HERRA "VALTUUSMIES"
Kaksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
LARIN-KYÖSTI
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1904.
HENKILÖT.
Herra Kauppelin, nahkuri. Rouva Kauppelin. Eveliina, heidän tyttärensä. Sesilia Sandman, kamreeska. Virtanen, urkuri. Rimppi, nahkurimestari. Jokinen, maalarimestari. Keino, tohtori. Stumlander, eläinlääkäri. Kalle, oppipoika. Miina, palvelustyttö. Sanomalehtipoika, vieraita y.m.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
(Kauppeliinin sali. Huone on upeasti mutta, mauttomasti sisustettu. Oikealla etualalla punainen samettisohva, sen edessä pöytä, pöydän ympärillä tuoleja, sohvan takana kasveja. Oikealla nurkassa ovi, joka johtaa ruokasaliin ja kyökkiin. Sohvan ja oven välissä on akkuna, jossa on katupeili. Vasemmalla etualalla uuni, etumainen ovi vie rouva Kauppeliinin ja Eveliinan huoneisiin, takimainen ovi Kauppeliinin työhuoneeseen, ovien välissä on pianiino. Siellä täällä pikkupöytiä, joiden väri ei sovi punaisen sohvan väriin. Seinillä väripainostauluja.)
(Rouva Kauppelin istuu sohvassa kutoen sukkaa, Eveliina istuu ikkunan ääressä katsellen katupeilistä.)
Rouva Kauppelin: Eveliina!
Eveliina: Mitä, mamma!
Rouva Kauppelin: Aina sinä vaan kurkistelet katupeilistä.
Eveliina: Mutta se on niin hauskaa ja samalla fiiniä, kuten mamma sanoo.
Rouva Kauppelin: Fiiniähän se on ja kannattaahan meidän yhtä hyvin kuin muidenkin käyttää katupeiliä. Mutta saisit sinä tehdä jotain muutakin, ompelisit koruompelustasi.
Eveliina: Minä näen kaikki meidän kadulla kulkevat ihmiset aina torille saakka, eivätkä ne voi nähdä minua, eikös se ole hauskaa. Hahhaa.
Rouva Kauppelin: Mitä sinä taas naurat. Aina sinä naurat, ei se sovi sivistyneelle tytölle.
Eveliina: Tuolla kulki tohtori Keino ihan kuin pitkä haikara, silmälasit otsalla ja nenä pystyssä.
Rouva Kauppelin: Eveliina! Varo kieltäsi, tohtori Keino on oppinut mies, ja meillä käy vaan hienoa väkeä. Sinun pitäisi häntä kohteliaammin kohdella, kun hän käy perheessämme vierailulla.
Eveliina: Mutta kaupungilla puhutaan, että Keino on Saksassa leivottu tohtori.
Rouva Kauppelin: Sitä parempi.
Eveliina: Hahhaa! (nostaa viisi sormea ilmaan.)
Rouva Kauppelin: Mitäs sinä taas!
Eveliina: Urkuri Virtanen nosti viisi sormea ilmaan. Ai, nyt minä muistan, minullahan on harjoitustunti viideltä.
Rouva Kauppelin: Niin sinun, Eveliina, pitäisi enemmän soitella, meillä kun on ihan uusi pipaniinokin.
Eveliina: Pianiino, mamma. Et sinä usko, kuinka pitkiä ja ikäviä ne variatsioonit ovat, uh, mutta urkuri on hauskan reipas mies.
Rouva Kauppelin: Urkuri, hm.
Eveliina: Mutta kas tuolta tulee täti Sesilia, se vanha tuuliviiri. Ikävä ihminen ja lörpöttelee niin kauheasti.
Rouva Kauppelin: Vai kampreerska. Niin, mutta hänen isänsä oli aatelismies ja sitä paitsi tietää hän aina uutisia. Tosin käy hän hiukan kuluneissa vaatteissa, mutta käytös on moitteeton. Taskurahoja kai taas on lainaamassa. Mutta hän on sentään kampreerska. Hänen miehensä kampreeri oli yhdessä papan kanssa kuvernöörin päivällisillä. (Ovikelloa soitetaan.) Mene avaamaan, Eveliina!
Kamreerska: Päivää, rakas herttainen Augusta. Päivää Eveliina! (Syleilee rouva Kauppeliinia.)
Rouva Kauppelin: Päivää, hyvä oli, ettäs tulit. Minä juuri tässä äsken sanoin, että missä se meidän kampreeskamme viipyy, kun ei meillä käy.
Kamreerska: Rakas Augusta, voi kuinka sinä olet hyvä. Mutta minä olen ihan hengästynyt.
Rouva Kauppelin: Istuhan kultaseni!
Kamreerska: Kiitos, rakas… Oi, kuinka minä olen juossut, ensin kävin nikkarilla, minun kalliin äitini mahonkisängyn jalka oli katkennut, sitten kävin minä ostamassa lankoja, sitten makkarapuodissa, sitten apteekissa, sillä naapurin koirat ovat repineet Pikun pahanpäiväiseksi, sitten kävin minä tohtori Keinon luona, hän pyysi minua lausumaan erästä raittiusrunoa, jonka hän aikoo sepittää, hän lähetti paljon terveisiä.
Rouva Kauppelin: Sehän oli kovin hauskaa.
Kamreerska: A propos. Tiedätkös kun kaupungilla liikkuu ainakin neljä vaalilistaa ja ainakin yhdellä listalla on sinun miehesi nimi. Saan onnitella.
