E-text prepared by Jari Koivisto

AISOOPOLAISIA SATUJA

Kirj.

Phaidron, Auguston Vapautettu

Latinasta suomentanut D:r Samuel Roos

Sisältyy: SUOMI, 1860. Tjugonde årgången.

Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets förlag, 1862

Imprimatur: L. Heimbürger.

SISÄLLYS:

Johdatus lukemiseen.

Ensimäinen Kirja:

Esitys.
1. Susi ja karitsa.
2. Sammakkoin kuninkaan pyyntö.
3. Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.
4. Koira lihaa virran yli viemässä.
5. Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.
6. Sammakot Auringolle.
7. Repo valenaaman nähdessä.
8. Susi ja Kurki.
9. Varpuinen ja Jänes.
10. Susi ja Repo, tuomarina Apinia.
11. Aasi ja Leijona metsän ajossa.
12. Peura lähteellä (hetteellä).
13. Repo ja Kaarne.
14. Mies ja Puut.
15. Sukkela Vares.
16. Suutarista Parantajaksi.
17. Aasi vanhalle paimenellensa.
18. Lammas, Peura ja susi.
19. Lammas, Koira ja Susi.
20. Vaimo synnytys-vaivassa.
21. Penikoiva koira.
22. Nälkäiset Koirat.
23. Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.
24. Kärppä ja Mies.
25. Uskollinen Koira.
26. Sammakko ja Härkä.
27. Koira ja Krokodiili.
28. Kettu ja Haikara.
29. Koira, Aarre ja Korpikotka.
30. Repo ja Kokko.
31. Aasi pilkkaa metsäkarjua.
32. Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.
33. Poutahavukka ja Kyhkyiset.

Toinen Kirja:

Esitys.
1. Mulli, Leijona ja Rosvo.
2. Ämmä ja Tyttö Miehen kultaisina.
3. Mies ja Koira.
4. Kotka, Kissa ja Metsäsika.
5. Keisari Passarillensa.
6. Kokko, Vares ja Kilpikonna.
7. Muulit ja Rosvot.
8. Peura ja Härät.
Päätös.

Kolmas Kirja:

Esitys Eytycholle.
1. Ämmä tyhjälle Savi-astialle.
2. Pantteri ja Paimenet.
3. Aisoopos ja Maamies.
4. Teurastaja ja Apinia.
5. Aisoopos ja Katukonna.
6. Kärpänen ja Muuli.
7. Susi ja Koira.
8. Sisar ja Veli.
9. Sookrates Ystävillensä.
10. Auguston aikainen tapaus.
11. Kuohittu hävyttömälle.
12. Kananpoika Päärlylle.
13. Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.
14. Aisoopos lasten askareissa.
15. Karitsa vuohen kasvattina.
16. Heinäsirkka ja Yökkö.
17. Puut Jumalitten huostassa.
18. Riikinkukko Junolle äänestänsä.
19. Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.
Kirjottaja Suosittajalle.

Neljäs Kirja:

Esitys Particulolle.
1. Aasi ja Gallit.
2. Phaidros.
3. Repo ja Viinarypäle.
4. Hevoinen ja Metsäkarja.
5. Aisoopos testamentin selittäjänä.
6. Hiirten sota Kärppäin kanssa.
7. Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.
8. Kyykäärme ja Karrutin.
9. Repo ja Pukki.
10. Jupiterin laukut.
11. Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.
12. Herkules ja Plutus.
13. Leijo Kuninkaana
(Sadut 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.)
16. Kutut ja Pukit.
17. Laivuri ja Merimiehet.
18. Koirain airuet Jupiterin tykö.
19. Ihminen ja Kyykäärme.
20. Repo ja Lohikäärme.
21. Phaidros Saduistansa.
22. Simoonideen haaksirikko.
23. Vuori synnytys-vaivassa.
24. Viholainen ja Kärpänen.
25. Simoonidees säilytetään jumalilta.
Päätös Particulolle.

Viides kirja:

Esitys.
1. Kuningas Demetrius ja Laulaja Menander.
2. Matkamiehet ja Rosvo.
3. Paljaspää ja Kärpänen.
4. Aasi ja Porsaat.
5. Lipilaari ja Maamies.
6. Paljaspää ja Hivusheitto.
7. Huilunsoittaja Prinsi.
8. Aika.
9. Härkä ja Vasikka.
10. Koira ja Metsämies.

Johdatus Lukemiseen.

Satujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa jo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi tullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen Viisaan Lookman'in nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon aikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään (Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti harjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei ole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä ihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen alkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri Atheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy kaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä sitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka niin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin somasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen terävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte seurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.

Miten Aisoopos Atheeniin ja Phaidros Roomaan tullut lienee, siitä ei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa; sillä Franskalaiselta de la Fontainelta Planudeen nimellä kerrottu juttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin mukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen ijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita siihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten avulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen aikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille oli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att. II: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan on myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa. Jos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn Lukijana (anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät useampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian aikana, taikka kirjottajana (librarius), joiden tuli kopioita kirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros, loistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana annettu, on myös tietymätön asia.

Muutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme tarkastaja Christ. Timoth. Dressler latinaisessa esipuheessansa _Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja kirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab. Quintilianus, Inst. Or. X: 1].

Paitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler saanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.

Kirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä selvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin tänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine, tekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan kielen oppikirjaksi.

Värsyjänsä Phaidros kutsuu Senarii, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi eli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat iambit (v —), lyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli lujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän kuuluu kun laskeminen.

Tämänlainen värsy kuvataan näin:

näin: z — v — v — v — v — v —, ja
luetaan: Jo saat ti hä nen ke too ki pakoit semaan, taikka
latinaksi: Athe nae quum flore rent ae quis le gibus
Procax liber tas ci vita tem mi scuit
Frenum que sol vit pri stinum licen tia.
Hinc con spira tis fa ctio num par tibus,
Arcem tyran nus oc cupa vit Pi sistratus &.

Tässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän lyhyen verosta niinkuin: nae, rent, li, fre ja hinc [Systole longam corripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden pitkän siaan, niinkuin: stratus; mutta useasti pistetään kaksi syllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin:

Aeso pus au ctor quam materi am rep perit,
Hanc ego poli vi ver sibus sena riis.
Et quod pruden ti vi tam con silio monet.
Calu mnia ri si quis au tem volu erit,
Quod ar bores loquan tur, non tantum ferae,
Fictis joca ri nos memi nerit fa bulis.

Vielä on kaikessa latinaisessa värsyssä muistettava tämä latinainen värsy:

Ecthlipsis necat m, Synaloephe vero vocalem, se on: edellisen sanan päättestä lähtee m ja pääte-äännäin, jos seuraava sana alkaa ääntäimellä taikka h:lla (kuta Latinalaiset eivät pitäneet kirjaimen arvoisena, vaan sanoivat: H magis est aspiratio quam littera) niinkuin nähdään ensimäisen Sadun jo toisesta sanasta alkain:

Ad ri v eun dem lupus et a gnus ve nerant,
Siti compul si: supe rior stabat lupus
Longe qu inferi or a gnus. Tunc fauc im proba
Latr in cita tus jur gii caus in tulit.
Qui pos sum, quae so, face re, quod quereris, lupe
Ant hos sex men ses ma l, ait, di xisti mihi
Pater hercu le tuus, inquit, malé dixit mihi.

