Oikolukijan huomio: Tässä kirjassa käytetään paikoitellen nykysuomesta poikkeavia sanoja—ne on säilytetty alkuperäisessä muodossa. Joitakin selviä paino- ja merkkivirheitä on korjattu.

VOIMISTELUN KÄSIKIRJA

KANSA- JA ALKEISKOULUJA VARTEN

KIRJOITTANUT
IVAR WILSKMAN.

KUOPIO 1896.
O. W. Backman’in kirjapainossa ja kustannuksella.

Esipuhe.

Vuonna 1893 Kesäkuun 13-15 p:nä Jyväskylässä pidetyssä yleisessä kansakoulukokouksessa otettiin käsittelyn alaiseksi muitten muassa kysymys: Onko erityinen voimistelun käsikirja kansakouluille tarpeellinen? Sittenkuin useat kokouksen osanottajat olivat myöntävästi tähän kysymykseen vastanneet ja mielipiteinään lausuneet, että tällaisen kirjan tulisi sisältää järjestysharjoituksia, liikkeitä sauvoilla ja ilman niitä, telineharjoituksia, leikkejä, opetusopillisia ohjeita, kuvia ja tauluja, teki kokous seuraavan päätöksen:

Että erityinen voimistelun käsikirja kansakouluille on tarpeen vaatima;

että mainitun käsikirjan toimittaminen olisi jätettävä asiantuntevista henkilöistä kokoonpannun komitean tehtäväksi, sekä

että kirjaa laadittaessa olisi käytettävä lääkärin apua.

Huomattuaan, että monijäsenisen komitean olisi, käytännöllisiin seikkoihin nähden, vaikeata, melkeinpä mahdotontakin, saada kysymyksessä olevaa käsikirjaa kokoonpannuksi, kääntyi ylitarkastaja V. Floman puoleeni kehoittaen minua mainittua kirjaa tekemään ja lausuen samassa toivomuksensa, että joku esim. kolmemiehinen komitea sitten saisi käsikirjoitustani tarkastaa ja siitä lausuntonsa antaa, ennenkuin se painettavaksi toimitettaisiin. Muutamien seminaarinopettajien ehdotuksen mukaan ja ylitarkastaja Flomanin suostumuksella pyydettiin tätä tarkastustyötä tekemään herroja lehtori C. Poppius Sortavalasta, yliopiston voimistelulaitoksen opettaja, tohtori H. Vasenius ja kansakoulunopettaja H. Toivonen Tammelasta. Nämä herrat suostuivatkin käsikirjoitustani tarkastamaan ja ovat ne siitä antaneet lausunnon, joka tässä alempana on luettavana.

Vaikka kansakoulujen olosuhteihin nähden olenkin vallan kokematon, niin asianharrastuksesta olen kuitenkin työhön ryhtynyt ja parhaimman ymmärrykseni mukaan sekä mainitussa kokouksessa lausuttuja mielipiteitä silmällä pitäen kokoonpannut tämän käsikirjan, toivoen että se, paremman puutteessa, edes jossakin määrin voisi edistää tärkeäksi tunnustetun voimistelunopetuksen kehittymistä maamme kansa- ja alkeiskouluissa.

Kalvolassa, Elokuussa 1896.

Ivar Vilskman.

»Voimistelun käsikirja kansa- ja alkeiskouluja varten» nimisen kirjan on tekijä antanut meille allekirjoittaneille luettavaksi ja arvosteltavaksi, ja saamme me sen johdosta arvostelunamme lausua, että mainittu kirja mielestämme hyvin vastaa tarkoitustaan oppaana opettajan kädessä voimistelunopetuksessa kansa- ja alkeiskouluissa.

Helsingissä, Tammikuun 11 p:nä 1896.

Carl Poppius,
Seminaarin lehtori.

Hannes Vasenius,
Anatomiian ja fysiologiian opettaja
yliopiston voimistelulaitoksessa.

H. Toivonen,
Kansakoulunopettaja.

Sisällys:

I. Johdanto.

Henkisten ja ruumiillisten voimien kaikenpuolinen ja sopusointuinen kehitys sekä niiden totuttaminen siveelliseen ja hyötyä tuottavaan työhön on kasvatuksen korkein ja tärkein päämäärä. Vaan tässä tehtävässä on yksipuolisuus aina huolellisesti vältettävä. Meidän ei tule kehittää ja jalostuttaa sieluamme yksinään, eikä myöskään ole huolemme omistettava ainoastaan ruumiillisten ominaisuuksien kartuttamiseen ja harjoittamiseen; koko ihmisolento on sopusuuntaisesti kehitettävä ja kaiken kasvatuksen tulee ohjata tehtävänsä onnellista ratkaisua siihen suuntaan, että terveessä, reippaassa ja työkykyisessä ruumiissa tulee asumaan raitis, siveellinen ja vapaa henki.

Henkisten ja ruumiillisten voimien yksipuolista kohtuutonta rasittamista seuraa säännöllisesti henkinen velttous ja ruumiillinen heikkous sekä kykenemättömyys kaikkeen pontevaan toimintaan. Varsinkin vaarallisia seurauksia tuottaa ylenrasitus sen kehitysajan kestäessä, jolloin ruumis vilkkaimmin kasvaa, sillä silloin henkiset ja ruumiilliset voimat, vähemmin kimmoavaisina, eivät saata varsin suuria ponnistuksia kestää. Epäedulliset ulkonaiset olosuhteet voivat sen ajan kuluessa sekä kehitykseemme että terveyteemme tavallista enemmän turmiollisesti vaikuttaa. Sen vuoksi on kasvatuksessa kaikki ylellinen ponnistus aina huolellisesti vältettävä. Koska kuitenkin kouluajan kestäessä lapsi useinkin on pakoitettu liiankin rasittavaa henkistä työtä suorittamaan, niin tämän kehitysajan kuluessa ruumiin hoidolle ja ruumiillisille harjoituksille on omistettava tarkka huolenpito ja runsas hoito. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyt ruumiilliset harjoitukset saattavat näet tehokkaasti vastustaa sekä aivojen että aistinelimien yksipuolista rasittamista seuraavia vaaroja. Tämän ohessa säännölliset liikkeet suoranaisesti kehittävät ruumistamme ja sen ominaisuuksia, joten ne yhteydessä puhtauden, kohtuullisuuden ja riittävän levon kanssa edullisesti vaikuttavat terveyteemme. Erittäin hyötyä tuottaviksi tulevat ruumiilliset harjoitukset, jos niitä ulkoilmassa suoritetaan, sillä keuhkomme saavat silloin runsaamman määrän raitista happikaasua, joka on ruumiimme tärkein ravitsemis-, terveys- ja parannusaine. Ilmastosuhteet täällä kaukaisessa pohjolassa ovat valitettavasti kuitenkin sellaiset, että olemme melkoisen osan vuotta ja, etenkin talvisajalla, suurimman osan vuorokautta pakoitetut oleskelemaan suljetuissa huoneissa.

Saadaksemme tarpeellista vastapainoa liialliselle lukemiselle ja alallaanolemiselle, täytyy meidän sen vuoksi kouluissamme harjoitusaineena käyttää voimistelua, joka on valikoima sellaisia ruumiillisia harjoituksia, mitkä lyhimmässä ajassa saattavat tarkoituksenmukaisesti kehittää ruumistamme ja sen ohessa henkeämmekin.

Suuremmassa määrässä kuin urheilu ja ruumiillinen työ, tarjoaa voimistelu meille sitä paitse monta arvokasta etua. Voimistelua saattaa harjoittaa melkein missä ja milloin tahansa. Se vaikuttaa voimakkaasti, luotettavasti ja kaikenpuolisesti. Sitä saattaa harjoittaa nuori ja vanha, mies ja nainen. Sitä voipi järjestää kaikkien olosuhteitten mukaan sekä eri henkilöitten voiman ja terveyden määrää silmällä pitäen. Se säästää aikaa. Se tuottaa meille voimaa ja notkeutta, terveyttä ja kestävyyttä, rohkeutta ja mielenmalttia, itseluottamusta ja toimintakykyä. —

