NEIDON RYÖSTÖ
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
KAARLE HALME
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1927.
HENKILÖT:
HANKALAN MATTI, isäntä.
EEVA-KAISA, emäntä.
JANNE, heidän poikansa.
ANNA, heidän tyttärensä.
TOURULAN ATTE.
SULAKAN ISÄNTÄ.
NÄYTTÄMÖ.
Hankalan arkiinpa kaikissa näytöksissä. Aika: nykyinen.
OHJEITA ESITTÄJILLE:
Hankalan Matti on vanhan ajan mies, joka on elänyt vain talolleen ja työlleen, kunnes, lasten tultua isoiksi, on ruvennut vähin aavistelemaan, että ilmassa liikkuu myös henkisen kehityksen harrastuksia. Hän huomaa itsestään ja emännästään, että he ovat eläneet aikansa liian yksipuolisesti. Toiminnan miehenä ja omavaltaisesti päättää hän korjata virheen, yrittämättä millään tavoin syventyä asioitten ytimeen. Eikä hän sitä osaisikaan, sillä ei hän ole tottunut ihmisten eikä asioitten ydinkohtia ajattelemaan. Itse hän on kolea luonne, joka ei hevin tajua hennompia mielialoja, mutta ei hän ole häijy eikä ilkeä. Päinvastoin on hän hyvinkin rehti ja oikeudenmukainen omalla yksiviivaisella ja itsekkäällä tavallaan. Syvempää huumorin tajua ei hänellä ole, mutta laskee sentään pientä leikkiä oikoisella tavallaan ja nauraa mielellään, mutta siinä naurussa ei ole mukana sydämellistä hilpeyttä, vaan pikemmin kailottavaa ylpeyden ja mahtavuuden ilmaisua, kuten turhan kova-äänisessä puhelussaankin. Hän on tottunut kulkemaan maailman läpi yksipuolisen tarmonsa ja ankaruutensa asein ja olisi tuiki mahdoton millekään muulle kehityksen tielle, ellei sattuisi joutumaan sellaiseen hämmästyttävään olotilaan, missä ei mikään voima auta ja oikeuskäsitteetkin kääntyvät häntä vastaan. Alkuperäisen vaiston avuin tajuaa hän heti iskun saatuaan, että hän on asiansa hävinnyt, mutta sen tunnustaminen ja uuden kannan muodostaminen tuottaa paljon kiemurtelua hänelle itselleen ja huolta ympäristölleen. Mutta kun hän huomaa entisen varmuutensa aivan kuin altaan luisuvan, omistaa hän uudet käsitykset rehellisesti ja vilpistelemättä, vaikka häntä kovin ujostuttaakin oma kohoamisensa uusille ja vähän oudoille asemapaikoille, joista hän ei näin äkkiä voi puhua muuten kuin kaartelemalla ja omahyväisyytensä varjossa. Tämän omaiset ymmärtävät ja asettavat sanansa sen mukaan. On sileäksi ajeltu, ei käytä enää kurkkupartaa eikä pitkää tukkaa. Ikä 60 v.
Eeva-Kaisa on koko olemukseltaan herttainen. On ollut nuoruudessaan toinen luonne, jonka väreily vieläkin joskus pilkistää sen painon alta, jota hän niin urhoollisesti ja kauniisti on miehensä valtikan varjossa kantanut. Hän on pieni ja laiha ja hänestä uhoo enemmän herkkää henkevyyttä kuin toimeliaisuutta. Ikä 50 v.
Janne on älykäs, leppoisa ja aina hyväntuulinen. Sanoessaan tarkoitettuja pistoksia ja sutkauksia, ei hän niitä korostele eikä tuo tarjottimella esille. Ne sukeltuvat kuin itsestään hänen hymyileviltä huuliltaan. Joskus käyttää hän kirpeätä kaksimielisyyttä lauseissaan, mutta pysyy aina maltillisena, eikä koskaan unohda kunnioitustaan isäänsä kohtaan. Liikkuu sirosti ja tekee näppärän vaatimattomasti tehtävänsä. Ikä 26 v.
