Laivan kannella

LAIVAN KANNELLA

Kaksinäytöksinen laulunäytelmä

Kirj.

PASI JÄÄSKELÄINEN

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1923.

HENKILÖT:

NÄYTTÄMÖ:

Laivan etukansi; laiva on ikäänkuin katkaistu» keula päin yleisöä, perällä kannen levyinen kansikajuutta (»skanssi»), ovet molemmilla sivuilla (tarkoittaen, että niistä päästään laivan perälle sekä skanssiin); kajuutan takaa näkyy vähän keulamastoa sekä purjeen alareunaa. Kannella molemmin puolin ovat pienet pelastusvälinekirstut sekä köysikimppuja y.m.s. Kajuutan takaa näkyvät myös laidoista mastoon menevät köysiportaiden juuret, jotka katoavat purjeen taakse. Muuten ilmakulissit ja ilmatausta. Missä sopii, voi etukannella »rampissa» olla nostoluukku, mistä mennään keularuumaan.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

(On pimeän hämärää, joka vähitellen valkenee aamuruskoksi ja päiväksi.
Arvi seisoo nojaten laivan laitaan, Soini istuu köysikimpulla.)

Laulu n:o 1.

ARVI (Laulaa.)

Merimies se laivallansa seilailee, on tuntematon taival, jota kulkee; hän kotimaata mielessänsä muistelee ja povehensa surumielen sulkee.

On usein hällä kotimökki mielessä,
sekä muistossansa äitikin hellä.
Ja kaipauksen kyynel vierii silmästä,
jos armas kulta siellä lienee kellä.

Vaan silloin emme näitä jouda muistelemaan,
kun myrskytuuli aavalla se pauhaa.
Me vastaan sitä ankarasti taistelemaan
nyt käymme ilman lepoa ja rauhaa.

Vaan tyyntyyhän se myrskytuuli vihdoinkin, ja valkeneepi kansikin taivaan. Nyt armahasti sinipinta taasenkin se tuudittaapi meripojan laivaa.

Kertosäe (Duetossa.) Niin merelläkin vain on ihanaa, kun sinipinta tuudittaapi laivaa.

Kun hämärtyy ja päivä mailleen ennättäy ja iltatähti kaukana kiiltää, niin vahtimies se keulassa haavemielin käy, hänen sielussansa kaukomaat ne siintää.

Kertosäe. Niin merelläkin vain on kaihoisaa, kun iltatähti kaukana kiiltää.

Niin vieno tuuli hiljaa laivaa tuudittaa, sekä lipisevät laineiden harjat. Ja meripojat kojussansa uinuaa, unta nähden armaistansa.

Kertosäe. Niin merelläkin vain on rauhaisaa, kun lipisevät laineiden harjat.

(Lyhyt väliaika.)

SOINI (Huokaisee.)

Kaunis laulu, mistähän lienee kotoisin?

ARVI

Siellä kotipuolessa minä olen sen kuullut.

SOINI

Se on hyvin kaunis.

ARVI

On.

SOINI

Lienee merimiehen tekemäkin?

ARVI

Kenenkäpä se muunkaan — — — onko — sinulla milloinkaan koti-ikävää, kun olet merellä?

SOINI

Taitaahan tuo joskus olla —, vaan mitä se merimies siitä — eihän se semmoisesta saa välittää —; eikä se kovin kauan vaivaa.

ARVI

Kyllä minulla oli ensin niin sanomaton koti-ikävä — ja nyt taas, kun muistelen kotipuolta — vaikka mieluista se oli olevinaan merelle lähtökin.

SOINI

Kyllä se ikävä haihtuu ja sinähän olet hyvä merimiehen alku! Tuskinpa maltat mereltä pois pysyä, kun kerran pääset alkuun.

ARVI

Saattaa olla, vaan en minä siellä kotona arvannut kotipuolta niin hyväksi; vasta täällä tunnen, että niin kaunistakaan ei ole missään, tuskin taivaassa.

SOINI

Kyllähän se siltä alussa tuntuu, mutta mieli kovettuu vähitellen.

