ANNA SARKOILA
3-näytöksinen näytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1910.
HENKILÖT:
ANNA SARKOILA.
SARKOILAN ISÄNTÄ.
ILTA, heidän lapsensa.
SIURONIEMEN VANHA EMÄNTÄ, Annan äiti
MAISTERI HEIKKI LEVÄNEN.
SARKOILAN EMÄNTÄPIIKA.
PORMESTARINNA.
NEITI MARJA-LIISA TATTARA.
LEMPI, Iltan toveri.
Tapahtuu nykyaikana, maaseutukaupungissa, kesäkuun ensi päivänä, ei täyden vuorokauden kuluessa.
ANNA on pitkä, solakka, kalpea, hienopiirteinen; hänen pukunsa yksinkertainen mutta aistikas. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä on hänen yllään harmaa kävelypuku ja kevyt, valkea silkkipusero, toisessa näytöksessä kellahtavan valkea kesäpuku.
ISÄNTÄ roteva, verevä, yllä kirjava, uusmuotinen kesäpuku, räikeä kaulaliina. Vaikuttaa mahtavalta rusthollarilta, kelpo mieheltä ja hiukan raa'alta ihmiseltä.
ILTA hento, vaalea, kasvot puhtaan kauniit kuin marmorikuvassa, ilme puoleksi lapsen, puoleksi kehittyneen naisen, poskilla läpikuultava kalpeus ja mielenliikutuksen tullessa heleä, sairaalloinen puna. Hänellä on ensi näytöksen alussa kotitekoinen, liian lyhyeksi käynyt pumpulipuku, palmikko niskassa; sittemmin kevyt, siro, vaaleanpunainen kesähame, hiukset hajalla, solmittuina päälaelle vaaleanpunaisella nauhalla.
VANHA EMÄNTÄ lihava, vaikeasti liikkuva, sileässä, kotitekoisessa sarssipuvussa; yllä kudottu röijy, esiliina. Kävelee kahden kepin varassa, asettaa kepit istuessaan lattialle viereensä; päässä ohut, vaaleanharmaa villahuivi, joka silloin tällöin valuu hartioille. Kasvot elämän koulussa koetellun, tyyntyneen ihmisen.
LEVÄNEN kalpea, hajamielinen, käyttää silmälaseja. Sivistynyt käytös, pehmeä, sointuva ääni, tumma puku, niinikään kaulahuivi.
PORMESTARINNA muodikkaassa puvussa. Kasvot vaikuttavat koreilta, viljelemättömiltä.
MARJA-LIISA TATTARA käyttää erikoista, ylen taiteellista kampausta ja pukua. Hänen kasvonsa ovat vähän karkeat ja ristiriidassa puvun kanssa.
EMÄNTÄPIIKA keski-ikäinen, hiukan ankarakasvoinen, puuhaava nainen.
LEMPI tavallinen koulutyttö varakkaasta porvariskodista.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Tyylikkäästi, joskin hiukan tilapäisesti sisustettu huoneisto. Paitsi salia, jonka toinen pää muodostaa varsinaisen näyttämön, näkyvät muutkin huoneet: keittiö, vierashuone ja makuusuoja. Salissa on vaaleita, iloisen hiljaisia värejä, oikealla kaksi ikkunaa keveine, valkeine uutimineen, perällä ovet vierashuoneeseen (oikealla katsojasta) ja keittiöön (vasemmalla). Vasemmalla salista on makuuhuone, ovena vain verhot samaa väriä kuin huonekalujen päälliset, sekä kauempana katsomosta eteinen, josta näkyy vaatenaulakon päätä. Vierashuoneesta näkyy oven auetessa vuode, ikkunan alla pöytä, jolla punakirjava liina, kukkiva ruukkukasvi, raamattu ja virsikirja; keittiöstä näkyy hylly kupariastioineen, ikkuna pihamaalle, ovi pienelle kuistille ja siitä ulos; keskellä lattiaa on pyöreä, katettu ruokapöytä. Salin ikkunoista häämöttää maaseutukaupungin katu: siistejä, yksikerroksisia puutaloja. Vaahterat, jotka rivissä kulkevat kahdenpuolen katua, ovat paisuvilla, keltaisilla nupuilla. Kaunis kevätpäivä, ilma lemuavan autereen täyttämä. Pienen kirjoituspöydän ääressä istuu maisteri Heikki Levänen lukien kangaskantista vihkoa. Ilta istuu jalkojaan keikutellen ikkunalaudalla, katsoo milloin ulos, milloin huoneeseen. Ikkuna on auki.
