METSÄSTYSRETKI
Draamallinen tuokiokuva
Kirj.
JALMARI HAHL
Helsingissä, Yrjö Weilin & Kumrp. Osakeyhtiö, 1912.
HENKILÖT:
HANNA. NANNI. OLAVI. SEVERI. PALVELIJATAR.
NÄYTTÄMÖKUVA:
[Näyttämönä voi olla, myös vain pelkkä siististi kalustettu huone, jos esittäjille tuottaa vaikeutta tekijän yksityiskohtaisten määräysten seuraaminen.]
Nykyaikaisen aistikkaasti sisustettu makuuhuone. Taustalla alkoovi, jossa kaksi leveätä ja matalaa vuodetta. Niiden edessä avaralaskoksiset uutimet, jotka voi vetää vuoteiden eteen. Siellä täällä taiteellisen muotoisia sähkölamppuja. Keskellä huonetta tilapäisesti siihen nostettu ruokapöytä ja sen ympärillä kaksi tuolia. Vasemmalla katsojista mukava sohva, seinä- ja lattiaryijyinecn. Oikealla, ikkunan edessä naisen kirjoituspöytä, sen ympärillä jalustoilla siroja veistokuvia. Ikkunan ja oven välillä, oikealla, ranskalaisen kamiinin muotoinen uuni. Seinillä ja ovilla runsaasti maalauksia ja hienoja jäljennöksiä renessanssi-kuvista. Ovi oikealla, kirjoituspöydän ja taustaseinän keskivälillä, samoin vasemmalla, lähellä sohvaa. Vasemmalla, taustassa, vuoteiden vieressä pieni kylpyhuoneeseen johtava ovi.
I KOHTAUS.
Hanna. Palvelijatar,
HANNA (Istuu kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa, mutta näyttää hajamieliseltä, laskee kynän pöydälle ja katsahtaa pöydällä olevaan kelloon).
PALVELIJATAR (Sisään vasemmalta. Pysähtyy lähelle ovea).
Tahtooko rouva, että jo tuon sisään leikkeleet?
HANNA (Katsoo uudelleen kelloa). Onhan se vähän aikaista. Mutta sama se. Miinalla taitaa olla kiire iltamaan.
PALVELIJATAR
Eihän sinne muuten vielä olisi kiire, mutta minä olen ottanut hoitaakseni puhvetin, niin olisi hyvä olla siellä vähän aikaisemmin.
HANNA
No, kyllä Miina sitten voi tuoda sisään. Teeveden Miina jo voi panna valmiiksi kiehumaan.
PALVELIJATAR (Niiaa ja kääntyy poistuakseen).
Hyvä.
(Eteisestä kuuluu ovikellon soitto).
HANNA (Säpsähtää ja nousee).
Miina odottaa sentään hetken. Kukahan sieltä tulee? Voihan Miina sitten vaikka ajaa sinne iltamaansa.
MIINA
Minä menen avaamaan.
HANNA
Miina voi sanoa, että paraikaa kirjoitan ja etten oikeastaan ole tavattavissa, mutta…
PALVELIJATAR
Hyvä, hyvä.
(Poistuu vasemmalle).
II KOHTAUS.
Hanna. Nanni.
NANNI (Sisään vasemmalta. Käytökseltään ja puheiltaan hätiköivä).
Iltaa, rakas Hanna. Kyllä minut puoleksi ajettiin po;s eteisestä, mutta tulin sittenkin hetkeksi sinua tervehtimään. Sanottiin, että paraikaa kirjoitat, mutta sitähän sinä teet aina. Jos pelkäisi häiritsevänsä kirjallista työtäsi, ei suorastaan koskaan voisi tulla sinua tapaamaan. (Katsoo huoneen keskelle asetettua ruokapöytää). Mutta taidatpa odottaa vieraita, ja lisäksi intiimisiä vieraita, kun olet nostattanut teepöydän tänne makuuhuoneeseen. Siinä tapauksessa tietysti lähden heti.
