Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
MIMMI PAAVALIINA
4-NÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ
Kirjoittanut
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1916
Esitysoikeus saadaan seuranäyttämöille lunastamalla kustantajalta 8 kpl. kirjaa 12 markalla.
HENKILÖT:
Mimmi Paavaliina, neitsyt. Kriitliisa, Mimmi Paavaliinan tytär, 1/2-vuotias. Ipu " " poika, 4- " Emstiina " " tytär, 8- " Efreitti " " poika, 12- " Liinu " " tytär, 17- " Jaferi " " poika, 19- " Juho Kapine, isäntämies. Katriina, Kapineen vaimo. Nysse, Kapineen poika. Lomstiina, eukko. Pekka Hakseli, isäntämies. Kunstinki, rovasti. Pilatus, lukkari. Hinkka, nuorukainen. Nellu, neitonen. Tyttöjä ja poikia.
Ensimäinen näytös.
(Kapineen tupa. Katriina ja Lomstiina neulomassa.)
KATRIINA
(Puhetta jatkaen.) Ja sillä lailla se sitten jäi… Yritti jo, mutta sitten katkesi.
LOMSTIINA
(Neuloen.) Niin!… Niinhän se on… (Kuin luetellen.) Tulee!… On!… Elää!… Mutta kunhan lopulta kuntoon käy.
KATRIINA
Ja sehän se sisar-vainaan testamentti on pahin… Minä sitä jo tehdessä pyysin toisin, mutta ei… Se vaan tuijasi… Niinpäin tuijasi.
LOMSTIINA
(Tankaten.) Jus-tiisa!… Tuijasi…
KATRIINA
Kirjoitti testamentin niin, että sitten kun on perintö korkoineen kasvanut viideksikymmeneksituhanneksi, niin vasta sitten… (Nyökäys.) Ja niin että tää meidän Nysse perii jos on silloin naimisissa, mutta jos ei, niin sitten hän tai toisen sisaren tytär Nellu, kumpi ennemmin joutuu naimisiin. (Huokailee syvään.) Jaa-ah … jaa-ah! sitä sisar-vainajaa!… Tahtoi vaan kaikitenkin sille Nellulle kaikki, mutta … sitte toki saatiin suostumaan siihen, että kirjoitti niin… (Nyökäys.) Niin että jos on jo Nysse silloin naimisissa, niin perii, mutta muuten saattaa mennä Nellulle.
LOMSTIINA
(Kuin harmistuneena testamentin tekijään.) Osasipaan!… (Tankaten.) O-sa-si-paan!
KATRIINA
(Kuin huokaillen, toistaen.) O-sa-si!… Kun neuvoivat ja yllyttivät Nellun hyväksi, niin (nyökäys) osasi… Uskoi ja uskoivat, että ei se kuitenkaan meidän Nysse … (nyökäys) niinkuin saa morsianta ja … (huokaus) sillä lailla sitten, että jää perintö Nellulle… (Surullisena.) Jaa-ah… Jaa-ah!
LOMSTIINA
(Katriinan huokailun jälkeen.) Jaa-ah … jaa-ah … jaa-ah!
KATRIINA
(Jatkaa kertoen, yhä neuloen.) Ja nyt on sitten perintö jo viisikymmentätuhatta ja … Nellu justiisa — näinä päivinä menossa rippikouluun … rippikoulu kun justiisa alkaa … ja… (Kapine saapuu kamarista, ottaa tuvan hyllylaudalta tupakkalaatikon ja ryhtyy panemaan tupakkaa.)
LOMSTIINA
(Tarttuu kuin puolustaen.) Niin… Alkaa… (Hartaasti tankaten.) Al-kaa!
KATRIINA
(Jatkaa omaansa) …alkaa ja… Ripille se kun kerran pääsee, niin… (Huokaus.) Silloin sillä on jo mies, sillä… (Harmista, kuin halveksuen, sana sanalta tankaten.) Ne — tään — ajan — naiset! (Alkaa tankkaavammin.) Ne — tään ajan — naiset!… Ennen aikaan tuota, minun nuoruudessani, maltettiin miestä odottaa… Ei vielä hätäilty ja vanhanpiian vaivoja valitettu, vaikka jo hampaat suussa vanhuuttaan irti lotisivat, mutta ne tään ajan naiset!… (Kumarrus.) Eivät malta edes suutaan pyyhkiä viimeisestä tuttimaidosta pyyhinrievulla, vaan pyyhkivät sen suorastaan miehen partaan!
LOMSTIINA
(Hyvin myöntävästi.) I-han… Par-taan… Justiisa miehen partaan pyyhkivät tään ajan naiset viimeiset tuttimaidot huulestaan. (Halveksuen.) Tuokin nyt Nellu! (Neuloo.)
KAPINE
(Tupakkaa pannen, väliin.) Ka… Se on rakkaudenkometiia kiireellinen.
