KAFFE JA TUPAKKI

Kirj.

Gustaf Erik Eurén

Lukemisia kansalle. N:o 46.

Turussa, J. W. Lilja & Co:n kirjapainossa, 1855.

Imprimatur: C. A. Sanmark.

Kaffepuu.

Niinkuin ihmisten elämässä yksi kansa on toista merkillisempi ja usein yksi ihminen kansan seassa merkillisempi kuin koko kansa yhteensä, niin on kasvaimienki seassa toinen kasvulai toistansa merkillisempi ja monasti on yksi ainoa kasvain kaikkein heimolaistensa joukossa ylimäärin tunnettu ja ihmeellinen. Leipäkasvut ovat kaikkina maailman aikoina arvattavasti olleet merkillisimmät, ja niitä lähimmät ovat muut ihmisten syötävät kasvaimet. Sitten tulevat ihmisten vaatteiksi kelpaavaiset kasvaimet. Lopuksi ovat eläinten syötävät kasvaimet saaneet suuremman arvon. Muista tietävät tuskin muut kuin oppineet mitään. Kaikkein kasvaimien seassa, jotka ihmisten nautinnoksi ovat käytetyt, on kaffepuu saanut suuren merkillisyyden. Kaikkein nautittavain kasvujen seassa on se saanut yhtä suuren merkillisyyden kuin puuvilla (pumpuli) verhokasvujen seassa.

Arabiassa ja Javan luodolla nousee kaffepuu 8-10 kyynärän korkuiseksi, mutta länsi-Indiassa ei sitä päästetä siihen korkeuteen, vaan leikataan oksat poikki ajallansa, josta se paremmin vesoo, tulee haaraisemmaksi ja antaa niin enemmän hedelmiä. Oksat ovat toinen toistansa vastaiset, lehdet samaten, jotka aina viheriöitsevät. Valkoiset ja hyvähajuiset kukkaset istuvat rypälettäin lehtien loukossa. Kukoistaissansa näyttää kaffepuu ikäänkuin lumelta peitettynä, enemmänki kuin meidän omenapuumme, jotka myös kyllä kukassa ollessansa lumittuneelta näyttävät. Kukkasia seuraa punainen hedelmä, joka sekä muotonsa että kokonsa vuoksi on kirsipuun marjan kaltainen, suurempi ja punaisempi kuin tuomen marja. Sen marjan mehussa on kaksi siementä, joiden toinen puoli on tasainen, toinen ympyrämäinen. Nämät kutsutaan kaffepöönäksi (kaffeherneeksi), joka on väärä nimi koska ei hedelmä ole palko vaan marja. Jo toisena vuonna kantaa kaffepuu hedelmiä, mutta täysisatoinen on se vasta neljäntenä eli viidentenä vuonna. Se vaatii lämpimiä maita, ehkä ei se salli kovaa kuumuutta. Kuumissa maan paikoissa istutetaan se muiden puiden varjoon ja kaipaa aina märkyyttä.

Arabian saarento on enimmiten santamaata, kovin lämmin ja melkein sateeton; mutta sen eteläisessä päässä, jonkun matkan meren rannasta, on vähän kalpeampi ilma, vuorinen maakunta ja tarpeellinen paljous sadetta. Täällä onnellisessa Arabiassa (niinkuin sitä osaa on kutsuttu; sen oma nimi on Yemen) luultiin kauan aikaa kaffepuun kotomaan olevan. Mutta nyt tiedetään että kaffepuu Egyptin maasta eteläänpäin, Abyssiniassa ja vieläkin eteläisemmissä maissa, Enarea ja Kaffa, kasvaa villipuuna metsissä. Tästä päättäen on kaffepuu Arabiassa istutettu, tuotuansa sinne nimitetyistä Afrikan maakunnista.

Useimpain ja merkillisimpäin asiain alku on aina ollut satuisessa hämärässä. Tosien asiain siaan kerrotaan satuisia juttuja. Niin on puhe kaffeherneenki ensimäisestä nautitsemisesta melkein turhaa tarinata, joka kerrotaan seuraavalla tavalla: Eräs mahometilaisen luostarin esimies oli havainnut kuinka kutut, tätä hedelmätä nautittuansa, tulivat valppaiksi, juokseskentelivat ja hyppelivät yökaudet. Tämä saatti hänen valmistamaan tästä hedelmästä juomaa, joka pitäisi sekä hänen että luostarin muut kirkonpalveliat valppaina, koska heidän koko yön täytyi templissä rukouksia pitää.

