Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed

Proofreaders

KOOTUT TEOKSET I: EDELLINEN OSA

Runoelmia

Kirj.

J. H. Erkko

1908 (1868-1885).

SISÄLLYSLUETTELO:

Vuodet 1868-1870.

Lukijalle 1
Kun vaan laulaa saan 2
Nyt mä laulan 3
Suomalaiselle 4
Kohtalosi, Suomi 7
Pohjan maalla 8
Itku laaksossa 9
Voitto 10
Hämäläisen laulu 11
Lapset kesällä 12
Hevospaimenet yömajalla 14
Maalleni 17
Aika 17
Jäiden lähtö 18
Taistele! 19
Palkattoman palkka 19
Vanhus 21
Lähtö 22
Juhannus 23
Sotilaan muisto 23
Ihmis-onni 25
Mainen kosto 26
Kiehkura 27
Kukalle 28
Siksi itken 28
Kaipaus 29
Etsin 30
Löysin toisen 31
Yhtyessä ja erotessa 31
Laula, kultani! 32
Nyt hän nukkuu 33
Silloinpa kesä minulla 34
Kahden tahto 34
Min' en huoli 35
Maailma ja sydämeni 35
Kahdenlaisia kukkia 36
Nuorelle taidemaalarille 37
Rukoukseni 37
Viinimalja 38
Pieni Katri 39

Paimenelta.

1 40 2 Paimenen laulu 41 3 42 4 Poikana 43 5-9 44-45 10 Kompastus 46 11-22 46-50

Vuodet 1870-1872.

Paimenelta.

23 Paimenet tulilla 51 24 53 25 Myrskyinen ja tyyni lampi 53 26 Marjatyttö 54 27-28 54-55 29 Paimentyttö 55 30-32 57 33 Armaani syntyaika 57 34 57 35 El' aina 58 36 Kevätlaulu 58 37 Tammen varjossa 59 38-43 60-61 44 Erhetyksiä 62 45 Pakeneva lohdutus 63 46 63 47 Kevytmieli 64 48-49 64 50 Äiti ja tytär 64 51-52 65 53 Paimen lähteelle 66 54 67 55 Murrettu seppeli 67 56 Viimeinen toivo 68 57 68 58 Tyytymättömät 69 59 70 60 Paimenen surma 70 61 71 62 72 63 Lyhyt kesä 72 64 Yön kuu ja tähdet 72 Lauluni 73 Silmäyksiä 74 Kullan luona 74 Sointu ja lempi 75 Yksin 76 Äiti ja morsian 76 Rakkahat laaksossa 77 Tytön muistikirjaan 79 Viina ja rakkaus 79 Perintömalja 80 Kuningatar 84 Pojari 90 Kärsin aikani 94 Kalju luoto 94 Enkel'-laulu 95 Perheen Jouluhartaus 97 Äidin haudalla 98 Lipulle kirkossa 99 Takkavalkean ääressä 100 Kamppiaiset 102 Olvilaulu 106 Toukokuun 1:nä päivänä v. 1870 107 Manaus 108

Vuodet 1872-1878.

Viimeistä päivää 110
Urhoin haudalla 111
Isänmaani 112
Palava kansa 113
Herännyt Suomi 114
Laulu Vuoksella 116
Tunnethan impeni? 117
Vangittu äiti 118
Neiti Iisa Asp'in haudalla 123
Lyhyt kesä 124
Tohtori R. Polén'ille 124
Armaansa kadottanut 125
Enkel' armahani 126
Helmin lähtö 127
Helmi 128
Yön kuu ja tähdet 129
Surevalle sulholle 129
Kuvan vaan 130
Eräs matka pohjanmaalta 130
Kesämuisto Lohjalta 132
Lempi 133
Pojan laulu 134
Hän 134
Syksyn tullen I. II. 135
Pohjatuulelle 136
Pohjatuulen tuomiset 138
Häilyvät saaret 139
Lemminkäisen laulu 141
Eloni 142
Joulutähti 142
Tähtien tanssi 143
Maapallo 144
Ei—jos 146
Tomussa 146
Hukka ja lintu 147
Pikku Ilma 148
Lapsen osa 149
Äiti lapselle 150
Kodista kotiin 150
Kuun sammuttajat 151
Taikavoide 152
Viinanpolttajan sanat 153
Hurjan viisastelua 154
Vyyhtynyt 155
Loisen poika 157
Määssääville suunsoittajille 158
Syrjähdys 159
Suku-etu 159
Uusi maailma 159
Päivän säde 161
Matka aurinkoon 162
Laulajan lapset 164
Kun kerta väsyn 165
Kas nyt en laula 166
Maantyttö 167
Mokoma lempi 168
Niittypuro 169
Tuettu pää 170
Vasen puoli 170
Kultaa 171
Aattehet 171

Paimenet.

Ensimäinen jakso

On ilta, pirtin istujat 172
Kun voisin 178
Aamulla 180
Kesäaika 181
Iltalaulu 185
Paimenten talvilaulu 186

Toinen jakso

Matkalla syysyössä 190
Karhun saarto 194
Palaus 197

Kolmas jakso

Pyhän aatto 200
Uneton 200
Valonsäteitä yöhön 201
Valvojaiset 202

Vuodet 1878-1881.

Maan ja taivaan tähdet 205
Tytöt lintuja 206
Elohon maan 206
Muutos 207
Kirkkomatka 207
Viipurin vapaaehtoisen
palosammutuskunnan marssi 208
Käyntini immen haudalla 209
Runo, lausuttu suomalaisen
lyseon perustamiskokouksessa 211
Turhako elämä? 215
Siellä ja täällä 216
Luomisen kevät 217
Puro 219
Syyslaulu vuonna 1879 220
Nuori vieras 221
Korkein 222
Nuori luistaja 224
Tulta lainaamaan 225
Laupeuden enkeli 226
Pikku Elli 227
Myllypuro 228
Ukonsyötti 230
Pöllön viisaus 230
Keisari Aleksander II
riemujuhlassa 232
Kesäkirje maalta 237
Häpeissäni 239
Jumalan vika 239
Pettynyt 240
Anni 241
Uno Cygnaeus'en täytettyä
70 vuotta 242
Pietari Brahen juhlassa 244
Joulukuun 10 päivänä 1880 246
Isällemme 249
Leppärukki 250
Väinämöisen palaus 252
Surut 264
Leivän tähden 264
Paarmat 267
Haaksirikko maalla 267
Kielestä 270
J. V. Snellman'in juhlassa 270
Kevätlaulu 273
Onneton nenä 274
Puhdas tosi 275
Moinen maa 276
Pöytäpuhe 277
Nöyristy, ihminen 279
Rukous 281
Runovirtani 282
Kotoinen sydän 283
Kyyhkyn pojat 284
Konnan synty 286
Ei viisastunut 288
Matkakuvia 289
Kukkatarhassa 293
Niin mieti 295
Runottarelleni 295
Kuvain palvelus 296
Pettyneen lohdutus 297
Rakkaus 299
Sairaana 300
Tuoni ja elämä 301

Kesäpoimintoja

I Saimaan rannalta Karjalan ruusulle

Ruusun luonne 302
Taivaskuvat 303
Rauhaiset rannat 304
Louhipellot 304
Karjalan kukkulat 305
Kelle seppeltä 305
Kalastaja 306
Sinne jäitte 307

II.

