PUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI
Pitänyt
M. Tullius Cicero
Suomentanut
T:ri K. J. Hidén, roomalaisen filologian dosentti
Helsingissä, Oy Weilin & Göös Ab, 1905.
Die Muse wagte es, in der Toga auf der römischen Rednerbühne zu erscheinen, und den Vorhang ihres Heiligthums zu lüften; die Art, wie sie eingeführt wurde, giebt Aufschluss über Cicero und sein Volk.
W. Drumann Geschichte Roms Th. IV p. 204.
SISÄLLYS:
Alkulause. M. Tullius Ciceron elämä ja teokset. Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi Johdanto. Selonteko. Todistelu. Loppulause. Viiteselitykset.
Lyhennyksiä:
A. = Aulus C. = Gaius Cn. = Gnaeus L. = Lucius M. = Marcus P. = Publius Q. = Quintus
Alkulause.
Non scholae, sed vitae discimus.
Jo v. 1865 ilmestyivät Ciceron puhe runoilija Archiaan puolustukseksi sekä puhe Q. Ligariuksen hyväksi Oulun ruotsalaisen alkeisopiston lehtorin Oskar Blomstedtin suomentamina sekä painettiin sittemmin uudestaan aivan muuttumatta v. 1891.
Koska Blomstedtin kirjasen jälkimäinenkin painos nykyjään lienee loppuun myyty, olen katsonut ajan vaatimaksi julkaista tekemäni edellisen puheen suomennoksen. Tämä poikkeaa eri syistä Blomstedtin käännöksestä, varsinkin sen johdosta, että tahallani en ole siihen tutustunut ennen oman työni päätyttyä.
Käännös on ylipääten tehty sen tekstin mukaan, minkä Lehtori Tri O. Grotenfelt on julkaissut kirjassa M. Tullii Ciceronis orationes selectae VI, Helsingforsiae 1894. Muuten olen hyväkseni käyttänyt tärkeimmät puheen käsittämistä edistävät apuneuvot, joista erityisesti mainitsen Lehtori H.F. Silander'in toimittamat oivalliset selitykset (Selityksiä ja Sanaluettelo M. Tullius Ciceron puheeseen Runoilija Archiaan puolustukseksi, Helsingissä 1903).
Helsingissä, kesäkuulla 1905.
K.J. Hidén.
M. Tullius Ciceron elämä ja teokset.
M. Tullius Cicero syntyi tammikuun 3 p. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin pikkukaupunkia (nyk. Arpino kaakkoon päin Roomasta). Saatuansa Roomassa yhdessä nuoremman veljensä Quintuksen kanssa huolellisen kasvatuksen hän esiintyi jo v. 81 julkisesti puhujana ja saavutti vähitellen yhä suuremman maineen varsinkin sen jälkeen, kuin hän oli harjoitellut opintoja Kreikassa vv. 79-77. Hän otti nyt enemmän kuin ennen osaa valtiolliseen elämään, tuli v. 75 quaestoriksi sekä kohosi nopeasti läpi kaikkien virka-asteitten, jotta hän huolimatta siitä että oli nuosukas ( homo novus ) pääsi konsulin virkaan vuodeksi 63 varhaisimpana lain myöntämänä ikävuotena. Konsulina Cicero paljasti Catilinan vallankumoukselliset aikeet sekä kukisti valtiolle perin vaarallisen salaliiton. Tällöin Cicero oli kohonnut valtiollisen toimensa kukkuloille, mutta tämän jälkeen elämä hänelle tarjosi vain pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Ciceron täytyikin jo v. 58 lähteä maanpakoon Roomasta. Kuitenkin hän seuraavana syksynä kutsuttiin takaisin, jolloin Rooman kanssa suurella riemulla otti hänet vastaan. Seuraavat vuodet hän toimi etenkin puhujana sekä Forumilla että senaatissa saavuttamatta kumminkaan aikaisempaa vaikutustaan. V. 51 hän joutui prokonsulina hoitamaan Cilician maakuntaa vuoden ajan. Kun Cicero Ciliciasta palasi Roomaan, oli kansalaissota Caesarin ja Pompeiuksen välillä alkanut. Kauan epäröityään hän lähti Pompeiuksen luo Kreikkaan. Pharsaluksen ratkaisevan taistelun jälkeen v. 48 hän jälleen palasi Italiaan sekä sai helposti Caesarilta armahduksen. Muuttuneet olot vaikuttivat nyt sen että Cicero toistaiseksi pysyi aivan erillään valtiollisesta elämästä omistaen kaiken aikansa vain kirjallisille ja tieteellisille harrastuksilleen. Vasta Caesarin murhan jälkeen Cicero taasen astui valtiolliselle taistelutanterelle asettuen kaikella voimallaan mahtavaa Antoniusta vastaan. Mutta sen johdosta hänenkin nimensä myöhemmin joutui valtiopannaan julistettujen joukkoon ja murhamiehet yllättivät hänet Caietan luona (nyk. Gaëta) joulukuun 7 p. v. 43 e.Kr.
Joskin Cicero valtiollisen toimintansa johdosta useinkin on joutunut ankaran arvostelun alaiseksi, on hän puhujana ja kirjailijana saavuttanut yleisen tunnustuksen sekä katoamattoman maineen. Hänen merkityksensä omalle ajalleen sekä jälkimaailmalle on etenkin siinä, että hän helposti tajuttavassa, miellyttävässä muodossa Rooman kielellä on esittänyt eetillisesti ja esteettisesti etevämmän kreikkalaisen sivistyksen tuotteita ja tuloksia sekä johdonmukaisella, puhtaalla ja sointuvalla kielenkäytöllään kohottanut latinan kielen täydellisyyteen, josta tuli esikuva pitkiksi ajoiksi.
Ciceron kirjallisten tuotteiden lukumäärä on melkoisen suuri. Tavallisesti hänen jälkeenjättämänsä kirjoitukset jaetaan seuraaviin ryhmiin: puheet; retoriset kirjoitukset; filosofiset teokset; kirjeet.
Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi.
Niinkuin itse puheesta näkyy, muudan Grattius syytti Archiasta siitä että hän laittomasti oli itselleen kavaltanut Rooman kansalaisoikeuden. Koska kantajan tekemät syytökset oli verrattain helppo kumota, oli koko oikeudenkäynti kaikesta päättäen valtiollisten vastustajien toimeenpanema runoilijaa suosivan Lucullusten perheen häpäisemiseksi. Juttua käsiteltiin v. 62 valamiesoikeudessa, jonka puheenjohtajana toimi praetori Q. Tullius Cicero, puhujan veli. Sitten kuin Grattius oli kanteensa esittänyt piti Cicero puolustuspuheen, josta hän suurimman osan omistaa tieteiden ja taiteiden ylistämiselle osoittaakseen että Archias, ollen näitten harrastaja, kaikin puolin on ansainnut tulla Rooman kansalaiseksi. Kuten odottaa saattoi, kumottiin kanne aiheettomana.
PUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI
1. [Johdanto] Jos minussa, tuomarit, on jotain synnynnäistä kykyä, jonka pienuuden kyllä tunnen, tahi jotain harjaantumista puheiden pitämiseen, johon kieltämättä olen kohtalaisesti perehtynyt, tahi jonkinmoisia innokkaalla tieteellisellä työskentelyllä saavutettuja opinnollisia tietoja tällä alalla, jonka lähellä — sen tunnustan — kaiken elinaikani olen uskollisesti pysynyt, niin kaiketikin ensi sijassa juuri tämä A. Licinius milt'ei täydellä syyllä on oikeutettu minulta vaatimaan hedelmän korvaukseksi kaikista edellä mainituista perusteista.[1] Sillä aloittaessani tarkasteluani aina siitä saakka, mihin suinkin saatan ajatuksissani silmäillä menneitä päiviäni sekä ulotuttaa lapsuuteni ajan varhaisimmat muistelmat, siitä saakka huomaan tämän päämieheni ensimäisenä innostuttaneen minua ryhtymään ja antautumaan näitten harrastusten palvelukseen. Jos siis puhelahjani, tämän miehen kehoittelusta ja opastuksista sopusuhtaisesti kehittynyt, jolloinkulloin on ollut muutamille hyödyksi, olen totta tosiaan, minkä verran minussa voimia on, velvollinen auttamaan ja pelastamaan juuri sitä, jolta olen saanut vastaanottaa sen keinon, minkä avulla saatan kaikkia muita auttaa ja monia muita pelastaa. Ja jott'ei muuten kukaan mahdollisesti kummastelisi näitä minun sanojani, sen johdosta että tässä miehessä on aivan toinen hengenlahja kuin minun omaamani oppitieto ja taito puhumisessa, niin tahdon huomauttaa, en ole minäkään koskaan ollut kiintynyt yksinomaan vain tähän taiteeseen. Sillä kaikilla opinhaaroilla, jotka korkeampaa sivistystä tarkoittavat, on jonkinlainen yhdysside ja ne liittyvät toisiinsa niin sanoakseni sukulaisuuden kautta.
2. Mutta jott'ei kenellekään teistä näyttäisi kummalliselta, että minä lakiin perustuvaa tutkimusta pidettäessä sekä rikosjuttua käyteltäessä, kun asiata käsitellään Rooman kansan praetorin, varsin ansiokkaan miehen, ynnä järkähtämättömien tuomarien edessä, tämän näin lukuisasti kokoontuneen ihmisjoukon läsnäollessa, että minä käytän tällaista esitysmuotoa, mikä eroaa sekä tavanmukaisista käräjämenoista että myös oikeudellisesta sana-asusta, pyydän teitä että tässä jutussa annatte minulle tämän vapauden, mikä on soveltuva tälle vastaajalle eikä toivoakseni teille vastenmielinen, ja suvaitsette että minä, puhuessani tämän oivallisen runoilijan ja mainion oppineen puolesta näitten lukuisain sivistyneitten läsnäollessa ja teidän, niin valistuneiden miesten edessä ja lopuksi tämän praetorin johtaessa oikeuden istuntoa, saan puhua vähää vapaammin sivistyttävistä ja tieteellisistä riennoista sekä, kun on kysymys sellaisesta miehestä, joka julkisuutta vierovan ja tieteitä harrastavan elintapansa vuoksi mitä vähimmin on joutunut käräjissä ja rikosjutuissa raastettavaksi, käyttää melkein aivan uutta ja tavatonta esitysmuotoa.
Mutta jos nyt tiedän teidän suosiollisesti myöntävän tämän, niin johdan teidät varmasti siihen lopulliseen käsitykseen että tämä A. Licinius ei suinkaan ole poistettava kansalaisten luvusta, hän kun on kansalainen, vaan päinvastoin, joll'ei hän olisi, otettava kansalaisten joukkoon.
