Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

HENRIK RENQVIST

Kirj.

Matthias Akiander

Suomentanut K. Peltolainen

Alkuperäinen teos: "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland."

Fr. M. Saukko, Sortavala, 1887.
Sortavalan kirjapainossa.

Henrik Renqvist.

Henrik Renqvist, talollisen Heikki Kukkosen poika Sonkojan kylästä ja Ilomantsin pitäjästä, syntyi elokuun 1 päivänä v. 1789. Jo hänen aikaisimmassa nuoruudessansa ilmausi hänessä taipumus papilliseen toimeen, koska hän korkeilla kivillä ja järven rannoilla harjoitteli saarnaamaan. Siten heräsi hänessä myös palava halu kirjanlukemiseen, mutta isän niukat tulot estivät ajattelemastakaan hänen kouluttamistaan; isä toivoi vaan, että tämä poika, joka oli vanhin veljeksistä, tulisi hänen jälkeensä maanviljeliäksi ja pysyisi isänsä säädyssä. Mutta kun pojan lukuhalua ei voitu tyydyttää isän kotona, antoi isä hänen yhdessä provasti J. Molanderin molempain poikain kanssa nauttia kotiopettajan ylioppilas J. D. Schroederin opetusta. Opittuansa tämän johdolla puoli katekismoa ulkoa ruotsiksi ja vähän latinan kielioppia sekä harjoitettuansa kaunokirjoitusta, kirjoitettiin hän 17:llä ikävuodellansa Kuopion alkeiskouluun (trivialikoulu). Vuonna 1808, kun koulu sodan tähden suljettiin, oli Renqvist 2:lla luokalla. Täten pysähtyi hänen koulunkäyntinsä ja sen jatkamisen toiveet himmenivät siksi, kunnes hän, pysyäkseen luku-uralla, rupesi hankkimaan siihen tarpeellisia varoja. Sodan aikana alkoi hän pitää maakauppaa maantuotteilla ja kaikenlaisella tavaralla, jota hän osti Sortavalasta ja möi Oulussa sekä muissa Pohjanmaan paikkakunnissa. Täten keräsi hän itselleen jommoisenkin omaisuuden, noin 1000 taaleria. Ja kun Kuopion koulu sodan jälkeen taas avattiin, luuli Renqvist käyttävänsä varansa parhain tietojensa jatkamiseksi. Hän tuli siis uudestaan Kuopion kouluun; mutta kauan hän ei siellä pysähtynyt, niinkuin nähdään seuraavasta.

Maakauppiaana matkustellessaan Oulussa, oli Renqvist ostanut, paitsi muutamia virsikirjoja, pari pienempää hartauden kirjaa, joista toinen oli Artur Dent'in "Kääntymisen Harjoitus." Tästä kirjasta luki hän kerran kohtia itsellensä ja äidillensä. Näin lukeissansa heräsi hän ensimäisen kerran vakaisesti miettimään sielunsa iankaikkista onnea ja murehtimaan tilastansa iankaikkisuudessa. Sillä nyt huomasi hän olevansa kadotettujen joukossa, jotka eivät ole käyneet ahtaasta portista, mikä viepi autuuteen. Tämä murhe, vaikka sen pian muut huolet tukahuttivat, uursi kuitenkin juurensa niin syvälle hänen sydämeensä, ettei se koskaan sammunut. — Kuopion koulussa ollessaan kuuli hän puhuttaman, että kaupungissa oli moniaita heränneitä henkilöitä, niinkuin kulta- ja hopeaseppä Jaakko Lundström ja talollinen, sittemmin kirjakauppias, talollisen Ivar Juhana Wäänäsen veli, Pekka Wäänänen, joka murheellisen loppunsa vuoksi oli tunnettu, sekä että Nilsiän pitäjässä Juhana Lustig piti uskonnollisia kokouksia. Nyt syttyi Renqvistissä halu tavata tätä miestä ja olla hänen kokouksissaan. Ja toivonsa tyydyttämiseksi päätti hän joululomalla v. 1810 lähteä sinne. Tähän tulikin hyvä tilaisuus, kun näet talollinen Aaron Miettinen Maaningan kappelista sattui tulemaan Kuopion kaupunkiin, aikomuksessa lähteä Nilsiään, käydäkseen Lustig'in tuona. Renqvist suostui nyt Miettisen kanssa matkustamaan hänen seurassansa yhteiselle asialle. Mutta pitkällisten pyry-ilmojen tuottama kelirikko esti heidät pääsemästä Nilsiään, jonka vuoksi Miettinen pyysi Renqvistiä tulemaan kotiinsa Maaningalle, jonne myöskin odotettiin Lustig'ia joulun pyhinä. Niinmuodoin meni Renqvist Maaningalle, jonne Lustig'kin toisena joulupäivänä monioitten lahkolaistensa kanssa tuli. — Täällä herätti Lustig'in esitelmä Renqvistin uudestansa murehtimaan sielunsa autuudesta. Sentähden alkoi hän, Kuopioon palattuansa, käydä heränneitten henkilöiden luona ja pitää seuraa heidän kanssansa. Ja kun hänen opettajansa sekä toverinsa alkoivat häntä nuhdella siitä, että hän liittäytyi noihin heränneisin, joita tällä paikkakunnalla kutsuttiin uskonnollisiksi haaveilioiksi, piti Renqvist parhaana erota koulusta. Siten jätti hän Kuopion koulun talvella v. 1811, varsinkin kun hän näki, ettei hänellä ollut kykyä papiksi eikä seurakunnan opettajaksi niin kauan, kun luuli kylläksi oleman murehtimista oman sielunsa autuudesta. Isänsäkään ei laittanut häntä kouluun kasvattaakseen pappia, mutta oman taloutensa vuoksi, että poika, opittuansa kirjoitusta ja lu'unlaskua, auttaisi isäänsä talouden asioitten muistoon kirjoittamisessa.

Sillä välillä jatkoi Renqvist herättävän kirjallisuuden tutkimista, taitaaksensa kotonaan neuvoa lähimmäisiään autuuden opissa. Ja hankkiakseen itsellensä sekä kotiseudulleen kirjoja, matkusti hän Turun kaupunkiin. Täällä etsi hän hurskaita sydämiä. Samaan aikaan oli vielä Turussa Zinzendorfin opin lahkolaisia ja niitten joukossa kirjansitoja-vanhin J. Agrelius, jonka luona Renqvist majausi. Tämä mies saattoi Renqvistin muuttamaan ajatuksensa tulevaisesta vaikutus-alastaan. "Se ihminen", sanoi hän Renqvistille, "menettelee väärin, ken ei vaella Jumalan viittaamaa tietä. Jos Jumala tahtoo käyttää sinua kädessään aseenansa toimittamaan Hänen työtään, teet sinä väärin, jollet seuraa hänen antamiaan viittauksia kanssa-ihmisiesi johdattamisessa totuuden ja hyväin avuin tiellä. Mutta taitaaksesi johdattaa muita, on sinun ensin itse opittava tuntemaan totuus; sinun tarvitsee hankkia tietoja ja saavuttaa itsellesi tieteellinen perustus ahkeralla tutkimisella." Tämän kehoituksen mukaan alkoi Renqvist pitkittää keskeytettyä oppimistansa linnansaarnaajan Juhana Lönnmark'in johdolla. Heti sen jälkeen ehdotteli Agrelius hänen vaihettamaan nimensä Kukkosesta Renqvistiksi (ren — puhdas, qvist — oksa; puhdas oksa totisessa viinapuussa). Turussa ollessaan vaipui Renqvist syvään sielunhätään, nimittäin suureen hengelliseen ahdistukseen. On huvittavaa saada likemmin tuntea hänen sisällistä tilaansa tänä aikana. Valmistautuessaan Herran pyhälle ehtoolliselle, oli hän lukenut ja tutkinut ne 100 Kristillisyyden ojennusnuoraa, jotka ovat Dentin "Kääntymisen harjoituksessa." Mutta vaikka hän, heräämisensä jälestä Kuopiossa, vältti, ei ainoastaan ehdollista syntiä, vaan myös kaikkia, mikä antaisi aihetta syntiin, oli ahkera rukoilemisessa ja Jumalan sanan tutkimisessa, kävi usein Herran ehtoollisella ja Turussa melkein joka päivä kirkossa, ei hän kuitenkaan luullut elävänsä nimitettyjen elämän sääntöjen mukaan, ja uskoi olemansa kokonaan eksynyt sielunsa autuutta etsiessään, ja silloin oli hän niin onneton sielun ja ruumiin puolesta, ettei muka Jumala eikä ihmiset voineet häntä auttaa. Sittemmin synnytti hänen sairas mielikuvitteensa mitä kammottavimpia ajatuksia ja kuvia. Siten luuli hän olevansa pahantekiänä kahlehdittu ja lähetetty kotiseudulleen Ilomantsiin. Vieläkin kuvitteli hän, etteivät ihmiset synny luonnollisella tavalla, vaan tulevat ylös maasta, niinkuin pienet olennot, joita vanhemmat henkilöt, joiden joukossa ne ilmestyvät, sitte kasvattavat ja nämä henkilöt siitä kutsutaan vanhemmiksi. Samoin eivät ihmiset muka kuolekaan luonnollisella kuolemalla, vaan ainoastaan tapaturmasta, itsemurhasta, tahi toisten toimesta. Ne, jotka eivät näin kuole, saavat elää iankaikkisesti; mutta jolleivät elä niinkuin heidän pitäisi, kärsitään heitä jonkun aikaa maailmassa, mutta viskataan sitte, kädet ja jalat sidottuina, ulkonaiseen pimeyteen. Ja jos niinkin tapahtuisi, että jotakuta ihmistä ei viskattaisi pimeyteen, naulitaan hän korkeaan ristinpuuhun, joka pystytetään korkealle vuorelle, semmoiselle kuin Renqvist, asuessaan nyt Jokikadulla, näki edessään Aurajoen toisella puolella. Ja tähän ristiin naulittuna, sanoi kiusaaja, olet sinä elävä iankaikkisesti. Tämmöiset kuvitelmat taivuttivat Renqvistin lopettamaan elämänsä hukuttamalla. Tämä päätös mielessään, läksi hän eräänä päivänä syksyllä v. 1811 asunnostaan ulos, jolloin piika, jota oli käsketty häntä silmällä pitämään, seurasi häntä. Tultuansa Turun sillalle, viskautui hän käsipuitten ylitse jokeen; mutta läsnäolevat henkilöt vetivät hänen heti ylös, enempää vahingoittumatta. Heti talvikelin tultua, lähetettiin hänet ylioppilas Juh. von Becker'in kanssa kotipuolelleen. Joulun pyhinä petille päästyään vanhempiensa luo, ottivat he kyynelsilmin hänen vastaan, mutta hän ei tuntenut heitä. Keväällä v. 1812 alkoi hän parantua, mutta, kun ei luullut tulemansa entiseen terveyteensä vanhempiensa kodissa, läksi hän puolisairaana takaisin Turkuun, jossa hän jälleen sai täydellisen sielun ja mielen terveyden. Saadakseen lukemisensa jatkamiseen tarpeellisia ruumiin ja sielun voimia, mietti hän koko vuoden vanhempiensa luona, kunnes hän kesällä v. 1813 palasi Turkuun. Tänä kesänä teki hän ensimmäisen matkansa Tukholmaan, jossa kaupungissa hän sittemmin vuosina 1815 ja 1816 uudestaan kävi. Tukholmassa hän kävi jumalisuuden harjoituksissa veljesten seurakunnan kirkossa, asui saman seurakunnan jäsenen kirjanpainaja Sam. Rumstedt'in luona, ja tutustui Skeppsholman (Laivasaaren) pastorin Häggman'in sekä kappalaisen Juh. Wätterdahl'in kanssa. Kun Tukholman Evankelinen seura halusi saada asioitsian kirjasiensa levittäjäksi etelä Suomessa, esitteli Wätterdahl v. 1816 Renqvistin mainitun seuran jäseneksi, jonka perästä Renqvist täytti tehtävänsä levittämällä seuran kirjasia Turussa, Helsingissä ja Porvoossa. Tämä toimi tuotti Renqvistille sen edun, että seura, joka tahtoi edistää hänen opintojensa jatkamista, lahjoitti hänelle kaikki tulot kirjoista, jotka hän sai myödyksi. Kirjevaihtoa pitkitti Renqvist Wätterdahl'in kanssa sittemmin aina vuoteen 1821 (katso kirjeitä n:o 1-6).

Turussa ollessaan kävi Renqvist jokaisena sunnuntai-iltana hartauden harjoituksissa, joita pidettiin joko salvumies Malm'illa taikka räätäli Mikko Akerroos'illa. Kauan kyllä näytti Renqvistin mielestä kummankin miehen oppi oikealta; mutta tutkittuansa Raamatun rikisteriä ja Juh. Arnd'tin Totinen kristillisyys nimistä kirjaa, havaitsi hän Malm'in opin oikeastaan perustuvan kuolleesen uskoon, hän kun puhui paljon evankeliumista, mutta ei sanottavasti mitään laista. Renqvist erkani siis Malm'ista ja seurasi Akerroos'ia, joka puhui yhtä paljo laista, tuin evankeliumistakin. Tämän räätälin luona piti hän sittemmin asuntoa. Ne muut, joiden kanssa hän Turussa tuli tutuksi, olivat: Juh. Paterson, jonka hän, tämän matkatessa Tukholmasta Pietariin, tapasi v. 1811 kirjansitoja Agrelius'ella. Samassa talossa hän myös tutustui Taivassalon provastin Juh. Utter'in kanssa. Pernoon provastin Rancken'in luona kävi hän v. 1814, ja tuli siten tutuksi hänen sisarensa, provastin lesken Malm'in kanssa, jonka mielen-heimolaisia olivat Turussa leskirouva Trapp ja leski Hamberg; jotka kaikki olivat kristillisyydessänsä totisia ja auttoivat Renqvistiä hänen oppi-ajallansa Turussa.

Vuonna 1816 pääsi hän vihdoinkin ylioppilaaksi Turussa ja v. 1817 papiksi vihittynä apulaiseksi Liperiin. Elähytettynä hartaimmalla halulla työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kanssa-kristittyinsä iankaikkiseksi onneksi, ryhtyi hän nuoruutensa innolla pyhään kutsumukseensa, joka oli vaikutusalansa tarkoitus, ja saapui Liperiin lujalla aikomuksella parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan hoitaa lähetystointansa. Mutta muutamia vuosia virkaa toimitettuansa, huomasi hän, kuinka hänen ihanimmat luulottelunsa tulemasta vaikuttavaisuudesta vaihtuivat pelkäksi suruksi ja vastukseksi. Luokaamme sentähden pikainen silmäys sen seudun hengelliseen tilaan, mihin Renqvist oli kutsuttu sielunpaimeneksi.

Liperin seurakunnassa oli jonkun aikaa ennen ollut opettajana jumalinen mies, provasti H. Montin. Tämä pastori oli kaikella tavalla ja kaikissa tilaisuuksissa, niinkuin lukukinkerissä, rippikoulussa ja sairaitten luona käydessään, koetellut kuuliainsa sieluja ylentää, vahvistaa ja johdattaa heitä autuuden opissa; ja sen ohessa koki hän hävittää julkisia paheita, niinkuin juopumusta, tuhlaavaisuutta, valaista yksinkertaisia epä-uskon ja taikauskon vaarallisista seurauksista ja saada hylkäämään kaikki syntiset huvitukset, niinkuin tanssit ja kortin lyönnit y.m. Jumalisuuden siemenet, jotka hän kuusitoista-vuotisella vaikutus-ajallaan (1784-1801) kylvi, juurtuivat tosin, mutta ennättivät hedelmöidä ainoastaan muutamissa yksityisissä ihmisissä, koska suurin osa kansaa hänen kuoltuansa vajosi entiseen suruttomuuteensa ja syntisyyteensä. — Renqvist koetti seurata Montin'in jälkiä kohottaakseen langenneita ja johdattaakseen pimeydessä vaeltavaisia totiseen valoon. Sillä jo palveluksensa ensi aikoina hän surulla huomasi, että, ehkä seurakunnassa oli kirjaa taitavia henkilöitä, tavattiin siellä kuitenkin niin taitamattomia uskonopissa, jotteivät tienneet vähääkään maailman Luojasta, eikä Vapahtajasta edes nimeltään, vielä vähemmän oliko hän ihminen, enkeli tahi Jumala, eivätkä tienneet leipäkö vai viina Herran ehtoollisessa jaetaan ensin. Koko pitäjässä oli ainoastaan seitsemän Raamattua, monelta perhekunnalta puuttui virsikirjakin, puhumattakaan muista uskonnollisista kirjoista. Jumalan sanan viljely ei siis kansassa ollut yleisesti käytännössä, sitä vastoin moni harjoitti taikauskoa, juoppoutta ja huoruuden syntiä; sillä paloviinan kauppiaita oli kaikkialla, korttia pelasivat pyhäpäivänä nuoret ja vanhat, noituutta harjoitettiin hautausmaalla perjantai- ja sunnuntai-öinä, ja vihkimättömät parikunnat siittivät lapsia [Tämä lyhyt kuvaus seurakunnan tilasta on ote laveammasta kertomuksesta, jonka Renqvist Waasan hovioikeuteen lähettämässä valituksessaan kirjoitti kansan elämästä Liperissä.]. Seurakunnan pastori, joka kymmeninä vuosina oli kuluttanut voimiaan vähästä palkasta sotapappina, oli hyvä-luontoinen mies, joka sovinnolla ja suopeudella sekä kristillisellä tyyneydellä vastusteli seurakunnassa vallitsevia paheita, hyvin tietäen, että ympäristöllä olevain seurakuntien väestö ei ollut parempi [Katso muun muassa Kiteen pitäjästä Suomen muistettavia miehiä, II osa sivu. 88 muist.]. Renqvist tahtoi käydä toista tietä ja koetella voimakkaammin vaikuttavia keinoja. Ne olivat: 1:ksi rukousten aamuin ja illoin pitämisellä synnyttää kotohartautta; 2:ksi selittää katekismoa ja autuuden oppia kaikkialla, missä kansa kokoontuu hänen ympärillensä, joko sairaitten luona tahi pitäjällä muissa virantoimituksissa ollessa ja paitsi sitä kaikkina lauantai-iltoina kotona omassa huoneessaan; 3:ksi hankkia ja levittää aapisia ja katekismoja, virsikirjoja ja Raamatuita ynnä muita herättäviä kirjoja; 4:ksi hylätä entiset irstaiset tarkastusmiehet ja asettaa kylihin useita raittiita niitten sijaan, joiden oli valvominen siveyttä ja ilmoittaminen paheissa eläviä nuhdeltaviksi; 5:ksi kehoittaa kirjaa taitavia henkilöitä kylissä opettamaan vanhempia ihmisiä kirjanlukuun ja vaatia vanhempia pitämään huolta nuorempain lastensa opetuksesta; 6:ksi panna jalkapuuhun niitä, jotka jumalanpalvelus-aikana oleksivat Jumalan huoneita ulkona kirkon mäellä ja 7:ksi toimittaa kirkon lähelle tupa, joka sopisi seurakunnan kaukaisimpain seutujen asukkaille kirkkomajaksi ja kokoushuoneeksi sekä lapsille, joita Renqvist opetti lauantain aamupuolilla että kirkkoväelle, jota hän neuvoi saman päivän iltapuolella [Kaikki nämä pykälät ovat otetut Renqvistin hovioikeuteen lähettämästä, edellisessä muistutuksessa mainitusta valituskirjasta.]. Ei ole vaikea arvata täänmoisten hankkeitten herättäneen vastenmielisyyttä ja nurinaa. — Ensimäisenä palvelusvuotenaan ei Renqvistille onnistunutkaan saattaa enempää, kuin kahdeksan henkilöä koko seurakunnassa heränneeksi ja todelliseen parannukseen; seuraavana vuonna lisääntyi heidän lukunsa kahdellatoista, mutta kolmantena vuonna levisi herääminen jo koko seurakuntaan. Renqvist järjesti silloin heränneille lyhyen ohjeen, jossa hän selitti, mitä heidän Jumalan kymmenen käskyn mukaan oli seurattava jokapäiväisessä elämässä (katso kirj. n:o 7). Heränneitten ja suruttomain välillä syntynyt ero tuotti puolueen uusien parannuksien perustajaa vastaan, joista ei tiedetty mitä ne aikaan saattaisivat, sillä yksinkertainen, vaan viehätetty kansa ehkä häiritsisi vaarallisilla vehkeillä seurakunnan järjestystä semmoisen miehen johtaessa, joka kenties ei voisi estää ja hillitä vahingollisia liiallisuuksia.

Tästä pelästyneenä ilmoitti seurakunnan pastori, provasti R. J. Perander asian tuomiokapituliin kirjeellä lokakuun 20 päivältä v. 1820, jossa hän valitti apulaisensa liiallisia katumus- ja hartaus-harjoituksia myöhään illoilla ja öillä ja mieletöntä, innostelevaa uutteruutta, mikä myöskin puhkesi mitä sopimattomimmiksi puheiksi saarnatuolissa. Ja kun provasti sen ohessa sanoi Renqvistin tahtoneen tunkeutua toimi-alalleen, päättää, asettaa ja järjestää seurakunnassa provastin luvatta sekä osottaneen itsellensä ynseyttä ja loukkaamaa kohtelua puheissaan ja kirjoituksissaan, pyysi hän sen johdosta, että Renqvist muutettaisiin Liperistä pois ja jätti konsistorion tutkittavaksi, minkä rangaistuksen Renqvist ansaitsisi esimiehelleen, provastille osoitetusta ynseydestään.

Tämän valituskirjeen johdosta määräsi konsistorio kontrahtiprovastin saamaan selvää kaikista näistä provastitarkastuksessa ja myöskin tutkimaan oliko Renqvist Liperissä ollessansa opissaan ja elämässään osoittanut mitään erinomaisuutta. Tarkastuksen toimitti Kaavin kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander maaliskuun 3-5 pv. 1821, tavalla, jonka kirje n:o 8 näyttää. — Ja tarkastaja lähettäessään pöytäkirjan tuomiokapituliin, ilmoitti hän havainneensa Renqvistin sekavaksi ja horjuvaksi vastauksissaan, mutta kuitenkin työssään varsin ahkeraksi ja väsymättömäksi, ja sanoi vielä Renqvistin niin kansakkaassa seurakunnassa, kuin Liperi on, mahdollisesti vaikuttavan haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen kansa helposti käsittäisi väärin hänen uutteruutensa ja siten joutuisi rikoksiin; jonka vuoksi Kontrahtiprovastikin piti Renqvistin pois muuttamisen tarpeellisena, ja luuli hänen sopivimmaksi työskentelemään jossakin vankihuoneessa. — Kun Renqvist puolestaan näki, ettei hän tarkastuksessa saanut kylläksi aikaa antaakseen tarpeellisia selityksiä kanteen vastaamiseksi ja kumoamiseksi, lähetti hän konsistorioon puolustuskirjeen, jossa hän syyttää pastoriansa kirkkokurin ja monen muun seikan laiminlyömisestä, väittää tarkastuksessa olleita asioita niin löyhästi käsitellyn, ettei hän, eikä kenkään rehellinen mies, siihen tyytyisi ja vaatii sentähden uutta ja tarkempaa tutkintoa, sekä ilmoittaa viimeiseksi seurakunnassa olevan 111 henkilöä, joista nuorimmat ovat syntyneet v. 1793; vaan eivät ole päästetyt Herran ehtoolliselle, 46 parikuntaa, jotka luvattomasti elävät yhdessä ja siittävät lapsia ja 8 sääty-henkilöä, jotka useamman vuoden laiminlöivät käydä Herran pyhällä ehtoollisella. Seurakunnan pastorin ja kontrahtiprovastin tästä vastattua, kutsuttiin Renqvist konsistorioon kuulustettavaksi tässä kirjoituksessa olevista seikoista. Kuulustelu pidettiin elokuun 14 pv. 1822 ja siinä valmistettu pöytäkirja on tässä myöhemmin n:o 9. Tämän tutkimuksen perästä näki konsistorio olevan syytä pyytää maallisessa oikeudessa ratkaistavaksi seuraavat seikat: 1:ksi onko kiertokouluopettaja Hasselin, Renqvistin syytöksen tavoin alituisesti juovuksissa ja harjoittaa kylissä tappelua? 2:ksi jättikö provasti Perander v. 1818, saatuaan kaksi kutsumusta antamaan Herran ehtoollista sairaalle, nimeltään Anna Nupponen, Lehmonahon kylästä, Kontiolahden pitäjästä, täyttämättä sanotun toimen? 3:ksi onko pappismies Renqvist muutamassa kinkerilu'ussa erästä viisitoista vuotista poikaa vitsalla pakoittanut tunnustamaan näpistämistä? ja 4:ksi oliko talollinen Heikki Tuhkunen, jonka Renqvist ehtoolliselta pois käski, pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisanoja kuulemassa ollut sekä minkälainen tämä poiskäskeminen oikeastaan oli, ja kuinka oli Tuhkusen juoppouden laita?

Mutta ennenkun näitten asioiden tutkiminen kihlakunnan oikeudessa ennätettiin alottaa, piti pispa tarkastuksen Liperin seurakunnassa helmikuun 23-27 pv. 1823. Siinä pidetystä pöytäkirjasta otamme tähän H. Renqvistiä koskevat asiat ja syytökset.

Talollinen Paavo Sorsa, Käsämän kylästä, ilmoitti useamman talonisännän hartausharjoitusten nimellä kokoavan luokseen nuorta kansaa, miehiä ja naisia, jotka näissä kokouksissa ovat muka osoittaneet semmoista käytöstä, joka nähtävästi ilmaisee hillimättömiä himoja ja tuhlaavaisuutta, sekä armovuoden-saarnaaja Renqvistin Herran ehtoolliselta sulkevan niitä vanhempia ja isäntiä, jotka toimittivat kanteesen tämmöisiä häiriöitä. Seurakunnalta kysyttyä myönsi se Sorsan ilmoituksen oikeaksi; mutta kun moniaat kokouksissa käyneet, jotka nyt seisoivat likinnä alttaria, koettivat huudoilla seurakuntaa häiritä, eikä mitään järjestystä saatu ja kun päivä oli ehtoopuoleen kulunut, jätettiin osia seuraavaan päivään, jolloin kaikki asianomaiset saivat tässä asiassa ilmoittaa itsensä pispalle ja muille, tarkastajille pappilassa.

Seuraavana päivänä jätti talollinen Pekka Juhananpoika Waris,
Taipaleen kylästä kokoukselle seuraavan kirjoituksen:

Kääntymys-harjoituksen ja jumalanpalveluksen nimessä pidetään tässä seurakunnassa sekä kirkon lähellä olevassa, en tiedä minkä virkavallan rakennuttamassa, niin kutsutussa rukoushuoneessa että kyläkunnissa yksityisten kodissa h:ra armovuoden-saarnaaja Renqvistin johdolla kokouksia, jotka rukousmuodossa, ulkonaisissa seremonioissa ja muissa heidän ottamissa tavoissaan erovat seurakunnissamme tähän asti tavallisista ja hyväksytyistä. Onpa myöskin onnistunut näitten kokousten kannattajalle saada lukuisasti lahkolaisia. Siitä vuotanutta tai mahdollisesti vuotavaa hengellistä hyvää olen minä tosiaankin kovin vähänäköinen arvostelemaan, mutta siitä lähtenyt kansakunnallinen paha on varsinkin hyvin tunnettu, sillä työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä ja kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta noissa, jos niin saan heitä kutsua, uskonnollisissa haaveksioissa kokonansa kaivataan. Varsinkin on tämä lahko osoittautunut peloittavaiseksi synnyttäessään lukemattomia hämmennyksiä perheisin: vihaa ja katkeruutta aviopuolten välille, lapset tottelemattomiksi vanhemmilleen ja palveliat isännilleen. Minun, 12 henkisen perheen isän, on surulla ja mielikarvaudella täytynyt kärsiä suurinta nurjuutta ja halveksimista varsinkin kahden lapseni puolelta, jotka vastoin tahtoani ovat heittäytyneet noihin harjoituksiin; niinpä, — minun 23-vuotinen poikani on luopunut luotani ja nyt kuleskelee ympäri työttömänä hartaus-harjoituksissaan melkein kuin heikkomielinen. — Tämän omani, ja niin sanoakseni, koko seurakunnan vaarallisen tilan uskallan nöyrimmästi jättää korkeasti oppineen h:ra pispan huomioon anoen samalla neuvoa, miten minä omasta kohdastani koettanen korjata sattunutta onnettomuutta.

Tähän lisäksi Waris suullisesti armovuoden-saarnaaja Renqvistin olevan syynä kaikkeen tuohon hämmennykseen ja mainittuja rukoushetkiä tavallisesti pidettävän yönaikana, jonka vuoksi niihin osaa ottavaiset sen perästä makaavat päivällä sekä muuten vaeltavat ympäri markkinaväen tavalla.

Kuudennusmies Antti Perkinen myöskin mainitsi armovuoden-saarnaaja Renqvistin rakennuttaneen kirkon lähelle niin kutsutun rukoushuoneen, johon sangen suuri kansa-joukko, usein 5 à 600 henkeä kokoutuu, sekä näissä kokouksissa usealta varastettavan eväät ja vaatteet; vieläkin lisäsi Perkinen, armovuoden-saarnaaja Renqvistin osoittaneen ynseyttä pastorilleen, provasti Peranderille ja ilmoitti armovuoden-saarnaajan edellisenä syksynä rippilapsille pitämässä tavallista pitemmässä luetuksessa epäjärjestyksen ja vallattomuuden vallinneen semmoisen, että Renqvistin luettaessa osa poikia poltti tupakkaa ja tytöt söivät ja joivat. — Kuudennusmies Pekka Piiparinen yhtyi talollisen Wariksen valitukseen rukoushetkien pitämisajasta sekä sanoi hyvin tuntevansa, että miehet ja naiset noista edellä mainituista kokouksista lähtevät käsikkäin ja etsivät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä, harjoittaakseen haureutta.

Talollinen Juhana Korhonen yhtyi myöskin samaan Pekka Wariksen valitukseen ja ilmoitti aviovaimojenkin usein mainituissa kokouksissa antavan vietellä itsensä luvattomaan seurustelemiseen miesten kanssa. Mitä heidän hartausharjoituksiinsa tulee, sanoi hän rukouksia Jumalalle, paitsi "Isä meidän" ja "Herran siunaus", pidettämän tavallisimmin omilla sanoilla, siinä käyttämättä hyväksyttyjä ja käskettyjä rukouksia ja niitä semmoistenkin pitävän, jotka itse eivät taida kirjaa lukea. Todistukseksi heränneitten, kuten he itseänsä nimittävät, hengellisestä ylpeydestä, mainitsi hän vietä heidän kylmyydellä kohtelevan muita pappia ja näitten heränneitten Outokummulla, Sysmän kylässä Kinkerilukuja pidettäessä lähteneen huoneesta heti, kun pastorin apulainen Kiljander alkoi luettamisen. Juhana Korhonen ilmoitti tyytymättömyyttänsä siihen, että nämä heränneet Herran pyhää ehtoollista nautittuansa heittäytyvät kirkossa sopimattomasti kasvoilleen joko käytävälle tahi kuoriin ja siten estävät muita rippivieraita ehtoollispöytään pääsemästä.

Kysyttyä sanoi provasti Perander heränneitten usein käyvän Herran ehtoollisella ja luuli joskus huomanneensa ehtoollisen nauttioita olleen enemmän, kuin rippivieraiksi oli kirjoitettu.

Talollisen poika Olli Pekanpoika Wänskä valitti myöskin isänsä piian palveluksesta karanneen ja eikä ole palannut. Hänen valitukseensa yhtyi lautamies Antti Huttunenkin siinä, että hänen palvelusväkensä oli käynyt näissä kokouksissa ja usein monta päivää peräkkäin olleet kotoa poissa sekä siten laiminlyöneet tehtävänsä.

Täten lueteltujen ja muutamien muitten valituksien johdosta selitti
Renqvist kirjallisesti näin:

Nöyryydessä antaakseni vaaditun selityksen valituksiin, jotta muutamat sanankuuliani tässä pispan tarkastuksessa ovat minua vastaan juonikkaasti tehneet, täytyy minun antaa seuraama lausunto:

Koska itse en tiedä opettaneeni muuta kuin pyhässä Raamatussa ja tunnustuskirjoissamme olevaa oppia, enkä toimineeni vastoin lakia ja asetuksia, kiellän minä kaikki mitä talolliset Paavo Sorsa, Pekka Waris, Antti Perkinen, Pekka Piiparinen, Juhana Korhonen, Olli Wänskä, Antti Huttunen ja kouluttaja Antti Hasselin ovat minua vastaan väärin kantaneet, ja vaadin heitä laillisesti todistamaan kanteitaan sekä pyydän samalla nöyrimmästi, että he, jolleivät voi sitä tehdä, saisivat lain ja asetuksien mukaisen palkan, ei ainoastaan minua, laillista opettajaansa vastaan tekemistä perusteettomista kanteistaan, vaan myöskin juopumuksesta, johon he kaikki ovat ylen määrin taipuvaiset. Mutta jos heillä on joitakin muita seurakunnan, joko heränneitä tai heräämättömiä jäseniä vastaan, tehkööt siitä itse kanteen heitä vastaan hengellisille tahi maallisille esimiehilleen. Niin kauan en pidä velvollisuutenani vastata muitten rikoksista, kun ei ole todistettu minun opettaneeni tahi käskeneeni ketään tekemään pahaa tahi hyvää laiminlyömään.

Kirkkotuvasta taas, tai rukoushuoneesta, kuten Pekka Waris kaikkea tarkoittamassa narrimaisessa ja ilkeässä (Rääkkylän kappalaisen Martti Kiljanderin kirjoittamassa) valituksessaan sitä nimittää, olen jo suullisesti lausunut, että se nimittäin on rakennettu kristinopin opettamista varten yksinkertaisille ja lapsille sekä kirkkomäen kirkkomajaksi. Ja jos hän tahi jotkut muut, joitten mielestä tämä huone on pahentavainen, ovat huomanneet siinä meneteltämän vastoin lakia ja asetuksia, on sekin luonnollisesti heidän todistettava ja ilmoitettava henkilöitten nimet, jotta tiedettäisiin, omatko mainitun pahuuden harjoittajat heränneitä tahi heräämättömiä, vaiko kumpiakin. Sillä ketään ei kielletä tupaan tulemasta, kunhan on hiljaa ja siivosti; ken toisin tekee, työnnetään tavallisesti ulos.

Mutta mitä provasti Peranderin, usein mainittujen heränneitten ehtoollisella käynnistä, tekemään muistutukseen tulee, siitä en ole hänelle mitään sääntöä määrännyt ja jos sen olisinkin tehnyt, eihän hänen tarvinnut totella minua. Älköön hän salliko heidän niin usein käydä ehtoollisella, jos hän siihen kirkkojärjestyslaista syitä löytää. Mutta hänen huomionsa, että useampia oli saapunut rippisanoihin ja ehtoolliselle, kuin oli kirjoitettu, on tullut siitä, että minä hänen käskystänsä, kun ei ollut tilaa merkitä nimeä kirkkokirjan sarekkeesen, olen päästänyt muutamia merkitsemättä, varmasti tietäessäni, ettei heistä ollut kirkkokirjassa mitään muistutusta.

Kaikista tässä pispantarkastuksessa minua vastaan tehdyistä kanteista, joihin minua on vaadittu kirjallisesti vastaamaan, en muita tunnusta tosiksi, kuin kouluttaja Antti Hasselinin muutoin inhottavassa ja perusteettomia seikkoja sisältävässä valituksessa mainitseman, että nimittäin minä nousin saarnatuoliin "uskonvirttä aljettaissa." Tämä ei tapahtunut minun toivomuksestani, vaan lukkarin, joka luultavasti erehtyi virsien laulamisessa, kun hän uskonvirren sijasta lauloi saarnavirren (gradualivirren) ja alkoi sitte vasta uskonvirren, jota minä luulin hänen laulavan rappuvirreksi tai värsyksi. Sillä minulla ei ollut määrättyjä rappuvärsyjä, vaan lukkari sai laulaa mitä halusi. Vaan että, kuten kouluttaja Hasselin väittää, olisin unohtanut ehtoollisrukouksen, en omantuntoni mukaan tiedä sen niin tapahtuneen; mutta jos niin olisi käynyt, on se erehdyksestä. Kumminkin on se hänen todistettava, jos hän muutoin tahtoo pysyä väitöksessään.

Viimeiseksi pyydän nöyrimmästi h:ra pispalta turvaa kaikkia näitä häpeämättömiä parjauksia vastaan yleensä, mutta erittäinkin talollista Pekka Warista, joka kyllin rohkeassa valituksessaan kunnioittaa minua muun muassa uskonnollisen haaveksian nimellä, minkä suhteen on ehkä tehtävä eroitus, onko se saanut alkunsa Wariksen omasta vai valituksen kirjoittajan mielestä. Henr. Renqvist.

Tutkiakseen armovuoden-saarnaajan käsitystä lunastuksesta ja vanhurskauttamisesta teki pispa hänelle näistä useita kysymyksiä; ja selitti armovuoden-saarnaaja suurimpainkin syntisten voivan saada armon Jumalalta Jesuksen kalliin ansion tähden, jos eivät ehdollisilla synneillä tekeydy siihen kelvottomiksi. Viime saarnassaan käyttämät pyhän Raamatun sanat: 2 Kor. 5: 21 "Jumala on sen, joka ei synnistä mitään tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me Hänestä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa", selitti armovuoden-saarnaaja näin: "jos me teemme totisen katumuksen ja parannuksen, tulemme Vapahtajan vanhurskaudesta osallisiksi."

Armovuoden-saarnaajaa Renqvistiä vastaan tehdyn muistutuksen, että hän saarnatuolista kuulioitaan kielsi heränneitä seurustelemasta jumalattomien kanssa ja rupeamasta heidän palvelukseensa, minkä armovuoden-saarnaajan pispalle jättämä kirjoituskin [Tämä kirjoitus on tässä jälempänä n:o 7.] todistaa, selitti hän kehoittaneensa edellisiä karttamaan jumalattomien seuraa, siten estääksensä sekä riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa että muiden heränneitä kohtaan osoittamaa halveksimista. Jumalattomilla ymmärsi hän julkisesti paheita harjoittamia henkilöitä; mutta hän oli aina varoittanut heränneitä jonkun palveluksessa ollessa laiminlyömästä palvelian velvollisuuksia ja paikkaansa ennen palvelus-ajan loppua jättämästä.

Vasta mainitusta "neuvoja heränneille" nimisestä kirjoituksesta huomattiin myöskin armovuoden-saarnaajan siinä käskysanoja selittäessään jättäneen yhdeksännen käskyn sillensä, jonka vuoksi pispa vaati Renqvistiltä lausuntoa siitä. Ja selitti armovuoden-saarnaaja nämä neuvot kirjoittaneensa kiireisesti, ainoastaan muistin avuksi opettaessa.

Pispantarkastuksen jälkeen lähetti kansa tuomiokapituliin Renqvistin puolustukseksi suomenkielisen kirjoituksen, joka sisälsi Renqvistin vuonna 1817, jumalattomuuden suurimmillaan ollessa, tulleen Liperiin virantoimittajaksi. Hän alkoi silloin innokkaasti vastustaa jumalattomuutta, joka ilmautui kapakoissa, juomingeissa, tappeluissa, huvikemuissa, tansseissa, kortinlyönnissä, noitumisessa, taikauskossa. Vieläkin hän opetti ja rankaisi kansaa, piti rukouksia, kehoitti totiseen parannukseen ja karttamaan syntisiä seuroja. Selitti joutuvan kaikkien kadotetuiksi, jolleivät käänny Jumalan armahtavan rakkauden turviin. Kääntymisettä, uudestaan syntymisettä, katumuksetta ja ahkeratta rukouksetta ynnä jumalisetta ja pyhättä elämättä ei kenkään tule taivaan valtakuntaan, koska ei mitään saastaista päästetä uuteen Jerusalemiin. Hän opetti kuinka parannus on tehtävä ja käytävä ahtaasta portista, kaitaa tietä, joka vie iankaikkiseen elämään. Kuvaeli tuntomerkit, joista ihminen huomaa, vaeltaako hän elämän kaitaa tietä, vaiko kadotuksen laveaa tietä, ja selitti ihmisen sielun eri tilat. Murheellisia lohdutti hän Kristuksen ansiolla ja Jumalan säälivällä armolla; jumalattomilla ei sanonut oleman osaa Jumalan armoon eikä autuuteen, koska heidän uskonsa ei ollut elävä vaan kuollut. Semmoinen opetus vaikutti hyviä hedelmiä, ja moni muutti sydämensä ja mielensä. Kansaa kotoutui Raamattua lukemaan niitten tuo, joilla tämä kirja oli. Kirkon tuona olemaan kirkkotupaan kotoutuivat pitkämatkaiset lauantai-iltoina, lukivat ja tutkivat Jumalan sanaa ja pitivät rukouksia. Kun Renqvistin muut virkatoimet sallivat, kävi hän itsekin näissä jumalisuuden harjoituksissa.

