TALONKATSOJAISET

Yksinäytöksinen pilansekainen kuvaus kansan elämästä

Kirj.

KORHOS-HEIKKI [Heikki Korhonen]

Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908. O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

TUOMAS YKSPUOLEINEN. Vanhahko isäntämies. JUSTIINA. Hänen vaimonsa. SAMULI. Heidän poikansa. JENNY PERÄINEN. Talontytär. ANTIIMUS. Tuomaan veli, Peräisen "puusnukka". KALLE KAKSPUOLEINEN. Nuori talollinen. RUKKI-RIIKKA. Kehruumuija. JUSSI, | Ykspuoleisen palvelijoita. MAIJA, |

NÄYTTÄMÖ:

Ykpuoleisen vierashuone (etutupa). Oikeanpuolisessa nurkassa on muuri, perällä akkuna ja kummassakin sivuseinässä ovi. Perällä, akkunan alla olevalla pöydällä on raamattu ja virsikirja. — Oikealla — ovenposkessa — on myös pöytä, jossa on kaikenmoisia tupakkaneuvoja. Huonekalut ovat kaikki hyvin vanhoja.

JUSTIINA (lihavanlainen ihminen. Tulee vasemmalta. Puhuu ovelta): Riikka tulee tänne sisälle.

RIIKKA (Ulkona): No eipä nyt vielä! Oikeinko "erustupaan". (Tulee sisälle). Siunatkoon, kuinka minun kenkäni ovat kuraset. Mitä se emäntä nyt suotta…

JUSTIINA-. Eipä nämä paikat niin "viiniä" ole, eikä täällä kalossit jalassa toisetkaan kulje.

RIIKKA: Voi voi tuota emäntää. Ei uskoisi, että näin suuren ja rikkaan talon emäntä on köyhällekin noin alainen ja ystävällinen. (Ottaa esiliinan alle piiloittamansa pussin esille). Tässä olisi… (Piiloittaa äkkiä pussin). Onkos isäntä kotona?

JUSTIINA: Ei ole! Sanoi menevänsä Purakasmäkeen.

RIIKKA: Tässä olisi ne emännän tavarat. Vähän niitä on mielestäni. Se on sellainen pirnales — en mä muuten tule ja vaivanen syntinen sano — se kauppamies, että siinä saakin katsoa eteensä. Sanoi villain halvenneen ja kahvin ja sokerin tyyristyneen.

JUSTIINA: Kyllähän se osaa.

RIIKKA: Siellä on sitten sitä kanssa. Ei se ryökäles meinannut antaa millään ehdolla, mutta sain kun sainkin sentään jurikkapullollisen kun kovalle otin.

JUSTIINA: Kiitoksia paljon nyt ensiksikin.

(Menee pussin kanssa oikealle).

RIIKKA (Yksin): Tässä näitä pitääkin hyysäämän ja passaamain niinkuin hyviäkin pruustinnoita. Joisivat vähemmän, että riittäisi isännän antimet. Ovat aina pyytämässä ja kimputtamassa millon jyvä-, milloin villapussia kauppamieheen raastamaan. Jonkun leipäkäppyrän sitten antavat vaivoista. Täytyy siinä eteensä katsoa. Ei yhtään vaivaa omaatuntoani vaikka tuostakin pussista otin puolen kilon paikan, puoleksi kumpaakin ja pullostakin pari ryyppyä vedellä vaihdoin.

JUSTIINA (Tulee viinapikari kädessä): Riikka ottaa nyt tästä…

RIIKKA: Voi voi tuota emäntää. Ihanko minun täytyy tämä ryypätä. Ahha! Kylläpä se olikin hyvää. Ei luulisi kotitekoiseksi, kun on aivan kun "pränniviinaa". Tuhansia kiitoksia, paljon kiitoksia.

JUSTIINA: Minä laitoin tuonne pussiin jonkun kakun kotiin vietäväksi.

RIIKKA: Ja oikeinko nisuakin! Voi, voi tuota emäntää. Kiitoksia nyt, kiitoksia.

JUSTIINA: Täytyihän sitä vähän nisuakin tehdä. Vieraitakin pitäisi tulla tänään ja vallan toisesta pitäjästä. Riikka istuu nyt.

RIIKKA: No, hyvät ihmiset! Ja ketä sieltä?

JUSTIINA: Vanhan äijän veljen, sen Tiimuksen, pitäisi tuleman.

