Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
"PIKKU POIKANI"
YKSINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ
[Kirjoittanut Emil Nervander.]
KOTIMAINEN ALKUTEOS
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1899.
HENKILÖT:
JALMARI, kielenkääntäjä, 30-vuotias.
ELISE, hänen vaimonsa, 23-vuotias.
APTEEKKARIN ROUVA, Elisen äiti.
LÄÄKÄRI.
ROUVA EKLÖF.
PALVELUSTYTTÖ.
TALONMIES.
SANANTUOJA.
KYYTIPOIKA.
Tapaus Helsingissä kielenkääntäjän kotona, huhtikuun 21 p. 1861.
Pienenpuoleinen sali, kummallakin sivulla ovi ja perällä kaksi, joista toinen on koko näytöksen ajan auki valaistuun eteiseen. Katsojista oikealla on ajan kuosinmukainen, komerolla varustettu kaakeliuuni. Siisti vaan ei ylellinen huonekalusto.
1:nen kohtaus.
ELISE ja JALMARI.
Jalmari, istuen pöydän ääressä vasemmalla puolen huonetta etualalla, kirjoittaa silloin tällöin jonkun sanan paperille samalla kun hän näyttää muistelevan asioita.
Elise, istuen taaempana, pöydän ääressä, uunin lähellä, jossa palaa tuli, ottaa eräästä korista muutamia lapsen kapaloita, mekkoja ja myssyjä, joita tarkastelee, samalla kun hiljaa laulaa laulua: "Rida, rida ranka." Laulun päättyessä panee tavarat koriin, menee Jalmarin luo, laskee kätensä hänen olkapäälleen ja katselee häntä sydämellisesti.
JALMARI
(heittää kynän ja käärii hellävaroin kätensä Elisen vyötäisille katsoen ystävällisesti häneen).
Kultaseni, sinä näytät niin reippaalta, ettei minua ollenkaan huolestuta tuo hetki.
ELISE.
Ei minuakaan pelota vähääkään. Jalmari, oi kuinka odotan pikku poikaani.
JALMARI
(vetää hänet polvelleen istumaan, leikillisesti.)
Sinä olet pikku hupakko "pikku poikinesi". Jospa se onkin herttainen pikku tytön-tyllerö?
ELISE.
Ei, ei, ei! Kaikkea sinä puhutkin. Ei — reipas vankka poika, siitä olen koko sielussani vakuutettu. Ja kuulehan. Minä olen salaa jo neulonut pikku Jalmarin kastemekkoon hänen nimensä ja sen ympärille pieniä ruusunnuppuja ja tammenlehtiä. Se on niin ihmeen sievä. — Mutta et saa tätä kellenkään kertoa, se muistakin.
JALMARI.
Kas vain sitä pikku äitiä, jolla on salaiset puuhansa, sillä aikaa kun isä on poissa.
ELISE.
Minullapa on ollutkin hyvää aikaa viime päivinä, sinä kun olet ollut kotoa poissa tavallista enemmän.
JALMARI.
Ethän liene siitä pahoillasi? — Tuo valiokunnan kokoonkutsuminen on saanut kaikki ylösalaisin. Koko Helsinki on liikkeellä. Ei voi millään ehdolla pysyä kotosalla.
ELISE.
Rakas Jalmari, ymmärränhän minä sen hyvin vaikka minulla ei ole näinä päivinä ollut tarpeeksi mielenrauhaa syventyäkseni yleisiin asioihin. Mutta mitä siitä. Tiedänhän, että sinä ja muut, jotka ajattelevat yhtä jalosti kuin sinä, olette levottomia ja jännityksissä, mitä olisi tehtävä.
Jalmari laskee ikäänkuin sattumalta kätensä edessään olevalle paperille.
ELISE
(leikillä, osottamatta kuitenkaan mitään uteliaisuutta, siirtää hänen kätensä syrjään.)
Mitä sinulla nyt on työnä? Kas, luettelo, jossa on isänmaallisten miesten nimiä! Aina sama Jalmari. — Aina vain ajatuksesi askartavat isänmaan hyväksi.
JALMARI.
Olen vain, kultaseni, tähän kirjoitellut, mitä tänään kaupungilla kuulin. — Nämä herrat aikovat panna vastalauseensa sitä vastaan, että valiokunta edustaisi valtiopäiviä, ja tiesi Jumala mitä kaikkea vastaan.