Anna on iloinen ja huoleton, mutta toiminta kiertyy heti niin tiukasti hänen ympärilleen, että iloisuus pusertuu syrjään. Jäljelle jää herttaisuus ja sydämellisyys. Ikä 22 v.
Atte on rauhallinen miehevä mies, ystävällinen ja lyhytsanainen. Ikä 28 v.
Salakka on tasainen ja maltillinen. Ikä 35 v.
Näytelmä vaatii huoliteltua esitystä. Kellään ei ole tilaisuutta hutiloimiseen.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Iltapäivä juhannus-aattona.
EEVA-KAISA (hommailee senkin laatikoitten ääressä)
MATTI (tulee ulkoa, hitaasti ja mietteissään, kurkistaa asiattomasti akkunasta, pysähtyy katsomaan emännän askartelua ja menee sitten keinutuoliin istumaan.)
Tuota — tuota! Jaa—hah! Juu—huh!
EEVA-KAISA (sydämellinen nauru äänessä)
Joko jo — vaariseni? Muuttoikäväkö huokailuttaa?
MATTI (etsii piippunsa, jota katselee tutkien)
Älähän nyt hätäile, Eeva-Kaisa! Ei tässä vielä vaareja eikä muoreja olla, vaikka muutetaankin vanhusten kranttiin.
(Yrittää kohottaa mielialaansa.)
Saakuriako niillä kamareilla sitten tekisi, jollei niihin menisi asumaan. Mutta eipä talon hallitus silti tänne jää! Kyllä se seuraa meitä — vielä — vastaiseksi.
EEVA-KAISA
Kaipa jo minun puolestani voisi jäädäkin Jannelle. Olemmehan jo talon valjaissa olleet pitkän tovin.
MATTI (täyttelee piippuaan)
Jaa, jaa! Tovinpa kylläkin! Oli kai juuri näin juhannuksen alla, kun — kun — (äänekkäästi ja leikillisesti, vilkaistuaan Eeva-Kaisaan) — kun toin sinut täyttelemään noita samoja laatikoita, joita nyt tyhjentelet.
EEVA-KAISA (pysähtyy askartelussaan.)
Juhannuksen allako? Allapa tietenkin, hyvä mies, koska oli juuri juhannusaattona niinkuin nytkin.
MATTI
Kas, kas! Kylläpä sinulla on visu pää muistamaan —
EEVA-KAISA
Tottahan nyt sen verran! Ja siitä on tänään täsmälleen kolmekymmentä vuotta.
MATTI (lystikkäästi)
Jaa, jaa! Räknäämään sinä olet aina ollut kuin paras puukhollari. Voi olla ehkä prikulleen kolmekymmentä vuotta. (Vähän surumielisesti.) Mutta suotta on noita pahuksia — noita ajan nystyröitä numeroihin panna! (Kohentaen ääntään.) Nehän ovat vain kuin lumikieppejä tukkoisella tiellä. Saakuri sellaiset periköön! Ikäkö muka vaivaisi meitä? Ohoh! Sinä olet mielestäni kahdenkolmatta vanha, niinkuin olit silloin —
EEVA-KAISA (nauraa hiljaisesti)
Tyttäremme Anna on jo kolmannellakolmatta.
MATTI (yrittää harmistua)
Älä puhu mitään kakaroista! Älä, hyvä ihminen! Me olimme täysiä ihmisiä ja remseitä kuin kirmailevat varsat. Minä olin kolmissakymmenissä — ja olen aina samassa —
EEVA-KAISA (ilakoiden)
Unohdat Jannen! Hän on nyt vuorolleen kohta siinä ijässä. Ja siksihän me teemme muuttoa vanhuksien puolelle, kun Janne meinaa hakea emännän taloon.