RIIKKA: Vai niin! Missäs hän taas onkaan, en muistakaan? Tuntisinkohan tuota enään.

JUSTIINA: Siellä se on Peräisellä "puusnoukkana".

RIIKKA: Vai siellä se on! Oliko sillä emännällä paljokin lapsia!

JUSTIINA: Ei ollut kun kaksi, tytär ja poika. Kyllähän siihen Tiimuksen mennä kelpasi.

RIIKKA: Kylläpä vaan! Yksistäänkö tulee?

JUSTIINA: Tytär kuuluu tulevan mukana. Samuli meni heitä vastaan kirkolle.

RIIKKA: Sisso! Minä arvaan jo. Peräisen tytär tulee talonkatsojaisille!

JUSTIINA: Kukapa niistä tietää. Kävihän se Samuli siellä Peräiselläkin tässä tuonassa aikana, mutta kuten sanoin, kukapa ne tietää.

RIIKKA: Vai jo tämänkin talon nuori isäntä emäntää hommaa. Ja mikäpä on hommatessakaan. Kyllä tähän taloon vaan kelpaa tulla! Ei ole pelkoa puutteista.

JUSTIINA: Sattu tässä nyt puheeksi tulemaan, mutta ehkä Riikka pitää omana tietonaan.

RIIKKA: Tietysti, tietysti! Minulle voi uskoa vaikka mitä!

JUSTIINA: Niin! Jos Samuli ei sattuisi "tykkäämäänkään" siitä Jennystä, loppuisi asia alkuunsa, eikä tulisi suotta puheen alaiseksi.

RIIKKA: Niin aina, niin! Mutta sanon sen vieläkin, että kyllä kelpaisi tähän tulla. Onnellinen on se tyttö, joka pääsee ison Ykspuoleisen emännäksi. Näin hyvä kartano, hyvät maat ja hyvä kymmenlukuinen karja. Toisin on laita tuolla toisessa talossa Kakspuoleisessa. Aivan ovat nääntymäisillään velkataakan alle ja siltä ovat olevinaan niin komeita ja ylpeitä, etteivät ole näkevinään minunlaisiani ihmisiä. Niiden "aviisien" ja kirjojensa kanssa ne siellä vaan rehkäsevät mutta tässä talossa ei kulutetakaan aikaa sellaisiin turhanpäiväisiin, ei jokaan.

MAIJA (Vasemman puoliselta ovelta): Jokos emäntä heitti suolaa vellipataan?

JUSTIINA: Ei! Heitä sinä kaksi umpikourallista, mutta älä vain maahan ripottele.

RIIKKA (On oven avautuessa piilottanut pussinsa taaksensa): Ei maar! Kyllä minunkin pitäisi tästä taas lähteä. Kohta kait ne tulevat kirkostakin ja jos isäntäkin sattuu tulemaan, niin…

JUSTIINA: No, ei ne nyt vallan pian sentään vielä tule. Piti kahviakin keittämäni, mutta niinpä se jäi.

RIIKKA: Voi, voi tuota emäntää. Vai vielä kahviakin, eihän toki.

JUSTIINA: Olisihan tuota nyt joutanut olla, kun Riikka aina ajaa niitä asioitakin.

RIIKKA: Älkää nyt älkää nyt! Mitäs te nyt joutavia…

JUSTIINA: Ajattelin, että jos vieläkin voisin vaivata Riikkaa. Minulla kun on tuo sydänala niin kovin paha, että siihen pitäisi aina olla jotain rohtoa. Tässä olisi joku markka sille varalle, jos Riikalla sattuisi olemaan kulkua, että toimittaisi minulle taas jonkun jurikan.

RIIKKA: Aina tuo emäntä vaan uskoo minua. Kyllähän minä mielellänikin. Minulla on vielä kehruuksiakin tuotavana emännälle, niin siinähän tulee yhdessä. Mutta menen vielä siihen kauppamieheen. Kyllä se on oikea nylkyri. Tässä taannoin kun vein…

MAIJA (Ovelta): Jussi sanoi, että emäntä heitti kanssa suoloja vellipataan.

JUSTIINA: Mikä tässä muistaakaan kaikkia.

RIIKKA: Kyllä minun nyt sentään pitää lähteä. Hyvästi nyt vaan ja tuhansia kiitoksia, paljon kiitoksia.