Renqvist itse vielä kertoo valituskirjassaan Waasan hovioikeuteen v. 1827 hartausharjoituksista ja kirkkotuvasta seuraavaa: mainitussa kirkonvierisessä tuvassa opetin minä, kun aikaa oli, lauantain aamupuolina pieniä lapsia ja iltapuolilla kaikkea sinne kokoontunutta kirkkoväkeä. Siten oppivat sangen monet tuntemaan välttämättömästi tarvitsevansa sekä sisällisen että ulkonaisen elämänsä suhteen kokonaan muuttua ja saivat syvän huolen ja halun pelastaa sielunsa uhkaavasta vaarasta, jonka näkivät syntiensä ja sydämensä kääntymättömän tilan tähden itsellensä tarjona oleman. Useinpa kävi niinkin, että moni huikentelevainen ja maallismielinen ihminen, joka tuli tupaan, kentiesi aikoen näitä hartausharjoituksia pilkata, joutui niin alakuloiseksi, että, vaikka tullessaan irvisteli, läksi kumminkin sieltä itkien. Vieläpä pienet lapsetkin ja yksinkertaiset ihmiset saivat usein sydämeensä sellaisen piston, joka saatti heidät vakaisuudella armoa isoamaan, kirjan lukemista oppimaan ja elämäänsä parantamaan. Tämän sain minä vaikuttaneeksi lasten ja yksinkertaisten ymmärryksen ja käsitys-ky'yn mukaisella opetuksella, jota en olisi voinut saarnatuolista toimittaa. Ja niinmuodoin nähtiin ihmisiä sieltä lähtevän suuremmalta tai ainakin samanlaiselta surulla, kuin milloinkaan kirkosta, jonka vuoksi ei siis tämä sovi yhteen Pekka Piiparisen syytöksen kanssa, että muka "miehet ja vaimot läksivät sieltä käsikkäin ja etsimät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä haureuden harjoittamiseksi", eikä myöskään ote talollisen Juh. Korhosen ilmoitus sen kanssa yhtäpitävä, että muka "naimisessa olevat vaimot näissä kokouksissa vieteltäisiin luvattomaan yhteyteen miesten kanssa", eikä kuudennusmies Antti Perkisenkään esiintuoman kanssa, että he muka näissä kokouksissa olisivat "eväänsä ja huivinsa kadottaneet", ei ainakaan ole heitä opetettu tekemään tuommoista eikä muita paheita. Näistä kantajista on Juhana Korhonen itse lastensa ja perheensä suureksi kiusauksesi elänyt jo monta vuotta erään lesken kanssa yhdessä, eikä vielä pispantarkastuksessa ollut häneen vihitty; ja vaikka minä ilmoitin hänen luvattoman yhdessä elämisensä, ei häntä katsottu esteelliseksi haureudesta syyttämään kanssa-ihmisiänsä.

Työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä, kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta on kansassa ja olen minäkin niitä, autuuden oppia esittäessäni, muistuttanut oikean kristityn välttämättömäksi velvollisuudeksi, vaikka talollinen Pekka Waris, tai oikeammin Rääkkylän kappalainen Martti Kiljander, joka Wariksen ilkeätä valituskirjaa kirjoittaessaan täytti sen semmoisilla asioilla, jotta ei Waris pyytänyt eikä tietänyt pyytää, sanoo puuttuman heränneissä. Kaikki pispantarkastuksessa luetellut syytökset kokouksissani käynyttä kansaa vastaan omat yhtä perättömät, kuin kertomus Wariksen 23-vuotisesta pojasta, Asianlaita on seuraava: Waris omaten ainoastaan puoli ruununtilaa ja monta lasta, kuten hän itsekin kanteessaan todistaa perheessään oleman 12 henkeä, antoi poikansa palvelukseen samaan kylään serkullensa, kihlakunnan lautamies Juhana Warikselle, joka maksoi hänelle ensi vuodelta palkkaa 60 taaleria ja jos jäisi toiseksi vuodeksi, saisi siitä 100 taaleria, jota vastaan muut rengit Liperissä saivat 30 tai 40 ja korkeintaan 50 taaleria. Poika ei liene siis ollut mikään tyhjäntoimittaja tai joutilas, niinkuin isänsä kertoo. Mutta poika oli harjoitellut puu- ja rautasepän työtä ja katsoi senvuoksi ansiollisemmaksi työskennellä itsenäisenä ja ansaita 150 taaleria vuoteensa. Kaikki Liperiläiset tunsivat tämän pojan, nimeltänsä Niilo Paavo Waris, oleman ahkerimman ja jumalisimman miehen koko seurakunnassa ja paljoa viisaamman ja ahkeramman isäänsä, joka häntä kutsuu mielipuoleksi ja joutilaaksi. Sillä edellinen osoittaa silminnähden kaikissa käytöksissänsä rakastavansa Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku, Sanal. 9: 10, mutta jälkimäisellä harvoin tavataan työnä muuta, kuin juominen, ja juovuksissaan ei hän salli nähdä ketään perheestään, kaikkein vähimmän niitä, joiden hän tietää Jumalaa pelkäävän, vaan ahdistaa heitä kirouksilla ja tappelulla.

Tietääkseni hartausharjoitukset ja muut toimeni eivät ole vaikuttaneet mitään häiriöä ja rettelöä seurakunnassa, mutta päinvastoin, Jumalan armon avulla, paljo valistusta ja parannusta, sillä suuri osa seurakunnan jäseniä on hyljännyt syntisen elämänsä ja alkanut harjoittaa jumalisuutta, joka armon saamiseksi Kristuksessa on tarpeellinen, ja sitä he eivät ote tehneet haaveksivaisesti oman mielensä mukaan, niinkuin useasti tapahtuu suurissa heräämisissä, jollei papisto pidä huolta heränneitten ohjaamisesta, vaan vihjaa ja vainoo heitä. He joutuvat silloin tavallisesti monenlaisille harhateille ja harha-oppiin, jotka eivät kuulu armonjärjestykseen, niinkuin näyt, horroksissa olot, vaatteitten polttamiset ja monenlaiset hulluudet, jotka heitä eksyttävät ja eroittavat Raamatun opista. Semmoista ei ole Liperissä tapahtunut. Ainoastaan vaatteitten polttaminen oli syntymäisillään heränneitten kesken eräässä kylässä, mutta minä estin sen heti alussa Raamatun oppia vastaan sotivana keksintönä. Päinvastoin opetin minä Jumalan armon avulla sielunsa autuutta sureksimia ihmisiä, etteivät luopuisi oikealle eikä vasemmalle, maan pysyisivät Jumalan sanassa viitotulla autuuden tiellä 5 Mos. 17: 11.

Vaikka minä siis, kuten vakuutukseni on, nuhteettomasti elin, opetin Raamatun mukaisesti ja toimitin kaiken papinviran Liperissä kirkkolain mukaan niin, että useimmat seurakunnan jäsenet näkivät työskenteleväni rehelliselle sananpalvelialle sopivalla tavalla, minkä saattaa päättää muun muassa siitäkin, että monet terveyden päivinään minua vastustaneetkin sairaat vihdoin niin luottivat minuun, jotta pikemmin halusivat kuolinvuoteellaan tehdä minulle tunnustuksiansa, kuin jollekin muulle papille; levisi kumminkin jumalattomien ihmisten kautta minun vähäisestä persoonastani, kuten Paavali sanoo, hyvän maineen seurassa pahakin maine, 2 Kor. 6: 8, mistä sittemmin niin kauan ja niin kovin minua rasittanut yleisön käsitys (opinion) minusta syntyi.

Maaliskuun 27 pv. 1823 otti kihlakunnan oikeus tutkittamaksi sekä konsistorion ennen että pispan nyt tarkastuksessa laillista tutkintoa vaativiksi katsomat seikat; ja kun tutkintoa oli toimitettu huhtikuun 7, kesäkuun 16, elokuun 18 ynnä lokakuun 6 ja 7 päivänä, julisti oikeus lokakuun 7 p. päätöksen, jossa Renqvist määrättiin valtionvalan [Edföre.] rikkojana vankeuteen, hän kun lukukinkerillä erästä viisitoista vuotista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista oli varkaudesta kurittanut. Kun kymmenen talollista takaamalla lupasivat itse häntä vartioida, ei kumminkaan häntä viety Kuopion läänin vankilaan, vaan sai pysyä omassa kodissaan, kunnes Waasan hovioikeus, jonne Renqvist asian särki, hänet vapautti kymmenen viikkoa kestäneestä vartioimisesta. Konsistoriokin, jolle annettiin tieto kihlakunnan oikeuden tutkinnosta ja päätöksestä, jätti Waasan hovioikeuden ratkaistavaksi, oliko kihlakunnan oikeus tässä asiassa oikein menetellyt asetuksien mukaan. — On helppo ymmärtää, että kihlakunnan oikeuden päätöksestä Renqvistille tullut häväistys, joka nähdään vääräksi hovioikeuden pikaisesta mainitun päätöksen kumoamisesta, koski kovasti tuon uutteran sananpalvelian mieleen. Hänen sanotun päätöksen johdosta tuomiokapituliin lähettämä puolustuskirjansa on tässä myöhemmin n:o 10. Ja kun hovioikeus heinäkuun 14 pv. 1824 lähetti asian takaisin tarkemmin tutkittavaksi ja käsiteltäväksi, käsitteli kihlakunnan oikeus sitä yhdeksässä istunnossa lokakuun 18 päivästä v. 1824 tammikuun 24 päivään v. 1826, jolloin se lopullisesti päätettiin.

Käsittääksemme syvää kurjuutta, johon Renqvist vaimonsa ja neljän pienen lapsensa kanssa käräjöimisensä alusta asti ja vielä kauan sen perästäkin oli joutunut, tahdomme lukialle esittää lyhyen kertomuksen Renqvistin kovista, osaksi kyllä hänen itsensä tuottamista, kohtaloista.

Savolaisen herännäisyyden (pietismin) samaan aikaan ottama suunta, josta toisessa kohden ennen on puhuttu, oli saattanut pispa J. Molanderin tarkastamaan useain Karjalan seurakuntain ohessa Iisalmeakin ja antamaan alammaisen kertomuksen suorastaan hänen Majesteetillensa Keisarille. Sitte sai pispa hänen Majesteettinsa armollisen käskyn, Suomen asiain komitean puheenjohtajan, vapaaherra R. H. Neyvinder'in elokuun 2 pv. 1823 antamassa käskykirjeessä, muuttaa Renqvist Liperistä Porvoosen, siellä olemaan pispan ja tuomiokapitulin välittömässä peräänkatsannossa. (Katso kirj. n:o 11). Siten määrättiin Renqvist kohta sen perästä ylimääräiseksi saarnaajaksi Porvoosen; mutta koska hän samaan aikaan oli vartioittava, ei hän saattanut lähteä olopaikastansa ennen vapaaksi pääsemistään. Talvella v. 1824 saapui hän kuitenkin Porvoosen, niihin hän kumminkaan ei voinut käräjässä vielä ratkaisemattoman riita-asian tähden pysähtyä.

Syksyllä v. 1824 määrättiin hän virkaatoimittavaksi rehtoriksi Porvoon kouluun (pedagogioon), jota virkaa hänen täytyi antaa apulaisen toimittaa alinomaisten käräjämatkojensa vuoksi Liperiin, ja näin meni hänen pieni palkkansa 200 ruplaa pankossa, apulaiselle. Tämän lisäksi ilmoitti pispanpitäjän varapastori Kaarlo Aug. Molander v. 1824 konsistorioon Renqvistin, matkallaan vanhempiensa luoksi Ilomantsiin, pitäneen luvattomia kokouksia jumalisuuden harjoittamiseksi kaukaisissa kylissä Ilomantsin seurakunnassa, sekä Suomen kenralikuvernöri Arsenij Jakrevskij ilmoitti kirjoituksessaan elokuun 10 päivältä v. 1825 tuomiokapituliin virkamatkallaan Porvoosen saaneensa tietää pappismies Renqvistin, joka lahkolaishaaveksimisesta oli pantu konsistorion peräänkatsantoon, oleman opettajana koulussa, mutta vielä jatkaman sekä kaupungissa että naapuriseurakunnissa, joissa hän toisinaan kävi, salaisien kokousten pitämistä, jonka vuoksi kenraalikuvernöri vaati asiasta tarkkaa kertomusta. Täyttääksensä kenralikuvernörin toivoa, koetti konsistorio saada tarpeellisia tietoja. Mitä siinä lienee matkaansaatu, ei tarkoin tunneta, mutta ei ainakaan Liljentaalissa ollut Renqvistillä mitään yhteiskuunallisia lakia vastaan rikollista, joka olisi vastoin hänen virkavalaansa, nähdään kirjeestä n:o 12 Kuitenkin luovutettiin Renqvist, suullisesti tutkittua elokuun 15 pv. 1825 vastaiseksi papinviran toimituksesta ja kiellettiin jatkamasta palvelustansa koulussa. Hovioikeuteen valittamalla (katso kirj. n:o 13) voitti hän hovioikeuden päätöksellä huhtikuun 19 p:vältä v. 1826 sen muutoksen, että tuomiokapitulin päätös kumottiin ja asia pantiin samalle kannalle, jolla se oli ennen tuomiokapitulin päätöstä.

Konsistorio oli kyllä syyskuun 3 pv. 1823 ja heinäkuun 14 pv. 1824 Keisarilliselta Majesteetilta pyytänyt jotakin palkkaa Renqvistille, mutta kun siitä ei saatu päätöstä ennenkun kesäkuun 16 pv. 1826, oli Renqvist niinmuodoin kolme vuotta ollut palkatta, ja olisi perheensä kanssa näitten vastoinkäyntien ja vaivojen ajalla nääntynyt nälkään ja kurjuuteen, jolleivät Suomen ulkopuolella olemat laupeaat kädet olisi pelastaneet häntä perheenensä välttämättömästä perikadosta. Hän oli jo v. 1811 tutustunut Turussa jumalisen ja jalomielisen Patersonin [J. Paterson oli sepän poika Skottlannista. Hänen ansionsa Raamatunseuran perustamisessa Suomeen ja vaikutus, jonka Raamatun levittäminen kansan uskonnolliseen elämään teki, eivät ole niin arvossa pidetyt, kuin olisi pitänyt.] kanssa, joka on Ruotsin, Suomen ja Venäjän pipliaseuran perustaja. Sitte tapasi Renqvist häntä vielä kerran Turussa ja palvellessaan Liperissä oli hän kirjevaihdossa tuon mielenheimolaisensa kanssa, joka silloin oleskeli Pietarissa. Tässä kaupungissa kävi Renqvist hänen luonansa v. 1823, ja pappina ollessaan Liperissä, kehoitti Paterson häntä, ei ainoastaan uutteraan virkansa toimitukseen, vaan myöskin auttoi häntä Jumalan pyhän sanan levittämisessä Karjalaan (katso kirj. n:o 14). Saatuansa tietää Renqvistin joutuneen toivottomaan tilaan, lähetti Paterson hänelle varoja elämän tärkeimpiin tarpeihin. Samoin teki kaksi muutakin kristillismielistä miestä, Juh. Gosner ja Corn. Rahm, koska he toivoivat, että tylyt suhteet eivät tyhjäksi tekisi Renqvistin ajamaa Jumalan asiaa. Monta Rahm'in lohduttavaista ja rauhoittavaista kirjettä on tässä luettavana n:o 15-20.

Palveltuansa jonkun aikaa ylimääräisenä apulaisena (amanuens) tuomiokapitulissa, määrättiin Renqvist Keisarin armollisella, kesäkuun 16 pv. 1826 annetulla käskyllä seuraavan heinäkuun 13 päivästä virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman linnaan, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkaksi tai 365 ruplaa vuodelta, minkä ohessa häntä nimenomaan kiellettiin linnasta ulos menemästä, jota linnan päällikkö määrättiin silmällä pitämään. — Ja sittekun Liperin käräjät olivat lähettäneet tutkinnon asiasta ja virkaatoimittava pastori Porvoon tuomiokirkon seurakunnassa, lehtori Kaarlo El. Alopaeus konsistorioon lähettämässä kirjeessänsä kesäkuun 22 päivältä v. 1826 oli valittanut Renqvistin osoittaneen tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori virkansa puolesta [Tottelemattomuuden todistukseksi oli lehtori Alopaeus muun muassa katsonut muka seuraavat tapaukset. Hän kielsi Renqvistiä pitämästä muita kokouksia, kuin semmoisia, joissa oli kaksi tai kolme henkilöä. Mutta Renqvist kysyi kuinka hän silloin tekisi, jos useampia henkilöitä saapuisi Jumalan sanaa kuulemaan. Teidän pitäisi kieltää heitä kokoutumasta luoksenne joukottain. Tätä vastaan muistutti Renqvist: Math. 4: 9 värsystä tiedämme Vapahtajan tehneen opetuslapsensa ihmisten kalastajiksi, vaan mikä kalastaja on niin tyhmä, että hän verkkoa laskiessansa ensin karkoittaa kalat. Peräti toista opettaa Vapahtaja meille Luukk. 5 lu'ussa, jossa puhutaan suuresta kalansaaliista.] hänelle antoi, otti tuomiokapituli lopullisesti tutkiaksensa kaikki tämän lavean jutun tapahtumat ja näki näitten paksujen kanne- ja vastuukirjatukkujen sisällöstä olevan selvän, ettei Renqvist ansainnut sen suurempaa rangaistusta, kuin että hän käytöksestänsä saisi tuomiokapitulissa vakaisia nuhteita ja julkisesti pyytäisi anteeksi niiltä esimiehiltänsä, joille hän puheissa ja kirjotuksissa oli osoittanut epäkunnioitusta sekä maksaisi kantajalle lainkäynnin kulungit (katso kirj. n:o 21).

Tietääksensä ei Renqvist ollut opettanut mitään, joka soti Raamatun oppia vastaan, vaan hän kaikissa oli toimittanut virkansa, niinkuin rehellisen paimenen tulee ja hänen kallis virkavalansa häntä vaati, oli hän tyytymätön asian päätökseen ja haki sen muutosta lavealla valituskirjalla, jossa hän puolestansa tutkii ja kumoaa kaikki kanneseikat ja sen ohessa selittää itselleen välttämättömäksi tehdä virkansa niin, kuin hän oli tehnyt. Hän katsoen tätä, ei omakseen, vaan Jumalan asiaksi, tahtoi hovioikeuteen perinpohjin selittää seikkansa ja mihin kärsimisiin maailma sentähden oli hänet saattanut. Tyynellä malttavaisuudella otti hän vastaan sentähden hovioikeuden loppupäätöksen joulukuun 11 p:vältä v. 1827, missä valittamansa rangaistus, johon tuomiokapituli hänet tuomitsi, siihen määrään kovennettiin, että hovioikeus tuomitsi hänen, paitsi anteeksi pyyntöön ja lainkäynti-kulunkien maksamiseen, rahasakkoihin ja yhdeksi vuodeksi olemaan viratta (katso kirj. n:o 22). Ja täten viimeinkin loppui lainkäynti.

Emme tahdo jättää tässä mainitsematta Renqvistin vastustajista Liperissä erästä miestä, joka muutti mielensä hänestä ja näytti osanottavaisuutta hänen surkuteltavaan tilaansa. Katteini Henr. Bogisl. Nilsson, joka omasi konnun Liperin kirkonkylässä, ei alussa kärsinyt Renqvistin parannussaarnoja ja hartausharjoituksia enemmän, kuin muutkaan pitäjän säätyhenkilöt. Mutta Nilsson saatuaan vakuutuksen siitä, että Renqvist'iä viattomasti syytettiin, niinkuin hän opettaisi, ettei se, joka on herännyt ja haluaa hartausharjoituksia ja jumalista elämää, tarvitsisi tehdä maallista työtä, ei totella heräämättömiä vanhempiansa, isäntiänsä ja esivaltaa, ja siitä, että Renqvist päinvastoin kehoittaa uskolliseen työhön ja tottelemaan niitä, joilla on valta käskeä, jos käskyt eivät ole semmoisia asioita, mitkä sotivat Jumalan sanaa ja käskyjä vastaan, ja huomattuaan myöskin tämän todistukseksi renkinsä ja mökkiläisensä, jotka olivat irstaiset ja tottelemattomat, mutta kokouksissa tultuansa tilansa tuntemaan, raitistuvan elämässään ja ruvenneen ahkeroiksi ja uskollisiksi kutsumuksessaan, sai hän toiset ajatukset Renqvistin vaikutuksesta ja rupesi hänestä pitämään, vaan ei kuitenkaan heti ilmoittanut sitä Renqvistille. Mutta kun hän tuomittiin vankeuteen, ei Nilsson voinut kauemmin suvaita hänen viatonta kärsimistään, vaan avasi sydämensä hänelle ja rupesi hänen ystäväkseen. Ja hänen todellinen ystävyytensä näkyy muun muassa kirjeestä, jonka hän kirjoitti Waasan hovioikeuden presidentille C. J. Rotkirch'ille v. 1826, konsistorin tuomion langettua (katso kirj. n:o 23). Eräs toinen mies, joka kauan oli suosinut Renqvistiä ja osanottajaisuudella kohteli häntä, oli Perniön provasti, tohtori G. Rancken, kuten se kirje osoittaa, minkä Renqvist Patmos'estansa v. 1827 kirjoitti Rancken'ille (katso kirj. n:o 24). — Hänen palveluksensa Liperissä on vielä rakkaassa muistossa hänen entisillä sikäläisillä sanankuulioillansa.

Svartholman muurien sisään suljettuna työskentelemään törkeitten syntisten parantamiseksi ja johdattaen heitä oikealle tielle, vietti Renqvist siellä puoli-kymmenettä vuotta, kunnes hän 29 p. heinäkuuta v. 1835 sai valtuukirjan kappalaisen virkaan Sortavalassa. Kuinka monta paatunutta syntistä hänen Svartholmassa lienee onnistunut saattaa katumukseen ja parannukseen, ei tarkemmin tiedetä. Aivan hedelmättömästi ei hän täälläkään näkynyt kutsumuksessaan työskennelleen, koska hän sai kääntäneeksi monta syntistä katumukseen ja parannukseen. Niistä tahdomme mainita jotakin vanki Mikko Pylkkäsestä, joka oli kotoisin Mikkelin pitäjästä ja tuomittu tunnustuksessaan epäluulon-alaisena vääränrahan tekemisestä. Tämän Pylkkäsen luona vankihuoneessa kävi useasti veljensä Taneli, joka mieltyi Renqvistin oppiin ja alkoi kotipitäjässään julistaa sitä muille ja itse sen mukaan elää. Svartholmasta vapaaksi päästyänsä, horjahti Mikko veli armotilastansa, jota vastoin Taneli uskollisesti työskenteli Renqvistin opin levittämiseksi sanotussa pitäjässä. Monet muutkin vangit tulivat heränneiksi, joista talollinen Jaakko Eweli, kotoisin Wähä-Kyrön pitäjästä, irti päästyään rupesi Renqvistin kirjakaupitsiaksi (kolportöriksi) Waasan läänissä. Siitä kirjevaihdosta, jota hän kirjakaupitsiana ollessaan piti Renqvistin kanssa, nähdään Ewelin likeisimpinä ystävinä ja mielenheimolaisina Svartholmassa olleen Nordlund, Back, Kivimäki, Pylkkänen, Nyberg, Jusola, Juhana Jakku, kuin myös N. G. Malmberg Pidisjärvellä, Töysän saarnaaja Wilh. Österblad, Orismalan rautatehtaan saarnaaja Fr. M. Toppelius, ja toimittivat Renqvistin kirjojen myöntiä Waasan läänissä. Kirjevaihdosta, joka enimmäkseen sisältää kirjojen myönti-tiliä, tahdomme tässä julkaista ainoastaan pari kirjettä (n:o 25, 26), joissa Eweli puhuu sielunsa tilasta. Ettei Renqvist muussakaan suhteessa ollut joutilaana, todistavat ne monet uskonnollisten kirjojen suomennokset, joita hän Svartholmassa ollessansa toimitti painoon. Kirjojen kääntämistoimi näytti yleisesti olleen rauhoittava lohdutus hänen sielulleen, samoin oli se ainakin vähäisenä apuna hänen ruumiilliselle toimeentulolleen. Sillä noinakin surullisimpina vuosina 1825-1827 toimitti hän painoon koko seitsemän kappaletta vähäisiä kirjasia, joista muutamat sittemmin ilmestyivät 3, 4 jopa 6 painoksessa. Kuitenkaan ei tämä yksinään olisi riittänyt näissä elämän koettelemisissa ja tuskissa voimassa pitämään hänen miehuuttansa elämänsä tarkoituksen työssä ja säilyttämään vähentymättömänä hänen ahkeruuttansa Jumalan asiassa, jollei hän Herran tahdolle turvallisella alamaisuudella olisi vastanottanut niin iloisen kuin suruisenkin päivän ja muistanut Vapahtajan sanoja: Te tulette vihattaviksi kaikilta minun nimeni tähden; vaan ei hiuskarvakaan pidä päästänne hukkuman. Pitäkäät sielunne kärsivällisyydessä, Luukk. 21: 17-19; ja sovittanut pyrintöihinsä ja lähetystoimeensa Gamalielin sanoja: jos tämä teko on ihmisistä, raukee se tyhjään; vaan jos se on Jumalasta, ette sitä voi tyhjäksi tehdä, Ap. T. 5: 38, 39. Itsekin sanoo hän puolustuskirjassaan (katso kirj. n:o 10): "Jos ei minun kohtaloni saisikaan martyrikruunua, niin kärsin minä totisen uhrin viattomuuden ja uskontoon sydämellisen hartauteni, hyveiden ja hyvien tapojen tähden, ja tahdon iloisesti heittäytyä tähän kohtaloon."

Iloista oli Renqvistin Svartholmassa saada monta todistusta jumalismielisten ihmisten avusta hengellisten kirjojen toimittamiseksi. Hän oli suomentanut kaikki neljä Arndt'in kirjaa "Totisesta kristillisyydestä", ja talvella v. 1827 lähetti hän ne kirjanpainaja Frenckelille Turkuun, jossa ne syksyllä joutuivat tulen ruoaksi, ja Renqvist ei edes tiennyt, oliko niitten painaminen alotettukaan. Mutta mitä tapahtui? Eräs hänelle tuntematon mies, kauppias J. M. Ilwan Raumassa, joka pitäjän suutari Juh. Dahlberg'illä oli nähnyt vaillinaisen kappaleen sanotun teoksen ensimäistä kirjaa, kiittää Renqvistiä käännöksestä ja lähettää kahdeksantoista taaleria työn jatkamisen kehoitukseksi. Renqvist tilasi silloin vaillinaisen painoksen ja Ilwan, joka piti huolta toimittamisesta, lähetti taas Renqvistille 150 taaleria. Samoin kävi myöskin Chr. L. Hjeltin kirjapainossa painetulle Renqvistin saarnalle: "Itse-koettelemus ja parannuksen neuvo", josta mainittu Dahlberg myöskin oli ennättänyt saada kappaleen ennen Turun patoa. Tästäkin kirjasta sai hän Ilwanilta 100 taaleria vaivoistansa. Samaan aikaan, kuin Ilwanin rahalähetyksen, sai Renqvist ystävältänsä, rusthollari Salomo Häkkäselta Mäntyharjusta 250 taaleria ja entiseltä sanankuulialtaan, talollinen Iwar Sahlmanilta Liperissä 100 pankkoruplaa.

Näin kehoitettuna monelta kulmalta, jatkoi Renqvist sitä suuremmalla mielihyvällä ja halulla kirjojen kääntämistointansa. Mutta vaikka vapaa-ehtoiset avut olivat jotenkin suuret, ei ne hänelle riittäneet monen kirjan kustantamiseen, jolleivät kirjanpainajat suostuneet antamaan aikaa painatusmaksujen suorittamiseen, siksi, että hän niitä myömällä ennättäisi saada siihen varoja. Pikainen kirjojen meno antoi hänelle tilaisuuden tavallisesti vuodessa maksaa kirjapainajille; ja samassa kuin hänen kirjansa tulivat yleisemmin tunnetuiksi, menivät ne nopeammin kirjakauppiaitten ja kirjansitojain sekä muitten henkilöitten toimella, jotta kävivät Svartholmassa sukulaistensa tuona. Tällä tavoin sai hän perheensä elättäneeksi, ja kirjasia ilmaiseksi jakamalla köyhille Jumalan valtakunnan leviämistä edistäneeksi monessa maaseudussa. Hän painatti ei ainoastaan suomalaisia, vaan ruotsalaisiakin kirjoja, niinkun Hammerinin postilla (Hammerins postilla) ja Ehtoolliskirja (nattvardsbok), Huutavan ääni (Ropande rösten), Tutkinnoita kuukauden joka päivälle (Betraktelser för hvarje dag i månaden), Vaillinaisesta kristillisyydestä (Bristande christendom) ja Fresenius'en Lyhyt opetus katumattomille (Fresenii korta undervisning för obotfärdiga).

Mitä nyt Renqvistin oppiin tulee, on prosessori A. J. Granfelt Det kristliga lifvets vilkor och väsende (Kristillisen elämän ehdot ja olento) nimisessä kirjassaan selittänyt sen ja annostellut tieteelliseltä kannalta. Me kerromme maan tässä lyhykäisesti, mitä Renqvist itse siitä mainitsee "Wäärän opin kauhistus" kirjassaan. Hän sanoo nimittäin opettavansa, että ihminen, kun syntivelan tunto hänessä herää, pakoitetaan katuvaisena synnin murheessansa rukoilemaan Jumalalta armoa ja laupeutta, Ps. 51: 15, ottamaan turvansa Jesukseen ja hänen ansioonsa, käymään usein Herran pyhällä ehtoollisella, tutkimaan ja kuulemaan Jumalan sanaa, Joh. 5. 39, pakenemaan syntiä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jesusta, Luukk. 9: 23 ja kestäväisenä vastaan ottamaan ja kärsimään maailman pilkkaa, vihaa ja vainoa 2 Tim. 3: 12. Mutta hän pakenee syntiä ei ainoastaan ulkonaisesti, vaan sisällisestikin, Ef. 55: 7, ja yhdistyy Jesuksen kanssa, 1 Kor. 6. 15, 19, ja tulee oksaksi totisessa miinapuussa, Joh. 15 luku että Jesus asuisi hänessä ja hän siten uskolla omistaisi hänen ansionsa omaksi ansioksensa, ja hänen vanhurskautensa omaksi vanhurskaudeksensa Jumalan vihaa vastaan, ja hänen valonsa valistukseksensa taitaakseen eroittaa hyvää pahasta, ja hänen voimansa väkevyydeksensä, voidakseen kuolettaa vanhan ihmisen, ja hänen rakkautensa omaksi rakkaudeksensa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan [Katso Wäärän opin kauhistus ja oikean opin puolustus. Kuopiossa 1854; s. 26-28.] Kaikkea tätä nimittää hän katumukseksi, parannukseksi synnistä ja maailmasta ja kääntymiseksi Jumalaan. Mutta, sanoo hän vielä, tietäen kykenemättömyytensä täyttämään Jumalan lakia, täytyy ihmisen, saadakseen huojennusta synnin raskauttamalle omalle tunnolleen, sen äärettömässä surussa, laskeutua tomuun, ja tunnustaen syntivelkansa Jesuksen nimessä huutaa laupeaalta isältä armoa Jesuksen ansion tähden ja turvautua lohdullisiin sanoihin Joh. 15-16. Puhellen Jumalan kanssa rukouksessa, voi hän avata sydämensä Jesukselle, vastustaa syntisten ajatusten asumusta sydämessä ja siten estää niitä tukahuttamasta vanhurskauttamisessa saatua elävää uskoa; hän voi parantaa elämänsä ja olla siinä pysyväinen. Hän katsoi katuvaisen ihmisen, joka elävällä uskolla ottaa vastaan Kristuksen ja hänen ansionsa ja vanhurskautensa, kelvolliseksi tulemaan Jumalan luokse. Päinvastoin, mitä muutamat hänen vastustajansa ovat väittäneet, opetti hän, että uskon vanhurskauden tulee käydä elämän vanhurskauden edellä. Hänen etevin oppilauseensa oli, että kun usko töittä on kuollut, ihmisen tulee rukouksella ja valvomisella säilyttää vanhurskauttamisessa saatu elävä uskonsa, koska tämän kadotettua koko hänen kääntymisensä ja pyhityksensä häviää. Uskotta on mahdoton Jumalalle kelvata, Hebr. 11: 6, ja kaikki työmme elämättä uskotta ovat hyödyttömät ja turhat. Jos mieli elämän-vanhurskauden säilyä ja kasvaa, on elävä usko säilytettävä ja kasvatettava, mikä ei tapahdu, jollei olla uutterat rukouksessa sisällisesti ja ulkonaisesti ja valvomisessa sydämensä ja koko elämänsä ylitse, niinkuin armovälikappaleitten käyttämisessäkin, kuten Paavali sanoo: Ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana; ja rukoilkaat joka aika kaikella rukoilemisella ja anomisella Hänessä, ja siinä valvokaat kaikella ahkeruudella ja rukouksella. Ef. 6: 17, 18.

On ennen jo kerrottu (katso prof. Matth. Akianderin teosta "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osa s. 18-20) hänen saaneen tälle opilleen kiivaan vastustajan, P. Ruotsalaisen, joka ryhtyi vastustamaan Renqvistin opin pääkohtaa rukouksesta ja vanhurskaasta elämästä. Saadakseen opillensa sijaa Liperissä, lähetti Ruotsalainen sinne ensin muutamia tiedustajia; sittemmin tuli hän itse kahden muun kanssa ja luuloitteli Renqvistin lahkolaisille heidän oppi-isänsä ja pappinsa pitävän heitä lain piinapenkissä, koska hän ei tuntenut likemmin heidän sielujensa autuudetonta tilaa, eikä siis myöskään ymmärtänyt heitä johdattaa oikealle tielle. Siihen vaaditaan kielillä puhujia, jotka parhain tuntevat kunkin ihmisen sisällisen tilan, mutta teidän pappinne hylkää nämä hengen lahjat. Sentähden olisi parasta, että joku tai jotkut seuraisivat meitä opettelemaan tätä puhetta. Mutta Renqvist saatuaan kuulla tästä, kielsi hän sanankuulioiltaan kaiken seurustelemisen ja yhteyden näitten "kielten rohvessorien" (linguarum professores) kanssa (katso kirj. n:o 27 [Katso vielä mitä tästä on ennen sanottu prof. Matth. Akianderin teoksessa "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osan s. 18-23.]).

Suullisessa keskustelussa erään Ruotsalaisen lahkolaisen kanssa oli Renqvist, näyttääkseen rukousten pitämisen hyötyä, kerran maininnut Jesuksen ja Danielin esimerkit; mutta Ruotsalais-lahkolainen koki kumota häntä kutsumalla kaksi seuraajaansa ja kysymällä heiltä, mitä hyötyä he sielunsa rauhalle olivat saaneet rukouksesta, johon kumpikin yksimielisesti vastasi sielunsa tilan olleen surkuteltavan niin kauan, kun he harjoittivat rukousta, vaan tulleensa hengellisen köyhyytensä tuntoon ja saapuneensa sielujensa pelastuksen suhteen oikealle tielle heti, kun olivat lakanneet rukouksia pitämästä. Ja vaikka Ruotsalais-lahkolainen puolestaan lisäsi asian pitämän olla niin, kuin nämä miehet omasta kokemuksestaan yksinkertaisesti todistivat, ei Renqvistiä, jolla oli päinvastainen kokemus, saatu myöntymään näitten henkilöitten vakuutuksella eikä lauseilla, joita Ruotsalais-lahkolainen tässä tilaisuudessa luki Fresenius'en Rippikirjasta [Katso Wäärän opin kauhistus, s. 71.].

Kun nyt Ruotsalainen ja Renqvist saarnasivat parannusta ja uskoa, eivät he pääasiassa niin paljoa erinneet toisistaan, kuin he itse luulivat ja väittivät. Kumpainenkin koki tulla Kristuksen luo, vaikka eri tietä myöten. Kuitenkin tuli heidän kesken mielenkiihko samassa määrässä ankarammaksi, kuin kumpaisenkin lahkolaiset enenivät maaseuduilla. Renqvist kun oli pakoitettu olemaan yhdessä paikassa, saattoi ainoastaan kirjoituksillaan vaikuttaa kansaan muilla seuduilla. Ja vahvistaaksensa lahkolaisissansa rukouksen oppia, antoi hän v. 1835 painosta kirjat: tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta ja sittemmin v. 1844 puolustuksen opillensa, nimellä: Wäärän opin kauhistus ja oikian opin puolustus [Toista painosta, joka tuli ulos v. 1854, on tässä seurattu.], jossa hän paljastaa kaikki Ruotsalaisen ihmiselliset heikkoudet ja selittää, että hänen oppinsa on aivan väljän lutherilainen, koska hän ei ainoastaan hylkää rukousta, varsinkin sydämen nöyryydessä tapahtuvaa ja sen ohessa muitakin jumalisuuden harjoituksia, vaan kuitenkin kunnioittaa halpaa elämän parannusta ja väittää, ett'ei ihminen voi lohduttaa itseänsä Jumalan armolla ja Kristuksen ansiolla, ei varsinkaan ilman sisällisiä tuntumuksia ja Pyhän Hengen sisällistä todistusta ja sisällistä vahvistusta (passi) uskolla omistetusta Kristuksen sovituksesta.

Koska Renqvist oli köyhä, täytyi hänen lopettaa lukemisensa niin pian kun mahdollista, astuakseen kirkon palvelukseen. Jumaluusopillisen tietonsa sai hän Pyhästä Raamatusta ja tunnustuskirjoista sekä hartauden kirjoista, joista hän tuki monta ja piti sen, mitä niissä oli hyvää ja hänen oman sydämensä halajamisen kanssa yhtäpitävää. Sillä hänessä vaikutti enemmän tunto, kuin ymmärrys. Turussa ollessaan seurusteli hän sellaisten jumalisten henkilöitten kanssa, jotka kristillisessä vakuutuksessaan suosivat sekä lakia että evankeliumia tai parannusta ja uskoa ja jotka sydämessänsä säilyttivät lämpyisemmän kristillisyyden, kuin jäykkä oikouskoisuus (orthodoxia). Ne kirjoitukset, joita hän enimmän suosi ja tutki, ovat: Arndt, Totinen kristillisyys ja Parahin yrttitarha, Fresenius, Neuvojille ja neuvottaville, Rippi- ja Herran Ehtoollisen kirja ja Omantunnon kysymykset, J. Gerhard, Pyhät tutkistelemukset, Hammerin, Tien osoittaja ijankaikkiseen elämään, Gouge, Sana syntisille, sana pyhille, Baudewien Vanhempain ja lasten sielun pelastus, J. Wegelius, Postilla, Chr. Scriver, Sielun aarre (Själaskatt) ja Abr. Achrenius'en kirjoituksia, sekä useita muita. Koko siinä kirjajoukossa, jonka hän suomalaisessa käännöksessä painoon antoi, ei ollut kuin pari kappaletta Lutherus'en teoksia, jotka kumminkaan eivät olleet hänelle tuntemattomia.