ILTA hyräillen.
»Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
Harput, joilla he soittelevat…»
Mikset sinä pidä siitä? Onhan se niin kaunis laulu. Minä ymmärrän niin hyvin, että mummo aina tahtoo sitä kuulla. Vaikkapa kymmenen kertaa päivässä minä saan laulaa sitä hänelle. Hän ajattelee silloin kuolleita lapsiaan. Kaikki hänen lapsensa ovat kuolleet, paitsi äiti. Mutta mummo vain sanoo, että nyt ne ovat hyvässä tallessa. (Hyräilee:)
»Puhdas kulta on tie, jota astelevat,
Kera laulaen enkelien…»
Pitääkö sinun nyt vielä lukea! Mitä kummaa me suomalaiset teemme vierailla kielillä? Onpa se ihmeellistä, että käännösvihko noin voi sinua huvittaa Vai eikö se olekaan äidin saksanvihko?
HEIKKI
Mitä sinä sanot?
ILTA
Et sinä kuule etkä näe! Sitä vain, että mitä varten minun nyt vuosikausia on pitänyt ajaa päähäni ulkomaalaisia kieliä? Ja mitä varten äiti kaiken talvea on lukenut saksaa sinun johdollasi? Mitä järkeä siinä on? Haastammeko ehkä saksaa Sarkoilan lehmien kanssa?
HEIKKI
Kuinka noin suuri tyttö tekee niin tyhmiä kysymyksiä.
ILTA
Vai on se niin tyhmää! Niinkuin en minä ymmärtäisi, että jos aikoo tehdä tutkimusmatkoja niinkuin sinä, tai lukea ulkomaalaista kirjallisuutta, niin täytyy osata sitä kieltä. Mutta minä ja äiti! Sarkoila on suuri kartano, siellä on hirveän paljon työtä. Ensi syksystä pannaan karjakko pois kokonaan ja minä ja äiti otamme navetan. Luuletko että sitten tulee aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden lukemiseen! Emmekä me sellaisesta välitä, minä ja äiti. Kun katsoo renkien ja piikojen ja torpparien elämää, niin siinä sitä on romaania.
HEIKKI
Kas, kas, Iltaa… pikku Iltaa! Olipa siinä elämänviisautta.
ILTA
Niin, niin. Kyllä siellä maalla näkee niin paljon.
HEIKKI
Mutta pikku Ilta, tällainen kaupunki on puhdasta maaseutua. Näkisit suuret maailmankaupungit, joissa lapset tuntevat lehmän vain eläintarhasta ja ihmiset illoin rientävät puistoihin hengittämään vähänkin ilmaan.
ILTA
Kuinka kauheaa! Minusta ei olisi sellaiseen. Eikä äidistäkään. Me olemme maalaisia. Alussa meidän täällä oli kovin ikävä kotiin. Mutta kun lääkärit sanoivat minua heikoksi, ei äiti antanut minun lähteä tänne yksin, vaan tuli mukaan. Ja onhan tämä elämä mennyt. Mutta voi, voi, kun nyt taas pääsee kokonaan kotiin!
HEIKKI
Suurissa kaupungeissa on ihanaa taidetta. Eikö sinun sentään tekisi mieli nähdä sitä?
ILTA
Kun karja illalla tulee tarhaan ja kellot kalkattavat ja me tyttöjen kanssa menemme lypsämään, niin siinä on minulle taidetta yllin kyllin!
HEIKKI
Mutta ajattele vähän äitiäkin.
