HUHTIKUUN-MANTA
Seuranäytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1914.
HENKILÖT:
HUHTIKUUN-MANTA, pulska nainen 55 v. vaiheilla, yllä uutuuttaan
kankea pumpulipuku, päässä musta silkki, kaulassa kello
pitkine perineen.
MATTI, hänen miehensä, hidas, tanakka, vaaleatukkainen työmies,
10 v. nuorempi Mantaa.
PILLISKURU, karjanostaja, verevä, sekä puvultaan että muodoltaan
muhkea mies noin 30 v. iässä. Uudet kiiltävät, korkeat saappaat.
Uusi lippalakki.
MIINA, nuorenpuoleinen, kielevä nainen kylältä.
NÄYTTÄMÖ:
Mantan siisti, soma huone Koivulassa. Perillä, keskellä, ovi ulos. Näkyy kuisti, pihamaa, punainen aita portteineen, sekä sen takana maantie ja metsää. Oikealla (katselijasta) astiakaappi, ikkuna, jolla iloisia annansilmiä ja pelakuuneja, sekä penkki pitkin seinää. Lähinnä näyttämöä, oikealla, ristikkojalka pöytä ja sen edessä lyhyempi penkki. Vasemmalla hella tarvittavine astioineen, piironki, jolla peili ja pikkuesineitä, sekä kahdenmaattava vuode, peitettynä kauniilla punakirjavalla peitteellä. Kaikki huonekalut punaiset. Pöydällä kukkasia lasissa. Ruskehtavat hirsiseinät. Keskikesä. Laskevan auringon rusotus pihamaalla ja huoneessa.
Hetkisen näyttämö tyhjänä. Sitten pistetään ulkoapäin avain avaimenreikään ja Manta astuu sisään kävelystä hiestyneenä, helmat nostettuina niin että punainen alushame ja uudet, kankeat, narisevat kengät näkyvät. Hän päästää alas helmansa, ottaa silkin hartioitaan, lyö sen oikoiseksi, käärii kauniisti laskoksille ja vie piironginlaatikkoon. Sitten hän ottaa vitjat kaulan ympäriltä, kuuntelee että kello käy ja päästää kellon piirongille. Ottaa taskustaan kokoonkäärityn suuren nenäliinan ja pyyhkii kasvojaan. Menee koettamaan ovatko kukkaset ikkunalla kuivat, kastaa ne, asettuu penkille istumaan, juo kauhasta, josta juuri on kastellut kukat.
MANTA huokaisten.
Ajan henki, ajan henki. (Purskahtaa itkuun.) Niin, niin. Ajan henki. Kukas sitä olisi uskonut! (Pyyhkii hetken itkettyään silmänsä.) Mutta missäs se Niili on? Kis-kis-kis-kis. (Menee ruokakaapille.) Kis-kis-kiskis. Missäs sinä nyt olet, kun et ole vastassa? Tule nyt ottamaan ruokaa. Vai lypsymaitoako sinulle pitää olla! Kis-kis-kis-kis! (Panee puuroa ja maitoa kuppiin, menee ulos, puhelee kissalle.) Kis-kis-kis-kis. No mistäs sitä nyt tullaan! Onko taas tapeltu? No niin, no niin. (Lavertelee kissalleen kuin lapselle.) Aijai kun se on rumaa se tappeleminen. No niin, no niin — syö nyt siinä. (Palaa sisään, ovi jää auki. Askartelee, panee kahvipannun tulelle, puhelee kissalle, jota ei näy.) Rumaa se on, Niili parka, se riita. Parempi sitten selvä ero. Ajan henki on sellainen. Tohtorinnaa ei enää ole — eikä Huhtikuun-Mantaa enää ole. Ei ole kuka kutsuisi Huhtikuun-Mantaksi! Ei ole kuka saisi kutsua — kun ei tohtorinnaa enää ole. (Pyyhkii kyyneliään. Menee kaapille, tekee suuren voileivän ja alkaa syödä.)
MIINA tulee, puhuttelee pihamaalla kissaa, pysähtyy ovessa katselemaan ympärilleen. Manta häärää selin kahvipannuineen lieden ääressä, tuon tuostakin haukaten voileipää.
Päivää.
MANTA
Siunatkoon! Miinakos se on. Aina Miina tulee kuin varas.
MIINA
Vai varas! Mitä minä olen Koivulasta vienyt? Vai varas… Manta näkyy luulevan, että vielä eletään pakana-aikaa ja saadaan kutsua ihmisiä varkaiksi. Vai varas…
MANTA yrittäen keskeyttää.
