E-text prepared by Tapio Riikonen

UUDEN PIRTIN HYPPIJÄISET

Yksinäytöksinen kansannäytelmä

Kirj.

GUSTAF VON NUMERS

Kuopiossa, U. W. Telén & co, 1907.

O-Y. Kuopion Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

Sakki, rikas torppari, vanhapoika. Franssi, edellisen sisarenpoika. Esa, Sakin renki. Tilta, sakin piika. Lautamies. Eräs pelimanni. Eräs renki.

Nuorta talonpoikaiskansaa.

Sakin torpan pihamaa, Vanha pirtti oikealla. Äsken salvettu uusi pirtti vasemmalla. Aita ja veräjä maantietä vastaan perällä. Takana maisema. Vasemmalla ramppiin päin tarhan aituus veräjineen.

Lauantai-ilta keskikesällä.

Esa (Kiinnittää uuden pirtin lukkoa) (Laulaa:) Ei nyt enää, ei nyt enä kesää marjat auta…

Tilta (Tulee vanhasta pirtistä kiulu kädessä. Menee tarhaan ja alkaa siellä lypsää. Näyttää olevan pahalla hatulla. Esa vilkasee vähän vinoon taaksensa ja jatkaa laulamistaan korkeammalla äänellä.)

Esa. "Minun kultani rakkaus on ruostunut, kuin rauta."

Tilta (tyrkkäsee lehmää). Seis' hiljaa siin' senki mööpeli.

(Hetki äänettömyyttä.)

Esa (laulaa vielä kovemmasti kiusoittaakseen.)

Voi sinun hitto ko harmittaa
Ko kultani hallaa muita —
Sydäntäni mun viileksii
Ja pitkin lapaluita. —

Tilta (tiuskasee). Pir suus kii, ain su' täytyy ronist!

Esa (käänteleikse) Ohoh!

Tilta. Jaa-ah! eks ol minnuu enne nähny? Lait sää lukk paikallas vaa — et se joskus reelaaki tulis! —

Esa. Vai niin — kuuluk se sull. — Niin! kyll mää ymmärä.

Tilta. Älä tee ittees viisaammaks, ko olet.

Esa. Nääks vaa! Kyll kai sää haurot niit kultamunniis taas. Onk kaupat jo tehty klaariks tuall sisäll, kosk sää nii maffeeki jo olet?

Tilta. Ol vai! — sanon mää —

Esa. Sanoks sää? — Luuleks jo olevas ämmän täss taloss? — Oll vaa mu pualestani, mutt em mää koskaa su trengikses ruppee.

Tilta (vähemmän kiivaasti.) Huamispäivän mää täält lähre vissii, jos et sää lakkaa noist jutuistas. — — (Mielistelevästi.) Tulleek se valmiiks tänäp ehtoosti — se pirtti!

Esa (On vaiti.)

Tilta. Kuulitko sää, mitä mää sanoi?

Esa (Nyrpeästi.) E! —

Tilta. Tuleek se valmiiks tänäp ehtoosti?

Esa. Mistäs mää se tiärä. —

Tilta. Eipä siit enää muut puutu, ko lukku. —

Esa. Vai nii — sitt sää se itt tiärät paremmi. —

Tilta. Kröötti!

Esa. Rahamorsei!

Tilta (Ärtyneenä). Kuuluuk se sull? (Sävyisämmin) Tieräks mis tänäp ehtoosti hypätää? —

Esa. Lehtimäess. —

Tilta. Kuka siäll pellaa?

Esa. Eiks mahr Antti. —

Tilta. Tuleks sää?

Esa. Mää anna palttuu tanssin.

Tilta. Mutta mää mene — mää.

Esa. Taitaa olla parast, et menet, nii kavva — ko pääset.

Tilta (kiivastuen). Pääse!

Esa. Ni — sillai mää meinaa ett sää pia saat istuu penki pääs — tua kanss (viittaa hyvin ylenkatseellisesti vanhaan pirttiin päin.)

Tilta. Jos et sää jo lakkaa — niin em mää enään koskaan katto su päälläs.

Esa. Se o keveesti sanottu — ko et sää must ennää mittää pir (sylkäsee). Hyi! ja tommose vanha äjjärahju kanss.

Tilta (pyyhkäsee esiliinalla silmiään). Kyll mää se tiärä ett sää tahrot mu tehr lauluks koko pitäjäll, — mutt se o vale — vale sanon mää — ja sull o järkee vähemmä pääsäs, ko kärväsell.

