AISOOPOLAISIA SATUJA
Kirj.
Phaidron, Auguston Vapautettu
Latinasta suomentanut D:r Samuel Roos
Sisältyy: SUOMI, 1860. Tjugonde årgången.
Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets förlag, 1862
Imprimatur: L. Heimbürger.
SISÄLLYS:
Johdatus lukemiseen.
Ensimäinen Kirja:
Esitys. 1. Susi ja karitsa. 2. Sammakkoin kuninkaan pyyntö. 3. Ylpeilevä naakka ja riikinkukko. 4. Koira lihaa virran yli viemässä. 5. Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona. 6. Sammakot Auringolle. 7. Repo valenaaman nähdessä. 8. Susi ja Kurki. 9. Varpuinen ja Jänes. 10. Susi ja Repo, tuomarina Apinia. 11. Aasi ja Leijona metsän ajossa. 12. Peura lähteellä (hetteellä). 13. Repo ja Kaarne. 14. Mies ja Puut. 15. Sukkela Vares. 16. Suutarista Parantajaksi. 17. Aasi vanhalle paimenellensa. 18. Lammas, Peura ja susi. 19. Lammas, Koira ja Susi. 20. Vaimo synnytys-vaivassa. 21. Penikoiva koira. 22. Nälkäiset Koirat. 23. Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi. 24. Kärppä ja Mies. 25. Uskollinen Koira. 26. Sammakko ja Härkä. 27. Koira ja Krokodiili. 28. Kettu ja Haikara. 29. Koira, Aarre ja Korpikotka. 30. Repo ja Kokko. 31. Aasi pilkkaa metsäkarjua. 32. Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua. 33. Poutahavukka ja Kyhkyiset.
Toinen Kirja:
Esitys. 1. Mulli, Leijona ja Rosvo. 2. Ämmä ja Tyttö Miehen kultaisina. 3. Mies ja Koira. 4. Kotka, Kissa ja Metsäsika. 5. Keisari Passarillensa. 6. Kokko, Vares ja Kilpikonna. 7. Muulit ja Rosvot. 8. Peura ja Härät. Päätös.
Kolmas Kirja:
Esitys Eytycholle. 1. Ämmä tyhjälle Savi-astialle. 2. Pantteri ja Paimenet. 3. Aisoopos ja Maamies. 4. Teurastaja ja Apinia. 5. Aisoopos ja Katukonna. 6. Kärpänen ja Muuli. 7. Susi ja Koira. 8. Sisar ja Veli. 9. Sookrates Ystävillensä. 10. Auguston aikainen tapaus. 11. Kuohittu hävyttömälle. 12. Kananpoika Päärlylle. 13. Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee. 14. Aisoopos lasten askareissa. 15. Karitsa vuohen kasvattina. 16. Heinäsirkka ja Yökkö. 17. Puut Jumalitten huostassa. 18. Riikinkukko Junolle äänestänsä. 19. Aisoopon vastaus Kopsa-suulle. Kirjottaja Suosittajalle.
Neljäs Kirja:
Esitys Particulolle. 1. Aasi ja Gallit. 2. Phaidros. 3. Repo ja Viinarypäle. 4. Hevoinen ja Metsäkarja. 5. Aisoopos testamentin selittäjänä. 6. Hiirten sota Kärppäin kanssa. 7. Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille. 8. Kyykäärme ja Karrutin. 9. Repo ja Pukki. 10. Jupiterin laukut. 11. Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty. 12. Herkules ja Plutus. 13. Leijo Kuninkaana (Sadut 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.) 16. Kutut ja Pukit. 17. Laivuri ja Merimiehet. 18. Koirain airuet Jupiterin tykö. 19. Ihminen ja Kyykäärme. 20. Repo ja Lohikäärme. 21. Phaidros Saduistansa. 22. Simoonideen haaksirikko. 23. Vuori synnytys-vaivassa. 24. Viholainen ja Kärpänen. 25. Simoonidees säilytetään jumalilta. Päätös Particulolle.
Viides kirja:
Esitys. 1. Kuningas Demetrius ja Laulaja Menander. 2. Matkamiehet ja Rosvo. 3. Paljaspää ja Kärpänen. 4. Aasi ja Porsaat. 5. Lipilaari ja Maamies. 6. Paljaspää ja Hivusheitto. 7. Huilunsoittaja Prinsi. 8. Aika. 9. Härkä ja Vasikka. 10. Koira ja Metsämies.
Johdatus Lukemiseen.
Satujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa jo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi tullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen Viisaan Lookman'in nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon aikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään (Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti harjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei ole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä ihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen alkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri Atheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy kaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä sitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka niin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin somasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen terävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte seurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.
Miten Aisoopos Atheeniin ja Phaidros Roomaan tullut lienee, siitä ei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa; sillä Franskalaiselta de la Fontainelta Planudeen nimellä kerrottu juttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin mukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen ijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita siihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten avulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen aikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille oli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att. II: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan on myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa. Jos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn Lukijana (anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät useampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian aikana, taikka kirjottajana (librarius), joiden tuli kopioita kirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros, loistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana annettu, on myös tietymätön asia.
Muutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme tarkastaja Christ. Timoth. Dressler latinaisessa esipuheessansa _Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja kirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab. Quintilianus, Inst. Or. X: 1].
Paitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler saanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.
Kirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä selvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin tänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine, tekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan kielen oppikirjaksi.
Värsyjänsä Phaidros kutsuu Senarii, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi eli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat iambit (v —), lyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli lujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän kuuluu kun laskeminen.
Tämänlainen värsy kuvataan näin:
näin: z — v — v — v — v — v —, ja luetaan: Jo saat ti hä nen ke too ki pakoit semaan, taikka latinaksi: Athe nae quum flore rent ae quis le gibus Procax liber tas ci vita tem mi scuit Frenum que sol vit pri stinum licen tia. Hinc con spira tis fa ctio num par tibus, Arcem tyran nus oc cupa vit Pi sistratus &.
Tässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän lyhyen verosta niinkuin: nae, rent, li, fre ja hinc[Systole longam corripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden pitkän siaan, niinkuin: stratus; mutta useasti pistetään kaksi syllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin:
Aeso pus au ctor quam materi am rep perit, Hanc ego poli vi ver sibus sena riis. Et quod pruden ti vi tam con silio monet. Calu mnia ri si quis au tem volu erit, Quod ar bores loquan tur, non tantum ferae, Fictis joca ri nos memi nerit fa bulis.
Vielä on kaikessa latinaisessa värsyssä muistettava tämä latinainen värsy:
Ecthlipsis necat m, Synaloephe vero vocalem, se on: edellisen sanan päättestä lähtee m ja pääte-äännäin, jos seuraava sana alkaa ääntäimellä taikka h:lla (kuta Latinalaiset eivät pitäneet kirjaimen arvoisena, vaan sanoivat: H magis est aspiratio quam littera ) niinkuin nähdään ensimäisen Sadun jo toisesta sanasta alkain:
Ad ri v eun dem lupus et a gnus ve nerant, Siti compul si: supe rior stabat lupus Longe qu inferi or a gnus. Tunc fauc im proba Latr in cita tus jur gii caus in tulit. Qui pos sum, quae so, face re, quod quereris, lupe Ant hos sex men ses ma l, ait, di xisti mihi Pater hercu le tuus, inquit, malé dixit mihi.
Näistä halullinen oppilas niin paljon osviitaa saanee, että hän hyvän opettajan neuvolla asian päälle pääsee.
Ensimäinen Kirja.
Esitys:
Aisoopos isä hyvän aineen keksinyt, Kun minä kaunistellut kuutos-värsyillä. Kakskertaisesti kirjaiseni hyödyttää: Se naurattaa ja neuvoo viisaast' elämään. Jos jonkun ehkä mieli tekee moittimaan, 5 Puidenkin muka puhuvan ja eläinten, Niin muistais' meidän tässä tarinoitsevan.
Satu 1.
Usein on huokea syyttömän sortaa.
Susi ja Karitsa.
Luo saman puron suden ynnä karitsan Tuo jano ajoi; susi seisoi ylinnä Ja karits' alempana varsin kaukana, Niin häijy nälkäkurkku riitaa nostamaan: Minvuoksi juomaveden mulle sekoitat? 5 Peljäten lieminkäinen: miten taitaisin, Voi susikulta! tuota tehdä? tänne päin Sun puolestasi mulle juoksee juotava. Todeksi nähden tiuskas': ennen puolta vuott' Mua kiroilit: ja lammas parka vastasi: 10 Empämä vielä silloin ollut saatukaan; Niin isäis sitte minua haukkui kiroten, Hän ärjäs', häijy, raadellessa syyttömän.
Tä satu niille kirjoitettiin miehille, Jotk' vale-syillä syyttömiä sortavat. 15
Satu 2.
Vähin vastuksista.
Sammakkoin kuninkaan pyyntö.
Atheenin kukoistaissa hyväin lakien Suojassa, liika vapaus kansan paisutti Ja ylimieli särki siteet entiset. Kuin tästä lahkokunnat nousi vastuksin, Yksvaltiaana linnan otti Pisistrat. 5 Siis kurjaks' miesten itkellessä orjuutta, Hän vaikk'ei ollut ankara, vaan vaikea Kuin oli varsin tottumatta rasitus; Aisoopos heille tämän sanoi satuisen:
Vapaina allikoissa uiden sammakot 10 Heillensä huutain kuningasta pyysivät, Vallalla hillitsemään ilkitapoja. Niin ilmanvalta naurahtaen nakkasi Vähäisen kartun; vesi siitä roiskahtain Pelkäämään saatti su'un peri pelkurin. 15 Kuin karttu kauvan uponnunna makasi, Niin eräs kerran hiljaa nosti päätänsä Ja tutkei kuningasta, joukon kokosi, Ku, pääsnyt pelostansa, pani hävynkin Pois, puusen päällä sitte pahoin hyppeli 20 Ja häpiällä häväistessä riemusi. Nyt uutta mentiin kuningasta anomaan, Kosk' ennen annett' aivan oli mitätön. Niin pani heille käärmeen, terähampaalla Ku heidät kaikki yksitellen käsitti 25 Turh' oli parkain pako, pelko äänenkin Sulki. Siis airun lähdettivät kerjäämään Kurjillen armoa. Vaan ylinen vastasi: Se hyvä saatunne kosk' eikä kelvannut, Niin kovaa kärsikää. Siis tekin veikkoset 30 Tätä kärsikäätten, ettei tulis' tuimempi.
