KANTELE IV

taikka

Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykysempiä Runoja ja Lauluja

Koonnut ja pränttäyttänyt

ELIAS LÖNNROT,

Philosof. ja Medicinan Candidati.

Helsingissä Präntätty Waseniuksen luona Wuonna 1831.

Wiel' on wirressä wisoa, Laulussani laittamista; Waan empä oikein usoa, Kun en oo opissa ollut, Käynyt koulukumppalissa.

Imprimatur.

C. E. Ekelund.

Membrum Coll. Cens. in Fennia.

SISÄLLÄPITO:

Esipuhe.

Wanhoja runoja.

Loihtia. Käärmeen Synty. Pistoksen Synty. Kalman Synty. Rakkauden wieroitussanat. Lapsensaajasten Sanat. Kateen Sanat. Lemmen Nosto. Kosiomiehen Luku. (Toisin). Kosian Sanat. Koiran Lumoussanat. Jänistä pyytäissä. Linnuille. Kaloja pyytäissä. Myrskyn Sanat. Pakkasen Synty. Karjaa Laitumelle laskeissa. Karhun Synty. Hukan (Suden) Synty. Kyykäärmeen Synty. (Kyykäärmeen?) Synty. (Toisin).

Nykysempiä Runoja.

Hewosen Kengittäminen. Kettusen Toimituksista. Juukan Lukkarista. Juoniteltu Juukan poika. Juomalauluin Kirjoittajalle. Pappi Wainajasta.

Esipuhe.

Neljännen Osan Runoista owat Loihtia, Koiran Lumoussanat, Lintuja pyytäissä, Karhun Synty, Hukan Synty Kesälahelta; Kalman Synty, Rakkauden Wieroitussanat, Kosian Sanat, Jänistä pyytäissä, Karjaa laitumelle laskeissa, Pappi wainajasta Kitteeltä; Kateen Sanat, Kaloja pyytäissä, Pakkasen Synty Ilomantsista; Lemmen Nosto, Kosiomiehen Luku, Myrskyn Sanat Enolta; Kyykäärmeen Synnyt Pieliseltä; Lapsensaajasen Sanat, Kettusen toimituksista Wuokkiniemeltä; Pistoksen Synty Kesälahelta ja melkein yksillä sanoilla Ilomantsista; Käärmeen Synty Ilomantsista ja muualtakin; Hewosen kengittäminen Rautalammelta Korhosen tekemä; Juukan Lukkarista, Juoniteltu Juukan poika Juukalta (t. Juuwalta); Juomalauluin kirjoittajalle Haminan tienoilta.

Kolmannessa Osassa owat Tanssaja, Sairaita kylwettäissä, Lääwämadon Synty Kesälahelta; Hätäsanat, Kipusanat, Kahwerokasta Kitteeltä; Kuwun Sanat Pelgjärweltä; Riiden Sanat Ilomantsista; Raudan ja Tulen Synty, Hammasmadon Sanat usiammista pitäjistä Karjalassa; Wäinämöisen Weljen pojasta, Ylistysruno Kalle Palmulle Rautalammelta Korhosen tekemiä.

Alkaissani ensin näitä koottuja Runoja pränttiin toimittaa, toiwosin minä net mahtuwan wiiteen osaan, kukin osa 60 siwun kokoinen; mutta jo ensimmäisen osan präntättyä hawaitsin minä itseni erehtyneen luullossani, sillä kaikilla niillä Runoilla, joita minä koin saada ensimmäiseen osaan, siinä ei ollut tilaa, joten tahtoinut lisätä lehden lukua. Kuin se minulle näytti waikiaksl tehdä muulla ehdolla, kuin että myöskin olisin enäntänyt hinnan, ja sitä en kuitenkaan saattanut tehdä niiden wuoksi, jotka jo edeltä oliwat pyytäneet näitä Runoja määrättyyn hintaan, niin täyty minun jättää muutamia poies. Yhtä oli se toisenki osan kanssa, ehkä minä siihen pränttäytin Runoja kuuden lehden lisännöllä ylite määrän. Kolmannesta ja neljännestä osasta jäi samaten muutamia pränttäämätä ja luullen jää wiidennestäkin. Siitä olen minä luullut parahaksi koota kaikki sillä tawalla jääneet ja pränttäyttää yhden osan päälle, kuin ensin aikosin, jonka tähden näitä Runoja wielä nyt tulee kaksi osaa eli yhteensä kuusi osaa.

Wanhoja Runoja

Loihtia.

Hyötelleimme, myötelleimme, Rautapaitohin paneimme, Wai ilman warotelleimme, Noiten noitien sekahan, Werikinnerten keralle? Mies on lustuissa lujempi Rautapaiassa parempi, Teräswyöss' on tenhosampi, Sitte ei huoli hywiäkään, Tottele jalojakahan; Suet panee suitet suuhun, Karhut rautakahleisihin, Ite on suurena sutena, Karhu kahta kauhiampi. Kyllämä mokomat noiat Kolme kulkkuuni hokasen, Paan [Panen] kaheksan kainaloihin, Yheksän olan ylite. Laulan ma mokomat noiat Suin sytehen, päin sawehen, Kypenihin kyynäswarsin, Koprin kuumihin porohin. J.n.e.

Käärmeen Synty.

Käwi Jesus tietä myöten Kolmen poikasen keralla, Kahen kielikumppanisa. Piru tieltä loikastise, Rajakenkä kalliolta. Wuoti kuona konnan suusta, Kina ilkiän kiasta, Waahti wangasta nenästä, Rautaselle kalliolle, Wuorelle teräksiselle. Santti Pietari sanoopi: "Jotain tuostakin tulisi, Kuin sa luoja hengen loisit, Siunaisit jumala silmät." Jesus wastasi wakainen: "Paha pahasta tuleepi, Kipu konnan oksennosta." Santti Pietari sanoopi: "Luoppas herra henki tuolle, Siunaa jumala silmät!" Loipa herra hengen tuolle, Silmät siunasi jumala, Pahan miehen oksentohon, Konnan ilkiän kinahan. Sano Santti Pietarille: "Pistä suuhun peukalosi, Sormes' ohtahan ojenna!" Pisti suuhun peukalosa, Kätes' ohtahan ojensi; Puri sormen Pietarilta. Santti Pietari sanoopi, Rutosti rukoeleepi: "Teeppä herra terweheksi Herran hengellä hywällä, Lämpösellä läyhyttele." On matoa monen näköstä, On sinistä, on punasta, On kellan karwallista, Waan ei tuon pahan näköstä Eikä kammon karwallista. Empä tieä karwojasi: Onko hän se Hiien karwa. Wai on liene heinän karwa, Tulen karwa, tuomen karwa, Maan karwa, mataran karwa. Wai on kaiken ilman karwa, Karwa kaikkein perkelien? Ite karwasi walite! Liet paha pajun näkönen? Tieän sykkö synnyntäsi, Maan kawala kaswantasi. Miss' oot sykkö synnytelty, Maan kawala kaswateltu, Wuorella teräksisellä, Rautasella kalliolla. Siin' oot sykkö synnytelty, Maan kawala kaswateltu. Wuorella teräksisellä, Rautasella kalliolla. Siin' oot sykkö synnytelty, Maan kawala kaswateltu. Mist' on pää pahalle pantu? Pää pantu pajun nenästä. Mist' on kieli keksittynä? Keihäästä äiän pojan. Mist' on hampahat haettu? Orahista Tuonen otran, Werissä wierewistä, Hurmehissa huurowista. Mist' on silmät siunattuna? Silmät simpukan jywistä. Mist' on henki heitettynä, Sekä wiskattu wihoja? Henki höyrystä pahasta, Hiien kosken kuohunnasta. Mist' on raatua rakettu? Kyröläisen kyntöruoska, Wirolaisen aian wihta. Mist' on suolet häikiölle? Wyöltä Hiien wyöllisiä, Helmasta helisiwiä, Kupeelta kulisiwia. Mist' on häntä häälättynä, Pursto, puuhattu pahalle? Paitulaisen parran päästä, Hiwuksista Hiitolaisen.