ILTA
Äiti on aivan samaa mieltä kuin minäkin. Meillä on kovin hauskaa. Me pidämme pyhäkoulua… aurinko paistaa pirttiin ja kaikki lapset veisaavat… Sitten me usein seisomme töyräällä ja katselemme jokea. Äiti sanoo aina, että se on kuva elämästä: tuossa se virtaa niin leveänä ja tyynenä… tuossa se jo hyppelee kivien yli ja yhtäkkiä tulee putous. Elämässäkin on niin.
HEIKKI
Kuinka pikku Ilta tänään on juhlallinen.
ILTA
Lopetanhan minä tänään koulun.
HEIKKI
Ja se tuntuu oikein noin joka jäsenessä.
ILTA
Sarkoilassa on kaunista — et voi uskoa kuinka kaunista!
HEIKKI
Mutta ei ole järveä.
ILTA
Onhan joki. Keväällä varsinkin se on mahtava. Se vie sillat ja heinäladot. Ja meillä on suuria peltoja ja vainioita. Ja uusi kivinavetta. Isä teetti toissatalvena. Se on kuin linna. Sinne mahtuu… arvaapas kuinka monta lehmää? No, arvaapa nyt!
HEIKKI
Sata!
ILTA
Mistä sinä arvasit?
HEIKKI
Ja nuori karja jäi vanhaan navettaan.
ILTA
Hyvänen aika, kuinka sinä tiedät?
HEIKKI
Ja kaikkialle johdetaan sähkövalo…
ILTA
Äiti on kai kertonut…
HEIKKI
Minä luen tästä. Äidin saksanvihosta.
ILTA
Ah, siksipä sinä sitä niin jaksat lukea. Johan minä ajattelinkin, että et sinä tavallista vihkoa noin lukisi.
HEIKKI
Ei, tämä ei ole tavallinen vihko.
ILTA
Mitä kaikkea äiti siinä kertoo?
HEIKKI
Samaa vain mitä sinä juuri kerrot: että Sarkoilan alatse juoksee joki, jonka rannalla on lähteensilmiä, että emännällä on kaksi hevosta, joita ei kukaan saa ottaa ajoon ilman hänen lupaansa…
ILTA
Juuri niin. Isä kysyy usein telefonissa äidiltä täältä asti. Ne ovat niin samanlaiset, etteivät vieraat voi niitä erottaa. Molemmat pikimustia. Mummo kyyditään aina trilloilla ja parihevosilla. Tule vain katsomaan huomenaamulla, kun mummo lähtee Siuroniemelle. Vouti tulee tänään häntä noutamaan… Jahka sinä kesällä tulet meille, niin minäkös näytän sinulle kaikki.
HEIKKI
Äiti pitää kai hyvin paljon puutarhastaan.
ILTA
Mitä hän siitä kirjoittaa? Näytäpäs…
HEIKKI
Vastaa sinä kysymykseeni.
ILTA
Sinun pitää näyttää! Hyi sinua! Tiedätkö, ettei äiti salaa minulta ei niin mitään. Me olemme parhaimmat ystävät; jos äiti lakkaisikin pitämästä minua ystävänä, jolle kaikki puhuu, niin minä kuolisin surusta. Näytä nyt tänne! (Yrittää ottaa vihkoa.) Hyi sinua!
HEIKKI
Äiti saa itse näyttää… Ja tiedäthän sinä kaikki mitä tässä vihossa sanotaan. Minulle vain se on uutta.
ILTA
Onko koko tuo vihko äidin elämästä?
HEIKKI
Kerro nyt, pitääkö äiti paljon puutarhastaan.
ILTA
Enkä kerro. Koska sinä olet paha.
HEIKKI
Ole sitten kertomatta. Kyllä se kaikki tulee esiin täällä.
ILTA tiuskaisee.
Mitä sinä sitten ensinkään kysyt!
HEIKKI
Vanha emäntä vielä herää, kun sinä noin…
ILTA
Ei hän nuku. Eihän hän nuku paljon ensinkään. Makaa vain ja ikävöi kuolleiden lastensa luo.
HEIKKI
Mutta kuinka äiti viipyy näin kauan?