Minä olen sanonut: »niinkuin varas»… minä…
MIINA
… mutta kyllä minä tiedän mitä siihen vastaan.
MANTA
Miina tietää, että kun sitä on vilkasluontoinen, niin pelästyy, kun tulla tupsahdetaan ovesta…
MIINA
Tahtookos Manta kuulla mitä minä siihen vastaan, kun minua sanotaan varkaaksi? Minä sanon — Huhtikuun-Manta!
MANTA hetken äänettömyyden perästä.
Miina sanoo sen vielä kerran.
MIINA
Mikäs on ettei Miina sanoisi…
MANTA
No sanoo…!
MUNA
Niin, minkä sanoo…!
MANTA
No sen huhtik… ei minkään. (Lyhyt äänettömyys, jonka aikana Miina juo kauhalla saavista.) Miina saisi hävetä. Kuinka monet kahvikupit Miina on Koivulassa juonut ja tulee haukkumaan…
MIINA kauha kädessä.
Mitenkäs minä? Itsehän Manta sanoi varkaaksi! Silloin minäkin sanoin…
MANTA
Miina uskaltaakin vielä kerran…
MIINA
Huhtikuun-Manta!
MANTA
Minä haastan sen käräjiin joka minua tulee haukkumaan…
MIINA
Mitäs haukkumista se on! Koko pitäjä puhuu Huhtikuun-Mantasta… Sieltäkin Alitalosta käskettiin kysymään Huhtikuun-Mantalta, että eikö se ehtisi jo sunnuntai-iltana tulla valmistamaan niitä häitä.
MANTA
Vai Huhtikuun-Mantalta! Mutta jos Huhtikuun-Manta lähettääkin takaisin ne terveiset, että saavat valmistaa häänsä itse. Huhtikuun-Mantaksi ei saa sanoa kuin tohtorinna, eikä kukaan, kun ei tohtorinnaa ole. Eikä sitä ole! (Itkee.)
MIINA
Mitäs… mitäs… mitäs ihmettä se Manta nyt?
MANTA
Sitä vain sitä ajan henkeä…
MIINA
Onkos tohtorinna kipeä sitten?
MANTA
Mikäs sen olisi, terveen, pulskan ihmisen…
MIINA äkkiä.
Onkos ne sitten tosia mitä ihmiset puhuvat, että…
MANTA
Tosia, tosia. Itse kannoin hattuaskin ja korean kirjavan saalin rattaille, kun tänään läksi.
MIINA
Mihin läksi?
MANTA
No sinne Ruotsinmaalle eli minne ne lähtevät että laki päästäisi eroon.
Vaikka taitaa sitä päästä toisellakin tavalla.
MIINA
Voi voi kuitenkin. Vai on ne sitten olleet tosia. Ilmankos ne on puhuneet tohtorinnan olleen niin itkettyneen, kun ovat käyneet tohtorin puheilla…
MANTA
Tietäähän sen…
MIINA
Ja ilmankos se tohtori toissa viikolla veti ihan terveen hampaan yhdeltä mieheltä siellä kylässä ja jätti kipeän suuhun.
MANTA
Ja niin onnellinen pariskunta kuin nekin olivat! Ja isoja lapsia.
MIINA
Eikö ne ole olleet yhtä kauan naimisissa kuin Matti ja Manta?
MANTA epäluuloisesti.
Mitä Miina sillä tarkoittaa?
MIINA
Mitäs minä! Niinhän niiden lapset on maailmalla niinkuin Matin ja
Mantankin poika.
MANTA
Antaa olla vain maailmalla. Ei ne kehenkään kuulu Matin ja Mantan enempää kuin tohtorin ja tohtorinnankaan lapset.
MIINA
Ei kuulukaan, ei kuulukaan.
MANTA
Avioero on toinen asia ja toinen on lapset. Ja mitäs siitä sitten, kun ei ole sovintoa, niin ei ole.
MIINA
Niin aina, niin aina. (Lyhyt äänettömyys. Manta on saanut kahvin valmiiksi ja alkaa kaataa sitä.) Ja jos vielä sattuu epäsopua niin ettei se oma mies enää olekaan niin rakas kuin ensimmäisinä aikoina…
MANTA kuohahtaen.