ARVI

Ja miten saattaa unohtaa äitinsä, joka aina ikävöipi.

SOINI

Tokko tuo kokonaan unohtunee, vaikka siltä tuntuu, kun miesten puheita kuuntelee.

ARVI

Jos lie — sanovat sinulta jääneen tyttö-ihmisenkin sinne kotipuoleen suremaan — vai ilmanko ne?

SOINI

Onhan siellä —

ARVI

Mutta häntä sinulla on varmaankin ikävä?… Onko hän korea ja sievä?

SOINI

On!

ARVI

Ja pitää sinusta?

SOINI (Nyökäyttää päätään.)

ARVI

No sitten sinulla on varmasti häntä ikävä, kun hän on sieväkin, vaikka et sano.

SOINI

Miten niin?

ARVI

Minulla ainakin olisi ikävä, jos olisi semmoinen.

SOINI

Eikö sinulla sitten ole?

ARVI (Huokaa surkeasti.)

Ei… ei vielä, mutta minusta tuntuu siltä, että minä pian saan.

SOINI

Niinkö tuntuu… no kyllä sinä sitten pian saat, kun se alkaa semmoiselta tuntua.

ARVI (Iloisemmin.)

Minä ostin jo sitä varten Espanjasta silkinkin ja vähän muuta, mutta älä sano kellekään; ne kiusaavat ja irvistelevät minulle.

SOINI (Naurahtaa.)

Mitäpä minä siitä…

ARVI

Päivä valkenee. — Kylläpä on kaunis taivaan ranta.

SOINI

Niin, kaunista se on merelläkin.

ARVI

Eikä ole seiniä edessä.

SOINI

Ei seiniä eikä mäkiä, yhtä aavaa vain.

Laulu n:o 2. Duetto. SOINI ja ARVI.

On merellä suurella ihanaa
ja mieli se riemua uhkuu,
kun vaahtohon välkkyvä aalto saa
sekä tuulet ne purjeissa puhkuu.
Sen ties
merimies,
jolle on kotilies
meri aava ja aaltoavainen.

Sävel ihanan meren sen sielussa soi
vielä vanhoilla päivillä varmaan.
Sepä kiehtoo veren ja hurmata voi
kuin muisto tuon lemmityn armaan.
Sen ties
merimies,
jolle on kotilies
meri aava ja aaltoavainen.

(Laulun jälkeen kuuluu muutamia kellon lyöntejä. Jaakopsonni ja
Mikkonen tulevat. J. istuu jotakin köyttä »pleissaamaan».)

MIKKONEN

No marssikaa kojuunne! Juutastako siinä ulisette.

SOINI

Enkä mene! Ryysyjäni rupean pesemään.

(Nostaa ämpärillä merestä vettä ja rupeaa pesuhommiin.)

ARVI

Eipä tässä unta kaipaa näin kauniina aamuna.

MIKKONEN

Kauniina aamuna! Kyllä niitä on merimiehelle kauniita jos rumiakin aamuja, lempo heitä laskekoon. Mutta kun ollaan ensi matkan poika ja semmoista akkamaista lajia, kuten tämä Arvikin, niin taivastellaan kuin hyvätkin neitoset. Kaunis aamu! Pthyi helvetti!

SOINI

No, ero se on kauniilla ja rumalla ilmalla sinullekin, Mikkonen.

MIKKONEN

En minä heitä muistele, kun pääsen maihin ja saan pääni täyteen. Silloin silenevät huonot ja hyvät ilmat hiiteen mielestäni.

(Rupeaa valmistelemaan jotakin maalia, jota hämmentelee kaataen astiaan milloin öljyä milloin maalijauhoa.)

SOINI

Tottakai sitä muistelet, kun ajat mäkeen ja henkikulta sattuu olemaan vaarassa?

MIKKONEN

En sitäkään.

SOINI

Mitä se Jaakopsonni tähän arvelee?

JAÄKOPSONNI (Sylkäisee.)

KINNARI (On tullut keskustelun aikana saapuville joku työkalu kädessä.)

