HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA I

Ensimmäinen ja toinen viikko

Kirj.

JUHANI AHO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.

SISÄLLYSLUETTELO:

Alkulause.

Sunnuntaina 27 p:nä tammikuuta. Uudenlaista isänmaallisuutta. Ensimmäiset oireet. Johtajain älytaso. Ryssän laskuun.

Maanantaina 28 p:nä tammikuuta. Vaikutelmia kadulta. Oikeutta ei voida jakaa. Senaatti turvassa. Lakkojulistus. Raskas taival. Lopun loppu. Isketty iskee. Eduskunta ei kokoonnu. Huhuja. Telefoonisensuuriko? "Työmies" vain. Kaduilla ammutaan. Ei tästä mitään tule. Sosialismin häviö. Tämän täytyy päättyä romahdukseen. Aaveita. He ovat laskeneet väärin. Selviääkö koskaan? Yhteistyö lopussa. Ainahan te kehuitte voittaneenne. Punakaartilainen. Missä vihollisesi?

Tiistaina 29 p:nä tammikuuta. Suomi—Kreikka. On noloa. Ei me osata hallita. Kaksi rintamaamme. Pyhä vihani. Vallankumousjulistus Suomen kansalle. Eduskuntaryhmien julistus. Heidän senaattinsa. Huhuja. Autoilla ajetaan. Nurinkurista. Pilasivat oman pesänsä. Rikos, tyhmyys, petos. Mikä oli johtajain vaikutus. Edullinen asemamme. "Täytyy voittaa". "Hallitus alotti". "Työmiehen" tietoja. Oikeudesta tarttua aseihin. Mannerheimin täytyy voittaa.

Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta. Huhuja. Kadulta. Edut ja aatteet. Aakkosia. Rangaistus ja kosto. Juttuja ja huhuja. Kiellettyä kirjallisuutta. Oulussa palaa. Paha mieli, hyvä mieli. Syntipukin tarve. Uusi eduskunta tulossa. Luikkimaan tiehensä. Opettajatar agiteeraa. Tokoi. Eiköhän tullut ereys? Milloin ja minne. Miltä tuntunee. Tihutyöt alkavat. Tulevat näkemään. Mies paikallaan. Rauha? Valhe kukistuu. Se on Venäjän viljaa.

Torstaina 31 p:nä tammikuuta. Edusmiehiä etsitään. Kapitaaliketun ajojahti. Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto. Tunnelma. Hajamietteitä. Se pysyy. Tuleva taantumus. Mikä on mikä? Saksa ja me. Näenkö aaveita? Alakuloisia mietteitä. Värväystä. Huhuja.

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta. Sovinnon ja rauhan haaveita. Antti Mikkola murhattu. Kaupungilla ammutaan. "Vallankumoustuomioistuimet tarpeen".

Lauvantaina 2 p:nä helmikuuta. En saa kannatusta. Ylimys. Manner pelkää. Manner ilmiantaa. Valpas. Katala asiakirja. Suomi Trotskin koekaniini. Se elää sittenkin. Tilintekoa. Vapauden, valon kotimaa. "Otti haltuunsa". "Vaikeuksia". Smilgan sodanjulistus. Laki vallankumousoikeuksista. Lohduttava tieto. Rivejä täydennetään. Ille faciet. Vankeja surmattu. Ei sääliä, ei oikeudentuntoa. Emmekö olleetkaan samaa kansaa — vielä? Smilgan sodanjulistus — peloitusko? Sotkuinen vyyhti. Uskon.

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta. Kumpiko parempi? Miten oikean sosialistin pitäisi. En koskaan. Lyökööt päänsä seinään. "Kansalliskaarti". Voitto? Itsenäisyysjuhlat. Svinhufvud. Kun "Työmies" takavarikoidaan. Kaartin vala. Kuolemanrangaistus poistetaan. Mitalin toinen puoli.

Maanantaina 4 p:nä helmikuuta. Ajan kuva. Välit kiristyy. Opitaanko? Kun saisi olla mukana. Tuleva sananvapaus. Tuleva hallitusmuoto. Lapsellinen luulo. Henkinen jääkautemme. Mitä tapahtuu Saksassa? Luvattomasti poistuneet. Myrkytettyjä jauhoja. Palvelijattarien rintama. Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tiistaina 5 p:nä helmikuuta. Kuka maksaa kulut? Meidän tiemme. Metsä arvoton. Rauhan tarjousko? Ylipäällikön valta. Nälkärintamalla. Tuumiskeluja tulevaisuudesta. Terrori lisääntyy. Venäläiset. Kyllä ne tietää. Tunnelmia. He uskovat kykenevänsä. Myöntävät alottaneensa. Ursin ja koulupojat. "Svinhufvudin rintama".

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta. Juttu. Salamurhia. Suhteemme Saksaan. Punaisten venäläiset upseerit. Viipurista. Erään varakkaan miehen luona. Ryssän rumpu — ainakin pärisee. Joukkomurhat alkavat. Asejuttu. Pikakuva. Toistupaiset. Tapetaan, tuhotaan, kidutetaan. Haapalaisen päiväkäskyt. Yllytystä verikostoon. Mitä he ovat saavuttaneet. Runebergin päivänä.

Torstaina 7 p:nä helmikuuta. Huhuja. Puolueettomat. Mistä taistellaan. Työn tasavalta. Rikos ja rangaistus. Toverit, sotilaat.

Perjantaina 8 p:nä helmikuuta. Viljaa Siperiasta. Työläiset eivät saa palkkojaan. Heti! Lupaavat poistaa köyhyyden. "Virkamies". Leivättömyys sodan syy — kenen syy sota? Lahjomisyritys. Ryöstettyään Suomen pankin.

Lauantaina 9 p:nä helmikuuta. Smolnassa. Makian leivän päivät. Tuikahti ja sammui. Huhuja. "Spiriti jest?" Rotat lähtevät. Auttaako Saksa?

ALKULAUSE.

Kapinan aikana elimme täällä Helsingissä kuin suuressa yhteisvankilassa. Päivän aikaan saivat vangitut kyllä tavata toisiaan, kun liikkuivat varovasti, yksitellen, enintään kaksin. Jos kolme henkilöä pyrki yhteen, täytyi heidän jo tulla ja lähteä eri aikoina. Vartijoita ja vakoilijoita liikkui kintereillämme kaduilla ja vaani heitä monessa kodissakin. Yöksi olimme kaikki suljettuina kukin koppiimme, jonne kuulimme laukauksia harva se yö ja salaperäisten autojen vimmattua hyrinää. Milloin tahansa voi se pysähtyä portin eteen ja ottaa ja viedä retkelle, josta aina ei ollut palausta.

Olihan se kylläkin kaameata aikaa täälläkin, mutta mitä se olikaan sen rinnalla, mitä maaseudulta kuului jo silloin, varsinkin sen jälkeen kuin rintamat murtuivat ja kaikki kauhut paljastuivat.

Oli vaikea ryhtyä mihinkään entiseen työhön. Päiväinen aika kului "tietotoimistojen" väliä kulkiessa ja välittäessä uutisia paikasta toiseen. Jokainen tuttava oli sellainen tietotoimisto. Juttuja kerrottiin ja tarkistettiin. Kotiin tultua askartelivat ajatukset lakkaamatta sen ympärillä, mitä oli kuullut ja nähnyt. Pitkinä iltoina ja öinä ne keskittyivät siihen, mitä tämä oikeastaan on, miten tähän on tultu, mikä tästä on tuleva. Mitä erilaisimmat ja aina kuitenkin samat mietteet, aavistelut ja suunnittelut syntyivät ja katosivat. Kunpa olisi saanut olla valkoisella puolella, kantamassa korttaan yhteiseen kasaan, innostumassa, ehkä myöskin innostamassa — vaikka eipä siltä, että sitä olisi siellä tarvittu. Siellä tehtiin työtä, täällä odotettiin valmista.

Kun en muutakaan osannut, rupesin merkitsemään muistiin mietteitäni ja vaikutelmiani. Ne olivat yhtenä päivänä yhdet, toisina toiset, usein vastakkaiset. Siksi nimitän niitä "Hajamietteiksi". Ne esiintyvät ilman mitään varsinaista yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta, jopa johdonmukaisuuttakin; niissä haparoidaan kuin sokeina, peräydytään, eletään toivossa ja epätoivossakin. Ne kun syntyivät silloisten tilanteiden johdosta, ne kuvastavat tietysti vain niitä eivätkä tulkitse, m.m. sovinnon mahdollisuuteen nähden, kirjoittajan myöhempää kantaa.

Alussa en ajatellut tarjota niitä näin tilapäisinä ja sulattamattomina julaistaviksi. Luettuani ne läpi olen kuitenkin arvellut, että tämän ajan vastainen kuvaaja ehkä saa niistä jonkun piirteen valaistukseen ajan sisäisiä ilmiöitä, osviittoja sen sisäisten tuulahdusten tuntemiseen. Sitä varten, säilyttääkseni purkausten välittömyyden, olen niitä tuskin ollenkaan kirjallisesti muodostellut tai kaunistellut niitä sen siitään, millaisina ne juoksuttautuivat paperille tavallisimmin iltamyöhällä, sen jälkeen kuin oli pysyttävä neljän seinän sisällä.

Elämä oli tapahtumista köyhä varsinkin sille, joka ei ollut mukana siinä työssä, jota täällä salaisuudessa tehtiin isänmaan pelastamiseksi. Se työ kun kuvataan, tulee siitä varmaan jännittävä seikkailukirja. Mitä siitä syrjäinen kuuli, sitä hän ei tietysti tahtonut merkitä edes muistiin kotitarkastusten pelossa. Siksi on näissä muistiinpanoissa tuskin ollenkaan mainittu tapahtumista ja toiminnasta, niissä on ainoastaan niiden etäistä kaikua. Eräissä suhteissa luulisin tältä rintaman nurealta puolelta voivani tarjota jotain uutta ainakin niille, jotka olivat sen oikealla puolella. Saavat näistä ehkä jonkun käsityksen siitä, millä tavalla täällä kapinalliset hoitivat yllytysrintamaansa sanomalehdissään. Sitä varten olen selostellut "Työmiehen" ja "Tiedonantajan" tärkeimpiä, etten sanoisi törkeimpiä, kirjoituksia, joita valkoisessa Suomessa ei ollut saatavana. Polemisoimalla niitä vastaan tuulettelime siitä pilaantuneesta ilmasta, johon vääristely ja valhe pyrki meitä täällä joka päivä tukehduttamaan.

Tässä niteessä on vain se, mikä tuli pannuksi paperille kahden ensimmäisen kapinaviikon aikana. Jatkuuko juttua, se kai riippuu siitä, näyttäytyykö ihmisillä tänä vapauden aikana olevan aikaa ja mielenkiintoa vankeuden aikaisten seuraamiseen.

Helsingissä, 1 p:nä kesäk. 1918.

Juhani Aho.

Sunnuntaina. 27 p:nä tammikuuta.

Uudenlaista isänmaallisuutta.

Tänään oli tämän kirjoittajalta "Helsingin Sanomissa" näin kuuluva kirjoitus:

Onhan tähän maailmanaikaan saanut tottua melkein mihin outoon ja uuteen tahansa, yllätykseen yllätyksen jälkeen. Kansalliset ja isänmaalliset ihanteet entisine sisältöineen kielletään. Ei ole mikään alkeellisinkaan oikea, puhumattakaan kauniista ja todesta ja pyhästä, enää semmoisenaan tunnustettua. Nuo sanat, kun ne lausuu, kuuluvat miltei muinaistarumaisilta, jonain etäisenä historiallisena aikana tunnustetuilta ja käytäntöön sovelletuilta. Kaikki arvot arvotetaan uudestaan. Siitä olen tässä lehdessä jo ennen esittänyt eräitä esimerkkejä. En olisi luullut, että enää voitaisiin esittää mitään oleellisesti uutta. Ja kuitenkin on meillä lausuttu mielipiteitä, joiden takana on ainakin meille suomalaisille ihka uudenlaista valtiollista ajattelua.

Viipurin tapahtumat kyllä ovat voittaneet Turunkin tapahtumat sikäli, että venäläisiä kutsuttiin ja että ne tulivat suomalaisten avuksi vielä senjälkeenkin, kuin Venäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Mutta ilmiö semmoisenaan ei kuitenkaan ollut laadultaan entisestä eroava eikä aatteeltaan uusi. Se oli vain sama taikina, joka kuohui yli reunain toisessa korvossa. Kansamme huonoimmat, valistumattomimmat ja vastuuttomimmat ainekset kyllä taas veriveljeilivät vertaistensa kanssa, ja sitä jatkuu tätä kirjoittaessa, mutta vaikka sitä valittikin, oli kuitenkin vielä olemassa se lohdutus, ettei siinä ollut mitään aatteellisesti ja periaatteellisesti uutta, ettei tapahtuman takana ollut mitään sitä kannattavaa teoriaa. Eihän lopulta ollut tarpeen muuta kuin riittävä fyysillinen voima toisen fyysillisen voiman voittamiseksi.

Se näytti sitä mahdollisemmalta, kun johtavalta sosialistiselta taholta nähtävästi oltiin venäläiseen apuun nähden omia kansalaisia vastaan samalla periaatteellisella kannalla kuin muutkin tämän maan kansalaiset. Sielläkin joskus, vaikkakin yleensä laimeahkosti vakuuteltiin, että oli toivottavaa, että vieraasta sekaantumisesta meidän sisäisiin selvittelyihimme tulisi loppu — niin pian kuin suinkin. Ollaanhan edelleenkin maailmanmattisia, sosiaalisen vallankumouksen asia on kaikkien maiden köyhälistöille yhteinen päämäärä, mutta erikoistaistelut ovat kunkin kansan keskuudessa suoritettavat omin voimin — jotakin sentapaista lausahtivat sosialistien johtajat kireelle pantuina, ja minä uskoin, naivisti kyllä, että tämä oli vilpitöntä suomalaiskansallista vakaumusta. Että veri sittenkin oli vettä sakeampi.

Olin sen mukaisesti kuvitellut, että venäläisen sotaväen täältä poistumisen toivo oli niin yleinen, ettei koko maassa ollut keitään muita kuin pistinsosialistit ja anarkistit sekä "ystävättäret", jotka eivät olisi huoanneet helpoituksesta sinä päivänä, jona viimeinen sotilasjuna oli viheltäytynyt irti Helsingin asemalta. Vaikka nyt keisari olikin "yhteisin voimin" kukistettu, vaikka täkäläisiä porvareja olikin yhteisesti "puristettu" ja "hierottu", saatu heiltä mielenosoitusapua ja muutakin, käyty käsikädessä ja suudeltu ja syleilty ja lippuja yhteen hulmutettu, niin hyvä olisi kuitenkin, jos heistä olisi päästy. Olisi ehkä vähän herkistytty eron hetkellä, itkahdettukin, mutta kuitenkin pian kuivattu kyyneleet niinkuin tavallisesti hiukan liian pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden jälkeen.

Sillä olivathan ne vieraat olleet koko lailla epämukavia. Olivathan ne syöneet talon leipää, herkutelleet maitohuoneessa, makailleet parhaissa paikoissa, n.s. isännän ja emännän omassa sängyssä, kun nämä itse saivat pakoilla ladoissa ja riihissä ja aitoissa ja ullakoilla. Olihan heistä ollut vastusta väentuvassakin. Ei sielläkään yötanssien iloista huolimatta lie ollut vieraista aivan jakamatonta iloa. Eihän siellä ollut ennenkään erin suureen siivoon totuttu, mutta eiköhän sitä sittenkin ollut jonkun verran liikaa lujimmillekin hermoille ja aisteille. Ja kun uhkasi leipäpula, heinäpula, nälkä ja hätä, kun lehmät lakkasivat lypsämästä, kun lypsylehmätkin täytyi teurastaa, kun hevoset laihtuivat luurangoiksi, kun aina piti antaa vieraalle päältä omasta yhä vajuvasta laarista eikä ollut toivoakaan sen täyttymisestä. Ja olihan niiden hyvien veljien joukossa huonojakin veljiä, omin lupinsa ottajiakin — noin vain kaikkein lievimmin sanoen.

Olin siis usein jotenkin varma, parhaimpina päivinäni vallan varma siitä, että sosialistinen johtokin, samoinkuin kaikki muutkin kansalaiset tässä maassa, pitää venäläisen sotaväen täällä maan vaivana, josta on hetimiten päästävä, ja että se kaikessa hiljaisuudessa siihen suuntaan työskenteleekin, valmistaen veljiään, harjoittaen heidän keskuudessaan valistustyötä siihen suuntaan, että Suomi on Suomi eikä Venäjä; opettaen, mitä tämän maan itsenäisyys on ja mihin se oikeuttaa ja pakottaa meitä ja velvottaa heitä; että se oli tsaari, joka heidät tänne toi meidän tuhoksemme, että vallankumoussotamiehen on tehtävä toisin kuin tsaarin sotamiehen, että tulijan on muututtava lähtijäksi, sortajan vapauttajaksemme — myöskin omasta itsestään.

Ja minä olisin antanut pääni pantiksi, että kun tämä vapauttajasotilas tulee kysymään vapautetulta: "Kuules, toveri, kuuluuko se todeltakin vapauteesi, että meidän, aseveljien ja ystävien, täytyy erota nyt heti, sano, olenko minä sinulle epämukava, olenko liikaa?" — silloin suomalainen toveri vastaa: "Hyvä veli, elä pahastu, että sanon suoraan, mutta sinä olet liikaa. Leipä loppuu, kotonasi sitä ehkä on vähän enemmän, mene sinne; jollet mene, kuolemme molemmat nälkään." Venäläinen sanoo: "Mutta sinun porvarisihan on, niinkuin olet monta kertaa sanonut, samanlainen kuin minunkin: verenimijä, riistäjä, sortaja … olet sanonut tarvitsevasi, olet pyytänyt ja saanutkin apuani häntä puristaaksemme, tarvitset ehkä vieläkin. Teemme täällä niinkuin siellä, otamme hänen maansa ja tavaransa ja viljansa, ehkä se meille molemmille riittää kesään mennessä, ja porvarista, kornilovilaisesta, kerenskiläisestä, saksalaisesta ei väliä. Kun olemme suoriutuneet hänestä, silloin minä lähden." Mutta suomalainen toveri sanoo: "Kylläpä kyllä … niinpähän niinkin, kuomaseni … kiitos, kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt ja mitä lupaat, mutta meillä tulee tässä sittenkin nälkä … koetan hoitaa itse oman porvarini, hoida sinä omasi." "Sinä siis tahdot?" — "Niin, ky-kyllä minä —"

Toveri, ystävä, jos hän todella oli sitä, olisi varmaankin ymmärtänyt tämän puheen, tai sanokaamme varmuuden vuoksi: hän olisi ehkä sen ymmärtänyt. Ainakin olisi se ollut hänelle sanottava. Ja vieras olisi ehkä lähtenyt talosta, niin pian kuin oli saanut kampsunsa kokoon. Ja olisi pantu toimeen huimaavat erojaiskemut ja eroikävän haihduttamiseksi vaikka lakkautettu niiksi päiviksi kieltolaki. Ja niin olisi asia ollut sitä myöten valmis, enkä luule, että meillä olisi tarvinnut olla tunnonvaivoja siitä, että olimme jääneet vieraalle mitään velkaa; vapautemme tilinpäätöksessä olisivat vastaavat ja vastattavat luultavasti olleet jotakuinkin tasan, varsinkin kun epävakaiset saamiset olisivat jääneet meidän poistettavaksemme.

Mutta nyt on käynytkin kokonaan toisin. Kun venäläinen toveri kysyi suomalaiselta toveriltaan, onko lähdettävä, vastasivat nämä, toveri Sirola ensin ja sitten koko sos.-dem. puolueneuvosto: "Elkää pitäkö kiirettä. Teidän pois kiirehtimisenne on vain asestetun porvariston vastavallankumouksellista provokatsionia. Teidän on jäätävä tänne uhatun köyhälistömme turvaksi. On luonnollista, että täälläolonne aikana edistyneempinä yhä agiteeraatte meidän takapajuisten suomalaisten keskuudessa. Jääkää siis vain tänne ainakin siksi, kunnes rauha on solmittu. Teidän olonne on tarpeen vallankumouksellisen Pietarin suojelemiseksi jonkun imperialistisen hallituksen hyökkäyksiä vastaan. Elintarvepulankin uhalla!"

Mitä tämä vastaus oikein tietää?

Se tietää, että täällä voidaan yhä edelleenkin tarvita venäläisten apua suomalaisille suomalaisia vastaan — tämä on kyllä vain toveri Sirolan yksityinen mielipide, mutta en luule, että tuo omena on pudonnut kauaskaan itse puusta. Se ei ole siis enää punakaartilainen, joka juoksee kasarmiin hakemaan aseellista apua, vaan kansanedustaja ja yksi puolueensa johtomiehiä, joka sen lisäksi vielä toivoo henkistäkin tukea täkäläisiltä sotamiehillä ja matruuseilta kansansa valtiolliseksi valistamiseksi. Se sisältää vielä sen, että Pietaria on täältä päin suojeltava sikäläisen ja samalla tietysti täkäläisenkin yhteiskunnallisen vallankumouksen tukemiseksi ja edelleen kehittämiseksi. Vielä sisältää se sen mahdollisuuden, että tätä apua voidaan pyytää tai tarjottaessa ottaa vastaan toistekin, rauhan tehtyäkin, milloin vain täällä huhutaan tai siellä hoilaistaan.

Edelleen sisältyy siihen se, että tosiasiallisesti puolueettoman Suomen tasavallan, jonka Saksaa vastaan sotiva Ranskakin, tietystikin sen täydellistä puolueettomuutta edellyttäen, on tunnustanut itsenäiseksi valtioksi, on ylläpidettävä taistelumahdollisuuksia Venäjän ja sen vihollisen välillä, jopa niitä mahdollisuuksia tarjottavakin suomalla maan joutua taistelutantereeksi. Sellaisen tilanteen jatkumisen suotavuudestahan on vain yksi askel siihen, että, niinkuin eräs edusmies suoraan muuten lupasikin, vallankumouksellisen Pietarin puolustamiseksi täältä tarjotaan pietarilaisille helsinkiläistä aktiivistakin apua, yksin Ruotsiakin vastaan.

Se on kaikki tämä suomalais-kansalliselta ja isänmaallis-itsenäiseltä kannalta katsoen siihen määrin kamalaa ja katalaa ja turmiollisuudessaan kauas kantavaa uutta oppia, että ne anarkistiset teoriat, jotka käytäntöön saatettuina ovat johtaneet viimeksi Viipurin tapahtumiin, siihen nähden tuntuvat tuiki viattomilta.

Tämän valtioviisauden mukaisesti maamme kohtaloita johtaen ja sen politiikkaa suunnaten ja tuon politiikan saavutuksia odotellen meidän siis olisi jätettävä täkäläisten venäläisten varaan, jokaisen yksityisen kasarmin varaan — sillä myöntäväthän he itsekin kurittomuutensa — milloin he itse katsovat ajan tulleen täältä poistua, s.o. milloin heidän mielestään ei vaara enää uhkaa Pietaria; siihen saakka, kunnes rauha joskus on saatu solmituksi, kenties kuukausien, ehkä vasta vuosien taa — sillä johan siellä taas sotasapeliakin kalkutellaan — ja kunnes sekakomitea on saanut miljaardipesän selvitetyksi. Ja ehkä vielä kauemmaksikin, sillä uhkaako vallankumouksellista Pietaria vaara vain jonkun imperialistisen ulkovallan puolelta? Eikö sitä uhkaa vaara itsestään Venäjältäkin ja eikö sen uhan, ja juuri sen, kestäessä sotaväki Suomessa halua jäädä tänne sen suojaksi? Milloin lakkaa sen vaaran uhka?

Tuota kaukaista lähtöhetkeä odottaessa täällä jokainen lapsi, joka itkee maitoa, jokainen äiti, joka värisee vilusta ja pyörtyy leipä- ja lihajonossa, saa tehdä työtä elättääkseen niitä, jotka täältä käsin ylläpitävät Venäjän nykyistä hallitusta ja sen vallankumousta ja ovat samana tukena meikäläisen punakaartilaishirmuvallan jatkumiselle, kuin ovat olleet sen syntymiselle. Vieläkö meidän pitää niellä tämä malja, suorittaa siitäkin sotavero? Eikö jo riittänyt uhriveromme maailmansodan molokille? Vieläkö täällä täytyy uhrata Venäjän sisällisen sodan alttarille?

Vai onko ehkä koko kansaa näin riistettävä oman sisällisen sodan valmistamiseksi?

Sillä se tästä venäläisten viipymisestä täällä on lopullisena seurauksena, ehkä hyvinkin hartaasti toivottuna tuloksena. Ja sitä vartenko ehkä onkin niin kiihkeästi veljeilty, sitä vartenko siinä Suomen muka vapauden valtalaissakin oli tuo ponsi aseasiain ratkaisemisen jättämisestä Pietarin piiriin, meidän oman määräämisemme ulkopuolelle, samoin kuin ulkopolitiikkakin? Kerenski teki tyhmästi hajoittaessaan eduskunnan, missä oli sen suunnan kannattajaenemmistö. Hän käsitti kokonaan väärin Mannerin ja hänen miehensä. Eivät ne pyrkineet täyteen lopulliseen eroon silloin enempi kuin nytkään. Heidän kaikki aputiensä johtavat aina lopulta Pietariin — nälänhädänkin sieltä uhatessa.

Mahtaneeko tämä politiikka olla vain puoluejohdon politiikkaa? Kuinka yleinen on tämän uuden itsenäisyysopin, näiden isänmaallisten aatteiden, tämän valtioviisauden kannatus työväen keskuudessa? Siitä päättäen, että sosialistinen puoluejohto, joka aina kulkee virran mukana, missä se on voimakkain, uskaltaa antaa ymmärtämyksensä venäläisen sotaväen viipymiselle tässä maassa ja kaikelle, mikä siitä on seurauksena, se kai tietää, ettei se ole yksin. Sen takana on nähtävästi vielä, ainakin tällä hetkellä, puolueen enemmistö, ainakin se, joka kulkee kokouksissa ja äänestää siellä — ja niissä kai liikehtii muutakin työväkeä kuin punakaartilaisia. Siellä täällä nousee tosin vastapärskeitä, mutta virta on toistaiseksi vienyt nekin mukanaan.

Tulleeko se mahdollisesti siitä, että odotetaan vallankumousta ja sen siunauksia ja annetaan johtajain sitä valmistella punakaartien ja venäläisten kanssa. Sellainen vallankumous tai oikeammin vallankaappaus itämaiseen malliin on nähtävästi tekeillä. Jos se tulee missä muodossa hyvänsä, ei se voi olla tähdättynä mitään muuta kuin tämän maan korkeinta vallanpitäjää, eduskuntaa, vastaan, kansan valitsemaa eduskuntaa, siis lopulta itse kansaa ja sen valtaa vastaan, jolla ei ole, ei voi eikä saa olla muuta tahtonsa pysyvää ilmaisumuotoa kuin se, minkä joka miehen ja naisen vaalilippu uurnasta nousten on antanut ja tulee aina antamaan, uudestaan ja uudestaan, pakotusten ja väkivaltaisten pistinhajoitusten jälkeenkin.

Se on ehkä tämä vallankaappaushanke, joka on kaiken takana, suojeluskuntien vainon, ase-etsintäin, lujan järjestysvallan kiihkeän vastustamisen, punakaartilaishemmottelun ja nyt viimeksi sotaväen täällä pidättelemisen taustana ja perimmäisenä tarkoituksena.

*

Ensimmäiset oireet.

Tänä aamuna näin ensimmäiset oireet. Ajoin raitiovaunussa Hbl:n toimituspaikan ohi ja näin siinä seisovan punakaartilaisvartion. Vaunussa sitä päiviteltiin. Minussa syntyi tunne: nytkö taas! Se oli kyllästymisen ja toivottomuuden tunne. Olihan se tuo sama tunne uudistunut niin monta kertaa kaikenlaisten lakkojen aikana, viimeksi marraskuussa, eikä vielä oltu tultu mihinkään parempaan. Eivätkö nuo ihmiset todella voi keksiä mitään uutta? Yhteiskuntaa pidetään vähän aikaa pinnistyksessä ja sitten se pinnistys laukeaa ja tullaan vähän taapäin sikäli, ettei ainakaan ole päästy eteenpäin. Saa nyt nähdä, mitä tästä tulee. Luultavasti ei sen enempää kuin ennenkään positiviseen suuntaan, mutta kyllä kai negativiseen.

Ei lehdet tänä aamuna vielä olleet oikein selvillä tulevasta lakosta tai vallankaappauksesta, siitä, mikä tästä nyt tullee. Vaikka kirjoituksissa näkyykin sen aavistelua, ei kai uskottu sen näin pian puhkeavan. Vaikka minulla tänä päivänä oli "Helsingin Sanomissa" kirjoitus, jossa arvelin venäläisten täällä pidättämishalun viittaavan vallankumoukseen, oli minulla kuitenkin johonkin seuraavaan numeroon tekeillä kirjoitus, jossa aioin osoittaa aseellisen vallankumouksen mielettömyyttä ja sen hyödyttömyyttä sosialistien asialle. Uskoin sen siis vielä olevan estettävissä; sokkosilla täällä olemme kulkeneet, tietämättä muusta kuin mikä sormen päähän sattuu.

Niin, vallankaappauksen ensi ilmaus oli siis sanomalehtien ilmestymisen ehkäiseminen. Sensuuri bolshevistiseen malliin, vapaan sanan suun tukkiminen, kuonokoppa. Kuinka vaarallisia me kynämiehet sentään mahdamme ollakin, kun meiltä ensiksi riistetään aseet! Ei mahda olla asia paljon arvoinen, joka tarvitsee tätä keinoa. Vaikka nyt kädet sidottaisiinkin selän taa, niin luulisihan sallittavan suun puhua. Kaikki väkivalta, tsaarin, kadettien, menshevikkien, bolshevikkien, taantumuksen, edistyksen, siihen keinoon se aina turvaa — ja joutuu tappiolle. Eihän ajettava asia itsessään tarvitse olla väärä, mutta se on väärä, niin kauan kuin sitä tällä tavalla ajetaan. Olen täysin vakuutettu siitä, että jos valtiollinen tai yhteiskunnallinen mullistus ei ole muuten aikaansaatavissa, sitä ei voida tällaisilla keinoilla aikaansaada. Sillä kerran täytyy kuonokoppa poistaa, paljoa ennen kuin mullistus on saatu aikaan. Tuo mullistustyö voi kestää vuosikausia, ehkä -kymmeniä. Ei suinkaan porvarillisia lehtiä voi estää ilmestymästä koko sinä aikana, ei ainakaan ilman ennakkosensuuria. Mutta jos ne päästetään irti, voi vapaa sana sittenkin kaataa kaiken, mikä oli rakennettu väkivallan pohjalle.

Eikä tällä toimenpiteellä tule mitään voitettavaksi. Uuden vapautemme, kalleimman aarteemme, täydellisen sananvapautemme telkeäminen tyrmään voimistaa sen siellä hirmuiseksi puristukseksi, joka kykenee räjäyttämään päältään minkä painon tahansa vapautuakseen. Maanalainen sanomalehdistö oli Bobrikoffin aikana voima, jonka pullistusta ei mikään kestänyt. Niin tulee käymään nytkin.

*

Johtajain älytaso.

Jos he, johtajat, vievät tämän johonkin, niin vievät he sen siihen ainoaan mihin kykenevät: täydelliseen sekasortoon. Olen koettanut seurata heidän toimiaan eduskunnassa, heidän esiintymistään yleensä, kuunnella heitä, arvostella heidän älyään, tutkia heidän taktiikkaansa, kaikki siltä varalta, että ehkä sieltä päin sittenkin, heidänkin kauttaan, olisi odotettavissa jotain positivista, että kun ajettava asia, köyhälistön asia, monessa suhteessa on niin oikeutettu, itsessään niin suuri, ei ole niin väliä, keitä miehiä on ohjaksissa. Ehkä ne jotenkuten nämäkin pääsevät perille rekineen, vaikkakin yli kivien ja kantojen.

Mutta kuta lähemmä olen päässyt heitä silmäämään kasvoista kasvoihin, sitä vakuutetummaksi olen tullut siitä, että ne miehet eivät voi mitään rakentaa, että vaikka he saisivat aikaan millaisen vallankumouksen hyvänsä, heillä ei ole kykyä käyttää hyväkseen "voittonsa" hedelmiä. He ovat ryhtyneet repimään tupaa, kun uuden tuvan tarpeet vielä olivat pystyssä metsässä. Heidän joukossaan on kyllä kirvesmiehiä, mutta ei ole arkkitehtejä, tuskinpa kunnon rakennusmestareja ja työnjohtajiakaan. Siitä täytyy tulla "rötös", joka hajoo omaan huonouteensa. Sitä en lainkaan epäile, etteivät he saisi rekeä ojaan, mutta nostamaan sitä sieltä, siihen eivät Mannerit, Sirolat ja Tokoit kaikesta päättäen kelpaa. Toisten on kerran korjattava, minkä he särkevät. Mutta silloin nämä toiset korjaavat sen oman mielensä mukaiseksi ja koko touhu oli turha ja maksoi suunnattomasti. Tietysti repiminenkin on tarpeen, kun huone on asuttavaksi kelpaamaton, eikä sitä enää voida paikata. Mutta sitä ei meidän yhteiskuntarakennuksemme varmaankaan ollut. Korjauksin, vuorauksin ja kengityksin siitä vielä olisi saatu mukiin menevä. Niin on suomalainen aina tehnyt taloudessaan. Umpimähkäinen repiminen on mitä epäkansallisinta menettelyä.

Agitaattoreja, puhujia ne kyllä ovat ja läksynsä he osaavat hyvin ulkoa. On siellä myös pikku temppuilua ja sitä kekseliäisyyttä ja jalkakammin taitavaa pistämistä, mikä on ominaista nurkka-advokaateille, tuolle aitokansalliselle intelligenssi-ilmiölle. Mutta heidän älypiirinsä, jonka sisällä he tepastelevat ja pyörähtelevät ja surisevat, on ahdas. On ollut hermostumiseen saakka yksitoikkoista, kuunnella aina ja aina toistuvan yhden ja saman, olipa sitten pöntössä tohtori Gylling, maisterit Manner tai Kuusinen tai advokaatti Airola tai ylioppilas Sirola j.n.e. Se on samaa "toveri"-tasoa kaikki.

Kyllä se lopulta, pohjaltaan, sittenkin kaikki on "etusmies Kujalaa", joka ujostelematta sanelee pikakirjureille silkkaa "Työmiestä". On lainatavaraa heillä kaikki vähänkin asiallinen. Lainattua edistysmielisiltä porvarillisilta, heidän alotteistaan kaapattua, hiukan pyntättyä ja karnevaalikuvina kadulle vietyä. Lainattua myös suoraan teoriakirjoista ja ulkomaalaisista oloista, eniten venäläiskuosista, jos nyt jo saanee venäläistä pitää ulkomaalaisena. Omaa on vain asiattomuus, omaa sanontatapa, esiintyminen, aivan määrätön valheellisuus tosiasiain väärentämiseen tai salaamiseen nähden; omaa ennen kaikkea fanatismi, joka purkautuu hysterisyyteen varsinkin naisissa. Fonograafi on siellä soinut yötä ja päivää marraskuusta alkaen; kun yksi levy on surissut loppuun, pannaan toinen koneeseen, yllytyslevy yllytyslevyn jälkeen, joiden ainoa sävy on ollut kumouksen valmistamisen soittoa. Vieteri, joka heitä on pyörittänyt, on kaikesta päättäen puolueen punakaartilaishenki. Nyt, kun se on vienyt vallankaappaukseen, kapinaan, ymmärrän oikeastaan erittäin hyvin, että se on siihen vienyt. Muuhun he eivät ole valmistautuneet eivätkä muuhun kyenneet. Eivätkä tule kykenemään.

He tietysti koettavat jollain tavalla suoriutua positivisista tehtävistäkin. Kai uskovatkin onnistuvansa. Kuta rajoitetumpi intelligenssi, sitä laajemmalle se luulee ulottuvansa; on oleva tavattoman mielenkiintoista nähdä, miten sosialidemokraattisen puolueen korkein äly, se, joka on ollut edustettuna eduskunnassa ja jota suurempaa ja syvempää puolueella tuskin lienee, tulee suunnittelemaan heidän uuden Suomensa rakentamisen ja mikä käytännöllinen tulos siitä on syntyvä.

*

Ryssän laskuun.

Ymmärrän tämän mullistuksen suotavuuden venäläiseltä kannalta, varsinkin jos, niinkuin luulen, tämän takana on vanhaa taantumusta, sillä tätä tietä he kai toivovat saavansa suhteet Suomeen entiselleen. Uusi-tsarismi pian puhaltaa henkensä "tavaritshiin" ja hän toimii niinkuin ennenkin. Suomea ei tarvittu edes valloittaa uudelleen, sillä se oli jo valloitetussa tilassa eikä mikään ollut muuttunut. Ymmärrän tämän myöskin niiden kannalta, joiden suomalainen politiikka on se, että meidän on pysyttävä parhaissa väleissä tulevan voimakkaan "liittolaisen" kanssa, joka heidän toivonsa ja uskonsa mukaisesti iät kaiket on pysyvä bolshevistisena. Mutta sitä en ymmärrä, mitä suomalainen kansallinen sosialidemokratia voittaa kytkeytyessään venäläiseen. Jos taantumus siellä voittaa ja kytkyt jää olemaan, niin on tulos selvä: ollaan siinä, missä oltiin ennen sotaa. Mutta jos taantumus ei siellä voittaisikaan, kuinka venäläisen avulla saavutettu mikään tilanne voidaan luulla jäävän pysyväksi, niin pian kuin Suomen kansa pääsee ilmaisemaan mielensä? Mikä tästä tulleekaan, sen täytyy viedä meidän sosialismimme johdon tappioon, jos se tahtoo olla hiukankaan kansallinen ja meidän oloihimme soveltuva.

Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.

Vaikutelmia kadulta.

Vallankumous on nyt todella puhjennut ja aikoo jatkua. Ei ole epäilystäkään siitä, että arpa on heitetty, että he ovat astuneet Rubikoninsa yli.

Nyt minä olen ne nähnyt, venäläiset pistimet punakaartilaisten olalla ja jalalla Suomen senaatin kaikilla ovilla. He eivät ole enää niitä marraskuun lakon aikuisia ja jälkeisiä punakaartilaisia, jotka kummittelivat kaduilla marssiessaan työväentalolta Kaivohuoneelle ja jotka ottivat haltuunsa sosialihallituksen huoneet kenraalikuvernöörin talossa. He eivät ole enää niitä, joista heidän oman puolueensakin sanottiin tehneen pesäeron tai ainakin siihen pyrkineen. He ovat nyt puolueensa asestettu armeija, heidän asevelvollinen sotaväkensä. Sieltäkö päin siis pantiin pystyyn militarismi?

Menimme, raamatunkomitean jäsenet, pilanpäiten pyrkimään työhuoneeseemme senaatissa Aleksanterin ja Ritarikadun kulmahuoneessa. Emme tietysti päässeet. Oli omituinen näkemys ja kokemus, että Suomen kansan syvät rivit, joiden lukutaito ja sen kanssa kaikki muukin kulttuuri alkoi Agricolan Uudesta Testamentista, estävät meitä jatkamasta tätä työtä. Olisimme noutaneet paperimme ja kirjamme piiloutuaksemme jonnekin muuanne jatkamaan työtä. Olisimme ehkä saaneet ne, jos menimme anomaan oven avausta pistinherralta. Emme katsoneet voivamme tehdä sitä, ennenkuin lailliset olot palaavat. Virukoot siellä raamattumme ja sanakirjamme.

Pistinpojat, joita puhuttelimme, olivat muuten siistejä, viattoman näköisiä ja kohteliaita poikia. Noita samoja kasvoja muistelen nähneeni eräässä sos. dem. nuorisoliiton kokouksessa, jossa tehtiin innokas ponsi asevelvollisuuden voimaansaattamista vastaan maassamme. Nyt ne kantavat palkkaa aseiden kantamisesta, nämä rauhan ystävät, omaa kansaansa vastaan. Jos olisin aseellisen toiminnan kannalla, niin minä, vaikka olenkin porvari ja vaikka tuo pistin nyt onkin tähdätty omaa rintaani kohti, iloitsisin siitä, että he, kun oikein tiukka tulee, ovat valmiit kuolemaankin asiansa puolesta, eikä vain manifesteeraamaan kaduilla ja kokouspaikoissa. Huomenna on ehkä jo se hetki, jolloin he sitä puolustaessaan myöskin puolustavat isänmaataan Rajajoella. Tuolla pojalla on ehkä veli Pohjanmaalla, joka sieltä marssii tätä veljeä vastaan täällä. Sieltä on tänne pitkä matka. Ryssä sillä välin pettää sukaisee ja käy taistelemaan omaa taisteluaan Suomea vastaan. Ennenkuin nämä veljet ovat kohdanneet toisensa, vie toinen juna toisen ja toinen juna toisen, punaisen ja valkoisen, heidän kummankin todellista, ikimuistoista sortajaa vastaan. Historialla on kepposensa. Mutta luultavasti ei kuitenkaan niin käy. Luultavasti käy paljoa surkeammin ja traagillisemmin. Toinen veli kaatuu ryssän rinnalla, toinen saksalaisen tai ruotsalaisen, niinkuin usein ennenkin, jolloin itä ja länsi täällä taistelivat. Tällä tavallako Suomi puolustaa itsenäisyyttään, käy ensimmäisen taistelunsa sen — menettämiseksi? Se on kai oleva ainakin lähin tulos. Poikaparat siinä pistiminenne!

Venäläisiä ei muuten näy missään. He ovat kai kasarmeissaan tai laivoillaan. Mitäpä he tarvitsisivatkaan näyttäytyä. He ovat vain siellä jossain ja tulevat, ainakin täällä pääkaupungissa, edistämään vallankumouksen asiaa pelkällä olemassaolollaan. Heitä ovat valkoiset täällä väistyneet, täytyen jättää meidät vallattuun, muusta maailmasta eristettyyn linnoitukseen, vihollisen armoille, alttiiksi kaikelle hänen kostolleen.

Ryssäin asiaa ne raukat ajavat, luullen ajavansa omaansa. Ja tämän oman asiansa ajamisesta ryssä tietysti maksattaa heillä laskunsa, heillä ja meillä, kaksinkertaisesti, sillä ilmaiseksi se mies ei mitään tee.

*

Oikeutta ei voida jakaa.

Tapaan erään oikeusosaston senaattorin raastuvan kulmassa. Hänkin on käynyt toteamassa, että vallankaappaus on tapahtunut. Yhteiskunnan palvelijat eivät pääse työhönsä, heidän työhuoneensa ovi on suljettu. Lakia ei ole, oikeutta ei saa jakaa. Oliko se meidän vanha laki ja oikeus siihen määrin huono, että se oli tällä tavalla kumottava? Mitä he nyt panevat sijaan? On siinä jättiläistyö. Eiköhän siellä ole köyhälistönkin valituksia ratkaisuaan odottamassa? Tyytyvätköhän he siihen, ettei mitään ratkaisua tule, ennenkuin uudet pykälät sen heille antavat? Eiköhän tuomareita taas pyydetä olemaan hyviä ja tulemaan takaisin? Mutta mitä varten sitten tämä virkaloma?

*

Senaatti turvassa.

Oikeusosaston jäsen sanoo kuulleensa, että Svinhufvud ja hänen senaattinsa ovat turvassa. Se oli iloinen uutinen. Svinhufvud on muka matkalla Pohjanmaalle. Tulee mieleeni Kustaa Vaasa, joka pelastaakseen maataan vieraiden vallasta riensi nostattamaan Taalainmaan talonpoikia tullakseen heidän kanssaan puhdistamaan pääkaupunkia. Olin eduskunnassa silloin, kun hän vaati ja sai eduskunnan enemmistöltä varat sotaretkeä varten epäjärjestysten ja rosvousten ja pistinvallan kukistamiseksi. Hänen pontevat sanansa vaikuttivat kuin sähkösysäys niihin, jotka olivat sitä sysäystä odottaneet. Se ei totisesti tapahtunut hetkeäkään liian varhain, pikemminkin ehkä liian myöhään. Meillä aina nahjustellaan ja sitten tulee helkkarinmoinen kiire. Me emme ole ja olemme hätähousuja. Vihollinen oli jo astunut rajan yli, ei, se hiipi jo kotinurkissa, isänmaan pettämistyö oli täydessä käynnissä, jokainen juna toi aseita Suomen laillisen järjestyksen kukistamiseksi. Hänenkö, hänenkö täytyy nyt kenties naamioituna, kenties heinähäkkiin kätkeytyneenä samota sinne jonnekin, sen vaaran uhatessa, että venäläinen pistin suomalaisen kädessä haavoittaa hänet ja saa veren punaamaan lumista maantietä?

Minussa kiehahtaa voimaton raivo, huolimatta siitä, että minulla on kainalossani — raamattu. Ja rinnallani kulkee vielä suurempi rauhan mies kuin minä, kirkkoherra, jonka kasvoilla on outo ilme, kiinteä, syvä katse likinäköisissä silmissä. Hän on pohjalainen, hän on väärällä paikallaan — täällä.

Lakkojulistus.

Siirrymme hiljalleen senaatintorin laitaa yliopiston kulmaan. Siellä on pylväässä lakkojulistus. Muistooni jäi siitä kaksi kohtaa. Aseiden kantamisesta ja kotonaan pitämisestä tuomitaan niinkuin aseellisesta vastarinnasta. Säädetään muonitus- ja _työ_velvollisuus vaadittaessa vallankumouksen hyväksi. Tämä viimeinen kai tietää sitä, että minun täytyy — sillä ja sillä uhalla, sen ja sen piiskan heilahtaessa selkäni päällä — tehdä, mitä käsketään. Minua voidaan pakottaa tekemään heidän lukuunsa, heidän asiansa edistämiseksi sitä, mihin luulevat minun kykenevän. Persoonallista vapautta ei siis enää ole tässä maassa olemassa. Kuitenkin kaikitenkin: Eläköön isänmaa! Eläköön vapaus.

*

Raskas taival.

Tallustelen, tuossa klo 12:n tienoissa, kotiini, meren rannalle, Engelaukean laitaan. Lienenkö monestikaan elämässäni astunut niin raskasta taivalta. Ellen silloin, kun helmikuun manifestin luettuani Järvenpään asemalla astelin kotiini Aholaan. Se oli ristintien alku sekin, ja kuitenkin, kuinka helppo siihen nähden, mikä nyt nähtävästi on tulossa. Se oli alkua tähän. Linja, minkä Bobrikoff viittoi, sen avaa nyt Lenin. Ne apurit, joita Bobrikoff koetti palkata, ne on nyt Lenin saanut. Maanjakajat, maitten jakajat tekevät riemulla työtä toivottua. Mitä olikaan senaikuisen isänmaallisen rintaman hajanaisuus nykyiseen nähden! Mikä monin verroin vaikeampi taistelu onkaan nyt tulossa! Minä en tule näkemään vapaata Suomea. Se oli lyhyt kuin joulukuun päivä.

