Produced by Jari Koivisto

VIRKISTYSMATKA

3-näytöksinen pila

Kirj.

FELIX HORNBORG [Nuutti Vuoritsalo]

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1904.

Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.

Henkilöt:

IISAKKI POROMÄKI, posessionaatti.
JOSEFIINA POROMÄKI, hänen vaimonsa.
KNUT KANNEL, Poromäen sukulainen.
THERESE FRASÉN, |
ADELAIDE STÖR, | vanhojapiikoja.
HELENIUS, lakimies.
ELJAS ELPYVÄ, runoilija.
SKÅL, Poromäen tuttava.
RAVINTOLANEITI.
PYYKKIMUIJA.

1:nen näytös: Poromäen maatila. 2:nen näytös: Kylpylaitoksessa. 3:s näytös: Kylpylaitoksessa

Ensimäinen näytös

Huone maakartanossa. Ovi taustalla. Oikealla seinämällä pari akkunaa.
Toinen ovi vasemmalla.

Ensimäinen kohtaus.

(Elpyvä on akkunassa ja katselee ulos. Helenius tulee).

ELPYVÄ. Katsokaapa tuonne, herra Helenius.

HELENIUS. Joo, minä näin jo tullessani…

ELPYVÄ. He ovat soutelemassa.

HELENIUS. Niin ovat, niin.

ELPYVÄ. Katsokaa nyt kuinka neiti Adelaide nauraa!

HELENIUS. Niin näkyy nauravan. — Ja neiti Therese myöskin!

ELPYVÄ. Hän tuntuu huvittavan heitä kovasti, tuo herra Kannel.

HELENIUS. Niin tuntuu. (Paussi. Katsovat ulos akkunasta).

ELPYVÄ. Neidit eivät enää osaa muusta puhuakkaan kuin hänestä.

HELENIUS. Hän on heistä kovin intresantti.

ELPYVÄ. Ja mikä hänessä on intresanttia?! Ei suoraan sanoen mikään.

HELENIUS. No eipä todellakaan. Kyllähän hän on iloinen…

ELPYVÄ. Ei hän ole mitään! Nuori, huikentelevainen ja varakas, mutta tyhjä sielu.

HELENIUS. Ei hänessä mitään syvempää ole, kyllä se on totta.

ELPYVÄ. No ei, Jumala paratkoon! Ajatelkaas, tuommoinen nuori hulivili! Mitä hän on kokenut syvällistä elämässään? Onko hän koskaan vaivannut itseään synkillä ajatuksilla, onko hän koettanut yökaudet syventyä suurten runoilijain teoksiin? — Lausun tämän vaan esimerkiksi. — Onko hän koskaan itse koettanut panna kokoon pienintäkään runoa? — Tämäkin vaan esimerkiksi. — Ei, sitä hän ei ole. — Mutta tehdä pilkkaa runoudesta, sitä hän kyllä osaa.

HELENIUS. Hän tuntuu todellakin sangen löyhältä. Ei mitään vakavampaa. Jos hänen pitäisi esimerkiksi syventyä jonkun lakiteoksen henkeen, niin sepä vasta olisi näky. — Olkoon tämäkin nyt vaan esimerkiksi sanottu. — Ja kuitenkin semmoinen työ vaatii ajatuskykyä ja edistää ja kehittää ihmistä.

ELPYVÄ. No totta kai! Tuommoiset nuoret miehet ne nauravat kaikelle — Runous esimerkiksi heistä ei ole minkään arvoinen. Sitä osaa muka kuka vaan viitsii. — Heillä on rahaa, ei mitään muuta.

HELENIUS. Niin. Ei mitään muuta. (Paussi. Katsovat ulos). Minua on viime aikoina alkanut arveluttaa tuo herra Kanteleen liika seurusteleminen neitien kanssa.

ELPYVÄ. Totta puhuen niin minuakin.

HELENIUS. Me olemme jääneet vallan syrjään. Ja suoraan sanoen, minun asiani vaativat neiti Theresen suosion, ja muutenkin tietysti minun tunteeni.

ELPYVÄ. Niin minunkin neiti Adelaiden, ja tietysti minäkin muuten myös… — Jotain olisi tehtävä.

HELENIUS (katsellen akkunasta). Tuommoinen poikaviikari! Se on kerrassaan hermostuttavaa! (loukkautuneena). Neiti Therese säilyttää jo ruusua häneltä.

