Produced by Tapio Riikonen

HISTORIA-TEOS III-VI

Kirj.

Herodotos

Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein

WSOY, Porvoo, 1908.

KOLMAS KIEJA.

1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti sotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta ioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses lähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin tekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli vihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien joukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut hänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta pyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan egyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään Amasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai olisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä vihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai kieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa tytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki seuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt jälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen ja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin ja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan kuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä, niin neitonen virkkoi hänelle: "Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis on sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna sinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta todellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis egyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa." Tämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan, Egyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.

2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen itselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen tyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin tytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein. Eihän heille ole tietymätöntä — sillä jos ketkään, niin egyptiläiset tuntevat persialaisten tavat —, että ensiksikään äpärän ei ole heillä tapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että Kambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä minkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä Kyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.

3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko. Muuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun hän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita lapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta Kassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: "Vaikka minä olen tämmöisten lasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu Egyptistä, hän pitää kunniassa". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä kohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: "Jahka minusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi ja alimmat ylimmiksi". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin kymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti sanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden, teki hän sotaretken Egyptiä vastaan.

4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti mainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan halikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin älykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä suuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä, päästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken nautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin Amasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa. Ja Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan kolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa, mutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet viekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois Persiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä vastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi, saapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla, miten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään arabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle turvallisen läpikulun.

5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta näet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten hallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole paljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla Ienysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas Serbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee mereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin tarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin ja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei ole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa, on kovin vedetöntä.

6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat vaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja lisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei siellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua. Mihin siis — kysyttänee — ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa. Jokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki saviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa juuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten Egyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan ennestään siellä olevien lisäksi.

7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla yllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet haltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona vettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon mukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä sai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan uskollisuuden vakuutuksen.

8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin ketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi henkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas mies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä liitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja sitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä seitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu nimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt suosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän on heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat velvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät jumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa tukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään ympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä nimeltään Orotalt ja Urania Alilat.

9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen Kambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä vedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän marssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on uskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta tulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on olemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee niinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten kuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt ompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina erämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita, joiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on kaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden kolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.

10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin niinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä ei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä vastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden kestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut. Kuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä olevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan, Psammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin ihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse kertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta silloin Teebassa sataa pisarteli.

11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle egyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan apujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista, vihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen sotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen pojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän näkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten he toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että veri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä kaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten kaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät hyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta kaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.

12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain selityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat nimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri läjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun pitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta persialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain ohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten taas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata. Syyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin uskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja siitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä siihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee vähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä siihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että persialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat alun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä. Saman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi yhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.

13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin Kambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti persialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan nähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä linnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja veivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat piiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat libyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät taistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja lähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset, peloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta tulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten lähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset. Kyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa. Niinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon kesken.

14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin linnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta, joka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin. Sinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja koetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen tyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan vettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita, samalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten miesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen kulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä lastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta Psammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi silmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet ohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun samanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa suitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden mytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä joutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin tuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen egyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten kulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan, niin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa teki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet ohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen pöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei ollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja sotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa istuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin hän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi päätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina ilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti. Ihmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi häneltä näillä sanoilla: "Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy, minkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa kuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet kunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut tietää, ei edes ole sinun sukulaisesi". Niin hän kysyi, mutta toinen vastasi: "Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian suuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä, hänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla joutunut mieron tielle". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se heistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset kertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä Egyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin valtasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan surmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.

15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät enää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi teloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja toivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään väkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän olisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana kunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen kuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet. Että heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta seikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai takaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja Amyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä vallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa määrin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska Psammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin yllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin Psammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän siis päätti päivänsä.

16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä todella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin kuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin pian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä pois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja kun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät — palsamoitu ruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle —, niin Kambyses käski polttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut oikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei kumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo mainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle ihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi eläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä kylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä egyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri siitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan joutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi semmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.

Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin kohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka se, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He kertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten hänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran hautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman hautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan hänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen. Mutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja mainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan että egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.

17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin karkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan, jotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa harkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan merivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä, mutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella etiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan, ja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli heidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.

18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty, täynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen asettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka kulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan kuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka kerta tuottaa ruuat ilmoille.

19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian kuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan Elefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat etiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski merivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset kieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia eivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa vastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet taistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat persialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa foinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat antautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista. Myös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten ottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.

20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo, niin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen heitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa purppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan voidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo Kambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat ihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista ihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa tapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta katsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat ruumiinvoimat.

21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten luo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin: "Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi ja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä tulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän itse mielellään käyttää". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he olivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: "Ei ole persialaisten kuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että katsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta, sillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole oikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta maata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta hän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle tämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa persialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun persialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön ylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata Etiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa lisäksi.'"

22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen sanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli ja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti kertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: "Petollisia ovat ihmiset, petollisia heidän vaatteensa." Toiseksi hän kyseli kultaisia kaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten niitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä kahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat kahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen valmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän virkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan viinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin ihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan korkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää, sitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä vuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen etiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin harvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he — sanoi hän iktyofageille — voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi itseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden etiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.

23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet, vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.

24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja, jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis, joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.

25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän, mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän, huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet. Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.

26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta, ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon. Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen sotaretken.

27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan, olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat, että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.

28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.

29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan, mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille: "Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä hautasivat sen.

30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi. Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella, kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja siellä upottaen hänet.

31. Tämä oli — niin he kertovat — ensimäinen Kambyseen pahoista teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi, oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa. Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen. Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon, he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.

32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään, joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi: "lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan. Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.

33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi tai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan niin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua. Sitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata tautia, jota muutamat sanovat "pyhäksi taudiksi". Eipä siis ollut ihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan ollut terve.

34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia vastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle, jota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat, ja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin suuri kunnia: "Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja mitä he minusta puhuvat?" Toinen vastasi: "Oi herra, kaikissa muissa kohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi pitävän viinin juonnista". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta kuningas vastasi vihastuneena: "Persialaiset siis väittävät, että olen juomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän aikaisemmat puheensa olleetkaan tosia." Kerran ennen oli nimittäin Kambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä Kroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen verraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän omisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut itselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta Kroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi Kambyseelle näin: "Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi vertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän sinussa on jälkeensä jättänyt." Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja kiitteli Kroisoksen tuomiota.

35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle: "Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse vailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon poikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että persialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että persialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani." Näin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen tehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että nuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan isälle: "Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan että persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko milloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?" Siihen Prexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta puolestaan, virkkoi: "Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut niin hyvin ampua." — Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen kerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi vähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää edellä.

36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen nuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: "Oi kuningas, älä kaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja suista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus. Vaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä tapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät persialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja kehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin jonkun hyvän neuvon antaa." Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa häntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: "Sinäkin tässä rohkenet neuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja annoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan Araxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse tahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin huonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että hän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä minä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni." Näin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä kavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä, käski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta palvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat Kroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi Kroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat pelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei katuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan kuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen, palvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses sanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta lisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että saisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.

37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden varalle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle. Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat samanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen lapsikseen.

38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä valitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista tavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin hullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta muustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi, mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat, etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui luokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi ja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta rahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat ääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että tapa on kaikkien kuningas.

39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, tekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen poikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut haltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi veljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten hän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin, sai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen Egyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä vastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli kuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän suuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata viisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia ilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen mieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi mitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita kaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin lesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja vangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko kaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.

40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta huomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni kasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja lähetti sen Samokseen: "Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin suloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle kuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän, että jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin hyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä, toimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että mieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että minulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut kerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti, jos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja tee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja minkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että se ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja vastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa kohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen."

41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän neuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen tuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan päätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota hänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen pojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän täytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten laskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta, hän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön nähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän tunsi itsensä onnettomaksi.

42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle seuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja arveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen kuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja kun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: "Oi kuningas, kun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille, vaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja sinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle." Ihastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: "Sinä olet tehnyt varsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi että lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle." Kalastaja piti tätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan löysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun he olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen luo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla se oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli jumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä oli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja kirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.

43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että ihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta kohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli siihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois luotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa kestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja suuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia kestiystävän tähden.

44. Tätä Polykratesta vastaan, joka kaikessa oli niin onnellinen, lähtivät siis lakedaimonilaiset sotaan niiden samolaisten kutsumina, jotka myöhemmin perustivat Kydonian kaupungin Kreetaan. Kun Kambyses, Kyroksen poika, kokosi sotajoukkoaan Egyptiä vastaan, lähetti Polykrates hänelle viestin, että hän lähettäisi pyytämään häneltäkin Samoksesta sotajoukkoa. Kuultuaan sen Kambyses mielellään laittoi sanan Samokseen pyytäen Polykratesta lähettämään sotajoukon hänen mukaansa Egyptiä vastaan. Polykrates valitsi silloin ne alamaisistaan, joiden epäili olevan halukkaimpia kapinaan, ja lähetti heidät neljälläkymmenellä sotalaivalla sekä pyysi Kambysestä, ettei tämä lähettäisi heitä takaisin.

45. Toiset kertovat, että Polykrateen lähettämät samolaiset eivät saapuneetkaan Egyptiin, vaan että kun he olivat joutuneet Karpathos-saaren seuduille, he neuvottelivat keskenään ja päättivät olla purjehtimatta enää edemmäs. Toiset kertovat, että he tosin saapuivat Egyptiin, jossa heitä pidettiin vartioituina, mutta pääsivät sieltä karkuun. He purjehtivat niinmuodoin kotia Samokseen, ja Polykrates meni laivoillaan heitä vastaan sekä ryhtyi taisteluun. Kotiinpalaavat voittivat ja astuivat maihin saareen, mutta joutuivat siellä maataistelussa tappiolle ja purjehtivat sitten Lakedaimoniin. Jotkut kertovat, että Egyptistä karanneet voittivat Polykrateen, mutta erehtyvät luullakseni siinä. Sillä ei heidän olisi ollenkaan tarvinnut kutsua lakedaimonilaisia avukseen, jos itse olisivat kyenneet kukistamaan Polykrateen. Sitäpaitsi sanoo terve järki, että kotiinpalaavat samolaiset, harvalukuisia kun olivat, eivät olisi voineet voittaa häntä, jolla oli niin suuri joukko sekä palkattua apuväkeä että omia jousimiehiä. Senlisäksi Polykrates oli sullonut hallitsemiensa kaupunkilaisten vaimot ja lapset laivavajoihin ja oli valmiina polttamaan heidät vajoineen päivineen, jos kaupunkilaiset menisivät kotiinpalaavien puolelle.

46. Kun ne samolaiset, jotka Polykrates oli karkoittanut, olivat saapuneet Spartaan ja päässeet hallitusmiesten eteen, niin he puhuivat lavealti, suuressa avuntarpeessa kun olivat. Mutta spartalaiset vastasivat ensimäisessä esittelyssä heille, että he olivat unohtaneet puheen alkuosan eivätkä taas ymmärtäneet sen loppua. Toisessa esittelyssä sitten samolaiset eivät virkkaneet mitään muuta kuin toivat säkin ja sanoivat, että säkki tarvitsee leipää. Spartalaiset vastasivat heille, että säkki oli tarpeeton, mutta päättivät kuitenkin auttaa heitä.

47. Sitten lakedaimonilaiset varustautuivat ja läksivät sotaan Samosta vastaan, kuten samolaiset sanovat, siitä syystä, että nämä aikaisemmin itse olivat auttaneet heitä messenialaisia vastaan. Mutta kuten lakedaimonilaiset taas kertovat, eivät he niin paljon lähteneet aikeessa puoltaa apua anovia samolaisia kuin kostaa samolaisille sen, että nämä olivat ryöstäneet heidän Kroisokselle kuljettamansa sekoitusmaljan ja sen haarniskan, jonka Egyptin kuningas Amasis oli lähettänyt heille lahjaksi. Haarniskan olivat nimittäin samolaiset ryöstäneet vuotta ennen kuin sekoitusmaljan. Se oli pellavasta, siihen oli kudottu runsaasti kuvia ja se oli koristettu kulta- ja puuvillakuteilla. Mutta varsin ihmeteltävä se on siitä syystä, että haarniskan jokaisessa langassa, joka jo itse on ohut, on kolmesataakuusikymmentä lankaa, kaikki näkyviä. Toinen samanlainen on se, jonka Amasis pyhitti Atenelle Lindos-saareen.

48. Myös korintolaiset uurastivat osaltaan hartaasti, että sotaretki Samosta vastaan saataisiin aikaan. Sillä heitäkin olivat samolaiset loukanneet, mikä oli tapahtunut yhtä miespolvea aikaisemmin kuin puheenalainen sotaretki ja samaan aikaan kuin sekoitusmaljan ryöstö. Periandros, Kypseloksen poika, oli nimittäin lähettänyt kolmesataa etevinten kerkyralaisten poikaa Sardeeseen Alyatteen luo kuohittaviksi. Kun lapsia vievät korintolaiset olivat laskeneet Samoksen rantaan, ja samolaiset saivat kuulla, mitä varten heidät vietiin Sardeeseen, niin he ensiksikin neuvoivat lapsia pysyttelemään Artemiin pyhätössä ja sitten eivät sallineet turvananojia vedettävän pyhätöstä pois. Ja kun korintolaiset estivät lapsia saamasta ruokavaroja, niin samolaiset sääsivät juhlan, jota vieläkin viettävät seuraavaan tapaan. Koko sen ajan kuluessa, jolloin lapset tarvitsivat turvaa, he yön tullen panivat toimeen neitosten ja nuorukaisten kuorotansseja, ja näiden tanssien yhteyteen he sääsivät lain, että piti tuotaman sesami- ja mesileivoksia, jotta kerkyralaisten lapset voisivat ottaa ne ja siten saada elatuksensa. Näin tapahtui siihen saakka, kunnes ne korintolaiset, jotka vartioivat lapsia, poistuivat ja läksivät tiehensä. Mutta lapset samolaiset veivät kotiin Kerkyraan.

49. Jos nyt korintolaiset Periandroksen kuoltua olisivat olleet ystävällisissä väleissä kerkyralaisten kanssa, eivät he tästä syystä olisi ottaneet osaa sotaretkeen Samosta vastaan. Mutta nyt he, aina siitä saakka kun korintolaiset perustivat siirtolan saareen, ovat olleet erimielisiä keskenään, vaikka ovatkin samaa heimoa. Senvuoksi siis korintolaiset kantoivat kaunaa samolaisille.

50. Mutta Periandros oli kostonhimosta valinnut etevinten kerkyralaisten lapset ja lähettänyt ne Sardeeseen kuohittaviksi. Sillä kerkyralaiset olivat ensiksi tehneet hänelle ilkityön. Sittenkun nimittäin Periandros oli tappanut vaimonsa Melissan, kohtasi häntä tämän lisäksi toinenkin onnettomuus. Se oli seuraava. Hänellä oli Melissasta kaksi poikaa, toinen iältään seitsentoista-, toinen kahdeksantoista-vuotias. Nämä äidinisä Prokles, joka oli Epidauroksen valtias, noudatti luokseen ja otti ystävällisesti vastaan, niinkuin luonnollista olikin, kun olivat hänen tyttärensä lapsia. Mutta kun hän laski heidät luotaan, niin hän saattaessaan heitä matkalle lausui: "Tiedättekö sitten, lapset, kuka on tappanut teidän äitinne?" Näistä sanoista vanhempi poika ei sen enempää välittänyt. Mutta nuorempi, jonka nimi oli Lykofron, tuli sen kuultuaan niin murheelliseksi, että saavuttuaan Korintokseen ei puhutellut isäänsä, koska tämä oli hänen äitinsä murhaaja, ei vastannut, kun isä tahtoi keskustella hänen kanssaan, eikä lausunut mitään, kun isä kyseli. Lopuksi Periandros suuttui ja ajoi hänet pois kotoa.

51. Ajettuaan Lykofronin pois Periandros kysyi vanhemmalta pojaltaan, mitä äidinisä heille oli jutellut. Tämä kertoi, että hän oli ystävällisesti ottanut heidät vastaan. Mutta sitä, minkä Prokles, lähettäessään heidät pois, oli heille lausunut, hän ei muistanut, syystä että ei ollut sitä käsittänyt. Mutta Periandros sanoi olevan kerrassaan mahdotonta, ettei äidinisä olisi jotain heidän päähänsä pannut, ja tutkisteli sitä itsepintaisesti. Vihdoin tuo lause muistuikin pojalle mieleen ja hän ilmoitti sen. Periandros, joka käsitti asianlaidan eikä ollenkaan tahtonut osoittaa leväperäisyyttä, lähetti sanansaattajan niiden luo, joitten tykönä hänen karkoittamansa poika eleli, ja kielsi heitä ottamasta häntä vastaan huoneisiinsa. Ja kun poika sieltä karkoitettuna tuli toiseen taloon, ajettiin hänet tästäkin pois, koska Periandros uhkasi vastaanottajia ja käski häätää hänet. Kun hänet taas karkoitettiin, niin hän meni vieläkin toiseen taloon, jossa hänen ystävänsä asuivat. Sillä koska hän oli Periandroksen poika, niin he ottivat hänet vastaan, vaikka pelkäsivätkin.

52. Lopuksi Periandros julisti semmoisen kuulutuksen, että sen, joka ottaisi pojan vastaan taloonsa tai puhuttelisi häntä, täytyisi sakkona suorittaa määrätty, Apollolle pyhitetty rahasumma. Mainitun kuulutuksen vuoksi ei kukaan tahtonut keskustella pojan kanssa eikä ottaa häntä vastaan taloonsa. Eikä hän itsekään katsonut oikeaksi koettaa uhmailla kieltoa, vaan kuljeskeli itsepäisesti pylväskäytävissä. Kun Periandros neljäntenä päivänä näki poikansa viheliäisessä tilassa pesemättömänä ja nälkäytyneenä, niin hän sääli häntä. Ja heittäen sikseen suuttumuksensa hän meni lähemmäs ja virkkoi: "Oi poikani, kumpi näistä kahdesta tilasta on otollisempi, nykyinenkö vai se, että teet niinkuin isäsi tahtoo ja otat vastaan itsevaltiuden ynnä kaiken sen hyvän, mikä minulla on? Olethan sinä, vaikka olet minun poikani ja onnellisen Korintoksen kuningas, valinnut kerjäläisen elämän ja vastustelet sekä olet vihoissasi sille, jota sinun kaikkein vähimmin pitäisi vihata. Sillä jos joku onnettomuus on tapahtunut, jonka johdosta kannat kaunaa minua kohtaan, niin se on kohdannut minua ja minä olen siitä sitä enemmän saanut osani, koska itse olen sen aikaansaanut. Mutta koska nyt olet huomannut, kuinka paljoa parempi on olla kadehdittu kuin säälitty, ja samalla, mitä merkitsee olla vihastunut vanhemmilleen ja mahtavammilleen, niin lähde nyt pois kotiin." Näillä sanoin Periandros koetti voittaa hänet puolelleen. Mutta poika ei vastannut isälleen mitään muuta kuin sanoi, että isä nyt oli velkapää maksamaan jumalalle pyhät sakot, koska oli antautunut puheisiin hänen kanssaan. Kun Periandros huomasi, että pojan vamma oli parantumaton ja voittamaton, niin hän toimitti hänet pois näkyvistään lähettämällä hänet laivalla Kerkyraan. Periandros vallitsi näet myös tätä saarta. Mutta senjälkeen kun Periandros oli lähettänyt pojan pois, lähti hän sotaretkelle appeansa Proklesta vastaan, joka hänen mielestään oli enimmin syypää hänen silloiseen onnettomuuteensa, valloitti Epidauroksen ja sai myös itse Prokleen valtaansa.

53. Mutta kun Periandros aikaa myöten vanheni ja huomasi, ettei hän enää jaksanut valvoa ja hoitaa toimiaan, niin hän lähetti sanan Kerkyraan ja kutsui Lykofronia ottamaan käsiinsä valtikan. Sillä vanhemmassa pojassaan hän ei huomannut olevan kykyä siihen, tämä kun ilmeisesti tuntui tylsälahjaiselta. Vaan Lykofron ei katsonut edes kannattavan antaa vastausta viestintuojalle. Mutta Periandros, joka oli kovin kiintynyt nuorukaiseen, lähetti vielä tämän luokse hänen sisarensa, oman tyttärensä, arvellen että poika helpoimmin tottelisi tätä. Saavuttuaan perille sisar virkkoi: "Oi poika, tahdotko mieluummin, että itsevaltius joutuu toisille, ja että isäsi omaisuus häviää kuin itse tulla ottamaan ne haltuusi? Lähde pois kotiin, lakkaa itseäsi kurittamasta. Liiallinen kunniantunto on huono tavara. Älä paranna pahaa pahalla. Monet asettavat kohtuuden oikean edelle. Moni, joka pyytää puoltaa äitinsä oikeuksia, menettää isänsä oikeudet. Itsevaltius on häilyväinen kapine, ja monet sitä tavoittelevat; isä taas on jo vanha ja ikäloppu. Älä anna siis omaisuuttasi muille." Niin sisar, isänsä opettamana, mitä houkuttelevimmin puhui veljelleen. Mutta tämä vastasi, ettei hän ollenkaan tulisi Korintokseen, niin kauan kun hän kuuli isän olevan elossa. Kun sisar oli tämän ilmoittanut, niin Periandros kolmannen kerran lähetti kuuluttajan ehdottamaan, että hän itse tulisi Kerkyraan, mutta että poika saapuisi Korintokseen ja seuraisi häntä hallituksessa. Kun poika suostui tähän ehdotukseen, niin Periandros hankkiutui lähtemään Kerkyraan, poika taas Korintokseen. Mutta saatuaan tietää kaiken sen, tappoivat kerkyralaiset nuorukaisen, jottei Periandros saapuisi heidän maahansa. Tämän johdosta Periandros tahtoi kostaa kerkyralaisille.

