Produced by Tapio Riikonen
KOOTUT TEOKSET II: RUNOELMIA 1886-1906
Kirj.
J. H. Erkko
Otava, Helsinki, 1910
SISÄLLYS:
VUOSI 1886.
Havaittuani.
Maltu, mieleni
Toinen aika
Häkkilintu
Vapautta
Ihmisyys
Pois epäilys
Keväällä
Tyynellä järvellä
Havaittuani
Kummitus-aika
Lapsesi
Haluni
Kastevirsi
En itse
Palaus
Pyhänä
Sinun me
Loppuhymni
VUODET 1887-1890.
Helmeni puolesta
Linnunpoikaset
Haaveita
Tumma ja vaalea
Veldeslaakso
Syyslaulu
Käynti kotikylässä
Elias Erkko
Jouluhymni
Johannes Takasen kohtalosta
Surun kevätlaulu
Kevätruno
Anarkisti
Tähän aikaan
Viisauden paikka
Tottunut
Nuot ja me
Entinen juoksija
St Denissä
Se kolmas
Miksi?
Seinen rannalla
Ranskan tyttö
Se tyttö
Pariisin kahvilassa
Vietiin pois
Vieraat silmät
Ilmojen mukaan
Joka aika
Matkan jälkeen
Mieleni
Helli.
Kevätlinnulle etelässä
Hän kotona
Matkavaunussa
Yöllä
Vältän pulan
Aurinkoni
Henkeni
Muistellessa
Vilskeessä
Merellä
Se
Unessa
Siitä herättyä
Totelkoon!
Iloitse
VUOSI 1891.
Uunna vuonna
Ahtaissa oloissa
Kansanopistoruno
Elämä ja lepo
Yksin
Se naikkonen
Koululinna
Valitus miehestä
Naisesta
VUOSI 1892.
Ilta tyynellä järvellä
Yks
Hämäläisten laulu
Kaksi nälkää
Ajatus ja julkisuus
Julkisuus
VUOSI 1893.
Merimatka
Suomalaisen teaatterin synty
Työkansan marssi
VUOSI 1894.
Nuorukaisen muistikirjaan
Hallitsijaparimme hääpäivänä
Rautatiellä
Kukka lumessa
Syystunne
Jok' aika
Ihanteelleni
Höyhenkengälle
VUOSI 1895.
Kohtaus hangella
Kukkia talvessa
Mökinpojan laulu
Mustiakin joutsenia
Meille kaikille
VUOSI 1896.
Ompelijatar
Turvaton äiti
Kuopassa
Lohdutteeksi
Uusimaa
Valon valvattia
Aamusumussa
Nuorille
Sydämmeni on viety
Janne Sibeliukselle
Rajoitettu
On tulossa
Tumma orvokki.
Iltalaulu
Käy kanssani!
Pulassa
Kahleeton rakkaus
Kuin ihminen
Oikein, armahani
Sekö palkkani!
Neula
Lemmen-onni
Käännekohta
Vaihtuu yhtenään
Sairas lempi
Hän viisas on
Hyvästi
Jumal'auta!
VUOSI 1897.
Suomalainen sävel
Nuorten liitto
Suomalaisen teaatterin sydän
Minna Canthin muisto
Seminaarilaismarssi
Ruusukuumeessa
Syys-ilta
Suksilla
VUOSI 1898.
Etten sammuisi
Lauluun yritys
Aino Achtélle
Meranin laakso
Kevään eleitä
Herhiläitä
Nimetön kukka
Korkealla
Laula, tyttö!
Oma tupa
Rhonen joutsenet
Alppimuistoja
Pihlaja etelässä
Aidan takana
Montblanc
Liian kallis
Etelässä
Suljettuna
Perholleni
Tunnelmissaan
Totuudessa
Laulu kuusta
Eukalyptus
Kaksi ruohoa
Suihkukaivo
Öljypuitten alla
Eri kieliä
VUOSI 1899.
Raajarikkoinen
Pois valon tieltä!
Suljettu puutarha
Alahalla
Tomuinen
Pensaita ja puita
Viirimme
Rajamailla
Uutta, uutta
Jumala hylkysillä
Murhelintu
Meren rannalla
Sankari
Kevätvirrat
Sveitsi
Palaustunnelma
Elämän lahjat
Käy vastakin!
Alas vääryys
Valossa
Taivaasen
Vielä kaipaa
Mennyt
Järki ja sydän
Suuret lahjat
Ihmis-eläimiä
Muistossa
Kohtaus lähteellä
Kahleeni
Koko taivas
Puhtoinen
Jouluyö Rivieralla
VUOSI 1900.
Vuosisatain vaihteessa
Yhteiskoulu
Käsitysten
Meranin ruusu
Leirilaulu
Pienten sankari
"Rosenhügel"
Kukka kalliossa
Tule!
Suurten laulu
Suomalaisen teaatterin peruskivellä
Pikku tytölle
Miesten laulu
Nuoriso!
Kallioniemessä
Jouluaattona
Käy voittamaan
Tunnustus arvostelijalleni
Karjalainen loitsu
Sun kanssasi
Sua ajatellessani
Onni!
Ei kostoa
VUOSI 1901.
Pikku Paavolle
Suurelle laulajattarelle
Hemmoteltuja
Hiihtäjän laulu
Kukko
Vanhan emännän mentyä
Lehtityttö
Pakkasella
Kevät-aamu
Suo meille johto!
Häähymni
Päivänpoika
Nuori prinsessa
Opettajani Nestor Järvinen
VUOSI 1902.
Sanattomasti
Amerikkaan lähdössä
Keskus
Nuorten liitto
Vanha vamma
Nuolien liesi
VUOSI 1903.
Hulluuden kaaos
Mielen mato
Perhosen satu
Ulla Riepu
Tunnelman valta
Ei rauhaa saa
Kauhutauti
Tarttuvan taudin ajalla
Viel' onko ken järjessään?
Outo
Pieni
Eräissä hopeahäissä
Th Rein
Kesä ilmestyy
Enempi tilaa
Kansalaismarssi
Vapaudesta
Onneton heikkous
Valkoruusu
Kaarlo Bergbom 60-vuotiaana
Eksyttäjille
Minne?
