KYTTYRÄ-SELKÄINEN TAHI TYÖN VOIMA
Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä
Saksan kielestä suomentanut K. W. W-n [Karl Gustaf Wivolin]
Porvoossa 1864, G. L. Söderström'in kirjapainossa. Omalla kustannuksella.
Imprimatur: O. F. Aminoff.
HENGET:
Von Mahlow, kone-tehtaan omistaja. Kaarle von Mahlow, hänen poikansa. Emilia Heeren, von Mahlowin tytär-puoli. Tuomas, ensimäinen von Mahlowin kirjanpitäjä. Ernst Herbig, koneen-tekijä. Maria, hänen sisarensa. John, kyttyrä-selkäinen. Herra Farren, Von Selow, | Paruuni von Knapp, | Kaarle von Mahlowin ystäviä. Mauno Fuchs, | Poliisi-kommissarius. Viinuri. Kaksi palveliata.
Tapauksen paikka: Eräs suuri Saksan kaupunki.
Ensimäisen ja toisen näytöksen välillä on 8 päivää kulunut.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
(Huone herra von Mahlowin talossa. Vasemmalla puolella piironki, jolla on kello, maljakoita, kynttilä-jalkoja, rintakuvia j.m. Oikealla ja vasemmalla ikkunoita suurilla alas rippuvilla akkuna-liinoilla. Oikealla ja vasemmalla niinkuin myös perässä kaksipuolisia ovia. Seinillä maalattuja kuvia kullatuissa puitteissa, rintakuva, vartalokuvia olkakiivillä j.m. Kalliita, jos mahdollista kullattuja huonekaluja, nojaustuolia j.m.)
1:n Kohtaus.
Mahlow. (Kohta jälestänsä) Tuomas.
MAHLOW (Istuu soreassa aamu-puvussa piirongin edessä ja lukee kiireellä läpi kirjeitä. Vähän ajan mentyä, kädessään pitäessään kirjeen ja siihen tuijottaessaan, helisyttää hän.)
TUOMAS (Noin 65 vuotinen ukko, pitkässä halvassa nutussa, harvat hopea-valkoiset hiukset, astuu perä-ovesta sisään.)
MAHLOW. Poikani ei vielä takaisin?
TUOMAS. Ei, armollinen herra. Nuori herra ei tule milloin ennen kello 11 konttuoriin. Hän on ratsastanut ulos.
MAHLOW. Tiedän. — Tuletkos jo taas valittamaan? Eikö minun ole jo yltä kyllin täytynyt kuulla, ett'ei pojallani ole mitään halua työhön? — Tahdotkos moittia häntä siitä? — Eikö hän ole poikani, enkö ole rikas mies?
TUOMAS (Syrjään:) Vielä aina rikas mies! (äänessä:) Armollinen herra! Joutilaisuus on kaikkien pahojen tapojen alku, se on vanha, usein toteutunut sananlasku. — Sallikaatte minun tehdä kysymys. Tiedättekö, kuinka paljon rahoja minun on pojallenne — teidän käskyllänne — täytynyt kuukaudessa antaa?
MAHLOW. Noh?
TUOMAS. Se nousee yli 1000 taalerin.
MAHLOW. Se on paljo!
TUOMAS. Ja eilis-aamuna — hän oli jo ennen kello 8 konttuorissa, sillä hän tulee tavallisesti varhain, kuin hän vaatii jotakuta — hän vaati taas 500 taaleria. Minun tulisi edistää hänen asiansa teidän luona, — mutta, armollinen herra, sitä en voi.
MAHLOW. Onko hän sanonut, miksi hän tahtoo rahat?
TUOMAS. Maksaaksensa korttivelkoja, luulen minä, sillä joutilaisuus. —
MAHLOW. Se hyvä! — Mene! — Kun poikani tulee takaisin, laita hänet paikalla luokseni.
TUOMAS (aikoo mennä.)
MAHLOW. Tuomas! Vielä asia! — Tässä on kirje, allekirjoitettuna: Ernst Herbig — se on yksi työntekijöistämme?
TUOMAS. Niinpä on.
MAHLOW. Hän pyytää minulta edeltä-maksun — hänellä on velkoja ja tahtoo sillä ne maksaa. — Tunnetkos sinä sen ihmisen?
TUOMAS. Hän on tehtaassamme oppinut, ja hän se on, joka ne uudet höyryvaunujen parannukset keksi.
MAHLOW. Ihan oikein — minä muistan. En muistele nimiä.
TUOMAS (Syrjään:) Valitettavasti vaan numeroita!
MAHLOW. Hän kirjoittaa minulle myöskin eräästä uudesta keksinnöstä, eräästä uudella tavoin tehdystä ketruu-koneesta.
TUOMAS. Joka on hyvin oivallinen ja vissisti tuottaa suuria summia.
MAHLOW. Vai niin? — Tunnetkos sen?
TUOMAS. Tunnen, armollinen herra!
MAHLOW. Mutta kuinka on hän joutunut velkoihin?
TUOMAS. Hän on menneellä viikolla haudattanut äitinsä ja on, liian kovasta ahkeroitsemisesta, liki 6 viikkoa ollut sairasna.
MAHLOW. Se ei ole mikään syy velkoja tehdä.
TUOMAS. Hänen tulonsa ovat vähäiset.
MAHLOW. Ja hänen tarpeensa ovat vähäiset. — Kuin hän tulee, laske hänet sisään — mutta hänen pitää kohta tuleman, sillä minulla on vähä aikaa. Muuten en ole kenellekään puhutettavaksi. (On puhuessaan pannut piironkinsa kiinni ja ottanut avaimen pois. Menee vasempaan.)
TUOMAS (perä oven kautta pois.)