3. [Selonteko] Sillä niin pian kuin Archias oli jättänyt taaksensa poikaiän ja niistä opetusaineista, joiden kautta nuoriso tavallisesti kasvatetaan todelliseen sivistykseen, antautui kirjailijatoimeen, niin hän ensiksi Antiochiassa — siellä, näette, hän oli syntynyt ylhäisestä suvusta —, mikä muinoin oli väkirikas, varakas kaupunki sekä oppineitten ihmisten ja tieteellisten pyrintöjen pesäpaikka, pian alkoi voittaa kaikki muut nerollisuutensa maineella.[2] Sittemmin muissakin Vähän-Aasian osissa ja koko Kreikassa siten hänen tuloansa kaikkialla juhlittiin, että jännitys, jolla häntä odotettiin, oli suurempi kuin hänen nerollisuutensa vaikuttama maine, mutta itse hänen tulonsa herättämä ihastus voitti jännityksen. Mitä Italiaan tulee, versoi siihen aikaan siellä kaikkialla kreikkalaiset taiteet ja tieteet, ja näitä harrastuksia pidettiin vielä silloin Latiumissakin innokkaammin vireillä kuin nyt samoissa kaupungeissa eikä niitä täälläkään Roomassa laiminlyöty valtion rauhallisen aseman johdosta. Siksipä Tarentumilaiset, Locrilaiset, Rhegiumilaiset ja Neapolilaiset kunnioittivat häntä lahjoittamalla hänelle kansalaisoikeutensa ynnä muita kunnianosoituksia ja kaikki, jotka edes jossakin määrin osasivat älyjä arvostella, pitivät häntä personallista tutustumista ansaitsevana.[3] Kun hän tämän suuren ja laajalle levinneen maineen kautta vielä muilla paikkakunnilla oleskellessaan oli tullut tunnetuksi, saapui hän Roomaan Mariuksen ja Catuluksen konsulivuotena.[4] Hän tapasi heti konsuleina semmoiset miehet, joista toinen saattoi hänelle tarjota arvokkaita aineksia runollista esitystä varten ja toinen taasen sekä aineksia että myös harrastusta ja arvostelukykyä. Heti-kohta Lucullukset vastaanottivat hänet kodissaan, vaikka hän vielä silloin oli nuorukaisen puvussa. Ja todistuksena niin hyvin hänen lahjakkaisuudestaan ja tieteellisestä sivistyksestään kuin lisäksi hänen jalosta luonteestaan oli tämä, että se perhe, joka ensinnä hänelle nuoruudessaan osoitti suosionsa, edelleen pysyi hänelle vanhuudessaan likeisesti tuttavallisena. Niihin aikoihin hän oli mieluinen tuolle mainiolle Q. Metellus Numidicukselle ja hänen pojalleen Piukselle, hänen esityksiään kuunteli M. Aemilius, hän seurusteli läheisesti Q. Catuluksen, sekä isän että pojan kanssa, L. Crassus häntä kunnioitti, mutta kun hän seurustelullaan piti itseensä kiintyneinä Lucullukset, Drusuksen, Octaviukset, Caton ja koko Hortensiusten perhekunnan, nautti hän suurtakin kunnioitusta, koska eivät ainoastaan ne häntä kunnioittaneet, jotka mielivät jotain henkisesti omaksua sekä nautinnokseen kuunnella, vaan myös ne, jotka ehkä olivat niin tekevinään.[5] 4. Kun hän sillä välin kyllin pitkän väliajan jälkeen M. Luculluksen kanssa oli lähtenyt Siciliaan ja tästä maakunnasta palasi niinikään Luculluksen kanssa, saapui hän Heracleaan.[6] Kun tämä oli täydellisesti yhdenvertaisiin oikeuksiin perustuva liittovaltio, tahtoi hän kirjoittautua tämän valtion kansalaiseksi ja, jos kohta häntä jo itse kauttansa pidettiin siihen kelvollisena, sai hän sen Heraclealaisilta erityisesti Luculluksen vaikutuksen ja suosion johdosta. Annettiinpa hänelle kansalaisoikeus erään Silvanuksen ja Carbon lain nojalla: Kansalaisia olkoot kaikki, jotka ovat kansalaisiksi kirjoitetut liittolaisvaltioissa, jos silloin, kuin lakiehdotus tehtiin, asuivat Italiassa ja jos he 60 päivän kuluessa ilmoittautuivat praetorille. Kun päämiehelläni jo monta vuotta oli ollut asunto Roomassa, ilmoittautui hän likeiselle ystävälleen praetori Q. Metellukselle.
[Todistelu] Jos minulla nyt on puhuttavana ainoastaan kansalaisoikeudesta ja laista, minun ei tarvitse sanoa mitään lisää; sillä puolustuspuheeni on päättynyt. Mitähän tästä voidaan kumota, Grattius? Kiellätkö hänen olleen Heraclean kansalaiseksi kirjoitettuna? Todistajana on läsnä erittäin luotettava, velvollisuudentuntoinen ja rehellinen mies, M. Lucullus; tämä väittää tietävänsä eikä luulevansa, nähneensä eikä vain kuulleensa, olleensa toimeenpanijana eikä vain olleensa läsnä. Todistajina ovat läsnä Heraclean kunnianarvoiset lähettiläät, tämän oikeusjutun takia ovat he saapuneet tehtävineen ja virallisine todistuskappaleineen; nämä sanovat hänen kirjoitetun Heraclean kansalaiseksi. Tässä vielä kaipaat Heraclean virallisia kansalaisluetteloja, joiden kaikki tiedämme hävinneen Italian sodan aikana valtioarkiston tulipalossa? On todellakin naurettavaa, ett'ei sanota mitään sen johdosta, mikä meillä on, vaan kysytään, mitä meillä ei saata olla, ett'ei olla tietävinään suullisesta todistuksesta, vaan vaaditaan kirjallista ja, vaikka on olemassa niin jalon miehen kunniasana ja niin luotettavan municipikaupungin valallinen vakuutus, hylätään se, jota ei millään lailla voida väärentää, mutta kaivataan luetteloja, joita kumminkin itse sanot monesti väärennettävän. Tai eikö hän olisi asunut Roomassa, hän, joka monta vuotta ennen kansalaisoikeuden saamista kaikkine tamineineen tavaroineen asettui Roomaan asumaan? Tai eikö hän olisi ilmoittautunut? On kyllä, vieläpä niihin luetteloihin, mitkä yksin praetorivirkakunnalle tehdyistä ilmoittaumisista omaavat virallisten luettelojen pätevyyden. 5. Sillä kun Appiuksen luetteloja sanottiin jokseenkin huolimattomasti säilytetyiksi ja Gabiniuksen kevytmielisyys hänen ollessa vielä tuomitsematta sekä onnettomuus tuomion jälkeen oli hävittänyt luettelojen koko luotettavaisuuden, niin sitä vastoin tuo peräti nuhteeton ja oikeamielinen Metellus oli niin tunnon-tarkka, että hän meni praetori L. Lentuluksen ja tuomarien luo sekä sanoi käyneensä rauhattomaksi yhden nimen pyyhkimisestä.[7] Näissä luetteloissa ette nyt näe mitään pyyhkimistä tapahtuneen A. Liciniuksen nimen kohdalla. Näin ollen, mitä syytä on epäillä hänen kansalaisoikeuttaan, varsinkin kun hän on ollut muidenkin kansalaiskuntain jäseneksi kirjoitettuna? Sillä kun ihmiset Suur-Kreikassa jakelivat sulan suotta kansalaisoikeutta vähäpätöisille henkilöille, jotka eivät olleet perehtyneet mihinkään tahi vain johonkin ala-arvoiseen taiteeseen, eivät suinkaan Rhegiumilaiset tai Locrilaiset tai Neapolilaiset tai Tarentumilaiset, kuten minun kai täytynee uskoa, olisi kieltäneet tältä nerollisuuden erinomaisella maineella varustetulta mieheltä sitä, minkä tavallisesti lahjoittivat näyttämötaiteilijoille! Entä vielä? muut ovat kyllä sekä kansalaisoikeuden antamisen jälkeen että Papiuksen lain jälkeen jollakin tavoin päässeet pujahtamaan noitten municipikaupunkien kansalaisluetteloihin; tämäkö sitten olisi hylättävä, joka ei edes käytä niitä, joihin on kirjoitettu, koska hän aina tahtoi käydä Heraclealaisesta?