ELISE.
Näytähän! Noin monta tunnettua miestä Suomen eri seuduilta.
JALMARI.
Näitä kaikkia odotetaan tänään kaupunkiin, kelirikosta huolimatta. Erityiset viestinviejät ovat olleet kutsuja kuljettamassa, ja kokous on määrätty täksi illaksi 8 ajaksi, — ja ajattele, se pidetään samassa talossa, jossa sinä asuit ollessamme ensimäistä vuotta kihloissa.
ELISE.
Se vuosi oli onnemme alku. Mutta Jalmari, et voi arvata, mitä nyt juuri johtui mieleeni. Minulla on jotakin sinulle tunnustettava. Voithan ymmärtää, että kun on kaikki näkevän Jumalan edessä, lapsi sydämmellä, niin kuin minä nyt, niin haluaa täydellistä rauhaa ja levollisen mielen — ja sen vuoksi tahdon tunnustaa sinulle kaikki, että Jumala olisi minulle laupias. — Tiedätkö, minkä vuoksi isä lopultakin suostui avioliittoomme, vaikka ensin vastusti? Isä, uskonnollinen mies, piti sinua liian maailmanmielisenä, mutta minä sitten hänelle vakuutin, että sinä rakastat Jeesusta —
JALMARI.
Mutta Elise?
ELISE
(jatkaen).
— silloin herahti kyynel vanhuksen silmään, hän puristi kättäni ja virkkoi hiljaa: "Mene sitten hänelle, — Jumala siunatkoon sinua, lapseni". Tiedän, että en puhunut aivan totta, ja se on huolestuttanut minua usein, mutta olenhan sen jälkeen ollut niin onnellinen, jonka tähden olen uskonut, että Jumala on minulle antanut anteeksi.
JALMARI.
Tämä, kultaseni, olkoon vain meidän keskinäinen asiamme, ymmärräthän.
ELISE.
Ja tottahan poikamme kastetaan?
JALMARI.
Eipähän kastamatta! Minä olen virkamies, ja lapseen nähden sinun on valta kaikessa. Tulkoon sinusta oikein hyvä ja hurskas äiti pikku lemmikillemme.
ELISE.
Kiitos, Jalmari, nyt olen iloinen, niin iloinen. Tämä asia on painanut sydäntäni. — Kuule, sitten kun näet poikamme, niin sinä kirjoitat kauniin runon hänestä ja minusta, eikö niin?
JALMARI.
Noo! — Kaikkia sinä haluatkin? Tiedätkö, entisillä runoillanikaan ei minusta ole mitään arvoa. Ne ovat niin onteloita.
ELISE.
Mutta Jalmari! Elä sano niin, jotka ovat minulle niin rakkaita, ja minä opetan poikamme nostamaan katseensa sinuun ylpeydellä.
JALMARI.
Elise! — Sinä tiedät, kuka tuntematon isäni oli. Minulla ei ole minkäänlaista entisyyttä, niin kuin muilla. Sentähden olen koettanut luoda tulevaisuuden itselleni ja sinulle.
ELISE.
Ja pojallemme. — Sehän juuri on ihanaa. Sinun nimesi omistajana on hän seisova kunniakkaana yllänsä Jumalan päivä ja nuoressa sydämessään meidän rakkautemme. Kun toisilleen antautuu koko rakkaudellaan ja vilpittömästi, niin siitä koituu onni, runsas ja rehevä. Ja nyt lapsemme!
JALMARI
(nousee.)
Sinä haaveilet ja olit saada minut unhoittamaan, että minulla oli määrä erään tuttavani kanssa pitää kokous.
ELISE.
Tietysti päivän kysymyksen johdosta. — Ja tuo isänmaanystävien suuri kokous kai pidetään salaisesti?
JALMARI.
Tietysti syvimmässä salaisuudessa, lukittujen ovien takana. Niin on minulle salaisuutena uskottu.
ELISE.
Eikö sinua ole siihen kutsuttu?
JALMARI.
Ei. Sinne tulee vain vaikuttavia miehiä, suurtilallisia ja muita, joiden voidaan katsoa edustavan maata. Mutta, muuten tuo levottomuus on ehkä liioiteltua.
ELISE.