Olemme jo ennen [Katso V osa 4. 370.] puhuneet Porvoossa nousseesta erimielisyydestä Renqvistin ja H. Wikström'in kesken, joka asetti Lutherus'en teokset muun hartauden kirjallisuuden edelle. Tässä saattaa vielä mainita, että kun Renqvist papinkokelaana Porvoossa kysyi Fr. Axbergiltä, mistä tiedetään jos meillä on elävä usko; vastasi Axberg: rakkaudesta. Renqvist: no, kuinka sitten tiedetään, että meillä on rakkaus? Axberq, koska otetaan vaari omista ajatuksista, huomataan, että on enempi maallista ja syntisiä ajatuksia, kuin hengellisiä ja jumalisia, ja tämä todistaa, että ei ole rakkautta Jumalaan eikä ihmisiin ja niinmuodoin puuttuu elävä usko. Renqvist vastasi: sitä minä en tahdo vastustaa; päinvastoin helposti myönnän, ettei minulla ole oikeaa rakkautta, enkä ole oikeastaan kääntynyt. Sittekun hän vihittiin papiksi ja määrättiin pastorin apulaiseksi Liperiin, sanoi Axberg hänelle: te tulette olemaan pappina varsin pimeässä Karjalassa ja siellä tulette joko antamaan teidän sielunne asian raueta tai vahvistutte siinä. Tämä riippuu teidän vaikuttavaisuudestanne; sillä edellinen tapahtuisi, jos te ette voi saattaa ihmisiä heräämään, jota vastaan, jos te vaikutatte muitten heräämistä te itse tulette varjelluksi lankeemuksesta ja välikappaleena Jumalan kädessä saattaisitte sanankuulianne pitämään huolta sielunsa autuudesta.

J. Fr. Bergh'in, nykyisen Rantasalmen pastorin kanssa on Renqvist ollut yhteydessä kauemman aikaa, kuin yhdenkään muun nykyään elävän seurakunnan opettajan kanssa, ollen aina kuitenkin heidän uskonnolliset mielipiteensä samat. Renqvist on alati pysynyt opissansa, J. Fr. Bergh'iin sitä vastoin ovat helposti muutkin vaikuttaneet. Usean kerran koetti hän sovittaa Ruotsalaista ja Renqvistiä keskenään heidän opissansa. Renqvistille kirjoitti hän myös v. 1824 sellaisen kirjeen, jossa hän toivoi, että Renqvist hylkäisi lakimaisen oppinsa ja tulisi enempi evangeliseksi. Tähän vastasi Renqvist, ett'ei hän luullut olevansa mitenkään liiaksi lakimainen, koska hän opettaa, että syntisen, joka tuntee itsensä tuomituksi, pitäisi uskolla omistaa Kristuksen ansio ja hengellisesti köyhän pitäisi uskoa, että hänen syntivelkansa annetaan hänelle anteeksi Kristuksen sovintokuolemalla, niinkuin syntisen vaimon, publikanin, Pietarin ja Tuhlaaja pojan esimerkki osoittaa, ja jos hän ei rohkenisi uskoa, pitäisi hänen rukoilla itsellensä senlaista uskoa ja odottaa Herran apua, luottamatta sisälliseen todistukseen, sekä turvautuen Jesuksen lupaukseen Matth. 5: 3, autuaat ovat hengellisesti vaivaiset. Ja kun kirjeenvaihto tämän ystävän kanssa valaisee Renqvistin omaa sisällistä vaurastumista, lisäämme tähän moniaita hänen kirjeitänsä (katso kirjeet 28-36).

Sittekun Renqvist v. 1844 oli ulosantanut edellämainitun "Wäärän opin kauhistus"-kirjan, ilmestyi pappismies Kaarlo Iisakki Nordlund kumoten sekä Renqvistin että Ruotsalaisen opin, joita uuden evangelilaisuuden julistajat (ihmis-)töiden oppina tahtoivat hävittää. [Tämä lentokirja on nimeltä: "Wäärän opin kauhistuksesta" j.n.e., jonka on kirjoittanut ja kustantanut H. R. v. 1844, muutama, sana. Turussa 1846.] Kirjantekijä moittii Renqvistiä sentähden, ettei tämä ensinkään selitä Ruotsalaisen suurimpaa hairausta, nimittäin, että hän heränneitä ihmisiä, joita ensin johdattaa evangeliumin armolupauksiin ja uskoon, sittemmin hämmentää tämän Jumalan sanaan ja armolupauksiin perustuman uskon omalla opillansa sisällisestä taistelusta ja ikävöimisestä Pyhän Hengen todistusten perään. Ei myöskään kirjantekijä luule Renqvistin likemmin antaneen ilmi, missä määrin tuota riidanalaista kielillä puhumista oikeastaan on Ruotsalaisen lahkolaisissa. [Renqvist kyllä selittää tarkasti koko ky'yllään Wäärän opin kauhistuksessa s. 140-142.] Mitä koskee itseä Renqvistiä, paheksii Nordlund hänen Lutherus'esta mainitsemia lauseitansa sivuilta 82, 83, 101, 104 ja tuumaa, että Renqvist ei anna uskolle oikeaa arvoa ja merkitystä, semmoista, kuin evangeliumi opettaa, koska hän sallii sen, joka uskon perästä seuraa, käydä yhtenä uskon kanssa, niin että uskon hedelmät tulevat samaa tietä uskoksi. Nordlundin kirjoitukseen vastasi Renqvist v. 1848 lentokirjallaan: Vastaus sille kirjalle, joka väärän opin kauhistus kirjaa vastaan on räntätty Turussa v. 1846, jossa hän selittää, että hän on aina pitänyt Lutherus'en ja hänen kirjoituksensa oikeutetussa armossansa ja kunniassansa ja nyt on ainoastaan julkaissut Pontoppidan'in sanat hänestä sekä, ett'ei hän missään ole vähentänyt uskon oikeaa merkitystä autuuden opissa, vaan päinvastoin kaikissa kirjoituksissaan kokenut teroittaa parannusta ja uskoa evangeliumihin. Mark. 1: 15. Ja kun F. G. Hedberg sittemmin "Kristillisissä sanomissa", n:o 38 vuosikerrassa 1855, väitti Renqvistin kirjoitusten vaikuttaneen häiriöä Inkerinmaassa, katsoi Renqvist itsensä kehoitetuksi kumoamaan tätä väitöstä ja kirjoitti evangelisuutta vastaan kirjan, joka tuli painosta v. 1856 nimellä Kuolleen uskon opin ilmoittaja, missä hän, ottaen todistukseksi Jaak. 2: 20, että usko ilman töitä on kuollut, selittää kaikki evangelisuuden lahkolaiset kuolleen uskon julistajiksi, koska he rakentavat kaikki uskolle ja hylkäävät kaikki työt. Että hän näille mietteilleen löysi saman mielisiä henkiheimolaista useissa paikoissa, nähdään muun muassa kirjeistä (n:o 37-40) tässä jälempänä.

Mitä muuten huomattanee tyytymättömyydestä Renqvistin autuuden opin käsityksestä, ei edes hänen vastustajansakaan pitäisi voivan kieltää tai himmentää hänen puhtaan tarkoituksensa johtamaa ja yli neljäkymmentä vuotta taukoomatta kestänyttä intoansa edistää Suomen kansassa Jumalan pelkoa, avuja ja siveellisyyttä. Sydämen ilolla voipi huomata Renqvistin vaikutuksen hedelmiä, jotta semmoiset paheet, kuin juoppous ja siitä seuraavat rikokset niillä seuduin, joissa hän oli palvellut ja varsinkin missä hän vielä palvelee, ihmeteltävässä määrässä ovat vähenneet. Hänen kirjoituksiansa, jotka ovat levinneet yli koko maan myöskin siellä, missä muut oppipuolueet ovat saaneet lahkolaisia, ja luetaan halulla. Tämän kirjoittaja [Prof. Akiander. Suom. muist.] oli matkoillaan maassa kansan ulkonaisesta elämästä ja käytöksestä huomannut josko he kuuluivat Ruotsalaisen tahi Renqvistin henkiheimolaisiin. Edelliset näyttävät synkiltä ja alakuloisilta, ovat sulkeutuneet itseensä, eivätkä paljon huoli ulkonaisesta elämästään, sitä vastoin jälkimmäiset ovat siistit, puheliaat ja tyytyväiset elämäänsä.

Kun eräs asia, joka myöhempänä asiana hallituksen suostumuksella tuli yleiseksi puuhaksi, voitti suuren osanottavaisuuden koko maassa, nimittäin, että pakanamaailmassa julistaa Jumalan ilmoitettua Sanaa ja iloista tietoa maailman Vapahtajasta, oli Renqvist jo kymmenen vuotta ennen kaikessa hiljaisuudessa sitä harjoittanut ja siten valmistanut kansan mieltä tähän pyhään työhön. Sillä tunnettu on, että hän jo vuodesta 1847 lähtien teki keräyksiä pakanalähetyksen hyväksi ja lähetti niitä lähetysseuralle Tukholmaan. Sillä tavoin lähetettiin sinne 200, 300 ja vuonna 1853, 500 ruplaa kerraltaan. Tässä työssä oli hänellä uskollisena auttajana Ferdinand Uhde Tampereella, eräs harras kristitty ja "hiljaisista maassa", joka maailman silmissä huomaamattomana edisti Suomen saloissa Jumalan asiaa kiitollista muistoa ansaitsevalla lämpimyydellä. Yhteensopivaisuus uskonnollisissa vakuutuksissa ja mielipiteissä ja siitä seuraava henkiheimolaisuus teki nämä miehet uskollisiksi ystäviksi ja veljiksi Kristuksessa. Kirjoittaja ei saata olla muutamilla tässä alempana julkaistuilla kirjeillä (n:o 41-46) osoittamatta heidän yhteistä ahkeroimistansa pakana-lähetyksen edistämiseksi ja sitä suurta armoa, jonka Uhde antaa Renqvistille ja sitä vilpitöntä ystävyyttä, jolla hän yhtenään kohtelee tätä luonnollisilla silmillä näkemätöntä, mutta sielun puolesta hänen kanssansa läheisesti yhdistettyä kristillisyys-veljeänsä.

Vaikka Renqvist oli ahkera hartauskirjallisuuden suomentamisessa, oli hän yhtä innokas kirjeellisesti vaihtamaan ajatuksiansa etäämpänä asuvien sielunystäväinsä kanssa, ja suullisesti opettamaan yksinkertaisia, lohduttamaan murheellisia ja huojentamaan vaivatuita, jotka muualta hänen luoksensa tulivat. Tässä myöhemmin olevista kirjeistä (n:o 47-82) nähdään, että kristiveljet eri paikoista kysyivät hänen neuvoansa, varsinkin kun eri oppilahkolaiset kokivat johdattaa heitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. Uhde'lta hän sai 17 vuotena (1843-1860) 80 ja J. M. Ilwan'ilta Raumalta 25 vuotena yli 50 kirjettä. Muista henkilöistä, joitten kanssa Renqvist myöhempinä 20 vuotena piti kirjevaihtoa, nimitettäköön: talollinen Heikki Ojala Pattijoen kylästä, Siikajoen pitäjästä, maanviljeliä E. G. Ilwan Ahlaisten kappelista, talollinen J. E. Niemi Mörtmarkun kylästä, Lapvärtin pitäjästä, talollinen M. Ahvenainen Mäntyharjun pitäjästä, Kristina Stenbäck Rautalammin pitäjästä, loinen Heikki Tuovinen Majasalmen kylästä, Liperin pitäjästä, Ruskealan kiertokouluopettaja Adam Suppanen, kapteini J. R. A. Jägerhorn Ylänneeltä, talolliset Iisakki Kattilakoski ja Eero Tokola Wälikannuksen kylästä, Ylikannuksen kappelista ja Lohtajan pitäjästä, työmies Jaakko Kimanen Inkerinmaasta, talollinen Antti Manninen Apajalahden kylästä, Hirvensalmen pitäjästä, rusthollari Antti Paasonen Paasolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Juhana Tervo tai Lahdenperä Repolahden kylästä, Siikajoen pitäjästä, talollinen Salomo Häkkänen Mäntyharjun pitäjästä, loinen Pekka Hiltunen Liperin pitäjästä, talollisen poika Pentti Raasina Kunnasniemen kylästä, Kontiolahden kappelista, talollisen pojat Juhana Tanskanen ja Heikki Mertanen Martovaaran kylästä, Polvijärven kappelista ja Liperin pitäjästä, Juhana Lokka Liukkolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Paavo Närvänen Puttolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Simo Määttänen Öllölän kylästä, Ilomantsin pitäjästä, talollinen Heikki Laukkanen Maarianvaaran kylästä, Kaavin pitäjästä, Juhana Haapalainen Nerkon kylästä Iisalmen pitäjästä, Ilomantsin kiertokoulu-opettaja Aaron Ohrn, Heikki Pesonen Kuusjärven kylästä, samasta pitäjästä, Antti Turunen Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista, kultaseppä Aaron Hochman Joensuun kaupungista, ja J. H. Pakarinen Rantasalmen pitäjästä. Niin hyvin tämä kuin hänen 60 suomalaista kirjaansa todistavat hänen väsymätöntä intoansa Jumalan valtakunnan edistämiseksi ja kasvamiseksi Suomen saloissa, mitä eivät hänen pahimmat vastustajansakaan voineet polkea.

Nuo Renqvistin 60 eri kirjateosta, jotka hän oli toimittanut ja osaksi omalla kustannuksellaan painattanutkin, ovat kymmenenneksi osaksi alkuperäisiä, muut käännöksiä.

* * * * *

1. J. Wätterdahl'ilta, toukok. 30 pv. 1816.

[J. Wätterdahl'in kirjeistä ovat jätetyt pois ne kohdat, jotka eivät koske ainettamme, eivätkä sisällä muuta erittäin tärkeää. Kirjoitt. muist.]

Rakas, lemmitty veli! — — — Minulle oli sanomattoman ilahuttavaa saada kuulla Herran Hengen puhaltaneen erääsen seurakuntaan Hämeessä. [Tämä seurakunta oli Joutsan kappeli, jossa Margareta Högman silloin matkaansaattoi herätyksiä.] Oi, jos Herran tuli leviäisi kaikkialle ja lämmittäisi koko Pohjolan! Hänen kätensä ruvetkoon kaikkiin ja opastakoon kaikkia niitä, jotka omat heränneet autuutensa huoleen, missä hyvänsä he asuvat ja elävät! Hän onkin luvannut tahtoa omistaa laumansa. Jollei alapaimenet kelpaa, niin Hän itse pitää huolen sielujen hoidosta. Herra auttoi heitä tuomio-istuimella, Hän on vieläkin omistava heidät, sen varmasti uskon. Anna minun kuitenkin kuulla, miten teidän käy. Jos matkasi sopii tavata heitä, niin tervehdä heitä minulta, vaikka olen tuntematon.

Kiitos Jumalan lasten ja ystäväin rakkaista tervehdyksistä! Kun nyt sattuu tilaisuus, niin tervehdä heitä kaikilta täällä olevilta Jesuksen rukoilioilta ja sano heille, että he ovat huokaustemme ja onnentoivotuksiemme esineenä, Rakkauden side yhdistää meitä, missä hyvänsä tämän maan piirissä asumme ja iankaikkisuudessa tulemme Jumalan armosta yhtymään toisiimme ja ymmärtämään toisiamme silloin, kun me yhteisesti laulamme meidän Herrallemme ylistystä. Se jalo ystävä Pekka Wäänänen on minulle erittäin rakas hänen suurista uhrauksistansa sinulle ja Herran tähden. Jesus varjelkoon häntä aina rakkaudessansa ja nöyrässä mielessään, Tervehdä häntä, kun hänen tapaat. Sjögrenin Uuden Testamentin selitykset (Explicatio) eivät pitäisi oleman sinulle, veljeni, joka tiedät kenehen uskot, vahingolliset, mutta muutoin teos on uudissanainen, jonka vuoksi en ole siihen kiintynyt. Et veljeni saane siitä erittäin vahvistusta. Starken raamatun teos on varsin lavea. Muutoin se tietääkseni on oikouskoinen (orthodox). Reichel'in raamatun teos on sangen valaiseva ja hyvä. Saksankielinen Esaias, vanhurskauden saarnaaja, on kelpo-kirja, samoin kuin Reichel'kin. Pontoppidanin "Collegiumi pastorale" on oivallinen.

Sinun terveytesi on ja on oleva minulle ihastukseksi. Varsinkin hupaista on minulle se, että olet nyt kirjoitettu ylioppilaaksi ja siis olet valinnut varman elämän uran. Herra on johdattava sinua eteenpäin. Riemullista on sinua nähdä vaikuttamassa Jesuksen valtakunnan levittämiseksi. Totisesti on Herra sitä siunaava. Auttakoon hän sinua saadaksesi myödä kaikki, niin ettet tarvitse kärsiä kustannuksista. Tuskin tiedän, miten sinä saatat ennättää kääntää niin paljo ja toimittaa korjaus (korrektur) lukemista ja paljoja juoksuja, jotka seuraavat semmoista tointa, ja samalla kuitenkin hoitaa laiminlyömättä tutkimatyötäsi. Minäkin tahdon neuvoa sinua voimalla kokea ennättää tieteellisellä uralla niin pitkälle kun mahdollista on, varsinkin siinä, mitä sinulle kuuluu papiksi tullessa. Sillä kun kerran kaulus on kaulassasi, käynee se sinulle, niinkuin on käynyt minullekin: aika menee viran toimitukseen, ja tuskin saatetaan saada muutamia hetkiä lukea omaksi hyödyksi. Ajattele pastorali-tutkintoa, saatuasi määräyksen, sillä olethan jo iäkäs. Jos pääset sitte pastoriksi on se hyvä; jollet, niin saattaa Herra avata sinulle tien kappalaisen paikkaan, johon tyydyt. Minä onnittelen sinua veli Johnsson'ille. Jesus olkoon kolmantena teidän seurassanne ja antakoon teidän olla toisillenne kehoituksena.

Jumalalle olkoon ylistys, että Herran ystävät Turussa ovat elossa sielun ja ruumiin puolesta! Sano heille kaikille ja muille Jesuksen ystäville, missä ja milloin heitä tapaat, terveisiä meiltä Tukholmasta. Heidän hengellinen ja ruumiillinen hyvinvointinsa on aina oleva meidän sydämellinen ilomme.

Nyt alotan kertoa meistä Tukholmalaisista ja Ruotsalaisista yleiseen. Täällä on taistelu valkeuden ja pimeyden roolilla. Viimeisen puolustajat, jotka tahtovat pitää itseään valistuneina, käyttävät kaikenlaisia keinoja, pidättääkseen ruhtinaansa valtaa maassa. Jesuksen ystävät eivät tämmöisiä teitä ymmärrä, vaan menevät suoraan edes ja työskentelevät hiljaisuudessa Herransa evankeliumin levittämiseksi, missä suinkin saattavat. Alati rasittaa mieltä se, ettei Jesuksen asia suju niin, kuin pitäisi ja sydämellisesti toivottiin; mutta Jumalalle olkoon ylistys, edistyy se kuitenkin. Sanan jaloa siementä levitetään runsaasti. Niin hyvin piplia- kuin evangelinen-seurakin työskentelee alallaan loistavalla menestyksellä. Ruotsin pipliaseura on tänä vuonna toimittanut kaksinkertaisen painoksen Raamatusta ja tuskin kuitenkaan on tilaisuudessa suorittaa kaikkia seuralle tulleita tilauksia. Pipliaseuroja on olemassa Götheborg'issa, Westerås'issa, Wisby'ssä ja Lundissa. Rumstedt on vahvasti työskennellyt Raamatun painattamisessa; hänellä on viisi painoa työssä. Hän painaa myös Lutherus'en Evangelista kirkkopostillaa, Luulajan ja Piitimen heränneitten toimesta.

Arkkipispa Lindblom on nyt viimeinkin myöntynyt Upsalaan asettamaan pipliaseuran, joka yhdistyy meidän Tukholmalaiseen seuraan. Tämä on uudis-uskolaisista ja uudistelijoista saatu voitto, joka on kiihoittava valtakunnan toisia pispoja seuraamaan samaa esimerkkiä. Mutta siinä on ollut paljo työtä saattaessa asiaa näin pitkälle. Patersonilla on suuri osa tässä menestymisessä, kun hän hankki 300 puntaa sterlingiä Upsalan laitoksen hyväksi.

Meidän evangeliset lentokirjat ovat jo olleet johteena todelliseen kääntymiseen kahdelle henkilölle, joka varmaan tiedetään. Yksi on lehtori Geslen gymnasiossa, oppinut, taiteellinen ja vilkas mies. Uudis-kirjailiana et hän kysynyt meidän lentokirjoja, joista hän sai joukon seuran toimesta. Koko talven oli kirjapakka liikuttamatta, mutta keväällä v. 1815 oli hän eräänä päivänä raskaalla mielellä, avasi hän pakan ja sai käsiinsä ensiksi n:o 5 "Köyhä Jooseppi" nimisen kirjan, jonka hän luki lävitse. Tuskin oli se tehty, kun jo uros makasi Jesuksen jalkain juuressa ja rupesi siitä ajasta Herramme ystäväksi ja rukoiliaksi. Nyt hän on molemmissa seuroissa ja on vaikuttava ase Herran kädessä. — Toinen on eräs vaimo, joka sureksi, kun luuli maanneensa lapsensa kuoliaaksi. Täten joutui hän omantunnon vaivaan, eikä hänellä ollut lohdutusta. Hän sai vihdoinkin moniaita meidän lentokirjasia ja löysi niistä täyden lohdutuksen, jotta hän nyt on autuas ihminen ja iloinen Jumalassa Vapahtajassansa.

Herääminen Luulajassa ja Piitimessä ja niiden seuduilla jatkuu. Ensin mainitussa paikassa havaitaan heränneitä vielä. Daalassa ja muissa seuduissa havaitaan liikkeitä kansassakin. Uutteroita miehiä ilmautuu tuolla täällä ja auttavat, työskennellen, Jumalan valtakunnan kasvamiseksi. On siis monta syytä kiittää ja ylistää Jumalaa. Tukholmassa käy se kovin hitaasti; kuitenkin pyhäpäivinä keräytään saliin runsaasti ja Warnke pitää voimallisia esityksiä.

Tervehdä Jesuksen rauhalla kaikkia sekä Turussa että sen ulkopuolella olevia Herran ystäviä ja ole itse sydämellisesti tervehditty Kristuksessa Jesuksessa, jota toivoo armas ystäväsi.

Tukholmassa toukok. 30 pv. 1816.

Juh. Wätterdahl.

2. Samalta, toukok. 22 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! — — — Se kirjoitus, jonka rouva Lesrén toivoo saada suomennetuksi, ansaitsee tosiaankin sen. Eräs epäilyksessä oleva nainen Westergöthlannissa on sen lukemisesta saanut lohdutuksen ja on nyt urhoollinen Jesuksen tunnustaja. Hyvä olisi, jos veli jollakin lailla saisit sen käännetyksi ja levitetyksi. Että dekanus tahtoo olla varma sisällön oikeudesta ja kielen puhtaudesta ennen, kun hän antaa painamis-luvan, ei saakaan ihmetellä. Se onkin hyvä, että hän hyväksyy hurskaan provastin Ranckenin lausunnon tässä asiassa.

Herra pyhittäköön Johnsson'in sydäntä niin, että hänkin saattaa kelvollisesti hankkia Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Minä näen Agrelius'en kirjeestä, että hän aikoo tulla kesällä Tukholmaan ja minua ilahuttaa saada tutustua hänen kanssansa. Jos hän taitaa puhua ruotsia niin paljon, että hänelle on hyötyä kokouksista salissa, olen minä kyllä hankkiva hänelle tilaisuuden sinne.

Minua hyvin ilahuttaa Paterson'in käynti Wäänäsen luona. Mutta miten osasi hän puhella hänen kanssansa? Luultavasti tulkin kautta. Kaikissa tapauksissa on se ylimäärin ilahuttavaista, että tuo toimellinen kristillisyyden edistäjä sai kehoitusta, kun hän sitä niin hyvin tarvitsi. Paterson on vaikuttava Jumalan ja Jesuksen palvelia. Hän tervehtii yhtä mielellänsä rikkaita ja köyhiä. Hän vaikuttaa kaikkien iankaikkiseksi hyväksi levittämällä Jumalan sanaa ja Herra on hänen kanssansa. Se onkin suuri Jumalallinen ihme, että suunnaton Wenäjän valtakunta ottaa vastaan Herran Sanaa tuommoisella halulla. Herralle olkoon sentähden iankaikkisesti kiitos ja ylistys! Oi, jos Suomalaiset yleisesti saatettaisiin herättää ajattelemaan, mitä heidän rauhaansa sopii! Wäänäsen ja sinun työsi ja kylvön Herrassa, ei suinkaan jää runsaatta siunauksetta. Mitä provasti Rancken kirjoittaa, on kaunista ja totta. Me olemme kaikki siitä pitäneet. Niinpä, — Wäänäsen nimi on varmasti kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan ja tunnettu taivaassa.

Sinä olet siis, — vakuutettuna sen olevan Jumalan tahdosta — käynyt evangeliumin palveliaksi, Jesuksen todistajana hänen lunastamille ja rakkaille Suomalaisillensa. Yksinkertaiselta ja sydämelliseltä huokauksella Vapahtajalle, otan minä, tätä kirjoittaessani, sinulle pyhästä kirjasta erään lauseen: "sinun sielusi olkoon sidottu elävien kimpussa, Herran Jumalasi luona" (l Sam. 25: 29). Jo sen lisäksi on: "Ah, mun Immanuelini, sido elon kimppuun minun viheliäinen, kurja sieluni; eläkä sitä konsaan päästä! — Lahjoita minulle, Karitsani, katuvainen mieli! Maria Magdalenan sydän, joka hellästi rakastaa miestänsä yöt ja päivät, jolla on sinun meresi ja katkera kuolemasi muistissa, niin että täällä saan vaeltaa Jumalan rauhassa, mutta kuitenkin tuntea samalla surkeuteni haavat." [Koska nämä ja kaksi seuraavaa runovärsyä ovat sangen omituiset, eikä suomennoskaan saata olla täysin vastaavainen, olkoot ne sulkujen välissä vielä alkukielellä. Suom. muistutus.] ("Ach min Immanuel, Bind i liffens knippe Min så snöda, arma själ, Låt den aldrig slippa! — och Skänk mig, mitt Lamm, ett syndaraktigt sinne! Mariae Magdalenae hjertelag, Som älskar ömt sin man båd natt och dag, Som har ditt Blod och bittra död i minne, Så att jag här må vandra i Guds frid, Men känna dock mitt eländs sår dervid"). Vaimoni myöskin valitsi sinulle, veli, seuraavan: Ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman. Ap. T. 4: 12. Sen lisäksi on: "Ihmiseksi Jesus on tullut edestäni mun, Siitä iloitkaamme vaan, Hän suo elon autuaan." (Jesus meniska bles för mig, Hjertat deras gläder sig; Ty i Honom finner jag Salighet och lif hvar dag). Ja toisessa paikassa sanotaan: "Minä, minä olen Herra ja paitsi minua ei ole yhtään Vapahtajaa" (Ef. 43: 11). Ja vieläkin seuraava: "Sinä olet ainoa autuaaksi tekiämme; kirkastaudu ja ilmaudu meille entistä enemmän, antaaksesi meille uuden elämän haavasi ja veresi välitysvoimalla." ("Du och ingen annan Är den enda mannen, Som oss saliggör. Kom att dig förklara, gör oss uppenbara Mer än nånsin förr, Hvad din far och blod förmår, Att det enda medlet blifver, Som nytt lif oss gifver"). Nämä lauseet ja värsyt osoittavat kenessä sinun, rakas veli, on pysyminen ja kenestä todistaminen. Jumalalle olkoon kiitos! veli, sinä tunnet Hänen ja olet antanut itsesi Hänen haltuunsa ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Sinä, veljeni, niinmuodoin tiedät, kuka Herra on, minkälainen sydämenlaatu hänellä on meitä kohtaan ja kuinka mielellänsä hän vetää meitä luoksensa. Olkoon hän siis ainoana aineenasi kaikissa todistuksissasi, puheissasi ja opetuksissasi. Johdattaos, veljeni, sieluja hänen autuutensa tuntemiseen sanalla ja työllä ja ellös milloinkaan, ei milloinkaan väsykö julistamasta häntä koko maailman syntien sovinnoksi. Jos semmoisten todistusten ei nähtäisikään vaikuttavan, niin elköön se eksyttäkö sinua, veljeni, ja saattako epäileväiseksi. Jesus aina olkoon, veljeni, sinun turvasi ja tukesi kaikissa virkateillä kohtaavissa huolissa ja ahdistuksissa. Hän tahtoo auttaa kaikissa. Jos sinulla, veljeni, ei olekaan semmoisia lahjoja, kuin muilla, elä anna sen tehdä mieltäsi alakuloiseksi. Lahjat ovat moninaiset; Jumala jakaa niitä tahtonsa mukaan. Jos sinun lahjasi, veliseni, ovat pyhitetyt ja semmoisina aina pysyvät, niin on Herra työsi kautta Hänessä voittava tarkoituksensa yhtä pian, kuin niidenkin, joilla ovat suuret luonnonlahjat. Pidä voiteenasi ainoastaan Jumalan henkeä. Rukoile Vapahtajalta silmän terävyyttä, kun on kysymys kuuliain sieluntilasta. Elä kiirehdi tässä tuomioinesi. Saattaapa se vahingoittaa — paljonkin. Ole senvuoksi hyvin varovainen. Ole varovainen mielessäsi tuomitessa sitä tai tuota ja vielä varovaisempi tätä tuomioa lausuessa. Minä kokemuksesta tiedän, että sangen usein erehdytään, varsinkin naissu'usta. Ole siis korkeimmassa määrässä varovainen seurustellessasi heidän kanssansa. Elä koskaan lähesty kunniallista väliä likemmäksi. Niin kauan kun pysyt, veljeni, vapaana, on se hyvä; mutta rukoile Jumalalta hänen mielensä mukaista puolisoa, jos Herra tahtoo johdattaa sinun aviosäätyyn. Kuitenkin ensin pitää sinulla, veljeni, olla pysyvä paikka ja se semmoinen, että sinulla, veli, on tarpeellinen toimeentulo ja eläke. Ole lasten ystävä ja työskentele viedäksesi lapsia Jesuksen luo. Osoita vanhemmille tuntumattomasti kyselyissä ja kanssapuheissa, kuinka heidän pitää menettelevän täyttääksensä tässä tärkeässä asiassa velvollisuutensa. Neuvo kaikkialta sovintoon ja rauhaan. Mutta minä olen kovin pitkämielinen. Jesuksen Henki on opettava sinulle, veljeni, kaikki ja johdattava sinua totuudessa. Hän olkoon kanssasi, veljeni, ja johdattakoon kaikki, niinkuin hänelle kelpaa!

Nyt muutamia ilmoituksia Ruotsista. Meidän seuralta vaikuttaa Herra yhä selvemmin ja ihanammin; kaikki ilmoitukset maaseuduitta siitä todistavat. Meillä on pipliaseuroja kaikissa muissa hiippakunnissa, paitsi Linköping'issä ja Kalmarissa; minä toivon, että myös näissä on oleva tämä laitos ennen vuoden loppua. Strengnäs'issä ei kyllä ole pipliaseuraa hippakuntaa kohti, mutta siinä on kuitenkin otemassa yksi pipliaseura Eerikille Askersund'issa. Se kukoistaa ja siinä on yli 400 jäsentä. Hernösandissa ei ole vielä seuraa ennätetty perustaa, mutta kyllä se vasta tehdään. Arkkipispa on vuoden alusta vaikuttanut seurallansa. Skaarassa niinikään on se hyvällä kannalla. Sen pispalta olen saanut useita hupaisia kirjeitä. Lund'in ja Göteborg'in pipliaseurat ovat vieläkin vaikuttavimmat. Monessa paikassa perustetaan pitäjissä piplia-yhtiöitä, joihin muutamissa paikoissa yhteinen kansa ottaa osaa vaimoineen ja lapsineen. He kokoutuvat piplian lukuun niin hyvin johonkin huoneesen, kuin myös muutamissa paikoissa kirkkoihin määrättynä päivänä viikossa. — Rumstedt'illa on 6 kirjapainoa kerrallaan piplioita painamassa. Evangelinen seura on vaikutusajallansa painattanut miljonan kaksisataa tuhatta lentokirjaa, joista miljona ja neljätoista tuhatta on jo lukiain käsissä isänmaassa ja sen ulkopuolella.

Herätykset pohjoisessa jatkuvat. Mutta, valitettavasti, vihollinen on saanut tilaisuutta kylvää paljo ohdakkeita nisuin sekaan. Omistakoon Herra itse viimisen, ettei sitä edellinen tukehuttaisi.

Tästä suuresta hankkeesta ja sen herttaisesta edistymisestä, jonka Jumala armostansa antaa, ovat meidän uudis-uskolaiset täynnä närkästystä. He sylkevät ja parjaavat sitä, mutta täytyy heidän kuitenkin osaksi auttaa sitä, ainakin Raamatun levittämisen edistämisessä ja maksaa siihen osaltansa. Herra suokoon meille armoansa iloisesti ja hilpeästi toimiaksemme, koska se näyttää noin oivallisesti onnistuman. Kylvö on runsas; leikattakoon myös autuaalle iankaikkisuudelle samassa määrässä. Venäjällä kuuluu se onnistuman oivallisesti. Lehtori Renvall sanoo viimeisessä kirjeessänsä, ettei Suomessa saateta mitään pipliaseuroja perustaa. Herra herättäköön Suomen kansaa tässäkin asiassa.

Norjassa edistynee asia hitaasti, mutta Henderson, joka nyt on Paterson'in viran-sijaisena, pitäisi kotimatkallansa Kristianiaan poiketa Tukholmassa, saattaaksensa asian kuntoon. Tanskassa se luultavasti edistyy myös hyvin hitaasti ja hiljaisesti.

Nyt rakas veli! tervehtivät sinua Jesuksen rauhalla täällä olevat ystävät ja tutut, toivottaen sinulle kaikkea mahdollista armoa ja apua korkeudesta uutterasti täyttämään sitä kallista tehtävää, jonka Herralta olet saanut.

Tukholmassa toukok. 22 p. 1817.

Juh. Wätterdahl.

3. Samalta, kesäk. 7 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! Sydämellisellä ilolla ja hartaalla myötätuntoisuudella minä olen saanut ja lukenut kirjeesi veljeni, 17 p:ltä toukokuusta. Kiitos Herralle, joka on sinua auttanut niin pitkälle, että nyt saatat oman sydämesi vaiston mukaan, säännöllisesti nimitettynä ja vihittynä astua Herran Jesuksen lunastetuille julistamaan siunattua sanaa hänen rististänsä, joka on Jumalan voima kaikille uskovaisille autuudeksi.

Mitä sinä kirjoitat pispan innollisesta ja vakaisesta toimimisesta sinun ja toveriesi kanssa, on minulle äärettömän mieluista ja tyydyttävää. Herra siunatkoon hänen virka-intoansa ja uskollisuuttansa runsaassa määrässä! Minä olen, nähden tässä todistuksen pispan vakaisuudesta, ottanut vapauden esitellä häntä evangelisen seuran jäseneksi ja olen lähettänyt hänelle kutsumuskirjeen.

Hyvä, että veljeni tunnet tarvitsevasi Jesuksen rakkauden elähyttämistä kylmään sydämeesi. Se kehoittaa rukoukseen ja vetää sinun likemmäksi Häntä, jota nyt tästä lähin paljoa enemmän, kuin ennen, tarvitset. Omaksi tarpeeksi on Jesuksen armo, itsestänsä aina yhtä tarpeellinen jokaiselle ihmiselle; mutta siinä suhteessa kanssalunastettuihin, johon nyt olet tullut, havaitset kyllä tarpeen paljoa suuremmaksi. Sinun, veli, pitää nyt yleisesti ja yksityisesti puolustaman Herramme oikeutta kaikkien sydämiin ja innolla kehoittaman, houkutteleman ja taivuttaman heitä tulemaan hänen luoksensa, antaakseen hänen sovittaa itseänsä Jumalan kanssa. Kiitä Jumalaa jokaisesta vakuutuksesta, jolla Jumalan Henki elähyttää sydäntäsi, ja tunkeudu siis aina lähemmäksi ja lähemmäksi iankaikkisesti armahtavaa Vapahtajaamme.

Ensi tilaisuudessa saanen kirjeen sinulta, rakas veljeni. Tavallisuuden mukaan on minulla yhtenänsä työtä seuran asioissa. Herra auttaa siinä minua kaikkien ahdistusten ja vastusten läpi ja suopi minulle ilon nähdä menestystä ja siunausta kaikkialla. Meidän lentokirjat Herran armolla tuottavat tarkoitetun vaikutuksensa. Niitä suositaan ja luetaan suurella halulla joka paikassa. Ne ovat uutis-uskolaisten silmätikuksi, vaan he eivät voi niitten levittämistä estää, vaikka he kuinkakin sitä tahtovat ja toivovat. Työskennelkäämme kukin seudullamme ja tehkäämme Herran antaman armon mukaan evangelinen saarnaajain toimi rehellisesti ja täydellä uutteruudella. Jumala katsoo sitä suosiollisesti ja ei anna meidän turhaan työskennellä. Hän ottaa meiltä hedelmättömyyshäpeämme ja antaa meidän ilolla huomata merkin siitä siunauksesta, jolla Hän auttaa meidän heikkoa työtämme.

Tervehdä rakasta Wäänästä ja useita Herran ystäviä ja rukoilioita, joita saatat tavata ja sano heille, että olen kuitenkin mielessäni heidän kanssansa Kristuksessa Jesuksessa ja heitä hellästi ja vilpittömästi rakastan hänen tähtensä, joka meitä ensin rakasti, vaikka olemme persoonallisesti toisillemme tuntemattomat ja pysymme semmoisina, kunnes Herramme meidät esittelee toisillemme ja tekee meidät sydämellisesti iankaikkisesti tutuiksi taivaassa. Sinua tervehtää Dahlcrona, Dahlström, Gnospelius, Häggman, Rumstedt, Warnke, rouva Frantz, minun rakas vaimoni ja sinun halpa veljesi ja ystäväsi.

Tukholmassa kesäk. 7 p. 1817.

Juh. Wätterdahl.

4. Samalta, lokak. 22 pv. 1818.

Rakas veli! Syvimmällä ihastuksella sain ja luin sinun rakkaan kirjeesi elokuun 19 p:vältä. Luettelo paikkakunnan herrasväestä on surkuteltava, eikä ilmoita heistä hyvää. Koston päivät lähenevät ja silloin he tuskalla alkavat huutaa. Tuo yleinen joukko, joka seuraa esimerkkiä tekee mieleni karvaaksi. Rakkaani, kohtele siitä heitä helleydellä ja osoita heitä vakaisuudella ja samalla varovaisuudella oikealle. Sano heille kahden kesken ja käske heitä lukemaan Raamattua ja katsomaan, kuinka muinaisina aikoina tavallisesti kansan ylimmäiset olivat Jumalan ja Kristuksen vihollisia. Mainitse heille Farao, Nimrod, Juutalaisten valtiaat Jeremiaan aikana sekä Kristuksen ja apostolein aikoina, Ahasveron hovissa y.m., mutta varsinkin Kristuksen aikana ja sitte kun hän oli taivaasen mennyt. Huomauta heille sitä paikkaa, jossa Vapahtaja ylistää taivaallista Isäänsä, joka suvaitsi sallia pimeyden vallitsevan viisaita, vaan antoi samalla valkeuden loistaa heikoille ja taitamattomille. Vapahtajalla on ollut uskollisimpansa kaikkina aikoina taitamattomien, yksinkertaisien, raakain, talollisten, mökkiläisten, mäkitupalaisten, vaimojen, lasten, käsityöläisten, ja muiden joukossa. Semmoisen kansan seasta oli hän valinnut opetuslapsensa, apostolinsa, ja aseensa, jotka hänen Sanaansa ovat julistaneet ja levittäneet maailmassa. Paterson, joka ehkä on tunnettu, tai saatetaan sanoa etenkin Venäjän Raamatunseuran alkuunpaniaksi, mikä siellä suurelta mahdilla vaikuttaa, on sepän poika Skottlannista. Eikö monta talollisen poikaa ole päässyt papiksi ja Jesuksen todistajaksi meidänkin pohjoisissa maissa? Välttäkööt siis suuria ja ylhäisiä ja varokaat heitä ylipäänsä, etteivät nämä ikinä viettelisi heitä pois Kristuksen yksinkertaisuudesta. Oi että alhainen kansaluokka kaiken sydämensä yksinkertaisuudella tahtoo pysyä Vapahtajassansa, niinpä hänkin mielisuosiolta vaeltaa heidän keskellänsä ja opastaa heitä elämänsä tiellä.

