SILLANKORVAN EMÄNTÄ
NELINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ
TAPAUS LÄNSI-SUOMALAISESSA TALONPOIKAISSUVUSSA 1860—1870-LUVULLA
Hilja Kilpi
Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö 1915
Esittämislupa pyydettävä.
(Seuranäyttämöt lunastavat esittämisoikeuden lähettämällä kustantajalle 10 mk. sekä sitoumuksen vähintäin 4 kpl. ostamisesta.)
HENKILÖT:
MAILIISA, Sillankorvan emäntä, 36-vuotias. JOHANNA, hänen tyttärensä, 18-vuotias. KREETA, vanha palvelija } Sillankorvassa TAPANI, vanha vouti } JAAKO, Hallan isäntä. SAVELA, talollinen, leskimies.
Tapahtuu Sillankorvan talossa. Ensi näytös — keväällä toukokuussa; toinen ja kolmas — juhannuksena ja sen jälkeisenä päivänä; neljäs näytös — syksyllä lokakuussa.
* Lyhennysmerkki seuranäytelmänä esitettäessä.
** Lyhennys kaikissa näyttämö-esityksissä.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Kevätpäivä toukokuussa. Sillankorvan talo sijaitsee mäellä (ohikulkijoita ei näy), alla viljava lakeus, luhdin sivu näkyy kappale metsänrantaa ja taivasta. Talon avara tupa: @takaseinällä@ kaksi ikkunaa, niiden välissä avoin astiahylly, alla kannelliset, istuttavat puulaatikot, vasemmalla nurkassa suuri leivinuuni takkoineen, uunin kupeella penkki, oikealla leveä kaappisänky astiakaapin takana; keskellä @vasemmalla@ ovi tuvan porstuaan, oven pielessä pienempi seinäkaappi, edempänä kangaspuut; @oikealla@ kaksi ovea, toinen salin porstuaan, toinen tupakamariin, niiden välissä pitkä ruokapöytä penkkeineen ja seinällä hylly raamattua ja virsikirjoja varten, edempänä kaappikello, taampana sängyn vieressä vaatekirstu; etualalla leveä, kahden istuttava keinutuoli. Seinät salvetuista hirsistä; lakea kannattaa kaksi tukevaa syömäripuuta, joista ohuemmat leipäorret riippuvat; ulko-oven päällä poikittaiset päreorret. Laesta riippuu olkikruunu.
(Kreeta askartelee lieden ääressä.)
TAPANI
(sisään hetken perästä).
Kosimishommissako tuo Savelan Eetu tänne taas pyörähti, kun ruuna tuolla tallin seinämällä seisoo? Eikö ole mielestään saanut jo kylliksi monia rukkasia meidän Mailiisalta, kun mieli vaan uusia himoitsee? (Istuutuu penkille pöydän ääreen.)
KREETA
(kaataa kahvia ja tarjoo).
Porsaita tuo tällä kertaa sanoi tulleensa noutamaan … että saisi kerran oikein taattua lajia. Mutta eikö vaan tehnyt tikusta asiaa!
TAPANI
(naurahtaa).
Vai porsaita! Kunpa nyt saisi talosta sellaiset helluntaiporsaat läksijäisiksi, että ne toistenkin vielä muistaisi.
KREETA
(yhtyen).
Jospa meidän emäntä hänet kerrankin rökittäisi!… niinkuin usein on uhannut. On tuo Savela niin jumalaton puheessaankin, että oikein kauhistuu.
TAPANI.
Sellaista se!… kun rengistä isäntämies paisuu … ei tiedä enää päätä, ei määrää … luulee itsensä jo toisten talollisten veroiseksi … odottaa vaan, että onni hänet vielä potkasee Sillankorvankin isännäksi, kuten aiemmin Savelan.
KREETA.