Niinkö luulet? No sitten olen minäkin levollinen. Olisi pelottavaa ajatella, että — — —
JALMARI.
Mutta mistäpä sen oikeastaan tietää! Ehkä kaikki käy toivon mukaan tai kentiesi aivan toisin. Paljoko se on kello? Kas, jo seitsemän. Minun täytyy jättää sinut hetkiseksi yksin.
ELISE.
Ethän viipyne kauan poissa? Olen varma että äiti ehtii jo tänä iltana tänne. Anna täti oli nimittäin hämärän aikana pikimmältään luonani ja toi erään matkustajan terveiset äitiltäni. Äiti oli pari päivää sitte tullut Tampereelle ja jäänyt sinne vähän lepäilemään, kun matka Porista oli ollut rasittava.
JALMARI.
Vai niin, sitte voi hän olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Mummo on vielä ripeä liikkeissään. — Mutta asiasta toiseen! Pieni talousrahastosi tarvitsee tietenkin näinä aikoina vahvistusta (ottaa lompakostaan muutamia setelirahoja, jotka antaa vaimolleen.) Tässä on pikku vaimoseni.
ELISE.
Näin paljon rahaa! Jalmari, kuinka se on mahdollista! Tässä on ihan liiaksi.
JALMARI.
Tavallista enemmän, sitä kai tarkoittaa minun säästävä emäntä kultani. Näetkö — minulle on nyt juuri maksettu muuan vanha saamiseni ylioppilasajoilta — rahat, joiden luulin ikipäiviksi menneen Kankkulan kaivoon. Ei sinun nyt tarvitse kitsastella. Saakoon anoppi nähdä, etten minä sentään aivan nälällä ruoki hänen rakasta lastaan.
ELISE.
Kaikkia sinä pakiset, armaani! Mutta näin paljon rahaa!
JALMARI.
No niin, siitä asiasta ei enää puhuta. Minun pitää jo lähteä. (Pistää paperin ja lyijykynän taskuunsa).
2:nen kohtaus.
EDELLISET. ROUVA EKLÖF, (tulee keittiön puolelta.)
JALMARI.
Kas rouva Eklöf! Olittepa hyvä, kun tulitte. Nyt voin huoletta heittää muoriseni hyvään hoitoon. Hyvästi rakas Elise. Tunnin kuluttua tahi niillä vaiheilla olen kotona. Minkälainen ilma siellä on nyt illalla, rouva Eklöf?
EKLÖF.
Kerrassaan kauhea. Sataa räntää, sellainen suden-ilma, että hyvä Jumala — ja pimeä kuin säkissä.
JALMARI
(etehisessä)
Minä otan sitten tuon sadetakin, niin olen kuin luotu rosvonilmaan. Vai mitä Elise? Kun minulla on tämä nuttu yllä ja pussikaulus pään yli, etpä sinäkään taitaisi minua hevillä tuntea. Näytän kai aika ryöväripäälliköltä? Hyvästi nyt hetkiseksi, äiti kulta! Hyvästi hyvä rouva Eklöf! (Menee.)
ELISE
(sulkien etehisen oven.)
Huu, sitä ilmaa! (Puhuu keittiön ovesta.) Liina, ole hyvä ja käy pyytämässä talonmiestä lakaisemaan etehisen portaat. Siellä on niin paljon lumisohjua, ja tohtori arveli, että hän kenties käy vielä tänä iltana täällä.
PALVELUSTYTTÖ.
Pihalle juuri ajettiin. (Etehisen kelloa soitetaan.) Varmaan tohtori!
(Menee avaamaan ja ulos etehisen kautta).
3:mas kohtaus.
ELISE, ROUVA EKLÖF, LÄÄKÄRI.
LÄÄKÄRI
(päällystakkinsa kiiruusti riisuttuansa.)
Hyvää iltaa, hyvää iltaa, hyvä Elise rouva. Kuinka nyt jaksatte?
ELISE.
Olen niin reipas, kuin olisi kaikki jo ollut ja mennyt.
LÄÄKÄRI.