HANNA (Hieman väkinäisesti).
Iltapäivällä oli muutamia vieraita, ja minusta tuntui kodikkaammalta juoda kahvia täällä. Istuhan nyt kuitenkin hetkinen.
NANNI (Istuutuu sohvalle).
Niin, sinähän olet nyt yksin kotona. Onko Olavi lähtenyt jollekin virkamatkalle?
HANNA
Ei. Hän läksi muutaman aseman matkan metsästämään.
NANNI
Viipyykö hän kauan?
HANNA
Huomenna tai viimeistään ylihuomenna hänen täytyy palata.
NANNI
No tällä ajalla sinä kai olet päässyt pitkän matkaa eteenpäin teoksessasi. Muistan sinun kerran maininneen, että työskentelet parhaiten, kun olet yksin, kun ympärilläsi on vallan hiljaista.
HANNA
Se on totta. Aamupäivin saankin enimmin kirjoitettua, kun Olavi on asianajo-toimistossaan. Muuten hän on hyvin hienotunteinen, eikä koskaan tule tänne minun puolelleni, kun tietää, että minä vakavasti työskentelen.
NANNI
Kuule, mitenkä on oikein Olavin laita, paneeko hän arvoa sinun kirjallisiin harrastuksiisi?
HANNA
Hyvinkin paljon. Me puhumme usein hänen kanssaan kirjallisuudesta ja taiteesta. Hän ei suinkaan ole sellainen henkilö, jolle asianajo- ja juridiikka on kaikki kaikessa. Hänen mielensä on avoin kaikille yleis-inhimillisille harrastuksille.
(Katsoo salaa kelloaan).
NANNI (On huomannut tämän).
Niin, se on totta, minunhan piti viipyä vaan pari sekuntia.
(Nousee).
HANNA
Pyytäisin sinua jäämään teelle, mutta Miina on saanut luvan lähteä iltamaan. Jos odotat hetken, käyn sanomassa, että hän jo saa mennä.
NANNI
Minä lähden heti. Pari sanaa vaan, jos maltat. Katso, minä olen tänään oikeastaan ollut kodittomana. Meillä on suursiivous, äiti on ollut hirveän huonolla tuulella, minä en ole saanut olla rauhassa missään. Huoneesta huoneeseen on minut ajettu. Ja päivälliseksi oli meillä kovin huonoa ruokaa: ryyninsekaista luusoppaa, patapaistia ja ruskeita papuja. Kaikki meillä ihailevat ruskeita papuja, paitsi minä. Minä niitä suorastaan inhoan. Pistäysin sitten Berggren'eille iltapäivällä, johonkin mennäkseni. Mutta siellä oli tuo piintynyt vanhapoika, lehtori Wallman, sinä tiedät, joka aina ilkkuu naisten muka turhamaisia ominaisuuksia. Heti hän rupesi rienaamaan tätä minun hattuani ja sen "esprit"-töyhtöä. Hän sanoi, se pahus, että pohjoismaisilla naisilla ei ole esprit'ä päässä, sentähden kantavat he sitä päänsä päällä.
HANNA
Ja mitä sinä siihen sanoit?
NANNI
Minä tietysti maksoin samalla rahalajilla. Minä sanoin, ettei useimmilla miehillä ole esprit'ä edes päänsä päälläkään.
HANNA (Hieman kärsimättömänä).
Jos suot anteeksi, käyn sanomassa Miinalle, että hän nyt saa lähteä.
NANNI
Minä lähden samalla. Hyvästi nyt vaan, suo anteeksi, että tulin häiritsemään, ja käy nyt oikein pian meillä.
HANNA
Hyvästi, hyvästi. Ikävä, etten voinut sinua paremmin vastaanottaa.
Muista nyt jälkiäs.
(Saattaa Nannin eteiseen).
