KAINI

Murhekuvaus 2:ssä Kohtauksessa

Kirj.

J. F. LAGERVALL

VIIPURISSA, J. Cedervaller poikineen, 1847.

Imprimatur:

Carl N. Keckman.

JÄSENET.

AADAMI. EEVA. KAINI. AABELI. MEHAALA, Kainin vaimo ja sisär. EENOKKI, heijän poikasa. Heijän nuorempia lapsiaan. Yläinen ääni.

1. KOHTAUS.

(Adamin majan luona).

1. NÄYTÖS.

Aadami ja Eeva.

EEVA (näkee Aabelin Ulkona). Ah tuo armas Aabelini, Nuorin poikani poloinen, Viisas viimen synnytetty, Ymmärrykseltä ylävä, Kikareelta kiitettavä; Kuin se soitteloo somasti, Kaunis lapsi lauleloopi, Ilautteloo Iseesä, Vielä enemmän emeesä; Kuin pijan pajuiset pillit, Kirjakepit kiiruisasti, Tekee väkkärät väleen, Asettaapi aijan päällen, Majan päällen myllynmallit, Onkivavat valmistaapi, Suorittaa sujuvat sukset, Kuutit kuusenkoskuvasta.

AADAMI. Tott on työsä työntekiän, Askareesa aikamiehen; Kaini hänen kaltaissasa Toen toimitti asiat, Toimitteli toimevasti, Kahto talontarpeita, Kaikki kahteli hyväksi, Kaikki laitto laavullesa: Eikä enee ehtinynnä Huvitusta huimanmielen, Lapsipuoskan laitoksia. Aika Aabelin mäneepi Typötyhjissä teoissa, Varsin jonnijoutavissa; Hyvin on lapsi laiskistunna Kurjistunna kultaisesi; Ainoat on Ajanviekit Lausumiset, laulamiset, Sormet soitullen sopiivat Eivät totu toimen töihen, Taivu tarvis askareihen.

EEVA. Vielä mieli mielipuolen Lapsen ymmärrys yhäite, Tavat vielä taipumata, Käännös käytöksen kepiä.

AADAMI. Se oisi Aabelin asia Kahtoo Kainin neuvokkia, Vartenottaa vanhemmalta Mahinmutkat mahtavalta, Opetuksia osavan: Ja jos toisin totteleisi Niin olisi oiva poika, Minullenkin mieleinen.

EEVA. Kyllä opit kyntömiehen, Teot kaikki työntekiän Väleen oppiivi osava, Pian nouvattaa nopia, Mahin mahtava tapaavi, Keksii kerran nähtyäsä; Uurastuu ukoksi tullen, Paranoopi partasuuna, Vaurastuupi vanhempana. Kieroon Kaini kahteloopi, Aina Aabeli iloinen, Yhtä ylpiä kotona, Viisas, vikkelä, väkevä, Aina liukas liikenneeltä Hyvänähtävä näöltä, Aina äitilleen alainen, Emän mieltä ehtiväinen, Kuuliainen kultaiseni, Sisärillen siivonpoika: Vaikka vasten veljeänsä Tahtoo toisinaan torua.

AADAMI. Ne on torat toimettoman, Kursaokset kunnottaman; Kaini kaikissa teoissa Eeimäissä, eilimäissä, Kaini kahtoopi taloa, Tarkoin pellut pehmittääpi, Yksin töitä suorittaavi. Kaini kaivaapi ojija, Kaini kaikki toimittaapi Mik on koissa korjattava, Mitä kerätään keolla. Ei ne ou verran veittäviä, Toinen uros toimellinen Tuohon on toivo toisenlainen Vara varma vanhanpäivän; Toinen raivo poikarakki. Vähänarvoinen apuna, Vihan viisas, liijan liukas, Pahapaltoinen puheelta; Vaan ej pijä vanhempaasa Vertaissanaan veljeäsä; Paremmalleen paimenpoika Vielä tohtiipi torua.

EEVA. Toinen leikillään toruupi, Toinen totta tonkaisoopi; Yhenvertaiset vereltä, Yhtäsyiset synnynnältä, Ei ou Kainikaan enempi Eikä suurempaa sukua.

AADAMI. Molemmat on moitittavat Toinen liijalta toelta, Toinen toenpuutokselta: Vaan ei Kaini ensimäissä Heijän kiistoissaan heristä, Alti alku Aabelista.

EEVA. Väli väätyllä vitalla, Väli vääntämättömällä; Toinen toisikymmeninen, Toinen ammoin aikamiessä, Kauvan jo ite isänä; Sepä oisi oiva lysti Jos olisi lapsenlainen, Pahan puoskan, puolimielen; Niin ma vielä vihtoisinkin, Kylvettäisin kylkiäsä.

AADAMAI. Elä vaarra vanhintamme, Vaarra vanhuuvenvaroa, Syytä ensinsyntynyttä, Kaho ylen Kainiamme, Kaini kasvolta rumempi Vaan on vahva vartalolta Runsas ruumiisa väellä, Töitä tehessä tekevä, Tavoilta hyvintasainen Aina Aabelii enempi. Sie et kurjoa kurita, Raahi rangaista väheä; Etkä oikein opeta, Tapojasa taivuttele, Toenpuolellen totuta Etkä vahvasti vakuuta Sovinnollen Kainin kansa; Kuinka kuunella tulisi Sillen siivolla puhua Jotta työllen juohattaavi, Joka opettaa osaapi Mahin maata kyntämään, Viljelemään viisauven.