KATRIINA
(Menee asiaan, yhä neuloen.) Niin… Ja nyt, niinkuin sanoin, niin se on täpärällä… Testamentin viisikymmentä tuhatta… (Huokaus.) Jaa-ah!… Sillä vaikka sitä on yritettykin, niin se vaan ei luonnista… Sille kun on niin vaikea Nysse-rukalle saada sopivaa paria, kun ihmiset pitävät sitä (nyökäys, kuin torjuva) heikkomielisenä… Ei kukaan ota. (Nyökäys, neuloo.)
LOMSTIINA
(Varmasti.) Ot-taa!… Mimmi Paavaliina ottaa… Vikuroi, mutta … ot-taa! (Nyökäys.)
KAPINE
(Tupakkaa pannen.) Jaa… Se tää muori tässä puhui, siitä… Että Lomstiinalla todellakin olisi nyt tälle meidän Nysselle niinkuin morsian tarjona.
LOMSTIINA
(Varmasti.) Ihan justiisa… Justiisa puhuimme tässä.
KAPINE
(Tupakoi.) Taitaa olla laatuihminen?… Vaikka kohta perillisiä jo onkin? (Panee tupakkalaatikon hyllylle takaisin.)
KATRIINA
(Torjuen.) Antaisipa nuo perilliset nyt olla!… Kunhan vain selvenisi Nysse … sen testamentin suhteen.
LOMSTIINA
La-atu!… Laatuihminen… On elänyt… Kulkukauppaa sanoo välitöikseen… (Nyökäys, alkaa kertoa.) Tuli!… Siitä on kaksi viikkoa… Tuli siihen meille… Isokkalan pitäjäästä sanoo olevaan kotoisin ja siinä meillä on asunut nyt ja … kuuluu vähin rahojakin olevan…
KAPINE
No, jos Lomstiina koettaisi sitten sovittaa asiaa… (Savut.) Eihän tälle Nysselle itselleen olisi niin väliä… niistä perillisistä… Se on vain enemmän sen testamenttiasian takia… Se kun on onnettomuudeksi tähän naima-asiaan tullut sidotuksi. Ja sitten ne toiset testamentin odottajat … jos onkin jo milloin morsian Nysselle saatu tietoon, niin alkavat salassa kähnätä ja parjata… Ja niin siitä ei ole tolkkua tullut. (Tupakoi.)
LOMSTIINA
(Toistaen.) Niin… (Yllyttäjän äänellä.) Kähnätä… Kähnätä… Kähnätä!… (Halveksuen.) Nää-ä nyt! (Muikistaa, yhä neuloen.)
KATRIINA
(Neuloo.) Ei huoli itselleen morsiamelle puhua … että Nysse on vähä … niinkuin päästään vialla… (Nyökkää, neuloessa vihjaisten.) Niin että ei huoli… (Nyökäys tai sopiva ele.) Kaikkia salaisuuksia huoli.
KAPINE
Sävyisäpä tää silti on … Nysse… Aina on tyytyväinen. Eikä erikoisia mielisairaan oireita osoita koskaan.
LOMSTIINA
(Varmasti.) I-han!… (Toisin.) Ja, sitä paitsi, viis Mimmi Paavaliina niistä!… Hän vaan sanoo että kunhan on mies… Niin että saa lopultakin naimisen puumerkin papinkirjaansa ja siten papinkirjan kuntoon… I-han… Että kunhan on vain mies… Niin että saa isän entisille lapsille.
KAPINE
(Äkkiä.) No… Jos puhuttaisi Nysselle itselleen jo… Valmistukseksi vaikka. (Hoihkasee.) Nysse!
NYSSE
(Kamarissa.) Hoi, hoi! (Saapuu hyvin pitkävartista piippua poltellen ja tapailee kättänsä syyhytellä.) Min' oon koko ajan jalkaani ruoputellut… Eikä tiedä mikä siinä kutkuttaa.
KAPINE
Elähän nyt ruoputuksista puhu, kun tässä … (lapauttaa sivuja)
Lomstiinalla olisi sinulle nyt morsian… (Lapauttaa.) Et kai sinä,
Nysse, pahaa tykänne?
NYSSE
Enhän minä… Onko se Puputin Kaisa?
KATRIINA
Ei se ole… Mutta ole nyt, Nysse, viisas ja kiltti… (Mielitelläkseen.) Sitten se (mairitteleva nyökäys) tuijaa… Se tuijaa sitten, Nysse.
NYSSE
Kilttihän minä olen aina.
KAPINE
(Hyvitellen.) Saat ihan toispitäjäläisen morsiamen… Saisit ihan kiittää Lomstiinaa.
NYSSE
Lomstiinakos se sen puuhaa? (Tupakoi.)
LOMSTIINA
(Mielitellen.) Lo-omstiina se… (Maireasti.) Ja Nysse … Nysse se on aina Nysse!
KAPINE
(Sovinnollisesti neuvoen.) No!… Menehän nyt, Nysse, kamariin… Me tässä puhutaan.
