JUHANNUSTULILLA
Laulunsekainen kansanpila
Kirj.
LARIN KYÖSTI
Porvoossa, Werner Söderström, 1900.
HENKILÖT:
HAKALA, talonisäntä. HENNA, hänen tyttärensä. MANU, nuori talonpoika. SAMPPA, viuluniekka. MIIHALA, reppuri. LASSI, pomon poika. SUNTION TAAVA. 1:n, 2:n TYTTÖ. 1:n, 2:n POIKA. Kylän kansaa.
(Näyttämö: kisanurmi kallion kyljessä. Peräseinämällä mäntyjä ja katajoita, joiden takana syrjässä kokkopaikka. Vasemmalla keinu. Oikealla luonnon muodostama lehtimaja sekä kanto.)
(HENNA keinuu. MANU istuu yksin kannolla. Pojat ja tytöt istuvat nurmella solmien arpaheinää ja laulavat)
Ja nythän on taasen juhannus, ilon aika se meille koittaa, limokujassa linnut veisailee, ja karjankellot ne soittaa, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!
Kedon sirkat ne viulua vinguttaa, kun ahvenet polskivat vettä, vesiperhot, hyttyset piiriin käy ja mettiset etsivät mettä, nyt on juhannus, suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika!
Pojat tuomenterttuja kantaa saa, kuka painuisi pirtin loukkoon, nyt laulelemaan, nyt naurelemaan iloparvessa tyttöjen joukkoon, nyt on juhannus suvijuhannus, nyt on leikin ja lemmen aika.
1:n POIKA (Tyttöjen ja poikien veikatessa lyö Manua olalle.) Mitäs sinä, Manu, täällä niin yksinäsi oleilet? Ethän piirissäkään pysynyt.
MANU. Mitäs minä siellä…?
1:n POIKA. Älä hullujasi! Katsos tuolia se Hakalan Henna yksinään keinulla kiikkuu ja sinua odottaa!
MANU. Minuako? He, ei! Muissa kai sen mieli pyörii!
1:n POIKA. Näytäpäs sukkiasi! Hoi, hoi, mustat ovat! Tule joukkoon! (Vetää käsikynkästä Manua.)
2:n POIKA. Ei se polkka polkalle tunnu ilman soittoa. Missähän se viulu-Samppakin saapastaa? Pitäisihän sen pillipiiparin jo täällä olla.
1:n POIKA. Ettei vain taas eksynyt ryyppyreissulle.
2:n POIKA. Mies on hiukan viinaan menevä, mutta sanansa se pitää, kun kerran lupaa.
1:n POIKA. Ja reima se on soittaja ja kelpo puhemies.
2:n POIKA. No, senhän minä puhekumppanikseni otan, kun näitä meidän kylän tyttöjä järjestään kosaisemaan käyn.
1:n TYTTÖ. Ja lopulta jäät vallan ilman ja haistelet tyhjää ilmaa kuin entisen kasakan hevonen, jolta kaurat vietiin.
2:n POIKA. Mikäs on valitessa, tässäkin poikia kuin aidanseipäitä, naimahaluisia ja nuoria.
2:n TYTTÖ. Mutta eipäs huolita, eipäs huolita! Tämä Suntion Taava se kyllä — — hym, hym — ottaisi miehen kuin leivän vartaalta, mutta me ollaankin toista maata, me!
1:n POIKA. No älä sinä Taavaa moiti, ihminen se on sekin, vaikka on pieni suu. (Taava mielistelee suu naurussa.)
2:n TYTTÖ. Voi sun poikia! Tuuman pituisia, korttelin korkuisia, piimäsuita, pökköpuita!
2:n POIKA. Kas, kas, sitä naista! Sillä on kieli kuin lankakerä. Kun kerran sen auki päästää, vierii se pitkäksi kuin nälkävuosi! Tuollainen pieni, punainen lankakerä, hahhaa!
(Pojat nauravat.)
1:n POIKA (Taempaa huudahtaen.) Hih, tuolla se tuli jo loimottaa naapurikylän harjulta!
2:n POIKA. Kuulkaahan, pojat, pannaan mekin kokko palamaan niin että roikaa!
1:n POIKA. Ja tytöt kahvin hakuun! Vehnät ja sokerit tuokaa jusevasti niin, että suu sulaa. Kyllähän me korpirojua sekaan juotetaan, öhöh… (Yskii kuin viina menisi väärään kurkkuun.)
2:n POIKA. Ja sitten sitä lähdettiin!
(Pojat, Manu mukana, lähtevät laulaen:)
POJAT.
Ja pojat ne metsähän läksivät, ne läksivät, pyypyssyt olalla häilyi, tytöt kaivolla kauan nyökkyivät, ne nyökkyivät, ja silmissä kyynel päilyi.
TYTÖT.
