language: Finnish

TALONHUIJARI

Seuranäytelmä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913.

HENKILÖT:

ÄITI, ystävällinen, kivulloinen, jo harmahtava nainen, yllä tumma pumpulipuku ja esiliina.

JULLE, hyvinvoipa ylioppilas, puoleksi maalaisissa, puoleksi kaupunkilaisissa, kesäisen huolettomissa pukimissa, päässä ylioppilaslakki.

SAIMA, kaunis, kalpea tyttö, yllä vaalea, kotitekoinen kesäpuku.

LYYLI, terve, kehittymisiässä ilakoiva tyttönen, vaaleat kesävaatteet käymässä liian lyhyiksi.

LAURA, naapurintyttö, koreileva, vanhahtava kyläkaunotar.

JANNE, Lauran sulhanen, kaunis nuori poika, työvaatteissa.

MATTI, päivettynyt, toimelias nuori maanviljelijä, siistissä puvussa, urheilupaidan kaulus solmittu värillisellä liinalla, korkeat saappaat.

On kesäinen aamupäivä.

Näyttämö esittää arkihuonetta maalla. Oikealla ikkunat, taustalla ovi keittiöön, jonka sisustus näkyy oven avautuessa, vasemmalla astiakaappi ja ovi saliin. Nurkassa oikealla keinutuoli. Kukkakimppuja vedessä pöydillä ja ikkunoilla. Lauantaipäivän epäjärjestys. Näyttämönpuoleisen ikkunan edessä ompelukone, jonka ääressä SAIMA kuumeentapaisesti ompelee heleää kesäpuseroa. Pyöreän pöydän ääressä, joka on keskellä lattiaa, seisoo JANNE vihellellen ja korjailee seinäkelloa. Hetken perästä nousee hän tuolille vasemmalla salin oven vieressä, missä tapetissa näkyy tumma kellonsija ja naula, panemaan kelloa paikoilleen.

LYYLI juoksee sisään keittiöstä, pyyhkien jauhoisia käsiään esiliinaan.

No nyt se on täällä! Saima hooi — etkös sinä kuule, nyt se on täällä.

SAIMA keskeyttäen koneen käynnin.

Kuka?

LYYLI

Talonhuijari tietysti — ketäs me muuta olemme odottaneet kaiken viikkoa. Ja se sanoo tuntevansa sinut ja kysyi oletko kotona.

SAIMA kiihtyneenä.

Minut?

LYYLI

Sinut, sinut! Pois kiireesti laittamaan kahvia.

SAIMA

Mitä se nyt sitten kahvilla tekee! Syyttäköön itseään, kirjoittaa tulevansa maanantaina ja tulee lauantaina.

LYYLI

Äiti käski laittamaan.

SAIMA

Mutta minä en saa tätä valmiiksi jollen ompele.

LYYLI

Jaa, minun täytyy olla leipomassa.

SAIMA

Tiedäthän sinä että minun huomenna täytyy matkustaa.

LYYLI

Tiedäthän sinä, että äiti tulee kipeäksi, jos taas häärää liiaksi ja yksinään nostelee leipälautoja.

JANNE joka heti Lyylin ilmestyessä huoneeseen rakastuneena ja hymyillen puoleksi veitikkamaista, puoleksi avutonta hymyä, hajamielisesti on kuunnellut kellon liikkeitä, hyppää alas tuolilta, kumartaa ja pyyhkii käsiään kylkiään pitkin.

Enkös minä saa keittää sitä kahvia?

LYYLI purskahtaa suureen nauruun.

Sinä!

JANNE

Mikäs konsti se sitten on? Vettä ja kahvijauhoja ja selvikettä. Minä näytän ettette ikinä ole juoneet niin hyvää kahvia.

SAIMA nousee, työ käsissä, malttamattomasti Lyylille:

Lakkaa nyt jo nauramasta, minä keitän sen kahvin.

JANNE

No entä minä!

