VALTIOVIISAS KANNUNVALAJA

Viisinäytöksinen komedia

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut Larin-Kyösti

K. Kaatra, Tampere, 1908.

HENKILÖT:

Herman Bremeniläinen, kannunvalaja. Geske, hänen vaimonsa. Engelke, heidän tyttärensä. Antonius, pyöräntekijä, Engelken kosija. Henrik, kannunvalajansälli. Anneke, palvelustyttö. Poika. Toinen poika. Gert, turkkuri, | Frans, veitsiseppä, | Collegium politicumin jäseniä. Siivert, tullivartija | Jens, oluenlaskija, _Riku, harjantekijä. Sanderus | _Abrahams, | vale-raatiherroja. Kristoffer, | Jaakko, | heidän palvelijoitaan. Kaksi lakeijaa. Eräs palvelustyttö. Rouva Abrahams, | Rouva Sanderus, | luuloteltuja henkilöitä. Kolmas raattherranrouva, | Arianke, sepänvaimo. Kaksi asianajajaa, | Eräs mies, | luuloteltuja henkilöitä. Eräs akka, | Petteri, kannunvalajansälli. Hatuntekijäin ammatinvanhin, | Ammatinvanhimman vastapuoli, | luuloteltuja henkilöitä. Lakeija.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ANTONIUS. Sydämeni on ihan kurkussa, sillä minun täytyy puhutella mestari Hermania ja pyytää vaimokseni hänen tytärtänsä, jonka kanssa jo kauan olen ollut salakihloissa. Kaksi kertaa olen jo ollut kosintamatkalla, mutta olen aina kääntynyt takaisin. Tekisinpä nytkin samoin, jollei hävettäisi ja jollen pelkäisi saavani toria äidiltäni. Arkuus on minussa luonnonvika, jota ei ole helppo voittaa. Joka kerta kun aion kolkuttaa oveen, on ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Mutta, hei, Antonius, reipas mieli on puoli ruokaa; ei auta, tehtävä mikä tehtävä. Minun täytyy ensin hiukan siistiä asuani, sillä sanotaan, että mestari Herman on käynyt hiukan koppavaksi viime aikoina. (Hän riisuu kaulahuivinsa ja sitoo sen uudestaan, ottaa kamman taskustaan ja sukii tukkaansa, harjaa kenkiään.) Luulenpa, että minä nyt olen mukiinmenevä; nyt minun täytyy koputtaa. No, niin totta kuin olen rehellinen mies, tuntuu taas ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Hei, kuraasia vaan, Antonius! Tiedänhän, ettet mitään pahaa ole tehnyt. Eikähän tuosta sen hullumpaa tule kuin rukkaset.

(Koputtaa.)

TOINEN KOHTAUS.

HENRIK (syöden voileipää). Servitöör, mestari Antonius! Ketä tahdotte tavata?

ANTONIUS. Tahtoisin tavata mestari Hermania — jos hän on yksin kotosalla.

HENRIK. Kyllä maar, hän on vihdoin viimeinkin yksin, mutta hän istuu lukemassa.

ANTONIUS. No sitten hän on jumalisempi kuin minä.

HENRIK. Jos tulisi sellainen asetus, että _Herculus_romaania käytettäisiin postillana, niin luulenpa, että hän voisi saarnatakin, kun niiksi tulisi.

ANTONIUS. Mutta ehtiikö hän työltänsä lukea sellaisia kirjoja?

HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä kannunvalaja että politikoitsija.

ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten tavata, niin menkää vierastupaan.

ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo kauan olen ollut kihloissa.

HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta: jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin konstikkaaksi.

ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä vaimokseni.

HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se, että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä, jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen, vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.

ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan kohti.

KOLMAS KOHTAUS.

HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla kuten tai koska; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata, vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären tahansa. — Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää tieheni.

NELJÄS KOHTAUS.

HERMAN. Lausun kiitokseni, herra Antonius, hyvästä tarjouksestanne; te olette siistin ja näppärän näköinen mies, ja luulen kyllä, että te pitäisitte tyttärestäni hyvän huolen. Mutta minä tahtoisin kernaasti vävypojakseni sellaisen, joka on tutkinut politiikkaa.

ANTONIUS. Mutta, rakas herra Herman Bremeniläinen, eihän sillä voi elättää vaimoa ja lapsia.

HERMAN. Eikö voi? Luuletteko, että minä aion kuolla kannunvalajana? Saattepa nähdä, ennenkuin on puoli vuotta kulunut. Minä toivon, että minut vaaditaan rupeamaan raadin jäseneksi, kun olen saanut luetuksi "Euroopan airuen" päästä päähän. "Poliittisen iltapakinan" minä jo osaan kuin viisi sormeani, mutta se ei vielä riitä. Pahus vieköön tekijän, hän olisi saanut kirjoittaa siitä hiukan laajemman. Tunnette kai sen kirjan?

ANTONIUS. Ei, en tunne.

HERMAN. No sitten minä lainaan teille omani, se on yhtä hyvä kuin se on pieni. Koko minun politiikkani pohjana on se kirja ynnä Hercules ja Herculiscus.

ANTONIUS. Viimemainittuhan on vain romaani.

HERMAN. Niin, totta kyllä, olisipa vain koko maailma täynnä sellaisia romaaneja. Olin toissa päivänä eräässä paikassa, missä muuan ylhäinen henkilö kuiskasi korvaani: "Joka sen kirjan on ymmärryksellä lukenut, kykenee suurimpiinkin virkatoimiin, vaikkapa hallitsemaan kokonaista valtakuntaa."

ANTONIUS. Niinpä niin, jos minä rupean lukemaan, laiminlyön minä siten ammattini.

HERMAN. Minä sanon teille, hyvä herra, en aio enää kauan olla kannunvalajan virassa. Minun olisi jo aikoja sitten pitänyt se hylätä, sillä sadat kunnon miehet tässä kaupungissa ovat sanoneet minulle: "Herman Bremeniläinen, teistä pitäisi tulla jotain muuta." Vast'ikään toissa päivänä eräskin pormestari laski suustaan raadissa nämä sanat: "Herman Bremeniläinen kelpaisi muuksikin kuin kannunvalajaksi, sillä hänellä on päässä sitä, mitä monelta meistä itse tässä raadissa puuttuu." Siitä voitte päättää, etten minä kuole kannunvalajana. Siksi tahdon mielelläni saada sellaisen vävypojan, joka harrastaa valtioasioita, ja minä toivon, että me, sekä hän että minä, ajan tullen pääsemme raatiin. Jos nyt tahdotte ruveta lukemaan "Poliittista iltapakinaa", niin minä kuulustelen teitä joka lauantai-ilta, kuinka pitkälle olette edistynyt.

ANTONIUS. Ei, totta totisesti, sitä en tahdo! Minä olen liian vanha käymään uudestaan koulua.

HERMAN. No sitten te ette ole luotu minun vävypojakseni. Hyvästi!

(Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

GESKE. Minun mieheni laita on vallan kamalasti; hän ei ole siunaaman aikaa sisällä pitämässä työstään huolta. Antaisinpa hyvää hyvemmät, jos tietäisin, missä hän oikein retkittelee. Mutta kas, herra Antonius, täällä te vain yksin käyskentelette, ettekö tule sisään?

ANTONIUS. Ei, kiitos, muori, minä olen liian halpa siihen.

GESKE. Mitä joutavaa tuo on?

ANTONIUS. Teidän miehenne on saanut poliittisia päähänpistoja ja hautoo nyt pormestaria povessaan. Hän kohauttaa olkapäitään käsityöläisille kuten minulle ja meikäläisille, hän luulottelee olevansa viisaampi kuin itse notarius politikus.

GESKE. Mitä te välitätte tuosta hupsusta ja narrista. Minä luulen, että hänestä tulee pikemmin kerjäläinen kuin pormestari. Rakas Antonius! Älkää välittäkö hänestä älkääkä antako sen hyvän suosionne haihtua, jota tunnette minun tytärtäni kohtaan.

ANTONIUS. Mestari Herman vannoo, ettei hänen tytärtänsä saa kukaan muu kuin politikoitsija.

GESKE. Niinkö sanoi? Ennen minä väännän tytöltä niskat nurin kuin annan hänet politikoitsijalle. Ennen vanhaanhan sanottiin veijareita politikoitsijoiksi.

ANTONIUS. En minäkään pyri sellaiseksi, minä tahdon elättää itseni rehellisenä pyöräntekijänä. Sillä ammatilla isäni ansaitsi leipänsä, ja minä toivon, että se elättää minutkin. Mutta kas, tuolta tulee poika, varmaankin tahtoo teitä tavata.

GESKE. Mitä sinä tahdot, poikani?

POIKA. Minä tahtoisin tavata mestari Hermania.

GESKE. Mestari ei ole kotona, kerro asiasi minulle!

POIKA. Rouva lähetti kysymään, onko vati valmis, jonka hän tilasi jo kolme viikkoa sitten; tuon tuostakin olemme tiedustelleet, mutta saaneet vain tyhjiä lupauksia.

GESKE. Sano, poikani, rouvallesi, ettei hän panisi pahakseen, kyllä se varmaan huomenna on valmis.

TOINEN POIKA. Tulin vielä kerran kysymään, valmistuvatko ne talrikit milloinkaan. Ne olisi jo ehtinyt tehdä ja kuluttaa moneen kertaan siitä päivin, kun me kävimme ne tilaamassa. Meidän muori vannoi, ettei hän hevillä enää tule teiltä mitään tilaamaan.

GESKE. Kuules, hyvä poika, kun te vasta tilaatte jotakin, niin tilatkaa minulta. Mieheni käy välisti metsässä sikoja paimentamassa, niin ettei maksa vaivaa mennä hänelle puhumaan. Usko minua, talrikit valmistuvat lauantaiksi. Hyvästi. — Tästä näette, rakas Antonius, miten meidän talossa eletään. Mieheni huolimattomuuden tähden me menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

ANTONIUS. Eikö hän koskaan ole kotona?

GESKE. Harvoin, ja kun hän on kotona, rakentaa hän ilmalinnoja, niin ettei hän voi ajatella mitään työtä. Minä en vaadi häneltä enää mitään muuta kuin että hän pitäisi työväkeä silmällä, sillä jos hän itse tekee jonkin työn, saavat oppipojat tehdä sen uudestaan. Kas tuossa on Henrik, hän voi todistaa sanani tosiksi.

KUUDES KOHTAUS.

HENRIK. Muori, ulkona on mies, hän vaatii maksua niistä kahdeksasta tynnyristä hiiliä, jotka saimme eilen.

GESKE. Mistä minä ne rahat hankin? Hän saa odottaa, kunnes mieheni tulee kotiin. Etkö sinä tiedä sanoa, missä minun mieheni oleskelee päivällä?

HENRIK. Jos muori pitää suunsa kiinni, niin minä kyllä sanon sen.

GESKE. Minä vannon, Henrik, etten puhu mitään.

HENRIK. Joka päivä pidetään, nähkääs, semmoinen collegium, se on nimeltään collegium polemiticum, johon kokoontuu kaksitoista henkilöä juttelemaan valtioasioista.

GESKE. Missä se kokous pidetään?

HENRIK. Ei se ole kokous, vaan collegium.

GESKE. Missä se collegium sitten pidetään?

HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko minun sanoneeni — se pidetään täällä meillä.

GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.

HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.

GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?

HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan, tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen, koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.

ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita. Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?

HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä, että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.

ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta vie: hyvää päivää, herra sihteeri.

HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.

GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?

HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa, sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.

GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?

HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.

GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään vankeuteen.

HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.

ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se enemmän huvittaa kuin peloittaa.

GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi aikaa.

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle. Tuossa paikassa vieraat tulevat.

(Henrik laittaa kaikki kuntoon. Toinen vieras toisensa jälkeen tulee huoneeseen, he istuutuvat pöydän ympärille, Herman Bremeniläinen pöydän päähän.)

HERMAN. Terve tuloa kaikki! Hyvät miehiset miehet, mihin jäimmekään viime kerralla?

RIKU HARJANTEKIJÄ. Puhuimme Saksan eduista.

TURKKURI GERT. Totta tosiaan, nyt minä sen muistan. Se asia tulee esille ensi valtiopäivillä. Olisinpa minä siellä mukana edes tunninkaan, niin kuiskaisin jotakin Mainzin vaaliruhtinaan korvaan ja hän kiittäisi minua. Ne kelpo ihmiset eivät tiedä, mitä Saksan edut vaativat. Onko missään ikinä kuultu mistään keisarillisesta hallituskaupungista sellaisesta kuin Wien, jossa ei olisi laivastoa tai edes kaleijoja? Voisivathan he kyllä ylläpitää sotalaivaston valtakunnan puolustukseksi, sitä varten on kyllä varoja ja sotaveroja. Eiköhän vaan turkkilainen ole viisaampi. Keltään emme opi paremmin sodankäyntiä kuin häneltä. Onhan sekä Itävallassa että Pragissa metsiä, jos niistä vaan tehtäisiin laivoja tai mastoja. Jos meillä olisi laivasto Itävallassa tai Pragissa, niin eipäs silloin turkki eikä ranskalainen ryhtyisi piirittämään Wieniä, ja me voisimme purjehtia suoraan Konstantinopoliin. Mutta kukaan ei sitä ajattele.