III KOHTAUS.
Hanna. Palvelijatar.
HANNA (Päästää sisään astuessaan syvän helpoituksen huokauksen Nannin lähdön johdosta).
Miina panee tarjottimen pöydälle, kyllä minä sitten järjestän leikkele-lautaset.
MIINA (Laskee tarjottimen pöydälle).
Uunissa on jo valmiina puita. Tahtooko rouva, että minä ne sytytän?
HANNA
Ei se ole tarpeellista. Miina joutuu nyt vaan iltamaansa. Tässä on ajurirahaa.
(Antaa hänelle rahat)
PALVELIJATAR (Niiaa).
Kitoksia. No minä lähden sitten. Hyvästi.
HANNA
Hyvästi, hyvästi. Ja hauskaa illanviettoa!
PALVELIJATAR
Kiitos.
(Poistuu vasemmalle).
IV KOHTAUS.
HANNA (Järjestää lautaset pöydälle. Noutaa vuodepöydältä paperikäärön, avaa sen ja järjestää sen sisällä olleet ruusut aistikkaaksi kimpuksi maljakkoon, jonka panee ruokapöydälle. Poistuu vasemmalle ja tuo seuraavassa tuokiossa sisään sampanjapullon, jonka asettaa pöydälle. Vetää vuoteiden eteen uutimet, laskee alas ikkunaverhon, huolellisesti tutkien, ettei huoneessa oleva valaistus jostakin raosta kuvastu ulos. Sitten hän sytyttää kaikki sähkölamput ja istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen. Ottaa vaistomaisesti käteensä kynän ja leikittelee sillä hajamielisenä. Äkkiä hän säpsähtää, laskee kynän pöydälle ja rientää vasemman puolisen oven luo, jonka raoittaa, jääden kuuntelemaan. Hänen ilmeistään saattaa lukea, että hän jännityksellä seuraa lähestyviä askeleita. Hetken kuluttua ovikello soi, ja hän rientää vasemmasta ovesta avaamaan).
V KOHTAUS.
Hanna. Severi.
(Severi on noin 26:n vuotias kaunis, reipas mies, jonka kasvot punoittavat terveydestä, jonka ilmeet ovat iloiset ja liikkeet voimakkaat).
HANNA
Tiedätkö, Nanni, tuo hupakko, oli äsken täällä, ja hänellä näytti olevan niin suuri halu jäädä tänne illaksi, että minun melkein täytyi olla epäkohtelias.
SEVERI
Näin Miinan tulevan ulos keittiönportaista ja kiireissään poistuvan, ja siitä päätin, että olit yksin.
(Huomaa teepöydän).
Kas, kuinka kodikasta, saamme juoda teetä täällä sinun huoneessasi.
HANNA
Olethan joskus maininnut, että olisi hauskaa istua kahdenkesken minun huoneessani, ja kun nyt tarjoutui tämä tilaisuus… Sitäpaitsi on minusta varmempaa, että vietämme iltamme tässä huoneessa, jonka ikkuna on pihalle päin.
SEVERI (Katselee ympärilleen).
Tämä on siis sinun työhuoneesi, täällä on sinun kätesi kaikki järjestänyt, ja tuossa on kirjoituspöytäsi…
(Ottaa innoissaan ruusumaljakon ja vetää sieraimiinsa
ruusujen tuoksua).
Ne ovat hurmaavia!
HANNA
Olen ottanut ne sinulle. Ja sinun lautasesi edessä niiden tulee tuoksua.
(Asettaa ne toiselle puolelle pöytää, Severin lautasen eteen.
Ottaa yhden ruusuista ja pistää Severin napinläpeen).
SEVERI
Kiitos. Olenpa häpeissäni, etten ole hoksannut tuoda sinulle kukkia.
Sellainen moukka minä olen.