Kevät aamu 308
Sade 309
Eräässä puutarhassa 310
Kaksi kosijaa 311
Kotilammen soutajat 311
Niinhän ennen 312
Niittäjälle 313
Nyt ja silloin 313
Siit asti 314
Yksinäinen 314
Muistoksi 315
Sinikaunokki 316
Hernekukka 316
Tuoksuheinä 316
Sopu luonnossa 317
Tyyni lampi 318

Vuosi 1882.

Elias Lönnrot 319
Kustavi Aadolfin muistojuhlassa 322
Kerran 325
Salon Silja 325

Vuosi 1883.

Tuutiessa 327
Pettäväistä 328
Varoitus 328
Ihme 329
Ihailua 329
Kuustoistavuotiaan laulu 329
Kalamies 330
Kansalaislaulu 332
Häälahja 334
Taivahasi 338
Äiti 338
Poimulehti 342
Oppia 343
Tuo iloa! 343
Maamiehenlaulu 343
Jouluaatto 344

Vuosi 1884.

Timanttipuikkonen 346
Onnellinen 347
Kaksin 347
Dresdenin lammilla 348
Elben luona 348
Mokoma lokomotiivi 349
Utelias kuu 349
Avutoin 350
Elääkö Jumalas? 351
Herttuata nähdessä 351
Peipolle Elbellä 352
Kukkien mieleen 353
Miks eletään? 354
Kaivatessa 354
Lapseni nukkuu 355
Valheita 355
Hän jääpi 356
Onneton 357
Vaan kaksi 357
Nenistä aatelin 358
Huoleti 358
Eläintarhassa I-III 359
Unkarin tyttö 360
Kahlitulle 361
Itsenäiselle 361
Päivänruusu 362
Tytön muistiinpanoista 362
Kaksi kirsikkaa 363
Vastahakaan 364
Pikku tuikkehet 364
Salaisuus 365
Kerran itse 366
Onkimista 366
Häiriö 366
Ensi kemujen jälkeen 367
Risumummo 367
Vaihdos 368
Laula, murheeton! 369
Luona keisarin hovin 369
"Tiki tak" 370
Spartan nuorukaiset 370
Tapa 371
Syyskeväällä 371
Sukutuskat 372
Kulkija 373
Kadun varrella 374
Pelissä 375
Poikanen 375
Kansien tähden 376
Vanha mummo 377
Köyhä runsaus 378
Epäsointua 378
Nuoret 379
Kolme lintua 380

Vuosi 1885.

Nyt ja sitten 382
Peipolle Iisarilla 382
Pieni 383
Iisar 384
Suomenlahdella 384
Lapsonen 385
Runottarelle 385
Ensin ja nyt 386
Kiertokulku 387
Mikko 388
Laulun tosi 389
Henki 390
Egypti 391
Kukat Pinciolla 392

VUODET 1868-1870.

LUKIJALLE.

Täss' on virteni vähäiset,
Lapselliset laulelmani!
Suosit niitä vai vihannet,
Ethän polkene poroksi.
Kun et viihdy kuulemahan,
Ohi korvaisi kuleta,
Salli ilmoja samota,
Koetella korkeutta:
Kyll' on taivaalla tiloja
Sävelille suuremmille,
Saati pienen lehtolinnun,
Lauluille vähäväkisen.

KUN VAAN LAULAA SAAN.

Vaikka minne joutunen,
Sitä toivon, rukoilen,
Että laulaa saan.

Onnellisna eläisin,
Hyv' ois mökki pienoisin,
Kun vaan laulaa saan.

Sodan pauhinassa ois
Multa kuolon pelko pois,
Kun vaan laulaa saan.

Mun jos kahlein vangittais,
Vapaus rinnan valloittais,
Kun vaan laulaa saan.

Sairaana jos vaikeroin,
Silloinkin iloita voin,
Kun vaan laulaa saan.

Haahmoin kanssa taistellen
Murran henget manallen,
Kun vaan laulaa saan.

Vietkö, Luoja, luokses mun,
Soitan, tanssin eessä Sun,
Kun vaan laulaa saan.

Vaikka minne joutunen,
Sitä toivon, rukoilen,
Että laulaa saan.

NYT MÄ LAULAN.

Nyt mä laulan! Kuunnelkaatte,
Kuunnelkaatte kummallista!—
Täss' on seinät särkynehet,
Katot maahan murtunehet,
Lattiat lovistunehet,
Rikki ruudut ikkunoista:
Laulan seinät seisomahan,
Katon päälle kaartamahan,
Laulan lattian lujimman,
Ruudut ikkunan ihanat.—

Viel' on seinät siivotonna,
Katto noen karvallisna,
Lattia lakaisematta,
Peite puuttuu ikkunoilta:
Seinät laulan loistaviksi,
Katon kullan kiiltäväksi,
Laulan silkit lattialle,
Taivon ikkunan etehen.

Vielä laulan pitkän pöydän,
Siihen peiton purppuraisen,
Siihen kukkaset koreat,
Kaunihimmat luonnon kaiken;
Siihen mettä maljat täynnä
Mehuisinta, makuisinta,
Mit' on luonto lypsynynnä,
Antanunna äidin rinta.

Vielä laulan lempilinnut:
Sulhon sorjan, neidon nuoren.
Kuvastinna katto heille,
Seinät loistavat sulona,
Leikiksensä lattiainen,
Heille ikkunat iloksi,
Pöytä kaunis kunniaksi.
Kukkia min katselevat,
Senpä taivon enkeliä;
Minkä mettä maistelevat,
Senp' on autuus sielussansa.

