja suomen kielten professoriksi. — On merkillistä, miten suomalaiset vuosittain lisääntyvät Norjassa. Nykyään heitä siellä on 4 tuhatta henkeä, mutta kuka tietää, kuinka lyhyessä ajassa tämä luku saattaa lisääntyä kaksinkertaiseksi. S:n luona viivyimme pari viikkoa, palasimme sitten tänne ja täältä matkustamme Venäjän-Lappiin ja sitten huhtikuussa Kuolaan. — Kaksi viikkoa olemme nyt erään utsjokelaisen katekeetan avulla lukeneet lapin kieltä. Tässä kielessä on kolme päämurretta; ensimäistä puhuvat Norjan lappalaiset ja Utsjoen seurakunnan lappalaiset Suomessa, toista puhutaan Ruotsin-Lapissa sekä kolmatta Venäjän-Lapissa ja Inarin seurakunnassa Suomessa. Norjalaiset ja ruotsalaiset murteet ovat jotenkin tutkittuja ja vielä enemmän on niitä viljelemällä kehitetty, mutta Venäjän lappalaisten murretta sangen vähä. En tiedä, että tällä murteella olisi muuta kirjoitettu kuin "Isä meidän", joka on luettavana Sjögrenin muistiinpanoissa Kemin-Lapista. Sen tähden Rask sanoo kootuissa tutkimuksissaan (2:nen osa, Kööpenhamina 1836, sivu 340): "Det är i alt Fald höjligen att beklage, att Russerne have gjort saa litet för Sprogets (Venäjän lapin) Bearbejdelse". [= On joka suhteessa suuresti valitettavaa, että venäläiset ovat tehneet niin vähän kielen (Venäjän lapin) kehittämiseksi.] Milloinka päästänee niin pitkälle, että on kielioppeja, sanakirjoja ja lukukirjoja ainakin kaikista niistä kielistä, joita puhutaan Venäjän valtakunnan alueilla? Se olisi kuitenkin kaikelle muinaishistorialle ja vertaavalle kielitutkimukselle perin tärkeätä. — Utsjoen murre on melkein aivan samaa kuin se, jota Stockfleth on käyttänyt, mutta Inarin murre eroaa siitä niin paljon, ettei rahvas täällä edes hyvin ymmärrä, mitä sille luetaan, vaikka se paitsi omaa kieltään kuitenkin on oppinut puhelemaan Utsjoen lappalaisten kanssa, niin että jokapäiväisessä puheessa toisiaan ymmärtävät. Huomenna (6 p:nä) olen aikonut muutamaksi viikoksi lähteä jonkun Inarin lappalaisen luo, paremmin kuin täällä pappilassa oppiakseni kieltä. Castrén matkusti toispäivänä tunturikylään 4-5 peninkulman päähän täältä, ja häntä odotetaan tänään tai huomenna palaavaksi.

39.

Tohtori Rabbelle.

Inari, 5 p:nä helmikuuta 1842.

Rakas veli!

— — — — — [Jouluaatosta, tulosta Inariin, käynnistä Karasjoella y.m. kerrottu monin paikoin samoilla lauseillakin, vaan yleensä lyhyemmin kuin edellisessä.]

Tämän kuun loppupuolella matkustamme Venäjän lappalaisten luo ja tulemme huhtikuun loppupuolella Kuolaan, missä odotan kirjettä Sinulta. Miten sananlaskujen painattaminen edistyy? "Suomi"-aikakauskirjaa varten en nyt lähetä mitään, mutta kylläkin Kuolasta, missä toivon saavani paremmin aikaa. Sitäpaitsi olen kirjoittanut tutkimuksen lapin verbeistä, niiden alkuperästä, murteis-erilaisuuksista ja vertaamisesta suomeen; tämän tutkimuksen olen aikonut antaa Tiedeseuralle ja olen Kuolasta lähettävä senkin, jos sellainen tutkimus sille voi kelvata, mistä tilaisuuden tarjoutuessa voisit kysyä Schultenin mielipidettä. — Ole hyvä ja anna myötäseuraava kirje Grotille. Voit lukea sen hänen luonaan, jos siinä muutamista seikoista olisin kirjoittanut hieman laveammin kuin näissä Sinulle lähettämissäni riveissä. Sano paljo terveisiä omaisillesi ja vie myöskin kunnioittava tervehdykseni kenraalitirehtörille. Fahlanderillekin Sinun tulee sanoa oikein paljo terveisiä. Miten hän nyt voi mielettömine elintapoineen?

40.

[Päiväkirjasta.]

Kuola, 28 p:nä [1842].