EEVA. Minua panet pahaksi, Huuvat huolimattomaksi, Yhtä höpläksi löpäjät; Vaan et vainenkaan itestä Sano yhtäkään sanoa; Outko koskaan kokenna Häntä neuvoa nerolla? Tokk out toella torunna, Hävytöntä hängäissynnä? Ounko kuullut jollonkullon Ett oisit kouluta kokenna, Kurittanna kunnotonta, Opettanna omin kunnoin, Miten missäkin tilassa, Kuten kussakin kulussa Mitä tarvitaan tapoja, Kuten kukin käytös käypi? (Kahtelee nähäkseen Aabelia). Kussa kulkenoon kuriton? Tuossa kultani tulookin Kaho kaunista näköä!

2. NÄYTÖS.

(Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan Eeva pijättää Aadamia).

AADAMI. Laske laiskallen peliin; Kerran oikein opetan, Vallatonta vatkailen; Tott ei tohi toisen kerran Vasten vanhemman näköä Rupavettä ruiskuttoa, Mättää lietettä likaista.

EEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään). Anna olla ainoani! Elä ylly ylhäiseni, Anna anteeksi vähäiset, Ne on leikit lempeyttä Ylimielen ystävyyttä, Rasavillin rakkautta: En minä pane pahaksi Jospa kohta jollonkullon Kasteloopi kasvopääni, Jospa vaatteihen valaisi Ei se hiyvennä hipiitä Eikä kaiva kasvopäitä, Vahingoita vaatteita. Naurattaavat narrin konstit, Ilveesä ihastuttaavat.

AADAMI. En ou, eukko, ennen näitä Sävyjäsi sättinynnä, Synnistämme syyttänynnä, Omenoihen ottamista, Puuttumista synninpuihen, Vijaksesi viskoinunna: Enkä nytkään eneä Muinosia muisteleisi, Vaan mie vahingot varajan Sinun tautasi taloomme Helleytesi heikkoudella Saavan Aabelin avulla.

EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain). Ah tuo raivo poikarakki. Voi tuo vallaton vasikka! Sill on vielä lapsemvimmat Vielä mielet puolimielen Huimapäiväsen peräti.

3. NÄYTÖS.

Aadami, Eeva ja Kaini.

EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin). Elä kaipaa Kainiseni Aadamillen Aabelista, Nuoremmastasi nuraja; Ei se suinkaan suutuksissa Vettä viskannut vihalla.

KAINI. Milloin out minulta kuullut Ilmoituksia isällen, Kainin kielenkantamista, Milloin mitäkin tuloopi, Mitä tapahtuu talossa, Kuta kukin toimittaapi? Eipä Kaini kieltä kanna Eikä liijoin liukastele Eikä valeita vatusta: Vaikka vaarrat vanhintasi Syytät ensinsyntynyttä; Mullen viskaten vihasi Armot annat Aabelillen. Olen yksin onnetonna Yhäite ylenkahottu: Siunaus siihen siaan Alti Aabelin osaksi. Mitä lienen miettinynnä, Tehnyt vasten vanhempia? Synninsyyksi yksin synnyin Kanto äitini katalan Synnin orjaksi osauvun.

(Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).

AADAMI. Mikä Kainin kastellunna Viljoin vettä viskanunna Mikä muotois muuttanunna Nuttuasi nuhrannunna? Eik ou konna kostuttanna Veli vettä viskannunna? Niinmä kurjoa kuritan, Annan muiston Aabelillen Varotuksen vastaseksi, Että tuntisi erota Noista lemmonleikkilöistä, Ilveistä ilottavista.

KAINI. Ne on vääryyvet vähäiset, Nämä pilkat pientä kättä, Ilkeyvet ilosen mielen: Leikki leikkinä mänöökin Erittäin torat enemmät, Toisin pilkat pitkälliset.

AADAMI. Vähäisetkin vältettävät; Pitkät pienistä tuleevat, Suuret, suruntuottavaiset: Sanasta sanat itäävät, Kyteneestä maa kytööpi; Soria hyvä sovinto, Rauha rakkauven sitoopi.

(Mänöö majasta).

KAINI (yksinään). Liekkö synnin syyt yleesä, Kaikki synnin kauhistukset, Kaikki kirot kiusauksen Osaks minun onnettoman Synnin teot syyttömällen Langennunna langemuksen, Synnin vaivat vanhimmallen: Ilot ainos Aabelillen, Hylyllen hyvä elämä, Alti osa hyvänonnin; Niinpä pilkkanaan pitääkin Ilkiö ihasteleksen Ilkastaapi irvihammas.

4. NÄYTÖS.

Kaini ja Mehaala.

MEHAALA. Ah mun armas ainoseni, Paras turvani, tukeni! Viel out vesiherneissä, Vielä hipeesi hiessä, Pinta pihkankostunainen Tott on työsi työläs ollut, Vaivanalaiset vakosi.

KAINI. Viel on työtä työläämpi, Vaivannäköö vaikiampi Aina harmi Aabelista: Hänen suhteesa sukuni, Kautta kasvon kaunokaisen, Puolesta punaisen posken, Tautta ihosa ihanan Jot ei ou tuuli tummentanna, Palonliekki palvannunna, Kaskenhautoin välissä; Eikä poro polttanunna Kytömaita kyntäissä; Töihenhuolet huonontanna, Muokanneet monet mureet; Suhteen suoran ruumiinsa Jok ei ou vääräksi väsynnä, Eikä painunna pakolla, Tullut työllä turmelluksi Raunioita raivatessa, Saahen sakeessa salossa Pellonmaita pehmiäksi, Suojijamme suorittaissa, Talontarpeihen hopussa, Eläkettä ehtiissä; Kaini ou ylenkahottu. Minkä hyö minullen arvon Antaat Aabelin sivulla? Eivät entisen tavalla Mielly minun laitoksiin! Tyyvy minun työntekooni.