NYSSE
(Poistuu kamariin.) Ka!… Menenhän minä!
KATRIINA
(Pahoillaan, huokaillen, neuloen.) Ja ainoa poika näet vielä meille!… Kuoltua saa sisarensa kanssa talon puoleksi periä!… (Syvästi huokaillen.) Jaa-a!… Jaa-a!… Nysse-rukka!
KAPINE
(Vakavana, kumarassa tupakoiden.) No!… Se täytyy nyt asia ottaa semmoisenaan kun se on… Olisihan se voinut pahemminkin käydä… Tarkoitan niin, että Nysse ei olisi sävyisä… Nyt hän on sävyisämpi kuin moni viisas… (Äkkiä toiseen asiaan mennen.) Ja niin että Pekka Hakseliko se jo myös … tätä Mimmi Paavaliinaa aikoo?
LOMSTIINA
(Varmasti, yhä neuloen.) Hak-se-li!… (Nyökäys.) Kuuli näet Mimmi Paavaliinalla vähin omiakin rahoja olevan ja sitten ne … (nyökäys) Nellun vanhemmat näet… Sen testamentin takia… (Viisaana, tärkeänä.) Haistoivat jo että Nysse voi … niin Mimmi Paavaliinasta ruveta tykkäämään, ja jo kohta Nellun isä (viisaasti, salaperäisesti) mhy-yy! … on luvannut Hakselille, että jos Hakseli tarpeen tullen nai Mimmi Paavaliinan… Nysseltä pois niinkuin nai … niin hän, Nellun isä, kuittaa Hakselin velan, 5000 markkaa, heti kun Nellu on naimisissa ja perinnön saa… Niin… Sitä varten se Hakseli…
KAPINE
(Tupakoi, vakavana.) Ka… Tarpeen tuo Hakselille olisi… Velkainen talo kun on… Hyvä jos ei vasaran alle mene.
NYSSE
(Palaa tupakoiden.) Tulin kysymään… Onko se leski vai neitsyt?
KATRIINA
(Viittoen, kuin lapselle.) Nei-tsyt … neitsyt… Nysse on nyt vain kiltti…
LOMSTIINA
Jus-tiisa! Neitsyt… (Voitokkaasti.) Jaa-a, Nysse (Neuloo.)
NYSSE
No sitten minä en vastusta… Minä vain selvyyden vuoksi peräsin. (Poistuu takaisin.) Sillä neitsyt on aina soveltuvaisempi.
LOMSTIINA
(Akkunasta.) No… Sieltä se nyt Mimmi Paavaliina tuleekin. (Asettuu.) Tu-lee! (Muikisteluja.)
KAPINE
(Asiaa nopeasti loppuun sopien.) No!… Jos sitten Lomstiina… Tottapahan sitten palkitaan… Niinkuin sanoin, niin … tuhat markkaa saat perinnöstä!
KATRIINA
(Kiirehtii.) Ja vieläkin minä siitä … ettei huoli ilmoittaa, että niinkuin … (nyökäys) heikkopäinen… Sanoa vaan, että sukulaiset sen perinnön takia niin parjaavat… (Neuloo, kuin ei olisi mitään puhuttu.) Niin, että parjaavat vain.
MIMMI PAAVALIINA
(Saapuu mytty olalla.) Jaa-a!… Jaa-a… Jaa-a! (Panee kauppatavaramyttynsä penkille.) Kauppaa sitä vaan pitää tässä välillä… Sitä et leivättä ihminen tässä maailmassa elä ja helise… (Äkkiä.) Mitäs taloon kuuluu?
KAPINE
Herran rauha… Mimmi Paavaliina on hyvä ja istuu…
KATRIINA
(Nyökäten.) Ja on niinkuin kotonaan, Mimmi.
MIMMI PAAVALIINA
(Puuhaa myttynsä kanssa, sitä penkoen, kuin huokaillen, mutta leveästi, reilusti.) Jaa, niin se on… Se on tämä maailma semmoinen, että kulitpa sitä pitkin tai poikin, niin nenä se on aina vain edelläpäin… (Äkkiä.) Ja Lomstiinalle mitäs sitä kuuluu?
LOMSTIINA
Rauha… (Lyhyesti.) Herran rauha!
MIMMI PAAVALIINA
(Varmasti, heläyttäen.) Jaa-a!… Se rauha se kun onkin sydämessä, niin sitä olet ihminen rauhallinen niinkuin syöty makkara mahassa. (Nostaa mytyn toiseen paikkaan. Kuin huokaillen, mutta leveästi.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a!
KAPINE
(Poistuu. Lomstiinalle.) No!… Niin että jos sitten Lomstiina… Tottapahan sitten … sovitaan! (Poistuu kamariin.)
MIMMI PAAVALIINA
(Silmäilee.) Vai tämä se nyt sitten on se Jussi Kapineen talo!
KATRIINA
(Neuloen.) Niin… Tässähän tätä on eletty ja retuutettu… (Huokaus.) Mutta se on se elämä meikäläisille semmoista … yhtä tuijaamista… (Nyökyttelee.)