Valtimo lyö tasaisesti, ja kaikki onnistuu toivon mukaan, kunhan pidämme huolta, etteivät mitkään sattumat tee teitä rauhattomaksi. (Rouva Eklöfille.) Vai on rouva Eklöf täällä? Se on erittäin hyvä. Olen vakuutettu, että kaikki käy hyvin, mutta "ei vara venettä kaada", niinkuin sanotaan, ja sen vuoksi otetaan kotia vähän kloroformia, jos satuttaisiin tarvitsemaan. Minä kirjoitan reseptin (istuu Jalmarin pöydän ääreen ja antaa reseptin rouva Eklöfille). Kas tässä, rouva Eklöf, lähettäkää tämä apteekkiin, niin asia on suoritettu. (Eliselle.) Ja kuinka miehenne voi? Hän lienee ulkona tämmöiselläkin säällä, koskei häntä näy kotosalla.
ELISE.
Voi rakas tohtori, hän ei pelkää pimeyttä eikä myrskyä, tulkoon miltä taholta hyvänsä.
LÄÄKÄRI.
Nuoren miehen tuleekin olla rohkea, ja rohkeutta me tarvitsemme tavallista enemmän tänä aikana, jolloin meistä maailmaa kokeneista vanhoistakin valoisin kevätpäiväkin näyttää pimeältä. Mutta kyllä aika neuvon tuo, kunhan kaikki vankkana muurina toisiimme liitymme — eikä joukosta tarvitse kaivata teidän arvoisaa rehellistä miestänne, hyvä Elise rouva. (Puristaa hänen kättään, sitten hiljaa rouva Eklöfille joka on palannut takaisin.) Toimitettu? Hyvä. Jos näyttäisi siltä, että olisi välttämätöntä käyttää kloroformia niin lähettäkää vain hakemaan minua vaikka keskellä yötä. Minun nukunnallani ei ole enään isosti arvoa. (Kohteliaasti Eliselle.) Ja nyt on kaikki selvänä, ja minä luulen, että me kohta iloksemme näemme nuoren äidin onnellisesti hymyten katselevan "pientä poikaansa". Niin, niin "pientä poikaansa". Ja nukutaan nyt hyvin ja kootaan voimia ja ollaan oikein reipas! Hyvästi! Hyvästi! (Menee etehisen kautta)
Elise ilosta hymyillen saattaa häntä avaten ulko oven.
TALONMIES.
(tulee ulko-ovesta, heti lääkärin mentyä).
Portaita laastessani tapasin tämän kirjeen lumisohjussa. Se on varmaankin herrasväelle, koska se oli juuri kirjelaatikon kohdalla. Postimies on kai hätiköinyt ja pimeän päässä ja huonossa säässä pudottanut sen maahan.
ELISE
(ottaen kirjeen.)
Aivan märkä! Olipa se kiusallista. Kirje on todellakin miehelleni.
Kiitos vain, hyvä Kalle!
TALONMIES.
Ei mitään kiittämistä. (Menee.)
4:jäs kohtaus.
ELISE ja ROUVA EKLÖF.
ELISE
(katsellen kirjettä.)
Ei tämä ole ollut postissa, vaan joku erityinen kuljettaja sen on tuonut. Käsiala on aivan outo. Olipa se harmillista, että sen piti pudota lumeen. Mutta katsokaahan, rouva Eklöf, kuori on aivan avonainen. Suulakka on liuvonnut irti. Kuinka lie sitten varsinaisen kirjeen laita. Saapa nähdä, saako mieheni kirjoituksesta mitään selkoa.
ROUVA EKLÖF.
Jos kirje jätetään märkään kuoreen, voi se käydä mahdottomaksi lukea. Täytyy kuivata paperi. (Koettaa uunin komeroa.) Tänne, hyvä rouva, uunin lämpimään komeroon, on paperi levitettävä. Kas niin, ottakaa nyt kirje pois kuoresta, (Elise tekee niinkuin käsketään) sillä tavalla, kuoren asetamme syrjälleen toiselle puolelle ja levitämme kirjeen komeron pohjalle, — se ei näytäkään kovin pahasti kastuneen ja kirjoituksen voinee siitä aivan helposti lukea.
Palvelustyttö tulee tuoden apteekista pullon, jonka hän antaa rouva Eklöfille ja menee.
ROUVA EKLÖF.
Vai niin, kloroformipullo. Kiitos, kiitos! No eipä tämä näytä juuri pieneltä. Sen panemme hyvään säilöön. Vaikkapa tänne kaappiin. Eikö niin?
ELISE
(puuhatessaan paperi kädessään.)
