language: Finnish

LEMPIÄNIEMEN TYTTÄRET

Seuranäytelmä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1915.

HENKILÖT

LEMPIÄNIEMEN EMÄNTÄ.
ANTTI, nuori isäntä, hänen poikansa.
SELMA, | Lempiäniemen tyttäriä.
FANNI, |
RAUHA, ylioppilas, nuoren isännän morsian.
ROOSLUNTI, kiertelevä satulaseppä.
KILKKI, nuori maanviljelijä.
KAUPUNGIN HERRA.
KAUPUNGIN ROUVA, edellisen äiti.

LEMPIÄNIEMEN EMÄNTÄ, nuorekas, reipas vanhankansan nainen.

ANTTI, nuori, pulska mies siisteissä työvaatteissa.

SELMA, tumma, solakka, harvinaisen kaunis tyttö siisteissä, hiukan kaupunkilaisissa vaatteissa.

FANNI, vaalea, pyöreähkö, pitkäpalmikkoinen tyttö hiukan huolimattomissa, paljon koristelluissa pukimissa, jalassa korkeakorkoiset, suurisolkiset kengät, jotka ovat hänelle liian pienet. Hiukset käherretyt ja kiinnitetyt monilla kammoilla.

RAUHA, terve, päivettynyt, hyvin vilkas ja reipas tyttö kansallispuvussa.

ROOSLUNTI, vanhanpuoleinen mies rappeutuneen kulkijan puvussa.

KILKKI, harteva, tyyni, noin kolmenkymmenen ikäinen maanviljelijä.

KAUPUNGIN HERRA, ystävällinen, punaposkinen konttoristi, muodinmukaisessa puvussa, kukka napinlävessä, keltaiset tai valkoiset kengät jalassa.

KAUPUNGIN ROUVA, hänen äitinsä, vielä nuori, erittäin hyvin ja muodinmukaisesti puettu nainen, murtaa puhuessaan Ruotsin ruotsia.

Kesäinen iltapäivä Lempiäniemessä. Pihamaa, jonka syrjällä vasemmalla lehtimaja. Taustalla järvi- ja metsämaisema, punainen aita ja portti. Lehtimajassa pöytä, ympärillä penkit. Pöydällä, molemmissa päissä, kaksi kaunista koruompeletta, jotka Selma ja Fanni juuri ovat päästäneet käsistään. Selma seisoo portilla, selin näyttämöön, rauhattomana kuulostaen. Talon rakennukset ajatellaan oikealle katsojasta, kylä vasemmalle. Jos näyttämöllä on tilaa, voidaan se tehdä hauskemmaksi esimerkiksi sijoittamalla jonnekin keinu. Jos on siihen mahdollisuutta, voi oikealta näkyä punaiseksi maalattu talo kuisteineen. Hetken esiripun noustua tulee vasemmalta, salaperäisesti ja varpaisillaan, ympärilleen pälyillen Kaupungin herra. Kun hän huomaa Selman, leviää hymy hänen kasvoilleen.

KAUPUNGIN HERRA kuiskaten.

Neiti Selma…! Neiti Selmaaa! No, älkää pelästykö — minä se vain olen!

SELMA joka on hätkähtänyt, taistellen mielenliikutustaan ja iloaan vastaan, kuiskaa:

Menkää pois, menkää pois. Olenhan minä sanonut, ettei pidä tulla… tänne…

KAUPUNGIN HERRA houkutellen sormellaan.

No, no, no, tulkaa nyt likemmä… Tai minä tulen sinne.

SELMA pitelee kuin vaistomaisesti turvaa etsien aidasta kiinni. Hänen kasvonsa hehkuvat kuumina, ikäänkuin luvattomasta ilosta.

Ei saa, ei saa…

KAUPUNGIN HERRA

Tui, tui, tui, tui, ette tiedä mitä täällä on! (Pitelee käsissään rasiaa, jonka on ottanut taskustaan.)

SELMA levottomana katsellen ympärilleen.

Menkää pois, menkää pois, olenhan minä sanonut ettei saa.