54. Niin pian kun lakedaimonilaiset suurella sotajoukolla olivat saapuneet, alkoivat he piirittää Samosta. Hyökättyään muuria vastaan he nousivat etukaupungissa meren luona olevaan torniin, mutta kun Polykrates itse tuli avuksi, työnnettiin heidät suurella voimalla ja väellä takaisin. Ylemmästä, vuorenselänteellä olevasta tornista taas tekivät hyökkäyksen sekä palkkasoturit että useat itse samolaisista. Mutta jonkun aikaa pidettyään puoliaan lakedaimonilaisia vastaan, pakenivat he takaisin. Lakedaimonilaiset puolestaan seurasivat heitä kintereillä ja tappoivat heidät.

55. Jos nyt saapuvilla olevat lakedaimonilaiset olisivat sinä päivänä esiintyneet samanlaisina kuin Arkhias ja Lykopas, olisi Samos tullut valloitetuksi. Arkhias ja Lykopas olivat nimittäin yksin tunkeutuneet muurien sisäpuolelle, pakenevien samolaisten kintereillä, ja olivat saaneet surmansa Samoksen kaupungissa, kun paluu oli heiltä katkaistu. Tämän Arkhiaan jälkeläisen kolmannessa polvessa, erään toisen Arkhiaan, joka oli vanhemman Arkhiaan Samios nimisen pojan poika, minä itse tapasin Pitanessa — hän näet oli kotoisin siitä kunnasta. Kaikista muukalaisista hän enimmin kunnioitti samolaisia ja sanoi, että hänen isälleen oli pantu nimeksi Samios siitä syystä, että tämän isä Arkhias oli Samoksessa kunnostanut itseään ja siellä kuollut. Ja hän sanoi kunnioittavansa samolaisia, senvuoksi että samolaiset valtion kustannuksella olivat haudanneet hänen isoisänsä.

56. Kun lakedaimonilaiset olivat Samoksen piiritykseen kuluttaneet neljäkymmentä päivää ollenkaan pääsemättä sen pitemmälle, niin he läksivät pois Peloponnesokseen. Niinkuin muuan tyhjänpäiväinen huhu tietää kertoa, oli muka Polykrates lyöttänyt suuren joukon kotimaista lyijyrahaa, sekä kullannut rahat ja antanut ne lakedaimonilaisille; viimemainitut olivat muka ottaneet ne vastaan ja sitten lähteneet pois. Tämä oli ensimäinen sotaretki, minkä doorilaiset lakedaimonilaiset tekivät Aasiaan.

57. Ne samolaiset taas, jotka olivat lähteneet sotaretkelle Polykratesta vastaan, purjehtivat nekin, kun lakedaimonilaiset olivat aikeessa jättää heidät, tiehensä ja tulivat Sifnokseen. He tarvitsivat näet rahoja, jota vastoin sifnolaiset siihen aikaan olivat mahtavuutensa kukkuloilla ja olivat rikkaimmat saarelaisista, heillä kun oli saaressaan kulta- ja hopeakaivoksia, jopa siihen määrään, että niistä saaduista kymmenyksistä asetettiin Delfoihin aarre, joka veti vertoja mitä kallisarvoisimmille vihkilahjoille. Itse he joka vuosi jakoivat keskenään niistä tulevat rahat. Silloin kun he nyt laittoivat itselleen aarrekammion, kysyivät he neuvoa oraakelilta, salliko kohtalo, että heidän nykyinen onnekas tilansa säilyisi kauankin. Siihen vastasi Pytia heille:

"Sifnoksesaa kun valkeanaan prytanein talo hohtaa, valkeanaan torin laidat, silloin tarvis on miestä, puisen joukon mi torjua voi, puna-airuen häätää."

Ja sifnolaisilla oli siihen aikaan todella tori ja hallintohuone koristettuina parolaisella marmorilla.

58. Tätä oraakelilausetta sifnolaiset eivät kuitenkaan kyenneet käsittämään silloin heti eivätkä myöskään samolaisten saavuttua. Sillä kohta kun samolaiset olivat laskeneet Sifnoksen rantaan, lähettivät he kaupunkiin yhden laivoistaan, jossa oli lähettiläitä. Muinoin olivat nimittäin kaikki laivat punamaalilla sivellyt, ja sitä juuri Pytia oli tarkoittanut, käskiessään heitä pitämään varansa puista joukkoa ja punaista airutta vastaan. Saavuttuaan perille lähettiläät pyysivät sifnolaisilta kymmenen talenttia lainaksi. Kun sifnolaiset kieltäytyivät lainaamasta heille, niin samolaiset havittelivat heidän viljamaitaan. Saatuaan siitä tiedon sifnolaiset heti menivät puolustamaan maitaan ja iskivät heidän kanssaan yhteen, mutta joutuivat tappiolle. Tällöin samolaiset sulkivat useilta heistä paluun kaupunkiin ja kiskoivat heiltä sittemmin sata talenttia.

59. Hermionelaisilta samolaiset ostivat Peloponnesoksen luona olevan Hydrea-saaren ja uskoivat sen troizenilaisten huostaan. Itse he asettuivat Kreetassa sijaitsevaan Kydoniaan, vaikka tosin eivät siinä tarkoituksessa sinne purjehtineet, vaan ajaakseen zakyntholaiset pois saaresta. Sinne he jäivät ja elelivät siellä viiden vuoden ajan onnellisessa tilassa ja he ovat rakentaneet Kydoniassa olevat pyhäköt. Mutta kuudentena vuotena aiginalaiset yhdessä kreetalaisten kanssa meritaistelussa tekivät heidät orjiksi ja hakkasivat poikki heidän laivojensa villisianpään muotoiset kokat sekä vihkivät ne Aiginassa olevaan Atenen temppeliin. Sen aiginalaiset tekivät, koska kantoivat kaunaa samolaisille. Sillä samolaiset olivat Amfikrateen hallitessa Samosta tehneet sotaretken Aiginaa vastaan ja tuottaneet aiginalaisille suurta vauriota, mutta myös itse heidän puoleltaan kärsineet paljon vahinkoa. Se oli siis syynä yllämainittuun seikkaan.

60. Olen pitemmältä puhunut samolaisista, syystä että he ovat kaikkien helleenien joukosta aikaansaaneet kolme mahtavinta suurtyötä. On nimittäin olemassa sadan viidenkymmenen sylen korkuinen vuori, johon on kaivettu alhaalta alkava kaksisuinen kaivos. Kaivoksen pituus on seitsemän stadionia, sen korkeus ja leveys molemmat kahdeksan jalkaa. Pitkin kaivosta on sen pohjaan kaivettu toinen, kahdenkymmenen kyynärän syvyinen ja kolmen jalan levyinen kaivos, jonka kautta johdettu vesi, mikä tuodaan eräästä suuresta lähteestä, saapuu putkien kautta kaupunkiin. Mainitun kaivoksen rakentaja oli megaralainen Eupalinos, Naustrofoksen poika. Tämä on yksi mainituista kolmesta suurtyöstä. Toinen on sataman ympäri mereen tehty pato, jonka syvyys on ainakin kaksikymmentä syltä. Padon pituus taas on kolmatta stadionia. Kolmas heidän aikaansaamistaan rakennuksista on kaikista suurin temppeli, minkä me tunnemme. Sen ensimäinen rakentaja oli muuan kotimainen mies Roikos, Fileen poika. Tämän vuoksi olen pitemmältikin puhunut samolaisista.

61. Sill'aikaa kun Kambyses, Kyroksen poika, viipyi Egyptissä mielensä menettäneenä, nousi kaksi maagia kapinaan. He olivat veljeksiä, +ja Kambyses oli jättänyt toisen heistä huoneensa kaitsijaksi. Viimemainittu nousi kapinaan häntä vastaan, koska hän hyvin tiesi, että Smerdiin kuolema oli pidetty salassa, ja että monet luulivat hänen olevankin elossa. Tätä silmälläpitäen maagi ryhtyi seuraavaan tuumaan saadakseen käsiinsä hallituksen. Hänellä oli veli, joka, kuten mainitsin, yhdessä hänen kanssaan oli noussut kapinaan ja oli ulkonäöltään aivan Smerdiin, Kyroksen pojan, näköinen, hänen, jonka Kambyses surmautti, vaikka olikin hänen oma veljensä. Mainittu mies oli siis ulkomuodoltaan Smerdiin näköinen ja hänellä oli sitäpaitsi vielä sama nimikin, Smerdis. Tämän miehen maagi Patizeitbes voitti puolelleen lupaamalla toimittaa hänelle kaikki ja vei sekä asetti hänet valtaistuimelle. Ja sen tehtyään hän lähetti airuita joka suunnalle, muun muassa myös Egyptiin ilmoittamaan sotajoukolle, että siitä pitäen oli toteltava Smerdistä, Kyroksen poikaa, eikä Kambysestä.

62. Niinpä muiden muassa julisti sen myös Egyptiin määrätty airut. Hän tapasi näet Kambyseen sotajoukkoineen Syyrian Agbatanassa, asettui sen keskelle ja julisti maagin käskyt. Kuultuaan tämän airuen omasta suusta Kambyses luuli, että tämä puhui totta, ja että Prexaspes oli hänet pettänyt eikä muka ollutkaan tappanut Smerdistä, silloin kun hänet lähetettiin sitä tekemään. Hän katsahti siis Prexaspeeseen ja virkkoi: "Prexaspes, näinkö siis suorititkin sen tehtävän, minkä sinulle uskoin?" Mutta toinen lausui: "Oi herra, ei ole totta, että veljesi Smerdis milloinkaan olisi noussut sinua vastaan kapinaan, eikä että sinulle sen miehen puolelta koskaan koituisi mitään taistelua, ei suurta eikä pientä. Sillä minä olen tehnyt sen, minkä minun käskit tekemään ja olen omin käsin itse hänet haudannut. Jos todella vainajat nousevat kuolleista, niin voit odottaa, että meedialainen Astyageskin herää eloon. Mutta jos kaikki jää ennalleen, ei ainakaan Smerdiin puolelta enää nouse mitään turmiota. Mutta nyt minusta näyttää parhaalta ajaa takaa airutta sekä tutkistella ja kysellä, kenenkä luota hän on tullut julistamaan meille, että meidän tulee totella Smerdis kuningasta."

63. Tämä Prexaspeen ehdotus miellytti Kambysestä; kohta lähdettiin tavoittamaan airutta, ja hän tulikin. Hänen saavuttuaan Prexaspes kysyi häneltä näin: "Ihminen, sinä väität tulevasi sanansaattajana Smerdiin, Kyroksen pojan, luota. Sano nyt siis totuus ja lähde sitten rauhassa matkoihisi! Näyttäytyikö Smerdis itse sinulle ja antoiko hän itse tämän tehtävän, vai tekikö sen joku hänen palvelijoistaan?" Hänpä virkkoi: "Smerdistä, Kyroksen poikaa, en ole nähnyt aina siitä saakka, kun Kambyses kuningas marssi Egyptiin. Mutta se maagi, jonka Kambyses määräsi huoneensa hoitajaksi, hän se antoi nämä tehtävät, sanoen että Smerdis, Kyroksen poika, oli se, joka käski ilmoittamaan teille tämän." Niin hän heille kertoi aivan totuudenmukaisesti. Vaan Kambyses sanoi: "Prexaspes, sinä olet kunnon miehen tavoin täyttänyt käskyni ja olet viasta vapaa. Mutta kukahan saattaa olla se persialainen, joka on noussut kapinaan minua vastaan, ja anastanut Smerdiin nimen?" Siihen Prexaspes virkkoi: "Minä luulen käsittäväni tämän asian laidan, oi kuningas. Maagit ne ovat, jotka ovat tämän kapinan panneet toimeen, nimittäin Patizeithes, jonka jätit huoneesi kaitsijaksi, ja hänen veljensä Smerdis."

64. Kun Kambyses siinä kuuli Smerdiin nimen, välähti hänen mieleensä yhtäpitäväisyys näiden sanojen ja hänen unensa välillä. Hänestä oli unessa tuntunut siltä, kuin olisi joku ilmoittanut hänelle, että Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta. Koska hän nyt ymmärsi suotta tuhonneensa veljensä, niin hän itki Smerdistä. Vaan itkettyään ja haikeasti murehdittuaan koko kovaa onneaan hän hyppäsi hevosen selkään, aikoen pikimmiten lähteä sotaretkelle Susaan maagia vastaan. Mutta hänen hypätessään hevosen selkään putosi miekan tupen kenkäin pois, jolloin miekka paljastui ja tunki hänen reiteensä. Hän haavoittui niinmuodoin samaan paikkaan, mihin itse aikaisemmin oli iskenyt egyptiläisten jumalaa Apista. Ja kun Kambyses tunsi saaneensa kuolettavan haavan, niin hän kysyi, mikä kaupungin nimi oli. He sanoivat: "Agbatana". Nytpä oli hänelle jo aikaisemmin Buton kaupungista annettu sellainen oraakelinvastaus, että hän tulisi päättämään päivänsä Agbatanassa. Sen vastauksen hän oli käsittänyt niin, että hän tulisi vanhana kuolemaan Meedian Agbatanassa, missä koko hänen valtansa keskus oli. Mutta oraakeli tarkoittikin Syyrian Agbatanaa. Niinpä kun hän kyselemällä silloin sai tietää kaupungin nimen, hän niin hyvin maagin aikaansaaman onnettomuuden tärisyttämänä kuin haavansa johdosta tuli järkiinsä, käsitti jumalanvastauksen ja virkkoi: "Sallimus on määrännyt, että Kambyses, Kyroksen poika, täällä on päättävä päivänsä."

65. Sillä kertaa Kambyses virkkoi vain sen verran. Mutta noin kaksikymmentä päivää myöhemmin hän lähetti noutamaan luokseen arvokkaimmat läsnäolevista persialaisista ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, nyt on minulle sattunut semmoinen tapaus, että minun täytyy ilmaista teille muuan asia, jota olen enimmin kaikista salannut. Sillä ollessani Egyptissä minä näin unessa näyn, jota minun ei milloinkaan olisi pitänyt näkemän. Minusta näytti siltä, kuin kotoa olisi tullut sanansaattaja ilmoittamaan, että Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta. Peläten, että veljeni riistäisi minulta hallituksen, minä silloin toimin suuremmalla nopeudella kuin viisaudella. Sillä eihän ihmisen vallassa ollut torjua sitä, minkä piti tapahtuman. Vaan minäpä houkkio lähetän Prexaspeen Susaan tappamaan Smerdiin. Tämän näin suuren ilkityöni jälkeen elelin pelotta, ollenkaan aavistamatta, että senjälkeen kuin Smerdis oli raivattu pois, joku toinen ihminen nousisi kapinaan. Mutta minä erehdyin kaikesta siitä, mikä oli tapahtuva, ja jouduin vallan suotta velisurmaajaksi; ja minä olen yhtäkaikki menettänyt kuninkuuteni. Sillä Smerdis maagi oli se, josta jumala unessa minulle ilmoitti, että hän tulisi nousemaan minua vastaan kapinaan. Mutta minun tekoni on kerta kaikkiaan tehty, ja, huomatkaa se, Smerdis, Kyroksen poika, ei ole enää elävien joukossa. Kuninkaanlinnaa vallitsevat maagit, nimittäin se, jonka jätin omaisuuteni hoitajaksi ja hänen veljensä Smerdis. Mutta se, jonka etenkin olisi pitänyt puolestani kostaa sitä häväistystä, minkä maagien puolelta olen kärsinyt, on saanut osakseen mitä jumalattomimman kuoleman lähimpiensä käden kautta. Koska hän nyt ei enää ole elävien joukossa, on tästä puolen tärkeintä teille, oi persialaiset, ilmoittaa viimeinen tahtoni. Niinpä minä, huutaen avuksi kuninkaallisia jumalia, lasken teidän kaikkien, mutta varsinkin läsnäolevien akhaimenidien sydämelle, ett'ette sallisi johdon jälleen joutua meedialaisille, vaan että, jos he vilpillä ovat saaneet sen ja pitävät sitä hallussaan, vilpillä otatte sen heiltä pois, ja jos he taas väkivoimalla ovat sen tehneet, väkivoimalla ja vallalla sen voitatte takaisin. Ja jos te tämän teette, niin kantakoon maa teille kasvun, synnyttäkööt teille hedelmää vaimot ja karjalaumat; ja itse tulette iät päivät olemaan vapaina. Mutta jos ette voita takaisin hallitusta tai ette yritä sitä, niin minä rukoilen, että teille tulisi päinvastainen kohtalo osaksi. Ja senlisäksi vielä, että jokainen persialainen saisi saman lopun kuin mikä minulle on tullut." Samalla kuin Kambyses sen virkkoi, itki hän ääneen koko kohtaloaan.

66. Nähdessään kuninkaan purskahtavan äänekkääseen itkuun kaikki persialaiset reväisivät vaatteensa ja puhkesivat määrättömään valitukseen. Kun sitten kylmänvihat kävivät luuhun ja reisi nopeasti mätäni, tempasi tauti pois Kambyseen, Kyroksen pojan, joka oli hallinnut kaikkiaan seitsemän vuotta ja viisi kuukautta, hänen jättämättä jälkeensä yhtään mies- tai naispuolista perillistä. Mutta läsnäolevat persialaiset eivät ollenkaan uskoneetkaan, että maageilla oli hallussaan valta, vaan luulivat Kambyseen, heidät pettääkseen. lausuneen Smerdiin kuolemasta mitä lausui, jotta koko persialainen väestö ryhtyisi sotaan tätä vastaan. Niinpä he todella luulivat, että Smerdis, Kyroksen poika, oli tullut kuninkaaksi. Sillä myöskin Prexaspes jyrkästi kielsi tappaneensa Smerdiin, koska ei ollut hänelle turvallista Kambyseen kuoltua väittää omin käsin tuhonneensa Kyroksen pojan.

67. Kambyseen kuoltua maagi hallitsi rauhassa ne seitsemän kuukautta, jotka Kambyseeltä jäivät vajaaksi kahdeksasta vuodesta. Niitten kuluessa hän suoritti kaikkia alamaisiaan kohtaan suuria hyviätöitä, niin että hänen kuoltuaan kaikki Aasiassa asuvat, paitsi itse persialaiset, häntä kaipasivat. Maagi lähetti nimittäin sanan kaikille niille kansoille, joita hän hallitsi, julistaen, että saisivat kolmeksi vuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta ja veroista.

68. Näin hän julisti heti noustessaan valtaistuimelle. Mutta kahdeksantena kuukautena tuli seuraavalla tavalla ilmi, kuka hän oli. Oli muuan Otanes niminen mies, Farnaspeen poika, joka suvultaan ja rikkauksiltaan oli ensimäisiä persialaisia. Mainittu Otanes ensiksi alkoi epäillä, että maagi ei ollutkaan Kyroksen poika Smerdis, vaan se, mikä hän todella olikin. Ja näin hän päätteli siitä, ettei maagi kulkenut ulos linnasta ja ettei hän kutsunut eteensä ketään arvossapidetyistä persialaisista. Kun tämä epäluulo Otaneessa oli herännyt, menetteli hän seuraavalla tavalla. Kambyses oli ottanut vaimokseen hänen tyttärensä, jonka nimi oli Faidyme. Tämä oli siihen aikaan maagilla, joka oli nainut hänet, samoin kuin kaikki muutkin Kambyseen puolisot. Otanes nyt siis lähetti tiedustelemaan mainitulta tyttäreltään, kenen kanssa hän lepäsi, Smerdiinkö, Kyroksen pojan, vaiko jonkun muun kanssa. Tytär lähetti vastaukseksi sanan, ettei hän sitä tiennyt. Hän näet ei ollut koskaan nähnyt Kyroksen poikaa Smerdistä eikä myöskään tiennyt, kuka se oli, joka hänet oli nainut. Silloin Otanes uudestaan lähetti näin kuuluvan sanan: "Jollet itse tunne Kyroksen poikaa Smerdistä, niin kysy Atossalta, kenenkä kanssa sekä hän itse että sinä olette naimisissa. Sillä totta varmaan hän tuntee oman veljensä." Siihen tytär lähetti vastineeksi: "En saata päästä Atossan puheille enkä nähdä ketään muutakaan niistä naisista, jotka oleskelevat yhdessä minun kanssani. Sillä heti niin pian kun tämä ihminen — kuka sitten lieneekin — sai hallituksen, niin hän hajoitti meidät eri tahoille ja käski toisen sinne, toisen tänne."

