KUN MEIDÄN KAIVOSTA VESI LOPPUU
Seuranäytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913
HENKILÖT:
ANTTONI YLITALO, seppä.
EULAALIA, hänen sisarensa.
HANNA, Alitalon omistaja.
KUSTAA METSÄNHEIMO, rakennusmestari.
SÖÖTERLUNTI, kaivonkatsoja.
ELLI | tyttöjä.
ALLI |
SALLI, Hannan kasvattitytär.
IHANELMA, kesävieras.
ANTTI | poikia.
KALLE |
Tyttöjä ja poikia.
ANTTONI: roteva, katkera, itseensä sulkeutunut mies. Päivettynyt. Puku alussa se mitä työmiehet käyttävät maalla, myöhemmin musta siisti pyhäpuku, alaskäännetty tärkkikaulus ja musta kaulahuivi.
EULAALIA: katkeroituneen, vanhenevan naisen kasvot. Puku alussa siisti, vanhankansan kotikutoinen hame väljine röijyineen esiliinoineen ja pumpulihuiveineen, lopussa niinikään vanhankansan kaksikymmentä vuotta sitten tehty musta pyhäpuku.
HANNA: hento, kalpea, kaunis, vielä nuoren näköinen nainen. Yksinkertainen, hyvin tehty valkea puku. Olkapäillä vaalea, pitkäripsinen silkkihuivi.
METSÄNHEIMO: pulska, hyvin puettu mies.
SÖÖöTERLUNTI: laiha, hajamielinen, hyväntahtoinen mies. Puku siisti vaikka vähän kulunut.
ELLI ja ALLI: iloisia, terveitä tyttöjä kansallispuvuissa.
SALLI: noin 12-vuotias tyttönen, yllä lyhyt vaaleansininen tai vaaleanpunainen, somasti tehty kesäpuku. Palmikko riipuksissa ja sidottu punaisella silkkinauhalla. Päässä yksinkertainen olkihattu.
IHANELMA: hoikka, nenäkäs, kaupunkilaisesti puettu nuori tyttö.
ANTTI ja KALLE: reippaita, terveitä maalaispoikia.
Kaikki tytöt kansallispuvuissa.
I NÄYTÖS
Avoin paikka Anttoni Ylitalon kaivon ympärillä. Taka-alalla kulkee aita, jonka kahdenpuolen porraspuut. Vasemmalla (katsojista) vasta uudella arkulla varustettu vinttikaivo. Pyykkipenkki ja ämpäri. Nuoralla kahden puun välissä vaatteita kuivamassa. Kahdenpuolen näyttämöä metsikköä. Taustalla peltoa ja metsää. ANTTONI on juuri lopettamaisillaan työtään — hän on lujalla rautaristikolla varustanut kaivonsuun. Vasemmalta, näyttämön takaa alkaa reippaassa kuorossa kuulua:
»Kun meidän kaivosta vesi loppuu, niin kallion alla on lähde vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja kallion alla on lähde vaan.»
ANTTONI naureskellen
Sopii loppua, sopii loppua. Mutta sepän kaivosta ei enää lähdekään vettä. Se on loppu nyt, sanoi kukko, kun kaula katkes.
Alkaa jälleen kuulua laulua:
»Tyttöjen silmistä vedet nokkuu rakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja rakkauden tähden vaan.»
ANTTONI loppupuolella laulua häijysti naurahdellen
»Rakkauden tähden vaan.»
(Ruuvaa kiinni ristikkoa, selin aitaan. Aidan taakse tulee oikealta Metsänheimo kädessään pieni matkalaukku.)
METSÄNHEIMO
Päivää.
ANTTONI kääntymättä
Päivää, päivää.
METSÄNHEIMO
Kai tästä pääsee sinne kansanopistolle… tarkoitan sinne minne sitä ruvetaan rakentamaan?
ANTTONI hetken vaiettuaan äreästi
Ei minun pihani läpi.
METSÄNHEIMO
Vai ei. No, voinhan minä kiertää täältä aidan takaakin, kun vain tiedän suunnan.
ANTTONI
Kiertäkää, kiertäkää. Kai se sielläpäin on, mistä laulu kuuluu.