Kaupungin herra heittää nauraen karamellin hänen jalkainsa juureen. Selma taipuu vaistomaisesti sitä etsimään, mutta ei löydä.

KAUPUNGIN HERRA

No, ottakaa nyt! (Tähtäilee uudella karamellilla, kunnes saa Selman huomion herätetyksi, ja heittää sitten. Selma saa karamellin käsiinsä, irroittaa, silmät maahan luotuina, paperin ja panee karamellin suuhunsa.)

SELMA puoleksi iloisena, puoleksi hätääntyneenä.

Voi voi…!

KAUPUNGIN HERRA

Mikä se oli se »voi-voi»?

SELMA

Minä niin pelkään.

KAUPUNGIN HERRA

Mitä… mitä te pelkäätte?

SELMA

Teitä… itseäni… kaikkea.

KAUPUNGIN HERRA viheltää iloisesti ja heittää häntä karamellilla.

Kun ette nyt osaa ottaa kiinni! Selma neiti — jos se onkin onni, jota minä teille tässä tarjoan, ettekä te osaa ottaa kiinni.

SELMA lähestyen häntä hitaasti, pelokkaassa odotuksessa.

Onni?

KAUPUNGIN HERRA järkevästi.

Ei, oikein totta — äitini minut lähetti ja käski kysyä, kuinka sen asian nyt on.

SELMA äänettömyyden jälkeen.

Kun en minä tiedä.

KAUPUNGIN HERRA nauruaan pidättäen, päivittelee.

Vai »en minä vieläkään tiedä».

SELMA lyhyen äänettömyyden jälkeen.

Minä odotan postia.

KAUPUNGIN HERRA ihastuneena.

Kaunis tyttö — kaunis tyttö — ette te ole sitä varten, että teidät suljettaisiin sairaalaan. Tanssisaliin te kuulutte. Siellä te ihastutatte koko maailman, mutta vain yksi teidät saa — se joka teitä rakastaa… (Yrittää ottaa hänen kätensä.)

SELMA väistyy.

Ei, ei, ei…

KAUPUNGIN HERRA

Kuulkaa, äitini tulee vielä tänä iltana puhumaan kanssanne. Hän tahtoo teitä kaikella muotoa meille. Emme me teitä nyt päästä. Te ette ole onnellinen täällä maalla, tietäähän sen: mitä täällä voisi olla teille!

SELMA

Älkää puhuko sillä lailla! (Häneen on koskenut, hän ei itsekään tiedä miksi.)

KAUPUNGIN HERRA

Nooo? Ettekö te itse ole sanonut, ettette viihdy täällä että täällä on ikävä, että…

SELMA

Olen, olen. Mutta menkää pois, menkää pois!

KAUPUNGIN HERRA

Pois?… Pois? Enkö minä sitten ansaitse edes kunnollisia jäähyväisiä?
Mehän matkustamme huomisaamuna.

SELMA kuiskaten.

Mutta mehän tapaamme niin pian, jos minä tulen. (Nopeasti, nähdessään miten Kaupungin herra riemastuu.) Enhän minä tiedä, tulenko minä. Odotan postia. Mutta jollei tulisi kirjettä, niin ehkä sitten…

KAUPUNGIN HERRA äänettömyyden jälkeen, katsellen häntä merkitsevästi.

Se kihlaus kai on purettu?

SELMA vaivautuneena.

Mitä te nyt siitä. Kyllä minä sen asian hoidan.

KAUPUNGIN HERRA

Sanokaa että on. Onko?… (Selma vaikenee.) Ei siis vielä. Teidän täytyy se nopeasti purkaa. Tiedättekö, minä en suvaitse, että toinen… (Tarttuu lujasti hänen ranteeseensa.)

SELMA sekä suuttuneena että onnellisena, riuhtaisee itsensä irti.

Päästäkää! Hän tulee tänä iltana tänne, niin minä puhun — no, oletteko nyt tyytyväinen?

KAUPUNGIN HERRA

Olen, olen, olen.

SELMA hellästi.

Menkää nyt sitten.