MATTI (kohottaa ääntään)
Kuules, Eeva-Kaisa! Saakuriko sinuun on mennyt, kun tuollaista lörpöttelet! Jos sinä et hyvällä suostu pysymään entiselläsi — kahdenkohnatta vanhana, niin saat olla emäntänä — vaikka sata vuotta vielä — että todellakin vähän vanhentuisit — ja viisastuisit. (Nousee kävelemään.) Vanhuuden tähdenkö minä muka talon antaisin Jannelle? Ee-hei! Ei sinne päinkään! Minä vain tahtoisin lystikseni vähän herrastella. Me rupeamme nyt katselemaan ympärillemme. Puolen vuosisataa olen tonkinut turpeita ja myllännyt multaa kuin myyrä, ottamatta osaa muuhun kuin omaan uurastamiseeni. Etkä sinäkään ole elämässäsi nähnyt muuta kuin lehmäsi, vasikkasi, kangaspuusi ja rukkisi. Näin me olemme eläneet, sillä näin meille opettivat heimoperu ja karu luonto. Nyt sanotaan kaikissa käänteissä, että me olemme kansalaisia, joilla on erinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ja että me olemme valtakunta ja kansakunta ja yhteiskunta. No ne nyt mahtuvat kalloon, mutta sanotaan vielä paljon muuta, mistä meillä ei ole koettua tietoa eikä elettyä kokemusta. Kysy vain tyttäreltäsi tai pojaltasi, niin et ymmärrä heidän vastaustaan! Et ymmärrä! (Asettuu kiivaana keinutuoliin.) Mutta minä kysyn sinulta, eikö voi oppia ymmärtämään? Häh?
EEVA-KAISA (alistuvasti)
Sinä kyllä jo ymmärrät, koska osaat noin puhuakin. (Menee Matin viereen ja panee kätensä hänen käsivarrelleen.) Jos luulet, että meille on hyötyä joittenkin asioitten katselemisesta, niin ruvetkaamme sitten katselemaan!
MATTI
No, näetkös! Heti sinä olet taas kahdenkolmatta ikäinen! Ja juuri niin pitää olla, sillä elämä on juossut meiltä karkuun. Sitä on otettava hännästä kiini ja lujasti. (Haparoi Eeva-Kaisan palmikkoa.) Noin! Muistatko, kuinka usein minä tartuin mielihyvin sinun paksuun palmikkoosi — mutta — missä ihmeessä sinun kourantäyteinen palmikkosi on —
EEVA-KAISA (hiljaisesti)
Ei sitä enää ole — — —
MATTI (hämillään)
Ei ole —?
EEVA-KAISA
Nämä vuodet ovat sen riipineet hiiren hännäksi.
MATTI (istuu hiljaa, rykäisee sitten, mutta vaikenee taas, ottaa sitten
Eeva-Kaisan käden, jota silittelee)
Näes nyt! Ääh! Saakuri sentään! Mitä minun pitikään sanoa? Niin! Se lentävä lempo — se elämä! Se on vilistänyt huomaamattamme omille teilleen ja jättänyt meidät nokka maata kohti tuijottamaan tätä Hankalan taloa. Mutta minä sanon, että Hankala ei enää meidän torhimisistamme parane. Mutta meitä itsiämme olisi vähän torhittava. Sen huomautit vallan ilmielävästi — kun — kun — (iloisemmin) — mutta älä välitä siitä — siitä hiirenhännästä! Naisethan käyttävät nyt samallaista tukkaa kuin miehet minun lapsuudessani. Samanlaista heiluvaa lauhaa. Hiirenhäntä poikki vain — ja siltä kohdalta olemme tarranneet elämää niskakarvoista — ja sitten tartumme sitä korvista ja koivista —
EEVA-KAISA (naurusuin)
Mitä sinä nyt hulluttelet! Sinähän puhut hassuja juttuja kuin ennen —
MATTI (ylimielisenä)
Juuri prikulleen kuin ennen! Sanoitpa sanan! Me olemme ihan entisellämme. Mutta emme katsele enää ainoastaan vaon pohjiin ja sakkasaaveihin, vaan ympärillemme. Käymme sinne, minne muutkin ihmiset. Näemme, kuulemme, opimme ja elämme kuin muutkin, mutta vaikenemme visusti. Emme puhu sanaakaan sokkoudestamme, etteivät ne nauraisi meille. Me katselemme kaupungit ja eduskunnat ja puolueet ja juhlat ja radiot ja kaikki yhteen myttyyn. Otamme selvän, näetkös, minne kuljetaan ja minnepäin valtakunnan viiri viittaa.
