VIRKISTYSMATKA

3-näytöksinen pila

Kirj.

FELIX HORNBORG [Nuutti Vuoritsalo]

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1904.

Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.

Henkilöt:

IISAKKI POROMÄKI, posessionaatti. JOSEFIINA POROMÄKI, hänen vaimonsa. KNUT KANNEL, Poromäen sukulainen. THERESE FRASÉN, | ADELAIDE STÖR, | vanhojapiikoja. HELENIUS, lakimies. ELJAS ELPYVÄ, runoilija. SKÅL, Poromäen tuttava. RAVINTOLANEITI. PYYKKIMUIJA.

1:nen näytös: Poromäen maatila. 2:nen näytös: Kylpylaitoksessa. 3:s näytös: Kylpylaitoksessa

Ensimäinen näytös

Huone maakartanossa. Ovi taustalla. Oikealla seinämällä pari akkunaa. Toinen ovi vasemmalla.

Ensimäinen kohtaus.

(Elpyvä on akkunassa ja katselee ulos. Helenius tulee).

ELPYVÄ. Katsokaapa tuonne, herra Helenius.

HELENIUS. Joo, minä näin jo tullessani…

ELPYVÄ. He ovat soutelemassa.

HELENIUS. Niin ovat, niin.

ELPYVÄ. Katsokaa nyt kuinka neiti Adelaide nauraa!

HELENIUS. Niin näkyy nauravan. — Ja neiti Therese myöskin!

ELPYVÄ. Hän tuntuu huvittavan heitä kovasti, tuo herra Kannel.

HELENIUS. Niin tuntuu. (Paussi. Katsovat ulos akkunasta).

ELPYVÄ. Neidit eivät enää osaa muusta puhuakkaan kuin hänestä.

HELENIUS. Hän on heistä kovin intresantti.

ELPYVÄ. Ja mikä hänessä on intresanttia?! Ei suoraan sanoen mikään.

HELENIUS. No eipä todellakaan. Kyllähän hän on iloinen…

ELPYVÄ. Ei hän ole mitään! Nuori, huikentelevainen ja varakas, mutta tyhjä sielu.

HELENIUS. Ei hänessä mitään syvempää ole, kyllä se on totta.

ELPYVÄ. No ei, Jumala paratkoon! Ajatelkaas, tuommoinen nuori hulivili! Mitä hän on kokenut syvällistä elämässään? Onko hän koskaan vaivannut itseään synkillä ajatuksilla, onko hän koettanut yökaudet syventyä suurten runoilijain teoksiin? — Lausun tämän vaan esimerkiksi. — Onko hän koskaan itse koettanut panna kokoon pienintäkään runoa? — Tämäkin vaan esimerkiksi. — Ei, sitä hän ei ole. — Mutta tehdä pilkkaa runoudesta, sitä hän kyllä osaa.

HELENIUS. Hän tuntuu todellakin sangen löyhältä. Ei mitään vakavampaa. Jos hänen pitäisi esimerkiksi syventyä jonkun lakiteoksen henkeen, niin sepä vasta olisi näky. — Olkoon tämäkin nyt vaan esimerkiksi sanottu. — Ja kuitenkin semmoinen työ vaatii ajatuskykyä ja edistää ja kehittää ihmistä.

ELPYVÄ. No totta kai! Tuommoiset nuoret miehet ne nauravat kaikelle — Runous esimerkiksi heistä ei ole minkään arvoinen. Sitä osaa muka kuka vaan viitsii. — Heillä on rahaa, ei mitään muuta.

HELENIUS. Niin. Ei mitään muuta. (Paussi. Katsovat ulos). Minua on viime aikoina alkanut arveluttaa tuo herra Kanteleen liika seurusteleminen neitien kanssa.

ELPYVÄ. Totta puhuen niin minuakin.

HELENIUS. Me olemme jääneet vallan syrjään. Ja suoraan sanoen, minun asiani vaativat neiti Theresen suosion, ja muutenkin tietysti minun tunteeni.

ELPYVÄ. Niin minunkin neiti Adelaiden, ja tietysti minäkin muuten myös… — Jotain olisi tehtävä.

HELENIUS (katsellen akkunasta). Tuommoinen poikaviikari! Se on kerrassaan hermostuttavaa! (loukkautuneena). Neiti Therese säilyttää jo ruusua häneltä.

ELPYVÄ (samoin). Ja neiti Adelaide ruiskukkaa!

HELENIUS. Siinä sen nyt näette! Me alamme olla heille ilmaa.

ELPYVÄ. Ja me olimme jo niin hyvällä alulla.

HELENIUS. Mikä minua vielä harmittaa, on se, että herra Kannel on niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.

ELPYVÄ (levottomana). Toivottavasti ei mitään olekaan tapahtunut!

HELENIUS. Niin, minä tarkoitan, että hän ei välitä meistä.

ELPYVÄ. Jaa niin… (paussi). Harmillista että hän tuli tänne keikailemaan ja pilkkaamaan. Hän on pilannut minulta koko tunnelman.

HELENIUS (päättävästi). Minä olen päättänyt tehdä hänen keikailemisistaan lopun.

ELPYVÄ. Ja mitenkä se kävisi?

HELENIUS. Minä luulen keksineeni keinon.

ELPYVÄ. No?

HELENIUS (arvokkaana). Eikö nainen miehessä ihaile ennen kaikkea ihanteellisuutta? (Röyhistää itseään).

ELPYVÄ (samoin röyhistäen itseään). No totta kai. Julia ihaili Romeota.

HELENIUS. Jos nyt mies näyttäytyy toiseksi kuin miksi nainen on hänet kuvitellut, niin miten silloin käy?

ELPYVÄ. Jaa silloin…

HELENIUS. Niin. Ettekö arvaa? No, nainen alkaa silloin halveksia miestä.

ELPYVÄ. Niin niin, tietysti, sehän on luonnollista.

HELENIUS. Tekin siis myönnätte niin olevan.

ELPYVÄ. No totta kai. — Minä tunnen ihmiset minä.

HELENIUS. Meidän täytyy saada herra Kannel huonoon valoon neitien silmissä.

ELPYVÄ. Mutta mitenkä?

HELENIUS. Posessionaatti haluaa pois täältä kylpylaitokseen. Hän on tehnyt itsensä kipeäksi vaan siitä syystä, minä tiedän sen.

ELPYVÄ. No?!

HELENIUS. Herra Kannel tietysti seuraa mukana. — Me autamme heitä pääsemään.

ELPYVÄ. Suokaa anteeksi, mutta minä en vielä käsitä…

HELENIUS. Rouva Poromäki epäilee tietysti rakkaan miehensä tautia ja Poromäki on tohvelin alla aivan kokonaan. Mutta jos me saamme rouvan suostumaan Poromäen lähtöön, niin on varma, että neidit myös lähtevät kylpylaitokseen. Sillä he seuraavat Kannelta.

ELPYVÄ. Entäs me?!

HELENIUS. Me matkustamme neitien kanssa, mutta vasta viikkoa myöhemmin kuin posessionaatti ja herra Kannel.

ELPYVÄ. Minä en oikein käsitä, minne te pyritte näiden monien mutkien kautta.

HELENIUS. Se tulee nyt. Posessionaatti ja herra Kannel tulevat tietysti viettämään hurjaa elämää kylpylaitoksessa.

ELPYVÄ. Niin?

HELENIUS. Me tulemme neitien kanssa ja yllätämme heidät.

ELPYVÄ. Ja neidit alkavat halveksia herra Kannelta.

HELENIUS. Niin, se on selvä asia. He saavat kuulla yhtä ja toista, ehkä nähdäkkin.

ELPYVÄ. Ja silloin me olemme voittaneet. Keino on hyvä. — Mutta jos he elävätkin ihmisiksi?

HELENIUS. Olkaa huoletta. Minä tunnen heidät.

ELPYVÄ. Parasta kaikesta on se, että herra Kannel ei tule huomaamaan mitään koko juonesta.

HELENIUS. Se se juuri on hienoin kohta, (kuuluu yskimistä). Posessionaatti tulee. Nyt vaan hiljakseen odottamaan asiain kulkua.

II kohtaus.

(Poromäki liikkaa sisään).

POROMÄKI. Ahaa! Laki ja runous ovat jo täällä. (Liikkaa istumaan seuraavien sanelmien aikana).

HELENIUS. Niinpä niin. — No mitenkäs on posessionaatin reumatismin laita?

POROMÄKI. Kiitos kysymästä, kyllä se voi hyvin — paljon paremmin kuin minä itse. (Ähkii ja hieroo jalkaansa).

HELENIUS. Ettekä te vaan lähde kylpylaitokseen.

POROMÄKI. Täytyy kai tästä kohta lähteä. — Minä en ole vielä oikein sopinut asiasta rouvani kanssa.

III kohtaus.

(Josefina P. tulee sisään).

JOSEFIINA (Poromäelle). Jassoo, täällä sinä oletkin. (Herroille). Meillä olisi pari sanaa puhuttavaa kahden kesken.

HELENIUS (hiukan hämmästyneenä). Kernaasti. Me poistumme. (Menevät).

IV kohtaus.

JOSEFIINA. Sinä olet taas loukannut neitejä!

POROMÄKI. Millä tavalla minä nyt taas olen heitä loukannut!

JOSEFIINA. Sinä olet käyttänyt raakaa puhetapaa heidän läsnäollessaan. Ja sinä olet kironnut.

POROMÄKI. Minä sanoin aamupäivällä, että piru vieköön koko hyntyn.

JOSEFIINA. Mutta sehän on hirveän raakaa! Etkö sinä ymmärrä…?

POROMÄKI. En minä tarkottanut vanhojapiikoja!

JOSEFIINA. Eivät he ole mitään vanhojapiikoja! He ovat neitejä!

POROMÄKI. Olkoot vaikka kerupiimejä, mutta minä en tarkottanut heitä! Minä tarkotin mustalaisia.

JOSEFIINA. Mutta se sana loukkasi neiti Adelaiden korvaa. Sinä tiedät, että neiti Adelaide on hieno ja runollinen ihminen…

POROMÄKI. Älä puhu minulle hänestä! Minä hermostun. Hän on puolihullu.

JOSEFIINA. Iisakki!!

POROMÄKI. Minä en voi häntä kärsiä! — Enkä minä voi olla toinen kuin minä olen!

JOSEFIINA. Minä sanon sinulle Iisakki, että sinun täytyy! Kuuletko, sinun täytyy!

POROMÄKI. Kyllä minä kuulen!

JOSEFIINA. He ovat meidän vieraitamme ja meidän pitää olla kohteliaita (kuuluu ääniä). He tulevat nyt järveltä. Minä en tahdo enää kuulla valituksia!! (Pois ovesta vasemmalle).

V kohtaus.

KANNEL (katsoo sisään). Ahaa! (huutaa taakseen). Neiti Frasén, posessionaatti on täällä. (Kannel, neiti Therese ja neiti Adelaide sekä herrat Helenius ja Elpyvä tulevat sisään).

THERESE (ottaa Kannelta kädestä ja menee Poromäen eteen). Nyt posessionaatti eroittaa.

POROMÄKI (äreän puoleisesti). Mitä sitten?

THERESE. Me olemme lyöneet vetoa.

POROMÄKI (osoittaa itseään ja Theresea).

THERESE. Herranen aika, ette te, vaan me, herra Kannel ja minä. Siis emme me vaan me. (Nauraa). Ja nyt te eroitatte. (Kanteleelle). Tulkaa tänne vaan lähemmäksi, ei se auta.

KANNEL. Ei näy auttavan. Ja minä kun jo salaisesti toivoin että olisitte unhoittanut koko asian.

THERESE. Siinäpä sitä ollaan. Te pelkäätte.

KANNEL. Hirveästi. Katsokaa, minä vapisen oikein.

POROMÄKI. Vasen housunpunttikin näkyy pelosta kääntyneen ylöspäin. (Kaikki katsovat).

KANNEL. Ovatko kaikki nähneet jo?

THERESE (nauraen). Ovat ovat!

KANNEL. Minä siis voin ryhtyä sitä korjaamaan. (Korjaa).

THERESE. Mutta näin me kokonaan unohdamme vetomme. (Ottaa Kannelta kädestä). No posessionaatti!

POROMÄKI. Niinhän te seisotte kuin alttarin edessä.

THERESE (ihastuneena katsoen Kannelta). Niin, ja posessionaatti on pappi, joka vihkii meidät. (Nauraa).

ADELAIDE. Rakas Therese, kuinka sinä fjeskaat.

KANNEL (Poromäelle). No erota nyt pian.

POROMÄKI. Mistä on kysymys?

KANNEL. Neiti Frasén ja minä olemme lyöneet vetoa siitä, kumpi meistä illallispöydässä syö enemmän lihapullia.

POROMÄKI. Syö enemmän lihapullia!

THERESE. Niin. Me olemme soudellessa saaneet hirveän ruokahalun… erottakaa nyt. Minä syön kaksitoista.

KANNEL. Minä syön kolmetoista.

POROMÄKI. Ai ai, se on onneton luku. Katso vaan kuinka sinun käy. No, minä erotan, (eroittaa). Kas noin.

THERESE. Nyt te hävisitte, herra Kannel.

KANNEL. Minä aion syödä yhden enemmän.

THERESE. Ette syö kymmentäkään. Ja minä syön kaksitoista.

ADELAIDE. Varo vaan, rakas Therese, ettet tule kipeäksi. Sinun heikko… no, sinä tiedät, mitä tohtori sanoi.

POROMÄKI (osanottavana). Onko neiti Frasénilla huono vatsa?

THERESE. Rakas Adelaide, minä pyydän, älä huolehdi minusta. Hoida sinä vaan huonoa selkäydintäsi. (Alkaa puhella Kanteleen kanssa).

POROMÄKI. Ai ai, onko selkäydin kipeä? (Sytyttää sikarin ja puhelee sytyttäessään). Ne on ikäviä tuommoiset taudit, sillä vatsa ja selkäydin ne ovat tärkeitä elimiä. Minulla ne ovat myöskin pilalla…

HELENIUS. Kuka teistä sen vedon oikein keksi, neiti Frasén.

THERESE. Toinen, herra varatuomari, toinen.

KANNEL. Se tahtoo sanoa minä.

ELPYVÄ. Hyvin proosallinen veto.

KANNEL. Niin on. Mutta jos te herra Elpyvä olisitte ollut mukana, niin me varmaan olisimme lyöneet sen runomitalla.