Esa (vähän tunteellisesti). Hm — häll on rahhaa ja mää ole vaa semmone köyhä trenki. — Mutt kyll se kaikki tietää, ketä sä meinaat. —

Tilta. Älä sa koskaa (nauraa) stää luul, ett mää sinnuu meinaisi —.

Esa. Nii, nii kyll mää se tiärä, ett se siks ny o muuttunu. — —

Tilta (kiekaillen.) No pan se ny sitt miälees. — Mutt sää olet semmone jörri, joho ei mikkää kose. —

Esa (huokaa.) Kyll se vaa kossee — (lopettaa työnsä ja sulkee oven.) Kas nii ny mä tykkää, ett se o valmis —

Tilta (nousee, käy Esan luokse ja kurkistaa hänen olkansa yli tupaan.) Mutt se onki oikee korree pirtti. —

Esa (ärtyisästi.) Sää kai se parhai tiärät, mitä vaste hä se rakentanu o.

Tilta. Mist mää se tiärä, paremmi ko sääkää.

Esa (ivallisesti.) Kai hä (osoittaa vanhaan pirttiin päin) se sull sanonu o. —

Tilta. Kui hä stää mull sanos, paremmi ko sull kaa.

Esa. Eiks mahr!

Tilta (ärtyneenä.) Nii — eiks mahr!

Esa. Stää mä juur meinasi.

Tilta. Soh — lakkaa ny joh!

Esa (kurkistaa pirttiin.) Kyll tommone pirtti sentää olis hyvä olemass!

Tilta. Mitä sää sill sitt tekisit?

Esa (panee käsivartensa hänen vyötäistensä ympäri.) Panisi su sänky' lairall lapsii lullaamaa.

Tilta. Älä siin — senki rehju! Mutt mihe maailmasee hä tua pirtti tarttee!

Esa. Mää luule, ett siit tullee semmone riaskameijeri, ko lukkarill'ki o. —

Tilta. Jos hä vaa ruppee tääll jottai uutt toimee, ni jätäm mää häne palvelukses — ei mutt tieräks, mitä mää luule — —

Esa (epäluuloisesti.) Nii, nii kyll mää se tiärä, ett hä se sull sanono o, vaikk sää olet siin nii olevanas.

Tilta. Oleks vai — taikk mää flättää — (veitikkamaisesti.) Ei tiäräks — kaupunkiherroille hä se o meinannu suveks, ett he sais siin assuu.

Esa (kiivaasti.) Mutt' ei!

Tilta. Ai, mutt se olis hauskaa!

Esa. Mutt ei! sanon mää.

Tilta (kiusoittavasti.) Mutt nääks, ko tekkee nii kumminki.

Esa. Jos vaa joku kaupunkiherra tullee tänn — nii varokoo silmäkulmiis.

Tilta (nauraa.) Eipäs vaa — siilo mää saisi käyttää tilaisuutt. —

Esa (synkkänä.) Kyll mää niitte kaupunkilaiste konstit tunne.

Tilta. Mää luulle, ett ne o flikkai kanss siäll hyvi hauskoi.

Esa. Em mää pir sust ennää vällii lainkaa, kosk sää tommoisii puhut — kui mont friiarii sull oikee pittää oll'?

Tilta (kiekaillen.) Niin mont, ko mää vaa saa. — Ei se ol huonoa, joll o jo esliina täynn ja viäll voi ottaa lissää, kene hä tahtoo.

Esa (huokaa.) Kyll mää se huomaa, ett se o sillail, ett sää olet tua vanha tottunki raha tähre.

Tilta. Sitt sää voit tull friijaamaa leskee, ko hä o tullu rikkaaks.

Esa. Oh! ei tommone vanha pukki koskaa kuol. — Ei mutt lakkaa ny jo puhumast tommosii — se tiäräks tekkee mull nii pahhaa.

Tilta (häijysti.) Hah-hah-hah, älä tee ittees nii vissiks asias pääll — raha o rahhaa ja ihmise täytyy kattoo ettees nii kauva, ko o nuari.

Esa. Luuleks, ettem mää sitt on — nee löytäs.

Tilta. Mist sää se ottasit — köyhä sää olet, ninko kirko rotta ja köyhäks myös jäät, joka et koskaa ämmääs voi ruokkii, mutt nääks mää tahro oloni paremmaks — mää.

