Produced by Matti Järvinen
Väkinäinen naiminen.
Ilveilys yhdessä näytöksessä.
Molièren tekemä.
Ranskan kielestä suomennettu.
Alun perin julkaissut
G. V. Edlund 1902.
Henkilöt:
Sganarelle, rakastunut Dorimenaan. Jeronymus, Sganarellen ystävä. Dorimena, Alkantor'in tytär. Alkantor, Dorimenan isä. Alsidas, Dorimenan veli. Lykastes, rakastunut Dorimenaan. Pankrasius, aristotelilainen tohtori. Marphurius, pyrrholainen tohtori. Kaksi mustalais-naista.
Tapaus kaupungin kadulla.
Ensimmäinen kohtaus.
Sganarelle (puhuen ovelta koti-väellensä). Minä palaan tuossa paikassa takaisin. Katsokaa taloa tarkasti sill'aikaa ja toimittakaa visusti kaikki työnne. Jos poissa ollessani kuka tuopi rahaa minulle, niin tulkaa siitä heti ilmoittamaan herra Jeronymon luo; vaan jos kuka tulee rahaa pyytämään, niin sanokaa, että isäntä on kaupungilla, eikä taida koko päivänä kotia palata.
Toinen kohtaus.
Sganarelle, Jeronymus.
Jeronymus (joka on kuullut Sganarellen viimeiset sanat). Kas sepä oli viisas neuvo!
Sganarelle. Kah, herra Jeronymus! teidät tapaan aivan odottamattani; olin juuri tulemassa teitä tervehtimään.
Jeronymus. Ja mitä varten, jos kysä saan?
Sganarelle. Ilmoittaakseni teille jotakin joka minulla nyt on mielessä, ja kysyäkseni teiltä siihen neuvoa.
Jeronymus. Hyvin kernaasti. Tämä kohtaus on minulle hyvin mieleinen, ja voimmehan puhuakin asian tässä yksinämme ja vapaina kuulijoista.
Sganarelle. No, niin kuulkaapa sitten. Asia, jota mainitsin ja joka minua suuresti liikuttaa, on hyvin tärkeä; ja se on hyvä, ett'ei ihminen tee mitään keskustelematta ystäviensä kanssa.
Jeronymus. Se on minulle erittäin mieluinen, että minut juuri olette valinneet täksi keskustelijaksi. Ei muuta kuin sanokaa vaan, mikä se asia on.
Sganarelle. Vaan edeltäkäsin ja ennen kaikkea pyydän, älkää ollenkaan imarrelko, älkääkä säälikö minua; vaan sanokaa ajatuksenne suoraan, koristelematta.
Jeronymus. Sen teen koska niin tahdotte.
Sganarelle. Ei ole mikään niin ikävätä kuin se, että ystävä ei puhu totuutta.
Jeronymus. Se on tosi.
Sganarelle. Ja meidän aikoina ovat rehelliset ystävät harvassa.
Jeronymus. Oikein sekin on.
Sganarelle. Luvatkaa siis, herra Jeronymus, että puhutte minulle ajatuksenne aivan suoraan.
Jeronymus. Sen lupaan mielelläni.
Sganarelle. Vannokaa se!
Jeronymus. Sen lupaan: lempo vieköön! Sanokaa vaan asianne.
Sganarelle. Asia on se: tahtoisin teiltä kysyä, tokko se käy laatuun, että ottaisin puolison?
Jeronymus. Kuka? Tekö?
Sganarelle. Minä, minä, kukas muu! Mitä ajattelette tästä asiasta?
Jeronymus. Ensin tahtoisin tietää, sanokaa, kuinka vanha olette?
Sganarelle. Minäkö?
Jeronymus. Niin, juuri te.
Sganarelle. Kukapa sitä tiesi! Mutta terveyteni on luja.
Jeronymus. Kuinka? Ettekö arvioltakaan tietäisi, kauanko olette maa-ilmassa eläneet?
Sganarelle. Kuka semmoisia joutavia ajattelee?
Jeronymus. No, mutta sanokaa minulle, kuinka vanha te olitte silloin, kuin me tutustuimme?
Sganarelle. Totta toden perään, silloin en ollut kuin kahden-kymmenen vuoden iässä,
Jeronymus. Kauanko olimme Roomassa yhtenä?
Sganarelle. Kahdeksan vuotta.
Jeronymus. Montako vuotta asuitte sitten Englannissa?
Sganarelle. Seitsemän vuotta.
Jeronymus. Entäs Hollannissa, jossa sen jälkeen olitte?
Sganarelle. Puoli kuudetta vuotta.
Jeronymus. Minä palasin vuonna neljä-kymmentä kahdeksan. Neljä-kymmentä kahdeksan kuudesta kymmenestä tekee kaksi-toista. Viisi vuotta Hollannissa, se tekee seitsemän-toista; seitsemän vuotta Englannissa, tekee neljä-kolmatta, ja kahdeksan vuotta Roomassa, se tekee kolme-kymmentä kaksi vuotta, ja kaksi-kymmentä siihen lisää, joka oli teidän ikänne silloin kuin ensi kerran näimme toinen toisemme, se tekee ummellensa viisi-kymmentä kaksi vuotta. Näin muodoin olette te, herra Sganarelle, oman tunnustuksenne jälkeen, noin kahden- eli kolmen-kuudetta vuoden vanha mies.