Kaffejuominen kuuluu kokonaan kykyisempiin aikoihin. Vanhat Grekalaiset ja Romalaiset eivät tästä juomasta tienneet mitään. Eräs vanha arabialainen kirja asettaa kaffejuomisen 15 vuosisadan keskipaikoille, josta päättäen se olisi noin 400 vuoden vanha. Tämä arabialainen kirjoitus kertoo kaffejuoman syntymisen seuraavalla tavalla: Arabian eteläisellä rantamaalla, Adenissa, oli eräs mufti (iso-pappi), nimeltä Gemaledin. Punaisen meren länsirannoilla matkustaissansa kohtasi hän muutamia kansalaisiansa, jotka nautitsivat kaffejuomaa. Kotiin tultuansa arveli hän tämän juoman terveelliseksi ja havaitsikin koettuansa sen tekevän pään selkeäksi ja vastustelevan unta, jonka tähden hän säätti sitä juomaa kirkon palvelioille, jotka yörukouksia pitivät. Mutta nämät katsoivat sen päivälläkin nautittuna hyväksi. Näistä levisi kaffejuoman nautitseminen, ensin Adenissa sitten koko Arabiassa ja myös Mekka nimisessä kaupungissa, josta se, koska kukin mahometilainen on vaadittu sinne kerran elämässänsä vaeltamaan, pian levisi kaikkein mahometilaisten maihin. Tässä tosin ei ole kaffejuomisen alkua osoitettu, mutta kuitenki sen leviäminen Arabiassa, josta se sitten yli koko maailman on saatettu.

Vuonna 1511 lähetti Egyptin Ruhtinas uuden maaherran Mekkaan. Tämä, joka ei tätä juomaa tuntenut, suuttui kovasti nähdessänsä kerran kaupungin suuressa kirkossa kirkonpalveliain istuvan loukossa ja juovan kaffejuomaa. Hän ajoi nämät ulos kirkosta ja kutsui kokoon jumalisia, lainoppineita ja muita kaupungin ymmärtäviä miehiä, jotka kauan tästä asiasta tuumailivat. Yksi niistä sanoi toisten pilaksi että kaffe niinkuin viinakin saattaa juovuksiin, jonka hän tiesi siitä että hän oli kaffeeta maistanut. Mutta koska laki kielsi kaikkia semmoisia väkeviä juomia maistamasta, sai hän rikoksestansa laissa määrätyn raipparangaistuksen. Koska nämät kokoontuneet eivät taitaneet tulla mihinkään päätökseen, kysyttiin lääkäreitä. Maaherra kutsui kaksi lääkäriä, jotka sanoivat kaffejuoman terveydelle vahingolliseksi, jonka tähden se juoma kirottiin. Sitä kiellettiin myymästä, kaikki aseet ja astiat poltettiin ja se, joka sitä joi, kuljetettiin aasin selässä pilkaksi ympäri kaupunkia. Mutta tämä kielto ei ollut pitkällinen, sillä ruhtinas itse Kairossa oli hyvä kaffejuomari ja hänen oppineimmat miehensä todistivat sen vahingoitsemattomaksi ja luvalliseksi. Tämän voiton perästä tuli kaffe vieläkin suurempaan huutoon ja tietoon.

Parin kymmenen vuoden kuluttua sattui kuitenki Kairossa (Egyptin pääkaupungissa) jonkun kiihkomielisen päähän ruveta saarnaamaan oikeata sotaa kaffejuomaa vastaan, joka nyt oli tuttu jokaisessa pienimmässäkin kaupungin töllissä. Hän saarnasi sanoen ettei yksikään kaffejuomari ole oikia mahometilainen. Häneen mieltyneet oikiauskoiset ihmiset tulivat tästä niin villiin, että he kirkosta tultuansa ryntäsivät kaffehuoneisiin sisälle, löivät palasiksi kupit ja pöydät sekä pahasti tupuloitsivat kaikki juomarit. Koko kaupunki jakausi kahteen viholliseen lahkoon, kaffejuomarien ja kaffesotiain. Kapina ja meteli oli hirmuinen. Kaupungin ylimmäinen tuomari kutsui oppineita kokoon ja nämät väittivät yksimielisesti että jo aikoja sitten oli tietty asia että kaffejuoma olisi sekä luvallinen että hyödyllinen. Kokouksen esimies tarjosi päälliseksi kaikille kaffeeta ja otti itse ensimäisen kupin. Tämä uusi voitto levitti vieläkin enemmin kaffeen sekä huudon että nauttimisen. Niin tekevät ainakin ajattelemattomat vähämieliset ihmiset, turhasta ottavat suuren äänen ja tekevät sen, mitä he parantaa aikovat, kahta pahemmaksi.