Luojan linnulle
Odottaessa
Myrsky hullujen huoneessa
Suuttunut
He ja me
Lastu ulapalla
Raskas syksy
Sveitsin Rheinillä
Nuorelle veljyelle
Kerran
Viipurin kaupungin 500-vuotiselle muistolle
Jaakko Häkliä muistellen
Kyyhkyn pojat
Aamutoitotus
Päivän laskussa
VUOSI 1904.
Kevätkirje kesäpaikalta
Nuorison kevätlaulu
Evästys
Eri aikoja
Esilaulu "Ilmojen lauluihin"
Loppulaulu "Ilmojen lauluihin"
Vaiheissa
Yhteisnuotta
Järjestykää!
Edla Soldan
Orjia
Talvipäivän pysäys
Herra meitä varjele
Leski
Uhri
Kotipääskyn kaipaus
Sotamies
Myrsky ja kotiväki
Ruotulainen
Joutuos!
Heikko tuuli
Luonnon yö
Karpale
Selin
Kaikkialla
VUOSI 1905.
Päivän säde
Päivän impi
Uusi kevät
Kun jälleen näin
Maanpaosta palaaville
Kotilamppu
Luonnonmaassa
Valtalaulu
Kultarannassa
Juhannusnuoriso
Kesäkuumassa
Toiveita
Albert Edelfeltiä muistellen
Vaihtelua
Onnen oppi
Tuttu tähti
Paimenlauluja
Olvilaulu
Viipyessäni
Aik'ihminen
VUOSI 1906.
Vallanhimoni
Marjapuuni
Lumitähtiä
Hymni
Maamies
Elämä on loputon
VUOSI 1886.
HAVAITTUANI.
MALTU, MIELENI.
Maltu, mieleni!
Taltu tasaiseen,
Niin voit airoella aukealle.
— Airot särryt on
Kiihko Kullervon. —
Hilli luontosi,
Lennä vakaiseen,
Niin voit sinkoella loitommalle.
— Louhi raivossaan
Katkoi sormiaan. —
Totta puuhaat, etsit oikeata
Lemmen voimin.
Käytä mielenvartta vakavata
Töin ja toimin.
Suojaa intoasi lemmenlasta,
Lemmonlasta hurjaa torjuen
Tahdon ohjaksia tempomasta,
Hengen valtasuuntaa häiriten.
Missä kiihko, kiivaus,
Mielen-ärty, riivaus,
Siinä kohtaa kompastus,
Palkka mielten ylpeitten.
Vakaa Luojan kokko vasta
Merest' auttoi hukkumasta
Väinämöisen, henkimahdin,
Valon vahdin.
Tartut maailman
Rattaaseen,
Tunnet kulkevan
Verkalleen,
Survaltaa sen tahdot vauhtihin —
Huomaatkin
Kuin se vyöryy vakavasti,
Survaisee sun helpommasti.
Joll'et seuraa, se sun survaiskaan!
Paras muisto maailmalle,
Paras palkka: aikanaan
Musertua edistyksen vauhtipyörän ale.
Viipuri 13/4
TOINEN AIKA.
Aika lakata on valamasta
Kiiltokulkusia onttoja,
Aika kieltää suita soittamasta
Hengetöntä sananhelinää;
Kauppimasta kissankultia,
Kuoritotta pettävää,
Taikka säkittäisin helpeitä,
Joiss' on hyppyistäysi jyviä.
Aika lakata on laittamasta
Kirjapainoksia paksuja,
Joista mielehen jää tyhjä muoto,
Autio kuin louhipohja luoto.
Aika mieltyä on soitelmiin,
Joissa henki liittyy säveliin;
Aika kuulla kullanhuuhtojaa,
Vaikka köyhä onkin Lapinmaa,
Elämän ei virta kullaton,
Helmiäkin puhtait' on.
Miksi korjaella hallanviljaa
Mehutonta?
Salolammen luona kypsyy hiljaa
Sarkaa monta,
Joissa terve suurus rehottaa,
Hengen suurus, hengen maa.
Aika uimahan on oppia,
Elämässä uimaan uppoomatta,
Sukeltamaan haahten aarteita
Syväst', elävästä virrasta
Uupumatta.
Sukeltamaan ennen särkyneet
Ihmishengen onnenpirstaleet,
Rakenteeksi ehjän aikajakson,
Jossa yhtyy kansain säveleet,
Kurjain huuto vaikenee,
Sorretut saa sovituksen, makson,
Edistyksen suunta selkenee.
14/7
HÄKKILINTU.
Linda äsken pääsi koulusta,
Hoitelee nyt häkkilintua.
Lintu pyrähtelee häkissään,
Tekis mieli ulos lentämään.
Rautalangat lausuu: "Vaarallista!
Eksyt, hukut! — tääll' on turvallista."
Lintu pyrähtelee yhtenään.
— No, jos koetteeksi päästetään —
Vapaus! ah, tuntuu hyvältä!
Oikein tekis mieli etemmä,
Tekis mieli laulaa vuorimailla,
Joss' on salit seiniäkin vailla.
Siell' ois nähdä maat ja taivahat,
Tunnustella tuulet vapahat,
Kuuluis ehkä laulu loitompaa,
Voisi kilpausta koettaa. —
Tuoss' on auki akkuna — he heijaa!
Siitä lintu ulko-ilmaan leijaa.
Linda itkee: "Nyt sen surma vie!"
Lintu laulaa: "Tääll' on auki tie!
Vaivun varhemmin tai myöhemmin,
Lauluni on vapaa kuitenkin."
Linda tuntee jotain kaipausta,
Kaipausta, rinnan ahdistusta.
"Siivet kun on lentokuntoiset,
Vapahina leijaa lintuset.
'Vaarallista!' mulle huudetaan,
Itse kun vaan ajattelenkaan.
Tuhat veruketta, pahaa paulaa
Turhan luulon rautalangat laulaa."
Antrea 9/6
VAPAUTTA.
Linda, linnun vapahan
Saaos hengen siipyet!
Vapahina taivahan
Menestyvät lintuset,
Vapaast' ajatella voivat,
Vapaat säveleensä soivat.
Vapaan ilman hengitys
Autuus kukkamaailman,
Kevään uusisyntymys
Työ on poven vapahan.
Luonto tuoss' on ulkonamme
Kuva sisämaailmamme.
Ahdas henki, maho maa,
Orja vuoden mennehen.
Vapaa henki, viljamaa,
Kohtu uutten satojen.