Ei meill' ole ikävä ollenkaan, ei ollenkaan, vain halli se oravaa itkee, tytöt luhdin solassa nauraa vaan, ne nauraa vaan ja pellaita pellosta kitkee.
POJAT ja TYTÖT.
Ja silloin se illalla laulu soi, se laulu soi, kun lauhtuu laaksot ja vuoret, kun toverina toisensa nähdä voi nuo tän kylän salskeat nuoret.
1:n TYTTÖ. Kuulkaahan, tytöt, mennään me korsia sitomaan, sittenhän sen juhannuksen jälkeen näkee, kenelle sulhanen tulee tänä vuonna! Punainen nauha tietää rakkautta, valkoinen rikkautta, keltainen rukkasia ja musta nauha hautajaisia!
2:n TYTTÖ. Ja yöksi yljänyrtti pään alle, että unissa sulhasensa näkee.
TAAVA. Voi, voi, tästä tulee lystiä, ja sitten me kierrämme kaivoa yhdessä yhdeksän kertaa, niin ylkä vastaan tulee.
2:n TYTTÖ. Niin, aina sinä olet miehen otossa, mutta et koskaan saa! Taikuri-Sannankin luona olet käynyt sen seitsemän kertaa.
TAAVA. Piti, piti piikaa! Ole sinä olevinasi, kiekailet ja keikailet itsekin kuin västäräkki.
1:n TYTTÖ. Anna sinä Taavan olla rauhassa! Mennään nyt vain, etteivät pojat näe, sillä silloin olisi peikko pelissä!
TAAVA. Etteikö sitten sulhasta saataisikaan!
1:n TYTTÖ. Hahhahhaa, ei, mennään nyt jo!
2:n TYTTÖ. Mutta hiljaa kuin hiiret!
KAIKKI TYTÖT. Hiljaa, hiljaa!
(Lähtevät.)
TAAVA (Pysähtyen.) Etkö sinä Henna tule?
HENNA. Enpä taida tulla!
TAAVA. Etkö sinä kosijapoikaa haluakaan?
HENNA. Keinunhan vain tässä.
TAAVA. Ai, ai, taitaa olla se mielitietty jo niinkuin varma. Tiedetäänhän se, että sinulle pitäjän sulhasia tulee.. Voi, kuinka sinä olet onnellinen! Voi, voi, kunpa minäkin saisin tuollaisen, joka tuttuna kainalooni kapsahtaisi, hihi! Mutta kyllä minä temput tunnen. Menenpä jo, mutta en noiden joukkoon; kiusaavat kuin ampiaiset. Hihhihi! kai häihisi pääsen! (Lähtee.)
HENNA. Niin, niin, muilla on iloa, mutta ei minulla. Manu se kiertää ja kaartaa kuin se tietäisi niistä isän hankkeista, joista ei kukaan mitään varmaa tiedä. Puhui se isä kautta rantain… Harvasanainen isä on ja hyvä, enkä minä usko, että hän niin tosissaan vieraalle työntää. Eikä työnnä. Tahdon taas olla iloinen. (Laulaa.)
Heilu keinuni korkealle, linnut, ne viettävät häitä, minä olen nuori kuin päivänkukka, en muistele murheita näitä!
Heilu keinuni korkealle, nythän on juhannusilta, mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu, ja kuulas on taivahan silta!
Heilu keinuni korkealle, rintani riemuja laulan, kedon helyt kullalle kuiskien poimin ja solmin sen vihreän paulan!
Missähän se Manu nyt on? — — Mutta, kas, tuolta hän tuleekin kokolta! En ole huomaavinani.
(Manu tulee.)
MANU. Henna!
HENNA. Kas, sinäkö siinä? Mihin sinä?
MANU. Miksi sitä kysyt?
HENNA. Ei kysyvä tieltä eksy. Tyttöjäkö haet? Enpä sano, missä ovat!
MANU. En kysy tyttöjäsi… Kuule, Henna, kylässä liikkuu huhuja, että…
HENNA (Keskeyttäen.) Niin, arvaas, millainen loukko-Jussi sinustakin vanhemmiten tulee? Vanha nuuskavaari, niin, jonka haudalle pystytetään risti, jossa on kirjoitus: "Tässä vanhapoika makaa, joka oli naimaton ja vakaa".
MANU. Ei mutta kuule… sanotaan, että…
HENNA. Sanotaan, mitä sanotaan. Huhulla on pitkät siivet.
MANU. Etkö sinä…?
HENNA. En, en! Hm! Ei, kuule, Manu, kyllä sinun täytyy muuttaa tapojasi, kuljet muuten lopulta nolona kuin nokikolari!
MANU (Ilostuen.) No jo nyt tahtoisin olla sileä ja sulava kuin kupernyöri! Kuinkahan sen asian alkuun niinkuin pääsisi, että tuota…
HENNA. Sinun pitää olla viini ja almassantti, kuten on tapana sanoa.