Vuonna 1554 asetti kaksi miestä erinäisen kaffehuoneen Konstantinopolissa; siellä oli hienot istuimet, tarittiin kaffeeta, juotiin, pelattiin schack-peliä ja iloittiin. Eräs turkkilainen runoseppä laati runon kaffeen kunniaksi. Kaffehuonetten luku kasvoi kasvamistansa niin että papit rupesivat valittamaan kaffehuoneissa käytävän enemmin kuin kirkoissa. Mufti selitti että kaffejuominen on kielty koranissa (mahometilaisten bibliassa), josta syystä kaikki kaffehuoneet suljettiin. Mutta uusi Mufti rakasti kaffeeta, häntä seurasi muu papisto ja hovi ja koko kaupunki. Sittemmin on kyllä välistäin täällä kaffehuoneet tulleet suljetuksi, mutta ei itse kaffejuoman tähden, vaan valtakunnallisista syistä, koska kansalla oli näissä hyvä tilaisuus pakinoita hallituksen asioista. Kaffeen juominen on siitä asti levinnyt leviämistänsä. Suuremmissa taloissa otettiin erityinen palvelia kaffejuomaa valmistamaan ja taritsemaan. Vihdoin tehtiin laki, joka määräsi vaimolla olevan syyn avioliitostansa päästä, jos hänen miehensä kielsi hänen kaffeeta juomasta.

Näin tuli Itämaalla kaffejuominen tavaksi 17 vuosisadalla eli 150 vuotta sen ensimäisestä alkamisesta Arabiassa. Tähän asti tunnettiin sitä tuskin nimeksikään muualla Europassa. Luultavasti tuli se ensin Venedigin suureen kauppakaupunkiin, sillä eräs Pietro della Valle kirjoittaa vuonna 1615 Konstantinopolista tahtovansa ottaa Italiaan palatessansa vähän kaffeeta myötänsä. Vuonna 1660 toivat muutamat Turkin maalta palaavaiset kauppamiehet kaffeherneitä myötänsä Marseljiin ja näyttelivät sekä niitä että muita siihen kuuluvia aseita ja astioita niinkuin joitakin kummallisia kappaleita; mutta jo vuonna 1671 avattiin siellä ensimäinen kaffehuone. Eräs englantilainen kauppamies, Edwards, otti Smyrnasta palatessansa grekalaisen neidon myötänsä kaffeeta hänelle valmistamaan. Tämä neito nai erään ajajan (kuskin), joka parikunta avasi ensimäisen kaffehuoneen Londoossa. Parisissa avattiin samoin ensimäinen kaffehuone 1672, koska Turkin Sultanin Mahomed IV:nen lähettiläinen siellä oli pitemmän ajan oleskellut ja hovillekin tätä uutta juomaa tarjonnut. Marseljissa nousi kuitenki vielä pieni riita kaffen juomisesta. Lääkärit katsoivat sen vahingolliseksi ja saattivat sen julkisen keskustelemisen alle. Kutsumuskirjassa, joka vielä on tallella, käskivät lääkärit tulemaan raadihuoneesen taistelemaan asiasta, mutta se vaikutti saman kuin mahometilaistenki vihollisuus, ehkä ei kaffejuoman puolustajillakaan aina ollut peräti vakavia ja luotettavia perustuksia, sillä äsken nimitetty kutsumuskirja sotii semmoisia perustuksia vastaan, joilla puolustajat olivat tahtoneet kaffejuoman hyväksi näyttää, niinkuin että se turkin kielellä nimitetään bon (joka franskan kielellä merkitsee: hyvä ) ja että se on kotoisin onnellisesta Arabiasta.

Jälemmin tuli kaffe tutuksi pohjaisissa maakunnissa. Vuonna 1665 ei sitä vielä tunnettu Danskan maallakaan. Onpa sillä ollut täälläkin vastustajansa; viimis vuosisadan lopulla kiellettiin kaffejuominen sekä Ruotsissa että Suomessa. Mutta ei se siitä lakannut. Kaffeeta keitettiin riihissä ja metsissä; ja koska kaffeella keittäissä on oma helposti tunnettava hajunsa, poltettiin katajan hakoja niin sekoitettaaksensa kaffen hajun. Niin paljo oli jo kaffejuominen vallassa ettei kielto taitanut sitä enään takaisin tunkea, jonka tähden kielto viimein peräytettiinki. Siitä asti on kaffe levinnyt Suomessakin että tuskin enää löytyy maassamme sitä tölliäkään, jossa ei se olisi tunnettu.