Esa. Niin — kyll mää se ny huomaa, ett sää koitat ettees kattoo — mutt (sylkäsee vanhaan pirttiin päin) tommose paha, vanha, märäntynnee äjjärahju kanss — hyi ilkeet — se o juur, ett ottaa vanha tontu raha erest. —

Tilta (lyö häntä korvalle.) Kas nii, ny se o loppu tämä juttu — sanon mää. —

Esa. Ai! — (hellästi.) San ni minull Tilta oikee tott, millai asiat o tee välissänne — sill em mää tair tätä kavvempaa kärsii.

Tilta (nostaa kätensä.) Tahroks viäl. —

(Joukko nuorta väkeä tulee maantiellä viikatteet ja eväskontit selässä. He pysähtyvät ulkopuolelle aitaa).

1:nen renki. Nääks noit, ko tappelee lavvantaiehtoosti.

1:nen tyttö. Menkää ny esti pappilaa, niin se kattoo sitt paremmi ulloos ihmisill, ko kulkee maantiäll. —

2:nen renki. Kyll vähä Tilta vihhiill mennee torppari trenki kanss, ko hä kyll vois saar vaikk tua rikkaa Sakinki. —

Tilta. Nii — se tähre mää — täss juur anna häll ympärs korvii, — ko hä käy kyläst kyllää kreetuumass minust — senki roikale. —

2:nen renki. Eik se ol tott sitt?

Tilta (ynseästi.) Enks mahtas saar sinunki, jos vaa tahtosi.

2:nen renki. Nii, kyll mää se tiärä, ett kaikki flikat mu perässäni karraa.

Kaikki tytöt. Muttei yksikää!

1:nen tyttö. Älä sää tee hänt ylpeemmäks, ko hä o. —

2:nen renki. Mull o flikkoi jo niin tarpeeks, ett em mää ennää pir usseemmall vällii tänäp ehtoosti ja tuako viäl hakkaaki. — Mutt katto sää ettees Esa, ettes viime jouru puhemiäheks täss taloss.

1:nen renki. Pir vaa vaari, Esa, ettei pukki pääs kaalimaahaa. —

(Naurua.)

Tilta. Olkaa ny jo kaikki vai. — Jokoss isoll niitull kaikki heinä jo tehty?

1:nen renki. Ei, kyll se viäl viikko kestää, mutt mee täyty tuli kyllää, ett saamme tänäp ehtoosti hypät ja sitt huamen kirkkoo pappiiki vähä kattomaa. — Ja sää Esa olet, näämä, saann klasitki valmiiks sitt tuostaise.

Esa. Kyll se ny mu puolestani pitäs olemaa valmis.

2:nen renki. Ettekö te nytt tiär sannoo, mihe tarkotuksee hä tua pirtti meinaa.

Esa. Emme tiär paremi, ko tekkää.

1:nen tyttö. Eiks hä stää ol teill sanonu sitt.

Esa. Ei, — hän meinaa kai, ett mitä se meill kuuluu.

2:nen tyttö. Hä o vissii hyvi ilkee — Jestapoo — mitä vanha äjjä ny sitt tekkee uurell pirtill (nauraa.)

1:nen renki. Eks ymmärr, ett hä kai meinaa menn naimaa.

Tilta. Mää luule, ett sin tullee joku herra kaupungist suveks. —

Esa (kiivaasti.) Ei, mutt mää sano, ett siit tullee riaska-meijeri.

Tilta. Ei, kyll se o vaa kaupunki-herroi vaste. —

2:nen renki. Te olette näämä, yhtviisaat kumpiki — Mutt mää se tiärä kaikkei paremi — hä ruppee siin myymää olut ja viinaa meill, ko me tulemme isolt niitult. —

3:mas renki. Sitt sää Esa saat olla yht päät piäness.

1:nen renki. Ja Tilta o se ko myy.

Tilta. Äläs luul! — Meinaatteko hypät tänäp ehtoosti?

3:mas tyttö. Jos sää olet niin hyvvää pratsii vanha Saki kanss, ni men sää Tilta kysymää, jos me saamme hypät tääll.

1:nen renki. Niin juur — uures pirtiss. —

Tilta. Kyll — orottakaa te stää vaa!

2:nen renki. Niin, me saamme hypät sitt ain häihii saakk. —

3:mas renki. Siks, ko Esa pääsee puhemiäheks! (nauraa.)