MANU. Millaista se on?
HENNA. No esimerkiksi, kun se vieras ryökkinä tulee Helsingistä meidän pappilaan ja yrttitarhassa istuu sen pappilan maisterin kanssa kiikkulaudalla, niin se maisteri… ole sinä nyt maisterina, niin minä olen ryökkinänä, niin sitten… No, nyt sinä kumarrat ja…
MANU. Ja sitten?
HENNA. Tarjoat kätesi.
MANU. He… no ja entä sitten?
HENNA. Käsket keinuun, se on kohteliasta sellainen.
MANU. Tus nyt sitte keinuun, Henna!
HENNA. Ja sitten sinä keinutat. (Manu keinuttaa.) No sillä lailla! Niin tekivät, sen näin aidanraosta.
MANU. No ne nyt siellä! Mitä ne sen jälkeen?
HENNA. Eivät puhuneet luotua sanaa, keinuivat vain.
MANU. No osataanhan tuota!
(Pitkähkö äänettömyys.)
MANU. Eikö se muuta sitten maisteri osannutkaan?
HENNA. Niin. (Erikseen.) Nyt panen pojan kiikkiin. (Ääneen.) Niin, sitten maisteri painoi päänsä alas ja otti ryökkinää vyötäisiltä kiinni.
(Manu aikoo tehdä saman liikkeen, mutta Henna hypähtää keinusta ja alkaa juosta keinupaalujen ympäri. Manu samoin vastakkain.)
HENNA. Piti, piti! Saitkos kiinni! Hahhaa!
MANU. Mutta kuule nyt, eihän se siihen loppunut!
HENNA. Niin, ei maisterin eikä ryökkinän ilo, mutta meidän…
MANU. Mutta Henna kulta!
(Juoksevat taas ja seisahtuvat, kun reppuri tulee laukku selässä laulaen.)
Luodogan meren randamill' mie kasvoin briha nuori, paimoivirsie lasna lauloin, miut muamo mierohon shuori. Karjalanmaill' kuldakäköset kukkuu, monasterj yösess' loistuab, taljanka illoin tanssiloih kutshuu, kannel kaihoij toistuab.
Siell' on kaunis kandajain, siell' mielitiettyni tshoma, kylän kekri-illatshuist' on viety mutshoni oma. Karjalanmaill' j.n.e.
Kuljeksin mie kumarass', ah, mieross' kuljin kauan, omiin pihoin mie vaan tahon, vierass' on mieronsauva. Karjalanmaill' j.n.e.
Hohoo, kylän rahvas kemuiss kuhisuop. Lehtmajoi pihoill köhöttiä, pirttilöin sillat ylen kauniiks somistettu. Ivanan päivyt, pruasnik. Kuhunkas nuor kansa kupsaht? Ahaa! Briha, nuorikko, briha lie morsion kera. Terveytt, terveytt, hyvä pruasnik, äijy rihkama, iso talo, äijy lapsii, äijy, äijy!
HENNA. Iltaa, Miihala, iltaa! Mistä se Miha nyt pyyhkäisee?
REPPURI. Vieruskyläst matkuan, brihat ei huonoiks heittyneet, silkit, korvarenkaat, kaikk tytöill työnsiit. Ivanan päivyn vietost erkanin, heityin tielle, jätin tulet, dantsut hylkäsin, tänne ehätin kaupitsemahan.
HENNA. Kävitkö kirkolla päin?
REPPURI. Ei miun anna loitota bogostall, vallingsman iskyö kii. Ylen huonot ajat, ruplan suat, kaks mänyö, kuomasein, maha puolenuo, tyhjäks heittyy.
MANU. Et sitten tainnutkaan nähdä viulu-Samppaa?
REPPURI. A täss muistan: viulu kerall kärriss mies ajoa jiehatti, a toinen ohjiss tempoi, lie kossoimies, ken ties mikä olj.
MANU. Senkin vilkas veijari, ettet vain petä taas!
REPPURI. Kuin pagitset? Ei miestä petä, jollei kukkaro petä. Sinnuu, Hakalan Henna, tulj kosimaan, kylän kassapäihin sie kuulut, talon parahih sie uot. Ka kihlasilkit suat kelt uskot suavas paremmat ku miult, parahat miun silkit on, parahat koko Vennään muass. Kiinan keisarin muast ne haitut ollah!
HENNA. Miksi juuri minua tulisi kosimaan?
REPPURI. Hepo kiäntyi Hakalan veräjäst pihhaa, sinne katosit brihat, viuluniekka da kossoimies.
MANU ja HENNA. Hakalaanko?
REPPURI. A tuattois portahill seisoi, hevon talliin talui. Kossoimies, kossoimies, äveriäs ku bajari, ison talon briha se niin levviist liikkuu.