Satu 3.
Paras pysyä säädyssänsä.
Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.
Ei kerskailemaan toisten loisto-eduista, Vaan omaan paremmin pukuunsa tytymään, Aisoopos tällä esimerkill' opettaa.
Turhasta naakka ylpeydestä paisunut Sai riikinkukon suoltuneita sulkia 5 Kokoon, ja niillä itseänsä koreili: Sitt' omiansa kaunaten hän yritti Loistavan riikinkukko-parveen, mutta ne Pois repeilivät höyhömet ja nokilla Ajoivat poijes; naakka surkumielellä 10 Näin pyrkii seuraan omain sukulaistensa, Mutt' näiltä hylky hyljättynä häpesi. Niin yksi niistä, joita oli kaunannut: Jos oisit meidän oloihimme tytynyt Ja omiin luonnon lahjoihin ei suuttunut, 15 Niin et ois tähän häpiäänkään joutunut.
Satu 4.
Ahneus ahneen pettää.
Koira lihaa virran yli viemässä.
Oikein omansa hukkaa toisen pyytävä. Kuin koira lihaa veden yli uiden vei, Niin veden kalvossa hän näki kuvansa, Ja luuli toisen myöskin vievän saalista: Tuot' anasti, mutt' pettyi ahneudesta 5 Ja päästi ruoan, kun jo piti hampaissa, Mutt' eipä saanut, kuta ahne himosi.
Satu 5
Vältä valtavaisten kumppanuutta.
Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.
Ei vakaa valtavaisten kanssa kumppanuus, Sen todeks' osottaapi tämä tarina. Kuin lehmä ja vuohi ja lammas väärän kärsivä Leijoonan kanssa seurustivat korvessa, Ja saatu oli hirvi hirmu lihava; 5 Niin leijo sanoi heille, osain tehtyä: Mun ensimäinen vuoksi leijon nimeni; Antakaa toinen uroollisuudestani; Mun voiman vuoksi kolmas ompi omani, Ja kovin käy jos joku koskee neljänteen. 10
Näin kaiken saaliin piti väkivallalla.
Satu 6.
Lurjukset lurjusten sikiötkin.
Sammakot Auringolle.
Häät herkulliset varkaan näki läheisen Aisoopos, siitä kohta läksi lausumaan:
Kuin kerran aurinkokin aikoi naimiseen, Niin sammakoilta parku pääsi pilvihin, Ja parkumasta liikkui pilvein haltia 5 Ja kysyi syytä: vastas' allikon asukas: Jo yksin polttaa kuivaks' kaikki lammikot Ja saattaa kurjat kuivuudella kuolemaan; Voi mikä surma! saisi vielä sikiön!
Satu 7.
Tyhmäin kunnia on mitätön.
Repo valenaaman nähdessä.
Sai kettu kerran valenaaman näkemään; Voi, huusi, miten pulskea muoto aivuton!
Sanottu niille, joille paljaan kunnian On onni lahjottanut, taidon kieltänyt.
Satu 8.
Ei hyvä häijyä auttaa.
Susi ja Kurki.
Se, joka työnsä palkkaa pahoilt' anonee, Hän pettyy: ensin, auttain kelvottomia; Ja sitte, kuin on paha päästä pulasta. Luu hukan kurkkuun nielless' oli tarttunut; Ja tuska pani, suuren palkan ehdolla, 5 Jokaista tuskan apuun houkuttelemaan. Ja viimein saikin kurjen varsin valalla Kurkkunsa pitkän pistämällä kitahan Luun oman hengen vaarallansa vetämään. Työn tehtyä, kuin kurki pyysi palkkaansa; 10 Niin vastas': kiitä kuin sait pääsi suustani Viel' eheänä; siin' on palkkaa kylläksi.
Satu 9.
Älä huoli hätäynnyttä pilkata!
Varpuinen ja Jänes.
Its' olla huoleton ja toista pitittää On hullun tapa, värsyseni opettaa.
Kourissa kokon valittavaa jänestä Varpuinen torui: kussa pitkät potkusi Ja nopsat jalkas, missä ne nyt viipyivät? 5 Näin laruttavan havukka yhtäkkiä Löi, turhaan kyllä kuikuttavan kuoliaks'. Niin puolikuollut jänes tuonen tuskassa: Kyll' äsken huoletonna minua pititit, Jo tuli sama kova onni kotihin. 10
Satu 10.
Ei valettelijaa totta puhuessakaan uskota.
Susi ja Repo, tuomarina Apinia.
Ken kerran petturiksi ilkeäks' tiedetään, Hänt' eipä uskota, puhuessa tottakin: Aisoopos todistaa lyhyellä sadulla.
Kuin susi syytti repoa varkaudesta, Ja kettu kielsi ryhtyneensä ollenkaan; 5 Apinia istui riitaa ratkaisemahan. Kuin kumpikin oil asiansa ajanut, Niin julisti Apinia tämän tuomion: Et sinä kadottaneen näy, kuta kaipailet; Sun uskon salaa siepanneen, kuta kieltelet. 10
Satu 11.
Nauruttaa kunnottoman kerskaus.
Aasi ja Leijona metsän ajossa.
Kuin kunnotonkin kerskaa jalotöistänsä, Kyll' oudot uskottaa, tutuill' on nauruksi.
Kuin leijo aasin avull' aikoi metsistell'; Hän peitti hänen pensastoon ja neuvoili, Ett' otuksia äänell' tavattomalla 5 Peljättäis' karkuun, its' hän kiinni ottaisi; Niin tämä korvat pystyyn äkki kiljasi Voimaansa myöden, saikin siten otukset Äänellä uusihirmuisella liikkeelle Ja polkujansa pakenemaan tuttuja. 10 Kuin leijo, väsynynnä teurastamasta, Pois käski aasin, käski vaiketa, niin hän, Röykästyneenä, kysyi äänens' ankaruutt'. Jo verraton, jos minäin en ois tuntenut Sun sydäntäs ja sukuas, oisin hätäillyt. 15
Satu 12.
Usein hyödyllisintä hylkynä pidetään.
Peura lähteellä (hetteellä).
Useinkin hyödyllisint' ylön katsotaan Ja turhaa kehutaan; sen näyttää satuni.
Kuin peura juotuansa seisoi lähteellä Ja veden päällä näki kauniin kuvansa; Hän ihmetellen kehuu haara-sarveja 5 Ja moittii sääriänsä sangen hoikkia. Mutt' äkki pelko metsämiesten äänistä Jo saatti hänen ketoo kipakoitsemaan; Näin koirat jätti pian: pääsi metsähän; Mutt' täällä sarvet tekivätkin vastuksen, 10 Ja koirain hampaat hirmuisesti purivat. Niin kuollessansa sanotaan hän sanoneen: Voi, minä vaivainen, kuin vasta havaitsen, Ne hyödyttäneen, joita pidin huonona; Ne turman tuottaneen, kuin kouho kehusin. 15
Satu 13.
Kehuja kavalin kaikista.
Repo ja Kaarne.
Ken kehumista pyytää sulo sanoilla, Hän usein pettyy häpiään ja vahinkoon.
Kuin kaarne juuston akkunalta näppäsi Ja lensi syömään pitkään puuhun metsässä; Niin repo näki sen ja alkoi kehua: 5 Oi kuinka suloisesti sulkas kiiltävät, Kuink' ompi kaunis kasvantos ja katsantos, Jos ääni ois sen vertainen, niin linnuista Sä oisit ensimäinen. Tämä raakkumaan Ja äänens suloisuutta hullu näyttämään. 10 Mutt' avattua nokan juusto putosi Kun kettu kavala sieppas' haluhampaalla.
Näin näkyy miten arvoinen on ymmärrys, Ja viisaus voittaa voimat varsin vahvatkin.
Satu 14.
Vahingoksensa joku vihollistans auttaa.
Mies ja Puut.
Ne hukkuvat, jotk' vihollistans auttavat. Mies, kirveen tehtyä, läksi puilta pyytämään, Ett' antaisivat varren puusta lujasta. Jokainen käski antaa metsä-öljypuun. Hän lahjan otti, teki varren, sovitti 5 Kirveesen, kaasi sitte suuret tammetkin, Ja valikoitsi mieltä myöden. Saarnelle Sitt' tammi sanoi: syystä meitä hakataan.
Satu 15.
Kyllä viisas keinon keksii.
Sukkela Vares.
Janoinen vares savipataa läheni, Ku vettä puolellansa; koki kumota; Vaan lujana kuin seisoi, tämä kivejä Pudotti pataan, joiden paljouudella Sai veden nousemaan ja janon sammutti. 5
Se tästä näkyy, mitä nero aikaan saa: Miehuutta etuisempi ain' on viisaus.
Satu 16.
Joukon luulo usein pettyy.
Suutarista Parantajaksi.
Kuin kelvottomuutensa vuoksi suutari Juur' alkoi nälkään nääntyä, niin rupesi Hän piilo-paikass' parannetta tekemään, Ja myymään pettäin myrkkyvasteen nimellä. Jo huutoon tullut, rikastunut sairastui. 5 Niin tuli kuningaskin tätä tutkimaan: Sai pikarihin tätä myrkyvastetta Ja vettä, oli myrkkyä panevanansa, Niin käski juoda suuren palkan ehdolla. Mutt' kuollon pelossansa konna tunnusti, 10 Ei taitavansa parantajan oppia, Vaan joukon hulluudesta saaneen huutonsa. Niin kuningas käsketti kansan kokohon: Voi, kuinka hulluiks' teitänne te luulette, Kuin tämän haltuun uskallatte hengenne 15 Joll' jalkojansa kengittää ei uskottu!
Nyt tämä niille todell' olkoon sanottu, Juur' joiden hulluus hävyttömii hyödyttää.
Satu 17.
Ei haltian tavat köyhään koske.
Aasi vanhalle paimenellensa.
Kuin kansakunta hallitusta muuttanee, Ei köyhäin onni muutu valtiaan tavoista; Sen todistaapi tämä lyhy tarina.
Aasia niityll' äijä syötti pelkuri: Hän vihollisten äänist' äkki peljästyi 5 Ja käski pakoon ettei kiinni saataisi; Mutt' tämä laiska kysyi: muka luuletko Voittajan kahdet satulat mulle panevan? En, sanoi äijä. Mitäs siis mun väliä Ketä palvelen, kuin kannan kannettavani? 10
Satu 18.
Vältä vilpillistä takausta.
Lammas, Peura ja Susi.
