E-text prepared by Tapio Riikonen

VALTIOVIISAS KANNUNVALAJA

Viisinäytöksinen komedia

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut Larin-Kyösti

K. Kaatra, Tampere, 1908.

HENKILÖT:

Herman Bremeniläinen, kannunvalaja.
Geske, hänen vaimonsa.
Engelke, heidän tyttärensä.
Antonius, pyöräntekijä, Engelken kosija.
Henrik, kannunvalajansälli.
Anneke, palvelustyttö.
Poika.
Toinen poika.
Gert, turkkuri, |
Frans, veitsiseppä, | Collegium politicumin jäseniä.
Siivert, tullivartija |
Jens, oluenlaskija,
_Riku, harjantekijä.
Sanderus |
_Abrahams, | vale-raatiherroja.
Kristoffer, |
Jaakko, | heidän palvelijoitaan.
Kaksi lakeijaa.
Eräs palvelustyttö.
Rouva Abrahams, |
Rouva Sanderus, | luuloteltuja henkilöitä.
Kolmas raattherranrouva, |
Arianke, sepänvaimo.
Kaksi asianajajaa, |
Eräs mies, | luuloteltuja henkilöitä.
Eräs akka, |
Petteri, kannunvalajansälli.
Hatuntekijäin ammatinvanhin, |
Ammatinvanhimman vastapuoli, | luuloteltuja henkilöitä.
Lakeija.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ANTONIUS. Sydämeni on ihan kurkussa, sillä minun täytyy puhutella mestari Hermania ja pyytää vaimokseni hänen tytärtänsä, jonka kanssa jo kauan olen ollut salakihloissa. Kaksi kertaa olen jo ollut kosintamatkalla, mutta olen aina kääntynyt takaisin. Tekisinpä nytkin samoin, jollei hävettäisi ja jollen pelkäisi saavani toria äidiltäni. Arkuus on minussa luonnonvika, jota ei ole helppo voittaa. Joka kerta kun aion kolkuttaa oveen, on ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Mutta, hei, Antonius, reipas mieli on puoli ruokaa; ei auta, tehtävä mikä tehtävä. Minun täytyy ensin hiukan siistiä asuani, sillä sanotaan, että mestari Herman on käynyt hiukan koppavaksi viime aikoina. (Hän riisuu kaulahuivinsa ja sitoo sen uudestaan, ottaa kamman taskustaan ja sukii tukkaansa, harjaa kenkiään.) Luulenpa, että minä nyt olen mukiinmenevä; nyt minun täytyy koputtaa. No, niin totta kuin olen rehellinen mies, tuntuu taas ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Hei, kuraasia vaan, Antonius! Tiedänhän, ettet mitään pahaa ole tehnyt. Eikähän tuosta sen hullumpaa tule kuin rukkaset.

(Koputtaa.)

TOINEN KOHTAUS.

HENRIK (syöden voileipää). Servitöör, mestari Antonius! Ketä tahdotte tavata?

ANTONIUS. Tahtoisin tavata mestari Hermania — jos hän on yksin kotosalla.

HENRIK. Kyllä maar, hän on vihdoin viimeinkin yksin, mutta hän istuu lukemassa.

ANTONIUS. No sitten hän on jumalisempi kuin minä.

HENRIK. Jos tulisi sellainen asetus, että _Herculus_romaania käytettäisiin postillana, niin luulenpa, että hän voisi saarnatakin, kun niiksi tulisi.

ANTONIUS. Mutta ehtiikö hän työltänsä lukea sellaisia kirjoja?

HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä kannunvalaja että politikoitsija.

ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten tavata, niin menkää vierastupaan.

ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo kauan olen ollut kihloissa.

HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta: jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin konstikkaaksi.

ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä vaimokseni.

HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se, että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä, jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen, vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.

ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan kohti.

KOLMAS KOHTAUS.

HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla kuten tai koska; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata, vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären tahansa. — Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää tieheni.

NELJÄS KOHTAUS.

HERMAN. Lausun kiitokseni, herra Antonius, hyvästä tarjouksestanne; te olette siistin ja näppärän näköinen mies, ja luulen kyllä, että te pitäisitte tyttärestäni hyvän huolen. Mutta minä tahtoisin kernaasti vävypojakseni sellaisen, joka on tutkinut politiikkaa.

ANTONIUS. Mutta, rakas herra Herman Bremeniläinen, eihän sillä voi elättää vaimoa ja lapsia.

HERMAN. Eikö voi? Luuletteko, että minä aion kuolla kannunvalajana? Saattepa nähdä, ennenkuin on puoli vuotta kulunut. Minä toivon, että minut vaaditaan rupeamaan raadin jäseneksi, kun olen saanut luetuksi "Euroopan airuen" päästä päähän. "Poliittisen iltapakinan" minä jo osaan kuin viisi sormeani, mutta se ei vielä riitä. Pahus vieköön tekijän, hän olisi saanut kirjoittaa siitä hiukan laajemman. Tunnette kai sen kirjan?

ANTONIUS. Ei, en tunne.

HERMAN. No sitten minä lainaan teille omani, se on yhtä hyvä kuin se on pieni. Koko minun politiikkani pohjana on se kirja ynnä Hercules ja Herculiscus.

ANTONIUS. Viimemainittuhan on vain romaani.

HERMAN. Niin, totta kyllä, olisipa vain koko maailma täynnä sellaisia romaaneja. Olin toissa päivänä eräässä paikassa, missä muuan ylhäinen henkilö kuiskasi korvaani: "Joka sen kirjan on ymmärryksellä lukenut, kykenee suurimpiinkin virkatoimiin, vaikkapa hallitsemaan kokonaista valtakuntaa."

ANTONIUS. Niinpä niin, jos minä rupean lukemaan, laiminlyön minä siten ammattini.