Tule työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan, Ennen kuin sanon emolle, Wirkan wierin wanhemmille. Enemp' on emolla työtä, Waiwa suuri wanhemmalla, Pahoja parantaissa, Tammottaissa taikioita. Ei sinun isosi käske, Ei sinun emosi käske, Päätä pystössä piteä, Kaulanwartta karkiata. Jotas luoja sinun kiros Mahallasi maata käyä, Maa käyä, kiwi kalua. Tule työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan. J.n.e. Tiesitkös puuta purrehesi, Pajun juurta pannehesi, Närettä näpistäneesi, Kokeneesi koiwun juurta, Hakanneesi haawan juurta, Pihlaista pistäneesi; Kuin purit ihon imeisen, Ihoa imehnoraukan, (Tahi karwoa kapehen.) Et lie puuta purrutkahan, Närettä näpistänynnä. J.n.e. Purit ihoa imeisen, Ihoa imehnoraukan, (Tahi karwoa kapehen. Sata karwan kantawoa, Tuhannen tuhuttawoa.) Mato musta, kyy wiherä, Ala mättäin meniä, Puun juuren pujottelia, Päältä turpejen tulia! Jos olet pahoin tehnyt, Tule työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan. Pane pääsi palmikolle, Silkkinauhalla sitase. Ota suuhun sun kipusi, Alle haikuhammastesi. Sykerräte sykkyrähän, Käperräte käppyrähän, Weäte willaleppehenä, Pawun palkona kuleksi. Wie pois wihasi tästä Keltasihin keuhkohisi, Makeihin maksohisi, Saata sappiisi sisälle. Muuta wiinaksi wihasi, Maioksi pahat makusi, Ennen kuin sanani saapi, Tahi mieli juohtuneepi. Kiwut tuonne kiityöhön Kiwuttaren kippasehen, Waiwat tuonne waipuohon Wammottaren wakkasehen; Kiwiä kiwistelemään, Paasia pakottamahan; Ei kiwi kipuja itke, Paasi waiwoja walita. Tuomen juuret turwotkohon, Kohotkohon koiwun juuret, Pajun juuret paisukohon; Ite turwu tuskihisi, Paisu pakkopäiwihisi, Ennen kuin iho imeisen, (Tahi karwa kapehien.) Mätä wihtoin wihasi, Kiwiin pahat kipusi. Tee nyt yöllä terweheksi, Päiwällä imanteheksi, Alta aiwan terweheksi, Keskiä kiwuttomaksi, Päältä tuntumattomaksi, Ihommaksi entistähän, Paremmaksi muinostahan.

Pistoksen Synty.

Äkäätär neito äiä, Eli Hiitolan emäntä, Heilutteli helmojasa Apuwuoren kukkulalla, Keskellä Apumäkiä;[Ehkä pitäisi olla: Kipuwuoren, Kipumäkiä.] Tuuli teki tiineheksi, Ahawa kohun kowaksi. Tuosta on tyyty, tuost' on täyty, Tuosta paksuksi panise, Lihawaksi liittelise. Kanto kohtua kowoa, Watan täyttä waikiata. Kanto kohta kolme wuotta, Ympäri yheksän wuotta. Teki poikoa yheksän, Yhtenä kesässä yönä, Yhen kosken kuohuwilla, Yhen salmen saapuwilla, Yhellä wesikiwellä. "Juhannes pyhä ritari! Tules risti lapsiani, Tules kasta kannettuni." "En minä pahoja risti, Enkä kasta kauheita, Min' oon luojan ristinynnä, Kastanunna kaikkiwallan." Jop' on tuo paha pakana Ite loise lukkariksi, Ite papiksi panise, Ite risti poikiasa, Nimitteli lapsiasa. Minkä pisti pistokseksi, Minkä riieksi repäsi, Ohimoiten ottajaksi, Napoin näwertäjäksi. Minkä ähyksi asetti, Kunka laati luunwaloksi, Minkä rutoksi rutasi, Kunka loi rupiin rikoksi, Minkä welhoksi weräjille, Kateheksi kaitiin paikkoin; Minkä noiaksi noroille. Noitia on joka norolla, Kateita kaikin paikoin, Joka welhoja weräjä. Yhellen ei nimeä saanut, Senpä sitte käski tuonne Rutjan koskehen kowahan. Siitä synty Syöjättäret Rutjan koskessa kowassa, Tulisessa kuohunnossa. Ällös Pistos pistäele; Tieänpä sinun sukusi. Tuonne ma sinun manoan Rutjan koskehen kowahan, Siell' on wiisi weikkoasi, Kuusi kummisi tytärtä, Seihtemän setäsi lasta. Sinne sääkin tuomitahan, Siell' on muutkin murhamiehet, Ikuset pahantekiät.

Kalman Synty.

Hywä Kalma, kaunis Kalma, Walkianwerewä Kalma! Kyll' on tieän Kalman synnyn: Kalm' on tuolta alettuna, Ewan Atamin alusta. Wai sä lienet teko toisen, Toisen nosto, toisen nuoli, Tottas koitellos kotiisi, Tekiäsi tienohille, Paniasi parmohille, Punasissa waattehissa, Hurmehessa huituwissa. Kukku kullaissa käkenä, Hopiaissa kyyhkyläissä. Tuika kuin tulikipuna, Liiku kuin lipiä koira. Kohta kotiin päästyäsi, Mene kynsin kynnyksessä, Polwin porstuan owissa. Kuin et siitä sisään päässe, Rewi reiät ikkunaksi, Rewi reikeä yheksän, Ota kiinni kintereestä, Takimmaisista jaloista; Pane pää pärisemähän, Pane luut lutisemahan, Takaraiwa tantereeseen, Henki huokumattomaksi. Tapa lapsi lattialta, Paras lehmä lääwästä, Sarwet sontahan sowita, Häntä pitkin lattiata. Waan hywä Kalma, kaunis Kalma, Walkianwerewä Kalma! Jos sä lienet tuolta tullut Kirkon kirjawan tyköä, Satalauan lappehesta, Tuhatlauan tutkamesta, Terwaporstuan powesta; Niin tuonne mä sinua laitan Kirkon kirjawan tyköhön, Satalauan lappeesehen, Tuhatlauan tutkamehen, Terwaporstuan powehen; Siellä kuuluwat kuparit, Waskin äänet wankahuwat. Waan liet watturaunioista, Pyhän pellon penkereeltä; Niin määh [mene] Kalma kalmistohon, Pyhän pellon penkerehen; Siell' on korkia kotisi, Siell' on kaunis kartanosi, Siell' on hywä ollaksesi, Armas aikoellaksesi; Kukut kullaissa käkenä, Hopiaissa kyyhkyläissä.

Rakkauden Wieroitussanat.