Suomen kansa on luonnostaan hidas ja saamaton. Jos laajimpiin piireihin voitaisiin levittää intoa ja halua ruumiillisiin harjoituksiin, niin tuo hitaus melkoisesti vähenisi ja kansa tottuisi suurempaan toimeliaisuuteen ja huomaavaisuuteen. Voimistelun merkitys kansakoulun tehtäviin nähden on siis erittäin tärkeä. Asianmukaisesti järjestetty opetus tässä aineessa vaikuttaa useimmista kodeista lähteneitten lasten kehitykseen sangen paljon, varsinkin järjestyshaluun ja kurinpitoon nähden. Samoin se myöskin edistää käsitys- ja toimintakyvyn vilkkautta. Kuten asevelvollislaitoksessamme on kouluissakin voimistelun käytännöllinen puoli kuitenkin aina silmällä pidettävä. Lasten tulee voimisteluharjoitusten kautta saavuttaa voimaa ja notkeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä sekä jonkinmoista tottumusta aavistamattomien vastustuksien voittamisessa ja kykyä jokapäiväisten toimien suorittamiseen. Tämän tärkeän päämäärän saavuttaminen käy mahdolliseksi ainoastaan silloin, kun opettaja on tehtäväänsä täydelleen perehtynyt ja opetus niin toimitetaan, että siinä vallitsee hyvä järjestys sekä kaikin puolin mallikelpoinen kurinpito. Kokemus on aina osoittanut, että parhaimmat tulokset saavutetaan, jos järjestys- ja vapaaharjoituksia suorittaessa oppilailta vaaditaan suurta tarkkuutta ja huolellisuutta. Kun opettaja lausuu komentosanansa »huomaa!» ja »perusasento!», niin jokaisen oppilaan tulee sotilaan ryhtiä noudattamalla ja katseensa suoraan eteenpäin luoden jännittää huomionsa ja tarkasti seurata, mitä hänelle ja luokalle tehtäväksi määrätään. Itse liikkeitten suorittaminen on aina tapahtuva voimalla ja pontevuudella. Ensimmäisinä voimisteluvuosina on asentojen ja liikkeitten oikean muodon saavuttaminen pidettävä miltei vähemmän tärkeänä kuin tahdin tarkkuus ja suorituksen pontevuus. Mutta suurta tarkkaavaisuutta vaativien liikkeitten jälkeen on aina harjoitettava hauskoja leikkejä ja ottelun tapaisia liikkeitä, joita tehtäessä lapsille myönnettäköön suurempi vapaus.

Hyvien tuloksien saavuttaminen edellyttää lisäksi vielä, että opettaja voimiensa takaa koettaa täydesti voittaa oppilaittensa luottamuksen ja uskollisuuden. Tässä tarkoituksessa tulee hänen tutkia jokaisen eri oppilaan luonnetta ja mielenlaatua. Yleensä tämä ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaakaan. Etenkin leikkikentällä ja huviretkillä oppii hän helposti oppilaittensa luonteita tuntemaan. Lasten seurassa ollen tulee opettajan kohdella heitä iloisesti ja ystävällisesti. Älköön hän kuitenkaan silloin kertaakaan arvoansa unhottako, sillä siitä saattaisi kurinpito kärsiä. Jos opettaja vaitioloa vaatii, tapahtukoon se vaikka keskellä leikkiä, niin tulee täydellisen äänettömyyden heti vallita. Mutta vaikka kurinpidon yleensä tuleekin aina olla ankaran, niin muistakoon opettaja kuitenkin, ettei hän turhamaisesti saa huomioonsa ottaa sellaisia pieniä ja vähäpätöisiä erhetyksiä, joihin saattaa syynä olla ymmärtämättömyys tahi leikeissä ja kilpailuissa syntyvä hillitsemätön ilo.

Lopuksi on vielä mainittava kolmas, viitatun päämäärän saavuttamisen ehkä tärkein ehto. Voimisteluharjoitukset ovat siten järjestettävät, että lapset niihin ilolla ja halulla ottavat osaa ja että nuorukaisten into säännöllisiin ruumiinharjoituksiin ajan pitkäänkin pysyy elävänä. Valitettavasti on niiden opettajien lukumäärä vallan pieni, jotka kykenevät innostuttamaan oppilaitaan urheiluun ja voimisteluun läpi heidän koko kouluaikansa. Tämä epäkohta johtuu useimmiten siitä, että opettaja liikkeitä valitessaan ja niitä opettaessaan ei tarpeeksi ota huomioonsa eri-ikäisten oppilaittensa erilaista luonnetta ja mielenlaatua. Hän menettelee kerrassaan epäviisaasti, jos hän yhtämittaisesti pitemmän ajan kuluessa pakoittaa lapsia sellaisia liikkeitä harjoittelemaan, mitkä niitä eivät ensinkään miellytä. Jos hän silloin tällöin antaa oppilaittensa voimistelutunnilla vapaasti mielinmäärin harjoitella voimistelutemppuja, niin hän pian on havaitseva, mitkä liikkeet lapsia miellyttävät ja mitkä heistä taas tuntuvat vastenmielisiltä. Tätä huomaustaan tulee hänen käyttää hyväkseen liikunto-ohjelmaa laatiessaan. Mutta tiettävästi on sen kokoonpanossa yksipuolisuus aina vältettävä. Vaihtelevaisuushan miellyttää, semminkin lasta, ja sen vuoksi täytyy opettajan, mikäli mahdollista, yhä muutella tuntiohjelmiaan. Tosin kyllä ennen opitut harjoitukset ovat silloin tällöin uudestaan kerrattavat, mutta opettaja voittaa kaksinkertaisen tuloksen, jos hän oppilailleen usein tarjoaa tehtäväksi jotakin uutta. Vaan jos sitä vastoin samaa ohjelmaa poikkeamatta seurataan viikkokausia, niin tehdään kasvatusopillinen erehdys, jonka seuraukset piankin ilmestyvät siinä välinpitämättömyydessä ja vastahakoisuudessa, jolla lapset tehtävänsä suorittavat. Mitä hyödyttää meitä kaikki ruumiillisen kasvatuksen hyväksi uhrattu työ ja toimi, jos oppilaat pakosta ja vastenmielisesti ottavat harjoituksiin osaa ja sittemmin, koulutyönsä lopetettuaan, tahallaan laiminlyövät kaiken säännöllisen ruumiinhoidon? Koulu on valmistus elämään. Koulussa tulee lapsen oppia ruumiillisia ponnistuksia ja raitista, reipasta elämää rakastamaan. Senpä tähden voimistelutunnit eivät milloinkaan saisi tulla ikäviksi. Samassa kun opettajan tulee voimistelu-ohjelmaa laatiessaan silmällä pitää erilaisten liikkeitten erilaisia vaikutuksia sekä itse opetuksessa noudattaa oikeaa opetustapaa, niin hän on velvollinen kykynsä mukaan järjestämään voimisteluharjoitukset siten, että oppilaat niistä saavat todellista virkistystä sekä sielulleen että mielelleen, eikä ainoastaan kangistuneelle ruumiilleen. Tästä tärkeästä seikasta ei saata kylläksi usein, vakavasti ja pontevasti asianomaisia muistuttaa.

Innostuksen vireillä pitäminen tulee kansakouluissa useinkin sangen vaikeaksi sen takia, että monessakin koulussa kaivataan sekä varsinaista voimistelusalia että ajanmukaisia ja tarpeen vaatimia telineitä. Sellaisissa kouluissa on ahkerasti harjoitettava leikkejä ja urheilutemppuja, ja ovat harjoitukset pidettävät ulkoilmassa, kun olosuhteet sitä myöntävät. Ilman suuren suuria kustannuksia voidaan kuitenkin jokaiseen kouluun saada hankituksi pari rautatankoa (rekkiä), muutamia pystysuoria tankoja, tavalliset puolapuut, pukki, plintti, punnerruspuu, nuorapuut ja ponnistuslauta. Näitten telineitten muoto ja mitat ilmoitetaan tarkemmin viidennessä luvussa. Tässä mainittakoon vaan, että telineliikkeitä harjoitettaessa on aina varovasti meneteltävä, etteivät oppilaat vahingoittuisi. Kaikissa hyppyliikkeissä telineitten yli tulee joko opettajan itse tahi kahden luotettavan ja vankan pojan ottaa hyppääviä vastaan. Rekillä älköön milloinkaan harjoiteltako hengenvaarallisia temppuja kuten esim. jättiläisheittoa. Maa on rekin alla peitettävä paksulla sahajauho- eli karvarinkuori-kerroksella. Sama olkoon laita sen paikan mihin hypätään. Kun telineet ovat huoneessa, niin on aina voimistelumattoja käytettävä. Monesta syystä on pukkia vasta-alkavien harjoituksissa pidettävä plinttiä käytännöllisempänä telineenä. Mutta vaikka pukki olisi matalaksikin asetettuna, niin on kuitenkin aina määrättävä kaksi vastaanottajaa sen taakse. Vaihtelevaisuuden voittamiseksi saattaa tavallisen ponnistuslaudan asemesta käyttää n. s. »kimmoavaista ponnistuslautaa» eli »notkulautaa», jota lapset hyppyharjoituksiinsa aina kernaasti käyttävät. Yleensä voidaan yliluokilla harjoittaa suhteellisesti enemmän telineliikkeitä kuin aliluokilla, joilla leikkejä, järjestysliikkeitä ja ottelua pääasiallisesti harjoiteltakoon.

Varsinkin nuorempina saattavat pojat ja tytöt vallan hyvin yhdessä voimistella. Ilman vaaraa voivat tytöt ottaa osaa kaikkiin järjestysharjoituksiin sekä vapaa- ja sauvaliikkeihin. Tämä olkoon kuitenkin sanottu sillä edellytyksellä, ettei heitä vaivaa sisälliset elinperäiset taudit. Varmuuden vuoksi tauluissa mainitaan, mitkä liikkeet tytöille ovat pidettävät sopimattomina. Telinevoimisteluunkin voivat tytöt haitatta ottaa osaa.