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi, tankaten omiaan.) No on se!… Herrasiunatkoon kuitenkin!… Sama se on miten sitä tässä maailmassa kulet ja vaellat… Helma se kuitenkin aina näin heiluu. (Kaivaa mytystään uuden esiliinan ylleen, pannen maahan myttyyn.)
LOMSTIINA
(Neuloen, tenäten.) I-han!… Niin ihan!
KATRIINA
(Neuloen.) Mitenkä vanha tää Mimmi Paavaliina jo on?
MIMMI PAAVALIINA
(Höläyttäen.) Kynttilänpäivästä kolmaskymmeneskahdeksas vuosi… (Kuin kehaisten.) Niin sanon aina ikäni että helähtää. (Touhuaa.)
KATRIINA
(Raaputtaa sukkapuikolla niskaansa tai korvanjuurtaan.) Meilläkin tässä on poika… Lie tuo, tää Lomstiina jo puhunut…
LOMSTIINA
(Viisaasti, yhä neuloen.) O-oon!… On se Lomstiina… (Vihjaillen.) Ja Mimmi Paavaliina myös!… (Viisaasti, merkitsevillä muikisteluilla.) Johan ei!
MIMMI PAAVALIINA
Häh?… Niin mitä? (Touhuaa.)
LOMSTIINA
(Merkitsevästi vihjaillen.) Minä vaan että!… (Vihjaava nyökkäys.) Jos niinkuin niin… (Taas nyökkäys, vihjaava.) Asian perään että… (Neuloo, muikistelee salaperäisesti.)
KATRIINA
(Poistuu, kierrellen.) Mitä tuo tää Lomstiina vain aikonee… Tottapahan Mimmi Paavaliina itseltään perää. (Poistuu kamariin.)
LOMSTIINA
(Mimmille.) Niin, Mimmi… Viisikymmentätuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii!… Mutta Hakselin Pekka tää!… (Halveksien.) Mitä hänestä!… Sillä jos kerran talo vasaran alle joutuu, niin ei se höösää… Ja eikä tuo sekään vielä, mutta kun on leskimies … ja luonnoltaan kepuli… Mutta Nysse, tää, on sävy.
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi.) Jaaa-a!… Ihan niin… Sävy. (Touhuaa.)
LOMSTIINA
(Tankkaa, neuloen.) Sä-vy! (Nyökäys. Kehaisten.) Eikä kepuli, ja sävy… Ja testamentin ja isän perinnön kanssa satatuhatta perii… (Tankkaa.) Pe-rii! (Neuloo.) Mutta Hakselin Pekka! (Halveksuen.) Mitä Hakselista! Nää nykyajan miehet ne ovat jo kepulia… (Tenäten.) Arvaat sen!
MIMMI PAAVALIINA
(Touhakasti.) No arvaat ne!… (Touhuaa. Äkkiä leveästi, reilusti miesten pahuutta huokaillen.) Ei… Ei vaan ole enää miehestä mieheksi, eikä miksikään, sillä aina Aatamista lähtien ei ole olleet enää miehessä kaikki kylkiluut paikoillaan… Paras on poissa (Äkkiä. Rallattaa touhutessaan.)
Ja ralla-la-lalalalal-la-lala, lalla, ral-lal-lallaa. Ja et sinä mua, et sinä mua hyljätä saa!
(Työntää vanhan esiliinan myttyyn.) Justiisa!… Ihan jälliinsä, Lomstiina!
LOMSTIINA
(Neuloen, tankaten.) Jäl-liin-sä! (Äkkiä.) Ja minä jo puhuin… (Tenää.) Pu-huin… Johan en!… (Puhuen.) Mutta annetaan hänen, Nyssen, nyt itsensä tulla, niin tutustuu!… (Hoihkaa.) Nys-se!
NYSSE
(Kamarissa.) Hoi, hoi! (Saapuu, poltellen pitkävartta.) Lomstiinako se?
LOMSTIINA
(Neuloen, maireasti mielitellen.) Lo-oomstiina!
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi höläyttäen.) No, tää-äkö se nyt sitten on?… Se minulle ukoksi aikova?… (Äkkiä.) Mitenkä vanha sinä olet?
NYSSE
(Tupakoiden.) Neljäsvuosikymmen on jo lopussa… Mutta isä on vanhempi minua.
MIMMI PAAVALIINA
(Suinaa kuin siunaillen kädet puuskassa. Äkkiä, lyhyesti arvostelunsa sanoa heläyttäen.) No!… Poika kuin poika! (Kääntyy.) Minkä Herra kerran mieheksi teki, niin se siitä myös käy. (Ryhtyy touhuamaan kahvin jauhamista.)
LOMSTIINA
(Hanakasti.) Ihan niin… (Nyökäys.) Luojan työt ja käsialat ovat aina täydelliset.