HENNA (Itsekseen.) Jokohan lie Hutilan Lassi, josta isä on kertonut?
REPPURI. Dengill suap ja dengill piäsööp hojt kuhunka. Ku hopioit vilahutat, niin mualima joutuu pystyyn tai pyllylläh.
MANU. Mistä sen tiedät, että rikas naimamies on? Puhut ohi suusi!
REPPURI. Ota laukku da hengi, jos sanan viäristän. Äveriäs kossoimies, äijy dengii. Rengilt mie kysäsin, jott ken taloon niin komiast kohaht? Hutilan talon brihoi kuului olleen, sanoi…
MANU. Vai Hutilan Lassi se tässä Hakalaan ajoikin. Sen arvasin.
HENNA. Mutta minä en siitä huoli, vaikka hän olisi rikas kuin Kiinan keisari!
REPPURI. Soo, etkä piätäsi aijan rakuo työnnäh, ku Lassiin takerrut, huolta ei niin mitänäh, illatsut ihanat, kiänteleit vuan pirtin sillall da vuotat kaunist säätä.
HENNA. Ennemmin menen vaikka kaivoon!
REPPURI. A älä sie kaivoon työnnäyvy!
HENNA (Itku rinnassa.) Voi minua, jota ventovieraalle tahdotaan! Olenko minä, onneton, vain kulkutavaraa, johon kuka tahansa puumerkkinsä saa piirtää?
(Itkee.)
MANU. Henna kulta, älä itke! Eihän se isäsi niin kovakourainen lie. Kyllähän minä miehen mielen tunnen.
(Kiertää kätensä Hennan vyötäisille.)
REPPURI. A pyhä Petru, nyt en tolkkua. Pagise mitä pagise, mie lähen tuliloill kaupitsemahan!
MANU. Kuulehan, Miha, ostan ehkä sinulta kihlakaluni!
REPPURI. Hyvät suat da halpa hinda. Iloisii häit, a et, Henna, äveriäst yllättänyt, se siu assiis, ku lembi välliin tulj. Jiäkää terveheks!
(Lähtee kokolle.)
MANU. Kas niin, Henna, ole kuin tutun turvassa ainakin!
HENNA. Mutta voi, mitähän ne siellä kotona…?
MANU. Älä hyvä Henna ole levoton!
(Kuuluu viulun ääntä.)
HENNA. Mitä se oli? Joko tulevat? Voi kun pääsisin pois!
MANU. Hei, Samppa se siellä jo viuluaan soittaa!
(Samppa tulee vasemmalta viulu kainalossa, pieni viinapullo taskussa, laulaa hiukan iloisella tuulella.)
Minä se olen soittajapoika ja laulelen aamusta asti, kummina mull' oli kulkuri-ukko, ja vallaton pappi mun kasti.
En minä itke mun köyhyyttäin eikä sydäntäni pistä pilkka, kunhan mulla on viuluni vain ja leilissä viinantilkka.
Talkoissa, häissä ma soittelen ja silloin on kirkas mieli, korvani juuressa kuiskuttaa mulle muistoja viulunkieli.
Suutari, soita naskalipolskaa! Suutariksi olen minä kasvatettu ja soittajaksi olen minä luotu. Hipp ja heijaa! Kyllä kelpaa, kun on miehellä kaksi hyvää virkaa, lestivirka ja pillivirka. Ihmisiltä minä soitan pois puolianturat ja sitten minä ne paikkaan taas yhteen. Ei surulla minua ruokita eikä murheen siloja ole niskassani. Kanan villat! Täällähän minun pitäisi liirutella ja luikutella, enkä näe yhtä hamettakaan.
HENNA. Samppa, Samppa!
SAMPPA. Kuka huuteli? Kas Hennaa ja Manua, ä, ä, ä täälläkös te kahden hyttysiä tapatte, vai!
MANU. No sinä, Samppa, ajelit vapaalla kyydillä!
SAMPPA. Ota piru tai pelimanni ruuheesi, niin saat sen rannallekin soutaa.
MANU. Ja vallan suuren pomon ruuhessa soutelitkin.
HENNA. Reppuri jo siitä Lassista kertoi.
SAMPPA. Tuossa keskipäivän aikaan se ajaa karahdutti mökilleni, lupasi uuden paidan, jossa on viisitoista taskua, joka taskussa viisitoista penninkiä. Lupasi se piiskaryypyt ja sen semmoiset, jos puhemieheksi rupeaisin Hakalan Hennalle.
MANU. Ja sinä lupasit.
SAMPPA. Lupasinhan minä, kun tiesin pääseväni tänne juhannustulille. Yksi tie ja kaksi asiaa.
HENNA. Millainen se oikein on miehiään se Lassi?