Tilta. Kyll vaa, — puhemiäheks hä vissi pääsee, sitt ko aika vaa kerra tullee, — kaikkei valleittes palkaks. — Emmeko sais hypät teill Majja?

1:nen tyttö. Kyll mää luule, ett saa —

2:nen renki. Eiks mahtas saar vähä kattoo sinn pirttii sisäll. —

(Avaa veräjän ja käy kurkistamaan uuden piriin ovesta sisään.
Koko seurue tulee jälestä ja portailla syntyy tungos.)

2:nen tyttö (kurkistaa rengin olkapään yli sisään.) Mutt mihe merkillissee se mahtaa tota pirttii meinat?

3;mas tyttö (Tiltalle.) Em mää sunkaa viittis oll täss taloss, tiätämätt mihe hä se tarttee — sää olet huano, Tilta, konnes sää siit ol tietoo saanu. —

Tilta. Orottakaas vaa, ko hä tullee ulloos, ni teill tullee kiiru.

3:mas tyttö. Eik stää ny eres kattookaa sais. —

1:nen renki. Kyll se vissii o asuttavaks meinattu, kosk siin o piisiki.

3:mas renki. Se pääll saat oll vissi —

(Kaikki tunkeuvat kurkistaen toistensa olkapäitten yli.)

2:nen renki. Majja! mennääs sisäll hyppäämää!

1:nen tyttö. Em mää sunkaa uskall.

(Renki raastaa hänet sisälle ja alkavat siellä tanssia — kaikki muut seuraavat jälessä. Laulaen ja nauraen tanssitaan tuvassa.)

Esa. Mutt kyll tee ottaa piru, jos äjjää tullee ulloos!

Sakki (tulee vanhasta pirtistä, seisoo hetken aikaa portailla katsellen nuorten melua. Lyö vihdoin kovasti sauvallaan lattiaan.) Äh! Pääsetteko ulloos siält. — — Mitä teette te siäll? kirotut penikat — Jaa-ah — korjakkaa luunne vaa siält koht. —

(Nuoriso rientää ulos veräjästä, jonka ukko sitte sulkee heidän jälkeensä.) (Esalle ja Tiltalle.)

Kuka teill o antanu luva vettää tänn koko kylä karjaa — häh? —

Esa. Ei se mee vikame ollu.

Tilta (tiuskasee.) Ei sunkaa se siit se pahemmaks tullu. —

Sakki. Oleks jo lypsäny?

Tilta (tiuskasee.) Ei lehmät ol viäl kotiikaa tullu — muutko yks.

(Ottaa kiulun ja menee kiivaasti vanhaan pirttiin.)

Sakki (herittää sauvallaaan maantielle-päin.) Älkää vanrakko tänn. — Te olette vissii tänä vuann taas unhottann, miss raja käy isoll niitull, viime niititte mu osaltani kolm krinnii. —

1:nen renki. Ja tänä vuonn otimme kuus ja siähee viäl yhre, niin se tekkee seittämä.

1:nen tyttö (ivallisesti.) Me piti vaa kysymää, jos me olisimme saanu hypät tääll ehtoosti — uuress pirtiss.

Sakki. Häh! luuleks sää, ett se o tehty hyppyi vaste?

1:nen tyttö. Nii — me luulimme sillai!

2:nen tyttö (teeskennellen.) Iisakki o naima-ijäs viäl ja häll o rahhaa.

Sakki. Mutt hä o ollu nii viisas, ettei ol antanu flikkai niit kynnii itteltäs. —

3:mas tyttö. Mut ihmiset sannoo, ett te meinaatte viäll menn naimaa. —

Sakki (nauraa.) Sannook ne! — No sillo saatte sitt hypät tääll ja viinaa kanss, nii ett pirtti o väärippuali.

3:mas tyttö. Ouks tua häätupa — tua?

Sakki. Kuuluuk se sull. — Menkää ny jo vaa kottii puuroll, ett vanha väkiki saa yölevo.

Rengit ja tytöt. Hyvästi — hyvästi — kyll me sitt tulemme, ko käsketää. — — — Joko huamenn krykkypaali? — — — Laittakaa vaa viinaa kottii nii paljo, ko mera jaksaa vettää, ett saaraa aika laill juar — — — mutt jättäkää pieni märkä ristiäisiks kanss — hyvästi, hyvästi (menevät nauraen.)