NYSSE
(Tupakoiden.) Niin!… Käynhän minä miehestä. Ja sitä paitsi vielä … en koskaan juo enkä kiroa ja joka pyhä käyn kirkossa.
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi, Nyssen mieliksi kehaisten.) … Jaa-a!… Siin' onkin sitten poika! (Touhuaa, äkkiä.) Jos tuossa talon kahvimyllyllä jauhaisi itselleen kahvit. (Ryhtyy sitä puuhaamaan. Menee asiaan, kehuen.) Se ei olekaan sitten Nysse niinkuin muut miehet, jotka jo nykyään piippu suussa ja kaikki muut miehen merkit mukanaan tähän maailmaankin tulevat…
NYSSE
Niin… Enhän minä niin ole…
LOMSTIINA
(Kokien sotkea hyvittelyllä, yhä neuloen.) Niin, niin, Nysse… Nysse on aina Nysse… Nysse ei ko-oskaan turhia… (Muikisteluja.)
NYSSE
(Tupakoiden.) Niin… Enhän minä turhia… (Savut.) Ja naisväkeäkään minä en ole vielä koskaan halannut… En kädelläkään koukannut, mutta isä-ukko, kuuluu, jo on.
MIMMI PAAVALIINA
(Kuin ihmeissään.) I-ihanko sinä vielä olet niin!… Hoitanut vain miehen virkaasi toimettomana, niinkuin makkara, joka arvelee, että tottapahan syöjä minunkin puolesta murheen pitää! (Touhuaa.)
NYSSE
(Alttiisti.) Niin… Ihan minä! (Savut.)
MIMMI PAAVALIINA
(Ihmetellen.) No ei!… Ei olisi uskonut, että karhu ymmärtää kiertää loukkua ja mies koukkua. (Touhuaa.)
NYSSE
Mutta minä ymmärsin. (Savut.)
LOMSTIINA
(Varoittaen, ihan sormella.) Mutta nyt Nysse vaan (merkitsevä nyökäys) ei… Niin että ei pidä… (nyökäys) perääntyä enää! (Nyökäys. Viisaasti.) Mhyy-y! (Eleitä. Neuloo.)
NYSSE
Enhän minä peräänny.
MIMMI PAAVALIINA
(Panee myllyn pois. Kuin itsekseen huokaillen.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a! Sen tietää!… Joka Iitistä Jaalaan kulkee, hän myös tien tietää… (Penkoo nyytistään huivia.) Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a!… Tämä maailma on yhdeltä puoleltaan kupera ja toiselta puoleltaan kiperä, mutta Herran tykö vaeltaessa ei riitä vielä se, että tuntee tien Iitistä Jaalaan, sillä autuudentie ei kule Jämpsän kautta Joroisiin. (Veisaa nyyttiä penkoessaan.)
Pois maailman tavara, et saa mult' kiitosta.
(Äkkiä iloiseksi ralliksi muuttaen.)
Ja elä sinä kultani kekkuloi, vaan ole sinä aina hyvä. Sillä lemmen täytyy aina olla hellä ja suora ja hyvä.
(On rallattaessa mennä leiskutellut, kuin rallin tahdissa tanssahdellen, lieden luo ja puistattaa siellä huivia lieteen.) Minä olen ollut syntymästäni asti iloluontoinen… (Vakavammin.) Sillä ei se olisi oikeastaan oikein … rangaista syytöntä henkeä murheella lihan pahoista teoista. (Touhuaa.)
KATRIINA
(Palaa.) No?… Joko se nyt Nysse? (Istahtaa neulomaan.)
LOMSTIINA
(Neuloen. Viisaasti Nysseä hyvitellen.) Jooo-o!… Kyllä se Ny-ysse… Ei … ei se Nysse … vierasta… Jo-han! (Viisasta muikistelua ja nyökkymistä Nyssen hyvittelyksi.)
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi.) Jo lensivät minulta silmät suuriksi, kun Nysse tässä kertoi miten vähän hän vielä tämän maailman riemuja tuntee.
KAPINE
(Palaa.) Ja-ha!… (Savut.) Ja mitä muuta tointa se tää Mimmi Paavaliina on harjoittanut?… Paitsi tätä kulkukauppaa? (Istahtaa, tupakoi.)
MIMMI PAAVALIINA
(Touhua, kahvinjauhamista y. m.) Jaa, sitä on saanut… Seitsenvuotiaasta orvosta asti olen henkeni itse elättänyt… Olin ensin lapsenlikkana… Sitten kävin paimenessa… Kaksitoistavuotiaasta palvelin herrasväen sisäkkönä ja jos minä… Ja sitten olen ollut ammana… (Leveästi huokaillen.) Jaa-a!… Sitä saa!… Sitä saa koittaa! … ja olla ammana, jos mammanakin!… (Äkkiä. Reilusti, touhussaan.) Mutta mitäpä niistä!… Kun sitä on Herra kerran luonut ihmiselle sääret, niin sen kun vaella niillä vain kaikki tämän maailman ääret! (Touhuaa.)