TULLIVARTIJA SIIVERT. Ei yksikään ristin sielu! Esi-isämme olivat paljon viisaampia. Kaikki riippuu varustuksista. Saksanmaa ei ole nykyisin suurempi kuin ennen vanhaan, jolloin emme ainoastaan puolustautuneet kunniakkaasti kaikkia naapureitamme vastaan, vaan vieläpä kiskoimme isoja paloja Ranskasta ja piiritimme itse Pariisia sekä maan että meren puolelta.

FRANS VEITSISEPPÄ. Mutta eihän Pariisi ole mikään merikaupunki.

SIIVERT. Sitten minä mahtanen tuntea karttani kovin huonosti. Kyllä minä tiedän kartalla missä Pariisi on, Englantihan on ihan tuossa, mihin minä painan sormeni, tästä kulkee kanalja, tässä on Bordeus ja tuossa Pariisi.

FRANS. Jopa joutavia, veliseni! Tässähän on Saksa ja tässä ihan vieressä on Ranska, joka on samaa mannerta kuin Saksa; ergo, Pariisi ei voi olla mikään merikaupunki.

SIIVERT. Eikös Ranskan lähellä ole mitään merta?

FRANS. Eipä tietenkään. Ranskalainen, joka ei ole matkustanut ulkomailla, ei tiedä mitä laivat ja veneet ovatkaan. Kysy vaan mestari Hermanilta. Enkö puhu totta, mestari Herman?

HERMAN. Minä ratkaisen heti riidan. Henrik, tuo meille Euroopan kartta, Danckwartin kartta.

HENRIK. Tässä se on, mutta se on hiukan hajalla.

HERMAN. Ei se mitään tee. Kyllä minä tiedän missä Pariisi on, minä tahdon vain näyttää kartasta, että muutkin uskovat. Katsokaas nyt, Siivert tullivartija, tässä on Saksa!

SIIVERT. Aivan oikein. Minä tunnen sen Tonavan virrasta, joka kulkee tuossa.

(Osoittaen sormellaan Tonavan virtaa työntää hän kyynärpäällään haarikan kumoon, niin että kartta pilaantuu.)

FRANS. Se Tonavan virta tulvi liian rajusti.

KAIKKI (nauravat). Hahahaa!

HERMAN. Kuulkaas, hyvät vieraat, me puhumme niin paljon muukalaisten asioista, puhukaamme hiukan Hampurista, siinähän meillä on kylliksi puheen aihetta. Minä olen miettinyt, että mistähän se johtuu, ettei meillä ole yhtään kaupunkia Intiassa, vaan että meidän täytyy ostaa tavaramme muilta. Sitä asiaa sietäisi pormestarin ja raadin punnita.

RIKU. Älkää puhuko pormestarista ja raadista! Jos me odotamme, kunnes he rupeavat sitä ajattelemaan, niin saamme odottaa kauan. Täällä Hampurissa kiitetään pormestaria ainoastaan siitä, että hän voi pitää arvoisaa porvaristoa kurissa.

HERMAN. Kunnioitettavat vieraat, minä olen sitä mieltä, ettei kaikki vielä ole myöhäistä, sillä miks'ei Intian kuningas antaisi kauppaoikeuksia yhtä hyvin meille kuin hollantilaisille, joilla ei ole muuta vietävää kuin juustoa ja voita, mikä tavallisesti pilaantuu matkalla. Minä olen sitä mielipidettä, että tekisimme viisaasti, jos me raadille lähettäisimme ehdotuksen tästä asiasta. Kuinka monta täällä on koossa?

JENS OLUENLASKIJA. Vain kuusi, sillä minä luulen, etteivät ne muut kuusi jäsentä enää tule.

HERMAN. Kyllä riittää. Mikä on teidän mielipiteenne, herra oluenlaskija? Äänestäkäämme?

JENS. Minä en ole ollenkaan sen ehdotuksen puolella. Sillä sellaiset kauppamatkat houkuttelevat kaupungistamme pois monta ihmistä, joilta minä saan jokapäiväisen tuloni.

SIIVERT. Minä tahtoisin huomauttaa, että meidän pitää enemmän pitää silmällä kaupungin vaurastumista kuin omia etujamme ja että mestari Hermanin ehdotus on paras, mitä ikinä voi tehdä. Kuta enemmän me käymme kauppaa, sitä enemmän tietysti kaupunki vaurastuu, kuta enemmän laivoja tänne seilaa, sitä suurempaa hyötyä on siitä meille pikkuvirkamiehille. Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ole suurin syy, miksi minä kehoitan kannattamaan tätä ehdotusta, vaan yksinomaan kaupungin tarve ja menestys pakottavat minut suosittelemaan sellaista.

GERT. Minä en voi lainkaan yhtyä tähän ehdotukseen, vaan kehoitan mieluummin perustamaan yhtiöitä Grönlantiin ja Strat Davids-saarelle, sillä sellainen kauppa on kaupungille hyödyllisempi ja parempi.

FRANS. Minä huomaan, että Gert äänestää katsoen enemmän omaa kuin valtion hyötyä, sillä turkkuri ei hyödy niin paljon Intian kuin Jäämeren matkoista. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Intian kauppa voittaa kaikki muut, sillä Intiassa voi villien kanssa vaihtaa veitsen, kahvelin tai sakset samanpainoiseen kultakappaleeseen. Meidän täytyy laittaa niin, ettei ehdotus, minkä me jätämme raadille, haiskahda omanvoiton pyynnölle, sillä muuten emme pääse puusta pitemmälle.

RIKU. Minä olen samaa mieltä kuin Niilo kirjuri.

HERMAN. Sinä äänestät niinkuin harjantekijä ainakin. Eihän Niilo kirjuri edes ole saapuvillakaan. Mutta mitäs tuo naikkonen täällä tekee? Voi pakana, sehän on minun eukkoni.

TOINEN KOHTAUS.

GESKE. Vai täällä sinä olet, senkin tyhjäntoimittaja? Hyvä olisi, jos tekisit jotain työtäkin tai pitäisit edes hiukkasenkaan silmällä työväkeä; sinun huolimattomuutesi takia menetämme tilauksen toisensa jälkeen.

HERMAN. Suu kiinni, vaimo, sinusta tulee pormestarinna, ennenkuin aavistatkaan. Luuletko sinä, että minä vietän täällä laiskanpäiviä? Kyllä kai! Minulla on kymmenen kertaa enemmän työtä kuin teillä kaikilla yhteensä koko talossa. Te muut työskentelette vain käsillänne, mutta minä aivoillani.

GESKE. Kaikki pähkähullut tekevät samalla lailla; ne rakentavat linnoja pilviin ja hautovat päässään hassutuksia ja narrintuumia ja luulottelevat toimittavansa hyvin tärkeitä töitä, vaikk'eivät itse asiassa toimita mitään.

GERT. Jos se olisi minun vaimoni, ei hän totisesti puhuisi tuolla tavalla monta kertaa.

HERMAN. Ei niin, Gert. Politikoitsija ei saa välittää siitä. Vuosi tai kolme vuotta sitten olisin minä sellaisten sanojen tähden pehmittänyt vaimoni selkänahan, mutta sen jälkeen kuin minä aloin tutkiskella poliittisia kirjoja, olen oppinut halveksimaan semmoista. Qui nescit simulare, nescit regnare, sanoo eräs vanha valtiomies, joka ei ollut mikään hupsu, minä luulen, että hänen nimensä oli Agrippa tai Albertus Magnus; se on kaiken maailman politiikan pohja ja perustus, sillä joka ei kärsi kuulla pahaa sanaa kiivaan ja hullun vaimon suusta, se ei kelpaa korkeaan virkaan. Nähkääs kylmäverisyys on suurin hyve ja se jalokivi, joka parhaiten koristaa hallitsijoita ja esivaltaa. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei kenenkään tässä kaupungissa pitäisi päästä raatiin, ennenkuin on pannut kylmäverisyytensä koetukselle ja huomannut, että hän voi ottaa vastaan haukkumasanoja, iskuja ja korvapuusteja. Minä olen luonnostani kiivas, mutta minä koetan mietiskelemällä hillitä itseäni. Minä olen erään kirjan esipuheesta lukenut, — sen nimi on "Poliittinen lipeäkala", — että jos jonkun valtaa viha, tulee hänen laskea kahteenkymmeneen, niin viha lauhtuu.

GERT. Ei se minua auttaisi, vaikka minä laskisin sataan.

HERMAN. Sitten sinä et kelpaakaan muuksi kuin toisten komennettavaksi. Henrik, anna vaimolleni sarkka olutta tuonne pikkupöydälle.

GESKE. Senkin lurjus. Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne juomaan?

HERMAN. Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, ykstoista, kakstoista, kolmetoista. Nyt meni kaikki ohi. Kuules, muori, älä puhu niin rumasti miehellesi, se kuuluu niin kauhean moukkamaiselta.

GESKE. Onko kerjääminen sitten hienompaa? Eikö jokaisella vaimolla ole oikeus torua, kun hänellä on miehenä tuollainen tyhjäntoimittaja, joka laiminlyö kotinsa ja antaa vaimonsa ja lastensa kärsiä nälkää?

HERMAN. Henrik, anna vaimolleni sitten lasi viinaa, sillä hän on kiivastunut.

GESKE. Henrik, anna sinä miehelleni, tuolle lurjukselle, pari korvapuustia.

HENRIK. Tehkää se itse, minä luovun mielelläni siitä toimesta.

GESKE. No sittenpä raahdin tehdä sen itse.

(Antaa pari korvapuustia.)

HERMAN. Yks, kaks, kolme… (Aina kahteenkymmeneen, hän aikoo antaa takaisin korvapuustin, mutta alkaa uudestaan laskea kahteenkymmeneen.) Jollen olisi valtioviisas politikoitsija, niin kyllä olisit saanut kyytisi…

GERT. Jollette pidä vaimoanne kurissa, niin minä sen teen. Ulos täältä, pian!

(Geske toruu ulkopuolella.)

KOLMAS KOHTAUS.

GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.

HERMAN. Ah, ah, qui nescit simulare, nescit regnare, se on helposti sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista asioista.

FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.

GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen. Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on muuten kylläkin hyvä.

HERMAN. Millainen se on?

GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet, mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti, sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!

FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja. Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.

GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä mahdotonta kuin vaimollekin.

FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.

GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.

FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.

GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.

HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin, mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua, räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.

KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.

FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta…

GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.

HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa? Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?

FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.

GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä käsityöläiskansankin joukosta.

HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin minä vien perille sen ehdotuksen.

KAIKKI. Totta maar.

HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.

HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.

HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.

RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne odotetaan rekryyttejä.

HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa. Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?

RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.

HERMAN. Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa neljää killinkiä koko Italian armeijasta.

GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?

FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.

GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein. Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.

HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat, että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista. Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.

SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija olisi uskottu minun käsiini.

FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista tehdään kenraaleja.

SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin jostakin toisestakin.

GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.

HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä paljon opittavaa.

GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.

(He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat ja meluavat.)

HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat, rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin luona…

HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.

HERMAN. Menkäämme siis!

(Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ABRAHAMS. Nyt minä kerron teille kujeen, joka tulee huvittamaan koko kaupunkia. Tiedättekö, minkä suunnitelman olen tehnyt kolmen, neljän ylhäisen miehen kanssa tässä kaupungissa?

SANDERUS. En tiedä.

ABRAHAMS. Tunnetteko Herman Bremeniläisen?

SANUERUS. Senkö kannunvalajan, joka on niin innokas politikoitsija ja joka asuu tässä talossa?

ABRAHAMS. Sama mies. Minä olin hiljattain muutamien raadin jäsenten seurassa, he olivat kovasti suuttuneet samaan mieheen sen tähden, että hän puhuu niin röyhkeästi ravintoloissa hallitusta vastaan ja tahtoo tehdä uudistuksia kaikilla aloilla. Samat jäsenet arvelivat olevan syytä lähettää vakoojia urkkimaan hänen puheitansa, niin että hän saisi kelpo rangaistuksen muille varoittavaksi esimerkiksi.

SANDERUS. Olisi toivottava asia, että sellaiset miehet kerrankin saisivat hyvän näpsäyksen, sillä he arvostelevat oluttuopin ääressä kuninkaita, ruhtinaita, esivaltaa ja kenraaleja niin, että sitä on oikein kauhea kuulla. Se on myöskin vaarallista, sillä rahvas ei voi huomata, kuinka hullua on, että kannunvalajat, hattumaakarit tai harjantekijät puhuvat asioista ja ovat ymmärtävinään asioita, joita ei itse raatikaan ymmärrä.

ABRAHAMS. Se on totta se, sillä sama kannunvalaja saattaa uudistaa koko Rooman valtakunnan valaessaan lautasta ja hän saattaa muka samalla kertaa valaa maat ja mannut kuin kupit ja kannut. Mutta minua ei miellyttänyt noiden raatiherrojen päätös, sillä sellaisen miehen rankaiseminen ja vangitseminen herättää rahvaassa vain mieltenkuohua ja siten tuommoiset narrit vain tulevat huomatummiksi. Minun mielestäni vaikuttaisi paljon paremmin, jos hänen kustannuksellaan laskettaisiin pientä pilaa.

SANDERUS. Miten se kävisi päinsä?

ABRAHAMS. Siten, että toimitettaisiin muka raadin puolesta lähetystö hänen luoksensa onnittelemaan häntä pormestarinvaalin johdosta ja annettaisiin hänelle heti vaikeita tehtäviä; silloin saisimme nähdä, kuinka kurjaksi hänen olonsa kävisi, ja hän itsekin huomaisi, mikä ero on lörpötellä viranhoidosta ja ymmärtää sitä.