Kiwi kylmä, maan alanen, Auwer joulun aikahinen! Wahtoa wilustamahan, Syäntä kylmittämähän. Paah [pane] nyt Hiisi hiiliseipäis, Pistä häiy härkimesi, Kahen rakkahan wälihin, Wahtoa wilustamahan, Syäntä kylmittämähän. Kolm' on kylmiä kiwiä, Painon syntisten syämet; Kolm' on mustoa matoa, Kolme saunan rainoksia, Joilla mä wälillä käwin, Käwin kertoa yheksän. Olkaa erinnä toisistanne Iäksenne, päiwiksenne, Jotei tunne toinen toista, Jotei tunne, eikä tieä, Eikä yhtehen yritä.

Lapsensaajasten Sanat.

Mitä sille laulettanee, Ja kuta sanottanehe, Kuin tuleepi immin tuska, Pakko neitosen paneepi; Kuin kohtu kowaksi käypi, Watan täysi waikiaksi? Onko han suwussa tässä, Nykysessä, nuorisessa, Tämän puuton purkajata, Tämän haitan halkajata, Reittehin rewittäjätä? Oi Ukko yli jumala, Waari wanha taiwahinen! Tule tuota kahtomahan, Likeltä tähystämähän, Lunastamaan luotuasi. Onko kiukuissa kiroissa, Miesten mielimurteloissa, Muorien salasanoissa? Oi Ukko yli jumala, Waari wanha taiwahinen Tules tänne tarwitessa, Käys tänne kututtaissa; Käy saunahan saloa Piilten piikahuoneesehen, Ilman uksen ulwomata, Saranain laulamata, Kyläkunnan kuulemata, Sanan saamata kylähän. Kiwi sorra kiukahasta, Muju muurista murenna, Poika neitosen powesta, Lapsi waimon lantehista. Kuin ei siitä kyllä liene, Kohta kuolema tuleepi, Lähestyypi hengen lähtö, Tähän kohtuhun kowahan, Watan tautiin waikiahan. Neityt maaria emonen, Rakas äiti armollinen! Tules tänne tarwitessa, Käys tänne kututtaissa. Sinä oot wanhin waimoloista, Ensin emä ihtelöistä. Juokse polwesta merehen, Sinisukka, puolitiestä, Niin huhuta huiahuta Ihmenille, ahwenille, Kaikille ween kaloille. Tuo kiiskiltä kinua, Matehelta nuljaskata, Kaikilta ween kaloilta, Jolla woian luun lomia, Jolla siwuja siwelen, Peräwieriä wetelen. Niin awan lihasen arkun, Arkun luisen longottelen, Päästän maalle matkamiehen, Pienisormisen pihalle. Ja kuin ei siitä kyllä liene, Kohta kuolema tuleepi, Läheneepi hengen lähtö. Neityt Maaria emonen, Rakas äiti armollinen! Tuo wiikate Wirosta, Heinärauta helwetistä, Käteheni oikihan; Jolla siwuja siwelen, Peräwieriä wetelen, Takasalwat taitan poikki, Pihtipuoliset pirotan, Päästän maalle matkamiestä, Pienisormista pihalle; Näitä maita marsimahan, Ilmoja ihaelemaan. Kenenkä ne keksimätä, Kunka ne salasanoita?

Kateen Sanat.

En tieä kaetta Kaita En warata wastuksia Kaihtikoon Kain emäntä Waratkohon Wäinämöinen. Katehelta silmät kaiwan Wastuksilta wahtan wiillän, Ammun noitia mahaan perkeleitä …seesehen. Ken katein kahtoneepi Kieroin silmin keksineepi Wetäse werinen hursti Hurmehursti huiahuta Taiwosesta maahan asti, Sio silmien etehen Werta silmät wuotamahan, Raswana rapahtumahan, Tuonne helwetin tulehen, Pahan wallan walkiaseen. Asiat on yhtänäiset, Työt owat erinomaiset, Yhet on mielet, yhet kielet, Yhteen weret sopiwat, Musta weri, walkia weri, Wahwempi minun wereni, Jumalan sana wahwemmaksi.

Lemmen Nosto. (Toisin.)

Sen tähenpä Sepottaret, Min tähen on Mikottaret, Wiikon naimata wiruwat, Kauan wiemätä wihille; Syl' on syttä hartioilla, Waaksa muulla wartalolla, Kyynärä kymentä päässä, Kortteli kowaa nokea. Näweskäni nuorempani! Sanos on sanasi yksi, Min tähen ei meitä naia? "Natoseni nuorempani! Sen tähen ei sinua naia; Syl' on syttä hartioilla, Waaksa muulla wartalolla, Kyynärä kymentä päässä, Kortteli kowaa nokea. Ota wettä lähteheltä, Kanna kaiwolta kahelta, Wielä kohta kolmeltahin. Siitä taitat aikawastan, Lempiwastan liehautat, Niitulta nimettömältä, Nimen tietämättömältä. Peset pääsi illoin aamuin, Syänyöllä kuiwaelet." Otti wettä lähteheltä, Kanto kaiwolta kahelta, Wieläpä kohta kolmeltahin. Siitä taitto aikawastan, Lempiwastan kiehautti, Niitulta nimettömältä, Nimen tietämättömältä. Pesi pääsä illoin aamuin, Syänyöllä kuiwaeli. Eipä ollut aikoakaan, Tuli sulhaset suwesta, Pojat toiset Pohjolasta.

Kosiomiehen Luku. (Toisin.)

Onko wuoressa waroa, Hiien linnassa liseä, Hittaroita helwetissä, Tätä neittä naittamahan, (Urosta awittamahan, Miestä wiemähän wihille.) Kuin ei lie minussa miestä, Ukon pojassa urosta, Tämän neion naittajoa, (Urohon awittajoa, Miehen wiejöä wihille;) Kerihten kiweltä willat, Katkon karwat kalliolta, Somerelta jouhet suoron. Tee mulle warahamonen, Jonka alla yöt asuisin. Päiwät päällä teutaroisin.

Kosian Sanat.

Sen mä mieheksi sanoisin, Urohoksi arwelisin, Joka jouseni wetäisi, Kaareini kiinnittäisi. Anoppini waimo wanha! Onkos tyttöjä talossa? "On sinulle tarpeheksi, Kuin sinussa miestä liene. Kolm' on tyttöä koissa, Yks on Anna, toinen Kaisa, Kolmas Kaarina korea. Waan jos sä wäwyksi tahot, Juowos tuopista olutta." Tuoppi tuotihin olutta, Mettä kannu kannettihin, Hiiwa alla, waahti päällä, Myrkky keskellä (molempiin). Otin ongen taskustani, Wäkärauan wäskystäni, Jolla ma lewitin myrkyt. Tuopin tuojat Tuonelahan, Kannun kantajat Manalle! Join oluet onnekseni, Meet mieleni hywäksi. Anoppini waimo wanha! Annas tyttöäs minulle. Minä sain tytön mokoman, Panin laukin lautasille. Anoppini waimo wanha, Kyllä itki tytärtäsä. Toi sitte olutta tuopin, Kannun mettä sai käteeni. Minä en kaikkia juonut, Join oluen onnekseni, Meen mieleni hywäksi. Wiskoin wähäsen perältä, Yli olkani wasemman, Sattu laukin lautasille, Poltti kaikki karwat poikki.

Koiran Lumoussanat.