HELENIUS. Ehdottaa mokomaa vetoa kauniina kesäiltana, kyllä se sentään on arveluttavaa.

KANNEL (Thereselle). Nyt he alkavat meitä moittia.

THERESE. Siksi, etteivät he ole osanneet lyödä semmoistakaan vetoa.

ADELAIDE (viehkeän nuhtelevasti). Kyllä teitä voikin moittia, herra Kannel. Semmoinen veto näin ihanana, ihanana iltana.

POROMÄKI (kärsimättömänä). Ihanana, ihanana, na na…

ADELAIDE (innostuen). Tiedättekö, mitä minulle nyt juuri muistuu mieleen.

KANNEL. Minä en ainakaan tiedä.

ADELAIDE. Ah! Kun minä katselen tuota ihanaa kesäiltaa, (Poromäki alkaa näyttää onnettomalta) kun aurinko kultaa järven pintaa.

POROMÄKI (pidellen säärtään). Ai ai… perhanan pistokset..

ADELAIDE. Silloin minulle muistuu mieleen jalon runoilijamme Runebergin sanat: (paatoksella). Jo päivä laski suvinen tulilta ihanainen —

POROMÄKI. Ai ai ai… perhanan pistokset…

ADELAIDE. Majoille maille valahti jo rusko sammuvainen…

POROMÄKI. Ooh, ai ai, älkää vaan antako häiritä itseänne, kyllä se on kaunista. Ääh — (hieroo jalkaansa).

THERESE. Adelaide on aina niin hirveän sentimentaalinen.

ELPYVÄ. Te erehdytte neiti Frasén, te pidätte tunnelmaa sentimentaalisuutena. Tunnelma on jotain suurta, se on ihmisen kauneinta omaisuutta, tunnelman aallot riemastuttavat, niissä aaltoilee ihmislapsen sielu. Tunnelma on aina pyhä!

POROMÄKI (jatkaen). — tunnelma.

ELPYVÄ. Kuinka?!

POROMÄKI. Tunnelma on aina pyhätunnelma. Ettekö tarkottanut sitä?

ELPYVÄ. Minä tarkoitin, että tunnelma on pyhä.

POROMÄKI. Eli että pyhä on tunnelma.

KANNEL. Miksei, jos käyttää proosalle tavatonta sanajärjestystä.

POROMÄKI. Pyhänä on tunnelma pyhä, ain ja pyhä.

THERESE (nauraen). Bravo, bravo.

POROMÄKI. Pyhä ja yhä, se on moitteetonta.

ELPYVÄ. Tehän olette runoilija, herra posessionaatti (kääntyy äkäisenä puhelemaan Heleniuksen kanssa).

POROMÄKI. No aina vähän.

ADELAIDE. Osaatteko tekin runoilla, herra Kannel?

KANNEL. No en juuri. Minulla on niin vähän rimmiä.

ELPYVÄ. Tarvitaan siihen muutakin kuin rimmiä.

KANNEL. Mitä sitten?

ELPYVÄ. Sisällystä!!

KANNEL. No sitä ei minulta suinkaan puutu, mutta rimmit, ne ovat minusta pahimmat.

POROMÄKI. Esimerkiksi pyhä ja yhä.

KANNEL. Onnellinen ken keksii niinkuin sinä. Minulla on vaan yksi rimmi ollut tähän saakka.

ADELAIDE. Mikä se on, sanokaa?!

KANNEL. Se on "vaan".

THERESE. Panetteko te joka säkeen loppuun "vaan".

KANNEL. Panen.

POROMÄKI. Ne rimmaavat hyvin. (Naurua).

ELPYVÄ (Heleniukselle). Pilkkaavat!!

HELENIUS (merkitsevästi). No no, kyllä vielä…

KANNEL. Tahdotteko kuulla minun viimeistä runoani? Se on tehty kolme vuotta sitten.

ADELAIDE. Ah lausukaa!

THERESE. Onko se teidän oma?

KANNEL. Aivan oma, alkuperäinen.

ADELAIDE. Ah! Teidän oma! — Lausukaa pian!

KANNEL. Siis kuulkaa. (Rykäsee, pyyhkii nenäliinalla suutaan, korjaa kaulustaan). Minä osaan sen ulkoa. Se kuuluu näin:

Mun muistuu mielelleni vaan suloiset, tyttö, ihana, silmäs vaan. Ei tähdet, kuu, ei, vaan aurinko niille vertoja vetää vaan.

(Kaikki nauravat ja taputtavat paitsi Eljas Elpyvä).

POROMÄKI. Herra Elpyvä, taputtakaa!

KANNEL. Sitä on vaikea vaihdella sitä "vaan" sanaa eri vivahduksissa. Mitä te arvelette tästä aikaansaannoksesta, herra Elpyvä?

ELPYVÄ. Sallikaa minun olla arvostelematta.

POROMÄKI. Runoilijat ovat jääviä arvostelemaan. Mutta minä sanon sanani. (Arvokkaana). Ee… minun mielestäni… ee… tuo säe… ee… "mun muistuu mieleheni nyt"… ee… haiskahti hieman liian tutulle… ee… se oli hiukan kuin suloisen… ee… Savonmaan esimakua.

KANNEL. Jaa mutta runollinen vapaus.

POROMÄKI. Jaa jaa, mutta runollinen vapaus ei saa olla vanha. Vaikeata se muuten on tunnelman vallassa tietää, mikä on vanhaa, sen olen minä itse kokenut.

ADELAIDE. Te?

POROMÄKI. Niin, minulla on ollut valmiina runoteos aikoinani.

ELPYVÄ (koettaa kätkeä harmiaan). Todellakin?!

POROMÄKI. Oikein täydellä todella. Sen kansilehdellä seisoi: Valoa kansalle. Runoja ja tunnelmakuvia. Sivistämisen tarkoituksessa kirjoittanut Iisakki Poromäki.

(Kannel nauraa).

ADELAIDE. Mutta te ette julkaissut niitä?

POROMÄKI. En, minä en julkaissut.

KANNEL. Ja miksi et?

POROMÄKI. Niin nähkääs arvoisat herrat ja naiset, syy oli tämä. Kaikkein kaunein runo, johon minä olin vuodattanut koko sieluni, alkoi näin:

Kuninkaan kultaisen kartanon puolla on minun kultani marjana suolla.

KANNEL. Ee — — se haiskahtaa hieman tutulle…

POROMÄKI. Jatko kuului näin:

Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa mutta köyhänä jätin hänet kasvamaan.

THERESE. Mutta sehän on kaikki vanhaa!

POROMÄKI. Sepä se juuri oli minun onnettomuuteni.

ADELAIDE. Ettekö te huomannut sitä?

POROMÄKI. En. Minä itkin, kun minä kirjotin tätä runoa ja lauloin joka ilta: (laulaa)

Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa… enkä huomannut mitään.

KANNEL. Sattuuko teille koskaan semmoista, herra Elpyvä.

ELPYVÄ. Ei herra Kannel! Minulle ei koskaan satu semmoista!

ADELAIDE (akkunassa). Ah, niin ihana, ihana pilvi! Katsokaa tuolla kaukana taivaanrannalla, katsokaa tuolla… niin loistava.

ELPYVÄ. Ihmeen kaunis ja loistava. Kuinka teillä on tarkka silmä huomaamaan kauneutta.

THERESE. Ei tuota nyt ole niin vaikea huomata.

HELENIUS. Todella hyvin loistava pilvi.

ADELAIDE. Se liitää, se liitää!

POROMÄKI (hermostuneena). Ja kiitää ja kiitää. (Kanteleelle). Piru heidät vieköön!!

ADELAIDE. Ah kuinka kaunis! Se on kuin joutsen.

ELPYVÄ. Jolla on kultareunaiset siivet.

POROMÄKI. Kultareunainen joutsen.

ADELAIDE. Ah niin niin, kultareunainen joutsen.

POROMÄKI. Minusta se on aivan kuin kolme krokotiiliä.

ADELAIDE. Te olette raaka!

THERESE. Päinvastoin. Se on kuin kolme krokodiiliä, jos katsoo sitä terveen ihmisen silmillä.

KANNEL. Jaa mutta posessionaatti ei ole terve.

ADELAIDE. Niin, ja posessionaatin pitäisi olla kohteliaampi naisille, eikä sanoa…

POROMÄKI. … totuutta. Pitäisi sanoa kolmea krokotiiliä yhdeksi joutseneksi — naisten tähden.

THERESE. Neiti Störin tähden.

ADELAIDE (loukkaantuneena). Herra Elpyvä, tarjotkaa minulle käsivartenne.

(Menee Elpyvän kanssa pois).

POROMÄKI. Kaunis pari!

THERESE. Neiti Stör suuttui. Minä menen häntä lepyttämään.

HELENIUS. Minä tulen teitä auttamaan, neiti Frasén. (Menevät).

VI kohtaus.

POROMÄKI. Se meni kertomaan Josefiinalle, ja kohta on Josefiina minun kimpussani. Enkä minä ole pahaa sanaa sanonut. Ei, kyllä täältä täytyy päästä pois, vaikka karkaamalla. Aina samaa, aina yhtä ja samaa ja iankaikkisesti. — Enkä minä jaksa olla koko ikääni luuvaloinen. (On koko ajan seisonut kuin raihnas ainakin). Katsos nyt tätä seisomista. Niinkuin vaivasen onni. Minä kohta unohdan, että olen terve kuin pukki (alkaa kävellä kuin terve ihminen). Toisinaan minä Josefiinan läsnäollessa unohdan, että olen kipeä.

KANNEL. Lopuksi sinä et enää tiedä, mitä sinä olet.

POROMÄKI. Mitä sinä muuten meinaat minun käynnistäni? (Käy vaivaisesti).

KANNEL. Minä olen sitä jo kauan ihaillut. Sinun rouvasi täytyy uskoa.

POROMÄKI. No niin luulis. Vaikka ei siitä Josefiinasta tiedä.

KANNEL. Onko se nyt niin välttämätöntä, että hän antaa sinulle luvan lähteä?

POROMÄKI. O-on. Se on aivan välttämätöntä.

KANNEL. Veli taitaa olla vähän tohvelin alla.

POROMÄKI. Ssss — älä sano niin kovaa semmoisia sanoja. Minä en ole tohvelin alla, mutta minä yleensä kartan riitaa Josefiinan kanssa. Mitä siitä hyötyy jos riitelee?

KANNEL. No ei mitään, mutta…

POROMÄKI. Pääsenhän minä helpommallakin lähtemään. (Yskii), Mitä pidät minun yskästäni?

KANNEL. Sangen hyvä kaiku.

POROMÄKI. Minä olen tänään koko päivän yskinyt, kun Fiina on ollut likimaillakin vaan.

KANNEL. Ja sydäntä kouristaa yhä?

POROMÄKI. Ehtimiseen, etenkin Fiinan läsnäollessa. — Sitäpaitsi minun korviani on alkanut särkeä.

KANNEL. Kun ei vaan rouvas alkaisi epäillä.

POROMÄKL. Taitaa se vähän epäilläkin, mutta ei voi todistaa mitään. Ja pois täytyy päästä vaikka maakunnan maksoon. Minä olen nääs vähä joka kesä päässyt pienelle virkistysmatkalle ja aion päästä nytkin.

KANNEL. Kyllä siinä on taitanut vaivaa olla. Mitenkä sinä viime kesänä pääsit?

POROMÄKI. Viime kesänä? — Jaa, viime kesänä minä en päässyt ollenkaan.

KANNEL. Entäs edellisenä?

POROMÄKI. Maanviljelyskokous. Minä otin siihen osaa. Kaksi kuukautta.

KANNEL. Entä sitä edellisenä?

POROMÄKI. Muuan täti oli sairastunut. Minä matkustin katsomaan häntä ja katsoin kaksi kuukautta.

KANNEL (nauraen). Jaa'ah!

POROMÄKI. Sitten hän kuoli ja minä hautasin häntä kolmannen kuukauden.

KANNEL. Kyllä meidän täytyy päästä pois täältä. Minullekin se on aivan välttämätöntä!

POROMÄKI. Ikävä täällä on.

KANNEL. Ne on nuo vanhat neidit. Sinä tunnet minut. Minä olen liian kohtelias mies. Minä ajattelen aina itseni lähimäiseni sijaan ja kärsin ennen itse, kuin loukkaan häntä.

POROMÄKI. Aiotko sinä ruveta saarnaamaan?

KANNEL. Kuule nyt. Otaksutaan, että jompikumpi noista vanhoista neideistä heikkoudessaan lankeaa minun kaulaani.

POROMÄKI. Hm!

KANNEL. Ja sanoo: Ah Knut…

POROMÄKI. Herra varjelkoon!

KANNEL. Amen. — Mutta otaksutaan. Miten minun silloin käy?

POROMÄKI. No, sinä vannot aina tulevasi olemaan uskollinen veli.

KANNEL. Hm!

POROMÄKI. Sillä siitä selviäisi.

KANNEL. Niin, sinun luonteellasi. Mutta minä olisin helisemässä; Minä en voisi sanoa mitään, ja minut otettaisi kuin väkirynnäköllä.

POROMÄKI. Hm! — Niin se Josefinakin minut vei.

KANNEL. Pois täytyy päästä. Minä lähden yksin, ellet sinä pääse pian irti. Helenius ja runoilijakin katselevat minua kuin hirviötä ja rosvoa.

POROMÄKI. Kyllä minä tulen mukaan. Jo minä olisin aikoja sitten päässyt, mutta kun Fiina yllätti minut nostamassa sitä jauhosäkkiä. Hän sai siitä päähänsä, etten minä olekkaan sairas ja alkoi tehdä kiusaa.

KANNEL. Mitäs nostelet.

POROMÄKI. Luonto ei antanut myöten. Minä otin sen muuten näin (ottaa tuolin) ja nostin sen pääni päälle näin (nostaa tuolin molemmin käsin ilmaan) ja (Josefiina tulee)… rengit ihmetteli…

VII kohtaus.

JOSEFIINA. Joko sinä olet tullut noin terveeksi?

POROMÄKI (jää seisomaan tuoli ilmassa. Pudottaa sitten tuolin ja ottaa raihnaan asennon).

KANNEL. Samaa sanon minäkin. Syy on muuten minun.

JOSEFIINA. Kuinka niin?

KANNEL. Minä kiusotin häntä. Ja hän näytti, että kyllä hänessä vielä on voimaa. (Poromäki on saavinaan yskäkohtauksen).

JOSEFIINA. Yski siinä nyt sitten, senkin tomppeli, kun ensin teet tyhmyyksiä.