Eräs nuori mies tulee vastaan. "No, mitä kuuluu?" — "Ei mitään." — Tulee toinen nuori mies vastaan, hän, sosialisti, yhteiskunnallisten parannusten haaveilija, niinkuin minäkin. — "No, mitä kuuluu?" Heitän hänen jälkeensä, en hänelle, mutta terveisinä hänen tovereilleen, kiukkuisen: — "Suomen senaatin ovilla seisoo suomalaisia ryssiä kiväärit olallaan!" — Hän menee ja minä menen. En tiedä, mitä hän ajattelee. Eroavatko tiemme?

On ihana talvinen päivä. Aurinko on vihdoinkin ilmautunut monikuukautisesta pilviharsostaan. Meri on jäässä silmän kantamattomiin. Jäällä Ursinin uimahuoneen ulkopuolella istuu ryhmä onkimiehiä teltoissaan. Ne ovat siellä aina sunnuntaisin ja silloin kuin sattuu lakko tai vallankumous. Ehkä tästä muutkin pian joutavat ongelle. Eihän porvarikirjailija saane pitkään aikaan mitään painetuksi.

Päätän toistaiseksi keskittää voimani seuraamaan tapahtumia, mikäli niitä voi seurata piiritetyssä linnassa, ja merkitä muistiin mietteitä ja mielialoja. Muusta työstä ei mahda tulla mitään.

*

Naulaan kotiin tultuani eräälle ovelleni seuraavan julistuksen siltä varalta, että sattuisi joku "punainen" pistäymään talossa:

Suomen kansa ei voi koskaan tunnustaa mitään hallitusta, joka on saatu aikaan väkivallalla.

Se tunnustaa ainoastaan sen hallituksen, jonka eduskunta on asettanut.

Olkoon se hallitus millainen tahansa, minä tottelen sitä.

28.1.18.

Minut on vallannut voimaton, sisäinen raivo. On kuin olisin saanut sisäisen verenvuodon. Isku on huumannut minut, isku takaapäin, niin etten oikeastaan voi vielä ajatella enkä tuntea mitään. Sen vain vaistomaisesti tunnen, että on tapahtunut samanlainen Suomen konstitutsionin väkivaltainen kumous kuin Bobrikoffin vallankaappauksessa. Mutta samalla, mikä ero! Silloin pani sen toimeen venäläinen, apunaan joitakuita, jotka taipuivat ja myötävaikuttivat — joitakuita harvoja. Nyt kokonainen puolue, Suomen suurin, itse tekee vallankaappauksen, apunaan venäläiset. Järkeni toistaiseksi seisoo enkä voi millään tavalla selittää enkä ymmärtää heidän mielialaansa, sieluntilaansa, vielä vähemmän, mitä he tällä tavalla aikovat luoda, ja miten.

*

Luen koneellisesti korrehtuuria "Rautatiehen" koottuja teoksiani varten. Mahtaneeko siitäkään yrityksestä enää tulla mitään?

*

Lopun loppu.

Luultavasti he, ainakin täällä Helsingissä, toistaiseksi voivat ylläpitää "järjestystään" ainakin sikäli, ettei tule tapahtumaan suurempia ryöstöjä ja murhia, ei ainakaan ennen kuin puhkeaa täydellinen elintarvepula. Jos se puhkeaa, silloin tulee anarkia. Riippuu paljon siitä, saavatko he ruokaa. Mutta mistä he sitä saisivat? Pyy ehkä vielä saadaan jaetuksi kahtia, orava ehkä pannuksi kolmia. Mutta sitten? Sitten kai saadaan aikaan se sovinto, että työmies ja porvari kaatuvat hankeen toinen toisensa viereen. Siinä on sitten Suomen itsenäinen tasavalta korppien saaliina.

*

Isketty iskee.

Tästä vallankaappauksesta ei voi olla seurauksena muu kuin Suomen itsenäisyyden tuhoutuminen. Vaikka se paperilla säilyisikin, niin ei siitä todellisuudessa jää mitään jälelle. Rutiköyhäksi kerjäläiseksi hävinnyt entinen talonisäntä ei ole itsenäinen mies. Hän toki voi liikkua vapaasti, niin kauan kuin hänellä on pussissaan saamansa armopala. Mutta hänen tiensä täytyy viedä toiseen taloon — kerjäämään. Niin me kaikki varmaan, kun kaikki täällä on haaskattu ja hävitetty, tupa palanut, karja syöty, pellot siemenen puutteessa jääneet kesannoiksi, saamme kolkutella armeliaiden vieraiden valtain ovilla ja antautua, tulla pakotetuksi koronkiskurikapitaalin työorjiksi. Se on nyt se kapitaali, vieras kapitaali, joka tulee täällä olemaan herrana. Mitä köyhälistö voitti vaihtokaupassa?

Ja tämä tapahtui heti senjälkeen, kun itsenäisyys oli saatu ja kun oli olemassa vanha pohja, vanha yhteiskuntajärjestys sen turvana, ainakin toistaiseksi. Jos sisäisen mullistuksen täytyi tulla, olisivathan voineet lykätä sitä hiukan tuonnemmaksi.

Sen senaatin ne kukistivat, joka hankki heille tuon itsenäisyyden, toi sen tunnustuksen lännestä ja idästä. Idästäpäinhän se heidän mielestään tosin ei ollut taattu. He tiesivät muka saavansa paremmat takeet kuin me. Niin, jos todella niin olisi, jos he saisivat sen apurinsa täältä pois, maurin menemään, niin pian kuin mauri oli tehnyt tehtävänsä. Mutta meneekö mauri? Ja tahtovatko he edes, että hän menee? On kaamea se epäluulo, josta en pääse, että he tahtovat pidättää ja että heidän kai täytyykin se tehdä hänet valtansa jatkuvana tukena.

Olisi ehkä viisainta, ryhtymättä aseelliseen vastarintaan, antaa heidän ajaa se siihen. Ei pitäisi myöskään pyytää apua ulkoa. Säästyisimme syytöksestä, että olemme vuodattaneet veljesverta, ei missään tapauksessa, ei niin epätoivoista tilannetta, että olisimme sen tehneet. Kävi, miten kävi — ja luultavasti kävisi niin, että niiden ennen pitkää täytyisi, saadakseen koneen käymään ja ohjauksen onnistumaan, vapauttaa vangitut koneenkäyttäjät ja kapteenit ja perämiehet ja pyytää heitä olemaan hyvät ja tulemaan avuksi. Ja silloin saisivat porvarit sanella ehtonsa, yhtä hyvin kuin jos tulevat aseellisesti voittamaan.

Mutta luultavasti on meissäkin tunne voimakkaampi kuin järki. Isketty iskee.

*

Eduskunta ei kokoonnu.

Pistäysin eduskuntatalolla. Se oli kuulema kutsuttu koolle klo 2:ksi. Vahtimestari ei tiennyt, tuleeko istunnosta mitään. Eteinen oli tyhjä. Vanha Hoikka yksin siellä kummitteli. Sanotaan, että kaikki sosialistit eivät ole tässä mukana. Ehkä hän on yksi niitä. Eetu Salin tuli kadulla vastaan. Näytti kuin ei hänkään olisi mukana. Ehkei hänestä huolittu. Hänen valtiollinen uransa päättyi siihen, että hän täysistunnossa ilmiantoi prof. Th. Homénin saksalaisystävällisyydestä.

Kuulin myöhemmin, ettei eduskunta tule kokoontumaan. Tietysti. Mitäs sellainen "korkein valta" merkitseisi, kun sillä ei ole voimakeinoja valtansa tukena. Koko kansa on lukemattomat kerrat historiassa ollut olematon, kun tyrannit ovat hallinneet. Mutta liekö koskaan historiassa tapahtunut, että siinä määrin "koko" kansalta on riistetty kaikki valta kuin meidän kansalta, joka ilmaisi tahtonsa joka miehen ja joka naisen vaalilipulla. Tämä on kaikkein kansanvaltaisimman kansanvallan kukistamista. Voiko ja tahtooko kansa kukistaa valtansa anastajat? On sanottu, että tämä kansa onkin pohjaltaan monarkinen. Valmistetaanko tässä sittenkin tietä ensin harvainvallalle ja sitten yksinvallalle — joko siellä jossain joku saksalainen prinssi Friedrich opettelee suomenkieltä?

*

Huhuja.

Klo 3.15: Soitan eräälle tuttavalle rouvalle, joka kertoo kuulleensa, että Saksa on antanut ultimatumin Venäjälle sotaväen siirtämisestä täältä 24 tunnin kuluessa. — Pohjanmaalla on venäläisiltä riistetty aseet. — Kymin silta on räjähdytetty. — Senaattoreita on etsitty, mutta ei löydetty. Kaarlo Castrénin luota on haettu hänen veljeään. — Kuulen ensi kerran mainittavan kenraali Mannerheimin nimen. — Rouva sanoo kuulevansa ammuntaa kadulta "Helsingin Sanomain" edustalta. Siis on kuin onkin olemassa sota, sisällinen sota.

*

Telefooni-sensuuriko?

Eräs telefoonikeskustelu katkaistaan. Ne kai siis ovat ehtineet jo sinnekin, kuuntelemaan, vakoilemaan, sensuroimaan. Pianpa ehtivätkin. Väkivalta, ajakoonpa mitä aatetta tahansa, pukeutuu aina samoihin muotoihin. Se ei keksi mitään uutta.

*

"Työmies" vain.

On se aika päivästä, jolloin maanantain iltalehdet alkavat putoilla eteiseen. Nyt on siellä hiljaista. Kuuluu jotain rapinaa. Se on "Työmies", hallituksen sanansaattaja, yksinvaltias, hirmuvaltias.

*

Kaduilla ammutaan.

Tullaan ja kerrotaan, että kaduilla, varsinkin esplanadilla yhä ammutaan. On yleensä ammuttu ilmaan, kertojani arvelun mukaan siksi, että ihmiset eivät kokoontuisi. Mutta ihmiset juoksevat juoksemalla sinne, missä "vaara" on suurin. Seisoksivat ja naureskelevat. Täytyyhän nähdä, kuinka uljaat, sankarit toimivat. Esplanadilla on ollut hassunkurinen kohtaus. Catanin ylikertaa on pommitettu aivan vimmatusti. Punaiset ovat lumivallien takana ryömien ja niistä suojaa hakien laskeneet yhteislaukauksen toisensa perästä. Ullakolle piiloutuneet "lahtarit" ovat alottaneet. Nehän ne tietysti aina alottivat, koko tämän sodankin. Sittemmin on selvinnyt, että joku punainen on ampunut ensin. Rappaukseen sattunut kuula pamahtaa iskiessään ja pölähyttää rappausta. Kuta vimmatummin sinne ammutaan, sitä vimmatummin pamahtelee ja pölähtelee. Vasta sitten, kun ei ketään piirittäjistä kaadukaan, huomaavat he erehdyksensä ja ammunta vähitellen lakkaa. Pauke oli houkutellut venäläisen kuularuiskuosastonkin kaartin kasarmista tovereita auttamaan. Koemobilisointiako?

*

Ei tästä mitään tule.

Kun ei voi olla mukana juuri missään, joutuu väkisinkin vain kuvittelemaan. Ja aina palaa kuvittelu siihen, kuinka ne aikovat saada pystyyn uuden yhteiskuntansa, kuinka sitä hallita, järjestää, kuinka hoitaa nälänhädän. Sillä kai heidän täytyy tietää, että se on nyt heidän suoritettavansa, ilman porvariston apua muussa kuin mikäli porvaristo on siinä apuna omia asioitaan järjestäessään. Eivät kai he voine kuvitellakaan, että porvarit tämän väkivallan ja suunnattoman oikeudenloukkauksen jälkeen ja kaikkien heidän ihanteittensa häväistyksen jälkeen voisivat olla mukana muuten kuin passiivisina katselijoina, jotka samalla joka hetki vaanivat, miten kaataisivat heidän valtansa. Porvarit tulevat tietysti olemaan lakkotilassa. Rikkureita tulee mahdollisesti olemaan, mutta ei näillä uusbobrikoffilaisilla pitkällekään päästäne. Niitä vastaan varmaan nousee sitkeä moraalinen ja aineellinen boikotti, eivätkä mitkään paremmat ainekset liity heihin jo siinäkin pelossa, että kun asiat rupeavat menemään entistä menoaan, heidän kautensa on lopussa. Jos sosialistien omasta leiristä löytyy kykyjä, sitten se ehkä menee jonkun aikaa. Mutta ellei löydy, silloin tulevat uutta regimiä avustamaan vain heikot voimat, joiden avulla he eivät saa mitään aikaan. Kuta perinpohjaisemmin kumouksellinen suunta koettaa mullistaa, sanokaamme vaikka uudistaa, sitä suurempi on työ. Siihen vaadittaisiin neroja ja korkeampaa sivistystasoa, kuin mitä meidän maassa on. Olisivat kai ne jo tulleet näkyviin, jos niitä olisi ollut. Puoluejärjestömiehiä heillä kai on, mutta ei sen monimutkaisen koneiston hoitajia, jommoinen yhteiskunta on. Varsinkin nyt, kun tuhannet uudet alotteet ja tehtävät kysyvät maan kaiken älyn ja tarmon. Ei siitä mitään tule. Yritys tuntuu tällä hetkellä niin mielettömältä, että siihen ryhtyminen ehkä oli vain pakotus, jota äärimmäisten puolelta mahdollisesti on harjoitettu johtajia kohtaan hengen uhalla.

*

Sosialismin häviö.

Eräs nuori mies, joka on sosialisti, on vakuutettu siitä, että tämä on sosialismin häviö vuosikymmeniksi. Minä sanoin siihen, että jos vanha järjestys saadaan palautetuksi ja itsenäisyytemme turvatuksi ja venäläiset pois, meistä kaikista tulee sosialisteja siinä merkityksessä, että koetamme vaikuttaa yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseksi niin paljon, kuin se suinkin on mahdollista.

*

Tämän täytyy päättyä romahdukseen.

Herää itseä tutkisteleva kysymys, onko tämä vain villiintymistä, mielettömyyttä ja venäläistä tartuntaa, vai olivatko epäkohdat niin suuret, niiden poistaminen tavallisilla keinoilla niin mahdoton saada aikaan, että muuta mahdollisuutta päästä siedettävämpiin oloihin ei enää ollut olemassa. En tunne työmiesköyhälistön tilaa niin hyvin, että tietäisin, kuinka suuri heidän paljon huudettu kurjuutensa todella on. Mutta sen ainakin luulen huomanneeni, että tuskin koskaan reformeeraushalu porvarillisissa on ollut vilpittömämpi ja suurempi kuin juuri nyt, jo Suomen tasavallan valtiollisenkin tukemisen vuoksi. Minä luulen, että joka jänne, joka hermo olisi ponnistautunut ja pinnistäytynyt saamaan aikaan olotilaa, joka olisi turvannut sen vaurastumisen sisäänkinpäin. Tämän raivokohtauksen täytyy olla suurelta osalta ei fyysillisen, vaan psyykillisen. Se on kuumetila, joka syntyy terveimmässäkin organismissa ulkoapäin tulleesta vaikutuksesta. Se on huumausta, myrkytystä ja sitä seuraavaa hermostusta. Se on hypnoosia ja humalaa, jonka päätän siitäkin, että se on saanut valtaansa niitäkin, jotka eivät ole olleet kurjuuden kanssa missään suoranaisessa kosketuksessa, vaan menevät mukana intoutuneina ainoastaan aatteesta ja sanoista. Onhan näistä huumausaineista monta kertaa puhuttu: kiihoitus, valhe, vääristely, kaikkein kehnoimpiin intohimoihin vetoaminen, rajantakainen tartunta, punakaartilaispakotus j.n.e. — jonka kaiken hermovalmistelun jälkeen kiihoittuneissa aivoissa saadaan syntymään usko mustimpaan valheeseen, mitä tässä valheen maassa on koskaan keksitty: että porvaristo aikoi asevoimalla hyökätä köyhälistön kimppuun. Sen vuoksi täytyi köyhälistön asestautua. Tämä vallankaappaus on perustunut valheeseen ja vääristelyyn ja sentähden täytyy sen päättyä romahdukseen, jos totuus yleensä voittaa. Se on hulluutta ja valhetta ja rikosta kaikkea sitä vastaan, mitä Suomessa on totuttu pitämään totena, oikeana ja pyhänä. Minun täytyy tässä päiväkirjassani luultavasti vielä monesti palata tähän ja purkaa mieleni ainakin itselleni, neljän seinäni sisässä, sillä olenhan vanki, jonka ääni ei kuulu niitä kauemmas.

*

Aaveita.

Olemmehan täällä vihollisen vallassa, hänen armoillaan, hänen panttivankeinaan. Mahtaneeko sota jatkua niin kauan, että linna joutuu piiritettäväksi? Kuinka meitä silloin kohdellaan? Valitaanko meistä joitakin ammuttavaksi? Eiväthän nämä ole mitään järjestynyttä väkeä, vaan osaksi kaikkein raakamaisinta joukkoa, marraskuun murhamiehiä, joita johtajat eivät voi pitää kurissa, vaikka tahtoisivatkin.

*

Jos vallankaappaus jää pysyväiseksi pitemmäksi aikaa ja valtion raha-asiat menevät niin rappiolle, että ei voida maksaa ulkomaisten lainain korkoja, valtion ja kuntain, jos kaikki pysähtyy, niinkuin kaiken varmaan käy, joudumme nuorine itsenäisyyksinemme ehdottomasti ulkovaltain administratsion alaisiksi. Ne tietysti silloin muutenkin käyttävät hyväkseen meidän ahdinkoamme. Vieneekö Ruotsi sittenkin Ahvenanmaan?

*

He ovat laskeneet väärin.

Vallankaappaajilla on kyllä takanaan ja tukenaan suuri maailman aate. En ole erityisesti perehtynyt sosialismiin, mutta siitä päättäen, että se kaikissa maissa on niin levinnyt, siinä täytynee olla niin paljon oikeata ja totta, että sen on päästävä aatteillaan kokeilemaan. Mutta kuinka hyvänsä, se teko, millä meidän sosialistimme ryhtyivät sitä toteuttamaan, tulee ikuisiksi ajoiksi leimaamaan heidät asiansa ja isänmaansa pettureiksi. He kantavat nurjaa kilpeä kumpaakin vastaan. Voisivatko Ranskan sosialistit koskaan tulla kutsumaan saksalaisia sosialisteja tällä tavalla avukseen, jos Saksa olisi miehittänyt maan? Olisiko Belgiassa tällä hetkellä mikään täntapainen mahdollista?

Meidän sosialistimme näyttävät tehneen sen kevein mielin, aivan niinkuin olisi luonnollisin asia maailmassa, että isänmaanrakkautta sanan tavallisessa merkityksessä ei olisi olemassa meidän kansassamme. Sitä tietysti on. Sitä on työväessäkin, toivottavasti kurjimmassakin köyhälistössä. Valkoisen armeijan nousun luulisi todistavan, kuinka voimakas tunne venäläisviha todella on. Laskivatko "taktikot" näin täydellisesti väärin? Kuinka he muutoin olisivat uskaltaneet käydä taisteluun porvarillis-talonpoikaista rintamaa vastaan ja sitä rintamaa vastaan, jonka täytyy ennemmin tai myöhemmin syntyä heidän omienkin miestensä rinnoissa?

Toinen laskuvirhe, yhtä suuri, oli se, että he alottivat taistelunsa, ennenkuin sosiaalinen taistelu muissa maissa oli ehtinyt alkaa. Tässä niinkuin kaikessa muussakin he nähtävästi luottivat Leniniinsä, hänen uskotteluihinsa. Auttaako Lenin heidät pulasta? Hän on luvannut. Mutta onko venäläinen koskaan pitänyt, mitä on luvannut? ja onko juutalainen? Mannerilaisen mullistuksen onnistuminen lepää venäläis-juutalaisten lupausten pohjalla.

Jos he kuitenkin saisivat pysyväistä apua, ja jos me taas tarvitsisimme apua, mutta emme saisi, jos Mannerheimin armeija ei kestäisi, Saksa ei pääsisi eikä tahtoisi tulla, eikä Ruotsikaan, olisi asemamme todellakin toistaiseksi koko lailla arveluttava. Mutta minä olen varma siitä, että me ajan ollen selviäisimme voittajina siitä pelkästään sen kautta, että meidät kukistettiin venäläisten avulla.

Suomen itsenäisyys Venäjää vastaan ei olisi voinut toivomallakaan toivoa itselleen voimakkaampaa liittolaista kuin sosialistien liitto venäläisten kanssa. Nehän olivat tataarit, jotka yhdistivät Venäjän ja valmistivat sen vapauden. Ja samantapaisia esimerkkejä kai historia tarjoaisi muitakin.

*

Selviääkö koskaan?

Kuinka kauan kestänee yksimielisyys sosialistien kesken? Kuinka pitkälle seuraavat n.s. paremmat ainekset mukana? Kyllä kai se kestää niin kauan, kuin leipää ja lämmintä riittää eikä leskiä tehdä liiaksi. Ne ovat muuten luultavasti keskenäänkin yhtä häikäilemättömiä kuin porvareja kohtaan.

Selviääkö heille milloinkaan että se ei ollut porvaristo, joka hankki sotaa, ja ettei se tahtonut tuhota työväen luokkaa? Tuskin, viimeiseen saakka he pitävät kiinni siitä harhastaan, jottei taistelun siveellistä oikeutusta heiltä riistettäisi. Sen kysymyksen selvittää vasta tyyni vastainen tutkimus. Se sekoittuu nyt vereen. Niin kauan kuin aseet kalskaa, ei kysytä, kenen ase ensiksi kalskahti. Ne heiluvat nyt molemmin puolin eikä kukaan luovu taistelusta, vaikka huomaisikin olevansa alkusyyllinen.

*

Yhteistyö lopussa

Jos eduskunta vielä joskus voisi kokoontua, ei tietysti voisi tulla kysymykseenkään, että sen porvarilliset voisivat työskennellä niiden sosialistien kanssa, jotka ovat olleet mukana toimeenpanemassa tätä vallankaappausta.

*

Ainahan kehuitte voittaneenne.

Ne puhuvat yhtä mittaa siitä sorrosta, jota työnantajat harjoittavat työväkeään kohtaan. Sen ikeen luomiseksi tarvittiin nyt muka tämä kaappauskin. Olen seurannut "Työmiestä" kohta vuoden päivät. Jokikisen lakon jälkeen, olipa lakko tehdastyömiesten tai maatyöväestön, on "Työmies". suurilla kirjaimilla julistanut: "Lakko päättynyt työläisten täydelliseen voittoon." Ovatkohan olot tässä vanhassa yhteiskunnassa olleet niin tuiki mahdottomat, kun sen puitteissa aina on päästy siihen, mihin on pyritty?

*

Punakaartilainen.

Kun palaan illalla kotiin ja näen noiden nuorien poikien pistin olalla patrulloivan kadulla synkkien kivimuurien välissä, kysyn itseltäni, mikä mahtanee oikein olla heidän mielialansa. He ovat nyt aseman herroja. Ei kukaan saa liikkua ilman heidän lupaansa, he voivat vangita kenen tahansa, ampua sinne ikkunoihin ja saada kipsin katosta rapisemaan porvarin sänkyyn, jossa tämä loikoo pehmoisella patjallaan, hiukan peloissaan ja harmissaan ehkä, mutta kuitenkin vielä verrattain ennallaan.

Jaksaako punakaartilainen ylläpitää itsessään vihaa ja kiukkua? Luuleeko hän olevansa vangitun pahantekijän vartija? Onko hän mielestään ehkä yhteiskunnan herra nyt, väristessään tuiskussa ja tuulessa? Luuleeko hän porvarin häntä ja hänen pistinvaltaansa vapisevan? Ajatteleeko hän, että kun aika tulee ja toinen menee, hän todella on valtaava nuo kivimuurit ja kansoittava ne omillaan, ja että porvarit saavat muuttaa Sörnääsiin ja Kallioon? Arvatenkin.

Tietysti hän ei ole niin paljon ajattelija, että ymmärtäisi, että vaikka Catanin ja Grönqvistin kivimuurit tyhjennettäisiin nykyisistä asukkaistaan, ne eivät minkään yhteiskunnallisen vallankumouksen jälkeen muuttuisi köyhälistön kasarmeiksi. Kyllä niissä aina tulee asumaan porvari, rahamies, rikas, "riistäjä". Sinä, poikaseni, ehkä ajat entisen porvarin pois, mutta sijaan tulee toinen porvari, oma porvarisi. Ne porvarit kantavat jo korkeita palkkoja sinun senaatissasi ja sinun virastoissasi.

Ei ole isoa eroa sen vartiosotilaan välillä, joka Seynin patrullina kierteli kaupunkia ja seisoi hänen palatsinsa edessä, ja sen välillä, joka punakaartin käskystä seisoo passissa. Onhan tosin hiukan. Entinen vartijasotilas raahasi uupuneet raajansa Turun kasarmiin, ja heittihe siellä vartiohuoneen kovalle penkille levähtämään hetkeksi, kunnes taas tuli vuoro lähteä passiin. Tämä nykyinen, vallankumouksen vartija, astelee ylpeänä Smolnaansa entiseen kenraalikuvernöörin palatsiin, potkaisee kengät jalastaan hienolle matolle ja heittäytyy savuke hampaissa ylpeän venakkorouvan entiseen sohvaan. Tunteeko hän siinä sijassaan ollessaan suurtakin tyydytystä ja saavutetun vallan hunajan makua? Suon sen hänelle kernaasti, jos niin on. Erohan on olemassa, mutta kuinka oleellinen se on? Eikö se ole talviyön unelma niinkuin kaikki tämä muukin, ainakin häneen nähden? Saavuttiko hän muuta kuin hetken vahingonilon marssia kadulla porvarin kauhuna, porvarin, joka pysyy, vaikka kaikilta maailman keisareilta katkaistaisiinkin kaula, jota kaikilta porvareilta ei voida katkaista?

Et sinä siinä tuon pistimesi kärellä ehdi maailman pellosta kaivaa kaikkia ohdakkeita. Juuret jäävät, ja ennenkuin olet ehtinyt pellon laitaan ja luulet viimeisen hävittäneesi, tekee ensimmäinen uhrisi jo taintaan pellon toisessa laidassa.

Sanonko sinulle jotain, harhaantunut nuori mies, heitä pistimesi, mene maalle, osta lähtiessäsi oikein iso kuokka, tee siihen tukeva varsi ja astu isävanhasi torpparin pellolle, joka kasvaa rikkaruohoa, koska hän ei ole jaksanut niitä kyntää pois, käy kaikella reformiraivollasi niiden kimppuun. Maatasi noin mullistamalla sinä olet alkanut mullistaa maailmaa.

Hyvää yötä, vihamieheni, jota en osaa vihata, vaikka tahtoisin ja pitäisi.

*

Missä vihollisesi?

En saa sinua vielä ajatuksistani, pistinpoika. Sinä tartuit aseeseesi siinä tuimassa tunnossa, että nyt sinä näytät lahtarille, joka väijyy sinua joka ullakolla, joka ikkunassa, hiipii takanasi joka katukulmassa, Kaivopuiston ja Kaisaniemen joka puun takaa. Sinä et pelkää, sinä astut silmä säihkyen toverisi rivissä, käsi liipasimella, alttiina kuolemalle, jolla herra sinua uhkaa, valmiina antamaan takaisin, valmiina kaatumaan ja valmiina kaatamaan kansansortajan, työväen verivihollisen, porvarin, herran, joka muka valmistautui sinua teurastamaan, jota kavalampaa ja katalampaa ei ole maailmassa. Häntä vastaan olet lähtenyt sotaan, tarttunut murha-aseeseen, jonka sait veljeltäsi venäläiseltä — kiitos hänelle, kunnon toverille, joka auttaa ja tukee sinua ja porhaltaa kanuunoineen ja kuularuiskuineen avuksi, jos tulee hätä ja tarvis.

Nyt sinä siellä marssit ja tähystelet ja odotat, mutta missä on vihollisesi? Miksi lahtari ei hyökkääkään, ammukaan? Laukaiset ilmaan, manataksesi, kiihottaaksesi hänet esiin. Et ole vielä oikein tottunut aseeseesi, kuula menee omia teitään, sattuu seinään, pölähtää, pamahtaa. Ahaa, siellä hän on! Ja sinä alat vimmatusti paukuttaa siihen, mistä pölähti. Koko komppania sinuja ampuu. Te valtaatte talon, te pidätte kotitarkastuksen — "aseet tai henki!" Siellä on jossain komerossa vanha ruostunut haulikko, seinällä sapeli 1808-09:n sodan ajoilta, jotka viet voittosaaliinasi; olet säikäyttänyt puolikuolleeksi jonkun vanhan rouvan, herättänyt sylilapsen keskellä yötä parkumaan. Mutta vihollistasi, aseellista vihollistasi et ole löytänyt. Et löydä häntä mistään täältä, et voisi vuodattaa ainoata veripisaraa, jollet ampuisi aseetonta ja pakolaista. Drumsön ja Degerön jäillä olet kai saanut ammutuksi joitakuita nuoria miehiä, jotka pyrkivät pois piiritetystä kaupungista ja yön hämyssä hiipivät ohitsesi. Venäläinen veikko Harakan patterista valaisee sinulle ampumalinjaasi — ahaa, tuolla se hiihtää — pang! — pang! Sinä riemuitset, se oli lahtari, herraspoika — yhden sait, satoja pääsi. Sinulla ei ole täällä, urhea sankari, vertaistasi vihollista, kuinka ja mistä häntä etsinetkin.

Mihin ihmeeseen ne katosivat? Sinä saat tietää, että oikea sinun arvoisesi vastustaja ei ole kokoontunut Helsingin ullakoille, vaan että hän on päässyt siirtymään Pohjanmaalle, Savoon ja Karjalaan, Suomen sydämeen, sinne, mistä sinäkin olet kotoisin, missä veljesi raataa torpparina tai pikkutilallisena maalla, jonka sinä jätit. Sinä palat taistelun halusta, sinä tahdot vapauttaa heidät lahtarien hirmuvallasta, ja sinä riennät Mannerheimin rintamaa vastaan Vilppulaan tai jonnekin sinne.

Minä nyt en tahdo kysyä, mitä tunteita sinussa mahdollisesti herättää matruusinen matkaseurasi. Sivuutan sen tällä kertaa ja kysyn toiste, kun olet hiukan tyyntynyt. Pyydän vain, että puhut totta, kun tulen kysymään: eikö sinua sentään pari kertaa, puoli kertaa ilettänyt jokin, etkö tuntenut tunnossasi jonkun pahan ja äitelän makua?

Sinä saavut rintamalle. Sinä makaat vallihaudassasi ja tuolla lakeuden toisessa laidassa makaa joitain toisia, jotka sinua ampuvat ja joita sinä.

Keitä ne ovat? Minä tiedän, ja minä kuiskaan sen täältä saakka korvaasi. Ne ovat niitä, mitä muuten lienevätkin, jotka tahtoivat puhdistaa tämän maan, jonka nimi on Suomenmaa ja joka heille on n.s. isänmaa — et kai kuule näitä sanoja aivan ensi kertaa, joskaan et ole kuullut niitä aivan usein — puhdistaa niistä, joille tämä maa on ollut vieras maa, jota he ovat vuosisadan sortaneet, orjuuttaneet, ryöstäneet, syöneet ja saastuttaneet sekä aineellisesti että aatteellisesti. Niitä ne ovat, joita sinä nyt ammut ja ajat takaa. Noita kohtaan ovat heidän kuulansa tähdätyt, ja samalla myös sinua. Sinä et kuule minua, ja jos kuulet, tiuskaat tietäväsi sen asian paremmin kuin minä. Ne ovat helsinkiläisiä herraslahtareita, jotka ovat valmistaneet tätä sotaa köyhälistöä vastaan, porvareita ne ovat, kansan ja köyhälistön verivihollisia, ja niitä sinä ammut.

Ja sinä ammut ja hyökkäät pistin tanassa. Ne pakenevat! Hurraa! Voitto!

Mutta kuka on tuo, joka makaa verissään sinun tielläsi metsän reunassa, suullaan hangessa, kaatuneena suksiensa päälle, selässä kontti?

Porvariko, lahtariko, riistäjäkö, kapitalisti?

Talonpoika se on, köyhä talonpoika vaatteista päättäen. Paikatut housut, lammasnahkalakki. Aioit ensin potkaista roistoa, mutta jätät sen tekemättä. Olet jossain nähnyt tuon kontin. Kumarrut ja käännät kiireesti ruumiin selälleen nähdäksesi kasvot.

Tunnet vanhimman veljesi, torpan miehen. Hätkähdät kysymään itseltäsi: minunko kuulani hänet tappoi? vaiko ehkä veljesi venäläisen kuula? Et sillä hetkellä saa selvitetyksi, kummanko soisit tapahtuneen.

Sitten kysyt: mitä hänellä oli täällä tekemistä? Hän ei voi vastata, hänen lasiset silmänsä tuijottavat ilmeettöminä lumettuneiden luomien alta kylmään avaruuteen. Sinä et uskalla itse vastata: hän taisteli lahtariaatteen puolesta köyhälistöä vastaan, — vaikka mielesi ehkä tekeekin. Et myöskään usko, että joku entisen tsaarin entinen kenraali olisi saanut hänet liikkeelle korkeata palkkaa vastaan. Et myöskään usko, että hän oli harhaan johdettu. Minä voisin vastata, mutta en sitä tee, koska tiedän, ettet minua usko. Siksi en vastaa. Mutta miksi en sittenkin vastaisi, uskoitpa tai et. Hän lähti liikkeelle puhdistaakseen maansa ryssistä ja ryöstäjistä.

Hetken päästä kysyt taas: mitä minulla on täällä tekemistä?

En tiedä, mitä vastaat, mitä sinulle alkaa selvitä sen johdosta, kenen olet ampunut, ketä vastaan taistelet?

Se sinulle kaikessa tapauksessa on täytynyt selvitä: tapoin veljeni.

Ja jos sinä et ole luokkapeto, ihmishirviö, vaan olet suomalainen ja ihminen, niin sinä heität pistinkiväärin maahan ja otat veljen selkääsi ja kannat hänet lähimpään riiheen odottamaan, kunnes olet saanut kyhätyksi arkun, johon hänet panet, ja ajat lähimpään hautausmaahan. Mitä sinun sitten on tehtävä tällä hetkellä, sen saat selvittää Jumalasi ja omantuntosi kanssa, jos sinulla niitä on. Jos ne sanovat sinulle, että sinun on etsittävä käsiisi kivääri siitä, mihin sen jätit, ja riennettävä uuteen taisteluun ja vielä ammuttava toinen veljesi ja kolmas, niin monta kuin niitä on, niin mikset tekisi sitäkin kaiken sen lisäksi, mitä jo olet tehnyt.

Tiistaina 29 p:nä tammikuuta.

Suomi—Kreikka.

Vanha Venäjä pyrkii varmasti valloittamaan meidät takaisin tätä tietä. Entinen koetti yhdenmukaistuttaa meitä ylhäältä päin, painaa alas uppiniskaisia päitä omien päittensä tasalle ja alemma. Se alotti virastoista ja virkamiehistä, se oli sen tekniikkaa. Tämä uusi demokratian yhdenmukaistuttamistyö kouraisee alhaaltapäin, sisempää, se alkaa kansasta ja imettää sitä tuhansista nisistään. Tänne on nyt saatava Leninin Venäjän taso, niinkuin ennen oli aikomus saada ja osaksi saatiinkin tsaarin Venäjän taso. Meidän lammikkomme ja heidän suonsa välille oli jo syntymässä, tai ainakin ajateltiin syntyväksi vedenpitävä väliseinä, pato, jossa olevien sulkujen avulla toivoimme saavamme itse määrätä oman vedenkorkeutemme. Tuo sulku vuotaa ja sitä ei tahdotakaan paikata, ja siten heidän vedenkorkeutensa määrää edelleenkin meidän vedenkorkeutemme.

Tässä jatkuvassa tasallapitämistyössä on vanhoilla "mustilla sotnioilla" varmasti kätensä mukana. Ne pyörähtivät hetkeksi pihalle, mutta tulivat kohta takaisin ja istuvat luultavasti vanhoilla istuimillaan ja johtavat salaisia lankojaan. Ennen Venäjä päästää veljeskansansa, Puolat, Ukrainat, Donit vapaiksi kuin meidät, jos suinkin voi sitä estää. Kun olisi tarvittu koko kansan tarmo keskitetyksi tätä vaikutusta ja vaaraa vastaan, juuri silloin jakautuu kansa kahtia ja toinen puoli siitä toimii, tietenkö vai tietämättään, herpaisevasti Suomen suurimman unelman, sen itsenäisyyden, toteutumista vastaan.

Se hyvä mahdollisesti uudistuvasta venäläisvallasta ehkä on oleva, että veljeily loppuu. Kun ruoska taas vinkuu ympäri korvia, herättää se nekin, jotka nyt vielä eivät kykene käsittämään, että veljeilystä ei missään muodossa ole mitään hyötyä millekään luokalle tässä maassa. On kaameaa nähdä, ettei tästä ole oltu sen enemmän selvillä.

Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä Persia oli Kreikalle. En ole tähän saakka omaksunut sitä käsitystä, että me olisimme, niinkuin me kehumme ja niinkuin meitä kehutaan, länsimaisen kulttuurin etuvartio itää kohti. Olen antanut m.m. heidän kirjallisuutensa vaikuttaa vaatimattomuuteeni. Vasta nyt alan huomata, että me todella sitä olemme ja että meillä on siinä suhteessa yleis-eurooppalainen vartiopalvelus suoritettavana. Jos heidän yhteiskuntaa hävittävät voimansa pääsevät meidän ylitsemme kulkemaan länttä kohti, jos meidän muurimme kaatuu, silloin se menee tätä tietä Eurooppaankin ja tässä on sen Termopylaia. Meillä on varmaan edessämme monet Maratonit ja monet Salamiit. Meidät pelastaa se, mikä meissä on germaanisuutta, länsimaisuutta. Sitä me samalla myös puolustamme ja siitä meidän on saatava palkkamme siinä muodossa, että se meitä auttaa jo itsensäkin vuoksi. Tässä on yhteiset edut. Emme pyydä apua enää itsemme vuoksi.

On surullista, että se länsimainen henki meissä suomalaisissa, rotusuomalaisissa, on näin heikko, että olemme saaneet sen hengen tunkemaan osaan kansastamme vasta niin matalaan, että tällaista on voinut tapahtua, että ne ovat voineet joutua tuon itämaisen vaikutuksen alaisiksi. Tietysti me sen kestämme, länsimaisuus kyllä kai kestää, mutta sairaita olimme, kovasti sairaita, koska meidän täytyi käydä läpi tällainen parannus, tällainen kriisi, hevoskuuri.

*

On noloa.

Näin paljon olen kirjoittanut ja vasta on menossa vallankaappauksen kolmas päivä. Mikä tästä päiväkirjasta paisuukaan, ennenkuin muutos tulee. Mutta eihän tässä voi muutakaan kuin kirjoittaa se, joka ei koskaan ole muuta voinut. On välistä noloa tuntea, että ainoa ase on kynä, ainoa taistelutanner paperi.

*

"Ei me osata hallita".

Menin, lainkuuliaisena kansalaisena, valitsemaan taksoituslautakuntaa. Siellä seisoi vain joitakuita, joukossa työmiehiäkin. Ovet olivat kiinni. Nähtävästi ei vaalia tulla toimittamaankaan. No niin, eivät sitä ainakaan suurituloiset surre. Vai aiottaneeko heitä verottaa jotenkuten muuten?

Juttelin siellä erään tuttavan kanssa. Hän sanoi odottavain työmiesten päivitelleen, että herrat ovat ryhtyneet panemaan toimeen tämmöistä. Joku oli sanonut: "Kun antaisivat työtä ja palkkaa; eihän me kuitenkaan osata hallita." Niinkuin ei sitä olisi annettu ja annettaisi niin paljon, kuin suinkin voidaan. Kaikesta päättäen he nyt kuitenkin luulevat osaavansa hallita. Sopiihan koettaa.

*

Kaksi rintamaamme.

Eräs toinen tuttava, joka hänkin oli tullut valitsemaan, sanoi kuulleensa, että Svinhufvud on päässyt pakenemaan erään konsulin autolla. — Luuli, että heidän uutta hallitustaan ei tulla tottelemaan. Minä luulen, että he eivät olisi ryhtyneet tähän, elleivät olisi toivoneet saavansa ainakin osaa valtiokoneistosta entiseen käyntiin, kentiespä joitakin ylihallituksiakin. Yleissulkua he nähtävästi eivät odota tai uskovat sen vastustuksen piankin murtuvan. Kai he laskivat, että tulee olemaan niinkuin Bobrikoffin aikana, että virkamiehet pysyvät, kunnes heidät erotetaan. Ja että on niitä, jotka taipuvat pelosta menettävänsä leipänsä, ja toisia, onnenonkijoita, jotka rupeavat palvelemaan "systeemiä".

Täytyyhän ainakin vissien laitosten, esim. rautatien ja postin, ruveta toimimaan, jos tätä kestää kauan. Eihän voi sanoa, kuinka kauan porvarillinen rintama kestää. Luultavasti se kuitenkin pääasiassa pysyy, vaikkakin liikkuvana, siirtyen asemasta toiseen. Kuka tietää, kuinka sydämmikköjä meillä lopulta ollaan. Asemaamme lujittaa suunnaton oikeuden loukkaus ja isänmaan kavallus — ryssät sillä puolella ovat parhaina kiihoittimina vastarintaan. Ja sitten täällä muistetaan, että toiset siellä uhraavat henkensä ja vuodattavat verensä.

Passiivinen rintama täällä ja aktiivinen siellä kestää ainakin niin kauan, kunnes saamme apua ulkoa, johon kai on turvattava, ellei muu auta.

*

Pyhä vihani.

Olisin ehkä suvaitsevampi, jos olisin varmasti vakuutettu siitä, että tästä koituu köyhälistön onni, jos kätketyt voimalähteet pääsisivät purkautumaan ja pulppuamaan työtä ja varallisuutta, jos viljelykset ja elinkeinot tämän kautta alkaisivat kukoistaa. Sanalla sanoen: jos tästä murtuisi tokeet ja vettä tulvisi kostuttamaan kuivaa maata. Silloin kai maan hyöty siirtäisi syrjemmälle kysymyksen periaatteen pettämisestä, sovittaisi tapahtuneen vääryyden ja yleisen mielipiteen amnestia levittäisi sovittavan huntunsa kaiken yli. Ja me periaatteen, oikeudentunnon ja totuuden miehet saisimme toistaiseksi tyytyä platoniseen vastalauseeseen.

Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Kumous ei pääse niin pian näyttämään hyviä vaikutuksiaan, jos siltä niitä olisikin joskus odotettavissa. Tilanne, joka tästä syntyy, terästää vain niitä aseita, joita periaatteella on käytettävänään. Ja yhä voimakkaammin minussa päivä päivältä, tunti tunnilta, nousee kumouksen kiukkuinen henki kumousta vastaan. En ymmärrä, mitä minulla enää olisi tässä maailmassa muutakaan tehtävää kuin koettaa ajaa takaa, paljastaa, vainota viimeiseen luolaansa niitä valheen kettuja ja väkivallan susia, jotka karkasivat itsenäisen Suomen kurkkuun ja raahasivat sen raadeltavakseen. Minä julistan tälle rikokselle ja sen tekijöille ikuisen pyhän vihan sodan, kunnes se on tullut sovitetuksi. Sen uusiutuminen on tehtävä mahdottomaksi niin pitkäksi ajaksi, kuin se nykypolvelle on mahdollista. Ohdake on nyhdettävä maasta juuriaan myöten.

Jos kumous jäisi joksikin aikaa olemaan ja minulta tukittaisiin suu, niinkuin se vähin väliajoin on ollut siitä alkaen kuin olen voinut jotain sanoa, minä sittenkin sanon, tavalla millä tahansa, ehkä keksin keinoja, joilla heidän painoasiamiehensä petän, niinkuin petin Bobrikoffin kätyrit. Ja mitä en saa sanotuksi täällä, sen sanon vieraalla maalla, ja on oleva ihanaa taas taistella vapauden puolesta sortoa vastaan, olkoon sortaja vaikka kokonainen toinen puoli omaa kansaani ja olkoon sillä takanaan vaikka koko bolshevikinen Venäjä.

*

Vallankumousjulistus Suomen kansalle.

Eilisessä "Työmiehessä", maanantaina 28 p:nä tammikuuta, vallankumouksen varsinaisena ensi päivänä, on Suomen Työväen Toimeenpanevan Komitean puheenjohtajan, Eero Haapalaisen 27 p:nä allekirjoittama "Vallankumousjulistus Suomen kansalle". Tämän herran nimi on ensimmäinen nimi, joka sukeltaa pinnalle kuohumaan pannusta kansamerestä. Onko hän vallankaappauksen pää? Hänkö on sen spiritus rector, sen keulakuva, hänen merkeissäänkö kaikki tulee tapahtumaan vai onko hän vain toisten bulvaani?

Asiakirja on ensimmäisenä siksi mielenkiintoinen, että se kannattaa tulla kokonaisuudessaan tässäkin jäljennetyksi:

'Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.

Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa vastaan.

Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistivat maan pääkaupungissakin inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä Suomen järjestyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli täten suuressa vaarassa.

Nyt on tuolta lahtarisenaatilta otettu kaikki valta pois. Sen rikokselliset jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut sellaisten kansan vihollisten oikea paikka.

Kaikki valtiovalta Suomessa on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän kansan omiin luotettaviin käsiin.

Näin on työväen täytynyt nousta omalla voimallaan vihdoinkin pelastamaan itsensä ja koko kansamme siitä turmiosta ja hädästä, jonka kuiluun rikoksellinen politiikka, kapitalistinen politiikka on ollut kansaamme syöksemäisillään. Kamalia ja vaarallisia senaatin ja sen kätyrien juonia on paljastunut. Toisen lainrikoksen toisensa jälkeen teki tämä senaatti anastaakseen käsiinsä valtiovallan, joka itse asiassa kuuluu kansalle itselleen. Nähtävästi oli pääjuoni se, että senaatti tahtoi koko maan työväenliikkeen verisesti tukehuttaa, lyödä kaikki kansanvaltaiset edistyspyrinnöt kahleisiin ja haudata kärsineen kansan keväiset uudistustoiveet kalman rauhaan.