Lyhyessä muodossa mainittakoon tässä muutamia yleisiä neuvoja, havaintoja ja selvikkeitä:

— Vapaa leikki on arvoltaan parempi kuin huono voimistelu.

— Kymmenen minuuttia kestävä jokapäiväinen voimistelu tuottaa terveydelle enemmän hyötyä kuin kaksi kokonaista viikkotuntia.

— Ankara kurinpito olkoon aina yhdistettynä hauskaan, reippaaseen ja ystävälliseen esiintymiseen.

— Veltto ja alakuloinen mielenlaatu opettajassa herättää välinpitämättömyyttä oppilaissa.

— Epävarma, unelias ja voimaton johto kuolettaa lapsissa innon ja halun voimisteluun ja ponnistuksiin.

— Opettaja älköön milloinkaan osoittako ujoutta.

— Voimiensa takaa koettakoon hän päästä kaikesta sellaisesta vapaaksi, mikä hänen äänessään, liikkeissään tahi esiintymistavassaan saattaa olla naurettavaa.

— Opettaja pitäköön aina koko luokkaa silmällä.

— Kaikissa, odottamattomissakin olosuhteissa pysyköön hän levollisena.

— Ilman varsinaista syytä älköön hän paikaltaan liikkuko.

— Puheensa olkoon selvä ja voimakas; huutaminen on sopimaton.

— Selityssanat[1] lausuttakoon selvästi ja levollisesti, tekosana lyhyesti, terävästi ja voimakkaasti, kohottamatta varsin paljon itse ääntä.

— Oppilaitten tekemät virheet ovat aina korjattavat, kuitenkaan ei sillä tavoin, että kaikki virheet yhtaikaa korjataan; ensin tärkeimmät ja törkeimmät, sittemmin vähäpätöisemmät.

— Korjaaminen ei saa tapahtua silloin, kun lapset ovat jossakin väsyttävässä asennossa.

— Hitaat oppilaat saakoot erityisiä neuvoja ja ohjeita toisten levähtäessä.

— Kovakätinen ja kömpelömäinen menetteleminen liikkeitä ja asentoja korjatessa on aina sopimaton.

— Pitkäpuheisia selityksiä on vältettävä.

— Liikkeen näyttäminen on parempi kuin sen selittäminen.

— Se oppilas, joka tehtävälle liikkeelle tahi asennolle saapi parhaimman muodon, näyttäköön sen uudestaan, muille noudatettavaksi esimerkiksi.

— Oppilaat ovat totutettavat heti paikalla tottelemaan.

— Kun »valmiit» tahi »huomaa» sana lausutaan, vallitkoon heti täydellinen äänettömyys.

— Perusasento edellyttää ja vaatii liikahtamattomuutta.

— Lepoajan kestäessä ja telineliikkeitä tehtäessä vallitkoon suurempi vapaus.

— Lasten tulee voimisteluun mennessään jättää eri pukuhuoneesen liikanaiset vaatteet.

— Raskaat kengät, kiristetyt vyöt, kannikkeet ja kaulukset ovat aina poisjätettävät.

— Oppilaitten tulee, kukin vuoroonsa, joko yksitellen tahi parittain toimittaa »järjestäjän» työtä, johon kuuluu telineitten nostaminen y. m.

— Voimistelusalissa on ilma aina pidettävä puhtaana ja viileänä (noin 12-15 astetta).

— Sali on joka tunnin välillä tuulettava ja sen lattia vähintäänkin kerran päivässä huolellisesti laastava; sitä ennen on sille lunta, vettä tahi kosteita sahajauhoja ripotettava.

Lopuksi mainittakoon tässä vielä ne epäsäännölliset asennot ja liikkeenmuodot, jotka voimistelussa ovat vallan usein tavattavissa. Korjausta vaaditaan:

— Kun perusasennossa ja marssiessa katse alaspäin luodaan;

— Kun yleensä eri asennoissa ja etenkin käsien ollessa ylöspäin nostettuina pää pidetään eteenpäin kumarrettuna;

— Kun rinta on sisään painettuna;

— Kun ruumis luonnottomasti jännitetään;

— Kun ristiluut sisäänpäin taivutetaan;

— Kun hartijat ylöspäin kohotetaan;

— Kun perusasennossa käsivarret pidetään jäykästi ojennettuina;

— Kun käsivarsien ja säärien ojennusliikkeissä niveleitä ei tarpeeksi ojenneta;

— Kun perusasennossa kämmenet käännetään taaksepäin tahi kädet viedään liian paljon eteenpäin;

— Kun kämmenet käännetään eteenpäin käsien ollessa ylöspäin ojennettuina;

— Kun sormenpäät viedään yhteen käsien ollessa lyöntiasennossa;

— Kun sormet pannaan ristiin käsien ollessa niskaan vietyinä;

— Kun käsiä ja kyynärpäitä käsivarsien koukistusasennoissa ei tarpeeksi viedä taaksepäin;

— Kun ei oteta huomioon, että jalkain välinen kulma aina on oleva suora;

— Kun polvi- ja sääri-asennoissa jalkain väli on liian pieni ja toinen polvi notkistetaan liian vähän;

— Kun varvas- ja käyntiasennoissa jalkain väli on tarpeettoman suuri;

— Kun käyntiasennoissa lantiota ei viedä asetetun jalan suuntaan;

— Kun jalka-asennoissa ruumiinpaino ei ole molemmille jaloille tasan jaettuna;

— Kun säärennosto-liikkeissä nilkkaniveltä ei tarpeeksi ojenneta;

— Kun kierto- ja taivutusliikkeissä polvet notkistetaan, kantapäät kohotetaan maasta ja jalkain suunta muutetaan;

— Kun ei kaikissa asennoissa vapaasti hengitetä;

— Kun telineliikkeitä harjoittaessa ei noudateta hyvää ja mallikelpoista ryhtiä;

— Kun laskuhyppäyksiä suoritetaan huolimattomasti.

Eräs sangen tärkeä seikka on vielä huomioon otettava. Kuten tunnettu, saapi oppilaita, mitä lukuaineihin tulee, usein kehoittaa suurempaan ahkeruuteen. Voimistelussa on asian laita monesti vallan päinvastainen. Jos ollaan tekemisissä turmeltumattomien, terveitten ja reippaitten poikain kanssa — onneksi on niitä maassamme vielä montakin —, niin opettaja usein on pakoitettu hillitsemään lasten liioiteltua intoa ja halua ruumiillisiin harjoituksiin. Liika on aina liikaa, ja sen vuoksi tulee opettajan sekä itse käsittää että saada oppilaansa käsittämään, että voimistelemme voidaksemme elää, emmekä elä voidaksemme ainoastaan voimistella.

Ennenkuin ryhdymme selittämään seuraavaa, järjestysharjoituksia sisältävää osaa, ovat ne pääsuunnat, mitkä voimistelussa alituisesti kysymykseen tulevat, tässä lueteltavat ja selitettävät. Käsityksen niistä saamme likiolevasta kuviosta, jossa oikea jalka ajatellaan koko ajan pysyvän paikallaan, mutta vasen jalka sitävastoin siirretyksi johonkuhun kuviossa olevaan suuntaan: 0 sisäänpäin, 1 sisäviistoon, 2 eteenpäin, 3 etuviistoon, 4 ulospäin, 5 ulkoviistoon, 6 taaksepäin, 7 takaviistoon.

Kuva 1.

[1] Jokainen komento sisältää sekä selityssanat että tekosanan. Edelliset ilmoittavat mikä on tehtävä, jälkimmäinen sanoo, koska tehtävä on suoritettava.

II. Järjestysharjoituksia.

Asennonmuutoksia, käännöksiä ja käyntilajeja.

Paikoille asettuminen. Oppilaat järjestetään pituutensa mukaan yhteen tahi kahteen riviin, joko siten, että ne tulevat seisomaan toinen toisensa takana, jolloin riviä sanotaan »peräkkäisriviksi», tahi asetetaan ne sivuttaisin seisomaan, jolloin riviä sanotaan »rintamariviksi». Jälkimmäisessä asennossa kukin kääntää oikean olkapäänsä pisintä (ensimmäistä) miestä kohti. Peräkkäisrivissä tulee jokaisen välin olla noin kahden jalanmitan suuruisen, rintamarivissä noin kämmenen levyisen. Riviä sanotaan silloin »supistetuksi». Kun supistettua peräkkäisriviä »hajoitetaan», niin kaikki rivissä olevat, paitse ensimmäinen, astuvat lyhkäsillä askeleilla taaksepäin, kunnes kukin eteenpäin kurotetuilla käsivarsillaan tasan ulottuu edelläseisovan hartijoihin saakka ([kuv. 2].) Jos taas rintamarivi on hajoitettava, niin kaikki, paitse ensimmäinen, astuvat sivullepäin ja välit suurennetaan, kunnes kukin ensimmäiseen mieheen päin nostetulla käsivarrellaan ulottuu vieruskumppaninsa hartijaan saakka ([kuv. 3]). Kun hajoitettu rivi sitten uudestaan on supistettava, niin ensimmäinen mies pysyy paikallaan, mutta kaikki muut astuvat (peräkkäisrivissä) eteenpäin tahi (rintamarivissä) sivullepäin, kunnes alkuperäinen paikoille asettuminen uudestaan on saavutettu. Ahtaantuminen olkoon aina kielletty.