ELPYVÄ (samoin). Ja neiti Adelaide ruiskukkaa!

HELENIUS. Siinä sen nyt näette! Me alamme olla heille ilmaa.

ELPYVÄ. Ja me olimme jo niin hyvällä alulla.

HELENIUS. Mikä minua vielä harmittaa, on se, että herra Kannel on niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.

ELPYVÄ (levottomana). Toivottavasti ei mitään olekaan tapahtunut!

HELENIUS. Niin, minä tarkoitan, että hän ei välitä meistä.

ELPYVÄ. Jaa niin… (paussi). Harmillista että hän tuli tänne keikailemaan ja pilkkaamaan. Hän on pilannut minulta koko tunnelman.

HELENIUS (päättävästi). Minä olen päättänyt tehdä hänen keikailemisistaan lopun.

ELPYVÄ. Ja mitenkä se kävisi?

HELENIUS. Minä luulen keksineeni keinon.

ELPYVÄ. No?

HELENIUS (arvokkaana). Eikö nainen miehessä ihaile ennen kaikkea ihanteellisuutta? (Röyhistää itseään).

ELPYVÄ (samoin röyhistäen itseään). No totta kai. Julia ihaili Romeota.

HELENIUS. Jos nyt mies näyttäytyy toiseksi kuin miksi nainen on hänet kuvitellut, niin miten silloin käy?

ELPYVÄ. Jaa silloin…

HELENIUS. Niin. Ettekö arvaa? No, nainen alkaa silloin halveksia miestä.

ELPYVÄ. Niin niin, tietysti, sehän on luonnollista.

HELENIUS. Tekin siis myönnätte niin olevan.

ELPYVÄ. No totta kai. — Minä tunnen ihmiset minä.

HELENIUS. Meidän täytyy saada herra Kannel huonoon valoon neitien silmissä.

ELPYVÄ. Mutta mitenkä?

HELENIUS. Posessionaatti haluaa pois täältä kylpylaitokseen. Hän on tehnyt itsensä kipeäksi vaan siitä syystä, minä tiedän sen.

ELPYVÄ. No?!

HELENIUS. Herra Kannel tietysti seuraa mukana. — Me autamme heitä pääsemään.

ELPYVÄ. Suokaa anteeksi, mutta minä en vielä käsitä…

HELENIUS. Rouva Poromäki epäilee tietysti rakkaan miehensä tautia ja Poromäki on tohvelin alla aivan kokonaan. Mutta jos me saamme rouvan suostumaan Poromäen lähtöön, niin on varma, että neidit myös lähtevät kylpylaitokseen. Sillä he seuraavat Kannelta.

ELPYVÄ. Entäs me?!

HELENIUS. Me matkustamme neitien kanssa, mutta vasta viikkoa myöhemmin kuin posessionaatti ja herra Kannel.

ELPYVÄ. Minä en oikein käsitä, minne te pyritte näiden monien mutkien kautta.

HELENIUS. Se tulee nyt. Posessionaatti ja herra Kannel tulevat tietysti viettämään hurjaa elämää kylpylaitoksessa.

ELPYVÄ. Niin?

HELENIUS. Me tulemme neitien kanssa ja yllätämme heidät.

ELPYVÄ. Ja neidit alkavat halveksia herra Kannelta.

HELENIUS. Niin, se on selvä asia. He saavat kuulla yhtä ja toista, ehkä nähdäkkin.

ELPYVÄ. Ja silloin me olemme voittaneet. Keino on hyvä. — Mutta jos he elävätkin ihmisiksi?

HELENIUS. Olkaa huoletta. Minä tunnen heidät.

ELPYVÄ. Parasta kaikesta on se, että herra Kannel ei tule huomaamaan mitään koko juonesta.

HELENIUS. Se se juuri on hienoin kohta, (kuuluu yskimistä).
Posessionaatti tulee. Nyt vaan hiljakseen odottamaan asiain kulkua.

II kohtaus.

(Poromäki liikkaa sisään).

POROMÄKI. Ahaa! Laki ja runous ovat jo täällä. (Liikkaa istumaan seuraavien sanelmien aikana).

HELENIUS. Niinpä niin. — No mitenkäs on posessionaatin reumatismin laita?

POROMÄKI. Kiitos kysymästä, kyllä se voi hyvin — paljon paremmin kuin minä itse. (Ähkii ja hieroo jalkaansa).

HELENIUS. Ettekä te vaan lähde kylpylaitokseen.