Tarkoittaako Miina, että tohtorille ja tohtorinnalle olisi tullut kuudennen käskyn asiat? Ei! Sitä ei kukaan saa tulla sanomaan. Tohtorinna istui kuin keisarinna tohtorin herrakutsuissa, mutta hän ei katsonutkaan kehenkään. Mahdan minä sen tietää, joka olen palvellut tohtorinnan mammalla ja papalla ja nähnyt tämän tohtorinnan lapsesta asti. (Äänettömyys. Hörppivät kahvia.) Ei mitään kuudennen käskyn asiaa — ei sinnepäinkään. Tohtori rupesi vain hermostuttamaan tohtorinnaa ja sitten tohtorinnakin tohtoria ja mitä siitä iankaikkisesta riitelemisestä sitten…
MIINA
Niin aina, niin aina.
Äänettömyys.
MIINA
Yhtäkaikki tätä nykyaikaa!
MANTA
Mikäs tässä nykyajassa sitten on vikana?
MIINA
No mitäs se muuta on kuin pelsepuupia sekin avioero.
Lyhyt äänettömyys. Manta on kuohuissaan, mutta hillitsee itseään.
MANTA
Miina ei ole naimisissa!
MIINA
Manta oli rikas!
MANTA
Siitäpä sitä sitten kaikennäköiset tulivat rikkauden takia eikä hienotunteisuudesta.
Äänettömyys.
MIINA mielistellen.
Taisipa Mantalla käydä paljon kosijoita?
MANTA
Ei niistä puutetta ollut. Mutta ruustinna aina tahtoi jäämään ja tämä tohtorinna kiersi pienet kätensä kaulaan ja liverteli että »Huhtikuun-Manta! Huhtikuun-Manta!» ja rovasti sanoi, että mitäpä siitä muuta tulee kuin rumsteeraus — rovasti oli aina niin leikillinen.
MIINA
Mattipa tuli!
MANTA yleenkatseellisesti, kuohahtaen.
Niin, Matti! Olisi saanut olla tulematta.
MIINA
Mitäs Manta nyt? Mattihan on mainittava työmies, tekee kahden miehen tingin eikä pane viinaa suuhunsa, ei…
MANTA kivahtaen.
Mutta tupakkaa!
MIINA
Tupakkaa…
MANTA
Tupakkaa sekä suuhunsa että sieraimiinsa! Aina on mälli tuossa muurinkorvalla, aina paikat sekaisin. Siisti huone miten puhtaaksi tahansa, aina on kimpsua siellä ja kimpsua täällä, sylkilätäkkö siellä, hikinen sukka tai saapas täällä, vyöhihna siellä, housut täällä. Jo siihen kyllästyy, jos on vähänkin hienotunteisuutta.
MIINA salatulla ilolla.
Vai on se Matti sellainen. Ja kylällä kun luullaan, että se on oikein miesten parhaita.
MANTA
Johan nyt. Jahka se tulee kotiin työstään, niin kyllä ovat paikat sekaisin. Ehkä se oli niin hyväluontoinenkaan kuin luullaan. Kiusaa osaa tehdä oikein aika lailla. Huhtikuussakin kun ollaan, niin se on oikea piinan paikka. Jollei se joka päivä puhu huhtikuusta, niin on ihme ja kumma. Vaikka Aprilli-kuu on paljon hienotunteisempaa…
Äänettömyys.
MIINA
Ilmankos se Pilliskuru aina sanoo, että käskee sen Mantan asua sen
Matin kanssa.
MANTA jännittyneenä.
Vai sanoo Pilliskuru? Oikeinko totta?
MIINA
No, vaikka valalle vietäisiin. Niin se sanoo. Onhan se kai käynyt täällä monta kertaa?
MANTA teeskennellen välinpitämätöntä.
Se poikkeaa täällä ohi kulkiessaan. Pyytää aina keittämään maksun edestä kahvia, vaikka en minä häneltä ikinä mitään ole ottanut. Joskus on juottanut tuossa karjaansa. Kun tämä on niin hyvä tämä meidän kaivo.
Äänettömyys.
MIINA
Se Pilliskuru se sitten vasta kehuu Mantaa. Ei sille tahdo kelvata kenenkään muun kahvitkaan, kun se Koivulasta tulee.
MANTA hämillään ja hyvillään.
Kun nyt pappilassa on ollut kaksikymmentä vuotta, niin toki sitä täytyy osata kahvia keittää…
Molemmat nauravat. Äänettömyys.
MIINA
Pilliskurun silmissä Manta on kaikkein kaunein vaimoihminen mitä vain on…
MANTA naureskellen, hämillään.
Nyt Miina panee omiaan…
MIINA
Ei maar panekaan. Kuuli moni muukin, kun se puhui… (Katsoo ikkunaan.)
Mutta hyvät ihmiset, tuossahan se Pilliskuru onkin…
MANTA kiihtyneenä, punehtuen.