Kuva 2.

Kuva 3.

Ojennus peräkkäisrivissä toimitetaan siten, että rivin ensimmäinen mies seisoo liikkumatonna, mutta muut kaikki siirtyvät tarpeen mukaan joko vasempaan tahi oikeaan, kunnes kukin tulee sellaiseen asentoon, ettei hän voi muita nähdä kuin lähinnä olevaa kumppaniaan. Jos rintamarivissä ojennus on tehtävä, niin kaikki kääntävät päänsä paikallaan olevaa ensimmäistä miestä kohti ja siirtyvät pienillä askeleilla eteenpäin tahi taaksepäin (mutta ei sivullepäin), kunnes kukin, pää pystyssä ollen, töin tuskin voi eroittaa kolmannen miehen (katsojasta lukien) rintaa. Ensimmäisinä voimisteluvuosina saavat lapset ojennusta tehtäessä katsoa alas kumppaniensa jalkoihin päin. Kun opettaja huomaa rivin tyydyttävän suoraksi, komentaa hän:

Perusasento! Tässä asennossa pidetään pää pystyssä, katse suoraan eteenpäin, leuka taaksepäin vedettynä, rinta pullistettuna, selkä suorana, vatsa sisäänvedettynä, perälihakset jännitettyinä, olkapäät taaksepäin vietyinä, käsivarret vapaasti ja luonnollisesti riippuen, kämmenet reisiä kohti käännettyinä, kantapäät yhdessä, polvet täydesti ojennettuina, jalat suorassa kulmassa ([kuv. 4]). Koska perusasento voimisteluun tottumattomalle alussa käy piankin väsyttäväksi, komennetaan aina kotvasen ajan kuluttua:

Kuva 4.

Lepoasento, jossa asennossa toinen jalka, yhdentekevä kumpiko, on asetettuna jalanmitan verran etuviistosuuntaan sillä tavoin, että ruumiinpaino tulee pääasiallisesti lepäämään paikallaan pysyvällä jalalla. Kaulassa, selässä ja säärissä olevien lihaksien jännitys saapi höltyä.

Käännös. Voimistelussa harjoitetaan käännöksiä sekä vasempaan että oikeaan. Puoliympyrän käännöstä sanotaan »täyskäännökseksi», neljännesympyrän käännöstä »puolikäännökseksi» ja kahdeksannesympyrän käännöstä neljänneskäännökseksi. Käännökset tehdään kahdessa tempussa joko »luvun mukaan», jolloin oppilaat tekevät tempun kerrallaan heti komentosanan lausuttua, tahi toimitetaan molemmat temput ilman pitempää väliaikaa heti sen jälkeen kun opettaja on lausunut komentosanansa, joka tässä jälkimmäisessä tapauksessa ei saa olla mikään laskusana. Kaikki käännökset vasempaan tehdään vasemman jalan varpailla ja oikean jalan kantapäällä; oikeaan päinvastoin. Kun käännös tehdään luvun mukaan esim. vasempaanpäin, niin ensimmäisen tempun jälkeen jäädään seisomaan vasemman jalan koko jalkapohjalle ja oikean jalan varpaille. Toisessa tempussa oikea jalka ponnistamalla asetetaan vasemman jalan viereen. Ensimmäisillä voimistelutunnilla on täyskäännös tehtävä neljässä tempussa kahden puolikäännöksen muodossa.

Jako. Alkuharjoituksena rivin kahtia jakoon tehdään komennon mukaan, ensin päänkierto oikeaan (ensimmäiseen mieheen päin), sitten päänkierto vasempaan ja lopuksi suoraan eteenpäin. Kun sen jälkeen opettaja komentaa: »jako kahteen» (»kolmeen» tahi »neljään»), niin kaikki vilkkaasti kääntävät päänsä, vaan ei vartaloaan, kohti ensimmäistä miestä, joka samassa kääntää päänsä vieruskumppaniansa kohti lausuen lyhyesti ja selvästi: »yks’». Toinen mies sanoo »kaks’», kiertäen samassa päänsä seuraavaa kohti, joka vuorostaan samalla tavoin lausuu »yks’» (tahi »kolme», jos rivi on jaettava kolmeen), j. n. e. viimeiseen mieheen saakka, joka kuitenkin, numeronsa sanoessa, jättää päänkierron vastakkaiseen suuntaan päin tekemättä. Se, joka numeronsa on lausunut, kääntää äkisti päänsä suoraan eteenpäin ja seisoo sitten liikkumatonna. Jos jako on toimitettava peräkkäisrivissä ollen, niin pää, järjestysnumeroa sanottaessa, pikimmältään käännetään vasempaan ja sitten uudestaan suoraan eteenpäin.

Rivistä asentoihin meneminen. Vapaaharjoituksia varten on rivistä mentävä »asentoihin», jonka tehtävän saattaa suorittaa monella eri tavalla. Jos rivi on jaettuna esim. kolmeen, voipi opettaja komentaa vallan yksinkertaisesti: »ensimmäiset askel (kaksi, kolme askelta) eteenpäin, kolmannet askel (kaksi, kolme askelta) taaksepäin (tahi päinvastoin) — mars!» Peräkkäisrivistä askeleet tietysti otetaan sivullepäin. Jos komennetaan: »eteenpäin asentoihin», niin kolmannet (tahi ensimmäiset) marssivat 4 askelta ja toiset 2 askelta eteenpäin. Kun komento kuuluu: »keskeltä asentoihin», niin ensimmäisten ensin tulee tehdä täyskäännös, jonka jälkeen ensimmäiset ja kolmannet yht’aikaa astuvat 2 askelta eteenpäin; lopuksi ensimmäiset uudestaan tekevät täyskäännöksen. Jos taas komennetaan: »takaisin asentoihin», niin aluksi ensimmäiset ja toiset tekevät täyskäännöksen, sitten astuvat ne eteenpäin, ensimmäiset 4 askelta ja toiset 2 askelta, ja lopuksi tekevät ne, heti paikoilleen tultuaan, uudestaan täyskäännöksen. Alkuperäisestä rivistä asentoihin lähteneet miehet astuvat takaisin riviin (»sulkevat rivin») tavalla, joka vastaa sitä tapaa, millä rivistä ovat lähteneet. Komennetaan: »Takaisin riviin» eli »sulkekaa ensimmäisten (toisten, kolmanten) rivi — mars!»

Sivuasentoon meneminen. Peräkkäisrivi jaetaan kahteen, jonka jälkeen toiset miehet astuvat askeleen etuviistoon, vasempaan tahi oikeaan, niin että kukin heistä tulee seisomaan sivupuolella sitä miestä, mikä alussa seisoi hänen edessään. Asentoaskel tehdään toisessa tempussa. Kun tavallisessa käynnissä on mentävä sivuasentoon, niin ensimmäisten miesten tulee askeleitaan hieman lyhentää, että toiset (pitennetyillä askeleilla) pikemmin pääsisivät heidän viereensä.

Taka-asentoon ja etuasentoon meneminen suoritetaan sivu-asennosta sillä tavoin, että ensimmäiset (eli toiset) astuvat askeleen joko etuviistoon tahi ulkoviistoon, joten uudestaan tullaan seisomaan toinen toisensa takana. Jos taka-asennosta on mentävä etuasentoon tahi päinvastoin, niin voidaan astua joko vasemmalta tahi oikealta puolelta. Edellisessä tapauksessa alkaa oikea, jälkimmäisessä vasen jalka, joka etuasentoon mentäessä astuu sisäviistosuuntaan, taka-asentoon mentäessä takaviistoon. Asentoaskel tehdään neljännessä tempussa. Jos etuasennosta on mentävä taka-asentoon esim. vasemmalta, niin tämä tehtävä voidaan suorittaa myöskin sillä tavoin, että tehdään vasemman jalan kantapäällä käännös vasempaan ja samassa tempussa vasen jalka astuu askeleen ulospäin, jonka jälkeen, yhä vasempaan kääntyen, mennään kolmella askeleella kumppanin taakse; ponnistusaskel tehdään neljännessä tempussa. Päinvastoin kun taka-asentoon mennään oikealta.

Jos oppilaat seisovat parittain (sivuasennossa) ja jos esim. vasenpuolisten miesten tulee mennä sivuasentoon oikealle, niin tämä asennonmuutos toimitetaan 4 tempussa joko etutietä tahi takatietä siten, että ensin mennään etuasentoon tahi taka-asentoon ja siitä sitten sivuasentoon oikealle.

Ensimmäisten pyörre toisten ympäri ja päinvastoin toimitetaan yhdistämällä kaksi sellaista, ennen selitettyä asennonmuutosta, jotka 4 tempussa suoritetaan. Kiertävä mies tulee siis kahdeksalla askeleella takaisin edelliseen asentoonsa. Jos pyörre tehdään esim. vasempaanpäin, tulee liikkuvan miehen pitää silmällä, että seisova mies aina on hänen vasemmalla kädellään.