POROMÄKI. Täytyy kai tästä kohta lähteä. — Minä en ole vielä oikein sopinut asiasta rouvani kanssa.

III kohtaus.

(Josefina P. tulee sisään).

JOSEFIINA (Poromäelle). Jassoo, täällä sinä oletkin. (Herroille).
Meillä olisi pari sanaa puhuttavaa kahden kesken.

HELENIUS (hiukan hämmästyneenä). Kernaasti. Me poistumme. (Menevät).

IV kohtaus.

JOSEFIINA. Sinä olet taas loukannut neitejä!

POROMÄKI. Millä tavalla minä nyt taas olen heitä loukannut!

JOSEFIINA. Sinä olet käyttänyt raakaa puhetapaa heidän läsnäollessaan. Ja sinä olet kironnut.

POROMÄKI. Minä sanoin aamupäivällä, että piru vieköön koko hyntyn.

JOSEFIINA. Mutta sehän on hirveän raakaa! Etkö sinä ymmärrä…?

POROMÄKI. En minä tarkottanut vanhojapiikoja!

JOSEFIINA. Eivät he ole mitään vanhojapiikoja! He ovat neitejä!

POROMÄKI. Olkoot vaikka kerupiimejä, mutta minä en tarkottanut heitä!
Minä tarkotin mustalaisia.

JOSEFIINA. Mutta se sana loukkasi neiti Adelaiden korvaa. Sinä tiedät, että neiti Adelaide on hieno ja runollinen ihminen…

POROMÄKI. Älä puhu minulle hänestä! Minä hermostun. Hän on puolihullu.

JOSEFIINA. Iisakki!!

POROMÄKI. Minä en voi häntä kärsiä! — Enkä minä voi olla toinen kuin minä olen!

JOSEFIINA. Minä sanon sinulle Iisakki, että sinun täytyy! Kuuletko, sinun täytyy!

POROMÄKI. Kyllä minä kuulen!

JOSEFIINA. He ovat meidän vieraitamme ja meidän pitää olla kohteliaita (kuuluu ääniä). He tulevat nyt järveltä. Minä en tahdo enää kuulla valituksia!! (Pois ovesta vasemmalle).

V kohtaus.

KANNEL (katsoo sisään). Ahaa! (huutaa taakseen). Neiti Frasén, posessionaatti on täällä. (Kannel, neiti Therese ja neiti Adelaide sekä herrat Helenius ja Elpyvä tulevat sisään).

THERESE (ottaa Kannelta kädestä ja menee Poromäen eteen). Nyt posessionaatti eroittaa.

POROMÄKI (äreän puoleisesti). Mitä sitten?

THERESE. Me olemme lyöneet vetoa.

POROMÄKI (osoittaa itseään ja Theresea).

THERESE. Herranen aika, ette te, vaan me, herra Kannel ja minä. Siis emme me vaan me. (Nauraa). Ja nyt te eroitatte. (Kanteleelle). Tulkaa tänne vaan lähemmäksi, ei se auta.

KANNEL. Ei näy auttavan. Ja minä kun jo salaisesti toivoin että olisitte unhoittanut koko asian.

THERESE. Siinäpä sitä ollaan. Te pelkäätte.

KANNEL. Hirveästi. Katsokaa, minä vapisen oikein.

POROMÄKI. Vasen housunpunttikin näkyy pelosta kääntyneen ylöspäin.
(Kaikki katsovat).

KANNEL. Ovatko kaikki nähneet jo?

THERESE (nauraen). Ovat ovat!

KANNEL. Minä siis voin ryhtyä sitä korjaamaan. (Korjaa).

THERESE. Mutta näin me kokonaan unohdamme vetomme. (Ottaa Kannelta kädestä). No posessionaatti!

POROMÄKI. Niinhän te seisotte kuin alttarin edessä.

THERESE (ihastuneena katsoen Kannelta). Niin, ja posessionaatti on pappi, joka vihkii meidät. (Nauraa).

ADELAIDE. Rakas Therese, kuinka sinä fjeskaat.

KANNEL (Poromäelle). No erota nyt pian.

POROMÄKI. Mistä on kysymys?

KANNEL. Neiti Frasén ja minä olemme lyöneet vetoa siitä, kumpi meistä illallispöydässä syö enemmän lihapullia.

POROMÄKI. Syö enemmän lihapullia!