Sinä vaadit meikäläisiä verotusluetteloja esitettäviksi. Luonnollisesti kyllä; sillä onhan se aivan tuntematon asia, että hän viimeisten censorien aikana[8] oli tuon mainion päällikön L. Luculluksen seurana sotajoukossa ja että hän edellisten aikana[9] oleskeli Vähässä-Aasiassa saman miehen seurassa, kun hän vielä oli quaestori, kuin myös että ensimäisten, Juliuksen ja Crassuksen aikana,[10] ei yhtään osaa kansasta kirjoitettu henkiluetteloihin. Mutta koska hengillepano ei vahvista kansalaisaseman laillisuutta, vaan ainoastaan osoittaa että se, joka on luetteloon merkitty, jo siihen aikaan sen kautta on esiintynyt kansalaisena, niin tiedä, että niihin aikoihin, jolloin tämä, syytöksesi mukaan, ei edes omankaan käsityksensä nojassa omistanut Rooman kansalaisen oikeuksia, hän useampia kertoja lakiemme jälkeen teki testamenttinsa sekä sai vastaanottaa Rooman kansalaisten määräämiä perintöjä ja L. Lucullus maaherrana suositti häntä rahapalkkioiden saantia varten valtionrahastolle. 6. Hae vielä todisteita, jos voit; ei häntä kuitenkaan koskaan oman taikka ystäviensä käsityksen mukaan saata syylliseksi todistaa.
Kysyt meikäläiseltä mieheltä, Grattius, miksi niin suuresti olen tähän mieheen ihastunut. Koska hän tarjoaa minulle tyyssijan, missä henkeni virkistyy tämän Forumin hälinän jälkeen ja torailemisesta väsyneet korvani löytävät lepoa. Vai luuletko että meille voisi riittää ainetta, mistä joka päivä puhuisimme niin monenmoisissa asioissa, ell'emme tieteellisellä työskentelyllä jalostuttaisi henkeämme, tahi että henkemme voisi kestää niin suurta rasitusta, ell'emme virkistäisi sitä niinikään samalla työskentelyllä? Minäpä todellakin tunnustan olleeni tieteellisiin harrastuksiin ihastunut. Hävetkööt muut, jotka siten ovat tieteisiin hautaantuneet, ett'eivät niistä voi mitään käyttää yhteiseksi hyväksi eivätkä julkisuuden valoon saattaa; vaan miksikä minua hävettäisi, tuomarit, joka niin monta vuotta olen elänyt siten, ett'ei joutoajan vietto ole minua pidättänyt eikä nautinnonhimo ehkäissyt, saati sitten unentarve estänyt yhdenkään kansalaisen ahdinkotilassa tahi aineellista etua uhattaessa? Kukapa siis minua sitten moittisi tahi kuka minulle syyllä vihoittelisi, jos minä puolestani käytän näitten opintojen harjoittamiseen kaiken sen ajan, mikä muille myönnetään yksityisten asiainsa hoitamiseen, juhlapäivien ja leikkien viettämiseen tahi toisenlaisia huvituksia sekä suorastaan hengen ja ruumiin lepoa varten, sen ajan, minkä muut omistavat varhain alkaviin pitoihin, noppapeliin tai pallonheittoon? Vieläpä on tämä sitä enemmän minulle sallittava, koska näistä opinnollisista harrastuksista minunkin puhujataitoni kehittyy, joka, olkoonpa se kuinka vähäinen tahansa, ei koskaan ole ystäviä pulaan jättänyt. Mutta jos tämä jostakusta näyttää jokseenkin vähäpätöiseltä, tunnen kumminkin sen lähteen, mistä saatan ammentaa ne ohjeet, mitkä ovat tärkeimmät. Sillä joll'en monien suullisten ohjausten ja monipuolisen kirjallisuuden viljelemisen kautta nuoruudesta asti olisi tullut siihen vakaumukseen, ett'ei mitään elämässä suuresti ole tavoitettava paitsi kunniaa ja siveellisyyttä, että taasen sen takaa-ajamisessa kaikki ruumiin-rasitukset, kaikki kuoleman, vieläpä maanpaonkin vaarat ovat vähäpätöisiksi arvosteltavat, en olisi milloinkaan teidän hyväksenne pannut itseäni alttiiksi niin lukuisille, suurille vaaroille sekä näitten katalien ihmisten jokapäiväisille hyökkäyksille. Mutta täynnä noita ohjeita ovat kaikki kirjat, kaikki viisaitten lausunnot, kaikki muinaiset esikuvat; nämä kaikki olisivat hämärän peitossa, ell'ei tieteen valaisu niitä kohtaisi. Kuinka monta elävästi esitettyä kuvaa oivallisista miehistä ovatkaan kreikkalaiset ja latinalaiset kirjailijat meille jättäneet sekä katsellaksemme että vielä enemmän jäljitelläksemme! Näitä minä aina pidin silmäini edessä valtiota johtaessani ja koetin siten sydäntäni ja henkeäni, noita oivallisia miehiä nimenomaan tarkastelemalla, sopusuhtaisiksi kehittää.