HERMAN. Minä sanon teille, hyvä herra, en aio enää kauan olla kannunvalajan virassa. Minun olisi jo aikoja sitten pitänyt se hylätä, sillä sadat kunnon miehet tässä kaupungissa ovat sanoneet minulle: "Herman Bremeniläinen, teistä pitäisi tulla jotain muuta." Vast'ikään toissa päivänä eräskin pormestari laski suustaan raadissa nämä sanat: "Herman Bremeniläinen kelpaisi muuksikin kuin kannunvalajaksi, sillä hänellä on päässä sitä, mitä monelta meistä itse tässä raadissa puuttuu." Siitä voitte päättää, etten minä kuole kannunvalajana. Siksi tahdon mielelläni saada sellaisen vävypojan, joka harrastaa valtioasioita, ja minä toivon, että me, sekä hän että minä, ajan tullen pääsemme raatiin. Jos nyt tahdotte ruveta lukemaan "Poliittista iltapakinaa", niin minä kuulustelen teitä joka lauantai-ilta, kuinka pitkälle olette edistynyt.

ANTONIUS. Ei, totta totisesti, sitä en tahdo! Minä olen liian vanha käymään uudestaan koulua.

HERMAN. No sitten te ette ole luotu minun vävypojakseni. Hyvästi!

(Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

GESKE. Minun mieheni laita on vallan kamalasti; hän ei ole siunaaman aikaa sisällä pitämässä työstään huolta. Antaisinpa hyvää hyvemmät, jos tietäisin, missä hän oikein retkittelee. Mutta kas, herra Antonius, täällä te vain yksin käyskentelette, ettekö tule sisään?

ANTONIUS. Ei, kiitos, muori, minä olen liian halpa siihen.

GESKE. Mitä joutavaa tuo on?

ANTONIUS. Teidän miehenne on saanut poliittisia päähänpistoja ja hautoo nyt pormestaria povessaan. Hän kohauttaa olkapäitään käsityöläisille kuten minulle ja meikäläisille, hän luulottelee olevansa viisaampi kuin itse notarius politikus.

GESKE. Mitä te välitätte tuosta hupsusta ja narrista. Minä luulen, että hänestä tulee pikemmin kerjäläinen kuin pormestari. Rakas Antonius! Älkää välittäkö hänestä älkääkä antako sen hyvän suosionne haihtua, jota tunnette minun tytärtäni kohtaan.

ANTONIUS. Mestari Herman vannoo, ettei hänen tytärtänsä saa kukaan muu kuin politikoitsija.

GESKE. Niinkö sanoi? Ennen minä väännän tytöltä niskat nurin kuin annan hänet politikoitsijalle. Ennen vanhaanhan sanottiin veijareita politikoitsijoiksi.

ANTONIUS. En minäkään pyri sellaiseksi, minä tahdon elättää itseni rehellisenä pyöräntekijänä. Sillä ammatilla isäni ansaitsi leipänsä, ja minä toivon, että se elättää minutkin. Mutta kas, tuolta tulee poika, varmaankin tahtoo teitä tavata.

GESKE. Mitä sinä tahdot, poikani?

POIKA. Minä tahtoisin tavata mestari Hermania.

GESKE. Mestari ei ole kotona, kerro asiasi minulle!

POIKA. Rouva lähetti kysymään, onko vati valmis, jonka hän tilasi jo kolme viikkoa sitten; tuon tuostakin olemme tiedustelleet, mutta saaneet vain tyhjiä lupauksia.

GESKE. Sano, poikani, rouvallesi, ettei hän panisi pahakseen, kyllä se varmaan huomenna on valmis.

TOINEN POIKA. Tulin vielä kerran kysymään, valmistuvatko ne talrikit milloinkaan. Ne olisi jo ehtinyt tehdä ja kuluttaa moneen kertaan siitä päivin, kun me kävimme ne tilaamassa. Meidän muori vannoi, ettei hän hevillä enää tule teiltä mitään tilaamaan.

GESKE. Kuules, hyvä poika, kun te vasta tilaatte jotakin, niin tilatkaa minulta. Mieheni käy välisti metsässä sikoja paimentamassa, niin ettei maksa vaivaa mennä hänelle puhumaan. Usko minua, talrikit valmistuvat lauantaiksi. Hyvästi. — Tästä näette, rakas Antonius, miten meidän talossa eletään. Mieheni huolimattomuuden tähden me menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

ANTONIUS. Eikö hän koskaan ole kotona?

GESKE. Harvoin, ja kun hän on kotona, rakentaa hän ilmalinnoja, niin ettei hän voi ajatella mitään työtä. Minä en vaadi häneltä enää mitään muuta kuin että hän pitäisi työväkeä silmällä, sillä jos hän itse tekee jonkin työn, saavat oppipojat tehdä sen uudestaan. Kas tuossa on Henrik, hän voi todistaa sanani tosiksi.

KUUDES KOHTAUS.

HENRIK. Muori, ulkona on mies, hän vaatii maksua niistä kahdeksasta tynnyristä hiiliä, jotka saimme eilen.

GESKE. Mistä minä ne rahat hankin? Hän saa odottaa, kunnes mieheni tulee kotiin. Etkö sinä tiedä sanoa, missä minun mieheni oleskelee päivällä?

HENRIK. Jos muori pitää suunsa kiinni, niin minä kyllä sanon sen.

GESKE. Minä vannon, Henrik, etten puhu mitään.

HENRIK. Joka päivä pidetään, nähkääs, semmoinen collegium, se on nimeltään collegium polemiticum, johon kokoontuu kaksitoista henkilöä juttelemaan valtioasioista.

GESKE. Missä se kokous pidetään?

HENRIK. Ei se ole kokous, vaan collegium.

GESKE. Missä se collegium sitten pidetään?

HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko minun sanoneeni — se pidetään täällä meillä.

GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.

HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.

GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?

HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan, tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen, koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.

ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita.
Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?

HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä, että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.

ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta vie: hyvää päivää, herra sihteeri.

HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.

GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?

HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa, sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.

GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?

HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.

GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään vankeuteen.

HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.

ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se enemmän huvittaa kuin peloittaa.

GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi aikaa.

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle.
Tuossa paikassa vieraat tulevat.