2:n Kohtaus.
KAARLE VON MAHLOW (Astuu varoisesti oikealta sisään. Hän on kummallisesti, hyvin soreasti puettuna. Kädessä ratsas-vitsa. Hän on ääneti, lähestyy perä-ovea, aukaisee sen ja katsoo varovaisesti ulos, niinkuin samoin kuuntelee vasemman oven luona. Katsoessaan kelloon:) Vielä kaksi tuntia on minulla aikaa. — Kuinka useasti seisoin tämän pulpetin edessä, ja minulla ei koskaan ollut rohkeutta tekemään sitä, joka minulla ainoaana pelastuksena on. — Oi, ell'ei tuo vanha homehtunut, maailman kanssa riitauntunut ihminen, tuo Tuomas olisi, minä tahtoisin paikalla isältäni anoa, mitä tarvitsen — 500 taaleria! — Vähäinen asia — hän ei ensinkään sitä kaipaasi — mintähden minä aikailen?! — Enkö minä ole kaikkia ystäviäni ja tuttaviani turhaan puhutellut? — löytyykö siis vielä toinen keino? — sentään — olkeen!!! (hän ottaa avaimen ja aukaisee piirongin, vetää ulos erään laatikon, josta hän ottaa tukkuja paperi-rahoja; samassa tulee Emilia perä-ovesta ja aikoo mennä oikealle; hän seisahtuu Kaarlen näkemättä ja menee Kaarlen huutaessa:) Sata taaleria (— pois oikeaan.) Sata taaleria! (toisen kertaa:) Taas sata! (kolmannesti:) Taas sata! (Samassa kolkuttaa joku perä-ovelle. Kaarle kätkee joutuisasti rahat, paiskaa piirongin kiinni ottamatta avain pois ja kätkeytyy akkuna-liinojen taakse vasemmalla.)
3:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä) Ernst.
ERNST (Kolmannen kerran kolkutettuansa, astuu perä-ovesta sisään, sinisessä päällyspaidassa, joka kuitenni on puhdas ja siisti; kainalossa kantaa hän vaatteesen peitetyn ketruukoneen kaavan, jonka hän perässä asettaa oikealla olevalle pöydälle. Hetken ääneti, nenäliinalla pyyhkiessään otsansa:) Kuinka kauvan kannan sinut ajatuksena kanssani ympäri; kuinka monet läpivalvotut yöt työksentelin jokaista kehristäsi! (Ottaessaan vaatteen pois:) Olet valmis ja minä voin maata. — Jaa, maata — jos suru minulle sitä sallii! Murheessa ja puutteessa, kuolevan äitini sairas-vuoteen ääressä, olen sinua valmistanut. — Mikä on palkintoni? Minun täytyy talosta taloon sen kanssa kuljeskella. Hikipisaroita merkitsee tieni — ja matkani lopulla tulee minun vielä Jumalaa kiittää, jos tulo siitä voi sisartani raukkaa ja minua muutamat viikot varjella nälästä. — Kuinka erilailla ovat kuitenni maailman tavarat jaetut! Minä en nurise, ei milloinkaan ole mieleeni joutunut, kadehtia onnellisen parempaa onnea! Kuitenni minun sairasna, työttä ollessani ja kuolevan äitini puutetta kärsiä saadessa, — silloin, yht'äkkiä näyttäytyi kuvia sielulleni — kuvia, joita itse tähän asti en voi poistaa.
4:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä.) Ernst. Emilia.
EMILIA (Oikealta.) Hyvää huomenta, Ernst!
ERNST. Emilia! — Hyvää huomenta! — Ei tämä ystävällinen sana, mamsellini. —
EMILIA. Ja mintähden ei? — puhun hiljaisesti — oi, minä tiedän, kuinka vaarallinen tämä sana tässä paikassa on — kuitenni ollen vierasmiehittä, täytyy minun niin sinua kutsua.
ERNST. Oi, älkäätte kutsuko minua enään niin — minä välttäisin teidät koskaan taas kohtaamasta.
EMILIA. Mitä se on?
ERNST. Ell'ei sisareni raukka olisi kärsivä, niin olisin jo jättänyt tämän onnettomuuteni paikan.
EMILIA. Enkö minä enään ole se sama? Se sama Emilia, jotas lapsena jo rakastit? Ernst, mikä se on, joka uhkaa luovuttaa sinut minusta?
ERNST. Ei mitään, mamsellini!
EMILIA. Puhu, mistä tämä käytös-tapa?
ERNST. Onni heitti meren meidän välillemme. —
EMILIA. Jaa, meri, kuitenni sen vaahtoavat aallot vaan turhien uskojen pieksämät poiskohisevat. Syökse itsesi virtaan! Nämät aallot, jotka niinkuin hävityksen miekat hyökkäävinä toinen toiseensa poisvirtaavat — ne sinua kantavat! Luota Jumalaan ja rakkauteeni, ja sinä voitat,
ERNST. Maailma nauraisi minua. —
EMILIA. Mitä rakkaus huoli maailmasta!
ERNST. Ernst Herbig, se halpa työmies. —
EMILIA. Voi suuren jalon sydämmen rinnassa kantaa! Työssä on arvosi! Kunnia työmiehelle — ylenkatse joutilaiselle! — Minä tunnen rikkauden kohtalaiset päivät. — Työssä vaan on elämän höyste! — Tässä on käteni, ja sen valan, jonka minä itselleni äitisi ankean haudan reunalla annoin, panen toisen kerran käteesi: älä jätä minua, minä olen ijästi sinun!