69. Sen kuullessaan näytti Otaneesta asia vieläkin selvemmältä, ja hän lähetti siis tyttären luokse kolmannen, näin kuuluvan sanan: "Oi tytär, jalon syntysi vuoksi täytyy sinun alistua vaaraan, johon isäsi käskee sinun antautua. Jos nimittäin miehesi ei ole Kyroksen poika Smerdis, vaan se, joksi minä puolestani epäilen, älköön hän saako ilokseen pitää sinua vaimonaan ja hallita persialaisia, vaan tulee hänen siitä kärsiä rangaistus. Tee siis näin. Kun hän kanssasi lepää, ja sinä huomaat hänen nukkuneen, niin tunnustele hänen korviaan. Ja jos ilmenee, että hänellä on korvat, niin voit olla varma siitä, että puolisosi on Kyroksen poika Smerdis, mutta jos hänellä ei ole korvia, on hän maagi Smerdis." Siihen Faidyme lähetti vastauksen ja sanoi joutuvansa suureen vaaraan, jos hän niin tekisi. Sillä jos sattuisi niin, että miehellä ei olisi korvia, ja Faidyme tavattaisiin niitä tunnustelemasta, niin hän hyvin tiesi, että Smerdis tulisi tuhoamaan hänet. Kuitenkin hän sanoi aikovansa tehdä niin. Niinpä hän otti toimittaakseen tehtävän isälleen. Mainitulta Smerdis maagilta oli nimittäin Kyros, Kambyseen poika, hallitusaikanaan leikkauttanut korvat pois jonkun suurenpuoleisen rikoksen vuoksi. Siispä tämä Otaneen tytär Faidyme suoritti kaikki, mitä oli ottanut tehdäkseen isälleen. Sittenkun näet hänen vuoronsa tuli mennä maagin luo — persialaiset antavat näet vaimojensa järjestyksessä tulla luokseen, — niin hän meni sisälle ja lepäsi miehen vieressä; ja kun maagi oli nukkunut sikeään uneen, niin Faidyme tunnusteli hänen korviaan. Vaivatta ja huokeasti Faidyme silloin huomasikin, että miehellä ei ollut korvia, ja heti päivän valjettua hän lähetti sanan ja ilmoitti asianlaidan isälleen.

70. Mutta Otanes otti luokseen Aspathineen ja Gobryaan, jotka olivat ensimäiset miehet persialaisten keskuudessa sekä hänen erityiset uskottunsa, ja kertoi heille koko asian. He epäilivät jo itsestäänkin, että niin oli laita, ja kun nyt Otanes esitti heille asian, niin he hyväksyivät hänen ehdotuksensa ja päättivät ottaa kukin liittoonsa sen, johon enimmin luottivat. Niinpä Otanes toi mukaansa Intafreneen, Gobryas Megabyzoksen ja Aspathines Hydarneen. Kun heitä niinmuodoin oli kuusi, saapui Susaan Dareios, Hystaspeen poika, tullen Persiasta, jonka maaherrana oli hänen isänsä. Sittenkun nyt tämä oli saapunut, päättivät mainitut kuusi persialaista ottaa liittoonsa myös Dareioksen.

71. Nämä seitsemän kokoontuivat nyt ja antoivat toisilleen uskollisuudenvakuutuksia. Mutta kun tuli Dareioksen vuoro lausua mielipiteensä, sanoi hän heille näin: "Minä luulin vallan yksin tietäväni, että hallitsijana on maagi, ja että Smerdis, Kyroksen poika, on kuollut. Ja juuri siitä syystä olen minä kiireesti tullut tänne nostattamaan teidät kapinaan maagia vastaan. Mutta koska on käynytkin niin, että tekin siitä tiedätte, enkä ainoastaan minä, niin on minun mielestäni heti toimittava eikä lykättävä asiaa toistaiseksi, sillä se ei ole sille eduksi." Siihen virkkoi Otanes: "Oi Hystaspeen poika, sinä olet kelpo miehen poika ja näyt osoittavan olevasi isäsi vertainen. Mutta älä mitenkään noin maltittomasti jouduta yritystä, vaan ryhdy siihen suuremmalla harkinnalla. Sillä meitä täytyy olla useampia, ennenkun käymme asiaan käsiksi." Siihen Dareios virkkoi: "Läsnäolevat miehet, jos noudatatte Otaneen neuvoa, niin huomatkaa, että siten kuljette kurjimpaan perikatoonne. Sillä joku tulee kantelemaan asian maagille, itse saadakseen siitä voittoa. Paras olisi ollut, jos omalla uhallanne olisitte sen tehneet. Mutta koska kerran katsoitte hyväksi ilmoittaa asiasta useammille ja uskoitte sen minullekin, niin pankaamme se toimeen tänään. Taikka muuten tietäkää, että, jos tämä päivä menee menojaan, niin minä, eikä kukaan muu, ehätän ilmiantamaan ja ilmoittamaan asian maagille."

72. Kun Otanes tällöin näki Dareioksen näin kiihtyneenä, virkkoi hän siihen: "Koska nyt pakoitat meitä jouduttamaan asiaa etkä anna lykätä sitä toistaiseksi, niin sanopa itse, millä tavalla pääsemme kuninkaanlinnaan ja käymme heidän kimppuunsa. Tiedät kai itsekin, että vartiastoja on asetettu joka paikkaan, joskaan et näkemästäsi, niin ainakin kuulemastasi. Millä tapaa pääsemme niitten läpi?" Dareios vastasi näin: "Otanes, on monta asiaa, joita syillä ei voi osoittaa oikeiksi, mutta kyllä teoilla. Toisia taas on, joita sanoilla voi todistaa oikeiksi, mutta joista ei synny mitään mainehikasta tekoa. Tiedättehän, ettei ole ollenkaan vaikeata kulkea asestettujen vartiastojen sivu. Ensiksi näet tulee jokainen laskemaan meidät ohi asemamme vuoksi, joko ehkä kunnioituksesta tai pelosta meitä kohtaan Sitten on minulla varsin sopiva tekosyy, minkä nojalla pääsemme niiden ohi, jos sanon äsken juuri tulleeni Persiasta ja tahtovani ilmoittaa kuninkaalle erään sanoman isältäni. Sillä missä on tarvis valehdella, valehdeltakoon. Samaan päämäärään me pyrimme, joko sitten valehtelemme tai puhumme totta. Toiset valehtelevat silloin, kun valheilla vakuuttaen voivat saavuttaa jonkun edun, toiset taas puhuvat totta, jotta totuudella voittaisivat hyötyä ja että heihin enemmän luotettaisiin. Siten me eri tavoin uurastamalla pidämme kiinni samasta päämäärästä. Mutta jos ei ole mitään voitettavana, saattaa totuutta puhuva yhtä hyvin valehdella, kuin valehtelija puhua totta. Se ovenvartia, joka hyvällä laskee meidät ohi, on aikanaan siitä saava palkkansa; mutta sitä, joka koettaa tehdä tenää, kohdeltakoon vihollisena. Ja sitten tunkeutukaamme sisälle ja ryhtykäämme työhön."

73. Sen jälkeen lausui Gobryas näin: "Hyvät ystävät, milloinka meille on tarjoutuva kauniimpi tilaisuus saavuttaa takaisin hallituksemme taikka, jos emme siihen kykene, kuolla? Nythän meitä, jotka olemme persialaisia, hallitsee meedialainen mies, maagi, vieläpä sellainen, jolla ei ole korvia. Ja kaikki ne teistä, jotka olitte saapuvilla Kambyseen tautivuoteen ääressä, muistatte kaiketi varsin hyvin, mitä hän päiviensä päättyessä uhkasi persialaisille, jos eivät yrittäisi voittaa takaisin hallitusta — mitä me silloin tosin emme uskoneet todeksi, vaan luulimme Kambyseen vilpillisessä aikeessa niin puhuneen. Nyt siis äänestän, että tottelemme Dareiosta emmekä hajaannu tästä kokouksesta, vaan — nyt suoraa päätä maagia vastaan!" Niin lausui Gobryas, ja kaikki kiittivät ehdotusta.

74. Mutta sill'aikaa kun nämä tästä neuvottelivat, sattui seuraava tapaus. Maagit neuvottelivat keskenään ja päättivät tehdä Prexaspeen ystäväkseen, koska hän oli sekä Kambyseen puolelta kärsinyt julmaa kohtelua, tämä kun oli ampunut hänen poikansa kuoliaaksi, että yksin tunsi Smerdiin, Kyroksen pojan, kuoleman, koska hän omin käsin oli hänet surmannut. Lisäksi tuli vielä, että hän persialaisten kesken nautti mitä suurinta mainetta. Sentähden he siis kutsuivat ja ottivat hänet ystäväkseen sekä vannottivat häntä lupauksilla ja valoilla pitämään omana salaisuutenaan eikä kenellekään ihmiselle ilmoittamaan heidän persialaisia kohtaan tekemäänsä petosta. Ja samalla he lupasivat antaa hänelle runsaassa määrin kaikkea hyvää. Niin pian kuin maagit olivat saaneet Prexaspeen taivutetuksi ja hän oli luvannut tehdä mitä nämä tahtoivat, he tekivät toisen ehdotuksen; he sanoivat aikovansa kutsua kaikki persialaiset kuninkaanlinnan muurien alle ja käskivät hänen nousta muurille ja julistaa, että heidän hallitsijanaan on Kyroksen poika Smerdis, eikä kukaan muu. Tähän he häntä kehoittivat, koska hän tietenkin oli luotettavin mies persialaisten joukossa, ja monasti oli lausunut, että Kyroksen poika Smerdis oli elossa, sekä oli kieltänyt hänen murhansa.

75. Kun Prexaspes sanoi olevansa valmis tekemään tämänkin, niin maagit kutsuivat kokoon persialaiset, veivät hänet ylös torniin ja käskivät häntä puhumaan. Mutta hän jättikin tahallaan mainitsematta kaiken sen, mitä he häneltä pyysivät, vaan alkaen Akhaimeneesta saakka hän esitti Kyroksen sukujohdon, ja vihdoin, kun hän saapui viimeksimainittuun, hän lopetti kertomalla mitä hyvää Kyros oli tehnyt persialaisille; ja läpikäytyään nämä seikat hän ilmaisi totuuden sanoen ennen salanneensa sen — olisihan hänen ollut vaarallista kertoa mitä oli tapahtunut —, mutta sillä hetkellä oli hänen pakko ilmaista asianlaita. Niinpä hän kertoi, että hän, Kambyseen pakoittamana, itse oli tappanut Kyroksen pojan Smerdiin, ja että maagit nyt hallitsivat. Ja ankarasti kirottuaan persialaisia, elleivät anastaisi takaisin hallitusta ja kostaisi maageille, hän viskautui pää edellä alas tornista. Sen lopun sai Prexaspes, joka koko ikänsä oli ollut arvossapidetty mies.

76. Niin pian kun siis yllämainitut seitsemän persialaista olivat päättäneet heti käydä maagien kimppuun ja olla lykkäämättä asiaa toistaiseksi, he rukoiltuaan jumalia läksivät matkaan, tietämättä mitään siitä, miten Prexaspeen oli käynyt. Mutta kulkiessaan he puolitiessä saivat tietää myöskin Prexaspeen kohtalon. Silloin he astuivat tiepuoleen ja neuvottelivat taas keskenään. Siinä Otanes puoluelaisineen jälleen kehoitti kaikin mokomin lykkäämään tuuman toistaiseksi eikä käymään siihen käsiksi, niin kauan kun asiat olivat näin kuohutilassa, jota vastoin Dareios kannattajineen vaati, että heti mentäisiin panemaan päätös toimeen eikä sitä lykättäisi. Heidän siinä kiistellessään ilmestyi seitsemän haukkaparia, mitkä ajoivat takaa kahta korppikotkaparia, joita ne nykivät ja raastoivat. Sen nähtyään kaikki seitsemän kiittivät Dareioksen mielipidettä ja menivät sitten lintumerkin rohkaisemina kuninkaanlinnalle.

77. Ja kun he saapuivat portille, kävi niinkuin Dareios oli otaksunutkin. Sillä kunnioituksesta persialaisten ensimäisiä miehiä kohtaan ja ollenkaan aavistamatta mitään semmoista heidän puoleltaan, laskivat vartiat jostakin jumalallisesta vaikutuksesta heidät ohitseen, eikä kukaan kysynyt mitään. Ja sittenkun he olivat tulleet pihaan, he tapasivat siellä ne kuohilaat, joitten tehtävänä oli viedä sanomat sisälle. Viimemainitut kyselivät heiltä, missä tarkoituksessa he olivat tulleet. Ja samalla kuin kuohilaat sitä näiltä kyselivät, he uhkailivat ovenvartioita, koska olivat laskeneet heidät ohitseen, ja koettivat pidättää seitsemää salaliittolaista, kun nämä tahtoivat kulkea eteenpäin. Mutta viimemainitut rohkaisivat toisiaan, tempasivat tikarinsa ja pistivät tuossa paikassa kuoliaiksi vastarinnan tekijät sekä menivät juoksujalassa miestupaan.

78. Maagit sattuivat juuri silloin molemmat olemaan sisällä neuvottelemassa Prexaspeen teosta. Kun he siis näkivät kuohilaat hämmentyneinä ja kuulivat heidän huutavan, juoksivat he molemmat takaisin huoneeseen ja, huomattuaan mitä oli tekeillä, asettuivat puolustautumaan. Toinen heistä ehätti ottamaan seinältä jousen, toinen turvautui keihääseen. Siinä he joutuivat hyökkääjien kanssa käsirysyyn. Sillä heistä, joka oli ottanut jousen, ei ollut siitä mitään hyötyä, syystä että viholliset ahdistivat häntä vallan läheltä. Vaan toinen puolustautui keihäällä ja iski ensin Aspathinesta reiteen, sitten Intafrenestä silmään. Ja saamastaan vammasta Intafrenes menetti silmänsä, mutta ei kuitenkaan kuollut. Niinpä toinen maageista haavoitti nämä. Vaan kun toisella ei ollut mitään hyötyä jousesta, niin hän pakeni miestuvan vieressä olevaan makuuhuoneeseen ja tahtoi teljetä oven, mutta kaksi noiden seitsemän joukosta, Dareios ja Gobryas, syöksivät yhdessä hänen kanssaan sisään. Gobryaan painiessa maagin kanssa Dareios seisoi vieressä neuvotonna, koska pelkäsi pimeässä iskevänsä Gobryasta. Nähdessään hänen joutilaana vieressä seisovan Gobryas kysyi, miksei hän käyttänyt kättään. Toinen vastasi: "Pelkään, että isken sinuun." Mutta Gobryas lausui siihen: "Työnnä miekkasi vaikkapa meidän molempienkin lävitse!" Dareios totteli, iski tikarillaan ja osasikin onnen kaupalla maagiin.

79. Tapettuaan maagit salaliittolaiset leikkasivat poikki heidän päänsä ja jättivät molemmat haavoittuneensa siihen paikkaan, sekä senvuoksi, että nämä olivat voivuksissa, että myös linnaa vartioimaan. Mutta toiset viisi juoksivat, käsissään maagien päät, huutaen ja meluten ulos, kutsuivat kokoon muut persialaiset ja kertoivat tapahtuman sekä näyttivät päitä. Samalla he tappoivat jokaisen maagin, joka joutui heidän tielleen. Mutta saatuaan tietää noiden seitsemän teon ja maagien petoksen, persialaiset katsoivat oikeudekseen itsekin tehdä samalla tapaa, tempasivat tikarinsa ja tappoivat missä vain tapasivat jonkun maagin. Ja ellei yö olisi yllättänyt ja pidättänyt heitä, eivät he olisi jättäneet yhtä ainoata maagia jälelle. Tätä päivää persialaiset yhteisesti pitävät kaikista päivistä pyhimpänä ja viettävät silloin juhlaa, jota he kutsuvat "maagien murhaksi". Sinä päivänä ei yksikään maagi saata näyttäytyä, vaan he pysyttelevät koko sen päivän kotosalla.

80. Kun melu oli asettunut, ja oli kulunut kuudetta päivää siitä, neuvottelivat maageja vastaan kapinantehneet asiain koko tilasta. Ja siinä tilaisuudessa pidettiin puheita, jotka muutamista helleeneistä ovat olleet uskomattomia, mutta jotka siitä huolimatta ovat pidetyt. Otanes puolestaan kehoitti jättämään asiain johdon persialaisten kansan omiin käsiin, sanoen näin: "Minusta näyttää parhaalta, että yksi ainoa ei enää ole hallitsijanamme, sillä se ei ole mieluista eikä hyvää. Tiedättehän, mihin määrään Kambyseen röyhkeys kohosi, olettehan saaneet kokea myös maagin kopeutta. Ja kuinka voisikaan yksinvalta olla hyvin järjestetty tila, se kun ilman vastuuta sallii tehdä, mitä haluaa? Sehän saattaisi kaikkein parhaimmankin miehen, joka semmoiseen valtaan on joutunut, pois niistä mielipiteistä, joita hän siihen saakka on kannattanut. Sillä tarjonaolevat edut synnyttävät kopeutta, kateus taas on ihmiselle synnynnäinen. Ja sillä, jolla on nämä kaksi ominaisuutta, on kaikki paha omanaan. Osaksi näet yltäkylläisyyden synnyttämästä röyhkeydestä, osaksi kateudesta hän tekee paljon ilkitöitä. Ja kuitenkin pitäisi ainakin itsevaltiaan olla mitään kadehtimatta, hänellä kun on käytettävänään kaikki edut. Mutta hän käyttäytyykin päinvastoin maanmiehiänsä kohtaan. Sillä hän kadehtii parhaimpia kansalaisia, kun nämä elävät ja menestyvät, mutta iloitsee huonoimmista ja on erittäin kärkäs kuuntelemaan parjauksia. Häntä on erinomaisen vaikea kohdella. Sillä jos häntä kohtuullisesti ihailee, niin hän panee pahakseen, ettei häntä nöyrästi palvella, jos taas joku nöyrästi häntä palvelee, niin hän närkästyy tähän kuten imartelijaan ainakin. Mutta pahin on se, josta nyt tulen puhumaan. Hän rikkoo isiltä perittyjä lakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta. Mutta sillä tilalla, jolloin kansa hallitsee, on ensiksi kaikista kaunein nimi, yhdenvertaisuus, toiseksi sen tilan vallitessa ei tehdä mitään semmoista, mitä yksinvaltias tekee. Kansa hallitsee arvan nojalla, sillä on vastuunalainen hallitus, ja se lykkää kaikki asiat yhteisesti ratkaistavaksi. Minä lausun siis sen mielipiteen, että me heittäisimme sikseen yksinvaltiuden ja korottaisimme kansan valtaan. Sillä paljoudesta kaikki riippuu."

81. Otanes siis esitti tämän mielipiteen. Megabyzos taas kehoitti jättämään hallituksen harvojen käsiin ja puhui näin: "Mitä Otanes sanoi itsevaltiuden lakkauttamisesta, sen sanon minäkin. Mutta kun hän käski siirtämään vallan kansalle, niin hän erehtyi siitä, mikä on paras mielipide. Sillä ei ole olemassa mitään ymmärtämättömämpää eikä röyhkeämpää kuin kelvoton väkijoukko. Siispä on kerrassaan sietämätöntä paeta itsevaltiaan kopeudesta kurittoman kansan röyhkeyden turviin. Sillä jos edellinen jotakin tekee, niin hän tekee sen tietensä, mutta jälkimäinen ei tiedä mitään. Ja kuinka se voisikaan mitään tietää — se, joka ei kotoaan ole oppinut eikä nähnyt mitään jaloa ja joka ajattelematta heittäytyy yleisiin asioihin, syösten eteenpäin tulvavirran tavoin! Ne, jotka siis suovat pahaa persialaisille, käyttäkööt kansaa; mutta me sitävastoin valitkaamme paraimpien miesten joukosta toverikunta ja jättäkäämme sille valta. Näitten joukossahan mekin tulemme olemaan. Ja otaksuttavaa on, että paraimmat miehet myös tulevat antamaan paraimmat neuvot."

82. Tämän mielipiteen esitti siis Megabyzos. Kolmanneksi Dareios ilmaisi mielipiteensä sanoen: "Siinä, minkä Megabyzos lausui yhteisestä kansasta, hän näyttää oikein puhuneen, mutta siinä, mitä hän harvainvallasta lausui, hän ei näy puhuneen oikein. Sillä jos nämät kolme, nimittäin kansanvalta, harvainvalta ja yksinvalta, ovat tarjona, ja edellytetään, että kukin on paras mahdollinen laatuaan, niin minä väitän, että viimeksimainittu on niistä paras. Onhan ilmeistä, ettei mikään ole parempi kuin yksi ainoa mies, jos hän nimittäin on paras. Sillä jos hänellä on paras mielipide, niin hän moitteettomasti saattaa hoitaa kansaa, ja silloin voidaan vihamiehiä vastaan tehtyjä neuvoja paraiten pitää salassa. Harvainvallassa sitävastoin, missä monet käyttävät kykyään yhteiseksi hyväksi, syntyy tavallisesti kiivasta yksityistä vihamielisyyttä. Sillä kun jokainen omasta puolestaan tahtoo olla ylinnä ja saattaa oman mielipiteensä voimaan, niin he joutuvat keskenään ankaraan vihamielisyyteen, josta syntyy puolueriitoja, ja puolueriidoista murhia. Murhista taas on seurauksena yksinvalta, ja juuri tämän kautta osoittautuu, että viimemainittu on paras. Jos taas kansa hallitsee, on mahdotonta, ettei kaikkinaista huonoutta syntyisi. Ja kun huonous kerran on päässyt juurtumaan yhteiskuntaan, niin ei huonojen kesken synny vihollisuuksia, vaan lujat ystävyysliitot. Sillä ne, jotka pyytävät vahingoittaa yhteiskuntaa, tekevät sen liittymällä yhteen. Näin tätä jatkuu, kunnes joku asettuu kansan etunenään ja tekee lopun semmoisten toiminnasta. Seuraus siitä on, että viimemainittu joutuu kansan ihailemaksi ja, ihailtuna kun on, hän pian saattaa esiintyä yksinvaltiaana. — Ja senkin kautta kansa itse osoittaa, että yksinvalta on paras. Sanalla sanoen ja kokoamalla kaikki asianhaarat yhteen, mistä on meille tullut vapaus ja kenenkä antamana? Kansaltako, harvainvallaltako vai yksinvaltiaalta? Minun mielipiteeni on siis se, että koska yksi mies on meidät tehnyt vapaiksi, me säilytämme yksinvaltiuden. — Sitäpaitsi ei ole hyvä kumota isiltä perittyjä lakeja, sillä se ei ole edullista."