THERESE. Niin. Me olemme soudellessa saaneet hirveän ruokahalun… erottakaa nyt. Minä syön kaksitoista.

KANNEL. Minä syön kolmetoista.

POROMÄKI. Ai ai, se on onneton luku. Katso vaan kuinka sinun käy. No, minä erotan, (eroittaa). Kas noin.

THERESE. Nyt te hävisitte, herra Kannel.

KANNEL. Minä aion syödä yhden enemmän.

THERESE. Ette syö kymmentäkään. Ja minä syön kaksitoista.

ADELAIDE. Varo vaan, rakas Therese, ettet tule kipeäksi. Sinun heikko… no, sinä tiedät, mitä tohtori sanoi.

POROMÄKI (osanottavana). Onko neiti Frasénilla huono vatsa?

THERESE. Rakas Adelaide, minä pyydän, älä huolehdi minusta. Hoida sinä vaan huonoa selkäydintäsi. (Alkaa puhella Kanteleen kanssa).

POROMÄKI. Ai ai, onko selkäydin kipeä? (Sytyttää sikarin ja puhelee sytyttäessään). Ne on ikäviä tuommoiset taudit, sillä vatsa ja selkäydin ne ovat tärkeitä elimiä. Minulla ne ovat myöskin pilalla…

HELENIUS. Kuka teistä sen vedon oikein keksi, neiti Frasén.

THERESE. Toinen, herra varatuomari, toinen.

KANNEL. Se tahtoo sanoa minä.

ELPYVÄ. Hyvin proosallinen veto.

KANNEL. Niin on. Mutta jos te herra Elpyvä olisitte ollut mukana, niin me varmaan olisimme lyöneet sen runomitalla.

HELENIUS. Ehdottaa mokomaa vetoa kauniina kesäiltana, kyllä se sentään on arveluttavaa.

KANNEL (Thereselle). Nyt he alkavat meitä moittia.

THERESE. Siksi, etteivät he ole osanneet lyödä semmoistakaan vetoa.

ADELAIDE (viehkeän nuhtelevasti). Kyllä teitä voikin moittia, herra
Kannel. Semmoinen veto näin ihanana, ihanana iltana.

POROMÄKI (kärsimättömänä). Ihanana, ihanana, na na…

ADELAIDE (innostuen). Tiedättekö, mitä minulle nyt juuri muistuu mieleen.

KANNEL. Minä en ainakaan tiedä.

ADELAIDE. Ah! Kun minä katselen tuota ihanaa kesäiltaa, (Poromäki alkaa näyttää onnettomalta) kun aurinko kultaa järven pintaa.

POROMÄKI (pidellen säärtään). Ai ai… perhanan pistokset..

ADELAIDE. Silloin minulle muistuu mieleen jalon runoilijamme Runebergin sanat: (paatoksella). Jo päivä laski suvinen tulilta ihanainen —

POROMÄKI. Ai ai ai… perhanan pistokset…

ADELAIDE. Majoille maille valahti jo rusko sammuvainen…

POROMÄKI. Ooh, ai ai, älkää vaan antako häiritä itseänne, kyllä se on kaunista. Ääh — (hieroo jalkaansa).

THERESE. Adelaide on aina niin hirveän sentimentaalinen.

ELPYVÄ. Te erehdytte neiti Frasén, te pidätte tunnelmaa sentimentaalisuutena. Tunnelma on jotain suurta, se on ihmisen kauneinta omaisuutta, tunnelman aallot riemastuttavat, niissä aaltoilee ihmislapsen sielu. Tunnelma on aina pyhä!

POROMÄKI (jatkaen). — tunnelma.

ELPYVÄ. Kuinka?!

POROMÄKI. Tunnelma on aina pyhätunnelma. Ettekö tarkottanut sitä?

ELPYVÄ. Minä tarkoitin, että tunnelma on pyhä.

POROMÄKI. Eli että pyhä on tunnelma.

KANNEL. Miksei, jos käyttää proosalle tavatonta sanajärjestystä.

POROMÄKI. Pyhänä on tunnelma pyhä, ain ja pyhä.

THERESE (nauraen). Bravo, bravo.

POROMÄKI. Pyhä ja yhä, se on moitteetonta.

ELPYVÄ. Tehän olette runoilija, herra posessionaatti (kääntyy äkäisenä puhelemaan Heleniuksen kanssa).

POROMÄKI. No aina vähän.