Joka lainaa pyytää vilppi-takauksella, Ei selvittää, vaan vahinkoa virittää.
Lampaalta Peura pyysi mittaa nisuja, Ja takaus susi: peljäten vain vilppiä: Tuo hukka raatelee ja pötkii kohta pois, 5 Sä juokset lentäin poijes kaikkein paikoilta; Kussa ma teidät löydän makso-päivänä?
Satu 19.
Konnalle konnan palkka.
Lammas, Koira ja Susi.
Ainakin konna pahuutensa palkan saa. Kuin väärää velkaa koira velkoi lampaalta Ja väitti leivän antaneensa velaksi, Niin hukka todistajana: ei kyll' yhdessä, Vaan totta kyllä kymmenenkin velkaa on. 5 Niin lammas tuomittiin valalla väärällä, Ja maksoi kuta hän ei velkaa ollutkaan. Sitt' jonkun päivän peräst' äkkäs' kuopassa Makaavan hukan: saitpa valeen palkkasi!
Satu 20.
Jokainen pelkää paikkaa kussa loukattiin.
Vaimo Synnytys-vaivassa.
Ei kukaan mielellänsä paikkaan loukkaavaan. Synnytys-hetkenä, kuukautten perästä, Makaili vaimo maassa valittain vaivojans; Mies kehotteli nousemahan vuoteelle, Huokeempi kussa päästä luonnon kuormasta; 5 Ei, sanoi, luottavansa, sillä sialla Vaivansa päättyvän, kuss' ensin aljettiin.
Satu 21.
Älä päästä pahaa paikoillesi.
Penikoiva koira.
Ihmisen pahan makioissa sanoissa On vilppi, kuta opetetaan välttämään.
Muinainen tiine koira pyysi toiselta, Jos saisi penikkansa hänen pesäänsä; Sen mielellänsä sai; vaan sitte takasin 5 Kuin tahtoi, vielä vähää aikaa rukoili, Ett' penikatkin vähän vahvistuisivat. Jo ajan kuluttua kysyi kiivaammin Pesäänsä: — Minun ja mun kaiken joukkoni Jos voinet ajaa poijes, lähden, muutoin en. 10
Satu 22.
Tyhmyys usein tuottaa turmion.
Nälkäiset Koirat.
Ei tyhmä toimi ollenkaan ol' avuksi, Vaan usein vetää vaivaisia vahinkoon.
Nähdessä vuodan, koirat, veden pohjassa, He sitä syödä saadaksensa alkoivat Vähentää vettä juoden, mutta repesivät. 5 Ja kuolivat siis ennen saaliin saatua.
Satu 23.
Onneton on kunnottomimmankin pilkkana.
Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.
Se, joka hyvän arvonsa on hukannut, On hädässänsä huonojenkin pilkkana.
Vuosista väsynynnä voiman puutteessa Kuin leijo makais, vetäin henkee viimeistä, Niin tuli metsäkarju leisku-hampailla 5 Ja niillä iski, kostain vanhaa vääryyttä: Niin kohta härkä pisti, viha-sarvilla Vihatun raadon läpi. Aasi nähdessä Näin kostamatta petoo loukattavan, hän Potkasi otsan paljaaks'; tämä kuollessans: 10 Kyll' katkeraa oil jaloin kovuutt' kärsiä, Mutt' sinun ilkeyttäs, luonnon häväistys, Kuin täytyy kestää, kuollo kaksinkertainen.
Satu 24.
Se, joka omaks' hyödyksensä toisia hyödyttää, Hän olkoon kerskaamatta hyväst' työstänsä.
Kärppä ja Mies.
Kuin kiinni saatu kärppä kuollon pelossa Ja siitä päästäksensä miestä rukoili: Voi armas! säästä minua, joka hiiristä Huoneesi perkaan! Sanoi: jopa säästäisin, Jos mun vain hyödykseni hiiret tappaisit: 5 Mutt' kuin sa tapat saadaksesi jäännökset, Ja hiiret vallan herkuksesi hotkaiset; Niin älä mulle kehu ansiotasi. Näin sanottua koppas' kärpän kuoliaks'.
Ne heillens tämän omistakoot sanotuks', 10 Jotk' oman hyödyn vuoksi toista auttavat Ja vähää apuu suurill' sanoill' kehuvat.
Satu 25
Pahain antimet ovat pahan luuloiset.
Uskollinen Koira.
Yhtäkkii antelias on kouhoill' kehuksi, Vaan järkevälle turhaan jakaa juonia.
Kuin öinen varas pisti leipää koiralle, Jos, kokein, muka saisi lahjall' leppymään; Niin koira: koet konna suuni sulkea, 5 Ett'en mä talon puolest' haukkuis'; petytpä; Sill' äkki anteliaisuus vaatii varomaan, Ett'et sä hyötyis' huolettomuudestani.
Satu 26.
Ei valtavain kanssa kilpaan.
Sammakko ja Härkä.
Rinnalle rikkaan köyhä pyrkien häviää. Kuin muinain sammakko näki härän niityllä Ja kadeksei niin suurta hänen kokoa; Niin täyteen puhalsi hän ryppy-nahkansa, Sikiöiltä kysyin, eikö ollut paksumpi 5 Kun härkä. Nämät kieltää, hän siis uudesti Viel' lujemmin pingotti pintansa kysyin: Nyt kumpi voitti? vielä härkä, sanoivat. Vihassa viimein tahtoi vielä vahvemmin Pintansa paisuttaa, vaan raukka repesi. 10
Satu 27.
Turhaan viisaalle verkkoa virität.
Koira ja Krokodiili.
Ne, jotka kavaloivat miestä viisasta, Ne tekee turhaa, saavat naurun palkaksi. Sanotaan koirain juosten juovan Niilistä, Etteivät krokodiilit heitä kiinni sais'. Niin krokodiili koiraa, joka juosten joi, 5 Puhuttel': latki mieltäs myöden viekkaammin Ja tännenmäksi tule, älä kavaluutt' Ollenkaan pelkää! Totta kyllä tulisin, Jollen mä tietäis' lihaani sun himoavan.
Satu 28.
Minlainen teko, senlainen kosto.
Kettu ja Haikara.
Ei ketään loukkaamaan, vaan joka loukannee, Saa samanlaisen sakon, satu muistuttaa.
Sanotaan ketun kutsunehen haikaran Pitoihin ensin, panneen lavian latukan, Ja siihen lientä vetelää, kuta nälissäns 5 Ei tainnut maistaa vieras: sitte haikara Taas kutsui ketun, kuivaa ruokaa puteliin Juur' täyteen sulloi, siitä saikin nokalla Kyll' tarpeeksensa: vieras näki nälkää vain Ja potun kaulaa turhaan nuoleskella sai. 10 Niin oudon linnun sanotaankin sanoneen: Jokainen esimerkkiins omaan tytyköön!
Satu 29.
Saita on oma surmaajansa.
Koira, Aarre ja Korpikotka.
Kyll' tämä satu sopii saidoille ja niill', Kut sääty-hylkyinä rikkaiksi pyrkivät.
Kuin koira kaivoi ihmisluita, aartehen Hän löysi, rikkonunna rauhan kuolleiden Hän kostoks' syttyi rikkauden himohon, 5 Juur' sopivaksi rikoksensa palkaksi. Näin aarteen vartojana unehutti pois Hän ruokans, kuoli nälkään. Kotkan sanotaan Sen nähdessänsä totisesti sanoneen: Kyll' syystä koira parka makaat raatona, 10 Kuin rikastua pyysit valtain rinnalle, Syntynyt kadulla, tunkiolla kasvanut.
Satu 30.
Älä ylhäisönäkään katso huonoa ylön!
Repo ja Kokko.
Syy ylhäistenkin alhaisii on pelätä, Sill' koston kyllä keksii nero sukkela.
Kuin kokko kerran ketun pojat pesäänsä Kanteli pojillensa raadeltaviksi; Niin emä perässänsä juoksi rukoillen, 5 Ett' tätä haikeutt' kurjalle ei tekisi. Tuo pilkkasi vain pesäpaikkans turvissa. Mutt' repo sieppas' soiton paimentulesta Ja teki reiskan ympärille koko puun, Näin kostaaksensa vihollisen verellä. 10 Niin kokko, perilliset pelastaaksensa, Rukoillen viepi revoll' sikiön terveenä.
Satu 31.
Kuin tyhmä toista pilkkaa, niin pian saapi vahingon.
Aasi pilkkaa metsäkarjua.
Kuin aasi kerran metsäkarjua kohtasi, Niin sanoi: terve veli! tuopa närkästyi Ja hyljäs' kunnian, kysyin, miksi valehtel'. Niin aasi laski suorons: jollet vertanais Mua pidä, sanoi, on tuo kärsäis kaltainen. 5 Jo karju aikoi jalon koston tehdänsä, Mutt' laski vihans: huokea kyll' ois kostaani, Hän sanoi, vaan en huoli hylkyyn koskea.
Satu 32.
Kansakunnan vaivat koskevat alamaisia.
Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.
On alhaisilla vaivaa valtain riidoista. Sammakko suossa näki härät kuokkivan; Voi, sanoi, kuinka suuri meille surkeus On tuleva; ja toinen kysyi, miksi niin, Kosk' härät karjan vallasta vain taistelee 5 Juur' keskenänsä, muutoin kaukan' elävät Ja ovat eri luontoiset ja laatuiset. Mutt' joku laidun-vallastansa sortunut On valmis suossa piilopaikkaa hakemaan Ja meitä kovill' sorkillansa sotkemaan: 10 Näin meidän henkeen koskee heidän riitansa.
Satu 33.
Katso eteesi keneen luotat.
Poutahavukka ja Kyhkyiset.
Se, joka häijyn huomaan itsens uskonee, Hän avun siaan saapi surman surkian.
Kuin lennollansa kiiruisella kyhkyiset Henkensä usein pelastivat haukalta; Niin neuvokeinon rosvo väänsi vilpiksi, 5 Ja petti turvattomat kavaluudella: Miks' elämänne hätäillessä vietätte? Tehkää mä kuninkaaksi, liitto lyökämme, Kyllä mä teidät vääryydestä varjelen. Tuot' uskoen valtaan antauvat havukan, 10 Ku, vallan saanunn', alkoi sitä harjottaa Heit' yksitellen järjestänsä repien. Niin jäänyt sanoi: Syystä meitä surmataan.
Toinen Kirja.