Kyllä minä ainakin muistan joka kerran, kun on tehty haaksirikko.

MIKKONEN

Mitä kun sinä, — muistat kai paljon useammankin kuin mitä olet nähnyt.

KINNARI

Siitä on jo kolmekymmentä vuotta, kun oltiin näillä paikoin, vaikka vähän likempänä rantoja. Oli puhaltanut kolme päivää oikein tiukka koillinen, ja pumput toimivat alituisesti. Kiinni tuuleen sitä koetettiin mennä, mutta kun koillinen yhä vain paransi ja paransi…

MIKKONEN

Kyllä sinun koillis-juttusi tunnetaan.

KINNARI

Niin ukon piti jo peräytyä ja kääntää perä tuuleen.

MIKKONEN

Käännä sinäkin peräsi tuuleen ja mene töihisi.

KINNARI

Mutta juuri kääntäessä kallistui laiva tavattomasti ja riki romahti yli laidan. Olin juuri viimeistä märssyä kiinnitekemässä, kun menin rikin mukana suin päin mereen kuin palavaan koskeen.

ARVI

Entä sitten?

KINNARI

Körötin kiinni raakapuussa ja koetin saada taskustupakkaa suuhuni, ennenkuin se likoaisi peräti.

MIKKONEN

Eikö ollut ryyppyä ja voileipää!

KINNARI

Sain kun sainkin siinä tupakkapurun poskeeni ja sonnustelin vähitellen nuoralla itseni mastoon kiinni…

MIKKONEN

Tietysti maston alapuolelle.

KINNARI

Kun laivassa hakkasivat köydet poikki, lähdin minä mastollani etukynnessä mennä kellittelemään rantaan päin eikä laivan rumilas jaksanutkaan seurata.

ARVI

Entä sitten?

KINNARI

No, tuulikin siitä vähitellen tyyntyi ja minä tulin kuin tulinkin maihin mastollani, vaikka olinkin tiedotonna. Kun siitä heräsin ja virkosin, olin sängyssä ja muuan nainen kaatoi juuri viinaa kurkkuuni.

MIKKONEN

Olisit kai vironnut, vaikka olisit tyhjää pulloakin haistattanut.

(Nauraa.)

KINNARI

Kun minä häntä kiittelin englannin kielellä, sanoi hän vain: Ui ui ui.
Ymmärsin, että hän tarkoitti minut uimasta pelastaneensa ja sanoin:
Uinhan minä, uin uin, ja hän taas: Ui, ui.

MIKKONEN

Sepä nyt uikuttamista on ollut.

KINNARI

Kun se vielä viittoili olevansa leski-ihminen, niin minä rupesin sitä lähentelemään ja taas se sanoi: Ui ui. Arvelin, että uidaan vain ja niin jäin mökkiin isännöimään.

SOINI

Pianpas se kävi.

KINNARI

Minä olin silloin komea mies. Nainen kiitti, kun sai minut.

ARVI

No siihenkö se juttu loppui?

KINNARI

Kun siinä taas aamu valkeni, näin ikkunasta, että laivakin oli jo ehtinyt rantakarikolle ja miehistöä pelastettiin maihin. — Enimmän osan he saivatkin pelastetuksi. — Minäkin kävelin rantaan niitä katsomaan ja kun tapasin kapteenin sanoin, että olla hyvä ja tulla meille asumaan. No, äijälle tuli suuret silmät, kun luuli minun hukkuneen ja minä olinkin yön aikana tullut talon isännäksi ja vielä naimisiin.

(Naurua.)

ARVI

Oikeinko naimisiin?

MIKKONEN

Taisi olla jo lapsiakin.

KINNARI

Se nyt oli vain semmoinen siliviliavioliitto.

SOINI

Siviiliavioliitto.

KINNARI

Siliviliavioliitoksi minä olen sitä kuullut sanottavan… Siellä Ranskan rannalla ne tekivät niitä kymmeniä vuosia sitten, vaikka nyt se on Suomessa muka niin uutta ja hienoa, ettei sitä tee kuin jotkut herrat…

MIKKONEN

Ja sosialistit…

KINNARI

Niin! siitä on helppo erotakin. Olin vain kolme päivää…

MIKKONEN

Ja kolme yötä —.