Erään kauppiaan luo, joka hiljan on ottanut itselleen vaimon Kieretistä, ja jonka nuorikko heti saavuttuaan uuteen kotiin oli saanut tuiman nivelkolotuksen, minua pyydettiin tautia parantamaan. Kävin siellä viikon päivät, useimpina päivinä kaksi kertaa, kun näet aina oltiin niin kohteliaita, että pyydettiin minut "tsajulle" tai kahville. Mutta kun tämä kuitenkin vei minulta liian paljon aikaa, ja he sitä paitsi olivat käyttäneet toistakin lääkäriä, nimittäin neitsyt Mariaa, jonka papit juhlakulkueessa olivat saapuville kantaneet, niin lakkasin käymästä niin usein. Eräänä päivänä en ollenkaan käynyt, ja muina päivinä kerran. Tuumittiin, että luultavasti olin suuttunut heihin — ja sen tähden minun taas täytyi ruveta käymään useammin. — Neitsyt Mariaa pidettiin talossa 4-5 päivää, ja alituisesti hänen edessään paloi kynttilä. Eilen 27 p:nä hänet saatettiin takaisin kirkkoon, ja hänelle oli, kuten oletan, annettu useita lahjoja. Mutta kun neitsyt Maria ei tehnyt hänelle mitään lääkkeitä, pidettiin tärkeänä että minä sen ohella kävin siellä koko ajan. Toiseen taloon, viskaalille, minua pyydettiin tulemaan hänen tytärtään katsomaan. Kieltäydyin menemästä, minkä vuoksi pian keksittiin se temppu, että minut eräänä iltana pyydettiin teelle taloon. Sitten kävin siellä jonkun kerran, mutta lakkasin, kun käyntini olivat tehottomat; tämä selitettiin siten, että olin suuttunut jostakin. Edellä mainitun vaimon (kierettiläisen) tauti tahdottiin kaikin mokomin johtaa noitumisesta, kun hänellä Kieretisaä oli ollut monta kosijaa, mutta oli mennyt vaimoksi Kuolan miehelle; ainoastaan yksi — kaznatshein [= "räntmästarin", rahastonhoitajan] rouva — oli samaa mieltä kuin minä, että tauti johtui kovasta vilustumisesta. Mutta olihan minulla niin lämmin koko matkalla tänne, sanoi nuori vaimo, mitenkä siis saatoin vilustua?

Asuinolot ikävät: kaksi huonetta, joissa lapset alituisesti juoksentelevat; sitä paitsi koko talon väki siellä juo teetänsä kaksi kertaa päivässä. Kello 9 tai 10 saa ensi kerran teetä, kello 1-3 päivällistä, kello 6-8 toisen kerran teetä, 8-10 illallista; — kahvia varojen ja tilaisuuden mukaan. — Meidän ensimäistä varastoamme emäntä nautitsi ja tarjoili, kunnes se loppui, eikä täältä tätä nykyä saa kahvia. Kuten muissakin pikkukaupungeissa ihmiset täälläkin elävät epäsovussa: gorodnitshij, munkki, vanhempi sosjedateli ja postinhoitaja muodostavat yhden seurapiirin; ispravnikka, tamozhnik, utshiteli, sudja [= maalais-poliisipäällikkö, tullinhoitaja, opettaja, tuomari] j.n.e. toisen. — Paras mies tuntuu ispravnikka olevan. Tohtori ylpeä? Gorodnitshij kopea. — Muuan sudjan sihteeri joutui arestiin ja alennettiin pisateliksi [kirjuriksi].

41.

[Päiväkirjasta.]

Kildin, 2 p:nä huhtikuuta [1842].
[Kuola, huhtikuussa 1842].