Niin, pannaan sinne. Tässä on kaapin avain, hyvä rouva Eklöf. (Antaa hänelle avaimen.)
ROUVA EKLÖF
(antaa avaimen takaisin pantuaan pullon kaappiin.)
Tässä on avain. Nyt ei kukaan asiaan kuulumaton saa pulloa käsiinsä.
ELISE
(on levittänyt kirjearkin ja kääntelee sitä hämmästyksissään.)
Mitä kummaa! (Lapsellisesti nauraen). Paperi on aivan typösen tyhjä, ei ainoatakaan kirjainta! Onpa se ollut hajamielinen kirjoittaja.
ROUVA EKLÖF.
Totta tosiaan! Eipä sitten ollutkaan vahinko eikä mikään, jos se kastuikin.
ELISE
(yhä nauraen, samalla kun hän laskee paperin arvottomana uunin komeroon.)
Tämä vasta on hauska juttu miehestäni. Kenties hän päällekirjoituksesta kuitenkin arvaa, keneltä kirje on.
ROUVA EKLÖF
(nauraen.)
Se kai on ollut joku sangen oppinut herra. Nehän ne tavallisesti ovat hajamielisiä.
Aisakellon ääni kuuluu pihalta.
ELISE.
Nyt varmaankin äiti tulee. (Huutaa) Liina! Liina!
PALVELUSTYTTÖ
(tullen saliin)
Kuomireki saapui pihaan. Ehkä apteekkarin rouva tulee.
ELISE.
Aivan varmaan. Riennä! Auta rouva tavaroineen sisään!
Palvelustyttö menee ulos etehisen ovesta.
ROUVA EKLÖF.
Minä siirryn kotiini. Hyvää yötä, hyvä rouva, nukkukaa hyvin! (Menee keittiön kautta.)
ELISE.
Kiitos, kiitos, rakas rouva Eklöf, hyvää yötä, hyvää yötä!
5:des kohtaus.
ELISE. APTEEKKARIN ROUVA. PALVELUSTYTTÖ, ja eräs KYYTIPOIKA, joka kantaa matkakapineita etehiseen, missä äiti ja tytär ensimäiset tervehdyksensä vaihtavat.
ELISE.
Sydämellisesti tervetullut, rakas äiti! (Suutelee häntä.)
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, kiitos, rakas Elise. Kuinka jaksat nyt? Näytät sangen terveeltä.
ELISE.
Ja olenkin niin terve ja reipas, ettei sinun, äiti, tarvitse olla ollenkaan huolissasi minun tähteni.
APTEEKKARIN ROUVA.
Jumalalle kiitos!
ELISE.
Saanko auttaa?
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, rakas lapseni.
ELISE.
Jätä se suuri lipas tänne eteiseen.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ja vie se pieni matkalaukku minun huoneeseeni. Kyyti on edeltäpäin maksettu.
ELISE.
Jalmari on kaupungilla, mutta tulee kotiin aivan pian. Emme näet täsmälleen tietäneet, milloin äiti ennättää perille. Jalmarilla on eräs kokous valiokunta-asian tähden.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, siitä valiokunnasta kuulee puhuttavan menipä minne hyvänsä. Mieliä kuohuttavaa aikaa tämä.
ELISE.
Ja ajatelkaa äiti, Jalmari elää aivan päivän tapausten pyörteessä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ymmärtäähän sen. —
ELISE.
Käy nyt sisään, rakas äiti, ja vielä kerran sydämellisesti tervetullut pieneen, onnelliseen kotiimme! Istuhan, äiti, tähän nojatuoliin, siinä on erittäin mukava istua, minä kohennan vähän pesävalkeaa. Äitillä on ollut ilkeä matkailma.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ja niin huono keli. Vastaantulijoista ajoivat toiset rattailla, toiset reellä. Umpinaisessa kuomireessä ei minulla toki kylmä ollut.
ELISE.
Haluaisiko äiti aluksi teetä?
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, lapseni, ei näin myöhään. Se veisi minulta unen. Äläkä puuhaa illallistakaan. Pari tuntia sitten olin herkkueväitteni kimpussa, joita sain Tampereelta. Minulla ei ole vähintäkään nälkä.
ELISE.
