ERI TEITÄ
Näytelmä 4 näytöksessä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1908.
HENKILÖT:
ROUVA KLARA WAAL. TAITEILIJA GEORG BRANDT. VAHANNAN EMÄNTÄ. MAISTERI MIKKO VAHANTA. NEITI ANNIKKI VAHANTA. TOHTORI. POSTINEITI. PASTORI. MORSIAN. NIMISMIES. NIMISMIEHEN ROUVA. KANTTORI. RAINIO. HELSINKILÄINEN MAISTERI. KANKAANPÄÄN PEHTORI. KANSAA.
Ensi kerran esitetty Kansallisteatterissa marraskuun 4.
I NÄYTÖS
Vahannan sali; perällä kaksi ikkunaa, keskellä avoin, lasinen teaksoisovi verannalle ja puutarhaan. Iltapäivä, juhannusaika. Tuuli löyhyttelee heikosti uutimia, linnut laulavat, käki kukkuu kaukaa, puutarha on tuoreimmassa vehmaudessaan, nurmikot kukassa, karviaismarjapensasrivit punertavina. Alempana järvi. Puutarhasta kuuluu tuon tuostakin laulua, puhetta, naurua, näkyy herroja, kesäpukuisia naisia, isäntiä, emäntiä. Sali on matala ja suuri, vasemmalla katsojasta ovi ruokasaliin ja vierashuoneeseen; oikealla ovi eteiseen ja herrainhuoneeseen. Tapetit ovat vaaleat, ovet ja ovien kehykset samanlaisessa vaaleankeltaisessa maalissa kuin huonekalut. Eteisen ovesta tullessa on korkeaselkäinen puusohva, sitten senkki, jonka päällä pari kynttiläjalkoja, kukkavaasi, valokuva-albumi, lautasella näköalakortteja; seinällä senkin yläpuolella kahdessa rivissä pieniä valokuvia kapeissa, kultapaperista tehdyissä kehyksissä. Ikkunoissa keveät, valkoiset, kotikutoiset uutimet, raidat pitkin päin; hyvin hoidettuja kasveja. Murattiköynnös nousee rehevänä molemmilta sivuikkunoilta, yhtyy verannan oven yläpuolella ja jatkuu pitkin katonrajaa. Nurkassa pitkin seinää samanlainen puusohva kuin edellinen, kohollaan häikäiseviä, tärkättyjä peitteitä ja rimssureunaisia tyynyjä. Toisen pitkän sivun keskellä suuri, keltainen kakluuni messinkiovineen ja luukkuineen. Uunin edessä valkealla liinalla katettu pöytä, jolla kaljaa, laseja ym. Kaksi keinutuolia ryijypeitteineen, pitkin seiniä tuoleja, kaikki kankeassa järjestyksessä. Lattialla valkoiset pellavamatot, syrjissä kapeita, ruskeita raitoja. Katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu, valkoisen harson sisässä.
Ruokasalista kuuluu kahvikuppien kilinää ja kiireisiä askelia. Puutarhassa laulaa maalainen sekakuoro »Mä oksalla ylimmällä». Näyttämö hyvän aikaa tyhjänä. Sitten herrainkamarista MIKKO. Tuimasti polttaen pysähtyy hän ikkunaan. Kuunnellessaan viimeisiä säkeitä, jotka selvinä, hartaina kaikuvat illassa, naurahtaa hän ivallisesti. Äkkiä kuuluu ruokasalista hätääntyneesti: »Kankaanpään vaunut»! Silloin hänen kasvonsa jännittyvät.
MIKKO kiukkuisesti itsekseen.
Se se puuttui! (Vetäytyy huoneeseensa.) Ruokasalin ovesta tulee kaksi tanakkaa palvelustyttöä kantaen raskaita tee- ja leipätarjottimia.
10 — Talvio, Kootut teokset V
145
1. TYTTÖ
Se oli tänään ollut kirkossa.
2. TYTTÖ
Oli illalla tullut kotiin.
1. TYTTÖ
Oli sitten ollut niin tavattoman hienoissa vaatteissa.
2. TYTTÖ
Mene, mene, hyvä ihminen, että saadaan sana emännälle ja neidille.