Rouva Kauppelin: Andersia on yritetty jo kaksi kertaa, tokkopa nytkään onnistuu.
Kamreerska: Kolmas kerta toden tekee. Ole huoleti.
Rouva Kauppelin: Mutta Anders epäilee itse ja hän on niin levoton. Viime yönä hän hikoili ja potki kaikki lakanat lattialle eikä saanut ollenkaan unta silmiinsä, sillä tänäpäivänähän se kunniallinen vaali tapahtuu. Jo varhain nousi hän lukemaan kunniallisia asetuksia.
Kamreerska: Kunnallisia asetuksia, tarkoitat.
Rouva Kauppelin: Anders on tiedonhaluinen, siivo mies, mutta se minua harmittaa, että hän käy Väinölän klubissa — kokouksissa muka. Sieltä palatessa Andersin henki aina hiukan leyhkää.
Kamreerska: Niin, niin, se Väinölän klubi turmelee koko kaupungin!
Rouva Kauppelin: Muistatko vielä, mitä kuvernööri sanoi Andersille markonkipäivällisillä… niin, olihan sinunkin miehesi siellä mukana. Kuvernööri taputti olalle ja sanoi: "Karvari on yks hyvä mees" ja kun Anders kumarsi ja häneltä ratkesi housunsauma, hm, sanoi kuvernööri: "ei se mitää teke, hyvä mees!" — Mutta Eveliina, mitäs sinä siinä töllistelet, mene sanomaan, että Miina keittää kahvia!
(Eveliina oikealle.)
Kamreerska: Sinun tyttäresi on pulskistunut.
Rouva Kauppelin: Niin, Eveliina syö kuin hevonen eikä se ole hienoa, muut tytöt pelkäävät lihoovansa, mutta Eveliina sille vain nauraa. Oikein minä olen tuskissani sen tytön tähden. Oppia olen minä koettanut hänelle hankkia. Kolme vuotta kävi hän tyttökoulua, mutta siihen se jäi.
Kamreerska: (Pisteliäästi.) Jäi toiselle luokalle.
Rouva Kauppelin: Mitä? Niin. Mutta on opettajissakin syytä. Vaivaavat liiaksi tai katsovat sormien läpi. Eveliina ei ollut mikään lillioppilas. Mutta viisi siitä, saa hän opetusta kotonakin, urkuri antaa pinaniinotuntia ja sitten minä olen ajatellut, että jos tohtori Keino antaisi opetusta ruottin kielessä.
Kamreerska: (Pisteliäästi.) Ahaa! Sinusta sopisi tohtori Eveliinalle ehkä muuksikin kuin vaan opettajaksi.
Rouva Kauppelin: Voi, tokiinsa, oletko sinä ajatellut, että Eveliina…
Kamreerska: Pääsisi tohtorinnaksi, niinkö?
Rouva Kauppelin: Voi, rakas Sesilia, ihan niinkuin minäkin olen ajatellut.
Kamreerska: Mutta Keino on, niin sanoakseni, liian vakava nuorelle tytölle. Kypsyneempi nainen hänelle paremmin sopisi.
Rouva Kauppelin: Mutta kyllä minä sen niin olen katsonut, jos vaan tohtori…
Kamreerska: (Itsekseen.) Minun tohtoriniko tänne vävyksi, hoo! (ääneen) Kyllä minä puolestani tiedän, mihin päin hän tähtäilee, sen varmasti tiedän.
Rouva Kauppelin: Voi, Sesilia, ihanko varmasti, jestas sentään!
Kamreerska: Niin, mutta minusta urkuri…
Rouva Kauppelin: Mitä urkurista?…
Kamreerska: Iloinen ja aina kohtelias. Hänessä on jotain taitelijamaista. Sievästi hän aina nostaa lakkia kadulla ja sitäpaitsi on hänellä kuulemma rikas setä jossain pohjan puolella.
Rouva Kauppelin: Olkoon vaikka viisi setää, mutta miltä se nyt kuuluisi: kanttoorska, kanttoorska Virtanen.
Kamreerska: (Viekkaasti.) Mutta Keinolla on pieni palkka.
Rouva Kauppelin: Enhän minä rahoja katsoisi, onhan niitä meillä hiukan; niin, kyllä se Anders enemmän pitäisi urkurista, sillä urkuri juoksentelee hänen asioillaan, mutta jos tohtori…
Kamreerska: Rakas Augusta, puhutaan nyt hiukan Eveliinastakin. Kuules, voisinhan minä antaa Eveliinalle ranskan tunteja, siten saisi hän minun ja tohtorin avulla hiukan education'ia ja sitten voisi hän matkustaa johonkin ulkomaan pension'iin.
Rouva Kauppelin: Panssooliin, se kuulostaa hienolta. Mutta kas, tuolta tulee minun mieheni.
Kauppelin: (Kirja ja puuvasara kädessä.) Hyvää päivää, rouva kampreerska.
Kamreerska: Päiviiä, herra valtuusmiesehdokas.
Kauppelin: Höra, hehhe. Eihän se vielä niin päteviin päätetty asia ole.
Kamreeska: Mitä te nyt kujeilette?
Kauppelin: Niin, mutta vastakkaiset periaatteet ja asianhaarojen sitova voima…
Kamreerska: Tehän puhutte kuin valtiomies.
Kauppelin: En ole vielä valtuusmieskään, pieni keikaus, vaalikepponen ja siinä me pyristelemme kuin kalat kuivalla maalla.