JUSTIINA: Ei kestä. Riikka muistaa nyt sitten vaan…

RIIKKA (Mennessään): Kyllä, kyllä. Voi, voi tuota emäntää.

MAIJA (Tulee): Kyllä siihen velliin nyt tuli suolaa.

JUSTIINA: Ei suinkaan niitä sieltä enää pois saa. Ja ei ne ole kalliita suolat, vähemmästähän riittää velli. Mene navettaan siitä ja vie heiniä joka lehmän eteen.

MAIJA (Mennessään itsekseen): Vai heiniä! Mistä se nyt tuli?

JUSTIINA (Yksin): Kyllä ne ovat, niin piiat kun rengitkin samallaisia hutiluksia. Aina ja joka paikassa pitäisi olla niiden hännillä perään katsomassa. (Tuomas tulee). Olikos Purakainen kotona?

TUOMAS: Mitä vielä. Arvasi kait, että näin pyhäpäivänä niitä kulkee karhuja. Kyllä se kuului saaneen tervarahoja viime viikolla lähemmäs pariin sataan, mutta siinä kysytäänkin miestä, joka siltä omansa pois ottaa. (Katsoo akkunasta). Kakspuoleisen Kallekin sinne näkyi tulevan. Mitähän asioita hänellä nyt mahtaa olla?

JUSTIINA: En tiedä?

(Menee vasemmalle).

TUOMAS: Käske tulemaan tänne.

(Virittää piippunsa).

KALLE (Tulee): Päivää, päivää!

TUOMAS (Hipaisten ohimoaan): Päivää! Mitäs naapurille kuuluu?

KALLE: Kiitos kysymästä! Eipä mitään erinomaista, ainahan sitä mennään päivä kerralla.

TUOMAS: Niin aina niin, sano Niini-Aatu, kun ojaan kaatu. Eipä tännekään entistä enempää. — Paina puuta.

KALLE: Eipä ole tainnut vielä kirkkomies palata?

(Istuu).

TUOMAS: Ei vielä, mutta ehkä pian.

KALLE: Tapasin eilen Samulin tuolla myllyllä ja kun kuulin, että hänellä oli aikomus mennä kirkkoon, niin pyysin tuomaan postia yksintein.

TUOMAS: Kaimar se sieltä sitten tuleekin.

KALLE: Oli se harmillista kun ei me saatu kantopostia tänne. Liian vähän sanoivat olevan tännepäin tulevia sanomalehtiä ja kirjeitä. Ei kuulu kannattavan. Nyt olenkin alkanut kaupittelemaan sanomalehtiä joka taloon ja kun on riittävä määrä saatu, niin laitetaan uudestaan vireille se postiasia. Ehkä isäntäkin nyt tilaa jonkun lehden, vaikkapa vaan nyt ensi aluksi kolmipäiväisen.

TUOMAS: Ei ole niistä rahoistakaan tietoa ja koskapa sitä olisi aikaa niitä lukeakaan.

KALLE: Kyllä sitä aina aikaa on ja ehkäpä niitä rahojakin sentään löytyisi. (Huomaa markan lattialla, joka on Riikalta pudonnut). Mitä minä näenkään. Tuolla lattiassakin on yksi markka. (Ottaa markan). Onkohan se talonväen vai…

TUOMAS (Ojentaa kättään): Näytäs tänne. Kenenkäpä se muitten on. Miten ne niin huolimattomasti rahojaan pitelevät. Joko eukolta tai pojalta se on pudonnut.

KALLE: Mutta ehkä nyt sentään merkitään joku sanomalehden tilaus.

TUOMAS: Heh, he! Ei huolita. Kylläpä sitä noissa on lukemista niin paljon kun sitä viitsiikään.

(Osoittaa pöydällä kirjoja).

JUSTIINA (Tulee): Ei sieltä vaan kirkkomiehiä rupea kuulumaan.

KALLE: Jaa! Minähän kuulinkin jo että sieltä pitäisi tulla vieraitakin.

TUOMAS: No, kuka lempo sitä sinullekin jo ehti puhua.

KALLE: Rukki-Riikka tuli tuolla vastaan ja kertoi koko historian.

TUOMAS: Onko se Riikka täällä käynyt?

JUSTIINA (Hätääntyen): Ei täällä ole käynyt. Samuli varmaankin on hänelle jotain maininnut. Paljokopa ne sitten tarvitsevat, arvaavat loppua.