Käyntiä harjoitetaan sekä »paikalla» että »eteenpäin». Edellisessä tapauksessa pysytään paikalla, mutta nostetaan joka askeleella jalka pari senttimetriä lattiasta. Käyntiä eteenpäin harjoitetaan alussa siten, että oppilaat, peräkkäisrivissä ollen, marssivat eteenpäin ympäri salia sitä tietä ja siinä tahdissa, jonka ensimmäinen — alussa opettaja itse — määrää. Tätä yksinkertaisinta käyntilajia sanotaan »kiertokäynniksi». Käyntiä alotetaan jotensakin voimakkaalla polkuaskeleella ja aina vasemmalla jalalla. Jo toinen askel on oleva keveä ja kimmoavainen. Oppilaitten väli rivissä noin metrin suuruinen. Kun opettaja komentaa »seis!», niin kaikki astuvat vielä täyden askeleen ja tekevät sitten ponnistuksella asentoaskeleen toisessa tempussa. Tätä harjoittaessa saattavat lapset alussa ääneensä lukea »yks’, kaks’». — Käyntiä voipi harjoittaa myöskin taaksepäin sekä sivullepäin; viimeksi mainitussa tapauksessa jalkaa ei saa siirtää toisen sivutse. Jos supistetun rintamarivin tulee siirtyä sivullepäin, tehdään ensin »jalkain sulkeminen», jonka jälkeen siirtyminen toimitetaan lyhkäsillä askeleilla sivullepäin verrattain nopeassa tahdissa.

Käyntilajeja. Tavallisessa kiertokäynnissä saattaa erilaisia käyntilajeja harjoittaa. Käynti, jossa joka neljäs, viides eli kuudes askel on polkuaskel, opettaa vasta-alkavaa tahtia noudattamaan. Käyntiä varpailla sanotaan »varvaskäynniksi», ja tätä käyntilajia on ahkerasti harjoitettava syystä, että lapset sen kautta oppivat keveästi ja kimmoavasti astumaan. Tanakäynniksi sanotaan sitä käyntilajia, jossa sääret ojennetuilla polviniveleillä astuessa nostetaan eteenpäin ([kuv. 5]). Porraskäynnissä nostetaan joka askeleella polvi eteen-ylöspäin ([kuv. 6]). Kääpiökäynnissä pidetään polvet notkistettuina ja kädet lanteilla ([kuv. 7]). Jättiläiskäynti tehdään varpailla ja pitkin askelin sekä kädet ylöspäin nostettuina ([kuv. 8]). Junamarssiksi sanotaan sitä käyntilajia, missä peräkkäisrivi yhä kiihtyvällä vauhdilla rientää eteenpäin. Kädet pidetään silloin edellä käyvän hartijoilla. Käyntiä jälkiaskeleilla harjoitetaan siten, että vasemman jalan astuttua askeleen eteenpäin, siirretään oikea jalka vasemman taakse, ja näin jatketaan, kunnes komennetaan »seis». Käynti vaihtoaskeleilla on edellisestä lajista muodostunut käyntilaji. Vasemman jalan astuttua ensimmäisen askeleensa ja oikean jalan siirryttyä vasemman taakse, astuu vasen jalka kolmannessa tempussa vielä kerran eteenpäin, jonka jälkeen oikea jalka siirretään eteenpäin, vasen jalka oikean taakse ja oikea uudestaan eteenpäin, j. n. e. Käyntiä nousahtamalla varpaille harjoitetaan siten, että jokaisen askeleen jälkeen etumaisella jalalla tehdään äkillinen varpaillenousu, ennenkuin toinen jalka eteenpäin siirretään. Hyppykäynti muistuttaa edellistä lajia, mutta varpaillenousun asemesta tehdään tässä harjoituksessa pieni hyppäys eteenpäin joka askeleen jälkeen.

Kuva 5.

Kuva 6.

Kuva 7.

Kuva 8.

Täyskäännös marssiessa on alussa tehtävä neljässä tempussa siten, että, yhä vasempaan kääntyen, astutaan 4 askelta paikalla. Jos käännös on tehtävä vasempaanpäin, niin opettaja lausuu »mars»-sanan silloin, kun oppilaat laskevat oikean jalkansa maahan; päinvastoin jos käännös tehdään oikeaan. Alussa ja kunnes varmuutta on saavutettu lukevat oppilaat ääneensä: »yks’, kaks’, kolme, neljä — yks’». Viimemainitussa tempussa vasen jalka voimakkaalla polkuaskeleella uudestaan alottaa käyntiä eteenpäin. Kun opettaja komentaa: »täyskäännös vasempaan — seis», niin lasten tulee lukea: »yks’, kaks’, kolm’, neljä».

Varmuutta saavutettuaan oppilaat harjoittakoot täyskäännöstä sotilaitten tavalla. Silloinkin tekosana lausutaan siinä silmänräpäyksessä, jolloin oikea jalka maahan lasketaan, sillä sotilaitten harjoituksissa täyskäännökset tehdään aina vasempaan. Mars-sanan jälkeen vasen jalka astuu täyden askeleen eteenpäin, jonka perästä oikea jalka asetetaan lyhemmän välin päähän vasemman eteen, hieman etuviistosuuntaan (katso [kuv. 9]) ja samassa tempussa tehdään käännös molemmilla jalkapohjilla vasempaan. Seuraavassa tempussa taas vasen jalka siirretään eteenpäin, käynnin uudestaan alottamista varten.

Kuva 9.

Kiertokäynnin ja käännöksen (neljällä askeleella) opittua on uusia käyntilajeja harjoitettava. Niistä mainittakoon tässä muutamia helpompia.

Kehäksi asettuminen. Kiertokäynnissä tehdään kehä yhä pienemmäksi ja ympyränmuotoisemmaksi. Tätä asettumistapaa käytetään useassa leikissä.

Käyntiä kiemuraan. Peräkkäisrivi marssii seuraavalla sivulla olevan kuvan osoittamalla tavalla. Kun ensimmäinen mies on saapunut kiemuran keskikohtaan, niin hän tekee äkkinäisen käännöksen vasempaan ja astuu kierteitten välisiä teitä takaisin. Kukin seuraa tarkasti edellä käyvää.

Kuva 10.

Mutkakäyntiä. Ensimmäinen astuu, muitten seuraamana, tasaista tahtia kaikenlaisia vääräviivaisia teitä pitkin (katso [kuv. 11]).

Vastakäyntiä. Rivin marssiessa eteenpäin ensimmäinen mies kääntyy takaisin ja astuu likellä riviä vastakkaiseen suuntaan ([kuv. 12]). Sillä paikkaa, missä ensimmäinen käännöksen teki, kaikki muutkin kääntyvät.

Käärmeenkäyntiä tehdään kuten edellistä, mutta vuorotellen vasempaan ja oikeaan ([kuvio 13]).

Kuva 11.

Kuva 12.

Kuva 13.

Läpikäyntiä. Tavallisesta kiertokäynnistä muodostetaan vääräviivainen kuvio, muodoltaan 8-numeron kaltainen ([kuv. 14]). Sillä kohtaa, missä kuvion eri osat käyvät ristiin, astuu mies kerrallaan, vuorotellen kummaltakin puolelta, kahden toiseen suuntaan menevän miehen välitse.

Pujottelukäyntiä. Kehäksi asettumisen jälkeen kääntyvät toiset miehet täydesti vasempaan, joten parit tulevat seisomaan vastatusten. Välit saavat olla verrattain suuret. Kysymyksessä olevaa käyntilajia suoritetaan siten, että esim. ensimmäiset miehet liikkuvat eteenpäin, kierrellen vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta toisten miesten sivutse. Viimemainitut miehet, seisoen paikoillaan, kurottavat vuorottain vasemman ja oikean kätensä ohimeneville. Pujottelukäyntiä saattaa tehdä myöskin siten, että sekä ensimmäiset että toiset liikkuvat yht’aikaa, kierrellen toinen toisensa sivutse ja ojentaen sivumennessään kätensä vastaantulevalle.

Keskeltäkäyntiä. Kun kiertokäynnistä uudestaan suora rivi on muodostettava, niin ensimmäinen, muitten seuraamana, marssii salin keskisuuntaa pitkin ja, tullessaan salin toiseen päähän, astuu hän paikalla, kunnes »seis»-sana lausutaan.

Kaksi-, neli- ja kahdeksanmiehisen rivin muodostaminen. Keskeltäkäynnin jälkeen ensimmäinen mies kääntyy vasempaan, toinen oikeaan, kolmas taas vasempaan j. n. e. Älköön kukaan astuko sivullepäin, ennenkuin hän on saapunut sille kohdalle, missä ensimmäinen mies käännöksensä teki. Salin toisessa päässä kaksi, eri suunnilta tulevaa yhtyy pariksi ([kuv. 15]), jonka jälkeen erityiset parit suorittavat saman marssiliikkeen, niin että saadaan nelimiehisiä rivejä ([kuv. 16]). Samalla tavalla muodostetaan 8-miehisiä rivejä, j. n. e. Jatkamalla marssiliikettä ja jakamalla rivejä kahtia saadaan vähitellen uudestaan alkuperäinen peräkkäisrivi.

