Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen

PARAS VIHOLLINEN

"Setä Pitkäsäären" jatkoa

Kirj.

JEAN WEBSTER

Englanninkielestä suomensi

Tyyni Haapanen-Tallgren

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.

STONE GATE, WORCESTER, MASSACHUSETTS.

Joulukuun 27 p.

Rakas Judy!

Kirjeesi on tässä. Olen lukenut sen kahdesti, ja ihmetellyt. Onko minun ymmärrettävä, että Jervis on antanut sinulle sellaisen joululahjan, että saat muuttaa John Grier Homen mallilaitokseksi, ja että olet valinnut minut rahojen käyttäjäksi? Minut, — minä Sallie McBride, orpokodin johtajattarena! Ihmisraukat, oletteko menettäneet järkenne, vai oletteko antautuneet opiumin käyttöön ja onko tämä kahden kuumeisen mielikuvituksen mellastusta? Minä olen pilkulleen yhtä kykenevä pitämään huolta sadasta lapsesta kuin rupeamaan eläinnäyttelyn johtajaksi.

Ja syötiksi tarjoat mielenkiintoisen skotlantilaisen tohtorin? Rakas Judy — niin myös rakas Jervis, — minä näen lävitsenne! Minä tiedän tarkalleen, minkälaatuinen perheneuvottelu on pidetty Pendletonin kotilieden ääressä.

"Eikö olekin vahinko, ettei Salliesta ole tullut mitään sen enempää sitten kun hän pääsi korkeakoulusta? Hänen pitäisi tehdä jotakin hyödyllistä sensijaan että hän nyt tuhlaa aikaansa Worcesterin tyhjänpäiväiseen seuraelämään. Sitäpaitsi [sanoo Jervis] hän alkaa kiintyä tuohon viheliäiseen nuoreen Hallockiin, joka on liian hauskannäköinen ja vastustamaton ja epävakainen — minä en ole koskaan pitänyt poliitikoista. Meidän täytyy kääntää hänen mielensä johonkin kohottavaan ja vaateliaaseen työhön, kunnes vaara on ohi. Haa, minä tiedän! Me panemme hänet hoitamaan John Grier Homea."

Oi, minä voin kuulla hänen puheensa yhtä hyvin kuin jos itse olisin ollut läsnä. Kun viimein vierailin ihastuttavassa talossanne, oli Jervisillä ja minulla hyvin juhlallinen keskustelu, joka koski (1) avioliittoa, (2) poliitikkojen matalia ihanteita, (3) kevyttä, hyödytöntä elämää, jota seurapiirien naiset viettävät. Ole kiltti ja kerro hyveelliselle miehellesi, että otin hänen sanansa syvästi sydämelleni ja että palattuani Worcesteriin olen viettänyt yhden iltapäivän viikossa lukemalla runoutta Naisten Juoppoparantolan asukkaille. Elämäni ei ole niin tarkoituksetonta kuin miltä näyttää.

Salli minun myöskin vakuuttaa sinulle, että mainittu poliitikko ei ole vaarallisen läheinen, ja että hän joka tapauksessa on hyvin miellyttävä poliitikko, vaikka hänen mielipiteensä tullitaksasta ja verotuksesta ja ammattiyhdistyksistä eivät olekaan tarkalleen samanlaiset kuin Jervisin. Halusi omistaa minun elämäni yhteiselle hyvälle on perin herttainen, mutta sinun pitäisi katsoa asiaa orpokodin näkökannalta. Eikö sinulla ole mitään sääliä noita turvattomia pikku orpolapsia kohtaan?

Minulla on, jollei sinulla, ja minä kunnioittaen kieltäydyn asemasta, jonka tarjoat.

Suostun kuitenkin ihastuneena kutsuusi ja tulen luoksesi New-Yorkiin, vaikka minun täytyykin tunnustaa, ettei suunnittelemasi huvitusluettelo minua erityisesti kiihdytä. Ole hyvä ja pane New-Yorkin Orpokodin ja Löytölastenkodin sijaan pari teatterikäyntiä ja oopperaa ja päivälliskutsut tai muuta sellaista. Minulla on kaksi uutta iltapukua ja sini- ja kullankirjava vaippa, jossa on valkoinen turkiskaulus.

Riennän pakkaamaan ne, niin että sähkötä nopeasti, jollet tahdo nähdä minua itseni vuoksi vaan ainoastaan Mrs Lippettin seuraajana.

Sinun kuten aina
kauttaaltaan kevytmielinen
ja aikoen pysyä sellaisena
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Kutsusi sattuu erittäin sopivaan aikaan. Viehättävä nuori poliitikko nimeltä Gordon Hallock on New-Yorkissa ensi viikolla. Olen varma että pidät hänestä kun tunnet hänet tarkemmin.

P.S.2. Sallie iltapäiväkävelyllä sellaisena kuin Judy tahtoisi nähdä hänet:

Niin kultaisia pikku poikia.
Niin herttaisia pikku tyttöjä.

Kysyn vieläkin, oletteko molemmat tulleet hulluiksi?

JOHN GRIER HOME,

Helmikuun 15 p.

Rakas Judy!

Saavuimme lumimyrskyssä eilen illalla kello 11, Singapore ja Jane ja minä. Ei näytä tavalliselta että orpokotien johtajattaret tuovat mukanaan yksityisiä palvelijattaria ja kiinalaisia jahtikoiria. Yövahti ja emännöitsijä, jotka olivat odottaneet tuloani, hämmentyivät hirveästi. He eivät koskaan olleet nähneet Singin näköistä, ja luulivat että aioin tuoda suden lammashuoneeseen. Rauhoitin heitä sen koiruuden suhteen, ja tutkittuaan sen mustaa kieltä yövahti yritti sanoa sukkeluuden. Hän tahtoi, tietää syötinkö sitä mustikkapiirailla.

Oli vaikeata löytää mukava asunto perheelleni. Uliseva Sing parka laahattiin vieraaseen puuvajaan ja sai vuoteekseen karkean palttinakappaleen. Janen ei käynyt paljonkaan paremmin. Koko rakennuksessa ei ollut ylimääräistä vuodetta, lukuunottamatta viiden jalan pituista lapsen sänkyä sairaalassa. Jane, kuten tiedät, lähentelee kuutta jalkaa. Sulloimme hänet sänkyyn, ja hän vietti yönsä taitettuna kuin iso saranaveitsi. Hän ontuu tänään, on vartaloltaan kuin väsähtänyt S-kirjain, valittaa julkisesti tätä huikentelevaisen emäntänsä viime harha-askelta ja ikävöi aikaa, jolloin taas tulemme järkiimme ja palaamme isällisen kotilieden ääreen Worcesteriin.

Minä tiedän, että hän pilaa kaikki mahdollisuuteni päästä muun henkilökunnan suosioon. Että hänen piti tulla tänne, on viheliäisin ajatus, mitä koskaan on keksitty, mutta sinä tunnet kotolaiseni. Kumosin heidän vastaväitteensä askel askeleelta, mutta heidän viimeinen ehtonsa oli Jane. Jos otin hänet mukaani katsomaan että söin ravitsevaa ruokaa enkä ollut valveilla koko yötä, sain lähteä — toistaiseksi; mutta jos kieltäydyin ottamasta häntä — oi herranen aika, en ole varma olisinko koskaan enää saanut astua Stone Gaten kynnyksen yli! Täällä siis olemme, ja pelkään ettei kumpikaan meistä ole tervetullut.

Käsirumpu herätti minut kello kuusi tänä aamuna, ja makasin jonkun aikaa kuunnellen sitä meteliä, minkä 25 pientä tyttöä sai aikaan kylpyhuoneessa pääni päällä. Nähtävästi he eivät saa kylpyä — kasvot vain pestään — mutta he läiskivät aivan kuin 25 pentua lammikossa. Minä nousin ja pukeuduin ja tein vähän tutkimuksia. Olit viisas kun et lähettänyt minua katsomaan paikkaa ennenkuin sitouduin.

Kun pienet holhokkini olivat aamiaisella, näytti olevan onnellinen hetki minun esittäytyä, ja menin ruokasaliin. Kauhu kauhun jälkeen — nuo paljaat, likaisenharmaat seinät ja öljykankaalla peitetyt pöydät tinakuppeineen ja puupenkit ja koristuksena vain tuo valaiseva teksti "Jumala antaa!" Sillä johtokunnan jäsenellä, joka lisäsi tuon viimeisen piirteen, mahtoi olla julma huumorin lahja.

Totisesti, Judy, en ole koskaan tietänyt, että maailmassa on tällainen läpeensä ruma paikka; ja kun näin nuo rivit ja rivit kalpeita, penseitä lapsia sinisissä univormuissaan, iski koko tämän homman surkeus mieleeni niin voimakkaasti, että melkein luhistuin. Näyttää aivan saavuttamattomalta päämäärältä että yksi ihminen voisi tuoda päivänpaistetta sadoille pikku kasvoille, kun se mitä he tarvitsevat on äiti kappaletta kohti.

Minä sukelsin tähän asiaan aika kevyesti, osittain koska sinä osasit suostutella liian hyvin, ja enimmäkseen, sen tunnustan vilpittömästi, koska tuo ivallinen Gordon Hallock nauroi niin raikkaasti sitä ajatusta että minä muka kykenisin hoitamaan orpokotia. Te kaikki yhdessä hypnotisoitte minut. Ja tietysti myöskin, kun aloin lukea asiasta ja käydä kaikissa noissa seitsemässätoista laitoksessa, rupesin innostumaan orpolapsiin ja tahdoin panna omat teoriani käytäntöön. Mutta nyt säikähdän huomatessani olevani täällä; yritys on niin suunnaton. Sadan ihmisolennon tuleva terveys ja onni on minun käsissäni, puhumattakaan heidän kolmesta- tai neljästäsadasta lapsestaan ja tuhannesta lapsenlapsestaan. Siinä on geometrinen sarja. Se on kaamea. Kuka olen minä ryhtymään tällaiseen urakkaan? Etsi, oi, etsi toinen johtajatar!

Jane sanoo että päivällinen on valmis. Syötyäni kaksi ateriaa laitoksessasi, ei kolmannen ajatteleminen minua kiihdytä.

MYÖHEMMIN.

Henkilökunnalla oli lampaanlihamuhennosta ja pinaattia ja saago-vanukasta jälkiruoaksi. Mitä lapsilla oli, en siedä ajatella.

Aioin kertoa sinulle ensimäisestä julkisesta puheestani, jonka pidin tänään aamiaisella. Se koski kaikkia niitä ihmeellisiä uudistuksia, joita John Grier Homessa tulee tapahtumaan, kiitos jalomielisen Mr. Jervis Pendletonin, johtokuntamme puheenjohtajan, ja Mrs. Judy Pendletonin, jokaisen pikku pojan ja tytön kiltin "Judy tädin".

Älä huoli mukista vastaan, vaikka annoinkin perhe Pendletonille niin huomattavan sijan. Tein sen poliittisista syistä. Koska koko laitoksen johtokunta oli läsnä, oli mielestäni hyvä tilaisuus tehostaa sitä tosiseikkaa, että kaikki nämä mullistavat uudistukset tulevat suoraan korkeimmalta taholta eikä minun kiihtyvistä aivoistani.

Lapset lakkasivat syömästä ja töllistelivät. Tukkani silmiinpistävä väri ja nenäni vallaton käänne ylöspäin ovat ilmeisesti uusia ominaisuuksia johtajattaressa. Virkatoverini myöskin selvästi osoittivat, että olin heidän mielestään liian nuori ja liian kokematon niin määräävään asemaan. En ole vielä nähnyt Jervisin ihmeellistä skotlantilaista tohtoria, mutta vakuutan sinulle että hänen täytyy olla hyvin ihmeellinen sovittaakseen nämä muut ihmiset, varsinkin lastentarhanopettajan. Miss Snaith ja minä iskimme varhain yhteen tuuletuskysymyksessä, mutta minä aion vapautua tästä kauheasta laitoshajusta, vaikka palelluttaisinkin joka lapsen pieneksi jääpatsaaksi.

Koska nyt on aurinkoinen, säkenöivä, luminen iltapäivä, määräsin tuon vankilamaisen leikkihuoneen suljettavaksi ja lapset pihalle.

"Hän ajaa meidät ulos", kuulin erään tenavan mutisevan pinnistäessään ylleen päällystakkia, joka oli kaksi vuotta liian pieni.

He yksinkertaisesti seisoivat pihalla kyyryisinä vaatteissaan ja odottivat kärsivällisesti kunnes heidän sallittiin palata sisään. Ei juoksua eikä huutoja eikä lumipalloja. Ajattele sitä! Nämä lapset eivät osaa leikkiä.

VIELÄKIN MYÖHEMMIN.

Olen jo ryhtynyt mieluisaan tehtävääni — kuluttamaan rahojasi. Ostin yksitoista kuumavesi-pulloa tänä iltapäivänä (kaikki mitä kylän rohdoskaupan varastossa oli), niin myös muutamia vilttejä ja peittoja. Ja ikkunat ovat selkoselällään pikkulasten makuuhuoneessa. Nuo poloiset pikku pallerot saavat nauttia aivan uudesta tunteesta — siitä että kykenevät hengittämään yöllä.

On miljoonittain asioita, joita tahtoisin pohtia, mutta kello on puoli yksitoista, ja Jane sanoo että minun pitää mennä nukkumaan.

Käytettävänäsi
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ennenkuin sulkeuduin sisään, kuljin varpaillani käytävää pitkin päästäkseni varmuuteen siitä että kaikki oli kunnossa, ja mitä luulet minun näkevän? Miss Snaith sulkee hiljaa ikkunoita pikkulasten makuuhuoneessa! Niin pian kuin löydän tuolle naiselle sopivan paikan vanhainkodissa, vapautan hänet tehtävistään täällä.

Jane ottaa kynän kädestäni.

Hyvää yötä.

JOHN GRIER HOME,

Helmikuun 20 p.

Rakas Judy!

Tohtori MacRae kävi tänään täällä tutustumassa uuteen johtajattareen. Ole hyvä ja kutsu hänet päivällisille kun hän ensi kerran tulee New-Yorkiin, niin näet itse, mitä miehesi on tehnyt. Jervis törkeästi väärensi tosiseikkoja, kun sai minut uskomaan, että toimeni pääetuja muka olisi jokapäiväinen seurustelu miehen kanssa, joka on niin hienostunut ja loistava ja oppinut ja viehättävä kuin tohtori MacRae.

Hän on pitkä ja laihahko, hänellä on punertava tukka ja kylmät harmaat silmät. Koko sen tunnin aikana, jonka hän vietti seurassani (ja minä olin hyvin vilkas), ei ainoakaan hymyn varjo kirkastanut hänen suunsa suoraa viivaa. Voiko varjo kirkastaa? Ehkä ei; mutta oli miten oli, mikä vaivaa tuota miestä? Onko hänellä jokin rikos omallatunnollaan, vai onko tuohon vaiteliaisuuteen syynä vain hänen luontainen skotlantilaisuutensa? Hän on seuraihmiseksi yhtä hyvä kuin graniittinen hautakivi.

Sivumennen sanoen ei tohtorimme pitänyt minusta yhtään sen enempää kuin minä hänestä. Hänen mielestään minä olen tyhjänpäiväinen ja haihatteleva ja kauttaaltaan sopimaton tähän luottamustoimeen. Lyön vetoa että Jervis on jo saanut häneltä kirjeen, jossa hän pyytää että minut siirrettäisiin pois.

Keskusteluaiheesta emme olleet vähääkään yhtä mieltä. Hän käsitteli laveasti ja filosofisesti laitoskasvatuksen haittoja riippuvaisessa asemassa oleviin lapsiin nähden, minä taas kevyesti valitin sitä rumentavaa tukkalaitetta, joka on vallalla tyttöjemme kesken.

Todistaakseni tämän väitteen, kutsuin sisään Sadie Katen, erityisen käskyläis-orponi. Hänen tukkansa on vedetty taaksepäin niin kireälle kuin olisi vääntämiseen käytetty ruuviavainta, ja palmikoitu kahteen kovaan pieneen porsaansaparoon. Totisesti on orpolasten korvia pehmennettävä. Mutta tohtori Robin MacRae viisi välittää siitä pukevatko heidän korvansa vai eivätkö; heidän vatsoistaan hän vain pitää huolta. Iskimme myöskin yhteen kysymyksessä punaisista alushameista. Minä en käsitä kuinka kukaan pieni tyttö voi säilyttää itsekunnioituksensa ollessaan puettuna punaiseen flanellialushameeseen, joka on epätasaista tuumaa pitempi kuin hänen siniruutuinen pumpulipukunsa, mutta tohtorin mielestä punaiset alushameet ovat hauskoja ja lämpimiä ja terveellisiä. Minä ennustan että uuden johtajattaren hallitus tulee olemaan sotaisa.

Mitä tohtoriin tulee, saa olla kiitollinen sentään yhdestä seikasta: hän on melkein yhtä uusi kuin minä eikä siis voi opettaa minulle laitoksen perimätapoja. En usko että olisin voinut tulla toimeen vanhan tohtorin kanssa, joka, päättäen niistä taitonsa näytteistä, joita jätti taakseen, tiesi pikkulapsista yhtä paljon kuin eläinlääkäri.

Koko henkilökunta on muuten ottanut huolekseen kasvatukseni orpokodin hyvissä tavoissa. Itse kokkikin tänä aamuna selitti minulle lujasti että John Grier Homessa on ohrajauhovelliä perjantai-iltaisin.

Etsitkö kovasti uutta johtajatarta? Viivyn siksi kun hän tulee, mutta ole hyvä ja löydä hänet pian.

Sinun,
päättäväisenä,
SALLIE MCBRIDE

JOHTAJATTAREN KANSLIA, JOHN GRIER HOME

Helmikuun 21 päivä.

Paras Gordon!

Vieläkö olet loukkaantunut, kun en tahtonut kuulla neuvoasi? Etkö tiedä että punertavatukkaista henkilöä, jolla on irlantilaiset esi-isät ja pisara skotlantilaista verta suonissa, ei voi pakottaa, vaan häntä on johdettava lempeästi? Jollet olisi ollut niin inhottavan itsepintainen, olisin kuunnellut kiltisti ja pelastunut. Niinkuin asiat nyt ovat, tunnustan rehellisesti että olen viettänyt viisi viime päivää katumalla riitaamme. Sinä olit oikeassa ja minä väärässä, ja niinkuin näet, minä kauniisti myönnän sen. Jos koskaan selviän nykyisestä pulmasta, saakoon sinun mielipiteesi johtaa minua tulevaisuudessa (melkein aina). Voisiko kukaan nainen tehdä täydellisempää peruutusta?

Romanttinen hohde, jonka Judy luo tähän orpokotiin, on olemassa vain hänen runollisessa mielikuvituksessaan. Paikka on hirveä. Sanat eivät voi kuvata kuinka se on ankea ja kolkko ja pahanhajuinen; pitkät käytävät, paljaat seinät, sini-univormuiset, taikinanvalkoiset pikku asukkaat, jotka eivät vähintäkään muistuta ihmislapsia. Ja oi, tuo kauhea laitos-haju! Sekoitus märkiä pestyjä lattioita, tuulettamattomia huoneita ja sadan ihmisen ruokaa, joka alituiseen höyryää uunilla.

Ei ainoastaan itse laitos ole luotava uudestaan, vaan jokainen lapsi yhtä hyvin, ja se on oikea Herkuleen työ sellaiselle itsekkäälle, ylelliselle ja laiskalle olennolle kuin Sallie McBride. Minä luovun samassa hetkessä kun Judy on löytänyt sopivan seuraajan, mutta minä pelkään ettei se voi tapahtua ihan heti. Judy on lähtenyt etelään ja jättänyt minut pälkähäseen, ja kun kerran olen luvannut, en tietysti voi jättää hänen orpokotiaan noin vaan. Mutta minä vakuutan sinulle että minun tällä välillä on ikävä kotiin.

Kirjoita virkistävä kirje ja lähetä kukkanen ilahuttamaan yksityissalonkiani. Perin sen kalustettuna Mrs. Lippettiltä. Seiniä peittää ruskean ja punaisenkirjavat paperit, huonekalut ovat sähkönsinistä plyyshiä, lukuunottamatta keskipöytää, joka on kullattu. Vihreä on vallitseva väri matoissa. Jos lähettäisit pari vaaleanpunaista ruusunnuppua, täydentäisivät ne väriasteikon.

Olin todellakin inhottava tuona iltana, mutta sinä olet saanut koston.

Katuvaisena
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ei sinun olisi tarvinnut murjottaa tuon skotlantilaisen tohtorin tähden. Miehessä on kaikki se jämeys mikä sisältyy sanaan skotlantilainen. Vihaan häntä ensi näkemältä ja hän vihaa minua. Oi, meille tulee hurmaavaa, kun saamme työskennellä yhdessä!

Helmikuun 29 p.

Sinä parahin Gordon!

Ponteva ja antelias sähkösanomasi on tässä. Minä tiedän että sinulla on paljon rahaa, mutta ei sinun silti tarvitse hävittää sitä niin kevytmielisesti. Kun tunnet olevasi niin pakahduttavan täynnä puhetta että vain sata sanaa pitkä sähkösanoma estää räjähdyksen, muuta se nyt edes yölliseksi sähkökirjeeksi. Orpolapseni voivat käyttää rahat, jollet sinä tarvitse niitä.

Kas niin, hyvä herra, käytä hiukan tervettä järkeäsi. Tietysti minä en voi livistää orpokodista sinun ehdottamallasi sangen odottamattomalla tavalla. Se ei olisi kauniisti tehty Judya ja Jervisiä kohtaan. Jos suot anteeksi selitykseni, ovat he olleet ystäviäni paljon useampia vuosia kuin sinä, eikä minulla ole mitään aikomusta heittää heitä hiiteen. Minä tulin tänne — hm, sanokaamme seikkailun hengessä, ja minun täytyy läpäistä yritys. Sinä et pitäisi minusta, jos kuuluisin heikkoon sarjaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että tuomitsisin itseni elinkaudeksi: aion luopua heti kun tilaisuus tarjoutuu. Mutta totisesti saisin olla hiukan mielissäni, kun Pendletonit tahtoivat uskoa minulle näin vastuunalaisen toimen. Vaikka sinä, hyvä herraseni, et sitä usko, omaan minä huomattavan toimintakyvyn ja enemmän tervettä järkeä kuin pinnalle näkyy. Jos haluaisin panna koko sieluni tähän yritykseen, voisi minusta tulla repäisevin johtajatar mitä kellään 111:lla orvolla koskaan on ollut.

Otaksun että se sinusta on hullutusta? Se on totta. Judy ja Jervis tietävät sen, ja siksi he pyysivät minua tulemaan. Näet siis, että kun he ovat osoittaneet niin paljon luottamusta minulle, en voi luopua heistä ihan niin mutkattomalla tavalla kuin sinä ehdotat. Niin kauan kuin olen täällä, aion saada aikaan juuri niin paljon kuin yhden ihmisen on mahdollista jokaisena 24:nä tuntina. Aion jättää seuraajalleni paikan, jossa asiat nopeasti kulkevat oikeaan suuntaan.

Mutta sitä ennen älä sentään huoli pestä käsiäsi minusta siinä uskossa, että minulla muka on siksi paljon työtä etten ehdi ikävöidä kotiin, sillä niin ei ole laita. Herään joka aamu ja tuiotan Mrs. Lippettin seinäpaperiin jotenkin häikäistyneenä ikäänkuin tämä kaikki olisi pahaa unta enkä todella olisikaan täällä. Mitä ihmettä ajattelin kun käänsin selkäni omalle kauniille, hauskalle kodilleni ja hyville päiville, jotka oikeuden mukaan ovat minun? Yhdyn usein mielipiteeseesi järkeni tilasta.

Mutta miksi, jos saan kysyä, sinun pitikin nostaa sellainen elämä? Sinä et olisi nähnyt minua missään tapauksessa. Worcester on aivan yhtä kaukana Washingtonista kuin John Grier Home. Ja minä sanon vielä lisähauskuudeksesi, että kun koko tämän laitoksen lähitienoolla ei ole ketään miestä, joka ihailisi punaista tukkaa, on Worcesterissa monta. Senvuoksi, sinä miehistä vaikein, ole hyvä ja tyynny. En minä tullut kokonaan sinun kiusaksesi. Minä tahdoin seikkailua elämääni, ja oi taivas, taivas! minä saan sitä!

Kirjoita pian ja ilahuta minua.

Säkissä ja tuhkassa
SALLIE.

JOHN GRIER HOME,
Helmikuun 24 p.

Rakas Judy!

Sano Jervisille että minä en ole liian pikainen arvostelujen muodostamisessa. Minulla on lempeä, aurinkoinen, epäluuloton luonne, ja minä pidän kaikista, melkein kaikista. Mutta kukaan ei voi pitää tuosta skotlantilaisesta tohtorista. Hän ei hymyile koskaan.

Hän kävi tänään toisen kerran luonani. Pyysin häntä mukavasti asettumaan erääseen Mrs. Lippettin sähkönsinisistä tuoleista ja istahdin itse vastakkaiseen nauttiakseni värien sopusoinnusta. Hänellä oli yllä sinapinvärinen puku kotikutoista kangasta, jossa oli vivahdus vihreätä ja pieni pilke keltaista, "kanervasekoitus", jonka asiana on elähyttää ankeata skotlantilaista kangasmaata. Purppuraiset kengät ja punainen kravatti ametistineuloineen täydensivät kuvan. Sanalla sanoen, sinun mallitohtorisi ei juuri ole omiaan kohottamaan tämän laitoksen esteettistä sävyä.

Viisitoista minuuttia kestäneen käyntinsä aikana hän lyhyesti haahmoitteli kaikki ne muutokset, joiden hän haluaa nähdä toteutuvan tässä laitoksessa. Hän mukamas! Ja mitkä, jos saan kysyä, ovat johtajattaren velvollisuudet? Onko hän vain pelkkä nimihenkilö, joka noudattaa talossakäyvän lääkärin määräyksiä?

McBriden ja MacRae'n diplomaattiset välit ovat katkenneet!

Suuttuneena ystäväsi
SALLIE.

JOHN GRIER HOME,
Maanantaina.

Hyvä tohtori MacRae!

Lähetän Sadie Katen tuomaan tätä kirjelippua, koska näyttää mahdottomalta tavata teitä puhelimitse. Onko henkilö, joka sanoo olevansa Mrs. McGur-rk ja sulkee puhelimen keskellä lausetta, taloudenhoitajanne? Jos hän vastaa puhelimeen usein, en käsitä kuinka potilaanne jaksavat sellaista potea.

Koska ette tullut tänä aamuna, niinkuin puhe oli, ja maalarit tulivat, oli minun pakko valita iloinen laihonkeltainen väri uuden laboratorionne seiniin. Uskon ettei laihonkeltainen ole mitenkään epäterveellistä.