Missä…? Näkyy olevan! Se on menossa markkinoille ostamaan lehmiä.
Tulee kai pyytämään kahvia.
Siistivät molemmat nopeasti huonetta. Manta
silittää hiuksensa pienen peilin edessä.
MIINA
Parahiksi tulee.
MANTA
Eikö liene jo jäähtynyt?
MIINA
Äkkiähän sen kiehauttaa.
Manta on juossut ja häärännyt.
Miina askartelee lieden ääressä.
MANTA
Kuinka lienee sen lypsyn laita…?
MIINA
Kyllä minä käyn lypsämässä, jos Manta vain…
Pilliskuru astuu sisään, pussi vehnäistä kädessä.
PILLISKURU
Iltaa.
MIINA
Iltaa, iltaa.
MANTA
Iltaa. Matkoillako taas ollaan?
PILLISKURU
Niinhän sitä. (Ojentaa Mantalle pussin.) Tässä olisi sitten sitä leipuri Sahranohvin parasta… Ja jos voisin saada niinkuin kahvia…
MIINA hihittää.
Tämä on runsaskätinen tämä Manta niinkuin ruustinna — ei se maksua!
MANTA
Mihinkäpäin ollaan menossa?
PILLISKURU
Markkinoillehan minä. (Lyhyt vihellys.) Saisikohan tuo hevonen jäädä tähän — pistäytyisin tuolla torpassa katsomassa yhtä sonnia.
MIINA
Pilliskuru menee vain katsomaan sonnia… Kyllä…
MANTA
Onhan siinä uusi aita, pysyy kai se siinä… Katsookos Miina tuota kahvia — täytyy käydä ottamassa kermaa.
MIINA
Kyllä minä katson…
PILLISKURU
Tuotan minä nyt vaivaa.
Manta lähtee. Äänettömyys. Pilliskuru viheltelee ja sytyttää savukkeen.
MIINA kuiskaten, varovasti.
Täällä taitaa tulla avioerot.
PILLISKURU
Niitä te ennenkin olette hokenut.
MIINA
Ei niitä koskaan ole puuhattu näin tosissa.
PILLISKURU leikillä
Tekee mielenne Mattia.
MIINA suuttuvinaan.
Että viitsittekin, iso mies! Mutta tohtori ja tohtorinna kauppalassa ovat eronneet.
PILLISKURU
Niin ovat, niin ovat.
MIINA
No, muut perässä, muut perässä — eikös Pilliskuru nyt ymmärrä!
PILLISKURU
Ymmärtää. (Päästää pitkän vihellyksen. Hetken perästä.) Onkohan tällä
Mantalla vielä jäljellä niitä pappilanaikaisia säästöjä?
MIINA
Etteivät vain liene kasvaneet! Ei tämä Matti niitä ole ottanut. Kyllä semmoinen työmies elää ja elättää muijansakin. Eikähän niillä ole ollut kuin se yksi ainoa lapsikaan. Ja se on jo itse ansainnut leipänsä aikoja. Rikashan Manta on.
PILLISKURU
Aijai mikä te olette — tekee mielenne Mattia!
MIINA
Että viitsittekin!
MANTA tulee, täysi kerma-astia kädessä.
Menisiköhän Miina lypsämään lehmän, kun pitäisi tarjota tälle vieraalle kahvia.
MIINA
Tämä onkin valmista. Toki minä Mansikin lypsän. Olenhan minä ennenkin sen lypsänyt. Kun vain saan ottaa Mantan esiliinan…
MANTA
Se on tuolla naulassa.
MIINA
Mansikki on niin viisas lehmä, ettei se potki, kun tuntee Mantan esiliinan.
Manta antaa Miinalle läkkiämpärin, Miina luo lähtiessään merkitsevän silmäyksen karjanostajaan, joka tupakoi penkillä ikkunan alla, ja Mantaan, joka selin häneen jää hääräämään kahvipannun ääreen. Äänettömyys.
PILLISKURU
Mitäs tänne Koivulaan oikein kuuluu?
MANTA
Mitäs tänne sitten.
Äänettömyys.
Manta astelee kevyesti pöydän ja lieden väliä, järjestäen kahvia pöydälle.
PILLISKURU
Manta se aina vain nuortuu. On sillä Matilla päivät.
MANTA ujostellen.
Narraatte!
Äänettömyys.
PILLISKURU ihaillen.
Niinkuin nuori tyttö!
MANTA
Vaikea tässä on pysyä nuorena.
PILLISKURU ottaen taskustaan karamellia.
Eikös saisi luvan olla.