Kamreerska: Kepponen kepposta vastaan. Teillähän on tietoa päässä ja hyvää tahtoa.
Kauppelin: Mitä se kampreerska nyt, höm.
Kamreerska: Taitaa tuntua juhlalliselta ja arvokkaalta istua kunniallisten kaupungin isien joukossa ja päätellä noin vain mistä asioista hyvänsä.
Kauppelin: Eihän niissä kokouksissa kaikkia asian mutkia eikä menoja ratkaista, vaan ne pannaan vaaliokuntiin tai pöydän alle.
Kamreerska: Tai tehdään nahkapäätös.
Kauppelin: Hehhe, mainiosti sanottu, usein niinkin, usein niinkin.
Kamreerska: Paljon tekin voisitte vaikuttaa monessa asiassa, eikö teillä ole mitään ohjelmaa!
Kauppelin: Höm, olisihan minulla iteea tai oikeastaan kaksikin iteaa. Ensiksi tillikka olisi saatava pois, meidän Antti sällimme…
Rouva Kauppelin: Meidän ulosoppineemme.
Kauppelin: Ulosoppineemme käy siellä naukkuja ottamassa eikä työstä tahdo tulla mitään, vaikka mies muuten on taitava ammatissaan. Kun minä olin taksoituslautakunnassa, niin…
Rouva Kauppelin: Se oli samana vuonna, kun sinä olit kuvernöörin päivällisillä.
Kauppelin: Niin ehdotin minä asioitten tarkoituksellista juoksua siihen suuntaan, mutta herrat sanoivat, ettei se kuulu asiaan. Mutta jos miniä nyt pääsen asioita johtamaan ja pohtimaan, niin…
Kamreerska: Tillikka on pantava pois. Siitä on oikein vaarallista kulkea ohi. Arvoisa rouvasseurakin on ottanut asian puheeksi. Rouvien palvelustytöt kiertelevät kulkiessaan asioilla kaupungilla kaikenlaisten tillikkasankarien ympärillä.
Kauppelin: Niin minä yleisen hyvän ohessa ja sivussa edistäisin taikka oikeammin sanoen edustaisin…
Kamreerska: (Ivallisesti.) Omaakin asiaa.
Kauppelin: Höm. Hehhe? Kuinka niin?
Kamreerska: Saatte puolellenne raittiusseuran esimiehen tohtori Keinon ja raittiuskansan, tohtori uskoo minulle usein suurimmat salaisuutensa. Verraton mies!
Kamreerska: Entäs se toinen idea?
Kauppelin: Ollessani jo monta vuotta palokunnan komppanian varapäällikkönä, olen tullut tyysten, pitkin ja poikki ajatelleeksi, että meillä pitäisi olla oma kunnantalo. Sopivin paikka talolle omasta ja ehkä muidenkin asianomaisten mielestä olisi tukkukauppias Päätrluntin talo, tosin se on suoperäisellä pohjalla, mutta kuitenkin sopivalla paikalla. Nyt ajaisin minä valtuustossa läpi vedoten inhimillisyyteen ja kasvatuksen ylentävään voimaan, että kaupunki lunastaisi tämän yllämainitun talon tontin.
Kamreerska: Ai, ai, tehän olette valtioviisas. Minä olin eilen tukkukauppiaan luona, ja hän oli varma siitä, että tulette valituksi.
Kauppelin: Tukkukauppiaan kanssa siitä viime viikolla juteltiin Väinölän klubissa.
Rouva Kauppelin: Hym. Väinölän klubissa,
Kamreerska: Tukkukauppiasko keksi sen tonttiasian!
Kauppelin: Yhdessähän me tai oikeastaan minä… höm.
Kamreerska: Ja tukkukauppias on Väinölän esimies, ai, ai, teitä veitikkaa, klubinkaan ääniä ette ole unohtaneet.
Kauppelin: Te, te, rouva kampreerska, enhän minä…
Kamreerska: Hahhaa. Augusta sinä voit olla ylpeä miehestäsi.
Rouva Kauppelin: (Hymyilee.) Voi, rakas Sesilia, mitä sinä nyt turhia…
Kauppelin: Mutta täällä kaupungissa on viekas puplikaani… Puplikaanilla minä tarkoitan, — sillä minä käytin vertauksellisia tarkoituskohtia — tarkoitan hyvää naapuriani Rimppiä.
Rouva Kauppelin: Tiedätkös, Sesilia, että se Rimppi on hirveän ilkeä mies, vedätti kaksi kuormaa santaa…
Kauppelin: Meidän plankkumme taakse niin, että tukki meidän likaviemärimme suun.
Rouva Kauppelin: Ja sitten täällä on niin kamala katku, jota minä en kärsi, sillä minä olen hanskamaakarin tytär.
Kauppelin: Se Rimppi, Rimppi vehkeilee minua vastaan, jo monta vuotta on hän syrjäyttänyt minun, kaksi kertaa on hän ollut tielläni, kun olen ollut saavuttamaisillani todellisen päämaalini.
(Miina tuo kahvia ja tarjoo kaikille.)
Rouva Kauppelin: Niijaa kampreerskalle, enkö ole sinua niin monta kertaa opettanut! Ota enemmän sokerileipää, rakas Sesilia!
Kauppelin: (Käy levottomana lattialla.) Missähän urkuri viipyy!
Rouva Kauppelin: Juo nyt kahvia, Anders, se tyynnyttää!