7. Joku kysynee: Mitä kummia? tuonko tieteellisen koulutuksen kautta, jota kiitoksilla ylistelet, juuri nuo mainiot miehet, joiden ansioista on kirjallisuudessa kerrottu, ovat kasvatuksensa saaneet? Vaikeaa on vakuuttaa tätä kaikista, mutta kuitenkin tiedän tarkalleen, mitä minun tulee siihen vastata. Minä puolestani myönnän että useat erinomaisen lahjakkaat ja ansiokkaat henkilöt ovat olleet tieteellistä sivistystä vailla ja että he pelkästään melkein jumalallisen luonnonlaatunsa kautta itsestänsä ovat tulleet siveellisiksi ja lujiksi, vieläpä lisään senkin että luontainen taipumus ilman tieteellistä sivistystä useammin on auttanut saavuttamaan kiitosta ja kuuluisuutta kuin sivistys ilman luontaista taipumusta. Ja kumminkin minä väitän tämän että, jos erinomaiseen, mainioon taipumukseen on yhtynyt järjestyksellinen ja sopusuhtainen tieteellinen kasvatus, niin tavallisesti silloin sukeutuu moinen aivan harvinainen etevyys. Näitä miehiä on tuo kuolematon Africanus, jonka isämme ovat nähneet, näitä nuo varsin järkevät ja maltilliset miehet C. Laelius ja L. Furius sekä tuo sangen tarmokas ynnä sen ajan mieheksi perin oppinut M. Cato vanhus;[11] jos nämä eivät olisi tieteistä saaneet mitään apua käsittääkseen ja noudattaakseen hyvettä, eivät varmaan olisi koskaan antautuneet niitä harjoittamaan. Mutta joskaan tätä suurta hyötyä ei olisi silmämääräksemme asetettava ja jos näistä opinnoista etsittäisiin vain huvitusta, niin kuitenkin luullakseni teidän täytyisi pitää tätä hengen virkistyskeinoa jaloimpana ja ylevimpänä. Sillä muut eivät sovellu kaikkiin aikoihin eivätkä kaikille ikäkausille eivätkä kaikkiin paikkoihin, mutta tällaiset tieteelliset harrastukset elähdyttävät nuoruutta, huvittavat vanhuutta, kaunistavat myötäkäymisiä, tarjoovat turvaa ja lohtua vastoinkäymisissä, ovat huviksi kotona eivätkä esteeksi sen ulkopuolella, ovat seuranamme öillä, matkustellessamme ulkomailla sekä maaseudulla oleskellessamme.
8. Mutta jos emme itse saata niitä harjoitella emmekä mielessämme niistä nauttia, pitäisi meidän kuitenkin niitä ihailla, vieläpä silloin, kuin vain näkisimme niitä muissa. Kuka meistä oli niin sivistymätön ja tunteeton, ett'ei äskettäin Rosciuksen kuolema olisi häneen koskenut? Vaikka hän kuolikin vanhuksena, oli yleinen mielipide se, ett'ei hänen olisi pitänyt ensinkään kuolla oivallisen taitonsa ja viehättäväisyytensä takia.[12] Hän oli siis saanut osakseen niin paljon rakkautta meiltä kaikilta ruumiinsa elkeillä; tuleeko meidän sitten välinpitämättömästi kohdella hengen uskomatonta eloisuutta ja neron lentoa? Kuinka monesti olenkaan nähnyt tämän Archiaan, tuomarit, — käytän, näette, hyväkseni suosiollisuuttanne, koska te tässä laadultaan oudossa oikeuspuheessa niin tarkasti minua kuuntelette, — kuinka monesti olenkaan nähnyt hänen, vaikka ei ollut kirjoittanut yhtään kirjainta, lausuvan valmistautumatta suuren määrän mitä parhaita säkeitä juuri hetken tapahtumista, kuinka monesti olen nähnyt hänen pyydettynä toistamaan esittävän saman asian muutettuaan sanat ja ajatukset! Niiden runojen taasen, jotka hän oli kirjallisesti julkaissut huolella ja harkinnalla, näin saavuttavan semmoista suosiota, että hän on kohonnut vanhain kirjailijain maineen tasalle. Häntäkö en rakastaisi, häntäkö en ihailisi, häntäkö en kaikin mokomin katsoisi puolustettavaksi? Ja edelleen olemme sen kuulleet mainioimmilta ja oppineimmilta henkilöiltä että muitten tieteiden harjoittaminen riippuu opetuksesta, säännöistä ja taitavuudesta, mutta että runoilija juuri luonnonlahjojensa avulla voipi voitavansa ja saapi yllykettä hengenvoimistaan sekä jumalallisesta henkäyksestä ikäänkuin täyttyy innostuksella. Siksipä täydellä syyllä kuuluisa maanmiehemme Ennius nimittää runoilijoita pyhiksi, koska näyttävät jumalain lahjana ja armonosoituksena olevan meille uskotut.[13]