Jos teiltä liikenee hetkinen tänä iltapäivänä, olkaa ystävällinen ja ajakaa tohtori Bricen luo Water Streetille katsomaan tuota hammaslääkärin tuolia ja muita kojeita, jotka tarjotaan myytäväksi puoleen hintaan. Jos hänen ammattinsa koko hupainen irtaimisto olisi täällä — jossakin laboratorionne nurkassa — voisi tohtori Brice suorittaa 111 uutta potilastaan paljon joutuisammin kuin jos meidän täytyisi kuljettaa jokainen erikseen Water Streetille. Eikö se teistäkin ole hyödyllinen ajatus? Se johtui mieleeni keskellä yötä, mutta kun en koskaan ennen ole sattunut ostamaan hammaslääkärin tuolia, pitäisin ammattimiehen neuvoa arvossa.

Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.

JOHN GRIER HOME,
Maaliskuun I p.

Rakas Judy!

Lakkaa lähettämästä sähkösanomia!

Luonnollisesti tiedän, että sinä tahdot tietää kaiken mitä tapahtuu, ja minä lähettäisin tiedonannon joka päivä, mutta en totisesti löydä minuuttiakaan sitä varten. Olen niin väsynyt kun ilta tulee, että ilman Janen ankaraa kuria menisin sänkyyn vaatteet yllä.

Myöhemmin, kun pääsemme vähän paremmin vauhtiin ja kun voin olla varma että kaikkien apulaisteni hommat hurisevat eteenpäin, kunkin kohdastaan, tulee minusta säännöllisin kirjeenvaihtaja mitä sinulla koskaan on ollut.

Siitä on viisi päivää kun kirjoitin, eikö totta? Paljon on tapahtunut noina viitenä päivänä. MacRae ja minä olemme laatineet sotasuunnitelman, ja aiomme myllertää tämän paikan aina liikkumattomia syvyyksiä myöten. Pidän hänestä vähemmän ja vähemmän, mutta olemme julistaneet jonkinlaisen välirauhan työntekoa varten. Ja se mies on työntekijä. Olen aina luullut että minussa on tarpeeksi tarmoa itsessäni, mutta kun jokin parannus on saatava aikaan, ponnistelen läähättäen hänen vanavedessään. Hän on niin juro ja sitkeä ja härkäpäinen kuin vain skotlantilainen voi olla, mutta hän ymmärtää pikkulapsia, s.o. hän ymmärtää heidän ruumiillista puoltaan. Hänellä ei ole enemmän personallisia tunteita heitä kuin yhtä monta sammakkoa kohtaan, jotka sattuvat hänen leikkauspöydälleen.

Muistatko kuinka Jervis eräänä iltana noin tunnin ajan piti esitelmää tohtorimme kauniista ihmisystävällisistä ihanteista? C'est à rire! Mies katsoo koko J.G.H:n vain omaksi yksityislaboratoriokseen, jossa hän voi tehdä tieteellisiä kokeilujaan rauhassa rakastavien vanhempain vastarinnalta. Minä en hämmästyisi jos jonakin päivänä näkisin hänen sekoittavan tulirokkobasilleja pikkulasten velliin voidakseen koetella jotakin vastakeksittyä seerumia.

Talon henkilökunnasta vain kaksi tuntuu minusta todella päteviltä, ja ne ovat pikkukoulun opettaja ja lämmitysmies. Näkisit vain kuinka lapset juoksevat Miss Matthews'ia vastaan ja pyytävät hyväilyjä, ja kuinka tuskallisen kohteliaita he ovat toisille opettajille. Lapset ovat nopeita tajuamaan ihmisluonteita. Tulen hyvin noloksi, jos he ovat liian kohteliaita minulle.

Niin pian kuin vähän pääsen ryhtiini ja tarkalleen tiedän mitä tarvitsemme, aion panna toimeen eräitä laajakantoisia erottamisia. Minua haluttaisi alkaa Miss Snaithista, mutta huomaan, että eräs anteliaimpia johtokunnan jäseniämme on hänen setänsä, eikä häntä siis juuri voi erottaa. Hän on epämääräinen, leuaton, vaaleasilmäinen olento, joka puhuu nenän kautta ja hengittää suun kautta. Hän ei voi sanoa mitään ratkaisevaa ja sitten lopettaa; kaikki hänen puheensa jatkuvat epäselvään muminaan. Joka kerta kun näen tuon naisen, valtaa minut melkein hillitön halu ottaa häntä olkapäistä ja ravistaa häneen hiukan päättäväisyyttä. Ja juuri Miss Snaithillä on täydellinen ylivalta seitsemääntoista 2-5-vuotiaaseen pikku palleroon. Mutta joka tapauksessa, jollen voi erottaa häntä, olen toimittanut hänet alhaisempaan asemaan ilman että hän itse huomaa tätä tosiseikkaa.

Tohtori on löytänyt minulle ihastuttavan tytön, joka asuu parin kilometrin päässä täältä ja tulee joka päivä hoitamaan lastentarhaa. Hänellä on suuret kiltit ruskeat silmät — kuin lehmällä — ja äidillinen käytös (hän on juuri täyttänyt 19) ja lapset pitävät hänestä. Lastenkamarin pääjohtoon olen asettanut hauskan ja mukavan keski-ikäisen naisen, joka on kasvattanut viisi omaa ja jolla on tottunut käsi pitelemään lapsia. Tohtorimme hänetkin löysi, sinä näet että miehestä on hyötyä. Tämä nainen on muodollisesti Miss Snaithin määräysten alainen, mutta on anastanut itselleen diktaattorivallan hyvin tyydyttävällä tavalla. Voin nyt nukkua yöni pelkäämättä että vauvani murhataan kykenemättömyydellä.

Sinä näet että uudistuksemme ovat alulla, ja samalla kuin koko sillä älyllä, joka on käytettävänäni, mukaudun tohtorimme tieteellisiin parannuksiin, jättävät ne minut kuitenkin joskus kylmäksi. Ongelma, joka alituiseen vatkaa ja vatkaa ajatustani, on tämä: Kuinka voin koskaan vuodattaa kylliksi rakkautta ja lämpöä ja aurinkoa noihin viluisiin pikku olentoihin? Enkä ole varma että tohtorin tiede pystyy siihen.

Eräs kiireellisimpiä älyllisiä tarpeitamme juuri nyt on pöytäkirjojemme laatiminen yhtenäiseen muotoon. Kirjoja on pidetty aivan häpeällisen huonosti. Mrs. Lippettillä oli suuri musta tilikirja, johon hän riipaisi umpimähkään tosiseikkoja, jotka osuivat hänen tielleen, lasten perheistä, käytöksestä ja terveydestä, mutta ajoittain hän ei viitsinyt viikkokausiin panna kirjoihin mitään. Jos kasvattia hakeva perhe tahtoo tietoja lapsen vanhemmista, emme joka toisessa tapauksessa voi edes sanoa mistä olemme saaneet lapsen!

"Mistäs tulit, vauvani pieni?"
"Sinitaivas aukes, siitä mun tieni,"

siinä tarkka kuvaus heidän tulostaan.

Tarvitsemme piiritarkastajan, joka matkustaa ympäri seutua ja kokoo kaikki mahdolliset tilastot kananpoikiemme sukupuusta. Siitä tulee helppo tehtävä, koska useimmilla heistä on sukulaisia. Mitä arvelet Janet Ware'sta siihen hommaan? Muistat kai mikä mato hän oli kansantaloudessa — hän suorastaan ahmi taulukoita ja karttoja ja kaavakkeita.

Saan myöskin ilmoittaa että John Grier Home parhaillaan on alistettu hyvin etsivään ruumiilliseen tutkimukseen, ja kauhea totuus on, että 28:sta tähän saakka tutkitusta pikku rottaparasta vain 5 on kestänyt kokeen. Ja nuo viisi eivät ole olleet täällä kauaa.

Muistatko rumaa vihreätä vastaanottohuonetta ensi kerroksessa? Olen vähentänyt sen vihreyttä mahdollisimman paljon ja järjestänyt sen tohtorin työhuoneeksi. Se sisältää kuppeja ja rohtoja ja — ammatinomaisin piirre kaikista — hammaslääkärin tuolin ja tuollaisen viehättävän sorvinkoneen. (Ostin ne käytettyinä tohtori Bricelta, joka omien potilaittensa iloksi on hankkinut itselleen valkeata emaljia ja nikkelilevyä.) Tuo sorvinkone näyttää oikealta helvetinvehkeeltä, ja minä olen inhottava hirviö, kun olen tuottanut sellaisen taloon. Mutta jokainen pieni uhri, joka päästetään tuolista täytettynä, saa viikon ajan joka päivä tulla huoneeseeni ottamaan kaksi suklaakappaletta: Vaikka lapsemme eivät olekaan silmiinpistävän urhoollisia, huomaamme heidät hyviksi taistelijoiksi. Nuori Thomas Kehoe puri tohtorin peukalon miltei kahdeksi kappaleeksi potkaistuaan maahan pöydällisen työkaluja. J.G.H:n hammasten hoitajalta kysytään ruumiin voimia yhtä paljon kuin taitavuutta.

* * * * *

Tässä minut keskeytti hyväntahtoinen rouva, jolle oli näytettävä laitosta. Hän kysyi viisikymmentä tyhjänpäiväistä kysymystä, kulutti tunnin ajastani ja lopulta kuivasi kyynelen ja jätti dollarin "pienille holhokkiraukoilleni".

Toistaiseksi eivät pienet holhokkiraukkani ole innostuneet näihin uusiin parannuksiin. He eivät suurestikaan välitä tästä äkillisestä raittiin ilman virtauksesta, joka on puhaltanut heihin eivätkä tästä vedenpaisumuksesta. Minä vaadin käytäntöön kaksi kylpyä viikossa, ja niin pian kuin saamme tarpeeksi ammeita ja pari ylimääräistä vesihanaa, pitää heidän saada seitsemän.

Mutta olenpa sentään saanut toimeen erään hyvin suositun uudistuksen. Jokapäiväistä ruokalistaamme on lisätty — muutos, jonka aiheuttamaa vaivaa kokki suree ja jonka aiheuttamaa siveetöntä menojen lisäystä muu henkilökunta suree. SÄÄSTÄVÄISYYS suurin kirjaimin kirjoitettuna on ollut tämän laitoksen johtavana aatteena jo niin monta vuotta että siitä on tullut uskonkappale. Minä vakuutan ujoille työtovereilleni kaksikymmentä kertaa päivässä, että kiitos puheenjohtajamme anteliaisuuden, laitoksen tulot ovat tasan kaksinkertaistuneet ja että minulla sitäpaitsi on suuria summia Mrs. Pendletonilta välttämättömiin tarpeisiin, kuten jäätelöön. Mutta he kerta kaikkiaan eivät voi päästä siitä tunteesta että näiden lasten ruokkiminen tällä tavoin on kehnoa tuhlaavaisuutta.

Tohtori ja minä olemme huolellisesti tutkineet menneen ajan ruokalistoja, ja meitä suuresti ihmetyttää se järki, joka on voinut ne laatia. Tässä eräs tavallisimpia päivällisiä:

Keitettyjä perunoita
Keitettyjä riisiä
Valkohyytelöä

Se minua ihmetyttää että nämä lapset sentään ovat jotakin muuta kuin sata ja yksitoista tärkkelyksen jähmettämää kappaletta.

Kun katselee tätä laitosta, tekee mieli väärentää Robert Browningia:

"Lie taivas; helvetti varmaan on; välillä John Grier olkohon!"

S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Lauantaina.

Rakas Judy!

Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani — mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!

Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka tahtovat ottaa kasvatin.

Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat. Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista huomiota minkä ne ansaitsisivat.

Sunnuntaina.

Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle matkalle Floridaan.

Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi kuin ulkopuoli.

Siitä ei ole epäilystä — orpolapset kokonaisuutena eivät mene minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen, kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen, mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja siniruutuista pumpulikangasta.

Yksi poikkeus on sentään. Sadie Kate Kilcoyne erkani joukosta jo ensimäisenä päivänä, ja lupaa pysyä esillä koko ajan. Hän on erityinen pieni asiatyttöni, ja hän se hankkii kaiken jokapäiväisen huvini. Mitään kujetta ei ole sinkautettu tähän laitokseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana, joka ei ole saanut alkuaan hänen epäsäännöllisissä aivoissaan. Tämän nuoren henkilön tarina on minun silmissäni varsin tavaton, vaikka ymmärränkin että se on hyvinkin yleinen löytölapsipiireissä. Hänet löydettiin yksitoista vuotta sitten erään Thirtyninth Street'in talon alimmalta portaalta, missä hän nukkui pahvikotelossa, jonka kannessa oli leima "Altman ja Kump."

"Sadie Kate Kilcoyne, ikä viisi viikkoa. Olkaa hyviä hänelle", oli siististi tekstattu kanteen.

Poliisi, joka nosti hänet siitä, vei hänet Bellevue'lle, jossa löytölapset kastetaan työjärjestyksessä, "katolinen, protestantti, katolinen, protestantti", täysin puolueettomasti. Meidän Sadie Kate, huolimatta nimestään ja sinisistä irlantilais-silmistään, tehtiin protestantiksi. Ja täällä hän kasvaa irlantilaisemmaksi ja irlantilaisemmaksi päivä päivältä, mutta uskollisena kasteelleen hän äänekkäästi protesteeraa kaikkia elämän yksityiskohtia vastaan.

Hänen kaksi pientä mustaa lettiänsä viittaa vastakkaisiin suuntiin, hänen pienet apinankasvonsa ovat yhtenä kujeellisuuden virnistyksenä, hän on vilkas kuin mäyräkoira, ja häntä on pidettävä toimessa joka hetki. Hänen pahuutensa luettelo täyttää sivumääriä Tuomiopäivän kirjassa. Viimeinen pykälä kuuluu:

"Narrannut Maggie Geer'in panemaan ovenrivan suuhunsa — rangaistus: iltapäivä vietettävä vuoteessa ja illalliseksi vesikorppuja."

Näyttää siltä että Maggie Geer, jonka suulla on tavaton laajenemiskyky, sai ovenrivan sisään, mutta ei saanut sitä ulos. Kutsuttiin tohtori, joka taitavasti ratkaisi ongelman voidellulla kenkäsarvella. "Lukkosuu Meg'iksi" on hän ristinnyt potilaansa siitä alkaen.

Voit ymmärtää että ajatuksiani tuskallisesti askarruttaa jokaisen aukon täyttäminen Sadie Katen elämässä.

On tuhansittain asioita, joiden suhteen minun pitäisi kysyä neuvoa puheenjohtajalta. Mielestäni oli hyvin epäystävällistä sekä häneltä että sinulta sälyttää minun niskoilleni orpokotinne ja itse karata etelään huvittelemaan. Olisi teille omiansa, jos tekisin kaikki hullusti. Kun matkustatte siellä yksityis-ajoneuvoissa ja samoilette kuutamossa palmurannoilla, olkaa hyvä ja ajatelkaa minua New-Yorkin maaliskuun vihmassa, huolenani 113 pikkulasta, jotka oikeuden mukaan ovat teidän — ja olkaa kiitollisia.

Olen (rajoitetun ajan)
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.

Paras Vihollinen!

Lähetän teille täten (eri kotelossa) Sammy Spier'in, joka katosi aamulla teidän käyntinne aikana. Miss Snaith veti hänet päivänvaloon teidän mentyänne. Olkaa hyvä ja tutkikaa hänen peukaloaan. En ole koskaan nähnyt kynsiajosta, mutta minun lausuntoni mukaan tämä on sellainen.

Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.

Maaliskuun 6 p.

Rakas Judy!

En vielä tiedä aikovatko lapset ruveta pitämään minusta vai eivätkö, mutta he pitävät koirastani. Ei koskaan ole näistä porteista astunut olento niin suosittu kuin Singapore. Joka iltapäivä saa kolme poikaa, joiden käytös on ollut virheetön, luvan harjata ja kammata sen, kun taas kolme muuta hyvää poikaa saa tarjota sille ruokaa ja juomaa. Mutta joka lauantaiaamuna saavutetaan viikon huippu, kun kolme ylenpalttisen hyvää poikaa antaa sille saman vaahtokylvyn käyttäen kuumaa vettä ja rasvasaippuaa. Etuoikeus Singaporen palvelemiseen on kohta ainoa kiihoitin, mitä tarvitsen hyvän kurin säilyttämiseksi.

Mutta eikö olekin ihan pateettisen luonnotonta, että tämä nuori väki elää maalla eikä koskaan ole omistanut mitään lemmikkieläintä. Varsinkin kun he, vielä enemmän kuin muut lapset, niin tarvitsevat jonkun, jota rakastaa. Aion hankkia heille lemmikkejä tavalla tai toisella, vaikka saisinkin kuluttaa uudet tulomme eläintarhaan. Etkö voisi tuoda mukanasi paria alligaattorivauvaa ja pelikaania? Kaikki elollinen otetaan kiitollisesti vastaan.

Tämä olisi oikeuden mukaan ensimäinen "Johtokuntapäiväni". Olen syvästi kiitollinen Jervisille, joka järjesti vain pelkän asiakokouksen New-Yorkiin, koska emme täällä vielä kelpaa paraatiin, mutta me toivomme että huhtikuun ensimäisenä keskiviikkona voimme tarjota jotakin näkyväistä. Jos kaikki tohtorin ajatukset ja muutamat omani pääsevät toteutumaan, aukeavat johtokunnan jäsentemme silmät vähän suuriksi kun näyttelemme heille taloa.

Olen juuri tehnyt ruokalistan ensi viikkoa varten ja asettanut sen keittiöön harmistuneen kokin nähtäväksi. Vaihtelevaisuus on sana, jota ei tähän saakka ole löytynyt J.G.H:n sanakirjasta. Et voi uneksiakaan mitä hurmaavia yllätyksiä meillä on tulossa; paahdettua leipää, ohrakakkuja, grahamsämpylöitä, maissiohukaisia, riisivanukasta, jossa on paljon rusinoita, paksua kasvissoppaa, makaroonia italialaiseen tapaan, polenta-kaakkuja sokerisiirapin kera, omenakokkelia, piparkakkuja — oi, loppumaton lista! Kun suurimmat tyttömme ovat olleet apuna tuollaisten ruokahalua kiihoittavien herkkujen valmistuksessa, kykenevät he jo melkein pysyttämään tulevat miehensä rakastuneina.

Oi hyvänen aika! Tässä minä lörpöttelen tällaista hölynpölyä, kun minulla on oikea uutinen varalla hihassani. Olemme saaneet uuden työntekijän, oikean päärlyn.

Muistatko Betsy Kindredin, diploomi 1910? Hän johti lauluseuraa ja oli näyttelijäin puheenjohtaja. Minä muistan hänet vallan hyvin, hänellä oli aina niin ihastuttavia pukuja. No niin, jos suvaitset, hän asuu vain kahdentoista kilometrin päässä täältä. Minä yllätin hänet eilen aamuna sattumalta, kun hän ajoi autollaan kylän läpi, tai pikemmin, kun hän hädintuskin säästyi ajamasta ylitseni.

En ole elämässäni puhunut hänen kanssaan, mutta me tervehdimme kuin hyvinkin vanhat ystävät. Kannattaa omata silmiinpistävä tukka: hän tunsi minut siinä paikassa. Hyppäsin hänen autonsa portaalle ja sanoin:

"Betsy Kindred, 1910, sinun on nyt tultava orpokotiini ja autettava minua tekemään luetteloa orvoistani."

Ja se hämmästytti häntä siinä määrin, että hän tuli. Hän on täällä neljänä tai viitenä päivänä viikossa tilapäisenä sihteerinä, ja minun täytyy jotenkuten onnistua pidättämään hänet kokonaan. Hän on hyödyllisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Toivon orpolasten tulevan hänelle sellaiseksi tavaksi ettei hän enää kykene jättämään niitä. Luulen että hän ehkä jää, jos maksamme hänelle kyllin suuren palkan. Hän haluaa elää riippumattomana perheestään, niinkuin me kaikki näinä rappeutumisen aikoina.

Kasvavassa innossani tehdä luetteloa ihmisistä tahtoisin panna tohtorimmekin johonkin sarekkeeseen. Jos Jervis tietää jonkun juorun hänestä, kirjoita se minulle, ole hyvä; mitä pahempi, sitä parempi. Hän kävi eilen puhkaisemassa kynsiajoksen Sammy Spierin peukalosta ja tuli sitten sähkönsiniseen vastaanottohuoneeseeni antamaan ohjeita peukaloitten sitomisessa. Johtajattaren velvollisuudet ovat moninaiset.

Oli juuri tee-aika, joten sivumennen pyysin häntä jäämään, ja hän jäi! Ei saadakseen nauttia minun seurastani — ei toki — vaan koska Jane samalla näyttäytyi kädessään vadillinen paahdetuita sämpylöitä. Hän ei nähtävästi ollut syönyt päiväateriaa, ja päivälliseen oli vielä aikoja. Sämpyläin lomassa (hän söi koko vadillisen) hän katsoi soveliaaksi tutkistella valmistuneisuuttani tähän asemaan. Olinko lukenut biologiaa korkeakoulussa? Kuinka pitkällä olin kemiassa? Mitä tiesin yhteiskuntaopista? Olinko käynyt Hastingsin mallilaitoksessa?

Johon kaikkeen vastasin ystävällisesti ja avoimesti. Sitten otin vapauden itse tehdä kysymyksen tai pari: kysyin vain mitä nuoruuden harjaantumista oli vaadittu, jotta oli muodostunut moinen loogillisuuden, täsmällisyyden, arvokkuuden ja terveen järjen esikuva, jonka näin istuvan edessäni? Hellittämättömän tutkistelun avulla sain irti pari hajanaista tosiseikkaa, mutta kaikki täysin kunniallisia. Miehen vaiteliaisuudesta voisi päättää että perheessä on ollut hirttotapaus. MacRae père oli syntynyt Skotlannissa ja tuli Yhdysvaltoihin ottaakseen haltuunsa oppituolin Johns Hopkinsissa; poika Robin lähetettiin takaisin Auld Reekie'iin kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä oli M'Lachlan Strathlachan'ista (olen varma että se kuulostaa täysin kunnialliselta), ja loma-aikansa hän vietti Ylämaissa metsästäen saksanhirviä.

Sen verran sain selville; sen verran eikä enempää. Kerro minulle, minä pyydän, jokin juoru vihamiehestäni — jokin häväistysjuttu mieluimmin.

Miksi, jos hän kerran on niin kauhean tarmokas ihminen, hän hautaa itsensä tähän etäiseen paikkaan? Luulisi että eteenpäinpyrkivä tiedemies tarvitsisi sairashuoneen toiselle puolellensa ja ruumiinavaushuoneen toiselle. Oletko varma ettei hän ole tehnyt jotakin rikosta ja piileksi lain kättä?

Olen nähtävästi täyttänyt aika määrän paperia kertomatta sinulle paljoakaan. Vive la bagatelle!

Sinun kuten tavallisesti
SALLIE.

P.S. Yksi seikka minua huojentaa. Tohtori MacRae ei itse valitse vaatteitaan vaan jättää sellaiset toisarvoiset pikkuseikat emännöitsijänsä, Mrs. Maggie McGurkin huoleksi.

Taaskin, ja peruuttamattomasti, hyvää yötä!

JOHN GRIER HOME,
Keskiviikkona.

Paras Gordon!

Ruususi ja kirjeesi ilahuttivat minua kokonaisen aamun, ja se oli ensimäinen kerta kun lähentelin iloisuutta sitten helmikuun neljännentoista, jolloin huiskutin hyvästit Worcesterille.

Sanat eivät voi kertoa kuinka painostavan yksitoikkoista laitoselämän jokapäiväinen kiertokulku osaa olla. Ainoa valonpilkahdus koko tässä tympeässä jutussa on se seikka, että Betsy Kindred viettää neljä päivää viikossa luonamme. Betsy ja minä olimme samaan aikaan korkeakoulussa, ja me keksimme silloin tällöin jotakin lystikästä, jolle voi nauraa.

Eilen joimme teetä hirvittävässä vastaanottohuoneessani, kun äkkiä päätimme nousta kapinaan niin suurta tarpeetonta rumuutta vastaan. Kutsuimme sisään kuusi rotevaa ja hävittävää orpoa, tikapuut ja sangollisen kuumaa vettä, ja kahdessa tunnissa olimme saaneet joka jäljenkin tuosta seinäpaperista pois noilta seiniltä. Et voi kuvitella kuinka hauskaa on repiä paperia seiniltä.

Kaksi maalaria on parhaillaan työssä ja kiinnittää seinille parasta mitä kylämme tarjoo, kun taas saksalainen verhoilija polvillaan ottaa mittaa tuoleistani sitsikankaisia irtopäällisiä varten, jotka tulevat kätkemään joka tuuman niiden plyyshipeitteestä.

Älä huoli hermostua. Ei tämä merkitse sitä että aion viettää koko elämäni orpokodissa. Se tarkoittaa vain, että aion valmistaa iloiset tervetuliaiset seuraajalleni. En ole uskaltanut kertoa Judylle, kuinka vastenmielistä tämä kaikki minulle on, sillä en tahdo synkentää Floridan taivasta, mutta kun hän palaa New-Yorkiin, odottaa virallinen eronpyyntöni häntä jo eteisessä.

Kirjoittaisin sinulle pitkän kirjeen kiitolliseksi maksuksi seitsemästä sivustasi; mutta kaksi pikku kultaani tappelee ikkunan alla. Juoksen erottamaan heidät.

Ystäväsi kuten aina
S. McB.

JOHN GRIER HOME
Maaliskuun 8.

Rakas Judy!

Olen itse kustantanut erään pienen lahjan John Grier Homelle — uusinut johtajattaren yksityishuoneen. Näin heti ensimäisenä iltana, etten minä eikä kukaan tuleva johtajatarkaan voisi olla onnellinen Mrs. Lippettin sähkönsinisellä plyyshillä. Sinä näet, että pyrin tekemään seuraajani tyytyväiseksi ja halukkaaksi viipymään. Betsy Kindred oli apuna Mrs. Lippettin kauhujen kamarin uusimisessa, ja yksissä neuvoin olemme luoneet sinfonian himmeän sinistä ja kultaa. Varma ja tosi on, että se nyt on viehättävimpiä huoneita mitä milloinkaan on nähty; sen näkeminen on taiteellista kasvatusta orpolapsille. Uudet paperit seinillä, uudet matot lattialla (omat kiitetyt persialaiseni Worcesterista nuhtelevan perheen lähettäminä). Uudet verhot kolmessa ikkunassani, joista nyt on laaja ja viehättävä näköala, minkä nottinghamilainen pitsikangas on tähän saakka peittänyt. Uusi iso pöytä, pari lamppua ja kirjoja ja taulu tai pari ja oikea avonainen takka. Mrs. Lippett oli antanut sulkea sen, koska siitä tuli ilmaa huoneeseen.

En ole koskaan ennen kokenut, minkä eron ympäristön taiteellisuus tekee ihmisen sielunrauhaan. Istuin eilenillalla ja katselin omaa tultani oman uuden tulisuojukseni kauniitten, korkeitten reikien läpi ja kehräsin tyytyväisyydestä. Ja minä vakuutan sinulle että se oli ensimäinen kehruu, mikä on lähtenyt tästä kissasta senjälkeen kun hän on astunut sisään John Grier Homen portista.

Mutta johtajattaren vastaanottohuoneen kalustaminen on pienin tarpeistamme. Lasten yksityissuojat kysyvät niin paljon perusteellista huomiota etten tiedä mistä alkaa. Pimeä pohjanpuolinen leikkihuone on oikea häpeä ja pahennus, mutta ei sen häpeällisempi kuin hirvittävä ruokasalimme tai tuulettamattomat makuuhuoneet tai ammeettomat kylpyhuoneet.