EEVA-KAISA
Meinaatko sinä, että —
MATTI
Juuri vissisti meinaankin, että Hankalan haltiaväki rupee leiskumaan ruumiinsa ja sielunsa terveydeksi. Astukoon Janne talon ohjaksiin ja Anna — se sopii tyttölapselle — pysyköön meidän tarakassamme. (Naurahtaa hyväntuulisena.) Muutenhan ihmiset luulisivatkin meidän kuljeskelevan kihlamarkkina-matkoilla — vai — häh!
EEVA-KAISA
Koska maailman päivinä olet kaiken tämän myllerryksen päähäsi päntännyt? Sentähden kai oletkin ollut niin viisaan näköinen koko kevään.
MATTI
No, no, no! Jätä silleen, viisastelija, ja mene hepeneittesi kimppuun! (Sytyttää tupakan, kun emäntä siirtyy entiseen työhönsä.) Viisaan näköinen! Hyh! Vihainen minä olen ollut. Kai sen tiedät, että minua ovat suututtaneet ne Tourulan Aten hommat meidän yhteismaamme suhteen, kun väeltä väkisin tahtoi Jokipartaan torpan myytäväksi tehtaalle. Mutta minä en meidän osaa myynyt, enkä myy!
EEVA-KAISA
Atte kuuluu myyneen ja saaneen vielä sähkövoiman talon koneisiin ja valaistuksiin.
MATTI
Myyköön ja saakoon ja iloitkoon! Mutta mistä sai myymisen ramun sellainen nahjus? Mistä sai? (Nauraa.) Siitä kai, ettei kyennyt vastustamaan ostajan kärttymistä! Ei edes minun turvissani! Hyi, saakuri! Mutta olkoon omillaan! Sitä juttua en enää kieleni kärkeen päästä. Meillä ei ole enää yhteismaata ja se on sen lorun loppu. Välit selvinä siihen mieheen!
EEVA-KAISA
Atte on muuten hyvin kunnon poika ja asuu talonsa hyvin.
MATTI
Siitä en sano mitään. Asiaton arvostelu ei kuulu minulle. Oli mikä oli! (Nousee.) Ja nyt menen sanomaan miehille, että lähtevät Juhannuslimojen hakuun.
EEVA-KAISA
Näinkö varhain?
MATTI
On pitkä matka! Näes! Minä haetan ne Jokipartaan viidakosta. Tourulaanpa ei noudetakaan sieltä juhannuslehtoja. Mutta Hankalaan tuodaan, jos ei muun, niin lystin vuoksi.
JANNE (tulee vasemmalta)
MATTI (sanovinaan leikkisän riehakkaasti)
Eikös niin, Janne?
JANNE (empimättä)
No, oli menneeksi! Arvion kauppaan!
MATTI
Näes, äitiseni! Taitaa olla reilu miehen alku, tuo Janne! Uskoo isäänsä! Jotakin vanhasta kansasta vielä elää. (Menee oikealle.)
JANNE
Kas, kun isä oli taas entisellä leikkituulellaan! Minua jo onkin surettanut.
EEVA-KAISA
Mikä sitten?
JANNE
Olen pelännyt, että jos isää ja äitiä ei miellytäkään — tai — niin — nuo uudet kamarit — ja —
EEVA-KAISA
— ja talon antaminen. Niin! Sitä minäkin olen pelännyt, mutta vallan suotta. Isää on vain harmittanut se Jokipartaan juttu.
JANNE (kävelee)
Se onkin riivatun ilkeä paikka, kun — niin juuri kun, kun!
EEVA-KAISA
Nii-in! Jos Atte jotakin ajattelee meidän Annasta, niin tyhmällä tapaa hän aikeensa on alottanut.
JANNE
Luuleeko äiti, että isä panee pahasti vastaan? Nouseeko takajaloilleen?
EEVA-KAISA
Uskon, että kieltää kokonaan. Isä on Atteen niin myrtynyt, ettei halua edes puhuakaan hänestä. Sen kuulin äsken. Olen kovin pahoillani Annan vuoksi. Mikä sen Aten riivasikin siihen yhteismaan myöntiin?