(Henrik laittaa kaikki kuntoon. Toinen vieras toisensa jälkeen
tulee huoneeseen, he istuutuvat pöydän ympärille, Herman
Bremeniläinen pöydän päähän.)

HERMAN. Terve tuloa kaikki! Hyvät miehiset miehet, mihin jäimmekään viime kerralla?

RIKU HARJANTEKIJÄ. Puhuimme Saksan eduista.

TURKKURI GERT. Totta tosiaan, nyt minä sen muistan. Se asia tulee esille ensi valtiopäivillä. Olisinpa minä siellä mukana edes tunninkaan, niin kuiskaisin jotakin Mainzin vaaliruhtinaan korvaan ja hän kiittäisi minua. Ne kelpo ihmiset eivät tiedä, mitä Saksan edut vaativat. Onko missään ikinä kuultu mistään keisarillisesta hallituskaupungista sellaisesta kuin Wien, jossa ei olisi laivastoa tai edes kaleijoja? Voisivathan he kyllä ylläpitää sotalaivaston valtakunnan puolustukseksi, sitä varten on kyllä varoja ja sotaveroja. Eiköhän vaan turkkilainen ole viisaampi. Keltään emme opi paremmin sodankäyntiä kuin häneltä. Onhan sekä Itävallassa että Pragissa metsiä, jos niistä vaan tehtäisiin laivoja tai mastoja. Jos meillä olisi laivasto Itävallassa tai Pragissa, niin eipäs silloin turkki eikä ranskalainen ryhtyisi piirittämään Wieniä, ja me voisimme purjehtia suoraan Konstantinopoliin. Mutta kukaan ei sitä ajattele.

TULLIVARTIJA SIIVERT. Ei yksikään ristin sielu! Esi-isämme olivat paljon viisaampia. Kaikki riippuu varustuksista. Saksanmaa ei ole nykyisin suurempi kuin ennen vanhaan, jolloin emme ainoastaan puolustautuneet kunniakkaasti kaikkia naapureitamme vastaan, vaan vieläpä kiskoimme isoja paloja Ranskasta ja piiritimme itse Pariisia sekä maan että meren puolelta.

FRANS VEITSISEPPÄ. Mutta eihän Pariisi ole mikään merikaupunki.

SIIVERT. Sitten minä mahtanen tuntea karttani kovin huonosti. Kyllä minä tiedän kartalla missä Pariisi on, Englantihan on ihan tuossa, mihin minä painan sormeni, tästä kulkee kanalja, tässä on Bordeus ja tuossa Pariisi.

FRANS. Jopa joutavia, veliseni! Tässähän on Saksa ja tässä ihan vieressä on Ranska, joka on samaa mannerta kuin Saksa; ergo, Pariisi ei voi olla mikään merikaupunki.

SIIVERT. Eikös Ranskan lähellä ole mitään merta?

FRANS. Eipä tietenkään. Ranskalainen, joka ei ole matkustanut ulkomailla, ei tiedä mitä laivat ja veneet ovatkaan. Kysy vaan mestari Hermanilta. Enkö puhu totta, mestari Herman?

HERMAN. Minä ratkaisen heti riidan. Henrik, tuo meille Euroopan kartta,
Danckwartin kartta.

HENRIK. Tässä se on, mutta se on hiukan hajalla.

HERMAN. Ei se mitään tee. Kyllä minä tiedän missä Pariisi on, minä tahdon vain näyttää kartasta, että muutkin uskovat. Katsokaas nyt, Siivert tullivartija, tässä on Saksa!

SIIVERT. Aivan oikein. Minä tunnen sen Tonavan virrasta, joka kulkee tuossa.

(Osoittaen sormellaan Tonavan virtaa työntää hän kyynärpäällään
haarikan kumoon, niin että kartta pilaantuu.)

FRANS. Se Tonavan virta tulvi liian rajusti.

KAIKKI (nauravat). Hahahaa!

HERMAN. Kuulkaas, hyvät vieraat, me puhumme niin paljon muukalaisten asioista, puhukaamme hiukan Hampurista, siinähän meillä on kylliksi puheen aihetta. Minä olen miettinyt, että mistähän se johtuu, ettei meillä ole yhtään kaupunkia Intiassa, vaan että meidän täytyy ostaa tavaramme muilta. Sitä asiaa sietäisi pormestarin ja raadin punnita.

RIKU. Älkää puhuko pormestarista ja raadista! Jos me odotamme, kunnes he rupeavat sitä ajattelemaan, niin saamme odottaa kauan. Täällä Hampurissa kiitetään pormestaria ainoastaan siitä, että hän voi pitää arvoisaa porvaristoa kurissa.

HERMAN. Kunnioitettavat vieraat, minä olen sitä mieltä, ettei kaikki vielä ole myöhäistä, sillä miks'ei Intian kuningas antaisi kauppaoikeuksia yhtä hyvin meille kuin hollantilaisille, joilla ei ole muuta vietävää kuin juustoa ja voita, mikä tavallisesti pilaantuu matkalla. Minä olen sitä mielipidettä, että tekisimme viisaasti, jos me raadille lähettäisimme ehdotuksen tästä asiasta. Kuinka monta täällä on koossa?

JENS OLUENLASKIJA. Vain kuusi, sillä minä luulen, etteivät ne muut kuusi jäsentä enää tule.

HERMAN. Kyllä riittää. Mikä on teidän mielipiteenne, herra oluenlaskija? Äänestäkäämme?

JENS. Minä en ole ollenkaan sen ehdotuksen puolella. Sillä sellaiset kauppamatkat houkuttelevat kaupungistamme pois monta ihmistä, joilta minä saan jokapäiväisen tuloni.

SIIVERT. Minä tahtoisin huomauttaa, että meidän pitää enemmän pitää silmällä kaupungin vaurastumista kuin omia etujamme ja että mestari Hermanin ehdotus on paras, mitä ikinä voi tehdä. Kuta enemmän me käymme kauppaa, sitä enemmän tietysti kaupunki vaurastuu, kuta enemmän laivoja tänne seilaa, sitä suurempaa hyötyä on siitä meille pikkuvirkamiehille. Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ole suurin syy, miksi minä kehoitan kannattamaan tätä ehdotusta, vaan yksinomaan kaupungin tarve ja menestys pakottavat minut suosittelemaan sellaista.