KAPINE
Soo-o! Vai ammana! (Tupakoi.)
MIMMI PAAVALIINA
(Touhuten, reilusti.) Ammana, niin ammana!… (Luettelee.) Vallesmanni Rimperille imetin pojan… Kauppias Suovalle niinikään pojan… Ruununvouti Hervalle kaksoiset… Tuomari Rumperille tytön ja toisen tytön asessori Tiijarille… Ja niin sitä on vain eletty ja… (touhuaa).
NYSSE
(Tupakoiden.) Niinhän se tää Lomstiina sanoi, että sinä olet neitsyt … et leski.
MIMMI PAAVALIINA
(Reilusti, kehaisten.) Jaa-a!… Neit-syt… Sillä papinkirja on puhdas. (Touhuaa.) Ja sitäpaitsi, niin … on sukanvarressa säästössä kolmatta tuhatta rahojakin… Kaikki rehellisellä ja kunniallisella imettämisellä ansaittua. (Tankkaa, rallattaen.)
"Ja rallaala, rallaata, rallallal laa" j. n. e.
KAPINE
(Tupakoiden, kuten mieteksiä tapaillen.) Ka!… Se on … Herra luonut … maan pyöriväksi ja … (savut) ihmisen hyöriväksi.
LOMSTIINA
(Hanakasti Mimmiä puolustaen.) Jus-tiisa. (Nyökäys. Tankaten.) I-han… Sattuu sitä täällä ajassa… (Nyökäys. Tankaten, varmasti.) Ja meille kullekin. (Eleitä, neuloo.)
MIMMI PAAVALIINA
(Kuin itsekseen.) Jaa-a!… Jaa-a! (Touhuaa.) Se tämä maailma on kulkijoilleen kapine… Minkä edestä lyhenee, sen takaapäin jatkuu… Jaa-a! (Touhuaa.) Ja sitten sitä kun … kun sitä syöt tässä maailmassa perunasi kuorineen, niin tiedät, että olet kaikki maistanut, eikä mitään hukkaan jäänyt. (Touhuaa.)
KAPINE
(Alkaa.) Meillä taas on tässä poika… (Äkkiä.) Mutta kai se jo Lomstiina on puhunut… Olisi niinkuin morsian saatava hänelle…
MIMMI PAAVALIINA
(Nopeasti.) No. Jo onkin aika.
KAPINE
(Jatkaa omaansa.) Miten tuo nyt tässä Mimmi Paavaliinalle sitten soveltunee… (Savut.) Vaikka sävyisä poikahan tää on.
LOMSTIINA
Sovel-tuu… Johaan ei. (Äkkiä.) Ja Mimmi!… Elä turhia tingi!… Et sitä kuitenkaan, yksinäinen naisihminen… Mutta kun on mies … vaikka pahainenkin, niin… Paremmin se silloin ottaa ollakseen. (Nyökäyttelyjä.)
MIMMI PAAVALIINA
(Ihan huoaten.) Jaa-a!… Niin se on!… Ihan niin että ollakseen!… Ei sitä silloin enää kukaan osoita, että ilman vihkimistä… Jaa-a!
KAPINE
No… Sittenpä tää… Ei meilläkään tässä mitään vastaan ole. (Ulkoa torven soittoa.)
MIMMI PAAVALIINA
Herra siunaa!… Se minun pentupataljoona sieltä jo tulla humuaa!… Minä menen vastaan … (rientää ulos) ja vähän niitä… Se onkin jo koko pataljoona… (Poistuu.)
LOMSTIINA
(Tärkeänä, yhä neuloen.) Menee se… I-han… Hakselin Pekka kyllä, mutta turhaan… (Tankaten.) Ihan turhaan… (Mielitellen, Nysselle.) Nys-se!… Nyt se Nysse-poika saa… Kun Lomstiina Nysseään.
MIMMI PAAVALIINA
(Palaa, sylissä pienin, toiset kokonsa mukaan rivissä perästä suoltuen, Ipulla aimo nysä suussa, Efreitillä torvi, Emstiinalla iso nukke.) Jaa-a!… Siinä se nyt on Mimmi Paavaliinan pataljoona. (Nysselle näyttäen sylilasta.) Tämän nimi on Kriitliisa… Puoli vuotta vasta ikää… Ei ole vielä kastettukaan. (Panee lapsen penkille.) Ja tämä sitten, Ipu… (Ipulle.) Tule tänne, Ipu. (Niistää esiliinalla nenän. Poika niskoittelee.) No, Ipu!… Tule nyt ja pokkaa Nysselle… Saat siitä ehkä vielä isän… (Kokee vetää.) No, Ipu! (Jaferi seisoksii ovipielessä ja vilkuu Nysseen ilvehtivillä, oudoilla eleillä.)
