SCIPION UNENNÄKÖ

Kirj.

M. Tullius Cicero

Suomentanut

T:ri K.J. Hidén, roomalaisen filologian dosentti

Helsingissä, Oy Weilin & Göös Ab, 1905.

Von des Lebens Gütern allen Ist der Ruhm das höchste doch; Wenn der Leib in Staub zerfallen, Lebt der grosse Name noch. Tapfrer, deines Ruhmes Schimmer Wird unsterblich sein im Lied; Denn das ird'sche Leben flieht, Und die Todten dauern immer.

Schiller Das Siegesfest.

Vaan täytymyst' ei minun kieltää sovi, Ja se, se Karthagonkin hautaan vei; Niin säätää jumalat, ja tuonen ovi Se vielä kerran aukee Roomallei. Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu, Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu, Se Iliaan on kohtaloa vaan! Mut käyköön niinkin, tulkoon kuolo vainen, Kun kansassa vaan henk' on roomalainen, Meit' alentamaan voimaa tarvitaan.

P. Cajander Scipio Africanus.

SISÄLLYS:

Alkulause. M. Tullius Ciceron elämä ja teokset. Scipion unennäkö.

Lyhennyksiä

C. = Gaius L. = Lucius M. = Marcus P. = Publius Q. = Quintus Tib. = Tiberius.

Alkulause.

Ciceron kyhäämä katkelmana säilynyt Scipion unennäkö (Somnium Scipionis) ilmestyy täten suomeksi siinä muodossa, kuin olen käännöksen aiemmin yliopistollisilla luennoilla esittänyt.

Suomennokseni perustuu kaikkialla G. Meissnerin julkaisemaan tekstiin (M. Tullii Ciceronis Somnium Scipionis erklärt von Dr. Carl Meissner. 4 verb. Aufl.. Leipzig 1897).

Helsingissä, kesäkuulla 1905.

K.J. Hidén.

M. Tullius Ciceron elämä ja teokset,

M. Tullius Cicero syntyi tammikuun 3 p. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin pikkukaupunkia (nyk. Arpino kaakkoon päin Koomasta). Saatuansa Roomassa yhdessä nuoremman veljensä Quintuksen kanssa huolellisen kasvatuksen hän esiintyi jo v. 81 julkisesti puhujana ja saavutti vähitellen yhä suuremman maineen varsinkin sen jälkeen, kuin hän oli harjoitellut opintoja Kreikassa vv. 79-77. Hän otti nyt enemmän kuin ennen osaa valtiolliseen elämään, tuli v. 75 quaestoriksi sekä kohosi nopeasti läpi kaikkien virka-asteitten, jotta hän huolimatta siitä että oli nousukas ( homo novus ) pääsi konsulin virkaan vuodeksi 63 varhaisimpana lain myöntämänä ikävuotena. Konsulina Cicero paljasti Catilinan vallankumoukselliset aikeet sekä kukisti valtiolle perin vaarallisen salaliiton. Tällöin Cicero oli kohonnut valtiollisen toimensa kukkuloille, mutta tämän jälkeen elämä hänelle tarjosi vain pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.

Ciceron täytyikin jo v. 58 lähteä maanpakoon Roomasta. Kuitenkin hän seuraavana syksynä kutsuttiin takaisin, jolloin Rooman kansa suurella riemulla otti hänet vastaan. Seuraavat vuodet hän toimi etenkin puhujana sekä Forumilla että senaatissa saavuttamatta kumminkaan aikaisempaa vaikutustaan. V. 51 hän joutui prokonsulina hoitamaan Cilician maakuntaa vuoden ajan. Kun Cicero Ciliciasta palasi Roomaan, oli kansalaissota Caesarin ja Pompeiuksen välillä alkanut. Kauan epäröityään hän lähti Pompeiuksen luo Kreikkaan. Pharsaluksen ratkaisevan taistelun jälkeen v. 48 hän jälleen palasi Italiaan sekä sai helposti Caesarilta armahduksen. Muuttuneet olot vaikuttivat nyt sen että Cicero toistaiseksi pysyi aivan erillään valtiollisesta elämästä omistaen kaiken aikansa vain kirjallisille ja tieteellisille harrastuksilleen. Vasta Caesarin murhan jälkeen Cicero taasen astui valtiolliselle taistelutanterelle asettuen kaikella voimallaan mahtavaa Antoniusta vastaan. Mutta sen johdosta hänenkin nimensä myöhemmin joutui valtiopannaan julistettujen joukkoon ja murhamiehet yllättivät hänet Caietan luona (nyk. Gaëta) joulukuun 7 p. v. 43 e.Kr.