GERT. Minä en voi lainkaan yhtyä tähän ehdotukseen, vaan kehoitan mieluummin perustamaan yhtiöitä Grönlantiin ja Strat Davids-saarelle, sillä sellainen kauppa on kaupungille hyödyllisempi ja parempi.

FRANS. Minä huomaan, että Gert äänestää katsoen enemmän omaa kuin valtion hyötyä, sillä turkkuri ei hyödy niin paljon Intian kuin Jäämeren matkoista. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Intian kauppa voittaa kaikki muut, sillä Intiassa voi villien kanssa vaihtaa veitsen, kahvelin tai sakset samanpainoiseen kultakappaleeseen. Meidän täytyy laittaa niin, ettei ehdotus, minkä me jätämme raadille, haiskahda omanvoiton pyynnölle, sillä muuten emme pääse puusta pitemmälle.

RIKU. Minä olen samaa mieltä kuin Niilo kirjuri.

HERMAN. Sinä äänestät niinkuin harjantekijä ainakin. Eihän Niilo kirjuri edes ole saapuvillakaan. Mutta mitäs tuo naikkonen täällä tekee? Voi pakana, sehän on minun eukkoni.

TOINEN KOHTAUS.

GESKE. Vai täällä sinä olet, senkin tyhjäntoimittaja? Hyvä olisi, jos tekisit jotain työtäkin tai pitäisit edes hiukkasenkaan silmällä työväkeä; sinun huolimattomuutesi takia menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

HERMAN. Suu kiinni, vaimo, sinusta tulee pormestarinna, ennenkuin aavistatkaan. Luuletko sinä, että minä vietän täällä laiskanpäiviä? Kyllä kai! Minulla on kymmenen kertaa enemmän työtä kuin teillä kaikilla yhteensä koko talossa. Te muut työskentelette vain käsillänne, mutta minä aivoillani.

GESKE. Kaikki pähkähullut tekevät samalla lailla; ne rakentavat linnoja pilviin ja hautovat päässään hassutuksia ja narrintuumia ja luulottelevat toimittavansa hyvin tärkeitä töitä, vaikk'eivät itse asiassa toimita mitään.

GERT. Jos se olisi minun vaimoni, ei hän totisesti puhuisi tuolla tavalla monta kertaa.

HERMAN. Ei niin, Gert. Politikoitsija ei saa välittää siitä. Vuosi tai kolme vuotta sitten olisin minä sellaisten sanojen tähden pehmittänyt vaimoni selkänahan, mutta sen jälkeen kuin minä aloin tutkiskella poliittisia kirjoja, olen oppinut halveksimaan semmoista. Qui nescit simulare, nescit regnare, sanoo eräs vanha valtiomies, joka ei ollut mikään hupsu, minä luulen, että hänen nimensä oli Agrippa tai Albertus Magnus; se on kaiken maailman politiikan pohja ja perustus, sillä joka ei kärsi kuulla pahaa sanaa kiivaan ja hullun vaimon suusta, se ei kelpaa korkeaan virkaan. Nähkääs kylmäverisyys on suurin hyve ja se jalokivi, joka parhaiten koristaa hallitsijoita ja esivaltaa. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei kenenkään tässä kaupungissa pitäisi päästä raatiin, ennenkuin on pannut kylmäverisyytensä koetukselle ja huomannut, että hän voi ottaa vastaan haukkumasanoja, iskuja ja korvapuusteja. Minä olen luonnostani kiivas, mutta minä koetan mietiskelemällä hillitä itseäni. Minä olen erään kirjan esipuheesta lukenut, — sen nimi on "Poliittinen lipeäkala", — että jos jonkun valtaa viha, tulee hänen laskea kahteenkymmeneen, niin viha lauhtuu.

GERT. Ei se minua auttaisi, vaikka minä laskisin sataan.

HERMAN. Sitten sinä et kelpaakaan muuksi kuin toisten komennettavaksi.
Henrik, anna vaimolleni sarkka olutta tuonne pikkupöydälle.

GESKE. Senkin lurjus. Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne juomaan?

HERMAN. Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, ykstoista, kakstoista, kolmetoista. Nyt meni kaikki ohi. Kuules, muori, älä puhu niin rumasti miehellesi, se kuuluu niin kauhean moukkamaiselta.

GESKE. Onko kerjääminen sitten hienompaa? Eikö jokaisella vaimolla ole oikeus torua, kun hänellä on miehenä tuollainen tyhjäntoimittaja, joka laiminlyö kotinsa ja antaa vaimonsa ja lastensa kärsiä nälkää?

HERMAN. Henrik, anna vaimolleni sitten lasi viinaa, sillä hän on kiivastunut.

GESKE. Henrik, anna sinä miehelleni, tuolle lurjukselle, pari korvapuustia.

HENRIK. Tehkää se itse, minä luovun mielelläni siitä toimesta.

GESKE. No sittenpä raahdin tehdä sen itse.

(Antaa pari korvapuustia.)

HERMAN. Yks, kaks, kolme… (Aina kahteenkymmeneen, hän aikoo antaa takaisin korvapuustin, mutta alkaa uudestaan laskea kahteenkymmeneen.) Jollen olisi valtioviisas politikoitsija, niin kyllä olisit saanut kyytisi…

GERT. Jollette pidä vaimoanne kurissa, niin minä sen teen. Ulos täältä, pian!

(Geske toruu ulkopuolella.)

KOLMAS KOHTAUS.

GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.

HERMAN. Ah, ah, qui nescit simulare, nescit regnare, se on helposti sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista asioista.

FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.

GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen. Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on muuten kylläkin hyvä.

HERMAN. Millainen se on?

GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet, mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti, sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!

FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja. Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.

GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä mahdotonta kuin vaimollekin.

FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.

GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.

FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.

GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.

HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin, mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua, räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.

KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.

FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta…

GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.

HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa?
Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?

FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.

GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä käsityöläiskansankin joukosta.

HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin minä vien perille sen ehdotuksen.

KAIKKI. Totta maar.

HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.

HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.

HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.

RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne odotetaan rekryyttejä.

HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa. Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?

RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.

HERMAN. Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa neljää killinkiä koko Italian armeijasta.

GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?

FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.

GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein. Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.

HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat, että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista. Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.

SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija olisi uskottu minun käsiini.

FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista tehdään kenraaleja.

SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin jostakin toisestakin.

GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.

HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä paljon opittavaa.

GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.

(He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat ja meluavat.)

HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat, rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin luona…

HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.

HERMAN. Menkäämme siis!

(Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ABRAHAMS. Nyt minä kerron teille kujeen, joka tulee huvittamaan koko kaupunkia. Tiedättekö, minkä suunnitelman olen tehnyt kolmen, neljän ylhäisen miehen kanssa tässä kaupungissa?

SANDERUS. En tiedä.

ABRAHAMS. Tunnetteko Herman Bremeniläisen?

SANUERUS. Senkö kannunvalajan, joka on niin innokas politikoitsija ja joka asuu tässä talossa?

ABRAHAMS. Sama mies. Minä olin hiljattain muutamien raadin jäsenten seurassa, he olivat kovasti suuttuneet samaan mieheen sen tähden, että hän puhuu niin röyhkeästi ravintoloissa hallitusta vastaan ja tahtoo tehdä uudistuksia kaikilla aloilla. Samat jäsenet arvelivat olevan syytä lähettää vakoojia urkkimaan hänen puheitansa, niin että hän saisi kelpo rangaistuksen muille varoittavaksi esimerkiksi.

SANDERUS. Olisi toivottava asia, että sellaiset miehet kerrankin saisivat hyvän näpsäyksen, sillä he arvostelevat oluttuopin ääressä kuninkaita, ruhtinaita, esivaltaa ja kenraaleja niin, että sitä on oikein kauhea kuulla. Se on myöskin vaarallista, sillä rahvas ei voi huomata, kuinka hullua on, että kannunvalajat, hattumaakarit tai harjantekijät puhuvat asioista ja ovat ymmärtävinään asioita, joita ei itse raatikaan ymmärrä.

ABRAHAMS. Se on totta se, sillä sama kannunvalaja saattaa uudistaa koko Rooman valtakunnan valaessaan lautasta ja hän saattaa muka samalla kertaa valaa maat ja mannut kuin kupit ja kannut. Mutta minua ei miellyttänyt noiden raatiherrojen päätös, sillä sellaisen miehen rankaiseminen ja vangitseminen herättää rahvaassa vain mieltenkuohua ja siten tuommoiset narrit vain tulevat huomatummiksi. Minun mielestäni vaikuttaisi paljon paremmin, jos hänen kustannuksellaan laskettaisiin pientä pilaa.

SANDERUS. Miten se kävisi päinsä?

ABRAHAMS. Siten, että toimitettaisiin muka raadin puolesta lähetystö hänen luoksensa onnittelemaan häntä pormestarinvaalin johdosta ja annettaisiin hänelle heti vaikeita tehtäviä; silloin saisimme nähdä, kuinka kurjaksi hänen olonsa kävisi, ja hän itsekin huomaisi, mikä ero on lörpötellä viranhoidosta ja ymmärtää sitä.

SANDERUS. Mutta mikä olisi seuraus?

ABRAHAMS. Siitä olisi seurauksena, että hän epätoivon vimmassa joko lähtee kaupungista tai nöyrimmästi pyytää eroa virastaan ja tunnustaa kykenemättömyytensä. Juuri tämän asian tähden olen tullut teidän puheillenne, herra Sanderus, pyytämään teidän apuanne tämän juonen toimeenpanemisessa, sillä minä tiedän, että te olette hyvin sukkela sellaisissa asioissa.

SANDERUS. Olkoon menneeksi. Näytelkäämme itse lähetystön jäseniä ja menkäämme heti hänen luoksensa.

ABRAHAMS. Tässä on hänen asuntonsa. Jaakko tai Kristoffer, kolkuttakaa oveen ja sanokaa, että ulkona on kaksi raatiherraa, jotka tahtovat puhutella Herman Bremeniläistä.

(Palvelijat kolkuttavat oveen.)

TOINEN KOHTAUS.

HERMAN. Ketä tahdotte tavata?

JAAKKO. Täällä on kaksi raatimiestä, jotka nöyrimmästi pyytävät päästä teidän luoksenne kunniatervehdykselle.

HERMAN. Voi, pyhä isä, mitä, mitä? Minä näytän likaiselta kuin porsas.

ABRAHAMS. Nöyrin palvelijanne, jalosukuinen herra pormestari. Raadin käskystä olemme tulleet onnittelemaan teitä kaupunkimme pormestarinvaalin johdosta, sillä raati on katsonut enemmän teidän ansioitanne kuin säätyänne ja asemaanne ja valinnut teidät pormestariksi.

SANDERUS. Raati piti kohtuuttomana, että niin viisas mies olisi niin halvassa toimessa ja kaivaisi runsaan leiviskänsä maahan.

HERMAN. Herrat virkaveljet! Viekää tervehdykseni ja kiitokseni hyvin kunnioitettavalle raadille ja vakuuttakaa heille, että minä annan heille suojelukseni. Minua ilahduttaa syvästi, että olette johtuneet niin ajattelemaan, ei oman itseni, vaan ainoastaan kaupungin tähden, sillä jos olisin arvoja tavoitellut, olisin jo aikoja sitten ollut jotakin.

ABRAHAMS. Jalosukuinen herra pormestari! Ei raati eikä porvaristo voi odottaa muuta kuin kaupungin yleistä hyvää tällaisen korkeasti viisaan esivallan hallitessa.

SANDERUS. Sentähden on raati jättänyt huomioon ottamatta niin monta muuta rikasta ja ylhäistä miestä, jotka ovat pyrkineet tähän korkeaan hallitustoimeen.