Kuva 14.

Kuva 15.

Kuva 16.

Kaarimarssi. Tätä marssiharjoitusta usein käytetään, kun vapaaharjoituksia varten rintamarivistä on asentoihin mentävä. Käsitämme hyvin miten se tehdään, jos ajattelemme rintamarivin olevan jonkunlaisena säteenä ympyrässä. Säteen eli rivin toinen, ympyrän keskipisteessä oleva pää pysyy paikallaan, mutta toinen pää kulkee eteenpäin kehää pitkin, kunnes rivi, joka marssiliikettä tehtäessä on pidettävä vallan suorana ja suljettuna, tulee sellaiseen suuntaan, joka alkuperäisen suunnan kanssa muodostaa suoran kulman. Marssiessa on pää pidettävä käännettynä siihen sivumieheen päin, joka kehää pitkin astuu. Jos rivi on pienempi, esim. 3-, 4- tahi 5-miehinen, niin kaarimarssin saattaa parhaimmin suorittaa kolmella askeleella; neljännessä tempussa tehdään asentoaskel. Rivin ollessa niin pitkä, ettei askeleitten lukua voida määrätä, tulee lasten, uuteen suuntaan tultuaan, astua paikalla, kunnes toisin komennetaan.

Juoksua. Kun tavallisessa kävelymarssissa askeleitten lukumäärä on oleva ainakin 120 minuutissa, niin tämä luku on juoksumarssissa nouseva aina 180 saakka. Opettajan lausuttua »juoksuun eteenpäin», tulee jokaisen kallistaa ruumiinsa hieman eteenpäin ja samassa koukistaa käsivartensa suoraan kulmaan saakka. Itse juokseminen toimitetaan aina varpailla ja jotensakin ojennetuilla polviniveleillä, keveästi ja kimmoavasti. Pää pystyssä, rinta pullistettuna. Kun juoksua harjoitetaan tomua sisältävässä huoneessa, tapahtukoon hengittäminen nenän kautta. Askelten lukumäärä »seis»-sanan jälkeen on poikkeamatta oleva kolme, joten siis asento-askel tulee neljännessä tempussa. Kun juostessa täyskäännös tehdään, niin tekosana (mars), kuten käyntimarssissakin, on lausuttava siinä silmänräpäyksessä, jolloin oikea jalka maahan lasketaan. Käännös suoritetaan 4 tempussa paikalla-juoksun muodossa. Viidennessä tempussa alottaa taas vasen jalka ponnistuksella juoksua eteenpäin. Luetaan siis: (mars!) yks’, kaks’, kolm’, neljä, — yks’. Viimeinen sana lausutaan muita voimakkaammin.

III. Vapaaharjoituksia ilman sauvaa.

1. Käsiliikkeitä.

Kättenkoukistus. Liikunto tapahtuu pääasiallisesti kyynärniveleessä, mutta myöskin rannenivel ja ensimmäiset sorminiveleet ovat samassa koukistettavat. Oikean muodon saamista varten ovat kädet ensin hieman nostettavat ja samassa käsivarret voimakkaasti kierrettävät ulospäin (katso [kuv. 17]), jonka jälkeen kyynärniveleet koukistetaan kunnes sormenpäät koskettelevat olkapäitä ([kuv. 18]).

Kuva 17.

Kuva 18.

Kättenkoukistusta seuraa

Kättenojennus. Käsivarsia saattaa ojentaa eteenpäin ([kuv. 19]), ulospäin ([kuv. 20]), ylös ([kuv. 21]), alas ja alastaaksepäin. Kämmenet pidetään käännettyinä toisiansa vastaan kaikissa näissä suunnissa, paitse ulospäin-suunnassa, jossa sekä käsivarret että kämmenet ovat vaakasuorassa tasossa. Pää on pidettävä täydesti pystyssä etenkin silloin, kun kädet ovat ylöspäin ojennettuina. Tässä viimemainitussa asennossa on huomio erityisesti luotava käsien asentoon syystä, että kämmenet siinä helposti kääntyvät eteenpäin. Mitä itse ojentamiseen tulee, on se aina tehtävä voimakkaasti ja perinpohjaisesti, mutta vartalon vakaa ja horjumaton ryhti on kuitenkin aina säilytettävä. Rinta ei saa painua sisään, kun kädet eteenpäin ojennetaan, eikä selkä saa koukistua, kun kädet ovat pystyssä.

Kuva 19.

Kuva 20.

Kuva 21.

Kättennosto. Täydesti ojennetut käsivarret, suorine ja suljettuine sormineen, nostetaan eteenpäin, ulospäin ja ylöspäin samoihin alkuasentoihin, joihin ne ojennetaankin. Jos kädet ensin viedään eteenpäin ja sitten samaa vauhtia ylös, niin sanotaan liikettä »kättennostoksi etutietä ylöspäin». Kädet viedään »ulkotietä ylöspäin», kun ne ensin nostetaan ulospäin ja sitten ylös.

Kättenkiertoa. Kaikissa niissä asennoissa, joihin käsivarret ojennetaan, saattaa niitä kiertää pituusakseliensa ympäri vuorotellen ulos- ja sisäänpäin. Liikettä voipi myöskin harjoittaa käsivarsia pyörittäessä (katso »kättenpyöritys»).

Kättennostoa seuraa

Kättenlaskeminen, jota ylöspäin olevasta suunnasta saattaa tehdä sekä »etutietä» että »ulkotietä». Käsivarret ovat tässäkin harjoituksessa pidettävät vallan suorina. Sekä kättennostossa että kättenlaskemisessa ulkotietä on kiertäminen tehtävä vaakasuorassa tasossa.

Kättenheitoksi sanotaan sellaista kättennostoa (tavallisesti etutietä) ylöspäin, joka toimitetaan hyvin voimakkaasti ja nopeasti. Käsiä takaisin perusasentoon vietäessä ovat ne, kuten edellisessäkin liikkeessä, pidettävät jäykkinä ja suorina.

Kättenpyöritys. Jos käsivarret ensin nostetaan etutietä ylös ja sitten samaa vahtia lasketaan ulkotietä alaspäin, niin sanotaan liikettä kättenpyöritykseksi. Harjoitus on tehtävä tasaisesti jatkuvalla nopeudella nelijakoisessa tahdissa. Sitä käytetään useimmiten hengitysharjoituksena. Tässä liikkeessä sekä yleensä kättenlaskemisessa ulkotietä käännetään kämmenet alaspäin siinä silmänräpäyksessä, jolloin käsivarret ovat vaakasuorassa tasossa.

Kättenheilutus. Hyvää ryhtiä säilyttämällä heitetään käsivarret etutietä ylöspäin ja viedään sitten heti uudestaan samaa tietä alas, jonka jälkeen harjoitusta tahdissa jatketaan, kunnes »seis» komennetaan.

Kättenlyönti. Kun käsivarret lyöntiä varten ovat nostettavat alkuasentoon, niin ne hieman kohotetaan ja samassa koukistetaan rinnalle siten, että sormenpäät tulevat vastatusten, koskematta kuitenkaan toisiaan. Kämmenet ovat alaspäin käännettyinä ja peukalot koskevat rintaan. Kyynärpäät taaksepäin ([kuv. 22]). Kättenlyönti tehtään kyynärniveleitä voimakkaasti ojentamalla.

Kättentyöntö. Alkuasento (»kädet työntöön») on muodoltaan melkein samanlainen kuin kättenkoukistus; se eroaa viimemainitusta ainoastaan siinä suhteessa, että kädet pidetään nyrkitettyinä sekä alkuasennossa ([kuv. 23]) että työntöä tehtäessä. Ranneniveleet, jotka alkuasennossa pidetään taivutettuina, ojennetaan työntäessä suoriksi.

Kuva 22.

Kuva 23.

Kädet sahausasennossa. Jos sahaaminen on toimitettava ainoastaan toisella kädellä joku määrä kertoja, niin alkuasento on senkaltainen, kuin [kuv. 24] osoittaa. Käsi, jonka ajatellaan pitävän sahaa, ojennetaan vartaloa kierrettäessä voimakkaasti alaspäin, jonka jälkeen se uudestaan viedään edelliseen asentoonsa voidakseen sahausta heti jatkaa. Liikettä saattaa harjoittaa silläkin tavoin, että kummankin käden ajatellaan vievän omaa sahaansa. Tällaista harjoitusta varten asetetaan toinen jalka ulospäin, vartalo taivutetaan eteenpäin ja kierretään samassa vähän esim. oikeaan, jolloin oikea käsivarsi, kyynärniveleestään koukistettuna, viedään taaksepäin ja vasen käsi ojennetaan alaspäin. Kädet nyrkitettyinä ([kuv. 25]). Sahatessa kierretään ruumis voimakkaasti vuorotellen vasempaan ja oikeaan. Sahaaminen on tahtiharjoitus.

Kuva 24.

Kuva 25.