Se oli — harmillista! olin vähällä sanoa, mutta saanhan sen sijaan huomenna ensi kerran rakkaalle äitilleni emännöidä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitoksia vain. — Kuten voit arvatakkin, lähetti isä sinulle sydämellisimmät terveisensä ja siunauksensa. Hän lähetti minun mukanani teille kauniin raamatun.
ELISE.
Rakas isä!
APTEEKKARIN ROUVA.
Liehän sinulla vielä tallella se raamattu, jonka vanha hoitajasi testamentissaan sinulle määräsi?
ELISE.
Niin, sen uskollisen, hyväsydämisen Lotan suuri raamattu paksuissa nahkakansissa. Kyllä se on tallella, vaikken tällä kertaa muista, mihin se on pantu.
APTEEKKARIN ROUVA.
Isä on panettanut uuteen raamattuun kaksi tyhjää lehteä, joihin te kirjoitatte nimenne ja lapsen sekä kummien nimet, niinkuin oli tapana ennenaikaan. On tarkoitus, että siitä tulisi perheraamattu, jota pidetään nuoren kotinne kallisarvoisena ystävänä. Samalla käski isä sanoa, että hänen ensimäinen tehtävänsä iso-isänä on se, että hän tallettaa säästöpankkiin jonku sievän rahasumman teidän lapsellenne.
ELISE.
Niinkö isä sanoi, että meidän lapsellemme?
APTEEKKARIN ROUVA.
"Heidän lapselleen", niin hän sanoi; hänen vanha sydämensä on kokonaan heltynyt ajatellessaan maailmaan saapuvaa lapsenlasta.
ELISE.
Minä olen nyt ylenmäärin onnellinen, kun välimme isän kanssa tulee sellaiseksi kuin sen pitää ollakin. — Tiedätkö, äiti, — se oli kyllä aijottu pieneksi hämmästykseksi, mutta en malta olla sitä jo nyt kertomatta, että pikku pojastamme tulee isän ja Jalmarin kaima.
APTEEKKARIN ROUVA
(kummastellen.)
Pikku pojastanne?
ELISE.
Ai, anteeksi, rakas äiti, se on, kuten Jalmari sanoo, minun omituinen päähän-pistoni, että esikoiseni on poika, mutta minä olen siitä niin varmasti vakuutettu, että täällä kotona erehdyn sanomaan sitä myötään. Sen täytyy olla poika.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin olet vielä lapsellinen kuin ennenkin, Elise. Poika tai tyttö, meille vanhoille on pienokainen yhtä rakas.
ELISE.
Niinhän se kyllä on. Mutta näes äiti, minä olisin niin onnellinen, jos meillä olisi poika oppimassa perinpohjin tuntemaan jaloa isäänsä, Jalmarin ollessa vielä voimakas ja nuori, jos näkisin pojan sieluun ensimäisen kipunan syttyvän isänsä sielussa leimuavasta isänmaanrakkauden tulesta, jos huomaisin pienokaisen tiedonjanon ja, kukaties, näkisin kerran vielä runoilijan jalojen tunteiden heräävän hänen nuorekkaassa rinnassaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
No, no, no. Ei nyt tuollaiset mielenliikutukset ole sopivia. Levollisuus ja rattoisa rauha on sinulle tätä nykyä paras. — Vieläkö miehesi kirjoittelee runoja, niin kuin puolikymmentä vuotta sitten?
ELISE.
No tietysti! — — Niin, minä tarkoitan, että runoileminen on hänelle nyt yhtä helppoa kuin silloinkin, vaikka se, luullakseni, on paljon työn tähden jäänyt häneltä vähän syrjään. Noin vuosi sitten, sen minä tiedän, kirjoitti hän runon esimiehensä hopeahäiksi, ja se oli niin kaunis, että minä melkein luulen, että Jalmari juuri sen runon vuoksi pääsi niin pian vakinaiseksi translaattoriksi.
APTEEKKARIN ROUVA.
Vai niin, ohoo!
ELISE.
Siinä uskossa minä ainakin olin ja olin iloinen, kun Jalmari kerrankin sai tunnustusta kaiken ahkeruutensa, harrastuksensa ja taitonsa vuoksi, joista hänen on vaan itseänsä kiittäminen. (Ajatuksissaan.) Mikä ihmeellinen lämpö ja voimakas lento olikaan niissä isänmaallisissa runoissa, joita hän viisi vuotta takaperin kirjoitti, jotka kiertelivät kirjoitettuina jäljennöksinä kädestä käteen, kun olivat niin vapaamielisiä etteivät painettuina päässeet julkisuuteen, tiedättehän, ne, joista lähetin jäljennökset teille, kun isä avioliittoamme vastusti. Muistathan äiti sen ihanan laulun joka loppui näin:
"Sen tiedät, tunnet, Suomalainen — oi! —
Se on sun sielus syvin kaipaus,
Ihana, pyhä, kallis vapaus."