Kiitos Herralle! Ruotsissa edistyy hyvin etenkin evangelinen seura. Sen kirjat saavat enemmän ja enemmän luottamusta, niitä suositaan ja luetaan halulla jota paikassa. Niitä ostetaan mieluisesti Smålannissa; Tukholmassakin on niillä ostajia, varsinkin kaupunkiin tullessa yhteisessä kansassa ja venhemiehissä. Lukeminen ei mene vaikutuksetta; jotakin siitä silloin tällöin huomataan, enimmät jäänevät kätköön iankaikkisuuteen pääsemiseen asti. Silloin ihastuttaa meitä sanomattomasti, kun olemme jotakin saattaneet tehdä siunatun kylvön hyväksi. Kuitenkin työskentelee vihollinen kaikin voimin hyvän vastustamiseksi; monella tavalla ahkeroitsee hän sitä ja, valitettavasti, menestykselläkin. Meidän tarvitsee valvoa ja rukoilla ja harjaantua hengellisissä aseissa. Jesus auta meitä! Me olemme luonnostamme kovin kykenemättömät.

Viimeisessä istunnossa oli joukossamme kaksi Kvekarilaista. He matkustavat etsiäkseen ihmiskunnan puutteita ja katselevat kaikkia köyhäin ja kärsiväisten hyväksi tehtyjä laitoksia ja ovat hyvin tyytyväiset Tukholmassa. He olivat katselleet kuninkaallista sairashuonetta Kuningassaarella, kirjapainoamme laitoksineen, joihin he olivat täydellisesti tyytyväiset, s ontoin myös Danwik'in vaivaishuoneesen, jotka ovat etevämmät englantilaisiakin laitoksia. Kristianian ja Norjan Raamatunseuran laitoksiin eivät he olleet ensinkään tyytyväiset. Täältä he matkustavat Pietariin. Istuntoon tulivat he lakit päässä ja istuivat ennenkuin ottivat ne pois. Se on heidän tapansa — ihmeellistä kyllä.

Heränneet papit Smålannissa jatkavat maan työtänsä siunauksella; Herra on heidän kanssansa. Kalmarin hiippakunnassa myös on ainakin yksi herännyt pappi. Oi! että heidän lukunsa enentyisi! Tuolloin tällöin saadaan tieto yhdestä ja toisesta heränneestä täällä Ruotsissa; muutamissa tienoissa leviää herätys leviämistänsä, mutta vihamieskin on heti valmis kylvämään ohdakkeita nisuin sekaan.

Se ilahuttaa minua, että sinäkin, rakas veljeni, saatat näyttää esimerkin Herran armostansa auttaman todistuksiasi. Herra pitäköön sydämesi, veliseni, sen ohessa kiinteästi nöyryydessä, siitä riippuu paljon, paljon. Sinua oli hartaasti kaivannut Turussa Agrelius ja Johnsson ei läheskään niin paljo. Kirjoita hänelle ja ilahuta häntä. Minä olen pyytänyt Turussa arkkidiakonia Nordqwist'ia puhumaan Turun arkkipispalle Tengström'ille, että hän tahtoisi vaikuttaa senatissa, jotta Wäänänen voittaisi anomuksensa, koska tämä mies saattaisi paljo hyödyttää suomalaista evangelista seuraa, jos hän saisi täydellisen vapauden matkustaa ympäri kirjakauppiaana.

Mitä minuhun tulee, ei minua ole vielä koroitettu. Häggman on päässyt kirkkoherraksi Tuulaan Strengnäs'in hippakuntaan. Nyt haen minä hänen sijaansa aluksi; Herra ohjatkoon parhain!

Jesuksen rauha olkoon sinun ja perheesi kanssa, toivoo ja rukoilee sydämestään

Tukholmassa lokak. 22 p. 1818

Joh. Wätterdahl.

5. Samalta, marrask. 16 v. 1819.

Rakkain veli! Lokakuun 17 p. oli minulla se verraton ilo saada ja lukea sinun rakas kirjeesi heinäkuun 23 p:ltä josta sydämellisesti kiitän. Tuo kirje sisälti monta asiaa, joista minä iloitsen ja riemuitsen, että minun yhteyteni sentähden on suurempi, kuin sinä saattanet uskoakaan. Olen kauan aikonut sitä vastata, mutta aina on sattunut esteitä Nyt täytyy minun antaa aikaa sitten, koska tänä aamuna on ehkä viimeinen laivakulku, jotta vesitse maksutta saan laittaa lähettämiseni Turkuun.

Olipa varsin kaunista lukea, kuinka Herra ilmausi voimakkaasti ja erittäinkin helluntaipäivänä. Yksi herännyt saattoi kaksi muuta Herran luo. Kuinka ihanata! Heitä on siis jo pikku seurakunta, jossa Jesus itse on voimallansa läsnä kun he ovat kokoontuneet hänen nimeensä. Jos vielä enemmän tulee, käyköön miten Jesus tahtoo! Ah, jos koko seutu syttyisi ja tuli leviäisi lähi tienoille! Saata heränneitä halullisiksi syvemmälle tunkeutumaan itsensä tuntemisessa, ja sentähden vakaisemmin rukoilemaan: tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni, ja katso, jos lienen pahalla tiellä, niin saata minua iankaikkiselle tielle. Ps. 139: 23, 24. Tuo on aivan välttämätöntä heidän armossa varmistumiseksensa. Mitä enemmän tunnemme viheliäisyytemme perittyine syntiturmeluksineen, sitä enemmän virkenee meissä tarpeen tunne Vapahtajasta ja hänen armonsa osallisuudesta sekä jokapäiväisestä puhdistuksesta hänen veressänsä. Armossa ja Herramme Jesuksen Kristuksen tuntemisessa kasvaessa köyhdymme köyhtymistään hengessä ja estymme siten itseemme luottamasta jo niin hyvin vaarallisesta hengellisestä ylpeydestä. Jesus tuntuu yhä tarpeellisemmaksi sydämelle sen ainoaksi aarteeksi, kaikeksi kaikessa.

Merkillistä on, mitä sinä, veli, kerrot, että enimmät heränneistä ovat miehenpuolia. Se tahtoo olla, kuten sinäkin kirjoitat, tavallisesti päinvastoin. No, se vaikuttaa ehkä hyväntekeväisesti toiseen sukupuoleenkin, että naisväki myös käsittää sen, mitä se on vailla. Onnittelen sinua isänä. Herra antakoon sinun pieni poikasi kasvaa, menestyä hänelle, joka verellänsä on hänet ostanut ja pysyä kasteensa armossa loppuun asti. — Sinä valitat hitaisuutta. Se on vaikea sielun sairaus, joka vaivaa useata. Taistelkaamme sitä vastaan, ja paetkaamme kiiruhtaen Jesuksen luokse ja koetelkaamme hänen ristinsä juurella ilahuttaa ja virkistyttää sydämiämme.

Se oli kauhea ripitysretki; minä en sitä kestäisi. Herra vahvistakoon sinua armollansa sitä enemmin. Hän antakoon sinulle viisauttakin käyttäytyäksesi niinkuin pitää Jesuksen mielen mukaan, kun virkaveljesi kadehtivat ja vihaavat sinua. Se onkin aivan oikein, ensisti tutkia sairaita niin paljo, kuin asianhaarojen mukaan voipi, ennenkun pidetään rippisanat ja jaetaan synninpäästö ja kalliit sakramentit. Johdatetaan heitä samalla itseänsä tuntemaan, joka heille sittemmin saattaa olla aivan hyödyllinen, etenkin, jos he jälleen paranevat. — Se ilahuttaa minua, että Wäänänen vihdoinkin voitti etsimänsä vapauden. Minä toivon hänen kaikella innolla jatkavan sielujen kokoamista Herralle todellisten uskonnollisten kirjojen levittämisellä. Veli, sinäkin vaikutat hyvän levittämiseksi nyt, kuten ennenkin kirjojen myömisellä. Ah, jos useammat papit ryhtyisivät tekemään samoin kaukaisissa pitäjissä! — Rouva Lesrén on entisellänsä. Jumalalle olkoon siitä kiitos!

Meidän molemmat seurat ovat tähän asti edistyneet; mutta ole vakuutettu, veljeni, vihollisen tehneen vastustansa. Minä olen ollut ja olen vieläkin hänen hyökkäyksensä esineenä. Herra yksin tietää, kuinka kauan minä kestän. Minä olen nyt 50:llä ikävuodellani ja enkä taida saavuttaa mitään parempaa virkaylennystä. Minä raukean ja ikävä masentaa mieleni. Nuori Häggman on valmis ottamaan työalani, konsa minä lopetan. Hän on nyt otettu apulaisekseni evangelisessa seurassa, mutta minä tahdon häntä myöskin ruotsalaiseen pipliaseuraan. — Linköpingiin ja Karlskronaan on perustettu pipliaseurat. Geflessä ovat pipliaseuran perustaneet ylioppilaat, joilla on puheenjohtajana kaupungin pastori, tohtori Lundström. Ylioppilaat, jotka huomataan olevan heränneitä, ovat lähettäneet evangeliselle seuralle rahoja ja pyytäneet joukon sen kirjoja levitettäväksensä, joka on heille myönnetty. — Weksiössä on moniaita lukiolaisia herännyt, sekä joitakuita koulupoikia. Kun myöskin usea nuori saarnaaja on herännyt, niin näyttävät toiveet olevan hyviä ja lupaavia. Kalmarinkin hiippakunnan taivaalta alkaa valon juova näyttäytyä. Siellä on kaksi nuorta herännyttä saarnaajaa, joista toinen on nykyään päässyt tuomiokirkon-apulaiseksi. Hänen nimensä on Ringberg. Arkkipiispa Lindblom'in kuoleman tietänet, veljeni. Linköpingin piispa Karl von Rosenstein on päässyt arkkipiispaksi ja sikäläinen lehtori, tohtori Markus Wallenberg on nimitetty Linköpingin piispaksi.

Nyt en muista mitään erittäin kerrottavaa tällä kertaa, jos ei sitä, että kuninkaall. hovisaarnaajan Wijkanderin, joka ei hakenutkaan Häggman'in jälkeläiseksi Laivasaareen (Skeppsholm), määräsi kuningas siihen upseeriston pyynnöstä, vaikka kuninkaall. hovikonsistorio katsoi minut siihen oikeutetuksi kaikkien hakioitten edellä, joitten joukossa myöskin oli amiraalipastori ja sotaprovasti, jumaluusopin tohtori Nordin. Näin käypi minulle, veljeni; tuommoista ulkonaista kehoitusta nautin Herrani työssä. Tarvitsenpa siis kaikkien Jesuksen ystävien esirukousta. Jumala auttakoon minua!

Etenkin katteini Dahlcrona on käskenyt minua sanomaan sinulle sulimmat terveiset. Hän ottaa sydämellistä osaa sinun asioihisi ja iloitsee siitä, että sinä saat olla välikappaleena Herran kädessä sytyttämässä valoa pimeään seutuun. Jesus siunatkoon kaikki työsi ja antakoon sinulle sieluusi rohkeutta, halua, vireyttä ja uutteruutta edelleen työskennelläksesi, jotta voimat kestäisi ja hilpeys elähyttäisi mielesi.

Lämpimällä uskollisuudella ystäväsi ja veljesi

Tukholmassa marrask. 16 p. 1819

Juh. Wätterdahl.

6. Samalta, lokak. 17 pv. 1821.

Rakas veli! Ennättääkseni kirjoittaa muutamia riviä, on se viipynyt tähän asti, ennenkun sain muutaman tuokion vapauden. Herran asia edistyy Ruotsissa kovin hitaasti; huomataan maailman ja pimeyden lasten kovasti vastusteleman sitä. Saatana kovin suuresti vallitsee ihmisiä; hän sallii kylläkin monta parannusta ja muodostusta, kun vaan saapi kaikissa omata ja hallita sydämmiä. Niinpä esimerkiksi ovat kyllä tietääkseni lakanneet oksentamasta myrkkyänsä uskonnolle ja totiselle kristillisyydelle seuroissa ja keskuksissa. Eivät osoita enään Raamatun nojalla sukkeluuttansa. Ne, jotka sitä ovat tahtoneet, ovat saaneet vastarinnan. Asianhaarat omat vetäneet monta Raamatun vihollista pipliaseuroihin, joissa he nyt maksavat Raamatun levittämiseksi. Mutta he ovat ainakin Tukholmassa tänä vuonna kylläkin kuultavasti lausuneet ajatuksensa vahtimestarille, tämän käydessä kutsumassa lipun ja vuosikertomusten kanssa yleiseen kokoukseen. Ja yleisesti ei huomata mitään muutosta uskonnollisissa mietteissä. Kreivi Rosenbladin ystävät ovat suuttuneet häneen, kun hän käypi näissä uskonnollisissa seuroissa ja suojelee niitä ja he eivät tiedä, miten saisivat hänet niistä. — Ylhäisissä ja alhaisissa, jopa itse kansassakin vallitsee kylmyys uskonnolle, totiselle kristillisyydelle ja papeille; joka on ihmeteltävä. Se näyttää, kuin he tahtoisivat tykkänään päästä niistä ja olla valmiit heitä surmaamaan. Jos kansanliike syntyisi Ruotsissa, Jumala yksin tietänee, missä se päättyisi. Papitkin yleisesti ovat aivan kuoleutuneet kaikesta totisesta kristillisyyden tunteesta ja ovat sanankuulioillensa esimerkkinä kaikessa maailman elämässä, jopa useasti paheissa ja kaikenlaisessa jumalattomuudessa. Haureita ja irstaisia heittiöitä määrätään papeiksi. Sinä saatat kyllä käsittää, ettei vaikutus siitä saata olla muu, kuin kuulioitten viha ja ylenkatse. Näin ovat asiat Ruotsissa. Paheet ja rikokset ottamat voiton. Murtovarkauksia harjoitetaan ja maanteillä ei saa matkustaa rauhassa. Kirkot hylätään ja ainoastaan semmoisilla saarnaajilta, joilla on suuret lahjat kutkutella kuuliainsa korvia heläjävällä kaunopuheliaisuudella, on kyllältä sanankuulioita. Laivasaaren (Skeppsholman) kirkko on melkein tyhjänä minun saarnatessani.

Lukioiksi kutsutut pohjoisessa omat suuressa häiriössä. He ovat harhateillä. Saatana on heidät pettänyt ja voimakkaalla melullaan vahingoittaa koko lailla Kristuksen valtakuntaa. He eivät anna hillitä itseänsä, vaan ovat hillitsemättömät.

Näin ollen, täytyy minun myöntää, ja Jumalalle olkoon kiitos! kun tuon voin, pappia löytyvän tuolla täällä hiippakunnassa, jotka omat uutterat Herrassa. Maakunnissa löytyy hajallaan asuvia heränneitäkin, jotka ahkeroitsevat Jesuksen valtakunnan edistämisessä. Mutta ne ovat harvat kääntymättömäin joukon suhteen. Kuinka kauan pitää kurjan ihmissuvun oleman perkeleen leikkikeränä? Suuret ovat Herran toimet ihmisten valistamiseksi meidän päivinämme, mutta milloinka niitten vaikutus yleisesti saadaan tietää?

Preussissa lienee se (herännäisyys) alkanut ilmautua jotenkin suurenlaisesti. Minulle on kerrottu siellä olevien upsierien yhtyvän rukoushetkiä pitämään rukoellakseen Jesuksen valtakunnan kasvamista. Se näyttää varsin hyvältä. Oi, josko se niin kävisi Ruotsissakin. No, me työskentelemme toivossa siinäkin, missä ei toivoa ole. Jumala olkoon Jesuksen nimessä meidän kanssamme ja siunatkoon meitä! Raamatun levittäminen edistyy muutamissa hiippakunnissa voimakkaasti, niinkuin Götheborg'issa.

Minä olen vielä entiselläni ja olen kokenut suurimpia tympeyksiä ja vastuksia virkaan korotuksessa. Tuo vanha Kristuksen vihollinen on Rosenstein, joka on Kirkollisasiain esimiehenä, ei milloinkaan tahdo kuolla, maikka hän on kauan ollut ikänsä elänyt; ja tuskin saavutan minä ylennystä hänen aikanansa. Minkätähden Jumala sallii tuommoisen pukin olla puutarhanhoitajana ja minulle osoittaa noin suurta tympeyttä, on minulle aivan käsittämätöntä. Kuitenkin täytyy minun rukoilla armoa ollakseni tyytyväinen kohtalooni ja sentäänkin väsymättä jatkaa vähäistä vaikutustani. Muitten tympeyksien ohessa, joista tämä vuosi on merkillinen ja jotka ovat sen tehneet minulle kovin katkeraksi, on sekin, että viime helmikuun 2 päivänä lakkautettiin tai supistettiin minulta useammassa asiassa postivapaus. Täten aikaansaatettiin minulle monta harmia Evangeliumia edistävän sanomalehden lähettämisessä muihin seutuihin.

Kuinka Jesuksen asialle käypi sinun sanankuulioittesi kesken ja seudullasi ja hiippakunnassasi? Kuinka sen talollisen kanssa, josta ennen kirjoittelimme, [Jos vaan Renqvist enään saattaa muistaa, oli se talollinen Juhana Korhonen Sysmän kylästä Liperin pitäjässä, josta Renqvist kirjoitti J. Wätterdahl'ille. Tämä mies oli ensimäisiä, jotka Liperissä heräsivät, ja vaikka hän oli uuttera rukouksessa ja avuksihuutamisessa, käytti ahkerasti armokeinoja, vakuutti Renqvist kuitenkin siitä, ettei hän rakentanut autuuttansa omaan vanhurskauteen; sillä hän itse lausui itsestään: "en minä rakenna autuuteni toivoa oman jumalisuuteni päälle, vaikka sitä suuressa määrässä harjoitan, vaan ainoastaan Vapahtajamme Herran Jesuksen täydellisen ansion päälle.">[ kuinka sinun taloutesi kanssa ja muuten huoneessasi uskonnollisessa katsannossa? Ethän siitä itse luopune, vaikka asut niin eroitettuna muista hurskasmielisistä pappismiehistä? Rakkaani, pysy Jesuksen luona ja koettele kaikin voimin hänen armollisella avullansa ja hänen henkensä kaikkein viisaimmalla johdolla koota sieluja taivaan valtakuntaan kykysi mukaan. Se palkitsee hyvin vaivat lopussa, vaikka se käy maailmassa kaikenlaisten vastusten lävitse. Ajattele rukouksissasi raukkaa ystävääsi

Tukholmassa lokak. 17 p. 1821.

Juh. Wätterdahl'ia.

7. Renqvistin neuvoja heränneille.

Sielunsa autuudesta murhetta pitäväinen kutsutaan heränneeksi ihmiseksi. Mutta joka tahtoo kantaa heränneen nimeä, hänellä pitää oleman tapana ahkera rukous, ja yhteisesti kaikkinaisen synnin välttäminen, mutta erinomattain, ettei hän riko Jumalan käskyjä vastaan, jotka laissa kirjoitettuina löytyvät. Neuvot tähän ovat seuraavaiset:

1:sen käskyn jälkeen, pitää hänen välttämän kaikkinaista epäjumalan palvelusta, kuin ovat: velhoin avun etsimiset, taikaukset, uhraukset, päiväin valitsemiset ja kaikkinaiset rajoitukset, olkoot ne mistä laadusta hyvänsä; välttämän ahneutta, maailman kunniaa, iloa ja ystävyyttä, koreutta ja hyviä päiviä, jotka kaikki tulee epäjumalan palvelukseksi.

2:sen käskyn jälkeen, välttämän sen korkian Jumalan kalliin nimen mainitsemista turhissa asioissa, kiroilemista ja vannomista, turhia puheita ja jaarituksia Matt. 12: 36. Mutta sitä vastaan hengessä ja totuudessa avuksi huutaman Herran nimeä, pitämän ajatuksensa koossa rukouksissa ollessansa, oleman ahkera rukoilemaan, kiittämään, ylistämään ja kunnioittamaan Herran nimeä.

3:nen käskyn jälkeen, muistaman pyhittää lepopäivän, niinkuin katekismus opettaa, pyhillä ajatuksilla, puheilla ja töillä; oleman ahkera sanan kuulia ja lukia, rukoilia ja veisaaja, kirkossa ja jumalisissa seuroissa käviä, välttämän askareita, matkustuksia, myllyjä ja muita toimituksia, kalastamista, linnun pyyntöjä, kylässä juoksemista, makaamista ja laiskuutta, häissä, läksiäisissä, maahan paniaisissa ja muissa kestissä vieraana olemista, ja kaikkea muuta, jossa sabatti-päivän pyhittämistä jollaki muotoa estämään tulee.

4:nen käskyn jälkeen, osoittaman kuuliaisuutta vanhenemille, isännille ja emännille, esivallalle ja opettajille kaikissa, kuin ei tule olemaan Jumalaa eikä omaatuntoa vastaan. Ei vastaamaan kiljumalla eli eripuraiselta puheella, eikä suuttuman, ehkä nuhdellaan ja pahoilla sanoillasi kohdellaan; ei oleman ynsiä, eikä tyly ketään kohtaan. Pitämän perheestänsä ja lapsistansa vaari, että heti tottuisivat Jumalaa tuntemaan ja pelkäämään; pitämään rukouksia heidän kanssa joka aamu ja ehto ja lukeman joka päivä Raamattua eli muita jumalisia kirjoja.

5:nen käskyn jälkeen, välttämän sielunsa tappamista, ja sentähden laittaman pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisi; niin myös välttämän lähimmäisen vahingoittamista sielun ja ruumiin puolesta; mutta sitä vastaan häntä auttaman, holhoman ja hengen vaarassa varjeleman.

6:nen käskyn jälkeen, oleman puhdas ajatuksissa, puheissa, töissä ja käytöksissä, olkoon se aviosäädyssä eli ulkona siitä; elämän sovinnolla avio-säädyssä ja kärsimän, ehkä jumalatoin olisi toispuoleinen.

7:nen käskyn jälkeen, välttämän kaikkinaista varkautta ja näpistelemistä, niin ettei mitään salaistakaan vilppiä tapahtuisi ketään kohtaan; ettei isännät pidätä palkollistensa palkkaa, eikä palkolliset tee laiskasti isäntäinsä töitä, eikä heiltä mitään näpistele; ettei esivallalle vääryyttä tehdä siinä kuin heille tulee; ei ottaman korkoa lainan edestä, eikä lainaa kieltämän, silloin kuin taidetaan auttaa. Ei oleman ahne kaupan ja viinan myömisen kautta, eikä oleman täytetyn viinalla, vaan Pyhällä Hengellä. Ef. 5: 18.

8:nen käskyn jälkeen, välttämän panetusta ja parjaamista, olkoon kuka ihminen hyvänsä; risti-veljeä taikka sisarta nuhteleman kahden kesken ensin, ja jos ei se auta, ottaman kaksi eli kolme ja nuhteleman niiden kanssa, ja jos ei sekään auta, ilmoittaman seurakunnalle Matt. 18; mutta ei muutoin huuteleman hänen erhetyksiänsä ja rikoksiansa. Välttämän käräjän käymisiä niin paljon kuin mahdollinen on, käräjä-herroin lahjomisia ja muulla luvattomalla ja sopimattomalla tavalla asiansa valvomista, ehkä vielä oikia asiaki olisi. Käräjän asioissa ensin tutkia ja kysyä ennenkuin puuttua niitä alkamaan. 1 Kor. 6.

Tämä koskee yhdeksänteenki käskyyn.

10:nes käsky käskee: ei valtaamaan kamalasti lähimmäisen palvelioita pestaamisen kautta, mutta ei myös isäntäin ja emäntäin ottaman jumalattomia palvelioiksi eli huonemiehiksi; itsensä ja perheensä hämmennykseksi; eikä palvelus- ja lois-väen menemän jumalattomitten huoneisin ja leipään, sen kautta lankeemaan pois armon tiestä.

Jotka näitä syntejä ja muita välttävät, niitten sallitaan kantaa heränneen nimeä ja käydä Herran pyhällä ehtoollisella niin usein kuin he oman tuntonsa lohdutukseksi halajavat. Mutta jotka toisin tekevät, pidetään pakanoina ja publikanina. Ja sentähden pannaan kyläkuntiin päällys- eli katsomusmiehet.

Jos joku näkee virheen ja vilpin toisessansa, sen pitää häntä kahden kesken nuhteleman, ja sitte se ilmoitetaan peräänkatsomus-miehelle, jonka tulee sitte nuhdella; ja jos ei se auta, niin ilmoitettakoon koko heränneitten joukolle, ja sitte pitää häntä joukon läsnä-ollessa nuhdeltaman. Ellei sekään auta, niin hän pitää pois hyljättämän. Matt. 18.

Peräänkatsomus-miesten pitää myös vaarin ottaman aluskuntansa heränneistä, jos he tarttuvat vietteliän neuvoon, eli sen kaltaisen ihmisen neuvoon, joka toisin vääntelee Jumalan sanan ja autuuden opin, olkoon senlainen vietteliä sitte omasta tahi vieraasta pitäjästä; niin myös estämän eli poiskieltämän näyt, unennäöt ja niitten ilmoittelemiset ja selitykset, niinkuin myös kielillä puhumiset ja niitten tarpeellisuuden. Ja jos joku vieraan maan ihminen ilmaantuu, joka sanoo itsensä hengelliseksi ja olevansa jotaki, ja rupee ilmoittamaan erinomaisia ilmoituksia, senkaltaisen pariin ei saa mennä, eikä sen opetuksia saa heränneet ottaa vastaan, ennenkuin tutkitaan ihminen ja hänen menonsa; sitä vähemmän saa lähteä senkaltaisen perässä juoksemaan. Peräänkatsomus-miesten pitää myös kohta ilmoittaman, kuin joku senlainen ihminen ilmestyy kyläkunnassa, ettei se saisi vietellä monilla opetuksen tuulilla niitä ilmanki eksyväisiä, vasta alkavaisia heränneitä sieluja.

Pyörtymisiä jos tapahtuu, niin ne tutkistellaan, mistä laadusta ne omat ja mistä ne tulevat. Ja ne kielletään pois, jos ne havaitaan turhiksi viekastelemisiksi.

Kutsumuksessansa käsketään pysymään Syr. 11: 10, 21. 1 Kor. 7: 20-24. 1 Tessal. 4: 11. 1 Piet. 4: 15.

8. Ote provasti-tarkastuksen pöytäkirjasta Liperissä maaliskuun 3-5 pv. 1821.

Sittenkun apulainen Henr. Renqvist useissa kirjeissä hra provasti N. J. Perander'ille oli syyttänyt häntä kaikenlaisista virkavirheistä ja laiminlyömisistä, uhaten samoin tehdä Porvoon konsistorioon, on h:ra provasti lähettänyt ei ainoastaan nämä Renqvistin kirjoitukset korkea-arvoiselle konsistoriolle, saati sen ohessa myöskin anonut, että hänelle lähetettäisiin mitä pikemmin toinen apulainen, joka mielenlaadultaan ja ruumiinvoimiltaan olisi luotettavampi kuin Renqvist.

Tämän johdosta on korkea-arvoinen konsistorio viime kuluneen marraskuun 8 p. käskenyt allekirjoittaneen täällä toimittamassa laillisessa provasti-tarkastuksessa tutkimaan h:ra provastin viime lokakuun 20 p. tekemiä valituksia, jonka ohessa olisi tutkittava, oliko Renqvist tässä seurakunnassa ollessaan ilmaissut mitään eriskummaisuutta opissa ja elämässä sekä voidaanko siihen mitään johtoa antaa.

Maaliskuun 5 p. kirkkoherran talossa.

Sittekun asianomaiset olivat täällä koossa, kertoi h:ra provasti Perander samaa, mitä hän viime kuluneen lokakuun 20 p. konsistorioon oli ilmoittanut, että nimittäin apulainen Renqvist lähetettäisiin täältä johonkin kaukaisempaan seutuun, koska hän tässä seurakunnassa liiallisilla hartausharjoituksillaan, pitkällisillä rukouksillaan, harhaluuloillaan ja usein sopimattomalla saarnatavallaan oli sangen monessa herkkä-uskoisessa vaikuttanut kiihkoa ja hämmennystä, joista ajan pitkään saattaisi olla vaarallisia seurauksia. Tähän h:ra provastin toivoon yhdistyivät h:ra kihlakunnan tuomari Hällström, h:ra nimismies Stenius ja talolliset kirkonmies Pekka Piiparinen, Lauri Malin, Antti Perkinen sekä Heikki Kettunen y.m.; mutta muu yleisö selitti tyytyvänsä Renqvistin tänne jäämiseen, johon h:ra nimismies lisäsi, että Renqvist, jonkun henkilön syyllisyydestä ilmoitettua, tarkemmatta tutkinnotta, kieltää semmoiselta ehtoolliselle pääsön, joka oli muka tapahtunut usealle, mutta nyt erittäin mainittiin niistä talollinen Heikki Koponen Käsämän kylästä, jonka Renqvist, ilmoitetun riitaisuuden tähden vaimonsa kanssa, oli estänyt ehtoolliselta. Tämän on h:ra provasti sittemmin tutkinut ja huomannut aivan perättömäksi. Samaten on Renqvist käskenyt pois sepän Aaron Asikaisen, kun hän aikoi tulla ehtoollispöytään, mutta Asikainen ei ollut kirjoitettukaan ehtoollis-vieraaksi, vaikka hän oli ollut rippi-saarnassa. Asikainen sanottiin olevan juopumukseen taipuvainen, eikä ole rippikirjan mukaan kolmeen vuoteen käynyt ehtoollisella. Sitte antoi esiin talollinen Heitti Tuhkunen Liperin Salosta tämän kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, joka tähän liitetään ja selittää Tuhkusen syyttäneen Renqvistiä siitä, että Renqvist ei antanut hänen mennä ehtoolliselle, vaikka hänet pastori-vainaja Kekoni oli ehtoollis-vieraaksi kirjoittanut ja hän sen johdosta oli ollut rippi-saarnassa. Tämän myönsi Renqvist ja sanoi sen tapahtuneen syystä, kun Tuhkunen kuuluu olevan irstainen.

Sitte ilmoitti vielä edellä mainittu h:ra nimismies Stenius, että apulainen Renqvist h:ra provastin sairauden ajalla ei ollut lukenut joka vuosi kuuloitettaviksi määrätyitä esivallan asetuksia, mutta kyllä siihen sijaan lukenut kirkkolakia, joka usein oli kestänyt paljon kauemmin, kuin muu jumalanpalvelus. Vielä ilmoitti h:ra provasti Renqvistiä vastaan, että hän vastoin provastin tahtoa joka kylään oli asettanut viisikin tarkastusmiestä, vaikka semmoisia h:ra provastin määräämiä oli ollut ainakin yksi kussakin kylässä ja luulivat h:ra provasti ynnä nimismies Stenius ja kirkonmies Kinnunen, että jotakin häiriötä ja epäluotettavampia ilmoituksia oli näiden liian useiden tarkastusmiesten kautta syntynyt, jonka ohessa Juh. Hirvinen ja muutamat muut luulivat näistä tarkastusmiehistä olleen enemmän hyötyä, kuin vahinkoa. Myöskin oli Renqvist, häneltä kysymättä, tänä talvena asettanut useimpiin kyliin moniaita kirjan-taitavia opettamaan taitamattomia sisälu'ussa, jotka olivat 15 jopa yli 30 vuoden ikäisiä, joita hän julkisella kuuloituksella saarnatuolista oli käskenyt näihin lukuharjoituksiin tulemaan. Kun nämä Renqvistin toimet olivat tulleet provastin kuuluviin, on h:ra provasti käskenyt Renqvistin jättämään ne kunnes niistä saataisiin tarkastajan kanssa miettiä; ja koska semmoisien opastajien kautta voidaan saavuttaa aiottu tarkoitus ja kun ne eivät tule kansalle liian kalliiksi, sekä kiertokoulunopettajalla kun on kylliksi työtä nuorien lasten opettamisessa, niin ei tarkastaja suinkaan voi olla sitä hyväksymättä; kuitenkin riippuu kaikki tämä h:ra provastin, ilmaantuvien seikkojen mukaan järjestettävästä toimesta ja huolesta, joka vasta pidettävässä pitäjän kokouksessa voidaan vahvistaa, varsinkin kun läsnä oleva yleisö tunnusti näitten opetuslaitosten kautta jo jossakin määrin edistyneensä.

Viimeksi muistutti h:ra provasti Renqvistin saarnoissansa käyttäneen tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja, niinkuin hän eräässä saarnassaan sanoi, että uskottomilla et ole kirpunkaan vertaa uskoa, sekä toisen kerran, kun eräs sanankuulia saarnan ajalla aikoi mennä ulos kirkosta, sanotaan hänen kysyneen häneltä, riensikö hän nyt jo kadotukseen, jota lausetta suntio Sidensnörekin, joka silloin ei ollut kirkossa, nyt muiden kertomuksen mukaan todisti Renqvistin käyttäneen ja jonka Renqvist itse tunnusti, sitä paitsi sanoo hän mitä useimmiten melkein kaikissa saarnoissaan saatanan asuvan jumalattomien sydämessä ja heidän haluavan helvettiin, jonne heidän rukouksensa ja huokauksensakin menevät, vaan ei Jumalan luokse; Renqvistin kerrotaan myöskin saarnassaan sanoneen, että Vapahtaja ei etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa ja luuli h:ra provasti, että Renqvist semmoisilla lausetavoilla näytti tahtoman panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä. Tätä todistaakseen toi h:ra provasti esiin erään Renqvistin kuuloituksen, jota kuitenkaan ei ollut luettu, vaan jonka hän nyt tunnusti. Tämän kaiken lisäksi on Renqvist, kuten sanottiin, saattanut muutamiin seurakuntalaisiin sen ajatuksen kristillisyyden harjoituksista, että he hylkäävät kaiken maallisen työn, jota vastoin he ainoastaan lukevat, rukoilevat ja laulavat; ja mainitsi Mikko Hiltusen Sysmästä, naapurinsa, talollisen Paavo Kuusisen kaksi tytärtä, joista heidän isänsä sanotaan valittaneen, että he eivät tee työtä, vaan, lukevat, minkä h:ra nimismies Stenius ja suntio Sidensnöre todistivat, mutta muut väittivät vastaan ja kertoivat mainittujen tyttöjen ainoastaan aamuin ja illoin lukevan tavalliset rukoukset ja toimittaman tehtävänsä.

Apulainen Renqvist, joka ei sanonut saarnanneensa mitään muuta oppia, kuin meidän uskontomme kanssa yhtäpitävää, lausui h:ra provastin laiminlyövän kirkkokuria, päästävän ehtoolliselle yhtä helposti kristillisyyttä taitamattomat, kuin siinä edistyneemmätkin ja merkitsemän samalla sinetillä jumalattomat, kuin jumalisetkin; ja antoi Renqvist sen ohessa luettelon useista tässä seurakunnassa olevista vihkimättömistä parikunnista, jotka omat eläneet yhdessä pitemmän tai lyhemmän ajan sekä siittäneet useita lapsia. Tämän luettelon jätti tarkastaja h:ra provasti Perander'ille käskien asianomaisen ruununpalvelian kautta heti alkavissa talvikäräjissä saattavaan vihkimättömät lailliseen vastuusen sekä muutoin menettelemään heidän kanssansa lain ja asetuksien mukaan. —

Sam. Kiljander.

9. Ote Porvoon konsistorin tuomiopöytäkirjasta elokuun 14 pv. 1822.

4 §.

Viime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui konsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik Renqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti Peranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat huolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.

Väliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän tunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti Perander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin, olevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti. Sitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput kirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen rakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta olisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka oli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja tahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska hän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi, ja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen rakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä. Mutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei tahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan pikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta ei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin koko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin ajatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja ihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö hän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua ja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän vastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen rakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän kanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan veljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia vastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa sen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin kysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv. 1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia seuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin h:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että väliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli kehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että väliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen oli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja lukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin selitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin pitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan Kekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia väkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän h:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina kirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen tunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin lyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen tuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa, minkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan väitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan luona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin väliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa eikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut sairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte vaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään, että Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä h:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään sanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän huomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin mainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen pöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen lukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä en sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä enkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi se siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja, kuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin tutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta miten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi, niin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja siveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan varsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa lukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun väliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä seurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia kysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut ymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja aina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla tavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa olevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat kirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko tästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti Perander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille. Tämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan virkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä olleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että hänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti ojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä, vaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset ja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim. muistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä ja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä hidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla ei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa. Kysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään, joka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra provasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle ainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian oleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut niin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin niskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin harvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian, nimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja, ettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä siveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi, vastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta, kuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat omat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan lapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta; lisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla saatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa vaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt, että nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen iankaikkiseen onneen.

Sitte kuulusteltiin väliajan-saarnaajaa hänen kiertokoulunopettajaa Hasselinia vastaan tekemänsä syytöksen johdosta ja kysyttiin häneltä, oliko Hasselin vielä jatkanut irstaisuuttaan, jonka Renqvist nytkin vakuutti ja väitti olevan irstaisen, eikä parantuneen, sekä sangen harvoin käyvän pitäjällä opettamassa kansan lapsia; ja lupasi väliajan-saarnaaja ottaa toimeksensa todistaa sen.

Väliajan-saarnaajalle luettiin nyt h:ra provasti Peranderin sisään jättämä selitys, joka koski Kontiolahdelle tehtyä sairasmatkaa, ja kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän vielä vakuutettu provastin siinä loukanneen? Tähän lausui useinmainittu väliajan-saarnaaja, että h:ra provastin selitys ei pitänyt yhtä asian todellisuuden kanssa, ja väitti Renqvist tapauksen olevan siten, kuten hän oli siitä kirjoittanut; hän ei sanonut kuitenkaan tahtovansa, että provasti tulisi siitä kärsimään. Kun väliajan-saarnaajalta vielä kysyttiin, tiesikö hän miten lähellä sairasta h:ra provasti oli ollut, mikä oli sairaan nimi, oliko hän nainut, sekä milloin sairaan luokse pyydettiin? Vastasi Renqvist h:ra provastin, hänen ajatuksensa mukaan, olleen puolen peninkulman päässä sairaasta, sairaan vaimon nimen olleen Anna Nupponen, hänen olleen naimisessa Pentti Sinkkosen kanssa, sekä tämän seikan tapahtuneen talvella. Muuten sanoi Renqvist tahtovansa näyttää tämän kaiken toteen, jos sitä häneltä vaadittaisiin.

Koska väliajan-saarnaaja oli syyksi sanonut, ettei hän saanut vapautta puolustaa ja selittää asiaansa h:ra kontrahti-provasti Kiljander'in Liperissä toimittamassa provastitarkastuksessa, kuulusteltiin häntä tässäkin asiassa, ja pysyi Renqvist nytkin väitöksessään, että hän tarkastuksessa kyllä olisi antanut selityksensä kaikista seikoista, mutta ettei hän saanut sitä tehdä, jonka vuoksi hänen täytyi kirjallisesti selittää asiansa.