Rientävät puutarhaan. Hetkisen perästä tulee Annikki juosten, yllään uusi musta puku, jonka pituuteen hän on kompastumaisillaan, kaulassa pieni, kultainen risti, pitkä palmikko riipuksissa. Häviää eteiseen.
KLARA
Maailmalta, maailmalta, kaukaa!
ANNIKKI
Me tulimme täällä kovin levottomiksi kun emme saaneet mitään tietoja.
KLARA
Niin, minä sain kirjeen vasta nyt Wienissä. Suuren pinkan ja kauheita uutisia: että lakko taas on tulossa ja että uhataan pehtorin henkeä. Minä kävin häthätää taidekokoelmissa ja läksin kotiin.
Tulevat näyttämölle.
ANNIKKI
Kuinka minä iloitsen että täti tuli!
KLARA
Ei, kuule, et sinä nyt enää sano »täti». Nyt sinä olet suuri ihminen ja sanot »sinä».
ANNIKKI
Kuinka minä osaan! Klara, Klara! — sinä! Voi miten hauskaa. Niin, minä tulin jo kirkossa niin iloiseksi, että olin karkaamaisillani penkistä sinua syleilemään.
146
KLARA
Siellä oli niin kuuma, että minun täytyi lähteä pois, ja vasta nyt minä suljen syliini pienen kummityttönä hänen juhlapäivänään. Katso, tässä sinä saat jotakin.
ANNIKKI
Voi, mitä se on? Sormus! Hyvänen aika! Minä sain jo äidiltä tämän ristin ja pastori antoi Uuden testamentin. Voi, voi, kuinka se on kaunis! Kiitos, kiitos. Kuinka minä osaankaan kiittää… Ja sellainen helmi! Onko se sininen vaiko punainen… harmaa… valkoinen! Se on kaikkea.
KLARA
Kaikkea. Se on niinkuin ihmisen mieli. Kaikkea! Ei mutta minun pikku kummityttöni pitkässä hameessa! Kuinka ne ajat kuluvat!
ANNIKKI
Minä olen jo monta kertaa ollut kompastumaisillani siihen… Voi Klara, Klara, sinä olet tullut kotiin!… Mutta täällä minä pidätän sinua vain itselleni. Muut vieraat…
KLARA
Minä olen tullut vain sinun tähtesi. Tule nyt vähän kertomaan minulle.
Miltä sinusta nyt tuntuu?
ANNIKKI
Niin kummalliselta. Minä olen tänään ollut niin likellä Jumalaa… vain askel iäisyyteen… Jos täti… jos sinä tietäisit kuinka onnellista se on. Kaikki ikävä lakkaa…
KLARA
Kaikki ikävä…?!
ANNIKKI
Kaikki ikävä!
KLARA
Oletko sinäkin, lapsi, ehtinyt ikävöidä?
ANNIKKI
Olen toki. Olenhan minä niin ikävöinyt isää, ja nyt — Mikkoa, joka on niin muuttunut.
147
KLARA
Sinä tiedät ketä sinä ikävöit. On paljon ihmisiä jotka ikävöivät tietämättä mitä. Etsivät, etsivät maailman ääristä, tietämättä mitä.
ANNIKKI
Jumalaa.
KLARA
Jumalaa!?
ANNIKKI
Minä tiedän sen niin varmaan: Jumalaa! Oi, kun minä voisinkin pitää kiinni tästä pyhästä, ihanasta päivästä, ettei se minulta menisi.
KLARA
Tulee uusia pyhiä, suuria päiviä…
ANNIKKI
Pastori kirjoitti Uuden testamenttini kanteen: »Pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi…» Kun minä voisinkin…!
KLARA
Sinun kruunuasi… Lapsi, et sinä vielä mitään kruunusta tiedä. Mutta jahka se kerran koristaa päätäsi ja huntu kahisee ympärilläsi…! Sinun pitää tulla onnelliseksi, onnelliseksi… Ja kauniiksi. Kuule, minä puetan sinut morsiameksi…
ANNIKKI
Voi en minä…
KLARA
Sinun pitää tulla onnelliseksi!
ANNIKKI
Voi en minä maallista onnea nyt voi ajatellakaan. Se on meistä niin kaukana.
KLARA
No? Mitä on tapahtunut?