MEHAALA. Aina Aadami sinua Isä ite kiittänynnä Tuen tehnyt toimellesi Uurauvellesi upoti.

KAINI. Jospa itekkin isäni Vielä viisaampi vähäistä, Havaihtee minun haluni, Huolen huoneemme pijosta Uurauteni ulkotöissä; Niin ei äitimme älyä Eipä ellennä emämme. Aina armas Aabelillen: Siunaukset sivun minusta Onnentoivotus ohite.

MEHAALA. Vaikk on Kaini yhtä kallis, Vaikka vara vanhemmasa Niin on huoli huonommasta, Mieli hellin heikommallen, Huolenpito pienemmästä. Huonon puoleen poloisen, Luonto vaatii vanhemmalta Kaksimointa kahtomusta Erinomattain emältä. Luonto lujallen lujempi, Kohti kookasta kovempi. Yhtä siunaavat sinua Kaikkii meitä Kainiseni! Vaan jos vaikeeksi näkyypi Kanssa Aabelin asunta, Erotaan eritaloksi.

KAINI. Elköön eukkoni erehy, Outko oikein tajunnut Että siunasiit sinua, Kainin vaimoa katalan, Meitä kaikkia Mehaala Ynnä yhtenä minua? Konsa satun saapuvillen Niin ei sillon siunausta Loveta nimiluvulla, Yltä ympäri perettä: Ainoastaan Aabelia Eivät uhrissaan unouta Häntä nimeevät nimeltä. Vaan en eroisi emästä, Irti luopuisi isästä Jos vielä jotenkutenkin Entinen elämänmuoto Taloon kääntyisi takasin. Ei ou heillen hellimmästä Mielentietosta mitään Huojennosta huolissasa Aivan ennen aurinkoa Tulee hankkian havata, Nousta nuoremman sivulta Ja kuin tultua tupaan Työltä työläältä takasin Talontyöltä painavalta, Kytömaihen kynnettyä Vielä makaava majassa, Vielä vuoteella viruva Soristellen sorkkiasa, Rehetellen reisiäsä Pitää pilkkana minua Sakkovaapi saalismiestä, Eineesä ehtiätä, Haukkuu leivänhankkiata, Sättii veljeesä sävytön, Vanhempaasa vallasniekka; Jätkyttää jälestä juosten, Haukku peloksi harakan; Matkiin marsiipi jälestä Aina härnyttää hävytön. Räivä rääsiipi minullen Heittolas heristeleksen.

MEHAALA. Koita kärsiä, kokea Ehkä tasautuut tapasa, Luopuu laatu lapsellinen.

KAINI. Hän on aika ajaltasa Vuosi vuuvelta pahennut; Etpä muista muinoisia, Kuinka kussakin tilassa Piin pientä veljeäni Käsivarsiini varalla, Häntä aina akklloiva, Lieskan luona liekuttaissa Häntä turvaava tulelta, Varjeleva valkialta, Säilyttäissäni säkeiltä, Pojes saattaissa savusta, Kannoin ehtimään emeä, Kannoin kahtomaan Iseä, Vasten vanhempiin tuloa. Lauloin lasta liekuttaissa, Viihyttäissäni vihelsin: Poimin marjoja makeita, Jältin jältteä petäjän; Millon paistoin paistikkaita, Konsa hauvoin hauvikkaita, Kullon kukkia kokoisin, Ehin kiiltävii kivijä, Kirjakepit kirjailin. Ilontekosa iloni Naurollesa naurahtelin: Kuinka oli kuuliainen Kuhtui kulta veljeksesä, Mesisiskoksi sinua. Eipä armoja emäni, Ihailuksia isäni Meillen sattunna samaite, Heitettynä helläisesti Kuin mie häntä miellyttelin, Häntä halulla halailin Kuin mie syytöntä syleilin, Kiikuttelin kintuillani Nostin polviini nojalla.

MEHAALA. Miks ei mielessä pysysi Tämän aikuiset asiat: Vielä muistan muutkin leikit Kopinlyönnät, kontintiennät, Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät Kuurupeittoiset kujassa Piilo peittoiset piholla.

KAINI. Aika aikoa kutakin, Nyt on vihtana vihana, Riitsa, risti seurassamme, Perekunnassa petona, Talonhärtsänä hävytön; Vanhemmilta vallan saanut, Perinnä pereenpiennän Ilmas olevvalt isältä, Vielä elävält emältä, Aina ylpeenä, ylinnä Hän on suurinna suvussa, Emän lapsista enimmä.

MEHAALA. Koitetaan kokea vielä, Vielä viivytään vähäsen; Kukatiesi kuinka käypi? Ehkä entinen elämä Meillen tapautuu takasi Se oli enkeliin elämä, Taivallisen yrttitarhan.

KAINI. Mikä enkeliin elämä, Mikä onnesa osana Missä autuus asuupi? Sanansaattoa vajilla, Heillä puuttuuvat puheetkin; Halleluja kaikki haasto Kaikki kielenkertomukset, Ajanvietto, viihykkeesä, Tarinasa taivahassa, Toimitukset toisillesa. Varsin kaikkia vajilla Ravintoa, rakkautta, Vaimon lempeä vajilla, Avion avullisuutta; Eivät emän armautta Eivätkä isän iloa Tunne, tunnon lohtutusta, Laupeutta lasta kohti, Lasten vasten vanhempia; Kaikki sievimmät siteet, Somat solmut rakkauven Ei ou tutut tunnossasa, Tietyt heijän tiijossasa. Typötyhjät heijän työsä Arvottomat askaresa. Aina Aabelin enemmän Teot toki toimevammat, Veisut, virret verrattomat, Enemp enkeliin iloa, Psalmia sanattomia, Hyminää, hyräilemistä. Eipä heillä lapset laula, Sisärkunta siunaelle.