Esitys:
Aisoopon tapa osotteilla neuvoa, Eikä hän muuta tarinoilla tarkoita, Kun erhetyksii ojennella ihmisten Ja ahkerasti teroitella neroa. Mikä siis vainkin lienee jutun aineena, 5 Kuin suotuinen vain kuulla, totta tarkottaa, Se arvon antaa, eikä nimi tekijän. Myös vanhan minä tapaa seuraan huolella, Vaan mieli tehnee jotain väliin pistämään Tai jospa huviks' jonkun sanan muuttamaan, 10 Sen pyydän lukijani suomaan hyväksi. Niin lyhyys tulee sulle suosion maksamaan: Mutt' ett'ei ikävyyttäis' tarjosanani, Niin neuvokaamme himoavalta kieltämään Ja tarjoillaan ujoille, kut' ei pyytäneet. 15
Satu 1.
Saapi siivous palkinnonkin.
Mulli, Leijona ja Rosvo.
Kuin leijo seisoi mullin päällä kaadetun, Niin tuli rosvokin osaansa tahtomaan; Kyll', sanoi, antaisin jollet ois oppinut Its' ottamaan, pois konna! Sattui tulemaan Juur' samaan paikkaan siivo matkamies, 5 Ku pedon nähtyänsä kohta pakeni. Niin lempiästi lausui tälle: rohkene! Tul' ota osa, jonka sinun siivolles Mä määrään: selkäpalan sitte jakaili Ja meni metsän luokse päästäin ihmisen. 10
Kyll' esimerkki kaunis on ja kiitetty, Mutt' ahne nähdään rikkaan', ujo köyhänä.
Satu 2.
Kaltaisensa kunkin kaunis.
Ämmä ja Tyttö Miehen kaltaisina.
Niin näinkin miehet vaimoväeltä kiskotaan, On syynä rakkaus, sen näyttää satumme. Mies keski-ikäisenä ämmään rakastui, Ku peitti ikäns kauniill' helleydellä; Mutt' kaunis tyttö myöskin veti sydäntä. 5 Kuin kumpikin hänt' tahtoi kaltaiseksensa, Alkoivat kilvan hivuksia nykkiä, Ja mies, ku luuli häntäns kaunistettavan, Yhtäkkiä oli paljaspää; sill' juurittain Oil tyttö harmaat nykkin', akka mustavat. 10
Satu 3.
Rankaisemattomuus on kehoitus pahuuteen.
Mies ja Koira.
Mies, haavoitettu kiukkuiselta koiralta, Viel' antoi leipäpalan, vereen kastetun, Kun kuullut oli hyväks' haavan paranteeks'. Aisoopo sanoi: älä koirajoukossa Näin lahjo, ettei meitä elävänä söis', 5 Kuin näkevät työn pahan palkittavan näin.
Kuin häijy hyötyy, moni kiihtyy häijyyteen.
Satu 4.
Kavala kylvää kurjuutta.
Kotka, Kissa ja Metsäsika.
Ylimmäks' tammeen kokko tehnyt pesänsä: Ja kissa kolon keskipuussa valinnut: Maan kyntäjä metsäsika juurell' poikinut. Tään sattumaisen kissa yhdess' asunnon Sai kavalalla pahuudella häviämään. 5 Hän kiipee linnun pesään, sanoo: häviö Jo sulle lähestyy ja mulle vaivaisell', Kuin nähnet joka päivä maata kyntävän Tuon viekkaan metsäsian tammee kaataaksens, Näin maassa sikiömme surmataksensa. 10 Näin tämän pelkoon saanut, mielen häirinnyt, Hän sian harjakkaan sitt' astuu asuntoon, Nyt sikiös, sanoo, suuress' ovat vaarassa; Niin pian kuin sa ruokaa lähdet hakemaan, On kokko valmis porsaitasi ottamaan. 15 Näin pelkoon saattanunna paikan tämänkin, Hän kavalasti kätkeysi koloonsa, Mutt' yöllä hiipei käpälällä kepeäll', Söi mahan täyteen, sai myös sikiöllensä, Ja teeskennellen pelkäävänsä makasi 20 Hän kaiket päivät. Kotka peläten jo puun Kaatuvan, näki nälkää, istui oksalla. Mutt' sika surmaa peläten oil kuopassans. Sanalla sanoin: nälkään kuolivat poikinens Runsaaksi kissan poikinensa ravinnoks'. 25 Kuin paljon pahaa kaksikieli matkaan saa, On hetas-uskoisille muistutukseksi.
Satu 5.
Kohtuus hyvä kaikissa.
Keisari Passarillensa.
On ilvehtijäin joukko suuri Roomassa, Jotk' turhaan paljon puuhailevat laiskoina Ja joutavina hätyröivät läähöttäin Itsillens vaivaksi ja muille kiusaksi. Näit' olis' tarves voimaa myöden ojentaa 5 Juur' tosi-jutull': vaivan maksaa kuullella.
Keisar Tiberius Neapolin matkalla Kuin tullut oli moisioonsa Miseeniin, Lukullo jonka muinain tehnyt vuorelle, Kuhunka meri näkyy puolin molemmin. 10 Siell' eräs ylössonnustettu passari, Jonk' hieno palttinainen riippui ihokas Hartioilta, kaunis roikkuvilla heltuilla, Herransa käyskellessä kukkatarhassa, Hän alkoi puisell' viskimellä tuoksuttaa 15 Tuo tulikuumaa multaa, kehuin tointansa, Vaan häpiäksi naurettiin; siit' pujahti Edellä puistoon tuoksuansa asettaan. Nyt Keisar tunsi miehen, ymmärs' asian. Hoi! Keisar huusi; tämä juoksi hypäten 20 Jo toivoin jotain erihyvää saavansa, Ja varman lahjan ilossakin hilpeä. Niin Suurivalta naureskellen lauseli: Et paljoo tehnyt, turhaan meni puuhasi, Viel' vapaun anto meillä maksaa enemmän. 25
Satu 6.
Kuin juoni valtaa puollustaa, Kenpä käsistä pääsee.
Kokko, Vares ja Kilpikonna.
Ei väkivaltaa vastaan kestä varustus; Jos vielä lisäks' tulee häijy kavaluus, Niin häijyys voiman kanssa vahvan hävittää.
Kuin kokko kilpikonnan korkealle vei Ja tämä itsens kätki luiseen koppaansa, 5 Eik' häntä käynyt kätkössänsä loukata, Niin vares, ilman lintu, lensi likelle: Kyll' kauniin, sanoi, kaapann' olet otuksen, Mutt' jollen neuvo, miten siitä muonan saat, Niin turhaan raskaall' taakallas suas rasitat. 10 Kuin osan lupas', neuvoi kokon nousemaan Ain' taivasalle, pudottamaan kallioon Ja kuoren särjettyä syömään saaliinsa. Sanoihin suostunut kokko neuvoo totteli, Sai itse, antoi neuvojalle aterian. 15 Näin luonnon lahjallakin varustettuna Hän kahden konnan kurilla surki surmattiin.
Satu 7.
Rikkailla on enempi pelkäämistä.
Muulit ja Rosvot.
Kaks' muulia vaelsi taakall' kuormitettuina; Näist' yksi kantoi täysiä rahakopsia, Ja toinen turpioita ohrasäkkejä. Tuo rikas-kuormainen hän päänsä pystyssä Heleästi helisteli kaula-tiukua, 5 Mutt' hiljaa kuljeskelee toinen kumppani. Yhtäkkiä väijyksistä rosvot hyökkäävät Ja tappelussa muuliakin leikkelee, Pois ottain rahat, jättäin halvat ohraset. Kuin rosvottu siis kovaa itki onneans, 10 Niin toinen: iloinen kain ylenkatseesta Mä oon, en mitään hukann' enkä haavaa saann'. Tuo näyttää turvalliseks' köyhän kohtuuden Ja rikkauden monta tuskaa tuottavan.
Satu 8.
Enemmän nähnet omillasi kun muiden silmillä.
Peura ja Härät.
Kuin peura paennunna metsän piiloista Pois päästäksensä metsämiesten taposta, Hän peloissansa juoksi taloon lähimpään Ja kätkeysi avonaiseen navettoon. Niin lymyvälle härkä: mitäs täällä teet, 5 Kuin, raukka, ehdoll' olet juossut kuolemaan, Ja ihmiskaton alle uskoit henkesi? Rukoillen tämä sanoi: te vain säästäkää, Mä pian, kohta lähden tilan saatua. Jo päivän perästä yön vuoro tuleepi 10 Ja härkäpoika rehun tuo, ei huomaakkaan. Työmiehet kaikki käyvät edestakasin, Ei kukaan äkkää; käypi voutikin Ei hänkään tiedä mitään. Otus ilolla Jo alkoi kiittelemään siivon härkiä, 15 Kut suojaa soivat hälle hädän aikana. Yks' vastasi: sun kyllä suomme säilyvän, Vaan jos hän tulee, jolla sata silmää on, Niin henkesi juur' suuressa on vaarassa. Täll' aikaa isäntä tuil ehtoolliselta 20 Ja nähtyänsä härät huono-korjussa Käy soimen luo: miks' tässä vähä rehua? Kuss' alus-oljet? Hämmähäkin verkotkin Sais' ottaa pois. Näin järjestänsä katsellen Hän myöskin näkee peuran sarvet korkeat 25 Ja käskee kokoon palkolliset tappamaan, Ja otti saaliin. Tämä satu sanoopi Isännän parain asiansa näkevän.
Päätös.
Kateus kunnian kumppani.
Aisoopos Atheenissa kunnia-patsaalla Palkittiin, orja korotettiin kunniaan, Osottain kunnian kaikill' tarjon' olevan, Eik' sukuu seuraavan, vaan töitä jaloja. Kosk' ennätt' ennen, etten joutun' ensimmäks', 5 Niin koen laittaa ett'ei hän jäis' yksinäns: Eik' tämä ole kateus, vaan kilvan työ. Jos Latinaiset sukoilevat työtäni, Niin heill' on lisää Helleenien rinnalle. Jos pahansuoma vielä polkee vaivaani, 10 Niin ei hän sorra tietoani ansion. Jos kirjaiseni sunkin korviis kuulunee Ja mieles' huomaa sopiviksi satuni, Niin ilo kyllin palkitseepi vaivani. Jos niille yliviisaaks' näkyy tekoni, 15 Joit' nurjamielin luonto saatti elämään, Jotk' eivät voi, kun parempia parjata; Niin kovan onnen kärsin mielell' lujalla, Siks' kuin he saavat tyhmyyttänsä hävetä.