SUOMALAISELLE.

Vieläkö on urhoutta
Suomalaisen suonissa?
Saiko suku raikkautta,
Saiko miehet miehuutta,
Niinkuin oli isiemme
Rinnan alla urhous:
Armahalle
Isänmaalle
Kuolema tai vapaus!

Katso, kuinka sankaruutta
Sukusi vaan kuvailee!
Muista vielä muinoisuutta,
Siellä kuva loistelee!
Katso, kuinka kirkkahana
Diamantti tirkistää,
Luolastansa
Kunniansa
Taivahia kaunistaa!

Kuule kuinka sulokielin
Laaksoin hongat laulelee,
Hengäten ja hellämielin
Toisillensa kertoilee:
Oi kuin tässä verta vuoti,
Sankarit kun sortuili,
Tässä kansa
Eestä maansa
Kunnialla taisteli.

Astu tuolla ahoillamme!—
Siellä ruoho ruskottaa,
Siellä veri isiemme
Kukissakin kuiskuttaa:
Kenen maa ja kenen valta?
Eikö sen, min vuotanut
Veri siihen
Viimeisehen
Pisaraan on pudonnut?

Katso, kuule koskiamme,—
Rauhaton on riehuna!
Virroissamme, puroissamme
Virtaa vesi kiehuna.
Kaikkialla—koko luonto
Sama sull' on muistutus:
Elämälle,
Kuolemalle
Sankaruus on kaunistus.

KOHTALOSI, SUOMI.

Oletko jo löytänyt, sä Suomi,
Satamasi, tyynen landekkehen,
Miss' ei läiky laineet myrskyisinä,
Rannoiltasi lyöden lohkareita,
Sortamalla sulot suojastosi?
Oletko jo löytänyt, sä Suomi,
Laakson, missä kukkain, pensahitten
Varjostossa vietät vapautta,
Nautit ilon, elon hekumata,
Mettinen kuin nurmen-kukkasista
Mettä imee, ihaa kauneutta?
Vaiko, Suomi, seisot kukkulalla,
Kirjavana mihin kuvastaapi
Onnesi sun taivas tähtinensä,
Selvinnynnä epäilyksen säistä?

Mutta muista: meren tyynimmänki
Syvyydess' on kätkyt kuohutarten,
Petollisna mitkä mellastaapi,
Kunnes tuovat myrskyn toivottoman
Hävittämään rantas rauhalliset.
Muista myöskin, miten mettiäinen,
Uupunut mi onpi unehensa
Mesikannun kultakupehilla,
Tallatahan usein astujoilta
Tahi ryöstää vieras väijyväinen
Puhtahaksi parhaat aartehensa.
Niinpä muista, koska kukkulalla
Lujimpana luulet seisovasi,
Selvinnynnä epäilyksen säistä:
Vaara onpi silloin vaarallisin,
Tuulet uhkaa yhä tuimempina,
Vihurina puuskat vinguttaapi,
Honkiakin ahtain alankohon.

Siispä taukoo unen horroksista,
Jo nyt katso, ettei oikeutes,
Oikea sun kätes kärventyisi
Roviolla rojutavarana,
Kuni kannel kultakielinensä
Suomalaisen oli sortumillaan
Muukalaisen mustakoppeliksi.
Siispä nouse, silmää ympärilles,
Suomalainen, tilaas tarkastele,
Milloinki mi lienee kohtalosi!
Vaappumatta seiso vastuksissa,
Tyyvennessä aina torkkumatta
Kuni vahti, maasi varjelia,
Suojelia kansas, kunniasi!

POHJAN MAILLA.

Miksi täällä pohjan mailla
Elon myrskyt mellastaa,
Vaikka luonto laakson lailla
Tyynen rauhan tarjoaa?

Suotta tänne muilta mailta
Raatolinnut lentelee,
Jalot joutsenet kun noilta
Maamme soilta soutelee.

Suotta mustat korpit kauhun,
Kavaluuden kantaa saa,
Koska käet suoran laulun
Lempi-äänin ilmoittaa.—

Näyttää kuin tää kallis kansa
Orjuutehen poljettais,
Näyttää kuin ei kunniaansa
Suuremmaksi arvattais.

Ei niin—kuulkaa korven hongat!—
Isäin lahjaa tuhlata!
Vielä seisoo seinät, tolpat,
Käsivarret kahleitta!

Vielä huutaa hurme maasta,
Kummut kutsuu vannomaan,
Ääni toinen taivahasta
Iskee tulen leimumaan.

Niinkun tomu tuulen tieltä,
Väärät maasta haihtukoon!
Ken se käyttää kyitten kieltä,
Surma hänet sortakoon!

ITKU LAAKSOSSA.

Mä itkin laaksolossa,
Keskellä kukkia:
Ol' kukat kuivamassa,
Ei noussut nuppia.

Ne kaatui kuihtumalla,
Kuin korsi kuivunut,
Mi poudan polttamalla
On maahan murtunut.

Siin' istuin—ympärillä
Ei linnut laulaneet,
Kuin ennen kesäisellä,
Käköiset kukkuneet.

Mun kieri kasvoilleni
Taas kylmät kyyneleet,
Kun katsoin kukkiani
Eik' enää hymyilleet.

Ma Luojan laaksostani
Jo luulin luopuneen,
Sen lemmen kukistani
Peräti poikenneen.

Vaan kuulin epäillessä
Mä vienon hyminän,
Ja näin, kun lemmitessä
Loi enkel' elämän.

Nyt nurmi taaskin loisti,
Kukatkin laaksossa
Ne toisillensa toisti:
On lempi Luojassa!

VOITTO.

Kuka voittaa vaivat kaikki,
Kenpä kokee kuoleman?—
Taaskin maailmalle loisti,
Niinkuin tähti Pohjolan:
Kirkkahana,
Karkaistuna,
Kuin on kulta tulessa.

Se on armas Suomen kansa,
Jolle apu Jumalan
Mahtavalla voimallansa
Tuopi voiton loistavan
Taistelusta,
Tuonelasta
Kultakruunun kalleimman!

Kärsimykset kansan muuri,
Taivaskin sen todistaa;
Myrskyissäpä hongan juuri
Haarojansa vahvistaa;
Niinpä Luoja,
Maamme suoja,
Kansoamme kasvattaa.

Koska sitte kulta-aamu
Meille koittaa kuoloton,
Silloin soipi riemulaulu:
Kansallamme voitto on,
Toivottumme,
Kaivattumme
Päivä kirkas, sumuton.