Joskin Cicero valtiollisen toimintansa johdosta useinkin on joutunut ankaran arvostelun alaiseksi, on hän puhujana ja kirjailijana saavuttanut yleisen tunnustuksen sekä katoamattoman maineen. Hänen merkityksensä omalle ajalleen sekä jälkimaailmalle on etenkin siinä, että hän helposti tajuttavassa, miellyttävässä muodossa Rooman kielellä on esittänyt eetillisesti ja esteettisesti etevämmän kreikkalaisen sivistyksen tuotteita ja tuloksia sekä johdonmukaisella, puhtaalla ja sointuvalla kielenkäytöllään kohottanut latinan kielen täydellisyyteen, josta tuli esikuva pitkiksi ajoiksi.

Ciceron kirjallisten tuotteiden lukumäärä on melkoisen suuri. Tavallisesti hänen jälkeenjättämänsä kirjoitukset jaetaan seuraaviin ryhmiin: puheet; retoriset kirjoitukset; filosofiset teokset; kirjeet.

Muutama sana Scipion unennäkö nimisestä kyhäelmästä.

Se kyhäelmä, jolle vanhastaan on annettu nimi Somnium Scipionis, kuului alkujaan loppuosana Ciceron valtiollis-filosofiseen teokseen Valtiosta (De republica). Samoin kuin monessa muussa suurelle yleisölle aiotussa teoksessa Cicero puki esityksensä vuoropuhelun muotoon saadakseen aikaan enemmän eloa ja havainnollisuutta. Koko teoksen päähenkilö sekä esityksen varsinainen kannattaja on kuuluisa P. Cornelius Scipio Aemilianus Africanus Minor. Hänen maatilalleen muka kokoontuvat v. 129 e.Kr. useat läheiset ystävät niink. C. Laelius Sapiens, Q. Aelius Tubero, L. Eurius Philus y.m., jotka hänen johdollaan ryhtyvät keskustelemaan parhaimmasta valtiomuodosta, sen perusteista ja sen edellytyksistä. Valitettavasti kyllä tämä 6 kirjaa käsittävä teos jo muinaisuudessa joutui kadoksiin. [Vasta v. 1820 Vatikanin kirjaston hoitaja kardinaali Angelo Mai löysi suuren osan tätä teosta eräästä pergamenttikäsikirjoituksesta, johon oli kirjoitettu uutta tekstiä poisraavitun alkuperäisen tekstin päälle.]

Ainoastaan osa kuudennesta kirjasta n.k. Somnium Scipionis on säilynyt sen kautta, että eräs oppinut tutkija Macrobius 5:nnen vuosisadan alkupuolella varusti tekstin pitkillä selityksillä. Macrobius myös mainitsee, mistä unennäön kertominen oli aiheutunut. Erään Laeliuksen tekemän huomautuksen johdosta oli Scipio lausunut että ansiokkailla miehillä kuoltuaan on suuremmat palkinnot tulevassa elämässä tarjona, kuin maallinen olo koskaan saattaa heille antaa, sekä väitettään perustellut kertomalla erään aikoja sitten näkemänsä unen. Samoin kuin Cicero koko teoksensa esikuvana on pitänyt Platonin samannimistä teosta, hän myös tätä kohtaa varten on saanut mallin kreikkalaisen kirjan loppuosasta. Aihettaan on Cicero hyvin onnistuneesti käsitellyt, joten tämä pieni kirjanen runollisen kauniilla kielellään, miellyttävällä esityksellään sekä ihanteellisilla ajatuksillaan kaikkina aikoina on herättänyt huomiota.