Olkoon niin muodoin, tuomarit, runoilijanimi teille, korkeasti valistuneille miehille pyhä, tämä runoilijanimi, jota ei mikään sivistymätön kansa konsanaan ole loukannut. Kalliot ja erämaat antavat vastakaikua ihmisäänelle, julmat petoeläimet usein lauhtuvat soitosta sekä pysähtyvät kuuntelemaan; me korkean sivistyksen jalostuttamat ihmiset emmekö tuntisi runoilijan äänen tenhovoimaa? Colophonin asukkaat sanovat Homeruksen olevan kansalaisensa, Chiolaiset väittävät hänet heikäläisekseen, Salamiin väestö vaati häntä itselleen, Smyrnalaiset taasen vakuuttavat hänen olevan maanmiehensä ja ovat sen johdosta hänelle vihkineet pyhäkön kaupungissaan, ja monet muut sitä paitsi hänestä kiivaasti kiistelevät keskenään.[14]
9. Niin muodoin nuo vaativat itselleen muukalaista myöskin hänen kuoltuaan, sen johdosta että hän oli runoilija; mekö hylkäisimme hänen eläessään tämän miehen, joka sekä oman toivonsa mukaan että lakien perusteella on meikäläinen, sittenkin vaikka Archias jo pitkät ajat on käyttänyt kaiken harrastuksensa ja neronsa Rooman kansan kunnian ja maineen ikuistuttamiseksi? Sillä jo nuorukaisena hän käsitteli Cimbriläissotaa ja oli samalla rakas tuolle C. Mariukselle, joka näytti jotenkin kylmäkiskoiselta tällaisia harrastuksia kohtaan. Eihän kukaan ole niin nurjamielinen Runottarille, ett'ei hän kernaasti soisi töittensä ylistystä runoudella ikuistettavaksi. Kerrotaan Themistocleen, Ateenan mainioimman miehen, vastanneen häneltä kysyttäessä, kenenkä esitystä tai kenenkä ääntä hän mieluimmin kuunteli: Sen, joka hänen kuntoaan parhaiten ylistelisi. Niinikään tuo Marius myös erityisesti rakasti L. Plotiusta, koska hän luuli tämän henkensä lahjoilla voivan ylistellä tekojaan.[15] Mutta edelleen hän on kokonaisuudessaan esittänyt sotaa Mithridateen kanssa, mikä oli mahtava ja vaikea sekä monien vaihtelujen alainen käänteissään maalla ja merellä;[16] ja tämä runoelma tuottaa loistoa niin hyvin tuolle ylen urholliselle, kuuluisalle L. Lucullukselle kuin myös Rooman kansan nimelle. Rooman kansahan Luculluksen ylijohdolla avasi Pontuksen, joka muinoin oli suojattu kuninkaitten apuneuvojen ja luonnollisenkin asemansa kautta, Rooman kansan sotajoukko saman miehen johdolla kukisti jotenkin pienellä voimalla Armenialaisten lukemattomat joukot. Rooman kansan mainetekoja on se että Cyzicuksen perin ystävällismielinen kaupunki niinikään hänen toimestaan riistettiin ja pelastettiin kaikkinaisesta hyökkäyksestä kuninkaan puolelta sekä koko sodan ammottavasta kidasta;[17] meidän urhotyönämme aina mainitaan ja julistetaan tuo uskomattoman kiivas meritaistelu Tenedoksen luona, jolloin L. Luculluksen johtaessa taistelua vihollisten päälliköt tuhottiin ja laivasto upotettiin; meidän ovat voittopatsaat, meidän muistomerkit, meidän voittokulut. Mutta ne, jotka henkensä lahjoilla ylistävät näitä tapauksia, ne kohottavat Rooman kansan mainetta. Maanmiehemme Ennius oli Scipio Africanus vanhemman suosikki ja sen takia otaksutaan hänen marmorikuvansa olevan pystytetyn Scipioiden sukuhaudassa; hänen ylistyslaulujensa kautta ei ainoastaan ylistetty sotasankari saa kunniaa, vaan myös Rooman kansa. Pilviin saakka hän kohottaa tämän läsnäolevan Caton esi-isää ja sen kautta Rooman historia saa mainehikkaan lisäyksen. Lyhyesti sanottuna, se että mokomat miehet kuin Maximus, Marcellus, Fulvius joutuvat ylistetyiksi on meidän kaikkien yhteinen kunniamme.[18] 10. Sentähden esi-isämme ottivat kansalaistensa joukkoon näitten laulujen tekijän, joka oli vain Rudiaesta kotoisin; mekö valtiostamme karkoittaisimme tämän Heraclean kansalaisen, jota monet valtiot omakseen tavoittelevat ja joka on tähänkin laillisesti otettu?