83. Nämä kolme mielipidettä siis esitettiin. Mutta seitsemästä miehestä liittyi neljä viimeksi esitettyyn mielipiteeseen. Niin pian kun nyt Otanes, joka uurasti yhdenvertaisuuden toimeenpanoa, joutui mielipiteineen tappiolle, sanoi hän heille näin: "Liittoutuneet miehet, selväähän on, että yksi meistä on tuleva kuninkaaksi, joko sitten arvan nojalla tai siten, että uskomme valitsemisen Persian kansan huostaan, tai vielä jollakin muulla keinoin. Minä puolestani en aio teidän kanssanne kilpailla. Tahdon nimittäin yhtä vähän hallita kuin tulla hallituksi. Mutta minä luovun hallituksesta vain sillä ehdolla, ettei kukaan teistä tule hallitsemaan, ei minua itseäni eikä niistäkään ketään, jotka minusta vasta tulevat polveutumaan." Kun Otanes tämän oli lausunut, ja muut kuusi olivat siihen suostuneet, niin hän siis ei kilpaillut heidän kanssaan, vaan väistyi syrjään. Ja vielä nytkin hänen huoneensa on ainoa persialaisten joukossa, joka on vapaa, ja jota hallitaan vain sen verran kuin se itse haluaa, kunhan se vain ei loukkaa persialaisten lakeja.

84. Mutta jälellejääneet kuusi neuvottelivat keskenään, kuinka he tarkoituksenmukaisimmalla tavalla asettaisivat kuninkaansa. Ja he katsoivat parhaaksi, että jos kuninkuus joutuisi jollekin muista seitsemästä, niin annettaisiin Otaneelle ja kaikille hänen jälkeläisilleen etuoikeutena joka vuosi meedialainen puku ynnä kaikki ne lahjat, joita persialaisten kesken pidetään arvokkaimpina. Tämän he päättivät annettavaksi hänelle siitä syystä, että hän ensiksi oli keksinyt asian laidan ja saanut aikaan salaliiton. Ja omaksi hyväkseen he päättivät, että jokainen seitsemästä saisi ilman edelläkäyvää ilmoitusta päästä kuninkaanlinnaan, jollei nimittäin kuningas sattuisi lepäämään vaimonsa kanssa, ja että kuninkaan ei olisi lupa naida muualta kuin liittoutuneitten perheistä. Mutta kuninkuudesta he päättivät seuraavasti. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuisi, kun he auringon noustessa olivat astuneet hevosen selkään etukaupungissa, oli saapa kuninkuuden.

85. Nytpä oli Dareioksella ovela hevosrenki, jonka nimi oli Oibares. Tälle miehelle Dareios, liittoutuneitten erottua toisistaan, puhui näin: "Oibares, me olemme päättäneet valita kuninkaan seuraavalla tavalla. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuu, kun me auringon nousussa astumme hevostemme selkään, saapi kuninkuuden. Nyt siis, jos tiedät jonkun keinon, niin laita niin että minä saan tämän arvon eikä kukaan muu." Oibares vastasi näin: "Jos tästä, oi herra, riippuu, tuletko kuninkaaksi vai et, niin ole sen puolesta huoleti ja hyvällä mielellä, sillä ei kukaan muu pääse sinun sijastasi kuninkaaksi. Semmoiset on minulla taiat." Dareios virkkoi siihen: "Jos sinulla on tiedossa joku sellainen juoni, niin on aika ryhtyä siihen eikä lykätä toistaiseksi, sillä huomispäivänä on meillä kilpailu." Sen kuultuaan Oibares teki seuraavasti. Niin pian kun yö tuli, ajoi hän erään tamman, sen, josta Dareioksen orhi eniten piti, etukaupunkiin, sitoi sen siihen ja vei jälestäpäin Dareioksen hevosen sinne. Sitten hän kuljetti oritta tamman ympäri enimmäkseen niin läheltä, että se kosketti tammaa, ja antoi sen lopulta astua tamman.

86. Päivän valjetessa nuo kuusi sopimuksensa mukaan saapuivat hevostensa selässä. Kun he ajaessaan etukaupungin läpi saapuivat siihen paikkaan, mihin tamma edellisenä yönä oli ollut sidottuna, juoksi Dareioksen hevonen esiin ja hirnahti. Ja samalla kun hevonen sen teki, välähti salama kirkkaalta taivaalta ja jyrähti ukkonen. Nämä Dareiokselle sattuneet enteet vahvistivat hänelle kuninkuuden, ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet jostain sopimuksesta. Mutta muut hyppäsivät hevosten selästä ja heittäytyen maahan tervehtivät Dareiosta kuninkaanaan.

87. Näin sanovat toiset Oibareen menetelleen. Toiset taas — sillä kummallakin tavalla persialaiset kertovat — sanovat hänen tehneen siten, että hän muka siveli samaisen tamman häpyä kädellään, jonka sitten kätki roimahousuihinsa. Kun sittemmin hevosten auringon noustessa piti lähtemän pois, oli Oibares ojentanut esiin kätensä ja vienyt sen lähelle Dareioksen hevosen sieraimia, jolloin se vainutessaan oli korskunut ja hirnunut.

88. Siten tuli Dareios, Hystaspeen poika, kuninkaaksi, ja hänen alamaisiaan olivat, paitsi arabialaisia, kaikki Aasian kansat, jotka Kyros ja myöhemmin Kambyses olivat kukistaneet. Arabialaiset kuitenkaan eivät ollenkaan olleet orjan suhteessa persialaisiin, vaan olivat kestiystäviä, silloin kun laskivat Kambyseen maansa läpi Egyptiin. Sillä vasten arabialaisten tahtoa eivät persialaiset olisi voineet hyökätä Egyptiin. Ja Dareios nai persialaisten ensimäisistä perheistä, nimittäin kaksi Kyroksen tytärtä, Atossan ja Artystonen, joista Atossa ennen oli ollut naimisissa Kambyses veljensä ja toisen kerran maagin kanssa, mutta Artystone oli neitsyt. Ja hän nai vielä toisen, Smerdiin, Kyroksen pojan, tyttären, jonka nimi oli Parmys. Hän otti vaimokseen myös Otaneen tyttären, hänet, joka paljasti maagin. Ja kaikki oli täynnänsä Dareioksen valtaa. Ensiksi hän teetti ja pystytti kivisen korkokuvan, mihin oli kuvattuna ratsumies, ja siihen hän teki näin kuuluvan päällekirjoituksen: "Dareios, Hystaspeen poika, on hevosensa (siinä hän mainitsi sen nimen) ja hevosrenkinsä Oibareen kunnon kautta saavuttanut persialaisten kuninkuuden."

89. Tehtyään Persiassa tämän Dareios asetti kaksikymmentä maaherrakuntaa, joita persialaiset itse kutsuvat satrapikunniksi. Perustettuaan maaherrakunnat ja asetettuaan maaherrat hän sääsi, että hänelle suoritettaisiin veroa kansojen mukaan, yhdisti kuhunkin kansaan sen naapurit, mutta liitti naapurien tuolla puolen ja kauempana asuvat kansat, minkä mihinkin kansaan. Mutta maaherrakunnat ja vuotuiset veromäärät hän jakoi seuraavalla tavalla. Niitä kansoja, jotka suorittivat hopeassa, oli käsketty suorittamaan paino laskettuna babylonilaisen talentin mukaan, niitä, jotka suorittivat kullassa, euboialaisen; ja babylonilainen talentti tekee seitsemänkymmentäkahdeksan euboialaista minaa. Sillä Kyroksen ja sittemmin myös Kambyseen hallitessa ei ollut verosta määrätty mitään, vaan tuotiin lahjoja. Mainitun verojärjestelmän ja muiden sentapaisten säännösten vuoksi sanovat persialaiset, että Dareios oli kaupustelija, Kambyses herra ja Kyros isä, syystä että ensinmainittu teki kaikki asiat kaupanalaisiksi, toinen oli tuima ja välinpitämätön, kolmas lempeä ja oli hankkinut heille kaiken sen hyvän, mikä heillä oli.

90. Niinpä ioonilaisilta, Aasiassa asuvilta magneteilta, aiolilaisilta, kaarilaisilta, lykialaisilta, milyeiltä ja pamfyleiltä — kaikille näille näet Dareios oli säätänyt yhteisen veron — tuli neljäsataa talenttia hopeassa. Tämä oli ensimäinen hänen säätämistään piireistä. Myysialaisilta, lasoneilta, kabaleilta ja hytenneiltä tuli viisisataa talenttia. Tämä oli toinen piiri. Niiltä hellespontolaisilta, jotka jäävät oikealle kädelle salmeen käsin purjehdittaessa, fryygialaisilta, Aasiassa asuvilta traakialaisilta, paflagoneilta, mariandyneilta ja syyrialaisilta tuleva vero oli kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kolmas piiri. Kilikialaisilta tuli kolmesataa kuusikymmentä valkoista hevosta, yksi joka päivän kohdalle, ja viisisataa talenttia hopeata. Siitä kului sataneljäkymmentä sen ratsuväen ylläpitoon, joka oli vahdissa Kilikianmaassa, mutta kolmesataa kuusikymmentä meni Dareiokselle. Tämä oli neljäs piiri.

91. Alkaen Posideionin kaupungista, jonka Amfilokhos, Amfiaraoksen poika, rakensi kilikialaisten ja syyrialaisten rajalle, aina Egyptiin saakka, paitsi arabialaisten osuutta — se näet oli verosta vapaana —, teki vero kolmesataa viisikymmentä talenttia. Tässä piirissä on koko Foinikia ja niinkutsuttu palestinalainen Syyria sekä Kypros. Tämä oli viides piiri. Egyptistä, Egyptin naapureina olevilta libyalaisilta, Kyrenestä ja Barkasta — nämä olivat nimittäin asetetut egyptiläiseen piiriin — tuli seitsemänsataa talenttia, paitsi sitä Moiris-järvestä saatua hopeata, joka kertyi kaloista. Lukuunottamatta tätä hopeata ynnä viljaa, tuli seitsemänsataa talenttia. Sillä lisäksi tulee satakaksikymmentä tuhatta medimniä viljaa, joka jaetaan Memfiin "Valkolinnassa" asuville persialaisille ja näiden palkkasotureille. Tämä oli kuudes piiri. Sattagydit, gandarit, dadikit ja aparytit, jotka luettiin yhteenkuuluviksi, toivat sataseitsemänkymmentä talenttia. Tämä oli seitsemäs piiri. Susasta ja muusta kissiläisten maasta tuli kolmesataa. Tämä oli kahdeksas piiri.

92. Babylonista ja muusta Assyriasta tuli Dareiokselle tuhat hopeatalenttia ja viisisataa kuohittua poikalasta. Tämä oli yhdeksäs piiri. Agbatanasta, muusta Meediasta, parikaneilta ja orthokorybanteilta neljäsataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli kymmenes piiri. Kaspialaiset, pausikit, pantimathit ja dareitit panivat maksunsa yhteen ja suorittivat kaksisataa talenttia. Tämä oli yhdestoista piiri. Baktrialaisista aina aiglilaisiin saakka tuli verona kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kahdestoista piiri.

93. Paktyikesta, armenialaisilta ja heidän naapureiltaan Pontos Euxeinokseen saakka tuli neljäsataa talenttia. Tämä oli kolmastoista piiri. Sagarteilta, sarangeilta, thamanalaisilta, utilaisilta, mykeiltä ja Punaisen meren saarilla asuvilta, jonne kuningas lähettää niinsanotut maastakarkoitetut asumaan, — kaikilta näiltä tuli verona kuusisataa talenttia. Tämä oli neljästoista piiri. Sakit ja kaspialaiset suorittivat kaksisataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli viidestoista piiri. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset ja areialaiset kolmesataa talenttia. Tämä oli kuudestoista piiri.

94. Parikanit ja Aasian etiopilaiset suorittivat neljäsataa talenttia. Tämä oli seitsemästoista piiri. Matieneille, saspeireille ja alarodilaisille oli säädetty kaksisataa talenttia. Tämä oli kahdeksastoista piiri. Moskheille, tibareneille, makroneille, mossynoikeille ja mareille oli määrätty kolmesataa talenttia. Tämä oli yhdeksästoista piiri. Indialaiset taas, jotka ovat paljoa lukuisammat kaikkia kansoja, mitä tunnemme, toivat suurimmat verotkin verraten kaikkiin muihin, nimittäin kolmesataa kuusikymmentä talenttia kultahiekkaa. Tämä oli kahdeskymmenes piiri.

95. Babylonilaisessa rahassa maksettu hopeamäärä tekee, laskettuna euboialaisen talentin mukaan yhdeksäntuhatta kahdeksansataa kahdeksankymmentä talenttia. Ja koska kulta lasketaan kolmetoista kertaa niin kalliiksi kuin hopea, niin havaitaan, että kultahiekka tekee neljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä talenttia. Jos siis kaikki yllä luetellut summat lasketaan yhteen, kertyi vuotuista veroa Dareiokselle neljätoistatuhatta viisisataa kuusikymmentä euboialaista talenttia. Tätä kuuttakymmentä vielä pienempiä summia en tällöin mainitse, vaan olen jättänyt ne sikseen.

96. Tämä oli se vero, joka tuli Dareiokselle Aasiasta ja vähäksi osaksi Libyasta. Aikaa myöten tuli kuitenkin toinen vero myös saarista ja Europassa Tessaliaan saakka asuvilta. Näitä aarteita kuningas tallettaa seuraavalla tavalla. Hän sulattaa ja valaa ne saviruukkuihin ja täytettyään astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Ja joka kerta kun hän tarvitsee rahoja, hän hakkaa pois niin suuren kappaleen kuin hän kulloinkin tarvitsee.

97. Nämä olivat maakunnat ja veromääräykset. Persia on ainoa maa, jota en ole maininnut veroamaksavaksi. Persialaiset asuvat nimittäin maassaan maksamatta veroa. Seuraavien kansojen taas ei ollut määrätty suorittaa mitään veroa, vaan ne toivat lahjoja: Egyptin rajoilla asuvat etiopilaiset, jotka Kambyses marssiessaan pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan oli kukistanut, sekä ne, jotka asuvat pyhän Nysän seuduilla ja viettävät Dionysos-juhlia. Nämä molemmat suorittivat veroa joka toinen vuosi ja ovat suorittaneet aina minun aikoihini saakka kaksi khoiniksia puhdasta kultaa, kaksisataa ebenpuun runkoa, viisi etiopilaista poikaa ja kaksikymmentä suurta norsunhammasta. Kolkhilaiset ja heidän naapurinsa Kaukasos-vuoreen saakka ottivat antaaksensa lahjoja — siihen vuoreen saakka nimittäin persialaiset hallitsevat, mutta ne seudut, mitkä ovat Kaukasos-vuoresta pohjoiseen päin, eivät enää ollenkaan välitä persialaisista — mainitut kansat ovat siis minun aikoihini asti joka neljäs vuosi tuoneet ne lahjat, jotka ovat ottaneet suorittaakseen, nimittäin sata poikaa ja sata neitoa. Arabialaiset toivat joka vuosi tuhat talenttia suitsutusta. Nämä lahjat he, paitsi veroa, toimittivat kuninkaalle.

98. Mainitun runsaan kullan saavat indialaiset seuraavalla tavalla. Se osa Indian maata, joka on auringon nousuun päin, on paljasta hiekkaa. Ensimäisinä itään ja auringon nousuun päin kaikista Aasiassa asuvista ihmisistä, joita me tunnemme ja joista myös varmuudella jotain kerrotaan, asuvat indialaiset. Sillä indialaisista itäänpäin oleva maa on hiekan vuoksi erämaata. Indialaisten joukossa on monta, keskenään eri kieliä puhuvaa heimoa, joista toiset ovat paimentolaisia, toiset eivät, toiset asuvat joen suistomaissa ja syövät raa'altaan kaloja, joita pyytävät ruokoveneillä. Ja vene tehdään yhdestä ainoasta ruo'on solmuvälistä. Nämä indialaiset käyttävät kaislasta tehtyjä vaatteita. He niittävät nimittäin kaislan virrasta, loukuttavat sen, punovat sitä maton tapaan ja pukeutuvat sitten siihen ikäänkuin haarniskaan.

99. Toiset niistä indialaisista, jotka asuvat itään päin, ovat paimentolaisia ja syövät raakaa lihaa; niitä nimitetään padalaisiksi ja heidän kerrotaan noudattavan seuraavia tapoja. Kun joku heidän heimostaan sairastuu, oli se mies tai nainen, tappavat miehen hänen lähimmät miesystävänsä, väittäen, että kun tauti häntä riuduttaa, niin heiltä menee hukkaan hänen lihansa. Hän kyllä kieltelee olevansa sairas, mutta he eivät myönnä sitä, vaan tappavat hänet ja panevat toimeen pidot. Jos taas nainen sairastuu, tekevät hänen lähimmät naistuttavansa samalla tapaa kuin miehet. Vaan sen, joka pääsee korkeaan ikään, he ensin juhlallisesti uhraavat ja syövät sitten pidoissa. Mutta niin pitkälle eivät monetkaan heistä pääse. Sitä ennen näet he tappavat jokaisen, joka sairastuu.

100. Toisilla indialaisilla on käytännössä tämä toinen tapa. He eivät tapa mitään elävää, eivät kylvä mitään eivätkä ylipäänsä omista huoneita; he syövät yrttejä ja heillä on muuan hirssijyvän kokoinen palkohedelmä, joka itsestään kasvaa maasta, ja jota he palkoineen päivineen keittävät ja syövät. Jos joku heistä sairastuu, niin hän menee erämaahan ja laskeutuu sinne pitkälleen. Eikä kukaan välitä siitä, onko hän kuollut vai sairas.

101. Nämä indialaiset, jotka olen maininnut, pitävät kaikki sukupuoliyhteyttä julkisesti, aivan kuin elukat, ja heillä on kaikilla yhtäläinen ja samankaltainen ihonväri kuin etiopilaisilla. Heidän siemenensä ei ole, kuten muilla ihmisillä, valkeaa, vaan mustaa, niinkuin heidän ihonsa; semmoinen siemen on myös etiopilaisilla. Mainitut indialaiset asuvat tosin muita etäämpänä persialaisista ja etelään päin eivätkä ole koskaan totelleet Dareios kuningasta.

102. Toiset indialaiset asuvat Kaspatyros-kaupungin ja Paktyiken rajoilla, pohjoiseen päin niiltä seuduilta sekä muista indialaisista, ja heillä on samanlaiset elintavat kuin baktrialaisilla. Ne ovat myös sotaisimmat indialaisista ja nämät ne ovat, jotka lähtevät hakemaan kultaa. Sillä mainitussa seudussa on hiekka-erämaa. Siinä erämaassa ja hiekassa elää muurahaisia, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin koirat, mutta kettuja suuremmat; Persian kuninkaan luona on niitä muutamia, jotka on pyydetty sieltä. Mainitut muurahaiset tekevät itselleen pesänsä maan alle ja luovat hiekan maan pinnalle, samalla tapaa kuin helleenien maassa tavattavat, ja ovatkin ulkomuodoltaan aivan niiden kaltaiset. Ja se hiekka, jonka ne luovat maan pinnalle, on kullanpitoista. Tätä hiekkaa noutamaan lähtevät indialaiset erämaahan. Jokainen valjastaa kolme kamelia, jolloin kummallakin puolen on koiras, joka vetää vain hihnasta, mutta keskellä kulkee naaras. Viimemainitun selkään mies itse astuu, sitä ennen toimitettuaan niin, että emällä on niin nuoret varsat kuin mahdollista, silloin kun hän sen viepi niiden luota pois ja panee sen valjaisiin. Sillä heidän kamelinsa eivät nopeudessa ole hevosia huonommat ja jaksavat sitä paitsi paljoa paremmin kantaa kuormia.

103. En huoli kuvailla helleeneille, minkälainen kamelin ulkomuoto on, koska he sen tietävät, mutta mitä he eivät kamelista tunne, sen tahdon ilmaista. Kamelilla on takajaloissa neljä reittä ja neljä polvea, ja sen siittimet ovat takajalkojen välissä ja kääntyneinä häntään päin.

104. Sellaista tapaa noudattamalla ja siten valjastamalla indialaiset ratsastavat hakemaan kultaa, jolloin he laskevat niin, että tulevat olemaan ryöstöpaikalla silloin, kun kuumuus on polttavimmillaan. Kuumuuden vuoksi näet muurahaiset kätkeytyvät maan alle. Mutta näiden ihmisten maassa on aurinko kuumimmillaan aamusin, ei, niinkuin muilla ihmisillä, puolenpäivän aikaan, vaan sen noususta toriajan loppuun saakka. Siihen aikaan se paahtaa paljoa ankarammin kuin puolenpäivän aikaan Hellaassa, niin että kerrotaan ihmisten silloin vilvoittelevan itseään vedessä. Keskipäivällä on melkein yhtä lämmintä muitten ihmisten luona kuin indialaisten. Mutta päivän kallistuessa iltaa kohti tulee aurinko heillä yhtä lämpimäksi kuin aamuaurinko muualla. Ja siitä pitäen kylmenee yhä, kunnes päivänlaskussa on aika kylmä.