Hengi rintaas vapautta,
Kahleiksi vaan — rakkautta!
13/4
IHMISYYS.
Yhteiskunt' ois mantteliko vanha puhki palvellut?
Korjatkaa se! Paikatkaa!
Voitte poiskin viskata,
Mutta uusi ommelkaa!
Ihmiskunta oisko vaan kuin patarani rikkunut?
Uudestaan se valakaa,
Tehkää kello sointuva,
Jonka kunniasta maa
Kajahtaa!
* * *
Hyv' on huutaa, valvoa,
Mutta pelko pois!
Vaikka puhki katuja,
Talot raunioina ois:
Katu kasvaa umpehen,
Uusiakin aukee teitä,
Talot kilpaa kohoten
Kotinamme suojaa meitä.
Elämä luo muotoja,
Vanhat hylkää, uusiin vaihtaa,
Edistyksen sulkuja
Tieltään työntää, väistää, kaihtaa.
Vaikka eksyy ihmisyys
Toisinaan,
Usein käypi kestävyys
Uupumaan,
Elämää maass' aina asustaa,
Joka aikanaan taas puhkeaa,
Usein ottaa aimo pohdin,
Ryntää tarkoitusta kohdin
Koskenaan.
* * *
Elämä
Ihmistä
Johtaa vallassaan.
Elämä
Hänessä
Toteuttaa tahtoaan.
Elämän
Liekkivän
Näet rakkaudessa —
Elämä on Jumala.
Ihmiskunta elävä on puu,
Vuosituhannet se kukoistuu,
Kantaa hedelmää,
Siittää elämää.
Kuivuu oksia,
Monta haaraa lahoaa,
Mut taas uusia
Uhkeoita puhkeaa.
Vaikka moni verho lankeaa,
Kevät uutta vaippaa valmistaa,
Sillä sisällä
Asuu elämä.
* * *
Eikö kodissa
Äiti rakasta,
Koska tarvitsee hän rakastaa?
Pikku sisko hoitaa siskojaan
Mielihalust', aivan luonnostaan,
Siit' ett' oikein posket punoittaa.
Hyve salassa
Kukkii kainona,
Tuntee palkakseen,
Kun saa elääkseen.
Uhrauksen innostusta
Viel' on ihmiskunnassa,
Aatevaltain lumousta
Hehkuu nuorukaisissa:
Henkivirrat heitä tempaa
Aikakautta johtamaan,
Yhteishyöty alhaisempaa,
Sorrettua nostamaan.
* * *
Suotta ennustaa
Huuhkat kuolemaa:
Ydin ihmisyydessä
Terves on ja elävä;
Vaikka vanhat verhot lankeaa,
Uudet aatokset,
Voimat, nestehet
Kansoja taas kirkastaa.
Sinnes kuin maa muotoaan
Aina pukee uudestaan,
Uumenistaan voimaa uhkuen,
Sinnes pienoismaailma,
Suurin pienist', ihminen,
Uudestaan on versova,
Sillä sisällä
Asuu elämä.
Leppävirta, Tanssikallio 28/8
POIS EPÄILYS.
Maa yöhön synkeäänkö uppoais? —
Se usein näyttää niin,
Kuin päivä kuolis, kesä haudattais
Yön, hangen peitoksiin
Ja ihmishenki sortuis syvyyksiin.
Niin näyttää kuoltavan kuin synnytään,
Kosk' yht' on molemmat:
Pois kuollen vanhast', uuteen herätään,
Niin vaihtuu maailmat,
Niin uudet aamut, keväät koituvat.
Tääll' elän päiväni, niin haudan yö
Taas päivään synnyttää,
Ei auringolta puutu päivätyö,
Ei hengelt' elämää,
Yö sammuttaa, mut aamu sytyttää.
Ei syksyihinsä sorru ihmisyys,
Ei talven tainnoksiin:
Uus voima nousee, uusi henkevyys,
Kuin luonnon ytimiin.
Lait luonnon ylttyy hengen ongelmiin.
Ei kuole lapsi luonnon siittämä,
Jumalan ihminen,
Hän kasvaa, versoo verraks isänsä,
Eteenpäin pyrkien,
Vaikk' käykin tie kautt' yön ja varjojen.
Eteenpäin riento, kaiken tarkoitus,
Tie ihmiskunnan on
Ja kaiken liikevoima rakkaus
Vie voitost' voittohon.
Pois epäilys, jos syys tai kevät on!
Antrea 7/6
KEVÄÄLLÄ.
Yökynttilänne pankaa pois!
Jo päivä täyttää loukot,
Maailman valtaa valkeus,
Elämä johtaa joukot.
Se luodut henkiin nostattaa,
Jäät sydämmistä sulattaa.
Miss' ennen hohti kylmä jää,
Siin' nousee lämmön asteet,
Jumala ilmaan hengittää,
Luo pilvet, kaataa kasteet:
Elämän virrat lonsiaa
Ja viljavoituu hengenmaa.
Maa pohjan vaihtuu etelään,
Ikuisen kesän maaksi,
Ja hetki lietsoo lempeään,
Luo kansan autuaaksi:
Yks toistaan tuntee veljekseen,
Elämän armaaks isäkseen.
Jumalan, joka lapsissaan
Itsensä ilmi antaa,
Kuin kotka siipipankoillaan
Kaikk' ihmisheimot kantaa,
Heit' tekee verraks toisilleen
Ja omaisiksi itselleen.
Heit' yhdistää kuin perhettä,
Joll' yhteiset on juuret,
On tarkoitukset ylhäällä
Ja perimykset suuret:
Maa aina valmis hedelmiin
Ja uusiin kevätkukkasiin.
Antrea 8/6
TYYNELLÄ JÄRVELLÄ.
Nuo taivaan hopeavuoret
Ja kultaiset kunnahat
Syvyyden kirkkaudesta
Niin tyyninä loistavat.
Ja syvyys rantojen paltaat
Niin kauniisti kuvastaa,
Ett' aivan henkeä hurmaa
Tää armas aaltojen maa.
Tuon tahtoisi kaiken kauniin
Mun sieluni omistaa
Ja unhotuksien aaltoon
Maan kurjuuden painaltaa.
Vaan noin sulorunsas rauha,
Kuin järvikin heijastaa,
Se taisteluiden on tuoma,
Sit' ilmaiseksi ei saa.
Kallavedellä 26/7
HAVAITTUANI.