ILTA
Niin, minun vanha palmikkonauhani kyllä olisi kelvannut. Ja nälkäkin on jo niin hirveästi. Ruoka kaikki kuivaa. (Menee keittiöön ja palaa voileipää syöden.) Söisit sinäkin, mörökölli, niin tulisit paremmalle tuulelle.
HEIKKI
Ohoh! Kuka tässä on ollut pahalla tuulella!
ILTA
Sinä, sinä, sinä!… Kuule, lähde huomenna mukaan, niin saat nähdä jotakin kaunista. Omenapuut kukkivat.
HEIKKI
Eihän sitä tiedä lähdettekö tekään.
ILTA
Ihan varmasti. Huomisaamuna. Minua aina niin pelottaa, kun omenapuut ovat kukassa, ettei niille tulisi mitään. Ne ovat silloin niin arat. Hyvänen aika, tuolla nousee jo pilvi Sarkoilan kohdalle.
HEIKKI
Poutapilvi se vain on. Kauniin ilman ne nyt saivat arpajaisiinsa.
ILTA
Olisikin saanut sataa niihin arpajaisiin. Minä en pidä pormestarinnasta.
HEIKKI
No?
ILTA
Hän kohtelee äitiä sillä tavalla, ettei kukaan muu uskalla. »Minä tiedän mitä tiedän», hän aina sanoo.
HEIKKI
Ja mitä hän sitten tietää?
ILTA
Mitä hän tietäisi!
HEIKKI
Hänhän on äidin lapsuudentuttuja.
ILTA
Luokkatoveri.
HEIKKI
Ehkä heillä on jotakin kaunaa niiltä ajoilta asti.
ILTA
No, eikö tuo vihko tiedä?
HEIKKI
Ei, ei tiedä siitä.
ILTA
Kysypä sitä äidiltä ja kerro sitten minulle!
HEIKKI
Kysy sinä!
ILTA
Hän ei sano minulle. Ehkä hän sinulle sanoisi. Mutta sinun pitää kertoa kaikki minulle. Lupaatko…? Kuulehan — kuinka sinun kanssasi on niin hauska jutella» Miksemme koskaan ennen ole näin jutelleet?
HEIKKI
Sinä olet aina ollut koulussa, kun me olemme lukeneet äidin kanssa.
ILTA
Se on totta.
HEIKKI
Sinä rakastat kai äitiä hyvin paljon?
ILTA
Ja vielä häntä kysyt! Etkö sinä sitten rakasta äitiä? eivätkö kaikki ihmiset…! Näkisit kuinka kaunis hän on puutarhassa kitkijävaimojen joukossa! Ja kun hän kulkee pihan poikki aittaan… tai kun hän kulkee navetassa ja silittää lehmien selkiä… tai kun me tulemme talliin ja kaikki hevoset hörhöttävät. Se on myöskin hauskaa, kun me äidin kanssa ajamme Takamaahan…
HEIKKI
Lehmät pidetään siellä kesän yli…
ILTA
Niin! Ja näkisit kun äiti suuttuu. Silloin hän on komea.
HEIKKI
Suuttuuko äiti?
ILTA
Ei sillä tavalla kuin muut. Isä esimerkiksi suuttuu niin ettei sillä ole mitään määrää. Siksi ei isän paljon olekaan jättäydyttävä yksin renkien tai torppareiden kanssa, kun on jokin sellainen asia… Hän vaikka lyö. Eikä sittenkään saa tottelemaan.
HEIKKI
Eikö isä saa tottelemaan?
ILTA
Saa tietysti… yleensä. Mutta kun tulee tiukka eteen, kutsuu hän aina äidin. Äiti on ihan tyyni. Eikä hänen tarvitse kuin hiukan sanoa, niin ne tottelevat.