Kädet hakkausasennossa. [Vieressä oleva kuva] näyttää kysymyksessä olevan liikkeen alkuasennon. Hakatessa viedään nyrkit alas ja taaksepäin, niin että ne tulevat alaraajojen väliin. Harjoitusta saattaa tehdä sekä tahdissa että luvun mukaan.

Kädet niittöasennossa. Käsivarret heilutetaan sivullepäin siten, että oikeaanpäin mennessään oikea käsivarsi pysyy ojennettuna, mutta vasen koukistetaan rinnan eteen sillä tavalla kuin vieressä oleva kuva osoittaa ([kuv. 27]). Toinen jalka asetetaan ulospäin alkuasentoon mennessä. Itse niittäminen tapahtuu siten, että alkuasennosta mennään vastakkaiseen asentoon käsiä heiluttamalla ja vartaloa kiertämällä, jota paitse niittäessä selkä vuorotellen kumarretaan ja ojennetaan.

Kädet lanteilla. Peukalot taaksepäin, muut sormet suljettuina ja suorina eteenpäin. Kyynärpäät taaksepäin, ranteet ojennettuina ([kuv. 28]).

Kuva 26.

Kuva 27.

Kuva 28.

Kädet niskaan. Sormien viimeiset nivelkappaleet niskaa vasten. Sorminiveleet ja ranteet ojennettuina. Keskisormien päät yhteen. Pää pystyssä. Kyynärpäät taaksepäin. Selkä suorana, vatsa sisään ([kuvat 29 ja 30]).

Kättenojennusta erisivuisesti. Koukistusasennosta käsivarret ojennetaan eri suuntiin, esim. oikea ulospäin, vasen ylös ([kuv. 31]). Kolmannessa tempussa käsivarret uudestaan koukistetaan, jonka jälkeen ne neljännessä tempussa ojennetaan päinvastoin. Näin jatketaan, kunnes jossakin määrätyssä tempussa, esim. kymmenennessä, molemmat kädet yht’aikaa ojennetaan alaspäin. Erisivuisesti ojennetaan käsiä esim. ulos- ja eteenpäin, eteen- ja ylöspäin, alas- ja ylöspäin.

Kuva 29.

Kuva 30.

Kuva 31.

2. Sääriliikkeitä ja erilaisia asentoja.

Jalkainsulkeminen ja jalkainavaaminen. Jos jalat perusasennossa olevasta suorakulmaisesta asennostaan viedään vastatusten siten, että niiden sisäpuoliset reunat yhtyvät, niin sanotaan jalkain olevan suljettuina ja itse liikettä sanotaan jalkainsulkemiseksi. Jalat avataan sillä tavalla, että ne viedään alkuperäiseen suorakulmaiseen perusasentoonsa.

Jalannosto ja jalanheitto. Jalannostossa tulee ainoastaan taaksepäin-suunta kysymykseen. Liike tehdään siten, että alaraaja nostetaan vaakasuoraan tasoon, jolloin polvi ei saa sanottavasti liikkua eteenpäin ([kuv. 32]). Nilkkanivel ojennetaan. Liikettä sanotaan jalanheitoksi, kun jalka nostetaan nopeasti ja niin voimakkaasti, että kantapää koskee perälihaksiin. Polvenheittoa harjoitettaessa jalka heti uudestaan lasketaan alas.

Jalka-asento. Toinen jalka siirretään johonkuhun ennen mainitusta seitsemästä suunnasta ja lasketaan maahan sillä tavoin, että ruumiinpaino tasan jakautuu kummallekin jalalle ([kuv. 33]). Niitten välin tulee olla noin kahden jalanmitan suuruisen. Uudessa asennossaan pitää jalan aina olla yhdensuuntainen alkuperäisen, perusasennossa olevan suuntansa kanssa. Jos jalka asetetaan suoraan sivullepäin eli ulospäin, niin asentoa sanotaan haara-asennoksi ([kuv. 34]). Kun vuorotellen vasen ja oikea jalka, kerran kumpikin, asetetaan jokaiseen suuntaan, alusta loppuun saakka, niin täten syntyvää liikuntosarjaa sanotaan jalka-asentosarjaksi.

Kuva 32.

Kuva 33.

Kuva 34.

Varpaillenousua voipi eri liikkeenä harjoittaa sekä perusasennossa että jalka-asennoissa. Ojentamalla nilkkaniveleitä kohotetaan kantapäät maasta ylös niin korkealle kuin mahdollista. Jos liikettä tehdään perusasennossa, niin reidet ovat voimakkaasti puserrettavat yhteen.

Käyntiasento. Toinen jalka asetetaan noin jalanmitan verran sisäviistoon, eteenpäin, etuviistoon, ulospäin tahi ulkoviistoon ja ruumiinpaino lasketaan kokonaan asetetulle jalalle sillä tavoin, että lantio työnnetään mainitun jalan suuntaan ([kuv. 35]). Molemmat polviniveleet pidetään täydesti ojennettuina, mutta paikallensa jääneen jalan kantapää kohotetaan ylös maasta. Jos käyntiasento tehdään etuviistoon tahi ulkoviistoon, niin pää tavallisesti käännetään samannepäin.

Varvasasento. Ojennettuine polvi- ja nilkkaniveleineen nostetaan toinen sääri johonkuhun suuntaan ja lasketaan varpaineen lattiaan noin jalanmitan päähän toisesta jalasta ([kuv. 36]). Ruumiinpaino tulee siis kokonaan paikallaan pysyvälle jalalle. Muodoltaan on varvasasento kokonaan polviasennon näköinen, mutta näihin asentoihin mennän vallan eri tavalla ja siten tulee niitten vaikutuskin olemaan erilainen.

Kuva 35.

Kuva 36.

Säärennosto ja säärenheitto. Kun sääri täydesti ojennettuine polvi- ja nilkkaniveleineen nostetaan eri suuntiin, niin vartaloa ei saa kallistaa vastakkaiseen suuntaan enempää kuin mitä tasapainon säilyttämiseksi välttämätöntä on ([kuvat 37 ja 38]). Kun nosto toimitetaan nopeasti ja sääri heti uudestaan lasketaan alas, niin liikettä sanotaan säärenheitoksi. Nilkkanivel on näitä liikkeitä harjoitettaessa aina pidettävä täydesti ojennettuna.

Kuva 37.

Kuva 38.

Säärenpyöritys. Kaikista niveleistään perinpohjaisesti ojennettu sääri nostetaan ensin eteenpäin, sitten se, yhä korkealle nostettuna, viedään ulos- ja taaksepäin, jonka jälkeen se lasketaan alkuasentoonsa. Samalla tavalla oikea jalka. Jos sama sääri on useampia kertoja perätysten pyöritettävä, niin se taaksepäin nostetusta suunnastaan on vietävä seisovan säären sivutse suoraan eteenpäin maahan koskematta. Selkä ja etenkin seisova sääri ovat pidettävät vallan suorina.

Säärenheilutus. Eteenpäin nostettu ja täydesti ojennettu sääri heilutetaan pendelin kaltaisesti tasaisessa tahdissa vuorotellen eteen- ja taaksepäin. Seisovan säären polviniveltä ei saa notkistaa ja ruumiin ryhti pysyköön yhä hyvänä. Heilutusta saattaa tehdä myöskin ulos- ja sisäänpäin, toisen jalan etupuolella.

Säärenkoukistus ja säärenojennus. Säärtä koukistaessa polvi nostetaan korkealle ylös, alaraaja viedään taaksepäin ja jalkaterä ylöspäin ([kuv. 39]). Koukistus on siis tapahtuva säären kaikissa niveleissä, ja se tehdään aina samalla tavalla, huolimatta siitä, mihin suuntaan sääri on ojennettava tahi mihin se on ojennettu ([kuv. 40]). Itse ojentaminen on aina tehtävä voimakkaasti ja perinpohjaisesti. Seisovan säären polviniveltä ei saa notkistaa. Ryhti aina hyvä. Säärtä ojennetaan tavallisesti ainoastaan pääsuuntiin eteen-, ulos- ja taaksepäin.

Polvennosto ja polvenheitto. Polvennosto eroaa polvenkoukistuksesta siinä suhteessa, että edellisessä on reisi pidettävä vaakasuorana ja varpaat alaspäin ([kuv. 41]), jota vastoin polvenkoukistuksessa lonkka-, polvi- ja nilkkaniveleissä kulmat ovat terävät. Jos polvennosto tehdään nopeasti ja niin voimakkaasti, että reisi koskee vatsanpohjaan, niin liikettä sanotaan polvenheitoksi. Seisovaa säärtä ei saa notkistaa, ryhtiä ei muuttaa.

Kuva 39.

Kuva 40.

Kuva 41.

Polviennotkistus ja kyykkyasento. Kun varpaille noustua molemmat polvet notkistetaan suoran kulman muotoisiksi, niin sanotaan liikettä polviennotkistukseksi ([kuv. 42]), mutta kun notkistus tehdään niin syvään, että reisien takaosat koskevat pohkeihin, niin asentoa sanotaan kyykkyasennoksi ([kuv. 43]). Ruumiin paino jaetaan tasan kummallekin jalalle; selkä pidetään suorana ja polvet ulospäin vietyinä. Perusasentoon menemistä sanotaan polvienojennukseksi.