SANDERUS. Mutta mikä olisi seuraus?

ABRAHAMS. Siitä olisi seurauksena, että hän epätoivon vimmassa joko lähtee kaupungista tai nöyrimmästi pyytää eroa virastaan ja tunnustaa kykenemättömyytensä. Juuri tämän asian tähden olen tullut teidän puheillenne, herra Sanderus, pyytämään teidän apuanne tämän juonen toimeenpanemisessa, sillä minä tiedän, että te olette hyvin sukkela sellaisissa asioissa.

SANDERUS. Olkoon menneeksi. Näytelkäämme itse lähetystön jäseniä ja menkäämme heti hänen luoksensa.

ABRAHAMS. Tässä on hänen asuntonsa. Jaakko tai Kristoffer, kolkuttakaa oveen ja sanokaa, että ulkona on kaksi raatiherraa, jotka tahtovat puhutella Herman Bremeniläistä.

(Palvelijat kolkuttavat oveen.)

TOINEN KOHTAUS.

HERMAN. Ketä tahdotte tavata?

JAAKKO. Täällä on kaksi raatimiestä, jotka nöyrimmästi pyytävät päästä teidän luoksenne kunniatervehdykselle.

HERMAN. Voi, pyhä isä, mitä, mitä? Minä näytän likaiselta kuin porsas.

ABRAHAMS. Nöyrin palvelijanne, jalosukuinen herra pormestari. Raadin käskystä olemme tulleet onnittelemaan teitä kaupunkimme pormestarinvaalin johdosta, sillä raati on katsonut enemmän teidän ansioitanne kuin säätyänne ja asemaanne ja valinnut teidät pormestariksi.

SANDERUS. Raati piti kohtuuttomana, että niin viisas mies olisi niin halvassa toimessa ja kaivaisi runsaan leiviskänsä maahan.

HERMAN. Herrat virkaveljet! Viekää tervehdykseni ja kiitokseni hyvin kunnioitettavalle raadille ja vakuuttakaa heille, että minä annan heille suojelukseni. Minua ilahduttaa syvästi, että olette johtuneet niin ajattelemaan, ei oman itseni, vaan ainoastaan kaupungin tähden, sillä jos olisin arvoja tavoitellut, olisin jo aikoja sitten ollut jotakin.

ABRAHAMS. Jalosukuinen herra pormestari! Ei raati eikä porvaristo voi odottaa muuta kuin kaupungin yleistä hyvää tällaisen korkeasti viisaan esivallan hallitessa.

SANDERUS. Sentähden on raati jättänyt huomioon ottamatta niin monta muuta rikasta ja ylhäistä miestä, jotka ovat pyrkineet tähän korkeaan hallitustoimeen.

HERMAN. Niin, niin, minä toivon, etteivät he tule katumaan tätä valintaa.

ABRAHAMS ja SANDERUS. Rohkenemme siis kaikki sulkeutua herra pormestarin arvoisaan suosioon.

HERMAN. Suurin iloni on tehdä teille jokin palvelus. Anteeksi, etten saata teitä kauemmaksi.

SANDERUS. Eihän herra pormestarin sovikaan saattaa kauemmaksi.

HERMAN (kutsuu luokseen Jaakko-lakeijan). Kuulkaas, ystäväni, kas tässä, ostakaa itsellenne kannu olutta.

LAKEIJA. Ah, emme mitenkään, teidän jalosukuisuutenne.

KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Geske, Geske!

GESKE (sisähuoneesta). Ei minulla ole aikaa.

HERMAN. Tule tänne, minulla on sinulle jotain sanottavaa, jota et ikänäsi ole osannut uneksiakaan.

GESKE. Mikä nyt on hätänä?

HERMAN. Onko sinulla kahvia kotona?

GESKE. Mitä joutavia, milloinka minä olen viimeksi kahvia viljellyt?

HERMAN. Tästä lähtien sinä saat sitä viljellä, puolen tunnin päästä tulevat kaikki raatiherrojen rouvat vieraisille.

GESKE. Luulenpa, että sinä miesparka uneksit.

HERMAN. Niin, minä uneksin sillä tavalla, että minä päätäpahkaa olen uneksinut meille pormestarin viran.

GESKE. Kuule, mies, älä suututa minua taas, muistathan, miten kävi viime kerralla.

HERMAN. Etkö sinä nähnyt, kun kaksi herraa lakeijoineen kulki tästä ohi?

GESKE. Näinhän minä ne.

HERMAN. He kävivät luonani raadin puolesta ilmoittamassa, että minusta on tehty pormestari.

GESKE. Pihkoja kans!

HERMAN. Koeta nyt, rakas vaimo, tästä lähin käyttäytyä hienommin, niin ettei sinussa näy enää vanhoja kannunvalajan-tapoja.

GESKE. Voi, rakas mieheni, onko se ihan totta?

HERMAN. Ihan totta, niin totta kuin että minä seison tässä. Kohta ei koko talossa kuulu muuta kuin: toivotan onnea, nöyrin palvelijanne, sulkeudun suosioonne, suutelen kättänne.

GESKE (polvillaan). Oi, rakas mieheni, anna minulle anteeksi, että minä ennen olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

HERMAN. Kaikki on anteeksiannettu, koeta nyt vain tästä lähin käyttäytyä hienommasti, niin minä annan sinulle armon. Mutta mistäs me tässä kiireessä saamme lakeijan?

GESKE. Pukekaamme Henrik minun isävainajani vaatteisiin, kunnes ehdimme ostaa livreen. Mutta kuules, rakkaani, koska sinä nyt olet pormestari, niin pyytäisin sinua rankaisemaan Gertiä niistä kolttosista, joita hän minulle tänä päivänä teki.

HERMAN. Rakas vaimoni! Pormestarin rouva älköön kostako sitä vääryyttä, mikä on tapahtunut kannunvalajan vaimolle. Kutsukaamme Henrik tänne!

NELJÄS KOHTAUS.

GESKE. Henrik!

HENRIK. Hei!

GESKE. Tästä lähin sinä et saa vastata tuolla tavalla, etkö sinä tiedä, mitä meille on tapahtunut?

HENRIK. En.

GESKE. Miehestäni on tullut pormestari.

HENRIK. Minkä?

GESKE. Minkä? Hampurin.

HENRIK. Hitto vieköön, sepä olisi penteleellinen harppaus kannunvalajalle.

HERMAN. Käytä siivompaa kieltä, Henrik, sillä tiedä, että sinä nyt olet suuren miehen lakeija.

HENRIK. Lakeija! Enhän minä sitten suuresti ylenekään.

HERMAN. Kyllä sinä vielä ylenet. Aikaa voittaen sinusta voi tulla oikeudenpalvelija. Pidä vain suusi kurissa. Sinä saat pari päivää olla lakeijana, kunnes minä ehdin saada itselleni oikean lakeijan. — Niin, sydänkäpyseni, hän voi käyttää sinun isävainajasi ruskeata takkia siksi, kunnes saamme lakeijan livreepuvun valmiiksi.

GESKE. Mutta minä pelkään, että se on liian pitkä.

HERMAN. Tosin se on liian pitkä, mutta kyllä se kelpaa ensi hätään.

HENRIK. Voi herra jee, se ulottuu aina kantapäihini saakka. Minä näytän siinä ihan juutalaispapilta.

HERMAN. Kuules, Henrik!

HENRIK. Mitä, mestari?

HERMAN. Senkin lurjus! Älä enää tästä lähin käytä mokomia nimityksiä; kun minä kutsun sinua, täytyy sinun vastata: herra! Ja kun joku kysyy minua, pitää sinun sanoa: "Kyllä, pormestari von Bremenfeld on kotona."

HENRIK. Pitääkö minun vastata niin, olipa herra kotona tai ei?

HERMAN. Mitä sinä lörpöttelet! Kun minä en ole kotona, saat sanoa: "Herra pormestari von Bremenfeld ei ole kotona." Ja kun en tahdo olla kotona, on sinun vastattava: "Herra pormestari ei tänään ota vastaan." Kuules, sydänkäpyseni, keitä heti kahvia, niin että sinulla on jotakin raatiherrojen rouville tarjottavaa, kun he tulevat, sillä meidän maineemme tästä lähin vaatii, että voidaan sanoa: pormestari von Bremenfeld antaa hyviä neuvoja ja hänen rouvansa hyvää kahvia. Kultaseni, minä olen niin huolissani siitä, että sinä jollakin tavalla teet virheitä, ennenkuin totut siihen asemaan, johon olet joutunut. Henrik, juokse hakemaan teepöytä sekä muutamia kuppeja ja käske palvelustytön noutaa neljällä killingillä kahvipapuja, voihan sitä jälkeenpäin ostaa enemmän. Sydänkäpyseni, ota se vastedes säännöksi, ettet puhu paljon, kunnes opit säädyllistä puhetapaa. Älä ole myöskään liian nöyrä, vaan seiso kannallasi ja ennen kaikkea koeta karistaa päästäsi vanha kannunvalaja-olentosi ja kuvittele mielessäsi, että sinä olet ollut pormestarin rouvana jo monta vuotta. Aamulla pitää teepöydän olla katettuna saapuvia vieraita varten, iltapäivällä pitää kahvipöydän olla valmiina, ja sen jälkeen pelataan korttia. Erään pelin nimi on alumber, antaisinpa sata riikintaaleria, jos sinä ja meidän tyttäremme Engelke-ryökkynä oppisitte sitä pelaamaan. Sinun pitää visusti tarkastella muiden pelatessa, että opit. Aamulla sinun pitää maata kello yhdeksään tai puoli kymmeneen, sillä vain alhaiset ihmiset nousevat kesällä auringon mukana; sunnuntaisin voit kuitenkin nousta aikaisemmin, koska minä niinä päivinä aion hoitaa terveyttäni. Sinun pitää hankkia itsellesi sievä nuuskarasia, jonka asetat pöydälle eteesi, kun pelaat korttia. Kun joku juo sinun terveydeksesi, ei sinun pidä sanoa "kiitos", vaan "tres humble servitöör". Kun haukottelet, älä pane kättä suusi eteen, sillä se ei ole enää tapana ylhäisten keskuudessa, ja lopuksi, kun olet seurassa, älä ole liian kaino, vaan heitä säädyllisyys hiukan syrjään… Kuules, minä unohdin erään asian, sinun pitää hankkia itsellesi sylikoira, jota sinun tulee rakastaa kuin omaa tytärtäsi, sillä se on myöskin hienoa. Meidän naapurimme vaimolla Ariankella on sievä koira, jonka hän kyllä lainaa meille, kunnes saamme oman koiran. Anna koiralle ranskalainen nimi, kyllä minä sen keksin, jahka saan aikaa ajatella. Koiran pitää alati olla sylissäsi, ja sinun pitää vieraiden läsnäollessa suudella sitä ainakin kymmenen kertaa.

GESKE. Ei, ei, rakas mieheni, minun on tuiki mahdotonta sitä tehdä, sillä eihän sitä koskaan voi tietää, missä koira on maannut ja rypenyt. Siitähän voi saada suunsa täyteen likaa ja kirppuja.

HERMAN. Älä puhu loruja! Jos sinä tahdot olla rouva, niin sinulla pitää myös olla rouvan tavat. Sellainen koira voi sitäpaitsi antaa puheenaihetta, sillä jollei sinulla ole mitään puhuttavaa, niin voit kertoa koirasi ominaisuuksista ja hyveistä. Sydänkäpyseni, tee nyt vain niinkuin minä käsken! Minä ymmärrän ylhäisten maailmaa paremmin kuin sinä. Kuvasta itseäsi vain minussa. Saat nähdä, ettei minussa ole vähääkään jäljellä vanhoista tavoista. Ei minulle tapahdu niinkuin eräälle teurastajalle, josta tuli raatimies. Kun hän oli kirjoittanut sivun täyteen ja hänen piti kääntää lehteä, pisti hän kynän suuhunsa niinkuin oli tottunut pitämään teurastuspuukkoa. Mene nyt puuhaamaan valmistuksia! Minulla on hiukan puhuttavaa Henrikin kanssa kahden kesken.

VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Kuules, Henrik! HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö luule, että minä tämän ylennyksen tähden saan paljon kadehtijoita?

HENRIK. Mitäs herra välittää kadehtijoista? Jos minusta näin olisi tullut pormestari, niin minä antaisin niille penteleille palttua.

HERMAN. Yhtä seikkaa minä kuitenkin hiukan pelkään, nimittäin noita pieniä virallisia menoja, sillä turhantarkkuus hallitsee maailmaa, ja ihmisiin vaikuttavat enemmän pikkuseikat kuin vakavat asiat. Kuluisipa vain ensimmäinen päivä hyvin, kun minä juhlallisesti astun raatihuoneeseen, silloin olisin tyytyväinen, sillä mitä vakaviin toimiin tulee, ne sujuvat minulta kuin sula rasva. Mutta minun pitää ajatella, kuinka minä kohtelen virkaveljiäni, etten loukkaisi tavanmukaisia menoja.