SAIMA

Korjaa sinä se kello.

JANNE

Eihän se kello ole saanut virkaa Helsingissä, että sillä niin kiire olisi. Mutta sinun, sinun täytyy saada valmiiksi korea puserosi että kelpaat Helsinkiin.

SAIMA

Älä nyt siinä. Tiedäthän sinä miten mieluista minulle on Helsinkiin meno.

LYYLI innoissaan.

Me keitämme yhdessä kahvin, minä ja Janne.

SAIMA

Entä äiti. Lähde paikalla pakariin.

LYYLI

Lähde sinä. En minä nyt, jos saan Jannen auttamaan.

JANNE

Aijaijai, Lyyli! Sinä se olet se tyttöjen tyttö. Kyllä minä sinusta pidän.

LYYLI

Älä sinä ensinkään. Sinulla on morsian. Sinun täytyy pitää hänestä.

JANNE

Eikös sinusta saa?

LYYLI hyvin tuittupäänä, puiden nyrkkiä ja polkien jalkaa maahan.

Yhdestä vain. Minä en siedä miestä, joka on uskoton. Tiedä se.

JANNE

Aijai sitä sisua…

SAIMA

Kyllä teidän kanssanne käskee. Lähde paikalla siitä torumasta äidin luo.

LYYLI

Minä menenkin. Minä en kärsi miestä, joka pettää morsiantaan.

JANNE

Herranen aika!

LYYLI

Niin juuri.

SAIMA

Jollet sinä nyt… Se vieras voi tulla eikä ole kahvileipää.

LYYLI

Se vieras! Vai nyt sille pitäisi olla kahvileivätkin ja äsken se ei tarvinnut kahviakaan. (Merkitsevästi.) Mutta minä tiedänkin mitä tiedän.

SAIMA hätääntyneenä.

Mitä sinä olet tietävinäsi?

LYYLI kuten äsken.

Ilmankos minä näinkin susista unta yöllä.

SAIMA ja JANNE

Susista?!

LYYLI

Susista. Sinut ne veivät.

SAIMA

Itsesi saavat viedä.

JANNE

Ne vievät teidät molemmat. (Tekeytyy sudeksi, nostaa sormet pystykorviksi, rupeaa ulvomaan ja hyökkää tyttöjen päälle.) Huu-uu-uu-uu! (Ajaa takaa Lyyliä, kun Saima on poistunut keittiöön.)

LYYLI paetessaan Jannea koettaa tekeytyä suuttuneeksi.

Mene morsiamesi luo, mitä sinulla on täällä tekemistä. Saisit kiittää onneasi, että joku sinusta huolii. En minä vain Laurana…

JANNE

Huuu-uu!

LYYLI

Minä en enää viitsi, kuuletko. Minun täytyy mennä pakariin.
Talonhuijarille pitää olla kahvileipää…

Janne on ajanut hänet nurkkaan, josta hän ei pääse minnekään.
Jannen saadessa hänet kiinni yrittää hän lyödä Jannea, mutta
molemmat käyvät äkkiä äänettömiksi ja vakaviksi.

JANNE

Sinusta minä pidän.

LYYLI

Hävytön! Laura on sinun morsiamesi.

JANNE

Ei hän minusta välitä.

LYYLI

Se on oikein sinulle. Minä en kärsi tuommoista miestä.

JANNE teeskennellen suuttumusta.

Enkä minä tuommoista tyttöä. Olet niin paha suustasi, ettei sinun kanssasi tule toimeen muut kuin sudet…

LYYLI

Päästä minut menemään.

JANNE

Ei kuule, älä nyt suutu. Tiedäthän sinä että minä haen taloa.

LYYLI ivaten.

Ja mitä sinä talolla?

JANNE

Pidän että helisee, kun saan sinut emännäksi.

LYYLI

Onhan Lauralla talo.

JANNE

Alati Laura ja Laura. Olen kerta kaikkiaan sanonut sinulle, ettei Laura huoli minusta enkä minä Laurasta.