HERMAN. Niin, niin, minä toivon, etteivät he tule katumaan tätä valintaa.

ABRAHAMS ja SANDERUS. Rohkenemme siis kaikki sulkeutua herra pormestarin arvoisaan suosioon.

HERMAN. Suurin iloni on tehdä teille jokin palvelus. Anteeksi, etten saata teitä kauemmaksi.

SANDERUS. Eihän herra pormestarin sovikaan saattaa kauemmaksi.

HERMAN (kutsuu luokseen Jaakko-lakeijan). Kuulkaas, ystäväni, kas tässä, ostakaa itsellenne kannu olutta.

LAKEIJA. Ah, emme mitenkään, teidän jalosukuisuutenne.

KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Geske, Geske!

GESKE (sisähuoneesta). Ei minulla ole aikaa.

HERMAN. Tule tänne, minulla on sinulle jotain sanottavaa, jota et ikänäsi ole osannut uneksiakaan.

GESKE. Mikä nyt on hätänä?

HERMAN. Onko sinulla kahvia kotona?

GESKE. Mitä joutavia, milloinka minä olen viimeksi kahvia viljellyt?

HERMAN. Tästä lähtien sinä saat sitä viljellä, puolen tunnin päästä tulevat kaikki raatiherrojen rouvat vieraisille.

GESKE. Luulenpa, että sinä miesparka uneksit.

HERMAN. Niin, minä uneksin sillä tavalla, että minä päätäpahkaa olen uneksinut meille pormestarin viran.

GESKE. Kuule, mies, älä suututa minua taas, muistathan, miten kävi viime kerralla.

HERMAN. Etkö sinä nähnyt, kun kaksi herraa lakeijoineen kulki tästä ohi?

GESKE. Näinhän minä ne.

HERMAN. He kävivät luonani raadin puolesta ilmoittamassa, että minusta on tehty pormestari.

GESKE. Pihkoja kans!

HERMAN. Koeta nyt, rakas vaimo, tästä lähin käyttäytyä hienommin, niin ettei sinussa näy enää vanhoja kannunvalajan-tapoja.

GESKE. Voi, rakas mieheni, onko se ihan totta?

HERMAN. Ihan totta, niin totta kuin että minä seison tässä. Kohta ei koko talossa kuulu muuta kuin: toivotan onnea, nöyrin palvelijanne, sulkeudun suosioonne, suutelen kättänne.

GESKE (polvillaan). Oi, rakas mieheni, anna minulle anteeksi, että minä ennen olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

HERMAN. Kaikki on anteeksiannettu, koeta nyt vain tästä lähin käyttäytyä hienommasti, niin minä annan sinulle armon. Mutta mistäs me tässä kiireessä saamme lakeijan?

GESKE. Pukekaamme Henrik minun isävainajani vaatteisiin, kunnes ehdimme ostaa livreen. Mutta kuules, rakkaani, koska sinä nyt olet pormestari, niin pyytäisin sinua rankaisemaan Gertiä niistä kolttosista, joita hän minulle tänä päivänä teki.

HERMAN. Rakas vaimoni! Pormestarin rouva älköön kostako sitä vääryyttä, mikä on tapahtunut kannunvalajan vaimolle. Kutsukaamme Henrik tänne!

NELJÄS KOHTAUS.

GESKE. Henrik!

HENRIK. Hei!

GESKE. Tästä lähin sinä et saa vastata tuolla tavalla, etkö sinä tiedä, mitä meille on tapahtunut?

HENRIK. En.

GESKE. Miehestäni on tullut pormestari.

HENRIK. Minkä?

GESKE. Minkä? Hampurin.

HENRIK. Hitto vieköön, sepä olisi penteleellinen harppaus kannunvalajalle.

HERMAN. Käytä siivompaa kieltä, Henrik, sillä tiedä, että sinä nyt olet suuren miehen lakeija.

HENRIK. Lakeija! Enhän minä sitten suuresti ylenekään.

HERMAN. Kyllä sinä vielä ylenet. Aikaa voittaen sinusta voi tulla oikeudenpalvelija. Pidä vain suusi kurissa. Sinä saat pari päivää olla lakeijana, kunnes minä ehdin saada itselleni oikean lakeijan. — Niin, sydänkäpyseni, hän voi käyttää sinun isävainajasi ruskeata takkia siksi, kunnes saamme lakeijan livreepuvun valmiiksi.

GESKE. Mutta minä pelkään, että se on liian pitkä.

HERMAN. Tosin se on liian pitkä, mutta kyllä se kelpaa ensi hätään.

HENRIK. Voi herra jee, se ulottuu aina kantapäihini saakka. Minä näytän siinä ihan juutalaispapilta.

HERMAN. Kuules, Henrik!

HENRIK. Mitä, mestari?

HERMAN. Senkin lurjus! Älä enää tästä lähin käytä mokomia nimityksiä; kun minä kutsun sinua, täytyy sinun vastata: herra! Ja kun joku kysyy minua, pitää sinun sanoa: "Kyllä, pormestari von Bremenfeld on kotona."

HENRIK. Pitääkö minun vastata niin, olipa herra kotona tai ei?