HANNA
Kukista huolehtiminen mielestäni sopii parhaiten naisille. Ja tiedätkö, pidän juuri niin paljon sinun teeskentelemättömyydestäsi, luonnollisuudestasi.
SEVERI
Minä taas käsitän, että pidät minusta moukkamaisuudestani huolimatta. Ensi aikoina suorastaan olin ujo sinun seurassasi, joka olet matkustellut niin paljon ja tunnet kaikki hienot tavat. Mistä olisin minä niitä saanut yksinkertaisessa maalaiskodissani.
HANNA
Sieltä, maalaiskodistasi, sydänmailta olet juuri tuonut mukaasi sen luonnonraikkauden, jota miehekkäisyytesi rinnalla enimmin ihailen.
SEVERI
Kun kuulen sinun noin kauniisti puhuvan, sinun, jonka asetan korkealle yläpuolelle itseäni ja kaikkia muita, tahtoisin nöyränä langeta tuohon eteesi polvilleni.
HANNA (Lyöden asian leikiksi).
Mutta me käymme vallan liian juhlallisiksi ja pateettisiksi. Ja tässä puhellessamme unhoitan vallan, että olen kutsunut sinut teelle, ja että teevesi kiehuu yli laitojen. Jos suot anteeksi, käyn noutamassa sitä.
SEVERI
Enkö minä saa tulla auttamaan?
HANNA
Kiitos. Se on tarpeetonta. Silmänräpäyksessä se on tehty.
(Poistuu vasemmalle).
VI KOHTAUS.
SEVERI (Kulkee Hannan poistuttua huoneessa, katsoen kuvia. Tultuaan vuoteiden kohdalle, hän vetää hieman syrjään verhon lievettä ja katsahtaa alkooviin, mutta hellittää verhon seuraavassa tuokiossa ikäänkuin kärsimättömänä tai loukkaantuneena).
VII KOHTAUS.
Hanna. Severi.
HANNA (Palaa tuoden mukanaan kaksi teekannua, jotka asettaa pöydälle).
Nyt on meillä kaikki, mitä tarvitsemme. Tee hyvin ja istu ja pidä hyvänäsi, mitä näin vähäisin valmistuksin on aikaansaatu.
SEVERI
Valmistukset näyttävät olevan emännän arvoisia. Eihän puutu edes kuningasten juomaa.
HANNA (Kaataessaan teetä laseihin, ja ojentaen toisen niistä
Severille).
Millä muulla juomalla voisimmekaan vihkiä tätä kaihottua, rakasta hetkeä.
SEVERI
Tähän hetkeen liittyy toinenkin merkitys — vaikka en oikeastaan tiedä, kannattaako siitä nyt puhua.
HANNA
Teet minut uteliaaksi. Luonnollisesti tahdon sen tietää.
SEVERI
No, kun otin asian puheeksi, niin olkoon menneeksi. Tänään valmistui lääketieteen kandidaattini.
HANNA
Kuinka olen iloinen! Onnea nyt vaan, onhan se suurta tyydytystä tuottava saavutus. Ja kuinka salaperäinen olet ollut koko tämän ajan. Et sanaakaan ole hiiskunut asiasta. Olen kuitenkin kaikesta huomannut, että olet ollut ahkerassa työssä.
SEVERI
Mitäpä tuosta olisi kannattanut puhua, ennenkuin tiesi varmasti, miten onnistuisi. Ja hyvä on, että se nyt on ohi. — Alutta puhukaamme ennemmin sinusta. En tahdo udella, mutta harrastuksesta tahtoisin tietää, miten kirjalliset työsi sujuvat, ja mitkä ajatukset sinua paraikaa innostavat.
HANNA
Sinulle kerron niistä kernaasti. Sehän vaan aina hermostuttaa, kun jotenkin välinpitämättömät ihmiset utelevat, mitä juuri kirjoitan, mikä kirjan nimi tulee olemaan, j.n.e. — Minun ajatusmaailmaani ja taidetyöhöni on tullut täydellinen murroskohta.