HÄMÄLÄISEN LAULU.

On mulle Suomi suloisin,
Vaan Häme siitäi kallihin!
Sen tuskin tiedän vertaista,
Niin kaunista, niin herttaista,
Kuin kulta Hämeen maa.

Lempeitä laaksoin lehtoja
Ja lintuin laulupuistoja,
Ja marjaisia kankaitaan
En unhoittaa voi milloinkaan,
Oi Hämeen kallis maa!

Oi Hämeen pellot viljavat,
Ja kasket kullan loistavat,
Ja tuhannet sen tuomistot,
Sen niityt, norot, varjostot,
Ei maata vertaistaan.

Kuin taivas tääll' on loistoisa
Ja iltatähti kultaisa,
Ja ruskot yhtä runsahat,
Syys-öiden sähköt leimuvat,
Ja talvet suojaiset!

Ei impee missään rakkaampaa,
Ei siveempää, ei jalompaa,
Kuin Hämeen valkotukkainen,
Tuo sinisilmä neitonen
On ruskoposkineen.

Ja kansaa kussa löytänen
Niin jäykkää kuin on Hämehen,
Niin vakavaa, mi' auraltaan
Ei suotta siirry milloinkaan,
Halveksi säätyään.

Kun miestä missä tarvitaan,
Maan eestä vaikka kaatumaan,
Niin uljaita on uroita,
On järkeä, on kuntoa,
Jos toimeen tartutaan.

On mulle Suomi suloisin,
Vaan Häme siitäi kallihin!
Sen tuskin tiedän vertaista,
Niin kaunista, niin herttaista
Kuin kulta Hämeen maa.

5. V. 1869.

LAPSET KESÄLLÄ.

Kesätaisteluissahan pienet
Viatonna vaan vierivät;
He täyttävät kukkaiset niemet,
Mesikankaita kierivät.

Ja lintujen kanssa he kilvan
Vapavirttähän veisaavat,
Varahin ja iltasin hiljan
Tuoll' ulkona tanssivat.

He huutelevat hymyhuulin,
Kuin Lemmetär armahallen,
Ja virvaten vinkuvat tuuliin,
Min kaiku kuin kantelehen.

Kuin ehtoisen auringon loisto
Kesätaivahan kuvaelee,
Niin laps'ajan lauhkea muisto
Sydämessäni sykkäelee:

Se kultainen aika jos vielä
Olis mullakin muinoinen,
Niin saisin nyt nauttia siellä
Sulolempeä lapsuuden.

Vaan mennyt se on kuni varjo,
Se kuivunut kukkakin on;
Sen taivas ei loistoa tarjoo,
Muu mennyt—muisto vaan on.

Mut toivon tok' kevähän toisen
Ja toisenkin lapsuuden,
Kun saan kera kukkain moisten
Ilon, onnen ja autuuden.

HEVOSPAIMENET YÖMAJALLA.

Useissa paikoin maatamme on yleisenä tapana vartioida synkeinä syys-öinä hevosia kaukaisemmilla niitty- ja hakalaitumilla.

Kuunteles mi kumma melske
Kuuluu korvessa!

Sydänyö on—äänten helske
Sointuu korvissa.
Hongat jyskää,
Vuoret ryskää,
Kallioilla louhet kaikuu,
Äänen aallot raivot raikuu:
On kuin telme korkeain
Tapiolan jumalain.

Lähemmäksi astukaamme
Syytä tutkimaan,
Miksi luonto levot
Yökkö riehtoo,
Siivin liehtoo

Vastahamme; huuhka huutaa,
Kamalasti korpeen kuutaa
Tuike tulen kalpean,
Liekkiväisen valkean.

Tähdet tuikkaa taivahalla,
Pohjo leimuaa;
Sähkön tulet korkealla
Säihkyin remuaa.
Soitto torven
Läpi korven
Kuusen latvast' äänen antaa
Kohti taivon kaukorantaa:
Poika puussa toitottaa,
Torvi korven kai'uttaa.

Havumaja kuusen alla
Tuossa tehty on.
Majan eessä polttaa puita
Poika pelvoton.
Liekki liehuu!—
Veri kiehuu
Suoniss' urhon rauhatonna,
Huutaa hän vaan vallatonna,
Niinkuin toinen torvellaan,
Kuusessa mi raikuttaa.

Kuluu hetki; huutaminen,
Torvi taukoaa,
Mutta kellot hevosien
Soipi sekavaan.——
Susi ulvoo!
Hirmu valvoo!
Vaara uhkaa elukoita!—
Syöksee päälle, vaan ei voita!
Hevot hyppii hirnuen,
Tulvaa pojan tulillen.

"Nouse!" huutaa puussa toinen,
"Riennä tappohon!
Luotiani täältä voinen
Syöstä petohon!"—
"Nousta voinen",
Virkkoi toinen.
"Ei nyt tässä pelko auta—
Onhan tuossa vahva rauta;
Sillä koen vastustaa,
Minkä peto puolustaa."

Silloin sieppaa majastansa
Poika kirvehen,
Juosten rientää rohkeasti
Suden jälkehen.
Ähkää, puhkaa!—
Peto uhkaa
Raatain pojan muserrella,
Vaan jo kaatui ulvehella:
Luoti lensi kuusesta,
Kirvehestä iskuja.

Ylpehinä oiva työstä,
Pojat saalistaan
Rientävät nyt keskiyössä
Kilvan kuorimaan.—
"Korpimaahan
Karheahan
Luusi, peto, lasketahan—
Tapporahat maksetahan
Meille kihlakunnalta,"
Kuului hautasaarnansa.

Aamun tullen aurinkoinen
Loisti taivaaltaan.

Väsyneinä pojat nautti
Unta vuoteellaan.
Hampaan luske,
Ruohon ruske
Nurmell' äänen saada koitti,
Puut ne huokui, linnut soitti,
Juhla tyyn' ol' luonnossa,
Melske öinen tauonna.

MAALLENI.

Nuotti: Ur svenska hjärtans djup en gång.

Oi Suomi, isän, äidin maa!
Ei sua vieras sortaa saa,
Ei vallat vääryyden:
Kun olen jäsen kansasi,
Sull' elän, kuolen, Suomeni,
Tää ota heikko uhrini,
Sä maani armainen.

AIKA.

Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä:
Kun aamua odotan, puoless' onpi jo päivä,
Kun puolehen odotan, ehtivi kohta jo ilta;
Vaan illoin siintävi silmiin aamuinen taivas.
Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä.

JÄIDEN LÄHTÖ.

Koska rannan ruohot nousee
Talven kolkon haudoista,
Silloin järvet jäänsä laskee,
Virrat purkaa kahleensa.

Koska linnut rannan hiekkaa
Suutelee ja tervehtää,
Koska koski riehuu, pauhaa—
Silloin sulaa järven jää.

Silloin laine loiskii rantaa,
Tuuli jäitä järkyttää,
Virran vesi sillat sortaa,
Koneet kaataa, hävittää.

Vaan kun vesi vallatonna,
Työnsä täyttäin, mellastaa,
Taisto taukoo, kahleetonna
Kulkee laine laidoissaan.

Niinpä kansa, noustuansa,
Vallat väärät masentaa,
Sydän samoin taistollansa
Aaltosensa rauhoittaa.

TAISTELE!

Jos mikä vaivaa sieluasi,
Jos mikä polttaa keuhkojasi:
Taistele vaan!
Jos rumat henget raivoten ryöstää,
Tahtoen surmaan sielusi syöstää:
Taistele vaan!

Jos koko taivas tummenisi,
Ei tulet tähtein tuikkelisi:
Taistele vaan!
Vaikkapa kaikki kostoa kiehuu,
Maailma pauhaa, raivoten riehuu:
Taistele vaan!
Taistelu sankarin voittohon vie,
Taistelun kautta on taivahan tie:
Taistele vaan!

PALKATTOMAN PALKKA.

Mon' ei ihmislapsi tässä
Elämässä
Nauttia saa suloista
Kukkiensa
Kylvämäinsä
Kauneutta, tuoksua:

Useasti äiti hellä,
Kätkyellä
Lapsillens kun laulann' on,
Korjatahan
Tuonelahan—
Kalm' on kolkko, armoton.

Usein isä aurallansa,
Kuokallansa
Pellon perkaa pojalleen.
Maat kun vääntää,
Korvet kääntää—
Hautaan horjuu levolleen.

Moni, maansa parahinta,
Kallihinta
Etsein, uhraa voimansa:
Puuhailtuaan,
Taisteltuaan—
Jälkeen jättää aarteensa.

—Kehno oiskin palkka mainen,
Haihtuvainen:
Saatu taikka saamaton!
Työn ja kunnon,
Jalon tunnon
Oma on taivas verraton.

VANHUS.

Lasna huokaelin näin,
Miesten töitä nähdessäin:
"Ah, jos lapskin mies jo ois,
Miehen töitä tehdä vois!"

Kuulin töitä urhojen,
Rauhan, sodan sangarten,
Ajattelin: "Onneton
Olen kurja, kunnoton."

Nousi päivä nuoruuden,
Hyörin, pyörin, puuhaillen,
Vaan ne, mitkä aikaan sain,
Kaikk' ol' lasten töitä vain.

Rintani nyt raivostui,
Elon päivät halventui,
Huusin: "Enkö nuornakaan
Mies voi olla toimissaan?"

Maltuin. Toivoin miehuutta.
Tuli miehuus, mainetta.
Vaan se, minkä tehdä voin,
Kaikk' on kehno, arvotoin.

Tyydyin, vaikka hämmästyin.
Vanhennuin ja nöyristyin.
Maani alttarille vein
Heikon uhrin, minkä tein.

Nyt ei voimat työhön käy.
Toista toivon, jok' ei näy.
Iloitsen, kun kuntoni
Kaikki kannoin maalleni.

LÄHTÖ.

Lähtö, lähtö seuraa ihmislasta
Äidin helmast' asti hautahan;
Tuhat ilon, tuskan kyyneleitä
Kylvänyt on lähtö hiekkahan.

Lähtö onpi synty ihmislapsen,—
Alku surun ensi kyyneleen,—
Jokahinen askel ottamansa,
Lähtö vaan on monin vaiheineen.

Huolen, toivon, ilon kyyneleitä
Vaikuttavi jättö vanhempain:
Lemmen laiho taikka tuskan tähkä
Tiedossa on päiväin tulevain.

Lähtö, lähtö onpi ihmisriento,
Vanhuuteen kun vaipuu voimansa;
Haudassa on vanhan harmaahapsen
Lähdön loppu, uusi maailma.

JUHANNUS.

Oi sä kallis juhla Juhannuksen!
Toivon silmät sulle aukeaa,
Korvat kuulee soiton kaikutuksen,
Kiitollisna sydän kohoaa;
Kyyneleitä pyyhkein poskiltansa
Huojentelet köyhäin huoliansa.

Kedon kukat, linnut lauluinensa,
Vainioilla viljat laihoineen
Kaunistaapi luonnon riemuinensa,
Lohdutuksen luopi sydämmeen;
Tuhat nousee toivon huokausta
Taivahalle, tuhat rukousta.

Terve, terve, juhla Juhannuksen!
Maa ja taivas sulle aukeaa,
Toivon tuot ja kannat kaipauksen,
Kaipauksen uutta maailmaa:
Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen,
Täm' on kuva, tosi tulevainen.

SOTILAAN MUISTO.

Nyt kuules, kulta neitonen,
Kun eilen ammuin joutsenen,
Sisästä löysin timantin,
Tuon loistokiven kallihin!

Kuin joutsen, lempilintuni,
Sä olet puhdas enkeli,
Mi syämen lennät taivaalla,
Ja laulat lemmen riemua.

Kuin kivi kallis, kalliimpi
On hellä silmänluontisi;
Ei kristallit, ei timantit
Sen vertaiset, niin kallihit.

Siis, sydämeni ruhtinas,
Sen voittaja, sen valtias,
On halpa sulle loistoni,
Vaan ota sentään uhrini!

Se muistoks olkoon minulta,
Kuin hiekka kalman kankaalta.
Se kanna kiehkurassasi—
Sen nähden, muista kultasi.

Jos petän maani, mustukoon
Tää timantti! niin sammukoon
Myös muistoni! Vaan taistellen
Jos kuolen—näet sä loistehen.

Ja vereni kun vuotaa maan
Edestä viime pisaraan,
Sä tähtimaihin katsahtain
Mun näet ja loistat sielussain.

Kun nurmi, nostain kukkia,
Tuo haudalleni kruunua,
Sä lemmen kyynel siihen luo,
Jon levännehet luuni juo.