Kauppelin: Tämä on tärkeä edesottaminen, kello viideltä on vaalikokous ja minun vihamieheni…
Kamreerska: Älkää nyt vaan pistäkö kuin jänis päätä pensaaseen! (Ovikelloa soitetaan.)
Kauppelin: Mitä se oli? Mene avaamaan Akusta!
Rouva Kauppelin: Etkö sinä koskaan osaa sanoa: Augusta.
(Menee avaamaan.)
Sanomalehtipoika: (Huutaa.) "Päivän uutiset."
Kauppelin: Anna pian tänne!
Rouva Kauppelin: Minä olen ennenkin ensiksi lukenut sanomat, kovin ne tänään myöhästyivät.
Kamreerska: Katsotaan, kas siinähän on valtuusmiesehdokkaat: tukkukauppias Bärlund, maalari Jokinen ja nahkuri Kauppelin.
Rouva Kauppelin: Ja Andersin nimi on präntätty niin suurilla kirjaimilla.
Kauppelin: Niin, siellä on nimeni, mutta toisessa lehdessä on toisia nimiä, korkeammat vallat tietäkööt, mikä vaalin tyydyttävä tulos on oleva.
Rouva Kauppelin: Koska kerran sinun nimesi on aviisissa, niin mitä enää epäilet. Olet se sinäkin mukamas.
Kauppelin: Kun ei se urkuri jo tule.
(Menee katupeilistä katsomaan.)
Kamreerska: Juorupeilistäkö tekin katsotte ja tähystelette onnenne nousevaa tähteä; ehkä vielä joku tähti loistaa napinlävessännekin.
Rouva Kauppelin: Pormestarilla on jo monta prenikkaa rinnassa. Anders, ihanhan sinä olet punainen kuin palokunnan uusi ruisku.
Kamreerska: Illalla olette jo iloisempia, lyön veikkaa vaikka kaksikymmentä markkaa — apropos Augusta, minulla olisi sinulle hiukan kahden kesken puhuttavaa — että te herra Kauppelin olette valtuusmies. Ja hommaattehan te sitten kekkerit — tai oikein komeat illalliset, eikö niin, Augusta?
Rouva Kauppelin: Kyllä minä toimitan ainakin yhtä upeat kuin Rimpiskä nimipäivikseen.
Kamreerska: Tämän kerron minä kaikille tutuilleni.
Rouva Kauppelin: Jälkiruoaksi oikein jäähyytelöä.
Kamreerska: Niin, niin, vaikkapa oikein puddingia. Mutta mennään nyt sinun puolellesi, Augusta, juttelemaan, minulla on sinulle hirveän paljon puhumista.
(Rouva Kauppelin ja Kamreerska pois.)
Urkuri: Heipä hei; Terve viljon veikkonen!
Kauppelin: Terve, terve, kuinka sujuu asiamme!
Urkuri: No nyt on horna irti.
Kauppelin: Mi-mitä sinä sanot!
Urkuri: Olen tuhlannut ainakin kolme markkaa vasikkaan.
Kauppelin: Ihanhan sinä pelästytit.
Urkuri: Aisa katkesi torin kulmassa.
Kauppelin: Eikö muuta?
Urkuri: Mutta minä otin toisen vosikan.
Kauppelin. Otit toisen vosikan?
Urkuri: Niin. Mutta sain kaupungin pahimman kaakin. Kaupungin katukivet ovat ainakin lapsen pääkallon suuruisia. Siinä minä hyppelin ja tärisin, että ruumiini on ihan kuin rikki piesty. Toista on olla Helsingissä, siellä oli oikein hauska ajaakseni, kun urkurikoulua kävin. Valtuusmieheksi ehkä päästyäsi —
Kauppelin: Ehkä päästyäni?
Urkuri: Tulee sinun ehdottaa, että laittavat pienempiä katukiviä.
Kauppelin: Mitä en ehdottaisi, mitä en ehdottaisi! Mutta kaikki näyttää hiukan mustalta.
Urkuri: Kuin nokikolarin omatunto. Älä hätäile, mitä en sinun tähtesi, kunnon veli, tekisi. Olen käyttänyt tuntosarviani, olen udellut ja urkkinut ja…
Kauppelin: Ja…? Sano jo, ihan minä tuskastun.
Urkuri: Sinä et siis tiedä…
Kauppelin: En ole jalallani tänään ulkona ollut.
Urkuri: Täällä sinä möyrit kuin karhu pesässäsi, kuules, eivät asiat tule sinun luoksesi, jollet sinä mene asioitten luo, eikä vuori tule hiiren luo, jollei hiiri tule vuoren luo.
Kauppelin: Niin, edessäni on vastuksien korkea vuori. Sitovien voimien välttämättömästä pakosta minä tuota noin… sairauden tähden… kas pääni on ollut kovin kipeä.
Urkuri: Hahhaa, ramppikuumetta. Minä tunnen tuon. Kun minä ensi kerran taiteilijana esiinnyin eräässä konsertissa, seisoin kuin kuumilla hiilillä ja kurkussa kutitti ja poltti. Ja kun hienot naiset suuntasivat minuun kiikarinsa, ai, ai. (Maiskuttaa kielellään.)
Kauppelin: Mutta emme me nyt ole konsertissa vaan…
Urkuri: Tulivuoren suulla. Ne peijoonit vihollisleirissä tyrkyttävät listojaan tunnetuille ja tuntemattomille. Ne kuiskuttelevat ja kuleksivat torilla, kauppapuodeissa ja kapakoissa.
Urkuri: Rimppi puuhaa parturin luokse vielä toista agitatsionikokousta.