MEHAALA. Elä säti enkeliä, Luojan luotuja paraita.

KAINI. Juohtui mieleen Jumalan Luuva valon vaikuttavan, Antain määreä ajallen Antoi valon auringollen Josta kuukin kuumottaavi; Taottua taivaskannen Täytti taivosen tähillä. Luotuasa maamme luojin Siihen asukkaat asetti, Meijän suvun suuremmaksi Enemmäksi enkeliä Jotka orjiksi osasi, Pani palvelusväeksi Langenneillen lapsillensa.

MEHAALA. Aina enkelit eläävät Iiankaikkisess' ilossa, Aina taivaassa asunta: Ei ou surmasta surua, Kuhtumusta kuolemalta; Ei ou heillä helvettiä, Vaivoja, elonvajaata, Katumusta, kaihtemista.

K&INI. Siis on sitä raskahampi, Kuin ei kuolema pelasta, Loppu näytä lohtutusta, Päästä päiviltä pahoilta. Eik ou heillä helvettiä? Mikä piinapa piruilen, Mikä sattui saatanallen, Sekä heijän seurallesa Jotk' oliit enkeleist enimmät, Ilmakansasta isoimmat? Jos meitä vaivoa vajaat, Tapoavat tauvintuskat, Hoput, huolet huonontaavat; Niin on loppu lohtuttava Pelastussa kuolun koprat. Ett ei enkelit katune, Pahaksi pahoja töitä Totta siinäkin sivussa Jäävät jällen ihmisistä. Vieteltynä viekkailta Meijän vanhemmat varasti, Ottiit kielletyt omenat Heittäin enimmät hetelmät: Sitä sukumme suruupi Kaikki kansamme katuupi. Enkelit enemmän rikkoi Asettautuit ainehella Vasten valtoa Jumalan Tahtoin taivasta tavata, Luojan linnoja liketä, Siirtää istuma sijoa, Voittaa voimanantajata. Katumata kauheutta, Katehtiissa kahteliivat Meijän vanhempiin varoa, Heijän onnesa osoa; Ensin saattoivat emämme, Viimen viettivät isämme Puuttumaan synninpuihen; Tuosta äsköin tuomittiin Tuhansii, tuhansin vuosin Tuli hirmuiseen kipuun Katumaan kahleissa. Kaikki joilla on katumus Niihen huolet huojistuuvat, Heijän vaivat vaiveutuuvat; Vaikka toivo vaipununna. (Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy). Ei ou engeliin elosta, Vähän ihmisten ilosta; Miksi meijät luoja luonnut Veljeksiksi veikon kansa Yksiin vanhempiin varaksi?

(Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).

5. NÄYTÖS.

Kaini, Mehaala ja Aabeli.

KAINI (Tavoittain Aabelia). Heitä kohta koirankonstit Inhottavat ilveesi Paha palkaksi tuloopi.

AABELI (Poisjuosten). Kainin kasvo narrinnaama Kuva kurjan, kummitoksen.

MEHAALA (Kainillen). Elä uhkoa ukkoiseni Valat varsin vaaralliset, Uhkaukset uhmalliset: Ennen eroomma hänestä, Ennen etäältä ehimmä Levon, leivän aina saamma Oman ohtamme hijellä, Oman ansion avulla Oma toimi toimittaapi; Saamma samalla tavalla Kuin on saatu näihen saakka, Näihen asti ansaittuna.

KAINI. Kuinka kumminkin erota, Heittää heikot kantajamme. Vanhistuneet vanhempamme. Vanhemmat hänen varaasa.

MEHAALA. Pako toroa parempi, Ero riitoja enempi; Jossa jo on riijan alku Toransiemen toihuttaavi Aina alti kasvavvainen Kuka tiesi kuinka loitos Vihanvimma viimen viepi, Saattaat saastaiset sanasa, Paavuttaat pahat pakinat.

(Mänee pois).

KAINI (Ajatuksissa, sanoo viimen). Miks oun tullut tuntemaan Ouvoksi oman kotini; Tullut poisituomituksi Kaikkein paraimmiin parista, Asukkaista ainoisista? Liekkö käännös käytökseni, Onko sävyni sävytön, Tokko lienen liijan kiukka Kärhäkuokka kärsimätön? Tahon tapani parata, Kiukanluonnon luovuttoa; Vaan ei vanhemmat vakuuta Toista, totuuteen totuta. Ei meillä elämä synny Yhä yksillä pihoilla. Ennen huommenta eritän, Ennen päivän päättämistä; Itkiin isänikotia. Siunaten sijoja niitä Jossa syytönnä syleilin ihanaa imettäjääni, Istuin sylissä isäni Kiikuin hänen kintuillasa: Siunaillen siittäjini, Siunaten sisäryskunnan Vielä alti Aabelillen Toivotan totisen onnen Että terveenä eläisi Aina suosioss asuisi Hällen jäävät heinämaani, Hällen perut perkumani, Kaikki kasket kaatamani. Kaikki kylvöt kylvämäni. (Hänen hipiäsä muuttuu ja hän sanoo kateuvella). Vaan en valmiita jyvijä Anna Aabelin osaksi, Elinajakseen eloja; Annan puolet Aadamillen Ite puohan toiset puolet; Poltan oman olkivuitin, Rikat riihennuotiossa, Savu-uhrina salassa, Kostouhriksi kokoan, Poltan polttouhrinani, Uhmauhriksi sytytän; Ettei elinajaksesa Aina kestä Aabelillen Kainin olkija katoksi, Aina alle vuoteeksi: Totta työllen tottunoopi Koska puutos kohtovaavi, Työllen tarvis taivuttaapi, Vaivan vaatiivat vahingot.