Jo olin vapaa syntyjään,
Miks orjan mieltä yhtenään,
Kuin perintöä, kannoin?
Jumalan aatos alussa
Mun siittänyt on vapaana,
Miks aarteeni pois annoin?
Miks eksyin Herrast', uskomaan,
Ett' orjina hän omiaan
Vaan pitää pelvon alla;
Kuin itämainen valtias,
On heille julma, oikukas,
Lyö rautavaltikalla.
Hän suuttuneena omansa
Pois sulkisiko luotansa
Ikuisen tuskan yöhön;
Hän leppyisikö lahjuksiin
Ja mieltyneenä muutamiin
Ne ottais päivätyöhön.
Ne ryömijät ja lahjojat
Ja teurashärkäin uhraajat
Hän kutsuis pitoihinsa,
Muut jättäis ulos parkumaan
Ja hammastansa puremaan
Ikuisiin tuskihinsa.
Ja pojastansa parhaasta,
Kun hänet näkis uhrina
Ihastuis isä vasta,
Ja sitten hänen kauttansa
Vaan vapahtuisi muutama
Iäksi hukkumasta.
Mik' isä, vaikka maallinen
Ja kuinka julmaluontoinen,
Noin ankara tok' oisi?
Vaikk' kuinka lastaan kurittais
Ja tuskain kautta paimentais,
Ei ikiorjaks soisi.
Niin yksityist' ei ainoaa
Tää Isämme voi unhottaa,
Vaan tahtoo tasallensa:
Meit' edistykseen ainaiseen
Hän vihkinyt on vierelleen
Kuin oman Kristuksensa.
Ei yhtä suosi liiemmin,
On yhtä rakas kaikkihin,
Jokaista tahtoo nostaa;
Ken orja on ja pakenee
Hänt' omat työnsä rankaisee,
Työt pahat pahan kostaa.
Siis auki hengen kahlehet,
Vapaaksi pääskää sydämmet,
Jumalan kevät koittaa!
On totuus vapahduksemme
Ja rakkaus on voimamme, —
Tää usko kaikki voittaa.
Tää ihmislapset nousemaan
Saa halvast' orjantilastaan
Jumalan ihmisiksi.
Niin Herra maata valloittaa
Ja rakkaus kaikki kirkastaa
Entistä ehommiksi.
Ja kansat, suurta sukuaan
Kun tuntee, syntyy uudestaan,
Häveten halpaa työtä.
Taas Isä ilmi elävin
Lihaksi syntyy lapsihin
Ja poistaa pelvon yötä.
15/6
KUMMITUS-AIKA.
Min' olin pelvon jo perinyt
Ja vavistuksen vanhemmilta,
Vereeni lasna jo imenyt
Kamalat kummat suuremmilta.
Join peikkomyrkkyä kotona
Ihanat puhteet istuessa,
Ja kuulin helvetin tuskia
Pyhänä Herran huonehessa.
Siit' öillä valvoin ja vapisin,
Nuo kummitukset silmissäni.
"Rukoile, lapsi!" Ma rukoilin,
Vaan haahmot kiehtoi henkeäni.
Kun äiti otti mun vierelleen,
Sain unenkultaa rauhaisata.
Jos tiesin hänenkin peljänneen,
Ois ollut tuskani kauheata.
Niin kasvoi heikoksi varteni,
Päänpakkoa sain sairastella,
Ja eukot kuoloa ennusti,
Ma koetin vastaan hangotella.
Tein syyksi: "Annahan, Jumala,
Mun ensin hyödyks elää täällä!"
Se auttoi; viel' olen elossa,
Vaan hyödyst' ollaan eri päällä.
Niin kauan pelkäsin Jumalaa,
Kuin ryöstömiestä ankarata,
Jok' armahtaa vaan lahjojaa
Ja poikiensa tuttavata.
Tok' uhkamielisnä yhtenään
Ma rikoin itse Herraa vasten:
En tuntenut Hänen lämmintään,
En oikeutta kaikkein lasten.
Vaan tuntui tuo salakaipaus:
Jos äidin armautta saisin,
Niin katoaisi yökummitus
Ja rauhan unta uinahtaisin.
LAPSESI.
Sun perhees ihmiskunta on,
Me kaikki lapsiasi.
Jos ken on kurja, onneton,
Se painaa tuntoasi.
Sun isänsydämmes ei sois
Yht' ainokaista luotaan pois.
Et pety tarkoituksissas,
Kuin pettyy ihmiskäsi,
Vaan sinnes jatkat keinojas
Kuin laps' on sylissäsi.
Niin meitä kanssas nousemaan
Viet kunniasta kunniaan.
Kuink' isä toisin tehdä vois?
Jos luotaan luovuttaisi,
Kuin hylkylapsen heittäis pois —
Ken häntä rakastaisi?
Ken nauttii, Herra, armostas,
Jos joukot kärsii kostoas!
Sä Isämme, me lapses myös,
Tee meitä verraksesi,
Tee suurin rakkaudentyös
Ja nosta rinnallesi!
Ilmesty meissä lihaksi,
Niin tapahtuu Sun tahtosi!
Niin työmme on sun töitäsi.
Tää maa Sun valtamaasi,
On henkemme Sun henkesi,
Maa kukkii kunniaasi.
Niin keskelläkin pauhinaa
Tää maa on meille rauhan maa.
Maa, jossa Herra, rakkaus,
Kuin päivä, lämmön valaa,
Ja totuus, pyhä valkeus
Kuin sähköliekki palaa,
Ja totuutehen rakkaus
On kuolemasta vapahdus.
Suovu 11/7
HALUNI.
Jos ken, niin minä olen syntinen,
Jos ken, niin minä armos tarvitsen,
Jumala, pyhä ykseys!
Sinussa syntieni sovitus,
Sinussa armon lähde, rakkaus,
Mun puutteheni täyttamys.
Minuhun rakkautes vuodata,
Anteeksi antamahan opeta,
Minusta hukkaa katkeruus.
Anteeksi antaville anteeks suot,
Ja heihin henkes majan luot;
Minuhun tee siis templis uus!
Tee minust' asuntos, se valaise,
Sun totuudellas kirkastuta se,
Mun totuus vaan voi vapahtaa:
Siis toteuta minuss' itsesi,
Niin kirkastan sun maailmassasi,
Ja nostan luokses maailmaa.