HENRIK. Lirun loruja, herra pormestari! Mikään kunnon mies ei sido itseään semmoisiin menoihin. Jos minä astuisin pormestarina raastupaan, niin minä puolestani en tekisi muuta kuin ojentaisin raatiherroille käteni pussattavaksi ja rypistäisin oikein otsaani, niin että he saisivat tietää, mikä mies minä oikeastaan olen, ja seisomalla ihan vaiti minä antaisin heidän tuntea, ettei pormestari ole mikään paistivarpunen eikä pannukakku.

HERMAN. Mutta ajatteles, että minun myöskin on pidettävä puhe raastuvassa ensimmäisenä päivänä, jolloin astun virkaani. Kyllä minulta puhe sujuu yhtä hyvin kuin keneltä tahansa tässä kaupungissa, sillä voisinpa astua saarnastuoliin vaikka jo huomispäivänä. Mutta kun minä en koskaan ole ollut mukana sellaisessa toimituksessa, niin minä oikeastaan en tiedä, mitä muodollisuuksia on tapana noudattaa.

HENRIK. Hyvä herra, eihän muut kuin koulumestarit pidä muodollisuuksista kiinni. Jos minä olisin pormestari, niin minä puolestani tyytyisin sanomaan hyvin lyhyesti ja pontevasti esimerkiksi näin: jalot ja viisasneuvoiset raatiherrat, teistä tuntuu ehkä kummalliselta, että kurja kannunvalaja on pyöräytetty pormesta…

HERMAN. Hyi, hyi, sehän oli huono alku.

HENRIK. Ei, ei se alkaisi sillä lailla. Minä tahtoisin aloittaa puheeni näin: minä kiitän teitä, jalot ja viisasneuvoiset herrat, siitä kunniasta, minkä olette tehneet minun kaltaiselleni kurjalle kannunvalajalle valitessanne hänet pormestariksi.

HERMAN. Aina sinä vedät esiin sen kirotun kannunvalajasi. Sopimaton on sellainen puhe raastuvassa, jossa minun pitää käyttäytyä ikäänkuin olisin syntyperäinen pormestari. Jos minä pitäisin sellaisen puheen, niin joutuisin vain halveksumisen ja pilan esineeksi. Ei, ei, Henrik, sinusta tulisi huono puhuja. Älköön kukaan lurjus vain sanoko, että minä olen ollut kannunvalaja. Minä harjoitin vain joutohetkinäni kannunvalamista, kyllästyttyäni opintoihin.

HENRIK. Älköön myöskään kukaan lurjus sanoko, että minä jonkin aikaa olen ollut kannunvalajan sällinä.

HERMAN. No, miksi sinä sitten tahdot, että minä puhuisin tuolla tavalla?

HENRIK. Oi, pikkuisen kärsivällisyyttä. Herra on liian äkkipikainen. Jos joku pilkkaisi minua siitä, että minä hiljattain olen ollut kannunvalaja, niin minä sanoisin heille kohteliaalla tavalla, että he saavat köniinsä. Ja jos minä huomaisin heissä pienimmänkään naamavirnistyksen, niin minä sanoisin: jalot ja viisasneuvoiset herrat, luuletteko te houruhatut valinneenne minut pormestariksi tehdäksenne pilaa minusta. Ja sitten minä kesken puhetta iskisin nyrkkini kateederiin, niin että he kyllä huomaisivat minun virkaanastujaispuheestani, ettei minun kanssani sovi leikkiä laskea ja että he ovat saaneet pormestarin, joka on mies puolestaan. Sillä jos pormestari heti alussa joutuu alakynteen, niin raati pitää häntä aina pelkkänä lurjuksena.

HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.

NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)

Syön mittani rapaa, jos ymmärrän, mitenkä raadin päähän pälkähti tehdä meidän isännästä pormestari, sillä minä en huomaa mitään yhtäläisyyttä kannunvalajan ja niin korkean virkamiehen välillä. Ehkä se johtuu siitä, että niinkuin kannunvalaja mättää vanhat talrikit ja vadit muottiin ja valaa niistä uusia, niin myös hyvä pormestarikin hyvien lakien avulla voi valaa valtion uudestaan, kun se rappeutuu. Mutta herrat eivät ole ottaneet lukuun, että meidän isäntä on Hampurin kehnoin kannunvalaja, ja jos he ovat valinneet hänet samasta syystä, tulee hänestä myöskin kehnoin pormestari, mikä meillä ikinä on ollut. Ainoa hyöty tässä asiassa on se, että minusta tulee sen kautta oikeudenpalvelija, sillä siihen toimeen minulla on halua ja lahjoja. Jo lapsuudesta asti on minua huvittanut katsella, kuinka ihmisiä on viety putkaan. Tuottava se toimi on myöskin sille, joka siinä osaa hiukan kierrellä ja kaarrella, sillä ensiksi täytyy minun teeskennellä ikäänkuin minulla olisi suuri vaikutusvalta pormestariin, ja kun ihmiset saavat sen uskonkappaleen päähänsä, tienaa Henrik vähintäänkin sata tai kaksisataa taaleria vuodessa. Tätä en ota vastaan pelkästä ahneudesta, vaan osoittaakseni, että minä käsitän virkani ja oikeudenpalvelijantoimeni. Jos joku tahtoo tavata pormestaria, sanon minä, ettei hän ole kotona. Jos he sanovat nähneensä hänet ikkunassa, niin minä vastaan, ettei se merkitse mitään, hän ei ole sittenkään kotona. Hampurilaiset huomaavat kyllä heti, mitä sellainen vastaus merkitsee. He pistävät Henrikin käteen taalerin, ja heti tulee herra kotiin; jos hän on sairastunut, paranee hän heti; jos hänellä on vieraita, niin he menevät heti tiehensä; jos hän makaa, niin hän nousee heti vuoteeltaan. Sillävälin minä seurustelen hienojen lakeijojen kanssa, minä tiedän kyllä, mitä sellaisissa taloissa tapahtuu. Ennen vanhaan, kun ihmiset olivat tyhmiä kuin aasit ja pässit, sanottiin tätä epärehellisyydeksi, mutta nykyään ekstraksi, juomarahoiksi tai epävarmoiksi tuloiksi. Mutta kas tuolta tulee Anneke, hän ei tiedä tästä muutoksesta, sillä hänellä on vielä moukkamaiset kannunvalajantavat ja hänen käyntinsä on ihan kannunvalajan.

TOINEN KOHTAUS.

ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo, luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.

HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.

ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä, minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.

HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.

ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.

HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.

ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan siitä, mitä sinä sanot.

HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?

ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä pormestarinrouvan?

HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.

ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.

HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille, vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa, että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?

ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa. Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin nutusta tuommoisen pelättimen.

HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo ennustus.

(Antaa hänelle korvapuusteja.)

ANNEKE. Ai, ai, ai, kyllä saat kalliisti maksaa nämä korvapuustit.

HENRIK. Opi toiste kunnioittamaan suuren herran lakeijaa…

ANNEKE. Varrohan, muori tulee kohta.

HENRIK. Pormestarin ensimmäistä palvelijaa…

ANNEKE. Kyllä muori sen sinulle selkäsaunalla kostaa.

HENRIK. Oikeudenpalvelijaa…

ANNEKE. Sanon sen vielä kerran, kyllä sinä saat nämä korvapuustit kalliisti maksaa.

HENRIK. Henkilöä, jonka sanalle pormestari panee arvoa…

ANNEKE. Ai, ai, ei minua ennen ole tässä talossa lyöty.

HENRIK. Jota koko porvaristo tästä lähtien pokkuroi ja hännystelee…

ANNEKE. Luulen, että poika on tullut rutihulluksi. Hoi, muori! Muori, tulkaas tänne!

HENRIK. St, st, st! Muori antaa sinulle köniisi. Kyllä minä nyt huomaan, ettet sinä lainkaan tiedä, mitä täällä on tapahtunut, sentähden minä kristillisenä ihmisenä annan sinulle anteeksi rikoksesi. Raati on useiden äänien enemmistöllä valinnut isännän pormestariksi, emännän pormestarinnaksi sekä tuominnut Engelken neitsyytensä menettäneeksi ja armahtanut hänet ryökkynän arvonimellä. Siitä sinä selvästi huomaat, ettei minun arvolleni enää sovi työnteko. Sentähden minä olenkin pukeutunut tähän livreepukuun, kuten hyvin näet.

ANNEKE. Loruja! Älä siinä teiskaa ja pidä minua pilkkanasi!

HENRIK. Anneke, kyllä asian laita on kuten sanoin! Kas tuolta tulee ryökkynä, hän voi todistaa minun sanani.

KOLMAS KOHTAUS.

ENGELKE. Voi, Jumala armahtakoon minua kurjaa, nyt minä huomaan, että kaikki toivo on lopussa.

HENRIK. Ryökkynä, ei nyt ole itkun aika, kun vanhempanne ovat päässeet niin hyviin oloihin?

ENGELKE. Suu kiinni, Henrik, minä en tahdo olla mikään ryökkynä.

HENRIK. No mikäs te sitten olisitte? Ettehän te ole neitsykäinen, siis teidän täytyy olla ryökkynä. Sehän on ensimmäinen kunnianporras ylöspäin, kun kuka kerran eroo neitsyydestään.

ENGELKE. Mieluummin minä olisin talonpoikaistyttö, silloin tietäisin varmasti saavani sen, jolle olen sydämeni antanut.

HENRIK. Turkanen, eikös ryökkynä muuta itkekään kuin sitä, että pääsisi naimisiin. Nythän ryökkynä heti voi päästä naimisiin ja voi saada miehekseen kenet vain tahtoo, sillä tähän taloon pyrkii nyt varmaan puoli kaupunkia pormestarin vävypojaksi.

ENGELKE. Minä en huoli kestään muusta kuin Antoniuksesta, hänen kanssaan minä olen luvannut mennä avioliittoon.

HENRIK. Ei, mutta hyi, ryökkynä, tahdotteko te mieheksenne pyöräntekijän, jonka kanssa en minäkään oikeudenpalvelijana oikein voi seurustella? Ei, kyllä teillä tästä lähin täytyy olla suurempi kunniantunto.

ENGELKE. Tuki sinä suusi, tomppeli, ennen minä kuolen kuin annan pakottaa itseni kenenkään muun vaimoksi.

HENRIK. No, tyyntykää, jalosukuinen ryökkynä, katsokaamme, ehkä minä ja pormestari voimme hankkia Antoniukselle jonkin viran, silloin te kernaasti voitte saada hänet.

(Anneke itkee.)

HENRIK. Miksi sinä itket, Anneke?

ANNEKE. Minä itken siitä ilosta, mikä on kohdannut meidän taloamme.

HENRIK. Se on totta se, Anneke, sinulla on syytä iloon. Kuka pentele olisi luullut, että sellaisesta emäsiasta kuin sinustakin olisi voinut tulla mamselli?

ANNEKE. Ja kuka pentele olisi aavistanut, että sellaisesta siasta kuin sinusta olisi tullut oikeudenpalvelija?

HENRIK. Kuulkaas, lapsikullat, minulla ei ole tällä kertaa enempää aikaa puhua teidän kanssanne. Rouva pormestarinna odottaa vieraita. Minun pitää laittaa kahvia. Kas tuolta hän tulee, menkäämme, minä käyn hakemassa kahvipöydän.

NELJÄS KOHTAUS.

(Geske tulee koira sylissä. Henrik tulee kahvipöytineen ja on hyvin toimessaan.)

GESKE. Kuules, Henrik, onkos kahvissa siirappia?

HENRIK. Ei ole, muori!

GESKE. Ei enää mitään vaareista eikä muoreista, Henrik, sanon sen kerta kaikkiaan. Juokse hakemaan siirappia, ja tuo ruukku myös! (Henrik menee.) Tätä hommaa ja hälinää ei täällä ennen ollut. Mutta minä luulen, että jahka vain totun siihen, niin se tuntuu helpommalta.

HENRIK. Tässä on siirappi.

GESKE. Kaada se ruukkuun! Jestas sentään, joku koputtaa oveen. Nyt tulevat varmaankin raatiherrojen rouvat.

HENRIK (ovella). Ketä tahdotte tavata?

PALVELUSTYTTÖ. Sano sinä mestarillesi, että hän osaa valehdella kuin kymmenen kannunvalajaa yhteensä. Olen jo kuluttanut kenkäparin juostessani hakemassa sitä hinkkiä.

HENRIK. Minä kysyn: ketä te tahdotte tavata?

PALVELUSTYTTÖ. Minä tahdon tavata mestari Hermania.

HENRIK. Sinä juokset sokkona keskellä selvää päivää. Täällä asuu pormestari von Bremenfeld.

PALVELUSTYTTÖ. Sehän on kauheata, ettei saa tavaroitaan valmiiksi, ja päällepäätteeksi vetää meitä viheliäinen kannunvalaja nenästä.

HENRIK. Jos sinulla on jotain valittamista kannunvalajia vastaan, niin tule raastupaan, siellä sinä saat oikeutta, mikäli minä ollenkaan tunnen pormestari von Bremenfeldiä.

KAKSI LAKEIJAA. Meidän rouvamme tahtoisivat mielellänsä tietää, suvaitsisiko pormestarinna suoda heille kunnian käydä häntä tervehtimässä.

HENRIK (palvelustytölle). Etkö sinä senkin kanalja jo kuule, ettei täällä asu ketään kannunvalajaa. (Lakeijoille.) Minä tiedustelen, onko rouva pormestarinna kotona.

(Palvelustyttö menee.)

HENRIK (Geskelle). Täällä on kaksi raatiherranrouvaa, jotka tahtovat tavata muoria.