Näistä halullinen oppilas niin paljon osviitaa saanee, että hän hyvän opettajan neuvolla asian päälle pääsee.

Ensimäinen Kirja.

Esitys:

Aisoopos isä hyvän aineen keksinyt,
Kun minä kaunistellut kuutos-värsyillä.
Kakskertaisesti kirjaiseni hyödyttää:
Se naurattaa ja neuvoo viisaast' elämään.
Jos jonkun ehkä mieli tekee moittimaan, 5
Puidenkin muka puhuvan ja eläinten,
Niin muistais' meidän tässä tarinoitsevan.

Satu 1.

Usein on huokea syyttömän sortaa.

Susi ja Karitsa.

Luo saman puron suden ynnä karitsan
Tuo jano ajoi; susi seisoi ylinnä
Ja karits' alempana varsin kaukana,
Niin häijy nälkäkurkku riitaa nostamaan:
Minvuoksi juomaveden mulle sekoitat? 5
Peljäten lieminkäinen: miten taitaisin,
Voi susikulta! tuota tehdä? tänne päin
Sun puolestasi mulle juoksee juotava.
Todeksi nähden tiuskas': ennen puolta vuott'
Mua kiroilit: ja lammas parka vastasi: 10
Empämä vielä silloin ollut saatukaan;
Niin isäis sitte minua haukkui kiroten,
Hän ärjäs', häijy, raadellessa syyttömän.

Tä satu niille kirjoitettiin miehille,
Jotk' vale-syillä syyttömiä sortavat. 15

Satu 2.

Vähin vastuksista.

Sammakkoin kuninkaan pyyntö.

Atheenin kukoistaissa hyväin lakien
Suojassa, liika vapaus kansan paisutti
Ja ylimieli särki siteet entiset.
Kuin tästä lahkokunnat nousi vastuksin,
Yksvaltiaana linnan otti Pisistrat. 5
Siis kurjaks' miesten itkellessä orjuutta,
Hän vaikk'ei ollut ankara, vaan vaikea
Kuin oli varsin tottumatta rasitus;
Aisoopos heille tämän sanoi satuisen:

Vapaina allikoissa uiden sammakot 10
Heillensä huutain kuningasta pyysivät,
Vallalla hillitsemään ilkitapoja.
Niin ilmanvalta naurahtaen nakkasi
Vähäisen kartun; vesi siitä roiskahtain
Pelkäämään saatti su'un peri pelkurin. 15
Kuin karttu kauvan uponnunna makasi,
Niin eräs kerran hiljaa nosti päätänsä
Ja tutkei kuningasta, joukon kokosi,
Ku, pääsnyt pelostansa, pani hävynkin
Pois, puusen päällä sitte pahoin hyppeli 20
Ja häpiällä häväistessä riemusi.
Nyt uutta mentiin kuningasta anomaan,
Kosk' ennen annett' aivan oli mitätön.
Niin pani heille käärmeen, terähampaalla
Ku heidät kaikki yksitellen käsitti 25
Turh' oli parkain pako, pelko äänenkin
Sulki. Siis airun lähdettivät kerjäämään
Kurjillen armoa. Vaan ylinen vastasi:
Se hyvä saatunne kosk' eikä kelvannut,
Niin kovaa kärsikää. Siis tekin veikkoset 30
Tätä kärsikäätten, ettei tulis' tuimempi.

Satu 3.

Paras pysyä säädyssänsä.

Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.

Ei kerskailemaan toisten loisto-eduista,
Vaan omaan paremmin pukuunsa tytymään,
Aisoopos tällä esimerkill' opettaa.

Turhasta naakka ylpeydestä paisunut
Sai riikinkukon suoltuneita sulkia 5
Kokoon, ja niillä itseänsä koreili:
Sitt' omiansa kaunaten hän yritti
Loistavan riikinkukko-parveen, mutta ne
Pois repeilivät höyhömet ja nokilla
Ajoivat poijes; naakka surkumielellä 10
Näin pyrkii seuraan omain sukulaistensa,
Mutt' näiltä hylky hyljättynä häpesi.
Niin yksi niistä, joita oli kaunannut:
Jos oisit meidän oloihimme tytynyt
Ja omiin luonnon lahjoihin ei suuttunut, 15
Niin et ois tähän häpiäänkään joutunut.

Satu 4.

Ahneus ahneen pettää.

Koira lihaa virran yli viemässä.

Oikein omansa hukkaa toisen pyytävä.
Kuin koira lihaa veden yli uiden vei,
Niin veden kalvossa hän näki kuvansa,
Ja luuli toisen myöskin vievän saalista:
Tuot' anasti, mutt' pettyi ahneudesta 5
Ja päästi ruoan, kun jo piti hampaissa,
Mutt' eipä saanut, kuta ahne himosi.

Satu 5

Vältä valtavaisten kumppanuutta.

Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.

Ei vakaa valtavaisten kanssa kumppanuus,
Sen todeks' osottaapi tämä tarina.
Kuin lehmä ja vuohi ja lammas väärän kärsivä
Leijoonan kanssa seurustivat korvessa,
Ja saatu oli hirvi hirmu lihava; 5
Niin leijo sanoi heille, osain tehtyä:
Mun ensimäinen vuoksi leijon nimeni;
Antakaa toinen uroollisuudestani;
Mun voiman vuoksi kolmas ompi omani,
Ja kovin käy jos joku koskee neljänteen. 10

Näin kaiken saaliin piti väkivallalla.

Satu 6.

Lurjukset lurjusten sikiötkin.

Sammakot Auringolle.

Häät herkulliset varkaan näki läheisen
Aisoopos, siitä kohta läksi lausumaan:

Kuin kerran aurinkokin aikoi naimiseen,
Niin sammakoilta parku pääsi pilvihin,
Ja parkumasta liikkui pilvein haltia 5
Ja kysyi syytä: vastas' allikon asukas:
Jo yksin polttaa kuivaks' kaikki lammikot
Ja saattaa kurjat kuivuudella kuolemaan;
Voi mikä surma! saisi vielä sikiön!

Satu 7.

Tyhmäin kunnia on mitätön.

Repo valenaaman nähdessä.

Sai kettu kerran valenaaman näkemään;
Voi, huusi, miten pulskea muoto aivuton!

Sanottu niille, joille paljaan kunnian
On onni lahjottanut, taidon kieltänyt.

Satu 8.

Ei hyvä häijyä auttaa.

Susi ja Kurki.

Se, joka työnsä palkkaa pahoilt' anonee,
Hän pettyy: ensin, auttain kelvottomia;
Ja sitte, kuin on paha päästä pulasta.
Luu hukan kurkkuun nielless' oli tarttunut;
Ja tuska pani, suuren palkan ehdolla, 5
Jokaista tuskan apuun houkuttelemaan.
Ja viimein saikin kurjen varsin valalla
Kurkkunsa pitkän pistämällä kitahan
Luun oman hengen vaarallansa vetämään.
Työn tehtyä, kuin kurki pyysi palkkaansa; 10
Niin vastas': kiitä kuin sait pääsi suustani
Viel' eheänä; siin' on palkkaa kylläksi.

Satu 9.

Älä huoli hätäynnyttä pilkata!

Varpuinen ja Jänes.

Its' olla huoleton ja toista pitittää
On hullun tapa, värsyseni opettaa.