METSÄNHEIMO nojaten aitaan, katsoo kelloa.
Mihinkähän aikaan ne juhlat alkavat?
ANTTONI
En minä tiedä.
METSÄNHEIMO
Vai ette. No, ehkette tiedä että juhlia onkaan?
ANTTONI
En.
METSÄNHEIMO
No minä voisin sitten kertoa teille, että tänä päivänä lasketaan teidän tulevan kansanopistonne peruskivi.
ANTTONI
Ja mitä se minuun kuuluu?
METSÄNHEIMO naurahtaen
Ehkei kuulu, ehkei kuulu. Minä olen ollut täältä niin kauan poissa, etten enää tunne oloja enkä ihmisiä. (Äänettömyys.) Saisikos tähän nurmikolle oikaista vähän lepäämään?
ANTTONI
Menkää kansanopistojenne nurmikoille…
METSÄNHEIMO
Ei tullut junassa nukuttua koko yönä.
ANTTONI
No, oikaiskaa mihin tahdotte, kunhan pysytte aidan takana.
METSÄNHEIMO itsekseen naurahdellen
Hauska mies! Totisesti hauska mies!
(Ottaa takin yltään, loittonee lepäämään katsojain näkyvistä. Anttoni on saanut työnsä valmiiksi, istuutuu kaivonkannelle ja panee tupakan. Huutaa äreästi oikealle, missä hänen asumuksensa on.)
ANTTONI
Eulaalia… Eulaalia!
EULAALIA oikealta, näyttämön takaa
Noo, miikää nyt on?
ANTTONI
Kuivia lastuja.
EULAALIA
Miitäää?
ANTTONI
Kuivia lastuja pannun alle.
EULAALIA
Niinkuin nyt olisi kuivista puista puute! Kun kaikki kylän kaivotkin ovat kuivillaan ja järvet kutistuvat puolta kilomeetteriä pienemmiksi. (Tulee näyttämölle. Kun näkee Anttonin työtönnä, suuttuu mutta hillitsee itsensä. Hetkisen äänettömyys.) Pitääkö minun ruveta kyntämään? Ei nyt hullumpaa! Ei meillä paljon viljelystä ole, mutta siitäkin on vaiva ja vastus siitä pienestä potaattimaasta. Ei sitä uskoisi, että sinä olet talon poika. Miksikä kaupunkilaiseksi luulisi. Hevonen otetaan, että potaattimaa kerrankin saataisiin kuntoon, ja siellä se nyt joutilaana syö mäikkää pientareet puhtaiksi ja itse Anttoni, se kuuluisa seppä, istuu kaivonkannella ja kuuntelee ylenannettua renkutusta.
(Hänen puhuessaan on äskeinen »Kun meidän kaivosta vesi loppuu…» taasen alkanut kuulua. Laulua jatkuu.)
EULAALIA
Taidat jo mielistyä koko kansanopistopuuhaan. Ehkä sinäkin pian lahjoitat kymmenen tuhatta markkaa kansanopistolle!
(Nauraa, kokoaa lastuja esiliinaansa.)
ANTTONI vilkastuen
Kuka semmoisia on lahjoittanut?
EULAALIA tiukasti katsellen häneen
Niin, kellähän näillä mailla niitä kymmeniä tuhansia niin on?
Anttoni kuuntelee häntä jännittyneenä. Kuuluu liioitellun selvästi ja toistettuina sanat: rakkauden tähden vaan.
EULAALIA kiivastuen
Rakkauden tähden vaan! Hävetkööt. Mitä niillä on tekemistä ihmisten asioiden kanssa. (Avuttomana.) Ja tuota pitää tästä puoleen alituisesti kuunnella. Eikö nyt pitäjässä muita paikkoja ollut kuin tämä meidän mäki! (Suuttuen.) Kyllä minä arvaan, kenen puuhaa se on. Sinusta tehdään nyt lopultakin pappi…
ANTTONI
Älä sinä siinä.
EULAALIA
Mutta tämä on estettävä. Mene sinä sinne ja sano että ei.
ANTTONI
En suinkaan minä voi estää ihmisiä omalla maallaan tekemästä mitä tahtovat.