Sganarelle. Kuka? Minäkö? Se ei ole mahdollista.
Jeronymus. Miksikä ei? Ja paitsi sitä, sen sanon teille vapaasti, koska itse vaaditte minulta lupausta puhuani teille kaikki suoraan, että naiminen ei sovi teidän miehellenne. Naiminen on semmoinen, jota nuorten pitää tarkasti ajatella, ennenkuin siihen rupeavat; vaan teidän-ikäisten miesten ei pidä sitä asiata ollenkaan ajatella. Ja jos se on tosi, minkä moni viisas mies on sanonut, että koko naiminen on suurin hulluus, jonka ihminen voi tehdä, niin en tiedä, mitään surkeampaa, kuin että tämä hulluus tehdään siinä iässä, jossa ihmisen pitäisi olla viisaimmillaan. Sanalla sanoen: minä rehellisesti puhun teille ajatukseni tässä asiassa: te älkää unissakaan houriko naimista: ja hyvin naurun-alainen olisitte minun silmissäni, jos näin kauan oltuanne vapaana nyt läksisitte ottamaan niskoillenne tätä kaikkein raskaampaa kuormaa maa-ilmassa.
Sganarelle. Mutta minä, minä olen lujasti päättänyt ottaa puolison; en ollenkaan voi tulla naurun-alaiseksi ottaessani vaimokseni sitä tyttöä, jota nyt omakseni pyydän.
Jeronymus. Ahaa, no se on eri asia; ette ole tästä minulle virkkaneet mitään.
Sganarelle. Se on semmoinen tyttö, joka on aivan mieleiseni, ja jota minä rakastan kaikesta sydämestäni.
Jeronymus. Rakastatteko häntä kaikesta sydämestänne?
Sganarelle. Rakastan kyllä; ja isältänsäkin jo olen häntä vaimokseni pyytänyt.
Jeronymus. Oletteko jo pyytäneet häntä isältänsäkin?
Sganarelle. Olen. Tämä naimis-kauppa tulee päätettäväksi jo tänä iltana, minä olen sen luvannut.
Jeronymus. No, niin tehkää hyvin, minä en virka tähän sanaakaan.
Sganarelle. Pitäisikö minun luopua päätöksestäni? Mistä te, herra Jeronymus, olette sen luulon saaneet, ettei minun pitäisi ajatella avioliittoa? Iästäni vähät! Katsotaan itse asioita, millä kannalla ne ovat. Löytyykö sitä kolmen-kymmenen vuoden vanhaa miestä, joka näyttäisi verevämmältä ja vahvemmalta kuin minä? Eikö jokainen jäseneni ole niin notkea, ja liiku niin keveästi kuin liikkua taitaa, tahi näytänkö semmoiselta, joka matkalla tarvitsee vaunuja ja rattaita, eikä jalkaisin pääsisi perille? Eivätkö kaikki hampaani ole vielä ihan terveet? (näyttää hampaitansa). Enkö minä syö neljä veroa päivässä, ja kellä voipi olla terveempi kuin minulla? (Rykii) Äh, häh, äh, hää. Mitäs siihen sanotte?
Jeronymus. Te olette oikeassa, minä olen erehtynyt. Siinä teette hyvin, että menette avioliittoon.
Sganarelle. Ennen en olisi sitä tehnyt, vaan nyt minulla on siihen painavat syyt. Paitse iloa, joka minulla on kauniin, minua hyväilevän vaimon omistamisesta ja joka minua hieroo väsyksissä ollessani, paitsi tätä iloa, sanon minä, on minulla toinenkin syy, jonka tähden minun pitää ruveta avioliittoon. Jos muka kuolisin tämmöisenä naimattomana kuin nyt olen, sammuisi Sganarellein suku kokonansa maailmasta. Mutta kuin nain, niin pääsee mainio sukuni kasvavissa uusissa vesoissa elämään. Mikä ilo eikö ole minulla katsoa noita pieniä olentoja, jotka olisivat minun omiani, jotka olisivat minun näköisiäni, niinkuin yksi vesi-pisara on toisensa näköinen, jotka leikkisivät alin-omaa minun talossani, jotka, kaupungilta palatessani, huutaisivat minulle pappa, pappa, ja rupattaisivat kaikenlaista lapsenpiipatusta. Uskokaa, minä näen niitä jonkun puoli kymmentä ympärilläni.
Jeronymus. Ei mikään ole niin hupaista kuin tämmöinen elämä; ja minä annan teille sen neuvon, menkää avioliittoon, niin pian kuin suinkin voitte.
Sganarelle. Oikeinko todella? Kehoitatteko minua siihen?
Jeronymus. Epäilemättä. Paremmin ette voisi tehdä.
Sganarelle. Totta toden edestä, oikein olen hyvilläni, että niinkuin rehellinen ystävä, annoitte minulle tämän neuvon.
Jeronymus. No, mutta sanokaa nyt, kuka on se tyttö, jonka aiotte puolisoksenne ottaa?
Sganarelle. Dorimena.
Jeronymus. Tuoko nuori sukkela Dorimena, joka aina on niin sievästi puetettu?