SCIPION UNENNÄKÖ

1. Kun olin saapunut Afrikaan ollakseni, kuten tiedätte, sotatribunina neljännessä legionassa konsuli Manius Maniliuksen johdolla [ M. Manilius konsuli v. 149 e.Kr.], ei minulle mikään ollut mieleisempää kuin kohdata kuningas Masinissa, joka pätevistä syistä oli perheemme likeinen ystävä. Tultuani hänen luokseen, syleili tuo vanhus minua purskahtaen itkuun ilosta, katsahti heti sitten taivasta kohti sekä huudahti: "Kiitän sinua, Aurinko ylevä, sekä teitä, muut taivaalliset, siitä että minä, ennenkuin tästä elämästä erkanen, saan nähdä valtakunnassani ja kattoni alla P. Cornelius Scipion, jonka pelkästä nimestä uudestaan elvyn; niinpä ei koskaan mielestäni häivy tuon mainion ja voittamattoman sankarin muisto." Sittemmin kysyin häneltä valtakunnastaan ja hän taasen minulta valtiollisista oloistamme, ja paljon puhellessamme molemmin puolin kului tämä päivä meiltä loppuun.

Jälkeenpäin taasen nauttiessamme kuninkaan komeasta ateriasta jatkoimme keskusteluamme myöhään yöhön saakka, kun, näette, ukko ei puhunut muusta kuin Africanuksesta sekä johdatti muistiin kaikki hänen sekä tekonsa että sanansa. Kun sitten erosimme mennäksemme levolle, tavallista sikeämpi uni valtasi minut, koska olin matkastani väsynyt sekä olin valvonut myöhään yöhön. Tällöin Africanus — luullakseni sen johdosta, minkä olimme puhuneet; sattuuhan ylipääten että ajatuksemme ja keskustelumme unessa aikaansaavat jotain semmoista, niinkuin Ennius kertoo Homerukseen nähden [ Q. Ennius, synt. v. 239, kuol. v. 169 e.Kr.], josta hänen tiettävästi hyvin usein valveillaan oli tapana ajatella ja puhua — tällöin Africanus ilmestyi eteeni siinä muodossa, mikä oli minulle tuttu enemmän hänen kuvastaan kuin hänen itsensä kautta. [ P. Cornelius Scipic Africanus Maior, Hannibalin voittaja, kuol. v. 185 e.Kr.] Kun hänet tunsin, säikähdyin, mutta hän lausui: "Rohkaise mieltäsi, Scipio, ja jätä pelkosi, kerro jälkimaailmalle, mitä sinulle sanon!"

2. "Näetkö tuon kaupungin, joka minun kauttani pakoitettu tottelemaan Rooman kansaa uudistaa edelliset sotansa eikä saata olla rauhallisena? — hän näytti, näette, minulle Karthagon korkealta, tähtirikkaalta, loistavalta ja ylen kirkkaalta paikalta — tämän piiritykseen sinä nyt saavut melkein tavallisena, alhaisarvoisena sotamiehenä. Tämän olet kukistava, kahden vuoden sisässä konsuliksi valittuna, ja olet itse kauttasi sen nimen itsellesi hankkiva, mikä sinulla edelleen on minulta perittynä. Mutta kun olet Karthagon hävittänyt, olet triumfiretken viettänyt, olet ollut censorina sekä lähettiläänä käynyt Egyptissä, Syyriassa, Vähässä-Aasiassa ja Kreikassa, valitaan sinut toistamiseen poissa olevana konsuliksi ja päätät mahtavan sodan: hävität, näet, Numantian. Mutta kun triumfivaunuilla Capitoliumille ajat, tapaat valtion tyttäreni pojan aikeiden hämmentämänä. [ Tib. Sempronius Graochus.]