Hiien hilli, Hiien halli, Hiien harmaa hawukka, Hiien koira koukkuleuka, Werinäkki Tuonen tyttö! Noin on hienot hampahasi, Kuin on hienot (päistäreet) koprassani; Niin on kiinni leukaluusi, Kuin on kiinni loukun kansi. Sule Hiisi koirais suuta, Perkele penun kitoa, Yläsen ylenemätä, Alasen alenemata. Syökse kultanen korenta Läpi luisten leukaluiten, Läpi haukun hampahista, Yläsen ylenemätä, Alasen alenemata, Keskilihan liikkumata. Hauku halli häntähäsi, Penu …se karwojasi. Penu suusa sulkiohon, Kuin ei penu, niin perkele.

Jänistä pyytäissä.

Hakkoan metistä puuta Metisellä kirwehellä, Metiseltä mättähältä, Suin itähän, päin länteen, Tywin pohjan luoteesehen, Mehtä kuule, älä säikää, Kereä ja kokoa, Alla kuuliat aseta, Päällä antajat asukoon. Puu metinen mehtolassa, Puu sima Tapiolassa! Onko mettä oksillasi, Emäpuillasi simoa. Mesi laske latwoiltasi, Sima puiltasi puota, Olowillen oksilleni, Lehewille lehilleni, Waleille warwuilleni. Saata onni oksilleni, Hywä lampsu lehilleni, Hywä lampi latwoilleni, Tywillein työ parahin. Lyöte kynsin kynnykselle, Polwin portaisi etehen; Pure warpa ensimmäinen, Ällös warpoja walihto, Pure warpa keskimmäinen, Se on woittu metän meellä, Siwuttu salon simalla. Hywä ukko, kaunis ukko! Parainta paiastasi, Lihawinta liiwistäsi, Wisko willawihkojasi, Pellawaskupusiasi, Paksupallioisiasi. Simanter, metän emäntä! Waskiwuoret remuelewat, Laita pikku piikasesi Wuoriaitat aukasemaan; Et emäntä lienekkähän, Jos et piikoa pitäne, Et sä piika lienehkähän, Jos et aittoa awanne. Tule aitat aukomahan, Retket reiahuttamahan. Anna juosta joutusasti, Wikewästi wiilletellä, Päite muiten pyyöksien, Muiten ansain alate, Risujani rikkomahan, Orsiani laukomahan. Kuin ei juosse joutusasti, Wikewästi wiilletelle, Hiien hiilet kiihteimmät, Alla jalkain takaisten, Jotka polttaapi porolla, Kypenellä kynsäsööpi. Metän kultanen kuningas, Metän ehtoisa emäntä! Utu silmillen puhalla, Terä korwalle rapaja.

Linnuille.

Hywä mehtolan emäntä, Mehtolan metinen muori! Tuo sulka sulasta maasta, Höyhen lännestä lähetä, Siipi Jesuksen siwulta, Wyöltä wanhan Wäinämöisen, Minun pyytöpaikoilleni, Käytäwillen keinoilleni, Mesirihmat riutomahan, Mesilangat laukomahan, Metiseltä mättähältä. Kuin ei täywy tännempöä, Niin tuo maalta tuonempoa, Yli kahtojan kaheksan, j.n.e.

Kaloja pyytäissä.

Ahwen ainoinen kalanen, Sekä hauki harwahammas, Tule onki ottamahan, Wäkärauta wääntämähän, Kiwerä kowertamahan. Ota suulla suuremmalla, Leuwoilla leweimillä, Harwoilla hampahilla. Meren eukko, ruohorinta, Meren Ahti, waahtiwaippa! Lyöte lykkywaatteisihin, Antipaitoin panete, Sinun antiaikoinasi, Minun pyytöpäiwinäni.

Myrskyn sanat.

Kaari kaukaa kuumottaapi, Pitkä pilwi luotehelta. Pilwess'on wesipisara, Pisarass'on lampi laaja, Lammess'on wene punanen, Wenosess'on kolme miestä. Kuka noist'on airollissa? Ilmarinen airollissa. Kukas pereä pitääpi? Ite wanha Wäinämöinen. Kuk'on keskellä wenettä? Jesus keskellä wenettä. Minnekkä miehet meneepi, Kunne kuletta urohot? Kohti pohjoista kowoa, Meren kuohuhun kowahan, Lakkipäähän laineesehen, Kuhun puut päin putowat, Hongat latwoin lankiaapi.

Toisin:

Pilwi pikkunen näkyypi, Kaari kaukaa kuumottaapi; Pilwess'on wesipisara, Pisarass'on pikku lampi, Lammess'on wene wähänen, Wenosess'on kolme miestä; Antti Santti airon päässä, Pieni Pietari perässä, Jesus keskellä wenettä. Mitä nuot tekeepi tuolla? Hiien hirwiä sukiwat, Poropetroja pesewät. Sai hirwet sukineeksi, Poropetrat pesseheksi. Juokse tuonne, Hiien hirwi, Poropetra poimettele, Kussa kyyt olutta juopi, Maot wierettä wetääpi. Sen tähen emäntä rukka, Wähemmin olutta saapi, Kuin kyyt oluen juopi, Maot wiertehen wetääpi.

Pakkasen Synty.

Pakkanen pajuilla synty, Risuilla wähä ripanen, Ikiturmasta isästä, Emästä epattomasta. Poika ristiin wietänehe, Alle kastin kannettanee, Lähtehelle hopeiselle, Kultakallion nawalle. Nimi tuollen pantanehe, Pojalle ylettänehe. Pantiin paha Pakkaseksi, Kynsien kiwistäjäksi, Waatiaksi warwaspäiten. Pakkanen Puhurin poika, Kowan ilman höyhelöinen! Sinun on maiosta malosi, Kesi uuhen untelosta, Limmasta hywän Limingan. Talwet aioilla ajelet, Kesät läikyt lähteissä. Älä kylmää kynsiäni, Älä waai warpaitani, Älä päätäni palele, Älä korwia kohota. Mene merta kylmäämähän; Rauna Pohjolan emäntä Läksi merta kylmäämähän, Lahet kylmi, lammet kylmi, Eipä merta kylmännynnä, Sinne sä mene minusta, Siellä sinua huuetahan, Apuasi tarwitahan. Siell' on peipponen selällä, Wästäräkki lainehilla, Senni on kynnet kylmäämätä, Pää pieni palelemata. Ja mene soita kylmäämähän; Kylmää soita, kylmää maita. Sokka ennen soita kylmi, Sokka soita, Pakko maita. Minne mä sinun manoan? Lapin maahan lankiahan, Pohjan pitkään perähän; Siell' on hywä ollaksesi, Siellä tantereen tasotat, Wilun ilman wiiwyttelet, Asut ajan seipään alla, Tapat petran taljohissa, Syöt sä lihoa likeltä, Lunta waiwata lokerrat.

Karjaa laitumelle laskeissa.