Sganarelle. Se.
Jeronymus. Herra Alkantor'in tytär?
Sganarelle. Juuri se.
Jeronymus. Ja sisar eräälle Alsidakselle, joka on ymmärtävinänsä miekan käyttämistä?
Sganarelle. Aivan niin.
Jeronymus. No nyt on lempo!
Sganarelle. Mitä sanotte siitä?
Jeronymus. Hyvin sopiva morsian! Toivotan onnea!
Sganarelle. Enkös tehnyt oikein, että valitsin juuri tämän tytön elämänseuralaiseksi?
Jeronymus. Aivan oikein. Voi kuinka te tulnette onnelliseksi! Kiiruhtakaa vaan!
Sganarelle. Näin puhuessanne te enennätte iloani. Kiitän teitä neuvostanne ja pyydän teitä tänä iltana saapumaan häihini.
Jeronymus. Välttämättömästi tulen ja paremmin kunnioittaakseni haitanne panen naamarin kasvoilleni.
Sganarelle. Hyvästi!
Jeronymus (syrjässä). Herra Alkantor'in tytär, nuori Dorimena viiden-kymmenen kolmen vanhan herra Sganarellen morsian! Sepä oiva avio-liitto! Voipa oivaa sopivaa avio-liittoa! (pois).
Kolmas kohtaus.
Sganarelle (yksinänsä). Tämäpä avioliitto on hyvin onnellinen, koskapa se antaa ilon-aihetta kaikille ihmisille; kelle vaan siitä puhun, se sille heti nauraa. Olenpa nyt kaikkein onnellisin ihminen maailmassa!
Neljäs kohtaus.
Dorimena, Sganarelle.
Dorimena (perällä, pienelle, häntä seuraavalle palvelijalle). Lähdetään pois, poikaseni; pitele hyvästi lievettäni, äläkä tee mitään ilveitä.
Sganarelle (sivulla huomaten Dorimenan). Kah, morsiamenihan se on, joka tuolta tulee. Ah, kuinka hän on kaunis! Kuinka punakka ja kuinka hoikka! Voipiko olla semmoista miestä, jota tätä nähdessään, ei haluttaisi avioliittoon? (Dorimenalle). Minne matka, ihana kaunotar, tuleva rakkaan puolisonne rakas puoliso?
Dorimena. Menen pienille ostoksille.
Sganarelle. No, kultaseni, tänä päivänä pääsemme omistamaan toinen toisemme. Sitte ei teillä enään ole oikeutta kieltää minulta mitään, ja minä voin tehdä kanssanne mitä vaan haluan, eikä siinä kellään ole mitään sanomista. Te tulette olemaan minun päästänne aina kanta-päihin asti, ja minä tulen olemaan herra ja isäntä teidän vilkkaille silmillenne, teidän hohtaville huulosillenne, teidän pienille pyöryläisille korvillenne, teidän sievälle leuallenne, teidän ympyriäisille pienoisille hm! hm! teidän — — —. Sanalla sanoen, koko teidän ihmisenne joutuu minun valtaani, ja minä voin hyväillä teitä milloin vaan tahdon. Ettekö tekin, lintuseni, ole hyvillänne, tästä meidän avio-liitostamme?
Dorimena. Hyvin hyvilläni, oikein iloinen olenkin, sillä isäni kovuus on minua tähän päivään asti pitänyt ilkeimmässä orjuudessa. Se vähäinen vapaus, jonka hän toisinaan on minulle suonut, saattaa minut raivoon, ja satoja kertoja olen toivottanut, että hän antaisi minut miehelle, päästäkseni siitä pakosta, joka minulla on hänen luonansa, ja saadakseni tehdä, mitä tahdon. Jumalalle kiitos, te tulitte nyt onneksi minua päästämään, ja minä valmistelenkin nyt jo nauttimaan iloa ja kelvollisesti ottamaan takaisin sitä aikaa, jonka olen tähän asti vankina menettänyt. Koska te olette rikas mies ja tiedätte kuinka pitää elää, niin arvattavasti meille kahden tulee olemaan hyvin iloinen elämä, ja te ette suinkaan liene noita häjyjä avio-miehiä, jotka tahtovat, että vaimon, niinkuin suden-korennon, pitäisi tulla toimeen tyhjällä. Tunnustan teille, että en suostuisi tämmöiseen kauppaan, ja että yksinäisyys vimmastuttaa minut. Minä rakastan leikkiä, vieraspitoja, tanssia, kestiä, kävelyä ja ajelemista, sanalla sanoen, kaikkea huvitusta, ja te varmaan ihastutte, että saatte niin iloisen puolison, kuin minä olen. Meillä ei tule koskaan keskenämme olemaan eri-puraisuutta, enkä minä koskaan ahdista teitä toimissanne ja liikkeissänne; samalla toivon, ett'ette tekään puoleltanne minua ahdista toimissani; sillä, minun nähdäkseni, pitää nöyryyden olla molemman-puolisen, eikä kukaan mene naimiseen saattaaksensa tois-puoleistansa raivoon. Lyhykäisesti sanoen, naimisessa tulemme me elämään niinkuin ne, jotka tuntevat maa-ilmansa. Eikä luuleminen saa koskaan tulla sekoittamaan meidän elämätämme; ja siinä on kyllin, että lupaan olla teille uskollinen, niinkuin tiedän, että tekin tulette minulle olemaan uskollinen. Mutta mikä teidän on? Kasvonne muuttuvat kokonansa.