Esa (puoli-ääneen.) Ja maahaspanijaisiks jah. —

Sakki. Ja maahaspaniaisiks — nii. — Ah! älä luul, ett mää nii pia kuale — — — onk sull ovi valmis joh — häh? — jassoo — men ny sitt hakkaamaa hakoi. —

Esa (mutisee.) Parempi olis, ett ajattelisit hakko levittämist ettees tiäll — ko se ett naimist.

Sakki. Pir suus kii. —

(Menee vanhaan pirttiin.)

Esa. Kirottu äjjärahju — ny ne o yhres taas tuall sisäll ja valla se tähre, ett häll o rahhaa — mu tekiss miäll polttaa tua uure pirti ja kaikki krontmänttinäs (menee hakkaamaan hakoja.) Mitä ne ny taas mahtaa siäll keskustell — (hiipii ikkunan alle.) Voi, voi, ko tämä o surkeet — (tulee huokaillen takaisin.) Rahhaa — rahhaa — nii — nii — nii — (hakkaa hakoja.)

Franssi (laulaa ja räyhää ulkopuolella.)

"Jos on nätti neitonen, niin kyll on potra poikanen — Lal-la-la-lal-laaaa, lal-la-la-lal-laa."

(Tulee jotenkin päihtyneenä. Hän on puettuna oikean talonpoikaiskeikarin tavoin, viinapullo taskussa.)

Moro!

Esa. Eiks mahr oll ehtoo nyh — — —

Franssi. Taitaa oll — sama se mull o — — Onk äjjä koton — häh?

Esa. Eiks mahr. —

Franssi (hiljaa.) Kummosell hatull hä ny o tänäp aamusti — pualpäivästi — ehtoosti, taikk mikä se ny o.

Esa. Eiks mahr oll ilone — luulem mää. —

Franssi. Tahroks ryypy?

Esa. Eh. —

Franssi (ottaa pullon taskustaan, kurkistaa sitä.) Se perkele o valla tyhjä (heittää pullon aidan yli.)

Esa. Älä heit pottuus rikki. —

Franssi. Mää luule, ett siin oli läpi pohjass (hiljaa) tiäräks, jos äjjäll o jottai karvast koton?

Esa. O häll!

Franssi. Mist hä o saanu stää — — häh?

Esa. Oll eilä kaupunkiss. —

Franssi. Onk stää paljo?

Esa. Viis kannuu. —

Franssi (hypähtää.) Viis kannuu — kattos pirruu. —

Esa. Kryykkypaaliks se o tuatu tiärämmä. —

Franssi. Tilta kanss-ko hä meinaa?

Esa (huokaa.) Tilta kanss. —

Franssi. Mutt mee täytyy se estää —

Esa. Est sää vaa — mitä se mull kuuluu. —

Franssi (alentuvasti.) Ei, mutt tiäräks Esa, mee pittää oll pratsii ja puhaltaa yhtee hiilee — sanoiks sää viis kannuu?

Esa. Miks nii sitt?

Franssi. No sitt mennee mult perintö helvettii — — ja kyll mää se tiärä, mihe päi sää sihtaat. — —

Esa. Rautatietyähöö, ninko kaikki muukki — —

Franssi. Taikk tonn luhtii. — Kaks friskii poikaa me, yht vanhaa äjjäraatoo vastaa — — annetaas häll selkää — — — sanoiks sää viis kannuu?

Esa. Mitäs se auttas — se o kaikki loppu mee välisämme Tilta kanss (huokaa) kaikki loppu. —

Franssi. Ann oll sitt vaa — kai hä pia kualee ja sitt mää ole poikaa leske kanss — viis kannuu. —

Esa. Häh!

Franssi. Mull o kyll konstit vaiväe kanss. —

Esa. Koitas vaa vahrat hänt — sanon mää. —

Franssi. Tahroks tapell —?

Esa. Nii — koitas vaa vahrat hänt, sanon mää kert viäl — ni mää näytä sull pia, mihe mää su nokkas käännä. —

Franssi. No — no — no — ollaa ny pruurii ja yht pratsii. — Mää ole rikas ja sää olet köyhä — mutt se o sama se — sää otat Tilta ja mää ota rahat ja mää ole isäntä ja sää olet trenki ja sitt me juaraa yhress. — Kuuleks — luuleks ett äjjä antas mull ryypy, jos mää menisi sisäll.