KANNEL. Haluatko vettä?

POROMÄKI. Mene ja tuo oikein lähteestä. (Kannel menee ja naurahtaa).

VIII kohtaus.

JOSEFIINA. Aiotko sinä tuolla tavalla ottaa hengen itsestäsi!

POROMÄKI. En sitä muijaseni, mutta katsos se paha sisu.

JOSEFIINA. Neiti Stör tuli taas valittamaan sinun epäkohteliaisuuttasi. Ja minä juuri pääsin sinua varottamasta!!

POROMÄKI. Minä hermostun!

JOSEFIINA. Mikset sinä voi olla ihmisiksi? Mitä pahaa sinulle on tehty?

POROMÄKI. Minä en kärsi vanhoja piikoja!

JOSEFIINA. Saat luvan kärsiä!

POROMÄKI. Sinä ne tänne haalasit!

JOSEFIINA. Ole vait!

POROMÄKI (ei puhu mitään).

JOSEFIINA. Sinä olet heille raaka, minun vierailleni!

POROMÄKI. He ovat minun kartanossani!

JOSEFIINA. Iisakki!! Minä sanon sinulle vielä kerran…

POROMÄKI (nousee ja alkaa kävellä, unohtaen kipunsa). Sano vaan, mutta minä en kursaile heitä sittenkään!

JOSEFIINA (merkitsevästi). Iisakki, sinä unohdat luuvalosi.

POROMÄKI (mennen kokoon), Ai perhana! (Yskii). Sinä tuotat minulle aina mielenliikutuksia ja se ei ole hyvä minun sydämelleni. (Istuutuu).

JOSEFIINA. Kunpa sinä vaan et teeskentelisi ja valehtelisi minulle. Sinä tahdot päästä minusta. Sinä et olekaan kipeä, Iisakki, sinä tahdot päästä minusta.

POROMÄKI. Päästä sinusta. (Hellästi). Minä, joka olen niin surrut, — kun täytyy erota sinusta. — Kylpylaitokseen menon vuoksi.

JOSEFIINA. Todellakin!

POROMÄKI. Oikein todella. Minä tahdon mielelläni olla sinun kanssasi.

JOSEFIINA. Onko niin Iisakkiseni?

POROMÄKI. On Fiinaseni. Aina on ollut ikävä ja vaikea erota sinusta. Toissa kesänä ja sitä edellisenä. Ja viime kesänä en ollut missään — vaan sinun tähtesi.

JOSEFIINA (koko ajan näytellen). Jos nyt ei erottaisikaan.

POROMÄKI (yskäsee). Kyllä meidän, hyvä ystävä, täytyy joksikin ajaksi erota. Minun täytyy päästä kylpemään (yskii) ymmärräthän sinä sen, Fiinaseni.

JOSEFIINA (muka myöntäen). Niin, kyllä kai sinun terveytesi sen vaatii.

POROMÄKI. Kyllä minun sairauteni sen vaatii, niin. Ja minä palaan terveenä miehenä. Se on kultainen asia, se terveys.

JOSEFIINA. Sinun on aina ollut minua ikävä, Iisakkiseni.

POROMÄKI. On Fiinaseni. Ja ikävä tulee nytkin (huokaa) mutta ei auta. Sitä hauskempi on sitte taas. (Yskii).

JOSEFIINA. Kun sinä olet noin sairas, Iisakki, ja sitten vielä ikävöitset, niin ikävä estäisi sinua paranemasta. Ja parantua sinun täytyy. Ettei sinulla olisi niin ikävä minua, olen minä päättänyt tulla mukaan.

POROMÄKI (unohtaen kaikki). Häh!

JOSEFIINA (lempeästi). Minä tulen mukaan.

POROMÄKI (nousten kävelemään). Tuletko sinä kylpylaitokseen??

JOSEFIINA. Onhan sinunkin hauskempi niin.

POROMÄKI (kävellen ja ojennellen itseään). On tietysti, paljon hauskempi — kun sinäkin olet mukana… (Heittäytyy istumaan).

JOSEFIINA. Älä nyt ole noin varomaton liikkeissäsi…

POROMÄKI. Ai se on totta se. (Kiusaantuneena). Ei tämä ole ollenkaan hyvä minun sydämelleni. — Nämä alituiset mielenliikutukset.

JOSEFIINA. Asia on nyt päätetty. Me lähdemme viikon päästä. Minä järjestän kaikki siksi. (Kannel tulee). Kas tuossa saat vettä.

IX kohtaus.

KANNEL. Tässä on vettä.

POROMÄKI. Kauan sinä viivyitkin.

KANNEL. Minä kaaduin tiellä, ja täytyi palata takaisin ammentamaan uutta. (Poromäki juo).

JOSEFIINA. Tiedättekö mitä, herra Kannel?

KANNEL. No?

JOSEFIINA. Siitä kylpylaitosmatkasta tulee nyt täysi tosi.

KANNEL. No se ilahuttaa minua. Kyllä posessionaatti tarvitseekin säännöllistä hoitoa. (Poromäki ähkii). Hän on todella sairas. (Poromäki yskii).

JOSEFIINA. Ensi viikolla me lähdemme kaikki.

KANNEL. Kaikki?!

JOSEFIINA. Niin. Minä tulen mukaan.

POROMÄKI. Fiina tulee mukaan.

KANNEL. Todellakin! — No mutta sehän on hauskaa…

POROMÄKI. Se on hyvin hauskaa.

JOSEFITNA. Kun Iisakilla kuitenkin olisi ikävä minua ja kun semmoinen paha mieli estää paranemista, niin minä olen Iisakin pyynnöstä suostunut tulemaan hänen hoitajattarekseen.

POROMÄKI. Niin, hän tulee minun hoitajattarekseni. — Eihän sille mitään mahda!

KANNEL. Koska te, rouva Poromäki, nyt sen saitte päähänne?

JOSEFIINA. Aivan äsken, kun tulin torumaan Iisakkia neitien tähden.

POROMÄKI. Ne perhanan linnunpelätit!

JOSEFIINA. Iisakki!

POROMÄKI. Linnunpelätit, sanon minä!

X kohtaus.

PALVELUSTYTTÖ. Täällä vähän kaivattas rouvaa.

JOSEFIINA. Minä tulen. — Se kävi nyt niin hyvin näin. Minun olisi tullut ikävä täällä ja Iisakin siellä. (Menee).

XI kohtaus.

POROMÄKI (kiivaasti kävellen). Siinä sitä nyt ollaan. Fiina tulee mukaan!

KANNEL. Usko pois, hän tietää, miten asiat ovat. Naisia ei petetä niin helpolla.

POROMÄKI. Kyllä se taitaa tietää. Minäkin aina toisinaan unohdan, että olen kipeä.

KANNEL. Nyt siis sinun rouvasi tulee mukaan. Ja kun hän tulee, niin tulevat tietysti neidit myös.

POROMÄKI. No se on niinkuin nakutettu.

KANNEL. Silloin on aivan sama, olemmeko me täällä tai muualla.

POROMÄKI. Silloin on parempi olla täällä ja ruveta vähitellen paranemaan aivan itsestään, eikä mennä yhtään mihinkään.

KANNEL. Hm! (Kävelevät molemmat ja pysähtyvät vastakkain).

POROMÄKI. Tässä me nyt seisomme.

KANNEL. Emmekä muuta voi.

POROMÄKI. Ammen! (Kiukkuisena). Perhanan Josefiina! Minua alkaa vähitellen suututtaa. Laittaa minut tämmöiseen kliisteriin!

KANNEL. Oma vikas. Mikset ole isäntä talossa! Minä aion lähteä yksin.

POROMÄKI. No no, älä nyt suutu…

XII kohtaus.

Helenius ja Elpyvä tulevat.

HELENIUS. No nythän kuuluu asia vihdoinkin olevan päätetty.

POROMÄKI. Mikä asia?

HELENIUS. No se kylpylaitosmatka. Herrat lähtevät kylpemään.

ELPYVÄ. Ja rouva tulee mukaan.

POROMÄKI. Niin tulee. Minä arvelin, että olisi paras niin.

HELENIUS. Niin kai. Mutta jos minä olisin teidän asemassanne, niin minä lähtisin jo tänään.

POROMÄKI. Tä-tänään?

HELENIUS. Juna lähtee kahden tunnin kuluttua. Ja naisväen kanssa on aina niin ikävä matkustaa.

KANNEL. Niin ja sitäpaitse minä pelkään, että viikon viivytys ei ole hyvä sinun taudillesi.

POROMÄKI (hieroen säärtään). Minä olen alkanut olla kovin heikko…

HELENIUS. Kun kaikki käy ympäri, niinkuin ruotsalainen sanoo, niin te ette taida olla niinkään trahteerattu naisten seurasta.

POROMÄKI. No totta puhuen niin en ensinkään.

HELENIUS. No siinä tapauksessa te voitte lähteä jo tänään. Teidän reumatisminne on äkkiä koventanut.

POROMÄKI. Ahah!

HELENIUS. Muuttunut nivelreumatismiksi.

KANNEL. Hyvä!

POROMÄKI. Nivelreumatismiksi?

HELENIUS. Niin, kaikkein vaarallisimmaksi reumatismiksi mitä on. Se tappaa hyvin pian, ellei hoideta.

POROMÄKI. Tappaa hyvin pian. — Se on mainiota.

HELENIUS. Nyt te olette muka saanut sen.

POROMÄKI. Hyvä hyvä!

HELENIUS. Ja teidän täytyy välttämättömästi saada mutakylpyjä.

POROMÄKI. Aivan välttämättömästi.

HELENIUS. Kun nyt kylpylaitoksessa mutakylpykausi muka alkaa juuri huomenna, niin täytyy teidän olla siellä huomenna.

POROMÄKI. Ja lähteä tänään.

KANNEL. Sinun rouvasi tulee vasta viikolla ja kun hän tulee, niin voihan sattua että…

POROMÄKI. — että me olemme jossain toisessa kylpylaitoksessa.

HELENIUS. Missä mutakylvyt ovat voimakkaampia.

POROMÄKI. Hyvä hyvä. Olenpa teille kiitollinen, herra Helenius. Mutta suu poikki.

HELENIUS. Ensin teidän kuitenkin täytyy matkustaa määrättyyn kylpylaitokseen, että rouvanne sanomalehdestä voi nähdä teidän nimenne sisäänkirjoitettujen joukossa.

KANNEL. Aivan niin. Ja sitten vasta…

HELENIUS. Niin, kolmen tai neljän päivän päästä. Kyllä minä lähetän sanan, milloin täältä uhkaa vaara, (katsahtaa merkitsevästi Elpyvään), te nyt, herra posessionaatti, toimeen. Nivelreumatismi on vaikea tauti. Se panee välistä voivottelemaan.

POROMÄKI. O-tetaan nyt yksi kenraaliharjoitus, ennenkuin muija tulee.

KANNEL. No pian sitten. Iisakki, sohvalle! Yks! — Kas noin. Ja kaikki ympärille! Kaks! — Hyvä! Ja nyt, ala voivotella. Kolm!

POROMÄKI. Ai ai perhana, ooh! (voivottelee).

KANNEL. Bravo! Ja me muut, surullinen ilme naamaan. Neljä! (kaikilla surullinen naama). Onko hyvä näin?

POROMÄKI (nousten ja hieroen käsiään tyytyväisyydestä). Hyvä on, oikein hyvä. Te olette kaikki kuin laupias Samarialainen.

(Alkaa kuulua ääniä).

KANNEL. He tulevat! — Valmiit! — Yks! (Poromäki sohvalle). Kaks! (kaikki ympärille). Kolm! (Poromäki voivottelemaan). Neljä! (surullinen naama).

XIII kohtaus.

Josefiina P. tulee.

KANNEL (hetken äänettömyyden jälkeen). Onko se tämä se kipeä kohta? (Koettelee nilkkaa).

POROMÄKI. Ai ai, se se on, ai ai, älä hemmetissä…

KANNEL. Nivelessä siis. Koskeeko?

POROMÄKI. Ä-älä purista!

JOSEFIINA. Herranen aika, mikä siinä on?

KANNEL. Paha paikka. (Riisuu Poromäeltä kengän ja sukan).

ELPYVÄ. Kovin paha paikka.

HELENIUS. Vaarallinen paikka.

POROMÄKI. Ai ai perhana…

JOSEFIINA. Herranen aika, aivanhan minä säikähdyn!

KANNEL. Katsokaa, kuinka se on ajettunut.

JOSEFIINA (katselee). Eihän se ole ajettunut?

POROMÄKI. O-on se ajettunut, etkös nää. (Nostaa jalan Josefiinan nenän alle). Vai ei ole…

KANNEL. Tuosta kohden noin.

JOSEFIINA. Onko se kovin vaarallista?

KANNEL. Se on nivelreumatismia.

POROMÄKI. Niin Fiinaseni, aatteles, nivelreumatismia.

KANNEL. Vaarallisin tauti, mitä on.

POROMÄKI. Kaikkein vaarallisin. Se tulee hoidon puutteesta ja mielenliikutuksista. Ja se tappaa pian, ellei hoideta. Ai ai ai… äh häh häh…

JOSEFIINA. Särkeekö sitä? (yrittää koskea).

POROMÄKI. Ä-älä koske, se tarttuu. (Josefiina vetää kätensä äkkiä takaisin).

KANNEL. Siinä ei nyt auta muut kuin mutakylvyt.

HELENIUS. Ei, ei mitkään muut.

ELPYVÄ. Ei niin.

POROMÄKI. Ai ai ai, voi voi voi!

JOSEFIINA. Mutakylvyt! Herranen aika!

POROMÄKI. Niin, rakas vaimoni, mutakylvyt vaan auttavat.

KANNEL. Ja niitä pitää saada hyvin pian. — Minun setäni lanko kuoli tähän samaan tautiin.

HELENIUS. Se tulee aivan yht'äkkiä.

POROMÄKI. Kuin varas yöllä, voi voi voi.

JOSEFIINA. Eikö se auttaisi jos antais hierottaa.

KANNEL. Se vaan pahentaisi asiaa. Kylpylaitos on ainoa parannuskeino. Siellä alkaa mutakylpykuuri juuri huomenna, joten tänä iltana vielä täytyy lähteä matkalle. (Koskee nilkkaan).

POROMÄKI. Ä-älä hemmetissä — Niin Fiinaseni, jo tänä iltana meidän täytyy erota, ai ai ai, voi voi!