GESKE. Käske heidän tulla tänne.

VIIDES KOHTAUS.

(Rouva Abrahams ja rouva Sanderus suutelevat Gesken esiliinaa.)

ROUVA ABRAHAMS. Me olemme tulleet tänne tänään teitä nöyrimmästi onnittelemaan ja lausumaan sydämellisen ilomme ja tyytyväisyytemme teidän ylennyksenne johdosta ja samalla me sulkeudumme teidän mielisuosioonne ja hyväntahtoisuuteenne.

GESKE. Tres humble servitöör! Suvaitsetteko juoda kupin kahvia.

ROUVA ABRAHAMS. Me kiitämme pormestarinnaa, tällä kertaa olemme tulleet vain onnittelemaan.

GESKE. Tres humble servitöör. Mutta tiedänhän minä, että te mielellänne juotte kahvia. Ehkä teille täytyy tyrkyttää. Olkaa hyvä, istukaa, kahvi on heti valmis. Henrik!

HENRIK (Tuo kahvia.) Jalosukuinen rouva!

GESKE. Oietko pannut siirappia kahviin?

HENRIK. Olen.

GESKE. Olkaa niin hyvät, hyvät rouvat, ja ottakaa tilkka!

ROUVA SANDERUS. Rouva pormestarinna suokoon meille anteeksi, mutta me emme koskaan juo kahvia.

GESKE. Mitä te nyt puhutte! Kyllä minä tiedän sen paremmin. Suvaitkaahan istua.

ROUVA ABRAHAMS. Ah, ma soeur, minä voin pahoin, kun vain ajattelenkin sitä siirappia.

GESKE. Henrik, kaada kuppeihin!

ROUVA SANDERUS. Jo riittää, ystävä hyvä. Minä voin juoda vain puoli kuppia.

HENRIK. Minä pyytäisin pormestarinnaa hetkeksi tulemaan pormestarin luo.

GESKE. Suokaa anteeksi, hyvät rouvat, minun täytyy poistua hetkeksi. Kohta teillä taas on kunnia nähdä minut.

KUUDES KOHTAUS.

(Raatiherrojen rouvat yksin.)

I RAATIHERRAN ROUVA. Hahahahahahahahaha! Kuules, sisko, kukahan meistä nyt tulee enemmän naurunalaiseksi, hänkö, jolle me sydämessämme nauramme, vai mekö, jotka juomme hänen siirapinsekaista kahviansa.

II RAATIHERRAN ROUVA. Älä, herran tähden, sisko, enää puhu siitä siirapista, vatsani on ihan kurkussani, kun sitä vain ajattelenkin.

I RAATIHERRAN ROUVA. Huomasitko hänen kasvojenvirnistyksiänsä, kun suutelimme hänen esiliinaansa, hahahahahaa! En ikänäni unohda sitä, kuinka hän sanoi tuon: Tres humble servitöör, hahahahahahaha!

II RAATIHERRAN ROUVA. Älä naura niin äänekkäästi, sisko, pelkään, että he saattavat kuulla.

I RAATIHERRAN ROUVA. Voi, sisko, kuinka tässä jaksaa olla nauramatta. Olihan hänellä sylissä mitä hellanlettusin koira, sievin kahlekoira mitä toivoa saattaa; olen varma siitä, että sen nimeksi vielä pannaan Joli. Oi, taivas, on sittenkin totta, mitä sanotaan, ettei kukaan ole ylpeämpi kuin sellainen, joka rikkatunkiolta on noussut suureen arvoon? Mikään ei olekaan sentähden vaarallisempaa kuin sellaiset muutokset. Hienostosta syntynyt ja aatelisen kasvatuksen saanut ihminen pysyy kohotessaankin tavallisesti samana ja vieläpä toisinaan edistyy nöyryydessä. Mutta sellaisissa ihmisissä, jotka äkkiä ovat tyhjästä kasvaneet niinkuin sienet, rehottaa ylpeys oikeassa maaperässään.

II RAATIHERRAN ROUVA. Mikähän on siihen syynä? Minusta sellaisten ihmisten pitäisi olla nöyriä ajatellessaan entistä asemaansa.

I RAATIHERRAN ROUVA. Syynä siihen täytyy olla se, että ne, jotka ovat syntyneet ylhäisestä säädystä, eivät ajattele, että heitä halveksitaan, sentähden he eivät välitä siitä, kuinka heitä kohdellaan. Sitävastoin kaikki alhaiset ihmiset ovat epäluuloisia, jokainen sana, jokainen kasvojen ele on heidän mielestänsä viittaus heidän entiseen asemaansa, ja sentähden he koettavat ylläpitää arvoansa mahdilla ja tyranniudella. Usko minua, rakas sisko, kyllä jalosukuisuudessa jotakin piilee. Mutta kas tuolta tulee palvelija takaisin, on paras vaieta.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

HENRIK. Hyvät matamit, älkää pitkästykö. Hänen jalosukuisuutensa tulee kohta. Pormestari on lahjoittanut hänen koirallensa uuden kaulavyön, mutta se oli hiukan liian väljä, sentähden räätäli parast'aikaa ottaa mittaa koiran kaulasta. Heti kun se asia on toimitettu, tulee pormestarinna takaisin. Mutta älkää pahastuko, hyvät matamit, minä pyydän teiltä jotakin: muistakaa minua hyväntahtoisesti pienellä lahjalla, minulla on niin paljon työtä ja minä saan rehkiä ja raataa tässä talossa niinkuin juhta.

I RAATIHERRAN ROUVA. Mielelläni, poikaseni, tuossa on guldeni, jollet sitä väheksi.

HENRIK. Ah, sulimmat kiitokset! Minä toivon, että voin tehdä vastapalveluksen. Nyt teidän pitää juoda oikein runsaasti sillä aikaa kuin rouva on poissa, ei hän siitä suutu, ja jos niikseen tulee, niin kyllä minä sitten taas sovitan kaikki hyvin päin.

I RAATIHERRAN ROUVA. Ah, ystävä hyvä, teet parhaiten, jollet pakota meitä juomaan.

HENRIK. Kuten sanoin, jalosukuiset matamit. Ei rouva siitä pahastu, juokaa, juokaa pois. Jollei kahvi ole tarpeeksi imelää, niin kyllä minä toimitan lisää siirappia. Mutta kas tuolta tulee rouva itse.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

GESKE. Anteeksi, että viivyin niin kauan poissa. Mutta eiväthän rouvat ole sillä välin juoneet juuri mitään. Voi turkanen, meidän pitää juoda tämä kannu tyhjäksi ja sitten juotuamme kahvit pitää teidän maistaa meidän oluttamme; sanon kehumatta, että se on yhtä hyvää kuin missä tahansa muuallakin kaupungissa.

ROUVA SANDERUS. Ah, minä voin niin pahoin, suokaa anteeksi, rouva pormestarinna, etten voi viipyä kauemmin; siskoni jää kyllä nauttimaan kestityksestä.

ROUVA ABRAHAMS. Ei, olisihan synti jättää siskoni yksin. Me sulkeudumme pormestarinnan suosioon.

GESKE. Turkanen, teidän pitää saada lasi viinaa, niin paranette heti, kyllä se kivut krassaa. Henrik, juokse heti hakemaan lasi janeveria, rouva voi pahoin.

ROUVA SANDERUS. Ei, anteeksi, rouva pormestarinna, kyllä minun täytyy lähteä.

(Vieraat lähtevät.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

KOLMAS RAATIHERRAN ROUVA. Nöyrin palvelijattarenne, jalosukuinen rouva! Minä tulen velvollisuuteni mukaan onnittelemaan teitä.

(Geske tarjoo kätensä suudeltavaksi, ja raatiherranrouva suutelee häntä kädelle.)

GESKE. Suurin iloni on, jos minä tai pormestari voimme teitä jollain palvella. Ettekö tahdo istua, olkaa niin hyvä! Älkää sanoko mitään kohteliaisuuksia, vaan olkaa niinkuin vertaisenne luona.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, jalosukuinen rouva!

(Istuutuu.)

GESKE. Täällä kävi pari teidän säätysisarianne ja he joivat kanssani kahvia, kas täällä on vielä pari kuppia, ehkä suvaitsette. Pohjalla parasta on, minä en mitenkään voi juoda enempää, sillä minun mahani on jo pingollaan kuin rumpu.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, join juuri kahvia.

GESKE. Kuinka vain tahdotte. Me ylhäiset emme pakota ketään. Mutta kuulkaas, rakas matami, ettekö voi suositella ketään ranskatarta ryökkynän opettajaksi, minä tahtoisin, että hän oppisi ranskankieltä.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä, jalosukuinen rouva, minä tunnen erään, joka on hyvin hieno.

GESKE. Hyvä, mutta sen minä sanon jo edeltäpäin, minä en kärsi, että hän kutsuu minua madamiksi, niinkuin ranskalainen tapa on. Ei sen vuoksi, että minä olisin niin suurellinen, mutta minulla on siinä suhteessa omat arveluni.

III RAATIHERRAN ROUVA. Ei suinkaan. Mutta enkö minä saa kunniaa suudella myöskin neidin käsiä?

GESKE. Kovin kernaasti. Henrik, kutsu ryökkynä tänne ja sano, että eräs raatiherranrouva tahtoo suudella hänen käsiänsä.

HENRIK. Minä luulen, ettei ryökkynä voi tulla, sillä ryökkynä parsii sukkiaan.

GESKE. Kuulkaas, kuinka se tolvana puhuu puita heiniä! Hahahaa, hän tarkoittaa rötyyriä!

SEPÄN ARIANKE (tulee; hänen osaansa näyttelee mieshenkilö). Ah, sinä rakas Geske sinkku, onkos totta, että sinun miehesi on päässyt pormestariksi! Se tuntuu minusta yhtä hauskalta kuin jos olisin saanut kaksi markkaa. Älä nyt vaan rupea rehentelemään ja pröystäilemään, niin ettes tunne vanhaa kasvinkumppaliasi. (Geske ei vastaa sanaakaan.) Kuules siukku, koskas sinun miehestäsi tuli pormestari? (Geske on vaiti.) Sinä mietit, siukku! Minä kysyn, koskas sinun miehestäsi tuli pormestari?

III RAATIHERRANROUVA. Osoittakaa vähän enemmän kunnioitusta pormestarinnalle, matami hyvä.

ARIANKE. Vielä mun mitä! Minun ei ole tarvis mitään lirkutuksia Geskelle, sillä me olemme olleet ihan kuin yksi ruumis ja sielu. Mutta mikäs sinua, siukku, vaivaa, minusta tuntuu kuitenkin, että sinä olet tullut hiukan ylpeäksi.

GESKE. Muori hyvä, minä en tunne teitä.

ARIANKE. Taivaan Herra minut ainakin tuntee. Silloin kun olit rahan tarpeessa, tunsit minut kyllä. Etpä tiedä, vaikka minun miehestäni ennen kuolemaansa vielä voisi tulla sama kuin sinunkin miehestäsi.

(Geske alkaa ruveta voimaan pahoin, ottaa hajuvesipullon ja haistelee sitä.)

HENRIK. Ulos, senkin sepän ämmä! Luuletko sinä pajassa pajattavasi?

(Taluttaa hänet kädestä ulos.)

GESKE. Ah, rouva, on oikein kiusallista seurustella noiden alhaisten ihmisten kanssa. Henrik, sinä saat köniisi, jos vastedes päästät tänne porvaris-akkoja.

HENRIK. Hän oli juovuksissa kuin emäsika, hänen henkensä löyhkähti viinalle.

III RAATIHERRAN ROUVA. Pahoittelen sydämestäni tapausta, sillä minä pelkään, että se on pormestarinnaa liian kovasti kiihoittanut. Ylhäiset ihmiset eivät siedä paljoa. Kuta korkeampaan asemaan joutuu, sitä herkkätuntoisemmaksi tulee ruumis.

GESKE. Minä vakuutan rouvalle, ettei minun terveyteni lähimainkaan ole niin hyvä kuin se oli entisessä säädyssäni.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä minä sen arvaan. Teidän jalosukuisuutenne täytyy tästä lähin joka päivä lääkitä itseään, niin ovat kaikki muutkin pormestarinrouvat tehneet.

HENRIK (katselijoille). Minustakin tuntuu, etten minä oikeudenpalvelijaksi päästyäni ole yhtä terve kuin ennen. Minä tunnen pistoksia, ai, ai, ihan tässä vasemmassa kyljessäni. Hyvät ihmiset, te nauratte sille, mutta kissa vie, se on totinen tosi. Ma foi, minä pelkään, että minä ennen pitkää saan leinin.

III RAATIHERRAN ROUVA. Pormestarinnan pitää myös ottaa kotilääkäri koko vuodeksi, tohtori voi antaa teille joitakin tippoja, joita teillä ainakin tulee olla pullossa varalla, käytittepä niitä tai ette.

GESKE. Minä tahdon todellakin seurata teidän neuvoanne. Henrik, juokse tohtori Hermeliinin luo ja pyydä häntä, jos hän vain ehtii, käymään luonani.

III RAATIHERRAN ROUVA. Minun täytyy nyt sanoa hyvästi, jalosukuinen rouva, minä sulkeudun suosioonne.

GESKE. Suosioonne, rakas raatiherranrouva, puhukaa vain vapaasti minulle ja mestari Hermanille, tarkoitan pormestari von Bremenfeldille. Mitä voimme tehdä teidän ja miehenne hyväksi, sen me kernaasti teemme.