SAMPPA. Hohoh! Oletko koskaan nähnyt mullikkaa, joka puskee omaa varjoaan? Tietäkää, kun koko tällä taipaleella ei muusta puhunut kuin navetoista, sarvipäistä ja morsiamesta. Ja minä kun tempasin viuluni ja soitin niin, että virstantolpat tanssivat, niin minä aina kotonanikin teen, kun muija alkaa minua paasata.
HENNA. Hakalassako se nyt…?
SAMPPA. Siellä se nyt teidän talon portailla pöllyttelee rettinkin savuja ja minua odottaa. Ja sinusta, Henna, tulee nyt morsian.
HENNA. Pysyköön vain erillään, sen minä sanon!
SAMPPA. Tui, tui, pelästyikö sokerini? Pysy sinä vain Manun kupeilla, ettei se ilmaan lennä! — Ei ole puskevalle sarvia annettu, näet, se Lassi on minulle aina ollut koppava ja pöyhkeä kuin siltavouti, mutta Manu se paiskaa kirkolla kättä ja Henna on höyli ja ovela ja haarikkaoltta on hän monesti soittaessa janooni tuonut.
HENNA. Kaikkea sinä, Samppa, katsot viulunsilmän läpi, mutta Jumala tietää, kuinka tämä asia päättyy.
SAMPPA. Vielä on metkut mielessä minullakin! (Laulaa.)
Kettu se lähti naimateille ja lauleli iloissansa, rakensi raudan lemmetön kyttä ja polulle viritti ansan. Veisti se kettu puiset kengät ja punaista polkua juoksi, huuteli, kuunteli kuutamossa ja heilahti heilinsä luoksi.
Niin, kuulehan Manu, voitko sinä olla suulas ja sukkela mies?
MANU. No ehkä kotitarpeiksi hiukan verran.
SAMPPA. Mene sinä, Henna, juhannuskukkia poimimaan, sillä aikaa kuin minä tätä Manua ripitän!
HENNA. Mitä salattavaa teillä?
SAMPPA. Ei tytön kuullen sovi kaikkea puhua — näin ennen häitä.
(Henna lähtee nauraen, Manu ja Samppa siirtyvät lehtimajan ääreen.)
SAMPPA. Kuulehan mies, osaisitko sinä tyttönä tepastella?
MANU. No, vielä minä mitä! Tyttönäkö?
SAMPPA. Hyst! Sieppasin tullessani suntion luhdista Taavan kirkkovaatteet, pistin ne piiloon "Kissan kiven" alle. Tule sinä sitten niissä vempeleissä tänne keinulle, niin Lassin toimitan samaan iloon! Joko yskän ymmärrät?
MANU. Kaikki sinun päähäsi pälkähtääkin, mutta jos sotken koko asian.
SAMPPA. Älä inttaile! Olithan sinä poikana aika silmänkääntäjä. Muistanhan minä vielä, kuinka sinä eräänäkin Hiiva-Nuuttina tulit hameissa Hakalan pirttiin muka olkia ostamaan, eikä Hennakaan sinua tuntenut.
MANU. No sinulla niitä on juonia! Entäpä, jos Hakala suuttuu?
SAMPPA. Ei suutu, usko minua! Hennalle ei sanaakaan tästä! Ja mitä Lassiin tulee, niin sinua parratonta miestä se ei tunne, vaikka kanttorin nenälasit päässä heiluisi. Kaadan tätä mökä-öljyä pojan hernelaukkuun, niin enpä ole Samppa enkä isäni poika, jollei asiat luonnista. Sinä puolestasi kimahuta ääntäsi kuin akat kirkossa, ole sulava kuin hunaja ja keisarinnan kuva, niin tästä, kanan villat, tulee sellainen juttu, että hevosetkin nauravat!
MANU (Nauraen.) No olkoon menneeksi, tuli mitä tuli!
SAMPPA. Kaikki käy kuin naulaan. Ja nyt minä menen katsomaan, joko se minun naimamieheni on tulossa. Muista nyt, nyytti on "Kissan-kiven" kolossa!
(Lähtee.)
MANU. Kunhan pääsisin tästä ehein nahoin! Pentele, tuossahan Henna on!
HENNA (Laulaen vasemmalta.)
Tässä on neito kuin omenakukka ja moni raukka itki, kirkolta pojat kurkistaa ja pihatöitä pitkin,
MANU. Ohoh, hoo, jopa jotakin, vai pihatöitä pitkin!
MANU (Laulaa.)
Missä ma pyörin, niin suuta ma suikkaan, ja liikkuu kengänkärki, ei sua muut ole katselleet kuin vanha palokärki!
HENNA.
Ohoh, hoo, jopa jotakin, vai vanha palokärki!
HENNA.
En minä huoli rikkahista en maantien kulkureista, sorjan pojan kainalossa tahdon aina seista.
MANU.
Ohoh, hoo, jopa jotakin, vai tahdot aina seista!
YHDESSÄ.
Tule, tule oma kultasein!