Wihi Jesus wiljoasi, Kato Jesus karjoasi, Tänä Jesuksen kesänä, Maarian suwena suurra. Kuin katot katoksen alla, Niin kato kanarwikossa; Kuin sa hoiat huonehessa, Niin sa hoia hongikossa. Ohtoseni ainoiseni, Mesikämmen kääröseni! Kuin sa kuulet karjan kellon, Kellon helkkäwän hewosen, Kohta korpehen kokeos, Saahos sammalhuoneesehen, Karjan kulkeissa mäkiä, Mene sä mäen alate; Karjan käyessä alate, Mene sä mäkiä myöten. Wisko wiitahan wihasi, Saata sammalmättäsihin, Karjakullan tietämätä, Wiljakullan kuulemata. Ällös tullo näille mailla, Tääll' ompi osawat waimot, Jotka tiesi turmeleepi, Laulaa suohon suoliwöistä, Niittuhun nisistä saakka, Kankaasehen kainaloista. Kiweksi minun omani Kantoloiksi kaunoseni! Kiwilöitä ennen kisko, Kanna hongan kantoloita, Hakoloita haukkaele. Wieri willakuontalona, Mene sammalmättähänä, Karjakullan kulkeissa. Lepy lehto, kostu korpi, Lempiä salo sininen, Minun lepytellessäni, Minun kostutellessani. Anna nyt rauha raawoillesi, Sontareisille sowinto, Tänä Jesuksen kesänä, Maarian suwena suurra. Kuitua metän kuningas, Hongatar metän emäntä! Korjaele koiriasi, Raiwoile rakkiasi, Kultasihti kytkyihin, Hihnohin hopeisihin, Rahin rautaisen nenähän, Kätke kynnet karwohisa. Teetä tinanen neula, Jonka päätät päälakehen; Syökse kultanen korenta Läpi luisten leukaluiten, Ettei liiku luiset leuat, Eikä hampahat hajoa. Metän ehtoisa emäntä! Kätke koirasi kolohon, Rakkisi rapaja kiinni, Pane panta pihlajainen Ympäri nenän nykyrän, j.n.e.

Karhun Synty.

Juumin ukko, Juumin akka, Juumin entiset eläjät! Rusko mullasta ruwennut, Karwahalli kankahalta. Muistan murrin syntyneeksi, Pahan karren kaswaneeksi, Pohjan pitkässä perässä, Suomen suuressa salossa, Lapin maassa laukiassa. Willa suusi, willa pääsi j.n.e. Jos olet pahoa tehnyt, Tule työsi tuntemahan j.n.e. Ei sinun isosi käske, Eikä waltawanhempasi, Syöä karwoja kapehen, Wiatonta werta juoa. Wie pois wihasi tästä, Keltasihin keuhkohisi j.n.e.

Hukan (Suden) Synty.

Wiron akka, willi waimo, Portto Pohjolan emäntä! Tuo teki pojan mokoman Luun syöjän, lihan purian, Weren uuelta wetäjän. Niin sano sinun emosi: "Woi polosen poikiani, Woipa laaja lapsiani; Kuin on poikani polosen, Luun syöjä, lihan puria, Weren uuelta wetäjä. Josma tehnen tuwan tuolle, Tuli polttanee tupani; Josma salwaan saunan tuolle, Wesi wienee westokseni." Sano wanha Wäinämöinen, "Anna olla olollasa, Ohessa orawakorwen, Miehen metän kumppanina. Jos olet pahoin tehnyt, Tule työsi tuntemahan" j.n.e.

Kyykäärmeen Synty.

Waka wanha Wäinämöinen Wuoria hajotteleepi, Kallioita wierittääpi, Rautasissa rukkasissa, Waskiwanttuin sisässä. Sai miekan tuliteräsen, Sylkytteli miekkoasa Wuoren rautasen rawossa, Kahen kallion wälissä, Wiien wuoren winkurassa. Sormus kultanen solahti Wuoren rautasen rakohon, Kahen kallion wälihin, Wiien wuoren winkurahan. Tuosta tyyty, tuosta täyty, Tuosta paksuksi panise, Lihawaksi liittelise Jos olet pahoa tehnyt, Tule työsi tuntemahan. J.n.e.

(Kyykäärmeen?) Synty (toisin).

Yön tyttö, hämärän neito, Pitkän puhtehen pitäjä, Keträsi kiwisen langan, Someroisen soitatteli, Kiwiseltä keträpuulta, Waskiselle wärttinälle. Katkesi kiwinen lanka Kiwiseltä keträpuulta; Alta sormiin someroinen. Mik' on päiksi pätösi, Siitä synty syntyminen, Siitä sai paha sikiä. Jos olet pahoa tehnyt j.n.e.

Nykysempiä Runoja.

Hewosen kengittäminen.

Ite seppä Ilmarinen Kerran kengitti hewosta, Reistasi rekiwetosta, Joll' oli waskesta wasara, Hopiaiset huohtinwarret. Wäistelööpi wärkkiänsä, Käänteleepi kenkiänsä. Pihit pikkusen ramahti, Jopa heilahti hewonen, Sälkö säikähti äkisti. Potkasi jalan pitäjän, Kirwotti kisälipojan Polwiketran porstuahan. Ite seppä Ilmarinen Wähän suuttua suhahti, Otti ryypyn oiwallisen, Pullin kulkusta kumosi, Pisti jalan pitäjälle. Sitte seppä Ilmarinen Weti maahan marhaminnan, Ruuipenkkihin rutisti, Turmeltiin lapsen tuuto, Pöytä honkainen hajosi. Seppä otti uuet neuwot, Köytti kuoharin tawalla, Sito salwurin mahilla. Ennättääpi ensimmäisen Naulan kenkähän nakata. Sitte sälkö sääriänsä, Soristeli sorkkiansa; Katkesiwat kaikki nuorat, Nousi melkonen meteli. Kaato kiukahan kiwisen, Löyhytteli leipäunnin. Emäntä owelta kahto, Se anto sepälle neuon, Sepä pisti tuiman tuuman: "Erota etunen jalka, Ota oikia kawia, Poikki polwesta sahalla. Kuse kuumia wesiä, Suihkauta suonten päälle." Sen teki seppä samassa, Kanto kawian pajahan, Tako kengän siellä kiinni, Toisen kohta kowastikin, Jopa kohta kolmannenkin, Saman neuon neljännelle. Eipä hyppinyt hewonen, Eikä sälkö säikätellyt, Pysy kengät, kesti kauan, Yli kymmenen yheksän Ajastaikoa ajella.

Kettusen toimituksista.