2. KOHTAUS.

(Keolla).

1. NÄYTÖS.

KAINI (Pölyssä ja tomussa valmistautuu polttamaan olkija ja ruumenija).

Ennen poltan pois poroksi Olet ruumenet ruukiihen Enkä etääksi kuleta Enkä anna Aabelillen: Jollen jääpi jälkijäni Kyllä vuosi kymmeneksi Nautittavaks narrinpilkoin, Käsipuuhkin pulskiasti. Uhrin tien uhanki vuoksi, Velkauhrin veljen vuoksi.

(Kokoa olkija ja ruumenija).

2. NÄYTÖS.

Entinen ja Aabeli.

AABELI. Missä rosmo roikalehat? Oiva siivon out olillen, Hyvän ruukin ruumenillen Saanut keskellen ketoa. Olet out mättännä mäellen Pehut pellonpientarillen.

KAINI (Tapaillen häntä). Kyllä sullen kylvyn annan Kerran kelmijä opetan Näsäkuokkoa kuritan.

AABELI (Pakoonjuosten). Eeva kultainen emäni, Armas Aadami isäni! Kaini luuni katkaisoovi, Kaini lopettaa lopeti! (Takaisitullen). Mitäs mielit tästä saaha, Työstä tuhmasta tulevan?

KAINI. Minä mielin matkustella Kauvas teijän kansastanne, Luopuin luotanne lopeti: Niinmä poltan toisenpuolen, Oman vuittini olista Uhmallani uhrikseni.

AABELI. Tokkos luulet toisenpuolen Sullen turakka tulevan: Mitäs miettisit minullen Heittää heittolas osaksi; Minä sulta miesivuitin Vaain valmiista eloista.

KAINI. Mink out vaivan valmistaissa Nähnyt näihen hankinnassa Mitä antanut apua?

AABELI. Mie oun kahtonna karihtat, Kesät vahtinna vasikat, Vuohet, vuonnat paimentanna, Lauman laihoilta ajanut, Karjan viljankasvavalta Kapaleelta karttanunna.

KAINI. Elä eilleenkin samaite, Tuolla toimella, tosita, Varsin huoleta, hoputa; Soita soita kasvamaan, Laula pellot pehmiäksi, Tasaiseksi nurmet tanssi, Hauku halmeita keollen: Makaa päivät päästä päähän, Vietä iltaisi ilolla, Aika alti leikitessä: Minä muutan muillen maillen, Ehin muualta eloni.

AABELI. Se on Kaini kaunis poika, Hyvä vara vanhemmillen Kuin on halu kulkemuksen, Vaelluksen vanhemmista. Ne on mielet oiva miehen Hyvätahtoisen tapoja; Mikä heillen tuossa turva? Ainoa on Aabelista, Varsin vanhana varasa. Vielä hävittää hävytön Ennensaatuja eloja. Luojallemme tokko luulet Ollenkaan otolliseksi, Uppalantin uhmauhrit.

KAINI (Uhkaten). Haasta vielä harvahammas, Pahapaltoinen pakise, Tarinoippa tarhapöllö; Konsa on sinusta ollut Jokuu vara vanhemmillen Heillen töissä helpotusta Heillen atrian apua. Pijät pilkan pilkkahammas, Naurahtelet narrinalku Minun uhmauhrilleni Onko sun otollisemmat Veriuhrit, velkauhrit Syyttömistä syntyneistä, Karihtoista kasvavista Vuohen vuonnista somista? Vielä vinkuuvat käsissä Aläjäävät, ääntelöövät, Jätiseevät jäännöksesä, Täriseevät tähteesä.

AABELI. Sun on uhrit uhmauhrit, Uhrit ulkokultaisuuden.

(Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan, ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).

KAINI. Heitä vuonnat, vuohenpojat, Laske kasvamaan karihtat; Irti päästyä ilosa Paistiuhria parempi; Otan uhrin uihkavaisen Vielä vinkuvan käsistä, Sylistäsi sykkäväisen Kaappaan lampaan lavasta, Käpälästä vohlanvuonnan, Lapaluistasa lujasti; Jolla päätän päätä vasten, Kolhoon kohti kulmiasi.

AABELI (Vääntää niskat nurin vuonnalta ja pistää tulen lavan alle joka yhtäkkiä leimahtaa tuleen.)

Kaho Kaini uhriani Se on kerran kelpo käistä Otollinen, oivallinen, Jumalallen juhlattuna; Sun on auonnasta pahasta Pahakiukkuisen, kirotun.

(Kaini koittelee sytyttää uhriaan ruumeniin puolelta vaan tuuliaispää kiehtoo; josta tuli tukehtuu; hän sytyttää uuvestaan ja se tapahtuu samoin; Aabeli sytyttää olkiin puolelta ja se samassa leimua täyvessä tulessa).

Kuin on uhri kunnonkäistä, Tuli hurskaalta tuleepi Niin se ei samaite sammu Kuin jos kurja uhroapi.

KAINI (Sammuttain). Kuka kuhtunna sinua, Kuka kuhtui kunnottoman Joka saattoi sammutellen Tämän työni tärviöllen?

AABELI. Minä leimullen levitin, Saatoin tuimallen tulellen Jot ei voinut konnankonstit, Kekäleesi kelvottoman, Sytykkeesi synnin orjan.