IPU
(Haraa vastaan, nysä suussa, eleet aina vihaiset, kuin epäluuloiset.) Elä pelhana! (Riistäytyy irti, ja asettuu kädet housurepaleitten taskussa, nysä suussa topakkana seisomaan, katsahdella muljautellen Nysseen vihaisena. Toisetkin lapset vilkuilevat Nysseen altakulmain.)
MIMMI PAAVALIINA
(Kuin toruen.) I-pu!… Sillä tavallako sinä!… Isättömänä tulit maailmaan, ja nyt kun on isä tarjolla, niin tuolla tavallako sinä… I-pu! (Menee Ipua taas raahaamaan, supattaa sen korvaan. Nysse tupakoi rauhallisena.)
KAPINE
(Katriinalle vakavana, tupakoiden.) Ka!… Mutta minkäpäs sille voi… Kun se on Nyssenkin laita kerran semmoinen. (Nousee, lähtee, vakavana, kuin itsekseen.) Jaa-a… Jaa-a!… Se on tämä maailma… (Poistuu kamariin.) Se on pantu kaikki tässä maailmassa navan päässä pyörimään… (Poistuu.)
NYSSE
(Tupakoiden.) Kaikkiko nämä ovat sinun omiasi?
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi, ihanpa kehaisten.) Ka-kaikki!… Kaikki samaa äitiä… Koko rykmentti! (Touhuten.) Sillä se on naisen elämä maailmassa Herran armosta yleensä semmoinen, että sitä mukaa kuin ikä laajenee, niin joukko ympärillä taajenee.
KATRIINA
(Neuloen. Kuin ohjaillen.) No!… mitäpä sinä, Nysse, näistä … maallisista!… Ole vain kiltti poika!… Kun kerran isäsi suostuu, niin… Pitää aina vain tahtoa oikein…
KAPINE
(Kamarin ovelta.) Katriina… Tulepas vähän! (Poistuu. Katriina lähtee.)
MIMMI PAAVALIINA
(Touhussaan. Kuin yksin huokaillen.) Niin, niin… Niin se on… Kun sitä yksinäinen naiseläjä tämmöistä komppaniiaa kasvatat, niin … et siinä silloin jouda tutkimaan, itäkö se vai länsi kulkiessa hameen helmaa heilauttelee… (Touhuaa.) Jaa-a!… Jaa-a! (Liinu tirskahtaa ovipielessä nauramaan Nysselle. Äkeästi.) Tyttö, pahuus siinä! (Lyö huivilla.) Vai tirskut siinä… Letukka! (Touhuaa. Jatkaa edellistä.) Mutta se on… Se on todellakin tämä maailma … tämä maailma on todellakin niinkuin Pukkisen pässi… Keväällä sen keritset, niin kohta alkaa vaan uutta villaa entisen sijalle kasvaa… (Touhuaa.)
NYSSE
Se on oikea pappamies … tuo (yrittää tutkia Ipun piippua). Näytätkös tätä!
IPU
(Äkeästi.) Elä taatana ota! (Loittonee vihaisesti muljautellen.)
NYSSE
(Selittää.) Minä olisin vain tarkastanut. (Tupakoi.) Se osaa jo hyvästi tupakoida.
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi.) Niin, ajattelepas!… Vasta parivuotias etana. (Touhuaa, kuin huokaillen.) Mutta se on se miesväki… Se ei mies tässä maailmassa voi imemättä elää vaan … imien se mies äitinsä kohdusta retkensä alkaa, ja niin se myös vaelluksensa piippuaan imien päättää… (Touhuaa.) Niin, niin… Niin se on! Mies ei voi koskaan kujeistaan paremmaksi päästä… (Efreitti puhaltaa torvea. Suuttuu.) Efreitti!… Juutas!… Pellolle siitä koko joukko!… Mars! (Sysii pienempiä ihan niskasta pitäen ulos.) Tässä te!… Juuttaan hyvät!… Mars pellolle… Vai siinä!
NYSSE
On sinulla monta lasta! (Nousee poistuakseen.) Mutta tuosta Ipusta minä tykkään… Se on jo niinkuin valmis isä. (Poistuu kamariin, tupakoiden.)
LOMSTIINA
(Selittää, asiaa kaunistellakseen.) Ei se ole erikoisesti mikään… Mutta se vaan niin tykkää… (Nyökäys.) Niin… Se tykkää vaan ja loosaa … niin olla… Mutta ei se ole silti … niinkuin älytön… Ne vaan sukulaiset testamentin takia soimaavat, mutta ei siinä mitään näkyvää vikaa ole. (Neuloo, nyökyttää, muikistelee.)
MIMMI PAAVALIINA
(Touhuaa, kuin itsekseen.) Jaa-a… Jaa-a!
LOMSTIINA
(Jatkaa.) Hakseli olisi enemmän niinkuin rahan päältä ja … niinkuin … että ottaisi vaan… Mutta Nysse on alvaari. (Nyökäys, eleitä.) Niin… Alvaari… (Muikisteluja, nyökytyksiä kuin itsekseen.)