Katsohan, asia on näin: ruumiillisista tutkimuksistamme on käynyt ilmi se tosiseikka, että noin puolet lapsistamme ovat vähäverisiä ja suurella joukolla on keuhkotautiset esi-isät ja vielä useammilla juomarit. Heidän ensimäinen tarpeensa on happi pikemmin kuin kasvatus. Ja jos kivulloiset tarvitsevat sitä, miksi ei se olisi hyvää myöskin terveille. Minä tahtoisin että joka lapsi kesät talvet nukkuisi ulkoilmassa, mutta jos antaisin sellaisen pommin pudota johtokunnan jäsenten neuvospöytään, räjähtäisi koko talo.

Johtokunnan jäsenistä puhuen, olen tavannut Hon. Cyrus Wykoffin, ja luulen totisesti, että pidän hänestä vähemmän kuin tohtori Robin MacRae'sta tai lastentarhan opettajasta tai kokista. Näytän olevan oikea nero keksimään vihollisia!

Mr. Wykoff saapui viime keskiviikkoiltana katsomaan uutta johtajatarta.

Laskeuduttuaan mukavimpaan nojatuoliini hän ryhtyi viettämään päiväänsä. Hän kysyi isäni ammattia, ja onko hän toimeentuleva mies vai eikö. Minä kerroin hänelle että isäni valmistaa tehtaassaan päällystakkeja, ja että myöskin näinä vaikeina aikoina päällystakkien kysyntä on sangen hyvä.

Hän näytti huojentuneelta, hän hyväksyy päällystakkien hyötypuolen. Hän oli pelännyt että olin tullut ministerin tai professorin tai kirjailijan perheestä — paljon korkeita aatteita ja tervettä järkeä ei vähääkään. Cyrus uskoo terveeseen järkeen.

Ja miten olin harjaantunut tähän tehtävään?

Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.

Johon kaikkeen hän murisi.

Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.

Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.

Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.

Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.

"Kamarineitini", sanoin minä.

"Mikä?" parkaisi hän kasvot ihan punaisina.

"Kamarineitini."

"Mitä hän tekee täällä?"

Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni, kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee tukkani."

Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.

Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin palveluksiin.

Minä selitin — kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä — että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.

Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.

Ja mitä, rakas Judy, ajattelet tästä?

Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.

"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö!
Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"

Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia.
Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.

Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan kiintyä tuohon pikku vesaan.

"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä saan panna sinulta?"

"En minä ole koskaan kuullut Judy tädistä."

"Hän on tämän koulun jokaisen kiltin pikku tytön täti."

"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan namusia", sanoo Sadie Kate.

Niin sanon minäkin.

Parhain tervehdykseni puheenjohtajalle.

SALLIE.

Maaliskuun 13.

MRS. JUDY ABBOTT PENDLETON.

Arvoisa Rouva!

Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun työn rasittama johtajatar voi ehtiä.

Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.

On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.

Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen ruokahuone johtajattarelle — jota ajatusta minä seuraarakastavana sieluna ensin halveksuin — on ollut pelastukseni. Kun olen kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun, kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.

Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä pièce de resistance päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle, mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.

Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas. Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.

Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa pakanoita pukutansseilla?

Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?

Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa. Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä.

Minä myös.

S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Perjantaina.

Rakkakin Judy!

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa. Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani — valkoinen, koristeena keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä kaikista, meillä on ruokaliinat, ensimäiset, mitä olemme eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja meluamisesta — kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."

Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella — "Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy oppia taistelevampi usko.

"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset; käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme, ja siihenkin tehdään rajoituksia.

Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin, ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.

Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee cow-boy ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari, ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa, jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.

Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne. Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.

Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää, on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.

"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa, joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin mahdollista ja etsin heille koteja.

Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin. Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia, keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13 välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat mahonkihuonekaluja.

Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi, ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen, aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.

Olen edelleen
113:n ikihuolekas äiti
S. McB.

JOHN GRIER HOME
Maaliskuun 18.

Rakas Judy!

Olen mieluisalla tavalla saanut hengähtää 113:sta äiteyshuolesta.

Kuka tulla tipahti eilen rauhaisaan kyläämme jollei Mr. Gordon Hallock, matkallaan takaisin Washingtoniin hoitamaan kansakunnan huolia. Ainakin hän sanoi tämän paikan olevan hänen matkansa varrella, mutta kartasta pikkukoulun seinällä näen että se oli sadan peninkulman poikkeus.

Ja voi taivas, minä olin iloinen kun sain nähdä hänet! Hän on ensimäinen pilkahdus ulkomaailmaa senjälkeen kun sulkeuduin tämän laitoksen vangiksi. Ja niin paljon hauskoja juttuja hän tiesi! Hän tuntee sisäpuolen kaikesta siitä ulkopuolisesta minkä saa lukea lehdistä; ja mikäli minä voin ymmärtää, on hän se seurapiirin keskus, jonka ympäri koko Washington kiertää. Minä olen aina tietänyt, että hän pääsee pitkälle politiikassa, sillä hänessä on vauhtia, siitä ei ole epäilystä.

Et voi uskoa kuinka virkistyneeksi ja uudistuneeksi minä tunnen itseni, ikäänkuin olisin tullut omaani takaisin oltuani jonkun aikaa yhteiskunnallisessa maanpaossa. Minun täytyy tunnustaa että kaipaan jotakin, joka osaa minunlaistani tyhjänpäiväistä puhetta. Betsy livistää kotiin joka viikon lopulla, ja tohtori keskustelee kylläkin, mutta oh, niin inhottavan johdonmukaisesti! Gordon jotenkin tuntuu edustavan sitä elämää, johon minä kuulun — jossa on maalaisklubeja ja ajelua ja tanssia ja urheilua ja kohteliaisuuksia — köyhää; hupsua, typerää elämää, jos niin tahdot, mutta minun omaani. Ja minä olen kaivannut sitä. Tämä yhteiskuntaa-palveleva toiminta on teoriassa ihailtavaa ja pakottavaa ja mielenkiintoista, mutta kuolettavan typerää yksityiskohdissaan. Pelkään etten ole syntynyt oikaisemaan vinoa tässä maailmassa.

Koetin kuljettaa Gordonia ympäri ja herättää hänessä mielenkiintoa pikkulapsiin, mutta hän ei vilkaissutkaan niihin. Hän ajattelee että minä tulin vain hänen kiusakseen, ja niinhän minä tietysti tulinkin. Sinun sireenin kutsusi ei olisi koskaan houkutellut minua kevytmielisyyden polulta, jollei Gordon olisi niin epämieluisasti ilakoinut ajatellessaan, että minä muka osaisin hoitaa orpokotia. Minä tulin tänne näyttääkseni hänelle että osaan, ja nyt kun voin näyttää sen, tuo peto kieltäytyy katsomasta.

Minä kutsuin hänet päivälliselle ja varoitin jo ennakolta vasikansyltystä, mutta hän sanoi ei kiitos, minä tarvitsin vaihtelua. Niinpä me menimme Brantwoodin ravintolaan ja saimme hiilillä paistettuja rapuja. Olin kokonaan unohtanut että nuo elukat olivat syötäviä.

Tänä aamuna kello seitsemän heräsin raivoisaan puhelinkellon soittoon. Gordon soitti asemalta, hän oli lähdössä Washingtoniin. Hän oli kerrassaan katumapäällä orpokodin suhteen ja puolusteli itseään laveasti, kun ei ollut tahtonut katsoa lapsiani. Ei se sitä merkinnyt ettei hän pitäisi orpolapsista, sanoi hän; sitä vain ettei hän pitänyt niistä minuun rinnastettuina. Ja todistaakseen hyvät tarkoituksensa hän aikoi lähettää niille laatikollisen pähkinöitä.

Tunnen itseni niin reippaaksi ja virkistyneeksi pikku pyrähdykseni jälkeen kuin jos todella olisin ollut lomalla. Siitä ei ole epäilystä, tunti tai niillä vaiheilla kiihdyttävää puhelua on parempaa vahvistuslääkettä minulle kuin koko rasiallinen rauta- tai strykniinipillereitä.

Olet minulle velkaa kaksi kirjettä, hyvä rouva. Maksa velkasi tout de suite, tai lasken kynän kädestäni iäksi.

Sinun kuten tavallisesti
S. McB.

Tiistaina, kello 5 i.p.

Paras viholliseni!

Minulle on kerrottu että kävitte meillä tänä iltapäivänä, kun minä olin poissa ja pengoitte esiin erään häväistysjutun. Te väitätte että lapset Miss Snaithin hoidossa eivät saa säädettyä määräänsä kalanmaksaöljyä.

Olen pahoillani, jollei lääkemääräyksiänne ole noudatettu, mutta teidän tulee tietää että on vaikea juttu kaataa tuota inhottavaa pahanhajuista moskaa kiemurtelevan lapsen sisään. Ja Miss Snaithilla on aivan liiaksi työtä. Hänellä on hoidettavanaan kymmenen lasta enemmän kuin mitä oikeuden mukaan pitäisi langeta yhden naisen osalle, ja siihen saakka kun löydämme hänelle uuden apulaisen on hänellä hyvin vähän aikaa noihin oikullisiin yksityiskohtiin, joita te vaaditte.

Sitäpaitsi, paras viholliseni, hän on hyvin arka moitteille. Kun tunnette olevanne taistelutuulella, soisin että tuhlaisitte sotaisuutenne minuun. Minä en välitä siitä, ihan päinvastoin. Mutta tuo poloinen nainen on vetäytynyt huoneeseensa hysteerisen itkun vallassa ja jättänyt yhdeksän vauvaa pantaviksi sänkyyn herra ties kenen toimesta.

Jos teillä on jotakin pulveria, joka voisi rauhoittaa hänen hermojaan, olkaa hyvä ja lähettäkää Sadie Katen mukana.

Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.

Keskiviikkoaamuna.

Hyvä tohtori MacRae!

En minä mitenkään asetu ymmärtämättömälle kannalle; pyydän vain, että tulette minun luokseni valituksinenne ettekä järkytä henkilökuntaani noin tulivuorimaisesti kuin eilen.

Pyrin kaikin voimin noudattamaan kaikkia määräyksiänne — lääkärin määräyksiä — tunnollisesti ja huolella. Puheenaolevassa tapauksessa näyttää sattuneen jotakin laiminlyöntiä; en tiedä, mihin ovat joutuneet nuo neljätoista käyttämätöntä pulloa, joista te nostitte sellaisen äläkän, mutta minä otan selville.

Enkä monestakaan syystä voi lähettää Miss Snaithiä tiehensä noin vain umpimähkään kuten te vaaditte. Hän saattaa eräissä suhteissa olla kyvytön, mutta hän on kiltti lapsille, ja valvonnan alaisena kyllä käy täydestä toistaiseksi.

Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.

Torstaina.

Paras vihollinen!

Soyez tranquille. Olen antanut määräykseni, ja tästä lähin lapset tulevat saamaan kaiken kalanmaksaöljyn, mikä oikeuden mukaan kuuluu niille. Itsepäisen miehen pitää saada tahtonsa läpi.

S. McB.

Maaliskuun 22 p.

Rakas Judy!

Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä — sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli käynyt talossa.

Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja lastenkamarissamme. Joku aika sitten — itse asiassa jo ennen minun tuloani — hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen — epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin — hän alkoi nuuskia ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.

Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss Snaithia — hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton — varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja ryypiskelemässä sitä yksityisesti!

Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi. Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla näkemässä!

No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.

Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille. Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista, että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä vakuutan, että se on kolmikulmainen.

Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle. Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä, kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä pantata?

MYÖHEMMIN.

Rauhanneuvottelut ovat päättyneet tänä iltapäivänä ja Sandy oli juuri poistunut arvokkaasti, kun Hon. Cyrus Wykoff ilmoitettiin saapuneeksi. Kaksi vihollista yhden tunnin sisällä on totisesti liikaa!

Hon. Cy oli suunnattomasti liikutettu uudesta ruokasalista, varsinkin kun kuuli että Betsy on kiinnittänyt nuo kaniinit omilla liljanvalkeilla kätösillään. Kaniinien kiinnittäminen seinille, myöntää hän, on sopivaa aherrusta naisille, mutta toimeenpaneva asema kuten minun on hieman heidän horisonttinsa ulkopuolella. Hänen mielestään olisi ollut paljon viisaampaa, jollei Mr. Pendleton olisi antanut minulle niin vapaata valtaa tuhlata rahojansa.

Kun vielä olimme syventyneet katselemaan Betsyn seinäkoristeita, kuului ruokahuoneesta hirmuinen romahdus, ja tapasimme Gladiola Murphyn itkemästä viiden keltaisen lautasen raunioilla. Tuollaisten romahdusten kuuleminen järkyttää hermojani riittävästi kun olen yksin, mutta erikoisesti se järkyttää, kun vieraanani juuri on epämiellyttävä johtokunnan jäsen.

Koetan vaalia tuota pöytäkalustoa parhaan taitoni mukaan, mutta jos haluat nähdä lahjasi koko särkymättömässä kauneudessaan, neuvoisin sinua rientämään pohjoiseen ja käymään John Grier Homessa viipymättä.

Sinun kuten aina
SALLIE.

Maaliskuun 26 p.

Rakas Judy!

Minulla on juuri ollut kohtaus erään naisen kanssa, joka tahtoo ottaa kotiinsa pikkulapsen yllätykseksi miehelleen. Minun oli aika vaikea saada häntä uskomaan, että koska mies kerran joutuu elättämään lasta, olisi hienotunteinen huomaavaisuus kysyä häneltä neuvoa kasvatin otossa. Hän väitti itsepintaisesti ettei se kuulu mieheen, koska lapsen pesemisen ja pukemisen ja kasvattamisen vaiva tulisi hänen itsensä osalle. Alan todellakin sääliä miehiä. Muutamilla heistä näyttää olevan hyvin vähän oikeuksia.

Epäilen, että myöskin taistelunhaluinen tohtorimme on kotonaan hirmuvallan uhri, emännöitsijänsä vallan päälle päätteeksi. On ihan häpeällistä kuinka Maggie McGurk lyö laimin tuota miesparkaa. Minun on täytynyt antaa hänet erään orpolapsen hoitoon. Sadie Kate istuu tällä hetkellä hyvin perheenäitimäisenä kamiinimatolla ja ompelee nappeja hänen päällystakkiinsa sillä aikaa kuin hän on yläkerrassa hoitamassa pikkulapsia.

Sinä et ikinä sitä uskoisi, mutta Sandy ja minä olemme tulossa ihan tuttaviksi karulla skotlantilaisella tavalla. Hän on ottanut tavakseen kolkuttaa ovellemme tuossa neljän aikana iltapäivällä, ollessaan kotimatkalla sairaskäynneiltään, ja tehdä kierros talossa päästäkseen varmuuteen että meissä ei ole koleraa eikä vesikauhua eikä mitään tarttuvaa, ja ilmestyä 4,30 kirjastooni pohtimaan yhteisiä ongelmiamme.

Tuleeko hän katsomaan minua? Oi, ei, totisesti, hän tulee saamaan teetä ja kaakkua ja marmelaadia. Miehellä on laiha ja nälkäinen katse. Emännöitsijä ei anna hänelle tarpeeksi ruokaa. Niin pian kun saan vähän lujemman otteen häneen, aion yllyttää häntä kapinaan.

Sitä ennen hän on hyvin kiitollinen saadessaan jotakin syötävää, mutta oi, niin hullunkurinen seuratapa-kokeiluissaan! Alussa hän piti kuumaa teekuppia toisessa kädessä, sämpylälautasta toisessa ja etsi sitten nolona kolmatta kättä, millä syödä. Nyt hän on ratkaissut pulman. Hän kääntää varpaat sisäänpäin ja panee polvet yhteen, taittaa sitten ruokaliinansa pitkäksi, kapeaksi suikaleeksi, joka täyttää raon niiden välissä ja muodostaa hyvin laatuunkäyvän vale-sylin. Sitten hän istuu lihakset pingotettuina kunnes tee on juotu. Minun pitäisi kaiketi hankkia pöytä, mutta Sandyn näkeminen varpaat sisäänpäin on ainoa huvin pilke minkä päiväni tarjoo.

Postimies ajaa juuri sisään, mukanaan toivottavasti kirje sinulta. Kirjeet ovat hyvin mielenkiintoinen keskeytys yksitoikkoisessa laitoselämässä. Jos haluat pitää tämän johtajattaren hyvällä tuulella, on sinun paras kirjoittaa usein.

* * * * *

Posti tullut ja sisällys tarkastettu.

Lausu ystävällisesti kiitokseni Jervisille kolmesta alligaattorista rämeikössä. Hän osoittaa harvinaista taiteellista aistia postikorttiensa valinnassa. Seitsemän sivua pitkä kuvitettu kirjeesi Miamista saapui samalla kertaa. Olisin erittäin hyvin erottanut Jervisin palmupuusta ilmankin ilmoituslappuasi, koska noista kahdesta palmupuu on niin paljon runsastukkaisempi. Sain myöskin kohteliaan voileipä-kirjeen nuorelta mieheltäni Washingtonista, samoin erään kirjan ja namusrasian. Lapsukaisten pähkinälaatikon hän on pannut tulemaan pikalähetyksenä. Oletko koskaan nähnyt moista uutteruutta?

Jimmie ilahuttaa minua uutisella että hän tulee käymään luonani niin pian kun isä voi päästää hänet tehtaasta. Poika parka vihaa tehdasta niin! Ei siksi että hän olisi laiska; päällystakit vain kerta kaikkiaan eivät huvita häntä. Mutta isä ei voi ymmärtää niin huonoa makua. Rakennettuaan tehtaan hän tietysti on kehittänyt itsessään suoranaisen päällystakki-intohimon, jonka olisi pitänyt mennä perintönä vanhimmalle pojalle. Minusta on hirveän soveliasta että olen syntynyt tyttäreksi; minua ei vaadita pitämään päällystakeista, vaan saan vapaasti seurata mitä epätervettä uraa tahansa minkä suvaitsen valita, kuten tätäkin.

Palatakseni postiini: sain ilmoituksen eräältä tukkukauppiaalta, joka sanoo että hänellä on tarjolla poikkeuksellisen huokeita kaurajauhoja, riisiä, vehnäjauhoja, luumuja ja kuivattuja omenia, jotka hän on pakannut erityisesti vankiloita ja armeliaisuuslaitoksia varten. Kuuluu ravitsevalta, eikö totta?

Sain myöskin kirjeen parilta maanviljelijältä, joista kumpainenkin haluaisi väkevän, rotevan neljätoistavuotiaan pojan, joka ei pelkää työtä ja jolle heidän aikomuksensa on antaa hyvä koti. Noita hyviä koteja ilmaantuu sangen runsaasti juuri kun kevätkylvöjen aika on tulossa. Kun tutkimme erästä sellaista viime viikolla, vastasi seurakunnan pappi tavalliseen kysymykseemme: "Onko hänellä mitään omaisuutta?" hyvin varovaisesti: "Minä luulen että hänen täytyy omistaa korkkiruuvi."

Voisit tuskin uskoa että on olemassa sellaisia koteja kuin muutamat tutkimamme, löysimme toissa päivänä hyvin varakkaan maalaisperheen, joka asui sullottuna kolmeen huoneeseen, jotta heidän kauniin talonsa toinen puoli pysyisi puhtaana. Neljätoistavuotias tyttö, jonka he halusivat ottaa kasvatiksi saadakseen huokean palvelustytön, olisi joutunut nukkumaan samassa pienessä huoneessa heidän kolmen oman lapsensa kanssa. Heidän keittiö-ruokailu-seurusteluhuoneensa oli meluisampi kuin mikään kaupungin köyhälistön asunto mitä koskaan olen nähnyt, ja lämpömittari osoitti 28! Tuskin voi sanoa että he asuivat siellä, pikemmin he kiehuivat. Voit olla varma siitä, että meiltä he eivät saaneet tyttöä!

Olen säätänyt erään horjumattoman lain — kaikki muut ovat horjuvia. Ketään lasta ei sijoiteta muualle, jollei kyseenäoleva perhe voi tarjota parempia etuja kuin me. Tarkoitan, kuin me kykenemme tarjoamaan muutamien kuukausien kuluttua, ehdittyämme muodostua mallilaitokseksi. Minun täytyy tunnustaa että tätä nykyä olemme vielä aika kehnoja.

Mutta joka tapauksessa olen hyvin valikoiva kotien suhteen ja hylkään kolme neljäsosaa tarjolla olevista.

MYÖHEMMIN.

Gordon on antanut kunniallisen hyvityksen lapsilleni. Hänen pähkinälaatikkonsa on saapunut, se on päällystetty säkkikankaalla ja on kolme jalkaa korkea.

Muistatko jälkiruokaa pähkinöistä ja vaahterasiirapista, jota saimme korkeakoulussa? Me nyrpistimme nenäämme, mutta söimme. Minä otan sen käytäntöön täällä, ja vakuutan sinulle, että me emme nyrpistä nenäämme. On nautinto ruokkia lapsia, jotka ovat läpäisseet Mrs. Lippettin järjestelmän; he ovat pateettisen kiitollisia joka pienestä siunauksesta.

Et voi valittaa että tämä kirje on liian lyhyt.

Sinun,
Kirjoituskouristuksen partaalla
S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Perjantaita koko pitkä päivä.

Rakas Judy!

Sinua huvittaa kuulla että olen saanut uuden vihollisen — tohtorin emännöitsijän. Olen puhunut tuon ihmisen kanssa useita kertoja puhelimessa ja huomannut, ettei hänen äänelleen ole ominaista tuo pehmeä, matala sävy, joka on tunnusmerkillistä Vere de Veren säädylle, mutta nyt olen nähnyt hänet. Tänä aamuna palatessani kylältä tein pienen mutkan ja kuljin tohtorimme talon ohi. Sandy on ilmeisesti ympäristönsä tulos — talo on oliivinvihreä, siinä on punainen taitekatto ja kaihtimet alhaalla. Olisi voinut luulla että talossa juuri oli ollut hautajaiset. En ihmettele että elämän viehättävät puolet ovat jotenkin jääneet huomaamatta tuolta miesparalta. Tutkittuani taloa ulkoapäin olin utelias näkemään vetikö sisäpuoli sille vertoja.

Koska olin aivastanut viisi kertaa tänä aamuna ennen aamiaista, päätin mennä sisään ja kysyä häneltä neuvoa lääkärinä. Tosin ovat lapset hänen erikoisalansa, mutta aivastus kuuluu kaikkiin ikäkausiin. Niinpä marssin rohkeasti portaita ylös ja soitin kelloa.

Hiljaa! Mikä ääni tuolla katkaisee mässäyksemme? Hon. Cy'n ääni, niin totta kuin elän, hän lähestyy portaita. Minun täytyy kirjoittaa kirjeitä, minä en voi ruveta kuulemaan hänen harmillisia lorujaan, siispä lennätän Janen ovelle ja käsken häntä katsomaan miestä lujasti silmiin ja sanomaan että olen ulkona.

* * * * *

Tanssi jatkukoon! Olkoon ilomme rajaton. Hän on mennyt.

Mutta nuo kahdeksan tähteä esittävät kahdeksaa vaatekomeron pimennossa vietettyä tuskan minuuttia. Hon. Cy otti Janen ilmoituksen vastaan ystävällisesti luvaten istua odottamaan. Jonkajälkeen hän astui sisään ja istuutui. Mutta jättikö Jane minut vaatekomeron ikävään? Ei, hän houkutteli miehen lastenkamariin katsomaan mitä kauheuksia Sadie Kate on tehnyt. Hon. Cy katselee ilokseen kauheuksia, varsinkin Sadie Katen tekemiä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä häväistysjuttuja Jane parhaillaan paljastaa, mutta mitä siitä, hän on mennyt.

Mihin jäin? Oi niin, olin soittanut tohtorin ovikelloa.

Oven avaa suuri, roteva ihminen, jonka hihat ovat käärityt ylös. Hän näyttää hyvin suorasukaiselta; hänellä on haukan nenä ja kylmät harmaat silmät.

"Mitä asiaa?" sanoi hän, ja äänestä ilmeni että hän piti minua vacuumöljy-kaupustelijana.

"Hyvää huomenta". Minä hymyilin ystävällisesti ja astuin sisäpuolelle. "Oletteko Mrs. McGurk?"

"Se juuri", sanoi hän. "Ja te kai olette tuo uusi nuori nainen orpokodista?"

"Niin olen", sanoin minä. "Onko hän itse kotona?"

"Ei ole", sanoi hän.

"Mutta tämä on hänen vastaanottotuntinsa."

"Hän ei pidä sitä säännöllisesti."

"Hänen tulisi pitää", sanoin minä ankarasti. "Olkaa kiltti ja sanokaa hänelle, että Miss McBride kävi kysymässä häneltä neuvoa ja pyytäkää häntä pistäytymään John Grier Homessa tänä iltapäivänä."

"Soo!" murahti Mrs. McGurk ja sulki oven niin äkisti, että hameeni lieve jäi väliin.

Kun kerroin tämän tohtorille tänä iltapäivänä, kohautti hän olkapäitään ja sanoi että se on Maggien viehättävä tapa.

"Ja miksi ette pane pois koko Maggie'a?" kysyin minä.

"Ja mistä saisin toisen paremman?" sanoi hän. "Ei ole leikin asia pitää taloutta yksinäiselle miehelle, joka tulee aterioille niin säännöttömästi kuin päivän 24 tuntia vain sallivat. Maggie antaa vähän päivänpaistetta kotiin, mutta kykenee toimittamaan kuuman päivällisen kello 9 illalla."

Yhdentekevää, minä uskallan lyödä vetoa että hänen kuumat päivällisensä eivät ole herkullisia eikä hyvin tarjottuja. Hän on kyvytön, laiska vanha äkäpussi, ja minä tiedän miksi hän ei pidä minusta. Hän kuvittelee että aion houkutella tohtorin puolelleni ja työntää hänet itsensä pois mukavasta asemastaan — sukkeluus sekin, mukamas! Mutta minä en aio päästää häntä harhaluulostaan; tuolle vanhalle otukselle tekee hyvää olla vähän levoton. Keittäköön miehelle parempia päivällisiä ja lihottakoon häntä vähän. Minun ymmärtääkseni lihavat miehet ovat hyväluontoisia.

KELLO 10.

En tiedä mitä pötyä olen kirjoittanut sinulle pitkin päivää keskeytysten välissä. On tullut ilta vihdoinkin, ja olen niin väsynyt etten jaksa edes pitää päätäni pystyssä. Laulusi sanoo surullisen totuuden: "Unessa onni ainoa."

Toivotan hyvää yötä.

S. McB.

J.G.H.
Huhtikuun I p.

Rakas Judy!

Olen sijoittanut Isador Gutschneiderin. Hänen uusi äitinsä on ruotsalainen nainen, lihava ja hymyilevä, sinisilmäinen ja keltatukkainen. Hän valitsi Isadorin koko lastenkamarillisesta vauvoja, koska tämä oli kaikista tummaverisin. Hän on aina pitänyt tummaverisistä, mutta ei kunnianhimoisimmissa unelmissaankaan ole voinut toivoa itse saavansa sellaista. Poika on nyt saanut nimen Oscar Carlson, uuden enovainajansa mukaan.