KAINI. Kekälein on kelvolliset Parannella partoasi, Harvennella hampaita Suurta suutasi tuketa.

AABELI (Pakoonjuosten). Eeva kultainen emäni, Armas Aadami isäni Kaini päälen karkovaapi!

KAINI (lähättäin kekäleen Aabelin jälestä josta hän kaatuu).

Sattuipa kovan kovasti, Kovin päähäsä kolahti, Otanpuolellen osautui, Ohuvehen ohtaluuhun: Ett ei liiku, lähennäyvy Eikä seiso säärillesä. (Likenee). Veikolla verinen kulma, Alti Aabeli veressä, Lepässä leviä leuka, Otassasa orvasketta, Marraskettu maksankarva; Punassa punaiset posket, (Tuskalla). Nouse nuoroinen nopeesti! Elä viikoista vihoa Pijä pitkäistä toroa; Elä muistele eneä Väärintehtyjä tekoja. Empä kulloinkaan eneä Taho kansasi tapella Vasten sinuu vastustella Saattaa sua suutuksiisi: Annan vallan vanhemmaisen, Evut eillä synnytetyn. (Liikuttain häntä). Vielä poskissa punoa Vaan ei vastoa minullen; Ei ou jäykenneet jäsenet, Vielä veri liikkeissä, Vielä silmäsä siniset. Nouse armas Aabelini, Pijan pikku veikkoiseni, Herriherttainen hereä, Veli veikkonen havaha! Kuule kulta kukkaiseni! Elä kuvaile eneä; Ne on leikit lemmon leikit, Kummat kuolun kursaukset Hirmuisesti hirvittävät! (Liikuttain uuvestaan nousevalla kauhistuksella). Kylmät ovat kyynäspääsä Vielä kalvoiset vilummat, Jäsenesä jäykkenöövät, Silmät siirtyyvät siniset Kalvettuvat kasvopääsä, Muoto muutuupi rumaksi; Jo on sieramet siniset, Kintut kiini toisissansa, Veri sepo seisattunna: Mikä kumma, liekkö kuollut, Liekkö hengen heittänynnä, Kalma silmäsä sitonut. Tuoni äänesä tukennut, Surma suusa suittanunna? Tähän syyhyn syynalainen Oun minä poloinen poika; Mitä tehä, minne männä, Miten päästä päiviltäni, Kuten kuolema tavata, Ennättää elämän loppu, Kiirehtiä kuolun kimppu? Tulisikko surmantuskat, Kuolunkoprat kopristaisi, Vaipuisivat tunnonvaivat, Katoisivat kauhistukset! Mitkä vaivat surmanvaivat, Kutka tuskat kuoluntuskat? Vasta vaivat tunnonvaivat, Äskön tuskat tunnontuskat. Eiköön akkani apua Jotain taitaisi tavata Keinoo keksiä osaisi, Että vielä virkoaisi, Että elähtyis eloon, Vielä henkiin heräisi?

(Mänee moniaita askileita vaan tulee kohta takaisin).

UKKOISEN ÄÄNI. Kuka kuhtu, kenkä huusi, Mikä minua manasi, Kenkä nimeltä nimesi?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä). Missä veljesi venyypi, Kussa Aabeli asuupi?

KAINI. Ounko vahti, vartijoija, Pantu paimeneks hänellen?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä). Miks on veljesi veressä, Miksi muoto mustelmoissa, Kaunis kasvosa lepässä? Veljenveri vaahtevainen Vaatii kostoa kovoa.

KAINI. Veljen veren velkapäänä Verivelka velkanani; Veljenmurha muistettava. (Vapisevalla äänellä). Mesisiskoni Mehaala, Avioni, ainoani! Tule tuskassa avuksi, Ehkä neuvon ellentäisit, Avun akkani havaisit; Miten sulen surmanhaavat, Lävet kuoleman kuroisin, Veljenveri seisattuisi, Herumasta herkiäsi; Joka vaahessa valuupi Alti Aabelin alaite, Verilääsönä veäksen, Mänöö mättäihen lomassa, Tuolla turpeihen välissä. Tule sijo silmiäni Että ehkies en näkisi! Luonto luovuta elosta, Salli surma saastaisellen, Saata tunto sammuksiisa, Tunnonvaivat vaipumaan, Ajatukseni aseta! Vaan on vaivat vastaisetkin Tulet helvetin tulevat Yhtä vaikiat varoilla, Säkeneitä säästöisässä, Tulilinnussa kipuja.

3. NÄYTÖS.

Kaini ja Mehaala.

MEHAALA. Mitä mietit ystäväni, Kennen kanssa keskustelet? Ketä kahot kaatuneeksi, Haastat haavoissa olevan, Kennen veressä venyvän, Kuta kuhut kuoliaksi?

KAINI (Osottain Aabeliin päin). Kennen oun kettännä keollen, Kennen kaalanna katala? Sitä kuhun kuoliaksi Ketä vainajaks varajan? Oman veljen ohtaluuhun Kolhaisin korennanpäällä, Kekäleellä päähän päätin, Palavalla paukautin, Vasten kalloa kalautin. Miten tavata takaisin, Tehä tekemättömäksi, Mitenkä mitättömäksi Mustan murhan saatan saaha? Miten nostattaa nopeesti Veljen venyvää veressä, Lepeevän lepänlöässä, Miten puhistaa pukeesa Sivistellä silmäkulmat?

4. NÄYTÖS.

Entiset, Aadami ja Eeva.