"Tällöin sinun, Africanus, tulee isänmaallesi osoittaa henkesi, nerosi ynnä neuvokkaisuutesi loistavat edut. Mutta siihen aikaan nähden huomaan kohtalonvoimain tien epämääräiseksi. Sillä kun elinaikasi on ennättänyt seitsemän kertaa kahdeksan täydellistä auringon kiertokulkua ja nämä molemmat luvut, joista kumpaakin eri syistä pidetään täydellisenä, luonnollisessa ajankulussa ovat aikaansaaneet kohtalon sinulle määräämän summan vuosia [s.o. 56 vuotta], niin koko valtio kääntyy yksin sinun ja sinun nimesi puoleen, sinuun senaatti, sinuun kaikki kunnon kansalaiset, kaikki liittolaiset ja Latinalaiset katselevat, sinä olet oleva ainoa, josta kansalaisten onni riippuu, ja, lyhyesti sanottuna, diktaattorina tulisi sinun järjestää valtion oloja, jos välttäisit sukulaistesi murhakäsiä." Kun tällöin Laelius huudahti ja muutkin kiivaasti vaikeroivat, lausui Scipio hieman hymähtäen: "St! pyydän teitä, älkää herättäkö minua unestani, vaan kuulkaa hetkinen vielä seuraavaa."

3. "Mutta jotta sinä, Africanus, olisit innokkaampi valtion parasta turvaamaan, niin tiedä: kaikille, jotka isänmaansa ovat pelastaneet, sitä auttaneet ja edistäneet, on taivaassa määrätty varma paikka, missä autuaallisina voivat nauttia ikuista elämää. Sillä kaikesta, mikä maailmassa tapahtuu, ei mitään ole mieleisempää sille korkeimmalle jumalalle, mikä koko maailmaa hallitsee, kuin ne ihmisten oikeuden pohjalle perustamat yhteydet ja yhdistykset, joita yhteiskunniksi kutsutaan. Näitten johtajat ja ylläpitäjät ovat täältä lähteneet ja palaavat tänne jälleen."

Tällöin minä, vaikka olin pelästynyt enemmän omaisteni salajuonista kuin kuolemanpelosta, kuitenkin kysyin, elikö hän itse ja isäni Paulus [ L. Aemilius Paulus Macedonicus ] sekä kaikki muut, joita luulemme kuolleiksi. "Niin tosiaan", vastasi hän, "nämä elävät, jotka ovat lentäneet ruumiinsa kahleista ikäänkuin vankilasta, mutta teidän niin sanottu elämänne on kuolema. Etkö näe isäsi Pauluksen tulevan kohdallesi?" Kun hänet näin, vuodatin kyynelvirran, hän taasen syleillen ja suudellen esti minut itkemästä.