No, hänestä nyt ei ainakaan Sillankorvan isäntää tehdä, kun toisia parempiakin on yltäkyllin tarjolla … on niissä muissakin jo valitsemisen varaa! — (Lähenee Tapania salaperäisen näköisenä.) Vaikka kyllä minä tiedän, kenenkä heistä emäntä ottaa…
TAPANI
(kääntyy uteliaana).
No, kenenkä sitte?
MAILIISA
(reippaasti sisään oikealta).
Kas vaan! Täällä se vanha pari taas kuhertelee! — No, joko nyt helluntaina vihdoinkin pudotetaan saarnatuolista?… vai kuinka!
KREETA.
Voi, voi teitä, emäntä! Mitä te taas!
TAPANI.
Itsestään hyvä ihminen asian arvaa!… Kunpa vaan et taittaisi omaa jalkaasi, sinä!
KREETA.
Niin juuri! Te, emäntä, tässä olettekin pahimmassa vaarassa.
MAILIISA
(osoittaa).
No, tuolta tuolla minä ainakin pidän varani. (Harmistuneena.) Tuli sekin taas tähän suutaan soittamaan, nyt istuu kiinni kuin takkiainen … en pääse hänestä enää millään.
TAPANI.
Kyllä tuo mies minua niin sapettaa!… Potkun tarvitsisi ulos talosta!
MAILIISA
(vilkkaasti).
No, kyllä minä tiedän! (Hätäillen, puoliksi kuiskaten.) Joutuun nyt, Tapani! Taluttakaa te Savelan hevonen tuohon kuistin eteen! huutakaa mennessänne tytöille sinne navetan puoleen, että laittavat sen porsaskorin kärryille!… ja niin on kaikki valmiina, ettei muuta kuin … mars vaan!
KREETA
(nauraen).
Osaattepa te, emäntä!
TAPANI
(hieroo hyvillään käsiään).
No, sellaisen palveluksen minäkin sille miehelle teen!… vaikk'en muuten hänen renkinään mieli olla. (Savela sisään oikealta.) Siinä paha, missä puhutaan! (Aikoo lähteä.)
SAVELA.
Heh, heh… Tapani! hyvää päivää! Minnekä sinulle niin kiire tuli?… odotahan toki!
TAPANI
(selin Savelaan, yli olkansa).
Isäntiä tässä vaan pitäisi palvella…
SAVELA
(lähestyy).
Alan jo melkein unohtaa naamataulusikin, kun sinut niin harvoin näkee siltä taholta. — Vai pitäisi sinun isäntiä palvella… (Taputtaa Tapania olkapäälle.) Siinä sinä teet oikein, aivan oikein.
TAPANI
(kääntyy äkkiä).
Älä pöyhistele siinä! taikka sinulle tulee liukas lähtö.
* MAILIISA.
Mitä te suotta Tapania härnäilette!
* SAVELA
(Tapania kiusoitellen, muille).
Nähkääs … tuo mies ei jaksa sulattaa sitä, että minusta on tullut isäntämies ja talollinen.
* TAPANI.
Et näy itse sitä vielä sulattaneen, sinä! Renki sinä olet ollut ja renkinä sinä myös pysyt!… ole sitte muuta olevinasi, mitä olet.
* MAILIISA
(hyvillään).
On siinä Tapanissa miestä vielä!
SAVELA
(ärsytellen).
Kismittääkö sinua, että olen päässyt eteenpäin maailmassa? häh … että nyt olen rikas mies? mitä … että kuulun paikkakunnan suurimpiin ja parhaimpiin talollisiin?
MAILIISA.
Ohoh sitä koppavuutta! Ei sitä niin vaan aitojen yli hypitä!… ei sitä niin vaan unohdeta sukua ja syntyperää.
SAVELA
(pitkään, venytellen).
Vai sukua … ja syntyperää… No, äiti meillä kaikilla ainakin on tunnettu … isästä saattaa toisinaan olla hiukan epäilystä … se on totta! Mutta mitä sukuun tulee, niin emmekö me kaikki ole sukua toisillemme?… koska meillä kaikilla kerran on yhteiset esivanhemmat ja kaikkihan me olemme veljiä ja sisaria uskossa … jos raamatun sana paikkansa pitää.