105. Sittenkun indialaiset, säkit mukanaan, ovat saapuneet paikalle, täyttävät he nämä hiekalla ja ratsastavat mitä pikimmin takaisin. Sillä, niinkuin persialaiset kertovat, tuntevat muurahaiset heti hajun ja lähtevät ajamaan heitä takaa. Niille ei vedä nopeudessa vertoja mikään muu eläin, niin että elleivät indialaiset pääsisi jonkun verran edelle, sill'aikaa kun muurahaiset keräytyvät kokoon, ei yksikään heistä pelastuisi. Koiraskamelit, jotka ovat huonompia juoksemaan kuin naaraat ja laahaavat mukana, lasketaan sitten irti, ei kuitenkaan yht'aikaa molempia. Mutta naaraat, jotka muistelevat jälkeensä jättämiään varsoja, eivät ollenkaan hellitä. Siten saavat, kuten persialaiset väittävät, indialaiset enimmän kultansa, sillä sitä kultaa, jonka he omasta maastaan kaivavat, on harvemmassa.

106. Maailman äärimmäiset seudut ovat tavallaan saaneet jaloimmat luonnontuotteet, samoin kuin Hellas on saanut suotuisimmin tasoitetut vuodenajat. Ensinnä näet on idässä äärimmäisenä asutuista maista India, niinkuin vähän aikaisemmin olen maininnut. Siellä ensiksi ovat nelijalkaiset eläimet ja linnut paljoa suuremmat kuin muissa maissa, paitsi hevosia (nämä ovat nimittäin pienemmät meedialaisia hevosia, joita kutsutaan nesalaisiksi); toiseksi siellä on rajaton määrä kultaa, osaksi kaivettua, osaksi jokien kuljettamaa ja osaksi osoittamallani tavalla ryöstettyä. Viljelemättömät puut kantavat siellä hedelmänä villaa, joka kauneudessa ja hyvyydessä voittaa lampaan villan; ja indialaiset käyttävät näistä puista tehtyjä vaatteita.

107. Etelään päin taas on viimeisenä asutuista maista Arabia, ja se on ainoa kaikista maista, missä libanotos, mirhami, kasia, kaneli ja ledanon kasvavat. Kaikki nämä aineet hankkivat arabialaiset itselleen suurella vaivalla, paitsi mirhamia. Libanotoksen he kokoovat polttamalla styrax-puuta, jota foinikialaiset tuottavat helleenien maahan. Näitä libanotosta kantavia puita näet vartioivat siivekkäät, kooltaan pienet ja ulkomuodoltaan kirjavat käärmeet, suuri joukko kunkin puun ympärillä; nämä ne ovat, jotka suurissa parvissa lähtevät Egyptiä kohti. Eikä niitä millään muulla voi ajaa puitten luota pois kuin styraxin savulla.

108. Arabialaiset kertovat myös, että koko maa tulisi täyteen näitä käärmeitä, jollei niiden kävisi jotenkin niinkuin ymmärsin tapahtuvan kyykäärmeille. Nähtävästi on jumalallinen kaitselmus viisaana, niinkuin se luonnollisesti onkin, tehnyt kaikki ne eläimet, jotka ovat pelkurimaiset ja syötävät, erittäin sikiäviksi, jotteivät syötäessä joutuisi sukupuuttoon, mutta ne, jotka ovat hirveitä ja tuottavat vastusta, vain vähän sikiäviksi. Niinpä jänis, jota jokainen eläin, lintu ja ihminen pyytää, on niin kovin hedelmällinen. Se on ainoa eläin, jolla on moninkertainen hedelmöityminen, niin että samalla kertaa yksi sikiö on karvainen, toinen alaston, kolmas juuri muodostuu kohdussa ja neljäs vasta sikiytyy. Niin on tämän asian laita. Naarasleijona sitä vastoin, joka on väkevin ja rohkein eläin, synnyttää vain kerran elämässään ja silloin vain yhden poikasen. Sillä samalla kuin se synnyttää, se yhdessä sikiön kanssa viskaa pois kohtunsa. Siihen on seuraava seikka syynä. Kun poikanen emässä alkaa liikkua, niin se raatelee kohtua, koska sillä on kaikista eläimistä terävimmät hampaat. Ja kasvaessaan se tulee kynsimistään kynsineeksi sitä, niin että kun synnytyshetki on käsillä, ei koko kohtuun ole jäänyt yhtään eheää paikkaa.

109. Niin myös, jos kyykäärmeet ja Arabiassa asuvat siivekkäät käärmeet sikiäisivät luontonsa mukaisesti, ei ihmisten olisi mahdollista elää. Mutta nytpä, kun parit yhtyvät ja koiras juuri siittää ja heittää siemenensä, karkaa naaras sen kaulaan ja imeytyy siihen kiinni eikä hellitä, ennenkun se on sen syönyt suuhunsa. Koiras siis kuolee mainitulla tavalla, mutta naaras kärsii seuraavan rangaistuksen koiraksen taposta. Isänsä puolesta kostaen vielä kohdussa olevat sikiöt syövät emänsä, ja syötyään puhki vatsan ne tunkeutuvat ulos. Mutta muut käärmeet, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille, munivat ja hautovat suuren määrän poikasia. Nytpä on kyykäärmeitä kautta koko maan, mutta siivekkäitä käärmeitä on lukuisasti Arabiassa, vaan niitä ei ole missään muualla. Siitä syystä näyttää siltä kuin niitä olisi niin paljon.

110. Mainitun libanotoksen arabialaiset hankkivat itselleen ylläkerrotulla tavalla, kasian taas seuraavalla. He sitovat vuotia ja nahkoja ruumiinsa ympäri ja kasvoilleen, paitsi silmilleen, ja lähtevät sitten kasian hakuun. Se kasvaa eräässä järvessä, joka ei ole varsin syvä ja jonka ympärillä ja sisässä asustaa joitakin siivellisiä eläimiä, jotka jokseenkin muistuttavat yökköjä, vikisevät kovasti ja pitävät urhoollisesti puoliaan. Ne täytyy torjua silmiltään ja sitten niittää kasia.

111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin että muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin, missä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me foinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat suuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet pesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse. Tämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He hakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan kappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin mainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas pois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet pesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan särkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle korjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten sieltä muihin maihin.

112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä ihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä pahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä tavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka puissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä arabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.

113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa vallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä lajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on pitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin niiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät hankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin jonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja sitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen häntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa kyynärän levyiset hännät.

114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa paljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia puita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja pitkäikäisimmät ihmiset.

115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee niihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi varmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa, että on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka laskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan meripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina meille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on helleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan sepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni asiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella merta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka tulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.

116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa. Millä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan, että sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut arimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa yksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut ihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka ympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne luonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.

117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja siinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa, ollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja thamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on ollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä vuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen näiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan ja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun mainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet tällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut sulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty pääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki laskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun asujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää ollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin näet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille, mutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden tarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat vaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan ja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit niille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on kylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee avaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat vettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä avaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.

118. Niin on asianlaita. — Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä, jotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti kapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla kuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle kuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka olivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman edelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa kanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa häntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi mennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet, väittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin Intafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa tikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti hevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski heidät menemään.

119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi heidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi liittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti noutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä, saadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut. Huomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin muiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine miespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että viimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja vangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan. Mutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja vaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti Dareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka lausui näin: "Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden vangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita." Mietittyään vaimo vastasi näin: "Jos kuningas suo minulle yhden hengen, niin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni." Saatuaan sen kuulla Dareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: "Oi vaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit miehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon, hänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas kuin miehesi." Hänpä vastasi näin: "Oi kuningas, saattaahan minulle tulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä kadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en minä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin sanoessani niin." Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja kuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman lapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki muut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä joutui turmioon.

120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui seuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama persialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen jumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt eikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta, eipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa kiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta syystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka hallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja siinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään kunnostaan Mitrobates sanoi moittien: "Vai sinäkö tässä tahdot olla miesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta, joka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo vallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen keralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin itsevaltiaana." Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän ja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka näin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän oli joutunut huonoon huutoon.

121. Toiset ja harvemmat taas sanovat, että Oroites lähetti Samokseen kuuluttajan pyytämään jotain — ei näet kerrota mitä. Silloin juuri Polykrates sattui makaamaan miestuvassa ja hänen luonaan oli myös teolainen Anakreon. Ja joko sitten, koska Polykrates jostain syystä tahallaan tahtoi näyttää halveksivansa Oroiteen valtaa, tai jostakin sattumasta tapahtui seuraavalla tavalla. Kun nimittäin Oroiteen airut saapui ja kertoi asiansa, niin Polykrates joka sattui makaamaan kasvot seinään päin, ei yhtään kääntynyt eikä vastannut mitään.

122. Nämä kaksi aihetta Polykrateen kuolemaan kerrotaan, ja kullakin on lupa uskoa, kumpaako tahtoo. — Niinpä Oroites, joka oleskeli Maiandros-joen yläpuolella sijaitsevassa Magnesiassa, lähetti erään lyydialaisen miehen, Gygeen pojan Myrsoksen, viemään sanoman Samos-saareen, koska hän tunsi hyvin Polykrateen mielen. Polykrates on nimittäin, mikäli me tiedämme, ensimäinen helleeni, joka alkoi ajatella merivaltaa, lukuunottamatta knossolaista Minosta, ja jos mahdollisesti joku muu ennen häntä lienee hallinnut merta. Mutta niinsanottua ihmissyntyä olevista henkilöistä on Polykrates ensimäinen, ja hänellä oli vahvat toiveet saada haltuunsa Ioonia ja saaret. Oroites, joka tiesi hänen semmoista miettivän, lähetti näin kuuluvan sanoman: "Näin sanoo Oroites Polykrateelle. Minä tiedän, että sinä tavoitat suuria, mutta että sinulla ei ole aikeitasi vastaavia varoja. Jos nyt teet niinkuin esitän, tulet sekä kohottamaan omaa asemaasi että pelastamaan minut. Kuningas Kambyses väijyy näet henkeäni, ja siitä olen saanut varman tiedon. Toimita nyt minut itseni ja rahani pois täältä, pidä itse osa niistä ja anna minun pitää osani. Ja mikäli rahoista riippuu, tulet hallitsemaan koko Hellasta. Mutta jos et usko minua mitä rahoihin tulee, niin lähetä se, joka on uskotuimpanasi, ja hänelle minä tahdon näyttää ne."

123. Ehdotuksen kuultuaan Polykrates ihastui ja suostui siihen. Ja koska hän nähtävästi kovin halusi rahoja, niin hän ensiksi lähetti erään maanmiehistään, Maiandrioksen, Maiandrioksen pojan, joka oli hänen kirjurinsa ja joka vähää myöhemmin pyhitti kaikki Polykrateen miestuvassa olevat merkilliset koristukset Heran temppeliin. Mutta kun Oroites sai tietää, että hänellä oli odotettavissa tiedustelija, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän täytti kivillä kahdeksan arkkua vähäistä vaille reunoja myöten, kaasi peitteeksi kivien päälle kultaa, sulki arkut kiinni ja piti ne valmiina. Kun Maiandrios tuli ja näki ne, ilmoitti hän näkemänsä Polykrateelle.

124. Niinpä Polykrates läksi sinne, vaikka tietäjät paljon epäsivät, ja myös ystävät, ja lisäksi vielä hänen tyttärensä oli nähnyt seuraavan unennäön. Hänestä näytti silta kuin hänen isänsä olisi riippunut korkealla ilmassa, jolloin Zeus häntä pesi ja aurinko voiteli. Tämän unen nähtyään hän teki kaiken voitavansa estääkseen Polykratesta matkustamasta Oroiteen luo ja vielä tämän astuessa viisikymmensoutu laivaansa, hän huusi isälleen pahoja aavistuksiaan. Silloin isä uhaten virkkoi, että jos hän itse ehona palajaisi, tytär saisi kauan olla neitseenä. Mutta tytär rukoili, että uhkaus kävisi täytäntöön; hän tahtoi näet ennen olla enemmänkin aikaa neitseenä kuin kadottaa isänsä.

125. Mutta mistään neuvosta välittämättä Polykrates purjehti Oroiteen luo, ottaen myötänsä useiden muiden toveriensa muassa myös erään krotonilaisen miehen, Demokedeen, Kallifonin pojan, joka oli lääkäri ja ammatissaan taitavin aikalaisistaan. Vaan saavuttuaan Magnesiaan Polykrates joutui kurjasti turmioon, tavalla, joka ei ollut hänen itsensä eikä hänen ajatustapansa arvoinen. Sillä lukuunottamatta Syrakusan itsevaltiaita, ei yksikään muista helleeniläisistä itsevaltiaista mielenjaloudessa ansaitse vertailua Polykrateen kanssa. Siispä Oroites surmautti hänet tavalla, jota ei sovi kertoakaan, ja ristiinnaulitsi hänet. Kaikki ne Polykrateen seuralaisista, jotka olivat samolaisia, Oroites laski pois, kehoittaen heitä kiittämään häntä vapaaksi pääsemisestään; mutta kaikki häntä seuranneet kestiystävät ja palvelijat hän teki orjiksi ja piti heidät hallussaan. Ja kun tällöin Polykrates riippui ilmassa, kävi hänen tyttärensä koko uni toteen. Sillä joka kerta kun satoi, niin häntä pestiin, ja silloin kun hänen ruumiistaan tunki pinnalle visvaa, niin aurinko voiteli häntä.

126. Semmoisen lopun sai Polykrateen suuri onni. Mutta vähän aikaa myöhemmin saavutti kosto Polykrateen surmasta myös Oroiteen. Sillä Kambyseen kuoleman ja maagien kuninkuuden jälkeen Oroites viipyi Sardeessa, millään tavoin hyödyttämättä persialaisia, joilta meedialaiset olivat riistäneet hallituksen. Siinä sekasorrossa hän päinvastoin tappoi Daskyleionin käskynhaltijan Mitrobateen, joka oli herjannut häntä Polykrateen vallan vuoksi, tappoipa myös Mitrobateen pojan Kranaspeen, molemmat persialaisten kesken arvossapidettyjä miehiä, ja teki myös kaikenmoisia muita ylimielisiä tekoja. Niinpä kun hänen luokseen tuli muuan Dareioksen sanansaattaja, eikä sanoma ollut hänelle mieleen, hän tämän paluumatkalla murhautti hänet asettamalla tien varrelle miehiä väijyksiin ja antoi murhan jälkeen piiloittaa miehen hevosineen päivineen.

127. Niin pian kun Dareios sai käsiinsä hallituksen, teki hänen mielensä kostaa Oroiteelle kaikista hänen rikoksistaan ja varsinkin Mitrobateen ja hänen poikansa surmasta. Mutta hänestä ei näyttänyt hyvältä lähettää sotajoukkoa suoraa päätä häntä vastaan, katsoen siihen, että vielä vallitsi yleinen sekasorto, että hän itse äskettäin oli saanut hallituksen ja että hän kuuli Oroiteen olevan erittäin mahtavan; hänellä oli nimittäin henkivartijoina persialaisia ja hallussaan Fryygian, Lyydian ja Ioonian piirit. Tämän vuoksi Dareios niinmuodoin ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän kutsui kokoon arvokkaimmat persialaiset ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, kuka teistä ottaisi viekkaudella, mutta ei väkivallalla eikä hälinällä täyttääkseen minulle erään tehtävän? Sillä missä viekkaus on tarpeen, ei väkivallalla ole mitään virkaa. Kuka teistä siis joko toisi Oroiteen elävänä minulle tai tappaisi hänet? Sillä hänhän ei ole ollenkaan hyödyttänyt persialaisia, vaan päinvastoin tehnyt heille paljon pahaa. Niinpä hän ensiksi on tuhonnut kaksi meistä, Mitrobateen ja hänen poikansa, ja sitten hän tappaa ne, jotka minä olen lähettänyt kutsumaan häntä pois, ilmaisten siten sietämätöntä ylimielisyyttä. Ennenkun hän siis tuottaa jotain suurempaa pahaa persialaisille, täytyy meidän suistaa hänet kuolemalla."

128. Näin Dareios kyseli, ja kolmekymmentä miestä heidän joukostaan tarjoutui, itsekukin tahtoen toimittaa tehtävän. Heidän siitä riidellessään Dareios pidätti heitä käskien heittämään arpaa. Heidän arpoessaan sai arvan Bagaios, Artonteen poika. Sen saatuaan Bagaios teki näin. Hän kirjoitti joukon useita eri aineita käsitteleviä kirjeitä, painoi niihin Dareioksen sinetin ja meni sitten, muassaan kirjeet, Sardeeseen. Saavuttuaan perille ja tultuaan Oroiteen eteen, hän otti esille kunkin kirjeen yksitellen ja antoi ne kuninkaallisen kirjurin luettavaksi. Kaikilla käskynhaltijoilla on nimittäin kuninkaalliset kirjurit. Bagaios antoi kirjeet koetellakseen henkivartijoita, olisivatko he valmiit luopumaan. Nähdessään heidän suuresti kunnioittavan kirjeitä ja vielä enemmän kirjeiden sisällystä hän antoi toisen kirjeen, jossa oli nämä sanat: "Oi persialaiset, kuningas Dareios kieltää teitä olemasta Oroiteen henkivartijoina." Kuultuaan tämän he laskivat keihäät maahan hänen eteensä. Kun Bagaios näki heidän uskovan mitä kirje sisälsi, niin hän rohkaistuna antoi kirjurille viimeisen kirjeen, jossa sanottiin: "Kuningas Dareios käskee Sardeessa olevia persialaisia tappamaan Oroiteen." Sen kuultuaan henkivartijat tempasivat tikarinsa ja tappoivat heti Oroiteen. Siten persialaisen Oroiteen saavutti kosto samolaisen Polykrateen surmasta.

129. Kun vangit olivat tulleet Susaan, ja Oroiteen rahat oli tuotu sinne, sattui vähän aikaa myöhemmin, että kuningas Dareios metsästysretkellä hyppäsi hevosen selästä ja nyrjäytti jalkansa. Ja nähtävästi jalka nyrjähti ankaranpuoleisesti, sillä kehräsluu meni sijoiltaan. Ja koska hänellä jo ennestäänkin oli tapana pitää ympärillään semmoisia egyptiläisiä, joita katsottiin etevimmiksi lääketaidossa, niin hän silloinkin käytti niitä. Mutta ne käänsivät ja väänsivät jalkaa niin, että tekivät sen vieläkin pahemmaksi. Niinpä Dareios seitsemään päivään ja seitsemään yöhön ei saanut kivulta unta. Kun nyt kahdeksantena päivänä hänen tilansa oli huono, niin joku, joka jo ennen Sardeessa oli kuullut puhuttavan krotonilaisen Demokedeen taidosta, ilmoitti siitä Dareiokselle. Tämä käski tuoda Demokedeen mitä pikimmin luokseen. Niin pian kun he löysivät hänet jostakin Oroiteen vankien joukosta, missä hän kenenkään huomaamatta oleskeli, toivat he hänet saapuville kahleitaan laahaten ja repaleihin puettuna.

130. Kun hänet oli asetettu Dareioksen eteen, kysyi tämä, ymmärsikö hän ammattiaan. Toinen ei myöntänyt, koska pelkäsi, että jos hän ilmaisisi itsensä, hän ei koskaan pääsisi takaisin Hellaaseen. Mutta Dareios huomasi selvästi, että hän teki verukkeita, vaikka tunsi asiansa, ja käski niitä, jotka olivat hänet tuoneet, panemaan esille ruoskia ja tutkaimia. Silloin Demokedes ilmaisi itsensä, väittäen, että hän tosin ei varmasti ammattia osannut, mutta että hän seurustelemalla erään lääkärin kanssa oli huononlaisesti oppinut sitä. Kun Dareios sittemmin uskoi asiansa hänelle, niin hän noudattaen helleeniläistä lääketaitoa ja käyttämällä lieviä keinoja ankarien jälkeen auttoi kuninkaan saamaan unta. Ja vähässä ajassa hän saattoi terveeksi kuninkaan, joka ei enää toivonut koskaan jalastaan saaliista tulevan. Tämän jälkeen Dareios lahjoitti Demokedeelle kaksi paria kultaisia kahleita. Mutta tämä kysyi, tahtoiko kuningas tahallaan tehdä hänen onnettomuutensa kaksinkertaiseksi siitä syystä, että hän oli tehnyt hänet terveeksi. Tämä sana miellytti Dareiosta ja hän lähetti hänet naisväkensä luo. Ja kuohilaat veivät ja näyttelivät häntä sanoen naisille, että tämä oli se, joka oli pelastanut kuninkaan hengen. Ja kukin naisista ammensi maljallaan kultaa ja lahjoitti Demokedeelle niin runsaat antimet, että häntä seuraava Skiton niminen kotiorja kokosi maljoista putoavat staterit, jolloin hänelle kertyi aika suuri joukko kultaa.