Kourissa kokon valittavaa jänestä
Varpuinen torui: kussa pitkät potkusi
Ja nopsat jalkas, missä ne nyt viipyivät? 5
Näin laruttavan havukka yhtäkkiä
Löi, turhaan kyllä kuikuttavan kuoliaks'.
Niin puolikuollut jänes tuonen tuskassa:
Kyll' äsken huoletonna minua pititit,
Jo tuli sama kova onni kotihin. 10

Satu 10.

Ei valettelijaa totta puhuessakaan uskota.

Susi ja Repo, tuomarina Apinia.

Ken kerran petturiksi ilkeäks' tiedetään,
Hänt' eipä uskota, puhuessa tottakin:
Aisoopos todistaa lyhyellä sadulla.

Kuin susi syytti repoa varkaudesta,
Ja kettu kielsi ryhtyneensä ollenkaan; 5
Apinia istui riitaa ratkaisemahan.
Kuin kumpikin oil asiansa ajanut,
Niin julisti Apinia tämän tuomion:
Et sinä kadottaneen näy, kuta kaipailet;
Sun uskon salaa siepanneen, kuta kieltelet. 10

Satu 11.

Nauruttaa kunnottoman kerskaus.

Aasi ja Leijona metsän ajossa.

Kuin kunnotonkin kerskaa jalotöistänsä,
Kyll' oudot uskottaa, tutuill' on nauruksi.

Kuin leijo aasin avull' aikoi metsistell';
Hän peitti hänen pensastoon ja neuvoili,
Ett' otuksia äänell' tavattomalla 5
Peljättäis' karkuun, its' hän kiinni ottaisi;
Niin tämä korvat pystyyn äkki kiljasi
Voimaansa myöden, saikin siten otukset
Äänellä uusihirmuisella liikkeelle
Ja polkujansa pakenemaan tuttuja. 10
Kuin leijo, väsynynnä teurastamasta,
Pois käski aasin, käski vaiketa, niin hän,
Röykästyneenä, kysyi äänens' ankaruutt'.
Jo verraton, jos minäin en ois tuntenut
Sun sydäntäs ja sukuas, oisin hätäillyt. 15

Satu 12.

Usein hyödyllisintä hylkynä pidetään.

Peura lähteellä (hetteellä).

Useinkin hyödyllisint' ylön katsotaan
Ja turhaa kehutaan; sen näyttää satuni.

Kuin peura juotuansa seisoi lähteellä
Ja veden päällä näki kauniin kuvansa;
Hän ihmetellen kehuu haara-sarveja 5
Ja moittii sääriänsä sangen hoikkia.
Mutt' äkki pelko metsämiesten äänistä
Jo saatti hänen ketoo kipakoitsemaan;
Näin koirat jätti pian: pääsi metsähän;
Mutt' täällä sarvet tekivätkin vastuksen, 10
Ja koirain hampaat hirmuisesti purivat.
Niin kuollessansa sanotaan hän sanoneen:
Voi, minä vaivainen, kuin vasta havaitsen,
Ne hyödyttäneen, joita pidin huonona;
Ne turman tuottaneen, kuin kouho kehusin. 15

Satu 13.

Kehuja kavalin kaikista.

Repo ja Kaarne.

Ken kehumista pyytää sulo sanoilla,
Hän usein pettyy häpiään ja vahinkoon.

Kuin kaarne juuston akkunalta näppäsi
Ja lensi syömään pitkään puuhun metsässä;
Niin repo näki sen ja alkoi kehua: 5
Oi kuinka suloisesti sulkas kiiltävät,
Kuink' ompi kaunis kasvantos ja katsantos,
Jos ääni ois sen vertainen, niin linnuista
Sä oisit ensimäinen. Tämä raakkumaan
Ja äänens suloisuutta hullu näyttämään. 10
Mutt' avattua nokan juusto putosi
Kun kettu kavala sieppas' haluhampaalla.

Näin näkyy miten arvoinen on ymmärrys,
Ja viisaus voittaa voimat varsin vahvatkin.

Satu 14.

Vahingoksensa joku vihollistans auttaa.

Mies ja Puut.

Ne hukkuvat, jotk' vihollistans auttavat.
Mies, kirveen tehtyä, läksi puilta pyytämään,
Ett' antaisivat varren puusta lujasta.
Jokainen käski antaa metsä-öljypuun.
Hän lahjan otti, teki varren, sovitti 5
Kirveesen, kaasi sitte suuret tammetkin,
Ja valikoitsi mieltä myöden. Saarnelle
Sitt' tammi sanoi: syystä meitä hakataan.

Satu 15.

Kyllä viisas keinon keksii.

Sukkela Vares.

Janoinen vares savipataa läheni,
Ku vettä puolellansa; koki kumota;
Vaan lujana kuin seisoi, tämä kivejä
Pudotti pataan, joiden paljouudella
Sai veden nousemaan ja janon sammutti. 5

Se tästä näkyy, mitä nero aikaan saa:
Miehuutta etuisempi ain' on viisaus.

Satu 16.

Joukon luulo usein pettyy.

Suutarista Parantajaksi.

Kuin kelvottomuutensa vuoksi suutari
Juur' alkoi nälkään nääntyä, niin rupesi
Hän piilo-paikass' parannetta tekemään,
Ja myymään pettäin myrkkyvasteen nimellä.
Jo huutoon tullut, rikastunut sairastui. 5
Niin tuli kuningaskin tätä tutkimaan:
Sai pikarihin tätä myrkyvastetta
Ja vettä, oli myrkkyä panevanansa,
Niin käski juoda suuren palkan ehdolla.
Mutt' kuollon pelossansa konna tunnusti, 10
Ei taitavansa parantajan oppia,
Vaan joukon hulluudesta saaneen huutonsa.
Niin kuningas käsketti kansan kokohon:
Voi, kuinka hulluiks' teitänne te luulette,
Kuin tämän haltuun uskallatte hengenne 15
Joll' jalkojansa kengittää ei uskottu!

Nyt tämä niille todell' olkoon sanottu,
Juur' joiden hulluus hävyttömii hyödyttää.

Satu 17.

Ei haltian tavat köyhään koske.

Aasi vanhalle paimenellensa.

Kuin kansakunta hallitusta muuttanee,
Ei köyhäin onni muutu valtiaan tavoista;
Sen todistaapi tämä lyhy tarina.

Aasia niityll' äijä syötti pelkuri:
Hän vihollisten äänist' äkki peljästyi 5
Ja käski pakoon ettei kiinni saataisi;
Mutt' tämä laiska kysyi: muka luuletko
Voittajan kahdet satulat mulle panevan?
En, sanoi äijä. Mitäs siis mun väliä
Ketä palvelen, kuin kannan kannettavani? 10

Satu 18.

Vältä vilpillistä takausta.

Lammas, Peura ja Susi.

Joka lainaa pyytää vilppi-takauksella,
Ei selvittää, vaan vahinkoa virittää.

Lampaalta Peura pyysi mittaa nisuja,
Ja takaus susi: peljäten vain vilppiä:
Tuo hukka raatelee ja pötkii kohta pois, 5
Sä juokset lentäin poijes kaikkein paikoilta;
Kussa ma teidät löydän makso-päivänä?

Satu 19.

Konnalle konnan palkka.

Lammas, Koira ja Susi.