Kun janon loit, myös annoit juomia,
Isoovan nälkä taukoo ruuasta,
Niin kaipuun täyttää tyydytys:
Iäti Sinuss' elää haluan,
Iäti kanssas kasvaa rakastan,
Se halu oisko pettymys?
Kun petosta et, Herra, rakasta,
Et ihmiseesi luonut janoa,
Jot' et vois itse sammuttaa.
Ei Isä poista lasta luotansa,
Et kättä hylkää ojennettua,
Jonk' oma lapses tarjoaa.
Sua rakkautes vaatii tarttumaan
Ja rinnoillesi minut nostamaan,
Sä itse voit mun puhdistaa.
Mun riistä synneistäni irralleen,
Luo tahtos, tarmos mulle sydämmeen,
Aut', että voin Sua rakastaa!
Ja ihmiskuntaa Sinun kauttasi,
Ett' ynnä Isässään se kasvaisi
Sun totuuksias tuntemaan;
Ett' ihmisistä maasi kaunistuis
Ja rauhan valtakunta rakentuis
Sun oikeuttas noutamaan.
Ei voitonhimo mua kiihota,
En yksinäni luokses halaja,
Meit' ota, Herra, kaikkia!
Mun kansani ja kansat suuremmat
Niin laita, että luokses nousevat,
Sun omas on jok'ainoa.
Sen teet ja luotkin meidät uudestaan.
Kun Isäkseen ken tuntee Sinut vaan,
Ei hirmuherraks orjien:
Hän sisältänsä kasvaa, uudistuu,
Hän tuortuu, nuortuu, vaikka vanhentuu,
Sun kanssas, Herra, halliten.
Suovu 29/7
KASTEVIRSI.
Tään lapsen, Herra, tuomme sylihesi,
Hän Sinust' on, Sinuhun palajaa.
Hänt' auta, että pyhä siemenesi
Oraasen, putkeen, tähkään puhkeaa.
Hänt' estä saastumuksen halloista,
Sun aittaas hengenvilja tallenna.
Hän, lapseksesi siinnyt hengestäsi,
Nyt puhtauden kansaks siunataan.
Hänt' ohjaele, hoida kädelläsi
Ja auta Sinuss' aina kasvamaan.
On tulta kastehesi, rakkaus,
Siit' elämän on kasvu, uudistus.
Kenelle aukee rakkautes povi,
Hän halulla Sun töitäs toimittaa.
Ken omas on, ei sille synti sovi,
Hän sukuansa muistaa korkeaa.
Kun häness' asut, Herra, henkenä,
Sun tahdolles hän uhraa verensä.
Hänt' itsekaltaisekses kasvattele,
Kuin sopii rakkautes luontohon,
Totuuden valkeuteen valvattele
Ja auta oikeuden voittohon.
Hän neuvo maailmaa niin käyttämään,
Ett' edistyy hän Sinuss' yhtenään.
Paranna, kasvata ja puhdistuta,
Jos lankeaa, niin nosta uudestaan!
Et hänest' armoasi poikkeuta,
Jos kuritatkin usein ankaraan.
Suo hälle Sinuhun vaan uskallus:
On rakkautes uusi nousemus.
Sylisi ain' on lämmin lapsillesi
Ja katuville armost' anteeks suot,
Jokaisen tahdot painaa povellesi,
Kotihin viimein kaiken laumas tuot.
Kuin kulkeneekin lapses elintiet,
Kun hänet viimein kotihin vaan viet.
Vaan rakkauteen kasvattaakses meitä
Soit seurahamme omas pienosen,
Hänt' et tok' yksin ihmishoitoon heitä,
Sä kasvattaja keskenkasvuisten.
Me kaikki Sinun, Sinä meidän myös,
Siis meissä täytä suuri hengentyös!
On parannuksen merkki kasteen vesi,
Se lapsen ohjaa puhdistuksehen,
Vaan rakkauden sana, hengen mesi,
Luo voimaa elämähän uutehen.
Siis ilmestytä itses lapsessa,
Niin lapsi löytää kasteen Sinussa.
Hän kasvaa kautt' elämän myrskysäitten
Ja henkeäsi huokuu maailmaan,
Ei väisty tieltä vihan vaahtopäitten,
On valmis kärsimään ja kuolemaan.
Kun häness' asut, Herra, elämä,
Ei kuolemassakaan hän häviä.
27/7
EN ITSE.
Vast' äsken nostit mun rinnoilles,
Ja painoit povellesi.
Jo tunsin tykkivän sydämmes,
Hyvyytes, autuutesi.
Jo vapauttasi hengitin,
Jo uskoin, toivoin ja rakastin.
Sä laskit lapsesi astumaan,
Pois juoksin johdostasi,
Niin lankesin yhä uudestaan
Ja rikoin neuvojasi:
Nyt kärsin töitteni tuloksen,
Nyt olen arka ja epäilen.
On, Herra, kasvosi pilvessä,
Mun tukkehessa tieni.
Suur' olin Isäni sylissä,
Nyt poistuneena pieni.
Mun tempaa luoksesi uudestaan,
Taas ala tietäni aukomaan!
Jok' askeleella käy kanssani,
Sun korkuiseks asti.
Kun omakseni teet henkesi,
Teen tahtos nuorteasti.
Jään muuten orjaksi ainiaan,
Jos isänkättäs et anna vaan.
En orja, vaan Sinun sukuas,
Sun leimaas tahdon kantaa;
Sun täytyy mulle siis johtoas
Ja voimanhenkes antaa.
Jos rikkoi ihminen minussa,
Jumala minuss' ei lankea.
Hän vapahaksi mun uudistaa,
Sen tunnen hengessäni:
Kosk' uskon, toivon, voin rakastaa,
On Herra ystäväni.
En itse, vaan Isä minussa
On hyvän alkuna, voittona.
Kuopio, Suovu 1-2/8
PALAUS.
Jumalani, Herrani!
Hylkäisitkö lapsesi?
Luotasko mun luovuttaisit
Siks ett' olen syntinen,
Kodistasko karkoittaisit
Lapses tuhattuskaisen?
Mistä armo ammentuis,
Jos Sun sylis sulkeuis?
Näin kuin olen, luokses käyn,
Katso, Herra, miltä näyn.
Puhdista ja tee mun siksi
Miksi mieles halajaa,
Kaikki käy sen parahiksi,
Joka sinuun uskaltaa.