Juuri se laulu kiinnitti sydämeni nuoreen runoilijaan ja viritti siinä isänmaallisten tunteiden kirkkaan leimun ennenkuin olin edes nähnytkään Jalmaria — ja kuin sitten aivan arvaamatta tulin tutuksi hänen kanssaan ja voitin hänen rakkautensa, niin olin sanomattoman onnellinen vaikka isä näki kaikki synkässä valossa, ja sanoi Jalmarin hehkuvia runoja "pöyhkeileviksi" ja toi tuhansiakin syitä meidän kihlaustamme vastaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, niin, isäsi on talonpoikaisesta kodista, koruton, suora ja hurskasmielinen, kenties hiukan epäluuloinenkin. Mutta nyt on hän tyytyväinen, kun tietää, että olette onnellisia, ja että teillä on hyvä toimeentulo.
ELISE.
Meillä on nyt niin hyvät päivät, äiti. Ajatteleppas, kun ensimäisenä vuonna meillä oli ainoastaan yksi huone ja keittiö ja nyt, ainoastaan kaksi vuotta häittemme jälkeen, neljä huonetta, keittiö ja eteinen. Tarkastahan aluksi tätä salia, jossa oleskelemme enimmän osan päivää. Sitten tuolla vasemmalla on pieni ruokasalimme, jossa Jalmari saa olla tämän aikaa. Täällä oikealla on makuuhuoneemme, joka nyt tulee minun huoneekseni; sen takana on varsinainen Jalmarin työhuone, johon on eteisestä eri käytävä. Se huone tulee nyt äidin huoneeksi. Se on lämmin eikä siinä ole vetoa.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos hyvä lapsi!
ELISE.
Tällainen huoneusto maksaa täällä Helsingissä sangen paljon, mutta Jalmarilla on hyvät tulot, ensin vakinainen palkka ja sitten paljon sivutuloja. Hänhän osaa niin paljon kieliä. Ajattelehan: suomea, ruotsia, saksaa, venäjää, ranskaa ja englanninkieltä — kerrassaan kuutta kieltä, senpä vuoksi useat kauppahuoneet käyttävätkin hänen apuaan tärkeimmässä kirjevaihdossaan. Ne maksavat hyvästi, sillä he luottavat Jalmariin, joka on hyvässä maineessa ja osaa säilyttää salaisuudet. — Yksi kauppamies täällä on, jonka kanssa Jalmari ei tahtoisi olla tekemisissä, sillä puhutaan, että hän käyttää kaikellaisia mutkia ja metkuja, mutta kun Jalmarin on vaan käännettävä ja paikkapaikoin selvennettävä hänen kirjeitään, niin suostui hän kuitenkin olemaan. Jalmarin omatunto on näet puhdas, eikähän sitä mielellään luovu parhaasta asiatuttavastaan — joka sitäpaitsi saa aina oikeuden puolelleen. — Onpa se, rakas äiti, hauskaa, kun saa kerrankin näin vapaasti jutella. Ilossani unhotan kokonaan, että sinä tietenkin olet hirveän väsynyt pitkän, vaivaloisen matkasi jälkeen ja varmaankin mieluimmin menisit levolle.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, uni taitaisi todellakin maistaa, vaikka kello on vasta puoli yhdeksän. Mutta päivä se on huomennakin, ja silloin saanemme hetkisen Jalmarin kanssa puhella.
ELISE.
Ikävä, ettei hän vielä ole ehtinyt kotiin. Sinä et voi uskoa, äiti, miten hän on kiintynyt isänmaamme asioihin, ja nyt näinä huolettavina aikoina hän antautuu kokonaan päivän suurelle kysymykselle. Olisi ollut hauska nähdä mitä nyt pidät hänestä, omasta hyvästä Jalmaristani, vakaantuneena aviomiehenä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Jumala antakoon teille molemmille rauhaa ja onnea. Ja nyt hyvää yötä, rakas Eliseni.