Ainakin konna pahuutensa palkan saa.
Kuin väärää velkaa koira velkoi lampaalta
Ja väitti leivän antaneensa velaksi,
Niin hukka todistajana: ei kyll' yhdessä,
Vaan totta kyllä kymmenenkin velkaa on. 5
Niin lammas tuomittiin valalla väärällä,
Ja maksoi kuta hän ei velkaa ollutkaan.
Sitt' jonkun päivän peräst' äkkäs' kuopassa
Makaavan hukan: saitpa valeen palkkasi!

Satu 20.

Jokainen pelkää paikkaa kussa loukattiin.

Vaimo Synnytys-vaivassa.

Ei kukaan mielellänsä paikkaan loukkaavaan.
Synnytys-hetkenä, kuukautten perästä,
Makaili vaimo maassa valittain vaivojans;
Mies kehotteli nousemahan vuoteelle,
Huokeempi kussa päästä luonnon kuormasta; 5
Ei, sanoi, luottavansa, sillä sialla
Vaivansa päättyvän, kuss' ensin aljettiin.

Satu 21.

Älä päästä pahaa paikoillesi.

Penikoiva koira.

Ihmisen pahan makioissa sanoissa
On vilppi, kuta opetetaan välttämään.

Muinainen tiine koira pyysi toiselta,
Jos saisi penikkansa hänen pesäänsä;
Sen mielellänsä sai; vaan sitte takasin 5
Kuin tahtoi, vielä vähää aikaa rukoili,
Ett' penikatkin vähän vahvistuisivat.
Jo ajan kuluttua kysyi kiivaammin
Pesäänsä: — Minun ja mun kaiken joukkoni
Jos voinet ajaa poijes, lähden, muutoin en. 10

Satu 22.

Tyhmyys usein tuottaa turmion.

Nälkäiset Koirat.

Ei tyhmä toimi ollenkaan ol' avuksi,
Vaan usein vetää vaivaisia vahinkoon.

Nähdessä vuodan, koirat, veden pohjassa,
He sitä syödä saadaksensa alkoivat
Vähentää vettä juoden, mutta repesivät. 5
Ja kuolivat siis ennen saaliin saatua.

Satu 23.

Onneton on kunnottomimmankin pilkkana.

Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.

Se, joka hyvän arvonsa on hukannut,
On hädässänsä huonojenkin pilkkana.

Vuosista väsynynnä voiman puutteessa
Kuin leijo makais, vetäin henkee viimeistä,
Niin tuli metsäkarju leisku-hampailla 5
Ja niillä iski, kostain vanhaa vääryyttä:
Niin kohta härkä pisti, viha-sarvilla
Vihatun raadon läpi. Aasi nähdessä
Näin kostamatta petoo loukattavan, hän
Potkasi otsan paljaaks'; tämä kuollessans: 10
Kyll' katkeraa oil jaloin kovuutt' kärsiä,
Mutt' sinun ilkeyttäs, luonnon häväistys,
Kuin täytyy kestää, kuollo kaksinkertainen.

Satu 24.

Se, joka omaks' hyödyksensä toisia hyödyttää,
Hän olkoon kerskaamatta hyväst' työstänsä.

Kärppä ja Mies.

Kuin kiinni saatu kärppä kuollon pelossa
Ja siitä päästäksensä miestä rukoili:
Voi armas! säästä minua, joka hiiristä
Huoneesi perkaan! Sanoi: jopa säästäisin,
Jos mun vain hyödykseni hiiret tappaisit: 5
Mutt' kuin sa tapat saadaksesi jäännökset,
Ja hiiret vallan herkuksesi hotkaiset;
Niin älä mulle kehu ansiotasi.
Näin sanottua koppas' kärpän kuoliaks'.

Ne heillens tämän omistakoot sanotuks', 10
Jotk' oman hyödyn vuoksi toista auttavat
Ja vähää apuu suurill' sanoill' kehuvat.

Satu 25

Pahain antimet ovat pahan luuloiset.

Uskollinen Koira.

Yhtäkkii antelias on kouhoill' kehuksi,
Vaan järkevälle turhaan jakaa juonia.

Kuin öinen varas pisti leipää koiralle,
Jos, kokein, muka saisi lahjall' leppymään;
Niin koira: koet konna suuni sulkea, 5
Ett'en mä talon puolest' haukkuis'; petytpä;
Sill' äkki anteliaisuus vaatii varomaan,
Ett'et sä hyötyis' huolettomuudestani.

Satu 26.

Ei valtavain kanssa kilpaan.

Sammakko ja Härkä.

Rinnalle rikkaan köyhä pyrkien häviää.
Kuin muinain sammakko näki härän niityllä
Ja kadeksei niin suurta hänen kokoa;
Niin täyteen puhalsi hän ryppy-nahkansa,
Sikiöiltä kysyin, eikö ollut paksumpi 5
Kun härkä. Nämät kieltää, hän siis uudesti
Viel' lujemmin pingotti pintansa kysyin:
Nyt kumpi voitti? vielä härkä, sanoivat.
Vihassa viimein tahtoi vielä vahvemmin
Pintansa paisuttaa, vaan raukka repesi. 10

Satu 27.

Turhaan viisaalle verkkoa virität.

Koira ja Krokodiili.

Ne, jotka kavaloivat miestä viisasta,
Ne tekee turhaa, saavat naurun palkaksi.
Sanotaan koirain juosten juovan Niilistä,
Etteivät krokodiilit heitä kiinni sais'.
Niin krokodiili koiraa, joka juosten joi, 5
Puhuttel': latki mieltäs myöden viekkaammin
Ja tännenmäksi tule, älä kavaluutt'
Ollenkaan pelkää! Totta kyllä tulisin,
Jollen mä tietäis' lihaani sun himoavan.

Satu 28.

Minlainen teko, senlainen kosto.

Kettu ja Haikara.

Ei ketään loukkaamaan, vaan joka loukannee,
Saa samanlaisen sakon, satu muistuttaa.

Sanotaan ketun kutsunehen haikaran
Pitoihin ensin, panneen lavian latukan,
Ja siihen lientä vetelää, kuta nälissäns 5
Ei tainnut maistaa vieras: sitte haikara
Taas kutsui ketun, kuivaa ruokaa puteliin
Juur' täyteen sulloi, siitä saikin nokalla
Kyll' tarpeeksensa: vieras näki nälkää vain
Ja potun kaulaa turhaan nuoleskella sai. 10
Niin oudon linnun sanotaankin sanoneen:
Jokainen esimerkkiins omaan tytyköön!

Satu 29.

Saita on oma surmaajansa.

Koira, Aarre ja Korpikotka.

Kyll' tämä satu sopii saidoille ja niill',
Kut sääty-hylkyinä rikkaiksi pyrkivät.

Kuin koira kaivoi ihmisluita, aartehen
Hän löysi, rikkonunna rauhan kuolleiden
Hän kostoks' syttyi rikkauden himohon, 5
Juur' sopivaksi rikoksensa palkaksi.
Näin aarteen vartojana unehutti pois
Hän ruokans, kuoli nälkään. Kotkan sanotaan
Sen nähdessänsä totisesti sanoneen:
Kyll' syystä koira parka makaat raatona, 10
Kuin rikastua pyysit valtain rinnalle,
Syntynyt kadulla, tunkiolla kasvanut.

Satu 30.

Älä ylhäisönäkään katso huonoa ylön!

Repo ja Kokko.

Syy ylhäistenkin alhaisii on pelätä,
Sill' koston kyllä keksii nero sukkela.