HEIKKI
Vai niin, vai niin…
ILTA
Kerran esimerkiksi, kun me äidin kanssa olimme Takamaassa, olivat miehet juoneet ja tappelivat, mutta kun me ajoimme pihaan, hajaantuivat pukarit paikalla. Ja voi, voi, kun äiti kerran sovitti voudin ja voudin vaimon. Niillä oli jo kolme lasta, mutta yhtäkkiä se vaimo rupesi pitämään tallimiehestä eikä muuta kuin tahtoi jättää voudin. Äiti meni sitten kerran puhumaan heidän kanssaan ja oli siellä monta tuntia ja miten he lienevät itkeneet ja selitelleet, mutta äiti antoi sitten tallimiehelle palkan kesken vuotta ja voudinväet jäivät yhteen.
HEIKKI
Ja kestikö sovintoa?
ILTA
He ovat vieläkin meillä ja se vaimokos pitää äidistä niin että menisi tuleen hänen edestään. »Kun esti minun tekemästä niin suuren synnin», sanoo hän ja itkee ja siunaa.
HEIKKI
No, sinä pidät tietysti äidistä enemmän kuin isästä.
ILTA
Enkä! Olenko minä sanonut sellaista?
HEIKKI
Et. Mutta kun äiti kerran on niin ihmeellinen.
ILTA
Niin äiti onkin — älä sinä ensinkään pilkkaa siinä.
HEIKKI
Miten minä pilkkaisin — minähän itse ihailen äitiä niin… paljon.
ILTA
Ettäs vain teetkin sen! Mutta sinun pitää ihailla myöskin isää.
HEIKKI
Hyvänen aika, kun en koskaan ole nähnyt häntä.
ILTA
No niin, saat nähdä hänet. Kun hän tänään tulee tutkintoon. Hän on niin toisenlainen kuin äiti… mutta kyllä häntäkin voi ihailla… Kuule, juhannukseksi viimeistään tulet sinä meille. Silloin…
HEIKKI
Mutta jos minä lähden ulkomaille.
ILTA
Äsh, en minä viitsi kuulla — etkö sinä jo ole luvannut ettet lähde.
HEIKKI
Päinvastoin. Lähden heti, kun saan irti rahaa.
ILTA
Saathan sinä sitä, jos mielesi tekee. Onhan tätisi rikas!
HEIKKI
Ei nuoren miehen niin loppumattomiin sovi pyytää vanhalta tädiltänsä.
ILTA
Minä en sinulle antaisikaan, vaikka olisin kuinka rikas.
HEIKKI
Enkä minä ottaisi.
ILTA
Et ottaisi, jos minä hyvästä sydämestä antaisin? Oletpa sinä häijy.
HEIKKI nauraen.
Mutta ethän sinä antaisi ulkomaanmatkaa varten ja muuhun en minä tarvitsisi.
ILTA
Kun minä tahtoisin sinut Sarkoilaan juhannusaikana. Mitään sen ihanampaa ei voi olla! Kuule… mutta se on salaisuus, et saa sanoa sitä kenellekään…! että minä aion pyytää isältä ja äidiltä, että saan kutsua meidän luokan meille ja poikia lyseosta, että voimme tanssia… Joko sinä taas otat tuon vihon… Kuule, osaathan sinä tanssia?
HEIKKI
En, en minä osaa.
ILTA
Tyhmä poika, etkö osaa vai etkö ole osaavinasi?
HEIKKI
Saksanpolkkaa… jonkinlaista… minä osaan.
ILTA
Et mitään uusia tansseja?
HEIKKI
En.
ILTA
No, sama se, tanssimme sitten sitä enemmän saksanpolkkaa, koska se on sinun tanssisi. Sinä!
HEIKKI
Ja sinä! Mutta kuinka äiti voi näin viipyä?
ILTA
Niin, hyvät ihmiset. Tornikello on jo 11 ja kahdeltatoista minun pitää olla tutkinnossa. Kolmatta tuntia äiti nyt on poissa.
HEIKKI
Hän käski minua aamiaiselle ja sanoi heti tulevansa. Käski minun lukea vihkoansa sillaikaa…
ILTA
Hän ei vielä ole harjoitellut iltaa varten — kyllä hänen täytyy heti tulla…
HEIKKI
Olisiko hänelle voinut jotakin tapahtua?