Jalka-asennoista ja polviennotkistuksista muodostetaan n. s. polviennotkistussarjoja, jotka tavallisesti tehdään neljässä tahi kuudessa tempussa. Ensin asetetaan esim. vasen jalka suoraan eteenpäin, toisessa tempussa noustaan varpaille ja samassa tempussa polvet notkistetaan suoraan kulmaan saakka, selkä yhä suorana pysyen; kolmannessa tempussa polvet ojennetaan, jolloin kantapäät laskeutuvat maahan, ja neljännessä tempussa jalka siirretään takaisin perusasentoon. Sittenkuin samat temput on tehty oikealla jalalla, asetetaan vasen jalka etuviistoon ja harjoitus uudistetaan, j. n. e. Jos taas varpaillenousu tapahtuu eri tempussa, niin sarja tulee tehtäväksi kuudessa tempussa. Sen voipi tehdä kahdessakin tempussa siten, että ensimainitun, nelijakoisen sarjan ensimmäinen ja toinen temppu sekä kolmas ja neljäs temppu yhdistetään.

Polviasento ja polvenvaihto. Toinen jalka siirretään puolikolmatta jalanmittaa johonkuhun suuntaan (ei taaksepäin eikä takaviistoon) ja samassa sen polvinivel notkistetaan, jonka ohessa lantio ja siis koko ruumiinpaino viedään asetetun jalan ja notkistetun polven suuntaan niin kauas kuin mahdollista ([kuv. 44]). Kantapäitä ei saa kohottaa maasta ylös eikä ruumista kallistaa liikkeen suuntaan.

Kuva 42.

Kuva 43.

Kuva 44.

Jos polviasennossa notkistettu sääri ojennetaan ja samassa ojennettu sääri notkistetaan, joten siis ruumiinpaino toiselta jalalta tulee toiselle, niin liikettä sanotaan polvenvaihdoksi. Tätä harjoitusta saattaa tehdä varpaille nousu -asennossakin.

Sääriasento. Toinen sääri ojennetaan ulospäin, ulkoviistoon, taaksepäin tahi takaviistoon ja lasketaan koko jalkapohjineen lattiaan noin puolenkolmatta jalanmitan etäisyydelle paikallaan pysyvästä jalasta, jonka polvinivel jotenkin syvään notkistetaan, niin että ruumiinpaino kokonaan tulee sen jalalle ([kuv. 45]). Ruumiin painopisteen tulee laskeutua alaspäin, mutta se ei saa nähtävästi siirtyä sivullepäin. Vasen sääriasento esim. ulkoviistoon on siis muodoltaan vallan samanlainen kuin oikea polviasento etuviistoon, mutta näihin asentoihin mennään eri tavalla, ja ruumiinpaino tulee niissä olemaan eri paikkojen kohdalla, jos nimittäin molempien alkuasento on sama.

Kuva 45.

Syöksyasento. Toinen jalka siirretään noin kolme jalanmittaa suoraan eteenpäin, sen polvinivel notkistetaan syvään ja samassa ruumis kallistetaan eteenpäin sen verran, että selkä tulee toisen, täydesti ojennetun ja voimakkaasti jännitetyn säären suuntaan. Pää pidetään pystyssä ja jalkapohjat kiinni lattiassa ([kuv. 46 ja 47]). Syöksyasentoon saattaa mennä suoraan sivullekinpäin. Jos liike tehdään etuviistoon ja ruumis samassa kierretään, kuten kuvasta nähdään, sanotaan sitä

Hyökkäykseksi ([kuv. 48]). Näissä viimemainituissa asennoissa pidetään kädet lanteilla, niskaan vietyinä tahi ylöspäin ojennettuina.

Kuva 46.

Kuva 47.

Kuva 48.

3. Kaula- ja vartaloliikkeitä.

Pääntaivutus. Taivutus on aina tehtävä hitaasti ja ilman nykäyksiä, mutta samassa perinpohjaisesti; ruumiin ryhtiä ei saa muuttaa.

Päänkierto. Pituusakselinsa ympäri kierretään pää voimakkaasti vasempaan ja oikeaan. Hartijoitten asento pysyköön muuttumattomana.

Vartalontaivutus. Jos ruumis on kumarrettava eteenpäin niin syvään, että selkä tulee vaakasuoraan tasoon, niin taivutus tapahtuu ainoastaan lonkkaniveleissä (katso [kuv. 49]). Kumarrus eteen-alaspäin käy mahdolliseksi sen kautta, että selkäniveleitäkin taivutetaan (katso [kuv. 50]). Taaksepäin on taivutus aina tehtävä jotenkin varovasti eikä erittäin syvään ([kuv. 51]). Kaulaa ei erityisesti taivuteta eikä kierretä selkää taivuttaessa. Kun kysymyksessä olevaa liikettä tehdään eteen- eli taaksepäin perus-, jalka-, varvas- tahi käyntiasennosta, niin polviniveleitä ei saa ensinkään notkistaa. Lisäksi on huomioon otettava, että tasaista hengittämistä ei saa liikkeitä tehtäessä keskeyttää.

Kuva 49.

Kuva 50.

Sivutaivutus eli taivutus sivullepäin. Tätä liikettä tehtäessä ruumista ei ensinkään saa kiertää eikä eteenpäin kumartaa ([kuv. 52]). Pään asento hartijoihin verraten pysyköön yhä muuttumattomana. Liikettä tulee aina tehdä syvään ja perinpohjaisesti, mutta hitaasti ja samassa hieman varovasti.

Vartalonkierto. Erilaisissa alkuasennoissa kierretään ruumis pituusakselinsa ympäri hitaasti, mutta kuitenkin perinpohjaisesti vuorotellen vasempaan ja oikeaan. Jalat pysykööt paikoillaan liikahtamatta. Kädet ulospäin nostettuina, lanteille tahi niskaan vietyinä ([kuv. 53]).

Kuva 51.

Kuva 52.

Kuva 53.

Kiertotaivutus. Ensin asetetaan toinen jalka ulospäin, kädet viedään niskaan, lanteille tahi ylöspäin ja ruumis kierretään esim. vasempaanpäin. Sitten tästä alkuasennosta ruumis taivutetaan eteenpäin ja pyöritetään etutietä oikeaan, jonka jälkeen selkä ojennetaan, niin että ruumis tulee kiertoasentoon oikealle. Päinvastoin kun vasempaanpäin mennään. Ennenkuin uusi kiertotaivutus tehdään, saattaa selkää kiertoasennossa hieman taaksepäin taivuttaa.

Vartalonpyöritys. Alkuasentona kysymyksessä olevaan harjoitukseen käytetään tavallisesti haara-asentoa, kädet lanteille vietyinä. Vartalo taivutetaan ensin eteenpäin, viedään siitä taivutusasentoon vasemmalle, sitten taivutusasentoon taaksepäin, vihdoin oikealle ja uudestaan eteenpäin j. n. e. Pyörittäessä vartaloa ei kierretä pituusakselinsa ympäri. Pää ja vartalo muodostavat tätä harjoitusta tehtäessä suppilonmuotoisen liikkeen. Sääret suorina; pää hartijoihin verraten liikkumattomana.

4. Hyppäys- ja hyppyharjoituksia.

Jokaista hyppäystä tehtäessä noustaan varpaille samassa kun polvi- ja nilkkaniveleet koukistetaan; seuraavassa silmänräpäyksessä mainitut niveleet uudestaan niin voimakkaasti ojennetaan, että koko ruumis lentää ylös. Maahan takaisin tullessa ovat polvi- ja nilkkaniveleet taaskin notkistettavat, mutta sitten ne levollisesti ojennetaan, niin että vakavasti tullaan perusasentoon. Kaikenlaisia laskuhyppäyksiä tehtäessä älköön milloinkaan tultako alas kantapäille, vaan aina varpaille.

Hyppäyksen saattaa tehdä sekä paikalla että paikalta siirtymällä. Jos edellisessä tapauksessa sääret, täydesti ojennettuina, heitetään suoraan sivullepäin, mutta ne uudestaan yhdistetään ennenkuin maahan tullaan, niin harjoitusta sanotaan hyppäykseksi sääriä hajoittamalla.

Kun hyppäys tehdään haara-asennosta, niin sääriä saattaa nopeasti yhdistää ja sitten taas heti uudestaan hajoittaa, joten tullaan takaisin haara-asentoon. Silloin on tehty hyppäys sääriä yhdistämällä.

Hyppäystä saattaa viimemainitusta alkuasennosta tehdä silläkin tavoin, että sääret hypätessä pikimmältään viedään ristiin, toinen toisen etupuolelle, mutta siinä tapauksessa ne ovat nopeasti uudestaan hajoitettavat alkuasentoon menemistä varten. Sellaista hyppyharjoitusta sanotaan hyppäykseksi sääriä ristiin viemällä.

Hyppäys jalanheitolla taakse- ylöspäin tehdään siten, että hypätessä molemmat jalat koskettamiseen saakka heitetään taaksepäin.