HENNA. Mitä senaatin asiaa te täällä pohditte, kun sitä niin kauan kesti?
MANU. No, ei sen kummempia. Minä tässä…
HENNA. Mikä sinua vaivaa? Tule nyt tänne istumaan!
(Menee lehtimajaan.)
MANU (Itsekseen.) Hitto vie, kun pääsisin "Kissan-kivelle". (Lehtimajassa.) Niin katso, Henna, älä ole huolissasi sen Lassin takia! Pian saan talon hallitukset käsiini. Kamarin minä talon kylkeen veistän ja sinne sinut helykruunussa vien. Sitten se elämä alkaa, minä kaskessa huhdon ja sinä kujalla huutelet karjaasi. (Katsellen ympärilleen.) Mutta ehtiihän siitä vielä puhua.
HENNA. Ja minä sinulle talvipuhteella ryijykangasta kudon ja sinä höyläpenkin ääressä lastuja lennätät.
MANU. Niin, niin, liekun lastuja… Mutta älä nyt hätäile! (Levottomana.) Taidan tästä lähteä ensin…
HENNA. Ja pyhäisin saamme vieraita, kahvi popottaa tulella ja havut tuoksuvat lattialla ja isä peltoja katsoo ikkunasta ja piippua polttaa.
MANU. Niin, oikein pitkää merenvahapiippua, noin pitkää piippua. — — Mutta katso, Henna, ilta-aurinkoa, mikähän sitä vaivaa, niinhän se on punainen kuin reppurin paita!
HENNA (Rientää hiukan syrjään. Manu pujahtaa pois oikealle.) Ja kuinka ne Hakalan ikkunat kiiltävät! (Katsoo ympärilleen.) Mihinkä se Manu katosi? Manu, Manu!
(Pois oikealle.)
TAAVA (Hiipien varovasti.) Ei ketään ole täällä! Tuossahan on helkanurmi ja ristipolku. Nyt on mittumaarin aatto ja aurinko on laskussaan, silloinhan ne suuret sulhaset liikkuvat! (Käki kukkuu.) Käki! (Hyräilee.)
Sano, sano kultarinta, sano mulle sulhasia, kuku, kuku kumppania, jotta joutuis tänä vuonna, jos sen sanot suotavaksi, kuku, kuku kultarinta, kuku kolmasti minulle!
(Käki kukkuu kolme kertaa.) Voi, voi, kaikki käy hyvin! (Taputtaa käsiään.) Ja tässä on se Taikuri-Sannan taikapussi. Siinä on kalman kukka avonaiselta haudalta, tuossa hiiden kivi, joka löydettiin Hakalan pellosta, tuossa lepakonluita, suolaa, tuhkaa ja leivänmuruja. (Tekee taikatemppuja.) Noin, noin!
(Kulkee piirissä ja ripottelee tuhkaa ja suoloja olkansa yli lausuen.)
Nouse, lempi, lehvän alta, varastaite vastan alta, yli kuuden kirkkokunnan, läpi seitsemän pitäjän! Heitä hentun tentturia, heitä pois herjan juonet! Nouse, lempi, liehumahan nouse ilman noitumatta, sydäntä sytyttämähän, miesten mieltä kääntämähän, tämän tyttären tyköhön, tämän lapsen lantehille! Tulkohon Turusta sulhot, hienot herrat Hämehestä kihlakalut kainalossa, silkit silkkiset povessa, — — Heitä hentun tentturia, heitä pois…
(Kuuluu ääniä.) Huh, kun pelästyin!
(Vasemmalta kuuluu keskustelua.)
SAMPPA. Tule pois vain, älä sumeile!
TAAVA (Iloisesti.) Herrajesta, nyt ne tulevat!
LASSI. Niinkuin se onkin, sano!
SAMPPA. Voi, kanan villat, etkö nyt pääse!
LASSI. Sano.
TAAVA. Ne suuret sulhaset tulevat, voi, voi, voi! (Siistii pukuaan.)
(Samppa tulee edellä. Lassi jäljessä. Lassilla on samettilakki päässä, punaiset liivit; hopeiset kellonvitjat riippuvat kaksin kerroin liivintaskuista, takin ylätaskusta näkyy "rettinki"-laatikko ja savuke palaa suussa.)
SAMPPA. Älä häikäile! (Huomaa Taavan.) Peijakas! Hyst, ollaan hiljaa, niin saadaan hiiri ja ison talon rotta samaan loukkuun!
LASSI (Huomaamatta.) Mutta sen minä sanon, Samppa, että köyhästä en huoli, sano!
SAMPPA. Ole huoleti, rikas se on! Kaikki minä hyvin päin käännän, kun vain pysyt aisoissasi. Lupaatko sen?
LASSI. Lupaan, sano, lupaan minä, sano.
SAMPPA. No käännä päätäsi!
LASSI. Sekö se on, se Hakalan Henna, sano?