Ensimäinen johtokunnan kokoukseni sattuu ensi keskiviikoksi. Tunnustan etten odota sitä kovinkaan kärsimättömästi — varsinkin kun tärkeimpänä ohjelmanumerona on minun pitämäni avajaispuhe. Soisin että puheenjohtajamme olisi täällä tukenani! Mutta yhdestä asiasta ainakin olen varma. Minä en koskaan omaksu sitä Uriah Heep'imäistä asennetta johtokunnan jäsenten suhteen, joka oli ominaista Mrs. Lippettin käytökselle. Olen pitävä "ensimäisiä keskiviikkoja" hauskoina seurustelutilaisuuksina, vastaanottopäivinäni, jolloin laitoksen ystävät kokoontuvat keskustelemaan ja virkistymään, ja olen hartaasti pyrkivä siihen ettei huvituksemme mitenkään häiritse orpoja. Sinä näet kuinka olen ottanut sydämelleni tuon pikku Jerushan onnettomat kokemukset.

Viime kirjeesi on saapunut, eikä siinä edes vihjata matkaan pohjoista kohti. Eikö nyt jo rupea olemaan aika teidän kääntää kasvonne Fifth Avenue'lle päin? Koti on aina koti. Etkö ihmettele skotlanninkieltä, joka niin vuolaana virtaa kynästäni? Tutustuttuani Sandyyn on sanavarastoni suuresti lisääntynyt.

Päivällisrumpu! Jätän sinut nyt ja omistan virkistävän puolituntisen lampaanhakkelukselle. Me elämme syödäksemme John Grier Homessa.

KELLO 6.

Hon. Cy on käynyt talossa taaskin; hän pistäytyy täällä sangen useasti toivoen saavansa minut kiinni in delictu, itse teosta. Minä en pidä tuosta miehestä, en! Hän on punainen, lihava, turpea vanha otus, ja hänellä on punainen, lihava, turpea sielu. Olin iloisella, optimistisella tuulella ennen hänen tuloaan, mutta nyt en osaa tehdä muuta kuin murjottaa lopun päivää.

Hän valittaa kaikkia niitä hyödyttömiä uudistuksia, joita innokkaasti pyrin panemaan toimeen, sellaisia kuin hauska leikkihuone, kauniimmat vaatteet, kylvyt ja parempi ruoka ja raitis ilma ja leikki ja ilo ja jäätelö ja suudelmat. Hän sanoo, että teen nuo lapset kykenemättömiksi siihen asemaan elämässä, johon Jumala on heidät kutsunut.

Kaikki irlantilainen vereni nousi pinnalle, ja minä sanoin hänelle, että jos Jumala on aikonut tehdä noista 113:sta pikku lapsesta hyödyttömiä, tietämättömiä, onnettomia kansalaisia, minä halveksin sellaista Jumalaa! Että me emme mitenkään kasvata heitä pois säädystään. Me kasvatamme heitä juuri luonnollista säätyänsä varten paljon tehoisammin kuin mitä perheissä keskimäärin tapahtuu. Me emme pakota heitä korkeakouluun jollei heillä ole päätä, niinkuin rikkaitten miesten pojat pakotetaan, emmekä pane heitä työhön neljätoistavuotiaina jos he luonnostaan ovat kunnianhimoisia, niinkuin köyhäin miesten pojat pannaan. Me pidämme heitä silmällä tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja otamme selville heidän tasonsa. Jos lapsemme osoittavat taipumusta maatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi, opetamme heitä tulemaan mahdollisimman hyviksi maatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi, ja jos taas he osoittavat taipumusta lakimiehiksi, kehitämme heistä kunniallisia, älykkäitä, avosydämisiä lakimiehiä. (Hän on itse lakimies, mutta ei varmaankaan avosydäminen.)

Hän murisi kun olin lopettanut huomautukseni, ja tuiotti kiinteästi teehensä. Jonka jälkeen minä arvelin että hän kenties haluaisi toisen sokeripalan, pudotin sen hänen kuppiinsa ja jätin hänet imemään sitä.

Ainoa keino tulla toimeen johtokunnan jäsenten kanssa on luja ja jäntevä käsi. Heidät on pysytettävä paikallaan.

Oi siunatkoon, tuon läiskän paperin nurkassa teki Singaporen musta kieli. Hän yrittää lähettää sinulle hellän suudelman. Sing parka luulee olevansa sylikoira — eikö ole traagillista erehtyä kutsumuksestaan? Minä itse en aina ole varma siitä, että olen syntynyt orpokodin johtajattareksi.

Kuolemaan asti sinun
S. McB.

JOHTAJATTAREN KANSLIA,
JOHN GRIER HOME
Huhtikuun 4 p.

Perhe Pendleton,

Palm Beach, Florida.

Hyvä Herra ja Rouva!

Olen kestänyt ensimäisen tarkastuspäiväni ja pitänyt johtokunnan jäsenille kauniin puheen. Kaikki sanoivat että se oli kaunis puhe — vihollisenikin.

Mr. Gordon Hallockin äskeinen käynti sattui harvinaisen otolliseen aikaan. Poimin häneltä monta hyvää ajatusta kuulijakunnan kohtelemisesta.

"Ole leikillinen." — Minä kerroin Sadie Katestä ja parista muusta keruubista, joita te ette tunne.

"Pysytä puheesi kiinteänä ja sovelluta se kuulijakuntasi älyn mukaiseksi." — Minä katselin Hon. Cy'ta, enkä kertaakaan sanonut mitään, jota hän ei olisi voinut ymmärtää.

"Imartele kuulijoitasi." — Minä vihjasin hienotunteisesti, että kaikki nämä uudet parannukset ovat mahdolliset kiitos verrattomien johtokunnan jäsentemme viisaan aloitteen.

"Anna puheellesi korkea siveellinen sävy sekä vivahdus intomielisyyttä." — Minä viivyin näiden Yhteiskunnan pikku suojattien turvattomassa tilassa. Ja se oli hyvin liikuttavaa — viholliseni pyyhki silmästään kyynelen!

Sitten ruokin heitä suklaalla ja kermavaahdolla ja mehulla ja hyvillä voileivillä ja lähetin heidät kotiin hyvätuulisina ja paistavina, mutta ilman ruokahalua päivälliseksi.

Viivyn näin kauan voitossamme aiheuttaakseni teissä onnellisen mielentilan, ennenkuin siirryn hirveään onnettomuuteen, joka oli vähällä turmella koko tilaisuuden.

Nyt seuraa satuni kauhistus, ja kasvoni peittää kalpeus. Vaikk' häipyi se ammoin, sitä muistelen kammoin tänä hetkenä vieläkin vaikeroin.

Oletteko koskaan kuullut puhuttavan pienestä Tammas Kehoe'stamme? Minä en ole kuvannut Tammasta yksinkertaisesti siitä syystä että hänen kuvaamisensa vaatii niin paljon mustetta ja sanavarastoa. Hän on reima poika, isänsä poika, joka oli mahtava metsämies menneinä aikoina. Tämä kuuluu kuin miltäkin ballaadilta, mutta sitä se ei ole, olen itse tehnyt sen.

Emme voi totuttaa Tammasta pois perinnäisistä rosvonvaistoistaan. Hän ampuu kananpoikia kaaripyssyllä ja pyydystää sikoja lassolla ja leikkii härkätaistelua lehmien kanssa — ja oi, on kovin hävittävä! Mutta hänen konnuutensa kruunu sattui tuntia ennen johtokunnan kokousta, kun meidän juuri piti olla niin puhtaita ja siistejä ja miellyttäviä.

Nähtävästi hän oli varastanut rotanloukun kaurasäiliöstä ja virittänyt sen puuvajaan, ja eilen aamulla hänen onnistui vangita kaunis suuri haisueläin.

Singapore ensinnä toi tiedon tapahtumasta. Se palasi taloon ja kieriskeli matoilla hurjasti katuen omaa osuuttaan jutussa. Sillä aikaa kun huomiomme oli kiintynyt Singiin, nylki Tammas toimellisena saaliinsa vajan yksinäisyydessä. Taljan hän kätki takkinsa alle, kuljetti sen mutkikkaita teitä läpi koko rakennuksen ja piilotti vuoteeseensa, josta ei luullut sen löytyvän. Sitten hän meni — määräysten mukaan — alakertaan olemaan apuna jäätelön hyydyttämisessä vieraille. Huomaatte että jätimme jäätelön pois ruokalistasta.

Siinä lyhyessä ajassa, joka oli jäljellä, panimme toimeen kaikki mahdolliset vastakiihoitukset. Noah (musta lämmitysmies) viritti valkeita sinne tänne pitkin pihaa. Kokki huojutteli savuavaa kahvipaahdinta läpi talon. Betsy pirskoitteli käytäviin ammoniakkia. Miss Snaith sievästi tiputteli orvokkivettä matoille. Minä lähetin hätäkutsun tohtorille, joka tuli ja sekoitti jättiläismäisen kloorikalkki-liuoksen. Mutta vieläkin, yli, alta ja läpi kaiken muun tuoksun, Tammaksen uhrin rauhaton haamu huusi kostoa.

Ensi kysymyksenä tuli kokouksessa esille, olisiko kaivettava kuoppa ja haudattava, ei ainoastaan Tammas, vaan koko päärakennus. Voitte nähdä kuinka hienosti minä esitin tuon kauhean tapauksen, kun kerron että Hon. Cy meni kotiin naureskellen hupaista juttua sensijaan että olisi murissut uuden johtajattaren kykenemättömyyttä käsittelemään poikia.

Kuten aina
S. MCBRIDE.

JOHN GRIER HOME,
Perjantaina, niin myös lauantaina.

Rakas Judy!

Singapore asuu vielä vaunuvajassa ja saa joka päivä karbolituoksuisen kylvyn Tammas Kehoelta. Toivon että jonakin päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa lemmikkini kykenee palaamaan.

Sinua huvittanee kuulla että olen ottanut käytäntöön uuden tavan kuluttaa rahojasi. Me ostamme tästälähin osan kenkiämme ja ruokatavaroitamme ja rohtojamme paikkakunnan myymälöistä, ei aivan yhtä halpaan hintaan kuin tukkukauppiailta, mutta alennuksella sentään, ja kasvatus, jonka siitä saamme, on tuon eroituksen arvoinen. Syy on tämä: olen tehnyt sen huomion että puolet lapsistamme eivät tiedä mitään rahasta eikä sen ostokyvystä. He luulevat että kengät ja ohrajauhot ja punaiset flanellialushameet ja lampaanlihamuhennokset ja siniruutuiset pumpulipuvut leijuvat alas suoraan taivaan sinestä.

Viime viikolla pudotin uuden vihreän dollarin setelin kukkarostani, ja eräs kahdeksanvuotias vekara löysi sen ja kysyi saisiko hän pitää tuon linnunkuvan. (Amerikan kotka keskellä.) Lapsi ei ollut koskaan elämässään nähnyt seteliä! Aloitin tutkimuksen, ja huomasin että tusinoittain tämän laitoksen lapsia ei koskaan ollut ostanut mitään eikä nähnyt kenenkään ostavan mitään. Ja me aiomme lähettää heidät kuusitoistavuotiaina maailmaan, jota kokonaan hallitsee dollarien ja senttien kaupitteleva voima! Voi taivas, ajattelehan sitä! Eivät he joudu viettämään suojattua elämää ikuisesti jonkun toisen valvottavina; heidän on opittava tietämään kuinka saisivat juuri mahdollisimman paljon irti joka pennistä, jonka onnistuvat ansaitsemaan.

Ajattelin asiaa tuon tuostakin kokonaisen yön ajan ja lähdin kylään seuraavana aamuna kello 9. Pidin neuvotteluja seitsemän liikemiehen kanssa; tapasin neljä avointa ja auttavaista, kaksi epäröivää ja yhden kerrassaan typerän. Olen tehnyt sopimuksen näiden neljän kanssa — ruokatavaroita, rihkamaa, kenkiä ja paperikauppatavaraa. Korvaukseksi meidän melko suurista tilauksistamme he rupeavat itse ja panevat puotiapulaisensa opettajiksi lapsilleni, jotka nyt saavat käydä kaupoissa, tarkastaa varastot ja suorittaa omat ostoksensa oikealla rahalla.

Kun nyt esimerkiksi Jane tarvitsee puolallisen sinistä silkkilankaa ja metrin gumminauhaa, tepsuttelee kaksi pientä tyttöä, hopearaha hallussaan, käsi kädessä Mr. Meeker'ille. He valitsevat silkin hyvin huolellisesti ja tarkkaavat kateellisina puotiapulaista, kun tämä mittaa gumminauhaa, ollakseen varmat ettei hän venytä sitä. Sitten he tuovat takaisin kuusi senttiä, saavat kiitokseni ja palaavat riveihinsä kihisten suorituksen riemua.

Eikö se ole pateettista? Tavalliset lapset tietävät kymmenen tai kahdentoista vuoden iässä aivan itsestään niin paljon sellaista mistä meidän pienet hautomakone-kananpoikasemme eivät koskaan ole uneksineetkaan. Mutta minulla on monta suunnitelmaa tekeillä. Antakaa minulle vain aikaa niin saatte nähdä. Jonakin päivänä minä saan esittää noin jotenkin normaaleja vesoja.

MYÖHEMMIN.

Minulla on tyhjä ilta edessäni, joten pakisen vielä hiukan kanssasi.

Muistatko pähkinät, jotka Gordon Hallock lähetti? No niin, olin niin suopea kun kiitin häntä niistä että se yllytti häntä uuteen yritykseen. Hän on nähtävästi mennyt lelukauppaan ja antautunut pidättymättä toimellisen myyjän käsiin. Eilen kaksi rotevaa pikalähettiä laski eteiseemme ison korillisen kalliita turkkieläimiä, jotka on rakennettu rikkaan lasten kulutettaviksi. Eivät ne nyt ihan sellaisia ole, joita minä olisin ostanut, jos olisin saanut tuhlata moisen omaisuuden, mutta vauvojeni mielestä ne ovat hyvin likistettäviä. Tipuseni ottavat nyt mukaan vuoteeseen leijonia ja elefantteja ja karhuja ja kirahveja. En tiedä mikä tulee olemaan niiden sielullinen vaikutus. Luuletko että he kaikki suuriksi tultuansa menevät sirkukseen?

Voi kauhistusta, nyt tulee Miss Snaith vieraisille luokseni!

Hyvästi!
S.

P.S. Tuhlaajapoika on palannut. Hän lähettää kunnioittavimmat tervehdyksensä ja kolme hännän heilausta.

JOHN GRIER HOME,
Huhtikuun 7 p.

Rakas Judy!

Olen juuri lukenut lentokirjasen tyttöjen totuttamisesta käsitöihin ja toisen, joka koskee soveliasta ruokajärjestystä laitoksissa — oikeat suhteet munanvalkuaisainetta, rasvaa, tärkkelystä j.n.e. Näinä tieteellisen armeliaisuuden päivinä, kun joka ongelma on pantu taulukkoon, voi hoitaa laitosta ihan kartasta vain. En käsitä kuinka Mrs. Lippett saattoi tehdä kaikki erehdyksensä — oletettuna tietenkin että hän osasi lukea. Mutta on eräs hyvin tärkeä laitostyön haara, jota ei vielä ole käsitelty; ja minä itse kokoan tosiseikkoja. Jonakin päivänä julkaisen lentokirjasen "Johtokunnan Jäsenten käsittelystä ja valinnasta."

Minun täytyy kertoa sinulle hauska juttu vihollisestani — ei Hon. Cy:stä, vaan ensimäisestä, alkuperäisestä vihollisestani. Hän on saanut uuden toiminta-alan. Hän sanoo aivan vakavasti (kaikki mitä hän tekee on vakavaa, hän ei ole vielä kertaakaan hymyillyt) että hän on pitänyt minua tarkasti silmällä sitten tuloni, ja että vaikka olenkin harjaantumaton ja hullutteleva ja paha suustani (sic), hän ei luule että minä todella olen niin pintapuolinen kuin miltä ensin näytin. Minulla on miltei miesmäinen kyky tajuta jokin asia kokonaisuudessaan ja iskeä suoraan ytimeen.

Eivätkö miehet ole hassuja? Kun he tahtovat sanoa suurimman kohteliaisuuden mihin pystyvät, he yksinkertaisuudessaan ilmoittavat naiselle että hänellä on miehen mieli. On eräs kohteliaisuus, jota minä muuten en koskaan sano Sandylle. Minä en vilpittömin mielin voi sanoa että hänellä on miltei naisellinen havainnon nopeus.

Niin, vaikka Sandy selvään näkeekin virheeni, hän kuitenkin arvelee että muutamia niistä voisi auttaa; ja hän on päättänyt jatkaa kasvatustani siitä niihin korkeakoulu sen jätti. Minun asemassani olevan henkilön pitäisi olla hyvin perehtynyt fysiologiaan, biologiaan, sielutieteeseen, yhteiskuntaoppiin ja rotujalostusoppiin; hänen pitäisi tuntea mielenvikaisuuden, tylsämielisyyden ja juomahimon perinnölliset vaikutukset; pitäisi kyetä suorittamaan Binet'n koe ja tuntea sammakon hermosto. Tätä varten hän on asettanut käytettäväkseni oman nelituhatniteisen tieteellisen kirjastonsa. Hän ei ainoastaan tuo minulle kirjoja, joita hän tahtoo minua lukemaan, vaan tulee ja tekee kysymyksiä ollakseen varma etten ole hypännyt yli.

Omistimme viime viikon Jukes-perheen elämälle ja kirjeille. Margaret, rikollisten äiti kuusi sukupolvea sitten, perusti hedelmällisen suvun; ja hänen jälkeläisensä, jotka enimmäkseen ovat vankiloissa, ovat nyt luvultaan noin 1200. Moraali: pidä silmällä lapsia, joilla on huono perinnöllisyys, niin tarkoin, ettei kukaan heistä voi saada anteeksi, jos kasvaa Jukes-perheen jäseneksi.

Niinpä nyt, heti kun olemme lopettaneet teenjuontimme, Sandy ja minä otamme esille Tuomiopäivän kirjan ja selailemme sen sivuja huolellisesti etsien juomarivanhempia. Se on hupainen pieni leikki hämy hetkenä, kun päivän työ on päättynyt.

Quelle vie! Tule pian takaisin ja päästä minut siitä. Minä ikävöin nähdä sinua.

SALLIE.

J.G.H.
Torstai-aamuna.

Rakas perhe Pendleton!

Olen saanut kirjeenne ja tartun kynääni pidättääkseni teitä. Minä en halua vapautusta. Minä peruutan sanani. Minä muutan mieleni. Henkilö, jonka aiotte lähettää, tuntuu pilkulleen Miss Snaithin kaksoissisarelta. Kuinka voitte pyytää minua luovuttamaan lapsikultani kiltille mutta kykenemättömälle keski-ikäiselle rouvasihmiselle, jolla ei ole leukaa? Pelkkä ajatuskin vihloo äidin sydäntä.

Kuvitteletteko että tuollainen nainen voi hoitaa tätä virkaa toistaiseksi? Ei! Tämänlaisen laitoksen johtajan pitää olla nuori ja reipas ja ponteva ja voimakas ja kykenevä ja punatukkainen ja lempeäluonteinen niinkuin minä. Tietysti minä olen ollut tyytymätön — kuka tahansa olisi kun kaikki on yhtä sekasotkua — mutta se on sitä mitä te sosialistit sanotte pyhäksi tyytymättömyydeksi. Ja luuletteko että minä aion jättää kaikki ne kauniit uudistukset, jotka olen niin huolellisesti pannut alulle? En! Minä en lähde tältä paikalta ennenkuin löydätte johtajattaren, joka on Sallie McBridea etevämpi.

Tämä ei sentään merkitse että panttaan itseni iäksi. Toistaiseksi vain, kunnes kaikki saadaan jaloilleen. Niin kauan kun tuo pesevä, tuulettava ja uudistava ajanjakso kestää, uskon vilpittömästi että valitsitte oikean henkilön kun keksitte minut. Minä rakastan suunnitelmien laatimista ja käskyjen jakelemista.

Tämä on kauhean sotkuinen kirje, mutta minä sinkautan sen matkaan kolmessa minuutissa saavuttaakseni teidät ennenkuin lopullisesti otatte tuon miellyttävän, kykenemättömän keski-ikäisen ihmisen, jolla ei ole leukaa.

Minä pyydän, hyvä herra ja rouva, älkää toimittako minua pois hommastani! Antakaa minun jäädä vielä muutamiksi kuukausiksi! Antakaa minulle vain tilaisuus näyttää mihin kelpaan, ja minä lupaan että sitä ette kadu.

S. McB.

J.G.H.
Torstai-iltana.

Rakas Judy!

Olen sepittänyt runon — voittolaulun —

Robin MacRae tänään hymyili, hei!

Se on totuus!

S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Huhtikuun 13 p.

Rakas Judy!

Olen kiitollinen kuullessani että te olitte kiitollisia kuullessanne että minä aion jäädä. En ollut sitä vielä huomannut, mutta minä todellakin rupean jotenkin kiintymään orpolapsiin.

On hirveä pettymys kun Jervisillä on toimia, jotka pidättävät teidät etelässä vielä niin paljon kauemmin. Olen pakahtumaisillani puheenaineeseen, ja on niin harmillisen vaivalloista kirjoittaa kaikki mitä tahtoisin sanoa.

Tietysti olen iloinen, kun saamme rakennuksen uusituksi, ja pidän kaikkia ajatuksianne hyvinä, mutta minulla on muutamia erikoisen hyviä itselläni. On hauskaa saada uusi voimistelusali ja makuuhallit, mutta, oi, minun sieluni ikävöi mökkejä! Mitä enemmän perehdyn orpokodin sisäiseen työhön, sitä selvemmäksi minulle käy että ainoa laitostyyppi, joka voi kilpailla yksityisperheen kanssa, on mökkijärjestelmälle perustettu. Niin kauan kuin perhe on yhteiskunnan yksikkö, pitäisi lapsia jo varhain totuttaa perhe-elämään.

Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?

Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea yksin-tunne mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa vierashuoneita, olkaa hyvä.

Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin Sandy — en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun käteni ole siinä mukana.

Sinun, toistaiseksi
SALLIE MCBKIDE.

JOHN GRIER HOME.
Sunnuntaina.

Paras Gordon!

Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos laiminlyömme sinut usein.

Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden elämän.

Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.

Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja, jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä — ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen: pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.

Mitä sydämellisimmin sinun
S. McB.

P.S. Näkisit vain kuinka suuren joukon kodittomia kissaparkoja lapsemme tahtovat ottaa kasvateiksi. Meillä oli neljä kun tulin, ja kaikilla on senjälkeen ollut poikaset. En ole toimittanut tarkkaa väenlaskua, mutta luulen, että laitos omistaa nyt yhdeksäntoista.

Huhtikuun 15 p.

Rakas Judy!

Haluttaisiko sinua tehdä vielä pieni lahjoitus J.G.H.lle viime kuukausrahojesi ylenpalttisuudesta? Bene! Tahdotko ystävällisesti toimittaa seuraavan ilmoituksen kaikkiin pääkaupungin alempiarvoisiin päivälehtiin:

HUOM.!

Vanhemmat, jotka aijotte hyljätä lapsenne! Olkaa hyvä ja tehkää se ennen heidän kolmatta ikävuottaan.

En tiedä mikä teko hylkäävien vanhempien taholta olisi meille suuremmaksi avuksi. Tuo pahan kitkeminen ennenkuin voi ruveta istuttamaan hyvää on hidasta, masentavaa työtä.

Meillä on täällä eräs lapsi, joka on melkein nujertanut minut, mutta minä en tahdo tunnustaa, että viisivuotias lapsi on saanut voiton minusta. Hänessä vaihtelevat juro murjotus, jolloin hänestä ei saa irti sanaakaan, ja mitä rajuimmat sisunpurkaukset, jolloin hän lyö rikki kaiken mitä käsillä on. Hän on ollut täällä vain kolme kuukautta, ja sinä aikana hävittänyt melkein kaikki laitoksen korutavarat — mikä ei ohimennen sanoen ole suuri häviö taiteelle.

Noin kuukautta ennen minun tuloani hän veti liinan opettajakunnan ruokapöydältä sillä aikaa kuin tyttö oli käytävässä soittamassa rumpua. Soppa oli jo tuotu pöytään. Voit kuvitella sitä siivoa! Mrs. Lippett melkein tappoi lapsen tuossa tilaisuudessa, mutta tappaminen ei mitenkään vähentänyt hänen sisuansa, joka jätettiin minulle koskemattomana.

Hänen isänsä oli italialainen ja äitinsä irlannitar; hänellä on punainen tukka ja kesakoita ja kauneimmat ruskeat silmät mitä ikinä on lähtenyt Napolista. Isän saatua surmansa tappelussa ja äidin kuoltua viinaan tuo pikku piltti parka joutui tavalla tai toisella meille; vaikka epäilen että hän kuuluisi Katolisen Huoltolaitoksen piiriin. Mitä hänen tapoihinsa tulee — oi taivas, taivas! Ne ovat niinkuin odottaa voi. Hän potkii ja puree ja kiroilee. Olen antanut hänelle nimen Naskali.

Eilen hänet tuotiin kansliaani kiemurtelevana ja ulvovana, syytettynä siitä että oli lyönyt nurin erään pienen tytön ja ryöstänyt hänen nukkensa. Miss Snaith istutti hänet tuoliin minun taakseni ja jätti hänet siihen tyyntymään sillä aikaa kun minä jatkoin kirjoitustani. Äkkiä minut lennätti pystyyn kauhea mäiskähdys. Poika oli lykännyt suuren vihreän kukkamaljakon ulos ikkunasta ja särkenyt sen viiteensataan kappaleeseen. Minä hyppäsin pystyyn niin äkkiä että mustepullo putosi lattiaan, ja kun Naskali näki tämän toisen tuhon, lopetti hän raivon mylvintänsä ja heitti päänsä taaksepäin ja alkoi mylviä naurusta. Lapsi on pirullinen.

Olen päättänyt koettaa aivan uutta kurinpitokeinoa, jota en usko hänen kokeneen koko pienen hyljätyn elämänsä aikana. Aion nähdä mitä kiittäminen ja rohkaiseminen ja rakkaus vaikuttaa. Niinpä, sensijaan että olisin torunut häntä kukkamaljakosta, otaksuin että se oli vahinko. Suutelin häntä ja sanoin ettei hänen tarvinnut olla pahoillaan, en välittänyt siitä vähääkään. Se hämmästytti häntä siinä määrin että hän rauhoittui; hän suorastaan pidätti henkeänsä ja töllisti, kun pyyhin hänen kyyneleensä ja rupesin kuivaamaan mustetta.