JOSEFIINA. Eikö nyt voisi odottaa kolmea päivää, että voisimme lähteä yhdessä.

HELENIUS. Pieninkin viivytys on vaarallinen ja voi nostattaa taudin sydämeen.

POROMÄKI. Niin rakas Josefiina, sydämeen. Kyllä sinun nyt täytyy koettaa erota minusta. (Älähtää pahasti pudottaen jalkansa lattiaan).

JOSEFIINA. Herranen aika sentään, ja minä kun en voinut uskoa koko reumatismiin ja nyt…

XIV kohtaus.

Neidit tulevat.

THERESE. Mikä täällä on hätänä? Miksi posessionaatti noin valittaa? (Poromäki on kovin onneton).

JOSEFIINA. Hänellä on niin kova kolotus jalassaan.

POROMÄKI (vetäen housunlahkeen hyvin ylös). Katsokaa tänne neiti Frasén, minulla on jäsenreumatismi. (Therese teeskentelee kainoutta, mutta katsoo sentään).

ADELAIDE (katsoo hyvin varovaisesti ja kaukaa). Jäsenreumatismi?

THERESE. Missä jäsenessä se on?

POROMÄKI. Joka jäsenessä.

ADELAIDE (menee varovasti lähemmäksi). Mistä kohden se on kipeä?

POROMÄKI (nostaen jalkansa äkkiä ylös). Nilkankohdalta, mutta se ylenee, se ylenee…

KANNEL. Niin hyvät neidit, asia on niin arveluttavaa laatua, että meidän, posessionaatin ja minun, vielä tänä iltana täytyy lähteä kylpylaitokseen.

THERESE ja ADELAIDE. Teidänkin, herra Kannel!!

KANNEL. Niin, minunkin. — Minä lähden viemään posessionaattia, sillä hän on liian sairas mennäkseen yksin.

ADELAIDE. Ah, kylpylaitoksessa on niin runollista!

THERESE (matkien äkäisenä). Ah niin runollista. (Alkaa puhella Josefiinan kanssa).

KANNEL. Mutta kun on sairas, niin… kyllä runollisuus katoaa.

POROMÄKI. Ohhoh, ei tämä ole mikään virkistysmatka, ei suinkaan. (Huokaa).

ADELAIDE. Tiedättekö, minä olen jo kauan ajatellut lähteä kylpylaitokseen täältä.

KANNEL. Todellakin!

ADELAIDE. Minun hermoni ovat alkaneet viime aikoina kovin ärtyä. Minä aivan varmaan tarvitsen kylpyjä.

KANNEL. Ja minä kun luulin teitä niin voimakkaaksi.

ADELAIDE (kiireisesti). Minä olen hyvin voimakas nainen, mutta hermostuminenhan on mahdollinen jokaiselle. Minun terveyteni jumalankiitos on hyvä, oikein hyvä, minua ei vaivaa mikään. Tiedättekö, minä en sairasta koskaan ja viime talvena lääkäri sanoi, että minun ruumiini muoto on niin terveen näköinen, ettei minun tarvitse pelätä sairastuvani, vaikka mitä tapahtuisi, mitä tahansa…

THERESE. Suo anteeksi rakas Adelaide, että keskeytän sinun esitelmäsi, mutta minä ilmoitan täten juhlallisesti, että minä ja rouva Poromäki tulemme kolmen päivän päästä myös kylpylaitokseen.

ADELAIDE. Ja minä myös.

KANNEL. Erittäin hauskaa. Siis kolmen päivän päästä.

THERESE. Niin. — Ette te niin helpolla meistä pääse.

KANNEL. Se on kovin hauskaa, että te tulette.

POROMÄKI. On niin ihmeellisesti. Se niin virkistää, kun näkee nuorta ja iloista väkeä ympärillään.

KANNEL (katsoen kelloansa). Kahden tunnin päästä lähtee juna. Nyt vaan laittamaan kaikki pian kuntoon.

POROMÄKI. Joko illallinen on valmis Fiinaseni?

JOSEFIINA. Se on jo odottanut kauan.

POROMÄKI. Jaha! (Nousee ja lähtee ovelle taustalla; Kannel taluttaa). Kun nyt mutakylvyt vaan ei olisi jo alkaneet. (Katoavat).

JOSEFIINA (Thereselle), Nivelreumatismi, se on melkein uskomatonta… (Katoavat).

ADELAIDE (sanoo heidän jälkeensä). Odottakaa sitten hiukan, minä tulen heti. (Pois ovesta vasemmalle).

XV kohtaus.

HELENIUS. Se onnistui.

ELPYVÄ. Mutta pitkällistä se oli.

HELENIUS. Me saatamme naiset lähtemään jo huomenna.

ELPYVÄ. Ja yllätys on oleva kauhea.

HELENIUS. Ja neidit meidän ja ekonomia turvattu.

ELPYVÄ. Mennään nyt etteivät vaan epäilisi.

XVI kohtaus.

ADELAIDE. Ah, siinä te vielä olette.

ELPYVÄ. Me olemme juuri menossa. Saanko luvan, (tarjoaa käsivartensa. Menevät. Helenius viimeisenä).

(Esirippu).

Toinen näytös.

Isohko huone kylpylaitoksen ravintolassa. Ovi taustalle, samoin vasemmalle. Oikealla kaksi sivuhuoneisiin johtavaa ovea. Sohva, pöytä, tuolia.

Ensimäinen kohtaus.

Kannel tulee ovesta vasemmalta. Istuu sohvalle ja sytyttää paperossin. Haukottelee. Soittaa pöytäkelloa. Ei kukaan tule. Soittaa uudestaan, kiivaasti. Ei kuulu ketään.

KANNEL. No sehän nyt on merkillistä… (Soittaa kauan ja kiivaasti).

VAHTIMESTARI (huomattavasti liikutettu). Tullaan tullaan.

KANNEL. Tässä taitaa saada soittaa kirkonkelloja, että te kuulisitte.

VAHTIMESTARI. Kisperviiniä? — Jaha, aivan heti.

KANNEL (naurahtaen). Tuokaa minulle portviiniä.

VAHTIM. Häh?

KANNEL (ärjäisten). Portviiniä!

VAHTIM. Portteria, jaha, aivan heti…

KANNEL. Ei kun portviiniä, port-vii-niä!!

VAHTIM. Jassoo portviiniä? No miksei herra sitä heti sanonut? — Aivan heti. (Menee ja palaa takaisin). Pitääkö; olla limunaatia mukana? (Kannel tekee myöntävän liikkeen. Vahtimestari poistun).

II kohtaus.

POROMÄKI (ovesta taustalla. On epävarma jaloillaan. Ei huomaa Kannelta). Yksin, sano Juhani Aho. (Laulaa):

Yksin olen tääll kuin lintu puitten pääll.

(Tanssii ja höpisee itsekseen).

KANNEL (nauraen). Bravo! Hyvä! (Poromäki hyppii ja näpäyttelee sormillaan jotain ilmassa olevaa).

KANNEL. Bravo, bravo! Täydellinen diliriumi.

POROMÄKI (lähenee häntä ja katsoo tarkkaan). Halloo! Kuka puhuu?

KANNEL. Etkö enää tunne.

POROMÄKI. Kas peijakas. Mitäs sinä meinaat minun tanssistani. (Hyppelee).

KANNEL. Sinä tanssit sirosti kuin sarvikuono.

POROMÄKI. Tanssilla minä hurmasin Josefiinankin. Ja Josefina ymmärsi minut väärin ja laittoi itsensä minun muijakseni.

KANNEL. Sinulla on jo kolmas kerta tuommoinen tanssiraivo tänään.

POROMÄKI. Se on henki, joka tulee päälle. Minä en voi sille mitään.

KANNEL. Katso vaan ettet taas saa suonenvetoa.

POROMÄKI (hieroo säärtään). Se on totta se…

(Ravintolaneiti tuo viiniä).

III kohtaus.

POROMÄKI. Terve kuu!

NEITI (nauraen). Päivää herra Posessionaatti.

POROMÄKI. Tuohon noin pöydälle, noin justiin. — Osaako Aina tanssia?

NEITI. Kyllä minä osaan.

POROMÄKI (ottaa askeleita ja kumartaa). Saanko luvan pyytää kreivittäreltä yhtä franseesia? (Hyräilee ja tanssii neidin kanssa).

KANNEL. Bravo, bravo!

POROMÄKI. Mitä kreivinna pitää minun tanssistani? (Saa suonenvetokohtauksen jalkaansa). Ai peijakas! (hieroo). Aina, tämä on niin sanottua suonenvetoa, ai, ai, perhana, anteeks että minä sanon perhana, äh…

NEITI (nauraen). Minun täytyy mennä.

POROMÄKI. Siis hyvästi oi armas kreivinna. Ja vielä syleily. Ja sitten hyvästi, iäksi! (Saattaa ontuen ovelle, kuin franseesissa). Hyvästi Julia! (Neiti menee).

IV kohtaus.

KANNEL. Sinä polveudut markiiseista, Iisakki!

POROMÄKI. Taidan pianaikaa. Mutta hyvin kaukaa. — Peijakkaan sievä tyttö. Ei anna paljo perää Josefiinalle.

KANNEL. No, maljamme!

POROMÄKI. Maljamme! Eläköön Josefiina. (Juovat). Elämä on kuin silkkiä. Katsos ystäväiseni minua. Minä olen Iisakki Poromäki minä, nainut mies. — Ä-älä mene koskaan naimisiin, ainakaan Josefiinan kanssa. (Huutaa). Aina! Aina!

V kohtaus.

NEITI. Tässä minä olen.

POROMÄKI. Aina, teidän armonne, samppanjaa tuonne huoneeseen, paljo. (Neiti menee).

VI kohtaus.

POROMÄKI. Katsos ystäväiseni, minä en viime kesänä saanut virkalomaa, mutta nyt minä sain, suurella vaivalla…

KANNEL. Sinä olet vähä tohvelin alla.

POROMÄKI. No no, kaikilla on heikkoutensa. Huomenna lähdetään täältä, huomispäivänä.

KANNEL. Kun Josefiina tulee. — Mennään laivalla. Nähdään siniset selät ja sininen taivas. Ja pilvet rientävät — —

POROMÄKI. Kuin kolme krokotiiliä. (Neiti tuo samppanjaa. Poromäki alkaa hyppiä ja tanssia).

KANNEL. Katso, ettet saa suonenvetoa!

POROMÄKI. Terve! (Juovat). Eläköön Josefiina!

KANNEL. Minä tahtoisin nähdä Josefiinan naaman, kun hän saa kuulla sinun matkustaneen.

POROMÄKI. Meidän matkustaneen.

KANNEL. No niin, meidän matkustaneen.

POROMÄKI. Se on tämmöinen näin, kas näin.

KANNEL. Ja sitten minä tahtoisin nähdä sinun naamasi, kun sinä taas tapaat Josefiinan.

POROMÄKI. Jaa minun. E-ei puhuta mitä.

KANNEL. Se on tämmöinen näin. Kas näin.

POROMÄKI. Ä-älä nyt maalaa pirua seinälle…

KANNEL. No no, leikillä minä vaan. Mutta mihinkäs se sinun vanha koulutoverisi on joutunut? — Se suuri juoppo.

POROMÄKI. Kyliä se vielä tulee.

KANNEL. Mikäs se oli taas sen nimi? Joku Skål tai Kål…

POROMÄKI. Skål se oli, Skål (ottaa lasin). No, skool, mutta ä-älä puhu enään Josefiinasta. (Juovat).

VII kohtaus.

ELPYVÄ (ilmestyy ovelle). Hyvää päivää, hyvät herrat! (Helenius ilmestyy).

HELENIUS. No päivää taas, mitä kuuluu? (Elpyvälle). Molemmat hyvällä alulla. Kun vaan saisi pysymään.

POROMÄKI. (laulaa). Sua tee-ee-erveh-diiin…

KANNEL. Te olette täällä jo?

HELENIUS. Kuten näette.

KANNEL. Kaikki?

HELENIUS. E-hei! Me kaksi vaan. Me lähdimme hiukan ennemmin.

KANNEL. Ja muut tulevat huomenna.

HELENIUS. Vasta ylihuomenna sanoivat tulevansa. Ehkä ennenkin, eihän niistä naisista tiedä.

ELPYVÄ. Niin, eihän niistä tiedä.

POROMÄKI (Elpyvälle). Kuin kukka kuolee, haihtuu pois, niinkuin ei ikänäns elänytkään hään ois, niin myös mä elänyt oon pois… jos vois.

KANNEL. Niin että sois. No, eläköön nyt taas. (Juovat).

HELENIUS (Elpyvällä). Hyvin käy. (Ääneen). Herrat ovat hyvällä tuulella.

POROMÄKI. Eli hyvässä tuulessa. Nyt juodaan tuliaista. (Täyttää laseja ja kohottaa omansa). Hyvät herrat (kaikki ottavat lasinsa). Terve tuloa! Maanviljelys on jalo viljelys. Ja maanviljelijä on parhain ihminen maailmassa, oli hän sitten nainut tai naimaton. Sillä hän viljelee maata…

KANNEL. Eläköön maa! Pohjaan, hyvät herrat, pohjaan! (Juovat). Oikein hauskaa, että tekin, hyvät herrat, tulitte tänne. Meidän täytyy nyt juoda vähän parempaa. (Menee sivuhuoneeseen),

POROMÄKI (alkaa olla hyvin päissään). Onko Josefiina kovin itkenyt minua?

HELENIUS. Rouvallanne on ollut suuri kiire päästä tänne teidän luoksenne.

ELPYVÄ. Hoitamaan teitä, vaalimaan sairasta.

POROMÄKI. No se sairaus alkaa jo jumalan kiitos antaa perää…

KANNEL (samppanjapullo ja laseja tarjottimella). Hyvät kerrat. Kukin ottakoon lasinsa. Minä täytän ne. Maljamme!

ELPYVÄ (hiukan päissään). Hyvät herrat! Rakkauden jumalatar Venus syntyi vaahdosta. Se vaahto oli samaa vaahtoa, kuin tämä. Tästä vaahdosta syntyy myös rakkaus, lempi. Eläköön rakkaus!

POROMÄKI. Ja Josefiina. (Kaikki juovat).

KANNEL. Se oli lyhyt, mutta kaunis.

POROMÄKI. Josefiinako?

KANNEL. Ei kun runoilijan puhe.

POROMÄKI. Eläköön runoilija!

KAIKKI. Eläköön! (Juovat).