ELISE.
Eikö äiti nyt iltasella tahdo nauttia mitään? Lasin maitoa kenties?
APTEEKKARIN ROUVA.
No kiitos, se tekee hyvää.
ELISE
(rientää ruokasalin ovelle.)
Ja oikein hyvää maitoa saatkin äiti. (Huutaa.) Lina, ole hyvä tuo tänne rouvalle vähän maitoa.
APTEEKKARIN ROUVA
(työntää syrjään ikkunaverhot ja katsoo ulos) Ilma on asettunut, siellä on aivan tyyni ja taivas sekeessä. Tähdet kimmeltävät niin kirkkaasti kevätyössä — ne luovat ihanaa valoaan pyhään ja suureen aikaan, joka sinua, rakas tyttäreni lähestyy.
ELISE.
Rakas, kallis äiti!
Palvelustyttö saapuu maitokannu ja lasi pienellä tarjottimella, jonka hän laskee pöydälle.
ELISE
(kaataa maitoa lasiin.)
Sytytäppäs, hyvä Liina, kynttilät apteekkarin rouvan huoneessa ja makuukammarissa.
Palvelustyttö menee käskyn täyttämään.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, Elise! (Tarttuu lasiin.) Maito on kylmän puoleista. Minä panen sen lämpiämään tuonne, niin, saamme vielä hetkisen puhella. (Yrittää panna lasin komeroon, mutta huomaa levällään olevan paperin.) Saanenhan tätä paperia liikuttaa.
ELISE
(nauraen.)
Siihen on vaan vähän pesuja levitetty kuivamaan. Ajattele, miten hassua! Talonmies löysi portaalta lumisohjusta likomärän kirjeen Jalmarille, suulakka oli irtiliuonnut, ja kun me otimme kirjeen kuoresta levittääksemme sen kuivamaan lämpimälle arinalle, huomasimme että kuoreen oli erehdyksestä pantu aivan puhdas, tyhjä paperilehti. Sillepä mahtaa Jalmari nauraa. (Tätä puhuessaan on hän vääntänyt lampun Jalmarin kirjoituspöydällä sammuksiin.)
APTEEKKARIN ROUVA
(otettuaan paperin komerosta ja pantuaan lasin sijaan.)
Tyhjä paperilehtikö? Mutta tämähän on täyteen kirjoitettu.
ELISE.
Äiti kulta, mitä sinä puhut! Täyteen kirjoitettu? Mahdotonta. Näin itse, ettei siinä ollut kirjaintakaan.
APTEEKKARIN ROUVA
(lukee paperista.)
"Minulla on puheille pääsy tänä iltana kello 9. Niin pian kuin olette saanut merkityksi kokouksen osanottajat, on teidän heti tuotava lista minulle." — — Katso itse lapseni! (Ojentaa hänelle paperin.)
ELISE
(katselee sitä koettaen hämmästystään salata.)
Ihmeellistä! Paperia ei ole kukaan voinut vaihtaa. Olen ollut täällä koko ajan. En ymmärrä tätä ollenkaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
Se on kirjoitettu sympateetti-musteella — tunnen sen meidän apteekista. Sillä kirjoitettu kirjoitus on näkymätöntä, kunnes siihen lämpö vaikuttaa,
ELISE.
Mutta minkätähden? — Ihmeellistä! —
APTEEKKARIN ROUVA.
Siten säilytetään salaisuuksia. (Menee juomaan vähän maitoa.)
ELISE
(pistää kiireesti kirjeen kuoreen, jota hän koko kohtauksen ajan kädessään pitää.)
Mutta minkätähden, äiti?
APTEEKKARIN ROUVA.
Sen saat Jalmarilta kuulla, lapseni. (Katselee häntä.) Luulen että tuo joutava kirje on saanut sinut levottomaksi. On parasta että menet nukkumaan ja nukut itsesi levolliseksi ja reippaaksi vastaanottaaksesi "pientä poikaasi." Hyvää yötä, rakas lapseni, Jumala sinua siunatkoon.
ELISE.
Hyvää yötä! Nuku nyt äiti hyvin ensimäinen yösi meidän luonamme. Minä saatan sinut huoneeseesi. Minä käyn nukkumaan heti kun Jalmari tulee. Hän ei viivy enää kauan.