ERNST (Tarttuen hänen käteen:) Nouskoo siis esteitä esteitten päälle vuoriksi — minä tahdon kaikkein elementtien, kaikkein pahuuksien ja vastusten, kaikkein ihmisten turhien uskojen kanssa taistella sinusta, ja kävisinkin katoon: olen sinun, sinun ijästi!! (sulkee häntä syliinsä.)
KAARLE (Jättää toisten näkemättä piilopaikkansa ja pujahtaa varpaisillaan vasemman oven kautta pois.)
EMILIA. Oi, sen tiesin! Sielusi on suuri ja puhdas, niinkuin kätesi vahva ja voimakas. Anna heitä korskeilla heidän loistavasti vaatetuilla palvelijoillaan, jotka seuraavat heitä, niinkuin hyödyttömien päivien kalpeat varjot. Tempaise heidän elämänsä päivistä meluava ilo, ja ilettävä luuranko tyhjällä pääkallolla irvistelee sinua vastaan. Sinä olet mies! Sillä jaloimman, jonka Jumala sinulle antoi, ajatuksen, olet Luojasi kunniaksi muodostanut.
ERNST (Asettaen kätensä kaavan päälle:) Tässä on voimani ja ahkeroitsemiseni todistus! En milloin ole tuntia elämästäni hyödyttömänä antanut kulua!
EMILIA. Jokaista työtä seuraa siunaus!
(Mahlow ja Kaarle, edellinen puettuna lähteäkseen ulos, keppi kädessä, tulevat vasemmalta ja jäävät seisomaan oven luona. Tuomas astui samassa perä-ovesta ja sai von Mahlowilta viittauksen olemaan hiljaa. Tuomas jääpi kädet ristissä perässä oven luona seisomaan.)
ERNST. Mutta nyt tahdon kaksinkertaisesti tehdä työtä, sillä se tarkoittaapi saavuttaa kohtaa, joka tekee minua onnellisimmaksi ihmiseksi. Minä tahdon tehdä työtä, ahkeroida! kunnes minä koko ihmiskunnan edessä voin vaipua avattuun syliisi, sinua vapaasti ja maailman nauramatta voin puristaa rintaani vastaan! — (Syleillen Emilian, jonka pää nojautui hänen rintaa vastaan; panee Ernst kätensä Emilian pään päälle, ja lausuu, katsoessaan ylöspäin:) Herra, anna minulle voima ja terveys työhön! Amen!
EMILIA. Amen!
5:s Kohtaus.
Mahlow. Kaarle, Emilia. Ernst. Tuomas.
MAHLOW (Syöksessään itsensä eteen:) Tuomas! huuta väkeni, että he viskaavat tämän hävyttömän ovesta ulos!
EMILIA. Isäni! | | Yht'aikaa, juostessaan erillensä. ERNST. Mitä se oli! |
MAHLOW. Hävytöin nuorukainen, kuinka sinä rohkenet likaisilla käsilläsi koskea lastani? Kuinka voit juleta nostaa silmäsi herrasi tyttäreen?
EMILIA (Astuessaan väliin:) Antakaa anteeksi, isäni — ei hän. —
MAHLOW (Nostaessaan kepin:) Silmistäni pahan-ilkinen tyttö!
ERNST (Tarttuen Emilian käteen ja joutuisasti vetäen häntä sivulle, niin että hän itse taas tulee isän ja tyttären välille:) Älkää edemmäksi, herra! Älkää solvaisko tätä enkelin puhdasta olentoa! — Hän on morsiameni!
MAHLOW. Tyttäreni työmiehen morsian?!
ERNST. Ja jos Jumala tahtoo, aikanaan työmiehen vaimo! Anna minulle kätesi, Emilia, minä tahton varjella sinua! Se on likainen, tämä käsi, likainen työstä, joka teki isäsi rikkaaksi mieheksi! — Mutta se on sinua varjeleva jokaista solvausta vastaan, ja myöskin isäsi sokeata vimmaa vastaan!
MAHLOW. Pitääkö minun hylkäämän sinua, pahanilkinen lapsi?!
ERNST. Niin, hyljäätkää lapsenne — ja työmiehen likaiset kädet ovat varjelevat häntä ja ilolla kallioiden ja tappuroiden yli kantavat vaikka paarille asti!
MAHLOW. Tuomas! Vie tyttäreni tästä pois!
TUOMAS (Emilialle, ojentaen hänelle kätensä:) Mamselli, seuratkaatte minua — tulkaatte huoneesenne!
EMILIA (Silmäillen Ernestia, menee Tuomaan kanssa oikean oven kautta pois.)
6:s Kohtaus.
Mahlov. Kaarle. Ernst.
MAHLOW. Siinä on ovi — jätä taloni!
ERNST. Ei milloin jälleen siihen tullakseni. — (Ottaessaan kaavansa kainaloon, aikoo hän mennä.)
MAHLOW. Se kuitenni jääpi tähän! — Se on minun omaisuuteni.
ERNST. Teidän omaisuutenne?!
MAHLOW. Niin, minulle kuuluu aine, minulle aika, jolla sen valmistitte! —
ERNST. Ha! uskaltakoo yksi, kädellä tarttua työhöni! — Siellä ylhäällä kadon alla, äitini vainaajan kuolin-vuoteen ääressä, tuli se ajatelluksi ja tehdyksi. Ja ei lastuakaan siinä ole teidän omaisuuttanne. Astukaatte syrjään! — Sillä niin totta kuin elän — murennan sillä pääkallon sille, joka uskaltaa ojentaa kätensä sen perästä! (menee perä-oven kautta ulos.)
MAHLOW ja KAARLE (samassa pois.)
Muutos. (Komea viini-ravintola. Vasemmalla suuri pöytä, jonka ympärillä tuolia on. Oikealla pienempi pöytä, tuolia j.m. Ovi perässä.)