Muu on apu pettävä,
Herra, Sinuss' elämä.
Olen ilman puoltajaa,
Joll'ei Sinuss' auttajaa.
En voi muiden hartialle
Syntejäni lastata.
Pojallesi tuhlaajalle
Armosylis avaja!
Syleilysi voimasta
Elän Sinuss' uutena.
Anteeksi suon kaikille,
Anteeks, Isä, minulle!
Mieli uus luo henkeheni,
Oma mieles minuhun;
Istuta mun ihmiseni
Jumalaani, Sinuhun!
Niin Sun valtakunnassas
Olen altis palvelijas.
Palaus 11/8
PYHÄNÄ.
Jumala, Sinun päiväsi
Maan päivistä on vapain,
Kun emme vaipuis orjiksi
Vaan tuhmain ihmistapain.
Sun tahtosi on: rakkaus
Ja pakkotöistä vapaus.
Oi päivää, jonka rakkaus
Noin vihkii vapahaksi.
Tee, Herra, täällä vaellus
Vaan pyhäks ainoaksi:
Luo meihin työhön mieltymys,
Työn kautta mielen ylennys!
Pyhänä kukin omans' on,
Jokainen oma Herran;
Tee meille toimet arkion
Myös vapahiksi kerran,
Ett' orjamieli katoais
Ja väkivalta haudattais.
Pyhänä kutsuu temppeli
Ja Herran helma, luonto,
Vaan pakkoa ei sietäisi
Jumalan hyvänsuonto:
Hänelle pakkorukous
Ja pakkotyö on kauhistus.
Tee mitä mieles halajaa,
Vaan seuraukset kestä.
Jumala hurjan kuolemaa
Ei väkivalloin estä.
Hän tietää: Herran tahto vaan
Tapahtuu meissä aikanaan.
Elämän saarnakirjasta
Se oppi selv' on meille:
Se rikkoo Herran tahtoa,
Ken eksyy orjan teille,
Ja luonnon lain tallaaja
On ihmis-onnen sortaja.
Sun vapautes ilmassa
Totuuden kukkaa kantaa,
On hyve siellä luontoa,
Se runsaan sadon antaa.
Vaan pakkovallan orjissa
Käy petos ulkokullassa.
Pyhitä meissä päiväsi,
Jumala, johtajamme!
Tee tahtos meissä luonnoksi,
Sen että oivallamme.
Niin luontohonkin juurtuen
Tok' yllätymme taivaasen.
Niin maasi kauneuksillaan
Tääll' evästelee meitä
Pyhyyden vapaavalkamaan,
Totuuden viittateitä.
Niin löytää kansas pyhän maan
Vapaana, uunna, loistossaan.
Suovu 8-9/9
SINUN ME.
Kaikk' ihmisesi, Herra, me
Sun pappikuntas olemme,
Luo meihin valkeutta.
Totuuden tulkit meistä tee,
Ett' ilki vääryys pakenee
Sun valtaas, oikeutta.
Tee meistä uhripappeja,
Ett elämämme altisna
Ain' ois Sun tahdollesi;
Niin vakauta mielemme,
Ett' ois myös altis henkemme,
Kun vaatii totuutesi.
Sun aatelisi, Herra, me
Sun sotaväkes olemme,
Tee meistä urhokkaita!
Tee kestäviksi jalossa
Sun ihmiskuntas sodassa,
Kun hyvyys valtaa maita.
Me lapset suuren kuninkaan,
Jumalan kaikkivaltiaan,
Ei sovi halpuus meille.
Kun muistamme Sun, Isämme,
Niin totuus valtaa veremme
Ja viittaa käskyis teille.
Ken sukuas on korkeaa,
Hän tahtoasi rakastaa
Ja pyrkii pyhyytehen.
Kuin lapsi äidin rinnoista,
Niin vahvistuu hän Sinusta
Ja kasvaa hyvyytehen.
Min hyvää, pyhää, oikeaa,
Sen lapset Isäst' ammentaa,
Hän yksin nostaa meitä.
Hän korjaa vajavuutemme,
Hän täyttää varrenmittamme,
Ei kesken työtään heitä.
Oi, Herra, suurin kuningas,
Suot meille voimas, kunnias,
Suot armost' autuutesi!
Ken Sinua ei rakastais,
Ken mainettas ei kuuluttais
Ja rientäis rinnoillesi!
Leppävirta, Tanssikallio 26/8
LOPPUHYMNI.
Sun olemukses täyttää avaruuden,
Ikäsi kaiken iankaikkisuuden.
Tuoll' ylähällä Sinä asustat
Ja maassa pienimmänkin paimennat.
Sun neuvos ohjaa koko maailmata,
Maan kansakuntaa myös jok' ainoata:
Siis meidän kansaa myös et unhota,
Vaan asut meissä tahtos voimalla.
Kumoa täällä hengen orjavallat,
Pois perkaa saastan suot, yöhuurut, hallat,
Ett' ylentyisi touot tohisten
Ja sato kasvais satakertainen.
Ett' aina uutta viljaa versoaisi,
Niin kansas hengen luonne puhkeaisi
Ja kasvais kypsi, täysi tähkäpää,
Se tähkä, jota kaipaa kansa tää.
Se siemen, joka ihmishengen antaa
Totuuden voimallista viljaa kantaa:
Siit' on Sun vapautes valossa
Uus elon-aika kerran koituva.
Niin asut, Herra, meissä valtiaana
Ja koko maa on Sulle viljamaana.
Vaan tuulten arka, päivän pelkääjä
Ei istuintasi tohdi lähetä.
VUODET 1887-1890.
HELMENI PUOLESTA.
"Hän on julma Antikristus,
Suuri syntinen;
Vältä hänen ystävyyttään,
Kunnon ihminen.
Hän ei usko niinkuin uskoo
Kansa kristitty:
Kieltää pirut, pyhimykset,
Hän on villitty.
Kieltää, ett'ei Jumala ois
Verenhimoinen, —
Vaikka Brutus konsulikin
Oli semmoinen."
Niin ne kuiskaa siellä, täällä.
Onpa ihme vaan:
Ympärilläni on kansa
Tyynnä, rauhassaan!
Puolueeton on se, näkee
Pelkän ihmisen;
Mua suosivi ja multa
Viepi sydämmen.