Mutta niin kauhean taantumuksen orjaksi ei Suomen työväenluokka ikinä alennu. Niin rumien vallankaappaushankkeiden täytyi sortua häpeällä. Ja niiden täydellinen sortuminen on nyt alkanut. Juurineen tulee työväenluokka hävittämään vaarallisen taantumuksen ja sortovallan.

Sosialidemokratisen Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että

kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.

Maan sosialidemokratinen vallankumoushallitus muodostetaan nyt heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensitilassa.

Eikä ole kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin vanhoihin virkoihin. Vaan kysymyksessä on koko virkavallan kukistaminen.

Suomen työväen järjestöt ja kaartit kaikkialla maassa täyttäkööt nyt vallankumouksellisen velvollisuutensa kukin voimainsa mukaan. Luja vallankumouksellinen järjestys on säilytettävä riveissämme!

Venäläistä sotaväkeä on kaikkialla kohdeltava hyvin, sillä tietoiset venäläiset toverit ovat vallankumouksellisen työväen ystäviä.

Suurlakko ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla vallankumouksen onnistumiselle välttämätön. Missä se on välttämätön ja missä ei, sen päättäköön kunkin paikkakunnan vallankumouksellinen työväki itse järjestöjensä kautta. Helsingissä on mielestämme vallankumouksen takia tarpeen heti alkaa suurlakko.

Mutta kunnallishallinnot ja muut valta-asemat otettakoon työväen haltuun, missä se näyttää sopivalta ja hyödylliseltä.

Ei missään horjumista eikä perääntymistä! Ei pitkiä neuvotteluja kavalain aseellisten vihollisten kanssa! Työväen voitto on perille vietävä!

Rauhallisten kansalaisten, jotka eivät tahdo työväen vihollisia avustaa, ei ole vallankumousta pelättävä. Pieneläjät maalla ja kaupungeissa älkööt uskoko sellaisia vaiheita, että työväki heidän omaisuuttaan tahtoisi. Päinvastoin työväen voitto voi kohottaa heidänkin yhteiskunnallista asemaansa. Työväen voima on oikeudenmukaista voimaa, joka aina kokee välttää tarpeetonta väkivaltaa ja viattomain ihmisten kärsimyksiä. Mutta kaatuneen senaatin aseelliset avustajat kukistetaan armotta. Ketkä heistä ovat petollisesti mukaan houkuteltuja, heittäkööt ne aseensa heti pois, kun huomaavat nyt, että heitä on tahdottu eksyttää taistelemaan työtätekevän kansan jaloa asiaa vastaan.

Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja puutteenalaisille.

Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla seuduilla taisteluja käytävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt lippunsa voittoon!

Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta, josta on alkava Suomessa uusi, onnellisempain olojen aika.

Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.

Suomen työväen Toimeenpaneva Komitea.

Eero Haapalainen, puheenjohtaja.'

*

Eihän tämä julistus olisi tullut siltä taholta miltä se on, jollei se alkaisi valheella, päättyisi valheeseen ja olisi valhetta melkein läpeensä rivi riviltä.

Sillä senaatti ei valmistanut missään, kaikkein vähimmin maan pääkaupungissa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä järjestyneen työväen kimppuun. Se valmisti järjestysvaltaa niitä vastaan, jotka jo monta viikkoa olivat ryöstäneet ja murhanneet ja uhkasivat uusilla ryöstöillä ja murhilla. Ne, jotka niin tekivät, eivät olleet järjestynyttä työväkeä eivätkä mitään työväkeä lainkaan, vaan huligaaneja ja hirtehisiä.

Senaatti ei pyytänyt vieraiden valtioiden hallituksia kukistamaan työtätekevää kansaa. Senaatti pyysi ja sai heiltä tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle.

Senaatti ei tehnyt mitään anastaakseen itselleen valtiovaltaa, "joka itse asiassa kuuluu kansalle itselleen", vaan se ainoastaan käytti sitä valtaa niissä puitteissa, jotka sille oli rakentanut kansan vallan, korkeimman vallan haltija, eduskunta. — Sen teki päinvastoin juuri herra Haapalaisen komitea, joka julistaa, että kaikki valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille, vaikka se juuri ikään myönsi, että tämä valta "itse asiassa kuuluu kansalle."

Senaatti ei tahtonut verisesti tukahuttaa työväen liikettä eikä lyödä edistyspyrinnöitä kahleisiin eikä haudata kärsineen kansan keväisiä uudistustoiveita kalman rauhaan — koska se harva se päivä lähetti eduskuntaan reformialotteen toisensa perästä ja valmisteli yhä uusia ja odotti eduskunnan laatimia lakeja pannakseen ne täytäntöön.

Ei mikään kaikesta siitä, minkä pohjalle vallankaappaus julistuksessaan rakentaa vallananastuksen oikeutuksen, ole totta.

Sen sijaan komitean kaikki syytökset voidaan kohdistaa siihen itseensä. Sitä, mitä senaatti ei tehnyt työväelle, sen ovat vallankaappaajat tehneet ja tulevat tekemään porvareille.

Ne ovat ne, jotka ovat vuodattaneet ja tulevat vuodattamaan veljesverta, ne ovat ne, jotka lähettävät vieraan valtion murhajoukkoja teurastamaan suomalaisia; — jotka ovat anastaneet käsiinsä kansalle kuuluneen valtiovallan j.n.e.

Ei ole muka kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin vanhoihin virkoihin, vaan kysymyksessä on koko virkavallan kukistaminen. Luulen, että te kyllä kernaasti pitäisitte vanhat virat, jos vain voisitte niitä hoitaa, ja että te hävitätte tai jätätte hoitamatta ne, joihin ette kykene. Totta kyllä on, että silläkin tavalla häviää virastoista suurin osa, sen parhain ja tärkein ja maalle hyödyllisin osa. Maaherrain, nimismiesten, poliisimestarien virat, joita on kaikkein alkuperäisimmissä ja despootisimmissa itämaisissa valtioissa, kyllä kai tulevat tavalla tai toisella hoidetuiksi sikäläisiin malleihin ja tulee siis jäämään juuri se, mikä pakostakin on virkavallan virkavaltaisinta ainesta. Miehet muuttuvat, mutta järjestelmä ei muutu eikä parane. Se, mikä virkavallassa on parasta ja maalle hyödyllisintä, joka järjestää ja rakentaa maata ja panee käytännössä toimeen kansanvaltaisen eduskunnan määräämiä uudistuksia: opetustoimi yliopistosta kansakouluun, kaikki virallinen teknillinen toimi, rautatierakennukset, kanava- ja tierakennukset, kaikki teollisuus- ja maanviljelystoiminta ja hallinto, koko oikeuslaitos kaikkine haaroineen — kaikki se pysähtyy ja kukistuu nyt aivan itsestään, sillä eiväthän nämä ammattitaidottomat agitaattorit, suutarit, räätälit, kirvesmiehet ja sanomalehtimiehet mitenkään kykene niitä tehtäviä hoitamaan. Eikä niitä hoitamaan saada porvareita, sitä varten orjuuttamalla.

Sanalla sanoen: ei valheella, vääryydellä, väkivallalla ja kykenemättömyydellä mitään rakenneta. Ei tästä tämmöisestä tule ikinä alkamaan Suomelle "uusi, onnellisempain olojen aika" eikä työtätekevän kansan "niin nykyiset kuin tulevat polvet tule moneen kertaan siunaamaan tätä vallankumousta", vaan ennen pitkää, ennen kuukautta paria, ennenkuin on ehditty edes kesäänkään, sitä haikeasti kiroamaan. Kirous kuuluu pian etupäässä omista riveistä.

Kirous tämä on maalle ja kansalle, kirous sen alku, kirouksin sitä ajetaan ja kiroukseen se päättyy.

*

Eduskuntaryhmien julistus.

Tulkoon tähän vastapainoksi edelliseen liitetyksi porvarillisten eduskuntaryhmäin julistukset t.k. 27 ja 29 p:Itä:

Pyydetään levittämään.

Kansalaiset.

Kansamme äsken saavuttamaa itsenäisyyttä uhkaa turmio. Eri paikoissa maata on noussut pimeitä voimia, jotka laillisen järjestyksen ja kansalaisvapauden tilalle tahtovat panna epäjärjestyksen ja vähemmistön harjoittaman sorron. Kansan valitsemaa eduskuntaakin ja sen asettamaa hallitusta ne väkivallalla estävät tehtäväänsä täyttämästä. Jos nämä voimat pääsevät tarkoitustensa perille, silloin on Suomen nuori valtiollinen itsenäisyys tukahutettu alkuunsa, ja me saamme palata vieraan raskasta iestä jälleen kantamaan.

Nuo hävittävät voimat levittävät sellaista katalaa valhetta, että maan porvarilliset puolueet edustajainsa kautta eduskunnassa ja hallituksessa muka aikovat hyökätä työväen kimppuun, jota he väittävät yksin puolustavansa.

Puolueilla, joita me edustamme, ei ole pienintäkään tarkoitusta käydä työväestön vapautta sortamaan. Kaikkien kansamme kerrosten laillisia oikeuksia on tuettava ja voimassa pidettävä. Maamme kansalaisilla pitää olla se varma tieto, että ne, jotka ovat käyneet puolustamaan kotien rauhaa ja yhteiskunnan järjestystä, yhtäläisesti puolustavat kaikkien laillisia oikeuksia ja vapauksia.

Kansamme vapautta uhkaavat pimeät voimat ovat turvautuneet vieraaseen apuun. Maassamme olevalle venäläiselle sotaväelle he ovat ilmoittaneet puolustavansa kansan pohjakerrosten oikeuksia porvarillisten muka suunnittelemia hyökkäyksiä vastaan, ja siten sieltäpäin saavuttaneet aseellista kannatusta. Vapaan Suomen täytyy vaatia, että vieras sotaväki maastamme poistetaan. Mutta yksityisiä sotaväenosastoja tai sotamiehiä, jotka eivät sekaannu oloihimme eivätkä täällä harjoita ilkivaltaa, älköön tehtäkö vastuunalaisiksi siitä, että vielä ovat täällä.

Kansalaiset.

Allekirjoittaneet eduskuntaryhmät ovat lujasti päättäneet tukea ja voimassa pitää nuoressa tasavallassamme yhteiskuntajärjestystä ja suojata kansalaisten laillisia oikeuksia. Jokainen teko, joka on ristiriidassa tämän tarkoitusperän kanssa, on leimattava kansamme vapaudelle vihamieliseksi teoksi. Sen hallituksen ympärillä, jonka Eduskunta on asettanut maata lailla ja oikeudella hallitsemaan, lujina seisomme. Isänmaan vapaus on nyt vaarassa. Suomi kutsuu kaikki kansalaiset hellittämättömään taisteluun maamme itsenäisyyden ja kaikkien, köyhän niinkuin rikkaankin, oikeuksien puolustamiseksi niitä vastaan, joiden tie kulkee yli vapauden haudan, kohti sortoa ja häpeää. Ainoastaan täten voidaan kansallemme säilyttää ja turvata sen kauan hartaasti toivoma ja vihdoin saavuttama vapaus.

Helsingissä 27 p:nä tammikuuta 1918.

Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen eduskuntaryhmä.

*

Suomen kansalle.

Maassamme on tapahtunut suunnaton väkivalta. Sosialidemokratisen puolueen johto on, antautuen kannattamaan rikollisten ainesten mielettömiä pyyteitä ja nojaten vieraan sotaväen apuun, noussut kumoamaan Suomen laillisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen, pannakseen tilalle oman mielivaltansa. Se on rohjennut käskeä vangitsemaan maan laillisen hallituksen jäsenet ja koettaa saada haltuunsa määräämisvallan maassa.

Allamainitut eduskuntaryhmät, jotka edustavat Suomen kansan enemmistöä, panevat jyrkän vastalauseen tätä vähemmistön julkeata vallankaappausyritystä vastaan. Valtiovalta Suomessa kuuluu yksinomaan Suomen lailliselle Eduskunnalle ja sille hallitukselle, jonka tämä Eduskunta on asettanut, sekä maan laillisille viranomaisille. Ainoastaan mitä nämä kukin kohdastansa käskevät, tulee kaikkien noudattaa. Määräyksiä vastaan, joita omavaltaiset vallananastajat ja niiden käskyläiset voivat antaa, on jokainen velvollinen puolustamaan laillista yhteiskuntajärjestystä.

Helsingissä 29 p:nä tammikuuta 1918.

Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Maalaisliiton eduskuntaryhmä. Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä. Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä. Kansanpuolueen eduskuntaryhmä.

*

Heidän senaattinsa.

He ovat nyt panneet pystyyn senaattinsa, Sinatyörien nimet ja naamat ovat minulle outoja. Ulkomuodolta tunnen ja olen joskus kuullut eduskunnassa puhuvan Kullervo Mannerin, O. V. Kuusisen, Yrjö Sirolan ja O. Tokoin. Muut ovat minulle tuntemattomia suuruuksia. Heidän joukossaan on 7 toimittajaa, 2 puheenjohtajaa, 2 työläistä (viilaaja ja puuseppä), 1 asiamies, 1 veturinkuljettaja ja 1 puoluesihteeri. Siis toinen puoli sanomalehtimiehiä, joiden ensimmäinen hallitustoimi kai oli sulkea sanomalehtien suu venäläiseen malliin. Enhän ole spesialisti vallankumoustaktiikassa, kuinka pitää ja kuinka ei. Mutta kun astuu näyttämölle, luulisi olevan hauskaa kuulla kritiikkiäkin. Olisi sen suvaitseminen vallankumouksenkin aikana ollut originelli teko.

Jos olisin saanut jotain ehdottaa, olisin ehdottanut annettavaksi ukaasin oikeinkirjoituksen uudistamisesta työväen tasavallassa. Miksi he kirjoittavat prokuraattori Matti Turkia? Kirjoittaisivat "rokuraattori", niin että kaikki syvät rivitkin voisivat nähdä sanan painettuna niinkuin lausuttunakin. Sitä latua mennen voisi samalla ottaa käytäntöön voneetisen, tarkoitan: äänteellisen kirjoitustavan muissakin suhteissa. Emme kirjoittaisi enää demokraatinen, vaan temokraatinen, emme eduskunta, vaan etuskunta. Eihän meillä koskaan ole ollut sosialidemokraatista puoluetta eikä eduskuntaa, vaan sosialitemokraatinen ja etuskunta.

Muuten tuntuu siltä kuin ei olisi tarvittu koko "rokuraattoria". Sehän on suomeksi "korkein lain valvoja", joka saattaa syytteeseen virkamiehiä lain rikoksista. Kukas nyt enää rikkoisi lakia, kun lakia ei ole. Niitä laaditaan uusia. Mutta voiko olettaakaan, että vallankumouksen virkamies rikkoisi vallankumouksen lakia? Turkia olisi voinut hankkia tulonsa muualta ja sekin menoerä säästyä.

Uusi hallitus on uskollinen kopia venäläisestä. Sen nimenä on Suomen Kansanvaltuuskunta ja sen toimintaa valvoo Työväen Pääneuvosto, jonka valitsevat erityiset järjestöt, niiden mukana Helsingin Punainen Kaarti, joka, ihmeellistä kyllä, saa valita puolestaan vain 5 jäsentä, kun muut valitsevat kukin 10. Vallankumouksen voimakkain elin on siis kovin heikosti edustettuna. Mutta onhan sillä toiset voimakeinonsa, pistimensä, tahtonsa toteuttamiseksi.

Tämä hallitus hoitaa maan asioita toistaiseksi, "kunnes Suomen työtätekevä kansa toisin päättää." Mikä on työtätekevä kansa? Kaikki ahkeratko, jotka itse ansaitsevat leipänsä. Mikä on työtätekemätön kansa? Kaikki laiskuritko ja kykenemättömät? Sehän olisi aika järkevä äänioikeusperiaate. Mihin luokkaan mahtanen minä kuulua? Mikä tehty työn määrä oikeuttaa olemaan mukana "toisin päättämisessä"? Täytyykö esittää todistus 8-tuntisen työpäivän suorituksesta? Saako puolta enemmän sananvaltaa se, joka tekee työtä 16 tuntia? Ennen oli sensus kapitaalin mukaan, nytkö se on työn mukaan eikä kapitaali saa sanoa mitään? Siinä reformissa olen minä mukana kaikesta sydämestäni — jos tarkoitus on se. Yksinomaan koroillaan eläjän ei ehkä todellakaan olisi tarvis saada äänioikeutta, enemmän kuin hoitolaisenkaan. Nehän ovat yhteiskunnan elättejä molemmat.

*

Huhuja.

Tuli tietoja, että senaatti, kai vain osa siitä, olisi Vaasassa. Vaasassa ja Kuopiossa on venäläisiltä riisuttu aseet. — Kerrotaan, että vallankaappauksen tekemisestä olisi ollut olemassa eri mieliä sosialistisen eduskuntaryhmän keskuudessa, jopa että heistä joitakin olisi vangittukin.

*

Autoilla ajetaan.

Päivällä menin erään tuttavan luo, joka asuu Siltasaarella. Pitkin katuja ajaa punakaartilaisia autoissaan kiväärit ojoina, valmiina ampumaan. Luullevatko he todellakin, että tuota tarvitaan, että mikään vaara heitä uhkaisi? Se on kai vain mielenosoituksellista touhua, joka muuten niin täydellisesti muistuttaa viimetalvista venäläistä samanlaista matruusisvabodaa. Kaikki on pienimpiä yksityiskohtia myöten venäläistä kopiaa. Olen taikauskoinen kaikkiin autoilla ajajiin, ketä lienevätkin. Kuinka moni autoherra tässä maassa onkaan päätynyt maantieojaan! Sananlasku sanoo: "Pois tieltä talonpoika, päästä herra helvettiin".

*

Nurinkurista.

Voiko ajatella nurinkurisempaa, sekapäisempää tilannetta? Kun oikein hullusti käy, niin käy niinkuin Suomessa. Ensin tapahtuu vallankumous Venäjällä ja seurauksena siitä me saamme itsenäisyytemme tunnustuksen sille sekä Venäjältä itseltään että muilta valloilta. Siis vapaus Venäjästä venäläisten avulla. Tuskin on se saatu, kun tätä itsenäisyyttä ruvetaan tuhoamaan, taas venäläisten avulla.

*

Pilasivat oman pesänsä.

Tämä vallankumous on olevinaan tähdätty porvaristoa vastaan, sen vallan kukistamiseksi. Mutta samalla se on kohdistettu koko kansaa vastaan, sen suurinta puoluetta vastaan, yleistä äänioikeutta vastaan, siis kansanvaltaisinta kansanvaltaa vastaan. Köyhälistö käy taistelua omaa äitiään, omaa periaatettaan vastaan, tuhoo valtansa alkutekijän. Tälle tielle lähteneenä se ei voi enää koskaan turvata siihen, vaatia sitä oikeutenaan. Konservatismin täytyy nyt ryhtyä taistelemaan sen kaikkein äärimmäisimmän radikalismin puolesta, minkä ilmaus on meidän nykyinen hallitusmuotomme. Jos ne kerran taas palaisivat entisille jälilleen ja vetoaisivat kansaan ja pääsisivät sitä tietä valtaan, olisi meillä heidän menettelynsä mukaan tietysti oikeus meilläkin varustautua aseilla ja olla alistumatta heidän eduskuntansa alle, tehdä samanlainen väkivaltainen kaappaus. Tästä on siis seurauksena se, että korkein oikeusaste ei ole kansa ja sen tahto ja sen tahdon ilmaukseen vetoaminen, vaan aseellinen voima. Rauhallinen aseeton vaalilippu oli tekijä, jota ei enää koskaan tarvitse ottaa lukuun. Ei voida siis luoda mitään muuta pohjaa kuin aseellinen voima, mitään lopullista ratkaisukeinoa kuin loppumattomiin jatkuva sisällinen sota. Kansalaisoikeus tässä rauhallisessa maassa tunnustetaan siis ainoastaan aseita kantavalle miehelle eikä aseettomalle miehelle ja naiselle. Se on se ihanneyhteiskunta, joka tästä syntyy, se tuhatvuotinen valtakunta, jota nyt luodaan. Kaikki on ylösalaisin. Minulla oli tosin hiukan toiset haaveet. Jos olisin kapitalistisen yhteiskunnan ehdoton kannattaja ja ihailija, iloitsisin. Kun en sitä ole, valitan.

*

Rikos, tyhmyys, petos.

Jos lopullisena tuloksena olisi se, johon tähän saakka tässä maassa olemme kaikin voimin pyrkineet, että pääsisimme irti Venäjästä, tosiasiallisesti eikä vain näennäisesti, ja jos se ei muuten voinut tapahtua s.o. ei porvarillisen hallituksen toimesta, vaan sitä varten täytyi sysätä se syrjään ja ottaa tarkoituksen saavuttamiseksi ohjat omiin käsiin, silloin minäkin voisin alistua mihin tahansa ja unohtaa rikoksen, koska kai sittenkin salus rei publicae suprema lex, — mutta kun minä en usko, että se on ollut heidän tarkoituksensa, että, vaikka olisi ollutkin, he eivät sitä saavuta, ja ettei se tule olemaan tuloksena edes vastoin heidän tahtoaan ja heistä huolimatta, vaan että he tuovat tänne uusia venäläisiä ja aina tulevat hakemaan heiltä apua, milloin sitä luulevat tarvitsevansa, ja heidän avullaan hallitsemaan, niin on tämä kansalaisten rikos omaa kansaansa vastaan suurimpia rikoksia mitä historia tuntee, hirveintä maansa kavallusta. Se on rikos ja samalla tyhmyys, ja lisäksi heidän oman asiansa petos, josta heidän harhauttamansa työmies saa jäädä kärsimään ja maksamaan työllään ja verellään ja orjuudellaan sen seuraukset, kun aiheuttajat jättävät heidät ikeen alle ja itse korjaavat luunsa.

*

Mikä oli johtajain vaikutus?

Tämänlainen liike tietysti syntyy monenmoisista syistä: luokkavastakohdat, sota, sielullinen tartunta, utopistiset haaveet, epäkohdat y.m. Mutta varmaankin on olemassa myös suuri joukko persoonallista vaikutusta. Olisi niin ollen valaisevaa voida luoda silmäys johtavien henkilöiden luonteihin, mitkä vaikuttimet heitä johtavat, millaisia miehiä he ovat: heidän luonteensa, vallanhimonsa, älynsä, tempperamenttinsa; missä väleissä he ovat keskenään, mitä vehkeilyjä heillä on ollut kulissien takana, missä määrin tässä taistelevat Manner ja Valpas, Tokoi ja joku muu j.n.e. Kenen tai keiden heikäläisten henki tässä enin vaikuttaa. Millä kannalla lie esim. Valpas? Häntä ei taaskaan näy missään. Kiihoittaako hän vai pidättää? Kuinka tämä kettu lopulta vetänee häntänsä saksista? Onko hän jo tehnyt tehtävänsä vai vieläkö hän nousee harjalle, kun toinen aalto nousee? Pitäisi päästä kosketukseen jonkun heikäläisen psykoloogin kanssa saadakseen materiaalia. Ne ovat kaikessa tapauksessa kirjallisesti katsoen intressantteja miehiä. Sitä ovat muuten pahantekijätkin.

*

Edullinen asemamme.

Taistelu, joka nyt on alkanut, tulee olemaan meille erittäin kiitollinen siihen nähden, missä asemassa me seisomme. Se on vanha ja tuttu. Vastassa on väkivalta kaikkein räikeimmässä ja häikäilemättömimmässä muodossaan. Me taistelemme kansanvallan ja kansan itsemääräämisoikeuden puolesta ja pyrimme "rauhaan ilman aluevaltauksia ja sotakorvauksia", tahdomme vain antaa kansalle, koko kansalle, minkä yksi sen luokka siltä riisti. Tämä taistelu ei siis ole luokkataistelua, vaan vapaustaistelua. Me tahdomme vapauttaa maamme Venäjästä.

Heidän aatteellinen asemansa, köyhälistön tilan parantaminen, on kyllä luja sekin, mutta vain näennäisesti; sitä heikontaa jokainen reformialote, joka meidän puolelta jo oli tehty ja joka todistettavasti olisi tullut tehdyksi ilman tätä keinoa. Muuta etua heillä ei ole. Mutta monta epäetua: he rikkoivat oman aatteensa kansan oikeudesta kokonaisuudessaan päättää kohtaloistaan. He turvasivat Venäjään. Heidän täytyy tunnustaa väkivallan oikeutus. Sitten se suunnaton määrä käytöllisiä vaikeuksia, jotka kohtaavat heitä joka askelella, jo repimistyössäkin, mutta vielä tuhat kertaa enemmän rakentamistyössä. Heidän oma puolueensa ei tyydy repimiseen. Kansa m.m. tahtoo leipää ja nyt se on heidän hankittava. Meiltä voidaan ottaa, mikä meillä sitä vielä mahdollisesti on, mutta meitä ei voida pakottaa sitä heille luomaan. Ja vaikka pakotettaisiinkin, ei sitä tietä kuitenkaan saataisi mitään aikaan. Ei vanki ja orja voi tehdä luovaa työtä.

Taistelun lopullisesta päättymisestä ei voi olla muuta kuin yksi mieli, vaikka me aseellisesti joutuisimmekin tappiolle ja vihollinen miehittäisi koko meidän maamme.

*

"Täytyy voittaa."

"Työmiehen" n:ossa 26 on alakerran kirjoitus "Työväen vallankumous", joka erinomaisesti valaisee sitä henkeä, josta tämä vallankumous on puhjennut ja jota sen hyväksi koetetaan ylläpitää. Maalataan ensin tunnettu musta tausta nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kaikkine kauhuineen, joihin kuuluu sekin, että kapitalistinen luokka yhä edelleenkin myrkyttää työväkeä viinalla — tässä kieltolain maassa! — ja rasittaa uuvuttavan pitkillä työpäivillä — tässä 8-tuntisen työpäivän maassa! Sentähden ja monesta muusta syystä täytyi työväen, kun eivät muut keinot auttaneet, nostaa luokkansa taistelulipuksi vallankumouksellinen sosialismi. Se lippu on punainen siitä työläisverestä, jonka kapitalismi on iskenyt vuotamaan. Työväenluokka ei voi parantaa olojaan kapitalistisen riistojärjestelmän puitteessa. Järjestötoiminnalla, osuuskunnilla, kunnallisella ja eduskunnallisella toiminnalla sitä ei voida saavuttaa. Ne ovat hyvät olemassa työväen voimien kokoojina, sen tulevaisuuden kehittäjinä, vallankumouksen varmistajina. Mutta mikään näistä ei yksin vapauta köyhälistöä eivätkä ne voi kaikki yhdessäkään sitä tehdä. Ainoastaan vallankumouksen tie, joka kulkee niiden rajojen yli, voi sen tehdä, ainoastaan työväen luokan yleinen vallankumous voi heidät vapauttaa.

Niin, kaikki, mistä työväelle itselleen on hyötyä, siihen sillä on siis oikeus. Kun ei eduskunnallinen ja muu rauhallinen toiminta auta sitä siihen, on sellainen toiminta hyljättävä, luovuttava koko periaatteesta ja turvauduttava toisenlaiseen toimintaan toisenlaisen periaatteen mukaan.

Tietysti palataan entisiin menettelytapoihin, jos näistä uusista ei olisi apua. "Kantoja" vaihdetaan kuin takkeja. Näyttää kuitenkin jo heti tälle taipaleelle lähtiessä olevan epäilyksiä siitä, päästäänkö sitä tietä perille. Sillä heti myönnetään, että vallankumouksen lopullisesti menestyäkseen tulee olla kansainvälinen.

Mutta jos sellaista kansainvälistä vallankumousta ei synnykään tähän kiireeseen, vaikka Lenin lupasi? Jos niillä muualla maailmassa onkin vielä jotain toista touhua, ennenkuin ehtivät tai tahtovat tulla meidän punaisten avuksi? Jos tässä lähdettiin liika hätäisenä etujoukkona ryntäämään ja joudutaan satimeen? Eikö olisi voinut vielä odottaa hiukan. Jos nyt Venäjältä ei tulekaan toivottua apua tai jos se osoittautuu riittämättömäksi sitä apua vastaan, jota uhattu vanha yhteiskunta saa muualta? Sillä kai Mannerheimillakin on oikeus hakea liittolaisia vieraalta maalta, koska Mannerkin sen tekee. Vai onko siihen oikeus vain toisella eikä toisella?

Kirjoittaja näyttää itsekin epäilevän sitä, ettei taistelun hetki ollut oikein valittu. Jotkut voittamattomat tekijät näyttävät sen määränneen. Siitä huolimatta hän kuitenkin varmasti tietää, että voitto on oleva heidän. Mistä hän sen tietää. "Työväen luokan täytyy voittaa…" Ja niin ollen: "Eläköön siis työväen vallankumous!"

Täytyy voittaa — mutta jos ei sittenkään voita. Jos vallankumous sittenkin menee myttyyn? Olisiko mahdollisesti ollut vielä kerran syytä koettaa saada aikaan jotain eduskunnallisella ja sen semmoisella vanhanaikaisella toiminnalla?

*

"Hallitus alotti."

On tietysti odotettavissa aivan hillitöntä, häikäilemättömintä kiihoitusta vallankaappauksen pysyttämiseksi. Kaikki valheet tulevat nyt jos milloinkaan uudelleen ja uudelleen toistettaviksi. Niin tulee varmaan toistumaan väite, että se oli senaatti, joka alotti, porvaristo, joka hyökkäsi. Tämän päivän "Työmiehessä" on kirjoitus otsakkeella: "'Suomen hallitus alkanut verisen kansalaissodan. Työtätekevä luokka nousee puolustamaan nuoren tasavaltamme vapautta, kansamme oikeuksia, onnea ja elämää."

Kirjoituksessa sanotaan:

"Hallitus julisti kylmäverisesti sodan työtätekevää luokkaa vastaan. Ja nyt se on täydessä käynnissä. Hallituksen murhajoukot liikehtivät teurastustöissään, repivät valtion rautateitä ja räjäyttelevät rautatiesiltoja rikki, tuhoavat näin yhteiskunnan kallista omaisuutta ja tahtovat täten nälällä tappaa kansalaisemme, koettaessaan liikenteen keskeyttämisellä estää elintarpeitten kuljetuksen paikasta toiseen."

"Kun maan hallitus on täten kamalalla, rikollisella ja ennenkuulumattomalla toiminnallaan johtanut nuoren tasavaltamme ja kansamme vapauden ja elämän vaaranalaiseksi, kun se on erikoisesti ryhtynyt hyökkäämään työtätekevää luokkaa vastaan, on hallitus nostattanut toiminnallaan järjestyneenkin työväestön jalkeilleen, pakottanut sen nousemaan ja suojelemaan kalleimpia oikeuksiaan ja elämäänsä. Sunnuntain kuluessa työväestön keskusjärjestöjen viestit vierivätkin yli maan, joissa kehoitettiin järjestynyttä työväkeä kokoamaan voimaansa, voidakseen ryhtyä puolustaumaan roistomaisen hallituksen raakoja ja raivokkaita hyökkäyksiä vastaan. Ja nopeasti onkin työväestö voimansa mobilisoinut. Ilahuttavan yksimielisinä seisovat työväestön joukot hallituksen verihurttia vastaan valmiina oikeuksiensa puolesta taistelemaan. Työväestöön ei ole voinut vaikuttaa porvarillisten sanomalehtien ja agitaattorien vimmatut saarnat ja puheet, joilla he ovat koettaneet halventaa ja häväistä työväestöä ja työväenliikettä. Eivät ole tehneet vaikutustaan ne intohimojen loihtimiset, joita on koetettu nostaa ahdasmielisen 'isänmaan' alttarille kaikilla keinoilla, lahjomisilla ja hajotuslehtien perustamisilla. Tyyneinä olemme jaksaneet kestää häväistykset, rauhallisina seisoa keskellä porvariston kansallisten, juoppohulluutta muistuttavien mässäysten keskellä. Sillä me tiedämme, minkälainen se teidän isänmaa meille on. Me tiedämme, että teidän isänmaa on meille kurjuuden pesä, vankila ja metsästysmaa, jossa me olemme ja elämme kuin ahdistetut metsänotukset, ja joissa monella meistä ei ole kiveä, jolle saisi päänsä lepoon kallistaa."

"Työmiehen sydämeen ja päähän on juurtunut ja kasvanut sosialismi. Ei viekkaudella, saivartelevilla todistuksilla eikä väkivallalla, ei makasiinikivääreillä ja pommeilla eikä joukkoteurastuksilla sitä voida hävittää. Jokaisella työläisellä on sisässään, tietäen tai tietämättään, sosialismin itu. Vainot sosialistisia järjestöjämme vastaan meitä elähyttävät, lisääntynyt vaara terästää rohkeuttamme. Hallitus ja porvaristo saakin nyt nähdä, että heidän lahtarikaartinsa ja murha-aseensa eivät meitä pelota. Sillä meitä elähyttää ylevä ja jalo aatteemme. Ja se, jota tietoisuus omista oikeuksistaan elähyttää, ei pelkää. Me käymme vakaumuksemme määräämää tietä yhä ja aina eteenpäin, vaikkapa tiemme sullottaisiin ruumiita täyteen. Ja nyt kun hallitus on ryhtynyt meitä vastaan hyökkäämään, käymme yhä rohkeammin rinnoin puolustamaan ihmisoikeuksiamme, kansamme onnea, vapautta ja rauhaa, jotka kaikki aikoi kansaansa pettänyt hallitus tuhota ja riistää."

Kun tämä vallankaappaus kerran on päättynyt, on heille ja meille opettavaa nähdä, miten heidän onnistui puolustaa "nuorta tasavaltaa" ja "kansamme oikeuksia ja onnea ja elämää" — mitä näistä kaikista on jälellä, kun nämä rivit pääsevät julkisuuteen.

*

"Työmiehen tietoja".

"Työmies" väittää, että "lahtarit" ovat salakavalasti ammuskelleet Fennian, Kämpin, Ateneumin, Vaasan pankin sekä useista Esplanaadin ja Aleksanterinkatujen varsilla olevista talojen ikkunoista, kellareista ja ullakoilta. — Se on tietysti kaikki mielikuvitusta tai provokatsionia.

"Työmies" ilmoittaa suurella tyydytyksellä, että rahapaja on vallattu ilman minkäänlaista vastustusta lahtarien puolelta. — Jopahan ne nyt jäivät siihen teurastajiaan odottamaan. Saa nähdä, mitä sepät nyt aikovat ruveta takomaan.

Siveellisellä kauhulla kertoo "Työmies" sellaisista "roistontöistä" kuin että erästä Turkuun menevää sotilasjunaa on ammuttu ja että Hillosensalmen rautatiesiltaa on yritetty räjähyttää, joka on valtion omaisuuden katalaa hävittämistä. Meidän pitäisi tietysti antaa heidän juniensa kulkea rauhassa ja ehkä mennä itse näyttämään "valkoista" lippua merkiksi, että rata heidän sotilasjunilleen on selvä.

*

Oikeudesta tarttua aseihin.

Rauhan ystävien kanssa olen näinä päivinä paljon keskustellut oikeudesta tarttua aseihin. Olenhan ollut itsekin sillä kannalla, että aseihin ei saa tarttua, koska hengen ottaminen on rikos. Mutta minulle näyttää käyvän samoin kuin kaikille rauhanystäville silloin, kun on kysymys heistä itsestään s.o. itsepuolustuksesta. He eivät voi olla puolustamatta aseiden avulla itseään ja muita silloin, kun heidän kimppuunsa hyökätään eikä mikään muu auta hengen säilyttämiseksi. Järjestysvallalla täytyy myöskin olla oikeus käyttää asetta viime tingassa. Mutta jos kerran itse taistelu puolustautumista varten katsotaan oikeutetuksi, silloin täytyy myöskin saada siihen valmistautua. En näe siis enää muuta eetillistäkään ratkaisua, kuin että aseihin oli tartuttava. Vaikka taistelu näyttää muuttuvankin luokkainväliseksi taisteluksi, siis varsinaiseksi sisälliseksi sodaksi, niin on tämä kuitenkin porvariston puolelta, samalla kun se on taistelua heidän etujensa puolesta, myöskin koko yhteiskuntajärjestyksen ja kaikille yhteisten oikeuksien ja etujen puolustamista, myöskin kaikkien parlamenttaaristen sosialistien ja heidän asiansa puolustamista. Niitä on tässä maassa luultavasti sittenkin enemmän kuin vallankaappauksellisia punakaartilaisia.

Aseihin tarttumisemme oikeutuksen ratkaisee eetillisesti osaksi myöskin se, oliko heillä, hyökkääjillä, siihen pakottava pakko, eivätkö he mitenkään muuten olisi saaneet oikeutettuja vaatimuksiaan toteutetuksi. Minun mielestäni ei tietysti ollut. Itse he kuitenkin ovat siitä lujasti vakuutetut. Jolleivät he luulleet saavansa heille niin tärkeää hallitusmuotoasiaa ratkaistuksi mielensä mukaisesti, olisivat he tietysti kuitenkin voineet saada porvarilliset estetyksi saamasta omaansa läpi. Äärettömässä reformi- ja vallanhimokiihkossaan he eivät malttaneet odottaa hiukan pitkällisempää ja vaivaloisempaa eduskunnallista ratkaisua, vaan ryhtyivät toteuttamaan ohjelmaansa väkivallalla ja vieraalla vallalla. He, jotkut harvat, anastivat aseillaan kansan oman oikeuden määrätä tulevasta kohtalostaan. He ottivat itselleen diktatuurivallan, tekeytyivät tyranneiksi. Tyrannit, rosvot ja ryövärit ovat kukistettavat. Yksityinen voi vielä antaa henkensä mennä, kuolla marttyyrina, mutta yhteiskunta ja kansa eivät sitä voi. Tulee raja, jolloin täytyy antaa periaatteen mennä. Pakko ja hätä ei tunne lakia, ei periaatetta eikä aina etiikkaakaan — kamalaa kylläkin. Meitä pakotettiin tähän. Me hankimme ensin asestettua järjestysjoukkoa, josta olojen pakosta syntyi sotajoukko. Meillä ei ollut yhtä ainoata kivääriä ennen kuin venäläiset kiväärit suomalaisten käsissä alkoivat paukkua nurkissamme. Meidän syymme rauhanystävinä on siis se, että hankimme niitä liika myöhään. Olimme liika naiveja uskoessamme kaikkien suomalaisten rauhanystävällisiin vaistoihin ja traditsioneihin. Jos meillä olisi heti ollut kättä pitempää, jolla olisimme voineet imponeerata myöskin Venäläisiin, olisi meillä nyt rauha. Nyt on meillä sota, ja rauhanerakkojenkin täytyy myöntää sen välttämättömyys tässä tapauksessa. Vielä kerran saa puhdas periaate istua ja värjöttää kuin viluinen lintu yöpuullaan. Kuinka pitkäksi mahtaneekaan tämä yö tulla?

*

Mannerheimin täytyy voittaa.

Tämä sota on — niinkuin ennenkin olen sanonut — sotaa myöskin Venäjää vastaan, pohjaltaan ehkä oikeastaan juuri sitä. Ensimmäiset sotatoimenpiteet Pohjanmaalla näyttävät kohdistuneen venäläisiä vastaan. Mutta virallisesti se on sotaa omia ryöstäjiä vastaan ja siis sisällinen sota.

Asema on mutkallinen, ja käy siksi yhä enemmän, jos Saksa ja Venäjä eivät tee rauhaa ja heidän sotansa jatkuu. Kuinka silloin on suhtauduttava vangittuihin venäläisiin, joilta on riisuttu aseet?

Tosin me olemme nyt neutraali maa, jolla on oikeus riisua aseet sen alueelle joutuneilta. Mutta toisaalta on venäläisten rintama täällä syntynyt ennen meidän itsenäisyyttämme ja vaikea on kieltää heitä sitä sellaisena edelleen pitämästä, varsinkin jos Saksakin rikkoisi meidän "puolueettomuutemme". Se kai voi helposti vielä tapahtuakin, joskaan ei Torniossa ja Vaasassa, niin ainakin etelässä. Ainakin laivaston kimppuun Saksa voi hyökätä ja silloin voi Venäjä vaatia itselleen toimintavapautta Suomessa ja väkensä vapauttamista ja aseiden takaisin saamista. Causa belli on olemassa, ellei siihen suostuta. Suomen sodan Venäjää vastaan täytyisi puhjeta, jos Venäjä voisi ja tahtoisi. Meidän asemamme olisi ylen arveluttava, kun vielä punakaartilaiset ovat vihollisen puolella. Silloin eivät venäläiset auttaisi suomalaisia tovereitaan sosiaalisen vallankumouksen aikaansaamiseksi, vaan suomalaiset toverit auttaisivat venäläisiä Suomen uudelleen valloittamiseksi.

Jos venäläiset ja punakaartilaiset voittaisivat — niinkuin näyttää käyvän Ukrainassa ja Donilla — kuinka sitten muodostuisi maan kohtalo valtiollisesti? Niinkö, että venäläiset jäisivät hallitsemaan meitä punakaartin ja oman väkensä avulla, vaiko niin, että venäläiset jättäisivät maan hallinnon punakaartille, asettamalla tietysti jonkun komissaarin valvomaan Venäjän (vallankumouksen) etuja. Siis oltaisiin uudelleen joko Bobrikoffin ja Seynin ajoissa tai parhaimmassa tapauksessa Porvoon valtiopäiväin jälkeisessä, jolloin maata hallitsi keisari ja virkamiehistö. Manner-Tokoi-Sirola-senaatti kai saisi kummassakin tapauksessa hoitaa maan asioita, kunnes toisin määrättäisiin. Meillä oli jo kerran "sapelisenaatti", joksi sosialistit mielellään nimittävät Seynin senaattia; nyt olisi meillä Mannerin "pistinsenaatti", jota kai toisaalta tultaisiin sanomaan "lahtarisenaatiksi".

Ei, kyllä Mannerheimin täytyy voittaa. Tässä taistellaan kuin taistellaankin Suomen itsenäisyydestä, loppuun asti, kuinka kauan sitä kestäneekin. Se voi kestää kylläkin kauan, sillä niin kurja ei Venäjän tila vielä liene, ettei se hoitaisi tätä rintamaa, vaikka olisikin muilla rintamilla voimaton.

*

Jos Mannerheim voittaa ja Lenin, joka tukee Manneria, jää vielä valtaan —? kuinkas sitten? Hän on tunnustanut Svinhufvudin, sitten hän on tunnustanut Mannerin, tunnustaako hän taas uudelleen Svinhufvudin?

Ja jos kadetit tai jotkut muut taas saavat Venäjän ohjat käsiinsä?

Miten hyvänsä — arpa on heitetty eikähän meillä voi mikään tulla pahemmaksi, kuin mitä jo on.

En tiedä mitään, en ymmärrä mitään, en voi mitään, istun vankina kammiossani ja tahrin paperia loppumattomiin. Tekisi mieli mennä käyskentelemään ennen maatapanoa. Mutta jos menisin, minut luultavasti vangittaisiin tai ammuttaisiin. Aika aikaa kutakin.

Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta.

Huhuja.

Eräs tuttava soittaa, että 5000 ruotsalaista vapaaehtoista on tullut yli ja että saksanpoikia on tullut Mäntyluodosta. — Hämeenlinna on valkoisten käsissä ja parin päivän perästä on Mannerheim täällä. — Rauhanneuvottelut ovat katkenneet. Saksalaiset ovat pian Räävelissä. — Viipurissa ovat punakaartilaiset ajetut kasarmeista. — Myöhemmin hän peruuttaa tiedot epävarmoiksi huhuiksi. Kuinka monta kertaa tämmöiset kiurut noussevatkaan taivaalle suistuakseen sieltä samassa alas!

*

Kadulta.

Menen kaupungille. Siellä on se sama ainainen kuva: loppumaton jalkamiesten jono käytävällä, kadulla ei muuta liikettä kuin joku halkokuorma ja silloin tällöin hurjaa vauhtia kiitävä auto, täynnä punakaartilaisia, kiväärit ojona. Minä suon heille tuon voiton- ja vahingonilon. Mahtaa olla hurmaavaa ensi kerran hallita maan pääkaupunkia, olla herroina ja käskijöinä. Kai siinä heillä nyt on jotain tunnetta Suomen itsenäisyydestäkin, sillä eihän nyt ainakaan matruusit kuohu päälläpäin. On kai jotain omaa oman väkivallankin tunteessa. Porvarit kulkevat tyynen näköisinä, ihmeen tyynen, mutta kyllä kai takin alla kuohuu ja moni nyrkki puristuu. Minulla on yhä ilkeä tunne minua kohdanneesta väkivallasta ja vääryydestä.

Tapaan erään senaatin esittelijäsihteerin. Kun ei muuten voi saada mitään tietoja eikä telefoonikaan ole varma, täytyy niitä kerätä mies mieheltä. Minua huvittaa etupäässä se, mitkä ulkonaiset ja sisäiset vaikutteet veivät tähän. Tuttavani analysoi, että sosialistit joutuivat pyörteeseen sen väärän laskelmansa perustalla, että luulivat venäläisten avulla tuota pikaa riisuvansa aseet suojeluskuntalaisilta, mutta kun venäläiset eivät toivotussa määrin yhtyneetkään avustamaan, he eivät enää voineet peräytyä.

*

Edut ja aatteet.

Olen ollut kosketuksessa eräiden sosialistihenkisten kanssa, jotka pohjaltaan ovat sympatisia kumoukseen nähden, vaikka eivät hyväksykään sen keinoja. He ovat vallankumouksellisia ilman verenvuodatusta. Heidän vallankumousihanteensa on jotain suurlakkopuristuspakotusta porvarillista yhteiskuntaa kohtaan. He tuomitsevat punaisten ja samalla myöskin valkoisten aseellisen toiminnan ja syyttävät yhtä paljon molempia siitä, mihin on tultu. Ovatpa miltei sillä kannalla, että valkoiset alottivat, ainakin yhtä paljon kuin punaiset.

Heidän mielestään saattaa vallankumoushallitus jäädä valtaan, jos se saa venäläiset maasta pois ja elintarpeita maahan. Heidän mielestään ei ole niin väliä, pääseekö laillinen hallitus ja laillinen eduskunta valtaan, jos tämä työväen hallitus saa rauhan maahan ja yleensä hoitaa siedettävästi maan asiat. He kun samalla ovat rauhanystäviä, on sisällisen sodan jatkuminen saatava estetyksi hinnasta mistä hyvänsä.