Wenäjällä weio synty, Laps on kaswo Karjalassa. Kaswo wuotta kaksitoista Alla warjon wanhempaisa. Ensin päätäsä elätti Lapsimiesi laulamalla, Piennä kielen pieksännällä. Se sattu Sawossa käyä, Käyä pahti Paltamossa, Pitkin Pielisen rajoa. Siitä kulki Kuopiossa. Paltamon parahat ämmät Keitti liemen liukkahasti, Kewiästi Kettuselle. Tuli mies mitä parasta, Waan tuli pikkusen pilalle, Ihmisparka ihtiäsä. Puhkesi punawerille, Kahta kairoa wajalle. Paperista kaira pantu, Toinen tuohesta tukittu. Tuohi käänty käppärälle, Wei on mielen miehen päästä, Saatto miehen mieron tielle, Kuuksi päiwäksi kululle. Wiimmein kiersi Kiimingille, Wenähti Weson kylälle, Lautamiehen lattialle. Lautamies lakita seiso, Pani päälle paliaalle, Puhu suusta puhtahasta: "Mist' olet kotosin wieras, Kosk' olet kowin korea, Wieras wikkelän näkönen? Oletko Oulusta oloa, Kaupungista kauppamiesi?" Petteri pian sanoopi, Naurosuusta naukaseepi: "En ole Oulusta oloa, Kaupungista kauppamiesi. Tuolt' olen rajan takoa, Pitäjästä Wuokkiniemen, Kesän Kellossa asunna, Putahilla puolen wuotta." "Mik' on wirka wierahalla, Kosk' olet kowin korea, Wieras wikkelän näkönen?" "Olin ennen ompelia, Taitawa takin tekiä, Selän leikkasin lyhyyksi, Piirsin körtit pitkälläiset, Nostin kairat kainaloihin." Kannettihin kangaspakka, Kahen hengen kannelmoinen. Sieppas saksesa samassa, Kettunen kerihtemesä, Laski kankahan kaheksi, Pilkku pieniksi paloiksi. Wiikon neulo toista puolta, Pyhän tullessa pikemmin, Ison juhlan joutuessa. Puki päälle parahat waatteet, Silkkiset sukan sitehet, Sataraksit saappasilla, Walkia kaluna wyöllä, Kammartuuki kaulahuiwi, Silkkitupsuset siwulla, Läksi kirkkohon komista, Läksi parwesta paraasta, Yli muiten ylpeimmin. Siell' on pappi paljon haasti, Paljon taisi tarwitakkin Opetusta outo poika. Ei on suotta saarnatutkaan, Ilman wirttä weisatakkaan. Kahto naiset naurasuulla, Tyttäret tyköösä toiwo Tuota suurta sukkeluutta, Kieleyttä Kettuspojan, Wenäläisen wiekkautta. Astu hän ylös mäkiä, Kohti Kilposen kotia. Hän tahto talon tytärtä, Luotuu lasta lautamiehen. Siell' on tytöt siiwolliset, Suuret saalit hartioilla, Neulalla nenästä kiinni. Liiat on kirjat kintahissa, Waruriikit wanttuhissa, Käet kullan käärilöissä, Sormet kullan sormuksissa. Net on suorat sormiltasa, Warsin nopsat warreltasa. Lästä hän kahto Kaisan päälle, Liki Liisoa piteli. Wanhin kuitenki sanoopi: "Eell' on työtä tyttärillä, Pojilla jälestä siitä." "Lähen pois talosta tästä, Kultanappini kulutan, Naimatakkini talutan, Weän werkawaatteheni. On tyttö toisessain talossa Lapsi kaunis kaswatettu, Wenäläisen werraksikin, Jok' ei potki poikamiestä, Ei hän potki polwiltakaan, Säre sääriwarsiltakaan." Astu hän alas mäkiä, Polki polwen kerkeutta; Kaks on pirttiä pihalla, Kaks on tietä kartanolla. Meni pirttihin pihalta, Meni poika päähän pöyän, Rohi poika rohkeasti: "Takin naima tarwihteepi, Wihkiwaatteen warsin siewän." Mari kahto karsinasta, Kahto silmällä kahella, Niin kuin heinän hempeyttä, Tuota suurta sukkeluutta, Kieleyttä Kettuspojan, Wenäläistä werraksesa. Mari wuoteita tekeepi, Teki wuotehet walilla, Johon Kettu ketjahtaapi. Antopa arkkusa olille, Wuokin pojan wuotehille, Wenäläisen waattehille. Mari wierehen wilahti Öiksi yksille olille, Tuumasi ikusen tuuman. Siin' olla meiän yhessä, Kuin on syömässä suloa. Kaks oli kaunista yhessä, Yksi oiwa ompelia, Mari luowun langan suoja. Se oli kewyt Kettuspoika, Wenäjän mies wiekas poika, Se on piiat petteleepi, Morsiamet mainittelee, Parahilta pappiloilta.

Juukan Lukkarista.

Jop' on laulu laitettuna, Sanat somat solmittuna, Juukan Lukkarin jutusta, Kapinasta Karjalaisten. Kuin otit poloset pojat, Narrit kiinni nappasiwat, Ja tarttuit takasin puolin, Suurra juhlana jumalan. Kannoit laulukanttorisa, Yli kirkon aian kiwisen, Eikä siihen tyytynehet, Waan wielä wiikon takoa, Sunnuntaina suuremmaksi Asiasa arweliwat. Tempasiwat temppelistä, Penkistä peräti weiwät, Kahen puolin kannattiwat, Kirkkomäelle meniwät, Ja sanoit sanoilla näillä: "Mene tuonne määkimähän, Laitumelle laulamahan, Huutamahan hongikolle, Kaikumaan kataikolle, Karjakullan kuuntelessa; Siell' on sun sisariasi, Siellä wiisi weikkoasi, Kuusi kummisi tytärtä, Seihtemän setäsi lasta. Etpä sinä ensinkänä Kelpoaha kellenkähän, Lukkariksi luonnonkahan, Lainkahan laulajaksi." Lindbladi lipuupi tuonne, Papin poika paineleepi, Kuten olla kuin elääpi. Joko turkkasia tukasta, Kiskahaisse kiirehestä, Hiwuksista hirmusesti. Waan Abraham asian tiesi, Ymmärsipä ylpeyen, Ettei juhlana juhuhun, Tarwitaha tappeluhun. Hetipä Kakkinen kahahti, Kierosilmä kiistan nosti. "Mene sinäin siwulle, Astu aiasta ylite." Abraham sanan saneli Kahen kesken Kakkiselle: "Tunne huuti, hullu miesi, Älä haasta haisewia." Lehikoinen leikin lyöpi, Nahkatakki naureleepi, Röklöttääpi Röplöwäinen, Eeksmanni mahin pitääpi. Kohta kokohon tuliwat Tuumahan tuwan sisähän. Tuossapa tuumassa oliwat, Asiata arweliwat; "Mistä miehen mielusemman, Lukkariksi luonteamman, Kanttoriksi kaunehimman, Saamme salmin alkajaksi." Anderspa arwasi asian, Kosulainen tiesi kohta: "Annas Ahosta haemme Takoa taipalitten, Käymmekö kyyillä kylähän, Hollilla holopat pojat, Elikä jalkasin jalosti, Astelemme ahkerasti?" Kyseli kylän wäeltä, Tutkisteli tuttawilta: "Kukapas meistä kulkemahan, Marsimahan matkan päähän; Minä antaisin aluksi, Nahkatakin lainoaisin, Wielä wiinoa wähäsen, Leipälaukun lahjottaisin." Mies se pani mielehesä, Asetteli aiwohosa, David taitosa sisälle: "Minä mies wähäwaranen, Kyllä köyhä kerjäläinen, Jouwunpa joukolle awuksi, Kylän wäelle kulkiaksi." Anttipa sano sanasa, Kosulainen korkiasti, Lehikoinen lempiästi, Davidillen taitawasti: "Sinäpä kyllä, siiwo miesi, Oikein arwasit asian; Läheppäs kohta kulkemahan, Marsimahan matkan päähän, Nurnuttele Nurmeksehen, Päähän pitkän Pielisjärwen; Kysyppä kohta korkiasti, Kiiwasti kirkon tykönä: Onko Ahonen asunut, Wiisiwirkanen wirunut, Luhmastellut lukkarimme, Tällä maalla matkustellut, Huutanut Huuhtin kylässä?" Mies se pani mielehesä, Asetteli aiwohosa, David taitosa sisälle. Sunsan selkääsä siwalsi, Lakin paino päälakeesa; Läksi kohta kulkemahan, Marsimahan matkan päähän, Nurnutteli Nurmeksehen, Päähän pitkän Pielisjärwen. Kysy sitte korkiasti, Kiiwasti kirkon tykönä: "Onko Ahonen asunut, Wiisiwirkanen wirunut, Luhmastellut lukkarimme, Näillä mailla matkustanut, Huutanut Huuhtin kylässä?" Hetipä wastasit wakaasti, Kyläkunta kulkialle: "Ei oo Ahonen asunut, Wiisiwirkanen wirunut, Luhmastellut lukkarisi, Tällä maalla matkustellut, Huutanut Huuhtin kylässä; Hän on kurja kulkemassa, Ehtimäss' elosioa, Asunpaikkoa pahasti." Miehellä se mielessä pysyy, Aiwotuksessa asuupi, Että se ehtiä pitäisi, Hakea harmistain; Waan ei tieä polonen poika, Kunne kulkia pitäisi. Käwi kautta Kaawin kirkon, Kautta Taipaleen talojen, Liperihin liukkahasti; Waan ei tieä polonen poika, Kuinka hän kurjan kiinni saisi, Waikka tunsi kulkeneeksi, Kuin wara wähäksi waipu, Laukku laihaksi rupesi. Wiimmein konttasi kotia, Larinsaarehen samosi, Samassa sanan saneli. Kosulaiselle kowasti: "Jo nyt on kuhnus kulkemassa Karannunna Karjalahan."