KREETA.
Voi teitä jumalatonta, kun pilkkaatte Jumalan sanaa.
TAPANI
(asettuu Savelan eteen, kiivaasti).
Tiedä sinä Savelan Eetu ja isäntä!… vaikka sinä olisit rikkiviisas ja vaikka sinulla olisi kymmenen sellaista taloa kuin Savela, niin et sinä silti iki maailmassa pääse näitten vanhojen kantasukujen rinnalle! Pysy sinä vaan omassa nahassasi: Savelan Eetuna sinä elät! ja Savelan Eetuna sinä myös kuolet!… Tiedä se! (Menee nopeasti ulos.)
SAVELA
(huutaa Tapanin jälkeen).
Varo vaan, ettei sappesi puhkea!
MAILIISA.
Niin juuri!… suutari pysyköön lestissänsä!
SAVELA
(laskien sormillaan).
No! lasketaanpa kerrankin!… Jos minulla on lesti ja osaan sitä käyttää, niin olen suutari!…. No! jos minulla on talo, kuten nyt Savela, niin olen tietysti talollinen!… Jos nyt ostan siihen naapuritalon lisäksi — kuten tässä viime syksynä juuri tein — niin on kai minusta silloin tullut suuri talollinen?… Vai mitä, emäntä?
MAILIISA.
Suuri…? (Pilkallisesti.) Niin … aivan uskomattoman suuri.
SAVELA
(jatkaa).
No sitä minäkin!… Ja jos minulla sitäpaitsi vielä sattuu olemaan (lyö kädellä laskuaan) sievoinen summa rahaa lisäksi!… niin enkö silloin ole — niinkuin sanotaan — rikas mies? häh!
MAILIISA.
Olette … olette kai!
SAVELA
(jatkaa).
Ja ihme ja kumma! ellen silloin ole yhtä hyvä kuin joku muukin?
MAILIISA
(ivaten).
Teidän vertaistanne saa tosiaan etsiä!
SAVELA.
Sitä minäkin!… vaikk'en tietysti itse tahtonut itseäni kehua…
MAILIISA
(nauraen).
Ette suinkaan!… sillä oma kehu haisee…
KREETA
(nauraa).
Voi, voi sentään…
SAVELA.
Niin sanotaan… (jatkaa) Ja minä voin siis tuoda Savelaan emännän, mistä vaan haluan?
MAILIISA.
Kuka sellaisiin savikoppeihin lähtisi! Eihän Savelassa ole edes kunnon asuinripiäkään?
SAVELA
(hämmästyy).
Häh?… vai ei ole! — No, rahalla saa!… saa vaikka komeamman kuin Sillankorva.
MAILIISA.
Kelpaa Savelaan sitte emännäksi tulla!
SAVELA.
Niin, eikö totta!… No, sittenhän me olemme aivan samaa mieltä…? Mehän olemme kuin luodut toisillemme… Mehän sovimme yhteen kuin vakka ja kansi!
MAILIISA
(nauraen).
Tai kuin kissa ja koira.
KREETA
(nauraa).
Voi, voi tuota emäntää.
SAVELA.
Kyllä minä sovinnosta huolen pidän! — Siis on asia sitä myöten selvä … ja helluntaiksi me pistämme kuulutuksiin?
MAILIISA
(torjuen).
Minä en lähde merta edemmäksi kalaan … tyydyn siihen, mitä minulla on.
SAVELA.
No, sitte jätämme juhannukseen?
MAILIISA
(suuttuen).
Jo riittää! ei sanaakaan enempää siitä asiasta! kuuletteko! (Lyö nyrkillä pivoonsa.) Ja sen minä sanon teille viimeisen kerran! ihan viho viimeisen!… muistakaa se!