Kolmas Kirja.
Esitys Eytycholle.
Jos haluttaa sun lukea Phaidron kirjoja, Niin, Eytycho, sun täytyy olla joutilas, Ett' vapaa mieli tarkoituksen käsittää. Mutt', sanot, nerosi sen ei ol' arvoinen Että mä siihen rahdun aikaa hukkaisin. 5 Siis ei oo syytä siihen käsin koskea, Ku ei näy toimitäysiin korviin sopivan. Mutt' ehkä sanot: tulee joutopäiviä, Kut minun huoletonna käskee lukemaan. Luetko, veikko, ennen huonojakin loruja 10 Kuin pidät huolta talouden tarpeista, Ja käytät aikas' tutuill', huvitat emäntääs, Mieltäsi huvittahi, ruumista levähtäin, Vahvistuakses tavallisiin toimihin? Mutt' muuttaa täytyy toimesi ja elosi, 15 Jos mielit yli Tiedotarten kynnyksen. Myös minä, saatu Laulutarten vuorella, Kussa Muistotar sai jyristäjäll' Ukolle Kerralla yhdeksällä parven taitoisen, Vaikk' melkein keskell' opistoa syntynyt 20 Ja kaiken omaisuuden halun hylännyt Viel' kehuttuna eloni tähän käyttänyt, Kuitenkin tuskin tähän joukkoon otetaan. Sen kuinka käyvän luulet, joka tavaraa Ain' kokoon saada pyytää valppaudella 25 Ja pitää voiton tietoa etuisempana? Mutt' käynee miten tahtoo (sanoi Sinonkin, Kuin vietiin nähtäville Troian kuninkaan); Niin kolmannenkin viel' Aisoopon tavalla Mä kirjan sinullesi kunniaksi teen. 30 Ja iloitsen jos lukenet; vaan jospa et, Niin jälkeentulevaiset saavat hupia.
Nyt sitte satukeinon alku lyhysti On sanottava. Orjuus tuohon ompi syy, Kuin mieltänsä ei suoraan sanoa tohtinut, 35 Niin käänsi ajatukset jouto-jutuksi Ja pisti moitteet näppärästi naljaksi, Nyt hänen polkuansa olen tehnyt tien Ja ajatellut enemmän kun jättikään, Omiini tuskiin muutamia sovittain. 40 Joskapa syyttäjäni muu Seiaanolla Ja toinen todistaja, toinen tuomari, Niin myöntäisin kaikk' ansainneeni vaivani, En näillä kokis' lievitellä tuskaani. Vaan jospa joku erhettynee luuloissans 45 Ja ottaa itsellens kaikille sanotun, Niin hullusti hän paljastaapi tuntonsa: Suokoon, mä pyydän, sittekin mull' anteeksi, Sill' aikomus ei merkitellä yksittäin, Vaan kaiken ihmiselon tavat osottaa. 50 Kyll' joku sanoo kovan asian alkaneen'. Jos Phryx Aisoopos, Anacharsis Skytalain' On nerollansa saanut iku-kunnian; Niin Helleenistä kirjaisuutta likempi, Minä isäin kunnian mitenkä tuhlaisin? 55 Kuin Thraakeillakin vanhat olleet veisaajat, Apollo Linon vanhin, Laulutar Orpheon, Joka soitoll' siirsi kivet, kesytti villiköt Ja Hebrin rapiat virrat lumosi viipymään. Siis kateus kauvas; älä turhaan huokaile, 60 Kosk' kauniin ansainnunna olen kunnian.
Sun saatuani lukemaan, vielä pyytelen Sä vakuudellais että minua puollustat.
Satu 1.
Hyvät hyvän jäännöksetkin.
Ämmä tyhjälle Savi-astialle.
Kuin ämmä näki tyhjäks' juodun astian, Falerni-viinin jäännöksiltä haisevan, Ku haju makiana kauvas leveni, Niin täysin sitä sieraminsa vetäen: O, sulo henki! mitä lienee ollutkaan 5 Täss' ennen hyvää, tämmöiset kuin jäännökset?
Tä kuhun koskee, arvaa minun tunteva.
Satu 2.
Hyvintekijän käy hyvin.
Pantteri ja Paimenet.
Ylönkatsotuiltakin saa kukin palkkansa. Pantteri kuoppaan muinain joutui varoton, Tuon näki paimenjoukko; toiset seipäillä Ja toiset rasittivat kivillä, ja muut Vain surkutellen luulivat sen kuolevan 5 Jo loukkaamattakin, ja leipää antoivat. Yön tullessa he surutonna menivät Kotiinsa, luullen kuolleena sen löytäväns. Mutt' tämä, lepäämällä voimiin taipunut, Juur' pika hyppäämällä pääsi kuopasta 10 Ja kiirukäpälällä juoksi pesäänsä. Mutt' päivän jonkun perästä hän syöksäsi Taas edes, kaasi karjan, tappoi paimenet, Hävittäin kaikki hirmuisella kiukulla. Niin nekin pelkäämään, kut olivat säästäneet, 15 Ei huolein hukasta, kuin henki säilyisi. Mutt' peto: kyllä muistan kivittäjäni Ja leivän antajat; te älkää pelätkö! Vain niitä vihaan, jotka ovat loukanneet.
Satu 3.
Taito luuloa parempi.
Aisoopos ja Maamies.
Mies taitava on poppamiestä parempi, Niin sanotaan, vaan syytä eipä sanota, Se saadaan nähdä vasta mun jutustani.
Eräälle karjarikkaall' lampaat vuoneivat Karitsoi' ihmispäisiä: kummaa peläten 5 Hän juoksi huolen neuvoa poppamiehiltä. Yks' vastas', isännän koskevan henkeä, Ja vaaran poistettavan paistin-uhrilla. Jo toinen tiesi lauleskella emännän Nuon synnyttävän hälle lapsipuolia, 10 Kun sovinnoksi juhla-uhri tarvitaan. Ja monta muuta, kaikki eritavalla, Vain lisäilevät huolta miehen huoleisen. Aisoopos yksin äijä varsin nerokas, Ku luonnon salaisuudet tarkoin ymmärsi: 15 Mies parka, välttääksesi näitä kummia Niin riennä, sanoi, paimenesi naittamaan.
Satu 4.
Katso miehen neroa, älä muotoa.
Teurastaja ja Apinia.
Luo teurastajan tullut särvin-ostaja Sai nähdä apinian ruokain rinnall' rippuvan. Tuo miltä maistuu? Myyjä vastas' pilkaten: Mimmoinen pää, semmoinen on myös makukin. Tuon ennen pilkaks' näen kun todeks' sanotun, 5 Useinpa kauniimmia nähnyt häijyimmiks', Ja monta rumaa sydämestä paraimmaks'?
Satu 5
Paha pahalle palkka.
Aisoopos ja Katukonna.
Menestys vetää monen konnan vahinkoon. Aisoopoa eräs konna iski kivellä. Kah, hyvä, sanoi, hänell' äyrin antaen, Ja vielä: myötäni ei ole enempää, Mutt' enemmän sun saamaan näytän paikalla. 5 Näet tuossa rikas mahtava; niin häntäkin Kivellä iske, saatpa palkan ansaitun. Tuo todeks' otti, teki niinkuin neuvottiin, Mutt' toivo petti ilkeyden typerän; Sill' pahan työnsä palkan hän sai hirressä. 10
Satu 6.
Naurettava kunnottoman uhka.
Kärpänen ja Muuli.
Kärpäinen aisall' istuin torui muulia: Kuin laiska olet, etkö astu kiiruummin? Kats' ett'en pistä pistimelläin kaulaasi! Tä vastas': sinun sanoistas en huolikkaan, Vain pelkään etu-istuimella istuvaa, 5 Ku ruoskallansa länget olkiin likentää Ja suuni pitää kovill' kuolattimilla. Siis lakkaa moitista pois mitättömästä, Sill' verkkani ja juoksuin tiedän paremmin. Tuo satu sopii sitä sievin nauramaan, 10 Ku kunnotonna turhaa uhkaa yrittää.
Satu 7.
Vapaa on köyhänäkin Orjaa rikastakin onnellisempi.
Susi ja Koira.
Kuin vapaus suloinen, on mieli jutella. Sai syötti-koiraa susi nälkään nääntyvä Kohtaamaan, tervehtää oil ensin asia, Sitt' puhuttelemaan: mistä, veikko, karvasi Niin kiiltää, ruoalla mill' olet lihonnut? 5 Minä paljoa vahvempi juur' näännyn nälkähän. Niin tuohon koira: ehto sull' on samainen, Jos isännälleni voit saman toimittaa. No mitä? kysyi. Olla oven vartia Ja yöllä karkottaa pois varkaat talosta. 10 Kyll' siihen valmis oon; nyt lumet sateetkin Mun täytyy kärsiä ja metsän kurjuutta. Huokeempi paljoo katon alla elellä Ja runsaan ruoan saada ravinnoksensa. Siis kanssani! Mutt' käydessänsä katsahti 15 Susi koiran kaulaa kulunutta kahleista. Mi, veikko, tuo? Ei mitään. Sanos kuitenkin! Kuin kiivaaks' näytän, sitovat mun päiväksi Lepäämään päivällä, ett' yöllä valvoisin. Hämärässä päästetty käyn kunne tahtonen. 20 Mull' suotta tuovat leipää, luita isäntä Tuo pöydältänsä, väki pistää paloja Ja keitoksien jäännöksiä kylliksi: Niin vaivattani vatsa kyllin täytetään. Mutt' saatko mennä mieltäs myöden poijeskin? 25 En varsin. Pidä kehuttusi hyvänäis; Minä pyydän vapaa olla, vaan en hallita.
Satu 8.
Varsin hyvä on kyllä kaunis.
Sisar ja Veli.
Kuin neuvotaan, niin ota ojennukseksi. Eräällä tytär aivan rumannäköinen Ja poika oli eri-kaunis kasvoilta. Nuo kuvastimeen istuimella äitinsä Laps-askaruksissa sattuivat katsomaan. 5 Tuo kerskaa kauneuttans, toinen vihastuu Eik' kärsi veljens ilo-pila-puheita, Ottaen kaikki (kuinkas sitte?) pilkaksi. Siis juoksi isän eteen kannattelemaan Ja ankarasti pojan päälle valitti, 10 Ku mieheks' syntynn' naisten osaan koskenut. Molempii isä syleili ja suuteli Ja samaa molemmille jakoi rakkautt': Te joka päivä kuvastimeen katsokaa, Sinä, ettes pahuudella muotoas turmelis'; 15 Sinä, ettäs tavoillasi muotos voittaisit.