ANNIKKI
Ei täällä kotona enää ole onnea eikä rauhaa. Me elämme kaikki erossa. Ja me olimme kuitenkin niin hyvät keskenämme. Mikko oli niin hyvä äidille ja minulle…
KLARA
No?
ANNIKKI
Hän on meidät hyljännyt. Äiti suree sitä niin kovasti… Hän seurustelee vain uusien toveriensa kanssa, maisteri Rainio viettää täällä kesää ja…
KLARA
Pehtori kirjoitti siitä.
ANNIKKI
… muita helsinkiläisiä herroja käy usein tervehtimässä…
KLARA
Onko veljesi nyt kotona?
ANNIKKI
Ei. Ei hän enää koskaan ole kotona. Minä niin toivoin, että hän edes tänä minun pyhänä päivänäni tulisi kirkkoon tai edes kotiin käymään.
KLARA
Mutta eikö hän asu kotona?
ANNIKKI
Ovathan hänen tavaransa kotona, mutta hän on niin paljon matkoilla ja työväenyhdistyksen uuden talon rakennuksella ja missä lieneekään. Ensi sunnuntaina talo nyt vihitään, jos hän sitten rupeaisi olemaan kotona enemmän.
KLARA
Missä häntä sitten saisi tavata?
ANNIKKI
Minä käsken hänen tulla Kankaanpäähän heti kun hänet näen.
KLARA
Ei. Minulla on kiire. Katsos, kesä on näin edistynyt. Pehtori tahtoisi ensi tilassa alkaa heinänteon ja lakko on tulossa. Minun täytyy saada asiat selville… Luuletko että minä edes siitä olen viisastunut miksi lakko puhkesi keväällä.
ANNIKKI
Sanovat että vain siksi, että lakko puhkesi sahalla. Kaikilla sahoilla ja tehtailla pitää olla lakko ja kaikilla suurilla maatiloilla. Mikko ja Rainio ovat kovasti yllyttäneet meidänkin väkeä.
KLARA
Mutta ei kai lakkoa voi julistaa sen nojalla että maatila on suuri, täytyy kai olla jokin kouraantuntuva syy.
ANNIKKI
Sanovat tahtovansa pois pehtorin.
KLARA
Yhä vielä. Hän vakuuttaa, ettei enää ole sinutellut työväkeä.
ANNIKKI
Ei hän olekaan… Mutta sitten…
KLARA
Sitten?
ANNIKKI
En minä saa sitä sanotuksi… eikähän se tähän kuulukaan, mutta…
KLARA
Sano se nyt! Mitä se sitten on?
ANNIKKI
Se koskee sinuun, täti… Eikä se oikeastaan lakkoon vaikuta, mutta se tekee, ettei lakkoa niin paheksutakaan…
Äänettömyys.
KLARA
Aaa! Onko kysymys Brandtista?
ANNIKKI vaikenee.
KLARA
Vai niin, vai niin!
ANNIKKI
Mikko ja Rainio kyllä sanovat, että se on jokaisen yksityisen asia kuinka hän elää, mutta muut…
KLARA
Muut?
ANNIKKI
Sitä kovasti paheksuvat.
KLARA
Vai niin, vai niin… Joka tapauksessa minun pian täytyy tavata nuo herrat.
ANNIKKI
Varmaan he ovat työväenyhdistyksen talolla. Siellä harjoitellaan tänä iltana vihkiäisjuhlaa varten. Jos minä telefonoisin…
KLARA
Tai jos minä lähtisin sinne.
ANNIKKI
Ei, älä lähde.
KLARA
Miksen?… Pelkäätkö että…
ANNIKKI
En… mutta… ole tänään minun luonani!
KLARA
Johan minä olen syleillyt pientä kummityttöäni.
ANNIKKI
Älä lähde… ne voisivat sinua loukata. Ne ovat niin katkeria ja vihamielisiä.
KLARA
Ei se mitään tee, minä olen nyt niin terve ja taistelunhaluinen!
Tohtori ja Vahannan emäntä tulevat puutarhasta.
TOHTORI
Se se joltakin kuuluu! Tervetuloa kotiin.