Tuo lapsi on nyt juuri suurin ongelma koko J.G.H:ssa. Hän tarvitsee kaikkein kärsivällisintä, hellintä, henkilökohtaisinta huolenpitoa — oikean äidin ja isän, niin myös pari veljeä ja sisarta ja isoäidin. Mutta minä en voi sijoittaa häntä kunnialliseen perheeseen ennenkuin olen parantanut hänen kielenkäyttöään ja hänen taipumustaan rikkoa esineitä. Erotin hänet toisista lapsista ja pidin häntä huoneessani kaiken aamua, Janen siirrettyä turvallisiin korkeuksiin kaikki taide-esineet. Onneksi hän rakastaa piirustamista, ja hän istui matolla kaksi tuntia askarrellen värikynien kanssa. Hän oli niin ihmeissään, kun osoitin mielenkiintoa punavihreään jokilaivaan, jonka mastossa liehui keltainen lippu, että kävi aivan arkipäiväisen puheliaaksi. Siihen saakka en ollut saanut sanaakaan irti hänestä.

Iltapäivällä tohtori MacRae pistäytyi huoneessa ja ihaili jokilaivaa, ja Naskalikos aivan pöyhistyi luomisen ylpeydestä. Sitten, palkaksi siitä että Naskali oli sellainen kiltti pieni poika, tohtori otti hänet autoonsa ajaessaan erään potilaan luo maaseudulle.

Naskalin palautti tarhaan kello viiden ajoissa surullisempi ja viisaampi tohtori. Rauhallisessa maakartanossa poika oli kivittänyt kananpoikia, lyönyt rikki kultakehykset ja riepoittanut Angora-kissaa hännästä. Kun sitten lempeä vanha rouva oli koettanut saada hänet kiltiksi mirriparalle, oli Naskali käskenyt hänen mennä helvettiin.

En siedä ajatella mitä muutamat näistä lapsista ovat nähneet ja kokeneet. Tarvitaan vuosien auringonpaistetta ja onnea ja rakkautta hälventämään ne kauheat muistot, mitä he ovat kasanneet pikku aivojensa etäisimpiin nurkkiin. Ja lapsia on niin paljon ja meitä niin vähän ettemme voi syleillä heitä tarpeeksi; meidän käsivartemme ja sylimme eivät suorastaan riitä.

Mais parlons d'autres choses! Nuo inhottavat kysymykset perinnöllisyydestä ja ympäristön vaikutuksesta, joita tohtori alituiseen hautoo, alkavat mennä jo minunkin vereeni, ja se on huono tapa. Jos ihminen tahtoo olla joksikin hyödyksi paikassa sellaisessa kuin tämä, ei hän saa nähdä maailmassa mitään muuta kuin hyvää. Optimismi on ainoa sopiva suunta yhteiskunnallisen työn tekijälle.

"Lyö tornin kello keskiyötä" — tiedätkö mistä tämä kaunis runosäe on lähtöisin? "Cristabel'ista" englannin luennoilta. Herranen aika kuinka minä vihasin sitä kurssia! Sinä, joka loistit englannissa, pidit siitä, mutta minä en koskaan ymmärtänyt sanaakaan mitä siellä sanottiin aina siitä hetkestä kun tulin luokkahuoneeseen siihen asti kuin sen jätin. Oli miten oli, huomautus, jolla aloitin tämän kappaleen, on tosi. Nyt on keskiyö kamiinihyllyn kellon mukaan, joten toivotan sinulle kauniita unia.

Addio! SALLIE.

Tiistaina.

Paras Vihollinen!

Te tohtoroitte koko talon ja marssitte minun huoneeni ohi nenä ilmassa, vaikka minä juuri odotin teetarjotinta, kolmijalalla lautasellinen skotlantilaisia leivoksia, jotka olin tilannut erikoisesti teitä varten rauhanuhriksi.

Jos olette todella loukkaantunut, luen tuon Kallikak-kirjan, mutta minun täytyy sanoa teille että te ihan tapatte minut työllä. Toimeliaana johtajattarena oleminen vie melkein kaiken tarmoni, ja tuo teidän toimeenpanemanne yliopistollinen jatkokurssi on mielestäni väsyttävä. Muistatteko kuinka suuttunut olitte eräänä päivänä viime viikolla, kun tunnustin valvoneeni edellisenä yönä kello yhteen? No niin, hyvä mies, jos minä suorittaisin kaikki ne määräluvut, joita te vaaditte, saisin istua aamuun asti joka yö.

Tuokaa se nyt sentään. Otan tavallisesti puolen tunnin joutoajan päivällisen jälkeen, ja vaikka olisinkin tahtonut vilkaista Wellsin uusimpaan romaaniin, huvitan itseäni sensijaan teidän vähämielisellä perheellänne.

Elämä on viime aikoina ollut aika jyrkkää.

Kiitollisena teidän
S. McB.

JOHN GRIEK HOME,
Huhtikuun 17 p.

Paras Gordon!

Kiitos tulpaaneista, samoin kieloista. Ne sopivat erittäin hyvin sinisiin persialaisiin maljakkoihini.

Oletko koskaan kuullut Kallikak'eista? Hanki kirja ja lue itse. He ovat kaksihaarainen perhe New-Jersey'ssä, luullakseni, vaikka heidän oikea nimensä ja alkuperänsä on taitavasti salattu. Mutta joka tapauksessa — ja tämä on totta — kuusi sukupolvea sitten eräs nuori herrasmies, jolle mukavuuden vuoksi annetaan nimi Martin Kallikak, joi itsensä juovuksiin eräänä yönä ja karkasi joksikin aikaa tiehensä vähämielisen kapakkatytön kanssa perustaen siten pitkän sarjan vähämielisiä Kallikakeja — juomareita, pelaajia, porttoja, hevosvarkaita — jotka ovat oikea vitsaus New-Jerseylle ja ympäröiville valtioille.

Martin myöhemmin paransi tapansa, nai normaalin naisen ja perusti toisen sarjan säädyllisiä Kallikakeja — tuomareita, tohtoreita, maanviljelijöitä, professoreita, poliitikkoja — jotka ovat kunniaksi paikkakunnalleen. Ja siellä nuo kaksi haaraa vieläkin ovat, kukoistaen rinnan. Voit nähdä mikä siunaus olisi ollut New-Jerseylle, jos jotakin repäisevää olisi tapahtunut tuolle vähämieliselle kapakkatytölle, kun hän vielä oli lapsi.

Vähämielisyys näyttää olevan hyvin perinnöllinen ominaisuus, eikä tiede kykene sitä voittamaan. Ei ole vielä keksitty mitään leikkausta, jonka avulla voitaisiin sijoittaa aivot päähän lapselle, joka ei saanut sellaisia alkuaan. Ja lapsi kasvaa, sanokaamme yhdeksänvuotiaan aivot kolmekymmenvuotisessa ruumiissa, ja joutuu helposti jokaisen kohtaamansa rikollisen leikkikaluksi. Vankilamme ovat kolmannelta osaltaan täynnä vähämielisiä uhreja. Yhteiskunnan pitäisi eristää ne vähämielisten maataloihin, joissa ne voisivat ansaita leipänsä rauhallisella palvelustyöllä saamatta lapsia. Silloin sukupolven tai parin kuluttua voisimme pyyhkäistä heidät kokonaan pois.

Tiesitkö tämän kaiken? Se on hyvin välttämätön tieto poliitikolle. Hanki kirja ja lue se, ole hyvä. Lähettäisin oman kappaleeni, mutta olen saanut sen lainaksi.

Se on myöskin hyvin välttämätön tieto minulle. Näissä kananpojissa on noin yksitoista, joita hiukkasen epäilen, ja olen varma Loretta Higgins'istä. Olen kuukauden ajan koettanut saada pari alkeellista käsitettä mahtumaan tuon lapsen aivoihin, ja nyt tiedän missä vika on: hänen päänsä on täynnä jotakin pehmeätä juustomaista ainetta eikä aivoja.

Minä tulin uudistamaan tätä orpokotia sellaisten pikku seikkojen kuin raittiin ilman ja ravinnon ja pukujen ja päivänpaisteen suhteen, mutta, voi taivas! voit nähdä minkälaiset ongelmat minua kohtaavat. Minun täytyy ensin uudistaa yhteiskunta, niin että se ei lähetä epänormaaleja lapsia vaivoikseni. Anna anteeksi koko tämä kiihtynyt puhe, mutta olen juuri joutunut tekemisiin vähämielisyys-aiheen kanssa, ja se on pelottava — ja mielenkiintoinen. Sinun asiasi lainlaatijana on säätää lakeja, jotka karkoittavat sen maailmasta. Ole hyvä ja ota tämä huomioon heti.

Niin on sinulle kiitollinen
S. MCBRIDE.
John Grier Homen johtajatar.

Perjantaina.

Hyvä Tieteen Mies!

Te ette tullut tänään. Älkää viitsikö hypätä ylitsemme huomenna. Olen lopettanut Kallikak-perheen ja olen pakahtua puheeseen. Eikö teistäkin meidän pitäisi kutsua hermolääkäri tutkimaan näitä lapsia? Onhan velvollisuutemme kasvattivanhempia kohtaan olla sälyttämättä heille heikkomielisiä vesoja.

Tiedättekö, minua haluttaisi pyytää teitä määräämään arsenikkia Lorettan yskään. Olen tutkinut hänen tapauksensa —- hän on Kallikak. Onko oikein antaa hänen tulla täysikasvuiseksi ja perustaa 378:n hengen sarja heikkomielisiä yhteiskunnan hoidettaviksi? Voi hyvä Jumala! Minusta on inhottavaa myrkyttää tuo lapsi, mutta mitä voin tehdä?

S. McB.

Paras Gordon!

Sinä et harrasta vähämielisiä ja pahennut siihen että minä harrastan?
Hyvä on, minä pahennun yhtä suuresti sinun harrastuksesi puutteeseen.
Jollei sinua huvita kaikki tuollainen mitä onnettomuudeksi sattuu
olemaan maailmassa, kuinka voit tehdä viisaita lakeja? Sinä et voi.

Oli miten oli, täytän pyyntösi ja puhun vähemmän sairaalloisista aineista. Olen juuri ostanut 50 metriä sinistä ja punaista ja vihreätä ja laihonkeltaista lettinauhaa pääsiäislahjaksi viidellekymmenelle pikku tyttärelleni. Aion lähettää pääsiäislahjan myös sinulle. Kuinka miellyttäisi sinua sievä silokarvainen pieni kissanpoika? Minulla on tarjolla seuraavat mallit:

Numero 3 on saatavana eri väreissä: harmaana, mustana tai keltaisena. Jos ilmoitat minkä mieluimmin tahdot, panen sen heti tulemaan pikalähetyksenä.

Tahtoisin kirjoittaa säädyllisen kirjeen, mutta on teeaika ja näen erään vieraan olevan tulossa.

Addio!
SALLIE.

P.S. Etkö tunne ketään joka haluaisi kasvatikseen herttaisen poikalapsen, jolla on 17 sievää uutta hammasta?

Huhtikuun 20 p.

Rakas Judy!

Pennin kappale, pennin pari, kuumia vohveleita! Olemme saaneet lahjaksi kymmenen tusinaa, lahjoittajana Mrs. De Peyster Lambert, korkeakirkollinen, lasimaalaus-ikkunainen sielu, jonka tapasin teekutsuissa pari päivää sitten. (Kuka vielä sanoo että teekutsut ovat viheliäistä ajanhukkaa?) Hän kysyi kuinka kalliit pikku orpolapseni jaksavat ja sanoi että minä teen jaloa työtä ja saan siitä vielä palkkani. Minä näin vohveleita hänen silmissään, istuuduin ja puhuin hänen kanssaan puolen tuntia.

Nyt menen henkilökohtaisesti kiittämään häntä ja kerron liikuttavan seikkaperäisesti kuinka kovin suuressa arvossa kalliit pikku orponi pitivät noita vohveleita — jättäen kuvailematta kuinka kallis pikku Naskali heitti omansa Miss Snaithin kasvoihin ja liisteröi hänen silmänsä. Luulen että hyvällä rohkaisulla Mrs. De Peyster Lambertista voidaan kehittää iloinen antaja.

Oi, minusta tulee ihan häpeämätön kerjäläinen! Omaiseni eivät uskalla käydä luonani, koska verotan heitä niin julkeasti. Uhkasin pyyhkiä isän pois tuttavaluettelostani, jollei hän heti lähetä 65 paria päällyshousuja tuleville puutarhureilleni. Tänä aamuna sain saapuneen tavaran toimistosta ilmoituksen, jossa minua pyydetään noutamaan sieltä kaksi pakkalaatikkoa, lähettäjä J.L. McBride ja Kumpp. Worcesterista. Näen siis että isä haluaa jatkaa tuttavuutta. Jimmie ei ole vielä lähettänyt meille mitään, ja hänellä on suuri palkka. Kirjoitan hänelle usein intomielisiä luetteloita tarpeistamme.

Mutta Gordon Hallock on oppinut oikean tien äidin sydämeen. Minä olin niin herttainen kiitokseksi pähkinöistä ja eläintarhasta että nyt hän lähettää jonkinlaisen lahjan harva se päivä, ja minun koko aikani kuluu kiitoskirjeitten sepittämiseen, jotka eivät ole jäljennöksiä aikaisemmin lähettämistäni. Viime viikolla saimme kaksitoista suurta tulipunaista palloa. Lastenkamari on täynnä niitä; ne ovat jaloissa joka askelella. Ja eilen saapui puolen bushelia sammakkoja ja ankkoja ja kaloja uitettaviksi kylpyammeissa.

Lähetä, oo paras johtokunnan jäsenistä, ammeet, joissa niitä saa uittaa!

Olen, kuten tavallisesti,
S. MCBRIDE.

Tiistaina.

Rakkahin Judy!

Kevät mahtaa lymyillä jossakin; linnut palaavat etelästä. Eikö olisi aika teidän seurata heidän esimerkkiään.

Seurapiirejä koskeva tiedonanto Muuttolintu-uutisista:

"Mr ja Mrs. Kultarintakerttu ovat palanneet matkaltaan Floridasta. On toivottavaa että Mr ja Mrs. Jervis Pendleton palaavat pian."

Meidänkin myöhäisessä Dutchess Countyssamme tuuli tuoksuu vihreältä, se herättää kaipuun ulos ja pois, samoilemaan mäkiä tai polvilleen maahan muokkaamaan multaa. Eikö ole hassua, mitä maanviljelijän vaistoja puhkeava kevät herättää kaupunkilaisimmassakin sielussa.

Olen viettänyt aamuni suunnittelemalla omia pieniä puutarhoja jokaiselle 9 vuotta vanhemmalle lapselle. Suuri perunamaa on tuomittu. Se on ainoa mahdollinen paikka 62:lle yksityispuutarhalle. Se on siksi lähellä että sitä voi pitää silmällä pohjoisikkunoista ja kuitenkin siksi kaukana ettei heidän puuhansa pilaa ylistettyä ruohokenttäämme. Sitäpaitsi on maa hedelmällistä, ja heillä on mahdollisuus onnistua. En tahdo että nuo pienet tipuparat kaapivat maata kaiken kesää eivätkä lopulta löydäkään aarretta. Hyväksi yllykkeeksi aion ilmoittaa että laitos ostaa heidän tuotteensa ja maksaa oikeassa rahassa, vaikka ennustankin että meidät haudataan retiisivuoren alle.

Minä niin tahtoisin kehittää itseluottamusta ja yritteliäisyyttä näissä lapsissa — kaksi sitkeää ominaisuutta, jotka puuttuvat heiltä huomattavassa määrässä (lukuunottamatta Sadie Katea ja paria muuta pahaa). Lapset, joissa on kylliksi sisua ollakseen pahoja, ovat mielestäni hyvin lupaavia, mutta ne jotka ovat hyviä pelkästä hitaudesta, ne juuri ovat toivottomia.

Pari viimeistä päivää olen pääasiassa omistanut paholaisen manaamiseen Naskalista — mielenkiintoinen tehtävä, jos voisin panna siihen kaiken aikani, mutta kun on manattava ulos 107 muuta pientä paholaista, hajaantuu huomioni pahasti.

Kauheinta tässä elämässä on, että mitä ikinä teenkin, kaikki ne muut asiat, joita en tee, mutta joita minun pitäisi tehdä, riippuvat helmoissani. Siitä ei ole epäilystä että Naskalin personallinen paholainen tarvitsee yhden koko ihmisen koko huomion — mieluimmin kahden ihmisen, että he saisivat vuorotella ja levähtää joskus.

Sadie Kate juuri lennätti tänne lastenkamarista uutisen, että eräs vauvoistamme on niellyt purppuraisen kultakalan (Gordonin lahja). Voi siunatkoon, mitä kaikkia onnettomuuksia voi sattua orpokodissa!

KELLO 9 I.P.

Lapseni ovat sängyssä, ja mieleeni juuri juolahti eräs ajatus. Eikö olisi taivaallista jos talvehtimisjärjestelmä vallitsisi ihmisvesojen kesken? Olisi sula nautinto hoitaa orpokotia, jos saisi peittää pikku kullat vuoteeseen lokakuun ensi päivänä ja pitää heidät siinä huhtikuun 22:seen asti.

Olen, kuten aina, ystäväsi
SALLIE.

Huhtikuun 24 p.

Paras Jervis Pendleton!

Tämä on täydennys yölliseen sähkösanomaan, jonka lähetin kymmenen minuuttia sitten. Koska 50 sanaa ei riittänyt antamaan käsitystä mielenliikutuksistani, lisään täten tuhannen.

Niinkuin jo tiedät saadessasi tämän kirjeen, olen erottanut voudin, ja hän on kieltäytynyt eroamasta. Koska hän on puolta pitempi kuin minä, en voi laahata häntä portille ja sulkea ulos. Hän tahtoo johtokunnan puheenjohtajan tiedonannon, joka on väkevällä kielellä konekirjoitettu viralliselle paperille. Siispä, rakas johtokunnan puheenjohtaja, ole hyvä ja toimita hänelle kaikki tämä ensi tilassa.

Tässä seuraava kertomus tapahtumasta:

Koska meillä vielä oli talvikausi tullessani tänne ja maatyöt olivat matalimmassa luoteessaan, olen tähän asti kiinnittänyt vain vähän huomiota Robert Sterryyn, paitsi että pari kertaa olen todennut että hänen sikoläättinsä kaipaavat puhdistusta, mutta tänään kutsuin hänet sisään neuvottelemaan kanssani kevätistutuksista.

Sterry tuli, kuten pyysin, ja istahti kaikessa rauhassa kansliaani hattu päässä. Ehdotin niin tahdikkaasti kuin suinkin mahdollista että hän ottaisi sen päästään — täysin välttämätön pyyntö, koska pieniä orpopoikia juoksi edestakaisin asioilla ja "hattu päästä huoneissa" on ensimäinen sääntömme miespuolisessa käyttäytymisessä.

Sterry noudatti vaatimustani ja terästäytyi vastustamaan mitä ikinä saatoin haluta.

Minä siirryin käsillä olevaan aiheeseen, siihen nimittäin että John Grier Homen ravinto tulevana vuonna on sisältävä vähemmän yksinomaisesti perunoita kuin tähän saakka. Johon voutimme murisi Hon. Cyrus Wykoffin tapaan, sillä erotuksella vain että se oli vähemmän eteeristä ja sivistynyttä murinaa kuin mitä eräs johtokunnan jäsen sallii itselleen. Minä luettelin maissia ja papuja ja sipulia ja herneitä ja tomaatteja ja juurikkaita ja porkkanoita ja lanttuja haluttavina vastikkeina.

Sterry huomautti että jos perunat ja kaalit kelpaavat hänelle, hän arvasi että ne kelpaavat myös vaivaishoito-lapsille.

Minä jatkoin järkähtämättömänä että kahden tynnyrinalan suuruinen perunamaa on käännettävä ja höystettävä ja jaettava kuuteenkymmeneen yksityispuutarhaan ja että pojat saavat auttaa työssä.

Silloin Sterry räjähti. Kahden tynnyrinalan perunamaa oli koko tilan hedelmällisin ja arvokkain maakappale. Hän arvasi että jos aioin silpoa sen leikkipuutarhoiksi, joissa lapset saivat tuhertaa, niin tulisin riivattu vieköön kuulemaan kunniani johtokunnalta. Tuo pelto oli sopiva perunamaaksi, perunoita se oli aina kasvanut ja tulisi edelleen kasvamaan niin kauan kuin hänellä oli mitään sanomista siihen asiaan.

"Teillä ei ole siihen mitään sanomista", vastasin ystävällisesti. "Minä olen päättänyt että tuo kahden tynnyrinalan pelto on paras paikka lasten puutarhoiksi, ja te ja perunat saatte väistyä."

Silloin hänessä puhkesi talonpoikaisen vihan myrsky, ja hän sanoi että hänet saa hirttää jos hän antaa noiden riivattujen kaupunkilaisvekarain sekaantua työhönsä.

Minä selitin — hyvin tyvenesti ollakseni punatukkainen henkilö jolla on irlantilaiset esi-isät — että tämän paikan tarkoituksena oli yksinomaan näiden lasten etu, että lapset eivät ole täällä käytettävinä paikan hyväksi; mitä viisautta hän ei tajunnut, vaikka hienolla kaupunkilaiskielelläni olikin lievästi hillitsevä vaikutus. Lisäsin että vaadin voudilta taitoa ja kärsivällisyyttä opettamaan pojille puutarhan hoitoa ja yksinkertaisia ulkotöitä; että tarvitsin miestä, jolla oli laaja myötätunto ja jonka esimerkki vaikuttaisi innostavasti noihin kaupungin katujen lapsiin.

Sterry, joka käveli edestakaisin kuin vangittu murmelieläin, puhkesi sanatulvaan viheliäisistä sunnuntaikoulu-käsityksistä, ja — ylimenon kautta, jota minä en tajunnut — siirtyi puhumaan naisten äänioikeudesta yleensä. Ymmärsin että hän ei suosi tuota liikettä. Annoin hänen todistella itsensä tyveneksi, ojensin hänelle sitten pankkiosoituksen palkannostoa varten ja käskin hänen jättämään voudin asunnon ennen puoltapäivää ensi keskiviikkona.

Sterry sanoo että hän on riivattu, jos lähtee. (Suo anteeksi nuo monet riivatut. Se on tuon olennon ainoa laatusana.) Hänet on pestannut tähän laitokseen johtokunnan puheenjohtaja, ja hän ei lähde talosta ennenkuin johtokunnan puheenjohtaja käskee häntä lähtemään. Minä en usko Sterry-paran todenneen että hänen tulonsa jälkeen on uusi puheenjohtaja noussut valtaistuimelle.

Alors tiedät koko jutun. Minä en uhkaa mitään, mutta Sterry tai McBride — tehkää valintanne, hyvä herra.

Aion myöskin kirjoittaa Massachusettsin Maanviljelysopiston johtajalle Amherstiin ja pyytää häntä suosittelemaan hyvää, käytännöllistä voutia, jolla on kiltti, kykenevä, iloinen vaimo ja joka ottaisi kokonaan huolekseen meidän vaatimattomat 17 tynnyrinalaamme — miestä, joka on oikea henkilö johtamaan meidän poikiamme.

Jos saamme tämän laitoksen maanviljelyspuolen oikealle tolalle, pitää sen tuottaa, ei ainoastaan papuja ja sipuleita ruokapöytään, vaan myös kasvatusta käsille ja aivoille.

Olen, sir,
vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.

P.S. Arvelen että Sterry palaa jonakin yönä ja heittää kivilohkareita ikkunoistamme sisään. Toimitanko ruudut vakuutukseen?

Paras Viholliseni!

Te hävisitte niin äkkiä tänä iltana etten saanut tilaisuutta edes kiittää teitä, mutta tuon erottamisen kaiku tunkeutui aina kirjastooni saakka. Olen myöskin nähnyt sirpaleet. Mitä ihmettä teitte Sterry paralle? Kun katselin tarkoittavia olkapäitänne teidän astuessanne vaunuvajaa kohti, valtasi minut äkkiä syvä katumus. En tahtonut että tuo mies murhattaisiin, tahdoin vain että hänelle puhuttaisiin järkeä. Pelkään että olitte vähän kovakourainen.

Oli miten oli, menettelynne näyttää tehonneen. Huhu kertoo että mies on puhelimitse tilannut muuttovaunut ja että Mrs. Sterry tällä hetkellä on nelinryömin lattialla ottamassa irti seurusteluhuoneen mattoa.

Tästä huojennuksesta suuret kiitokset.

SALLIE MCBRIDE.

Huhtikuun 26 p.

Hyvä Jervis!

Väkeväsanaista sähkösanomaasi ei lopultakaan tarvittu. Tohtori Robin MacRae, joka on iso ja sisukas mies kun on tarvis tapella, suoritti asian kauniin mutkattomasti. Olin niin kiehumatilassa että heti kirjoitettuani sinulle soitin tohtorille ja kerroin koko jutun uudestaan. Ystävällämme Sandyllä, olivat hänen vikansa mitkä tahansa (ja hänellä on niitä), on tavaton varasto tervettä järkeä. Hän tietää kuinka hyödylliset nuo puutarhat tulevat olemaan ja kuinka Sterry oli pahempi kuin hyödytön. Niinikään hän sanoo: "Johtajattaren arvovaltaa on pidettävä pystyssä." (Se on ohimennen sanoen kaunista kun se tulee hänen taholtaan.)

Mutta oli miten oli, niin kuuluivat hänen sanansa. Ja hän ripusti torven pois, pani autonsa käyntiin ja kiidätti tänne lainvastaisen nopeasti. Hän marssi suoraan Sterryn luo hienon skotlantilaisen raivon ajamana ja erotti miehen virasta niin pontevasti ja täsmällisesti että vaunuvajan ikkuna tärähti sirpaleiksi.

Alkaen kello 11:sta tänä aamuna, jolloin Sterryn muuttokuorma ratisi portista ulos, on suloinen rauha vallinnut J.G.H:ssa. Eräs mies kylästä auttaa meitä niin kauan kuin toivehikkaina odotamme untemme voutia.

Suo anteeksi että olen häirinnyt sinua huolillamme. Sano Judylle että hän on minulle velkaa kirjeen eikä kuule minusta ennenkuin on maksanut velkansa.

Nöyrin palvelijasi
S. MCBRIDE.

Rakas Judy!

Eilisessä kirjeessäni Jervisille unohdin toimittaa sinulle kiitoksemme kolmesta tina-ammeesta. Taivaansininen, jonka sivuilla on unikkoja, lisää erittäin loistavan värivivahduksen lastenkamariin. Minä niin pidän sellaisista lahjoista pikkulapsille, jotka ovat liian suuret nieltäviksi.

Sinua huvittanee kuulla että käsityöopetuksemme on hyvällä tolalla. Höyläpenkit asetetaan vanhaan pikkulastenkouluun, ja kunnes koulutalomme uusi osa valmistuu, kokoontuu pikkulastenkoulumme etuhallissa Miss Matthewsin mainion ehdotuksen mukaan.

Tyttöjen ompeluluokat ovat myöskin käynnissä. Punapyökin alla on penkkejä ympyrässä käsinompelijoita varten, kun taas isot tytöt pyörittävät kolmea ompelukonettamme. Niin pian kuin he saavuttavat jonkinlaista taitoa, ryhdymme kunniakkaaseen työhön, puettamaan uudestaan koko laitosta. Tiedän että pidät minua hitaana, mutta on totisesti aika työ valmistaa 180 uutta pukua. Ja tytöt antavat niille paljon suuremman arvon jos saavat tehdä ne itse.