Ja heti kuin tukahuttaen itkuni jälleen saatoin ryhtyä puhumaan, lausuin: "Pyydän, jalo, paras isäni, koska tämä on todellinen elämä, kuten kuulen Africanuksen sanovan, miksi viivyn maan päällä? enkö kiiruhda tullakseni tänne luoksenne?" "Ei niin", vastasi hän. "Sillä joll'ei se jumala, jolle koko tämä näkemäsi avaruus kuuluu, ole vapauttanut sinua noista ruumiisi kahleista, niin tie tänne ei saata sinulle avautua. Ihmiset, näet, ovat luodut sillä tarkoituksella, että katselisivat tuota palloa, minkä näet keskellä tätä avaruutta, tuota niin sanottua maata, ja niille on annettu sielu muodostettu niistä ikuisista tulista, joita nimitätte tähtisykeröiksi ja tähdiksi ja jotka pallonmuotoisina ja pyöreinä jumalallisten sielujen elvyttäminä ihmeellisellä nopeudella täyttävät piirinsä ja kiertokulkunsa. Sentähden tulee sinun, Publius, ja kaikkien hurskaitten pysytellä sielua ruumiin vankeudessa eikä hänen käskemättään, joka sen on teille antanut, muuttaa ihmiselämästä, jott'ette näyttäisi paenneen jumalan määräämää inhimillistä tarkoitusta. Mutta, Scipio, noudata niinkuin tämä isoisäsi ja minä, isäsi, oikeutta ja hurskautta, mikä vanhempien ja sukulaisten suhteen on tärkeä ja isänmaahan nähden varsin suurenarvoinen. Tämä elämä on tie taivaaseen ynnä niitten seuraan, jotka jo ovat eläneet ja ruumiillisuudesta irtaantuneina asuvat sitä paikkaa, jonka näet — siellä oli, näette, liekeistä heijastuva ylen kirkkaasti hohtava piiri — ja jota te, kuten Kreikkalaisilta olette oppineet, maitoradaksi [s.o. linnunrata] nimitätte." Sieltä katsellessani näytti minusta kaikki muu kirkkaalta ja ihmeelliseltä. Sielläpä oli semmoisia tähtiä, jommoisia emme koskaan ole täältä nähneet, ja semmoinen oli kaikkien suuruus, ett'emme sen vertaista koskaan ole aavistaneet, ja niistä oli se pienin, mikä etäisimpänä taivaasta lähinnä maata loisti vieraalla valolla. Mutta tähtipallot voittivat helposti maapallon suuruudessa. Ja nytpä itse maa näytti minusta niin pieneltä, että minua paheksutti valtakuntamme, mikä sillä muodosti ikäänkuin pisteen.

4. Kun kauemmin maata silmäilin, lausui Africanus: "Pyydän sinua, kuinka kauan mielesi on maahan kiintynyt? Etkö toki katsele, minkälaisiin avaruuksiin olet saapunut? Kaikki on yhdistetty yhdeksällä piirillä tai oikeammin pallolla, joista yksi, taivas, on äärimäinen. Tämä ympäröi kaikkia muita ja on itse korkein jumala, joka käsittää ja koossa pitää muita; siihen ovat kiinnitetyt nuo tähdet, jotka kiertävät ikuisilla radoillaan. Sen alle ovat järjestetyt nuo seitsemän taivaankappaletta, mitkä liikkuvat päinvastaiseen suuntaan kuin taivas; yhden pallon niistä muodostaa se tähti, jota maan päällä nimitetään Saturnuksen tähdeksi. Sen jälkeen on tuo niin kutsuttu Jupiterin tähti ihmissuvulle onnekas ja siunausta tuova; sitten tuo punertava ja maalle peloittava, jota Marsin tähdeksi nimitätte; alapuolella sen jälkeen Aurinko käsittää melkein keskikohdan, kaikkien muiden valojen johtaja, hallitsija ja ohjaaja, koko maailman sielu ja johtava perus, joka on niin suuri, että se valaisee ja täyttää kaikki valollaan. Tätä seuraavat tovereina toiselta puolen Venuksen rata, toiselta Mercuriuksen, ja alimmassa piirissä kiertyy Kuu auringon säteiden valaisemana. Alla taasen ei ole mitään muuta kuin kuolevaista ja katoavaista paitsi jumalan armosta ihmissuvulle annettuja sieluja. Sillä se mikä on keskimäinen ja yhdeksäs, Maa, ei liiku ja on alin, ja sitä kohti pyrkivät kaikki kappaleet painovoimansa johdosta."