EULAALIA
Alitalon maalla — voit kyllä. Se tulee se… emäntä elikkä Hanna elikkä…
ANTTONI
Suu kiinni!
EULAALIA
Suu kiinni — vai niin! Vai se on se Alitalon Hanna aina vain niin pyhä, ettei saa nimeäkään mainita.
ANTTONI lyö nyrkin kaivonkanteen ja nousee.
Suu kiinni! (Äänettömyys. Varustautuu lähtemään.) Mennään sitten perunamaalle.
EULAALIA
Jokos tuli kiire perunamaalle!
(Metsänheimo on sisarusten huomaamatta noussut. Ottaa takkinsa.
Eulaalia kerää kuivat vaatteet nuoralta.)
METSÄNHEIMO itsekseen hymähdellen
Rauhallinen makuupaikka. (Seisoo aitaan nojaten ja tekee johtopäätöksiä.) Ylitalon Eulaalia… Antton… Hanna… ja mikä se nyt olikaan se…? Hyvästi vain! (Lähtee vasemmalle.)
EULAALIA
Mennään vain, vaikka olisikin kuultu yhtä toista.
ANTTONI
Ja mitäs sinä olisit kuullut?
EULAALIA
Olenko minä ehkä… lammas tai… kyyhkynen, etten ymmärtäisi ihmisten puhetta.
ANTTONI
Et ole edes kaukaa sukuakaan kyyhkyselle. Puhu nopeasti mitä olet kuullut!
EULAALIA
Enkä puhu.
ANTTONI
Saan minä ne kumminkin tietää.
Kuuluu taasen: rakkauden tähden vaan.
EULAALIA
Mene hyvä Anttoni estämään se peruskiven laskeminen. Muuten ei tässä tule päivän lepoa.
ANTTONI
Puhu sitten mitä tiedät.
EULAALIA
No sitä vain, että se Alitalon emäntä elikkä Hanna elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Mitä hänestä?
EULAALIA
Oletpas sinä kuin kiiliäinen. No se on ollut kipeänä se emäntä elikkä
Hanna elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Pahasti?
EULAALIA
Pahasti.
(Äänettömyys.)
ANTTONI
Lähde perunamaalle. Mitä siinä viivyttelet.
EULAALIA
Minä! Entä sinä?
ANTTONI
Se on minun asiani.
EULAALIA
No kaikkia tässä! Vai enkö minä ole kolmattakymmentä ajastaikaa pessyt sinun nokisia paitojasi… Ja näin sinä minut palkitset.
ANTTONI
Kyllä minä menen naimisiin, jos niiksi tulee…
EULAALIA pelästyen
Sen Alitalon emännän elikkä Hannan kanssa… (Vahingoniloisena.) Mutta älä luulekaan että se enää on niin pulska kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tämä viime tauti on sen ränstyttänyt. Ja kuolemataan pelkää kai, kun omaisuuttaankin jakelee. Ottotyttärelleen, sille Sallille elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Mene siitä perunamaalle…
EULAALIA
Perunamaalle ja perunamaalle…
ANTTONI
En suinkaan minä voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Itse tahdoit peruskivijuhlilla…
EULAALIA
Oli se onneton paikka että jouduttiin niin likelle Alitalon maita. Muistatkos mitä minä sanoin, kun meille piti lohkaistaman palsta Ylitalosta, että… (Huomaa äkkiä rautaristikolla varustetun kaivonsuun, purskahtaa nauruun.) No, nyt kelpaa kansanopistolaisten noutaa vettä sepän kaivosta. Ei lähde, vaikka itse Alitalon emäntä… elikkä Hanna…
ANTTONI häijysti, keskeyttäen
Elikkä Sööterlunti…
EULAALIA vaikenee hetken hämillään ja kiukustuneena.
Sööterlunti, Sööterlunti. Sööterlunti saa kyllä tulla. Minä en olekaan niin hullu kuin sinä, joka et voi kuulla Alitalon Hannan nimeä mainittavan…
ANTTONI
Oletkos hiljaa!
EULAALIA
Mitäs minä sanoin! Et voi kuulla Alitalon Hannan…
ANTTONI vimmoissaan
Menetkös!