SEVERI
Sitä olen jo jonkun aikaa luullut huomaavani.
HANNA
Olen kyllästynyt kirjoittamaan sovinnaistyylisiä nykyaikaisia romaaneja, olen herttaisesti väsynyt kuvaamaan moderneja ihmisiä, jotka eivät itse itseään ymmärrä ja joita ei kukaan muukaan ymmärrä.
SEVERI
Ja sellaisia kuitenkin pidetään pikantteina, ne hivelevät yleisön makua.
HANNA
Yhä voimakkaammin valtaa minua tarve draaman muodossa yrittää ilmaisua niille taidetunteille, jotka kuohuvat sisälläni.
SEVERI
Ja kuitenkin usein olet maininnut kammoksuvasi meillä käytännössä olevaa raskasta teatterikoneistoa ja vallitsevaa vanhettunutta tyyliä.
HANNA
Tämä kammo on minussa tätä nykyä vahvempi kuin koskaan ennen. Mutta minä tavoittelen kirjailemisellani etupäässä sisäistä vapautumusta, voimakkaiden, taidenäkemyksen kohottamien tunteiden purkautumista, riippumatta siitä, näkeekö tuotteeni nykyaikana tai joskus tulevaisuudessa rampin valoa vai ei.
SEVERI
Yhtä en kaikessa tässä ymmärrä. Eihän nykyään tekeillä oleva kirjasi ole näytelmänmuotoinen.
HANNA
Ei olekaan. Se on mieteperäistä laatua, sen nimi tulee olemaan:
"Etsintä ja odotus."
SEVERI
Entä draamasi?
HANNA
Sitä varten kokoan paraikaa sisäistä elämääni. Haen sitä maailmankatsomuksen eheyttä, hyvän ja kauniin alalla sitä korkeimpien arvojen selvenemistä, jonka taiteellinen esitys tarjoisi uutta ja arvokkaampaa voimanponnistusta, kuin mitä tähän asti yhä olemme käyttäneet erotiikan käsittelyyn.
SEVERI
Huomaan, että olet rikkonut välisi entisiin taideihanteihisi, ja että haet uusia.
HANNA
Täytyyhän meidän ainakin taiteen alalla joskus pyrkiä vapautumaan erotiikan pauloista, jotka hellittämättä kietovat tunnemaailmamme ja koko olemuksemme.
(He ovat lopettaneet teenjuontinsa).
Mutta tässä filosofeeratessamme, unhoitan kokonaan emännän velvollisuudet. Saanko kaataa lisää teetä?
SEVERI
Kiitos, ei enää.
HANNA
Sitten siirrymme sohvalle. Mutta sitä ennen sytytämme valkean uuniin.
Se on kodikkaampaa.
SEVERI
Anna minun tehdä se. Tahdon olla hyödyllinen edes johonkin.
HANNA
No, jos tahdot olla niin hyvä. Siinä on jo valmiina puut ja sytykkeet.
Ei muuta kuin virittää tulen.
SEVERI (Polvistuu uunin eteen, raapaisee tulta tikulla ja sytyttää tuohen).
HANNA (Seisoen vieressä seuraa sytyttämistä).
Näkee, että olet tottunut valkean virittäjä. Toiset eivät saa puita syttymään millään keinoin.
SEVERI
Taitoko tässä on sytyttää, kun on kuivat puut ja hyvät sytykkeet. Kas noin.
(Hän on virittänyt pesän, kääntyy Hannan puoleen, joka on vallan lähellä, luo häneen ihastuneen katseen, tarttuu häneen molempiin käsiinsä ja painaa niille hehkuvia suudelmia).
Sinä olet tänään taas niin hurmaavan kaunis, Hanna!
HANNA
Severi, rakas Severi, nouse jo, ja olkaamme järkeviä.