Voin myöskin kertoa sinulle että terveydellinen tilamme on noussut korkealle tasolle. Tohtori MacRae on määrännyt voimisteluharjoituksia aamuin illoin ja maitolasin ja hippaleikin koulutuntien lomassa. Hän on myöskin ruvennut opettamaan lapsille terveysoppia ja on jakanut heidät pieniksi ryhmiksi, niin että he voivat tulla hänen kotiinsa, jossa hänellä on mallinukke, joka menee hajalle ja näyttää kaikki sotkuiset sisälmyksensä. Lapset osaavat nyt lasketella tieteellisiä totuuksia pienestä ruuansulatuksestaan yhtä sujuvasti kuin Hanhiäidin runoja. Me olemme totisesti tulossa niin älykkäiksi ettei meitä enää voisi tuntea. Ei voisi aavistaa että olemme orpoja kun kuulee meidän puhuvan, olemme aivan kuin Bostonin lapsia.

KELLO 2 I.P.

Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä, tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna takaisin koska hän oli varastanut. Häväistys häväistyksen jälkeen: hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!

Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen, niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen taskuunsa.

Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä, he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen suureen ääneen että hän on varas.

Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein. Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.

Sunnuntaina.

Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen. Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa. Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma: rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten kananpoikiemme joukkoon.

Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.

Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää tunne toisiansa ohikulkiessa.

Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.

Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana. Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"

Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen kirjallista makuaan.

Siunatkoon, onpa tämä kirje!

Hyvästi!
SALLIE.

Torstaina, toukokuun 2 p.

Rakas Judy!

Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä. Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.

Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka työnnetään sisään jollei Jimmie?

Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.

"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo. Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta senttiä."

"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi senttiä palkata mies paimentamaan heitä."

"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."

Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat, on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa hinkuyskää orpokoteihin.

Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt, oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.

Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja kattokaltevuudesta.

Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät yksityiskohdat toiseen aikaan.

Sinun alati
SALLIE.

Lauantaina.

Paras Vihollinen!

Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.

Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä tunnettekin hänet — Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että älkää toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai juomahimoa tai muita lempiaineitanne.

Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John Grier Homessa?

Ilmeisessä kiireessä
teidän
SALLIE MCBRIDE.

Sunnuntaina.

Rakas Judy!

Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.

Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.

"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti uuden kokin."

"Mikä hänen nimensä on?" kysyin minä varovalla mielenkiinnolla.

"Hänellä on perin korea nimi. Se on Percy de Forest Witherspoon."

Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku villi-ihmistä!

Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä. Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja tohtori kutsuvieraina.

Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme joukkoon.

No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää liian hyvältä ollakseen totta.

Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki katsomaan tulevaa asuntoansa.

Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa korvilleen.

Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa; hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat siellä ovat hyvin ravitsevia.

Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas pelastakoon meidät!

Aina onneton
S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Toukokuun 8 p.

Rakas Judy!

Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille. Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät tahdo antaa meille tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.

Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr. Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla, ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita — hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään. Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta, suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä sotarumpua — kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus, minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.

Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi yksilölliseksi huvikseen.

Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.

Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota. Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on onnellinen nuori olento.

Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä lennän.

Addio! SALLIE.

Rakas Gordon!

Tämä ei ole kirje — en ole velkaa — se on kiitos 65 parista rullaluistimia.

Monet kiitokset.

S. McB.

Perjantaina.

Paras Vihollinen!

Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut perille terveisenne sekä Kasvatuksen geneettisen historian. Hän sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?

Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden minun kirjoistani. Lähetän teille tässä Nukkedialogit ja kysyn mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.

On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta sitkeys tekee ihmeitä.

S. McB.

Toukokuun 13 p.

Rakas, rakas Judy!

Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa kaikki hullusti.

Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24 ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin, värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon ilmaantumista.

Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut. Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.

Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru — onko naispuolisia piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli Loretta Higginsillä — niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.

Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.

Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen Köyhäintalossa. Isä tuntematon."

Tohtori tutki tuota sivua kauan ja kulmat rypyssä ja pudisti päätänsä.

"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka hermosto on pilalla?"

"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen hermostonsa."

"Jos voimme."

"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku —"

Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja, onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.

"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia, joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo Lorettaa."

"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta sellaisista."

Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta. Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta mielenvikaisten vanhempien kanssa.

Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön kuin lehmä.

Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.

Hyvää yötä, ja onni olkoon teidän molempien kanssa!

SALLIE.

P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon. Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.

P.S. Meillä on kulkutautina silmäluomen tulehdus.

Toukokuun 16 p.

Hyvää huomenta, rakas Judy!

Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr. Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat, alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja heidän päällikkönsä on taas paikallaan.

Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.

Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin — teeleipiä ja piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.

Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella dollarilla viikossa!

Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää onnellisena lopun ikääni.

Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.

Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.

Moittivana sinun
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin kirpeä kohta ihmisen historiassa!

Tiistaina.

Rakkakin Judy!

Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli kieltäytynyt, ehdottomasti kieltäytynyt avaamasta suutansa ja panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan rangaistusta minulta.

Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?

Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle, minut kutsuttiin puhelimeen.

"Istu siinä kunnes tulen takaisin", sanoin minä, lähdin pois ja suljin oven.

Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme. Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä, alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä toteamaan läheisyytemme.

Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.

"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko tätä aikaa?"

"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee takaisin."

Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä, mutta ei edes vikissyt.

Minun täytyy sanoa että Sandy oli kultainen. Hän otti tytön syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava vastenmielisyys luumuihin.

Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne, uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki — oi hyvänen aika! Soisin että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä hyveet orpolapsen vereen.

MYÖHEMMIN.

Soisin että tulisit takaisin New-Yorkiin. Olen valinnut sinut tämän laitoksen sanomalehtiasianajajaksi, ja tarvitsemme pari kukitetuinta kirjoitustasi juuri nyt. Täällä on seitsemän palleroista, jotka huutavat kasvattivanhempia, ja sinun asiasi on kirjoittaa heistä lehtiin.

Pikku Gertrude on kierosilmäinen, mutta herttainen ja helläsydäminen ja kiltti. Etkö voi kirjoittaa hänestä niin suostuttelevasti että joku rakastava perhe haluaa hänet vaikka hän ei olekaan kaunis? Hänen silmänsä voidaan leikata kun hän on vanhempi, mutta jos hänellä olisi kiero luonnonlaatu, ei mikään lääkäri maailmassa voisi sitä auttaa. Lapsi tietää että jotakin puuttuu, vaikka ei elämässään ole nähnyt elävää sukulaista. Hän kohottaa pyytävästi käsivarsiaan jokaista ohikulkijaa kohti. Pane kynääsi kaikki paatos mihin kykenet, niin saamme nähdä etkö löydä hänelle äitiä ja isää.

Ehkä voit saada jonkun New-Yorkin lehden ottamaan vastaan sunnuntai-alakerran, joka käsittelee useita erilaisia lapsia. Minä kyllä lähetän valokuvat. Muistatko kuinka paljon vastauksia tuo "Hymyilevän Joe'n" kuva hankki Sea Breeze'n ihmisille? Minä voin kyllä toimittaa yhtä vastustamattomia kuvia, sellaisia kuin Naurava Nellie ja Loruava Lou ja Potkiva Pekka, jos sinä vain lisäät kirjallisen aineksen.

Ja löydä hyvä ihminen sellaisia miekkosia, jotka eivät pelkää perinnöllisyyttä. Alkaa olla vähän väsyttävää, kun tässä joka lapsen tarvitsisi polveutua Virginian ensimäisistä perheistä.

Sinun, kuten tavallisesti
SALLIE.

Perjantaina.

Rakas, rakas Judy!

Sellainen maanjäristys! Olen erottanut kokin ja emännöitsijän ja hienotunteisesti antanut kieliopin opettajamme ymmärtää, ettei hänen tarvitse tulla takaisin ensi vuonna. Mutta oi, jospa vain voisin erottaa Hon. Cy'n!

Minun täytyy kertoa sinulle mitä tapahtui tänä aamuna. Johtokunnan jäsenemme, joka on ollut vaarallisesti sairas, on nyt taas vaarallisesti terve, ja pistäytyi vierailulle kuin hyvä naapuri ainakin. Naskali asusti matolla kirjastoni lattialla hyveellisesti askarrellen rakennuspalikkain kanssa. Olen erottanut hänet toisista lastentarhan lapsista ja koetan Montessori-järjestelmää: oma matto eikä mitään hermojen häiriötä. Imartelin jo itseäni asian hyvästä edistyksestä; pojan sanavarasto on viime aikoina muuttunut miltei sievisteleväksi.

Puolen tuntia kestäneen epävakaisen vierailun jälkeen Hon. Cy nousi lähteäkseen. Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä (olen ainakin kiitollinen että lapsi odotti sitä), Naskali kohotti vetoavat ruskeat silmänsä omiini ja mutisi, tuttavallisesti hymyillen:

"Jeekatti, sill' on vasta saakurinmoinen naamataulu!"

Jos tiedät hyvän kristillismielisen perheen, jonne voisin sijoittaa herttaisen viisivuotiaan pojan, ole hyvä ja ilmoita heti allekirjoittaneelle.

S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.

Rakkaat Pendletonit!

En ole koskaan tuntenut teidän vertaisianne etanoita. Olette vasta juuri ehtineet Washingtoniin, ja täällä minä olen jo päiviä sitten pakannut matkalaukkuni, valmiina viettämään nuorentavan loppuviikon chez vous. Pitäkää nyt jo kiirettä! Olen riutunut tässä laitos-ilmakehässä niin kauan kuin ihmisen on mahdollista. Minä läähätän ja kuolen jollen saa vaihdosta.

Tukehtumisen partaalla teidän S. McB.

P.S. Pistäkää kortti Gordon Hallockille ja ilmoittakaa että olette siellä. Hän ihastuu saadessaan asettaa pääkaupungin ja itsensä käytettäviksenne. Minä tiedän että Jervis ei pidä hänestä, mutta Jervisin pitäisi voittaa perusteeton vastenmielisyytensä poliitikkoja kohtaan. Kuka tietää? Minä itse voin jonakin päivänä joutua keskelle politiikkaa.

Rakas Judy!

Saamme vastaanottaa mitä hämmästyttävimpiä lahjoja ystäviltämme ja hyväntekijöiltämme. Kuule tätä. Viime viikolla M. Wilton J. Leverett (kirjoitan suoraan hänen kortistaan) sattui autollaan ajamaan rikkinäisen pullon yli porttimme edustalla ja tuli katsomaan laitosta sillä aikaa kun hänen ajajansa korjasi pyörän. Betsy oli hänen oppaanaan. Hän innostui älykkäästi kaikesta näkemästään, varsinkin uusista leireistämme. Se on nähtävyys joka menee miehiin. Hän lopetti riisumalla päällystakkinsa ja pelaamalla jalkapalloa kahden intiaaniheimon kanssa. Puolentoista tunnin päästä hän äkkiä katsoi kelloansa, pyysi lasin vettä ja kumarsi hyvästiksi.

Olimme kokonaan unohtaneet kohtauksen tähän iltaan saakka, jolloin pikalähetti hilasi ovellemme lahjan John Grier Homelle Wilton J. Leverettin kemiallisesta laboratoriosta. Se oli tynnyri — tai ainakin iso nelikko — täynnä vihreätä suopaa!

Kerroinko sinulle että puutarhamme siemenet tulivat Washingtonista? Kohtelias lahja Gordon Hallockilta ja Yhdysvaltain Hallitukselta. Esimerkkinä siitä mitä entinen järjestelmä ei tehnyt, mainittakoon että Martin Schladerwitz, joka on viettänyt kolme vuotta tässä vale-maatalossa, ei parempaa tietänyt kuin että kaivoi kaksi jalkaa syvän kuopan ja hautasi salaatinsiemenensä siihen!

Oi, et voi kuvitella kuinka äärettömän monella alalla me tarvitsemme uudistusta, vaikka tietysti sinä jos kukaan voit sitä kuvitella. Vähitellen saan silmäni selkoselälleen, ja asiat, jotka minusta alussa näyttivät vain hullunkurisilta, nyt — oi hyvänen aika! Harhaluulot poistuvat. Kaikki hullunkurinen, joka tulee esiin, näyttää sulkevan sisäänsä pienen murhenäytelmän.

Juuri nyt kiinnitämme hyvin tarkkaa huomiota tapoihimme — ei orpokoti-tapoihin, vaan tanssikoulu-tapoihin. Suhtautumisessamme maailmaan ei tule olemaan mitään Uriah Heep'imäistä. Pikku tytöt niijaavat kun antavat kättä, ja pojat ottavat lakin päästä ja nousevat, kun joku naishenkilö seisoo, ja nostavat tuoleja pöytään. (Tommy Woolsey lykkäsi Sadie Katen eilen soppalautasen ääreen, hilpeydeksi kaikille katsojille paitsi Sadie Katelle, joka on itsenäinen nuori nainen eikä välitä miesväen turhista huomaavaisuuksista.) Alussa poikia halutti virnailla, mutta huomattuaan kuinka kohtelias on heidän sankarinsa Percy de Forest Witherspoon, he oivaltavat asemansa kuin pikku gentlemannit.

Naskali on vierailulla tänä aamuna. Viime puolen tunnin ajan, jolloin minä olen ahkerasti riipaissut kirjettä sinulle, on hän ollut majoitettuna ikkunakomeroon askarrellen hiljaa ja tuhottomasti värikynillään. Betsy, en passant, juuri pisti suukon hänen nenälleen. "Hyi hitto", sanoi Naskali, sävähti ruusunpunaiseksi ja pyyhkäisi hyväilyn pois osoittaen hienoa miehekästä välinpitämättömyyttä. Mutta minä huomaan että hän on palannut punavihreään maisemamaalaukseensa koroitetuin innoin ja yritellen viheltää. Me onnistumme vielä voittamaan tuon nuoren miehen sisun.

Tiistaina.

Tohtori on hyvin murisevalla tuulella tänään. Hän oli täällä juuri kun lapset marssivat päivälliselle, jolloin hänkin marssi saamaan näytteen heidän ruuastaan, ja voi taivas! paistetut perunat olivat kärventyneet liiaksi! Ja mimmoisen äläkän tuo mies nosti! Se oli ensimäinen kerta kun perunat olivat kärventyneet, ja sinä tiedät että sellaista väliin tapahtuu parhaissa kodeissa. Mutta Sandyn puhetavasta voisi päättää että kokki oli tahallaan kärventänyt ne minun määräysteni mukaan.

Niinkuin jo ennen olen sanonut, tulisin erinomaisesti toimeen ilman
Sandyä.

Keskiviikkona.

Koska eilen oli ihmeen aurinkoinen päivä, päätimme Betsy ja minä kääntää selkämme velvollisuuksille ja ajoimme eräiden Betsyn ystävien hyvin erikoiseen kotiin, jossa joimme teetä italialaisessa puutarhassa. Naskali ja Sadie Kate olivat olleet niin kilttejä lapsia kaiken päivää että viime hetkessä pyysimme puhelimitse lupaa ottaa heidät mukaan.

"No se on tietty, tuokaa pikku kullat mukaan", kuului innostunut vastaus.

Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen kylpyvaippaan.

Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman kohtelias sen johtajattarelle.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime päivän aikana.

Tulisessa touhussa
SALLIE MCBRIDE.

P.S. Eräs siunattu ihminen tuli tänne tänä aamuna ja sanoi tahtovansa ottaa lapsen kesäksi — sairaimman, heikoimman, tarvitsevimman mitä voin antaa hänelle. Hän oli juuri kadottanut miehensä ja tarvitsi vaikean tehtävän. Eikö se ole oikein todella liikuttavaa?

Lauantai-iltapäivänä.

Rakas Judy ja Jervis!

Veli Jimmie (kovin meissä on alkusointua!), monien kerjuukirjeitteni kannustamana, on vihdoinkin lähettänyt meille lahjan, mutta hän on itse valinnut sen.

Meillä on apina! Sen nimi on Java.

Lapset eivät enää kuule koulukellon soittoa. Sinä päivänä kun tuo otus tuli, marssi koko tämä laitos rivissä sen ohi ja puristi sen tassua. Sing parka on aivan poissa pelistä. Minun täytyy maksaa jos tahdon saada sen pestyksi.

Sadie Kate on kehittymässä yksityissihteerikseni. Minä panen hänet kirjoittamaan kiitoskirjeet orpokodin puolesta, ja hänen kirjallinen tyylinsä tapailee runsasta voittoa hyväntekijöiltämme. Hän joka kerta pyytää uutta lahjaa. Olen tähän asti uskonut että Kilcoynen perhe polveutuu Irlannin villistä lännestä, mutta alan nyt epäillä että heidän lähteensä oli lähempänä Blarney Castlea. Panen mukaan jäljennöksen kirjeestä, jonka hän lähetti Jimmielle, että itse voit nähdä kuinka suostutteleva kynä tällä nuorella ihmisellä on. Uskon ettei se ainakaan tässä tapauksessa tuota hänen ehdottamaansa hedelmää.

Rakas Mr Jimie!

Paljon kiitoksia siitä kiltistä apinasta jonka annoitte. Sen nimi on java koska se on lämmin saari meres se syntyi siinä korkeella pesäs niikuin lintu mutta suuremmas sano tohtori.

Ensi päivä kun se tuli niin joka poika ja tyttö puristi sen kättä ja sano päivää java sen käsi tuntu mukavalta se saa istua olkapäällä ja panna kädet kaulan jos tahtoo. Se pitää sukkelaa ääntä niinkuin kirois ja suuttu kun sitä vetää hännästä.

Me rakastame sitä niin ja teitä molempia.

Kun ensi kerran annatte lahjaa, antakaa elefantti. Nyt lopetan.

Kunnioittaen
SADIE KATE KILCOYNE.

Percy de Forest Witherspoon on yhä uskollinen pienille seuraajillensa, vaikka minä siinä määrin pelkään hänen väsyvän että vaadin häntä ottamaan usein lomaa. Hän ei ainoastaan ole ollut uskollinen itse, vaan on tuonut rekryyttejä. Hänellä on laaja tuttavapiiri lähitienoolla, ja viime lauantaina hän toi mukanaan kaksi ystäväänsä, hauskoja poikia, jotka istuivat leiritulen ympärillä ja kertoivat metsästysjuttuja.

Toinen heistä oli juuri palannut matkalta maailman ympäri ja kertoi selkääkarmivia juttuja suurmetsästäjistä Sarawakissa, joka on ahdas punainen seutu Borneon huipulla. Pikku urhoni ihan huohottavat halusta kasvaa suuriksi ja päästä Sarawakiin sodan poluille, suurmetsästäjäin jäljille. Laitoksen jokaista tietosanakirjaa on katsottu eikä ole yhtäkään poikaa täällä, joka ei osaisi ulkoa Borneon historiaa, tapoja, ilmanalaa, kasvikuntaa ja sienikasvullisuutta. Soisin vain että Mr. Witherspoon toisi taloon ystäviä, jotka ovat harjoittaneet suurmetsästystä Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Nämä maat eivät tosin ole aivan yhtä chic kuin Sarawak, mutta hyödyllisempiä yleissivistykselle.

Meillä on uusi kokki, neljäs siitä kuin minun hallitukseni alkoi. En ole väsyttänyt teitä keittohuolillani, mutta laitokset eivät säästy niistä sen paremmin kuin perheetkään. Tämä viimeinen on neekerivaimo, suuri, lihava, hymyilevä, suklaanvärinen olento etelä-Karolinasta. Ja rieskaa ja hunajaa on meille vuotanut sitten hänen tulonsa! Hänen nimensä on — etpäs arvaa? SALLIE, jos suvaitset. Minä ehdotin että hän muuttaisi sen.

"Soo, missi, mutta mulla on ollut se nimi kauemmin kuin teillä enkä minä osaisi tottua vastaamaan kun te huudatte 'Mollie!' Sallie se juuri kuuluu mulle."

Sallie hän on ja Salliena pysyy, mutta eipä ainakaan tarvitse pelätä että kirjeemme sekaantuisivat, sillä hänen sukunimensä ei suinkaan ole niin plebeijimäinen kuin McBride. Se on Johnston-Washington, yhdistysviiva välissä.

Sunnuntaina.

Suosituin leikkimme viime aikoina on keksiä lempinimiä Sandylle.
Hänen synkeä läheisyytensä on omiaan antamaan aihetta pilkkaan.
Olemme juuri keksineet uuden sarjan. "Lordi Cockpen" on Percyn
valinta.

Lordi Cockpen on suuri ja ylpeä mies:
koko valtion asioita hoitaa hän ties.

Miss Snaith sanoo inhoten "tuo mies", ja Betsy nimittää häntä (takanapäin) "tohtori Kalanmaksaksi". Minun nykyinen suosikkini on "Macphairson Clon Glocketty Angus McClan." Mutta tosi runollisessa tunteessa Sadie Kate voittaa meidät kaikki. Hän on antanut tohtorille nimen "Mr. Kohta pian". En usko että tohtori on innostunut runoilemaan muuta kuin kerran elämässään, mutta tuon ainoan runon osaa joka lapsi tässä laitoksessa ulkoa.

Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu.
Ole kiltti tyttö ja kauniisti avaa suu,
Kalanmaksaöljys niele sä hymyten vaan
ja piparkakku tulee ennenkuin arvaatkaan.

Juuri tänä iltana Betsy ja minä menemme hänen illalliskutsuihinsa, ja minä tunnustan että me iloisen kiihkeästi odotamme saada nähdä hänen synkän talonsa sisäpuolta. Hän ei koskaan puhu itsestään eikä entisyydestään eikä kenestäkään itsensä yhteydessä. Hän näyttää eristetyltä olennolta, joka seisoo jalustalla TIEDE, ilman ainoatakaan pilkettä tavallisista kiintymyksistä tai tunteista tai ihmisen heikkouksista, lukuunottamatta pahaa sisua. Betsy ja minä suorastaan pakahdumme haluumme saada tietää minkälainen menneisyys hänellä on takanaan, mutta kunhan vain pääsemme hänen talonsa sisäpuolelle, kertoo se oman tarinansa salapoliisinvaistoillemme. Niin kauan kuin ovea vartioi vihainen McGurk, näytti sisäänpääsy kerrassaan toivottomalta, mutta nyt, katso! Ovi on auennut itsestään.

Jatketaan. S. McB.

Maanantaina.

Rakas Judy!

Me olimme tohtorin kutsuissa eilen illalla, Betsy ja Mr. Witherspoon ja minä. Siitä sukeutui lopulta siedettävän hauska tilaisuus, vaikka minun täytyy sanoa että se alkoi raskain ennusmerkein.

Hänen talonsa sisäpuoli on kaikkea mitä ulkopuoli lupaa — en elämässäni ole nähnyt sellaista sisäkuvaa kuin tuon miehen ruokasali. Seinät ja matot ja verhot ovat raskasta tumman vihreätä. Musta marmorinen tulisija suojelee paria mustaa savuavaa hiiltä. Huonekalut ovat niin lähellä mustaa kuin huonekalut voivat olla. Koristuksina on kaksi teräspiirrosta kiiltävän mustissa kehyksissä — "Glenin itsevaltias" ja "Hirvi hädässä".

Me koetimme kaikin voimin olla iloisia ja säkenöiviä, mutta oli kuin olisimme syöneet illallista perhehaudassa. Mrs. McGurk mustassa alpakassa, musta silkkiesiliina edessä, astua tömisteli pöydän ympäri niin lujin askelin että hopea helisi ruokakaapin laatikoissa, ja kantoi pöytään kylmiä, raskaita syötäviä. Hänellä oli nenä pystyssä ja suupielet alaspäin. Hän ei ilmeisesti hyväksy herransa huvituksia ja tahtoo pelottaa kaikki vieraat ottamasta koskaan enää vastaan tohtorin kutsuja.

Sandy jotenkin hämärästi aavistaa että jokin on hullusti hänen talossaan, ja kirkastaakseen sitä vieraittensa kunniaksi hieman hän oli ostanut kukkia — tusinoittain kukkia —- verrattomia himmeänpunaisia Killarneyn ruusuja ja punaisia ja keltaisia tulpaaneja. McGurk oli sullonut ne kaikki yhteen niin tiukalle että ne mahtuisivat riikinkukonkeltaiseen maljakkoon ja paiskannut maljakon keskelle pöytää. Laite oli suuri kuin bushelin mitta. Betsy ja minä miltei unohdimme arvokkuutemme kun näimme tuon keskikoristeen, mutta tohtori näytti niin viattomasti iloitsevan, kun oli osannut hankkia kirkkaan kohdan ruokasaliinsa, että tukahutimme hilpeytemme ja onnittelimme häntä lämpimästi mainiosta väriyhtymästään.

Heti kun illallinen oli ohi, kiirehdimme helpottuneina hänen omaan osaansa taloa, jonne McGurkin vaikutus ei tunkeudu. Siivoamistarkoituksissa ei kukaan muu koskaan astu hänen kirjastoonsa, vastaanottohuoneeseensa eikä laboratorioonsa kuin Llewelyn, lyhyt, jäntevä, vääräsäärinen walesilainen, johon yhdistyy ainoalaatuisella tavalla kamarineidon ja autonkuljettajan ominaisuudet.

Kirjasto, vaikka ei suinkaan hauskin huone mitä olen nähnyt, ei sentään ole hullumpi ollakseen miehen talossa — kirjoja joka puolella katosta lattiaan, ja ylijäämät pinottuina lattialle ja pöydille ja kamiinihyllylle, puolen tusinaa upottavia nahkatuoleja ja matto tai pari sekä taaskin tulisija mustaa marmoria, mutta tällä kertaa siinä oli räiskyvä halkotuli. Koruesineinä hänellä on täytetty pelikaani ja kurki, jolla on sammakko suussa, ja pölkyllä istuva supieläin ja vernissattu metsästyskeihäs. Lievä jodoformin tuntu leijailee ilmassa.

Tohtori itse keitti kahvin ranskalaisella keittokoneella, ja me karkoitimme emännöitsijän mielestämme. Sandy todellakin teki parhaansa ollakseen huomaavainen isäntä, ja minun täytyy ilmoittaa että sanaa "mielipuolisuus" ei kertaakaan mainittu. Näyttää siltä että Sandy keveämpinä hetkinään on kalastaja; hän ja Percy alkoivat kilvan kertoa juttuja lohista ja taimenista, ja hän veti viimein esiin kalaperhos-laatikkonsa ja ritarillisesti esitti Betsylle ja minulle "hopeatohtorin" ja "Jack Scottin", joista tehdään hattuneuloja. Sitten keskustelu siirtyi Skotlannin nummille, ja hän kertoi kuinka hän kerran oli eksynyt ja vietti yön kanervikossa. Siitä ei ole epäilystä, Sandyn sydän on ylämailla.

Pelkään että Betsy ja minä olemme tehneet hänelle vääryyttä. Vaikka onkin vaikea luopua mielenkiintoisesta ajatuksesta, ei hän kenties loppujen lopulta ole tehnytkään rikosta. Kallistumme nyt uskomaan että hän on murtunut rakkaudessa.

On totisesti hirveätä että teen pilaa Sandy parasta, sillä huolimatta luonnonlaatunsa synkästä kalseudesta hän on pateettinen miestyyppi. Ajattele että täytyy tulla kotiin levottoman päiväkierroksen jälkeen syömään päivällistä tuossa hirveässä ruokasalissa!