(Kuuluu tytönääniä vasemmalta, Eulaalia lähtee lastut kainalossa oikealle. Elli ja Ihanelma tulevat, edellisellä kädessä ämpäri, jälkimmäisellä vesikarahvi. Kun he näkevät Anttonin, säikähtävät he hiukan ja niiata nytkäyttävät.)
IHANELMA rohkaisten itsensä
Anteeksi. Me pyytäisimme vähän vettä.
ANTTONI
Tässä on kaivo.
IHANELMA kuiskaten Ellille
Katsos nyt. Ja kaikki kun pelottelivat, että hän on niin hirveä.
ELLI
Kyllä hän aina on ollut tavallisen hirveä…
(Nousevat kaivonkannelle. Hämmästyvät rautaristikkoja.
Käyvät tempomaan niitä. Anttoni naureskelee itsekseen.)
IHANELMA
Hyvä seppä…
ELLI kuiskaten
Mitä minä sanoin…
IHANELMA
… nämä eivät lähde irti.
ELLI
Jos olisitte hyvä ja…
IHANELMA
Älkää menkö pois, hyvä herra seppä…
Anttoni, joka on ollut lähtemäisillään, kääntyy tuimasti ympäri.
ANTTONI
»Herra seppä…» No, neiti kesävieras, mikä hätänä?
IHANELMA
Kuinka te voitte olla noin häijy?
ELLI
Meillä on tässä juhlat. Me laskemme kansanopiston peruskiveä…
ANTTONI
Vai niin, vai niin.
ELLI
Alitalon emäntä on kutsuttu kunniavieraaksi ja me tarvitsemme vettä kahviin.
ANTTONI
No, minkätähden siellä pitää olla… yhden paremmin kuin toisen?
IHANELMA
Ettekö te tiedä että neiti Alitalo on lahjoittanut kymmenen tuhatta…
ANTTONI vahingoniloisena
No kyllä sitten ansaitsee kahvit. Juottakaa, juottakaa! (Nauraa ilkeästi, ottaa työkalunsa ja lähtee oikealle.) Tytöt jäävät sanattomina katsomaan hänen jälkeensä.
IHANELMA polkee jalkaa maahan.
Kuinka hän on häijy!
ELLI
Mitä me nyt teemme?
(Nauravat.)
IHANELMA
Poikien täytyy hankkia vettä.
ELLI
Ja minä kun kerran leikillä ajattelin, että otan Ylitalon Anttonin, että tulen rikkaaksi.
IHANELMA
Olisi intresanttia kesyttää hänet…
ELLI kuiskaa
Kylässä on vain yksi, joka kykenee kesyttämään hänet…
IHANELMA uteliaana
Kuka?
ELLI
Äiti kertoi että…
(Metsänheimon ja Sööterluntin äänet vasemmalta. Tytöt nokenevat puiden taitse vasemmalle. Sööterluntilla on kädessä pitkä pajunoksa.)
SÖÖTERLUNTI
Kyllä se vaan paju tietää, missä vesisuoni käy. Katsokaas nyt, arkkitehtööri, kuinka sille tulee kiire maata kohti. Se on minun katsomani tämäkin kaivo eikä kaivo enää siitä parane. Minä olen katsonut… tämä on nyt… tämä on nyt sadas ja kahdeskymmenes kolmas tämä kansanopiston kaivo, jos minä saan sen katsoa.
METSÄNHEIMO
Ne on niitä vanhanajan keinoja ne pajut ja sensellaiset. Minä luulen, että teemme putkikaivon. Se on kaikin puolin parempi. Tällaisenakin kuivana kesänä…
SÖÖTERLUNTI
Arkkitehtööri saa uskoa, että jos minä sen kaivan, niin pysyy vesi…
METSÄNHEIMO
Saamme sitten sopia. Mutta minä suoraan sanoen en luule… että meille tulee kauppoja…
SÖÖTERLUNTI
Paraneekos nyt kaivo tästä?
METSÄNHEIMO katsoo häneen pitkään.
Kuulkaas… mikäs teidän nimenne taas olikaan?