Sen jälestä kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän, niinkuin h:ra provasti Perander sanoi, estänyt Liperissä henkilöitä ehtoollisella käymästä ja miksi hän oli sitä tehnyt? Renqvist myönsi estäneensä henkilöitä ehtoolliselta ja sanoi sen tapahtuneen, kun hän oli huomannut jonkun tehneen itsensä siihen syylliseksi. Ja sanotaan väliajan-saarnaajan myöskin määränneen tarkastusmiehiä kuhunkin kylään, joitten tuli kaitsea kunkin siveyttä tahi siveellistä käytöstä y.m. Näiden tarkastusmiesten tuli myös joka lauantai olla läsnä ehtoollisvieraita kirjoitettaessa p.m. uskottujen henkilöitten kanssa ilmoittamassa, löytyikö kylässä joku semmoinen, joka olisi suljettava ehtoolliselta, tahi todistamassa, josko joku ehtoolliselta suljettu oli itsensä parantanut, harrastanut kristillisyyttä ja elänyt sovinnossa kanssa-ihmistensä keskuudessa.

Jatkeeksi ja koska h:ra provasti Perander oli sanonut Renqvistin saarnoissaan käyttäneen sopimattomia lauselmia, kuulustettiin häntä tässäkin seikassa, ja myönsi hän sanoneensa silloin, kun muutamat saarnan ajalla menivät ulos kirkosta: helvettiinkös te menette, koska etten kirkossa pysy? jolla hän tahtoi muistuttaa heille, miten sopimattomasti he käyttäytyivät, kun eivät tahtoneet kirkossa pysyä.

Mitä tulee syytökseen, että Renqvist lukukinkerillä ruoski erästä poikaa, sanoi hän pojan varastaneen parin kenkiä, jota ei tunnustanut. Saadaksensa tietää totuuden, oli mainittu Renqvist vielä luullut olevansa oikeutettu, kouluissa käytetyn tavan mukaan, vitsalla pakoittamaan saada poikaa totuuteen, joka väliajan-saarnaajan sanojen mukaan oli ennenkin tunnettu näpistelemisestä. Kysyttyä vieläkö ne vanhemmat henkilöt ovat seurakunnassa, jotka, hänen konsistorioon tekemänsä ilmoituksen mukaan, eivät olleet käyneet Herran pyhällä ehtoollisella ja joista h:ra provasti ei ollut voinut saada selvää, koska Renqvist ei ollut merkinnyt, mistä kylistä he ovat ja millä sivuilla kirkonkirjoissa he ovat kirjoitetut, ei Renqvist voinut antaa mitään selitystä. Kuulustettua h:ra provasti Peranderin selityksen johdosta, joka koski useampia miehiä ja naisia, jotka Renqvistin syytöksen mukaan olisivat Liperin seurakunnassa eläneet yhdessä luvattomassa yhteydessä säännöllisesti yhteen vihkimättöminä; vastasi väliajan saarnaaja ettei hän voinut hyväksyä h:ra provastin siitä tekemää selitystä, maan pysyi ennen antamassa lauseessaan; hän ei kuitenkaan saattanut kieltää provasti Peranderin petosta asian ilmi tultua kokeneen saada semmoisia vihityksi, ja sen johdosta väittäneen väliajan-saarnaajan ilmoituksen siitä olleen perättömän. Useinmainittu Renqvist myönsi myöskin h:ra provastin joskus vetäneen oikeuteen semmoisia henkilöitä, mutta ne yhtä kaikki sitte taas olivat eläneet yhdessä; ja olisi h:ra provastin välttämätön velvollisuus ollut uudestaan saattaa heidät kanteenalaisiksi; mutta koska h:ra provasti kaikkea tätä oli pitänyt sivuasiana, ei väliajan-saarnaaja mitenkään voinut luopua lauseestaan. Provasti Peranderin konsistorioon antama selitys, koskeva useampia säätyhenkilöitä Liperissä, jotka eivät olleet useaan vuoteen käyneet Herran pyhällä ehtoollisella, luettiin nyt väliajan-saarnaajalle, ja sen johdosta sanoi Renqvist, että pitäjän säätyhenkilöt, mikäli hän tiesi, eivät ole olleet niin pitkillä matkoilla, että ne olisivat estäneet heitä ehtoolliselle tulemasta. Mitä h:ra provasti oli itsestänsä ilmoittanut ehtoollisella käymisen suhteen, ei väliajan-saarnaaja myöskään voinut hyväksyä; muutoin lausui väliajan-saarnaaja, ettei hän saattanut tietää h:ra provastin mietteitä, ajatuksia ja aikomuksia, vaan pysyi ainoastaan siinä, mitä hänellä itsellään oli ollut tilaisuus huomata, että h:ra provasti nimittäin useaan vuoteen ei ollut käynyt ehtoollisella. Ja sanoi väliajansaarnaaja kansankin, joka oli sitä ihmetellyt, voivan sen todistaa. — Mitä Renqvistin rippisanoihin tulee, ei väliajan-saarnaaja myöntänyt niittenkään olleen niin pitkät ja semmoiset kuin h:ra provasti niitä kuvaa, eikä kestäneen kolmea neljännestiimaa kauemmin. Niistä rukousharjoituksista, joita väliajan-saarnaajan sanotaan pitäneen eri tilaisuuksissa aina puoliyöhön saakka ja joita sanotaan pidetyn, ei ainoastaan Liperin kirkon luo sitä varten erittäin rakennetussa huoneessa, vaan myös monessa muussa kohden sanotussa seurakunnassa, antoi väliajansaarnaaja sen lausunnon, että kysymyksessä oleva pirtti kirkon luona oli rakennettu seurakunnan yhteisillä avuilla ja on käytettävä seurakunnan kirkkomajaksi, eikä olisi moitittava, jos siinä rukouksiakin pidettäisiin. Rukoushetket eivät myöskään ole olleet niin pitkät, kuin h:ra provasti niistä kertoo. Mitään varsinaisia niin sanottuja pyörtymisiä ei ole tapahtunut rukoushetkinä, ja jos jolloinkin semmoista on tapahtunut, moitti väliajansaarnaaja niitten tapahtuneen muutamista luonnollisista syistä. Ei myöskään muita syleilemisiä ole ollut, kuin mitä naisväki tavallisesti käyttää miehiä tervehtiessään. — Väliajan-saarnaaja ei kieltänyt, että hän hartaushetken loputtua aina oli heittäytynyt vuoteelle, mutta sitä ei hän ole koskaan tehnyt rikoksellisessa tarkoituksessa. Että muka vuoroin rukoilemista olisi harjoitettu samassa huoneessa, moitti väliajan-saarnaaja olevan vastoin totuutta, vaan että väliajan-saarnaaja toisinaan on ollut kuuliana, kun joku toinen piti rukouksen, myönsi väliajan-saarnaaja todeksi. Rukoukset näissä tilaisuuksissa omat pidetyt tavallisesti ulkomuistista, enimmiten omilta sanoilla; sillä silloin ovat ne virkistäväisemmät. Viimeksi kysyttiin väliajan-saarnaaja Renqvist'iltä, oliko hän talollisen Tuhkusen syytöksen mukaan alttarilta pois käskenyt mainitun talollisen, sanoen: sinä olet mahdoton ehtoollisvieras, vaikka hänet kappalais-vainaa Kekoni oli ripille kirjoittanut ja kumpi pappi silloin tarjosi kalkkia sekä tapahtuiko tämä talollisen poiskäskeminen ennen ehtoollista tahi sitä jaettaessa? Väliajan-saarnaaja lausui tosiaankin pois käskeneensä Tuhkusen, koska hän ei tietänyt, että Tuhkunen oli ehtoollisvieraaksi kirjoitettu; mutta tapahtuiko Tuhkusen pois käskeminen ehtoollisen edellä tahi sitä jaettaessa, ei väliajan-saarnaaja, joka sanoi tarjonneensa kalkkia, voinut muistaa.

Sittekun kaikki tämä oli merkitty, sai Renqvist astua ulos: ja on konsistorio vast'edes ryhtyvä tässä asiassa vielä tuleviin toimiin. Vuosi ja päivä edelläkirjoitetut.

Pöytäkirjan laatinut:
C. M. Kjellman,
konsistorion vara notario.

10. Renqvistin puolustuskirja.

Kosta luulen Liperin pitäjän kihlakunnan oikeuden lähettäneen Teidän armollisen oikeutenne käsiteltäväksi tutkintonsa niistä sen toimeksi jätetyistä asianhaaroista, jotka koskevat provasti Peranderin ja minun kesken, valitettavasti, syntynyttä riitaa, katson minä velvollisuudekseni sen johdosta syvimmässä nöyryydessä esiin tuoda seuraavaa:

Pöytäkirjan neljää seikkaa vastaan tahdon tässä muistuttaa, seuraten sen järjestystä, kuin myös sittemmin siihen yhdistettyyn kysymykseen Kaarlo Kolehmaisen ripityksen laiminlyömisestä hänen kuolinvuoteellansa.

l:ksi Uskallan luulla ja vakuuttaa, etten ole rikkonut ilmoittaessani pitäjän kiertokouluopettaja Antti Hasselin'in osoittamaa renttumaisuutta: sillä vastoin kaikkea lain hyväntekeväisyyttä (beneficia juris), joka hänelle oikeutta käydessä annettiin, näkyy kuitenkin selvästi monen vierasmiehen todistuksesta, joita tutkittaessa kuulusteltiin, että häntä ei ainoastaan kerran, vaan useasti, ei ainoastaan ennen, mutta myös viime aikoinakin on tavattu juoppoudessa ja väkeväin juomain ylellisessä nautinnossa.

Minä heitän siksensä Hasselinin renttumaisuuden, joka ei ehkä vastakaan lakkaa ja jonka kaikki koko seudun puolueettomat henkilöt tunsivat, eikä siis h:ra provasti Peranderin pispantarkastuksessa olisi pitänyt häntä puolustaa ja kaunistella. Minä en ole ilmoittanut tätä saadakseni Hasselinin pientä virkaa, niinkuin yleisön mieliosoitus on väärin luullut; sillä paitsi sitä, että minun apulais-palkkani oli paljo suurempi Hasselinin palkkaa ja minun tulevaisuustoiveeni avasi minulle suuremman ja vaikuttavamman palvelusuran, niin tunsin hyvin, että jos hän olisikin saanut eron, ei minun papillista palvelustani olisi käynyt yhdistäminen hänen kouluttajatoimeensa. Ei Jumalan tähden, vaikka muutamat talolliset yksinkertaisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan toivoivat minulle mainittua palvelusta, en milloinkaan olisi sitä ottanut. Minä olen tahtonut huomauttaa Teitä tästä kasvavan nuorison asiasta; jos tätä luetaan viaksi, niin täytyy minun puhtaan ja vakaisen uutteruuteni hyvässä asiassa puolustaa minua. Muutoin en tahdo Hasselinin häviöä, vaan se on Teidän vallassanne katsoa asiaa miltä kannalta hyvänsä.

2:ksi Minä tosiaankin iloitsen, että h:ra provasti Perander, vaikka jätti talollisen Sinkkosen vaimon ripittämättä kuolemaan, pääsi rankaisematta. Koska minä kärsin hänen vääryyksistään, olivatpa ne todellisia tai minun semmoisiksi luulemiani, uskalsin, ehkä myöskin hartaan uskon innon yllyttämänä, ilmoittaa tämän asian. Kaksi vuotinen lainkäyttöaika rikoksen kanteelliseksi saattamiseksi, joka ei ole sakolla pääsemätön, armahti h:ra provastin. Vaikka minä monen muun kanssa kaikessa tapauksessa katsoin tämän h:ra provastin laiminlyömisen jumalattomaksi ja siveydettömäksi, sillä pyhä velvollisuus käskee pappismiestä, palkkansa keräyksestä huolimatta, antamaan kuolevalle lohdutusta, jota saapi kalliin Vapahtajamme ruumiin ja veren jakamisella, niin oli kuitenkin paha ajatus kaukana minusta. Minun pitäisi seurata Vapahtajan esimerkkiä ja korkeaa oppia, joka ei milloinkaan toivonut kenellekään pahaa, kaikkein vähimmän vihollisillensa. Elköön h:ra provasti vasta hairahtuko näin tärkeässä asiassa, kuin tämä, on ja on oleva minun sydämellinen ja hyvää tarkoittava toivoni.

3:ksi Niinkuin tuomio osoittaa, on minua syytetty vitsomalla koettaneen saada erästä poikaa tunnustamaan näpistelemistään — ja sentähden määrätty vankeuteen. Sum judicatus, Deus de omnibus supremo die judicet (Minä olen tuomittu, Jumala tuomitkoon kaikista viimeisenä päivänä). Ei koskaan ole minun tarkoitukseni siinä ollut tehdä semmoista julmuutta, joka ansaitsisi valtiovalan rikoksen nimen; ei minun luonnollinen taipumukseni eikä siveellinen ja uskonnollinen mielialani sallisi semmoista tehdäkseni. Asianhaarat, todistukset, minun yksinkertaiset ja koukkuilemattomat selitykseni antakoot asialle minkä muodon tahansa. Mutta minun nuoren ja muuten kokemattoman tuomarini tuomio, jota tehtäessä on ehkä kiukkuisesta mielestä seurattu enemmän lain kuollutta kirjainta, kuin rikoksen todellista määrää ja laatua, huomattanee ylioikeuksien tarkemmissa tutkinnoissa, joihin minä olen vedonnut. Mutta jos kohtalonani olisikin marttyrin kruunu, kärsin todellisen viattomuuden ja minun sydämellisen uskonnon harrastukseni, hyveiden ja hyväin tapain uhrin, ja tahdon iloisesti antautua kohtalooni, vaikka olisinkin vakuutettu h:ra provasti Peranderin keksimillänsä ja vastoin asianomaisten tahtoa tekemillänsä kanteilla koreasti kostaneen niitä pieniä vikoja, joita olen tehnyt hänelle puhtaasta hyväntahtoisuudesta Jumalan seurakunnan iankaikkiseksi autuudeksi. Monta helläsydämistä ja hyvänsuopaa ihmistä on ainakin säälivä minua ja minun onnetonta perhettäni, jossa on rakastettu vaimo ja neljä pientä ja turvatonta lasta. Sillä välillä ja siksi, kun asia on asianomaisella seudulla ennätetty ajaa, olen minä parhaastaan elänyt yksityisten hyväin ihmisten välityksellä.

4:ksi H:ra provasti Peranderin oma myötäseuraava todistus osoittaa talollisen Heikki Tuhkusen, joka yleisesti tunnettiin korkeimmassa määrässä renttumaiseksi ja hillitsemättömäksi elämässänsä ei ainoastaan kotona, vaan monessa yleisessä tilaisuudessa, niinkuin lukukinkerillä y.m., olleen tavoin tai toisin suljettuna Herran ehtoolliselta. Semmoisesta syystä ja tietämättäni varapastori Kekoni-vainaan tietämättömyydessään, Tuhkusen ehtoolliselta sulkemisesta, kirjoittaneen hänet ehtoollisvierasten joukkoon, ilmoitin minä hänelle merkillä ja matalalla äänellä, ett'ei hän valituksessa olleessa tilaisuudessa tulisi ehtoollisen nautintoon. Minä sanoin: rakkaani, ei ole sinulle luvallista tulla Jumalan pöytään, jota kieltoa Tuhkunen myös totteli. Tutkinnot setvittävät koko asian luotettavaisesti. Ei mitään julkista kirkkorauhattomuutta, niinkuin parjaajani tahtovat väittää, ole täten tehty. Minä olen ainoastaan suurimmassa hyväntahtoisuudessani tahtonut johdattaa syntistä parannuksen tielle.

Viimeseksi saan minä Kaarlo Kolehmaisen ehtoollisetta kuolemisen johdosta puolustuksekseni luetella, mitä minä jo niin hyvin pispantarkastuksessa kuin kihlakunnan oikeudessakin olen vakuuttanut, että hänen järkensä käyttäminen oli niin heikkoutunut äkkipikaisilla hourauksen puuskauksilla, jotten katsonut soveliaaksi jakaa hänelle ehtoollista. Hän oli polvillansa, pyysi vettä muiden kaivoista, sanoi itsellänsä oleman viinanassakan, joka painoi hänen kylkeänsä y.m., joita tutkistelemispöytäkirjoissa, minä en ymmärrä mistä syystä, vaikka vierasmiehet todistivat, ei ole mainittu. Yhtähyvin on osa todistajista kirjoitettuna, jotka ovat kertoneet hänen hourailemisestansa. Minä olin kummallisessa asemassa. Jos minä olisin hänet ripittänyt, niin vastustajieni olisi sopinut katsoa tätä anteeksi antamattomaksi viaksi, kun olisin hullulle ja sekaantuneelle tuhlannut ja siten väärinkäyttänyt kalliita armokeinoja. Nyt en sitä tehnyt — on kuitenkin vika vielä suurempi. O ambae Pharisaeorum leges! (molemmat Farisealaisten lait). Mielelläni matkustin tälle ripitysretkelle ja mielelläni olisin tahtonut ripittää tätä sairasta, niinkuin siellä viivyinkin ja nuotikkailla jumalisten virsien laulannalla koetin saada heikkoa sekaannuksesta tointumaan (sillä minä useilla ja melkein yksinään tässä pitäjässä toimittamillani ripitysretkillä kokemuksesta usein havaitsin tämän onnistuneen, samoin kuin Davidille, kun hän harpullaan sai Saulin tuntoihinsa). Niinmuodoin ei Kolehmainen jäänyt laiskuudesta, pahantahtoisuudesta eikä huolimattomuudesta ripittämättä. Jos olen yksinkertaisuudessani rikkonut, niin kärsin sen rangaistuksen, jonka hyvä tahtoni hänen autuudestaan on ansainnut.

Lopuksi en saata olla muistuttamatta, että yleinen mieli on parhaastaan tehnyt minun onnettomuuteni. Enemmän innokkaana, kuin pahana, enemmän yksinkertaisena, kuin kavalana, olen minä opettanut Jumalan seurakunnalle meidän kalliin oppimme pyhiä ohjeita. Minä uskon jokaiselle puolueettomalle saattavani puolustaa oppini ja tarkoituksieni puhtautta. Vakaasti saatan vakuuttaa aikomuksenani olleen, niin hyvin sanankuulioitteni siveellisen sivistyksen, kuin myös suuremman tiedon Jumalan sanassa. Jos olen rikkonut seuratessani aikamme evangeliumiseurain, joissa on kunnianarvoisia miehiä, yleisiä opetuksia, ja siten saavuttanut maailmanmielisten vihan, halveksimisen ja pahansuonnin, niin toivon suurimmassa nöyryydessä valistuneitten esimiesteni antavan minulle suosionsa, kun minulla on oikein, ja samalla lempeällä sääliväisyydellä oikaisevan minua, kun minä rikon. Tosi on, että minä enemmän liiallisesta hartaudesta hyvään asiaan, kuin uppiniskaisuudesta ja vastusteluhalusta, olen loukannut esimiestäni h:ra provasti Peranderia, jonka (älköön tästä pahastuko) minä tunnossani näin kovin kylmäksi ja haluttomaksi pyhän kutsumisensa toimittamisessa. Mutta kun ei ole minun asiani oikaista häntä, niin rukoilen Teidän kauttanne h:ra provastilta, jota olen loukannut, sääliväistä anteeksi antamusta. Vaikka ne monet ihmiset, jotka viimisessä pispantarkastuksessa osittain sentähden, kun minä heitä jonkun kerran rikoksistansa nuhtelin, osittain kevytmielisyydestä, seuraten joukkoa, joka huusi: ristiin naulitse! ristiin naulitse! ehkä myöskin muutamien pahansuopain kehoittamina valittivat suullisesti ja antoivat minusta perättömiä herjauskirjoja ja niissä luettelivat tapauksia, jotka eivät milloinkaan ole tapahtuneet, eivätkä koskaan ole aikoneet, koettaneet, uskaltaneet tai saattaneet todistaa niitä, jätän minä kuitenkin siksensä. Onni, etteivät ne, jotka pitävät minun rukousten-pitämistäni salaisina uskonnon menoina (eleysin mysterioina) ole syyttäneet minua itseäni karkeimmasta pahanteosta. Moite on yhtäkaikki moite ja tarvitsee laillista todistusta ennen, kun sitä saattaa uskoa. Kuitenkin on tämä piristynyt liitto saattanut herättää Teissä ja pispan-tarkastuksessa olleissa kunnioitettavissa esimiehissä nurjaa mieltä minua kohtaan. Iloisesti halusin niinmuodoin kunnioitettavalla käskyllä saapuvani, mitä välemmin sitä parempi, virantoimitukseen Porvoosen, jossa minä toivoin saada oikeuttaa suhdettani, saavuttamalla esimiesten hyvää ajatusta, ja etenkin päästäkseni siltä seudulta, jossa olen kärsinyt kovimmat vainot, vaikka ehkä moni vainoojistani on Pietarin tavalla katunut. Mutta tämänkin toiveeni ovat seuraukset kihlakunnan oikeuden kovasta ja onnettomasta päätöksestä toistaiseksi minulta riistäneet. Onnettomuuteni tunne voittaa kaiken ymmärrykseni; mutta vakuutettuna, että, oikein eroittaen törkeät rikokset pienemmistä ja todet valheista, annatte minulle semmoisen turvan, jota ihmiselliset ja valistuneet esimiehet ovat velvolliset osoittamaan sorretulle alammaiselle ja kansalaiselle, lopetan minä tämän puolustuskirjani syvimmällä nöyryydellä.

H. Renqvist.

11. Pispalle tohtori Juhana Molander'ille elokuun 2 pv. 1823.

Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa olen nähnyt velvollisuudekseni alammaisuudessa ilmoittaa, mitä h:ra tohtori ja pispa on tahtonut antaa minulle tietää niistä eri pitäjissä Savossa ja Karjalassa, mutta etenkin Iisalmen ja Liperin pitäjissä pidetyistä kokouksista, joissa suuri joukko ihmisiä heränneitten nimellä antautui hartausharjoituksiin, jotka tunnettuna monin puolin poikkeavaisiksi totisen kristillisyyden käskyistä ja evangelis-Lutherilaisen kirkon tavoista, ynnä sopimattomasta vaikutuksesta kokouksessa olleitten mielialaan, elämään ja käytökseen, niin hyvin tämän suhteen kuin myös aikain, jolloin kokouksia pidettiin sekä mitä niissä ja niiden yhteydessä tapahtui, havaittiin oleman mietittävää laatua, jottei niitä pitäisi jättää huomaamatta.

Kun asian Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa esittelin, oli Hänen Majesteettinsa tutkiessansa siinä ilmoitettua, nähnyt sen olevan huolestuttavan, että hänen alamaisensa edellä sanotulla seudulla olivat pitäneet uskontoharjoituksia, jotka, eroten muun seurakunnan jumalanpalveluksesta ja ollen kovin poikkeavaiset siitä, tuottivat semmoisen eripuraisuuden hallitsevassa kirkossa, jotta siitä on myöskin pelättävä epäjärjestystä yhteiskunnallisessa keskuudessa; mutta kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on nähnyt suuren varovaisuuden olevan alussa tarpeellisen eksyneitten oikaisemisessa, niin on Hänen Majesteettinsa armossa tahtonut, että hallituksen huoli tässä asiassa on rajoitettava ainoastaan auttamaan seudun papistoa tilaisuuteen häiritsemättä toimittamaan kutsumustansa ja opettamaan eksyneitä Lutherilaisen kirkon uskontunnustuksessa niin, ettei, kuten on tapahtunut, siinä mikään määrän opin harrastaja, saatuansa suurenlaisen luottamuksen, häiritsisi sitä vaikutuksellansa.

Ja koska armovuoden-saarnaaja Henrik Renqvist on vaikuttanut eräässä osassa Liperin pitäjäläisiä mielenhaluttomuutta pitäjän papistolle ja heidän opettamillensa kristinopin tiedoille, sekä ne hänen eri kokoushuoneessa määräämänsä jumalisuusharjoitukset ovat synnyttäneet omituisen seurakunnan, jota hän on koettanut kaikella ahkeruudella aina enemmin ja enemmin laajentaa; niin on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armossa tahtonut käskeä h:ra tohtoria ja pispaa sekä kunnioitettavaa Porvoon konsistorioa peräyttämään Renqvistin määräystä armovuoden-saarnaajaksi Liperiin, heti eroittamaan hänet sieltä, sekä antamaan hänelle toisen viran, jonka Hänen Keisarillinen Majesteettinsa tahtoo määrätä Porvoon kaupunkiin, jotta h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio olisi tilaisuudessa tarkkaavaisuudella katsoa tämän pappismiehen käytöstä ja tekoja, sekä alussa soveliaalla tavalla saattaa oikaista, jos siinä joskus huomattaisiin ajattelemattomuutta ja rikosta. Jos nykyään Porvoossa ei olisi avoinna semmoista palkallista virkaa, johonka Renqvistin saattaisi määrätä tai asettaa, on hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollinen tahto, että siksi, kun semmoinen virka jääpi avonaiseksi, joku papillinen toimi Porvoossa hänelle katsottaisiin sopivalla palkalla, jonka h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio saapi määrätä ja joka Hänen Keisarillisen Majesteettinsa omassa käytännössä olevasta vararahastosta on maksettava. Muutoin tahtoo Hänen Keisarillinen Majesteettinsa h:ra tohtorin ja pispan vakaisesti nuhtelemaan pappismies Renqvistiä heti hänen Porvooseen tultuansa kysymyksessä olemasta virkavelvollisuutta vastaan sotivasta menettelemisestä, kuin myös sen ohessa muistuttamaan häntä vasta välttämään semmoisia vikoja, jos tahtoo päästä laillisesta rangaistuksesta. Samoin käsketään armossa h:ra tohtoria ja pispaa sekä konsistorioa papistolla niissä pitäjissä, joissa on kysymyksessä olevia jumalisuusharjoituksia kuultu, varoituttaa sopivilla kuvauksilla Jumalan sanasta ja kaikella helleydellä eksytettyjä tästä lähtien paremmin huomaamaan niitä opetuksia, joita papisto jakaa, pysymään ainoastaan oikeassa uskonopissa ja yhteisissä maassa säädetyissä uskonnon-harjoituksissa, sekä hiljaisessa ja totiselle kristitylle arvollisessa vaelluksessa.

Jos ehkä saattaisi tapahtua, että edeltä sanotut kokoukset ja erinäiset hartausharjoitukset kaikesta tästä huolimatta, sen sijassa, kun pitäisivät vähentymän ja lakkaaman, ilmaantuisivat, jotta hänen keisarillinen majesteettinsa täytyisi jättää rikkovaiset vakaisempaan kohteluun, ja kun hänen majesteettinsa on tahtonut lujentaa vakuutuksensa, mitä semmoisessa suhteessa oikeammin pitäisi tehdä, jos niin surkuteltavasti olisi, että jossakussa Suomen hiippakunnassa semmoinen epäjärjestys seurakunnissa ilmaantuisi, niin on hänen keisarillinen majesteettinsa tahtonut käskeä h:ra tohtoria ja pispaa, kuin myös Porvoon tuomioprovastia, professori, ritari ja tohtori Mauno Alopaeusta kokoontumaan Turussa h:ra arkkipispan ja sikäläisen tuomioprovastin kanssa tästä asiasta neuvottelemaan, ja sitte ilmoittamaan hänen keisarilliselle majesteetillensa tässä kokouksessa asiasta ilmaantuneet mielipiteet ja alamaisen lausunnon niistä toimista, joihin olisi ryhtyminen, jos edellä mainitut suhteet valtaan pääsisivät. [Kirjoittaja ei ole saanut mainitun kokouksen keskusteluja ilmoittaaksensa kirkon arvokkaimpain miesten lausumia ajatuksia ja neuvoja pietismin hävittämiseksi maasta. Kirjoittajan muistutus.] Ja on hänen keisarillisen majesteettinsa sallinut h:ra tohtorin ja pispan sopia ajasta kysymyksessä olevalle kokoukselle arkkipispan, tohtori Tengström'in kanssa. Tästä hänen keisarillisen majesteettinsa määräyksestä, joka nyt myöskin annetaan h:ra arkkipispalle ja hän määrätköön h:ra tuomioprovastin Gadolin'in, saan minä armollisimmalla käskyllä pyytää teitä, h:ra tohtori ja pispa, hyväntahtoisesti ilmoittamaan h:ra tuomioprovastille, tohtori Alopaeus'elle; kuin myös saan ilmoittaa v:n 1807 reklementissä määrätyn kyyti- ja päivärahan maksettavan teille, h:ra tohtori ja pispa, sekä h:ra tuomioprovasti, tohtori Alopaeus'elle, matkalla äsken mainitussa tarkoituksessa Turkuun edellä sanotusta, hänen keisarillisen majesteettinsa erinäisestä vararahastosta.

Lopuksi on hänen keisarillinen majesteettinsa tässä asiassa armollisesti julistanut, että papistoa niissä seurakunnissa, joissa muistutetuilla harhaopeilla on ollut puolustajia, pitäisi varoittaa hyvin vaarinottamaan seutunsa uskonnollisesta tilasta, sekä samalla määrätä, että jos edellä valitettu paha leviäisi ja kasvaisi tai myös tuottaisi rikoksia seurakunnan järjestyksessä, silloin siitä heti ilmoittamaan h:ra tohtorille ja pispalle, jonka pitää asiasta hänen keisarilliselle majesteetillensa alammaisuudessa tarkasti ilmoittamaan.

Täydellä kunnioituksella Pietarissa elok. 2 pv. 1823.

Rob. H. Rehbinder.

Oikein kirjoitetuksi täkäläisen konsistorion arkistossa säilytetystä alkukirjoituksesta todistaa, Porvoon tuomiokapitoliossa elok. 17 pv. 1825.

Käskystä:
Adolf Boman.
Konsit. Notario.

12. Kappalaisen Lauri Tallgren'in muistikirja tammik. 23 päivältä v. 1826.

Useoita kertoja kysyttyäni Lovisan postikonttorissa, sain viimeinkin 17 p. tätä kuuta korkeasti kunnioitettavan konsistorion virkakirjeen 15 päivältä elokuuta viime vuonna virkaatoimittavan (pedagogi-) koulurehtorin H. Renqvistin olosta luonani viime kuluneena heinäkuuna. Tosi on, että minä eräässä kirjeessäni pojalleni Augustille käskin hänen sanoa terveisiä Renqvistille ja rukoilla häntä, jos se hänelle soveltuisi, heti lukukauden loputtua tulemaan joksikuksi ajaksi luokseni, sillä minä toivoin saavani häneltä apua virantoimituksissani, kun leini sinä aikana vaivasi oikeaa kättäni, ja toivoin, koska ei mitään apua ollut Pernosta saatavana, vähintäin viikon vapautta, saattaakseni pitää hauteita kipeällä paikalla. Minä en tiennyt, ettei Renqvist saisi edes lupa-asioinakaan lähteä Porvoon kaupungista. Ei hän saapunutkaan luokseni ennen, kun heinäkuun lopulla, jolloin minun käsivarteni jo parani. Sekin on myös totta, että hän täällä ollessansa piti rukouksia parina kolmena iltana luonani, kerran majuri ja ritari Gripenberg'in tyttärinensä, sekä maamittari Forsman-vainaan lesken, kuin myös minun muutamien palvelioitteni läsnä ollessa. Sen teki hän kehoittamattani ja sillä tavalla, että, sitte kun pieni seuramme oli puhellut yhtä ja toista uskonnollisista asioista ja Renqvist oli lukenut muutamia kauniita paikkoja Arndt'in Totisesta Kristillisyydestä, ehdotti hän lopettamaan keskustelumme Jumalaa rukoilemalla, jota ei kukaan meistä tahtonut kieltää; sillä me uskomme vielä olevamme velvolliset Jumalaa avuksi huutamaan yksinäisyydessä ja muitten kristillismielisten henkilöitten parissa, sekä Kristuksen lupauksensa mukaan oleman vieläkin niitten seassa, jotka Hänen nimessään kokoontuvat. Sunnuntaina, 24 p. heinäk. toimitti hän minun pyynnöstäni alttaritoimet kirkossa, jossa ei kuitenkaan ehtoollista sinä päivänä jaettu. Jumalanpalveluksen päätettyä läksin minä heti kirkosta ripitysretkelle 6/4 penikulman matkalle, jolla aikaa Renqvist pitäjän tuvassa piti lyhyen puheen sille kirkkoväelle, joka sinne jäi, ja lopetti kokouksen rukouksella.

Sanotun majorin luona Liljendalin kartanossa oleskeli Renqvist täällä ollessansa kaksi tai kolme päivää, ja lienee sielläkin tapansa mukaan pitänyt uskonnollisia keskusteluja ja rukoushetkiä; mutta ketä ja kuinka monta henkilöä siellä on ollut läsnä, en ole tahtonut tiedustella, koska minä mieluisemmin toivon pidettävän semmoisia harjoituksia, kuin muita turhia ja lihallisia ajanviettoja. Muita kokouksia ei Renqvist tietääkseni ole täällä pitänyt, eikä myöskään kutsunut ketään edellä sanottuihin. Hänen tapansa näkyy oleman, että jos hän missä löytää yhden tai useamman, tunnettuja tai tuntemattomia ihmisiä, tahtoo hän mieluimmin puhella heidän kanssansa hengellisistä aineista; tapa, jota meidän valistuneella ajalla hylkivät kaikki seurat, joka ilmoittaa varsin selvästi hengellistä elottomuutta meidän aikaisissa ihmisissä.

Liljendalissa 23 p. tammik. 1826.

Lauri Tallgren.

13. Renqvistin valituskirja Turun hovioikeuteen.

Syvimmässä nöyryydessä uskallan täten rukoilla kumoamaan korkeasti kunnioitetun Porvoon tuomiokapitulin päätöstä 15 p:ltä elokuuta tänä vuonna, jolla minua on kielletty toimittamasta papillista palvelusta siksi, kun minua vastaan nostetut jutut lopullisesti päätettäisiin. Aina siitä asti, kun minua Jumalan armolla kutsuttiin ja meidän evangelisen seurakuntamme kirkon tavan mukaan laillisesti määrättiin saarnavirkaan, on ollut sisällisin haluni ja uskollisin toimeni Jumalan pyhän Sanan julistamisella, semmoisena, kuin se pyhässä Raamatussa puhtaasti ja selvästi opetetaan, koettaa edistää Jesuksen valtakuntaa maassa. Millä tavalla tässä olen onnistunut, ei ole minun arvosteltavana; kuitenkin iloitsen, koska tiedän työskennelleeni parhaan tietoni ja voimani mukaan, ollen vakuutettuna, ettei istuttaja ja kastelija, vaan Jumala kasvun antaa. Semmoisessa säädyssä, jossa jokainen ahkera työskentelijä on alttiina monellaisille kiusauksille, en ole odottanut häiritsemätöntä menestystä, mutta koska elän kristillisessä seurakunnassa ja kun minulla on valistunut ja lempeä hallitus, joka helleydellä puolustaa jokaisen alammaisensa oikeutta, uskallan minä kuitenkin pyytää Teidän korkeasuosioista tointanne kärsimiseni vähentämiseksi. Eksyneitten ihmisten toimesta ovat minun hyvät ajatukseni pahasti vääristeltyinä, minun ehkä varomattomat, mutta kuitenkin hyvää tarkoittavat toimeni kovasti kanneltuina ja tuomittuina saattaneet minut pitkälliseen käräjöimiseen, joka on monessa suhteessa katkeroittanut elämäni ja on myös ollut syynä siihen kovaan onneen, mikä nyt korkeasuosiollisen tuomiokapitulin päätöksellä näkyy kohtaavan minua. Minä en mitenkään ymmärrä olevani keisarillisen majestetin armollisella käskykirjalla 2 p:ltä elok. v. 1823 määrätty, etten, paitsi julkista jumalanpalvelusta, muitten ihmisten seurassa saisi rukoilla ja kiittää Jumalaa sekä yhteiseksi hengen vahvistukseksi lukea ja tutkistella Jumalan pyhää Sanaa; mutta jos semmoista olisi käsketty edellä sanotussa armollisessa käskykirjassa, niin en ole vastoin parasta tahtoani saattanut olla rikkomatta sitä vastaan. Sillä minun olisi pitänyt saada, paremmaksi ohjeekseni, ote edellä sanotusta armollisesta käskykirjasta, vaan se ainoastaan luettiin minulle kerran hätäisesti, niin etten minä mitenkään saattanut sitä oikein käsittää ja muistaa sen sisältöä; ja kun se olisi ollut enemmän yhtä pitävä hänen keisarillisen majesteettinsa armollisen tahdon lempeyden kanssa, että minua ensimmäisestä rikoksesta armollista käskykirjaa vastaan olisi hellästi ja vakaisesti muistutettu paremmin noudattamaan sitä, joten minä olisin saanut oikean tiedon sen sisällöstä, on minua ensimäisestä rikoksesta niin kovasti rangaistu, jotta minut saatettiin mitä vaikeimpaan tilaan. Minua ei ainoastaan ole estetty ansaitsemasta jokapäiväistä leipääni, mutta myös ehkä koko elinajakseni eroitettu toimittamasta sitä virkaa, joka on ollut koko onnellisuuteni ja jossa olen saattanut edistää kansalaisteni menestystä. Sillä minulta alkaa mennä kaikki toivo, ettei nuo minua vastaan nostetut käräjöimiset koko minun elinaikanani lopu. Minä en saata enkä uskalla arvostella kuinka oikein korkeasti kunnioitettu h:ra tohtori, piispa ja ritari on eräitten pahansuopain panetteliain todistamattomista ja laillisesti tutkimattomista kertomuksista minua suoraan ja välittämättömästi häväistyt korkean hallitsijan luona, — joka on ollut syynä edellä sanottuun armolliseen käskykirjaan; mutta että tämän korkean käskykirjan isällinen ja lempeä tarkoitus on kovasti selitetty ja sovitettu tässä minulle onnettomalle miehelle, joksi itseni varsin hyvin tunnen — tämmöinen menettely on aivan odottamatonta meidän aikana, jolloin valistuksen kynttilän pitäisi poistaa kärsimättömyyden pimeää pilveä ja jolloin ei omantunnon rauhan pitäisi olla uskonnollisten riitojen ja vainoamisten esineenä. Turvaa, sääliväisyyttä ja ainakin armeliaisuutta toivoin minä olevan esimiehissäni ja kanssatyöskenteliöissäni Kristuksen viinimäessä, kun minä vakaasti uskallan luottaa siihen, ettei minua koskaan saateta syyttää harhaopista tai pyhästä Raamatusta ja meidän yleisiksi valtuutetuista oppikirjoistamme poikkeamisesta, joka pitäisi helposti huomattaman konsistorion kovasta tarkastamisesta koetus-ajallani Porvoossa. — Minä olen seurannut ja uskonut pitäväni seurata meidän evangelisen seuran monen kunnioitettaman miehen esimerkkiä, ahkerasti ja uskollisesti edistäen Jumalan pyhää ja totista Sanaa — ja tätä ei pitäisi koskaan katsottaman viaksi tämmöisellä ajalla, jolloin meidän korkea hallituksemme on antanut esteettömän suostumuksensa siihen. Näillä perusteilla rukoilen minä sentähden syvimmässä nöyryydessä kumoamaan useasti sanottua korkea-arvoisen tuomiokapitulin päätöstä, syvimmällä kunnioituksella

H. Renqvist.

14. Juh. Paterson'nin kirje helmik. 3 (15) p:ltä v. 1821.

Minun rakas ystäväni! Kaikki teidän kirjeenne ovat oikein tulleet käsiini, ja minä olisin jo kauan sitte niihin vastannut, mutta osaksi sairaus ja osaksi paljot toimet ovat minua siitä estäneet. Ensiksi ottakaa vastaan minun kiitokseni niistä huvittavaisista kertomuksista, joita te olette minulle antaneet Karjalan uskonnollisesta tilasta. Minä iloitsen varsinkin niistä herätyksistä useissa pitäjissä, joista kerrotte, ja saatan niitä pitää ainoastaan Jumalan työnä. Minä kiitän aina Jumalaa, kun kuulen ihmisten heräävän synti-unestaan, ja, hyläten kapakoissa ja muissa irstaisuuksissa aikansa vietännän, tuleman yhteen lukemaan Raamattua ja muita jumalisia kirjoja ja laulamaan Jumalalle kiitosta ja rukoilemaan. Ja kun minä kuulen, että heidän elämänsä muutenkin on heidän oppinsa mukainen, uskon heissä Jumalan hengen vaikuttuvan. Minä toivon, ystäväni, että Jumala on teidän lähettänyt tuohon kaukaiseen seutuun edistämään hänen työtänsä. Mutta, ystäväni, muistakaa teidän tehtävänne olevan vaikean ja että teidän on oltava hyvin varovainen, mitä sanotte ja mitä teette, jotteivät vihollisenne saisi mitään syytä vastustaa teitä tai Jumalan suuria töitä.