131. Tämä Demokedes oli seuraavalla tavalla saapunut Krotonista ja tullut Polykrateen tuttavuuteen. Hän eleli Krotonissa riidassa isänsä kanssa, joka oli äreäluontoinen. Ja koska Demokedes ei voinut sietää tätä, niin hän jätti hänet ja läksi pois Aiginaan. Hän asettui sinne ja voitti jo ensimäisenä vuotena muut lääkärit, vaikka hänellä ei ollut niitä työkaluja, joita tähän ammattiin tarvitaan. Ja toisena vuotena aiginalaiset valtion puolesta antoivat hänelle palkaksi talentin, mutta kolmantena vuotena atenalaiset antoivat sata minaa, neljäntenä taas Polykrates kaksi talenttia. Näin tavoin Demokedes saapui Samokseen, ja tästä miehestä alkaen krotonilaiset lääkärit saivat varsin suuren maineen.

132. Kun nyt Demokedes Susassa oli parantanut Dareioksen, oli hänellä sangen suuri omaisuus ja hän pääsi kuninkaan pöytäkumppaniksi; ja, lukuunottamatta sitä ainoaa, että hän ei päässyt takaisin Hellaaseen, oli hänellä kaikki tarjona. Ja kun ne egyptiläiset lääkärit, jotka ennen olivat koettaneet parantaa kuningasta, piti ristiinnaulittaman, syystä että helleeniläinen lääkäri oli heidät voittanut, niin hän rukoilemalla kuningasta heidän puolestaan pelasti heidät. Edelleen hän pelasti muutaman eliläisen, joka oli seurannut Polykratesta ja kenenkään huomaamatta oleskeli orjien joukossa. Sanalla sanoen Demokedes merkitsi erinomaisen paljon kuninkaan luona.

133. Vähän aikaa tämän jälkeen sattui toinen tällainen tapaus. Atossa, Kyroksen tytär ja Dareioksen vaimo, sai rintaansa paiseen, joka sittemmin puhkesi ja syöpyi laajemmalle. Niin kauan kun se vielä oli pieni, hän häpesi ja salasi sitä eikä ilmaissut sitä kenellekään. Mutta kun se kääntyi häijyksi, noudatti hän luoksensa Demokedeen ja näytti sen hänelle. Tämä sanoi tekevänsä kuningattaren terveeksi, mutta vannotti häntä tekemään hänelle sen vastapalveluksen, jota hän sitten pyytäisi. Mutta mitään sopimattomia hän ei aikonut pyytää.

134. Niin pian kun Demokedes sitten lääkitsemällä oli tehnyt Atossan terveeksi, niin tämä, niinkuin Demokedes oli opettanut, puhui vuoteessa Dareiokselle näin: "Oi kuningas, vaikka sinulla on niin suuri valta, istut sinä joutilaana etkä laske persialaisten vallan alle mitään muuta kansaa tai valtakuntaa. Mutta onhan kohtuullista, että mies, joka on nuori ja suurien rikkauksien valtias, myös osoittaa jotakin saavansa aikaan. Kahdessa suhteessa sinulle on hyödyllistä tehdä niin, ensinnäkin, jotta persialaiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsemassa on mies, ja toiseksi, jotta kuluttaisivat voimansa sodassa eivätkä joutilaisuudessa eläen ryhtyisi salajuoniin sinua vastaan. Nythän sinä saatat suorittaa jonkun teon, niin kauan kun iältäsi olet nuori. Sillä sitä myöten kuin ruumis kasvaa, kasvavat myös sielunvoimat, mutta sen riutuessa nämäkin riutuvat ja tylsistyvät kaikkiin tehtäviin." Näin Atossa saamansa ohjeen mukaan lausui, mutta kuningas vastasi näin: "Oi vaimo, sinä olet maininnut kaiken sen, minkä minä itsekin aion tehdä. Minä olen nimittäin päättänyt rakentaa sillan tältä mantereelta toiselle ja sitten lähteä sotaretkelle skyyttejä vastaan. Ja tämä on oleva tehty ennen pitkää." Siihen Atossa virkkoi näin: "Pidä nyt varasi, ja jätä tällä kertaa matka skyyttien maahan sikseen. Nehän tulevat olemaan vallassasi, kun vain tahdot. Vaan lähde sinä Hellasta vastaan. Sillä sen johdosta, mitä olen kuullut, haluan saada lakonilaisia, argolaisia, attikalaisia ja korinttolaisia palvelijattaria. Onhan sinulla mies, joka kaikista paraiten osaa näyttää kaikkea ja olla oppaana Hellaassa, nimittäin se, joka sinun jalkasi paransi." Dareios vastasi: "Oi vaimo, koska nyt sinusta näyttää hyvältä, että ensiksi koettelemme Hellasta, niin minusta tuntuu paremmalta ensin yhdessä hänen kanssaan, jonka sinä mainitset, lähettää muutamia persialaisia vakoojia sinne tarkastamaan ja katsomaan sekä ilmoittamaan meille kaikki asiat. Ja saatuaan selvän kaikesta minä sitten tahdon kääntyä heitä vastaan."

135. Näin Dareios virkkoi ja — tuumasta toimeen. Sillä heti kun päivä valkeni, kutsui hän eteensä viisitoista arvossapidettyä miestä, käski heidän seurata Demokedesta ja käydä kaikissa Hellaan rannikkopaikoissa. Mutta heidän piti katsoman, ettei Demokedes karkaisi heidän luotaan, vaan kaikin mokomin tuoda hänet takaisin. Annettuaan heille sen toimeksi Dareios toiseksi kutsui eteensä Demokedeen itsensä ja pyysi häntä selittämään ja näyttämään koko Hellaan persialaisille, mutta sitten tulemaan takaisin. Ja hän käski häntä ottamaan ja viemään kaiken irtaimen omaisuutensa lahjaksi isälleen ja veljilleen, sanoen antavansa hänelle sijaan moninkertaisesti. Lisäksi hän sanoi antavansa lahjaksi kuormalaivan, jonka oli täyttänyt kaikenmoisilla hyvyyksillä, ja jonka oli määrä purjehtia hänen mukanaan. Tätä ei Dareios minun luullakseni missään vilpillisessä mielessä ilmoittanut. Mutta Demokedes, joka pelkäsi, että Dareios koetteli häntä, ei suinpäin syössyt ottamaan vastaan kaikkea, vaan sanoi jättävänsä jälkeensä osan paikoilleen, jotta hänellä se olisi palattuaan takaisin; kuormalaivan, jonka Dareios ilmoitti antavansa lahjaksi hänen veljilleen, hän kuitenkin sanoi ottavansa vastaan. Ja annettuaan myös tälle yllämainitut tehtävät Dareios lähetti heidät luotaan merenrannalle.

136. Nämä läksivät alas Foinikiaan ja siellä olevaan Sidonin kaupunkiin, miehittivät heti kaksi kolmisoutulaivaa ja täyttivät niitten mukana myös suuren kuljetuslaivan kaikenmoisilla hyvyyksillä. Saatuaan kaikki valmiiksi he purjehtivat Hellaaseen, ja kulkien läheltä maata he katselivat ja kuvasivat Hellaan rannikkoa, kunnes katseltuaan sen enimmät ja huomattavat paikat saapuivat Italiaan Taras-kaupunkiin. Tämän kaupungin kuningas, Aristofilides, tehdäkseen palveluksen Demokedeelle, ensiksi otatti meedialaisten laivoista irti peräsimet ja pidätti toiseksi itse persialaiset muka vakoojina. Heidän ollessaan tässä pulassa, Demokedes saapui Krotoniin. Ja kun hän jo oli saapunut kotiinsa, niin Aristofilides laski persialaiset irti ja antoi heille takaisin sen, minkä oli ottanut pois heidän laivoistaan.

137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja saapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni häneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa, olivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin puolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin lausuivat näin: "Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte pois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios kuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne päättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia vastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin koetamme orjuuttaa?" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet taivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan, menetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat kuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen ja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin Demokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin heidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären. Painiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja minusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla suuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios ymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.

138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen Iapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan Gillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois kuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan Gillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja valitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen. Mutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä suuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että riittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet arveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten voisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja täyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja käski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat Dareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi eivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita. Nämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta Hellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.

139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista helleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava seikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin luonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen itse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli Polykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille sattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan, viskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet siinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä nauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän tuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen niin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta vaikutuksesta virkkoi: "Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan sen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman". Hartaasti kiittäen siitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.

140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta kun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi kapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai kuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille miehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut vaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan eteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan ovenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin: "Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa? Vasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään heistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään helleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä hän tahtoo, kun näin puhuu." Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun hän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja mitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson kertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja. Siihen Dareios vastasi: "Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka annoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään valtaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen arvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä siitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei sinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen pojalle." Siihen virkkaa Syloson: "Älä, oi kuningas, anna minulle kultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos, jonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni Polykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta murhaamatta ja orjuuttamatta ketään."

141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen päälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna toimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas merenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.

142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle Polykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista oikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun hänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän pystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen alueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui kokoon kaikki asujamet ja puhui näin: "Minulle on, kuten tekin tiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on nyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon, mikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen siihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään muuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt täytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan teille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada seuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada kuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille jälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle perustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden." Tämän hän ilmoitti samolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: "Etpä sinä ansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä mieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut."

143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi eivät tahtoneet olla vapaina.

144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan. Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat sinne.

145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."

146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit tungettiin takaisin linnaan.

147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli, yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.

148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin. Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.

149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin johdosta.

150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa. Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.

151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte, persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi synnyttää.

152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan valtaansa.

153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista seitsemästä maagin surmaajasta — tälle Megabyzoksen pojalle Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.

154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.

155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn, huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi: "Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui: "Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani. Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille. Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää. Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet. Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä tehdä tulee."

156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät, kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion. Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin kaikki hänen tuumansa."

157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan, olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa. Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten komentajaksi.

158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat tulleensa kavalletuiksi.

159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan. Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios menetteli näin — sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa. Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset babylonilaiset.

160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia, jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena tuli Persiasta Atenaan.

NELJÄS KIRJA

1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.

2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat, tehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne tammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät toisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta syystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta, laskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon puupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja antavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he kuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää pohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka ottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.

3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori polvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät Meediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat maan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista Maiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat hyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä vastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit taistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: "Mitä me teemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia orjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että tappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää parhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin hevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan kuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa vertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että meillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa meidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään puoliaan."

4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta hyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten skyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua heidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi kostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.

5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja sen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan autiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän Targitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär — jota minä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat. Semmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme poikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi liitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin aura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun hän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen lähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen mennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla. Niinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni sinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat vanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden nuorimmalle.

6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien heimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja traspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan paralateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan, nimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.

7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat kuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen vain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja joka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka juhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien puheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle senvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse voi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen kuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita suuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös, pohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä mitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä sekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.

8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta maasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla. Ajaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin oli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin Pontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat Erytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen patsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen tarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan ympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles oli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä yllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja nukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset yliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.

9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan läpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi eräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka yläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme. Nähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt hevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä itsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää yhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta nainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin suinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi lähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: "Nämä hevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä olet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta kolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat täysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan — sillä minä yksin vallitsen tässä maassa —, vai lähettää ne sinun luoksesi?" Näin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: "Jahka näet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna sen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja tällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta lähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni tehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä minun käskyni."

10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan — siihen asti nimittäin Herakles kantoi kahta —, näytteli vyötään ja antoi jousen ja vyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen tehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät, niin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos, häntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän muistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista, Agathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka vuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin heistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta Skytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi kantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli äiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat helleenit.

11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen minä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat Aasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli Araxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat, kerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä kimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli tulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia puolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi. Kansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä jäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että piti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa tahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis neuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa hyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua omassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat kuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret onnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat maanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja tultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja siinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten kansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa on nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos. Mutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.

12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa "kimmeriläisten linna", ja "kimmeriläisten kahluupaikka", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja niinkutsuttu "kimmeriläinen salmi". On ilmeistä, että kimmeriläiset lähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt on olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että skyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska eksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin merenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen oikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan, hyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja barbarit pitävät yhtä.

13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti runoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja kertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa, nimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja näiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki nämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka ahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet issedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren luona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa. Siten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.

14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän lausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin Prokonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas, joka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli Prokonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut. Vanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan kuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia levinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista muuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan, väittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa Kyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli kiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan työpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone avattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta sittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja sepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi runoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.

15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän tiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille kaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen, niinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa kuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että Aristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään Apollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on prokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli saapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän itse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa seuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli hävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan Delfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia käski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän käymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet sen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa on Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas on pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.

16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu kertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut mitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä tietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe, väittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja edemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain kuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin kertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman nojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.

17. Borystheneläisten kauppapaikasta — se näet on merenrannikolla olevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa — asuvat ensiksi kallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän tuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä, samoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin skyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa, virnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät kylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien pohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me tiedämme.

18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla länteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on merestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat maanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit kutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä olbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme päivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on Pantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös Borysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa. Erämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä ollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen erämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.

19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli Pantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä eivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden paimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka ulottuu Gerros-jokeen saakka.

20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja ne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät muita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka, itään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet kaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan, joka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat Tanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä, asuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen. Melankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa, mikäli me tiedämme.

21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan ensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta alkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on heidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana asuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa tiheästi kaikenlaista metsää.

22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän päivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat thyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä. Lähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit; nekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies nousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata. Jokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan, ollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta näkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään ja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. — Näiden tuollapuolella itään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista skyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.

23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan tasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja kun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien juurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka kaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä ja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta käyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu on sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä viikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun tämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja siitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on "askhy". Sitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös laittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei heillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri erinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun valkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei yksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä heillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien riitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa, niin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.

24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin niiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä saapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen kauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta helleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka heidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja seitsemällä kielellä.

25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa mitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan voi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin en usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän tuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä minä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä oleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen päin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.

26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain mieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja teurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat myös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja valmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi, puhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä esineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee poika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten kerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on yhtäläinen valta.

27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat issedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia aarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas me muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä arimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä "arima", silmä taas "spu".

28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä kahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei maa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää tulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon tällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat vaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu kahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä. Tämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä kohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin ei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen, silloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen talvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin. Samoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai talvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää tämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta muualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet, jota vastoin aasit ja muulit kestävät.

29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä syystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se Homeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:

"Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;"

siinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti ilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan sarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.

30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen — kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista —, minkä vuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole kylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse väittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny muuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa, niin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö aaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan takaisin kotia.

31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan täynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi mannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan tuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella, kuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt sakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet muistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän mannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja heidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on siis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.

32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit niistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista, jolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät nämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat niistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos maininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros "Epigoneissa", jos nimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.

33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät, että vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten maasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja toimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle saakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin dodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan, näitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki Euboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen saakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset toimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen saapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset lähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan nimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset lähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi — nuo, joita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa Deloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät palanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati kävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja kantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä antoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen omasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat, kuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä menoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin traakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille, pitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.

34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten maasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät delolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään palmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen hautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin temppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat taas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen hautakummulle.

35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten puolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi hyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden samojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin Hyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet tuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka olivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he kertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat asukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa keräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä virressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt. Delolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet sekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja keräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt muitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun uhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä jäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden hauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä keolaisten majataloa.

36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua Abariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää; sen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata. Mutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on myös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka monet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä tavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi maan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi harpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä tahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden sekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.

37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen, niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat pohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit, saspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen saakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä mereen.

38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä nyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa Fasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta troialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu Foinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin kärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.

39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja jatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria ja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen kielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä kanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta Foinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja Egyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.

40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta persialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen, itään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa taas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan saakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin, eikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.

41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen niemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta on tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on satatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta kannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen leveä.

42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet toisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa on melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia, mutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu Aasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me tiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi kaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan purjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen mereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä osassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.

43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat karkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes, Teaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten lähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän kääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä. Hän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan, tytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen käskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar, rukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä suuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin purjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri, saapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes saapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti Herakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen Libyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän kulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua kesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin. Sieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan purjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät palmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat maihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he, mennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä ainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan purjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei enää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut hänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä ansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen rangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa kuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan samolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän sen tahallani mainitsematta.

44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä tahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien joukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä — missä siis tämä joki laskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä, muiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät matkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat pitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin purjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen paikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen maininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri. Senjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios indialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin, että muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan samanlaista kuin Libya.

45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se idässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen ulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata arvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä, joilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja kolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat maiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään ole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä rajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät useimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta naisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan. Tämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on saanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä Prometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen sukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei yksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on tämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut, jollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta Europasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin toisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin Aasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat Europaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan. Sen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään maanosien käytäntöön otettuja nimiä.

46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita vastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat. Sillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita ainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä ketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista. Skyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä keksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa kohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä, että ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei kukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän ei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät asumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan karjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia vastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?

47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja heillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on ruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta luvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään ainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi purjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras, Hypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne virtaavat seuraavalla tavalla.

48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa aina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta lännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on syy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen suureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se, jolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen Tiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja yhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen, niinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja Ordessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.

49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka täyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen Maris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee siihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja traakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja Artanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen Kios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten pohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen, Brongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat suuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen Karpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin pohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien maasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan kansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta mereen.

50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat vetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos vertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä viimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten sen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun luullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen korkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan talvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton lumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen. Tämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat rankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta enemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä runsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin talvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että vesi aina pysyy samalla korkeudella.

51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta tuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian ja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan tyriteiksi.

52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta järvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia. Tätä järveä kutsutaan vallan oikein "Hypaniin äidiksi". Siitä siis Hypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja suolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin katkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään katkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa Hypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde sijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on lähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä Exampaios, tahi helleenien kielellä "Pyhät tiet". Alazonien kohdalla Tyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin kääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.

53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä ja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä joista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä. Sillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista on Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä karjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä hyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla tulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin pitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät suolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita kutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon muuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen päivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä kansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan saata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa maanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla kymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen, samoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan muukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa mereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan. Näiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale, kutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö. Mutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.

54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä vielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta päin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät skyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy Borystheneeseen.

55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten paimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle, jättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.

56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin Borysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin, nimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan paimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee Hypakyris-jokeen.

57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden alkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun Maiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja sauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.

58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit omistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista, joita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen saattaa päättää, jos avaa elukat.

59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on heillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia jumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät Maata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea, Heraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta niinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja skyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni vallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros, taivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia, alttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin Areelle. Mutta hänelle se on tapana.

60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä menetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka taas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä; uhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa, sitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon, kierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta, vihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään sen hän heti käy sitä keittämään.

61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen keino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty, puhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin kattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita, paitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja keittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole käsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun, sekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat erinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti mahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat kukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista ja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he uhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.

62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä elukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he ovat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin kolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi läjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka, jonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua ylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja, läjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan päällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva. Tälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä seuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista vangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta, mutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He vuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat heidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös risuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat ylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat teurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta ja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät pois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas makaa erillään siitä.

63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät ensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä maassaan.

64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies on kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie kaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä vain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei tuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän tekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän tarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän kylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan sen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen ratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat semmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät nyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen niitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta vihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia nuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on valkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös kokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä hevostensa selässä.

65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei kuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät seuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella, sahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on köyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla härännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän verhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä siten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos nämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä pääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita hän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä nämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että hän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.

66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää viinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet vihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa tätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille mitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet erittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.

67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista seuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne maahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja lukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat kokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä heidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka ovat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut ennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He pilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri ja purkaessaan ne auki he ennustavat.

68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme enimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat yllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen suuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien kautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat vannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka he väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät todistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän kieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti. Koska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin monta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet syypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä leikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos lisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja taas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että ensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.

69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut risuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät heiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat heidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja laskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien kanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden aisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin syistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä jälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki miehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.

70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät, tällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat siihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista naskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät maljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he lukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka liiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.

71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on kuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan sen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen lähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä viiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla kypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä sitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten tuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He leikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään, viiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä ja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa kuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he hallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat heitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien kautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä kansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he laskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin kummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne sitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat yhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen juomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa, sanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia maljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän tehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat keskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.

72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat muiden palvelijain joukosta — ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä kaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee, heillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita — ja kuristavat näistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta hevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja puhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten kiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon nenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen tangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen he ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja nostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten lapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat kummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun suitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten vaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta nuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että ensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan saakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen he iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään kiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he lähtevät pois.

73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut skyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin sijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja kestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin muillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa viedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit puhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja pestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät kolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden ympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin suinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien keskellä olevaan hinkaloon.

74. Heidän maassaan kasvaa liinaa, joka, lukuunottamatta paksuutta ja kokoa, muistuttaa hyvin paljon pellavaa; mutta viimemainitun voittaa liina suuressa määrin. Se kasvaa niin hyvin itsestään kuin kylvettynä, ja siitä tekevät traakialaiset itselleen vaatteitakin, jotka ovat aivan pellavasta tehtyjen kaltaiset; niinpä joka ei ole erittäin perehtynyt siihen, ei voisi eroittaa, onko kangas pellavaa vai liinaa. Mutta se, joka ei vielä ole nähnyt liinakangasta, saattaa luulla vaatetta pellavakankaaksi.