KREETA
(on tavan takaa kurkistellut ikkunasta ulos).
Jo Tapani tulee!
SAVELA.
Nähkääs, emäntä!… muisti huononee aina vanhetessa, sanotaan … ja kun tuon minun muistini laita on muutenkin aina ollut vähän niin ja näin … niin en uskalla mennä mitään takaamaan … * ja pyydän sentähden, ettette, emäntä, pistäisi kovin pahaksenne, jos nyt minulle joskus sattuisi pieni muistamattomuus * …
TAPANI
(ovella, vahingoniloisena).
Juhta odottaa isäntäänsä!
SAVELA
(käännähtää, nopeasti).
Häh…?!
TAPANI.
Se kuopii maata tuossa kuistin edessä… Sillä näyttää olevan kiire kotiin.
SAVELA.
Kas Tapani! sinähän se oletkin?… äänestä tunsin vielä! (Lähenee kaaressa, siristäen silmiään.) Annapa, kun kerrankin taas tarkastelen naamatauluasi … että tunnen sinut toistenkin, kun vastaan satut.
TAPANI.
Tarkastele sinä vaan!… en ole sellainen viurunaama kuin sinä.
SAVELA
(toisille, tirskuen).
Ja minä kun luulin, että tuo mies oli saanut tauluunsa jotakin, mitä ei kehdannut muille ihmisille näyttää…
MAILIISA.
Jättäkää nyt jo Tapani rauhaan!
TAPANI.
Laita itsesi matkaan! sinä Savelan Eetu … taikka minä sivallan ruunaasi kepillä selkään ja annan sen painaa alas mäkeä. Saat sitte köpittää itse perässä, miten parhain pääset.
SAVELA
(hätäillen).
Älä helkkarissa!
MAILIISA
(ivaten).
Eihän teillä nyt toki niin kiire ole, Savela?
TAPANI
(ovella, pitäen sitä auki).
Tuosta käy tie! Joudutko siitä, taikka minä… Siellä porsaasikin jo kirkuvat.
SAVELA.
Mitä saakelia!… ovatko ne jo nälissään? vaikk'eivät vielä ole talostakaan lähteneet!… Kos, kos, pikku kossuni! täytyy joutua Savelaan… Kyllä Savelassa nassuille aina ruokaa riittää. Hyvästi!
MAILIISA.
Muistakaa jälkiänne, Savela!
SAVELA
(ovella).
Täytyy pistää korvan taakse! (Menee ulos.)
MAILIISA.
On sillä miehellä aina sanat kielen päässä. (Miettien.) Tuo Savela voisi vielä tehdä minulle tepposet… Täytyy olla varuillaan.
TAPANI.
Senkin räkättirastas! Totta viimein lähdit!
KREETA
(katselee ikkunasta).
Ja hyvällä kyydillä sittenkin!
MAILIISA
(ikkunassa, huvitettuna).
Näyttää sille tie kelpaavan. Joko nyt viimeinkin otti muistaakseen…?
TAPANI
(astuu painavin askelin).
Kuule nyt, Mailiisa! etkö jo ala saada kylliksesi tästä pelistä? Niinhän tässä eletään kuin myllyssä: mies menee, toinen tulee… Edessä sinä heille puhut mielin kielin, selän takana naurat ja ivaat.
MAILIISA
(iloisesti).
Voinko minä sille mitään, että noilla kaikilla on niin kova halu päästä Sillankorvan isännäksi!… No, tietäähän tuon!… pitäjän suurimpaan ja parhaimpaan taloon. Enkä minä kuitenkaan voi ottaa heistä kuin yhden ainoan.
TAPANI.
No, ottaisit sitte jo viimeinkin jonkun!… ennen kuin liiaksi joudut ihmisten suuhun.
* MAILIISA.
Puhukoot, mitä puhuvat!… Minä en niistä välitä…
* TAPANI.