ELPYVÄ. Minä kiitän teitä tunnustuksestanne, hyvät herrat. Minä olen sitä vielä vastaiseksi saanut niin vähän, ja minä olen sille heikko, niinkuin kaikki ihmiset. Minä juon teidän maljanne!

HELENIUS. Pohjaan, pohjaan, (Juovat).

POROMÄKI (aivan päissään). Mi-minä hu-oomaan, että te o-lette ko-oko miehiä, te mo-olemmat. Mi-minä o-olen pitänyt teitä a-akkoina…

KANNEL. Minä yhdyn edelliseen anteeksipyytävään tunnustukseen. Nyt minäkin kunnioitan teitä.

HELENIUS (syrjään Elpyvälle). Kohta he ovat täällä.

ELPYVÄ. Minä annan heille palttua. (Kanteleelle). Herra Kannel, sallitteko, että minä sanon teille pari sanaa.

KANNEL. Vaikka viisi. (Elpyvä vie Kanteleen syrjään. Helenius täyttää laseja. Poromäki puoleksi torkkuu).

ELPYVÄ. Minä tahtoisin puhua eräästä asiasta… se koskee teitä…

KANNEL. Minua!

ELPYVÄ. Niin ja… ja… ja neitejä.

KANNEL. Aha!

ELPYVÄ. Niin… ja… ja minua.

KANNEL. Minä olen hyvin utelias.

ELPYVÄ. Onko teidän välillänne, teidän ja neitien, suhteita?

KANNEL. Ei mitään.

ELPYVÄ. Eikö?

KANNEL. Minä olen lähtenyt heitä karkuun.

ELPYVÄ. Minä kiitän teitä. Maljanne!

KANNEL. Minä annan heille palttua.

ELPYVÄ. Te olette hyvä mies. (Puristaa kättä).

KANNEL. Miksi te oikeastaan minua niin kiitätte?

ELPYVÄ. Niin nähkääs, minä tuota… niin…

KANNEL. Aha, te tuota niin… minä ymmärrän.

ELPYYÄ. Te ymmärrätte minun sydämeni haaveellisimman sisimmän.

KANNEL. Kyllä minä… no, onneksi olkoon.

ELPYVÄ. Te olette suuri mies, ihminen, oikein tosi-ihminen. (Puristaa kättä. Poromäki on saanut pienen suonenvedon sääreensä). Se on niin hauskaa kun ihmiset ymmärtävät toisensa. (Alkaa laulaa). Helmi kaunis, loistavainen, syyydämeessä leeeempi ooon…

POROMÄKI (kieli kankeana). Niinkuin timantti vaan. Nyt pojat mennään tuonne huoneeseen hiukan maistamaan samppanjaa. Minä menen ensiksi, joka olen täys kapteeni. Te, jotka olette tavallisia kersanttia, tulette jälessä. (Laulaa). Eespäin, pojat urhoolliset… (Menee sivuhuoneeseen Kanteleen kanssa).

ELPYVÄ. Ta ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralla ralll-lall…

HELENIUS (Elpyvälle). Älä u-unohda, mistä on kysymys.

ELPYVÄ. Lemmestä vaan! Minä muistan. Adelaide!

HELENIUS. Asiat ovat nyt hy-hyvin. He joutuvat huonoon va-valoon.

ELPYVÄ. Lempi, lempi! Sydän paisuu, kohti taivasta ja maata sinä kohotat.

HELENIUS. Hetken päästä he o-ovat täällä. Ja meidän pi-itää olla aivan moitteettomia.

ELPYVÄ. Niin! Me juomme heidän maljansa. Me kuiskaamme heille korvaan runon.

KANNEL (ovessa). Lausukaa se meidän korvaamme ensin.

ELPYVÄ. Ja siksi toiseksi, me olemme erehtyneet. Herra Kannel on kunnon mies. Hän ei ole syyllinen.

KANNEL. Vaan syytön. So, sisään nyt vaan. Posessionaatti nukkuu muuten. (Työntää heidät sisään). Minä menen tilaamaan uutta. (Helenius ja Elpyvä menevät sisään. Kannel ylös ovesta taustalla).

VIII kohtaus.

Josefiina ja neidit ovesta vasemmalla.

JOSEFIINA (kovalla äänellä, vihastuneena). Ei täälläkään ole ketään.

ADELAIDE. Mutta heidänhän piti odottaa meitä täällä!

THERESE. He tulevat kyllä vielä. Me olemme tulleet hiukan aikaisemmin kuin oli puhe. (Ovi avautuu. Elpyvä katsoo. Pää heti takaisin).

JOSEFIINA (vihaisena). Iisakki ei aavista, että minä olen täällä.

ADELAIDE. Ja herra Kannel ei liioin tiedä mitään. Ah, mikä iloinen yllätys hänelle! (Helenius katsoo ja katoo.)

THERESE. Mitä sen nyt tarvitsee olla niin iloinen!

JOSEFIINA. Ompa se hauskaa taas saada tavata minun rakasta miestäni. (Poromäki katsoo ja katoo. Kannel samaan aikaan ilmestyy, lyö ihmeissään kätensä yhteen ja katoo).

THERESE (katsellen pöytää). Täällä on ollut joku seura, koska tässä on viinilaseja.

ADELAIDE. Ja pöydälle on kaadettu viiniä.

JOSEFIINA. Täällä on rikkilyötyjä laseja.

ADELAIDE. Hirveän raakaa elämää; (Josefiina menee koettamaan sivuhuoneiden ovia, Toinen aukenee, mutta toinen ei).

JOSEFIINA. Minä menen nyt puistoon. Täällä ei ole ketään.

ADELAIDE. Ah puistoon! Siellä on niin runollista. Siellä me tapaamme hänet.

THERESE (matkien). Siellä me tapaamme hänet!

ADELAIDE. Sinä olet raaka! (Menee kiivaasti ulos. Josefiina myös ovesta taustalla).

IX kohtaus.

VAHTIMESTARI (Tulee vasemmalta ja alkaa korjata laseja pöydältä).

THERESE. Se oli hyvä, että minä tapasin teidät. (Vahtimestari ei kuule, häärii vaan selin Thereseen). Onko vahtimestari nähnyt täällä erästä nuorta herraa, jolla on vaaleat viikset ja kellertävä tukka?

VAHTIM. (Kääntyy ja huomaa Theresen). Mitä pitäs olla?

THERESE. Onko vahtimestari nähnyt erästä nuorta miestä, jolla on vaaleat viikset?

VAHTIM. Kuinka frouva sanoi? Nuorta verta?

THERESE. Oletteko kuuro?!

VAHTIM. Häh?

THERESE (on onneton. Pontevasti vahtimestarin korvaan). Nuori mies, vaaleat viikset, kellertävä tukka! Oletteko nähnyt?

VAHTIM. E-en ole nnnnähnyt. (Horjahtaa ja hikkaa).

THERESE. Jos te näette, niin tulkaa minulle sanomaan! Hän on minun veljeni.

VAHTIM. Ky-kyllä minä. — Veljenne, Hi, hi, hi.

THERESE. Mitä te nauratte?

VAHTIM. I-ilman vaan, e-en mi-minä mitään…

THERESE. Minä olen puistossa. Tulkaa sinne, jos tapaatte hänet. (Antaa juomarahaa). Pankaa mieleenne: vaaleat viikset, kellertävä tukka.

VAHTIM. Kyllä minä. Vaaleat viikset ja kellastunu…

THERESE. Kellertävä…

VAHTIM. Kellertävä, aivan niin… minä tuon hänet prikalla neidin eteen. (Therese menee).

X kohtaus.

Adelaide tulee.

ADELAIDE. Onko vahtimestari nähnyt erästä nuorta herraa?

VAHTIM. Kuinka mamsseli sanoo?

ADELAIDE. Eikö vahtimestari ole nähnyt erästä nuorta herraa?

VAHTIM. Nuorta herraa?

ADELAIDE. Niin — ja kaunista!

VAHTIM. Jolla on vaaleat viikset?

ADELAIDE (innostuen). Niin, vaaleat viikset. (Haaveillen). Ah, niin sievät!

VAHTIM. Ja kellastunut tukka.

ADELAIDE. Kellertävä tukka, vaalea.

VAHTIM. Niin, kellertävä, sitä minä tarkotin.

ADELAIDE. Te olette siis nähnyt, ah…

VAHTIM. E-en minä ole nähnyt.

ADELAIDE. Ette ole nähnyt?!

VAHTIM. E-en minä ole nähnyt, mutta kyllä minä tuon sanan, kun hän tulee.

ADELAIDE. Jos vahtimestari olisi niin hyvä. Heti kun hän tulee. (Antaa juomarahaa).

VAHTIM. Heti kun hän tulee. Onko hän neidin veli? Hi hi hi.

ADELAIDE. Mitä te nauratte?

VAHTIM. I-Ilman vaan. Kyllä minä toimitan. Minä tuon hänet prikalla neidin eteen.

ADELAIDE. Minä olen poistossa tavattavissa. (Menee ovesta vasemmalle).

XI kohtaus.

Vahtimestari aikoo hetken häärittyään mennä pois, mutta töytää Josefiina Poromäkeä vastaan.

VAHTIM. Pardong! (syrjään). Taas yksi! (kohteliaasti). Etsiikö neiti ketään?

JOSEFIINA. En minä ole mikään neiti.

VAHTIM. Pardong! Etsiikö frouva ketään?

JOSEFIINA (painavasti). Kyllä minä etsin!

VAHTIM. Erästä herraa?

JOSEFIINA (painolla). Niin, erästä herraa.

VAHTIM. Jolla on vaaleat viikset?

JOSEFIINA. Punaset.

VAHTIM. Häh?!

JOSEFIINA. Punaset viikset!

VAHTIM. Mutta kellertävä tukka?

JOSEFIINA. Tukka sillä ei ole ollut viiteen vuoteen ja kun oli, niin se oli punanen.

VAHTIM. Jassoo, jaha. Jos minä nyt nään semmoisen herran, jolla on punaset viikset ja jolla on ollut punanen tukka, niin minä tuon sanan frouvalle.

JOSEFIINA. Heti paikalla. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä) vielä muutamia tunnusmerkkejä. Se on lihavanpuoleinen ja puhuu paljon.

VAHTIM. Ee puhuu — millä kielellä, jos sais luvan kysyä.

JOSEFIINA. Suomea, ei se muuta osaa.

VAHTIM. Minä puhun myöskin enkelskaa.

JOSEFIINA. Se on minun mieheni. Heti kun näette hänet, niin tuokaa minun luokseni, vaikka väkisin, taikka teljetkää hänet jonnekin, taikka tehkää mitä tahansa, mutta niin että minä saan hänet käsiini.

VAHTIM. Punaset viikset, punanen tukka ollut, lihava, ei osaa enkelskaa. Minä tuon hänet prikalla frouvan eteen.

JOSEFIINA. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä) sitten hyvät juomarahat. (Menee. Vahtim. samoin).

XII kohtaus.

Herrat tulevat varovasti sisään. Poromäki viimeisenä ja varovaisimmin. Hiipivät ovelle ja katsovat. Kannel tulee sisään hänkin. Katselevät hetken toisiaan.

POROMÄKI. Nyt on piru merrassa.

ELPYVÄ. Mi-minä me-menen tuonne hu-uoneeseen ettei A-Adelaide vaan nnnä-äkisi. Mi-minä en ole oikein re-epresentaabeli.

HELENIUS (kieli kankeana hänelläkin). Parasta se on. Minä puolestani en pelkää näyttäytyä vaikka kenelle.

POROMÄKI. En minäkään ketään pelkää, mutta Josefiina.

ELPYVÄ. En mi-minäkään pelkää.

HELENIUS. Siltä se näyttää.

ELPYVÄ. Mmm-utta se on vasta vale.

POROMÄKI. Nyt täytyy päästä pois. Sillä jos Josefiina nyt saa minut käsiinsä, niin se on vähä musta paikka.

HELENIUS. Synnin palkka.

POROMÄKI. Saarnaako herra lakia?

HELENIUS. Minä saarnaan mitä minä tahdon.

KANNEL. Saarnatkaa sitten evankeliumia.

HELENIUS. Mitä te tulette tässä puhumaan!

KANNEL. Sisso! Riita pois. Te näytte olevan riitainen, kun olette päissänne. Riidellään toinen kerta, nyt täytyy ajatella pelastusta.

POROMÄKI. Josefiina tietää aivan varmaan kaikki.

KANNEL (katsoen ovesta vasemmalla). He seisovat kaikki kolme tuolla. Hurraa, he lähtevät menemään puistoon päin!

POROMÄKI. Katso tarkkaan, meneekö Fiina myös!

ELPYVÄ. Mi-nä e-en ole o-oikein hik… re-epresssenatoobeli…

KANNEL. Me menemme nyt.

HELENIUS. Me emme mene mihinkään. Minä kutsun naiset tänne.

POROMÄKI. Oletteko te hullu?

KANNEL. Mikä piru teitä riivaa? Mistä hiidestä te nyt olette tuon pään ottanut?

HELENIUS. Se on minun asiani.

KANNEL. Ja olkoon! Iisakki, nyt mennään.

POROMÄKI. Jaa-ah, se on tietty se. Mutta lähtöryypyt ensin, eihän nyt enää mitään hätää ole.

ELPYVÄ. Ei yhtään mitään,

POROMÄKI. So, pian vaan. (Menee huoneeseen. Vahtim. ilmestyy ovelle).

KANNEL. Ei se taida pahaa tehdä. (Menee sisään; sisältä kuuluu puhetta ja laulua seuraavan kohtauksen ajan).

XIII kohtaus.

VAHTIM. (Heleniukselle, joka aikoo mennä ulos). No, minnekkä on; kiire?

HELENIUS. Se on minun asiani.

VAHTIM. Punaset viikset, punanen tukka ollut, se on hän.

HELENIUS. Tahdotteko te maksua?!

VAHTIM. Anteeksi, osaako herra enkelskaa?

HELENIUS. En minä osaa! So, pois tieltä.

VAHTIM. Ei osaa enkelskaa. Se on hän. — Herra on pudottanut tänne huoneeseen jotain taskustaan. (Menee toiseen huoneeseen).

HELENIUS. Minä pudottanut. (Menee jälessä, vahtim. tulee ulos ja kiertää oven lukkoon, sekä rientää pois).

XIV kohtaus.

HELENIUS (sisällä). Halloo vahtimestari, mitä piruja tämä on, avatkaa, tämä on sikamaista, minä nyljen teidät, no, pian ovi auki, taikka minä potkasen…

KANNEL (ja POROMÄKI). Mitä hittoja?!