Esa. Ompa häll koko kekkuli. —

Franssi. Perhana — jos em mää olis jo nii paljo piäness. —

Tilta (tulee pirtistä.) Oleks sää taas juavuksiss — sää meinaat kai taas tapella hyppypaikass, ninko sää pruukaat — kyll se o kanss stää, ko se o, ett oll semmone korree poika, ko sää olet — ja pittää olemaa tommone juappolallu.

Franssi. Sanoks sää "korree poika"! Hei Tilta! Ko mää tule tähhää isännäks, ni sää tulet mull piikaks — sill — sill nääks mää meinaa nair jonku isokylä rikkaa talotyttäre, enk huali mistää köyhäst torppari hamehännäst. — —.

Tilta. Ei ol väärttikää. —

Franssi. Ninko em mää sitt sinnuu sais, kosk mää vaa tahro. —

Tilta. Älä nual, ennenko tipahtaa! Men sää enstiks tonn navetovinttii nukkumaa ittes selväks ja tull sitt frijjaamaa minnuu, ni mää näytä sull, mihe harakat pessiis tekkee. — Mää luule ett vanha Sakki su pessee, ko hä su ny näkkee. —

Franssi. Kuuleks Esa — älä sää ruppee tua kanss kauppoihii, siit tullee piru paha ämmä. —

Tilta. Niin tulleeki — siit saat oll vissii —

(Menee tarhaveräjästä.)

Franssi. Kuuleks Esa — luuleks sää, ett mää saisi ryypy tuall sisäll — jos mää korreesti ja kiltisti pyytäsi?

Esa. Su soppii koittaa. —

Franssi. Ja mää koita oll olevanas, ninko mää olisi selkee. — —

Esa. Sitt se o parast, ett sää vaa luuraat ove ravost ja kysyt, ett pääset pakkoo aikanas.

Franssi. Jos mää olsi tiätäny, ett häll nii paljo viinaa o koton — ni olsi äskö ottanu piänemmä ryypy — — Mutt tämä poika ei pelkää — konnei hä vaa haistas mu henkeeni — —

(Menee rohkeasti vanhoille portaille päin.)

Sakki (tulee juhlapuvussa korkea hattu päässä.) Ah! Franssi! mitä sää täällä hyppäät — — mutt oli se sentää hyvä se, ett sää tulikki, sill mää meinaa su lähettää. — —

Franssi (peräytyy taaksepäin käsi suun edessä, jottei joutuisi liiaksi lähelle ukkoa — kompastuu viimein ja kaatuu maassa olevaa haravaa vasten, jonka piikit ovat ylöspäin käännetyt.) Ai perhana! (pitelee pahasti irvistäen takapuoltaan.)

Sakki (nauraa.) Hah-hah-hah-haa — pretkaileks sää taas ympärs juavuksiss. — —

Franssi. Ai-ai-ai mist mää se tiäsi, ett tua saamari kamssu tuass oli. —

Sakki. Kirottu juapporenttu.

Franssi (tekeytyy säälittäväksi ja on ontuvinaan.) Ai-ai — ko se tekkee kippeet — ai-ai — antakaa mull ryyppy, eno — antakaa ny yks piäni — ai-ai — mää luule, ett meni housuihii läpi — tonn takapuall — ai-ai.

Sakki. Selkääs saat, muttes mittää muut. —

Franssi (mairittelevasti.) No, no, ko eno ny mennee naimaa, ni mennää ny kattomaa stää viire kannu kekkulii. — —

Sakki. Häh — mist se ny jo olet keriinny haistamaa — — hah-hah-haa — — mitäs sauosit, jos mää se ota framill jo tänäp ehtoosti?

Esa (ynseästi.) Jassoo!

Sakki. Häh! — mitä jassoot sää siäll hojet — lait ittes koht mettää ja tua siält pari kantamust mejjui (nuoria koivuja.)

Esa- Mitä niill tehrää?

Sakki. Häh! Kysyks sää mitä niill tehrää — ko mää käske, ni sää menet ja koht. —

Esa. Mihe ne tullee, jos mää saa luva kyssyy. —

Sakki. Se ei kuulu sull. — —

Esa. Ei sunkaa meill tiärämmä tänä vuonn kaht kerttaa mittomaaria ol. — —

Franssi. Onk se ny sitt oikee tott, ett eno meinaa menn naimaa?