JANNE (istuu keinuttelemaan)
No, helkkari! Se sähkövalo Annalle! Navetat ja maitokamarit ja kaikki nurkat täyteen valoa Annaa varten. Ei muka ennen voinut kosimaankaan tulla. Tänään se nyt meinaa kavuta Jokipartaan yli.
EEVA-KAISA
Älä nyt! Tänäänkö?
JANNE
Niin sanoi aamulla, kun tapasimme tuolla moisiolla.
EEVA-KAISA (hätääntyneenä)
Voi, hyvänen aika! Jätänpä heti tämän hypistelyni —
JANNE
No, ei nyt hätäillä! (Nauraa.) Pian kai äiti tuon laatikkonsa kiini työntää.
EEVA-KAISA
Mitä minä näistä! Eiväthän nämä karkaa, (Sukoilee tavaroita laatikkoon.) Mutta juhannusilo ehkä karkaa! Mitähän isä sanoo?
JANNE
Mitä se auttaa, mitä isä sanoo! Anna ja Atte ovat asian jo päättäneet ja me pidämme heidän puoltaan. Sanomme juu, juu — ja jaa, jaa!
EEVA-KAISA
Me? Ole nyt! Mekö annamme Annalle myötäjäiset ja perintörahat? Ei, poika parka, meistä turvaa tule! Ja sitten vielä! Atessa ei ole miestä kiistan käyntiin.
JANNE
Eiköhän sentään asian vuoksi, jota on kauan hautonut. Itsepäinen suomalainen hänkin on.
EEVA-KAISA
En usko! Astuu tiepuoleen heti, kun kuulee ensimmäisen risahduksen. Ja minua niin peloittaa Annan tähden. Vieläkö se jäi sinne uutiskamareihin häärimään? Taisi ruveta kukittelemaan siellä, koska ajoi minut tieheni?
JANNE (hymyilee)
Enkä sano! Uteliaisuus ei auta yhtään. (Vakavasti.) Mutta minä mielisin sanoa, että Atesta minulla on toinen käsitys kuin äidillä, vaikkei hän suulla suurentele. Lujaa maata on kantojen alla.
EEVA-KAISA
Eipä tässä pieni lujuus paljon paina. Tiedäthän miten taipumaton isä on, jos niikseen tulee.
JANNE
Kyllä tiedän, mutta isä on viime aikoina vähän niinkuin muuttunut. Luulen, että hän kevään kuluessa on miettinyt yhtä ja toista — ja sanoi kerrankin, että antaa uusien tuulien vain puhallella, ei niistä hallan vaaroja tunnu uhoavan.
EEVA-KAISA (työntää laatikon kiinni)
Niin, Janne! Niin se kyllä on. Isä on muuttumaisillaan vähän toiseksi ja tahtoo kaikkeen tutustua. Sen kuulin äsken. Mutta onko hän niin muuttunut, että antaa Annan mennä Tourulaan — sitä epäilen. (Ryhtyy järjestelemään pikkutavaroita siellä täällä.)
JANNE (pyyhkii tukkaansa)
Sepä se! Antaa ehkä muitten ohjaksien roikkua, mutta omiansa pitelee sitä tiukemmalla. Niinkin voi olla.
EEVA-KAISA
Tietääkö Anna, että Atte aikoo tänään tulla kosimaan?
JANNE
En minä ainakaan sanonut. Olisikohan pitänyt? Olisi kai pitänyt valmistaa isän vastahankaan —
EEVA-KAISA (akkunan luona)
Mutta tehdään se varovasti — hiljalleen — näkyy tulevan jo kuistille — hoh, hoh — olisipa nyt juhannus voinut mennä säyseemminkin —
JANNE
No, no, äiti! Rauhoitu! Eihän vielä ole mitään tapahtunut.
ANNA (tulee oikealla rivakkana ja touhuisena)
Äiti hoi! Nyt saat tulla katsomaan kammareitasi! Minä en sano mitä siellä on, mutta siellä on pikkurikkisen näkemistä ja paljon, valtavan paljon kuulemista. Ja polskan minä tanssin äidin kanssa heti siunatuksi aluksi! Heipparallaa! (Kiepahtaa vähän äidin ympärillä.)