Katsokaa aina, etteivät heränneet laiminlyö käydä uutterasti kirkossa ja osoittaa sitä kunniaa heidän opettajillensa, kuin heidän pitää. Heidän on jättäminen heräämättömätkin opettajat tuomitsematta tai puhumatta heistä halveksimalla. Paljon parempi on, että he yhdistyvät rukoilemaan laupiasta Jumalaa avaamaan heidänkin silmänsä, ja saattamaan heidät oikealle tielle. Eipä meillä ole muuta odotettavanakaan, kuin vihollisia. Se on niin ollut alusta, ja Vapahtaja on sanonut, että samoin on oleva maailman loppuun asti. Meillä on samallainen herätys täällä Inkerinmaassa, ja useita satoja on heräytynyt unestansa Herraa etsimään. Heitä alussa paljon vainosivat, etenkin heidän opettajansa, joiden velvollisuus olisi ollut kehoittaa heitä heidän hartaudessansa. He haukkuivat niitä saarnatuolista ja myöskin ruumiillisesti rankaisivat: mutta kun sitä rumettiin tuntemaan, olivat he vaarassa menettää kappansa ja kauluksensa laittomasta menettelystään. Kun se tuli hallituksen tietoon, oli pispa Cygnaeus'en toimena tutkia asiata, jonka hän teki hartaan kristityn tavalla, ja iloitsi löytäessään niin paljon hyvää noissa vainotuissa ihmisissä. Hän kävi heidän rukoushetkissään, rukoili heidän kanssansa ja neuvoi heitä hylkäämään, mitä heillä oli väärää. Hän on juuri tänä iltana ollut luonani, neuvottelemassa minun kanssani, mitä olisi tekeminen tuolle hyvälle kansalle. Hän on hankkinut Ropsan keisarillisessa huvilinnassa rukoussalin ja lähettänyt heille nuoren heränneen papin, koska kirkkoherra on heidän vihollisensa. Voi sitä, joka nyt kokisi vainota heitä! Mutta heränneet eivät laiminlyö kirkonkäyntiä, eivätkä käyttäydy sopimattomasti pappia kohtaan. Koetetaan sävyisyydellä ja lempeydellä poistaa heistä kaikenlaiset huikentelevaisuudet ja kehoitetaan hartaasti rukoilemaan, laulamaan ja lukemaan Jumalan sanaa ja muita jumalisia kirjoja. Kunkin seudun heränneistä kokeneimmat valitaan ja pannaan johdattamaan hartautta joka kylässä ja katsomaan, että heränneet vaeltavat kelvollisesti, antamatta syytä moitteihin.

Menkää Jumalan nimessä siivosti ja Raamatun mukaisesti julistamaan Herran evangeliumia ja kehoittamaan heränneitä etsimään Herraa ja vaeltamaan hänen kunniaksensa. Viholliset kohta uupuvat, varsinkin huomatessaan kaikki koetuksensa Herran asian estämiseksi olevan turhat. Ja jos he menettelevät vastoin lakia, saattavat he itsellensä rangaistuksen, minkä lain rikos ansaitsee.

Minä olen lähettänyt talollisella, joka toi viimisen kirjeen, 40 Raamattua ja 25 Uutta Testamenttiä, jotka minä kokonansa jätän, ystäväni, teidän haltuunne jaettaviksi maksutta heränneille Liperissä ja sen läheisissä pitäjissä, tarvitsematta kenellekään ihmiselle tehdä näistä tiliä. Kirjoita minulle usein ja ilmoita miten Herran asia on edistynyt, ja ole vakuutettu minun avustani. Teidän rehellinen ystävänne

Juho Paterson.

P.S. Minä olen melkein kokonaan unhottanut ruotsini.

15. Rahmnilta, [Pastori Kornelius Rahmn, joka pari vuotta palveli Pietarissa, pääsi v. 1825 ruotsin pastoriksi Lontoosen, missä hän vielä v. 1838 oli. Hän harrasti suuresti lähetystyötä, niinkuin nähdään hänen kirjeestään, josta on ote painettuna Sanomia hengellisissä aineissa ("Tidningar i andeliga ämnen") v. 1838.] Pietarista maalisk. 20 p. 1824.

Minun rakas veljeni! Sinun kirjeesi viime helmikuun 25 p:ltä tuli minulle aivan oikein ja siitä sydämellisesti kiitän. Tervehdykset saatoin perille. Tohtori Paterson oli jo ennen saanut sinulta kirjeen, jonka hän ilmoitti minulle. Sittemmin sai h:ra Boudon kirjeen ja on nyt jo saanut toisen, vastauksena hänen myöhäisemmälle kirjeellensä. Kaikista näistä kirjeistä olemme yhtä suurella ilolla huomanneet sinun voivan hyvin ja olevan terveen sisällisessä ihmisessä, kuin ikävälläkin nähneet ulkonaisen asemasi vielä olevan huolestuttavaisen. Se kalkki, jonka sinä olet saanut juodaksesi, on tosin karvas, kuitenkin on Vapahtajan itsensä täytynyt sama juoda, vaikka hänen juomisensa siitä oli paljoa runsaampi, kuin sinä tahi kukaan ihminen voipi sietää. "Minun kalkkini pitää teidän juoman ja teitä pitää kastettaman sillä kasteella, jolla minua kastetaan", tämän sanoi hän jo Johannekselle ja Jaakobille. Kuitenkin kuuluu se myöskin: jos kärsimme, niin myös ynnä hallitsemme, 2 Tim. 2: 12. Ja minä tiedän sinunkin, veljeni, ilolla näkemäsi sinulle käytettävän Johanneksen sanoja Ilmest. 1: 9 minä, teidän veljenne ja osallinen vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä, Jesuksessa Kristuksessa. Murhe auttaa pääsemään valtakuntaan, ja kärsivällisyys, Jesuksen Kristuksen kärsivällisyys pidättää siellä.

Tällä ajalla ei Herra ole kuitenkaan antanut olla sinun kehoituksetta, jonka huomaan kirjeestäsi, nimittäin sillä tavalla, että hän on sallinut sinun löytää sieltä täällä yhtämielisiä virkaveljiä ja ystäviä, jotka ainakin ovat osaa ottavaiset ja sääliväiset. Tämäkin on hänen Davidin suusta puhutun armollisen sanansa täyttämys: Herra panee kuorman päällemme, mutta hän myös auttaa meitä, Ps. 68: 20. Vieläkin rukoilen sinua hakemaan voimaa näistä sanoista: Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi; sillä minä olen sinun Jumalasi minä vahvistan sinua, ja autan sinua, ja tuen myös sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä. Es. 41: 10. Anna evangeliumin vihollisten riehua niin paljon kuin he tahtovat; se ei tee mitään. He eivät vihaa H. Renqvistiä, vaan Jesusta Kristusta, jonka asialle he ovat nurjat ja jonka valtikkaa he eivät tahdo hallitsiaksensa. Lukekoot ja miettikööt kuitenkin 2:sta psalmia, etenkin 12:ta värsyä! He kyllä luulevat voivansa tehdä suuria asioita ja ottavat turvaksensa maallisten asiain ajajain juonet, kätkeissänsä ja kaunistellessansa sydämensä pahuutta evangeliumille, jota he mittaavat porvarillisen säännön ja ihmisellisten lakien uutteran pyhityksen muodossa. Mutta Herra on ajallansa riisuva heiltä peitteen ja asettava heitä esiin alastomina, jolloin, niinkuin profeta Esaias Herran nimessä sanoo: Herra tekee tuomion ojennusnuoraksi ja vanhurskauden mitaksi, niin pitää rakeet karkoittaman pois väärän turvan, ja veden pitää viemän tulen pois, Ef. 28: 17. Ei päästäsi, veljeni, ole hiuskarvaakaan putoava maahan Herran tahdotta.

Asiasta, josta tiedät meillä olleen tekemistä, kun olit täällä, ei ole mitään kuulunut. Asianhaarat eivät liene vielä myöntäneet mitään enempää tointa. Asia on semmoista laatua, että täytyy olla kärsivällisyyttä ja odottaa, mitä Herra sallii tapahtua ja katsoa, milloin hänen aikansa tulee. Ei mitään saada tässä pakoittamalla aikaan. Jumala on ohjaava ihmisten sydämet ja antava tilaisuuden. Minä en vielä mitään tiedä.

Paitsi mitä luutnanti Boudon on kerännyt, olen minäkin ystävieni kesken saanut vähän kokoon sinulle, vaan en tahdo niitä nyt lähettää, kun en varmuudella tiedä, jos vielä olet Porvoossa tai muualla. Sentähden toivoisin, että sinä saattaisit ilmoittaa olostasi minulle sekä sanoa kenelle tai millä osoitteella minä vasta saattaisin lähettää ne. Jos et vielä ole lähtenyt Porvoosta, vaan ihka nyt olet lähtemäisilläsi Turkuun, niinkuin olet sanonut, niin rukoilen sinua mennessäsi käymään tohtorien Rancken'in ja Ignatius'en luona ja sanomaan heille terveisiä minulta ja rakkaalta vaimoltani.

Lähinnä sinua on minun paha mieleni rakkaasta vaimostasi ja lapsistasi. He saavat aikasin oppia kantamaan Kristuksen ristiä. Herra vahvistakoon ja auttakoon heitä! Minä luulen, että sinä, jos se on mahdollista, koettaisit saada tavata rouva Lesréniä Hatanpäässä. Minä olen vakuutettu, että hän, jos mahdollista on, auttaa sinua myöskin käännöksiesi painattamisessa. Jos häntä saat nähdä, niin sano hänelle meiltä sydämmellisiä terveisiä. — Täällä liikkuu nyt paljon tautia. Tohtori Paterson ei ole oikein terve. Meidän pastori Richard Knill on muutaman viikon ollut sairas. — Kaikki ystävät käskevät sanomaan sinulle sydämellisiä terveisiä! Toivoo

Kornelius Rahmn.

16. Samalta, (päivän määrättä).

Minun rakas veljeni! Viime maaliskuun 26 p. kirjoitin sinulle Porvooseen kaupunginsaarnaaja Hirnin kirjeessä, ja kahta päivää myöhemmin oli viimeinen kirjeesi Hatanpäässä kirjoitettu. Siis et ollut Porvoossa ja, niinkuin viime kirjeessäsi sanot, et Hatanpäässäkään sinä aikana, kun sanottu kirjeeni tuli pastori Hirnille Porvooseen. Minä kuitenkin uskon, pastori Hirnin lähettäneen sen sinulle Liperiin ja siis sinun tuntevan sen sisällön.

Viimeisestä kirjeestäsi huomaan sinun Lesrénin talossa voineesi oikein hyvin. Minä iloitsen, että sinä matkamiehenä olet saanut virvoitusta vaivaloisella tielläsi. Sanottua Gerh. Tersteegen'in puhetta en ole muistaakseni lukenut, mutta päättäen sen miehen muista viisaista kirjoista, saatan tietää sinun löytäneesi rasvaa, ydintä ja viiniä siitä, missä ei rupaa ole. Sillä etenkin semmoisista aineista, kuin Kristuksen rakkaus, oli hän mestari puhumaan ja kirjoittamaan. Tersteegen'in kirjoista, joita alkuperäiselläkin kielellä, saksaksi, on varsin vähän, ei ole, paitsi sanottua puhetta ja ehkä vielä jotakuta pientä esitelmää, mitään ruotsinnettu.

Tohtori Paterson kertoi minulle hänelle kirjoittamasi kirjeen sisällön. Se ihastutti minua sanomattomasti ja kehoitti minua Jumalaa kiittämään hänen uskollisuudestansa ja isällisestä hyvyydestänsä, kun hän on herättänyt sinun parhaaksesi ihmisiä ilahuttamaan ja neuvomaan sinua. Meidän ei pidä luottamaan ihmisiin tai uskomaan sentähden itseämme varmaksi ja vaarattomaksi, jos meillä on joku kanssa-vaeltaja, pääasiassa yhtä heikko kuin mekin, iankaikkisuuteen. Kuitenkin pitää meidän kiittämän Jumalaa, joka ei välikappaleetta tee mitään, kun hän näkee hyväksi antaa meille kehoitusta, apua ja virvoitusta. — — —

Niin paljon me kaikista näemme, niinkuin kerrot, ettei sinulla ole mitään pelättävää, että Herra riisuu vihollisiltansa aseet ja että tarvitset vaan yksinkertaisesti vaeltaa tietäsi ja luottaa häneen, etkä ole toivossasi häpeään joutuva. Kaikkia täkäläisiä Jesuksen ystäviä virvoittaa ja kehoittaa hyvin Herran hyvyys kohtaasi lujuuteen, järkähtämättömyyteen ja alati kestäväisyyteen Herran työssä, tietäen, ettei työmme ole jääpä hedelmittä Herrassa.

Bernierin kirjasta: "Kätketty elämä" j.n.e. olen tahtosi mukaan puhunut pastori Gosner'ille, joka hyvin sydämellisesti ottaa osaa kaikessa, mikä koskee sinua. Hän on jo Saksanmaalla ollessansa kirjoittanut otteen sanotusta teoksesta, joka ensin oli painettu Nyrnberg'issä ja sitte monessa muussa paikassa. Tämä ote on pieni ja sisältää teoksen ytimen ihka sen, minkä Gosner näki sinä aikana lukioillensa sopivimmaksi. Hän sanoi olevan hänelle mahdottoman sanoa, mitä hän on pois heittänyt, tai mitä sinun pitäisi heittää tai ottaa, kun suuren saksalaisen alkuteoksen ja ruotsinnoksen välillä jo oli suuri ero. Paitsi sitä, jos tahdot painattaa semmoisen otteen Bernierin kirjan ruotsinnoksesta, niin pitää sinun hänen tavallaan katsoa lukiain tarvetta, tajua ja muita semmoisia seikkoja, sekä rukoillen Jumalaa, koettaa ottaa sitä, joka parhaiten hyödyttää ja vahvistaa yksinkertaisia Jumalaa rakastavia sieluja. Lyhykäisesti, mitä sydämesi näkee enimmän lämmittäväksi ja mikä on Raamatun puhtaan sanan ja totisen yhdenvertaisuuden mukaan, sen saatat ottaa, jos haluat. — Tämä kysymys ja tämä toimi on herättänyt minussa ajatuksen, että saksasta ruotsintaa sanottu Gosner'in ote. — — —

Jumalan työ keskessämme näyttää edistyvän, seurakunta lisääntyy ja minä toivon, ettei työ jää hedelmättömäksi. — Vaimoni ja pikku Hanna, tohtori Paterson, tohtori Henderson, pastori Gosner, luutnantti Boudon, Kjellström, Holmström'in perhe käskevät kaikki sanoa sinulle sydämellisiä terveisiä. Sano terveisiä Pekka Mustiselle ja kaikille, jotka hänen kanssansa Herraa Jesusta Kristusta hurskasmielisesti rakkaana pitävät.

Kornelius Rahmn.

P.S. Minä lähetän sinulle tässä täkäläisten kristillisten ystäväin, jotka ovat useaa kansallisuutta, kuitenkin enimmät ruotsalaisten ja suomalaisten keräämät 175 ruplaa. Se on vähän, mutta minä lähetän sen Jesuksen rakkauden uhrina. Anna minun tietää, jos olet ne saanut ja kirjoita minulle kohta Helmholts'iin.

17. Samalta, Pietarissa 18 p. syysk. 1824.

Minun rakkain veljeni! Toissa päivänä sain viimisen kirjeesi 11 p:ltä syyskuuta, josta näen kärsimisesi vielä jatkuvan. Ihmiset menevät yhdestä julmuudesta toiseen ja tekevät elämäsi katkeraksi. Näemmehän tässä kaikessa kuitenkin Herran käden? Tapahtuuko jotakin pahaa kaupungissa, jota ei Herra tee? kysyy profeetta Amos 3: 6. Se kuuluu ihmiselliseen heikkouteemme ja nurjuuteemme, että kaikissa tilaisuuksissamme, onnellisissa ja onnettomissa, katsomme välikappaleihin; ja useasti unhotamme hänet, jonka uskomme pitävän meitä kädessänsä, joka kääntää kaikkein ihmisten sydämet mihin tahtoo, ja hänen sallimattansa ja tietämättänsä ei hiuskarvakaan päästämme putoa. Herra viepi sinua aina taisteluun ja kärsimisiin puhdistaaksensa sillä uskoasi, koetellaksensa pysyväisyyttäsi ja rakkauttasi; vieläpä luodaksensa sinulle taivaallisen mielen ja tehdäksensä sinua semmoiseksi, että täydellisesti saatat kuolla tästä maailmasta ja elää toivon ja uskon kautta tulevaisessa. Se on varma asia; sillä minä huomaan kirjeestäsi, että Herra samassa suhteessa, kuin hän sallii sinulle ulkonaista kärsimistä, virvoittaa sieluasi sanomattomalla rakkaudellansa ja Pyhän Henkensä sisällisellä turvalla, niin että sinua ravitaan joka päivä sillä leivällä, joka on taivaasta alas tullut ja joka antaa maailmalle elämän ja virvoitetaan sillä elämän vedellä, jonka Jesuksemme antaa kaikille niille, jotka häneen uskovat. Onpa sinulla syytä Davidin kanssa sanoa: Herra: Sinä valmistat minulle pöydän, vihollistesi kohdalle: sinä voitelet pääni öljyllä, ja maljani on ylivuotavainen. Hyvyys ja laupeus noudattavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa iankaikkisesti. Ps. 23: 5, 6.

Niin kauan kun Porvoon konsistorio ei Jumalaa pelkää, et saata tuolta hengelliseltä tuomio-istuimelta odottaa muuta, kuin mitä nyt koet, joka on hyvin selvä, että kun semmoista on jo tapahtunut sinun ja konsistorion kesken, ei sillä ole ystävällistä ajatusta sinusta, eikä luottamusta sinuun. Laillisesti et saata konsistoriolle mitään tehdä, sillä laki ja asetukset ovat sillä puolellansa ja se tietää kyllä menestyksellä antaa oikean valon vieläpä tärkeydenkin, ainakin sinne, kunnes eivät oikein käsitä ja ymmärrä tätä: Laupiutta minä tahdon ja en uhria Hos. 6: 6. Asianomaiset suoraan sanoen pitävät sinua papiston apulaisena, jolle he saattavat tehdä mieltänsä myöten ja lähettää sinne minne näkevät tarpeelliseksi. Tähän on laki. Mutta jos he tutkimatta ja seuraamatta Jumalan sanaa tahtovat myös kuunnella vanhoja tuomari-sääntöjämme, joissa sanotaan: "ei mikään ole tuomarille niin tärkeä kuin hyväntahtoisuus", niin varmaankaan eivät he lain määräyksellä tahtoisi tappaa ja hävittää lähimmäistänsä. Ei maksa vaivaa laveasti puhua tästä; sillä asiaa ei voida muuttaa. Tänäkin päivänä on se sellainen, kuin kohta 6000 vuotta on ollut: vihollisuus vaimon siemenen ja käärmeen siemenen kesken. Tämä on pääperustus kaikkeen kärsimiseesi, ja kuitenkin olet sinä onnellisempi vastustajiasi; sillä sinä nautit Jesuksen rauhaa ja hyvää toivoa armosta tässä ja tulevaisessa elämässä.

Onpa kurja ja inhoittava maailmallinen korkeus, kun se nousee Kristusta vastaan. Hänen asiansa ja Hänen kansansa! Arvonimet ja arvomerkit eivät voi peittää hengellistä köyhyyttä, heikkoutta ja kurjuutta. Ne tekevät sen vieläkin enemmän näkyväksi ja silmään pistäväksi. Paljon odotetaan aina suurilta miehiltä ja kohtuullisesti vaaditaan heissä olevankin hyviä ihmisiä; mutta kun huomataan päin vastoin, niin saavat he oikein ajattelevain inhon, ja närkästyksellä käännetään heille selkä, koska on havaittu heissä erehdytyn.

Ei sovi asiasta korkeimmille asianomaisille sanoa mitään. Pimeys, jonka läpi emme voi tunkeutua, peittää kaikki. Ei nyky aikaan ole kovin syvälle ryhdyttävä tähän aineesen, etenkin siitä kysymään. En siis parhaalla tahdollanikaan saata tästä antaa sinulle luotettavaa neuvoa. En tiedä tästä sanoa mitään enempää, eikä muutkaan täkäläiset. Saamme nähdä, mitä kaikkein kuningasten Kuningas ja herrain Herra on tekevä, kun hän hyväksi näkee.

Syytettäessä puolustaida maan lakien mukaan ja käyttää kansalaisetuja semmoisissa suhteissa, ei saata koskaan olla väärin. Tähän on meillä monta apostoli Paavalin esimerkkiä, joita ei liene varsin turhaan meidän tiedoksemme kirjoitettu pyhään Raamattuun.

Jos sinulla on tilaa kouluhuoneessa, niin saatat sunnuntaisin iltapuolella pitää pyhäkoulua lapsille. Ja jos siinä vähitellen annetaan olla lasten vanhempain, ystävien ja tuttavien läsnä, niin saat kohta tilaisuuden vanhemmillekin julistaa Jumalan sanaa. Pyhäkoulut eivät ole kielletyt; ne eivät ole semmoisia kokouksia, joita laki estää. Ne ovat vaan koetuksia kasvavan su'un hyödyksi, jotka aina ja kaikkialla ovat luvallisia. Annetaan lasten oppia ulkoa muutamia värssyjä Uudesta Testamentista ja kysellään siitä; saattaa myöskin kertailla katekismoa ja vaihtelun vuoksi opettaa jotakin virsikirjasta, jotka elämään sovittamalla mieleen teroitetaan, ja siinä saapi aina tekstiä yltäkyllin. Rukous ja laulu ovat semmoisissa harjoituksissa aivan paikallansa.

Minä toivon, ettet sinä maltittomuudessa kirjoita neiti Nilsson'ille jyrkästi. Me mielellämme tahdoimme kuulla enemmän ja laveammin hänestä ja kaikkein mieluimmin häneltä itseltänsä, ennen kun hän päättää tänne tulla. Me emme saata vakuuttaa häntä mistään suurista ehdoista eikä pitkällisestä luonamme olemisesta; sillä emme itsekään tiedä kuinka kauan täällä tulemme olemaan. Raskaampaan työhön on meillä venäläinen tyttö palveluksessamme; mutta vaimoni tahtoo kuitenkin ruoan laittajaksi, vaatteitten silittäjäksi, ompeliaksi ja m. semmoiseksi jonkun, joka on taitava näissä toimissa ja jolla on taipuva ja hyvä luonto mielellään auttamaan missä tarvitsee. Nyt kun sinä matkustat Liperiin, puhu siis hänelle ja pyydä häntä kirjoittamaan meille ajatuksiansa ja mitä hän pitää tarjoamistamme ehdoista. Sano hänelle, ettei hän luulisi Pietarin oloja kovin loistaviksi, ja älköön jättäkö kotiseutuansa, jollei hän selvään tunne sen olevan Herran tahdon.

Pieni Hannamme on ollut toisen kerran sairaana, mutta alkaa jo Herran hyvyydestä parantua. Pastori Juh. Gosner on kirjoittanut meille ja kysynyt kuinka on laitasi. Hän sanoo sinulle terveisiä. Sinä tietänet, että hän keväällä lähetettiin rajan yli ja on nyt Altonassa. Tohtori Paterson ja kaikki ystävät, joiden joukossa vaimoni ja Hanna sanovat sinulle sydämellisiä terveisiä. Jumala vahvistakoon ja holhotkoon sinua ja perhettäsi, joille täkäläiset lähettämät sydämellisiä terveisiä.

Kornelius Rahmn.

18. Samalta 29 p. maalisk. 1825.

Sydämellisesti rakastettu veljeni Kristuksessa Jesuksessa! Viime syksystä asti, jolloin Porvoosta läksit Liperiin, en ole vähintäkään kuullut sinusta. Sinä kirjoitit minulle vähää ennen lähtöäsi ja se onkin viimeinen sinulta saamani kirje. Se on herättänyt rauhattomuutta ja surua sinusta niin hyvin minussa, kuin monessa täkäläisessä ystävässäsi ja Jumalan lapsissa. Ja tietomme tilastasi ja matkasi tarkoituksesta vaikutti meihin; vaikka tiesimme ja toivoimme sinun perheenesi olevan Herran kädessä. Nyt muutamia päiviä sitte saapui tänne Sortavalasta eräs tuttu ja kristillinen ystävä, kauppias Boehm, jolta kysyin, josko hän tiesi tai oli kuullut sinusta? Hän sanoi, ettei hän tosin ollut tuttu kanssasi, vaan oli kuitenkin kuullut sinun olleen pahasti sairaana ja, että vieläkin olisit sekä ettei olisi paljon toivoa paranemisestasi. Se koski meihin kovin syvälle. Nyt huomasin, mikä oli ollut syynä, etten niin pitkään aikaan kuullut sinusta. Nyt, veljeni, jos vielä kykenet antamaan minulle tietoa itsestäsi, niin kirjoita kohta kaiken mokomin, niin, heti, jos mahdollista, osoitteella Helmholtsiin, Raamattuhuoneesen. Elä viivyttele, sillä se on tietämätön, jos minä jään kauemmaksi Pietariin. Myötäseuraavat ovat ystäväin kokoomat sinulle. Kun saan varman tiedon, mihin kirjeet sinulle ovat lähetettävät, niin saat vielä enemmän, jota kristillinen rakkaus on Herralle uhrannut. Mutta minä toivoisin saada lähettää ne omiin käsiisi, ettei vihollisesi saisi nielasta niitä. Kirjoita heti, jos elät, ja sano minulle, missä olet ja kuinka on laitasi, ja mihin on kirjeesi lähetettävät, että sinä ne saisit.

Herra Jesus, jota palvelet, johon uskot ja jota rakastat, hän varjelkoon sinua ja antakoon sinulle lohdutusta siipeinsä varjossa. Vaimoni, t:ri Paterson, Boudon ja muut ystävät pyytävät sanoa sinulle sydämellisiä terveisiä minun kauttani, ollen kuoloon asti uskollinen ystäväsi.

Kornelius Rahmn.

19. Samalta 26 p. heinäk. 1825.

Kaikkein rakkahin veli! Kirjeesi 7 p:ltä heinäkuuta olen oikein saanut. Tieto semmoisestaki terveydestäsi ihastutti meitä kaikkia, kun ei se sinua estä työskentelemästä ja vaikuttamasta Herran työssä mahdollisten asianhaarain mukaan. Kirjeesi niille kahdelle ystävälle, joille sinä useasti sanotusta kirjasta kirjoitit, ovat myöskin tulleet perille ja hekin käskevät sanoa sinulle hyvin rakkaita terveisiä. Muutamat syyt ovat estäneet heitä antamasta siitä kirjasta sinulle selkeää vastausta. Ja, sinulla ei ole enää odotettavana kirjaa eikä vastausta. Älä koskaan enää kirjoita siitä asiasta. Se painos, joka siitä tehtiin muutamia vuosia sitte erään yksityisen kustannuksella, on nyt aivan loppuun mennyt, eikä sitä enää koskaan uudisteta. Eräällä toisella yksityisellä henkilöllä, joka asui Raamattuhuoneessa, oli niitä omasta puolestansa kaupaksi, ja koko asialla ei ollut mitään yhteyttä Raamattupuodin kanssa, niinkuin sinä sitä kutsut. Siinä ei koskaan ole ollut muuta, kuin Raamatuita ja Uusia Testamenttia kaupaksi; kaikki muut eivät kuulu laitoksen tarkoitukseen, eikä niitä siis saata sieltä odottaa, eikä pidä etsiä.

Kirjeestäsi näen, ettei asia kihlakunnan oikeudessa ole vielä päättynyt. Se on ihmisellisesti tuomiten ja puhuen ikävä seikka. Me emme kuitenkaan uskalla napista siitä, vaikka me yhtä hyvin, kuin luultavasti sinäkin, mielellämme näkisimme asian jo hyvin päätetyksi. Sillä ken saattaa tietää, minkä tähden Herra on hyväksi nähnyt antaa sinulle tätä kärsimistä. Epäilemättä se ei ole ollut hyödyttä sisälliselle ihmisellesi. Ja kun kaikki se hyöty on voitettu, mitä sillä on voitettava, niin pääsetkin sinä varmaan vapaaksi tämmöisestä vaikeasta kärsimisestä. Kuitenkin on eräs pyytänyt minua kysymään: jos sinulla on mitään toivoa saada asia pian päätetyksi? — — —

Se on vaikuttanut suuren mielihyvän kaikissa täkäläisissä Jumalaa rakastavissa sieluissa, jotka ovat saaneet kuulla siitä, että sinä pian saatat antaa neljä ilmoittamaasi korkea-aatteista kirjaa ilmestyä päivän valoon ja tulla yhteisen kansan käsiin. Antakoon Herra tähän siunauksensa ja sanansa taivaan kasteena pehmittää ihmisten sydämet ja valmistaa niitä vastaan ottamaan pyhästä Raamatusta elämän sanaa, mikä on elävä siemen, joka yksin voipi tehdä meidät osallisiksi Jumalan luonnosta, jolloin me pakenemme maailman katoavaisia himoja! Todistukseksi siitä osan otosta, jota täällä vilpittömimmät sydämet osoittavat tämmöiselle hankkeelle, olen saanut toimekseni tässä lähettää sinulle 200 ruplaa pankkoseteliä painokustannusten suorittamiseksi, jottet sinä tarvitse käyttää omia väljiä tulojasi, etkä joutua suurenlaiseen velkaan. Tämä on uusi todistus taivaallisen Isän ja Herramme Jesuksen sydäntä taivuttavasta voimasta, jonka minäkin tiedän antavan uskollesi uutta voimaa ja kehoitusta pysyväisyyteen ja hyvää kulkuasi jatkamaan loppuun asti.

Minä nyt otan puheeksi sen tärkeän pykälän kirjeessäsi, joka minua kaikkein enimmän huvittaa. Sinä puhut ajattelevasi itsesi ja maailman kieltämistä ja valppautta päästäksesi sen likempään yhteyteen, joka sieluasi rakastaa ja rakkauden yhteyteen hänen kanssansa täydellisemmin, kuin ennen. Sinä valitat hitauttasi ja sanot jättäneesi terveysveden juonnan, ettei mielettömäin ihmisten seura kokonaan estäisi sinua aikeestasi. Yhtä täydellisesti kuin hyväksyn päätöksesi, yhtä sydämellisesti toivon onnea sinun aikeellesi tunkeutua taivaan valtakuntaan ja vaikka itsessäsi aina heikkona, kuitenkin Kristuksen armosta väkevänä ja voimakkaana saartaa sitä luoksesi. Mietiskellessäni ja ajatellessani lausuntoasi, syttyy minussa sydämellinen halu päästäkseni sellaiseksi, kuin minun pitäisi olla. Minä kyllä jotenkin tiedän kuinka laitani pitäisi olla — mutta mikä minä olen? Kun toisinaan ajattelen useasti kurittaneeni, muistuttaneeni, opettaneeni ja kehoittaneeni muita ja katson itseäni, niin vapisen; sillä minä muistan sanat: kenelle paljo on annettu, häneltä paljo vaaditaankin. Ihmeellistä kuitenkin, että minä olen havainnut omat muille lausutut sanani ja puheeni olevan salaman säteinä omassa sielussani ja pakottajana heittämään sitä, mitä muissa soimasin, mutta samalta huomasin olevani siihen voimaton. Ei mikään paremmin ja pontevammin vakuuta meitä sydämemme synkeästä turmeluksesta, kuin hitaus rakkautta rakastamaan. Se on jotakin aivan luonnotonta, ettei rakasteta. Täällä ei ole ketään ihmistä, joka ei rakasta ja tahdo itseänsä rakastettavan. Mutta minkätähden ei tahdota rakastaa Jesusta, joka ensin on meitä rakastanut? Minkätähden ainoasti tämä käypi hitaasti, kun muutoin rakkaus vanhempiin, lapsiin, vaimoon, ystäviin, hyväntekiöihin y.m. on helppo asia, joka sujuu itsestänsä. Oi, kuinka syvälle olemme vajonneet Aatamin lankeamisella! Ja olemmepa sittemmin varsin syvälle itsemme vajottaneet lihallisuutemme tyydyttämisellä! — Kuitenkin olkoon Jumalalle ylistys hänen sanomattomista lahjoistansa! Armon, avun, pelastuksen, elämän, valon, ojennuksen, voiman olemme saaneet Jesuksen Kristuksen ansiolla. Sentähden saattoikin apostoli antaa tämän kehoituksen: iloitkaat aina Herrassa; ja taas minä sanon: iloitkaat! Fil. 4: 4.

Maailma ja maailman omaisuudet ovat petolliset, ja mitä paremmin opimme tuntemaan niitten tyhjyyttä ja arvottomuutta, sitä paremmin ja helpommin käy myöskin niitten kieltäminen, etenkin kun jo olemme saaneet maistaa Herraa, kuinka makea ja suloinen hän on. Alinomainen rukouksissa seurusteleminen Herran kanssa ja pyhän ehtoollisen ahkera nauttiminen ovat kaksi arvokasta välikappaletta maun saamiseksi hänestä. Raamatun lukeminen tutkimalla, ikäänkuin Herran silmäin edessä, antaa ihmeellisen voiman ja heräyksen. Parin värsynkin hyvästi ajatteleminen, kun niitten annetaan olla leipäpalana taskussa syötäväksi päivän pitkään, olen havainnut kelvolliseksi välikappaleeksi pitämään oikeassa mielialassa. Silloin saattaa tehdä paljon vähällä vaivalla. Tämä on suuri taito ja syvä salaisuus, jota useammat eivät käsitä. Tässäkin saamme kuitenkin havaita, ettei saatana anna asian edistyä häiritsemättä. Hän antaa meidän pelästykseksemme kuulla ärjymistänsä. Kuitenkin pelastaa Herra jumaliset kiusauksista. Pelastukoot sinä, minä ja meidän omaisemme ja kaikki lähellä ja kaukana pahasta!

Kornelius Rahmn.

20. Samalta 16 p. elokuuta 1825.

Sydämestä rakastettu veljeni Kristuksessa! Sinun viimisen tervetulleen kirjeesi 3 p:ltä tätä kuuta olen oikein saanut ja siitä sinua sydämellisesti kiitän. Sen sisältö saattoi minun hyvin iloiseksi, kun minä siitä huomasin lähetetyt rahat tulleen sinulle ja Jumalan työn Suomalaisten sieluissa edistymän ja meidän Herramme Jesuksen valtakunnan ja lunastettujen piirin levenemisen olevan odotettavana sinun maanmiesten kesken. Mitä sinä neiti Gripenberg'istä kirjoitat, nimittäin, että hän on oikealla evangelisella tiellä, mutta samalla hyvin tunnokas, näyttää osoittavan, että sinä katsot paljoa tunnokkaisuutta semmoiseksi, joka ei aina ole olemassa evangelisella tiellä, eikä siihen kuulu. Se ei koskaan saata olla tarkoituksesi, vaan pikemmin ajatuksiesi väärin ilmoittaminen. Sillä mitä evangelisemmaksi sielu käy, veliseni, sitä tunnokkaammaksikin se käy. Se kuuluukin Fil. 2: 12 laittakaat pelvolla ja vapistuksella, että autuaiksi tulisitte. Autuaaksi tekevä, elävä ja vaikuttava usko Herraan Jesukseen, palava rakkaus häneen ja Hengen pantti pelastuspäiväksi ovat suuria ja kalliita armolahjoja; ja kyllä semmoinen sielu on hyvin siunattu, ja se onkin alkanut iankaikkisen elämän täällä alhaalla, ken on saanut osan näistä lahjoista. Mutta mitä arvollisempi kalleus on, sitä enemmän pelätään vahingoittaa tai hävittää sitä. Mitä autuaammalta tuntuu rakkauden yhteydessä ja osallisuudessa oleminen, sitä enemmän peloittaa sen katkeaminen ja vahingoittuminen. Katso, tästä pelosta ja vapistuksesta tulee tunnokkaisuus, joka ei koskaan käy liian suureksi. Kristillisyys ilman tunnokkaisuutta on epäiltävä. Minä tiedän täällä olevan erään kristityiden lajin, joka kovin paljon vastustaa, mitä he kutsuvat lailliseksi olemukseksi. Tämä onkin jotakin varsin toista, kuin tunnokkaisuus, joka kuuluu evangeliseen olemukseen. Se, joka uskoo Herraan Jesukseen ja palaa rakkaudesta häneen, on jo uskon vanhurskauttama, ja niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka ovat Jesuksessa Kristuksessa, eikä vaella lihan, vaan Hengen jälkeen. Rom. 8: l. He ovat vapautetut lain uhkauksesta, rangaistuksesta ja tuomiosta, mutta eivät sen pitämisestä ja siitä huolimisesta. Sillä heitä on kutsuttu vaeltamaan Jesuksen jälkiä, niinkuin hän vaelsi? Mutta kuinka hän vaelsi? Hän täytti lain. Sinun tahtosi, Jumalani, teen minä mielelläni; ja sinun lakisi on sydämessäni, Ps. 40: 9. Tämä oli hänen sanansa: Koko lain pääsumma on rakkaus, ja Jesuksen elämä on kuva sen rakkauden täytättämisestä. Kristuksen rakkaus pakottaa niitä, jotka häntä rakastavat. Kaikki tämä todistaa tunnokkaisuutemme välttämättömästi kasvavan samassa suhteessa suuremmaksi, mitä enemmän täydymme Jesuksen rakkaudella. Laillinen olemus on orjallinen ja kuolettava olemus, jota vastoin evangelinen tunnokkaisuus on todistuksena sisällisesti uudessa ihmisessä olevan elämää ja voimaa.

Nyt, veliseni, saan kertoa sinulle seurani kutsuneen minua lähtemään Englantiin. Ehkä 14 päivässä, jos Jumala tahtoo, ennätän meritse täältä Lontoosen. Minun täytyy jouduttautua myöhäisen vuoden ajan vuoksi. Rukoile sydämellisesti Jumalaa minun ja omaisieni puolesta, että matka olisi onnellinen ja Jumala veisi meidät kunniaksensa sinne, missä parhaiten taidamme häntä palvella. Minä eroan katkeruudella ystävistäni, joiden keskellä Herra on antanut minun nauttia sanomatonta siunausta ja missä olen nyt saanut 2 vuotta työskennellä sanassa ja opissa. Sinuakaan en voi enää suoraan palvella. Sinä saat nyt kirjoittaa t:ri Paterson'ille. Ne 200 ruplaa, jotka eräs täkäläinen hyvä ystävä on vuosittain sinulle luvannut, olet saapa Paterson'in kautta. Uuden vuoden aikana ne saanet; minä olen puuhaava siitä. Kun sinä Paterson'ille ilmoitat, missä sinä aikana oleskelet, niin lähetetään rahat sinulle. Asuinpaikkani, jos Herra minut hyvin Lontoosen auttaa, ilmoitan vastedes, jos sinä tahtoisit kirjoittaa minulle. Kuitenkin uskon, että Paterson'kin lähettänee kirjeet minulle, vaikka niitä en saane kaualle käsiini. Kiitoksia nyt, rakas veljeni, kaikesta ystävyydestäsi ja uskollisuudestasi. Näyttää siitä, kuin emme enää koskaan tässä elämässä saisi persoonallisesti tavata toisiamme. Mutta olkaamme Herramme Jesuksen rakkaudessa aina sidottuna yhtehen. Minä toivon Herran vievän meidät yhteen kirkkaudessa. Nyt, Herra siunatkoon sinua, vaimoasi ja lapsiasi, ja tehköön sinut Herrasi palveluksessa uskolliseksi ja edistyväiseksi! Paterson, Boudon, Kjellström, rouva Holmström ja kaikki muut rakkaat ystävät sanovat sinulle terveisiä. Jesus olkoon sinun, omaisiesi ja kaikkein meidän kanssamme! Toivoo

Kornelius Rahmn.