SEVERI (Vähitellen nousten, kietoen kätensä Hannan vyötäisille ja tahtoen häntä suudella).
Järkeviä tänään, tänä iltana, tänä yönä joka on kokonaan meidän.
Hulluja meidän päinvastoin täytyy olla, hulluja ilosta ja onnesta!
HANNA (Irtaantuu lempeästi Severin käsivarsista).
Unhoitamme kokonaan juhlajuoman. Saanko vaivata sinua avaamaan pullon.
Sinä sen tietysti teet paljoa taitavammin kuin minä.
SEVERI
Hyvin kernaasti.
(Ryhtyy aukaisemaan sampanjapulloa).
HANNA (Siirtää sohvan eteen alkoovista pienen pöydän. ja asettaa sille kaksi lasia).
SEVERI (On tällävälin avannut samppanjapullon ja tuo sen sohvapöydälle).
Kas kuinka se kuohuu!
HANNA (Ottaa pullon, kaataa laseihin samppanjaa, ojentaa toisen lasin
Severille ja kohottaa itse toista).
Nyt juon sinut sydämellisesti tervetulleeksi ja samalla suorittamasi tutkinnon ja uuden arvosi maljan. Eläös!
(He kilistävät lasejaan).
SEVERI
Jos olisin puhuja, jos minulla olisi sana niin vallassani, kuin sinulla, pitäisin nyt sinun kunniaksesi hehkuvan puheen. Mutta enhän minä vaivanen saa sanotuksi, mitä syvimmällä sisässäni tunnen. Mutta sinä tiedät, että sinua jumaloin, ja sinun kunniaksesi tyhjennän tämän maljan.
(Juo maljan pohjaan).
HANNA (Kaataa uutta samppanjaa hänen lasiinsa. Viittaa Severiä istuutumaan sohvalle. Molemmat istuutuvat vieretysten).
Kas kuinka valkea leimuaa kodikkaasti.
SEVERI
Herttaisempaa hetkeä en ole elämässäni kokenut. Ajatella, että me olemme näin kahdenkesken, ilman että kukaan meistä tietää, ilman, että kukaan pääsee häiritsemään pyhäkköämme.
HANNA
Ja kuinka harvat ovat tällaiset elämän kohdat.
(Molemmat vaikenevat hetken, ikäänkuin ajaen takaa jotain ajatusta, jota ei kumpikaan tahdo lausua. Hanna katkaisee viimein vaitiolon).
Mutta minäpä yhä vaan laiminlyön velvollisuuksiani. Sinä tietysti tahdot lasin ääressä polttaa. Minä lähden etsimään sinulle tupakkaa.
SEVERI
Ei, älä huoli vaivautua. Minä poltan kernaimmiten omia tupakoitani. Jos sallit, sytytän sikaarin.
HANNA
Kernaasti.
SEVERI (Sytyttäessään sikaarin ja puhaltaessaan siitä sauhuja).
Mutta eikö tämä vaan häiritse sinua? Etkö kärsi tupakan savusta?
HANNA
En toki. Alussa minä siitä todella kärsin, sillä Olavi on niin kovin vahva polttaja. Mutta viidessä vuodessa jo tottuu jos johonkin.
SEVERI (Säpsähtää ilmeisesti Olavia mainittaessa ja lähestyy Hannaa).
Kuule, Hanna, puhummehan tänä iltana kaikki, mikä meillä molemmilla on sydämellä. Ehkä emme tällaista iltaa aivan pian taas voi saada.
HANNA
Miksi emme puhuisi! Mutta unhoitammehan täydelleen lasimme!
(Kohottavat lasejaan ja juovat).
SEVERI
Yhdestä sinua moitin tänä iltana. Sinä olet hieman jäykkä ja liian arvokas.
HANNA (Leikillisesti).