7:s Kohtaus.
Herra Farren. Viinuri.
FARREN (Tullessaan:) Lasi Madeiraa!
VIINURI (vasempaan pois.)
FARREN. Kolme neljännes 12 päälle. — Ei vielä täällä? — Se minua ihmettelee. (Istutuu oikealle ja lukee.)
8:s Kohtaus.
Farren. Fuchs.
FUCHS. Hyvää huomenta.
FARREN. Paljon kiitosta.
FUCHS (Viinurille, joka tuo Farrenille viiniä:) Yks'kortteli, viinuri! (Viinuri menee.) Eikö Herra von Mahlow vielä ole ollut täällä?
FARREN (Lukiessaan eteenpäin:) Ei vielä.
9:s Kohtaus.
Entiset, Selow. Knapp.
FUCHS (Joka istuutunut vasemmalle, huutaen heille:) Mintähden niin myöhään?
KNAPP. Oli katselmus kävelys-paikalla. Teitä kaivattiin.
FUCHS. Mutta missä viipyy von Mahlow?
SELOW. Luultavasti metsän-ajossa. —
KNAPP. Hirvien perästä. — Viinuri!
VIINURI (Tuodessaan Fuchs'ille viiniä:) Käskynne?
KNAPP. Yks'kortteli ja ruokalista.
SELOW. Lasi Madeiraa! — Hyvää huomenta, herra Farren.
FARREN. Hyvää huomenta!
SELOW. Ja niin kiintyneet?
FARREN. Vaan ikävyyteni poistaakseni.
SELOW. Ja sentähden luette? Minua tuskastuta ei mitään enemmin kuin juuri präntätty paperi. Lukemisella, joka minua huvittaa, on hyvin pieni piiri; se on: viini- ja ruoka-listat ja teaterin ilmoitus-lehdet, erinomattain jälkimäiset, kuin paletti niissä on ilmoitettu.
FARREN (Lukien, paperista ylöskatsomatta:) Maku on erinlainen.
VIINURI (Tuo viiniä ja ruokalistan.)
KNAPP (Lukee jälkimäistä ja puhuu hiljaa viinurin kanssa, joka menee vasempaan.)
10:s Kohtaus.
Entiset. Kaarle von Mahlow.
FUCHS. Ah, sinä se olet! |
SELOW. Hyvää huomenta, von Mahlow. | Yht'aikaa.
KNAPP (Pitäessään häntä vastaan lasin:) | Auta Jumala, ukkoseni!
KAARLE. Hyvää huomenta! (menee Farren'in luokse, puol'äänessä hänelle:) Antakaa anteeksi, jos minä häiritsen.
FARREN (Miettivästi ja hitaasti noustessaan ylös ja hänen kanssa astuessaan esiin:) Tahdon teitä palvella. —
KAARLE. Teillä on minulta velkakirja käsissänne?
FARREN (Ottaessaan taskukirjan esiin ja avatessaan, hitaasti ja tarkasti:) Yli 500 taaleria. — Maksettavana 15 päivänä Syyskuuta, ja tahtonne mukaan, tässä osoitettavaksi. (Pitäessään velkakirjan hänen edessä:) Joka tällä tavoin tapahtuu.
KAARLE. Tahtoisin pyytää teiltä ajan pitennystä hyviä korkoja vastaan.
FARREN. Sitä en tehdä voi.
KAARLE. No, ottakaa siis tänään puoli ja uskokaa minulle toinen puoli velaksi uudella velkakirjalla — kuuden viikon ajalla. —
FARREN. Se on toinen asia. — Maksakaa! (huutaa:) Viinuri! Kynä ja mustetta!
KAARLE (Lukee hänelle kaksi tukkua, kummassaki 100 taaleria ja kolmannesta lukee hän pois 50 taaleria.)
VIINURI (Tuo mustetta ja kynän.)
SELOW (Sillä välillä:) Ei, ei, hän asuu portilla. —
KNAPP. Hän on ompeliatar.
SELOW. Sitä en usko — kuitenni sama se — hän on sairas ja kalpea. —
FUCHS. Jos minä näen häntä huomenna taas, niin vainon häntä asuntonsa oveen asti.
SELOW. Teidän muistoks'! Sen päälle että hän tulee punaiseksi!
KNAPP. Häpeästä?! Silloin tahdon minäkin häneen ihastua, minä en rakasta kalpeita naisia (He lyövät lasinsa yhteen ja juovat.)
FARREN (On sillä aikaa kirjoittanut velka-kirjan, pistettyään rahat taskuun, antaa hän sen Kaarlelle:) Yli 310 taaleria, maksettavana 1 päivänä Marraskuuta — suostutteko?
KAARLE (Kirjoittaa alle:) Ihan oikein!
FARREN (Pistää velkakirjan taskuun, istuutuu ja lukee:) Viinuri, vielä lasi! (Nähdään Farrenin tarkasti ottavan vaarin kaikesta ja kuulevan kaikki nuorten miesten puheesta.)
KAARLE (Astuu pöydän luokse jonka ympärillä ystävänsä istuvat ja lausuu hiljaan heille:) Iloitsekaa, laiva on taas irti! — Viinuri! Sampanjaa! (Istuutuu.)
VIINURI (Tuo Farren'ille viiniä:) Siin'paikassa! (vasempaan.)
FUCHS. Miks' niin kauvan olleet?
KAARLE. Lystillinen kohtaus talossamme viivytti minua.
SELOW. Lystillinen? Kerro, se meille kelpaa — Anna anteeks' — uteliaana olematta.
KAARLE. Ei, ei! Te saatte sen tietää, siitä kysymättä.
FUCHS. Päästä siis irralleen!