Satu 9.
Kustas löydät uskollisen ystävän?
Sookrates Ystävillensä.
Nimi ystävän yleinen, usko harvainen. Kuin vähän huoneen hällens teki Sookrates, (Jonk' kuollon kärseisin, jos maineen voittaisin, Enk' laita loppua, jos jälkeen siunataan); Niin joku kysyi joukosta, kuin tapa on: 5 Semmoinen mies, miks' huoneesi niin ahtaaks' teet? Oi, joska tämän ystävillä täyttäisin!
Satu 10
Älä ole hetas uskomaan Kielittelijää kumminkaan.
Auguston aikainen tapaus.
On vaara uskoa ja olla uskomatt'. Lyhysti näytän kumpaisenkin todeksi. Hippolytos kuoli, kuin äitipuolta uskottiin; Ja Troia sortui, Kassandraa kuin ei uskottu. Siis totuus ennen tarkoin tutkittava on, 5 Kun tyhmä mieli taipuu väärään luulohon. Vaan näit' ei näyttääkseni vanhoill' loruilla, Sull' jutun muiston-aikaiseni asian. Mies sangen rakastava puolisoansa Ja pojallens jo miehen pukua teettävä, 10 Kuulteli salaa vapautettua orjaansa, Ku toivoi pääsevänsä perilliseksi. Tuo ensin paljon valetteli pojasta, Ja puhtaan vaimon käytöksiä parjasi, Sitt' pisti, minkä tiesi kovin koskevan 15 Sydäntä hellää, käyvän luuhattelijan Ja talon kunnian häväistävän huoruulla. Hän syttynynnä ilkeästä kanteesta Teeskeli lähtevänsä maalle, jäipä kaupunkiin Ja yöllä tuli sisällen yhtäkkiä 20 Ja kohta vaimon vuoteen viereen hyppäsi, Kuss' äiti pojan maata oli käskenyt, Näin nuorukaista tarkoin valvoaksensa. Hakeissa valoa, hätäillessä orjainkin, Hän vihan vimmaansa ei enään kestävä 25 Koht' astuu liki, päätä pimeäss' pitelee; Kuin kerityks' tuntee, pistää miekan rintahan Ei huolien mistään, kostaaksensa kipunsa. Kynttilä tuotiin, tuossa näkee poikansa Ja vaimon puhtaan vuoteellansa makaavan 30 Juur' ensi-unessansa mitään tietämätt; Sitt' itse rankas' itsens työnsä kostolla Syökseinsä miekkaan, kun hetas usko paljasti. Kantajat tästä vaivasivat vaimoa Riepottain Roomaan yli-oikeutehen. 35 Juur' paha luulo viatonta rasittaa, Himoavan tavaraa: vahvasti puoltajat Seisovat vaimon viattoman puolesta.
Augusto vainaalta siis pyysivät tuomarit, Auttaisi valaa vannottua täyttämään 40 Kuin erhettyvät asian pimeydessä. Hän pian poisti kanteen kaiken pimeyden, Totuuden lähteen löysi varsin vakavan, Hän päätti: vapautettu, vaivan alku rankaistaan Sill' pojan hukannut ja leski miehestä 45 On surkuteltava, vaan rankaistava ei. Jos rankaistavat syytökset ois tutkinut Isäntä perheen, jospa tarkoin valellen Ois kirvoitellut, eipä totta juurittain Ois pahoin hävittänyt talouttansa. 50
Ei korva mitään hyljätkö, eik' kohta uskoko: Sill' usein sekin hairahtaa, kun ei luuliskaan, Ja viatonta kavaluulla syytetään.
Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon. 55 Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys Tai suosiohon taikka vihaan taipuva. Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.
Tätä nyt olen pitemmältä puhunut, Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen. 60
Satu 11.
Itse-ansaittu vika valitettava.
Kuohittu hävyttömälle.
Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa, Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta: Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin Kuin eheyden todistajat puuttuvat. 5 Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet? Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.
Satu 12.
Usein hyväkin hyljätään.
Kananpoika Päärlylle.
Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi: Huonossa makaat paikass', kallis kappale! Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi, Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit: 5 Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin, En voi sua auttaa, etkä sinä minua. Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.
Satu 13.
Työ tekijäänsä kiittää.
Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.
Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat, Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa. Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi; Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva; Hän päätti oikein molemmille puolille: 5 On ruumis sekä karva yhdenkaltainen, Niin että siinä pian pettyy viisaskin: Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani, Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin, Niin meden maku rakennuksen haamukin 10 On osottava riitakalun tekijän. Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat. Siis riidan ratkaisija teki päätöksen: Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on; Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15 Tän sadun sanomatta oisin jättänyt, Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.
Satu 14.
Ole joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.
Aisoopos lasten askareissa.
Atheenilainen näki poikaparvessa Aisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahti Kuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi, Parempi nauramaan kun nauruna olemaan, Ja laski jousen laukastuna kadulle: 5 No, viisas, selitäppä mitä tein. Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsä Jo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa. Myödytti viimein. Vanha viisas selitti: Pian murrat jousen aina pitäin jännissä, 10 Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä. Näin mieli tarvitseepi joskus hupia, Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.
Satu 15
Syöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.
Karitsa Vuohen kasvattina.
Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän, Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi, Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. — En siitä huoli, kiimassa ku siittänyt Ja vissit viikot huoletonna kantanut 5 Ja viimein poijes pudottanut taakkansa; Vaan siitä, joka nisällänsä elättää, Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. — Mutt' etevämpi synnyttäjä. — Eipä niin: Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai? 10 Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti, Hän toki lapsellensa teki hyvän työn Kuin teurastajaa joka hetki odotan. Kun vallassa ei ollut siittäminenkään, Mitä hän paree sitä, joka armahti 15 Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee? Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus. Värsyillä näillä kirjottaja osottaa: Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.
Satu 16.
Siveys suotuisampi ja suojavampi.
Heinäsirkka ja Yökkö.
Se, joka siveyteen ei voi sopia, Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.
Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköä Ett' elons' aina pimeässä hakeili Ja päivät puiden kololoissa makaili: 5 Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemmin Hän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili; Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessä Ei auttavan, vaan hyljättävän sanansa, Hän kirkujalle tämän teki petoksen: 10 Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs, Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon, Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull' Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu, Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta, 15 Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä, Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta, Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi. Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.
Satu 17.
Hedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.
Puut Jumalitten huostassa.
Kuin muinain epäjumalat puita huostaansa Valikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä, Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin, Kybele hongan, pitkän haavan Herkules. Minerva ihmetellen, hedelmättömii 5 Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter: Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse. Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee, Oliva mull' otollisin hedelmästänsä. Niin isä jumalitten sekä ihmisten: 10 Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta; Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.
Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.
Satu 18.
Tydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.
Riikinkukko Junolle äänestänsä.
Luo Juunon riikinkukko meni suuttunut Kuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen, Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa, Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi. Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi: 5 Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakin Sun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin, Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset. Mitä mun mykkä haamu äänettömänä? Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut! 10 Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle, Kaarneelle enne, varekselle aavistus; Ja jokainen on äänellensä tytynyt. Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut, Ett' turhan toivon valitukset välttäisit. 15
Satu 19.
Moni ihmisen nimellä, ei kunnolla.
Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.
Aisoopos isännällens, yksin palvelija, Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan. Siis tulta hakein useassa talossa Hän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti. Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi, 5 Hän lyhens' käyden poikki torin takasin; Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta: Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä? Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin. Jos nenittelijä tämän pani mieleensä, 10 Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks' Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.
Kirjottaja Suosittajalle.
Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäen Mä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua, Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa; Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi, Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä; 5 Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on, Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää. Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen, Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi. Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee, 10 Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas, Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä. Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee; Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin. Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä, 15 Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaa Sun hyvyytesi turhaan pyytää autella, Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi, Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa. Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla, 20 Joka mielelläsi itse olet armelias. Saa tunnustava syypää vikans anteeksi: Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin. Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin. Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin. 25 Siis päätä minkä usko, totuus sietänee, Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi. Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä: Vaan vaikea on intoansa hillitä, Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa 30 Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan. Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa. Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut: "Julkinen mutina on vaara rahvaalle," Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä. 35
Neljäs Kirja.
Esitys Particulolle.
Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa Vain jättääkseni muille kyllin ainetta, Niin päätökseni pian hiljaa kumosin. Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee, Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5 Kokeaksens juuri samaa saada saduksi, Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei, Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan. Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10 (Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon, Hän harvat näytti, minä monta juttelen, Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla); Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen. Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15 Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon. Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises Jo kirjoihinne saatte minun sanani Ja pitkän muiston arvoisina pidätte. Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20
Satu 1.
Onnetonna elettyänsä, Katalampi kuoltuansa. Sepä surkea on.
Aasi ja Gallit.
Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin On häntä kova onni takaa ajava. Kybelen papit muonaa kerätessänsä Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5 Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä, Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja. Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa Olivat panneet. Hälle vastasivat näin: Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10 Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.
Satu 2.
Phaidros.
Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa. Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja, Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä! Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5 Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon. Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen, Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.
Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10 Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella; Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman, Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15 Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen, Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt, Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän: Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.
Satu 3.
Ylpeä huonoksuu kuta ei voi saada.
Repo ja Viinarypäle.
Nälkäinen repo viinapuusta ylhältä Pyys' rypälettä kaikin voimin hypellen, Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissäns Ei kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan. Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi, 5 He tätä saavat pitää esimerkkinäns.
Satu 4.
Kostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.
Hevoinen ja Metsäkarju.
Kussa hepo usein sammutellut janonsa, Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi. Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussans Pyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä. Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla 5 Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen: Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää, Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan. Näin vaatei vastamielin suitset sietämään. Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa 10 Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.
Tuo satu muistuttelee tuittupäisiä Kärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.
Satu 5
Ei miesten luku, vaan nero.
Aisoopos testamentin selittäjänä.
On usein yksi nerokkaampi joukkoa, Sen lyhy juttu tulevillen opettaa.