Kauppelin: Rimppi! Kuinka? Uskaltaako hän minua taas vastustaa. Sinä liiottelet.
Urkuri: Ota virkani ja taiteilijahenkeni, jos sanankaan liioittelen. Rimppi on saanut puolelleen muutamia kauppiaita ja lyseon opettajat.
Kauppelin: Ja siellä ne nyt kohta parturissa huutavat ja hotisevat. On se Rimppikin mokoma… kuules ohimennen, sanotaanko valtuusmieskantaatti vai -kantitaatti?
Urkuri: (Nauraa.) Ei, kantaatti kuuluu minun alaani, olet kai joskus kuullut sen sanan suustani, siinä erehdys.
Kauppelin: Höm, höm, vai niin, vai niin. Olisi minun ehkä sentään pitänyt sopia Rimpin kanssa se ojajuttu, mutta se meidän muori on niin itsepäinen.
Urkuri: Eikä sinun rouvasi juuri hyvillä silmillä katsele minun ja Eveliinan sopusointuista suhdetta.
Kauppelin: Kyllä se asia selvitetään, jahka tästä pulasta pääsisi. Koska se kokous parturissa pidetään?
Urkuri: Hiukan ennen vaalia, viisaasti on Rimppi asiansa ajanut, hän tahtoo vaikuttaa kiihoittavasti juuri ratkaisevan hetken edellä.
Kauppelin: Mutta kuinka minä estäisin Rimpin menemästä parturille. Kiusa ja kuolema! Ajatukseni käyvät ihan sotkuisiksi enkä löydä asian ytimen punaista lankaa. Jos minä heti kutsuisin Rimpin puheilleni sopimaan siitä vanhasta riidasta? Hyvä tarkoitus, näes, sovittaa kaikki koukut ja konstit.
Urkuri: Tokkopa pistää päänsä ansaan.
Kauppelin: Vanha kettu, sen tiedän, ja saita.
Urkuri: Kielsi, kitsuri, nimensä takaukseen. Sinä olet ihan toista maata, sinussa on inhimillisyyttä.
Kauppelin: Mutta voisin minä pakoittaa, sillä sääntöjen sitova voima velvoittaa.
Urkuri: Sinä puhut taas arvoituksia.
Kauppelin: Höm. Ehee. (Lyö otsaansa.) Katsos minä olen tehdastelijain stipenstikassan johtokunnan esimies. Kassa on perustettu viina-anniskelun voittorahoista, siitä annetaan apurahoja kyvykkäimmille kisälleille.
Urkuri: Mitä kisälleillä on tekemistä meidän asiassamme?
Kauppelin: Etkö ymmärrä yskää! Rimppi kuuluu muiden muassa johtokuntaan.
Urkuri: Ahaa.
Kauppelin: Antti sällillekin ehdottaisin, kunhan kallistelisi vähemmän. Monta ropoa on hän vienyt viina-anniskeluun. Höm! Jos minä nyt kutsun mestarit tänne ylimääräiseen kokoukseen ennen viittä, niin…
Urkuri: Mutta jollei Rimppi tulekkaan.
Kauppelin: Siltä varalta ja sen vuoksi on meillä pikku sakkoja, ja Rimppi tahtoisi välttämättömästi ja varmasti apurahaa omalle sällilleen.
Urkuri: Hurraa, Kauppelin! Crescendo, crecendo! Mainiota, mainiota! (Lyö Kauppeliiniä olalle.)
Kauppelin:. Niin, katso minä en ole niin tyhmä kuin päältä näytän.
Urkuri: Tuumasta vaan toimeen. Lähetä heti kirje! Bravo! Hurraa!
Kauppelin: Sen teen heti. Kirjoitan maalari Jokiselle, että hän hommaa mestarit tänne, höm, hiukan ennen vaalia, höm.
(Menee huoneeseensa.)
Eveliina: (tulee oikealta.) Ah, te herra urkuri!
Urkuri: Mikä helkkarin suloinen sattuma!
Eveliina: Sormipuhuja, hahhahhaa! Tehän lensitte kadulla kuin…
Urkuri: Arkkiviisujen kaupustelija; jos minä keksisin niille nuotinkin, niin laulaisin minä torilla tai löisin rumpua kadun kulmassa: (yksitoikkoisella äänellä) arvoisat kansalaiset, peruttomat ja pennin pyörittäjät, herrat ja häntyrit. Taulahatut ja tomppelit, äänestäkää herra Tomppelia; kömpikää kojuistanne te veroa maksavat, uniset porvarit ja te, veroja kiskovat, laiskat virkamiehet, jotka vain lyijykyniänne virastoissa teroitatte ja haukottelette, vaivatkaa luuvaloisia virkaraajojanne torin yli vanhaan kallistuvaan raastupaan, sillä tänäpäivänä tapahtuu se suuri ihme, että vanha sarvipää ja nahkurien musta omatunto, Riku Rimppi patarumpujen ja huilujen soidessa valitaan kaikella kunniattomuudella kunnialliseksi kaupungin isäksi. Jollette usko näitä sanoja, niin uskokaa pormestarin kanoja.
Eveliina: Hahhahhaa, ihan minä olen nauruun kuolla.
Urkuri: Sellainen äänien värvääjä minä nykyään olen, mutta minä teen sen ainoastaan sentähden, että te olette isänne tytär.
Eveliina: Tehän puhutte kuin kirjasta. Hyvä vaan, että saatte arkenakin jotain tehtävää, vain sunnuntaisin te soittelette urkuja ja laulatte hautavirsiä.