Kuin kokko kerran ketun pojat pesäänsä
Kanteli pojillensa raadeltaviksi;
Niin emä perässänsä juoksi rukoillen, 5
Ett' tätä haikeutt' kurjalle ei tekisi.
Tuo pilkkasi vain pesäpaikkans turvissa.
Mutt' repo sieppas' soiton paimentulesta
Ja teki reiskan ympärille koko puun,
Näin kostaaksensa vihollisen verellä. 10
Niin kokko, perilliset pelastaaksensa,
Rukoillen viepi revoll' sikiön terveenä.

Satu 31.

Kuin tyhmä toista pilkkaa, niin pian saapi vahingon.

Aasi pilkkaa metsäkarjua.

Kuin aasi kerran metsäkarjua kohtasi,
Niin sanoi: terve veli! tuopa närkästyi
Ja hyljäs' kunnian, kysyin, miksi valehtel'.
Niin aasi laski suorons: jollet vertanais
Mua pidä, sanoi, on tuo kärsäis kaltainen. 5
Jo karju aikoi jalon koston tehdänsä,
Mutt' laski vihans: huokea kyll' ois kostaani,
Hän sanoi, vaan en huoli hylkyyn koskea.

Satu 32.

Kansakunnan vaivat koskevat alamaisia.

Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua.

On alhaisilla vaivaa valtain riidoista.
Sammakko suossa näki härät kuokkivan;
Voi, sanoi, kuinka suuri meille surkeus
On tuleva; ja toinen kysyi, miksi niin,
Kosk' härät karjan vallasta vain taistelee 5
Juur' keskenänsä, muutoin kaukan' elävät
Ja ovat eri luontoiset ja laatuiset.
Mutt' joku laidun-vallastansa sortunut
On valmis suossa piilopaikkaa hakemaan
Ja meitä kovill' sorkillansa sotkemaan: 10
Näin meidän henkeen koskee heidän riitansa.

Satu 33.

Katso eteesi keneen luotat.

Poutahavukka ja Kyhkyiset.

Se, joka häijyn huomaan itsens uskonee,
Hän avun siaan saapi surman surkian.

Kuin lennollansa kiiruisella kyhkyiset
Henkensä usein pelastivat haukalta;
Niin neuvokeinon rosvo väänsi vilpiksi, 5
Ja petti turvattomat kavaluudella:
Miks' elämänne hätäillessä vietätte?
Tehkää mä kuninkaaksi, liitto lyökämme,
Kyllä mä teidät vääryydestä varjelen.
Tuot' uskoen valtaan antauvat havukan, 10
Ku, vallan saanunn', alkoi sitä harjottaa
Heit' yksitellen järjestänsä repien.
Niin jäänyt sanoi: Syystä meitä surmataan.

Toinen Kirja.

Esitys:

Aisoopon tapa osotteilla neuvoa,
Eikä hän muuta tarinoilla tarkoita,
Kun erhetyksii ojennella ihmisten
Ja ahkerasti teroitella neroa.
Mikä siis vainkin lienee jutun aineena, 5
Kuin suotuinen vain kuulla, totta tarkottaa,
Se arvon antaa, eikä nimi tekijän.
Myös vanhan minä tapaa seuraan huolella,
Vaan mieli tehnee jotain väliin pistämään
Tai jospa huviks' jonkun sanan muuttamaan, 10
Sen pyydän lukijani suomaan hyväksi.
Niin lyhyys tulee sulle suosion maksamaan:
Mutt' ett'ei ikävyyttäis' tarjosanani,
Niin neuvokaamme himoavalta kieltämään
Ja tarjoillaan ujoille, kut' ei pyytäneet. 15

Satu 1.

Saapi siivous palkinnonkin.

Mulli, Leijona ja Rosvo.

Kuin leijo seisoi mullin päällä kaadetun,
Niin tuli rosvokin osaansa tahtomaan;
Kyll', sanoi, antaisin jollet ois oppinut
Its' ottamaan, pois konna! Sattui tulemaan
Juur' samaan paikkaan siivo matkamies, 5
Ku pedon nähtyänsä kohta pakeni.
Niin lempiästi lausui tälle: rohkene!
Tul' ota osa, jonka sinun siivolles
Mä määrään: selkäpalan sitte jakaili
Ja meni metsän luokse päästäin ihmisen. 10

Kyll' esimerkki kaunis on ja kiitetty,
Mutt' ahne nähdään rikkaan', ujo köyhänä.

Satu 2.

Kaltaisensa kunkin kaunis.

Ämmä ja Tyttö Miehen kaltaisina.

Niin näinkin miehet vaimoväeltä kiskotaan,
On syynä rakkaus, sen näyttää satumme.
Mies keski-ikäisenä ämmään rakastui,
Ku peitti ikäns kauniill' helleydellä;
Mutt' kaunis tyttö myöskin veti sydäntä. 5
Kuin kumpikin hänt' tahtoi kaltaiseksensa,
Alkoivat kilvan hivuksia nykkiä,
Ja mies, ku luuli häntäns kaunistettavan,
Yhtäkkiä oli paljaspää; sill' juurittain
Oil tyttö harmaat nykkin', akka mustavat. 10

Satu 3.

Rankaisemattomuus on kehoitus pahuuteen.

Mies ja Koira.

Mies, haavoitettu kiukkuiselta koiralta,
Viel' antoi leipäpalan, vereen kastetun,
Kun kuullut oli hyväks' haavan paranteeks'.
Aisoopo sanoi: älä koirajoukossa
Näin lahjo, ettei meitä elävänä söis', 5
Kuin näkevät työn pahan palkittavan näin.

Kuin häijy hyötyy, moni kiihtyy häijyyteen.

Satu 4.

Kavala kylvää kurjuutta.

Kotka, Kissa ja Metsäsika.

Ylimmäks' tammeen kokko tehnyt pesänsä:
Ja kissa kolon keskipuussa valinnut:
Maan kyntäjä metsäsika juurell' poikinut.
Tään sattumaisen kissa yhdess' asunnon
Sai kavalalla pahuudella häviämään. 5
Hän kiipee linnun pesään, sanoo: häviö
Jo sulle lähestyy ja mulle vaivaisell',
Kuin nähnet joka päivä maata kyntävän
Tuon viekkaan metsäsian tammee kaataaksens,
Näin maassa sikiömme surmataksensa. 10
Näin tämän pelkoon saanut, mielen häirinnyt,
Hän sian harjakkaan sitt' astuu asuntoon,
Nyt sikiös, sanoo, suuress' ovat vaarassa;
Niin pian kuin sa ruokaa lähdet hakemaan,
On kokko valmis porsaitasi ottamaan. 15
Näin pelkoon saattanunna paikan tämänkin,
Hän kavalasti kätkeysi koloonsa,
Mutt' yöllä hiipei käpälällä kepeäll',
Söi mahan täyteen, sai myös sikiöllensä,
Ja teeskennellen pelkäävänsä makasi 20
Hän kaiket päivät. Kotka peläten jo puun
Kaatuvan, näki nälkää, istui oksalla.
Mutt' sika surmaa peläten oil kuopassans.
Sanalla sanoin: nälkään kuolivat poikinens
Runsaaksi kissan poikinensa ravinnoks'. 25
Kuin paljon pahaa kaksikieli matkaan saa,
On hetas-uskoisille muistutukseksi.

Satu 5.

Kohtuus hyvä kaikissa.