HELENIUS. Vahtimestari, minä sanon vielä viimeisen kerran… (Kolkuttaa).

POROMÄKI. Helenius on pantu kiinni. (Sisältä kuuluu Elpyvän kuorsaus).

KANNEL. Juopumuksesta. Annetaan hänen olla siellä vaan.

HELENIUS. Avatkaa, taikka… (Potkii ovea. Elpyvä kuorsaa).

POROMÄKI. Toinen kuorsaa ja toinen on hereillä.

KANNEL. Kuule, mitä minä nyt sanon. Sinä menet huoneeseesi suoraa päätä täältä ja otat nämä minun siteeni mukaasi ja sidot ne sääriesi ympärille ja menet vuoteeseesi monen peiton alle. Sinun rouvasi tietää että sinä olet täällä ja on parasta olla niin sairas kuin suinkin. Täällä hän ei saa nähdä sinua, sillä hän voisi pian luulla, että sinä olet hiukan maistanut. Minä aion näyttäytyä heille ja valehdella kuin almanakka. Muu ei auta.

POROMÄKI. Ei. Kaikki käy hyvin. Mutta, minä en kohta enää nää käydä. (Helenius on koko ajan kolkuttanut ja sitten tyyntynyt, potkaisten vaan silloin tällöin).

XV kohtaus.

Vahtimestari tulee ja katselee.

KANNEL. Mitä te katselette?

VAHTIM. Ei täällä ole näkynyt erästä frouvaa. (Kuuntelee ovella, Helenius ei hiiskahda).

POROMÄKI. E-ei jumalan kiitos.

VAHTIM. Tässä olis muuten lasku.

KANNEL. Se maksetaan sitte. (Aikoo mennä Poromäen kanssa).

VAHTIM. Niin, te itte.

KANNEL. Sen saatte huomenna.

VAHTIM. Ehei, nyt pitää saada. Tässä on edellisten päivien yhdessä. (Antaa pitkän laskun).

KANNEL. No anna tänne. (Katsoo). Jaha. (Ottaa lompakkonsa ja alkaa ottaa esille rahoja). Minä vähä katson onko se oikein. (Tarkastaa).

VAHTIM. (katsellen Poromäkeä). Punanen tukka ollut.

POROMÄKI. Eikö kaikki ole maksettu,

VAHTIM. Hah?

POROMÄKI. Halkoja.

VAHTIM. Minä olen hiukan huono kuuloinen. (Tarkastaa Poromäkeä).

POROMÄKI. Teillä on vika korvissa.

VAHTIM. Niin, aivan niin, vika on korvissa,

POROMÄKI. Sillä jos se olisi silmissä, niin se ei haittaisi kuuloa. Mutta mitä peijakasta te oikeastaan minuun mulkoilette?!

VAHTIM. Ke… osaako herra engelskaa?

POROMÄKI. Se on tietty se.

VAHTIM. Jaa että herra osaa.

POROMÄKI. Ooja, kyllä vaan.

VAHTIM. (itsekseen). Muuten sama mies, mutta osaa enkelskaa…

KANNEL (kääntää vahtimestaria hartioista ympäri). Kas tässä. (Maksaa). Ja nyt (työntää ulos, kuuntelee ja katselee). Herrat taitavat nukkua tuolla huoneissa, Jätetään heidät naisille. Ja nyt Iisakki, nyt mennään. Me olemme jo viipyneet liian… (Kuuluu Theresen ääni ja vahtim). Ai perhana. So, sukkelaan. Tässä on pintelit. (Pintein putoavat pari kertaa kiireessä ja Poromäki putoaa niitä nostellessaan). No, pian nyt hemmetissä. (Therese tulee). Tuolin taakse, sitte huoneeseen.

XVI kohtaus.

THERESE. Ah herra Kannel!

KANNEL. Ah neiti Therese!

THERESE. Vihdoinkin!

KANNEL (avaten sylinsä, koko ajan ollen Poromäen edessä). Vihdoinkin!

THERESE. Minä olen melkein ikävöinyt teitä.

KANNEL (suojaten Poromäkeä). Ja minä teitä (syleily). Te ette voi koskaan uskoa, katsokaa noita pilviä, ne rientävät, ne rientävät, minun ajatukseni rientävät, kaikki rientävät. (Poromäelle) riennä sinäkin. (Thereselle). Ah te olette enkeli kun tulitte, (syleily) todellinen enkeli.

THERESE. Oooooo! (Poromäki pujahtaa sivuhuoneeseen).

KANNEL. Te olette… (Huomaa, että Poromäki on poissa; heittää irti ja huokaa).

THERESE. Ah, minä ymmärrän teidät. Näiden muutamien päivien ero.

KANNEL. Niin, näiden ero…

THERESE. Ah Knut! (syleily).

KANNEL. Ah Therese! (syrjään). Herra Jumala!

THERESE. Siis vihdoinkin minä sain sinut. Knut, sinä olet minun. (Syleilee ja suutelee). Minun, minun.

KANNEL. Sinun, sinun. — Joku tulee.

THERESE. Niin, älkäämme sanoko tästä muille vielä. Me yllätämme heidät huomenna.

KANNEL. Niin, huomenna.

THERESE. Sinähän rakastat minua.

KANNEL. Kauheasti, ah! (Syrjään). Herra Jumala!

THERESE. Ei sanaakaan Adelaidelle. Minä menen nyt pois, ettei hän epäilisi. Minä tulen kohta. Kah Knut, Knut! (Syleily. Therese menee).

KANNEL. Oo, oooh, oooh! (Heittäytyy istumaan).

XVII kohtaus.

Vahtimestari ja Josefiina.

VAHTIM. Se oli niin vaikea löytää frouvaa. Tuolla hän on. Hän ei puhu enää mitään. (Potku). Tässä on avain. Frouva avaa vaan rohkeesti, (Potku). — Minä menen pois siksi aikaa.

JOSEFIINA. Hyvä on. (Menee ovelle; sillä aikaa on Kannel antanut merkkejä Poromäelle toiseen huoneeseen, että Poromäki tekisi jotakin). Vai siellä sinä nyt olet senkin juoppo. (Adelaide ja Therese tulevat sisään. Josefiina avaa oven. Äkkiä työntää Poromäki Elpyvän ulos huoneesta. Elpyvä joutuu aivan Adelaiden syliin).

ADELAIDE. Auttakaa, auttakaa!

HELENIUS (syöksyy ulos). Se on hävytöntä, minä sanon teille te sakramenskattu…

JOSEFIINA. Herra jesta, eihän se olekaan Iisakki.

ELPYVÄ. Armas Adelaide!

ADELAIDE. Apua, apua!

JOSEFIINA (huomaa Kanteleen). Missä on Iisakki.

HELENIUS. Se on raakaa, se on hävytöntä, antaa teljetä minut huoneeseen, te senkin —

JOSEFIINA. Minä en ole mikään senkin teidän edessänne, sitä ei tarvitse tulla sanomaan… (Syntyy kova riita).

ADELAIDE. Auttakaa!

ELPYVÄ. Ä-älkää pe-peljätkö. (Kaikki huutavat sekasin. Kannel koettaa johtaa Poromäkeä ulos. Poromäellä on siteet päällä. Hän on jo päästä, kun Josefiina äkkiä kääntyy. Poromäki piilottautuu tuolin taakse, jota Kannel on pitänyt varalla).

JOSEFIINA. Missä on minun mieheni?

KANNEL (meluten). Vai miehenne. Kyllä minä näytän… (Syöksyy joukkoon).

ADELAIDE (syöksyy joukkoon). Pois minun silmistäni, pois. Herra Kannel auttakaa!

KANNEL (Poromäkeä varjellen). Kaikki tässä puhuu miehestään…

HELENIUS (Josefiina P:lle). Minä vedän teidät oikeuteen. (Kaikki yhdessä kimpussa).

JOSEFIINA. Herra Jumala! Minä tulen hulluksi. (Kiukkuisena). Mutta minä sanon teille… (Riitaa).

POROMÄKI (ryömii ovea kohden, ja on jo päästä, kun Elpyvä kompastuu häneen. Poromäki silloin saa suonenvetokohtauksen, ja paneutuu selälleen permannolle jalka ilmassa).

JOSEFIINA. Herra jesta, Iisakki! (Tarttuu Poromäkeen).

KANNEL (karkaa pois; Elpyvä jää permannolle makaamaan. Poromäki samoin).

POROMÄKI. Te-tervetuloa Fiinaseni.

(Esirippu).

Kolmas näytös.

Hotellihuone. Oikealla taustalla uudinten takana alkovi. Ovi vasemmalla?

Ensimäinen kohtaus.

KANNEL (tulee sisään ja vetää uutimet syrjään. Poromäki vuoteessa). Hyvää huomenta.

POROMÄKI. No terve! Mitä hemmettiä. Sinua ei tuon historiallisen tapauksen jälkeen ole näkynyt ollenkaan.

KANNEL. Minä en ole kehdannut. Olen pysytellyt muualla. Nyt en kuitenkaan enää voinut pidättää uteliaisuuttani.

POROMÄKI. Muualle olisin mennyt minäkin, mutta en päässyt.

KANNEL. Minä tapasin rouvasi. Hän sanoi, että sinä olet kovin kipeä.

POROMÄKI. Niin, niin. Vanhat piiat ja Josefiina käyvät minua katsomassa joka viides minutti.

KANNEL. Mitenkä Helenius ja runoilija selvisivät asiasta.

POROMÄKI. Saivat kuulla kunniansa, häpesivät ja nyt on asia melkein unohtunut…

KANNEL. Hm. He voivat siis olla tyytyväisiä. Mutta miten on sinun laitasi? Oikeinko sinä olet sairas?

POROMÄKI. Minä olen mennyttä miestä.

KANNEL. Sinä?! Älähän nyt.

POROMÄKI. Niin nääs kyllähän kaikki olisi oikein hyvin, mutta…

KANNEL. Mutta…

POROMÄKI. Mutta pillerit

KANNEL. Mitkä pillerit?

POROMÄKI. Kaiken maailman pillerit.

KANNEL. Mitä niistä?

POROMÄKI. Minun täytyy niitä syödä, ei mitään muuta.

KANNEL. Vai syödä.

POROMÄKI. Niin. Minullahan on sydän kipeä, rinta kipeä, minua vaivaa yleinen heikkous ja sitäpaitse nivelreumatismi.

KANNEL. Aaa, minä alan käsittää!

POROMÄKI. Josefiina huolehtii suuresti minun terveydestäni. Hän sekoittaa itse lääkkeet.

KANNEL. Ja sinä juot.

POROMÄKI. Ja minä juon. Ei auta muu.

KANNEL. Mutta sehän on surkeata!

POROMÄKI. On se. Minä pelastuin hädin tuskin mutakylvyistä.

KANNEL. Ne nyt vielä olisivat puuttuneet.

POROMÄKI. Kolme kertaa yössä minun pitää ottaa vatsalääkkeitä.

KANNEL. Sillä tavallahan sinusta tehdään loppu.

POROMÄKI. Minulla oli viime yönä ylenantamiskohtauksia. Kohta minä saan vatsakatarrin.

KANNEL. No mutta herran nimessä, etkö sinä voi sanoa, ettet sinä ole kipeä?!

POROMÄKI. Sanoa, etten minä ole kipeä. Oietko sinä hullu?! Josefiina luulee että minä olen kipeä ja minä tunnustaisin kaikki valheeksi. Ohoh!

KANNEL. Sinä aijot siis maata täällä kaksi kuukautta ja tehdä itsestäsi täydellisen apteekin, ja sitten antaa kuljettaa itsesi kotiin.

POROMÄKI. Ei auta muu. Toivottavasti minä maalla vielä toivun. Minulla on siksi vahva terveys.

KANNEL. Tämä on sinulle synnin palkka.

POROMÄKI. Se on herran sormi ihmiskunnan historiassa.

KANNEL. Jaa jaa, jumala paratkoon. Ei ole minunkaan asiani loistavalla kannalla.

POROMÄKI. No?

KANNEL. No neiti Therese!!

POROMÄKI. Mitä hänestä?

KANNEL. Ei muuta kuin että hän tahtoo väkisin naida minut.

POROMÄKI. Ai ai!

KANNEL. Minä tulin tuona historiallisena hetkenä sinua pelastaakseni hullutelleeksi hänen kanssaan ja nyt hän on ottanut sen todeksi.

POROMÄKI. Sano hänelle että ei kuulu pieniä.

KANNEL. En minä voi!

POROMÄKI. Et voi?

KANNEL. En minä voi. Hän luulee että minä olen seitsemännessä taivaassa ja on itse seitsemännessätoista. Ei minulla ole luontoa pudottaa häntä sieltä alas.

POROMÄKI. Sinä pelkäät, että hän loukkaantuisi.

KANNEL. Hm! (Äänettömyys).

POROMÄKI. Sinä olet hullu.

KANNEL. Kyllä minä tahtoisin päästä hänestä eroon, mutta hienolla tavalla. Minä koetan nyt keksiä semmoisen.

POROMÄKI. Minäkin tahtoisin päästä pillereistäni hienolla tavalla. Nieleminen on niin kovin krouvi.

KANNEL. Hm. Mutta keksi ne tavat.

POROMÄKI. Siinäpä sitä ollaan. Keksi nyt.

KANNEL. Niin, keksi nyt. (Äänettömyys).

POROMÄKI. Tässä me nyt olemme taas.

KANNEL. Emmekä mitään muuta voi. Perhana sentään!

II kohtaus.

SKÅL (tulee sisään). No Iisakki, mitä kuuluu? Kas, herra Kannel!

POROMÄKI. Tämä Skål on minun hengissä pitäjäni.

SKÅL (vetäen taskumatin esiin). Tässä minä taas tuon meidän Iisakillemme vastamyrkkyä.

POROMÄKI. Katsokaa vaan ettei Josefiina tule. (Ryyppää). Jaa'ah, ilman tätä minä jo olisin kuollut. (Ryyppää toisen kerran). Ja ilman tätä. Ei sinulla Knuutti mitään hätää ole, niinkuin minulla. Sinä valitat aivan turhaan.

KANNEL. Kuinka niin?

POROMÄKI. Sinä voit matkustaa pois vaikka Afrikkaan ja jättää neiti Therese. Mutta minä en voi karata Josefiinan luota.