Tää maa jos sortuu kansoineen,
Jos syöstään kurja orjuuteen,
Niin luokseni sä lennä pois,
Sull orjan kahleita en sois.

IHMIS-ONNI.

Niinkö täällä ihmis-onni,
Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee,
Hautaan hoippuu, hajoaa?—

Moni kantaa, kiskoo, raataa,
Kituin kärsii, kuolo kaataa,
Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni perheen, lapset laittaa,
Leivän leipoo, paistaa, taittaa,
Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni toimii, riehuu, rientää.
Hyvän toivoo, huonon niittää,
Hautaan hoippuu, hajoaa.

Moni kurja kerjää, kiertäin,
Pyrkii, pyytää, samoo sieltäin,
Hautaan hoippuu, hajoaa.

Monen sielu, ruumis runtuu,
Itkein elää, maahan murtuu,
Hautaan hoippuu, hajoaa.

Niinkö täällä ihmis-onni,
Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee,
Hautaan hoippuu, hajoaa?

Ei!—Ken kyisen korven kulkee,
Petoin keskelt' turvaan tunkee:
Kunnialla kruunataan.

Niin on maisen matkan laita.
Tääll' on toivoin toukoaika:
Hauta onnen tarjoo.

MAINEN KOSTO.

Kosto, kelvoton, jo viihdy!
Elä kiihdy!
Rinnan runneltaisit jalon,
Hengen valon
Pyhän saisit sortumaan;
Kosto, viihdy, viihdy vaan!

Sydän, salli koston kuolla!
Tuolla, tuolla
Koston kalpa korkealla
Taivahalla!
Parhain kosto päällä maan:
Kiitä kelvotonta vaan.

KIEHKURA.

Suloseppeleisen laittoi
Neito kukkasista niemen,
Istui, allens oksan taittoi,
Varjostohon vesan pienen.

Unelmihin siihen uupui,
Kultaistansa kaipaellen,
Metsäinen kun soitto kuului,
Käki kukkui kaikutellen.

Unetarpa hempukkansa
Laski lemmen taisteloihin:
Siinä sortui kiehkuransa,
Muiston-kukka murennoihin.

Niin nyt herättyään, neito
Lintuin lauluja ei kuullut,
Päivääkään ei nähnyt, keito,
Kukkain tuoksukaan ei tuullut.

"Kirottu!" soi huuliltansa,
Sydän sykki toivotonna;
"Kuka onnen kiehkuransa
Hukkaapi, on onnetonna."

KUKALLE.

Väistä, kukka kaunokainen,
Ettei outo ampiainen
Myrkyin sua surmoais!
Väistä, ettei mehiläinen,
Laulavainen, kiertäväinen
Huuhdo mettä huuliltais!

Mutta katso perhon silmään,
Kuin hän lemmen kyynelillään
Lehtiäsi lämmittää.
Hälle hellä suusi suikkaa,
Suusi suikkaile ja kuiskaa:
Tule mulle, mulle jää!

SIKSI ITKEN.

"Miksi itket, poikaseni,
Valittelet illat, aamut?"—
Siksi itken illat, aamut,
Siksi vaivainen valitan:
Olen ilman impyettä,
Aivan onnetta elelen,
Vailla neidon näppäryyttä,
Soreutta sievän varren,
Vailla kasvojen valoa,
Suun suloisen suuteloita,
Säihkyä sinisen silmän,
Kiiltoa kiharahiuksen.
Siksi itken illat, aamut,
Siksi vaivainen valitan.

KAIPAUS.

Ah! kaipaus täyttää rintani nyt,
Kun Lemmetär onpi mun eksytellyt:
Se enkeliänsä tok' nähdäni tuo,
Mut siipiäns mull' ei varjoksi suo.

Tult' isken, kirpovi kipeniä,
Vaan yöhön ne haihtuvi höytyvinä:
Niin Lemmetär hempeät lapsensa vie,
Se menness' on heillä mi tullessa tie.

Nyt taaskin taivahan impyen nään!
Kah tulta kuin tuiskuvi höyhenistään!
Suur kiitos, lahjasi maalle kun tuot!—
Mut miks ne vaan harvoin kukkia suot?

Ah! aina jos rinta hehkuvainen
Sais kiihtäjän, palkehen liehtovaisen,
Ja saisko sydämmeni vaipuessaan
Ain' untua helmaan rakkahimpaan.

Mull' laaksosi, enkeli, tuo toki, voi!
Nyt kuuntele!—huoleni kantele soi!
Jos pakenet, toivoni riutuva on,
On taivaan riemuki tuikkeheton.

ETSIN.

Kauan etsin kankahalta
Mansikkata mieluisata,
Kauan puron partahalta
Kukkaa lemmen liehuvata.

Etsin taivon purppuroista
Lemmen punaa loistavata,
Mustan yönki haamustoista
Onnen kultakiehkurata.

Etsin tyyntä lemmen silmää
Sinipilvein pieleksistä,
Tutkin tähtein tulta selvää
Kiiltohelmein hettehistä.

Etsin. Kuulin äänen vienon,
Löysin kukan kultapäisen,
Punaposket, hiuksen hienon—
Löysin silmän säihkyväisen.

LÖYSIN TOISEN.

Ah! en huolis,
Vaikka kuolis
Eilinen mun impyeni!
Löysin toisen
Ruusunmoisen,
Kauniimman kuin kastehelmen:
Elän hällen.

Niinpä pyöri,
Hypi, hyöri,
Leiki, lempilintuseni!
Kah, tää vasta
Autuasta!
Taivas, niinkuin enkeleillä,
Maass' on meillä!

YHTYESSÄ JA EROTESSA.

Kun viimeks yhdyin sun,
Ol' uhka pakkanen,
Kuin hangen selkä mun
Myös sydän talvinen.

Vaan tuike silmäsi
Mun mielen virkisti,
Ja huulen-hohtosi
Mun rinnan hauteli.

Myös lempi-silmillä
Meit' taivas katseli,
Ja eron hetkellä
Kasvomme kasteli.

LAULA, KULTANI!

Laulapas, mun kultasen',
Nurmi vihannoi!
Kuules kuinka kerttunen
Pensastossa soi!
Laulus on
Lempe'in,
Soittos on
Suloisin,
Kuulla kuin voi.

Kuules, kultaseni, kuin
Kosket pauhajaa,
Hongat laulaa huimistuin,
Ilma vinkuaa!
Laulus on
Lempe'in,
Soittos on
Suloisin
Kuulla kuin saa.