Vaan jos kuulis papin huudon:
"Väärän uskon mies!"
Kansan uskovaisen viha
Polttais mun kenties.
Suloiset ois polttohaavat
Tunnonrauhassa. —
Tok' ei moista onnentuskaa
Enään ansaita.
Terve, syytöksien keihäät,
Teitä syleilen!
Ystävinä rintahani
Painan jokaisen.
Vaikk'ei muut kuin surma yksin
Ystäväni ois,
Vakuutuksen helmeäni
Tok' en vaihtais pois.
29/3 1887
LINNUNPOIKASET.
Kun linnunpoikaset pesästään
Kesällä kypsyvät elämään,
Viel' eivät taida ne laulella,
"Tiutiu, tiu tiu" vaan tiukkua.
Sen verran oppivat äidiltään.
Suo heidän kulkea maailmaa,
Kokea, kärsiä, oivaltaa,
Niin ensi kevähän tultua
On syvä, sointuva laulunsa
Ja sydämmiin se jo vaikuttaa.
Pain. 13/12 1887
HAAVEITA.
Olenko vaan yksi noista
Miljonista elukoista,
Jotka hetken hengittää?
Yksi noista tuhansista
Kuolevista kukkasista,
Jotka jälleen häviää?
Häviää kuin rakkulainen,
Niinkuin liekki sammuvainen,
Jok' ei tiedä itsestään.
Miksi synnyin tietäväksi,
Kaipaavaksi, etsiväksi,
Miksi toivon yhtenään?
Miksi aavistuksen sarven
Tungen yli tähtiparven,
Yli äärimaailmain?
Elämä jos loppuu tähän,
Miksi synnyin etsimähän?
Luomistyö ois petos vain!
Pettää voivat kangastukset,
Toki silmän huomaukset
Tosi luonto synnyttää.
Saari, jonka näen tuolla,
Onkin ehkä vastapuolla,
Kerran voin sen yllättää.
Kerran, jossain hienommassa
Suuren luonnon saarelmassa
Itseni voin saavuttaa.
Saavuttaa tuon korkeamman,
Puhtahamman, ihanamman,
Jota henki aavistaa.
16/4 1888
TUMMA JA VAALEA.
Leski-äidillä
Kaksi tytärtä
Oli: tumma ja vaalea.
Tytär tumma se
Koko kunnalle
Tuli kuuluksi kauneinna.
Tytär vaalea
Kävi kirkossa
Sekä seuroissa uskovain.
Väki vanha sen
Näki kiitellen,
Kylän nuoriso naurahtain.
Tytär tumma se
Pojat ymmälle
Pani luonteenhehkullaan.
Monen liekistään
Saatti syttymään,
Monen herätti toivomaan.
Tytär vaalea
Yhä ankara,
Yhä vakavan muotoinen.
Sulon hymysuu,
Ilonliike muu
Oli outoa hänellen.
Tytön tumman sen
Joka poikanen
Olis tanssihin tahtonut.
Ja hän naurusuin,
Yhä innostuin
Monet yöt oli tanssinut.
Tytär vaalea
Rukouksissa
Yhä valvoi hartaammin,
Ja hän haaveissaan
Kävi kuihtumaan,
Kävi silmät jo kuoppihin.
Äiti vaaleaan
Toki luottaa vaan:
Hänen tiensä vie taivaasen.
Mutta tummasta
Hän on murheisna:
"Heitä maailma, lapsonen!"
"Ennen kuolisin
Kuin ma hylkäisin
Ilot ihanan nuoruuden."
Tumma lausui niin
Ja hän temmattiin
Kylän tanhujen pyörteesen.
Meni yö ja kaks,
Kovin vaaleaks
Kävi tummikot poskuet.
Veri aamulla
Tuli rinnasta
Sekä silmistä kyynelet.
Tytär vaalea
Rukouksissa
Päin käänsihen Jumalaan:
"Sun on kunnia,
Että siskoa
Olet alkanut kutsumaan!"
Veri nuoruuden
Pian terveyden
Tuotti tummahan tyttöseen:
Sydän entistään
Tunsi liekkiään
Paloi tanssihin uudelleen.
Meni yö ja kaks,
Kovin vaaleaks
Kävi tummikot poskuet.
Jopa tanssissa
Yönä kolmanna
Veri ruskosi vaattehet.
Veren purppura
Pursui rinnasta,
Kaasi kalmahan tyttösen.
Kaasi päivikseen,
Ettei uudelleen
Noussut tummikko tanssillen.
Tytär vaalea
Rukouksissa
Taas käänsihen Jumalaan:
"Hyvin, Herra, teit,
Että siskon veit —
Hän ei totellut kuitenkaan!"
Kellot soivatten,
Nuorten kantaen
Tummaa tyttöä hautahan.
Mutta vaalea
Äiti raukalta
Vietiin — hourujen hoivalaan.
26/10 1888
VELDESLAAKSO
Yli-Krainissa, Itävallassa.
Komeat on Karavankivuoret,
Juliset on alpit uhkeat.
Ne ne Veldesjärven laaksomailta
Myrskyn tuhotöitä torjuvat.
Paljon aurinko suo paistettansa
Soman Veldeslaakson lapsillen,
Kansaa pulskeata kasvatellen,
Hedelmiä maasta kansallen.
Vapauden hedelmää ei vielä
Kasva toki Veldeslaaksossa,
Vaikka siellä vuorituulet huokuu,
Ilma puhdast' on ja raitista.
Vaikka raikkahasti iltasilla
Kansa joskus juo ja kirkuaa,
Hengen kielet sen on soinnutonna,
Luonto ääniään vaan irroittaa.
Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot
Soittelevat kilvan kellojaan,
Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin,
Kansaa eivät nosta kuitenkaan.
Soittakaatte, kirkot, kellojanne,
Pois ne kansan työstä nukuttaa:
Velttona vaan taivas-armoon luottaa,
Mutta taistelunsa unhottaa.
"Toivonkirkko" tuolla sinivehreen
Veldesjärven saaress' uskottaa:
Kuka vaan sen kellonnuoraan tarttuu,
Hän sen voittaa, minkä toivottaa.
Petosta ja kansan peijausta!
Toivonkello kunkin rinnass' on.
Jokaisen on sitä helppo soittaa,
Mutta työ vaan viepi voittohon.