Olenko todella! Mutta hyvänenaika, täytyyhän minun koettaa ylläpitää jonkunlaista emännänarvokkaisuutta, johon kuitenkin näytän olevan tuiki kykenemätön, ehtimiseen kun unhoitan tehtäväni.
SEVERI
Et saa lyödä asiaa leikiksi, Hanna. Se on vakava, minulle äärettömän vakava, kuuletko!
HANNA
Saatan hyvin ymmärtää, mitä sinä tarkoitat. Mutta en soisi, että pilaisimme tätä yhdessäoloamme liian vakavilla ja raskailla puheilla. Sillä ovathan meidän välimme niin selvät, rakastammehan toisiamme, johan sen olemme toisillemme monasti tunnustaneet.
SEVERI
Ja kuitenkin on olemassa seikka, joka alati himmentää ja kalvaa rakkauttamme. Se, että elät toisen miehen rinnalla, jolla on kaikki oikeudet sinuun.
(Nousee ja rupeaa levottomana kävelemään huoneessa).
HANN
Siitäkin olemme jo puhuneet. On varmaa, että jos sinut olisin tuntenut ennen Olavia, en olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin. Mutta yhdessäeloni aikana hänen kanssaan, olen oppinut häntä syvästi kunnioittamaan, ja minun täytyy tunnustaa, että tunnen häneen vahvaa kiintymystä rakkaana omaisena, ja etten tahtoisi millään hänen mieltänsä pahoittaa.
SEVERI (Melkein ärtyisenä).
Se on olentosi suuri kahtaallisuus ja ristiriita. Ja se saattaa minut vallan raivoihini. Onko hän koskaan voinut lahjoittaa sinulle sitä suurta, maailmaa unhoittavaa intohimoa, jota palava taiteilijasielusi epäilemättä tarvitsee?
HANNA
Sellaista suurta intohimoa en häneltä koskaan ole odottanut. Mutta sensijaan on hän antanut minulle vankan kodin tunteen, tasaista ystävyyttä, parasta tukea ja — luonteensa mukaista intohimoakin.
SEVERI
Merkillistä. Käsittämätöntä, niin, miksen sanoisi suoraan, minusta sietämätöntä. Minulla on suurempi oikeus sinuun, minulla, joka sinua jumaloin, jolle sinun katseesi ja pienimmät liikkeesi ovat ääretöntä hekkumaa ja minulla on yksinomainen oikeus sinuun, kuuletko?
HANNA (Nousten).
Miksi puhut yksinomaisista ja ehdottomista oikeuksista! Miksi uskot rakkauden elinaikaisuuteen! Harhaluuloja, jonka meihin poloisiin ovat istuttaneet elämän sovinnaisuudet. Eikö olisi oikeampaa tunnustaa tunnerakenteemme haurautta, joka ei kestä elinaikaista yhteen esineeseen kohdistuvaa ihailua. Eikö olisi todellisempaa tunnustaa, että yksitoikkoinen elämämme pakoittaa tunteemme erilaista kauneutta hakemaan ja eri tavoin haltioitumaan?
SEVERI
Minä en voi tuntea sellaista haurautta, minun rakkauteni sinuun on niin täysi, niin eheä, voimakas, niin maailmaa murtava…
HANNA
Se on eheä ja voimakas nykyhetkellä, ja varsinkin silloin, kun esteitä ilmenee. Se heikkenisi kenties täydellisen omistusoikeuden rauhallisesta varmuudesta.
SEVERI
Sinä paljastat minulle sielusi arvoituksellisuuden. Kuinka ylpeä olen ollut, kun olen täysin saanut omistaa intohimosi. Ja kun nyt kuulen sinun noin puhuvan, tiedän, että olen omistanut sinut ainoastaan puoleksi. Minun kuumista suudelmistani olet sinä palannut tänne. Hän on saanut sinua ihailla mielin määrin, hän on saanut päivin ja öin hengittää samaa ilmaa kuin sinä, tuntea lämpimän valtasuonesi tykytystä. Mutta minä riistän sinut häneltä, minä sen vannon, kuuletko.