EEVA (Säikähtäin). Ah armas Aabelini! Oh nuori nopiani! Nouse nuoroinen nopeesti; Ylös kalliini kavaa!

KAINI. Ei se nouse nuoroisesi, Kavaa kalliskannettusi, Eikä ensinkän nettusi Vajn vanhinsynnytetty Poika louhiin lomaan, Manattava maanpoveen, Mahu vaivainen manallen, Raukka, kurja maan rakoon. (Viskauttuu maahan). Kata turpeilla katala, Mätä mättäitä ylite, Kiviraunio rakenna Johon kovot kuolettajan Murhateon muistukkeeksi.

MEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä). Armoo ihana isäni! Anna armo armas appi, Anna anteeksi rikoksen Johon veti veljenkiistat! Eipä varsin vanhempasi Tahallasa tappanunna; Tapaturmainen tapaus Heijät yhteen yhytti, Yllytti yhessä ollen, Saattoi saastaisen tekosa; Ilman viikoista vihoa, Paihte aineeta pahata. (Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin). Ehin armoa emältä, Ehin äitiltä omalta, Pyyvän Kainin kantajalta, Anon anteiksi anoppi!

KAINI (Ylösnousten). Mun on murhani isompi, Pahatekoni pahempi Ett en tohi toivottoa, Siitä vaatia vapautta, Anoo armonantamista.

MEHAALA (Aina polvillaan). Vaikka rikos vallan suuri, Vainon vaatisi vahinko; Niin on armosa avarat, Enempi emämme armo, Isänrakkaus rajaton!

AADAMI (Itkulla). Säästä särettyy syvväntä, Päästä päätä pyörtynyttä Vaivanalaista vapauta!

KAINI. Aivan suuri surman aine Veljen verta vuuvattaissa Oli kiivautein kirottu, Synninsyynä, synnyntäni: Synnyin pahasyömmisenä, Kasvoin ilman kahtomusta, Ojennuksita, opita, Suultakuohkuna, kurita.

EEVA. Tuossa tunnen tuomijoni, Lahjan synninlangemuksen, Pahantyöni palkan tunnen, Koston puihen koskennasta.

AADAMI. Tahi taivaankuritus Helleyvestä, heikkouvesta; Kasvattaissa Kainiamme; Alti Aabelii ihailit, Alti puollit Aabelia: Toinen pikainen toraisa, Toinen viekas, vilpillinen; Kyy ois ollut kytkettävä, Sisälisko siimoittava.

5. NÄYTÖS.

Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).

MEHAALA. Kaho pientä kaunokaista, Kaho kultakukkaistamme, Ihanata Eenokkiimme, Näe itenäköistäsi, Itemuotoistais ihaile! Kaho, kuinka kapperasti Hyppää vasten vanhempaasa Nousten polviisi nojallen Syytön syöstäksen syliisi!

KAINI. Jos oisi omakuvasi, Näkö käypänä näköösi, Mult on muoto muuttununna, Näköpääni näiventynnä. (Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää). Hirviääpä hirmutonta, Säikähtää pahasävyistä, Ilkiön ihailemista. (Muut vähän eroovat hänestä). Outo oun omassa koissa, Outo lapsillen omillen, Sukukuntani suruna, Vaarrettava vanhemmilta Irti seurasta isäni, Emänarmosta erite, Kirottuna kinkeristä, Kontijo isäni koissa, Peto synnyntäpesässä; Vaikka vanhuuvenvaraksi Kasvattivat Kainiasa Niin on toivo toisin käynyt Toivo muuttunna mureeksi, Ei ou vanhuuven varoa Huojennosta huolessasa Kuin oun kummin valmistanna Pellot kaikki pehmiäksi, Ylöskyntänyt kytöni, Suoni kaikki suorittanut; Niin on töistä työläistä, Vaikiammista vapaus. Heitän heillen heinämaani Vaivanalat vanhemmillen; Aina itkeväll isällen, Alti huolivall apellen; Jonka jouvutin mureesen, Saatoin vanhuuven varata, Jonka huolellen hosaisin, Vaikka vahingon jytyllä, Varsin vastoin aivotusta. Katumukset kaikki myöhät; Veljenverenvuuvattajan Itku ilmivalkiaksi, Kypeneiksi kyynäleesä, Tuska tuimaksi tuleksi. Kolakka koti isäni, Kylmät omat kynnykseni, Jäinen, jäähtynyt majani Hyhmäiset hyvimmät suojat. Ratkon rakkaimmat siteeni Eroon eukosta, emästä; Yksin paeta yritän Minne viepi villimieli, Taluttaat pahat tapani: Peityn petoin pesissä, Karhun kuopassa katoan, Kontion kivikolossa Hukun hukan atriana: Ehin yhtä, eikö löyvy Joka tappajan tapaisi, Veljen tappajan verisen, Löisi kurjan kuoliaksi, Haon alle hautoaisi. (Ukkoisen jyrinä ja tuli). En säiky pahoa säätä, Ulkoukkoista vapise, Tulennuolia tutise, Kaikkivallan valkiata, Leimuja pimiän pilven: Kepeet ne tulikehakot, Säästävät tulisäkiät Omantunnon tulta vasten, Tunnonvaivan valkiata.

ÄÄNI. Sitä kosto kohtoapi. Joka muita murhoapi: Vielä Kainin kaatajallen Seitenlainen kostonlaatu, Seitenkaltainen katumus; Kainin murha kauvanajan. Murhatyösä muistukkeeksi Kaiketi vaatiipi katua Elinaikasa ehäite Kuin on luotu luonnonsurmin. (Ukkoisen jyrinä ja tuli). Tunnusmerkiks tuomitullen Muutan murhatun muselmat Kainin kasvoillen asetan, Muotoosa mureenmerkit, Painan paiseennäköiset: Josta kasvo kauhistuupi, Muutan muovon murhamiehen Kainin kasvon kauhiaksi. (Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä). Kauhistunna Kainin kasvo, Kasvo ennen kaunokainen Painunna pahatekiän Mustaks muoto muuttununna, Tullut hirviäks hipiä, Että välttäävät, väjyyvät Veljentappajan verisen.