III RAATIHERRAN ROUVA (suutelee esiliinaa). Nöyrin palvelijattarenne.

GESKE. Atjöö. — Mennäänpä sisään. Täällä minun mieheni päästää ihmisiä autienssille.

VIIDES NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK. Turkin punanen, nyt käy kaikki jetsulleen, nyt on autienssitunti. Nyt, hyvät ihmiset, saatte nähdä, onko kukaan paremmin hoitanut virkaansa kuin minä, vaikka hän olisi ollut palveluksessa kaksikymmentä vuotta. Kas, siellä koputetaan. Hyvät miehet, ketä tahdotte tavata?

I ASIANAJAJA. Tahtoisimme mielellämme saada kunnian puhutella pormestaria.

HENRIK. Hän ei ole vielä noussut vuoteeltaan.

II ASIANAJAJA. Eikö hän ole vielä noussut kello neljä iltapäivällä?

HENRIK. Kyllä hän on noussut, mutta hän meni kävelemään.

II ASIANAJAJA. Kohtasimmehan juuri ovella miehen, joka puheli hänen kanssaan.

HENRIK. Niin, hän tuli vihdoinkin kotiin, mutta hän ei voi oikein hyvin. (Itsekseen.) Nämä miehet ovat tyhmiä kuin pässit, eivät ne ymmärrä yskää!

I ASIANAJAJA (hiljaa). Kyllä minä huomaan, veliseni, että tämä mies tahtoo vähän voitelua; pistäkäämme hänen kouraansa guldeni, niin kyllä pormestari tulee heti. Kuulkaas, älkää pahastuko, tässä on pari guldenia, juokaa terveydeksemme.

HENRIK. Ei, hyvät herrat, minä en koskaan ota vastaan lahjoja.

II ASIANAJAJA. Veliseni, mitäs me sitten teemme, täytyy kai tulla toinen kerta.

HENRIK (viittaa käsillään). Hei, herrat, teillähän on kova kiire. Teidän tähtenne otan minä vastaan nuo kaksi guldenia, muuten voisitte luulla, että minä pröystäilen, ja meidän talo joutuisi siten huonoon huutoon.

I ASIANAJAJA. Kas tuossa on kaksi guldenia, jollette niitä halveksi, olkaa nyt hyvä ja toimittakaa, että pääsemme pormestarin puheille.

HENRIK. Nöyrin palvelijanne, teidän tähtenne minä teen kaiken voitavani. Tosin pormestari jo on terve kuin pukki, mutta ei kuitenkaan niin voimissaan, että saattaisi puhua kenen kanssa tahansa. Mutta mitä teihin, herrat, tulee, niin se on eri asia. Suvaitkaa odottaa hetkinen, herrat, niin minä ilmoitan teidän tulonne. Mutta kas, siellä koputtaa taas joku. Hyvä mies, ketä te tahdotte tavata?

MUUAN MIES (kouraisten housuntaskuaan). Tahtoisin mielelläni saada kunnian puhutella pormestaria.

HENRIK (hiljaa). Kas se mies ymmärtää yskän ja kouraisee heti taskujaan. (Ääneen.) Kyllä, herra, kyllä hän on kotona, pääsette heti hänen puheilleen.

(Henrik ojentaa kätensä, mutta toinen vetää taskustaan rahan asemesta kellonsa ja sanoo:)

MIES. Kas, kello on jo neljä.

HENRIK. Ketä te tahdoitte tavata?

MIES. Pormestaria.

HENRIK. Herra, hän ei ole kotona!

MIES. Sanoittehan äsken, että hän on kotona.

HENRIK. Saattaa niin olla, herra, mutta minä sanoin väärin.

(Mies menee.)

HENRIK (hiljaa). Kas vaan sitä kitupiikkiä. Saatpas nähdä, ettei pormestari ole vain niin orrelta otettavissa. (Asianajajille.) Nyt minä ilmoitan heti teidän tulonne.

I ASIANAJAJA. Kas vaan sitä poikaa, kuinka se jo on ovela toimessaan. Pidä nyt vakavaa naamaa, veliseni, meidänhän on pantava alkuun tämän kunnon kannunvalajan kiusaaminen. Toverimme sitten jatkavat ilvettä päähän asti. — Mutta kas tuolta hän tulee.

TOINEN KOHTAUS.

I ASIANAJAJA. Sydämemme syvimmästä pohjasta toivotamme me jalosukuiselle herra pormestarille onnea tähän korkeaan asemaan kaupungissamme ja me toivomme, ettette lempeydessä, varovaisuudessa ettekä valppaudessa anna perään kellekään edeltäjistänne, koska teidän jalosukuisuutenne ei ole raivannut itselleen tietä tähän korkeaan virkaan rikkauden, sukulaisuuden eikä ystävien kautta, vaan omien tunnustettujen suurien avujenne, oppinne ja kokemuksenne kautta valtioasioissa.

HERMAN. Tres humble servitöör!

II ASIANAJAJA. Iloitsemme erittäinkin siitä, että olemme saaneet sellaisen esivallan, jolla ei ainoastaan ole vakaa jumalallinen ymmärrys…

HERMAN. Minä kiitän Jumalaa.

II ASIANAJAJA. … vaan joka on tunnettu siitä, että se on ystävällinen kaikkia kohtaan, ja jonka suurin ilo on kuunnella kansan valituksia ja saattaa asiat taas oikealle tolalle, sillä sanonpa sen suoraan, olin ihan ilosta pyörtyä kuullessani sen uutisen, että vaali oli langennut herra pormestari von Bremenin osalle.

HENRIK. Hyvät herrat, sanokaa von Bremenfeld.

II ASIANAJAJA. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, minun piti sanoa pormestari von Bremenfeld! Olemme saapuneet tänne tänään, ensiksi lausuaksemme alamaisen onnentoivotuksemme, toiseksi neuvotellaksemme teidän jalosukuisuutenne kanssa eräästä riita-asiasta, mikä on syntynyt meidän päämiestemme välillä; olimme päättäneet jättää tämän riita-asian lain ja oikeuden haltuun, mutta olemme sitten tarkemmin ajatelleet ja ajanhukan ja oikeudenkäyntikulujen välttämiseksi aikoneet alistaa asiamme herra pormestarin ratkaistavaksi. Johonka ratkaisuun me lupaamme tyytyä.

(Herman istuutuu ja antaa muiden seisoa.)

I ASIANAJAJA. Molemmat meidän päämiehemme ovat naapureita, mutta juokseva vesi, jota joeksi kutsutaan, erottaa heidän maansa toisistaan. Nyt tapahtui kolme vuotta sitten, että vesi lohkaisi ison maapalan minun päämieheni maasta ja kuljetti sen vastapuoleni pelloille. Saako hän sen nyt omistaa, ei suinkaan? Sanotaanhan: nemo alterius damno debet locupletari. Tällä tavallahan hänen päämiehensä hyötyisi minun päämieheni vahingoksi, ja se sotii selvästi vastoin aequitatem naturalem. Herra pormestari, eikö asia ole niin?

HERMAN. On kyllä, väärinhän on vaatia sellaista. Olette oikeassa, herra!

II ASIANAJAJA. Mutta sanoohan Justinianus nimenomaan libro secundo Institutionum, titulo primo, de Alluvione…

HERMAN. Mitä helkkaria minä välitän Justinianuksesta tai Aleksanteri suuresta, nehän elivät monta tuhatta vuotta ennen kuin Hampuri rakennettiin, kuinka he voisivat tuomita asioissa, joita ei heidän aikanaan vielä ollut tapahtunutkaan?

II ASIANAJAJA. Minä toivon kuitenkin, ettei teidän jalosukuisuutenne hylkää lakeja, joita koko Saksanmaa noudattaa.

HERMAN. En minä sitä tarkoittanut, te käsititte minut väärin, minä tarkoitin… (Hän yskii väliin.) Olkaa hyvä, esittäkää edelleen asiaanne.

II ASIANAJAJA. Näin kuuluvat Justinianuksen sanat: quod per alluvionem agro tuo flumen adjecit, jure gentium tibi adquiritur.

HERMAN. Herra asianajaja. Te puhutte niin perhanan nopeasti, sanokaa se hiukan selvemmin.

(Asianajaja sanoo toistamiseen ja hitaasti.)

HERMAN. Oh, herra, te äännätte latinaa niin perhanan hassusti, puhukaa äidinkieltänne, sillä tulette paremmin toimeen. En sano tätä sen tähden, että olisin latinan vihaaja, sillä minä puhun toisinaan tuntikausia latinaa palvelijani kanssa. Eikös ole totta, Henrik?

HENRIK. On vallan ihmeellistä kuulla herran puhuvan latinaa, sillä minä vannon, että kyynelet vuotavat silmistäni, kun sitä ajattelen. On ihan kuin kuulisi herneiden kiehuvan padassa, niin nopeasti kierivät sanat hänen suustaan. Lempo sen tietäköön, kuinka ihminen voi puhua niin nopeasti. Mutta mitäs ei tee pitkä harjoitus.

II ASIANAJAJA. Jalosukuinen herra pormestari! Justinianus sanoo näin: Minkä virta lohkaisee toisen pellosta ja heittää sinun maallesi, olkoon sinun omasi.

HERMAN. Niin, minun ymmärtääkseni Justinianus on oikeassa, sillä hän oli kunnon mies, ja minä kunnioitan häntä niin suuresti, etten tahdo kumota hänen tuomiotansa.

I ASIANAJAJA. Mutta, herra pormestari! Minun vastapuoleni lukee lakia niinkuin piru raamattua. Hän unohtaa sen, mikä heti seuraa: per alluvionem autem videtur id adjici, quod ita paulatim adjicitur, ut intelligi non possit, quantum quoquo temporis momento adjicitur.

HERMAN. Anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy mennä raastupaan, kello löi jo puoli viisi. Henrik, koeta käytävässä sovittaa asia heidän välillään.

I ASIANAJAJA. Oi, herra pormestari! Lausukaa edes yhdellä sanalla mielipiteenne!

HERMAN. Herrat, te olette molemmat oikeassa, kumpikin tavallanne.

II ASIANAJAJA. Kuinka me molemmat voisimme olla oikeassa? Minä olen sitä mieltä, että koska minä olen oikeassa, niin vastapuoleni on väärässä. Justinianuksen laki on nimenomaan minun puolellani.

HERMAN. Suokaa anteeksi, minun täytyy heti mennä raastupaan.

I ASIANAJAJA (pidättäen pormestaria). Olenhan minä näyttänyt toteen, että Justinianuksen sanat ovat minun puolellani.

HERMAN. Niin, se on totta, Justinianus on teidän molempain puolella, miks'ette siis, perhana vieköön, sovi riitaanne? Te ette tunne Justinianusta niin hyvin kuin minä; kun hän ripustaa kaapunsa molemmille hartioilleen, merkitsee se niin paljon kuin hän tahtoisi sanoa nämä sanat: menkää tiehenne, senkin paapattajat, ja sopikaa asia!

II ASIANAJAJA. Herra pormestari! Täytyyhän verrata eri pykäliä toisiinsa voidakseen oikein ymmärtää lainsäätäjän ajatusta; eikö heti seuraavassa pykälässä sanota: quod si vis fluminis de tuo praedio …

HERMAN. Jättäkää minut, te hullut käräjäpukarit! Kuulettehan, että minun täytyy mennä raastupaan!

I ASIANAJAJA. Ei, herra pormestari, silmänräpäys vain, kuulkaamme nyt, mitä Hugo Grotius sanoo.

HERMAN. Piru vieköön sekä teidät että Ruotuksen, mitä minulla on tekemistä Ruotuksen kanssa? Hän oli armenialainen, mitä hittoa meitä liikuttaa ne lait, joita on laadittu jossain Armeniassa! Henrik, aja ne ulos ovesta!

(He menevät. Henrik riitelee käytävässä, syöksyy suin päin sisään akan seuraamana, akka olkoon valepuettu mieshenkilö.)

AKKA (tarttuu pormestarin rintaan huutaen). Mikä esivalta säätää sellaisia kirottuja lakeja, että mies saa pitää kahta vaimoa? Mutta kyllä Jumalan rangaistus teitä kohtaa!

HERMAN. Oletko sinä akka hullu, kuka perhana on sellaista ajatellut?

AKKA. Älä, älä, älä! Minä en mene, ennenkuin näen sydämestäsi verta priiskuvan!

HERMAN. Ai… auttakaa! Henrik! Petteri!

(Petteri tulee ja kiskoo akan pois. Henrik, joka piiloutui, auttaa vihdoin Petteriä.)

KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Peijakas sinut ottaa, jos sinä vielä kerran päästät sisään akkoja tai asianajajia, sillä jokainen niistä tappaa minut omalla tavallaan. Jos muita tulee minua tapaamaan, niin sano, että varokoot puhumasta latinaa, sillä minä olen erityisestä syystä vannonut olevani sitä puhumatta.

HENRIK. Samasta syystä minäkin olen niin vannonut.

HERMAN. Voithan sanoa, että minä puhun mieluummin kreikkaa.

(Oveen koputetaan taas. Henrik menee ovelle ja tuo ison pinkan papereita.)

HENRIK. Tässä olisi pikkuisen papereita syndikukselta, pormestarin pitäisi lukea nämä läpi ja antaa niistä lausuntonsa.

(Pormestari istuutuu pöydän ääreen ja kahistelee papereita.)