KAUPUNGIN HERRA

Selma, rakas Selma… sallithan sinä, että annan sinulle pienen muiston… (Vetää taskustaan esiin kotelon. Selma peräytyy. Kaupungin herra näkee Fannin tulevan kaukaa oikealta näyttämön takaa, painaa kotelon Selman käteen, lähtee kiireesti. Selma ei huomaa sisartaan, avaa kotelon kuin unessa. Kiiltävä rintasolki häikäisee hänet).

SELMA kuin unessa, itsekseen.

Kultaa… kultaa! (Kuulee Fannin askeleet, piilottaa kotelon, rientää pöydän luo työnsä ääreen.)

FANNI tulee oikealta, rikkinäiset pumpulisormikkaat käsissä.

Joko posti on tullut?

SELMA teeskennellen levollisuutta.

Ei. Kumma kuinka se viipyy. Saadaanko heinät tänään?

FANNI katsoo sisareensa pitkään. Pidätetyllä ilkeydellä.

Joko se taas kävi täällä?

SELMA

Kuka?

FANNI

Kuka! Se joka sinun perässäsi hyppää, niinkuin koko kyläkin tietää!

SELMA kiivaasti.

Ole hiljaa.

FANNI

No, et suinkaan sinä sitä voi kieltää. Onhan teidän nähty iltakaudet kävelevän yhdessä. Kyllä sinun sulhasesikin jo on sen kuullut. Kysy vain Roosluntilta joka eilen tuli Kilkiltä. (Vetää käsineet käsistään, katselee sormiaan, laskee käsineet pöydälle.) Nostaisin minä aika metakan, jos olisin Kilkin sijassa. Mutta mitäs Kilkki, sellainen lammas!

SELMA

Pidä huolta omista asioistasi, kyllä minä hoidan omani. Kilkki tietää, että minä olen kauan aikonut sairaanhoitokursseille.

FANNI

Mutta ei, että sinä olet hakenut niille.

SELMA

Hän ennättää kuulla senkin.

FANNI

Hän hankkii häitä, hän.

SELMA

Ei minun kanssani!

FANNI

Oletko sen hänelle selvästi sanonut?

SELMA

Hän saa sen tänään kuulla.

Äänettömyys.

FANNI

Mutta jollei posti tuo kirjettä tänään enempää kuin ennenkään?

SELMA

Toi tai oli tuomatta. Minä en missään tapauksessa jää tänne.

Äänettömyys.

FANNI

Ei kai sekään ole niin hauskaa — ruveta piiaksi kaupungissa.

SELMA kuohahtaen.

Ja parempiko se on se toimi jota sinä haet?!

FANNI samalla tavalla.

Joka tapauksessa taloudenhoitajattaren toimi eikä mikään piian virka.

SELMA

Vanhan, rikkaan saiturin luona!

FANNI

Kuka sen on sanonut, että hän on vanha ja saituri?

SELMA

Vielä hullumpaa kai olisi, jos hän olisi nuori.

FANNI

Nuorihan se on sekin herra, jonka kotiin sinä pyrit.

SELMA

Minä en ole mihinkään pyrkinyt.

Äänettömyys.

FANNI

Kyllä se sentään on hävytöntä, että sellainen — kaupunginhotellin rouva uskaltaa pyytää piiaksi talon tytärtä.

SELMA karkaa ylös vimmoissaan.

Se ei ole mikään hotelli, se on siisti matkustajakoti.

FANNI

Jossa juodaan! Kysy Roosluntilta, Rooslunti on käynyt ja tietää.

SELMA keskeyttäen.

No enhän minä ole sinne lupautunut. Ehkä minä tänään saan kutsun sairaanhoitokursseille.

FANNI

Niille on paljon pyrkijöitä.

EMÄNTÄ tulee kiireesti oikealta.

Ettekö olekaan heinässä? (Ottaa käsineet pöydältä, ymmärtää niiden tarkoituksen ja panee ne, hilliten mieliharmiaan, takaisin.)

FANNI tarttuen suuttuneena sormikkaisiin.

Pääsenhän minä sinne takaisin, kun posti on tullut.

EMÄNTÄ

Minä lupasin Antille toimittaa kahvia pellolle. Koettavat loppuun tänä iltana.