LYYLI äkkiä, ylenpalttisen ilon vallassa.

Jos sinä… pystyisitkin… ottamaan… tämän minun kotitaloni.

JANNE käyden hänen molempiin käsiinsä, vakavana.

Varmasti, sinun kanssasi yhdessä.

ÄITI joka vähän aikaa sitten on tullut keittiöön ja puhellut siellä askartelevan Saiman kanssa, astuu äkkiä huoneeseen keskeyttäen heidät.

Hyvä Janne, auttaisitkos vähän.

LYYLI painelee polttavia poskiaan ja järjestää hiuksiaan, hätääntyneenä.

Niin äiti, minun piti juuri tulla, mutta tuo Janne, tuo ilkeä häijy…

JANNE

Kaikki on minun syytäni. Lyyli kyllä tahtoi lähteä leipomaan…

ÄITI

Talonostaja haluaisi…

LYYLI nopeasti, itsekseen.

Talonhuijari — ai niin!

ÄITI

… nähdä kyläkarttaa. Julle sanoo sen olevan teillä Alasmaassa. Etkös sinä olisi hyvä ja menisi sitä hakemaan, kun tässä sattuu olemaan niin kiire…

LYYLI äkkiä, kiivaasti.

Äiti, taloa ei saa myydä!

ÄITI

Lapsi kulta, mitä sinä nyt!

LYYLI itsepintaisesti ja uppiniskaisesti.

Minä en tahdo.

ÄITI

Sinähän kaiken aikaa olet ollut myynnin puolella.

LYYLI

En enää ole.

ÄITI huoaten.

Tiedäthän sinä miten raskasta se äidille on ollut.

SAIMA keittiöstä.

Älkää nyt hyvät ihmiset taasen ruvetko vatkaamaan yhtä ja samaa. Tämän talonmyynnin takia olemme jo äidin kanssa tarpeeksi kärsineet. Se on nyt kerta kaikkiaan päätetty eikä sille mitään voi.

LYYLI

Mutta minä en ole sitä ymmärtänyt.

ÄITI

Jos Janne sitten olisi hyvä.

JANNE

Heti paikalla.

LYYLI

Et saa mennä.

JANNE

Lyyli kulta, täytyyhän minun, kun ostaja tahtoo nähdä…

LYYLI

Mutta minä en tahdo. Minä en tahdo että talo myydään. Hänelle.

Janne lähtee veitikkamaisesti vihellellen. Lyyli mennä murjottaa ikkunan luo. Äiti on ottanut kahvivehkeitä astiakaapista, mutta hyrähtää äkkiä hiljaa itkemään ja asettuu tuolille pyöreän pöydän ääreen. Kuuluu vain Saiman askaroiminen keittiöstä.

SAIMA tulee, huomaa äidin itkevän, menee Lyylin luo, kuiskaa nuhdellen:

Sinä olet huonosti kasvatettu.

LYYLI tiuskaten takaisin.

Mitä?

SAIMA

Huonosti kasvatettu…

LYYLI

Ja sinä, sinä olet hyvästi kasvatettu, mutta ikävä. Aijai, kun oletkin ikävä! (Huomaa äidin, heltyy paikalla, kiiruhtaa katuvaisena äidin luo.) Äiti, voi äiti, antakaa minulle keppiä. Saima on oikeassa: huonosti kasvatettu… (Hellittelee äitiä.)

SAIMA

Minä en ymmärrä sinua. Koko ajan olet ollut Jullen puolella: talo pitää myydä ja muuttaa kaupunkiin. Minä ja äiti olemme taistelleet vastaan…

LYYLI itkun seasta.