EEVA-KAISA (leppeästi ja naurunsekaisesti)
Menetkös siitä — touhupää. Jos isä näkee, niin saat ripsua.
JANNE
Mitä kuultavaa siellä on? Onko pelitoosa, joka rimputtaa jatsia?
ANNA
Voi sinua, poropeukalo! Tiedätkö mikä epeli on pääskynen? Tulkaa kuulemaan! Räystäitten ympäristö ihan kuhisee ja koko ilman täyttää sellainen viserrys, että ihminen vallan riemuun pakahtuu. No! Mennään jo!
JANNE
Odota nyt siunaama! Annahan, että poltan pienen tupakan. Kyllähän ne pääskyset siellä mekastavat koko kesän. Harjoitelkoot nyt ensin!
ANNA (menee sohvaan istumaan)
On siellä muutakin! Nähtävääkin! Mutta en sano! — Oh, hoh! Kas! Tuntuukin mukavalta, kun saa vähän istahtaa. Jalat eivät tunnu ymmärtävän pääskysistä ja kehkeimmästä kesästä yhtään mitään! Oi, oi, jos nyt tulisi vieraita näkemään niitä kammareita! Sanon, että kyllä sietäisivät katselemisen.
EEVA-KAISA (asettuu tuolille pöydän ääreen)
Taitaapa tullakin vieraita. Janne kertoi.
ANNA
No, nepä kreivin aikaan! Kuka tulee?
JANNE
Tourulan Atte — aikoi —
ANNA
Atteko — tänään?
JANNE
Etkö tiennyt sitä?
ANNA
Ee-en! Mihinkähän aikaan? Sanoiko sulle?
JANNE
Sanoi — ehkä tulevansa — näin — näihin aikoihin — niin sopimattomaan aikaan kuin suinkin —
ANNA
Vieraisiinko — vai —?
EEVA-KAISA
Ei kai juuri vieraisiinkaan — (arasti) — en luule isän kutsuneen.
ANNA
Yksinkö tulee?
JANNE
Niin kai — ellei tuo puhemiestä tullessaan. Saat kai sen tietää — kosimaan tulee — riiaamaan.
ANNA (huudahtaa hämmästyneenä)
Ai jee — (hetken kuluttua painokkaasti) — -peri!
JANNE (nauraa)
Älä pahastu, äiti! Ei Anna kiroile, mutta joskus kanakin kiekaisee, kun se on oikein iloissaan.
ANNA
Mutta minäpä en olekaan iloissani!
EEVA-KAISA (yllätettynä)
No, ihme! Et sitten väiltäkään Tourulan Atesta? Vai et! (Toimekkaasti.)
Mutta suotta sentään pahastua kysyjälle! Pianpa hänestä selvitään!
Luulen, että isä ei huolisikaan hänestä vävykseen, eikä antaisi sinua
Tourulaan.
ANNA (ihmetellen)
Eikö huolisi — eikä antaisi — mikä vika Atessa sitten on?
JANNE (tekeytyy välinpitämättömäksi)
Mitäpä sellaista utelet miehestä, joka ei tunnu olevan sinun makuasi!
ANNA (kivahtaa)
Kuule, Janne! Menitkö sinä kosimaan Raution Helmiä ilman, että Helmi tiesi tulostasi?
JANNE
Menin ja ajoin vielä Raution porttipieleen että tärähti.
ANNA (salpaantuneena)
Etkä saanut rukkasia?
JANNE
En saanut, koska ensi pyhänä kuulutetaan — ainakin pappi lupasi.
ANNA (räiskähtäen)
Mutta Atte saa rasat — ja tikkurit — ja tumput — se on vissi se!
JANNE (vakavana)
Älähän nyt lähde laukkaamaan noin suin päin. Tämä asia on kiperämpi ja kovempi kuin veräjäpieli.
EEVA-KAISA
Minä olen kauan pelännyt ja surrut sinun puolestasi, kun olen luullut, että sinä pidät Atesta —
ANNA
Niinhän minä pidänkin. Se on selvä asia! Mikä siinä surettaa?