Sganarelle. Ei se ole mitään; yskä vaan nousi päähäni.
Dorimena. Kumma, kuin se tauti tähän aikaan paljon vaivaa ihmisiä; vaan avio-miehenä pääsette kaikista taudeista. Hyvästi! Minä oikein ikävöin kunnollisia vaatteita, päästäkseni näistä repaleista. Arvattavasti ostatte te minulle kaikkea; heti lähetän kauppiaita luoksenne.
Viides kohtaus.
Jeronymus, Sganarelle.
Jeronymus. Oikeinpa hyvästi sattui, herra Sganarelle, että vielä teidät täältä tapasin. Minä tapasin kulta-sepän, joka oli kuullut mainittavan, että te etsitte kaunista sormus-kiveä lahjoittaaksenne puolisollenne, ja pyysi minua puhuttelemaan teitä puolestansa sekä sanomaan että hänellä on kaupan semmoinen maailman parain kivi.
Sganarelle. Herranen aika! Eihän sillä niin kiirettä ole!
Jeronymus. Kuinka? Mitä tämä tahtoo sanoa? Mihinkä se naima-into on joutunut, kun teissä vast'ikään paloi?
Sganarelle. Olen saanut pieniä epäilyksiä päähäni ja nyt alkaa koko tuo naiminen arveluttaa minua. Ennenkuin tässä asiassa etemmäksi astun, pitää minun se tarkasti tutkia ja pyydän teidän selittämään alinomaa mieleheni johtuvan unen, jonka näin viime yönä. Tiedättehän että unet ovat niinkuin peilit, joissa ihminen silloin tällöin saa katsoa tulevaisuuttansa. Minä olin olevinani laivalla, hyvin myrskyisellä merellä ja — —
Jeronymus. Herra Sganarelle, minulla on vähän asiaa toimitettavaa, ett'en jouda untanne kuuntelemaan. Minä en ensinkään ymmärrä selittää unia. Vaan mitä naimis-kysymyksenne selittämiseen tulee, niin on teillä naapurinanne kaksi tieto-viisasta, jotka voivat teille selittää kaikki, mitä tästä asiasta tahdotte tietää. Ja kuin nämä tieto-viisaat vielä ovat eri lahko-kuntaa, eri oppi-lahkoa, niin voitte heidän eri-laisista ajatuksistansa valita kumpaisen haluatte. Minä puolestani pysyn siinä, mitä jo ennen olen teille sanonut, ja nyt, nöyrin palvelijanne!
Sganarelle (yksinänsä). Hän on oikeassa. Tässä epävakaisuudessani, johon naima-tuumani suhteen olen joutunut, pitää minun kysyä neuvoa näiltä oppineilta miehiltä.
Kuudes kohtaus.
Pankrasius, Sganarelle.
Pankrasius (puhuu sinne-päin, josta on tullut sisään, näkemättä Sganarellea). Menkää tiehenne, mokoma hävytöin, tieteissä te olette yhtä äkkinäinen kuin vastasyntynyt lapsi.
Sganarelle. Kas tuossa minulla nyt onkin yksi tieto-viisas!
Pankrasius (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). Jaa, minä vastustan sinua todistuksilla, ja minä todistan Aristotelen kautta, joka on kaikkein viisasten viisas, että olet *ignorans* ja *ignorantissimus*, pöllöytynyt, pöllistetty ja pöllistettävä, kaikki mahdolliset ja mahdottomat taivutukset läpeensä.
Sganarelle (syrjässä). Se on joutunut riitaan jonkun kanssa. (Pankrasiukselle) Hyvä herra — —
Pankrasius (niinkuin edellä Sganarellea näkemättä). Sinä mokoma, tahdot järjellisesti tutkia asioita, ja sinulla ei ole järkeä ensinkään.
Sganarelle (syrjässä). Vihansa estää hänet minua näkemästä. (Pankrasiukselle). Hyvä herra — —
Pankrasius (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). Sinun päätöksesi on kirottava kaikissa philosophin, kaikissa tieto-viisauden maissa.
Sganarelle (syrjässä). Häntä mies-parkaa, on, kovin vihastutettu. (Pankrasiukselle). Minä — —
Pankrasius (niinkuin edellä, näkemättä Sganarellea). *Tolo coclo, tota via aberras.*
Sganarelle. Minä suutelen käsiänne, herra tohtori!
Pankrasius. Terve, terve!
Sganarelle. Tokko saisin — —
Pankrasius (kääntyen oveen päin josta on tullut sisään). Ymmärrätkö, pöykiö, mitä olet tehnyt? Se on *syllogismus in tuhmelino*.
Sganarelle. Pyytäisin teitä — —
Pankrasius (niinkuin edellä). *Majór* on siinä kelvotoin, *minor* hävytöin, ja itse päätös naurettava.
Sganarelle. Minä —
Pankrasius (niinkuin edellä). Minä halkeisin ennenkuin kuunteleisin, mitä sinä lörpöttelet; ja minä puolustan mietettäni niin kauan kuin minulla on jälellä yksikään pisara kirjoitus-mustetta.