21. Porvoon tuomiokapitulin päätös 15 päivältä marrask. 1826.

Porvoon tuomiokapitulin päätös niistä syytöksistä, joita konsistorioon on esiintuonut sekä Liperin kirkkoherra, provasti Niilo Juhana Perander v. 1820 silloisen apulaisensa, nykyisen virkaatoimittavan vankihuoneen saarnaajan Svartholman linnassa Henrik Renqvist'in muka tottelemattomuudesta ja ynseydestä h:ra provastille ynnä muista, niin hyvin virantoimissa, kuin muuallakin tehdyistä rikoksista, että myöskin Renqvist h:ra provasti Perander'in huolimattomasta kirkkokurista sekä muista laittomuuksista, kuin myös sikäläisen kiertokoulu-opettajan Antti Hasselinin laiminlyödystä lasten opetuksesta sekä irstaisuudesta ja tappelusta; joista tutkintoa pidettiin toimitetuissa provastin- ja pispan-tarkastuksissa, kuin myös sanotun pitäjän arvoisassa kihlakunnan oikeudessa, missä jutussa olivat (toimittajina) Kaavin kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander ja Porvoon seurakunnan virkaatoimittava pastori, lehtori maj. Kaarlo Elias Alopaeus. Annettu Porvoossa 15 p. marrask. 1826.

Tämän jutun asiapapereista tullaan tietämään seuraavaa: eräässä 8 päivänä marraskuuta tehdyssä kirjoituksessa on Liperin kirkkoherra h:ra provasti Niilo Juhana Perander valittanut sen aikaisen apulaisensa Henrik Renqvistin ylenpalttisista parannus- ja hartausharjoituksista myöhään iltasilla ja öillä sekä tuhmasta, innostelevasta uutteruudesta, joka on puhjennut sopimattomiksi lauseiksi yksin saarnatuolistakin, minkä ohessa h:ra provasti väitti Renqvistin tahtovan tunkeutua h:ra provastin virkaan, järjestää, säätää ja asettaa seurakunnassa h:ra provastilta kuulustamatta sekä muutoin puheissa ja kirjoituksissa osoittaa h:ra provastille ynseyttä ja muuta solvaisevaa kohtelua; jonka vuoksi h:ra provasti monen esiintuodun syyn johdosta on pyytänyt muuttamaan Renqvistiä pois sieltä sekä lykännyt konsistorion tutkittavaksi, mihinkä rangaistukseen Renqvist tekeysi syylliseksi hänen esimiehelleen h:ra provastille osoitetusta ynseydestä.

Tämän ilmoituksen johdosta on konsistorio määrännyt asianomaisen provasti-tarkastuksen, saadaksensa kaikesta tästä täydellisemmän tiedon, kuin myös josko Renqvist Liperissä ollessaan on osoittanut jotakin eriskummaisuutta opissa ja elämässä, sekä mistä ja minkälaisesta syystä. Ja tämän toimituksen on Pohjois-Karjalan provastikunnan kontrahtiprovasti, Kaavin kirkkoherra h:ra Samuel Kiljander pitänyt 3, 4 ja 5 p. maaliskuuta v. 1821; jossa tutkittaessa saatiin tietää, että sanotun seurakunnan jäsenet sekä vanhat että nuoret jotenkin ovat edistyneet niin hyvin sisä- kuin ulkolu'ussakin, sekä kristillisyytemme pääkappaleitten käsityksessä, kuin myös papit ja seurakunta molemmin puolin todistivat, ettei mitään erityisiä paheita seurakunnassa ollut olemassa. Muutoin tarkastuspöytäkirja selittää: moni talollinen valitti sikäläisen kiertokoulun opettajan Antti Hasselinin huolimattomuutta virassansa, jota toiset taas vastustivat; usea seurakunnan säätyhenkilö ja kansalainen ilmaisi toiveensa, että Renqvist muutettaisiin pois muuanne, jota vastoin toiset pyysivät, että hän saisi jäädä paikallensa; mainittu Renqvist 16 p. heinäkuuta samana vuonna käski pois talollisen Heikki Tuhkusen, kotoisin Liperisalon kylästä, Herran ehtoolliselta, vaikka kappalaisvainaa, varapastori Kekoni oli hänet edellisenä päivänä ehtoolliselle kirjoittanut ja hän myöskin oli rippisaarnassa ollut, jonka Renqvistkin silloin myönsi, ilmoittaen sen tapahtuneen Tuhkusen irstaisuuden vuoksi; Renqvist asetti provastilta kuulustamatta joka kylään viisikin tarkastusmiestä, maikka semmoisia oli jo provasti ennen asettanut ainakin yhden joka kylään, ja tästä Renqvistin toimesta olisi rettelöitä ja epäluotettavia ilmoituksia syntynyt; Renqvist saarnoissansa olisi käyttänyt tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja; hän vielä eräässä saarnassansa oli sanonut, ettei Vapahtaja etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa, jolla lauseella h:ra provasti luuli Renqvistin tahtoneen panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä; sama Renqvist muutamassa lukukinkerissä Liperisalon kylässä antoi rangaista vitsalla erästä 15 vuotista poikaa kenkäparin varkaudesta; Renqvist olisi eräälle osalle seurakunnan jäsenistä ilmoittanut semmoisen ajatuksen kristillisyyden harjoittamisesta, että kaikellainen maallinen työ olisi laiminlyötävä, jota vastoin heidän ainoastaan olisi luettava, rukoiltava ja laulettava, ja Renqvist kanteli h:ra provasti Perander'in huolimattomuudesta kirkkokurissa.

Herra kontrahtiprovasti Kiljander'ilta vaaditussa ja edellä sanotun tarkastuspöytäkirjan kanssa konsistorioon lähetetyssä virallisessa lausunnossa asiasta, on h:ra kontrahtiprovasti ilmoittanut huomanneensa Renqvistin vastauksissaan sekavaksi ja horjuvaksi, mutta kuitenkin aivan ahkeraksi ja väsymättömäksi; jonka ohessa h:ra kontrahtiprovasti lausui, että Renqvist niin väkirikkaassa seurakunnassa, kuin Liperi, ehkä saattaisi aikaan saada haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen kansa helposti saattaisi väärin ymmärtää hänen intonsa, joten pahennusta syntyisi, jonka vuoksi h:ra kontrahtiprovasti katsoi Renqvistin pois muuttamisen tarpeelliseksi, sekä luuli vankihuoneen saarnaajan viran hänelle sopivimmaksi. Tämän lausunnon kanssa on h:ra kontrahtiprovasti lähettänyt otteen eräästä piirilääkäri Juhana Modin'in 9 p. lokakuuta v. 1819 tekemästä todistuksesta, joka osoittaa provasti Perander'in silloin olleen kovin sairaana n.s. syyskuumeessa, jota hän oli pitänyt oman kertomuksensa mukaan 11 viikkoa, sekä seuraavana vuonna 6 viikkoa horkassa, paitsi monta muuta sairautta; oli myöskin h:ra kontrahtiprovasti ilmoittanut provasti Perander'in selittäneen, että jos joku viime aikoina hänen virkavelvollisuuasiastansa ehkä olisi laiminlyöty, niin se ei ole verkkaisuudesta eikä huolimattomuudesta tapahtunut, vaan syynä on siihen ollut pitkittyvä sairaus, jonka ohessa on ollut monta rasitusta, mitkä omat häntä vähän väliä vaivanneet.

Kun edellä nimitetyt asiapaperit tulivat 4 p. huhtik. 1826, esille otettiin konsistoriossa saman kuun 11 p. eräs saman Renqvistin allekirjoittama konsistorioon jätetty valituskirja, jossa Renqvist syyttää provasti Perander'ia ei ainoastaan kirkkokurin laiminlyönnistä, sanoen, että Liperin seurakunta olisi, kuin erämaa, jossa taitamattomuus ja suurimmat paheet olisivat valloillansa, vaikka h:ra provasti Perander oli tarkastuksessa sen kieltänyt; vaan myöskin että: h:ra provasti on jättänyt lasten opetuksen seurakunnassa irstaisimman ihmisen käsiin, semmoisen kuin Hasselin oli; provasti Perander aivan harvoin saarnasi, ja kun hän semmoista teki, hän ei saarnaisi parannuksesta, kääntymisestä, uudestisyntymisestä, eikä yleisiä paheita vastaan, jotka olivat tavalliset seurakunnassa; h:ra provasti on osoittanut ahneutta ja häpeällistä voittoa; hänellä ei ollut tapana pitää rukoushetkiä, ei edes silloinkaan, kun provasti oli pitäjällä; hän kieltäysi v. 1818 toimittamasta talollisen vaimon Anna Nupposen, Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista, ripitystä, jonka luokse h:ra provasti ylöskantomatkallansa oli saanut kaksi kutsumusta ja joka oli kuollut saamatta Herran pyhää ehtoollista, ennen kun pappi sanotusta kappelista, jonne h:ra provasti hakiaa käski, ennätti saapua; h:ra provasti, samalla kun kunniallisellekin ihmiselle, antoi ehtoollista eräälle seurakunnasta vastaiseksi suljetulle talolliselle Juhana Puhakalle, Oravisalon kylästä. Tämän ohessa vaati Renqvist pitämään parempaa tarkastusta, kuin h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'in toimittama, sanoen mainitun tarkastajan törkeästi erhettyneen tässä tärkeässä toimessa, jottei Renqvist, eikä kukaan rehellinen mies saattanut siihen tyytyä, koska ei h:ra kontrahtiprovasti noudattanut semmoista tarkkuuta, kun kirkkolaissa käsketään, joten kävi, ettei tarkastaja lasten kirkossa löytänyt osaamattomia ja Herran ehtoolliselle päästämättömiä, ja ei myöskään kirkkokirjain muistutuksista ole hankkinut tietoja asujanten tavoista, eikä koetellut seurakunnan kristillisyyden tietoa, joka siellä olisi huonolla kannalla; jota paitsi Renqvist ilmoitti, ettei hän pidetyssä tarkastuksessa saanut vapautta puolustautua ja selvittäytyä siitä, mitä hänestä oli kanneltu, jonka vuoksi hän nyt oli pakoitettu puolustautumaan tarkastuksessa tehtyjä kanteita vastaan, joista yhdestätoista puolustusseikasta kuuluu kymmenes näin: "Että minä eräässä lukukinkerissä annoin vitsalla rangaista erästä 15 vuotista poikaa, sitä käskin tehdä sentähden, kun ei poika osannut lukea vaan sitä vastoin tehdä pahaa, jota hän kuitenkaan ei tunnustanut, johon minä tahdoin häntä vitsalla pakoittaa, jotenka lukkarivirantoimittaja Helenius, minun käskystäni antoi hänelle muutamia rapsauksia ainoastaan paidan päälle." Paitsi tätä on Renqvist myötä liittänyt luettelon 111 henkilöstä, jotka eivät olleet päästetyt Herran pyhälle ehtoolliselle, vaikka niistä nuorimmat olivat syntyneet v. 1793, ja toisen luettelon 46 parista, jotka luvattomasti olivat yhdessä eläneet ja siittäneet lapsia, sekä kolmannen luettelon 8 säätyhenkilöstä, niitten joukossa h:ra provasti Perander, jotka monena vuonna olivat laiminlyöneet käydä Herran pyhällä ehtoollisella.

Näistä kuulusteltua, ovat herrat kontrahtiprovasti Kiljander ja provasti Perander antaneet kirjalliset selityksensä. Edellinen heistä sanoi, ettei hän katsonut tarpeelliseksi ryhtyä niin suureen vaivaan jotta lukea läpi Liperin pitäjän kirkkokirjat, koska ei seurakunta, eikä papistokaan kirkossa kysyttäessä antanut siihen aihetta; ei myöskään h:ra kontrahtiprovasti katsonut tarvittavan huolia niistä epävarmoista muistutuksista, joilla Renqvist oli muka täyttänyt sanotun seurakunnan kirkkokirjat, melkein kaikki ne, jotka eivät käyneet hänen hartausharjoituksissansa ja jotka eivät ostaneet häneltä kirjoja, ovat muka saaneet aina jonkun muistutuksen. Herra kontrahtiprovasti, vetäen todistukseksi, jottei hänen tarkastuspöytäkirjansa ollut itsestänsä todistajana, Pielisen kirkkoherra h:ra majisteri Abraham Strömmerin ja Kuopion alkeiskoulun rehtorin h:ra majisteri Aaron Wenell'in, jotka auttoivat h:ra kontrahtiprovastia koko toimituksessa, ilmoitti h:ra kontrahtiprovasti muutoin, ettei Renqvist tahtonut antaa h:ra provastin tutkia asiata, kun joku muistutus tehtiin, vaan heti ensimmäisten sanojen lausuttua on hän sekaantunut siihen varsin korkealla ja räikeällä äänellä; jonka tähden h:ra kontrahtiprovasti oli pakoitettu käskemään häntä vaikenemaan, kunnes häneltä vastausta vaadittaisiin, ja kun sitä häneltä vaadittiin, ei Renqvist ote muka muuta sanonut, kuin mitä tarkastuspöytäkirjassa on; jonka vuoksi h:ra kontrahtiprovasti lopuksi vaati Renqvistille laillista vastuuta hänen perättömistä ja sopimattomista väitteistänsä.

Herra provasti Perander on antamassansa selityksessä ilmoittanut, että jos Renqvist on huomannut seurakunnan asukkaat osaamattomiksi, niin luuli h:ra provasti vian oikeastaan olevan Renqvistin tutkimistavassa, joka ei aina ollut selvin ja ystävällisin; h:ra provasti on laillisessa järjestyksessä ruununpalvelioilla oikeudessa käytättänyt ne rikokset ja paheet, jotka h:ra provasti tunsi, eli jotka ovat selkeästi ilmaistut, mutta hän ei saattanut huolia kulkupuheista ja perättömistä huhuista; eikä kovin monta kirkkokuntaa liene, joissa seurakunta käyttäikse niin hiljaisesti ja säädyllisesti, kuin Liperissä; ei koko h:ra provastin siellä olo-aikana muuta, kuin yksi ainoa talollinen, ja sekin jo kauan aikaa sitte, kanteli h:ra provastille Hasselinin jonkun kerran olleen päissänsä, jolloin h:ra provasti myöskin vakaisesti käski Hasselinin välttämään semmoista. Kyllä oli Renqvist muka vuonna 1820 syyttänyt Hasselinia, mutta kun h:ra provasti vaati kantelioita h:ra provastille ilmoittamaan, ja kun he eivät sitä tehneet, on h:ra provasti epäillyt Renqvistin muka luottamattomista kaipauksista kuuluttaaksensa kirkonkokousta tästä, etenkin kun Hasselin tämän tähden kuulusteltua vakuutti olevansa aivan viaton, jonka myöskin moni yhteisestä kansasta, joilta h:ra provasti hänestä kyseli, muka todisti. Kaikkina suurina juhla- ja rukouspäivinä, sekä monena sunnuntainakin on h:ra provasti muka saarnannut emäkirkossa, ja kappelissa, niin usein kun h:ra provastin pastoraalitoimet sitä sallivat; ettei h:ra provasti saarnannut parannuksesta y.m. ja yleisiä paheita vastaan, ovat muka hävittömiä valheita, samoin kuin kaipaus h:ra provastin ahneudesta; toimituksensa pitäjällä ilmoittaa h:ra provasti aina alottaneensa ja lopettaneensa rukouksella, jonka koko seurakunta saattaa todistaa. Ja mitä talollisen Puhakan ripitykseen tulee, on häntä muka aina päästetty ehtoolliselle yksinänsä sakastissa, niin kauan kun hän jaksoi tulla kirkkoon, mutta sitte, kun Puhakka tuli vanhaksi ja voimattomaksi, on sitä toimitettu sanotun talollisen kotona jolloin hän myöskin on muka ollut tavallisesti yksinänsä, mutta muutamia vuosia ennen kysymyksessä olevaa aikaa, on h:ra provasti ollessaan Puhakan luona, joka silloin muutamain muitten vanhusten kanssa ilmoittihe ripitettäväksi, antanut heille ehtoollista yhdessä, kun tilaisuus ei muutoin sopinut, sekä ne toisetkaan eivät muka kieltäytyneet Puhakan kanssa ruveta ehtoolliselle, jota ei h:ra provasti katsonut laittomaksi, koska eivät asetukset muka säätäneet, kuinka salaripille pantuja henkilöitä kotona ripitettäisiin, jolloin rippi ja ehtoollinen, kun yleistä jumalanpalvelusta ei pidetä, katsottaisiin enemmän yksityiseksi; minkä ohessa h:ra provasti ilmoittaa, ettei hänellä muta ollut sanomista Puhakalle, joka 30 vuotta sitte ensikerran lainkäynnin perästä nautti autuuden välikappaleita muuta, kuin mitä toisillekaan. Myötäliitetyistä luetteloista ei h:ra provasti ensimäistä saattanut verrata kirkkokirjoihin, koska Renqvist ei ole merkinnyt sivua, jossa kysymyksessä olevat henkilöt lienevät kirjoitettuina. Paitsi tätä oleskelee muka moni sanotuissa luetteloissa nimitetyistä henkilöistä seurakunnan ulkopuolella, ja yksi osa ei tullut kutsuttaissa; h:ra provasti ei sanonut tietävänsä, josko Renqvist h:ra provastin käskystä tai muutoin huoleksi saadaksensa osaamattomia asianmukaisesti opetetuiksi; ilmoittaen sen ohessa, että jos Renqvist olisi käyttänyt sen ajan, jonka hän kulutti kaikenlaiseen muuhun, heidän luonansa käymiseen ja opettamiseen, niin hän olisi, h:ra provastin ajatuksen mukaan, ei ainoastaan luetteloissa kirjoitetulta, maan myös kymmenen kertaa useammankin saattanut opettaa ja päästää Herran ehtoolliselle. Samoin on muka suurin osa toisessa luettelossa olemista parista h:ra provastin toimesta, osaksi vihityt, osaksi oikeuteen vedetyt ja syytetyt, osaksi on heidät ainakin ruununpalvelioille ilmoitettu, paitsi niitä, jotka ovat estetyt avioliittoon menemästä, kun heillä ei ole papin- eikä laillista pesänjakokirjaa; jota paitsi h:ra provasti ilmoitti muutamien kysymyksessä olevien henkilöitten osaksi olevan seurakunnan ulkopuolella, osaksi jo kuolleen ja osaksi vasta äsken tulleen h:ra provastin tietoon, joten et vielä ole ennätetty heitä lakiin vetää; kun myös useaa ainoastaan kulkupuheista, ilman kohtuullista syytä ei saatettu ilmoittaa lailliseen vastuusen. Tämän ollessa on h:ra provasti myös koettanut kumota ilmoitusta Herran ehtoollisen laiminlyömisestä: luetellen muun muassa puolustamiseksensa, että hän, osaksi sairauden tähden ei saattanut, osaksi odottaessa toisen pappismiehen tuloa seurakuntaan Renqvistin sijaan jonka kanssa hän oli riidassa, ei tahtonut mennä ehtoollisen nautintoon, ja että h:ra provastilla niinmuodoin oli kirkkolain myöntämä syy; puolustautuen myöskin syytökseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä.

Kun konsistorio sittemmin 24 p. lokakuuta 1821 esille otti tämän asian, päätti konsistorio suullisesti kuulustella Renqvistiltä muutamia hänen kirjoissaan olevia seikkoja; jonka tähden Renqvistiä kutsuttiin konsistorioon, jonne hän muutaman ajan kuluttua saapui 14 p. elokuuta 1822, ja häntä kuulusteltiin, niinkuin pöytäkirja osoittaa. Sen jälestä näki konsistorio selvityksen asianomaisissa oikeuksissa olevan tarpeen seuraavista seikoista: 1:ksi josko kiertokoulu-opettaja Hasselin niinkuin Renqvist ilmoittaa, on alinomaa juovuksissa ja tappelee kylissä; 2:ksi kieltäysikö h:ra provasti Perander, kun häntä v. 1818 kahdesti kutsuttiin antamaan ehtoollista eräälle sairaalle, Anna Nupposelle, Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista, sanottua tointa tekemästä, ja miten se tapahtui, sekä kuinka kaukana mainittu kylä on siitä paikasta, jossa h:ra provasti silloin oli saatavillansa, ja kuinka pitkä matka Kontiolahden kappalaisen puustellista olisi sairaan silloiselle asumaseudulle; 3:ksi josko pappismies Renqvist lukukinkerillä koetteli pakoittaa erästä 15 vuotista poikaa tunnustamaan näpistämistään, ja 4:ksi josko Renqvistin ehtoollispöydästä pois käskemä talollinen Heikki Tuhkunen oli pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisaarnassa ollut sekä kuinka häntä oikeastaan ajettiin, ja kuinka oli laita Tuhkusen juoppouden kanssa.

Sillä välillä ja ennenkun tämä tutkinto saatiin loppuun, on h:ra tohtori, pispa ja ritari Juhana Molander 23, 24, 25 26 ja 27 p. helmik. 1823 toimittanut säännöllisen pispantarkastuksen sanotussa pitäjässä. Siinä havaittiin seurakunnan vanhimpain jäsenten, niin paljo kuin saatettiin koettaa, omaavan selvän käsityksen uskonoppimme päätotuuksista ja välttävän taidon sisä- ja ulkolu'ussa, sekä että nuoremmat yleisesti ovat osanneet tavata, selvästi lukea kirjasta ja ulkoa Lutherin pienen katekismon, silloin myös seurakunta antoi kunnioittavan todistuksen h:ra provasti Perander'in virantoimituksesta ja ansiollisesta käytöksestä; jonka ohessa usein sanottu h:ra provasti vakuutti totisen Jumalan palveluksen olevan yleisen useammassa seurakunnan jäsenessä, mutta valitti semmoisiakin löytyvän, jotka tarvitsevat muistutuksia ja laillista kuritusta. Sanotussa tilaisuudessa on myöskin selvinnyt, että kirkkokirjat olivat täytetyt muistutuksilla, joita Renqvist on tehnyt ja jotka sisälsivät suuremmaksi osaksi perättömiä kanteita. Usein sanotussa tarkastuksessa on h:ra tohtori, pispa ja ritari esiin tulleesta syystä muistuttanut Renqvistiä kirjoittamaan saarnojansa, sekä vaadittaessa antamaan h:ra provasti Perander'ille kirjoituksensa tarkastettavaksi. Muutoin oli talollinen Rautiainen ilmoittanut, että pappismies Renqvist haettaessa oli kyllä tullut ripittämään Kaarlo Kaarlonp. Kolehmaista, Kaatamon kylästä, joka oli sairaana, sekä että sairas Renqvistin rukouksia pidettyä ja kolme virttä laulettua, jolla ajalla sairas oli polvillansa, oli pyytänyt Renqvistiä antamaan itsellensä ehtoollista, mutta että Renqvist kielsi, käskien häntä odottamaan seuraavaan päivään, jota ennen sairas oli yöllä kuollut; tämän ilmoituksen Renqvist tunnusti, vaan samalla sanoi sairaan olleen äkkipikaisessa hourauksessa, jonka vuoksi Renqvist näki täytyvän kieltää häneltä ehtoollisen, josta seikasta konsistorio 26 p. maalisk. 1823 on myöskin pyytänyt arvoisan kihlakunnan oikeuden tutkimusta. Tämän jälkeen, ja alammaisuudessa seuraten hänen keisarillisen majesteettinsa armollista käskyä, jonka on antanut hänen ylhäisyytensä ministeri-valtiosihteeri, salaneuvos ja ritari kreivi Rehbinder kirjoituksessa 2 p. elok. 1823, on Renqvist eroitettu Liperistä ja määrätty varasaarnaajaksi Porvoon kaupunkiin, sekä sen jälkeen virkaatoimittavaksi rehtoriksi sanotun kaupungin alkeiskouluun (pedagogi). Sen jälestä oli arvoisa kihlakunnanoikeus lopullisella päätöksellä 7 p:ltä lokak. 1823 lopettanut tutkimuksensa ja määrännyt Renqvistin valtiovalan (edföre) rikkojana vankeuteen, kunnes konsistorio, jonne sanottu oikeus on lähettänyt asiakirjat, Renqvist'istä tarkemmin määräisi. Tämmöisenä lykkäsi konsistorio asian korkea-arvoisen keisarillisen Waasan hovioikeuden valistuneesti päätettäväksi, josko arvoisa kihlakunnan oikeus on tässä asiassa tehnyt oikein lain mukaisesti; jonka jälestä yllämainittu oikeus on määrännyt Renqvistin vapautettavaksi, ja, asianomaisia kuulusteltua ja heiltä selityksen saatua, päätöksellä 14 p:ltä heinäk. 1824 käskenyt kihlakunnan oikeuden uudestaan ottaa asia likemmin tutkiaksensa ja käytelläksensä sekä saattaa se lopulliseen päätökseen. Sen perästä sanottu oikeus päätöksellänsä 24 p. tammik. tänä vuonna on lopettanut sanotun tutkimuksen, sekä lähettänyt pöytäkirjat, kuin myös edellisen juttukirjan tänne, mitkä kaikki asiakirjat konsistoriossa julkaistiin 15 p. viime kulunutta maaliskuuta.

Tällä välin oli Renqvist'istä varapastori Kaarlo Augusti Molander Ilomantsista 16 p. marrask. 1824 konsistorioon tehdyssä kirjassansa ilmoittanut, että hän matkoillansa Porvoosta Liperin pitäjän kihlakunnan oikeuteen, on pitänyt luvattomia kokouksia jumalisuusharjoitusten toimittamiseksi kaukaisissa kylissä sanotussa Ilomantsin seurakunnassa josta Renqvistiä on kuulusteltu ja hän vastauksensa antanut, sekä varapastori Molander vastauksinensa sisään tullut. Tällä ajalla oli myöskin hänen ylhäisyytensä Suonten kenraalikuvernööri ja ritari monessa ritarikunnassa, korkeasti-vapaasukuinen h:ra Arsenij Zakrevskij kirjoituksessansa 29 p. heinäk. (10 p. elok.) 1825 tuomiokapituliin ilmoittanut, kuinka hänen ylhäisyytensä 2 p. sanotussa kuussa virkamatkallansa Porvoon kaupungissa on saanut tietää, että eri-uskoisesta haaveksimisesta konsistorion katsantoon ja silmälläpitoon pantu ja sikäläiseen alkeiskouluun opettajaksi asetettu pappismies Renqvist olisi, niinkuin hänen ylhäisyydelleen ilmoitettiin, vielä jatkanut sekä kaupungissa että ympäristössä olevissa maaseurakunnissa, joissa hän toisinaan käypi, salaisien kokousten pitämistä; jonkatähden hänen ylhäisyytensä toivoi, että tuomiokapituli antaisi tästä ensi tilassa hänen ylhäisyydellensä tarkan kertomuksen. Tämän johdosta kuulusteltiin Renqvistiä konsistoriossa suullisesti ja hänen siinä antamansa selityksen johdosta vaadittiin selvitystä Liljentaalin kappalaiselta, varapastori Lauri Tallqrenilta, joka sen on antanut.

Tämän jälestä kunink. kirjeen Turun tuomiokapitulille 29 p. maalisk. 1751 ja kunink. julistuksen johdosta 24 p. tammik. 1781 koskeva uskonnonvapautta, on konsistorio lykännyt korkea-arvoisen keisarillisen Waasan hovioikeuden tutkittavaksi, kuinka Renqvistiä vastaan ilmoitettujen uskonnollisten juttujen kanssa on meneteltävä, ja on keisarillinen hovioikeus tämän johdosta arvoisalla kirjoituksellansa 2 p. viime kulunutta toukokuuta antanut tuomiokapitulille tietää, ettei keisarillinen hovioikeus nähnyt tämän asian olevan sitä laatua, jotta keisarillisen hovioikeuden tarvitsisi välittömästi puuttua siihen.

Ylläsanotun kuulustelemisen johdosta pantiin Renqvist vastaiseksi myöskin päätöksellä 15 p:ltä elok. 1825 tottelemattomuudestansa Porvoossa ollessa väliaikaisesti virattomaksi, jonka hankkeen Turun arvoisa keisarillinen hovioikeus päätöksellänsä 19 p. huhtik. tänä vuonna, Renqvistin tekemän valituksen johdosta ja asiassa erittäin esiintulleitten seikkojen perustuksella on hyväksi nähnyt kumota. Tätä seuraten asetti konsistorio Renqvistin taas papinvirkaa toimittamaan, ja kun hän nähtiin sopimattomaksi edellä sanottuun opettajan virkaan alkeiskoulussa, määrättiin hänet ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi täällä auttamaan toimitettavien puhtaaksi kirjoittamisessa, sekä samalla toimittamaan papinvirkaa Porvoon kaupungissa pastorin silmälläpidolla.

Sen jälkeen on Porvoon seurakunnan virkaatoimittava pastori, h:ra lehtori maisteri Kaarlo Elias Alopaeus 22 p. viime kesäkuuta konsistorioon tehdyssä kirjoituksessa valittanut Renqvistin osoittaneen tottelemattomuutta ja halveksimista niille käskyille, joita h:ra lehtori oli hänelle virkansa puolesta antanut. Tämän tähden Renqvist, jonka konsistorio alammaisesti totellen hänen keisarillisen majesteettinsa kaikkein armollisinta käskyä, armollisessa kirjoituksessa 16 p:ltä kesäk. tänä vuonna, on määrännyt virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman linnaan, mistä hänellä ei ollut oikeutta muualla käydä, on selityksensä antanut, sekä h:ra lehtori Alopaeus'en vastaus siitä sisään tullut, vaatimuksella Renqvist'ille rangaistusta hänen ynseästä kirjoitustavastansa.

Mitä täten on asiassa tapahtunut sekä asian juttukirjat muutoin sisältävät, on konsistorio, niissä osissa, jotka konsistorion ratkaistavaksi saattavat kuulua, lopulliseen tutkintoon ottanut. Ja mitä nykyään virkaatoimittavaa vankihuoneen saarnaajaa Renqvistiä vastaan nostettuihin kanteisiin tulee, on konsistorio kyllä nähnyt selkeäksi, että sanottu pappismies on jättänyt talollisen Kaarlo Kaarlonp. Kolehmaisen ripittämättä, vaikka hän, muutamain todistajain kertomuksen mukaan, oli Renqvistin tultua aivan selvässä tunnossansa; mutta kun Renqvist itse väitti ja monen muun vierasmiehen todistuksilla vahvisti sairaan olleen äkkipikaisessa hourauksessa, ja kun pappismiestä semmoisessa tilaisuudessa ei saata pakoittaa sakramenttiä jakamaan; ei konsistorio saata siis sentähden päättää Renqvistiä lailliseen syyhyn, vaikka konsistorio katsoo hänen, joka hyvin kauan tässä tilaisuudessa on vaivannut sairasta, käyttäytyneen typerästi ja sopimattomasti; samoin ei konsistorio saata jättää Renqvistille viaksi lukematta, että hän ehtoollista jakaessa on pois ajanut ehtoollispöydästä talollisen Tuhkusen, jota hän jälestäpäin olisi saattanut nuhdella, jos hänellä siihen olisi laillista syytä; hän on v. 1820 syksyltä muutamassa lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella Liperisalon kylässä virassansa väärin käyttäytynyt, kun hän ei ole ainoastaan sallinut, vaan omassa antamassaan selityksessä on maininnut, ja tuomiokapitulissa suullisissa tutkinnossa, jossa häntä siellä pidettiin, myöntänyt antaneensa lyödä mökkiläisen poikaa Ihalaista, tahtoessaan saada häntä tunnustamaan kenkäparin varastamista, jonka Renqvistin erhetyksen on myöskin kuulusteltu vierasmies, aprakkakirjuri Alopaeus valalla vahvistanut, vaikka Renqvist sitte kihlakunnan oikeudessa 1 p. huhtikuuta v. 1825 väitti tämän oman ilmoituksensa muka olevan valheellisen ja sen tapahtuneen, kun hän ei luullut semmoisen käytöksen oleman rikoksen; ja kun konsistorio muutoin on nähnyt selväksi, että Renqvist vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n sääntöä on vaeltanut ympäri ja pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa, joihin häntä ei ollut valtuutettu papinvirkaa toimittamaan, sekä että hän on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiehensä käskyille, sekä malttamattomilla, perättömillä ja todistamattomilla muistutuksilla täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat, kuin myös saarnoissansa on käyttänyt sopimattomia lauseita ja selityksissänsä puhunut kahdannepäin, niin katsoo konsistorio kohtuulliseksi, että Renqvistin pitää kaikesta tästä saada tuomiokapitulissa vakaisia nuhteita muistutuksella, että hän semmoisia ja muita erhetyksiä tästä tähtien välttäisi, jos hän tahtoo pysyä papinvirassa. Ja kun useasti mainittu pappismies muutoin on osoittanut silloiselle likimälle esimiehellensä h:ra provasti Perander'ille ynseyttä ja loukkaavalla tavalla kohdellut häntä, sekä h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ista esiin-tuonut perättömiä syytöksiä hänen toimittamansa provastitarkastuksen johdosta, joiden valheellisuus on pispantarkastuksessa selville saatu; kuin myös hän on käyttänyt h:ra lehtori Alopaeus'esta sopimatonta kirjoitustapaa; sentähden näkee konsistorio oikeaksi määrätä Renqvistiä tuomiokapitulissa julkisesti anteeksi pyytämään jokaiselta, h:ra provasti Perander'ilta, h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ilta ja h:ra lehtori Alopaeus'elta.

Mitä taas niihin syytöksiin tulee, joita nykyinen vankihuoneen saarnaaja Renqvist on ilmoittanut h:ra provasti Perander'ista, niin ei konsistorio näe sanottua provastia saatettavan syylliseksi tehdä laiminlyödystä kirkkokurista tahi siitä, että hän on ripittänyt salaripille määrätyn talollisen Juhana Puhakan yhdessä muitten, hänen kotonansa olevain henkilöitten kanssa; ja Oikeudenkäynti Kaaren 17 lu'un 32 § nojalla, vertailtu kuninkaalliseen asetukseen 20 p:ltä tammik. 1779, monen paikat; muuttamisesta yleisen lain säännöissä, ei konsistorio myöskään näe saatettaman määrätä h:ra provastia laissa säädettyyn vastuuseen Anna Nupposen ripittämisen laiminlyömisestä, koska tämä h:ra provastin rikos on tapahtunut enemmän kuin kaksi vuotta ennen sen ilmiantamista; mutta konsistorio ei saata jättää h:ra provastia ystävällisesti virkakirjeellä muistuttamatta, että vasta-edes ankaramman vastuun välttämiseksi paremmalla ahkeruudella hankkisi tiedon sairaitten tilasta, joitten luo häntä kutsutaan, ja heidän kaukaisuudestansa hänestä tai muista pappismiehistä, ennen kun hän luoksensa lähetettyjä hakijoita neuvoo muuanne menemään, samoin myös muistutetaan opettajan velvollisuudesta, ettei hän vastaisesti jättämällä ehtoollisella käyntiänsä anna aihetta uskomaan hänen halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten nautitsemista.

Mitä Renqvistin kiertokoulu-opettajan Hasselin'in viran laiminlyömisestä, juoppoudesta ja tappelusta tekemiin kanteisin tulee, niin ei konsistorio katso hänestä toteen näytetyksi semmoisia virkavirheitä, joiden vuoksi häntä konsistorio saattaisi välittömästi vastuusen määrätä; se kun onkin seurakunnan pastorin katsottava, että kiertokoulun-opettaja virkansa säännöllisesti hoitaa ja muussa tapauksessa hänen kanssansa laillisesti meneteltävä.

Ja mitä lopuksi lainkäyntikulunkeista tehtyihin anomuksiin tulee, niin ovat h:ra provasti Perander sekä virkaatoimittava vankihuoneen saarnaaja Renqvist puolekkain kumpikin maksavat sen, kantajalle, taloudenjohtaja h:ra Juhana Heikki Gustafsson'illa kihlakunnan oikeuden tuomitseman palkinnon, sanotun taloudenjohtajan tässä jutussa saamista juttukulunkeista, yhteensä neljäkuudetta ruplaa kuusiseitsemättä kaksikolmattaosaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi Renqvist velvoitetaan maksamaan lunastus niistä tämän päätöksen kappaleista, jotka annetaan h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ille ja h:ra lehtori Alopaeus'elle, heille kummallekin kolme ruplaa neljäkolmatta kopekkaa samaa rahaa; mutta talollisen Heikki Tuhkusen sekä virkaatoimittavan vankihuoneensaarnajan Renqvistin molemmin puolin tehdyt anomukset lainkäyntikulunkien palkitsemisesta katsoo tuomiokapituli asian laadun suhteen kohtuullisiksi kumota.

Kuninkaallisen kirjeen 7 p:ltä jouluk. 1787 § 5:n johdosta lykätään tämä päätös nöyryydessä korkea-arvoisen keisarillisen Waasan hovioikeuden tarkempaan, hyvin oikeaan tutkintoon, sekä siinä tarkoituksessa lähetetään armossa määrätyssä ajassa keisarilliseen hovioikeuteen tämän päiväisen tuomiokirjan sisältö, arvoisan kihlakunnan oikeuden tutkintopöytäkirja ja päätös sekä muut tähän juttuun kuuluvat asiapaperit. Sen ohessa konsistorion lähetettävässä kirjeessä on nöyryydessä ilmoitettava, että konsistorio antaa h:ra lehtori Alopaeus'elle kappaleen tätä päätöstä, sekä erittäin toimitetaan kuusi kappaletta niistä, nimittäin yksi hänen keisarillisen majesteettinsa käskynhaltialle Kyminkartanon läänissä, annettavaksi virkaatoimittavalle vankihuoneensaarnaajalle Henrik Renqvistille, sekä viisi hänen keisarillisen majesteettinsa käskynhaltialle Savon ja Karjalan läänissä, annettavaksi h:ra kontrahtiprovasti Kiljander'ille, h:ra provasti Perander'ille, kiertokoulun-opettaja Hasselin'ille, talolliselle Heikki Tuhkuselle ja asian kantajalle taloudenjohtaja ja ruununnimismies Gustafsson'ille, jokaiselle kappaleensa, joista heidän on antaminen saantikuitit, mitkä konsistorio sitte, niitten tänne tultua, lähettää sanottuun keisarilliseen hovioikeuteen.

Tähän päätökseen tyytymätön saapi 8 §:n ylempänä mainitun 1787 vuoden kuninkaallisen kirjeen mukaan antaa valituksensa arvoisaan keisarilliseen Waasan hovioikeuteen joko itse tahi hänen laillinen asianajajansa kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tästä osan saatuansa, ja samalla näyttää todistuksen päivästä, jolloin se hänelle annettiin; tyytymätön asianomainen on myös velvollinen keisarillisen Waasan hovioikeuden yleisten säännösten 6 p:ltä toukok. ja 10 p:ltä jouluk. 1819 ja Oikeudenkäynti Kaaren 15 lu'un 4 ja 10 §§:n mukaan virheettömästi laillisen vastuun ja seurauksen uhalla varustamaan sanottu asianajajansa laillisella valtuuskirjalla jutun valvomiseksi keisarillisessa hovioikeudessa, sekä sen ohessa jättämään kaikki tästä asiasta konsistoriossa näyttämänsä asiakirjat ja todistukset, kuin myös konsistorion tässä asiassa antamat pöytäkirjat ja päätökset, samalla myös ne asiapaperit, jotka sanotuissa kirjoissa ovat hänen puhevaltansa perusteeksi mainitut; ja jos syyttävä asianomainen, joka ei laillisessa määrä-ajassa lain ja asetuksien mukaan korkea-arvoiseen keisarilliseen hovioikeuteen anna aikomaansa muutoksen anomusta valitetun päätöksen kanssa ja muine siihen kuuluvine lisäyksineen, mutta ynnä, jättäen epäyskirjan, sanoo syynä olleen erinäisiä ja välttämättömiä esteitä, ettei hän saattanut sitä kaikin puolin täyttää, on hänen ilmoittamansa este, hänen keisarillisen majesteettinsa armollisen asetuksen 4 p:ltä kesäk. 1817 mukaan, asianomaisen tuomarin, julkisen notarion, papin, ruununpalvelian tahi muiden seudulla olevien uskottavain henkilöitten kirjallisella todistuksella vahvistettava, minkä jälestä on korkea-arvoisen keisarillisen hovioikeuden tutkittava tämmöisen todistuksen arvo ja onko tyytymättömän asianomaisen puhevalta siinä katsottava säilytettäväksi taikka ei. Vuosi ja päivä edellä kirjoitettu.