TUOMAS: Heh, he! Se poika on vielä vähän sellainen lapsellinen.

KALLE: Samulia näyttää onni potkivan. Peräisen Jenny on kelpo tyttö. Minä hänen hyvin kyllä tunnen. Me kävimme yht'aikaa kansanopistoa.

JUSTIINA: Vai oli Jennykin kansanopistossa.

TUOMAS: Heh, he! Vähät muusta, mutta onpahan rikas kuitenkin. Se veli-Tiimus sitä asiaa on siinä ajanut, tuskinpa se Samuli sitä olisi alkuun saanut.

JUSTIINA: Äläs sano. Kävihän se sieltä Peräiseltä keväällä perunoita hakemassa.

(Menee oikialle).

KALLE: Niinpä niin! Kaikkea muuta sanotaan ihmisen katuvan, paitsi nuorena naimistaan. Mutta mitenkäs se on isäntä niiden riihikoneitten kanssa. Ruvettaisiinko niitä yhdessä hommaamaan, ehkä saataisiin vähän huokeammalla.

TUOMAS: Enkä minä hänestä tiedä. Ne ovat niin kovin kalliita ne koneet ja jos sattuisivat vielä särkymään, niin tulisi sellainen vahinko, etten enää siitä notkosta nousisi.

KALLE: Ei niiden särkymistä vielä tiedä pelätä. Eipä se ole se meidän niittokonekaan vielä särkynyt, vaikka on jo kolme kesää ajettu. Silloinkin pelkäsitte, kun haastoin yhtenä tilaamaan, että ei niitä ehjinä kotiin saada.

TUOMAS (Rientää akkunaan): Sisso! Nyt ne tulevat!

(Rientää ulos).

KALLE: (Yksin, katsoo ulos ikkunasta). No niin! Siinähän ne nyt ovat. Mutta en minä vielä tällä syömiselläni sitä usko, että Peräisen Jennystä tähän taloon emäntä tulee ja ihmettelenpä sitäkin, että hän on talonkatsojaisille lähtenyt. (Tuomas, Tiimus, Samuli ja Jenny tulevat vasemmalta ja Justiina oikealta. Tervehtivät ja tervetulleeksi toivottavat, ja kirkkoterveisiä jakelevat.)

SAMULI: Kas, onhan täällä Kallekin. Tässä ne on sinun "avisis". — Istukaa vieraat.

KALLE: Kiitos vaivoistasi. Kylläpä niitä onkin taas aika kasa.

TUOMAS: Täällä olis tupakkaa piippuun.

SAMULI: Mikä sitä nyt piipulla, pyhäpäivänä. On täällä vähän parempiakin, ostin kirkonkylän kakku-pakarilta kokonaisen laatikon. (Tarjoo paperosseja Kallelle, joka selaa lehtiään). Pane sinäkin nyt palamaan juhlan kunniaksi, ettäs oppisit.

KALLE: Kiitos vaan, mutta en minä halua oppia tupakoimaan.

SAMULI: Niin sinä, joka muutenkin olet sellainen akkamainen. (Nauraa höhöttää sukkeluuksilleen. Justiina menee oikealle. Jenny saa Kallelta sanomalehden ja alkaa sitä lukea).

TIIMUS: Kyllä sillä on tuolla teidän nuorella isännällä sellainen oris, että niitä ei olekaan monta.

TUOMAS: Onhan sitä siinä.

SAMULI: No niin sillä pöhistää, että tukka torvella.

TIIMUS: Jos on hevonenkin uljas, mutta kyllä on kääsitkin komeat.

TUOMAS: Niinhän ne niitä rustaa tähän maailman aikaan, komeita jos komeita, vallankin nuoret miehet.

SAMULI: Kuka sitä nyt viitsisi häkkikärryillä täristää.

TIIMUS: Ja mikäs on komeillessa, kun on millä komeilee.

JUSTIINA (Tuo kahvia. Jennylle): Sopii nyt ottaa toisenkin nisun kaikaleen.

JENNY: Ei, kiitoksia vaan, kyllä tässä riittää.

JUSTIINA: No, ottaa nyt vaan, ei huoli yhtään kursailla. (Laskee nisun Jennyn kupin päälle). Kyllä sitä vaan syödä pitää, kun on niin laihakin, että… Kuinkas paljon teillä onkaan lehmiä?

JENNY: On niitä viisitoista.