KINNARI

Niin. Lupasin tulla uudestaan seuraavana kesänä.

(Naurua.)

MIKKONEN

Meidän puolessa oli mies, joka otti oikein laillisen eron akastaan ja haki sitten vuosikausia toista. Kun se siinä valikoi ja valikoi, niin ottikin viimein sen vanhan uudestaan.

KINNARI

Entiseen eukkoon sitä siliviliavioliittolaisillakin usein on turva.

SOINI

Ja vanhaan ukkoon eukoilla.

KINNARI

Miksi ei niinkin päin.

PUOSU (Tulee.)

Good morning boys [Gud mooning bois]. Mikä kuntakokous täällä on?

MIKKONEN

Kinnari täällä naimisjuttujaan kertoo.

PUOSU

Kinnari valehtelee eikä sitä paitsi ymmärrä hölynpölyä niistä asioista. Minä niitä voisin kertoa paljonkin, jos haluaisin, mutta on minulla parempaakin kerrottavaa.

MUUT

No mitä sitten?

PUOSU

Että jos tämmöinen sievä lounainen kestää vielä, ollaan parin päivän perästä Tanskan salmessa.

TOISET

Niinkö?

PUOSU

Ukko on hiiden hyvällä tuulella, kun matka on mennyt näin joutuin; hänellä onkin lastista hyvä osa itsellään, ja siksipä hän kutsuukin koko miehistön aamuryypylle perään.

MIKKONEN

Sillä lailla!

PUOSU

Hiljaa! — ja vielä, että niin kauan kuin tätä lounaista kestää, ei tarvitse panna rikkaa ristiin, kunhan vain vahtivuorot hoidetaan. Muun ajan saatte korjata ryysyjänne ja maata —.

MUUT

Hyvä, hyvä!

PUOSU

Tanssia, laulaa, syödä ja juoda.

KAIKKI

Hurraa, hurraa, hurraa!

KINNARI

Tätä tuulta kestää viikoittain. Minä näin semmoisen unen.

PUOSU

No sitten ollaan kahdessa viikossa viimeistään kotona.

TOISET

Hurraa, hurraa, hurraa!

PUOSU

Ja sen asian vahvistukseksi kannattaa laulaa.

Kuorolaulu n:o 3.

Merimies kun kotiin pääsee hei hei hei!
eipä silloin surut paina ei ei ei!
Silkit, kihlat esille nyt otetaan,
ja uudellensa Suomen tytöt muistetaan.

Hyvästi nyt Hullit sekä Londonit.
Hyvästi myös Newyorkin mamssellit.
Silloin Suomen pojat laulaa hei hei hei,
kun tuuli heitä kotimaahan vei vei vei.

Nyt aurinkona paistaa naama kapteenin.
Messingillä suu on itse tyyrynkin.
Ja puosu huutaa pojillensa hei hei hei,
kun tuuli heitä kotimaahan vei vei vei.

PUOSU

Nyt alkakaa laputtaa perään. (Kaikki menevät, paitsi Kinnari ja Arvi.)
No Arvi?

ARVI

Minä en ryyppää.

(Menee skanssiin tai, jos sopii, etunäyttämön nostoluukusta alas.)

PUOSU

No ei sinusta sitten merimiestä tule. (Kinnarille.) Mitä sinä?
Pelkäätkö sinäkin ryyppyä.

KINNARI

Muistatko, että lyötiin punnan veto siitä, että juotat kokin humalaan ennen Tanskan salmea.

PUOSU

No entä sitten?

KINNARI

Ylihuomenna olet puntaa köyhempi, hi hi hi!

(Menee.)

PUOSU

Älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa. — Nappula hoi! Nappula!

LAIVAPOIKA (Huutaa jostakin takaa.)

Halloo, puosu, halloo!