Laula, hellä kultani,
Kerttu vaikenee,
Kuni pensas kuihtuvi,
Ruusus raukenee!
Lempi mun
Rintani
Täyttää, kun
Laulusi
Vaan helisee.

NYT HÄN NUKKUU.

Nyt hän vaipui vuotehelle,
Huokaa—huoatkoon.
Hymy nousee huulosille,
Pyhä hohde poskusille,
Nukkuu—nukkukoon.

Kuu jo valaa kiehkuroihin
Kiiltohelmiään;
Sielu taivaan asunnoihin,
Loistaviin ja vihannoihin
Lentää leikkimään.

Keveästi sydän sykkii,
Rinta kohoilee;
Veri soutaa, suonet tykkii,
Enkel' häijyt henget lykkii,
Tuonen torjuilee.

Nyt hän nukkuu; henki häilyy
Lemmen lehdoissa;
Mulle sydämensä säilyy,
Mulle silmä kirkas päilyy
Aamun koittaissa.

SILLOINPA KESÄ MINULLA.

Konsa peippo piipottavi,
Kesä lapsille tulevi;
Konsa leivo laulahtavi,
Nuoret hyppivi norolla;
Konsa kukkuvi käkönen,
Vanhuksetkin virkoavi.

Milloin on kesä minulla?—
Silloinpa kesä minulla,
Kun on kultani kotona,
Joutsen hellä helmassani,
Vaikka talvella tulisi,
Lumisäällä laulahtaisi.

KAHDEN TAHTO.

Suuteloista äiti kieltää.
Pitäneekö noutaa mieltään?
Sydämeni sanoo toisin.
Kumpaakin jos noutaa voisin!

Rinta kiehuu, kuohuu—oi!
Ken nyt viihdyttää sen voi?

Äidillä on vanhan mieli,
Vanhan mieli, vanhan kieli;
Sydämen sain Jumalalta,
Tahtoni lie Taivahalta:

Joudu, kultaseni, jo,
Jo on valmis suutelo!

MIN' EN HUOLI.

Eikös neito naida sais,
Ketä rinta rakastais?
Kaikki miehet naivat niin—
Miksi mua kiellettiin?

Mulle Matti tarjotaan,
Jot' en huoli milloinkaan.
Muut sen kyllä ottaa vois,
Min' en huoli, viekää pois!

MAAILMA JA SYDÄMENI.

Miksi sydämeni töitä moitin?
Maailmallakaan ei toimet toisin.
Missä kaikuu sopu sointuisalta?
Kuohua vaan kaikk' on, aaltoin valtaa:

Pouta-ilma uhkaa ahavalla,
Ahavainen myrskyn pauhinalla;
Niin on melske, niinpä mellastukset,
Salamat ja luonnon liikutukset.

En mä töitä sydämeni soimaa:
Maailmallakaan ei kyllin voimaa
Estämähän eripuraisuutta,
Sotaa, sortoa ja kavaluutta.
Mistä lahkot, eriseuraisuudet,
Vainon valta, surman hirmuisuudet?
Kaikk' on koston, turmeluksen tuoma
Maailmassa karvas myrkkyjuoma.

Sydämeni täynn' on tuhansia
Maailmaisen elon tuntehia,—
Ihmekö jos telmäilee, jos riehuu,
Toisinaan niin polttavaisna kiehuu,
Voimia kun voimat vastustellen
Polkevi ja raataa raivoellen.
Miksi sydämeni töitä moitin?
Maailmallakaan ei toimet toisin.

KAHDENLAISIA KUKKIA.

Kukkii kylmä jää,
Kukkii nurmi nukkapää.
Mut miks, kun on päivän paiste,
Sulaa jäisten kukkain loiste?

Siksi—nytpä nään—
Sulaa loiste kylmän jään,
Silmäns kirkkautt' ei kestä:
Lempi puuttuu sydämestä.

NUORELLE TAIDEMAALARILLE.

Toivon Sulle, nuori Taideniekka,
Että taitos kasvais kukoistaen,
Kesällä kuin Suomen kankahilla
Kasvaa koivut, tuomet tuoksuavi,
Lehdot kaikki leyhkää lähistölle,
Paistehessa kesä-aurinkoisen!
Niin Sun taitos, kuntos kasvakohon
Kuvailemaan kummut, kukkulamme,
Laaksot, lammet, kosket kuohuinensa,
Hyrskyinensä virrat vahvimmatkin,
Maalaamahan maamme mahtipaikat
Sekä sodan, rauhan sankarimme,
Loihtimahan tummat loistaviksi.
Niin Sä kasva, kartu kansallemme,
Kunniasi olkoon kunniamme!

RUKOUKSENI.

Luojani!

Jos nuorna mun viet pois maasta, jos nuorna,
Niin helpota ensin lähtöni kuorma:
Mun kaks elon maljaa juoda ens anna,—
Sä, Kuolema, sitten maljasi kanna.

Runotar, tuo ensiksi
Mulle mehumaljasi!
Nesteet maasta, taivaasta
Salli siihen kumpuilla,
Sulattele nesteesen
Aarteet ihmissydänten:
Rinnoiss' elon virrat saan
Laulaa sitte kuohumaan.

Lemmetär, tuo toiseksi
Mulle herkkumaljasi!
Loihdi lemmen ruusuista
Siihen viina vahtoisa,
Sulattele viinahan
Riemuhelmet taivahan:
Autuaana sitte voin
Elää, kuolla, huoletoin.

Luojani!

Näin juotua, tuon viel' uhrini Sulle,
Ja helppo on silloin kuoloki mulle:
Niin seisota silloin tykkivä suoni,
Niin maasta mun tuokoon luoksesi Tuoni.

VIINIMALJA.

(Suomennos).

Nuotti: Upp genom luften j.n.e.

Veikot, kun vuotavi kultaset maljat,
Niin kevät sieluhun virkoavi;
Murheita murtavi hehkuvat marjat,
Riemujen laakso on maalimaki.
Henki jo nousevi tähtien luo;
Sumutkin sammuvi, maljan kun juo.
Löydy ei pilviä otsalla meidän,
Joit' ei sais viini pois, haihdutellen,
Siispä sen vaahtohon huoleni heitän,—
Riennä jo maljojen kalkkehesen!

PIENI KATRI.

Ruotsalaisen kansanlaulun mukaan.

Kuninkaan eli hovissa pien' Katri piikana
Kuin taivahalla tähtinen, ihana, loistava.