Se nyt on pohjaltaan konjunktuurikanta, mahdollinen heille kai siksikin, ettei heidän tunteessaan ole niin voimakkaana kuin esim. minussa suuttumus ja loukkautumus lain ja oikeuden rikkomisesta. Tässä on vapauden, oikeuden ja totuuden periaate kärsinyt enimmin ja se on saatettava takaisin valtaistuimelleen, vaikka maan ja kansan aineelliset edut kärsisivät siitä kuinka paljon hyvänsä. Alussa ei väärälle polulle poikkeaminen näytä niinkään suurelta, mutta kuta kauemmaksi tullaan, sitä harhempaan mennään eikä koskaan jouduta oikeille perille.

Ymmärrän kyllä, että kun ollaan intohimoisesti jonkun asian puolella, tullaan helposti vaientamaan oikeudentunnon ääni, vaikka se joskus pyrkisikin kuuluville. Työväen valtaanpääsö kun on heistä maan ja maailman onni, joutuvat he helposti tinkimään ja ymmärtämään ja anteeksi antamaan. Osalta nykypolvea, varsinkin nuoremmilta, puuttuu n.s. yhteiskunnallista vaistoa. Heillä ei ole laillisuutta ja oikeudellisuutta verissään. Minulla on se siihen määrin, etten voi päästä mihinkään ymmärrykseen, löytää mitään yhteistä pohjaa sen kanssa, joka omaksuu tulokset, jotka ovat saavutetut lievänkin väkivallan, saati sitten punakaartilais-väkivallan avulla. Onhan meidän nuorisomme kasvanut ja kehittynyt aikana, jona tässä maassa, lähes kahdenkymmenen vuoden kuluessa, ei ole ollut muuta valtaa kuin väkivalta, jolloin lain auktoriteettia on jäydetty sekä ylhäältä että alhaalta päin.

Ja nykyinen kumous on väkivaltaa, se on se, joka hyökkäsi ja alotti. Porvariston asettautuminen syntyi veritöiden ja väkivallan johdosta jo kesällä ja varsinkin marraskuussa. Heitä vastaan täytyi tarttua aseihin. Ja kun punakaartin toiminta muuttui valtiolliseksi kumoustoiminnaksi, täytyi myöskin suojeluskuntain asettua valtiolliselle pohjalle. Jollei punakaartilais-väkivalta olisi yhtämittaa uhannut, olisi suojeluskuntain toiminta rajoittunut rauhallisen työn, myöskin lainlaadintatyön mahdollisuuden suojaamiseen. Mutta sellaistakaan aseellista lain ja järjestyksen tukea eivät nämä täydellisen aseettomuuden kannattajat näytä tahtovan antaa yhteiskunnalle. Mutta semmoinen kantahan vie ehdottomasti anarkiaan, niin pian kuin on kymmenkuntakaan tunnotonta miestä.

En tahdo kieltää, ettei minunkin kantaani luokkapuolueeseen kuuluvana ainakin jossain määrin vaikuttaisi luokkaedut ja etten vanhaa yhteiskuntaa tukeakseni tarrautuisi periaatteihini niiden minulle tuottaman hyödynkin vuoksi. Sellaista ei voi torjua, eikä koskaan voi oikein tietää, milloin itsekkäisyys minussakin verhoutuu sille mieluisiin ja sopiviin periaateverhoihin. Minä kuitenkin pyrin siitä pois. Ja minä puolustaun itseni edessä aina sillä, etten minä vastusta sosialismia semmoisenaan. Vastustan luullakseni vain sen toteuttamiseksi käytettyjä keinoja. Ja minä vastustaisin niitä silloinkin, jos minun aatteitani tahdottaisiin samanlaisilla toteuttaa. En minä kutsuisi venäläisiä avukseni, vaikka suomalainen sosialismi eduskunnallista, laillista tietä panisi täällä toimeen minkä yhteiskunnallisen mullistuksen tahansa. Kenties tulen tilaisuuteen tämän osoittamaan teossakin, jos taantumus Venäjällä pääsee valtaan ja tarjoaa apuaan täkäläiselle taantumukselle.

*

Aakkosia.

Miten aseellinen järjestysvalta syntyy ja miksi se on tarpeellinen, eli miksi esivalta tarvitsee miekan?

Isällä on kaksi poikaa. He ovat tunnustaneet isän ratkaisuvallan keskinäisissä riidoissaan eivätkä itse ryhtyneet niitä ratkaisemaan tappelemalla. Niin on eletty siitä lähtien, kun oltiin pieniä. Jos jotain kahakkaa on tapahtunut, ovat molemmat syylliset saaneet selkäänsä tai muulla tavalla pakoitetut antamaan hyvitystä. Mutta pojat kasvavat ja isän fyysillinen voima on heikentynyt. Sitä ei enää pelätä eikä kunnioiteta, Luottaen pelkkään auktoriteettiinsa, joka alkuaan perustui hänen fyysilliseen voimaansa, isä ei ole hankkinut itselleen asetta. Eräänä päivänä käy toinen poika toisen kimppuun, tottelematta isän kieltoa. Isä ei voi sitä estää, koska häneltä puuttuu ase. Ahdistettu poika ei voi vedota isän ratkaisuun, vaan täytyy hänen itsensä puolustautua aseella ja on hän siihen oikeutettukin, kunnes isä ehtii hankkia aseen ja sen avulla erottaa riitapuolet ja riisua heiltä aseet. Isän täytyy nyt jäädä ase käteen, kunnes hän saa varmuuden, ettei rauhaa rikota. Siis: jollei yhteiskunta lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi voi saada niille tunnustusta muutoin, täytyy sen käyttää asetta, joka hänellä, ja yksin hänellä, täytyy olla sitä varten olemassa. Meidän yhteiskunnallamme ei ollut aseita. Sen täytyi niitä hankkia ja käydä kurittamaan niitä, jotka rikkoivat järjestyksen ja rauhan.

Olen tavannut henkilöitä, jotka eivät ole oppineet tällaisiakaan perusaakkosia, vaan haaveilevat kaikkien rauhasta kaikkien kesken.

*

Rangaistus ja kosto.

Olin juuri kaupungilla ja tapasin kaksi virkamiestä. Huomasin heistä, kuinka ankarimmat kostovaistot jo nostavat päätään lopullisen ratkaisun varalta. Toinen vaati erikoisoikeudellisia, siis mitä ankarimpia toimenpiteitä syyllisiä johtomiehiä vastaan. Toisen mielestä riitti, jos heidät tuomittaisiin lain ja oikeudenkaan mukaan s.o. rikoslain maankavallusta koskevan ankarimman pykälän mukaan. Mistään armahduksesta ja lieventävistä asianhaaroista ei kummallakaan ollut ajatustakaan. Enkä minä luule, että porvariston yleiskanta tulee paljoakaan muuttumaan, kun voitto on heidän.

*

Juttuja ja huhuja.

Kuulin jutun, joka luultavasti on tekaistu. Venäläiset sotamiehet Turun puolessa ovat vaatineet "Sampoa" viemään itseään jonnekin saaristoon. He panevat maata ja heräävät — Ruotsissa. Ehkä on tässä vain vihjaus siihen, kuinka pitäisi menetellä.

Englannin konsuli oli muka menossa senaattiin viemään Englannin tunnustusta Suomen itsenäisyydestä. Kun Tokoi tuli siellä häntä vastaan, käänsi hän selkänsä ja meni. Kai sekin tekaistu juttu. Täytyy jollain lieventää mieltään. On tyydytys ilkkuakin, kun ei voi muuta.

*

Kaduilla liikkuu paljon väkeä, jotka vaikuttavat urkkijoilta. Kulkiessaan täytyy puhua hiljaa tai vaieta. Aivan niinkuin pahimpina Bobrikoffin aikoina.

*

Kerrotaan, että Englannin konsuli olisi antanut toiveita siitä, että viljantuontilupa nyt saadaan, kun entinen saksalais-ystävällinen hallitus on kukistunut, ja että se katselisi suopein silmin uutta hallitusta, jopa sitä tukisikin, koska se toivoo, että bolshevistinen henki tätä tietä leviää Skandinaviaan ja Saksaan. Luultavasti on juttu tekaistu, vaikka se kyllä voisi olla tosi.

*

Kerrotaan saksalaisten sanoneen Brest-Litovskissa, että suomalaiset sosialistit ovat vastustaneet Suomen täydellistä irtaantumista Venäjästä.

*

Kiellettyä kirjallisuutta.

Sain käsiini porvarillisten eduskuntaryhmäin julistukset. Niitä jaetaan hektografoituina ja levitetään miehestä mieheen, niinkuin Vapaita Sanoja ja muuta "kiellettyä" kirjallisuutta Bobrikoffin pahimman sortovallan aikana. Ei todella tarvita havainnollisempaa kuvaa siitä, missä nyt ollaan. Meidän täytyy siis taistella siltä pohjalta. Se on tuttu tie, joka varmaan voittohon vie.

*

Oulussa palaa.

Kuulin, että Sanomalehtien tietotoimisto on suljettu. Puuska ei suostunut antamaan saamiaan tietoja vallankaappauksellisille. Hänen viimeinen sähkösanomansa tiesi, että viimeinen venäläinen kasarmi Oulussa palaa. Siitä päättäen on siellä siis totisesti oteltu.

*

Paha mieli, hyvä mieli.

Tähän saakka ovat koulut toimineet, mutta nyt ovat nekin lakossa siksi, kunnes lailliset olot ovat palautuneet. Maa joutuu vähitellen kuin interdiktin alaiseksi. Tätä luultavasti tulee kestämään kauankin. Mieli on apea, elämä harmaata. Kun ei voi mitään eikä tiedä mitään. Pohjanmaan miehet ovat siellä kaukana eikähän tiedä, milloin ne sieltä tulevat. Mutta oli sentään suuremmoista, että ne nousivat, että talonpojat nousivat, varsinainen kansa nousi. Nyt ne eivät enää ole porvarit eikä herrat, jotka muka käyvät köyhälistön kimppuun.

*

Syntipukin tarve.

"Työmiehessä" on kirjoituksessa "Vallankumouksen tiellä" m.m. näin kuuluva pala: "Olemme nyt taas astuneet askeleen eteenpäin. Liikuntamme määräsi hirveä hätä, toimintamme vapautemme ja elämän menettämisen pelko. Riistäjäluokkamme valmistautui voimakkain, raaoin ja verisin ottein ne meiltä pois riistämään ja meidät suureen kurjuuteen syöksemään." Siksi he tarttuivat aseihin. — Joka kerta kuin väite siitä, että porvarit kaikella tuolla uhkasivat, kohtaa minua, kysyn uudelleen ja aina uudelleen, uskovatko he todella siihen vai onko se tehty vastoin parempaa tietoa. Alan uskoa, että he todella itsekin sitä uskovat. Äänessä ja eleissä on jotain välitöntä vilpittömyyttä, joka ei aina ole tehtyä. Kuinka usein kuvittelu muuttuukaan todellisuudeksi! Kun ihminen tahtoo ja tarvitsee syntipukin saadakseen sälyttää hänen selkäänsä kaikki omat vikansa ja syntinsä, niin hän tekee sen itselleen pienemmissäkin asioissa. Kuinka ei sitten tämmöisissä suurissa!

*

Uusi eduskunta tulossa.

Samassa kirjoituksessa puhutaan pian asetettavasta 35-henkisestä jäsenistöstä valvomaan uuden hallituksen toimintaa. Se on kai oleva meikäläinen sotamies- ja työväen neuvosto, toisin sanoen: heidän uusi eduskuntansa. Sen jäsenet valitaan kaikista työväen suurista neuvostoista. Ne tulevat olemaan jollain lailla vastuunalaisia kansalle. "Jo väliaikaiset suunnitelmatkin tähtäävät kansanvaltaisuuteen." Kaikesta hajahtaa kuitenkin, että ei ole kysymystäkään kansan vallan toteuttamisesta, joka jo oli toteutettuna, vaan työväen vallan toteuttamisesta, sen diktatuurista, kolmesta kymmenestä (ja viidestä) tirannista.

*

Luikkimaan tiehensä.

"Kukistunut hallitus jätti jälkeensä tyhjinä ammottavat kassakaapit ja leipävarastot. Melkein kuin vararikkopesää saadaan nyt lähteä selvittämään." ("Työmies".) — Ei "selvittämään" pesää, vaan viemään sen viimeisetkin, ja kun ne on saatu, luikkimaan tiehensä.

*

"Työmiehessä" on myös seuraava pala:

' Opettajatar agiteeraa. — Kallion rukoushuoneella olevan pientenlastenkoulun opettajatar oli pitänyt äskettäin lapsille esitelmän lahtarikaartilaisista ja punakaartilaisista. Lahtarikaartilaisia oli sanonut hallituksen joukoiksi, jotka eivät ole pahoja. Punakaartilaisista taas oli opettajatar selittänyt, että jos missään on jotakin pahaa maailmassa, on se punakaartilaisissa.

Eiköhän opettajattarella olisi lapsille muuta puhuttavaa?'

Minusta ei opettajatar olisi voinut valita parempaa ainetta tunnilleen. Olisi pitänyt jo aikoja sitten opettaa kouluissa kunnioitusta niitä kohtaan, jotka suojelevat lakia, oikeutta ja järjestystä anarkiaa, mielivaltaa ja väkivaltaa vastaan. Se on tietämättömyys siitä, mitä tuo kaikki on, joka on osaltaan vienyt siihen, missä nyt ollaan.

*

Suomen Kansanvaltuuskunta on lähettänyt lennätintervehdyksen Venäjän kansankomissaarien neuvostolle, jossa m.m. "lausutaan se sydämellinen toivomus, että vankkasolidaarisuus vallitsisi Venäjän ja Suomen työläisten kesken taistelussa kapitalismin kukistamiseksi." "Solidaarisuus" on kai ymmärrettävä: "aseellinen avustus".

*

Tokoi.

Tokoi jo alkaa ruikuttaa. Ruikutus luultavasti tulee kasvamaan päivä päivältä. Eikä ihme. Hänen tänpäiväisen julistuksensa mukaan on hänen tehtävänsä raskas ja vaikea. Kansan viholliset koettavat salata ja peittää elintarpeita. Porvariskaartilaiset yrittävät hävittää elintarpeita ja estää niiden kuletusta rikkomalla rautatiet ja muut kuletusvälineet. Täytyy olla valmiit kärsimään puutetta ja nälkääkin.

Puuttuisi vain, että Tokoi moittisi Mannerheimia siitä, ettei hän lähetä punaisille muonaa Pohjanmaalta.

Tokoi lupaa kuitenkin koettavansa parastaan. Sopiihan aina koettaa. Ja kun hän on koettanut, niin hän "livistää", viimeinen kannikka kainalossaan. Hänen olennossaan on muuten, pohjalaisista eleistä huolimatta, jotain tavattomasti "livistävää", pehmeätä, pyöreätä, puotipoikamaista kupetsipulleutta.

*

Eiköhän tullut ereys?

Kansanvaltuuskunta on periaatteessa hyväksynyt torpparivapautusta koskevan lain, joka koskee kaikkia torppia, mäkitupa-alueita sekä myöskin virkatalojen alaisia.

Se on myös päättänyt lakkauttaa pappien palkkaukseen ja muihin kirkollisiin tarkoituksiin kannetut verot.

Tämä kaikki on tietysti tehty agitatsiotarkoituksessa. Epäilen kuitenkin, onko kirkon kimppuun käyminen oikea psykolooginen keino kansan suosion saavuttamiseksi vallankaappaukselle, jos siitä on seurauksena, että papisto tekee lakon ja lapset jäävät kastamatta ja ruumiit hautaamatta. En luule, että punaisimmissakaan on monta, jotka tyytyisivät siihen, että heidän vaimonsa tai lapsensa haudataan niinkuin vallankumouksen uhrit jollekin mäntymäelle, vaikka nyt sitten työväen laulu- tai soittokunta saattaisikin sinne ja joku "toveri" pitäisi puheen haudalla, jonka ääressä ei anneta toivoa ylösnousemisesta eikä iankaikkisesta elämästä.

Minä luulen, että tämä laki on yksi tämän uuden hallituksen suurimpia taktillisia virheitä.

*

Milloin ja minne?

"Työmies" ilakoi yhtämittaa siitä, että vanha senaatti on paennut, livistänyt tiehensä j.n.e. En luule kestävän kauan, ennenkuin saadaan kuulla, että tämä senaatti on paennut. Minne? Johonkin laivaan kai, tai jotain muuta tietä Venäjälle. Soisin, että he eivät viivyttelisi niin kauan, että heidät on pakko ottaa ja —?

*

Miltä tuntunee?

Miltä tuntunee nähdä eduskunta taas koolla ja senaattorit paikoillaan ja Pehr Evind tekemässä selkoa toimistaan "laillisen järjestyksen palauttamiseksi?" Ja Mannerheim salissa ja Pohjanmaan sarkaiset miehet lehtereillä? Ja miltä näyttänee silloin sosialistien puoli? Tyhjät rivitkö? Ja huudettaisiinko taas "eläköön" Suomen itsenäisyydelle, ei vain tunnustetulle, vaan myös omin voimin otetulle, irtautumiselle ei ainoastaan venäläisestä vallasta, vaan myös venäläisestä hengestä.

*

Tuohon on vielä pitkä taival. Verivirtain poikki on kahlattava, ennenkuin perille päästään. Ennenkuin päästään itsenäisyyteen ja rauhaan, ollaan luultavasti niin uuvuksissa, että kaadutaan sen viereen ja nukutaan pitkään uneen.

*

Tihutyöt alkavat.

Ivar Timgrén on vangittu kadulla, viety päämajaan, tutkittu, saatettu kotiin ja lähellä sitä häntä on ammuttu takaa. Haava ei kuitenkaan ollut kuolettava.

*

Tulevat näkemään.

Eivät ne mitenkään tule saamaan liikkeelle pyöriä, jotka ovat panneet seisomaan. Heidän täytyy tulla huomaamaan, että yhteiskunta on monimutkainen koneisto ja tulee sellaisena pysymään, ja että vanhoja koneenhoitajia, joita tietysti yhäkin tarvitaan, kun ei ole omia, ei saada pakottamalla mihinkään. Tulevat näkemään, että maailmassa on muitakin elämään oikeutettuja kuin ruumiillisen työn tekijät. Ei työmiehen työ yksin ole luovaa työtä.

Nämä uussortajat unohtavat monen muun ohessa myös senkin, että porvari ei ole pakotettavissa vetämään niinkuin juhta mikäkin. Porvarilliset ottivat sortovuosien aikana vastaan väkivallan ensimmäiset iskut, oikeastaan kaikkikin iskut, jotka ainoastaan välillisesti tuntuivat työläisissä. Ne ovat jo tottuneet siihen taisteluun, joka nyt on alkanut. He osaavat passiivisen vastarinnan taidon jo vanhastaan. Silloinen oli harjoitusta tänäiseen, ja nyt se tulee näyttämään voimansa. Porvariston lujuutta lisää se, että ne taistelevat eivät ainoastaan valtiollista taistelua Venäjää vastaan, vaan myöskin yhteiskunnallista oman yhteiskuntansa puolesta, sekä vielä henkensä, omaisuutensa ja kotiensa puolesta.

*

Mies paikallaan.

Kunniaa Svinhufvudille. Kerrankin puhtahin rehellisyys ja tinkimättömyys jonkun maan johdossa! En tiedä, miten hän muutoin on mies sillä paikallaan, mutta tällä hetkellä ei olisi voinut löytää toista hänen vertaistaan. Hän on kansan siveellinen selkäranka ja muuta ei nyt tarvita. Jospa meillä Bobrikoffia vastaan heti olisi ollut pantavana sellainen horjumaton mies. Ja sellainen yhtenäinen rintama. Nyt ei jätetä mitään kenenkään yksityisen harkittavaksi, kaikkien on ilman poikkeusta oltava mukana. Vaikka Mannerheim ei voittaisikaan, täytyy hyökkäyksen kukistua jo virkamiestenkin vastarintaan. Muista "siviili"-rintamista puhumattakaan. Meillä ei ole venäläisten vallihautoja, mutta meillä on kiviä ja kantoja niin paljon kuin niitä Suomessa on. Paljoko niitä on?

*

Tulevatko Manner, Sirola, Tokoi y.m. tappiolle joutuneina pakenemaan Venäjälle kantamaan sieltä nurjaa kilpeä isänmaataan vastaan? Jos bolshevismi Venäjällä pysyy vallassa, tulevat he mahdollisesti sieltä tuottamaan meille paljonkin harmia, pysymään "pretendentteinä" Suomen tasavallan valtaistuimeen.

Mikä ero Svinhufvudin ja näiden miesten välillä, varsinkin hänen ja Tokoin välillä, josta Stahovitsh sanoi, että hän on maailman epäluotettavin mies! Häpesin sitä silloin Suomen vuoksi, jonka ensimmäinen mies hän silloin oli. Nyt on kaikenlaista häpeää niin paljon, olen siitä niin likomärkä, ettei mikään lisä enää tunnu: häpeä valuu pois häpeän päältä niinkuin vesi veden.

*

Rauha?

Illalla tuli tieto, että muka on tehty rauha Saksan ja Venäjän välillä. Eräs nuori mies, sosialisti, riemuitsi, että nyt ei siis Saksa enää ainakaan tule auttamaan porvareita. Vaikka tämä nuori mies ei ole mannerilainen eikä tahdo olla mukana kumouksessa, niinkuin se on pantu toimeen, niin hän siitä huolimatta toivoo taistelussa voittoa omilleen. Kuinka me tuomitsemmekin keinot, aina me kuitenkin olemme niin heikkoja, että annamme niiden tekijöille anteeksi, kun asiamme on yhteinen.

Jos rauha todella on tullut solmituksi, miten se tulee vaikuttamaan meidän nykyiseen asemaamme? Kuinka venäläiset tulevat suhtautumaan siihen, että heidän miehiään on ammuttu? Heräävätkö tai herätetäänkö heidän nationalistiset ja suomiviholliset vaistonsa, jotka varmaankaan eivät ole kuolleet, vaikka nukkuvat? Saako Mannerin ja Tokoin hallitus sen sodan estetyksi? Tavarishit eivät ehkä tahdo ottaa tovereilta heidän Suomeaan. Täytyykö sellainen "palvelus" maalle tulla merkityksi voittopuolelle heidän hyväkseen lopullisessa tilin teossa?

*

Valhe kukistuu.

Ei kehityksen kulku tämmöiseen tule yksistään tapahtumisen sisäisestä välttämättömyydestä, vaan sellaisista tilapäisyyksistä, kuin ovat johtavien miesten luonteet. Ei työväen asian olisi tarvinnut mennä tähän valheelliseen, epärehelliseen, raakamaiseen suuntaan, jos sitä ei olisi ohjattu siihen. Meikäläinen sosialismi on kai hyvinkin suuressa määrin seuraus johtajien luonteista. Jos ne olisivat olleet hienompia, jalompia, aatteellisempia, rehellisempiä, luonteeltaan suurempia, niinkuin johtajat monessa muussa maassa, olisivat he varmaan voineet nostaa sen korkeammalle tasolle. Se ei ole sosialismi, joka nyt romahtaa, niinkuin toivon, vaan se on sosialismi, niinkuin nämä ovat sitä ajaneet. Se on se, joka tekee vararikon. Se on valhe, joka kukistuu, rikos, joka saa rangaistuksensa.

Ne tulevat kaatumaan oman taktiikkansa uhreina. Siinä on vikuroitu, väärennetty, valheteltu, uskoteltu. Yhtäkkiä se ei enää mene. Nyt pitäisi alkaa uusi taktiikka, rehellisyyden, totuuden, periaatteen taktiikka. Mutta sitä taktiikkaa he eivät olekaan oppineet. He seisovat aseettomina siinä turnauksessa, jossa ei enää voida kieräillä eikä koukkuilla.

*

Se on Venäjän viljaa.

Olen huomannut, että joissain sosialisia parannuksia haaveksivissa nuorissa olisi taipumusta hyväksyä tämä aseellinen vallankumous siinä tapauksessa, jos siinä ei olisi käytetty venäläistä apua tai jos siitä luovuttaisiin. Kumous saisi siis jatkua jos niin tapahtuisi. Minusta ei väkivallan teko lainkaan muuta luonnettaan siitä, millä tavalla väkivalta pannaan toimeen, olipa se kotimainen tai ulkoa tuotu. Vaikka olisin miten kiihkeä sosiaalisten reformien vaatija tahansa, en voisi ottaa niitä, kun niitä tarjotaan pistimen kärjestä. Olen siihen määrin uskollinen meidän kansanvaltaisen parlamenttarismin kannattaja, että kaikki sitä syrjäyttämällä saatu minusta on ryöstettyä toisen tavaraa. Jos Tokoi vallankaappauksensa palkkioksi saisikin nyt viljaa Venäjältä, en ottaisi sitä vastaan, jos suinkin jollain tavalla voisin uskoa pääseväni omaan uutiseeni. Olen kuin isännälleen siihen määrin uskollinen koira, joka ei huoli palaa vieraan kädestä ennen kuin ehkä nälkäkuoleman uhatessa. Tokoin leivässä, jos hän sitä saa bolshevisminsa palkaksi, on aivan liian paljon venäläistä hajua, ollakseen etomatta suomalaista sydäntäni.

Torstaina 31 p:nä tammikuuta.

Rouva Erkko soitti, että edusmiehiä vangitaan ja etsitään. Onko tarkoitus ottaa ja pitää heitä panttivankeina vastaisten tarpeiden varalta?

Olin E. Erkon luona. Kuulin, että edusmiehet Mikkola ja Paavolainen olisi vangittu. Varsinkin kuulutaan maalaisliittolaisia etsityn. Erkolla omituinen tunnelma, joka muistutti Bobrikoffin aikoja vähää ennen heidän maasta karkoittamistaan.

*

Kapitaaliketun ajojahti.

Kuuluvat pyrkivän Suomen pankkiin, mutta eivät liene vielä päässeet. Paksut holvit täytyisi kuulema räjäyttää, ennenkuin ne aukeaisivat.

Se vihattu kapitaalihan ei tästä päättäen olekaan itsessään niin paha ja kelvoton, kuin miksi sitä leimataan. Voittosaaliina se on hyvä olemassa. Sitä ajetaan takaa, se pujahtaa kuin kettu luolaansa, kun sitä ahdistetaan. Sen saamiseksi on ajojahti jo kauan ollut käymässä, koko ajan, kun kaappausta valmistettiin. Manner on uljas ajokoira, herrasrotuinen, joka haukkuu jälkiä; Tokoi on talonpoikaistiisti, joka seuraa miten kuten perässä, viekkaana ja varovaisena, useimmin ääneti, ärähtäen silloin tällöin; Kuusinen on viekas sekarotuinen kylän piski, joka jäniksen jäleltä haihtuen heitäkse nalkuttamaan oravaa. Valpas on itse metsästäjä, joka on päästänyt koppelin liikkeelle ja yhä usuttaa ja vie haihtuvat jälille ja seisoo hiiskumatta passissa ampuakseen, mitä muut ajavat. Gylling on hienokarvainen foxterrieri, joka päästetään luolaan ajamaan ulos sinne piiloutunutta kapitaalikettua. Saa nähdä, saako ne sen sieltä ulos. Kapitaaliketulla on monet salakäytävät, joita myöten se pärjää päänsä.

*

Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto.

Eräs herra tulla huohotti kadulla vastaani ja kertoi, että Saksa auttaa. Minä sanoin, pilan päiten, kuulleeni, että Saksa ei auta. "Sitä huhua pitää kuitenkin levittää". — Hän sanoi myöskin, että Venäjän laivasto olisi jo lähtenyt täältä, mutta että Sirola on kieltänyt. — On nähtävästi olemassa tiedonantotoimisto, samoin kuin Bobrikoffin aikana, "hyödyllisten valheiden" levittämistä varten.

*

Tunnelma.

Mitä ihanin talvinen päivä. Ja mikä inhoittava tunnelma samalla. Kuinka mahtanee taas tottua sortoon ja mukautua siihen ainakin sikäli, että voi ryhtyä tavallisiin töihinsä. Ajatus seisoo. Kynä ei kulje, silloin tällöin vain tökkää paperille, mitä johtuu mieleen.

*

Hajamietteitä.

Olisi todella hullunkurista, jolleivät Suomen pankin holvit aukenisikaan. Tarvitaan kuulema kolme avainta, jotka kaikki ovat eri miesten takana. Jos yksikään puuttuu tai hukkuisi, ei toisilla päästä. Ei aukea, vaikka henki menköön, vaikka mitä meteliä pitäisi, vaikka vallankumouksellisen kansan tahto kuinka huutaisi ja meluaisi ja ponsiaan paukuttaisi. Holvin ovi siinä vain murjottaa, sulkuilee, tekee passiivista vastarintaansa sekin.

He pyrkivät toisen raha-arkkuun, kun ei ole omaa. Heillä on rahapaja hallussaan, mutta vaikka he saisivatkin siellä seteleitä painetuksi, ei kukaan niistä välittäisi, eivät heidän omansakaan. Heidän täytyy turvautua vihollisensa luottoon. Kun se on lopussa, kun pankin holvi, jos ne saadaan auki ja kai lopulta jotenkuten saadaan, ovat tyhjät — mitä sitten? Ei mitään. Oma konkurssi ja ryöstetyn konkurssi. Alkaako tuhatvuotinen valtakunta vasta kaiken kaaoksesta? Luodaanko maailma uudestaan kuutena tulevana päivänä? Siihen luomiseen tarvittaisiin toinen mies kuin Manner.

Ehkei yhteiskunnan monirattainen hieno koneisto sentään ehdi kokonaan turmeltua, vaikkakin se pysähtyy. Selviääkö heille, näille, jotakin? Huomaavatko he, että yhteiskunta on koneisto eikä mitään muuta. Että kelloa käynnissä pitämään tarvitaan muutakin kuin se voima, joka on vieterissä tai luodissa. Siinä on rattaita ja regulaattoreja, hienoimman aivotyön aikaansaamaa kaikkien eri osien sopusuhtaa ja sen ylläpitämistä aina valvovan älyn avulla. Yksi ainoa rikottu ratas sen pysähyttää. Kello seisoo. Ärjy, huuda, kiroile sen ääressä, uhkaile: käytkö, perkele, taikka minä isken! Kello ei käy. Täytyy noutaa ammattimies, viisas mies, sitä korjaamaan. Mutta viisas miespä ei tulekaan korjaamaan — ilman ehtoja. Häntä kutkutetaan kylkeen pistimen kärellä. Hän on tekevinään jotain ja kello käy hetken, pysähtyy taas.

Yhteiskunnan konetta ei sitäpaitsi mikään mestari saa millään pakolla käymään, vaikka tahtoisikin, olkoon hän kuinka taitava tahansa, sillä jokainen sen ratas on elävä olento, joka voi, jos tahtoo, tehdä tenän omin päinsä. Ei mikään kontrolli voi estää niitä sitä tekemästä, ei mikään voi estää niitä salavehkeilemästä, kun ne kerran tahtovat. Ei mikään pakko auta, kun ne ovat jotain päättäneet. Ei auta muu kuin uusia kaikki. Mutta se ei käy käden käänteessä, seisaus tulee niin pitkälliseksi, että ei voi enää odottaa. Porvari on nöyrä, tahdoton ratas kellossa, niin kauan kuin häntä ei ärsytetä. Kun se tehdään, kun hänelle tehdään väkivaltaa, suuttuu hän ja äkäytyy. Vallankaappaus teki sen, ja kaikki seisoo. Ei mikään saa koneistoa liikkeelle vastoin sen omaa tahtoa. Punaiset kai laskivat siihen, että routa ajaa porsaan kotiin. Virkamies ja muu meikäläinen saa kuitenkin luottoa. Rahaa on siksi liikkeellä, että sitä riittää vaihtorahaksi. Ja jos ei ole rahaa, on luottoa. Luotto porvarien kesken näyttää olevan rajaton. Niin kauan kuin elintarpeita on, saavat niitä ne, joilla on luottoa.

Sittenkuin ei enää ole, mitä ostaa, ei luottoakaan tarvita. Kun rahalla ei enää saa elintarpeita, jaetaan, mitä kullakin on. Kannikka pannaan kahtia, kolmia. Sosialisti, joka on ehkä saanut enemmän väkivallan etuoikeudella, tulee luultavasti heltyneen sydämensä pakoituksesta antamaan jotain nälkää näkevälle porvarillekin. Inhimilliset tunteet pääsevät toisaalla vaikuttamaan. Silloin on ehkä myös sovinnon aika tulossa. Me kerjäämme toisiltamme. Olemme tulleet tasa-arvoisiksi. Raadellaan ja tapetaan, mutta samalla autetaan toinen toista. Silloin on todella tapahtunut vallankumous.

Mutta oliko se tämä vallankumous, jota lähdettiin tekemään?

*

Se pysyy.

On oikeastaan samantekevä, voittavatko porvarit vai joutuvatko tappiolle. Heidän yhteiskuntansa pysyy, joskin jossain määrin heikentyneenä, kun ei kuitenkaan mitään uutta ja parempaa ehditä rakentaa sijaan.

*

Tuleva taantumus.

Eräs nuori sosialisti sanoi minulle tänään: tämä kaikki on mieletöntä. Minä sanoin: jos porvarit nyt voittavat, tulee minusta sosialisti. Hän sanoi: kyllä onkin tarpeen, sillä niitä tulee tämän jälkeen olemaan vähän. Luulen, että taantumus porvareissa tulee olemaan hyvin suuri, että syntyy äärimmäisen vanhoillinen puolue, joka tulee panemaan kaikki voimansa liikkeelle ei ainoastaan uusia reformeja vastaan, vaan myöskin jo tehtyjen reformien tyhjäksi tekemiseksi. Siltä varalta olisi edistysmielisten ajoissa koottava voimansa. Mutta kai tulee olemaan työtä revityn talon rakentamisessa ja tallatun vainion kyntämisessä ja kylvämisessä niin paljon, ettei, vaikka halua olisikin, voimia riitä uudisviljelyksiin.

*

Mikä on mikä?

Ovat julistaneet uuden torpparilakinsa. Siinä on — kolme pykälää. Kaikki torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset julistetaan maanomistajista riippumattomiksi. Maanomistajat eivät saa mitään korvausta siitä maasta, joka heiltä otetaan. On kuitenkin poikkeuksia. Pienten tilojen omistajille luvataan vastedes mahdollista korvausta valtion varoista. Mikä on "pieni" tila? — Mikä yleensä on heillä mikä? Tiennevätkö oikein itsekään?

*

Saksa ja me.

Jos Saksa todellakaan ei tee meidän hyväksemme mitään rauhan neuvotteluissa, eikä auta meitä suoriutumaan Venäjästä, jos se virallisesti tai epävirallisesti hyökkää, niin on todella nolo asemamme rakentaessamme toivomme Saksaan. Sen voitto tuotti meille itsenäisyytemme ja se tunnusti sen. Sitten se jätti meidät siihen. Sehän ei voi sekaantua Venäjän ja Suomen väliseen sotaan enemmän kuin Venäjän sisällisiinkään sotiin. Ehkä vielä Venäjän ja Ukrainan, josta se mahdollisesti saa viljaa. Mutta täällähän sillä ei ole mitään saatavana — ei muuta kuin nälkäisiä. Jahka joutuu, ehkä se kuitenkin tulee, kun porvaristo joko on tapettu tai taloudellisesti menehtynyt. Sitten se saa meidät halvalla, metsämme, koskemme, teollisuutemme, kauppamme. Lyypekin ja Riian "saksa" on ennenkin pitänyt sitä kaikkea hallussaan monilla privilegioillaan. Samoin se kai tulee tekemään Venäjälläkin. Se ottaa molemmat konkurssipesät hoitoonsa ja selvittää ne omaksi edukseen. Saksalainen on työläiselle ankara herra, toista kuin meidän omat isännät. Sen pehtori ja upseeri osaa kyllä käyttää työtä toisella tarmolla kuin meidän omat hyväntahtoiset isäntänahjuksemme. Kyllä meidän laiskajussin tupen täytyy heilua, ennenkuin talon velat ovat maksetut. Kuinka käynee, mutta tulkoon hän kuitenkin, kaikitenkin.

*

Näenkö aaveita?

Virkamiehiä, jotka omantuntonsa pakoituksesta ovat tehneet lakon, vangitaan ja koetetaan pakottaa rikkureiksi. Mikähän melu siitä nousisi, jos sellaista pakoitusta harjoitettaisiin työmiehiä kohtaan? Mutta turhaa on päivitellä mistään johdonmukaisuuden puutteesta; ovathan ne johdonmukaisia: kaikessa, ilman poikkeusta väkivaltaisia.

Ei nyt tänä yönä eikä seuraavina monikaan korkeampi virkamies eikä edusmies mahda maata omassa vuoteessaan. Heitä tullaan tietysti raa'asti pilkkaamaan siitä, että "pakoilevat". Saa nähdä, eikö sitten, kun loppusuoritus alkaa ja viimeinen villitys tulee, ruveta muitakin vangitsemaan ja tappamaan.

*

Alakuloisia mietteitä.

Taas on yksi päivä mennyt. On niin painostavaa ja hermostuttavaa. Ei tee mieli enää telefonoidakaan. Luultavasti siellä kuunnellaan. Jos veri on oleva turhaan vuodatettua, mikäli sitä isänmaankin vuoksi vuodatetaan? Jos kaikki menee ennalleen, ryssänaikuiseksi jossain toisessa muodossa?

Mikä ääretön katkeruus tästä syntyykään, mikä mahdoton tilanne, jos porvaristo joutuu tappiolle ja sen täytyy ainakin jonkun verran ruveta yhteistoimintaan sosialistien kanssa, joilla ei tietysti ole tarpeeksi voimia mihinkään todelliseen rakentamis- ja järjestämistyöhön. Onhan isänmaa kuitenkin pelastettava aineellisesta perikadosta tai ainakin koetettava pelastaa. Yksin jätettyinä ne eivät voisi mitään muuta kuin lisätä sekasortoa ja anarkiaa. Sitä kurjuutta ei kai tulisi kestämään paljoa kauemmin kuin Venäjälläkään, mutta niin kauan kuin bolshevikit Venäjällä pysyvät vallassa, pysyvät ne täälläkin, ja kuka tietää, kuinka kauan sitä kestää.

Huligaanivalta täällä tulee varmasti jatkumaan, sillä niin luja meikäläinen bolshevikkihallitus ei tule olemaan, että se saisi ne pitkään aikaan kurissa pidetyksi. Meidän huligaanit ovat aivan erikoista lajia, ilman mitään sääliä, ritarillisuutta, kunniantuntoa ja hellyyttä, kostonhimoisia, pitkävihaisia. Venäläiset ovat kyllä julmia, mutta samalla sydämellisiä ja hetkellisiä ja helpommin liikutettavia. Niissä lie ainakin jotain kylähenkeä, jota meiltä puuttuu.

Jos porvarit voittavat ja järjestys palautetaan, alkaa luultavasti salainen sissisota salamurhineen, murhapolttoineen, kostoineen ja muine tihutöineen. Mikä suunnaton järjestysvalta tarvitaankaan alkeellisimmankaan turvallisuuden ylläpitämiseksi! Ja pohjalla elää koko työväen luokan masennuksen, katkeruuden ja vihan jäytävä tunne, menetetystä taistelusta ja sortuneista toiveista. Tulee kulumaan miespolvi, ennenkuin vuodatetun veren muisto häipyy ja haudoilta — molemmin puolin — voidaan kukkia poimia. Ellei joku yhteinen vaara ja sen yhteinen torjuminen sulata kansaa yhteen?

*

Värväystä.

Joka päivä tulee heiltä tupruamalla uusia asetuksia ja lakeja, ylimalkaisia, periaatteellisia lupauksia, joilla ei, enemmän kuin muullakaan tähänastisella sosialistisella lainsäädännällä, ole muuta merkitystä kuin värväys vallankaappauksellisten riveihin.

*

Huhuja.

Soitettiin myöhään illalla, että Keravalla on käymässä taistelu. Valkoiset ovat vallanneet aseman, mutta venäläiset ovat tulleet avuksi ja valkoiset ovat joutuneet tappiolle. Taistelu jatkuu parhaillaan, klo 1/2 11 illalla. Joku nuori Cronstedt on kaatunut. — Pori on kuulema valkoisten hallussa. — Valkoiset eivät mene Tampereelle, koska työväki siellä ei muka ole täysin punaisten puolella, vaan kulkevat etelää kohti Pälkäneen kautta. — Venäläiset menevät punaisten puolelle. — Ammuntaa kuuluu jostain kaduilta. — Keravalla on kapteeni Hjeltin poika surmattu juuri, kun hän oli nousemassa junaan viedäkseen isäänsä hautaan. Kuinka monesta tällaisesta teosta saaneekaan vielä kuulla!

*

Minusta tuntuu kuin tämä nyt alkanut kansalaissota olisi jollakin tavalla saatava keskeytetyksi, ennenkuin se pääsee kehittymään edemmä. Jonkunlainen sovintoyritys olisi saatava aikaan. Mutta kun ei kukaan pääse edes kosketukseen toisensa kanssa ja kun ei yleistä mielipidettä voi mitenkään saada julkisuudessa siihen valmistetuksi.

Niin, tuntuu, että pitäisi jotain tehdä. Mutta mitä?

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta.

Sovinnon ja rauhan haaveita.

Herätessäni tänä aamuna varhain sain kuin sysäyksen siitä, mitä nyt olisi tehtävä. Sota on saatava keskeytymään tavalla millä tahansa. Panin heti paperille sen, mikä tässä seuraa.

Sosialistien on annettava vakuus siitä, että venäläisiä ei missään muodossa enää käytetä avuksi ja että heidän taholtaan totisesti vaaditaan heidän poistumistaan. Aseellinen välirauha pysyy olemassa, kunnes se on tapahtunut. Aseet lasketaan molemmin puolin heti, kun venäläiset ovat poistuneet tai muuten käyneet vaarattomiksi. Helsingissä ja suuremmissa kaupungeissa ja muissa paikoissa, joissa se näyttää tarpeelliselta, ylläpitää järjestystä kaarti, jossa on yhtä monta sosialistia ja porvaria, mieluimmin niitä, jotka eivät ole ottaneet aktiivisesti osaa taisteluun.

Eduskunta päästetään kokoontumaan ja virastot alkavat toimia. Eduskunta kokoontuu hajotakseen ja määrätäkseen uudet vaalit. Sitä ennen se julistaa amnestian niin laajan kuin suinkin mahdollista. Se voi jättää senkin uudelle eduskunnalle tai sen asettamalle tuomioistuimelle, joka toimii valaoikeustapaan s.o. vastaa kysymykseen, onko syytetty syyllinen vai ei. Amnestiatapauksissa korvaa valtio yksityisten kärsimät vahingot. Valtio korvaa yleensä vahingot yksityisille. Kun tuomioistuimen työn alkaminen näin viivästyy, ehtivät syyllisimmät poistua maasta, mikä olisi suotavaa, jotta heistä siten päästäisiin.

Ennen hajaantumistaan eduskunta julistaa seuraajaansa sitoviksi joitakin tärkeimpiä reformiperiaatteita (torppariasia, vanhuuden vakuutus, luonnonrikkauksien y.m. jonkunlainen sosialiseeraus).

Eduskunta asettaa vaalien ajaksi ja kunnes uusi hallitus on saatu muodostetuksi koalitsionihallituksen tai muun sen nimellisen elimen hoitamaan juoksevia asioita, valvomaan järjestystä, hoitamaan ulkopolitiikkaa y.m.s. Elintarvehallitus toimii itsenäisesti rajattomalla budjetilla ja avoimilla valtuuksilla.

Uusi eduskunta valitaan etupäässä antamaan hallitusmuotoa. Nopean tuloksen saavuttamiseksi ja jarrutuksen estämiseksi asia siinä ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.

Tämä eduskunta toimii ainakin niin kauan, kuin uusi hallitusmuoto saadaan toimeen.

Mutta voidaanko nyt vielä ollenkaan tarjota rauhaa ja ryhtyä minkäänlaiseen keskusteluun rauhan ehdoista vallankumouksellisten kanssa?

Niinkuin asiat nyt ovat kehittyneet ja kai yhä enemmän kehittyvät, ei voitane enää lähteä siitä, että kysymys on vain punakaartilaisrosvouksien, -murhien ja -kapinan kukistamisesta. On todellisuudessa olemassa vallankumouksellinen ja vastavallankumouksellinen säännöllinen sota, jossa ei voi kiinnittää huomiota yksinomaan sen alkusyihin ja keinoihin, koska ainakin osa ja luultavasti hyvin suuri osa valtiollista puoluetta käy enemmän tai vähemmän aktiivisesti aseellista vallankumouksellista taistelua eikä tule tyytymään status quo'hon, vaikka tulisikin tällä hetkellä voitetuksi, mikä ei ole ollenkaan varmaa. Epäilen vielä Mannerheimin armeijan menestystä (jollei tule ulkoa apua), vaikka se joksikin ajaksi pääsisikin aseman herraksi. Sissisotaa näet tulee jatkumaan, elleivät sosialistit itsekin ryhdy oman asiansa edun vuoksi sitä estämään.

Rauhanneuvottelut ovat luultavasti kerran kuitenkin alotettavat, niinkuin ne alotetaan sotaa käyvien kesken. Varsinaisesti sotaa käyvät vallat s.o. aktiivisesti sotaan osaa ottavat sitä eivät voine tehdä. Sen on tultava ja sitä on valmistettava syrjästä päin, ainakin aate heitettävä esiin, ennenkuin lopullinen yhteentörmäys tapahtuu. Mutta vaikka tämä olisi tapahtunutkin jommankumman voitoksi tai muuttumassa pitkälliseksi asemataisteluksi niin, että sisämaa ei voi valloittaa Helsinkiä eikä Helsinki tunkea sisämaahan, täytyy luultavasti kaikessa tapauksessa ryhtyä sovitteluihin, ja kai jotenkin edellä viitotulla pohjalla. Mutta kuta kauemmaksi mennään, sitä vaikeampi on sopia ehdoista. Amnestiakysymys ja kysymys mieliä rauhoittavista reformilupauksista ovat vaikeimmat ratkaista, sitä vaikeammat kuta pitemmälle mennään. On uhrattava, mitä suinkin voidaan, jotta päästäisiin uusiin vaaleihin, joihin sosialistienkin täytynee lopulta suostua omassa keskuudessaankin tapahtuvasta puristuksesta, varsinkin maaseudulta päin, sillä eihän siellä sentään voitane valtuuttaa pistinvallan jatkuvaan käyttämiseen. Mutta heidät on voitettava myöskin annetuilla takeilla reformeista.