KANNEL. Minä en voi matkustaa. Se nostaisi jälkipuheita ja ties vielä mitä. Liian raaka keino. Täytyy päästä eroon niin ettei tarvitse kuulla mitään jälkikaikuja.

POROMÄKI. No silloin minä tiedän hyvän keinon.

KANNEL. Ja mikä se on?

POROMÄKI. Sinä hirtät itsesi. Silloin ei tarvitse kuullakses jälkikaikuja.

KANNEL. Sinä taidat ruveta tässä pilkkaamaan.

POROMÄKI. Täyttä tottahan minä…

KANNEL. Minulla on sinulle myöskin hyvä neuvo, millä sinä pääset pillereistäsi.

POROMÄKI. Ja mikä se on?

KANNEL. Sinä leikkaat vatsasi halki.

POROMÄKI. Soo'oh, vai halki!

KANNEL. Jaa jaa!

POROMÄKI. Ja mistä syystä minä leikkaan vatsani halki, jos sais luvan kysyä!

KANNEL. Että pillerit aina tulisivat ulos kun olet ne niellyt. Silloin pääset niitä sulattamasta.

POROMÄKI. Ahaa, jaa!!

KANNEL. Jaa jaa!! (Äänettömyys).

SKÅL. Kovat on paikat

III kohtaus.

Josefina ja Therese tulevat.

JOSEFIINA. Miten sinun sydämesi laita nyt on, ukkoseni?

POROMÄKI. No kiitos; kyliähän se on melkein hiukan parempi.

JOSEFIINA. Ja vatsasi?

POROMÄKI. Kyllä sitä vielä nipistää. (Josefiina koittelee Poromäkeä).

THERESE. Rakas Knut, missä sinä olet ollut koko aamupäivän.

KANNEL. En missään, en missään.

THERESE (hyväillen). Jossain toki, jossain.

JOSEFIINA. Kas tässä sinulle lääkettä ukkoseni vatsaa vastaan.

POROMÄKI. Minä luulen Fiinaseni, että minä otan vähän myöhemmin.

JOSEFIINA. Ei ei, kyllä sinun nyt täytyy.

THERESE. Minä olen nyt niin onnellinen Knut.

POROMÄKI (ottaa lääkkeen).

THERESE (suutelee Kannelta).

POROMÄKI JA KANNEL (katsahtavat toisiinsa).

THERESE. Eikö posessionaatin tila jo ala parantua?

JOSEFIINA. Kyllä hän vielä on kovin heikko.

POROMÄKI. Sydän on vielä vähän kipeä.

JOSEFIINA. Ja minä kun olin vallan unohtaa arsenikkipillerit! Kas tässä ukkoseni, kas noin. (Kaataa vettä lasiin). Ota nyt, kas noin, ja vettä päälle, tässä on.

POROMÄKI (katsahtaa Kanteleeseen). Kiitos!

THERESE. Miten on rinnan laita?

JOSEFIINA. Minä pelkään, että keuhkoissa on vikaa. Lääkäri on määrännyt kalanmaksaöljyä.

POROMÄKI (hädissään). Ei keuhkoissa ole vikaa, se on varma.

JOSEFIINA (lempeänä). Niin sinä itse luulet. Mutta sinä petät itseäsi. Kas tässä lääkettä.

POROMÄKI. E-en minä nyt tahdo — —

JOSEFIINA. Sinun pitää, se ehkäisee taudin siemenet kasvamasta. Kas tässä.

POROMÄKI (juo). Äääh, kiitos — huh, huuuuh…

THERESE. Sinä rakas Knut, olet terve.

KANNEL (tuskastuneena). Niin olen, terve kuin pukki. Ja niin on posessionaatti myös.

JOSEFIINA (muka hämmästyen). Iisakki?!

KANNEL. Niin juuri. Häntä ei vaivaa mikään. Hän on terve kuin pukki hänkin. Mutta jos te vielä viikon häntä hoidatte, niin hän sairastuu ja kuolee siihen paikkaan.

POROMÄKI. Hän hourii!

KANNEL. Olethan sinä terve!

POROMÄKI. Minä terve! Oletko sinä hullu?!

KANNEL. Älä teeskentele! Sinä itse äsken sanoit.

JOSEFIINA. Mitä tämä oikein merkitsee?

POROMÄKI. Minä en ole sanonut mitään, en niin mitään. (Yskii). Mutta sinä olet sanonut.

THERESE. Mitä hän on sanonut?

POROMÄKI. Ettei hän yhtään välitä teistä.

KANNEL. Se ei ole totta.

POROMÄKI. Itsehän sinä sen äsken sanoit.

KANNEL. Hän hourii.

POROMÄKI. Hyvää yötä! Minä en viitsi enää katsella. (Kääntyy selin nukkumaan).

KANNEL. Enkä minä. (Menee pois).

IV kohtaus

THERESE. Miten tämä on ymmärrettävä.

JOSEFIINA. Se on hyvin helposti selitettävissä. He ovat kumpikin puhuneet totta.

THERESE. Totta?

JOSEFIINA. Niin, aivan totta.

THERESE. Posessionaatti ei siis olekaan sairas!

JOSEFIINA. Ei niin alkuunkaan. Mutta mennään pois, ettei kukaan kuule, niin minä selitän.

THERESE (heidän mennessään). Mutta minä en usko, että Knut, en, en…

V kohtaus.

SKÅL (on koko ajan ollut syrjässä ja kuunnellut).

POROMÄKI. Josefiina luulee että minä olen sairas ja rääkkää minua pelkästä huolenpidosta.

SKÅL. Sinä luulet että se on rakkautta?!

POROMÄKI. Sitä se on.

SKÅL. Usko pois. Se on kiusantekoa.

POROMÄKI. Häh!?

SKÅL. Pelkkää kiusantekoa. Minä kuulin sen äsken. Sinua tahdotaan opettaa tekemään virkistysmatkoja.

POROMÄKI. Onko se niin?!

SKÅL. Niin se on. Minä kuulin sen omin korvin. Sinusta tiedetään, että sinä olet terve ja sinua kiusataan vaan huvin vuoksi.

POROMÄKI. Mutta sehän on hävytöntä!

SKÅL (naurahtaen). Niinhän se on.

POROMÄKI. Juottaa minulle kalanmaksaöljyä rakkauden varjon alla. — Perhanan Josefiina! Minä suutun.

SKÅL. Minä olen ajatellut sinun surkeata tilaasi ja päättänyt auttaa.

POROMÄKI. Auta hyvä veli, jos vaan voit.

SKÅL. Sen teen varmasti. (Kuuluu Josefiinan ääni). St! Hän tulee.

POROMÄKI. Minä olen nukkuvinani. Muuten se taas alkaa tropata. (Alkaa kuorsata).

VI kohtaus.

SKÅL (Josefiinalle). Ssss! Hän nukkuu.

JOSEFIINA. Niin kuulua.

SKÅL. Koetetaan olla hiljaa nyt, että hän saa hiukan levähtää. Minä menen pois että olisi vähemmän häiritsevää. (Menee vedettyään uutimet eteen).

VII kohtaus.

Adelaide, Helenius ja Therese tulevat.

THERESE. Se on sittenkin totta.

HELENIUS. Herra Kannel sanoi sen minulle aivan äskettäin.

JOSEFIINA. Siinä sen nyt kuulette. (Kuorsaukset taukoovat aina toisinaan.)

THERESE. Te erehdytte. Te erehdytte sanon minä.

HELENIUS. Uskokaa minua, neiti Frasén niin se on.

ADELAIDE. Ah Therese, ei hän rakasta sinua!

THERESE. Eikä sinua myöskään.

JOSEFIINA. Minä olen aavistanut heidän juonensa alusta loppuun. Mutta minä olen kostanut Iisakille että tuntuu.

HELENIUS. Ei niin kovaa. (Kuorsaukset alkavat hiutua).

JOSEFIINA. Ei hän kuule. Hän nukkuu aina kuin tukki.

HELENIUS. Se on helppo todistaa, ettei herra Kannel ole kiintynyt teihin, neiti Frasén.

ADELAIDE. Ah, rakas Therese, hyvin helppo!

HELENIUS. Jos minä, niin kummalta kuin se kuuluukin, ehdottaisin hänelle keinon päästä teistä, niin hän suostuisi.

THERESE. Hän ei suostui!

HELENIUS. Kyllä hän suostuu.

ADELAIDE. Ah, hän suostua niin kernaasti!

THERESE (matkien). Ah, ah, ah! (tarmokkaasti).' Hän ei suostu. Ja minä tahdon, että te koetatte.

HELENIUS. Minä olen iloinen, voidessani paljastaa hänet. Sillä hän ei ole teidän arvoisenne.

THERESE. Minä en enää tahdo kuulla mitään. Todistakaa, jos osaatte. Minä olen teille kiitollinen. (Menee).

VIII kohtaus.

JOSEFIINA. Neiti Stör on hullu! — Mutta nyt minä annan teille pienen näytöksen. (Menee vuoteen ääreen). Iisakki! (Kuorsauksia). Iisakki, lääkkeet odottavat. (Kuorsauksia). Nouse ylös nyt, minulla on juoma valmiina! (Kuorsauksia). — Tällä kertaa hän on todella nukahtanut sikeästi. No, olkoon nyt sitten. Mutta yhden kiusan minä hänelle vielä teen ja olkoon se viimeinen. Minä pakotan hänet kuuntelemaan runoilijamme äsken sepittämää runoa. Se kiusaa häntä yhtä paljon kuin pillerit.

HELENIUS. Te olette hirvittävä, rouva Poromäki.

JOSEFIINA. Minä tahdon opettaa Iisakkia tekemään virkistysmatkoja. (Menee).

IX kohtaus.

HELENIUS. Neiti Adelaide! Te olette varmaan huomannut, ettei herra Kannel ole oikein tyytyväinen.

ADELAIDE. Olen minä vähän.

HELENIUS. Hän kertoi tänä aamuna minulle tilastansa. Oikeastaan minun ei pitäisi siitä puhua, mutta minä teen sen nyt kumminkin. Hän ei rakasta neiti Theresiä.

ADELAIDE. Ah! Todellakin!

HELENIUS. Niin, hän sanoi sen minulle. Hän rakastaa erästä toista.

ADELAIDE. Ketä?

HELENIUS. Saanko sen sanoa?

ADELAIDE. Ah!

HELENIUS. Hän rakastaa teitä.

ADELAIDE. Ooh! Minä olen sitä aavistanut.

HELENIUS. Mutta hän ei uskalla sanoa sitä teille.

ADELAIDE. Poika parka. Minä autan häntä.

HELENIUS. Tehkää se. Mutta älkää vaan sanoko, että minä olen tätä puhunut.

ADELAIDE. Olkaa huoletta. Minä teen kaikki niin hienosti, niin hienosti.

HELENIUS. Ottakaa hänet niin sanoakseni väkirynnäköllä.

ADELAIDE. Niin minä teen. Poika parka, hän ei uskalla. Ah herra Helenius, kiitos!

HELENIUS. Minä en voinut vaieta. Mutta ettehän te vaan sano että se olin minä joka ilmoitin asian.

ADELAIDE. Ei ei. Mennään nyt etsimään herra Kannelta.

HELENIUS. Täällä olisi niin sopiva paikka teidän vallata hänet… (Menevät).

X kohtaus.

SKÅL (mytty kainalossa. Poromäki istuu puoleksi pukeutuneena vuoteen reunalla ja miettii. Äänettömyys).

POROMÄKI. Perhanan Josefiina. Hän on syöttänyt ja juottanut minua tahallaan lääkkeillä.

SKÅL. Aha. Joko uskot.

POROMÄKI. Kuulin sen omin korvin.

SKÅL (avaten mytyn). Tässä on sinun pelastuksesi. (Hame ja muita naisen pukuun kuuluvia osia putoaa permannolle),

POROMÄKI (nostaa hameen ja röijyn maasta). Mi-mitä sinä näillä meinaat?

SKÅL. Pane päälles ne, ja pian. Ethän sinä muuten pääse täältä pois.

POROMÄKI. Minun pitäisi tässä vielä Josefiinan takia pukeutua vanhaksi akaksi.

SKÅL (heittää hameen Poromäen kaulalle). So, anna mennä joutuun.

POROMÄKI. No olkoon sitte. Minä näytän Josefiinalle, ettei minun kanssani ilkeydellä pitkälle päästä. (Pukee itseään, puhellessaan).

SKÅL. Anna tänne yönuttusi. Minä panen sen päälleni.

POROMÄKI. Sinäkö?

SKÅL. Minä juuri. Sillä aionpa ruveta sinun viransijaiseksesi.

POROMÄKI (pannen röijyä päälleen, ähkien). Josefiina syö sinut, kun hän huomaa juonen.

SKÅL. Eikö mitä. Minä potkin vastaan.

POROMÄKI. Tässä minä nyt olen, hyvin koreena. Minne minä nyt oikein lähden?

SKÅL. No, kaikkein ensiksi… (Kuuluu Josefiinan ääni).

POROMÄKI. Se on Josefiina. Nyt on hukka käsissä.

SKÅL. Hän tulee sen runoilijan kanssa. So, sänkyyn nopeasti, molemmat.

POROMÄKI. Ja peite korviin. (Katoovat). Peijakkaan ahdas.

SKÅL. Ole vaiti. (Uutimet eteen).

XI kohtaus.

Helenius, Josefiina, Elpyvä ja Adelaide.

JOSEFIINA. Iisakki!

POROMÄKI. Älä häiritse minun uinahdustani.

JOSEFIINA. Jaksatko kuunnella runoa, jonka herra Elpyvä on tehnyt. Se ehkä virkistäisi sinua.

POROMÄKI. Ehkä.

ADELAIDE. Missähän herra Kannel on?

JOSEFIINA. Tuossahan hän juuri tulee.

XII kohtaus.

ADELAIDE JA THERESE. Ah! (Molemmat Kannelta vastaan).

KANNEL. Meillä on nautintorikas hetki edessämme. — Iisakki, oletko valmis.

POROMÄKI. Jo monta vuotta.

ELPYVÄ. Ellei arvoisalla herrasväellä ole mitään sitä vastaan, niin minä seuran ratoksi rohkenen lausua viime yönä sepittämäni runon.

ADELAIDE. Ah lausukaa. (On koko ajan Kanteleen kimpussa).

ELPYVÄ. Se on aivan omituinen tunnelmalleen, aivan omituinen.

POROMÄKI. Onko se pitkä?!