FANNI

Antti ja Antti ja Antti ja Rauha — ne ne ovat teille kaikki kaikessa! Anttia pitäisi meidänkin vain totella, vaikkei hän ole maksanut meille penniäkään palkkaa työstämme koko aikana.

EMÄNTÄ katsoo pitkään, pienen äänettömyyden jälkeen.

Mikäs teillä nyt taas on, hyvät lapset? Jollette lähde heinään, niin antakaa edes Roosluntille nahkaa, hän sanoi nahan loppuneen.

FANNI

Minusta se kääsien paikkaaminen on aivan turhaa. Kyllä Rauhalle kelpaisi huonompikin, vaikka hän onkin ylioppilas.

EMÄNTÄ

Rooslunti paikkaa paraikaa teidän matkalaukkujanne. Ettekö te luule äitinne tietävän, mitä teillä on mielessä. Ettekö te luule äitinne koko kesän seuranneen sitä alituista sanomalehti-ilmoitusten lukemista ja kirjeiden odottamista… Vaikka kotona kyllä olisi työtä.

FANNI

Työtä? Kyllä — mutta ei palkkaa. (Nauraa katkerasti.) Pitäisikö minun todella jäädä tänne, vaikka Antti menee naimisiin? Mitä minä täällä, kun Rauha lisäksi tulee taloon. Tekisitte viisaasti tekin, kun lähtisitte pois.

EMÄNTÄ hetken äänettömyyden jälkeen.

Tiedäthän sinä, että minä lähdenkin. Minähän otan Rantalan torpan ja rupean asumaan sitä.

SELMA äkkiä, purskahtaen epätoivoissaan itkuun.

Se on kauheaa, äiti, kun ette antanut minulle koulusivistystä!

Äänettömyys.

EMÄNTÄ hiljaa.

Mistä minä sen olisin antanut? Hyvä kun sain teille leipää.

FANNI katkerasti.

Mutta Antin piti saada käydä maanviljelyskoulut. Antille riitti.

EMÄNTÄ

Antin täytyi asua taloa ja elättää meidät kaikki. Älkää puhuko turhia, mene sinä, Fanni, antamaan Roosluntille nahkaa, minun täytyy viedä kahvit pellolle. (Poistuu oikealle.)

Postikellon ääni kuuluu. Tytöt juoksevat portille. Selma häviää näkyvistä, Fanni jää portille odottamaan. Postikellon ääni hälvenee vähitellen.

ROOSLUNTI veitikkamaisesti, näyttämön takana vasemmalla.

Ei mitään, ei mitään, ei mitään, johan minä sanoin!

SELMA niinikään näyttämän takana.

Mutta näinhän minä kuinka te otitte vastaan jotakin. (Ehtivät näyttämölle.)

ROOSLUNTI ojentaen hänelle kääröä.

Tämän tässä. Tupakkaplaaria! »Fo te loov ti vara», sanoi ruotsalainen. Pyysin Postimattia tuomaan vähän nurkantaustallisia, että niinkuin sujuisi paremmin se Lempiäniemen fröökynöiden kapsäkin reprasooni.

FANNI itsekseen, pettyneenä.

Ei siis mitään! (Alkaa vetää käsineitä käsiinsä lähteäkseen haravoimaan.)

ROOSLUNTI tarkastelee tupakkakääröään, mutta seuraa salavihkaa tyttöjen neuvottomuutta ja alakuloisuutta. Laulaa haikealla äänellä:

Rakkauden tähden minä Tampereelta läksin, vaikka Suomi on syntymämaani. Kun heilani mun heitti ja vikojansa peitti, vaikka lupas olla armahani.

SELMA joka jo pari kertaa on yrittänyt keskeyttää.

Älkää nyt, Rooslunti.

ROOSLUNTI hämmästyvinään.

Ai, oliko liian surullista? Otetaan iloisempaa sitten:

Kettu se on niin kavala eläin ja sillä on mettäsä pesä. Samallaanen kavaluus on heilani sydämesä.

FANNI

Lakatkaa nyt!

SELMA

Luuletteko, että teitä on niin hauska kuunnella.