Sakki. Hi-hi-hi kuuluuk se sull kanss? — vai nii — orotappas — menn sää ny kyllää ja käsk tänn nuaret hyppäämää ja saamaa yhre kaffepunssi — ja pelmanni kanss — ja — ja — nii — lautamiähe su kanss tarttee käskee, mull o, nääks, häne kanssas jottai juttelemist. — —

Franssi (mahtavasti.) Mutt mää pane vastaa tee naimistanne.

Sakki. Sää — hah-hah-haa. — — Eks jo olekkaa menny Esa?

Esa. Mää tahro estiks tiätää, mihe niit mejjui tarvitaa. —

Sakki. Sää panet ne tonn uure pirti ympärille sanom mää, ja ko mää ole sanonu, ni sää menet — ja koht. — —

Esa. No olkoo sitt uutt pirttii vaste, joka ny o valmis, mutt jos te vaa laitatte tääll jottai muit hullutuksii, niin lährem mää täält koht tiäheeni.

Sakki. Pir vaaris vaa Esa, hah-hah-haa.

(Esa ottaa kirveen ja lähtee.)

Franssi. Eno nauraa, mutt mää ole vihane — ja pirä Esa kanss yht puolt. —

Sakki. Senki penikat — pääseks sää siit pia kyllää käskemää. —

Franssi. No — mene kyll, ko mää vaa estiks saa yhre ryypy.

Sakki. Ei. —

Franssi. Lainakkaa mull yks markka sitt. — —

Sakki. Tiäh huuti!

Franssi. Viiskymment pennii eres — kyll mää se takasi maksa. —

Sakki. Olenko mää enne sull mittää pruukannu lainat — mitä?

Franssi. Ette koskaa. — —

Sakki. No — su pitäs se sitt tiätämää, men ny vaa toimees. —

Franssi. Mutt jos eno mennee naimaa, ni mää jää ilma — ja sitt jouru hunninkoll, valla rentuks.

Sakki. Siihee sää jo olet tottunu. —

Franssi. Ja mää ko ole meinannu nair jonku rikkaa talotyttäre ja ostaa tämä torpa taloks. —

Sakki. Juanu suuhuus, meinasit kai sannoo — roisto — marsi matkaas kyllää koht. —

Franssi. Jos mää estiks saa ryypy, ni mää mene sitt.

Sakki. Eks kuul jo, mitä mää ole sanonu?

Franssi. Saanko sitt, ko tule takasi?

Sakki. Saat, jos et ole enempää juavuksiss tullessass, ko se, ko menit. —

Franssi. Mää sano siäll kyläss sitt, ett mää tuli käskemää tee ja Tilta pualest. —

Sakki. Nii mu ja Tilta pualest hi-hi-hi nii san vaa sillai. —

Franssi. Mutt — mutt — kyll se o sentää vähä häppeet. —

Sakki. Orot sää siks, ko mää kuale, ni voit nair leske hi-hi-hi.

Franssi (innostuneena.) Nii ja Esa me ajamme pois torpast — ja mää ruppee teill trenkiks, eno.

Sakki. Kas nii, ny sää lähret, trenki retkall. —

Franssi (mennessään.) Mutt piäni ryyppy.

Sakki. Ei yhtää, korjaa ny luus ja pia. —

Franssi. Mutt tua korkee hatu tee pittää mull kumminki lainamaa, ett mää näytä mukkeemmalt.

Sakki. No saat.

Franssi (panee hatun päähänsä.) Mutt se o sentää häppeet, ett täytyy selkeen menn käskemää viarait pittoihii — mu täytyy kumminki pann tua tyhjä potu plakkariini, ni se näyttää pulskeemmalt — (ottaa maasta pullon ja pistää sen taskuunsa, jotta kurkku näkyy ja menee.)

Sakki. Hah-hah-hah-hah — (kävelee ja nauraa itsekseen.)

Tilta (tulee ja on pahalla päällä.)

Sakki. Kuuleks Tilta — mu flikkani — tull ny tänn istumaa mu viäreeni. —

Tilta. Äh!

Sakki. Tull ny vaa — mää juttele su kanssas muutama sana. —

Tilta. Oletteko isäntä viinakekkulissa käyny — vai kui?

Sakki. Ei mutt mää meinaa se ottaa framill tänäp ehtoosti. —

Tilta. Minkä tähre sitt? (ivallisesti) kas vaa, kui hianoss vaatteeski te olette tänäp ehtoosti. — —

Sakki. Nii — mää läheti Franssi kyllää käskemää tänn nuart väkkee kaffepunssill ja vähä hyppäämää ehtoosti — ja Esa panim mää tuamaa mejjui. —

Tilta. Soo — mitä vaste se ny sitt o olevanas?