HERMAN. Mitä sinä lörpöttelet! Kun minä en ole kotona, saat sanoa: "Herra pormestari von Bremenfeld ei ole kotona." Ja kun en tahdo olla kotona, on sinun vastattava: "Herra pormestari ei tänään ota vastaan." Kuules, sydänkäpyseni, keitä heti kahvia, niin että sinulla on jotakin raatiherrojen rouville tarjottavaa, kun he tulevat, sillä meidän maineemme tästä lähin vaatii, että voidaan sanoa: pormestari von Bremenfeld antaa hyviä neuvoja ja hänen rouvansa hyvää kahvia. Kultaseni, minä olen niin huolissani siitä, että sinä jollakin tavalla teet virheitä, ennenkuin totut siihen asemaan, johon olet joutunut. Henrik, juokse hakemaan teepöytä sekä muutamia kuppeja ja käske palvelustytön noutaa neljällä killingillä kahvipapuja, voihan sitä jälkeenpäin ostaa enemmän. Sydänkäpyseni, ota se vastedes säännöksi, ettet puhu paljon, kunnes opit säädyllistä puhetapaa. Älä ole myöskään liian nöyrä, vaan seiso kannallasi ja ennen kaikkea koeta karistaa päästäsi vanha kannunvalaja-olentosi ja kuvittele mielessäsi, että sinä olet ollut pormestarin rouvana jo monta vuotta. Aamulla pitää teepöydän olla katettuna saapuvia vieraita varten, iltapäivällä pitää kahvipöydän olla valmiina, ja sen jälkeen pelataan korttia. Erään pelin nimi on alumber, antaisinpa sata riikintaaleria, jos sinä ja meidän tyttäremme Engelke-ryökkynä oppisitte sitä pelaamaan. Sinun pitää visusti tarkastella muiden pelatessa, että opit. Aamulla sinun pitää maata kello yhdeksään tai puoli kymmeneen, sillä vain alhaiset ihmiset nousevat kesällä auringon mukana; sunnuntaisin voit kuitenkin nousta aikaisemmin, koska minä niinä päivinä aion hoitaa terveyttäni. Sinun pitää hankkia itsellesi sievä nuuskarasia, jonka asetat pöydälle eteesi, kun pelaat korttia. Kun joku juo sinun terveydeksesi, ei sinun pidä sanoa "kiitos", vaan "tres humble servitöör". Kun haukottelet, älä pane kättä suusi eteen, sillä se ei ole enää tapana ylhäisten keskuudessa, ja lopuksi, kun olet seurassa, älä ole liian kaino, vaan heitä säädyllisyys hiukan syrjään… Kuules, minä unohdin erään asian, sinun pitää hankkia itsellesi sylikoira, jota sinun tulee rakastaa kuin omaa tytärtäsi, sillä se on myöskin hienoa. Meidän naapurimme vaimolla Ariankella on sievä koira, jonka hän kyllä lainaa meille, kunnes saamme oman koiran. Anna koiralle ranskalainen nimi, kyllä minä sen keksin, jahka saan aikaa ajatella. Koiran pitää alati olla sylissäsi, ja sinun pitää vieraiden läsnäollessa suudella sitä ainakin kymmenen kertaa.

GESKE. Ei, ei, rakas mieheni, minun on tuiki mahdotonta sitä tehdä, sillä eihän sitä koskaan voi tietää, missä koira on maannut ja rypenyt. Siitähän voi saada suunsa täyteen likaa ja kirppuja.

HERMAN. Älä puhu loruja! Jos sinä tahdot olla rouva, niin sinulla pitää myös olla rouvan tavat. Sellainen koira voi sitäpaitsi antaa puheenaihetta, sillä jollei sinulla ole mitään puhuttavaa, niin voit kertoa koirasi ominaisuuksista ja hyveistä. Sydänkäpyseni, tee nyt vain niinkuin minä käsken! Minä ymmärrän ylhäisten maailmaa paremmin kuin sinä. Kuvasta itseäsi vain minussa. Saat nähdä, ettei minussa ole vähääkään jäljellä vanhoista tavoista. Ei minulle tapahdu niinkuin eräälle teurastajalle, josta tuli raatimies. Kun hän oli kirjoittanut sivun täyteen ja hänen piti kääntää lehteä, pisti hän kynän suuhunsa niinkuin oli tottunut pitämään teurastuspuukkoa. Mene nyt puuhaamaan valmistuksia! Minulla on hiukan puhuttavaa Henrikin kanssa kahden kesken.

VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Kuules, Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö luule, että minä tämän ylennyksen tähden saan paljon kadehtijoita?

HENRIK. Mitäs herra välittää kadehtijoista? Jos minusta näin olisi tullut pormestari, niin minä antaisin niille penteleille palttua.

HERMAN. Yhtä seikkaa minä kuitenkin hiukan pelkään, nimittäin noita pieniä virallisia menoja, sillä turhantarkkuus hallitsee maailmaa, ja ihmisiin vaikuttavat enemmän pikkuseikat kuin vakavat asiat. Kuluisipa vain ensimmäinen päivä hyvin, kun minä juhlallisesti astun raatihuoneeseen, silloin olisin tyytyväinen, sillä mitä vakaviin toimiin tulee, ne sujuvat minulta kuin sula rasva. Mutta minun pitää ajatella, kuinka minä kohtelen virkaveljiäni, etten loukkaisi tavanmukaisia menoja.

HENRIK. Lirun loruja, herra pormestari! Mikään kunnon mies ei sido itseään semmoisiin menoihin. Jos minä astuisin pormestarina raastupaan, niin minä puolestani en tekisi muuta kuin ojentaisin raatiherroille käteni pussattavaksi ja rypistäisin oikein otsaani, niin että he saisivat tietää, mikä mies minä oikeastaan olen, ja seisomalla ihan vaiti minä antaisin heidän tuntea, ettei pormestari ole mikään paistivarpunen eikä pannukakku.

HERMAN. Mutta ajatteles, että minun myöskin on pidettävä puhe raastuvassa ensimmäisenä päivänä, jolloin astun virkaani. Kyllä minulta puhe sujuu yhtä hyvin kuin keneltä tahansa tässä kaupungissa, sillä voisinpa astua saarnastuoliin vaikka jo huomispäivänä. Mutta kun minä en koskaan ole ollut mukana sellaisessa toimituksessa, niin minä oikeastaan en tiedä, mitä muodollisuuksia on tapana noudattaa.

HENRIK. Hyvä herra, eihän muut kuin koulumestarit pidä muodollisuuksista kiinni. Jos minä olisin pormestari, niin minä puolestani tyytyisin sanomaan hyvin lyhyesti ja pontevasti esimerkiksi näin: jalot ja viisasneuvoiset raatiherrat, teistä tuntuu ehkä kummalliselta, että kurja kannunvalaja on pyöräytetty pormesta…

HERMAN. Hyi, hyi, sehän oli huono alku.