Nykyinen hallitus ja nykyinen eduskunta eivät ole mahdolliset jäämään paikoilleen, ellei toinen puoli kokonaan voi määrätä rauhanehtoja ja panna mielensä mukaisia tuomioita täytäntöön. Ne ovat joutuneet riitapuoliksi ja edustavat vain toista taistelevista. Eduskunta valittiin sitäpaitsi aivan toisissa oloissa, aikaansaamaan itsenäisyyttä ja sen se nykyisen hallituksen avulla on suorittanut niin hyvin, kuin on voinut. Ei muutenkaan voi ajatella, että sen toiminta olisi mahdollinen kireiden mieskohtaisten välien vuoksi. Eivät porvarit voi työskennellä vallankumousmiesten kanssa, jotka ovat verenkin vuodatuksesta vastuussa. Ei ainakaan missään säännöllisessä lainsäädäntätyössä.

Nykyinen senaatti taas ei missään tapauksessa voine eikä tahtonekaan jäädä.

Jos nyt saataisiin aikaan jonkinlainen pohja neuvotteluille, onko ehdotus tehtävä sotaakäyville ohi senaatin ja eduskunnan? Eikö ehkä syrjästä tullut alote ole tarpeen siksikin, että eduskunta ja senaatti eivät pääse kosketukseen vallankumouksellisten kanssa, niin kauan kuin vallankumousta jatkuu, ja vallankumoustila tietysti jatkuu, niin kauan kuin kosketusta ei tapahdu.

Varmaan kohtaisi rauhan välitys vielä tällä hetkellä strategisista ja oikeudentunto- ja tunnesyistä vastustusta, ehkä suuttumustakin porvarillisten puolelta, jotka nyt haluavat taistella loppuun, tuli mitä tuli, ja se mieliala on minussakin vielä vallalla. Rintamamme on kai katsottava fyysillisestikin voimakkaammaksi. Aatteellisesti ja moraalisesti se sitä ehdottomasti on. Mutta kuinka kauan se pysyy fyysillisesti voimakkaampana, jos Venäjä kannattaa vallankumousta? Ja onko sanottu, että rauhan kaipuu ei pian kasva niin voimakkaaksi, myöskin porvarillisissa, että se vaatii kompromissiin kaikesta huolimatta? Jo nälkäkin Helsingissä voi asettaa eteen joko kuoleman tai taipumisen. Sosialistien rintama taas voi murtua ainakin osaksi niin, että heidän lopullinen kukistamisensa asevoimalla ei tarvitse välttämättä tulla kysymykseen.

Ennenkuin tahdoin ryhtyä vaikuttamaan tämän päähänpistoni tunnetuksi tekemiseen, oli minun mielestäni keskusteltava siitä eräiden ystävieni kanssa. En totta puhuen uskonut saavani sille suurtakaan kannatusta. Vaikka jotkut sen hyväksyisivätkin, oli tuskin ketään, joka olisi voinut ruveta välittämään, joka olisi mennyt Mannerin tai Tokoin puheille ja päässyt Mannerheimin ja Svinhufvudin puheille. Eikähän ollut mitään mahdollisuutta keskustella asiasta julkisuudessa ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Hetki ei tietysti vielä ole tullut rauhan neuvotteluihin. Mutta kun sota kuitenkaan ei asiallisesti vielä ollut puhjennut, kun vasta oltiin n.s. rajalla, niin ajattelin, että sota ehkä vielä voitaisiin estää puhkeamasta, joskin laukauksia jo oli vaihdettu ja ehkä joku määrä vertakin vuotanut.

Päätin ensin kääntyä Ståhlbergin puoleen. Soitin ja sain tietää, että hänet oli — viety. Mihin, sitä en saanut tietää. Ståhlberg vangittu — ei, rauhanneuvotteluihin ei nyt näytä olevan aika ryhtyä.

Sain kuulla, että Keravalla on ollut verinen taistelu ja paljon kaatuneita. Verta on vuotanut ja veri huutaa kostoa. Valkoisen lipun nostamisen aika on ohi. Fiat justitia, pereat mundus. Siihen kai se menee.

Illemmalla Ståhlberg soitti ja kertoi, että hänet oli viety Suomen pankkiin, jossa kassaholvien ovet olivat sulattamalla murretut, olemaan läsnä tarkastusta tehtäessä. Ståhlberg oli kieltäytynyt ja päässyt vasta illalla takaisin.

*

Antti Mikkola murhattu.

Valtiopäivämies Antti Mikkola on murhattu. Ei tiedetä enempää siitä, kuinka se on tapahtunut, kuin että kai vartijat nähtävästi ovat ampuneet hänet ilman tutkintoa ja tuomiota. Toisaalta kerrotaan, että häntä olisi tutkittu Smolnassa ja sitten ammuttu, ei takaa niinkuin on ollut tavallista, vaan edestäpäin otsaan. Mikkolan veri tulee huutamaan verta eikä mikään sovittelu enää ole onnistuva. Tulee mieleeni Hilja Pärssisen huudahdus eduskunnassa, että Turun ryöstöt olivat Mikkolan toimeenpanemat. Mielettömät sen uskoivat ja "kostivat", — Ei nyt ole epäilystäkään siitä, ettei asevelvollisuutta pantaisi toimeen tässä maassa. Sen vastustajat ovat sen siihen ajaneet.

*

Kaupungilla ammutaan.

Klo 10 illalla, juuri kuin olin kirjoittanut puhtaaksi ylläolevan esitykseni rauhan ehdoista, alkoi kuin vastaukseksi siihen kuulua kiihkeää ammuntaa kaupungilta. Soitettiin pariin paikkaan Erottajan varrella ja saatiin kuulla, että punakaartilaiset vimmatusti ampuvat Ruotsalaista teatteria, tehden "taktillisia" liikkeitä lumikinosten takaa.

*

"Vallankumoustuomioistuimet tarpeen."

Otan tähän kokonaisuudessaan näin kuuluvan "Työmiehen" kirjoituksen: "Vallankumoustuomioistuimet tarpeen":

'Työväen jalo taistelu tarkottaa yhteiskunnan uudistamista sellaiseksi, että siinä olisi hyvä elää jokaisen, joka tahtoo tehdä rehellistä työtä. Mutta tuolla taistelulla on vihollisia, työnriistosta eläviä ja kun työväen taistelu paisuu vallankumousliikkeeksi, joutuvat sen viholliset ihan raivoon. Silloin he joko itse tekevät tai palkkaavat toisia, usein ymmärtämättömiä tai rappeutuneita joukkoja, tekemään sellaisia tekoja, jotka aikaansaavat yhteiskunnalliseen elämään turmiollisia häiriöitä sekä ovat vallankumoukselle vahingoksi ja vaaraksi. Tuollaiset teot kuohuttavat tietysti kumoustaisteluun nousseen kansan mieliä, ja kun sellaisten tekijät joutuvat kiinni, voi seurata välittömiä kostotekoja. Korpilain käytäntöön ottaminen tuottaisi kuitenkin vallankumoukselle mitä vakavimpia häiriöitä. Kun kosto pelkkien epäluulojen perusteella saattaisi kohdistua viattomaankin, herättäisi se kansan keskuudessa epävarmuuden tunnetta sekä sellaisia käsityksiä, että vallankumous ei kykene tekemään oikeutta. Ilman järjestettyä tutkintomenetelmää ei myöskään voida tarkoin todeta rikoksen todellista luonnetta, ei sen merkitystä vallankumoukselle eikä harkita, millaisia toimenpiteitä on tarpeen. Voisi sattua, että pienestä, tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä tehdystä rikkomuksesta seuraisi ankara rangaistus, kun taas vahingollisemman teon tekijä voisi päästä vähällä. Henkilöjä, joista ei asiallisesti enää voisi olla vallankumoukselle vauriota, ehkä pidettäisiin vangittuina ja vaaralliset vehkeilijät kuljeksisivat vapaina. Vieläpä saisi yksityinen kostonpyyntökin tilaisuuksia väärillä ilmiannoilla johtaa vihastuneen kansan mieliä harhaan. Syntyisi yleisen turvattomuuden tunne ja hävitettäisi monen kansalaisen luottamus vallankumouksen oikeudellisuuteen.

Niin ei saa tapahtua. Vallankumouksen kilpeä ei saa sallia kenenkään yksilön tai väkijoukon tahrata välittömillä kostoteoilla eikä korpilain mukaisilla menettelytavoilla. Järjestys ja johdonmukaisuus on vallitseva kumouksellisessa oikeudenkäytössä. Se on oleva sellainen, että se herättää kaikessa kansassa sen tunteen, että vallankumous kykenee jakamaan oikeutta, samalla kun se tekee vihollisensa vaarattomiksi. Siksi on viipymättä käytävä luomaan vallankumouksellisia tuomioistuimia. Siihen on sekä oikeutettu että velvollinen vallankumouksellinen, työtä tekevä kansa itse. Tarkan tuntemuksen perusteella valitkoon se tuomarit kumouksen valtaelimien antaman lain mukaan. Hankkikoot nämä kaikkialla maassa kansan kunnioituksen vääjäämättömällä oikeudentunnollaan ja vakavaan harkintaan perustuvilla tuomioillaan. Periaatteena olkoon:

täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on hankittava;

syytetyllä olkoon kieltämätön oikeus asettaa itse puolustajansa ja esittää näytteitä;

tuomio langetettakoon omantunnon ja terveen järjen, ei kaavojen mukaan;

ymmärtämättömiä tuomion kautta ohjattakoon, tietämättömiä valistettakoon, lyhyeksi aikaa pidätetyksi tuomiten annettakoon pienten rikkomusten tehneille harkinnan tilaisuus ja aivan vaaralliset eristettäköön niin kauaksi aikaa, ettei heistä enää voi olla vallankumoukselle vahinkoa.

Kaikissa tapauksissa noudatettakoon uuden ajan periaatetta, että keltään älköön henkeä otettako. Älköönkä myöskään muita raakalaisajan rangaistustapoja missään muodossa elvytettäkö! Henkilökohtainen häpäisy on tarpeeton ja kaikkinainen ruumiillinen loukkaaminen sekä kidutus työväen taistelulle arvoton. Se jääköön vihollistemme etuoikeudeksi. Olkoon työtätekevän kansan oikeus yhtä vakava kuin järkähtämätön, samalla terveellistä pelkoa ja kunnioitusta herättävä. Noudattakoon kansa yhteisiä ohjeita, ja oikeudentunnetta. Pidettäköön horjumatta kiinni periaatteesta, että taistelumme on yhtenäistä ja johdonmukaista, ei hajallista, anarkistista. Väärinkäsityksen välttämiseksi huomautettakoon, että tässä ei ole puhetta sotaoikeuksista, joista on annettava eri säännökset.

Työtä tekevä kansa, ota omiin käsiisi tuomiovallan hoito ja käytä sitä ylevän oikeudentuntosi mukaan.'

Käy rivien välistä ilmi, että on jo tehty kaikenlaisia tihutöitä, jopa siihen määrin, että ne ovat kuohuttaneet kumoustaisteluun nousseen kansankin mieliä. Nämä näyttävät käyneen panemaan täytäntöön korpilakia. Luettuani otsakkeen luulin ensin, että tuomioistuin oli asetettu murhattujen ja ryöstettyjen suojaksi. Perustelusta käy ilmi, että se oikeastaan on tarpeen murhaajien ja ryöstöjen suojaksi. Tihutekoja näytään näet siinä tultavan tuomitsemaan sen mukaan, mikä merkitys niillä on vallankumoukselle.

On muuten kuvaavaa, että tuomareille täytyy oikein kädestä pitäen tyrkyttää, että täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on hankittava ja että syytetyllä on oleva oikeus käyttää puolustajaa ja esittää näytteitä. Luultavasti ei tähänastisia tuomioita langetettaessa ole näin menetelty. Ei myöskään liene omatunto ja terve järki aina olleet mukana, päässeekö se siihen nyt vaikuttamaan. Saa nähdä, tuleeko heillä nyt käytäntöön periaate, ettei ole henkeä otettava. Henkiä on otettu, samoin on kai myös "elvytetty" "raakalaisajan rangaistustapoja", on tapahtunut kidutuksia j.n.e. Nähtävästi voi tällaisten kirjoitusten avulla konstruoida paljon sellaista, mitä kulissien takana tapahtuu.

Lauantaina 2 p:nä helmikuuta

En saa kannatusta.

Kävin Ståhlbergin luona ja esitin hänelle rauhanvälitysaatteeni. Hän ei uskonut rauhanneuvottelujen mahdollisuuteen. Täytyy antaa asiain mennä menoaan ja aseiden ratkaista. Samaa mieltä oli myöskin Erkko, joka päivemmällä kävi luonani. Kun luultavasti kaikki valtiolliset piirit ja niiden mukana koko porvaristo, joitakin minun tapaisia, viimeiseen saakka sovinnollisia idealisteja ehkä lukuunottamatta, ovat tällä kannalla, ei kai asiassa kannata tehdä sen enempää. Sota ja verenvuodatus on kerta kaikkiaan tosiasia eikä sen jatkuminen enää ole vältettävissä. Haihtukoon siis tämä unelma niinkuin monet muutkin. Tulee kaatumaan tuhansia, häviämään miljoonia. Ja kun olisi voinut ja pitänyt voida! Mutta kun maailma menetti järkensä. Viinan huuma ei ole mitään aatteen ja vallanhimon huuman rinnalla.

*

On ollut eräiden muidenkin kanssa keskustelua siitä, ovatko molemmat puolueet sotivia valtoja vai onko toinen katsottava vain kapinalliseksi. Jotkut myöntävät, että se tilanne mahdollisesti voi kerran syntyä, jolloin täytyy ryhtyä sovitteluihin. Nyt sitä ei ole. Mutta jos se yleensä voi koskaan syntyä, niin voihan se silloin olla olemassa jo nyt, koska sodan syyt ovat samat nyt ja silloin. Syynähän on tietysti suureksi osaksi kiihoitus, pakotus, venäläinen tartunta, vallanhimo y.m.s. ulkonaiset seikat, mutta on siinä pohjalla muutakin, epäkohtia ja luokkavastakohtia j.n.e. Ja tosiasia on, etteivät ne enää ole ainoastaan rosvot ja huligaanit, jotka taistelevat, vaan asiansa oikeudesta pyhästi vakuutetut miehet. Sotaa se on luokkasotakin, ja jos sellainen yleensä on oikeutettu, niin on tämäkin sitä. Vaikka heidät saadaankin laskemaan aseensa, eivät he luovu aatteesta sen vuoksi, että menettivät taistelun, siitä aatteestaan, että on oikein ja tarpeen aseita käyttää. Jäykkä rankaisu- ja rikoslakikanta ei kuitenkaan lopulta auta. He ovat vain pinnallisesti katsoen kapinoitsijoita, pohjalta heitä on katsottava asiansa ja etujensa puolesta taisteleviksi, niinkuin mekin sitä olemme. He ovat hyvässä uskossa. Voitto ratkaisee, kummanko edut ja aatteet olivat voimakkaammat ja tarpeellisemmat toteuttaa. Jos meidän asiamme oli oikeampi, me saamme siitä voimaa ja voitamme, jos taas heidän, niin he voittavat — jos eivät nyt, niin joskus toiste. Heidän sotansa on valloitussotaa, meidän sotamme puolustussotaa. Siinä on ero. Ja se on kyllä suuri meidän hyväksemme. Siksi meidän linnamme luultavasti varmastikin kestää, heidät lyödään takaisin. Mutta ei heitä sittenkään saa, kaikkia aseihinkaan tarttuneita, kohdella ryöväreinä ja maantierosvoina tavallisessa merkityksessä, eikä pitäisi olla häpeällistä ryhtyä neuvottelemaan. Ainakin sopisi kysyä, mitä he oikein tahtovat ja voidaanko sitä heille antaa. Voihan olla, että heidän rauhanehtonsa niinkuin heidän sodanjulistuksensakin tietäisivät koko porvarillisen yhteiskunnan, oikeusjärjestyksen kukistamista, sanalla sanoen olojen luomista, joissa emme voisi elää, ja ettemme siis voisi tehdä rauhaa millään ehdolla, vaan ennen kaatua. Niin ollen tästä umpikujasta ei tietystikään selvitä muuten kuin murtaumalla läpi.

*

Ylimys.

Kenraali Silfverhjelm on asunnostaan ampunut punakaartilaisia, jotka piirittivät hänen asuntonsa. Ammuttuaan patruunansa hän ampui itsensä viimeisellä.

Hän oli keisarikauden miehiä, ihaili ylhäisyyksiä, ruhtinaita, hovia. Millä kunnioituksella hän osoittikaan minulle jotain keisariveristä kenraalia kerran Kansallisteatterissa. Entinen kaartin kenraali, sitä henkeä. Liekö osannut suomea montakaan sanaa. Luultavasti hän tunsi todellista tyydytystä ampuessaan punaisia, saastaisia elukoita. Hän ei kai sietänyt, että ne hänet ampuisivat. Hän tahtoi kuolla vertaisensa käden kautta ja ampui itse itsensä. Hänen loppunsa oli komea. Luullen, että hänestä vielä runoillaan. Hänen tekonsa jää tarunomaiseksi. Bertel Gripenbergin aihe.

*

Manner pelkää.

Kullervo Manner on kuulemma käynyt jossain asiassa Englannin konsulin luona. Konsuli on sanonut: "En ole koskaan nähnyt miestä, joka olisi ollut niin kauheasti peloissaan."

*

Manner ilmiantaa.

Kerrotaan, että kun Manner y.m. yhdessä Svinhufvudin kanssa kävivät venäläisellä laivalla, jolloin Svinhufvud vaati venäläisten poistumista, oli Manner tehnyt sen ilmiannon, että senaatin järjestämä järjestysvalta oli tähdätty venäläisiä vastaan. Hän nähtävästi luuli sillä panevansa Svinhufvudin pulaan, odottaen, että tämä kieltäisi. Svinhufvud ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan myönsi avoimesti, että niin oli asianlaita: asestautuminen oli todella tähdätty venäläisiäkin vastaan siltä varalta, että he ryhtyisivät ryöstämään. Sen olivat sotilaat näyttäneet ymmärtävän eivätkä olleet siitä lainkaan kauhistuneet. Mannerin ilmiannon kärki oli nolosti katkennut. Olisin tahtonut nähdä tuon kohtauksen; se täytyy kerran tulla kaunokirjallisesti, draamallisesti ikuistetuksi. Siinä on historiamaalarinkin aihe. Onnellinen tuleva Suomen suuri draamakirjailija; hänen aihevarastonsa näiltä ajoilta tulee olemaan loppumaton.

Mannerista muuten kuulin, että hän on ollut perheensä n.s. "surun lapsi". Hän on pappissukua. Bobrikoffin aikana hän agiteerasi asevelvollisuuteen menemistä ja tuli heitetyksi ulos eräästä kokouksesta. Intohimoinen, synkkä kunnian- ja vallanhimoinen luonne.

*

Valpas.

Valpas, joka muka on ollut vallankumousta vastaan, on muka sanonut: "Kaikki kaksikymmenvuotisen työni hedelmät ovat menneet hukkaan." Olisi pitänyt sanoa: "Tässä nyt ovat kaksikymmenvuotisen työni hedelmät."

*

Katala asiakirja.

Tänään on "Työmiehessä" kirjoitus "Vaarallista peliä. — Eivätkö porvarilliset peräänny?"

Siinä polemisoidaan sitä vastaan, että suojeluskuntain perustaminen oli tarpeen kotien pyhyyden ja rauhan suojelemiseksi venäläisiä vastaan. Jos se olisikin ollut tarkoitus, niin se on ollut vaarallista peliä.

"Venäläisillähän oli Suomessa suuret armeijaosastonsa. Niillä oli kiväärit, kuularuiskut ja tykkejäkin. Linnoitukset ja sotalaivat suojelivat rannikoita. Kuinka olisivat salaa vain kivääreillä ja muilla keveillä aseilla varustetut tilapäiset suomalaisjoukot voineet tositaistelussa pitää puoliaan varsinaisia keveästi ja raskaasti varustettuja ammattiarmeijoita vastaan? Olisihan voinut sattua, että pelkkä muutama laukaus venäläistä sotaväkeä kohti olisi ärsyttänyt sen mitä ankarimpiin toimenpiteisiin."

"Suomen porvarilliset lehdet tekivät voitavansa ärsyttääkseen suomalaisia venäläisiä vastaan ja tietenkin samalla näitä suomalaisia vastaan. Jos joku Venäjän kurjissa oloissa rikolliseksi kehittynyt sotilas teki yksityisenä jonkin rikoksen tai jos joku pukeutui sotilaspukuun ja sen verhoamana teki rikoksia, niin leveillä mustilla otsikoilla merkittiin ne koko venäläisen sotaväen synneiksi. Yksityisten konnantöillä tahrittiin kymmenet ja sadat tuhannet kunniallisetkin."

"Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta harjoittivat herraslehdet moista osaksi sangen katalata ja yleensä vaarallista ärsytystä. Jumalan onni, etteivät venäläiset sotilaat saaneet kaikkea sitä tietoonsa, kun eivät ymmärtäneet suomea eikä ruotsia. Mutta osaksi saivat he kuitenkin siitä selvän, kun heillä oli suomea ja ruotsia taitavia tovereita ja kun heitä vastaan tehtyjä syytöksiä selostettiin venäjänkielisissä lehdissä."

"Menettelyllään saivat porvarit vähintäänkin sen aikaan, että venäläiset toivoivat aseet pois Suomen porvaristolta ja sille uskollisilta joukoilta. Tottahan he halusivat pois aseet niiltä, joiden oli ilmoitettu pitävän niitä heitä surmatakseen! Venäläisten toimittamat kotitarkastukset ja aseiden etsinnät lienevät johtuneet osaksi siitä syystä. Porvaristomme asestautuminen oli vienyt ensin siihen vaaraan. Vielä suuremmaksi kävi vaara, kun porvarilliset rupesivat asevoimalla vastustamaan noita etsintöjä ja puolustamaan aseita, jotka oli ilmoitettu tuodun myös venäläisten päiden varaksi. Kuten tunnettua tappoivat porvarilliset eräitä sotilaita aseiden pitämisestä syntyneissä kahakoissa. Siten he antoivat aihetta toimenpiteisiin, jotka olisivat voineet kehittyä perin vaarallisiksi, kun Suomi kaikesta huolimatta oli vielä Venäjän sotatoimien piirissä, ihan venäläisen puolustusrintaman osana. Jumalan onni tuossa uhkapelissä, että täällä oleva venäläinen sotaväki oli kansanvaltaisesti järjestettyä ja että sen määräävinä aineksina oli kärsivällisiä ja pitkälti harkitsevia sosialisteja."

"Porvarillistemme aseväki on riisunut aseista tuhansia venäläisiä sotilaita."

"Mitä se peli merkitsee? Voisiko sellaista tehdä noin vain iltikseen esim. Saksalle? Olisiko voinut tehdä siten Venäjän keisarivallan kenraalien johtamille joukoille?"

"Ei epäilemistä, osa porvaristoamme on asettunut Suomessa olevaan venäläiseen sotaväkeen nähden sotakannalle. Se on antanut Venäjän tasavallalle aiheen sodan julistamiseen. Se on vieläpä ikäänkuin koettanut ärsyttää venäläisiä tekemään sen, ikäänkuin pakottamalla pakottanut Venäjän ryhtymään suuremmin joukoin sotatoimiin Suomessa."

"Mitä sellaisesta sodasta tulisi? Venäjän tasavallalla on kyllä sisäisiä vaikeuksia. Mutta niistä huolimatta voisi se lähettää Suomeen niin suuren ja hyvin varustetun sotajoukon, että Suomen porvariston aseväki tulisi perinpohjin tuhotuksi. Suuri Venäjä on toki edelleen ja tulee olemaan pieneen Suomeen verraten monin kerroin niin voimakas. Suomen porvaristo on epäilemättä tehnyt hullun teon, kun on härnännyt moista mahtavata tasavaltaa sotaan, ellei sillä porvaristolla ole muiden maiden voimia takanaan."

"Meille on vielä tänään tietämätöntä, mitä kaikkia seurauksia tuo porvaristomme menettely on tuottava. Sanottakoon vielä kerran, että jos porvaristomme olisi tehnyt minkä venäläisen porvarisvallan sotaväelle tahansa niin, kuin on tehnyt Venäjän työläisvallan sotaväelle, niin koko Suomi olisi hukassa, elleivät ulkovallat ehkäseisi."

"Nykyiseen perin vaaralliseen ja onnettomuuksia uhkaavaan tilaan ei kuitenkaan ole Suomen varsinainen kansa syypää. Suomen työväestö on koettanut estää sen syntymistä."

"Venäjän nykyinen hallitusvalta käsittänee oikein Suomen sisäiset asiat ja Suomen tasavallan aseman eikä siis tulle julistamaan virallisesti sotaa Suomea vastaan. Mutta siitä huolimatta voi se käyttää joukkojaan niitä suomalaisia joukkoja vastaan, jotka ovat jo alkaneet pakollisen aseiden riistämisen venäläisiltä, siis alkanut suorat sotatoimet venäläistä sotaväkeä vastaan. Jos Venäjä ryhtyy tuohon toimeen tarmolla ja jos porvaristomme ei saa apua muiden valtioiden anastajaryhmiltä, niin voi sen tila käydä tukalaksi."

"Eikö sillä olisi mahdollisuutta perääntyä? Vakuudeksi siitä, etteivät ne enää tekisi kansaa ja tasavaltaamme vaaraan saattavia tekoja, tulisi porvariskaartien luovuttaa myös muut sota-aseensa ja sotimisvehkeensä. Heidän nykyiset käskijänsä — ylinnä ehkä entiset senaattorit, kenraalit, valtioneuvokset ja pankkiherrat — eivät arvatenkaan suostu siihen, mutta porvariston monien muiden ainesten tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen sodan leimahtamista suureksi venäläisen sotaväen kanssa Suomen rajain sisällä. Yhdenkin venäläisen sotilaan murhaaminen täällä voi olla vastedeskin vahingoksi Suomelle. Sellaista murhaa voidaan näette käyttää vielä pitkien aikojen kuluttua kiihottimena Venäjällä Suomea vastaan tämän takaisin valloittamiseksi. Ja tätä valloitusta voi haluta jo ensimmäinen porvarishallitus, mikä Venäjälle ehkä tulee."

Olen jäljentänyt kirjoituksen melkein kokonaisuudessaan. Se on asiakirja, jota katalampaa tuskin minkään maan historiassa lienee tavattavana. Se on suomalaista mieltä siihen määrin pöyristyttävä, niin ilettävä, niin petturillinen, niin tympäisevä, että siihen on vaikea edes polemisesti puuttua. Siihen on koottuna kaikki ilkeys, kierous, tekopyhyys ja valheellisuus, minkä meikäläinen sosialistinen sanomalehtimies saa aivoistaan irtaumaan. On käsittämätöntä, että kansalaissodankaan aikana sellainen on ollut mahdollista.

Kirjoittajalle ei merkitse mitään se hirmuvalta, jota täällä sodan aikana harjoitettiin koko venäläisen sotaväen puolelta. Sehän otti, pakkoluovutti, mitä tahtoi. Se antoi tukeaan kaikille rosvouksille ja ryöstöille ja epäjärjestyksille, joita täällä viime kesän kuluessa pantiin toimeen. Se vapautti vangitut, esti tutkinnot ja tuomioiden täytäntöön panot. Mahdollisesti osa koetti ylläpitää kuria, mutta ei voinut.

Niistä olisi pitänyt vaieta, niistä ei olisi saanut lausua paheksumisen sanaakaan, jottei heitä ärsytettäisi.

Meidän ei olisi ollut lupa asestautua, ei keräytyä yhteen kotejamme puolustamaan. Oli aivan luonnollista, että venäläisten piti saada tuntea siitä suuttumusta, jos me sen tekisimme. Kirjoittajan mielestä on perin ymmärrettävää ja oikeutettua, että venäläiset ryhtyivät kotitarkastuksiin etsiäkseen meiltä aseita, jotka eivät olleet hankitut rauhallisia venäläisiä vastaan, vaan niitä vastaan, jotka toimeenpanivat ja tukivat noita ryöstöjä. Ja kai on hänestä ymmärrettävää sekin, että kun aseita ei saatu, otettiin kaikenlaista muuta ja pidätettiin se. Tietäähän tässä maassa jokamies, että venäläisten ase-etsimiset eivät olleet muuta kuin tekosyitä päästä porvarillisen omaisuuden kimppuun.

Heitä vastaan varustautumisen, hengen ja omaisuuden turvaamisen leimaa kirjoittaja sotakannalle asettumiseksi koko Venäjää vastaan. Hän paheksuu sitä, se on hänestä isänmaallisesti miltei rikollinen teko. Se on "ärsyttämistä", "katalaa peliä". Kirjoittaja itse salaisesti yllyttää Venäjän "mahtavaa tasavaltaa" kostotoimenpiteihin. Kostotoimenpiteihin — mistä? Siitä, että me täällä emme lopulta voineet muuta kuin itse puolustaa itseämme. Venäjä on kyllä vielä niin voimakas, että se meistä suoriutuu. Venäjää melkein yllytetään tähän, käymään käsiksi Suomeen.

Suomeenko? Eihän Suomeen. Täällä on niitäkin, jotka eivät ole tahtoneet asettua sotakannalle Venäjää vastaan. Porvarillinen hallitus on sen tehnyt, mutta ei työväen tasavalta. Se ei ole antanut aihetta sodan julistamiseen. Vaikka Venäjän kosto kohtaisikin porvarillista Suomea, älköön se kuitenkaan kohdatko työväen Suomea. Siis suora kehoitus käymään toisen kimppuun, mutta säästämään toista. Kirjoitus on siis suoranainen yllytys hyökkäämään porvariston kimppuun ja käyttämään aiheena siihen sitä, että porvaristo ryhtyi toimiin puolustautuakseen viimeisessä tingassa aseidenkin avulla. Sentähden, että me tahdoimme suojella koko kansan omaisuutta, estää polttamasta ja hävittämästä sitä, mikä oli yhteistä porvarille ja sosialisteille, tämä sosialisti luovuttaa meidät venäläiselle.

Nähtävästi eivät vallankumouksen tielle lähteneet luota siihen, että saisivat venäläiset mukaansa auttamaan heitä heidän "aatteensa" ja "asiansa" vuoksi. Pelkäävät ehkä, että ryssäkin ymmärtää, mikä ero on venäläisen tsaarivallan ja virkamiesvallan kukistamisen ja meikäläisen kansanvallan ja eduskunnan ja sen asettaman hallituksen kukistamisen välillä; ettei se tahdo olla siinä mukana; että veljeys siinä kohden voi pettää. On siis yllytettävä toveria mukaan häntä muka persoonallisesti kohdanneen vääryyden ja loukkauksen vuoksi, ja Venäjää kohdanneen solvauksen vuoksi. Ja sen kiittämättömyyden vuoksi, jota me osoitamme heille, Suomen riippumattomuuden luojille.

Eikä kirjoittaja, jonka takana on puolueen äänenkannattaja kokonaisuudessaan, koska artikkeli käy toimituksen nimessä ilman nimimerkkiä, rajoitu yllyttämään maatansa kohtaan ainoastaan nykyistä bolshevikkista Venäjää. Hän, suomalainen bolshevikki, vihjaa jollekin tulevalle, porvarilliselle Venäjän hallitukselle: Täällä Suomessa murhattiin silloin ja silloin venäläisiä sotamiehiä; siinä on tarpeeksi aihetta Suomen takaisin valloittamiseksi. Hän miltei kehoittaa venäläistä panemaan sen hampaankoloonsa. Hän miltei luovuttaa kansansa, osan kansastaan, ei ainoastaan nykyisen Venäjän kostolle, vaan siltä varalta, ettei se kosto vielä meitä kohtaisi tässä sodassa, toiselle tulevalle kostolle, hänen nykyisen vihamiehensä.

Kirjoittaja ei tietysti sano sitä aivan suoraan, mutta hän heittää sen siemenen itämään venäläiseen mieleen, hän uhkaa sillä, hän vaatii, ettemme olisi saaneet emmekä saisi nostaa asetta venäläistä vastaan siinä pelossa, että meidät voidaan vetää siitä tilille.

Tilille mistä? Siitä, että kun venäläinen ase kädessä auttaa kapinaa Suomessa, kapinan kukistaja ampuu sen venäläisen, joka häntä ampuu.

Nykyisen Venäjän ja tulevan Venäjän koston pelosta pitäisi porvariston nyt laskea aseensa ja antaa punakaartin hallita ja hävittää maata. Näyttää kuitenkin siltä, kuin täällä ei tuota kostoa pelättäisi. Olen aina kauhistunut verenvuodatusta ja kauhistun vieläkin. Mutta tämän kirjoituksen luettuani en ymmärrä, kuinka me olisimme voineet tästä tilanteesta muuten suoriutua. Meidän täytyy siitä suoriutua aseiden avulla. Ja jos emme voi tehdä sitä yksin, on meidän tehtävä se kaksin — jonkun avulla, joka tahtoo meitä auttaa.

*

Suomi Trotskin koekaniini.

Trotski sähköttää heille Brest-Litovskista:

"Me tervehdimme Suomen sankarillista työväenluokkaa, joka on temmannut valtiovallan porvariston käsistä. Tästedes on tämä nuori tasavalta valistuneine ja jarjestyneine köyhälistöineen oleva esimerkiksi kelpaavana sosialistisen talouden koekenttänä. Viesti voitostanne sytyttää sydämet kaikissa maissa ja antaa uusia voimia taistelussa sotaa ja kapitalismia vastaan."

"Täällä Brest-Litovskissa taistellessamme keskusvaltain porvariston imperialistisia pyyteitä vastaan me tunnemme vahvistuvamme teidän voitonviestistänne."

"Suomen työtätekevien joukkojen sitkeys ja kestävyys on parhaana takeena siitä, että te suoriudutte kaikista vaikeuksista ja johdatte kansanne sosialistisen kehityksen laajalle polulle. Köyhälistön yhteenkuuluvaisuuden uudet siteet yhdistävät nyt uuden Suomen vapaaseen Venäjään. Teillä ja meillä on yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät, samat ihanteet ja sama tie. Sydämemme sykkii teidän sydämenne kanssa yhteen. Eläköön veljellinen sosialistinen Suomi!"

*

Se elää sittenkin.

Luettuaan tämän huudahti eräs sosialisti, joka ei hyväksy tätä aseellista vallankumousta: "Siinä nyt porvarit saivat, mitä ovat tahtoneet, sodan ryssien kanssa." Kiivastuin ja vastasin: "Siinä nyt sosialistit lopullisesti saivat, mitä ovat toivoneet: avun ryssiltä."

Olen ollut huomaavinani, että nekin sosialistit: jotka eivät hyväksy aseellista vallankumousta, kuitenkaan eivät kovin kauhistu, kun sota kerran on olemassa, mistä apu tulee, kunhan se tulee. Samahan alkaa olla minunkin laitani. Ulkomaiden sekaantuminen meidän taisteluumme tuntuu välistä toivottavalta, jotta taistelusta tulisi pian loppu.

Nekään, jotka eivät hyväksy sotaa, seisovat kuitenkin kukin sotarintamansa takana. Minä toivon voittoa omilleni ja sosialistit omilleen. Se, joka heille antaa voiton, on Venäjän aseet. Jos se on oikein, eikä isänmaa entisessä merkityksessä merkitse mitään, vaan että yleismaailmallinen työväen asia oikeuttaa tähänkin, silloin olen minä väärässä ja taistelen kuolemaan tuomitun aatteen puolesta. Sen kai tulevaisuus osoittaa. Mutta tuskin sitä minun silmäni tarvitsevat nähdä.

Eräässä perheessä on yksi poika valkoisten rintamalla, toinen punaisten. Kolmas on aseellisesti puolueeton. Kai nämä aatteet taistelevat monessakin perheessä toisiaan vastaan. Mitä traagillisia ristiriitoja tulleekaan vielä päivän valoon!

Eivät ole kadehdittavassa asemassa nekään, jotka ovat tolstoilaisen ehdottoman rauhan ja aseettomuuden aatteen kannalla ja joiden täytyy pysyä puolueettomina ja toimettomina. En ymmärrä, kuinka sitä voi olla siihen nähden, mistä nyt on kysymys. Kiellän ehkä herrani ja mestarini "rauhan erakon", olen ehkä uskoton itselleni ja aatteelleni, mutta jos tunteen tuulen ryöppy kaataa purteni, niin kaatakoon. Uskon, että rauhan aate elää, vaikka minä nyt sen pettäisinkin.

*

Tilintekoa.

Kun Maiju Lassila "Työmiehessä" yhä nälvii minuakin, ja näyttää usuttelevan, tulee näinä sala- ja kostomurhain aikoina ajatelleeksi omienkin päivieni päättymistä. Sellaisessa mielentilassa joutuu tekemään tiliä itsensä kanssa ja kysymään, saisinko näin kärsiä siitä, mitä kirjoitin "Armahduksesta" viime marraskuussa. Olisiko se ja muut samanlaiset kirjoitukset selvittäneet tihutöiden tekijöille, mikä heitä uhkasi, niin pian kuin yhteiskunta pääsisi kyllin voimakkaaksi syyttääkseen ja tuomitakseen. Ehkä se vaikutti sodan syttymiseen. Mutta sen täytyi tulla sanotuksi. Ja samalla tuntuu, että jos saisin jotain mieskohtaisesti kärsiä, maksaisin, minkä ehkä olen velkaa niille, joilla on ollut elämässä huonommin kuin minulla. Enhän ole suoranaisesti "riistänyt", mutta kai olen toisten työn tuloksista saanut ja pitänyt enemmän, kuin mitä olisin välttämättä tarvinnut. Mutta voinko minä oikeastaan mitään sille, että jouduin kuulumaan yläluokkaan ja että minusta tuli kirjailija eikä työmies, niinkuin ehkä olisi pitänyt? Ne, joilta ehkä olen ottanut, ne ehkä nyt tulevat ottamaan minulta väkisin sen, mikä minun mahdollisesti nyt pitäisi antaa hyvällä. Vaikken enää voisikaan ruveta työläiseksi, voisin ehkä supistaa menojani, tehdä, mitä en ollut tehnyt, lakata käyttämästä hyväkseni riistettyä pääomaa, yleensä pääomaa?

Minusta näyttää kuin ytimenä kaikessa tässä olisi se, että jos yhteiskunnallista vallankumousta aiotaan panna toimeen, on sen panijan, jos hänellä itsellään on jotain, alotettava itsestään, heti annettava pois, mitä suinkin voi. Se on tietysti ylen ihanteellista tolstoilaisuutta, mutta muuten mitenkään ei voida estää syntymästä uutta itsekästä riistäjäluokkaa. Sillä voimakkaampi tai etuoikeutetussa asemassa oleva ja siitä hyötyvä on aina riistäjä. Nykyinen sosialismi, ainakin meikäläinen, ei näytä tarkoittavan muuta kuin kapitaalin ja vallan siirtämistä toisten käsiin, jotka luulevat voivansa sitä paremmin käyttää. Ja hyväpä niinkin, jos sen voivat. Mutta voivatko he? Se nyt saadaan nähdä. Ei näytä lupaavalta. Silloin on sama, kenen taskussa kukkaro pullottaa.

*

Olenko ollut "riistäjä"? Se kysymys minua yhä askarruttelee. Koetan lohduttaa itseäni sillä, että jos olenkin elänyt riistetyn työmiehen hiestä ja vaivasta, ehkä minun työni on voinut ja voi sen velan ainakin jossain määrin maksaa. Jos nykyinen ja tuleva työmies tarvitsee muutakin iloa kuin aineellista ja työpäivänsä päätyttyä avaa jonkun kirjani ja saa siitä herätystä ja virkistystä ja viihdytystä, elikä hän silloin myöntää, että saattoihan tuokin olla hyvä olemassa. Mahdollisesti hän ajattelee ja tuntee niinkin pitkälle, että paheksii, etten saanut jatkaakin ja että oli hänelle itselleen, hänen asialleen huono palvelus, että minut raastettiin pois pöytäni äärestä. Kenties hän olisi puolestaan valmis antamaan minun jatkaa elämääni samoissa aineellisissa oloissa kuin tähänkin saakka, niine ylellisyystottumuksineni, joita ilman en enää voisi tehdä työtäni: että saan syödä ja juoda hiukan parempaakin kuin hän itse, polttaa hienomman tupakan ja juoda kalliimman kahvin. Mutta jos hän, sanokaamme vain oman etunsa kannaltakin, suo minulle tämän oikeuden, niin on hänen suotava muillekin työporvareille, joita muuten suurin osa porvareita on. Ei voi koskaan syntyä niin sosialisoitua, niin tasa-arvoistettua yhteiskuntaa, ettei siinä olisi suotava näitä etuja sen henkisille työmiehille, sen taitureille. Mutta jos niiden sallitaan elää paremmin, niin missä on sitten raja, kuka sitten saa ja kuka ei? Tietysti täytyy parantaa puutteellisten asemaa, mutta ei se asema koskaan voi olla kaikille sama. Systeemi pysyy. Tämähän on päivänselvää, mutta nythän on päivänselväkin epäselvää.

*

Vapauden, valon kotimaa.

On nöyryyttävää, tuskallista tietää, että mies, kuka tahansa, voidaan ottaa ja viedä mihin tahansa. Eikö tässä maassa koskaan mies saa tuntea olevansa vapaa mies, saavansa nauttia alkeellisimpia ihmisoikeuksia? Tuleeko täällä aina olemaan sotatila, sortajat, poliisit ja santarmit kintereillä? Voidaanko yöllä murtautua sisään ja viedä Vjatkaan, Krestyyn, vankilaan tai lähimpään katukulmaan ammuttavaksi? Taisi olla joskus nuorena ollessani se aika, jolloin ei ollut tunnetta orjuudesta.

*

"Otti haltuunsa".

"Työmiehessä" on tällainen uutinen:

" Suomen Pankki avattu yleisölle — Kun Suomen Pankin johtokunta on vastoin eduskunnan asettaman pankkivaltuuston päätöstä kieltäytynyt avaamasta pankkia yleisölle, vieläpä ovat johtajat piiloutuneetkin, joten ei heitä ole voitu tavata, niin otti Kansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto eilen Suomen Pankin haltuunsa ja toimitti pankissa kassojen inventtauksen."

Toisin sanoen: koska Suomen pankin johtokunta, sittenkun eduskunta oli estetty kokoontumasta ja Suomen laillinen hallitus ajettu hajalle, on katsonut pitävänsä pitää pankin suljettuna, ovat sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvat pankkivaltuusmiehet antaneet suostumuksensa pankin holvien murtamiseen ja sen varojen väkivaltaiseen anastamiseen, siis sisäänmurtoon ja ryöstöön. Siitä sanotaan kovin sievästi ja elegantisti, että valtuuskunnan raha-asiain osasto "otti pankin haltuunsa ja toimitti kassojen inventtauksen". Nuo uutiset ovat nähtävästi itsensä E. Gyllingin sepittämät. Näen tuon eduskunnan istunnoista tutun, itserakkaan ivahymyn hienon herran huulilla näitä lauseita pyöritellessä. Mies on tyylikäs omalla tavallaan. Sitä oli aikoinaan Sutkikin. Hän oli kuuluisa suurrosvo, josta lapsuudessani kuulin kerrottavan, hieno herra ja kansan mielikuvituksen sankari. Hän ei koskaan "varastanut". Hän ainoastaan "tasasi rikkaiden tavaroita", otti talollisilta, antoi torppareille — osan. Loput hän piti itse ja joutui lopuksi linnaan.

*

"Vaikeuksia".

Nähtävästi ei ole vielä päästy pankin kaikkien varojen kimppuun. "Työmiehessä" Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea valittaa, että "tilinmaksuja kunnan työmailla työskenteleville ei ole vielä voitu toimittaa porvariston vehkeilyn johdosta, sillä piilottaessaan pankin kassojen avaimet ovat he sillä aiheuttaneet suuria ja vaikeita tehtäviä, joita ei osattu etukäteen huomioonkaan ottaa". Luultavasti tulee vielä olemaan koko joukko "vaikeuksia", joita ei ole osattu edeltäkäsin huomioon ottaa. Tovereita täytynee rauhoittaa vielä moneenkin kertaan ja kehoittaa "ymmärtämään tilanteen vakavuutta". Vallankumouksen punaisilla ruusuilla tanssijat saanevat vielä kiskoa montakin piikkiä kantapäistään.

*

Smilgan sodanjulistus.

J. Smilga, venäläisen aluekomitean puheenjohtaja, toitottaa vimmatusti sotatorveen. "Työmies" julkaisee hänen sodanjulistuksensa Suomea vastaan:

"Voitokas vallankumous Helsingissä on kukistanut porvarillisen senaatin ja antanut vallan Suomen kansan käsiin. Vallankumouksellisen Venäjän edustajina voimme me tervehtiä pienen kivisen maan työväenluokkaa ja toivoa sille yhä uutta menestystä taistelussa. Pieni Suomi vallankumouksellaan sitoo kohtalonsa yhteen meidän vallankumouksemme kanssa. Sen takia, että Suomeen on sijoitettu venäläisiä sotajoukkoja ja sen takia, että porvarillinen valkokaarti taistelee itse asiassa meitä vastaan, on venäläisten sotajoukkojen eteen noussut kärjistyneenä kysymys meidän suhteistamme Suomeen. — —"

"Oikeus nousta kapinaan sortajiaan vastaan on kansan korkein oikeus. — — Pohjoisessa on useissa paikoin hyökätty meidän sotajoukkojamme vastaan ja riisuttu niitä aseista. Valkokaartin laumat kokoontuvat pohjoisessa ja valmistautuvat sotaan Helsinkiä vastaan. Mitä on meidän tehtävä tänä vakavana hetkenä? — —"

"Ei koskaan rehellinen venäläinen sotamies tule laskemaan aseitaan valkokaartin edessä. Ennemmin kuolema kuin vallankumouksen pettäminen! Säälimätön taistelu kaikkia valkeita rosvoja vastaan! Porvariston palkkakätyrit tullaan musertamaan. Meidän sotajoukkomme, jotka ovat voittaneet porvariston kotonaan, eivät tule sietämään pilkkaa Suomen porvariston taholta. Säälimätön tilinteko vallankumouksen vihollisten kanssa! Kaikki rehelliset ainekset meidän sotajoukoissamme taisteluun valkoista rosvojoukkoa vastaan! "

"Väkivallasta tovereitamme kohtaan tulevat he vastaamaan satakertaisesti. Kaikkien meidän joukkojemme pitää olla valmiina taisteluun: Velvollisuutemme Suomen vallankumousta kohtaan me tulemme täyttämään loppuun saakka."

Minun on hyvä olla. Tämä julistus olisi saatava rintaman taa. Jos siellä rohkaisua tarvitaan, ei voisi parempaa tarjota. (Alleviivaukset ovat minun.)

*

Laki vallankumousoikeuksista.

On julaistu laki vallankumousoikeuksista. Sen § 6 on näin kuuluva: "Vallankumousoikeus perustaa tuomionsa luotettaviksi katsomiinsa todistuksiin ja tosiasioihin, ottaa huomioon rikoksen tehneen luonnonlaadun sekä ne olot, joissa rikos on tapahtunut, ja muut asiaan vaikuttavat seikat, myöskin sen, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja sekä vallankumouksen menestystä."