Sganarelle. Saisinko minä —
Pankrasius. Jaa, tätä mietettä tahdon puolustaa *pugnis et calcibus, unguibus et rostro*.
Sganarelle. Herra Aristoteles, onko lupa kysyä, mikä teidät saattaa tämmöiseen vihan vimmaan?
Pankrasius. Mitä oikein asia koko maailmassa.
Sganarelle. No, mikä se on?
Pankrasius. Muuan tietämätön tolvana tahtoo minua vastustaa puolustaen väärää päätöstä, päätöstä, joka on ilkeä, hirmuinen, kauhea.
Sganarelle. Tohtisinko kysyä, mikä se oli?
Pankrasius. Ah, herra Sganarelle, koko maailma on tätä nykyä nurin niskoin, ja ihmiset ovat yleisesti turmellut. Joka paikassa vallitsee kauhistava vapaus; ja niiden virka-miesten, joita on pantu valvomaan järjestystä tässä maassa, pitäisi kuolla häpeästä, että suosivat niin hirmuisia asioita, kuin se, josta puhuin.
Sganarelle. No, mikä se sitten oli?
Pankrasius. Eikö se ole hirveä asia, asia, joka taivaasta huutaa kostoa, kuin hän väittää että hatulla on luonto?
Sganarelle. Kuinka?
Pankrasius. Minä päätän, että pitää sanoa: *hatulla on muoto*, eikä *luonto*. Näiden sanojen välillä on se eroitus, että *muoto* koskee hengettömiä, vaan *luonto* hengellisiä eli eläviä kappaleita; ja koska hattu on hengetön kappale, niin pitää jokaisen sanoa: *hatulla on muoto*, (kääntyen sinne-päin josta on tullut sisään) eikä *luonto*. Lukematoin ja tietämätöin te olette ettekä ole edes kuulleetkaan, että näin Aristoteles tämän asian selittää.
Sganarelle (syrjässä). Aloin jo peljätä etten voisikaan toimittaa asiaani. (Pankrasiukselle). Herra tohtori, älkää siitä huoliko mitään. Minulla — —
Pankrasius. Vereni on semmoisessa liikkeessä, ett'en tahdo jaksaa pystyssä pysyä.
Sganarelle. Jättäkää muoto ja hattu lemmolle. Minulla olisi yksi asia teille ilmoitettava, ja — —
Pankrasius. Se heittiö!
Sganarelle. Olkaa hyvä ja asettakaa mielenne; minä — —
Pankrasius. Pöllö!
Sganarelle. Voi hyvänen aika! Minä — —
Pankrasius. Rupeaa, ryökäle, minun kanssani väittelemään semmoisesta asiasta!
Sganarelle. Hän on kokonansa väärässä. Minä — —
Pankrasius. Päätös, jonka Aristoteles on tukkunansa hyljännyt!
Sganarelle. Se on tosi. Minä — —
Pankrasius. Ja hyljännyt vielä niin selvillä sanoilla!
Sganarelle. Te olette oikeassa. (Kääntyen sinnepäin, josta Pankrasius on tullut). Niin, te olette tuhma Jussi ja hävytöin, että uskallatte väitellä tohtoria vastaan, joka osaa sekä lukea että kirjoittaa. (Kääntyen Pankrasiukseen). Katsokaapa, herra tohtori, mikä asia minulla on. Minä tulin teiltä kysymään neuvoa muutamassa asiassa, joka koskee minua hyvin likeltä. Minä aion mennä avioliittoon että vaimoni olisi minulle apuna talossani. Tyttö on kaunis ja hyvän-tapainen; hän on minun mielitiettyni, ja on raivossa päästäkseen vaimokseni. Isänsä lupauksen olen saanut; kuitenkin minä pikkuisen pelkään ihmisten kateutta, ja sentähden pyytäisin, että te, niinkuin tieto-viisas, olisitte niin hyvä ja antaisitte neuvoa. No, mitäs nyt ajattelette tästä?
Pankrasius. Ennenkuin myönnyttäisin että saapi sanoa: hatulla on luonto, ennen minä suostuisin siihen, että *datur vacuum in rerum natura*, ja että itse olen aasi.
Sganarelle (syrjässä). Paha henki ottakoon koko miehen! Herra tohtori hoi, kuulkaas vähän, mitä ihmiset teille puhuvat. Teille saa haastaa kokonaisen tunnin ja te ette vastaa sanaakaan.
Pankrasius. Antakaa anteeksi! Viha pimittää kokonansa mieleni.
Sganarelle. Jättäkää jo se asia, ja ottakaa nyt se vaiva päällenne, että vähän kuuntelette minua.
Pankrasius. No olkaan niin! Mitä on teillä minulle sanomista?
Sganarelle. Tahtoisin puhutella teitä eräästä asiasta.
Pankrasius. Ja millä kielellä tahdotte puhua kanssani?
Sganarelle. Milläkö kielellä?
Pankrasius. Niin.
Sganarelle. Kaikkia kuulettaa! Arvattavasti sillä kielellä, joka on suussani. En suinkaan tarvinne lähteä kieltä naapurilta lainaamaan.
Pankrasius. Minä kysyin: millä kielen-murteella, millä sana-kielellä?