Onhan toki kaffeella vieläkin vastusteliansa, vaikka kyllä turhaan sitä vastustellaan. Sitä juodaan koko maassa, ehkä muutamat arkamieliset kynsivät päätänsä sanoen sen joko vahingolliseksi juomareille taikka vahingolliseksi maalle, koska se on ulkomailta ostettava.

Mitä ensin sen vahingollisuuteen juojille tulee, niin on siitä kaikkina aikoina viisasteltu niinkuin jo edellä olemme kertoneet. Alkehisto, joka kaikkein kappalten alkuaineet tutkii, näyttää että kaffeherneessä on enempi häkkyainetta kuin missäkään muussa tunnetussa kasvaimessa, ja häkkyaine on lihan pääaine. Siis on kaffeherne ja kaffejuominen suureksi palkinnoksi niille, jotka aivan vähän lihaa saavat syödäksensä. Tästä taidamme selittää miksi ihmisille on niin suuri halu tämän juoman perään; syy on se että se on paljo ravitseva. Ulkomaan valtakunnissa, joissa kaikista ihmisen elämään kuuluvista asioista tarkka vaari otetaan, on havaittu että lihan syöminen samassa mitassa on vähennyt kuin kaffeen nauttiminen on enennyt. Tässä on toinen todistus siitä että kaffeherneessä on samaa ainetta kuin lihassakin. Sentähden ei ulkomailla enään kaffeeta juodakkaan niinkuin täällä juhlallisena ja halullisena juomana, vaan sitä nautitaan ruokana, se on: sitä syödään melkein niinkuin meillä maitoa suuruspalan paineeksi. Ja sitä nauttivat tällä tavalla köyhimmätkin, työmiehet ja muut. Ei se sillen enää ole heille mikään herkku, vaan jokapäiväinen tarpeellinen ruoka. Tästä ehkä arvannee lukia kuinka juuri kaffeen nauttiminen on niissä valtakunnissa, joissa se on jokapäiväinen elatuksen aine. Tämä näkyy jo ulkopuoleltakin; sillä niissä paikkakunnissa on joka kolmannessa talossa kaffehuone, jossa ei ollenkaan muuta saa ostaa kuin kaffeeta ja jonkun palan sen viereen. Vaikka siis kaffe ei itsestänsä ole vahingollinen juojille, taitaa se kuitenki niinkuin kaikki muutkin nautitsemiset tulla vahingolliseksi ylöllisyyden tähden. Ei ole taivaan kannen alla sitä ainetta, terveellisintäkään, joka ei ylöllisesti nautittuna tulisi vahingolliseksi. Ja tietty asia on myös että mitä voimallisempi aine, sitä pikemmin taitaa se myös vahingoittaa. Senpätähden neuvoisimme omanki maamme kaffejuojia että he joisivat kaffeensa kuivan ruokapalansa paineeksi, niinkuin tekevät ulkomaillakin. Ei tosin siitä ole vahinkoa pelättävänä. Mutta toisaalta on kaffeen ja paloviinan sekoittaminen oikeana myrkkynä pidettävä, sillä molemmat jo yksinänsäkin ovat väkeviä ja voimallisia aineita.

Toinen on asia, jos kaffe ulkomailta ostettuna on vahingoksi maallemme. Kysymys on sama jos mikään muu aine, ulkomaalta tuotuna, on maalle vahingoksi. Kyllä monikin niin luulee, mutta vähän ajattelemattomasti. Tosi kyllä on että kaikki, mitä ulkomailta tuodaan, on maksettava; mutta millä se maksetaan? Ei rahalla; sillä ei paperirahamme siellä kelpaa miksikään ja kulta- ja hopiavuoria ei meillä löydy maassamme. Kaikki ulkomailta tuodut aineet ovat siis maksettavat oman maamme tuloilla. Viimisessä kädessä on kauppa sula vaihetus. Jos taas ajattelemme ulkomaitten ihmisten tilat, niin havaitsemme että he maksavat meidän maamme kalut heidän maansa ja työnsä tuloilla. Ellemme nyt ostaisi mitään ulkomailta, ei kaffeeta eikä muuta, niin arvattavasti eivät taitaisi hekään meiltä mitään ostaa. Kaikki kauppa olisi tykkänään loppu. Tämän näimme menneinä vuosina selkeästi; maamme antoi huonon tulon sekä kuivuuden että hallain vuoksi, josta seurasi ettei talonpoika taitanut ostaa eikä kauppamies taitanut myydä ulkomaan kaluja muuta kuin vähän entisen suhteen. Senpätähden ei taitanut kauppamies ulkomailtakaan tuottaa kuin vähän entisen suhteen. Tämän katsovat nyt ajattelemattomat hyväksi, koska ulkomaan aineita tuotiin vähempi maahan kuin ennen. Mutta katsotaaspa toisaaltakin asia. Suomalaiset toivat vähä ulkomailta, sentähdenpä veivät he myös vähemmän ulkomaille, taikka oikeammin sanottu: ulkomaalaiset taisivat myös ostaa vähemmän Suomen kaluja ja tarjosivat sentähden niistä vähemmän hinnan. Ei ole sentähden Suomen kalut olleet monena vuonna niin vähässä hinnassa ulkomailla kuin menneinä. Ja niinpä se on ainakin. Jos vähä myymme ulkomaille, niin myös ostamme vähän sieltä; taikka takaperin: jos vähän ostamme ulkomailta, niin myös myymme vähän taikka huonoon hintaan. Emme sentähden taida sanoa kaffeeta kansan vahingoksi.