JUSTIINA: Vai viisitoista. Meillä on kahdeksantoista.

SAMULI: Ja hyviä lehmiä kaikki.

TIIMUS: Tässä talossa on maailman sivun ollut hyvä kaunis.

SAMULI: Minä olen aikonut ensi kesänä rakentaa uuden navetankin. Vanha on vähän pienenlainen ja nuorta karjaa on kasvamassa.

TIIMUS: Kyllä kait sinä tämän asuinrakennuksenkin uusit.

SAMULI: Kyllä kai se on vuorattava ja maalattava ja tähän päähän on pantava "rykkipaperit."

TUOMAS: En minä ole heistä välittänytkään, olen ajatellut, että kyllä ne minun aikani auttaa. Nuoret saavat sitten laittaa oman mielensä mukaan.

JUSSI (Ovelta): Nuori isäntä! Oris pääsi irti, enkä minä uskalla sitä kiinni ottaa.

SAMULI (Mennessään): Ptruu! No, mikä sille nyt tuli.

(Tiimus ja Tuomaskin menevät. Justiina vie pois tyhjiä kuppia).

KALLE: Sinä olet nyt siis talonkatsojaisilla. Onneksi olkoon!

JENNY (Hämmästyen): Talonkatsojaisilla, minäkö!

KALLE: Sinä tietysti, kukas muu.

JENNY: Niinkö! Nytpä ymmärrän. Ilmankos ne ovatkin kehuneet tätä taloa aivan kilvassa, minkä enimmän ehtivät. Minä en ole tiennyt tuon taivaallista koko asiasta, enkä olisi tänne tullutkaan jos tuon tiennyt olisin.

KALLE: Vai ei ne kaupat sen pitemmällä olekaan. Mutta eikös tämä nuori isäntä käynyt teillä keväällä niissä asioissa.

JENNY: Kuului käyneen perunoita hakemassa, mutta minä en silloin ollut edes kotonakaan. Eikä kukaan ole minulle sanaakaan hiiskunut. Tuo isä-ukon sijainen tahtoi kovin, että lähtisimme kyläilemään tännepäin ja kun arvelin, että saisin sinuakin täällä tavata, niin tulin lähteneeksi.

KALLE: Ne ovat nämä naapurit vähintäin kymmenen vuotta aikaansa jälessä. Luulenpa, että he varmasti uskovat, kun ovat tästä päästä naimiskaupan alkaneet, että siitä tulee tosikin. Mutta sinä et sitä usko, enkä usko minäkään. Oli todellakin hauskaa, että tavattiin. Olen aikonut monasti tulla siellä teillä käymään, mutta niinpä se on jäänyt.

JENNY: Kaikissa sitä ollaan, sano…

(Miehet tulevat vasemmalta, Justiina oikealta, tarjottimineen).

TIIMUS: Kyllä ovat komeita toisetkin hevoset. Kumman tamman varsa se on tuo ori.

SAMULI: Se on sen mustan varsa. Kyllä siinä on ollut sitten kanssa kerrassa hyvä hevonen, mutta vanhuus voittaa.

JUSTIINA (Tarjoo Jennylle kahvia).

JENNY: Kiitoksia, minä en enään jaksa juoda.

JUSTIINA: No, sopii nyt ottaa. Eihän se huonoa pitäisi olla, paninhan minä sikuriakin.

(Jenny ottaa vaikkakin vastenmielisesti).

TUOMAS: Paljonkos nuo teidän lapset saivat osakseen isä-vainajansa kuoleman jälkeen.

TIIMUS: Saivathan ne lähemmäs kymmenen tuhatta kumpainenkin ja pitää kait sen pojan maksaa tytölle vielä useita tuhansia, ennen kun ohjat käsiinsä saa.

SAMULI: Siinä suhteessa se on hyvä tässä talossa, kun ei ole muita perillisiä. Saa yksin haltuunsa koko talon.

JUSTIINA: Olisihan niitä ollut, mutta Herra korjasi jo nuorena pois.

TIIMUS: Kuinkas heiniä tuli tänä kesänä?

TUOMAS: Ei kahteenkymmeneen vuoteen ole tullut niin paljon.

SAMULI: Ja rukiit ja suvitouot ovat kanssa kerrassa hyviä.

TUOMAS: Tuoppas eukko meille puolikuppiset, että saadaan vähän karvaampaakin.