Mies kuollessansa jätti kolme tytärtä: Juur' kauniin yhden, miesten silmä suloisen; Ja toisen kehrääväisen, talon toimisen; 5 Kolmannen viinaan kiihtyneen ja rumimman. Mutt' äitin äijä pani perilliseksi Sill' ehdoll', että tavaran hän tasaisi Juur' kaiken näille kolmelle, vaan sillä laill', Ett'ei kukaan pitäis' saatuans, ja samassa 10 Kuin lakkasivat pitämästä saatunsa He kokoisivat äitille sata tuhatta. Atheenin huhu täytti, äiti toimessa Lainoppineilta tutkei; selvää saamatta, Miten eivät annettua saisi omaksens 15 Ja hyödyksens, ja miten mitään saamatta He kuitenkin kokoisivat suuren rahaston. Näin kuluttua pitkän ajan viivykin Ja jälkeensäännön mielt' ei selvään saadessa Jo vanhin turvaa tuntoons, ehdot hyljäten. Haureelle jakaa vaatteet, vaimon korukset, Hopeaiset pesimet, parrattomat kuohitut; 20 Mutt' kehräävälle pellot, karjan, työväen; Juovalle kellarin täynnä juomavaroja Ja komean huoneen, kauniit kasvitarhaset. Näin päätettyä jokaiselle antaaksens, Ja kansan, heidät tuntevan, siihen suostuissa, 25 Aisoopos äkkiä nousi joukon keskeltä: Jos mieli pysyis' haudatussa isässä; Hän totta suuttuisi, kuin hänen mieltänsä Atheenilaiset eivät voineet selittää! Kuin kysyttiin, hän erhetyksen selitti: 30 Huoneen ja koristukset yynnä kukkatarhaset Ja vanhat viinat kehräävälle antakaa; Puku ja päärlyt, palvelijat ja semmoiset Sill' antakaa, joka kyllyyteen on tottunut; Niin pellot, karjat, viinapuut ja paimenet 35 Portolle antakaa. Ei kukaan mielisty Sellaisiin, kuin o'ot tapoihinsa vastaiset: Tuo ruma myypi pu'un viinaa saadaksens; Ja portto hylkää pellot koreillaksensa; Hän, joka karjaa, kehruutyötä hyväksyy, 40 Myy mihin hyväns runsaan kyllyydens. Näin yksikään ei pidä annettuansa, Ja kokoavat äitillensä rahaston Perintökaluin hinnasta mitä kukin myi.
Niin mitä monen järki ei voinut keksiä, 45 Sen yhden miehen nero saatti selväksi.
Satu 6.
Korkeimmaan kallioon ukko iskee. Siihen kova koskee, mikä ylinnä.
Hiirten sota Kärppäin kanssa.
Kuin hiiret voitettuina kärppäin joukolta (Kuin kapakoissa kuva näkyy maalattu) Reikäinsä hätäilivät suulla ahdasten, Kuitenkin vaivoin pääsivätten pakohon. Vaan päällysmiehet, jotka sarvet päähänsä 5 Sodassa näkyäksens olivat sitoneet, Ett' joukko tappelussa heitä seuraisi, Ne jäivät reikiin vihollisen saaliiksi, Joka heidät uhras' himoovalla hampaalla Ja nieli kitaans tuiki syvään tuonelaan. 10
Kuin kova perikato kansaa kohdannee, Niin ruhtinasten korkeus on vaarassa Ja alhaiskansa säilyy huonoudessans.
Satu 7.
Tuhma ei muuta kiitä, kuin omaa tekoansa.
Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.
Sä nenäkkäästi kirjojani moittiva Ja huonoksuva pilajutun lukua, Suo vähä kuitenk' kärsiväisyys kirjalle, Siks' että lepyttelen mieltäs ankaraa 5 Ja myös Aisoopos saapi uudet saappaansa.
Voi josk' ei koskaan Pelion metsä-harjulla Ois hongan Tessalaisen kirves kaatanut! Eik' ennustetun kuollon tielle uljaalle Ois Argo tehnyt koneellista alusta, 10 Jok' ensin avasi Mustan meren perukat Surmaksi Hellan sekä muukalaistenkin. Sill' suruss' on Aieeteen heimo ylevän Ja Peliaan valta riutuu noituull' Meedeian, Joka häijyn sisuns juonikkaasti julkasi: 15 Tuoll' karkuun pääsi palotellen veljensä, Tääll' saattain Peliaan pojat isäns murhaamaan.
Niin miltä näyttää? Mitätöntä tämäkin Ja väärää, sanot; paljoapa ennemmin Jo Miinos meren laivastolla vallotti 20 Ja oikein kosti surman väkivaltaisen. Siis mitä sulle saanen lukija ankara, Kuin eivät kelpaa sadut eikä jututkaan! Varo kovin kova olemastas kirjoille, Etteivät kovempaa sull' saattais' vastusta. 25
Tä niille olkoon, joita kaikki inhottaa, Ja luulo-viisaat taivastakin moittivat.
Satu 8.
Parjaaja parjaajaa pahemmin puree.
Kyykäärme ja Karrutin.
Joka terävämpää loukkaa terähampaalla, Hän tietköön tämän tarkottavan häntänsä.
Kuin käärme kerran sepän pajaan pujahti Ja koki mikä täällä kelpais' ruoaksi, Niin puri karrutinta; tämä jäykästi: 5 Minuako, hullu, hampain koet haavottaa, Ku kovan raudan kulutankin karruttain.
Satu 9.
Häijy polkee hädästä päästäksensä.
Repo ja Pukki.
Mies viekas suureen vaaraan joskus joutunut Siitä päästä pyytää toisen sortamallakin.
Kuin huomaamatta kaivoon repo hyppäsi Ja korkeat partaat hänen syvään sulkivat, Niin pukki janoissansa sinne juoksahti 5 Ja kysyi: onko vesi raikas, makia Ja kyllältä? Tuo vilppiänsä virittäin: Tänn' astu ystäväni, vesi niin makia Ett'en mä täältä malta lähteänikään. Niin partaleuka meni: kohta reponen 10 Kaivosta pääsi pitkäin sarvein nojalla Ja jätti pukin suljettuna kaivohon.
Satu 10
On jokaisella virheitä; Vaan eipä tunne omaansa.
Jupiterin Laukut.
Jupiter meille pani kaksi laukkua: Omiamme täyden vikoja pani selkäämme, Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme. Näin omia syitä emme sovi näkemään; Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme. 5
Satu 11.
Ne usein, joita elätit, Ovat vastustajat pahimmat.
Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.
Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhrista Ja ryösti templin valollansa omalla; Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen, Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys: Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita, 5 Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan; Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet, Kuin aikanansa koston päivä joutunee. Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni, Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa; 10 Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden. Siis nyt ei altarilta kukaan sytytä Eik' lyhdystä saa altarille sytyttää.
Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaan Ei kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt. 15 Se ensin neuvoo niiden, joita elätit, Useinkin sulle vastaisimmat olevan: Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain, Vaan määrätyllä kostettavan ajalla. Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään 20 Paremman pitämästä kanssakäymistä.
Satu 12.
Usein varat vetävät pahuuteen.
Herkules ja Plutus.
Jo syystä rikkaus on hylky jalolle, Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.
Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseen Ja jumalitten toivottaissa terveeksi Myös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja; 5 Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter; Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää, Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.
Satu 13.
Vilpittömyys kiitettävä.
Leijo Kuninkaana.
Ei mikään parempi kuin totta puhua: On joka miehen mieli sekä sanakin; Mutt' usein surman saapi toden sanoja.
Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5 Hän entisestä tavastansa poikkesi Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä Ja teki pyhän oikeuden vilpittä. Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan, Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10 Hän salaa kutsui muutamia erillen Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva. Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa. Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15 Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa. Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua Ja makiammaks' alttarien käryä. Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä, Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20 Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain Jo parantajat joutuu, suonten juoksua He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin, Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan. En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25 Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.
Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.
Satu 16.
Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.
Kutut ja Pukit.
Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter, Niin pukit surren pahaksua alkoivat, Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin. Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia Ja teidän virka-kaunistusta viljellä, 5 Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain. Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.
Satu 17.
Hyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!
Laivuri ja Merimiehet.
Kuin eräs kerran vaivojansa valitti, Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen: Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiin Ja kulkijoilla itku, kuollon pelkokin; Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni 5 Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa; Niin väki ylölliseen riemuun riemastui; Vaan hädistänsä viisastunut haltia: "On kohtuus ilossa ja määrä murheessa, Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin." 10
Satu 18.
Ylöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.
Koirain airuet Jupiterin tykö.
Joville muinoin lähdettivät koiratkin Parempaa heillens' elon aikaa pyytämään, Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten, Kut heille leipää kaunasekaa heittelee, Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin. 5 Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti, Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin. Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät sai Merkurius kokoon hajalta kussa juoksivat. Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä 10 He peljästynnä rivastivat linnankin Ja ulos sitte kalikoilla ajettiin: Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois. Niin ihmetellen airojen ei palauvan Jo luultiin heidän itsiänsä häväisneen 15 Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin. Entiset sana jalkavainen ilmoitti. Taas peläten samallaista näille sattuvan He täyttää perät hyvähajull' runsaalla, Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät 20 Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin. Niin istuimellans istui isoin jumala, Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi: Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä, Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana. 25 Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle. Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter: Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja, Myös rikokselle huokea koston keksiä. Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää: 30 En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaa Niin kauvan että maha hyvin sitouu. Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti, Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko! Näin airujansa koira vielä odottain 35 Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.
Satu 19.
Ei häijyä ole hyväileminen.
Ihminen ja Kyykäärme.
Ken pahaa auttaa pian saapi katua. Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti mies Ja hautoi povessa, vahingoksens armias. Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen. Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa, 5 Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.
Satu 20
Ahne on kullan vartia, ei haltia.
Repo ja Lohikäärme.
Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksens Ja kuopei syvemmälle sala-retkiä, Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan, Ku vartioitsi kätkettyjä varoja. Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi, 5 Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäis Kuink' vähän kulta mulle sopii suuhuni Niin vastaa leppyisesti kysymyksiini: Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian, Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? — 10 En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisen On mullen säännös. — Siis et ota itselles Etk' anna muille mitään? — Niin on säännetty. — No, älä suutu, totta jos ma sanelen: On onneton jokainen sinun kaltaises. 15
Sun täytyy mennä minne menivät entiset, Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi? Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi, Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs, Joka nurkumielin kuulet soiton helinää 20 Ja jota huilun ilo-ääni itkettää, Kun särpimien hinta panee huokaamaan, Joka äyrin lisätäkses perinnöllesi Taivasta kiusaat häpiällä petoksen: Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja 25 Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.
Satu 21.
Ei paranteleminen häpiäksi.
Phaidros saduistansa.
Mitä pahansuoma aina ajatelleekin, Minä peitellessäkin yltä ymmärrän. Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana, Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu, Sitä omakseni väittää miten hyvänsä. 5 Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi: Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin, Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain. Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.
Satu 22.
Totista tavaraa ei kukaan ryöstä.
Simoonideen haaksirikko.