Urkuri: Silloin laulan minä paraiten, kun näen teidän kirkossa istuvan.
Eveliina: Tai nukkuvan urkulehterin alla, hahhaa!
Urkuri: Silloin vasta on hauskaa, kun soitamme illoin hämärässä nelikätisesti.
Eveliina: Mutta mamma sanoo aikovansa pyytää tohtori Keinoa opettamaan minulle ruotsin kieltä.
Urkuri: Keinoa! Hahhahhaa. Mitäs siitä kamreerska sanoo, joka häärää Keinon ympärillä kuin sudenkorento! Neiti Eveliina, tuletteko iltapäivällä kävelemään kirkkopuistiikkoon?
Eveliina: Mutta meillä on harjoitus kello viideltä.
Urkuri: Se on totta se, mutta tunti täytyy siirtää, sillä viideltä on vaalikokous raastuvassa.
Eveliina: Ne vaalit, ne vaalit, ei nykyään muusta kuulekkaan, jos vielä niistä puhutte, niin panen pumpulit korviini.
Urkuri: Mutta sen jälkeen…
Eveliina: Jos mamma päästää.
Urkuri: Sanokaa, että menette nuottia ostamaan!
Eveliina: Älkää opettako minua valehtelemaan! Kuulkaas herra Virtanen, opettakaa minulle joku laulu!
Urkuri: Tietäkää, neiti Eveliina, minä aijon säveltää pienen laulun omiin sanoihin ja minä omistan sen teille.
Eveliina: Ettekö voisi opettaa minua soittamaan tätä laulua: "tyttö se meni niitylle, hihhei, ai, ai, hei niitylle, noita ruohoja leikkaamaan, siellä tuli häntä vastaan yksi riiari, hihhei, ai, ai, yksi riiari, joka vaati sen seisomaan." Minna sen minulle opetti. Se on niin mukava.
Urkuri: Renkutusta vaan, ei se täytä soiton korkeampia vaatimuksia.
Eveliina: No opettakaa sitte "kukkuu, kukkuu"!
Urkuri. (Hyräillen.) "Ruuhet on rannalla pienoiset, kultani sormet on hienoiset." Ah, neiti Eveliina, kuinka teillä on hieno käsi. (Aikoo suudella Eveliinan kättä.)
Kalle: (Oikealta yskien.)
Eveliina: Oh, mikä siellä! Kalle!
Kalle: Onks mestari täällä?
Urkuri: Tomppeli!
Eveliina: (Huutaa.) Pappa!
Kauppelin: (Kirje, mustetulppo ja kynä kädessä.) Mikä hätänä?
Kalle: Puorissa on yks moukka, joka möisi vuotia.
Kauppelin: Ei minulla nyt ole aikaa sellaiseen. Minulla on tärkeämpiä toimituspiteitä.
Kalle: Miäs sano meneväns Rimppiin, jollei täällä osteta, lupaa antaa halvasta, sano, lehmä taitto oikeen takajalkans.
Kauppelin: Ei, ei, kun minä sanon ei, niin minä sanon ei. Saat mennä asialle.
(Näyttää kirjeen urkurille ja panee sen koteloon.)
Kamreerska: (ja rouva Kauppelin vasemmalta.) Saako tulla?
Urkuri: Kyllä saa tulla.
Rouva Kauppelin: (Kamreerskalle kahden kesken.) Tässä olisi kaksikymmentä markkaa.
Kamreerska: Tuhannen kiitos, rakas ystävä, kyllä maksan heti huomenna, kun nostan eläkkeeni!
Rouva Kauppelin: Kalle, mitä sinä täällä? Tahraathan likaisilla saappaillasi hienon mattoni ja sitten tuot sinä verstaasta niin ilkeän hajun.
Kauppelin: (Kallelle.) Vie tämä maalari Jokiselle, mutta juokse pian!
(Kalle pois.)
Urkuri: Hyvää päivää, arvoisa rouva Kauppelin, päivää kamreerska Sandman.
Kamreerska: Anteeksi, minun täytyy nyt lähteä, minulla on niin paljon hommaa… Pikku on kipeä… toivotan sydämestäni onnea, herra Kauppelin, hyvästi, hyvästi kaikki. (Menee.)
Urkuri: Hahhahhaa. Olipas sillä eukolla kiire! (Itseks.) Tohtorin luokse luultavasti.
Rouva Kauppelin: Onneksi olimme juuri syöneet päivällistä, kun hän tänne tuli.
Kauppelin: Mutta hänen suhteensa täytyy olla varovainen, hän on niin sanoakseni jonkinlainen vaali-ilmapuntari. Kun ei ne mestarit jo ala tulla, aika rientää, (kävelee levottomana) oh, tätä vaalia, tätä vaalia!
Urkuri: Eikö veli nyt luota edes omaan onneensa. Väinölän klubissa eilen — et ollut mukana — tehtiin yksimielinen tällainen päätös: suuri joukko kansalaisia on päättänyt äänestää valtuusmiehiksi seuraavia kansalaisia: Bärlund, Kauppelin, Jokinen. Oletkos nyt tyytyväinen?
Kauppelin: (Hykertäen käsiään.) Jukukliut!
Urkuri: Tosin tukkukauppias…
Kauppelin: Häh!
Urkuri: Sanoi, että hän on sen niin laskenut, että olemme enemmän kuin tasaväkiset, ettei ole pelkoa, mutta jos viimeisessä tingassa tapahtuu muutos, niin sinun vaalisi saattaa riippua kahdestakymmenestä, kolmestakymmenestä äänestä.