PUOSU

Halloo, halloo — juokse tänne äläkä kilju siellä takana.
(Poika tulee.) Onko kokki tehtaassaan?

NAPPULA

On.

PUOSU

Huomasitko, onko hän säästänyt eilistä rusinasoppaa itselleen?

NAPPULA

On sillä erillään.

PUOSU

Sinähän olet kokin kanssa huonoissa väleissä?

NAPPULA

Niin, kun hän aina mukiloipi minua perunan kuorimisesta ja muusta.

PUOSU

Eikä anna ronkkia herkkupaloja padasta. Hyvä on. Mutta nyt saat kostaa. Tässä on konjakkia. Mene ja kaada se kokin himoruokaan, rusinasoppaan, ja sekoita hyvin.

NAPPULA

Mutta jos hän tai joku muu näkee. Silloin saan taas selkääni.

PUOSU

Miehet ovat perässä ja sinä käsket kokin tänne muka puheilleni.

NAPPULA

Mutta Puosun pitää pitää suunsa kiinni siitä, että minä olen kaatanut.

PUOSU

No sen tiedät — mene vain käskemään kokki tänne. — Sitäpaitsi, tässä on vielä shillinki kaupan päälle.

NAPPULA

No sitten minä!

(Juoksee pois.)

PUOSU

Saadaanpas nähdä, eikö raittiusmies tule pöpperöön, kun aamusydämelleen tempaisee rusinasoppaa. Ei siinä ruoassa paljon konjakin maku tunnu… On minulle itsellenikin sitä syötetty. (Kokki tulee.) Kuule, kokki, missä on minun lusikkani?

KOKKI

Lusikka?

PUOSU

Niin, lusikka.

KOKKI

En minä ole kenenkään lusikkain vahti. Jos se on hukassa, on se omilla jäljillänne.

(Yrittää mennä.)

PUOSU

Seis! Mikkosen lusikka löydettiin sinun suolakopsastasi; yhtähyvin olet voinut puhaltaa minunkin lusikkani talouteesi.

KOKKI

Oliko muuta asiaa?

PUOSU

Laita lusikka takaisin.

KOKKI

Huomenna, jos pouta on, — hyvästi!

PUOSU

Kuule, ja sitten pitää minulle olla sunnuntaisin tuoretta kahvileipää, koska perämiehellekin laitat.

KOKKI

Tietysti, ja vuoteelle kahvia, sekä kaksi piikaa passaamaan; ymmärrän, herra eversti.

(Poistuu.)

PUOSU

Hyvä tuli. Sainpa häntä viivytetyksi ihan parahiksi.

(Menee perälle.)

ARVI (Tulee pieni lipas kädessä, jota ihaillen katselee, sekä istuu köysikimpulle oikealle »skanssin» pyöreän ikkunan alle; avaa lippaan, ottaa esille tavaroita, esim. silkin ja mahd. muita koruja; laulaa niistä sekä rakkauden kaipuustaan.)

Laulu n:o 4.

Tää lipas on Italiasta, kauniista Neappelista. Sieltä myöskin nää korallit, helyhelmeni kaunihit. Kun vain mä tietäisin, kelle ne antaisin.

Mä armasta ajattelen, ja kaihoten kaipailen. Vois ystävä syliini tulla, sydän lempeä täysi ois mulla, kun vain mä tietäisin, kelle sen antaisin.

En löytänyt etelän mailta, en polttavan auringon alta, ken kaipauksen veisi pois, ja kihlani ottaa vois. Oi pian jos löytäisin, kelle ne antaisin.

Tuolla puolessa pohjan tähden on Suomi, sinne mä lähden; siell’ toivon mä, viimeinkin saan kotirannalta armahan. Oi kunpa sen tuntisin, niin kihlani antaisin.

(Laulun loputtua jotakin kolinaa kuultuaan kiireesti pois.)

(Laulun jälkeen alkavat merimiehet keskustellen ja meluten tulla etukannelle.)

MIKKONEN

On se tuo äijä melko mies, kun se hyvälle päälle sattuu.

MATTI

Hyvä kapteeni! Ei äijää saa moittia.