Keisari Passarillensa.

On ilvehtijäin joukko suuri Roomassa,
Jotk' turhaan paljon puuhailevat laiskoina
Ja joutavina hätyröivät läähöttäin
Itsillens vaivaksi ja muille kiusaksi.
Näit' olis' tarves voimaa myöden ojentaa 5
Juur' tosi-jutull': vaivan maksaa kuullella.

Keisar Tiberius Neapolin matkalla
Kuin tullut oli moisioonsa Miseeniin,
Lukullo jonka muinain tehnyt vuorelle,
Kuhunka meri näkyy puolin molemmin. 10
Siell' eräs ylössonnustettu passari,
Jonk' hieno palttinainen riippui ihokas
Hartioilta, kaunis roikkuvilla heltuilla,
Herransa käyskellessä kukkatarhassa,
Hän alkoi puisell' viskimellä tuoksuttaa 15
Tuo tulikuumaa multaa, kehuin tointansa,
Vaan häpiäksi naurettiin; siit' pujahti
Edellä puistoon tuoksuansa asettaan.
Nyt Keisar tunsi miehen, ymmärs' asian.
Hoi! Keisar huusi; tämä juoksi hypäten 20
Jo toivoin jotain erihyvää saavansa,
Ja varman lahjan ilossakin hilpeä.
Niin Suurivalta naureskellen lauseli:
Et paljoo tehnyt, turhaan meni puuhasi,
Viel' vapaun anto meillä maksaa enemmän. 25

Satu 6.

Kuin juoni valtaa puollustaa,
Kenpä käsistä pääsee.

Kokko, Vares ja Kilpikonna.

Ei väkivaltaa vastaan kestä varustus;
Jos vielä lisäks' tulee häijy kavaluus,
Niin häijyys voiman kanssa vahvan hävittää.

Kuin kokko kilpikonnan korkealle vei
Ja tämä itsens kätki luiseen koppaansa, 5
Eik' häntä käynyt kätkössänsä loukata,
Niin vares, ilman lintu, lensi likelle:
Kyll' kauniin, sanoi, kaapann' olet otuksen,
Mutt' jollen neuvo, miten siitä muonan saat,
Niin turhaan raskaall' taakallas suas rasitat. 10
Kuin osan lupas', neuvoi kokon nousemaan
Ain' taivasalle, pudottamaan kallioon
Ja kuoren särjettyä syömään saaliinsa.
Sanoihin suostunut kokko neuvoo totteli,
Sai itse, antoi neuvojalle aterian. 15
Näin luonnon lahjallakin varustettuna
Hän kahden konnan kurilla surki surmattiin.

Satu 7.

Rikkailla on enempi pelkäämistä.

Muulit ja Rosvot.

Kaks' muulia vaelsi taakall' kuormitettuina;
Näist' yksi kantoi täysiä rahakopsia,
Ja toinen turpioita ohrasäkkejä.
Tuo rikas-kuormainen hän päänsä pystyssä
Heleästi helisteli kaula-tiukua, 5
Mutt' hiljaa kuljeskelee toinen kumppani.
Yhtäkkiä väijyksistä rosvot hyökkäävät
Ja tappelussa muuliakin leikkelee,
Pois ottain rahat, jättäin halvat ohraset.
Kuin rosvottu siis kovaa itki onneans, 10
Niin toinen: iloinen kain ylenkatseesta
Mä oon, en mitään hukann' enkä haavaa saann'.
Tuo näyttää turvalliseks' köyhän kohtuuden
Ja rikkauden monta tuskaa tuottavan.

Satu 8.

Enemmän nähnet omillasi kun muiden silmillä.

Peura ja Härät.

Kuin peura paennunna metsän piiloista
Pois päästäksensä metsämiesten taposta,
Hän peloissansa juoksi taloon lähimpään
Ja kätkeysi avonaiseen navettoon.
Niin lymyvälle härkä: mitäs täällä teet, 5
Kuin, raukka, ehdoll' olet juossut kuolemaan,
Ja ihmiskaton alle uskoit henkesi?
Rukoillen tämä sanoi: te vain säästäkää,
Mä pian, kohta lähden tilan saatua.
Jo päivän perästä yön vuoro tuleepi 10
Ja härkäpoika rehun tuo, ei huomaakkaan.
Työmiehet kaikki käyvät edestakasin,
Ei kukaan äkkää; käypi voutikin
Ei hänkään tiedä mitään. Otus ilolla
Jo alkoi kiittelemään siivon härkiä, 15
Kut suojaa soivat hälle hädän aikana.
Yks' vastasi: sun kyllä suomme säilyvän,
Vaan jos hän tulee, jolla sata silmää on,
Niin henkesi juur' suuressa on vaarassa.
Täll' aikaa isäntä tuil ehtoolliselta 20
Ja nähtyänsä härät huono-korjussa
Käy soimen luo: miks' tässä vähä rehua?
Kuss' alus-oljet? Hämmähäkin verkotkin
Sais' ottaa pois. Näin järjestänsä katsellen
Hän myöskin näkee peuran sarvet korkeat 25
Ja käskee kokoon palkolliset tappamaan,
Ja otti saaliin. Tämä satu sanoopi
Isännän parain asiansa näkevän.

Päätös.

Kateus kunnian kumppani.

Aisoopos Atheenissa kunnia-patsaalla
Palkittiin, orja korotettiin kunniaan,
Osottain kunnian kaikill' tarjon' olevan,
Eik' sukuu seuraavan, vaan töitä jaloja.
Kosk' ennätt' ennen, etten joutun' ensimmäks', 5
Niin koen laittaa ett'ei hän jäis' yksinäns:
Eik' tämä ole kateus, vaan kilvan työ.
Jos Latinaiset sukoilevat työtäni,
Niin heill' on lisää Helleenien rinnalle.
Jos pahansuoma vielä polkee vaivaani, 10
Niin ei hän sorra tietoani ansion.
Jos kirjaiseni sunkin korviis kuulunee
Ja mieles' huomaa sopiviksi satuni,
Niin ilo kyllin palkitseepi vaivani.
Jos niille yliviisaaks' näkyy tekoni, 15
Joit' nurjamielin luonto saatti elämään,
Jotk' eivät voi, kun parempia parjata;
Niin kovan onnen kärsin mielell' lujalla,
Siks' kuin he saavat tyhmyyttänsä hävetä.

Kolmas Kirja.

Esitys Eytycholle.

Jos haluttaa sun lukea Phaidron kirjoja,
Niin, Eytycho, sun täytyy olla joutilas,
Ett' vapaa mieli tarkoituksen käsittää.
Mutt', sanot, nerosi sen ei ol' arvoinen
Että mä siihen rahdun aikaa hukkaisin. 5
Siis ei oo syytä siihen käsin koskea,
Ku ei näy toimitäysiin korviin sopivan.
Mutt' ehkä sanot: tulee joutopäiviä,
Kut minun huoletonna käskee lukemaan.
Luetko, veikko, ennen huonojakin loruja 10
Kuin pidät huolta talouden tarpeista,
Ja käytät aikas' tutuill', huvitat emäntääs,
Mieltäsi huvittahi, ruumista levähtäin,
Vahvistuakses tavallisiin toimihin?
Mutt' muuttaa täytyy toimesi ja elosi, 15
Jos mielit yli Tiedotarten kynnyksen.
Myös minä, saatu Laulutarten vuorella,
Kussa Muistotar sai jyristäjäll' Ukolle
Kerralla yhdeksällä parven taitoisen,
Vaikk' melkein keskell' opistoa syntynyt 20
Ja kaiken omaisuuden halun hylännyt
Viel' kehuttuna eloni tähän käyttänyt,
Kuitenkin tuskin tähän joukkoon otetaan.
Sen kuinka käyvän luulet, joka tavaraa
Ain' kokoon saada pyytää valppaudella 25
Ja pitää voiton tietoa etuisempana?
Mutt' käynee miten tahtoo (sanoi Sinonkin,
Kuin vietiin nähtäville Troian kuninkaan);
Niin kolmannenkin viel' Aisoopon tavalla
Mä kirjan sinullesi kunniaksi teen. 30
Ja iloitsen jos lukenet; vaan jospa et,
Niin jälkeentulevaiset saavat hupia.