HENRIK. Ei, ei se alkaisi sillä lailla. Minä tahtoisin aloittaa puheeni näin: minä kiitän teitä, jalot ja viisasneuvoiset herrat, siitä kunniasta, minkä olette tehneet minun kaltaiselleni kurjalle kannunvalajalle valitessanne hänet pormestariksi.

HERMAN. Aina sinä vedät esiin sen kirotun kannunvalajasi. Sopimaton on sellainen puhe raastuvassa, jossa minun pitää käyttäytyä ikäänkuin olisin syntyperäinen pormestari. Jos minä pitäisin sellaisen puheen, niin joutuisin vain halveksumisen ja pilan esineeksi. Ei, ei, Henrik, sinusta tulisi huono puhuja. Älköön kukaan lurjus vain sanoko, että minä olen ollut kannunvalaja. Minä harjoitin vain joutohetkinäni kannunvalamista, kyllästyttyäni opintoihin.

HENRIK. Älköön myöskään kukaan lurjus sanoko, että minä jonkin aikaa olen ollut kannunvalajan sällinä.

HERMAN. No, miksi sinä sitten tahdot, että minä puhuisin tuolla tavalla?

HENRIK. Oi, pikkuisen kärsivällisyyttä. Herra on liian äkkipikainen. Jos joku pilkkaisi minua siitä, että minä hiljattain olen ollut kannunvalaja, niin minä sanoisin heille kohteliaalla tavalla, että he saavat köniinsä. Ja jos minä huomaisin heissä pienimmänkään naamavirnistyksen, niin minä sanoisin: jalot ja viisasneuvoiset herrat, luuletteko te houruhatut valinneenne minut pormestariksi tehdäksenne pilaa minusta. Ja sitten minä kesken puhetta iskisin nyrkkini kateederiin, niin että he kyllä huomaisivat minun virkaanastujaispuheestani, ettei minun kanssani sovi leikkiä laskea ja että he ovat saaneet pormestarin, joka on mies puolestaan. Sillä jos pormestari heti alussa joutuu alakynteen, niin raati pitää häntä aina pelkkänä lurjuksena.

HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.

NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)

Syön mittani rapaa, jos ymmärrän, mitenkä raadin päähän pälkähti tehdä meidän isännästä pormestari, sillä minä en huomaa mitään yhtäläisyyttä kannunvalajan ja niin korkean virkamiehen välillä. Ehkä se johtuu siitä, että niinkuin kannunvalaja mättää vanhat talrikit ja vadit muottiin ja valaa niistä uusia, niin myös hyvä pormestarikin hyvien lakien avulla voi valaa valtion uudestaan, kun se rappeutuu. Mutta herrat eivät ole ottaneet lukuun, että meidän isäntä on Hampurin kehnoin kannunvalaja, ja jos he ovat valinneet hänet samasta syystä, tulee hänestä myöskin kehnoin pormestari, mikä meillä ikinä on ollut. Ainoa hyöty tässä asiassa on se, että minusta tulee sen kautta oikeudenpalvelija, sillä siihen toimeen minulla on halua ja lahjoja. Jo lapsuudesta asti on minua huvittanut katsella, kuinka ihmisiä on viety putkaan. Tuottava se toimi on myöskin sille, joka siinä osaa hiukan kierrellä ja kaarrella, sillä ensiksi täytyy minun teeskennellä ikäänkuin minulla olisi suuri vaikutusvalta pormestariin, ja kun ihmiset saavat sen uskonkappaleen päähänsä, tienaa Henrik vähintäänkin sata tai kaksisataa taaleria vuodessa. Tätä en ota vastaan pelkästä ahneudesta, vaan osoittaakseni, että minä käsitän virkani ja oikeudenpalvelijantoimeni. Jos joku tahtoo tavata pormestaria, sanon minä, ettei hän ole kotona. Jos he sanovat nähneensä hänet ikkunassa, niin minä vastaan, ettei se merkitse mitään, hän ei ole sittenkään kotona. Hampurilaiset huomaavat kyllä heti, mitä sellainen vastaus merkitsee. He pistävät Henrikin käteen taalerin, ja heti tulee herra kotiin; jos hän on sairastunut, paranee hän heti; jos hänellä on vieraita, niin he menevät heti tiehensä; jos hän makaa, niin hän nousee heti vuoteeltaan. Sillävälin minä seurustelen hienojen lakeijojen kanssa, minä tiedän kyllä, mitä sellaisissa taloissa tapahtuu. Ennen vanhaan, kun ihmiset olivat tyhmiä kuin aasit ja pässit, sanottiin tätä epärehellisyydeksi, mutta nykyään ekstraksi, juomarahoiksi tai epävarmoiksi tuloiksi. Mutta kas tuolta tulee Anneke, hän ei tiedä tästä muutoksesta, sillä hänellä on vielä moukkamaiset kannunvalajantavat ja hänen käyntinsä on ihan kannunvalajan.

TOINEN KOHTAUS.

ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo, luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.

HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.

ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä, minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.

HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.

ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.

HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.

ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan siitä, mitä sinä sanot.

HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?

ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä pormestarinrouvan?

HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.

ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.

HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille, vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa, että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?

ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa. Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin nutusta tuommoisen pelättimen.

HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo ennustus.

(Antaa hänelle korvapuusteja.)

ANNEKE. Ai, ai, ai, kyllä saat kalliisti maksaa nämä korvapuustit.

HENRIK. Opi toiste kunnioittamaan suuren herran lakeijaa…

ANNEKE. Varrohan, muori tulee kohta.

HENRIK. Pormestarin ensimmäistä palvelijaa…

ANNEKE. Kyllä muori sen sinulle selkäsaunalla kostaa.

HENRIK. Oikeudenpalvelijaa…

ANNEKE. Sanon sen vielä kerran, kyllä sinä saat nämä korvapuustit kalliisti maksaa.

HENRIK. Henkilöä, jonka sanalle pormestari panee arvoa…

ANNEKE. Ai, ai, ei minua ennen ole tässä talossa lyöty.