On miehell' oppineella aina tavaraa. Simoonidees, joka kauniita teki lauluja, Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensa Hän Aasian mainio kaupungeissa käveli Ja sankareita ylisteli palkalla, 5 Ja tällä keinoin rikastunut jotenkin Hän aikoi meriten mennä kotomaallensa (Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen) Ja astui alukseen, kun myrsky ankara, Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti. 10 Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliinta Säilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään: Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan? Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevät Viel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti: 15 Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin, Alasti jättäin. Vanha kaupunki Klazomenee Likeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät. Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas, Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt 20 Ja rakastunut kaukana jo olevaan, Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halulla Tyköönsä otti, rahat vaatteet varusti, Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvalla Ruokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään 25 Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäni Mun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.
Satu 23.
Suuri uhka, vähä tehto.
Vuori synnytys-vaivassa.
Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokaili Ja maalla suuri kumman oli odotus; Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan, Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.
Satu 24.
Tosi kunnia turhan häväisee.
Viholainen ja Kärpänen.
Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen, Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti: Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä? Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä, Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5 Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen, Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen, En työtä tee ja nautin yli-parasta. Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu? On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10 Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle. Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista; Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen, Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän. Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15 Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä. Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä. Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella. Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan, Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20 Jo lienen lannistanut ylpeytesi.
Tällainen satu erottaapi ihmiset, Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.
Satu 25
Jumalan palvelija saa palkkansa.
Simoonidees säilytetään jumalilta.
Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill', Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.
Simoonidees se sama, josta juttelin, Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5 Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla. Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa, Niin laulumiesten tavalla hän käsitti Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä, Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10 Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea, Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta. Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun, Niin tule aterialle, sukulaiseni 15 Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin. Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut, Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän. Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20 Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa; Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät Simoonidesta puheillensa kutsumaan, 25 Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa. Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen, Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen, Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti; Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30 Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin, Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.
Päätös Particulolle.
Viel' paljo olisi mun jutellakseni Ja aineen moninaisuus yltäkylläinen; Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinen Ja ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitön Particulo, jonka nimi elää kirjoissain 5 Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa, Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä, Joka sitä enemmänkin kiitettävä on Kuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.
Viides Kirja.
Esitys:
Aisoopon nimen väliin kussa pistänen, Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin, Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni: Niin taituritkin tekee meidän aikaiset, Kut teoksillens korkohintaa saadansa 5 Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin, Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin. Näin vale-vanhuudelle suosiollinen On kateus enemmän kun nykyis hyvillen. Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen. 10
Satu 1.
Hyvä kuulu kunniaan auttaa.
Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.
Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus, Atheenin otti väkisellä vallalla. Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottain Ja "hurraa" huutain kilvan. Jopa ruhtinaat Sitä suutelevat kättä, joka rasittaa, 5 Hiljallen huokaillessa onnen muutosta. Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet, Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi; Menander näissä, mainio näyttelyksistä, Joit' häntä tuntematta oli lukenut 10 Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua, Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissa Hiljaa ja vetelästi käyden läheni. Kuin hänen valtias näki joukon perässä: Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin 15 Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät: Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän; Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.
Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.
Satu 2.
Kerskaava kieli, juokseva jalka.
Matkamiehet ja Rosvo.
Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi, Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa Ja väkevällä kosti konnan kädellä. Niin rosvon tapettua tuli pelkuri, Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5 Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi: Jos näillä sanoillakin oisit auttanut, Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi. Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10 Taitaakses tietämättömiä uskottaa. Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.
Tä satu sille ompi sovitettava, Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15
Satu 3.
Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.
Paljaspää ja Kärpänen.
Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen, Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens. Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää Kostaakses, mitä itselles teet kipua Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5 Mä itse kanssani teen pian sovinnon, Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata; Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä, Joka ihantelet verta juoda ihmisen, Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10
Tuo näyttää sille annettavan anteeksi, Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.
Satu 4.
Se viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.
Aasi ja Porsaat.
Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasi Mies auttamasta, lupauksens täyttävä, Niin pani aasillensa ohran jäännökset. Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi: Mä varsin mielelläni söisin ruokana, 5 Jos niillä syötetty ei olis' tapettu. Tään jutun vuoksi peljätettynä Mä vaarallista aina vältän voittoa. Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. — Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet; 10 Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'. Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.
Satu 5
Tekoluulo pettää tiedon.
Lipilaari ja Maamies.
Turhasta suosiosta moni pettyypi Ja erhetystä, tutkiessa, puoltava Saa hävetä tarkan toden ilmi tullessa. Kuin rikas tahtoi tehdä mainio-näyttelyn, Hän kutsui kaikki luvatulla palkalla, 5 Jokaisen näyttämään mitä outoa osaisi; Niin tuli taitureita kunnia-kilpahan Ja niissä lipilaari, tuttu kujeistans. Hän kehui keksineensä kujeen uutisen, Kun vertaa näytelmäss' ei nähty ikänä. 10 Tuostapa huuto saapi kansan liikkeelle Ja kaikki, muutoin tyhjät, paikat täytetään. Kuin viimein yksin seisoi näytös-paikalla, Ei mitään koneita, eik' apulaisia, Jopa kumman odotus piti kaikki ääneti. 15 Hän päänsä pikaisesti pisti poveensa Ja porsaan ääntä äänellänsä mukaili, Niin että porsas luultiin takin alla olevan Ja päästää käskettiin. Vaan tämän tehtyä Ei mitään löytynyt, häntäpä kehuttiin 20 Ja kunniaksi paukutettiin käsiä. Tuon näki maamies. Eipä, sanoi, ainakaan Hän minua voita, kohta myöskin lupasi Jo huomis päivänä sen tehdä paremmin. Nyt kokous suurempi. Jo suosio mielissä 25 Ja ääneti ollaan nauraaksens ei nähdäksens; Molemmat näkyy: lipilaari esinnä Saa röhkimällä koko kansan kehumaan. Niin maamies teeskelee myös peittelevänsä Vaatteella porsasta (kuin todella tekikin, 30 Vaan salaa, kosk' ei mitään nähty toisessa), Ja nipistää korvaa porsaan, jonka salasi: Tuo kipiästä päästi äänen luontoisen. Nyt kansa huusi lipilaarin paljoa Paremmin mukailleen, ja käskee maamiehen 35 Koht' ajaa ulos; tämä porsaan povestans Kaikille näytti, erhetyksen osotti: Tuo näyttää milliset te oletta tuomarit.
Satu 6.
Ei kaikki kaikille hyvä.
Paljaspää ja Hivusheitto.
Kuin paljaspäinen löysi kamman kadulta, Niin toinen tuli myöskin hivusheittona; Hei, sanoi, pannaan tasan mitä löysitkin. Hän näytti löytökalun, sanoi lisäksi: Kyll' ylhäiset soi hyvää, onni kadehtei: 5 Kuin sanotaan, syttä saimme aarteen verosta. Kenen toivo pettää, sen näin sanoa sopinee.
Satu 7.
Tyhmä ylpeys tulee kaikkein nauruksi.
Huilunsoittaja Prinsi.
Kuin turha mieli tyhjästä vain huhusta Itsellens ottaa uskalluksen ylpeän, Niin hetas luulo saattaa naurettavaksi.
Tuo Prinsi oli hyvällinen soittaja, Bathyllon pyörei apuna näyttelyksissä; 5 Hän kerran näytelmässä, kuta en muistakkaan, Sai tapaturmaa korkealta putoamaan Ja mursi siinä vasemaisen säärensä, Kuta ennen kaksi oikeaa kätt' ois hukannut. Hän nostettiin ja vaikeasti valitti 10 Kuin vietiin kotiinsa. Kuukaudet kuluivat Sitt' ennen kun hän tuli terveyteensä. Kuin katselijain on naurettava tottumus, Jo ikävöitiin häntä, jonka huilulla Hyvin kiihoitettiin hyppymiesten hilpeys. 15
Niin eräs ylhäissuku teetti näytelmän Sill' aikaa kuin jo Prinsi alkoi kävellä, Ja pyysi häntä pyytäin että kumminkin Itsensä näyttäisi näyttelyspäivänä. Juur' hänen tullessans oli puhe Prinsistä, 20 Koko huone hörisi: kuolleheksi muutamat Ja toiset väittelivät kohta näkyvän. Kuin esirippu laskettiin ja ukkoiset Oli jyrisneet ja jumalat julki puhuneet; Niin kuori veisun, tälle tuntemattoman, 25 Juur' alkoi, tarkoitus kun oli tämmöinen: "Iloitse Rooma Prinsin terveen ollessa!" Niin noustiin käsiä paukuttaan. Tämä muiskuja Viskaili, luullens häntäns tervehdeltävän. Niin ritarit, jotk' erhetyksen äkkäsivät, 30 Suuresti naurain, käskivät veisun kertoa. Tuo tehtiin. Tämä kokonans maahan kumartui. Viel' ritarikunta paukutteli pilkaten; Vaan kansa luulee hänen valtaa pyytävän. Mut asia kuin kaikille tuli tiedoksi, 35 Niin Prinsi sidottuna valkeill' siteillä, Valkeilla ihokkailla, valkeill' kengillä, Tään juhlahuoneen ylistyksest' ylpeä, Sysättiin päätä myöden ulos kaikilta.
Satu 8.
Aika.
Tuo lento-juokseva, jalka veitsen terällä, Pää-paljas, otsatukkainen ja alaston, (Kun jos saat kiinni, pidä: muutoin pääsnynnä Ei itse Jupiter saa kiinni uudesti). Ett' tointamme ei estäis' laiska viivytys, 5 Jo vanhat ovat ajan täten kuvanneet.
Satu 9.
Älä neuvo neuvottua, Älä seppeä opeta!
Härkä ja Vasikka.
Parsissa ahtaissa kuin härkä sarvinens Juur' vaiki vaivoin pääsi soimen paikoillen; Niin vasikka näytti kuinka itsens kääntäisi. Ol' ääneti, sanoi, tiesin ennen sinua. Tä niille sopii viisasta kut neuvovat. 5
Satu 10.
Ei vanhuus yksin tule.
Koira ja Metsämies.
Ain' ennen ollut juoksu pedoill' ankara Ja heidät isännän käsittänyt iloksi, Jo koira rupesi vanhuudesta vaipumaan. Niin kerran karjun kanssa seikkaan joutunut Kyll' iski korvaan; mutta muru-hampaista 5 Se pääsi saalis. Tästä metsämies suuttunna Koiraansa torui. Tämä vanha vastasi: Ei into sinua pettänyt, vaan voimani; Mitä ennen olin kekut, nykyistä moloksut.
Tään kyllä näet, Philete, miksi kirjotin. 10