Sganarelle. Ahaa, no se on toista.
Pankrasius. Tahdotteko minua puhutella Italian kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Entäs Hispanian kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Eli Saksan kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Tahi Englannin kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Eli Latinaksi?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Taikka Kreikaksi?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Eli Heprean kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Tahi Syrian kielellä?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Taikka Turkkilaisella?
Sganarelle. En.
Pankrasius. Entäs Arapian kielellä?
Sganarelle. En, en, Suomeksi, Suomeksi, Suomeksi.
Pankrasius. Vai Suomeksi.
Sganarelle. Aivan niin.
Pankrasius. Tulkaa, sitte tänne toiselle puolelleni; sillä tämä korvani ymmärtää vaan tieteellisiä ja ulkomaan kieliä, mutta tämä toinen kuulee tätä tavallista, joka-päiväistä koti-kieltä.
Sganarelle (syrjässä). Tämmöisten miesten kanssa on senkin seitsemän temppua.
Pankrasius. No mikä teillä on asiana?
Sganarelle. Pyytää teiltä neuvoa eräässä vaikeassa asiassa.
Pankrasius. Ahaa, arvattavasti tieteellinen vaikeus?
Sganarelle. Älkäähän huoliko; pyytäisin — —
Pankrasius. Tahtonette tietää, ovatko substansi ja aksidensi yhtäläiset vai erilaiset termit, kuin niitä käytetään olemisesta?
Sganarelle. En millään tavalla. Minä — —
Pankrasius. Eli: onko logika tiede vai taide?
Sganarelle. En suinkaan.
Pankrasius. Tahi ehkä sitä: onko logigalla aineena kaikki kolme hengen liikuntoa, vaiko kolmas yksinään vaan?
Sganarelle. En sitäkään. Minä — —
Pankrasius. Onko sillä kymmenen kategoriaa, eli yksikö vaan?
Sganarelle. En, en. Minä — —
Pankrasius. Vai sitäkö tahdotte tietää, onko johtopäätös syllogismuksen keskus?
Sganarelle. En liki-maillekaan. Minä — —
Pankrasius. Eli, tehdäänkö hyvää maailmassa hyvän itsensä, vaiko hyödyn tähden?
Sganarelle. En minä — —
Pankrasius. Taikka, imettikö alku-äitimme Eva koko ihmisyyttä silloin kuin ensimmäistä lastansa imetti?
Sganarelle. En, en, en, en, en, viekää nämä kysymyksenne hiiden kattilaan!
Pankrasius. No, niin selittäkää sitte ajatuksenne; enhän minä sitä silmistänne voi ennustaa.
Sganarelle. Sen selitän ihan paikalla; vaan teidän pitää kuunnella minua. (Hänen sanoessaan:) Asia on semmoinen että minä haluan solmita avioliiton nuoren ja kauniin tytön kanssa. Kovin rakastan häntä, ja olen jo kosioinnut häntä isältä; vaan kuultuani että — —
Pankrasius (puhuu yhden ajoin Sganarellen kanssa, häntä kuulematta). Sana on annettu ihmiselle selittääksensä ajatuksiansa; ja aivan samoin kuin ajatukset ovat asioiden kuvat, niin ovat sanammekin itse ajatustemme kuvia. (Tuskastunut Sganarelle koettaa useampia kertoja kädellänsä tukkia Pankrasiuksen suuta; tämä vaan jatkaa puhettaan aina kuin Sganarelle ottaa kätensä pois.) Mutta nämä kuvat eroavat niistä toisista kuvista sillä tavalla, että nämä jälkimmäiset ovat erillänsä itse asioista; ja sana se taas kokonansa sisältää kuvattavansa, sillä se ei ole muu kuin ajatus, selitetty ulkonaisilla merkeillä. Tästä seuraa välttämättömästi, että se, joka ajattelee selvästi, se puhuukin hyvästi. Selittäkää siis ajatuksenne minulle sanalla, joka on selvin kaikista merkeistä.
Sganarelle (työntää tohtorin kotiinsa, vetää portin eikä laske häntä ulos). Ole siellä, mokoma rupakko!
Pankrasius (talonsa sisäpuolelta). Jaa, sana on *animi index et speculum*; se on sydämen tulkki ja hengen kuvastin. (Jatkaa akkunasta). Se on peili, joka meille osoittaa luonnollisesti oman luontomme salaisimmat salaisuudet. Ja koska teillä on ajatuksen lahja ja samalla myös puheen lahja, niin miksikä sitte ette käytä sanaa, ja selitä ajatuksianne?
Sganarelle. Sitähän olen kaiken aikaa tahtonut, vaan ette malta kuunnella.
Pankrasius. No nyt kuuntelen. Puhukaa.
Sganarelle. Asia on semmoinen, herra tohtori, että — —
Pankrasius. Vaan, ennen kaikkea, puhukaa lyhyesti.
Sganarelle. Sen olen tekevä.
Pankrasius. Välttäkää pitkä-puheisuutta.
Sganarelle. Hyvä! herra toh — —
Pankrasius. Toimittakaa minulle asianne yhdessä lakonilaisessa appogiaturassa.