ADELAIDE. Osaatteko tekin runoilla, herra Kannel?

KANNEL. No en juuri. Minulla on niin vähän rimmiä.

ELPYVÄ. Tarvitaan siihen muutakin kuin rimmiä.

KANNEL. Mitä sitten?

ELPYVÄ. Sisällystä!!

KANNEL. No sitä ei minulta suinkaan puutu, mutta rimmit, ne ovat minusta pahimmat.

POROMÄKI. Esimerkiksi pyhä ja yhä.

KANNEL. Onnellinen ken keksii niinkuin sinä. Minulla on vaan yksi rimmi ollut tähän saakka.

ADELAIDE. Mikä se on, sanokaa?!

KANNEL. Se on "vaan".

THERESE. Panetteko te joka säkeen loppuun "vaan".

KANNEL. Panen.

POROMÄKI. Ne rimmaavat hyvin. (Naurua).

ELPYVÄ (Heleniukselle). Pilkkaavat!!

HELENIUS (merkitsevästi). No no, kyllä vielä…

KANNEL. Tahdotteko kuulla minun viimeistä runoani? Se on tehty kolme vuotta sitten.

ADELAIDE. Ah lausukaa!

THERESE. Onko se teidän oma?

KANNEL. Aivan oma, alkuperäinen.

ADELAIDE. Ah! Teidän oma! — Lausukaa pian!

KANNEL. Siis kuulkaa. (Rykäsee, pyyhkii nenäliinalla suutaan, korjaa kaulustaan). Minä osaan sen ulkoa. Se kuuluu näin:

Mun muistuu mielelleni vaan suloiset, tyttö, ihana, silmäs vaan. Ei tähdet, kuu, ei, vaan aurinko niille vertoja vetää vaan.

(Kaikki nauravat ja taputtavat paitsi Eljas Elpyvä).

POROMÄKI. Herra Elpyvä, taputtakaa!

KANNEL. Sitä on vaikea vaihdella sitä "vaan" sanaa eri vivahduksissa.
Mitä te arvelette tästä aikaansaannoksesta, herra Elpyvä?

ELPYVÄ. Sallikaa minun olla arvostelematta.

POROMÄKI. Runoilijat ovat jääviä arvostelemaan. Mutta minä sanon sanani. (Arvokkaana). Ee… minun mielestäni… ee… tuo säe… ee… "mun muistuu mieleheni nyt"… ee… haiskahti hieman liian tutulle… ee… se oli hiukan kuin suloisen… ee… Savonmaan esimakua.

KANNEL. Jaa mutta runollinen vapaus.

POROMÄKI. Jaa jaa, mutta runollinen vapaus ei saa olla vanha. Vaikeata se muuten on tunnelman vallassa tietää, mikä on vanhaa, sen olen minä itse kokenut.

ADELAIDE. Te?

POROMÄKI. Niin, minulla on ollut valmiina runoteos aikoinani.

ELPYVÄ (koettaa kätkeä harmiaan). Todellakin?!

POROMÄKI. Oikein täydellä todella. Sen kansilehdellä seisoi: Valoa kansalle. Runoja ja tunnelmakuvia. Sivistämisen tarkoituksessa kirjoittanut Iisakki Poromäki.

(Kannel nauraa).

ADELAIDE. Mutta te ette julkaissut niitä?

POROMÄKI. En, minä en julkaissut.

KANNEL. Ja miksi et?

POROMÄKI. Niin nähkääs arvoisat herrat ja naiset, syy oli tämä. Kaikkein kaunein runo, johon minä olin vuodattanut koko sieluni, alkoi näin:

Kuninkaan kultaisen kartanon puolla on minun kultani marjana suolla.

KANNEL. Ee — — se haiskahtaa hieman tutulle…

POROMÄKI. Jatko kuului näin:

Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa mutta köyhänä jätin hänet kasvamaan.

THERESE. Mutta sehän on kaikki vanhaa!

POROMÄKI. Sepä se juuri oli minun onnettomuuteni.

ADELAIDE. Ettekö te huomannut sitä?

POROMÄKI. En. Minä itkin, kun minä kirjotin tätä runoa ja lauloin joka ilta: (laulaa)

Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa…
enkä huomannut mitään.

KANNEL. Sattuuko teille koskaan semmoista, herra Elpyvä.

ELPYVÄ. Ei herra Kannel! Minulle ei koskaan satu semmoista!