SÖÖTERLUNTI
Sööterluntiksihan minua sanotaan.
METSÄNHEIMO
Niin oikein… Söderlund. Kuulkaas, vieläkö tämä Anttoni on naimaton?
SÖÖTERLUNTI
Naimaton, mitäs muuta. Sisar sillä huushollia hoitaa. (Kainostellen.)
Se Eulaalia.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Pidättekös te vielä siitä Eulaaliasta?
SÖÖTERLUNTI
No voi tuota arkkitehtööriä… kuinka se on leikkisä… Vallan katselee ihmisen läpi…
METSÄNHEIMO
No, pitääkös se Eulaalia vielä teistä?
SÖÖTERLUNTI
Mitäs se minusta, köyhästä. Ei toki… Enkä minä koskaan ole uskaltanut sitä ajatella… Ettehän tekään, arkkitehtööri… yrittäisi kuninkaan tytärtä, vaikka hän olisikin mieleisenne.
METSÄNHEIMO
Yrittäisin tietenkin. Ja ottaisin hänet kanssa. Enkä minä miettisikään kahtakymmentä vuotta.
SÖÖTERLUNTI
Mistäs se arkkitehtööri kaikki asiat tietää?
METSÄNHEIMO
Tiedänpähän vain. Ne viettävät hauskoja päiviä tuolla yhdessä, Ylitalon
Anttoni ja Eulaalia.
SÖÖTERLUNTI
Eivätpä ne taida niin hauskojakaan… Ja kyllähän minulla jo on mökki ja hevonen… ja lehmäkin ruokolla.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Menkää hakemaan Eulaalia tänne, niin tutkitaan vähän sen sydäntä.
SÖÖTERLUNTI
Se voi suuttua.
METSÄNHEIMO
Lepytetään.
SÖÖTERLUNTI
Mutta ei se Anttonikaan tästä hyvää pidä.
METSÄNHEIMO
Eikös se Alitalon Hannakin vielä ole naimaton?
SÖÖTERLUNTI
Arkkitehtööri kaivelee kaikki ne vanhat asiat.
METSÄNHEIMO
Tulivat mieleen, kun kuuntelin Anttonin ja Eulaalian keskusteluja.
SÖÖTERLUNTI katselee pitkään.
Mutta ettehän te vain ole se Kuuperin Kustaa, joka ennen palveli
Ylitalossa?
METSÄNHEIMO
Sama, sama mies. Kuuperin Kustaa, nyttemmin Kustaa Metsänheimo.
SÖÖTERLUNTI
Voi nyt kuitenkin…! Mutta hyvinpä teidän on käynyt.
METSÄNHEIMO
Mitäs niist' maallisist'. Mutta miksei Sööterlunti ottanut Eulaaliaa, vaan antaa tytön aivan loppuun kuihtua?
SÖÖTERLUNTI
Ei ole tullut puhuttua. Ja mitäs minä, köyhä…
METSÄNHEIMO
Nyt täytyy pitää kiirettä. Ja kiire on jo Anttonilla ja Hannallakin.
SÖÖTERLUNTI
Ei, ei… ne on jo niin vanhoja asioita…
(Sööterlunti jää mietteisiinsä, paju kädessä. Kalle ja
Antti tulevat nopeasti, ämpäri kädessä, vasemmalta.)
KALLE
Kun sanoivat, että kaivo on taottu lukkoon!
ANTTI
Onpa se ihme ja kumma, jollei vettä saa!
(Nousevat kaivonkannelle. Tempovat ristikkoa.)
KALLE
Onko tämä nyt järkimiehen työtä?
ANTTI
Mikä meidän hyvän seppämme pään on sekoittanut?
METSÄNHEIMO
Antakaas kun minä katson. (Nauraa.) Nämähän ovat kuin kellotapulin kannattimia. Odottakaas… Eikös nuo ruuvit nousisi kirveenterällä…
ANTTI
Minulla on hyvä puukko.
KALLE
Ei ne puukolla…
METSÄNHEIMO kopeloi taskujaan.
Kun ei nyt pidä olla matkassa työkaluja. No, Söderlund… mars matkaan.
Ja tuokaa samalla hyvä kirves.