Luuletko että siitä olisi hänelle mitään iloa jos lähettäisin taiteilijaseurani maalaamaan rivin kaniineja katon reunaan?

Rakkaat terveiset, kuten tavallisesti.
SALLIE.

Rakas Judy!

Etkö ikinä tule takaisin New-Yorkiin? Pidä kiirettä, ole hyvä! Minä tarvitsen uuden hatun, ja olisin halukas ostamaan sen Fifth Avenuen varrelta, ei Water Streetin. Mrs. Gruby, meidän paras muotikauppiaamme, ei usko että on hyvä orjallisesti mukailla Parisin malleja, vaan luo itse omat tyylinsä. Mutta kolme vuotta sitten hän — suurena myönnytyksenä sovinnaisuudelle — teki kiertomatkan New-Yorkin kaupoissa ja luo vieläkin mallejansa tämän käynnin innoittamana.

Paitsi omaa hattuani täytyy minun myöskin ostaa 113 hattua lapsilleni, puhumattakaan kengistä ja olkahihnoista ja paidoista ja lettinauhoista ja sukista ja sukkanauhoista. On aika työ pitää säädyllisesti puettuna tuollainen pieni perhe kuin minun.

Saitko tuon kappalekirjeen jonka kirjoitin viime viikolla. Et suvainnut mainita sitä torstain kirjeessäsi, ja se oli sentään 17 sivua pitkä ja sen kirjoittaminen vei minulta päiviä.

Vilpittömästi sinun
S. MCBRIDE.

P.S. Miksi et kerro mitään Gordonista? Oletko nähnyt häntä, ja mainitsiko hän minua? Juokseeko hän jonkun kauniin Etelän tytön perässä, joita Washington on niin täynnä? Sinä tiedät että minun täytyy kuulla. Miksi pitää sinun olla niin typerän vaitelias?

Tiistaina 4.27 i.p.

Rakas Judy!

Sähkösanomasi saapui tänne puhelimitse kaksi minuuttia sitten.

Kyllä, kiitos, minä saavun ilomielin torstaina 5.49. Äläkä tee mitään sitoumuksia siksi iltaa, sillä minä aion istua ylhäällä puoleen yöhön ja pakista John Grier-juttuja sinun ja puheenjohtajan kanssa.

Perjantain ja lauantain ja maanantain saan uhrata ostoksiin. Oi niin kyllä, sinä olet oikeassa; minä omistan jo enemmän vaatteita kuin kukaan häkkilintu tarvitsee, mutta kun kevät tulee, täytyy minun saada uudet höyhenet. Tähän aikaan käytän iltapukua joka ilta kuluttaakseni ne loppuun — ei, ei ihan niin, vaan saadakseni itseni uskomaan että vielä olen tavallinen tyttö huolimatta tästä eriskummallisesta elämästä, johon olet minut työntänyt.

Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen (Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää sopivan hänelle hyvin.

Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale, luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön. G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n puheille.

Ei kannata kirjoittaa enää, minä odotan ja puhun.

SALLIE.

P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oli inhottava. Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.

Keskiviikkona.

Paras Vihollinen!

Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.

Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun joku pikku asia menee hullusti.

Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivää
New-Yorkissa.

Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.

PENDLETONILLA NEW-YORKISSA.

Paras Viholliseni!

Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.

Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni, en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.

Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.

Teidän
S. MCBRIDE.

P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja pyöreistä ja hymyilevistä.

JOHN GRIER HOME,
Kesäkuun 9 p.

Rakas Judy!

Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton edustaa?

Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.

Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.

Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.

Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä ja sateessa, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:

"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."

Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.

On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.

Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.

Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.

Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.

Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.

Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken kiireessä kyhätyn päivällisemme — kello oli silloin kohta 8, ja normaali päivällisaikamme on 6.30 — mutta tämä improvisoitu päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa. Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut jyskyttivät.

Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että hän on tehnyt.

Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia nidoksia kielensä päässä.

"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa

Sä näitkö Shelleyn silmilläs, puhuiko suuri sulle

mielentilassa.

Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.

Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa. Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän lapsen taskussa.

Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi kutsua minut pian taas.

Sinun kuten aina
SALLIE.

P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle? Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki nimeni osoitekorteista "Mackbird".

Tiistaina.

Paras vihollinen!

Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.

Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin,
että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.

Hän tuli tänään, ja tällainen on sen naisen hieno vartalo, jonka sain!

Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan, jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.

Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä iltana ja palautan huomenna.

Onko koskaan ollut kiltimpää ja tottelevaisempaa oppilasta kuin

S. MCBRIDE?

Torstaina.

Rakas Judy!

Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.

On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi, joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse, mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka! Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus, johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon suinkin kykenen.

Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä onkimatoja.

En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä huolta ilman mitään palkkaa.

"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä.
"Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"

"Tämä on armeliaisuustyötä."

"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua, mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä tulisi pitää huolta hänestä."

Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille. Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa: "Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi ihmeteltävä poliitikon vaimo.

Torstai-iltana.

Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä tuntuisi.

He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun korukapineen, joka polveutui suoraan Mayflowerista. Minä sanoin heille että kuka tahansa voi kasvattaa Mayflowerin tyttären seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys, taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.

Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin. He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on molemmilla huumorin lahjaa ja toimeenpaneva luonne, muuten en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.

He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman. Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.

Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen huuliltaan.

Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme! Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.

Perjantaina.

Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se todella näkyy.

Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää, rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle (pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja, kassanhoitaja ja maksujenlaskija.

Lauantaina.

Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen "Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä. Suom. muist.] ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.

Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:

"Ehtoopäivää, tohtori. Kuinka on terveys tänään?"

"Oikein hyvin, oikein hyvin. Ja kuinka lapset jaksavat?"

"Oikein hyvin kaikki tyyni."

"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon sairautta, tiemmä."

"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta, tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"

"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei olisi pahitteeksi."

"Kas niin! Ei siitä ole vaivaa ollenkaan."

Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin; ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa hänet uudeksi niinkuin Naskalin.

Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.

Sinun kuten aina.
SALLIE.

P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.

JOHN GRIER HOME,
Lauantaina.

Paras Gordon!

Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti; se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin. Anna anteeksi!

Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että me emme saisi tietää siitä — mutta me kuulimme — ja loukkaannuimme.

Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit. Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus; minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä), joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin, jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9 aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?

Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie Washington-Johnstonia ei ole enää.

Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen taloudenhoidostani.

* * * * *

Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.

Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten, ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.

Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin varhainen, ehdoton ja pakollinen kotiaskareitten suoritus.

Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta — ja minä työnnän lapset ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä. Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä — ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä elatuksensa.

Keskiviikkona.

Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini?
Pöytätavat!

En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.

Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana, istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän tapaan:

"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies — käsivarret pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan — älä kurkoita, Susan, pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. — Mutta hän oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon — Tom! Pidä suusi kiinni kun puret — ja Waterloon taistelun jälkeen — jätä Sadien torttu rauhaan — hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun — Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä herrasmiestä."

* * * * *

On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.

Olen tätä nykyä
S. MCBRIDE,
John Grier Homen Johtajatar.

Torstaina.

Paras Vihollinen!

"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanut Walden'ille, kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten ongelmasta.

Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän jotenkin muistuttaa Sandyä.

Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa? Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.

Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanne Dementia Praecox, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.

Olen kuten tavallisesti
S. MCBRIDE.

Kesäkuun 17 p.

Rakas Judy!

Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan, jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies, joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä tulisi.

No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan, ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.

Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana. Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina, joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita, värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline, täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella. Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu, näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa johtavaksi henkilöksi.

Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.

Korkeasti kunnioittaen,
Arvoisan Rouvan
nöyrin ja tottelevaisin palvelija
SALLY MCBRIDE.

Kesäkuun 19 p.

Rakkakin Judy!

Kuule kaikkein suurinta uudistusta, sitä joka riemastuttaa sydäntäsi!

EI SINIRUUTUISIA PUMPULIPUKUJA ENÄÄ!

Aavistaen että tämä ylimysmielinen kartanoympäristö voi sisältää arvokasta ravintoa orpokodillemme, olen viime aikoina liikkunut kylän seurapiireissä, ja eräillä aamiaiskutsuilla eilen kaivoin esiin kauniin ja ihastuttavan lesken, joka käyttää miellyttäviä, väljiä pukuja, jotka hän piirtää itse. Hän uskoi minulle, että hänestä olisi ollut kovin hauskaa ruveta ompelijaksi, jos hän vain olisi syntynyt neula suussa eikä kultalusikka. Hän sanoo ettei hän koskaan voi nähdä kaunista, huonosti puettua tyttöä ilman että tekisi mieli ottaa häntä kädestä ja pukea hänet uudelleen. Oletko koskaan kuullut mitään niin verrattoman sopivaa? Niin pian kun hän avasi huulensa, oli hän merkitty ihminen.

"Voin näyttää teille 59 huonosti puettua tyttöä", sanoin minä hänelle, "ja te saatte nyt luvan tulla kanssani ja suunnitella heille uudet puvut ja tehdä heistä kauniita."

Hän vastusteli, mutta turhaan. Minä talutin hänet autolle, työnsin sisään ja mumisin "John Grier Home" kuljettajalle. Ensimäinen asukas, joka osui silmiimme, oli Sadie Kate, joka arvatenkin oli juuri taputellut nekkuruukkua; ja loukkaava näky hän oli esteettis-mieliselle ihmiselle. Tahmeuden lisäksi oli toinen sukka syltyssä, esiliina napitettu ristiin ja toinen lettinauha hukassa. Mutta — kuten aina — täysin huoletonna hän irvisti meille iloiset tervetuliaiset ja tarjosi vieraalle rouvalle tahmean käpälän.

"No", sanoin minä voitonriemuisena, "nyt näette kuinka kipeästi tarvitsemme teitä. Mitä voitte tehdä jotta Sadie Katestä tulee kaunis?" "Peskää hänet", sanoi Mrs. Livermoore.

Sadie Kate marssitettiin minun kylpyhuoneeseeni. Kun hankaaminen oli päättynyt ja tukka kiristetty lettiin ja sukka palautettu säädyllisen korkealle, toin hänet uuteen tarkastukseen — hän oli nyt täysin normaali pieni orpo. Mrs. Livermoore käänteli häntä puoleen ja toiseen ja tutki häntä kauan ja vakavasti.

Sadie Kate on luonnostaan kaunotar, villi, tumma, mustalaismainen pikku velho; hän on kuin tuoreeltaan tuotu Connemaran tuulisilta nummilta. Mutta voi, me olemme onnistuneet ryöstämään hänen synnynnäisen oikeutensa tällä kauhealla laitos-univormulla!

Katseltuaan ääneti viisi minuuttia Mrs. Livermoore nosti silmänsä minuun.

"Kyllä, rakas ystävä, te tarvitsette minua."

Ja me laadimme suunnitelmat siinä paikassa. Hän asettuu johtamaan PUKU-komiteaamme. Hän valitsee avukseen kolme ystävää, ja he ja kaksi tusinaa parasta ompelijaa tyttöjemme joukosta ja käsityönopettajamme ja viisi ompelukonetta ryhtyvät muuttamaan tämän laitoksen ulkoasua. Ja armeliaisuus on kokonaan meidän puolellamme. Me annamme Mrs. Livermoorelle sen ammatin, jonka Sallimus ryösti häneltä. Eikö ollut mainiota että löysin hänet? Heräsin tänään aamun koitteessa ja pöyhistelin!

Paljon muita uutisia — voisin siirtyä seuraavaan jaksoon — mutta aion lähettää tämän kirjeen Mr. Witherspoonin mukana, joka — hyvin korkeassa kauluksessa ja iltapuvuista mustimmassa — on lähdössä maalaisklubin latotanssiaisiin. Käskin häntä ottamaan mukaansa hauskimman tytön, jonka kanssa hän tanssii, ja tuomaan hänet satujenkertojaksi lapsillemme.

Eikö ole kauheata mikä laskeva ihminen minusta on tulossa? Koko ajan kun puhun jonkun kanssa, ajattelen: "Mitä hyötyä voi sinusta olla orpokodilleni?"

On vakavasti pelättävissä että nykyinen johtajatar niin innostuu hommaansa ettei tahdo koskaan erota. Kuvittelen häntä väliin valkotukkaisena vanhana naisena, jota rullatuolissa kuljetetaan ympäri rakennusta, mutta joka vielä itsepintaisesti johtaa neljättä sukupolveaan orpoja.

Päästä hänet pois sitä ennen!

Sinun
SALLIE.

Perjantaina.

Rakas Judy!

Eilen aamulla, ilman pienintäkään varoitusta, pysähtyivät aseman vuokravaunut ovellemme ja viskasivat portaille kaksi miestä, kaksi pientä poikaa, tyttölapsen, keinuhevosen ja Teddykarhun ja ajoivat sitten pois.

Miehet olivat taiteilijoita, ja pienokaiset olivat kolmannen taiteilijan lapsia, joka oli kuollut kolme viikkoa sitten. He olivat tuoneet pienokaiset meille, koska heidän mielestään "John Grier" kuului niin jykevältä ja kunnioitettavalta eikä miltään julkiselta laitokselta. Heidän epäkäytännölliseen mieleensä ei ollut kertaakaan juolahtanut että tarvittiin joitakin muodollisuuksia, kun lapsi sijoitettiin turvakotiin.

Minä selitin että me olemme täynnä, mutta he näyttivät niin hämmentyvän ja pelästyvän että pyysin heitä istumaan siksi aikaa kun sanoisin heille mitä heidän on tehtävä. Pienokaiset lähetettiin lastenkamariin saamaan leipää ja maitoa sillä aikaa kuin minä kuuntelin heidän tarinaansa. Noiden taiteilijain kertomuksessa oli kohtalokkaan kaunokirjallinen tuntu, tai ehkä sen teki tuon tyttölapsen naurun sointi, mutta oli miten oli, ennenkuin he olivat lopettaneet, olivat lapset meidän.

En ole koskaan nähnyt aurinkoisempaa olentoa kuin tuo pieni Allegra (emme usein saa niin hienoja nimiä eikä niin hienoja lapsia). Hän on kolmivuotias, lepertelee lystikästä lapsenkieltä ja pulppuilee naurua. Murhenäytelmä, jonka hän juuri on läpäissyt, ei ole hipaissutkaan häneen. Mutta Don ja Clifford, kaksi tanakkaa viisi- ja seitsenvuotiasta pikku miestä, ovat jo suurisilmäisiä ja pelästyneitä elämän kovuudesta.

Heidän äitinsä oli lastentarhan opettajatar, joka meni naimisiin taiteilijan kanssa, jolla oli pääomana innostus ja muutamia maalipötkyjä. Hänen ystävänsä sanoivat että hänellä oli lahjoja, mutta tietysti hänen täytyi viskata ne pois maksaakseen maitokauppiaan. He asuivat summittaisesti vanhassa vinossa ateljeessa, keittivät varjostimien takana, ja lapset nukkuivat hyllyillä.

Mutta tässä kaikessa näyttää olleen hyvin onnellinen puoli — paljon rakkautta ja monta ystävää, kaikki enemmän tai vähemmän köyhiä, mutta taiteellisia ja sukulaissieluja ja ylevämielisiä. Nuo hienot ja kiltit pikku pojat osoittavat että heidän kasvatuksessaan on ollut sellainen kausi. Heissä on jokin ilme, joka tulee aina puuttumaan monelta lapseltani, huolimatta kaikista hyvistä tavoista, joita voin ammentaa heihin.

Äiti kuoli sairaalassa muutamia päiviä jälkeen Allegran syntymän, ja isä kamppaili eteenpäin kaksi vuotta, piti huolta poikueestaan ja maalasi kuin hullu — ilmoituksia, mitä vain — pitääkseen heitä katon alla.

Hän kuoli St. Vincentissa kolme viikkoa sitten — liikarasitukseen, suruun, keuhkotulehdukseen. Hänen ystävänsä ottivat huostaansa lapset, myivät ateljeen kalustosta kaiken mikä oli säästynyt panttilaitokselta, maksoivat velat ja rupesivat hakemaan parasta mahdollista orpokotia. Ja — taivas heitä auttakoon — he löysivät meidät!

No niin, minä pidätin taiteilijat päiväaterialla — he olivat miellyttäviä olentoja pehmeissä hatuissa ja Windsor-kaulahuiveissa ja näyttivät itse aika kuluneilta — ja lähetin heidät sitten takaisin New Yorkiin luvaten kiinnittää äidillisimmän huomioni pikku perheeseen.

Täällä he siis ovat nyt, yksi pikku olio lastenkamarissa, kaksi lastentarha-huoneessa, neljä suurta pakkalaatikkoa täynnä tauluja kellarissa ja varastohuoneessa matkalaukku, joka sisältää heidän isänsä ja äitinsä kirjeet. Ja ilme heidän kasvoillaan, tuo käsinkoskematon henkinen jokin, siinä heidän perintönsä.

En voi saada heitä mielestäni. Koko pitkän yön suunnittelin heidän tulevaisuuttaan. Pojat ovat helpot, he ovat jo päässeet korkeakoulusta Mr. Pendletonin avulla, ja etenevät kunniallisella liikeuralla. Mutta Allegrasta en tiedä mitään, en voi keksiä mitä toivoisin tuolle lapselle. Luonnollisinta olisi tietysti toivoa jokaiselle herttaiselle pikku tytölle, että ilmaantuisi kaksi kilttiä kasvatusvanhempaa korvaamaan oikeita vanhempia, jotka kohtalo on häneltä riistänyt, mutta tässä tapauksessa olisi julmaa ryöstää hänet veljiltä. Heidän rakkautensa vauvaa kohtaan on vihlova. He, näetkös, ovat kasvattaneet hänet. En kuule heidän koskaan nauravan paitsi jos Allegra on tehnyt jotain lystikästä. Poloiset pikku miehet kaipaavat isäänsä hirveästi. Eilen illalla tapasin Donin, viisivuotiaan, nyyhkyttämässä pikku vuoteessaan, koska ei voinut sanoa hyvää yötä isälle.

Mutta Allegra on uskollinen nimelleen, onnellisin kolmivuotias nuori neiti mitä koskaan olen nähnyt. Isä parka hoiti hänet hyvin, ja tämä pikku kiittämätön on jo unohtanut menettäneensä isän.

Mitä voin tehdä näille pienokaisille? Minä ajattelen ja ajattelen ja ajattelen heitä. En voi sijoittaa heitä muualle, ja tuntuu liian hirveältä kasvattaa heitä täällä, sillä niin hyviä kuin meistä tuleekin kun olemme ehtineet tulla uudistetuiksi, olemme sentään vain laitos, ja asukkimme ovat juuri vain pieniä hautomakonepoikasia. He eivät saa sitä personallista, touhuavaa hoitoa, jonka vain vanha kana voi antaa.

On paljon mielenkiintoisia uutisia, jotka olisin voinut kertoa sinulle, mutta uusi pikku perheeni on karkoittanut kaiken.

Lapsista on kyllä iloa, mutta ei niin vähän huolta.

Sinun alati
SALLIE.

P.S. Älä unohda että tulet vieraakseni ensi viikolla.

P.S.II. Tohtori, joka tavallisesti on niin tieteellinen ja tunteeton, on rakastunut Allegraan. Hän ei edes vilkaissut tämän rauhasiin; hän yksinkertaisesti nosti lapsen käsivarsilleen ja syleili häntä. Oi, se tyttö on pikku noita! Mitä hänestä pitää tulla?

Kesäkuun 22 p.

Rakkakin Judy!

Saan ilmoittaa ettei sinun enää tarvitse olla huolissasi palokalustomme riittämättömyydestä. Tohtori ja Mr. Witherspoon ovat kiinnittäneet vakavimman huomionsa asiaan, eikä mikään tähän saakka keksitty leikki ole osoittautunut niin hauskaksi ja hävittäväksi kuin koehälyytyksemme.

Kaikki lapset vetäytyvät sänkyyn ja vaipuvat valppaaseen uneen. Palokello soi. He hyppäävät pystyyn, pistävät kengät jalkaan, sieppaavat päällimmäisen viltin sängystä ja käärivät sen kuvitellun yöpaitansa päälle, asettuvat riviin ja marssivat halliin ja portaisiin.

Seitsemäntoista pikku palleroamme lastenkamarissa on kukin yhden intiaanin hoidossa, ja heidät kannetaan käärössä ulos riemusta kirkuvina. Toiset intiaanit, niin kauan kuin ei tarvitse pelätä katon putoamista, antautuvat pelastustyöhön. Ensimäisessä hälyytystilaisuudessa — Percyn toimiessa johtajana — sullottiin kahdentoista vaatelaatikon sisällys lakanoihin ja viskattiin ulos ikkunasta. Minä ehdin käyttämään diktaattorivaltaani juuri ennenkuin tyynyt ja patjat seurasivat samaa tietä. Meiltä meni tunteja vaatteitten paikoilleenpanossa, sillävälin kuin Percy ja tohtori, joiden mielenkiinto oli kokonaan hävinnyt, astelivat leiriin piippuineen.

Tulevat hälyytyksemme saavat olla yhtä vivahdusta vähemmän todenmukaisia. Minulla on kuitenkin ilo mainita sinulle, että palopäällikkö Witherspoonin kykenevällä johdolla tyhjensimme rakennuksen 6 minuutissa 28 sekunnissa.

Tuolla Allegra-vauvalla on keijukaisverta suonissa. Koskaan ei ole tämä laitos pitänyt suojissaan moista lasta, lukuunottamatta erästä, josta Jervis ja minä tiedämme. Hän on täydellisesti pannut valtansa alle tohtorin. Sensijaan että tämä tekisi käyntejään kuten vakava lääkäri ainakin, hän tulee kirjastooni käsi kädessä Allegran kanssa ja puolen tuntia yhteen menoon ryömii matolla ja on olevinaan hevonen, ja tyttötenava istuu hänen selässään ja potkii.

Tiedätkö, minä aion panna ilmoituksen lehtiin:

Luonteet uudistetaan nopeasti.

S. MCBRIDE.

Sandy pistäytyi tänne pari iltaa sitten saadakseen vähän jutella Betsyn ja minun kanssani, ja hän oli säädytön. Hän sanoi kolme sukkeluutta ja istuutui pianon ääreen ja lauloi vanhoja skotlantilaisia lauluja, "Mun lempeni puna, punaruusu on" ja "Tule viittani turviin", ja "Kuka ikkunasta katsoo?", jotka eivät olleet mitenkään kasvattavia, ja sitten hän tanssi muutamia askeleita.

Minä istuin ja tuiotin kätteni työhön, sillä totta on että minä sen kaiken olen tehnyt kevytmielisellä esimerkilläni ja lainaamillani kirjoilla ja toimittamalla hänelle niin kevyttä seuraa kuin Jimmien ja Percyn ja Gordon Hallockin. Jos vielä saan työskennellä pari kuukautta lisää, teen hänestä oikean ihmisen. Hän on jättänyt pois purppuranpunaiset kravatit ja minun tahdikkaasta ehdotuksestani valinnut harmaan puvun. Et voi aavistaa kuinka se pukee häntä. Hänestä tulee oikein hienon näköinen niin pian kun saan hänet lakkaamaan kantamasta pulleita esineitä taskuissaan.

Hyvästi, ja muista että odotamme sinua perjantaina.

SALLIE.

P.S. Tässä on Allegran valokuva, Mr. Witherspoonin ottama. Eikö hän ole kullanmuru? Hänen nykyiset pukunsa eivät koroita hänen kauneuttaan, mutta parin viikon kuluttua hän saa siirtyä neilikanpunaiseen kolttupukuun.

Keskiviikkona, kesäkuun 24 p., kello 10 a.p.

MRS. JERVIS PENDLETON,

Hyvä rouva!

Kirjeesi on tässä, joka ilmoittaa ettet niinkuin lupasit voi tulla luokseni perjantaina, koska miehelläsi on liikeasioita, jotka pidättävät hänet kaupungissa. Mitä hölynpölyä se on? Onko tultu siihen ettet voi jättää häntä kahdeksi päiväksi?

Minä en antanut 113 vauvan estää käyntiäni sinun luonasi, enkä näe mitään syytä miksi antaisit yhden miehen estää sinun käyntisi minun luonani. Tulen Berkshiren pikajunalle vastaan perjantaina niinkuin sovittu oli.

S. MCBRIDE.

Kesäkuun 30 p.

Rakkakin Judy!

Hyvin pikainen oli käynti, jonka meille soit, mutta kaikista pienistä suosioista olemme kiitollisia. Olen kauhean iloinen, kun olit niin ihastunut nähdessäsi mihin suuntaan asiat käyvät, enkä jaksa odottaa kunnes Jervis ja arkkitehti tulevat ja aloittavat perinpohjaisen repimisen.

Tiedätkö, minulla oli niin kummallinen tunne koko ajan kun olit täällä. Minä en saa näyttämään todelta että sinä, rakas, ihmeellinen Judyni, olet ihan totta kasvanut tässä laitoksessa ja tiedät katkeralta sisäpuolelta mitä nämä pikku pallerot tarvitsevat. Lapsuutesi murhenäytelmä täyttää väliin mieleni sellaisella vihalla että tahtoisin kääriä hihani ylös ja taistella koko maailmaa vastaan ja pakottaa sitä muuttumaan sopivammaksi paikaksi lasten elää. Nuo skotlantilais-irlantilaiset esi-isäni näyttävät jättäneen perinnöksi pelottavan määrän sotaisuutta luonteeseeni.

Jos olisit pannut minut uudenaikaiseen orpokotiin somine, siisteine, terveellisine mökkeineen, jossa kaikki sujuu eteenpäin hyvässä järjestyksessä, en olisi voinut sietää sen täydellisen kellolaitoksen yksitoikkoisuutta. Se vain saa minut jäämään, kun näen niin monta seikkaa, jotka huutavat tekijää. Väliin, minun täytyy tunnustaa, herään aamulla ja kuuntelen näitä laitos-ääniä ja haistan tätä laitos-ilmaa ja ikävöin onnellista, huoletonta elämää, joka oikeuden mukaan kuuluu minulle.

Sinä, rakas velho, lumosit minut, ja minä tulin, mutta usein yön hetkinä lumouksesi ohenee, ja minä alan päiväni mielessä palava päätös karata pois John Grier Homesta. Mutta minä lykkään lähdön aamiaisen jälkeen. Ja kun tulen käytävään, juoksee yksi tuollainen pallero minua vastaan ja pistää lämpimän, ryppyisen pikku nyrkin ujosti käteeni ja katsoo minuun suurilla vauvan silmillään mykästi pyytäen hiukan hyväilyä, ja minä tempaan hänet syliini ja likistän häntä, ja sitten, kun katson tämän vauvan olan yli toisia hyljättyjä pikku olentoja, tahtoisin ottaa kaikki 113 syliini ja rakastaa heidät onnellisiksi. Tällainen työ lasten parissa on jotenkin hypnoottista. Rimpuilit miten paljon tahansa, se saa sinut lopuksi.