75. Tämän liinan siemeniä skyytit siis ottavat, jonka jälkeen he ryömivät huopien alle ja viskaavat sitten siemenet hehkuville kiville. Ja viskattaessa ne suitsuavat ja levittävät sellaisen höyryn, ettei mikään helleeniläinen höyrykylpy sitä voittaisi. Ja skyytit ulvovat ihastuksissaan löylystä. Se käy heillä kylvyn sijasta. Sillä vedellä he eivät ollenkaan pese ruumistaan. Heidän vaimonsa taas survovat rosoista kiveä vasten kypressi-, seeteri- ja libanospuuta ja valavat vettä päälle; ja sitten he voitelevat koko ruumiinsa ja kasvonsa tällä survomuksella, joka on tahmeata. Ja samalla kuin heille siitä lähtee hyvä tuoksu, tulee heidän ihonsa puhtaaksi ja kiiltäväksi, kun he seuraavana päivänä ottavat pois voiteen.

76. Mutta vierasten tapojen noudattamista he kovasti karttavat, niin hyvin muiden kuin erittäin helleeniläisten tapojen, niinkuin osoittivat Anakharsis ja toiseksi taas Skyles. Niinpä kun Anakharsis, paljon maailmaa katseltuaan ja kaikkialla suurta viisautta osoitettuaan, oli matkalla skyytien asuinpaikoille, niin hän purjehtiessaan Hellespontoksen läpi pysähtyi Kyzikokseen. Ja kun Anakharsis näki, kuinka kyzikolaiset erinomaisen suurenmoisesti viettivät juhlaa jumalten emolle, niin hän teki emolle semmoisen lupauksen, että jos hän ehona ja terveenä palajaisi kotiansa, hän uhraisi samalla tavalla kuin näki kyzikolaisten tekevän sekä panisi toimeen yöjuhlan. Ja niin pian kuin hän saapui Skyytiaan, hän läksi salaa niinkutsuttuun Hylaiaan, joka sijaitsee Akhilleuksen kilparadan vieressä ja on kokonaan täynnä kaikenmoisia puita — sinne hän siis läksi ja pani toimeen juhlan kaikkine menoineen jumalattarelle, kädessä rumpu ja kantaen ylleen ripustettuja jumalankuvia. Mutta eräs skyyti, joka äkkäsi hänet, kun hän teki niin, antoi hänet ilmi Saulios kuninkaalle. Ja kun tämä itsekin saapui paikalle ja näki Anakharsiin sitä tekevän, niin hän ampui hänet jousellaan kuoliaaksi. Ja jos joku nykyään mainitsee Anakharsista, eivät skyytit sano tuntevansa häntä, siitä syystä että hän siirtyi maastaan pois Hellaaseen ja omaksui vieraita tapoja. Mutta niinkuin minä kuulin Tymneeltä, Ariapeitheen asiamieheltä, oli Anakharsis skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen setä ja Gnuroksen poika sekä Lykoksen pojanpoika ja Spargapeitheen pojanpojanpoika. Jos siis Anakharsis kuului tähän huoneeseen, niin tietäköön hän, että kuoli veljensä kädestä. Sillä Idanthyrsos oli Saulioksen poika, ja Saulios taas oli se, joka tappoi Anakharsiin.

77. Kuitenkin olen kuullut myös erään toisen, peloponnesolaisten kertoman tarinan, jonka mukaan Anakharsis skyytien kuninkaan lähettämänä oli tullut Hellaaseen oppilaaksi ja sitten palattuaan takaisin lausunut sille, joka oli hänet lähettänyt, että kaikki helleenit lakedaimonilaisia lukuunottamatta uutterasti harrastivat kaikkea viisautta; mutta viimemainitut olivat muka ainoat, jotka saattoivat ymmärtäväisesti puhella ja vastata. Tämän jutun ovat ilman aikojaan sepittäneet helleenit itse; mutta joka tapauksessa mies tuhoutui sillä tavoin kuin aikaisemmin mainittiin.

78. Näin huonosti kävi tämän hänen vieraitten tapojensa ja tuttavallisuutensa vuoksi helleenien kanssa. Ja hyvin monta vuotta myöhemmin sai samanlaisen kohtalon Skyles, Ariapeitheen poika. Skyytien kuninkaalla Ariapeitheellä oli nimittäin muiden lasten ohella poika Skyles. Tämä oli syntynyt istrialaisesta naisesta eikä suinkaan kotimaisesta, ja tämä hänen äitinsä opetti hänelle Hellaan kielen ja kirjoituksen. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariapeithes agathyrsien kuninkaan Spargapeitheen vilpin kautta, ja Skyles sai isänsä kuninkuuden ja vaimon, jonka nimi oli Opoia. Mainittu Opoia oli omanmaalainen, ja hänen kanssaan oli Ariapeitheellä poika Orikos. Mutta ollessaan skyytien kuninkaana Skylestä ei ollenkaan miellyttänyt skyytiläinen elintapa, vaan hän oli paljoa enemmän taipuvainen helleeniläisiin tapoihin sen kasvatuksen takia, jonka oli saanut, ja hän teki seuraavasti. Joka kerta kun Skyles vei skyytien sotajoukon borystheneläisten kaupungin alueelle — nämä borystheneläiset sanovat itse olevansa miletolaisia —, aina milloin hän siis tuli heidän luokseen, niin hänellä oli tapana jättää sotajoukkonsa etukaupunkiin, tulla itse muurin sisäpuolelle, sulkea portit, ja riisuen pois skyytilaisen puvun ottaa helleeniläiset vaatteet ja niihin puettuna seurustella muiden kanssa ilman henkivartijoita tai muutakaan saattuetta. Mutta portteja vartioitiin, jottei kukaan skyyteistä näkisi häntä siinä puvussa. Ja hän noudatti sekä muissa kohdin helleeniläistä elintapaa että toimitti uhreja jumalille helleeniläisillä menoilla. Ja kun hän oli siellä viettänyt kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin hän lähti pois puettuna skyytiläiseen vaatetukseen. Niin hän teki useasti ja rakensi taloja Borystheneen kaupunkiin ja nai sieltä kotimaisen naisen.

79. Mutta koska hänen nyt kerran täytyi käydä huonosti, niin se tapahtui seuraavasta syystä. Hän sai halun tulla vihityksi Dionysos Bakkheioksen salaismenoihin. Mutta juuri kun hän oli saava tämän vihkimyksen, tapahtui mitä suurin ihme. Hänellä oli borystheneläisten kaupungissa suuri ja kallisarvoinen, muurilla aidattu talo, jonka ympärillä seisoi marmorista tehtyjä sfinksejä ja aarnikotkia. Siihen jumala iski salamansa. Ja se paloi kokonaan poroksi, mutta Skyles suoritti siitä huolimatta loppuun vihkimisen. Mutta skyytit herjaavat helleenejä heidän Bakkhos-juhlistaan. He näet väittävät, ettei ole oikein otaksua semmoista jumalaa, joka saattaa ihmiset raivoamaan. Mutta sittenkuin Skyles oli tullut vihityksi Bakkheioksen menoihin, ilmiantoi eräs borystheneläisistä hänet skyyteille näin sanoen: "Tehän pilkkaatte meitä, oi skyytit, siitä että me vietämme Bakkhos-juhlia ja että jumala meidät haltioi. Mutta nyt on tämä jumala vallannut teidän kuninkaannekin, ja hän viettää Bakkhos-juhlaa ja raivoaa haltioissaan. Mutta jos ette usko minua, niin seuratkaa ja minä tahdon teille näyttää." Skyytien päämiehet seurasivat, ja borystheneläinen vei ja sijoitti heidät salaa torniin. Ja kun sitten Skyles juhlajoukkueen keralla tuli saapuville, ja skyytit näkivät hänen viettävän Bakkhos-juhlaa, niin he panivat sen kovin pahakseen ja menivät ulos kaupungista sekä ilmaisivat koko sotajoukolle, mitä olivat nähneet.

80. Niin pian kuin Skyles tämän jälkeen marssi omille asuinsijoilleen, asettivat skyytit johtajakseen hänen veljensä Oktamasadeen, joka oli Tereuksen tyttärenpoika, ja nousivat kapinaan Skylestä vastaan. Huomattuaan, mikä hanke häntä uhkasi ja minkä vuoksi niin tehtiin, hän pakeni Traakiaan. Saatuaan tietää sen Oktamasades lähti sotaretkelle Traakiaa kohti. Ja sittenkuin hän oli päässyt Istrosjoelle, tulivat traakialaiset häntä vastaan. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään käsikähmään, lähetti Sitalkes Oktamasadeelle näin kuuluvan sanan: "Minkä vuoksi pitää meidän koetella toistemme voimia? Olethan sinä sisareni poika ja sinulla on luonasi veljeni. Anna sinä siis minulle pois hänet, niin minä luovutan sinulle Skyleesi. Mutta älkäämme me, sinä ja minä, yrittäkö taistelua." Tämän sanan lähetti ja julistutti hänelle Sitalkes. Oktamasadeen luona oleskeli Sitalkeen veli, joka oli hänen luotaan paennut. Oktamasades suostuikin siihen, antoi pois oman enonsa Sitalkeelle ja sai takaisin veljensä Skyleen. Ja Sitalkes vetäytyi pois saatuaan veljensä, mutta Oktamasades hakkautti siinä paikassa Skyleeltä pään poikki. Siten skyytit vaalivat omia tapojaan ja sillä lailla he rankaisevat niitä, jotka omaksuvat vieraita tapoja.

81. En kyennyt täsmälleen saamaan selville skyytien paljoutta, vaan kuulin erilaisia puheita heidän luvustaan. Sillä kerrottiin heitä, nimittäin varsinaisia skyytejä, olevan sekä erittäin paljon että vähän. Tämän verran he kuitenkin saattoivat nähtäväkseni: Borysthenes- ja Hypanis-jokien välillä on paikka, jonka nimi on Exampaios; siitä olen myös vähän tätä ennen maininnut sanoessani, että siellä on katkera lähde, josta virtaava vesi tekee Hypaniin veden kelvottomaksi juoda. Siinä paikassa sijaitsee vaskiastia, suuruudeltaan jopa kuusikin kertaa niin suuri kuin se Pontoksen suulla oleva sekoitusmalja, jonka Pausanias, Kleombrotoksen poika, pystytti. Sille, joka ei vielä ole tätä nähnyt, tahdon osoittaa sen seuraavasti. Skyytiassa sijaitseva vaskiastia vetää huokeasti kuusisataa amforaa ja seiniltään se on kuuden sormen paksuinen. Sen kertoivat maan asukkaat syntyneen nuolenkärjistä. Kun nimittäin heidän kuninkaansa, jonka nimi oli Ariantas, tahtoi tietää skyytien lukumäärän, niin hän käski kaikkia skyytejä tuomaan yhden nuolenkärjen kunkin. Mutta sitä, joka ei toisi, hän uhkasi kuolemalla. Niinpä tuotiin aika suuri joukko nuolenkärkiä, ja hän päätti niistä tehdä ja jättää jälkeensä muistomerkin. Niistä hän siis oli tehnyt mainitun vaskiastian ja pystyttänyt sen tähän Exampaiokseen. Tämän kuulin skyytien lukumäärästä.

82. Muita merkillisyyksiä tässä maassa ei ole, lukuunottamatta että siinä on mitä suurimmat ja luvultaan useimmat joet. Ja mikä paitsi jokia ja suurta tasankoa vielä ansaitsee ihmettelyä, sen tahdon nyt mainita. Asukkaat osoittavat Tyras-joen luona kalliossa olevaa Herakleen jälkeä, joka näyttää miehen jalansijalta ja on kahden kyynärän pituinen. Semmoinen nyt siis se on, mutta minä tahdon palata siihen aineeseen, josta alussa rupesin kertomaan.

83. Kun Dareios parhaillaan varustautui skyytejä vastaan ja lähetti sanansaattajia käskien toisia asettamaan maasotaväkeä, toisia laivoja, ja toisia rakentamaan sillan traakialaisen Bosporoksen yli, pyysi Dareioksen veli Artabanos, Hystaspeen poika, ettei Dareios millään muotoa ryhtyisi sotaretkeen skyytejä vastaan, huomauttaen miten mahdotonta oli päästä heidän kimppuunsa. Koska hän kuitenkaan ei hyvillä neuvoillaan voinut taivuttaa veljeään, niin hän vaikeni. Mutta Dareios taas marssitti, sittenkuin kaikki hänellä oli valmiina, sotajoukkonsa pois Susasta.

84. Tällöin muuan persialainen Oiobazos pyysi Dareiokselta, että koska hänellä oli kolme poikaa ja kaikki sotapalveluksessa, yksi saisi jäädä kotiin hänen luokseen. Dareios lausui siihen, että koska Oiobazos oli hänen ystävänsä ja hänen pyyntönsä niin kohtuullinen, niin hän oli salliva kaikkien hänen poikiensa jäädä kotiin. Oiobazospa ihastui ikihyväksi, koska luuli poikiensa päässeen vapaiksi sotapalveluksesta. Mutta kuningas käski niitä, joiden tehtävänä se oli, tappamaan kaikki Oiobazoksen pojat.

85. Niinpä heidät teloitettiin ja siten he saivat jäädä kotiin. Mutta sittenkuin Dareios oli lähtenyt Susasta ja saapunut siihen Kalkhedonin alueella sijaitsevaan paikkaan Bosporoksen varrella, missä siltaa rakennettiin, niin hän astui laivaan ja purjehti sieltä niinsanottujen Kyaneai-kallioiden luo, joiden helleenit väittävät aikaisemmin liikkuneen lyöden toisiansa vasten. Ja istuen kallionkielekkeellä hän katseli Pontosta, joka ansaitseekin katsomista. Sillä se on kaikista meristä ihmeellisin. Sen pituus on yksitoistatuhatta sata stadionia, ja leveys, leveimmältä kohdalta, kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Tämän meren suu on leveydeltään neljä stadionia. Mutta suun pituus, tuo kaula, jota kutsutaan Bosporokseksi ja johon silta oli rakennettu, on satakaksikymmentä stadionia. Bosporos ulottuu Propontiiseen. Propontis taas, joka on leveydeltään viisisataa stadionia ja pituudeltaan tuhatneljäsataa, laskee Hellespontokseen, joka kapeimmalta kohdaltaan on seitsemän stadionia ja pituudeltaan neljäsataa. Ja Hellespontos purkautuu siihen merikitaan, jota kutsutaan Aigeianmereksi.

86. Mainitut välit ovat seuraavalla tavoin mitatut. Laiva suorittaa yleensä, silloin kun on pitkät päivät, seitsemänkymmentätuhatta syltä, ja yöllä kuusikymmentätuhatta. Nytpä on Pontoksen suusta Fasikseen — siitä on nimittäin Pontos pisinnään — yhdeksän päivän ja kahdeksan yön laivamatka. Tämä tekee yhden miljoonan satakymmenentuhatta syltä, ja nämä sylet tekevät yksitoistatuhatta sata stadionia. Mutta Sindikestä Thermodon-joen varrella olevaan Themiskyraan — siltä kohdalta näet Pontos on levein — on kolmen päivän ja kahden yön laivamatka. Tämä tekee kolmesataakolmekymmentätuhatta syltä eli kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Siten minä olen mitannut mainitun Pontoksen, Bosporoksen ja Hellespontoksen ja semmoisia ne ovat kuin olen maininnut. Tämän Pontoksen yhteydessä on myös järvi, joka laskee siihen ja joka ei ole sitä paljon pienempi; sitä kutsutaan Maietis-järveksi ja "Pontoksen äidiksi".

87. Pontosta katseltuaan Dareios purjehti takaisin sillalle, jonka rakennusmestari oli samolainen Mandrokles. Ja katseltuaan myös Bosporosta hän pystytti sen rannalle kaksi marmoripylvästä ja uursi toiseen assyrialaisen, toiseen helleeniläisen kirjoituksen, jotka ilmoittivat kaikki ne kansat, joita hän vei mukanaan. Ja hän vei kaikkia niitä, joita hallitsikin. Näiden sotamiesten määrä oli, lukuunottamatta meriväkeä, seitsemänsataatuhatta, ratsumiehet niihin luettuina; ja laivoja oli kerääntynyt kuusisataa. Byzantionilaiset kuljettivat nämä pylväät myöhemmin kaupunkiinsa ja käyttivät niitä Artemis Orthosian alttariin, paitsi yhtä kiveä; tämä kivi jätettiin näet Dionysoksen temppelin viereen Byzantionissa ja on täynnään assyrialaista kirjoitusta. Mutta se paikka, mihin Dareios kuningas rakensi sillan Bosporoksen yli, on, niinkuin minä päätän ja luulen, puolivälissä Byzantionia ja salmen suussa olevaa pyhättöä.

88. Ihastuneena laivasiltaan Dareios lahjoitti sen rakentajalle, samolaiselle Mandrokleelle, runsaat määrät antimia. Esikoislahjana niistä Mandrokles maalautti koko sillan rakentamisen Bosporoksen yli, Dareioksen istumassa valtaistuimellaan ja koko hänen sotajoukkonsa marssimassa salmen yli. Maalautettuaan tämän taulun hän vihki sen Heraioniin ja kirjoitti siihen seuraavan otsakirjoituksen:

"Sillan laadittuaan yli Bosporon veen kalarikkaan
Heralle Mandrokles vihkinyt muiston on tään.
Seppelen itselleen, kotimaalleen kunnian hankki:
valtias Dareios tyytyen nähnyt on työn."

89. Tämä siis jäi olemaan muistomerkkinä sillan rakentajasta. Mutta annettuaan Mandrokleelle lahjat Dareios kulki Europan puolelle, sitä ennen käskettyään ioonilaisten purjehtia Pontokseen Istros-joelle saakka, ja Istrokselle saavuttuaan häntä odotellessaan rakentaa sillan joen yli. Laivastoa johtivat ioonilaiset, aiolilaiset ja hellespontolaiset. He purjehtivat Kyaneai-kallioiden välitse ja suuntasivat kulkunsa suoraa päätä Istrosta kohti ja kuljettuaan virtaa myöten ylös kahden päivän laivamatkan merestä he rakensivat sillan joen kaulakohdan yli, mistä Istroksen suuhaarat jakaantuvat. Niin pian kuin Dareios oli laivasiltaa myöten kulkenut Bosporoksen yli, matkasi hän Traakian läpi ja saavuttuaan Tearos-joen lähteille hän leiriytyi sinne kolmeksi päiväksi.

90. Ympärillä asuvaiset kertovat, että Tearoksen vesi on jokivesistä paras lääke sekä muissa taudeissa että erittäinkin parantamaan ihmisten ja hevosten rohtumia. Sen lähteet ovat luvultaan kahdeksanneljättä ja virtaavat samasta kalliosta; ja muutamat niistä ovat kylmiä, toiset lämpimiä. Ja niille on yhtä pitkä matka Perinthoksen luona olevasta Heraiopoliista ja Pontos Euxeinoksen rannalla sijaitsevasta Apolloniasta, nimittäin kahden päivän matka kummastakin. Mainittu Tearos laskee Kontadesdos-jokeen, Kontadesdos taas Agrianeeseen, Agrianes Hebrokseen ja viimemainittu Ainopoliin luona mereen.

91. Niin pian kuin siis Dareios tämän joen luo saavuttuaan oli sinne asettunut leiriin, pystytti hän, ihastuneena jokeen, patsaan ja kirjoitti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "Tearos-joen lähteet tarjoovat kaikista joista parhaimman ja oivallisimman veden. Ja niiden luo saapui marssiessaan sotajoukkoineen skyytejä vastaan paras ja oivallisin mies kaikkein ihmisten joukosta, Dareios, Hystaspeen poika, persialaisten ja koko mannermaan kuningas." Tämä kirjoitettiin sinne.

92. Lähdettyään sieltä liikkeelle Dareios saapui toiselle joelle, jonka nimi on Arteskos ja joka virtaa odrysien alueen läpi. Mainitulle joelle saavuttuaan hän teki seuraavalla tavoin. Hän osoitti paikan sotajoukolle ja käski kunkin miehen kulkiessaan siitä ohi asettamaan sinne kiven. Ja kun sotajoukko oli sen pannut täytäntöön, niin hän marssi sotajoukkoineen pois, jätettyään sinne suuria kiviröykkiöitä.

93. Mutta ennenkuin hän saapui Istrokselle, hän ensiksi kukisti getit, jotka uskovat kuolemattomuuteen. Sillä Salmydessoksessa asuvat traakialaiset sekä Apollonian ja Mesambrian kaupunkien takana asuvat, niinsanotut kyrmianit ja nipsalaiset, olivat taistelutta antautuneet Dareioksen valtaan. Mutta getit joutuivat heti orjiksi, kun ymmärtämättömyydestä asettuivat vastarintaan, ollen miehuullisimmat ja oikeamielisimmät traakialaisista.