HERMAN. Kuules, Henrik, ei olekaan niin helppo olla pormestarina kuin luulin. Minä olen saanut tässä muutamia asioita tutkittavakseni, niistä ei itse pirukaan ota selvää. (Alkaa kirjoittaa, nousee ja pyyhkii hikeä, istuutuu ja pyyhkii mitä on kirjoittanut.) Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mitäs sinä meluat, etkö voi olla hiljaa?

HENRIK. Herra pormestari, enhän minä liiku paikaltani.

HERMAN (nousee taas paikaltaan, pyyhkii hikeä kuten ennen ja heittää peruukkinsa lattialle, voidakseen paljain päin sitä paremmin miettiä, kävelee peruukin yli ja työntää sen syrjään, istuutuu taas kirjoittamaan, huutaa). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari.

HERMAN. Paha sinut perii, jollet seiso hiljaa. Jo toisen kerran sinä häiritset minua, kun minä teen konseptiani.

HENRIK. En minä tehnyt muuta kuin työnsin paitaa housuihini ja mittasin säärilläni, minkä verran minun livreetakissani on liikaa pituutta.

HERMAN (nousee taas paikoiltaan ja koputtaa kädellä otsaansa saadakseen ajatukset kulkemaan). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mene sanomaan noille akoille, jotka huutavat kadulla ostereitaan kaupaksi, etteivät he saa huutaa tällä kadulla, missä minä asun, sillä he häiritsevät minua valtiollisissa toimissani.

HENRIK (huutaa ovelta kolme kertaa). Kuulkaas, te osteriämmät! Te kanaljat! Te haaskat! Te riettaat luntut! Te jokamiehen sussut! Ettekö yhtään häpeä huutaa pormestarin kadulla ja häiritä häntä virantoimituksessa!

HERMAN. Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Lopeta, jo, senkin vintiö!

HENRIK. Niin, eihän se hyödyttäisi, vaikka minä huutaisin vielä kovemmin, sillä kaupunki on täynnä tuollaista väkeä. Niin pian kuin yksi on mennyt ohi, tulee siihen heti toinen sijaan, sillä jos…

HERMAN. Ei sanaakaan enää, pysy hiljaa ja pidä suusi kiinni! (Istuutuu ja pyyhkii, minkä on taas saanut kirjoitetuksi, kirjoittaa uudestaan, nousee ja polkee vihan vimmoissaan jalkaansa huutaen.) Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Olisin iloinen, jos voisin heittää tämän pormestarinviran hiiden hinkaloon. Tahdotko ruveta pormestariksi minun sijaani?

HENRIK. Herja siihen ruvetkoon! (Hiljaa.) Ja herja se, joka sitä virkaa kärkkyy.

HERMAN (aikoo taas istua uudestaan kirjoittamaan, mutta istahtaa ajatuksissaan väärään paikkaan ja putoaa lattialle, huutaa). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari'

HERMAN. Minä makaan lattialla.

HENRIK. Kyllä minä sen näen.

HERMAN. Tule heti auttamaan!

HENRIK. Onhan pormestari sanonut, etten minä saa liikkua paikaltani.

HERMAN. Perhanan poika! (Nousee itse.) Kolkutetaanko siellä taas ovea?

HENRIK. Kolkutetaan. — Ketä tahdotte tavata?

PORVARI. Minä olen hattumaakarien ammatinvanhin, minulla on valittamista pormestarille.

HENRIK. Täällä on hattumaakarien ammatinvanhin valituksineen.

HERMAN. Äh, enhän minä voi pitää päässäni muuta kuin yhden asian kerrallaan. Kysy häneltä, mitä asia koskee.

PORVARI. Se on liian laaja. Minun täytyy saada puhua itse herra pormestarin kanssa. Tunnissa se on tehty, sillä minun valitukseni sisältää vain kaksikymmentä pykälää.

HENRIK. Hän sanoo tahtovansa puhua itse herra pormestarin kanssa, sillä hänen pykälänsä sisältävät vain kaksikymmentä valitusta.

HERMAN. Ah, Jumala auttakoon minua syntistä miesparkaa, minä olen jo ihan päästäni pyörällä. Käske hänen tulla.

PORVARI. Ah, herra pormestari! Minä köyhä mies olen kärsinyt suurta vääryyttä, kyllä pormestari käsittää sen heti, kun saa kuulla asian.

HERMAN. Teidän pitää tehdä se kirjallisesti.

PORVARI. Minä olen sen kirjoittanut tähän neljälle arkille.

HERMAN. Henrik, siellä kolkuttaa taas joku!

HENRIK. Ketä te tahdotte tavata?

TOINEN PORVARI. Minä tuon pormestarille valituksen hattumaakarien ammatinvanhinta vastaan.

HERMAN. Kuka siellä? Henrik!

HENRIK. Siellä on tämän miehen riitaveli.

HERMAN. Jättäköön anomuksensa sinulle. Pysykää te, hyvät miehet, molemmat porstuassa niin kauan! Henrik!

HENRIK. Mitä, herra!

HERMAN. Etkö sinä voi auttaa minua hiukan oikealle tolalle? En tiedä mistä aloittaisin. Lue minulle hattumaakarin vaatimus!

HENRIK (lukee).

"Jalosukuinen, korkeasti oppinut, ankara, luja herra pormestari!

"Tämän jalon kaupungin kunnioitettavan porvariston kunnianarvoisen seuran esivaltuutettuna esiinnyn minä allekirjoittanut N.N., kunnianarvoisen hattumaakariammattikunnan halpa ammatinvanhin, ja ensinnäkin lausuttuani sekä suuresti kunnioittavan että rakkaan onnitteluni sen johdosta, että niin arvokas ja korkeasti valistunut mies on kohonnut niin korkeaan korkeuteen, minä syvimmässä nöyryydessä edestuon suurimman, vaarallisimman ja iljettävimmän väärinkäytöksen, minkä turmeltunut aika ja vielä turmeltuneemmat ihmiset tässä kaupungissa ovat aikaansaaneet, toivossa, että teidän jaloutenne keksisi sille parannuskeinon. Asia on se, että kamasaksat tässä kaupungissa eivät pelkää eivätkä häpeä julkisesti myydä ja kaupitella kokonaisia pakkoja erästä verkaa, jota he kudottavat kastorista elikkä majavankarvoista; surkeassa, tyhmässä julkeudessaan he kudottavat päällepäätteeksi tästä aineesta sukkia, vaikka tunnettu asia on, että majavankarvat kuuluvat meidän ammatillemme, jonka tähden me hattumaakariraukat emme kullallakaan voi punnita elinkeinomme jatkumista varten tarvittavia karvoja, sillä arvoisa yleisö on tottunut saamaan hattunsa kymmenestä ja kahdestakymmenestä riksistä korvaamattomaksi vahingoksi meidän elinkeinollemme, mikäli se koskee mainettamme ja tulojamme. Suvaitkoon herra pormestari siis punnita myötäseuraavia kahtakymmentäneljää tärkeätä syytä ja pontta, joiden nojalla me hattumaakarit pidämme itsemme yksinoikeutettuina käyttämään kastoria, nimittäin 1) että ikiammoisista ajoista yleisenä maantapana on ollut käyttää kastorihattuja, mikä monen historiasta otetun sitaatin ja käräjillä laillisesti kuulusteltujen todistajien kautta todistaa mahdetaan. Ensiksi: historian kautta — - -"

HERMAN. Hyppää yli historian!

HENRIK. "Käräjätodistajien kautta, että Adrian Nilsen, seitsemänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, muistaa isänsä isoisän sanoneen — —"

HERMAN. Hyppää senkin yli, mitä hän on sanonut.

HENRIK. "Toiseksi: että on kohtuuttoman ylellistä käyttää sukiksi ja vaatteiksi niin kalliita karvoja, mikä sotii kaikkea hyvää tapaa ja järjestystä vastaan, erittäinkin sen jälkeen kuin meille tuodaan niin paljon kalliita, hienoja vaatteita Englannista, Ranskasta ja Hollannista, niin voitaisiin vallan hyvin tyytyä näihin, sortamatta rehellistä miestä hänen ammatissaan — — —"

HERMAN. Riittää, riittää, Henrik! Minä käsitän, että oikeus on ammatin vanhimman puolella.

HENRIK. Mutta minä olen kuullut, että esivallan aina tulee kuunnella molempia riitapuolia ennen tuomion langettamista; eikös minun sentähden pidä lukea myöskin vastapuolen vastaus.

HERMAN (antaa Henrikille vastapuolen valituksen). No lue!

HENRIK. "Teidän Korkeasukuinen Ylhäisyytenne, korkeasti valistunut ja korkeasti valtioviisas Herra Pormestari!

"Niin korkealle kuin teidän ymmärryksenne kohoo muiden yli, niin korkealle nousee myöskin iloni muiden yli kuultuani, että te olette kohonneet pormestariksi; mutta minä olen tullut sen asian tähden, että hattumaakarit tekevät minulle kiusaa eivätkä anna minun myydä kastorista valmistettuja kankaita ja sukkia. Minä tiedän kyllä, mitä he tahtovat, he tahtovat yksinomaisen oikeuden myydä kastoria ja he tahtovat, ettei kastoria saisi käyttää muuhun kuin hattujen valmistamiseen, mutta he eivät sitä ymmärrä. Hassunkuristahan on käyttää kastorihattuja, niitä pidetään kainalossa, ei ne lämmitä eikä ne ole muuksikaan hyödyksi, ja olkihattu tekee saman viran. Sitävastoin kastorisukat ja -vaatteet ovat lämpöiset ja pehmeät, ja jos pormestari vaan olisi koettanut niitä, mikä myös ajan ollen voi tapahtua, niin te tunnustaisitte sen itse — — —"

HERMAN. Lopeta, kyllä riittää, tämähän on myös oikeassa.

HENRIK. Mutta onhan päivänselvää, etteivät molemmat voi olla oikeassa.

HERMAN. Kumpi sitten?

HENRIK. Tietäköön sen Jumala ja pormestari.

HERMAN (nousee kävelemään). Tämähän on perhanan sotkuinen asia. Henrik, etkö sinä, pässinpää, voi sanoa minulle, kumpi on oikeassa? Miksikä minä annan sinulle, senkin vintiölle, ruoan ja elatuksen? (Sitten kuuluu melua käytävässä ja hän kysyy:) Mikäs meteli siellä käytävässä on?

HENRIK. Ne kaksi porvaria ovat tukkanuottasilla.

HERMAN. Mene sanomaan heille, että heidän pitää kunnioittaa pormestarin asuntoa.

HENRIK. On parasta, herra, antaa niiden tapella rauhassa, sitä pikemmin heistä taas ehkä tulee ystävykset. Jumala varjelkoon, luulenpa heidän aikovan murtautua huoneeseen, kuulkaas vaan, kuinka ne jyskyttävät ovea.

(Herman von Bremenfeld ryömii pöydän alle ja piiloutuu.)

HENRIK. Kuka kolkuttaa?

LAKEIJA. Minä olen tullut vieraasta residenssikaupungista, minun herrallani on tärkeätä asiaa pormestarille.

HENRIK. Mihinkä hiivattiin se pormestari katosi? Ottiko piru pormestarin? Herra pormestari!

HERMAN (pöydän alla, kuiskaa hyvin hiljaa). Henrik! Kuka se oli?

HENRIK. Vieras presidentti tahtoo tavata herraa.

HERMAN. Käske hänen tulla uudestaan puolen tunnin päästä ja sano, että minun luonani on kaksi hattumaakaria, joiden asia minun on selvitettävä. Henrik! Käske porvarienkin mennä matkoihinsa huomiseen asti. Jumala auttakoon minua miesparkaa, pääni on pyörällä, etten tiedä mitä minä puhun tai teen. Etkö voi minua auttaa tästä pulasta, Henrik?

HENRIK. En tiedä herra pormestarille sen parempaa neuvoa kuin mennä hirteen.

HERMAN. Mene hakemaan minulle se "Poliittinen lipeäkala", joka on työhuoneeni pöydällä, se on vaaleakantinen, saksalainen kirja; kenties siinä on sanottu, miten minun pitää vastaanottaa vieraita presidenttejä.

HENRIK. Haluaako pormestari sinappia ja voita kalan höysteeksi?

HERMAN. Se on kirja, vaaleakantinen kirja.

(Sillä aikaa kuin Henrik on poissa, kävelee pormestari ja repii ajatuksissaan hatuntekijän asiapaperin palasiksi.)

HENRIK. Tässä on kirja. Mutta mitä herra pormestari nyt repii palasiksi? Se on, totta vieköön, ammatinvanhimman valituskirja.

HERMAN. Ah, tein sen hajamielisyydessäni. (Ottaa kirjan ja paiskaa lattialle.) Luulenpa, että minun on parasta seurata sinun neuvoasi ja mennä hirteen.

HENRIK. Hei vaan, sieltä kuulun taas kolkutusta. (Menee ulos, palaa taas huoneeseen itkien.) Voi, herra pormestari! Auttakaa, herra pormestari!

HERMAN. Mitä nyt?

HENRIK. Siellä on kokonainen rykmentti merimiehiä oven takana, ja ne huutavat: Jollei meille anneta oikeutta, niin me lyömme kaikki pormestarin ikkunat säpäleiksi. Yksi niistä heitti minua kivellä selkään, voi, voi, voi.