On siinä pantu sielutieteellinen urakka tuomariparoille. Täytyy osata tutkia syyllinen sydämiä ja munaskuita myöten, arvostella olot, joissa rikos on tapahtunut, ottaapa vielä huomioon "muutkin asiaan vaikuttavat seikat". Äijäpahat, kyllä siinä koppa narisee, jos tuomari tahtoo olla, mitä hänen 3 §:n mukaan näkyisi pitävän olla: "rehellinen ja oikeamielinen".

Laki on puhtahin luokkalaki ja ilmaisekse peittelemättä sellaiseksi. On otettava huomioon, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja. Rangaistus riippuu siis rikoksen tälle luokalle tuottamasta vahingosta tai hyödystä.

Oletetaan nyt, että vallankumous voittaisi ja työväki pääsisi laatimaan uuden rikoslakinsa. Se tietysti yleensä tulisi samaan henkeen, siihen varmaan jäisi tämän väliaikaisen lain henki, periaate: että laki ei ole sama kaikille. Yhdenvertaisuus lain edessä olisi poistettu. Mielivalta olisi pantu lainlaadinnan pohjaksi. Suuremmoisinta tässä on, millä varmuudella ja peittelemättömyydellä tämä kaikki paiskataan pöytään.

*

Mikä verraton aarreaitta muuten tämä vallankumous ihmisineen ja aatteineen jollekin tulevalle komediakirjailijalle! Mitä ihania Eskoja ja Teemuja ja kraatari Aapeleita! Valpas on ilmetty Mikko Vilkastus. Kuka kuvaa kerran tuusulalaisen etusmies Kujalan? Ollappa suuri nurmijärveläinen vielä tätä kaikkea näkemässä! Punakaartissa on varmaan hyvin runsas aines etelähämäläistä henkeä ja älytasoa, tämän rodun härkäpäisyyttä ja tappelupukarisuutta, sen ahdasta intelligenssia ja naivia uskoa. "Veljekset" pääsivät onneksi itselleen ja yhteiskunnalle Impivaaran korpeen kasvatustaan täydentämään. Mutta ajattele, jos he yhä eläisivät, olisivatko joutuneet Smolnaan? Mahdollisesti olisivat sinne joutuneet ainakin Juhani ja Timo.

*

Lohduttava tieto.

Erittäin karvas purtava näyttää heille olleen se, että niin suuri määrä pienviljelijöitä, torppareita ja lampuoteja viime vaaleissa liittyi maalaisliittolaisiin. Tänään on "Työmiehessä" raivoisa hyökkäys maalaisliiton edustajia vastaan eduskunnassa. Vallankumouksen syntyminen julistetaan heidän syykseen. Heidän syynsä on, että pienviljelijäin, torpparien ja lampuotien poikia on saatu "valheellisuudella astumaan lahtarien joukkoon, murha-ase kädessään puoltamaan verellään mustasotnialaisuutta sekä omien riistäjiensä, suurtilallisten etuja, vuodattamaan osatoveriensa, työläisten sekä omaa vertansa." Tässä purkauksessa on uutta ja mielenkiintoista ainoastaan se, että valkoisessa armeijassa siis todella myönnetään ja kai myös siis tiedetään olevan muitakin kuin porvareita ja manttaalipomoja. Se on lohduttava tieto.

*

Rivejä täydennetään.

Torpparien pojat ovat korvattavat, rivit ovat jollain toisella tavalla täydennettävät. Tänään on "Työmiehen" alikerrassa kirjoitus, jossa huudahdetaan: "Auki tyrmäin ovet! Syyttömät vapauteen! Kahleet pois myös prostitutsionilaitoksen naisorjilta!"

*

Ille faciet. Suomen P.-Kaartin yleisesikunta antaa tänään julistuksen kaikille kaartin jäsenille, jossa "vallankumouslippumme puhtaana pysyttämistä varten, kaikesta porvariston inhottavasta provokatsionista huolimatta", kehoitetaan "luomaan ankara toverikuri keskuuteemme". "Me tulemme näyttämään porvaristolle ja sen lahtarikaarteille, että tämän maan järjestynyt työväki kykenee luomaan tässä maassa järjestyksen sekä pelastamaan valtiolaivamme siitä anarkian tilasta, johon kukistamamme hallitus lahtareineen oli maamme johtanut. Vapaustaistelumme menestyminen vaatii, että tässä maassa mitä pikemmin saadaan järjestettyä säännölliset olot. Sen voi tehdä ainoastaan meidän Punainen kaartimme ja sen mukana koko sosiaalidemokraattinen työväki."

En alleviivaa mitään. En pane huuto- enkä kysymysmerkkejä. Jätän sen tulevaisuuden tehtäväksi. Se kyllä tulee panemaan ne oikealle paikalleen.

*

Vankeja surmattu.

Heti tämän mahtipontisen julistuksen jälkeen myönnetään "Työmiehessä", että punakaartin eräät jäsenet ovat surmanneet eräitä vankejaan. Missä? Sitä ei sanota. Surmattu on — jossain — "sen jälkeen kuin lahtarit olivat ensin aseista riisumiaan punakaartilaisia surmanneet." Tietysti.

*

"Lakkoileville virkamiehille kielletään maksamasta palkkoja" ("Työmies"). Olisi hauska tietää, onko kukaan mennyt palkkojaan perimäänkään.

*

"Työmies" tietää, että lahtarit viime yönä "entiseen tapaansa" ovat harjoittaneet sala-ampumista keskikaupungilla talojen ikkunoista punakaartilaisia vartiomiehiä kohden. "Miten paljon he näillä salahyökkäyksillään ovat saaneet aikaan vahinkoa, ei ole täyttä varmuutta." — On siitä sen verran varmuutta, että tähän päivään asti ei Helsingissä ole ammuttu ainoatakaan lahtarilaukausta.

*

Ei sääliä, ei oikeudentuntoa.

Enin sääli on minulla niitä miehiä, jotka saivat ottaa vastaan ja persoonallisesti, maan paossa, karkoitettuina ja vankiloissa kestää Bobrikoffin ja Seynin ajan iskut. Nyt heidän luonaan taas pidetään kotitarkastuksia, heitä vangitaan, heidän henkeäänkin uhataan, jota sentään ei silloin uhattu. Mahdollisesti heidät vielä ammutaankin. Mitä he miettinevätkään. Ovat jo useat vanhoja, harmaapäitä. Luulisi vallankaappaajissa olevan edes sen verran ritarillisuutta, että jättävät nämä sotavanhukset rauhaan. Heikäläisillä demokraateilla ei koskaan ole ollut sääliä, ei oikeudentuntoa, heidän persoonallinen vihamies on jokainen, joka ei omaksu sen viimeistä päätöstä, ei hyväksy sen viimeistä tekoa ja päähänpistoa.

*

Emmekö olleetkaan samaa kansaa — vielä?

Kulkeutui siis meillekin maailmansodan ukkospilvi, jonka ei luullut jaksavan päästä Euroopan mantereelta tänne merien ulkoriutoille. Se purkautui meidän omasta sähköstämme. Tuli sisäinen sota, veljessota, kauhein laji kaikista sotalajeista.

Kauheinta on, että yllätän itseni joskus olemasta tuntematta mitään veljen-tunnetta veljeä, kansalaisen tunnetta kansalaista kohtaan. Eikö veri siis olekaan vettä sakeampaa?

Tapaan välistä itseni tekemällä tekemästä, itseeni pakottamalla pakottamasta sitä tunnetta. Jos tapaisin kaatuneen ryssän lumihangella, säälisin ehkä häntä enemmän, vierasta, joka houkuteltiin, innostutettiin, palkattiin hänelle vieraaseen ja kuulumattomaan. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Kaatui suotta syyttä, palkkasoturi. Ei ainakaan surmannut veljeään. Mutta suomalainen lähti veritöihin tieten tahtoen, oman etunsa vuoksi, tappamaan veljeään, anastamaan naapurin maata. Hän tiesi tapaavansa veljensä ja siitä huolimatta hän lähti. Asiansa, etunsahan hänellä kyllä oli, enemmän tai vähemmän oikeutettu ja pyhä omasta mielestään, mutta ei se minusta vähimmässäkään määrässä vähennä hänen syytään, lievennä hänen syyllisyyttään.

Tai ehkä hän oikeastaan ei olekaan syypää veljensä vereen. Porvarihan ei ole hänen veljensä. Venäläinen toveri on. Punasosialistilla ei ole kansaa eikä heimoa. Hänellä on vain toveruus, asia- ja aatetoveruus. Sota ei ole kansalaissotaa hänen puoleltaan. Eikä sen siis tarvitse olla sitä minunkaan puoleltani.

Olen kauhistunut heimosotia karjalaisten ja hämäläisten välillä, feodaliaikain taisteluita, uskonsotia, joita samakansaiset ovat käyneet toisiaan vastaan. He katsoivat toisiaan toisilla silmillä kuin me. Onhan usein ollut yhtä suuria eturiitaisuuksia kuin nyt. Ne ovat yhteiset edut, jotka yhdistävät ja pitävät koossa kansan. Vasta sitten tulee taas suomenkansasta yksi ja yhtenäinen, kun köyhälistö huomaa, että sille sen omasta porvaristosta on suurempi hyöty ja apu aatteensa ja asiansa hyväksi kuin Venäjän veljistä. Se ei nähtävästi olisi sitä ymmärtänyt, ennenkuin se pakotettiin sitä ymmärtämään.

Vai olisiko niin, että tämä heidän taistelunsa, joskin epäonnistuva, olisi taistelua sen tulevaisuuden aatteen puolesta, että yhteisiä kansallisia etuja ei ole eikä siis kansallisuusrajoja tarvita? Onko kansallisuuksien maailma hajoamassa? Taistelemmeko me ehkä jonkun vanhan ja kuolemaan tuomitun puolesta, jonka köyhälistö käsittää vaistomaisesti jo nyt, mutta joka meille ennakkoluuloinemme on vieras? Mutta kuitenkin me taistelemme ja meidän pitää.

Jos kansallistunto todella oli niin pieni, että tällainen aate- ja aseveljeys vanhan viholliskansan kanssa oli mahdollinen, mutta jos elävä kansallistunto meille oli välttämätön elinehto Venäjään sulautumista vastaan, niin silloin oli hyvä, että tämä taistelu kansallistuntomme vahvistamiseksi tuli voitollisesti käydyksi. Hyvä silloinkin, vaikka joutuisimme tappiollekin. Jos tästä on seurauksena uusi venäläinen sortokausi, niin selvittää se silloin kaikille suomalaisille, että kansallisuusrajat täytyy olla selvät ja että itsenäinen Suomi ei voi pysyä olemassa muuten kuin näiden rajain sisässä.

*

Smilgan sodanjulistus — peloitusko?

Saa muuten nähdä, tulevatko venäläiset todella tehokkaammin sekaantumaan sotaan. Ehkä Smilgan sodanjulistus on vain peloitus, jolla mahdollisesti vain tahdotaan saada porvaristo ryhtymään rauhanneuvotteluihin. Ja jos he lähtevätkin rintamalle, tuskinpa he tulevat tällä rintamalla pysymään lujemmin kuin omillaankaan. Jos heillä ei ollut sotaintoa siellä, mistä se tulisi täällä? Vaikka porvarit täällä voittaisivatkin, eihän meidän puoleltamme mikään vaara uhkaa Venäjän vallankumousta eikähän sitä siis täällä tarvitse puolustaa. Ja välittävätkö he edes omasta vallankumouksestaan?

*

Sotkuinen vyyhti.

Mutta auttakootpa ryssät tai olkoot auttamatta täkäläisiä ystäviään, eivät ne ainakaan täältä lähde enempi kuin russakat, niin kauan kuin on vähänkin liisteriä, suuruksen makua, meidän seinäpapereissamme. Eivät ainakaan, niin kauan kuin heidän vallankumouksensa siellä jatkuu. Ja tuskinpa sittenkään. Joku tuleva hallitus siellä voi käyttää niitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa täällä. Näyttää hyvin hämärältä, pääsemmekö niistä koskaan irti, ellemme voi pakottaa heitä siihen asevoimin, ominemme tai muiden avulla. Sekin uusi hallitus voi turvautua sosialisteihin, lupaamalla heille apuaan meikäläistä porvaristoa vastaan, vaikka olisi kukistanut sosialismin omassa maassaan. Mikseivät meidänkin sosialistit nykyisellä johdollaan ottaisi etujaan yhdeltä niinkuin toiseltakin! "Köyhälistön etu" on heidän ainoa johtotähtensä — jos nyt saa käyttää niin kaunista sanaa. He myövät itsensä enin tarjoavalle. Olihan siihen oireita jo Bobrikoffinkin aikana. Venäläisystävyys on imetetty meidän sosialistiemme veriin, se on tunkeutunut heidän sieluunsa. Tarvitaan tavaton puristus, ennenkuin se siitä lähtee. Eivät sitä käden käänteessä saa siitä pois heidän omat johtajansakaan, vaikka tahtoisivatkin. Osa Suomen kansasta tulee kauan sairastamaan tautia, jota siihen on tartutettu. On punottu kaikenlaisia siteitä, joita ei saa niinkään helposti katkeamaan. Ei nähtävästi muulla kuin miekalla. Vyyhti on niin sotkuinen, ettei siitä millään kerimisellä saa selvää.

*

Uskon.

Tämä vallankumous, vallan joutuminen toiselta toiselle, tämä pelkkä väkivalta ei ole mitään muuta kuin sotaa, ryöstö- ja anastussotaa, aito imperialistista valloitussotaa. Se polkee heikomman oikeudet ja välittää vähät ihmisten ja toisten kansanluokkain oikeudesta, kunhan yksi luokka vain saa sen, mitä se tahtoo ja vaatii. Sen tunnussanana on "Me vaadimme, me vaadimme" ja meidän täytyy saada kaikki, mitä vaadimme. Ammoin muka hyväksytyt oikeudelliset ja siveelliset ihanteet ja periaatteet semmoisinaan eivät merkitse mitään, eivät tarvitse tulla huomioon otetuiksi. Niinkö pitäneekin olla, ovatko nuo ihanteet ja periaatteet yleensä olleetkin vain kirkkokorua, joilla kautta aikojen on huumattu mieliä? Kun kansan etu vaatii, kansan tahto määrää, niistä luovutaan nyt, niinkuin aina ennen on luovuttu. Minä tiedän, että niin on. Minä en ole vielä missään maailmassa, en historiassa, en elämässä, oikeastaan nähnyt mitään muuta. En kuitenkaan halua enkä osaa olla tarpeeksi filosoofi, skeptikko siihen tyytyäkseni. Minulla on kuin hullulla siksi ideani, että sittenkin, sittenkin! Uskon, uskon itsepintaisesti, järjettömästi, kaikista todistuksista, kokemuksista huolimatta. Kiellän, ja kuitenkin se liikkuu. Uskon, vaikkei mikään maailmassa siihen oikeuta. Uskon, koska olen niin kasvatettu, koska en voi ilman sitä harhaani elää. Koska maailmassa en voi uskoa, menen luostariin, poistun erämaahani, nousen vuorelleni yläpuolelle pilvien, niinkuin rauhanerakkoni elämään haaveineni, että joskus ehkä on ollut oikeuden ja totuuden arkaadinen aika, ja että se tulee joskus. Runoilen, koristelen, kuvittelen. Teen, niinkuin uskovaiset kautta aikain ovat tehneet luodessaan itselleen taivaan, omistaessaan Isän, jonka valtakunnassa elävät iankaikkisuudessa niitä toteuttaen, joita ei voitu täällä maan päällä toteuttaa. Tästä tarpeesta se on syntynyt se olotila siellä jossain yläpuolella pilvien. Se näkyy pitävän olla meillä jokaisella se usko; tulee jokaisella ajankohta, jolloin hän ei jaksa elää sillä, että hän on maasta tullut ja pitää maaksi jälleen tuleman. Omituista, että se uusi taivas ja uusi maa avautuu minulle tässä yhteydessä, tässä muodossa, tällä elämäni ehkä suurimman pettymyksen hetkellä, tämän Suomen sisällisen sodan, tämän mielettömyyden, tämän rikoksen yhteydessä.

Luon sen taivaan omalla tavallani, luon sen jo tässä maailmassa. Vaikka kävisi kuinka hullusti tahansa, vaikka kaikki romahtaisi ja tämä olotila jäisi pysyväksi tai tulisi joku samantapainen, niin minä elämäni loppukaudeksi uhallakin ummistan sille silmäni, tieten tahtoen, nukutan itseni näkemään, että se, mitä näen, ei ole sitä, mitä näen, vaan aivan toista. Uskon omia valeitani, huumaan itseni mieliunelmillani. Olkoon olematta oikeuden ja totuuden aika, kunhan se minulla on. Uskottelen sitä muillekin, hurmaan heidät siihen, että kuva elää, että olematon on. Ja jos se sittenkin on, jos sittenkin tulee se aika, tuhatvuotinen valtakunta? Sillä kuinkas janoinen näkisi keitaat kangastavan erämaassa, ellei niitä jossain olisi aavikkojen takana. Niitä on, hän pyrkii niihin. Minun kamelini kaatuu, toisten kestää ja vie heidät perille. Välipä tuolla, vaikka minun luuni valkenisivatkin!

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta.

Kumpiko parempi?

Tulen välistä kysyneeksi itseltäni, kumpiko olisi ollut parempi ja pikemmin perille viepä uuteen olotilaan: sekö, että alettiin tämä sota, vaiko että olisi annettu punaisten koettaa hallita jonkun aikaa ryssiensä avulla. Se olisi tietysti vienyt täydelliseen vararikkoon, mutta siihen vie sotakin. Mutta nyt nähtävästi saadaan kaksinkertainen konkurssi. Jos sotaa kestää ja valtuuskunta saa hallita, saadaan kokemus vastaisen varalta molemmista ja kipu kärsityksi ja opetus otetuksi molemmista yhdellä haavaa. Ja kai sotaa kestääkin niin kauan, että punaiset saavat näyttää mihin — eivät kykene.

*

Miten oikean sosialistin pitäisi.

Oli erään nuoren miehen kanssa keskustelua sosialismista ja kapitalismista. Mihin oikean, ihanteellisimman, jokaisen itsensä toteuttaman sosialismin pitäisi oikeita sosialisteja velvoittaa? Ottamaan itselleen vain sen verran, mitä tarvitsee välttämättömäksi elatukseksensa. Jos työni sattuisi tuottamaan enemmän, olisi minun luovutettava ylijäämä yhteiskunnalle. En siis saisi "säästää" tehdäkseni pojastani esim. professorin. Jos yhteiskunta tarvitsee professorin ja poika tuntee kutsumusta sille alalle, ei hän saa valmistua siihen minun varoillani, vaan täytyy hänen hakea ne varat yhteiskunnalta. Mutta on hyvin mahdollista, että yhteiskunta ei luovutakaan varojaan hänelle, vaan jollekin muulle "hakijalle", jonka se katsoo ansiokkaammaksi. Poikani saa siis tarttua kuokkaan ja mennä tehtaaseen ja varain puutteessa antautua sille "alalle". Vaikka yhteiskunta vielä ei olekaan tällä tavalla järjestetty, niin on ihanteellisen sosialistin itseensä nähden meneteltävä, niinkuin olisi. Jättäköön hän siis lukunsa ja harjoittakoon niitä ainoastaan siinä määrin, kuin hän voi tehdä sitä työpalkallaan lomahetkinään. Sosialisoikoon, reformeeratkoon hän yhteiskunnan omalta kohdaltaan. Ellei hän sitä voi tehdä, älköön myös olko sosialisti, ei ainakaan sellainen sosialisti, joka tahtoo sosialisoida työn ja sen tulokset. Minä kun en ole sellainen sosialisti, vaan katson kapitaalin kokoamisen ja käyttämisen oikeutetuksi, siis puolustan kapitalistista yhteiskuntajärjestystä ja taistelen sen puolesta. Puolustan sitä sitä enemmän, kun tämä meikäläinen sosialismi ei näy tahtovankaan kapitalismin kukistamista semmoisenaan, ainoastaan sen siirtämistä toisiin käsiin. On siis aatteellisesti yhteiskunnan kannalta yhdentekevä, kenellä se on, jääkö se entiselle omistajalleen vai siirtyykö jollekin uudelle. Saipa tuon lihapalan nyt yksi koira tai toinen. No niin, metsäkoira, hyötykoira, voi olla yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin villakoira, korukoira, mutta on sekin välistä vaikea ratkaista. Villakoirakin voi tehdä herralleen yhtä suuria palveluksia, pelastamalla esim. hänen lapsensa hukkumasta t.m.s.

*

En koskaan.

Bobrikoffin aikana ja Seynin aikana ja maailmansodan aikana oli mitä ankarin sensuuri. Silloin voi kuitenkin jotakin kirjoittaa ja saada sitä julkisuuteen. Nyt ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Mitään kaunokirjallista en muuten voisikaan kirjoittaa. Ajatukset ovat muualla. En voisi kirjoittaa muusta kuin näistä päivän tapahtumista. Kun pääsisi edes rintaman taa. Siellä ehkä tarvittaisiin kynämiehiäkin. Voisi varmaankin selvittää sikäläisille, mistä on kysymys, ja innostuttaa heitä.

Jos tämä vallankumous voittaa ja jää pysyväksi, en voi siihen mukautua, en koskaan millään tavalla antautua sen palvelukseen. Minusta tulee "emigrantti", minä karkoitan itse itseni tästä maasta. Ehkä resignoin, mutta minä olen aina oleva vastalausekannalla sitä vastaan. Ei mikään maailmassa oikeuta tällaiseen väkivaltaan. Ainoastaan siinä tapauksessa alistun, jos se osoitettaisiin olleen välttämätön heille itsepuolustuksena. Mutta sitä ei voida koskaan osoittaa, sillä porvarit eivät hyökänneet. Ja vaikka olisivat sen tehneetkin, jää sittenkin olemaan, että vallankaappaus tapahtui vieraiden aseiden ja vieraiden miesten avulla. On ehkä paljonkin niitä, jotka kernaasti kutsuisivat saksalaiset tänne, mutta ainoastaan venäläisiä vastaan, heidän vuoksensa. Eivät ne koskaan olisi kutsuneet heitä tänne tukemaan esim. jonkun mieleisensä hallitusmuodon aikaansaamista ja estääkseen sosialistien vapautta vaalitaistelussa.

*

Lyökööt päänsä seinään.

Eräässä tuttavassani oli hänessäkin kytenyt halu "tehdä" jotain rauhan aikaansaamiseksi. Ihmiset tarvitsevat touhuta jotain hermojensa rauhoittamiseksi. Hän oli aikonut mennä "puhumaan" Sirolalle. Minä sanoin: ei kannata, ei se mitään auta, vaikka pääsisitkin hänen puheilleen. Niiden täytyy antaa lyödä päänsä seinään. — Tulen muuten yhä enemmän siihen, että mikään muu opetus tässä maailmassa ei näy tehoavan. Ihminen ei usko todeksi mitään, ennenkuin huomaa että se on painanut kuhmun hänen otsaansa. Kun hän saa hierottavakseen sen "neropatin", alkaa älykin hänessä herätä.

*

"Kansalliskaarti!"

Tulee tieto, että se ja se on nähnyt Italian konsulin pöydällä sähkösanoman, jossa Saksa muka vaatii ultimatumina venäläisten poistumista. Siitä remahtaa riemu. Jos niin olisi, olisi kaikki ratkaistu.

Vaan olisikohan sittenkään?

Venäläisen sotaväen virallinen täältä kutsuminen ei kai oikeastaan merkitsisi mitään ilman kontrollia, sillä venäläiset voivat taistella siviilipuvussa, niinkuin kuuluvat jo tekevänkin, ja heitä tulee yhä lisää. Venäjältä tulee väkeä ja aseita niin paljon, kuin punaiset haluavat ja voivat maksaa. Ja onhan niillä nyt rahaa ja voivat tehdä uuttakin.

Ja luultavasti muuten punakaartin omatkin joukot kasvavat, kun saavat hyvän palkan ja eläkkeet perheilleen, niinkuin luvataan.

Meillä on siis olemassa palkkasoturijoukko, kansalliskaarti. Ehkä siitä tulee "tasavallan" tulevan armeijan kantajoukko, kun ryssä on kerran karkoitettava maasta tai joku uusi hyökkäys torjuttava!? Sen ovat sosialistit nyt saaneet aikaan. Ne miehet, jotka vastustavat asevelvollisuutta, ovat itse panneet sen pystyyn, tehneet sen välttämättömäksi. Ne muuten jo varustautuivat tähän juuri samaan aikaan, kun pitivät pitkiä puheita eduskunnassa sekä tästä että muusta, voittaakseen aikaa. On nyt selvä, että ne periaatteessa eivät ole militarismia vastaan; militarismi on hyvä ja tarpeellinen, kun se palvelee heidän tarkoituksiaan. Jos pettymyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia yleensä enää voisi päivitellä, niin olisi tässä siihen taas uusi tilaisuus. Eläköön väkivalta! — kun siitä on minulle hyötyä. Alas väkivalta! — kun se on minulle vahingoksi.

*

Voitto?

Uutiset Mannerheimin voitoista ovat nähtävästi olleet noita n.s. "hyödyllisiä valheita", koska hän vasta on ollut Lylyssä ja "Työmiehen" mukaan saanut siellä selkäänsä. "Työmiehen" tiedot eivät tietysti merkitse mitään. Alan kuitenkin suhtautua yhä epäilevämmin valkoisten pikaiseen etenemiseen. Tulevatko talonpojat kestämään talvisotaretkeä? Onko heillä muonaa ja aseita. Pysyykö irtain väki puolueetonna? Eikö se anna sosialistien vallan täällä etelässä, itsessään pääkaupungissa ja Tampereella y.m. huumata itseään?

Taistelun täytyy kuitenkin pahimmassakin tapauksessa päättyä porvarillisten voittoon. Vaikka Vilppulan rintama murtuisikin, kestäisi vielä kauan vallata muu Suomi. Ja kun se olisi vallattu, mitä sitten? Sulut ja saboteeraus jatkuisi, ei mitään saataisi käyntiin. Heidän täytyy luovuttaa takaisin valtaamansa laiva, koska eivät kykene sitä itse hoitamaan. Se hajoaa heidän käsiinsä. Ja sodan jatkuessa se tapahtuu. Eivät he terrorillaan, poikkeuslaeillaan ja työväen mielivallallaan saa mitään pysymään, vaan uupuvat siihen. Ja nälkä! — jota harvoin nyt enää muistaakaan, vaikka se voi tulla milloin hyvänsä. Parin viikon päästä sen sanotaan olevan täällä — ja silloin?

*

Itsenäisyysjuhlat.

Muistuivat mieleeni itsenäisyysjuhlat — varsinkin Kansallisteatterissa vietetty. Minulla oli silloin jo tunne siitä, että se oli ennenaikaista. Siellähän senaatti ja eduskunta oikein valokuvattiin, koko se komeus ja ulkomaiden edustajat. Siitä pitäisi kirjoittaa kirpeä satiiri. Samoin yliopiston juhla, jossa en ollut. Niissä todella nuolaistiin, ennenkuin tipahti. Minua värisytti, kun kuulin, miten sosialistit olivat vastanneet kutsuun: "Meidän paikkamme on venäläisten toverien luona." Se pilasi koko tunnelmani. Ja sitten se pikku riita, kuka on antanut meille vapauden, kuka ehti "tunnustaa" meidät ensiksi, Saksa vai Ranska. Runoista ja puheista päättäen olisi melkein voinut luulla, että ne oikeastaan olivat meidän "jääkärit", jotka voittivat Venäjän — tosin yhdessä Saksan kanssa. Hyvän työn tietysti tekivät, mutta on meissä aina jotain, joka muistuttaa kukon kiekumista rikkaläjällä, sammakkoa, joka pullistelekse, kunnes puhkeaa.

*

Svinhufvud.

Svinhufvud on kadonnut teille tietymättömille, ei kukaan tiedä, missä hän on ja elää. Tänään hän on tullut näkyviin "Työmiehen" palstoilla. Siinä on kirjoitus hänestä ja hänen senaatistaan. Se on pitkä syntiluettelo. Kansalaissodan puhkeaminen oli hänen ja hänen mustan senaattinsa syy. Sosialistit ovat siinä suhteessa puhtaita kuin pulmuset lumella.

"Työmiehenkin" täytyy sentään myöntää, että Svinhufvudissa on ollut jotain hyvää sosialistinkin silmillä katsottuna. Ennen muinoin. Hän kuului aikoinaan siihen eduskuntakomiteaan, jonka oli tehtävä uusi valtiopäiväjärjestys. Sitä valmistettaessa hän oli kansanvaltaisella kannalla. Siitä hän saikin jonkin verran luottamusta kansanvaltaisissa piireissä ja asetettiin hänet sosialidemokraatisen eduskuntaryhmän avulla Suomen eduskunnan ensimmäiseksi puhemieheksi. Mutta siihenpä loppuvatkin miehen ansiot. Sen jälkeen hän on ollut pelkkien porvarillisien asettama puhemies.

Kirjoituksesta kuultaa selvästi läpi, miksi sosialistit eivät sen jälkeen enää ole hänestä välittäneet. Hän käytti heidän mielestään "kansan sylissä lepäävää eduskuntaa" liika "jyrkästi ja tomerasti" venäläistä sortopolitiikkaa vastaan. Se näet saattoi eduskunnan olemassaolon vaaraan, mutta "mitäpä siitä, sen hävittämisestäkään ei olisi tullut vahinkoa porvariston kaikille eduille." Sosialistit eivät siis olisi suoneet Svinhufvudin esiintyvän niin "jyrkästi ja tomerasti" kuin teki; jo silloin he siis, luopuen häntä kannattamasta, "itääntyivät", pyrkien säilyttämään hyviä välejä — tsaarivallan kanssa.

Sitten Svinhufvud joutui Siperiaan. Se ei näytä erikoisemmin järkyttäneen kirjoittajan mieltä. Hän joutui sinne " porvarillisen oikeusjärjestyksen puolustuksen takia." "Hänen puolueensa koetti tehdä hänestä oikeata kansallissankaria, kun sillä ei muutakaan sopivaa ollut. Hänen Siperiassa olostaan levitettiin sydämiä häneen kiinnittäviä kertomuksia. Hänen sieltä palattuaan pidettiin hänelle juhlia, joissa juotiin maljoja ja puhuttiin hänen kunniakseen, ehkäpä kanniskeltiin miestä kämmeilläkin. Se kaikki oli osaksi puoluepeliä. Tehtiin yksi ylenmäärin loistavaksi, jotta hänen puolueensakin näyttäisi kansan silmissä viehättävältä. Jopa kultailtiin yhden maineella koko porvaristo."

Sitten Svinhufvud petti "Suomen oikeuden". Miten? Hyväksymällä Venäjän " porvarillisen ministerihallituksen käyttämään Suomen ylintä valtaa virkoihin nimitettäissä, ja suostui itsekin sen hallituksen nimittämänä prokuraattoriksi."

Mutta sen hallituksen nimittämänähän itse Tokoikin suostui vastaanottamaan senaatin varapuheenjohtajan paikan? Hän ei siis silloin pettänyt Suomen oikeutta, vaikka Svinhufvud petti? Ei silloin eikä luultavasti milloinkaan?

+

Kun "Työmies" takavarikoidaan.

Vasta juuri takavarikoitiin Suomen pankki vallankaappauksen hyväksi. Nyt on tullut yksityisen omaisuuden vuoro. Sanomalehtien kirjapainot on takavarikoitu ja niitä aiotaan siis ruveta käyttämään vallankumouksen tarpeihin. Kuluu aikaa vähäisen, kumous kukistuu ja vastavallankumous tekee samalla tavalla. On tullut "Työmiehen" kirjapainon vuoro. Olisihan maailma nurin narin, jos "Työmiehen" painokoneet todella pantaisiin syytämään oikeutta, totuutta, laillisuutta ja suomalaisuutta ja itsenäisyyttä.

*

Melkein yhtä väkivaltaisilla toimenpiteillä uhkaa kansanvaltuuskunta muitakin työnantajia säätämällä, että jos työntekijä vallankumousaikana on joutunut tai joutuu työttömäksi työnsulun takia tai muusta sellaisesta syystä joka ei työntekijästä riipu, saakoon hän täyden palkan työnantajalta. Se on: vaikka tehdas palaisi, koneet särkyisivät, raaka-aine loppuisi, työnjohtajat murhattaisiin — maksa vain palkka työmiehille.

*

Kaartin vala.

Nyt on Punainen Kaarti juhlallisesti julistettu Suomen tasavallan armeijaksi, kansanvaltaa ja vallankumouksen saavutuksia suojaavaksi joukoksi. Sillä on "julkisen sotajoukon oikeudet ja velvollisuudet." Kaartilainen on oikeutettu saamaan valtiolta omansa ja perheensä toimeentulon. Heti tästä tiedon saatuaan on kaartin joukko-osastojen pidettävä juhlakokouksia, joissa vannovat — ei, eivät vanno valaa, vaan "antavat juhlallisen vakuutuksen". Tämä vakuutus päättyy näin: "Tämä vakuutuksemme on vapaa ja tulemme sen täyttämään vallankumouksellisen tietoisuutemme ja oikeudentuntomme mukaan." Kun vakuutus on annettu, pitää huudettaman: "Eläköön köyhälistön kansainvälinen vallankumous!"

Uraa! kuulen varmasti saapuvilla olevien tavarithsien huutavan.

Kuinka moni heistä tiennee, mikä on "vallankumouksellinen tietoisuus"? Siinä on heille varmaan jotain mystillistä, selittämätöntä, jotain korkeamman olennon hämyä jota ilman sosialisti-ateistikaan ei tule toimeen.

Tämä on kaikessa kaameudessaan samalla lapsellisen liikuttavaa touhua.

*

Kuolemanrangaistus poistetaan.

Kuolemanrangaistus on poistettu helmik. 2 p:nä 1918 annetulla lailla. Siinä on kaksi pykälää. 1 § kuuluu: "Kuolemanrangaistukseen ei saa tästä lähtien tuomita." Mutta eihän meillä tähänkään saakka ole ketään tuomittu kuolemaan. Ainoastaan keisarin hengen ottamisesta ja valtiopetoksesta olisi voitu tuomita, jos olisi ollut tuomittavia. Tulleeko tästä lähtien olemaan ketään semmoisia? Pelätäänkö, että se vaara kerran vielä ketä uhkaa? Ketä?

*

Tämä laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta on kai myöskin syntynyt sitäkin varten, ettei tehdyt ja tehtävät murhat joutuisi johdon syyksi. "Merkkejä siitä, että tämä taistelu voi käydä myöskin julmaksi, on havaittavissa nyt jo", sanotaan lain perusteluissa. "Julmuudella ei mitään voiteta" j.n.e. Eräässä tämän päivän "Työmiehen" kirjoituksessa tuomitaan siinäkin väkivaltaa ja terroria, jotka "eivät sovi meille". Vaikka valkokaartit ovat tehneet raakoja tekoja, ampuneet sairaanhoitajattaria j.n.e. ja vaikka ehkä sinä, punakaartilainen, olisit ajatellut antaa samalla mitalla, niin — "pois kosto ja korpilaki!" "Olkootpa porvarikaartilaisten raakuudet minkälaisia tahansa, niin sittenkin meidän täytyy säilyttää malttimme ja arvostelukykymme selkeinä."

Onhan hyvä, että varottavat. Mutta joka kerta kun minä tällaisen varotuksen luen, kuulen minä laukauksen jossain ja näen selkään ammutun porvarin makaavan veressään, jota Manner ja te muut turhaan koetatte pestä käsistänne. Terrorista ette puhuisi, ellei sitä olisi.

*

Mitalin toinen puoli.

Tahdon olla puolueeton, antaa heille sananvuoroa, valaista heidän sieluntilaansa. Heitä täytyy koettaa ymmärtää, tunkea heidän vaikuttimiinsa. Liitän tähän tämänpäiväisestä "Työmiehestä" kirjoituksen "Internationale". Se on sekin agitatsionikirjoitus, mutta ei tavallista lajia. Se on vilpitön purkaus, yksi monien samantapaisten joukosta.

Internationale.

"Työnorjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus. Pohja vanhan järjestyksen horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma ja valta teidän silloin on. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

"Näin olemme laulaneet, ja laulamme edelleenkin. Muistan, kun vuotta kymmenisen taaksepäin tuota laulua opettelimme, kuinka olimme siihen innostuneet ja kuinka se meitä innostutti. Kuitenkaan en ole milloinkaan tuntenut sitä tenhoa, sitä elävöittävää vaikutusta, joka nyt on säteillyt läpi koko olemukseni näinä suurina vallankumouksen päivinä tuosta meille kaikille työläisille tutusta ja rakkaasta 'Internationalesta' lähteneeksi. Nyt olen sen tuntenut. Olen sairas, ruumiini on raihnainen, mutta kuitenkin tuon laulun tenho minut lumoaa. Sisimmässäni laulan tuota laulua, laulan aamulla ylösnoustessani, laulan päivällä kaduilla hiljaa hiipiessäni, laulan illalla maata mennessäni. Se antaa minulle voimaa, se antaa minulle elämää. —"

"Kun kuulin nuo kaikkivaltiaat sanat: ' Työväki on julistanut vallankumouksen! ' Meilläkö? Suomessako? Onko se totta! Joko vihdoinkin. —? Astun kadulle. — Miestä, nuorta ja vanhaa, astuu järjestyneissä riveissä, ase olalla, käsi känsäinen lujasti puristettuna pyssyn peräsimeen. Otsa kirkas, silmä vakaa, ilme, eli oikeammin koko raatajan olemus puhuu, voitto tai kuolema, kaikessa tapauksessa vapautta. Vapautta joko elämässä tai kuolemassa. Ei, vaan elämässä, elämässä se on saatava, ja se saadaan — ja saadaan sittenkin; vaikka meidän askeleemme kulkisi kuolon rantaan, niin kuitenkin poikamme jo astuu vapauteen!"

"Tämä tietoisuus heitä elähdyttää, sen näkee. He ovat tietoisia, minkä vuoksi ovat lähteneet taisteluun. Ovat lähteneet taisteluun oikean asian puolesta. Luen heidän avoimista, rehellisistä katseistaan, että he tulevat taistelemaan niin kauan, kunnes 'nälkäinen on saanut leipää ja sorrettu oikeutta". Kuin vuorenjättiläinen liikkuu joukot eteenpäin, ja minä kuulen, "miten ryskyin murtuu pakkovalta'. En kaipaa muuta todistusta, sillä nyt näen, että

"Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Se yhteisonnen säätää, suojaa, se on turva tarmokas. Eestä leivän, hengen, kunniamme, yössä sorron, turmion, kukin painakaamme palkeitamme, kun käymme työhön, taistohon!"

"Näen, että vihdoinkin päättyy tuo vuossatainen sorron yö, yö, joka on ollut niin kaamean pitkä, jonka kärsimykset ja kurjuudet ovat olleet niin monet ja niin suuret, että millään ei niitä mitata taida, niistä voi vain puhua nuo orjain haamut, — haamut yössä sorron. —"

"Vaivun mietteisiini, ajatukseni liitävät ajassa taaksepäin, vuosia monia, jopa ajastaikoja satoja. Sieltä astuu eteeni sankareita, noita työn uljaita sankareita. Tuolla näen joukon pienoisen painautuvan salon synkkää seinää vastaan. Jo kohouupi kirves, tuo rauhan tappara, kaatuupi ikihonka, toinen ja kolmas. Kannot ja kivet kohoovat, peltotilkku toisensa viereen valmistuu. Elämää luonnonpovesta aherretaan esiin. — Tuolla kolkko korvenlaita, kontioiden koti, hallojen tyyssija, vaan niiden asuinsijat suistetaan, raatajakansan kaikkensa uhratessa. Vielä näen kuitenkin näillä elämänuran avaajilla sunnuntairauhan, mutta vain hetkisen vielä. Sillä jopa alkaa asettua asumaan vierasta valtaa raatajakansan keskuuteen. Siellä ja täällä alkaa kohota aatelislinnoja, salonlapsen otsaan painetaan orjanmerkki, hän ei enää omista itseään, ei omaisiaan, hän on kaikkineen siirtynyt kartanon karskin herran omaisuudeksi, pääomaksi, jota kartanon vouti saa mielivaltaisesti vallita. — Koskiemme kuohut kahlitaan kultia luomaan, teollisuus alkaa astua esiin, kauppa kohoaa, pääoman omistajat alkavat valtaansa laajentaa. Omistusoikeuden sotatorvi alkaa soittamaan surman säveltään. Alkaa ankara lainsäädäntöjen aika astua esiin. Omistavat luokat alkavat laatimaan lakeja omistamattomien luokkien orjuuttamiseksi. Laki määrää velvollisuuksia, ja taas velvollisuuksia alemmille. Oikeuden puoli jää yksistään ylemmille. — Kauan tuota kaikkea saimme kestää, ennenkuin vihdoin aika avasi silmämme näkemään, että

"Lait pettää, hallitukset sortuu, verot köyhälistön verta juo, ja köyhän ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo, Pois jo kansat holhouksen alta! Veljeyden sääntö on: Kellä velvotusta, siltä valtaa ja oikeutta olkohon!"

"Keinottelu, tuo maailman herra, nousi valtaistuimelleen, alkoi järjestää uutta yhteiskuntaa, nimittäen sen porvarilliseksi yhteiskunnaksi. Tämän uuden yhteiskunnan korkeimmaksi tekijäksi määrättiin rahapääoma. Että raha sai rauhassa kylvää tuhoaan, pantiin sitä suojaamaan yhdeltä puolen mitä kauheimmat murhakoneet, joita ihmisnero saattoi luoda, ja toiselta puolen kirkko, kapitaalin kaikkiuden suojelijaksi asetettiin, sen lisäksi kirkon tehtäväksi määrättiin noiden laajojen orjajoukkojen paimentaminen. Uskollisena kuin koira on se tehtävissään toiminut, siitä vain luupaloja palkakseen saanut. Orjajoukko lisääntyy, karitsain luku kasvaa. Työn ääressä uurastetaan päivin ja öin, hikihelmet otsalta vuotaa. Orjaa ei kukaan sääli, ken ei kestä — kaatukoon, ken ei elä, kuolkoon, sama olkoon sääntö, jos se on vanhus, nainen tai lapsi. Varallisuus kasvaa, runsauden sarvi yli reunojensa vuotaa, vaan kaiken tuon hyvyyden harvainvalta hallitsee ja hyväkseen käyttää. Jos tuskan sieluasi ahdistaissa, nälän henkeäsi uhatessa, hetkeksi herpaannuit työsi ääressä ja miettimään käyt elämän nurjuutta ja sen sinulle tarjoamaa kurjuutta, silloin sinulle selitettiin: 'älä pysähdy, oi ihminen, tämä on jumalallinen järjestelmä, sen on kaikkivaltias päällesi pannut. Älä nouse esivaltaa vastaan, sillä esivaltaa ei ole muuta kuin jumalalta'. —

"Herään mietelmistäni ja samalla teen kysymyksen: kuka kurjat havautti, mikä voima, minut, sinut ja meidät kaikki täällä orjuuden yön helmassa valveille saatti? Silloin aika vastaa: minä olen sen tehnyt. Minä näin sinut, ja omaistesi sortuvan, näin kalleimpasi kaatuvan, ja miten te, maan parhaat, yhä suurempaan kurjuuden kuiluun syöksyitte. Nyt vihdoin järkesi siteistä päästä, orjankahleesi katko, ja sinä olet näkevä, miten

"On kurjan kurjat kunniassaan raharuhtinaat nuo röyhkeät. Ei koskaan tee ne itse työtä, vaan ne työtä ryöstävät. Varat kansanhankkimat on menneet kaikki konnain kukkaroon. Pois kansa velkansa jo vaatii; nyt ryöstösaalis tuotakoon!"

"Vaan sinä huomasitkin, että olet yksin voimaton kaikkea tuota kaatamaan, mitä vuossadat on ympärillesi esteitä rakentanut. Silloin sinä, kuolemaa pelkäämättä kohosit ylemmäksi kaikkea muuta ja huusit, huusit kaikille ilmansuunnille: 'Kaikkien maitten köyhälistö liittykää yhteen.' Se oli uuden maailman, se oli tuon uuden Internationalen maailman sotahuuto. Tuhannet sen heti tunsivat, miljoonat sen luokse kiirehtivät ja omakseen omistivat. Taisto on alkanut, taisto tulinen, ja tämä taisto se voiton meille saattaa. Siksi me laulamme:

"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki, työkansa, joukko nälkäinen! Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkotamme, niin päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto. Rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

Ne, jotka näin uskovat, näin näkevät, näin kirkuvat, ne ovat vaikeimmat voittaa ja rauhoittaa, sittenkuin kapina on voitettu. Heidän tähtensä täytyy tulevaisuus tässä maassa järjestää niin, että he saavat leipää ja saavat oikeutta, jos heillä sitä ei ole. Kaikilla heillä ei ole, ei läheskään.

Ja päättykööt tähän toivomukseen tämän päivän ja yön muistiinpanot.

Maanantaina 4 p:nä helmikuuta.

Ajan kuva.

Erään ylitirehtöörin rouva oli meillä. Nyt ei siinä perheessä ole kotona muita kuin kaksi tyttöä. Mies on piilossa, yksi poika on jossain valkoisten rintamalla, toinen poika tarttui kiinni Tampereella koettaessaan päästä rintaman taa. Pieni tyttö asuu toisessa paikassa, ollakseen poissa, kun punakaartilaiset yhä pitävät kotitarkastuksia, kysyvät tirehtööriä, soittavat ja vaativat viraston avaimia j.n.e. Kotona ovat vain vanhemmat tytöt. Perhe on siis täydellisesti hajaantunut ja milloin tahansa voi kuulua mitä tahansa. Semmoista on sadoissa perheissä tätä nykyä.

*

Kerrotaan, että Porvoo nyt olisi punaisten vallassa.

*

Luultavasti tulee täällä yhä verisemmäksi, kuta lähemmä sota saapuu.

*

Välit kiristyy.

Kun lakko oli julistettu loppuneeksi, tulivat työmiehet työhön erääseen kirjapainoon, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Konttori oli työskennellyt tähän saakka. Nyt se teki lakon. Vastattiin, ettei töitä aloteta, ennenkuin sanomalehtikirjapainotkin avataan. Taistelu kiristyy älyllisen ja ruumiillisen työntekijäin välillä. Ensi kerran ne nyt puhkeaa sillä alalla oikein kovaan koetukseen. Sen täytyi siihen mennä. Muuten ei kiristys alhaalta päin olisi koskaan lakannut.