ADELAIDE (akkunassa). Ah, niin ihana, ihana pilvi! Katsokaa tuolla kaukana taivaanrannalla, katsokaa tuolla… niin loistava.

ELPYVÄ. Ihmeen kaunis ja loistava. Kuinka teillä on tarkka silmä huomaamaan kauneutta.

THERESE. Ei tuota nyt ole niin vaikea huomata.

HELENIUS. Todella hyvin loistava pilvi.

ADELAIDE. Se liitää, se liitää!

POROMÄKI (hermostuneena). Ja kiitää ja kiitää. (Kanteleelle). Piru heidät vieköön!!

ADELAIDE. Ah kuinka kaunis! Se on kuin joutsen.

ELPYVÄ. Jolla on kultareunaiset siivet.

POROMÄKI. Kultareunainen joutsen.

ADELAIDE. Ah niin niin, kultareunainen joutsen.

POROMÄKI. Minusta se on aivan kuin kolme krokotiiliä.

ADELAIDE. Te olette raaka!

THERESE. Päinvastoin. Se on kuin kolme krokodiiliä, jos katsoo sitä terveen ihmisen silmillä.

KANNEL. Jaa mutta posessionaatti ei ole terve.

ADELAIDE. Niin, ja posessionaatin pitäisi olla kohteliaampi naisille, eikä sanoa…

POROMÄKI. … totuutta. Pitäisi sanoa kolmea krokotiiliä yhdeksi joutseneksi — naisten tähden.

THERESE. Neiti Störin tähden.

ADELAIDE (loukkaantuneena). Herra Elpyvä, tarjotkaa minulle käsivartenne.

(Menee Elpyvän kanssa pois).

POROMÄKI. Kaunis pari!

THERESE. Neiti Stör suuttui. Minä menen häntä lepyttämään.

HELENIUS. Minä tulen teitä auttamaan, neiti Frasén. (Menevät).

VI kohtaus.

POROMÄKI. Se meni kertomaan Josefiinalle, ja kohta on Josefiina minun kimpussani. Enkä minä ole pahaa sanaa sanonut. Ei, kyllä täältä täytyy päästä pois, vaikka karkaamalla. Aina samaa, aina yhtä ja samaa ja iankaikkisesti. — Enkä minä jaksa olla koko ikääni luuvaloinen. (On koko ajan seisonut kuin raihnas ainakin). Katsos nyt tätä seisomista. Niinkuin vaivasen onni. Minä kohta unohdan, että olen terve kuin pukki (alkaa kävellä kuin terve ihminen). Toisinaan minä Josefiinan läsnäollessa unohdan, että olen kipeä.

KANNEL. Lopuksi sinä et enää tiedä, mitä sinä olet.

POROMÄKI. Mitä sinä muuten meinaat minun käynnistäni? (Käy vaivaisesti).

KANNEL. Minä olen sitä jo kauan ihaillut. Sinun rouvasi täytyy uskoa.

POROMÄKI. No niin luulis. Vaikka ei siitä Josefiinasta tiedä.

KANNEL. Onko se nyt niin välttämätöntä, että hän antaa sinulle luvan lähteä?

POROMÄKI. O-on. Se on aivan välttämätöntä.

KANNEL. Veli taitaa olla vähän tohvelin alla.

POROMÄKI. Ssss — älä sano niin kovaa semmoisia sanoja. Minä en ole tohvelin alla, mutta minä yleensä kartan riitaa Josefiinan kanssa. Mitä siitä hyötyy jos riitelee?

KANNEL. No ei mitään, mutta…

POROMÄKI. Pääsenhän minä helpommallakin lähtemään. (Yskii), Mitä pidät minun yskästäni?

KANNEL. Sangen hyvä kaiku.

POROMÄKI. Minä olen tänään koko päivän yskinyt, kun Fiina on ollut likimaillakin vaan.

KANNEL. Ja sydäntä kouristaa yhä?

POROMÄKI. Ehtimiseen, etenkin Fiinan läsnäollessa. — Sitäpaitsi minun korviani on alkanut särkeä.

KANNEL. Kun ei vaan rouvas alkaisi epäillä.

POROMÄKL. Taitaa se vähän epäilläkin, mutta ei voi todistaa mitään. Ja pois täytyy päästä vaikka maakunnan maksoon. Minä olen nääs vähä joka kesä päässyt pienelle virkistysmatkalle ja aion päästä nytkin.