Juh. Borgström. G. H. Forsius.
Kaarlo Gust. Ottelin. Henr. Juh. Lindström,
C. M. Kjellman.

22. Waasan hovioikeuden päätös 11 p:ltä jouluk. v. 1827.

Keisarillisen Waasan hovioikeuden, Suuriruhtinanmaan Suomessa, päätös kihlakunnanoikeudessa Liperin pitäjässä ja Kuopion läänissä tutkitusta sekä saman oikeuden ynnä Porvoon tuomiokapitulin tuomitsemasta jutusta, jossa sanotun pitäjän kirkkoherra, provasti N. J. Perander ja talollinen Olli Rautiainen ovat kantaneet nykyisestä virkaatoimittavasta vankihuoneen saarnaajasta Svartholman linnassa Henrik Renqvist'istä, kuin myös siitä kanteesta, jonka Renqvist on nostanut provasti ja kirkkoherra Perander'ista erinäisten rikosten ja erhetysten vuoksi pappisviran toimittamisessa, ja tämän kanssa yhteydessä tehdystä Renqvist'ille vastuun vaatimuksesta, kun hän lukukinkerissä v. 1820 syksyllä on muka antanut kurittaa alaikäistä mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista, saadaksensa Ihalaista tunnustamaan hänestä silloin ilmoitettua näpistysrikosta ja sen kautta valtio-valan rikkonut; missä asiassa kihlakunnan oikeus ja tuomiokapituli ovat lausuneet mietteensä, niinkuin alempana tarkemmin ilmoitetaan, sekä tuomiokapituli on lähettänyt päätöksensä keisarillisen hovioikeuden tarkastettavaksi; jonka jälestä niin hyvin provasti Perander kuin virkaatoimittava vankihuoneen saarnaaja Renqvist'kin ovat lähettäneet asiasta muistutuksensa. Waasassa 11 p. jouluk. 1827.

Tutkinnot ja juttuun kuutuvat asiapaperit osoittavat: että provasti ja kirkkoherra Perander eräässä tuomiokapituliin 8 p. marraskuuta v. 1820 antamassaan kirjoituksessa valittaa muun muassa Renqvistin, joka sinä aikana oli apulaisena provasti Perander'illa Liperissä, osoittaneen provastille ynseyttä ja halveksivaisesti kohdelleen häntä ja kieltäytyneen toimittamasta hänen antamiaan käskyjä; jonka johdosta tuomiokapituli on määrännyt provasti-tarkastuksen, joka on pidetty 3, 4, ja 5 p. maalisk. v. 1821, missä Renqvististä taas on kanneltu, että hän 16 p. heinäk. v. 1820 Herran ehtoollista jakaessa Liperin pitäjän emäkirkossa on pois käskenyt ehtoollispöydästä talollisen Heikki Tuhkusen, vaikka tämä varapastori Kekoni-vainaan ehtoollisvieraaksi kirjoittamana oli ollut rippisaarnassa; että Renqvist saarnoissansa on käyttänyt sopimattomia ja loukkaavia lauseita, sekä että Renqvist syksyllä v. 1820 pidetyssä lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella Liperinsalon kylässä joukon läsnä ollessa edellä sanotulla tavalla on koettanut saada alaikäistä Juhana Antinpoika Ihalaista tunnustamaan talollisen Juhana Kuren hänestä silloin ilmoittamaa näpistelyä; jota paitsi ei ainoastaan talollinen Olli Rautiainen Liperin pitäjässä v. 1823 pidetyssä pispantarkastuksessa ole ilmoittanut Renqvistin, vaikka häntä 25 p. helmik. samana vuonna oli kutsuttu ripittämään talollista Kaarlo Kolehmaista, joka makasi heikkona sairaana, hartausharjoituksilla kuluttaneen ajan ja lykänneen toimituksen niin pitkälle, että Kolehmainen on kuollut, saamatta armonvälikappaleita, vaan myöskin ilmoitettiin sanotussa pispantarkastuksessa Renqvistin kirkonkirjoihin kirjoittaneen perättömiä muistutuksia ja kanteita; tämän ollessa on kontrahtiprovasti ja kirkkoherra Samuel Kiljander vaatinut tuomitsemaan Renqvistiä vastuusen siitä, kun hän erittäin syytti provastin tehneen virheitä edellä sanotussa provastitarkastuksessa; jonka jälestä ja sitte kun Renqvist tuomiokapituliin valitti provasti Perander'in pitävän kiertokoulunopettajana Liperin pitäjässä erästä henkilöä, Antti Hasselinia, joka, ollen juomari ja muutoin elämältään siveydetön, ei olisi sovelias lasten opettamiseen; ja että provasti, vaikka hän 11 p. helmik. v.1812 oli saanut 2 eri kutsumusta ripittämään talollista Pentti Sinkkosen vaimoa Anna Nupposta, on yhtä kaikki kieltäytynyt sitä tekemästä, joten on käynyt niin, että Anna Nupponen on kuollut saamatta pyhää ehtoollista; ettei provasti Perander jakaessansa armonvälikappaleita talolliselle Juhana Puhakalle, joka törkeistä rikoksista oli määrätty salaripille, noudattanut siinä määrättyä sääntöä, ja että provasti itse oli laiminlyönyt saman aikaa käydä Herran ehtoollisella sekä muutoin tuntuvasti laiminlyönyt kirkkokurin seurakunnassa; niin on määrätyn kantajan Kaavin pitäjän nimismiehen, talouden johtajan Juhana Heikki Gustafsson'in ja konsistorion valitseman asiamiehen, varapastori Martti Kiljander'in läsnä ollessa tutkintoa Liperin pitäjän kihlakunnan oikeudessa tästä asiasta pidetty, sekä on sanottu oikeus 7 p. lokak. v. 1823 päättänyt asian lopullisen tuomitsemisen tuomiokapitulin tehtäväksi; jonka jälestä keisarillinen hovioikeus konsistorion 12 p. marraskuuta mainittuna vuonna tekemän ilmoituksen sekä niiden Renqvistin antamien muistutusten johdosta, joita hän teki kihlakunnan oikeuden 14 p. heinäk. v. 1824 toimittamasta päätöksestä, pyytäen kumoamaan sanotun oikeuden ei ainoastaan edeltä sanottuna päivänä annettua lopullista lausetta Renqvistin asiasta, vaan myöskin samana vuonna 17 p. maalisk. ja 18 p. huhtikuuta tehtyjä päätöksiä, lykkäsi esiin tulleista syistä asian taas kihlakunnan oikeuteen, jonka uudestaan on pidettävä tutkinto ja estämättä entisiltä toimiltansa lausuttava mielipiteensä asiassa.

Sitte kun tällä tavalla käsketty tarkempi tutkinto oli pidetty, on kihlakunnan oikeus päätöksellä 24 p:ltä tammik. viime vuonna hyvin nähnyt Renqvistiä tuntuvasti vaivatun kanteella, että hän on antanut kurittaa Juhana Antinpoika Ihalaista saattaaksensa häntä tunnustamaan hänestä kannettua näpistely-rikosta; kun Renqvist kielsi hänen aikomuksensa olleen siten pakottaa Juhana Ihalaista tunnustamaan, ei häntä saatettu, niinkuin kanneltiin, syyttää valtiovalan rikkomisesta, jonka tähden Juhana Ihalaisen isän ja holhoojan mökkiläisen Antti Ihalaisen vaatimaa lainkäyntikulunkien palkkioa ei myöskään saatettu päättää; tämän ohessa talollisesta Heikki Tuhkusesta tehty syytös, että hän on silloin ollut juovuksissa, kun Renqvist häntä ehtoollispöydästä pois käski, kun laillista todistusta ei tästä ole saatettu näyttää, on Tuhkunen vastuusta vapaaksi päästetty; joten kihlakunnan oikeus on Renqvistin määrännyt kantajalle nimismies ja taloudenjohtaja Gustafssonille maksamaan, ei ainoastaan kaksi kolmannesta hänen kyydistänsä ja ruokarahastansa edellisessä käräjässä ollessa yhdeksällä-toista ruplalla yhdeksälläkymmenellä kahdeksalla kahdella-kolmasosa kopekalla, vaan myöskin viimisestä tutkinnosta lasketut kulungit, neljälläneljättä ruplalla ja kahdeksalla-seitsemättä kopekalla, kaikki hopeassa; ja on Porvoon konsistorion määrättävä niistä kulungeista, joita on tehty tutkittaessa provasti Perander'ista ja vankihuoneen saarnaaja Renqvististä ilmoitettuja virkavirheittä: josko Perander'ia katsottiin velvolliseksi osaa ottamaan niitten maksamisessa, sekä samalla ilmoittakoon mielipiteensä niitten lainkäynti-kulunkien maksamisesta, joita Renqvist ja Heikki Tuhkunen asiassansa vaativat.

Sillä välillä ja ennen asian joutumista konsistorion tutkittavaksi, on siellä kanneltu Renqvististä, että hän Ilomantsin seurakunnassa v. 1824, sekä seuraavana vuonna Porvoon kaupungissa ja Liljentaalin seurakunnassa on pitänyt luvattomia kokouksia hartausharjoitusten toimittamiseksi; kuin myös virkaatoimittava pastori Porvoon seurakunnassa, lukion lehtori Kaarto Elias Alopaeus on vaatinut Renqvistiä vastuusen, ei ainoastaan siitä, kun hän ollessaan v. 1825 ylimääräisenä saarnaajana Porvoon kaupungissa on muka osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori Alopaeus hänelle viran puolesta antoi, vaan myöskin siitä, kun Renqvist on lehtori Alopaeus'esta muka käyttänyt loukkaavaa kirjoitustapaa; joista tuomiokapituli 15 p. marrask. viime vuonna on ilmaissut mielipiteensä jutussa: sekä kyllin selväksi nähnyt Renqvistin jättäneen talollisen Kaarlo Kolehmaisen ripittämättä, vaikka hän muutamain todistajain puheen mukaan Renqvistin tultua on ollut täydellisesti tunnossansa, mutta kun Renqvist on sanonut syyksi ja monta vierasmiestä myöskin todistanut, että Kolehmainen, Renqvistin ollessa hänen luona, on ollut äkkipikaisessa hourauksessa, ja kun ei ole sopinut määrätä pappismiestä semmoisessa tilassa jakamaan sakramenttia, niin ei saatettu syyttää Renqvistiä siitä; kuitenkin Renqvist on käyttäytynyt sopimattomasti siinä, että hän tavallista kauemmin on vaivannut sairasta hartausharjoituksilla, samoin jäi myös sekin Renqvistin syyksi, että hän ylempänä mainitussa tilaisuudessa pyhää ehtoollista jakaessa syyttömästi Heikki Tuhkusen ehtoollispöydästä pois käski; syksyllä v. 1820 Renqvist talollisen Niilo Mertosen luona pidetyssä lukukinkerissä, jossa hän oli virkansa toimituksessa, sattuneesta syystä laittomasti on antanut rangaista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista hänestä ilmoitetusta erhetyksestä; ja vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n sääntöä on Renqvist pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa, joissa hänellä ei ollut valtaa papin virkaa toimittaa; Renqvist on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiestensä käskyille, sekä hätäisillä, laittomilla ja todistamattomilla muistutuksilla henkilöistä on täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat; kuin myös saarnoissansa on hän käyttänyt sopimattomia lauseita; joiden johdosta konsistorio on katsonut Renqvistin pitävän saada tuomiokapitulissa vakaisen nuhteen, muistuttamalla vastedes välttämään semmoisia ja muita virheitä, jos hän toivoi pysyä papin virassa; ja kun Renqvist muutoin on osoittanut silloiselle esimiehelleen provasti Perander'ille ynseyttä ja sopimattomalla tavalla kohdellut häntä, sekä kontrahtiprovasti Kiljander'ista tehnyt perättömiä syytöksiä hänen tarkastuksensa johdosta, jotka pispantarkastus on osoittanut valheiksi ja sen ohessa käyttänyt sopimatonta kirjoitustapaa lehtori Alopaeus'esta, niin oli Renqvist sentähden tuomiokapitulissa julkisesti anteeksi pyytävä. — Mitä provasti Perander'ista ilmoitettuihin rikoksiin tulee, niin konsistorio ei ole nähnyt saatettavan häntä vastuun alaiseksi määrätä, ei kirkkokurin laiminlyömisestä Liperin seurakunnassa eikä siitäkään, kun provasti oli ripittänyt salaripille määrätyn talollisen Juhana Puhakan muitten hänen kotiseudullansa olevain henkilöitten kanssa; jonka ohessa, ja kun kahden vuoden ajalla ei ole kanneltuna provasti Perander'in laiminlyöneen Anna Nupposen ripittämistä, ei konsistorio ole lainkäyntikaaren 17 lu'un 32 §:n ja kunink. asetuksen 20 p:ltä tammik. v. 1779 mukaan nähnyt myöskään saattaa provastia vastuusen niistä; kuitenkin muistuttaisi konsistorio provastia ystävällisesti vasta paremmalla uutteruudella ottamaan selvää, ei ainoastaan sairaitten tilasta, joiden luo häntä kutsutaan, vaan myöskin heidän etäisyydestänsä hänestä tai muista pappismiehistä ennen, kun hän neuvoo luoksensa tullutta hakiaa muuanne, niin myös muistutetaan (häntä) opettajan velvollisuudesta, ettei hän toistaiseksi lykkäämällä ehtoollisella käyntiänsä antaisi syytä uskoa hänen halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten käyttämistä; ja kun kiertokouluopettaja Hasselinista ei saatettu toteen näyttää semmoista virkarikosta, josta häntä konsistorio saattaisi välittömästi tuomita, ja kun se on seurakunnan pastorin katsottava, että kiertokouluopettaja virkansa säännöllisesti hoitaa ja muutoin hänen kanssansa laillisesti menetellä, niin on se sikseen jätettävä. Muutoin on provasti Perander ja vankihuoneen saarnaaja Renqvist määrätty puolekkain kumpainenkin maksamaan kantajalle, kruununnimismies, taloudenjohtaja Gustafsson'ille kihlakunnan oikeuden tuomitsema palkinto Gustafsson'in kulungeista asiassa, yhteensä neljäkuudetta ruplaa kuusiseitsemättä ja kaksikolmatta osaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi Renqvistin pitää maksaa lunastus niistä konsistorion päätöksen kappaleista, jotka annetaan kontrahtiprovasti Kiljander'ille ja lehtori Alopaeus'elle, kumpainenkin näistä maksaa kolme ruplaa neljäkolmatta kopekkaa sanottua rahaa; mutta Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimat lainkäynti palkinnot on konsistorio kumonnut.

Kun juttu sittemmin keisarilliseen hovioikeuteen tuli, ja koska Renqvististä on kanneltu ja tuomiokapituli, miten jo mainittiin, tuomitsi hänet vastuusen Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa Turun hovioikeuspiirissä hartausharjoitusten nimellä pidetyistä luvattomista kokouksista ja esimiehelleen lehtori Alopaeus'elle osoittamasta tottelemattomuudesta ja penseydestä, sekä siitä, kun Renqvist siinä on käyttänyt lehtori Alopaeus'sesta sopimatonta kirjoitustapaa, määrännyt Renqvistin lehtorilta julkisesti anteeksi pyytämään, on keisarillinen hovioikeus kirjoituksessaan 18 päivänä viime heinäkunta lykännyt asian keisarilliseen Turun hovioikeuteen, joka siihen yhtyisi lain ja asianhaarain mukaan; tämän johdosta on mainittu keisarillinen hovioikeus päätöksellä 9 p:ltä seuraavaa elokuuta hyväksynyt tuomiokapitulin lausunnon siitä vastuusta, johon Renqvist edellä sanotuista Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa tekemistä rikoksistaan on tuomittu, sekä kun Renqvist oli syytettynä monesta virkavirheestä, joita on tehty tämän keisarillisen hovioikeuden piirissä, mitkä siis olivat täällä tutkittavat, on lykännyt jutun tämän keisarillisen hovioikeuden lopullisesti käyteltäväksi.

Mitä sillä tavoin oli tapahtunut, on keisarillinen hovioikeus ottanut tutkiaksensa; ja katsoo kohtuulliseksi hyväksyä sekä kihlakunnan oikeuden julistaman päätöksen talollisesta Heikki Tuhkusesta että tuomiokapitulin lausunnon kiertokouluopettajasta Hasselinista; samoin hyväksytään myös tuomiokapitulin päätös provasti Perander'in vapauttamisessakin syytöksistä, että hän seurakunnassaan oli muka laiminlyönyt kirkkokuria, sekä jaksaessaan pyhää ehtoollista talolliselle Juhana Puhakalle, joka oli rikoksesta vastaiseksi salaripille määrätty, ei ollut seurannut siitä säädettyä järjestystä; mitä taas provastista tehtyyn ilmoitukseen tulee, että hän olisi laiminlyönyt tärkeän ripitysretken talollisen vaimon Anna Nupposen luokse, minkä virkarikoksen tutkimisesta konsistoriolla ei ole ollut laillista syytä luopua sillä perusteella, että kannetta siitä ei oltu tehty kuninkaallisessa asetuksessa 20 p:ltä tammikuuta 1779 määrätyssä ajassa, niin on tutkimalla selvinnyt provasti Perander'illa sinä päivänä, jolloin häntä kutsuttiin ripitysretkelle, olleen osa Liperiläisiä kokoon kutsuttuna aprakoitansa maksamaan, missä toimessa hän samana päivänä olikin ollut, sekä että provasti siitä syystä, ja kun hakia ei hänelle kertonut sairaan olleen niin heikon, ettei pyydetty retki sietänyt mitään viivytystä, oli käskenyt hakijan kutsumaan kappalaista Forstén'ia, joka oli ollut virkaatoimittavana pappina Kontiolahden kappelissa, mihin seurakuntaan sairaskin kuului ja jolta sitä paitsi, mikäli provasti tiesi, silloin ei ollut esteitä muista virkatoimista; mihin nähden keisarillinen hovioikeus, muuttamalla tuomiokapitulin päätöksen, ei katso saatettavan provasti Perander'ia, joka kerrotulla tavalla oli pitänyt huolta siitä, ettei sairaalta puuttunut pyydettyä papillista apua, tässä osassa määrätä mihinkään vastuusen; kuitenkin jättää keisarillinen hovioikeus muuttamatta konsistorion lausunnon muistutuksesta, mitä provasti Perander'in katsottiin pitävän saada sekä ripitysretkistä yleensä että uskonnon opettajan velvollisuudesta itse asianmukaisesti armonvälikappaleita seurakunnassa käyttää.

Saarnaaja Renqvististä kannellusta asiasta, ja ensinkin hänen menettelemisestänsä Juhana Antinpoika Ihalaisen kanssa näyttää, että Renqvist tuomiokapitulissa kuin myös kihlakunnan oikeudessa on tunnustanut ilmoitetussa lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella syksyllä v. 1820 antaneensa kepillä rangaista Juhana Ihalaista saattaaksensa siten häntä tunnuslamaan sitä näpistysrikosta, jota hänestä ilmoitettiin; yhtä kaikki ja kun Renqvist tutkittaessa on tämän tekonsa selittänyt, ettei hän siihen ryhtymisellä tarkoittanut pakoittaa Juhana Ihalaista tunnustamaan, vaan ainoastaan kurittaa häntä rikoksesta, jonka Renqvist on nähnyt todeksi Ihalaisesta, sekä kun laillista todistusta muusta suhteesta valalla kuulusteltujen vierasmiesten kertomuksella ei saatettu vahvistaa; niin ei katsonut keisarillinen hovioikeus saatettavan tuomita Renqvistiä valtiovallan rikkomisesta; mutta kun se on tunnustettu ja todistettu, että Renqvist sanotussa tilaisuudessa ainoastaan yksityisesti hänelle ilmoitettua Juhana Ihalaisen rikoksesta, ja vaikka tämä lakkaamatta puolusti viattomuuttaan, on omavaltaisesti ryhtynyt silloin kokoutuneen joukon läsnäollessa julkisesti kurittamaan Juhana Ihalaista, ja sittemmin, yhtä yksinkertaisesti tuin tarpeettomastikin, kirkonkirjoihin merkinnyt Ihalaisen näpistelleen ja varastelleen, ja sentähden sanotulla tavalla kärsineen rangaistuksen; niin luetaan tämmöinen rikoksellinen käytös Renqvistille virkansa toimituksessa viaksi; ja kun valalla kuulusteltujen vierasmiesten todistus on ilmoittanut, että talollinen Kaarlo Kolehmainen Renqvistin tultua häntä ripittämään ja suuremman osan siitä pitkästä ajasta, jonka Renqvist viipyi hänen luonansa, vaikka vuoteen omana ja heikkona sairaana, oli kuitenkin selvässä tunnossansa, mutta että Renqvist, kun hänen olisi pitänyt oikein täyttää kutsumuksensa, silloin pitäen laveita hartausharjoituksia, joissa sairaskin oli osallisena, on kuluttanut ajan, jolloin sairaan voimat aina enemmän ja enemmän heikkonivat, sekä lopuksi lykännyt ehtoollisen antamisen seuraavaan päivään, jolla ajalla Kolehmainen oli kuollut; sentähden katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin pitävän myöskin tämän sopimattoman käytöksensä laillisesti palkita.

Talollisen Heikki Tuhkusen Renqvististä nostamasta kanteesta on nähty, että Renqvist edellä sanotulla ajalla, kun Tuhkunen muitten ehtoollisvieraitten kanssa kirkossa oli tullut alttarille saadaksensa armovälikappaleita, oli julkisesti pois käskenyt hänet kelvottomana, vaikka Heikki Tuhkunen ei elinpäivänänsä ollut pastorilta saanut muistutusta, ettei hän saisi niitä käyttää tai että hän jollakin tavalla seurakunnan yhteydestä olisi eroitettu, vaan oli kappalainen hänen rippisaarnassa oltuansa tavallisuuden mukaan ehtoollisen nautintoon päästänyt; minkä vuoksi Renqvist myös tästä rikoksestansa papinviran toimituksessa on vastaava; samalla katsoo keisarillinen hovioikeus samoin kuin tuomiokapitulikin Renqvistin siinä menetelleen lakia vastaan, kun hän on pitänyt hartausharjoituksia Ilomantsin seurakunnassa, johon hän ei ollut valtuutettu saarna-virkaa toimittamaan; keisarillinen hovioikeus myöskin havaitsee Renqvistin rikkoneen osoittamallansa tottelemattomuudella ja ylenkatsomalla niitä käskyjä, joita provasti Perander virassa hänelle antoi, sekä että Renqvist on saarnoissansa käyttänyt loukkaavia ja sopimattomia lauseita.

Määrättäessä vastuuta, mihin Renqvist näissä on itsensä saattanut, katsoo keisarillinen hovioikeus kohtuulliseksi, muuttaen tuomiokapitulin lausunnon, yhdeksi vuodeksi eroittaa Renqvistin papinvirkaa toimittamasta, johon luetaan keisarillisen Turun hovioikeudenkin edellä mainitun päätöksen mukaan syyksi otetut rikokset kuninkaallisen kirkkolain 19 lukua ja 19 § vastaan. Ja kun Renqvist on sen ohessa tuomiokapituliin ilmoittanut provasti Perander'ista törkeänlaatuisia virkavirheitä, sekä myöskin tehnyt monta perätöntä syytöstä erhetyksistä siinä provastitarkastuksessa, jonka provasti Kiljander toimitti maaliskuussa v. 1821 Liperin seurakunnassa, ja ei ole näitä ilmoituksiansa sen perästä epuuttanut, vaan sitä vastoin kiihkeästi jatkanut niitä myöskin keisarilliseen hovioikeuteen, sekä niitä, jotka koskemat provasti Perander'ia, on koettanut osaksi toteen saattaa, vaan se on turhaksi mennyt; sentähden, ja kun keisarillinen hovioikeus ei havaitse kuitenkaan valitusten ja ilmoitusten provasti Perander'ista lähteneen vihasta ja pahansuopuudesta, katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin ansainneen näistä perättömistä ilmoituksistansa Rikoskaaren 60 luvun 2 §:n mukaan sakkoa kolmekymmentä taaleria tai neljätoista ruplaa neljäkymmentä kopekkaa hopeassa, sekä tuomiokapitulissa julkisesti pyytää anteeksi provasteilta Perander'ilta ja Kiljander'ilta; sanotut sakot, jotka jaetaan valtion, kihlakunnan ja asianomaisten riitamiesten kesken, on Renqvist varain puutteessa sovittava kahdentoista päivän vankeudella vedellä ja leivällä. Mitä paitsi Renqvist on keisarillisen Turun hovioikeuden päätöksen mukaan lehtori Alopaeus'ta vastaan tekemät rikoksensa sovittava. Muutoin velvoitetaan Renqvist yksinään vastaamaan juttuun määrätylle taloudenjohtaja ja kruununnimismies Gustafsson'ille määrätystä palkinnosta, sekä sen johdosta Gustafsson'ille maksamaan hänen kihlakunnanoikeuteen antamansa rätingin mukaan yhteensä neljäseittemättä ruplaa kuusiseitsemättä kopekkaa hopeassa, jossa kihlakunnanoikeuden ja tuomiokapitulin lausunto täten oikaistaan; jota vastoin sanotun oikeuden ja tuomiokapitulin päätöksessä se kohta, joka koskee Antti Ihalaisen, Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimia lainkäynti-kulunkien palkinnoita sekä Renqvistin velvollisuutta riitamiehillensä maksaa lunastus tuomiokapitulin päätöksestä, on pitävä paikkansa; asiain näin ollessa se lainkäynti-kulungin palkinto, jota Renqvist keisarillisessa hovioikeudessa pyysi, ei ole maksettava.

Sisässä olevasta palkastansa ei Renqvist, kun hän on sopimattomasti nostanut kanteita tässä asiassa, saa tiliä konsistoriolta.

Oikein kirjoitetuksi keisarillisen hovioikeuden päätöksestä todistaa keisarillisen Waasan hovioikeuden arkistonhoitaja 12 p. maalisk. v. 1828.

toimittajan sijainen: C. J. Boy.

23. H. B. Nilsson'in kirjoitus, v. 1826.

Vaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne kanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani suosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne yleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja ihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat julmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.

Minä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen hänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut, saatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen Jumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies sekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa kaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja konsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita he — ainoastaan he — ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin valituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista sisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman totuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.

Renqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella silloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta virkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista epäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3 vuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä ollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko on ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin toimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa Perander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista, vaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei hän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä, vaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka hänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen Waasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti vankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä kihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.

Sillä välillä oli pispa yksipuolisesti ja ilman täydellistä syytä valittanut hänen Majesteetillensa, Keisarille valheellisesti Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista y.m. ja saanut armollisen käskyn paroni R. H. Rehbinderin kautta, että Renqvist asetettaisiin Porvoon kaupunkiin papilliseen virkaan konsistorion katsottavaksi, sekä että hän saisi siitä palkan. Mutta sen sijaan määrättiin hän rehtorin virkaan Porvoon koulussa ja sittemmin kiellettiin määrä-ajaksi papinvirkaa toimittamasta osoitetun tottelemattomuuden tähden. Tämän viralta poispanon kumosi kuitenkin keisarill. Turun hovioikeus v. 1826 ja käski konsistorion taas asettamaan Renqvistin papilliseen toimeen. Sen perästä sai hän kerran toisen saarnata sekä otettiin ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi.

Sittemmin kehoitti pispa h:ra kenraalikuvernöriä asettamaan Renqvistin Svartholman linnaan vankien saarnaajaksi, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkkaa ja kiellon, ettei hän askeltakaan liikkuisi linnasta. Hän oli niinmuodoin pantu sivili vankeuteen.

Ja kun konsistorio Renqvistin, Perander'in ja monen muun välillä teki jutussa päätöksen, vapautettiin Renqvist muusta vastuusta, kuin saada käytöksestänsä muistutus konsistoriolta sekä anteeksi pyytää provasteilta Perander'ilta, Kiljander'ilta ja Alopaeus'elta. Koko tältä ajalta 2 vuodelta ja 5 kuukaudelta, jotka Renqvist käskystä Porvoon kaupungissa palveli, ei hän saanut muuta kuin 80 pankkoruplaa palkkaa.

Minä olen vaivannut teidän ylhäisyyttänne kertomalla sitä kovaa, epäkristillistä ja ansaitsematonta kohtelua, jota Renqvist jo 5 vuotta on saanut kärsiä ja jolla ajalla hän vaimonsa ja neljän lapsen kanssa on ollut hädässä ja kärsimyksessä ainoastaan sentähden, että hän papin valansa mukaan ja hellän omantuntonsa kehoituksesta on koettanut poistaa epäjärjestystä ja muistuttaa pastoriansa viran laiminlyömisestä, tätä miestä, jota pispa silminnähtävästi ja julkisesti on ottanut puolustaaksensa ja mahdillansa varjellut.

Muutamia sanoja uskallan lopuksi nöyrimmästi lisätä Renqvistin hartausharjoituksista, joita konsistorio laittomasti kutsuu luvattomiksi. Missä ovat Suomen lait ja asetukset, jotka kieltävät pappismiestä kotonansa tai muualla muitten ihmisten kanssa pitämästä yhdessä rukouksia? Päinvastoin tulee hänen, kirkkolain 12 luvun 1 §:n mukaan, "kehoittaa kansaa, joka päivä rukoilemaan Jumalaa niin hyvin kotona, kuin yhteisesti ja erittäin seurakunnassa." Ja kun pispa on uskaltanut valittaa Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista itse Keisarillisen istuimen edessä. olisi ainakin ollut toivottava, että hän olisi todistanut valituksensa oikeuden jollakin konsistoriossa pidetyn tutkinnon pöytäkirjalla. Mutta kun ei ole mihinkään toimeen siinä ryhdytty, ei varmaankaan pispa eikä konsistorio ole katsonut Renqvistin olevan vääräoppisen. Mitä paitsi, kuinka se sopisi määrätä vääräoppiseksi arveltua miestä vangeille saarnaajaksi? Eikö heidän sielujansa pidetä yhtä kalliisti lunastettuina, kuin kaikkien muitten ihmisten, kun heille tahdotaan antaa ainoastaan väärä-oppinen sielunpaimen? Koko menettely Renqvistin kanssa näyttää todistavan, ettei tarkoitus ollut muuta, kuin pahentaa viatonta miestä hallitsialle ja yleisölle ja tehdä hänet ikipäiviksensä onnettomaksi. Se todistaa, mitä Renqvist itse selittäessään provasti Alopaeus'en kannetta syystä valittaa, että semmoinen kohtelu osoittaa yksityistä vainoa ja jumalatonta aatetta.

24. Kirje provasti, tohtori Rancken'ille 25 p. toukok. v. 1827.

Täten saan minä nöyrimmästi lausua velvollisen kiitokseni ei ainoastaan teidän, h:ra tohtori, arvoisasta ja lohduttavasta kirjoituksestanne vaan myöskin niistä rahoista, jotka minä olen saanut. Kuinka ihastuttavaa eikö se ole minulle täällä Patmoksessani, että joka Jumalan ja kristillisyyden ystävä minua ainakin kirjeellisesti muistaa! Aina 16 päivästä viime elokuuta olen minä Porvoon konsistorion vainon johdosta ollut herrasvankeudessa tällä saarella. Sillä määräys linnan päällikölle sisältää, etten minä millään tekosyyllä saa tilaisuutta käydä muualla minun palveluspaikastani tai linnasta. Viime talvena koettelin nöyrillä kirjoituksilla niin hyvin h:ra valtiosihteri kreivi Rehhinder'ille kuin h:ra kenraalikuvernörille saada vapautta vankeudestani; mutta sain vastaukseksi konsistorion kautta maan toria ja nuhteita Sopimattomasta menettelystä, etten minä konsistorion kautta kirjoittanut rukouskirjaani näille herroille, vaan olen uskaltanut tehdä sen välittömästi sekä että minä olen esiintuonut perättömän ilmoituksen, kun olen sanonut minua pidettävän vankeudessa palveluspaikassani ja rukoillut vapahdusta siitä. Kuitenkin minä olen valittanut konsistorion viimisestä päätöksestä keisarilliseen Waasan hovioikeuteen ja uskallan tästä valituskirjasta lähettää otteen h:ra tohtorille, joka, ollen hellä Jumalan asiasta ja viattomain ihmisten kärsimisestä, mielellään tahtoo saada tarkemman selvän siitä pitkällisestä vainosta, jonka tämän ajan korkeasti oppineet ovat sytyttäneet minua vastaan, tai siitä vääryydestä, jota konsistorio ja provasti P. niin monena vuonna ovat minulle tehneet. Kirjoitus on tosin kovin pitkä, mutta minä en ole saattanut tehdä sitä lyhemmin, kun olen katsonut olevan tarpeellisen antaa hovioikeudelle tarkan kertomuksen kaikesta ja sitä paitsi olen tottumaton kirjoittamaan lyhyesti ja kuitenkin ymmärrettävästi.

Patmos, 25 p. toukok. 1827.

Henr. Renqvist.

25. Jakob Ewel'in lähetyskirja 9 p. helmikuuta 1835.

Minun rakas entinen opettajani ja opetus-isäni! Voikaat hyvin ja
Jumalan armo olkoon teidän ja vaimonne ja lapsenne kanssa!

Koska me saamme vielä sen armon Jumalalta, että puhutella toisiamme kirjallisesti, niin minä nyt lähestyn teitä pitkän ajan perästä sangen suurella kiitoksella kaiken teidän hyvyytenne edestä minua kohtaan. Syy, minkätähden en ole ennen vastannut teidän kirjaanne 6 p. syyskuuta 1834, on se, että minulla oli se ajatus, että niitä kirjoja toivoin tulevan tänne Waasan markkinoille, niinkuin niitä tuliki jo syys-markkinoille, nimittäin Salattu elämä, Huutavan ääni, Armellan elämäkerta ja Johan Arndtin Totisesta kristillisyydestä ensimäinen kirja, niin että Waasan pukpintarilla on nytki niitä kolmia edellä mainituita. Minun rakas opetus-isäni, te mainitsitte kirjassanne, että minä tulisin sinne, johonka minä olisin kyllä mieluinen, mutta nyt tältä erältä se taitaa jäädä muutamien syitten tähden. Te myöski sanotte saaneenne sen rahan, jonka minä teillen lähetin; ja minä olen saanut kaikki ne lukukirjat, jotka te sanotte lähettäneenne, sekä Salattu elämä kirjan, että Marttyrein kirjan, ja Käsikirjan ja muutamia Rukouksen tarpeellisuudesta, jotka kaikki olen rehellisesti käteeni saanut. Kuin te nyt tästä edes minulle kirjoitatte, niin lähettäkäät kirja samoin kuin ennenki herra rovasti Sakarias Forsmannin tykö, niin minä sen vissisti saan käteeni.

Te neuvotte eli varoitatte minua kirjassanne pysyväisyyteen jumalisuudessani, jonka neuvon minä aivan hyvällä mielellä vastaan otin, ja olen Jumalan armon ja voiman kautta teidän neuvoja hyväkseni käyttänyt ja harjoittanut. Mutta suurella murheella täytyy minun valittaa, että en näe vielä mitään hedelmätä työstäni. Sillä kaikki sukulaiseni elävät suruttomuuden tilassa; paitsi minun isä-vainajani sisarta on vaan yksi, joka harjoittaa oikiaa Herran pelkoa. Mutta Jumalalle ja Karitsalle olkoon kiitos ja ylimmäinen ylistys sen edestä, että tässä vähäisessä seurakunnassa on lähemmäksi kaksikymmentä sielua, jotka harjoittavat sisällistä jumalisuutta. Mutta niitä väärä-uskolaisia on täällä paljo, jotta sanovat, että helvetistä pääsee pois, kuin sieltä jonkun ajan on ollut. He ottavat vielä Raamatusta todistuksia puhettensa päälle ja selittävät väärin päin Jumalan pyhän sanan. Ne Raamatun paikat, jotka he ottavat, ovat 1 Kor. 3: 13, että meidän tekomme tuli koettelee, ja Vapahtajan puheet velan maksamisesta ja viimeisestä ropoista, Matth. 5: 26, ja että pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi paimen. He sanovat myöskin, että kuolleitten edestä pitää rukoileman ja ovat minulta kysyneet, jos te olette siitä mitään minulle puhuneet eli mitä se on, kuin 2 Makkaberein kirjassa 12 luvussa ja viimeisissä värssyissä puhutaan. Kuin te minulle kirjoitatte, niin antakaat näistä jollakulla radilla selitystä avuksi näitä minun vihollisiani vastaan. Et ole tästäkään miesrievusta tällä haavalla vielä mitään, eikä hänen jumalisuudestansa, jonka myötä tämän kirjan lähetän. Hänen nimensä on Jakob Akkola, ja hän on meidän pitäjästä. Sen minä itsestäni sanon, että Jumalan armosta olen se, kuin minä olen, ja ettei Jumalan henki ole minua vielä lakannut nuhtelemasta ja vetämästä puoleensa.

Ei nyt mitään muuta tällä erällä, vaan tuhansia terveysiä teillen kaikille, mutta erinomattain teille, minun rakas opetus-isäni. Sanokaat terveysiä minun puolestani kaikille uskonveljille ja -sisarille, mutta erinomattain Norlunnille, Pakille, Kirvoimäelle, Pylkkäselle, Klatelle (?), Jusolalle, Nyperille. Minä annan teidät kaikki Kolme-yhteisen Jumalan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen haltuun ja huomaan. Toivotan kaikkea hyvää! — Wähästä Kyröstä 9 p. helmikuussa 1835.

Jakob Eweli.

26. Lähetyskirja samalta, 28 p. lokakuuta 1837.

Minun rakas opettajani ja opetusisäni! Voikaat hyvin ja Herran armo ja rauha olkoon teidän ja lastenne kanssa!

Koska minä nyt näin pitkän ajan perästä vastaan teidän rakasta ja ystävällistä kirjanne 25 päivästä heinäkuussa, jossa te pyydätte minulta tietoa sieluni asiasta eli tilasta, niin nyt nöyryydessä sen tunnustan, että kylmäkiskoisuus ja penseys tahtoo voittaa sekä rukouksessa että Jumalan sanan lukemisessa, ja sitä vastaan hallita hempeys puheissa ja halullisuus maailmaan ja rakkauteen. Kuitenkaan ei ole Herran armo minussa ollut vaikuttamaton, sillä minä en kuitenkaan ole ehdollisiin synteihin langennut, eikä hänen Henkensä ole lakannut minua alati muistuttamasta ja Jesuksen tykö vetämästä. Sentähden Kiitetty olkoon Jesuksen nimi Ja hyvin lausuttu aina, Sillä se on satama ja niemi, Joka meille rauhan lainaa j.n.e. Minä olen ollut terveenä ruumiin puolesta ja sekä vaimoni että lapseni ovat terveenä… Malmberg, josta te mainitsette, oli täällä kesäkuussa ja otti minulta kirjoja 8 Itse koettelemusta, 10 Ystävällistä varoitusta, 5 Huutavan ääntä. Kyllä hän niistä lähettää teille rahan ja tiedon. Se vaimoihminen Isosta Kyröstä kotosin, josta te kirjassanne mainitsette, on vielä pysynyt jumalisuudessansa. Teidän käskynne jälkeen annoin minä kahden riksin edestä kirjoja hänen köyhyytensä avuksi.

Jakob Eweli.

27. Ulosveto "Wäärän opin kauhistus" kirjasta. [Katso Wäärän opin kauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]