Merkillistä on kuinka kaffeen juominen on enennyt siitä kuin sitä ruvettiin ruokana käyttämään. Yksi ainoa kansa olkoon esimerkkinä. Vuonna 1808 juotiin Englannissa vaan nimeksi kaffeeta; sinä vuonna tuotiin sinne yksi miljona naulaa kaffeeta. Vuonna 1832 tuotiin 22 miljonaa naulaa eli 22 kertaa enempi kuin 24 vuotta ennen. Vuonna 1848 tuotiin sinne ja juotiin 45 miljonaa naulaa taikka 45 kertaa enempi kuin 40 vuotta ennen. Sama on suunta melkein muissakin maissa.

Mutta vieläkin merkillisempi on se että hinta on samassa määrässä laskenut kuin nauttiminenki. Vuodesta 1818 vuoteen 1848 eli 20 vuoden kuluessa on kaffeen hinta laskenut enempi kuin puolta halvemmaksi (eli 65 prosenttia), joka tulee siitä että sen viljelys on suuressa mitassa enennyt.

Kaikissa paikoissa ulkomailla sanotaan yhteen äänen että kaffeen juominen on vähentänyt viinan nauttimisen, ja tässä olisi sen suurin etu. Hallitukset ovatki sentähden aikaa voittain laskeneet kaffetullin paljo halvemmaksi entistänsä, josta sen nauttiminen on saanut suuren enenemisen ja siitä syystä tullin tulot valtakunnille antaneet vielä suuremman voiton kuin ennen.

Jos taitaisimme yhdellä silmän heitolla katsahtaa yli koko sen suuren liikunnon maailmassa, jonka tämä pieni ja vieras siemen on matkaan saattanut, kuinka tuhansittain ihmisiä viljelevät ja raivaavat maita kaffepuita istuttaaksensa, kuinka kauppamiehet niitä sitte ostelevat talonpojilta ja kokoovat laivain täydet, kuinka laivat merille sitte niitä kuljettelevat maanpiirin ympäri merimiesten ollessa vaaroissa, kuinka taas kauppamiehet niitä toinen toisillensa jakailevat ympäri kaupunkeita, kuinka vihdoin niitä myyvät ostajille kaikista säädyistä ruhtinoista alkain aina tölliläisten muijihin saakka, kuin vaskisepät hikoilevat pannua takoissansa ja savenvalajat kuppia ja muita valaissansa, kuinka akat ja piikat keittelevät tätä herkkua vartoen sen kiehumista yli laitojen, kuinka viimeiseksi pienet seurat pakisevat ilossa ja hyvämielissä koska kaffekuppi höyryy nenän alla — jos kaikki tämän ajattelemme yhteensä ja vielä lisäämme mitä kaffemyllyt, polttajat ja muut siitä saavat tekemistä, tosin on maan piirin päällä tuskin mikään yksinäinen aine, joka niin paljon matkaansaattaa ihmisille toimitusta ja hyvämielisyyttä kuin kaffepuu.

Tupakki.