5. Kun hämmästyksessäni tätä silmäilin, huudahdin toinnuttuani: "Mitä, mikä mahtava ja kuitenkin suloinen sävel se on, mikä korviani täyttää?" "Tämä on", virkkoi hän, "se sävel, mikä aikaansaadaan juuri noitten piirien kierrolla ja liikkeellä; se on muodostettu erilaisista, kuitenkin määrätyssä suhteessa erotetuista intervalleista sekä kehittää sopusuhtaisesti monenlaisia sävelyhtymiä yhdistämällä korkeita ääniä mataliin. Sillä eihän niin mahtavia liikkeitä voida aikaansaada hiljaisuudessa ja luonto vaikuttaa sen, että äärimäinen toiselta puolelta soi matalasti, toiselta puolelta taasen korkeasti. Sen johdosta tuon korkean, tähdikkään taivaan kulku tapahtuu kimeällä ja korotetulla soinnulla, koska sen liikunto on kiihkeämpi, erittäin kumealla sitä vastoin tapahtuu kuun kulku, se kun on alin. Mutta maa, yhdeksäs tähti, pysyy aina liikkumatonna yhdellä ja samalla paikalla, täyttäen maailman keskikohdan. Nuo kahdeksan rataa taasen, joista kahdella on sama luonto, aiheuttavat seitsemän äänivälien erottamaa sointua, luku mikä on melkein kaikkien seikkain yhdysside. Tätä ovat oppineet ihmiset jäljitelleet kielisoittimilla ja laulelmilla sekä siten avanneet itselleen paluumatkan tähän paikkaan, niinkuin kaikki muut, jotka oivallisilla hengenkyvyillä varustettuina ihmiselämässä ovat viljelleet jaloja harrastuksia. Tämän soinnun vaikutuksesta ihmisten korvat käyvät kuuroiksi. Eihän mikään aisti teissä ole vähemmän tarkka; niinpä se heimo, mikä asuu sillä paikalla, missä Niili varsin korkeilta vuorilta syöksyy Catadupa nimisiin putouksiin, on kuuloaistia vailla mahtavan pauhinan johdosta. Mutta koko maailmanrakennuksen ylen nopsan liikunnon takia kehkeää täällä sointu niin mahtava, että ihmiskorvat eivät saata sitä käsittää, samoin kuin ette osaa katsella aurinkoa vastaan, vaan näkönne tarkkuus käy tehottomaksi sen säteistä." Tätä minä kummastelin, mutta käänsin kuitenkin silmäni yhä uudestaan maata kohti.

6. Silloin lausui Africanus: "Huomaan sinun yhäti vielä tarkastelevan ihmisten asuinsijaa ja kotipaikkaa. Jos tämä nyt näyttää sinusta pieneltä, niinkuin se todellakin on, niin käännä aina mielesi tähän taivaalliseen ja ylönkatso kaikkea maallista. Sillä mitähän ylistystä ihmiskielin tai mitä tavoitettavaa mainetta saatat saavuttaa? Näet että maan päällä asutaan harvoilla, kapeilla paikoilla ja että noittenkin asuttujen pilkkujen välissä on autioita erämaita sekä että maan asukkaat eivät ainoastaan ole niin hajallaan, ett'ei mikään tieto saata levitä heidän kesken toisten luota toisille, vaan myös osaksi elävät vastakkain, osaksi vierekkäin, osaksi vielä viistoon teistä; niiltä ette varmaan voi mitään mainetta odottaa.

"Mutta huomaat että tuo sama maa on ikäänkuin muutamien vyöhykkeiden rajoittama ja ympäröimä ja näet että näistä kaksi on keskenään peräti erisuuntaista sekä kumpaiseltakin puolelta aivan taivaannapoihin rajoittuen jään vallassa ja että taas keskimäinen, tuo laajin, on auringonvalon polttama. Kaksi on asuttavaa, joista tuo eteläinen, jonka asukkaat ovat teidän vastajalkaisenne [antipodit], ei ensinkään ole rotunne yhteydessä ja tämä taas toinen pohjoiseen suuntautuva, missä asutte, huomaappas, kuinka vähäinen osa siitä kuuluu teille. Sillä koko asumanne maa, joka kapenee napoihin päin ja levenee sivuille, on tavallaan pieni saari sen meren keskellä, jota maan päällä nimitätte Atlantin mereksi tahi Isoksi mereksi tai Valtamereksi, ja näet kumminkin, kuinka vähäpätöinen se on huolimatta mahtavasta nimestään. Saattoiko sinun nimesi taikka jonkun toisen meikäläisen nimi juuri näistä asutuista ja tunnetuista maista kulkea Kaukasuksen yli, jonka tuolla näet, taikka Gangeksen poikki? Kukapa nimesi kuulee muissa nousevan tai laskevan auringon etäisissä maissa tahi pohjolan ja etelän seuduilla? Jos tämän kaiken jätät lukuunottamatta, huomaat totta tosiaan, kuinka ahtaissa rajoissa maineenne saattaa levitä. Ja ne taasen, jotka teistä puhuvat, kuinka kauan heillä on puhelahja?"