*

Opitaanko?

Kuinka monen kunnon miehen, yhteiskunnan ja kansan parhaimman, elämä onkaan nyt hänen palvelijattarensa varassa! Ilmianto — ja mies on vangittu ja ammuttu.

Joillekin, ehkä monellekin, tämä terrori tietysti on terveellinen sikäli, että se avaa sellaisten silmät, jotka ehkä todella ovat sortaneet, kohdelleet armottomasti ja huonosti palvelijattaria, heitä solvanneet heidän mielipiteistään. Mutta kuinka kauaksi se ne avaa? Paatumus varmaan seuraa heti, kun paino on poissa. On niitä, jotka eivät opi mitään koskaan.

*

Kun saisi olla mukana.

Entisessä kenraalikuvernöörin talossa, Smolnassa, on ollut tanssiaiset. Siellä olisi pitänyt olla mukana. Antaisin mitä hyvänsä, jos voisin olla siellä ja muualla näkymätönnä mukana, kuvatakseni ja valokuvatakseni. Siitä tulisi hiukan toisenlainen päiväkirja kuin tämä, jota raaputtelen kopissani, eristettynä kaikesta.

*

Tuleva sananvapaus.

Oletettuna, että punaiset voittavat ja että heidän valtansa ainakin joksikin aikaa jää pysymään, kuinka silloin käy porvarillisten sanomalehtien? Oppositsio niissä tulee tietysti olemaan hirvittävä. Paljastukset murhista, kostonhuuto, jokapäiväinen arvostelu — kuinka he voisivat sen sallia vallassa olijoina? Voidakseen edes jossain määrin suojella itseään, täytyy heidän panna toimeen ennakkosenssuuri tai muunlainen jatkuva vaino sananvapautta vastaan. Kuinka tulevat valkoiset tekemään, jos he voittavat? Lakkauttavatko he sosialistiset lehdet ainakin ajaksi?

*

Vallankumoukselliset tuomioistuimet voisivat olla ainakin joksikin hyödyksi, jos voisivat ehkäistä yksityisten kostotoimenpiteitä. Mutta onko varma, ettei niistäkin tule terrorin välikappaleita? Millaisia tuomioita ne langettaisivat Svinhufvudista y.m.?

*

"Kullervo den förste" — "Oskar den store" — ovat päivän sveesivitsejä.

*

Tuleva hallitusmuoto.

Parlamenttarismi, kansanvalta, on meillä nyt kukistettu, ja kuka tietää kuinka pitkäksi aikaa. Sitä on yleensä paljon moitittu eikähän ole sanottu, että se millään tavoin on maailman paras hallitusmuoto. Onko se nykyisessä muodossaan meilläkin jo elänyt lyhyen päiväperhosaikansa? Ei sen ikä ollut pitkä eikä sen lento kaunis. Ehtiikö se ennen kuolemaansa laskea paremman ajan munan? Jäädäänkö meillä harvainvaltaan, jossa nyt ollaan, ei tähän, vaan porvarilliseen? Omaksuuko porvaristo periaatteen, jonka köyhälistö nyt on omaksunut? Miksei sekin omien etujensa ja kansan onnen nimessä ja puolesta voisi ryhtyä aseiden, palkkasoturien, avulla hallitsemaan jonkun Porvariston Pääneuvoston ja sen asettaman Valtuuskunnan avulla? Tästä kehittyy varmaan direktorio ja diktatuuri — kuninkuus jonkunlainen. Tämä kansa ei nähtävästi vielä pysty itse hallitsemaan itseään. Lujaa valtaa yleensä eikä ainoastaan lujaa järjestysvaltaa tässä maassa tarvitaan. Isäntä, tomera isäntä, tässä talossa pitää olla.

Sosialistit riistivät vallan kansalta. Jos he voittavat, eivät he sitä luovuta sille pitkään aikaan, kansalle kokonaisuudessaan. Onko porvarien sitten pakko sitä luovuttaa, kun sen saavat? Siitä tulee sitten se jupakka.

"Maailma on kiperä ja kapera"… — ja typerä.

*

Lapsellinen luulo.

Suurlakko julistetaan päättyneeksi, mutta vallankumoustaistelu jatkuu. Julistuksessa m.m. sanotaan: "Ja sitä taistelua se (köyhälistö) myös loppuun asti jatkaa. Ja kun Helsingin työväestöstä nyt palaa työhön se osa, jota ei vallankumoukselliseen työhön eturinnassa tällä hetkellä tarvita, vaan joka paremmin voi palvella työväen vallan lujittamista työskentelemällä tehtaissa, työpajoissa ja muissa töissä, niin palaa tämä joukko työhönsä, mielessään luja vakaumus siitä, että sekin tarvittaessa astuu taistelun ensimmäiseen rintamaan, vaikka tulisimman ottelun tuoksinaan."

Työmies ja kapitalisti ovat nyt sodassa keskenään. Työmies on valmis millä hetkellä tahansa tarttumaan aseeseen ja jättämään työmaansa mennäkseen rintamalle taistelemaan kapitalistin sotaväkeä vastaan. Toistaiseksi häntä nyt ei kuitenkaan tarvita rintamalla. Sitä odottaessaan hän menee kapitalistin luo ja vaatii, että tämä elättäisi ja ylläpitäisi häntä, vihollistaan, vihollisen reserviväkeä.

Työmies on tavattoman lapsellinen, jos luulee, että kapitalisti-työnantaja noin vain avaa tehtaansa ja ottaa työmiehensä takaisin sellaisilla ehdoilla. Täytyy olla meikäläinen työmies voidakseen edes kuvitellakaan sellaista mahdolliseksi. Seurauksena tulee olemaan, että työpaikat jäävät seisomaan, että työttömäin luku kasvaa hirvittävästi ja että vallankumoushallitus saa pitää heistä kaikista huolen työttöminä tai lähettää heidät tuota pikaa rintamalle.

*

Henkinen jääkautemme.

Tänä päivänä julaistu Suomen Kansanvaltuuskunnan Valistusasiain osaston (O. W. Kuusisen, Jaakko ja Hilja Pärssisen) julistus "Koulun vapautuksesta" on siksi mielenkiintoinen, että siitä täytyy tehdä ote. Siinä sanotaan:

"Vuossatainen on ollut maassamme henkinen jääkausi. Opetuslaitokset ja kansanvalistustyö ovat kituneet taantumusmielisten hallitusten vallanalaisuudessa pääsemättä sisäisesti kasvamaan ja kukoistamaan."

"Näin on ajan pyörä rynnännyt ohitse jättäen taakseen koulun, jonka työskentelijät masentunein mielin näkevät, miten sopeutumaton heidän työnsä on uutta aikaa palvelemaan."

"Mutta eteenpäin rientävää elämää on mahdoton ikuisesti pidättää. Koululaitoksenkin kovan jääkuoren alta pursuvat uuden toivon ja uskon väkevät viirat. Vanhojen valheitten sarja vieroittaa rehellisiä ja valistuneita hengen viljelyksen uurastajia. Ja yhä suurempi on niiden joukko, jotka pyrkivät kohti väsymättömän tutkimuksen paljastamia totuuksia. He tuntevat syvästi, että koko koululaitoksemme on perinpohjin uudistettava. — — Vallankumouksen edistysvoima saattaa vuosisataisen jään liikkeelle, ja kohta tulvehtivat kaikkialla maassamme keväiset virrat."

"On tullut päivä, jolloin opista miltei osattomaksi jäänyt työväenluokka astuu toteuttamaan sivistyksensä oikeutusta. Samalla se laskee perustuksen vapaalle, kansanvaltaiselle ja yleiselle kansalaiskoululle, johon köyhimmänkin lapsen pääsy tehdään mahdolliseksi ja jonka opettajisto vapautetaan virkavallan puristuksesta, samalla kun koulun opetus lakkaa olemasta yläluokan itsekkäitä tarkoituksia palveleva. Uudessa koulussa lakkaa uskonnon nimessä harjoitettu Mooseksen aikuisten käsitysten ja harhaluulojen, opettaminen ehdottomina totuuksina. Sensijaan sisällytetään koulun ohjelmaan yhteiskuntatieteeseen perustuva siveysoppi. Suuri koulun uudistus ei voi kunnolla käydä päinsä ilman opettajain innostunutta myötävaikutusta ja koulun laajaa itsehallintoa. Tästä ei sosialidemokratien keskuudessa voi olla eri mieltä. Ryhtykööt sen vuoksi valistuneet opettajat itse alotteeseen näissä asioissa, ja olkoot varmat siitä että tästä lähtien valtiovalta Suomessa lämpimästi kannattaa koulun vapautusta ja jalon kasvatuksen ihanteita. Opettajat alkakoot omasta alotteestaan soveltaa vapaampaa käsitystä opetuksessaan, tietoisina siitä, että hengen vapauden suuntaan tulee tästä lähtien viitoitettavaksi koululainsäädäntö ja uusittavaksi koulujen ohjelmat ja useat oppikirjat. Lasten vanhempia puolestaan kehottamme antamaan koulujen työlle tukea."

On, jumala paratkoon, koulun alalla kokeiltu loppumattomiin. Nytkö sitä laajennettaisiin vielä niin, että jokaisella yksityisellä opettajalla olisi oma kasvatusopillinen teoriansa ja metoodinsa, oma pedagogiikkansa? Opettaja näkyisi saavan ruveta opettamaan melkein mitä hyvänsä hänen päähänsä pälkähtää. Voisihan jonkun neropatin päähän pistää kääntää kirjainten järjestys nurin, muuttaa aakkoset öökkösiksi.

Kyllähän se kai on ollut koko kamala maanvaiva meillä tuo "vuosisatainen henkinen jääkausi". Sen ehkä tuhoisin jakso alkoi Agricolasta ja hänen Aapisestaan, josta Suomen kansa oppi lukemaan. Sitten se oppi tämän jääkauden aikana kirjoittamaankin, kun sai kansakoulut ja muut. Sen jääkauden kukkia ne ovat sosialismi ja työväenliike ja niiden lehdet ja Hilja Liinamaa-Pärssisen runotkin, ja viimeinen kukka on kai tämä samaisen runottaren koulureformimanifestikin. Hedelmistäkö se puu tuttaneen?

Mitä niihin Mooseksen aikuisiin käsityksiin ja harhaluuloihin tulee, joita on opetettu ehdottomina totuuksina, niin eihän todella taida oikein sopeutua tämänpäiväiseen vallankumoukselliseen siveysoppiin sellaiset vanhat käskyt kuin "elä tapa, elä tee huorin, elä varasta, elä sano väärää todistusta lähimäisestäsi, elä himoitse lähimäisesi vaimoa eläkä hänen tavaraansa" — ja mitä kaikkia ne ovat, joita on neuvottu noudattamaan — lukuunottamatta ehkä säädöstä lepopäivästä, jonka, ainakin sen, tämä vallankumous näkyy pyhittäneen. Ainakin pyhitti se sen vielä eilen.

*

" Mitä tapahtuu Saksassa? — Klo 3-4 välillä i.p. lauvantaina saapui Turkuun Turun-Ahvenanmaan linnoituspiirin sotilaskomitea, joka ilmoitti, että suoraan Pietarista on saapunut kipinälennättimellä ilmoitus, että Saksan keisari Wilhelm on syösty valtaistuimelta.

"Tiedonannon todenperäisyyttä ei ole vielä voitu Helsingistä käsin tarkistaa." (Tiedonantolehti )

Mutta kyllä kai se sentään on varma!?

*

Luvattomasti poistuneet.

Työasiain valtuutettu Lumivuokko ja Liikenneasiain valtuutettu Konst. Lindqvist kuuluttavat, että Tie- ja Vesirakennusten Ylihallituksen virkamiehet ja osa valtionrautateiden virkamiehiä "ovat Kansanvaltuuskunnalle ilmoittamatta poistuneet tehtävistään". Jolleivät he viimeistään siihen ja siihen mennessä tule "selvittämään asioitaan, menetellään heidän kanssaan olosuhteiden vaatimusten mukaan", "ryhdytään heidän suhteensa kaikkiin toimenpiteihin, johon (!) katsotaan tilanteen ja asioiden aihetta antavan."

Saa nähdä, noudattavatko päätirehtöri B. Vuolle ja ylitirehtöri K. Snellman kutsua.

*

Myrkytettyjä jauhoja.

"Työmies" kertoo, että lahtarit Hämeenkylässä eilen aamulla ovat räjäyttäneet erään Palinin torpan. Tämän, räjäytetyn torpan paikalta on löydetty 2 säkkiä jauhoja, joiden " luullaan olevan myrkytettyjä". Yksi hullu taitaa paljon kysyä, mutta kysyisin kuitenkin: Mitä ihmeen jauhoja ne olivat, jotka jäävät paikalleen, vaikka torppa lentää ilmaan?

*

Palvelijattarien rintama.

Tahdon merkitä muistiin senkin, mitä "Työmiehessä" silloin tällöin saattaa olla tottakin, ainakin siteiksi. Eräässä tosin hyvinkin agitatooris-tarkoituksisessa kirjoituksessa "Palvelijattarien kärsimykset" sanotaan:

"Usealta taholta on viime päivinä tullut valituksia, miten hävyttömästi 'herrasväki' kohtelee palvelijoitaan. Perhepalvelijattarien asema on aina ollut orjallista ja kaikkien tuittupäisten rouvain oikkujen alaista, mutta nyt se on muuttunut vallan kauheaksi. Isäntäväki syytää suustaan mitä solvauksia tahansa palvelijoitaan kohtaan. Ennen toki riitti se, kun rouvat ja emäntäpiiat haukkuivat, mutta nyt on näitten lisäksi tullut vanhat ja nuoret herrat sekä neidit."

Luulen, että monet porvarirouvamme ovat ymmärtämättömyydessään kasvattaneet niitä punaisia tyttöjä, joiden ilmiannon pelossa heidän miehensä ja poikansa nyt piilevät perheissä, joissa ei ole palvelijoita tai joissa ne paremman kohtelun vuoksi ovat "valkoisia" tai ainakin "punavalkoisia". Pelkään, ettei tule kuuroille korville kaikumaan kirjoituksen lopussa oleva yllytyshuuto: "Palvelijattaret, seisokaa rohkeina rintamassa!"

*

Eräässä toisessa kirjoituksessa "Torpparivapautuksen oikeutus" on tämmöinen kohta: "Hän (torppari) muokkasi, hänelle (maaruhtinaalle) pellot, hän kokosi viljan aittaan, hän raatoi yöt päivät hovin pellolla, vaikka halla turmeli oman niukan sadon. Se ei hovin herraa liikuttanut. Hän laittoi hoviin öisin reet, rattaat, astiat y.m. Hän puhdisti hovin pellavat. Hänen vaimonsa ja lapsensa kehräsi hovin langat, kutoi kankaat, kokosi tuhkat, poimi marjat, pesi pyykit, puhdisti huoneet, saaden itse ilottoman luolansa pimennossa niukkaa leipää järsiä. Elon ilo katosi torppariorjain vaimojen ja lasten katseista, kuolon kalpeus ne kelmennytti. Ennenaikaiseen hautaan ne sortuivat. Ja uusi sukupolvi jatkoi raadantaa herkeämättä, vailla toiveen kipinääkään paremmasta."

Semmoista ja sentapaista taustaa vastaan, joka ei ole liioiteltu, on helppo saada ylistetyksi valtuuskunnan torpparilakia ja kiihoittaa miehiä rintamalla sen voimassapysymistä puolustamaan.

*

Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tässä samassa kirjoituksessa on muuten kuvaus, näyte siitä, miten sosialistihistorioitsija käsittää länsimaisen sivistyksen maahan tuonnin ja sen siunauksen:

"Karusta korvesta raivasi suomalainen maanmies itselleen peltotilkkunsa. Naapuri raivasi viereisestä alueesta, sitten toinen, kolmas j.n.e. Niin syntyi kylä ja vihdoin pitäjä. Yhdessä taisteltiin hallaa ja muita vaikeuksia vastaan. Kun talollisen poika tai tytär kasvoi isoksi, jotta isän koti kävi ahtaaksi, menivät nuoret loitommalle takamaalle. Siellä taas talous kohosi, kansakunta lisääntyi. Lait ja järjestyksen ylläpitämiseksi laati säännöt kansa itse maakuntakokouksessaan. Oli olemassa kansanvaltainen vapaus. Yhdessä iloittiin, yhdessä kärsittiin.

"Tuli sitten vieras miekkamies, julisti, että te pakanat ette tunne jumalaa. Me tuomme teille sen ja teemme tunnetuksi. Raatajakansa tuumii: 'Meillä on itsellä jumalat, me emme teidän jumalianne tarvitse!' Vieras kohotti säilänsä uhkaavana: 'Teidän on pakko uskoa meidän kolmijumalaamme, jos henkenne on teille kallis', ja osottaakseen totta tarkoittavansa, iski 'pyhä miekka' joukon viattomia ihmisiä kuoliaaksi. Kun asema kävi näin uhkaavaksi, tuumi yksi ja toinen: 'Jos tuota nyt sanoisi uskovansa heidän jumalaansa, pääsisi heistä rauhaan.' Ja niin Kupittaan lähteen verensekainen vesi tuli 'merkiksi', jolla suomalaisia rauhallisia raatajia otettiin 'taivaallisen itsevaltiaan alamaisiksi'. Nyt luulivat raatajat rauhaan päässeensä, ja saavansa konnuillansa leipää tuottaa, ja leipää syödä. Mutta valloittajalle ei se ollut pääasia, vaan pääasia oli kansan orjuuteen alistaminen. Valloittaja selitti: 'Maa kuuluu minulle. Sinä saat nuo kauniit raivaamasi vainiot jättää niille, kelle minä määrään.' Ja talonpojan hämmästykseksi tuli suuri aatelisherra ja sanoi, että maa on 'kuninkaan lahjakirjalla' hänelle annettu. Hänellä on 'laki' puolellaan. Hänellä on tähän maahan 'saavutettu oikeus.' Ellet hyvällä alistu, niin — — —.' ja taas miekkaa heilutettiin talonpojan pään päällä.

"Talonpoika kummasteli. Olihan sen vieraan jumaluusopissa, että lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne. Kuinka tämä on ymmärrettävää!

"Mutta kiiltopukuinen herra pyssymiesjoukon seuraamana pani hänet 'ymmärtämään', mitä merkitsee 'laki' ja saavutettu oikeus. Se merkitsee, että hänen on jätettävä esi-isänsä koti ja kontu, ja mentävä tuonne laitarämeikköön ja sieltä raivattava itselleen uusi vainio. Herra rakennutti linnansa hänen entisille asuinsijoilleen.

"Karvasteli se talonpojan mieltä ja sai osan heistä vastarintaan saavutettujen työnoikeuksiensa puolesta. Mutta saavutettujen rosvo-oikeuksien omistaja pani pyssymiehet opettamaan entiselle vapaalle talonpojalle, 'ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna.' Veriin hukkui vapaus, Ja suomalaisesta talonpojasta tuli — torppariorja."

Omituinen sekoitus Lalli-romantiikkaa ja torpparitodellisuutta.

Tiistaina 5 p:nä helmikuuta.

Kuka maksaa kulut?

Kaiken sen, minkä tämä sota tulee maksamaan, saa Suomi itse maksaa. Se ei tule mistään saamaan sotakorvausta. Voittaja saa suorittaa voitetunkin sotakustannukset. Mistä ne rahat lopulta otettanee? Suomen rikkauksista, metsistämme, sillä muuta rahanarvoistahan meillä ei juuri ole. Onhan tosin vielä myöskin maa, pellot, niityt, s.o. maanviljelys, se, mikä siitä saadaan irti. Ja sitten työ, etupäässä työ. Työväki saa työllään vähitellen osaltaan ja suurelta osaltaan maksella, mitä se on hävittänyt. Ilman työtä eivät luonnonrikkaudet ole minkään arvoiset. Varsinkin tuottava työ siis saa ponnistaa kaiken voitavansa. Se se lopulta saa maksaa kaiken.

Tarvitaan ennen kaikkea elintarpeita. Ne otetaan niiltä, maanomistajilta ja maatyömiehiltä, jotka voivat niitä hankkia. Kaikki sodat saa lopulta maanmies maksaa ja niin käy nytkin. Hänen laskuunsa tätä taistelua käydään. Mutta samalla muidenkin työläisten. Kuluttava työmies saa maksaa leivästä sille, joka sitä hankkii. Se leipä tulee sitä kalliimmaksi, kuta vähemmän maamies sitä saa tuotetuksi. Kuta suurempi hävitys on ollut, kuta enemmän on mellastettu, tuhottu, poltettu, sitä vaikeampi on saada leipää. Ja kun teollisuus on joutunut lamaannuksiin, täytyy sen palveluksessa olevain tyytyä vähään ja ponnistella enemmän senkin velkoja maksaakseen. Ei siinä enää riitä 8-tuntiset työpäivät. Kaikki menee entiselleen, pahempaan päin. Hävitetty talo ei voi enempää, kuin mitä se voi.

*

Meidän tiemme.

"Teillä pitää aina olla se perustuslaki peränne alla. Ette uskalla lähteä millekään matkalle istumatta ensin sen päälle, niinkuin ryssä istuu ennen matkalle lähtöään tuolille huoneen perällä ja vasta sitten lähtee liikkeelle." Muistelen jonkun sosialistin näin sanoneen. "Niin juuri — sanon — se on meidän oikeudentuntomme, omatuntomme, josta lähdemme ja jonka me aina otamme mukaamme. Perustuslakitie on kyllä hiukan mutkallisempi, mutta parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan."

*

Metsä arvoton.

On muuten omituista, kuinka vähän merkitystä nyt oikeastaan on sillä pääomalla, jonka kimppuun he käyvät ja tahtovat vallata. Suomen suurimmalla kansallisomaisuudella metsällä esim. ei ole tällä hetkellä mitään arvoa, sillä ei sitä voi syödä eikä myödä. Sen ainoa ruoka-arvo olisi tätä nykyä petun ja — marjain. Gutzeitin, Kymiyhtiön, Ahlströmin liikkeiden kiinteimistöt ja irtaimistot ovat siinä arvossa, mikä heillä on niistä saatua viljaa makasiineissaan — ja se ei ole paljon — ja mitä saadaan kalaa järvistä ja jäniksiä ja lintuja metsistä. Vaikka ne kuinkakin takavarikoitaisiin ja yhteiskunnallistutettaisiin, muuta niistä ei saataisi irti kansalle.

*

Rauhan tarjousko?

Tänään kerrottiin, että Mannerheimin väki olisi lähtenyt liikehtimään Mikkelistä Kouvolaa kohti. Eräs vallankumouksellisia lähellä oleva venäläinen siviiliherra oli käynyt erään henkilön luona tarjoamassa — omasta puolestaan tietysti, mutta välillisesti Tokoin lähettämänä — rauhaa. Eduskunta voisi muka kokoontua. Sai vastauksen, että valtiopäivät eivät tietysti voisi kokoontua, koska kansanvaltuuskunta ei voisi mitenkään taata sitä, että ne saisivat rauhassa toimia ja ettei edusmiehiä ammuttaisi tai vangittaisi, jos joku päätös ei olisi punakaartille mieleen. "Eduskunta voisi kokoontua jossain muualla." Kehoitettiin kääntymään Mannerheimin puoleen. Ehdotus nähtävästi oli saanut alkunsa siitä, että täkäläiset ryssät eivät ole halukkaat suuremmassa määrin lähtemään rintamalle.

*

Ylipäällikön valta.

Eräs sanitääri kertoi, että punakaarti ei salli Punaisen Ristin auttaa valkoisia haavoittuneita. Ne ovat kansan asian vastustajia ja niiden täytyy kuolla. P. R. vangittiin asemalla, vaikka sillä oli itsensä ylipäällikkö Haapalaisen antama passi. Hänellä nähtävästi ei ole mitään sanomista, jos kaarti on toista mieltä. On kai niin, että kaarti yhä edelleen pakottaa mukaansa johtajat niinkuin ennenkin, heti alussakin.

*

Nälkärintamalla.

Puhutaan niin paljon siitä, millä rintamalla ratkaiseva taistelu tulee tapahtumaan — Vilppulan — Kouvolan — Antrean. Minä luulen, että se tulee tapahtumaan — nälkärintamalla.

*

???

Kauheasti ne puuhaavat ja järjestävät ja kehuvat onnistuvansa, mutta löyhältä se vielä tuntuu. Ei maata voida hallita niinkuin puoluetta. Eivät ne tähän asti ilman porvarillista apua ole tehneet oikeastaan mitään muuta kuin järjestäneet oman agitatsioninsa ja luokkataistelunsa. Eihän tässä tosin ole kysymys kovinkaan suuresta yhteiskunnasta ja kai se olisi jossain määrin mennyt, jos venäläisvallan jälkeen olisi päästy hiukan enemmän oman katon alle, mutta kun kaikki, mitä uusi asema tuo mukanaan, on luotava samalla kertaa, kaikki sisäiset ja ulkonaiset asiat. Toivooko ne ehkä sittenkin porvarillisilta apua? Ilman sitä tämä ei mene. Mutta kuinka on mahdollistakaan sitä saada? Mikä on heidän ohjelmansa, jota he tahtovat meidät toteuttamaan? Eihän siitäkään ole muuta tietoa kuin vain fraaseja. Pitäisikö meidän yleensä vain olla heidän juhtinaan vetämässä, minne kuski käskee, ja sillä vauhdilla, minkä kansan ruoska määrää? Niin tekevät raakalaisvalloittajat: mongoolit, turkkilaiset — hunnit. Eivät ne kyenneet eivätkä nämä kykene luomaan mitään korkeampaa ja parempaa kulttuuria, ne osaavat ainoastaan hävittää ja istua patainsa ääressä, niin kauan kuin se porisee.

*

Tuumiskeluja tulevaisuudesta.

Välistä alkaa minusta näyttää, kuin porvarien täydellinen voitto kuitenkin olisi heille itselleen vaarallisin. Täytyy ehkä kauankin turvautua kivääreihin ja kuularuiskuihin, ja silloin on hyvin lähellä vallan väärinkäyttö ja voitetun voimien vähäksyminen, niinkuin on ollut tähänkin asti. Ettei tämä vain päättyne porvarilliseen sotilas-diktatuuriin! Vaikka järjestys palautettaisiin, vaikka eduskunta ja hallitus taas pääsisikin toimimaan, täytyisi sitä kaikkea tukemassa olla valkoinen armeija. Eikö tästä armeijasta synny jonkunlainen pretoriaani-joukko, joka yhtäkkiä voi panna toimeen vallankaappauksen tai joka ainakin painaa hallitusta ja eduskuntaa mieleisiinsä päätöksiin? Kyllä meillä on sellaistakin suuntaa.

Jos aseet voittavat, niin on se pääasiassa maalaisväestö, pohjalaiset ja muut talonpojat, jotka ovat hankkineet voiton ja vuodattaneet verensä sen puolesta ja kai myöskin, ainakin osaksi, tahtovat korjata voiton hedelmät. Ne sanelevat rauhanehdot edukseen ja palkakseen. Uuteen eduskuntaan kaiken varmaan tulee voimakas maalaisaines, maalaisliitto tai kansanpuolue sulattaa itseensä osan entisiä puolueita. Jos meillä olisi sopiva kuninkaan alku, ei tiedä, vaikka sen huutaisivat kuninkaakseen.

Se nyt on varma, että tuottajat ja kuluttajat joutuvat vastakkain ainakin elintarveasiassa, ellei viljaa ruveta saamaan muualta. Käy vielä niin, että teollisuusherrat ja työväki, joka elää teollisuudesta, joutuvat yhteisine leipäetuineen maanomistajain ja kalastajain etuja vastaan. Maaseudullahan ovat raaka-aineet ja tuotantolähteet, metsät, pellot ja järvet. Maareformi tulee polttavaksi kysymykseksi. Vaaditaan maan pakkoluovutusta viljelykselle, sekä valtiolta, yhtiöiltä että yksityisiltäkin. Siihen maanomistajat eivät suostu hyvällä. Ehkä maalaisten nousu vaistomaisesti on siitäkin aiheutunut.

Tuo reformi on kuitenkin pantava toimeen, sillä epäkohdat siinä suhteessa ovat kai suurena syynä siihen, mitä on tapahtunut. Maa täytyy saada viljellyksi, täytyy palata maahan. Teollisuuden, varsinkin puutavarateollisuuden täytyy ymmärtää tämä ja taipua oman tappionsakin uhalla.

*

Terrori lisääntyy.

Kerrotaan, että joku tänään ammuttiin Eiran luona. Niitä kaatuu tuon tuostakin. Niitä ammutaan kuin kulkukoiria, rauhallisia miehiä, joilla ei ole muuta syytä, kuin että ovat kuuluneet suojeluskuntaan. Tämä lienee ollut joku entinen poliisi, järjestyksen valvoja virkansa puolesta. Hän on nyt pahempi kuin pahantekijä. Jokainen tällainen teko tietysti kiihoittaa kostoon, verikostoon.

Toisia etsitään heidän kodeistaan ja murhataan. Näin tänään mustan auton, punainen lippu, Rehbinderin tiellä — vietiinkö ketä? Nuo autot, ainoat, joita kaduilla liikkuu, ovat kuin vankivaunuja, mestauskärryjä, joissa kuletetaan jo ennakolta kuolemaan tuomituita. Niiden hyrinä saa minut aina säpsähtämään ja sydämeni täyttymään inholla.

*

Venäläiset.

Venäläiset eivät kuulu enää viitsivän vartioida edes omaa pesäänsä, Keisarillista linnaa, vaan täytyy sitä punaisten vartioida.

*

Kyllä ne tietää.

Eräs sosialisti esitti keskustelussa tänään väitteen, että vallankumous voittaa, jos ryssät lähtevät eivätkä ota osaa taisteluun. Punaisten armeija tosin miesluvultaan vähenee, mutta samalla heikkenee myöskin valkoisten rintama, sillä valkoiset on saatu liikkeelle ryssää vastaan eikä suuri osa heistä tahdo taistella omia kansalaisiaan vastaan. Voi olla. Mutta kyllä kansa siellä tietää, mistä on kysymys. Se puolustaa omaa äänioikeuttaan, omaa valtaansa harvainvaltaa vastaan eikä laske aseitaan, ennenkuin se on taattu, ennenkuin eduskunta taas voi toimia ja sen asettama hallitus on katon alla ja tunnustettuna. Kyllä siellä, Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa, tiedetään, että jokainen pisara verta vuotaa ryssän pistimellä isketystä haavasta, että jokainen kanuuna mölisee venättä, että ne ovat ryssän kuulat, jotka rapisevat. Niin kauan kuin tätä taistelua kestää, taistellaan sitä punaisten puolelta ryssän aseilla ja ryssän asian hyväksi. Köyhälistön asia on kyltti! Ryssäläiset ovat upseerit, ryssäläinen komennuskieli ja yleensä koko komento.

*

Tunnelmia.

Onko vain tilapäistä "tunnelmaa", optimistinen välitila, hermostostani riippuvainen, että tuntuu rauhallisemmalta ja valoisammalta? Onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä? Räjähtääkö huomenna jotain?

Milloin taas tullee aika, jolloin voin kirjoittaa jonkun "lastun"?

Olisi nyt draaman aiheita, joka osaisi niitä käyttää.

Tuntee tarvetta lähteä liikkeelle, moralistina, lähetyssaarnaajana ja saarnata vanhoja totuuksia, tekstinä päivän tapahtumat. Mikä ääretön määrä ainehistoa ikuisten aatteiden valaisemiseksi — ja uudelleen opettamiseksi!

*

He uskovat kykenevänsä.

Vallankaappaajat näyttävät melkolailla hölmistyneen siitä, että maan virkamiehistö ja sivistyneistö niin yhtenäisenä rintamana asettui vallankumousta vastaan ja kieltäytyi sitä millään tavalla avustamasta. Ällistyksestä päättäen he olivat odottaneet toista. Kun Saksassa on niin paljon sivistyneitä, varsinkin sivistyneeseen köyhälistöön kuuluvia sosialisteja, niin miksei sitten meillä? Onhan meilläkin tällaista köyhälistöä. Olisi luullut, että heidän jo oman etunsakin vuoksi olisi luullut pitävän ymmärtää, etteivät he ainakaan tulisi menettämään mitään, jos täällä nyt päästäisiin rakentamaan parempaa yhteiskuntajärjestelmää. Heillä ei ole mitään hyötyä suurkapitalistisesta yhteiskunnasta. Heidän jälkeläisilleen tulisi siinä ainakin kolmannessa ja neljännessä polvessa kurjemmat olot kuin sosialidemokraatisessa. Näin tuumiskellaan tänään "Työmiehessä".

Mistä nyt johtuu tämä mieliala sivistyneiden keskuudessa? kysyy kirjoittaja. Siitä, että sivistykseen osallisiksi pääsevät enimmäkseen vain varakkaat tai varakkailta saamiensa lukulainojen avulla koulua käyneet köyhät. Kaikki he omistavat kouluissa yläluokan hengen. Saamansa "sivistys" sitoo heitä herrasleiriin. Mutta millä tavalla saadaan heihin tuo henki? "Sen kehittämiseen käytetään varsinkin uskonnon ja historian opetusta, jopa kielten opetuksenkin yhteydessä."

Sen syvemmälle ei tämän tutkijan silmä tunge niiden sieluntilan tutkimisessa, jotka lainkuuliaisina ja isänmaallisina kansalaisina eivät ole voineet antautua kapinaa millään tavalla kannattamaan.

Mutta välipä heistä. Tullaan me toimeen ilmankin heitä. Kun tutkintoja suorittaneet kieltäytyvät, niin tulevat niitä suorittamattomat heidän toimiinsa.

"Pystyvätkö he?" kysyy "Työmies" ja vastaa: "Tietenkin on useita tehtäviä, joihin vallankumous ei saa oikein kykeneviä heti alussa ja joissa tapahtuu kahnausta ja seisausta. Työläisissä on kuitenkin elämän kovassa koulussa monenlaisiin töihin tottuneita. Heidän soveltumiskykynsä, kekseliäisyytensä ja kätevyytensä on suuri. Monet uudet toimet ovat sellaisia, että niitä voi vähän perehdyttyään hoitaa tavallinen kuolevainen. Vaikka siis tulee olemaan osaksi suuriakin vaikeuksia, niin asiat tulevat kuitenkin hoidetuiksi, tietysti toisella tavalla kuin ennen, mutta toinenhan tulee järjestelmäkin olemaan, ja toiset asiat heti alussa hyvin, toiset myöhemmin ainakin tyydyttävästi. Vanhan järjestelmän toimihenkilöt, jotka ehkä luulivat saavansa lakolla ihmeitä aikaan, voivat tulla huomaamaan, etteivät he olleetkaan niin tarpeellisia. Usea heistä voi jäädä syrjään pitkäksi ajaksi, jos vallankumous tuottaa työväelle pysyvän voiton."

On liikuttavaa, että he todella uskovat voivansa suorittaa urakan, jonka ovat ottaneet… "Maltahan, tässä vielä näytetään!" Asento on hyvä, ryhti oivallinen. Mutta ah, ollaan vasta taipaleen alussa, pöyhkeillään kannella. Jahka joudutaan ulapalle, aallokkoon … näen meritautisia makaavan kannella ja kannen alla, kapteenit ja miehistöt ja masinistitkin. Kone pysähtyy, tuuli painaa karille. Haaksirikko. Rannalla odottaa entinen miehistö, lakossa ollut sivistyneistö, pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.

*

Myöntävät alottaneensa.

On tätä nykyä niin paljon kaikenlaisia "neuvostoja" ja "pääneuvostoja" ja "valtuuskuntia" ja "järjestöjä" ja "osastoja", etten tahdollani parhaimmallakaan pääse selville siitä, kuka on kukin ja mikä on mikin. Pitänee kai ne kerran iskeä päähänsä, jos tätä kauan jatkuu. Mikä lie tuokaan "Sosialidemokraatinen Puolueneuvosto", joka on eilen "nykyisen aseman johdosta päättänyt" jotain tavattoman tärkeää siitä päättäen, että selonteko siitä on varustettu kauhean lihavalla kahden palstan otsakkeella.

Ei se näykään oikeastaan mitään "päättäneen", se vain antaa, "ohjeita" Työväen Pääneuvostolle ja itselleen Kansanvaltuuskunnallekin. Ohjeita on kymmenen.

Muuan on se, että Suomelle on laadittava kansanvaltainen valtiosääntöehdotus, joka mahdollisimman pian on asetettava kansan äänestyksen alaiseksi. Saisiko Suomen kansa siis todellakin kerran sanoa oman sanansakin vallankaappauksesta sen tekijöille? Kun ei vain kurki kuolisi, ennenkuin suo sulaa.

Punainen kaarti on katsottava valtion armeijaksi ja sen vakinaista aseellista voimaa on vähennettävä vasta sitten, kun työväen edut näyttävät "vakavasti turvatuilta". Kaarti siis tulee olemaan aseissa ainakin niin kauan, kunnes on saatu tuo mieluinen valtiosääntö. On siis olemassa ennakko-ohje valkoisten varalle, kun he voittavat. Ei ole oikeutta mukista, kun he voitettuaan pitävät väkensä pystyssä — siksi, kunnes heidän etunsa ovat vakavasti, oikein vakavasti turvatut.

Nämä vallankumouksen tekijät ovat yhtä mittaa toitottaneet, että työväki tarttui aseihin itsepuolustukseksi. Nyt puolueneuvosto paljastaa vallankumouksen todellisen syyn. Kumous ei johtunutkaan siitä satunnaisesta seikasta, että porvaristo aikoi hyökätä, vaan oli "historiallinen välttämättömyys". Työväenluokka on noussut "muuttamaan yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perusteita kansanvaltaisemmiksi". Kaiken yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perustana meillä oli mitä kansanvaltaisin parlamenttarismi. Sitä perustaa siis noustiin muuttamaan. On siis olemassa positivinen ohjelma täksi kansanvaltaisemmaksi perustaksi, jonka toteuttamiseksi täytyy tarttua aseihin. Kai saadaan pian nähdä, kummoinen tämä ohjelma on.

Ja vielä kerran: vallankumous ei siis ollut itsepuolustusta, vaan hyökkäystä erikoisen tarkoituksen saavuttamiseksi.

*

Ursin ja koulupojat.

Turun "Sosialisti" kertoo, että "kun toveri, tohtori Ursin meni opetustunnilleen sikäläisessä suomalaisessa klassillisessa lyseossa, poistuivat oppilaat mielenosoituksellisesti luokalta. Toisella tunnilla saapuivat he luokalle, mutta 'herraskaisten häpeämättömyyttä osoittavalla röyhkeydellä huusivat tohtori Ursinin alas'." Teko on lehden mielestä häpeällinen ja siveellisesti pöyristyttävä. "Harmaahapsista kunnon miestä ovat kohdelleet kuin alhaisen rikoksen tehnyttä. Miestä, joka aatteelleen uskollisena on koko elämänsä ahertanut kansansa onnellisempi tulevaisuus päämääränään. Koko valistunut Eurooppa luo kunnioittaen katseensa tähän samaan mieheen — vähätietoiset, röyhkeät herraspojat ajavat hänet täältä pois omasta työhuoneestaan."

Valistunut Eurooppa ei tuota kunnioittavaa katsetta luodessaan tiedä, mitä Turun pojat tiesivät harmaahapsisen viimeaikaisesta toiminnasta kansansa onneksi.

*

"Svinhufvudin rintama."

Tällä kauniilla nimellä kunnioittaa eräs kirjoittaja tämän päivän "Työmiehessä" sitä passiivista vastarintaa, johon on ryhdytty ja joka viimeksi on ilmennyt siinä, että työnantajat, kauppiaat y.m. lakon päätyttyä eivät ole panneet töitä käyntiin. Nähtävästi on tämä vastarinta vallankumouksellisille tullut suurena yllätyksenä. Hän koettaa uskotella, että vastarinta ei tule onnistumaan ja että rintama pian murtuu. Työnantajat yrittävät kyllä nyt "äkäpäissään suunnitella muka samaa keinoa, kuin mitä me olemme käyttäneet, yrittävät pakottaa työväestöä luopumaan vaatimuksistaan. Mutta se on mahdotonta. Suurlakkokeinon käyttäminen on mahdollinen ainoastaan työväenluokalle siksi, että se pitää liikkeellä koko yhteiskunnan monimutkaisen koneiston. Riistäjät eivät voi tuntea mitään vastaavaa keinoa."

Kirjoittaja kyllä myöntää, että työnantajain menettely synnyttää sekasortoa. Mutta kun hallitusnyörejä nyt hoitelevat työväen luottamusta nauttivat miehet ja kun niiden takana seisoo yksimielisenä kansan suuri enemmistö, niin työnantajain jäykät niskat kyllä pian nujerretaan. Se tapahtuu siten, että tärkeimpiä teollisuuslaitoksia tullaan ottamaan yhteiskunnan huostaan. Olisihan tässä oikeastaan jo "työnnyttävä" yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kokonaisuudessaankin, jos vain Keski-Euroopan maissa se vallankumous olisi suoritettu. Mutta pian se kuitenkin tapahtuu, "jotakuinkin lähiaikoina".

Näin siellä haaveillaan, uskotaan ja uskotellaan. Svinhufvudin rintama samaan aikaan vain lujittumistaan lujittuu. On turvallista keskellä kuulasadettakin laskeutua levolle sen taa sillä iltayötoivotuksella, että kestäköön yhtä hyvin Mannerheiminkin rintama.

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta.

"Ei edes tsaarin aikana ollut tämmöistä sorto- ja pakkovaltaa", se on tätä nykyä kaiken laulun alku ja loppu.

*

Liekö räikeämpää väkivaltaa, kuin että vanhat, harmaantuneet virkamiehet, jotka ovat vannoneet valan olla kuuliaiset maan lailliselle hallitukselle, vastoin tätä vannomaansa valaa tahdotaan pakottaa tekemään työtä käskettyä. Samalla se on mitä ilmeisin köyhäntodistus. Ne, jotka lähtevät liikkeelle parantaakseen ja uudesti luodakseen tätä yhteiskuntaa, eivät kykene omin päin astumaan edes ensimmäisiä askeleitaan, vaan tarvitsevat opastusta niiltä, jotka he tahtovat syrjäyttää. Se on aivan samaa kuin vaatia valloitetun maan kansalaisia ilmaisemaan sotasalaisuuksia, olemaan oppaina, jopa tarttumaan aseihinkin.

*

Juttu.

Kerrotaan — luultavasti tekaistu — juttu siitä, kuinka punaisten veturi Nikkilän mäessä Porvoon radalla pysähtyi, kun pyörät alkoivat pyöriä paikallaan, samalla kun valkoiset vimmatusti ampuivat. Täytyi lopulta palata takaisin Keravalle. Kiskot olivat voidellut vaseliinilla. Tuommoiset jutut hetkeksi virkistävät mieltä. Toivon niitä kuulevani, vaikka niissä olisikin totta vain siteiksi.

*

Salamurhia.

Eräs tuttava, joka asuu Kottbyssä, kertoi, että siellä tuon tuostakin pamahtelee ja että tavataan miehiä kuolleina metsissä. Luultavasti ne ovat useimmittain yksityisiä kostomurhia, joita nyt tehdään yleiseen laskuun. Jokainen sellainen laukaus on yksi naula lisää vallankumouksen omaan kirstuun.

*

Suhteemme Saksaan.

Erään tuttavan luona. Hän on vakuutettu siitä, että Englannilla on sormensa mukana Suomen vallankumouksessa. Kun ei Englanti enää muuten voi vahingoittaa Saksaa, koettaa se vahingoittaa sitä bolshevismilla, avustamalla sen leviämistä Suomen kautta Skandinaviaan ja sitä tietä Saksaan, heikontaakseen Saksaa sisällisesti. Englanti muka antaa rahaakin. Se olisi Suomeen nähden katala teko, mutta kyllä ymmärrettävää ja "näköistä". Englanti näkee ja tietää, että me kaikessa tapauksessa luisumme Saksan syliin.

On ollut liikkeessä huhu, että Saksa olisi kieltänyt apunsa. Tämä tuttavani on vakuutettu, että tämä tieto on perätön. Sotapuolue on Saksassa sillä kannalla, että on päästävä lähelle Pietaria, jota vastoin liikemaailma ehkä tahtoisi rauhan solmittavaksi pikemmin, jotta pian päästäisiin kauppasuhteisiin eikä siis olisi kiristettävä välejä liiaksi Suomen tähden. Sieltä tulevat nyt kuitenkin "pojat" ja tulee myös aseita.

— Suhteet Saksan kanssa ovat saatettavat niin läheisiksi kuin suinkin — vaikka sieltä saataisiin prinssikin — jotta meillä olisi rauhankin aikana panna sulkuja venäläiselle maanalaiselle invasionille.

— Entä saksalainen invasioni?

— Se ei ole niin vaarallinen, koska saksalaiset ovat kauempana ja koska se olisi kulttuuri-invasionia, sivistystason korottamista. Vaikka he meitä aineellisesti vallitsisivatkin, he samalla meitä kouluuttaisivat, opettaisivat, järjestäisivät, neuvoisivat tekemään työtä. Nuo toiset nylkisivät, hävittäisivät, vetäisivät omalle tasolleen.

*

Sama tuttavani luulee, että Mannerheim jättää Tampereen rauhaan, kunnes saa Kouvolassa radan eristetyksi Pietarista.

*

Punaisten venäläiset upseerit.

Saavatko punaiset apua vanhoilta tsaarivallan upseereilta? Jos he ja heidän väkensä täällä voittavat, jäävät ne kaikki tänne olemaan ja komentamaan ja vaatimaan palkkojaan. Punaisten on vaikea saada heidät tilitetyiksi ja lähtemään. He jäävät tänne heidän seisovaksi palkkasoturiesikunnakseen. Jos taantumus Venäjällä pääsee valtaan, ovat he varmasti sen ostettavissa. Varsinkin silloin, jos vallankumous pääsee järjestymään siellä pysyväksi kadettihallitukseksi ja sen etu vaatii Suomen riippuvaisuutta. Ne ovat ja pysyvät täällä ja antavat palttua työväen asialle, jos se joutuu ristiriitaan heidän omain asiainsa kanssa. Ja siinä meni työväen asia ja Suomen itsenäisyys. Nyt taistellaan sekä kansallisen Suomen itsenäisyyden että myöskin Suomen kansallisen sosialismin puolesta. Mannerheim taistelee lopulta Mannerinkin puolesta.

*

Viipurista.

Tapasin erään rouvan, joka tuli Viipurista. Siellä jo otetaan elintarpeita yksityisiltä. Hackmannilla on viety ruoka pöydästäkin ja jätetty vain hiukan viiniä rouvalle.

Oli ollut tarkastus rouvan asunnossa. Eräs tarkastajista, nuori mies, oli hävennyt asettaan ja sanonut olleensa pakotettu siihen tarttumaan.