ELPYVÄ. Ei juuri. Se on enemmän lyhyt, mutta…

ADELAIDE. Lausukaa, ah, lausukaa jo!

ELPYVÄ. Siis lausun, (vetää paksun kaaran povitaskustaan). Runoelmani on dialoogi. (Lukee). Lilja ja kuu.

ADELAIDE. Ah, niin kaunista! Lilja ja kuu.

ELPYVÄ. Lilja ja kuu. Aluksi seuraa vuoropuhelua liljan ja kuun välillä.

POROMÄKI. Millä kielellä?

ELPYVÄ. Kuu näkee liljan ja haastaa silloin liljalle.

POROMÄKI. Tapahtuuko se talvella?

ELPYVÄ. Oletteko nähnyt liljoja kuutamossa talvella.

POROMÄKI. Minä aattelin että jos lilja olisi ollut ansarissa ja kuu olisi puhunut lasin läpi.

JOSEFIINA. Älä puhu niin paljon Iisakki, se ei ole hyvä sinun rinnallesi.

ELPYVÄ. Lilja ja kuu. (Lausuu). Oi lilja, miksi valkee noin, sa oot kuin koite aamun koin.

THERESE. Eikö aamun koi ole punertava?

ELPYVÄ. Jaa, kyllä se ei ole, ja kun liljasta on puhe, niin tämä väri sopii aamun koille paremmin.

POROMÄKI. Niin; ja kyllähän koit toisinaan on melkein valkoisia.

ELPYVÄ.

Siis: Kuu. Se on kuu, joka puhuu.

Oi lilja, miksi valkee noin Sa oot kuin koite aamun koin.

Lilja. Siks…

Kuu. Oi sano miks?

POROMÄKI. Lilja ei tiedä.

ELPYVÄ.

Kuu. Et lilja tiedä itsekään.

Lilja. Niin tiedä itse ehkenkään.

ADELAIDE. Ah, niin herttaista!

POROMÄKI. Minulla oli koulutoveri, jonka nimi oli Lilja, ja se ei liioin koskaan tiennyt mitään.

ELPYVÄ. Minä jatkan.

Kuu. Siks kalpee olet liljani, kun kaipaat ystävää, Kun saat sen, punat poskilles ne nousee, kalpeus häviää.

ADELAIDE. Ah, niin kaunista. Kaipaat ystävää. (Katsoo Kannelta).

ELPYVÄ. Tämä on nyt kuin alkusoitto.

POROMÄKI. Eli uvertyyri.

ELPYVÄ. Nyt seuraa Liljan valitus.

Ah kun katson noita tuolla surusta ma tahdon kuolla, eivät ole yksin he, eivät ole yksin he.

POROMÄKI (kuorsaa).

ELPYVÄ.

Ah, kun aattelen ma mua sydän tahtoo pakahtua. Olen yksin ma, olen yksin ma.

POROMÄKI. Olen yksin ma, olet yksin sa. Tarara…

ADELAIDE. Sangen hyvin osattu.

ELPYVÄ. Lilja valittaa edelleen:

Ah onneton oon tääll…

(Tapailee) vähän epäselvästi kirjoitettu innostuksen hehkussa…

POROMÄKI. Kuin lintu puitten pääll. (Kuorsauksia seuraavan aikana).

ELPYVÄ.

Ah onneton oon tääll, ja yksin, yksinään. Mutt luoja kaikki voi. Ehk' onnen mullekin soi.

ADELAIDE. Ah onnen. (Katsahtaa Kanteleeseen. Elpyvä taas lukee suurimmaksi osaksi Adelaidelle).

ELPYVÄ. Nyt seuraa liljan riemu; se on löytänyt ystävän.

Liljan riemu.

Nyt on minulla riemumieli kun jo sain ma ystävän. Kaunis sointu sill' on kieli, pitkä solakka on hän.

POROMÄKI. Se kielikö?

ADELAIDE. Ssssss!

ELPYVÄ (Adelaidelle lukien),

Hän on pehmyt pituudessaan, hän on niinkuin pitääkin.

ADELAIDE. Niin kaunista!

ELPYVÄ.

Iloitkaa nyt taivahalla kaikki raittiit tähtöset, enkelitkin taivahassa.

POROMÄKI. Aamen.

ADELAIDE (taputtaa käsiään).

KANNEL. Joko se loppui nyt?

ELPYVÄ. Minä olen tavotellut omituista yöllistä noktyrnitunnelmaa.

JOSEFIINA. Mitä sinä Iisakki siitä pidit.

POROMÄKI (kuorsaa).

ADELAIDE. Minun mielestäni siinä oli niin vienon surunvoittoisa, yöllisen kuiskaava tuoksu.

ELPYVÄ. Ehkä minä luen sen uudelleen?

POROMÄKI (kuorsaa).

KANNEL. Minä pelkään että se menettäisi tuoksuaan. (Helenius ja Therese ovat puhelleet keskenään koko ajan).

THEBESE. Se on mahdotonta!

HELENIUS. Saatte nähdä. Tulkaa jonkun ajan kuluttua äkkiä sisään.

THERESE. Se ei ole totta. Mutta minä koetan. Minä en usko, mutta jos se on totta, niin silloin herra Helenius, minä olen teille hyvin, hyvin kiitollinen. (Menee).

HELENIUS. Minä kiitän.

XIII kohtaus.

ADELAIDE. Te pidätte siis runosta, herra Kannel.

KANNEL. Minä olen aivan suunniltani.

HELENIUS (saatuaan viittauksia Adelaidelta). Rouva Poromäki ja sinä Eljas, tulkaapa hiukan tänne; minä olen ostanut pienen huonekalun ja minä pyytäisin teidän arvosteluanne.

JOSEFIINA. No niitä osioita minä ymmärrän paremmin kuin runoja.

ELPYVÄ. Jääkö neiti Adelaide tänne herra Kanteleen kanssa!

HELENIUS. Tule pois nyt vaan. (Vetää hänet mukaansa).

XIV kohtaus.

(Poromäki ja Skål kuorsaavat).

ADELAIDE (kävelee ja istahtaa sohvalle). Tulkaa tänne hiukan, herra Kannel, minulla olisi teille jotain erityistä sanottavaa.

KANNEL. Jos se on salaisuus, niin… (Osoittaa alkooviin).

ADELAIDE. Ei se tee mitään. Hän ei kuule. Istukaa tähän minun viereeni, aivan kodikkaasti, kas noin, ja rohkeasti. (Siirtyy lähemmäksi).

KANNEL (siirtyen pois). Mitä teillä on minulle sanottavaa, neiti Stör?

ADELAIDE (keikaillen ja siirtyen lähemmäksi). Te olette ollut niin alakuloinen näinä viime aikoina.

KANNEL. No tokko niinkään sentään. Ja eihän sitä aina jaksa olla hyvällä tuulella.

ADELAIDE. Teitä vaivaa alakuloisuus.

KANNEL. Ketä se ei toisinaan vaivaisi.

ADELAIDE (siirtyen lähemmäksi). Niin mutta teitä vaivaa jokin ajatus, jonkinmoinen tyytymättömyys, jonkinmoinen, semmoinen jokin… (Lähenee).

KANNEL (siirtyy ihmeissään poispäin).

ADELAIDE. Niin niin, minä tarkoitan jonkinmoinen niin sanoakseni onnen puuttuvaisuus.

KANNEL. Onnen puuttuvaisuus?!

ADELAIDE. Niin juuri, onnen puuttuvaisuus. Ah, älkää kieltäkö. Ettehän!

KANNEL. En millään muotoa?

ADELAIDE. Te tahdotte saavuttaa onnen, ah, te halaisitte onnea, mutta te ette rohkene ojentaa kättänne. (Lähenee, Kannel pakenee). Te pakenette.

KANNEL (siirtyen sohvalta tuolille). Niinhän minä teen, mutta tuota…

ADELAIDE. Ah, te ette ymmärrä. Ja kuitenkin te ymmärrätte. (Poromäki ilmestyy ja katselee ihmeissään). Te tiedätte että onni on teidän läheisyydessänne, mutta te ette uskalla sitä omistaa, (Skål ilmestyy) te pelkäätte, että se suuttuisi. (Lähenee). Älkää peljätkö, onni ei suutu.

KANNEL. Ei suutu?

ADELAIDE. Ah, ei, ei.

KANNEL (ei tiedä mitä ajatella).

ADELAIDE. Se on lähellä, ah, hyvin lähellä.

KANNEL. En minä ainakaan näe…

ADELAIDE. Ettekö näe, ah, ettekö —

KANNEL. E-en minä todellakaan näe muuta kuin teidät.

ADELAIDE. Ah, te näette minut!

KANNEL. Te istutte siinä, siinä niin…

ADELAIDE (ollen viehkeä). Niin, minä istun, niin…

KANNEL. Tekö olette onni?

ADELAIDE (nousee ja levittää kätensä). Ah, Knut!

KANNEL. Mi-mitä…

ADELAIDE. Älä enää teeskentele, äläkä pelkää. Ota minut!

KANNEL. Ä-älkää nyt hiidessä, neiti Stör! (Pakenee).

ADELAIDE. Sinä olet ollut sankarillinen, mutta sinä olet saava palkinnon. (Syleilee ja suutelee).

KANNEL. Herra jumala!

ADELAIDE. Niin, herra jumala. (Suutelee). Niin ihanaa. Ah Knut, kuinka sinä olet…

XV kohtaus.

Therese, Helenius, Elpyvä ja Josefina tulevat. Poromäki pääsee hetken kuluttua pujahtamaan pois.

THERESE. Adelaide!

ADELAIDE. Rakas Therese, onnittele meitä.

THEBESE. Knut, mitä tämä merkitsee?!

KANNEL (alkaa laskea leikkiä), En minä tiedä. (Sytyttää sikaarin).

ADELAIDE. Suo anteeksi, rakas Therese…

THERESE. Se ei ole totta, se ei ole, eihän Knut.

KANNEL. Ei tietysti.

ADELAIDE. Onhan se totta, Knut, onhan.

KANNEL. On on…

THERESE. Ethän sinä voi pitää hänestä Knut, hänellä on selkäydin kipeä.

ADELAIDE. Ja sinulla on vatsakatarri.

KANNEL. Ei se tee mitään. Minulla on nyt jo molemmat. (Äkkiä kuuluu riitaa ulkoa).

POROMÄEN ÄÄNI. Ä-älkää hemmetissä…

PESUMUIJAN ÄÄNI. Jaa jaa, en minä hellitä, se on minun esliinani… (Työntää Poromäen sisään; Poromäki kaatuu vatsalleen kompastuen hameisiinsa).

JOSEFIINA. Iisakki! Herra jesta!

PESUMUIJA. Vai Iisakki? — Mutta tietääkö frouva, ne on minun vaatteeni, minä olen ne jättänyt vintille, sen näki Amantakin aivan selvän selkeesti ja tuo on ne sieltä varastanut, jaa'ah, minä en sitä asiaa valehtele…

JOSEFIINA. Kuinka sinä olet noin puettu? (Vaatteet hyvin ahtaat).

POROMÄKI. Jaa minäkö?

JOSEFIINA. Vastaa minulle!!

POROMÄKI. Odota hiukan niin kyllähän minä… Se on nääs sillä tavalla, että… tuota, että… tohtori on määrännyt minulle… tuota… hyvin väljät vaatteet… ja…

JOSEFIINA. Väljät vaatteet?

POROMÄKI, Niin, katsos se on erittäin terveellistä… Minä olenkin jo paljon terveempi.

JOSEFIINA. Iisakki, sinä valehtelet!

POROMÄKI. Joka sana on totta.

PESUMUIJA (Josefiinalle) Se valehtelee. Minun ukkoni on ihan samanlainen… (Skål yskii uudinten takana. Josefina syöksyy sinne ja tuo hänet päivän valoon).

JOSEFIINA. Skål!

SKÅL. Maljamme!

JOSEFIINA. Mi-mi-mitä?

SKÅL. Jaa mitä? (Näyttää itseään). Minä olen maannut Iisakki Poromäen vuoteessa.

JOSEFIINA. Mi-minä en…

SKÅL. On sanottu, että jos terve ihminen makaa sairaan ihmisen vuoteessa, niin sairas parantuu.

POROMÄKI. Niin, niin minullekin on sanottu!

SKÅL. Ja nyt Iisakki Poromäki on aivan terve, eikä enää tarvitse lääkkeitä.

POROMÄKI. No niin on. (Lepyttäen). So, Fiinaseni… (Paussi).

JOSEFIINA. Joko nyt olet saanut tarpeeksesi?

POROMÄKI. Olen kultaseni. Kiitoksia vaan! Mutta sovitaan nyt pois.

JOSEFIINA (alkaen leppyä). Jos vielä vähä kalanmaksaöljyä…

POROMÄKI (taputtelee). No Fiinaseni, nyt on kaikki ollutta ja mennyttä — Mutta mitäs nää oikein häärää? (Kannel, Therese, Adelaide, Helenius ja Elpyvä ovat aivan yhdessä nipussa).

KANNEL (lyö otsaansa). Hyvät daamit. Kuulkaa minua. Minä olen onnettomin ihminen maan päällä. Minulla ei ole muuta jäljellä kuin hauta.

ADELAIDE. Hauta!

KANNEL. Haudan syvä rauha.

KAIKKI. ???…

KANNEL. Minä rakastan teitä, neiti Frasén.

THERESE. Suo anteeksi, Adelaide. (Syleilee).

KANNEL. Minä rakastan myös teitä, neiti Stör.

ADELAIDE. Ah Knut… Suo anteeksi rakas Therese!

KANNEL. Niin, minä rakastan teitä molempia.

ADELAIDE. Mutta sinä rakastat toista meistä enemmän. (Therese on kääntänyt selkänsä ja puhuu Heleniuksen kanssa).

KANNEL. En, aivan yhtäpaljon, aivan hivuskarvalleen yhtä paljon.

POROMÄKI. Jaa'ah. Se on kova paikka.

THERESE (ottaa Heleniuksen kainaloonsa ja marssii äkäisenä pois).

ADELAIDE (ottaa Elpyvän). Onnitelkaa meitä.

POROMÄKI. Vastaan ottakaa minun siunaukseni.

SKÅL. Amen.

(Adelaide ja Elpyvä menevät).

KANNEL. No nyt on kaikki hyvin. (Poromäki on hyvin miettiväisen näköinen). Mitä sinä nyt niin tuumit?

POROMÄKI. Minä tässä vaan tuumin, että mihinkähän me ensi kesänä lähdetään.

(Esirippu).