MIMMI PAAVALIINA
(Äkkiä.) Mutta kun minulla, kuulehan, on vielä este… (Siunaillen.)
Kun se on minulla vielä käymättä, paholainen… Ajattele sitä!…
Rippikoulu! (Lyö reiteensä.) Herra sussiunaa!… (Alkaa touhuta.)
Herra sussiunaa!
LOMSTIINA
(Oudostuen.) Jaa … että rippikouluko on käymättä?
MIMMI PAAVALIINA
(Topakasti.) Jaa-a!
LOMSTIINA
(Hämillään, tapaillen.) Eipään näet… Kun ei tullut näet ajatelluksi!… Kysyä kun en hoksannut.
MIMMI PAAVALIINA
(Rutosti.) Mutta minäpä käydä hyöräytän hylyn nyt lopultakin! (Touhuaa.) Oikeastaan tulinkin näille main, kun kuulin että tään pitäjän pappi ja varsinkaan lukkari ei ole rippikoulussa niin tiukka, että kaikki taivaan tiedot puristaisi. (Touhuaa. Toisin.) Ja vanhemmat lapset kun olivat jo siinä iässä, niin arvelin, että antaa heidän aikanaan käydä heläyttää tuo rysy läpi… (Touhuaa nyyttiä kuntoon.) Ja kun tää nyt asia noin päin kääntyy, niin… (Kuivasti, lyhyesti.) Käyn itsekin koulun ja otan ripin ja sillähän se on kuitti… Justiisa alkaakin maanantaina rippikoulu kirkonkylässä. (Äkkiä.) Kuule… Elä sano kellekään mitään… Ei kirkolta tänne sana lennä ja… (Touhuaa. Äkkiä.) Sano että on pentujaan ripityttämässä, ja sittepähän… (Reilusti.) Kun on koulu reilassa, niin ottaa häntä sitten kerrankin miehen ihan säännöllisesti… Niin että ei yhä retupeliin… (Nostaa mytyn toisaanne.) Ja niin sitä on sitten tullut jo eletyksi, on ilmestynyt tuota perettäkin, mutta (puistelee hamettaan) se on se tää naisen mieli… Sitä et malta, vaan hörppäät kahvikultasi jo ennenkuin on vielä ruokasikaan siunattu… (Vakavana.) Mutta se on Luoja niin säätänyt… Että joka hameessa kulkee, hänen on aina hymyiltävä.
LOMSTIINA
(Nyökäys, tankaten.) I-han!… Ihan justiisa… (Nyökäys.) Ja niin että ei retupeliin… Ja että ei puhuta kenellekään… (Viittaus.) Nysse jos kysyy, niin sanon että … tottapahan tulee. Mutta että ei rippikoulussa.
MIMMI PAAVALIINA
(Touhussaan, kuin huokaillen.) O-on sitä jo tullut kerran toisen alkaneeksikin … sitäkin rippikoulua, mutta… Sitten on sattunut aina… On ollut maallista estettä ja … (äkkiä) kukapa ne kaikki tietää… (Tenäten, reilusti.) Jaa-a!… Jaa-a, sanoi Jaalan pappi, kun kirkko paloi…
EMSTIINA
(Tulee kiireesti, itkee.) Niinkun Ipu löi … ja purasi vielä…
IPU
(Tulee jälestä nysä suussa, äkeänä.) Elä valehtele, pelhana.
EMSTIINA
Vai valehtelen!… Enpäs!
EFREITTI
(On tullut, samoin Liinu ja Jaferi.) Valehtelee Emstiina.
LIINU
(Äkeästi.) Eipäs valehtele!
EFREITTI
(Tiukasti.) Mutta valehtelee.
MIMMI PAAVALIINA
(Päivitellen.) Tämmöistä se on, Lomstiina, tää yksinäisen naiseläjän elämä!… Kyntesi siinä saat verille tapella, kun ei ole isää, joka kakarat kurissa pitäisi. (Joukolle, tuikeasti.) Mutta nyt se loppui!… Nyt komppaniia rippikouluun mars!… (Uhitellen.) Kunhan pappi ja lukkari siellä pehmittää, niin kyllä pahat juonet oikenevat… (Äkkiä.) Liinu!… Sinä ota Kriitliisa siitä! (Liinu ottaa penkiltä lapsen. Touhuaa kuin itsekseen huokaillen.) Jaa-a… Jaa-a!… Jaa-a!… (Enemmän asiaan.) Ja nyt siitä, senkin komppaniia, kirjat ja aapiset käteen ja ala opetella ulkoa sekä lakia että evankeliumia, niin että luokonaan luku lähtee, kysyipä tuota pappi tai lukkari…
LOMSTIINA
Hakseli tulee!… (Salaperäisesti.) Se kai tahtoo samaa … mitä
Nyssekin… (Merkitsevä nyökäys. Neuloo.)
MIMMI PAAVALIINA
(Touhussaan.) Jaa… Sen tietää… Että mies mihin kahtoo, niin sitä se myös tahtoo.