Kaikkein maailman kasvuin seassa on tupakki merkillisimpiä. Se on myrkyllinen ja kuitenki nautitsevat sitä melkein kaikki ihmiset yhdellä eli toisella tavalla. Tästä laveasta nautitsemisesta tulee kohdastansa se että monet ihmiset sitä kasvua viljelevät ja yhtä monet sitä vielä kaikin tavoin korjailevat. Jos vielä tähän lisäämme että tällä kasvulla ei ole syötävää hedelmää eikä juurta eikä muitakaan ravitsevia osia, että sillä ei ole hyvää hajuakaan, vaan sitä vastoin paha ja karvas sekä maku että haju, että se nautitessa saattaa oksentamaan ja pyörtymään ja suuressa mitassa nautittuna tuottaa vielä kuolemanki [ Nikotin on aine, joka saadaan tupakista ja on niin kovin myrkyllinen, että 4 eli 5 pisaraa kuolettaa koiran], jos kaikki tämän yhteen ajattelemme, on se sangen merkillistä kuinka semmoinen kasvu on taitanut ihmisten ja järjellisten ihmisten seassa tulla niin suureen voimaan kuin sillä nyt ompi. Jos joku olisi pari sataa vuotta takaperin, koska tupakki vielä kasvoi Amerikan villimetsissä, sanonut: tuota kasvua tulevat joka maailman maakunnassa ihmiset kylvämään ja viljelemään, tuota kasvua sitten tuhannet ihmiset vapriikeissa valmistavat poltettavaksi ja pureskeltavaksi ja nenään jauhoina pistettäväksi, tuota kasvua kuljettavat tuhannet ihmiset maitse ja meritse valtakunnasta valtakuntaan, tuota kasvua myyvät ja ostavat tuhansittain tuhannet kauppamiehet, jos joku pari sataa vuotta takaperin olisi noin puhunut, eikö häntä todella olisi saanut hulluksi sanoa? Mutta nyt on tuo kaikki jo tapahtunut. Tupakista sopii tosin sanoa mitä monesta ihmisestä nähdään, että usein ne tulevat suureen kunniaan ja arvoon, joista kukaan ei olisi sitä luulla taitanut.

[Tupakki on tosin lääkitykseksikin käytetty, joka on sen ainoa hyödyllisyys, mutta aivan pieni osa koko tupakin summasta käytetään lääkkeeksi.]

Viheriäisessä tilassansa on tupakilla aivan vähän hajua ja makua, mutta kuivassa tilassansa saa tupakki, erinomattain sen lehdet ilkeän hajun ja aivan karvan maun.

Koska Hispanialaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he tnpakkikasvun. Matkustavaiset Amerikassa kertovat että ihmiset siellä, ennen Europalaisten sinne tultua, käyttivät tupakkia lääkkeeksi; erinomattain oli se aivan hyvä lääke haavoissa.

Myös kertovat ensimäiset matkustavaiset Amerikassa että Meksikon kuninkaallisessa hovissa oli tapana tupakkia polttaa kieruissa taikka sigarrina. Koska Englantilaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he saman tavan, erinomattain Virginiassa, jossa vieläkin kasvaa hyvin arvossa pidetty tupakkilai. Europalaisten näyttää saaneen ensimäisen tiedon tupakista Antillien saaristossa, sillä nimi Tobako on Haitin kieltä, merkiten sitä putkea, jolla tupakkia poltettiin, eikä siis itse tupakkia. Tupakin meksikolainen nimi on yete ja perulainen nimi sagri. Mutta tyhjä luulo on se että tupakin nimi on otettu Tobago nimisestä luodosta.

Eräs Italialainen Venzoni, joka vuosina 1542-1556 matkusti Länsi-Indiassa, taikka puoli sataa vuotta jälkeen Amerikan löytämisen, puhuu laveasti tupakin nautitsemisesta. Ei kauan sen jälkeen, vuonna 1559, viljeltiin jo tupakkia Lissabonissa lääkitykseksi, ja senaikuinen franskalainen lähetysmies Portugalissa, nimeltä Nicot, lähetti tupakin siemeniä sieltä kotimaahansa, erittäin kuningattarelle Katharina Medici, josta sitä myös Frankriikissa kutsuttiin kuningattaren yrtiksi. Mutta opillisissa kirjoissa sai se nimen Nicotiana. Italiassa sai se nimen Herbe de S:t Croix ja Herbe de Ternabou, sillä Paavin lähetysmies Lissabonissa St. Croix ja Ternabou, lähetysmies Frankriikissa, lähettivät siemeniä ensin Italiaan. Vuonna 1586 palasivat muutamat Englantilaiset Virginiasta ja toivat myötänsä tupakin Englantiin ja yksi niistä, Harriot, sanoo Englantilaisten oppineen tupakin polttamisen Indianeilta. Pian levisi tämä polttaminen Englannissa ja pian myös Hollannissa, Frankriikissa, Spaniassa ja Portugalissa. Hollantiin tuli se tapa muutamien oppivaisten seurassa, jotka Englannista sinne matkustivat oppia hakemaan. Myös näkyy tämä tupakin nauttiminen pian levenneen Turkiaan, Persiaan, Itä-Indiaan, Kinaan ja Japaniin. Jo vuonna 1601, eli tuskin 50 vuotta jälkeen tupakin ensimäisen tuomisen Europaan, oli tupakin polttaminen tuttu Kinassa, ja luullaan sen olevan vieläkin vanhemman Japanissa. Tästä päättävät muutamat, että tupakki ennen Amerikan löytämistä olisi ollut tuttu Itä-Aasiassa. He sanoivat että se lai, jota Kinassa viljellään, on Amerikalaisesta laista erinäinen, ja että se persialainen lai, josta saadaan se suuresti ylistetty Schiraz-tupakki, on perisukuansa aasialainen. Mutta toisaalta on suuri syy päättää tämän kasvun olevan perisukuansa amerikalaisen; sillä koko Aasiassa on sen nimi tobak, ainoastaan Arabiassa kutsuvat sen nimellä, joka merkitsee savua. Myös taitaa tapahtua että Kinalaiset, opittuansa Spanialaisilta tupakkia nautitsemaan, ovat jonkun likisukuisen kotimaan kasvun täksi nautinnoksi käyttäneet, ja samaten taitaa Persiassakin olla tapahtunut. Mutta tupakin nauttiminen ja nimi on epäilemättä saatu Amerikan villikansoilta.