KAARLE. Eräs meidän työntekijöistämme oli niin armollinen rakastua sisareeni.
SELOW. Hänellä on kauneuden tunto.
KAARLE. Ja hänelle läsnä-ollessani — se tahtoo sanoa: hän ei minua nähnyt — tarjouksen tekemään. Minä viskautin häntä sentähden talosta.
FUCHS. Kas, semmoinen hävytöin mies! Ja mitä sanoi mamselli Emilia?
KAARLE. Hän rankaisi häntä ylenkatseella ja antoi häntä seisoa.
VIINURI (Tuo viiniä ja 4 lasia. Juodaan.)
KNAPP. Mitä Zertiina tekee?
KAARLE. Hän lähettää teille tervneyksiä.
SELOW. Milloin olit siellä?
KAARLE. Eilen varhain. Huomenna on hänen näytelmä ja hän odottaa teidät sinne. Minä seurasin häntä ratsas-huoneelle.
KNAPP. Ratsas-huoneelle?
KAARLE. Hänellä oli uuden katrillin koetus, jota huomenna hänen näytelmässä ratsastaan. Myöskin uusi lemmittyinen näyttää itsensä huomenna. Juutalainen, tyttönen kuin raitis ruusunen, tuskin 16 vuoden vanha. Salome on nimensä.
FUCHS. Hän on minulle liian kallis. En rakasta ketään taituritarta enää. Olen antautunut kansan joukkoon — sydämmeni on jäänyt minulta esi-kaupunnissa.
KAARLE. Missä esikaupunnissa?
FUCHS. Johanneksen-portilla.
SELOW. Niin, hän rakastaa ompelus-neitoa.
FUCHS. Hoikka kuin Libanonin seeteri-puu, vaalea kuin lemmen-kukka.
KAARLE, Luulen melkein, sinä tulet piiriini? Vaalea? — Ompelus-neito? — Ja Johanneksen portilla? — Minä vainon jo muutamia päiviä sitte naista murhevaatteissa siellä. Vaalea kullankeltaisilla hiuksilla ja vartalo, jonka lapsi voi ottaa käsin ympärille.
FUCHS. Ihan oikein: murhevaatteissa. Hän se on!
VIINURI (tuo viiniä.)
SELOW. Siinä on teille vetoa lyömiseksi.
KNAPP. Jonka rukous kuullaan maksaa murkinan ja joka saa rukkaset viinin.
KAARLE. Olkoon?
FUCHS. Minusta oikein! (Antavat kädet toisilleen, toiset lyövät poikki. Juovat.) (Meteli ja lapsen-äänten hälinä kadulta.)
VIINURI (Tuo lautaisen Knapp'ille, joka syö.)
FUCHS (Astuen ikkunalle.) Mitä siellä taas on? Rakas koulun-nuoriso vainoo jotakuta.
KAARLE. Ah mitä! Anna heitä olla! Tule tänne!
FUCHS (Istuutuu) Kaata sisään!
KAARLE (Kaataa sisään, nostaa lasinsa:) Salome ja vaalea lapsi esikaupunnista eläkööt! — (He lyövät lasinsa yhteen, hälinä on kestänyt tähän asti.)
11:s Kohtaus.
Entiset. John, kyttyräselkäinen.
JOHN (Astuu peljästyneenä, niinkuin vainottuna, esiin, seisahtuu oven luona, ja näkyy, jos hän tuskissaan tahtoisi pitää oven kiinni. — Vaatteensa ovat harmaita villaisia sukkia ja samanlaisia housuja, pitkä musta nuttu, kirjava västi ja kirjava kaula-vaate, kveekkari-hattu ja keppi; pitkät, suorat, hopeanvalkoiset hiukset. Hänen esiin astumisensa on köyhän miehen. Hänen kyttyränsä ei pitää vasten-mielisesti vaikuttaman, sentähden pitää jokaista liikaa vältettämän:) Turmeltunut nuoriso! — Heidän pitäisi kunnioittaman valkoiset hiukseni ja ei näkemän ruumiini vikaa. (Astuu esiin — viinurille:) Rukoilen, antakaa minulle lasi puna-viiniä ja lasi sokeri-vettä. (Istuutuu vasempaan pöydän viereen, jonka ympärillä nuoret miehet istuvat.)
KAARLE (ystävilleen hiljaan:) Sehän on inhottava muoto. (Äänessä:) Te olette kenties eksyneet, hyvä mies?
JOHN (Noustessaan ylös:) Eksyneet? Kuinka minun pitää sitä ymmärtämän, nuori herra?
KAARLE. Te tulette kuitenni ymmärtämään, ett'ette sovi meidän seuraamme.
JOHN. Olenhan kuitenni viini-huoneessa, jossa jokaista passataan maksusta?
KAARLE. Ei jokaista — vaan säädyllisellä seuralla on lupa tähän astua.
JOHN. Kuinka te sitä arvelette, nuori herra? säädyllinen seura?
KNAPP. No mene kerran, ja älä turmele ruoanhaluani!
KAARLE. Katselkaa vaan nuttuanne. —
JOHN. Nuttuani? — Nuori herra, minun nuttuni on maksettu.
KAARLE (Noustessaan ylös;) Mitä te tarkoitatte?
FARREN (Joka tähän asti tarkkavana kuullut, nousee ylös ja näkyy niinkuin tahtoisi mennä jommankumman puolelle.)
JOHN. Kuinka te sitä ymmärtää tahdotte. (Farren'ille painavalla silmäyksellä:) Istukaa rauhassa, herrani. — Se on surkea seura, joka on hyvälle nutulle kiitollisuuden velassa arvostansa — he ovat surkuteltavat. Se on surkea seura, joka ei arvossa pitä eikä kunnioita vanhuutta — jos sekin näyttäytyy huonossa nutussa.