(Ääni lakkaa ja ilma selviää, muut likeneevät ja säikähtäävät).

KAINI. Kaikki kanhistuut minua Sävytöntä säikähtäävät. O! avioni armas, O! vaimo vaivaisen, O! lapset langenneen! Voi! vanhat vanhempani! Ah! suojat suojaisat Kuin alti armaat, Ihanat, iloisat! Nyt huolen huoneiksi Nyt surun suojiksi Murheessani muuttuneet! Nyt jätän jäähyväiset Ja yksin yritän Vaeltaa vaivassani: Vaikk ero vaikia Läheisien luota lähtö: Vaan vaiva vanhemmill Oun muistutus mureen.

MEHAALA. Empä erkane sinusta, Luovu luotasi omani, Jäisi jättäinkän jälellen Joska painaisit pakoon; Aina ehin askelesi, Yhä jälkesi yhytän, Yhä yhteen yhymmä, Saamma samoillen tiloillen Aina toisemme avuksi, Toisen turvaksi tulemma.

KAINI. Kuinka tahot kultaiseni Erota emäsi luota, Irti luopua isästä; Kurjan kulkukumppaniksi? Ohakkeet ja orjanruoskat Minun poluissain poloisen, Kurjakulkuisen kuluissa: Jälissä pakojäniksen Polut polkemattomia.

Mehaala. Kuin oun kerran kumppaniksi Sullen suotu, suostunutkin Olla onnessa omasi; Ounpa suotu, suostunnakin Olla onnessa kovassa, Varsin vastenkäymisessä Tarvis hyväntahtoisuutta. Mitä osautuu osaksi, Sullen suinkin sattuneepi Kaikki kannamma yhessä, Kahenkesken Kainiseni! Avuksi akankin toimi, Helpotukseks heikommankin, Huolenpito huonommaisen. Ei ole eloniloa, Toista toivoa minulla, Kuin sun kulkusi mukana: En elä erottuasi Enkä hengi heitettyä.

KAINI. Etpä eukkoni epäile Erota emäsi luota, Irtautuu isäsi koista. Ansaihteisit ainoani Osakseis paremman onnen Myöskin vankat vanhempamme Avun aina tarvihteisi: Elä suinkan heitä heitä Vanhuuvessa vaalimata. Tuossa paikassa tuloovi Minun paikalta paeta Kautta kauhian tekoni Oman pääni päätöksellä Omantunnon tuomiolla. Että täysin täytetyksi Kova tuomio tulisi; Poisi poiketa pitääpi, Paeta pahatekiän, Muillen maillen murhamiehen, Synkkyyten syvimmän korven Joss ei päivä päällen paista Kirkkaus kirotun päällen.

MEHAALA. Ihanat isäni armot, Äitin armot armaammat, Siunattu asunsiani Sisärkunta siunattava, Heitettävä hellinmielen, Surulla rakas sukuni, Kaikki kalliit jäsenet: Vaan on varsin vanhemmista Velka veljestä erota, Siirtäytyy sisärten luota, Elinaikaiseks eroksi Jätän heillen jäähyväiset: Laitan lapseni kulullen Avioni askeleihen.

KAINI. Tokko tohin, tokko toivon Teitä teilleni suvaita Manatuillen matkoilleni?

MEHAALA. Minne heittäisit minua, Minne heität heikot lapset, Kennen kahtoa katalat? Vanhemmillen vastukseksi, Murheitasa muistukkeeksi.

KAINI. Enkä heitä heikkopäitä, Huonopäiväsii hopuksi, Murhatyöni muistukkeeksi, Vanhenneillen vanhemmillen. Jätä sinä jäähyväiset, Heitä sinä siunaile Jonk on siunaukset jotakin, Joka tohit toivottoa, Vaatii onnee vanhemmillen; Tohit toivoa itellen. Min en tohi toivottoa, Siunata sitä vähemmin; Pahan toivotus pahaksi, Häjyn siunaus häpeeksi.

6. NÄYTÖS.

Entiset ja Kainin 2 nuorempaa lasta.

KAINI. Tuossa lapsemme tuloovat; Lähetään metän lävite Karttain isän kartanoita, Karttain kallista kotia Jota vasten vaihoksiin Korvet koko maalimassa, Saloin synkkiin syveys Pakopaikaksi ehimmä.

(Tahtoo taluttaa lapsiaan vaan hyö pakenoovat äitisä luo. Kaikki muut mänöövät pois).

MEHAALA (Polvillaan rukoillen). Anna julkinen Jumala, Anna ainos auttajamme, Anna synnit anteiksi! Salli luoja lohtutusta, Kenki tuskan kevennöstä, Suuvos suuri suojaajamme! Vaikka vastenkäymisijä Oumma ansaineet osaksi! Ohjaa onnemme osoa Sillen tiellen siunatullen, Missä minun miehelleni, Katuvallen Kainilleni Toivon liekki toihuaisi Loistonsäen, lohtutuksen Valaiseisi vaivalaisen! Salli lapset langenneihen Jotk ei ou osallisia Synnin syihen siittäjisä; Vijatonna vihannella, Kukoistua kunniassa, Veljellisesti vesoa!

(Pois).