Veldeslaakson kansa nukkuu vielä,
Omia ei tunne kellojaan:
Maa on herrain, kansa kirkon orja,
Kumpikin on jäykkä vallassaan.
Terveyttä vuorituulet huokuu,
Vapahina virrat kohajaa:
Mukahanne, vapauden virrat,
Veldeslaakson kansa temmatkaa!
28/10 1888
SYYSLAULU.
Niin synkkä, kylm' on päivä,
On syys jo Suomessa.
Kun säilyis toivontuike
Sydämmen pohjassa!
Pois väistyi laululinnut
Niin kauas Suomesta.
Kun säilyis laulunhenki
Sydämmen pohjassa!
Ei kukka päätään nosta,
Se vaipui turpeesen.
Kun nousis raitis mieli,
Sydämmen kukkanen!
Palaa ne linnut vielä,
Kohoo ne kukkaset,
Elämä vaan kun valtaa
Sydämmen syvyydet.
Viel' armas päivä nousee,
Valaisten Suomea,
Kun säilyy valo ja lämmin
Sydämmen pohjassa.
14/11 1888
KÄYNTI KOTIKYLÄSSÄ.
Kun kuljin kotilaaksoon,
Sit' tuskin tunsinkaan.
Siell' oli kaikki toisin
Ja uutta kerrassaan.
En vanhaa nähnyt muuta
Kuin kuun ja päivyen
Ja vanhat valtatuulet
Ja virran savisen.
Maa, pohjaltansa vanha,
Myös näytti muuttuneen:
Nyt suurusviljan antaa,
Mut ennen ohdakkeen.
Se mökki, jossa synnyin,
Matala, ränstynyt,
Se uuden uljaan tieltä
Jo pois on väistynyt.
Ja naapuritkin vanhat,
Nyt nuoren näköiset,
Ei niinkuin ennen juopot,
Vaan selvät, puhtoiset.
Kapakkarähjän kohtaan
On koulu noussunna:
Ei kuulu rekivirret,
Vaan laulu sointuisa.
Myös kirkko, "koulun äiti",
On uusi seiniltään.
Mut ken se siellä nyyhkii
Ja itkee yhtenään?
Kaikk' uudistuu ja nuortuu,
Siis miksi huudellaan,
Ett' uusi polvi kaataa
Kumohon kaikki vaan?
Jos ränstyneet se kaataa,
Niin uutta rakentaa.
Myös sen työt aikanansa
Uus suku uudistaa.
20/11 1888
ELIAS ERKKO.
Syntyi 12/4 1863, kuoli Meranissa Tiroolissa 21/11 1888.
Täällä kirjoist', elämästä etsit
Totta, kaunista ja oikeaa.
Suuntia loit tehtävihin suuriin,
Että iloinnut ois isänmaa.
Kultalankaa mieles kehräeli,
Kertorunon kerran luodakseen
Suomen herännästä, nousennasta,
Suomen vyölle siitä kaunisteen.
Suomen edistys ja Suomen nousu,
Koko kansan hengen kasvanta,
Mieltäsi ne lämmitti ja loisti
Köyhyydessäkin ja sairasna.
Joudutella halusit tuot' aikaa,
Jolloin kansa luontaisvoimistaan
Suomalaisen hengen värit painaa
Sivistyksen joka tuotelmaan.
Niinpä hautui mielessäsi suurta,
Aattehesi pyrki elämään,
Mutta surma armotonpa särki
Parhaat hankkehesi yhtenään.
Särki niinkuin myrsky puuta pirstoo,
Kunnes kaikki oksat irroittaa,
Sitten rungon lehvättömän luhtoo,
Suojattoman varren kukistaa.
Niin sun nuori elämäsi riutui,
Aattehesi kuihtui nupussaan.
Väärin sulle, väärin Suomellemme,
Jollei toivos toteuisikaan.
Sulle siellä, täällä Suomellemme
Puhkee kukka, kasvaa hedelmä;
Sulle siellä, täällä Suomellemme
Myrskyn jälkeen päivä selkeä.
15/12 1888
JOULUHYMNI.
Jumala valkeus maailman,
Jumala kirkkaus taivahan,
Jumala kaiken alkujuuri,
Jumala elämän voima suuri,
Sinulle kiitos ja kunnia,
Sinulle valtakunta meissä!
Kuin kätes ohjaa taivaita,
Kuin tahtos johtaa tähtyeissä,
Niin meitä ohjaa, johdata,
Totuuttas meissä soinnuta,
Asusta, Herra, itse meissä!
19/12 1888
JOHANNES TAKASEN KOHTALOSTA.
Tää kansa ulkokullattu
Sun haudallasi itki;
Sen päälle kylvi kukkia
Ja ohdakkeet pois kitki.
Se nosti kiven kaunihin
Sun hautakummullesi
Ja hurskaat virret veisaten
Se kätösensä pesi.
Mut eläessäs ahkeraan
Sait veistää nälissäsi,
Sait sairastaa ja kuollakin —
Ei auta kansas käsi.
Tää hetken kansa tuhlaten
Jos hylkii parhaitansa,
Sen hengen viljat halla vie
Ja mierost' elää kansa.
Se muilta aina lainaten
Ei muille mitään maksa;
Ei miehen varren mitallen
Se koskaan nousta jaksa.
13/4 1889
SURUN KEVÄTLAULU.
Kevähällä käyskelen
Hautakumpuin päällä:
Etsin velivainajaa —
Hän ei nuku täällä.
Nukkuu hänkin, nukkuu vaan
Kaukan' etelässä.
En voi hänen haudallaan
Käydä itkemässä.
Syksy hänet hautasi,
Kevät vaan ei nosta.
Miks et, Herra elämän,
Kuolemalle kosta?
Joka kevät kukkia
Uudestaan voit luoda,
Miks et veljyt armasta
Takaisin voi tuoda?
Ruoho maasta puhkeaa,
Noustaksensa kukkaan,
Hedelmäänkin — veljeni,
Hänkö sortui hukkaan?
Hänessäkin kauneus
Pyrki puhjetakseen.
Pyrki Suomen kunniaa
Hänkin kukkiakseen.
Kevät hänen rinnassaan,
Niinkuin lintusella.
Lintu laulaa, hän ei vaan
Saanut lauleskella.
Kevät, jospa noutaisit
Veljyt kultaseni!
Maani toivot maksaisit,
Surut sydämmeni!
16/4 1889