HERMAN (kömpii taas pöydän alle). Henrik, pyydä rouva pormestarinnaa tulemaan ulos ja pitämään niitä komennossa; ehkä ne pitävät naishenkilöä kunniassa.

HENRIK. Niin, niin, saattepa nähdä, että laivamiehet osaavat pitää naista kunniassa; jos pormestarinna menee ulos, niin ne luultavasti vievät hänet väkisin, ja sitten on viimeinen villitys pahin.

HERMAN. Mitä vielä! Sehän on vanha vaimo.

HENRIK. Ei ne merimiehet sillä niin suuresti väliä pidä; minä ainakaan en uskaltaisi sillä tavoin lähettää vaimoani. Siellä kolkuttaa taas joku: avaanko minä?

HERMAN. Älä, älä, minä pelkään, että ne merimiehet tulevat. Ah, jospa olisin jo haudassa. Henrik, juokse kuuntelemaan ovelta, kuka siellä on.

HENRIK. Kas niin, ne tulevat kuin tulevatkin ilman muuta sisään, siellä on kaksi raatiherraa.

NELJÄS KOHTAUS.

ABRAHAMS. Eikö pormestari ole kotona?

HENRIK. Kyllä, hän istuu varmaan tuolla pöydän alla.

SANDERUS. Mitä? Istuuko herra pormestari pöydän alla?

HERMAN. Ah, hyvät herrat! Enhän minä koskaan pyrkinyt pormestariksi; miksi saatoitte minut tähän onnettomuuteen?

ABRAHAMS. Otittehan sen toimen vastaan; tulkaa vaan esiin, herra pormestari! Me tulimme tänne huomauttamaan teille siitä suuresta virheestä, minkä olette tehnyt vierasta ministeriä kohtaan ajaessanne hänet pilkallisesti pois luotanne; siitä voi kaupungille koitua ikävyyksiä. Me luulimme, että herra pormestarilla olisi ollut paremmin tiedossaan Jus publicum ja seremoniat.

HERMAN. Ah, hyvät herrat! Pankaa minut viralta pois, niin pääsen vapaaksi tästä taakasta, jota olen liian heikko kantamaan, ja vieras ministeri saa samalla hyvityksen.

SANDERUS. Kaukana olkoon se meistä, herra pormestari, että panisimme teidät viralta; seuratkaa meitä heti raastupaan neuvottelemaan syndikuksen kanssa, miten tämä virhe voidaan korjata.

HERMAN. Minä en lähde raastupaan, vaikka minut sinne tukasta kiskottaisiin. En tahdo olla pormestari, enkä ole sitä virkaa ikinä tavoitellut; ennen saatte ottaa minut hengiltä. Minä olen kunniallinen kannunvalaja Jumalan avulla ja kannunvalajana tahdon kuollakin.

SANDERUS. Aiotteko siis tehdä pilaa koko neuvoskunnasta? Kuulkaas, mon frère! Eikö hän ottanut vastaan pormestarin virkaa?

ABRAHAMS. Ottipa niinkin, siitähän me olemme jo antaneet raportin.

SANDERUS. Kyllä me tähän vielä keinon keksimme; ei senaatti anna itseänsä tällä tavoin prostitueerata.

VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mitä luulet noiden raatiherrojen aikovan tehdä minulle?

HENRIK. En tiedä, herra. Ne olivat hyvin suutuksissaan, sen minä kyllä näin. Minua kummastutti, että ne uskalsivat soittaa tuolla tavoin suutansa herra pormestarin huoneessa. Jos minä olisin ollut pormestari, olisin minä, lempo soikoon, sanonut niille kaikessa ystävyydessä: "Pitäkää leipäläpenne kiinni, suunsoittajat! Pyyhkäiskää sormellanne lattiaa ja haistelkaa kenen talossa te olette!"

HERMAN. Jospa sinä olisit pormestarina, Henrik! Jospa sinä olisit pormestarina, voi, voi, voi!

HENRIK. Jos saan luvan sekaantua herran asioihin, niin pyytäisin nöyrimmästi yhtä asiaa, nimittäin että minua tästä puoleen sanottaisiin von Henrikiksi.

HERMAN. Häpeämätön junkkari! Onko nyt aika tulla lavertelemaan minulle semmoista? Nyt huomaan, että päälleni pakkaa joka haaralta vain onnettomuutta ja kiusallisia tehtäviä.

HENRIK. Minä en tee tätä pyyntöä mistään kunnianhimosta, vaan ainoastaan saadakseni talossa vähän kunnioitusta palvelustovereiltani, varsinkin Annekelta, joka — — —

HERMAN. Jollet nyt pidä kitaasi kiinni, niin minä väännän sinulta niskat nurin. Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö voi auttaa minua tästä pulasta, lurjus? Laita asiani reilaan heti paikalla tai muuten sinun käy huonosti!

HENRIK. Sepä kummallista, että herra pyytää minulta semmoista, vaikka itse on niin viisas mies, ja on pelkän viisautensa vuoksi valittu tähän korkeaan virkaan.

HERMAN. Vai alat sinä vielä tehdä minusta pilkkaa?

(Ottaa tuolin ja aikoo sillä lyödä häntä. Henrik livahtaa tiehensä.)

HERMAN (Istuu käsi leuan alla ja mietiskelee kauan. Hypähtää kiihtyneenä ylös ja sanoo:) Eikö siellä joku kolkuttanut? (Hiipii hiljaa ovelle, mutta ei näe ketään. Istuutuu taas ja mietiskelee, purskahtaa itkuun ja pyyhkii silmiään paperiliuskoilla; kiihtyneenä hypähtää taas ylös, ikäänkuin raivoissaan, ja huutaa:) Kokonainen kantamus syndikuksen esityksiä! Hattumaakariammattivanhimman käynti! Ammattivanhimman vastapuoli! Kaksikymmentä pykälää pitkä valituskirjelmä! Merimiesten mellakka! Vieras presidentti! Raadin haaste! Uhkaukset! Eiköhän täällä ole minkäänlaista nuoraa saatavissa? Tuolla uunin takanahan on yksi. (Ottaa nuoran ja laittaa sen kuntoon.) Minulle on ennustettu, että minut poliittisten harrastusteni vuoksi kohotetaan korkealle. Se ennustus käy toteen, jos nuora vain kestää. Tulkoon siis raati kaikkine uhkauksineen, minä vihellän niille, kunhan olen kuollut. Yhden asian kuitenkin haluaisin, nimittäin nähdä tuon "Poliittisen lipeäkalan" kirjoittajan riippuvan vieressäni kaikki kuusitoista valtiotilastollista tutkimusta ja kaikki poliittiset iltapakinat kaulaan ripustettuina. (Ottaa kirjan pöydältä ja repii sen palasiksi.) Nyt sinä kanalja et enää viettele ketään rehellistä kannunvalajaa kiusaukseen. Niin, se minua kuitenkin hiukan lohduttaa, ennenkuin kuolen. Nyt etsin itselleni naulan, johon rupean riippumaan. Onpa kuoltuani aika merkillistä kuulla sanottavan: Ei kukaan Hampurin pormestareista ole ollut toimessaan niin valpas kuin Herman von Bremenfeld, joka ei koko pormestaruutensa aikana ummistanut silmäänsä?

SEITSEMÄS KOHTAUS.

ANTONIUS. Hei, hei, mitä hittoa te täällä puuhaatte?

HERMAN. En minä aio puuhata mitään, vaan päästäkseni puuhaamasta minä aion hirttäytyä. Jos suvaitsette tehdä seuraa minulle, niin se minua suuresti ilahduttaa.

ANTONIUS. Ei tee mieleni, pahus vieköön; mutta mikä saattaa teidät niin mielettömään tekoon?

HERMAN. Kuulkaa, Anttoni! Ei maksa vaivaa teidän siinä puhua. Minä aion hirttäytyä; ellei se tapahdu tänään, niin se tapahtuu huomenna. Ennen kuolemaani pyytäisin teiltä vain, että veisitte kunnioittavat terveiseni rouva pormestarinnalle ja ryökkynälle ja käskisitte heitä teettämään minulle tällaisen hautakirjoituksen:

Pysähdy, matkamies! Tässä riippuu pormestari von Bremenfeld, joka ei koko pormestaruutensa aikana yhtään hetkeä nukkunut. Mene ja tee sinä samoin.

Kenties ette tiedä, rakas Anttoni, että minusta on tullut pormestari, että minä olen saanut viran, jota hoitaessani en tiedä, mikä on valkoista ja mikä mustaa, ja johon tunnen olevani vallan kykenemätön. Sillä olen huomannut monista harmillisista, minua kohdanneista seikoista, että on suuri ero olla esivallan housuissa ja puhua esivallasta.

ANTONIUS. Hahahahahaa!

HERMAN. Älkää naurako minulle, Anttoni. Se on pahasti tehty.

ANTONIUS. Hahahahaa! Nyt huomaan, kuinka asian laita oikeastaan on: Olin äsken eräässä ravintolassa, siellä kuulin ihmisten nauravan ihan katketakseen eräälle ilveilylle, joka oli pantu toimeen Herman Bremeniläisen kustannuksella. Muutamat nuoret miehet näet olivat uskotelleet hänelle, että hän muka oli päässyt pormestariksi, nähdäkseen miten hän käyttäytyisi siinä virassa. Minuun koski kovasti, kun kuulin siitä kerrottavan. Ja minä läksin heti tänne varoittamaan teitä siitä.

HERMAN. Enkö minä sitten olekaan pormestari?

ANTONIUS. Ette. Kaikki tyynni on pilantekoa, sen he ovat keksineet, että teistä lähtisi hulluus puhua ja paasata korkeista asioista, joita ette ymmärrä.

HERMAN. Eikö sekään ole totta, tuo puhe vieraasta presidentistä?

ANTONIUS. Ei tietysti.

HERMAN. Eikä hattumaakarien asia?

ANTONIUS. Kaikki tyynni on keksaistua.

HERMAN. Eikä merimiesten mellakka?

ANTONIUS. Ei, ei.

HERMAN. Hitto sitten itsensä hirttäköön! Geske! Engelke! Petteri! Henrik! Tänne kaikki tyynni!

KAHDEKSAS KOHTAUS.

HERMAN. Rakas eukkoseni, mene työhösi jälleen; meidän pormestaruutemme päivät ovat nyt lopussa!

GESKE. Lopussa?

HERMAN. Niin, niin. Ne ovat lopussa; jotkut vekkulit ovat yksissä tuumin tehneet meistä pilaa.

GESKE. Tehneet meistä pilaa? Silloin he saavat köniinsä, koska ovat meistä pilaa tehneet, ja sinä kanss'. (Antaa Hermannille korvapuustin.)

(Herman antaa vaimollensa lujasti selkään.)

GESKE. Voi, rakas ukkoni! Älä lyö minua enää! Lopeta, lopeta, ukko kulta!

HERMAN. Pane nyt mieleesi, eukkoseni, etten minä enää ole politikoitsija enkä sentähden laske enää kahteenkymmeneen, kun saan korvapuustin. Tästä puoleen aion järjestää elämäni toisin, poliittiset kirjani minä viskaan uuniin ja pidän huolta vain ammatistani tästä puoleen. Minä varoitan myös kerta kaikkiaan jokaista teistä siitä, että jos minä vain näen poliittisen kirjan kenen kädessä tahansa tai jos joku tuo semmoisen minun talooni, silloin sen peijakas ottaa.

HENRIK. Minulla puolestani ei ole mitään pelättävää, herra pormestari, sillä minä en osaa lukea enkä kirjoittaa!

HERMAN. Jätä pois siitä sanasta ensimmäinen pöräys ja sano minua muitta mutkitta mestariksi niinkuin ennenkin, sillä minä olen kannunvalaja ja tahdon kuolla kannunvalajana. Kuulkaa, herra Antonius! Minä tiedän, että te olette katsonut hyvällä silmällä minun tytärtäni. Minun entiset päähänpistoni ovat olleet esteenä teidän rakkaudellenne. Nyt saatte hänen isänsä ja äitinsä suostumuksen, niin että jos teillä on vielä samat vakaat aikomukset, ei esteitä ole olemassa.

ANTONIUS. Niin, minä pysyn aikomuksessani ja pyydän häntä vaimokseni.

HERMAN. Mitäs sinä siihen sanot, Geske?

HENRIK. Vielä häntä kysyy; rouva pormestarinna on aina ollut sen liiton puolella.

GESKE. Suus kiinni, vekkuli! Osaanhan minä vastata itse puolestani. Minä olen, ukko kulta, antanut siihen suostumukseni jo kolme vuotta sitten.

HERMAN. Sinulta ei tarvitse kysyäkään, Engelke! Tiedän, että sinä olet häneen niin rakastunut kuin rotta juustoon; eikö totta?

HENRIK. Vastatkaa, ryökkynä!

HERMAN. Jos tietäisin, että sinä ilkeyttäsi meitä näin arvonimillä puhuttelet, niin sinulle kävisi huonosti.

HENRIK. Ei, en millään muotoa, hyvä mestari! Mutta ei voi niin äkkiä luopua vanhasta tavasta.

HERMAN. Antakaa siis kätenne toinen toisellenne, te kaksi. Kas niin, kaikki on hyvin. Huomenna laitetaan häät. Henrik!

HENRIK. Niin, herra pormestari! Anteeksi, mestari.

HERMAN. Polta kaikki minun poliittiset kirjani; sillä en kärsi enää silmissäni sellaisia, jotka ovat saattaneet päähäni mokomia houreita.