Sganarelle. Kysyisin — —
Pankrasius. Pois kaikki liiat sanat! (Sganarelle vihassa, ett'ei saa pulma, tempoo maasta kiviä, niillä viskataksensa tohtoria päähän). Kuinka, te suututte, kuin teidän pitäisi selittää asiatanne? Menkää tiehenne te, olette vielä hävittömämpi, kuin se, joka tahtoi minulle väittää, että hatulla on luonto. Ja minä todistan teille eittävillä ja väittävillä todistuksilla, ja todistuksilla *in barbara*, että te ette koskaan ole ollut, ettekä tule olemaan muu kuin *pecus*, luonto-kappale, ja että minä aina olen ollut ja aina tulen olemaan *in utroque jure* tohtori Pankrasius.
Sganarelle. Juuttaan purpattaja!
Pankrasius (tullen takaisin.) Tiede-mies, oppinut mies.
Sganarelle. Entäs vielä?
Pankrasius. Täydellinen mies, asiaan-kelpaava mies. (Kävellen edes-takaisin). Kaikissa tieteissä, luonnollisissa, siveysopillisissa, poliitillisissa tieteissä perehtynyt mies. *Oppinissimus per omnes modos et casus.* Oppinut mies, (kävellen vaan) mies, jolla on, *superlative*, satuja, mythologioja, historioita, grammatikoja, poesiaa, rhetorikaa, dialektikaa ja sophistikaa; mathematikaa, arithmetikaa, optikaa, oneirokritikaa, physikaa ja mathematikaa; kosmometriaa, geometriaa, arkitekturia, medicinaa, astronomiaa, astrologiaa, physionomiaa, metoposkopiaa, keiromanthiaa, geomanthiaa j.n.e. (Pois).
Seitsemäs kohtaus.
Sganarelle (yksinänsä). Hiiden kattilaan semmoiset oppineet, jotka eivät tahdo puhetta kuunnella! Oikein oli se jo minulle ennen sanottu, että hänen mestarinsa Aristoteles ei ollut muu kuin tyhjän lörpöttelijä. Pitää nyt lähteäni etsimään sitä toista, ehkä se olisi vähän taipuisampi ja selkeämpi päästään. Kuulkaa, hoi!
Kahdeksas kohtaus.
Marphurius, Sganarelle.
Marphurius. Mitä tahdotte, herra Sganarelle?
Sganarelle. Herra tohtori, tarvitseisin teidän neuvoanne eräässä asiassa, ja sentähden olen tullut tänne. (Syrjässä). Ohoo, asia näkyy käyvän hyvin. Tämä kuitenkin kuuntelee miestä, tämä viisas.
Marphurius. Herra Sganarelle, olkaa niin hyvä ja jättäkää pois tämmöinen puheen-laatu. Meidän oppi neuvoo, ett'ei mitään pidä aivan päättäväisesti sanoa, vaan että pitää kaikesta puhua epä-vakaisuudella, alinomaa oman järkensä päätös polkea. Ja näin muodoin ei teidän pidä sanoa: olen tullut, vaan: minusta näyttää, että olen tullut.
Sganarelle. Minustako näyttää?
Marphurius. Niin.
Sganarelle. Voipas toki! Tottahan se näyttääkin minusta että olen tullut, koska se niin on.
Marphurius. Nämät eivät ensinkään seuraa toinen toisestansa; ja mikä tahansa voipi teistä näyttää siltä ja siltä, ilman että asia olisi toden-mukainen eli uskottava.
Sganarelle. Kuinka niin? Eikö se ole totta, että olen tullut?
Marphurius. Se on evä-tietoista, ja meidän pitää epäillä kaikkea.
Sganarelle. Mitä? Enkö minä ole tässä, ja ettekö te puhuttele minua?
Marphurius. Se näyttää minusta, että te olette tässä, ja että minä puhun kanssanne; mutta ei siltä mitään vakuutta ole, että itse asiassa niin on.
Sganarelle. No, nytpähän kummissa ollaan! Te laskette leikkiä! Kas tässä seison minä, ja te seisotte siinä; kuinka tähän nyt sopii sanoa, että se näyttää minusta? Jätetään pois tämmöiset hienoudet, ja puhutaan asiastani. Tulin teille sanomaan, että minulla on halu mennä avioliittoon.
Marphurius. En minä siitä tiedä mitään.
Sganarelle. Minä sanon sen nyt teille.
Marphurius. Se saattaa tapahtua.
Sganarelle. Se tyttö, jonka aion vaimokseni ottaa, on hyvin nuori ja sangen kaunis.
Marphurius. Ei se ole mahdotointa.
Sganarelle. Teenkö siinä hyvin vai pahoin, että otan hänet?
Marphurius. Jommin kummin.
Sganarelle (syrjässä). Ahaa, kas tämä laulaa toista virttä! (Marphuriukselle). Kysyn teiltä, teenkö hyvin siinä, että otan vaimokseni sen neidon, josta tässä on kysymys?
Marphurius. Mahdollisesti.
Sganarelle. Vai tekisinkö siinä pahoin?
Marphurius. Kuka-ties.
Sganarelle. Olkaa niin hyvä ja vastatkaa minulle niinkuin vastata pitää.
Marphurius. Semmoinen on minun aikomukseni.
Sganarelle. Sydämeni palaa rakkaudesta neitoa kohtaan.