ILTA
Kas, kuinka sinä pelästyt…! Nyt, selvällä päivällä…!
HEIKKI
Niin, onhan nyt selvä päivä… Minulla olisi minullakin vähän kiire järjestää asioitani…
ILTA
No… aiot ehkä päätä pahkaa ulkomaille.
HEIKKI
Kuka tietää. Vaikka pyytäisinkin tädiltä lainaksi rahaa ja lähtisin huomispäivänä.
ILTA
En minä viitsi kuunnella! (Istuutuu ikkunalaudalle, hyräilee jotakin koululaulua. Lempi yhtyy siihen ulkoa.) Kas sinua… ja niin hienona!
LEMPI ikkunan alla.
Kuinka sinä et jo laita yllesi? Minä menen vain ensin juhlakentälle.
Mamma on kaiken päivää ollut siellä koristamassa.
ILTA
Ja minun äitiäni ei kuulu kotiin ensinkään. Meni vain ostamaan minulle palmikkonauhaa ja viipyy aina vain sillä matkalla…
LEMPI
Hän oli juuri meidän puodissa ostamassa matka-arkkua…
ILTA
Äiti matka-arkkua? Eipäs…
LEMPI
Oli kuin olikin. Ja osti kaikkein hienoimman mitä meillä oli. Niin että meidän puotineiti jo kysyi, että Minnekäs emäntä lähtee…
ILTA
Ja mitä äiti sitten siihen sanoi?
LEMPI
Sanoi vain, etteihän sitä koskaan tiedä, minne tulisi matka, täytyy aina olla arkku…
ILTA
No niin, huomennahan me muutamme kotiin… Äiti kai siksi…
LEMPI
Panetko sinä tänään vaaleanpunaisesi…? Pane se, se pukee sinua suurenmoisesti! Tiedätkö, Tirri oli tunnustanut meidän Jaskalle, että hän pitää sinua kaikkein sievimpänä tyttönä meidän luokalla.
ILTA
Hsss!
LEMPI
Kuka tässä nyt kuulisi?
ILTA
Mitä ihmettä äiti sillä matka-arkulla tekee?
LEMPI
Etkö sinä olekaan yksin! Kuka siellä sitten on? Mummosiko?
ILTA
Tule sisään, niin puen ylleni ja menemme yhdessä. En minä enää voi odottaa.
LEMPI
Ai, siellä on mammasi opettaja! (Kirkaisee ja juoksee pois.)
ILTA
Voi, voi sinua… olisit nyt tullut. (Nauraa, vilkuilee sitten hämillään huoneeseen.) Ei, nyt minä en odota. Lähdetään pois syömään.
HEIKKI
Kyllä minä odotan emäntää… Kuka se »Tiiri» on?
ILTA
Mutta jo sinun korviasi! Tirri on… Tirri on… yksi poika vain.
HEIKKI
Sen minä arvaan sanomattakin. Mutta kuka poika? Lyseolainen?
Ylioppilas…?
ILTA
Mitä se sinuun kuuluu? Minä pidän kenestä tahdon.
HEIKKI
Ai, sinä pidät hänestä…
ILTA
Minä vähät hänestä ja sinusta ja kaikista pojista. Minä aionkin ruokkimaan Sarkoilan sikoja ja lehmiä. Sitä et sinä voi kieltää minulta…
HEIKKI
Olenko minä kieltänyt sinua mistään. Saat tietysti pitää Tirristä niin paljon kuin tahdot…
ILTA
Vai onko se sinusta yhdentekevää. Vai saan minä pitää…?
HEIKKI
Mutta Ilta kulta, ei saa noin kiihtyä. Tiedäthän sinä, että lääkäri on sen kieltänyt.
ILTA
No, tuletko sinä sitten kesällä Sarkoilaan?
HEIKKI
Jos olen Suomessa — niin mielelläni. Ja jos sinä olet Suomessa.
ILTA
Minä? Missä minä sitten olisin. No niin, kättä päälle, ja mitä, jos minä opettaisin sinulle uusia tansseja. Nouse ylös siitä!