Niin, te olette olleet oikeassa ja minä, kuten aina, väärässä. (Mahtipontisesti.) Mutta nyt minä asetun teidän puolellenne ja ajan ulos koko talonhuijarin. Hän ei saa astua jalallaan sisään…

ÄITI

Ei sinun sovi kutsua häntä talonhuijariksi. Hän on varmaan kunnon mies…

LYYLI

Ja vielä! Saatte nähdä: kyllä hän myy tämänkin talon ja pistää kymmenen tuhatta markkaa taskuunsa että helähtää.

SAIMA

Lakkaa nyt. Lakkaa, lakkaa.

LYYLI kiusoitellen.

Sinä puolustat häntä. Katsokaa, äiti, kuinka Saima puolustaa häntä — ja punastuu.

SAIMA

Sinä olet pahankurisin lapsi maailmassa.

LYYLI

Äiti, katsokaa kuinka hän kääntää pois kasvonsa…

ÄITI

Hyvä lapsi, tuleekohan sinusta koskaan ihmistä.

LYYLI

Ei äiti, ei minusta tule ihmistä. Mutta minä en tahdo, että talo myydään.

ÄITI

Tule nyt äidin kanssa leipomaan.

Ovat jo menossa, mutta Lyyli kääntyy äkkiä ovessa ympäri, juoksee takaisin.

LYYLI

Äiti, olisitte kuullut millä äänellä hän kysyi: »Onko neiti Vartia kotona?» »Minä olen neiti Vartia», vastasin. »Mutta neiti Saima…»

SAIMA yritettyään keskeyttää häntä.

Ja mitä ihmettä se sitten on. Mutta jos tässä talossa tänäpänä todella saadaan lämmintä leipää, niin se on ihme ja kumma…!

ÄITI

Tunnetko sinä edes tätä talonostajaa?

LYYLI

Niin, tunnetko?

SAIMA

Kai minä hiukan tunnen, koska hänkin sanoi tuntevansa… Hän kävi kai opistolla… tai en minä muista…

LYYLI teeskennellen.

Mitä niitä kaikkia muistaisi. (Äiti on jo keittiössä.) Tai ehkä hänellä on parempi muisti.

SAIMA

Pidä nyt kiirettä, sinä ilkeä tyttö. (Työntää Lyyliä menemään.)

LYYLI keittiön ovesta.

Että sinä saisit pitää hauskaa huijarisi kanssa.

SAIMA

Juuri niin, juuri niin.

Lyyli nauraa ja seuraa äitiä keittiöstä pihamaalle. Saima asettuu ompelemaan, katsoo tuon tuostakin levottomasti odotellen ikkunaan. Hetken perästä tulee keittiön tietä Laura.

LAURA

Terve, terve. No teillehän on tullut talonostaja. Missäs se on?

SAIMA

Kävelevät kai Jullen kanssa maita katselemassa.

LAURA

Kukas se on?

SAIMA

Joku… maanviljelijä. En tiedä mistä.

LAURA

Onkohan sillä rahoja?

SAIMA

Sanovat olevan.

LAURA

Olevan! Mutta mitäs se sitten tulee katsomaan näin pieniä paikkoja… No ethän sinä nyt siitä suutu. Korea paikkahan tämä on, mutta pienet maat, eihän siitä mihinkään pääse.

SAIMA

Kyllä ne työntekijänsä elättävät. Ei meillekään tästä muuttoa tulisi, jollei Jullelle olisi sattunut sitä takuuta.

LAURA

Sellaista se on kun herroille takaa, sen minä aina olen sanonut. Enkä minä vain kenellekään takaisi. Mutta olet sinä nyt onnellinen, kun pääset Helsinkiin. Kuule, sitä varten minä oikeastaan tulin, että toimita nyt minullekin paikka, jos satut kuulemaan.

SAIMA

Mitä sinä ajattelet?

LAURA

Mitäs minä sitten. — Helsinkiinhän kaikki tahtovat.

SAIMA

Mutta eihän isäsi tule toimeen ilman sinua.

LAURA

Me myydään koko roska.

SAIMA

Myytte! Ilman pakkoa?