Niin, sinä!… mutta Johanna! Hän voi saada kuulla enemmän kuin olisi tarpeen.
* MAILIISA.
Ei hän sellaisia ymmärrä!… lapsihan hän vielä on.
* KREETA.
Onhan Johanna jo kynttelistä yhdeksännellätoista.
* TAPANI.
Mikä lapsi!… siinä ijässä oli sinulla itselläsi jo mies … ja taisi olla lapsikin vielä lisäksi.
* MAILIISA.
Mutta Johannahan on pidetty erillään … kaikesta sellaisesta.
TAPANI.
Luuletko sinä, että sinä maailman muutat noin vaan käden käänteessä? — Tietää Johanna sen kuin muutkin … onhan hän jo täysi-ihminen!… Voi tässä hänelläkin alkaa sulhasia juosta yhtä hyvin kuin sinulla.
* KREETA.
Siunatkoon!… mitä sinä puhelet!
* MAILIISA
(nauraa).
Vai Johannalla!… Kaikkea vielä! (Nauraa.) Vai Johannalla?
* TAPANI.
Niinpä niin! juuri Johannalla… Varo sinä vaan itsesi, Mailiisa! ja laita sinä omat asiasi valmiiksi … niin kauan kuin aika vielä on otollinen.
KREETA.
Niin juuri!… samaa sanon minäkin.
MAILIISA.
En suinkaan minä sikaa säkissä osta enää toista kertaa! Se kai teidän pitäisi ymmärtää.
TAPANI.
Olisi sinulla jo pitänyt olla valitsemisen varaa.
KREETA.
(salamyhkää).
Kyllä vaan meidän emännällä on jo omansa katsottuna…
MAILIISA.
Johan te, Kreeta, tiedätte enemmän kuin minä itse.
KREETA.
Sanonko minä?… kuka?… Hallan nuori isäntä!… eikä kukaan muu!
TAPANI
(ilostuen).
Hallan Jaako!… Sepä vasta olisi!… Hänhän on jo vanhaa sukuakin sinulle, Mailiisa.
MAILIISA.
Ja on nytkin käynyt täällä sukuloimassa…
KREETA.
Mikä ne kaikki sukuloimisetkaan tietää.
TAPANI.
No, silloinhan Sillankorva taas jää sukuun … niin kuin pitääkin! ja niin kuin ennenkin on ollut tapa. Sillä sukuahan tai jotain suvun sukua ne Sillankorvan entiset haltijat aina ovat olleet toisilleen.
MAILIISA.
Niin … ja juuri sentähden on suku säilynyt yhtenä, erillä muista ja pysynyt niin varallisuudessa kuin arvossakin pitäjän ensimäisinä. — Minun isälläni oli tapana sanoa: »Kun suku ja tavarat vaan sopivat yhteen, sujuu muu kyllä itsestään.» Ja siinä hän oli oikeassa. Sillä eivät ne pikku-oloista lähteneet sovellu tällaiseen suurempaan.
TAPANI.
Eivät ne sovellu! Ei sopinut Anttilan Jannekaan sinulle … eikä liioin tänne Sillankorvaankaan isännäksi.
KREETA
(huokaa).
Ei sopinut isäntä-vainaa tänne … liian oli pehmeä ja hyväluontoinen: ei pahaa sanaa kenellekään sanonut.
* MAILIISA.
Lallu oli, kuin olikin!… ja joka on lallu, sitä kiitetään aina hyväluontoiseksi… Pikkuoloissa kun on syntynyt ja kasvanut, on luontokin sen mukaan. Ei ole sellaisesta suuren talon eläjäksi!
* KREETA.
Ei osannut isäntä-vainaa käskeä muita.
TAPANI.
Vieraana tuli … vieraana myös pysyi Sillankorvalle koko elinikänsä.
MAILIISA
(katkeruudella).