7. "Vieläpä, jos vastaisten ihmisten jälkisuku mielisi herkeämättä jättää jälkeläisilleen jokaisen meikäläisen maineen, jonka se on perintönä saanut isiltään, niin emme kuitenkaan vedenpaisumusten ja maailmanpalojen takia, joitten välttämättömästi pitää tapahtua määräaikana, voisi saavuttaa pysyväistä kunniata, saatikka sitten ikuista. Vaan mitä hyötyä sinulla on siitä, että ne, jotka myöhemmin syntyvät, sinusta puhuvat, kun eivät ne sitä tee, jotka ennen sinua ovat syntyneet? — nämä eivät olleet harvemmat luvultaan ja olivat varmaan paremmat ihmiset — varsinkin kun juuri niistä, joille nimemme saattaa kuulua, ei yksikään kykene muistissaan käsittämään edes yhtä maailmanvuotta. Ihmiset tosin tavallisen käsityksen mukaan määräävät vuodenajan yksinomaan auringon, se on yhden ainoan tähden kiertokulun perusteolla, mutta kun kerrassaan kaikki tähdet ovat palautuneet siihen kohtaan, mistä kerran ovat lähteneet, sekä pitkien välimatkain perästä aikaansaaneet saman koko taivaan aseman, niin silloin voidaan tätä todellakin nimittää vuoden kiertokuluksi; tuskin uskallan sanoa, montako ihmissukua siihen sisältyykään. Sillä vasta silloin kuin aurinko, niinkuin se kerran muinoin ihmisille näytti pimenevän ja sammuvan, kun, näette, Romuluksen sielu kohosi juuri näihin avaruuksiin, vasta silloin kuin aurinko samalta puolelta ja samaan aikaan toistamiseen on pimennyt, saatat pitää maailmanvuotta täydellisenä kaikkien taivaankappalten ja tähtien palattua lähtökohtaansa. Tiedä, ett'ei kahdeskymmenes osakaan tuommoisesta vuodesta vielä ole suoritettu. [Maailmanvuosi n. 12000 vuotta.]

"Siksipä, joll'et toivo mitään paluuta tähän paikkaan, johon suurten, eteväin miesten koko pyrkimys kohdistuu, kuinka vähäinen onkaan sitten tuo maine ihmisten keskuudessa, mikä saattaa ulottua tuskin yhden vuoden pikkuosan yli? Niin ollen, jos tahdot kohottaa katseesi ylöspäin sekä pitää tätä asuinsijaamme ja ikuista kotipaikkaamme silmämääränäsi, et saa turvautua yleisön puheisiin etkä panna elämäntoivoasi maallisiin palkintoihin. Omilla viehätyksillään vetäköön nimenomaan hyve sinut todelliseen kunniaan, kaikki tuommoinen puhe taasen rajoittuu näkemiesi seutujen ahtaisiin aloihin eikä koskaan kenestäkään ole ollut ikuinen: se häviää ihmisten kuoltua ja katoaa jälkeläisten unohdettua."