KAARLE. Astukaa ulos — taikka. —
JOHN. No — taikka?! — Kuitenni, Te ette tarvitse ottaa kovalle! — Pakenin katupoikien törkeytten edestä — minä pakenen myös tästäkin. (perä-oven kautta pois.) (Esirippu lankee.)
TOINEN NÄYTÖS.
(Tapahtuu 8 päivää myöhemmin.)
(Huone niinkuin edellisen näytöksen 1:ssä kohtauksessa.)
1:n Kohtaus.
MAHLOW (yksinään.) (Kirje kädessä, edes takaisin kävelessään lukee:) "Korkeasti-vapaa-sukuinen herra! Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" — Kummallista, en koskaan ole tätä ihmistä nähnyt. (lukiessaan:) "Korkiasti-kunnioitettu ystävä!" Asioita on ainoa yhdistys hänen ja minun välillä minä tunnen vaan hänen allekirjoituksensa. — Se tottakin on hyvä, on oikein hyvä, jaa parempi kuin sata toisia — ja on hetkiä, joina miehen allekirjoitus maksaa minusta enemmin kuin mies itse. — Se on syy, joka miellyttää minua mieheen. (Hän helisyttää.)
2:n Kohtaus.
Mahlow. Tuomas.
MAHLOW (Istuutuessaan:) Sänder Brysselissä pyytää minulta puoIen vuoden odotus aikaa, hän on erään Lontoonin kauppahuoneen häviön kautta vähäisen epä-järestyksessä — minä olen kirjeen jo toissa päivänä lähettänyt ja kirjoittanut hänelle, ett'ei hän meidän tähden hangestaisi itseänsä.
TUOMAS. Se on paha, armollinen herra. Minä odotan huomenna puolen-päivän aikana erästä suurta vaihe-seteliä, jota en rahastosta voi maksaa.
MAHLOW. Kuinka suuri on vaihe-seteli?
TUOMAS. Liki 18000 taaleria Harris ja kumppanilta Liverpoolissa.
MAHLOW. 18000 taaleria?
TUOMAS. Olen vissisti luottanut Sänderin maksamiseen, koska hän aina on ollut tarkka.
MAHLOW. Kuinka korkeaksi nousee rahaston sisällys?
TUOMAS. Tuskin 6000 taaleria, joista osa vielä lauvantaina — meillä on tänään torstai — tulee käytetyksi palkkoihin. — Armollinen herra, antakaa anteeksi vanhalle, teidän ja teidän isänne palveluksessa harmauntuneelle miehelle, jos hän uskaltaa, teille muutamia sanoja totuutta sanoa.
MAHLOW (Katselee häntä hämmästyneenä; hetken ääneti oltuaan:) Puhu!
TUOMAS. Sen ei pitä, se ei voi kauvemmin niin mennä, kuin se menee. — Tällä hetkellä on kaksi maksua Lontoonista jäänyt pois — Sänder Brysselissä ja vaan yksi näistä Lontoonin maksajista tarvitsee joutua häviöön — (vaikenee.)
MAHLOW. No — edemmäksi!
TUOMAS. Niin me itse joudumme häviöön.
MAHLOW. Olet mieltä-vailla.
TUOMAS. Antakaa minua lopettaa, armollinen herra — luulen sillä velvollisuuden täyttäväni. — Se on nyt 20 vuotta sitte, kun otitte minua palveliaksi tähän taloon. Te olette suuren-moisia asioita tehneet — Pääomanne, jonka panitte liikkeesen, on teille ja kumppanillenne tuottanut sadottain korkoja. — Mutta jälkimäisen kuoltua käyvät asiat toista rataa — käyvät takaperin! Ennen piditte työssä 300 työmiestä, nyt tuskin puolet. — Koneemme olivat koko mannermaalla etsityt — nyt meitä tuskin tunnetaan - ja naapurimme, joka muutamia vuosia sitte vielä oli työmestarimme, on enemmin tunnettu ja etsitty kuin talomme.
MAHLOW. Ja kuinka se voi olla mahdollista?
TUOMAS. Koska hän tekee työtä — ymmärtää tehdä työtä!
MAHLOW. Narrimainen ihminen, vaaditkos, että minun itseni pitää astuman työhuoueesen, taikka ottaman viilan käteeni?
TUOMAS. Tulot ovat vähentyneet yli puolta — menot ovat jäänet samoiksi, jaa ovat nousseet.
MAHLOW. Ja mistä tulee asioitteni rappio? Enkö tee työtä vielä samalla pää-omalla?
TUOMAS. Armollinen herra! Oletteko yhden ainoan kerrankin teidän kumppaninne kuoltua kävelleet teidän työ-hnoneittenne läpi? — Ette! — Teidän parhaimmat työmiehenne ovat Teitä jättäneet. Nuori herra, jolle jätitte hoidon, ei milloin huoli asioista. Hänen hevoisensa, hyvä lasi viiniä irstaiden ystäviensä seurassa juotuna ja soittonäytelmän tanssijattaret ovat hänelle suurempi huvitus, kuin työ. Työtä tekemättä ei itse suuri pää-omakaan, jos se on pantu asioihin, varjele häviöstä.
MAHLOW. Olet vanha mies — näet kaikki mustana. — Me tahdomme myöhemmin katsoa, mitä on tekeminen.
TUOMAS. Ja tuo vaihe-seteli?
MAHLOW. Pitää maksettaman — minä näytän sinulle keinon.
TUOMAS (menee.)