Nyt sitte satukeinon alku lyhysti
On sanottava. Orjuus tuohon ompi syy,
Kuin mieltänsä ei suoraan sanoa tohtinut, 35
Niin käänsi ajatukset jouto-jutuksi
Ja pisti moitteet näppärästi naljaksi,
Nyt hänen polkuansa olen tehnyt tien
Ja ajatellut enemmän kun jättikään,
Omiini tuskiin muutamia sovittain. 40
Joskapa syyttäjäni muu Seiaanolla
Ja toinen todistaja, toinen tuomari,
Niin myöntäisin kaikk' ansainneeni vaivani,
En näillä kokis' lievitellä tuskaani.
Vaan jospa joku erhettynee luuloissans 45
Ja ottaa itsellens kaikille sanotun,
Niin hullusti hän paljastaapi tuntonsa:
Suokoon, mä pyydän, sittekin mull' anteeksi,
Sill' aikomus ei merkitellä yksittäin,
Vaan kaiken ihmiselon tavat osottaa. 50
Kyll' joku sanoo kovan asian alkaneen'.
Jos Phryx Aisoopos, Anacharsis Skytalain'
On nerollansa saanut iku-kunnian;
Niin Helleenistä kirjaisuutta likempi,
Minä isäin kunnian mitenkä tuhlaisin? 55
Kuin Thraakeillakin vanhat olleet veisaajat,
Apollo Linon vanhin, Laulutar Orpheon,
Joka soitoll' siirsi kivet, kesytti villiköt
Ja Hebrin rapiat virrat lumosi viipymään.
Siis kateus kauvas; älä turhaan huokaile, 60
Kosk' kauniin ansainnunna olen kunnian.

Sun saatuani lukemaan, vielä pyytelen
Sä vakuudellais että minua puollustat.

Satu 1.

Hyvät hyvän jäännöksetkin.

Ämmä tyhjälle Savi-astialle.

Kuin ämmä näki tyhjäks' juodun astian,
Falerni-viinin jäännöksiltä haisevan,
Ku haju makiana kauvas leveni,
Niin täysin sitä sieraminsa vetäen:
O, sulo henki! mitä lienee ollutkaan 5
Täss' ennen hyvää, tämmöiset kuin jäännökset?

Tä kuhun koskee, arvaa minun tunteva.

Satu 2.

Hyvintekijän käy hyvin.

Pantteri ja Paimenet.

Ylönkatsotuiltakin saa kukin palkkansa.
Pantteri kuoppaan muinain joutui varoton,
Tuon näki paimenjoukko; toiset seipäillä
Ja toiset rasittivat kivillä, ja muut
Vain surkutellen luulivat sen kuolevan 5
Jo loukkaamattakin, ja leipää antoivat.
Yön tullessa he surutonna menivät
Kotiinsa, luullen kuolleena sen löytäväns.
Mutt' tämä, lepäämällä voimiin taipunut,
Juur' pika hyppäämällä pääsi kuopasta 10
Ja kiirukäpälällä juoksi pesäänsä.
Mutt' päivän jonkun perästä hän syöksäsi
Taas edes, kaasi karjan, tappoi paimenet,
Hävittäin kaikki hirmuisella kiukulla.
Niin nekin pelkäämään, kut olivat säästäneet, 15
Ei huolein hukasta, kuin henki säilyisi.
Mutt' peto: kyllä muistan kivittäjäni
Ja leivän antajat; te älkää pelätkö!
Vain niitä vihaan, jotka ovat loukanneet.

Satu 3.

Taito luuloa parempi.

Aisoopos ja Maamies.

Mies taitava on poppamiestä parempi,
Niin sanotaan, vaan syytä eipä sanota,
Se saadaan nähdä vasta mun jutustani.

Eräälle karjarikkaall' lampaat vuoneivat
Karitsoi' ihmispäisiä: kummaa peläten 5
Hän juoksi huolen neuvoa poppamiehiltä.
Yks' vastas', isännän koskevan henkeä,
Ja vaaran poistettavan paistin-uhrilla.
Jo toinen tiesi lauleskella emännän
Nuon synnyttävän hälle lapsipuolia, 10
Kun sovinnoksi juhla-uhri tarvitaan.
Ja monta muuta, kaikki eritavalla,
Vain lisäilevät huolta miehen huoleisen.
Aisoopos yksin äijä varsin nerokas,
Ku luonnon salaisuudet tarkoin ymmärsi: 15
Mies parka, välttääksesi näitä kummia
Niin riennä, sanoi, paimenesi naittamaan.

Satu 4.

Katso miehen neroa, älä muotoa.

Teurastaja ja Apinia.

Luo teurastajan tullut särvin-ostaja
Sai nähdä apinian ruokain rinnall' rippuvan.
Tuo miltä maistuu? Myyjä vastas' pilkaten:
Mimmoinen pää, semmoinen on myös makukin.
Tuon ennen pilkaks' näen kun todeks' sanotun, 5
Useinpa kauniimmia nähnyt häijyimmiks',
Ja monta rumaa sydämestä paraimmaks'?

Satu 5

Paha pahalle palkka.

Aisoopos ja Katukonna.

Menestys vetää monen konnan vahinkoon.
Aisoopoa eräs konna iski kivellä.
Kah, hyvä, sanoi, hänell' äyrin antaen,
Ja vielä: myötäni ei ole enempää,
Mutt' enemmän sun saamaan näytän paikalla. 5
Näet tuossa rikas mahtava; niin häntäkin
Kivellä iske, saatpa palkan ansaitun.
Tuo todeks' otti, teki niinkuin neuvottiin,
Mutt' toivo petti ilkeyden typerän;
Sill' pahan työnsä palkan hän sai hirressä. 10

Satu 6.

Naurettava kunnottoman uhka.

Kärpänen ja Muuli.

Kärpäinen aisall' istuin torui muulia:
Kuin laiska olet, etkö astu kiiruummin?
Kats' ett'en pistä pistimelläin kaulaasi!
Tä vastas': sinun sanoistas en huolikkaan,
Vain pelkään etu-istuimella istuvaa, 5
Ku ruoskallansa länget olkiin likentää
Ja suuni pitää kovill' kuolattimilla.
Siis lakkaa moitista pois mitättömästä,
Sill' verkkani ja juoksuin tiedän paremmin.
Tuo satu sopii sitä sievin nauramaan, 10
Ku kunnotonna turhaa uhkaa yrittää.

Satu 7.

Vapaa on köyhänäkin
Orjaa rikastakin onnellisempi.

Susi ja Koira.