Kauppelin: Kahdesta, kolmestakymmenestä äänestä, sanoit!
Urkuri: Karaise itsesi mies! (ravistaa Kauppeliiniä.)
Kauppelin: (Hätääntyneenä.) Ku-kuule, mene heti klubiin, mene myös tohtorille ja käy kuin sattumalta parturissa. Voithan leikkauttaa tukkasi vielä lyhyemmäksi.
Urkuri: No, vaikka pääkalloa myöten.
Kauppelin: Minä ihan tukehdun, voi, minun päätäni, minun päätäni, se tulee varmaan ennen aikojaan kaljuksi. Joudu, joudu!
Urkuri: Minä lennän. (Menee.)
Kauppelin: (Vaipuu tuolille.) Oh! Aukusta, Aukusta! Hiero minun päätäni, sillä ajatukseni kuhisevat aivoissani kuin muurahaiset keossaan ja ne pistävät, pistävät niin riivatusti.
Rouva Kauppelin: Voi, pistävätkö ne pahasti, mutta tyynny Anders! Miksi olit toissa iltana klubissa, seurustelit enemmän tohtori Keinon kanssa, hänhän kuitenkin kerran on kuuluva perheeseemme, kuten toivon.
Kauppelin: Sano minua edes Antiksi! Oh, tulisipa tänne tohtori Keino edes, että saisin arveluilleni sitovan pohjan ja perustuksen, höm.
Rouva Kauppelin: Mitä sinä inttailet, olithan sinä kuvernöörin päivällisillä ja itse kuvernööri…
Kauppelin: Ette te naiset ymmärrä politiikan pulmia ja poukahduksia.
Rouva Kauppelin: Odota, minä tuon sinulle lasin marjavettä ja terveyssuolaa!
(Menee vasemmalle, ovikello soi.)
Kauppelin: (Rientää eteiseen.) Jokinen, missä muut?
Jokineni: Rimppi ei sanonut tulevansa eikä muilla ole aikaa.
Kauppelin: Siis pettäneet. Tämäkö on puuhieni ja huolieni monivuotinen hedelmä!
Jokineni: Sinä otat asian liian syvästi. Sinä teet itsesi naurettavaksi, sanon sen suoraan. Olet pohjaltasi kunnon mies, mutta tämä vaali on mennyt päähäsi.
Kauppelin: Sinä olet kymmenen vuotta nuorempi minua. Kerskaile sinä suoruudellasi, et sinä tiedä, mitä tämä minulle merkitsee. Mutta sen minä totisesti sanon, minä tahdon päästä valtuusmieheksi keinolla millä hyvänsä (Eveliina tulee oikealta), minä en muuten voi hengittää, en voi koskaan nauraa, en syödä, en elää, en kuolla, kuolla, kuuletkos sinä!
Jokineni: Hupakko!
Eveliina: Pappa, eihän tämä ole koko maailman asia, ilman tätä sinun olisi paljon parempi olla. Eikö niin, herra Jokinen?
Jokineni: Siinä iskette naulaan, neiti, mutta hyvästi nyt, minun täytyy kävästä ensin kotona. (Menee.)
Eveliina: (Katupeilistä katsellen.) Hänellä oli niin rehelliset siniset silmät. Hahhaa, mutta tuolla astuu nälkäkurki, tohtori Keino. Tänään täällä vilisee ihmisiä ja kaikki ovat päästään pyörällä. Yks, kaks, yks, kaks!
Kauppelin: Jumalan kiitos! (Avaa oven tohtorille.) Kiitos tohtori, että tulitte, aika on täpärä, sanokaa minulle, onko raittiuskansa varmaan puolellani tänään, tiedättehän, että tahdon tillikan poistettavaksi.
Keino: Tietäen teidät asiaamme harrastavaksi mieheksi, mieheksi, hm, joka käyttääkseni latinalaista puhepartta inter arma, hm, keskellä sotaa, keskellä yhteiskunnallista mätää, hm, keskellä kauheinta viinanvillitystä, hm, olette pysyneet uskollisena nuoruuden aatteillenne ja periaatteillenne, kehoitin minä eilen kaikkia vesikansan kansalaisia kohtuuden ja oikeuden nimessä antamaan äänensä teille.
Kauppelin: Minä ki-kiitän, herra tohtoori, minä en tiedä muuta kuin että minä kiitän.
Keino: Hm. Sillä väkipitoisten juomien juonti on arveluttavassa määrässä…
Rouva Kauppelin: (Tuo tarjottimella marjavettä.) Mikä kunnia! Päivää, arvoisa tohtori.
Keino: (Mulkoillen lasia.) Pä-päivää… hm, arveluttavassa määrässä lisääntynyt meidän köyhässä ja rakkaassa maassamme. Herra Kauppelin, onko tämä viiniä, hm?
Rouva Kauppelin: Marjavettä se vaan on.
Keino: Minä juon vain sitä uutta raittiuskaljaa, hm.
Rouva Kauppelin: Istukaa herra tohtori!
Kauppelin: Niin, tehkää niin hyvin, herra tohtori!
Keino: Minulla ei olisi oikein tällä kertaa aikaa.
Rouva Kauppelin: Tässä on Eveliina. Suostuttehan, hyvä tohtori, opettamaan Eveliinalle ruottin kieltä.