Juoniteltu Juukan poika.

Joko ryhtynen runoihin, Laikahtanen laulamahan, Kirkkokunnan kiehunnosta, Seurunnosta seurakunnan; Kuin ei lopu juonet Juukalaisten, Willitys wiha wähene! Jo aina ajasta siitä; Kuin on luonut suuri luoja, Kaikkiwalta wahwistanut, Elämähän ihmiskunnan, Täällä maailman majoissa, Awaruuen suuren alla; Niin on jo sanomat saatu, Enemminki kummat kuultu, Sekä suuret seurumiset, Tapaukset aiwan tarkat, Joista joutohetkinäni, Aiwan yksin ollessani, Laulelin jotain lopuksi, Wierettelin wiimmeiseksi, Kuin on luotu laulamahan, Sallittu sanottawaksi.

Synty poika Pohjolassa, Juttu Juukassa sikisi, Sawossa sanan alanen, Kosken korwalla wähäsen, Wirran pienen wiereksellä; Joka joutu ihmeheksi, Kaikille katottawaksi, Peiliksi petollisille; Alku käärmetten keräjän, Sananlasku saastasille, Juonitus joka kurilta. Waan olkoon jo puhuttu päältä, Ei ole opetusmiehet, Esiwallat ensinkänä, Eikä pappimme parahin, Tähän lauluhun laottu. Paras sielun paimeneni Ei oo mulle outo ollut, Mutta hywä kiitettäwä. Ompa mulla siittä wielä Ystäwiä muutamia, Joit' en saata, enkä taho, Tähän lauluhun lukea. Sitte mull' on muutamia Ystäwiä ynseitä, Jotka owat nähäkseni, Niin kuin weli weljellesä; Mutta kuin poies meneepi Minun silmäini eestä, Kohta kuuluupi minulle Panetukset aiwan paljot, Jaaritukset ja pahimmat. Kyllä tietäisin sanoa Ynseimmät ystäwistä, Kyllä kunnistaa kawalat; Mutt' en taho muistutella, Sanon summassa sanani, Kunnioitan kirkkokunnan. Käärme on kaikista kawalin Luojan luotuista suwuista, Mutta julmat Juukalaiset, Outoja osat enimmät, Kawalammat käärmehiä, Nopiammat noian nuolta, Niin kuin saatana saloa, Perkele petollisesti, Koko maata miettinewät Saaha suurehen ritahan, Ihmisiä ehtinewät Kaataa kauhiaan kitahan. Esimerkk' on tässä ensin: Jos tulisi Tuonelasta Juukahan joka kesäksi Elämähän tyttäriä, Taikka outo Olannista Eli hauasta haettu, Tuotu tuomion eestä, Niin te jo senni tähen Syrjin päälleni pälytte, Silmin kieroin sirkeiätte, Kahtelette kamalasti, Kuin wihanen willi koira. Tahi jos joku tapaus, Missä kussa kirkollamme, Sattuisi samalla lailla, Se tulisi tiettäwästi, Minun päälleni peräti. Hywiä on muutkin muorit, Kawaloita kaikki waimot, Ehk' en luule löytäwäni Seän waimon wertaista. Myrkyllä mato sitoopi, Johon haawan haaskaneepi. Ja sinäin sanottawani, Kaunis kaswinkumppalini, Kyläkunta kyllä soisit Painuwan minun peräti, Kaikin puolin kallistuwan. Kaikki päälleni pälywät, Niinkuin tuhma tuomarikin; Mieliwät minusta saaha Matkakumppalin makean, Reppureessä suojeltawan Ei tuo nyt minua tyrwi Sinne, eikä sieltä tänne, Etehen, ei taakse päin, Kupehelle kummallenkaan. Enkä minä oisi wäärtti Puhumahan paljon päälle, Mutta kuin mua sanowat, Aina siihenkin sitowat, Asioihin ailakoiwat, Etten ite tieäkkänä, Tunne tuota jaaritusta; Niin en waitikaan olisi, Jos ei puhekkaan parempi. Ouoksi olen hawattu Ystäwiltä entisiltä, Kaikilta ylön katottu. Niin minun polosen pojan Olla outona pitääpi, Kaikilta katottawana, Sutten julmain juhuna. Ikäwä minun tuleepi Olla ihmisten seassa, Eipä noita ennen nähty, Eikä taitta toiste nähä, Eikä kuulta kummempata, Joka on käsihin käynyt, Saanut silmiin nähtäwäksi; Joiten joukossa toella Saatana siasa saanut. Älköhön sitä kukana Ajatelko ihmisistä, Etten mä toella tunne, Mimmonenka mies oleni Syämestä asti suuhun, Kiirehestä kantapäähän. Enhän minä mielestäni Ole Pekkoa pahempi, Sian päätä karwasempi. Olen kuin poika pohjolainen, Mitä muutkin tääll' on näissä Polosissa Pohjan maissa. Mieleni minun tekeepi Kysellä kylän wäeltä Alkua tämän asian: Minä en enempi muista Wäärin teille tehneheni Pahan palkkanne eestä, Karsahimman katantonne. otetaanpas uuestasa Ajat entiset etehen, Tarkoin tutkistellaksemme. Kuinka on elänyt ennen Ite kukin ihmisraukka Mennessäsä maailmassa? Kuin sekin setäni waimo? Ouoille iloksi ollut, Werkko kaikille kaloille, Kukka kuosiowäelle, Rutto ruojille huwitus. Wiimmein ihteni iloitan, Mureheni muille heitän, Kiitän kaiken kirkkokunnan, Hallit, haukkunne eestä. Suuri on silmissä asia, Hywä harmi hampahista, Kulunnosta kuiwan kielen. Nyt minä sanon sanani Wielä sitte wiimmeiseksi: Käsken kaikki kiitoksella, Opetan omalla suulla, Että aina aikoomata, Wäsymätä waipumata, Pureksella puuttumata, Warjoa minun wähäsen; Kaikki kääriä keolta, Jos jotain jälille jääpi, Silkkihuiwinne sisähän, Laitella lakanan päälle. Luja luontonne pitäkää, Kaikki suurten pienten kanssa, Nuoret wanhoin keralla, Koissanne, kirkossanne, Joutessanne, juostessanne, Yöllä myöskin maatessanne, Aina kaikilla ajoilla; Wähä walkia raketa, Tehä suureksi tuleksi. Älä nyt wihastu wielä, Älä suutu seurakunta, Närkästy wian näkiä, Kaksikielet kauhistuko, Luikkarit enempi luulko, Pienen pojan laulelewan. En minä enempi laula, Pistä pitkältä runoja, Jo poies käteni käännän, Lopetan loruni tästä.