SAMPPA (Matkien.) Sano, sano, ole rohkea kuin rakuuna, sanon minä!
LASSI. Odota nyt, sano!
SAMPPA. Jollet sinä… niin minä jätän sinut oman onnesi nojaan.
(Tuuppaa Lassia Taavaa kohden.)
LASSI (Päätään raapien.) Sano… Illaksi, sano!
TAAVA. Illaksi, illaksi! Voi herrajesta! Tuota noin… Voi, voi, mikä sattuma! Illaksi, Samppa!
SAMPPA (Kuiskaten.) Se on sen rikkaan Hutilan poika. Minä tässä vain niinkuin puhemiehenä. (Erikseen.) Menköön syteen tai saveen!
LASSI. Minä, sanon.
TAAVA. Niin, no aivan niinkuin minäkin. Voi, voi, kun tämä on lystiä!
LASSI. Minä, sano, olen nuorimies, sano…
SAMPPA. Eikä ole lapsia!
LASSI. Ja on paljon puuhaa, sano.
TAAVA. Niin, niin, tietäähän sen, että niin isossa talossa pää on pyörällä vähemmästäkin.
LASSI. Kun, sano, meidän navettaan…
SAMPPA. Joka on kuin Vanajan kirkko.
LASSI. Mahtuu, sano, neljäkymmentä lehmää, kymmenen poikivaa ja kymmenen vasikkaa…
SAMPPA. Hevosia, lampaita, mukuripäitä ja laiskoja piikoja. Mies ei juo eikä palvele neljää kuningasta, ei soita suutaan ja käy kirkossa joka toinen sunnuntai.
LASSI. Tahtoisitko sinä, sano, niitä lypsää?
SAMPPA. Laiskoja piikoja, heh?
TAAVA. Herrajesta, no aivan kernaasti! Metsässä minä huutaisin, kujalla kuiskaisin, veräjällä silittäisin ja taputtaisin kuin prinsessoja, ja tarhassa minä pyrynä pyörisin ja laulaisin heleällä äänellä.
LASSI (Sampalle.) Kuule, sano, en minä osaa sen kanssa!
SAMPPA. Älä hellitä, kosi pois vain!
LASSI. Mutta sen kieli kieppuu, sano, niin, etten saa sanaa suustani, sano.
SAMPPA. Älä kiipelissä!
LASSI. Tuota… sano.
SAMPPA. Tämä Lassi se vain, että… etkö tule hänen Pollellaan ajelemaan?
TAAVA. No, herrajesta, siinä kirjavassa kiireessä, jahka vain saan tämän pukuni vähän reilaan, ja mihinkä sitä sitten… jos niinkuin kysyä saisi?
(Mielistelee.)
LASSI. He, pappilaan päin, sano.
TAAVA. Ettäkö vallan pappilaan! No sinnepäin minun on aina mieleni tehnyt.
SAMPPA. Tämä Lassi se vain… että olisi pastorillekin niinkuin asiaa, kun talossakin on se emännän tapainen tarpeen.
LASSI. Ihan niinkuin se onkin, sano, tarpeen!
TAAVA (Innoissaan.) Ihan niinkuin se onkin, sano. Sellainen iso talo, niin monta lehmää ja vasikkaa ja sellainen pulska, nuori isäntä. Ihanhan se on kuin porsliiniparatiisi! Ja jos sikseen sopii, että… hihi, Lassi minut on katsonut, niin enhän minä… Niin, niin, naisella on naisen sydän. Olen vain yksoikonen piikalapsi, kokematon ja koruton, mutta minulla on hempeä mieli ja siveä luonto. Näkisitte, kuinka minä sitä meidän pikkupossua ruokin, niinkuin kummilastani ikään!
LASSI. Tuota noin… sano, montako lehmää teillä taas olikaan, sano?
TAAVA (Ihmetellen.) Eihän meillä ole kuin yksi lehmä vain, mutta maidon se antaa maakalaisille ihmisille.
LASSI. Sano, sano, vai yksi lehmä vain! Soo!
TAAVA. Niin ja sitten se porsas.
LASSI (Sampalle.) Mutta, Samppa, sehän on rutiköyhä, sano!
SAMPPA. Niin, näet, talo on hiukan velkaantunut.
LASSI. Mennään pois jo!
TAAVA. Ja ota kultasi rattaille!
LASSI (Kädet puuskassa.) En, sano, en! En minä sinusta huoli. Niinkuin se onkin, sano. Maklakka sinä olet, sano!
TAAVA (On pyrskähtävinään itkuun.) Vai maklakka! Tiedä huutia! Pilkkaako sinä minusta teetkin, senkin mullikka!
LASSI. Mullikka? Niinkuin se onkin, sano.
SAMPPA. Jo tuli itku ja irvistys!
LASSI. Ja sitten sinä räkätät kuin räkättirastas.