Sillä jos joku luulee vähemmän mainesatoa korjattavan kreikkalaisista runoelmista kuin latinalaisista, niin hän kovin erehtyy, sentähden että kreikkaa luetaan melkein kaikkien kansakuntain keskuudessa, mutta latina epäilemättä on ahdettu omien suppeitten rajainsa sisäpuolelle. Siksipä, jos maailman ääret rajoittavat urhotekojamme, tulee meidän toivoa että kunniamme ja maineemme tunkeutuu yhtä kauas, kuin me aseet käsissä olemme päässeet, koska tämä tuottaa kuuluisuutta niin hyvin juuri niille kansoille, joitten teoista kerrotaan, kuin varmaankin niille, jotka henkensä kaupalla taistelevat kunnian puolesta, on suurimpana yllykkeenä vaaroja ja vaivoja kestämään. Kuinka monta tekojensa kertojaa sanotaankaan Aleksanteri suurella olleen mukanaan! Ja kuitenkin hän huudahti asetuttuaan Sigeumin niemellä Achilleen hautakummulle:[19] Oi sinä onnen suosima nuorukainen, joka satuit saamaan Homeruksen sankariutesi julistajaksi! Ja syystäkin. Sillä joll'ei tuo Ilias olisi syntynyt, olisi sama kumpu, mikä oli hänen ruumiinsa peittänyt, myös kätkenyt hänen nimensä unhoon. Entä vielä? Eiköhän meidän vielä elävä suurmiehemme Cn. Pompeius,[20] jolla on yhtä suuri onni kuin kunto, kokoontuneen sotajoukkonsa edessä lahjoittanut kansalaisoikeutta historiansa kirjoittajalle mityleneläiselle Theophaneelle ja eivätkö nuo meidän sankarimme, jotka kyllä ovat urhollisia, mutta sivistymättömiä sotureita, niin sanoakseni kunnian tenhovoiman lumoamina hyväksyneet sitä äänekkäällä huudolla, ikäänkuin olisivat hekin olleet osallisia tuohon ylistykseen? Jos siis Archias lakien mukaan ei olisi ollut Rooman kansalainen, ei hän tietenkään olisi voinut saada aikaan sitä että joku ylipäällikkö hänelle olisi myöntänyt kansalaisoikeuden. Niinpä Sulla antaessaan kansalaisoikeuden Hispanialaisille ja Galleille olisi tietenkin hylännyt hänen pyyntönsä;[21] ja kumminkin olemme nähneet, mitenkä Sulla kansankokouksessa, kun muudan kehno kansanrunoilija hänelle oli ojentanut kyhäelmän, missä hän Sullan kunniaksi oli sepittänyt tilapäärunon vuorotellen eripituisilla säkeillä, mitenkä hän hetikohta niistä tavaroista, jotka hän paraikaa antoi myydä, käski maksaa tälle palkinnon, mutta vain sillä ehdolla, ett'ei hän mitään jäljestäpäin kirjoittaisi. Hän, joka arveli kehnon runoilijan tungeskelevaisuuden kuitenkin ansaitsevan jotain palkintoa, hän ei olisi tavoitellut tämän miehen runoilijalahjaa sekä ytimekästä ja sisältörikasta esitystapaa? Entä edelleen? eikö hän itsensä kautta tahi Lucullusten välityksellä olisi saanut tätä oikeutta läheiseltä ystävältään Q. Metellus Piukselta, joka useille myönsi sen? varsinkin koska hän siihen määrin toivoi tekojensa kertomista, että hän kallisti korvansa myös Cordubassa syntyneille runoniekoille, vaikka heidän runonsa kaikuivat jonkin verran kömpelöltä ja vieraalta.[22]
11. Eihän sitä ole salattava, jota ei voida peittää, vaan on se julki lausuttava: Meitä kaikkia ohjaa ylistyksen mieliteko ja, kuta jalompi kukin on, sitä enemmän häntä johtaa kunnianhalu. Itse filosofitkin piirtävät nimensä niihin kyhäelmiin, jotka kirjoittavat kunnian halveksimisesta; juuri siinä, missä ylönkatsovat ylistystä ja kuuluisuutta, he haluavat tulla ylistetyiksi ja kuuluisiksi. Niinpä Decimus Brutus, tuo mainio sankari ja sotapäällikkö, koristi rakennuttamiensa temppelien ja muistomerkkien käytäviä hyvän ystävänsä Acciuksen runoelmilla.[23] Edelleen vielä, tuo Fulvius, joka Ennius seurassaan soti Aetoleja vastaan, ei epäröinyt omistaa sotasaalista Runottarille. Siinä kaupungissa siis, missä sotapäälliköt melkein sotisopaan puettuina ovat kunnioittaneet runoilijain nimeä ja Runotarten pyhäkköjä, eivät tuomarit rauhanpuvussa ole oikeutetut kieltäytymään kunnioittamasta Runottaria ja pelastamasta runoilijoita.
Ja lisäksi, jotta kernaammin tekisitte sen, paljastan teille, tuomarit, oman sydämeni ajatukset ja tunnustan teille julkisesti oman niin sanoakseni kunniankaipuuni, joka ehkä on liiankin kiihkeä, mutta kuitenkin vilpitön. Sillä kaikki ne toimet, mitkä minä konsulikautenani yhdessä teidän kanssanne olen saanut aikaan tämän kaupungin ja valtakunnan menestykseksi, kansalaisten elämän puolesta sekä koko valtion hyväksi, on hän tehnyt runoelman aiheeksi vieläpä aloitellut sitä. Tämän kuultuani kehoitin häntä saattamaan sen loppuun, syystä että aihe minusta näytti tärkeältä ja viehättävältä. Eihän kunto vaadi mitään muuta palkkaa vaivoistaan ja vaaroistaan kuin julkista tunnustusta ja kunniaa; ja jos tämä meiltä pidätetään, tuomarit, mitä syytä meillä on näännyttää itseämme niin tavattomilla ponnistuksilla tällä ahtaalla ja lyhykäisellä elämänurallamme? Jos sielu ei aavistaisi mitään tulevaisuudesta ja jos se ahtaisi kaikki ajatuksensa samojen rajain sisäpuolelle, joilla elämänjaksomme on ympäröitty, se ei varmaankaan uuvuttaisi itseään moisilla ponnistuksilla eikä kiusaisi lukuisilla huolilla ja unettomilla öillä eikä niin usein aivan henkensä kaupalla taistelisi. Mutta nyt asuu kussakin jalossa henkilössä ylevä vaisto, mikä yöt päivät pääksytysten yllyttää mieltä kunnian kiihoittimilla ja varoittaa ett'ei maineemme mittaa ole jätettävä niin lyhyeksi, kuin elinaikamme on, vaan että se on ulotettava etäisimpään tulevaisuuteen. 12. Vai saattaisimmeko me todellakin ilmeisesti olla niin lyhytmielisiä, me kaikki, jotka liikumme valtiollisissa toimissa ja samalla tässä vaaran- ja vaivanalaisessa elämässä, että me, kun elämämme viime hetkeen saakka, emme ole vetäneet yhtään rauhallista ja huoletonta hengähdystä, luulisimme kaiken kuolevan samalla kuin ruumiimmekin? Koska monet mainiot miehet halukkaasti ovat jälkeensä jättäneet patsaskuvia ja kuvateoksia, jotka eivät mukaile heidän sielunsa piirteitä, vaan ruumiinsa muotoa, eikö meidän pitäisi paljoa mieluummin jättää aatteitamme ja ansioitamme esittävää taideluomaa, minkä suuret nerot ovat valmistaneet ja viimeistelleet? Ainakin minä arvelin jo silloin, kuin toimessa olin, sirottelevani ja kylväväni kaikki toimeni koko maanpiirin muistissa ikuisesti säilytettäviksi. Olkoonpa että muisto pysyy kuoltuani tietoisuuteni ulkopuolella tahi että, niinkuin suurimmat filosofit ovat otaksuneet, se ulottuu edes johonkuhun osaan henkistä olemustani, varmaa on että nyt ainakin tunnen iloa sitä ajatellessani ja toivoessani.