Sakki. Kuuleks Tilta — mu flikkani. —

Tilta. Sem mää sano teill isäntä, ett ko ihmine tullee vanhaks, ni hä tullee uure kerra lapseks. —

Sakki. Vanhaks sanoit sää — stää em mää yhtää häppee — mää ole tehny taksvärkkini ninko miäs, ettei mu tartte joutun pitäjä niskoill, sill mull o tavaraa ni paljo, ko mää itte tartte ja viäl vähä lissää, jos nii vaaritaa.

Tilta. Se o kyll hyvä Fransill, ett häll piisaa muutamaks ajaks.

Sakki (kiivaasti.) Ftansill (hillitseikse) nii — nii ihmise pittää asettammaa talos nii kavva, ko hä ellää — seisoo sanas. — Tull tänn flikkani ja älä näyt nii vihaselt, sill tänäp ehtoosti mää meinaa vähä hypätki su kanssas — hi-hi-hi. — Mull o nääks ollu paljo vaiväkkee palveluksess. — —

Tilta. Nii — teit o ain valitettu pahaks.

Sakki. Siin taitaa kyll oll perrää. — Mutt ne ei oll ollu mull palveluksess, ko vuare — mutt sä olet jo ollu kolmatt. —

Tilta. Ninko mää tykkäsi, ett se oli oikee synti ja häppee, ett tääll kattoo kaikki nii pahasti ulloos, ko mää estiks tuli tänn — ja nykko mää ole saanu tääll kaikki vähä reiraa, ni mää tykkää, ett se o vaikeet, ett jättää stää toiste huolimattomai vaiväe kässii. Mutt kyll mää mene tiäheeni, jos te vaa ruppeette jottai hullutuksii tääll toimee panemaa. —

Sakki. Mää ole kyll nähny, ett sää olet stää mu sorttiini — se tähre mää sust pirä — ja ole jo pitki vuatt sinnuu ajatellu — ja rakentanu nääks tua uure pirti. — (Tilta pyrkii lähtemään.) Istu ny vaa alallas — kyll me hyvi yhtee sovimme. — Nääks mää tule jo vankaks ja tartte jonku, ko minnuu söötää, enk mää sunkaa tahro, ett mu tavarani, ko mää valla tyhjäst ole kraapinu kokkoo, sillai juaraa yllöös — se tähre sovitaa me vaa yhtee — ko nääks em mää tahro heittää tyätäni sikkai ettee — istu ny alallas laps. — Nääks mull o 4,000 markkaa pankiss kaupungiss ja torppa ja kaikki o mu omain viäl neljäkymment vuatt ja piänist lapsist mää ain ole pitäny, vaikkei mull ol yhtää ollu — nii ett. —

Tilta, (koettaa nykäistä kättänsä irti ja nauraa sydämmellisesti.) Ei — lakakkaa siin ny hullui puhumast — mu täytyy oikee nauraa teit — mutt em mää koskaa olis luullu, ett isännäll nii paljo rahhaa o kaupunkiss.

Esa (tulee koivuja tuoden, katselee heitä hetken ja heittää vihoissaan taakkansa maahan.) Jassoo se o ny sitt sillai! — — Häppee, — häppee ny Tilta — raha perrää sää ain kovasti olet ollu — mutt se o sentää surkeet, ett nähr sinnuu noi kurjan, ko mää ole sinust ain sentää paljo pitäny. — Hävet sää saat minu ja koko kylä eress, ko sää unhotat nuaruutes ja kaikki ja menettelet ittes kanss, ninko järjetön luontokappale.

Tilta (nykäsee irti kätensä.) Suus kii!

Esa. Nii — kyll mää ny täst lähi jo vai ole, vaikk se viiltää ninko puukoll mu sisälläni — mutt sem mää ny tiärä, ettei mittää surkeempaa mull ikän voi tapahtuu.

Sakki. Hah-hah-haa pan ny vaa mejjut pystöö ja älä siin kiris, ninko rasvaamato rattaa-akseli.

Esa. Pann itte mejjus pystöö vanha frijjari — kosk teiss o viäl miäst, ett juast flikkai hännäss, ni voitte kyll viäl itte saar hääkoristeetki pystöö. — — Mää en ennää ol su trenkiss. —