Hän loisti lailla tähtyen ylitse neitojen,
Kuningas nuori näki sen ja lausui hymyillen:

"Jos tahdot olla kultani, sinulle, Katrisen,
Hevoisen annan parhaimman, satulan kultaisen."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne,
Äläkä kunniatani minulta viettele!"

"Jos tahdot olla kultani, sinulle lahjoitan
Punaisen kultakruununi, helmistä hohtavan."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna se,
Äläkä kunniatani minulta viettele."

"Jos tahdot olla kultani, jo saatki, Katrini,
Sä puolen valtakuntaani ja puolen maatani."

"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne,
Äläkä kunniatani minulta viettele."

"Ja jos et kullakseni mun ruvenne sittenkään,
Niin piikkitynnyrihin sä hirmuiseen syöksetään."

"Jos kuolla piikkitynnyriin mun nuorna täytyisi,
Näkevät taivaan enkelit mun viattomuuteni."

Syöksetti piikkitynnyriin kuningas Katrisen,
Ja orjan käski pyörittää, vihasta vapisten.

Kaks sitte valkokyyhkyä lens alas taivaasta,
Takaisin taivahasen ne lennähti kolmena.

PAIMENELTA.

1.

Muistan kuinka paimenessa
Immen kanssa iloitsin,
Muistan kuinka iloitessa
Toisinaan myös suutelin,
Suutelin ja suudellessa
Neiti hymyi hempehin.

Aika kului lehdikossa
Leikiten ja lemmiten,
Kaikk' ol' leikki viatonta,
Tointa luonnon lapsien.
Kaksitellen, joukotellen,
Kaikk' ol' yhtä vapaisuus,
Viatonna vieretellen—
Se on soma suloisuus!

Miks et vielä veri kiehu,
Niinkuin lasna, lemmiten?
Miks et hyöri, liiku, liehu,
Laulaen ja leikiten?
Niin, mä tiedän, miks et liehu:
Tunto suree turmeltu;
Viallinen ver' ei kiehu,
Luonto itkee loukattu.

2.

PAIMENEN LAULU.

Täällä koira karjoineen,
Täällä karja kelloineen,
Hui, huhu huu!
Täällä nurmi ruohokas,
Aho, mäki marjakas,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

Salot suuret salini,
Mätäs pieni pöytäni,
Hui, huhu huu!
Eväskontti aittani,
Lähde kaljakannuni,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

Tyynet lehdot leikkini,
Linnut soittoseurani,
Hui, huhu huu!
Joutohetket juhlani,
Luojan luonto pappini,
Hui, huhu huu,
Korpi kajahuu!

3.

Lauloipa mullekin laakson lintu
Taivahan kaunihill' äänellänsä;
Päiv' oli silloin lämmin ja leuto,
Kukkaset suuteli toisiansa,
Kukkaset suuteli, lehtoset lempi,
Kuusia syleili hempeä henki,
Minäkin lintua lempiä sain.

Autuas aika ja kultanen kehto!—
Laakson lintua lempiä sain!
Kukkaset lempivät, lempivät lehdot,
Luonto kaikk' oli lempeä vain.

Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu.
Onni tääll' on kuin tuulessa rahtu.—
Kulkeva kotka mun lintuni vei!

4.

POIKANA.

Kerran, poikana,
Vuoren harjulta
Katselin koskehen rientoa ankara aaltoin.
Silloin toivoni
Vyöryi, virtaili,
Miettehet taivohon, pilviä ohaten, lensi.
Vuoren korkeus,
Virran vilppaus
Kilvass' ei kyllin kestää voinut.

Läksin laaksohon,
Kosken kalttohon,
Kukkia, Vellamon hopeahelmiä, katsoin.
Nautin tuoksua,
Lintuin laulua,
Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan.
Näin sai untumaan
Luonto helmassaan—
Vaan jopa kutsuva kaikui soitto.

Käki vietellen
Sai mun vuorellen,
Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken.
Päivät riemuiten
Vietin laulellen,
Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain.
Aika riensi vaan,
Riensi rientoaan—
Viel' en ol' entänyt toivoin maata.

5.

Mikä olenki utala?—
Olen höyhen tuulosessa,
Rae raju-ilmasessa,
Vene vieno vaahtopäissä,
Lastu aaltojen ajolla.
Kuhun kulkenen katala,
Kuhun oksahan osannen,
Kuhun jäähän jäätynenki,
Missä löytänen leponi,
Rannan tyynen, rauhallisen?

6.

Kuin himmeä on helmi hohtavaisin,
Timanttihin verraten.
Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin,
Aurinkohon verraten.
Niin vienosti ja tummaan välkkyväinen
On ihmishenki, korkein käskyläinen,
Luojahansa verraten.

7.

Kun päiv' on kirkas, paisteinen,
Niin pääsky pilviin entää,
Vaan kun on taivas pilvinen,
Se läsnä maata lentää.
Niin toivot, riennot ihmisen
Ne nousee, laskee jällehen.

8.

Kah, punapilvet mustain alle tunkee!
Kah, ruskonenkin yöhön uppoaa!
Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee:
Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa!
En näe vaan, mut tunnenkin sen palon,
Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon
Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa.

9.

Kuka iloitseepi kukast' auran,
Päivän kukasta ken punoo paulan,
Vaan on mulle mieluisampi varmaan
Kämmekkäinen Maariani armaan.

10.

KOMPASTUS.

Useesti, kun ma kompastuin,
Niin häpesin ja tuskastuin;
Mut kerta sattui onnikin:
Mä neidon helmaan horjahdin!
Ah, kuinka silloin ihastuin!

11.

Peippo pesii puuhun,
Sorsa salmen suuhun,
Minne pesin neito raukka,
Kun on katkottuna kauppa
Kanssa Kaarloni?—

Pesin turpeen alle
Kauas korpimaalle,
Sinne tuudin turvattoman,
Laitan liekun onnettoman
Lapsi-laittoni.

12.

Kukkaa monta kasvaa kunnahalla.
Muuan kaunis, kiiltävä ja kirkas
Tuoksutonna luopi loistoansa:
Sille paimen hymyy huoletonna.
Kukka toinen, vailla kauneutta,
Lähettävi tuoksun taivahille:
Sitä paimen katsoo kainostellen.
Kukka kolmas, kaunis, tuoksuvainen:
Sille paimen hymyy hiljallensa,
Suutelee ja ottaa rinnoillensa.