Tupakin nauttiminen on niinkuin kaikki muutkin uudet tavat saanut kärsiä vastuksia ja vainoja; mutta sillä oli myös puolustajansa ja levittäjänsä. Merkillinen on Englannin kuninkaan Jaakko I:sen pilakirja tupakin polttamista vastaan, joka vuonna 1619 tuli ilmi nimellä Misokapnos. Se on kirjoitettu keskustelemisen tapaan. Siinä sanoo hän kuinka ilkeä on että ymmärtäväiset ja valaistut ihmiset ottavat tapoja semmoisilta villikansoilta kuin Amerikan asuvaiset, että tupakin nautitseminen vahingoitsee terveyden, heikentää ruumiin voimat, kohmeluttaa järjen, tuo myötänsä riettauden ja tekee keskinäisen elämän rivoksi; ja että, jos tupakin polttaminen kasvaa kasvamistansa niinkuin se ruvennut on, vaimojen vihdoin myös täytyisi tupakkiin turvata koska he eivät muutoin jaksaisi löyhkäävien miestensä kanssa yhdessä elää. Ja hän päättää kirjansa seuraavilla kovilla sanoilla: "Sentähden, o kansalaiset, jos teissä vielä on vähäkin häpyä, niin pankaat pois tuo hullu nautinto, jonka alku on hävyttömyys, joka tietämättömyydestä on tavaksi otettu, joka voiton vuoksi levitetään; nautinto, jolla Jumala vihoitetaan, ruumiin terveys hävitetään, kotoelämä katkerutetaan ja kansan arvo ulkona sekä kotona häväistään; nautinto, paha silmille ja vielä pahempi nenälle, aivoille vahingollinen ja keuhkoille kalvavainen; nautinto, jonka paksut, mustat savupilvet antaa oikean kuvauksen helvetin kaasusta." Mutta vaikka Jaakko todellakin oli tupakin vihollinen ja kielsi sen viljelemisen Englannissa, oli tämä kirja kuitenki enimmästä päästä pilkaksi kirjoitettu. Kuitenki sai se vastustelioita täydellä todella; sillä muutamat Jesuitat Puolan maalla kirjoittivat sitä vastaan kirjan Antimisokapnos. Ymmärrettävä on että kuningas Jaakko saarnasi kuuroille korville. Tupakin polttaminen Englannissa leveni levenemistänsä erinomaisesti ja vasta viimisen vuosisadan loppupuolella rupesi se joksikin vähenemään, koska ihmiset korkeammista säädyistä ei sitä enään pitäneet herrallisena vaan roistomaisena. Sitte on tupakin nautitseminen Englannissa paljo vähennyt ja nykyjään nähdään harvoin Englantilaiset polttavan. Joka siellä kaduilla kulkee, taitaa ainakin sanoa että kukin tupakkia polttavainen on muukalainen. Alhaisista säädyistä niinkuin työmiehet polttelevat vieläkin.

Toisaalta kirjoitti eräs Raphael Thorius vuonna 1628 kiitosvirren tupakin kunniaksi. Samaan aikaan tuomitsi Paavi Urban 8:sas ne pannaan, jotka kirkossa nuuskua tököttivät naamaansa.