TAAVA. Vai vielä räkättirastas, senkin runtti! (Matkien.) Sano, sano, sano! Mutta kyllä tämä kunnian kolistus sinulle maksaa. Vielä tässä! Solvaista siveätä neitosta! Tässä on vierasmies, niin niin, ja tietäköön sen koko pitäjä, että sinä olet kanssani naimiskauppoja hieronut. Niin, niin, tästä tulee sellainen prosessi, että tuomarit verta sylkevät. Ja tuommoinen taulahattu, taikinaherra, pellonpelätin, susi, saapas, pelikaani! Tphyi!
(Töytää itkien pois ja tempaa taikapussin mukaansa.)
SAMPPA. Kanan villat! Pyy pyrähti!
LASSI. Kovinpa se oli äksy, sano!
SAMPPA. Mutta pahasti sinä sitä pitelit. Taitaa nostaa käräjäjutun tästä naima-asiasta.
LASSI. Oikeinko totta, sano? Mutta aivan se oli peruton ja pennitön, sano.
SAMPPA. Hjaa, minkä sille mahtaa.
LASSI. Mutta tämä on sinun syysi, sano, niinkuin se onkin, sano.
SAMPPA. Minunko syyni? Syytä sinä itseäsi! Haukuit sitä räkättirastaaksi ja tiesi miksi.
LASSI. Mutta sinähän sitä kosit, sano.
SAMPPA. No, voi suutari! Omastako puolestani? On sitä huoneen ristiä omastakin akasta, saatikka sitten, kun tämä punainen viulu on morsiameni, niin taitaisipa kolme koljoa olla liikaa miehiselle hengelle. Mutta eukkoriepuni sinä kyllä saat, jahka leskeksi jää. (Äänettömyyttä.)
LASSI. Juukeli, sano, mitä minä nyt teen, sano?
SAMPPA. Sovi pois, sovi pois!
LASSI. Niin kai, niin kai, sano. Ja mitä isä-ukko sanoo, sano? Kyllä ankara ottaa, sano, jollen hilsua kotiin tuo, sano… jo kolmas kerta… sano.
SAMPPA. Niin, huutavassa hukassa olet. Vielä tämä naikkonen lähtee pappasi pakeille.
LASSI. Ettäkö lähtee? Voi kirkastus, sano! Hyvitän minä sen, sano, ja kun minä oikein ajattelen, niin on se yhtä häävi kuin moni muukin, sano. Voisihan tätä asiaa vielä selvitellä, sano.
SAMPPA. Riitahan se toisinaan rakkauden rakentaa ja sopu on suloinen. Tasoitat tytön mieliharmin, niin sillä hyvä. Kyllä tästä takerruksesta päästään.
LASSI (Vilkastuen.) Ettäkö päästään?
SAMPPA. Hui, hai! Tyttöjä on kuin metsässä marjoja. Kuulehan, otetaan pieni pakana murheeseen, niin elämä taas on kuin silkkiä, tähdet kieppuu ja kuu nauraa!
LASSI. Mutta minä niin harvoin, sano, naukkaan.
SAMPPA. Ota pois kun tarjotaan, tämä kerta!
LASSI. No jos sitten tämä kerta, sano!
SAMPPA (Hyräilee.)
Kettu se lähti naimateille ja lauleli iloissansa, rakensi raudan lemmetön kyttä ja polulle viritti ansan.
LASSI. Hehheh, sano!
SAMPPA. Mutta osaan minä toisenkin veisun, ja sen teki sama Samppa Tuomaan markkinoilla Hämeenlinnassa. (Laulaa.)
Kylän pelimanni viuluhun suuttuissaan rajasuutariksi vaihtui, ja se näppärä soittajasuutari hupsu nai häijyn lesken ja laihtui.
Nyt muija se viulua vinguttaa ja miehensä niskat taittaa, ja se näppärä suutari hyppiä saa ja tanssikenkiä laittaa.
(Ottaa kuvastimenpalasen taskustaan ja asettaa sen Lassin eteen.) Kanan villat! Mitä niistä maallisista! Katsopas kaimaasi!
LASSI. Niin, niin, sano! Kyllä kelpaa tämä poika vävyksi vaikka kuninkaan kartanoon.
SAMPPA. Pullea ja punakka olet ja rahoja on, että ratisee.
LASSI. Rahoja on, sano, on niitä. Ei niitä yksi mies yhdessä päivässä laske, sano.
SAMPPA (Kovaa kuiskaten.) Kuulehan, Lassi! Minä tunnen toisen tytön, joka on reipas ja ruseva…
LASSI. Ja ettäkö parempi, sano?
SAMPPA. ja tyttö tykkää sinusta.
LASSI. Hehee! Ettäkö vallan tykkää!
SAMPPA. Ja minä toimitan tytön tuohon keinulle!