ROOSLUNTI

Eikös se ollut lysti laulu! Tiedättekös te missä minä sen kuulin? (Salaperäisesti ja merkitsevästi.) Kilkin talossa kulki eräs mies metsässä ja lauleli yksikseen: »Samallaanen kavaluus…»

SELMA keskeyttäen.

Tulkaa nyt, niin minä annan teille nahhaa.

ROOSLUNTI

Odottakaas nyt, Lempiäniemen tyttäret, niin minä annan teille — kaupungintuliaisia. (Ottaa kaksi kirjettä taskustaan ja pitelee niitä korkealla ilmassa.)

FANNI

Kirjeitä!

SELMA

Kylläpä te olette…

ROOSLUNTI

… Kavala! Kettu! (Laulaa.) Kettu se on niin kavala eläin… (Hän pitelee yhä kirjeitä korkealla ilmassa ja antaa tyttöjen tavoitella niitä.)

FANNI

Mitä tämä nyt on!

SELMA

Minä suutun Roosluntiin!

ROOSLUNTI haikealla, laulavalla äänellä.

Kun minä olin kuullut sen miehen laulavan, niin minä menin ja join tuopin viinaa, en mitään litraa, vaan rehellisen vanhan tuopin. Minä tulin niin surulliseksi etten saanut oltua.

FANNI

Että te nyt viitsitte, vanha mies…

ROOSLUNTI äkkiä muuttaen äänensä tarmokkaaksi ja tiukaksi.

Vanha ja viisas. Ja viekas. Kyllä minä viitsin. Te väsytte ennenkuin
Rooslunti.

SELMA

Minä en ikinä lepy teille.

ROOSLUNTI harvakseltaan, painavasti.

Noo, saatte, jos sanotte mitä te odotatte.

SELMA

Se ei kuulu teihin — antakaa nopeasti.

ROOSLUNTI teeskennellen ylpeyttä.

Kopeasti: ei! ennenkuin Fanni Lempiäniemi sanoo, kuka hänelle lähettää valokuvan.

FANNI

Valokuvan — onko siellä valokuva? (Samalla riemastuen, pelästyen ja punastuen.) Ai, minä tiedän! Nyt saadaan nähdä, Selma, onko hän vanha vaiko nuori…!

ROOSLUNTI viattomasti, harvakseltaan.

Aviiseistako tämä otus on pyydystetty…

FANNI suuttuneena.

Antakaa!

ROOSLUNTI

Kopeasti: ei! ennenkuin olette tunnustaneet kaikki.

SELMA huutaa.

Minä odotan Helsingistä tietoa, pääsenkö sairaanhoitokursseille. Nyt sen kuulitte, annatteko — taikka!

ROOSLUNTI juhlallisesti.

Lempiäniemen tyttäret, niin pidän nyt käsissäni teidän kohtaloanne…
(Parkaisee äkkiä.) Polttaa, polttaa — ottakaa pois! (Salaperäisesti.)
Tahdottekos te tietää mitä näissä kirjeissä on? (Kuiskaa.) Teidän —
lankeemuksenne.

Tytöt ottavat suuttuneina kirjeet ja asettuvat penkille lukemaan.

SELMA ajatuksissaan.

Että nyt viitsitte!

FANNI

Kyllä minä teille vielä näytän!

Rooslunti laulelee »Samallaanen kavaluus» jne. ja tarkkaa salavihkaa tyttöjä. Selma on jännittyneenä silmäillyt läpi kirjeen ja pettymystään peitellen pannut sen taskuunsa. Fanni on kirkaisemaisillaan ilosta luettuaan lyhyen kirjeensä. Hän tempaa kuvan ja tuijottaa siihen.

FANNI

Korea mies… ja nuori!

SELMA tulee katsomaan.

Vanha — hyi!

FANNI

Käykö kateeksesi? Et ole unissasikaan nähnyt näin pulskaa miestä.

SELMA

En sano muuta kuin: vanha.

FANNI

Tulkaas te, Rooslunti, katsomaan, onko tämä herra vanha vaiko nuori.