94. Ja heidän kuolemattomuuden-uskonsa on tämmöinen. He eivät luule kuolevansa, vaan uskovat vainajan menevän Salmoxis-haltian tykö. Toiset heistä kutsuvat tätä samaa nimellä Gebeleizis. Aina joka viides vuosi he arvalta määräävät henkilön, jonka sanansaattajanaan lähettävät Salmoxiin tykö, uskoen hänen huolekseen mitä kulloinkin tarvitsevat, ja lähettävät hänet seuraavalla tavalla. Toiset heistä järjestyvät riviin, käsissään kolme keihästä, toiset tarttuvat kummaltakin puolen käsistä ja jaloista siihen, joka on lähetettävä Salmoxiin tykö, heiluttavat häntä ilmassa ja viskaavat hänet keihäänkärkiä vastaan. Jos hän nyt lävistettynä kuolee, niin he luulevat jumalan olevan heille suopean. Mutta jos hän ei kuole, niin he syyttävät sanansaattajaa itseään, hokien häntä häijyksi ihmiseksi, ja tätä näin syytettyään he lähettävät tielle toisen. Ja he uskovat hänelle asiansa hänen vielä eläessään. Nämä samat traakialaiset ampuvat myös nuolia ukkosta ja salamaa vastaan ylös taivasta kohti uhaten jumalaa. Eivätkä he usko minkään muun jumalan olevan olemassa kuin heidän omansa.

95. Mutta sen mukaan kuin minä olen saanut tietää Hellespontoksen ja Pontoksen maissa asuvilta helleeneiltä, oli mainittu Salmoxis ihminen ja palveli orjana Samoksessa; ja hän palveli Pythagoraalla, Mnesarkhoksen pojalla. Sitten hän tultuaan vapaaksi oli hankkinut itselleen suuria rikkauksia, jonka jälkeen hän oli lähtenyt pois omaan maahansa. Siihen aikaan viettivät traakialaiset kurjaa elämää ja olivat jotenkin ymmärtämättömiä. Mutta tämä Salmoxis, joka tunsi ioonilaisen elinlaadun ja hienostuneempia tapoja, kuin mitä traakialaisilta saattoi odottaa, hän kun oli seurustellut helleenien ja Pythagoraan kanssa, joka ei ollut heikoimpia helleenien tietoviisaista, valmistutti itselleen miessalin, johon otti vastaan kaikki etevimmät maanmiehensä ja kestitsi heitä. Ja samalla hän opetti, ettei hän itse eivätkä hänen juomaveikkonsa ynnä kaikki heistä polveutuvat kuolisi, vaan joutuisivat paikkaan, missä alati tulisivat elämään ja nauttimaan kaikkea hyvää. Mutta sillävälin kun hän näin teki ja puhui, hän teetti itselleen maanalaisen huoneuksen. Ja kun huoneus oli hänellä täydellisesti valmiina, niin hän katosi traakialaisten näkyvistä, astui alas maanalaiseen huoneeseen ja eleli siellä kolme vuotta. Ja traakialaiset ikävöivät ja surivat häntä kuin kuollutta. Mutta neljäntenä vuotena Salmoxis ilmestyi heille, ja siten he uskoivat mitä hän oli sanonut.

96. Niin he väittävät hänen tehneen. Mutta mitä maanalaiseen huoneeseen tulee, en sitä usko enkä ole liioin uskomattakaan; kuitenkin luulen mainitun Salmoxiin eläneen monta vuotta ennen Pythagorasta. Mutta olkoonpa Salmoxis ollut joku ihminen tai joku getien kotimainen haltia, jätämme hänet sikseen.

97. Kun siis persialaiset olivat kukistaneet nämä getit, jotka yllämainitulla tavalla olivat menetelleet [kts. luku 93], seurasivat kukistetut muuta sotajoukkoa. Mutta niin pian kuin Dareios ja hänen mukanaan maasotajoukko oli saapunut Istrokselle, kulkivat kaikki joen yli, jonka jälkeen Dareios käski ioonilaisia purkamaan sillan sekä yhdessä muun laivaväen kanssa maata myöten seuraamaan häntä. Mutta kun ioonilaiset juuri aikoivat purkaa sillan ja tehdä niinkuin oli käsketty, lausui Koes, Erxandroksen poika, joka oli mytileneläisten päällikkö, Dareiokselle näin, kysyttyään sitä ennen häneltä, suvaitsiko hän kuulla sen mielipidettä, joka tahtoi lausua mitä ajatteli: "Oi kuningas, sinähän lähdet sotaretkelle maata vastaan, jossa ei ole näkyvä mitään kynnettyä peltoa tai asuttua kaupunkia. Anna sinä nyt tämän sillan jäädä paikoilleen ja jätä sen vartijoiksi ne, jotka ovat sen rakentaneetkin. Ja jos käy mielemme mukaan, niin että tapaamme skyytit, pääsemme sitä myöten pois; jos taas emme voi heitä tavata, on paluumatkamme turvattu. En ole nimittäin koskaan pelännyt, että joutuisimme tappiolle taistelussa skyytejä vastaan, vaan pikemmin, ettemme voi heitä tavata ja että siten eksyksiin jäämällä kärsimme jotain vauriota. Ja kenties joku sanonee puhuvani näin omasta puolestani, että muka saisin jäädä tänne. Mutta minä esitän ainoastaan sen mielipiteen, jonka olen huomannut parhaimmaksi sinulle, kuningas; itse olen kuitenkin seuraava mukanasi enkä tahtoisi jäädä jälelle." Dareios ihastui suuresti ehdoituksesta ja vastasi hänelle näin: "Lesbolainen vieras, jahka olen terveenä palannut kotiini, niin ilmesty kaikin mokomin luokseni, hyvillä töillä palkitakseni sinua hyvästä neuvostasi."

98. Näin lausuttuaan ja tehtyään kuusikymmentä solmua hihnaan, hän kutsui puheilleen ioonilaisten itsevaltiaat ja lausui näin: "Ioonian miehet, aikaisemmin sillasta lausumani päätös jääköön sikseen. Mutta pitäkää tämä hihna ja tehkää näin. Heti senjälkeen kuin olette nähneet minun matkaavan skyytejä vastaan, purkakaa siitä ajasta lukien yksi solmu kunakin päivänä. Mutta jos minä tässä ajassa en tule saapuville, vaan solmujen päivät kuluvat teiltä loppuun, niin purjehtikaa pois omaan maahanne. Mutta siihen saakka, koska nyt kerran olen siten muuttanut päätökseni, vartioikaa laivasiltaa ja harrastakaa kaikin voimin sen suojelemista ja vartioimista. Jos niin teette, teette suuresti minulle mieliksi." Näin lausuttuaan hän kiiruhti eteenpäin.

99. Traakia pistäytyy Skyytianmaata edemmäksi mereen. Mutta siinä, missä ensinmainitun maan ranta vetäytyy poukamaksi, alkaa Skyytia ja siinä laskee Istros, jonka suu on kääntynyt itäiseen ilmansuuntaan. Mutta nyt minä, määritelläkseni itse Skyytian suuruutta, aion kuvata sitä osaa siitä, joka alkaa Istroksesta ja on meren luona. Tämä alkuperäinen Skyytia alkaa Istroksesta, antaen kaakkoon päin, niinsanottuun Karkinitis-kaupunkiin asti. Siitä alkavassa maassa pitkin saman meren äärtä, asuu taurilaiskansa niinsanottuun "karuun niemimaahan" saakka. Viimemainittu ulottuu itään päin olevaan mereen. Kahdelta puolen Skyytia tapaa mereen, nimittäin sekä eteläiseen että itäiseen mereen, niinkuin on laita Attikankin maan; ja melkein samalla lailla kuin on laita viimemainitun, niin taurilaisetkin asuvat Skyytiassa, ikäänkuin jos toinen kansa eivätkä atenalaiset asuisi Sunionin niemekkeellä Thorikoksen kunnasta Anaflystokseen saakka, edellyttämällä, että se pistäisi kauemmas mereen. Minä puhun nimittäin, mikäli voipi verrata näitä niin vähäisiä seikkoja suuriin. Semmoinen on Tauria. Mutta sille, joka ei ole purjehtinut näiden Attikan paikkojen ohi, tahdon toisella lailla tehdä asian selväksi. On ikäänkuin jos Iapygiassa toinen kansa, eivätkä iapygit, olisi anastanut Brentesionin sataman ja Taras-kaupungin välisen maan ja siinä niemessä asuisi. Ja mainitsemalla näitä kahta esimerkkiä olen samalla maininnut monta muuta samanlaista, joiden näköinen Tauria on.

100. Tauriasta alkaen, taurilaisten takana ja itäisen meren viereisissä maissa, nimittäin kimmeriläisen Bosporoksen ja Maietis-järven länsipuolella, aina Tanais-jokeen saakka, joka laskee tämän järven sopukkaan, asuu jo skyytejä. Ylös sisämaahan ulottuvia seutuja taas rajoittavat Istroksesta lukien ensiksi agathyrsit, senjälkeen neurit, sitten androfagit ja viimeksi melankhlainit.

101. Kaksi sivua Skyytiasta, joka on ikäänkuin neliönmuotoinen, rajoittuu mereen, ja se osa rajaa, joka kulkee sisämaassa, ja meren luona oleva ovat aivan yhtä pitkät. Istroksesta Borystheneeseen on nimittäin kymmenen päivänmatkaa, Borystheneestä Maietis-järvelle toiset kymmenen. Ja merestä sisämaahan melankhlainien luo, jotka asuvat skyytien takana, on kaksikymmentä päivänmatkaa. Ja päivämatkan minä lasken kahdeksisadaksi stadioniksi. Siten olisi Skyytia poikinpäin neljätuhatta stadionia ja pitkinpäin, sisämaahan, yhtä monta stadionia. Se siis on tämän maan suuruus.

102. Mutta itsekseen punnitessaan, etteivät yksin kykenisi avonaisessa taistelussa torjumaan Dareioksen sotajoukkoa, skyytit lähettivät sanansaattajia naapureilleen. Niinpä heidän kuninkaansa tulivatkin kokoon ja neuvottelivat, mitä olisi tehtävä, kun suuri sotajoukko marssi heitä vastaan. Ja ne, jotka tulivat kokoon, olivat taurilaisten, agathyrsien, neurien, androfagien, melankhlainien, gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat.

103. Näistä noudattavat taurilaiset seuraavia tapoja. He uhraavat "Neidolle" kaikki haaksirikkoiset ja yleensä kaikki helleenit, joita he ottavat kiinni purjehtimalla ulapalle, tällaisilla menoilla. He alkavat toimituksen lyömällä uhrattavia nuijalla päähän. Toiset kertovat heidän työntävän ruumiin jyrkänteeltä alas — pyhättö on nimittäin jyrkänteelle perustettu —, mutta seivästävän pään. Toiset taas pitävät edellisten kanssa yhtä päähän nähden, mutta kertovat, etteivät he työnnä ruumista alas jyrkänteeltä, vaan että he kätkevät sen maahan. Sen jumaluuden, jolle taurilaiset uhraavat, sanovat he itse olevan Ifgeneian, Agamemnonin tyttären. Mutta niille vihollisille, joita he saavat käsiinsä, he tekevät näin. Kukin leikkaa poikki pään ja tuo sen kotiinsa; sitten hän pistää sen pitkän salon nenään ja pystyttää sen, niin että se kohoaa paljon yli rakennuksen, aivan savureijän kohdalta. Ja he väittävät, että ne riippuvat siellä ilmassa koko talon vartijoina. Mutta he elävät ryöstösaaliista ja sodasta.

104. Agathyrsit ovat mitä ylellisintä kansaa ja kantavat päällään erittäin paljon kultaa; vaimot he ovat tehneet miesten yhteisomaisuudeksi, jotta olisivat toistensa veljiä ja, ollen kaikki keskenään heimolaisia, eivät olisi kateellisia ja vihamielisiä toisilleen. Mutta mitä muihin tapoihin tulee, niin he lähentelevät traakialaisia.

105. Neurit noudattavat skyytiläisiä tapoja. Mutta yhtä miespolvea ennen Dareioksen sotaretkeä sattui, että heidän täytyi jättää koko maansa käärmeiden vuoksi. Heidän maahansa ilmaantui näet paljon käärmeitä, mutta vielä enemmän tunki niitä sinne takaisista erämaista, kunnes he ahdingossaan jättivät oman maansa ja asettuivat asumaan budinien keskuuteen. Ja neurien luullaan olevan noitia. Skyytit ja Skyytiassa asuvat helleenit kertovat näet, että kukin neuri kerran kunakin vuotena muuttuu sudeksi ja sitten muutaman päivän kuluttua jälleen palaa entiselleen. Minua tosin he eivät saa uskomaan tätä kertomustaan, mutta he kertovat yhtäkaikki, vieläpä kertoessaan vannovatkin niin olevan.

106. Androfageilla on kaikista ihmisistä raaimmat tavat; he eivät harjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja kantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyytien, mutta heillä on oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden joukossa, jotka syövät ihmisiä.

107. Melankhlaineilla on kaikilla mustat vaatteet, joista he ovat liikanimensäkin saaneet, ja he noudattavat skyytiläisiä tapoja.

108. Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestänsä vallan vaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen kaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelonos. Muurin joka sivu on kolmenkymmenen stadionin pituinen, se on korkea ja kokonaan puusta. Myös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä on näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka ovat laaditut helleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine temppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia ja Bakkhos-juhlia. Gelonit ovat nimittäin alkujaan helleenejä, jotka siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan. Ja he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyytiläistä, osaksi helleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit, eikä heillä ole sama elintapa.

109. Sillä budinit, jotka ovat alkuasukkaita, ovat paimentolaisia ja ovat ainoat täkäläisistä kansoista, jotka syövät kuusenkäpyjä. Gelonit sitävastoin muokkaavat maata, syövät viljaa ja omistavat puutarhoja, eivätkä ollenkaan ole ensinmainittujen kaltaisia ulkomuodoltaan eikä ihonväriltään. Helleenit kuitenkin kutsuvat budinejakin geloneiksi, mutta nimitys ei ole oikea. Heidän maassaan on taajassa kaikenmoisia puita kasvavia metsiä; ja laajimmassa on suuri ja syvä järvi, ja sen ympärillä suo sekä kaislikko. Siitä pyydystetään saukkoja ja majavia sekä eräänlaisia muita eläimiä, joilla on neliskulmaiset kasvot; niiden nahkoja he ompelevat päärmeeksi turkkeihinsa ja niiden kiveksiä käytetään parantamaan emätautia.

110. Sauromateista taas kerrotaan seuraavaa. Silloin kun helleenit taistelivat amazoneja vastaan — amazoneja kutsuvat skyytit nimellä "Oiorpata," ja se nimi merkitsee Hellaan kielellä "miessurmaajia"; mies on nimittäin heidän kielellään "oior" ja surmata "pata" — silloin tarinan mukaan helleenit, voitettuaan Thermodonin taistelussa, purjehtivat pois vieden myötänsä kolmessa laivassaan kaikki amazonit, jotka vain olivat saaneet vangiksi; mutta nämä karkasivat ulapalla miesten kimppuun ja tekivät heistä lopun. Mutta naiset eivät tunteneet laivoja eivätkä osanneet käyttää peräsintä eikä purjeita eivätkä soutaakaan. Siksi he, tuhottuansa miehet, ajelehtivat aaltojen ja tuulen varassa ja saapuivat Kremnoihin Maietis-järven luo. Ja Kremnoi on vapaiden skyytien alueella. Siellä amazonit astuivat laivoista maihin ja alkoivat vaeltaa asuttuihin seutuihin. Ja ensimäisen hevoslauman kohdattuaan he anastivat sen sekä ryöstelivät ratsain skyytien omaisuutta.

111. Mutta skyytit eivät osanneet arvata asianlaitaa. He eivät näet tunteneet amazonien puhetta, ei vaatepartta eikä kansaa itseään, vaan kummastelivat, mistä he olivat tulleet. He luulivat heidän olevan miehiä varhaisimmassa iässään ja ryhtyivät taisteluun heitä vastaan. Taistelussa skyytit saivat valtaansa muutamia kuolleita ja siten he huomasivat heidän olevankin naisia. He neuvottelivat siis keskenään ja päättivät, etteivät enää millään muotoa heitä tappaisi, vaan että he lähettäisivät heidän luokseen nuorimmat joukostaan, arvioltaan yhtä monta kuin oli naisiakin; ja niiden piti asettua leiriin likelle amazoneja ja tehdä samalla lailla kuin nämäkin tekivät. Mutta jos viimemainitut ajaisivat heitä takaa, ei heidän pitänyt taistella, vaan paeta heidän edestään. Vaan aina milloin he herkeäisivät, tulisi nuorukaisten jälleen leiriytyä heidän läheisyyteensä. Niin skyytit päättivät tehdä, koska tahtoivat heistä saada lapsia.

112. Nuorukaiset lähetettiin matkaan ja tekivät niinkuin oli käsketty. Mutta kun amazonit huomasivat, etteivät he olleet ensinkään tulleet vahinkoa tekemään, niin he jättivät heidät rauhaan. Ja päivä päivältä leirit likenivät likenemistään toisiaan. Nuorukaiset eivät enemmän kuin amazonitkaan omistaneet mitään muuta kuin aseensa ja hevosensa, vaan he hankkivat elatuksensa samalla tavoin kuin nekin, nimittäin metsästämällä ja ryöstelemällä.

113. Mutta amazoneilla oli tapana puolipäivän aikaan tehdä näin. He hajaantuivat yksitellen tai kaksitellen poistuen edemmäs toisistaan toimittaakseen tarpeensa. Huomattuaan sen skyytitkin tekivät samalla tavalla. Ja yksi heistä lähenteli erästä yksikseen jäänyttä amazonia, eikä tämä työntänyt häntä luotaan, vaan salli hänen seurustella kanssaan. Ja vaikka nainen ei osannut puhua — he näet eivät ymmärtäneet toistensa kieltä — niin hän kädellään viittasi, että nuorukainen seuraavaksi päiväksi tulisi samaan paikkaan, muassaan toinen, osoittaen, että heitä tuli olla kaksi, ja itse tulisi hän tuomaan muassaan toisen. Nuorukainen meni pois ja kertoi sen muille. Seuraavana päivänä hän tuli itse samaan paikkaan, muassaan toinen, ja tapasi amazonin toisen keralla odottamassa. Niin pian kuin nuorukaisten toverit kuulivat sen, kesyttivät hekin muut amazonit.

114. Sitten he liittivät leirinsä yhteen ja asuivat yhdessä, kullakin vaimonaan se, jonka kanssa ensin oli pitänyt yhteyttä. Mutta miehet eivät saattaneet oppia vaimojensa kieltä, jota vastoin vaimot omaksuivat miestensä kielen. Ja sittenkuin he olivat alkaneet käsittää toisiaan, lausuivat miehet amazoneille näin: "Meillä on vanhemmat, meillä on omaisuutta. Älkäämme siis enää kauemmin viettäkö tällaista elämää, vaan menkäämme pois kansamme luo ja eläkäämme siellä. Mutta teitä me tulemme pitämään vaimoinamme, emmekä ketään muita." Siihen virkkoivat naiset näin: "Me emme voisi asua yhdessä teidän naistenne kanssa, sillä meillä ei ole samoja tapoja kuin heillä. Me ammumme jousella, heitämme keihästä ja ratsastamme, mutta emme ole oppineet naisten töitä. Teidän naisenne taas eivät tee mitään sellaista, mitä me olemme maininneet, vaan harjoittavat naisaskareitaan pysytellen vankkureissaan menemättä metsästämään tai mihinkään muuallekaan. Emme me siis heidän kanssaan voisi elää sovussa. Mutta jos tahdotte pitää meitä vaimoinanne ja käydä oikeamielisistä, niin menkää vanhempienne tykö, arpokaa itsellenne teille tuleva osuus omaisuudesta, ja menkäämme sitten asumaan itseksemme."

115. Nuorukaiset tottelivat ja tekivätkin niin. Mutta sittenkuin he arpomalla olivat saaneet osuutensa ja olivat tulleet takaisin amazonien tykö, virkkoivat naiset heille näin: "Meidät valtaa pelko ja kauhu ajatellessamme, miten meidän tulee asua tässä maassa, osaksi sentähden että olemme riistäneet teidät isienne luota, osaksi koska olemme paljon havitelleet teidän maatanne. Mutta koska tahdotte pitää meitä vaimoinanne, niin tehkää yhdessä meidän kanssamme näin. Lähtekäämme tästä maasta ja kulkekaamme Tanais-joen yli ja sinne asettukaamme asumaan."

116. Nuorukaiset tottelivat siinäkin, ja mentyään Tanaan yli he vaelsivat kolmen päivän matkan Tanaiista itään päin sekä kolmen päivän matkan Maietis-järvestä pohjoiseen päin. Ja saavuttuaan siihen maahan, jossa nyt asuvat, he asettuivat sinne. Ja siitä pitäen noudattavat sauromatien vaimot vanhaa elintapaansa, kulkevat ratsain metsästämässä sekä yhdessä miesten kanssa että erikseen, käyvät sotia ja kantavat samaa pukua kuin miehetkin.

117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä vanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet kunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse naimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut heistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole voineet lakia täyttää.

118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö saapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin persialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän oli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle ja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti siltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa. "Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua turmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette tee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai pysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän käy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan helpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin vastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja pysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus. Sillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä vastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä kaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää kaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti kun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen tielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja näiden ohella myös naapureitamme getejä."

119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet kuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille. Niinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja lupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja melankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin: "Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet sotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein pyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja toimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä olette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan kuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla, sittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin ole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä loukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja alkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta siksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että persialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat syypäitä loukkaukseen."

120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet, joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen, jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen, jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan, tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.

121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan, lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien aina ajamaan pohjoista kohti.

122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa, kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.

123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.

124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.

125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta, pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle, johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat persialaiset omaan maahansa.

126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy, lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi, niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden herrallesi lahjoina maata ja vettä."