MAHLOW (yksinään.) Eikö se ole kyllä, että minä joka päivä hetken annan vaivata itseni, puhuessani asioista? (Hetken ääneti:) Se olisi hirmuista — minä en sitä voisi kärsiä — minä, kaupunnin enimmin kunnioitettu mies, jonka edessä jokainen nöyränä ottaa hattunsa pois — minä tulisin rappiolle? — Mutta mitä tulee minun tehdä? — Kenties — vissisti! Se voi minut pelastaa!
3:s Kohtaus.
Mahlow. Emilia (perä-ovesta.)
MAHLOW. Astu likemmäksi — kuinka sinulla on huoneessasi? Olet tänään 8 päivää, käskyni mukaan, siellä seuratta, vaan itseksesi, ollut, että voisit ajattelematointa tekoasi täydellisesti ja rauhassa ajatella. (Hetken ääneti.) No eikö sinulla ole minulle mitään sanomista?
EMILIA. Ei, isäni!
MAHLOW. Ei anteeksi-anomisen rukousta, ei sanaa kevyt-mielisyydestäsi?
EMILIA. En voi viekastella, isäni!
MAHLOW (Antaa hänelle kirjeen:) Mihin niin paljon puhetta? — Lue! —
EMILIA (Antaa, luettuaan kirjettä, sen takaisin:) Kirjoittaja on narri!
MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.
EMILIA. En, isäni! En koskaan voisi rakastaa semmoista ihmistä, sillä en voisi häntä kunnioittaa! Viskataanko siis lapsen sydän ensimäiselle hyvälle, joka itsensä ostajana ilmoittaa?
MAHLOW. Hän on arvossa pidetty mies, mainio kauppias, hyvällä omaisuudella!
EMILIA. Hyvällä omaisuudella! — Oi, tiesinhän sen, että hinta omaisuus oli — kutsuinhan häntä edeltä käsin ostajaksi! — Onko se minun tähden, isäni, kuin te sen hinnan minulle harrastatte saada. En moi olla kyllä kiitollinen siitä, sillä en tarvitse rikkautta, osaan tehdä työtä! — Te katsotte kummastellen minua? — Te ette ole milloinkaan sitä sallineet, että minä pitäisin huolta taloudesta, sillä te arvelitte sen säätyänne loukkaavaksi, jos tyttärenne piti huolta kyökistä ja kellarista! — Niinkuin tavara, jolla tahdotaan houkutella ostajaa, olette minua sammetissa ja silkissä, loistavasti puettuna, selemiseksi asettaneet. Te olette saaneet, mitä te olette tahtoneet saada: rikas mies on kosioinnut minua! Ei, ei, minua — sitä ruumista, sitä ulkonaisuutta, josta olen teille ja onnen sattumuksille kiitollisuuden velassa.
MAHLOW. Hän on rikas mies, hänen vallassaan on täyttää jokaisen tahtosi, sinua täydellisesti onnelliseksi tehdä.
EMILIA. Rauhaa ja tyytyväisyyttä ette kullalla osta, isäni! Katsokaa takaisin äitini elämää, katsokaa takaisin ja vastatkaa minulle kysymykseen: Oliko äitini onnellinen?? — (Hetken ääneti.) Te olette vaiti! — Antakaa minutkin olla vaiti, isäni.
MAHLOW. Onko tämä kiitos, jonka sinulta olen ansainnut? Enkö ole pitänyt sinua niinkuin omaa lastani?
EMILIA. Niin, Te olette antaneet minulle ruokaa ja vaatteita, Te olette pitäneet minua, orvon, talossanne! Maailma kutsui minua Emilia von Mahlow'iksi, oltiin tottunut siihen, minua lapsenanne pitämään. Teillä on oikeutta kiitosta näistä suurista hyvistä töistä vaatimaan. Mutta tämän kiitollisuuden ei pitä elämäni onnea hävittämän. Vaatikaa sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär — vaan älkää sitä!
MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä käsken sen.
EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle.
MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi! En aja sinua talosta, mutta minä salpaan sinua sisään vedellä ja leivällä, pahantapainen lapsi. — Tiedän mistä tämä vastahakoisuus: et ole vielä unhottanut häntä, tuota kurjaa, tuota kerjäläistä!
EMILIA. En, isäni! En ymmärrä valhetella, ja tunnustan vapaasti, että koko sydämmeni hänelle ainoasti kuuluu! Kurja on hän — Teillä on oikein häntä kerjäläiseksi kutsua huono kyllä, koska semmoisen työntekijän täytyy kerjätä työtä!
MAHLOW. Tahdotkos antaa kätesi pahantekijälle — varkaalle?
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni, älkää häväiskö miestä, jonka kädet ovat puhtaat, kuin auringon valo! Rehellinen nimi on ainoa, joka raukalla on! Ell'ette kunnioita, niin säälikää kuitenni köyhyyden kunniata!
MAHLOW. Minulta vaan sana, ja hän istuu salvan ja telkimen takana — minä puhun tämän ainoan sanan, jos vastustelet tuumiani.
EMILIA (Syrjässä:) Oi anna anteeksi Jumala, mutt'en toista voi!
MAHLOW. Valitse siis — aikani on mitattu. Tahdotkos antaa kätesi kauppiaalle Renard?
EMILIA (Hetken ääneti:) Säälikäätte minua, isäni!
MAHLOW. Minä vaadin vakaan päätöksen.
EMILIA (lujasti ja päättävästi:) En! — isäni!
MAHLOW. Siis lähetän tämän kanne-kirjan työmiestä Ernst Herbig vastaan, joka minulta 15 päivänä Syyskuuta on varastanut 300 taaleria, oikeudelle. (Hän helisyttää.)
EMILIA. Älkäätte pikastuko!
TUOMAS (Astuu sisään.)
EMILIA. Antakaatte meitä yksinämme puhua, isäni!