Kildin kahden peninkulman päässä Kuolasta. — Sama kieli kuin Maaselässä, Lävoserossa, Semiostrovissa. Notoserossa, Synjelissä [toisinaan: Syngel. Genetz'illä: Songel (lapiksi: Sunjel)], Muotkassa, Petsingassa, Paatsjoella on eri murre. — Sijaitsee ylänteiden välillä. Noin 10, 12, 15 perhekuntaa, joista viisi asuu puutuvissa; näissä on kussakin erityinen koppi oli karsina kattiloita sekä juomavettä varten. [Tästä eteenpäin nähtävästi Kuolassa kirjoitettu, ehkä eri kerroilla.] Tämän erottaa hirsi lattiasta, jona on hirsipalkkeja, mutta karsinassa ei ole lattiaa, 2, 3, 4 ikkunaa, matalat penkit, niin että selkä kärsii pahanpäiväisesti, kun niillä istuu. — Yöllä tuli sana, että kuvernööri aikoi tulla Kuolaan, minkä vuoksi Kildinin porot oli lähetettävä vastaan Kiitsaan. Toisilla vietiin kuolalaisten väkeä ja kalanpyydyksiä merelle, kun Kuolanlahti, mikä harvoin tapahtuu, maaliskuun keskivaiheilla sai päähänsä jäätyä. — Ainoastaan lapsia jätettiin kotia, minkä vuoksi palasimme. Parista kolmesta kalasta meiltä vaadittiin maksua rupla, ja kuitenkin meidän leivästä jäi heille vähän tähteitä. Ensin meidän oli vaikea saada yömajaa, mikä osaksi johtui siitä, että paljo kuolalaisia kalastajia oli majoittaunut mökkeihin. — Matka Kuolasta tapahtui siten, että joki jäi vasemmalle. — Oli silloin jo pimeä tuntureilla, kun poroni, joka kulki takimaisena, läksi toiseen suuntaan kulkemaan. Vasta hyvän ajan päästä huomasin sen. Suurta hätää minulla ei ollut, sillä yö ei ollut kylmä, ja joka tapauksessa minun olisi pitänyt osata joelle. Kuitenkin huusin, ja toiset, jotka olivat kuulleet huutoni, olivat pysähtyneet. He sanoivat vastanneensakkin, mutta vastatuulelta en ollut kuullut mitään, vaan luulin olevani yksikseni hylättynä, ehkäpä koko yöksi, sillä vaikka he olisivatkin alkaneet minua etsiä, ei jälkiä olisi näkynyt tuntureilla, missä mättäät ja muut paikat olivat paljaat ja missä muissa paikoin oli kova hanki. Päälle päätteeksi satoi lunta. — Jos tämä olisi sattunut esim. Synjelin ja Kuolan välillä, niin hätäni kenties olisi ollut suurempi, mutta nyt nousin ylös pulkasta, käänsin poron ja koetin, pitäen sen turpaa maata vasten, johtaa sitä takaisin siihen paikkaan, mistä se oli poikennut pois — niin hyvin kuin tämä pimeässä ja kovalla tunturilla saattoi tapahtua. Viimein se onnistuikin, ja saatuani poron oikealle tielle, pääsin helposti toisten luo. Nämä olivat odottaneet ja huudoilla ilmaisseet, missä olivat, vaikka siitä en mitään tietänyt, kun en ollut kuullut huutoa.

Kaikki kildinalaiset, paitsi lapset, puhuvat venättäkin ja kuolalaisten vakuutuksien mukaan muutamat niin hyvin, ettei heitä voi erottaa synnynnäisistä venäläisistä, — mikä ei ole kummallista, kun näitä pitkin talvea melkein joka päivä tapaa Kuolassa. — Muuan henkilö, joka oli oleskellut syrjäänien parissa, sanoi näiden ulkoapäin olevan suuresti lappalaisten näköisiä, mutta että samojeedit ulkomuodoltaan muistuttavat inkeriläisiä talonpoikia, — muita suomalaisia hän ei ollut nähnyt. — Inarin murre tuntuu kaikista muista olevan omintakeisinta, kun näet ne Venäjän lappalaismurteet, joita tähän asti olemme kuulleet, lähentelevät norjalaista murretta ja Utsjoen lappia. — Sen verta on varmaa, että jos olisi — — — [Jäänyt kesken.]

Tinaamattomat kupari- jopa rautakattilatkin.

Lakkiaan lappalainen usein pitää riippumassa niskassa, pakkasellakin.

Syngelistä oli muuan vaimokin liittynyt matkaseurueeseen vieden lasta Kuolaan ristittäväksi. Ilman mitään "pidätysporoa" hän lapsi sylissä ajoi jyrkimmistäkin mäistä sangen hyvin alas.

Kamala kortteeri Kuolassa. Meillä on kaksi kamaria, joista toista lämmitetään. Kaksi poikanulikkaa juoksentelee alinomaa sisällä hypistellen kaikkea, mitä käsiinsä saavat; heidän äitinsä puhuu ja huutaa niin, että korvia todella pakottaa. Viidestä naulasta kahvia lienemme juoneet viisitoista kertaa, eikä toista ole Kuolassa ostettavissa, niin että nyt olemme vallan ilman. — Talonväen tavaroita on sangen paljo meidän huoneessa, jota sen tähden alati käytetään varastohuoneena. — Joka päivä täytyy heidän kanssaan riidellä pellin sulkemisesta, ja kuitenkin he sen sulkevat niin että saa häkää. Kylminä aikoina saa aamuisin kauan aikaa kärsiä vilua, sillä joskus ei tehdä valkeata ennen kello 10:tä tai 11:ta. Samoin harvoin saa teetä kello 8, vaan se välistä lykkäytyy kello 11:en.