EEVA-KAISA
Minä en ole hennonut sanoa sinulle, ennenkuin tuli pakko, että isä kai vastustaa — eikä hyväksy Attea —
JANNE
Niin! On hyvin luultavaa, että isä kykenee yksinkin hoitelemaan asian kielteiset puolet. Et tee viisaasti, jos rupeat leikittelemään vakavassa asiassa. Isä osaa yksinkin panna peen eteen.
ANNA (katsellen kumpaistakin)
Mitä tämä on? Leikkiäkö vai totta? Tarkoitatteko te, että isä —
EEVA-KAISA
Me emme tiedä varmasti, mutta ainakin minä pelkään, että isä tulee antamaan Atelle pikaisen lähdön — ja sentähden halusin valmistaa sinua, ettei isku yllättäisi. Taisit äsken puhella vain piloja —
ANNA (kiihkeästi)
Tietysti piloja! Ehkä Atte juuri siksi tuleekin tietämättäni, kun on otaksunut minun tuntevan isän vastahakoisuuden — tai — kuka sanoo, että Atte siitä tietää mitään?
EEVA-KAISA
Kaipa hän muistaa, kuinka isä myrtyi hänelle siitä Jokipartaan asiasta.
ANNA
Miksi Atte ei olisi saanut omaa osuuttansa myödä?
JANNE
Miksikä ei! Kylläpä saikin — ja myikin, mutta hinta putosi — ainakin meidän osuudelle — ja hyvien välien silta katkesi.
ANNA
Oletko sinäkin Atelle vihanen?
JANNE
En ole. Minä ymmärrän miten suuren arvon Atte pani sähkövoimalle, jota ei mitenkään muuten olisi saanut. Sinun tähtesi oli Atte päättänyt hankkia sähkövalon, vaikka se maksaisi koko Jokipartaan osuuden. Ja hän teki oikein — minun mielestäni.
EEVA-KAISA
Niin minunkin mielestäni. Olen aavistanut Aten syyt, mutta hyvä oli että sanoit.
JANNE (leikkisesti)
Oli sanottava, kun tässä meinattiin ruveta kiekuilemaan. Atte itse ei paljoja sanele eikä tekojaan julistele. Ei edes erehdyksiäänkään puolustele.
ANNA (painaa päänsä, tuntien tappion)
Ja — ja isän mielestä — ei Atte menetellyt oikein? Niinkö?
JANNE
Niinhän isä on sanonut.
ANNA (kiinteämmin)
Ja minun mielestäni ei isä menettele oikein, jos siitä syystä tuottaa
Atelle ja minulle ikävyyksiä.
EEVA-KAISA (lohdutellen)
Kuka takaa vaikkei tahtoisikaan. Äsken hän puheli minulle kaikenlaisista tuumistaan ja siitä, että on tullut jäätyä vähän jäljelle yhdessä ja toisessa kohdin. Katsellaanpa nyt ja pysytään vain rauhallisina!
JANNE
Oikein, äiti! Rauhallisina on pysyttävä — tuli mitä tuli. Suotta on etukäteen maalata sorkkajalkaa seinälle.
ANNA (lujasti)
En minä maalaa enkä piirusta, mutta sen sanon, että olen laillisessa ijässä ja päätän itse asioistani — tällaisista elämän asioista.
EEVA-KAISA
Niin, niin, lapseni! Sydämeni sanoo, että olet oikeassa, mutta älä kuitenkaan sano sitä isälle! Älä ainakaan nyt yhteen öläkkään! Mietitään sitten — myöhemmin!
JANNE
Minun mielestäni on paras, että me lapset pysymme poissa ja annamme
Aten hoitaa asiansa isän ja äidin kanssa —
EEVA-KAISA
Olkaapas hiljaa! Sieltä kuuluu juttelua kartanolta!
JANNE (menee akkunan luo)
No, vissisti! Siinähän se poika jo onkin — juttelee isän kanssa.
EEVA-KAISA (nousee)
Oi, voi, kuinka sydämeni pampattaa!