MANTA
Ei pidä lahjoitella pois morsiamen tuomisia.
PILLISKURU
Kuka minun morsiamistani on päässyt puhumaan? Tässä on tällainen kaunis kuvakin. Lintu. Mikähän lintu se voi olla? Olisikohan tuo joutsen?
MANTA ottaen karamellin hänen ojennetusta kädestään, ujostellen.
Eikö Pilliskuru nyt tunne kyyhkystä! Pappilassa ennen vanhaan oli paljon kyyhkysiä.
PILLISKURU katselee ihaillen Mantaa.
Vai kyyhkynen…
MANTA
Tohtorinna aina ruokki niitä herneillä. Ja kyllä ne söivätkin.
Pilliskuru yrittää ottaa Mantaa vyötäisistä. Manta väistyy ujostellen. Äänettömyys. Jos Pilliskurun esittäjä sattuu olemaan laulaja, voi hän tässä esittää jonkun tunteellisen laulun, jota Manta liikutuksella kuuntelee.
Laulun loputtua tuo Manta kahvipannun pöytään.
MANTA
Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan.
PILLISKURU
Kiitoksia vain.
Manta kaataa hymyillen ja onnellisena kahvia. Pilliskuru siirtyy pöydän ääreen, etumaiselle penkille, istuu selin yleisöön. Manta pöydän päässä. Keskustelu on tuttavallista ja peitetyn mielistelevää.
PILLISKURU
Onkohan siinä perää, että tohtorinna ja tohtori olisivat eronneet?
MANTA
Mitäs sellaisesta elämästä sitten, kun ei ole rakkautta eikä hienotunteisuutta.
PILLISKURU
Niin aina, niin aina.
Äänettömyys.
MANTA
Tohtori rupesi hermostuttamaan tohtorinnaa ja sitten tohtorinnakin tohtoria. Ajan henki on sellainen. Mitäs siitä sitten tuli kuin riitaa. Ja…
PILLISKURU
Erot.
Äänettömyys. Molemmat hörppivät kahvia.
PILLISKURU
Sellaista kahvia kuin Manta ei kukaan keitä.
Äänettömyys. Manta kainostelee ja naureskelee.
MANTA
Mitäs Pilliskuru sanoisi, jos… jos… minäkin menisin niinkuin ajan henkeen ja ottaisin eron Matista?
PILLISKURU
Mitäs minä sitten. Johan te nyt kaksikymmentä vuotta olette eläneetkin yhdessä.
MANTA
Kyllä siinä on ollutkin kärsimistä niin ettei kukaan usko.
PILLISKURU kaataa keskustelun aikana itselleen kahvia niin kauan kuin pannusta riittää.
Kyllä minä uskon.
(Äänettömyys. Juovat kahvia.)
Missäs se Matti nyt viipyykään?
MANTA
Missäs muussa kuin työssä. Johan se nyt menisi kyläilemään! Kaksi tinkiä tekee päivässä, kun sille päälle tulee. Johan nyt kylään. Tässä se on alituiseen jaloissa, kun ei satu työhön. Ja sitä siivoa mitä se täällä pitää. Niin että ajatteleekos Pilliskuru, että voisi erota niinkuin tohtorinna ja tohtori?
PILLISKURU
Ajattelenhan minä, että mitä ihminen syyttä suotta kärsimään rupeaa.
Mikäs Mantan on ollessa tässä yksin — eikös tämä Koivula ole Mantan?
MANTA
On kyllä. Ei Koivulan seinissä ole Matin toimittamia hirsiä kynnenkään vertaa.
Merkitsevä äänettömyys.
PILLISKURU
Ja siksi toiseksi, jos Manta toverinkin tahtoo ottaa, niin kyllä niitä…
Äänettömyys.
MANTA
Mutta pitääköhän talonpoikaistenkin ihmisten mennä sinne ulkomaille…?
PILLISKURU
Eikö mitä. Pitää vain käydä papin luona kolme kertaa nuhdeltavana riitaisen elämän takia…
Lyhyt äänettömyys.
MANTA
Mutta Mattia ei saa pappilaan.
PILLISKURU
On meneminen, kun laki määrää.
MANTA
Pilliskuru ei tunne Mattia. Hän sanoo oikopäätä papille, että on eletty hyvin eikä riitaa ole ollut minkäänlaista.
PILLISKURU
Onkos Matti sitten niin kova valehtelemaan?
MANTA
Ei se suorastaan valehtelekaan. Mitäs siitä, jos minä koettaisinkin riitaa, kun ei Mattia saa suuttumaan!
Äänettömyys. Pilliskuru nousee pöydästä.