Rooslunti, joka vihellellen ja hyräillen on pannut tupakaksi, tulee, viattomuutta teeskennellen, katsomaan. Hän päästää pitkän vihellyksen, irvistää ja laskee sylkäisten kuvan kädestään. Nousee ja laulaa ajatuksissaan: »Kettu se on niin kavala eläin…»

FANNI hänen laulaessaan.

Te olette sietämätön! En minä ymmärrä kuinka teitä kärsitään missään.
Ettekö nyt voi sanoa…

Rooslunti huojuttaa laulaen päätään.

FANNI

… onko hän nuori vaiko vanha?

Äänettömyys.

ROOSLUNTI ikäänkuin kertoisi lapsille satua.

Oli kerran madonsyömä puu ja siinä oli madonsyömiä kukkia ja madonsyömiä marjoja, mutta kauniit tilhet lensivät sen oksille ja söivät marjoja. Ne tulivat lopulta »malaateiksi», niinkuin suomalainen sanoo.

SELMA

Minä en jaksa teitä kuunnella. (Lähtee oikealle.)

FANNI lähdössä, kirje käden alla sydämen kohdalla.

Mikähän te luulette olevanne?

ROOSLUNTI rummuttaen otsaansa sormellaan.

No on tämä rehellisempi naamataulu kuin se siellä kintaan alla… sydämen kohdalla. Lainatkaa minullekin kintaanne, niin katson vielä sitä naamataulua…

FANNI huutaen Selmalle.

Anna sinä hänelle nahkaa, minä menen heinään…

ROOSLUNTI

Tiedätte te kai kuka se on?

FANNI

Tiedättekö te?

Lyhyt äänettömyys.

ROOSLUNTI viisaasti.

Klanssihteeri Kukkonen.

FANNI pienen vaitiolon jälkeen.

Klanssihteeri — mikä virkamies se on?

ROOSLUNTI

Virkamies erityisiä toimenpiteitä varten.

FANNI

Erityisiä toimenpiteitä…?

ROOSLUNTI

Erityisiä.

FANNI

Puhukaa nyt mitä te tiedätte…

ROOSLUNTI

Se on klanssihteeri Kukkonen eli (kukonlaulun nuotilla) Kukkelikuu.

FANNI ei tiedä pitääkö hänen ilostua vaiko suuttua.

Klanssihteeri Kukkonen — oikeinko totta?

ROOSLUNTI

Viidenkymmenen viiden vuoden neljän kuukauden — ja — ja — kymmenen päivän vanha.

FANNI

Voi teitä — puhukaa nyt totta ja lakatkaa hulluttelemasta. Tiedättekö te hänestä mitään?

ROOSLUNTI

Korjasin hänelle viime keväänä vaunut — hänellä on vaunut ja parihevoset ja moottorivene — ja lupasi ostaa auttomopiilin. Ja huusholliska oli ollut kolme vuotta… oikein Tukholmasta tuotu. Riitaantuivat jo silloin keväällä… Kolme jahtikoiraa, Kaaro ja Pasoppi ja Anoppi… Kahdeksan huonetta alakerrassa ja kaksi yläkerrassa… (Kumartaa kohteliaasti.) Fo te loov ti vara — lykka till para! Hyvä onkin, että pidätte kintaat kädessänne, kun haravoitte. Tukholmalaisella huusholliskalla oli valkoiset kädet ja paljon sormuksia, kun hän tuli ja liversi ja toi minulle punssia. Siellä pidetään aina niin kalliita aineita… Pitkät korkit, pitkät korkit!

Fanni on käynyt vakavaksi. Katselee epäluuloisesti Roosluntia ja lähtee ikäänkuin paeten portista oikealle. Rooslunti levittelee ihmetellen tyttöjen paljotöisiä koruompeleita, tupakoi, laulaa ja jää vihdoin nuokkumaan lehtimajaan. Huokaa syvään. Ajattelee taasen. Selma tulee, näkemättä häntä, kotelo kädessä, avaa sen ja jää ihailemaan. Rooslunti katsoo puiden takaa.

SELMA kuiskaa itsekseen.

Kultaa!