Juomalauluin Kirjoittajalle.

Mikä silloin mielessäsi, Mikä päässäsi, poloinen! Koskas kestihin kehoitat, Juomalauluja lateilet? Kuhun tuhmia talutat, Kuhun heikkoja kuletat? Tunne ensin tarkemmasti, Kansa, kullen kirjoittelet. Kyll' on Suomessa kyliä, Pitäjitä sangen paljon, Joissa miehet joukoittaisin, Pojat pöydän ympärillä, Istuwat iloissa mielin; Pöydän äärtä painelewat, Kyynyswarsilla wakaasti, Putelita palwelewat, Kapan kunniassa pitäwät. Joksikin jo oluen juowat, Wielä wiinankin wetäwät, Nahkahansa narrin palat; Pyllistäwät suuren pullin, Kohden kattoa kumohon, Korttelinki kumaisewat Aiwan ahnahan kitahan, Pulputtaatpa putelista Kulkkuhunski kohdastansa, Nielaisewat norrikupin, Näppiänsä nuoleskellen, Paikoin punsinkin panewat Watsahansa miehet wahwat. Piippu pieni hampahissa, Josta sauwua sysäwät, Karwahinta, katkerinta, Puhaltawat paksun pilwen. Posket joteskin punawat, Punaiset ja pullollansa, Wiinan karwaiset, wihannat. Tupakasta wahwa tuppu, Häiy pallo hampahalla, Myrkkylehdeistä mädistä, Saksan kostiat kusesta; Jota jauhawat halulla, Märehtiwät, mökettäwät, Että kuola konnan suusta, Wesi ruskia waluupi. Nenä nuuskalla noettu, Sijan siiwo sieramissa, Räsähtelee räkäreiät, Joita korjawat kädellä, Pyhkäisewät peukaloonsa, Hihan suuhun hiwuttawat, Housut, helmat saastuttawat. Silmät pienet sihkurassa, Weren karwaiset wesiset, Huulet höpisee jalosti, Ääntä kantawat kowasti, Wielä weisunki repäisee, Rötähyttää raskas rinta. Jopa kortitkin kowasti Paikoin pöytähän läjähtää, Kortit wiinasta wetelät, Otran liemestä lihawat, Tupakasta tuhrattuna. Tekewät siit' toisinansa Tappelunkin taidottomat, Että jyskinä, jytinä, Kauwas kuuluupi kumina, Äänen möyhe ja älinä. Tapa hywä tappelussa, Lyöpi, kuka kerkiääpi, Eikä wuoroa eroita. Tukka tuiskua käsissä, Nyrkit niskahan lusahtaa, Kyllä korwillen kajahtaa. Kannustawat kantapäillä Kintut rikki kumppaneilta. Piiput seinihin sirisee, Rukit ruskawat jaloissa, Pöydät heiluwat hädässä, Penkit paukawat pakossa, Kowin keikkuwat kapatkin, Putelit ja pulliparat Saawat lopun surkehimman. Juoma juokseepi kapasta, Lawiasti lainehtiipi; Wiina wirtaapi sekahan, Että kortit koreasti Pöydällä siit' purjehtiwat. Muoto muuttumaan rupeepi, Kaswo käänty kalweheksi, Nenä walkiaks wetääpi. Wiimein wiinasta wäsyneet, Sekä rauwenneet sodasta, Painuwatten pöydän ala, Lopuks liijalle menolle. Tuonne syöksewät sisunsa, Olwen ulos oksentawat, Wiinan koirille kokewat. Saawat saappahat osansa, Kauhtanatkin kauniit merkit, Pöksyt parahan tawaran. Tuolta hiljankin heräwät, Tuolta wiimein wilpastuwat, Ylös kömpiä kokewat, Miehet pohmeloll' pahalla, Taudill' tehdyllä kowalla, Miehet hywin merkittynä, Kauniit katsella peräti: Millä mustelma nenässä, Nokka nosnut korkialle; Kulla kallo paljahana, Millä otsassa omena, Kulla kuhmu kulman päällä, Millä huulikin halaistu, Kulta hammas kolistettu, Millä silmäkin sininen, Kulta kaswot raawittuna. Näitä tapahtuu todella Suomen miestenkin seassa; Pitäwät näin pitkät kestit Kapakoiskin kaiket päiwät, Kuluttawat kukkaronsa, Ajan aiwan tarkiankin, Pöksyt pantiksi panewat, Kosk' on tuhlattu tawara. Mitä miehist' muistuttelen; Monet pojatkin poloiset, Korwat wielä kostiana, Maitosuiksi mainittawat, Kyll' jo kauniisti osawat Panna leuwan parrattoman Kenohon ja keikallensa, Ottaa ryypyt oiwalliset, Pullin pohjat paljastella. Kyllä konnat kuolaleuwat Wiinalla jo wiruttawat Maitohampahans' halulla, Wiinan kulkkuhuns' walawat, Weden wertana pitäwät. Oppineet on olwen juojat, Ei siis tarwitse enempi Kirjoitella kestilaului, Juomalauluja latoa, Pyytää pahuutta enätä, Juopumukseen johdatella. Kyllä miehet meidän maassa Juomakonstin jo osawat Ilman weisuin wietellystä, Kirjan pahan kehoitusta, Joka pahan pahemmaksi, Tuhman tekee turmelluksi.

Pappi wainajasta.

Jopa kaatu kaunis herra, Paras pappien seassa, Seurakunnan seinä wahwa, Tuki turwassa jumalan; Jolla oli oppi suuri, Ymmärys ylön jämiä, Jonka koulusta kokosi Monen kirjan kukkasista, E'es kosken korwaksista. Sai tuosta hywän hytyrin Kanssa sormuksen sorjan, Joka päähän painettihin Mestariksi mainittaissa. Lepytti Pajarin mielen Lukewaisten lasten tähen. Joutu sitte kotkiin käsiin, Piikimiehien piwohon, Jotka riisu rohkiasti, Kowin korwista kohotit, Wietähissä Wenähelle, Kanssa monen Moskowaisen, Tuonne Wiipurin rajoille, Uuen linnan liepeesehen. Otti sieltäin jumala Isän maille entisille, Waikka kylmillen kiwille, Paikoille palanehille. Tupa tuutiipi mäellä, Huone huokuu hongikossa, Pojat lujat louhikossa.

Waan jo kaatu kaunis herra, Jätti kaikki jääneheksi. Synty parunto pappilassa, Kuikutus kujasten suussa; Hywin itkewät isännät, Emännät sitä enemmin. Ei hän kowin kolkahellut, Römiästi röykkähellyt, Käwi kuin kaunis kyyhkyläinen, Eli karihta keolla.

Raukka rannalla asuwa, Waiwanen wetten warassa! Älä itke iltasella, Äyhkäele aamusella, Kyllä herra helpon tuopi, Huoleissasi huojennusta.

Hywä olit ollessasi, Hywin käyköhön käteesi, Tuolla taiwahan talossa, Kirkkahassa kunniassa.