KANNEL. Kyllä siinä on taitanut vaivaa olla. Mitenkä sinä viime kesänä pääsit?

POROMÄKI. Viime kesänä? — Jaa, viime kesänä minä en päässyt ollenkaan.

KANNEL. Entäs edellisenä?

POROMÄKI. Maanviljelyskokous. Minä otin siihen osaa. Kaksi kuukautta.

KANNEL. Entä sitä edellisenä?

POROMÄKI. Muuan täti oli sairastunut. Minä matkustin katsomaan häntä ja katsoin kaksi kuukautta.

KANNEL (nauraen). Jaa'ah!

POROMÄKI. Sitten hän kuoli ja minä hautasin häntä kolmannen kuukauden.

KANNEL. Kyllä meidän täytyy päästä pois täältä. Minullekin se on aivan välttämätöntä!

POROMÄKI. Ikävä täällä on.

KANNEL. Ne on nuo vanhat neidit. Sinä tunnet minut. Minä olen liian kohtelias mies. Minä ajattelen aina itseni lähimäiseni sijaan ja kärsin ennen itse, kuin loukkaan häntä.

POROMÄKI. Aiotko sinä ruveta saarnaamaan?

KANNEL. Kuule nyt. Otaksutaan, että jompikumpi noista vanhoista neideistä heikkoudessaan lankeaa minun kaulaani.

POROMÄKI. Hm!

KANNEL. Ja sanoo: Ah Knut…

POROMÄKI. Herra varjelkoon!

KANNEL. Amen. — Mutta otaksutaan. Miten minun silloin käy?

POROMÄKI. No, sinä vannot aina tulevasi olemaan uskollinen veli.

KANNEL. Hm!

POROMÄKI. Sillä siitä selviäisi.

KANNEL. Niin, sinun luonteellasi. Mutta minä olisin helisemässä; Minä en voisi sanoa mitään, ja minut otettaisi kuin väkirynnäköllä.

POROMÄKI. Hm! — Niin se Josefinakin minut vei.

KANNEL. Pois täytyy päästä. Minä lähden yksin, ellet sinä pääse pian irti. Helenius ja runoilijakin katselevat minua kuin hirviötä ja rosvoa.

POROMÄKI. Kyllä minä tulen mukaan. Jo minä olisin aikoja sitten päässyt, mutta kun Fiina yllätti minut nostamassa sitä jauhosäkkiä. Hän sai siitä päähänsä, etten minä olekkaan sairas ja alkoi tehdä kiusaa.

KANNEL. Mitäs nostelet.

POROMÄKI. Luonto ei antanut myöten. Minä otin sen muuten näin (ottaa tuolin) ja nostin sen pääni päälle näin (nostaa tuolin molemmin käsin ilmaan) ja (Josefiina tulee)… rengit ihmetteli…

VII kohtaus.

JOSEFIINA. Joko sinä olet tullut noin terveeksi?

POROMÄKI (jää seisomaan tuoli ilmassa. Pudottaa sitten tuolin ja ottaa raihnaan asennon).

KANNEL. Samaa sanon minäkin. Syy on muuten minun.

JOSEFIINA. Kuinka niin?

KANNEL. Minä kiusotin häntä. Ja hän näytti, että kyllä hänessä vielä on voimaa. (Poromäki on saavinaan yskäkohtauksen).

JOSEFIINA. Yski siinä nyt sitten, senkin tomppeli, kun ensin teet tyhmyyksiä.

KANNEL. Haluatko vettä?

POROMÄKI. Mene ja tuo oikein lähteestä. (Kannel menee ja naurahtaa).

VIII kohtaus.

JOSEFIINA. Aiotko sinä tuolla tavalla ottaa hengen itsestäsi!

POROMÄKI. En sitä muijaseni, mutta katsos se paha sisu.

JOSEFIINA. Neiti Stör tuli taas valittamaan sinun epäkohteliaisuuttasi. Ja minä juuri pääsin sinua varottamasta!!

POROMÄKI. Minä hermostun!

JOSEFIINA. Mikset sinä voi olla ihmisiksi? Mitä pahaa sinulle on tehty?

POROMÄKI. Minä en kärsi vanhoja piikoja!

JOSEFIINA. Saat luvan kärsiä!

POROMÄKI. Sinä ne tänne haalasit!

JOSEFIINA. Ole vait!

POROMÄKI (ei puhu mitään).

JOSEFIINA. Sinä olet heille raaka, minun vierailleni!