ANNA (nousee)
Äiti kulta! Minä lupaan sinulle, etten poikkinaista sanaa sano, vaikka mitä tapahtuisi. (Syleilee äitiä iloisena.) Menemme Jannen kanssa sinun kukkaiskammariisi ja tanssimme neekeri-koputusta juhlan kunniaksi.
JANNE
Eikös se Atte —! Kuinka pääsikin veräjälle niin vähin äänin? Se on tullut uudella autollaan. Onpa siivo kone' Ei ole pyrissyt eikä pörissyt!
ANNA (ryntää akkunaan)
Älä nyt! Onko se ostanut auton? No, voi minun päiviäni! Äiti! Tule katsomaan!
EEVA-KAISA
Ei, ei! Minun täytyy mennä pyytämään vierasta sisään. Kuka sen isän tietää — (Menee oikealle.)
ANNA
Katso nyt, Janne! Kuka tuo toinen mies on! Eihän Atte vain ole ottanut puhemiestä kelkkaansa! Sepä nyt olisi —!
JANNE
Eikö mitä! Sehän on Aten serkku, Sulakan isäntä. On vieraissa Tourulassa. Mitä me nyt teemme? Olisi mentävä vieraita vastaan ja olisi pysyttävä piilossa — (Katsoo Annaa.)
ANNA (kiihkeästi)
Jos me nyt hyökkäämme tuohon rykelmään, niin ei Aten kosimisesta tule mitään. Kuka nyt kirkkokansan kesken? Ei ainakaan Atte!
JANNE (toimekkaasti)
No, livistetään sitten hyvän sään aikana! Tule! (Menevät nopeasti vasemmalle.)
EEVA-KAISA (avaa oven hetken kuluttua)
Pyydän vieraita käymään sisään! Tehkää hyvin!
SOLAKKA
Kiitoksia vain — ja hyvä päivä kynnyksen yli!
ATTE
Kiitoksia! Hyvää päivää taloon!
EEVA-KAISA (kaikkien tultua)
Olkaa tervetulleet ja käykää istumaan!
MATTI (rykäisee)
Niin — hm — painetaanpa puuta! (Ottaa senkiltä tupakkavehkeet ja vie sohvapöydälle, asettuen keinutuoliin.) Tässä olisi — vieraille —
SULAKKA (asettuu sohvapöydän viereiselle tuolille)
Arvaamme, että talossa on yhtä jos toistakin touhua näin juhlan suulla, joten emme oikeastaan ole saapuneet erikoisessa vierastimismielessä —
MATTI
No, no — tupakka sentään pahimman kiireen tappamiseksi!
EEVA-KAISA
Käy nyt tuonne sohvaan, Atte! Mitäpä siihen akkunapieleen pysäyt.
ATTE (istuu akkunanpieleiselle tuolille)
Minä kiitän! Hyvähän tässä.
EEVA-KAISA (menee senkin viereiselle tuolille)
Yksinkö nyt sieltä Sulakalta — eikö emäntä tällä kertaa —?
SULAKKA (leikkisesti)
No, kuinkas muuten! Täytyyhän niitä emäntiäkin tuuletella, mutta Tourulaan jäi, eikä edes terveisiä pannut matkaan, kun me vain lähdimme vähän tuota uutta autoa koettelemaan.
MATTI (välinpitämättömästi)
No, näkyypä kulkeneen ainakin tänne asti.
SULAKKA
Niin — minähän sen kokkaa olin kääntelemässä. Poikkesimme tänne niinkuin asialliselle asialle. Ja — parasta kai avata asiavakka ilman jaaritteluja. Tuo Tourulan Atte on tullut kosiomiehenä tänne Hankalaan. Sanoo Annan kanssa sopineensa asiasta ja tuli nyt pyytämään Annan vanhempien suostumusta.
MATTI (nauraen ja lujaäänisesti)
No, saakuri! Oletko sinä Sulakka ruvennut puhemiehen ammattia harjoittamaan?
SULAKKA (levollisesti)
Olen täksi kerraksi. Aten puolesta kehtaa kyllä puhua. Tehän tunnette hänet poikasesta saakka ja tiedätte että Tourula kaipaa emäntää. Lähempiä selostuksia saatte niin pitkälle kuin haluatte.