Kuin vapaus suloinen, on mieli jutella.
Sai syötti-koiraa susi nälkään nääntyvä
Kohtaamaan, tervehtää oil ensin asia,
Sitt' puhuttelemaan: mistä, veikko, karvasi
Niin kiiltää, ruoalla mill' olet lihonnut? 5
Minä paljoa vahvempi juur' näännyn nälkähän.
Niin tuohon koira: ehto sull' on samainen,
Jos isännälleni voit saman toimittaa.
No mitä? kysyi. Olla oven vartia
Ja yöllä karkottaa pois varkaat talosta. 10
Kyll' siihen valmis oon; nyt lumet sateetkin
Mun täytyy kärsiä ja metsän kurjuutta.
Huokeempi paljoo katon alla elellä
Ja runsaan ruoan saada ravinnoksensa.
Siis kanssani! Mutt' käydessänsä katsahti 15
Susi koiran kaulaa kulunutta kahleista.
Mi, veikko, tuo? Ei mitään. Sanos kuitenkin!
Kuin kiivaaks' näytän, sitovat mun päiväksi
Lepäämään päivällä, ett' yöllä valvoisin.
Hämärässä päästetty käyn kunne tahtonen. 20
Mull' suotta tuovat leipää, luita isäntä
Tuo pöydältänsä, väki pistää paloja
Ja keitoksien jäännöksiä kylliksi:
Niin vaivattani vatsa kyllin täytetään.
Mutt' saatko mennä mieltäs myöden poijeskin? 25
En varsin. Pidä kehuttusi hyvänäis;
Minä pyydän vapaa olla, vaan en hallita.

Satu 8.

Varsin hyvä on kyllä kaunis.

Sisar ja Veli.

Kuin neuvotaan, niin ota ojennukseksi.
Eräällä tytär aivan rumannäköinen
Ja poika oli eri-kaunis kasvoilta.
Nuo kuvastimeen istuimella äitinsä
Laps-askaruksissa sattuivat katsomaan. 5
Tuo kerskaa kauneuttans, toinen vihastuu
Eik' kärsi veljens ilo-pila-puheita,
Ottaen kaikki (kuinkas sitte?) pilkaksi.
Siis juoksi isän eteen kannattelemaan
Ja ankarasti pojan päälle valitti, 10
Ku mieheks' syntynn' naisten osaan koskenut.
Molempii isä syleili ja suuteli
Ja samaa molemmille jakoi rakkautt':
Te joka päivä kuvastimeen katsokaa,
Sinä, ettes pahuudella muotoas turmelis'; 15
Sinä, ettäs tavoillasi muotos voittaisit.

Satu 9.

Kustas löydät uskollisen ystävän?

Sookrates Ystävillensä.

Nimi ystävän yleinen, usko harvainen.
Kuin vähän huoneen hällens teki Sookrates,
(Jonk' kuollon kärseisin, jos maineen voittaisin,
Enk' laita loppua, jos jälkeen siunataan);
Niin joku kysyi joukosta, kuin tapa on: 5
Semmoinen mies, miks' huoneesi niin ahtaaks' teet?
Oi, joska tämän ystävillä täyttäisin!

Satu 10

Älä ole hetas uskomaan
Kielittelijää kumminkaan.

Auguston aikainen tapaus.

On vaara uskoa ja olla uskomatt'.
Lyhysti näytän kumpaisenkin todeksi.
Hippolytos kuoli, kuin äitipuolta uskottiin;
Ja Troia sortui, Kassandraa kuin ei uskottu.
Siis totuus ennen tarkoin tutkittava on, 5
Kun tyhmä mieli taipuu väärään luulohon.
Vaan näit' ei näyttääkseni vanhoill' loruilla,
Sull' jutun muiston-aikaiseni asian.
Mies sangen rakastava puolisoansa
Ja pojallens jo miehen pukua teettävä, 10
Kuulteli salaa vapautettua orjaansa,
Ku toivoi pääsevänsä perilliseksi.
Tuo ensin paljon valetteli pojasta,
Ja puhtaan vaimon käytöksiä parjasi,
Sitt' pisti, minkä tiesi kovin koskevan 15
Sydäntä hellää, käyvän luuhattelijan
Ja talon kunnian häväistävän huoruulla.
Hän syttynynnä ilkeästä kanteesta
Teeskeli lähtevänsä maalle, jäipä kaupunkiin
Ja yöllä tuli sisällen yhtäkkiä 20
Ja kohta vaimon vuoteen viereen hyppäsi,
Kuss' äiti pojan maata oli käskenyt,
Näin nuorukaista tarkoin valvoaksensa.
Hakeissa valoa, hätäillessä orjainkin,
Hän vihan vimmaansa ei enään kestävä 25
Koht' astuu liki, päätä pimeäss' pitelee;
Kuin kerityks' tuntee, pistää miekan rintahan
Ei huolien mistään, kostaaksensa kipunsa.
Kynttilä tuotiin, tuossa näkee poikansa
Ja vaimon puhtaan vuoteellansa makaavan 30
Juur' ensi-unessansa mitään tietämätt;
Sitt' itse rankas' itsens työnsä kostolla
Syökseinsä miekkaan, kun hetas usko paljasti.
Kantajat tästä vaivasivat vaimoa
Riepottain Roomaan yli-oikeutehen. 35
Juur' paha luulo viatonta rasittaa,
Himoavan tavaraa: vahvasti puoltajat
Seisovat vaimon viattoman puolesta.

Augusto vainaalta siis pyysivät tuomarit,
Auttaisi valaa vannottua täyttämään 40
Kuin erhettyvät asian pimeydessä.
Hän pian poisti kanteen kaiken pimeyden,
Totuuden lähteen löysi varsin vakavan,
Hän päätti: vapautettu, vaivan alku rankaistaan
Sill' pojan hukannut ja leski miehestä 45
On surkuteltava, vaan rankaistava ei.
Jos rankaistavat syytökset ois tutkinut
Isäntä perheen, jospa tarkoin valellen
Ois kirvoitellut, eipä totta juurittain
Ois pahoin hävittänyt talouttansa. 50

Ei korva mitään hyljätkö, eik' kohta uskoko:
Sill' usein sekin hairahtaa, kun ei luuliskaan,
Ja viatonta kavaluulla syytetään.

Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus
Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon. 55
Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys
Tai suosiohon taikka vihaan taipuva.
Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.

Tätä nyt olen pitemmältä puhunut,
Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen. 60

Satu 11.

Itse-ansaittu vika valitettava.

Kuohittu hävyttömälle.

Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa,
Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla
Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta:
Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin
Kuin eheyden todistajat puuttuvat. 5
Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet?
Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.

Satu 12.

Usein hyväkin hyljätään.

Kananpoika Päärlylle.

Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä
Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi:
Huonossa makaat paikass', kallis kappale!
Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi,
Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit: 5
Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin,
En voi sua auttaa, etkä sinä minua.
Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.

Satu 13.

Työ tekijäänsä kiittää.

Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.

Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat,
Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa.
Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi;
Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva;
Hän päätti oikein molemmille puolille: 5
On ruumis sekä karva yhdenkaltainen,
Niin että siinä pian pettyy viisaskin:
Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani,
Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin,
Niin meden maku rakennuksen haamukin 10
On osottava riitakalun tekijän.
Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat.
Siis riidan ratkaisija teki päätöksen:
Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on;
Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15
Tän sadun sanomatta oisin jättänyt,
Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.