Ei ymmärtänyt talon tapoja eikä vaatimuksia! Tuolla eleli renkituvan puolella kuin mikäkin renki: teki itse työtä, minkä teki, vaan ei välittänyt väen töistä niin mitään. Kyllä sai kukin vetelehtiä ja kuhnailla mielensä mukaan … ei ollut katsojaa, ei käskijää! Oli sekin isäntä!
TAPANI.
Ja niin olisi talo joutunut rappiolle, ellet sinä, Mailiisa, ajoissa olisi talon ohjaksiin puuttunut.
MAILIISA
(kiihtyen).
Minun täytyi puuttua asiain menoon … minun täytyi! Voinko minä katsoa, miten talo alkoi luisua alaspäin, tämä talo, minkä eteen vanhempani ovat uurastaneet ja tehneet työtä … tämä Sillankorva, missä suku on elänyt polvesta polveen! Voinko minä välinpitämättömänä odottaa siksi kunnes tämä suvun kantatalo, vuosikymmenien perintö, oli huvennut kuin tuhka tuuleen … vieraan ihmisen käden kautta. — Ei!… totta totisesti! jos minussa pisarakin sukuni verta virtaili, minä en voinut jäädä siinä vain syrjästäkatsojaksi!… minun täytyi saada se ehkäistyksi!… niin kauan kuin se vielä oli mahdollista.
TAPANI.
Ja sinä sen myös teit, Mailiisa!
MAILIISA.
Niin, minä sen myös tein. — Sillä niin kuin minä tämän talon olen saanut perinnöksi vanhemmiltani, niin olen minä sen myös jättävä perintönä jälkeläisilleni. Ei vieraan käden pidä enää toista kertaa Sillankorvaan koskeman niin kauan kuin minä elän!
TAPANI.
Mutta sinun jälkeesi?… kuinka käy talon silloin?…
MAILIISA.
Minunko jälkeeni…?
TAPANI.
Niin juuri! Sinullahan ei ole muita perillisiä kuin vain yksi tytär … ja hänet naidaan pian vieraaseen. Äläkä sinä luulottele, että vävysi, joka oman talonsa eteen vuosikausia on tehnyt työtä, sitte enää tänne kotiutuu… Ja niin voi talo joutua vieraalle.
MAILIISA
(ponnella).
Niin ei saa tapahtua!… ei saa!
TAPANI.
Mutta niin on käyvä, ellet sinä vielä hanki talolle suoria perillisiä. Sillä eivät ne tyttären miehet koskaan taloa niin pidä kuin omat pojat. Sen olet itsekin saanut nähdä ja kokea.
MAILIISA.
Niin, sen olen minä karvaasti saanut kokea.
TAPANI.
…että laita sinä vaan itsesi uusiin naimisiin … ja pian sittenkin!
KREETA.
Tuo oli kuin minun suustani!
TAPANI.
Et kai sinä tässä lesken sänkyä makaa koko ikääsi … noin pulska ja verevä ihminen kuin sinä, Mailiisa. … Ei tuollaisia lennäkään joka pojan syliin!
MAILIISA
(iloisesti).
Osaattepa te, Tapani, mielistellä!… En olisi uskonutkaan! Mikä tyttöjen narraaja te olettekaan nuorena ollut, kun minutkin nyt ihan väkisin tahdotte naittaa. (Asettuu kädet lanteilla Tapanin eteen.) Mutta sen sanon minä: Olisittepa te, Tapani, vaan paria kymmentä vuotta nuorempi, kyllä olisitte helisemässä! teidät minä heti ottaisin … ottaisin kuin ottaisinkin! — (Lämmöllä.) Te, Tapani, olette vielä sitä vanhaa juurta, eikä niitä miehiä kulekaan enää jokaisessa housuparissa.
TAPANI
(tekee lähtöä).
En viitsi kuunnella pilaa vakavasta asiasta. — Sellaista se aina!… kun akkaväen kanssa puheisiin joutuu!… niin jäävät työtkin rempalleen. (Menee.)
MAILIISA
(nauraa).