Käyntisi näyttää jättäneen minut lavean filosofoivaan mielentilaan, mutta itse asiassa minulla on pari uutistakin, jotka voin viedä perille. Uudet puvut edistyvät, ja voi kuinka kultaiset niistä tulee! Mrs. Livermoore oli ihastunut noihin erivärisiin pumpulikangaspakkoihin, jotka lähetit — näkisitpä työhuoneemme, jossa kaikki on hujan hajan — ja kun ajattelen kuuttakymmentä pikku tyttöä, jotka aurinkoisina päivinä hyppelevät ruohokentällämme punaisissa ja sinisissä ja keltaisissa ja lavendelinvärisissä puvuissa, tuntuu minusta että meillä pitäisi olla varasto noettuja silmälaseja tarjottavana katselijoille. Luonnollisesti tiedät että muutamat noista loistavista valmisteista ovat hyvin haalistuvia ja epäkäytännöllisiä, mutta Mrs. Livermoore on yhtä paha kuin sinä —- hän ei suostu vaihtamaan. Hän on valmis tekemään toisen ja kolmannen vaatekerran, jos tarvitaan. ALAS SlNIRUUTUINEN PUMPULIKANGAS!

Olen iloinen että pidit tohtorista. Tietysti me pidätämme itsellemme oikeuden sanoa hänestä mitä haluamme, mutta tunteitamme loukkaisi kauheasti, jos joku toinen tekisi pilaa hänestä.

Hän ja minä vielä valvomme toistemme lukuja. Viime viikolla hän toi Herbert Spencerin Synteettisen Filosofian systeemin silmäiltäväkseni, ja minä otin sen kiitollisena vastaan tarjoten hänelle siitä hyvästä Marie Bashkirtseffin Päiväkirjan. Muistatko kuinka me korkeakoulussa rikastutimme jokapäiväistä puhettamme lainoilla Marie'sta? No niin, Sandy vei hänet kotiin ja luki huolellisesti ja ajatellen.

"Niin", myönsi hän tänään tullessaan antamaan lausuntonsa, "se on todenmukainen kertomus eräänlaisesta sairaalloisesta, itsekkäästä personallisuudesta, jonkalaisia onnettomuudeksi kyllä on olemassa, mutta en voi ymmärtää miksi te luette sitä, sillä Jumalan kiitos, Sally Lunn, teillä ja Bash'illa ei ole mitään yhteistä."

Näin lähelle kohteliaisuutta ei hän koskaan ennen ole tullut, ja olen äärettömästi mielissäni. Mitä Marie parkaan tulee, sanoo hän "Bash", koska ei osaa lausua hänen nimeään ja halveksii liian suuresti yrittääkseen.

Meillä on täällä eräs lapsi, erään kuorotytön tytär, itserakas, itsekäs, turhamainen, teennäinen, sairaalloinen, valehteleva pieni naikkonen, mutta hänellä on silmäripset! Sandy on saanut mitä kiihkeimmän vastenmielisyyden tuohon lapseen, ja luettuaan Marie-paran päiväkirjan hän on keksinyt uuden paljonsanovan adjektiivin ilmaistakseen kaikki tytön harmilliset ominaisuudet. Hän sanoo että tyttö on bashimainen, ja hylkää hänet.

Hyvästi, ja tule taas!

SALLIE.

P.S. Lapsissani ilmenee hämmennyttävää taipumusta ottamaan ulos kaikki pankkitalletuksensa ja ostamaan makeisia.

Tiistai-iltana.

Rakas Judy!

Mitä luulet Sandyn tehneen nyt? Hän on lähtenyt pienelle huvimatkalle tuohon hermotautisairaalaan, jonka pää-hermosairas kävi täällä noin kuukausi sitten. Oletko koskaan nähnyt tuon miehen kaltaista? Hän on mielisairasten lumoissa eikä voi jättää heitä rauhaan.

Kun lähtöhetkenä kysyin häneltä neuvoja lääkkeitten suhteen, sanoi hän:

"Ruokkikaa vilustunutta ja pitäkää vatsatautista nälässä älkääkä uskoko tohtoreita."

Tämän neuvon ja muutaman kalanmaksaöljypullon varassa meidät on jätetty omiin hoteisiimme. Tunnen itseni hyvin vapaaksi ja seikkailuhaluiseksi. Ehkä sinun on paras rientää tänne taas, sillä ei ole tietoa mitä iloisia mullistuksia minä voin panna toimeen, kun olen irti Sandyn hillitsevästä vaikutuksesta.

S.

JOHN GRIER HOME,
Perjantaina.

Paras Vihollinen!

Täällä minä olen köytettynä mastoon sillä aikaa kuin te liehutte pitkin maaseutua huvitellen mielisairaitten kanssa. Ja minä kun juuri luulin kauniisti parantaneeni teidät sairaalloisesta harrastuksestanne hermotautisiin! Se on suuri pettymys. Te olitte viime aikoina jo melkein inhimillinen.

Saanko kysyä kuinka kauan aiotte viipyä poissa? Saitte luvan kahdeksi päiväksi ja olette jo viipynyt neljä. Charlie Martin putosi eilen kirsikkapuusta ja sai päänsä puhki, ja meidän oli pakko kutsua tänne vieras lääkäri. Viisi pistoa. Potilas voi hyvin. Mutta me emme tahtoisi olla riippuvaisia vieraasta. En puhuisi sanaakaan jos olisitte poissa laillisesta syystä, mutta te tiedätte varsin hyvin että kun viikon ajan olette seurustellut raskasmielisten kanssa, tulette kotiin niin hirveän synkkyyden tilassa, kuolemaan saakka varmana että ihmiskunta menee päin hongikkoon, ja minun niskoilleni lankee raskas urakka saada teidät taas säädyllisen hilpeäksi.

Jättäkää mielisairaat harhojensa valtaan ja palatkaa John Grier
Homeen, joka tarvitsee teitä.

Nöyrin palvelijanne,
toivoen parastanne
S. McB.

P.S. Ettekö ihaile runollista loppua? Se on lainattu Robert Burnsiltä, jonka teoksia uutterasti luen ollakseni kohtelias eräälle skotlantilaiselle ystävälleni.

Heinäkuun 6 p.

Rakas Judy!

Tohtori poika se vielä on poissa. Ei sanaakaan; hävinnyt avaruuteen vain. En tiedä aikooko hän palata koskaan, mutta me näytämme tulevan mainiosti toimeen ilman häntä.

Söin eilen päiväateriaa noiden kahden kiltin neidin luona, jotka ovat ottaneet Naskalimme sydämelleen. Nuori mies näytti hyvin kotiutuneelta. Hän otti minua kädestä ja tuli näyttämään puutarhaa kuin isäntä ainakin, lahjoittaen minulle valitsemani sinikellon. Päiväaterialla englantilainen hovimestari nosti hänet tuoliin ja sitoi hänen leukalappunsa yhtä hienosti kuin jos olisi palvellut täysiveristä prinssiä. Hovimestari on hiljan tullut Durhamin earlin talosta, Naskali eräästä kellarista Houston-kadun varrella. Se oli hyvin ylentävä näky.

Emäntäni kestitsivät minua perästäpäin otteilla pöytäkeskusteluistaan kahden viime viikon aikana (ihmettelen ettei hovimestari ole pyytänyt eroa; hän näytti kunnianarvoiselta mieheltä). Jollei tästä mitään muuta tulisikaan, on Naskali ainakin varustanut heidät hullunkurisilla jutuilla heidän loppuiäkseen. Vieläpä toinen heistä ajattelee kirjoittaa kirjan. "Ainakin", sanoi hän pyyhkien hysteerisiä kyyneliä silmistään, "olemme eläneet".

Hon. Cy pistäytyi luonamme 6.30 eilen illalla ja tapasi minut iltapuvussa, lähdössä päivällisille Mrs. Livermooren taloon. Hän huomautti lempeästi että Mrs. Lippett ei pyrkinyt olemaan mikään seuraelämän johtaja, vaan säästi tarmonsa työhön. Sinä tiedät että minä en ole kostonhimoinen, mutta en koskaan voi nähdä tuota miestä toivomatta että hän olisi ankkalammikon pohjassa tukevasti ankkuroituna kallioon. Muuten hän nousisi pinnalle ja kelluisi.

Singapore tervehtii sinua kunnioittaen ja on hyvin iloinen kun et voi nähdä sitä sellaisena miltä se nyt näyttää. Häpeällinen onnettomuus on turmellut sen kauneuden. Joku paha lapsi — ja minä en usko että se on poika — on kerinnyt tuon elukkaparan turkin aivan pilkulliseksi, niin että se nyt muistuttaa koinsyömää shakkilautaa. Kukaan ei voi aavistaa kuka sen on tehnyt. Sadie Kate on hyvin kärkäs käyttämään saksia, mutta hän on myöskin kärkäs olemaan muualla! Sinä aikana jolloin leikkaaminen otaksuttavasti tapahtui, istui Sadie Kate tuolilla kouluhuoneen nurkassa kasvot seinään päin, niinkuin 28 lasta voi todistaa. Oli miten oli, Sadie Katen jokapäiväiseksi velvollisuudeksi on tullut noiden pilkkujen hoitaminen hiusvoiteellasi.

Olen, kuten tavallista,
SALLIE.

P.S. Tämä on uusin muotokuva Hon. Cy'sta, piirretty luonnon mukaan.
Mies on eräissä suhteissa kiehtova puhuja: hän tekee eleitä nenällään.

Torstai-iltana.

Rakas Judy!

Sandy on tullut takaisin kymmenpäiväisen poissaolon jälkeen — ei mitään selitystä — ja vaipunut syvään raskasmielisyyteen. Hän ei siedä ystävällisiä ponnistuksiamme saada hänet vähän paremmalle tuulelle eikä tahdo olla missään tekemisissä meidän kenenkään kanssa paitsi Allegra-vauvan. Hän otti tytön taloonsa illalliselle tänä iltana eikä tuonut häntä takaisin ennen puolta kahdeksaa, mikä on aivan sopimaton hetki kolmivuotiaalle nuorelle naiselle. En tiedä mitä tehdä tohtorillemme, hän tulee käsittämättömämmäksi päivä päivältä.

Mutta Percy taas, hän on avomielinen, luottavainen nuori mies. Hän on juuri ollut päivällisillä luonani (hän on hyvin täsmällinen kaikissa seura-asioissa), ja koko keskustelumme oli omistettu detroitilaiselle tytölle. Percy on yksin ja tahtoo puhua hänestä, ja voi kuinka ihmeellisiä hän kertoo! Toivon että Miss Detroit on kaiken tämän kauniin hellyyden arvoinen, mutta minua pelottaa. Percy otti liivinsä sisimmistä kätköistä nahkakotelon ja käärien kunnioittavasti auki kaksinkertaisen hopeapaperin näytti minulle viheliäisen pienen olennon valokuvan — pelkkää silmää ja korvarengasta ja hiuskiehkuraa. Koetin parhaani mukaan näyttää onnittelevalta, mutta sydämeni sulkeutui säälistä poika paran tulevaisuutta kohtaan.

Eikö ole hullua että hauskimmat miehet usein valitsevat pahimmat vaimot, ja hauskimmat naiset pahimmat miehet? Otaksun että juuri heidän hauskuutensa tekee heidät sokeiksi ja epäluulottomiksi.

Tiedätkö, mielenkiintoisin harrastus maailmassa on tutkia luonteita. Luulen että minut oli aiottu kirjailijaksi, ihmiset niin pitävät minua lumoissaan — kunnes tunnen heidät läpi. Percy ja tohtori ovat mitä viehättävin vastakohta. Voit joka hetki tarkalleen tietää mitä tuo miellyttävä nuori mies ajattelee; hän on kirjoitettu kuin aapiskirja suurin kirjaimin ja yksitavuisin sanoin. Mutta tohtori! Hän voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu kiinankielellä mitä luettavuuteen tulee. Kuulee puhuttavan ihmisistä, joilla on kaksoisluonne; hyvä, Sandyllä on kolminkertainen. Tavallisesti hän on tieteellinen ja kova kuin graniitti, mutta silloin tällöin epäilen että hän onkin kerrassaan tunteellinen ihminen virallisen kuorensa alla. Päiväkausia yhteen menoon hän saattaa olla kärsivällinen ja kiltti ja avulias, ja minä alan pitää hänestä, mutta sitten ilman mitään varoitusta kesytön raju mies puhkeaa esiin hänen sisimmistä syvyyksistään, ja — oi taivas! olento on mahdoton. Epäilen aina että hän joskus entisyydessä on kärsinyt kauhean kolauksen ja että hän vielä hautoo sen muistoa. Koko ajan kun hän puhuu, on toisella se epämukava tunne että hän jossain mielensä takasopukoissa ajattelee jotakin muuta. Mutta tämä on ehkä vain minun romanttinen tulkintani tavattoman pahasta sisusta. Joka tapauksessa hän panee ihmisen ymmälle.

Olemme koko viikon odottaneet kaunista tuulista iltapäivää, ja nyt se on tullut. Lapseni saavat iloita "leijapäivästä" — lehtinen Jaappania. Kaikki kylliksi suuret pojat ja suurin osa tyttöjä ovat hajaantuneina yli "Knowltopin" (se on tuo korkea, kallioinen lammaslaidun, joka yhtyy maihimme idässä) ja lennättävät omiatekemiään paperileijoja.

Minulla oli kauhea työ luvan maanittelemisessa äreältä vanhalta herralta, joka omistaa tilan. Hän ei pidä orpolapsista, sanoo hän, ja jos hän kerran antaa niille jalansijan maillansa, tulee niistä ikuinen vitsaus. Kun kuulee hänen puhuvan, luulisi että orpolapset ovat vaarallinen laji kovakuoriaisia.

Mutta puolen tunnin suostuttelun jälkeen hän muristen luovutti lammaslaitumensa kahdeksi tunniksi sillä ehdolla ettemme jalallamme astu lehmälaitumelle aidan toisella puolella ja lähdemme kotiin heti kun aikamme on täysi. Lehmälaitumensa pyhyyden turvaksi on Mr. Knowltop lähettänyt puutarhurinsa ja autonkuljettajansa ja kaksi tallipoikaa vartioimaan sen rajoja niin kauan kun leijaleikkiä kestää. Lapset ovat siellä vielä, ja heille on ihmeellinen seikkailu juosta noilla tuulisilla kukkuloilla ja takertua toistensa leijanyöreihin. Kun he tulevat hengästyneinä kotiin, odottaa heitä yllätys piparkakkujen ja marjamehun muodossa.

Nuo säälittävät pikku vesat vanhoine kasvoineen! On vaikea tehtävä saada ne nuoriksi, mutta minä uskon suorittavani sen. Ja on todella hauskaa tehdä jotakin positiivista hyvän vuoksi tässä maailmassa. Jollen kovasti taistele vastaan, toteutuu aikomuksesi tehdä minusta hyödyllinen ihminen. Worcesterin seuraelämän kiihoittimet tuntuvat minusta aika laimeilta verrattuina siihen anastavaan mielenkiintoon, jonka aiheuttaa 113 elävää, lämmintä, kiemurtelevaa pikku orpoa.

Rakkahin tervehdys!
SALLIE.

P.S. Minä luulen, ollakseni täsmällinen, että tänä iltapäivänä omistan 107 lasta.

Rakas Judy!

Koska nyt on sunnuntai ja kaunis kukkiva päivä, ja lämmin tuuli puhaltaa, istuin ikkunassa, polvillani avoinna Hermoston terveys (Sandyn viimeisin ravinnonlisä henkeni tarpeisiin) ja katseeni maisemassa ulkona. "Taivaan kiitos", ajattelin, "että tämä laitos on sijoitettu niin vallitsevaksi että ainakin voimme katsella ulos yli rautamuurin, joka sulkee meidät sisäänsä."

Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi, ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy: "Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.

Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten päästä noiden kukkulain huipulle.

Sitten menin puhelimeen ja pyysin julkeasti 505.

"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko puhutella tohtori MacRae'ta?"

"Odottakaa", vastasi hän hyvin lyhyesti.

"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"

"Ei ole, Jumalan kiitos."

"Sepä vahinko", sanoin minä pettyneenä. "Ja mitä itse teette tänään?"

"Minä luen Lajien syntyä."

"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"

"Se on käytettävänänne. Tahdotteko että vien muutamia orpoja ajelulle?"

"Vain yhden, joka potee hermostusta. Se on saanut päähänsä että sen pitää päästä kukkulain huipulle."

"Autoni on suuri kiipeäjä. Neljännestunnissa —"

"Odottakaa!" sanoin minä. "Ottakaa mukaanne paistinpannu, joka on sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Minun keittiössäni ei ole mitään pienempää kuin kärrynpyörä. Ja kysykää Mrs. McGurkilta voitteko olla poissa illalliselta."

Sitten minä pakkasin koriin kappaleen silavaa ja muutamia munia ja sämpylöitä ja piparkakkuja ja kuumaa kahvia termospullossa, ja odotin portailla, kun Sandy hurautti näkyviin autoineen ja paistinpannuineen.

Meillä oli todellakin hauska seikkailu, ja hän iloitsi karkaamisen tunteesta ihan yhtä paljon kuin minä. En kertaakaan antanut hänen mainita mielenvikaisuutta. Panin hänen katsomaan avaroita niittyjä ja tasalatvaisten pajujen viivaa, jonka takana kukkulat aaltoilivat, ja hengittämään ilmaa ja kuuntelemaan varisten vaakumista ja lehmänkellojen kalkatusta ja joen solinaa. Ja me puhelimme — oi, miljoonista asioista, jotka ovat kaukana orpokodistamme. Panin hänet heittämään pois sen ajatuksen että hän on tiedemies ja kuvittelemaan olevansa poika. Tuskin sitä uskoisi, mutta hän onnistui —- enemmän tai vähemmän. Hän todellakin teki yhden tai pari oikein poikamaista kepposta. Sandy ei ole vielä neljääkymmentä, ja hyvänen aika, onhan se liian varhaista täysikasvuisuutta!

Me leiriydyimme jyrkänteelle, joka hallitsi näköalaa, kokosimme risuja, teimme tulen ja laitoimme maailman hauskimman illallisen — joku palanut risu oli räiskähtänyt paistettuihin muniin, mutta hiilet ovat terveellisiä. Sitten kun Sandy oli polttanut piippunsa ja "aurinko laski tavanmukaiseen länteensä", me kokosimme tavarat ja palasimme kotiin.

Hän sanoo että se oli hauskin iltapäivä mitä hänellä vuosikausiin on ollut, poloinen harhaanviety tieteen mies, ja minä uskonkin että se on totta. Hänen oliivinvihreä kotinsa on niin epäkodikas ja kolkko ja innostamaton etten ihmettele jos hän hukuttaa huolensa kirjoihin. Niin pian kuin löydän hauskan, kodikkaan emännöitsijän, joka on valmis astumaan toimeen, aion ruveta vehkeilemään Maggie McGurkia vastaan, vaikka aavistankin että häntä on vielä vaikeampi saada nostamaan ankkurinsa kuin Sterryä.

Ole hyvä äläkä vedä sitä johtopäätöstä että alan sopimattomasti kiinnittää mieltäni pahantuuliseen tohtoriimme, sillä niin ei ole. Asia on vain se että hän viettää niin ilotonta elämää että väliin tahtoisin taputtaa häntä päähän ja pyytää häntä vähän reipastumaan; maailma on täynnä päivänpaistetta ja osa siitä on häntäkin varten; aivan samoin kuin tahtoisin lohduttaa sataa ja seitsemää orpoani, niin paljon eikä enempää.

Olen varma että minulla oli joku oikea uutinen kerrottavana, mutta se on täydellisesti kadonnut päästäni. Raittiin ilman suhina on tehnyt minut uniseksi. Kello on puoli kymmenen, ja toivotan sinulle hyvää yötä.

S.

P.S. Gordon Hallock on haihtunut ohueksi ilmaksi. Ei sanaakaan kolmeen viikkoon, ei makeisia eikä täytettyjä eläimiä eikä minkäänlaisia elonmerkkejä. Mitä ihmettä luulet tapahtuneen tuolle huomaavaiselle nuorelle miehelle?

Heinäkuun 13 p.

Rakkakin Judy!

Kuule iloista sanomaa!

Koska tämä on Naskalin kuukauden 31 päivä, soitin hänen molemmille suojelijattarilleen, kuten sovittu oli, järjestääkseni hänen paluunsa. Minut kohtasi suuttunut kielto. Pitäisikö heidän antaa pois herttainen pieni tulivuorensa juuri kun ovat saamaisillaan sen olemaan sylkemättä tulta? He aivan vimmastuivat kun saatoin tehdä moisen kiittämättömän vaatimuksen. Naskali oli suostunut heidän kutsuunsa viettää kesän heillä.

Pukujen neulominen jatkuu yhä; kuulisit vain kuinka ompelukoneet hyrisevät ja kielet käyvät neulomahuoneessa. Pelästyneinkin, apaattisin, hengettömin pikku orpomme virkistyy ja saa mielenkiinnon elämään, kun kuulee että hän tulee omistamaan kolme täysin yksityistä omaa pukua, joista jokainen eri väriä, hänen itsensä valitsemaa. Ja sinun pitäisi nähdä kuinka se edistää heidän ompelutaitoaan; pienistä kymmenvuotiaistakin puhkeaa ompelijattaria. Soisin keksiväni yhtä tehoisan keinon saada heidät innostumaan ruuanlaittoon. Mutta keittiömme on äärimmäisen epäkasvattava; ymmärrät missä määrin kahlitsee innostusta, kun täytyy keittää pari kappaa perunoita kerrallaan.

Luultavasti olet kuullut minun mainitsevan että mielelläni jakaisin tipuseni kymmeneen sievään pikku perheeseen, jokaisessa hauska kodikas perheenäiti. Jos meillä vain olisi kymmenen somaa mökkiä minne panna heidät, ja niissä kukkia puutarhassa ja kaniineja ja kissanpoikia ja koiranpentuja ja kananpoikia takapihalla, silloin olisimme täysin näytettäväksi kelpaava laitos eikä meidän tarvitsisi hävetä kun nuo hyväntekeväisyys-asiantuntijat tulevat tarkastamaan meitä.

Torstaina.

Aloitin tämän kirjeen kolme päivää sitten, jouduin kesken kaiken puhumaan mahtavan ihmisystävän kanssa (50 pilettiä sirkukseen), enkä ole senjälkeen ehtinyt tarttua kynääni. Betsy on ollut Philadelphiassa kolme päivää, morsiustyttönä erään viheliäisen serkun häissä. Toivon ettei useampi jäsen hänen perheestään aio mennä naimisiin; se järkyttää J.G.H:ta kauheasti.

Ollessaan siellä hän urkki erästä perhettä, joka on pyytänyt kasvattia. Tietysti meillä ei ole oikeata urkkimisjärjestelmää, mutta väliin kun joku perhe putoaa suoraan syliimme, me mielellämme panemme asian toimeen. Tavallisesti me olemme yhteistyössä Valtion Apukomitean kanssa. Heillä on koko joukko tottuneita asiamiehiä, jotka matkustavat ympäri maata ja ovat kosketuksissa perheitten kanssa, jotka haluavat ottaa lapsia, ja orpokotien, joilla on niitä annettavina. Koska he ovat halukkaat tekemään työtä hyväksemme, ei hyödyttäisi vähääkään meidän käydä kaupustelemassa vauvojamme. Ja minä tahdon sijoittaa niin monta kuin mahdollista, sillä minä uskon lujasti että yksityiskoti on lapselle paras, edellytettynä tietysti että olemme hyvin tarkkoja valitsemiemme kotien luonteesta. Minä en vaadi rikkaita kasvattivanhempia, mutta minä vaadin kilttejä, rakastavia, älykkäitä vanhempia. Tällä kertaa luulen että Betsy on saanut onkeensa oikean perheitten helmen. Lapsi ei ole vielä annettu eikä paperit allekirjoitetut, ja tietysti vaara pyörii aina että kalamme voi tehdä äkillisen nykäyksen ja maiskahtaa takaisin veteen.

Kysy Jervisiltä onko hän koskaan kuullut philadelphialaisesta J.F. Bretlandista. Hän näyttää liikkuvan rahamiesten piireissä. Ensi kerran kuulin hänestä kirjeessä, joka oli osoitettu "John Grier Homen Johtajalle, Hyvä Herra" — se oli lyhyt, konekirjoitettu, asiallinen kirje hirveän asialliselta lakimieheltä, joka sanoo että hänen vaimonsa on päättänyt ottaa kasvatiksi miellyttävän näköisen ja terveen tyttölapsen, ikä 2-3 vuotta. Lapsen tulee olla orpo ja amerikkalaista syntyperää, perinnöllisyydeltään moitteeton ja ilman asiaansekaantuvia sukulaisia. Olisiko minulla tarjolla tällainen ja voisinko auttaa asiassa? Kunnioittaen J.F. Bretland.

Lähempiä tietoja varten hän mainitsi nimen "Bradstreet". Oletko koskaan kuullut mitään niin hassua? Voisi luulla että hän aikoo avata talletustilin lastenkamarissa ja lähettää tilauksen meidän taimiluettelomme mukaan.

Aloimme tavalliset tiedustelumme lähettämällä kyselykaavakkeen eräälle pappismiehelle Germantowniin, jossa J.F.B. asuu.

Onko hänellä omaisuutta? Maksaako hän laskunsa? Onko hän hyvä eläimille? Käykö hän kirkossa? Riiteleekö hän vaimonsa kanssa? Ja monta muuta nenäkästä kysymystä.

Saimme ilmeisesti käsiimme pappismiehen, jolla on huumorin lahjaa. Sensijaan että olisi vastannut tunnollisen seikkaperäisesti hän kirjoitti ylhäältä alas poikki kaavakkeen: "Soisin että he ottaisivat minut kasvatikseen."

Tämä näytti lupaavalta, joten B. Kindred ystävällisesti kiidätti Germantowniin heti kun vihkiäisaamiainen oli ohi. Hänessä on kehittymässä mitä hämmästyttävin salapoliisin vaisto. Lyhyen seurakäynnin aikana hän osaa pöydistä ja tuoleista lukea perheen koko moraalisen historian.

Hän palasi Germantovmista täynnänsä innostavia yksityiskohtia.

Mr. J.F. Bretland on rikas ja vaikutusvaltainen kansalainen, jota ystävät sydämestään rakastavat ja viholliset (virkaheitot apulaiset, jotka eivät epäröi sanoa että hän on kova mies) syvästi vihaavat. Hän on hieman epävakainen kirkonkäynnissään, mutta vaimo näyttää säännölliseltä, ja hän antaa rahaa.

Vaimo on ihastuttava, hyväsydäminen, sivistynyt säätyläisnainen, joka juuri on päässyt parantolasta koko vuoden kestäneen heikkohermoisuuden jälkeen. Lääkäri sanoo että hän tarvitsee jotakin voimakasta mielenkiintoa elämään, ja neuvoo ottamaan kasvatin. Rouva olisi aina tahtonut kasvattia, mutta hänen kova miehensä on itsepintaisesti kieltänyt. Mutta lopulta, kuten aina, lempeä, hellittämätön vaimo on päässyt voitolle ja kovan miehen on ollut pakko myöntyä. Vaikka omasta puolestaan olisikin mieluummin ottanut pojan, Mr. Bretland luopui luontaisesta halustaan ja kirjoitti, kuten yllä on kerrottu, tuon tavanmukaisen pyynnön — pyysi sinisilmäistä tyttöä.