[Loppulause] Vapauttakaa siis, tuomarit, kanteenalaisuudesta moinen siveellisesti jalo mies, joka, niinkuin näette, saa osakseen täyden tunnustuksen korkea-arvoisten ja monivuotisten ystävien puolelta, moinen mies, jolla on niin suuri luontainen lahjakkuus, kuin sitä täytynee pitää, koska ylimystömme nerokkaimmat miehet, kuten huomaatte, ovat hänen seuraansa tavoitelleet, ja jonka asia päälle-päätteeksi on senlaatuinen, että sen osoittaa todeksi lain suosiollisuus, municipikaupungin antama vakuutus, Luculluksen todistus sekä Metelluksen henkiluettelot. Näin ollen pyydän teitä, tuomarit, koska suurissa neroissa tulee olla niin hyvin inhimillinen kuin jumalallinen suositus, pyydän teitä siten ottamaan hänet suojelukseenne, että selvästi nähdään, mitenkä te, sen sijasta että olisitte ankaruudessanne vahingoittaneet, olette lempeydessänne hänet vapauttaneet, sillä hän on aina ylistänyt teitä, teikäläisiä päälliköitä sekä Rooman kansan mainetöitä ja lupaa todistuksellaan ikuisesti tehdä kuuluisiksi nämä vast'ikään meitä ja teitä valtion sisäisessä elämässä kohdanneet vaarat ja kuuluu lisäksi niiden joukkoon, joita kaikkina aikoina ja kaikkien kansain keskuudessa on pyhinä pidetty ja niiksi nimitetty.
Tuomarit! Toivon sen varmasti saavan yleisen hyväksymisen, minkä tapani mukaan lyhyesti ja yksinkertaisesti olen lausunut oikeusasiasta; sen, minkä poikkeamalla Forumilla ja oikeusistuinten edessä käytetystä esitystavasta olen puhunut päämieheni nerollisuudesta ja ylimalkaan hänen runoilijatoimestaan, te, tuomarit, toivoakseni hyväntahtoisesti olette kuunnelleet, oikeuden puheenjohtajan tiedän varmasti sen tehneen.
Viiteselitykset:
[1] A. Licinius Archias oli runoilijan nimi Rooman kansalaisena.
[2] Antiochia Syyrian pääkaupunki (nyk. Antakie).
[3] Tarentum (nyk. Taranto), Locri (nyk. hävinnyt), Rhegium (nyk. Reggio) ja Neapolis (nyk. Napoli) Etelä-Italian kaupunkeja.
[4] V. 102 e.Kr.
[5] Q. Caecilius Metellus Numidious konsuli v. 109 e.Kr. ja hänen poikansa Q. Caec. Met. Pius konsuli v. 80; M. Aemilius Scaurus konsuli vv. 115 ja 107 e.Kr.; Q. Lutatius Catulus konsuli v. 102 ja hänen samanniminen poikansa konsuli v. 78; L. Licinius Crassus, mainio puhuja, konsuli v. 95; L. Licinius Lucullus praetori, hänen samanniminen poikansa, kuuluisa maailmanmies ja päällikkö, konsuli v. 74 ja M. Lic. Lucullus edellisen veli; M. Livius Drusus kansantribuni v. 91; Cn. Octavius konsuli v. 87, hänen poikansa L. Oct. konsuli v. 75 ja M. Oct. kansantribuni; M. Porcius Cato M. Porcius Cato Maiorin pojanpoika; Q. Hortensius Hortalus konsuli v. 97 ja hänen poikansa, tunnettu puhuja, konsuli v. 69.
[6] Heraclea nyk. hävinnyt kaupunki Etelä-Italiassa.
[7] Appius Claudius Pulcher, P. Gabinius Capito ja L. Cornelius Lentulus v. 89 praetoreja.
[8] V. 70 e.Kr.
[9] V. 86 e.Kr.
[10] V. 89 e.Kr. L. Iulius Caesarin ja P. Licinius Crassuksen aikana.
[11] P. Cornelius Scipio Africanus Minoi, kuuluisa sotasankari, kuol. v. 129 e.Kr., hänen ystävänsä C. Laelius Sapiens ja L. Purius Philus konsuli v. 136 e.Kr.
[12] Q. Roscius Gallus aikansa kuuluisin näyttelijä.
[13] Q. Ennius synt. Rudiaen kaupungissa Etelä-Italiassa v. 239, kuollut Roomassa v. 169 e.Kr.
[14] Colophon kaupunki Vähässä-Aasiassa, Chios saari Aegean meressä, Salamis Kypros saaren suurin kaupunki.
[15] L. Plotius Gallus perusti Rooman ensimäisen latinalaisen puhujakoulun.
[16] N.s. kolmas sota Mithridatesta, Pontuksen kuningasta, vastaan vv. 74-64 e.Kr.
[17] Cyzicus kaupunki Marmarameren (Propontis) rannalla.
[18] Q. Fabius Maximus Cunctator ja M. Claudius Marcellus Hannibalin vastustajia; M. Fulvius Nobilior kukisti Aetolit v. 189.
[19] Sigeum niemi Trojan läheisyydessä.
[20] Cn. Pompeius Magnus, kuuluisa päällikkö, synt. v. 106, kuol. v. 48 e.Kr.
[21] L. Cornelius Sulla, Rooman diktaattori, synt. v. 138, kuol. v. 78 e.Kr.
[22] Corduba nyk. Cordova Espanjassa.
[23] D. Iunius Brutus konsuli v. 138 e.Kr.; L. Accius synt. v. 170 e.Kr.