EMÄNTÄ
Niin, tervetuloa. Rouva taitaa tosiaan näyttää terveemmältä. Ja kuinka rouva on nuortunut. Täällä rupesi jo tulemaan suuri levottomuus, kun ei rouvalta niin moniin aikoihin kuulunut mitään tietoja. Kyllä kai rouva on ollut kaukana?
KLARA
Kaukana!… Ja mitä tänne kotiin kuuluu? Lakkoja ja lakkoja…
EMÄNTÄ
Lakkoja ja lakkoja. Ei näitä nykyajan ihmisiä kukaan ymmärrä. Ei enää tarvitse välittää Jumalasta eikä vanhemmista… Mutta hyvät ihmiset mitä se tyttö on saanut! Kultasormus ja sellainen helmi! Aijai, se on varmaan kallis. Oletko sinä nyt osannut kummia kiittää! Rouva on hyvä… aijai, ettei tee vain olisi heikkoa… Onko matka ollut hauska?
KLARA
On!
POSTINEITI tullen puutarhasta.
Johan sen voi arvata, kun ei rouva Waal ollut kotiin tullakaan! (Tervehtii.) Emmekä edes tietäneet missä rouva Waal oli… Kyllä kai herra Brandt nyt on onnellinen?
KLARA
Minä kovasti hämmästyin kun tapasin herra Brandtin vielä täällä.
POSTINEITI
Eivät nuoret miehet niin lähde Kankaanpäästä…
TOHTORI keskeyttäen.
Eikö meillä nyt ole ihana suvi teitä vastassa?
KLARA
Voi, voi todella! En saanut unta koko viime yönä. Istuin vain ja katselin tätä ihmeellistä valoisuutta ja kuuntelin ruisrääkän kaiherrusta.
EMÄNTÄ
Siellä kuumemmissa maissa sanotaan olevan pimeää kesäisinäkin öinä.
KLARA
Pimeää. Taivas tähdissä. Tähdet suuria ja hehkuvia…
POSTINEITI
Herra Brandt oli kovin onneton, kun ei saanut rouva Waalilta edes osoitetta.
TOHTORI keskeyttäen.
Tahdotteko kuulla kotipitäjän uutisia: olemme saaneet uuden lukkarin.
KLARA
Siksipä kirkossa tänään oli niin hyvää laulua. Olin aivan hämmästynyt.
EMÄNTÄ
Hän on perustuslaillinen.
KLARA
Mitä papisto siitä pitää?
ANNIKKI
Ei nuori pastori sellaisiin katso.
EMÄNTÄ
Nuori pastori on niinkuin me muutkin ollut pahoillaan siitä, että vaalissa tehtiin petoskauppaa. Me emme olisi tätä äänestäneet, mutta kun levitettiin sellaista huhua, että hän on vanhan puolueen miehiä.
POSTINEITI
Kuka sitä huhua levitti? Kanttori luki kestikievarissa hevosta odottaessaan Suometarta ja siitä se huhu syntyi.
EMÄNTÄ
Kyllä siinä oli muitakin huhunlevittäjiä.
POSTINEITI
Emäntä sanoo nyt keitä muita.
EMÄNTÄ
No, esimerkiksi vallesmanni oli puhunut pitkin pitäjää, ja sitten kun lukkari oli valittu oli hän kehunut, että hyvin luonnistikin.
POSTINEITI
Se ei ole totta. Nimismies oli postissa ottamassa rahakirjettä, ja minä kuulin omin korvin kuinka hän yhdellekin suomettarelaiselle sanoi että…
EMÄNTÄ
Kelle suomettarelaiselle? Alma sanoo sen kanssa!
POSTINEITI
Minä en sano mitään nimiä, en koskaan ole levitellyt juoruja. Sanon vain, että omin korvin kuulin nimismiehen sanovan eräälle suomettarelaiselle: en tunne onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu, mutta Suometarta hän luki. Hän sanoi: en tiedä onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu. Kuulin sen omin korvin.
EMÄNTÄ monta kertaa keskeyttäen »mutta» sanalla.
Mutta väittääkös Alma, että sekin oli aivan oikein kun… (Jäävät riitelemään ja kiihtyvät kiihtymistään.)
KLARA tohtorille.
Vai on täällä kaikki ennallaan.
TOHTORI
Kaikki.
ANNIKKI
Mutta äiti… Alma… emmekö menisi ulos?