*

Erään Varakkaan miehen luona.

Olin tänään erään varakkaan miehen luona, jolla on oma huvila. Koti kuin linna, mitä komein ja hienoin. Kaikki mukavuudet. Eikä missään tunnu niin turvattomalta kuin täällä. Sinne ne semmoisiin taloihin tietysti tulevat ensiksi tarkastamaan ja takavarikoimaan. Palvelijat eivät ole varmoja, vaikka niillä on vähän työtä ja hyvät palkat ja kaikki samat mukavuudet kuin herrasväellä. Ensimmäinen punakaartilainen hetken tuttava voi panna pyörälle tytön pään ja villitä hänet; hän ei usko mitään siitä, mitä herra tai rouva, heidän hyväntekijänsä, sanovat. Ja vaikka herra olisi työmiehilleen kuinka ystävällinen tahansa, vaikka hän juttelisi, vaikka välit näyttäisivät olevan kuinka hyvät tahansa… Ei auta koettaa olla alentuvainen, ei toverillinen, sillä se tosi-asia, että on rikkautta, että ne katsovat sen itseltään tai vertaisiltaan otetuksi, että ne sen yli näkevät toisia pahempia herroja ja lapsuutensa, sukulaistensa kurjuuden — sille ei voi mitään, se juopa ei mene kiinni. Sen yli voidaan vain rakentaa väliaikainen silta, joka voi hajota ensi tulvan tullen. Niitä siltoja maailmassa rakennetaan ja tuhotaan, alituisessa vaihtelussa. Ei auta sillat kuilujen yli. Kuilut ovat täytettävät, jottei siltoja tarvittaisi.

*

Ryssän rumpu — ainakin pärisee.

Eräs venäläinen matruusi on sanonut jollekin, että on vain 200 venäläistä, jotka menevät rintamalle. Eivät ikinä tule pommittamaan Helsinkiä. Eivät voisikaan, sillä kaikki kanuunat ovat epäkunnossa.

Tulee telefoonitieto, että venäläiset pakenevat Tampereelta ja Riihimäeltä kauhun valtaamina. Liekö "hyödyllinen valhe"?

Ei ehkä niinkään valhe, päättäen siitä yllytyksestä ja nostatuksesta, joka näyttää olevan tarpeen. "Isvestija" lyö eilen suurta rumpua:

"Ja me, venäläiset sotajoukot, meidän on välttämättä sekaannuttava riehuvaan taisteluun. Se meidän täytyy tehdä ensiksikin sentähden, että porvariskaarti on käynyt meidän joukko-osastojemme kimppuun ja riisunut ne aseista. Toiseksi saattaa meidät ottamaan osaa taisteluun punaisen kaartin ja valkoisen rosvojoukon edustajien välillä se, että me vallankumouksellisina ja sosialisteina sekä samalla tasolla ollen olemme pakoitettuja seisomaan niiden riveissä, jotka vuodattavat vertansa työn punaisen lipun ja sosialismin edestä taistelevien puolesta, välittämättä siitä, kuka taistelee, suomalainenko, itävalta-unkarilainen, ruotsalainen tai romanialainen, katsomatta siihen, missä taistelu tapahtuu, Venäjälläkö vai Suomessa, Saksassako vai Ruotsissa. Työläisten edut ovat yhteiset. Työläisten rintaman porvareita vastaan tulee olla yhteisen, kansainvälisen. Ja pääasiassa tämän vuoksi me emme saa istua ristissä käsin."

Ja joku arvattavasti pietarilainen sotilaskomisario kipinäsähköttää Suomen aluekomitean puheenjohtajalle Glasunoville:

"Seisokaa viimeiseen saakka! Ponnistakaa kaikki voimanne! Kiireesti lähetetään ja muodostetaan lentäviä tykeillä varustettuja sissiosastoja jokaisen seudun suojaksi. Vielä kerran toistan, kootkaa kaikki voimat, apu tulee, on välttämätöntä mitä pikemmin lyödä hajalle valkoinen kaarti."

Kuta enemmän tämmöistä, sitä parempi meille. Kuta selvemmin ryssä kannattaa punaisia, sitä pahempi heille.

*

Joukkomurhat alkavat.

Kaukaan vanutehtaalla Jokelassa oli yleensä ollut hyvät välit työmiesten kanssa. Lakko oli loppunut ja työ alkanut. Ilmaantuu seinään julistus, että aseet ovat annettavat pois. Joku herroista pysähtyy sitä lukemaan ja repäisee sen pois moittien, että mitäs nyt täällä semmoisia, eihän täällä kenelläkään ole sellaisia aikeita. Jonkun ajan kuluttua piiritetään konttorirakennus ja insinööri Wahlberg menee ulos rappusille. Ainoastaan kahdella miehellä on kivääri. Kuuluu huuto: "Kädet ylös!" — "Ei!" — Silloin kuuluu komennus: "Ammu!" Kuula menee ohi. Wahlberg sanoo, että koska asiat on niin, niin hän antautuu ilman muuta. Kassööri Bauer tulee ja moittii ampujaa: kuinka on mahdollista, että hän ampui aseetonta miestä? Ampuja vastaa: "Kun käsky kuului, niin täytyi."

Työmiehet alkavat vaatia palkkaansa lakkoajalta. Osoitetaan kirjoista, ettei ole rahaa niin paljon kuin tarvittaisiin. Kassööri pakotetaan lähtemään Helsinkiin hankkimaan rahaa. Hän lähtee sinne punaisten saattamana, saa rahat suurella vaivalla ja jää itse Helsinkiin. Jonkun ajan kuluttua hän lähtee takaisin Jokelaan, jossa ei ole hevosta saatavana, vaan täytyy hänen, rouvansa kanssa, kulkea jalkaisin. Tällä matkalla hän kuulee, että kaikki insinöörit ja toimihenkilöt, Wahlberg, Lindfors, Lanko ja Dahlström ovat tapetut. Kun rahat olivat saapuneet ja palkkain maksun piti alkaa, ilmestyi 40 punaista Hyvinkäältä. Syntyi jotain sananvaihtoa Wahlbergin kanssa, joka oli kiivas ja kopea mies, hänet ja muut vietiin ulos ja ammuttiin. Ruumiit heitettiin pumppukaivoon. Siellä ne olivat monta päivää. Punaiset veivät kassan ja työväki jäi ilman. Eräs vanhempi työmies koetti pelastaa W:n, mutta onnistumatta. Erään toisen hän kuitenkin sai pelastetuksi vakuuttamalla, että se mies on aina ollut hyvä työmiehille, kaikkein parhaimpia.

Olivat piirittäneet W:n huvilan ja pitäneet asetarkastuksen ja syöneet ja juoneet. Rouva oli kuullut laukaukset.

W:n ruumis saatiin vihdoin ottaa kaivosta. Häntä oli ammuttu sydämeen ja kättä ja vatsaa viilletty pistimellä.

Vanuteollisuus on uusi Suomessa, ins. Wahlberg oli ainoa spesialisti. Tehdasta ei voida panna käyntiin.

Olivat sitten ottaneet haltuunsa tehtaan, karjan, ruokavarat, hevoset. Ratsastelleet hevosilla. Kerran syntyy pakokauhu, huudetaan: "Kaarti tulee!", kaikki miehet katoavat. Olivat luulleet Mäntsälän valkokaartin tulevan.

*

Asejuttu.

Eräs matruusi oli luvannut myödä aseita jollekin valkoiselle ja kutsunut hänet silloin ja silloin asuntoonsa. Saatuaan asiasta vihiä punaiset menevät yöllä tarkastamaan matruusin asuntoa. Matruusi huutaa oven takaa, ettei hän päästä ketään sisään, jollei ole mukana aluekomitean määräämää. "Se on mukana!" Tarkastajat päästetään sisään. Matruusi puhuu jotain venäjäksi toiselle, luvaten luultavasti osaa voitosta. Tämä toinen silloin selittää punaisille, että tässä on ilmeisesti erehdys, ettei aseita ole, ettei tarkastusta saa pitää, ja tarkastuksen täytyy päättyä siihen.

*

Pikakuva.

Hirveä sekasorto senaatissa, jossa joidenkin senaattorien sanotaan asuvankin perheineen. Käytävät täynnä punakaartilaisia ja tupakan savua. Sirola syöksee ovesta ja kiljuu ja riitelee: "Talo miehiä täynnä eikä saa yhtä lähettiä liikkeelle!" — joku riitelee ja väittelee vimmatusti hänen kanssaan.

*

Toistupaiset.

On jo kauan luultu tiedettävän, että vallankaappauksen tielle alussa lähti ainoastaan osa sos. dem. puoluetta. Tämän päiväinen "Työmies" sen avoimesti myöntää, koettaessaan saada tähän asti haluttomat liittymään riveihin. Haluttomuus näyttää olevan niin suuri, että ne eivät tahdo ryhtyä edes kunnallisiin tehtäviin, "koska he olisivat tahtoneet asiat järjestettäviksi uusien kunnallislakien mukaan toimitettavien kunnallisvaalien kautta." Tekopyhästi "Työmies" on olevinaan sitä mieltä, että "sillä tavalla asiat ovatkin järjestettävät, niin pian kuin se käy mahdolliseksi." Nyt se ei vielä ole mahdollista m.m. — "jo siitäkin syystä, ettei uusia vaaliluetteloita ole olemassa." Kunnan asiat ovat kuitenkin hoidettavat. Puoluetoverien pitäisi ottaa siihen osaa "riippumatta siitä, mikä käsitys heillä kullakin on nykyisestä vallankumoustaistelusta ja työväen diktatuurista."

Tuo toistupainen ryhmä, josta lisäksi vielä sanotaan, että se "valtiolliseen taisteluun nähden on ankarasti parlamentaarisella kannalla", mahtanee olla melkoisen suuri, koska "Työmiehen" täytyy ottaa se huomioon siihen määrin, että sen on pakko myöntää sen olemassaolo. Semmoinen ei yleensä kuulu lehden taktiikkaan. Parlamenttaarinen ryhmä näyttää olevan niin suuri, että ilman sen apua ei voida tulla toimeen. Kivääriä näiden "laillisen omantuntonsa vuoksi kieltäytyneiden" käteen ei tyrkytetä. Heille tyrkytetään vain kunnallisia tehtäviä.

Vaikka äsken isoisesti kehaistiin, että me kyllä hoidamme asiat, nyt melkein ruikutetaan, että ne menevät päin mäntyyn. Porvarit tekivät lakon, on saatava nämä puoliporvarit rikkureiksi. Kunnallisten asiain hoitaminen sellaisessa suurkaupungissa kuin Helsingissä on "raskas tehtävä työväelle". Meillä ei ole "käytännöllistä kokemusta kunnallishallinnon tehtävissä". Työvoimat "joutuvat nyt kovalle koetukselle, kun täytyy omin avuin pitää kunnallista koneistoa käynnissä." Kunnan arkuissa ei ole rahaa. Kaupungin menot nousevat 7 milj. markkaan kuukaudessa. "Lainoja ottamalla on siis nykyisin koetettava raha-asioita järjestää."

Sopiihan koettaa. Liekö Mannerilla vielä mitä lainata? Vai antaneeko Lenin luottoa?

Mutta kai ne nyt nuo kieltäytyjät ennemmin tai myöhemmin kuitenkin saadaan tukahduttamaan "laillisen omantuntonsa" äänen. Tähän asti siitä äänestä tuskin on kuulunut kuiskaustakaan.

*

Tapetaan, tuhotaan, kidutetaan…

Joka kerta kun minä luen heidän lehdistään jonkun kehoituksen inhimillisyyteen sodankäynnissä, säpsähdän ja päätän, että taaskin he siis tietävät tapahtuneen jotain, josta ovat estävinään, peseytyvinään puhtaaksi. Tänään tehdään selkoa "kansainvälisestä oikeudesta ja sotatavoista", mutta melkein sillä tavalla, kuin pidettäisiin niiden noudattamista vain hurskaana toivomuksena, ei velvoittavana pakkona. Tämä sota on kansalais-sota ja samalla luokkasota, jossa on vaikea sovelluttaa sodan sääntöjä esim. "taisteluun osaaottamattomiin nähden". Kun kuitenkin "saattaa olla hyödyllistä" niistä jotain tietää, ne nyt julaistaan. "Hyvä olisi, jos varsinkin päälliköt leikkaisivat ne muistiin ja lomahetkinä niistä miehistönkin kanssa keskustelisivat."

Siitä päättäen, että ovat kieltävinään käyttämästä räjähtäviä luoteja, on niitä käytetty; — tappamasta aseensa luovuttanutta, suojatonta tai haavoittunutta vihollista, on niitä tapettu; — vihollisen omaisuuden tuhoamista tai ottamista, on sitä otettu ja tuhottu; — vankeja häpäisemästä ja kiduttamasta, on heitä häväisty ja kidutettu; — käyttämästä väärin valkoista lippua, neuvottelijan merkkiä, on niin tapahtunut.

*

Haapalaisen päiväkäskyt.

Voi heidän lehtiään lukemalla saada hiukan hupaisempiakin tietoja. Eero Haapalainen on savolaisena suuri suupaltti, joka ei osaa pitää saamiansa tietoja ominaan. Hänen eilisestä päiväkäskystään päätän, että meikäläisten on onnistunut käyttää tarkoituksiinsa tuota "kaikkein halpamaisintakin keinoa": omilla apparaateillaan kuunnella linjoilla heidän puhelujaan, jopa antaa "heille puhelimessa kaikenlaisia vääriä ja harhaanjohtavia tietoja paikkakunnalta toiselle." Edelleen totean mielihyvällä, että meikäläisten on onnistunut särkeä heikäläisten telefooni- ja telegraafi verkkoa, siltoja, rautateitä y.m. — siihen määrin, että ylipäällikkö yhtäkkiä hoksaa, että hänen intendenttilaitoksensa yhteyteen on perustettava ei enemmän eikä vähemmän kuin — Teknillinen jaosto. Vilpitöntä tyydytystä tuottaa minulle myöskin Haapalaisen omasta päiväkäskystä saatu tieto, että punaiset palavat niin sokeasta innosta mitellä voimiaan vihollisen kanssa ja vuodattaa vertansa kalliin asian puolesta, että "pikkujoukoissa omapäisesti sotaa käyden ovat joutuneet saarroksiin ja tulleet tuhotuksi." Ja kun hän vaatii "seuraamaan yhteistä johtoa", niin ei sitä siis ole seurattu. Sotaväki, joka ei tottele johtoaan, joutuu ehdottomasti tappiolle.

*

Yllytystä verikostoon.

Terrori on tulossa. Sen täytyy tulla. Hirmuisin ja verisin. Sitä on mahdollisesti jo ollutkin. "Työmiestä" ylös alasin lukemalla tuntuu siitä kamalan kalman haju. Syytetään valkoisia seuraavista hirmutöistä:

Vangeilta riisutaan aseet ja ammutaan sen jälkeen kuula otsaan. Kun punaisella ristillä varustettu sairaanhoitaja koettaa auttaa teurastettua, revitään pistimellä maha auki. — Alastomia ihmisiä kieritellään lumihangessa, lapsia ajetaan ja pelotetaan kivääreillä. — Talojen kellareista ja ullakoilta ammutaan rauhallinen kävelijä, huolimatta siitä, mitä hän on miehiään ja kuuluuko mihinkään joukkoon.

Minä en toistaiseksi usko, että yhtään mitään kaikesta tästä on valkoisella taholla tapahtunut. Mutta minä uskon, että jos tätä punaiselta taholta ei vielä olekaan tapahtunut, niin se tulee tapahtumaan ja että "Työmies" tieten tahtoen siihen yllyttää. Sillä tämä kirjoitus ("Raakalaiset") "Työmiehen" tänpäiväisessä n:ossa päättyy seuraavaan uhkaukseen:

"Tähän mennessä punakaartilaiset eivät ole loukanneet aseettomien porvarien ja vielä vähemmin heidän naistensa ja lastensa turvallisuutta. Mutta mikä saattaa olla seurauksena, jos edelleen toiselta puolen moisia kauheita tekoja harjoitetaan? Sillä mikään esimerkki ei ole herkempi tarttumaan kuin verikosto. Parempi olisi siis porvarien luopua julmuuksistaan ja kostomurhistaan ajoissa, ennenkuin se on myöhäistä. Jukka —la."

Kuka lienee tämä "Jukka —la"; mutta ennenkuin tämä taistelu on lopussa, on hänen omallatunnollaan oleva monta hirmutekoa. Hänellä ja sen lehden päätoimittajalla, jossa tällaista yllytystä harjoitetaan.

*

Mitä he ovat saavuttaneet.

Kun tämä sota puhkesi, kysyimme jokainen, mitä varten se oikein oli alotettu ja mitä oli se, jota ilman sitä ei olisi saatu aikaan. Mitkä olivat ne päämäärät, joihin pyrittiin? Ennen sodan alkamista annetaan aina uhkavaatimus ja kun siihen ei suostuta, alkaa paukkua. Mitään ultimatumia ei kuitenkaan annettu, ei hallitukselle eikä eduskunnalle. Vasta sodan puhjettua on vähitellen alettu esittää sen tarkoituksia. Jopa saamme tänään "Työmiehestä" tietää, mitä näistä tarkoituksista on saavutettukin.

Uusi vallankumoushallitus on 1) toteuttanut torpparivapautuksen; 2) poistanut kuolemanrangaistuksen; 3) alottanut kirkon eron valtiosta lakkauttamalla papinmaksut; 4) antanut koululle ja opetuslaitoksille oikeuden jo heti alkamaan opetustyönsä nykyaikaisen tieteen hengessä (s.o. poistanut uskonnon opetuksen kouluista); 5) tulisella kiireellä ryhtynyt valmistamaan lakeja, joiden tarkoituksena on kansan aineellisen ja henkisen tason kohottaminen; 6) hyvällä menestyksellä ilmoittanut ryhtyvänsä toteuttamaan Suomen ja Venäjän välistä pesäeroa, ja 7) ilmoittanut aikeenaan olevan saada maamme kehityksen vaurastumiselle niin tärkeän valtamerisatama-alueen.

Näitä saavutuksia varten siis täyttyi lähteä "luokkasodan veriselle tielle". Niissä ei ole mitään paitse saavutukset 3) ja 4), jotka ehkä olisivat kohdanneet vastustusta porvarilliselta taholta, vastustusta kyllä, mutta tuskinpa lopulta kuitenkaan aseellista. Kaikki muut kohdat ovat jo aikoja sitten kuuluneet porvarillistenkin ohjelmaan, jopa valtamerisatamankin saaminen. Onhan tässä kaiken aikaa meidänkin taholtamme "alotettu", "ryhdytty" ja "ilmoiteltu" ja "aiottu" ja touhuttu ja olisi varmaan voitu touhuta edelleenkin, ainakin yhtä suurella menestyksellä kuin vallankumoushallitus.

Näyttää kuin alkaisi loppujen lopun paholainen jo maalautua vallankumouksen seinälle. "Mitä seuraa, jos porvaristo voittaa, jos se saa työväestön tuhotuksi?" kysyy "Työmies" samassa kirjoituksessa ja vastaa: "Taantumus, musta ja pitkä taantumus. Porvariluokka on silloin iskevä kyntensä entistä syvemmälle työläiseen. Saattaa mennä vuosikymmeniä, ennenkuin Suomen työväenluokka pääsee jalkeille siitä orjuuden ja riiston tilasta, johon se syöstään."

*

Runebergin päivänä.

Eilen oli Runebergin päivä. Ei tietysti mitään laulua patsaalla, ei ilotulitusta eikä juhlanäytäntöjä. "Työmies" sen sijaan juhlii päivää ilkkuen näin:

"Porvaristo aikoi viettää sotarunoilija Runebergin syntymäpäivää oikein suuremmoisilla juhlallisuuksilla. Pääkaupungin soittokuntien tuli käydä soitolla ja laulukuntien laululla palvomassa tätä porvariston kivistä sotajumalaa. Kaupungin palokunnan ja muiden porvarillisten yhdistysten aikomuksena oli toimeenpanna soihtukulkueita. Ja koko kaupunki piti lisäksi yleisellä ilotulituksella valaistaman. Mutta toisin kävi. Porvariston ilonjuhla muuttuikin heidän surunjuhlakseen. Ei laulu kajahdellut. Ei soitto torahdellut. Ei soihdut loimunneet. Ei kaupunki valomerenä valahtanut. Eikä ihmisvirta sotajumalaa jumaloinut. Se aika oli mennyt."

"Muutamia kukkia oli tuotu patsaan juurelle, jossa ne kylmässä värjöttäen lakastuvat ja kuolevat samoin kuin se maailmankatsomuskin, jota edustamaan ne sinne olivat asetetut. Synkkänä seisoo patsas muistuttaen entisaikain ihanteita. Entisaikain kansallisuusvihaa, suvaitsemattomuutta ja sortoa. Seisoo kuin muumio, muistuttaen meille menneitä aikoja."

"Synkässä saloseudussa taistelee vielä pieni joukko tämän vanhan järjestelmän ihailijoita. Mutta he ovat tuomitut ehdottomasti häviöön."

En sano mitään.

Torstaina 7 p:nä helmikuuta.

Eräs pankkimies kertoi, että ne luultavasti ovat saaneet haltuunsa koko Suomen pankin, siis myös vahvimmatkin holvit. Se tietysti suuresti vahvistaa heidän asemaansa, kun voivat maksaa palkkoja työväelle ja kaartille ja ostaa aseita. Nyt siis koko Suomen kansan varoilla käydään sotaa itseään Suomen kansaa vastaan. Toinen käsi sahaa toista kättä poikki ja toinen toista.

*

Huhuja.

Tampereen ympärillä olevat kylät ovat valkoisilla. — 2000 ryssää ja punakaartilaista kaatunut tai otettu vangiksi Korkeakoskella. — Mannerheim käskenyt ampua johtajat. — Puola ja Viro julistaneet sodan Venäjää vastaan. — Brest-Litowsk puolalaisten vallassa. Trotski ei pääse pois. — Krylenko käskenyt venäläisten ja siviilien poistua Suomesta ennen 28 p:ää helmikuuta. — Viaporin tykistö on puolalainen. — Laivat eivät voi ampua Helsinkiä, koska kaikki metalliosat ovat viedyt eikä upseereja ole. Sotamiehet eivät osaa niillä ampua. — Keravalla taas taistellaan. — Koria joutunut valkoisille.

Keskustelin näistä eilen illalla telefoonissa. Keskeytettiin. Siis vartioidaan joko häntä tai minua. Menin hänen luokseen. Hän kertoi kuulleensa, että Ukraina olisi puhdas bolshevikeista ja että Krylenko olisi Mohilewissa puolalaisten vankina.

*

Puolueettomat.

Kaartin kasarmin portin päällä on valkoinen lippu, kai merkkinä siitä, että ryssät tahtovat pysyä puolueettomina.

*

Mistä taistellaan.

Kirottu olkoon se, joka pakotti rehellisen, rauhallisen Suomen työmiehen tarttumaan venäläiseen pistimeen, vuodattamaan verta ja tappelemaan — sitä varten, että murhamies, ryöväri, ei saisi rangaistusta teoistaan. Jopa uskoteltiin, että oli kysymys hänen onnestaan ja asiastaan, kun ei ollut kysymys muusta kuin hänen viettelijäinsä valtaanpääsystä. Sillaikaa kuin hän rintamalla vuodattaa vertansa, särkee päänsä muuriin, jota hän ei voi murtaa, kulkee rosvo ja ryöväri hänen selkänsä takana ja ryöstää ja murhaa ja tekee tyhjäksi kaiken. Se on huonoin, laiskin, joka pani parhaan käteen pistimen, taistelemaan huonouden ja laiskuuden etujen puolesta.

*

Työn tasavalta.

Katselin tänään lumenluontia kadulla. Siinä seisoi kymmeniä, työskenteli pari kolme. Ja millä lailla? Lapion isku silloin, toinen tällöin ja rupatusta välillä. Sama kuva, vielä räikeämpi, kun raitiorataa puhdistettiin. Jos työväen tasavalta aikoo tällä tavalla jatkaa ja yleensä sitä tahtia pitää, kyllä tulee tämä uusi Suomi toisten rakennettavaksi — totisesti.

*

Rikos ja rangaistus.

Ei minusta ole pitävä se pohja, että tässä voi sovittaa rikoslakia maankavalluksesta, sillä ensiksikään ne eivät tekoaan semmoiseksi itse käsitä, se on tapahtunut vallankumouksen huumeessa ja hyvässä uskossa, että he näin ajavat Suomenkin asiaa — se käsitys on varmaan suurimmalla osalla, joskaan ei johtajilla, joille se on valtakysymys, vaikkei ehkä kaikille, sillä heidänkin joukossaan täytynee olla jonkinlaisia idealisteja. Rikoslain sovittaminen on käytöllisesti mahdotonkin, kun niin suuri osa kansaa on mukana. Heidän paras rangaistuksensa on heidän asiansa menetys ja olojen kurjistuminen ja heidän täytyy luonnonlakien pakosta tyytyä siihen, mikä seuraa.

Ei, tässä täytyy arvioida kaikki arvot uudelleen, ottaa huomioon mielentila, joka syntyi m.m. siitä, että työväkeä uskoteltiin sillä ja saatiin uskomaan se, että sitä vastaan valmistettiin hyökkäystä ja kaappausta.

Kun se sille selviää, jakaa se itse oikeutta.

On saatettava työväki itse sovittamaan lakia pettäjiinsä, karjan sarvet seivästämään kaitsijansa, petolliset paimenensa.

*

Toverit, sotilaat…

Taas täytyy venäläisen aluekomitean koettaa yllyttää omiaan auttamaan suomalaisia tovereita. "Monet joukko-osastot ovat siitä kieltäytyneet, perustellen kieltäytymistään sillä, että he ovat väsyneitä ja haluttomia sekaantumaan suomalaisten asioihin." Mutta aluekomitea on kuitenkin vakuutettu siitä, että toverit sotilaat, muodostavat erikoisia taisteluosastoja sekä lähettävät ne toveri Svetsnikowin johtoon. "Toverit, sotilaat, eivät voi jäädä tämän epätasaisen taistelun välinpitämättömiksi katselijoiksi. Toisella puolella on joukko, jonka kuri ja asestus on hyvä, kaikki, mitä se tarvitsee, toisella on kokematon, huonosti varustettu punakaarti." —

Toverit, sotilaat!… viruvat mieluummin kasarmeissaan ja laivoillaan ja retkuilevat katuja pitkin tyttöineen ja odottavat aikaa, jolloin pääsevät ryöstämään.

*

Tunteeni venäläisiä kohtaan ovat olleet monenlaisten vaihtelujen alaiset. Vallankumouksen alussa vuosi sitten tunsin heitä kohtaan kiitollisuutta ja veljellisyyttä ja annoin anteeksi sen, että he täällä hummasivat kuin kotonaan. Kammottivat he minua kuitenkin ja aavistelin heistä pahinta, kun alkoi kuulua upseerimurhista y.m.s. Kesemmällä alkoivat "toverit" käydä vastenmielisiksi, varsinkin kun veljeily alkoi ja heistä alkoi tulla turva väkivallan tekijöille. Nyt, kun he vihdoinkin näyttävät olevan lähtöhommissa, minä taas heitä suosin. Milteipä syleilisin heitä — hyvästiksi.

Perjantaina 8 p:nä helmikuuta.

Viljaa Siperiasta.

Harmaalta, kylmältä talviselta taivaalta leimahti tänään salama — saadaan viljaa Siperiasta! Tai oikeastaan: toivotaan saatavan. Tai ehkä oikeammin: uskotellaan saatavan. Toveri Tokoi on käynyt Pietarissa. Sieltä ei saada viljaa, kun sitä ei siellä ole, mutta sieltä saadaan "avustusta" sen saamiseen.

"Suunnitelma on rohkea ja suurenmoinen", sanoo hallituksen äänenkannattaja. Lähdetään omalla hevosella hakemaan: järjestetään omat junat. Polttoaineita saadaan matkan varrelta. Suomen valtio panee oman miehistönsä ja tarpeelliset vartijat, joilla arvatenkin on oikeus käyttää aseitakin. Siellä olisi ensi aluksi saatavissa noin 400 vaunulastia. Sitä varten tarvittaisiin 8 junaa. Näin monta junaa ei ensi aluksi voida järjestää, täytynee tyytyä lähettämään vain — muutamia. Jos yritys onnistuu, voidaan junien lukua myöhemmin lisätä. Matka edestakaisin kestää 2 viikkoa — ehkä enempikin.

*

Työläiset eivät saa palkkojaan.

Eilenkö se oli vai toissa päivänä, kun kehuttiin, että kyllä me hoidamme kunnan asiat. Ei ole rahaa, mutta hankitaan. "Ryhdyttiin heti tarmokkaasti hankkimaan varoja menojen suorittamiseksi." (S.o. murrettiin auki Suomen pankin holvit.) Niitä saatiinkin, mutta ei riittävästi. Useat työläiset ovat saaneet odottaa palkkaansa eivätkä kaikki ole sitä vieläkään saaneet. Työläisten ei pidä tämän johdosta kuitenkaan tulla kärsimättömiksi, "Palkkojen maksamisen kiirehtimiseksi tehdään kaikki, mitä voidaan."

*

Heti.

Tähän aikaan tapahtuu kaikki paukkuen. Vapautta, oikeutta, leipää ja mitä kaikkea — pang! ja se putoaa kuin lintu puusta — kuolleena tosin. Lakeja ja asetuksiakin pamahtaa senaatin linnasta kuin pommeja. Tänään räjähti sieltä niitä kolme: Pang! — tuli torpparilaki. Pang! — uusi elintarvelaki. Pang! — uusi pankkilaki! Ja samalla tavalla on tulta tupruten poistettu kuolemanrangaistus, pantu papit viralta, uudistettu koululaitos, yhteiskunnallistettu tehtaat.

On kiire, ei tiedä, kuinka kauan tätä kestää. Täytyy hörppiä keitto kuumiltaan, ei ole tällä köyhällä malttia keittämään, vielä vähemmin jäähdyttämään. Kaikki niiden lait "astuvat voimaan heti ". Torpparilaki astuu voimaan heti, vaikka se ei vielä ole valmiskaan. Laista "johtuvan lopullisen vapautuksen toimeenpanosta säädetään erikseen." Siitä huolimatta, että laki ei ole lopullinen, se kuitenkin astuu heti voimaan.

*

Lupaavat poistaa köyhyyden.

Ei enempää eikä vähempää.

Näin se käy (ks. tämän päivän "Työmies").

Mikä on syynä yhteiskunnassa vallitsevaan kurjuuteen? Köyhyys. Mistä se johtuu? Sen alkusyy ja aiheuttaja on kapitalistinen tuotantojärjestelmä. Työläisten ohjelma on, että luokkataistelun kautta tämä järjestelmä kukistetaan ja sen sijalle asetetaan sosialistisen tuotantojärjestelmän perustukselle rakennettu uusi sosialistinen yhteiskunta. "Me tiedämme, että tämä yhteiskunta vielä ei voi tulla ihanneyhteiskunnaksi, mutta se on kuitenkin pitkä askel kohti tämän lopullisen päämäärän saavuttamista. Taivaan valtakuntaa me emme luule pystyvämme luomaan, mutta köyhyyden me lupaamme poistaa ja sen kautta tiedämme luoneemme suuremmat onnenehdot ihmisille, kuin mitä tämä yhteiskunta koskaan on voinut ja voi tarjota. Me kukistamme tämän yhteiskunnan vallankumouksen kautta ja asetamme sen sijalle paremman."

Me lupaamme … me kukistamme … me asetamme sijalle paremman. Ketkä "me"? Me Manner, Sirola, Tokoi!… Menkää suolle!

*

"Virkamies"

Tänään on nimimerkki "Virkamies" pantu "Työmiehessä" houkuttelemaan lakon tehnyttä, lainkuuliaista suomalaista virkamiestä liittymään vallankumoukseen. Sen pitäisi tapahtua suomalaisuuden ja kansan asian vuoksi. Hänen olisi nyt asetuttava ruotsalaisen virkamiehen paikalle, noustava ruotsalaisen päällikön sortoa vastaan.

"Virkamies" kuitenkin tietänee tai ainakin pitäisi hänen tietää, että suurin osa virkamiehiämme, varsinkin korkeammat, senaatista ja ylihallituksista alkaen jo ovat suomen-, kansallis- ja kansanmielisiä ja että virkamiesten suomalaistuminen on jatkumassa luonnon voimalla. Eikä vain suomalaistumassa ja kansanvaltaistumassa kielellisesti, vaan ennen kaikkea mielellisesti. Siihen on oltu menossa ja menty sitä mukaa kuin venäläisistä on alettu päästä eroon. Eihän tämäkään ole muuta kuin kömpelö syötti jonkun tyhmän kalan houkuttelemiseksi onkeen tai jonkun sellaisen, joka jo tähystelee jotain syöttiä, johon tekee mieli tarttua, saadakseen tekosyytä tarttua onkeen.

Mitä lajia miehiään tämä "virkamies" oikeastaan on, se käy ilmi siitä karakteristiikasta, minkä hän itsestään antaa. Hän kysyy: "Onko kansallamme tai meillä itsellämme ollut toiminnastamme mitään hyötyä? Ei, minä en ole hyödyttänyt ketään. Olen istunut virastossani ja virkatuntien päätyttyä kotonani ja katsellut, miksi maailma muuttuu. Hallituksien muuttuessa olemme me nöyrästi kallistaneet päämme ja sanoneet vain: 'Tapahtukoon sinun tahtosi.' Meillä on tähän asti ollut samaa, kuka meitä hallitsee."

Ei ole suomalainen virkamies se, joka noin puhuu. Se on bobrikoffin- ja seyninaikainen kätyri, santarmikätyri, joka ei tiedä mitään Krestyn miehistä ja Siperiaan karkoitetuista ja kaikista niistä, jotka vapautensa ja henkensä menettämisen uhalla ovat vuosikymmenien kuluessa totelleet ja palvelleet ainoastaan maansa laillista hallitusta — eivätkä koskaan tule mitään muuta palvelemaan.

*

Leivättömyys sodan syy — kenen syy sota?

Kuinka monta kertaa ovatkaan sosialistit huutaneet sitä, että syynä uhkaavaan nälänhätään on ollut porvarillinen hallitus ja sen elintarvepolitiikka. Jahka tässä työväki pääsee valtaan, hankkii se myös kaiken muun hyvän mukana leipääkin. Nyt ovat sosialistit päässeet valtaan, mutta leipää ei vain tule. Ei näytä kansanvaltuuskunta keksivän keinoja eikä myöskään ottavan kantaakseen siitä vastuuta. "Työmiehessä" lykätään syy maailmansodan niskaan. "Palo on ensin sammutettava, sitten vasta voidaan jotain järjestää. Me olemme yksin voimattomia maailmanpaloa sammuttamaan, mutta meidän on kuitenkin osaltamme otettava osaa siihen, ainakin soitettava hälytyskelloa kaikin voimin. Alas militarismi! alas sota!" Näin ne, jotka sotkivat sodan jalkoihin vielä senkin maan, joka oli siitä tähän saakka säilynyt ja joilla ei nälänhädänkään uhatessa näytä olevan aikomustakaan edes sen sodan lopettamisesta, jonka olivat itse julistaneet. "Alas militarismi!" huutavat ne, jotka tulevat tekemään tästäkin rauhanmaasta militaristisen maan.

*

Lahjomisyritys.

"Työväestön kanssa teidän on joko seisottava tai kaaduttava. Yksinänne olette avuttomia suurkapitalismin kynsissä. Tukekaa siis Suomen työväen asettamaa hallitusta!" — kehoitetaan taas tänään "Työmiehessä" talonpoikia. "Älä pelkää, että työväestö vallan saatuaan vie sinun maatilkkusi tai peltosarkasi. Riittää, kunhan vain suurten herraskartanoiden ja tukkiyhtiöiden maat palautetaan valtiolle, joka jakaa ne halullisille viljelijöille." Bobrikoff koetti aikoinaan hänkin harjoittaa samantapaista maanjakamisyllytystä.

*

Ryöstettyään Suomen pankin

aikovat rosvot tehdä siitä maan "hallitsevan liikepankin". Se tulee muutamassa kuukaudessa semmoiseksi kohoamaan, "vakavuudellaan, suhteellisesti suurilla varoillaan ja halvalla luoton annollaan se voi vetää ison osan suurteollisuutta vaikutuspiiriinsä."

Yksityispankkiparat eivät kuitenkaan tarvitse käydä kovin alakuloisiksi uhkaavasta kilpailusta. Ne saavat luvan avata liikkeensä ja "luonnollisesti" ne "ennen pitkää" tulevat sen tekemäänkin; kansanvaltuuskunnan puolelta ei tätä tulla vastustamaan. "Mutta pankeilta vaaditaan ehdottomasti, etteivät saa avustaa vastavallankumouksellista liikettä."

Lauantaina 9 p:nä helmikuuta.

Kävelin aamulla Töölööseen päin. Ihana luminen aamu. Raitioliike pyrkii käyntiin, mutta hitaasti se näyttää menevän.

*

Yhä piteneviä jonoja. Jonon pituus on kuin ilmapuntari, joka ennustaa yhä pahempaa säätä. Jonoissa on tähän saakka vimmatusti agiteerattu porvarillista hallitusta vastaan. Siellä on kuulema ollut akkoja, jotka kulkevat moneen kertaan jonon läpi ja kiihoittavat pitkin päivää. Näistä jonoista voi pian aikaa syntyä vastavallankumouksellisenkin kiihoituksen orgaaneja.

*

Eräs minulle tuntematon herra, joka tunsi minut, rupesi kadulla puhelemaan kanssani. Hän luuli, että mieliala työväen parissa tulee muuttumaan, että alkavat huomata, ettei tämä mene. En luule, että he mitään huomaavat ja uskovat, ennenkuin näkevät lopullisen romahduksen. Tuskin ne uskovat omien aistimiensakaan todistusta.

*

Huhuja: Ryssiä mennyt pois. — Sipoossa valkoiset perääntyneet muka houkutellakseen punaisia "rysään", jossa kaikki ammuttu. —

*

"Tiedonantolehden" sävy ei tänään ole oikein toivehikas.

*

Ettei tämä jo ala loppua! Käy jo yksitoikkoiseksi tällainen elämä; onhan tätä kestänyt jo kohta kaksi viikkoa. Olisi jo aika vaihteen vuoksi tulla — vastavallankumouksenkin.

*

Smolnassa.

Matilda Wrede kertoi käynnistään "Smolnassa". Hän tapasi siellä päällikkönä kaksi vanhaa tuttavaansa Kakolasta. Olivat kovin kohteliaita. Puhuttelivat vapaaherrattareksi "Neiti — hm — vapaaherratar on hyvä!" — Kun miehet kiroilivat, komensivat johtajat: "Tyst!" — Salissa makaili ja sihtaili ja korjaili pyssyjään joukko kaartilaisia. Taulut verhottu papereilla, joissa reikiä. — Eivät huolineet rahaa vankien ruokaan. "Ennen söivät vartijat vankien ruuan, nyt on toinen aika." — Kun hän kysyi, mitä varten nyt on ryhdytty tällaiseen, tuli "imatra" Työmiehen fraaseja, pintapuolista, opittua, sorrosta y.m.

*

Makian leivän päivät.

Punaiset ne nyt saavat ruokaa enemmän kuin muut ja ovat vallassa ja viroissa ja heidän vaimonsa ovat mahtavia tästä asemastaan. Ei mahda olla aivan helppoa luopua tästä asemasta ja palata ennalleen. Joka saisi olla mukana seuraamassa retkeä ylös ja alas!

*

Olemme olleet tavattomasti laiskoja ja velttoja ja syöneet enemmän kuin olisi ollut tarvis. Nyt, kun kaikki ovat pakotetut elämään kohtuullisesti, huomaan ainakin minä, kuinka paljon vähemmällä voi tulla toimeen. Ei työkyky ehkä kuitenkaan ole sama. Mutta sen kuitenkin huomaa, että täytyy tehdä ja voida tehdä henkistä ja ruumiillista työtä puolta enemmän kuin tähän asti. Ei millään muulla tavalla saada rakennetuksi uutta ja parempaa Suomea.

*

Tuikahti ja sammui.

Meidän oma kapitaalimme nyt hävitetään, mutta ilman kapitaalia emme voi tulla toimeen. Meidän täytyy ottaa "vallankumouksen laina" t.m.s. Otamme sen sieltä, mistä sen saamme, saamme luvan alistua sen ehtoihin ja joudumme sen kiristykseen entistä kovemmin. Se on se, joka on reaalinen tulos, vieraan pääoman valta; kuta huonompi luotto, sitä ankarammat ehdot. Niin joutui Ranskakin kommuunin jälkeen rahamiesten valtaan, mutta oli kuitenkin paljoa edullisemmassa asemassa kuin me, koska sillä oli omaa kapitaalia ja se oli rikas maa. — Nyt tuskin voidaan saada aikaan edes niitä pikkuparannuksia, joita sosialistit ovat niin kovin ylenkatsoneet, vielä vähemmän kaikenlaisia suuria "sosialiseerauksia" ja muita mullistelevia uudistuksia. Täällä tuikahti ja sammui.

*

Huhuja.

Valkoisilta taitaa puuttua tykistöä Mäntyharjussa päin. Punaisilla sitä on. Ryssät ne sittenkin ratkaisevat, niitä vastaan me taistelemme. — Ei taida olla luottamista Ruotsin eikä liioin Saksankaan apuun.

*

Kerrotaan, että Porvoo on valloitettu ja että valkoiset ovat vetäytyneet saaristoon jollekin niemelle ja joutuneet saarroksiin. Siinä oli siis tuo "rysä", joka muka oli valmistettu punaisille.

Kerrotaan, että Porissa olisi tapettu sanomalehdentoimittaja W. Hänet otettiin kotoa ja vietiin jonnekin, josta hän ei palannut. Rouva meni "Sosialistin" toimistoon, jossa sanottiin, ettei ole annettu mitään määräystä hänen vangitsemisestaan; arveltiin, että se on — yksityistä kostoa. Varmaankin tullaan monta samanlaista katoamista panemaan yksityisen koston syyksi!

*

"Spiriti jest?"

Eräs taiteilija kertoi kotitarkastuksesta luonaan. Ryssä mukana. Etsivät väkijuomia. "Spiriti jest?" — "Ei ole" — vaikka oli. Palvelijatar, vaikka onkin punainen, pelasti varaston tarkastuksesta siten, että sanoi: "Herralla kyllä on … minä tiedän, missä herran viinit on" — ja veti jostain komerosta joitakin pulloja, jotka oli vartavasten tätä varten juuri ikään piilottanut pelastaakseen loput.

*

Olisi tarpeen selittää valkoisille toisella puolella rintaman, että vaikka ryssät lähtevätkin, he yhä edelleenkin taistelevat ryssiä vastaan eivätkä omia veljiään vastaan. Sieltä punaiset saavat aseensa, päällikkönsä ja tulevat edelleenkin saamaan ja että se liitto tulee aina jatkumaan eikä Suomen itsenäisyyttä voi ajatellakaan mahdolliseksi, ennenkuin Suomi voi torjua kaiken sieltä päin tulevan vaaran. Vaikka kyllä kai ne sen selittämättäkin tietävät.

*

Rotat lähtevät.

Venäläiset myövät kampsujaan Turun kasarmissa ja sen edustalla. Joku oli muutamilla sadoilla ostanut hienot vaunutkin, jotka alkuaan olivat maksaneet joitakin kymmeniä tuhansia. Rotat lähtevät uppoavasta laivasta. Se on sitä heidän vallankumoustaan. Meillä kai menee samaan malliin.

*

Mieltäni jäytää epämiellyttävä tunne suojeluskunnan tappion tähden Porvoossa. Retki oli kaikesta päättäen huonosti järjestetty ja suunniteltu. Pintapuolista hommaa, niinkuin monet muutkin.

*

Porvoolaisilla kerrotaan olevan lujat varustukset saaristossa.

*

Yhä uusia virkamiehiä nimitetään, yhä uusia virastoja vallataan. Niitä kiipee joka päivä uusia vallattuun laivaan. Ne aikovat todella saada sen liikkeelle omine voimineen, ilman porvarillisten apua. Toivoisin melkein, että tätä kestäisi niin kauan, että ne saisivat koettaa ja näyttää, mihin kelpaavat.

*

Lumipyry koko päivän. En ole liikkunut missään. Ajattelen poikia rintamalla. Sinne kulkevat ajatukseni alati, olipa sää millainen tahansa.

*

Auttaako Saksa?

Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun kapina puhkesi. En tiedä, kuinka pitkä lienee se aina mainittu iankaikkisuus, mutta äärettömän pitkä on tämä sen sekunti ollut. Iankaikkisuudestahan ei tule koskaan loppua, mutta minusta tuntuu, kuin tämä kapina-iankaikkisuus jo ainakin alkaisi lähestyä loppunsa alkua. "Työmies" ilmoittaa tänään, että "porvaristo hapuilee apua ulkomailta". Ilmoittaapa vielä, mistä me sitä hapuilemme. Me, porvarit, olemme pyytäneet apua Saksalta.

Olemmeko? En tiedä, mutta varmaankin olemme. Tänään olen taipuvainen uskomaan, että kerrankin on totta, mitä "Työmies" sanoo.

"Työmies" uskoo, että olemme pyytäneet apua. Mutta se ei usko meidän sitä saavan. Saksan hallitus ei uskalla sitä meille antaa. Siellä on kuulema tapahtunut "huomattavaa vallankumouksellista liikehtimistä". "Saksan sosialidemokratia nousisi jyrkästi tuollaista hanketta vastaan ja siten voisi Suomen kansan valtaa vastaan suunniteltu isku muodostua uudeksi sysäykseksi Saksan työväen vallankumousliikkeelle."

Enhän tiedä, mitä Saksa uskaltaa. Tähän asti se on sentään uskaltanut yhtä ja toista. Onhan se parhaallaan sodassa itseään pääpaholaista, vallankumouksellista Venäjää vastaan.

Mutta jos siellä asiat ovat niin täperällä, että Suomen retki olisi oleva se pisara, joka saisi astian vuotamaan yli reunojensa, niin ehkä todella Wilhelm viisas ei ole ainoastaan auttamatta Suomen porvareita, vaan sosialistisen vallankumouksensa pelossa ja valtaansa tukeakseen päinvastoin auttaa Suomen sosialisteja heidän vallankumouksessaan. En ihmettelisi, jos Haapalainen huomenna rohkaisisi joukkojaan sellaisella tiedonannolla.

Kierrän nyt sentään sähkön sammuksiin sillä hiljaisella toivotuksella, että jos emme itse auttaa itseämme jaksa, niin auttaakohan meitä sitten Saksa.