JUSTIINA (Kokoaa kuppia. Jennylle): Sopii nyt mennä katsomaan navettaakin. Minun täytyy tässä ruveta päivällishommiin, mutta siellä on piika-Maija parhaillaan.

KALLE: Kyllä minä lähden osuuttamaan.

TUOMAS: Etkös sinä tee puolikuppista?

KALLE: Kiitos vaan! En aijo siihenkään opetella.

TUOMAS: No, joudat tuosta sitten menemään.

(Kalle ja Jenny menevät).

SAMULI: Karjapiijaksi olisitkin omiaan. Hö, hö, hö!

(Justiina tuo puolikuppiset).

TUOMAS (Hakee pullon kaapista): Tehdäänpäs tässä pienet plöröt. Heh, he! Pankaa sokeria sulamaan. Maittaa ruokakin paljon paremmin.

TIIMUS: Ei tullut miestä tuosta Kakspuoleisen pojasta.

TUOMAS: Sellaiseksi ne käyvät niissä kouluissa.

SAMULI: Niiden kirjainsa ja koneinsa kanssa se vaan rustailee.

TIIMUS: He hee! Rippikoululla sitä tultiin ennenkin toimeen!

TUOMAS: Ja tullaan vastakin. En pannut minäkään poikaani kansakouluunkaan, mutta olipahan sen sijaan kolme vuotta rippikoulussa. Ja mies on tullut. (Äänettömyys). Saa nyt nähdä suostuuko tyttö tulemaan meille.

TIIMUS: Kyllä minä sen saan suostumaan, mutta voittehan itse nyt vähän alustaa.

SAMULI: Näyttää hyvin mukavalta ihmiseltä.

TUOMAS: Vähätpä siitä, raha se on pääasia.

SAMULI: Mahtaskohan tuo päästää kamariinsa.

TIIMUS: Kun koettaa, yrittänyttä ei laiteta. Heh, he, he!

TUOMAS: Kahviltapa se maistuu. (Kaataa lisää). Kesätkää, kesätkää!

TIIMUS: Taitaa mennä päähän.

SAMULI: Eikö mitä, kyllä sitä nyt mies yhden norrikupin kestää.

TUOMAS: Vai saa se niin paljon osarahoja. Koeta nyt poika parastasi, et muualtapäin kuitenkaan niin rikasta saa.

SAMULI: Luulishan tähän nyt tulevan, jos vähääkään ymmärtää omaa etuaan. Ei ole velkataakkaa niskassa, niinkuin tuolla toisessa talossa.

TIIMUS: Vai on siellä velkaannuttu. Omillaanhan se ukkovainaa eleli.

TUOMAS: Eihän siinä ollut velkaa penniäkään, kun tuo poika talon sai, mutta hän on siinä niin mahtavasti ja isosesti alottanut, että taitaa jo velat nousta neljään viiteen tuhanteen.

(Jenny ja Kalle tulevat).

SAMULI: No, miltäs karja näytti?

JENNY: Kauniita ja hyvästi hoidetuitahan ne näkyivät olevan.

TUOMAS: Ei meillä emäntä monastikaan navetassa käy, mitä häntä joskus katsomassa pistäytyy. Piiat ne lehmät hoitaa.

TIIMUS: Mikä pakko, kun on kyllä varaa piikojakin pitää. Kyllä tällaiseen taloon vaan kelpaisi emännäksi tulla.

(Justiina tulee).

JUSTIINA: Käykää nyt vieraat päivälliselle.

JENNY: Kiitoksia vaan, mutta minä lupasin tästä Kallen kanssa pistäytyä tuonne Kakspuoleiselle.

JUSTIINA: Kakspuoleiselle!

KALLE: Niin! Jenny tulee sinne meille päivälliselle ja sitten lähdemme yhtä päätä matkalle.

JUSTIINA: Mihin, hyvät ihmiset?

KALLE: Ensiksi ajamme Peräiselle Jennyn kotiin ja jos hänen äitinsä antaa suostumuksensa, niin jatkamme matkaa kaupunkiin kihlamarkkinoille.

(Kaikki tulevat hämmästyksiinsä.)

JUSTIINA: Kihlamarkkinoille!

KALLE: Hyvästi nyt vaan

JENNY: Hyvästi ja hyvin paljon kiitoksia.

(Lähtevät. Kaikki hämmästyneinä katsoa töllistämään).

(Esirippu laskee).