TOHTORI
Niin. Aurinko kohta laskee. Tämä Vahannan lahti niin kaunis auringonlaskussa.
EMÄNTÄ
Annetaan nyt rouvan juoda teensä loppuun. Ja sitten kai meidän pitäisi puhua niistä arpajaisista. Puhu nyt sinä, Anni, kun kuulut toimikuntaan…
KLARA
Mitkä arpajaiset ne ovat?
EMÄNTÄ
Meidän puolueen arpajaiset… Anni vain kerää voittoja…
ANNIKKI
Niihinhän on vielä monta viikkoa.
POSTINEITI
Rouva Waal oli unohtanut flyygelin kannen lukkoon. Herra Brandtin täytyi käydä soittamassa pappilassa ja minun luonani. Tietenkään eivät meidän huonot soittokoneemme voineet häntä tyydyttää. Hän oli epätoivoissaan murtamaisillaan flyygelin kannen…
KLARA
Flyygelin avain on koko ajan ollut salin seinällä Kankaanpäässä.
POSTINEITI
Mutta se on mahdotonta!
KLARA
Minä panin sen itse sinne.
POSTINEITI
Herra Brandt sanoi hakeneensa kaikki paikat.
ANNIKKI
Siinä se nyt oli!
POSTINEITI
Mutta kuka nyt voi ymmärtää, ettei avainta löydy seinästä.
TOHTORI
Flyygelin avain ei ole kovin suuri. Onko Mikko kotona?
ANNIKKI
Ei suinkaan.
POSTINEITI
Kai hän on morsiamensa luona. Joko rouva Waal tietää, että Mikko on kihloissa?
KLARA
Todellako? Täällähän on tapahtunut paljon.
POSTINEITI
Neiti Amanda Anttilan kanssa.
TOHTORI
Anttilan torpasta, Kankaanpään maalta.
KLARA
Vai niin, vai niin.
POSTINEITI
Aatetovereja, sosialisteja.
EMÄNTÄ
Isä on valtiopäiväehdokkaana. Torpparithan ne nykyään istuvat valtiopäivillä.
ANNIKKI
Anttilaiset ovat kelpo väkeä.
EMÄNTÄ
Kelpo väkeä, kyllä kai kelpo väkeä. (Poistuu ruokasaliin.)
POSTINEITI
Häät kuuluvat olevan syksyllä. Vai kuinka, Annikki?
ANNIKKI
Niinhän Mikko sanoo.
ÄÄNI PUUTARHASTA
Laulajat! Alma Virtasalmi!
KANTTORI keikarimaisessa puvussa, liehuva solmio kaulassa törmää ylös parvekkeen portaita.
Neiti Virtasalmi laulamaan!
POSTINEITI
No minä tulen, minä tulen!
KANTTORI
Sallikaa minun tarjota käsivarteni. (Menevät. Annikki Mikon huoneeseen.)
TOHTORI ihastuneena katsellen Klaraa.
Oletteko todella niin voimistunut kuin sanotte?
KLARA
Olen. Oli todella suloista päästä ihan uusiin oloihin.
TOHTORI
Missä te oikein olette ollut?
KLARA
Suuressa yksinäisyydessä ja suurissa ihmismerissä. Yksinäisyys varsinkin teki niin hyvää. Mutta minä pelkään, että se kaikki pian taas menee… Eihän Brandt ole lähtenyt.
TOHTORI
Hän läksi jo pari kolme kertaa, mutta palasi.
KLARA
Niin, hän on kadottanut kaiken energiansa. Se on aivan hirveää.
TOHTORI
Muutamia konsertteja hän on antanut.
KLARA
Niin, täällä pitkin pitäjiä. Minä en jaksa tätä katsella. Hänen täytyy lähteä!
Äänettömyys.
TOHTORI
Te piditte hänestä kerran.
KLARA
Pidänhän minä tavallani vieläkin, mutta…
TOHTORI
Ette niinkuin ennen.
KLARA
En! Mieheni oli sairas ja vanha. Brandt on niin sairas hänkin. Minä tarvitsen terveyttä, iloa, elämää. Minun nuoruuteni on vasta nyt tullut.
Äänettömyys.
TOHTORI
Minkä me kylvämme sen me niitämme.