Tupakin nauttimisen suuri ja nopea leveneminen tuli suureksi osaksi siitä että se helposti käy viljellä melkein kaikissa maissa ja ilmoissa; eikä sentähden viipynytkään kauan ennenkuin ruvettiin viljelemään sitä useimmissa Europan, Aasian ja Afrikan maakunnissa. Mutta monissa maissa tuli sen viljeleminen kiellyksi ja toisissa tehtiin sille kaikenlaisia esteitä. Aina enemmän tupakin kasvun ja nautinnon levetessä havaitsivat hallitukset että tästä taidettaisiin saada hyvä tulo valtakunnalle. Tästä seurasi että tupakki tehtiin valtakunnan omaksi ja hallitus yksinänsä myi sitä korkeaan hintaan. Tästä taas seurasi että hallitus kielsi kunkin tupakkia viljelemästä pakoittaaksensa kunkin tupakkinsa hallituksen myyjiltä ostamaan, taikka antoi hallitus luvan viljellä tupakkia, mutta viljeliän täytyi määrättyyn halpaan hintaan myymän viljellyn tupakkinsa; muutoin ei olisi koko tupakkikauppa tullut hallituksen käsiin. Tämmöinen asetus on nykyisiin aikoihin ollut voimassa Kuban luodolla ja on vieläkin Meksikossa. Nämät molemmat ovatki peräti sopivaiset tupakin viljelykselle. Ainoastaan määrätyillä tiloilla saadaan tupakkia viljellä ja kaikki tupakki on vietävä hallituksen aittoihin. Hallituksen lähettiläiset kulkevat ympäri maata ja repivät ylös kaikki tupakin taimet, jotka luvattomissa paikoissa havaitaan. Näiden on myös katsominen että kaikki luvallisesti viljelty tupakki tuodaan hallitukselle. Arvattavasti syntyy tästä paljo lain rikoksia ja riitoja ja viekoittelemisia.

Muutamissa valtakunnissa on tupakille pantu korkia tulli maksettavaksi.

Englannin valtakunnassa oli tupakin viljelys kielletty. Toisissa maissa on tupakin kotoviljelys kehoitettu, niinkuin Pommerissa, Silesiassa ja muinaan Danmarkissa.

Tupakin viljelys on levinnyt yli suuren osan maan piiriä. Amerikan useimmat paikkakunnat viljelevät tupakkia, enimmästi kuitenkin Virginia, Karolina, Venezuela ja Kuba. Englantiin tuotiin vuonna 1831 33 miljonaa naulaa, joista 32 miljonaa oli Amerikasta kotoisin. Kubasta vietiin vuonna 1840 200 miljonaa sigarria ja noin 3 miljonaa naulaa lehtiä. Myös Brasiliasta tuodaan paljo tupakkia. Vuonna 1817 vietiin yksinänsä Rio Janeirosta 3 miljonaa naulaa. Europassa viljellään tupakkia enimmästi Hollannissa, Flanderissa, Elsasissa, Pfalzissa, Ungarissa, Ukrainissa ja Turkiassa, mutta se tupakki on arvoltansa halvempi amerikalaista. Keskimeren itäpäässä on tupakin viljelys oivallinen. Itä-Indiassa ja sen saaristossa viljellään myös paljo tupakkia. Vielä enemmän viljellään sitä Kiinassa ja Japanissa. Kapmaahan ja Australiaan on sitä myös nykyisiin aikoihin saatettu.

Keskittäin laskein tuodaan Danmarkkiin vuosittain 2,5 miljoonaa naulaa tupakkia, josta melkein kaikki on lehtiä, jotka maassa valmistetaan kaikenlaisiksi tupakkilaiksi.

Jos lasketaan kuinka paljo lehtiä kullekin tupakin laille juoksee ja siihen lisätään mitä valmistettuna maahan tuodaan, saadaan Danskan maalle:

Poltettavaa ja suussa pidettävää tupakkia 2,5 miljonaa naulaa.

Nuuskua puoli miljonaa naulaa. Jos sitte otetaan keskittäin kunkin tupakkia nautitsevan ihmisen vuotinen tarve:

12 naulaa kullekin polttajalle ja pureskelialle 6 naulaa kullekin nuuskaajalle, niin saadaan koko valtakunnassa 200 tuhatta polttajaa ja pureskeliaa, ja 100 tuhatta nuuskaajaa. Jos sitte lasketaan nuuskajoista olevan neljäs osa vaimoihmisiä, niin jää noin 270 tuhatta tupakkia nautitsevaa miestä. Koska nyt koko Danskan valtakunnassa on 400 tuhatta miestä yli 15 vuoden, on siis 40 miehestä 27 tupakin tuhlaajata taikka paljo yli puolen kasvaneesta miesväestä tupakin nautitsiaa. Suomessa on vieläkin suurempi osa miesväestä tupakin nautitsioita.

Hinta: 5 kop. hop.