HANNA (Hieman pelästyen ja katsoen häneen levottomana).
Rauhoitu toki, rakas Severi, sinä olet niin raju…
SEVERI (Rientää hänen luokseen, vetää hänet istumaan sohvalle, suutelee kiihkeästi hänen huuliaan, silmiään ja hiuksiaan).
Minä tahdon valloittaa sinut täydellisesti itselleni.
HANNA (Puoleksi hurmaantuneena, puoleksi vastustaen).
Sinä hourit, Severi, sinä olet liian raju.
(Säpsähtää äkkiä, irroittautuu Severin käsivarsista ja näyttää tarkasti kuuntelevan jotakin).
SEVERI (Ihmetellen).
Mikä sinun on? Mitä sinä kuuntelet.
HANNA
Luulin kuulevani jotain kolinaa eteisestä.
(Molemmat kuuntelevat).
SEVERI
Vannaan erehdyit. Se oli kadulla tai jossakin naapurihuoneistossa.
HANNA
Minusta tuntui vallan, kuin olisi eteisen ovi käynyt. Ja nyt kuuluu aivan kuin hiljaisia askeleita salista.
(Menee oikealle ovelle kuuntelemaan).
SEVERI
Sehän on vallan mahdotonta. Eihän tässä huoneustossa voi olla ketään muita, kuin me kaksi.
HANNA
Mutta jos Miina olisi sairastunut iltamassaan ja palannut aikaisemmin.
SEVERI
Eikö olisi parasta sulkea kyökin puolelle johtava ovi, niin että ei sieltäpäin tule mitään yllätystä.
HANNA
Olet oikeassa. Menen sulkemaan sen.
(Poistuu vasemmalle. Palaa hetken kuluttua kalpeana).
Eteisessä on Olavin pyssy, päällystakki ja matkalaukku. Hän on siis palannut.
SEVERI
Rauhoitu. Olen melkein iloinen siitä, että hän on tullut. Nyt tahdon seisoa kasvot kasvoja vastaan hänen kanssaan ja täydelleen selvittää meidän välimme.
HANNA
Se ei saa tapahtua. Hän on muuten tasainen ja hiljainen, mutta jouduttuaan rajun mielenliikutuksen valtoihin, hän ei voi hillitä itseään. Kuule, sinun täytyy poistua, Severi.
SEVERI
Minä en häntä pelkää. Minulla on voimaa torjua kenen hyökkäykset tahansa.
HANNA
Juuri sentähden, että sinäkin olet niin vahva, ja lisäksi nyt niin kiihoittunut, te ette saa toisianne kohdata. Ehkä joskus toiste, kun molemmat olette rauhoittuneet.
SEVERI
Se olisi suorastaan raukkamaista jättää sinut nyt hänen vihanpurkauksensa alaiseksi. Minun täytyy jäädä sinua puolustamaan.
HANNA
Älä ole huolissasi minusta. Ei minua uhkaa mikään vaara. Minä rukoilen sinua poistumaan, Severi, jos minua rakastat.
SEVERI
Sinun tähtesi sen teen, mutta ainoastaan sentähden, että sinä sitä haluat.
(Suutelee Hannan käsiä ja rientää pois vasemmalle).
VIII KOHTAUS.
Hanna (Yksin).
HANNA (Alkaa kiireisesti korjata pöydältä lautasia tarjottimelle. Mutta hän pysähtyy kesken työtään, ojentaen päänsä pystyyn ja tehden äkillisen päätöksen. Hän noutaa kirjoituspöydältä kirjan ja istuutuu vasemmalle sohvan kulmaan, vaistomaisesti selaillen kirjan lehtiä ja kooten ajatuksiaan. Hetken kuluttua kuulun heikko naputus oikeanpuoliselta ovelta).