8. Kun hän tämän oli lausunut, vastasin: "Tosiaan Africanus, jos nyt isänmaataan hyvin palvelleilla on ikäänkuin ura avoinna päästäkseen taivaaseen, tahdon nyt vielä paljoa virkeämmin ponnistaa niin suuren palkinnon toivossa, vaikka lapsuudesta asti olen astunut isäni ja sinun jälkiäsi enkä mainettanne pilannut." Ja hän jatkoi: "Ponnista sinä sekä ole vakuutettu siitä, ett'et sinä ole kuolevainen, vaan tämä ruumiisi: sillä ethän ole se, minkä tuo muotosi osoittaa, vaan kunkin ihmisen sielu sepä on ihminen eikä se muoto, mikä sormella saatetaan näyttää. Tiedä siis että olet jumala, jos muuten se on jumala, joka meissä elää, tuntee, muistaa, joka niin johtaa, ohjaa ja liikuttaa sitä ruumista, jonka johtoon se on asetettu, kuin tuo korkein jumala tätä maailmaa; ja niinkuin se on iankaikkinen jumala, joka liikuttaa osaltaan katoavaista maailmaa, niin ikuinen sielu liikuttaa heikkoa ruumista.

"Sillä se, mikä aina liikkuu, on ikuinen; mikä taasen liikuttaa jotakin toista ja mikä itse joutuu liikkeelle toisen vaikutuksesta, lakkaa välttämättömästi elämästä, kun liikunto lakkaa. Ainoastaan se, mikä itsestään liikkuu, ei konsanaan myöskään lakkaa liikkumasta, koska se ei konsanaan jätä itseään. Vieläpä on se muille liikkuville olioille liikunnon lähde ja alkusyy. Alkusyy taasen on alkuperää vailla, sillä alkusyystä ovat peräisin kaikki, itse alkusyy taas ei saata mistään muusta syntyä; eihän se olisi mikään alkusyy, mikä toisaalta aiheutuisi. Mutta jos se ei milloinkaan ala, ei se myös milloinkaan lopu. Sillä jos alkusyy häviää, se ei uudelleen synny toisesta eikä itsestään luo jotain toista, jos välttämättömyyden pakosta alkusyystä kaikki alkaa. Siitä seuraa että liikunnon alkusyy johtuu siitä, mikä juuri itse itsensä liikuttaa; se taas ei saata syntyä eikä liioin kuolla, tahi muuten täytyisi koko taivaan sortua kokoon ja koko luomiston pysyä paikallaan eikä saavuttaa mitään voimaakaan, jonka vaikutuksesta se uudelleen joutuisi liikkeelle."

9. "Kun siis on ilmeistä että se on ikuinen, mikä itsestään liikkuu, kukapa kieltää että tänlainen luonto on annettu sieluille? Eloton on, näette, kaikkinainen olio, mikä joutuu liikuntoon ulkonaisesta vaikutuksesta; mikä taas on elävä olento, se kulkee sisäisestä ja omasta liikutuksestaan. Tämähän on sielun omituinen luonnonlaatu ja olemus; jos se on ainoa kaikista olioista, mikä itsensä liikuttaa, niin se varmaan toiselta puolen ei ole syntynyt ja toiselta puolen on ikuinen.

"Käytä sinä tätä sielua mitä jaloimpiin toimiin! jaloimmat taasen ovat ponnistukset isänmaan hyväksi, ja sielu, mikä niihin on käytetty ja rasitettu, liitelee nopeammin tähän asuinpaikkaamme, omaan kotisijaansa. Ja se tekee tämän pikemmin, jos se silloin, kuin se on ruumiiseen suljettu, kohottautuu ylöspäin sekä sen ulkopuolella olevaa tarkkaillen mikäli mahdollista erottautuu ruumiillisuudesta. Sillä niiden sielut, jotka ovat antautuneet ruumiin nautintoihin sekä ikäänkuin tekeytyneet sen palvelijoiksi ja aistillisten, nautintoja noudattavien himojen vaikutuksesta loukanneet jumalain ja ihmisten oikeuksia, ajetaan ruumiista päästyään maan ympäri eivätkä palaja tähän paikkaan, ennenkuin ovat kuljeskelleet hätyytettyinä useita vuosisatoja."

Hän poistui luotani, minä taasen heräsin unestani.