LAURA

Niin, emme me mitään takuita ole maksaneet, kun emme ole taanneetkaan, mutta onhan täällä maalla niin ikävä. Ja eihän maanviljelys kannata.

SAIMA

Mutta etkö sinä mene naimisiin?

LAURA

Jannen kanssa! (Purskahtaa nauruun.) Onhan sillä vähän ulkonäköä, mutta — muuta ei olekaan. Kukas niistä oman kylän pojista. (Nauraa.) Aijai, tuolla ne tulevat pihan poikki. (Molemmat katsovat ikkunasta. Saima kiiruhtaa keittiöön. Laura puhuu ikkunassa.) Voi, voi, sepäs on pulska poika. Jollei se nyt osta teidän taloa niin ehkä se ostaisi meidän. Voi voi, kun panin näin huonot vaatteet. Hyppäänpähän muuttamassa. Voi voi, kuinka olikin pulska poika. (Lähtee juoksujalan.)

Saima palaa keittiöstä, asettuu ompelemaan, mutta tarkkaa kaiken aikaa ääniä, jotka ulkoa tulevat saliin. Äkkiä kuulee hän askelten lähestyvän salin ovea ja alkaa kiihkeästi polkea konetta. Julle avaa oven, tulee häntä kohti. Matti näkyy kauempana.

JULLE

Saima… Saima… olepas nyt hiljaa, niin esittelen sinulle… (Laskee käden hänen olalleen. Saima lakkaa ompelemasta.) Kylläpä sinä nyt olet ahkera. Maanviljelijä Lähteenmäki — sisareni.

Matti tervehtii täynnä iloista odotusta,
Saima hämillään.

MATTI

Pitkistä ajoista. Mitäs kuuluu?

SAIMA

Ei mitään erinomaisia.

JULLE

Ai, te olette tutut? En tietänytkään. Eikös se kartta ole vielä tullut?

SAIMA

Kyllähän sen Jannen jo olisi pitänyt tulla.

JULLE

No, kai hän pian tulee. Ehkä mennään tuonne salin puolelle, siellä on vilpoisempi.

MATTI

Kiitoksia. Täällähän on hyvä.

JULLE

No, kuinka isäntä tahtoo. Minä noudan sitten tupakat tänne. Etkös sinä,
Saima, anna kahvia. (Lähtee salista.)

SAIMA nousee työnsä äärestä.

Heti paikalla.

MATTI

Ehdimmehän me vielä. (Äänettömyys. Matti istuutuu.) Kertokaa nyt mitä teille on kuulunut… näinä vuosina.

SAIMA

Ei mitään. Ei todella kerrassaan mitään.

MATTI

Mutta veljenne kertoo että huomenna matkustatte Helsinkiin.

SAIMA

Olen saanut sieltä paikan.

MATTI

Kauppa-apulaisena?

SAIMA hätäisesti.

Niin. Se on hyvin hyvä paikka.

Äänettömyys.

MATTI

Muistuu vain mieleeni mitä sanoitte kaksi vuotta sitten: ettette mistään hinnasta lähtisi maaseudulta.

SAIMA katkerasti.

Te ostatte kotini, mitä minä täällä teen!

MATTI

Ei ole ensinkään sanottu.

SAIMA loukkaantuneena.

Jollei kelpaa teille, niin jollekin toiselle. Keinottelijoista ei ole puutetta! (Nauraa katkerasti.)

MATTI

Saima! Muistatteko minkä saarnan te piditte minulle kaksi vuotta sitten?

SAIMA

En.

MATTI

Muistatte varsin hyvin.

Äänettömyys.

MATTI

No niin, te saarnasitte mikä on velvollisuuteni maata ja kotitaloani kohtaan. Te kuvasitte maaseudun kauneutta… miten hyljätyksi se jää, kun myymme sen rahasta. Lähteenmäki oli silloin myytävänä. Kun tulin kotiin opistosta, niin en — voinutkaan sitä myydä.