Keino: (Kumartaa kömpelösti Eveliinalle.) Kas. Hm. Magnas gratias. Kiitän luottamuksesta. Tervehdin teitä neitiseni, hm. Latinan kieli on mieliaineeni, mutta jos neiti, hm, niin tahtoo, hm, niin olen magno cum studio, suurella innolla niin sanoakseni opastava teitä tässä kiitettävässä yrityksessä.
Eveliina: Hihhii. Ettei tohtori vaan minun tähteni unohda rakasta latinaansa.
Keino: Hm. Voisimmehan me jo alkaa, hm, vaikka tänä iltana, jahka ensin olen saanut valmiiksi juhlarunon raittiuden ylistykseksi.
Kauppelin: Akusta, mitä kello on?
Rouva Kauppelin: Neljännestä vailla viisi.
Kauppelin: Oh, joko jo niin paljon, tuo, rakas Akusta, minun ponsuurini ja silkki-hattuni!
Keino: Rakas neiti, mea cara, minä tulen uhraamaan teille kaiken jälellä olevan aikani.
Rouva Kauppelin: Kyllä me maksamme, mitä tohtori vaan tahtoo, mitä vaan tahtoo.
Keino: Hm. Siitä ei ole kysymystäkään. Mutta anteeksi, herrat ja rouvat, minun täytyy vielä korjata discipuluksieni, toisin sanoen oppilaitteni teemoja. Minä, hm, kumarran. (Menee.)
Rouva Kauppelin: (Saattaen.) Käykää nyt usein talossa, herra tohtori!
Keino: Hm, kyllä minä, hm. Hm, raastuvassa tavataan, herra Kauppelin. (Pois.)
Kauppelin: Raastuvassa tavaltaan, herra tohtori. Kiitos.
Eveliina: Hahhahhaa, Hm, hm, tohtori missipulus.
Rouva Kauppelin: Aina sinä hohotat, jos sinä tuolla tavalla jatkat, niin et koskaan pääse naimisiin! (Menee oikealle.)
Eveliina: Hahhaa, naimisiin! Ennen minä menen vaikka Kallelle ennenkuin tuolle tarhapöllölle.
Kauppelin: (Kävelee edestakaisin.) Arpa on heitetty, paluu on mahdoton. Vaali voi riippua kolmestakymmenestä tai kahdestakymmenestä äänestä. Se Rimppi, se kirottu Rimppi!
Eveliina: (Ikkunan ääressä.) Tuolla tuli Rimppi parturista ja jälessä pari mustaa mestaria.
Kauppelin: (Hyökkää ikkunan luo.) Perh… siellä ne menevät ne kultaa kantavat aasit, mutta sen minä sanon, että yhteiskunta on heille ylipääsemätön muuri. Jaa, ah! Kyllä minä niille näytän. Mutta mitä minä nyt teen?
Eveliina: Mikä teitä vaivaa, isä?
Kauppelin: Oh, olispa minulla oikein paljon ääniä, niin minä kukistaisin sen rosvon, sen riivatun Rimpin.
Eveliina: Montako ääntä Rimpillä on?
Kauppelin: Kolme vähemmän kuin minulla, sillä minulla on kaksikymmentäkolme ääntä. Ne äänet minä nyt kipeästi tarvitsisin. Tuhat tulimmaista! Minun täytyy mennä läpi!
Eveliina: Mutta eikös pappa voi käyttää omia ääniään?
Kauppelin: Ei se taida käydä päinsä. Ei, ei… lapsi kulta, et sinä näitä asioita ymmärrä.
Eveliina: En minä tahdokkaan ymmärtää.
Kauppelin: (Lyö otsaansa.) Haa, mitä jos, jos… Eveliina antoi minulle hyvän iteean. Tukkukauppias oli sen niin laskenut, riippuu kahdestakymmenestä, kolmestakymmenestä äänestä.
Eveliina: (Nyökyttää päällään.) Urkuri nosti jo lakkia, sellainen veitikka!
Kauppelin: Oh! Jospa kaikki kävisi hyvin! Minä en välitä enään mistään! Minä teen sen, minä teen sen! — — Jos minä äänestän itseäni… niin olen ehkä valtuusmies, sanoo valtuusmies. Höm, päätetty asia, höm, jos…
Eveliina: Pormestari meni jo raastupaan.
Kauppelin: Minä menen raastupaan äänestämään. Pormestari kysyy: mikä on talon numero. Minä vastaan: seitsemänkymmentä seitsemän. Pormestari katsoo listasta, montako ääntä minulla on. Minä sanon: kaksikymmentä kolme. Pormestari pistää vaalilipun uurnaan. Humaus vaan! Ei kukaan sitä tiedä, ei kukaan siitä pääse selville. Oi, taivaan enkelit, antakaa minulle anteeksi tämä pieni vaalisynti! (Napsauttaa sormillaan.) Minä näen jo itseni istumassa valtuusmiestuolissa.
(Lyö vasaralla pöytään. Ovikello soi.)
Urkuri: Heipä, hei! Viljon veikkoseni, tässä minä taas olen, olen juossut, että paitani on ihan märkä. Tässä on vaaliliput. Toisella listalla on nimet: Bärlund, Jokinen, Kauppelin, toisella nimet: Bärlund, Jokinen, Rimppi.
Kauppelin: Anna tänne! En ikänä minä äänestä Rimppiä, en ikänä, ennen menen vaikka hirteen. Pyhi pois Rimpin nimi ja pane oma nimesi sijaan!
Urkuri.: Pannaan nyt vaalilippu koteloon.