Marphurius. Se voi olla mahdollista.
Sganarelle. Isänsä on hänet jo luvannut minulle.
Marphurius. Saattaa olla.
Sganarelle. Mutta minua pelottaa, että jouduttuani avioliittoon muut nuoremmat rakastuvat vaimooni, ja että itse joudun aisan-kannattajaksi.
Marphurius. Se voipi tapahtua.
Sganarelle. Mikä on teidän ajatuksenne tästä?
Marphurius. Ei mitään ole mahdotointa.
Sganarelle. Mutta kuinka tekisitte te, jos olisitte minun siassani?
Marphurius. Sitä en tiedä.
Sganarelle. No, vaan mitäs minua neuvotte tekemään?
Marphurius. Tehkää, mitä haluatte.
Sganarelle. Minä suutun.
Marphurius. Siitä pesen käteni puhtaaksi.
Sganarelle. Hiiden kattilaan mokoma uneksija!
Marphurius. Sen tekee se, joka voipi.
Sganarelle (syrjässä). Pyövelin ruoka! Kyllä minä sinua saan toista virttä laulamaan, sinä pahan hengen philosophi! (Lyö Marphuriusta kepillänsä).
Marphurius. Ai, ai, ai!
Sganarelle. Kas niin, siin' oli sinulle maksu sekasotkustasi, ja minä olen tyytyväinen.
Marphurius. Kuinka? Mitä hävyttömyyttä tämä on? Häväistä minua tällä tavalla! Olla niin rohkea ja lyödä senkaltaista philosophia kuin minä olen!
Sganarelle. Min, oiaiskaa sitten, olkaa niin hyvä, tuo entinen puheen-laatunne. Kaikkea pitää epäillä, eikö niin? Näin muodoin ette tekään tarvitse sanoa, että minä olen teitä lyönyt, vaan että se vaan näyttää teistä, niinkuin olisin teitä lyönyt.
Marphurius. Voi, voi! Minä menen valittamaan poliisille, että te minua pieksitte.
Sganarelle. Siitä pesen käteni puhtaaksi.
Marphurius. Ruumiseni sain naarmoja ja mustelmia.
Sganarelle. Se saattaa olla mahdollista.
Marphurius. Se olet sinä, joka minua näin pieksit.
Sganarelle. Ei siinä ole mitään mahdotointa.
Marphurius. Minä hankin asiasta tuomion.
Sganarelle. Siitä en minä tiedä mitään.
Marphurius. Ja oikeus tuomitsee sinun.
Sganarelle. Sen tekee se, joka sen voipi.
Marphurius. Älähän huoli. (Pois).
Yhdeksäs kohtaus.
Sganarelle (yksinänsä). Ei siltä heittiön tietoviisaalta saanut yhtä kunnon sanaa, nyt en siis ole yhtään entistä viisaampi. Mitä pitää minun nyt tehdä tässä epä-vakaisuudessani, kun en tiedä, mitä naimisestani saattaa seurata? Ei yksikään ihminen ole ollut tämmöisessä ahdingossa, kuin minä nyt olen. Kah, tuolla tulee mustalais-naisia! Minun pitää niiltä kysyä tulevat tapaukseni.
Kymmenes kohtaus.
Kaksi mustalais-naista, Sganarelle.
(Kaksi mustalais-naista helkkä-rummut kädessä, tulevat laulaen ja tanssien).
Sganarelle. Ei noita huoli paina. Kuulkaatte, pyhät piijat, voitteko minulle ennustaa hyvää onnea?
Ensimmäinen mustalatar. Hyvin, kaunis herra, niinkuin näette, meitä on kaksi, jotka sen voimme tehdä.
Toinen mustalatar. Sinä et tarvitse muuta kuin osoittaa kätesi meille, sen juovista ja risteistä sanomme sinulle kaikki, mitä tietää halajat.
Sganarelle. No, hyvä! Tuos' ovat nyt molemmat käteni teille, katsokaa niihin, kuin paljon haluatte.
Ens. mustalatar. Sinulla on hyvä ja rehellinen näkö.
Toinen mustalatar. Aivan niin, hyvä onnellinen näkö. Semmoisen miehen näkö, josta jokin tulee maailmassa.
Ens. mustalatar. Sinä joudut naimiseen, ennenkuin monta aikaa kuluu.
Toinen mustalatar. Sinä nait hyvin kauniin vaimon, hyvin kauniin vaimon.
Ens. mustalatar. Jaa, vaimon, jota koko maailma hyväilee ja rakastaa.
Toinen mustalatar. Vaimon, joka sinulle hankkii paljon ystäviä, hyvä herra, paljon ystäviä.
Ens. mustalatar. Vaimon, joka saattaa runsauden huoneesesi.
Toinen mustalatar. Vaimon, joka tuottaa sinulle runsaan kuuluisuuden.
Ens. mustalatar. Sinä tulet hänen kauttansa havaituksi, hyvä herra, hänen kauttansa havaituksi.
Sganarelle. Kas se on hyvä! Mutta sanokaapa nyt, onko siitä pelkoa, että muut rakastuvat vaimooni?
Toinen mustalatar. Siitäkö pelkoa, että muut rakastuvat vaimoosi?
Sganarelle. Niin.