MAHLOW (Tuomaalle, joka aikoo mennä:) Sinä jäät! — lähetä tämä kirje paikalla sen omistajalle.
EMILIA. No hyvä, syyttäkäätte häntä varkaudesta, hän on syytöin, niin totta yksi Jumala taivaassa elää. — Syyttäkäätte häntä — minä itse, tyttärenne, rupeen puolustamaan häntä teitä vastaan. Löytyy vaan yksi keino hänen puhdistukseensa: minä ilmoitan varkaan — ja tämä varas on — (tarttuessaan hänen käteensä ja hiljaalla äänellä:) Kaarle von Mahlow, poikanne!
MAHLOW (Hyysähtäessään:) Poikani?!
EMILIA (Joutuisasti oikeaan puoleen pois.)
MAHLOW (Tuomaalle, mennessään vasempaan:) Poikani pitää paikalla tuleman luokseni! (pois.)
TUOMAS (Menee perä-oven kautta pois.)
Muutos. (Komea huone Kaarle von Mahlowin luona. Perä-ovi, vasemmalla ikkunat, oikealla sivu-ovet. Pöytä ja tuolia.)
4:s Kohtaus.
Kaarle v. Mahlow. Selow. (molemmat perä-ovesta sisään.)
KAARLE. Maria Herbig? Se on taivaallinen kohtaus. Nyt sanokoon vielä joku onnen olevan hyvän-suovan.
SELOW. En ymmärrä sinua.
KAARLE. Kuule siis! Muistathan sitä, että te kahdeksan päivää sitte yhtenä aamupuolena kultaisessa ruunussa odotitte minua? Minä kerroin teille eräästä työmiehestä, joka sisarelleni oli rohennut tehdä tarjouksen.
SELOW. Ihan oikein minä muistan.
KAARLE. Nyt, Maria Herbig on sen ihmisen sisar, ja se on kovan onnen asia. Niin paljon kuin minä tiedän, on hän vielä ilman työtä, siitä alalta kun isäni ajoi häntä pois. — Kohtausta hän ei myönnytä minulle, sillä tähän asti se ei ole ollut minulle mahdollista kysymyksiini vastausta, ei yhtä ainoata sanaakaan, häneltä saamaan, — (Hetken ääneti:) Mitä minun tulee tehdä?
SELOW. Meidän täytyy saattaa veljen pois, mutta kuinka?
KAARLE. Sen voipi tehdä. — (Ääneti, ajatellen.) Hänellä on puute — hänellä ei ole työtä — siitä voidaan tuumitella. — Jos kirjoittaisimme hänelle kirjeen! — Jaa, jaa, niin se auttaa! — Pyytämme häntä kirjeessä johonkuhun hoviin tulemaan, siellä erään höyryn korjatakseen. — Kirjoittaja on kuullut hänen taidosta — pyytää häntä paikalla lähtemään matkalle ja odottaa häntä huomenna varhain.
SELOW. Se on oivallista — mutta. —
KAARLE. Tiedän, mitä aivot sanoa. Tässä on 20 taaleria matka-rahaksi, se vissisti vaikuttaa.
SELOW. Minkä nimen kirjoitamme alle?
KAARLE. Odota — niin, Seebach, hovi rautatien vieressä Leipzigiin — kuuluva reiville Boras — tuskin 8 tunnin matka, sen tuntee hän varmaan. (Istuutuu kirjoittaakseen.)
SELOW. Minua kummastuttaa, ett'ei Farren vielä ole täällä.
KAARLE (Kirjoittaessaan:) Hän tulee, luota vaan siihen. (Joku kolkuttaa ovelle:) Siinä hän jo on — astukaa sisään!
5:s Kohtaus.
Entiset. Farren. (Tulee perä-ovesta sisään.)
KAARLE (Hänelle vastaan-huutaen kirjoittaessaan:) Terve-tultuanne, herra Farren!
FARREN. Hyvää päivää!
KAARLE (Kirjoittaen:) Älkää panko pahaksi — silmänräpäys vaan — olkaatte hyvä, istuukaa!
FARREN. Kiitän.
KAARLE. Kursailematta.
FARREN (Istuutuu. Äänettömyys.)
KAARLE (Kirjoittaa, hetken ääneti nousee hän ylös, Farren'ille:) Suvaitsette — vaan minuutti ja olen silloin teidän. (Lukee kirjettä puoliäänessä Selowille, niin että Farren kuulee.) "Kunnioitettu herra! Erään ystävän, joka on nähnyt työnne kaupunnissa, puhuttua puolestanne, rohkenen minä, tämän kautta kysyä, jos aikanne sallii teidät korjata erään höyrykoneen poltto huoneessani, joka muutaman ajan sitte joutui epä-järestykseen. Minä maksan teille päivästä kaksi taaleria ruoan kanssa, ja toivoen teidän täyttävänne tahtoni, lähetän teille myötenseuravat 20 taaleria paperissa, että voitte maksaa matkan kustannukset, mutta veloitan teitä kohta nämät rivit saatuanne lähtemään matkalle, että te huomenna varhain, se on perjantaina, vissisti olette hovissani. — Reivi Boras suuressa Seebach'issa Leipzigin tien varrella. — Tämä kirja on toisen sisään pantuna lähetetty ja te saatte sen siis kaupunnin-postin kautta." — Jokaisen epäluulon poistamiseksi on viimeinen.
SELOW. Oivallista!
KAARLE (Istuutuessaan.) Saan minä vaan sen siveän olevinaan käsiini, kylläpä hän kesyypi. Nyt ulko-kirjoitus (kirjoittaessaan:) Herra Ernst Herbig, höyrykoneiden tekijä — missä hän asuu?